If There Only Were Doors

Tiistai 20. elokuuta 2019, aamu, Rupert Street, Lontoo

Eli ei ollut varma, kauanko tarkalleen ottaen oli nukkunut. Mutta siinä vaiheessa, kun hän heräsi, suu tuntui kuivalta ja niskat jäykiltä, niin kuin hän ei olisi liikahtanut koko yön - olihan se ollut yö - aikana.
Sekava tunne sai hänet murisemaan tyytymättömänä.

Aidakin nukkui vielä. Hän oli käpertynyt kyljelleen Elin viereen, peitto leukaan asti vedettynä, mutta havahtui murinaan ja raotti silmiään.
Hän katsahti miestä olkansa yli ja hieraisi silmäänsä ja vaaleita ripsiään.
"Huomenta."

Eli venytteli jalkojaan, muttei jaksanut nousta aivan vielä.
"Oloni on varsin pirteä", hän vastasi.
"Mihin aikaan sinulla oli se teatteritapaaminen?"

"Yhdeltä", Aida vastasi ja kierähti selälleen Elin viereen.
"Meillä on tässä kokonainen pieni ikuisuus aikaa", hän huomautti ja hipaisi miehen nenänpäätä.

Ennen se olisi tarkoittanut jotakin aivan muuta. Tai jotakin muuta, sillä nyt Eli ei ollut täysin varma siitä, mitä sanat tarkoittivat.
"Mitä haluaisit tehdä sillä ajalla, prinsessa?"

"En ole varma", Aida vastasi ja katseli Elin kasvojen profiilia, tuntien levottoman ikävän syövän sisintään.
"Ei sinulla sattuisi olemaan mitään mielessäsi?"

Ennen kysymykseen olisi ollut helppo vastata.
"En tiedä", Eli vastasi.
"Meillä ei ole pitkään aikaan ollut näin paljon vapaata aikaa."

"Ylellistä", Aida vakuutti ja siveli sormenpäillään Elin leukaperää. Ne vaelsivat alas kaulalle ja sivelivät solisluita, ennen kuin siirtyivät rintakehälle ja vatsalle.
"Kaipaan sinua, kullannuppu."

Eli käänsi katseensa Aidaan, eikä voinut mitään epätietoisuudelle, joka kaihersi hänen mieltään.
"Mitä tarkoitat, prinsessa?"

Aida vastasi katseeseen levottomana. Aikaisemmin hän olisi vain vienyt kätensä alas. Mutta ehkä Eli ei halunnut hänen kosketustaan.
Ehkä mies näki nyt rikkinäisen lapsen eikä viehättävää naista.
"Etkö tiedä?"

Eli nielaisi.
"Sanoit eilen, ettet... ettet pysty olemaan vielä kanssani."
Aida oli kysynyt, kauanko hän voisi odottaa. Ja hän odottaisi, odottaisi niin kauan kuin olisi tarvis.

Aida liikahti ja nousi sitten istumaan.
"Ajattelin, että ehkä voisimme edes yrittää. Ja ehkä... Ehkä olisit antanut minun koskettaa sinua", hän sanoi ja painoi katseensa peitolle laskettuihin käsiinsä, kun tunsi tutun häpeän polttavan ihonsa alla.

Eli ei tiennyt, mitä vastata.
"Tietenkin me voimme yrittää", hän vastasi, häkeltyneenä uudesta vaikeudesta heidän välillään. Mutta se menisi ohi. Kaikki olisi taas hyvin.
"Minä vain... Sanothan, jos sinusta tuntuu pahalta? Me voimme lopettaa heti kun haluat."

Ennen he eivät olleet missään lahjakkaampia kuin tässä. Hetki kaksin eikä olisi vienyt kauaa, kun he olisivat kietoutuneet toisiinsa.
Aidan hartiat painuivat ja hän tuijotti käsiään.
"Haluatko sinä minua vielä? Vai... Näetkö jotain muuta kuin ennen?"

Elin olisi tehnyt mieli potkaista itseään.
"Minä haluan sinua niin, että sattuu", hän vastasi.
"Mutta haluan, että sinäkin haluat minua. Ettet tee tätä vain, koska koet, että sinulla olisi velvollisuus."

Aida tuijotti käsiään ja liikahti ahdistuneena, kun tunsi silmiensä kostuvan uhkaavasti. Hän ei halunnut itkeä.
"Et sinä ole velvollisuus", hän vastasi ja veti polvensa koukkuun, painaen kasvonsa niitä vasten.
"Minä haluan sinua."

Elistä tuntui, että hän oli tehnyt kammottavan virheen.
"Tule sitten tänne, prinsessa", hän kutsui varovasti.
"Minäkin kaipaan sinua."

Ehkä hän oli rikkonut heidät. Mitä jos hän ei enää voisi teeskennellä olevansa se ihminen, joka oli ollut kuukausi sitten? Mitä jos hän oli muuttanut heidät heidän elämänsä ohella?
Aida kääntyi ja laskeutui Elin kylkeen, silittäen miehen rintakehää sormenpäillään ja seuraten niitä katseellaan.

Eli vei kätensä silittämään Aidan kylkeä ja yritti tavoittaa Aidan jäänsinisten silmien katseen.
"Minä rakastan sinua, prinsessa", hän muistutti pehmeästi.

"Minäkin rakastan sinua", Aida vastasi ja nosti katseensa vastahakoisesti. Hän tunsi olonsa levottomaksi, kuin menneisyys olisi painanut häntä kylmänä.
Mitä heille oli tapahtunut?

Eli mietti samaa. Mutta hän ei aikonut suostua ajatuksen vangiksi.
Sen sijaan hän kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan ja kumartui painamaan suudelman Aidan huulille.

Aida vastasi suudelmaan ja tunsi onnettomien kyynelten pyrkivän silmiinsä. Mitä heille oli tapahtunut? Oliko hän rikkonut heidät?

Eli säikähti kyyneleitä.
"Hei..." hän vetosi, vetäytyen kauemmas.
"Mikä on?"

Aida pudisti päätään ja pyyhkäisi silmiään.
"Minusta tuntuu, että minä rikoin meidät. Kaiken. Ei meidän ole koskaan tarvinnut olla näin- näin..." Hän ei löytänyt oikeaa sanaa.

"Emme me ole rikki", Eli vastasi ja kohottautui istumaan.
"Se, että alku on hieman hankalaa, on vain..."
Ei ehkä luonnollista.
"Ei mitään hätää."

Aida katsahti Eliä ja pohti, lähtisikö mies hänen luotaan. Kiertäisi asuntoa levottomana.
Mitä jos Eli ei voisi enää koskettaa häntä näkemättä tai miettimättä sitä, minkä hän oli teeskennellyt olevan vain pahaa unta?
"Mitä me teemme nyt?"

"Mitä tarkoitat?" Eli kysyi ja ojensi kättään niin, että saattoi koskettaa Aidan poskea.
"Oletko kunnossa, prinsessa?"

Aida nyökkäsi ja leikitteli tyynyliinan kulmalla.
"Mitä haluat tehdä nyt?" hän kysyi.

Eli tunsi olonsa vieraaksi.
"Mitä sinä haluat, prinsessa?"

Hän oli rikkonut heidät. Olisiko aamu erilainen, jos hän ei olisi kertonut? Jos levoton häpeä olisi vain hänen omansa?
"Menen käymään suihkussa", Aida sanoi nousten istumaan ja kiipesi sitten sängyltä.

Eli seurasi Aidaa katseellaan.
"Tahdotko seuraa, prinsessa?"

Aida pudisti päätään ja laskeutui valkopuisia portaita alakertaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan kiusaantuneeksi Elin kanssa, mutta nyt jokin oli vinossa.
Mitä jos hän oli muuttanut tavan, jolla mies näki hänet? Tai pitänyt salaisuutta liian kauan?
Tai Eli vain halusi erilaisen elämän?
Hän sulkeutui kylpyhuoneeseen, katsahtaen vieraalta tuntuvaa kuvajaistaan ja astui suihkuun.

Se tuntui melkein fyysiseltä iskulta.
Eli jäi istumaan sängyn laidalle, sydän kipeästi hakaten. Hän oli tehnyt tai sanonut jotakin väärin. Tietenkin oli. Hän ei osannut suhtautua tällaiseen, ei osannut olla hienotunteinen.
Helvetin helvetti.

Aida kävi suihkussa ja viipyi hyvän tovin kuuman veden alla. Hän pesi hampaansa ja kasvonsa ja kuivasi vielä hiuksensa kuivaajalla, haluamatta myöntää viivyttelevänsä.
Mitä heille oli tapahtunut?
Hän pureskeli alahuultaan ja katseli alastomalta tuntuvia, meikittömiä kasvojaan levittäessään niille kosteusvoidetta, ennen kuin kääriytyi pyyhkeeseen ja palasi yläkertaan.

Eli havahtui askeleisiin portaista.
Hitto.
Hän pyyhkäisi silmiään ja suoristi selkänsä.
"Oliko mukava suihku, prinsessa?"

"Itketkö sinä?" Aida kysyi nähdessään Elin pyyhkivän silmiään ja tunsi sydämensä hakkaavan kipeästi.

Eli olisi halunnut kiistää sen.
"Minä..."
Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi.

"Kullannuppu, miksi?" Aida vetosi onnettomana ja polvistui pyyhkeessään Elin jalkoihin. Hän silitti miehen reittä ja tutki tämän kasvoja, ojentaen toisen käden silittämään kyynelten kastelemaa poskea.

Eli katsoi Aidaa onnettomana.
"Minä en tiedä, mitä tein", hän vastasin.
"Miksi sain sinut kuvittelemaan, etten halua sinua."

"Et sinä tehnyt mitään", Aida vetosi ja painoi päänsä vasten Elin polvea.
"Sinä et ole muuta kuin täydellisen kiltti ja kultainen."

"Mutta jotakin tapahtui", Eli vetosi.
"Jotakin, mikä sai sinut pakenemaan minun luotani."

"En vain tiennyt, mitä tehdä", Aida vetosi takaisin ja katseli miestä anoen polviltaan, silittäen miehen reittä.
"Jokin tuntui olevan väärin."

Eikö jokin ollutkin pahasti väärin?
"Mitä tarkoitat, prinsessa?" Eli kysyi hiljaa.

"Se ei ole koskaan ollut tuollaista", Aida vastasi.
"Enkä tiedä, miten korjata sitä."

Eli tiesi, että Aida oli oikeassa. Heille läheisyys oli aina ollut vaivatonta.
"Minä kaipaan sinua, prinsessa."

"Minäkin kaipaan sinua", Aida sanoi ja silitti sormenpäillään Elin polvilumpiota, halaten toista pohjetta levottomana.

Eli nielaisi. Hän ei ollut lainkaan varautunut tällaiseen keskusteluun. Hän oli tällaiseen aivan liian typerä, aivan liian... jotakin.
"Mitä... Mitä haluaisit meidän tekevän?"

Aida huokasi hiljaa ja painoi katseensa. Hän oli varmastikin se, joka heidät oli rikkonut, joten heidän korjaamisensa oli myöskin hänen hartioillaan.
Hän nousi seisomaan tutkien Elin kasvoja ja pudotti pyyhkeensä.

Hetkeen Eli ei osannut ajatella yhtään mitään.
Kaipaus, katumus ja huoli pyörteilivät kaikki samanaikaisesti hänen mielessään ja sekoittivat sen.
Lopulta hän ojensi kätensä ja vei sormenpäänsä silittämään Aidan vyötäröä.

Aida katseli hiljaisena Elin kasvoja ja kiipesi sitten istumaan hajareisin miehen syliin, kietoen kätensä tämän niskan taakse. Sormet sukivat pehmeitä niskahiuksia.
Hän kosketti nenällään Elin nenää, hipaisi niiden päitä muutaman kerran yhteen, ennen kuin painoi suudelman miehen huulille.

Elin kädet löysivät paikkansa Aidan vyötäisiltä yhtä vaivattomasti kuin aina ennenkin, ja hetken se tuntui melkein kipeältä.
Hän halusi, että he olisivat taas he.
Hän vastasi suudelmaan kaivaten.

Sormet punoivat vaaleanruskeita, hentoja niskasuortuvia, kun Aida hamusi Elin huulia ja näykkäsi alahuulta kannustaen.
He voisivat olla he.

Pieni ääni Elin mielessä yritti saada hänet epäilemään, halusiko Aida tätä todella. Entä, jos nainen joutui esittämään hänellekin, että kaikki oli hyvin?
Hänen kehonsa huusi kuitenkin kovempaa, miten epätoivoisesti se kaipasi läheisyyttä. Heitä.
"Prinsessa..."

Aida vastasi valumalla suutelemaan Elin kaulaa ja ujutti kätensä heidän väliinsä, kuljettaen sormiaan alas miehen vatsaa ja tämän housuille.

Elin keho vastasi kosketukseen samanlaisella innolla kuin silloin, kun hän oli ollut vielä mistään mitään tietämätön teinipoika, jolle kaikki oli uutta ja ihmeellistä.
"Minulla on ollut sinua ikävä..."

Voi laiminlyöty kullannuppu, Aida ajatteli hamutessaan miehen kaulaa. Hetken hän harkitsi valuvansa alas, polvilleen Elin eteen, hyväilläkseen tätä – mutta se voisi päättyä huonosti viimeaikaisten keskusteluiden valossa.
Niinpä hän vain ujutti kätensä hyväillen sisään miehen boksereihin ja näykkäsi kaulan ihoa.

Laiminlyöty kullannuppu ei ollut varma siitä, mitenpäin olisi ollut. Elin jokainen solu kaipasi kosketusta, huusi sitä kurkku suorana, ja hyväily teki ajattelemisesta vaikeaa.
Mutta mitä tapahtuisi, jos hän toisi Aidan mieleen pahoja muistoja? Voisiko niin käydä?
"Olethan kunnossa, prinsessa?"

"Eli", Aida vetosi pehmeästi ja hamusi miehen korvanlehteä, kun käsi jatkoi hyväilyä, työntäen samalla boksereita pois tieltä helpottaakseen miehen oloa.
"Nautitaan hetkestä."

Eli kohotti lantiotaan ja kiemursi samalla kokonaan eroon housuistaan. Lahje tarttui nilkan ympärille ja sai hänet turhautumaan.
"Mutta voithan sinä sanoa?" hän kysyi hiljaa.
"Jos saan joskus olosi pahaksi?"

"Eli", Aida vetosi uudelleen, "en halua puhua nyt." Hän ei halunnut ajatella menneisyyttä tai tulevaisuutta tai yhtään mitään. Hän halusi vain hetken, jona he voisivat olla he.

Eli ei ollut varma, oliko se hyvä asia. Mitä, jos Aida alkaisi katua jälkikäteen? Mitä, jos hän satuttaisi naista?
Mutta hänen oli luotettava tämän sanaan.
Hän kiepautti heidät ympäri, niin että saattoi painaa Aidan alleen vuoteelle.

Aidan sydän löi lujemmin, nyt onnellisesta adrenaliinista. Hän oli aina tuntenut olonsa turvalliseksi ja halutuksi Elin sylissä. Miten hän toivoi, että mies todella haluaisi häntä edelleen.
Hän kohotti päätään patjasta hamuten miehen huulia, kiersi toista jalkaansa tämän ympärille ja jatkoi päättäväistä hyväilyä.

Eli ei ollut ollenkaan varma, kuinka kauan kestäisi. Mutta ehkei sillä olisi edes väliä, sillä heillähän oli ruhtinaallisesti aikaa, eikö ollutkin? Ainakin verrattuna siihen, mitä heillä oli ollut viime viikkoina.
Ei ketään tunkeutumassa heidän tilaansa.
Hän vastasi suudelmaan ja antoi sitten suudelmiensa valua hamuamaan Aidan kaulaa, samalla kun käsi siirtyi silittämään naiden reittä.

Aida kiersi toista jalkaansa paremmin Elin ympärille ja kohotti päätään niin, että saattoi nuolaista miehen kaulan ihon suolaa. Sitten hän näykki sitä, ja hyväili miestä rohkeammin.
Siitä oli liian kauan, kun hän oli saanut koskettaa miestä.

Elin hengitys oli jo muuttumassa syvemmäksi.
Kaikki oli hyvin, hän ei rikkoisi Aidaa. Aida halusi tätä yhtä paljon kuin hänkin.
Hän antoi kätensä siirtyä reideltä naisen jalkojen väliin.

Aida hengitti syvään. Älä ajattele. Älä ajattele, äläkä päästä muistoja mieleesi. Eli on Eli.
"Haluan sinut", hän kuiskasi nuolaisten miehen korvaa ja haki sitten suudelmaa tämän huulilta. Miestä hyväillyt käsi houkutteli tätä lähemmäs.
Olisi kai pitänyt käyttää kumia, mutta hän ei halunnut rikkoa hetkeä sellaisen etsimisellä.

Se oli melkein liikaa.
Ja häpeäkseen Elin oli myönnettävä, että pieneen hetkeen hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, kuinka kovasti halusi Aidaa.
Hän vei huulensa hamuamaan suudelmaa naisen huulilta samalla kun siirsi kätensä hakemaan parempaa otetta tämän lantiosta.

Aida näykki Elin alahuulta, kun kohotti lantiotaan parempaan kulmaan. Sitten hän punoi sormensa kiharaisiin, vaaleanruskeisiin hiuksiin ja houkutteli miestä painautumaan lähelleen.

Eli ei vaatinut juurikaan houkuttelua, sillä koko hänen kehonsa halusi lähemmäs. Sormiin pujottautuvat hiukset lähettivät miellyttäviä väreitä alas selkään, ja hän saattoi rikkoa kieltoa puhumisesta ja mutista jotain sellaista kuin "rakastan sinua" kun painui lähelle.

Syke lepatti hurjana, ja Aida kietoutui Elin ympärille, kurottuen hamuamaan miehen kaulaa. He voisivat olla jälleen he, kuten ennenkin.
Hän houkutteli miestä liikkeelle, jahtaamaan nautinnon huippua, ja näykki kaulan ihoa kutsuen.

Ainakin pienen hetken kaikki oli hyvin.
Eikä Eli voinut mitään sille, että hyvin alkukantaiset vaistot pyyhkäisivät hänet mukaansa ja saivat etsimään yhteistä rytmiä.
Rakastan sinua, prinsessa.

Eli halusi häntä edelleen. Ainakin tämän hetken. Se sai hänet hengittämään helpommin, ja vaikka hänen elämänsä oli myllätty ylösalaisin, Elin läheisyys oli tuttua.
Ja vaikka osa hänestä oli kadoksissa, hän oli varma löytävänsä sen jälleen joku päivä.
Aida kuljetti käsiään alas miehen kylkiä lempeästi kannustaen ja kiersi jalkojaan tämän lantion ympärille.

Hetkeksi Eli unohti kaiken muun. Ei ollut ympäröivää maailmaa, ei sitä hullua elämää, johon he olivat tulleet pyyhkäistyiksi, ei salaisuutta, jonka Aida oli jakanut hänen kanssaan.
Vain he kaksi.
Vain he kaksi vielä sittenkin, kun mielihyvän huippu tavoitti hänet ja teki hetkeksi koko kehosta heikon.

Aida halasi Elin syliinsä, sydän melkein helpottuneena jyskyttäen, ja silitti miehen selkää, niskan kaarta ja hiuksia hellin käsin. Hän painoi suudelmia korville ja tukisti kevyesti kiharaisia suortuvia.
"Rakastan kullannuppu."

Hetken kaikki oli niin kuin ennen.
Eli nojasi päänsä vasten Aidan hartiaa ja hengitti naisen tuoksua, ja kun hän alkoi pelätä käsivoimiensa saattavan antaa periksi, hän kellahti kyljelleen naisen vierelle.
"Rakastan sinua..."

Aida katsahti Eliä hymyä silmissään ja nosti katseensa sitten kattoon, tasaten kiihtynyttä sykettään.
He olivat he, ainakin melkein.
Joku päivä tämä kaikki tuntuisi samalta kuin ennenkin.
"Voisit viettää päivän sängyssä."

Eli vei kätensä silittämään Aidan kylkeä.
"Etkö halua minua mukaan, kun lähdet teatterille?"
Ei tietenkään teatteriin saakka. Mutta odottamaan läheiseen kahvilaan, pitämään sormia ristissä.
Vaikka ehkä se oli heidän entistä elämäänsä.

"Voit tietenkin tulla, jos haluat", Aida vakuutti.
"Mutta sinulla ei ole myöskään ollut vähään aikaan mahdollisuutta oikeaan vapaapäivään ja vain sängyssä lojumiseen."

"Minä voin lojua sängyssä illan", Eli vakuutti, ja muodosti taas kädestään olennon, joka kipitti pitkin Aidan kylkeä sormijaloillaan.
"Haluan olla kannustamassa sinua."

Elin sormiolento oli varmaankin pieni dinosaurus. Se täytti hänet aina suunnattomalla hellyydellä, ja sai Aidan valumaan rentona patjaa vasten.
"Sinä kannustat minua aina."

"Mutta haluan kannustaa sinua lähempänä", Eli vetosi, samalla kun pieni sormiolento kipusi Aidan rintakehälle ja siitä ylemmäs, kunnes saattoi tökätä tämän poskea pään virkaa esittävällä sormellaan.
"En täältä käsin. Ei se ole sama asia."

Aida naurahti ja nyökkäsi. Hyvä on sitten.
Tökkäys poskella sai hänet kääntämään päätään ja haukkaamaan sormen huultensa väliin, leikitellen sormenpäällä kielellään, ja tutkien Elin kasvoja.

Hetken sormiolento pyristeli vastaan, mutta ei mennyt pitkään, ennen kuin se luovutti. Tai ei, ei luovuttanut. Antautui varsin hyvillään kohtaloonsa.
Hymy nykäisi Elin suupieltä.

Aida helli sormea hetken, ennen kuin vapautti sen ja kääntyi kyljelleen, kasvot Eliä kohti. Hän nykäisi peittoa paremmin ylleen ja pohti, miten siistisi itsensä tarpeeksi hyvin ennen lähtöä.
"Pitäisi kai laittaa teetä."

Eli katseli Aidan kasvoja.
"Onko se aivan välttämätöntä?" hän kysyi, haluten vetää naisen syliinsä ja unohtua siihen.
"Minä voisin laittaa."

"Melko välttämätöntä", Aida vakuutti. Hänen tiiminsä oli antanut pitkän listan määräyksiä, ennen kuin suostui päästämään hänet vapaalle.
Oli outoa tulla määräillyksi sillä tavalla.
"Loikoile sinä vain, käyn laittamassa", hän sanoi ja nousi sängystä, pujottautuen alusvaatteisiin ja siepaten parin legginssejä mukaansa alakertaan.

Eli kellahti selälleen ja jäi katselemaan Aidan perään.
"Voisit tulla juomaan teen tänne", hän huomautti sitten.
"Täällä on lämmintä ja mukavaa."

Aida palasi parvelle legginsseissä ja sähkönsinisissä rintaliiveissä, hiukset nutturalle kiepautettuna, kaksi teemukia käsissään. Hattie oli antanut hänelle tiukan reseptin sitä varten.
Hän ojensi Elille kupin ja istahti sängylle siemaillen omastaan.

Eli oli sillä välin keplotellut bokserit takaisin jalkaansa, sillä pieni huoli oli saanut hänet pelkäämään, että Aida saattaisi ahdistua, jos hän olisi täysin alasti.
Ehkä se oli turha pelko. Toivottavasti oli.
"Sinun kuuluisaa yrittiteetäsi?" hän varmisti noustessaan istumaan.

Aida nyökkäsi.
"Ja järjettömästi hunajaa ja inkivääriä", hän lisäsi kohottaen omaa kuppiaan. Mutta oli totta, että hänen oli huolehdittava äänestään. Kiertuetta olisi jäljellä vielä kymmenen konsertta, joista viimeinen ikuistettaisiin Royal Albert Hallissa – hän halusi olla parhaimmillaan.

"Hunaja on hyvä asia", Eli vastasi.
"Inkivääristä en ole ihan varma."
Mutta eiköhän Hattie tiennyt, mitä pani Aidan juomaan.

Aida tyhjensi teekuppinsa ja nousi ylös, siirtyen katselemaan vaatekaappiaan. Olisi taas aika valikoida, mitä hän pitäisi ja mitä lahjoittaisi pois, sillä matkalaukun sisältö ei mahtuisi hänen kaappiinsa.
Ehkä hän voisi pukeutua johonkin entisestä elämästään. Hän nappasi kaapista tummansinisen, reisimittaisen mekon, jonka kangas oli kirjottu polkkapilkuilla ja kaulus ja hihansuut somistettu valkoisilla kauluksilla.
"Minä kyllä todella selviän tapaamisesta yksinkin. En usko, että siinä menee kuin pari tuntia."

Eli hörppi vielä kiireettömästi teetään.
"Jos olet siitä varma, prinsessa", hän vastasi, katsellen tuttua mekkoa lämpöä tuntien.
Heidän elämänsä.
"Tuletko suoraan kotiin?"

"Olen varma", Aida vakuutti ja sukaisi hellästi Elin hiuksia.
"Yritän tulla. Sinä voisit sillä välin loikoa sängyssä, tilata vaikka kiinalaista ruokaa ja katsoa hyvän elokuvan", hän ehdotti ja suoristi valkoista kaulusta.

Eli valui hieman laiskempaan asentoon vuoteelle, katse edelleen Aidaan kiinnittyneenä.
"Näytät kauniilta", hän kehui.
Siltä, kuin hänen tuntemansa entinen Aida. Aida, joka työskenteli teatterissa. Hiukset olivat punaisemmat.

"Imartelija", Aida moitti ja nojautui näpäyttämään miehen nenänpäätä. Hän istahti sängylle meikkaamaan, harkiten hetken mitä tyyliä noudattaa.
"Yritän tulla takaisin mahdollisimman pian."

Elin oli vaikea pysytellä erossa Aidasta, vaikka tällä olikin juuri nyt oikeaa, tärkeää tekemistä. Hän ojensi jalkaansa ja silitti sillä naisen selkää, kohottautui istumaan ja suukotti tämän niskaa, ja kietoi käsivartensa hetkeksi takaapäin halaukseen.
Hän todella yritti. Todella, todella yritti.
"Odotan sinua."

Aida hymyili Elille olkansa yli ja nojautui hetkeksi halausta vasten, silittäen ympärilleen kiertynyttä käsivartta.
"Nauti vapaapäivästä", hän kannusti ja päätyi meikkaamaan vain kevyesti. Ei dramaattisia, kissanrajauksia eikä rohkeaa, punaista huulipunaa. Hän harjasi hiuksensa huolettomalle nutturalle ja suoristautui sitten.
"Palaan pian", hän lupasi painaen suukon Elin huulille ja lähti sitten alakertaan.

Eli ei voinut olla katselematta. Tämä oli hänen Aidansa, se Aida, jota hän oli odottanut teatterilla.
Mutta myös se toinen Aida, se, jolla oli dramaattiset rajaukset ja kalliit vaatteet, oli hänen Aidansa.
Se pisti miettimään.
"Pidän sormet ristissä", hän huikkasi ennen kuin valui sängylle pitkäkseen.

Hän ei voinut olla miettimättä, oliko Hollandin läsnäolo ja autokyyti todella tarpeellista. Olisi ollut niin vaivatonta vain kävellä Shaftesbury Avenueta metroon ja tuntea nostalgiaa hikisestä, pahantuulisesta tungoksesta.
Ja silti osa hänestä muisti elävästä JFK:n lentokentällä vallinneen kaaoksen. Ehkä hänen pitäisi vain olla kiitollinen.

*

*

*

Siitä tuntui olevan elinikä, kun hän oli viimeksi ollut koe-esiintymisessä.
Vaikka tässä ei ollut aivan samaa tunnelmaa. Ei odotushuonetta täynnä nuoria, lahjakkaita naisia pyrkimässä samaan osaan ja silmäilemässä häntä välinpitämättömästi ja kuvottavaa pahoinvoinnin tunnetta, joka teki kämmenistä nihkeät ja suusta kuivan.
Ei kivikasvoista tiimiä pöydän takana, tuijottamassa puhelimiaan tai puhumassa koe-esiintyjän päälle, koska heidän aikansa oli liian arvokasta.
Tänään se tiimi tuli ovelle vastaan, puristi hänen kättään ja hymyili kutsuvasti, ennen kuin he vajosivat nojatuoleihin, ruhtinaallisesti katetun kahvipöydän ääreen. Kuin hän todella olisi joku.

Harvey istui viereisessä nojatuolissa harteikkaana ja vaikuttavana, katsellen tiimiä ilmeettömänä. Vatsa pömpötti laventelivioletin kauluspaidan nappeja vasten ja tavasta nykiä puvuntakkia paremmin sen peitoksi päätellen se teki miehen olon itsetietoiseksi.
Mitä tahansa Bat Out Of Hellin tuotantotiimi tarjoaisi hänelle, Aida olisi hyväksynyt ilomielin. Mutta hänellä ei ollutkaan siihen oikeutta, ja se hämmensi häntä. Hänen tiiminsä tekisi lopullisen päätöksen ja määrittelisi ehdot sopimukselle.
Hänen kai pitäisi lukea tarkemmin, mitä allekirjoitti, ennen kuin antaisi koko elämänsä päätäntävallan jollekulle muulle.

"Dominion Theatre on sovittuna tuotantoomme neljän kuukauden limited runia varten, ja me, no... Me todella olemme innostuneita mahdollisuudesta saada sinut Ravenin osaan", punaiseen kauluspaitaan ja paksusankaisiin silmälaseihin pukeutunut mies, josta huokui intohimo teatteria kohtaan, vakuutti. Aida hymyili häkeltyneenä.
"Mutta, ettekö te halua, että koe-esiinnyn?"
Tiimi katsahti toisiaan ja nyökkäsi sitten, kuin olisi unohtanut sen vaiheen prosessista.
"Se olisi kunnia."
Aida naurahti hämillisenä ja sukaisi hiuksia kasvoiltaan. Hetken levoton epäilys nakersi hänen vatsaansa. Mitä jos roolia tarjottiin hänelle nimen saaman julkisuuden tähden? Eikä siksi, että hän oli oikeasti lahjakas ja sopiva osaan?
Oliko sillä väliä, jos hän saisi mahdollisuuden palata teatterin lavalle?

Aida oli painanut Ravenin oman kappaleen, Heaven Can Waitin, sanat tarkasti mieleensä. Lukenut niitä uudelleen ja uudelleen harjatessaan hampaitaan. Tämä oli se osa koe-esiintymisiä, jossa hän oli aina tiennyt mitä tehdä, mutta nyt hän tunsi olonsa epävarmaksi.
Mitä jos hän ei olisikaan oikea valinta rooliin?
Hän nousi ylös, hieraisi käsiään yhteen ja suuntasi ikkunan eteen asetetun, valkoisen flyygelin ääreen.
Älä ajattele. Soita.

"Heaven can wait – and a band of angels wrapped up in my heart,
Will take me through the lonely night, through the cold of the day,
And I know, I know,
Heaven can wait –and all the gods come down here just to sing for me,
And the melody's gonna make me fly, without pain, without fear."

Aida halusi kuljettaa itsensä mielessään Ravenin makuuhuoneeseen, laululinnun häkkiin, josta ei ollut ulospääsyä. Syyllisyys ja julmat, levottomat kysymykset piinasivat häntä. Mitä jos hän ei olisi palannut kotiin? Mitä jos hän olisi tarttunut mahdollisuuteensa lentää?
Olisiko Strat elossa?

[i]"Give me all of your dreams, and let me go along on your way,
Give me all of your prayers to sing, and I'll turn the night into the skylight of day,
I got a taste of paradise – I'm never gonna let it slip away,
I got a taste of paradise – it's all I really need to make me stay,
Just like a child again.

Heaven can wait – and all I got is time until the end of time,
I won't look back, I won't look back,
Let the altars shine,
And I know that I've been released, but I don't know to where,
And nobody's gonna tell me now,
And I don't really care, no no no."

Missä tahansa oletkin, toivottavasti olet vapaa ja onnellinen. Kun hän sulki silmänsä, hän saattoi nähdä itsensä Dominionin valtavassa pimeydessä, valaistussa makuuhuoneessa, josta oli tullut vankempi vankila kuin koskaan aikaisemmin. Suru ja menetys kasvoivat hänen sisällään.
Ääni täytti huoneen, jossa muutama teekuppi oli unohtunut puolitiehen.

"I got a taste of paradise, that's all I really need to make me stay,
I got a taste of paradise, if I had it any sooner you know,
You know I never would have run away from my home,
Heaven can wait – and all I got is time until the end of time."

Kirkasta, korkeaa viimeistä nuottia seurasi hiljaisuus, joka pakotti Aidan avaamaan silmänsä ja kääntymään katsomaan kahvipöydän ympärillä istuvaa tiimiä. Hermostus kouraisi vatsaa kylmänä, mutta suli pois kuuntelijoiden noustessa ylös ja taputtaessa intohimoisesti.
Ehkä kyse ei ollut vain hänen nimestään julisteissa, Aida pohti helpottuneena sulaessaan onnelliseen hymyyn.
"Todella upeaa saada sinut mukaan projektiin, Aida!"
"Katsotaan sopimus – ja palkka – kuntoon ensin", Harvey puuttui puheeseen ja amerikkalainen aksentti kuulosti lipevältä.

Torstai 29. elokuuta 2019, ilta, Manchester Apollo, Manchester

"Mutta kahdeksan showta viikossa on normaali arki teatterissa", Aida vetosi turhautuneena ja viittasi kädellään sanojensa tueksi, melkein läikäyttäen hunajateensä pitkin Manchester Apollon takatiloissa olevan pukuhuoneen lattiaa.
"He tarjosivat minulle koko roolia, eivät vain osaa siitä. Haluan olla teatterissa oikeasti!"
"Baby, kai sinä nyt ymmärrät, ettei se vain ole mahdollista", Harvey huokasi kärsivällisesti kiikkerältä tuolilta, johon oli parkkeerannut itsensä.
"Miksi ei ole? Se on vain muutaman kuukauden sopimus, ja minulla on kuitenkin aamupäivät aikaa tehdä töitä teidän kanssanne. Haluan teatteriin, Harvey."
"Sinuun on sijoitettu isoja, arvokkaita summia omaisuutta, ja meidän pitää huolehtia siitä sijoituksesta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huolehdimme äänestäsi. Sitä tarvitaan kiertueita ja uutta levyä varten."
"Miten minulla ei ole tässä sananvaltaa? Tämä on minun elämäni."

"Baby", Harvey vetosi alentuvasti, "et ole enää vain heitukka, joka voi tehdä mitä sattuu. Olet nyt sijoitus, imperiumi, joka on velkaa monelle muulle. Voimme suostua kahteen showhun viikossa."
"Kahteen?! Ei se ole teatterissa olemista."
"Se on täysin reilu tarjous."
"Haluan teatteriin, ja se tarkoittaa kahdeksaa showta viikossa. Haluan sen roolin, haluan olla osa teatteriperhettä."
"Kahdeksan showta ei vain ole mahdollista. Meidän pitää suojella ääntäsi."
"Juurihan olen kiertueella. 50 showta, jotka ovat täysin minun ääneni varassa", Aida vetosi ahdistuneena ja pysähtyi Harveyn eteen, empien koskettaako miestä.
"Sitä suuremmalla syyllä. Jos et ole kiertueella, sinun täytyy suojella ja lepuuttaa ääntäsi."

"Minä haluan teatteriin, Harvey. Tämä on minun elämäni! Ja se on vain muutaman kuukauden keikka."
Harvey ei osoittanut myöntymisen merkkejä, ja Aida sukaisi hiuksiaan tuntien olevansa jalkaa polkeva 6-vuotias. Milloin hän oli menettänyt oikeuden määrätä omasta elämästään?
"Kahdeksan showta."
"Kolme, jos olet noin itsepäinen."
"Kahdeksan ei ole niin paljoa!"
"Hattie on kanssani samaa mieltä. Olemme keskustelleet tästä. Meidän on suojeltava sijoitustamme."
"En tee tuskin puolta roolia."
"Sinä teet, mitä me katsomme parhaaksi."
"Seitsemän showta", Aida tarjosi ja tunsi pahoinvoinnin kouraisevan vatsaansa, kun tunsi olonsa avuttomaksi. Hän oli aikuinen ihminen. Hänen pitäisi saada päättää omasta elämästään. Hän sai. Niinhän?

Hattie liittyi heidän seuraansa, tänään hulmuavassa, keltaisten narsissien kirjomassa mekossa. Ymmärtävä, älykäs katse vaelsi managerista Aidaan ja takaisin, saaden pian kiinni pelin juonesta.
"Neljä", Harvey huokasi ja hieroi silmiään kuin osoittaakseen miten väsynyt oli jankkaukseen.
"Seitsemän on tarjoukseni."
"Aida", Hattie puuttui puheeseen ja laski rauhoittavan käden suojattinsa olkapäälle, "Harvey on oikeassa siinä, että täysi teatteriviikko on liian iso riski äänellesi. Meillä on isoja toiveita tulevaisuudelle. Mutta kuusi showta olisi kohtuullista, eikö olisi, Satakieli? Kuusi showta viikossa ja kahdesta kolmeen lepopäivää äänellesi."

Harvey ojensi sopimusnippua. Kuusi showta oli jo printattu siihen, mustaa valkoisella, ja tuotantotiimi oli allekirjoittanut sen. Se oli sovittu hänen selkänsä takana.
Harvey oli tiennyt, että hän olisi tyytymätön ja oli aloittanut neuvottelut alhaisemmasta luvusta, arvellen hänen tyytyvän kompromissiin. Kaikki oli sovittu valmiiksi hänen selkänsä takana.
Hän tunsi olonsa turraksi katsellessaan sopimusta.
"Mikä tämä on?" Aida kysyi kurtistaen kulmiaan ja osoitti pöyristyttävän näköistä summaa sopimuksessa.
"Palkkiosi."
"Tämä on kohtuuttoman paljon!"
"Sinun pitää nähdä oma arvosi."
"Minä haluan teatteriin, en välitä rahasta. En todella edes tarvitse palkkaa."
"Ja tämän takia et ole itse vastuussa tämän sijoituksen kannattavuudesta."
"Tämä on aivan liikaa. En halua viedä heitä vararikkoon."
"He suostuivat siihen jo. He haluavat tähtinimen tuotantoonsa."
"Et voi olla tosissasi. En voi vaatia heiltä tällaisia palkkioita!"
"Se on tehty."
"Siinä tapauksessa vaadin, että 75 prosenttia siitä lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Tukemaan nuorten musiikki, tanssi- ja teatteriohjelmia, erityisesti köyhien perheiden lasten taideharrastuksia."
"Aida, älä viitsi."
"Vaadin sitä."
"Sovitaanko 50 prosenttia?" Hattie puuttui puheeseen ehdottaen lempeästi kompromissia. Hän kiersi käsivarren suojattinsa hartioiden ympäri ja istutti tämän peilipöydän ääreen.
"Säästele nyt ääntäsi, Satakieli. Toin sinulle hunajateetä."

Lauantai 7. syyskuuta 2019, alkuilta, Royal Albert Hall, Lontoo

Sähkö väreili pimeydessä käsinkosketeltavana. Royal Albert Hall oli täynnä majesteettista historiaa, upeaa arkkitehtuuria – ja tänä iltana, odotusta.
Suosionosoitukset levisivät 5544 yleisönjäsenen keskuudessa, kun yksinkertaisella eleganssilla somistetun lavan haltuunsa ottanut bändi soitti ensimmäiset sävelet. Ne muuttuivat myrskyksi, kun Aida aloitti kiertueensa päättävän konsertin kulisseista. Hän ei voinut olla sulamatta häkeltyneeseen, onnelliseen hymyyn, joka sai pisamaisen nenän kipristymään ja hänet puremaan alahuultaan.
Hänen oli koottava itseään yksi ylimääräinen tahti, ennen kuin hän saattoi jatkaa ja astua lavalle syttyvään valokeilaan.
Myrsky voimistui ja Aida vilkutti kurottelevalle yleisölleen tukahduttaen epäuskoisen kikatuksen.
Hyvä luoja.
Royal Albert fucking Hall.
Voi paska, sanoiko hän sen ääneen?

Taivas, hän oli aivan sekaisin. Mutta yleisö nauroi ja osoitti suosiotaan, vaikka hän takelteli sanoissaan, kikatti hallitsemattomasti ja puhui aivan hassuja innostaan olla täällä, hunajateestään ja sopimattomasta kielenkäytöstään.
Tämä tuli kaikki vielä nauhalle.
Hän ei voinut olla hymyilemättä ja nostamatta sormiaan vilkutukseen, kun kohtasi innostuneita ja paikoin kyynelistä kastuneita katseita yleisön joukosta.
Viisikymmentä konserttia antoivat setlistiin rutiinia, ja silti täällä oleminen – yhden lapsuuden unelman konkretisoituminen – sai hänen sydämensä hakkaamaan ja polvet tärisemään sähkönsinisen, aaltoilevan helman alapuolella. Tänä iltana hänen äänensä täytti Royal Albert Hallin.
Hänen viimeinen konserttinsa ansaitsi kaiken, mitä hänellä oli antaa.

Hänen polvensa tärisivät niin, että hän oli kiitollinen mahdollisuudesta istua alas väliajan tullen. Hänen pukuhuoneensa oli täytetty sinisin ja valkoisin ruusuin, ja tällä hetkellä myös ihmisin. Hänen tiiminsä hyöri hänen ympärillään, ja Aida kurkisteli uteliaana Twitterin hurmioitunutta feediä assistenttinsa puhelimesta.
Hänen ei kai uskallettu antaa hallinnoida enää omia somekanaviaan.
Lämmin hehku hänen sisällään tuntui melkein polttavan kuumalta, ja onnellinen hymy siristi silmät spontaaneista halauksista. Hänellä oli perhe.

