If There Only Were Doors

Aida kallisti päätään, antaen kaulansa miehelle ja nyki auki vyön, avasi napin ja vetoketjun ja potki sitten housuja ja alushousuja alemmas jaloillaan. Hän oli kaivannut tätä tunnetta ja halusi pitää siitä kiinni, ennen kuin jokin hänen mielensä laidoilla ottaisi vallan ja tekisi hänen olonsa kylmäksi ja tyhjäksi.

Kaatuisiko maailma siihen, että Ravenin kaulalla olisi mustelma tai pari? Aika varmasti, ja jos ei muuten, niin ainakin maskeeraustiimi repisi hiuksiaan.
Joten Eli tyytyi vain kevyeen näykkimiseen.
Suudelmat keskeytyivät hetkeksi, kun hän avusti housujensa riisumisessaja siirtyi riisumaan mekkoa Aidan yltä.

Aida kohottautui irti patjasta, auttaen tummansinisen mekon riisumisessa. Hän kiskoi sen päänsä yli ja heitti alas sängyltä, vetäen sitten Eliä takaisin ylleen. Jalat kietoutuivat miehen ympärille ja kädet punoutuivat houkutteleviin hiuksiin, vetäen Eliä uuteen suudelmaan.

Elin sydän oli särkynyt, kun Aida oli alkanut piilotella häneltä. Ei siksi, että naisella ei olisi ollut oikeutta tehdä niin, vaan koska se oli ollut niin... erilaista. Sellaista, mikä ei ollut koskaan ollut osa heidän suhdettaan.
Se, että Aida oli taas hänen, edes tämän hetken, teki hänet hyvin onnelliseksi.
Hänen Aidansa.
Hän kumartui takaisin naisen ylle ja siveli toisella kädellään tämän kylkeä.

Kosketus lähetti miellyttävät, lämpimät väreet alas hänen selkäänsä. Aida painoi silmänsä kiinni hetkeksi, ennen kohotti päätään ja hamusi Elin kaulaa, näykkien sitä kevyesti.
Toinen käsi valui alas miehen vatsaa, houkuttelemaan tätä kevyellä hyväilyllä.

Eli ei varsinaisesti kaivannut houkuttelua, ja kosketus sai hänet huokaamaan.
Hänellä oli ollut ikävä vaivatonta yhdessäoloa. Se oli vaivatonta nyt, eikö ollutkin?
Hän ei halunnut pysähtyä ajattelemaan.
Hänen omat kätensä siirtyivät riisumaan alusvaatteita Aidan yltä.

Aida auttoi nostamalla lantiotaan, jotta saattoi kiemurrella ulos sukkahousuistaan ja sähkönsinisistä alushousuista. Hän puraisi alahuultaan katsellessaan rokkitähteään ja siirsi kätensä takaisin vaaleanruskeisiin hiuksiin, tukistaen suortuvia kevyesti.
"Haluan sinut", hän kuiskasi ja kohotti päätään, jotta saattoi näykätä miehen alahuulta, hakien sitten suudelmaa.

Sukkahousuihin tuli ruma silmäpako.
Eli olisi siitä pahoillaan myöhemmin. Juuri nyt hän ei osannut olla, ei edes huomannut silmäpakoa. Hän oli aina ollut kärsimätön, eikä sukkahousujen riisuminen ilman niiden tuhoamista ollut koskaan ollut hänen erikoisalaansa.
Eivätkö revityt sukkahousut sopineetkin BooHin henkeen?
Aidan sanat suistivat hänet hetkeksi pois tasapainosta, eikä hän osannut vastata kuin suudelmalla, ja etsimällä parempaa otetta naisen lantiolta.

Aida syleili nipistystä vatsanpohjassaan. Miten hän oli kaivannut sitä. Kaipausta, joka ei yhtäkkiä suistunut joksikin rumaksi ja vieraaksi.
Raven oli halunnut Stratia koko päivän, nyt hän halusi Elin. Hän näykkäsi miehen alahuulta kannustaen ja kiersi jalkaansa tämän ympärille.

Ehkä he olivat vielä he. Vaikka välillä oli vaikeaa, usein oli vaikeaa, niin ehkä kaiken sen alla he olivat vielä ne samat Eli ja Aida, jotka olivat kasvaneet yhteen.
Eikö niin?
Eli toivoi, että olisi ollut kärsivällisempi rakastaja. Mutta juuri nyt hän samaan aikaan kaipasi ja pelkäsi niin, että hän ei voinut tehdä muuta kuin painautua lähelle. Heidän omassa, tutussa vuoteessaan.

Hetken Aida keskittyi vain siihen, kuinka lähellä Eli oli, kuinka täysin hän kuului miehelle juuri nyt. Sitten hän tönäisi Elin päältään selälleen, kierähtäen itse yhtä sujuvasti mukana kuin aina ennenkin, etteivät he joutuneet hetkeksikään erilleen, ja lähti hakemaan heille kiihtyvää, yhteistä rytmiä. Samalla hän kumartui alas miehen yllä, jotta saattoi hamuta tämän kaulaa ja punoa sormiaan villeihin hiuksiin.

Eli kierähti kuuliaisesti selälleen, kädet takaisin Aidan lanteille hakeutuen.
He olivat edelleen he.
Ja Aida ajoi hänet edelleen hulluuden partaalle.
Eivätkä edes hänen hiuksensa kestäneet sitä.

Aida yritti olla kiirehtimättä.
Mutta hän oli aina nauttinut siitä, kuinka vaikutti mieheen, eikä voinut mitään onnelliselle, kehräävälle naurulle. Kieli kosketti kaulan lämmintä ihoa, ja huulet hamusivat miehen korvaa, kun hän syvensi keinuntaa ja tunsi kuuman mielihyvän heräävän vatsanpohjassaan.

Eli ei muistanut, milloin viimeksi oli joutunut todella keskittymään siihen, ettei antaisi kehonsa toteuttaa mielihalujaan samaisella hetkellä, kun ne heräsivät.
Mutta hän halusi, että Aida saisi nauttia, pitkästä aikaa.
Sitten kaikki olisi varmasti hyvin, eikö niin?

Aida kohottautui suoremmaksi, tukien kätensä Elin paljasta rintakehää vasten. Kasvot kohosivat kattoa kohti ja silmät painuivat kiinni, kun hän helli kuumaa tunnetta vatsanpohjassaan, puhaltaakseen kipinän liekiksi.
Kun tunne vihdoin otti hänen kehonsa valtaansa, hän huokasi ääneen nautinnosta.

Eli ei muistanut, milloin viimeksi he olivat olleet tällä tavalla yhdessä. Todella yhdessä.
Se, että Aida, hänen Aidansa uuntui olevan taas hänen kanssaan, sai hänet unohtamaan kaiken muun. Se kadotti alleen jopa mielihyvän, joka pyyhkäisi hänen oman kehonsa lävitse häpeilemättömänä.
Hän vain katseli naisen kasvoja.

Hetken Aida vain oli, nautti kuumasta mielihyvän sykkeestä sisällään. Sitten hän valui Elin rinnalle, haudaten kasvonsa miehen kaulataipeeseen ja nuuskien ihon tuoksua.
Ihana raukeus teki raajoista painavat.

Eli kietoi käsivartensa Aidan ympärille ja halasi tämän syliinsä. Hän painoi nenänpäänsä punaisiin hiuksiin ja hengitti niiden tuoksua.
Ja jostain syystä hän tunsi täysin varoittamattomien kyynelten kohoavan silmiinsä.

Jokin miehessä muuttui, ehkä se oli hengityksen rytmi tai kyynel, joka lipsahti alas poskea ja tipahti ohimolleen. Aida kohotti päänsä ja nousi istumaan miehen vatsalla, silittäen peukalollaan hellästi kyyneliä pois.
"Mikä sinun on, kullannuppu?"

Hetken Eli mietti, voisiko vain sanoa, että joskus miehille kävi näin. Hän oli kuullut siitä, tunnelataus saattoi purkautua itkuna.
Mutta se olisi ollut vale.
"Minä vain olen onnellinen, prinsessa", hän vastasi käheästi ja vei kätensä silittämään Aidan poskea.
"Ihan oikeasti."

"Miksi?" Aida kysyi hämillisenä ja tutki rakkaita, vihreähippuisia silmiä. Hän nousi Elin päältä ja istui miehen vierelle, nykäisten peittoa heidän jaloilleen ja vetäen tyynyn alla olleen dinosauruspaidan päänsä yli, kun ikkunanraosta käyvä veto nipisti paljasta ihoa.

Eli toivoi, ettei ollut rikkonut mitään.
"Koska sinä olet siinä", hän vastasi.
"Ja minä tässä. Me olemme tässä."

Aida hymyili puolittain ja hipaisi miehen nenänpäätä. Hänkin oli onnellinen ja toiveikas. Kadonnut osa hänestä voisi löytyä kokonaan, hetkittäin se jo palasi.
Ja ehkä hän tietäisi silloin, kuka hänen kuului olla.
"Olemmeko me okei?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, silmät vakavoituen.

Eli vastasi Aidan katseeseen, itsekin vakavoituen. Vihreähippuisissa silmissä viipyi yhä muisto kyynelistä.
"Minä toivon niin", hän vastasi.
"Mutta uskon, että ainakin tulemme olemaan okei."

"Minäkin toivon niin", Aida vastasi silittäen miehen poskea ja kosteita ripsiä hellästi.
"Olen niin pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kestämään takiani." Eli olisi ansainnut aivan toisenlaisen elämän. Jonkun, joka toisi appelsiineja ja pitäisi miehestä huolta.

Eli kurtisti kulmiaan.
"Hei, prinsessa, älä pyydä anteeksi", hän vetosi ja ojensi käsiään vetääkseen Aidan takaisin syliinsä.
"Joskus on vaikeaa. Se on okei. Minä rakastan sinua."

Aida asettui Elin kainaloon ja painoi nenänsä vasten paljasta ihoa, nuuskien sen tuoksua. Hän pelkäsi, että heillä olisi vaikeaa jatkossakin, vaikka hän yrittäisi parhaansa.
Hän oli yrittänyt paikata itseään kuin kietomalla teippiä särkyneen vaasin ympärille. Luoja tiesi, kauanko se kestäisi. Mutta ainakin he voisivat olla onnellisia juuri nyt.

Eli nyki peitettä heidän ylleen ja kuunteli hetken Aidan hengityksensä.
Heidän sydämensä sykkivät samaan tahtiin. Hän oli siitä varma. Se tuntui lohdulliselta.
"Prinsessa, tiedäthän, että minä rakastan sinua?" hän varmisti.

Aida ei vastannut heti.
"Suurimman osan ajasta", hän sanoi hymyillen puolittain ja siveli sormenpäillään miehen vatsaa.
"Loput ajasta, no... En tiedä, ketä rakastat, koska tunnen olevani aivan hukassa sen kanssa, kuka olen nykyään."

Eli halasi Aidan hieman paremmin kylkeensä.
"Ei se mitään. Minä tiedän, ketä rakastan", hän vastasi.
"Tiedän sen sinun puolestasi silloinkin, kun olet epävarma."

"Olet kultainen", Aida vastasi ja halasi Eliä takaisin. Hän käytti niin monia eri naamioita, niin monia eri rooleja, ettei ollut aina varma, kuka oli niiden alla. Hän oli viettänyt suuren osan elämäänsä yrittäen jättää osia itsestään jälkeen.
"Rakastan sinua."

Ainakin juuri nyt kaikki oli hyvin. Paremmin, kuin oli ollut aikaisemmin.
Eli painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon ja silitti tämän selkää ja yritti jättää huomiotta välkähtelevät kamerat, jotka palasivat varoittamatta hänen mieleensä.
"Meillä on pian ensi-ilta", hän muistutti, palauttaakseen Aidan mieleen jotakin, minkä hän toivoi tekevän naisen onnelliseksi.

Aida työnsi levottomat ajatukset mielestään ollakseen hermostuttamatta Eliä. Kaikki oli hyvin, paremmin kuin hyvin. Hän sai elää unelmaansa ja jos se sai maailman pyörimään vinhasti, hän tottuisi siihen joku päivä.
"Ja sinä tulet olemaan uskomaton Strat, rokkitähteni."

Se sai Elin nauramaan käheästi.
"Ja sinä olet uskomaton Raven."
Joka tulisi varmasti vetämään salin täyteen ilta toisensa jälkeen. Siitä tulisi mahtavaa.
"Mennäänhän juhlimaan ensi-illan jälkeen?"

"Totta kai", Aida vakuutti ja yritti etsiä hymyä huulilleen.
"Se on perinne. Sinä tulet olemaan tähtemme ja ansaitset juhlat."

"Meillä on upea tiimi", Eli muistutti.
Upeita näyttelijöitä, jotka sopivat upeasti rooleihinsa. Kaikki tulisi olemaan mahtavaa.
Hän käänsi päätään niin, että saattoi hamuta Aidan huulilta suudelmaa.

Hymyile, ja kaikki on hyvin.
Aida vastasi suudelmaan. Eli vaikutti onnelliselta. Hän toivoi, että mies oli onnellinen. Näkisikö hän, jos pimeys hiipisi takaisin miehen elämään?
Hän vetäytyi kauemmas ja nousi istumaan, sukaisten hiuksiaan taakse.
"Haluaisitko kupin teetä?"

Elin kulmat kurtistuivat.
"Prinsessa, onko kaikki hyvin?" hän vetosi ja kohottautui toisen hartiansa varaan.
"Sanoinko jotain väärää?"

Aida pudisti päätään ja hengitti syvään.
"Ei, et tietenkään, kullannuppu", hän vakuutti ja soi miehelle rauhoittavan hymyn.
"Anteeksi. Olen vain vähän sekaisin. Tämä kaikki on paljon käsitellä."

Elin silmissä häivähti levottomuus.
"Ei se mitään, prinsessa", hän vastasi, ja jatkoi, hieman kysyvään sävyyn:
"Kaikki on hyvin. Etkö tulisi takaisin viereen?"

Aida hengitti uudelleen syvään, taistellen alas tukahduttavan möykyn, joka uhkasi nousta hänen kurkkuunsa. Hengitä. Yleensä hän osasi hengittää täällä, missä maailma tuntui vähän pienemmältä ja hallittavammalta.
"Anteeksi, anna minulle vain hetki. Mitä... Mitä sinä odotat eniten ensi-illassa?"

Eli laski ojennetun kätensä kömpelösti peitteelle ja kääntyi sitten kyljelleen.
Ensi-ilta. Keskity ensi-iltaan.
Hän yritti tavoittaa keveän, onnellisen tunteen, joka oli ollut läsnä vasta hetki sitten.
"On mahtava päästä taas esiintymään yhdessä."

"Se on totta", Aida vastasi ja etsi huulilleen hymyn. Hän ei ollut kärsinyt paniikkikohtauksista sitten teinivuosiensa, eikä hän halunnut palata niihin nytkään. Hengitä syvään.
Hän ei halunnut tuhota onnellista, vaivatonta hetkeä heidän välillään. Toivottavasti hän ei ollut tehnyt niin jo.
"Ja se on ihanaa. Mikä on lempinumerosi showssa?"

Eli toivoi, että olisi ollut viisaampi. Että hän olisi tiennyt paremmin, kuinka toimia tilanteissa, joissa jokin heidän välillään oli vaarassa särkyä.
Lempinumero. Mikä oli hänen lempinumeronsa?
Hän virnisti.
"Bat Out of Hell. Koska moottoripyörä."

Vastaus ja siihen yhdistyvä virne saivat Aidan hymyilemään. Hän veti polvensa koukkuun ja painoi otsansa niitä vasten hetkeksi. Kerää itsesi. Mitä sitten, jos maailmasi ei suostu pysähtymään etkä tiedä kuka olet etkä hallitse enää mitään osaa elämästäsi?
"Niin tietenkin", hän vastasi ja laskeutui takaisin Elin viereen, vetäen tyynyn päänsä alle ja silittäen miehen rintakehää.
"Voisin katsella sinua loputtomiin Stratina. Ja omana itsenäsi."

Eli seurasi Aidaa katseellaan ja mietti, mitä voisi tehdä. Ahdistuisiko Aida, jos hän koskettaisi tätä? Silittäisi selkää, tai käsivartta, tai säärtä?
Hän oli huono sanoissa, joita ei ollut kirjoitettu valmiiksi.
Hän oli helpottunut kun Aida laskeutui takaisin hänen vierelleen.
"Pitäisikö minun alkaa nostaa hiukseni pystyyn arkenakin?"

"Ehkä", Aida vastasi ja halasi toisen käsivarren ympärilleen. Huomenna heillä olisi viimeinen vapaa ennen ensi-iltaa, joskin hän viettäisi suuren osan siitä Harveyn ja tiiminsä kanssa. Ajatus sai vatsan kouraisemaan.
"Se on hyvin imarteleva kampaus."

Eli nauroi ja halasi Aidan vähän lähemmäs itseään, ennen kuin ehti jäädä epäröimään, saiko tehdä niin.
"Sinäkin voisit kokeilla", hän ehdotti, silmät tuikkien.
"Sinun hiuksesi olisivat mahtavat pystyssä."

Aida painautui Elin rintaa vasten ja hengitti syvään ihon tuttua tuoksua.
"Ehkä sinun pitäisi olla kampaajani tästä eteenpäin", hän ehdotti ääni halauksen vaimentamana ja veti peittoa paremmin päälleen.
"Voiko meidän maailmamme rajautua tänään vain tähän sänkyyn?"

Elin suupieli nykäisi.
"Ehkä-" hän aloitti, mutta muutti viime hetkellä suunnitelmaansa. Kerrankin. Hän ei halunnut tuoda Harveyta heidän kotiinsa toteamalla, että manageri ei välttämättä pitäisi siitä.
Sen sijaan hän sanoi:
"Ehkä se alkaisi jossain vaiheessa kyllästyttää sinua."
Vihreähippuiset silmät tuikahtivat lempeästi.
"Mitä mahdat tarkoittaa, prinsessa? Ei sängyn ulkopuolella ole mitään maailmaa..."

Aida yritti hymyillä, vaikka syke hakkasi kipeänä ja levottomana. Hän kuvitteli sängyn saareksi keskellä aavaa merta. Vain tutut lakanat ja Eli. Lakanassa taisi olla reikä jossain peiton alla.
"Oletko sinä voinut hyvin? Tarkoitan, onko sinulla ollut synkkiä ajatuksia?"

Kysymys hämmensi Eliä.
"Minulla on ollut kaikki hyvin", hän vakuutti ja kurtisti kulmiaan.
"En ole oikeastaan ajatellut asiaa kamalasti. Se tarkoittaa, että asiat ovat hyvin, eikö vain?"

Aida ei tiennyt.
"Toivon niin. Kertoisitko minulle, jos sinun olisi paha olla? Jos olisin niin itsekäs, etten näkisi sitä?"

"Aida hei, et sinä ole itsekäs", Eli kiisti.
"Ja tietenkin kertoisin. Mutta minulla on kaikki hyvin. Minulla on taas töitä, sinä olet täällä... Mikään ei ole pielessä."

Paitsi hän. Aida hengitti Elin tuoksua ja halasi itsensä kiinni alastomaan rintakehään.
"Oletko onnellinen? Vaikka elämämme on nyt... Erilaista."

"Tietenkin minä olen onnellinen", Eli vakuutti.
Hän oli onnellinen. Miksei olisi ollut.
"Oletko... Oletko sinä onnellinen?"

"Minun pitäisi olla. Minulla on nyt niin paljon, kaikki, mistä niin moni haaveilee", Aida vastasi.
"Anteeksi, jos pilasin hetken. En halunnut tehdä niin. En tiedä, mikä minua vaivaa."

Eli vei kätensä silittämään Aidan selkää.
"Mutta oletko sinä? Onnellinen?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Etkä sinä pilannut mitään, prinsessa. Et voisi koskaan pilata mitään."

Aida ei ollut siitä lainkaan yhtä varma. Hänen todella vain pitäisi hymyillä ja sysätä levottomuus mielestään. Se oli toiminut ennenkin.
"Toivon olevani", hän vastasi.
"Oletko sinä... Oletko sinä tottunut uuteen elämäämme?"

Se tuntui rehelliseltä vastaukselta.
Elikin halusi olla rehellinen.
"En vielä", hän myönsi vakavoituen.
"Niin kauan, kuin olemme kotona, minusta tuntuu, niin kuin kaikki olisi kuin ennen. Samoin, kun olemme teatterilla... Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä tuntuu ihan vieraalta."

"Tiedän tunteen", Aida vastasi ja silitti rintakehän paljasta ihoa.
"Ja olen pahoillani. En ajatellut, että mitään tällaista tapahtuisi koskaan."

"En minäkään", Eli myönsi.
"Mutta sinun ei tarvitse olla pahoillasi. Eihän sitä... Noh, tiedäthän. Olet upea, ja tiesin aina, että sinusta tulee jotain mahtavaa, mutta tämä on tapahtunut ihan hiton nopeasti."

"Niin on", Aida vastasi vaimeasti ja hautasi kasvonsa peiton ja Elin luomaan pesään.
"En tiedä, miten käsitellä tätä kaikkea. Kaikki liikkuu niin nopeasti, enkä saa mistään kiinni. Tuntuu, etten edes päätä enää mistään omassa elämässäni."

Eli toivoi, että hänellä olisi ollut antaa viisaita sanoja lohduksi.
"Pidä kiinni minusta", hän vetosi.
"Tai minä voin pitää sinusta kiinni. Minä pidän sinusta kiinni."

Aida halasi Elin vyötäröä tiukemmin. Paidan dinosaurus litistyi heidän väliinsä.
"Olet aina ollut aivan liian hyvä minulle."

Dinosaurus oli varmasti tottunut litistymiseen. Ehkä se jopa piti siitä, tunsi olonsa turvalliseksi niin. Kahden toisiaan rakastavan ihmisen välissä.
"Ja sinä liian hyvä minulle", Eli huomautti.
"Joten ollaan tasoissa."

Aida naurahti vaisusti ja näykkäsi miehen rintakehän ihoa terävästi.
"Olet ollut tukenani niin kauan kuin muistan. Annoit minun luikahtaa huoneeseesi ja nukkua kainalossasi, vaikka en tehnyt siitä helppoa. Olit aina ainoa, joka sai minut tuntemaan, että riitän ilman naamiota. Ettet odota minulta jotain."

Eli painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Minä olin vain hölmö teinipoika", hän huomautti.
"Joka halusi tehdä sinut onnelliseksi."

"Sinä olet aina tehnyt minut onnelliseksi", Aida vakuutti. Hänen olisi pitänyt ymmärtää se paljon aikaisemmin.
"Olitko sinä onnellinen New Yorkissa?"

Eli hymyili.
"Minä olen onnellinen, kun sinä olet onnellinen", hän vakuutti, ja lisäsi:
"Ja muutenkin. Minä olen onnellinen suurimman osan ajasta... Tarkoitatko opiskeluaikoja?"

"Mmm, kun asuimme New Yorkissa", Aida varmisti ja silitti paljasta selkää, hyväillen sormenpäillään selkärangan kaarta.

"Se oli mahtavaa", Eli vastasi virnistäen.
Vaikka joskus, niinä hetkinä, joina hän oli antanut itsensä ajatella liikaa, hän oli tuntenut kaipausta. Mutta sillä ei ollut ollut mitään tekemistä sen kanssa, missä he olivat olleet.
Ja sitten hän ja Aida olivat löytäneet toisensa. Hetkeksi.
"Eikö ollutkin?"

"Oli", Aida myönsi.
"Kun ajattelen taaksepäin, se oli mahtavaa. Meillä oli toisemme ja koko tulevaisuus edessä. Olin niin valtavan rakastunut sinuun, tosin se pelotti minua vietävästi. Samoin valvoin miettien, tulisiko minusta koskaan mitään."

"No, meillä on edelleen toisemme ja tulevaisuus edessä", Eli huomautti.
"Ja olemme valtavan rakastuneita, eikö? Ainoa ero on, että sinusta on tullut jotakin mielettömän upeaa."

Aida naurahti hämillisesti.
"Se on totta. Muisto on kullannut New Yorkia jonkin verran. Se komero oli kammottava, sen lisäksi että laiton. Se oli niin pieni, seinät olivat kuin paperia ja vessassa oli mustaa hometta. Ja joka viikko elimme kädestä suuhun laskien rahoja, jotta selviäisimme vuokrasta ja laskuista."

Mutta me olimme onnellisia.
Niin Eli olisi ennen vastannut. Muistuttanut Aidaa siitä, kuinka kaikesta huolimatta heillä oli ollut toisensa, ja kuinka homeenkin oli voinut pestä pois.
Vaikkei se ollutkaan ratkaissut ongelmaa. Homeen peseminen.
Mutta olisiko se saanut Aidan vain kokemaan, että jotakin oli pilalla?
"Naapurit olivat kovaäänisiä. Ja kiukkuisia. Tai molempia."

"Se oli ihanaa, mutta en haluaisi kokea sitä uudelleen", Aida vastasi halaten Eliä tiukemmin. Epävarmuuden mustaa pilveä, iltaista itkua rahoja laskiessa, koska jotenkin ne eivät vain halunneet riittää.
"En halua enää ikinä työskennellä tarjoilijana."

Ehkä aika oli tosiaan kullannut muistot.
"En minäkään", Eli myönsi, haudaten nenänpäänsä Aidan hiuksiin.
"Ihmiset olivat okei. Joskus. Muuten se oli kamalaa."

"Sinä olit ihana. Sait minut tuntemaan oloni turvalliseksi turvattomassa maailmassa, eikä millään muulla ollut väliä kuin sillä, että minulla oli sinut", Aida vastasi.
"Ja olen onnellinen niistä muistoista."

"Sinä kirkastit päiväni, joka ikinen päivä", Eli vastasi.
Pelkästään se, että he olivat voineet herätä vierekkäin - tai päällekkäin, niin kuin heidän kapeassa sängyssään oli väistämätöntä - oli tehnyt hänet hyvin onnelliseksi.
"Jo paljon ennen New Yorkia."

Aida hymyili miehen rintakehän suojassa ja painoi kaulalle suudelman.
"Olet aina ollut niin kovin kultainen", hän vastasi. Vuodet, joina heillä oli ollut toisensa, olivat korvaamattomia kurjista hetkistään huolimatta.
"Minun olisi pitänyt nähdä sinut jo kauan ennen New Yorkia."

"Nah", Eli ilmaisi mielipiteensä, vaikka hänen menneisyyden versionsa olisikin ollut onnesta sekaisin, jos niin olisi käynyt.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
"Olin silloin aika kakara."

"Minusta olit aina suloinen", Aida vastasi. Hänen vain olisi pitänyt nähdä pari vuotta vanhempi poika aivan toisessa valossa.
"Se yö, jonka vietimme yhdessä New Yorkissa, oli unohtumaton."

Elin suupielet nykäisivät.
"Suloinen ei ole kovin miehekäs adjektiivi..." hän huomautti, muttei kuulostanut kovinkaan pahastuneelta.
"Se oli tajunnanräjäyttävä. Ainakin minulle."

"Se oli", Aida vastasi. Se oli ollut monellakin tapaa. Se oli mullistanut tavan, jolla hän ajatteli Eliä, ja yhtäkkiä hänen turvallisen ystävänsä läheisyys oli ollut juuri sitä, mitä hän oli kaivannut. Niin luonnollista ja vaivatonta, ettei hän tarvinnut naamiota.
"Sinä olet uskomaton, kullannuppu."

Silloin Eli oli kuvitellut, että he olisivat yhdessä aina.
Mutta oli turha surra sitä, mitä oli tapahtunut. He olivat yhdessä nyt, ja se oli tärkeintä, eikö niin? Se, että heillä oli toisensa, tässä ja nyt.
"Niin olet sinäkin, prinsessa."

"Kai sinä todella tiedät, että rakastan sinua?" Aida kysyi ja vetäytyi kauemmas niin, että saattoi nähdä vihreähippuiset silmät ja hipaista miehen nenänpäätä.

"Totta kai", Eli vakuutti vilpittömästi.
"Tiedätkö sinä, että rakastan sinua?"

"Suurimman osan ajasta", Aida vastasi häivähdys hymyä silmissään ja näpäytti miehen nenänpäätä uudelleen.
"Ehkä voisit muistuttaa minua siitä", hän ehdotti ja nojautui painamaan suudelman miehen huulille.

"Minä muistutan sinua niin kauan, kuin tarvitset sitä", Eli vakuutti ja vastasi hellästi suudelman.
"Tai vaikka ikuisesti."

Aida tuuppasi Elin selälleen ja kiepahti istumaan tämän vatsalle, kumartuen hamuamaan kaulan ihoa. Yrittäen olla näykkimättä sitä liian terävästi.
Tajunnanräjäyttävän, sateisen yön muistelu palautti sähköisiä muistoja mieleen.

Eli kellahti kiltisti selälleen.
Muuta maailmaa ei juuri nyt ollut, vain tämä sänky, eikö niin?
Hän vei kätensä Aidan lanteille kaipaavina.

Jokin tuttu, kadotetuksi luultu oli edelleen hänen sisällään. Se sai lämmön kulkemaan ihon alla ja huulten hamutessa kaulaa, toinen käsi vaelsi alas vatsaa, houkuttelemaan miestä kevyellä hyväilyllä.

Eli oli tuntenut olonsa hetki sitten raukean väsyneeksi.
Ei tuntenut enää.
Aida oli jopa hänen vanhaan dinosauruspaitaansa pukeutuneena uskomaton.
Hänen kätensä pujahtivat paidan helman alle silittämään naisen reisiä.

Aida suoristautui istumaan Elin vatsalle ja katsahti vihreähippuisia silmiä häivähdys hymyä omissaan. Kaikki olisi hyvin, kunhan Eli olisi hänen elämässään.
Kunhan hän voisi tehdä miehen onnelliseksi.
Hän keinautti itseään kevyesti, lempeästi härnäten, ja kumartui sitten suutelemaan Eliä.

Eli olisi voinut huomauttaa, että sellainen härnääminen oli varsin julmaa. Kun otti huomioon, kuinka pitkän ajan he olivat olleet ilman läheisyyttä ennen tätä...
Mutta hän ei tehnyt niin. Koska hän oli onnellinen mies.
Kädet ujuttautuivat paremmin paidan alle.

Aida hamusi uuden, syvän, intohimoisen suudelman miehen huulilta ja upotti kätensä villeihin hiuksiin. Taivas ne olivat ihanat.
Hän hymyili suudelmaa vasten ja hautasi nenänsä hetkeksi niiden joukkoon, ennen kuin suoristautui istumaan ja härnäsi miestä lempeästi kosketuksellaan.

