If There Only Were Doors

Perjantai 16. lokakuuta 2020, myöhäisilta, AccorHotels Arena, Pariisi

Hopeasilppua satoi massiivisen areenan katosta lavalle ja yli 20 000 päisen yleisön ylle. Tunnelma, tai vähintäänkin yleisöstä lähtevä ääni, puski katon rakenteita vasten, ja Aida tunsi päänsä euforiasta kevyeksi.
Nightingale Live 2020 oli alkanut muutama päivä sitten, ja nyt kolmas konsertti oli ohi. Hän torjui haikeuden keskittymällä hetkeen. Epätodelliseen onneen. Hurjana hakkaavaan sykkeeseen. Punaiset hiukset ohimoilta ja niskasta kastelevaan hikeen. Lavaa kohti kurottuviin käsiin, joita toivoi voivansa puristaa.
Mutta hetket eivät kestäneet ikuisesti.
Viimeinen vilkutus, ennen kuin salaovi laski hänet takatiloihin ja odottavan tiimin halauksiin. Bändi soitti vielä lavalla, riehakkuudesta päätellen tuntien samaa euforiaa kuin hänkin.
"Hyvin tehty, lintunen!" Hattie hyrisi vetäessään Aidan tiukkaan rutistukseen. Joku taputteli hänen ohimojaan kostutetulla nenäliinalla ja nosti paksuja, kesyttömiä hiuksia päästäkseen viilentämään niskaa. Toiset kädet suoristivat syvänsinisen, jalat vapaaksi jättävän satiinisen iltapuvun näyttävää laahuksia.

Aida pudisti päätään kysymykselle ja pakotti hymyn pysymään huulillaan, vaikka häntä jatkuvasti koskettelevat kädet ja pyytämättä täytettävät, oletetut toiveet alkoivat mennä ihon alle.
Holland ja Sullivan olivat määränneet, ettei konserttipaikalla ollut mahdollista tavata ihailijoita, niin paljon kuin se hänen sydäntään särkikin. Miehet odottivatkin jo kärsimättöminä kulisseissa.
Hattiekin painoi vielä suukon punaisiin hiuksiin, ennen kuin Aida viittasi Salomen mukaansa ja lähti laahuksia keräten kohti pukuhuonettaan, missä voisi vaihtaa vähemmän dramaattisiin vaatteisiin.

Salome seurasi Aidaa kiireisin askelin ja ujutti kätensä naisen käteen hetkeksi ennen kuin he pääsivät pukuhuoneeseen.
"Autanko vetoketjun kanssa?" hän tarjoutui, kun oli työntänyt oven kiinni.
Ja räpäytti silmiään.
"Hassua. Täällä on melkein hiljaista."

"Kiitos", Aida vastasi uupuneesti ja nojasi valaistun pukeutumispöydän laitaan, painaen päänsä ja nostaen hiukset pois korkeakauluksisen esiintymispuvun vetoketjun tieltä. Salome oli oikeassa siinä, että hektinen hälinä ja taukoamaton melu vaimenivat etäiseksi humuksi pukuhuoneen oven sulkeutuessa.
"Viihdyitkö sinä?"

"Aina", Salome vastasi samalla kun ujutti näppärät sormensa avaamaan vetoketjua. Hän teki niin hyvin hellästi, melkein peläten, että kangas saattaisi yhtäkkiä repeytyä hänen kosketuksestaan.
"Meu Deus tämä puku on ihana."

Aida soi assistentilleen väsyneen hymyn peilin kautta ja kiemurteli sitten ulos syvänsinisestä iltapuvusta alusvaatteissaan. Hän kiepautti hiukset päälaelleen ja kiskoi yönsinisen, rennomman mekon ylleen, kun Holland koputteli jo kärsimättömänä ovella.
Turvamiehet halusivat kauas täältä, ennen kuin yli 20 000 katsojaa olisivat ulkona.
"Oletko nähnyt toisia kenkiäni?"

Salome kantoi iltapuvun vaaterekkiin kuin se olisi ollut osa pyhimykseltä jäänyttä kangasta. Hänen äitinsä olisi pyörtynyt, jos olisi tiennyt hänen käsittelevän maallista vaatetta niin.
Ja havahtui Aidan kysymykseen.
"Tässä!" hän ilmoitti hyvillään ja kiikutti kengät Aidalle.
"Minulla on myös neule, haluatko sen?"