Takaisin yleisön eteen astuminen täytti hänet sekä euforialla että haikeudella. Hänen viimeinen konserttinsa lähestyi vääjäämättä loppuaan.
Hän luultavasti katuisi tarinoita, joita päätyi kertomaan kappaleiden välissä – vaikka yleisö tuntuikin ahmivan niitä. Ehkä hän ei uskaltaisi koskaan nauhoitetta, joka tavallista riisutummasta konsertista taltioitiin.
Fearlessin tullen hänen kätensäkin tuntuivat tärisevän. Hänen oli aloitettava kappale uudelleen kiiltelevän flyygelin ääressä, sillä ensimmäiset nuotit eivät olleet sitä, mitä hän toivoi.
Hän voisi hävetä jälkikäteen sitä, miten ei ollut lainkaan niin hallittu ja huoliteltu kuin halusi olla. Mutta tässä hetkessä hän vain nautti rakkaudesta, joka vyöryi yleisöstä lavalle.

Siihen mennessä, kun hän aloitti konserttinsa toiseksi viimeisen kappaleen, Nothing But the Best, se tuntui ylitsevuotavalta. Hän ei ollut odottanut mitään siitä, mikä oli seurannut Anastasiaa. Hän ei ollut odottanut levytyssopimusta tai platinalevyjä – saati sitä, miten hänen musiikkinsa, hänen sielunsa sanoitettuna, vaikutti ihmisiin.
Hän ei odottanut sitä, että saattoi ojentaa mikrofoninsa kohti humisevaa, valtavaa salia ja yhtäkkiä hänen kappalettaan laulettiin takaisin hänelle rakkaudella, joka kimpoili seinistä.
Kissamaisesti täydellisyyteen rajatut silmät kostuivat ja ääni uhkasi särkyä. Tämä oli niin paljon enemmän kuin hän oli koskaan uskaltanut unelmoida.
Kappaletta seuraavat suosionosoitukset saivat hänet purskahtamaan itkuun niin, että Noah kiiruhti tuomaan hänelle nenäliinan. Se sai suosionosoitukset vain kasvamaan, ja hänen katsellessaan koko yleisö nousi jaloilleen, kohoten penkeistään kuin kyltymätön aalto.
Hänen oli kiitettävä ja rauhoiteltava yleisöään useamman kerran, jotta sai äänensä kuuluviin aplodien yli.
"Tulen muistamaan tämän illan ikuisesti. Kiitos. Tämä on kaikki... Hyvin paljon. Minulla on ollut elämäni paras ilta, kiitos siitä teille. Tämä seuraava on viimeinen kappale, ja tämä on tukkoinen versio, anteeksi siitä. Joten laulakaa mukana ja auttakaa minua."

Ja yleisö teki niin. 5544 katsojaa olivat jaloillaan, kädet taputuksiin kohotettuina ja lauloivat hänen mukanaan. Nightingale ei ollut vain hänen kappaleensa, vaan heidän. Äänen voimakkuus, joka yleisöstä vyöryi, sai hänen vatsansa nipistämään ja tuntui tärisyttävän koko rakennusta.
Luojan kiitos, koska hänen tukkoinen nenänsä ja silmiin sinnikkäästi kohoavat kyyneleet eivät tehneet hänen tulkinnastaan lainkaan yhtä teknisesti virheetöntä kuin hän toivoi. Kappaleen huipennus sai hänen sydämensä pakahtumaan euforiasta.
Hopeasilppu satoi katosta lavalle ja yleisön ylle, ja teki hänen unenomaisesta illastaan puhdasta taikaa.
Miten hän toivoi, että olisi voinut nauttia siitä hetken kauemmin. Suosionosoitukset jyrisivät konserttisalin alla olevissa käytävissä vielä silloinkin, kun Holland ja Sullivan kiiruhtivat häntä rakennuksen alla olevassa, suojaisassa hallissa odottavaan autoon.
Hän toivoi, ettei unohtaisi koskaan sitä, kuka oli saanut olla tämän illan ajan.

Nightingale Live 2019 – UK

23.8. Lontoo, The Roundhouse
25.8. Leicester, De Montfort Hall
26.8. Newcastle Upon Tyne, O2 Academy Newcastle
28.8. ja 29.8. Manchester, Manchester Apollo
1.9. ja 2.9. Lontoo, HMV Hammersmith Apollo
4.9. Edinburgh, Usher Hall
5.9. Glasgow, O2 Academy Glasgow
7.9. Lontoo, Royal Albert Hall

Tiistai 24. syyskuuta 2019, aamupäivä, Rupert Street, Lontoo

Lentomatka tuntui vielä raskaana jäsenissä, vaikka nuhjuisuuden tunne oli jäänyt suihkuun. Nightingale Live, hänen ensimmäinen oma kiertueensa, oli ohi ja Bat Out of Hell alkaisi Dominion Theatressa pian – joten Harvey oli lennättänyt hänet käymään Los Angelesissa passiivis-aggressiivisten kommenttien kera.
Kuukausien päivittäinen sitoumus teatteriin ei ollut managerin mieleen, vaikka hän oli joutunut nöyrtymään sopimuksen määräämään kuuteen showhun viikossa.
Oli ollut kiehtovaa palata hetkeksi takaisin Awakeningin maailmaan sekä nähdä taas Edisonia hänen asetuttuaan miehen vierashuoneeseen – ja pian ilmestyvän American Voguen kannessa tulisi olemaan hänen kuvansa.
Aida heitti kosteat hiukset taakse kasvoiltaan ja veti alushousujen seuraksi mustan topin, ennen kuin kiipesi valkopuisia portaita parvelle ja heittäytyi sängylle.

Eli oli vannonut, että pitäisi tällä kertaa itsestään huolen, vaikka tuttu, kiireinen rutiini rikkoutuisikin. Hän pitäisi kiinni omasta rutiinistaan, valvoisi päivät ja nukkuisi yöt, söisi, ulkoilisi.
Sitten Aida oli taas poissa.
Asunto tuntui aina jollakin tavalla vieraalta, kun hän oli siellä yksin. Ikään kuin hän olisi ollut vain kylässä, ja aika lähteä saattaisi koittaa koska tahansa.
Sellaisina hetkinä hän haaveili lemmikistä. Jostakusta, joka odottaisi kotona.
Hänen suunnitelmansa ei ollut toiminut täydellisesti, sillä hän makasi edelleen sängyssä samassa t-paidassa, jossa oli nukkunut. Mutta ehkä yksi aamu, tai pari aamua, ei vielä rikkoisi rutiinia.
Oli vaarallista jäädä sänkyyn. Silloin oli liikaa aikaa miettiä, kuinka Aidalla ja Edisonilla meni.
Hän käänsi katseensa pois kännykän näytöltä, kun Aida kipusi parvelle.
"Tuliko parempi olo, prinsessa?"

"Ehdottomasti", Aida vastasi sulaen raukeaan, kissamaiseen hymyyn ja venytteli varpaitaan ja nilkkojaan, ennen kuin kierähti täkin alle miehen viereen.
"Miten sinulla menee, kullannuppu?" hän kysyi tutkien Elin kasvoja. Hän oli pelännyt miehen lakkaavan vastaamasta puhelimeen, vaikka hän oli poissa vain pari viikkoa.

Eli hymyili.
"Minulla on kaikki hyvin", hän vakuutti ja kiepahti vatsalleen, halaten tyynyn syliinsä.
"Miten sinun matkasi meni?"

"Aika perinteisesti", Aida vastasi. Ilmeisesti paparazzien nälkäinen tungeksinta ja ensimmäisen luokan matkustus kuuluivat nykyään hänen perinteisiinsä. Hän ojensi kätensä silittämään Elin hiuksia.
"Et ole kai kuullut vielä mitään teatterista? Toivon, että olisin nähnyt koe-esiintymisesi. Olit varmasti upea."

"En vielä", Eli vastasi ja yritti olla kuulostamatta pessimistiseltä. Olisi ollut mahtavaa päästä taas yhteiseen produktioon, ja hän teki parhaansa uskoakseen, että se oli mahdollista.
Aikaa oli vain kulunut jo tovi.
"He haluavat sinulle täydellisen vastinparin. Mitä Edisonille kuuluu?"

"Sinä olet minun täydellinen vastinparini", Aida muistutti. Sitä hän oli painottanut myös musikaalin tuotantotiimille. Hän kuljetti sormiaan miehen vaaleanruskeiden hiusten lomassa.
"Hyvää. Hänellä on menossa uuden elokuvan kuvaukset L.A:ssa, mutta hän aikoo tulla katsomaan showta tänne, kun se alkaa pyörimään", hän kertoi. Edison oli pysynyt erossa huumeista ja liiallisesta juhlimisesta, ainakin hän halusi uskoa niin.
"Oli hyvin nostalgista asua taas hetki akvaariotalossa. Nyt uima-allakin oli sopivan lämpöinen uimiseen."

Eli nautti kosketuksesta hiuksillaan samalla kun tutki Aidan jäänsinisiä silmiä.
"Onko se uusi supersankarielokuva?" hän kysyi, muistellen Edisonin aiempia rooleja.
Hänen katseessaan välähti toivo.
"Luuletko, että Davidkin saattaisi tulla katsomaan showta?"

"Ei, tämä on jokin itsenäinen elokuva", Aida vastasi ja tukisti hellästi kiharaisia suortuvia.
"David varmasti nauttisi siitä. Jos hän suinkin pystyy matkustamaan tänne, olen varma, että hän tulisi katsomaan sinua lavalla."

Eli nauroi ja kosketti Aidan otsaa etusormellaan.
"Prinsessa, sinä olet tässä se, joka on lavalla", hän huomautti hymyä suupielissään.
"Mutta ehkä ei haittaa, jos jään ilman roolia. Voisin käydä katsomassa sinua joka ilta."

"Olen varma, että mieletön rooli odottaa sinua", Aida vastasi. Hän ei uskaltanut luvata, että se olisi Strat, vaikka toivoi niin koko sydämestään. Tuotantotiimi oli halunnut hänet Raveniksi eikä hän voinut olla miettimättä, oliko se vain nyt kuuluisan nimen ansiota. Mitä jos Stratiksi haluttaisiin joku, jonka nimi herättäisi kohua? Mutta Eli olisi täydellinen.
"Olet uskomaton esiintyjä, kullannuppu."

Eli halusi uskoa siihen, että oikea rooli löytyisi vielä. Oli vain kulunut niin pitkään siitä, kun hän oli viimeksi saanut osan edes ensemblessa, että huonoina hetkinä hän alkoi kyseenalaistaa omia kykyjään.
Ehkä hän oli liian lapsenkasvoinen vakavastiotettaviin rooleihin.
Hän hätkähti, kun puhelin alkoi soida jossain peittojen keskellä.

Aida auttoi etsimään soivaa puhelinta peittojen lomasta ja ojensi sen sitten Elille. Olisipa puhelu hyviä uutisia.
Hän risti sormensa peiton alla.

Eli ehti jo epäillä, että puhelin lakkaisi soimasta siihen mennessä, kun hän löytäisi sen vuodevaatteiden joukosta. Niin ei käynyt, mutta kiireessä hänellä ei ollut aikaa vilkaista nimeä puhelimen näytöllä ennen kuin hän pyyhkäisi vihreää luuria.
Puhelu jäi hänen osaltaan hyvin vähäsanaiseksi, pääasiassa ymmärrystä ilmaiseviin äännähdyksiin, ja lyhyeksi ylipäätään.
Hän sulki puhelun häkeltyneenä.

Aida katsoi miestä kysyvänä.
"No, mistä oli kyse?" hän kysyi.
"Oliko se teatteri? Mitä he sanoivat?"

"Agenttini", Eli myönsi, katsellen puhelimen mustunutta näyttöä.
"Ilmeisesti minulle on tarjottu Stratin roolia."

"Sinusta tulee Strat? Sinusta tulee Strat!" Aida vetosi häikäistyneenä ja nousi istumaan.
"Pääsemme samaan showhun!"

Eli käänsi katseensa Aidaan, edelleen häkeltyneenä.
"Niin, ilmeisesti", hän myönsi.

"Hei", Aida vastasi ja näpäytti Elin nenänpäätä.
"Sinä olet Strat. Minun Stratini. Päärooli on sinun."

Eli katsoi Aidaa.
Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi levein virnistys, joka niillä oli nähty vähään aikaan, ja hän ponkaisi istumaan.
"Me pääsemme samaan showhun!"

"Niin pääsemme", Aida vastasi nauraen, kun Eli pääsi vihdoin samalle tasolle hänen kanssaan.
"Sinä sait pääroolin."

Eli olisi ollut riemuissaan mistä tahansa roolista. Mutta se, että he pääsivät samaan produktioon, oli hänelle jo melkein liikaa kestää,
Melkein kuin he olisivat saaneet osan vanhaa elämäänsä takaisin.
Hän hihkaisi riemuissaan ja veti Aidan syliinsä voidakseen suudella naista.

Aida nauroi ja kiersi kätensä Elin niskalle, kun vastasi suudelmaan ja punoi vaaleanruskeita hiuksia.
"Minun Stratini. Olet täydellinen siinä roolissa."

"Siitä tulee upeaa", Eli mutisi, samalla kun intoutui painamaan suudelmia Aidan otsalle ja kasvoille, lopulta myös naisen kaulalle.
"Niin upeaa. Ihan niin kuin ennen."

"Niin tulee", Aida kannusti nauraen ja kiersi jalkansa miehen ympärille, nousten paremmin tämän syliin.
"Sinusta tulee upea", hän sanoi sivellen Elin niskan kaarta.

"Sinä olet upea", Eli vetosi samalla kun halasi Aidan paremmin syliinsä.
"Me voimme kulkea taas työmatkat yhdessä, ja minä voin odottaa sinua ennen stage dooria..."

"Niin voimme", Aida vastasi ja suki hellästi miehen hiuksia.
"Pääsemme yhdessä teatteriin, ja siitä tulee mahtavaa."

Sillä hetkellä Eli ei ajatellut niitä kertoja, joina innokkaat fanit olivat hyökänneet Aidan kimppuun, tai joina heidän oli ollut mahdoton liikkua ulkona. Se oli toista elämää.
Teatterissa kaikki olisi taas hyvin.
"Minun pitää kertoa Davidille!"

"Niin pitää", Aida myönsi hymyillen ja kömpi pois Elin sylistä. David ei pahastuisi herätystä tällaisten uutisten takia.

Eli loi Aidaan pettyneen katseen, kun nainen nousi hänen sylistään.
"Minne sinä menet, prinsessa?"

"Annan sinulle tilaa ilmoittaa Davidille", Aida vastasi ja kellahti kevyesti selälleen, venytellen kissamaisesti ja nostaen jalan toisen ylle.

Eli kurtisti kulmiaan.
"En minä tarvitse tilaa", hän vetosi ja kellahti Aidan vierelle, ojentaen toista käsivarttaan vetääkseen naisen takaisin syliinsä.
"Minulla on ollut ihan liikaa tilaa."

"Vai niin", Aida kehräsi naurusta ja painautui miestä vasten.
"Ehkä kaipaat vähän huomiota sitten?"

"Paljon huomiota", Eli vastasi ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Mutta sinun pitäisi saada levätä. Lento oli pitkä."

"Ehdin myöhemminkin", Aida vakuutti ja siveli käsillään Elin kylkiä, ujuttaen ne sitten paidan alle ihoa vasten.
"Millaista huomiota?"

Hetken Elin oli hyvin vaikea keskittyä.
"Ehkä meidän pitäisi hankkia robotti-imuri", hän ehdotti, joutuen hakemaan sanojaan.
"Ja laittaa sille silmät."

"Mm'hh", Aida vastasi ja siirtyi hamuamaan Elin kaulaa, kun käden kosketus härnäsi kevyesti.
"Ja pehmolelusi voi ratsastaa sillä."

Elin aivot tilttasivat hetkeksi täysin.
Hän oli ollut aikeissa kertoa Aidalle, että suunnitteli vapaaehtoistyötä eläinten parissa. Ja että olisi mahtavaa järjestää jokin rahankeräystempaus. Ja...
Hän ei muistanut enempää.
"Prinsessa..."

"Mitä, kullannuppu?" Aida kysyi ja näykki Elin kaulansyrjää, kun boksereiden yli kulkeva kosketus härnäsi rohkeammin.

Eli luopui viimeisestäkin toiveestaan pitää ajatuksensa koossa.
"Kaipaan sinua", hän myönsi, vaikka oikeastaan Aidan olisi pitänyt saada levätä. Naisella oli ollut rankkaa. Ja sitten oli kaikki selvittämätön heidän välillään.
Mutta hän kaipasi niin että se teki kipeää.

"Minäkin ikävöin sinua", Aida vastasi pehmeästi ja lakkasi härnäämästä. Sen sijaan hän ujutti kätensä sisään boksereihin jatkamaan hyväilyä.

Se oli jo melkein liikaa.
Hetken Eli vain nautti kosketuksesta, nautti siitä, että Aida oli jälleen kotona. Ja siitä, että he saisivat tehdä töitä yhdessä, ja asiat voisivat olla niin kuin ennen.
Sitten hän kiepautti itsensä ympäri ja Aidan ylle, ja painoi huulensa vuorostaan naisen kaulalle samalla kun lukitsi tämän ranteet lempeään otteeseensa.

Asetelman yllättävä muutos ja Elin ote hänen ranteissaan saivat vatsanpohjan nipistämään. Aida toivoi, että hän saisi takaisin kadottamansa osan itsestään.
Hän kiersi jalkojaan miehen ympärille ja sulki silmänsä kosketuksesta kaulallaan.

Eli toivoi samaa. Sitä, että se jokin, mikä heidän välillään oli hetkeksi murtunut ja sirpaloitunut, palaisi takaisin ennalleen.
Vaikka ehkä se oli itsekäs toive. Aida oli joutunut kokemaan kovia. Kammottavia asioita.
Hän jatkoi kaulan hyväilyä ja näykki sitä kevyesti.

Kosketus sai väreet kulkemaan alas selkää ja kutittamaan vatsanpohjaa. Aida huokasi pehmeästi ja veti jaloillaan Eliä itseään vasten, haluamatta miehen unohtavan aikaisempaa, härnäävää kosketusta.

Eli ei olisi voinut unohtaa, vaikka olisi kuinka yrittänyt. Hänen kehonsa piti siitä kyllä huolen.
"Haluan sinua", hän mutisi melkein anteeksipyytävästi, ja irrotti otteensa Aidan toisesta ranteesta voidakseen ujuttaa kätensä mustan topin alle.

"Hyvä", Aida vastasi matalasti nauraen ja kiersi jalkojaan paremmin miehen ympärille. Vapautunut käsi valui tämän vatsaa pitkin jatkamaan siitä, mihin oli jäänyt.

Oli ollut virhe vapauttaa Aidan käsi. Mutta ainakin Eli sai ujutettua topin pois naisen yltä, niin että hän saattoi antaa suudelmiensa laskeutua tämän solisluille.

Aida näykkäsi Elin korvaa ja hyväili rohkeammin, polkien jaloillaan miehen bokserit alas nilkkoihin.

Eli heilautti kärsimättömästi toisen nilkan ympärille kietoutuneet bokserit syrjään ennen kuin siirtyi suudelmineen hieman alemmas, hyväillen paljasta ihoa kiireettömästi.

Aida yritti pysyä hetkessä ja estää ajatuksiaan vaeltamasta muistoihin, jotka tekivät hänen sisuksistaan ontot ja kylmät.
Sen sijaan hän hyväili miestä rohkeasti ja houkutteli Eliä suudelmaan.

Eli kohottautui suudelmaan ja antoi kätensä vaeltaa alas Aidan kylkeä ja tämän alushousujen reunalle. Hänen sormensa hyväilivät vyötärönauhaa kuin miettien, ennen kuin hän kohottautui niin, että saisi alushousut riisuttua pois tieltä.

Aida kipristi varpaitaan, kun kohotti lantiotaan niin, että saattoi auttaa Eliä riisumisessa.
"Tule tänne", hän houkutteli, jotta voisi jatkaa miehen hyväilyä.

Alushousut taisivat lentää hieman liian vauhdikkaassa kaaressa, sillä ne päätyivät lennähtämään parven kaiteen yli alakertaan. Mutta oliko sillä väliä, he asuivat täällä kahden.
Hän laskeutui takaisin Aidan ylle ja hamusi suudelmaa tämän huulilta.

Aida vastasi suudelmaan ja kuljetti sitten kielenkärkeään pitkin miehen lämmintä kaulansyrjää, hengittäen ihoa vasten.

Kosketus sai Elin murahtamaan matalasti ja vetämään hetken henkeä.
"Et tiedä, miten paljon olen kaivannut sinua, prinsessa", hän vetosi ääni hieman kähentyneenä, samalla kun toinen käsi vaelsi hyväilemään naisen reittä.

"Rakastan sinua, kullannuppu", Aida huokasi ja kosketti miehen kaulaa uudelleen kielellään käden jatkaessa rohkeana, houkutellen miestä antautumaan nautinnolle.

He saisivat taas olla yhteisessä tuotannossa, lähteä yhdessä töihin ja tulla kotiin. Aidaa ei voitaisi pyyhkäistä varoittamatta viikkoja kestävälle promokiertueelle tai kuvauksiin tai minnekään.
"Haluatko sinä minut?" Eli kysyi hiljaa, kaivaten lähelle.

Kysymys oli särkeä hänen sydämensä.
"Haluan, tietenkin, kullannuppu", Aida vastasi pehmeästi ja rauhoitti kätensä, siirtäen sen silittämään miehen kylkeä ja kannusti tätä toteuttamaan mielihalunsa.

Elin kasvoilla häivähti huoli.
"Onko kaikki hyvin, prinsessa?"
Hän ei halunnut kohdella Aidaa eri tavalla sen vuoksi, mitä oli saanut tietää tämän menneisyydestä. Mutta pieni osa hänestä pelkäsi edelleen, että ehkä nainen ei voinut olla oma itsensä hänenkään kanssaan.

"Kaikki hyvin", Aida vakuutti ja nosti kätensä silittämään miehen hiuksia. Kaikki oli hyvin. Tietenkin he voisivat olla lähekkäin, kunnolla yhdessä. Sillä ei ollut väliä, vaikka joskus hänen olonsa oli vähän outo.
Hän kannusti lantiollaan Eliä lähemmäs.

Kai hän voisi luottaa Aidan sanaan?
Eli tunsi itsensä hirvittävän tyhmäksi ja avuttomaksi. Hän toivoi, että olisi osannut käsitellä tällaisia asioita paremmin. Niin kuin vastuullinen aikuinen.
Hän epäröi hetken, ennen kuin painautui lähemmäs.

Aida kiersi itsensä Elin ympärille ja silitti miehen niskaa, hiuksia ja hartioita hellänä kannustuksena. Kaikki oli hyvin, paremmin kuin hyvin - olivathan he jälleen yhdessä.

Tämä oli aina ollut luonteva osa heidän suhdettaan. Läheisyys. Eikö niin?
Eli painoi kasvonsa hetkeksi Aidan kaulataivetta vasten ja hengitti syvään, keräten ajatuksiaan. Aida rakasti häntä. Halusi häntä, niin kuin hän halusi Aidaa.
Hän yritti tavoittaa jäänsinisten silmien katseen ennen kuin uskalsi lähteä hakemaan heille yhteistä rytmiä.

Aida kohtasi Elin katseen ja kurottui painamaan suudelman miehen huulille. Kaikki hyvin, kullannuppu. Hän rakasti Eliä, enemmän kuin ketään tai mitään muuta, ja halusi voida antaa miehelle kaiken, mitä tämä kaipasi.

Eli vastasi suudelmaan ja haki sitten paremman otteen Aidan vyötäisiltä.
Rakastan sinua, hän muistutti mielessään, kun uskaltautui viimein liikkumaan.

Aida mukaili miehen liikkeitä ja kannusti Eliä hellällä kosketuksella. Joku päivä hän löytäisi kadonneen osan itsestään ja kaikki tämä olisi kuin ennenkin. Siihen saakka... Hän keskittyisi vain rakastamaan Eliä.

Myöhemmin Eliä hävettäisi myöntää, että jossakin vaiheessa hän unohti olla huolissaan. Ehkä se tapahtui silloin, kun hänen huomionsa alkoi yhä enenevissä määrin keskittyä siihen, että he olivat yhdessä. Että heillä olisi edessään viikkoja yhdessä.
Viikkoja, joiden aikana he voisivat unohtua toistensa syliin.

Aida ei ollut huolissaan. Hän katseli Elin kasvoja ja siveli miehen niskaa, tunsi miehen lähellään sydän rakkaudesta pakahtuen.
Oli vapauttavaa tehdä niin, voida keskittyä ajattelemaan vain rakkaansa nautintoa pieneksi hetkeksi.

Kun mielihyvä lopulta pyyhkäisi Elin mukaanaan, hän tunsi olonsa melkein heikoksi. Hän hautasi kasvonsa hetkeksi Aidan kaulaa vasten ja muistutti, että rakasti naista enemmän kuin mitään. Ja sitten, kun raukeus uhkasi ottaa hänen kehostaan vallan, hän kierähti sängylle.

Aida kääntyi kyljelleen ja katseli Eliä hymyä kalpeissa silmissään, ojentaen sitten kätensä siloittamaan miehen hiuksia taakse, pois kasvoilta.
"Olet ihana, kullannuppu."

Eli katseli hetken kattoa ennen kuin käänsi päätään niin, että saattoi tutkia Aidan kasvoja.
Vihreähippuisissa silmissä häivähti huoli.
"Sinä et nauttinut."

"Mitä?" Aida kysyi ja hipaisi Elin nenänpäätä.
"Tietenkin nautin läheisyydestäsi." Pelkkä Elin katselu oli nautinnollista.

Eli tutki Aidan kasvoja ilme huolestuneena.
"Varmasti?"
Hän ei muistanut, milloin viimeksi olisi tuntenut itsensä niin... epävarmaksi.

"Kullannuppu", Aida vetosi ja halasi tyynyään tiukemmin.
"Älä huolehdi siitä. Kaikki on ihan hyvin."

Eli halusi uskoa, että niin todella oli. Hänkin kääntyi kyljelleen, niin että saattoi tarkastella Aidan kasvoja, ja vei sitten kätensä silittämään naisen poskea.
"Onko sinulla vapaata huomenna?"

"Toivon niin", Aida vastasi, "en ole uskaltanut katsoa vielä puhelinta." Hän nojasi kevyesti kosketusta vasten. Hetkeksi hän painoi katseensa, kun kylmä kosketti vatsaa.
"Eli, näetkö sinä minut eri tavalla nyt?"

Elin kulmat kurtistuivat.
"Mitä tarkoitat, prinsessa?"

Aida pudisti päätään.
"En mitään tärkeää. Onko sinulla huomenna vapaapäivä?" hän kysyi ja veti peittoa paremmin päälleen.

Eli pudisti päätään.
"Aida, hei, minusta meidän pitäisi puhua. Mitä sinä tarkoitit?"

Aida kohautti välttävästi olkaansa ja leikitteli peiton kulmalla.
"Mietin vain näetkö minut eri tavalla nyt kun... No. Kun tiedät."

"En tietenkään", Eli vakuutti.
Ja tavallaan se oli totta. Aida oli edelleen Aida.
"Minä vain... pelkään, että satutan sinua jotenkin."

"Miten sinä satuttaisit minua?" Aida kysyi ja halasi tyynyään, tuijottaen peiton kulmaa, joka tuntui turvallisemmalta kuin Elin kasvot.

Elin kulmat painuivat alemmas.
"Sinä et katso minuun", hän huomautti huolissaan.
"Minä vain... Jos sinulle tulee huonoja muistoja mieleen tai jotain."

Aida katsahti Elin kasvoja, levotonta surua silmissään ja painoi taas katseensa.
"On vaikeampi teeskennellä, ettei mitään koskaan tapahtunut, nyt kun te tiedätte", hän hymähti ponnettomasti.
"Mutta olen ihan kunnossa."

Eli toivoi, että olisi ollut viisaampi.
"Onko... Onko se paha asia? Eikö tuollaiset asiat yleensä ole hyvä käsitellä?"
Niin kuin hänen oli ollut käsiteltävä äitinsä kuolema. Mutta se ei tietenkään ollut lainkaan sama asia.

"On kai", Aida vastasi.
"Ja Hattie vaati, että käyn taas säännöllisesti terapiassa. En vain oikein tiedä, miten olla... Minä. Kun en voi- no, unohtaa."

Eli oli hyvin kiitollinen Hattiesta.
"Osaisinpa auttaa, prinsessa", hän vetosi murheissaan.
"Koko meidän ystävyytemme ajan... Minä en tiennyt mitään. Nähnyt mitään."

"Minä halusin, ettei mitään tapahtunut", Aida muistutti.
"Tunsin olevani syyllinen. Jokin myrkyllinen, väärä olento, joka rikkoi muita ihmisiä. Mieluummin teeskentelin, etten ollut sellainen."

"Aida hei..." Eli vetosi, eikä ollut varma, kuinka jatkaa.
"Kai tiedät, että et ole sellainen?"

"Ainakin järjellä", Aida vastasi ja halasi tyynyn rintaansa vasten, käpertyen kerälle sen ympärille.
"Mutta Noel? Angus? Milo, Simon? Se hyypiö, joka jätti lahjoja ovellemme? Simonkin oli hyvä mies, ennen kuin tapasi minut."

Elin sydän alkoi takoa kipeästi.
"Ei se ollut millään tavalla sinun vikasi", hän vakuutti.
"Se on heistä itsestään kiinni, ei sinusta."

Aida hymyili puolittain ja leikitteli tyynyliinan kankaalla, johon oli kirjottu sinisiä lehtiä. Järjellä hän tiesi sen. Tunnetasolla toipuminen vei kai aikaa.
"Kaikki on ihan hyvin. Se oli kauan sitten."

Eli ei ollut varma, mitä olisi vastannut siihen.
"Mutta se satuttaa sinua välillä edelleen, eikö?"

Aida halasi tyynyä tiukemmin, kun se satutti häntä juuri nyt. Miksi hänen oma isänsä oli tehnyt niin?
"Aina välillä. Toivon, että voisin unohtaa. Tuntuu kuin osa minua olisi kadonnut."

Elin katseessa häivähti hätäännys.
"Mitä minä voisin tehdä?" hän kysyi.
"Auttaakseni sinua?"

"Kullannuppu, teet tarpeeksi", Aida vastasi, havahtuen siihen, että oli päätynyt jakamaan enemmän kuin oli suunnitellut.
"Ei mitään hätää. Olen ihan kunnossa."

Elin kulmat pysyivät kurtussa.
"Minä en ole kauhean hyvä tällaisessa", hän myönsi apeasti ja vei kätensä silittämään Aidan kylkeä.
"Mutta haluaisin tehdä, mitä voin, että sinun olisi hyvä olla."

Aida pudisti päätään ja loihti huulilleen hymyn.
"Älä huoli. Kerro sinä viikoistasi. Mitä teit kiertueen jälkeen? Oliko mukava olla kotona?"

Eli ei ollut varma, yrittikö Aida vaihtaa puheenaihetta, koska siitä olisi naiselle apua, vai siksi, että tämä ei halunnut keskustella aiheesta enempää.
"Olisi ollut mukavampaa, jos sinä olisit ollut täällä, prinsessa", hän vastasi, piirtäen helliä ympyröitä Aidan kyljelle.
"Olisimme voineet käydä yhdessä lenkeillä ja loikoa sängyssä pitkään."

Aida ei halunnut uida synkkyydessä tai ahdistaa Eliä vaikealla puheenaiheella. Hän oli aina ollut parempi hymyilemään.
"Lenkkeillä? Oletko sinä käynyt paljonkin lenkkeilemässä?" hän kysyi hipaisten miehen nenänpäätä.

Eli nyrpisti nenänpäätään vastaukseksi kosketukseen.
"Viihdyn puistossa", hän myönsi.
"Siellä on ihmisiä ja koiria. Minulla on jo melko monta koiratuttua, kun pidän makupaloja mukanani."

"Mukava kuulla, kullannuppu", Aida vakuutti.
"Ehkä voisit tarjoutua koiranulkoiluttajaksi jollekin eläinsuojalle – kun ehdit teatterilta."

"Olen ajatellut sitä", Eli myönsi.
"Voisin käyttää sunnuntaini hyödyksi."
Toisaalta saattoi olla, ettei hän malttaisi tehdä niin, kun Aida oli nyt kotona.
"Lähtisitkö seuraksi joskus?"

"Totta kai", Aida nauroi. Elämä olisi normaalia kotona Lontoossa, eikä heidän tarvitsisi miettiä paparazzeja tai henkivartijoita tai omituisia lahjoja oven takana.
"Haluaisin pyytää Clooneyn kylään."

Elin kasvoille kohosi vilpitön hymy.
"Se olisi mahtavaa", hän myönsi, ennen kuin ehti ajatella asiaa sen pidemmälle. Se tarkoittaisi myös sitä, että Aidan ja Simonin olisi tavattava. Olisiko se liian rankkaa?
"Clooney on mahtava."

"Ikävöin sitä hassua kaveria", Aida huokasi ja vajosi selälleen.
"Toivon, että se muistaa minut vielä. Olisi ihana, kun olisi lemmikki, mutta jos päädyn taas kiertueelle teatterikeikan jälkeen tai pitää lähteä yhtäkkiä L.A:han, koska Harvey käskeen, se ei olisi reilua sitä kohtaan. Vai mitä luulet?"

"Minäkin", Eli myönsi. Hänen tuttavuutensa Clooneyn kanssa ei ollut ollut pitkä, mutta koira oli silti löytänyt tiensä hänen sydämeensä.
Niin kuin suurin osa koirista taisi tehdä.
Kysymys sai hänet mietteliääksi.
"Aida... Luuletko, että minä saattaisin päästä vielä tulevaisuudessakin mukaan kiertueille?"

Aida katsahti Eliä, ravistaen aiemmat synkät mietteet mielestään.
"Totta kai - haluan sinut aina mukaani. Niin kauan kuin haluat tulla", hän vastasi.
"Ehkä sinusta tulee West Endin kuumimpia tähtiä Stratin roolin jälkeen eikä töistä tule loppua."

Eli virnisti.
"Niin, eihän sitä tiedä", hän myönsi.
"Mietin vain että jos olisin täällä, voisin hyvin huolehtia lemmikistä. Minä en vain... Minä en vain haluaisi olla erossa sinusta."

"En minäkään halua olla erossa sinusta", Aida vastasi ja ojensi kätensä silittämään Elin hiuksia taakse kasvoilta.
"Oli ihanaa jakaa kiertue kanssasi."

Eli hymyili.
"Se oli mahtavaa."
Silti hän pelkäsi, että kyse oli ainutlaatuisesta tilanteesta. Ettei häntä palkattaisi enää seuraavalle kiertueelle.
"Mitä jos... Mitä jos minua ei haluta mukaan seuraavalle?"

"Minä haluan sinut mukaan", Aida muistutti.
"Ja minun nimeni on kiertueen tittelissä, joten luulisi, että myös toiveillani olisi arvoa..."

Merkillisen synkkä ääni Elin päässä halusi kyseenalaistaa, oliko sillä ollut merkitystä ennenkään. Että eivätkö muut olleet tähänkin mennessä päättäneet naisen elämästä.
Hän kauhistui ääntä itsekin ja hiljensi sen nopeasti.
"Kaipaatko sinä takaisin kiertueelle?"

"En juuri nyt, mutta aina välillä. Se oli raskasta, mutta oli upeaa voida esiintyä sellaisille yleisöille ja bussissa oli jotain kotoisaa", Aida pohti.
"Nyt olen vain innoissani teatteriin palaamisesta."

"Minäkin pidin siitä", Eli myönsi ja kellahti selälleen, venytellen raukeana jäseniään.
"Keikat olivat mahtavia. Mutta oli kurjaa, että sinulle ahdettiin niin hirveän paljon tekemistä."

"Olisi ollut mukava ehtiä tutkia kaupunkeja enemmän kanssasi", Aida myönsi ja silitteli Elin hiuksia.
"Mutta täytyy kai ottaa ilo irti tästä kaikesta hulluudesta, kun se on mahdollista."

"Niin", Eli myönsi ja antoi silmiensä painua hetkeksi kiinni nauttiessaan silityksestä.
"Hitto, haluaisin soittaa Davidille roolista, mutta sitä varten pitäisi varmaan laittaa vaatteet päälle. Ja minusta näin on hemmetin mukavaa."

"Voit soittaa normaalin puhelun", Aida huomautti huvittuneena.
"Vaikka olen varma, että David ymmärtäisi videopuhelunkin. Hänkin taitaa viihtyä paljon vaatteetta."

Elin suupieli nykäisi.
"Ei se ole sama asia", hän protestoi, mutta kurotti silti puhelimensa käteensä. Hän ei muistanut laskea aikaeroa, vaan valikoi vain Davidin numeron ja nosti puhelimen korvalleen.

"Haloo?" David vastasi unisesti havahtuessaan huomattavasti ennen keskipäivää tulevaan puheluun.
Sillä välin Aida etsi riisutut vaatteet ja pujotti ne uudelleen päälleen, tassutellen sitten paljain varpain alakertaan keittämään teetä.

Eli loi Aidaan pettyneen katseen ennen kuin keskittyi puheluun.
"David, hei! Anteeksi, että herätin sinut! Minulla on uutisia!"

David haukotteli ja rapsutti puhelimen vieressä määkäisevää kissaa.
"Kerro pois", mies kannusti raukeasti.

Eli ei häkeltynyt määkäisystä - ei enää, kun oli tottunut Tempestin kissojen seuraan. Ne olivat hyvin puheliaita olentoja.
Hän odotti dramaattisen hetken ennen kuin kertoi:
"Minä sain Stratin roolin. BOOHista."

Vei hetken, että David ymmärsi, mistä he puhuivat, unisessa tilassaan.
"Hei onneksi olkoon! Sehän on mielettömän hienoa."

Eli säteili, vaikkei David voinutkaan nähdä sitä.
"Leadin", hän vielä tarkensi.
"En understudya."

"Niin ymmärsin", David naurahti ääni painuksissa.
"Onnea hei Eli. Se on mahtavaa. Varmasti täydellinen rooli sinulle. Vastapäätä Aidaa?"

"Mm-hmm", Eli vastasi hyvillään ja ponkaisi ylös sängystä.
"Pääsemme pitkästä aikaa samaan showhun. Mahtavaa, eikö?"

"Kyllä, kyllä", David vakuutteli.
"Toivottavasti pääsen näkemään sinut lavalla."

Eli poimi lattialta bokserinsa ja hypähteli niihin ennen kuin suoristi selkänsä.
"Se olisi hienoa", hän myönsi.
"Antaisin parastani kun tietäisin, että olisit yleisössä. Miten sinulla menee, David?"

"Hyvin, hyvin", David vakuutti ja rapsutti määkivää kissaa, joka vaati huomiota nyt kun isäntä oli hereillä.
"Olen varma, että olet loistava siinä roolissa."

Eli olisi voinut viipyä puhelimessa paljon pidempään. Vaikkei se ollutkaan sama asia kuin se, että David olisi ollut täällä, samassa tilassa. Edes samassa kaupungissa.
Ikävä vihlaisi.
"Aida lähettää sinulle terveisiä. Vai mitä, prinsessa?"

Aida myönteli vaimeasti alakerrasta.
"Jos olette New Yorkissa, tulkaa käymään", David kannusti.
"Ja heti kun pääsen lomalle ja käymään Lontoossa, varaa minulle paikka eturivistä."

"Varaan", Eli lupasi.
Ja vaikka hänen olisi pitänyt päästää David jo nukkumaan, hän kysyi vielä:
"Vieläkö sinä tiedät ensi vuodestasi?"

"En vielä, mutta kerron sitten, kun suunnitelmat selviävät", David lupasi.
"Miten sinulla menee, Eli? Taisit olla juuri pari viikkoa yksinäsi. Miten ne menivät?"

Elin suupielet nykäisivät.
"Hyvin. Loistavasti. Minulla on paljon uusia koirakavereita", hän vakuutti, ehkä hieman liian nopeasti.
Mutta hän oli onnellinen. Nyt, kun Aida oli täällä.

"Muistathan, että voit soittaa koska tahansa?" David sanoi.
"Ystäväsi välittävät sinusta."

Eli naurahti.
"Minä tiedän", hän vakuutti, mutta oli silti hyvillään. Oli hyvä, kun oli ystäviä.
"Tiedäthän, että sama pätee myös toisinpäin?"

"Totta kai", David vakuutti.
"Harjoitukset varmaan alkavat siis pian?"

"Niin alkavat", Eli vastasi siitä vilpittömän onnellisena.
"Tuskin maltan odottaa sitä. Mutta minun pitäisi varmasti päästää sinut nukkumaan, eikö?"

"Varmasti joskus hyvä herätä ennen puoltapäivää", David rauhoitteli.
"Miten aiotte juhlistaa rooliasi?"

"Näh", Eli ilmoitti mielipiteensä heräämisestä ja kurkisti sitten Aidaa parven kaiteen yli.
Hymy häivähti hänen suupielissään.
"Olisi mahtavaa mennä ystävien kanssa ulos. Niin kuin ennen."

"Teidän kannattaa ehdottomasti tehdä niin", David vakuutti.
"Ehkä asumme taas joskus samassa kaupungissa ja voimme käydä yhdessä ulkona."

"Se olisi mahtavaa", Eli myönsi hieman haikeasti.
"Nuku hyvin, David. Lähetän sinulle kuvia harjoituksista."

"Lähetä. Toivon, että pääsisin jotenkin paikalle ensi-iltaasi. Olet varmasti loistava", David vetosi.

"Parempi olisi", Eli vastasi naurahtaen.
"Muuten meidän pitää pitää sinulle yksityishow."

"Sekin olisi näkemisen arvoinen", David vakuutti.
"Onnea vielä roolista, Eli. Olet sen ansainnut."

"Kiitos", Eli totesi vilpittömästi kun lähti vaeltamaan alas parven portaita.
"Soitellaan taas pian!"

"Soitellaan", David lupasi, ennen kuin päätti lopulta puhelun. Aida tuli Eliä vastaan kahden teekupin kanssa, vaikka hänen yrttiteensä sekoitus, jossa oli pieni tynnyri hunajaa, oli tulla jo korvista ulos.

"Minulla on ikävä Davidia", Eli myönsi ennen kuin tarjoutui ottamaan toisen kupeista kantaakseen sen parvelle.
"Toivon, että hän palaisi takaisin."

