|
| [P] I'm back in the saddle again | |
| | Kirjoittaja | Viesti |
---|
Pixiekissa Kentauri
Viestien lukumäärä : 1697 Join date : 20.04.2014 Ikä : 33
| Aihe: [P] I'm back in the saddle again La Joulu 13, 2014 2:54 pm | |
| Pikaviestinpeli: Riitasoinnun Gabrielle saapuu kokeilemaan Alexin Arizonaa aikeenaan alkaa vuokrata ruunaa säännöllisesti.
Gabrielle istuskeli hyvän tovin saavuttuaan liia aikaisin maneesin oleskelutilassa. Hän katseli ratsukkojen ratsastusta sieltä käsin ja ihaili osaavia ratsastajia. Noiden työskentely oli todella kaunista, ei hän muuta voinut sanoa. Brunette vilkuili kelloaan säännöllisesti ja huomatessaan että hän voisi mennä alas yrittämään Alex Chiltonin etsimistä uudelleen. Nainen oli muistanut väärin ja tullut liian varhain paikalle ja eräs ystävällinen ratsastaja oli opastanut hänet odottamaan oleskelutilassa. Parin yrityksen ja erehdyksen kautta nainen löysi orikäytävälle, etsien tuttua nimeä karsinasra. Huzzlejack, Gabino, eieiei... Missähän se oli?
Arizona oli juuri sinä päivänä pyörinyt kylmässä kuralammikossa – tietenkin! Alex oli kiirehtinyt noutamaan sitä saateltuaan upean Peevesin takaisin tarhaan. Hän oli taistellut sen kanssa harjoitellessaan, ja oli täysin unohtanut ajankulun. Valkoinen saapas oli tuntunut vain pelleilevän hänen kanssaan, eikä se ollut toistoista huolimatta meinannut ymmärtää yhtään mitään. Alex ei koskaan hermostunut hevosten kanssa, mutta Peeves oli kieltämättä hankala. Silti hän osasi ottaa ilon irti kiltin ruunan kanssa toimiessaan. Alex kutsui kirjavan, nyt tasaisen harmaanruskeaan, kuivaan maahan naamioituneen Arizonan laitumella luokseen ja sitoi riimun sen päähän. Hän huokaisi. Heitä varmasti odoteltiin jo, joten vaaleatukkainen ei jäänyt päivittelemään likaisen hevosensa kanssa vaan otti suunnaksi tallin. Orikäytävällä käyskenteli kiharatukkainen nainen ja Alex tiesi tuon odottavan juuri häntä. ”Hei”, hän tervehti ja talutti hävettävän likaisen pikkuruunan lähemmäs. ”Oletko Gabrielle? Alex Chilton”, mies esittäytyi ja ojensi hieman pölyisen kätensä naiselle. Tallilla sitä ei jaksanut välittää sen enempää siisteydestä, varsinkin kun oli vasta pukenut riimun mutaiselle hevoselle. ”Anteeksi, taidan olla myöhässä.”
Gabrielle havahtui ääneen joka tervehti ja varmisteli hänen nimeään. Hän näki hieman itseään lyhyemmän, vaaleatukkaisen miehen, jolle väläytti nätin hymyn sen enempiä miettimättä. "Hei, olen Gabrielle Pakenham, kyllä. Tämä mutahoidon ottanut hurmuri lienee Arizona?" Hän katseli hevosta hymy huulillaan, se ainakin osasi ottaa ilon irti. Nainen pudisteli päätään ja heilautti kättään vähättelevästi. "Ei se mitään, tulin muutenkin liian aikaisin kun sotkin kellonajat keskenään. Viihdytin itseäni juomalla teetä oleskelutilassa."
Alex vilkaisi sottapyttyään hymyillen. Hän ei harrastanut liikoja teitittelyjä, olivathan he jo sopineet tapaamisesta sähköpostilla, joten eivät olleet täysin vieraita toisilleen. Hän ei tosin ollut odottanut ihan sen näköistä naista, vaikka ei missään nimessä ollut pettynyt. Kiharapilven takaa löytyi taatusti hevosrakas ja ihana persoona. ”Eiköhän mennä siivoamaan se”, Alex ehdotti ja ojensi narua Gabriellelle. Eiköhän kuivunut muta lähtisi harjalla nopeasti – jos ei, hevosen voisi aina pestä. Hän heilautti kättään kohti pesukarsinaa, mikäli nainen ei olisi vielä tuttu tallin kanssa. ”Ari ei yleensä ole tällainen. Täytyy varmaan laittaa sille loimi näillä kurasäillä varmuuden vuoksi”, hän naurahti hieman.
Gabrielle otti riimunarun varovasti käsiinsä. Hän vaikutti hieman aralta hevosen käsittelijänäkin, hänen ratsastuksessaan Ari saisi hölkötellä tyytyväisenä ja tottua pitkiin mastokävelyihin maastakäsin. Toivottavasti Alex ei kaipaisi hevoselleen kovin vaativaa tai osaavaa liikuttajaa. Gabriele nautti enemmän yhdessäolosta majesteettisten eläinten kanssa kuin niiden kanssa varsinaisesta työskentelystä. Hän talutti ruunan pesupaikalle ja laittoi sen kiinni. "Hei poika... Ja ehkä, mutta pitäähän nyt syksystä ilo irti ottaa, vai mitä?" Puhuessaan nainen rapsutteli hevosen päätä hymyillen.
Alex näki Gabriellen epävarmuuden, mutta luotti hevoseensa. Arizona toimi melkein kaikilla ja hän uskoi, että nainen pärjäisi lauhkean ruunan kanssa. ”Pidän asenteestasi”, mies naurahti. ”Haetaanko sen harjat? Lupaan, että se pysyy tuossa kaikessa rauhassa.” Alex otti askelen kohti varustehuonetta. ”Millaista kokemusta sinulla on hevosista?” hän kysyi tutustuakseen Gabrielleen paremmin. Ne asiat oli käyty pääpiirteittäin läpi aiemmassa sähköpostivaihdossa, mutta hänestä oli kiva jutella ihmisille.
Gabrielle hymyili ja nyökkäsi toiselle. Hän lähti seuraamaan Alexia kohti varustehuonetta, katsellen uteliaana ympärilleen. Millainen kokemus? "No olen ratsastanut enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta en koskaan tuntenut vetoa kilpailuihin tai vastaavaan. Mielelläni vain köpöttelen kentällä tai taluttelen maastossa." Ei hän sen enempää toivonut Arizonalta, kuin mukavia harrastushetkiä.