"Kiitos", Aida vastasi hajamielisesti, uupumus adrenaliinin euforiaa korvaten. Hän vaihtoi sirot, korkeakorkoiset avokkaat toisiin ja veti neuleen hartioilleen, vilkaisten peilikuvaansa. Se sai hänet irvistämään.
Harvey ja Talisa olivat vahvasti sitä vastaan, että hän oli päättänyt alkaa määrätä itse omasta ulkonäöstään.
Hän vapautti hiuksensa uudelleen, pöyhäisi niitä hartioidensa yli ja tyytyi siihen, kun ovelta kuului taas vaativa koputus.
"Mennään vain."

Salome pyöräytti silmiään.
"Miehet", hän puhahti, vaikka Hollandin kiireelle olikin hyvä syy. Mutta joskus teki hyvää unohtaa se, edes hetkeksi.
Hän tarttui Aidan käteen ja varmisti, että kaikki oli mukana.
"Mennään."

Auto odotti sisällä areenan lastaushallissa, moottori hyristen. Holland saattoi heidät sisään tummennettujen lasien suojaan. Ovet paukahtivat kiinni, ja auto lähti kohti hotellia.
Hitaasti.
Reilu 20 000 katsojaa purkautuivat parhaillaan ulos areenalta, ja perjantai-illan liikenne eteni kuin tervassa.
Aida valui takapenkkiä vasten ja painoi päänsä Salomen olkapäälle.

Pariisi.
Se oli joka kerta yhtä ihmeellinen ja sai Salomen sydämen takomaan lujempaa.
Hän käänsi katseensa kohti Aidaa, kun tunsi tämän pään painuvan olkapäätään vasten.
"Väsyttääkö, querida?"

"Pois se minusta", Aida mumisi takaisin, katsellen raukeana ohi lipuvaa, kaunista kaupunkia.
"Uusi elämäni alkoi täällä." Anastasian ja Dimitrin tarinalla. Miten nopeasti aika kului.

Salomen katse palasi maisemaan.
"Aika romanttista", hän huokaisi.
"Pariisissa. Sinä onnekas."

Aida hymyili ja painoi suukon Salomen poskelle.
"Oui, c'est tres jolie", hän hyrisi ja suoristautui sitten levottomana, kun on auto lähestyi viimein hotellia. Näyttikö hän tarpeeksi huolitellulta? Hän riisui neuleen harteiltaan ja pöyhäisi hiuksiaan toivoen, että se riittäisi. Varsinkin nähdessään ovilla odottavan joukon.

Salomen huulet mutristuivat hieman, kun hänen katseensa osui samaiseen joukkoon.
"Voi ei", hän huokaisi.
"Sinun pitäisi päästä jo lepäämään."

"Ei, ei", Aida protestoi. Hänestä oli ihana tavata ihmisiä. Se oli ollut ihanaa jo teatterin aikaan, kun hän oli understudy, josta vain intohimoisimmat teatterifriikit välittivät. Ja se oli ihanaa nyt.
Holland ja Sullivan eivät olleet täysin samaa mieltä, ja näyttivät vakavilta ja huolestuneilta paimentaessaan naista hälyisän väkijoukon läpi kohti hotellin ovia. Sentään tässä hetkessä hän sai kohdata ihmisiä kasvotusten, ei vain 20 000 pään massana.

Holland ja Sullivan eivät olleet ainoita, jotka olivat huolissaan.
Salomen haukankatse seurasi tarkasti jokaista tervehtijää, ja käsi puristi olkalaukun kahvaa. Se kävisi kyllä tarpeen tullen aseesta, vaikkei hän koskaan ollutkaan ollut missään määrin urheilullinen.

Holland puolittain nosti Aidan mukaansa, kun turvatiimi päätti, että oli aika siirtyä sisätiloihin.
Aulassa heitä odotti vielä yksi. Vei hetken, että Aida ymmärsi, kenelle tutut, intensiiviset tummat silmät kuuluivat.
"Edison!" hän henkäisi epäuskoisena ja sukelsi odottavaan, kaipaavaan halaukseen. 190-senttisen, mytologista jumalolentoa valkokankailla näyttelevän miehen halaus nosti Aidan vaivatta ilmaan ja kiepautti ympäri. Uteliaat, ihastuneet nenät painuivat vasten hotellin lasisia ovia.
"Mitä teet täällä?" Aida vetosi häkeltyneenä, kun Holland ja Sullivan patistivat seuruetta hissiin.
"Mitä luulet - ikävöin sinua. Ja meillä on mukavia, yhteisiä muistoja Pariisista."