Lempeä härnääminen oli hyvin kiistanalainen käsite.
Ainakin jos Eliltä kysyttiin.
Hän kohtasi Aidan katseen melkein tuskaisena, tutki hetken jäänsinisiä silmiä ja nykäisi sitten dinosauruspaidan helmaa riisuakseen sen naisen yltä.

Aida suli hymyyn ja nosti käsiään niin, että mies sai vetää paidan hänen yltään. Voimakkaan kastanjanpunaiset hiukset saivat valahtaa takaisin alas.
Oli varmasti hyvin väärin, miten onnelliseksi tuskainen katse hänet teki.
Samoin se, että hän siirsi toisen kätensä taakseen, hyväilemään miestä, kun katseli kasvojen pisamia ja vihreähippuisia silmiä.

Dinosaurus pääsi lentämään.
Ei tosin kovinkaan pitkälle, sillä lattia tuli vastaan. Mutta se ei ollutkaan lentämään tarkoitettu hirmulisko.
Ja se, mitä Aida teki, oli ehdottomasti väärin.
"Prinsessa..." Eli murisi hiljaa.

Aida tukahdutti kikatuksen ja painoi hetkeksi katseensa. Oli ihana voida tuntea näin. Olla läsnä hetkessä, heidän sängynkokoisessa maailmassaan.
Hän kumartui suutelemaan Eliä.

Tukahdutettu kikatus teki Elin hyvin onnelliseksi. Se oli aito, eikö ollutkin? Aida todella oli onnellinen, ainakin tässä hetkessä. Heidän pienessä maailmassaan.
Hän vastasi suudelmaan ja kuljetti sormiaan paljaalla iholla.

Suudelma sai vatsanpohjan nipistämään, ja Aida hylkäsi lempeän härnäyksen. Sen sijaan hän suoristautui miehen ylle ja laskeutui hitaasti lähelle, hengittäen syvään tunteesta, ennen kuin lähti keinumaan pehmeästi.

Olisi luullut, että Eli olisi ollut edes hieman kärsivällisempi nyt, mutta ei. Hän oli aivan yhtä malttamaton kuin aiemminkin.
Ehkä se ei ollut häpeä.
Kädet hakeutuivat Aidan vyötäisille.

Hän tunsi itsensä tällä hetkellä, heidän pienessä maailmassaan, jossa hänen ei tarvinnut olla kukaan muu. Ja se sai hänet nauttimaan tunteesta niin, että hengitys muuttui huokauksiksi.
Aida kumartui alas, suutelemaan Eliä, ja suoristautuessaan kannusti miestä nousemaan istumaan. Hän kiersi jalkansa notkeasti tämän ympärille, hengitys vavahtaen intensiivisestä läheisyydestä, ja haki uutta suudelmaa heidän istuessaan sylikkäin.

Tällaisina hetkinä Eli olisi tehnyt aivan mitä tahansa, mitä Aida olisi keksinyt pyytää. Tai ketä hän yritti huijata? Hän olisi tehnyt niin aina. Aidalla oli sellainen vaikutus häneen.
Niin kuin hän olisi ollut edelleen sama, hölmö teinipoika. Ehkä hän olikin.
Mutta halatessaan naisen syliinsä ja vastatessaan suudelmaan hän saattoi uskoa, että aivan kaikki ei ollut muuttunut.

Aidastakin tuntui siltä. Kaikki ei ollut muuttunut, tässä pienessä maailmassa he olivat edelleen sama Eli ja sama Aida, jotka he olivat olleet lapsuudestaan saakka.
Ja voi taivas miten hyvältä se tuntui. Hän hamusi miehen huulia, ennen kuin kallisti päänsä hetkeksi taakse kuuman sykkeen vallatessa koko kehon. Se oli saada hänet nauramaan.
Miten hän oli ikävöinyt kykyään ja haluaan nauttia näin.

Aida ei teeskennellyt, eihän?
Ajatus nousi Elin mieleen varoittamatta ja oli hetkeksi vallata hänet kokonaan, tehdä olon epävarmaksi ja turvattomaksi. Aida ei voisi teeskennellä, että halusi häntä näin, eikö niin?
Hän hiljensi mietteensä ja keskittyi sen sijaan kiihtyvään rytmiin, joka lopulta sai hänetkin kiinni, lävisti kehon ja vei kaiken muun mennessään.

Hetken Aida viipyi Elin sylissä, tunteeseen unohtuneena. Sitten hän kallistui taakse, vetäen miestä mukanaan, jotta he saattoivat lojua poikittain sängyllä, onnellisen alastomina.
"Voi luoja, se oli upeaa."

Eli oli samaa mieltä.
Hän oli vain unohtanut, kuinka koherentteja lauseita muodostettiin. Ja koska hän oli menettänyt puhekykynsä, hän ei voinut muuta kuin nojautua lähemmäs Aidaa ja hamuta suudelmaa tämän huulilta.

Aida vastasi suudelmaan. Iho hohkasi kuumana ja sai punaiset suortuvat takertumaan kiinni ohimoihin ja niskaan.
"Sinä olet fantastinen. Olen ikävöinyt tätä", hän huokasi suudelman lomassa sormet miehen niskaa sivellen.

"Minäkin", Eli vastasi, kun muisti, miten ääntä käytettiin.
Ja vaikka olikin imartelevaa kuulla kehuja Aidan huulilta, paljon enemmän hänelle merkitsi juuri nyt se, että nainen vaikutti vilpittömän onnelliselta.

Aida nykäisi peiton heidän suojakseen vedon purressa kuumaa ihoa ja kierähti lähemmäs Eliä. Hän painoi selkänsä miehen rintaa vasten ja kääri käsivarren ympärilleen.
Hän toivoi, ettei kadottaisi itseään, kun heidän maailmansa laajenisi.

Eli kietoi kätensä Aidan ympärille ja halasi naisen syliinsä.
Hetken hän vain hengitti.
"Rakastan sinua, prinsessa", hän muistutti.

"Minäkin sinua, kullannuppu", Aida vastasi häivähdys käheyttä äänessään. Hän antoi silmiensä painua kiinni ja silitti hajamielisenä käsivartta ympärillään.

Elikin antoi omien silmiensä painua lopulta kiinni, vaikka osa hänestä halusikin pitää kiinni tästä tunteesta. Siitä, että kaikki oli hyvin, ja he olivat taas he.
Hän taisi olla se, joka nukahti ensin.

Perjantai 8. marraskuuta 2019, ilta, Dominion Theatre, Tottenham, Lontoo

Yleisön huminan saattoi kuulla teatterin takatiloissa. Odottava, jännittynyt tunnelma oli vallannut sen käytävät ja sopukat. Crew säntäili pitkin käytäviä tekemässä viime hetken tarkastuksia ja tuplatarkastuksia lavaan, ääneen, mikrofoneihin, valoihin ja lavasteisiin.
Ensi-ilta alkaisi pian. Se ja seuraavat näytökset oli myyty nopeasti loppuun.
Aida katseli Ravenin kasvoja pukuhuoneensa peilistä, jota nostalgiset, pienet, pyöreät valot kehystivät. Maskeeraaja viimeisteli saumattomasti hänen ihoonsa sulautuvaa, korpinmustaa peruukkia. Hänen pukuhuoneeseensa oli jo ilmestynyt maljakoittain kukkia. Mahtipontinen kimppu punaisia ruusuja peilipöydällä oli Harveyltä. Kortti oli aseteltu huolellisesti näkyviin.
Maskeeraaja jätti hänet lämmittelemään ääntään.
Aida rakasti ensi-iltoja ja niiden jännitystä. Hän ei tuntenut enää pelkoa siitä, että olisi liian pieni ja mitätön rooliin. Hän oli esiintynyt Royal Albert Hallissa yli 5500 katsojalle. Hänellä olisi tämä hansikkaissa.

Aidan pukuhuoneen ovelta kuului koputus, ja Strat kurkisti sisään.
"Hei, prinsessa", Eli tervehti jo täydessä maskissa, hiukset uhmakkaasti pystyyn nostettuina. Hänen olisi aika suunnata pian lavalle, rakkaan moottoripyöränsä luo.
"Miten menee?"

Aida puraisi alahuultaan nähdessään Elin ja rokkitähden lailla laitetut hiukset. Jäänsinisissä silmissä kävi tietävä, lämmin tuikahdus, kun hän muisteli tapaa, jolla käsitteli hiuksia shown jälkeen.
"Hyvin. Näytät ihanalta, kullannuppu", hän vastasi.
"Miten sinulla?"

Eli oli huomaavinaan pilkahduksen Aidan silmissä - mutta ehkä hän vain kuvitteli sen. Ja jos ei kuvitellut, oli parempi olla ajattelematta sitä juuri nyt. Hänen olisi keskityttävä tulevaan showhun.
"Sinäkin, prinsessa", hän vastasi ja nosti sitten peukalonsa pystyyn merkiksi siitä, että olo oli mahtava.
Hän katsahti ympärilleen pukuhuoneessa.
"Oho. Paljon kukkia."

Aida katsahti kukkia ja soi Elille hämillisen hymyn.
"Murra jalka tänään. Tulet olemaan uskomaton", hän sanoi.
"Tulen katsomaan monologiasi kulisseista."

"Murra kaksi", Eli vastasi, eikä enää vastustanut kiusausta vaan pujahti pukuhuoneeseen painaakseen Aidan huulille nopean suukon.
"Sinun huoneesi on isompi kuin minun."

Aida hymyili suudelmalle ja hipaisi Elin nenänpäätä. Mies todella näytti aivan rokkitähdeltä ja se sai hänen vatsanpohjansa nipistämään. Upea, karismaattinen Eli.
"Niinkö? Sinun pitää protestoida ja valittaa managerille."

Eli virnisti ja pudisti päätään.
"Minun pukuhuoneessani on kaksi ovea", hän huomautti, ja suoristautui, kun kovaäänisistä kuului ensimmäinen äänimerkki.
"Nähdään pian, prinsessa! Talo on kuulemma täynnä."

"Sinä onnenpekka", Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja ojensi puhtaanvalkoisen, siron tennistossun suojaamaa jalkaansa, jotta saattoi tökätä Elin pakaraa.
"Olet rokkitähteni. Hurmaa ne."

Eli tarttui hetkeksi häntä tökänneen jalan nilkkaan.
"Ihan liian puhtaat", hän huomautti ja kohotti jalkaa hieman korkeammalle, niin, että saattoi painaa sen nilkalle suudelman.
Sitten hän iski silmää ja suuntasi kohti lavaa, missä hänen rakas moottoripyöränsä odotti.

Aida suli silmät siristävään hymyyn, puraisten alahuultaan katsellessaan miestä. Hän tiesi, miten halusi juhlia cast partyn jälkeen.
Kun Eli lähti lavalle, hän katsahti itseään peiliä ja teki vielä yhden äänenavauksen palatakseen Ravenin rooliin. Sitten hän kiiruhti massiivisen lavan kulisseihin, mistä saattoi nähdä shown aloittavan monologin, ennen kuin hänen olisi syöksyttävä ylös makuuhuoneeseensa, missä kameramies odottaisi häntä.

Talo tosiaan oli täynnä.
Vaikka Elin oli mahdoton erottaa kasvoja tarkkaan, sillä valokeila sokaisi hänet osittain, kun hän aloitti Stratin intensiivisen monologin. Nyt ensimmäistä kertaa yleisölle.
Se tuntui hyvältä.
Räjähdys.

Aida yhtyi yleisön aplodeihin, tuntien sydämensä pakahtuvan ylpeydestä. Eli oli uskomaton. Miehen karisma oli käsinkosketeltavaa.
Hänen täytyi juosta, jotta hän ehti heittäytyä Ravenin ylellisen huoneen sängylle juuri, ennen kuin kuva heijastettiin valtaville näytöille. Mutta pian hän kohtaisi Stratinsa ensimmäistä kertaa.

Strat liittyi Lostien seuraan, kun he nousivat vastustamaan Falcon ylivaltaa. Ei mennyt pitkään, kun kyseisen diktaattorin asevoimat astelivat lavalle, ja alkoi kamppailu kahden ryhmän välillä.
Strat menetti paitansa.

Punainen paita oli jäädä kadulle salaa karanneen Ravenin jalkoihin. Hän sieppasi sen uteliaana maasta ja katsahti ympärilleen, etsien sen omistajaa. Paidaton mies kaiken kaaoksen keskellä pysäytti hänet, eikä hän saanut katsettaan irti vihreähippuisista silmistä. Hän tuijotti niitä hypnotisoituneena, häivähdys toiveikasta hymyä kasvoillaan, ennen kuin Sloane ja Falcon miehet raahasivat hänet takaisin sisälle, puoliksi kantaen hänet.

Eli pääsi hyppimään lavalla ilman paitaa.
Se oli mahtavaa.
Ja sitten hän kohtasi ensimmäistä kertaa Ravenin. Ei, ei hän. Strat.
Ja tämä oli lumoutunut.
Mutta sitten korppihiuksinen tyttö vietiin pois hänen luotaan,
Ja Lostit pakenivat raunioisen kotinsa turvaan.

Raven vaelsi turkoosiseinäisessä huoneessaan ja selaili onnettomana lehtiä, joiden kannessa hänen kasvonsa komeilivat, kameramiehen kuvatessa häntä herkeämättä kuin tosi-tvtä varten.
Falco ja Sloane ottivat vuorostaan lavan haltuun Who Needs The Youngilla ja saivat vislaavat aplodit. Hänen makuuhuoneensa siirtyi lavalle, missä hän sai kuulla vihdoin Lostien tarinan ja vetosi isäänsä antamaan hänen nähdä maailmaa, kokea jotain, löytää ikäisiään ystäviä.
Sitten he katosivat varjoihin, kun lavasteet vaihtuivat Deep Endiin.

Deep Endissä Strat oli keskittynyt tarkastelemaan lehteä, jonka kannessa mustahiuksinen tyttö esiintyi, kunnes Tink palasi piilopaikkaan. Lyhyen sananvaihdon jälkeen hän lähetti Lostit nukkumaan - tai sitten ei, ihan kuinka nämä itse halusivat.
Tätä iltaa hän ei jakaisi Zaharan kanssa, sillä hänen mielessään oli kysymys, jolle hän janosi vastausta.
Eikä nainen osannut antaa sitä hänelle.
Hän suuntasi huoneeseensa yksin.

Raven vaelsi huoneessaan peilin eteen mustassa alusasussa, Stratin punainen paita käsissään. Hän mittaili sitä hajamielisesti ylleen ja pujotti sen sitten päänsä yli, nuuskien kangasta ja hymyillen haaveikkaasti, ennen kuin siirtyi pienelle, ranskalaiselle parvekkeelle ja nojasi kyynärvartensa sen kaiteeseen.
Katossa oleva puhallin ja taustaripun pienet, tuikkivat tähdet loivat illuusion yöstä.
"And I never really sleep anymore, and I always get those dangerous dreams", hän aloitti It Just Won't Quitin ja hiljentyneestä yleisöstä kuului innokkaita kannustuksia, joihin hän yritti olla kiinnittämättä huomiota. Melodinen, haikea kappale päättyi todellisuuteen, kun makuuhuone siirtyi jälleen lavatasoon ja Sloane halusi keskustella tyttärensä kanssa.
Lavastus vaihtui Deep Endiin.

Stratin olo oli melkein kuumeinen. Niin kuumeinen, että ajatus Falcon tyttären kidnappaamisesta tuntui hyvältä. Mikä tahansa ajatus, joka toisi heidät lähemmäs toisiaan, tuntui hyvältä.
Out of the Frying Pan sopi tilanteeseen täydellisesti.

Miten hän rakasti Elin tapaa tulkita yhtä suosikkikappaleistaan – ja koko hahmoa. Hänen rokkitähtensä. Aida ihaili miestä kulissin suojasta, kun Zahara ja Jagwire ottivat lavan haltuunsa, ja Nicole lumosi syvällä, matalalla äänellään.
Lavastus vaihtui Ravenin loisteliaisiin 18-vuotissyntymäpäiväjuhliin, missä Falco kantoi sylillistä lahjapaketteja ja lauloi kiltille pikkutytölleen hyvää syntymäpäivää.
Aida yritti olla tuntematta kylmiä, pahoinvoivia väreitä hellittelynimestä. Raven ei halunnut lahjoja, eikä mitään muutakaan tästä. Hän halusi vain mennä ulos, nähdä maailmaa – löytää ystäviä. Ehkä jopa rakkauden.
Falco ei pitänyt siitä.
Raven pakeni lavalta, kun Falco ja Sloane päätyivät muistelemaan menneitä, ja Aida tanssi Paradise By The Dashboard Lightsin tahtiin kulissien suojassa, kunnes hänen oli aika kiiruhtaa takaisin ja työntää kultainen avoauto suoraan orkesterimonttuun. Muutama soittaja ilmestyi kiukkuisena, turmeltu instrumentti mukanaan.
Juhlat vaihtuivat makuuhuoneeseen, joka tuntui sen asukkaasta enemmän häkiltä. Raven istui sängyllään, tuijottaen lannistuneesti tyhjyyteen, kun Zahara ja vanhemmat liittyivät hänen seuraansa ja varmistivat, että hän ei näkisi lääkitykseltään unia.

Strat odotti, että Raven oli yksin.
Ja sitten hän kiipesi tämän parvekkeen kaiteen yli ja huoneeseen, joka aiemmin oli ollut häkki. Mursi sen lukon hetkeksi. Hän siirtyi sängyn vierelle, ja kumartui kuiskaamaan sanansa nukkuvan tytön korvaan.
Hän kavahti hetkeksi kauemmas ja siirtyi sitten takaisin lähelle, epäröi hetken ja painoi sitten suudelman tytön huulille.

Raven hätkähti hereille, jäänsiniset silmät suurina ja nousi nopeasti istumaan, vetäen peittoa vaistomaisesti silkkisen, vaaleanpunaisen alusasun peitoksi.
Sitten hän kohottautui polvilleen ja nojautui eteenpäin, laskien kätensä Stratin poskille ja painaen intohimoisen suudelman miehen huulille.

Oli Stratin vuoro hämmästyä.
Vaikka saattoiko hän todella olla hämmästynyt? Olisiko hän suudellut Ravenia, jos ei olisi uskonut tämän suutelevan takaisin?
Hän oli tiennyt, että heidän välillään oli jotakin erityistä.
Silti hän jäi katselemaan hämmästyneenä jäänsinisiä silmiä, kun suudelma loppui.

Ei. Tämän täytyi olla unta. Ei tällaista tapahtunut, ei hänelle. Raven palasi sänkyyn, heijaten itseään ja nipistäen käsivarttaan. Tämä oli vain unta.
Hän kurkisti olkansa yli, mutta Strat oli edelleen täällä.

Strat siirtyi lähemmäs, vakuuttaen, että tämä oli totta. Että kaikesta huolimatta jotakin tapahtui.
Sitten hän hymyili poikamaisesti, melkein häkeltyneenä.
"I'm Strat."

Raven tiesi, kuka Strat oli. Hän tuijotti miestä epäuskoisena, yrittäen päättää saattoiko silti uneksia lääkityksestä huolimatta.
Hän oli liian häkeltynyt vastatakseen miehen kysymykseen.
Hän istui paremmin sängylle ja kutsui Stratia istumaan vierelleen, katse miestä ihailevana tutkien. Hänen huoneessaan ei ollut ennen ollut poikaa.
Hänen sykkeensä hakkasi hurjana. Runollinen kuvaus heidän sydämistään ja kehoistaan yhteisessä rytmissä sai hymyn tuikahtamaan silmissä.
"Is that your usual "pickup" line?"

Tämä oli Elin suosikkikohtauksia showssa. Vaikka nyt Eli oli tietenkin poissa, ja hänen tilallaan oli pystytukkainen, nuori rokkitähti, joka virnisti Ravenin sanoille ja painoi käden hetkeksi sydämelleen.
"Ouch, ouch, ouch."
Sitten hän saattoi aloittaa Making Love Out of Nothing at Allin.

Raven jatkoi kappaletta ja hipaisi sormillaan Stratin, nyt paidan peittämää, rintakehää uteliaana.
Aida yritti parhaansa mukaan olla näkemättä yleisöä, mutta tunsi silti eturivistä tulevat, melkein epätoivoisen kiinteät katseet itsessään.
Raven tarttui tarjoukseen yhdestä taianomaisesta yöstä. Stratin tapa kuljettaa sormiaan mustien hiuksien lomassa sai hänet nojautumaan kaivaten kosketusta vasten.
Kuka tietää, mitä olisi tapahtunut, ellei Zahara olisi lähettänyt heitä yön selkään.

Hiukset olivat turvalliset koskettaa, samoin hartiat. Ja niin olivat myös-
Mutta heidät keskeytettiin. Ja heidän oli paettava.
Strat auttoi Ravenin ulos parvekkeen kautta ja johdatti tämän alas, alas, missä moottoripyörä odotti.

Vihdoin suuri hetki koitti. Eli sai moottoripyöränsä – ja hän sai nähdä miehen esittävän yhden shown suurimmista numeroista.
Raven nousi Stratin taakse, kädet miehen ympärillä.

Seurasi takaa-ajo. Hurja takaa-ajo.
Ja Bat Out of Hell.
Ja se oli mahtavaa, mutta Strat ei nähnyt asiaa samoin. Strat tiesi, että jos he jäisivät kiinni, se olisi loppu.
Moottoripyörä kiisi läpi öisen kaupungin.

Aida olisi voinut vain unohtua kuuntelemaan Eliä. Miten hän rakasti miehen ääntä.
Mutta Raven ei voinut unohtua haaveeseen. Hän ei voinut lähteä näin: Falco löytäisi heidät ja tappaisi Stratin. Vaikka se särki hänen sydämensä, Raven riistäytyi miehen otteesta ja pakeni pois lavalta.

Sitten Raven oli poissa.
Ja aivan uudenlainen vimma valtasi Stratin, kun hän kiihdytti moottoripyöränsä uudelleen vauhtiin. Nopeampaan, nopeampaan...
Kunnes tie loppui.
Moottoripyörä syöksyi kuiluun. Syttyi tuleen.
Ja ensimmäinen näytös päättyi paperisilpun sateeseen ensimmäisiin riveihin.

Aida yhtyi myrskyisiin aplodeihin kulisseissa, kun sydämen pysäyttävä näytös päättyi ensimmäiset rivit täysin sokaisevaan, kimmeltävään, punaiseen silppuun. Sen suojissa näyttelijät ohjattiin lavalta, verinen Strat pesulle ja muut valmistautumaan toisen näytöksen alkuun.
Teatterin henkilökunta odotti hetken, yleisön kohistessa, ennen kuin lähti siivoamaan punaista silppua kannettavilla imureilla ja valmistelemaan lavaa uutta lavastetta varten.

Strat oli oikeastaan liian levoton suunnatakseen pesulle. Mutta hänelle ei jätetty vaihtoehtoa. Kukaan ei halunnut verisiä jälkiä ympäri teatteria, tai näyttelijää itseään.
Se jätti vain hyvin vähän aikaa lähteä etsimään Aidaa.

Onneksi Aida etsi Elin. Hän ilmestyi kevyesti hengästyneenä pesuhuoneen luo, vaaleanpunaisessa, silkkisessä alusasussaan.
"Voi kullannuppu. Olet uskomaton!" hän vetosi silmät hehkuen.

Eli oli juuri saanut kuurattua tekoveren pois - ainakin hän uskoi niin.
"Prinsessa!" hän tervehti riemastuneena.
"Ja sinä hurmasit kaikki."

Aida vastasi puolittaisella hymyllä ja esti itseään kohauttamasta olkaansa. Hän oli lähtenyt lavalle itsevarmana, mutta nyt tuttu epäilys nakersi hänen mieltään.
Mitä jos hänet oli valittu vain nimen saaman maineen takia? Kääntyisikö uskollinen teatteriväki häntä vastaan, koska nyt hänet tunnettiin teatterin ulkopuolella?
Hän toivoi voivansa osoittaa toisen näytöksen sooloillaan ansaitsevansa roolin.
"Nautitko lavalla?" hän kysyi ja hipaisi Elin nenänpäätä.

"Mm-hmm", Eli vakuutti, ja varmistuttuaan siitä, ettei veri sotkisi vaaleanpunaista alusasua, veti Aidan halaukseen.
"Entä sinä?"

"Ehdottomasti", Aida vakuutti ja silitti Elin paljasta selkää.
"Rokkitähteni", hän hymisi pehmeästi ihoa vasten ja näykkäsi sitten rintakehän ihoa.
"Sinä olet täydellinen Strat."

Eli nauroi ja pudisti päätään.
"Minun täytyy pian palata pukuhuoneelleni, muuten saan huutia..."
Hiukset kaipaisivat lisää lakkakerroksia.
"Ja sinä olet täydellinen."
Kaikin tavoin.

Aida nauroi hyväntuulisesti ja hipaisi vielä miehen nenänpäätä, ennen kuin kiiruhti kapeita käytäviä takaisin tulosuuntaansa.
Jotta maskeeraaja ehtisi viimeistellä hänet ja puvustaja auttaa vaihtamaan pitkään, norsunluunvalkoiseen yöpukuun, jonka helma laskeutui kauniisti.

Elillä ei ollut kiirettä.
Hän saisi viettää pukuhuoneessaan hyvän tovin, ennen kuin Stratin olisi aika raahautua takaisin lavalle. Varsin kirjaimellisesti, sillä ensimmäisessä kohtauksessaan hän olisi toipilas.
Istuessaan hiuslakkapilven ympäröimänä hän harkitsi, seuraisiko Fiyeron jalanjälkiä ja alkaisi kuvata omaa showtaan pukuhuoneesta käsin.

Show jatkui. Yleisö kohisi penkeissään, supisten ja humisten odottavana. Ne, jotka eivät olleet nähneet showta aikaisemmin, istuivat tyrmistyneessä hiljaisuudessa, pohtien mitä olivat juuri nähneet.
Lostit oli nujerrettu. Falco hallitsi nyt, ja toivon kipinä tuntui poljetulta.
Salissa vallitsi hiljaisuus, kun Ravenin ylellinen, vaaleanpunaisella pehmustetuin antiikkihuonekaluin sisustettu huone valaistiin. Hän istui onnettomana valoa hohtavalla lattialla, halaten päiväkirjaansa. Ääni vangitsi teatterisalin Heaven Can Waitin pehmeällä melodisuudella ja kasvoi kappaleen myötä niin, että tavoitti kauimmaisetkin nurkat.
Hän saattoi kuulla muutamia hurrauksia voimanuottien jälkeen, mutta Ravenin tuskan päättyessä kirkkaaseen, puhtaaseen sointuun, salissa vallitsi pienen hetken hiljaisuus ennen aplodeja, jotka lämmittivät Aidan sydäntä.
Huone pimeni, ja valokeila palasi vangittuihin Losteihin.

Eli livahti kulisseihin kuuntelemaan Aidan esitystä, ja hänen vislauksensa hukkui aplodien ja hurrausten vyöryyn, joka tuntui hetkeksi räjäyttävän koko tilan.
Joku huusi Aidan nimeä.
Sitten hänen oli palattava vielä hetkeksi pukuhuoneeseensa, ennen kuin hän saattoi alkaa valmistautua kipuamaan Natural History Museumin ullakolle.

Heillä oli uskomaton cast. Lostien Objects In The Rearview Mirror May Appear Closer Than They Are oli uskomattoman kaunis ja koskettava, täynnä tunnetta.
Zahara salakuljetti Stratin punaiseen paitaan pukeutuneen Ravenin piilopaikkaan, jossa kuolleeksi julistettu Strat olikin elossa.
"Strat?"

Oli vaikeaa oppia kaikki uudelleen. Käveleminen. Puhuminen.
Sanat. Sanat olivat vaikeita, ne pakenivat hänen otteestaan...
Mutta sitten Raven ilmestyi, ja yhtäkkiä sanat löysivät taas hänen luokseen. Ne saivat hänet melkein vimman valtaan, kunnes hän seisahtui tytön eteen.
Ja esitti kädellään kipinöitä.

Ravenin ei tarvinnut näytellä onnellista, kehräävää naurua ja silmät siristävää hymyä.
Hän oli todella luullut Stratin olevan kuollut. Eikä hän ollut varma, miksi miehen ystävä vihasi häntä niin päivänselvästi.
Ajatukset harhautuivat, kun Strat aloitti For Crying Out Loudin.

Strat todella tunsi, että oli herännyt kuolleista. Ehkä hän olikin.
Raven oli nyt hänen luonaan. Eikä hän halunnut menettää tätä.
Hän veti tytön syliinsä ja puristi itseään vasten.

Hetkeksi he jäivät pimeyteen kaksin ja kiiruhtivat ylös hylättyjä rullaportaita Stratin ullakkohuoneeseen, kun onneton Falco, Sloane ja Zahara ottivat lavan haltuunsa.
Aida puristi Elin kättä ääneti ja nosti sitä hetkeksi, jotta saattoi painaa rystysille suudelman.

Eli virnisti Aidalle pimeyden suojissa - eikä sitten malttanut olla kutittamatta naisen kylkeä kiusoittelevasti.
Se muistutti häntä siitä, kuinka he olivat piiloutuneet muurilavasteen taakse Les Miserablesissa.
Hän yritti parhaansa hillitäkseen itsensä.

Aida tukahdutti kikatuksen ja painoi käden varmuuden vuoksi mikrofoninsa eteen. Toisella kädellään hän muksautti Elin kylkeä ja pujotti kätensä paidan helman alle, silittämään paljasta ihoa kaivaten.

Virne pysyi Elin kasvoilla, mutta hän ei härnännyt Aidaa enempää. Hän ei halunnut saada naiselle nuhteita heti ensimmäisenä iltana.
Mutta sitten valokeila suuntautui jälleen heihin, ja hänen oli aika olla taas Strat.
"I asked you this once before, but I don’t think you heard it", hän aloitti, jännittyneenä.
"On a hot summer night, would you offer your throat to the wolf with the red roses?"

Raven kallisti päätään hymyä jäänsinisissä silmissä ja astui lähemmäs Stratia, koskettaen miehen rintakehää.
"Will he offer me his mouth?
Will he offer me his teeth?
Will he offer me his jaws?
Will he offer me his hunger?
Again! Will he offer me his hunger?
And will he starve without me?"
Hän epäröi hetken myöntävästä vastauksesta huolimatta ja jatkoi sitten, varovaista toivoa äänessään.
"And does he love me?"