Alex nyökkäsi. Nainen kuulosti sopivalta Arizonalle, josta ei olisi kilpakentille kuin lännenratsastuksessa. Hän oli tuonut sen selväksi ja silti tuo oli tullut paikalle. Hän melkein toivoi, että se kohtaaminen menisi hyvin ja he pääsisivät sopuun tulevaisuudesta. Jos Gabrielle ottaisi vetovastuun hänen rakkaasta ruunastaan edes hetkellisesti, hänellä olisi enemmän aikaa Peevesille ja erityisesti Poppylle. Gabino menisi siinä sivussa kyllä, mutta työmäärän kasaantuessa kaksi alkoi tuntua vähän turhan paljolta. ”Harjat ja muut varusteet löytyvät täältä”, Alex kertoi heidän saavuttua varustehuoneeseen. Hän käveli Arizonan kaapille ja valitsi numerokoodin lukon avatakseen. ”463”, hän kertoi koodin hymyillen ja avasi punertavan kaapin. ”Täältä löytyy Arizonan tavarat, esimerkiksi suojia ja hoitovihko”, hän sanoi ja antoi Gabriellen tutkia kaappia. ”Ylimääräiset loimet ja huovat ovat noissa isoissa kaapeissa, harjat tuolla lokerossa”, Alex jatkoi ja käveli lokerikon luo nostaen harjalaatikon esille. ”Oletko ratsastanut lännensatulalla? Minulla on Arizonalle myös yleissatula, vaikka en sitä paljon käytäkään. Se on Gabinon, toisen hevoseni, nimellä merkitty, sillä niille sopii sama penkki selkään ja Gabilla käytän sitä useammin.” Alex oli kuin elementissään: jos jostakin, hevosistaan hän osasi puhua.
Gabrielle nyökytteli Alexin opastaessa ja tutki hieman mitä löytyi mistäkin, ettei olisi aivan hukassa. "Tarvitseeko Arizona suojia tai pinteleitä?" Hän kysyi hiljaa hymyillen ja katseli satuloita. Hmm, pitäisikö hänen kokeilla lännensatulaa. Se oli jotakin mitä hän ei ollut koskaan käyttänyt. Osaisiko hän? "En ole, ei ole koskaan tarjoutunut mahdollisuutta." Hän vastasi kuten asia oli ja nyökytteli jälleen. Hän voisi kyllä kokeilla, vaikka tänään kun Alex olisi itse paikalla neuvomassa. Muutoin hän olisi hukassa sen satulan kanssa.
”Käytän sillä suojia vain, jos tiedän meneväni kivikkoiseen tai hankalaan maastoon. Voi ne sille laittaa, mutta se on tarkka jaloistaan”, Alex tiesi kertoa. Hän oli ylpeä kaikista varmajalkaisista hevosistaan, joista Poppy tosin kaipasi vielä varmuuden vuoksi suojat ratsastaessa. Se kolhi jalkojaan vain etsiessään tasapainoa ratsastajan roikkuessa milloin milläkin puolella. ”Tietenkin jos haluat hypätä, silloin kannattaa laittaa. Arizona on varma hyppääjä, vaikka ei siitä kilpailemaan ole samalla tasolla kuin monet Rosingsin estehevoset”, Alex naurahti ja ojensi harjalaatikkoa naisen käsiin. Hän asteli tutun lännensatulan luo ja nosti sen syliinsä. Hän otti varmuuden vuoksi mukaansa aina luotettavat nivelkuolaimiset suitset. ”Mennäänkös putsaamaan poika niin päästään itse asiaan.”
"... Hyvä on." Gabrielle ei kehdannut sanoa, että tuskin ikinä tulisi menemään maastoon, ellei joku uhkaisi häntä menemään sinne ase ohimolla. Hän pelkäsi liikaa että hevonen loukkaantuisi eikä hän voisi ottaa vastuuta sellaisesta, että jonkun rakan eläin loukkaantuisi. "En hyppää joten sillä ei liene merkitystä." Nainen kun pelkäsi sitäkin, samoista syistä kuin maastoilua. Oli hän nuorena hypännyt pieniä esteitä, mutta vanhemmiten jättänyt ne kokonaan pois. Ei hän saanut siitä mitään itselleen joten hän olisi tyytyväinen rentoon meininkiin, jonka varmasti tavoittaisi lännensatulassa. Nainen otti harjalaatikon käteensä ja hymyili pesupaikala seisovalle kurakasalle. Hän muisti taskussaan olevat porkkanat ja kaivoi pari palaa käteensä. "Siinä sinulle, lahjusten pitää olla kunnossa ennen töitä, eikö?" Gabrielle otti kumisuan pakista ja alkoi hellin, pyöirivin liikkein rapsuttaa kuivunutta kuraa hevosen karvasta.
”Lännensatula on mukava istua ja itse käytän sitä ehdottomasti eniten”, Alex kertoi heidän siirtyessään harjausta vailla olevan hevosen luo. Arizona katseli korviaan käännellen heidän toimiaan ja hamuili hellästi tuntemattoman herkkuja. Se oli perso herkuille, mutta ei ollut koskaan karannut Alexilta herkullisen heinävaraston tai rehuämpärin luo. Mies asetti satulan ja suitset telineeseen käytävällä. ”Otin tavalliset nivelkuolaimet sinulle nyt, mutta Arizona toimii myös pelkällä naruriimulla jos haluat kokeilla. Sille on myös lännenratsastukseen kanget, mutta ehkä niiden aika on, jos innostut lajista enemmän”, hän sanoi hymyillen, ei ollenkaan moittivasti toisen kokemattomuutta kohtaan, ja alkoi puhdistaa ruunansa kengättömiä kavioita. ”Tällä ei ole kenkiä sitten. Se pysyy silti talvellakin pystyssä vaivatta”, Alex sanoi varmistaakseen, että Gabrielle tiesi. Hänen tietojensa mukaan ruuna oli aina elänyt kengättä, ja tottunut siihen. Hän ei nähnyt syytä sen kengitykselle, sillä hevosen kavio oli hyvänlaatuinen ja se toimi mainiosti ilman. Se osasi varoa jäätä eikä liukastellut tavallista enempää edes kohmeisena pakkaspäivänä, jolloin maanpinta oli jäinen ja liukas.