Ikävä vihloi Salomen sydäntä kun hän mietti, milloin joku seuraavan kerran halaisi häntä samalla tavalla.
David.
Ja sitten häneen iski huoli siitä, malttaisiko Aida levätä nyt, kun Edison oli täällä.

Seurue nousi hissillä oikeaan kerrokseen. Holland ja Sullivan saattoivat Aidan sviitin ovelle, ja Holland tarkasti sviitin, ennen kuin miehet suostuivat toivottamaan hyvät yöt. Edison suuntasi edeltä sisään, ja Aida katsahti Salomea kysyvänä: halusiko nainen liittyä heidän seuraansa?

Salome nyökäytti päätään ja ojensi kätensä tarttuakseen Aidan käteen ennen kuin seurasi tätä sviittiin.
Jossa odotti häkeltynyt Eli, tosin viattomasti televisiota katsellen.
"Hei!"

"Oh." Aida pysähtyi yllättyneenä nähdessään Elin, vaikka tietenkin mies oli siinä. Tietenkin.
"Hei kullannuppu. Muistathan sinä, ehm, Edisonin", hän sanoi tuntien olonsa kömpelöksi ja syylliseksi. Mutta Edison ei tuntenut sellaista, painoi vain hellän suudelman Aidan poskelle ja rojahti Elin viereen television ääreen.
"Joten, mitä me katsomme?"

Eli risti kätensä rinnalleen ja naputti kantapäällä rytmiä lattiaan.
"Hyvin. Kävin kävelemässä. Katsoin elokuvia. En osaa ranskaa."
Salome nousi ylös.
"Tilaisinko meille juotavaa? Teetä. Jotakin."

"Mahtava ajatus, kiitos", Edison vastasi ja veti sylistään sohvalle liukuvan Aidan luontevasti käsivartensa alle.
"Shampanjaa?" mies ehdotti ja vilkaisi pientä seuruetta.
"Hunajateetä", Aida lisäsi lannistuneena, tuntien haikeaa kaipausta aikoihin, jolloin oli saattanut juhlia huolehtimatta.

"Hunajateetä kaikille", Salome vastasi päättäväisesti ja suuntasi puhelimen luo. Hunajateetä ja ehkä virvoitusjuomia. Ei ollut syytä saada Aidaa tuntemaan oloaan ulkopuoliseksi.
Suuren television ruudulla elokuva loppui eikä Eli vieläkään tiennyt, kuka rakasti ja vihasi ja ketä.
Mutta kissa selvisi.
"Mitä sinulle kuuluu, Edison?" hän kysyi.

Edison huokasi haikeasti shampanjan puutteelle, mutta unohti asian Elin kysymyksen myötä.
"Hyvää vain. Kuvaamme supersankarien uusinta osaa ja päätin käyttää kuvaustauon hyödyksi. Aidaa kun ei ole näkynyt kotona pitkään, pitkään aikaan."
Aida katsahti Edisonia terävästi.
"Onko sinun nälkä, Eli?"

"Mahtavaa", Eli kommentoi vilpittömän onnellisena Edisonin puolesta. Mutta sen korvasi pian häkeltyminen, joka sai hänet unohtamaan Aidan kysymyksen.
"Aidahan oli kotona juuri pitkään."

Edison naurahti.
"Tarkoitan kotona minun luonani. Los Angelesissa." Aida käänsi katseensa mainoksia pyörittävään televisioon kysymyksen jäätyä huomiotta ja yritti rauhoittaa mielensä. Kaikki oli hyvin. Ei ollut syytä olla hermostunut.

Elin kasvoilla säilyi vilpitön hämmennys.
"Oh."
Oli varmasti hyvä, että Aidalla oli koti jossakin. Se, että se sijaitsi toisella puolella valtamerta, ei ollut ongelma, eihän?
Hänen kurkkunsa tuntui kuivalta.
"Joten, onko spoilereiden kertominen uudesta leffasta kiellettyä?"