"Minäkin toivon sitä", Aida vakuutti seuraten miestä ylös valkopuisia portaita.
"Miten haluat juhlia rooliasi?"

Eli laski teekupin yöpöydälle ja kellahti takaisin sängylle.
"Olisi mahtava lähteä ulos", hän totesi.
"Niin kuin ennen. Ehkä muitakin haluaisi lähteä mukaan."

"Olen varma, että ystävämme haluavat juhlia sinua", Aida kannusti.
"Laita heille viestiä?"

Elin katseessa häivähti innostus.
"Lähtisitkö sinäkin mukaan?"

"Etkö halua minua mukaan?" Aida kysyi hämmentyneenä, kun istahti alas sängylle vetäen peittoa paljaille jaloilleen ja siemaisi teetään.

Oli Elin vuoro hämmentyä.
"Mitä?" hän kysyi ihmeissään.
"Tietenkin haluan. En halua lähteä ilman sinua."

"Tietenkin tulen, siis", Aida vakuutti ja vajosi paremmin tyynyjä vasten siemaillen ääntä hellivää teetä.
"Minne haluat mennä?"

Eli otti kulauksen teestään ennen kuin nappasi puhelimensa.
"Mennään johonkin vanhoista paikoista", hän ehdotti.
"Tanssimaan."

"Ehkä laitan kutsun vain menemään kaikille", Eli päätti hetken pohdittuaan.
"Katsotaan, kuka pääsee paikalle."

Aida nyökkäsi ja valui kyljelleen, nostaen teekupin yöpöydälle.
"Mitä haluaisit tehdä sitä ennen? Haluatko käydä puistossa katsomassa koiria?"

Eli sysäsi puhelimensa takaisin yöpöydälle ja kääntyi katselemaan Aidaa. Toinen käsi ojentui silittämään naisen kylkeä.
"Minusta on mukava lojua kanssasi tässä."

"Varoitan, että saatan nukahtaa", Aida vastasi. Ajatus tanssimisesta oli innostava, mutta siihen oli aikaa eikä hän muistanut, milloin tarkalleen oli viimeksi nukkunut kunnolla.

Eli ojensi käsivarttaan pidemmälle, kutsuen Aidaa kainaloonsa.
"Nukutaan", hän ehdotti.
"Niin että jaksat tanssia."

Aida vastasi hymyllä ja käpertyi Elin kainaloon, pöyhien tyynyn paremmin päänsä alle ja tukahduttaen haukotuksen. Ei vienyt kauaa, kun hän oli sikeässä unessa.

Eli ei ollut suunnitellut nukahtavansa. Hän oli nukkunut itse asiassa oikein hyvin, tilanteen huomioon ottaen.
Mutta nyt, kun Aida oli hänen sylissään, hän ei voinut mitään sille, että uni vei hänetkin mukanaan.

*

*

*

"Oletko sinä valmis, kullannuppu?" Aida kysyi istuessaan sängyllä meikkipussin kanssa. Vanha lempimekko, sähkönsininen ilman hienoa brändiä, odotti henkarissa vaatekaapin ovessa. Punaiset hiukset oli kasattu korkeaksi ponihännäksi, ja hän oli aikeissa punata huulensa, mutta muutti mielensä. Ehkä hän olisi vain Aida tänään.

Eli istui sängyn toisella laidalla, tai istui aina silloin, kun ei noussut seisomaan ja kävellyt innostunutta ympyrää.
"Olen valmis", hän vakuutti, ja suoristi kauluspaitansa hihoja saadakseen käsilleen tekemistä.
"Mahtavaa päästä taas ulos."

"Etkö käynyt ulkona poissaollessani?" Aida kysyi pakaten meikkipussin takaisin laukkuunsa viime kuukausien tuomasta tottumuksesta, suihkaisi hiuksiinsa lakkaa ja pujottautui sitten mekkoonsa. Hän kiinnitti korviinsa sirot, sinihopeiset höyhenkorvakorut, jotka hipoivat kapeita hartioita, ja pujotti jalkoihinsa suosikiksi käyneet Louboutinin mokkanilkkkurit.
"Mennään vain."

"Tiedät, mitä tarkoitan", Eli naurahti.
"En ole käynyt tanssimassa. Ei se ole lainkaan niin mukavaa yksin."
Eikä hänellä ollut ollut energiaa ehdottaa tapaamista kellekään. Mutta nyt kaikki oli taas hyvin.

Aida pujotti kevyen, valkoisen neuletakin ylleen, ennen kuin veti Elin perässään ulos.
"Minne haluat? Voisimme ottaa taksin."

Elin kulmat kurtistuivat.
"Taksin?"
Heidän entisessä elämässään taksit olivat olleet ylellisyys, jota muut hyödynsivät. Heidän kulkuvälineensä oli ollut metro.

"Etkö halua ottaa taksia?" Aida kysyi hämmentyneenä, kun astui Rupert Streetille ja hengitti Lontoon ilmaa, jota pesunkestävä kaupunkilainen voisi valehdella raikkaaksi.
"Meillä on siihen varaa nyt."

Jostain syystä ajatus hermostutti Eliä. Se ei ollut järkiperäinen reaktio, vaan kumpusi täysin tunteista. Siitä, että taksit eivät kuuluneet heidän elämäänsä ennenkään.
"Otetaan vain taksi."

Tietenkin he voisivat ottaa metron. Tietenkin he voisivat. He voisivat vain olla kuten ennenkin, koska he olivat kotona ja he olisivat teatterissa. Minkään ei täytyisi muuttua.
Aida ei aikonut ilmoittaa tiimilleen joka kerta, kun astui ulos ovestaan. Se olisi absurdia.
Ja kun hän ottaisi taksin, hänen ei tarvitsisi vastata pienelle, levottomalle äänelle mielensä perällä siitä, oliko hänen elämänsä todella muuttunut.
Hän kiipesi mustan taksin takapenkille Shaftesbury Avenuen laidalta ja veti Elin viereensä.

Eli yritti vakuuttaa itsensä siitä, että taksin ottamisessa ei ollut mitään outoa. He olisivat voineet tehdä niin entisessäkin elämässään, jos heillä olisi vain ollut varaa.
Näin matka vain kävi kätevämmin, siinä kaikki.
"On tämä kieltämättä mukavampi kuin metro."

Aida rakasti metroa. Hän rakasti sen pitkiä, mutkaisia, lämpimiä käytäviä ja liukuportaita ja tankojen ympärillä keinahtelua. Hänestä oli myös kiehtovaa katsella ihmisiä ja tuntea olevansa osa lontoolaista massaa.
Mutta hän vain nyökkäsi Elille ja silitti miehen reittä.
"Joten, minne olemme matkalla?"

Vasta Aidan kysyessä asiasta Eli muisti tarkistaa puhelimensa.
"Väki on näemmä kerääntymässä Old Street Recordsiin", hän vastasi luettuaan läpi viestinsä.
"Siellä ei ollakaan oltu hyvään toviin."

"Hyvä valinta", Aida vakuutti ja katseli tuttuja katuja taksin ikkunasta, jota vasten sataa tihkutti harmaalta taivaalta.
"Ketkä ovat tulossa?"

Eli vilkaisi uudelleen puhelimensa näyttöä.
"Minulla ei ole aavistustakaan", hän joutui myöntämään hyväntuulisesti.
"Kutsu on tainnut lähteä kiertämään."

Taksi saapui Shoreditchiin ja Aida ojensi kuskille luottokorttinsa, ennen kuin he nousivat ulos. Edelleen hänen vatsanpohjansa uskalsi nipistää, kun hän odotti loppusummaa, vaikka nyt hänen ei tarvitsisi murehtia rahasta.
Ehkä enää koskaan. Se oli hullua.
Hän kiersi neuletta paremmin ympärilleen, kun nousi taksista sateiseen säähän ja suuntasi Elin kanssa kohti viihtyisää baaria.

Sama huoli häivähti myös Elin mielessä. Tai ehkä oli väärin puhua varsinaisesta huolesta, kun kyse oli pikemminkin reaktiosta: osa hänestä vain odotti, että luottokortti ilmoittaisi katteen tulevan vastaan.
Niin ei käynyt.
Hän oli onnellinen, kun saattoi halata Aidan kainaloonsa ja painaa suudelman naisen hiusten joukkoon.
"Noinkohan olemme ensimmäiset paikalla."

Aida istahti Elin syliin suojaisalle sohvalle ja ojensi miehelle tälle tuomansa drinkin.
"Milo, hei", hän tervehti tunnistaessaan vanhan ystävän parin ihmisen päässä ja ojensi kätensä puristamaan tämän kättä. Milo katsoi häntä jotenkin... Eri tavalla.
"Hei Charlotte", hän lisäsi kylmäkatseiselle tyttöystävälle, joka ripustautui Miloon.

Eli kietoi kätensä Aidan vyötäisille ja painoi suukon tämän niskalle, ennen kuin keskittyi vaihtamaan eläväisiä kuulumisia vieressään istuvan, tummasilmäisen Portian kanssa.
Bast istahti heidän vierelleen ja poimi juomansa pöydältä.
"En ole vielä ehtinyt keikallesi", hän pahoitteli Aidalle.
"Lippuja oli kertakaikkiaan mahdoton saada."

"Älä huoli", Aida rauhoitteli nauraen hyväntuulisesti. Hän ei velvoittanut tuttuja ja sukulaisia tulemaan enää keikoilleen tai ostamaan levyään. Enää ei tarvinnut.
Vastapäätä istuvat tutut tuntuivat räpsivän kuvia heidän nurkastaan.
"Asutko vielä Lontoossa?"

"Näin yhden version kyllä televisiosta", Bast totesi.
"Se oli upea. Olet hyvin lahjakas."
Hän oli ottamassa kulauksen juomastaan, mutta välkähtävä salamavalo sai hänet häkeltymään hetkeksi.
"Asun. Vaikkakin vietän tällä hetkellä pidempiä aikoja pohjoisessa harjoittelun vuoksi."

Aida vastasi hymyllä.
"Niinkö? Miltä harjoittelu on tuntunut?" hän kysyi ja siemaisi mansikka-cosmopolitania, jonka oli tilannut luultavasti luvattomasti.

"Rankalta", Bast vastasi irvistäen ja nauroi sitten.
"Ja mahtavalta. Odotan jo sitä, että valmistun, eihän siihen enää kauaa mene..."
Salama välkähti uudelleen ja sai hänet kääntämään päätään.
"Kuvaako joku?"

Aida kohautti huolettomasti olkaansa. Juhlijat varmaan halusivat muistoja ja trendikkäitä selfieitä Instagramiin.
"Toivottavasti ehdit katsomaan Eliä ensi-iltaan."

"Tarkoitus olisi", Bast vastasi, ja näytti siltä, että hän oli aikeissa sanoa vielä jotakin muuta, mutta tuli lopulta toisiin ajatuksiin.
Eli kiinnitti huomionsa takaisin Aidaan.
"Prinsessa, mennäänkö tanssimaan?"

"Mennään vain", Aida kannusti ja pujottautui pöydän äärestä. Hän tarttui Elin käteen ja veti miehen kanssaan tanssilattialle, joka ei ollut suuri, mutta kotoisa.

Eli kietoi kätensä kevyesti Aidan vyötäisille ja katsoi naista silmät säihkyen.
"Edellisestä kerrasta on ihan liikaa aikaa", hän huomautti.

"Niin on", Aida vakuutti ja kiersi käden Elin niskalle, sivellen sen kaarta sormenpäillään.
"On ihanaa olla taas kotona, oikeasti."

Myös muita heidän ystäviään liittyi seuraan pienelle tanssilattialle, ja hetken Elillä oli valtavan kotoisa olo.
Heillä voisi olla samanlaista kuin ennen. Edes-
Hänen ajatuksensa katkesi, kun joku kiljahti heidän lähellään.

Oli ihana keskittyä musiikkiin ja Elin tuttuun lämpöön hänen lähellään.
Kiljahdus oli saada hänet hätkähtämään, mutta nuoret naiset, varsinkin humalaiset, tapasivat kiljahdella.

"Aida!" joku henkäisi jostakin heidän läheltään, ja Eli yritti erottaa, mistä suunnasta ääni kuului.
"Aida, oletko se todella sinä?"

Ehkä kyse ei ollut vain humalaisesta innosta. Aida irrotti katseensa ja haravoi ympäröivää, hämyssä tanssivaa joukkoa, loihtien hymyn huulilleen.
Hän ei ollut varma, mitä hänen kuului tehdä. Hän ei halunnut luikahtaa ulos: nyt oli Elin ilta.

Yhtäkkiä heidän ympärillään oli lauma nuoria, hieman humaltuneita naisia. Ei kovin humalaisia, mutta juuri sen verran, että osa brittiläisestä pidättyväisyydestä oli karissut.
"Aida, sinä olet ihana!" yksi henkäisi.
"Luoja, minä alan itkeä", jatkoi toinen.

"Voi, olette hyvin ystävällisiä", Aida vakuutti yrittäen vaivihkaa hyssyttää naisia ja ojensi kätensä puristamaan yhtä ojentuvaa kättä.

Tuntui siltä, kuin koko tanssilattia olisi yhtäkkiä pysähtynyt. Tai ei, ei pysähtynyt. Alkanut liikkua yhteen ja samaan suuntaan.
Heitä kohti.
Kamerat räpsyivät, kun yhä useampi näki tilaisuuden täydelliseen selfieen.

Voi paska. Aida tunsi vatsansa kouraisevan. Heidän piti viettää mukava ilta ystävien kanssa, niin kuin ennenkin - ei tällaista, missä hän seisoi yhtäkkiä parrasvaloissa. Hän hymyili välähdyksille ja tarttui Elin käteen, johdattaen miestä heidän pöytäänsä ja kohottaen kättään tervehdykseen innokkaimmille.

Eli tunsi olonsa häkeltyneeksi. Ei, ei häkeltyneeksi. Typeräksi.
Ja ihmisiä oli yhtäkkiä kaikkialla.
"Aida, Aida-kiltti, etkö suostuisi yhteen kuvaan?"
"Aida, katsoisit tänne!"
"Aida!"

Aida hymyili, jäänsiniset kissansilmät salamavaloissa siristyen. Hän hymyili ja kohotti kättään, irrottaen sitten otteensa Elin kädestä, kun nojautui pyydettyihin yhteiskuviin. Ehkä se rauhottaisi tilanteen ja he pääsivät jatkamaan illanviettoaan.

Elin sydän oli alkanut takoa kipeästi.
"Onko kaikki hyvin?" hän kuuli Bastin tutun äänen viereltään.
Hän pudisti päätään, sillä meteli oli liian kova, jotta sen yli olisi kannattanut huutaa.
"Aida!"

Fyysinen paine hänen ympärillään oli... Ei uhkaava. Ei hän ollut minkäänlaisessa vaarassa. Muutama ihminen vain halusi hänen kuvansa. Jonkun käsi oli kiertynyt hänen vyötärölleen. Seuraava siirtyi hänen vierelleen ja silitti hänen hiuksiaan, juoksutti sormiaan hänen ponihäntänsä läpi. Se oli omituisen intiimiä ventovieraalta.
Nyt Holland ja Sullivan eivät olleet tulossa. Miehet eivät edes tienneet, että hän oli täällä.
Joskus ihmisvirta loppuisi ja tilanne rauhottuisi, Aida vakuutti itselleen. Hän ei nähnyt ympärilleen, vain pitkiä ihmisiä, jotka tungeksivat hänen ihollaan. Happi tuntui käyvän kovin ohueksi.

Elin käsi kiertyi Aidan käsivarren ympärille.
"Aida, meidän pitää mennä", hän vetosi, yrittäen työntyä naisen luokse.
"Täällä on liikaa ihmisiä."

Aida ei halunnut luovuttaa.
"Mutta olemme juhlimassa sinua", hän vetosi, yrittäen saada ääntään kuuluviin. Joku painoi huulensa hänen poskelleen.
Hän yritti hymyillä, vaikka toiselta puolelta tulevat käsivarret halasivat häntä niin tiukasti, että jalat olivat nousta maasta. Joku nyyhkytti hänen korvaansa.

"Aida", Eli vetosi ahdistuneena.
"Meidän täytyy mennä."
Joku iski häntä kipeästi kyynärpäällä kylkeen.

Käsivarret olivat hänen vyötäröllään. Hetken hän tunsi jonkun takanaan, ja kylmät väreet juoksivat alas selkää, kun jonkun kieli nuolaisi hänen niskansa kaarta.
Ele oli tuttu.
Aida astui eteenpäin, yrittäen pysyä tyynenä, ja kiemurteli vaivihkaa irti häntä koskettelevista käsistä, tarttuen Elin käteen ja suunnaten kohti uloskäyntiä, miten pääsi eteenpäin.

Elin sydän takoi säikähtäneeseen tahtiin, kun hän yritti raivata heille tilaa.
Tämä oli ollut typerä ajatus, hitto.
Helvetin typerä.
Klubin turvahenkilöstö oli sentään havahtunut siihen, että jokin oli vialla.

Ilma tuntui katoavan, kuin lattia vetäisi häntä puoleensa. Ulkona myöhäisillan viileä raikkaus sai Aidan haukkomaan henkeään. Katse tähyili mitään näkemättä taksia.
"Kutsutaan ystävät meille", hän anoi, haluamatta pilata Elin iltaa, "voin yrittää siivota vähän."

Eli oli vastaamassa Aidalle, kun salamavalo räpsähti.
Tämä ei ollut tavallinen, puhelimen salama, vaikka nekin olivat nykyisin tehokkaita.
Sitä paitsi, hän oli kuullut sulkimen äänen.

Voi paska, Aida ajatteli uudelleen. Ja sitten kamerat räpsyivät. Naks, naks, naks. Joku kutsui hänen nimeään. Aida ei ollut varma yrittääkö hymyillä, kun hänen olisi tehnyt mieli itkeä.
Hän pujottautui ihmisten lomasta katuvaloista kellertävän kadun varteen ja yritti pysäyttää heille taksin.

"Aida, menikö ilta pitkäksi?" jonkun röyhkeä kysymys kantautui aivan Elin korvan juuresta ja sai hänet hätkähtämään. Hitto, heidän oli päästävä pois täältä.
Taksia ei näkynyt, tai ehkä hän ei vain nähnyt sitä, yrittäessään parhaansa mukaan suojella Aidaa kameroilta ja aggressiivisilta kuvaajilta.

He voisivat käydä ulkona ystäviensä kanssa niin kuin ennenkin, Aida hoki itselleen. Tällaista hulluutta ei tapahtuisi joka ilta.
Älä vastaa paparazzeille.
Hän puristi Elin kättä raivatessaan polkua alas katua. Tämä oli poikkeus, ei heidän uusi elämänsä.

Elin sydän takoi kipeään tahtiin, jonka jokainen lyönti muistutti häntä siitä, että tämä oli ollut huono ajatus.
Miksi hitossa hän oli kuvitellut, että he voisivat matkustaa metrolla.
Hiton idiootti.
Idiootti, idiootti.
Hänkin yritti saada heille huidottua taksin.

Kun sellainen liukui pysähdyksiin, Aida pujottautui takapenkille kuin akvaariokala kameroiden räpsyessä ikkunoiden takana.
Pahoinvointi mylläsi vatsassa, kun taksi nytkähti liikkeelle ja ovenrakoon tunkevat kamerat jäivät jälkeen.
"Olen pahoillani, Eli."

Vei hetken, ennen kuin Eli ymmärsi Aidan sanoneen jotakin. Hän pudisti päätään ja kokosi itseään hetken ennen kuin luotti itseensä riittävästi vastatakseen.
"Prinsessa, ei ole mitään syytä olla", hän vakuutti ja yritti hymyillä.
"En osannut... Anteeksi, olin typerys."

"Et sinä tehnyt mitään väärää", Aida sanoi vaisusti ja käänsi katseensa ikkunaan. Tähän aikaan myöhäisillasta liikennekin kulki jo sujuvammin.
"Tämän piti olla sinun iltasi."

Eli pudisti päätään.
Hän halusi vakuuttaa, ettei sillä todella ollut väliä. Että kaikki oli hyvin. Samaan aikaan, kun osa hänestä tempoi melkein paniikissa ympäriinsä, yrittäen saada tuskaisen äänensä kuuluviin.
Tämä oli nyt heidän elämänsä. Jopa täällä.
"Oletko kunnossa, prinsessa?"

"Olen kunnossa", Aida vastasi poissaolevasti nojaten ohimoaan viileään lasiin. Hänen takiaan Elin ilta oli päättynyt kuin katastrofi. Oliko hän ollut hölmö lähtiessään ulos ilman Hollandia? Mutta eihän hän voinut tarvita henkivartijaa joka kerta lähtiessään ulos.
Taksi liukui pysähdyksiin Rupert Streetille, Aida ojensi pitkään katsovalle kuljettajalle korttinsa ja nousi sitten ulos vilpoisaan yöhön.

Typerä, typerä, typerä.
Eli hieraisi ohimoaan, niin kuin se olisi saanut hänen ajatuksensa lopettamaan kehän kiertämisen.
"Olen niin pahoillani, prinsessa", hän vetosi uudelleen noustessaan autosta.
"Sinuun olisi voinut sattua."

"Älä pyytele anteeksi, Eli", Aida vetosi avatessaan alaoven ja noustessaan portaita heidän pieneen, parvelliseen yksiöönsä.
"Voimme kutsua ystävät jatkamaan iltaa tänne. Voin siivota vähän."

Se olisi varmastikin hyvä ajatus. Ehkä illan lässähtänyt, tai pikemminkin paniikinomaiseksi muuttunut tunnelma saataisiin uuteen nousuun. Heillä voisi olla hauskaa.
Eli pudisti päätään.
"Oikeastaan olen aika väsynyt", hän vastasi melkein pahoitellen.
"Ehkä voitaisiin vain mennä nukkumaan?"

Aida nyökkäsi. Hän polkaisi kengät jalastaan, riisui neuletakin yltään ja sulkeutui hiljaa pieneen kylpyhuoneeseen.
Mitä jos hänen olisi vain pitänyt jäädä kotiin?
Eli olisi voinut olla nyt viettämässä elämänsä iltaa vanhojen ystävien kanssa.

Eli ei ollut väsynyt. Hän oli levoton.
Mitä enemmän hän yritti olla ajattelematta sitä, kuinka hän oli toivonut heidän entisen elämänsä palaavan, sitä tiukemmin ajatus hitsautui hänen mieleensä.
Hän vaelsi muutaman kerran pienen asunnon ympäri, ennen kuin päätyi lopulta huuhtelemaan tiskialtaaseen unohtuneita mukeja.

Aida katseli hetken kasvojaan peilistä, ennen kuin pesi pois meikin ja kissamaiset rajaukset. Hän ei halunnut nähdä itseään enää, kun pesi hampaansa ja siirtyi sitten äänettömin askelin parvelle.
Maailma tuntui niin painavalta juuri nyt, että hän vain kuoriutui ulos mekostaan, vanhasta lempimekostaan, ja käpertyi kerälle peiton alle.

Eli havahtui puhelimen piippaukseen. Hän lähetti Bastille pikaisen vakuutuksen siitä, että he olivat kunnossa, ja suuntasi sitten vuorostaan pieneen kylpyhuoneeseen.
Hän ei pitänyt siitä, kuinka levottomilta hänen silmänsä näyttivät peilikuvassa.
Vaatteet tipahtelivat matkalle, ja kun hän lopulta kömpi Aidan viereen vuoteeseen, hänellä oli yllään enää bokserit.
"Prinsessa?"

Hetken Aida harkitsi teeskentelevänsä nukkuvaa.
"Mitä?" hän kysyi hiljaa sen sijaan, katsellen omalla puolellaan sänkyä olevaa ikkunaa, joka esitteli vastapäisen kerrostalon kivistä seinää pienen sisäpihan toisella puolella.

Elin vatsaa kouraisi huoli.
"Onko kaikki kunnossa?"
Se, ettei Aida kiemurtanut heti hänen lähelleen, ei välttämättä tarkoittanut mitään. Kaikki oli hyvin.

"Kaikki kunnossa", Aida vakuutti poissaolevasti. Se, että Elin ilta oli päättynyt nyt kaaokseen hänen ympärillään, ei tarkoittanut mitään. Se ei tarkoittanut, etteikö heillä olisi jatkossa normaaleja iltoja, kuten ennenkin. Se ei tarkoittanut, etteikö heidän elämänsä teatterissa olisi kuten ennenkin.
"Nukutaan vain."

Elin sydän hakkasi levottomasti.
"Etkö halua kainaloon?" hän kysyi huolissaan ja nielaisi seuraavat kysymykset.
"Prinsessa, kaikki on hyvin."

Aida irrotti katseensa ikkunasta ja kääntyi ympäri, vetäen peittoa olkapäidensä yli, kun asettui Elin kainaloon.
"Nukutaan vain."

Eli kietoi käsivartensa Aidan ympärille ja halasi naisen syliinsä.
"Prinsessa, oletko varma, ettet haluaisi puhua?"

"Onko jotain puhuttavaa?" Aida kysyi lannistuneesti ja kiersi käsivarsia ympärilleen.

Elin kulmat kurtistuivat hieman.
"Eikö tuo... mitä tapahtui herättänyt sinussa mitään tunteita?"

"En tiedä, mitä haluaisit minun tuntevan", Aida vastasi. Hän tunsi olonsa turraksi kaiken edessä, kuin levoton pelko ja hermostus siitä, mitä hän oli tehnyt heidän elämälleen, olisi liian painava.

Se sattui enemmän kuin Eli halusi myöntää.
"Aida, en minä halua sanella, mitä sinä tunnet", hän vetosi epätoivoisena.

"Emmekö voi vain nukkua sitten?" Aida anoi ja hieraisi poskeaan. Hän halusi vain paeta tätä todellisuutta. Illan päättänyttä kaaosta ja tapaa, jolla hänen ystävänsä olivat suhtautuneet häneen kuin vieraaseen.

Se ei ole minusta hyvä ajatus, Eli halusi sanoa.
Meidän pitäisi puhua.
Hän ei sanonut niin.
"Hyvä on. Kauniita unia, prinsessa."

Aida kääntyi selin, selkä miehen kylkeä hipoen, ja käpertyi tiukemmalle kerälle. Hän painoi silmänsä kiinni ja hengitti syvään, yrittäen tyhjentää mielensä.
Hän voisi ainakin piileksiä pimeydessä, vaikka uni ei heti tulisikaan.

Elin ajatukset olivat liian levottomat, jotta hän olisi saattanut nukahtaa välittömästi. Hän kuunteli Aidan hengitystä ja mietti useamman kerran, että avaisi keskustelun uudelleen.
Hän ei tekisi niin.
Lopulta hän vaipui uneen, jota salamavalot valaisivat.

Aida havahtui aamun ollessa vielä hämärä, sydän levottomasti hakaten. Mutta kaikki oli hyvin. Mitä illalla tapahtui oli hullu poikkeama. He jatkaisivat elämää teatterissa, kuten ennenkin.

Eli nukkui Aidan vierellä vatsallaan, toinen käsivarsi naisen yli ojennettuna. Pää oli kallistunut hieman sivuun ja vaaleanruskeat kiharat olivat painuneet lyttyyn tyynyä vasten.

Aida katsoi hetken Elin unta hämärässä, ennen kuin nousi hiljaa ja tassutti ääneti alakertaan. Hän sulkeutui kylpyhuoneeseen ja istahti kuuman suihkun alle toivoen sen selkeyttävän ajatuksiaan.

Kun Eli havahtui, hän oli vuoteessa yksin.
Hetken hänen sydämensä löi pelästyneesti, kun hän kuvitteli, ettei Aida ollutkaan tullut vielä kotiin. Ja sitten, kun hän muisti, että tämä oli.
Missä Aida oli?
Hän potki peitot pois päältään suunnatakseen alakertaan.

Aida havahtui askelten ääniin ja kömpi ylös suihkun lattialta, huuhtoen nopeasti hiuksensa ja kääriytyen sitten pyyhkeeseen. Hymyile ja kaikki on paremmin, hän muistutti itseään ja tuijotti meikittömiä kasvojaan hetken peilistä, pakottaen itsensä hymyilemään, ennen kuin astui ulos.

Eli oli juuri kohottanut kätensä koputtaakseen kylpyhuoneen oveen. Hän otti nopean askeleen taaksepäin ja väläytti Aidalle häkeltyneen hymyn.
"Hei, prinsessa. Ehdin jo huolestua."

"Kävin vain suihkussa", Aida vakuutti ja luikahti Elin ohi parven portaisiin.
"Miten olet näin ajoissa hereillä?" hän kysyi, kun pujottautui alusvaatteisiin pyyhkeensä suojassa ja veti päänsä yli Elin vanhan t-paidan, kömpien peiton alle sänkyyn.

"Sitä minäkin ihmettelen", Eli myönsi nöyränä. Hän nousi puoliväliin parven portaita ja kurkisteli Aidaa.
"Tahdotko teetä, prinsessa?"

"Voin laittaa myöhemmin", Aida vakuutti vetäen tyynyä päänsä alle ja veti värisevän puhelimensa lähemmäs, vastaten hiljaisena managerinsa viesteihin.
"Laita vain itsellesi."

Eli kipusi parvelle ja jäi sängyn vierelle seisomaan.
"Onko kaikki hyvin, prinsessa?" hän kysyi huolissaan, kulmat hieman kurtistuen.

"Kaikki hyvin", Aida sanoi irrottamatta katsettaan.
"Käy vain laittamassa itsellesi teetä."

Eli ei suunnannut takaisin alakertaan valmistamaan teetä, vaan kömpi sänkyyn Aidan viereen.
"Prinsessa", hän kutsui, yrittäen tavoittaa naisen katseen.

"Mitä?" Aida kysyi ja painoi puhelimen näytön patjaan, kun kääntyi katsomaan Eliä olkansa yli, kätkien itsensä kevyen hymyn taakse.

Ainakin Aida katsoi häneen.
"Kenelle sinä laitat viestiä?" Eli kysyi, ojentaen kätensä koskettamaan naisen poskea.

Aida kohautti välttäen olkaansa ja kääntyi ympäri, kasvot Eliin päin.
"Etkö halua nukkua pidempään? Voisit ottaa ilon irti vapaapäivistä, ennen kuin harjoitukset alkavat."

Eli antoi sormiensa upota Aidan hiusten joukkoon.
"Minua ei haittaisi viettää koko päivää kanssasi sängyssä", hän vakuutti.
"Vaikka onkin mahtavaa päästä taas harjoituksiin."

Aida vastasi puolittaisella hymyllä.
"Ihana päästä takaisin teatterin arkeen – ja harjoituksiin. Saamme luoda roolimme yhdessä."

Tuntui hyvältä nähdä Aidan hymyilevän.
"Se on mahtavaa", Eli myönsi virnistäen.
"Luuletko, että showssa on muitakin tuttuja?"

"Näemme viimeistään sitten, kun harjoitukset alkavat", Aida vastasi ja nousi istumaan, kun puhelin soi.
"Pitää käydä ottamassa tämä", hän totesi ja kiipesi sängystä, suunnaten alakertaan puhelimen kanssa.

Sängyssä oli yksinäistä.
Ja vaikka Eli tiesi, että hänen olisi varmastikin pitänyt olla kiltti poika ja odottaa parvella, ei mennyt kovinkaan pitkään, kun hän nousi ylös ja hipsi portaita Aidan jäljessä.

Aida nojasi keittiötasoon kiehuvan teekattilan ääressä puhelin korvallaan ja vilkaisi Eliä olkansa yli.
"Ymmärrän kyllä", hän sanoi hiljaa ja sulkeutui sitten pieneen kylpyhuoneeseen.

Eli räpäytti häkeltyneenä silmiään.
Hän oli kuvitellut, ettei heillä ollut salaisuuksia. Hän oli tietenkin ollut väärässä, mutta siinä oli ollut kyse jostakin paljon isommasta kuin yksittäisestä puhelusta.
Hän jäi vahtimaan teekattilaa onnettomana.

Aida vietti tovin lukkiutuneena kylpyhuoneen oven taakse, mutta palasi sitten vaisuna Elin seuraan. Onneksi vesi ei voinut palaa pohjaan. Eihän?
"Etkö halunnut jäädä sänkyyn?"

Eli käänsi katseensa teevedestä Aidaan.
"Prinsessa, onko kaikki okei?"

Aida nyökkäsi ja ryhtyi sekoittamaan itselleen Hattien määrämällä reseptillä ääntä hoitavaa yrttiteetä.
"Edison muuten on tulossa joksikin aikaa Lontooseen, mikä on mukavaa."

Totta kai se oli mukavaa.
Eli joutui muistuttamaan itseään siitä.
"Niinkö? Onko hänellä täällä joku projekti?"

"Hän taitaa ottaa vähän taukoa kuvauksista", Aida vastasi keskittyen mieluummin Edisonin tuloon kuin Harveylta jälleen saamiinsa huutoihin typeryydestään ja vastuuttomuudestaan.
Hän siemaisi teetä.
"Taidan mennä takaisin sänkyyn."

"Mennään vain", Eli vastasi ja ojensi kättään tarttuakseen Aidan vapaaseen käteen, niin että hän voisi johdattaa naisen takaisin parvelle.
He voisivat vain loikoa ja olla.
"Edisonko sinulle soitti?"

"Hänkin", Aida vastasi ja puristi kevyesti Elin kättä. Hän siemaili teetä, kun nousi portaita parvelle ja pujottautui sitten takaisin peiton alle.
"Mitä aiot tehdä tänään?"

Eli mätkähti omalle puolelleen sänkyä ja hymyili Aidalle.
"Ajattelin olla vain tässä", hän vastasi.
"Mitä sinä ajattelit tehdä, prinsessa?"

"En tiedä", Aida vastasi ja veti polvet koukkuun, halaten niitä kevyesti.
"Käyn varmaan tapaamassa tiimiäni jossain välissä."

Eli kurtisti kulmiaan.
"Onko se ihan välttämätöntä?" hän kysyi, ujuttautuen lähemmäs.
"Me voisimme unohtaa ulkomaailman."

"Luultavasti", Aida vastasi ja nojasi leukansa koukistettuihin polviinsa, katsellen hajamielisesti ulos ikkunasta ja huomaamatta Elin ujuttautumista.
"Olen ollut taas pettymys Harveylle monella eri tavalla."

Eli pysähtyi ja kurtisti kulmiaan.
"Mitä tarkoitat?"

Aida kohautti toista olkaansa ja siemaisi teetä, kuppi suloisesti sormia lämmittäen.
"Hän on pettynyt minuun."

"Miksi?" Eli kysyi ja nousi istumaan.
"Sinähän olet tehnyt valtavasti töitä!"

Aida kohautti uudelleen olkaansa ja painoi katseen teehensä.
"Hänellä on aina syynsä. Voimmeko puhua jostain muusta?"

"Totta kai", Eli vakuutti, vaikka olikin edelleen huolissaan.
"Milloin Edison tulee? Joko teillä on suunnitelmia?"

"Ei ole, ja en ole varma. Ainakin hän on hyvin innoissaan siitä, että pääsisi näkemään meidät lavalla", Aida vakuutti.

Eli tutki Aidaa katseellaan, mutta laskeutui lopulta takaisin selälleen.
"En ole ajatellut hänen olevan teatterin ystävä."

"Ei hän olekaan, mutta hän on kannustava ystävä", Aida vastasi ja tyhjensi irvistäen teekuppinsa, ennen kuin käpertyi itsekin kyljelleen sänkyyn, halaten tyynyn rintaansa vasten.

Eli kierähti kyljelleen niin, että saattoi katsella Aidaa.
"Saitko nukuttua lainkaan, prinsessa?"

Aida nyökkäsi poissaolevasti ja näpersi tyynyliinan laitaa.
"Minun on varmaan parasta lähteä tapaamaan heitä heti", hän totesi nousten uudelleen istumaan ja kiiveten sängystä.
"Sinä voit ottaa vaikka toiset aamu-unet?"

Eli kurtisti kulmiaan ja nousi takaisin istumaan.
"Voisin tulla mukaasi", hän ehdotti.

Aida pudisti päätään ja pujottautui lopulta kotiin mukana seuranneeseen Oscar de la Rentan valkoiseen kotelomekkoon, jonka vyöllä korostetulla vyötäröllä levisi yönsinisten samettikukkien seitti. Ainakaan Harvey ei valittaisi siitä. Hän nappasi mukaansa tumman, lyhyen jakun ja käsilaukkunsa.
"Lepää vain, en viivy kauaa."

Eli ei ollut varma, tarkoittiko se, että Aida ei halunnut häntä mukaansa.
Ei tietenkään.
Huoli ei poistunut hänen katseestaan, kun hän seurasi, kuinka nainen keräsi tavaransa.
"Pitäisikö sinun soittaa auto hakemaan?"

"Ei, otan taksin", Aida vastasi. Hän kieltäytyi uskomasta, että tarvitsisi henkivartijoita ja omaa kuljettajaa arjessa.
"Nähdään myöhemmin", hän huikkasi portaista, ennen kuin pääsi alakertaan, pujotti sirot avokkaat jalkoihinsa ja katosi ovesta.

Sitten Aida oli poissa.
Eli valahti takaisin selälleen vuoteelle ja tuijotti kattoon. Hänellä oli kalvava tunne siinä, että jokin oli pielessä, mutta hän ei osannut määritellä, mikä.
Ehkä kaikki olisi hyvin, kun Aida palaisi.

*

*

*

Ulkona oli pimeää, kun Aida pujotti avaimensa oveen ja astui sisään.
Hän jätti kengät eteiseen ja pujottautui pieneen kylpyhuoneeseen, kuoriutuen inhoten ulos vaatteistaan ja astuen kuuman suihkun alle, toivoen, että olisi voinut raapia tunteen iholtaan.

Eli havahtui oven avautumiseen ja kömpi ylös sängystä.
"Prinsessa?"
Mutta kylpyhuoneen ovi oli jo sulkeutunut. Eikä hän enää voinut vain pujahtaa suihkuun seuraksi, niin kuin olisi voinut tehdä ennen.

Aida istui pitkän tovin pikkuisen, vinokattoisen suihkun alla, pää polviin nojaten. Ainakin maailma tuntui turralta juuri nyt.
Lopulta hän kömpi horisontti keinuen pystyyn, pesi hampaansa, vaikka humala viipyi sumeutena silmissä, ja kääriytyi pyyhkeeseen.
"Hei kullannuppu, mennäänkö nukkumaan?" hän huhuili astuessaan ulos ja suunnatessaan keskittyneesti kohti portaita.

Eli jähmettyi paikoilleen.
"Aida?" hän kutsui huolissaan ja kiiruhti naisen luo.
"Mitä on tapahtunut?"

"Ei mitään", Aida vastasi ääni hienovaraisesti sammaltaen ja painoi sormen huulilleen, hyssyttäen kenties itseään.
"Aika nukkua." Hän kiipesi portaita parvelle ja oli suistua sisään vaatekaappiinsa kompastuessaan laukkuunsa.

Elin kulmat kurtistuivat.
"Aida, hei... Oletko sinä humalassa?"
Hän seurasi naista parvelle, valmiina ottamaan tämän kiinni siinä tapauksessa, että jalat pettäisivät.

"Shh", Aida vannotti painaen sormen huulilleen, "kunhan emme kerro kenellekään."
Hän pujottautui alushousuihin ja t-paitaan pyyhkeensä sisässä ja kömpi sitten horjahtaen sänkyyn, koteloiden itsensä peiton sisään.

Eli seurasi Aidaa katseellaan, kulmat syvässä kurtistuksessa.
"Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä sinä olit?"

Aida huitaisi kättään, vaikka ele jäi kätköön peiton alle.
"Harveyn luona", hän vastasi tukahduttaen haukotuksen. Pahoinvointi kosketti vatsaa, mutta humala turrutti sitä ihastuttavasti.

"Se ei selitä sitä, miksi olet humalassa", Eli huomautti.
"Eikö teillä pitänyt olla vain tapaaminen?"

"Se venyi", Aida vastasi käpertyen kerälle ja vetäen peiton päänsä yli.
"Harvey tarjosi juotavaa."

Elin sydän alkoi hakata nopeammin.
"Aida, tekikö hän sinulle jotakin?"

"Mitä hän olisi tehnyt?" Aida kysyi ääni vienosti sammaltaen.
"Haluan nukkua."

Elistä tuntui siltä, kuin hänen vatsaltaan olisi kadonnut pohja.
"Pakottiko hän sinut ottamaan jotain?"

Aida veti tyynyn päänsä yli.
"Me vain joimme vähän... Drinkkejä. Ja viiniä."

Eli liikahti levottomasti.
"Tekikö hän sinulle jotakin? Kosk... Koskiko hän sinua?"

"Hän koskee minua aina", Aida mumisi tyynyn alta. Mutta nykyään kaikki koskettelivat häntä. Kaikki eivät saaneet hänen oloaan saastaiseksi ja hermostuneeksi, mutta se oli elämää.

Eliä kylmäsi.
"Mitä tarkoitat, prinsessa?"

"En mitään", Aida vastasi vaimeasti. Hän taitaisi saada huomiseksi päänsäryn.
"Voimmeko nukkua?"

Ehkä asiasta oli turha puhua nyt.
"Nuku vain", Eli kehotti ja yritti estää huolta kuultamasta äänestään.
"Käyn hakemassa sinulle vettä, tulen pian takaisin."

Sillä välin Aida ajelehti levottomaan, humalasta sekavaan uneen, jossa pimeästä työntyvät kädet kulkivat hänen kehollaan ja kuuma hengitys tuntui kaulalla. Harveyn kasvot olivat melkein kiinni hänen omissaan, hakivat suudelmaa, mutta manageri muuttui hänen isäkseen
Hän havahtui hereille aamuyöstä, iho hiestä nihkeänä ja hiukset niskaan takertuen.

"Prinsessa?"
Eli istui sängyn toisella laidalla, kulmat huolestuneesti kurtistuneina. Heti Aidan palattua hän oli kantanut tämän yöpöydälle suuren vesilasin ja siirtänyt roskakorin varmuuden vuoksi sängyn viereen.
"Kaikki hyvin."