Hän harjasi hevosta hellin vedoin, hymyillen hauskanväriselle karvalle joka paljastui sen kaiken harmaanruskean kuivan hiekan alta. Se oli hellyyttävän näköinen tapaus, kun sen todellinen väri alkoi paljastua sieltä alta kunnolla. "Ei kenkiä? Hyvä että sanoit, olisin pelästynyt." Nainen olisi todellakin säpsähtänyt sitä, että puuttuiko ruunalta kaikki kengät vahingossa. Nyt kun tiesi, ei tarvitsisi panikoida siitä. Oli aika kunnioitettavaa että joku piti nykyään kengittämättömänä hevostaan. Hän painoi suitset mieleensä ja harjauksen lomassa rapsutteli Aria hellästi, kiireettä. Kun se näytti lopulta puhtaalta, hän harjasi harjoja puhtaammiksi, mikä sai pölyn leijailemaan ilmassa. "Noin... Tosiaan, en osaa laittaa lännensatulaa, jos neuvot nyt niin muistan ensikerralla."
Alex katseli nyt selvästi puhtaampaa ruunaansa tyytyväisenä ahkeran Gabriellen työnjälkeen. Hän ei koskaan ollut turhan tarkka hevostensa harjaamisessa, kunhan likaa ei jäänyt varusteiden alle ja hevoset viihtyivät. Hän nosti lännensatulan syliinsä. ”Sinulla kun tuota pituutta löytyy, niin saatkin tämän varmaan Arin selkään. Se painaa vähän enemmän kuin tavalliset”, hän sanoi ojentaessaan paksulla huovalla varustettua ruskeaa lännensatulaa naiselle. Hän auttaisi kyllä hihnojen kanssa.
Gabrielle naurahti toisen sanoille pituudeesta. Niin, sitä naisella kyllä riitti jonkin verran, ehkä aavistuksen keskivertoa enemmän. Hän otti satulan vastaan ja varoen heitti satulan selkään. Ilman pientä heittoa sitä ei olisi saanut sinne siististi. Hän varmisteli että huopa asettui kauniisti satulan alla ja taputteli samalla Arizonaa hellästi. Siitä oli kauan kun hän oli ollut pidempään hevosten kanssa.
”Hienostihan se sujui!” Alex kehui hieman yllättyneenäkin. Lännensatulan kun sai todella heilauttaa hevosen selkään perinteistä englantilaista suuremmalla liikkeellä. Hän siirtyi nyt varmistamaan satulan oikeaa kohtaa, vaikka se asettuikin vuosien saatossa Arizonan selkään mukautuneena täydellisesti paikalleen, kun vain viitsi liu’uttaa sen kohdalleen. ”Tässä voisi olla takana satulavyö ja rintaremmi, mutta ne eivät ole tarpeen kuin vauhdikkaammissa harjoituksissa. Tarkista kuitenkin aina, että kaikki narun päät ja hihnat ovat vapaina eivätkä jää satulahuovan alle”, Alex selitti ja pelkäsi, että kertoi jo liiankin itsestään selviä asioita. Hän näytti, kuinka vyö kiinnitetään oikeaoppisesti lenkkeihin ja pyysi sitten Gabriellea tekemään perässä. Tuo saisi myös suitsia hevosen, sillä kyseessä olivat ihan tavalliset englantilaiset suitset, tosin ilman turpahihnaa.
Gabrielle nyökkäsi toisen selostukselle. "Hyv kun kerrot, en ole tosiaan ikinä ratsatsanut tai edes satuloinut lännensatulaa.. Aivan vieras minulle." Hän katseli miten Alex laittoi hihnat ja teki sitten perässä. Nainen ainakin oppi nopeasti, monesti hänen sormens eivät hihnoilla haparoineet, ennen kuin hän sai satulan oikein kiinni. Suitsiminen onnistui ongelmitta ja nainen rapsutteli hetken Arin otsaa. "Komea hevonen.. Onko siinä appaloosaa?"
”Niin ajattelin. Autan mielelläni”, Alex hymyili ja odotti vieressä, kun Gabrielle varusti hevosen loppuun. Arizona seisoi paikallaan tyynesti, vilkuillen välillä vierasta. Se luotti ihmisiin melkein sokeasti eikä välittänyt, kuka sillä ratsasti. Tietysti avut olivat aina vähän erilaiset, mutta ainakin hevonen yritti parhaansa. ”Kyllä on”, Alex nyökkäsi ja oli otettu toisen kiinnostuksesta hevosensa alkuperää kohtaan. ”Se on amerikkalaisen lännenratsastajan kouluttama, tosin hankin sen jo useampi vuosi sitten”, hän avasi. ”Haluatko maneesiin vai kentälle?”
"Ai onko? Vau... Se on siis erityinen monella tavalla." Hän sanoi hymyillen ja kohautti olkiaan. Ei hänelle ollut väliä, missä hän ratsastaisi. Kunhan se olisi aidattu ympäristö, hän selviäisi sitten. "Ei sillä ole oikeastaan väliä."
”Mennään ulos, kerran ei sada vettä”, Alex päätti toisen puolesta ja viittoi ratsukon peräänsä. Hän ohjasi Gabriellen ja Arizonan orikäytävän puoleisesta ovesta ulos ja pyöröaitauksen ohitse itäkentälle. Se oli tyhjänä siihen aikaan päivästä ja hän avasi kohteliaasti portin toisille. ”Onko Rosings Park sinulle tuttu? Meillä on täällä kolme kenttää, pyöröaitaus ja maneesi, joita sinun on mahdollista käyttää. Lisäksi ympärillä on upeita maastoja”, hän kertoi sulkiessaan portin perässä. Hänestä oli ihana ajatella, että hyväntahtoisen oloinen nainen alkaisi vuokrata hänen silmäteräänsä. Vaikka hän miten rakasti hevostaan, olisi parempi, jos joku auttaisi sen liikuttamisessa.
"Se käy hyvin." Gabrielle seurasi toista ja kentällä mietti hetken miten satulaan päästäisiin tällä kertaa. Nainen asetti jalkansa jalustimeen ja ponkaisi satulaan, huomaten nupin vaikeuttavan hieman. "Ei luoja, tämä on noloa.. Aivan kuin en olisi koskaan ratsastanut." Nainen laittoi kypärän hihnan kiinni, hakien toisen jalustimen jalkaansa ja etsi hyvää asentoa itselleen. Se tuntui todellakin mukavalta. "Onko Arizonassa jotain erikoista joka olisi hyvä tietää?"