"On. Eivätkä he luota minuun, joten saan vain omia osiani käsikirjoituksesta enkä edes tiedä, mitä elokuvassa lopulta tapahtuu", Edison virnisti vallattomasti.
"Mitäs sinulla on suunnitelmissa, Eli?"

"Epäreilua", Eli vastasi ja yritti samalla kaikkensa työntääkseen syrjään mustan tunteen.
"Olen... projektien välissä, vai miten se elokuvamaailmassa menee?"

Edison nyökkäsi ja taputti toverillisesti Elin olkapäätä. Kyllä se siitä, vanha kuoma.
"Salakuljetatko minut seuraavan konserttisi kulisseihin?" mies jatkoi Aidalle, joka nyökkäsi myöntyen. Seuraava konsertti olisi ylihuomenna Berliinissä.
"Voisimme juhlia Pariisin yötä", Edison ehdotti.

"Tässä teille virvokkeita juhliin", Salome ilmoitti palatessaan takaisin mukanaan hunajateetä, pullovettä ja pieniä, herttaisia limonadipulloja, jotka olivat saaneet hänet kuolemaan hieman sisältä.
"Ja voitte katsoa hetken telkkaria tai kuunnella musiikkia, jos tahdotte."

Aida kätki naurun käsiensä taakse ja loi Salomeen lämpimän, hellän katseen.
"Oh", Edison vastasi irvistäen puolittain.
"Ajattelin enemmänkin yökerhoja tai vaikka öistä veneajelua Seinellä."

Salome viittasi kohti sviitin avaraa lattiatilaa.
"Voitte hyvin tanssia tuossa", hän vastasi ja ojensi samalla teekupillista Aidalle.
"Ja joku voi vilkutella valoja. Vaikka se ei taidakaan olla ekologista. Olen myös varma, että huonepalvelusta saa pikkuveneitä, jos haluatte uittaa niitä kylpyammeessa."

Edisonin naama venähti, ja Aida kikatti kehräten.
"Olemme nyt hieman eri linjoilla tässä...", mies vastasi painokkaasti.
"Vuokrataan oikea vene ja mennään ajelulle."

Salome avasi suunsa vastatakseen, mutta katsahti sitten Aidaa.
Se ei lopulta ollut hänen päätöksensä.
Vaikka hänen sydäntään särki ajatus siitä, ettei hänen ystävänsä saisi lepoaan.

Aida vilkaisi Salomesta Edisoniin ja takaisin. Hänen oli tarkoitus pysyä hotellihuoneessaan, mutta... Tuskin siitä aiheutuisi harmia, jos he kävisivät ihailemassa jokea.
"Tulisitteko te? Eli, Salome?"

Salome avasi jälleen suunsa.
Ja tajusi muistuttavansa äitiään.
"Joo, totta kai!" Eli vastasi.
"Se olisi mahtavaa."

Olet hullu, Aida muodosti Edisonille sanat ääneti huulillaan, ja mies virnisti takaisin tummat silmät välkähtäen.
"Takit niskaan. Etsitään meille vene!" Mies oli hetkessä jaloillaan ja harppoi jo hotellihuoneen ovelle.

Salome joutui hetkeksi eksistentiaalisen kriisin valtaan, joka oli saada kyyneleet kohoamaan hänen silmiinsä. Mutta hän karkotti tunteen mielestään - Aida oli aikuinen ihminen, herranjestas - ja nykäisi sen sijaan oranssin vakosamettitakin ylleen.
Kyllä yötä oli vielä riittävästi jäljellä.
"Mistä me tarkalleen ottaen vuokraamme veneen tällaiseen aikaan?"

Edison veti takkia niskaansa ja pysähtyi toviksi mietteliäänä.
"Hyvä kysymys. Laitan assistenttini asialle", mies keksi ja naputteli puhelimellaan viestiä, sipaisten ohimennen punaisen suortuvan Aidan korvan taakse.
"Etsitään taksi."

Salomen sydän särkyi kun hän ajatteli assistenttia, joka joutuisi etsimään veneen. Keskellä yötä. Pariisissa. Hitto, harrastettiinko Pariisissa edes veneitä? Oliko se sallittua?
Ehkä heidät pidätettäisiin.
Eli, kirkkaanvihreissä tennistossuissaan, nappasi hänet mukaansa kun hän oli jumittua ovensuuhun uuden eksistentiaalisen kriisin kourissa.