"Kaikki hyvin", Aida vastasi ja soi Elille hieman pahoinvoivan hymyn. Hän nousi istumaan ja painoi hetkeksi pään koukistettuja polvia vasten, ennen kuin nosti jalkansa peiton alta ja nousi ylös.
"Nuku vain. Menen suihkuun."

"Prinsessa."
Eli nousi nopeasti seisomaan omalta puoleltaan vuodetta.
"Minusta sinun kannattaisi levätä."

"Haluan suihkuun", Aida vastasi ja lähti alakertaan.
"Minulla on kaikki ihan hyvin". Kaikki paitsi se, että hän halusi repiä tunteen pois iholtaan.

Eli seurasi perässä.
"Aida, nyt on vielä aamuyö", hän vetosi.
"Kävit suihkussa juuri illalla."

"Ja nyt käyn uudelleen", Aida vastasi ja nopeutti askeliaan, jotta ehti kylpyhuoneeseen ensimmäisenä.
"Mene nukkumaan."

"En", Eli vastasi.
"Minä odotan tässä ulkopuolella", hän jatkoi itsepintaisesti.
"Että tiedän sinun olevan kunnossa."

"Eli", Aida huokasi ahdistuneena ovensuusta.
"Mene nukkumaan. Kaikki on hyvin", hän sanoi, ennen kuin työnsi oven kiinni ja väänsi sen lukkoon. Sitten hän kiemurteli ulos vaatteistaan, otti pesusienen ja astui suihkun alle hankaamaan itseään.

Eli ei aikonut mennä takaisin nukkumaan. Hän jäi vahtiin oven ulkopuolelle, ja kun Aida oli viettänyt hänen mielestään riittävästi aikaa suihkussa, hän koputti oveen.
"Prinsessa?"

"Eli", Aida vetosi takaisin.
"Mene nukkumaan." Suihkun kohina oli rauhoittavaa ja sienen karkeus iholla puhdistavaa. Hän hankasi itseään, kunnes iho hohkasi punaisena ja arkana, ja sammutti sitten suihkun, kääriytyen pyyhkeeseen ja astuen ulos.

Eli odotti edelleen oven takana.
"Aida", hän kutsui, kun nainen astui ulos.
"Mennään takaisin nukkumaan, jooko?"

Aida nyökkäsi ja taikoi kasvoilleen hymyn, kun kiersi pyyhkeen paremmin ympärilleen ja kiipesi yläkertaan. Päässä jyskytti ja mahdollisuus jatkaa unia oli kieltämättä ihana.

Eli kipusi yläkertaan edeltä, niin että saattoi pöyhiä Aidan tyynyn kuntoon ja suoristaa ja siirtää syrjään tämän peitteen.
"Sinne vain", hän kehotti ja taputti patjaa.

"Kiitos", Aida sanoi ja pujottautui pyyhkeensä suojassa alusvaatteisiin ja toppiin, ennen kuin hylkäsi sen kuivumaan vaatekaapin ovelle ja kiipesi takaisin sänkyyn.
"Nuku sinäkin."

Eli yritti olla huolestumatta siitä, ettei Aida tuntunut haluavan näyttäytyä alasti hänen seurassaan.
Mitä se tarkoitti?
Hän peitteli naisen hellästi sänkyyn ennen kuin kipusi omalle puolelleen.
"Nuku hyvin."

Keskiviikko 9. lokakuuta 2019, aamupäivä, Covent Garden, Lontoo

Jännitys nipisti vatsanpohjassa, kun Aida seurasi kylttejä kohti Bat Out of Hellin harjoituksia varten varattua tanssisalia kohti. Tänään he tapaisivat vihdoin musikaalin koko castin, ja tuotantotiimi paljastaisi castille ja crewlle, ketkä olisivat musikaalin johtavat tähdet.
Sormet sivelivät levottomina lyhyen mekon purppuraista, paksua trikoohelmaa, kun Aida kohtasi peilikuvansa käytävän seinässä. Hän näytti eri ihmiseltä kuin edellisellä kerralla kävellessään uuden tuotannon harjoituksiin, vaikka hänellä ei ollutkaan ikonisia kissanrajauksia tai punaista huulipunaa ja hiuksetkin oli kiepautettu korkealle, osin purkautuneelle nutturalle.
Mutta sillä ei ollut väliä, jos hän tunsikin Aidan pirstaloituvan ja lipsuvan otteestaan. Nyt hän saisi muuttua Raveniksi.
"Oletteko valmiita?" harmaantunut ohjaaja kysyi, kun valmistautui siirtymään edeltä sisään varattuun harjoitustilaan ja esittelemään heidät.

Eli oli kuvitellut harjoitusten alun erilaiseksi.
Hän oli nähnyt mielessään, kuinka he pääsisivät esittäytymään muulle castille, ja kuinka mahtavaa olisi taas päästä yhteiseen showhun. Hän oli odottanut lukuharjoituksia, vaikka ne olivatkin hänen mielestään yksi piinaavimmista osista uuteen showhun valmistautumisessa.
Hänen sydämensä ei jyskyttänyt jännityksestä vaan huolesta.
Vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi nyökätä vastaukseksi kysymykseen.

Tanssisaliin oli koottu rakennustelineistä kulissit muistuttamaan parhaillaan remontoitavan Dominion Theatren kulisseja. Kaupungin karujen raunioiden ja Ravenin ylellisen, ruhtinaallisen makuuhuoneen, jonka paikalla oli nyt laatikoiden päälle heitetty patja ja peitto, paikkaa toimitti nyt mielikuvitus. Kookkaan, pääosin tanssijoista koostuvan ensemblen jäsenet kiipeilivät telineissä.
Salissa vallitsi odottava, kihelmöivä tunnelma.
Ravenin understudyn rooli oli tuntunut Jemmasta pettymykseltä kaiken koe-esiintymiseen nähdyn vaivan jäljiltä, mutta nyt hänkin oli vain onnellinen saadessaan olla mukana tuotannossa. Ensemblen jäsenet kohisivat, kun Graham Hart, heidän ohjaajansa, astui sisään pyytäen huomiota.
"...Ja tässä he ovat, Strat ja Raven – Eli Callagher ja Aida Fitzgerald!"
Kihelmöivä tunnelma räjähti sähköksi. Epäuskoiset kohaukset ja sähköinen supina levisivät väen joukossa, muutamat puristivat toistensa käsiä ja joku nuorista naisista kiljahteli innosta. Joukko kerääntyi tähtien ympärille intoa ja odotusta väreillen, joku ylisti Nightingalea sanoissaan takellellen.
Mutta Jemma oli jäätynyt paikalleen. Ei voinut olla totta.

Salin valot tuntuivat hieman liian kirkkailta, vaikka ne eivät olleetkaan mitään verrattuna lavan valaistukseen. Eli siristi silmiään ja heilautti kättään tervehdykseksi uusille työtovereillee.
Piristy, tämä on mahtavaa.
Jopa lukuharjoitukset ovat mahtavia.
Joukon kerääntyessä Aidan ympärille hän teki automaattisesti tilaa, niin kuin oli oppinut tekemään kameroiden edessä. Väkijoukon laidalta hän väläytti istumaan jääneelle naiselle hymyn.

Aida hymyili häkeltyneenä vastaanotolle ja puristi häntä kohti ojentuvia käsiä. Kiitos, kiitos niin paljon. Tämä oli valovuosien päässä hänen edellisestä elämästään, missä hän kohtasi skeptisiä katseita, jotka arvioivat, olisiko hänessä ainesta päärooliin.
Nyt ihmiset katsoivat häntä kuin... Hän todella olisi jotain.
Väkijoukon laidalla Jemmakin nousi ylös, hieraisten käsivarttaan epätietoisena. Hän oli todella panostanut, pukeutunut mustiin shortseihin ja niittikirjottuun t-paitaan Ravenin hengessä, ja pöyhinyt lyhyen, pähkinänruskean tukkansa rock'n'rollin hengessä villiksi. Eikö Aida todella ollut jo saanut tarpeeksi?
Graham Hart asetteli ihmisiä ympyrään heidän tilassaan esittelykierrosta varten.

Aida vaikutti onnelliselta.
Eli toivoi, että Aida oli onnellinen.
Hän asettui omalle paikalleen ympyrässä ja yritti tavoittaa naisen katseen väläyttääkseen tälle hymyn.
"Sinä et taida esittelyjä kaivata, prinsessa."

Aida soi Elille hämillisen hymyn.
Graham Hart orkestroi puheenvuoroja kuin kapellimestari, ja massiivinen cast esittäytyi yksi kerrallaan, vaikka muut näyttivät jo tuntevan toisensa heitä lukuun ottamatta. Falcon roolissa nähtävä, karvan yli 50-vuotias Joseph Gray väreili rock'n'rollin jumalhahmon itseluottamusta ja keräsi säännöllisesti sivuttaisia katseita nuorilta naisilta tuotannossa, ja loisteliaan pitkäraajainen ja varsinkin kinuskisen ruskean afrokampauksen kanssa vaikuttavan pitkä Zaharan näyttelijä, Nicole West, täytti tilaa yhtä vankkumattomalla itsevarmuudella.
Jemman ja Aidan katseet kohtasivat hetkeksi, ja Aida oli hätkähtää synkkyyttä, jota kohtasi mustalla rajatuista, pähkinänruskeista silmistä. Jemma Hamilton oli hyvin tuttu nimi, mutta miksi?

Eli ilahtui tunnistaessaan muutamat kasvot castin joukosta. Jopa hänen understudynsä Mason Russell, uskomattoman koiranpentusilmäinen mies, oli tuttu jostakin, ja vei hyvän tovin, ennen kuin Eli muisti heidän olleen joskus workshopissa samaan aikaan. Hymy, jonka mies hänelle väläytti, kieli siitä, että tämäkin oli tunnistanut hänet.
Tai sitten Mason vain hymyili paljon. Oli vaikea sanoa varmasti vielä tässä vaiheessa.

"Sitten voisi olla aika kuulla jotain johtotähdiltämme", Graham kannusti ja kiersi käsivarren kevyesti Aidan ja Elin hartioille, kääntäen kaksikon piiristä lähemmäs tilassa olevaa pianoa, jonka takana istuvalla pianistilla oli pyöreät silmälasit ja paikoin vetäytyvä hiusraja.
"Virittää meidät tunnelmaan."

Oli kulunut aivan liian pitkään siitä, kun Eli oli päässyt viimeksi olemaan osana ensimmäisiä harjoituksia.
"Mitä, ei tutustumisleikkejä?" hän kysyi yllättyneenä, vaikka ehkä ne oli hoidettu pois alta jo etukäteen.
Sääli.
Hän katsahti Aidaa kysyvänä.

Graham naurahti ja sukaisi paikoin pystyssä hapsottavaa, hopeanharmaata tukkaansa.
"Hyvä on – Eli voi johdattaa meidät ensin tutustumisleikkiin", ohjaaja kannusti ja viittasi lavaksi teipillä rajattua tilaa kohti.

Elin silmät siristyivät virnistyksestä, eikä hän ollut varma, olisiko hänen pitänyt olla pahoillaan siitä, että hän oli ehdottanut jotakin sellaista.
Ei tietenkään.
Hän keräsi castin takaisin piiriin ja aloitti leikin, jonka epäili olevan tuttu heille kaikille. Siinä jokainen sai vuorollaan toistaa nimensä ja liittää siihen jonkin liikkeen. Lopulta liikkeistä muodostuisi kokonainen sarja, ainakin mikäli kollektiivinen muisti ei pettäisi.
Kuten olettaa saattoi, liikkeet muuttuivat nopeasti varsin vauhdikkaiksi.

Cast pysyi enemmän tai vähemmän lahjakkaasti vauhdikkaan liikesarjan mukana. Katseista päätellen harvempi unohtaisi enää hänen nimensä, Aida pohti ja tunsi jännittyneen nipistyksen vatsansa pohjassa. Ehkä kaikki muutokset hänen elämässään eivät olisi huonoja.
Eliä katsottiin odottavasti.

Eli pudisti nauraen päätään.
"Eiköhän tämä riittänyt tältä erää", hän vakuutti ja nosti kätensä sovittelevasti pystyyn.
"Ehkä Ravenimme suostuisi nyt laulamaan meille?"

"Toive taisi olla, että Raven ja Strat virittävät tunnelman alkuun", Aida muistutti ja tarttui Elin käteen, vetäen miehen pianon luo ja katsahtaen miestä kysyvästi. Millä he aloittaisivat tunnelman?
Graham oli jakanut heillekin musikaalin käsikirjoituksen, mutta rohkenisivatko he lähteä kokeilemaan jotain uutta vai menisivätkö he vanhalla ja tutulla.

Ennen Eli olisi tarttunut innokkaasti mahdollisuuteen esiintyä Aidan kanssa. Se tuntui melkein maagiselta, niin kuin he olisivat harjoitelleet jopa spontaaneja esityksiä moneen kertaan.
Nyt pieni epävarmuus nipisti häntä ennen kuin hänen onnistui karkoittaa se jonnekin taka-alalle.
Hän kurotti kääntämään pianistia varten oikean sivun esiin ja katsahti sitten Aidaa.
"I know just how to whisper,
And I know just how to cry."

"I know just where find the answers, and I know just how to lie", Aida jatkoi löytäen juuri ajoissa oikean kohdan käsikirjoituksestaan, kun hänen merkkinsä liittyä mukaan tuli. Hän laski paperin pianon kannelle, missä saattoi silmäillä sitä ja veti Elin vierelleen, punoen heidän sormensa lomittain.

Aida kosketti häntä.
Oli lähellä, ettei Eli kadottanut kohtaa, josta hänen olisi pitänyt jatkaa.
Ehkä kaikki olisi hyvin. Oli hyvin.
"I know just how to fake it, and I know just how to scheme."

Aida nojautui kevyesti Elin kylkeen, silittäen peukalollaan miehen kämmenselkää. Heidän ei tarvitsisi tehdä muuta kuin olla yhdessä, ja kappale saisi siitäkin uuden ulottuvuuden. Hän saattoi ladata sanoihin kaiken sen, mitä tunsi: syvän, alkukantaisen rakkauden Eliä kohtaan ja anteeksipyynnön siitä, miten vaikea oli ollut viime viikkoina.
"Every time I see you all the rays of the sun are streaming through the waves in your hair", hän vetosi kurottuen koskettamaan hellästi miehen kiharoita. Hymy pehmensi ääntä niin, että muuttui käsinkoskeltavan lämpimäksi, kun hän kohtasi vihreähippuiset silmät.
"And every star in the sky is taking aim at your eyes like a spotlight."

Kaikki olisi vielä hyvin.
Eli ei muistanut, milloin hänen oli viimeksi ollut näin vaikea sukeltaa rooliin. Yleensä oli helppo kadottaa oma itsensä, mutta nyt hän oli kaiken aikaa kipeän tietoinen siitä, että tässä olivat he kaksi.
Vetäytyisikö Aida taas hänen luotaan, kun tämä olisi ohi?
"The beating of my heart is a drum and it's lost."
Hän puristi naisen kättä hellästi ja nosti sen sitten rintakehälleen, tuntemaan levottoman sydämen lyönnit.
"And it's looking for a rhythm like you."

"You can take the darkness from the pit of the night, and turn into a beacon burning endlessly bright", Aida vetosi, erittelemättä sanoiko sen Ravenina vai omana itsenään. Eli todella oli uskomaton. Kertoiko hän sen miehelle lainkaan tarpeeksi usein?
Hän hipaisi miehen nenänpäätä hellää hymyä jäänsinisissä silmissä.
"I’ve gotta follow it ‘cause everything I know, well it’s nothing ‘til I give it to you –
Making love, out of nothing at all,
Making love, out of nothing at all
Making love, love, out of nothing at all."

"Making love, love, out of nothing at all."
Eli ei ollut varma, oliko heidän onnistunut tavoittaa Sratin ja Ravenin tunteita, sillä ainakin hän oli ollut läsnä enemmän itsenään kuin roolihahmonaan.
Mutta ehkä sillä ei ollut väliä.
Hän hymyili Aidalle viimeisten pianosointujen ajan.

Aida vastasi hymyyn ja kääntyi sitten aplodeja johtavan ohjaajan puoleen.
"Sukelletaan sitten suoraan käsikirjoitukseen", Graham kannusti ja heristi merkitsevästi paperivihkoa, mikä sai castin jäsenet etsimään omat kopionsa käsille.

Lukuharjoitusten vuoro.
Eli plarasi paperinivaskansa alkuun ja vilkaisi sitten Aidaa, väläyttäen tälle irvistyksen.
Aida tiesi, ettei tämä ollut hänen suosikkiosionsa harjoituksista.

Cast kiirehti paikoilleen. Yksi tanssijoista muistutti häntä nimestään ja siitä, miten paljon rakasti hänen musiikkiaan – ja miten otettu olisi mahdollisuudesta lähteä joskus kiertueelle hänen kanssaan, kun auttoi Aidaa kiipeämään ylös rakennustelinettä ja "makuuhuoneeseensa".
Hänen suupielensä nykäisi, kun Ravenista tehtyjen lehtien sijasta siellä lojui oikeasti useampi kappale Voguea, jonka kannessa hänen kasvonsa olivat Aida Fitzgeraldin naamion alla.

Pakko kai tästäkin oli selviytyä.
Eli odotti, että castin jäsenet olivat löytäneet omille paikoilleen, pettyneenä siitä, ettei aivan vielä pääsisi puhdistamaan moottoripyörää niin kuin käsikirjoituksessa luki.
Olisivat antaneet edes polkupyörän.
Sen sijaan hän aloitti Stratin monologin.

Aida kuunteli Eliä lämpöä silmissään. Hän oli varma, että miehestä kuoriutuisi legendaarinen Strat, ja siksi hän oli niin kiitollinen siitä, että tuotantotiimikin oli nähnyt sen.
The Lost irrotteli Falco Towerin pihalla, tai rakennustelineiden väliin jäävällä "lavalla", ja Raven tapasi Stratin ensimmäistä kertaa pujahtaessaan uteliaana ulos. Hän poimi maasta kuvitteellisen paidan, tutkien sitä keskittyneenä, ennen kuin kohtasi yhtäkkiä Stratin katseen kasvot innostuksesta säihkyen.
Mutta Falcon miehet raahasivat hänet pois.

Eli malttoi tuskin odottaa, että he pääsisivät harjoittelemaan koreografiaa kunnolla. Hän oli varma, että taistelukohtauksesta tulisi näyttävä, kun he kaikki eivät tuijottaisi papereitaan.
Ja kun valaistus olisi dramaattisempi. Kun ympäröivä miljöö ei näyttäisi koulun liikuntasalilta.
Mutta oli tämä silti mahtavaa.
Kadonneet hajaantuivat ja tekivät tilaa Falcolle ja Sloanelle.

Aida tukahdutti kikatuksen katsellessaan Falcon ja Sloanen näyttelijöitä. Kaksikko oli työskennellyt yhdessä ennenkin, ja yhteistyö oli saumatonta – samoin yhteinen lahja hienovaraiseen komediaan. Hän ei malttanut odottaa harjoituksia, jossa musiikkinumerot sisällytettäisiin mukaan.
Lukuharjoitukset etenivät vakaasti kohtaus kerrallaan, Graham toimien kertojana, joka kuvaili kohtausta.
Raven kaipasi kipeästi mahdollisuutta nähdä maailmaa, jotakin, jotain muuta kuin oma makuuhuoneensa. Hän sai äidiltään lahjaksi isänsä vanhan nahkatakin, johon hän pujottautui ihaillen sen yksityiskohtia hartaudella.
Ja hän sai jumaloivalta isältä kaiken paitsi sen, mitä eniten halusi: ikäisiään ystäviä ja mahdollisuuden tutustua maailmaan.
Falco ja Sloane katselivat uniestäjillä huumattua, pahvilaatikoiden päälle – nyt lattialle – rakennetussa sängyssä nukkuvaa tytärtään, Falco avioliiton rippeisiin takertuen, ennen kuin pariskunta poistui tiedottomana siitä, että Strat oli odottamassa ikkunalla.

Vielä ei ollut myöskään parveketta tai ikkunaa, josta kiivetä huoneeseen. Oli vain patja ja lattia.
Se ei estänyt Stratia luikahtamasta Ravenin huoneeseen, vaikka sillä ei vielä ollutkaan seiniä tai rajoja. Strat jäi katselemaan nukkuvaa naista, ennen kuin kumartui lähemmäs kuiskaamaan sanansa tämän korvaan.
Sitten Strat perääntyi, katseli Ravenia vielä hetken ja kumartui suutelemaan tätä.

Raven hätkähti hereille ja nousi istumaan silmät suurina yllätyksestä. Se todella oli Strat, nuori mies, joka oli vanginnut hänen huomionsa ja herättänyt korventavan kaipauksen nähdä mies uudelleen.
Mutta tämän täytyi olla unta. Hän kohottautui polvilleen ja nojautui lähemmäs, suudellen vuorostaan Stratia.
Tämä ei oikeasti tapahtunut. Hän vajosi taitetuille jaloilleen, sulki silmänsä ja nipisti itseään.
"The sea is watching the sky, the sky is watching the sea,
Nothing will ever happen, nothing will ever happen", hän toisteli pudistellen päätään ja heijaten itseään edestakaisin sängyllä, mutta kun hän kurkisti olkansa yli, Strat oli edelleen siinä.

Olisipa heillä ollut jo moottoripyörä. Sitä Eli todella odotti, niin kuin hän odotti oikeastaan koko lavaa ja sille rakennettua maailmaa. Hän oli nähnyt lavan katsomosta, muttei vielä koskaan päässyt tutustumaan siihen näyttelijän näkökulmasta.
Juuri nyt hän oli tosin kiitollinen vain siitä, että he saivat pienen tauon ennen kuin he jatkaisivat toisen näytöksen luentaan.
Hänen olonsa oli edelleen levoton, kun hän katsahti Aidaa.

Aida vastasi katseeseen puolittaisella hymyllä, ennen kuin hänen huomionsa kaappasi joukko tanssijoita, jotka pyrähtivät puhumaan hänen kanssaan tilaisuuden saadessaan.
Oliko hän ajatellut lisätä tanssijoita konsertteihinsa? Oliko seuraavaa lämmittelyryhmää mietitty jo? Tunsiko hän paljon julkkiksia työnsä puolesta?
Oliko hän viettänyt iltaa George Clooneyn kanssa?
Tässä vain ihan sattumalta CV, muuten vain.

Eli oli aikeissa siirtyä lähemmäs. Ehkä hän voisi tiedustella Aidalta, oliko tämä kunnossa. Tai ehkä kaikki olisi hyvin, ja he voisivat olla kuin nämä olisivat minkä tahansa yhteisen projektin harjoitukset.
Hän oli odottanut tätä.
Mutta yhtäkkiä Aida oli ihmisjoukon ympäröimänä, ja jokin siinä sai Elin sydämen hakkaamaan levottomasti.

Aida ei muistanut olleensa koskaan näin suosittu uuden tuotannon harjoituksissa. Joku tarjosi hänelle auliisti vesipulloa, toinen Gatoradea ja kolmas kallista myslipatukkaa.
Hän kieltäytyi kohteliaasti tarjouksista ja suki häkeltyneenä hiuksiaan, tähyten Eliä castin joukosta.
Hän pahoitteli niin kohteliaasti kuin osasi pujottautuessaan kovin innokkaasti tuttavuutta tekevien uusien työkavereiden joukosta miehen luo.
"Kaikki hyvin, kullannuppu?"

Oli vain hyvä asia, että Aida saisi uusia ystäviä, Eli muistutti itseään, ja pakottautui karistamaan yltään merkillisen levottoman tunteen.
Oli mahtava tutustua uusiin ihmisiin.
Naisen tullessa hänen luokseen hän väläytti tälle hymyn ja nosti peukalonsa pystyyn. Sen pidemmälle hän ei ehtinyt, kun ohjaaja alkoi taas kerätä heitä kasaan.

Harjoitukset jatkuivat toisesta näytöksestä ja The Lostin kauhistuttavasta kohtalosta Falcon käsistä. Aida kiipesi takaisin rakennustelineen päälle rakennettuun makuuhuoneeseensa katselemaan, kuinka koreografi ohjasi näyttelijöitä paikoilleen.
Seuraavaksi olisi hänen soolonsa vuoro, mutta musiikkiin palattaisiin myöhemmin.
Ja Zahara salakuljetti Ravenin tapaamaan Stratia, kun salaa hänen makuuhuoneessaan piileskellyt Tink repi hänen kuvansa raivon vallassa.

Eli olisi ollut onnellinen siitä, että olisi päässyt heti takaisin toimintaan. Se olisi auttanut häntä päästämään irti ajatuksesta, joka oli iskostunut hänen mieleensä.
Aida oli kunnossa. Kaikki oli hyvin.
Valitettavasti Strat oli poissa pelistä ensimmäisten sivujen ajan, toipumassa rajusta kolarista saamistaan vammoista.
Se antoi aivan liikaa aikaa ajatella.
Niin paljon aikaa, että hän havahtui hetken liian myöhään siihen, että oli Stratin vuoro jälleen puhua.

Aida katsahti Eliä huolestuneena. Oliko kyse vain Stratin tulkinnasta? Vai oliko jokin vinossa eikä mies ollut aivan terässä?
Zahara ja Tink hoivasivat loukkaantunutta johtajaansa, kunnes Raven liittyi seuraan.
Luulin, että olit kuollut.
Hän yritti kiittää Tinkiä huolenpidosta, mutta nuori mies vetäytyi aggressiivisesti kauemmas, ja Raven katsahti Stratia ja Zaharaa epätietoisella anteeksipyynnöllä.
Sitten he jäivät kaksin ja Raven kosketti Stratin kasvoja varoen.

Hän ei pystyisi tähän.
Hetkeksi Elin valtasi melkein pakokauhunomainen tunne, kun hän lipsui ulos Stratin roolista. Aida kosketti häntä nyt - ei, ei koskettanut, se oli Raven.
Raven kosketti Stratin kasvoja.
Epäröinti sopi Stratin hauraaseen tilaan, siihen, että tämä oli vasta toipumassa. Löytämässä itsensä uudelleen.
En uskonut, että näkisin sinua enää koskaan.

For Crying Out Loud päättyisi kiihkeään syleilyyn, ja siitä tarina palasi takaisin Falco Toweriin, jossa tyttärensä menettänyt Falco purki raivoaan Zaharaan ja vaimoonsa.
Aida istahti Elin pahvilaatikkojen päällä makaavan toipumisvuoteen reunalle ja silitti miehen hiuksia katsellessaan Joseph Grayn Falcoa, joka maalasi väkivaltaisesta, kontrolloivasta miehestä pelottavan karismaattisen.
Sitten he palasivat takaisin Stratiin ja Raveniin, nyt museon ullakolla kierrellen. Aidan suupieli oli nykiä, kun hän odotti ikonista kysymystä – kuumana kesäyönä, antaisitko kurkkusi sudelle, jolla on punaisia ruusuja?

"Kysyin tätä sinulta kerran aiemmin, mutta en ole varma, kuulitko..."
Eli ei löytänyt Stratia. Musikaalin maailmassa tämän oli tarkoitus olla intensiivinen kohtaus. Raven vastaisi viimein kysymykseen, jonka Strat oli jo kerran esittänyt.
Tällä kertaa oikein.
Hän ei vain löytänyt tunnetta, ja se sai sydämen hakkaamaan hermostuneena. Onneksi nämä olivat vasta lukuharjoitukset.
"Kuumana kesäyönä, antaisitko kurkkusi sudelle, jolla on punaisia ruusuja?"

Jäänsiniset silmät tarkkailivat Eliä huolestuneena, mutta Aida yritti pysyä Ravenin roolissa. Hän tarttui kysymykseen ja kiersi ympyrää Elin kanssa, katse miehen kasvoihin lukkiutuneena.
"Will he offer me his mouth?
Will he offer me his teeth?
Will he offer me his jaws?
Will he offer me his hunger? – Again! Will he offer me his hunger?
And will he starve without me?" Raven epäröi hetken, puraisten alahuultaan, ennen kuin jatkoi kuin peläten menettävänsä rohkeutensa kysyä.
"And does he love me?"

Tämä oli upea kohtaus. Käännekohta. Se tulisi näyttämään upealta lavalla.
Mutta Elin sydän hakkasi kipeästi.
"Yes", Strat vastasi, vaikka Eli puski läpi sanoista.

"Yes", Raven toisti ja hipaisi sormenpäillään rakkautensa kämmenselkää. Sitten hän suli valoisaan hymyyn kohdatessaan vihreähippuisten silmien katseen.

Kumpi hymyili, Aida vai Raven?
Elin sydän hakkasi hermostuneesti.
"On a Hot Summer Night, would you offer your throat to the wolf with the red roses?" hän toisti Stratin kysymyksen ja jäi hetkeksi epäröimään.
Mutta niin luki käsikirjoituksessa.

"Yes", Raven vastasi nauraen onnellisesti kehräten ja kurottui koskettamaan Startin poskea kuin ei olisi voinut hillitä haluaan koskettaa miestä.

Elin katseessa häivähti kauhunsekainen pelko, kun Aida - Raven - kosketti häntä niin.
Ennen se olisi ollut luonnollista.
Kaikki tämä olisi ollut luonnollista.
Miksi se tuntui nyt niin hankalalta?
"I bet you say that to all the boys."

Huoli kouraisi Aidan vatsaa ja näkyi hetken myös Ravenin silmissä. Jokin tuntui olevan vialla.
Mutta ensemble liittyi riemuisasti seuraan kohtauksessa, jossa ensemble esittäisi hänen kanssaan kappaleen You Took The Words Right Out Of My Mouth.
Sen keskellä hän nojautui lähemmäs, nostaen kätensä Elin poskille ja suuteli miestä syvään. Mutta jokin Elissä sai huolen möyrimään hänen vatsassaan, ja kun heidän piti heittäytyä Stratin vuoteelle symboloimaan Ravenin ja Stratin rakastelua, Aidakin alkoi tuntea olonsa levottomaksi.

Anteeksi, en pysty tähän.
Oli hyvin lähellä, ettei Eli noussut ja lausunut sanoja ääneen. Kuinka hän voisi elää Stratin kiihkeät tunteet, kun samaan aikaan Aida oli vetäytynyt hänen luotaan?
Eikä hän tiennyt, mitä tehdä.
Mutta nämä olivat lukuharjoitukset. Pahvilaatikot antaisivat periksi, jos he eläytyisivät.
Kukaan ei odottanut sitä, vai mitä?

Aidan sydän löi hätääntyneenä. Mitä tapahtui? Mistä oli kyse? Hän oli vakuuttanut tuotantotiimille, että hänen ja Elin välistä kemiaa olisi vaikea saavuttaa toisella valinnalla – mutta nyt he tuntuivat olevan melkein vieraita toisilleen.
Hän painoi kysyvän suudelman miehen huulille, houkutellen tätä nojautumaan ylleen.

Aida suuteli häntä. Vai Raven?
Elin sydän hakkasi levottomana, vaikka Stratin sydämen olisi pitänyt sykkiä kiihtymyksestä.
Hän ei pystynyt siihen.
Pelkkä ajatuskin tuntui siltä, kuin hän olisi tehnyt Aidalle pahaa.

Ilmeisesti myös muut vaistosivat oudon, kiusaantuneen tunnelman, ja Graham Hart rykäisi vienosti, jatkaen harjoituksia eteenpäin.
Aida tunsi sydämensä jyskyttävän pahoinvoivana. Eikö Eli halunnut häntä? Edes suudelmaa?
Tink jatkoi lukua keskeyttämällä heidät.

Eli tunsi olonsa epäonnistuneeksi.
Silti hänen onnistui jotenkin keskittyä kohtaukseen, jossa Tink yritti saada Ravenin lähetettyä pois. Juuri ja juuri.
Hän oli uskomattoman kiitollinen, kun huomio siirtyi Falcoon ja Sloaneen.

Huomio siirtyi pois heistä ja Aida katsahti Eliä järkyttyneenä, yrittäen kysyä mieheltä silmillään, mitä hittoa heidän välillään juuri tapahtui.
Hän yritti heittäytyä takaisin onnensa kukkuloilla olevan Ravenin maihinnoususaappaisiin, kun ensemble juhli heitä Deep Endissä – ennen kuin Falco armeijansa kanssa rysäytti sisään ja tuhosi kaiken, varsin kirjaimellisesti.
Eikä Raven voinut kuin paeta nähdessään, mitä hänen läsnäolonsa oli saanut aikaan.

Eli kohtasi Aidan katseen ja käänsi sitten omansa nopeasti pois.
Hän ei ollut varma, kuinka selviäisi lukuharjoitusten loppuun saakka. Ei, kun kaikki tuntui olevan hyvin heidän välillään niin kauan, kun he olivat roolihahmonsa.
Kotona Aida ei halunnut koskea häneen.
Ainakin hänen ahdistuksensa sopi kohtaukseen, jossa Tink teki kuolemaa.

Aida pakeni takaisin makuuhuoneeseensa rakennustelineen päällä, helpottuneena mahdollisuudesta hengittää vailla katseita.
Mitä heidän välillään tapahtui? Eli ei halunnut edes suudella häntä.
Hän pakotti itsensä keskittymään kohtaukseen Ravenin ja Falcon välillä ja oli helpottunut, kun saattoi tutkia vuorosanoja paperilta.
Silti lukuharjoitusten loppu Ravenin ja Stratin välillä hermostutti häntä.

Ahdistunut tunnelma sopi varmasti myös Tinkin haudan - tässä tapauksessa maahan heitetyn pyyherullan - äärellä viettämiseen, mutta sen jälkee Stratin oli tarkoitus jälleen löytää itsensä. Ja Raven.
Palata Ravenin makuuhuoneeseen.
Ja vaikka kyse oli vain patjasta ja pahvilaatikoista, Eliä hermostutti, kun hän kääntyi Aidan puoleen.

Vatsaa poltti, koska mahdollisuus maata lavan lattialla silmät kiinni ja ajelehtia, oli niin helpottava.
Raven toisti onnetonta mantraansa, joka sai hänet haaveilemaan pimeydestä ja nukahtamisesta.
Tässä he esittäisivät kipeän tutun It's All Coming Back To Me Nown, mutta nyt he eivät voineet paeta musiikkiin.
Raven vetosi Stratin anteeksiantoa Tinkin kuolemasta, ja Aidan silmät vetosivat Eliä. Mitä tahansa olenkaan tehnyt, anna anteeksi.

Jälleen Eli joutui kääntämään katseensa pois.
Eikä hän voinut muuta kuin rukoilla, että lukuharjoitukset olisivat pian ohi. Että he pääsisivät kotiin.
Mutta olisiko se helpotus? He olisivat jälleen kahden. Aida välttelisi häntä.
Stratin olisi pitänyt halata Raven syliinsä, mutta hän ei kyennyt tekemään sitä. Aida ei halunnut koskettaa häntä kotona.
Stratin ja Elin raja muuttui valtavaksi kuiluksi, jonka ylitse hän ei päässyt.
Onneksi lukuharjoitukset olisivat pian ohi.

Aida tunsi voivansa pahoin. Eli ei halunnut edes koskettaa häntä.
Mitä minä olen tehnyt? Katse anoi miestä.
Ensemble harjoitteli koreografin johdolla paikkojaan viimeistä, yleisön odottamaa numeroa varten, eivätkä lukemattomat silmäparit tuijottaneet enää heitä kysyvästi.
Aida vain tuijotti Eliä.

Eli tunsi Aidan katseen, tai ehkä hän vain kuvitteli tuntevansa sen.
Strat oli pysynyt itsepintaisesti poissa hänen luotaan.
Hän pyyhkäisi sormet ahdistuneesti läpi hiuksistaan.
I would do anything for love.
Heti, kun ohjaaja antoi heille luvan taukoon, hän suuntasi kohti salin ovia.

Aida vilkaisi ympärilleen, mutta ensemblen ollessa vielä keskittynyt koreografiin, hän pyrähti Elin perään.
"Mitä hittoa tapahtui?" hän kysyi ahdistuneena, kun ovet heilahtivat kiinni heidän perässään.

"Mitä nyt?" Aida kysyi epäuskoisena, yrittäen pitää äänensä niin hiljaisena, ettei herättäisi salissa olevan castin huomiota.
"Sinä et edes koskenut minuun. Sinä et suudellut minua. Mitä minä olen tehnyt?"

Eli kääntyi ympäri, mutta ei kohdannut Aidan katsetta.
"Minä voisin kysyä samaa."

"Mitä?" Aida ähkäisi hämmentyneenä.
"Käsikirjoituksessa Stratin on tarkoitus syleillä ja suudella Ravenia. Et edes yrittänyt tehdä niin", hän sanoi ahdistuneena.
"Mitä minä olen tehnyt?"

Eli katsahti Aidaa ja kohautti harteitaan.
"Stratin niin", hän vastasi vältellen.
"En minä voinut."

"Mitä sinä selität?" Aida kysyi ja suki hiuksiaan stressaantuneena, saaden ne karkaamaan nutturalta. Hän vilkaisi salin ovia olkansa yli.
"Sinä olet Strat."

Eli pudisti päätään.
"En minä voinut tehdä sitä", hän vastasi uudelleen.
"Kotona et halua minua lähellesi. En voinut tehdä niin nyt, kaikkien edessä."

Aida tuijotti Eliä tietämättä mitä sanoa. Hän pudisti vaisusti päätään ja painoi sitten katseensa.
"Et sinä ole tehnyt mitään", hän vetosi.
"Mutta me olemme näyttelijöitä. Se on meidän työtämme. Sinun kuuluu suudella minua, vaikka vihaisit minua."

Eli nielaisi.
"Ehkä minusta ei sitten ole tähän", hän vastasi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena.
"Mutta minä en voi tehdä sitä sinulle, Aida. En vain voi."

Yhtäkkiä oli vaikea hengittää.
"Mitä sinä sanot?" Aida kysyi ahdistuneena ja kiersi käsivarret ympärilleen.
"He varmaan odottavat meitä kohta."

"Mene vain takaisin", Eli kehotti ja käänsi katseensa pois.
"Minä en pysty siihen."

"Eli, sinä olet pääroolissa", Aida muistutti epätoivoisesti. He olivat päässeet vihdoin samaan showhun, vihdoin yhdessä takaisin teatteriin.
"Etkö voi yrittää edes ensimmäisen päivän loppuun?"

Eli pudisti päätään. Taas. Hän ei tainnut osata enää muuta kuin pudistaa neuvottomana päätään.
"En voi tehdä sitä", hän vetosi.
"En sinulle."

"Eli, hitto vie!" Aida aneli ja harppasi lähemmäs, yrittäen tarttua miehen käsivarteen.
"Älä tee tätä minulle. Meitä odotetaan. Mitä minä olen tehnyt sinulle?"

Eli ei kavahtanut kauemmas, muttei myöskään siirtynyt poispäin.
"Et sinä ole tehnyt mitään, prinsessa", hän vakuutti, yrittäen estää ääntään värähtämästä.
"Toivon vain, että tietäisin, mitä minä olen tehnyt sinulle. En voi esittää olevani epätoivoisen rakastunut nuorukainen, kun samaan aikaan tiedän, ettet halua minua lähellesi."

"Eli, lopeta!" Aida vetosi ja yritti kiskoa miestä käsivarresta, tasapohjaiset ballerinat kivilattialla lipsuen.
"Et sinä ole tehnyt mitään. Voimmeko selvitä edes tästä päivästä töitä ja puhua tästä kotona?"

Emme, Eli vastasi mielessään.
Hän halusi pois tilanteesta, joka juuri nyt tuntui sietämättömältä. Hän halusi takaisin heidän vanhaan elämäänsä, siihen, jossa kaikki oli helpompaa.
Mutta hän ei voisi jättää showta pulaan tällä tavalla.
Niinpä hän ei voinut muuta kuin seurata Aidaa takaisin saliin.

Aida katsahti Eliä sivusilmällä, jäänsiniset silmät kytien, mutta suli sitten valoisaan hymyyn liittyessään jälleen Ravenina mukaan ensimmäisen harjoituspäivän loppuun.
Sen tunnelma vain oli vääristynyt. Eli ei voinut koskea häntä. Miksi?!
Koreografi työskenteli ryhmän kanssa ja pari näyttelijöistä päätyi juttelemaan hänen katsellessaan sivusta.
Oli imartelevaa olla niin... Haluttu.

Nähdessään hymyn kohoavan Aidan huulille Elin olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri. Hän rakasti Aidan hymyä, tämän aitoa, vilpitöntä hymyä.
Mutta kumpi tämä oli?
Hän ei tiennyt.
Hän ei jaksanut välittää siitä, vaikuttiko pahantuuliselta murjottajalta. Juuri nyt hän halusi vain kotiin.

Syke hakkasi onnettomana, vaikka Aida yritti hymyillä ja nauraa uusien cast-perheenjäsentensä kanssa. Päivästä otettiin kuvia, ja useampi ehdotti yhteiskuvaa, mikä oli sekin imartelevaa.
Mutta hän tunsi onnettoman jyskytyksen vain voimistuvan päivän edetessä ja puri hampaitaan leukaperät kireinä, kun he vihdoin jättivät salin ja lähtivät kohti kotia päivän päätteeksi.
Hän käänsi päänsä pois kadulla räpsähtävistä kameroista kiivetessään taksiin ja istui matkan kotiin hiljaisena, tuijottaen keskittyneesti ulos ikkunasta.
Vasta kun parvellisen yksiön ovi sulkeutui heidän takanaan, hän saattoi hengittää kunnolla ja kääntyä katsomaan Eliä silmät kytien.

Eli ei ollut yllättynyt siitä, että ohjaaja halusi vaihtaa muutaman sanan pikaisesti hänen kanssaan.
Hän olisi ollut itsekin pettynyt itseensä päivän suorituksesta.
Mutta hän ei voinut antaa sille minkäänlaista syytä ilman, että olisi tuonut esiin asioita myös Aidasta. Heidän yhteisestä, henkilökohtaisesta elämästään.
Hän oli astella päin Aidaa kun tämä käännähti ympäri heidän pienessä eteisessään.

Aida tunsi turhaumuksen polttavan niin, että hän ei ollut löytää sanoja. Mitä heidän välillään oli tapahtunut?
"Joten", hän aloitti ääni kireänä ahdistuksesta.
"Se oli ensimmäinen päivämme."