Alex hymähti. ”Älä suotta. Sinulla on allasi vieras hevonen ja lisäksi erilainen satula”, hän rauhoitteli ja silitti ruunansa otsaa. Hän nyökkäsi hyväksyvästi, kun Gabrielle istuutui ja etsi hyvän asennon satulassa. ”Se on hyvin herkkä istunnalle ja on tottunut kulkemaan pitkällä ohjalla ja vastaamaan kaulaa vasten laskettavaan ohjaan. Voit silti ratsastaa sitä ihan perinteisesti”, hän kertoi ja toivoi, että hevonen, joka hyvinä päivänään toimi kuin unelma, ylittäisi mukavan naisen odotukset. ”Se pysähtyy kovastakin vauhdista yhdellä ohjalla, joten vaikka se innostuisi neliin, saat sen kyllä seisahtumaan. Kokeile ihmeessä, niin tutustutte parhaiten toisiinne.”
Gabrielle painoi ohjeet mieleensä. Herkkä, ei kovia ohjasapuja ja hevonen pysähtyi kuin unelma. Asia selvä, kuulosti toistaiseksi hyvältä. Kevyellä lantionliikkeellä hän pyysi ruunalta käyntiä ja hymyili Arizonan lähtiessä liikkeella kuuliaisesti. Hän päätti ratsastaa puolilöysin ohjin, kokeillakseen miten hevonen toimi niin. "Tuli muuten mieleeni... Mitä lännenratsastuksen lajeja osaat?"
Alex nyökkäsi itsekseen, kun Arizona alkoi kävellä. Kaikki hyvin siihen saakka. Hän mielellään seuraisi Gabriellen ratsastusta. ”Arizonan kanssa olemme kilpailleet reiningissä”, hän kertoi vauhdikkaasta lännenratsastuslajista. ”Erilaisia liikkeitä laukassa ja nelissä. Ari on nopea ja tarkka sekä todella kuuliainen, joten soveltuu moneen. Toinen hevoseni, Gabino on parempi tynnyrinkierrossa, sillä siltä löytyy ketteryyttä ja halua juosta enemmän kuin hidastaa”, hän naurahti hieman ja pörrötti tukkaansa. Hän mahtoi näyttää kaoottiselta taisteltuaan Peevesin kanssa aiemmin. ”Voin opettaa sinulle, jos olet kiinnostunut.”
Tynnyrinkierto, reining... Hän kallisti päätään ja pysäytti Arin istunnalla Alexin kohdalle. "Olisiko sinusta pitämään pientä barrel racing esitystä hyväntekeväisyystilaisuudessa? Järjestän sellaisen pro bonona eläinsuojan hyväksi ja minulta on kyselty ratsastusnäytöksiä sinne. Olisi upeaa saada jotakin erilaista." Gabrielle pyysi kauniisti ja samalla Arilta jälleen käyntiä. Hän käänteli hevostaa varoen painolla ja kevyellä pohkeella, ei juurikaan ohjalla.
Alex hämmentyi kysymystä, mutta suli hymyyn. ”Kuulostaa hyvältä. Olen mukana”, hän innostui naurahtaen. Gabino oli näyttävä kun sen oikein puunaisi ja se esiintyi yleensä edukseen. Olisihan se varmasti näyttävää, ja mitä hän nyt ei hyvän asian puolesta tekisi. ”Missä se on?” Alex uteli tarkemmin. Hänen pitäisi pyytää vaunua lainaan. ”Hauska kuulla, että olet mukana tuollaisessa toiminnassa.”
"Newcastlessa kuun lopussa. Voin laittaa lisätietoa sähköpostitse. Kaikki vapaaehtoiset esiintyjät saavat valitsemansa sponsoriemme tuotepaketin halutessaan." Gabrielle käveli hetken ties millaisia kiemurauria, teki pysähdyksiä ja peruutuksia, huomaten että se todella oli herkkä ja kuuliainen. Lopulta nainen pyysi ravia, vaatimatta kovin paljon liikettä tai perinteistä muotoa tai vastaavia. Hän itseasiassa piti ajatuksesta, että hevonen sai kulkeä pitkänä ja rentona. Se oli mukavampaa kuin perinteinen englantilainen tyyli.
”Lupaan olla paikalla”, Alex vannoi ja katseli hevosensa rauhallista käyntiä uuden ratsastajan kanssa. Hän ei korjannut mitään, sillä ei nähnyt siihen syytä. Gabrielle osasi selvästi käsitellä hevosia, eikä tuon lähtökohtana ollut turvautua liikaa varusteisiin. Vaikka tuolla ei ollut kokemusta lännenratsastuksesta, lajiin kuin lajiin päti pitkälti samat lainalaisuudet. ”Näyttää hyvältä”, hän nyökkäsi Arizonan ravatessa rennosti ohitse. Ruuna oli mainio, sillä ei ollut laiska mutta ei kiirehtinytkään. Gabino olisi siinä vaiheessa tarkkaamattomalla ratsastajalla ehkä jo laukannut. Arizona sen sijaan haki lännenratsastuksesta tuttua muotoa ja jolkotti kaikessa rauhassa tarkkaillen ratsastajan apuja. ”Voin joskus lähteä kanssasi maastoon, jos tahdot”, hän tarjosi tietäen, miten upeat maisemat Rosings Parkin ympäristö tarjosi hevosen selästä käsin.
Gabrielle värähti toisen tarjotessa mahdollisuutta maastoiluun. Hän ei ollut kovin innostunut siitä, ei ollenkaan. Hän huokaisi raskaasti ja jätti keventämättä hevosen isossa askeleessa. Se tuntui hyvältä ja Arizona tuntui toimivan. Hän uskoi ettei osaisi edes keventää tässä satulassa ollenkaan. "No hyvä, ettei ihan kamalalta." Hän taivutteli ruunaa ravissa, haki siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Hän piti siitä appaloosasekoituksesta, se oli mukavan rento ja varma hevonen! "Uh.. Siitä piti sanoa, en... Maastoile. Tai hyppää."
Gabrielleko ei maastoillut? Alex pudisti päätään hymyillen. ”Minä opetan sinut maastoilemaan. Et voi jäädä paitsi näistä maisemista”, hän hymähti melkein haastaen. Jos Gabrielle nyt oli sitä mieltä, ettei lähtisi maastoon, tuo saattaisi hyvin muuttaa mielensä. Arizona oli varmin maastoratsu jonka Alex tiesi ja varmasti nainenkin tajuaisi sen pian. ”En halua painostaa. Minusta maastossa ratsastus on parasta, mitä hevosilla voi tehdä”, hän vielä jatkoi ja katseli hyväksyvästi hevosensa kuuliaisuutta uudella ratsastajalla.