"Voisimme etsiä pullon shampanjaa mukaan", Edison ehdotti hilpeänä ja harppoi ulos hotellin ovista pää pystyssä, nauttien katseista, jotka kääntyivät heidän suuntaansa.
"Mitä tuumitte?"

"Se ei ole hyvä idea", Salome protestoi yrittäessään pysyä Edisonin oerässä huomattavasti lyhyemmillä ja vielä huomattavammin vähemmän urheilullisilla jaloillaan. Alkoi hengästyttääkin.
"Meidän pitää olla vastuullisia. Aidalla on töitä."

Edison hyssytti Salomea huvittunut pilke tummissa silmissään ja viittoi heille taksin.
"Hyvä mies, vie meidät venevuokraamoon." Taksikuski vilkaisi seuruetta hölmistyneenä.
"Seinen rannalle", Aida selvensi tukahduttaen kikatuksen.

Salomen sydän sykki hermostuneesti, ja käsi hakeutui olkalaukulle, jonka hän oli napannut mukaan. Tiedostamattaan, mutta aina valmiina tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Shampanja Seinellä kuulosti valtavan romanttiselta.
"Onkohan sellaista auki tähän aikaan."

"Varmasti joku paikka löytyy", Edison vakuutti itsevarmana, luottaen assistenttinsa kykyyn hoitaa heille vene.
"Mitä muuta tarvitsemme?"

"Siellä on varmasti kylmä", Salome totesi huolestuneena ja vilkaisi Aidaa.
Kuinka vastuuton assistentti hän oli?
"Jotakin lämmikettä."
Aida ei saisi vilustua.

Aida nojautui painamaan suukon Salomen poskelle. Taksin lähestyessä Seineä Edison kohotti puhelintaan voitonriemuisena.
"Meillä on vene! Se on... Aida, lue sinä. Tiedät, miten äännän ranskaa", mies irvisti ja Aida tulkkasi osoitteen kuljettajalle.

Salome ei voinut olla tuntematta pientä innostusta, vaikka se olikin hukkua syyllisyyden alle.
"Millainen vene?"

"Ei aavistustakaan. Toivottavasti sellainen, jossa on moottori. Vaikka soutaminen olisikin hyvää treeniä", Edison pohdiskeli ja hieraisi muhkeaa hauistaan.

"En ole soutanut koskaan mitään", Eli puuttui puheeseen, keskityttyään hetken katselemaan maisemia.
"Se olisi aika mahtavaa."

"Ehkä pyydän soutuvenettä", Edison keksi, mutta Aida laski kätensä miehen kädelle, ennen kuin tämä ehti nakittaa uuden tehtävän assistentilleen.
Taksi liukui pysähdyksiin yön valoissa välkkyvän Seinen vierellä kulkevan kadun laitaan, ja Edison havahtui maksamaan kyydin, hapuillen tuurilla mukaan osunueen lompakon taskustaan.

Salomen into oli muuttunut taas hermostukseksi.
"Tämä oli huono ajatus", hän voihkaisi.
"Holland olisi pitänyt ottaa mukaan."

Aida puraisi konsertin jäljiltä punattua alahuultaan. Salome oli oikeassa. Hän saisi selkäänsä sekä Hattielta että Harveylta. Mutta kuka heitä vaanisi keskellä öistä jokea?
Mustassa vedessä kellui valkoinen, ylellisen näköinen vene, joka oli jotain moottoriveneen ja huvijahdin väliltä.

Salome oli vakuuttunut, että hän olisi se, joka tapettaisiin tästä hyvästä. Aida oli aivan liian tärkeä, mutta hän oli korvattavissa. Ainakin lukuna papereissa.
Silti hän vinkaisi nähdessään veneen, vaikkei ymmärtänytkään siitä sen vertaa, että olisi osannut nimetä sen.

Edison taiteili itsensä uhkarohkealla loikalla veneeseen – olihan hän stunttinsa itse hoitava ammattilainen – ja ojensi sitten käsivartensa, ottaen vastaan Aidan ja tarjoutui koppaamaan muutkin vastaan.
"Osaatko sinä ohjata tällaista?" Aida kysyi lempeästi kiusoitellen ja muksautti miehen käsivartta, kun tämä tutki veneen kojelautaa.