Strat ei voinut uskoa, että oli löytänyt viimein etsimänsä.
Raven tiesi vastauksen.
Hänen oli vedettävä hetki henkeä, ennen kuin hän saattoi vastata:
"Yes."

Raven suli valovoimaiseen hymyyn ja hipaisi Stratin poskea, hilliten juuri ja juuri halunsa sukeltaa suudelmaan.
"Yes."

Strat oli hetken hiljaa, kuin ei olisi voinut uskoa tätä todeksi.
"On a Hot Summer Night, would you offer your throat to the wolf with the red roses?" hän toisti, mutta tällä kertaa varmempana, ääni värähtämättä.

Yleisöstä tihkui onnea ikonisista sanoista. Raven nauroi hyväntuulisesti.
"Yes!" hän vakuutti intohimoisesti ja kosketti miehen rintakehää.

Stratin kasvoille kohosi vilpitön, joskin häkeltynyt hymy.
"I bet you say that to all the boys."

Lostit liittyivät heidän seuraansa, riemukkaina ja energisinä nähdessään Stratin.
Ja johdattivat heidät mukaansatempaavasti mukaan You Took The Words Right Out Of My Mouthiin. Tanssijat antoivat parastaan heidän ympärillään, ja he saattoivat tarttua toistensa käsiin ja kiiruhtaa puolittain piiloon lavalta, kun Raven vaihtoi punaisen t-paidan valkoiseen, liehuvahelmaiseen mekkoon ja punaiseen kimppuun ruusuja.

Strat oli onnellinen, ja tietämätön tragediasta, joka oli vain ajan kysymys. Se oli joskus hankalaa, tietää hahmojen kohtalo etukäteen, ja yrittää silti unohtaa se.
Mutta nyt hän saattoi johdattaa Ravenin huoneeseensa. Ja vuoteeseensa.


Raven seurasi Stratia lumoutuneena ja sukelsi sitten intohimoiseen suudelmaan miehen kanssa. Käsi nousi niskalle, toinen jalka kiertyi tämän ympärille, selkä kaartui otteesta.
He kaatuivat yhdessä myllättyyn vuoteeseen, ja Raven näykkäsi Stratin alahuulta kaivaten, kohdaten vihreähippuisten silmien katseen. Hän auttoi miestä riisumaan valkoisen mekon yltään.

Nyt oli huomattavasti helpompi eläytyä Stratin tilanteeseen. Kun kaikki oli heidän välillään hyvin, ainakin niin hyvin, kuin saattoi olla.
Paremmin kuin vielä vähän aikaa sitten.
Kuka tietää, minne se kaikki olisi johtanut, jos Tink ei olisi rynnännyt keskeyttämään heitä.

I'm Not Allowed To Love oli joka kerta yhtä koskettava. Hän kuunteli tulkintaa hiljaisena, Stratin syleilyssä, nyt pimeässä ullakkohuoneessa.
Kun lavastus vaihtui Falcon olohuoneeseen, he saattoivat livahtaa kulisseihin ja Aida kiiruhti vaatteiden vaihtoon.
Tink sinetöi kohtalonsa.

Jos oltiin rehellisiä, tämä oli se kohta showta, josta Eli ei erityisesti pitänyt. Jossa hän huomasi erityisen vaikeaksi keskittyä baarin hilpeään tunnelmaan, tietäessään, että se katkeaisi pian.
Ja tietäessään, mihin se johtaisi.
Jälleen kerran Tink kuoli hänen käsivarsilleen. Ja hän ajoi Ravenin pois.
Se oli synkkä kohtaus.

Aida katseli kohtausta kulisseista Ravenin paettua osin isänsä ja tämän miesten raahaamana pois Stratin torjuntaa. Hänen sydäntään särki.
Eikä Raven halunnut nähdä isäänsä tai antaa tälle anteeksi, mutta raivoa seurasi masennus, joka sai hänet lojumaan liikkumatta ylellisen huoneensa sängyssä.

Strat halusi kietoutua synkkyyteensä. Hän kietoutui siihen niiden viikkojen ajan, jotka kulkivat ohitse kuin taivaalla lipuvat pilvet.
Hän ei ollut tuntenut sellaista synkkyyttä ennen.
Lopulta Zahara havahdutti hänet takaisin todellisuuteen. Ja hän löysi itsensä jälleen kerran Ravenin makuuhuoneesta.

t's All Coming Back To Me Now oli ollut hänen lempikappaleitaan pikkutytöstä saakka. Hän oli esittänyt sitä olohuoneessa perheelle, sukulaisille ja remonttimiehille äidin liian suurissa korkokengissä ja spagettikauha mikrofonina. Hän oli esittänyt sen kiertueensa konserteissa, viimeisen kerran Royal Albert Hallin lavalla.
Nyt hän sai esittää sen täydelle teatterille Ravenin kautta, ja nautti siitä aivan yhtä paljon.
"There were nights when the wind was so cold, that my body froze in bed if I just listened to it, right outside the window", Raven johdatti heidät kappaleeseen purkaen tuskaansa Stratille.
"There were nights of endless pleasure, it was more than any laws allow" ja sen voimanuotti kirvoitti yleisöstä intohimoista kannustusta.
Sloane ja Falco liittyivät kappaleeseen, ja Raven sai taas koskettaa Stratia.

Pienen hetken kaikki oli hyvin - ja sitten, kun Raven alkoi itkeä, näytti hetken siltä, että se kaikki voisi romahtaa.
Mutta Strat vakuutti rakastavansa Ravenia. Tulisi aina rakastamaan tätä, välittämättä siitä, kuinka monta vuotta vierähtäisi.
Ja sitten, yhtäkkiä, oli I Would Do Anything for Loven aika, eikä Eli ollut varma, kuinka show saattoi olla jo loppusuoralla.

Se oli hetki, jota yleisö oli odottanut. Sähköisen energian saattoi tuntea kihelmöintinä iholla, ja jokunen katsoja kuulosti laulavan mukana.
Sama, onnellinen energia väreili castin kesken, kun kaikki yhtyivät kappaleeseen omalta osaltaan – ja Joseph Gray suoritti vaikuttavan stuntin sukeltamalla vesi lentäen lavalle kätkettyyn altaaseen ja nousemalla ylös rokkiversiona itsestään.

Energia, joka lavalla väreili, sai Stratinkin antamaan parastaan.
No I won't do that, hän vakuutti.
Räjähtävä show päättyi pianon hiljaisiin nuotteihin, kun lava muuttui pimeäksi.
Kunnes curtain call alkoi.

Aida oli aina rakastanut loppukumarruksia ja tunnelmaa, joka salissa vallitsi silloin. Silloinkin, kun sali oli puoliksi tyhjä eikä kukaan jaksanut osoittaa suosiotaan muuten kuin aneemisin taputuksin.
Yleisö jyrisi, kun heidän ensemblensä syöksyi kumartamaan mukaansatempaavan musiikin myötä ja esitti yleisölle tanssirutiinin. Sitten oli Sloanen ja Falcon vuoro.
Näyttelijät viittasivat tunnelia kohti, ja Aida pyrähti lavalle. Yleisö oli hurjistunut ja osoitti suosiota jaloillaan. Muutama kuului kiljuvan, ja eturivissä oli joukko nuoria naisia pahvisten kylttien kanssa. Hän tunnisti oman nimensä.
Vaatimattoman, onnellisen kumarruksen jälkeen Aida hyppäsi ketterästi ympäri ja osoitti tunnelia kohti, jotta päätähti saapuisi lavalle.

Eli ei ollut varma, miten oli voinut elää ilman tätä tunnetta niin pitkään. Endorfiini virtasi hänen suonissaan, kun hän hölkkäsi lavan etuosaan ja kumarsi syvään, kädet yhteen liitettyinä ja farkkujen paljetit pöyhkeästi kimallelleen. Sitten hän suoritautui ja kutsui muun castin luokseen, niin että he saattoivat yhdessä osoittaa suosionosoitukset myös bändille ja tekniselle henkilökunnalle.
Joku kirkui Aidan nimeä häkellyttävän kovaa.

Elille ojennettiin mikrofoni, ja bändi lähti vielä kerran tulkintaan Bat Out Of Hellistä. Yleisö seisoi ja taputti riehakkaasti tahdissa, osa musiikin tahdissa tanssien. Aida katseli miestä ihaillen, yhtyen muun castin kanssa tanssiin.

Viimeinen rutistus. Ja Eli saattoi elää rokkitähden uraansa vielä hetken. Ja täysillä. Hänellä oli pieni, ikävä epäilys siitä, että ääni olisi käheänä jo tänä iltana, mutta se vain tarkoitti inkiväärin ylikuluttamista.
Edellisestä showsta oli vain kulunut liian pitkään.
Viimeisen kumarruksen jälkeen hän kietoi käsivartensa Aidan ympärille, ja euforianpuuskassaan painoi suukon tämän huulille ennen kuin lähti johdattamaan naista muun castin perässä pois lavalta.

Olisipa euforinen tunne voinut kestää hetken pidempään, mutta heillä oli cast party, johon kiiruhtaa – ja sitä ennen vielä muutama haastattelu ja tärkeän osallistujan tapaaminen.
Aida kikatti vatsassaan lepattaville perhosille ja vilkutti vielä kerran kirkuvalle yleisölle, ennen kuin kiersi kätensä Elin vyötärölle ja lähti lavalta miehen kainalossa.

Aivan varoittamatta Elin mieleen puikahti synkkä ajatus: mitä hän tekisi, kun tämä olisi ohi?
Mutta hän pakotti sen haihtumaan, ja yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin, se katosi.
Ja lavan takana hän saattoi vetää Aidan kunnon suudelmaan.

Suudelma sai vatsanpohjan nipistämään, ja Aida nojautui Elin rintaa vasten onnellisena.
"Rokkitähteni", hän kehui ihaillen ja hipaisi miehen nenänpäätä.
"Olit aivan fantastinen."

Älä koske hiuksiin, Eli kuuli sanat mielessään ja nauroi.
"Ja sinä olit upea, prinsessa", hän vastasi ja painoi uuden suudelman Aidan huulille.
"Mutta se ei ollut tietenkään mikään yllätys."

Aida tuhahti huvittuneena ja näykkäsi miehen alahuulta, ennen kuin heidän oli aika huolehtia ensi-illan jälkeisistä velvollisuuksista.
Kun he vihdoin pääsivät pukuhuoneisiinsa vaihtamaan vaatteita, kello oli jo paljon. Hän kiirehti ulos vaatteistaan, vaihtaen ne sähkönsiniseen onnenmekkoonsa, ja nostaen peruukin alta villeinä vapautuneet hiuksensa korkealle ponihännälle. Lisäys rohkeaa, punaista huulipunaa, ja hän veti beigen trenssitakin ylleen, heitti huivin kaulansa suojaksi ja kiiruhti alas Louboutinin mokkanilkkureissaan.

Eli oli jo odottamassa.
Hän oli pessyt rajaukset silmistään - hän ei ymmärtänyt, kuinka ihmiset suoriutuivat siitä päivittäin - mutta jättänyt hiuksensa röyhkeästi pystyyn, sillä muuten hän olisi ollut taistelemassa niiden kanssa vielä seuraavana päivänäkin.
Todennäköisesti tämä tulisi olemaan hänen hiustyylinsä seuraavien viikkojen ajan.
Nähdessään Aidan saapuvan hän virnisti.

Aida suli hymyyn, kissamaisesti rajatut silmät lämpimästi tuikahtaen, kun hän katsoi miehen hiuksia.
"Oletko valmis?" hän kysyi tarttuessaan Elin käteen ja tunsi nostalgian nipistävän vatsaansa. He olivat tehneet näin Les Miserablesissa, lähteneet teatterista yhdessä ja olleet kovin otettuja siitä, että muutama ihminen odotti heitä stage doorilla ja halusi heidän nimikirjoituksensa ohjelmiinsa.

"Aina", Eli vakuutti ja nosti Aidan käden hetkeksi huulilleen ennen kuin työnsi oven auki niin, että he voisivat astua ulos.
Nostalgia loppui siihen.
Oven takana ei odottanut vain muutamaa ihmistä ohjelmiaan puristaen.
Koko kuja teatterin takana oli täynnä.

Metalliset aidat rajasivat castille kujan, joka kääntyi mutkan taakse. Ihmismassa puristui aitoja vasten, kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä – ja he löytäisivät kulman takaa vielä reilusti lisää.
Ja kun he astuivat ulos, heitä tervehti melkein hysteerinen kirkuna, joka sai Aidan hypähtämään ja melkein pudottamaan pienen käsilaukkunsa. Herrajumala.
Useampi turvamies odotti ovella, ja Hollandin tutut kasvot liittyivät heidän seuraansa.
Aida katsahti Eliä silmät suurina, ennen kuin suli häkeltyneeseen hymyyn ja astui lähemmäs aidan yli kurottuvia käsiä. Osassa oli shown ohjelma tai CD.

Hetkeksi Elin valtasi halu kääntyä ympäri ja palata takaisin teatterin suojiin. Siellä kaikki oli niin kuin piti, normaalia.
Mutta hän ei voinut hylätä Aidaa.
Luojalle kiitos naisella oli turvamiehensä.
Kaikkialla huudettiin Aidan nimeä tavalla, joka muistutti Eliä enemmän keikkapaikkojen takaovista kuin teatterista.
Hän ei ollut ainoa, joka vaikutti järkyttyneeltä ihmispaljoudesta.
Jossain tööttäsi auto.
Päästessään kujan toisesta päästä ulos hän lähetti Aidalle viestin, jossa ilmoitti odottavansa naista hieman kauempana. Vaikka se sai hänen olonsa hermostuneeksi, hän halusi uskoa siihen, että turvamiehet huolehtisivat Aidasta.

Aida tunsi olonsa levottomaksi, kun Eli katosi hänen viereltään. Hän oli varma, että moni odottavassa joukossa olisi halunnut ylistää miehen suoritusta Stratina – ja kun hän tunnisti joukossa samoja tuttuja kasvoja kuin Les Miserablesin takaovella, hän toivoi miehenkin huomanneen nämä.
"Hei! Minä tunnen teidät!" hän tervehti onnellisena ja nojautui kaiteen yli halaamaan innosta hyppiviä, vanhoja tuttuja, jotka saivat kateellisia katseita vieressä olevilta.
"Mitä teille kuuluu? Ihanaa, että tulitte katsomaan showta!"
Hän yritti ehtiä tervehtiä jokaista odottajaa, mutta hän ei ollut nähdä aitaa vasten puristuneiden ohi ja yritti turhaan vedota, etteivät odottajat saisi tungeksia. Aitaa vasten litistyminen näytti klaustrofobiselta.
Ihmismassa näytti loputtomalta. Silmäkulmastaan hän tunnisti Jemman, joka liikkui pitkin kujaa hitaasti, silmäillen ihmisiä toiveikkaasti, mutta lopulta painoi päänsä ja kiiruhti kujan loppuun. Jemma pysähtyi Elin vierelle, pyyhkäisten pixiemalliin leikattua, pähkinänruskeaa tukkaansa ja hymyillen miehelle.
"Aikamoista, eikö?"

Huono omatunto iski vasta siinä vaiheessa, kun Eli muisti jälleen, kuinka hengitettiin. Hän katsahti kohti kujaa, jolle stage door johti, ja harkitsi hetken, olisiko voinut palata siltä varalta, että joku olisi halunnut vaihtaa sanan hänenkin kanssaan. Hän oli aina pitänyt huolen siitä, että oli yrittänyt huomioida jokaisen, joka oli tullut tapaamaan häntä.
Mutta heti, kun hän ajatteli palaamista, hänen jalkansa unohtivat, kuinka liikkua.
Viereltä kuuluva kysymys sai hänet hätkähtämään, ja hetken Eli tuijotti Jemmaa melkein vauhkona.
"Oh, joo. Hitosti väkeä", hän vastasi ja etsi kasvoilleen hymyä.
"Oletko tulossa juhliin?"

"Totta kai, en voisi jättää ensi-illan juhlia välistä", Jemma vakuutti ja katsahti kujaa ja säännöllisesti kirkuvaa joukkoa, joka tungeksi aitoja vasten.
"Nyt ainakin tiedämme, miksi hän sai osan", hän hymähti ja nyökkäsi Aidaa kohti, jota turvamiehet työnsivät lempeästi eteenpäin, kun tämä yritti ehtiä kirjoittaa nimensä kaikkeen ojennettuun ja hymyillä selfieille.

Elin sormet liikahtelivat levottomasti, jokainen painautui yksitellen peukalonpäätä vasten nopeutuvassa rytmissä.
"Hm?"
Hän käänsi katseensa Aidasta Jemmaan ja kurtisti kulmiaan.
"Mitä tarkoitat?"

Jemma kohautti toista olkaansa ja kosketti Elin käsivartta.
"En malta odottaa, että saan jakaa lavan kanssasi maanantaina", hän sanoi hymyillen ja nyökkäsi Aidaa kohti.
"Hän tarvitsee varmasti kauneusunensa. No, nähdään cast partyssa!"
Jemma lähti kadunvarressa odottavan, mustan auton ohi. Aida tunsi huonoa omaatuntoa kiiruhtaessaan, mutta hän olisi täällä loppuyön muuten. Hän nojautui selfieen anovan pyytäjän kanssa ja tuli kaapattua tiukkaan halaukseen, joka oli viedä hänen tasapainonsa, mutta hän hätisti turvamiehet kauemmas ja taputti fanin selkää, ennen kuin pääsi irti ja jatkoi matkaansa.
Kello oli varmasti hävettävän paljon, kun hän saavutti Elin ja odottavan auton.

Jos Eli ei olisi ollut niin hermostunut, hän olisi saattanut jäädä miettimään Jemman sanoja tarkemmin. Tai sitten ei. Hän ei ollut koskaan ollut kovinkaan hyvä piilomerkityksissä.
Siinä vaiheessa, kun Aida ilmestyi turvamiesten kanssa kujalta, Eli saattoi jo hymyillä.
"Hei, prinsessa, oliko mukavaa?"

Aida vastasi häkeltyneellä hymyllä ja kosketti Elin käsivartta. Kadulla odotti muutama paparazzi, jotka napsivat kuvia salamat välkkyen, kun Holland auttoi heidät autoon ja istui Aidan toiselle puolelle, pimennettyjen lasien suojaan.
"Oletko kunnossa? Minne katosit?" Aida kysyi hiljaa, kun auto lähti liikkeelle ja kirkuna jäi taakse.

Ryhdistäydy, Eli ärähti itselleen. Ja hymyili.
"Siellä oli paljon ihmisiä, jotka halusivat tavata sinut", hän vastasi.
"Ehdin vain edelle. Aika hullua, vai mitä?"

"Hullua", Aida myönsi katsellen miestä. Sitä se oli ollut. Hän ei ollut koskaan nähnyt tuollaista määrää ihmisiä stage doorilla. Hyvin moni vaikutti siltä, ettei ollut ollut itse showssa ojennellessaan hänen levyään ja julisteitaan tai janotessaan vain selfietä.
"Näitkö vanhat fanimme Les Miserablesista? Ne, joilta sait Churchillin?"

Eli irvisti.
"Hitto, en! Siellä oli niin paljon ihmisiä. Mutta he olivat varmasti katsomassa siellä sinua."
Huono omatunto nakersi Elin mieltä, kun hän harkitsi sitä mahdollisuutta, että fanit olivat olleet sittenkin tapaamassa myös häntä.
Ajatus oli sietämätön.

"He kyselivät sinun perääsi", Aida vastasi katsellen miestä kulmat huolestuneessa kurtussa. Oliko hän vienyt valokeilan illan tähdeltä? Ajatus sai hänet voimaan pahoin.
"Olen varma, että hyvin moni odotti sinun näkemistäsi. He kiittelivät illan showta."

Eli hieraisi kasvojaan.
"Hitto. Ehkä he ovat tulossa katsomaan showta uudelleen?"
Huono omatunto paisui kipeänä hänen sisällään. Hänen pitäisi twiitata anteeksipyyntö, tai selitys, tai jotakin. Idiootti, ei faneja kohdeltu sillä tavalla.
"Show oli kyllä mahtava."

"Toivon niin", Aida vastasi ja silitti Elin reittä. Sydän löi levottomana. Oliko hän vienyt illan rakkaaltaan? Eli oli todellinen rokkitähti Stratin roolissa.
"Oletko oikeasti kunnossa?"

Eli virnisti ja kumartui suukottamaan Aidaa.
"Kaikki hyvin, prinsessa", hän vakuutti.
"Ensimmäinen show vain vei voimat, siinä kaikki."

Aida toivoi, että siitä oli kyse. Cast partya varten oli vuokrattu sama, viehättävä baari kuin Halloween-juhliin, joihin he olivat osallistuneet viikko sitten.
Birdcage, Bird of Smithfieldissä, oli viehättävä, hämyisä tila, jossa arvokkaasti valaistut turkoosin ja kullan sävyt, tyylitelty sisustus, peilikatto ja tumma, hiottu puulattia näyttivät hieman liian kalliilta sinne nyt kerääntyneelle, eloisalle joukolle Bat out of Hellin näyttelijöitä.
Juomia oli taidettu nauttia jo useampi siinä vaiheessa, kun he lasketuivat portaita ja liittyivät juhliin.

Heillä oli edessään cast-party, Eli muistutti itseään, ja onnistui piristämään oloaan. Se olisi mahtavaa, ensimmäinen cast-party pitkään aikaan ensi-illan kunniaksi.
He olivat ehtineet juuri ja juuri sisälle tilaan, kun tuttu ääni huudahti:
"Aida!"
Eli näki vain suuren, värikkään kukkapuskan, joka puhui Salomen äänellä ja pyrähti heitä kohti.

Aida ei tiennyt, minne olisi katsonut. Heidän tulonsa synnytti seurueessa aallon vislauksia ja suosionosoituksia, kukkapuska hyökkäsi lähemmäs ja hän tunnisti Salomen äänen. Se sai riemun syöksähtämään hänen sisällään, ja Aida lähti naista vastaan.
Davidin hahmo seurasi kukkapuskan takana, oranssissa samettitakissa ja valkoisessa kauluspaidassa, jonka ylimmät napit oli jätetty auki.
"Salome!" Aida tervehti ja pujottautui kukkapuskan ohi päästäkseen halaamaan assitenttia, josta oli tullut hänen ystävänsä.

Salome vinkui vilpittömästä riemusta, kun saattoi vetää Aidan tiukkaan halaukseen - kun oli ensin työntänyt valtavan, sekakukista kootun kimpun häkeltyneen Elin syliin. Se oli vienyt hänen molemmat kätensä.
"Minulla on ollut ikävä!" hän ilmoitti rutistaessaan naista ja painaessaan joukon suudelmia tämän poskille.

"Minullakin", Aida vakuutti kehräten illan asteen kähentämästä naurusta ja halaten Salomea.
"Ihana yllätys nähdä teitä! Mitä kuuluu? Kauanko olette Lontoossa?" hän kysyi ja halasi myös onnittelevaa Davidia, joka veti hänen jälkeensä Elin halaukseen.

"Tietenkin me olemme täällä! Oli teidän ensi-iltanne!" Salome vetosi ja otti suuren kukkakimpun takaisin itselleen niin, että saattoi ojentaa sitä Aidalle.
"Tämä on teille. Innostuin vähän, anteeksi, pääsen niin harvoin ostamaan kukkia... Vaikka teillä on niitä varmasti jo miljoona kimpullista. Olisin lähettänyt suoraan pukuhuoneeseesi, mutta en halunnut pilata yllätystä."
Hän katsahti Davidiin.
"Davidiin mukaan häntä kaivataan takaisin melkein heti."
Oli lähellä, ettei Elikin vinkunut ilosta halatessaan Davidia.

David nauroi ja rutisti Eliä karhumaisesti, nostaen miehen jalat ilmaan ja taputtaen miehekkäästi tämän selkää.
"Tiedettehän te, millaisia teatterit ovat lomien ja vapaiden suhteen", hän vastasi.
Aida otti massiivisen kukkainstituution vastaan häkeltyneenä.
"Nautitteko showsta?"

Salome tuhautti nenäänsä merkiksi siitä, että oli eri mieltä, vaikka todellisuudessa hän oli surullisen tietoinen siitä, millaista se oli. Tai ainakin, millaista se oli Aidan kohdalla.
Mikä ei, kun hän mietti asiaa, välttämättä vastannut normia.
"Se oli upea. Sinun äänesi kantoi ihan uskomattoman hyvin!"

Aida nauroi ja kosketti Salomen käsivartta, kun sai laskettua kukat läheiselle pöydälle ja kätensä vapaaksi.
"Mitä teille kuuluu?" hän kysyi ja katsoi kasvoista toisiin. Hän ei olisi arvannut, että hänen uusi assistenttinsa päätyisi seurustelemaan heidän vanhan ystävänsä kanssa.

Salome käytti tilaisuuden hyväkseen ja veti Aidan uuteen halaukseen, vain koska saattoi tehdä niin, ja painoi vielä yhden suudelman naisen poskelle ennen kuin antoi tälle mahdollisuuden istua alas.
"Hyvää. Pelkkää hyvää. Vaikka David on muuttanut minun unirytmini aivan kauheaksi..."
Hänen silmissään viipyi lämpö, kun hän puhui miehestä.
"Otatteko juotavaa? Minä voin hakea!"

David oli vapauttanut heille mukavan osan baaria paljolti reunustavalta sohvalta.
"Vettä vain, kiitos", Aida vastasi irvistäen.
"Viski. Tarvitsetko apua?" David lisäsi.

Salome irvisti takaisin Aidalle.
"Oletko ihan varma?" hän vetosi, vaikka tiesikin määräykset.
"Minä en kantele, jos et sinäkään..."
Hän hymyili Davidille.
"Pärjään kyllä. Jutelkaa te rauhassa."

"Huomenna on kahden shown päivä", Aida huokasi haikeasti. Hänen pitäisi luultavasti olla äänilevossa nytkin, mutta ensi-ilta oli ensi-ilta.
Eikä show ollut yhtä raskas kuin hänen konserttinsa, jotka olivat täysin hänen varassaan.
David istui Aidan toiselle puolelle.
"Mitä kuuluu, Eli?"

"Buu", Salome ilmaisi mielipiteensä, mutta suuntasi siitä huolimatta hyväntuulisena kohti baaritiskiä, jossa hänen onnistuisi hankkia kolmen uuden ihmisen numerot vain jonossa seisoskelemalla - mutta hän ei tietenkään tiennyt sitä itse vielä.
Eli oli edelleen häkeltyneen onnellinen siitä, että David oli täällä.
"Hyvää! Show oli mahtava, eikö ollutkin? Hitto, en olisi uskonut, että pääsette ensi-iltaan."

"Se oli mahtava", David vakuutti levittäen käsivarren rennosti sohvan selkänojalle.
"Sinä olet luonnonlahjakkuus, aivan täydellinen Stratin roolissa."

Eli hymyili hämillisesti ja yritti pyyhkäistä hiuksiaan, mutta tuli kesken liikkeen toisiin ajatuksiin.
Älä koske hiuksiin.
"On mahtavaa olla taas samassa showssa", hän totesi ja katsahti Aidaa.
"Ja tiedätkö mitä, David, sinusta tulisi mahtava Falco."

David nauroi kumeasti ja kurottui Aidan yli puristamaan Elin olkapäätä.
"Toivon, että ehtisimme nähdä shown vielä uudelleen, mutta lupasin yrittää ehtiä takaisin lauantai-illan näytökseen", mies totesi.

"Ei se mitään, teatterielämä on sellaista", Eli myönsi ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Eli käytännössä sinä istut miljoona tuntia lentokoneessa, ihan vain showta varten?"

"Olet sen arvoinen", David vakuutti.
"Ja teknisesti vain noin 16 tuntia itse lentokoneessa." Salomen halu nähdä show oli saanut hänetkin vaatimaan vapaata kahdesta showsta voidakseen tehdä pikamatkan Lontooseen.

"Olen otettu", Eli huomautti ja irvisti sitten.
"Mutta se on 16 tuntia. Lentokoneessa. Lentokoneessa, David."

"Olet sen arvoinen", David vakuutti ja puristi Elin olkapäätä uudelleen. Strat oli ollut todella vaikuttava roolisuoritus.
"Nautitko itse?"

"Se on mahtavaa", Eli vakuutti, samalla kun Salome palasi pöytään juomien kanssa. Hän oli valinnut sekä itselleen että Elille hyvin oranssit juomat.
"Minä itkin taas", hän totesi istuessaan alas.
"Koko musikaalin ajan."

Aida nauroi ja kurottui Davidin yli koskettamaan Salomen käsivartta.
"Mutta ainakaan tarina ei ole surullinen", hän lohdutti ja siemaisi vesilasistaan. David kiitti viskistään ja tyhjensi siitä puolet, ennen kuin kiersi toisen käsivarren Salomen ympärille.

"Se on ihana", Salome vetosi.
"Ja nyt minun täytyy lentää New Yorkin ja Lontoon väliä jatkuvasti, että pääsen näkemään teitä siinä."
Hän nojautui Davidin kylkeen, kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota.
Eli maistoi omaa hyvin oranssia juomaansa.
"Olimme ensin tulossa stage doorille, mutta siellä oli ihan hullua", Salome jatkoi."

"Olet tervetullut luoksemme aina Lontoossa, jos tarvitset majapaikkaa", Aida vakuutti.
"David myös." Teknisesti asunto kuuluikin Davidille. Hän jatkoi hämillisellä naurahduksella ja sukaisi ponihännältä karanneita suortuvia korvansa taakse.
"Ihan hullua."

"Siinä vaiheessa, kun me pääsimme sinne, kujalle ei enää edes mahtunut", Salome totesi päätään pudistellen.
"Ne kaikki ihmiset eivät voineet millään olla teatterissa."
Ja eivät olleetkaan, kun hän oli tehnyt pikaisen haun sosiaaliseen mediaan.
"Osa oli siellä vain katsomassa sinua."

"Hullu maailma", Aida naurahti ja hörppäsi vettään, toivoen sen olevan jotain vahvempaa. Oliko hän tulossa vainoharhaiseksi vai tunsiko hän jälleen Jemman katseen? Nainen tuntui vilkuilevan häneen baarin toiselta puolelta, missä puhui oman ryhmänsä kanssa.