Nainen puraisi huultaan. Häntä jännitti ja ahdisti se että joutui sanomaan. Arizonakin olisi varmasti nauttinut maastosta mutta se ei... Häntä pelotti että putoaisi taas. Ei siinä muutoin mitään pahaa olisi. Ari toki vaikutti kiltiltä ja säyseältä ratsulta mutta silti! "... Putosin joskus ja mursin käteni. En ole sen jälkeen halunnut maastoon." Hän sanoi sen hiljaa, häveten. Hän kuulosti pikkutytöltä. Brunette pyysi hevoselta laukan, jonka Arizona nosti kitlsiti, ilman ongelmia. "Hyvä poika, prr.." Hän istui alas ja pysäytti hevosen suoraan laukasta, hymyillen. Se toimi upeasti.
Alex nyökkäsi. Vaatisi siis useamman henkisen laastarin, että kiharapään saisi houkuteltua nauttimaan luonnosta. Hän oli erikoistunut hevosten mielen parantamiseen, mutta kuka sanoi, ettei hänestä ihmistenkin huoltoon olisi. ”En minä sinua maastoon pakota”, hän lupasi hymyillen rohkaisevasti. Hän oli ihan hämmästynyt, miten hienosti selvästi vähän epävarmakin ratsastaja hallitsi Arizonaa. Ylpeys näkyi pitkälle, sillä hevostensa kanssa paljon työtä tekevä Alex tiesi ottaa kunniaa silloin, kun oli sen paikka. ”Pärjäät upeasti Arin kanssa”, Alex kannusti, kun hevonen teki mallikelpoisen pysähdyksen laukasta. Hänelle oli jo selvää, että Gabrielle saisi alkaa vuokrata hevosta halutessaan. Hän luotti toiseen ja siihen, että oli itsekin lähes päivittäin paikalla apuna – ahkerista tallityöntekijöistä nyt puhumattakaan. Gabrielle pärjäisi mainiosti.
Se teki naisen egolle hyvää, kuulla että hän pärjäsi hyvin hevosen kanssa. Hän piti Arizonan rauhallisuudesta, se olisi hänelle sopiva harrastekaveri. "Ari on kyllä ihanan varma ja rauhallinen." Gabrielle vahvisti sen selästä. Hän otti muutaman laukan - selkeästi vaatimatta mitään ihmeellistä hevoselta - ja antoi sitten täysin vapaat ohjat, jotta pilkullinen hevonen saattoi venyttää kaulaansa. "Liikuttaisin sitä mielelläni."
”Se olisi mukavaa”, Alex sanoi säteillen. ”Annan sen mielelläni käsiisi.” He voisivat sopia tarkemmat ehdot myöhemmin. Alex vaatisi ehdottomasti kirjallisen sopimuksen. Asiasta pitäisi myös tiedottaa tallia, sillä Rosings Park oli hyvin suojeltu yhteisö, olihan talli monen arvokkaan kilpahevosen koti. ”Jos haluat, voit jatkaa siihen tutustumista rauhassa. Minulla on ratsastettavanani vielä kaksi hevosta tänään”, Alex sanoi hieman pahoitellen kiirettään. ”Voimme sopia tapaamisen vaikka Newcastlessa joku päivä ja sopia yksityiskohdista?”
"Kiitos." Gabrielle kiitti miestä kauniisti hymyillen. Ehkä hän lopettaisi tähän, tauon jälkeen lihakset voisivat olla eri mieltä rankemman ratsastuksen jälkeen. "Enköhän minäkin lopeta pian... Tauon jälkeen ehkä hyvä aloittaa rauhassa." Hän kuitenkin kävelisi huolella loppukäynnit, ettei Arizona vain menisi jumiin. "Tehdään niin."
Mahtavaa, Alex ajatteli. Hän saisi hevoselleen luotettavan oloisen vuokraajan, joka ei varmasti tekisi pahaa Arizonalle. Tuntemattomien ratsastustyylit arveluttivat melkoiseen riuhtomiseen ärsyyntynyttä miestä, joka ei sietäisi sellaista hevostensa lähellä jos muutenkaan. Siksi oli täydellistä, että Gabrielle vaikutti pehmeältä ja rauhalliselta ratsastajalta. ”Haen orini tarhasta ja laitan kuntoon, voin sitten näyttää mihin voit sen viedä. Kävele vaan ihan rauhassa sen kanssa”, hän kehotti ja siirtyi kentän aidan toiselle puolen. Hän otti suunnaksi tallin, mikäli naisella ei ollut enää kysyttävää.
** | |
| | | Pixiekissa Kentauri
Viestien lukumäärä : 1697 Join date : 20.04.2014 Ikä : 33
| Aihe: Vs: [P] I'm back in the saddle again La Joulu 13, 2014 2:55 pm | |
| Gabrielle ja Alex tapaavat Newcastlessa sopiakseen vuokrauksen yksityiskohdista.
Gabrielle oli tullut paikalle suoraan töistä. Hän oli meikannut hyvän maun mukaisesti, antoi kiharapilvensä laskeutua vapaasti olkapäille ja oli pukeutunut liituraitaiseen jakkuun, kynähameeseen ja avokkaisiin. Jakun alta vilkkui vaaleansininen sifonkinen kauluspaita. Hän tilasi kahvin ja pasta-annoksen, ottaen lisäksi vesikannun pöytään. Alexia ei vielä.näkynyt mutta saisi syödä rauhassa.
Alex avasi kotoisan kuppilan oven ja riisui kaulahuivinsa. Syksyn viima oli mennyt luihin ja ytimiin, ja hän oli napannut kotoa mukaansa vähän siistimmät, lämpimät vaatteet. Suoraan tallivaatteissa mies ei ollut kehdannut saapua tapaamiseen, vaikka senkin olisi ymmärtänyt. Hän huomasi Gabriellen pöydässä ja kävi tilaamassa itselleen muhkean täytetyn leivän ranskalaisten kera sekä kahvin. Eiköhän niillä pääsisi taas käyntiin työpäivän jälkeen. Hän siirtyi kahvinsa kera tutun kiharapään pöytään. ”Hei. Anteeksi jos olet joutunut odottamaan”, hän kiirehti pahoittelemaan istuutuessaan. Kunpa ruoka tulisi pian. ”Miten sinulla on mennyt? Joko janoat tallille?” Leikkisä virne kohosi kasvoille.
Se olisi ollut hauska yhdistelmä jos Alexilla olisi ollut tallivaatteet ja naisella tällaiset.. Hienommat työvaatteensa. Vaikka hän oli ollut tallilla huoliteltu, nyt nainen oli arkiseen tapaan viimeisen päälle. ”Hei, en odottanut, istuin vasta" Nainen vastasi ja siemaisi samalla kahvistaan. "Hyvin, kiitos kysymästä. Ja kyllä, tarvitsen rauhaa." Työt alkoivat kasaantua kun eräs alainen oli möhlinyt ja hän paikkaili asiaa.