Salome tunsi itsensä kömpelöksi noustessaan veneeseen.
"Ehkä meidän pitäisi kuitenkin ilmoittaa Hollandille", hän pohti hermostuneena.
"Varmuuden vuoksi."
Eli kumartui tarkastelemaan kojelautaa uteliaana, vaikkei hänellä ollutkaan aavistusta siitä, kuinka se toimi.

"Älä murehdi siitä, kullannuppu", Aida rauhoitteli Salomea hymyillen, kun Edison sai veneen käyntiin ja ohjasi sen lipumaan mustaa vettä pitkin.
Öinen Pariisi Seinen rannoilla oli kaunis ja heijastui tummasta, väreilevästä pinnasta. Aida katseli sitä ihaillen.

Eli katseli Aidaa.
Hän ei olisi voinut koskaan tarjota naiselle mitään tällaista. Ehkä Aidasta ja Edisonista tulisi joskus pari. Edison voisi tarjota Aidalle koko maailman.
Hän käänsi katseensa veteen.
"Onkohan täällä kaloja?"

Aida kurkisti tummaa vettä epätietoisena. Hän ei tiennyt kaloistakaan mitään.
"Tiedätkö sinä, Salome?" hän kysyi ja katsahti assistenttiaan.

"Minulla ei ole aavistustakaan", Salome vastasi ja kaivoi puhelimensa esiin assistentin tottumuksella. Pikainen seikkailu googlessa toi hänen tutkittavakseen artikkelin, jonka yhteydessä oleva valtava kalan kuva sai hänet värisemään.
"Ilmeisesti Seinessä elää noin 32 kalalajia - onko kaloja edes niin paljon erilaisia? Hyi, ankeriaita..."
Hän vilkaisi epäluuloisesti mustaa vettä, niin kuin ankeriaat olisivat voineet kiemurtaa sieltä veneeseen.

Aida katsahti vettä epäillen, mutta katse nousi pian takaisin Pariisin valaistuun siluettiin. Siitä tuntui samalla olevan vain hetki, kun he olivat kuvanneet Anastasiaa täällä, ja samalla kokonainen elinikä.
"Pariisi on lempipaikkojani. On ihanaa olla täällä jälleen."

Salome tuijotti vielä hetken kauhuissaan puhelimensa näyttöä ja työnsi sitten koko laitteen takaisin olkalaukkuunsa. Työpuhelin värisi vaativasti, mutta hän antoi sen olla. Toistaiseksi.
Aidakin ansaitsi hetken, jolloin ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin öistä Pariisia.
"Täällä on kaunista. Toivon, että voisin joskus matkustaa tänne Davidin kanssa."
Se olisi romanttista.

"Sovi hänen kanssaan sellainen loma vaikka heti", Aida kannusti ja silitti Salomen käsivartta, nojautuen sitten painamaan suukon naisen poskelle.
"Hänellä on varmasti lomaa tulossa jossakin hetkessä."

Tarjous oli hirvittävän houkutteleva. Niin houkutteleva, että Salome kaivoi jo melkein puhelimensa - henkilökohtaisen puhelimensa - esiin.
"Ehkä sitten, kun kiertue on ohi", hän muistutti lopulta itseään.
Tai jos hän löytäisi itselleen hyvän sijaisen.
Kouluttaisi jonkun.
Hän alkaisi pitää silmiään auki lupaavien tapausten varalta.
"Jonakin sellaisena hetkenä, kun Pariisi ei ole niin täynnä turisteja. Vaikka Pariisi keväällä olisikin aivan mielettömän romanttinen. Luulisin."

"Se on", Edison vastasi tietävää hymyä suupielessään ja vilkaisi Aidaa, joka käänsi katseensa kaupungin siluettiin.
"Milloin vain haluat", nainen lupasi Salomelle lämpimästi.

Salome antoi itselleen hetken miettiä mahdollisuutta. Sitten ikävä kävi niin kipeäksi, että se oli vain muutaman silmänräpäyksen päässä nostamasta kyyneleitä hänen silmiinsä, ja hänen oli ajateltava jotakin muuta.
"Eihän sinun ole kylmä?"
Murehtiminen muista oli aina hyvä tapa unohtaa omien asioidensa murehtiminen.

"Ei, kaikki on enemmän kuin täydellistä", Aida vakuutti ja nojautui painamaan suukon assistenttinsa poskelle. Pariisin yö oli kaunis, ja pienen hetken koko maailma oli heidän.