Eli katseli Aidaa alta kulmiensa.
"Niin oli."
Ei sellainen, kuin hän oli kuvitellut. Tai toivonut.

"Joten mistä tässä on kyse?" Aida kysyi tutkien Elin kasvoja silmät palaen.
"Et suostu työskentelemään kanssani, jos en nai sinua?" hän jatkoi heilauttaen ahdistuneena kättään.

Eli katsoi Aidaa hetken tyrmistyneenä.
Sitten hän kääntyi paikoillaan ja suuntasi takaisin ulko-ovelle.

Kun hän jäi yksin hiljaiseen asuntoon, jossa oven paukahdus vielä soi, paha olo purkautui vihdoin onnettomana itkuna eikä Aida jaksanut tampata sitä ja kätkeä sitä hymyn alle. Hän heittäytyi petaamattomaan sänkyyn ja kätki kasvonsa tyynyyn, jättäen tyynyliinaan viiruja maskaraa.

Eli ei ollut tarkoittanut lähteä kauas. Hän halusi vain hengittää hetken, siinä kaikki.
Jotenkin hän löysi itsensä toiselta puolelta Lontoota. Siinä välissä hän oli ehtinyt valita Davidin numeron puhelimestaan ja sulkea puhelun kaksi kertaa.
Hänen oli matkustettava metrolla takaisin kotiin.
Ilta taisi olla jo yö kun hän palasi hiljaa asuntoon.

Aida oli valvonut levottomana odottamassa ja harkinnut monta kertaa, pitäisikö hänen soittaa miehelle tai Bastille ja kysyä, oliko tämä nähnyt Eliä ja oliko mies turvassa.
Siihen mennessä, kun Eli tuli kotiin, hän makasi lannistuneena omalla puolellaan sänkyä parven sinisessä pimeässä ja tuijotti mitään näkemättä parven ikkunaa, nenä punaisena ja silmät turvoksissa itkusta.

Eli vilkaisi kohti parvea, mutta pala hänen kurkussaan oli liian kipeä.
Niinpä hän meni suihkuun. Antoi kuuman veden valua pitkin selkäänsä ja sulki silmänsä. Hengitti. Pesi hampaansa huolellisesti.
Tuijotti kasvojaan peilistä.
Hän ei ollut sellainen mies, eihän?
Lopulta hänen oli jätettävä pikkuinen kylpyhuone, mutta parvelle nouseminen sai hänet epäröimään.

Aida tunsi pahoinvoivan hermostuksen kouristavan vatsaansa, kun Eli tuli suihkusta. Jäisikö mies sohvalle? Vai harppoisiko tämä takaisin ulos?
Hänen pitäisi varmaan sanoa jotain, mutta mitä? Pyytää anteeksi? Mutta oliko hän tehnyt jotain anteeksipyyntöä vaativaa?
Ahdistus sai hänet kääntymään hiljaa selin ja käpertymään kerälle.

Eli arpoi pitkään parven portaiden juurella.
Mutta Aidan sanat kirvelivät kipeinä, eikä hän ollut varma, kuinka kohdata nainen nyt.
Lopulta hän vaelsi sohvan luo ja lysähti makuulle.

Aida puri huultaan kuullessaan sohvan narahtavan. Eli ei halunnut hänen viereensä. Miksi? Johtuiko tämä hänen sanoistaan vai siitä outoudesta, mikä heidän välillään oli vallinnut koko päivän?
Miksei mies halunnut edes koskettaa häntä?
Mitä seuraavan päivän harjoituksista tulisi? Ajatus sai silmät sumenemaan uudelleen ja Aida painoi kasvonsa tyynyyn.
He olivat ammattilaisia. He selviäisivät, eikö niin?
Vaikka sitten unettoman yön jälkeen, hän totesi vilkaistessaan aamua lähestyvää kelloa ja kierähti jälleen kyljeltä toiselle.

Eli ei ollut varma, kuinka kauan tuijotti kattoa.
Jossakin vaiheessa sen väri alkoi muuttua vaaleammaksi, kun yö väistyi syrjään. Kaupunki heräsi hiljalleen uuteen päivään.
Eikä hän tiennyt, mitä olisi tehnyt.

Aida nousi hiljaa, otti kuiviltaan yöpöydän laatikossa olleen särkylääkkeen ja laskeutui portaat äänettömin askelin, katsomatta sohvan suuntaan ja sulkeutui kylpyhuoneeseen.
Suihku kohisi.
Uusi päivä harjoituksia edessä. Hän tunsi olonsa pahoinvoivaksi harjatessaan hampaitaan ja kuivatessaan toisella kädellä hiuksiaan.

Aamu valkeni liian nopeasti.
Eli kohottautui istumaan sohvalla, niska yön jäljiltä kivistävänä.
Hän katsahti kylpyhuoneen ovea ja jäi odottamaan.

Pitkän tovin Aida harkitsi työntävänsä hammasharjan vähän syvemmälle nieluunsa. Mutta se oli vaarallinen tie.
Hän meikkasi kasvonsa kevyesti, kiepautti hiuksensa korkealle ponihännälle ja suuntasi sitten takaisin parvelle pyyhkeeseen kietoutuneena.
Kylpyhuone vapaa, ole hyvä vain.

Viime aikoina pyyhe oli tullut tutuksi. Niin kuin Aida olisi halunnut piilottaa vartalonsa häneltä.
Ehkä halusikin.
Eli hieraisi niskaansa ja katsahti kohti parvea, muttei uskaltanut nousta ja seurata naista.

Aida pukeutui nopeasti, veti ylleen valkoisten polkkapilkkujen kirjoman, tummansinisen mekon, suoristi sen somat, valkoiset kaulukset ja valikoi mukaansa tasapohjaiset ballerinat.
Hän laskeutui portaita käsilaukku olallaan ja pysähtyi ulko-ovelle.
"Nähdään harjoituksissa", hän totesi kääntymättä ja käveli ulos.

Eli nousi seisomaan.
"Aida", hän yritti kutsua naista.
"Minä en pysty tähän."

Ulko-ovi jäi empimään raolleen. Aida harkitsi pitkän tovin, että olisi vain tuupannut sen kiinni ja paennut alas portaita. Hän oli aina ollut hyvä pakenemisessa.
Mutta hän astui takaisin sisään.
"Kerronko, että olet sairas?"

Eli pudisti päätään.
"Ei, minun pitää... Minun on hoidettava se itse."
Hän yskäisi, kun ääni uhkasi särkyä.
"Me emme voi olla samassa esityksessä. Emme näin."

Aida tuijotti Eliä ja pudotti laukkunsa lattialle, vetäen sitten neuleen yltään.
"Hyvä on. Mennään sitten sänkyyn", hän sanoi ahdistuneena ja ryhtyi avaamaan selkänsä nappeja mekostaan.

Eli kurtisti kulmiaan.
"Mitä helvettiä sinä selität?"

"Mikä sinun ongelmasi on?" Aida haastoi takaisin ja kiersi käsivarret ympärilleen.
"Eilen harjoitukset olivat katastrofi, koska et voi koskea minuun. Ja kun tarjoan – tässä olen – sekään ei kelpaa. Mitä haluat minulta?"

Elin sydän alkoi hakata niin kipeästi, että hetken hän pelkäsi sen puskevan suoraan rintakehän läpi.
"Sinä todella pidät minua sellaisena miehenä. Minuakin."

"No, mitä sinä oikein haluat minulta?" Aida kysyi ääni ahdistuksesta särähtäen.
"Mitä minä olen tehnyt, ettet voi koskea minua töissä?"

Eli katsoi Aidaa hiljaa.
"Sinä et kestä kosketustani kotona", hän vastasi.

"Juuri tarjosin, mutta et halua", Aida muistutti ja vaelsi pieneen keittiönurkkaukseen ja takaisin, halaten itseään tiukemmin.

"Voi helvetti, Aida."
Eli hautasi päänsä käsiinsä ja tukisti yön jäljiltä pörröisiksi jääneitä hiuksiaan.
"Sinulleko se todella on pelkkää... pelkkää naimista?"

"Mitä sinä haluat?" Aida kysyi ääni särkyen ja pysähtyi ollessaan liian ahdistunut vaeltamaan. Kynnet nipistivät mekon hihojen kangasta.

Eli nousi seisomaan ja harppoi levottoman ympyrän. Asunnossa oli hyvin vähän tilaa, johon paeta tukehduttavaa tunnetta.
"Onko tämä kaikki ollut valhetta?" hän kysyi lopulta.
"Eikö meillä ole mitään?"

"Mikset sinä vastaa kysymykseeni?" Aida tivasi takaisin ja pyyhki levottomana poskille pyrkiviä kyyneliä silmäkulmistaan.

Eli pudisti päätään.
"Minä luulin, että rakastit minua."

"Et vastaa kysymykseen", Aida vastasi ahdistus kuplien yli ja kumartui sieppaamaan neuleensa ja käsilaukkunsa.
"En tiedä, mitä haluat minulta, enkä voi tehdä tätä näin."

"Minä haluan vain, että olet onnellinen kanssani", Eli vastasi.
"En tiedä, miksi sinun on niin mahdotonta ymmärtää sitä."

"Minä olen onnellinen, etkö näe", Aida sanoi ja taikoi kasvoilleen hetkeksi valoisan hymyn, ennen kuin antoi sen kuolla pois ja pyyhki silmiään.
"Minun pitää lähteä harjoituksiin."

Eli tuijotti silmät tyhjinä takaisin.
Hän oli kuvitellut, että heidän välillään oli jotakin erityistä. Mutta oliko se ollut valhetta? Oliko Aida kärsinyt kaiken aikaa, myös hänen kanssaan?
Hän ei kyennyt puhumaan.

Aida sieppasi keittiötasolta palan talouspaperia, pyyhkäisi sillä silmiään ja pakeni ovesta voimatta hengittää.
Kokoa itsesi, hengitä syvään, hymyile, hän muistutti itseään laskeutuessaan portaita. Siihen mennessä kun hän tavoitti taksin Shaftesbury Avenuelta, hän hymyili kuljettajalle ja muutamalle tuijottamaan jäävälle kulkijalle silmät kissamaisesti siristyen ja kehräävää naurua äänessään.
Oli aika mennä töihin.

Eli jäi yksin tyhjään asuntoon.
Hän ei ollut varma siitä, mitä tarkalleen ottaen ohjaajalle kertoi ilmoittaessaan, ettei pääsisi harjoituksiin. Hän ei ollut kuitenkaan vielä kyennyt ilmoittamaan, että luopuisi roolista.
Olisi pitänyt. Se olisi ollut reilua.
Sitten hän vajosi takaisin sohvalle.

Aida kohtasi uuden päivän harjoituksia hymyn ja naurun taakse naamioituneena, mutta ilman oikeaa Stratiaan.
Hän kertoi tarinoita seuraansa hakeutuville ensemblen jäsenille, tutustui paremmin Falcon ja Sloanen näyttelijöihin, jotka löivät häneltä jalat alta kemiallaan ja huumorintajullaan, ja muisti, miksi Jemma Hamilton oli niin tutun näköinen.
Kun nainen istui salin laidalla, kuiskuttelemassa Nicole Westin kanssa, katse häneen vilkuillen, Aida osasi yhdistää kasvot vihdoin lukioon. Ilmeisesti Jemma ei pitänyt hänestä vieläkään.

Elin olisi pitänyt olla harjoituksissa.
BooHin olisi pitänyt olla täydellinen näytelmä hänelle ja Aidalle. Se olisi ollut mahtavaa.
Hän nosti puhelimensa turtana takaisin kasvojensa eteen.
Minä luovun roolista.
Niin hän kirjoitti viestiin.
Ja lähetti sen Davidille.

David soitti hetkeä myöhemmin maskeeraajan tuolista.
"Mitä puhut? Miksi?"

Eli tuijotti ruudulla välkkyvää nimeä tovin ennen kuin muisti, miten puhelimeen vastattiin.
"Minä en pysty siihen", hän vastasi ääni tyhjänä.

"Miten niin et pysty? Olit siitä niin onnellinen vain vähän aikaa sitten", David muistutti.

Hän oli ollut onnellinen.
"Aida ei ole kunnossa", Eli vastasi ääni karheana.
"En tiedä, onko hän koskaan ollutkaan, vai... Helvetti, minä en tiedä enää mitään."

"Mitä tarkoitat?" David kannusti kärsivällisesti ja vaihtoi puhelimen kaiuttimelle, jotta hänen maskeeraajaansa sai työskennellä pään kimpussa vapaammin.

"Hän ei halua minua lähelleen", Eli vastasi.
Eikä kyse ollut siitä, että hän olisi vain halunnut... naida. Miksei Aida ymmärtänyt? Hän oli huolissaan siitä, että nainen vetäytyi yhtäkkiä hänen luotaan.
"Minusta tuntuu, että hän on aivan rikki, enkä tiedä, mitä tekisin."

"Okei", David vastasi huolestuneena ja oli hieraista kasvojaan, mutta sai läimäyksen kädelleen.
"Mutta sinun ratkaisusi on luopua roolista? Eikö olisi järkevämpää sopia riita tai mitä välillänne onkaan? Epäilen vahvasti, etteikö hän haluaisi sinua lähelleen."

"Ei tämä ole riita."
Riidasta Eli olisi selvinnyt. Riita olisi jo sovittu, ja todennäköisesti sängyn kautta. Tai sohvan.
Mutta nyt ei ollut kyse siitä.
"Minä en enää tiedä, kuka hän on."

"Se kuulostaa pahalta", David myönsi.
"Tuota... Ja sinusta roolista luopuminen ratkaisee sen? Oletko jättämässä Aidan?"

Eli oli hiljaa liian pitkään.
"Minä en tiedä, mitä tekisin."

"Okei, se kuulostaa liian pahalta", David vastasi kurtistaen kulmiaan.
"Luulin, että rakastitte toisianne."

Eli ei voinut enää pidätellä kyyneleitään.
"Minäkin."
Kaiken epävarmuuden keskellä se oli ollut ainoa asia, johon hän oli voinut luottaa. Mutta oliko hän kuvitellut sen kaiken?

"Mutta haluat jättää hänet?" David varmisti epävarmana.
"Koska et enää tiedä, kuka hän on, et tiedä kuinka auttaa tai korjata hänen rikkinäisyyttään ja koska sinusta tuntuu, ettei hän halua sinua lähelleen?"

"En!" Eli parahti.
"En minä halua jättää häntä! En vain... En halua, että hän on onneton kanssani. En enää tiedä, mitä meillä on."

"Miksi teillä ei ole enää sitä, mitä teillä on ollut?" David kysyi varovasti.
"Mikä on muuttunut?"

Hetkeen Eli ei pystynyt hengittämään.
"Minä en tiedä", hän myönsi.
"Aida vain... Minä en enää tunne häntä. Tiedän, ettei hän ole onnellinen, ja silti hän vain hymyilee. Mutta jos se on ollut niin aina? Mitä, jos minä olen ollut koko ajan yksi mies lisää satuttamassa häntä?"

"Et sinä satuta häntä", David muistutti.
"Aida rakastaa sinua. Se on jotain, minkä koko maailma on nähnyt silloinkin, kun te kaksi ette."

"Minä luulin, että hän rakasti", Eli vastasi ahdistuneena.
"Nyt en enää tiedä. Ehkä minäkin olen vain... olen vain yksi hirviö lisää."

"Miksi sinä olisit hirviö?" David vetosi.
"Ja miten ihmeessä roolista luopuminen olisi oikea päätös tässä tilanteessa?"

"Koska minä en enää tiedä, mitä hän ajattelee", Eli vastasi.
"En ole ehkä koskaan tiennyt. En minä voi esittää kaipaavani häntä lavalla, kun samaan aikaan hän ei halua minua meidän elämässämme lähelleen."

"Mistä päättelet, että hän ei halua sinua lähelleen?" David kysyi. Ehkä tämän takia ohjaajat olivat skeptisiä parisuhteista tuotantojensa sisällä.

Eli nielaisi.
"Sinä tiedät, millaisia me olemme. Olimme", hän vetosi.
"Nyt hän ei kestä edes sitä, että näkisin hänet alasti. Ja hän vain hymyilee, vaikka tiedän, ettei kaikki ole hyvin."

David kurtisti kulmiaan.
"Mitä hän sanoo kun puhutte asiasta? Alastomuudesta ja muusta?"

"Ei hän sano mitään", Eli vastasi, pysähdyttyään ensin hetkeksi miettimään.
Juuri siinä piili ongelma.
"Minä luulin, että hän pystyi olemaan oma itsensä minun kanssani."

"Hän ei sano mitään, vaikka kysyisit suoraan sinua ahdistavasta asiasta?" David varmisti.
"Yksi asia, mitä olen oppinut, että asioista pitää puhua suoraan. Vaikka tuntee toisin hyvin, olettaminen päättyy yleensä huonosti."

"Olen yrittänyt", Eli vetosi, vaikka epäilys kalvoikin hänen mieltään.
Oliko hän yrittänyt?
"Minusta tuntuu, ettei Aida halua puhua, enkä minä halua saada hänen oloaan huonoksi."

"Se tuntuu olevan teidän yhteinen mentaliteettinne aina, kun on vaikeaa", David muistutti.
"Mutta vaikea, ahdistava keskustelu on lopulta parempi kuin sen välttely."

"Minä en pysty pitämään roolia", Eli totesi ahdistuneena.
"Jos me emme saa puhuttua asioista."

"Sitä suuremmalla syyllä teidän pitää puhua asioista", David vetosi.
"Suoraan. Ehkä ette edes tiedä, mistä toinen puhuu, jos ette puhu suoraan."

Eli tuijotti hetken kattoon.
"Tuntuu, että olen hirviö, tein mitä hyvänsä."
Ja sitten, toisen tauon jälkeen, hän jatkoi:
"Mitä jos Aida ei ole ollut onnellinen minun kanssani?"

Mutta, mutta, mutta.
Elin mielessä pyöri yhä uusia syitä siihen, miksi hänen ei pitäisi ottaa asiaa puheeksi. Se satuttaisi Aidaa. Aida ei halunnut puhua. Aida kärsi jo muutenkin.
Mutta ei saanut olettaa.
"Hyvä on. Minä puhun hänen kanssaan. Kiitos, David."

"Hyvä. Soita milloin vain", David muistutti ja yritti pitää päänsä paikallaan, kun maskeeraaja työskenteli siveltimen kanssa.
"Olen täällä."

"Minä... Minä ilmoitan sinulle, kuinka meni", Eli lupasi, ja toivoi jälleen kipeästi, että olisi asunut Davidin kanssa samassa kaupungissa.
Hän ei pitänyt siitä, että ystävät asuivat kaukana. Eri aikavyöhykkeillä.
"Katkaise jalkasi."

"Cheers", David vastasi kumeasti naurahtaen.
"Kaikki järjestyy kyllä. Nauti roolista. Työ on työtä, älä anna henkilökohtaisen elämän sotkea sitä nyt – puhukaa sen sijaan."

Eli toivoi, että olisi voinut viipyä puhelussa vielä hetken. Mutta Broadway kaipasi Kummitustaan, tai ainakin kaipaisi hetkenä minä hyvänsä, jos hän viivyttelisi.
Niinpä hän ei voinut muuta kuin sulkea puhelun. Asunnon hiljaisuus pyyhkäisi vastaan melkein väkivaltaisesti, mutta hän pakotti itsensä kestämään sen. Nousemaan ylös, menemään suihkuun. Pukeutumaan.
Ja odottamaan, että Aida palaisi.

Harjoitukset eivät olleet samanlaiset ilman Eliä. Miten hän kaipasi vaivattomuutta, joka heidän välillään oli vallinnut Les Miserablesissa – ja kiertueella.
Hänen sydämensä hakkasi onnetonta rytmiä läpi päivän ja kyyneleet vaanivat luvattoman lähellä, varsinkin kun illan tullen hän vihdoin jätti salin ja astui ulos raikkaaseen ilmaan. Mutta kamerat räpsähtivät ja kun yksi kuvaajista näki kosteuden silmissä, ilmalle lävähti kokonainen parvi röyhkeitä kysymyksiä hänen rakkauselämästään.
Taksissa kuljettaja vilkuili häntä taustapeilistä melkein enemmän kuin liikennettä, ja Aida tunsi olonsa niin vaivaantuneeksi, että harkitsi matkan kesken jättämistä. Kuinka saattoi olla niin yksin, mutta ei kuitenkaan saada edes pientä hetkeä yksityisyyttä?
Hän empi kotikadullaan, sillä Elin kohtaaminen sai pahoinvoinnin vääntämään hänen vatsaansa. Mutta ohikulkijat pysähtelivät jo katsomaan, ja hänen oli paettava rappukäytävään.
Lopulta Aida astui sisään hartiat painuksissa ja kasvot kalpeina. Hän ei halunnut riidellä enempää.

Eli oli alkanut pelätä, ettei Aida tulisikaan kotiin. Odottaessaan hän oli ehtinyt arpoa vuorotellen, olisiko puhuminen sittenkään hyvä ajatus.
Mutta David oli ollut sitä mieltä, että se oli ainoa tapa.
Silti, kuullessaan avainten työntyvän lukkoon, hän tunsi pulssinsa kiihtyvän. Hän nousi seisomaan sohvalta ja otti levottoman askeleen kohti eteistä.
"Hei, prinsessa."

Ainakaan Eli ei ollut pakannut laukkujaan tai kadonnut.
Tai kuollut.
"Hei", Aida vastasi vaisusti, "oliko sinulla mukava päivä?"

Ei, ei ollut.
Eli katsahti levottomana ympärilleen, mutta muistutti itseään Davidin sanoista.
"Aida, minusta meidän... minusta meidän pitäisi puhua."

Ne olivat sanoja, jotka edelsivät eroa. Aida tunsi voivansa pahoin.
"Hyvä on", hän vastasi tuskin kuuluvasti ja painoi katseensa.
"Mistä?"

Eli ei ollut miettinyt niin pitkälle. Vaikka hänellä oli ollut monta tuntia aikaa, hän ei ollut miettinyt, mitä sanoisi.
Hitto.
"Minä... Minusta tuntuu, että kaikki ei ole kunnossa meidän välillämme."

"Tiedän", Aida vastasi kiertäen käsivarret ympärilleen ja puri hampaitaan, jotta esti itseään itkemästä.
"Olen pahoillani."

Eli pudisti päätään.
"Prinsessa, ei sinun tarvitse olla", hän vetosi, ja yritti olla perääntymättä, vaikka hänestä tuntuikin pahalta nähdä, että Aidaan sattui.
"Minusta meidän pitäisi vain puhua siitä."

"Mistä haluat puhua?" hän kysyi tuijottaen ballerinojensa kärkiä, kunnes polkaisi ne jalastaan ja vaelsi peremmälle.

Elin kulmat painuivat huolestuneeseen kurtistukseen.
"Et ole halunnut läheisyyttä pitkään aikaan", hän aloitti varovasti.
"Ja se on okei, ei sinun tarvitse haluta. Mutta minä vain... me olemme olleet aina hyvin fyysisiä. Siksi olen huolissani."

Aida ei halunnut saada Eliä lähtemään taas ja puri alahuultaan harkiten sanojaan.
"Mitä tarkoitat läheisyydellä? Seksiä?" hän kysyi varovasti.

"Sitäkin", Eli vastasi ja istahti takaisin sohvan reunalle.
"Mutta et myöskään... Et hakeudu lähelleni muutenkaan."

"Kyllä minä kaipaan sinua", Aida vetosi ahdistuneena ja piti tauon estääkseen ääntään särkymästä.
"Minä vain... Häpeän. On asioita, joita en ymmärrä itsessäni."

Oli hyvin lähellä, ettei Eli vakuuttanut, ettei heidän tarvitsisi puhua.
Totta kai heidän tarvitsi.
"Häpeät? Miksi?"

Aida vaelsi edestakaisin pahoinvoinnista levottomana.
"Koska jokin on vialla minussa. Ja ennen pystyin vain teeskentelemään, että mikään ei olisi vikana. Mutta nyt sinä tiedät, Salome tietää, Hattie tietää enkä voi enää unohtaa."

Eli ei tiennyt, mihin olisi tarttunut.
Sana 'teeskennellä' vihlaisi syvältä, mutta nyt ei ollut kyse hänestä.
"Ei sinussa ole mitään vikaa, prinsessa. Miksi sinusta tuntuu siltä?"

"Koska minussa on", Aida vastasi. Pahasti. Hän ei voinut katsoa Eliä.
"Minulle tapahtuu jotain Harveyn kanssa."

Elin sydän alkoi hakata kipeämmin.
"Mitä sinä tarkoitat?"

Aida pudisti päätään ja pysähtyi pohtien, tulisiko pahoinvointi ylös.
"Jokin on vialla minussa. Kuin halvaantuisin enkä pysty ajattelemaan. Ja pelkään, että jotain tapahtuu, ja olen liian tyhmä estääkseni sitä. Oikea huora."

Elin kädet puristuivat nyrkkiin.
"Onko hän satuttanut sinua? Onko hän..."
Hän ei kyennyt lausumaan sanaa ääneen.

Aida vajosi polvilleen ja itki. Häpeä sekoittui pahoinvointiin.
"Olen niin pahoillani."

Eli tunsi sydämensä särkyvän.
"Prinsessa, ei ole mitään syytä", hän vetosi ja laskeutui lattialle vetääkseen Aidan syliinsä. Mutta sitten hän ei voinutkaan tehdä niin, sillä hän ei enää tiennyt, oliko se sallittua.
Hänkin oli mies. Jolle ei saanut sanoa vastaan.
Häntä kuvotti.
"Minä tapan sen helvetin kusipään."

"Se on minun syyni. Ja nyt näen painajaisia, missä hän muuttuu isäksi", Aida muistutti yrittäen hillitä itseään ja vajosi kyljelleen, kun maailma tuntui kohtuuttoman painavalta.
"Olen sairas. Enkä tiedä, mitä tehdä. En voi enää vain unohtaa niin kuin ennen."

Elin oli pidettävä itsensä kasassa. Hän voisi vihata itseään myöhemmin niin paljon kuin halusi, mutta juuri nyt Aida tarvitsi häntä.
Vaikka hän olikin yksi miehistä.
"Aida, sinä tarvitset... Sinä tarvitset apua."

Hänellä oli terapeutti. Hänen pitäisi kertoa sairaudestaan. Mutta ajatus sai huimaamaan.
"Kuvotanko sinua?"

Elin sydän särkyi.
"Prinsessa, sinä et voisi koskaan kuvottaa minua."

Aida antoi päänsä lojua lattiaa vasten ja painoi kädet kasvoilleen, kun kyyneleet nousivat sinnikkäästi silmiin ja valuivat poskille.
"Olen pahoillani."

Elin kurkkua kuristi ja hän pelkäsi, että alkaisi itsekin itkeä.
"Ole kiltti, älä ole", hän vetosi.
"Ei sinulla ole mitään syytä olla."

"Kuinka kauan jaksat minua tällaisena, ennen kuin etsit jonkun muun?" Aida kysyi tukahtuneesti.

Aidan sanat tekivät kipeää.
"En minä etsi ketään muuta."

"Mutta kuinka kauan?" Aida kysyi tuskaisena, laski kädet kasvoiltaan poski puista lattiaa vasten leväten ja tutki Elin kasvoja lohduttoman uupuneena.
"Kuinka kauan jaksat jotakuta näin rikkinäistä, kunnes tarvitset seksiä ja jonkun hauskan, huolettoman ja seksikkään?"

Elin hartiat lysähtivät.
Hän oli yksi miehistä.
"En minä tarvitse ketään muuta kuin sinut. Koskaan."

Aida kätki kasvot käsiinsä ja itki.
"Olen pahoillani." Hän saisi itsensä hallintaan kohta. Ehkä huomiseen mennessä hän olisi jälleen kauniimpi versio itsestään, ei se rikkinäinen, sairas, ruma olento, jollaista kukaan mies ei voisi rakastaa.
Ja vaikka Eli oli ainutlaatuinen, oli aina ollut, myös Elillä olisi rajansa.

Eli toivoi, että olisi ollut viisaampi. Että olisi osannut sanoa oikeat sanat. Että olisi osannut toimia oikein.
Mutta hän oli liian typerä. Oli aina ollut. Keho oli ainoa asia, jonka hän oli elämässään hallinnut.
"Ei sinun tarvitse olla, prinsessa."

Aida pudisti päätään ja pakotti itsensä istumaan. Hän soi Elille kyynelten sotkeman hymyn ja pudisti uudelleen päätään, nousten sitten jaloilleen.
"Anna minulle vain hetki", hän vetosi, ennen kuin sulkeutui kylpyhuoneeseen.

Hymy sai Elin sydämen hakkaamaan jälleen kipeämmin.
Hän oli yksi miehistä.
Eikä hän enää tiennyt, mitä olisi tehnyt.
Aidan suunnatessa kylpyhuoneeseen hän jäi istumaan voimattomana lattialle.

Aida antoi itsensä surra hetken, itkeä tuskaansa ja loputonta paineen tunnetta ilman naamiota. Kukaan ei pidä surunaamasta, muistatko?
Sitten hän pakotti itsensä hengittämään, pesemään kasvonsa kylmällä vedellä ja meikkaamaan piiloon itkun jälkiä. Hymyile, ja kaikki on vähän paremmin.
Niin hän tekikin, kun astui takaisin oleskelutilan puolelle.

Eli istui edelleen paikallaan, kun Aida palasi.
Ja nähdessään hymyn ja meikatut kasvot hän tunsi, kuinka vatsalta katosi pohja.

"Olen pahoillani, kullannuppu. Lupaan, että voin pian paremmin", Aida vakuutti.
"Minun ei ollut tarkoitus järkyttää sinua tai kaataa mitään tästä niskaasi."

Eli katsoi takaisin silmät tyhjinä.
"Etkö sinä voi olla minun kanssani oma itsesi?"

"Totta kai voin", Aida vakuutti. Hän oli juuri ollutkin, mutta siitä ei koskaan seurannut muuta kuin yhteistä pahaa oloa. Kukaan ei tullut iloiseksi surunaamasta.
"Olen pahoillani kaikesta. Kaikki tulee olemaan paremmin."

Elin sydän löi levottomasti.
"Sinä pakenit taas minun luotani", hän vetosi.
Kylpyhuoneesta oli palannut eri Aida kuin joka sinne oli mennyt.

"En minä paennut, siistin vain itseni", Aida vakuutti. Hän ei halunnut tehdä Elin oloa epämukavaksi tai kaataa pahaa oloaan miehen niskaan, joka ei sitä ansainnut.
"Halusit puhua, kullannuppu. Olen pahoillani äskeisestä. Mitä olit sanomassa?"

Eli tunsi olonsa liian ahdistuneeksi voidakseen enää istua paikoillaan. Hän nousi seisomaan ja vaelsi levottoman ympyrän, ja kääntyi sitten katsomaan Aidaa.
"Tätä minä tarkoitin."

"Mitä?" Aida kysyi ja istui alas sohvan laidalle, jotta tila olisi vähemmän levoton Elille.
"En ymmärrä, mitä haluaisit minulta. Halusit minun olevan onnellinen, minä yritän olla onnellinen. Minä yritän hankkia apua ja huolehtia ongelmistani."

Eli pudisteli päätään.
"Minä haluan, että olet oma itsesi", hän vetosi.
"Minä luulin, että voit olla oma itsesi minun kanssani..."

"Minä olenkin", Aida vakuutti. Enemmän kuin kenenkään muun kanssa.
"En tiedä, mitä teen väärin."

"Mutta mikään ei ole varsinaisesti huonosti", Aida vastasi.
"Selvidyn. Näen painajaisia ja joskus minua ahdistaa, mutta selviän sen kanssa. Kaikki muu on varsin upeasti. Odotan innolla teatteria."

Asunto tuntui sillä hetkellä liian pieneltä.
"Minä en tiedä, mitä tehdä", Eli vastasi hiljaa.

"En minäkään", Aida vastasi.
"Yritän tehdä kaiken, mitä pyydät, ja silti olet ahdistunut ja onneton. Mitä voin tehdä?"

Elin vihreissä silmissä häivähti tuska.
"Onko se aina niin?" hän kysyi, vaikka pelkäsi vastausta.
"Että sinä joudut vain miellyttämään minua?"

"Ei tietenkään", Aida vastasi.
"Olen pahoillani, että olen saanut sinut luulemaan niin."

Eli pudisteli päätään.
"Ei sinun pidä pyytää anteeksi."
Oliko sekin määräys? Oliko hän määräillyt huomaamattaan Aidaa heidän koko elämänsä ajan?
Pahoinvointi kouristi vatsaa.
"Sinä et... Sinun..."
Hän takelteli sanoissaan kun yritti löytää oikeaa muotoa.

"Minä en mitä?" Aida kannusti lempeästi ja sukaisi ponihännältä karanneita suortuvia pois kasvoiltaan.

Eli tukisti hiuksiaan.
"Sinun pitäisi erottaa Harvey."

"Hän on auttanut minua paljon", Aida vastasi levottomana ja painoi katseen käsiinsä.
"Vienyt minut sinne, missä olen nyt. Ei tuntuisi reilulta erottaa häntä. Olen niin vaikea asiakaskin."

Eli katsoi Aidaa epätoivoisena.
"Sinä olet päässyt sinne, missä olet siksi, että olet uskomaton", hän yritti vedota.
"Et Harveyn takia. Ja vaikka olisitkin... Helvetti, Aida, ei sinun pidä hyväksyä sellaista käytöstä."

Aida katsahti Eliä levottomana.
"Mitä jos en pärjää ilman häntä?" hän kysyi ja tunsi sykkeensä kohoavan rajusta.
"Tai toinen manageri on vain pahempi?"

Elin sydän alkoi hakata levottomana.
"Eli sinä aiot vain antaa hänen kähmiä?" hän kysyi, ääni värähtäen.
"Mitä sitten, kun hän haluaa sänkyyn kanssasi? Suostutko siihenkin, koska et muka pärjää ilman häntä?"

Aida painoi kynsillä rannettaan.
"En", hän vastasi tuskin kuuluvasti.
"Olen pahoillani."

"No mitä sitten?" Eli ähkäisi ja lähti liikkeelle.
"Jos et kerran voi sanoa hänelle ei?"

Aida tuijotti käsiään ja räpytteli uhkaavaa, kuumaa kosteutta pois silmistään. Sinä huora.
"Olen pahoillani."

Eli pudisti päätään.
"Ei se auta", hän vetosi tuskaisena.
"Mitä sinä haluat minun tekevän? Vain katselevan vierestä, kun sinuun sattuu uudestaan ja uudestaan?"

Pahatapainen kyynel vierähti alas silmäkulmasta ja valui pisamaista nenää pitkin, kunnes tipahti hänen käsiinsä.
"Ole kiltti, älä jätä minua", Aida kuiskasi.

"En minä ole jättämässä", Eli vakuutti.
"Mutta en voi myöskään katsella vierestä, kun kärsit."

"Minä sanon hänelle ei", Aida lupasi tuijottaen sumeita käsiään ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Ajatus sai hänet pahoinvoivaksi, mutta varmasti Eli oli oikeassa.

Eli pudisti päätään.
"Minä en halua, että joudut olemaan ahdistunut. Sinä et tarvitse sitä paskiaista menestyäksesi."

Aida veti syvään henkeä ja räpytteli kyynelten kuumia jälkiä silmistään.
"Minä yritän pärjätä paremmin."

Eli pudisti uudelleen päätään.
"En minä tarkoittanut sitä."

"Minä sanon hänelle ei", Aida lupasi uudelleen.
"Huolehdin asiasta."

Eli toivoi, että voisi luottaa siihen.
"Mitä, jos hän ei usko?"

"En ole kaksin hänen kanssaan", Aida vastasi ja pyyhkäisi uudelleen silmäkulmaansa, yrittäen hengittää kuumuuden pois.
"Älä huolehdi. Hoidan asian."

Mutta Eli huolehti. Huolehti niin, että hänenkin oli kamppailtava kyyneleitä vastaan.
"Minä en halua, että sinuun sattuu."

"Ei minuun satu", Aida vakuutti ja kohotti katseensa kattoon räpytellen silmiään.
"Kaikki tulee olemaan ihan hyvin."

Eli tutki Aidaa huolestuneena katseellaan.
"Lupaathan, ettet anna hänen satuttaa sinua? Kenenkään satuttaa sinua. Olet upea, etkä tarvitse jotakuta ulkopuolista siihen."

"Lupaan", Aida vastasi vaisusti. Häntä pelotti valta, joka Harveylla tuntui olevan häneen. Kuin hän pelkäisi niin kovin pettymyksen tuottamista miehelle, että päätyi miellyttämään tätä.
"Oletko sinä kunnossa?"

Eli halusi vastaa olevansa kunnossa. Mutta hän jäi epäröimään, muistellen Davidin sanoja.
Puhukaa suoraan.
"Minä suunnittelin roolin jättämistä."

"Mitä?" Aida kysyi tyrmistyneenä ja nosti päänsä.
"Miksi? Etkö ollut onnellinen? Saisimme olla yhdessä. Etkö- etkö halua sitä enää?"

Puhukaa.
Eli mieti, kuinka olisi sanansa muotoillut. Hän ei halunnut Aidan syyttävän itseään.
"Se vain... Minä pelkään, että kosketukseni satuttaa sinua. Tai inhottaa."

"Mitä? Tietenkään ei satuta tai inhota. Minä kaipaan sinua", Aida protestoi levottomana.
"Et voi jättää rooliasi. Minä odotin niin yhdessä työskentelyä."

Eli nielaisi.
"Minä en halua jättää sitä", hän vastasi rehellisesi.
"On vain ollut... Ollut hankalaa, kun tuntuu siltä, että olet vältellyt minua kotona. Ajattelin, ettet ehkä halua olla lähelläni."

"En ole tehnyt niin tarkoituksella", Aida sanoi ja painoi anteeksipyytäen katseensa.
"Olen vain... Hävennyt."

Elin kulmat kurtistuivat.
"Prinsessa, sinulla ei ole mitään hävettävää", hän vetosi ja, hieman epävarmana, kutsui Aidaa halaukseen avaamalla käsivartensa.

Aida vastasi puolittaisella, anteeksipyytävällä hymyllä ja nousi ylös, pyyhkäisten silmiään ja siirtymällä miehen halaukseen. Hän kiersi käsivartensa Elin vyötärölle ja painoi nenänsä tämän paitaan.
Hänellä oli hävettävää, mutta ehkä hän voisi unohtaa sen hetkeksi.

Eli sulki Aidan syliinsä ja hautasi nenänpäänsä tämän hiusten joukkoon.
"En minä koskaan jättäisi sinua."

"Eikä sinun kosketuksesi voisi ahdistaa tai inhottaa minua", Aida muistutti.

Eli toivoi, että Aida puhui totta.
"Olen pahoillani, että ensimmäiset harjoitukset menivät pieleen."

"Ei se ole sinun syysi. Minun olisi pitänyt ymmärtää", Aida vetosi takaisin ja nojasi poskensa miehen rintaa vasten, nauttien sen lämmöstä kehossaan.
"Toivon, että voit puhua minulle."

Elillä oli silti huono omatunto. Hän toivoi, että olisi osannut olla kypsempi. Että olisi osannut ottaa asian puheeksi jo etukäteen, ennen kuin tilanne oli päässyt tulehtumaan.
"Minäkin toivon, että pystyt olemaan rehellinen kanssani. Sinuako... Sinua ei ahdista, jos kosken sinuun, kun olemme rooleissa?"

"Minua ei ahdista, kosket minua milloin tahansa", Aida korjasi pää miehen rintaa vasten nojaten.
"Miksi luulit, että kosketuksesi ahdistaa minua?"

Eli nielaisi.
"Et ole hakeutunut lähelleni viime aikoina", hän vastasi melkein pahoitellen.
"Ja kun vielä, tuota, piilottelit, ajattelin, että se ahdistaa."

"Mitä minä piilottelin?" Aida kysyi hämmentyneenä. Toki hän teki sitä paljon, kätki ajatuksia ja häpeää, yritti unohtaa hetkiä ja kosketuksia.

Eli epäröi.
"Tuota... Tuntuu siltä kuin et haluaisi olla enää alasti seurassani", hän vastasi ja painoi häpeillen katseensa.
Ei sen olisi pitänyt merkitä.
"Se vain... Olen pahoillani, se on vain aina ennen ollut niin luonnollista. Siksi ajattelin, että ahdistan sinua, koska olen mies."

"Et sinä ahdista minua", Aida muistutti.
"En edes huomannut. Kai vain häpesin", hän sanoi ja tunsi tunteen polttavan.
"Olen pahoillani."

"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", Eli vakuutti.
"En sanonut siitä siksi. Minä vain... tunnen joskus olevani niin hemmetin tyhmä. En tiedä, miten tällaisiin asioihin pitäisi reagoida. En halua satuttaa sinua."

"Et sinä satuta minua", Aida vastasi. Hän pelkäsi satuttavansa Eliä. Särkevänsä miehen pala kerrallaan, kuten muutkin elämässään.
"Sanothan, jos tarvitset seksiä? Tai mitä tahansa? Jos haluaisit, että teen olosi hyväksi?" hän vetosi katsahtaen Elin kasvoja.

Elin hartiat jännittyivät.
Puhukaa.
"Aida, en minä halua mitään, mitä sinä et halua. En halua enkä tarvitse."

Aida tutki Elin kasvoja levottomana ja silitti miehen vatsaa.
"Sinä saat haluta ja tarvita. Siinä ei olisi mitään pahaa, ja haluaisin antaa sinulle kaiken, mitä kaipaat. Enkä minä ole haluamatta seksiä, niinkään, se vain... Kuin osa minua puuttuisi."

Mutta Eli ei tarvinnut. Niin hän ainakin vakuutti itselleen. Hän ei ollut sellainen mies, joka kaipasi pelkkää fyysistä läheisyyttä. Hän ei halunnut olla.
Aida tarvitsi aikaa toipua.
"Oletko... Oletko puhunut siitä terapeutillesi?"

"En", Aida vastasi. Omasta seksielämästä keskusteleminen ei tehnyt hänen oloaan luottavaiseksi, varsinkaan kaikkien Harveyn varoitusten ja kauhukuvien jälkeen.
"Ehkä voisimme mennä sänkyyn ja vain suudella?" hän ehdotti nojaten päänsä miehen rintaa vasten.

Puhukaa.
"Minusta tuntuu, että sinun voisi olla... voisi ehkä olla hyvä keskustella siitä", Eli totesi ja toivoi, ettei olisi kuulostanut niin vaikealta.
Hitto, tämän ei pitäisi olla niin vaikeaa.
"Ja jos... jos meidän pitää joskus puhua ammattilaisen kanssa, pariskuntana, niin minä olen valmis siihenkin."
Ehdotus sai kaipuun vihlaisemaan kipeänä.
"Haluaisitko sinä sitä?"

"Ehkä", Aida vastasi epämukavana ja hengitti Elin tuoksua. Kokiko Eli, että he tarvitsivat parisuhdeterapiaa? Oliko heidän suhteensa rikki?
Hän ei uskaltanut kysyä.
"Haluan", hän vastasi kiertäen kädet miehen niskalle ja ponnisti kevyesti hajareisin tämän syliin.

Ehkä tämä kaikki olisi vielä jonakin päivänä taas vaivatonta. Se yksi vaivaton asia heidän suhteessaan.
Eli oli valmis odottamaan.
Hän kietoi käsivartensa Aidan reisien taakse ja halasi naisen syliinsä. Oliko tämä aina tuntunut yhtä hentoiselta?
Huoli vihlaisi vatsaa yhdessä kaipuun kanssa.

Aida kiersi jalkansa Elin ympärille ja siveli sormenpäillään miehen niskaa. Huulet hamusivat korvansyrjää ja sitten kaulaa.
Heillä, tai hänellä, oli aina kiire. Vaatteet pois nopeasti, nautinnon huippu nopeasti. Ehkä päätös siitä, että he eivät riisuisi toisiaan tai etenisi suudelmia pidemmälle, palauttaisi jotain läheisyyteen.

Eli tunsi olevansa eksyksissä. Ennen hän oli tiennyt luonnostaan, mitä tehdä. Ainakin kuvitellut tietävänsä. Ehkä hän oli ollut väärässä jo silloin.
Hän epäröi hetken, ennen kuin suuntasi kohti parvea johtaviin rappusiin. Ja sänkyyn.
Mutta sen pidemmälle he eivät menisi, hän muistutti itseään, kun laski Aidan peitteiden joukkoon.

Aida siirtyi peremmälle ja tarttui Elin paitaan, houkutellen miestä ylleen. Jokin lupauksessa tietystä pisteestä, jota ei ylitettäisi, sai hänen olonsa vapaaksi ja onnelliseksi.
Hän hamusi suudelmaa miehen huulilta upottaen sormensa kiharaisiin hiuksiin.

Eli saattoi vain rukoilla, ettei hänen kehonsa pettäisi häntä nyt. Niin kuin hän oli rukoillut joskus vuosia sitten, silloin kun oli ollut pahainen teini-ikäinen, jonka kehon hormonit olivat sekoittaneet täysin.
Siitä oli ikuisuus. Tuntui olevan ikuisuus.
Hän kumartui Aidan ylle vastaamaan suudelmaan.

Aida syvensi suudelmaa nälkäisenä, tuntien onnellista mielihyvän kihelmöintiä ihonsa alla siitä, miten ihanalta ja tutulta kosketus tuntui. Sormenpäät valuivat sivelemään Elin niskan kaarta, kun hän kiersi toista jalkaansa miehen ympärille.

Kosketus niskalla oli melkein liikaa.
Eli ei muistanut, milloin he oliva viimeksi olleet kiireettömästi yhdessä. Ja nyt, kun hän tiesi, että tämä ei johtaisi mihinkään...
Hän ei ollut varma, mitä ajatella.
Mutta ainakin hän sai olla Aidan lähellä.

"Rakastan sinua", Aida muistutti häivähdys käheyttä äänessään, kun näykkäsi Elin alahuulta. Mies tuoksui tutulta ja palautti hänet nuoruuden päiviin, joina hän oli hakeutunut ystävänsä kainaloon.

"Minäkin rakastan sinua, prinsessa", Eli vastasi ja jäi hetkeksi katselemaan naisen kasvoja.
Ehkä kaikki olisi vielä hyvin.
Hän vei peukalonsa silittämään Aidan poskea.

Aida suli aitoon hymyyn ja sulki hetkeksi silmänsä, nojautuen kosketusta vasten. Hän antoi käsiensä valua alas miehen kyljille ja pujottautua silittämään ihoa paidan helman alla.
"Olen ikävöinyt sinua aivan kamalasti."

Eli muistutti itseään jälleen siitä, etteivät he menisi tämän pidemmälle.
Osa hänestä mietti, oliko tämä jonkinlainen rangaistus. Nyt, kun he viimein pääsivät samaan showhun, hänen olisi oltava lähellä Aidaa, samaan aikaan kun he eivät voisi...
Mutta hän ei ollut sellainen mies. Ei yksi niistä miehistä.
"Minäkin sinua."

Aida painoi suudelman Elin kaulalle ja hamusi sitä huulillaan, näykäten ihoa muutaman kerran hampaillaan. Kehon paino ja lämpö oli tuttua ja lohdullista hänen yllään. Miehen ympärille kiertynyt jalka silitti miehen reittä ja pohjetta.
"Oletko kunnossa, kullannuppu?"

"Kaikki on hyvin", Eli vakuutti ja kumartui Aidan ylle niin, että saattoi haudata nenänpäänsä hetkeksi tämän kaulaa vasten.
"Minulla on vain ollut ikävä sinua."
Meitä. Ikävä meitä.

Aida halasi Elin syliinsä ja hengitti miehen hiusten tuoksua.
"Niin minullakin sinua." Hän ujutti kätensä paremmin miehen paidan alle ja silitti selän ihoa.
"Voitko antaa minulle anteeksi?"

Eli hengitti Aidan tuoksua ja antoi itselleen hetkeksi luvan kaivata.
Sitten hän kierähti kyljelleen naisen vierelle ja veti tämän syliinsä.
Ainakin Aida kesti hänen kosketustaan.
"Ei ole mitään anteeksiannettavaa, prinsessa."

Oli paljonkin anteeksiannettavaa. Aidaa pelotti edes ajatella asiaa. Mikä hänessä oli vikana? Miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi?
Ainakin hän saattoi nyt heittäytyä Elin rakkauteen ja tönäistä miehen selälleen. Hän kiipesi hajareisin miehen ylle ja kumartui hakemaan nälkäistä suudelmaa tämän huulilta.

Eli antoi käsiensä siirtyä silittämään Aidan selkää.
"Tulen", hän vastasi, kurtistaen hieman kulmiaan.
"Toivon, että kaikki sujuu hyvin."

"Miksei sujuisi?" Aida kysyi ja painoi poskensa Elin solisluuta vasten, jääden makaamaan miehen rinnalle. Hän kuunteli sykettä rintakehän alla ja ujutti kätensä paremmin miehen paidan alle, sivellen paljasta ihoa.

Eli kietoi kätensä paremmin Aidan ympärille.
"Ensimmäiset harjoitukset menivät niin kurjasti", hän vastasi ja irvisti.
"Miten toiset harjoitukset menivät? Kuka luki minun osani?"

"Ehkä nämä menevät paremmin", Aida kannusti ja hengitti Elin tuoksua.
"Standbysi, Mason", hän vastasi ja toivoi, että muisti nimen oikein.
"Hän on hyvin hurmaava, mutta kaipaan sinua."

Eli hymähti ja painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Se on oikeastaan vain reilua", hän huomautti.
"Minä joudun kuitenkin pärjäämään joka viikko ilman sinua. Kahdesti."

Aida huokasi ahdistuneena ja nousi istumaan Elin alavatsalle.
"Se on niin typerää", hän sanoi pyyhkäisten hiuksia pois kasvoiltaan.
"Kahdeksan showta on teatterialan normaali, ja juuri selvisin 50 konsertista."

Eli ojensi kätensä silittämään Aidan poskia.
"Sinun äänesi on kallisarvoinen, prinsessa", hän muistutti.
"Sitä täytyy suojella."

Aida painoi katseensa.
"Muutamalla castin jäsenellä tuntuu olevan jo oma mielipide asiasta", hän sanoi kohauttaen toista olkapäätään, vaikka muisto sattui. Kuin olisi pudonnut yhtäkkiä takaisin lukioon, missä tunsi katseita selässään ja kuuli kuiskauksia.

Elin kulmat painuivat kurtistukseen.
"Mitä tarkoitat?" hän kysyi huolissaaan.

Aida kohautti uudelleen olkapäätään.
"Ei sen väliä. Nautitaan harjoituksista huomenna", hän kannusti ja kumartui alas suutelemaan miestä.
"Haluaisin nauttia sinusta nyt."

Elille sillä oli väliä.
"Onko sinua kohdeltu siellä huonosti?" hän kysyi, kulmat syvempään kurtistukseen painuen.
"Koska minä en aio katsella sellaista."

"Ei tietenkään, eikä meillä ole ollut harjoituksia kuin pari päivää", Aida rauhoitteli ja painoi suukkoja Elin poskipäälle ja korvalle.
"Se on vain elämää."

Eli ei ollut vakuuttunut.
"Ei sen pitäisi olla. Mitä heillä on sinua vastaan?"

"Ei mitään", Aida vakuutti ja tarttui Elin poskiin, houkutellen miestä suudelmaan.
"Suutele minua, kullannuppu."

Eli suuteli. Vaikka huoli kalvoikin edelleen hänen mieltään.
"Onko kaikki varmasti hyvin?"

"Kyllä", Aida vakuutti suudelmien lomasta, "kunhan saan sinut Stratikseni." He saisivat olla yhdessä samassa showssa, he saisivat olla Strat ja Raven ja jakaa lavan.... No, kuusi kertaa viikossa.

Se tulisi mahtavaa. Se olisi mahtavaa.
Elin sormet vaelsivat Aidan selällä.
"Kertoisithan minulle, jos sinulle oltaisiin ilkeitä?"

"Kaikki on hyvin", Aida rauhoitteli. Pääosin hänelle oltiin ylettömän ystävällisiä, paikoin melkein kiusaannuttavan ystävällisiä niin, ettei hän ollut saada hetken hengähdystaukoa.
"Kertoisithan minulle, jos kaipaisit jotain? Tai jos olisit onneton?"

Eli toivoi, että Aida oli hänelle rehellinen.
"Olen vain onnellinen siitä, että en ahdista sinua", hän vastasi, käsi Aidan selällä vaeltaen.

"Et tietenkään ahdista", Aida lupasi ja suuteli Eliä. Kädet vaelsivat paidan alla ja valuivat housujen laidalle.
"Haluaisitko huomiota, kullannuppu?"

Eli jähmettyi hetkeksi.
"Minusta on parempi näin", hän vastasi, kerättyään hetken ajatuksiaan.
"Ellet sinäkin kaipaisi huomiota, prinsessa?"

Aida pudisti päätään ja hautasi kasvonsa Elin kaulataipeeseen.
"Se... En voi hallita ajatuksiani ja se ei pääty hyvin", hän sanoi leikitellen housujen napilla.
"Mutta minusta olisi ihana vähän huomioida sinua."

Eli hipaisi huulillaan Aidan hiuksia.
"Minä olen onnellinen näin", hän vakuutti.
"Kun saan pidellä sinua sylissä."

"Pelkään, ettet pysty pyytämään tai ottamaan vastaan huomiotani", Aida vastasi silittäen Elin vatsaa paidan alta.
"Vain koska minua... No. En oikein pysty innostumaan omasta huomiosta nyt."

Älä huoli, prinsessa, Eli halusi vakuuttaa. Mutta jälleen kerran hän muistutti itselleen, kuinka hirveän tärkeää puhuminen oli.
"Minä... Se huolestuttaa minua hieman", hän myönsi.

"Miksi?" Aida kysyi ja avasi varovasti napin Elin housuista.
"Rakastan sinua, kullannuppu. Olet minulle ainutlaatuinen, ja minusta on ihanaa, aivan ihanaa saada sinut nauttimaan."

Eli ei vastustellut, vaikka kosketus saikin hänet nielaisemaan.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa", hän vastasi.
"Minä en vain... En halua, että kuvittelet, ettet kelpaisi minulle, vaikka me emme voisikaan, no, tiedäthän..."

Aida näykkäsi hellästi Elin korvanlehteä ja liu'utti housujen vetoketjun auki, nykäisten niitä vähän alemmas.
"Haluan vain helliä sinua", hän tyynnytti pehmeästi ja ujutti kätensä sisään miehen boksereihin, huulet miehen kaulaa hamuten.

Elin oli häpeäkseen myönnettävä, että hänen ajatuksensa pirstaloituivat hetkeksi.
Heikko mies.
Mutta hän ei voinut sille mitään.
Silmät painuivat kiinni.
"Enhän minä... Ethän koe, että sinun olisi pakko..?"

"En tietenkään", Aida rauhoitti ujuttaessaan hiljaa boksereitakin alemmas, jotta sai hyväillä miestä vapaasti. Eli oli ainutlaatuinen, ja hän halusi pitää rakkaastaan huolta. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi huomioinut Eliä, ja nyt hetki tuntui oikealta.

Elin olisi varmastikin pitänyt muistuttaa Aidalle vielä uudelleen, että kaikki oli hyvin. Että hän ei kaivannut erityistä kohtelua, tai huomiota, eikä mitään muutakaan.
Kunhan vain Aida olisi onnellinen.
Mutta hän oli heikko mies, joka hukkui kosketukseen.

Aida katsahti Eliä ja nosti sitten miehen t-paitaakin ylemmäs, jotta saattoi valua hamuamaan huulillaan vatsan lämmintä ihoa.
Hän ei halunnut laiminlyödä rakastaan, ja valui hetkeä myöhemmin suudelmineen alas, jatkamaan miehen hyväilyä nyt myös suudelmin.

Minä en ole sellainen mies, Eli muistutti itselleen. Aida ei tehnyt näin siksi, että olisi kokenut sen velvollisuudekseen. Vaikka he eivät voineetkaan juuri nyt olla yhdessä, se ei tarkoittanut, etteikö Aida todella olisi halunnut tehdä näin omasta aloitteestaan.
Ja sitten, hetkeen, hän ei ajatellut yhtään mitään.
Suloinen unohdus viipyi hänen yllään hetken vielä sittenkin, kun hän murahti Aidalle varoittavasti.

Aida vain silitti miehen vatsaa ja reisiä hellästi sormenpäillään, haluten antaa Elin saada keskeytyksettömän nautinnon huipentuman.
Hän oli pahoillaan, hyvin pahoillaan kaikesta – ja mies ansaitsi vain hyviä asioita. Eikä se, ettei hän halunnut seksiä, tarkoittanut, etteikö hän nauttinut Elin nautinnosta.

Hetkeksi maailma menetti merkityksensä.
Sen hetken ajan kaikki oli yksinkertaista ja helppoa.
Ja sitten huoli pyyhkäisi Elin yli, vaikka raukeus viipyikin vielä hänen kehossaan.
"Anteeksi..."

"Shhh", Aida hyssytti pehmeästi ja painoi suudelman miehen vatsan lämpimälle iholle, ennen kuin nojasi poskensa sitä vasten ja antoi itsensä vain olla.
"Rakastan sinua, kullannuppu."

Hetken Elikin antoi itsensä vain olla. Hengittää.
Hetken kaikki oli hyvin.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa."

Lauantai 12. lokakuuta 2019, aamu, Covent Garden, Lontoo

Tänään työstettäisiin uudelleen lukuharjoituksia päänäyttelijöiden välillä, kun koreografi työskenteli ensemblen kanssa tanssinumeroissa.
Musikaalin musiikki oli mukaansatempaavaa jopa parilla instrumentilla soitettuna, ja Aidan jalkaterä liikahteli sen tahdissa heidän lojuessaan pahvilaatikkojen päälle rakennetulla sängyllä ja muutamalla taittotuolilla käsikirjoitukset käsisään. Hänen oli ehtinyt rytistyä jo runsaasta käytöstä, mutta se oli vain rakkautta.
Hän kutitti varpaillaan Elin kylkeä, kun Falcon ja Sloanen näyttelijät pohtivat ääneen hahmojensa toimintaa tyttärensä syntymäpäiväjuhlilla.

Eli ei ollut luopunut roolistaan.
Vaikka epäilys kalvoi häntä edelleen silloin tällöin, hän ei ollut suostunut antamaan sille valtaa.
Niinpä hän saattoi nytkin virnistää Aidalle vilpittömästi ja tarttua varoittamatta naisen nilkkaan, tämän varpaan kutittaessa hänen kylkeään.

Aida kikatti yllätyksestä ja kallisti päätään katsellessaan miestä, vilpitöntä lämpöä jäänsinisissä, kissamaisesti meikatuissa silmissä.
Tanssijoiden joukossa yksi, pähkinänruskea silmäpari seurasi heitä niin kiinteästi, että oli unohtaa askeleet Dead Ringeriin.
"Pidetään tauko", Graham Hart kuulutti.

Eli painoi Aidan nilkalle suudelman, ja kun ohjaaja ilmoitti tauosta, hän saattoi nojautua varoittamatta lähemmäs ja ujuttaa sormensa naisen kyljille.
Ja kutittaa.

Jemma Hamiltonin vesipullo unohtui puolitiehen, kun Ravenin understudy seurasi hiljaisena, kuinka Eli hyökkäsi kutittamaan hänen roolinsa – taas – vienyttä Aidaa. Naisen kehräävä, onnellinen nauru sai jonkin synkän elämään ruskeissa silmissä.
Ohjaaja puolestaan seurasi näytöstä silmittömän helpottuneelta. Nyt luonnollinen, vaivaton, käsinkosketeltava kemia, jota Aida oli lupaillut, oli juuri sitä. Aida tukisti hellästi Elin hiuksia ja kiersi jalkojaan miehen ympärille, ennen kuin näpäytti tämän nenää.

"Ehkä meidän pitää harjoitella vuorosanoja kaksin kotona", Aida kuiskasi ja näykkäsi Elin korvanlehteä, painautuen onnellisena miehen syliin.
Tauko toi muutaman tanssijan heidän luokseen, jatkamaan aikaisemmin keskeytettyä keskustelua kiertueista ja jännittävästä elämästä. Joku tarjosi avuliaasti vesipulloa.

Eli oli alkanut kiinnittää huomiota siihen, että aina, kun heillä oli tauko, ihmisiä ilmestyi heidän ympärilleen. Siinä ei sinäänsä ollut mitään erikoista, niin olisi saattanut käydä heidän entisessä elämässäänkin.
Paitsi että nämä ihmiset tuntuivat näkevän vain Aidan.
Mutta sillä ei tietenkään ollut mitään väliä. Aida oli upea, totta kai kaikki halusivat tutustua naiseen.

Aida nojautui ottamaan muutaman selfien yhdessä uusien kollegoidensa kanssa, ennen kuin pahoitteli ja nousi, suunnaten ulos.
Hän kutsui Elin katseellaan mukaansa.
Joskus hän toivoi, että he olisivat saaneet välillä kahdenkeskisiä hetkiä, vaikka olikin imarreltu yltäkylläisestä huomiosta.

Ei kyse ollut siitä, että Eliä olisi haitannut olla näkymätön. Se oli vain... outoa. Hän ei ollut tottunut siihen, ei teatteriväen keskuudessa. Hollywood ja isot lavat olivat eri asia. Ne olivat Aidan kaltaisten tähtien maailmaa.
Mutta tämä oli teatteri.
Hän nousi seisomaan ja seurasi Aidaa ulos.

Aida nojasi selkänsä hiljaisen käytävän seinään ja hengitti syvään, pyyhkäisten kesyttömiä, punaisia hiuksia pois kasvoiltaan. Pian he saisivat kokeiluun rooliasuja, ja hän saisi Ravenin tumman peruukin, vaikkei sille olisi vielä tarvetta harjoituksissa.
"Oletko okei, kullannuppu?"

Eli tutki Aidaa huolestuneesti katseellaan.
"Totta kai", hän vakuutti ja kosketti naisen poskea.
"Onko sinulla kaikki hyvin?"

"Tietenkin", Aida vastasi ja nojautui kevyesti kosketusta vasten.
"Tauko loppuu kohta, mutta halusin vain tehdä näin", hän sanoi ja kurottui painamaan suudelman Elin huulille.

Eli vastasi suudelmaan ja antoi itsensä unohtua hetkeksi.
"Ei meidän tarvitsisi tulla tätä varten käytävään", hän vastasi naurahtaen.

"Halusin suudella sinua käsikirjoituksen ulkopuolella", Aida vastasi näpäyttäen Elin nenänpäätä ja tarttui sitten miehen käteen.
Oli aika palata harjoituksiin.

Eli virnisti.
Hölmösti ja poikamaisesti, ja vain siksi, että Aida sanoi niin.
Mutta ehkä se sopi myös Stratille.

Ravenin ja Stratin kuului tavata jälleen ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa kokonaisena kohtauksena.
Aida asettui kotitekoiselle sängylle, jossa Raven nukkui unista tukahdetettuna, epätoivoisena löytämään elämäänsä... Jotain.

Muisto edellisistä harjoituksista yritti nousta vainoamaan Elin mieltä, mutta hän hätisti sen nopeasti pois.
Se oli ollutta ja mennyttä. Nyt kaikki oli hyvin.
Tällä kertaa se todella oli Strat, joka kipusi ikkunasta Ravenin makuuhuoneeseen. Ja joka kumartui suutelemaan sängyssä nukkuvaa nuorta naista.

Raven hätkähti hereille kalpeansiniset silmät suurina ja häkeltyneinä. Hän nousi istumaan ja kosketti sormenpäillä huuliaan kuin yrittäen hahmottaa, oliko todella saanut suudelman.
Katse kävi peittojen lomassa makaavassa käsikirjoituksessa, ennen kuin hän nousi polvilleen sängylle ja nojautui vuorostaan suutelemaan Stratia.

Ensimmäiset lukuharjoitukset olivat olleet kamalat.
Mutta sillä ei ollut väliä.
Tällä kertaa oli Stratin vuoro häkeltyä ja jäädä katselemaan Ravenia kuin ei olisi uskonut, mitä juuri oli tapahtunut.

Raven kiepahti ympäri ja vajosi takaisin sängylle, pudistellen päätään ja heijaten itseään kevyesti. Näin ei oikeasti tapahtunut: hänen täytyisi herätä, ennen kuin hän särkisi jälleen sydämensä.
"The sea is watching the sky, the sky is watching the sea. Nothing will ever happen, nothing will ever happen", hän toisteli itselleen ja nipisti käsivarttaan, kurkistaen sitten alahuultaan puraisten olkapäänsä yli.
Mutta Strat oli edelleen siinä.

"Something will happen", Strat vakuutti ja otti askeleen sänkyä kohti. Hänkin oli hämillään, mutta samaan aikaan innostunut. He olivat viimeinkin kasvokkain.
Häkeltynyt hymy levisi nuoren miehen kasvoille.
"I'm Strat."

Raven tiesi, kuka Strat oli. Hän katsoi hämmästyneenä kohti ikkunaa, ihmetellen kuinka mies oli päässyt tänne – ja kysyi vielä häkeltyneempänä, miksi Strat valitsi hänet.
Katse käväisi välillä peittojen joukossa lojuvassa käsikirjoituksessa, kun he sukelsivat nälkäisinä keskusteluun kuin oppiakseen tuntemaan toisensa siinä pienessä murusessa aikaa, jonka he olivat saaneet yhdessä.
"Is that your usual "pick up" line?" Raven kysyi lopulta naurua äänessään ja kallisti päätään katsellessaan Stratia.

"Ouch, ouch, ouch", Strat vastasi irvistäen, mutta huvitusta silmissään.
Eli malttoi tuskin odottaa sitä, että he pääsisivät harjoitusten siihen vaiheeseen, jossa laulut lisättäisiin mukaan. Vielä vähemmän sitä, että he pääsisivät esiintymään.
Kaikki olisi hyvin.
Tällä kertaa oli helppo heittäytyä mukaan vihjailevaan keskusteluun, jonka Zaharan saapuminen paikalle katkaisi.

Hekin saivat tauon, kun näytelmässä koitti väliaika. Tanssijat pyyhkivät niskojaan pyyhkeillä ja siemailivat vettä, ja joku juoksi läheiseen Starbucksiin hakemaan kahveja.

Ensimmäinen näytös oli päättynyt dramaattisesti, ja jättänyt Stratin retkottamaan lattialle elämän ja kuoleman rajalle.
Olisipa ollut edes polkupyörä.
"Aida", Eli kutsui heikosti ja kohotti kättään.

Aida pujottautui esiin rakennustelineiden lomasta, mistä oli katsellut kohtausta, ja kutitti Elin kylkeä ballerinansa pyöreällä kärjellä.
Sitten hän kyykistyi ja näpäytti miehen nenänpäätä kuin käynnistäen uudelleen tietokonettaan.

Eli katseli Aidaa puolittain suljettujen luomiensa lomasta. Hymy nykäisi suupieltä, kun hän vaikersi hiljaa ballerinan kutittaessa kylkeään. Ja kun Aida viimein kyykistyi, hän saattoi ponkaista istumaan ja vetää naisen halaukseensa.
Hän oli onnellinen siitä, että saattoi tehdä niin.

Aida kiepahti hajareisin Elin syliin kikatus vatsaa kutittaen ja painoi suukon miehen nenänpäälle.
Jemma Hamilton katseli heitä synkeästi syrjemmältä.

Eli halasi Aidan syliinsä ja hautasi hetkeksi kasvonsa tämän kaulataipeeseen.
Kaikki oli hyvin heidän välillään, eikö ollutkin?
"Hei, kyyhkyläiset", Masonin tuttu ääni kutsui ja sai Elin kohottamaan katseensa. Nuorempi mies oli seisahtunut heidän viereensä.
"Meidän olisi tarkoitus lähteä porukalla istumaan iltaa harjoitusten jälkeen, tuletteko mukaan?"

Aida kallisti päätään taakse niin, että näki Masonin ja soi miehelle lämpimän, silmät siristävän hymyn.
"Mielellämme, vai mitä?" hän varmisti Eliltä ja nousi miehen sylistä.
"Sitä ennen tarjoaisin mielelläni lounaat. Voisimme tilata jotain. Mikä maistuisi?"

Eli nyökäytti päätään ja hätisti mielestään huolen siitä, kuinka heidän edellinen yhteinen iltansa ulkona oli päättynyt. Se oli ollut vain valitettava yhteensattumien summa. Siinä kaikki.
"Pizza", hän vastasi ilkikurisesti virnistäen.
"Mutta sen jälkeen iskee ruokakooma. Jotain hyvää aasialaista?"

"Eli, voisitko auttaa ja kerätä lounastoiveet kaikilta?" Aida vetosi ja hipaisi miehen nenänpäätä.
"Mitä sinä haluaisit, Mason?"

Eli vei käden lippaan ja kaivoi puhelimensa esiin, niin että voisi kirjata toiveet ylös samaan aikaan kun Mason jäi pohtimaan paistetun riisin ja nuudeleiden väliltä.
"Täytyyhän sitä tietenkin esitellä, että rahaa on", joku kuului mutisevan, kun Eli kulki keräämässä lounastoiveita.

Aida kuuli kommentin, mutta esti hymyään hiipumasta. Ehkä se oli Jemma, ehkä synkkiä katseita tuli muiltakin. Katseita, kuisketta ja puoliksi mumistuja kommentteja.
Lounastilaukset lähtivät, kun Starbucksissa käyneet lisäsivät omansa joukkoon.

Eli palautti puhelimen taskuunsa ja kietoi käsivartensa Aidan hartioille.
"Muistithan tilata itsellesikin, prinsessa?" hän varmisti.

Aida nyökkäsi.
Ei vienyt kauaa, kun muutama lähetti saapui massiivisten ruokakassien kanssa ja jakoi nälkäisille näyttelijöille, tanssijoille ja muille tiimin jäsenille kuumia pahvirasioita aasialaista ruokaa.
Hän sai itselleenkin tilaamansa, pienen rasian kasvisnuudeleita.

Eli yritti olla näyttämättä liian huolestuneelta katsoessaan Aidan pientä annosta.
"Haluaisitko minulta vähän riisiä?" hän ehdotti, avatessaan oman, höyryävän rasiansa.
"Tämä tuoksuu todella hyvältä."

Aida pudisti päätään.
"Tämä on hyvä ja oikein herkullista", Aida vakuutti ja soi Elille hymyn. Ruoka näytti maistuvan kaikille, rasioihin hyökättiin nälkäisinä ja ainakin valtaosin kiitollisina. Vain harva näyttelijä tai tuotannon jäsen oikeasti tienasi tarpeeksi elääkseen herroiksi tai edes huoletta Lontoon hintatasolla.

Vaikka olisi luullut, että viimeistään ilmainen ruoka olisi pehmittänyt viimeisimmätkin epäilijät, muutama silmäpari tuntui edelleen katselevan heidän suuntaansa epäillen.
Eli kieltäytyi uskomasta, että vihamielisesti.
"Tällä vauhdilla pääsemme pian harjoittelemaan myös lauluosioita", hän totesi hyvillään syödessään riisiään kertakäyttöisillä syömäpuikoilla.

"Luulin, että Graham sanoi meidän tekevän niin jo tänään", Aida vastasi ja laskeutui lattialle venyttelemään, kun oli syönyt rasiastaan tarpeeksi. Hän nojautui hitaasti suorien jalkojensa ylle, kunnes nenä kosketti polvia.

"Erillisinä niin", Eli myönsi ja keräsi tyhjät rasiat roskakoriin.
"Minä haluan päästä käymään koko shown jo läpi. Lavasteissa. Oikeissa lavasteissa."

"Minäkin odotan sitä. Dominion tulee näyttämään upealta", Aida huokasi ja käänsi päätään niin, että poski lepäsi suoria jalkoja vasten ja katseli Eliä.
"Mitä arvelet, että teemme harjoitusten jatkuessa?"

Eli kohautti toista hartiaansa ja kumartui painamaan kämmenensä lattiaan selkäänsä venyttäen.
"Sen näkee", hän vastasi hyväntuulisesti.
"Ainakin pääsemme papereista kokonaan eroon. Tai joudumme, riippuu näkökulmasta. Minä olen jo hukannut yhden sivun käsikirjoituksestani."

Aida kikatti ja tukisti hellästi Elin hiuksia.
"Se voisi olla. Meidän pitää näyttää intohimoisilta, mutta emme voi kuitenkaan heittäytyä sopimattomiksi", hän pohti. Ei syviä kielisuudelmia, ei liikaa riisuutumista.
"Voin aina hypätä syliisi", hän lisäsi tehden juuri niin.

Eli huokaisi pettyneenä.
"Olkoon sitten", hän vastasi, mutta piristyi, kun Aida loikkasi hänen syliinsä. Kädet löysivät oman paikkansa naisen reisien takaa kuin luonnostaan. Ehkä täysin luonnostaan.
"Saat aina pöyhiä hiuksiani."

Aida pörrötti miehen hiuksia ja näykkäsi tämän korvaa, kun muut olivat keskittyneet jatkamaan tanssiharjoituksia koreografin kanssa ja näyttelijät pohtivat kohtauksiaan yhdessä.
"Mitä muuta?"

Eli nauroi käheästi.
"Prinsessa, en ole varma, kuinka paljon pidemmälle uskallamme mennä", hän muistutti.
"Ei sovi, että innostun liikaa."

Aida kikatti ja näykki Elin korvaa, puhaltaen kevyesti sitä vasten.
"Onko siitä pelkoa?" hän kuiskasi, mutta laski jalkansa takaisin lattiaan.

Kaikki tulisi olemaan hyvin.
"Prinsessa, kysytkö tuota tosissasi?" Eli kysyi ja kumartui hamuamaan suudelmaan Aidan huulilta.
"Tiedät, etten pysty vastustamaan sinua."

"Tietenkin kysyn", Aida vastasi ja näykkäsi Elin alahuulta. Hän yritti olla menemättä liian pitkälle, ollakseen vaivaannuttamatta muita, mutta oli aina nauttinut miehen lempeästä härnäämisestä.
"Mikä saa sinut innostumaan liikaa?"

Eli puhahti ja nipisti Aidaa vaivihkaa pakarasta.
"Prinsessa", hän vetosi.
"Minä yritän tehdä täällä töitä."

Aida kikatti ja muksautti Eliä rintaan tuntiessaan nipistyksen.
"Tunnen työmoraalisi, heittiö", hän moitti ja silitti niskan kaarta sormenpäällään."

"Minun työmoraalini on täydellinen", Eli vakuutti vakavana, muttei onnistunut pitämään ilmettä kovinkaan kauaa kasvoillaan.
Mutta kaikki jäisi toistaiseksi vain flirttailuksi. Se ei jatkuisi kotona mihinkään, hän muistutti itseään.

"Sinä olet täydellinen", Aida muistutti näpäyttäen miehen nenänpäätä, ennen kuin vetäytyi Elin syleilystä ja sieppasi käsikirjoituksensa, kun sai vielä katsoa sitä. Lyriikat hän muisti jo lähes täysin, mutta vuorosanat olivat unohtua.
Harjoitukset jatkuivat.

Eli ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä harjoitusten tässä vaiheessa. Hän unohti usein käsikirjoituksensa jonnekin, eikä muistanut siitä huolimatta repliikkejään vielä ulkoa.
Onneksi sitä siedettiin. Ja onneksi hän oppi yleensä nopeasti.
Strat viettäisi suuren osan toisen näytöksen alusta sairasvuoteellaan.

Raven ja Strat saivat toteuttaa kaiken, mistä näyttelijät olivat juuri keskenään keskustelleet.
Raven lojui selällään kotitekoisella sängyllä, toinen jalka Stratin ympärille kierrettynä, kädet vaaleanruskeissa hiuksissa ja intohimoiseen suudelmaan uppoutuneena, kun Tink keskeytti heidät.

Strat ei pitänyt siitä, että heidät tultiin keskeyttämään. Silti hänen sydämensä särkyi, kun hän ymmärsi sanojensa julmuuden käskettyään Tinkiä aikuistumaan.
Eikä hän siinä vaiheessa edes tiennyt, että hänen sanansa johtaisivat tapahtumaketjuun, joka päättyisi traagisesti.
Hän kääntyi Ravenin puoleen ja käänsi selkänsä Tinkille.

Traaginen tapahtumaketju toteutui heidän kotitekoisella lavallaan.
Tink makasi salin lattialla, elämä nuoresta miehestä ulos lipuen, ja Raven pakeni lohduttomana pois, tyytyväisen isänsä häkkiin.

Ehkä Elin seuraava rooli olisi sellainen, jossa kukaan ei kuolisi hänen käsivarsilleen.
Ehkä hänen olisi pidettävä siitä huoli siinä vaiheessa, kun hän hakisi roolia.
Strat suri ystäväänsä tämän haudan ääressä, kun Zahara saapui ravistelemaan hänet pois synkkyydestä. Tink ei olisi halunnut nähdä häntä sellaisena.
Niin hän lopulta suuntasi takaisin Ravenin luo.

"The sea is whipping the sky, the sky is whipping the sea,
Nothing will ever happen, nothing will ever happen, ever again."
Raven makasi pahvilaatikkosängyllään, liian väsyneenä ja voimattomana tekemään muuta. Häkki ympärillä tuntui ylivoimaiselta.

"Something will happen."
Eli saattoi samaistua Stratin tunteeseen pelottavan hyvin. Siihen, kuinka hän oli samaan aikaan pakahtua onnesta nähdessään rakkaat kasvot, ja kuinka se toisaalta teki hirvittävän kipeää.

Ehkä huomenna he esittäisivät It's All Coming Back To Me Nown osana kohtaustaan. Hänen lempikappaleensa osana tarinaa.
Nyt he saattoivat vain harjoitella koreografiaa esityksen loppua varten.

Toinen näytös hujahti aina ohi häkellyttävän nopeasti, ja yhtäkkiä olisi loppukumarrusten aika. Ne jäivät tietenkin tällä kertaa välistä, mikä teki kaikesta vain entistä nopeampaa.
Eli oli jo luopunut toivosta, että tottuisi siihen.
"Kauanko menee, että saamme nähdä Falcon moottoripyörällä?" hän halusi tietää, kun koreografia oli käyty läpi.
"Ja milloin minä saan moottoripyöräni?"

Sitä ei tiedetty.
Joseph saisi ryhtyä pian harjoittelemaan sukellustaan varten. Aida oli utelias tietämään, kuinka mies voisi vaihtaa vaatteensa veden alla.
Koreografi halusi harjoittaa vielä viimeisen numeron koreografiaa kokonaisena, musikaalisena numerona.

Eli oli hieman pettynyt. Hän todella odotti moottoripyöräänsä. Sen lähemmäs moottoripyörän satulaa ajokortiton mies tuskin koskaan pääsisi. Ellei hän saisi Davidia suostuteltua hankkimaan moista ajopeliä. Silloin hän voisi matkustaa takaistuimella, tai tarakalla, tai miksi sitä ikinä kutsuttiinkaan.
Hänen pitäisi varmastikin opetella enemmän tietoa moottoripyöristä.
Viimeinen numero jätti lämmön viipymään iholle.

Perjantai 25. lokakuuta 2019, aamu, Dominion Theatre, Lontoo

Lavasteet olivat keskeneräisinäkin vaikuttavat. Valtavassa teatterissa vallitseva tunnelma sai Aidan vatsanpohjan kutkuttamaan.
Harjoitukset oli siirretty teatteriin, ja ympärillä hektisesti työskentelevät remonttimiehet lisäsivät haastetta – mutta samalla antoivat heille yleisön.
Nyt he sentään seisoivat jo keskellä dystopista maailmaansa. Ja puvustajat säntäilivät sovittamassa paloja rooliasuja näyttelijöiden ja ensemblen ylle. Aida sormeili mustien farkkushortsien repaleista laitaa ja piteli ponihäntäänsä poissa tieltä, kun puvustaja mittaili hänelle puetun, aivan liian suuren, ikonisen, punaisen t-paidan istuvuutta.

Eli seisoi kärsivällisesti paikoillaan, kun yksi puvustovastaavista kävi häntä läpi mittanauhan kanssa. Ainakin voisi olla lavalla varma, etteivät housut valahtaisi nilkkoihin, jos hän ei kiristäisi niitä kasaan vyötäröltä.
Oli sekin jotakin. Iso etu.
Hän väläytti Aidalle hymyn samalla kun ojensi käsiään päänsä yläpuolelle.
"Kohta meillä on moottoripyörä."

Jäänsiniset, rock'n'rollin hengessä rajatut silmät siristyivät hymystä, kun Aida katsoi Eliä.
Hän löysi yleensä castin joukosta useamman hymyn, kun katseet kohtasivat, ja joukko ensemblea oli ottanut tavaksi etsiä hänet käsiinsä aina taukojen tullen. Hän oli ystävystynyt Joseph Grayn kanssa. Hän kohtasi myös katseita, jotka tuijottivat häntä päivä toisensa jälkeen kuin eläintarhan asukkia, ja hän tunsi lavan toisellekin puolelle kylmät, synkät ajatukset, joita Jemma Hamilton heitti hänen suuntaansa. Ja hän kuuli kuiskeen, jota hänen understudynsa yleensä orkestroi.
Hän hieraisi paljaaksi jääviä käsivarsiaan kiitollisena siitä, että he pääsisivät verryttelemään kohta yhdessä tanssien.

Eli oli omaan, tyypilliseen tapaansa tietämätön siitä, mitä kaikkea hänen ympärilleen tarkalleen ottaen tapahtui. Hän näki vain hymyt ja oli ilahtunut siitä, kuinka hyvin Aida oli otettu vastaan.
Totta kai teatterissa kaikki oli jälleen hyvin.
Kun viimeisetkin mitat oli otettu, hän saattoi kumartua venyttämään selkäänsä.
"Alatko olla valmis, prinsessa?"

Lava muistutti muurahaispesää, kun castin, tuotantotiimin ja puvustajien ohella joukossa pyöri lavastajia ja neonvärisiin huomioliiveihin pukeutuneita remonttimiehiä, jotka kasasivat dystopisen maailman lavasteita.
Joku laittoi mukaansatempaavan, hyväntuulisen tanssimusiikin soimaan, ja cast ja ensemble lähtivät lämmittelemään sen tahdissa yhtenä joukkona, paria ja ryhmää välillä vaihdellen ja villisti improvisoiden.

Tätä Eli oli kaivannut. Vaikkei edes ollut tajunnut sitä itse. Hän oli kaivannut tätä niin, että oli joutua varoittamattoman mielenliikutuksen valtaan.
Hän karkotti sen villillä koreografialla ja ojensi kättään kutsuakseen Aidaa kanssaan tanssiin.

Aida heittäytyi Elin käsivarsille. Vaikka maailma oli kääntynyt vuodessa täysin päälaelleen eikä mikään tuntunut olevan aivan entisellään, ainakin he saattoivat tanssia kuten aina ennenkin.
Hän antautui miehen ohjattavaksi kuin muovailuvaha ja seurasi Elin koreografiaa onnellinen, lämmin hehku silmissään.

He pääsivät taas tanssimaan.
Elin silmät siristyivät hymystä, kun hän kieputti Aidaa ympäri, nosteli käsivarsilleen ja taivutti melkein kaksinkerroin.
Niin kuin ennen.
Hän käytti tilaisuuden hyväkseen vetääkseen naisen suudelmaan.

Aida vastasi suudelmaan hyppäämällä kevyesti hajareisin Elin syliin ja kiertämällä kätensä miehen niskalle. Joku vislasi ja kuvasi heitä puhelimellaan.
"Kullannuppu", Aida kuiskasi suudelman lomassa ja siveli sormenpäällään miehen niskan kaarta.

Eli virnisti ja kietoi käsivartensa Aidan reisien taakse. Hän jatkoi musiikin tahtiin keinahtelua, pidellen naista sylissään. Sitten hän kumartui eteenpäin taivutukseen, pidellen tätä edelleen käsivarsillaan.
Vihreähippuiset silmät tuikahtivat ilkikurisesti.

Aida kallistui luottavaisesti taakse, selkä notkeasti kaartuen ja ojensi kätensäkin päänsä ylle.
Heidän ympärillään tanssijat pyörähtelivät pariensa kanssa, ja joku hyräili kappaleen sanoja, ei aivan niin kuin ne oli kirjoitettu.

Eli viipyi kumartuneena juuri niin pitkään, että seuraava tahti alkoi. Sitten hän nykäisi itsensä jälleen suoraksi ja nosti Aidan korkeammalle sylissään.
Kasvoilla viipyi poikamainen virne, kun hän haki jäänsinisten silmien katseen - ja heitti naisen sitten kevyesti ilmaan.
Hän ottaisi Aidan kiinni. Aina.

Aida kikatti yllätyksestä maailman lähtiessä yhtäkkiä lentoon. Hän tiesi, että Elin käsivarret odottaisivat häntä laskeutuessa.
Pähkinänruskea silmäpari seurasi heitä synkästi syrjemmältä.

Eli otti Aidan vastaan.
Niin kuin aina.
Kevyesti ja helposti, niin kuin he olisivat harjoitelleet tätä iäisyyden. Hän pehmensi laskua joustamalla omalla vartalollaan ja laski naisen lopulta takaisin jaloilleen.
Ja suuteli tätä.

Aida vastasi suudelmaan kurottuen ballerinojensa varpaille ja tunsi salamavalon välkähtävän jonkun puhelimessa. Yhteisessä tuotannossa oleminen nipisti vatsanpohjaa onnesta.
Hän näykkäsi Elin alahuulta ja kiepahti sitten kauemmas punainen ponihäntä hulmahtaen.

Eli seurasi Aidaa katseellaan ja pyörähti sitten itsekin, ojentaen kättään kohti naista. Niin kuin olisi yrittänyt tavoittaa tätä, siinä aivan onnistumatta.
Hänen kasvoillaan häivähti pettymystä ja toivoa, joka kumpusi musiikista.

Aida tukahdutti kikatuksen heittäytyessään musiikin mukaan ja pujotellessaan tanssijoiden joukkoon.
Kappale vaihtui ja hän kohotti epäuskoisena katseensa ylös kaiuttimiin, kun tunnisti rytmikkäät, elävät rummut ja sitten oman äänensä.
Hän pyörähti Joseph Grayn käsivarsien kautta takaisin Elin syliin.

Myös Elin kasvoille kohosi innostunut ilme.
"Aida!" hän huokkasi, ojentaen käsivartensa vastaanottamaan Aidan takaisin luokseen.
"Sinun kappaleesi!"

Aida vastasi puolittaisella hymyllä. Niin oli, ja hän tunsi ainakin yhden pistävän katseen niskassaan.
"Oletteko lämpimiä ja valmiita aloittamaan harjoitukset?" Graham jylisi seuraavan kappaleen tullen musiikin yli ja sammutti soittimen.

Jos Eli vain olisi huomannut katseet, joita Aidaan luotiin. Mutta juuri tällä hetkellä hän oli liian keskittynyt olemaan onnellinen Aidan puolesta. Ja ylpeä siitä, että tämä oli luonut musiikkia, jota nyt soitettiin heidän harjoituksissaan.
"Saammeko me jo käyttää moottoripyörää?" hän halusi saada tietää.

"Ette. Onneksi teillä on mielikuvitus", Graham vastasi ennen kuin orkestroi harjoitukset alkamaan. Nyt he esittäisivät koko shown myös musiikkinumeroilla.
Aida siirtyi katselemaan shown alkua kulisseihin, sillä hänen huonettaan remontoitiin parhaillaan.

Eli irvisti merkiksi siitä, kuinka pettynyt oli sen johdosta, ettei päässyt vielä käsiksi moottoripyörään.
Mutta kärsivällisyys palkittaisiin, eikö niin?
Pettymys karisi Stratin tieltä, kun tämä otti lavan haltuunsa monologiaan varten. Edes kesken kaiken alkava poraus ei haitannut sanojen virtaa.

Aida katseli Elin suoritusta nojaten kevyesti yhteen ystäväkseen heittäytyneistä tanssijoista. Mies oli kuin luotu Stratiksi, eikö ollutkin? Hän oli tiennyt sen.
Hän oli onnellinen, että myös tuotantotiimi oli ollut samaa mieltä.

Kaikki tulisi olemaan mahtavaa siinä vaiheessa, kun lava olisi valmis. Se oli mahtavaa jo nyt.
Hän vetäytyi taka-alalle, mutta vain hetkeksi, niin että Lostit saattoivat liittyä hänen seuraansa Falco Towerin edustalla.
He pääsivät kokeilemaan koreografiaa ensimmäistä kertaa lavalla.

Eli makasi paikoillaan kuin kuollut.
Sitten hän raotti toista silmäänsä tuntiessaan jonkun kumartuvan ylleen. Ja virnisti.
Sitten hän veti naisen salamannopeasti syliinsä ja lukitsi käsivarsiensa otteeseen.

Aida kikatti ja hautasi kasvonsa miehen kaulataipeeseen.
"Olet hyvin uskottava kuollut", hän härnäsi.

"Minä olen elävä kuollut", Eli ilmoitti ja murisi sitten tavalla, jonka epäili toimivan hyvin elävälle kuolleelle.
Tai ehkä se muistutti enemmän ihmissutta. Nojaa.
Hän ponnistautui istumaan, pidellen Aidaa edelleen sylissään.
"Olit uskomaton lauluosioissa, prinsessa."

Aida näykkäsi Elin kaulaa.
"Imartelija", hän moitti.
"Sinä olet uskomaton Strat. En malta odottaa, että he laittavat tukkasi pystyyn."

"Minä en malta odottaa moottoripyörääni", Eli huokaisi, silittäen Aidan selkää. Hän tiesi, että pian olisi aika alkaa valmistautua seuraavaan näytökseen, mutta hän halusi pidellä naista hetken sylissään.
"Se tulee olemaan mahtava."

Aida näykkäsi vielä Elin korvanlehteä, ennen kuin kiemurteli ylös miehen sylistä tuntiessaan ihmisten katsovan. Pari ensemblen jäsentä liittyivät heti hänen seuraansa siihen saakka, että seuraava näytös alkoi.
Falco oli lyönyt Lostit.

Eli pysytteli poissa tieltä toisen näytöksen ensimmäisten hetkien ajan. Hän tunsi Stratin tuskaa seuratessaan vangittua perhettään, sillä sitä Lostit olivat toisilleen.
Mutta kuten Strat, hänkään ei voinut tehdä asialle mitään nyt.

Heaven Can Wait oli hänen suosikkihetkiään. Sen sanat hän muisti täydellisesti eikä tuntenut levotonta epävarmuutta siitä, unohtaisiko yhtäkkiä sanat.
Hän saattoi tuntea ja elää Ravenin tuskan, ja teatterin akustiikka oli fantastinen. Hän saattoi täyttää valtavan tilan ja tuntea äänen kulkevan vaivattomalla keveydellä, joka muistutti häntä aina lentämisestä.
Se sai hänet melkein ikävöimään kiertuettaan.
Mutta tarina jatkui.

The Objects in the Reatview Mirror sai osan Elistä toivomaan, että hän olisi saanut olla osana Ensembleä ja The Losteja. Se oli hieno kappale ja hieno kohtaus.
Mutta pian Stratin oli taas aika palata lavalle. Sairasvuoteelle, jonka ääreen Zahara toi Ravenin.

Tink teki selväksi, ettei Raven ollut tervetullut. Mutta Zahara antoi Ravenille ja Stratille mahdollisuuden olla kaksin, ja Raven siirtyi lähemmäs, silittäen Stratin poskea sormenpäillään.
Strat oli elossa.
For Crying Out Loud oli vuorossa seuraavaksi.

For Crying Out Loudissa oli jotakin sellaista, joka muistutti Eliä heistä. Polusta, jonka he olivat joutuneet kulkemaan ennen kuin he saattoivat olla viimein yhdessä.
Ja kun Strat takertui kappaleen lopussa Raveniin niin kuin hänen elämänsä olisi riippunut siitä, pala Eliä oli mukana.

Raven ja Strat saivat kadota hetkeksi kulisseihin, kun Falco, Sloane ja Zahara ottivat lavan haltuunsa, ennen kuin heidän oli aika ottaa jälleen paikkansa valoissa.
Jossain porattiin ja hänen makuuhuonettaan pystytettiin kunnolla paikalleen.

Oli mahtavaa olla jälleen samassa showssa.
Se tarkoitti, että Eli saattoi vetää Aidan syliinsä kulisseissa ja painaa suudelman naisen hiusten joukkoon. Juuri nyt, kun harjoitukset olivat käynnissä, naista ei ympäröinyt kollekoiden joukko.

Tällä kertaa Raven vastasi. Antaisiko susi hänelle suunsa? Hampaansa? Leukansa? Nälkänsä?
Uudestaan.
Nääntyisikö susi ilman häntä?
"And does he love me?"

Susi tekisi mitä tahansa.
Ja rakasti Ravenia koko sielullaan, sydämellään ja kehollaan.
Hetken se kaikki oli melkein liikaa kestää. Se, että Strat oli viimein löytänyt sen, joka osasi vastata kysymykseen.
Yhtäkkiä he olivat hänen perheensä ympäröiminä. Ja Lostit tervehtivät heitä laululla, niin että hetken Strat oli onnellisempi kuin osasi edes kuvitella.

Raven yhtyi Lostin lauluun, kunnes Strat ja Raven saivat varastaa hetken kaksin ja unohtua toisiinsa Stratin ullakkohuoneessa.
Kaksi remonttimiestä kiinnitti sen seinäpaneleeita ja peilejä paikalleen heidän suudellessaan.
Sitten Tink keskeytti heidät.

Pora, joka aloitti surinansa samalla hetkellä kun Tink ryntäsi sisään, söi jotakin kohtauksen autenttisuudesta. Eli ei antanut sen kuitenkaan haitata, vaan heittäytyi täysillä Stratin rooliin, jossa hän vakuutti, että Raven oli jo kotona.
Heidän luonaan.
Osa heidän perhettään.

Tarina jatkui. Zaharaa esittävä Nicole, jolla oli vähäeleiset, kylmäkatseiset silmät ja uskomattoman syvä, voimakas, matala ääni, otti lavan haltuunsa Jagwiren kanssa.
Sitten Falco hyökkäsi, ja kaikki mureni heidän ympäriltään.
Tink oli poissa, ja Raven pakeni.

Ainakaan se ei tällä kertaa ollut Aida, joka kuoli hänen käsivarsilleen.
Mutta hän lohdutti itseään sillä, että saisi kuulla Aidan laulavan Ravenin soolon.
Vielä hän ei voinut kivuta tämän makuuhuoneeseen käyttäen ikkunaa, mutta sekin aika tulisi. Nyt hänen oli tyydyttävä vain seisahtumaan sängyn vierelle.

Kappale oli niin kipeän tuttu. Osa sanoista oli Aidan, vaikka nyt esittäjä olikin Raven.
It's All Coming Back To Me Now oli ollut hänen lempikappaileitaan varhaisesta lapsuudesta. Sanat olivat niin tutut, että hän saattoi keskittyä täysin melodiaan ja luomiinsa riffeihin.
Falco ja Sloane liittyivät mukaan, ja he saattoivat viedä kappaleen huippuun neljän äänen voimin.

Oli viimeisen kappaleen vuoro.
Ja tässä vaiheessa, kun takana ei ollut vielä seitsemää showta samalla viikolla, se oli melkein haikeaa.
Silti Eli ei voinut mitään hymylle, joka viipyi hänen kasvoillaan koko I Would Do Anything for Loven ajan.
Harjoitusten jälkeen hänen olisi oltava vielä mallattavana asuja varten.

Oli aika, jona Aida oli haaveillut sooloista. Omasta parrasvalosta ja siitä, ettei olisi vain yksi kasvo ensemblessä, jota kukaan ei tunnistanut.
Nyt hänestä oli ihana laulaa osana heidän uutta perhettään shown päättävää kappaletta. Se tuntui euforiselta jo nyt. Hän ei malttanut odottaa, että Dominion Theatre olisi täynnä yleisöä.

Tällä kertaa heillä oli yleisönään ainoastaan rakennusmiehet, jotka tosin keskeyttivät, kenties kohteliaisuuttaan, työnsä siksi aikaa, että saattoivat antaa heille aplodit.
Eli tunsi olonsa varsin onnelliseksi kääntyessään Aidan puoleen ja ojentaessaan käsivarsiaan, niin että voisi vetää naisen halaukseen.

Aida vastasi halaukseen, mutta kiemurteli irti tuntiessaan pistävän katseen niskassaan.
Hän hipaisi kuitenkin Elin nenänpäätä hymyä silmissään, ennen kuin puvustamo sieppasi heidät.

Eli ehti jo häkeltyä, kun Aida vetäytyi varoittamatta kauemmas, mutta näpäytys nenänpäähän vakuutti hänet siitä, että kaikki oli hyvin.
Eikö niin?
Hän halusi uskoa siihen.
"Mennäänkö kotiin yhtä matkaa?" hän huikkasi Aidalle samalla, kun ojensi kuuliaisesti käsiään puvustajan ohjeiden mukaan.

"He pyysivät meitä viettämään iltaa kanssaan", Aida vastasi ja nyökkäsi kohti tanssijoita, jotka yleensä liimautuivat hänen seuraansa.

"Oh?"
Eli vilkaisi kohti tanssijoita ja sitten taas Aidaa. Hän ei muistanut, että häntä olisi kysytty, mutta saattoihan olla, että heidät miellettiin jo niin pariksi, että hänet laskettiin automaattisesti mukaan.
"Mahtavaa. Minne olemme menossa?"

"Jennifer on kutsunut meidät kaikki luokseen", Aida vastasi ja antoi puvustajan mitata vyötäröään, tuntien hetken kuvottavaa ahdistusta prosessista. Impulsiota puhdistaa vatsaansa.
"Se kuulostaa kotoisalta."

Eli kohotti peukaloaan ja keskittyi sitten hetkeksi puvustajaan, joka hyöri hänen ympärillään. Tuntui hyvältä päästä pukeutumaan taas uuteen rooliin, ja hyvin erilaiseen, kuin Jekyll ja Hyde oli ollut.
"Eihän siitä tule ongelmia?"

"Mitä ongelmia siitä tulisi?" Aida kysyi ja katsahti rakentumassa olevia korsetteja ja pikkuruisia, satiinisia yöpaitoja, joita Raven käyttäisi osana showta, silittäen hajamielisesti vatsaansa, peläten sen käyvän paisumaan.
"Mennään vain."

Eli kurtisti hieman kulmiaan.
Totta kai kaikki menisi hyvin. Hän oli naurettava, kun muisteli kertaa, jolloin he olivat olleet ulkona ja joutuneet kaaoksen keskelle. Niin ei tapahtuisi nyt.
"Mahtavaa."

*

*

*

Jennifer asui Croydonissa neljän muun näyttelijän ja tanssijan kanssa, toisen käden kautta kalustetussa asunnossa, jonka kotoisuudesta hän oli selvästi ylpeä. Tunnollinen emäntä siloitteli vaatimattomasti olohuoneen sohvaa kirjovia tyynyjä ja huopia, ja sytytti eriparisille tasoille kynttilöitä, vaikka ilta oli alkanut vasta hämärtää ikkunoiden takana.
Iso osa heidän castistaan oli lähtenyt illanviettoon ja täytti tehokkaasti olohuoneen.
"Täällä on kaikenlaista juotavaa ja lipastolla on sipsipusseja ja ja... Meillä on Sing Star!" illan nuori emäntä esitteli tohkeissaan, sukien tuhkanvaaleaa polkkatukkaa pois innosta hehkuvilta kasvoilta.

Eli huomasi toivovansa, että David olisi ollut täällä. Vaikka ehkä mies olisi vain tuntenut itsensä vanhaksi ja raihnaiseksi, niin kuin joskus puhui.
Silti olo olisi ollut kotoisa. Niin kuin ennen.
"Mahtavaa", hän kehaisi Jenniferille, vaikkei ollutkaan varma, oliko tämä innoissaan lähinnä Aidan läsnäolosta.
"Sitä ei ole pelattu pitkään aikaan."

"Liian hyvä kulkeakseen meidän kanssa." Aida kuuli puolittaisen kuiskauksen nurkkauksesta, jossa Jemma istui ja yritti uskotella itselleen, että kyse oli jostain muusta.
Hän ei ollut uskaltanut lähteä Croydoniin junalla. Ei hän ottanut taksia, koska ei voisi enää kulkea junalla ja metrolla niin kuin ennen. Hän vain... Ei halunnut tietää, voisiko. Oliko hän mullistanut elämänsä asiaa ajattelematta.
"Istukaa alas, istukaa alas", Jennifer kannusti tohisten. Tämä oli kotoisaa ja tuttua, aivan erilainen maailma kuin se, jossa hän oli elänyt edelliset kuukaudet. Ylellisiä kattohuoneistoja ja tarjoiltuja loistojuhlia iltapuvuissa ja tuhansien puntien designer-kengissä. Sipsipussit olivat kaupan halpamerkkiä, jota hänkin oli aikoinaan ostanut. Samoin colapullot keittiötasolla. Astiat olivat eriparisia ja selvästi vanhemmilta periytyneet.

Elistä tuntui, kuin he olisivat matkustaneet ajassa taaksepäin. Aikaan, jolloin heidän elämänsä oli ollut yksinkertaisempaa.
Kotoisaa.
Hetken hän saattoi uskotella itselleen, että tämä tosiaan oli heidän elämänsä.
"Mitä haluat juoda?" hän kysyi, koskettaen Aidan hartiaa.

"Vettä vain, kiitos", Aida vastasi Elille hymyillen ja oli aikeissa istahtaa hetkeksi, kun muutama nuorempi tanssija nykäisi hänet mukaan yhteiskuvaan.
Joku aloitti jo illan tunnelmaa ryhtymällä tulkitsemaan mukaansatempaavaa versiota Uptown Funkista.

Eli kohotti toista kulmaansa.
"Mitä? Etkö haluaisi nostalgian nimissä limsaa?" hän kysyi ja viittasi kohti juomatarjoiluja, mutta ei jäänyt inttämään asiasta. Hän palasi pian, mukanaan lasillinen vettä Aidalle ja halpiscolaa itselleen.

Aida kiitti vedestä ja tukahdutti kikatuksen lasiinsa, kun kuunteli Jagwiren ja Ledouxn näyttelijöiden leikkimielistä sanailua.
Illan aloittanut tulkitsija lisäsi tanssia osaksi ensimmäistä numeroa ja oli potkaista sipsikulhon nurin.

Eli löysi itselleen mukavan paikan sohvannurkasta ja houkutteli Aidaa istumaan syliinsä.
"Haluatko laulaa jotakin?" hän kuiskasi naisen korvaan, hipaisten sitä huulillaan.
"Olisikohan siellä jokin meidän bravuureistamme?"

"Mitkä ovat meidän bravuureitamme?" Aida kysyi asettuen Elin syliin. Hän kiersi käden kevyesti miehen niskalle ja silitti sormenpäillään niskan kaarta.

Eli halasi Aidan syliinsä ja yritti olla miettimättä, oliko nainen taas laihtunut. Aida pitäisi huolen itsestään, eikö pitäisikin? Vaikka suostuikin juomaan pelkkää vettä.
"Sano sinä", hän vetosi ja nautti silityksestä.
"Me olemme aika mahtavia missä vain."

Vatsaa nakersi kipeästi. Jos hän ottaisi mikrofonin, saisiko hän osakseen kylmiä katseita ja huvittunutta kuisketta? Siitä, miten vei valokeilan. Oliko hänen huomiontarpeensa patologinen.
Tai jotain ilkeämpää.
Melkein kuin hän olisi palannut lukioon.
Aida kohautti toista olkaansa hymyillen ja painoi kevyen suukon Elin poskelle, kun seuraava innokas jatkoi tulkintaa You Can't Hurry Loven tahdissa.

Jokin tuntui olevan vialla.
"Haluathan sinä laulaa?" Eli varmisti hiljaa, haluamatta häiritä esiintyjää.
He lauloivat aina, kun oli tilaisuus, vai mitä?
Sitten hänen kulmansa kurtistuivat.
"Vai pitääkö sinun säästää ääntäsi?"

"Sinä voisit esittää meille jotain", Aida kannusti. Hän vilkaisi sivusilmällä vieressä istuvaa kolmikkoa ensemblestä, jotka vilkuilivat heitä, tai häntä, kuin jonkinlaista kummajaista.
Yksi näytti yrittävän kuvata heitä vaivihkaa.

Eli ei ollut varma, kuinka hänen olisi pitänyt tulkita vastaus.
"Minusta on mukava esiintyä sinun kanssasi", hän muistutti, mutta nojautui sitten parempaan asentoon sohvalla.
"Vaikka ehkä me olemme ansainneet sen, että vain nautimme muiden esityksistä."

Jennifer katsoi häntä, tai heitä, toiveikkaasti ja ojensi pelin vapautunutta mikrofonia.
"Hyvä on, valitse meille jotain", Aida kannusti Eliä ja nousi miehen sylistä.

Olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä, vai mitä?
Eli oli onnellinen, kun saattoi siirtyä laitteen ääreen valikoimaan heille kappaletta. Hänen silmänsä syttyivät loistamaan, kun hän löysi sellaisen, jonka tunsi, ja kun Queenin Don't Stop Me Nown ensimmäiset sävelet kajahtivat soimaan, hän ojensi sinistä mikrofonia Aidalle.

Elin valinta sai Aidan kehräämään naurusta ja liittymään miehen seuraan jäänsiniset silmät lämmöstä siristyneinä.
Hän antoi miehen aloittaa kappaleen, ennen kuin liittyi mukaan.

Tämä kappale kuului niihin, joita Eli lauloi ollessaan hyvällä tuulella. Joiden tahtiin hän tanssi ympäri heidän asuntoaan silloin, kun oli aika mopata tai imuroida. Mopatessa se onnistui paremmin, sillä mopin varsi toimi mikrofonina. Ja ilmakitarana.
Siivoaminen jäi usein kakkoseksi.
Ja koska Eli oli onnellinen, hän ei malttanut olla pyöräyttämättä Aidaa ympäri musiikin tahtiin.

Aida kiepahti onnellisena Elin käsivarsilla ja heittäytyi tanssimaan musiikin tahdissa heidän rajatulla, pienehköllä tanssilattiaan. Tunnelma oli lämmin castin ahtauduttua olohuoneeseen, ja heidän uusi perheensä taputti mukana. Useampi kuvasi heitä ja jakoi videota sosiaaliseen mediaan.

Hetken kaikki oli niin kuin ennen.
Eli tunsi olonsa euforisen onnelliseksi, kun hän kappaleen loputtua veti Aidan halaukseen ja painoi suukon naisen poskelle.
"Se oli mahtavaa! Olisipa David täällä!"

"Sinä olet mahtava", Aida vastasi ja halasi Elin vyötäröä. Ehkä David päätyisi näkemään yhden videoista.
"Encore! Esittäkää toinen", heidän pieni yleisönsä vetosi.

Eli painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon ja virnisti yleisölle.
"Kuuletko? He vaativat saada kuulla lisää sinua", hän vetosi.
"Valitse meille kappale, prinsessa."

"Meitä", Aida korjasi tuupaten lempeästi Elin vatsaa.
"Etkö sinä valitsisi toisenkin? Luotan makuusi."

Eli kääntyi takaisin SingStarin puoleen. Hän löysi toiminnon, joka arpoi kappaleen sattumanvaraisesti, eikä mennyt pitkään, kun kappalevalinta sai hänen silmänsä siristymään hymystä.
Lady Gagan Poker Face lähti soimaan.

Aidan suupieli nyki, kun hän tunnisti kappaleen ja väisti hieman sivummalle antaakseen valokeilan Elille. Hän halusi kuulla miehen tulkinnan ikonisesta popkappaleesta.

Eli antoi kappaleelle kaikkensa. Hän oli jo unohtanut, kuinka paljon nautti tästä pelistä. Karaoke oli mahtavaa, mutta SingStarissa oli aivan oma viehätyksensä.
Hänen tanssikuvionsa olisivat varmasti kelvanneet musiikkivideolle.

Aida istui alas sohvan käsinojalle katselemaan miestä ja kuvasi tämän tanssiliikkeitä omallakin puhelimellaan, lämmintä hymyä silmissään.

Eli unohti katsoa, paljonko pisteitä hän sai, sillä kappaleen loputtua ja viimeisen poseerauksen jälkeen hän kääntyi kohti Aidaa ja virnisti vilpittömän hyvillään.

Aida taputti esitykselle ja vislasi railakkaasti, kannustaen muita tekemään samoin. Brava!

Eli nauroi hyväntuulisesti ja ojensi mikrofonin sitten seuraavalle. Hän asteli takaisin sohvan luo ja otti kulauksen halpaa kolaansa, joka ei varmasti ollut hyväksi äänelle, ennen kuin ojensi käsiään halatakseen Aidaa.

Aida vajosi takaisin Elin syliin, kun mies palasi sohvalle, ja silitti miehen niskaa.
"Olit upea, kullannuppu."

Eli vajosi tyytyväisenä ahtaaseen koloon aivan sohvan käsinojan vieressä.
"Se oli mahtavaa", hän myönsi vinistäen.
"Miksi me emme laula useammin SingStaria?"

"Voimme hankkia sinulle sellaisen kotiin", Aida vastasi ja hipaisi nenänpäällään miehen nenää.
Joku esitti versiota Marvin Gayen Got To Give It Upista, ja huoneen laidoille levittäytynyt seurue tanssahteli paikoillaan kannustavasti mukana.

Eli halasi Aidan syliinsä ja hautasi kasvonsa hetkeksi tämän kaulaa vasten.
"Minulla on ollut ikävä tätä", hän mutisi.

"Minullakin", Aida vastasi. Ehkä he voisivat tehdä näin useamminkin, vain pitää hauskaa yhdessä ja ystävien kanssa. Ehkä he voisivat kutsua uutta perhettään viettämään iltaa heille.
"Voisit esittää vielä jotain."

Eli nauroi ja rutisti Aidan syliinsä.
"Minä olen ollut parrasvaloissa jo ihan tarpeeksi", hän vakuutti, ja katsahti lämmöllä, kuinka seuraava esiintyjä tarttui mikrofoniin.
Hän oli ollut typerä hermoillessaan aivan suotta.

Heidän vieressään istuva tanssija tarjosi Elille sipsikulhoa, ja Nicole tarttui mikrofoniin tulkiten heille värikkäästi Cherin kappaleen Walking in Memphis.
"Voisin katsella sinua koko illan", Aida muistutti.

Eli poimi itselleen kursailemattomasti kourallisen sipsejä ja tarjosi niistä yhtä Aidalle.
"Minä en ole saanut nähdä sooloa sinulta. Epäreilua."

Aida pudisti päätään tarjoukselle sipseistä ja näpäytti miehen nenänpäätä. Myös Jennifer ja moni muu paikalla olijoista tarttui tilaisuuteen ja pyysi sooloa. Vaikka toiveita oli lukuisia hänen levyltään, lopulta pyyntö oli yhtenäinen: Remember.
Aida epäröi hetken, vatsa ikävästi vihloen, kun hän tunsi Jemman katseen itsessään. Mutta hitto, hän oli tehnyt sen. Hänen ei tarvitsisi pelätä enää kenenkään arvostelua.
Yksi ensemblen jäsenistä säesti kitaralla, kun hän tulkitsi uudelleen Oscar-gaalassa esittämänsä kappaleen antaen sillä lisäväriä uusilla, intohimoisilla riffeillä.
Hän kumarsi uuden perheen suosionosoituksille ja osoitti Eliä.
"Haluaisin kuulla jotain sinulta, kullannuppu."

Eli vislasi Aidalle muiden joukossa.
Hän ei kuullut kuinka joku tuhahti, ja toinen kuiskasi, eikö sooloja ollut esitetty jo aivan tarpeeksi, ja että joidenkuiden oli yksinkertaisesti pakko olla parrasvaloissa kaiken aikaa.
"Valitse minulle kappale, prinsessa."

Aida kuuli kuiskaukset. Hän kuuli ne aina. Ja vaikka hän saattoi muistuttaa itseään siitä, ettei arvostelulla ollut väliä hänen saavuttamansa jälkeen, sanat purivat.
Hän ei kuulunut tänne. Eikä hän ollut tervetullut tänne.
"I Want to Break Free, Queeniltä", hän ehdotti hymyillen lämpimästi ja siirtyi seisomaan seinustalle oven tuntumaan. Puhelin värisi Harveyn tavoitellessa häntä.

Eli oli jo suuntaamassa kohti laitteistoa, mutta työnsi viime hetkellä mikrofonin seuraavana vuorossa olevalle ja lupasi palata takaisin tämän kappaleen jälkeen.
Sitten hän puikahti Aidan luo ovelle.
"Prinsessa? Onko kaikki okei?"

"Totta kai on", Aida vakuutti ja hipaisi Elin nenänpäätä.
"Mene laulamaan. Ihaileva yleisö odottaa", hän kannusti ja vilkaisi puhelintaan.
"Kuule, Harvey on tullut Lontooseen ja haluaa tavata. Nähdään kotona – nauti illasta", hän lisäsi ja kurottui painamaan suukon miehen suupielelle, ennen kuin sieppasi takkinsa ja katosi ulos.

Tiistai 29. lokakuuta 2019, ilta, Rupert Street, Lontoo

"Argh", Aida huokasi turhautuneena, sulki silmänsä ja pyöräytti olkapäitään istuessaan vilteistä muodostuneessa pesässä heidän parvellisen yksiönsä sohvan nurkassa. Sade hakkasi pimeitä ikkunoita ja teki pitkäksi venähtäneitä harjoituksia seuraavasta koti-illasta harvinaisen viehättävän. Sohvapöydälle oli levittäytynyt take away -illallisen jäänteet.
"Fearle-e-ess", hän hyräili itsekseen tutkien kappaleensa sanoituksia, sommitellen uutta riffiä sen melodiaan. Hän kurtisti punertavia kulmiaan, hipaisi kielenkärjellä toista terävää kulmahammastaan ja yritti uudelleen.
"Fear-lee-ee-ess... Paskat."

Elin olisi ehkä pitänyt tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että hän oli vallannut loput sohvasta.
Hän ei tuntenut.
Hän torkkui.
Kunnes yhtäkkiä riffien keskelle tunkeutuva kirosana sai hänet raottamaan raukeana toista silmäänsä.
"Mmh?" hän tiedusteli, jaksamatta nostaa päätään sohvatyynyltä.

"Ei mitään", Aida rauhoitteli ja ojensi kätensä silittämään rauhoittavasti Elin vatsaa, luikahtaen paidan alle sivelemään lämmintä, paljasta ihoa.
"Kunhan turhautan itseäni. Nuku vain, kullannuppu. Voisit tosin siirtyä sänkyyn."

"En", Eli vastasi ja venytti pitkiä jalkojaan.
"Tässä on hyvä. Mikä sinua turhauttaa, prinsessa?"

"Ei mikään", Aida vastasi ja nousi sohvalta, nakaten ympärillään olleen huovan sohvan selkänojalle. Ikkunanraosta ujeltava syksyinen koleus sai hänet värähtämään, kun hän keräsi illallisen tähteet ja kantoi ne pikkuiseen keittiönurkkaukseen.
"Haluaisitko teetä?"

Eli valtasi laiskasti mutta päättäväisesti Aidalta vapautuneen tilan.
"Haluaisin sinut", hän vastasi unisesti ja nyki vilttejä ylleen.
"Tähän viereen."

Aida katsahti Eliä häivähdys hymyä suupielessään ja nosti teepannun hellalle yrttiteetään varten.
"Etkö todella halua siirtyä sänkyyn?" hän houkutteli.

Eli ojensi toista käsivarttaan tavoittamaan Aidaa.
"Tässä on hyvä", hän vakuutti.
"Parempi, jos olisit vieressä."

Aida otti teekuppinsa mukaan ja palasi sohvalle, kiepahtaen notkeasti istumaan Elin vatsalle. Hän katseli kiharaisia hiuksia ja rakkaita kasvoja siemaistessaan teetä.
"Oletko uupunut, kullannuppu? Olit uskomaton harjoituksissa."

Eli hymyili ja kurotti kietomaan yhtä huopaa Aidan harteille.
"Selviän", hän vakuutti, jättäen kätensä lepäämään naisen vyötärölle.
"Juuri ja juuri."

Aida kallisti päätään asteen siemaistessaan uudelleen höyrävää teetä ja ojensi toisen kätensä niin, että saattoi painaa Elin nenänpäätä.
"Mikset halua sänkyyn?"

"Koska tässä on hyvä", Eli vastasi ja palkitsi nenänpään painalluksen irvistyksellä.
"Haluatko sinä sänkyyn, prinsessa?"

Aida nyökkäsi ja kumartui painamaan suudelman miehen nenänpäälle, ennen kuin suoristautui ottamaan pitkän kulauksen teestään. Sen maku oli kyllästyttävä, mutta hänen piti huolehtia äänestään.

Eli ei ollut aivan varma, kuinka lukea Aidan sanat. Ennen hän olisi tiennyt.
"Ehkä meidän pitäisi sitten siirtyä sänkyyn. Jos prinsessa niin tahtoo."

"Mm'hh", Aida vastasi, tyhjensi teekuppinsa ja kumartui sitten suutelemaan Eliä kunnolla, tarttuen miehen poskiin. Siitä oli aikaa, kun he olivat olleet yhdessä.
Ehkä oli aika korjata asia.

Eli tunsi toiveikkaan nipistyksen vatsassaan.
Hän oli kaivannut Aidaa niin paljon.
"Mmh... Näytä tietä, prinsessa..."

Aida nousi Elin yltä, venytteli käsiä päänsä ylle ja pudotti valkoisen neuletakin yltään lattialle. Sitten hän suuntasi parven portaisiin ja kuoriutui sukkahousuista sujuvasti askelten tahdissa.
Tummansininen, reisimittainen mekko jäi ylimmälle portaalle.

Eli oli melko varma, ettei hän ollut ymmärtänyt väärin.
Hän tunsi olevansa lumouksen vallassa, kun nousi ylös ja seurasi Aidaa kohti parvea. Matkalle jäävät vaatteet saivat hänen pulssinsa kiihtymään.
Niin ikävä.

Aida odotti Eliä sängyllä sähkönsinisissä alusvaatteissaan, myllättyjen peittojen keskellä loikoillen. Petaaminen ei kuulunut kummankaan vahvuuksiin.
"Tule tänne, kullannuppu", hän houkutteli pehmeästi.

Elin oli koottava hetken ajatuksiaan, ennen kuin hän muisti, kuinka jalat toimivat. Kuinka ne saatiin liikkeelle.
Hän vaelsi sängyn luo kuin transsissa.
Ja kömpi vuoteeseen.

Aida työnsi Elin selälleen ja ujutti kätensä miehen paidan alle, sivellen lämmintä ihoa sormillaan. Hän ei halunnut laiminlyödä rakkaintaan.
Hän ujutti paidan miehen pään yli ja ryhtyi avaamaan housuja.

Eli kellahti selälleen ilman vastaväitteitä. Hän olisi ollut hullu, jos olisi esittänyt sellaisia.
Mieletön.
Hänen katseensa oli kiinnittynyt Aidaan.

Paita sai valahtaa lattialle hänen vaatteidensa seuraksi. Aida keinautti itsensä hajareisin Elin jalkojen ylle ja kumartui suutelemaan nyt paljasta vatsaa, kun hän avasi housut ja ujutti ne alemmas.

Pieni epäluulo yritti nostaa päätään Elin mielessä.
Mutta kaikki oli hyvin. Aida oli riisunut vaatteensa hänen läsnäollessaan. Kaikki oli hyvin.
Hän siirsi kätensä punaisten suortuvien joukkoon.

Huulet vaelsivat miehen vatsalla. Sormenpäät sivelivät reisien ihoa ylöspäin, kunnes siirtyivät hyväilemään tätä parven sinisessä hämärässä. Sateen ja Lontoon liikenteen humina säestivät iltaa.
Suudelmat vaelsivat alas.

Aida oli riisunut omat vaatteensa.
Eli takertui ajatukseen tavalla, joka aiemmin olisi ollut hänelle täysin vieras.
Kosketus tuntui silti niin mielettömän hyvältä.

Aida keskittyi Elin nautintoon helpottuneena siitä, ettei mies työntänyt häntä pois. Hän kaipasi läheisyyttä ja mahdollisuutta saada Eli nauttimaan. Se oli aina ollut iso osa heitä.

Myös Eli kaipasi mahdollisuutta saada Aidan olo hyväksi. Mutta häpeäkseen hänen oli myönnettävä, että hän ei ajatellut sitä nyt.
Hän ei ajatellut mitään.

Aidakin oli vapaa nakertavista ajatuksista ja häntä viime aikoina syöneestä levottomuudesta voidessaan vain keskittyä tuottamaan miehelle nautintoa. Ehkä hän saisi tehdä niin useammin nyt.

Eli toivoi, että olisi ollut parempi mies. Hän toivoi, että olisi voinut pysähtyä varmistamaan, että kaikki oli hyvin.
Hän toivoi paljon muutakin.
Kunnes mielihyvä pyyhkäisi hänet melkein varoittamatta mukaansa.

Se täytti hänet aina helpotuksella, hiljaisella, onnellisella lämmöllä. Aida suoristautui, silittäen hellästi miehen reisiä ja vatsaa, ennen kuin kierähti tämän vierelle ja veti peiton heidän ylleen.

Hetkinen.
Jopa Elin raukea mieli käsitti, että jokin oli väärin. Hän ei vain tavoittanut sitä heti, heikko mies.
"Prinsessa..?"

"Mitä, kullannuppu?" Aida kysyi pehmeästi ja silitti Elin rintakehää peiton alta. Sininen hämärä ja sateen kohina tekivät olon turvalliseksi.

Elin oli hävettävän vaikea ajatella. Heikko, heikko mies, joka oli kaivannut kosketusta.
"Etkö sinä... etkö halua..?"

"Enkö halua mitä?" Aida kysyi nojaten poskensa miehen kylkeen ja kiertäen käsivarren Elin vatsan ympärille.

Olisi ollut helppo unohtua raukeaan, miellyttävään oloon. Antaa silmien painia kiinni.
Eli halusi melkein tehdä niin.
"Etkö halua rakastella?"

Aida naurahti.
"Saatat tarvita hetken, kullannuppu", hän sanoi.
"Olen onnellinen näin. Voimme vain käydä nukkumaan."

Aida oli oikeassa. Ja tavallisesti huomautus olisi saanut Elin nauramaan.
Nyt se sai hänet katsomaan naista huolissaan.

"Mitä?" Aida kysyi vaistotessaan katseen ja hipaisi Elin nenänpäätä.
"Minulla on kaikki hyvin. Voisit vain pitää minua sylissäsi", hän vetosi käpertyen lähemmäs miehen kylkeä.

Ainakin Aida kesti hänen läheisyyttään. Se oli hyvä, eikö niin?
Eli kietoi kätensä naisen ympärille ja halasi tämän syliinsä.
"Ahdistaako sinua edelleen?"

"Mikä? Rakastelu?" Aida kysyi nenä Elin rintaa vasten ja kipristi varpaitaan, kun levottomuus pyyhkäisi hänen sisintään.
"Ei. Ei tietenkään. Se vain... En kai tunne olevani täysin oma itseni, ja joskus se tuo mieleen- Muistoja. Haluatko sinä?"

Eli nielaisi.
Yritä ymmärtää, mutta älä vedä johtopäätöksiä, hänen terapeuttinsa oli neuvonut.
"Voinko minä... Olisiko jotain mitä voisin tehdä?"

Aida puraisi kieltään, ennen kuin ehtisi vakuuttaa kaiken olevan hyvin tai vain kiepahtaisi miehen ylle. Hän hengitti lämpimän ihon tuoksua ja silitti sormillaan miehen kylkeä.
"En tiedä, mitä kertoa itselleni enää. Enkä tunnu pääsevän pois päästäni. Mutta tiedäthän, että voit sanoa, jos haluat minua?"

Eli vei toisen kätensä silittämään Aidan hiuksia.
"Minä haluan sinua aina. Suurimman osan ajasta", hän vastasi, ja jäi vasta sitten miettimään, saiko sanoa niin. Voisiko Aida tuntea sen vuoksi painetta olla jotakin sellaista, mitä ei todella halunnut?
"En vain... Muistutanko minä sinua? Pahoista asioista?"

"Et sinä", Aida vakuutti.
"Vain jotkin... Hetket." Sellaiset, joina miehen sormet tai huulet kuuluivat yhtäkkiä jollekulle toiselle ja palauttivat hänet siihen hotellihuoneeseen, kauan sitten.
"Miten voisin pysyä poissa päästäni? Ehdotuksia?" hän kysyi hamuten miehen rintakehän ihoa huulillaan.

Eli halusi uskoa, että se oli... jos ei nyt hyvä asia, niin ei ainakaan huonoin mahdollinen. Se, ettei hän ollut vain yksi mies lisää niiden joukkoon, jotka olivat satuttaneet naista.
"Minä en tiedä, prinsessa", hän myönsi onnettomana.
"Onko... Mitä terapeuttisi sanoo?"

Aida liikahti vaivaantuneena ja lopetti, kierähtäen selälleen ja katsellen kattoa.
"En voi puhua meidän seksielämästämme jollekulle ulkopuoliselle."

"Prinsessa..."
Eli jäi epäröimään ja ojensi käsivarttaan kietoakseen sen takaisin Aidan ympärille.
"Minä luulen... Luulen, että se tekisi sinulle hyvää."

Aida nousi istumaan, koukistaen polviaan ja nojasi reisiinsä. Sormet sukivat punaisia hiuksia levottomana.
"Etkö sinä halua puhua asiasta kanssani?"

Eli seurasi perässä, ponnistautui istumaan ja jäi katselemaan Aidaa.
"Totta kai haluan", hän vakuutti, ja puhui täysin totta.
"Minä vain pelkään, etten osaa auttaa. Kuunnella, ehkä, mutta en ole kovinkaan hyvä missään muussa..."

"Minua varoitetaan koko ajan siitä, että kaikki mitä sanon päätyy ennemmin tai myöhemmin mediaan", Aida sanoi hangaten kasvojaan.
"En voi avautua meidän seksielämästämme jollekulle ulkopuoliselle."

Eli olisi halunnut vakuuttaa, että terapeuteilla oli vaitiolovelvollisuus. Mutta estäisikö sekään todella heidän elämäänsä vuotamasta median riepotettavaksi?
Hän ei ollut varma.
"Puhu sitten minulle, jooko?"

Aida tukisti kevyesti hiuksiaan ja kääntyi sitten katsomaan Elin vihreähippuisia silmiä.
Hän puhuisi.
"Haluatko rakastella nyt?"

Eli vastasi katseeseen.
Ja mietti.
"Minä..." hän epäröi, kulmat kurtistuneina.
"Tavallaan. Minä kaipaan sitä ihan hitosti. Mutta haluan, että se tuntuu sinustakin hyvältä."

Aida nojautui lähemmäs ja painoi päänsä Elin olkapäälle.
"Ehkä se juuri auttaa", hän ehdotti.
"Ehkä löydän itseni uudelleen, jos me vain..."

Eli kietoi käsivartensa Aidan hartioille ja halasi tämän kylkeensä.
"Kaikki on hyvin, prinsessa. Jos haluat, me voimme rakastella", hän vakuutti.
"Mutta jos se ei tunnu sinusta hyvältä, sekin on okei. Sitten me emme tee niin. Kyllä me vielä löydämme sinut, ihan varmasti."

Aida tarttui Elin niskahiuksiin ja houkutteli miehen suudelmaan kanssaan. Ehkä tämä olisi juuri sitä, mitä he tarvitsivat. Ehkä kadonnut pala löytyisi, jos he vain olisivat yhdessä, kuten ennenkin.

Eli epäröi hetken, ennen kuin vastasi suudelmaan.
Voisiko hän rikkoa Aidan? Tai voisiko käydä niin, että heidän yhdessäolonsa olisi naiselle jatkossa sietämätöntä?
Oli niin paljon kysymyksiä, huolia ja murheita, ja niin vähän vastauksia.
Joten lopulta hän vain vastasi suudelmaan.

Aida halusi tuntea olevansa Elin. Hän halusi tuntea, että he kuuluivat toisilleen ja kaikki voisi olla, niin kuin ennenkin.
Hän punoi sormensa miehen hiuksiin ja houkutteli tätä ylleen, kun vajosi peittojen sekaan.

Eli kiepahti Aidan ylle, alastomana, haluamatta irrottautua suudelmasta.
Vaikka epäilys jyskyttikin hänen mielessään.
Hänen toinen kätensä pujottautui naisen selän alle etsimään liivien hakasta.

Selkä kaartui kosketuksesta antaen kädelle tilaa. Aida siirtyi suutelemaan Elin kaulaa, kun hänen kätensä sivelivät miehen niskaa ja vaelsivat sitten kyljille ja vatsalle.

Niskaa sivelevät sormet lähettivät miellyttäviä väreitä alas Elin selkään, ja hänen oli todella keskityttävä siihen, ettei hän vain antanut itsensä unohtua hetkeen. Hän oli tehnyt niin ennen, se oli ollut aina vaivatonta heidän välillään.
Vai oliko hän vain kuvitellut sen?
Hän heitti liivit syrjään ja laskeutui suutelemaan Aidan kaulaa.

Aida kiersi jalkojaan Elin vyötärölle, kun ujutti kätensä hyväilemään miestä. Silmät painuivat kiinni kaulalla kulkevista huulista, jotka lähettivät miellyttäviä, kuumia väreitä alas hänen selkäänsä.

Eli tietäisi kyllä, jos Aidalla olisi vaikea olo, eikö tietäisikin?
Hän halusi uskoa niin.
Hän kokeili kaulan ihoa kevyesti hampaillaan ja antoi suudelmiensa laskeutua sitten alemmas, seuraamaan solisluiden muotoa.

Eli valui alemmas ja karkasi hänen hyväilynsä ulottuvilta, joten sormet palasivat sivelemään niskan kaarta ja pehmeitä niskahiuksia.
Hän rakasti suutelua. Hän oli rakastanut kertoja, joina he olivat vain suudelleet yhdessä, vailla odotusta enemmästä. Huulet lämmittivät ihoa, ja hän halasi miestä vaistomaisesti lähemmäs itseään.

Eli nautti niskan kosketuksesta melkein enemmän kuin hyväilystä- melkein. Se oli heidän tapansa, eri tavalla intiimiä.
Hän unohtui kosketukseen ja valui suudelmineen solisluilta alemmas.

Älä kiirehdi, Aida muistutti itseään. Heillä ei ollut kiirettä, ei aikataulua. Kukaan ei koputtaisi ovella.
Ja Eli rakastaisi häntä, vaikka hänen ei tekisi mieli. Odottaisi häntä, eikö niin?
Älä jumitu päähäsi. Aida houkutteli Eliä ylös suudelmaan.

Eli teki parhaansa kuunnellakseen Aidan sanattomia viestejä. Hän kohottautui ylemmäs ja painoi suudelman Aidan huulille.
He voisivat vain suudella, jos nainen niin haluaisi. Olla lähekkäin.

Aida hamusi pitkän, syvän, intohimoisen suudelman Elin huulilta ja katsahti vihreähippuisia silmiä, ennen kuin ryhtyi ujuttamaan alushousuja rohkaisevasti jalastaan.

Eli nielaisi jälleen. Ja tunsi olevansa kuin innokas, kokematon teinipoika. Hyvä, ettei hänen kätensä tärissyt, kun hän siirsi sen auttamaan sirojen alushousujen kanssa.
Aida oli silti kauniimpi sellaisenaan, alastomana. Vaikka alusvaatteet olisivat olleet kuinka kauniita. Hän jumaloi naisen vartaloa.

Aida potkaisi vaatekappaleen nilkkansa ympäriltä ja kiersi jalkaansa kutsuvasti Elin ympärille. Hän halusi keskittyä siihen, miltä miehen tuttu lämpö tuntui hänen ihollaan, miten tutulta Elin iho tuoksui, miten vallattomat vaaleanruskeat kiharat olivat.
Miten hän toivoi, että läheisyys tuntuisi samalta kuin ennenkin.

Se, minne alushousut lopulta lensivät, jäi Eliltä näkemättä. Hän taisi olla kamalan huono herrasmies, sillä eikö herrasmiehen tehtävä ollut huolehtia sellaisista asioista? Hän oli aina ollut kamalan huono herrasmies.
Mutta sillä ei ollut väliä nyt.
Hän kumartui suutelemaan Aidan huulia samalla kun ujutti kätensä tämän lantiolle.

Aida vastasi suudelmaan ja pujotti sormensa Elin hiuksiin. Häntä ei ollut hermostuttanut sitten teinivuosien, kun tämä kaikki oli tuntunut hieman liian aikuiselta, mutta nyt vatsanpohjaa nipisti.
Rakastiko Eli häntä todella? Ei vain sitä Aidaa, joka hän toivoi olevansa. Voisiko mies rakastaa sitä rikottua, surullista olentoa, joka asui nyt hänen sisällään?

Hän ei ollut koskaan pysähtynyt ajattelemaan, kuinka intiimiä tämä kaikki todella oli. Mitä tarkoitti, päästää joku niin lähelle.
Hän oli kiirehtinyt eteenpäin, janoten olla rakastettu ja arvokas.
Hetken hänen mielensä myllersi. Hän oli siinä hotellihuoneessa. Hän kuuli hyssyttelyt. Hän näki kaikki ne miehet, jotka olivat huokailleet hänen ihoaan vasten. Kaikki ne katseet, jotka paljastivat toiveet. Hänen kehollaan vaeltaneet kädet. Tavan, jolla Noel huohotti hänen nimeään. Tavan, jolla Angus yritti omistaa hänet. Tavan, jolla Simon hautasi hänet alleen. Tavan, jolla hänen isänsä...
Aida avasi silmänsä ja kohtasi vihreähippuisten silmien katseen, ja hänen meluisa, kivusta raskas mielensä tyyntyi. Se palasi toiseen, sinisen, sateisen pimeän valtaamaan yöhön kauan sitten, kun Eli ei ollut halunnut olla enää vain ystävä hänen silmissään.
Ja kaikki oli ollut niin luonnollista ja vaivatonta, niin helppoa. Sanonut, että näin heidän olisi pitänyt tehdä koko ajan.
Jäänsinisissä silmissä häivähti hymyä, kun Aida kurottui painamaan suudelman Elin nenänpäälle, ja kannusti miestä sitten jatkamaan.

Hetken Eli pelkäsi.
Ja sitten hän kohtasi Aidan katseen, ja oli varma, että ainakin juuri siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Että tämä oli se Aida, jonka kanssa hän oli jakanut elämänsä.
Ei. Tämä oli Aida. Vain Aida.
Hän kumartui hamuamaan naisen huulia ennen kuin painui hellästi lähemmäs.

Aida kietoi itsensä Elin ympärille ja nosti päätään niin, että saattoi hamuta kevyesti miehen kaulaa.
Ehkä vihreähippuiset silmät pitäisivät hänet hetkessä ja poissa ajatuksistaan. Hän voisi keskittyä vain siihen, miltä miehen kosketus tuntui.

Eli oli ikävöinyt tätä.
Ikävöinyt niin, että häntä olisi hävettänyt myöntää se, jos hän olisi ollut toisenlainen mies. Mutta hän oli sellainen kuin oli, ja he olivat Aidan kanssa sellaisia kuin olivat.
Hän hengitti hetken naisen tuttua tuoksua ennen kuin alkoi etsiä heille yhteistä rytmiä.

Aida hengitti syvään Elin ihoa vasten ja näykkäsi kaulansyrjää hampaillaan, kun kiersi jalkojaan paremmin miehen ympärille.
Ei painetta, ei muistoja, ei mitään tämän hetken ulkopuolella.
Ja jos uhkasi olla, hän saattoi kohdata vihreähippuiset silmät hetkeksi.

Lopulta Eli unohti sen, ettei kaikki välttämättä ollut hyvin.
Aina silloin tällöin hän kohtasi jäänsiniset silmät, ja aina silloin hänen omassa katseessaan näkyi lämpö.
Rakastan sinua, prinsessa.
Hän kumartui hamuamaan Aidan huulilta suudelmaa.

Aida vastasi suudelmaan syvänä ja intohimoisena, ja miehen kosketukselle antautuminen sai jonkin tutun ja lämpimän heräämään hänen sisällään. Nukkunut mielihyvä nosti päätään ja sai hänet huokaamaan.

Se oli valtavan kaunis ääni.
Niin kaunis, että Eli oli pysähtyä siihen paikkaan. Mutta luojalle kiitos hänen kehonsa oli toista mieltä, ja huokaus oli sille merkki jatkaa. Kiihdyttää tahtia hieman, muuttaa sitä syvemmäksi.
Keho tiesi, mitä tehdä, vaikka mieli olisi ollut eksyksissä.

Voi taivas, miten hän oli ikävöinyt tunnetta. Ja Eli tunsi hänet paremmin kuin kukaan, tiesi juuri kuin puhaltaa kipinän liekkiin.
Aida punoi sormensa tiukemmin miehen hiuksiin ja näykki kaulan ihoa, kun tunne kasvoi hänen sisällään, kipinöi varpaissakin ja kaarsi selkää mielihyvästä.

Eli toivoi, että rakastelun jumalat olisivat olleet armollisia. Että ne olisivat antaneet hänelle loputtomasti kärsivällisyyttä ja itsehillintää ja jaksamista.
Rakastelun jumalat olivat kuitenkin oikukkaita.
Siksi, aivan liian pian, jos häneltä itseltään kysyttiin, hän murisi hiljaa ja hautasi kasvonsa Aidan kaulaa vasten.

Aida halasi Eliä tiukasti, käsinkosketeltavan helpottuneena siitä, että hän saattoi edelleen tuntea näin. Kaikki oli hyvin. He voisivat olla edelleen he, ja hän löytäisi itsensä.
Hengitys kulki kiivaana, kun hän hamusi miehen kaulaa, haluten pitää tämän lähellään vielä hetken.

Eli tuki itsensä kyynärpäidensä varaan, niin että saattoi pysyä samaan aikaan paikoillaan ja varmistaa sen, ettei litistäisi Aidaa alleen.
Kaikki oli hyvin, eikö ollutkin?
Hän hamusi naisen kaulaa hellästi hengittäessään tämän tuoksua sisäänsä.

Aida antoi päänsä vajota tyynyihin, maailma vienosti keinahdellen, ja kannusti Eliä jäämään ylleen. Hän ei välittäisi painosta. Hän oli onnellinen juuri näin.
"Rakastan sinua, kullannuppu", hän huokasi silmät kiinni painuen.

Minäkin rakastan sinua, Eli vastasi.
Tai niin hän kuvitteli vastaavansa. Todellisuudessa hänen huuliltaan karkasi vain toinen, matalampi, melkein kehräävä murahdus.
Hän keräsi itseään hetken.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa."

Sormet silittivät Elin niskan kaarta ja kannustivat päätä lepäämään hänen rintakehäänsä vasten. Naiselliset avut eivät olleet hänen vahvuuksiaan, mutta Eli ei ollut koskaan valittanut.
"Olet uskomaton."

Eli oli kuuliainen poika ja painoi päänsä Aidan rintakehälle. Hän kuunteli sydämen sykettä ja tunsi olevansa onnellinen. Ehkä heillä oli jäljellä vielä jotakin siitä, mitä heillä oli ollut.
Tietenkin oli.
"Sinä olet, prinsessa."

Toisen käden sormet sukelsivat vaeltamaan kiharaisiin hiuksiin, tukistaen niitä hellästi. Jalat halasivat miehen vyötäröä peiton alla, ja Aida nautti toisen kehon lämmöstä.
"Rakastatko sinä minua todella? Kaiken jälkeenkin?"

Eli tunsi, kuinka ajatukset kulkivat aivan liian hitaina.
"Rakastan", hän vakuutti, käheyttä äänessään.
"Tietenkin rakastan."

Aida hymyili puolittain ja antoi Elin jäädä raukeuteen.
Hän ei aina rakastanut itseään. Hän ei aina kokenut edes tuntevansa sitä surullista, rikkinäistä olentoa, joka oli muistuttanut itsestään. Eikä tiennyt, miten se sopi samaan elämään sen Aidan kanssa, jolla oli platinumlevyjä ja kauniit kissanrajaukset silmissään.
Mutta kaikki tulisi olemaan hyvin.

Eli hieraisi poskeaan Aidan paljasta ihoa vasten.
"Minä olen rakastanut sinua aina", hän muistutti.
"Siitä saakka, kun olit Cosette, ja kun näytin sinulle teatterin salaisimmat paikat."

"Olet kultainen", Aida muistutti hymyä äänessään ja tukisti hellästi vaaleanruskeita hiuksia ja silitti jalkaterällään miehen reittä.
"Rakastan sinua."

Minäkin rakastan sinua, Eli vakuutti vielä mielessään ja hieraisi poskeaan uudelleen Aidan ihoa vasten.
Silloinkin, kun et rakasta itseäsi.
Lopulta hän siirtyi varovasti Aidan vierelle, mutta vain vetääkseen naisen syliinsä.

Aida käpertyi Elin syliin, häpeilemättömän alastomana ja nojasi päänsä paljasta rintakehää vasten peiton lämmössä. Sen tuoksu oli tuttu ja lohdullinen.
Haluamatta särkeä raukeaa levollisuutta, hän tyynnytti vaeltavat ajatuksensa ja sulki silmänsä, kiertäen kätensä paremmin miehen ympärille.

Eli oli onnellinen siitä, että he saattoivat maata tällä tavalla sylikkäin. Että hän saattoi tuntea Aidan ihon omaansa vasten, tämän sydämenlyönnit samassa tahdissa hänen omiensa kanssa.
Hän antoi silmiensä painua kiinni, käsi naisen selkää silittäen.

Keskiviikko 6. marraskuuta 2019, aamu, Dominion Theatre, Tottenham, Lontoo

Eli oli alkanut jo kotiutua pieneen pukuhuoneeseensa, jonka molemmilla sivuseinillä oli oven - eikä sitten juuri muuta. Vaikka hän saattoi ojentaa kätensä leveiksi ja melkein koskettaa kumpaakin seinää - ovea - samaan aikaan, hän tunsi silti olonsa kotoisaksi.
Ovet molemmilla puolilla huonetta tarkoittivat sitä, että hän saattoi huudella kumpaankin käytävään. Se oli hyvin kätevää.
Silloin tällöin se tarkoitti myös sitä, että mahdollisuus siihen, että joku avasi toisen ovista luullen sitä siivouskomeron oveksi, oli kaksinkertainen.
Luultavasti. Eli ei ollut koskaan loistanut matematiikassa.
Se kuitenkin korjaantuisi siinä vaiheessa, kun uudet nimikyltit saataisiin paikoilleen. Hän saisi niitä kaksi. Se oli mahtavaa.
Kovaäänisistä kajahtava äänimerkki ilmoitti, että lämmittely oli alkamassa. Sen jälkeen olisi varsinaisten harjoitusten aika.

Ensi-ilta lähestyi. Nyt massiiviset, dystopiset lavasteet olivat valmiina. Lavalla oli moottoripyörä odottamassa Stratia, ja Ravenin ylellisessä makuuhuoneessa oli lehtiä, joiden kannessa oli Falcon tummatukkaisen tyttären kuvia.
Aida katsahti itseään pukuhuoneensa peilistä, ihaili korpinmustaa peruukkia, joka oli tavallista laadukkaampi ja sulautettu osaksi häntä saumattomasti, jotta se näyttäisi hyvältä lavalla kameran kuvatessa häntä jättimäisille näytöille. Ainakin kissamaiset rajaukset olivat tutut. Äänimerkki sai hänet pujottautumaan kiireesti Ravenin hennon vaaleanpunaiseen, reisimittaiseen mekkoon ja kiiruhtamaan alas lavalle, minne cast oli kerääntynyt lämmittelemään Despaciton tahdissa.

Eli oli nousemassa tuolistaan, pää hiuslakasta keveänä, mutta tuli painetuksi takaisin istumaan melkein väkivaltaisen päättäväisesti.
Hiusten olisi pysyttävä pöyhkeinä koko esityksen ajan. Koko esityksen.
Eli epäili, että ei toipuisi koskaan ennalleen kaikesta siitä hengittämästään hiuslakasta. Lopulta hänkin pääsi kuitenkin liittymään muun tiimin seuraan lavalle.

Hetkeksi jäänsinisten silmien katse viipyi hyväksyvänä Elin rohkeassa kampauksessa, ennen kuin Raven pyörähti kauemmas Joseph Grayn käsivarsilla ja tanssi salsan rytmissä mukaansatempaavan kappaleen tahtiin.
Aida oli aina rakastanut yhteisiä lämmittelyjä, joissa tuntui vallitsevan onnellinen, hyväntuulinen yhteishenki.

Yksi asia oli tehty selväksi heti alussa: hiuksiin ei koskettu.
Ei missään olosuhteissa, ei mistään syystä ja vain kuoleman uhalla. Kampauksen oli tarkoitus kestää raju, fyysinen rooli, ja olla vielä loppukumarrustenkin aikana niin täydellisessä kuosissa, ettei yksikään suortuva osoittaisi väärään suuntaan.
Se oli paljon vaadittu se.
Eli väläytti Aidalle hyväntuulisen hymyn ennen kuin kiepahti innostamaan yhtä ensemblen jäsenistä tanssiin.

Lämmittelyn jälkeen oli aika aloittaa harjoitukset – nyt valmiissa lavasteissa, täysissä rooliasuissa ja ilman käsikirjoitusta. Se hermostutti Aidaa hieman, sillä hänen muistinsa oli kuin kultakalalla edellisen vuoden jäljiltä.
Hän pujahti kulisseihin odottamaan Falcon ja Sloanen kanssa, kun näytöstä valmisteltiin alkamaan.

Älä koske hiuksiin, Eli muistutti itseään, kun oli tottumuksesta liu'uttamassa sormet läpi vaaleanruskeista suortuvistaan. Älä koske hiuksiin.
Hän ei voinut olla hymyilemättä moottoripyörälle, joka viimein oli osa lavasteita. Jolla hän ja Raven pääsisivät aloittamaan pakomatkansa.
Se oli mahtavaa.
Ja sitten hänen oli aika ottaa paikkansa lavan keskeltä, yksinäisessä valokeilassa, joka halkaisin pimeyden.
Strat heittäytyi monologiinsa melkein kuumeisella vimmalla, ennen kuin liittyi Lostiensa seuraan.

Heidän orkesterinsa soitti antaumuksella montussa, kun Lostit purkivat energiaansa tanssiin.
Falco keskeytti juhlat, ja niiden kaaoksessa onneton Raven pääsi livahtamaan ulos ja löysi Stratin punaisen paidan.
Hän tunsi myötätuntoa teinityttöä kohtaan, joka vietti suuren osan showsta kameran edessä makuuhuoneessaan, oman naamansa valtaamien lehtien ympäröimänä. Vähempikin riitti sekoittamaan pään.

Älä koske hiuksiin.
Mutta kuinka se oli mahdollista, kun Stratin oli samaan aikaan tarkoitus hankkiutua eroon paidastaan?
Hän selvisi siitä jotenkin, vaikka olikin tuntevinaan kylmiä väreitä selässään.
Hän kamppaili savun ja sekasorron läpi, ja yhtäkkiä kaiken sen keskeltä ilmestyi nuori nainen, jolla oli jäänsiniset silmät.
Raven.
Hän unohtui katsomaan.

Kun Falco ja Sloane aloittivat jälleen yhden, ravistelevan tulkinnan Who Needs The Youngista alhaalla lavalla, Raven yritti olla rikkomatta hahmoa ja hymyilemättä lojuessaan onnettomana makuuhuoneensa ylellisellä, ei pahvilaatikoista kasatulla sängyllä.
Taivas, kaksikko oli lahjakas.
Valokeila siirtyi Falcon perheestä Deep Endiin.

Oli Stratin perheen vuoro ottaa tarina haltuunsa. Se oli erilainen perhe, mutta perhe siitä huolimatta. He huolehtivat toisistaan.
Strat unohtui katselemaan kansikuvaa, jossa Falcon tytär poseerasi, ja hetkeksi hän sekoittui Eliin, sillä Aidan kuvia oli nykyään lehtien kansissa samalla tavalla.
Mutta sitten Strat löysi jälleen itsensä ja lähetti Lostit nukkumaan. Tai sitten ei.
Hän itse kipusi omaan huoneeseensa.

Lavasteet heijastivat nyt Ravenin 18-vuotissyntymäpäiväjuhlia, ja suurta lahjapinoa kantava Falco ihasteli kättensä jälkeä. Yhteensopiviin uniformuihin pukeutunut ensemble toimi tarjoilijoina ja viimeisteli loisteliaita koristeluita.
Joseph Gray yhdisti Falcon arvaamattoman uhkan taitavasti tytärtään jumaloivaan, ylisuojelevaan isään, joka lauloi Ravenille Happy Birthdaytä.
"Dad, I don't want presents", Raven vetosi onnettomana.
"Happy Birthday to you!" Falco jätti tyttärensä protestit huomiotta ja veti tämän karhumaiseen halaukseen.
"Dad I’m not five, let go!"
"Well isn’t this great?"
"There’s no one here! I hate it."
"But look at what I’ve made for you, what more could you possibly want?" Falco kysyi äimistyneenä ja viittoili lahjoja ja koristeita.
"I want to go outside. I want to see the world!" Raven anoi isältään.
"No."
"Is it true that there are tunnels that run underneath the entire city, all the way to the Deep End?"
"How many times do I have to tell you? You do not want to go to the Deep End and you do not want to get involved with those kids", Falco ärähti, ja Sloane kippasi lasiinsa reilusti vodkapullosta, kätkeytyen lasinsa taakse, kun isä ja tytär jäivät väittelemään aiheesta.
Falcon vitsi Stratin väkivaltaisesta kastroinnista latisti syntymäpäivien tunnelmaa, ja Sloane kippasi lasin sisällön suuhunsa.
Kun vanhemmat päätyivät muistelemaan romanttista menneisyyttään ja demonstroimaan sitä perhettä seuraavalle kameramiehelle, Raven painoi inhoten kädet korvilleen ja pakeni juhlistaan. Kulissin suojassa hän saattoi tanssia Paradise By The Dashboard Lightin tahtiin, joka kuului hänen suosikkikappaleisiinsa.
Sitten hän sai työntää loisteliaan avoauton kiskoja pitkin orkesterimonttuun ja pidätellä naurua, kun ryskeen jälkeen orkesterin jäseniä kiipesi montusta rikkinäisten instrumenttien kanssa, nyrkkejään puiden.

Eli vakuuttui jälleen kerran siitä, että show oli mahtava.
Vaikka hän oli tiennyt sen jo alusta saakka. Eikä vähiten siksi, että lavasteet, jotka sitä varten oli luotu, olivat uskomattoman upeat. Mahtavat.
Ja tällä kertaa hän - Strat - sai todella kiivetä Ravenin parvekkeelle. Kivuta ikkunasta sisään huoneeseen ja unohtua katselemaan vuoteella nukkuvaa hahmoa.
Hämmästyttävä jäänsininen suljettujen silmien taakse kätkeytyneenä.
Strat liikkui varovasti lattian poikki, seisahtui vuoteen - ei pahvilaatikon! - viereen. Katseli nukkuvaa hahmoa ja kumartui sitten kuiskaamaan tämän korvaan.

Tällä kertaa nuoret rakastavaiset saivat paeta oikean moottoripyörän satulaan. Se seisoi tukevana kiskoillaan, ja Raven nousi Stratin taakse, kädet kevyesti miehen vyötäröllä. Eli näytti rokkitähdeltä Stratina.
Se sai kutkuttavat, lämpimät väreet kulkemaan hänen sisällään.
Oli ihana nähdä Elin esiintyvän jälleen kunnolla. Mies ei tuntunut itse näkevän, kuinka lahjakas todella oli.

Moottoripyörä.
Siinä se viimein oli. Ja se oli kaunis, ja hetkeksi Strat unohti kaiken muun.
Se hänelle sallittakoon. Hän oli odottanut pyöräänsä hyvin kauan.
Ja sitten he kiisivät maiseman poikki, ja Falcon joukot jahtasivat heitä. Mutta sillä ei ollut väliä, heillä oli pyörä, ja valtatie allaan, ja toisensa.
Heillä oli toisensa.

Mutta Raven ei voinut lähteä näin. Hän ei ollut valmis. Hänen isänsä ei koskaan lopettaisi etsintöjä ja tappaisi Stratin.
Raven pakeni kulisseihin ja jätti Stratin valokeilaan jatkamaan yksinäistä, kohtalokasta matkaa moottoripyörän kanssa.

Raven ei lähtenyt hänen mukaansa.
Stratin sydän särkyi, ei, koko hänen olemuksensa särkyi, kun hän pysäytti pyöränsä ja päästi Ravenin kyydistään.
Ja sitten hän jatkoi matkaansa, päättäväisenä, melkein maanisena.
Tie loppui.
Pyörä syöksyi kuiluun.
Ja syttyi tuleen.
Punainen silppu räjähti katsomoon.
Ja pimeys laskeutui.

Se oli yhtä dramaattinen päätös ensimmäiselle näytökselle kuin Defying Gravity. Aida taputti Elin suoritukselle kulisseista väliajan alkaessa ja esiripun laskeutuessa pienelle, tuotantotiimistä koostuvalle yleisölle, ja siirtyi lähemmäs, kun avustajat kiiruhtivat pesemään tekoverta miehen rinnalta, käsistä ja lavalta.

Elin sydän hakkasi yhä lujaa Bat Out of Hellin ja takaa-ajon jäljiltä.
Oli mahtavaa olla jälleen lavalla.
Hän ojensi tottelevaisesti käsivarsiaan ja etsi Aidaa katseellaan.

Aida kohtasi Elin katseen ja hymyili, ennen kuin kiiruhti vaihtamaan asua pitkään, liehuvahelmaiseen yöpukuun sooloaan varten, ja Eli ohjattiin lavalta pesulle takatiloihin. Onneksi miehellä oli armonaikaa, sillä Strat palasi showhun vasta hyvä tovi toisen näytöksen jatkuttua.
Falco oli vanginnut Lostit, ja Raven lauloi ikäväänsä Heaven Can Waitin kautta, rakastaen mahdollisuutta täyttää massiivinen, punasävyinen teatteri hetkeksi äänellään.
Sitten Lostit ottivat lavan haltuunsa Objects in the Rearview Mirror May Appear Closer Than They Arella.

Oli ikävää viettää niin pitkä aika takatiloissa, kun Eli olisi enemmän kuin mielellään seurannut lavan tapahtumia. Mutta ei mahtanut mitään, tekoveri oli pestävä pois (hän yritti olla katsomatta, kuinka se valui viemäriin, sillä vaikka Strat ei välittänyt verestä, hän välitti) ja kampaus oli kunnostettava.
Älä koske hiuksiin kaikui hänen mielessään, kun kampaaja suihki lakkaa pitämään suortuvia kurissa.
Hän olisi halunnut olla kuulemassa Heaven Can Waitin.
Mutta lopulta hän kipusi suoraan Natural History Museumin ullakolle.

Raven ja Strat tapasivat jälleen ja sukelsivat For Crying Out Loudiin. Strat oli elossa, ja se oli ihme.
Ja nyt Ravenilla oli vastaus Stratin kysymykseen.
Will he offer me his mouth?
Will he offer me his teeth?
Will he offer me his jaws?
Will he offer me his hunger?
Again! Will he offer me his hunger?
And will he starve without me?
"And does he love me?"

Start oli odottanut tätä hetkeä hyvin pitkään.
Että joku tietäisi vastauksen.
"Yes", hän vastasi, ääni hieman värähtäen, melkein kuin uskomatta todeksi sitä, että oli viimein löytänyt etsimänsä.

"Yes", Raven toisti takaisin, ja ensemble kerääntyi kulisseissa lähemmäs, rohkeissa rokkiasuissa. Puvustaja oli todella irrotellut värien, materiaalien ja muotityylien kanssa.
Jemman katse tuntui seuraavan häntä pistävänä.

Stratin perhe - heidän perheensä - ympäröi heidät, ja hetkeksi kuvitellun kuoleman ja vankeuden tuoma synkkyys haihtui. Hetkeen millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, mitä oli tässä ja nyt.
You took the words right out of my mouth.
Sydän onnesta sykkien - samaan tahtiin kuin Ravenin - Strat lähti johdattamaan tätä huoneeseensa.

Tink keskeytti heidät, ja Ravenin sydän vihloi kipeästi ymmärryksestä, että hän oli tullut ystävien väliin. Nuoren, tummaihoisen näyttelijän tulkinta I'm Not Allowed To Lovesta oli joka kerta yhtä kaunis.
Sitten Falco ja Sloane ottivat lavan haltuunsa, ja Aida katseli hypnotisoituneena kulisseista ravistelevaa versiota What Part Of My Body Hurts The Mostista. Pariskunnan kemia lavalla oli vangitsevaa.
Tarina lipsui kohti tragediaa, kun Tink neuvotteli sopimuksen Falcon kanssa ja päätyi sen seuraksena kuolemaan hitaasti Stratin käsivarsille.

Vielä jonakin päivänä Eli olisi näytelmässä, jossa kukaan ei kuolisi hänen käsivarsilleen.
Hän pyyhki kasvoiltaan oikeita kyyneleitä kun kohtaus vaihtui toiseen.
Ja haudan ääressä kyyristellessään hän tunsi todellista ikävää. Mutta Zaharan sanat havahduttivat hänet todellisuuteen, ja saivat hänet suuntaamaan jälleen Ravenin luo.

Raven lojui huoneensa valaistulla lattialle, korpinmustat hiukset viuhkaksi levinneenä ja tuijotti mitään näkemättä ylellisen kattokruunun koristamaa kattoa, kun kameramies kuvasi häntä lavan massiivisille näytöille.
Onnellinen lämpö nipisti vatsanpohjaa joka kerta, kun hän kuuli It's All Coming Back To Me Nown alkusävelet. Nyt he saisivat esittää sen yhdessä joka ilta osana tarinaa.
Melkein joka ilta. Kuudesti viikossa. Aida tamppasi alas turhaumuksen ja syleili Ravenin roolia esittäessään Celine Dionin kuuluisaksi tekemää hittiä.

Ja sitten oli yhtäkkiä viimeisen kappaleen aika.
I Would Do Anything for Love oli yksi Elin suosikkeja - vaikka oikeastaan, melkein jokainen kappale oli hänen suosikkinsa. Erityisesti ne, joissa hän sai laulaa yhdessä Aidan kanssa.
Hän ei halunnut ajatella, että oli melkein luopunut tästä kaikesta.

Kappale kuului myös Aidan suosikkeihin. Se sai kissamaisesti rajatut, jäänsiniset silmät siristymään lämpimästä hymystä. Hänestä oli ihana voida nauttia Elin esiintymisestä. Mies oli kuin luotu Stratiksi.
Hän ei malttanut odottaa yleisön reaktiota euforiseen loppunumeroon. Oikean, täyden yleisön, vaikka nytkin kourallinen tuotantotiimin jäseniä taputti heille ensimmäisistä riveistä.

Eli kumarsi tuotantotiimille täydestä sydämestään, hiukset yhtä uhmakkaasti pystyssä kuin esityksen alussakin. Kaikki oli sujunut kenraaliharjoituksissa niin kuin piti - ja se sai hänet taikauskoisen epäluuloiseksi.
Mutta hän ei jaksanut surra asiaa kauan.
"Olit upea, prinsessa!" hän kehui, kun he vapautuivat paikoiltaan.

"Valmiina ensi-iltaan?" Aida kysyi hymyä silmissään ja silitti Elin selkää. Jännitys nipisti vatsanpohjassa. Oli ihana olla taas teatterissa, ja hän odotti täysiä saleja ja yleisön energiaa.

Eli pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan.
Ja tunsi piston rinnassaan.
Mutta ei kai sillä ollut enää väliä? Esitys oli toistaiseksi ohi.
"Mm, olen ollut jo kauan", hän vakuutti ja virnisti.
"En oikeasti. Mutta olen odottanut sitä ihan hitosti."

Aida näpäytti miehen nenänpäätä ennen kuin kiiruhti pukuhuoneeseensa vaihtamaan Ravenista takaisin Aidaksi. Tummahiuksinen peilikuva oli erikoinen.

Eli ahtautui pukukomeroonsa ja alkoi kuoriutua ulos esiintymisvaatteistaan. Stratin villi look vaihtui collegepaitaan, jonka rintamuksessa oli hymyilevä dinosaurus.
Hän pesi kasvonsa, mutta hiuksille hän ei yrittänyt tehdä mitään.
Ja sitten hän suuntasi odottamaan Aidaa.

Aida suli hymyyn laskeutuessaan portaita, punaiset hiukset nyt vapaina ryöpyten, ja nähdessään Elin.
"Näytät rokkitähdeltä", hän tervehti kehräten ja kurottui painamaan suudelman miehen huulille, hipaisten hiuksia. Nyt ne olivat hänen.
"Mennäänkö suoraan kotiin? Vai onko sinulla jotain mielessäsi?"

"Minä olin rokkitähti", Eli vastasi nöyränä ja veti Aidan hetkeksi halaukseen vastatessaan suudelmaan.
Hetken kaikki oli niin kuin ennen.
"Kotiin. Täytyy valmistautua ensi-iltaan."
Hänen ilmeensä kurtistui.
"Ensimmäinen ensi-ilta vähään aikaan, johon David ei pääse."

"Sinä olet rokkitähti", Aida hyrisi takaisin ja pujotti kätensä hetkeksi miehen selälle paidan alta, ennen kuin he astuivat ulos.
"Se on sääli", hän ehti vastata, ennen kuin kamerat räpsähtivät nälkäiseen nakseeseen heidän ympärillään. Sydän jätti kipeän lyönnin välistä, ja Aida halasi käsivarret ympärilleen, antaen hiusten valahtaa osin kasvojensa peitoksi, kun viittasi taksia pysähtymään.

"Tiedän. Melkein-"
Ja sitten kamera välkähti ja rikkoi illuusion siitä, että kaikki oli niin kuin ennenkin. Hän ei voinut edes yrittää uskotella itselleen, että tämä oli vain hyvin innokkaiden fanien kansoittama stage door.
Hän halasi Aidan turvaan kylkeensä melkein tottuneesti kun he suuntasivat kadunreunaan odottamaan taksia.
Ei yhteistä metromatkaa.

Aida kiipesi taksin takapenkille vetäen Elin viereensä. Hänen piti koota itseään pieni hetki, kun sydän hakkasi edelleen. Hänkin unohti aina hetkeksi, että maailma oli muuttunut.
"Haluatko tehdä jotain erityistä tänään?" hän kysyi silittäen miehen reittä taksin madellessa kohti Rupert Streetiä.

Eliltä vei hetken ymmärtää, että Aida oli kysynyt jotakin.
Älä ole naurettava. Aida tarvitsee tukea eikä muistutusta siitä, että kaikki oli muuttunut.
"Jos olen rehellinen", hän aloitti, etsien kepeää ääntään.
"Niin juuri nyt haluan vain suihkuun."

Aida vastasi hymyllä, häivähdys eksynyttä levottomuutta silmissään.
"Anna minulle hetki, ennen kuin teet niin", hän sanoi ja hipaisi rokkitähden röyhkeästi pystyyn nostettuja hiuksia, jotka lähettivät nytkin miellyttävän lämmön väreilemään hänen sisälleen.
Hän maksoi matkan, yrittäen olla näkemättä katseita, joita kuski loi häneen, ja suuntasi sitten Elin kanssa heidän kotiovelleen.

Älä koske hiuksiin.
Mutta se oli vain näytöksen aikana.
"Ehkä minun pitäisi yrittää nukkua näissä", Eli pohti hyväntuulisesti.
"Mitä luulet, kuinka kävisi?"

"Minä haluan juoksuttaa sormiani niiden lomassa", Aida vastasi kiivetessään portaita, "ja tukistaa niitä." Hän avasi heille oven – kun Salome oli lähtenyt New Yorkiin, hän oli kahlinnut avaimet kiinni laukkuunsa. Nyt hänen vain piti muistaa laukkunsa.
Kun ovi sulkeutui heidän takanaan, hän tarttui miehen kaulukseen ja houkutteli tätä suudelmaan.

"Kannattaa olla varovainen", Eli varoitti.
"Ne saattavat pistää."
Tai viiltää. Hän ei ollut uskaltanut kokeilla.
Suudelma sai hänet kuitenkin sulamaan ja unohtamaan kaiken muun.

Hiukset eivät viiltäneet tai pistäneet käsiä, jotka nousivat niihin ja tukistivat kevyesti.
Aida näykkäsi Elin alahuulta ja hyppäsi hajareisin miehen syliin, kannustaen tätä kantamaan hänet peremmälle.

Tukistus tuntui selässä saakka.
Kädet kiertyivät Aidan reisien taakse yhtä luontevasti kuin ennenkin. Kameroiden välkkyvät valot ja kaikki muu unohtuivat, kun Eli asteli peremmälle asuntoon.

Aida kallisti päätään ja siirtyi näykkimään kevyesti miehen kaulansyrjää – niin kevyesti, ettei jättäisi kaulaan jälkiä ensi-illan ollessa ovella. Sormet tukistivat rokkitähden hiuksia uudelleen.

Eli olisi voinut protestoida, että maailma ei kaatuisi siihen, mikäli Stratin kaulaa koristaisivat intohimon jäljet. Strat oli mukana monenlaisessa.
Tällä kertaa tukistus sai Elin nauramaan käheästi.
"Tuntuvatko ne mukavilta..?"

"Mm'hh", Aida vastasi pehmeästi kehräten ja näykkäsi miehen korvaa, sukien hiuksia pystympään. Toinen käsi valui alas, riuhtomaan paitaa Elin yltä.

Pieni, huolestunut epäluulo yritti tunkeutua Elin onnellisuuden lomaan, mutta hän päätti olla välittämättä siitä.
Dinosaurusparka rypisti otsaansa, kun tuli kiskotuksi hänen päänsä yli. Ja edelleen hiukset seisoivat itsepäisesti pystyssä.
"Jos olisin tiennyt, että hiuksilla on sinuun tällainen vaikutus, prinsessa, olisin kokeillut uutta kampausta jo kauan sitten..."

Aida kehräsi pehmeästi ja näykkäsi kaulaa terävämmin. Hän nuuski lämpimän ihon tuoksua antaumuksella ja kädet palasivat takaisin hiuksiin, sukien ja tukistaen niitä.
"Ne ovat ihanat."

Eli nauroi ja houkutteli Aidan sitten mukaan uuteen suudelmaan, samalla kun hän suuntasi heidän pienen, kotoisan parvensa portaisiin.
Se toi omalla tavallaan mieleen Stratin huoneen.

"Halusin tehdä näin koko päivän", Aida kuiskasi suudelman lomasta ja halasi nyt paljasta yläkehoa tiukemmin, kun Eli nousi portaita parvelle.

Se oli melkein liikaa Elille.
"Minun olisi tosiaan pitänyt alkaa pitää hiuksiani näin jo ajat sitten..." hän mutisi vastaukseksi, ja seisahtui hetkeksi sängyn vierelle niin, että saattoi kannatella Aidaa sylissään.
Sitten hän kaatoi naisen vuoteelle.

Vatsanpohjaa nipisti ihanalla, tutulla tavalla. Aida piti jalkojensa otteen Elistä ja veti miehen mukanaan, tukistaen hiuksia kevyesti.
"Rokkitähteni", hän kuiskasi hamuten korvanlehteä. Kädet jättivät hiukset ja valuivat avaamaan housuja.

Eli ei valittanut kohtalostaan kaatuessaan sängylle ja tasapainottaessaan itsensä ketterästi käsiensä varaan, niin ettei murskannut Aidaa alleen.
Hän oli kiitollinen naisen vikkelistä käsistä.
Huulet laskeutuivat hamuamaan tämän kaulaa.