”Sinulla taitaa olla hektinen työ?” Alex kysyi kahviaan hörpäten. Hän pisti merkille Gabriellen viimeisen päälle siistit ja tyylikkäät vaatteet, joissa hänen oli vaikea kuvitella naista hevostytöksi. Oli toisaalta loukkaavaa tytötellä hänen ikäistään uranaista. Mies päätti keskustella hetken niitä näitä ennen kuin kävisi itse asiaan. Gabriellekin kaipasi varmasti rentoutumishetkeä työpäivänsä jälkeen.
"Aavistuksen." Gabrielle vähätteli asiaa melkoisesti. Hän rupattelisi mieluusti hieman niitä näitä, ennen kuin menisi asiaan, vaikka sekin olisi vain mukavaa. Sitten saisi ratsastaa Arizonalla kaikessa rauhassa ja rentoutua.
Tarjoilija saapui pöydän luo ja laski molempien tilaamat annokset heidän eteensä. Alex katseli upeaa leipäänsä, jonka sisällä oli mehevää kanaa, makeaa barbequekastiketta ja rapeita, tuoreita kasviksia - puhumattakaan vieressä kiiltelevistä, maistetuista ranskalaisista. Hänellä oli nälkä ja annos sai veden kielelle. ”Bon appétit”, hän toivotti hymyillen ja nappasi ranskalaisen suuhunsa. ”Kuinka usein haluaisit käydä tallilla? Saat Arizonan vaikka joka päiväksi, mutta joskus tarvitsen sen mukaani seminaareihin”, hän kertoi suoraan ja etsi haarukalla jättimäisestä leivästään palan tomaattia ja kastikkeella maustettua kanaa. Herkullista.
Gabrielle nautti taas pinaattipastan tuoksusta. Sen päällä oli häränsilmäksi paistettu kananmuna, täydellista. Nainen naurahti Alexin ranskalaisuudelle, kuunnellen kysymyksen samalla kun maisteli suussaan ensimmäistä haarukallista. "Pari kertaa viikossa, valitettavasti, liian vähän omaan makuuni."
”Ymmärrän”, Alex nyökkäsi ja maisteli leipäänsä, jonka syöminen haarukalla ja veitsellä sopi hänelle paremmin kuin hyvin – niin jättimäistä täytettyä leipää olisi ollut vaikea työntää suuhunsa sotkematta. ”Ajattelin, että maksaisit yhdeltä päivältä aina ylläpidon verran. Se olisi laskujeni mukaan 25 puntaa kerralta. Sopiiko se sinulle?” Alex toivoi toisen ymmärtävän, että Rosings Park oli tasokas talli ja hinta sisälsi kaiken Arizonan ruokinnasta ja tarhauksesta maneesin, kenttien ja muiden tilojen sekä kaluston käytön. Mikäli hän mitään saattoi naisen yleisestä ilmeestä päätellä, tuolla ei ollut rahasta pulaa. ”Sopiiko sinulle paremmin arki vai viikonloppu? Minun puolestani voimme sopia päivät vaikka viikoksi kerrallaan, siitä ei ole minulle vaivaa.”
Ei Gabriellella tosiaan ollut rahasta pulaa, se ei ollut naiselle ongelmaksi. Ongelma oli joskus se oman ajan puute, tänäänkin hän oli päässyt ajoissa töistä. Ja kello oli viisi. Huokaus. "Se sopii hyvin ja sovitaan vain viikoittain. Minulla ei ole säännöllisiä työaikoja niin se helpottaisi paljon." Hän vastasi toiselle kuten asia oli. Naisen puhelin soi, hän ei edes vilkaissut vaan painoi puhelun pois päältä ranteessaan olevan älykellon kautta. "En tiedä miten olen töissä kiinni ja milloin joudun lähtemään käymään Lontoossa niin helpompaa aina sopia lähempänä, kun tiedän."
”Hienoa”, Alex nyökkäsi syntyneelle sopimukselle ja etsi laukustaan taitellun paperin ja sen kopion. Hän oli laatinut pienen kirjallisen paperin ehdoista ja vastuista. Hevonen olisi Gabriellen vastuulla tuon päivinä, jolloin nainen vastaisi sen hoidosta. Alex korvaisi kuitenkin hevosen vakuutuksesta mahdolliset loukkaantumiset, mutta nainen olisi itse vastuussa itsestään. Hän täytti sopimuksen molempiin kappaleisiin sovitun hinnan ja allekirjoitti ne. Sitten hän ojensi ne Gabriellelle. ”Tutustu niihin rauhassa. Halusin vain kaiken ylös, ettei tule sitten ongelmia jos jotakin sattuu”, hän hymyili haluamatta ahdistaa Gabriellea laittamaan nimeä paperiin, jota ei tuntenut. Hän jatkoi ruokansa syömistä muistaen käytöstavat. Ei ollut sopivaa ahmia nälkäisenäkään toisen seurassa. ”Tästä on minulle suuta apua, sillä kolme hevosta ja yksi koulutettava siihen päälle on melkoinen homma.”
Gabrielle selasi papereita läpi ja hymyili itsekseen. Ne vaikuttivat ihan asiallisilta ja aina oli hyvä tehdä kirjallinen sopimus. Hän allekirjoitti paperit ja ojensi toisen takaisin Alexille, olettaen toisen kappaleen jäävän hänelle. "Noin, se on hyvä varautua. Vaikka toivon todella etten satuta silmäterääsi." Gabrielle kohotti toista kulmaansa. Hmm? Kolme hevosta ja koulutettava? Siinä tosiaan riitti työtä. "Siinä tosiaan on työtä. Mitä muuten teet työksenne Rosingsissa? Ette taida olla hevosenhoitaja?"
”Tapaturmia ja vahinkoja sattuu, älä ota siitä stressiä. Hevoset ovat eläviä olentoja ja niiden kanssa voi käydä mitä vain. En kuitenkaan usko, että teille mitään sattuu”, Alex ilmaisi luottamuksensa naiseen. ”Olen paikalla tosiaan päivittäin ja minulle voi soittaa kellon ympäri, jos sinulla on jotakin kysyttävää”, hän vielä tarjoutui. Hevoset olivat hänelle koko elämä, kirjaimellisesti. ”Pidän luonnollisen hevosmiestaidon seminaareja, lännenratsastusvalmennusta ja nyt koulutan ensikertaa hevosta elokuvaan. Sen vuoksi oikeastaan muutin hevosteni kanssa Rosings Parkiin”, hän kertoi hymyillen. Hänellä oli sillä hetkellä monta rautaa tulessa, mutta hän nautti siitä, että sai tehdä sitä mitä rakasti. ”Matkustan jonkin verran työn vuoksi, ja hevosenomistajana vapaapäiviä ei käytännössä ole. Tätä olen kuitenkin aina halunnut tehdä.”