"Ehkä se oli vain ensi-ilta", Eli totesi toiveikkaasti, ja tunsi samantien huonoa omaatuntoa. Totta kai hän halusi, että fanit pääsisivät katsomaan Aidaa. Ja Aida fanejaan.
Älä ole idiootti.

"Ehkä", Aida vastasi. Oliko hän riistänyt Eliltä mahdollisuuden nauttia shown faneista, koska massiivinen ihmismassa oli tullut paikalle hänen takiaan? Maailma todella oli hullu.
Shown musiikki pauhasi, ja cast näytti todella nauttivan olostaan. Lasit kilisivät ja naurunremakka nousi säännöllisesti musiikin yli.
"Tulet olemaan uskomaton huomennakin", hän lisäsi Elille.

"Ja sinä tulet olemaan upea", Eli vakuutti ja nosti Aidan käden huulilleen niin että saattoi painaa rystysille suudelman.
Mitä sitten, jos kuja olisi täynnä ihmisiä? Hän oli typerä.
Salome hieraisi päätään Davidin olkapäätä vasten.
"Mennään tanssimaan."

David nyökkäsi ja tyhjensi viskilasinsa, ennen kuin nousi ylös ja tarjoutui seuraamaan Salomea pienelle, juhlivista näyttelijöistä lämpimälle tanssilattialle.
Aida seurasi vetäen Elin mukanaan.

Eli seurasi.
Tanssilattialla oli paljon väkeä, kuten saattoi olettaa, kun kyse oli ensi-illan juhlinnasta.
Musiikki pauhasi lujana.

Aida tunsi levottomuuden saavan hengityksen takertumaan kurkkuun. Maailma oli hullu. Hullu.
Mutta keskity tähän hetkeen. Lujalla pauhaava musiikki tarjosi helpottavaa hiljaisuutta ajatuksilta, ja Aida antautui Elin käsivarsille.
David tyytyi vähemmän kunnianhimoisiin tanssiliikkeisiin.

Ihmisiä tosiaan oli paljon.
Mutta Eli keskittyi musiikkiin ja siihen, että Aida oli hänen luonaan. Hän laski kätensä naisen vyötärölle ja etsi yhteistä rytmiä musiikin ja tämän kehon kanssa.
Our bodies rhyme, hän muistutti itseään.

Hän seurasi Elin johtoa, mukaili miehen liikkeitä vaistonvaraisesti ja katsoi välillä vihreähippuisia silmiä, sekä rauhoittaakseen itseään että nähdäkseen oliko miehellä kaikki hyvin. Stage doorilla tapahtunut nakersi häntä.
Joku valitsi kappaleeksi Paradise by the Dashboard Lightin, ja Aida houkutteli Eliä jatkamaan kanssaan vauhdikkaaseen jiveen.

Ihmisiä oli liikaa.
Mutta musiikki kannusti, ei, suorastaan pakotti tanssimaan.
Eli kamppaili hermostuttavaa tunnettava vastaan ja yritti keskittyä vain Aidaan. Vastasi naisen katseeseen ja liikkeisiin, hymyili hiukset rohkeasti pystyssä.
Kaikki oli hyvin.

Rokkitähteni, jäänsiniset silmät sanoivat lämpiminä. Esitystä seuraava, euforinen adrenaliini antoi virtaa lentää musiikin tahdissa, toi jiven potkuihin terävyyttä – ja tänään heidän ympärillään oli joukko ammattitanssijoita, jotka lähtivät seuraamaan heidän esimerkkiään.

Eli oli aina rakastanut jivea. Jo pienenä poikana, ennen kuin hän oli edes tiennyt tanssilajin nimeä.
Se auttoi viemään ajatukset muualle, hetkeksi.
Vaikka ihmisten massa ympärillä tuntui fyysiseltä muurilta.

David pahoitteli Salomelle, ennen kuin siirtyi sivummalle, tuntien olevansa liian vanha ja liian kömpelö osallistuakseen tanssilattian riehakkaaseen menoon.
"Palataanko istumaan?" Aidakin kysyi Eliltä kappaleen vaihtuessa.

Salome seurasi Davidia pöydän ääreen, sillä hänenkään taitonsa eivät varsinaisesti riittäneet pysyttelemään ammattitanssijoiden tahdissa - kunnosta puhumattakaan.
"Palataan vain", Eli vastasi myöntävästi Aidalle.
"Alkaa tulla kuuma."

Aida hipaisi Elin nenänpäätä myötävästi ja otti heille matkalla uudet juotavat, hänelle jäävettä, Davidille toisen viskin ja Elille ja Salomelle värikkäät, hedelmäiset drinkit.

Eli tunsi olonsa ikävän levottomaksi. Ei levottomaksi tavalla, joka yleensä valtasi hänet esitysten jälkeen, energisellä, hyväntuulisella tavalla, joka sai hänet valvomaan aivan liian pitkälle yöhön.
Tämä levottomuus oli hermostuttavaa.
"Minun pitäisi ehkä alkaa käydä tanssitunneilla", Salome totesi, kun otti kiittäen drinkkinsä vastaan.
"Vaikka en tiedä, olisiko siinä tässä vaiheessa hyötyä. Olisinpa tanssinut enemmän ja opiskellut vähemmän..."

"Koskaan ei ole liian myöhäistä", Aida vakuutti laskiessaan juomat pöydälle ja asettui istumaan. David oli kiertänyt käsivarren Salomen hartioille ja painoi kevyen, luontevan suukon tummiin kiharoihin.
"Olet valovuosia parempi kuin minä", mies vakuutti.

"Minä vain teeskentelen paremmin", Salome vastasi ja käänsi päätään niin, että saattoi houkutella Davidia kevyeen suudelmaan.
Hän oli hyvin onnellinen juuri nyt.
Eli tarttui omaan juomaansa ja otti siitä pitkän kulauksen.

Aida silmäili Eliä silmäkulmastaan ja pohti, oliko jokin vinossa heidän välillään. Oliko hän rikkonut heidät? Ja jos oli, milloin? Muuttamalla heidän elämänsä, paljastamalla menneisyytensä rumuuden tai oman mielensä vääristymän? Olemalla liian itsekeskeinen tai viemällä valokeilan?
David vastasi kevyesti suudelmaan ja katsahti naista meripihkaiset silmät huvittuneina tuikahtaen: maltahan, olemme seurassa.

Salome hymyili takaisin viattomasti ja painoi vielä suukon Davidin poskelle ennen kuin asettui jälleen ihmisiksi tämän käsivarren alle.
Elin katse kohtasi Aidan jäänsiniset silmät ja kasvoille kohosi automaattisesti poikamainen virne.
"Oletko varma, ettet tahdo maistaa?" hän varmisti ja ojensi drinkkiään houkutellen.

Aida vastasi hymyyn, vaikka epäilys nakersi häntä edelleen. Ennen he olisivat kohdanneet stage doorin odottajat yhdessä.
"Saan vielä tukkapöllyä, jos en kuuntele ohjeita", hän huokasi tyytyen veteensä.
"Mikä oli lempihetkesi showssa?"

Eli päätyi ottamaan itse siemauksen juomastaan. Se oli kirpeänmakeaa.
Hänen pitäisi varoa juomistaan.
"Se oli mahtavaa kokonaisuudessaan", hän vastasi ja laski lasin kädestään.
"Tuntuu oudolta esiintyä osan ajasta ilman sinua."

Aida hymyili surumielisesti ja silitti Elin poskea.
"Minä haluaisin jakaa lavan kanssasi joka ilta." Mutta Harvey oli laatinut sopimuksen hänen selkänsä takana, koko tiimi oli tehnyt päätöksen ilman häntä.
"Mutta eiköhän Jemma pidä sinulle seuraa", hän lisäsi puolittain hymyillen. Oli päivänselvää, että hänen sijaisnäyttelijänsä ihaili Stratia.

"Sinun täytyy säästää ääntäsi", Eli totesi, eikä ollut varma, halusiko lohduttaa sanoillaan enemmän Aidaa vai itseään.
Olisi ollut mahtavaa jakaa jokainen päivä yhdessä.
Mutta toisaalta, Jemma sai mahdollisuuden päästä parrasvaloihin. Hän muisti elävästi, kuinka mahtavalta se oli tuntunut, ja tiesi, että jokainen päärooli, joka hänelle suotiin, oli erityistapaus.
"Voit käydä katsomassa kaikki ne showt, johon minä en pääse."

"Se on totta, mutta niiden näkeminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa ilman sinua", Aida vastasi. Ja Hattie ja Harvey täyttivät hänen vapaapäiviään kilpaa. Heidän pitäisi miettiä seuraavaa kiertuetta ja uuden levyn luomista.
"Entä sinä, Salome? Mikä oli sinun lempikohtasi?"

Salome huokaisi.
"En minä tiedä", hän vetosi ja otti siemauksen juomastaan. Hän alkoi jo tuntea olonsa miellyttävän kevyeksi. Ei humalaiseksi. Mutta kevyeksi.
"Siinä oli niin monta ihanaa kohtaa. Mutta ehkä loppu. It's All Coming Back to Me ja I'd Do Anything for Love."

"Se on ihana loppu", Aida myönsi ja David nyökkäsi, siemaisten viskiään ja silittäen Salomen käsivartta samalla, kun halasi naisen lähemmäs kylkeään.
"Usein toinen näytös on niin masentava. Les Miserables on yksi murhenäytelmä. Olen onnellinen, että saan jakaa tämän shown Elin kanssa."

Salome nojautui ilomielen Davidin kylkeä vasten.
"Minä en ole nähnyt Les Miserablesia", hän myönsi nolostelematta.
"Enkä usko, että haluankaan. Ellei David päätä palata siihen, sitten minun on pakko."

David nauroi kumeasti.
"Siinä tapauksessa voisimme sopia, että katso se kerran ja velvollisuus on täytetty?" hän ehdotti.

Salomen varpaat kipristyivät Davidin naurusta.
"Ehkä minun on pakko. Mutta jääkö siinä ketään henkiin?"
Elikin kietoi käsivartensa Aidan ympärille.
"Minusta tuntuu, että aina joku kuolee hahmojeni käsivarsille."

"Ehkä joku sivustakatsoja", David vastasi huvittuneena ja painoi suukon Salomen poskelle, rutistaen naista. Aida nojautui helpottuneena Eliä vasten. Ehkä kaikki oli kuitenkin hyvin.
"Sinä olit hyvin lohdullinen seuralainen kuolinhetkelle", hän vakuutti.

Eli naurahti.
"Olisin silti kiitollinen siitä, jos jossakin roolissa ei kävisi niin..."
Hän silitti Aidan kylkeä hellästi sormenpäillään, syke naisen läheisyydestä rauhoittuen.

Aida kiersi käden Elin vyötärölle ja nojasi päänsä miehen olkapäähän.
"Ehkä seuraavalla kerralla? Voit ehdottaa agentillesi, että se kirjataan sopimukseesi. 'Kukaan ei kuole käsivarsilleni'."

Eli virnisti.
"Eikö Sean Beankin tehnyt niin? Tai ainakin hän taisi kampanjoida sen puolesta, etteivät hänen roolihahmonsa aina kuolisi..."
Hän suukotti Aidan hiuksiin.
"Te olette niin suloisia yhdessä", Salome huomautti osittain drinkkien innostamana.
"Miten kauan te olettekaan tunteneet?"

Aida kikatti kehräten ja katsahti Elin kasvoja silmäkulmastaan.
"Voimme aloittaa sinulle samanlaisen kampanjan." Hän ei pahastuisi miehen käsivarsille kuolemista, jos he saisivat jakaa lavan ja shown joka ilta.
Salomen huomautus sai hänet hymyilemään hämillisenä ja silittämään miehen kylkeä.
"Kauan sitten. Milloin se oli? Vuonna 1998, Les Miserablesissa? Olin kahdeksan."

Alkoholi teki Salomesta suuren romantikon. Niin kuin hän ei olisi ollut sitä jo muutenkin, vaikka hän olikin yrittänyt tukahduttaa sen puolen itsestään.
Eli kumartui painamaan toisen suudelman Aidan hiuksiin.
"Minä olin aivan rakastunut jo silloin."

"Niin varmasti", Aida nauroi ja halasi miestä tiukemmin. Sydäntä vihlaisi. Miksi hän ei ollut nähnyt, mitä Eli hänelle merkitsi? Mitä mies hänelle merkitsi?
"Mutta olen utelias – mistä lähtien te kaksi olette olleet pariskunta?" hän kysyi Salomelta.

"Olin, Koko pikkupojan sydämestäni", Eli vakuutti ja halasi Aidan paremmin kylkeensä. Toisen kehon lämpö hänen omaansa vasten tuntui lohdulliselta.
Aidan kysymys sai Salomen häkeltymään.
"Voi ei, me vain tapailemme", hän vastasi, silittäen Davidin polvea.

Aida hymyili Elin vastaukselle ja näpäytti miehen nenänpäätä.
"No, mistä lähtien olette tapailleet?" hän kannusti, ja David katsahti Salomea alas silmäkulmastaan, huvittunutta lämpöä meripihkaisissa silmissään.

Salome muistutti itselleen, että heidän suhteensa oli helppo ja vaivaton. Tai ei, ei ollut mitään suhdetta. He vain tapailivat toisiaan ja katsoivat, mihin se voisi johtaa.
Todennäköisesti ei mihinkään, hän korjasi itseään.
Mutta hän oli silti onnellinen, että saattoi nojautua Davidin kylkeen edes nyt, haistaa miehen tuoksun ja tuntea tämän kehon lämmön.
"Tuota, se riippuu vähän siitä, kuinka asiaa katsoo. Mutta siitä lähtien, kun siirryin New Yorkiin?"

Aida kohotti toista kulmaansa skeptisenä, mutta katseli Salomea lämpöä silmissään. Hän oli varma, ettei saanut koko tarinaa.
David kosketti Salomen leukaa, nosti naisen kasvoja ja katsoi tätä silmiin pienen, intensiivisen hetken, ennen kuin painoi suudelman huulille.

Oli helppo nähdä, kuinka Salomen koko olemus pehmeni, kun hän kohtasi Davidin katseen. Siitäkin huolimatta, että hän muistutti itselleen toistuvasti, että tämän oli tarkoitus olla helppoa.
Vaivatonta.
Katsotaan, mihin päädytään.
Hän vastasi suudelmaan, ja samaan aikaan Eli pukkasi huvittuneesti Aidan kylkeä.

Aida hymyili Elille ja havahtui kellonaikaan.
"Sinun pitää pitää puhe! Ensi-illan kunniaksi. Olet johtajamme", hän vetosi ja tuuppasi Eliä pystyyn.

Eli häkeltyi.
"Äh, Aida, enkä ole..." hän vetosi nauraen.
Show oli niin täynnä lahjakkuuksia, että hän tunsi itsensä varsin mitättömäksi tekijäksi.

"Sinä olet Strat, ja nämä ovat Lostisi", Aida muistutti ja töni Eliä ylös.
"Sano muutama sana."

Hetken Eli harkitsi, olisiko voinut hypätä pöydälle. Se olisi ollut jotain, mitä Strat tekisi, mutta se olisi ollut myös hirvittävän epäkohteliasta kun otti huomioon, että he olivat baarissa, eivät lavalla.
Hän vilkaisi tuolia arvioiden, mutta tyytyi lopulta seisomaan kohottaessaan maljan heidän joukolleen. Ja ensi-illalle. Ja kaikille tuleville esityksille.
Puhe jatkui, kun seuraava perheenjäsen otti koppia hänen istahtaessaan takaisin alas.

Aida vannotti, että David ja Salome tulisivat heidän luokseen niiksi tunneiksi, joita lentokentälle lähtöön oli, ja lähti sitten puheiden tyrehtyessä kiertämään castin joukkoon ja jakamaan tunnelmia. Useampi halusi ottaa yhteisiä selfieitä illan juhlistukseksi.

Eli harkitsi hetken seuraavansa Aidaa, mutta jäi lopulta pöydän ääreen istumaan. Pöydän ääressä oli tilaa hengittää, toisin kuin salin niissä osissa, joihin oli kerääntynyt ensi-illasta hilpeää teatteriväkeä.
Sormet rummuttivat pöydänpintaa hermostuneina, vaikkei hän kiinnittänyt siihen huomiota.
Salome hamusi Davidin kaulaa vaivihkaa huulillaan. Ehkä alkoholin kannustamana.

David ei pahastunut siitä laisinkaan, vaan loikoi rennosti sohvan selkänojaa vasten, käsi Salomen ympärillä.
"Miten menee, Eli?" hän kysyi tutkien miehen olemusta.

Eli virnisti Davidille ja nosti peukaloaan merkiksi siitä, että kaikki oli hyvin.
"Ensi-ilta", hän vastasi, sillä eikö se kertonut kaiken? Ensi-illat olivat mahtavia.
Hän siirsi katseensa takaisin ihmisjoukkoon, yrittäen tavoittaa Aidan katseellaan.

David ei ollut täysin vakuuttunut, mutta kai Aida huomaisi merkit lähestyvästä synkkyydestä, jos sellaisia olisi? Hänen todella pitäisi harkita Lontooseen palaamista, kun sopimus päättyisi.
Aida ei tiennyt, mikä tarkalleen teki hänen olonsa vieraaksi. Kaikki tämä oli tuttua, mutta jokin tavassa, jolla kanssanäyttelijät suhtautuivat häneen, oli uutta. Osa syöksähti ottamaan selfietä, mutta sen jälkeen kääntyi tohisemaan oman ryhmänsä kesken, kuin hän ei olisi ollut läsnä. Osa nauroi kaikelle, mitä hän sanoi, aivan liian lujaa, ja sai hänen olonsa vaivaantuneeksi. Ei hän ollut niin hauska.
Jemman ryhmää hän ei edes yrittänyt lähestyä nähdessään näiden sivusuuntaiset vilkaisut ja supinan.

Eli löysi Aidan ja tunsi hengityksensä kulkevan taas helpommin.
"Kop, kop", hän kutsui ja koputti Aidan hartiaa.

Aida pyörähti ympäri ja hymyili Elille.
"Kullannuppu", hän tervehti, "onko kaikki hyvin? Haluatko tanssia vielä vai pitäisikö meidän lähteä Salomen ja Davidin kanssa kotiin?" Kellon täytyi olla jo reilusti yli keskiyön.

Eli kurtisti kulmiaan.
"Sinun pitäisi kysyä, kuka siellä", hän huomautti ja nojautui sitten painamaan suukon Aidan huulille.
"Ehkä meidän pitäisi. Toisaalta, voi olla, että he haluavat hetken kahden..."

"Kuka siellä?" Aida tarjosi kikattaen ja vilkaisi Salomen ja Davidin suuntaan.
"Haluatko antaa heille avaimet ja jäädä juhlimaan?"

Eli kurtisti kulmiaan.
"Anteeksi, en ollut miettinyt vastausta tuohon..." hän myönsi nolona.
"Mutta tiedätkö, miksi newfoundlandilaiset ovat kamalan huonoja kop kop-vitseissä?"
Hän painoi uuden suukon Aidan huulille.
"Joo. Haluan juhlia vielä kanssasi."

"Koska he kutsuvat kaikki sisään ja pitävät ovet auki?" Aida ehdotti ja silitti Elin kylkeä saadessaan suukon.
"Hyvä on. Annetaan asunto heille muutamaksi tunniksi." Hän lähti antamaan avaimensa Davidille.

Eli nauroi.
"Juuri siksi", hän vastasi ja seurasi Aidaa takaisin sohvaryhmän luo. Jolla Salome oli jo näemmä kivunnut Davidin syliin, mutta varsin siivosti.
Kapea helma esti istumasta hajareisin.

Eli oli varmasti oikeassa asunnon tarpeesta. David vastasi Aidan tarjoukseen huvittunutta lämpöä silmissään ja nosti Salomen jaloilleen.
"Tulehan, viedään sinut lepäämään, ennen kuin tuuperrut."

"Aww, David, minä voisin vielä vaikka tanssia", Salome protestoi epäilystä tuupertumisesta, mutta hymyili sitten säteilevästi.
"Aida, ettekö te tule vielä?" hän vetosi, kun kiepahti vetämään naisen tiukkaan halaukseen.
"Sinä tuoksut hyvältä."

"Kiitos", Aida nauroi ja silitti Salomen selkää halauksessa.
"Me jäämme vielä juhlimaan." David kiersi käden Salomen vyötärölle, kun tämä irrottautui halauksesta ja ohjasi naisen kohti uloskäyntiä, jonka vierellä Holland seisoi vahdissa.

Salome painoi vielä suukon Aidan kummallekin poskelle, ennen kuin lähti kiltisti Davidin mukana ulos. Valtava kukkapuska mukanaan, niin että näytti melkein siltä, kuin mies olisi kuljetanut jalallista kimppua.
Elin suupieli nykäisi, kun hän palautti huomionsa Aidaan.
"Prinsessa, mitä jos livahdettaisiin ulos?"

"Minne sinä haluat livahtaa?" Aida kysyi Eliltä ja käänsi katseensa mieheen, kun David ja Salome olivat kadonneet ovesta.
David viittoi heille taksin ja auttoi jalallisen kukkapuskan sen takapenkille viereensä, antaen tottuneesti vanhan asuntonsa osoitteen kuljettajalle.

Elin silmät tuikkivat.
"Jonnekin", hän vetosi, madaltaen ääntään salaliittolaisen tavoin.
"Voisimme tanssia katulamppujen valossa."

"Hyvä on", Aida vastasi kehräävää naurua äänessään ja poimi sohvalta huivin kaulaansa ja trenssitakin ylleen. Holland avasi heille oven ja lähti tunnollisesti heidän peräänsä.

Se, että Holland lähti heidän mukaansa, olisi saattanut latistaa livahtamisen tunnelmaa hieman.
Mutta heidän oli pelattava niillä korteilla, jotka heille oli annettu.
Sitä paitsi, ilta - tai yö - oli kaunis.
Eli halasi Aidan kylkeensä yön viileyttä vastaan.

"Minne haluat mennä?" Aida kysyi ja piti kasvonsa käännettynä Eliä kohti, varmuuden vuoksi, yrittäen pysytellä kahden miehen välissä.

Eli halusi unohtaa sen mahdollisuuden, että koska tahansa jossain saattaisi välkähtää salamavalo. Hän halusi palata siihen aikaan, jolloin he olivat todella voineet tanssia katuvalojen loisteessa.
"En miettinyt niin pitkälle."

Aida kikatti ja muksautti miehen vatsaa, nykäisten tämän sitten perässään kadun hiljaisempaan suuntaan. Holland seurasi heidän takanaan hiljaisin askelin.

Ei mennyt kauaa, kun Eli onnistui jo unohtamaan Hollandin läsnäolon.
"Jos voisit tehdä juuri nyt mitä tahansa", hän aloitti, katsahtaen Aidaa.
"Niin missä haluaisit olla juuri nyt?"

"Saanko olla juuri tässä?" Aida kysyi punoen sormensa Elin käteen. Holland nieli halunsa vedota, että tämä ei ollut järkevä idea turvallisuuden näkökulmasta.
"Jos en... Ehkä Royal Albert Hallin lavalla. Missä sinä?"

"Tässä on oikein hyvä", Eli vakuutti ja puristi Aidan kättä.
"Juuri tässä."
Hän ei ollut varma, minne he olivat menossa. Ja se tuntui hyvältä.

Aida nosti Elin kättä ja painoi sen rystysille suudelman. He olivat juhlimassa upeaa ensi-iltaa – ja saisivat esittää shown uudelleen huomenna, kahdesti.
Ehkä kaikki oli hyvin, paremmin kuin hyvin.
He saivat suunnata rauhassa alas yön hiljentämää katua, jolle katuvalot heittivät kellertäviä raitoja.

Lontoon kaltainen kaupunki ei ollut koskaan hiljainen.
Mutta ainakin riittävän hiljainen, niin ettei heihin kiinnitetty huomiota. Ehkä ihmiset eivät olettaneet, että törmäisivät kadulla Aidaan, tähän aikaan yöstä.
Eli oli siitä onnellinen.
"Eihän sinua palele?"

"Ei", Aida vastasi, sillä onnellinen adrenaliini piti häntä lämpimänä, vaikka ohut takki päästikin totuuden nimissä kylmän kosteuden hiipimään iholle.
"Millä mielin lähdet huomisiin esityksiin?"

Heidän olisi varmastikin pitänyt olla varovaisempia, Aida ei saanut vilustua.
Mutta yö oli kaunis, niin kaunis, kuin se saattoi suurkaupungissa olla.
"En ole vielä ihan tajunnut, että meillä on esitys huomennakin", hän myönsi.
"Kaksi. Sinun pitäisi olla lepäämässä."

"Sinunkin. Olet päätähtemme", Aida muistutti ja kiersi kätensä Elin ympärille, pujottautuen miehen käsivarren alle tämän kylkeen.

Eli pudisti hieman päätään.
"Aida, sinä olet se, joka loistaa lavalla", hän muistutti. Se, jota ihmiset tungeksivat katsomaan.
"Minä olen vain tavallinen poika, joka on onnellinen, kun pääsee tuikkimaan tähden rinnalla."

"Eli", Aida protestoi ja rutisti miehen vyötäröä.
"Sinä olet Strat. Sinä olet rokkitähtemme, koko shown tähti. Älä aliarvioi itseäsi. Minä olen onnekas saadessani jakaa lavan kanssasi."

Eli nauroi ja pudisteli päätään.
"Meillä on ihan uskomaton tiimi", hän totesi vilpittömästi.
"En tiedä, miten pärjään ilman sinua kahtena päivänä viikossa."

"Hyvin, tuskin huomaat, etten ole siellä", Aida vakuutti. Jemma ottaisi hänen paikkansa ilomielin ja heittäytyisi Elin käsivarsille.
Olisikohan Eli onnellisempi jonkun Jemman tai Edithin kaltaisen kanssa?
"Mutta sunnuntain saamme olla kaksin."

Eli kurtisti epäilevästi kulmiaan.
"Prinsessa, minä en usko tuohon", hän huomautti.
"Mutta on toisaalta mahtavaa, että Jemma pääsee olemaan Raven. En oikein vieläkään usko, että olen saanut päärooleja musikaalista. Muistatko, miten mahtavaa oli olla understudy?"
Hän silitti Aidan kylkeä sormenpäillään.

"Muistan", Aida vastasi nojautuen miehen kylkeen ja hengittäen tämän tuoksua. Esitystä seurannut adrenaliini alkoi tyyntyä ja väsymys hiipiä raajoihin.
"Miten mahdollisuus päästä lavalle oli ainutlaatuinen onni." Vaikka sitten siinä tapauksessa, että yleisö oli pettynyt saadessaan understudyn.

"Mmm. Se oli aika mahtavaa", Eli totesi.
"Mutta en ole varma, haluaisinko palata siihen. Tai siis, ei se enää haittaisi. Olen saanut olla pääroolissa. Mutta siihen tilanteeseen, jossa se oli vasta haave..."
Edestäpäin kuului melua, kenties juhlivasta ihmisjoukosta, ja hän johdatti heidät vaivihkaa toiseen suuntaan.

"Sinä kuulut valokeilaan, kullannuppu", Aida vakuutti nauttien Elin lämmöstä. Hänkään ei haluaisi palata entiseen. Pelkoon siitä, ettei hän koskaan olisi mitään, kaikista odotuksista huolimatta.
"Olet upea esiintyjä."

Eli naurahti ja kumartui painamaan suukon Aidan huulille.
Hän ei elätellyt epätodellisia kuvitelmia siitä, että saisi pääroolin toisensa jälkeen. Jos niin kävisi, hän olisi kiitollinen, mutta jos ei... Se oli elämää. Hän yrittäisi seuraavalla kerralla kovemmin.
"Alkaako väsyttää?"

"Vähän, eikö sinua?" Aida kysyi ja värisi kylmästä tuulenpuuskasta. Öiset, yhteiset kotimatkat olivat aina olleet ihania, mutta lopulta ne päättyivät lämpimään sänkyyn. Nyt heillä oli jälleen yhteinen sellainen.

Eli pudisti päätään ja irrotti käsivartensa Aidan ympäriltä, niin että saattoi riisua takkinsa ja kietoa sen naisen ympärille. Se oli liian iso, tietenkin, mutta lämmittäisi kyllä.
"Lavalla oli niin järjettömän kuuma, että kehoni tasaa vielä oloaan."

"Eli", Aida vetosi protestoiden. Mies oli heidän tähtensä, Eli ei voisi palelluttaa itseään.
"Minä tilaan auton", Holland ilmoitti heidän takaansa ja sai hänet melkein hypähtämään.

Aida ei ollut ainoa, joka hätkähti. Eli näytti hetken peuralta ajovaloissa,
Aivan. Holland.
"Minulla on huivi", hän muistutti Aidaa, ja pöydäisi vihreäruutuista kaulahuiviaan.

"Se ei riitä", Aida vastasi ja tukisti kevyesti pystyyn nostettuja hiuksia.
Auto liukui vain pienen hetken kuluttua kadunvarteen, mikä kertoi siitä, että se oli seurannut heitä lähietäisyydellä koko matkan. Varmuuden vuoksi.
Holland avasi heille takaoven.

Eli saattoi melkein kuulla äänen, joka vapaudentunteen murtumisesta kuului.
Hän piti kuitenkin hymyn kasvoillaan ja auttoi Aidan autoon ennen kuin seurasi itse perässä.
"Tarvitset lämpimän suihkun. Ja kuumaa juotavaa."

Auto lähti pehmeästi kohti Rupert Streetiä.
"Tarvitsen vain sinut", Aida vastasi nojautuen Elin kylkeen ja painaen päänsä miehen olkapäälle. Luultavasti ei olisi muita vaihtoehtoja kuin käydä suoraan nukkumaan yövieraiden ja pitkällä aamuyössä olevan kellonajan tähden, mutta ainakin hän voisi nukkua Elin sylissä.

Eli halasi Aidan käsivartensa alle ja painoi suudelman naisen hiuksiin.
"Se on helppo järjestää", hän vakuutti, ja yritti saada levottoman sydämensä kuriin samalla kun silitti naisen käsivartta.

Aida valui Eliä vasten väsymyksen painaessa häntä alas. Miehen sydän kuulosti hakkaavan.
"Onko kaikki hyvin, kullannuppu?" hän kysyi silittäen miehen reittä.

Eli siirsi kättään ja kannusti Aidaa painamaan päänsä hänen syliinsä.
"Kaikki hyvin", hän vakuutti.
"Ensi-ilta oli tänään. Wow."

Aida valui alemmas, kunnes pää lepäsi Elin sylissä ja yritti pitää silmänsä auki, vaikka auton hyrinä ja ulkona vallitseva pimeys olivat tuudittaa hänet suoraan uneen.
"Niin oli. Ja sinä olet todellinen rokkitähti", hän sanoi hymyillen ja silitti housujen kangasta.

Eli nauroi pehmeästi.
"Se oli mahtavaa", hän myönsi ja silitti Aidan hiuksia.
"Nuku vain, prinsessa."

Aida oli sanomassa, ettei aikonut nukkua. Mutta sitten he olivat pysähdyksissä Rupert Streetillä. Hän kömpi tokkuraisena ulos autosta ja värisi tuulessa, halaten unisesti Hollandia hyvästiksi ja seuraten sitten Eliä sisään.
Kello taisi olla reilusti yli kolme aamuyöllä.

Eli kohensi takkiaan Aidan harteilla ennen kuin johdatti naisen kotiovelle.
"Sinä voisit painua jatkamaan uniasi", hän huomautti vaimeasti, silittäen tämän selkää.

Aida kuulosteli hetken heidän ovellaan, silmät unesta sumeina, mutta asunto oli hiljainen ja pimeä. David ja Salome olivat varmastikin jo nukkumassa aikaista lentoaan varten.
Hän sytytti pieneen eteiseen valon ja tarjosi kylpyhuonetta ensin Elille, kompastellen hiljaa ulos korkokengistään ja peremmälle. Hän oli vaatinut, että David ja Salome ottaisivat heidän sänkynsä. He sopisivat loppuyöksi hyvin sohvalleen.

Eli painoi suudelman Aidan poskelle ja suuntasi hiljaa kylpyhuoneeseen.
Ei tosin tarpeeksi hiljaa, sillä parven portaista kuului pehmeitä, kipittäviä askeleita, ja pian Salome ilmestyi alakertaan, rapukuvioisiin liiveihinsä pukeutuneena. Tällä kertaa alushousut olivat tosin eri sarjaa, eikä räikeä keltainen aivan sopinut ravunoranssiin.
No jaa.
"Aida", hän kuiskasi pehmeästi ja veti naisen puolialastomaan halaukseen.

"Hei", Aida kuiskasi sulaen hymyyn ja halasi Salomea tiukasti. Hän jätti takkinsa keittiötasolle, jotta sai toisenkin käden naisen ympärille.
"Oliko teillä ihana ilta?"

"Mm-hmm", Salome vakuutti ja painoi suukon Aidan poskelle.
"Toin kukat kotiin. Ne ovat, tuota..."
Hän kurtisti kulmiaan.
"Ne ovat jossakin, varmasti. Onko sinulla kylmä? Laitanko teetä?"

"Ei, ei", Aida rauhoitteli ja hapuili mekkonsa vetoketjua niskastaan.
"Kello on paljon, sinun pitäisi nukkua vielä pari tuntia, ennen kuin lähdette lentokentälle."

"Minä halusin sanoa hyvää yötä", Salome vetosi, ja kiepautti Aidan ympäri, alkaen tottuneesti auttaa vetoketjun kanssa ja mekon riisumisessa.
"Minulle tulee ikävä."

"Minullekin sinua, mutta voimme soitella", Aida vakuutti ja veti kiitollisena paksun, punaisen ponihännän pois tieltä. Sähkösininen onnenmekko, josta Harvey ei pitänyt, sai pudota lattialle.
"Oli ihana yllätys saada teidät tänne. Anteeksi, täällä on kamala sotku", hän irvisti vilkaistessaan ympärilleen himmeässä valossa.

"Tämä mekko on kaunis", Salome huomautti ja pudisti sitten päätään.
"Täällä on oikein kotoisaa."
Eikä hän ollut rehellisesti sanottuna ehtinyt katsella juurikaan ympärilleen.
Muisto sai hänet vikisemään iloisesti ja hän painautui vasten Aidan selkää.
"Aida", hän kuiskasi entistä hiljaisemmin, kuin suuren salaisuuden.
"David on ihana."

Aida halasi Salomen käsivarret ympärilleen ja kikatti hiljaa, katsahtaen naista olkansa yli.
"Niinkö?" hän kysyi jäänsiniset silmät tuikahtaen.

"Mm-hmm", Salome vakuutti ja hautasi kasvonsa hetkeksi Aidan hartiaa vasten.
Juuri nyt hän oli onnellinen. Humalaisen onnellinen, ehkä, mutta onnellinen kuitenkin. Oikeasti.

Aida kikatti ja kiepahti ympäri, jotta saattoi halata Salomea kunnolla ja koskettaa nenänpäällään naisen kaulaa. Hän toivoi, että olisi voinut jakaa onnellisen humalan, mutta väsymys tuntui melkein samalta.
"Emme kai tulleet liian aikaisin?"

Oli Salomen vuoro hihittää.
"Ei, ei, David nukkuu jo. Meillä oli oikein mukavaa", hän vakuutti hiljaa ja silitti Aidan selkää.
"Se oli..."
Ehkä oli hyvä, että Eli avasi kylpyhuoneen oven juuri silloin.

"Se oli mitä?" Aida kuiskutti huulet Salomen korvaa hipoen ja halasi naista lujemmin.
Hän vilkaisi olkansa yli Eliä ja soi miehelle jäänsiniset silmät siristävän hymyn.

"Tajunnanräjäyttävää", Salome kuiskasi takaisin, tirskahtaen.
Se oli ollut hyvin jännittävää. Ja hyvin mukavaa.
"Hyvää yötä, Aida", hän toivotti ja painoi naisen poskelle suudelman.

Aida nauroi vatsanpohja nipistäen.
"Olen onnellinen puolestasi", hän vakuutti vilpittömästi ja painoi itsekin suukon Salomen poskelle, ennen kuin irrottautui halauksesta.
"Nuku hyvin, Salome."

Salome hymyili Aidalle ja siirtyi halaamaan ja suukottamaan myös Eliä ennen kuin suuntasi takaisin parvelle, missä voisi könpiä Davidin kainaloon. Tai miehen päälle. Riippuen siitä, millainen olo hänellä oli.
Elin suupieli nykäisi, kun hän siirsi katseensa Aidaan.
"Kylpyhuone on sinun."

"Kiitos", Aida vastasi ja hipaisi sormenpäillään Elin vatsaa. Hän todella oli onnellinen Salomen puolesta.
"On sääli, ettemme voi rakastella", hän kuiskasi kurottuen varpailleen ja näykkäsi miehen korvanlehteä, ennen kuin suuntasi pieneen, vinokattoiseen kylpyhuoneeseen.

Teknisesti ottaen he voisivat, eivätkö voisikin?
Rauhassa, poika.
Eli naurahti käheästi ja kurotti taputtamaan Aidan takapuolta ennen kuin tämä ennätti kylpyhuoneen suojiin.
Ja sitten hän alistui kohtaloonsa ja suuntasi sohvalle. Ei onneksi nukkuakseen sillä yksin.

Aida pesi hampaansa ja kasvonsa, katsellen hetken melkein vierasta olentoa, röyhkeitä pisamia, punaisina helottavia poskia ja vaaleita, punertavia ripsiä. Ei enää Aida Fitzgerald, vain Aida.
Hetken hän tarkasteli myös kehoaan, miten ulottui, tunnusteli käsivarsiaan ja vatsaansa, varmistaakseen, etteivät ne olleet paisuneet.
Sitten hän sieppasi keittiössä majailevalta, pieneltä pyykkitelineeltä yhden Elin t-paidoista ja veti sen päänsä yli, ennen kuin tunnusteli tiensä pimeässä sohvalle, miehen kainaloon.

Elin käsivarret ojentuivat ja vetivät Aidan sohvalle hänen viereensä. Hän nyki torkkupeittoa heidän vartaloidensa suojaksi kylmyyttä vastaan ja painoi naisen hiuksille suukon.
"Nuku hyvin, prinsessa."

*
*
*
*
*
*
*

Maanantai 18.11.2019, hieman ennen puolta yötä, Rupert Street, Lontoo

Silloin, kun Aida ei ollut teatterilla, Eli tunsi palaavansa menneisyyteen. Hämmentävällä tavalla. Sen huomasi parhaiten ihmisten määrästä stage doorilla sekä ennen showta että sen jälkeen. Siitä, että hän saattoi vaihtaa sanan jokaisen paikalle tulleen kanssa, poseerata yhteiskuvassa ja kirjata harakanvarpaita muistuttavan nimikirjoituksensa käsiohjelmiin. Kukaan ei kirkunut.
Hän myös matkusti kotiin metrolla. Yritti ehtiä asemalle ennen teatterista valuvaa väkijoukkoa, epäonnistui siinä, ja suuntasi laiturille toivoen, että suurin osa väestä oli jo ehtinyt täyttää vaunut.
Joinain hetkinä hän pelkäsi, että oli kuvitellut kuluneet kuukaudet, ja ettei Aida olisikaan odottamassa häntä kotona. Että tämä oli yhä naimisissa Simonin kanssa, ja kaikki muu oli unta.
Kotikatu oli kuitenkin tuttu.
Tasapainotellen kainalossaan suurta, kukkakimpun muotoista pakettia Eli kaivoi avaimensa esiin ja työnsi ne kotioven lukkoon.

Kolmas esitys, jonka Eli esitti ilman häntä.
Aida oli oppinut tuntemaan sekoituksen haikeutta ja rentoutta miehen lähtiessä teatterille ilman häntä – vaikka tänään päivä oli mennyt niin tehokkaasti Hattien luona Notting Hillissä, että hän oli ehtinyt kotiin vain hetki ennen kuin Eli palasi teatterilta.
Heidän oli pitänyt luoda uusia musiikin mestariteoksia, mutta lähinnä he olivat juoneet teetä, loikoneet mukavissa nojatuoleissa ja keskustelleet elämästä. Kai se oli kaikki osa prosessia.
Edelleen trenssitakkiin pukeutunut nainen asetteli juuri punaisenoranssia, kookkaiden liljojen dominoimaa kimppua maljakkoon keittiötasolla, yrittäen keksiä kuinka korjata yhden kukan murtunut varsi, kun ovi kävi. Se oli ollut rokkaavin kimppu, jonka hän oli löytänyt oviaan yöksi sulkevasta Marks & Spenceristä, jonka myyjä oli tuijottanut häntä pitkään. Sopivin oikealle rokkitähdelle.
"Hei kullannuppu", hän tervehti kevyesti hengästyneenä ja suli hymyyn.

Aida ei ollut nukkumassa.
Elin kasvoille kohosi hymy, kun hän astui sisään eteiseen ja potki kengät jaloistaan.
"Hei, prinsessa", hän tervehti kun suuntasi peremmälle.
"Et kai ole tullut vasta kotiin?"

Aida pudisti päätään: olihan hän ollut täällä jo ainakin... Kolme minuuttia. Hän kurottui suikkaamaan suudelman Elin huulille.
"Toin sinulle kukkia", hän osoitti ja kurtisti kulmiaan liljalle, joka nuupahti takaisin maljakon kylkeä vasten.
"Mutta taisit saada sellaisia omastakin takaa?" hän kysyi osoittaen pakettia miehen kainalossa.

Eli vastasi suudelmaan ja katsahti sitten kimppua.
"Niinkö? Mahtavaa!" hän vastasi ilahtuneena ja muisti sitten kimpun, jota kantoi mukanaan.
"Ei, ei, nämä ovat sinulle, prinsessa. Eivät tosin minulta. Olisivatkin."

"Minulle?" Aida kysyi hämmentyneenä.
"Sinähän se olet rokkitähti", hän protestoi ja nojautui Elin rintaa vasten, silittäen miehen selkää.
"Miten esitys meni? Menikö kaikki hyvin? Oliko yleisö mahtava tänään?"

"Nämä lähetettiin sinulle", Eli vastasi.
"Niissä on korttikin. Lupasin tuoda ne sinulle."
Hän painoi suukon Aidan hiusten joukkoon.
"Hyvin, uskoisin. Jemma pärjäsi hienosti."
Eikä kukaan ollut buuannut.
"Yleisö on aina mahtava."

"Oh", Aida vastasi ja vilkaisi kukkia hämillisenä. Nykyään hän tunsi erikoista syyllisyyttä saamastaan huomiosta.
"Olen varma siitä." Jemma oli hyvin äänekäs siitä, kuinka olisi ansainnut roolin ja kuinka hänellä oli edelleen arvokkuus tallella teatterinäyttelijänä. Nainen ei myöskään yrittänyt hiljentää ääntään, kun arvosteli hänen valintaansa ja naureskeli sitä, miten 15 minuutin julkisuus oli noussut päähän ja tehnyt hänestä laiskan ja liian hyvän kunnon työhön.
Oli myös päivänselvää, että hänen sijaisensa oli ihastunut Eliin.
"Olen onnellinen puolestasi, kullannuppu. Oliko illan showssa jokin mieleenpainuva hetki?"

Eli painoi toisen suukon Aidan hiusten joukkoon ja irrottautui sitten halauksesta auttaakseen naista riisumaan trenssitakin - ja riisuakseen myös oman, hieman kuluneen parkansa, joka oli palvellut jo useamman vuoden.
Hetkeksi häneen iski epävarmuus: ei kai hän nolaisi Aidaa sellaisena?
"Meidän moottoripyörämme meinasi jäädä kulisseihin."

Aida kikatti ja näpäytti miehen nenänpäätä, kun tämä riisui takin sinivalkoisen Oscar de la Rentan kotelomekon yltä.
Harvey painotti, miten tärkeitä merkit olivat pukeutumisessa. Vaikka kukaan ei näkisi takin alle.
"Mitä olisit tehnyt, jos se olisi jäänyt?"

Eli kurtisti mietteliäästi kulmiaan.
"Jaa, sitten olisi vain täytynyt improvisoida", hän vastasi samalla kun tappeli ranteen ympärille juuttuneen takinhihan kanssa.
"Ehkä olisin voin napannut Ravenin reppuselkään."

"Se olisi romanttista", Aida vakuutti ja auttoi takin hihan kanssa.
"Ehkä voit ehdottaa sitä ohjaajalle", hän lisäsi huvitusta silmissään ja silitti miehen kylkiä.
"Oliko sinulla hauskaa?"

"Hänen pitäisi kyllä roikkua selässä omin voimin", Eli totesi mietteliäänä samalla kun loi Aidaan kiitollisen katseen tämän auttaessa takin kanssa.
"Tarvitsen käsiäni dramaattisen efektin luomiseen... Teatterissa on aina mahtavaa. Mutta minulla oli ikävä sinua."

"Niin varmasti", Aida härnäsi lempeällä sarkasmilla ja näpäytti miehen nenänpäätä. Pieni osa hänestä tosin pelkäsi, että Eli kaipaisi elämää ilman häntä ja tätä hullunmyllyä. Jonkun... Tavallisemman kanssa. Jonka kanssa elämä olisi helppoa.
"Mutta minusta on ihanaa jakaa lava kanssasi taas huomenna."

Eli painoi suukon Aidan huulille, hylkäsi takkinsa sohvan käsinojalle - vaikka hän yritti olla aikuinen ja viedä tavarat oikeisiin paikkoihin - ja suuntasi keittämään teetä.
"Haluatko sinä?" hän kysyi naiselta ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Saatko muuten puhua?"

Aida pudisti tarjoukselle päätään ja istahti valkopuiselle sohvapöydälle katselemaan miestä.
"Minä en kerro, jos et sinäkään", hän lupasi hymyä silmissään.
"Miten stage door meni?"

Eli kiepahti ympäri ja nojasi tiskiin odottaessaan veden kiehumista.
"Se oli mahtavaa", hän totesi virnistäen.
"Kävijöitä ei ollut montaa, mutta ehdin jutella kaikkien kanssa."

"Se kuulostaa mahtavalta", Aida vastasi melkein haikeasti. Hänkin kaipasi sitä, mahdollisuutta keskustella odottajien kanssa, tutustua, kuulla näiden tarinoita. Toki kirkuva, häkellyttävä joukko oli imarteleva, mutta hänellä oli aina kiire. Joskus kirjaimellisesti jonkun työntäessä selästä eteenpäin.
"Millaisia ihmisiä siellä oli?"

"Muutama uusi fani, ja aika monta tuttua kasvoa", Eli vastasi, samalla kun kaatoi vettä teekuppiin.
"Myös sinun fanejasi, kuten nuo kukat todistavat."

Aida painoi hetkeksi katseensa ja hiljensi syyllisen äänen, joka kysyi, veikö hän liian suuren valokeilan.
"Haluaisitko tehdä jotain aamulla? Vai nukutaanko vain pitkään ja lojutaan sängyssä?"

"Jos vain nukutaan pitkään ja lojutaan?" Eli ehdotti, astellessaan teekupillisensa kanssa sohvan luo.
"Ja jos saadaan inspiraatio, tehdään jotain."

"Kuulostaa hyvältä", Aida vastasi ja suoristi sääriään sohvapöydän laidalla istuessaan.
"Onko Jemman Ravenissa jotain, mitä minun kannattaisi adoptoida omaan suoritukseeni?"

Eli istahti sohvannurkkaan ja ojensi kättään houkutellakseen Aidaa viereensä. Vaikka ehkä hänen olisi pitänyt päästää tähti nukkumaan - mutta hänellä oli ollut ikävä.
"Sinä olet huippu, prinsessa."

"Johan sinä nyt imartelet", Aida torui ja istui hajareisin Elin syliin sohvalle, nostettuaan ensin kotelomekon kapeaa hametta.
"Olin tosissani."

Eli kietoi vapaan kätensä Aidan vyötäisille ja hörppäsi teetään.
"Prinsessa, minä kerron vain totuuden", hän muistutti.
"Sinä olet upea."

Aida huokasi ja tukisti vaaleanruskeita hiuksia hellästi.
"Et siis aio vastata?" hän varmisti.
"Et, vaikka riisuisin mekkoni?"

Eli kallisti päätään tukistusta kohti.
"Se on houkutteleva tarjous", hän myönsi ja kumartui hamuamaan naisen kaulaa.
"Mutta minä olen kiltti poika. En valehtele. Sinä olet mahtava."

"En kysynyt sitä", Aida protestoi ja nojautui hamuamaan huulillaan miehen kaulaa.
"Vain sitä, tekeekö Jemma jotain eri tavalla Ravenina, mikä voisi tehdä minunkin versiostani paremman."

"Sinun versiotasi parempaa ei olekaan", Eli vastasi ja kurotti laskemaan teekuppinsa pöydälle, niin että saattoi kietoa käsivartensa paremmin Aidan ympärille.

Aida näykkäsi Elin kaulaa terävästi.
"Olet toivoton", hän kuiskasi toruen ja ujutti kätensä miehen paidan sisään, silittämään paljasta vatsaa.

"Toivottoman rakastunut sinuun", Eli myönsi ja hykersi poikamaisesti sanojen dramaattisuudelle.
"Onko sinulla ollut yksinäistä, prinsessa?"

"Ja minä rakastan sinua, vaikka antaisitkin minulle kehitysehdotuksia", Aida muistutti näykkien miehen kaulaa.
"Ei, vietin päivän Hattien ja Noahin kanssa. Suunnittelimme uutta levyä, vaikka lähinnä taisimme juoda teetä."

"Teen juominen on hyvä", Eli vakuutti ja silitti Aidan niskaa.
"Montako mestariteosta teillä on jo valmiina?"

"Ei yhtään", Aida nauroi ja nojasi päänsä miehen hartialle, puhaltaen kevyesti kaulan ihoa vasten.
"Muutama ideanhaituva, mutta ei mitään valmista. Heistä olisi järkevää tehdä vielä toinen kiertue ensimmäisestä albumista ensin."

Lämmin ilma kaulalla kutitti miellyttävästi.
Jostain syystä toinen kiertue sai tunteen vaihtumaan kylmyyteen tavalla, jota Eli ei osannut selittää.
"Joko heillä oli käsitys siitä, milloin se järjestetään?"

"Ei, olen kuitenkin Bat out of Hellissä sopimuksen mukaan ainakin alkukevääseen", Aida vastasi.
"On ihanaa voida olla taas teatterissa."

Alkukevääseen.
Siihen oli kauan aikaa, eikö ollutkin?
Eli halasi Aidaa hiukan tiukemmin.
"Ehkä voit olla teatterissa taas toisen kiertueen jälkeen?"

"Toivottavasti", Aida vastasi hieraisten nenänpäätään miehen kaulaa vasten, ennen kuin puhalsi kevyesti sen syrjään.
"Voi olla, että suunnitelmat muuttuvatkin. Sen tiedän, että Awakeningin kuvaukset jatkuvat osaltani jossain vaiheessa."

Se tarkoitti, että Aida olisi poissa.
Ehkä Eli voisi matkustaa mukana, niin kuin viimeksi? Heidän sopimuksensa päättyisi samaan aikaan.
Hän huomasi olleensa hiljaa liian pitkään.
"Oletko innoissasi, prinsessa?"

"En oikein uskalla ajatella tulevaisuutta", Aida myönsi. Kammottava tunne, ettei hän voinut hengittää ja kaikki pyöri hänen ympärillään, tuntui iskevän aina hänen ajatellessaan uutta elämäänsä. Hullua maailmaa, kaikkia suuntia, joihin häntä vedettiin. Kuinka hän ei enää päättänyt omasta elämästään.
"On ihanampaa keskittyä elämäämme tässä ja nyt."

Aida kikatti ja pudisteli päätään noustessaan loput portaat ja heittäytyessään heidän myllättyyn sänkyynsä selälleen.
Kun Eli tuli lähemmäs, hän nousi istumaan ja houkutteli miestä jäämään seisomaan sängyn viereen, jotta hän voisi riisua tämän paidan.

Aidan nauru oli ihana, ihana ääni.
Eli pidensi askeleitaan eikä edes hävennyt sitä, että harppoi portaat ylös kaksi kerrallaan.
Hän seisahtui kuuliaisesti, joskin malttamattomana, sängyn vierelle.

Kun miehen paita läpsähti lattialle, Aida nojautui hamuamaan rintakehän paljastunutta ihoa, hengittäen sitä vasten. Hampaat näykkäsivät ihoa, kun sormet valuivat avaamaan housuja.

Eli oli hyvin kiitollinen myös siitä. Housujen avaamisesta.
Hän oli kuvitellut olevansa väsynyt. Ilmeisesti hänen kehonsa ei ollut, ainakaan vielä.

Aida pudotti housut miehen nilkkoihin. Huulet vaelsivat rintakehältä vatsalle, kunnes tavoittivat bokserien laidan. Aida tarttui sen kuminauhaan hampaillaan, venytti ja läpsäytti sen kevyesti miehen vatsaa vasten.

Elillä oli vielä sen verran järkeä päässään, että hän saattoi potkia housut nilkkojensa ympäriltä... jonnekin. Ehkä sängyn alle. Hän ei varsinaisesti kiinnittänyt asiaan huomiota.
Hänen huomionsa oli aivan jossakin muualla.

Aida hykersi itsekseen ja venytti bokserien laitaa vielä kerran, läpsäyttäen sen takaisin vatsaa vasten. Sitten hän näykkäsi vatsan ihoa ja kellahti selälleen vuoteelle, venyttäen käsiä päänsä ylle.

Oli melkein julma, kuinka paljon Aida näytti tästä nauttivan.
Mutta Eli ei osannut olla vihainen. Ei koskaan.
Hän murahti hiljaa ennen kuin heittäytyi vuoteelle Aidan seuraksi, tarttuen naisen ranteisiin.

Aida kikatti kehräten ja nojautui lähemmäs Elin rintaa, ranteet miehen otteessa, näykäten paljasta rintakehää.
"Olet herkullinen, kullannuppu."

Eli kumartui hamuamaan suudelmaa Aidan huulilta.
"Sinäkin, prinsessa", hän mutisi huulia vasten ja antoi samalla suudelmiensa siirtyä naisen kaulalle.

Aida vastasi suudelmaan ja sulki silmänsä, kun huulten kosketus valui kaulalle. Hän kiersi jalkaansa Elin ympärille ja houkutteli miestä ylleen.

Eli toivoi, että olisi kaivannut enemmän houkuttelua.
Tai ketä hän huijasi, hän oli onnellinen juuri niin? Kumartuneena Aidan ylle, hamuamaan tämän kaulan ihoa hellästi.
"Tuoksut hyvältä..."

"Hyvä niin", Aida kehräsi ja koukisti sormiaan Elin otteessa, joka sai vatsanpohjan nipistämään kutkuttavasti. Hän rakasti sitä, kun Eli otti tilanteen hallinan.
Jalat lähtivät työntämään miehen boksereita alas.

Se, että bokserit jäivät hetkeksi toisen nilkan ympärille jumiin, ei latistanut ainakaan Elin tunnelmaa, sillä hän oli liian keskittynyt Aidaan.
Hän vapautti tämän ranteet otteestaan, mutta vain, jotta saattoi sujauttaa kätensä riisumaan liivejä.

Vapautuneet kädet sukelsivat tukistamaan Elin hiuksia, ja Aida kohotti päätään hamuamaan miehen kaulaa. Toinen jalka nykäisi peittoa heidän jaloilleen – kylmä oli talven kiusaus ja teki vapaasta rakastelusta vilpoista.

Eli oli valmis kestämään vaikka pakkasta, jos se tarkoitti, että hän saisi olla Aidan lähellä.
Mutta hän ei halunnut, että Aida palelisi.
Huulet vaelsivat naisen rintakehällä samalla kun liivit riisuneet kädet siirtyivät sinisille alushousuille, riisumaan niitäkin pois tieltä.

Jalkaterä siveli Elin reittä ja kädet valuivat hiuksista niskalle, sivelemään sen kaarta.
Aida nosti lantiotaan avuksi ja tunsi onnellisen lämmön vatsassaan siitä, että kaikki tämä oli alkanut jälleen tuntua luonnolliselta ja vaivattomalta. Jalat kiertyivät miehen ympärille.

Alushousut saivat lentää jonnekin lattialle. Toivottavasti ne eivät olleet korvaamaton merkkituote. Eiväthän?
Eli ei halunnut pysähtyä tarkistamaan.
Vaikka täällä kukaan ei tulisikaan häiritsemään heitä.
Hän kumartui painamaan suudelman Aidan huulille.

Aida näykkäsi kutsuen Elin alahuulta, onnellisena myös siitä, ettei heidän tarvinnut enää riidellä siitä, saisiko hän helpottaa miehen oloa.
Ja valtavan onnellisena siitä, että hän nautti jälleen läheisyydestä.
"Haluan sinut nyt", hän kuiskasi.

Eli pelkäsi, että hänen aiemmin mielessään lausumansa sanat kävisivät toteen.
Rauhassa nyt vain.
Se oli varsin vaikeaa, kun koko keho tuntui olevan tulessa.
"Minäkin sinut, prinsessa", hän vastasi yhtä lailla kuiskaten, käsi naisen lantiolle siirtyen.

Jalkaterä silitti miehen reittä kutsuen, ja Aida katseli Elin kasvoja hellää lämpöä silmissään. Hän esti itseään ujuttamasta kättään alas: ehkä oli armollisempaa antaa miehen edetä omaa tahtiaan tänään.

Se olisi saattanut olla liikaa Elin kehoparalle, joka oli jo muutenkin äärirajoilla.
Hän juoksutti sormiaan Aidan reidellä ja painoi uuden suudelman tämän huulille ennen kuin painautui lähemmäs.

Aida hamusi Elin huulia ja kiersi itsensä miehen ympärille. Hän hillitsi halunsa kiepauttaa miehen ympäri ja nousta tämän ylle. Tänään Eli saisi päättää: hän halusi hemmotella miestä.
Mutta nyt kosketus täytti myös hänet lämpimällä mielihyvällä.

Eilistä tuntui, että kaikki oli hyvin. Niin kuin ennen. Kun heidän välinsä olivat olleet helpot. Yksinkertaiset.
Rakastan sinua, prinsessa.
Hän antoi periksi halulleen painautui lähemmäs.

Aidakin rakasti Eliä. Hän rakasti miestä niin syvällä, alkukantaisella tavalla, ettei hän osannut pukea sitä sanoiksi. Ja sen ajatteleminen sai hänen sydämensä hakkaamaan melkein pelokkaana.
Miehen kehon lämpö piti hänetkin lämpimänä, ja käsivarsien muodostamassa suojassa hän tunsi olonsa levolliseksi, voiden vain hamuta huulillaan paljasta ihoa ja kuljettaa käsiään tanssijan keholla.

Eli unohtui rytmiin, josta tuli heille yhteinen. Se oli yhtä vaivatonta kuin tanssiessa.
Jossain vaiheessa hän kiepautti heidät ympäri ja veti Aidan päälleen.

Aida kumartui alas suutelemaan Eliä, näykäten alahuulta kutsuen, ennen kuin jatkoi yhteiseksi luotua rytmiä. Hän ei tuntenut ikkunasta käyvää vetoa selällään, sillä kosketus teki hänen kehostaan kuuman ja sai mielihyvän kasvamaan vatsanpohjassa.

Jonakin päivänä sänky antaisi periksi. Eikä se ollut edes varsinaisesti heidän, vaan Davidin.
Mutta juuri sillä hetkellä Elistä tuntui, että se olisi sen arvoista.
Kädet olivat löytäneet tukevan otteen Aidan lanteilta, vihreähippuiset silmät etsivät tuttua jäänsinistä katsetta.

Aida kohtasi Elin katseen, häivähdys hymyä silmissään. Ja jälkeenpäin, kun he saattoivat lojua peiton alla sylikkäin, nautinnosta raukeina, hän näpäytti hellästi Elin nenänpäätä.
"Nuku hyvin, kullannuppu."

Eli ei ollut varma, kuinka älylliseen ajatteluun kykeni.
Hän käänsi raukeasti päätään niin, että saattoi katsahtaa Aidaa.
"Minäkin sinua."
Se ei tainnut olla oikea vastaus. Oliko sillä väliä?

*

*

*

*

*

Keskiviikko 20. marraskuuta 2019, alkuilta, Dominion Theatre, Tottenham, Lontoo

Keskiviikon matineesta muistoksi jäävä, onnellinen adrenaliini kantaisi Bat out of Hellin castin läpi myös illan näytöksestä.
Aida tai Raven istui pukuhuoneensa tuolilla siemaillen vettä pullosta ja selaten uteliaana somea, miten saattoi ilman omia tilejä. Oli outoa, ettei hän voinut enää kirjoittaa niihin itse.
Matinee oli mennyt hyvin. Ja hänen sormensa janosivat upota Stratin villeihin hiuksiin.

Strat ilmestyi paikalle.
Tai oikeastaan Eli. Mutta hänen hiuksensa olivat vielä röyhkeän pystyssä, kiitos kaiken sen hiuslakan, joka oli varmasti päällystänyt hänen keuhkojensa sisäpinnat kuolettavasti.
"Lähetys Aidalle!" hän ilmoitti hyväntuulisesti, kohottaen Pretin paperikassia.
"Tai no, meille molemmille."

"Kullannuppu", Aida vetosi nauraen ja kurotti toista sukkahousuun verhottua jalkaa, jotta saattoi tökätä Elin reittä varpaillaan.
"Oliko siellä pahat jonot? Ja oliko stage doorilla paljon väkeä?"

"Jonkin verran", Eli vastasi ja seisahtui Aidan taakse niin, että saattoi painaa suukon naisen hiuksille.
"Väkeä stage doorilla. Sinulle lähetettiin terveisiä. Pret oli siedettävä tällaiseen aikaan..."
Hän ojensi paperipussia.
"Ostin sinulle salaatin. Ja hedelmäsalaatin. Ja jonkin oudon smoothien."

"Olet kultainen", Aida vetosi ja kallisti päätään taakse, kurottaen toisen käden koskettamaan miestä. Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut mennyt ulos. Harveyllä oli siitäkin painavia mielipiteitä.
Hän naurahti sarkasmille miehen sanoissa. Pretin oli täytynyt olla hullunmylly, kun valtaosa ihmisistä pääsi töistä.
"Mitä otit itsellesi?"

Eli kohotti toista paperikassia ja vajosi sohvalle istumaan.
"Kasviswrapin. Hedelmäsalaattia. Suklaakakkua..."
Hän kurkisteli pussiinsa kuin olisi itsekin yrittänyt muistella, mitä oikeastaan tuli ostaneeksi.

"Hyvä mies", Aida vakuutti ja poimi oudon smoothien miehen tuomisista, kiitollisena kauniista eleestä.
"Millä mielin lähdet toiseen showhun?"

"Rakastan kahden shown päiviä", Eli vastasi ja haukkasi kursailemattomasti wrapia, joka oli mainostanut sisältävänsä ainakin kurpitsaa.
Herkullista se oli joka tapauksessa.
"Tuplasti endorfiineja ja adrenaliinia."

Aida hymyili ja siemaili smoothieta, hilliten halunsa katsoa sen kaloreita.
"Sinä todella olet täydellinen Strat", hän vakuutti ja nousi tuolista, vajoten Elin kainaloon silkkisessä, Thaimaasta ostetussa aamutakissa ja Ravenin mustassa peruukissa.

Eli kietoi toisen käsivartensa Aidan ympärille ja halasi naisen kylkeensä.
"Ja sinä olet upea Raven, prinsessa", hän vastasi.
"Mikä olo sinulla on kahden shown päivästä?"

"Nautin tästä", Aida vakuutti ja nojasi päänsä Eliä vasten, yrittäen antaa miehen sitten syödä rauhassa. Hänen kannoillaan hiipi raskaalta tuntuva uupumus, mutta nyt adrenaliini virtasi vielä suonissa.
"Onko jotain, mitä haluaisit tehdä huomenna ennen showta?"

Eli keksi paljonkin, mitä he voisivat tehdä.
Ja yksi katse Aidaan kieli varmasti, mitä hän ajatteli.
"Millainen päivä sinulla on?"

Katse sai Aidan sulamaan hymyyn ja hän näpäytti Elin nenänpäätä. Sitten katse nousi ylös hiuksiin ja hän puraisi odottavasti alahuultaan.
"Toivottavasti voin viettää sen sängyssä kanssasi. Harvey on pitänyt muun ohjelman melko kiltisti päivissä, joina en ole täällä."

Eli nauroi hyväntuulisesti ja viimeisteli samalla wrapinsa melko taidokkaasti vain yhdellä kädellä.
"Se kuulostaa mahtavalta", hän myönsi.
"Oletko varma, että Hattiella ei ole jotain tekemistä sen kanssa?"

"Voi hyvin olla", Aida nauroi ja kallisti päätään niin, että saattoi hipoa huulillaan miehen kaulaa ja puhaltaa sen ihoa vasten.
"Toivottavasti saamme olla päivän ihan vain kaksin."

"Varovasti, prinsessa", Eli hymähti.
"Kohta en malta päästää sinua enää lainkaan lavalle tänään. Vaikka Mason ja Jemma taitaisivat olla siitä aika hyvillään..."

Aida näykkäsi kaulan ihoa.
"Se olisi toki sääli", hän huokasi ja hamusi miehen korvaa, sormet niskalle nousten.
"Mutta olen kieltämättä pohtinut, millaista olisi jakaa tämä pukuhuone hetken ihan vain kaksin."

Onneksi Eli ei pidellyt enää mitään kädessään, sillä hän olisi saattanut unohtaa, kuinka se käytännössä tapahtui. Ja se olisi ollut ikävää. Hyvin ikävää.
"Niinkö, prinsessa..?"

"Etkö sinä?" Aida kysyi ja käytti tilaisuutta hyödyksi, valuen suutelemaan Elin kaulaa. Maskeeraaja uusisi joka tapauksessa hänen huulipunansa iltanäytöstä varten.

"Nyt ainakin ajattelen", Eli vastasi rehellisesti.
Sitten hän kiepautti Aidan varoittamatta alleen pienelle sohvalle.

Aida nauroi onnellisena kehräten, vatsanpohja ihastuttavasti nipistäen. Hän ei murehtinut liikaa peruukistakaan, vaan nosti kätensä Elin niskalle ja houkutteli miestä suudelmaan.

Ehkä Elin olisi pitänyt murehtia hieman enemmän. Aidan peruukista, omista hiuksistaan (älä koske hiuksiin!) ja siitä, että joku saattaisi yllättää heidät. Ehkä traumatisoitua.
Mutta luoja, Aida teki sellaisen ajattelemisesta vaikeaa.
Hän kumarsi päätään vastatakseen suudelmaan.

Aida näykki Elin alahuulta ja kiersi sukkahousuun verhottua jalkaa miehen ympärille. Onnellinen, kutkuttava lämpö paloi hänen sisällään.
"Maistut ihanalta", hän huokasi ja haki uutta suudelmaa Stratinsa huulilta.

Eli vastasi suudelmaan.
En niin hyvältä kuin sinä, prinsessa, hän olisi vastannut, jos ei olisi ollut liian kiireinen.
Toinen käsi lähti ujuttautumaan Aidan vaatteiden alle.

Silkkinen aamutakki valahti auki, ja Aida kaarsi itseään ylös sohvasta, päästäkseen lähemmäs miestä.
Maskeeraaja astui huoneeseen ja rykäisi paheksuen.
Aida tukahdutti kikatuksen ja nousi istumaan, pyyhkäisten huulikiiltoa pois Elin suupielestä.
"Anteeksi."

Eli työnsi itsensä taaksepäin ja istahti viattomasti sohvalle.
"Hei", hän tervehti maskeeraajaa ja väläytti tälle viattoman hymyn.

Maskeeraaja katsahti Eliä tuimasti ja komensi Aidan sitten peilipöydän edessä olevaan tuoliin, jotta saattoi korjata peruukkia ja viimeistellä Ravenin meikkiä iltanäytöstä varten.
Aida katsahti Eliä peilin kautta, lämmin, tietävä tuikahdus silmissään. Kunhan he pääsisivät kotiin kaksin...

Eli vastasi katseeseen, suupieli hymyssä häivähtäen.
Hän toivoi, että tulkitsi Aidan katseen oikein.
Sitten hän kohottautui seisomaan ja poimi paperikassinsa lattialta.
"Minun taitaa olla paras käydä kääntymässä omassa pukuhuoneessani."

Maskeeraaja oli ehdottomasti sitä mieltä, mutta Aida katsahti miestä haikeasti ja kurottui koskettamaan tämän käsivartta.
"Nähdään lavalla. Rokkitähteni."

Eli tarttui Aidan käteen ja painoi sen kämmenselälle suudelman, ennen kuin suuntasi ulos varsin kompaktista pukuhuoneesta.
Ja omaan, vielä kompaktimpaan pukuhuoneeseensa.

Matineen adrenaliini nosti iltanäytöksen tunnelmaa. Tanssijat olivat tulessa, ja castin kesken vallitsi houkutteleva energia takatiloissa, missä kiirehdittiin asuvaihtojen kanssa ja kurkisteltiin kollegoiden suorituksia.
Aidasta oli ihana ehtiä nähdä jokainen hetki Stratia mitä hän saattoi: Eli oli uskomaton. Hän toivoi, että mies näki sen myös itse.
Loppukumarruksissa oli niin paljon euforiaa, että hän epäili heidän nukkuvan vasta aamun tullen.

Oli hyvin todennäköistä, että tämä hetki sotki Elin arviointikykyä, mutta juuri nyt hän oli varma siitä, että BooHin loppukumarrukset olivat hänen suosikkinsa kaikista.
Hän oli melko kuumissaan, kun he lähtivät lavalta, mutta silti hän veti Aidan kainaloonsa.

Aida kurottui painamaan suukon Elin poskelle, käsi miehen vyötäröllä. Yleisön humina jäi taakse, kun he siirtyivät lavalta takatiloihin.
"Kiiruhda, rokkitähteni", hän kannusti, ennen kuin luikahti miehen käsivarren alta ja pyrähti ylös portaita pukuhuoneeseensa vaihtamaan vaatteita.

Oli sääli, etteivät he voineet jäädä viivyttelemään teatterin takatiloihin. Eli olisi mielellään pitänyt kiinni onnellisesta tunteesta, joka oli kuten minä tahansa niistä kerroista, jolloin he olivat esiintyneet yhdessä.
Ehkä tällä kertaa stage door ei olisi niin hullu.
Hän pesi nopeasti kasvonsa ja vaihtoi omiin vaatteisiinsa ennen kuin suuntasi odottamaan Aidaa.

Aidakin kiirehti, mutta ei vieläkään onnistunut olemaan valmis ennen Eliä. Hän vaihtoi Ravenista itsekseen, veti syvänsinisen, hihallisen mekon trenssitakkinsa alle ja kiepautti huivin kaulaansa.
Nyt hän tunsi hermostusta aina lähtiessään ulos ja tarkasti itsensä useasti peilistä. Varmisti, että meikki oli huoliteltu, vaikka ennen olisi voinut lähteä meikittä, ja suihki pöyhittyihin, punaisiin hiuksiin lakkaa, jotta ne eivät lässähtäisi pitkin päänahkaa peruukin jäljiltä.
"Mennään", hän sanoi Elille punoen kätensä miehen käteen, kun he astuivat ulos.

Kilpailu oli jokseenkin epäreilu, koska Elillä ei ollut peruukkia, joka olisi pitänyt irrottaa, varoen kaikkia mikrofoninjohtoja, jotka kiemursivat sen alla.
Tuntui edelleen häkellyttävältä nähdä Aida niin... Laitettuna.
Hän puristi naisen kättä ja seurasi tätä ulos.

Stage door ei ollut yhtä hullu kuin ensi-iltana. Mutta tänäkin iltana metallisten kaiteiden takana odotti pitkä, tungeksiva jono ihmisiä. Suurella osalla oli musikaalin ohjelma ojossa, mutta joukossa oli myös Anastasian julisteita ja hänen albumeitaan.
Kun he astuivat ulos, Holland oli odottamassa. Ja muutama odottajissa puhkesi hysteeriseen kirkunaan. Aida puristi Elin kättä ja kiiruhti tervehtimään odottajia saadakseen vihlovan melun hiljenemään.

Eli halusi paeta.
Hän ei ollut varma, milloin kauhu oli alkanut ottaa hänestä vallan, mutta sitä oli aina vain vaikeampi vastustaa. Kirkuva ihmisjoukko ei tehnyt siitä ainakaan yhtään helpompaa.
Silti hän suuntasi metallisten kaiteiden luo.

Aida oli onnellinen nähdessään Elinkin odottajien luona. Osa hänestä pelkäsi, että mies pakenisi hänen uutta elämäänsä. Tai ehkä hän pelkäsi sitä, että hän paisuisi niin suureksi, että Eli kokisi jäävänsä ilman tilaa.
Hän oli toivonut, että he ehtisivät kotiin ajoissa, mutta hänellä ei ollut sydäntä vain kiirehtiä ohi ojennetuista käsistä ja vetoavista sanoista. Vaikka Holland ja teatterin turvamies seurasivat hänen vierellään ja työnsivät häntä lempeästi eteenpäin.

Eli oli kiitollinen, kun saattoi siirtyä hieman syrjemmälle odottamaan Aidaa. Ne, jotka halusivat tavata hänet tai muut esiintyjät, olivat vähemmistössä.
Hänen odotuspaikassaan kujan alussa oli helpompi hengittää.

Kello taisi käydä lähellä keskiyötä, kun Aida nousi odottavan auton takapenkille. Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, ettei varmastikaan ollut tavoittanut jokaista ojennettua kättä, varsinkaan aidan vieressä olevan eturivin takana olevia.
Mutta ainakin nyt he pääsisivät kotiin. Hän ja hänen rokkitähtensä.

Hiljaisten stage doorien lisäksi Aidan vapaapäivät erosivat muista siinä, että vapaapäivinä Eli matkusti kotiin metrolla. Hän latasi Oysteriaan nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Paljon, paljon harvemmin.
"Väsyttääkö?" hän kysyi, kun auto nytkähti liikkeelle.

Aida pudisti päätään, vaikka tunsikin raajansa painaviksi. Esityksen adrenaliini viipyi edelleen suonissa. Hän nojasi miehen olkapäähän.
"Olit mieletön, rokkitähteni", hän kuiskutti ja painoi suukon Elin poskelle.
Matka Rupert Streetille ei ollut pitkä.

Eli painoi suukon tällä kertaa Aidan omien hiusten joukkoon ja kietoi käsivartensa naisen ympärille. Häntä ei olisi oikeastaan haitannut, vaikka matka olisikin ollut pidempi. Tuntui hyvältä olla niin, yhdessä. Turvassa. Kukaan ei olisi niin hullu, että heittäytyisi auton eteen, eihän?
Mutta kotikatu otti heidät vastaan tuttuna. Ja hiljaisena.

Aida oli onnellinen nähdessään sen. Hän ei voinut ymmärtää, miksi joukko paparazzeja juoksi hänen kannoillaan. Maksoiko Harvey niille?
Heidän kotiovellaan odotti tuttu näky. Aida irrotti Elin kädestä, kun näki paketin oven edessä ja kahvaan ripustetun kirjeen ja punaisen ruusun, jonka varteen oli kiedottu musta silkkinauha.
Hän otti ne sisään hiljaisena ja laski keittiötasolle, epäröiden hetken, ennen kuin avasi kirjeen.

Paketti.
Elistä tuntui, että aiemmin onnellisen lämpimänä virrannut veri muuttui jääksi.
Se saattoi olla vain sattumaa.
Se oli vain sattumaa, eikö niin?
Hän seurasi Aidaa asuntoon yhtä hiljaisena.

Käsiala näytti tutulta, samoin runojen kai romanttiseksi kuviteltu teema. Mukana oli myös pari vahvasti eroottista taideteosta, jotka kai kuvasivat lähettäjän rakkauden fyysistä ilmentymää. Aida työnsi ne takaisin kuoreen ja kurkisti sen sijaan kookkaaseen lahjapakettiin, joka oli sidottu huolellisesti punaisella silkkinauhalla. Silkkipaperin kääröistä löytyi hento, pitsinen alusasu ja aikuisten leikkikalu, jota Aida ei halunnut ottaa käteensä.
Hän sulki laatikon ja lähti sitten kaivamaan eteisen kaapin perältä kauan sitten tullutta lahjaa, jota hän ei ollut koskaan avannut, nähdäkseen, olivatko ne samalta ihmiseltä.

Eli seurasi tätä kaikkea vierestä.
Ehkä sinun ei pitäisi avata sitä, prinsessa, hän halusi vedota, mutta oliko hänellä oikeutta tehdä niin? Hitto...
Hän katsoi häkeltyneenä naista, joka suuntasi kaapille.
"Mitä sinä teet?"

"Jätin joskus paketin tänne", Aida vastasi. Ne olivat karmineet häntä, eikä hän ollut halunnut avata viimeisiä.
"Haluan tietää, ovatko nämä samalta lähettäjältä."
Ne olivat. Laatikot olivat identtiset. Myös sisältö oli hyvin lähellä toisiaan.
Aida työnsi molemmat roskakoriin, joka täyttyi tehokkaasti.

Eli nielaisi.
"Minusta sinun pitäisi kertoa niistä jollekulle", hän huomautti, suu kuivalta tuntuen.
"Tuo ei ole normaalia..."

"Kenelle minä kertoisin?" Aida kysyi ja vajosi istumaan sohvapöydälle. Ruusu lojui keittiötasolla. Ei ollut kukan vika, että se karmi häntä.
"En usko, että tämä rikkoo lakeja."

Eli yritti pöyhäistä hiuksiaan, mutta hiuslakka otti vastaan.
"Poliisille", hän vastasi vain hetkeä ennen kuin Aida totesi, ettei toiminta varmaankaan rikkonut lakeja.
"Ei tuo ole ihan hyväksyttävääkään, Aida."

"Se on karmivaa, mutta en tiedä, mitä poliisi tekisi asialle. Ei ole laitonta jättää lahjoja ovelle." Ainakaan kerrostalon rappukäytävään. Aida painoi pään käsiinsä.
"Mutta keskustelen siitä Harveyn kanssa."

Ehkä se oli jo jotakin. Eli ei pitänyt Harveystä, mutta kai manageri laittaisi lopun tällaiselle... mitä se ikinä olikaan. Ahdistelulle.
Seksuaaliselle ahdistelulle.
"Ehkä... Ehkä pitäisi käydä nukkumaan."

"Käydään vain", Aida myöntyi väsyneesti ja nousi ylös, suunnaten ylös parvelle. Paketti oli latistanut vielä taksissa vallinneen odotuksen kaksin olemisesta.
Hän kuoriutui vaatteistaan ja ryömi peiton alle, yrittäen ravistaa epämukavan tunteen iholtaan.

Eli oli suuntaamassa jo ylös, kun muisti, että katuisi sitä aamulla. Niinpä hänen oli raahauduttava vielä suihkuun, liottamaan hiuslakkaa pois, ennen kuin hän saattoi kivuta parvelle.

Aida olisi nukkunut levottomissa, ahdistavissa unimaisemissa pitkälle aamuun - mutta puhelin heräsi soimaan puolikolmen maissa aamuyöllä.
Hän havahtui hereille ja nousi istumaan, nostaen puhelimen korvalleen ja katsahtaen Eliä pahoillaan.
Harveyn ääni kuului vaimeana puhelimesta.

Eli ponkaisi istumaan.
Hiukset, jotka olivat olleet märät, olivat kuivuneet puolittain pystyyn, puolittain liimautuneet vasten kasvoja. Hän tuijotti häkeltyneenä eteenpäin ja hieraisi sitten kasvojaan.
Sydän hakkasi äkillisen herätyksen pelästyttämänä.

Aida ojensi toisen kätensä hieromaan rauhoittaen Elin selkää.
"Mitä?" hän kysyi unisesti.
"Ehdolla mihin? Grammyihin? Oletko varma?" Siinä ei ollut järkeä. Aida yritti herätä tarpeeksi ymmärtääkseen keskustelua.

Eli kurtisti kulmiaan.
Hän oli varmastikin kuullut väärin, tai ymmärtänyt väärin.
Silti hän jäi tuijottamaan Aidaa.

Ei ihme, kun Harvey kutsui häntä niin usein tyhmäksi. Aida tunsi olevansa sitä hangatessaan toista silmäänsä.
"Olen ehdolla Grammyyn?" hän toisti. Harvey protestoi kärsimättömästi.
"Ei? En yhteen? Kuuteen Grammyyn."
Harvey halusi jatkaa keskustelua huomenna ja Aida laski puhelimen hämmentyneenä syliinsä.

Eli tuijotti Aidaa edelleen.
"Mitä?"

Aida kohautti olkapäätään.
"Kuulin varmaan väärin", hän sanoi tukahduttaen haukotuksen.
"Pitää jutella Harveyn kanssa huomenna. Anteeksi, kun herätin, kullannuppu. Nukutaan vain", hän kannusti ja vajosi takaisin kyljelleen, vetäen peiton leukaansa.

Eli tuijotti Aidaa vielä hetken.
"Kuusi Grammya", hän vetosi ja nykäisi peitteen syrjään.
"Kuusi Grammya!"
Samaan aikaan Aidan puhelin soi uudelleen.

Aida hankasi kasvojaan, yrittäen ymmärtää kuulemaansa. Vatsaa kouristi levottomuus. Hän katsahti Eliä hämillisenä ja pahoitteli miehelle katseellaan, kun nosti puhelimen uudelleen korvalleen.
"Haloo?"

Linjan toisesta päästä kuului vinkunaa.
Salomen äänellä.

Hetken Aida oli onnellinen, sillä vinkuna kuulosti Clooneyltä ja hän toivoi, että koira oli soittanut hänelle... Jotenkin. Mutta tietenkin, soittaja oli Salome.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi nojaten posken koukistettuihin polviinsa.

Salome vinkaisi vielä uudelleen.
Ja veti sitten henkeä.
Niin, että hänen sanoistaan sai juuri erotettua vinkaisun, joka saattoi tarkoittaa "grammya".

Puhelin värisi aggressiivisesti korvaa vasten ja Aida vaihtoi vinkunan kaiuttimelle, jotta saattoi selata puhelimeen satavia viestejä. Onnitteluita. Linkattua artikkelia.
Oliko se virallista? Oliko hän todella ehdolla Grammyyn? Ei, kuuteen?
Se oli hullua.
"Salome, kullannuppu, hengitä. Mikä on?"

Salome päästi vielä yhden, pitkän vinkunan. Se taisi olla sisäänhengitys.
"Sinä olet ehdolla Grammyihin! Aida!"

Aida naurahti hämillisesti ja upotti sormet hiuksiinsa. Sitä viestitkin julistivat. Ja musiikkimaailman Oscareiden sivustot.
Kuusi Grammy-ehdokkuutta. Äiti pyörtyisi, kun saisi kuulla.
Hyvä luoja. Hän hautasi kasvot käsiinsä ja uskalsi vihdoin hymyillä niitä vasten.
"Niin ilmeisesti."

Lisää vinkumista, jonka aikana Eli saattoi vetää Aidan halaukseen ja painaa suudelman tämän hiusten joukkoon.
"Meidän pitää juhlia!" Salome ilmoitti puhelimessa.

Aida nojautui Elin syliin ja kietoi vapaan kätensä miehen vyötärölle, hengittäen tuttua tuoksua.
Syke kohosi. Ja nyt hän ei voinut lakata hymyilemästä.
"Miten haluat juhlia?" hän kysyi nauraen häkeltyneenä.

Eli rutisti Aidaa sen kaiken ylpeyden voimalla jota tunsi.
"Isosti!" Salome ilmoitti.
"Lennän sinne."

Aida kikatti Elin hartiaa vasten, perhosia vatsanpohjassaan.
"Todellako?" hän kysyi ilahtuneena. Hän kaipasi Salomea, ystäväänsä, vaikka elämä olikin ollut paljon stressittömämpää assistentin läsnäollessa.
"Sopiiko se aikatauluusi?"

"Aida, querida, minun aikatauluni saa nyt painua hittoon. Kuusi Grammyä! Odota, kun David kuulee..."
Linjan toisesta päästä alkoi kuulua selvää nyyhkytystä.

Aida suoristautui Elin halauksesta niin, että saattoi istua miehen sylissä, käsi tämän niskalle kierrettynä.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi hämmentyneenä kuullessaan nyyhkytyksen.
"Ja kuusi ehdokkuutta", hän korjasi. Hän ei varmastikaan voittaisi himoittuja palkintoja, mutta oli uskomaton kunnia olla ehdolla.

"En! Minä olen niin onnellinen puolestasi, etten tiedä, mitä tehdä, kun en pääse halaamaan sinua", Salome nyyhkäisi.
"Kuule, moni muukin haluaa varmasti onnitella sinua... soitan, kun saan lennon varmistettua, okei?"

"Toki", Aida vakuutti. Olisi ihanaa saada Salome käymään – vaikka hän olikin onnellinen siitä, että Salome ja David olivat löytäneet toisensa ja saattoivat asua lähempänä toisiaan.
Hän toivoi, että loput onnittelupuheluista odottaisivat aamuun, sillä kello oli lipsunut kolmeen aamuyöllä.
Kun puhelu loppui, hän istui hetken tyrmistyneessä hiljaisuudessa, ennen kuin rutisti Eliä tiukemmin.

Eli istui paikoillaan yhtä hiljaisena. Typertyneenä.
"Ei hitto", hän sai lopulta ähkäistyä.
"Ei hitto, Aida!"

Aida naurahti häkeltyneenä ja painoi suukon Elin korvanlehdelle, nojaten sitten päänsä miehen olkapäähän.
"Tämä on hullua." Ehkä hän näki unta.
"Hullua."

Se oli. Aivan hullua.
Jos he eivät olisi olleet pienellä parvella, Eli olisi napannut Aidan syliinsä ja tanssittanut tätä ympäri.
Se olisi ollut riskialtista.
Sen sijaan hän kiepautti naisen alleen sängylle ja painoi suudelman tämän huulille.

Aida kikatti suudelmaa vasten, vatsanpohjasta nipistäen, ja kiersi sitten kätensä miehen niskalle, houkutellen tätä syvempään suudelmaan. Parven sininen, öinen pimeys oli levollista, vaikka sydän hakkasikin hurjistuneena.
Hänen olisi pitänyt antaa Elin nukkua, mutta ehkä mies ehtisi aamullakin.

Eli vastasi suudelmaan, pitkitti sitä niin, että alkoi lopulta tuntea olonsa kummallisen kevyeksi. Ja siitä vielä hieman pidemmälle.
Ja sitten, kun hänen oli pakko kohottautua hengittämään, hän jäi katselemaan Aidan pisamaisia kasvoja.
"Sinä olet uskomaton, prinsessa", hän muistutti häkeltyneenä ja silitti naisen poskea.
"Upea!"

Aida hymyili häkeltyneenä. Suudelma oli saanut polvet huteriksi, mutta Elillä oli sellainen vaikutus häneen.
"Sinä olet upea, kullannuppu", hän kuiskasi takaisin ja houkutteli Eliä uuteen suudelmaan.
"Rakastele kanssani."

Eli kurtisti kulmiaan.
"Ei, prinsessa, nyt puhutaan vain sinusta. Sinä olet upea, ilmiömäinen, ainutlaatuinen tähti, ja minä olen aina tiennyt sen!"
Hän olisi sanonut muutakin, mutta Aidan sanat saivat hänen ajatuksensa lyömään tyhjää.
Joten hän kumartui vain vastaamaan suudelmaan.

Aida olisi voinut vastata samaa Elille. Hän jumaloi miestä niin, että se pelotti häntä itseään. Hän sukelsi suudelmaan, sormet hiuksia punoen ja jalat miehen ympärille kiertyen.

Aidan puhelin taisi väristä lisää onnittelupuheluita, mutta juuri nyt Eli halusi olla itsekäs ja pitää naisen vain itsellään.
Hänestä oli tulossa röyhkeä.
"Anna minun hemmotella jumalaista, upeaa tähteäni..." hän vetosi, huulet naisen kaulalle vaeltaen.

Aida naurahti silmät kiinni painuen, kun huulet vaelsivat kaulalle ja lähettivät väreitä alas selkää.
"Mutta en halua hemmottelua", hän vetosi huoahtaen.
"Haluan sinut. Juuri nyt."

Sitä oli vaikea vastustaa.
Eli nyt, hemmottelu myöhemmin.
Hän näykkäsi Aidan kaulaa ja kohottautui sitten polviensa varaan, niin että sai tartuttua tämän paidan helmaan kiskoakseen turhan vaatekappaleen pois.

Aida nosti itseään auttaen miestä ja katseli vihreähippuisia silmiä kuumeista odotusta omissaan. Hän tarttui Elin boksereihin, nousten istumaan, ja nyki ne alas, nojautuen samalla puremaan miehen rintaa peittävän t-paidan kangasta.

Dinosaurus, joka t-paidan rintakehää koristi, ei pahastunut purruksi tulemisesta. Jos joku olisi kysynyt siltä, se olisi itse asiassa kertonut pitävänsä tilannetta hyvin... jännittävänä.
Kukaan ei kysynyt.
Eli potki bokserit pois nilkkansa ympäriltä ja vei omat kätensä riisumaan Aidan alushousuja.

Aida näykkäsi vielä paitaa, ennen kuin vajosi takaisin selälleen, jotta Eli sai riisuttua viimeisenkin vaatekappaleen hänen yltään. Jalat kiertyivät miehen ympärille, kutsuen tätä lähemmäs.

Reiluuden nimissä myös dinosauruspaita sai lähteä, varsin lennokkaassa kaaressa.
"Uskomaton, mahtava, ainutaatuinen tähteni", Eli mutisi, samalla kun painui suutelemaan Aidan huulia.
Hän olisi keksinyt vielä monta muutakin adjektiivia.
Mutta kaipasi läheisyyttä niin, että painautui lähelle.

Pieni, levoton ääni nakersi hänen mieltään. Mitä jos hänen nimensä paisuisi liikaa, elämä kävisi liian hulluksi - ja Eli haluaisi jotain muuta. Jonkun muun.
Mutta ääni hiljeni voihkauksen myötä, jonka läheisyys kirvoitti. Hitot naapureista. Aida kietoutui miehen ympärille, janoten tämän kehon lämpöä ja kosketusta.

Juuri nyt Eli ei huolehtinut siitä, voisiko joku heidän naapureistaan ilmiantaa heidät... jollekin. Voisiko heidän yksityiselämänsä vuotaa jollakin tavalla median riepoteltavaksi.
Juuri nyt hän oli vain onnellinen.
Sänkykin huokaisi, kenties onnellisena, kun hän kiepautti heidät ympäri, vetäen Aidan päälleen.

Aida kumartui alas suutelemaan Eliä, ennen kuin suoristautui, tuki itsensä miehen rintakehään pyyhkäisten villit, punaiset hiukset pois kasvoiltaan ja lähti keinuttamaan heitä yhteiseen hurmokseen.

Rakastan sinua, prinsessa, Eli vakuutti mielessään. Sen parempaan hän ei kyennyt, sillä hänen kehonsa oli keskittynyt kaikkeen muuhun kuin kauniiden sanojen muodostamiseen.
Mutta hänen koskeuksensa naisen lanteilla ja reisillä jumaloi tätä vilpittömästi.

Aida ei halunnut tämän päättyvän vielä. Hän tyynnytti tahtinsa ja houkutteli Eliä istumaan, jotta saattoi kiertää jalkansa miehen ympärille ja päästä vielä lähemmäs. Sormet punoutuivat hiuksiin, kun hän hamusi syvää, intohimoista suudelmaa miehen huulilta.

Elikään ei halunnut tämän päättyvän vielä.
Ja luoja, miten hän tekikään parhaansa huolehtiakseen siitä, ettei niin kävisi. Hän todella, todella teki parhaansa.
Se ei ollut helppoa, kun Aida oli siinä. Niin lähellä.
Hänen upea tähtensä.

Suudelmat valuivat Elin kaulalle, ja Aida kosketti sitä kielellään, ennen kuin tukahdutti voihkauksen ihoa vasten. Kuuma mielihyvä sai koko kehon sykkimään niin, että varpaat kipristyivät.

Eli ei olisi kestänyt enää paljoa pidempään.
Hän ei ollut varma, mitä tai ketä kiittää siitä, ettei hänen kehonsa ollut pettänyt häntä. Hän saattoi halata Aidan tiukasti syliinsä ja hakea tämän huulilta suudelmaa.

Aida painoi suudelman Elin huulille ja nojasi sitten päänsä miehen hartiaa vasten, muutama punainen suortuva niskaan takertuneena. Hän rentoutti miehen ympärille kiertyneet jalat ja asettui sivuttain lämpimään syliin, nojautuen paljasta rintakehää vasten.

Hetken Eli vain hengitti Aidan tuoksua.
"Rakastan sinua, prinsessa", hän saattoi lausua viimein ääneen, kun muisti, kuinka puhuminen tapahtui.
Sellaista sattui joskus. Kaikki muu unohtui.

"Minäkin sinua, kullannuppu", Aida huokasi ja antoi silmiensä painua kiinni. Niin kovin paljon.
Hän kannusti Eliä vajoamaan takaisin makuulle, jotta voisi käpertyä miehen kylkeen ja kiertää kätensä tämän vatsan ympärille. Ehkä oli aika nukkua.

Lauantai 23. marraskuuta 2019, myöhäinen ilta, kuja Dominion Theatren takana, Lontoo

Teknisesti ottaen Salomen oli ollut tarkoitus saapua Lontooseen vasta seuraavana aamuna.
Mutta kuinka hän olisi muka voinut pysyä poissa? Hän olisi todennäköisesti vain ajanut Davidin hulluksi pyörimällä paikoillaan, joten tämä oli varmasti paras ratkaisu.
Ja hän oli päässyt näkemään Bat out of Hellin uudelleen.
Suklaanruskea, villakankainen takki ei aivan riittänyt pitämään poissa Lontoon kalseaa yöilmaa, joka tunkeutui sisään kauluksesta ja hihansuista. Se sai hänet hypähtelemään kevyesti jalalta toiselle, samaan aikaan kun hän piti tarkasti silmällä kujan päätä, jonka ympärillä norkoili muitakin toiveikkaita odottajia, heitä, jotka eivät olleet mahtuneet itse kujalle.
Olisi ollut kurjaa, jos Aida olisi livahtanut hänen ohitseen huomaamatta. Onneksi hänellä oli etunaan se, että hän tiesi naisen aikataulut ainakin suurimmalta osin.

Stage door tuntui edelleen yhtä kummalliselta. Se oli kaukana ajoista, joina muutama, uskollinen fani oli odottanut häntä ja Eliä.
Grammy-ehdokkuuksien julkistaminen oli antanut uutta virtaa joukolle, joka tuntui kerääntyvän aitojen taakse näkemättä showta.
Aida tunsi olonsa yhtä aikaa uupuneeksi ja onnellisen euforian valtaamaksi, kun vihdoin pääsi kujan päässä olevan auton luo, Holland varjonaan.
Jokin ympäröivässä maailmassa oli poikkeuksellista. Hän katsahti uudelleen ja oli kiljaista itsekin.
"Salome!" hän henkäisi ja kiepahti ympäri, trenssitakki lepattaen.

Aida.
Hetken näytti siltä, että nainen aikoi painua suoraan autoon. Mutta sitten tämä kohotti katseensa.
Ja Salome vinkaisi. Ei, ei vinkaissut. Kiljahti.
Ja syöksyi ystäväänsä kohti vetääkseen tämän halaukseen.

Holland oli jo harppaamassa heidän väliinsä, vaistot äärimmilleen virittäytyeenä, kunnes tajusi kuka Aidaa kohti syöksyi. Henkivartija väisti sivuun kuin nolostunut koira, joka tajusi haukkuneensa omalle ihmiselleen.
Aida kiersi kätensä Salomen ympärille ja veti naisen kikattaen tiukkaan halaukseen, Hollandin pidellessä sateenvarjoa heidän yllään.

Henkivartija olisi saanut osakseen tuiman katseen, jos olisi asettunut nyt hänen tielleen - vaikka totta kai Salome olisi ymmärtänyt, että mies teki vain työtään.
Ehkä.
Salome päästi onnellisen vinkunan, kun saattoi viimein vetää Aidan syliinsä ja halata tätä tiukasti.
"Yllätys!"

"Tämä todella on!" Aida vastasi kehräten naurusta ja rutisti Salomen vyötäröä, painaen suukon naisen poskelle. Useampi silmäpari tuijotti heitä uteliaana, muutama jopa kateellisena.
"Luulin, että tulet huomenna. Miten olet täällä jo nyt?"

Salome ei olisi halunnut irrottaa otettaan Aidasta, mutta heidän olisi varmastikin siirryttävä jossain vaiheessa autoon.
"Koska tämän piti olla yllätys", hän selitti.
"Ja koska halusin nähdä teidät lavalla."

"Oh, Eli?" Aida havahtui ja katsahti ympärilleen löytääkseen miehen. Holland siirsi heitä lempeällä työnnöllä autoon, kun tuijottava väkimassa alkoi löytää rohkeutta siirtyä lähemmäs pyytämään vielä yhtä nimikirjoitusta tai selfietä.

Parin fanin kanssa kujan suulle juttelemaan jäänyt Eli havahtui Aidan ääneen - ja huomasi häkellyksekseen, ettei tämä ollut yksin.
Vei hetken, ennen kuin hän tunnisti tummahiuksisen naisen.
Siinä vaiheessa hän oli jo lähtenyt harppomaan pikaisesti autoa kohti.

Holland sulki auton oven Elin perästä ja nousi etupenkille kuljettajan viereen. Häly jäi taakse, kun auto lähti kohti Rupert Streetiä.
Aida ei tiennyt, kumpaa vasten olisi kiehnännyt, joten poimi sekä Elin että Salomen kädet omiinsa istuessaan kaksikon välissä.
"Miten lento meni?"

"Hei, Salome", Eli tervehti hyväntuulisesti, ja sai tervehdykseksi lentosuukon takapenkin toiselta laidalta.
"Hyvin", nainen vakuutti, vaikka irvistikin hieman.
"Minusta tuntuu, että korvat eivät ole vieläkään täysin toipuneet flunssasta. Laskeutuminen oli kamala."

"Ja mitä sinulle kuuluu?" Aida kysyi assistentiltaan, silittäen Elin kättä samalla peukalollaan. Oli ihanaa nähdä Salomea kunnolla kasvotusten, vaikka hän olikin onnellinen naisen mahdollisuudesta asua lähellä Davidia.

"Pelkkää hyvää", Salome vakuutti.
Davidin kanssa oli ihanaa. Heillä oli ollut yhteinen flunssa. Sanoi mies mitä hyvänsä, se oli ollut tavallaan romanttista. Kun oli nähnyt kaiken niistämisen ohi.
"Olen niin hirveän ylpeä sinusta, Aida!"

Aida nauroi häkeltyneenä ja painoi päänsä hetkeksi Salomen olkapäätä vasten.
"Kiitos, olet hyvin kultainen. Mitä Davidille muuten kuuluu?" hän kysyi ja vilkaisi ulos tummennetuista ikkunoista.
"Oletko nälkäinen, pitäisikö meidän hakea ruokaa?"

Salome nojasi poskensa hetkeksi Aidan päälakea vasten.
"Oikein hyvää, hänellekin", Salome vastasi.
"Parempaa nyt, kun flunssa on ohi, queridoraukka oli hirvittävän kipeä..."
Hän pudisti hieman päätään.
"Hän ei vielä tiedä, mitä tekee, kun sopimus teatterin kanssa päättyy. Jos päättyy."
Hän ei halunnut ajatella sitä liikaa.
"Tiedät minut, minulla on aina nälkä."

"Toivotaan, että hän palaa Lontooseen. Molemmat palaatte", Aida vetosi ja kurottui painamaan suudelman Salomen poskelle.
"Otetaanko jotain LEONista?" hän ehdotti nähdessään ketjun nimen kadunvarressa.
"Paras, että odotat autossa", Holland sanoi, kun nainen nojautui ovea kohti.

"Minä voin käydä hakemassa", Eli tarjoutui, istuessaan joka tapauksessa reunimmaisella paikalla.
Hän yritti olla ajattelematta syytä siihen, miksi Aidan oli paras pysyä autossa.
"Mitä haluatte?"

"Salaatin", Aida vastasi suukottaen vuorostaan Elin poskea. Holland nousi autosta, jättäen sateenvarjon jälkeensä, lähtien hakemaan ruokaa Elin kanssa.
"Mitä sinun tekee mieli?" Aida varmisti Salomelta.

Salome häkeltyi hetkeksi.
Hänen oli ollut tarkoitus aloittaa vegaaninen ruokavalio. Sitten hän oli sairastunut flunssaan, eikä ollut saanut syötyä mitään, mitä ei voinut imeä pillillä.
Ja nyt hänen teki mieli juustoa.
"Yllätä minut", hän pyysi lopulta, ja Eli kohotti peukaloaan ennen kuin suuntasi ravintolaan.

"Ihanaa, että olet täällä", Aida vastasi nojautuen Salomen kylkeen ja nostaen naisen kättä, jotta saattoi painaa suukon sen kämmenselälle.
"Oletko viihtynyt New Yorkissa?"

Salome kietoi nostetun käden Aidan hartioiden ympärille, jotta saattoi vetää naisen kainaloonsa.
"Mmm, olen", hän myönsi.
"Vaikka minulla on ikävä sinua. Toivon todella, että David päättäisi palata Lontooseen. Tai edes Eurooppaan. Suunnilleen samalle aikavyöhykkeelle..."

Aida kietoi kätensä Salomen vyötärön ympäri ja nojautui onnellisena naista vasten.
"Minäkin ikävöin sinua", hän vakuutti.
Holland nykäisi takaoven auki ja ojensi heille lämpimän ruokakassin, ennen kuin istuutui takaisin etupenkille.

Eli pujahti takapenkille.
"En ollut varma, mitä ostaa", hän myönsi.
"Joten ostin sitten vähän kaikkea."

"Hyvä mies", Aida vastasi ja silitti Elin reittä onnellisena. Se oli yksi heidän uuden elämänsä etuja: mahdollisuus olla miettimättä rahaa.
Auto liukui pysähdyksiin Rupert Streetille, mutta tänään kotioven luona odotti pieni joukko sadetta uhmaavia valokuvaajia. Salamat räpsyivät aggressiivisesti, kun he nousivat autosta ja suuntasivat sisään.

Eli halasi Aidan kiireesti kainaloonsa, kun salamavalot halkoivat ahnaasti ilmaa, ja Salome seurasi tottuneesti kaksikon perässä ruokakassi mukanaan.
Ehkä sitäkin olisi pitänyt suojella julkisuudelta.

Holland aurasi heille päättäväisesti tietä ja asettui kameroiden ja Aidan väliin, valokuvaajien harmistukseksi. Muutama tuuppasi kuin vahingossa henkivartijaa, joka seurasi heitä sisään ja ylös portaita. Ovessa odotti jälleen ruusu ja kirje, jotka Aida poimi mukanaan sisään. Kirje sai mennä avaamattomana roskakoriin, mutta ei ollut kauniin, punaisen ruusun vika miten karmiva se oli, joten se päätyi maljakkoon toisten seuraksi.

Eli tunsi olonsa synkkenevän.
"Käyn nopeasti suihkussa", hän totesi ja virnisti pahoitellen.
"Aloitelkaa te vain ruokaa, palaan kun kehtaan liittyä seuraanne."

Aida katsahti Eliä huolestuneena. Paparazzit tuntuivat ahdistavan miestä, ja hän tunsi aina syyllisyyttä näiden ilmestyessä.
"Katsotaan, mitä Eli valitsi meille", hän kannusti kuitenkin Salomea ja viittasi kohti ruokakassia.

Salome ei kursaillut, vaan kurkisti uteliaana pussiin.
"Tämä on varmaankin sinulle", hän totesi, ojentaen salaattirasiaa.
"Ja täällä taitaa olla ainakin kolme hampurilaista. Ja jonkinlaisia wingsejä. Uuu, täällä on dippiäkin!"

"Hyvä", Aida kikatti Salomen innolle ja vajosi istumaan harmaalle kulmasohvalle pienen, parvellisen yksiön kulmassa.
Hän houkutteli naista viereensä ja kannusti tarttumaan tuomisiin. Hänkin poimi salaattinsa syliinsä.
"Kauanko voit viipyä?"

Salome poimi yhden hampurilaisista itselleen, samoin kun laatikollisen kultaisia ristikkoperunoita ja vajosi sitten sohvalle Aidan viereel.
Hän olisi voinut itkeä onnesta haukatessaan ristikkoperunaa.
"Teknisesti niin kauan, kuin haluat minun viipyvän", hän vastasi kun pystyi jälleen puhumaan.

Aida näykki salaattiaan ja nojautui hipaisemaan Salomen poskea nenänpäällään.
"Saat päättää itse, kuinka kauan tohdit olla erossa Davidistä", hän sanoi.
"Kerro minulle. Kuinka kauan te oikein olette olleet yhdessä, tavalla tai toisella?"

Salome kipristi varpaitaan.
"Meidän suhteemme on vaivaton", hän vakuutti, ehkä itselleen. Siihen ei kuulunut onnettomia jäähyväisiä tai naurettavaa kaipausta, vai mitä?
"Oli täysin sinun ansiotasi, että tapasimme. Siellä juhlissa."

"Vaivaton?" Aida toisti ja kosketti Salomen hiuksia. Hän ei ollut arvannut, että hänen assistenttinsa ja David päätyisivät olemaan jotain tällaista toisilleen.

"Niin. Se..."
Salome jäi tuijottamaan puoliksi syötyä hampurilaista, jota piteli käsissään.
"Ei, se ei ole totta. Oikeasti minä pidän hänestä aivan hirveästi. Ja ikävöin häntä..."

"Voi sinua", Aida kehräsi hellästi ja painoi suukon naisen poskelle. Hän pieksisi Davidin, jos mies kehtaisi satuttaa Salomea.
"Miten teillä on mennyt New Yorkissa?"

Pelkkä Davidin ajatteleminen sai Salomen posket hehkumaan.
Menetetty. Täysin menetetty. Hänen sydänparkansa.
"Meillä on ollut ihanaa", hän huokaisi.
"Meillä oli yhteinen flunssa."
Se oli paljon romanttisempaa kuin miltä kuulosti, eikö niin?
"Mutta Aida, minua pelottaa, minne hän lähtee seuraavaksi."

Aida halasi Salomea myötätuntoisesti. Yhteinen flunssa ei kuulostanut kovin mukavalta.
"Ymmärrän. Se on raskasta", hän vastasi. Hän oli tehnyt typerän päätöksen ja jättänyt Elin lähtiessään ulkomaille töihin.
Davidin olisi paras olla fiksu.
"Hän on hullu, ellei tunne samoin sinusta."

"Hän sanoo itseään liian vanhaksi", Salome avautui ja nojautui Aidaa vasten.
"Ja olemmehan me aika eri tilanteessa. Hänellä on takanaan kaksi avioliittoa, ja hän..."
Hän kurtisti kulmiaan.
"Hän menetti ensimmäisen vaimonsa niin kamalalla tavalla."

Aida kietoi kätensä Salomen ympärille, suukottaen naisen hiuksia.
"Hän on paljon vanhempi kuin sinä. Häiritseekö se sinua?" hän kysyi.

"Ei tietenkään!" Salome puhahti.
"Mutta häntä se tuntuu häiritsevän. Joskus. Eikä hän ole niin paljon vanhempi..."

"Kohteleehan hän sinua hyvin?" Aida varmisti. David oli kokenut paljon ja vieraili jälleen synkässä paikassa elämässään. Mutta se ei antaisi miehelle lupaa särkeä Salomen sydäntä.

"Tietenkin kohtelee", Salome vakuutti.
"Toivoisin vain, että voisin olla se, mitä hän kaipaa."
Eli palasi suihkusta, hiukset kosteina ja puhtaaseen t-paitaan pukeutuneena.
"Maistuuko ruoka?"

"Miksi sinusta tuntuu, ettet ole?" Aida kysyi silittäen Salomen hiuksia ja irrotti otteensa naisen ympäriltä, kun Eli palasi.
Toivottavasti Holland oli ottanut jotain itselleenkin, ennen kuin lähti kotiin.
"Ihanasti, kiitos, kullannuppu", Aida vakuutti, "tule syömään."

Salome kohautti toista hartiaansa.
"Koska hän on jo rakastanut aiemmin niin kovasti", hän vastasi ja väläytti sitten hymyn heidän luokeen saapuvalle Elille.
"Hei. Jätin sinullekin valinnanvaraa."
Mies kurkisti ruokakassiin, poimi itselleen hampurilaisen ja lysähti istumaan lattialle sohvapöydän eteen.

Aida kurotti toista jalkaansa, jotta saattoi silittää Elin reittä varpaillaan. Sohvalla olisi ollut tilaa, mutta ehkä mies halusi antaa heille hetken.
Olihan Elillä kaikki kunnossa? Hän tarkkaili miestä vaivihkaa synkkyyden merkkien varalta.
"Ei kai se tarkoita, ettet voisi olla mitä hän kaipaa?" hän vetosi Salomelle.

Jopa kosteina Elin hiukset pyrkivät vielä röyhkeästi pystyyn. Ehkä ne olivat alkaneet sisäistää Stratin röyhkeää asennetta. Hetkeksi hän kohtasi jääsiniset silmät, mikä sai hänet väläyttämään Aidalle hymyn, ennen kuin hän jatkoi hampurilaisensa syömistä.
Salome huokaisi.
"Niin, ei kai niin. Mutta Aida, me olemme puhuneet minusta ihan tarpeeksi. Haluan kuulla jotain teistä!"

Aida toivoi, että hymy oli aito. Välillä Eli vaikutti kovin ahdistuneelta, mutta kuin olisi halunnut kätkeä sen. Tiedostiko mies sitä itse?
"No, Eli on uskomaton, jumalainen Strat, eikö olekin?" hän vetosi Salomea.

"Mm-hmm", Salome vakuutti ja pihisti samalla pari ranskalaista rasiasta, jonka Eli oli avannut.
Uskomaton ja jumalainen Strat voisi jakaa hieman omastaan.
"Onko ollut ihanaa olla taas teatterissa?"

"On, se on fantastista", Aida vakuutti vajoten sohvatyynyjen uumeniin.
"Vai mitä Eli? Mikä on sinusta parasta teatterissa olemisesta?"

Eli ja Salome kävivät hetkellisen kamppailun ranskalaisrasian herruudesta.
"Se, että saan olla siellä sinun kanssasi, tietenkin", hän vastasi.
"Meidän pitäisi salakuljettaa Salome takatiloihin."

"Ehdottomasti", Aida vastasi ja kikatti Elin perustelulle. 'Imartelija' hän muodosti moittien huulillaan, lämmin tuikahdus silmissään.
"Sinun pitää olla täällä vielä tiistaina", hän sanoi assistentilleen, "jotta voit tulla kanssani takatiloihin."

Eli vastasi hurmaavalla hymyllä.
Hän vain näki Aidan sellaisena, kuin tämä oikeasti oli. Upeana.
"Se olisi upeaa", Salome vakuutti ilahtuneena.
"David on salakuljettanut minut pari kertaa omaan pukuhuoneeseensa... Aida, miten haluat juhlia ehdokkuuksia?"

"Mehän juhlimme jo", Aida vakuutti jo, "sinä olet täällä, se riittää." Hän kurottui sieppaamaan vesipullon pöydältä ja pöyhäisi tyynyjä takanaan, ennen kuin valui puoliksi selälleen.
"Mutta mitä haluaisit tehdä ollessasi täällä?"

Salome kurtisti kulmiaan.
"Aida, minä tulin tänne juhlimaan sinun ehdokkuuksiasi", hän muistutti.
"Niin ihana kun teitä on nähdä muutenkin, minä tahdon juhlistaa sitä jotenkin!"

"Hyvä on", Aida myöntyi ja kehräsi kikattaen. Hän hipaisi Salomen kylkeä hellästi sukkahousun verhoamilla varpaillaan.
"Miten haluaisit juhlia? Haluatko mennä ulos? Tanssimaan?"

Salome kallisti päätään.
"Aida, ne ovat sinun juhlasi", hän muistutti.
"Tehdään jotain hullua!"

Aida kikatti ja tuuppasi Salomea kevyesti jalallaan.
"No toki. Mikä on hullua?" hän kannusti.

Salome puhahti.
"En minä tiedä", hän myönsi ja valikoi itselleen juotavan.
"Mitä te englantilaiset pidätte hulluna?"

"Mitä me pidämme hulluna?" Aida kysyi Eliltä hymyä silmissään ja valui kokonaan selälleen sohvalle, hiukset siltä alas ryöpyten.

Eli vastasi Aidan katseeseen.
"Minulla ei ole aavistustakaan", hän myönsi pahoitellen.
"Teeajan jättämistä väliin?"

Aida kehräsi naurusta ja venytteli käsiä päänsä ylle.
"Ehkä hulluinta olisi vain olla kotona", hän totesi kohauttaen toista olkaansa. Toki ehdokkuudet olivat häkellyttäviä, mutta hän ei kokenut tarvitsevansa erityistä huomiota niiden tähden.

"Oi, minä tiedän", Salome innostui.
"Katsellaan elokuvia, syödään popcornia ja tehdään kasvonaamiot. Ja voisimme laulaa karaokea kotisohvalla."

Aida kikatti ja tökkäsi hellästi Salomen kylkeä.
"Olet nero", hän vakuutti. Elokuvat ja karaoke ainakin kuulostivat ihastuttavilta, ja Salome saisi nauttia popcornista rauhassa. Hän voisi nuuskia sen tuoksua.
"Voisimme tehdä niin huomenna."

"Ja lakataan kynnet", Salome innostui.
"Kai kynsilakka on teille sallittua?"

Aida vilkaisi Eliä epätietoisena ja sitten kynsiensä ranskalaista, hillittyä manikyyria.
"Eiköhän, ainakin jos se sopii roolihahmoon", hän arveli, vaikkei tiennytkään varmaksi. Salome saisi kyllä lakata hänen kyntensä, jos haluaisi.

"Siitä ei taida olla mitään sopimuksessa", Elikin myönsi.
Haittaisiko ketään, jos Stratin kynnet olisivat lakatut? Värikkäät?
Tuskin.

"Vietetään siis huomenna sellainen päivä", Aida vastasi venytellen raukeasti.
"Ehkä nyt olisi parasta käydä nukkumaan. Sinullakin on pitkä matka takanasi, Salome."

"Mmm, se kuulostaa täydelliseltä", Salome vastasi, todella tarkoittaen sanojaan. Hän ei ollut varma, oliko Davidin ansiota, että hän oli alkanut arvostaa päiviä, joina ei tarvinnut olla missään.

Aida nousi ylös ja painoi suukon Salomen poskelle, ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa ja hampaansa pikaisesti ennen parvelle kiipeämistä. Kahden esityksen päivä painoi raajoissa.

Sillä välin Eli auttoi Salomea tekemään viihtyisän pedin sohvalle ja tarjosi sitten herrasmiesmäisesti pikkuista kylpyhuonetta ensin tämän käyttöön.
Lopulta mies kipusi parvelle.

*

*

*

Sunnuntait olivat edelleen erityisiä, vaikka hänen arjessaan oli nyt kolme vapaapäivää teatterista. Sunnuntait hän sai jakaa Elin kanssa.
Mutta tänään hän ei tohtinut herättää miestä niin kuin ehkä olisi toiste, Salomen nukkuessa alhaalla sohvalla. Sen sijaan hän loikoi hetken selällään kuunnellen ikkunaa vasten hakkaavaa sadetta.
Aida nousi hiljaa, punaiset hiukset kesyttöminä, ja hieraisi tokkuraisena pisamaisia, meikittömiä kasvojaan, ennen kuin hiipi alas portaita keittämään teetä.

Siinä vaiheessa Eli nukkui yhä. Vatsallaan, kasvot Aidaa kohti kallistuneina, toinen käsivarsi naisen vartalon ympärille kierrettynä.
Hän ei herännyt, kun tämä nousi.
Salome sen sijaan havahtui sohvalta, tummat kiharat villinä pilvenä kasvojen ympärillä, kun hän nousi istumaan.
"Huomenta."

"Anteeksi, kun herätin", Aida kuiskasi kädet kehon ympärille kierrettynä ja kevyesti aamun viileydessä väristen. Ääni oli unesta painuksissa.
"Nuku vain. Tulin keittämään teetä." Hän täytti vedenkeittimen haukotellen ja ryhtyi valmistamaan ääntään varten suunniteltua sekoitusta.

"Et sinä herättänyt", Salome vakuutti ja haukotteli niin, että toinen korva poksahti auki.
"Tule tänne viereen", hän kutsui, pöyhien peittoaan sopivaksi pesäksi.

Aida kikatti ja valmisti kupin teetä Salomellekin, ennen kuin kantoi ne sohvapöydälle, jonka virkaa valkoinen, kookas arkku toimitti, ja kömpi assistenttinsa viereen peittopesään.
"Nukuitko hyvin?" hän kysyi siemaillen hunajasta rikasta teetään.

Salome levitti vielä unenlämmintä peittoa myös Aidan jaloille ja kietoi sitten sormensa teekupin ympärille.
"Kuin pieni possu", hän vakuutti ja väläytti hymyn Aidalle.
"Vaikka en olekaan viime aikoina yleensä nukkunut yksin. Nukuitko sinä hyvin, Aida?"

Aida hymyili tietäen ja käpertyi pesään, vajoten sohvatyynyjä vasten ja nojautuen Salomen kylkeen. Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että nainen oli joutunut nukkumaan sohvalla.
"Oikein hyvin. Joten, sinulla ja Davidillä todella menee hyvin?"

Salome otti kulauksen teestään.
"Menee. Ainakin minä olen hyvin onnellinen", hän vastasi.
"Toivon, että David on myös."

"Olen varma, että on", Aida vakuutti antaen päänsä nojata Salomen olkapäähän.
Ehkä hänen pitäisi keskustella Davidin kanssa.
"Et varmaankaan kaipaa takaisin Lontooseen?"

Salome nuuhkaisi Aidan hiuksia.
"Sinulla on ihanan tuoksuista shampoota", hän huomautti.
"Minä kaipaan teitä. Ja te olette täällä."

"Kiitos", Aida vastasi ja painoi suukon naisen olkapäälle.
"Minäkin kaipaan sinua. Mutta olen hyvin onnellinen, että voitte asua Davidin kanssa lähekkäin. Sinulla ei varmaan olisi täällä niin paljon tehtävääkään nyt, kun olen vain teatterissa."

Salome mietti puheluita ja viestejä, joita sateli siitä huolimatta, että Aida oli teatterissa.
"Onko se ollut sellaista kuin toivoit? Teatteri."

"Se on... Erilaista", Aida myönsi ja vilkaisi parvea kohti.
"On uskomatonta jakaa lava Elin kanssa. Ja rakastan sitä, että olen osa ihanaa tarinaa ja uutta perhettä. Nautin erilaisten hahmojen esittämisestä ja teatteriyleisöstä", hän pohti siemaillen hajamielisesti teetään.
"Mutta se on erilaista. Koko ikäni olen janonnut tulla nähdyksi, omistaa lavan. Nyt se on totta. Stage door on kuitenkin muuttunut mielipuoliseksi, ja muut näyttelijät... No."

Salomen kulmat kurtistuivat.
"Ovatko se sinulle ilkeitä?" hän kysyi, ja jos hän olisi ollut lintu, hän olisi pörhistänyt höyheniään vihaisesti. Hän ei kestänyt ajatusta siitä, että joku tekisi hänen rakkaansa onnettomiksi.

Kyllä, kyllä ovat, Aida olisi halunnut sanoa. Joskus niin, että hänen teki mieli piiloutua, vaikka hänen olisi pitänyt olla paksunahkainen ja tottunut siihen.
"He vain kohtelevat minua eri tavalla", hän sanoi silittäen Salomen reittä. Se särki hänen sydäntään.
"Kuin en enää kuuluisi heidän joukkoonsa. En oikeasti."

Salomen tummissa silmissä häivähti huoli.
"Törkeää", hän puhahti vilpittömästi pahastuneena ystävänsä puolesta.
"Jos he ovat kateellisia?"

Aida naurahti Salomen reaktiolle.
"Iso osa heistä on erittäin ystävällisiä. Oudonkin ystävällisiä. Ja he tavallaan... Puhuvat minulle, eivät minun kanssani, tiedätkö? Osa tuijottaa minua kuin kummajaista ja supisee keskenään. Ja, no, Jemma todella inhoaa minua, mutta hänellä on syynsä."

Salome puhahti.
"Aida, kenelläkään ei ole syytä vihata sinua", hän korjasi.
"Mitä sinä muka olet tehnyt?"

"Kävimme lukiota Jemman kanssa", Aida vastasi ja irvisti itselleen. Vuotta ylempänä ollut tyttö ei todella ollut pitänyt hänestä.
"Kilpailimme samoista rooleista jo silloin, ja hänellä oli ehkä vahva tunne, että varastin hänen poikaystävänsä."

Salome kohotti toista kulmaansa.
"Vahva tunne?" hän kysyi, samalla kun vei kätensä silittämään Aidan käsivartta.
"Ei se ole mikään oikea syy."

Aida kohautti olkaansa.
"En varsinaisesti vain ottanut vastaan hänen kiukkuaan silloin", hän sanoi. Hän oli pitänyt puolensa, joskus varsin ylimielisesti.
"Mutta ei sen väliä. Oletko sinä löytänyt ystäviä New Yorkista?"

"Miksi ihmeessä sinun olisi pitänyt ottaa vastaan hänen kiukkunsa?" Salome kysyi häkeltyneenä.
"Ei hänellä ole oikeutta kiukutella sinulle."
Kysymys sai hänet naurahtamaan.
"No, en varsinaisesti ole tainnut antaa sille mahdollisuutta."

"Kuulemma se olisi kypsää, verrattuna siihen, että huomautan hänen saavan rooleja, kun hän olisi tarpeeksi hyvä niihin." Heitettynä olan yli, kun hän oli saanut jälleen yhden roolin.
"Onko David ominut sinut itselleen?"

Salome irvisti.
"Mutta hän oli varmasti ansainnut sen", hän huomautti, varmana siitä, että Aida ei olisi sanonut niin vain pahoittaakseen luokkatoverinsa mielen.
"Minä olen tainnut omia hänet omaan pieneen kuplaani."

"Olen varma, että kuplasi on hyvin kotoisa", Aida nauroi ja silitti Salomen käsivartta.
Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, millainen oli ollut lukiossa. Ehkä Jemman viha, ilkeät kommentit ja selän takana puhuminen olivat ansaittuja.

Sitä se oli, se Salomen oli pakko myöntää.
"Hieman liiankin kotoisa..." hän huokaisi, samalla kun parvelta kuuluva liikehdintä kieli siitä, että myös Eli oli herännyt. Ei mennyt pitkään ennen kuin mies laskeutui alas portaita, silmät vielä unisina ja hiukset pystyssä.

"Huomenta, kullannuppu", Aida tervehti ja katsahti pystyssä seisovia hiuksia huultaan purren.
"Nukuitko hyvin?"

"Mmh", Eli tervehti ja hieraisi silmiään, näyttäen siltä, että oli yhä enemmän unessa kuin hereillä. Sellaista sattui joskus, ja Salome oli alkanut epäillä, että erityisesti teatterilaisille.
"Nukuin. Nukuitteko te?"

Aida nousi ylös sohvalta, hyläten tyhjentyneen teekupin sohvapöydälle. Hän kiipesi pöydän yli ja loikkasi hajareisin Elin syliin, kiertäen kädet unisen miehen niskalle ja nuuskien kaulan tuoksua.
"Tuoksut herkulliselta. Vietätkö päivän kanssamme?"

Eli halasi Aidan syliinsä ja painoi suudelman tämän ohimolle.
"Näin mukavia unia", hän vastasi, aamun käheyttä äänessään.
"Toki. Jos ette halua viettää tyttöjeniltaa? Tai päivää? Saako niin sanoa?"

"Toivottavasti minusta", Aida kuiskasi hipaisten huulillaan miehen korvaa. Taivas uninen Eli oli herkullinen.
Jos Salome ei olisi ollut vieressä, hän olisi tehnyt jotain hävytöntä.
"Olet tervetullut seuraamme, eikö niin, Salome?"

Se sai Elin nauramaan hiljaa.
"Aina", hän vakuutti pehmeästi. Kaivaten.
"Tietenkin", Salome vakuutti, suupieli hymyä nykien.
"Kuulkaa, mitä jos laaditaan lista siitä, mitä kaikkea tarvitsemme tänään? Voin käydä ostamassa."

Aida laskeutui Elin sylistä, vaikka jäi kiehnäämään miehen kainaloon, nuuskien unista t-paitaa.
"Se on varmaan järkevää", hän myönsi epäröiden, tuntien aina olonsa vaivaantuneeksi käskyttäessään assistenttiaan. Mutta hänen olisi kai paras pysytellä sisällä.
"Mitä kaikkea tarvitsemme? Popcornia ja kasvonaamioita?"

Salome kaivoi käsilaukustaan siron muistivihon, johon alkoi kirjoittaa listaa.
"Herkkuja", hän totesi ja pureskeli mietteliäänä alahuultaan.
"Sääli, että elokuvatarjonta on helpointa tavoittaa netistä. Videovuokraamoissa oli oma viehätyksensä... Mikä on kynsilakkatilanne?"

"Minulla on jotain valkoista ja vaaleanpunaista. Ne voivat olla aika vanhoja", Aida irvisti. Hän oli alkanut käydä manikyyreissä.
"Mitä herkkuja haluaisit, Eli?"

Salome kirjoitti kynsilakat listalle, samaan aikaan kun Eli katsahti Aidaa.
Sinut, prinsessa, hänen katseensa vastasi.
Mutta koska hän oli kiltti poika, joskus, hän vastasi ääneen:
"Jellybeansejä. Ja jäätelöä."

Jäänsiniset silmät tuikahtivat hymyä ja Aida sujautti kätensä paidan alle, silittämään miehen paljasta selkää.
Minäkin sinut.
"Ja Salome, hanki itsellesi mitä tahansa haluat."

"Mm-hmm", Salome vakuutti ja viimeisteli listansa.
"Minun on paras lähteä hankkimaan nämä."
Hän nousi ja keräsi itselleen riittävästi tarvikkeita, jotta hän selviytyisi pikaisesta suihkusta ja vaatteidenvaihdosta, ja suuntasi sitten kylpyhuoneeseen.
Se tarjosi Elille mahdollisuuden vetää Aida suudelmaan.

Aida nojautui suudelmaan hilliten juuri ja juuri halunsa hypätä miehen syliin.
Eli olisi tuomittu siitä hetkestä, kun he jäisivät kaksin. Kädet vaelsivat paidan alla ja sivelivät vatsaa.
"Mmhh, tuoksut ihanalta", Aida huokasi haikeasti.

Rehellisesti sanottuna Eli toivoi olevansa tuomittu mies.
"Se on unisen, hikisen miehen tuoksu", hän huomautti naurahtaen ja rutisti Aidan syliinsä.
"Minä tosiaan näin sinusta unia, prinsessa."

"Se on ihana tuoksu, joka saa ajatukseni levottomiksi", Aida kuiskutti takaisin ja näykkäsi paidan kangasta.
"Mitä unessa tapahtui?"

Ei menisi kauaa, kun Elissä olisi muutakin levotonta kuin ajatukset.
"No, se alkoi suunnilleen näin", hän vastasi.
"Mutta olit paljon alastomampi."

Aida kehräsi kikattaen ja puri alahuultaan katsellessaan ylös Elin silmiin.
"Siihen ei vaadita paljoa", hän vastasi ja painautui miehen rintaa vasten.
"Entä sitten?"

Elin sormet hipaisivat Aidan paidan helmaa.
"Liian paljon silti", hän huomautti haikeasti ja houkutteli naista suudelmaan.
"En tohdi kertoa. Innostun vielä liikaa."

Aida kikatti suudelmaa vasten ja kurottui varpailleen, kädet Elin niskalle kiertyen.
"Minä pidän siitä, kun innostut liikaa", hän vetosi näykäten miehen alahuulta.

"Minäkin pidän siitä", Eli vakuutti ja silitti Aidan vyötäröä kaivaten.
"Mutta en ole varma, ilahduttaisiko se vierastamme ihan yhtä paljon..."

Aida kehräsi naurusta ja nojautui Elin rintaa vasten, nuuskien miehen lämmintä kaulaa ja näykäten sen syrjää kutsuen.
"Salomella on ollut omat, tajunnanräjäyttävät hetkensä. Hän ymmärtäisi", hän arveli.
"Kerro minulle, kullannuppu."

Eli kurtisti kulmiaan.
"Onko minulle jätetty kertomatta jotakin?" hän kysyi huvittuneena ja painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Mutta jos nyt aivan välttämättä haluat tietää, tanssit minulle hyvin viehkeästi."

"Ehkä", Aida hyrisi ja hyppäsi Elin syliin, jotta saattoi hamuta miehen kaulaa paremmin.
"Voisit näyttää, miten se meni."

Ehdotus sai Elin nauramaan.
"Ehkä näytänkin", hän lupasi ja kietoi käsivartensa Aidan reisien taakse.
Samaan aikaan kylpyhuoneen ovi avautui ja Salome palasi takaisin huoneeseen.

Aida hengitti Elin kaulaa vasten, eläen sen tuoksulla.
"Haluan sinua niin paljon juuri nyt", hän kuiskasi huoaten, huulet korvaa hipaisten.
Salome astui juuri silloin kylpyhuoneesta, ja Aida pudottautui jaloilleen Elin sylistä.
"Keksitkö muuta, mitä haluaisit?" hän kysyi hymyillen assistentiltaan ja suki kesyttömiä hiuksiaan pois kasvoiltaan.

Salome katsahti heitä tietäväisenä.
"Ette olisi välittäneet minusta", hän huomautti, kun alkoi tarkistaa käsilaukkunsa sisältöä. Puhelimet, kalenterit, lompakko.
"Ostan kaiken, mitä keksin haluta. Tai teidän haluta", hän vakuutti suunnatessaan pujottamaan kenkiä jalkoihinsa.

Aida vastasi katseeseen puraisten huultaan anteeksipyytäen ja tukahdutti kikatuksen. Hän seurasi assistenttiaan lähemmäs pientä eteistä.
"Kai sinäkin laulat karaokea kanssamme?"

Kysymys sai Salomen hyrisemään naurusta.
"Jos välttämättä haluatte", hän vastasi.
"Mutta en ota vastuuta variksista, jotka houkuttelen paikalle äänelläni. No niin."
Hän suoristautui ja kurotti suukottamaan Aidan poskea.
"Lähden nyt. Olen melko varma, että kauppareissussa menee ainakin tunti. Paljon ostettavaa."

Aida painoi suukon Salomen toiselle poskelle ja vastasi naisen hymyyn. Hänen assistenttinsa oli tainnut vaistota vireen hänen ja Elin välillä.
"Pidä hauskaa", hän toivotti.
"Ja mieti, minkä elokuvan haluaisit katsoa."

"Ainakin tunti", Salome muistutti vielä, puristaen kevyesti Aidan käsivartta.
"Ainakin."
Sitten hän väläytti aurinkoisen hymyn ja heilautti kättään ennen kuin katosi ulos ovesta.
Eli seisoi olohuoneessa katselemassa Aidaa kohti.

Aida hengitti syvään, tuntien vilpitöntä, kiitollista lämpöä Salomea kohtaan.
Sitten hän kääntyi ympäri ja käveli hitaasti Elin luo, tutkien miehen kasvoja ja kehoa katseellaan. Hän pysähtyi miehen eteen ja siveli paidan peittämää rintakehää, nojautuen näykkäämään paidan kangasta. Ja valui kiireettä alemmas, ujuttaen paidan helmaa ylemmäs.

Ovi sulkeutui Salomen jäljessä.
Ja Eli tunsi, kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin. Hän seurasi Aidaa katseellaan, ja uskoi tulevansa hulluksi viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen laskeutui alemmas.

Paita sai lähteä. Huulet hamusivat vatsan nyt paljasta ihoa, hengittäen syvään sen houkuttelevaa, unista tuoksua ja puhaltaen lämmintä ilmaa sitä vasten.
Aida vajosi alas polviensa varaan ja näykkäsi vatsan ihoa. Sitten hän tarttui hampaillaan bokserien laitaan.

Ainakin tunti.
Se oli pieni ikuisuus, eikö ollutkin? Se tuntui pieneltä ikuisuudelta. Lupaukselta pienestä ikuisuudesta.
Ja voi luoja, miten Eli sitä kaipasi.
"Prinsessa..." hän mutisi kaivaten.

Hampaat vapauttivat kuminauhan ja räpsäyttivät sen kevyesti vatsaa vasten. Sitten ne näykkäsivät ihoa. Aida katsahti Elin kasvoja kuumeista kaipausta silmissään. Hän kosketti lämmintä ihoa kielellään ja tarttui kuminauhaan uudelleen hampaillaan, räpsäyttäen sen irti.

Eli huokaisi.
"Prinsessa", hän aloitti uudelleen, koskettaen naisen hiuksia.
"Härnäät minua..."

Niin Aida taisi tehdä. Ehkä Eli ei ollut sillä tuulella nyt. Hän katsahti miestä uudelleen, veti bokserit alas nilkkoihin ja otti rakkaansa suuhun. Eli ansaitsi hellyyttä ja hemmottelua.
Mutta ei liikaa. Hän kaipasi miestä kipeästi.

Jos Eliltä kysyttiin, hän oli aina sillä tuulilla. Aina juuri oikealla tuulella, kun kyse oli Aidasta.
Naisella oli sellainen vaikutus häneen.
Kosketus sai hänet puoliksi voihkaisemaan, puoliksi murahtamaan.

Aida katsahti välillä ylös Elin kasvoihin, lukeakseen mitä mies kaipasi ja nähdäkseen, että tämä nautti. Sormet silittivät paljasta reittä samalla hellästi.
Kuuma kaipaus paloi odottaen hänen vatsassaan.

Eli nautti. Todella nautti.
Kuinka hän olisi voinut olla nauttimatta?
Kaikki tuntui olevan hyvin heidän välillään. Jos ei täydellisesti, niin ainakin riittävän hyvin. Niin hyvin, ettei hänen tarvinnut pelätä sitä, että Aida teki näin vain, koska tunsi sen velvollisuudekseen.
Hän ähkäisi varoittavasti.

Aida suoristautui ja sukaisi hiuksia taakse. Hän ei halunnut jättää Eliä roikkumaan tuskissaan nautinnon rajalle - mutta se voisi johtaa vielä suurempaan nautintoon. Hän peruutti portaiden nousevaa seinää vasten, ujuttaen alushousut t-paidan alta ja kutsuen Eliä lähemmäs katseellaan.

Se oli julmaa. Hirvittävän julmaa.
Niin julmaa, että Eli ähkäisi epäuskoisesti ääneen, kun Aida pakeni hänen luotaan. Eikö nainen nähnyt, kuinka hän kärsi? Vai eikö tämä edes välittänyt?
Tietenkin välitti.
Hän seurasi Aidaa ja painoi naisen kehonsa ja seinän väliin.

Syke hakkasi korvissa. Aida tunsi olonsa sietämättömän levottomaksi ja kurottui varpailleen suutelemaan miestä. Elin tapa painaa hänet seinää vasten sai huoneen kieppumaan.
"Haluan sinut juuri nyt", hän vetosi käheästi ja hyppäsi hajareisin Elin syliin, kiertäen jalkansa tämän vyötärölle.

Elin ajatukset katkesivat hetkeksi täysin.
Älä petä minua nyt, hän rukoili keholtaan, en koskaan anna anteeksi, jos petät nyt.
Onneksi niin ei käynyt.
Onneksi hän saattoi kietoa kätensä Aidan reisien taakse ja painautua lähelle samalla kun hän haki suudelmaa naisen huulilta.

Aida voihkaisi keho vavahtaen ja veti Eliä vielä vähän lähemmäs jaloillaan. Hän vastasi suudelmaan kaivaten. Toinen käsi punoutui tiukasti kiharaisiin hiuksiin, ja toinen nousi pään ylle, kiertyen porraskaiteen ympärille.

Eli oli jo unohtanut sen, että heillä oli aikaa tunti.
Hän oli unohtanut kaiken muun paitsi heidät ja sen, miten jumalaiselta Aida kuulosti.
Ja miten kipeästi hän naista kaipasi.

Aidakin toivoi, ettei miehen keho pettäisi tätä. Kaipaus sykki kuumana ja kipeänä hänen vatsassaan, janoten lisää.
Miten hän oli kaivannut myös tätä osaa itsestään. Aidaa, joka halusi tätä, paloi halusta ja heittäytyi nautintoon estottomasti. Hän teki niin myös nyt, kun mielihyvä alkoi herätä hänen sisällään, eikä hän välittänyt sillä hetkellä naapureista vähääkään.

Eli ei edes muistanut naapureita.
Sen sijaan hän keskittyi toivomaan, että hänen kehoparkansa kestäisi vielä hetken. Vielä hetken, ole kiltti, pienen hetken...
Mutta se, kuinka mielihyvä vei Aidan mukanaan, oli hänen keholleen liikaa.

Rintakehä kohoili hengästyneenä, ja iho hohkasi kuumaa, joka sai paidan takertumaan selkään ja punaiset suortuvat niskaan. Aida tunsi olonsa voimattomaksi, koko keho nautinnosta raukeana, ja kietoi kätensä Elin niskalle.
"Olet uskomaton. Tunnut niin hyvältä", hän huokasi vilpittömänä, hipaisten huulillaan Elin kaulaa.

Eli nojasi kevyesti Aidaa vasten, kun ei täysin voinut luottaa jalkoihinsa, ja painoi naisen samalla hieman tiukemmin itsensä ja seinän väliin.
Niin sinäkin, hän yritti vastata, mutta sanat pakenivat vielä hänen raukeaa mieltään.
Niinpä hän vain vastasi hakemalla suudelmaa Aidan huulilta.

Aida vastasi suudelmaan, hengittäen Elin tuoksua.
"Tuoksut ihanalta", hän mumisi pehmeästi suudelmaa vasten ja painoi sitten nenänsä miehen hartiaa vasten, nuuskien sitä.

Eli vastasi jotakin myöntävää. Hän sukoi sen olevan myöntävää. Hän toivoi sen olevan myöntävää.
"Hitto, miten rakastan sinua", hän ähkäisi vielä hetken toivuttuaan. Haluamatta päästää Aidaa sylistään.

Aida hymyili Elin olkaa vasten, ei Aida Fitzgeraldin valovoimaista, valokuvauksellusta hymyä, vaan hyvin yksityistä ja onnellista.
"Minäkin sinua", hän vastasi haluamatta laskeutua miehen sylistä.
"Mennäänkö suihkuun? Voisit rakastella kanssani vielä kerran, ennen kuin Salome palaa", hän kuiskasi.

Se oli varsin houkutteleva ehdotus.
Niin houkutteleva, että Eli huomasi innostuvansa.
Hän ei päästänyt Aidaa sylistään, vaan suuntasi kohti heidän pientä kylpyhuonettaan tätä yhä kannatellen.

Aida kietoi itsensä onnellisena Elin ympärille ja kikatti painaessaan päänsä miehen olalle.
Kylpyhuone oli naurettavan pieni ja vinokattoinen, mutta kotoisa. Juuri sopiva todelliseen läheisyyteen. Hän kurotti avaamaan suihkun ja kannusti Eliä viemään heidät sinne.

Oli hetkiä, joina Eli kirosi ahdasta kylpyhuonetta. Silloin, kun hän kolautteli raajojaan tai tipautteli tavaroita kääntyessään liian vauhdikkaasti. Joskus lyödessään päänsä.
Tämä ei ollut yksi niistä hetkistä.
Hän astui suihkun alle Aida yhä sylissään.

Aida oli unohtaa paidan päälleen ja nykäisi sen toisella kädellä päänsä yli juuri ennen kuin he astuivat lämpimän veden alle, heittäen sen kohti pyykkikoria, joka mahtui juuri ja juuri tilaan.
Hetken hän katseli Elin kasvoja, silittäen märkiä hiuksia taakse, ja houkutteli miestä sitten intohimoiseen suudelmaan.

"Sinä olisit ollut viehättävä märässä paidassa", Eli huomautti.
"Olen nähnyt unta siitäkin. Useamman kerran."
Hän antoi itsensä unohtua suudelmaan.

"Ajattelin, että tämä sopisi paremmin uneesi", Aida vastasi naurua äänessään, alastomana Elin sylissä. Hän katseli vihreähippuisia silmiä hetken, ennen kuin nojautui suutelemaan miehen kaulaa.

"Älä ymmärrä väärin", Eli mutisi vastaten katseeseen.
"Minä en valita."
Hän painoi naisen selän vasten pikkuisen suihkutilan seinää.

Hampaat näykkivät miehen kaulaa, ja vatsa nipisti ihastuttavasti Elin painaessa häntä seinää vasten.
"Näytä minulle, mitä unessasi tapahtui sen viehkeän tanssin jälkeen", hän vetosi ja nuolaisi suolaa miehen kaulalta, jota pitkin vesi norui.

Viehkeästä tanssista muistuttaminen sai Elin murisemaan matalasti.
"Minun uneni ei todellakaan tehnyt oikeutta sinulle, prinsessa..." hän huomautti ja haki parempaa asentoa niin, että saattoi ujuttaa kätensä hyväilemään naista.

Aida hyrähti naurusta, joskin äännähdys muuttui henkäykseksi hänen tuntiessaan Elin käden. Murina kuulosti ihanalta. Kosketus tuntui ihanalta. Kaikki tuntui ihanalta.
Mutta levoton ääni hänen mielensä laidalla pelkäsi, että hetkenä minä hyvänsä muistot hotellihuoneesta rysähtäisivät takaisin ja tekisivät hänestä tyhjän.
"Hyvä", hän huokasi Elin kaulaa vasten, "haluan sinut, kullannuppu."

Eli vakuutti itselleen, ettei Aida kiirehtinyt siksi, että jokin olisi vialla. Vaan koska tunsi samaa kaipausta kuin hänkin.
Hän siirsi kätensä pois ja haki paremman asennon, jotta voisi painua lähelle.

Aida punoi sormensa Elin märkiin hiuksiin ja hamusi miehen korvaa, hengittäen ulos läheisyyden tuomaa tunnetta.
Hän oli onnellinen ja helpottunut, tavoittaessaan saman, nauttivan rentouden, jota oli tuntenut hetki sitten olohuoneessa.
"Haluan olla sinun", hän huokasi, kietoen itseään tiukemmin rakastamansa miehen ympärille, antaen veden ryöpytä yhteen sulautuneita kehoja pitkin.

"Minä olen sinun", Eli vakuutti käheästi, etsien heille yhteistä rytmiä.
Hän rakasti yhteistä rytmiä. Tanssissa, vuoteessa... Kaikkialla.
Sitähän Stratkin oli etsinyt.

Jos se olisi Aidasta kiinni, hän ei haluaisi enää koskaan hikoilla kuntosalilla. Tämä oli paljon tehokkaampaa ja nautinnollisempaa. Sydän jyskytti ja keho hohkasi kuumaa, ulkoa ja sisältä. Hän kannatteli itseään miehen otteessa, jalat tämän vyötärölle kierrettyinä ja huulet ihoa hamuten, ennen kuin koko kehon kaappaava mielihyvä sai pään kallistumaan taakse ja nojaamaan laatoitettua seinää vasten hengityksen muuttuessa pehmeäksi vaikerrukseksi.

Se oli kaunis, kaunis ääni.
Hetken Eli epäili, kantaisivatko hänen omat jalkansa. Onneksi pienessä suihkussa ei ollut vaaraa pahasta kaatumisesta, korkeintaan seinään törmäämisestä.
Niin ei käynyt.
Hän saattoi laskea Aidan turvallisesti sylistään, niin että naisen jalat kohtasivat lattian, mutta hän ei halunnut päästää tätä kauemmas. Sen sijaan hän painoi tämän vartalonsa ja seinän väliin.
"Rakastan sinua, prinsessa..."

Hänen jalkansa tuskin olisivat kantaneet, mutta Elin kehon lämpö ja seinän tuki hänen takanaan pitivät Aidan pystyssä. Hän kiersi kätensä Elin vyötärölle ja helli toisella hetken urotyön tehnyttä miestä.
"Minäkin sinua", Aida vastasi ja antoi päänsä nojata suihkun seinään, kohottaen kasvojaan niin, että saattoi katsella Elin kasvoja.

Elin keho oli itsestään hyvin ylpeä.
Ehkä heidän olisi pitänyt huolehtia vedenkulutuksesta, tai jostakin muusta sellaisesta, mutta juuri nyt hän halusi vain unohtua Aidan katseeseen. Tuttuihin, jäänsinisiin silmiin. Meikittömiin kasvoihin, jotka kuuluivat hänen Aidalleen.
Hän painoi hellän suukon naisen huulille.

Vihreähippuiset silmät olivat kauniit. Miten hän oli koskaan kuvitellut, että voisi lakata rakastamasta niitä näin? Aida sulki silmänsä vastatessaan kiireettömänä suudelmaan, hetken täydellisen, sietämättömän onnellisena.
Kiitos, Salome, sinä aarre.

Myös Eli oli onnellinen.
Hän antoi suudelman jatkua pitkään, nauttien siitä, ettei heillä ollut kiire minnekään. Ettei kukaan ollut vaatimassa jotakin Aidalta.

Suuteleminen oli ihanaa. Joskus jopa ihanampaa kuin rakastelu. Kädet nousivat ylös Elin niskalle ja hiuksiin, huulet hamusivat huulia, ja Aida olisi voinut unohtua tähän. Kuka tietää, hän olisi voinut ehdottaa kolmatta erää, vaikka koko kehoa jomotti, lapaluissa, lonkissa ja selässä oli alkavia mustelmia ja kävely tuntui huteralta, ellei vesi olisi alkanut muuttua haaleaksi.
"Paras käydä suihkussa", hän huokasi lopulta suudelmaa vasten ja kurotti shampoon hyllystä. Salomekin varmaan palaisi pian.

Vei hieman liian pitkään, ennen kuin Eli havahtui siihen, että vesi oli haaleaa.
"Aivan", hän myönsi, naurua äänessään, ja tarjoutui auttamaan Aidaa shampoon kanssa.
Hän oli alkanut tottua sen tuoksuun. Se taisi olla niitä uusia, kalliita tuotteita, joilla varmistettiin, että naisen punaiset hiukset myös pysyivät sellaisina, ja kiilsivät upeasti.
Siitä oli alkanut tulla osa Aidan tuoksua.

Aida auttoi myös Eliä saippuoinnin kanssa, kädet ihaillen miehen keholla vaeltaen. Heillä luultavasti kesti suihkussa naurettavan kauan.
Hän kietoutui pyyhkeeseen palatessaan asunnon puolelle ja kurkisti oliko Salome palannut sillä välin.

Salome ei ollut vielä palannut.
Mutta ei mennyt kovinkaan kauaa, juuri ja juuri sen verran, että Eli ehti ulos kylpyhuoneesta pyyhe lanteillaan, kun ovelta alkoi kuulua varsin päättäväistä kolinaa.

Ovelle oli ilmestynyt Salomen poissaollessa myös punainen ruusu mustalla silkkinauhalla, kirje ja paketti.
Aida katsahti Eliä tuikahdus naurua silmissään ja kiiruhti ylös portaita pukeutumaan.

Salome teki oven kolistelusta varsin suuren numeron ennen kuin viimein työnsi Eliltä lainaamansa avaimen lukkoon ja avasi oven.
"Kotona ollaan", hän vielä huikkasi ja tömisti hieman jalkojaan ennen kuin astui eteiseen.
"Täällä oli sinulle postia, Aida."

"Niinkö? Mukavaa postia?" Aida kysyi parvelta eikä osannut lakata kikattamasta sille, kuinka tunnollisesti Salome oli kolistellut. Ehkä assistenttiparka joutui hieman työnkuvansa ulkopuolelle.

Salome katsahti kirjettä, pakettia ja ruusua samalla kun potki kengät jaloistaan.
"Sano sinä."
Parvella Elin pukeutuminen oli jäänyt puolitiehen, sillä hän oli huomannut sopivan tilaisuuden kutittaa Aidaa kyljestä.

Aida vingahti naurusta ja kiepahti sängyn yli karkuun kutittavia sormia, vetäen samalla tummansinisten alusvaatteiden ylle varsin sattumalta hyvin sulokkaasti sisään silkkiseen, Thaimaasta ostettuun aamutakkiin. Sen helma liehui kuin purje, kun hän ravasi ääneti portaat alakertaan ja suki kosteita hiuksia pois kasvoiltaan.
"Oh. Noita", hän sanoi ja irvisti, "ne voi vain heittää suoraan roskiin."

Eli ei voinut seurata Aidaa alakertaan riittävän nopeasti, sillä viime hetkellä hän tajusi takapuolensa olevan yhä onnellisen paljas. Sitä yllätystä hän ei halunnut naisen assistentille järjestää.
Housujen metsästykseen, siis.
Salomen kulmat olivat painuneet kurtistukseen.
"Oletko varma?"

"Voit toki katsoa, jos olet utelias", Aida vastasi siepaten olohuoneen pöydälle jääneen purkin kosteusvoidetta ja istahti sohvan laidalle, ojentaen toisen kapean jalan suoraksi ja rasvaten sitä tottuneesti.
"Mutta päädyt luultavasti samaan lopputulokseen."

Se oli Salomen tehtävä assistenttina, eikö ollutkin?
Hän epäröi hetken, sillä kirjeen sisältö oli varmasti vain Aidalle tarkoitettu. Mutta pakettiin kurkistaminen ei olisi yhtä paha, vai mitä?
"Oletko varma?"

Aida nyökkäsi venytellen samalla kumartuessaan säärensä ylle.
"Joku hyypiö lähettelee noita", hän sanoi pyöräyttäen huvittuneena silmiään. Tai toi oven taakse.

Salome avasi paketin vain hieman huonoa omaatuntoa tuntien.
Sekin karisi.
"Mitä ihmettä?" hän ähkäisi epäuskoisena.

Aidakin kohotti uteliaana päätään ja tassutti Salomen luo, aamutakki jaloissa liehuen ja vatsa paljaana, kurkistaen laatikkoon.
"Oh, tuollaisia hän aina lähettää", hän rauhoitteli ja nosti pitsistä alusasua, jonka pukemiseen tarvittaisiin vaikuttavaa notkeutta. Hän vilkaisi välinpitämättömästi tuhtia miehuutta esittävää erotiikkalelua laatikon pohjalla ja päätyi sitten avaamaan myös laatikon mukana tulleen kirjeen. Sekin sisälsi vain perinteisen, kummallisen runon ja luonnoksen kai jostain, mitä lähettäjä mielsi rakasteluksi.
Aida pudotti paperit roskakoriin ja tassutti takaisin sohvan luo, ryhtyen rasvaamaan toista säärtään.

Salome tuijotti ensin alusasua, joka ei varmaankaan olisi mahtunut edes hänen reitensä ympärille, ja sitten jotakin laatikon pohjalla olevaa, jonka tunnistamiseen hänellä meni hetki.
Oli hyvä, ettei hän yökännyt.
"Miten kauan?"