"Elokuvaan? Hevosmiestaitoa? Sinä olet aika erilainen muihin verrattuna." Hän sanoi hymyillen alexille. Hän toivoi ettei mitään kävisi, koska ei kestäisi sitä syyllisyyttä. Hän oli niin varovainen. Ehkä Gabrielle voisi rohkaistua ja syventyä enemmänkin lännenratsastukseen. Hän oli vaikuttunut siitä miten Alex oli kiltti ja intohimoinen hevosharrastaja, omistaen elämänsä niille. "Muista hengittää joskus. Vaikka minä olen paraskin sanomaan."
”Tiedän. En ihan sovi Rosings Parkin kilparatsastajien joukkoon puskaratsuineni”, Alex naurahti ääneen Gabriellen sanoille. Hänellä oli melko letkeä elämänasenne ja se näkyi hänestä kauas. Ei hän enää ottanut edes stressiä siitä, etteivät kaikista snobeimmat, rikkaat kilparatsastajat hänestä ehkä niin välittäneet. Samapa tuo, ainakin hänellä oli hauskaa. ”Muistan muistan”, hän jatkoi hymy huulillaan. Ruoka teki hyvää ja tuntui jo nyt, että työpäivän jälkeinen kevyt uupumus oli poissa – ehkä syynä oli seura. ”Jos työpäiväni sisältävät rauhallisia maastoratsastuksia, en voi rasittua vaikka työpäivät venyisivätkin.” Se oli totta. Alex oli huomannut, miten kentällä, maneesissa tai pyöröaitauksessa puljaaminen alkoi olla väsyttävää monen tunnin jälkeen. Siksi hän vei vähintään yhden hevosistaan maastoon päivittäin, jos siihen tarjoutui tilaisuus. Luonnon läheisyys ja rauha houkuttelivat miestä ja virkistivät kummasti. ”Sinullekin tekisi hyvää kävellä luonnossa keskellä työpäivää. Siihen ei vain taida tarjoutua mahdollisuutta”, hän sanoi hieman pahoitellen, sillä ymmärsi, mitä sisätyö tarkoitti. Hän ei tietenkään koskaan ollut ollut Gabriellen asemassa missään, sen hän näki jo naisen pukeutumisesta.
Gabriellen tosiaan oli aina näytettävä hyvältä ja sen näki hänen huolitellusta ulkomuodostaan. Hän hymyili Alexin kertomukselle työpäivistään ja töistään muutenkin. Millaistahan olisi ollut tehdä tuollaista työtä? Varmaan vaihtelua, ihanaa sellaista. Mutta hän rakasta myös menestystä stressiä ja onnistumisia. "Niin tekisi, mutta ei siihen tosiaan ole mahdollisuutta. Ai niin, tuli mieleen niistä ratsastusnäytöksistä, tein sinulle muistilapun. Ja Theodore Morland lupautui hoitamaan englantilaiset näytökset."
”Mahtavaa. Voimme varmaan laittaa hevoset samaan kärryyn”, Alex alkoi suunnitella ääneen. Huulilla kareili innokas hymy. Hän osallistui mieluusti hyväntekeväisyyteen ja näkisi myös Morlandin esityksen. Gabriellella oli iso sydän, kun tuo oli mukana järjestämässä jotakin sellaista. ”Sinähän voisit esiintyä Arizonan kanssa”, mies ehdotti vain puoliksi tosissaan. Hän sallisi sen, mutta ehkä Gabrielle ei kokisi pystyvänsä siihen. Tapahtuma oli kuitenkin ihan pian.
Gabrielle hymyili ja oli tyytyväinen siihen, että Rosingsista löytyi tuollaisia ihmisiä. Hän nautti tällaisista kevymielisistä ja hauskoista jutuista työnsä ohella. Työtapahtumat olivatusein vakavamielisempiä illallisia ja muita. "... Hahaha, hauska vitsi Alex. Ei käy." Naisen ääni tihkui ystävällistä sarkasmia. Hän ei todellakaan nolaisi Alexia ja Arizonaa yrittämällä ruunan kanssa yhtään mitään Rosingsin kenttien ja maneesin ulkopuolella.
”Arizona taitaa varsin näyttävän sliding stopin”, Alex maanitteli hymyssä suin vaikka ymmärsi, ettei Gabrielle hevillä pyörtäisi päätöstään. Hänestä olisi mukava opettaa naiselle lännenratsastuksen saloja, sillä se ei ainakaan jäisi kiinni hevosen osaamattomuudesta.
"... Varmasti sinun taidoillasi." Hän sanoi toiselle hymyillen ja maisteli pastaansa samalla. Se oli hyvää ja hän todella tarvitsi hyvää ruokaa nyt työpäivän päätteeksi. Kotona nainen ei juuri koskaan jaksanut tai viitsinyt kokata enää. Gabrielle ojensi tuolle sen muistilapun. Siinä oli kaikki tarpeellinen, kellonajat sun muut.
Alex otti lapun vastaan, vilkaisi sitä ja työnsä housujen taskuun. Ehkä se löytyisi sieltä tarpeen tullen. ”Vielä minä sinulle sen opetan”, hän uhkasi ja vei haarukallisen salaattia suuhunsa. Alex oli peloton hevosten kanssa ja uskoi vakaasti, että ne eivät koskaan tarkoituksella tehneet ihmiselle mitään. Ihmiset olivat itse syy huonosti käyttäytyviin, ryöstäviin, päälle hyppiviin ja epäluotettaviin hevosiin. Hän rakentaisi hitaasti mutta varmasti Gabriellen luottamusta Arizonaan. Pilkukas hevonen oli omiaan opettamaan ihmisille, miten hevosten kanssa oltiin ja miten niihin uskalsi luottaa. ”Pyydä vain, jos haluat joskus valmennusta. Sitä varten minä olen.”
"Sopii yrittää. Nautin ihan vain... Rauhallisesta ja rennosta ratsastuksesta." Se taisi olla ainoa asia, jossa Gabrielle eiaina yrittänyt vielä ylittää rimaa kaksin verroin. Kaikessa muussa hän aina pyrki tekemään niin. Hän pudisteli kevyesti päätään. "Ehei, siksi ratsastan että sinä saat hiukan vapaata."
Alex nosti käsiään antautumisen merkiksi ja nauroi. Selvä, hänen pitäisi houkutella tuo salaa kanssaan maastoon tai koettamaan erilaisia vauhdikkaampia lännenratsastustehtäviä. Mies oli enemmän tai vähemmän tosissaan suunnitelmansa kanssa, vaan jättäisi sen hautumaan. Gabrielle saisi stressin pois harteiltaan edes hetkeksi, kun kokeilisi vauhdikasta reiningiä säyseällä Arizonalla. Se jos mikä nostatti sykettä ja auttoi unohtamaan kaiken muun. ”Miten vain tahdot. Saat tehdä Arizonan kanssa ihan sellaisia harjoituksia, kuin tahdot. Olen kuitenkin käytettävissä, jos sinulla on kysymyksiä.”
"Yritän kuitenkin olla häiritsemättä." Hän sanoi hymyillen ja söi pian pastansa loppuun, juoden vettä sitten päälle. Nainen huokaisi, hiljaa, vilkaisten sitten Alexia. "Miten, haluatko karata kotiin?" Ei hän pidättelisi toista turhan kauan tässä.
Alex nakersi leipänsä viimeistä kulmaa, johon makea barbequekastike oli imeytynyt. Hänen kahvinsa oli unohtunut jäähtymään kuppiin, mutta vettä sentään oli. ”Ei minulla kiire ole”, mies sanoi, mutta salli toiselle luvan lähteä. Kotona häntä odottaisi vain yksinäinen ilta, tyhjä jääkaappi ja tietokone. Mitään tähdellistä siellä ei ollut, mutta ei hän voisi viivyttää hevosensa vuokraajaa sen pidempään.
Gabrielle päätti hakea itselleen vielä kupillisen teetä ja pienen leivoksen. "Tarvitsen tätä, pitää tehdä vielä töitä kotona illalla.. Ei huvittaisi yhtään mutta alainen sotki asiat pahemman kerran ja... Voivoi, kansainvälinen bisnesselkkaus on valmis."
Alex oli aivan täynnä, eikä olisi voinut kuvitellakaan jälkiruokaa. Ei hänellä ollut sellaista makeanhimoa kuin monella muulla. Teetä hän ehkä saisi keitettyä kotonaankin, tai kahvia, jonka voimalla kukkuisi pitkälle aamuyöhön hevosvideoita katsellen ja keskustelupalstoja lukien. Hänestä oli tullut kunnon nörtti ilman sosiaalista elämää sinä aikana, kun oli ollut yksin. Sillä hetkellä hänellä oli vain kehityskelpoinen suhteentapainen Raideniin. Alex ei tiennyt mitä ajatella siitä, sillä vaikka heillä oli ihanaa yhdessä, ei hän osannut suhtautua siihen oikein. Ray oli vain hänen kaverinsa. Hyvin läheinen sellainen. ”Kuulostaa hankalalta”, Alex sanoi hieman viiveellä, kun oli uponnut puolittain ajatuksiinsa. Hänen ei ollenkaan käynyt kateeksi Gabriellen työ. Hän ei kaivannut stressiä tai ahdistusta, vaan hyviä, hauskoja kokemuksia hevosten kanssa. ”Miten olet tullut valinneeksi tuollaisen työn?”
Gabrielle ei tiennyt toisen suhteesta kehenkään. Hän olisi saattanut heittäytyä psykologiseksi asiasta keskusteltaessa, mutta koska Alex ei maininnut asiasta mitään, hän oletti tuon vain miettineen työasioita tai vastaavaa. Sinänsä Gabrielle oli hieman surullisempi tapaus, että hänellä oli kehityskelpoinen rakkaussuhde vain kissaansa ja sekin oli täysin platoninen. "Hmm, haluan vain... Menestymisenhalu. En keksi muuta."
”Tunnen joitakin kaltaisiasi”, Alex sanoi tuomitsematta. Hän pyöritteli kädessään lautasliinan reunaa. ”Minusta on vain hyvä, etteivät kaikki tavoittele taivaita yhtä intensiivisesti. Meille tolloillekin on paikkamme”, hän naurahti nimitykselleen. Alex halusi pärjätä, tietenkin, ja tuli iloiseksi onnistumisista. Hänelle riitti silti fyysinen työ hevosten kanssa, se, että oppi päivittäin jotain uutta nelijalkaisista ystävistä. Hänestä ei olisi stressaamaan bisneskuvioita.
"Joskus sitä miettii että on hullu mutta... Ei sitten jaksa välittää." Nainen naurahti ja venytteli hieman siinä paikallaan. Hän oli alalla koska se kiinnosti ja matkalla huipulle. Hän ei aikoisi jättää asiaa tähän. Jonakin päivänä hänellä olisi oma toimisto, jonka palveluita kaikki silmäätekevät haluaisivat. Hän olisi vielä menestyneempi kuin veljensä. Vielä joskus. Gabrielle vilkaisi kelloa juotuaan kahvinsa. "Ehkä minun pitäisi mennä jotta ehdin kauppaan vielä. Sovitaan päivistä tarkemmin ja nähdään. Viimeistään siinä tapahtumassa."
”Kaikki meistä ovat. Omalla tavallaan”, Alex hymähti naisen sanoille hulluudesta. Heillä kaikilla oli oikkunsa. Gabrielle kuulosti kuitenkin varsin selväjärkiseltä ollakseen työnarkomaani. Ehkä tuo oli vielä onnistunut pitämään kiinni elämästään. ”En halua pidätellä sinua”, Alex sanoi ja nousi herrasmiehenä tuolista ennen toista. Hän kiskoi takkia päälleen ja kietoi kaulahuivin tiukasti kaulaansa. Kotiin ei ollut pitkä matka, mutta ulkona puhaltava viima jäädyttäisi kenet tahansa. ”Saat käydä tallilla silloin kun tahdot. Arizona on varmasti mielissään”, hän vielä sanoi. Hän pitäisi visusti huolen siitä, että Gabrielle saisi juuri ne päivät ja hetket hänen kirjavan poninsa kanssa kun tuo tahtoi. Hevonen tarvitsi jonkun, joka piti sitä silmäteränään ja antoi sille jakamattoman huomionsa. Alexilla oli kädet täynnä muiden kanssa. ”Nähdään”, hän hyvästeli naisen kadulle ja lähti tarpomaan kotiinsa. Ehkä hänkin voisi piipahtaa ruokakaupassa ja hankkia jääkaapin valon kaveriksi jotakin.
*** | |
| | | | [P] I'm back in the saddle again | |
|
Similar topics | |
|
| Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |