If There Only Were Doors

Hänen täytyisi kysyä asiasta lisää joskus.
Pyörät koskettivat kiitorataa ja Aida haukotteli maskinsa takana. Ehkä hänen pitäisi poimia matkalta energiajuoma tai pari, jotta hän ei todella vain kaatuisi sänkyyn kotiin päästessään. Toivottavasti Eli ei ollut lähtenyt matkoille.
Ensimmäinen luokka pääsi koneesta ensimmäisenä, ja Aida nousi keräten käsilaukkunsa ja takkinsa mukaan. Hän tarkasti Salomenkin olevan valmis ja seurasi sitten muita matkustajia.

Lentokentän kansainvälisen puolen jättäminen taakse tuntui melkein kipeältä, mutta Salome muistutti itseään siitä, että jopa harmaaseen Englantiin muuttaminen saattoi olla seikkailu.
Samoin seinien maalaaminen. Ja sängynrungon kokoaminen.
"Auto odottaa sinua ulko-ovien luona", Salome totesi Aidalle katse puhelimen näyttöön kiinnittyneenä, väistellen samalla taidokkaasti kanssamatkustajia.

"Oh", Aida vastasi yllättyneenä ja seisahtui odottamaan laukkuaan liukuhihnan vierelle, työntäen passin takaisin laukkuunsa.
"Olisin voinut vain ottaa metron." Mutta turha tilattua kyytiä olisi heittää hukkaan.
"Tuletko samalla kyydillä?" hän kysyi eikä kiinnittänyt huomiota, miten lapsiperheen tyttäret parin metrin päässä alkoivat riuhtoa vanhempiensa käsivarsia.

"Minun pääni nostettaisiin seipäännokkaan, jos pomot kuulisivat että olen antanut sinun matkustaa metrolla", Salome huomautti irvistäen samalla kun kurotti poimimaan matkalaukkunsa hihnalta.
"Ja pelkään, että firma korvaa vain sinun kulusi, kun kyse ei ole sen kiireisemmästä asiasta kuin kotiinpääsy."

"Mitä? Minä maksan, älä murehdi siitä", Aida vetosi nauraen ja käännähti ympäri käden nykiessä hänen hihaansa. Kouluikäiset tyttäret olivat uskaltautuneet varmistamaan hänen henkilöllisyyttään ja halusivat ottaa yhteiskuvan, johon hän suostui hymyillen, vaikka pelkäsikin näyttävänsä aivan toisenlaiselta kuin Harvey halusi.
Hän pahoitteli perheelle poistumistaan, kun laukku tuli hihnaa pitkin ja hän nosti sen hihnalta.
"Mennäänkö?" hän kysyi ja lähti kohti terminaalin ovia, kun kuuli nimensä supinana ja kasvavana hälinänä odottajien joukossa – se oli varmastikin kuvittelua.

Salomen aistit olivat terästäytyneet tarkkailemaan ympäristöä, sen jälkeen kun tytöt olivat päätyneet pyytämään yhteiskuvaa. Sellainen herätti ihmisten huomion, ja kun huomio oli herännyt, oli todennäköisempää tulla tunnistetuksi.
Se taas ei ollut lainkaan hyvä juttu. Ehkä heidän olisi pitänyt pyytää mukaan turvamies.
Pitäisi puhua siitä Aidan kanssa. Mutta vasta loman jälkeen.
"Jep", hän vastasi ja sujautti käsivartensa Aidan käsivarren alle suunnatessaan tämän kanssa kohti ovia.
"Auton pitäisi olla ihan ulko-ovien lähellä."

Kuljettaja auttoi laukut takakonttiin, kun he pujottautuivat takapenkille. Aida juoksutti sormet läpi hiuksistaan muutaman kerran ja vilkaisi itseään käsipeilistä. Ennen hän olisi ollut tyytyväinen näkymään, mutta nyt hän tunsi hermostusta siitä, millaista palautetta saisi, jos kuvat päätyisivät julki.
"Missä sinä asut?" hän kysyi Salomelta.

Yhtäkkiä Salome huomasi olevansa hirvittävän väsynyt. Väsynyt ja pirteä samaan aikaan, eikä hän nauttinut tunteesta. Ehkä hän voisi ostaa itselleen kupillisen kahvia läheisestä 7-Elevenistä, ajatus kahvin keittämisestä itse kotona tuntui juuri nyt liian raskaalta.
Hän antoi kuskille osoitteensa ja oli hieman hermostunut siitä, että he ajaisivat ensin hänen kotinsa kautta.
"Onhan varmasti okei, että jään kyydistä ensin, Aida?"

"Miksi se ei olisi okei?" Aida kysyi hämmentyneenä ja katseli Lontoon esikaupunkia tien ympärillä, odottaen malttamattomasti tuttua keskustaa. Olisipa ollut nostalgista vain ottaa Piccadilly Line suoraan Heathrowlta kaupungin keskustaan, mutta hänen pitäisi varmastikin kunnioittaa tiimin sääntöjä.

Salome väläytti Aidalle hymyn.
"Ajattelin vain, jos olet malttamaton pääsemään poikaystäväsi luo", hän totesi ja pukkasi naista kevyesti kylkeen ennen kuin vetäytyi kiltisti omalle penkilleen.
Auto suuntasi ensin huomattavasti vaatimattomammalle alueelle kuin missä Davidin yksiö sijaitsi.
Salomea alkoi taas hirvittää jättää Aida yksin. Mutta mitä kotimatkalla voisi muka tapahtua?
Kun auto liukui pysähdyksiin, hän nojautui halaamaan naista vilpittömän lämpimästi.
"Vietä rentouttava loma, okei?"

"Sinä myös", Aida kannusti halaten Salomea.
"Ja jos kaipaat seuraa, tule vain meille." Hän tunsi olevansa vastuussa siitä, että Salome päätyi Lontooseen yksin. Ilmeisesti nainen ei vielä tuntenut täältä montaa sielua eikä vaikuttanut turhan innokkaalta uudesta sijainnistaan.
Auto jatkoi matkaansa, ja Aida käänsi katseensa takaisin ikkunaan. Hän suli tosin epäuskoiseen hymyyn, kun Nightingale lähti soimaan kuljettajan kuuntelemalla radiokanavalla.
Hän nousi kyydistä Rupert Streetillä ja väsymyksestä huolimatta vatsaa nipisti onnesta, kun hän raahasi matkalaukkunsa ylös katua heidän kotiovelleen. Päästessään asunnon oven taakse, hän suoristi tummansinistä, reisimittaista mekkoa ja suki kesyttömiä hiuksia pois kasvoiltaan, ennen kuin päästi itsensä hiljaa sisään.

Jo pienestä eteisestä käsin saattoi kertoa, että asunto oli paljon siistimmässä kunnossa kuin mitä se oli ollut sinä kohtalokkaana päivänä, jona Aida oli palannut kotiin peloissaan, koska Eli oli lakannut vastaamasta viesteihin. Se ei ollut täydellinen, teekuppeja oli kerääntynyt lavuaariin ja muutama vaatekappale oli unohtunut pitkin lattioita, ja kengät olivat eteisessä miten sattui, mutta ainakin tällä kertaa hän oli jaksanut edes yrittää.
Churchillin ystävällinen katse tervehti Aidaa sohvapöydältä käsin, kannettavan tietokoneen viereltä. Vedenkeittimen vieressä hautui kupillinen teetä. Tummasta väristä päätellen varmaankin toista tuntia.
Eli nukkui sohvalla, selällään, toinen käsi pään yläpuolelle ojennettuna, toinen vatsan päällä leväten.

Aida suli lämpimään, hellään hymyyn nähdessään Elin ja jäi hetkeksi vain katselemaan miestä eteisen ovensuuhun. Hän jätti matkalaukkunsa pikkuruiseen eteiseen ja sitten kohtasi dilemman: miten herättää mies?
Hän sulki oven hiirenhiljaa ja päätti pohtia asiaa samalla, kun virkistäytyisi pitkän, raskaan päivän ja matkan jäljiltä. Tuttu, pieni, vinokattoinen kylpyhuone teki hänet onnelliseksi. Myös tuttu hammasharja mukissa teki hänet onnelliseksi ja oman shampoon tuoksu samoin, kun hän päätti ottaa pikaisen suihkun ja huuhtoa matkan tunteen iholtaan.
Hän tunsi olonsa huomattavasti virkeämmäksi, kun hiipi olohuoneen lattian poikki paljain varpain, Elin smaragdinvihreään kylpytakkiin verhoutuneena ja silitti sitten nukkuvan miehen reittä sormenpäillään.

Eli oli lapsuudestaan saakka tottunut nukkumaan teatterin takahuoneessa sillä välin, kun äiti oli esiintymässä, joten hänellä ei ollut ongelmia jäädä autuaan tietämättömäksi siitä, että joku oli saapunut asuntoon. Siinä vaiheessa, kun Aida hiipi ulos suihkusta, hän nukkui edelleen samassa asennossa, pää toiselle sivulle kallistuneena.
Kosketus sai jalan liikahtamaan ja Elin mutisemaan unisesti jotain, mistä oli mahdoton saada selvää.

Aida katseli dinosaurusta miehen t-paidassa hymyä kalpeansinisissä silmissään ja kyykistyi sohvan vierelle, sivellen paljaita reisiä ja pujottaen sormensa sitten t-paidan alle, silittämään miehen vatsaa.
Vaikka he olivat joutuneet olemaan erossa nyt vain pari viikkoa, se tuntui eliniältä hänen ollessaan tässä.
Rakas, rakas Eli. Oliko mies onnellinen hänen kanssaan?

Vatsalle siirtyvä kosketus sai Elin kurtistamaan hieman kulmiaan. Sitten hän tuhahti, niin kuin ihmisillä toisinaan oli tapana tehdä kun nämä siirtyivät yllättäen unesta valveille, ja räpytteli silmänsä auki. Niissä viipyi vielä unen tokkura, kun hän viimein sai kohdistettua katseensa Aidan kasvoihin.
Hän jäi katsomaan niitä häkeltyneenä.
"Prinsessa?"

Aida suli hymyyn ja kurottui ylemmäs, jotta saattoi hamuta kevyesti miehen kaulaa ja työntää kätensä syvemmälle t-paidan alle.
"Hei kullannuppu", hän vetosi ikävän tuomaa käheyttä äänessään ja kiipesi sitten hajareisin Elin vatsan ylle, upottaen sormensa vaaleanruskeisiin hiuksiin ja tukistaen niitä hellästi.
"Anteeksi, kun herätin."

Pienen, epätoivoisen hetken ajan Eli kuvitteli, että tämäkin oli vain unta. Se ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun hän olisi uneksinut Aidan kotiinpalusta. Ja vaikka unet tarjosivatkin hetken lohtua yksinäisyyteen, niistä herääminen täytti hänet aina surulla ja pettymyksellä.
Hän vihasi herätä yksin.
Kun Aida kipusi hänen syliinsä, hän saattoi uskoa tämän olevan todellinen.
"Aida!"
Hän ponkaisi istumaan ja kietoi käsivartensa tiukkaan halaukseen naisen ympärille.
"Oletko oikeasti täällä?"

Aida kikatti ja kietoi toisen kätensä miehen niskalle tämän ponkaistessa istumaan.
"Mitä luulisit?" hän kysyi ja näpäytti Elin nenää sormenpäällään.
"Mmmh, tuoksut unelta", hän lisäsi ja hengitti nauttien syvään tuttua tuoksua. Uninen, lämmin tuoksu toi hänen mieleensä aina ihania muistoja.

Eli tutki hetken Aidan kasvoja, ennen kuin painoi kasvonsa hetkeksi vasten tämän hartiaa, kun kaikki ikävä, jota hän oli tuntenut, tuntui vyöryvän hänen ylitseen, melkein liian kipeänä kestää.
Minun on ollut niin ikävä sinua.
Hän veti naisen tuttua tuoksua keuhkoihinsa.
"Miten? En tiennyt, että olet tulossa kotiin..."

"Se oli nopea päätös", Aida vastasi painaen nenänpäänsä Elin hiuksiin ja silittäen niskan kaarta sormenpäillään.
"Halusin kotiin. Halusin nähdä sinut ja vain... Olla kotona", hän jatkoi. Hän halusi tunteen omasta elämästään takaisin.
"Loikoa sylissäsi, käydä hakemassa huonoa ruokaa Tescosta, taistella metroruuhkissa, nukkua ilman herätystä ja rakastella kanssasi ilman aikatauluja."

Minäkin haluan sitä, Eli vetosi mielessään. Se kuulosti heidän vanhalta elämältään. Niiltä muutamalta, ihanalta kuukaudelta, jotka he olivat saaneet viettää yhdessä sen jälkeen, kun he eivät olleet enää yrittäneet kieltää tunteitaan.
Mutta Aida sai nyt tehdä sitä, mitä rakasti.
"Minulla on ollut ikävä sinua", hän mutisi, kohottamatta vieläkään katsettaan.
"Milloin... milloin sinun pitää lähteä takaisin?"

"Minäkin ikävöin sinua", Aida sanoi ja halasi Eliä tiukemmin, kiertäen jalkansa miehen vyötärölle. Valtavasti.
"En tiedä. Kiertue alkaa parin viikon päästä, ja toivon, että voisin olla Lontoossa siihen saakka." Ei kai se olisi liikaa vaadittu? Kiertue kuitenkin alkaisi Euroopasta.
"Luuletko, että voisit tulla mukaani? Edes pariksi ensimmäiseksi päiväksi?"

Elin sormet kietoutuivat kastanjanpunaisten hiusten joukkoon, samaan aikaan kun toinen käsi lähti vaeltamaan Aidan selällä, melkein kuin Eli olisi edelleen yrittänyt varmistua siitä, että nainen todella oli siinä. Ettei tämä olisi yksi julmista unista, joista hän heräisi hetkenä minä hyvänsä.
Pari viikkoa.
Pari viikkoa yhdessä Aidan kanssa.
"Minä seuraisin sinua minne tahansa, prinsessa."

Aidan teki mieli kysyä, tekikö se Elin onnettomaksi. Mutta hänellä oli ikävä tunne, että hän pelkäsi vastausta liikaa eikä halunnut aloittaa ensimmäistä varsinaista lomaansa riidalla.
"Olen ikävöinyt sinua, kullannuppu", hän vetosi ja näykkäsi miehen korvanlehteä.
"Etkö rakastelisi kanssani?"

Eli ei ollut varma, johtuivatko selkää pitkin syöksyvät, miellyttävät väristykset näykkäisystä vai Aidan sanoista. Ehkei sillä ollut väliä, sillä joka tapauksessa hänen huuliltaan karkasi matala murina.
"Tiedät, etten voisi koskaan vastata kieltävästi tuohon kysymykseen, prinsessa", hän vastasi hiljaa, ja seuraavassa hetkessä jo kiepautti naisen alleen sohvalle.

Huone kiepahti ympäri ja Aida nauroi kehräten päätyessään selälleen hiilenharmaalle kulmasohvalle. Hän halasi miehen lantiota reisillään ja upotti sormensa kiharaisiin hiuksiin, sukien niitä sormien lomasta ja tukistaen kevyesti.
Hän ei ollut varma, ehdottiko sitä puhtaasti ikävän takia vai lykätäkseen pelottavia keskusteluja myöhemmäksi.
"Siitä olen onnellinen", hän vakuutti silmät kissamaisesti tuikahtaen ja antoi käsien liukua hiuksista alas kyljille ja vetämään dinosauruspaitaa miehen yltä.

Elistä tuntui, että edellisestä kerrasta, jolloin he olivat saaneet olla kiireettömästi yhdessä, oli kulunut hirvittävän kauan aikaa. Siitä, kun ei ollut tarvinnut puolittain odottaa, että puhelinsoitto tai koputus ovelta keskeyttäisi heidät.
Oikeastaan hän odotti sitä osittain nytkin.
Hän ojensi käsivarsiaan niin, että dinosauruspaita liukui vaivattomasti hänen yltään, ja kumartui sitten Aidan ylle hamutakseen tämän kaulaa.
"Pitääkö varoa?" hän mutisi suudelmien lomasta. Varoa jälkiä kaulalla, keholla, missä tahansa.

Aida kallisti päätään taakse antaen miehelle tilaa kaulallaan ja hymyili.
"Ei", hän lupasi, ikävän ja pitkän matkan tuomaa käheyttä äänessään ja upotti sormensa Elin hiuksiin, punoen niitä suortuvien lomaan. Toinen käsi vaelsi alas miehen vatsaa.
Hän halusi olla kotona ja unohtaa hetkeksi kaiken muun.

Vastaus nostatti uuden, matalan murinan Elin huulilta, ja kuin sanojen todenperäisyyttä testatakseen hän näykkäsi kaulan ihoa samantien. Ensin hellästi, sitten innokkaammin. Ja kuten Aidan käsi vaelsi hänen kehollaan, hänen toinen kätensä, se, jota hän ei tarvinnut kannattelemaan kehoaan, laskeutui alas naisen kylkeä ja nousi sitten sivelemään reittä, jonka kylpytakki jätti houkuttelevan paljaaksi.
"Minulla on ollut sinua ikävä..."

Näykkäykset saivat Aidan huokaamaan ja painamaan silmänsä kiinni.
"Et arvaa, kuinka monta kertaa olen haaveillut, että olisit jakamassa sänkyni", hän vetosi ja työnsi kätensä sisään bokserien vyötärönauhan alta, hyväilemään miestä kaipaavin sormin.
Heillä ei ehkä ollut aikataulupaineita, mutta hänen kehonsa oli malttamaton. Heillä olisi kuitenkin koko loppuyö aikaa – tai mitä vuorokaudenaikaa nyt elettiinkään, hänen sisäinen kellonsa oli eksyksissä.

Niin minäkin, prinsessa, Eli ajatteli mielessään, sillä juuri sillä hetkellä boksereiden sisään siirtynyt kosketus kadotti hetkeksi hänen kykynsä mihinkään muuhun kuin kaipaavaan murinaan.
Hän kuolisi, jos tämä osoittautuisi sittenkin vain uneksi.
Vapaana oleva käsi nykäisi kylpytakin vyön kärsimättömästi pois tieltä, niin että hän saattoi jatkaa suudelmineen alas kaulalta, solisluulle ja vieläkin alemmas.

Aida voihkaisi pettyneenä, kun Eli karkasi hänen ulottuviltaan, ja sitten uudelleen aivan toiseen sävyyn, kun huulet vaelsivat hänen ihollaan. Kuuma, kaipaava syke oli syttynyt hänen sisällään ja halusi enemmän.
Sormet kiertyivät vaaleanruskeisiin hiuksiin.
"Haluan sinut, kullannuppu", hän vetosi liikahtaen kärsimättömänä.

Minäkin sinut, Eli vastasi, mutta jälleen vain mielessään, sillä roihuavana herännyt kaipaus tuntui vieneen suurimman osan hänen kyvystään ajatella loogisesti.
Hän nykäisi kylpytakkia paremmin pois tieltä ja oli aikeissa riisua bokserinsa, mutta joutui sitten ähkäisemään turhautuneesti.
"Kumit ovat yläkerrassa..."
Kiire oli tarkoittanut myös sitä, että oli oltava siististi. Ei sopinut aiheuttaa sotkua.

"Hitot niistä", Aida vastasi melkein muristen ja veti Eliä lähemmäs itseään. Tule tänne, hän houkutteli, jotta voisi riisua bokserit pois tieltä.
Hänen ajatuksiinsa ei mahtunut juuri nyt muuta kuin Eli ja melkein kipeä odotus. Tällainen, toistuva ikävä oli ajaa hänet hulluksi.

Oli varmasti äärimmäisen huono asia, että sanat "hitot niistä" saivat Elin innostumaan. Kyse ei ollut siitä, että hänellä olisi ollut jotakin suojavälineiden käyttämistä vastaan, ei missään tapauksessa. Hän oli aina vastuullinen, kiltti poika, tai ainakin teki parhaansa ollakseen.
Mutta hän ei ollut varma, olisiko selviytynyt siitä, että hänen olisi pitänyt nousta sohvalta ja kiiruhtaa parvelle. Tapella yöpöydän laatikko auki.
Se olisi ollut kidutusta.
Häntä ei tarvinnut houkutella paljoakaan, että hän nojautui lähemmäs boksereiden riisumista varten. Niissäkin oli kuvioituna dinosauruksia.

Aida riisui bokserit jokseenkin malttamattomasti, nykien ne alas reisille, ja tönien Elin sitten selälleen sohvalle. Hän pujottautui sulavasti ulos smaragdinvihreästä kylpytakista samalla, jättäen sen miehen alle, ja kiipesi tämän ylle hajareisin. Huulet vaelsivat paljaalla rintakehällä, ja käsi liukui alas vatsaa jatkamaan aikaisemmin keskeytettyä hyväilyä.
Hitot kaikesta muusta. Hän halusi Elin.

Eli kiemursi parhaansa mukaan vapauteen, niin että pienet, vihreät dinosaurukset, jotka kangasta kuvioivat, saivat lopulta lentää varsin vauhdikkaassa kaaressa ilman halki, kun hän viimein sai jalkansa vapaaksi viimeisestäkin lahkeesta.
Tieto siitä, ettei hänen tarvinnut taistella hienojen designalusvaatteiden kanssa saadakseen Aidan alastomaksi, sai hänet huolestuttavan innostuneeksi.
Hän katseli Aidan pisamaisia kasvoja palvoen.
"En tiedä, miten olen pärjännyt ilman sinua..."

Aida vastasi lempeästi huvittuneella hymyllä ja hengitti syvään Elin tuoksua, ennen kuin kuljetti kielenkärkeään vatsan lämpimällä iholla vihreähippuisia silmiä vilkaisten.
Sitten hän nousi painamaan suudelman miehen huulille, suoristautui ja auttoi heidät lähemmäs toisiaan. Se oli aina tuntunut jumalaisen helpolta ja luonnolliselta. Niin tuntui nytkin, ja sai Aidan huokaamaan melkein epäuskoisesta nautinnosta, kun hän lähti keinumaan yhteisessä, kiihtyvässä rytmissä.

Eli oli ikävöinyt Aidaa valtavasti. Mutta aina, kun nainen palasi hänen luokseen, hän saattoi hetkeksi unohtaa ikävän. Ja pienen, ruman pelon siitä, ettei tämä ehkä palaisikaan hänen luokseen. Että ehkä tällä kertaa ero olisi lopullinen.
Hän unohti pelon kun Aida palasi, ja muisti sen uudelleen, kun tämä lähti.
Mutta juuri nyt hänen mieleensä ei mahtunut mitään muuta kuin se, että nainen oli tässä. Kädet etsivät paikkansa tämän lanteilta, keho tutun rytmin, eikä hetkeen millään muulla ollut väliä.

Naapurit olisivat varmaan kiitollisia hänen paluustaan. Mutta hitot naapureista. Kiihtyvä rytmi sai hänen kehonsa polttelemaan, kunnes se kaartui mielihyvän voimasta ja sai hänet melkein vaikertamaan.
Luoja hän oli ikävöinyt Eliä.
Ja kotia. Mahdollisuutta määrätä omasta elämästään ja aikataulustaan, vaikka sitten muutaman päivän ajan.

Hitot naapureista, Elikin olisi voinut sanoa. Hän väittelisi milloin tahansa tiukkapipoisempien naapureiden kanssa siitä, mikä laskettiin tavallisiksi elämisen ääniksi, ja mihin aikaan hiljaisuus todella alkoi.
Mutta rehellisesti sanottuna, hän ei välittänyt mistään siitä juuri nyt.
Ja kun mielihyvä pyyhkäisi heidät mukanaan, ensin melkein kipeänä ja sitten hitaasti tyyntyen, hän ojensi käsivarsiaan vetääkseen Aidan syliinsä, tunteakseen tämän lämpimän kehon omaansa vasten.

Iho poltteli kuumana vielä hyvän tovin jälkeenpäin, kun Aida makasi Elin kainalossa samaan, smaragdiinvihreään kylpytakkiin puolittain kääriytyneenä. Viime päiviin verrattuna ihastuttava raukeus uhkasi painaa silmiä kiinni, kun hän hengitti syvään miehen ihon tuoksua ja kuljetti sormiaan toisella paljaalla kyljellä.
Oli ihana olla kotona.
"Miten sinun viikkosi on mennyt?" hän kysyi ääni käheänä.

Sama miellyttävä raukeus oli saanut myös Elin vajoamaan melkein transsiin, jota kyljen silittäminen ei ainakaan helpottanut. Hän oli aina ollut huono nukkumaan yksin, ja jo pelkästään toisen kehon lämpö hänen omaansa vasten tuntui uskomattoman hyvältä.
Vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi Aidan kysyneen jotakin.
"Hm? Hitaasti. Aika kuluu hitaasti ilman sinua, prinsessa. Entä sinun?"

"Mitä olet tehnyt? Oletko nähnyt Bastia?" Aida kannusti ja painoi suukon paljaalle rintakehälle.
"Otin yhteen Harveyn kanssa. Hän on raivoissaan minulle, mutta en vain jaksanut enempää. Haluan olla vähän aikaa kotona ja hengittää, ennen kuin kiertue alkaa", hän sanoi ja pujotti kätensä kylpytakin hihaan, kiertäen takkia paljaan kylkensä ja reitensä suojaksi.
"Tuntuu, etten ole ehtinyt edes ajatella, mitä elämälleni on tapahtunut."

"Joo, olen käynyt heidän luonaan muutaman kerran syömässä. Ja hän on käynyt täällä."
Siivousapuna, vaikkei Bast sitä niin ilmaissutkaan. Ystävä piti vain huolen siitä, että tökki Eliä välillä oikeaan suuntaan, niin ettei koti olisi mahdottoman kammottavassa kunnossa kun Aida tulisi taas käymään.
Käymään. Se kuulosti niin ikävältä, että Eli siirtyi nopeasti ajatuksesta seuraavaan.
Onneksi Aida antoi hänelle syytä siihen.
"Otit yhteen?" hän toisti epäuskoisena.
"Eikö sinulle anneta mahdollisuutta levätä, Aida?"

"Minun pitäisi osata vaatia sellaista", Aida vastasi.
"Pelkään kai sanoa heille ei. Kuin se tekisi minusta vaikean ja yhteistyökyvyttömän tai jotenkin romuttaisi kaikki suunnitelmat", hän irvisti itsekseen.
"Harvey on hyvä täyttämään kaikki kolot päivien aikatauluissa. Hän ei varsinaisesti nauttinut siitä, kun ilmoitin lähteväni kotiin. Taisin haistattaa hänelle paskat."

Eli painoi hellän suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon. Hän oli alkanut tottua niiden voimakkaampaan punaisuuteen, jonka oikeanlaiset ja varmaan myös kalliit hoitotuotteet toivat esiin. Vaikka hänen silmissään Aida olisi aina kaunis, olivatpa tämän hiukset mitä väriä hyvänsä. Tai vaikka ne olisivat puuttuneet kokonaan.
"Sinun ei pidä joutua raatamaan itseäsi uuvuksiin, prinsessa", hän muistutti, samalla kun muisto Aidasta pyörtymässä uupumuksesta sai hänen sydämensä lyömään levottomasti..
"Oliko teillä mahtavat platinajuhlat?"

Aida toivoi, että se oli totta. Kaikki tuntuivat kuitenkin sanovan, ettei unelmiaan saanut ilmaiseksi ja että menestys vaati uhrauksia. Hän ei ollut varma, kuinka isoja uhrauksia olisi valmis tekemään – tai mitä todella haluaisi, jos ei saanut kaikkea.
"Kyllä", hän naurahti ja painoi suudelman miehen kaulalle.
"Tommy yllättää aina. Luulen tosin, että join aivan liikaa." Hänen ei ollut pitänyt ottaa kuin lasi shampanjaa maljaa varten, mutta hänen oli ollut vaikea sanoa ei, kun Edison tarjosi drinkkiä toisensa perään.

Synkkä varjo yritti hiipiä Elin ajatuksiin, muisto tiedottomasta Aidasta ja Edisonista, jonka syytä se oli ollut. Mutta mies oli ollut pahoillaan, eikö niin? Tämä ei olisi enää vaarantanut Aidaa sillä tavalla. Eihän?
Hän olisi halunnut kysyä.
"Muistat kai sentään jotain juhlista?" hän kysyi sen sijaan, leikkimielistä sävyä ääneensä tavoitellen.

"Jotakin", Aida myönsi nauraen ja nousi istumaan, pyyhkäisten riehaantuneita hiuksia pois kasvoiltaan.
"Olin aika epäuskoinen koko juhlista." Se tosin ei ollut yllättävää, sillä hänen koko uusi elämänsä teki hänet epäuskoiseksi.
"Miten sinä vietit viikonlopun?"

Eli yritti olla huolestumatta siitä liikaa. Varmasti Aida tarkoitti sillä vain sitä, että oli ollut hieman enemmän humalassa kuin oli alunperin suunnitellut. Ei sitä, että oli päätynyt sammumaan vessaan tai tekemään... jotakin sellaista, mitä ei olisi selvempänä tehnyt. Jotakin, mitä voisi katua.
Lopeta.
"Um, mikä päivä nyt onkaan?" hän kysyi, vieden toisen kätensä silittämään Aidan hiuksia miettien, voisiko vetää naisen takaisin syliinsä.

"...Minulla ei ole aavistustakaan. Lähdimme maanantai-iltana Los Angelesista, joten... Keskiviikko, ehkä?" Aida ehdotti ja vilkaisi ympärilleen pohtien, missä hänen puhelimensa oli. Paljonkohan kellokaan oli?
"Luoja, minusta on tulossa täysin avuton. Salome on aivan liian hyvä työssään."

Eli kosketti lohduttavasti Aidan poskea ja kietoi sitten käsivarsiaan tämän vyötärön ympärille vetääkseen naisen takaisin syliinsä. Kellonajalla ei ollut väliä, eikä päivällä. Millään muulla ei ollut väloä kuin sillä, että he olivat nyt tässä, yhdessä.
"Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tein viikonloppuna. Mutta uskoisin, että kävin silloin Bastin luona. Tai ei, itse asiassa, me kävimme elokuvissa!"
Hän oli ylpeä siitä, että muisti. Vastuullinen aikuinen.
"Onko teidän yhteiselonne yhtään helpottanut? Eihän se ole enää yhtä outoa?"

"Minkä elokuvan katsoitte?" Aida kysyi ja valui takaisin Elin kainaloon, nykäisten sohvan selkänojalta huovan heidän päälleen. Vaikkei Los Angeles ollut erityisen kuuma juuri nyt, Lontoo tuntui kylmältä.
"On, Salome on aikamoinen tehopakkaus. Pelkään, etten kohta enää tiedä, miten pärjäisin yksin. Hän pitää huolta kaikesta, ja hän vaikuttaa hyvin herttaiselta, vaikkemme olekaan ehtineet puhua merkittävästi muusta kuin töistä."

Elin silmät syttyivät loistamaan.
"Endgamen. Se oli mahtava. Haluaisin mennä katsomaan sen vielä kolmannen kerran, kun Bastilla on aikaa."
Hän kietoi käsivartensa tyytyväisenä Aidan ympärille ja halasi naisen kylkeensä.
"Täytyykö sinun pärjätä? Eikö tähden tehtävä ole vain loistaa ja antaa muiden hoitaa ikävät käytännönjutut? Sopisi minulle."
Hän painoi suukon Aidan hiusten joukkoon.
"Minusta tuntuu, että hän on tykästynyt Davidiin."

"Kolmannen kerran?" Aida nauroi lämpimästi ja hamusi Elin lämmintä kaulansyrjää, nuuskien sen tuoksua.
"Olet kultainen", hän muistutti. Olisi helppo tuudittautua assistentin helppouteen, mutta hän pelkäsi avuttomuutta. Hän ei ollut muutenkaan siunattu erityisillä selviytymistaidoilla, muisti juuri ja juuri nykyään pitää avaimiaan mukana.
"Ja luultavasti oikeassa."

"Niin. Kävimme katsomassa sen jo kerran aiemmin, mutta se oli niin mahtava, että se piti nähdä uudestaan", Eli selitti silmät tuikkien.
Innostus supersankarielokuviin oli yhdistänyt häntä ja Bastia jo pitkään.
Hän hipaisi Aidan hiuksia uudelleen huulillaan.
"Toivon, ettei David asuisi niin kaukana. Varsinkaan nyt, kun hänen avioliittonsa... No, meni miten meni."

"Voit vedota Davidiä palaamaan Lontooseen", Aida nauroi ja näykkäsi ihoa, silittäen käsillään Elin paljaita kylkiä. Lämpimällä, unesta ja rakastelusta muistuttavalla tuoksulla oli aina ollut häneen melkein huumaava vaikutus.
"Mikä on lempielokuvasi nykyään? Onko Endgame noussut listan kärkeen?" hän kysyi suudellen kaulansyrjää korvalta solisluulle.

"Voisinpa", Eli huokaisi ja silitti vuorostaan Aidan selkää. Voisinpa pyytää sekä Davidia että sinua palaamaan Lontooseen, hän tarkensi mielessään. Mutta se olisi ollut itsekästä. Hänen ystävänsä olivat lahjakkaita, ja näiden oli annettava lentää vapaina, vaikka se saikin hänet joskus tuntemaan itsensä yksinäiseksi.
"Tällä hetkellä se on, kyllä. Oletko sinä ehtinyt nähdä sen?"

"En, mutta ehkä voimme mennä katsomaan sen yhdessä, kun olen täällä", Aida ehdotti. Hän ei ollut varsinaisesti nähnyt montaa Marvel-elokuvaa, eikä muistanut paljoa niistä, jotka oli – mutta hänestä olisi ihanaa katsella Elin intoa ja osoittaa kiinnostusta miehen mielenkiinnonkohteisiin.
"Onko muuta, mitä haluaisit tehdä?" hän kysyi ja painoi suudelman Elin huulille.

Eli halasi Aidan hieman paremmin syliinsä.
"En ole varma, haluanko jättää asuntoa lainkaan nyt, kun olet täällä", hän myönsi, melkein anteeksipyytävää huvittuneisuutta äänessään.
"En usko, että haluan mitään muuta kuin olla kanssasi."

Eli halasi Aidan hieman paremmin syliinsä.
"En ole varma, haluanko jättää asuntoa lainkaan nyt, kun olet täällä", hän myönsi, melkein anteeksipyytävää huvittuneisuutta äänessään.
"En usko, että haluan mitään muuta kuin olla kanssasi."

"Se kuulostaa aika fantastiselta", Aida myönsi kehräten naurusta ja näykkäsi Elin alahuulta, valuen sitten takaisin kaulalle. Sormet sivelivät tietään alas vatsaa.
"En voi saada tarpeekseni sinusta. Ja olen valtavan onnellinen, jos voit lähteä kanssani ainakin Osloon – ja ehkä muuallekin Eurooppaan."

Eli oli siitä helpottunut. Osa hänestä oli jopa pelännyt, ettei Aida ehkä kestäisikään hiljaista kotieloa hänen kanssaan. Että naiselle iskisi pakottava tarve käyttää päivät... johonkin. Johonkin muuhun kuin hänen kanssaan olemiseen.
Mutta se oli tietenkin typerää. Typerä pelko.
"Tietysti lähden!" hän vakuutti.
"Se on sinun ensimmäinen kiertueesi, prinsessa."

Saisi nähdä, olisiko se myös viimeinen. Kaikki menisi hyvin, ole optimistinen, hän muistutti itseään. Ehkä hän voisi kantaa koko showta.
"Onko sinulla suunnitelmia?" Aida kysyi pohtien, kuinka muotoilla kysymys turvallisesti. Hän toivoi, että Eli löytäisi miestä inspiroivan projektin – ja samalla haaveili itsekkäästi, että voisi saada Elin seurakseen.

"Lupasin aloittaa Churhillin kanssa uuden harrastuksen, mutta se ymmärtää kyllä", Eli vakuutti, yrittäen pitää äänensä kevyenä. Samoin kuin hän teki joka päivä kaikkensa unohtaakseen sen, ettei ollut vieläkään onnistunut saamaan itselleen roolia, edes ensemblesta.
Hän oli käynyt niin monissa casting-tilaisuuksissa, että alkoi jo seota laskuissa.
Mutta sillä ei ollut väliä nyt, kun Aida oli täällä.
"Menemme siis ensin Osloon? Ja minne sitten? Kuinka paljon yleisöä on?"

Aida vastasi hymyllä ja painoi suudelman Elin poskelle, hieraisten nenäänsä miehen leukaperään. Hän ei ollut varma, pitäisikö hänen tuntea myötätuntoa – tai ainakaan ilmaista sitä. Oikea rooli tulisi vielä vastaan, hän oli varma siitä. Mutta hän ei ollut täysin varma siitä, mitä Eli halusi. Mitä jos mies olisi onnellinen yhtensä ensemblen tanssijoista? Tai vaikka kahvilan tarjoilijana?
"Ehm", hän vastasi kurtistaen kulmiaan, "luulen, että Tukholmaan sen jälkeen. Teatterit taisivat olla samaa kokoa kuin täällä, tuhannesta reiluun kahteen tuhanteen paikkaa. Pohdin edelleen, oliko lippujen myynnissä jokin tekninen vika, sillä se tuntuu niin absurdilta."

"Oo, haluan päästä näkemään myös Ruotsin", Eli innostui, ja viimeistään siinä vaiheessa hän oli onnistunut karkottamaan huolestuttavan varjon jälleen kauemmas.
Mitä väliä sillä oli, vaikkei oikeaa roolia ollutkaan vielä löytynyt?
Hän rutisti Aidan syliinsä.
"Prinsessa, sinä olet upea. Totta kai kaikki haluavat kuulla sinut livenä."

Aida naurahti ja nuuski Elin kaulaa. Elin usko häneen oli aina tuntunut voimauttavalta.
"Kiertueella on myös vierailuita Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja... Muuallakin. Tanskassa ja Belgiassa jaaaa... Irlannissa", hän muisteli kulmat kurtistuen. Hänen todella pitäisi olla paremmin kartalla omasta elämästään.

"Vau", Eli totesi vaikuttuneena. Aidan tiimin täytyi olla yhtä varma naisen kyvyistä kuin hän oli niistä, ja se sai hänet uskomaan, että Aida oli hyvissä käsissä.
Se tuntui lohdulliselta.
"Mitä paikkaa odotat eniten?"

"Jännitän varmaan eniten Osloa", Aida nauroi. Ensimmäinen konsertti tuntui saavan hänen sisuksensa solmuun.
"Olisi hienoa ehtiä hieman kiertelemään Pohjoismaissa, mutta se saattaa jäädä haaveeksi. Ja se paikka, mitä todella odotan, on Lontoossa. En ole varma, onko se todella varmaa, mutta Hattie on puhunut konsertista Royal Albert Hallissa", hän sanoi kalpeansiniset silmät tuikahtaen.

Elin silmät levisivät hieman.
"Mitä? Vau! Se olisi upeaa!"
Jos hän ei olisi tuntenut oloaan niin miellyttävän raukeaksi, hän olisi saattanut ponkaista pystyyn Aida sylissään ja pyörähtää muutaman kierroksen ympäri silkasta ilosta.
"Ajattele, Royal Albert Hall."

"Tiedän", Aida vastasi kehräten onnellisesta naurusta ja painoi suudelman Elin huulille. Hän oli aina haaveillut mahdollisuudesta esiintyä siellä – joskin oli olettanut, että voisi esittää sivuosaa teatterituotannossa tai konsertissa. Hänen oma konserttinsa siellä tuntui absurdilta.
"Se olisi mielettömän hienoa. Se on konsertti, jota todella odotan. Kai tulisit mukaani?"

"Minä en jättäisi sitä väliin mistään hinnasta! Hitto..."
Eli vastasi suudelmaan ja jäi sitten katselemaan jäänsinisiä kissansilmiä.
"Sinä todella olet tähti, prinsessa."

Aida pudisti päätään hymyillen, silmät onnesta tuikahtaen, ja painoi uuden suudelman Elin huulille.
"Sinä olet minun tähteni", hän vastasi ja silitti miehen vatsaa huovan alla, antaen kätensä hiipiä alemmas. Ehkä mies olisi väsähtänyt ensimmäisestä kerrasta, mutta ainakin hän voisi tarkastaa.

Ei, Eli ei todellakaan ollut väsähtänyt. Ehkä hänen olisi pitänyt olla, ottaen huomioon, että Aidalla oli takanaan pitkä, rankka lentomatka, ja lepo olisi tehnyt hyvää, mutta kun ei niin ei. Hänen kehonsa vastasi hyväilyyn melkein teinipojan innokkuudella ja täysin häpeilemättömänä.
"Mh, prinsessa, kaipaatko jotakin..?"

Aida suli hymyyn ja hamusi Elin kaulaa. Vastaus oli juuri sitä, mitä hän toivoi.
Siitä oli tainnut vierähtää hyvä tovi, kun hän oli viimeksi todella hellinyt ja hemmotellut miestä. Nyt voisi olla hyvä hetki korjata asia. Hän halusi saada miehen tuntemaan olonsa perusteellisen rakastetuksi ja jumaloiduksi.
Suudelmat kulkivat kaulalla, hampaat sen ihoa terävästi näykäten, ja lähtivät sitten valumaan alas paljasta rintakehää. Sormet jatkoivat hyväilyä, kun suudelmat laskeutuivat vatsan lämpimälle iholle, jota Aida kosketti myös kielellään, ennen kuin valui vielä alemmas.

Elin keho tuntui haluavan osoittaa Aidalle, kuinka paljon se oli tämän kosketusta kaivannut. Ei tarvittu kuin huulten kevyt hipaisu tai hampaiden hellä näykkäisy, ja keho vastasi lähettämällä väristyksen kulkemaan pitkin ihoa. Vaikka Eli olikin varma, että he olivat puhuneet jostakin tärkeästä vain hetkeä aiemmin, hienosta tilaisuudesta tai jostakin selllaisesta, mutta juuri nyt hän ei kyennyt palauttamaan mieleensä, mistä oli ollut kyse.
Hänen sormensa hakeutuivat kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Prinsessa..."

Jäänsiniset silmät tuikahtivat hellää hymyä, kun Aida jatkoi miehen hyväilyä myös huulillaan ja kielellään. Hän katsahti Elin kasvoja ja vihreähippuisia silmiä, ennen kuin keskittyi miehen nautintoon.
Mikään ei ollut muuttunut. Se oli keino osoittaa Elille, kuinka paljon hän tätä rakasti, ja tapa hemmotella kaiken hemmottelun ansaitsevaa miestä – ei jotain, mikä tekisi hänestä huoran.
Ja Elin nautinnon näkeminen sai hänen sydämensä lepattamaan onnesta.

Sillä hetkellä Eli oli onnellinen siitä, että hänen aivonsa eivät kyenneet prosessoimaan monimutkaisia ajatusketjuja. Hänen ei tarvinnut muistaa vanhaa riitaa, joka oli joskus sivunnut tätä aihetta, tai oikeastaan ainuttakaan riitaa, joka heidän välillään oli käyty.
Hetkeen maailmassa ei ollut mitään muuta kuin kosketus.
Oli oikeastaan valtava sääli, että hänen laiminlyöty kehonsa reagoi juuri nyt niin herkästi kaikkeen, sillä se tarkoitti, ettei mennyt kovinkaan kauaa, kun hänen oli jo ähkäistävä varoituksensa Aidalle.

Aida tunsi pakahduttavaa hellyyttä Eliä kohtaan, ja suoristautui istumaan, auttaen miehen huippuunsa kädellään. Hänestä oli aina ollut ihana katsella Eliä, varsinkin nautinnon huipussa, sillä mies oli hänen silmissään valtavan kaunis.
"Rakastan sinua, kullannuppu", hän sanoi pehmeästi ja kurotti valkoiselta sohvapöydältä palan talouspaperia, jolla saattoi auttaa siistimään miestä.

Pienen hetken ajan Eli oli hyvin haavoittuvainen. Kun nautinnon aallot vielä väreilivät hänen kehossaan, kun ajatukset eivät olleet vielä palanneet ja niiden tilalla oli onnellinen tyhjyys.
Kun hän ei kyennyt muodostamaan kokonaista lausetta. Eikä edes kunnollista sanaa. Kun hän saattoi vain ynistä kiitollisena ja katsoa naista palvoen vihreähippuisilla silmillään.
"... Minäkin sinua..."

Aida vastasi hellällä hymyllä ja kömpi takaisin Elin kainaloon, vetäen huovan heidän ylleen. Hän painoi nenänsä lämpimään kaulataipeeseen ja upotti sormensa vaaleanruskeisiin hiuksiin, sukien niitä pehmein vedoin.
Rakasti niin valtavan paljon, että se teki melkein kipeää.
"Pitäisikö meidän siirtyä sänkyyn?" hän ehdotti hieraisten nenäänsä miehen leukaperään. Ulkona oli pimeää, eikä hän tiennyt oliko nyt ilta, yö vai aamu, mutta varmasti hyvä aika nukahtaa sylikkäin.

Elistä tuntui, että maailma keinahteli edelleen kevyesti hänen allaan. Ehkä se ei enää asettuisikaan, ei ainakaan niin kauan, kun Aida olisi hänen luonaan.
Ja sitten hän voisi seurata naista Osloon. Ja niihin muihin paikkoihin.
Hän käänsi raukean katseensa Aidan kasvoihin ja käänsi päätään tavoitellakseen suudelmaa tämän huulilta.
"Tekisikö se sinut onnelliseksi..?"

"Sinä teet minut onnelliseksi", Aida sanoi ja vastasi suudelmaan, punoen sormiaan paremmin miehen hiuksiin. Oli melkein sietämättömän ihanaa olla kotona, lojua tässä, miehen kainalossa, vailla kiireettä tai aikataulua.
"Ehkä voisimme lojua koko huomisen päivän sängyssä", hän ehdotti näykäten Elin alahuulta.

"Mmm, minä pidän siitä ajatuksesta", Eli myönsi.
Vei hetken, ennen kuin hän oli varma, että voisi taas luottaa kehoonsa. Ja kun hän saattoi tehdä niin, hän veti Aidan paremmin syliinsä ja nousi ensin istumaan ja sitten seisomaan, pidellen naista edelleen sylissään. Hän hamusi suudelmaa tämän huulilta ennen kuin suuntasi kohti parvelle vieviä portaita.

Aida kiersi käsivartensa miehen niskalle ja jalkansa tämän ympärille, vastaten suudelmaan. He voisivat viettää koko päivän sängyssä, loikoen, puhuen, rakastellen niin kauan kuin suinkin jaksaisivat.
Kukaan ei vaatisi häneltä mitään huomenna, ainakaan hänen puhelimensa ollessa suljettuna jossain käsilaukun pohjalla.

Eli antoi Aidan parvelle ja laski tämän sitten ylpeänä sängylle, jonka lakanat oli vaihdettu edellisenä päivänä. Hän ei ollut pedannut sänkyä aamulla, mutta juuri nyt se oli vain hyvä asia. Se tarkoitti, ettei hänen tarvinnut kiskoa peitteitä syrjään, vaan että hän saattoi kaatua niiden joukkoon Aidan vierelle.
"Täällä on ollut tyhjää ilman sinua, prinsessa."

"Olen pahoillani", Aida vastasi ja silitti Elin poskea, loikoen viileiden, kodilta tuoksuvien peittojen keskellä.
"Minäkin olen kaivannut sinua." Hän työnsi jalkansa peiton alle ja kierähti lähemmäs miehen kylkeä, kiertäen käden tämän vatsan yli.
"Mitä, tuota... Mitä sinä ajattelet viime kuukausista?"

Eli ojensi käsivartensa vetääkseen Aidan kainaloonsa ja käytti jalkojaan varsin taidokkaasti ujuttaakseen peitettä paremmin heidän kummankin ylle.
Siinä oli hyvä.
Hän tunsi olonsa niin rennoksi ja miellyttäväksi, että häneltä vei hetken ymmärtää, että Aida oli esittänyt kysymyksen.
"Mitä tarkoitat, prinsessa?"

Aida nojasi poskensa Elin rintakehää vasten ja kuunteli sydämensykettä sen alla.
"Tarkoitan, että viime kuukaudet eivät varmaankaam ole olleet helppoja sinullekaan. Ja olen kiitollinen, että olet edelleen siinä. En tiedä, mitä tekisin ilman sinua."

Elin sydäntä vihlaisi kipeästi.
Ei, eivät olleet olleet.
"Minä olen valtavan onnellinen sinun puolestasi, prinsessa", hän vakuutti, halaten naisen paremmin kainaloonsa.
"Mutta on ollut kieltämättä rankkaa olla erossa."

Se oli rankkaa. Aida halasi miestä tiukemmin.
"Kertoisitko minulle, jos olisit onneton? Jos et haluaisi enää jakaa elämääni?" hän kysyi ahdistusta äänessään.
"En halua, että sinusta tuntuu, ettei mielipiteelläsi olisi arvoa tai ettemme tekisi päätöksiä yhdessä."

Osa Elistä ei olisi halunnut puhua asiasta. Hän olisi mieluiten unohtunut vuoteeseen, nauttinut Aidan läheisyydestä, tämän kehon lämmöstä ja tuoksusta.
Kun ne voitaisiin viedä hänen luotaan koska tahansa.
"Kertoisin, tietenkin kertoisin, prinsessa", hän vastasi, painaen suudelman punaisten hiusten joukkoon.
"Mutta sinä elät nyt unelmaasi."

Aida saattoi vaistota, ettei Eli puhunut aiheesta mielellään. Kumpikaan heistä ei tainnut loistaa vaikeissa keskusteluissa. Hän mieluummin juoksi pakoon tai työnsi päänsä hiekkaan.
Ehkä kaikki tulisi olemaan hyvin. Hän soi miehelle haikean hymyn ja painoi päänsä takaisin tämän rintakehää vasten.
"Ehkä meidän pitäisi vain käydä nukkumaan."

Ehdotus oli vaarallisen houkutteleva. He voisivat nukkua ja herätä rakastelemaan, ja sitten levätä sylikkäin.
"Sinulla on pitkä matka takanasi", Eli myönsi.
"Ja pitkä työrupeama. Tiedätkö, milloin sinulla on seuraava loma?"

"En ole varma. Euroopan ja Pohjois-Amerikan kiertueen välissä on pieni tauko, mutta en ole varma, uskaltaako sitä pitää lomana", hän pohti ja antoi itsensä haukotella. Väsymys tuntui hurjalta nyt, kun hänen ei tarvinnut teeskennellä jaksavansa.

Eli painoi uuden suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Jos sinä olet onnellinen, minäkin olen, prinsessa", hän totesi hellästi.
"Nyt sinun täytyy levätä. Saat nukkua huomenna niin pitkään kuin tahdot."

*
*
*

Aida nukkui. Hän nukkui niin syvästi, että herätessään vihdoin iltapäivän puolella, vei tovin ymmärtää missä hän oli. Pää tuntui tokkuraiselta, mutta hän ei voinut olla hymyilemättä venytellessään käsiään päänsä ylle. Hän oli kotona, vihdoin, ja saisi loikoa sängyssä koko päivän, jos siltä tuntui. Se oli taivaallista.

Elikin oli nukkunut myöhään. Ja kun hän oli noussut, hän olo tehnyt niin vain käydäkseen nopeassa suihkussa, ja palannut sitten sänkyyn.
Hän havahtui Aidan liikkeisiin ja kääntyi kyljelleen katsoakseen naista.
"Huomenta, prinsessa."

"Huomenta, kullannuppu", Aida vastasi ääni unesta painuksissa.
"Oletko ollut kauan hereillä?" hän kysyi ja kierähti vatsalleen, halaten tyynyn poskensa alle. Uni viipyi edelleen levollisena raukeutena jäsenissä.

Uninen ääni täytti Elin hellyydellä.
"Hetken. Katselin sinua."
Hän ojensi kättään silittämään Aidan selkää.
"Oli ihana herätä vierestäsi, prinsessa."

Aida hymyili kissamaisella onnellisuudella ja siristi kalpeita silmiään ikkunasta siivilöityvässä päivänvalossa. Toisin kuin Los Angelesissa, täällä se tuntui olevan kultaisen sijasta harmahtavaa.
"Oli ihana nukkua vieressäsi", hän sanoi ja hieraisi poskeaan. Olisi tavattoman helppoa unohtua tähän, kierähtää lähemmäs ja rakastella toisensa uuvuksiin, mutta ehkä heidän pitäisi nousta ensin ja unohtua sitten loppupäiväksi.
"Minun pitäisi varmaankin käydä keittämässä teetä."

Eli kohottautui istumaan.
"Ei missään nimessä, prinsessa", hän vetosi, käsi naisen selällä leväten.
"Sinun ei pidä mitään muuta kuin olla ja rentoutua. Anna nöyrimmän palvelijasi huolehtia kaikesta arkisesta."
Hän kumartui painamaan suukon punaisten hiusten joukkoon.
"Tahtoisitko jotain muuta kuin teetä? Jääkaappi on kyllä vähän tyhjä. Pitäisikö minun käydä kaupassa?"

Aida nauroi kehräten ja kiepahti vatsalleen, lähemmäs miestä, silittäen tämän reittä.
"Olet kultainen, kullannuppu", hän vetosi ja kallisti päätään katsellessaan Eliä.
"Minäkin lähtisin mielelläni kauppaan – en koskaan ajatellut, että voisin ikävöidä rähjäistä Tescoa ja huonoja voileipiä. Mutta jos todella haluat, yrttitee hunajalla olisi ihanaa, kiitos."

"Me voimme käydä yhdessä kaupassa. Ja ehkä meidän pitäisi ajaa jonnekin metrolla? Niin ettet ihan unohda meidän tavallisten elämää."
Eli antoi kätensä vaeltaa Aidan kyljellä.
"Pidätkö sinä siitä yrttiteestä?"

"Kyllä", Aida nauroi ja nousi istumaan, jotta saattoi hamuta Elin kaulaa ja hengittää syvään sen tuoksua.
"Haluan ehdottomasti ajella metrolla. Ehkä voisimme käydä illalla teatterissa?" Jos he eivät unohtuisi sänkyyn ja kadottaisi täysin ajantajuaan.
"En, en erityisesti. Mutta se on hyväksi kurkulle ja äänelle. On aivan kammottavaa, ettei minulla ole understudya ja jos vaikka saan flunssan, koko kiertue pitää ajatella uusiksi, perua konsertteja ja mitä lie."

Eli käänsi päätään ja hamusi suudelmaa Aidan huulilta.
"Se kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta", hän myönsi samalla kun laski kätensä Aidan hartioille ja houkutteli naista painumaan takaisin makuulle.
"Minä käyn keittämässä sinulle sitä hyväksi kurkulle -teetä."

Aida kellahti takaisin selälleen ja katseli miestä hymyä silmissään. Hän toivoi, että olisikin voinut vain jäädä sänkyyn loppupäiväksi, mutta ehkä hänen pitäisi pukea päälleen jotain, jos he lähtisivät kohta Tescoon.
Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että haluaisi retkelle Tescoon.
Hän loikoili tovin, kunnes Eli oli alakerrassa keittämässä teetä, kunnes nousi ja etsi vaatekaapistaan – omasta vaatekaapistaan! – puhtaat alusvaatteet, sukkahousut ja yksinkertaisen, purppuraisen mekon, joka oli seurannut hänen mukanaan edelliset kymmenen vuotta. Sitten hän tassutti alas portaita ja liittyi Elin seuraan pikkuisessä keittiönurkkauksessa.

Eli tepasteli alakertaan boksereissa ja t-paidassa aivan yhtä onnellisena kuin edellisenäkin päivänä - tai ei, onnellisempana. Sillä nyt Aida oli kotona.
Sukkia hän ei ollut vaivautunut vielä etsimään.
Hän oli juuri lisäämässä hunajaa teen joukkoon, kun kuuli hiljaiset askeleet.
"Prinsessa, sinun tehtäväsi oli levätä", hän muistutti, irrottamatta katsettaan kupista, kuin kyse olisi ollut jostakin kemiallisesta kokeesta, joka saattaisi räjähtää kasvoille.

Eli täytti hänen sydämensä samaan aikaan hellyydellä ja haikeudella. Mies vaikutti niin... Keskittyneeltä ja onnelliselta, että ajatus uudesta erosta vihloi kipeästi. Aida kiersi kätensä takaapäin Elin vyötärölle ja halasi tämän selkää, kädet t-paidan alle lujahtaen.
"Tämä on lepoa", hän vastasi sivellen sormillaan vatsan ihoa.
"Ja meidän on parempi lähteä käymään Tescossa pian, ennen kuin haluan sinua liikaa malttaakseni."

Oli hyvä, että Eli oli saanut hunajan lisätyksi juuri ennen, kuin Aida painautui hänen selkäänsä vasten, sillä muutoin nainen olisi ollut vaarassa saada kymmenkertaisen annoksen makeutta teensä joukkoon, sillä hetkeksi hän tuntui menettävän kehonsa hallinnan.
Hän yskähti kootakseen itsensä.
"Luulen, että minun itsehillintäni on se, joka saattaisi pettää ensin, prinsessa. Teesi on valmis."

"Niinkö?" Aida kysyi ja valutti kätensä leikittelemään bokserien vyötärönauhalla, kurottuen varpailleen, jotta saattoi puhaltaa kevyesti niskaa vasten.
Sitten hän siirtyi Elin vierelle ja otti teekupin kiitollisena vastaan.
"Kiitos, kullannuppu", hän sanoi hypähtäen istumaan tason laidalle ja siemaisi teetä.

Oli hyvin lähellä, ettei heidän Tesco-retkensä peruuntunut sillä samalla hetkellä. Aida vetäytyi hänen luotaan viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja Eli sai itsensä hillittyä.
"Minun pitää varmaankin etsiä itselleni housut", hän totesi, mutta vei sen sijaan sormensa silittämään Aidan polvea.
"Mitä haluaisit käydä katsomassa teatterissa?"

"Minusta olet jumalainen ilman housuja", Aida vastasi ja hymyili Elille teekuppinsa yli, silittäen miehen reittä sukkahousun verhoamilla varpaillaan.
"Ehkä Waitress? Jos siihen ylipäätään saisi lippuja enää tälle päivälle." Hän tyhjensi teekuppinsa vauhdilla ja tarttui sitten miehen t-paidan rintamukseen, vetäen tämän suudelmaan.
"Mmhh", hän huokasi haikeasti vetäytyessään niin, että saattoi painaa otsansa miehen otsaa vasten, "meidän pitäisi varmaan mennä."

"En ole ihan varma, olisiko suurin osa Tescon asiakaskunnasta samaa mieltä", Eli myönsi nöyrästi. Hän joutui jälleen kerran huomaamaan, että Aidalla oli kyky saada hänet kadottamaan viimeisenkin järkevän ajatuksen.
"Yritetään saada liput. Haluan, että pääset näkemään juuri sen musikaalin, jonka haluat."
Hän harhautti itsensä hetkeksi etsimällä itselleen vasta kertaalleen käytetyt, murretun vihreät chinot, ja palasi takaisin juuri ajoissa päästäkseen vedetyksi suudelmaan.
"Pitäisi. Muutoin emme pääse lähtemään lainkaan."

Aida hypähti jaloilleen ja poimi beigen trenssitakin ylleen, raahaten matkalaukkunsa eteiskomerosta olohuoneen puolelle. Nykäistyään korolliset nilkkurit jalkaansa, hän tarttui Elin käteen ja veti miehen perässään ulos ovesta.
Oli ihana olla Lontoossa, jopa pilvisenä ja sadetta uhkaavana päivänä.
Ja oli ihana astua tuttuun, pieneen Tescoon ja pohtia, minkä vähän nuhjuisista eväistä valitsisi sen kylmähyllystä.

Matkalaukun näkeminen nostatti Elissä hermostuneen tunteen, jonka hän tamppasi alas ennen kuin ehti todella tiedostaa sitä. Hän käytti hermostuneen energian etsimällä itselleen sukat ja varmistamalla, että lompakko, avaimet ja puhelin olivat mukana, ja siinä vaiheessa, kun hän kääntyi Aidan puoleen, hän oli jo unohtanut koko epämiellyttävän olon.
Kadulla hän saattoi halata naisen kylkeensä ja tuntea, että kaikki oli melkein niin kuin ennen.
"No, prinsessa, mitä sinun tekisi mieli?" hän kysyi, kun he seisahtuivat tutun kylmähyllyn ääreen.

Aida valikoi hyllystä purkin vihreän omenan siivuja ja kiiviä, jotka toivottavasti olivat vielä hengissä, sekä avocadolla ja vihreillä vihanneksilla täytetyt kolmioleivät. Oli varmasti omituista, miten onnellinen hän oli niistä ja vähän nuhjuisesta salaatinlehdestä.
"Mitä sinä haluat?" hän kysyi poimiessaan mukaansa myös pari vihreää smoothieta hyllystä.

Eli tutki hyllykköä vakavana, pieni kurtistus kulmillaan niin kuin kyse olisi ollut tärkeästäkin tehtävästä. Sitten hänen kasvoilleen kohosi riemastunut ilme, ja hän ojensi kätensä napatakseen alennushinnalla varustetun kolmioleivän.
Se sisälsi valitettavasti kinkkua, joten hänen oli jatkettava etsintöjään. Löytäessään kasviksilla täytetyn patongin samanlaisella alennuksella hän tunsi itsensä voittajaksi.
Vanhojen aikojen kunniaksi.
Leipänsä lisäksi hän poimi itselleen hieman kulahtaneen hedelmäsalaatin ja pari suklaapatukkaa.
"Onko sinulla kaikki, prinsessa?"

"Minulla on kaikki", Aida lupasi ja katseli Eliä hymyillen, kun johdatti heidät ostoksineen kassalle. Hän halusi maksaa myös miehen eväät.
"Pitäisikö meidän tarkastaa lippujen tilanne illaksi tai hakea jotain lämmintäkin ruokaa, kun olemme nyt ulkona?" hän kysyi pakatessaan ostoksia paperipussiin. Kassalla istuva nainen oli nostanut puhelimensa ja jäi kiinni valokuvasta salaman räpsähtäessä.
"Anteeksi, minun täytyi", nainen selitti ja Aida soi tälle hämillisen, rauhoittavan hymyn.
"Ei se mitään. Mennäänkö?"

Elistä tuntui siltä, kuin he olisivat todella palanneet vanhaan elämäänsä. Siihen, jossa Tescon alennuksilla oli niin paljon väliä, että ne saattoivat määrittää sen, mihin heillä oli kerralla varaa.
Ja sitten salama räpsähti ja illuusio särkyi.
Elistä tuntui siltä, kuin hänet olisi kiskaistu maan pinnalle melkein väkivaltaisesti.
Hän vastasi Aidan kysymykseen nyökkäämällä ja kietomalla käsivartensa tämän harteille.

Aida otti heidän pussinsa kantoonsa ja lähti Elin perässä ulos. Hän ei ollut varma, miten suhtautua siihen, että joku saattoi ottaa hänen kuvansa tai tulla pyytämään selfietä tai nimikirjoitusta – kadulla, ei stage doorilla. Se tuntui absurdilta.
"Otetaanko metro Charing Crossille?" hän kysyi, vaikka he luultavasti pääsisivät Adelphille kivuttomammmin kävellen. Mutta hän oli kaivannut metroa.

Eliltä vei hetken ymmärtää, että Aida oli sanonut jotakin.
"Hm, mitä, prinsessa? Anteeksi, riemuitsin vielä löydöistäni."
Hän väläytti naiselle hymyn, jonka toivoi olevan vilpitön, ja halasi tämän paremmin kylkeensä.

"Ei mitään", Aida vastasi.
"Mene vain edeltä kotiin ja voin käydä hakemassa ruokaa", hän lupasi ja ojensi pussia Elille, kun he saapuivat Rupert Streetin risteykseen. Hän voisi hakea lämmintä ruokaa ja tarkastaa samalla lipputilanteen iltaa varten.

Eli kurtisti kulmiaan.
"Eikö meidän pitänyt matkustaa metrolla?" hän vetosi, eikä irrottanut käsivarttaan Aidan ympäriltä vaikka ottikin paperikassin vastaan.
"Vanhojen aikojen kunniaksi."

"Ehdimme kyllä", Aida vakuutti ja irrottautui Elin otteesta.
"En viivy kauaa." Hän voisi poimia läheisestä LEONista jotain kuumaa ja täyttävää, joka antaisi heidän viipyä asuntoonsa lukkiutuneena loppupäivän. Saisi nähdä, olisiko heillä halua jättää sänkyään teatterinäytöstä varten. Jos häneltä kysyttiin, luultavasti ei.

Elillä oli inhottava tunne siitä, että jokin oli pielessä.
"Aida, en halua mennä vielä kotiin. En yksin", hän vetosi ja ojensi kättään, houkutellen naista tarttumaan siihen.
"Meidän ei tarvitse ajaa metrolla, jos et tahdo. Mutta mennään silti yhdessä."

"Hyvä on", Aida sanoi ja tarttui Elin käteen. Pikainen pyörähdys LEONissa ja he saattoivat suunnata ylös kotikatuaan nyt myös toisen paperikassin kanssa. Hän oli valinnut itselleen vähäkalorisen, vihreän salaatin, mutta kannustanut Eliä ottamaan jonkin herkullisista, kuumista vaihtoehdoista: grillatun halloum-wrapin, lentil masalan tai ehkä karibialaisen plantain curryn.

Eli ei voinut väittää, etteikö olisi ollut huolissaan siitä, että Aida oli valinnut itselleen pelkän salaatin. Kevyt, onnellinen olo oli haihtunut ja vaihtunut samaan, painostavaan tunteeseen, joka oli vainonnut häntä jo viikkojen ajan.
Hetken hän oli todella kuvitellut, että he voisivat palata entiseen. Edes yhdeksi päiväksi.
"Luulen, että sinun pitäisi syödä muutakin kuin salaattia, prinsessa", hän vetosi pysyteltyään hetken hiljaa.

"Onhan minulle voileivät", Aida naurahti ja osoitti Tescon kassia, ennen kuin avasi alaoven ja johdatti heitä ylös portaita.
Hän ei luottanut hänelle laadittuun ruokasuunnitelmaan: ruokamäärät näyttivät valtavilta. Eikä hän halunnut lihoa. Harveykin muistutteli asiasta jatkuvasti.
"Ja vihreät smoothieni, nam", hän lisäsi huvittuneena ja pyöräytti silmiään, astuen sitten sisään heidän kotoisaan yksiöönsä.

Eli katsahti Aidaa huolissaan, muttei alkanut inttää vastaan. Eikö naiselle ollut laadittu tarkka ravintosuunnitelma? Tuskin ammattilaiset olisivat laittaneet tätä syömään liian vähän. Ehkä kaikki tarvittava oli niissä vihreissä pirtelöissä tai jossakin.
Hän ei saanut itseään täysin vakuuttuneeksi.
"Oletko varma, ettet olisi halunnut käydä metroajelulla?"

"Ehdimme myöhemminkin", Aida rauhoitteli ja purki kasseista ruoat keittiötasolle, kiemurrellen ulos takistaan ja etsien sitten lautasia kaapista.
"Pitäisikö meidän katsoa elokuvaa syödessä? Onko sinulla jotain Marvel-suosikkia, jonka haluaisit näyttää minulle?" hän ehdotti.

Mitä jos he eivät ehtisikään?
Mutta Aida oli sanonut, että heillä olisi kaksi viikkoa. Ei kai kukaan tulisi hakemaan naista täältä väkisin? Tietenkin se oli naurettava ajatus.
Eli karkotti synkkää mielialaansa yhä päättäväisemmin.
"Mitkä sinä olitkaan nähnyt, prinsessa?"

"Tuota", Aida vastasi kurtistaen mietteliäänä kulmiaan, kun nosteli heidän ateriansa lautasille. Hän annosteli itselleen salaattinsa ja vihreän smoothien, pakaten loput jääkappiin.
"Avengersin, luulen. Ja jonkin, missä oli se robottimies. Ja joku sijoittui avaruuteen."

Eli ei voinut olla vilkaisematta Aidan annosta huolestuneesti, mutta hän ei halunnut, että nainen ahdistuisi turhaan. Aida tarvitsi nyt lepoa, ei lisää aiheita olla stressaantunut.
Kuvaukset saivat hänen suupielensä nykäisemään.
"Etkö sinä haluaisi valita meille elokuvaa, prinsessa? Jotakin sellaista, mistä sinä pitäisit."

Aida irvisti anteeksipyytävästi ja kantoi lautasensa valkoisen sohvapöydän luo.
"Taidan olla luvattoman huono katsomaan elokuvia. Luultavasti se jää katsomatta joka tapauksessa, koska en voi pitää käsiäni erossa sinusta, kullannuppu", hän huokasi istahtaen hiilenharmaalle sohvalle ja avaten pöydälle jääneen läppärin.
"Katsotaan, mitä Marvelilta on Netflixissä." Hän klikkasi valikoimasta ensimmäisen tuloksen, Thor Ragnarokin.

Eli poimi oman lautasensa lentil masalaa mukaansa ja vaelsi sohvan luo.
Hän tiesi, että Aidan sanojen olisi pitänyt saada miellyttävät, odottavat väristyksen kulkemaan hänen ihollaan. Ja kun hän jäi odottamaan niitä, tauko venyi liian pitkäksi, eikä vastaamisessa tuntunut enää olevan järkeä.
Hän vajosi sohvalle Aidan viereen ja hipaisi huulillaan naisen ohimoa.

Elokuva jäi pääosin katsomatta, mutta aivan toisesta syystä kuin Aida odotti. Hän söi salaattinsa nyrpistäen sille nenäänsä – kenen mielestä parsakaali sopi salaattiin? – ja huuhtoi sen alas vihreällä terveyssmoothiella, joka sekin sai hänet nyrpistämään vienosti nenäänsä, vajoten sitten Elin viereen sohvan selkänojaa vasten.
Ja aivan luvatta hän nukahti, kesken Thorin avaruusseikkailun, pää vinoon nuokahtaen.

Vei hetken, ennen kuin Eli huomasi Aidan vajonneen uneen.
Hän vaihtoi varovasti asentoa, niin että saattoi laskea naisen makaamaan sohvalle, pää hänen sylissään leväten, ja levitti sitten torkkupeiton tämän päälle. Hän silitti kastanjanpunaisia hiuksia varovasti pois otsalta ja siirsi katseensa takaisin elokuvaan.
Näyttikö Aida kalpeammalta kuin ennen? Väsyneemmältä? Onnettomalta?
Huoli ei jättänyt häntä rauhaan.

Aida nukkui hyvän tovin, hakien mukavampaa asentoa ja hyödyntäen häpeilemättä Elin reisiä tyynynään. Hän havahtui hereille vain hetkeä ennen loppuhuipennusta, massiivisella skaalalla kuvatun taistelunujakan tuiskeeseen, ja hieroi tokkuraisena silmiään.
"Voi ei", hän ähkäisi ja kierähti ympäri, jotta saattoi nähdä elokuvan, pää edelleen Elin sylissä, "taisin nukkua sen ohi. Anteeksi. Piditkö sinä elokuvasta?"

Eliä ei haitannut toimia tyynynä, ei lainkaan. Itse asiassa hän nautti siitä, Aidan kehon lämmöstä ja naisen tasaisesta hengityksestä ja siitä, että saattoi silittää punaisia hiuksia.
Aida oli edelleen Aida, vaikka tämän elämä olikin muuttunut. Heidän elämänsä oli muuttunut.
Hänen kasvoilleen kohosi hellä hymy, kun nainen havahtui hereille.
"Hei, ei se mitään, sinä tarvitset unta, eikä tämä muutenkaan ole Marvellin parhaita... Olisit voinut jatkaakin unia vielä, prinsessa."

Aida soi miehelle unisen hymyn ja hieraisi toista silmäänsä.
"Sinä olet kyllä maailman mukavin tyyny, kullannuppu", hän sanoi silittäen miehen reittä, ennen kuin ponnisti istumaan haukotellen.
"Nukuttaako sinua? Voisimme aina mennä sänkyyn pienille päiväunille." Tai ehkä ne alkaisivat olla kohta jo iltaunet.

"Prinsessa, minun on pakko epäillä tuota."
Eli nojautui lähemmäs, niin että saattoi painaa suukon ensin Aidan hiusten joukkoon ja sitten tämän poskelle.
"Ja pitäisihän sinun tietää, etten minä koskaan kieltäydy, kun ehdotat, että siirtyisimme sänkyyn."

Aida nauroi, ääni unesta painuksissa, ja ojensi kätensä Elille houkutellakseen miehen mukanaan parvelle. Hänen pitäisi varmaan juoda vielä kuppi tai pari hunajateetä, ennen kuin hän nukahtaisi yöksi.
Tutut portaat jalkojen alla tekivät hänet onnelliseksi, ja hämyisälle, hämärässä sinertävälle parvelle päästyään hän veti purppuraisen mekon päänsä yli ja kiemurteli kärsimättömästi ulos sukkahousuistaan, jotta saattoi kömpiä peittojen sekaan alusvaatteissaan ja kutsua Eliä viereensä.

Aidan uninen, hieman painunut ääni oli ihastuttava. Se muistutti Eliä aamuista, joina he olivat heränneet sylikkäin - vaikka ehkä monelle se olisi ollut jo päivää. Teatteriväki eli omassa rytmissään, valvoi myöhään ja nukkui pitkään, jos se vain oli mahdollista.
Hän potki housut kärsimättömästi jalastaan ja nykäisi t-paidan päänsä yli ennen kuin kömpi sänkyyn Aidan vierelle.
"Nytkö jatkat unia, prinsessa?"

"Ehkä", Aida vastasi ja silitti Elin paljasta rintakehää. Pää tuntui uniselta ja tokkuraiselta, mutta tuntui hulluudelta tuhlata heidän yhteistä aikaansa uneen.
"Haluatko sinä nukkua?" hän kysyi kuljettaen kätensä sivelemään miehen kylkeä ja painoi nenänsä lämpimään kaulataipeeseen.

Haluan sinua, Eli vastasi mielessään.
"Minusta on ihana nukkua sinun vieressäsi", hän muistutti, ja ojensi käsivarsiaan vetääkseen Aidan syliinsä.
"Ja allasi. Mikä vain sinusta on miellyttävin tapa nukkua, prinsessa."

Aida painautui Elin rintakehää vasten ja painoi suudelman kaulan iholle.
"Minustakin on ihana nukkua vieressäsi", hän sanoi ja liu'utti kätensä alas miehen kylkiä, leikitellen bokserien vyötärönauhalta.
"Minusta et tosin tarvitse näitä", hän sanoi ja yritti vetää alushousut alas.

Eli huomasi hämmästyksekseen olevansa tilanteessa, jossa ei ollut aivan täysin varma siitä, puhuiko Aida todella nukkumisesta, vai sisältyikö sanoihin lupaus jostakin muusta.
Hänen kehonsa oli toiveikas.
"Niinkö, prinsessa?" hän kysyi hieman käheästi, vastustelematta boksereiden riisumista.

Toiveikkuus oli juuri sitä, mistä Aida oli haaveillut. Hän näykkäsi Elin kaulaa ja antoi kätensä liukua hyväilemään miestä.
"Mmmh, minusta on ihana katsella sinua alastomana", hän myönsi hamuten kaulan ihoa ja kutsuen Eliä sitten suudelmaan. Heidän pitäisi ehdottomasti käyttää aika hyödyksi, sillä näköjään hän ei enää osannut sanoa, milloin pystyisi palaamaan kotiin.

Eli ei ollut valehdellut sanoessaan, ettei voisi koskaan kieltäytyä Aidan kutsusta.
"Mmh."
Hän vastasi suudelmaan ja antoi toisen kätensä siirtyä vaeltamaan naisen vartalolla.
"Tiedätkö, mikä tekisi tästä vielä parempaa, prinsessa?" hän mutisi suudelmaa vasten.
"Jos sinäkin olisit alaston..."

"Sinä voisit aina riisua minut", Aida ehdotti ja nuolaisi Elin kaulaa kutsuvasti.
"Minun käteni ovat juuri nyt varatut", hän sanoi jatkaessaan miehen hyväilyä. Elillä oli aina ollut lahja ajaa hänet kuuman, levottoman kaipauksen valtaan melkein silmänräpäyksessä.

"Siltä... Vaikuttaa."
Eli tiesi, ettei hänen kehonsa antaisi ikinä anteeksi, jos hän nyt ehdottaisi, että ehkä Aidan olisi parempi levätä. Pelkkä ajatus tuntui melkein kivuliaalta.
Hän antoi sormiensa laskeutua avaamaan liivien hakasia.

Aida kiemurteli ulos liiveistään ja tönäisi Elin sitten selälleen, nojautuen miehen ylle suutelemaan tätä.
"Voi luoja miten olen ikävöinyt sinua", hän huokasi käheyttä äänessään ja näykkäsi miehen alahuulta. Hän auttoi itsensä myös ulos alushousuistaan ja kiipesi istumaan hajareisin Elin ylle, upottaen nyt molempien käsien sormet vaaleanruskeisiin hiuksiin.

Eli viskasi liivit kädestään, ja saattoi olla, että ne lensivät parven kaiteen yli alakertaan. Mutta hän ei osannut katua sitä nyt.
"Minäkin sinua, prinsessa", hän vetosi, kaatuen kiltisti selälleen vuoteelle.
Ehkä Aida ei kaivannut lepoa. Ehkä Aida kaipasi tätä. heitä.
Hän antoi käsiensä nousta hyväilemään naisen lantion kaarta, jumaloiden paljasta ihoa.

Aida hamusi uutta suudelmaa Elin huulilta, keinauttaen itseään kevyesti miehen yllä. Ehkä he voisivat unohtua nyt sänkyyn loppuillaksi ja yöksi, ja rakastella toisensa uuvuksiin. Hän oli jo unohtanut aikaisemman suunnitelman teatterista. Hän halusi Elin.
Ei vienyt kauan, kun hän palasi hyväilemään miestä ja sitten hetkeä myöhemmin, auttoi heidät lähemmäs toisiaan ja uppoutui nautinnon keinuvaan, kiihtyvään rytmiin.

Täydellisen rehellisyyden nimissä Elin oli myönnettävä, ettei hänen ajatuksiinsa mahtunut enää mitään siitä, mitä aiemmin päivällä oli tapahtunu. Ei Tescon välikohtausta sen enempää kuin huolta, joka oli hiipinyt hänen mieleensä.
Hetken ei ollut olemassa mitään muuta kuin liike, jossa kaksi kehoa kietoutui yhteen. Lämpö, jonka hän tunsi kämmentensä alta niiden pidellessä Aidaa vyötäisiltä.

Se oli aina tuntunut humalluttavalta, paljon paremmalta kuin humala – miten hyvältä Eli ja miehen kosketus tuntui. Kuin mies olisi luotu hänen kehoaan varten. Hän ei välittänyt merkittävästi siitä, jos naapurit kuulisivat sen, kuinka paljon hän nautti hetkestä.
Sillä hän nautti. Mielihyvä tuntui melkein ylivoimaiselta ja sai hänet kallistamaan päänsä taakse, silmät kiinni painuen.

Eli melkein toivoi, ettei mielihyvä olisi saanut häntä kiinni aivan vielä. Niin että hän olisi voinut katsella Aidaa, joka oli niin uskomattoman kaunis juuri sillä hetkellä, niin uskomattoman-
Mutta lopulta hän ei mahtanut sille mitään, hänen oli vain annettava periksi keholleen.
Hän ojensi käsivarsiaan vetääkseen Aidan syliinsä.

Aida kumartui alas ja painoi päänsä vasten Elin hartiaa. Hengitys kulki kiivaana ja mielihyvä sykki edelleen lämpimänä ja humalluttavana hänen sisälläään. Hän hieraisi nenäänsä miehen kaulaan ja painoi sille suudelman.
"Rakastan sinua, kullannuppu", hän vetosi käheästi
"Ja haluan sinut vielä uudelleen ennen yötä."

Eli halasi Aidan rintakehäänsä vasten ja hautasi hetkeksi nenänpäänsä tämän hiusten joukkoon.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa", hän vastasi, ääni yhä hieman käheänä, hengästyneenä.
Rakastan niin, ettet voi edes aavistaa.
"Ja sinä uhkaat ajaa minut hulluksi, tiesitkö sen? Kun puhut noin..."

"Hyvä", Aida kehräsi raukeasti ja näykkäsi Elin kaulaa. Eli ajoi hänet hulluksi, oli vain reilua, että hän palauttaisi tunteen.
Hetken hän vain tasasi hengitystään ja villinä hakkaavaa sykettään, hengittäen syvään miehen tuttua, lämmintä tuoksua. Hän painoi nenänsä ihoa vasten ja nuuski sitä kaivaten.
"Olen aina rakastanut sitä, miltä tuoksut."

Lämmin hengitys kutitti ihoa vasten ja sai Elin naurahtamaan.
"Ainako?" hän varmisti, huvittuneisuutta äänessään.
Hän kierähtä kyljelleen, niin että saattoi kietoa toisenkin käsivartensa Aidan ympärille.
"Sinun tuoksusi on yksi niistä asioista, joita kaipaan, kun olet poissa."

"Melkein aina", Aida nauroi ja näykkäsi ihoa kevyesti, kiertäen toisen jalkansa Elin ympärille, kun he päätyivät kyljilleen peittojen lomaan.
"Haluan sinut jokaisessa huoneessamme ainakin kerran, ennen kuin lähden." Vaikka hän toivoi saavansa Elin mukaansa. Mahdollisuudet yksityiseen kaksinoloon saattaisivat kuitenkin olla rajattuja kiertueella, vaikka hän saisi miehen seurakseen.

Aidalla oli uskomaton kyky sekoittaa Elin ajatukset, ja nytkin tämän sanat nostattivat hänestä murahduksensekaisen naurahduksen.
"Teknisesti ottaen meillä on kai vain kaksi huonetta, jos kylpyhuone lasketaan mukaan,,," hän huomautti, sormet naisen selän paljaalla iholla vaeltaen.
"Mutta ehkä keittiö, olohuone ja makuuhuone voitaisiin lukea omiksi huoneikseen..?"

"Mm'hh", Aida vastasi myöntyen ja hamusi miehen kaulataivetta huulillaan.
"Voisimme laskea keittiön, kylpyhuoneen ja parven huoneiksi, ja portaikon omakseen... Ja olohuoneen sohvan, maton ja sohvapöydän omikseen", hän ehdotti näykäten ihoa uudelleen ja silitti miehen paljasta kylkeä.
"Minulla on joitain fantastisia muistoja keittiöstämme."

Elin oli jälleen koottava itseään hetki, ennen kuin hän kykeni muodostamaan järkevän lauseen.
"Se kuulostaa fantastiselta suunnitelmalta, prinsessa", hän vakuutti optimistisesti ja hamusi suudelmaa Aidan huulilta.
"Ehkä haluaisit jakaa jonkin niistä muistoista kanssani..?"

Aida nauroi häivähdys käheyttä äänessään ja vastasi suudelmaan, punoen sormensa miehen hiuksiin, jotka oli villinnyt sukimisellaan.
"Mieluummin näytän sinulle", hän sanoi näykäten Elin alahuulta.
"Mutta muistatko ne kerrat, kun olemme palanneet yhdessä kotiin ja selviytyneet juuri ja juuri sisään ovesta, ennen kuin kaipaus on käynyt ylivoimaiseksi? Kuinka korvissa jyskyttää ja kuinka kädet melkein tärisevät, emmekä ehdi edes riisua toisiamme kunnolla?"

Äänen käheys oli suistaa Elin tolaltaan, vaikka varmastikaan hänen ei olisi pitänyt innostua siitä niin. Ei, kun kyse oli kallisarvoisen Satakielen kallisarvoisesta äänestä.
Mutta voi luoja, miten se sai hänet haluamaan naista muistuttamalla häntä siitä, miltä tämä oli kuulostanut hetkeä aikaisemmin.
Hän vastasi kysymykseen suudelmalla, joka vakuutti, että hän muisti.
"Eteinen. Eteinenkin on yksi huone."

"Niin on", Aida vastasi hymyä äänessään ja hamusi toistakin suudelmaa Elin huulilta, kietoen jalkaansa paremmin miehen ympärille.
"Luulen tosin, että saatan koetella naapuriemme kärsivällisyyttä muutenkin", hän pohti ja siirtyi hamuamaan miehen korvaa, kokeillen sen laitaa hampaillaan.
"Mutta en voi sille mitään, kun tunnut niin fantastisen hyvältä."

Eli hautasi hetkeksi kasvonsa vasten Aidan hiuksia, hengittäen syvään niiden tuoksua.
"Voimme aina kirjoittaa heille anteeksipyyntöviestin jälkikäteen", hän huomautti, käheyttä myös omassa äänessään.
"Mutta en usko, että selviäisin, jos emme toteuttaisikaan suunnitelmaa."

Aida nauroi ja painoi suudelman Elin korvanlehdelle.
"Saat mitä tahansa haluat, kullannuppu", hän lupasi ja siveli sormenpäillään miehen niskan kaarta. Hän ei voisi tehdä sitä Elille, että saisi tämän innostumaan jostain vain peruakseen lupauksensa.
"Oletko muuten saanut uusia fantasioita?"

Lupaus sai Elin murisemaan matalasti. Kosketus niskalla tuntui niin hyvältä, että se sai hänen silmänsä painumaan kiinni. Niin paljon kuin hän rakastelusta pitikin, ja niin paljon kuin hän sitä kaipasi, hän huomasi ikävöivänsä myös hellyyttä. Mahdollisuutta pidellä Aidaa sylissään ja nukahtaa tämän viereen.
Kysymys sai hänen suupielensä nykäisemään.
"Sinä olet minun fantasiani, prinsessa."

Aidasta oli ihana nähdä Elin nauttivan. Tapa, jolla mies murisi ja sulki silmänsä, täytti hänet hellyydellä ja sai hänen vatsanpohjansa nipistämään. Hän painoi suudelman miehen ohimolle ja jatkoi niskan hellää sivelyä.
"Olen hyvin imarreltu", hän lupasi hymyä äänessään.
"Mutta kai tiedät, että jos kertoisit minulle, saattaisin toteuttaa sellaisen?"

Eli ei ollut varma, kuinka pärjäisi, kun heidän olisi taas oltava erossa toisistaan. Pahinta oli, ettei nykyään voinut tietää, kuinka kauan ero kestäisi. Ja vaikka hän lähtisikin mukaan kiertueelle, vaikka hän kulkisi koko ajan Aidan mukana, he eivät silti välttämättä saisi olla yhdessä. Eivät ehtisi olla yhdessä.
Ajatus sai hänet halaamaan naista tiukemmin.
"Sinä olet minun fantasiani", hän vakuutti uudelleen.
"Missä ja milloin tahansa."

Aida nauroi ja vastasi halaukseen rutistamalla Eliä tiukemmin. Sama ikävä ja huoli tulevaisuudesta kaihersi häntä. Mutta ehkä heidän ei pitäisi puhua sellaisesta, vaan keskittyä vain hyviin asioihin. Kaikki olisi hyvin, eikö niin?
Miellyttävä raukeus teki olosta levollisen, mutta käsi vaelsi Elin kyljellä ja liukui sitten alas vatsaa tarkastamaan, mitä mieltä mies olisi toisesta kierroksesta ennen nukkumaanmenoa.

Kun heidän tiensä olivat ensimmäistä kertaa eronneet, silloin kun Aida oli lähtenyt kiertämään maailmaa musikaalin mukana, Eli oli ollut varma, että he olisivat selvinneet pitkästäkin erosta. Mutta silloin tilanne olisi ollut toinen, heillä olisi ollut tieto siitä, milloin Aida palaisi taas takaisin.
Nyt heidän elämänsä oli muuttumassa kokonaan.
Siitä huolimatta hänen keholtaan ei vienyt pitkään reagoida Aidan kosketukseen, ja se sai hänet naurahtamaan käheästi.
"Prinsessa..."

*

*

*

Oli helppo olla murehtimatta tulevaisuutta, kun uppoutui toisen ihmisen läsnäoloon ja kosketukseen niin syvästi, ettei ajatuksiin mahtunut muuta. Ei tarvinnut pohtia sitä, oliko Eli perinpohjaisen onneton hänen kanssaan tai voisiko heidän suhteensa selvitä, jos ura veisi häntä maailmalle. Hän halusi uskoa, että valitsisi aina Elin työnsä yli, mutta jos hän tekisi sen valinnan, osaisiko hän olla onnellinen?
Tai sitä, tunsiko mies menettäneensä oman elämänsä vailla vaikutusvaltaa hänen takiaan.
Valitettavasti samat ajatukset seurasivat lopulta Aidan uniin ja tekivät syvästäkin unesta niin levotonta, että hän oli kiitollinen havahtuessaan hereille seuraavana aamupäivänä, painajaisten tuoma, kylmä nihkeys iholla vielä viipyen.

Eli ei uneksinut mistään.
Tai jos uneksi, hän ei muistanut sitä jälkikäteen. Hän nukkui syvää, raskasta ja häiritsemätöntä unta, niin kuin tyytyväinen mies vain saattoi. Joku olisi voinut julistaa hänen vajonneen euforian seurauksena melkein tiedottomuutta lähentelevään tilaan.
Hän makasi vatsallaan, häpeilemättömän alastomana ja peitto vain osittain jalkojensa peitteenä, toinen käsivarsi Aidan ympärille ojentuneena.
"Mmnh?" hän äännähti unisesti, kun liike havahdutti hänet.

"Ei mitään, nuku vain", Aida rauhoitteli ääni unesta painuksissa ja hieraisi nihkeältä tuntuvaa poskeaan. Sydän hakkasi edelleen, kun hän vakuutti itselleen, että se oli vain pahaa unta.
Hän kiemurteli irti peitosta, jonka sisään oli kierinyt itsensä tiukkaan solmuun, ja nousi ylös, yhtä alastomana kuin Eli, ja lähti äänettömin varpain alakertaan.
Suihku tekisi terää. Ja kuppi hunajateetä.

"Mmhmm", Eli vastasi ja vaipui vielä hetkeksi takaisin uneen.
Niin kuin tyytyväinen mies vain saattoi.
Kun hän seuraavan kerran havahtui, hänen kätensä kohtasi ainoastaan myttyyn kietoutuneen peitteen, ja lyhyen, kammottavan hetken ajan hän pelkäsi, että Aida oli lähtenyt. Ehkä levy-yhtiöltä oli soitettu, ja tätä oli vaadittu palaamaan.
Hän ponkaisi pystyyn niin nopeasti, että sotkeutui omaan peittoonsa, ja ennen kuin hän ehti edes ymmärtää, mitä oli tapahtumassa, hän tajusi tömähtävänsä lattialle sängyn viereen.

Suihkusta selviytynyt Aida sekoitti juuri hunajaa teehensä, kun parvelta kuului tömähdys. Hän kiersi Elin smaragdinvihreää kylpytakkia paremmin ympärilleen ja sieppasi teekuppinsa mukaan, hammastahnan raikas maku suussa viipyen, kun kiiruhti portaita yläkertaan.
"Eli? Satutitko itsesi?" hän kysyi ja pyyhkäisi kosteita hiuksia pois kasvoiltaan.

Eli oli juuri ehtinyt kömpiä istumaan, takaraivoaan hieroen.
Aida ei ollut lähtenyt. Aida oli edelleen täällä.
Hänen kasvoilleen kohosi helpottunut hymy.
"Hei, prinsessa. Ei, ei sattunut. Säikähdin, että olit lähtenyt."

"Olen pahoillani", Aida vetosi ja istahti sängylle teekuppinsa kanssa, kutsuen Eliä viereensä. Oli ollut ruma temppu lähteä aikaisemmin sanomatta hyvästi ja jättää vain lappu jälkeen.
"Olen täällä ja ihan vain sinun", hän lupasi siemaisten teetä ja työnsi varpaansa peiton alle.
"Voisimme mennä teatteriin tänään."

Aida näytti uskomattoman hellyyttävältä liian isossa kylpytakissa - hänen kylpytakissaan - ja hetken Eli harkitsi vain kipuavansa takaisin sänkyyn ja kaatavansa naisen mukanaan peitteiden sekaan.
Sen sijaan hän kömpi jaloilleen.
"Ja minä vain sinun, prinsessa. Kunhan olen ensin käynyt suihkussa, olen..."
Hän vilkaisi vartaloaan ja nyrpisti nenäänsä.
"Ehkä meillä on tänään parempi onni teatterin kanssa."

"Voin yrittää pitää käteni erossa sinusta, kullannuppu", Aida tarjosi ja nojasi toiseen käteensä katsellessaan Eliä varsin häpeilemättömästi. Hän siemaisi teetään. Hänellä taisi olla paha tapa huumaantua niin Elistä, että koko muu maailma unohtui. Ehkä hänen pitäisi ostaa heille liput nyt ja kutsua Salomekin mukaan.
"Kunhan saan katsella sinua, sinä kaunis mies."

Eli luotti varsin vähän omaan kykyynsä pysytellä erossa Aidasta.
Yksi lisäsyy suihkulle. Viileälle suihkulle. Kylmälle suihkulle.
"Saat katsella minua niin paljon kuin tahdot, prinsessa", hän vakuutti, samalla kun kumartui painamaan suudelman naisen hiusten joukkoon.
"Pysy vain sängyssä sen ajan, kun olen suihkussa, okei?"

Aida huokasi haikeasti ja ojensi jalkansa suoriksi, ristien nilkkansa kevyesti.
"Hyvä on", hän sanoi katsahtaen Eliä surumielisesti, "mutta en voi katsella sinua, jos menet suihkuun." Se oli valitettavia elämän faktoja. Ehkä hänen pitäisi sillä välin keskittyä illan suunnitelmiin – vaikkei siinäkään varmasti olisi mitään väärää, että pysyisi sängyssä kolme päivää yhdessä rakastamansa miehen kanssa.

Oli hyvin, hyvin lähellä, ettei Eli ehdottanut, että Aida voisi tietenkin aina liittyä hänen seuraansa, ja että hehän voisivat laskea suihkun omaksi huoneeksi.
Mutta se olisi vaarantanut heidän suunnitelmansa illalle.
"Se vie vain hetken", hän vakuutti.
"Sitten saat katsella minua niin paljon, kuin tahdot."
Hän sipaisi kastanjanpunaisen suortuvan Aidan korvan taakse, ennen kuin suuntasi portaisiin tietäen, että mikäli hän antaisi itsensä mennä pidemmälle, hän ei enää hallitsisi tilannetta.

Aida toivoi, että lupaus pitäisi. Hän ei ollut varma, voisiko pitää käsiään erossa – mutta hän toivoi, että ainakin Eli pitäisi lupauksensa. Oli melkein epätodellista voida olla yhdessä näin, vailla stressiä ja aikatauluja.
Hän etsi puhelimensa peittojen seasta, tyhjensi teekuppinsa laskien sen yöpöydälleen ja varasi heille liput illan näytökseen. Hän lähetti tekstiviestitse kutsun myös Salomelle, jonka elämän siirrosta hän tunsi syyllisyyttä, ja nousi sitten etsimään itselleen setin valkoisia alusvaatteita. Ehkä hän voisi laittaa teatteriin vanhojen aikojen kunniaksi sähkönsinisen onnenmekkonsa.

Eli ei ollut täysin varma, oliko suihku auttanut laisinkaan hänen itsehillintäänsä. Mutta ainakin hänen olonsa oli hieman vähemmän nuhjuinen, kun hän kipusi takaisin parvelle, hiukset yhä kosteina pesun jäljiltä ja puhtaat, dinosauruksen vihreät bokserit jalassaan.
"Prinsessa, minusta sinä et välttämättä tarvitsisi alusvaatteita", hän huomautti päästessään ylös.

"Petturi", Aida paheksui ja osoitti Elin boksereita. Hän loi mieheen pettyneen katseen ja huokasi surumielisesti, kellahtaen takaisin sängylle.
"Ostin meille liput Waitressiin illalle." Vain premium-paikkoja oli ollut vapaana, mutta nyt hän oli saattanut vain ostaa sellaiset vailla huolta. Se oli häkellyttävää.

Eli vilkaisi boksereitaan, ujutti sormet niiden vyötärönauhan alle ja pudotti ne nilkkoihin.
"Onko nyt parempi, prinsessa?" hän kysyi, hymyä suupielissään, ennen kuin kömpi naisen seuraksi sänkyyn,
"Sinä sait liput? Olet ihmeellinen, prinsessa."

"Ehdottomasti", Aida vastasi ja väläytti miehelle valoisan hymyn, katsellen jokseenkin häpeilemättä. Hän puristi puhelinta käsissään pitääkseen ne kurissa, sillä ne paloivat halusta koskettaa.
"Kyllä, vaatii hurjaa lahjakkuutta ostaa ne teatterin sivuilta", hän nauroi ja kierähti kyljelleen, antaen itsensä sivellä sormenpäillään Elin paljasta rintaa.
"Haluaisitko tehdä jotain muutakin?"

Eli siristi vihreähippuisia silmiään.
"Muista, että katsoa saa, muttei koskea."
Vaikka se yritys taitaisi olla tuhoontuomittu jo heti alkuunsa.
"Se, että sait paikat täksi illaksi, tekee sinusta lahjakkaan", hän vakuutti, ja puri hetken kieltään, sillä hän keksi aivan liian helposti, mitä haluaisi tehdä.
"Meidän pitää tänään ajella metrolla."

"Me voimme ajella metrolla", Aida lupasi hymyä jäänsinisissä tuikahtaen ja siveli sormillaan alas miehen vatsalle. Hän katsahti vetoavasti tämän kasvoja.
"Oletko varma? Häiritseekö sinua, jos kosken?" hän kysyi ja nojautui painamaan suudelman Elin kaulalle.

"Meillä oli sopimus", Eli muistutti, vaikkei hän pystyisikään koskaan väittämään, että kosketus olisi häirinnyt häntä. Se harhautti hänet helposti, kyllä, ja sai hänet unohtamaan kaiken muun, todistetusti, mutta Aidan kosketus ei voisi koskaan häiritä häntä.
"Sinun pitää päästä teatteriin. Ja ajamaan metrolla. En ole varma, onnistuuko kumpikaan, jos emme ole tarkkoina."
Aidan puhelin ilmoitti Salomen viestistä, jossa nainen kertoi lähtevänsä teatteriin mielellään.

"Mutta jos minä haluan", Aida vetosi pehmeästi ja hamusi huulillaan miehen kaulansyrjää, hengittäen syvään sen tuoksua, samalla kun leikitteli sormillaan alas vatsan paljasta ihoa ja vielä hieman alemmas.
Ehkä hänen ei pitäisi. Heillä oli ollut sopimus.
Hän huokasi ja kierähti selälleen, etsien puhelimensa.
"Salome tulee seuraksemme, toivottavasti et pahastu. Pelkään, että hän on yksinäinen täällä."

Elin ajatukset katkesivat hetkeksi.
Ja se, että käsi siirtyi pois, sai hänet äännähtämään pettyneesti. Oli heillä sitten sopimus tai ei.
Hän kierähti vuorostaan kyljelleen ja laski oman kätensä vaeltamaan Aidan vatsalla ja kyljellä.
"En tietenkään. Eikö hänen veljensä asunut täälläpäin?"

"Ilmeisesti jossain pohjoisessa", Aida vastasi ja kallisti päätään niin, että saattoi katsella Elin vihreähippuisia silmiä. Hän kosketti miehen poskea ja silitti suihkusta kosteita hiuksia pois kasvoilta.
"Muutitko mielesi, kullannuppu?" hän kysyi hymyä silmissään ja nojautui painamaan suudelman miehen poskelle. Sormenpäät palasivat Elin rinnalle.
"Haluaisitko minun koskettavan sittenkin?"

Eli oli kuvitellut veljen asuvan lähempänä, ja sen olleen yksi syy siihen, miksi Salome muutti Lontooseen. Oli kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän oli ymmärtänyt väärin, tai peräti kuvitellut kokonaan omiaan. Sitä tapahtui toisinaan. Melko usein. Harmillisen usein.
Ajatukset hajosivat kuin parvi pikkukaloja.
"En voi kieltää, ettenkö haluaisi, prinsessa", hän myönsi nöyränä.

Aida nauroi hellyyttä äänessään ja painoi suudelman Elin huulille, ennen kuin töni miehen selälleen ja valui suudelmineen kaulan lämpimälle iholle. Kädet vaelsivat alas kylkiä ja siirtyivät sitten vatsalle, kun hän siirtyi hamuamaan miehen rintakehää. Sormet jatkoivat hellinä alemmas, kun suudelmat vaelsivat vatsalle ja liittyivät sitten kiusaamatta sormien seuraan hyväilemään Eliä.
Eli ansaitsi kaiken hemmottelun, mitä hän voisi antaa.

Eli yritti vielä hetken takertua ajatukseen, jossa hänellä oli ollut antaa ehdotus päivän aktiviteetiksi. Oliko kyse ollut kävelystä puistossa? Tai kadulla tanssahtelusta?
Hän ei muistanut.
"Prinsessa..."
Hänen sormensa kietoutuivat kastanjanpunaisten hiusten joukkoon, samaan aikaan hellinä ja intohimoisina.

Aida katsahti Eliä silmäkulmastaan hymyillen, silitti miehen reittä sormillaan ja keskittyi sitten yhtä intohimoisena miehen mielihyvään. Hän oli käsinkosketeltavan helpottunut siitä, että saattoi tehdä näin edelleen eivätkä riidoista kummunneet hölmöt ajatukset tehneet tästä outoa tai vaikeaa.
Elin nautinto oli aina tuntunut melkein paremmalta kuin hänen omansa.

Vaikka Eli ei ollut ollut erityisen epävarma itsestään sitten teinivuosiensa, olisi kenties ollut toivottavaa, että heidän aiemmin yhdessä viettämänsä tunnit olisivat tehneet hänestä hieman vähemmän innokkaan. Kasvattaneet hänen itsehillintäänsä, ja vähentäneet kehon herkkyyttä kosketukselle.
Toivo oli varsin turha. Ei mennyt merkittävästi pidempään kuin edellisellä kerralla, kun hänen sormensa kietoutuivat hieman tiukemmin Aidan hiusten ympärille, samalla kun hän ynähti sanattoman varoituksen naiselle.

Tiukentuva ote täytti hänet hellyydellä, ja Aida silitti Elin reittä vapaalla kädellään auttaessaan miehen vielä hieman intohimoisemmin huippuunsa saakka.
"Olet kaunis", hän sanoi pehmeästi pyyhkäisten suupieltään ja laski kätensä paljaalle vatsalle, siirtyen ylemmäs, jotta saattoi siirtyä silittämään miehen hiuksia.

Hetken Eli ei kyennyt järkevään ajatteluun.
Kun ajatukset viimein alkoivat ryömiä takaisin, melkein kuin häpeillen, hän ynisi hiljaisen anteeksipyynnön Aidalle. Hän oli yrittänyt varoittaa.
Hän ojensi käsivarsiaan vetääkseen naisen syliinsä.

Aida kiersi kätensä Elin vatsan yli ja painautui miehen kainaloon, koskettaen nenällään lämmintä kaulataivetta.
"Mikä on?" hän kysyi osaamatta tulkita, mitä ynähdys pyrki pyytämään anteeksi. Hän hamusi miehen leukaperää ja antoi sormien vaeltaa kyljen ja vatsan iholla.

Eli painoi kasvonsa hetkeksi Aidan hiuksia vasten ja hengitti niiden tuoksua.
"Minä yritin varoittaa sinua", hän mutisi hiljaa. Vaikka ehkä Aida oli tiennyt tarkalleen, mitä oli ollut tekemässä. Todennäköisesti tiesi.
Hän tunsi olevansa edelleen pyörällä päästään.

"Eli", Aida vetosi nauraen ja kallisti päätään, jotta saattoi hamuta miehen korvaa.
"Ei minua haittaa. Minusta on ihana saada sinut nauttimaan ja tulemaan", hän sanoi kuiskaten ja näykkäsi hellästi korvanlehteä. Se oli totta. Hänestä oli myös ihanaa, kuinka Eli katsoi häntä. Eli tuntui näkevän hänet aivan toisin kuin niin moni muu.

Eli tunsi olevansa samaan aikaan hyvin onnellinen ja hyvin pahoillaan.
Mutta ehkä kaikki oli hyvin.
Hän käänsi päätään, niin että saattoi hamuta suudelmaan Aidan huulilta, samalla kun toinen käsi siirtyi silittämään naisen lantion kaarta.
"Ajat minut hulluuden partaalle, prinsessa."

"Hyvä", Aida vastasi ja nojautui Eliä vasten. Hän halusi tehdä niin. Hän ei ollut varma, mitä tekisi, kun koittaisi päivä, jona Eli tylsistyisi hänen kosketukseensa eikä kaipaisi hänen läheisyyttään. Äiti oli aina vakuuttanut, että päivä koittaisi, koska miksi mies haluaisi jotain, mitä saattoi saada.
"Niin sinäkin minut, kullannuppu."

Lantiota silittänyt käsi alkoi vuorostaaan siirtyä alemmas, ensin reidelle ja pikkuhiljaa tavoittelemaan sen sisäpintaa.
"Olisi kamalan sääli, jos et pääsisi tänäänkään teatteriin", Eli huomautt, katse Aidan silmissä pysyen.
"Tai ajamaan metrolla."

Kosketus sai miellyttävät väreet kulkemaan pitkin selkää.
"Kyllä. Se olisi kauhistuttava sääli", Aida vastasi ja painoi suudelman Elin huulille. Heillä olisi useampi tunti siihen, että tulisi lähteä syömään ja teatterille – mutta he olivat olleet ennenkin lahjakkaita viettämään vaikka kokonaisen päivän alastomina sängyssä.
"Salome-parka yksinään kolmen paikan kanssa."

Eli vastasi suudelmaan raukean onnellisena.
"Toisaalta, hän voisi oikaista itsensä kolmelle istuimelleen. Tai kuka tietää, ehkä hän voisi tarjota lippuja jollekulle, ja löytää itselleen uuden ystävän?"
Hänen kätensä ujuttautui paremmin Aidan jalkojen väliin.
"Ehkei se olisi ollenkaan niin kamalaa."

Aida nauroi sanoille ja henkäisi pehmeästi kosketukselle. Sormet tukistivat miehen hiuksia hellästi ja hän nojautui lähemmäs tämän rintakehää.
"On vaarallisen lähellä, ettei visiosi toteudu", hän kuiskasi ja valui suudelmineen Elin kaulalle.

Ellei Elin keho olisi ollut yhä miellyttävän raukea hemmottelusta, se olisi todennäköisesti reagoinut kuiskattuihin sanoihin ja niiden sisältämään lupaukseen. Mutta juuri nyt, tämän hetken, hän saattoi keskittyä hemmottelemaan vuorostaan Aidaa, hellän kiireettömästi.
Heillä oli vielä yhteisiä päiviä edessään.
"Olisitko pahoillasi siitä, prinsessa?"

Aida huokasi ja nojasi päänsä Eliä vasten, kun ajatukset muuttuivat melkein uneliaiksi kosketuksesta.
"En merkittävän", hän myönsi koskettaen hampaillaan miehen kaulataivetta.
"Mutta Salome luultavasti pitää minua tarpeeksi kummallisena hiihtäjänä ilmankin, että kutsun hänet teatteriin ja sitten jätän itse ilmestymättä."

Huokaus oli sillä hetkellä yksi kauneimmista äänistä maailmassa. Eli rakasti hetkiä, joina heidän kehonsa kietoutuivat toisiinsa, mutta yhtä lailla hän rakasti mahdollisuutta tehdä Aidan olon hyväksi. Huomata, kuinka tämä vastasi hänen kosketukseensa.
Käsi alkoi liikkua rohkeammin.
"Sinä olet ihastuttava, kummallinen hiihtäjä, prinsessa."

Aida nauroi, häivähdys käheyttä äänessään ja painoi kasvonsa Elin kaulataipeeseen, hengittäen kiihtyen ihoa vasten. Kosketus sai kuumat, levottomat väreet kulkemaan hänen sisällään ja kehon liikahtelemaan.
Hän antoi silmiensä painua kiinni ja voihkaisi pehmeästi Elin korvanjuuressa, tukistaen miehen kiharaisia hiuksia, kun mielihyvä kasvoi patoutuen ja purkautui sitten humalluttavana mielihyvän aaltona.

Oli suorastaan hämmästyttävää, että Elin onnistui säilyttää itsehillintänsä siitä huolimatta, että Aida hengitys hänen ihoaan vasten lähettikin miellyttäviä väreitä alas hänen selkäänsä.
Hän rakasti naista niin, ettei voinut edes käsittää tunteen valtavuutta.
Ja kun mielihyvän viimeiset väreet viipyivät vielä Aidan kehossa, hän saattoi vetää naisen syliinsä.

Aida kiersi käsivartensa Elin ympärille ja painoi kasvonsa paremmin lämmintä kaulataivetta vasten, nauttien hyvän tovin kiireettä kehossa viipyvästä mielihyvästä. Miten hän oli kaivannut sekä Eliä että mahdollisuutta viettää aikaa miehen kanssa näin, vain ollen yhdessä vailla aikataulua, kiirettä tai painetta.
"Rakastan sinua, kullannuppu", hän huokasi käheästi ja painoi suudelman kaulalle, jota oli näykännyt vähän turhan terävästi hennosta, purppuraisesta jäljestä päätellen.

Näykkäykset eivät haitanneet Eliä. Hän kantoi purppuraisia merkkejään ylpeydellä, sillä ne kertoivat siitä, että Aida oli jälleen hänen luonaan.
Eikä hänellä sitä paitsi ollut nyt showta, joka olisi voinut häiriintyä pureskellusta kaulasta.
"Minäkin sinua, prinsessa", hän vastasi ja käänsi päätään hamutakseen suudelmaa Aidan huulilta.

Aida lojui useamman minuutin hiljaa, vain hengittäen Elin tuoksua ja nauttien miehen kehon lämmöstä vieressään. Sormet silittivät paljasta vatsaa.
"Minusta tuntuu, että meidän pitäisi puhua asioista", hän totesi.
"Minäkään en pidä tästä, mutta emme voi vain teeskennellä, ettei mitään puhuttavaa ole."

Eli oli jo ehtinyt vajota onnelliseen kuplaansa, johon Aidan sanat eivät mahtuneet. Hän käänsi päätään katsoakseen pisamaisia kasvoja, kulmat kurtistuen.
"Mitä sinä tarkoitat, prinsessa?"

"Meitä. Meidän elämäämme, tulevaisuutta", Aida vastasi ja hieraisi kasvojaan, kierähtäen selälleen.
"Olet kultainen, kun korostat, miten olen elämässä unelmaani. Mutta minulle sinun elämäsi on tärkeä. Millaisen elämän sinä haluat? Jos et saa sanoa mitään minun unelmistani."

Eli ei ollut varma, mitä ajatella.
"Mutta minä haluan ajatella sinun unelmaasi", hän vetosi.
"Olen onnellinen puolestasi."

"Ei ole vain kerran, kun olet sanonut, ettei tämä ole se elämä, jonka sinä halusit", Aida muistutti ja nousi istumaan, pyyhkäisten villiksi kuivaneita hiuksia pois kasvoiltaan.
"Enkä minä halua menettää sinua. Joten kysyn, mitä sinä haluat? Mikä on elämä, jonka sinä haluat?"

Eli käänsi katseensa häpeissään poispäin.
"Minä en olisi saanut sanoa niin", hän vetosi, katse kohti kattoa kääntyneenä.
"Se oli typerää, prinsessa. Olen pahoillani siitä."

"Eli", Aida vetosi turhautuneena.
"En minä halua mitään täydellisen, uhrautuvaisen poikaystävän kiiltokuvaa, vaan sinut. Haluan tietää, mitä ajattelet ja mitä sinä haluat. Mikset kerro minulle?" hän haastoi ja kääntyi niin, että saattoi paremmin katsella miestä.

Elin toinen jalka oli alkanut liikahdella hermostuneesti, ja jos parvella olisi ollut enemmän tilaa, hän olisi todennäköisesti nykäissyt itsensä pystyyn ja alkanut kiertää ympyrää.
"Koska minä haluan sinun olevan onnellinen", hän vastasi.
"Se on minulle tärkeintä."

"Ja jos sinun onnellisuutesi olisi minulle tärkeintä, minun pitäisi vain arvailla sokkona, mitä se tarkoittaisi?" Aida kysyi kurtistaen kulmiaan ärtyneen asteen. Hän tuuppasi peittoa jalkojensa päältä ja hieraisi kasvojaan.
"En minäkään pidä näistä keskusteluista, mutta ajattelin, että ehkä olisi parempi puhua nyt, kun voimme vielä muuttaa asioita. Mutta jos sinusta on parempi teeskennellä kaiken olevan hyvin, kunnes on liian myöhäistä, hyvä on."

"En sanonut niin", Eli ähkäisi ja upotti sormet hiuksiinsa.
"En vain... En vain halua, että joudut tuntemaan syyllisyyttä, ymmärrätkö? Koska minä olen ihan vilpittömän onnellinen sinun puolestasi, tietenkin olen. Joskus vain..."
Hänen kulmansa kurtistuivat.
"Joskus pelkään, onko uudessa elämässäsi tilaa minulle."

"Eli, minä rakastan sinua", Aida vetosi silittäen miehen käsivartta.
"Minun elämässäni on aina paikka sinulle. Haluan sinut elämääni, ja haluan sinun olevan onnellinen ja voivan elää omia unelmiasi. Minun pitää tietää, mitä ne ovat. Millaisen elämän sinä haluat."

Eli tuijotti hetken hiljaa kattoa.
"Minä en tiedä", hän vastasi lopulta, ääni särähtäen.
"Minä en tiedä itsekään, prinsessa. Ja se... pelottaa minua."

"Varmastikin sinulla on ollut jotain mielessä, kun olet todennut, ettei tämä ole elämä, jonka haluat", Aida muistutti silittäen miehen kättä.
"Mikä tekisi sinut onnelliseksi? Millaisen arjen sinä haluat?"

Aida ei tarkoittanut sitä syytöksenä, Eli muistutti itselleen, kun tunsi mielensä valmistautuvan puolustautumaan.
"Kuvittelin aina, että päärooli olisi unelmieni täyttymys", hän vastasi, ponnistaen istumaan.
"En tiedä, mihin suuntaisin seuraavaksi. Ja minä... Olin onnellinen meidän arjessamme, ennen tätä kaikkea."

Aida siirtyi silittämään Elin hiuksia.
"Mikä meidän arjessamme teki sinut onnelliseksi?" hän kysyi. Hän toivoi, että oikea rooli löytäisi Elin. Voisiko hän auttaa? Mitä jos Eli ei haaveillut enää pääroolista vaan jostain muusta? Osasiko mies määritellä itsekään, mitä se oli?

Elin pää kallistui kevyesti kosketusta kohti.
"Kun me olimme molemmat teatterissa töissä", hän vastasi.
"Ja minä tulin sinua vastaan, ja me tulimme samaa matkaa kotiin. Yhteiseen kotiimme. Minä... toivoin, että niin olisi voinut jatkua."
Ei ehkä ikuisesti, mutta edes hetken pidempään.

"Olen pahoillani", Aida vastasi myötätuntoisesti ja suki kiharaisia suortuvia sormiensa lomasta.
"Toivon, että voimme tehdä niin uudelleen. Minäkin haluan työskennellä teatterissa – tämä oli vain mahdollisuus, jolle en voinut sanoa ei." Hän toivoi, että kun kiertue olisi ohi, hän voisi palata teatteriin. Eikö hän voisi saada kaiken? Pitäisikö hänen valita?
"Ehkä voin kiertueen jälkeen joka tapauksessa olla paljon pysyvämmin Lontoossa ja voimme tulla kotiin yhdessä."

Eli pudisti päätään.
"Ei, ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Ei pidä olla pahoillasi. Se, mihin olet lahjojesi ansiosta päässyt, on ihan hiton upeaa, prinsessa, eikä sinun pidä pyytää sitä anteeksi."
Hän katsoi viimein Aidaan, vihreähippuiset silmät surullisina.
"Sinusta napattiin kuva Tescossa."

"Olet kultainen", Aida vetosi silittäen Elin hiuksia ja houkutellen miestä syliinsä. Eli oli kultainen. Mutta miehen ei pitäisi joutua olemaan kiiltokuva tai hautaamaan omia toiveitaan hänen unelmiensa takia. Hän ei halunnut menettää Eliä – eikä halunnut miehen kuvittelevan, ettei hänen elämässään olisi tilaa.
"Niin, niin taidettiin napata", hän myönsi hämillisesti ja katsoi miestä kysyvänä, ymmärtämättä täysin syytä toteamuksen taustalla.

Eli nojautui lähemmäs Aidaa.
"Kaupassa. Meidän lähikaupassamme", hän jatkoi, kun Aida ei tuntunut ymmärtävän, mitä hän tarkoitti.
"Ja sitten olivat ne paparazzit, silloin aiemmin... Minä en usko, että voit noin vain palata vanhaan elämääsi kiertueen jälkeen, prinsessa."

Aida katseli Eliä eksyneenä vetäessään miestä makaamaan syliinsä, tai ainakin tämän päätä ja hartioita.
"Aivan", hän vastasi empien.
"Tämä on ollut niin hullua pyöritystä, etten ole ehtinyt ajatella asiaa. Toivoin, että kaikki olisi kuin ennenkin, kun palaan kiertueelta. Ehkä kaikki jotenkin järjestyy? Varmasti me keksimme jonkin keinon elää niin kuin ennenkin", hän vetosi.

Eli laskeutui kuuliaisesti makuulle, painaen päänsä Aidan syliin.
"Prinsessa, minä pelkään, ettei se ole mahdollista", hän myönsi, melkein anteeksipyytävänä.
"Sinä lähdet isolle kiertueelle. Musiikkiasi soitetaan joka paikassa. Juhlit vasta sitä, että levysi myi platinaa. Muutamassa viikossa."
Se ei kuulostanut joltakin, mikä unohtuisi nopeasti.

"Seitsemässä", Aida korjasi vaivaantuneena. Se kuulosti absurdilta. Ehkä kyse oli jonkilaisesta teknisestä viasta tai numerovirheestä, ja koko homma paljastuisi olleen vain nolostuttava väärinkäsitys.
Hän suki Elin hiuksia hellästi ja näpäytti miehen nenänpäätä.
"Kun sanoit, että tämä ei ole elämä, jota haluat, mitä tarkoitit sillä? Mikä uudessa on sellaista, mistä et pidä?"

Eli ei huomauttanut, että hieman yli kuukausi vastasi hänestä muutamaa viikkoa. Varsinkin, kun kyse oli ensimmäisestä albumista. Hän tiesi sen, koska oli aivan uskomattoman ylpeä Aidasta, ja oli varma, että tämän tiimikin oli.
Mutta sellaisen julkisuuden jälkeen ei varmasti vain palattu tavalliseen elämään.
"Minua pelottaa ajatella, että ehkä sinä et kohta voikaan liikkua metrolla. Tai kävellä kadulla. Että aina on oltava mukana turvamiehet..."

Nyt kun Eli sanoi sen ääneen, Aida alkoi pelätä samaa. Mitä jos Eli oli oikeassa? Ei kai se niin voinut mennä. Ajatus siitä, ettei hän voisi kulkea Lontoossa vapaasti tai käydä itse kaupassa, oli hyytävä. Pakkohan sen oli olla vain kauhukuva.
"Minuakin", hän myönsi, "mutta haluan uskoa, että huoli on turha ja voimme saada elämämme takaisin, kun palaan kiertueelta. Haluaisitko löytää pääroolin teatterissa?"

Eli tunsi huonon omantunnon vihlaisevan kipeänä. Hänen ei olisi pitänyt aiheuttaa Aidalle enempää huolta, vaan osoittaa kannustuksensa naiselle. Tämä eli unelmaansa, eikä ollut hänen asiansa laukoa pelkoja ääneen.
Hän toivoi, että olisi voinut olla Aidan kanssa samaa mieltä.
"En tiedä", hän vastasi, ojentaen toista kättään niin, että saattoi silittää Aidan poskea.
"Etkö sinä aio tehdä enempää kiertueita?"

"En tiedä", Aidakin vastasi, "haluaisin kaiken. Haluan teatteriin, haluan tehdä musiikkia ja odotan innolla – ja hermostuksella – kiertuetta. Nautin myös Anastasian tekemisestä, vaikkei se vedäkään vertoja teatterin lavalle. Ehkä pääsen tekemään uudenkin kiertueen joskus, mutta tulevaisuuden ajatteleminen on hermostuttavaa. Niin paljon hulluja asioita on tapahtunut niin lyhyessä ajassa."

Eli oli aina uskonut, että Aida voisi tehdä ihan mitä tahansa. Nainen oli uskomattoman lahjakas, eikä olisi mitään sellaista, mitä tämä ei voisi saavuttaa.
Mutta entä jos tavallinen elämä oli se, mitä tämä ei enää voisi kokea? Eikä ehkä haluaisikaan.
Hänen ei olisi pitänyt takertua menneeseen.
"Sinä olet nyt todellinen tähti, prinsessa. Minulle olet ollut sitä aina, mutta nyt olet sitä kaikille muillekin."

Aida naurahti hämillisesti ja silitti sormenpäällään Elin nenää. Eli oli aina uskonut häneen, luultavasti silloinkin, kun sille ei ollut mitään syytä. Ja joka kerta se lämmitti häntä.
"Mutta, kullannuppu, haluan sinut enemmän kuin minkään roolin tai kiertueen tai sopimuksen." Hän ei valitsisi enää uraa Elin yli. Eihän?

Eli oli melko varma, että sen olisi pitänyt lohduttaa häntä, mutta sen sijaan se sai kylmän, levottoman tunteen laskeutumaan hänen vatsaansa.
"Sinun ei pitäisi joutua valitsemaan minun ja minkään roolin, sopimuksen tai kiertueen välillä", hän vetosi, onnistumatta täysin piilottamaan ahdistusta äänestään.
"Minä haluan, että sinä saat kaiken, prinsessa."

"Ehkä minun ei tarvitse", Aida vastasi palaten silittämään Elin hiuksia.
"Haluan sinun vain tietävän sen. Sinä olet tärkein, ja haluan sinun olevan onnellinen." Elin unelmat olivat aivan yhtä tärkeitä kuin hänen. Hän toivoi, että ymmärtäisi sen edelleen silloin, jos heidän todella täytyisi tehdä vaikeita valintoja.
"Onko mitään, minkä tekemisestä todella haaveilet? Jonkin tietyn roolin tai muun?"

"Minä olen onnellinen", Eli vakuutti. Eikä hän valehdellut. Hän oli onnellinen siitä, että Aida oli onnellinen. ja onnellinen hetkistä, jotka he saivat viettää yhdessä.
"Ja aivan valtavan ylpeä sinusta."
Kysymys sai hänen kulmansa kurtistumaan.
"En tosiaan tiedä, prinsessa."

Aida toivoi, että Eli oli onnellinen. Oli ollut hänen elämänsä pelottavimpia hetkiä, kun mies lakkasi vastaamasta puhelimeen ja hänen piti syöksyä kotiin Australiasta. Löytääkseen Elin melkein katatonisena sängystä.
"Tiedäthän, ettei sinulla ole mitään taloudellista painetta?" hän varmisti sukien suortuvia sormiensa lomassa.
"Meillä on nyt yltäkylläisesti varaa vuokraan, laskuihin, ruokaan ja paljon muuhunkin. Joten sinä saat pohtia rauhassa, mitä haluaisit tehdä."

Silitys tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että Elin olisi tehnyt mieli sulkea silmänsä. Hän olisi saattanut torkahtaa hetkeksi, ja ehkä Aida olisi voinut torkahtaa hänen seurakseen.
Keskustelun aihe sai hänet kuitenkin vakavaksi.
"Minä haluan osallistua. Ei ole reilua, että sinä maksat kaiken, Aida."

"Eli", Aida vetosi, vaikka ymmärsi kyllä tunteen. Äitin kasvatus oli istuttanut häneen syvän pelon, joka vaati olemaan itsenäinen ja riippumaton. Hän tuskin oli kumpaakaan, mutta ymmärsi kyllä.
"Täytyykö meidän ajatella sitä sinun tai minun rahanani? Eikö se voi olla meidän? Jos tilanne olisi toisinpäin, haluaisitko minun maksavan?"

Eli kurtisti kulmiaan, ja nieli väitteen siitä, ettei tilanne voisi koskaan olla päinvastainen.
"En tietenkään haluaisi", hän vastasi, totuudenmukaisesti.
"Totta kai minä haluaisin pitää sinusta huolta. Haluaisin voida tehdä niin nytkin."

"Minäkin haluan pitää sinusta huolta", Aida huomautti silittäen rakkaita, kiharaisia hiuksia.
"Miksen saisi tehdä niin? Ja se on meidän rahaamme. Tämä on meidän kotimme, meidän elämämme – minun sydämeni on sinun – ja se on meidän rahaamme, jolla voimme maksaa kaiken tarvittavan."

Eli oli melko varma, ettei heidän olisi pitänyt tuhlata aikaa tällaiseen. Heidän olisi pitänyt nauttia yhteisestä ajastaan, nyt kun sitä vielä oli.
"Minusta tuntuu, että olen epäonnistunut", hän myönsi, ja vaikka hän hymyili, silmissä häivähti ahdistus.
"Olen ollut ilman roolia... kauan. Ihan liian kauan."

Aida silitti miehen hiuksia neuvottomana. Hän oli toivonut hartaasti, että jokin uskomaton tilaisuus avaisi ovensa Elille, ja tunsi olevansa kovin itsekäs nautittuaan niin paljon siitä, että oli saanut pitää miestä mukanaan.
"Ehkä tämä on mahdollisuus ymmärtää, mitä todella haluat tehdä?", hän ehdotti.
"Ehkä sinun on helpompi hakea unelmiesi työhön, kun ymmärrät, mikä tekisi sinut todella onnelliseksi."

Eli ojensi toista kättään, niin että saattoi koskettaa Aidan poskea.
"Niin, olet varmasti oikeassa", hän vakuutti.
"Juuri nyt minä olen onnellinen, kun saan olla kanssasi. Osana sinun unelmasi toteutumista. Kyllä minunkin aikani koittaa aivan varmasti."

"Aivan varmasti", Aida vakuutti hymyillen ja tunsi levottoman kouraisun vatsassaan. Puhuihan Eli totta? Ei kai mies työntänyt syrjään omia haaveitaan, koska hänen uransa olisi muka tärkeämpi?
"Kuinka sinä olet voinut viime viikkoina, rehellisesti?"

Elista tuntui, että he lähestyivät kaiken aikaa vaarallisempia aiheita. Mutta heidän oli puhuttava, siinä Aida oli oikeassa. He eivät voineet vain teeskennellä, ettei mikään ollut hätänä.
"Minä olen voinut ihan hyvin", hän vastasi.
"Ikävöin sinua. Tietenkin. Mutta pystyn elämään sen kanssa."

Aida tutki Elin vihreähippuisia silmiä huolissaan.
"Olin todella peloissani, kun lakkasit vastaamasta puhelimeen", hän sanoi silittäen sormenpäällään miehen nenän profiilia.
"Kertoisithan minulle, jos et olisi kunnossa? Jos voisit huonosti tai saisit synkkiä ajatuksia? Jos tarvitset minua ja haluat minut kotiin?"

Elin katseessa häivähti katumus.
"Tiedän, prinsessa. Se oli todella typerää. Hirvittävän typerää. En aio tehdä niin enää."
Hän ei antaisi itsensä mennä niin huonoon kuntoon.
"Minä lupaan olla rehellinen."

Aida toivoi, että Eli olisi sitä. Hän ei tiennyt, miten elää maailmassa, jossa Eliä ei olisikaan. Hän kumartui painamaan suukon miehen nenänpäälle.
"Olet minulle rakkain ihminen maailmassa", hän muistutti.
"Jos tarvitset minua, minä tulen."

Eli siirsi kättään, niin että saattoi upottaa sormensa Aidan hiusten joukkoon.
"Ja sinä olet minulle kaikkein rakkain, prinsessa", hän muistutti hellästi.
"Minäkin haluan olla luonasi, kun tarvitset minua."

"Sinä olet", Aida vastasi ja painoi suukon ylösalaisin myös Elin huulille. Mies oli aina hänen tukenaan, aina pitämässä hänestä huolta.
"Ehkä meidän pitäisi alkaa valmistautua lähtöön", hän ehdotti katsahtaessaan yöpöydällä olevaa herätyskelloa.

Heidän pitäisi tehdä niin.
Silti Eli ei malttanut olla kömpimättä varovasti istumaan, niin että hän saattoi vetää Aidan hetkeksi tiukkaan halaukseen.
"Minä rakastan sinua, prinsessa", hän muistutti.
"Me selviämme ihan mistä vain."

"Minäkin rakastan sinua, kullannuppu", Aida vastasi kiertäen kätensä lujasti Elin niskalle ja painaen nenänsä tämän kaulataipeeseen. Hän toivoi, että Eli oli oikeassa. Että mies selviäisi hänen kanssaan, vaikka hän olisi ajattelematon ja vaikka hänen elämänsä olisi hullunmoinen karuselli.
"Voitko lähteä alasti?" hän vetosi.
"Haluaisin katsella sinua loputtomiin."

Eli halasi Aidan tiukasti syliinsä ja hautasi hetkeksi kasvonsa kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
Ehdotus sai hänet naurahtamaan käheästi.
"En ole varma, pääsisinkö sisälle teatteriin alasti, prinsessa", hän vetosi pahoitellen.
"Tai edes teatterille saakka."

"Noin kaunis mies?" Aida protestoi ja silitti miehen paljasta vatsaa. Hän harkitsi, olisiko heillä aikaa unohtua vielä hetkeksi. Oli tuskaista joutua olemaan niin usein erossa, voimatta koskettaa.
"Voisit esittää dueton kanssani Oslossa", hän totesi sivellen sormenpäillään miehen navan ympäri.
"Sky full of starlight, muistatko? Esitin sen levyllä Dallas Bassin kanssa."

"Kaunis tai ei, alaston silti", Eli nauroi ja painoi päätään niin, että saattoi hamuta Aidan kaulaa kevyesti huulillaan. Mutta se kävisi nopeasti vaaralliseksi, ja ennen kuin he huomaisivatkaan, Salome joutuisi teatteriin yksin.
Ehkä nainen ymmärtäisi.
"Luuletko, että sinun, tuota, tiimisi hyväksyisi sen?"

"Sen ei pitäisi olla rikos sinun kohdallasi", Aida huokasi ja kallisti päätään kutsuvasti, antaen Elille tilaa kaulallaan. Kädet tuntuivat levottomilta ja pitääkseen ne kurissa, hän kiersi ne miehen vyötärölle. Kiiveten sitten hajareisin tämän syliin.
"Tällä hetkellä suunnitelma on kai, että esitän sen pääosin yksin. Ja minä haluan esittää sen kanssasi. Se on kuitenkin minun konserttini, joten luulisi, että minullakin olisi jotain sananvaltaa."

Eli naurahti hiljaa.
"No, ehkä minun juhlavuosipatsaani voi olla kelteisillään? Se, joka pystytetään Trafalgarille."
Hänen toinen kätensä laskeutui sivelemään Aidan reittä kaipaavasti, samalla kun hampaat kokeilivat tämän kaulan ihoa.

Aida nauroi ehdotukselle onnellisesti kehräten ja huokasi kaivaten näykkäykselle.
"Se olisi aivan fantastinen", hän vetosi ja kiersi jalkansa Elin vyötärön ympärille, punoen sormiaan miehen kiharaisiin hiuksiin ja hamuten kevyesti tämän korvaa.
"Kuvittele Trafalgarin ruuhkia, kun laumat saapuisivat ihailemaan sinua."

Huolestuttavat, mutta silti miellyttävät väristykset alkoivat juosta pitkin Elin selkää.
Rauhassa. Rauhassa nyt vain.
"Ehkä he kantaisivat lahjoja kivisten jalkojeni juureen", hän ehdotti, näykkäisten kaulan ihoa nyt rohkeammin herättääkseen uuden huokauksen.

Aida vastasi huokauksen ja nauttivan voihkauksen sekoituksella ja painautui paremmin Elin syliin.
"Ehdottomasti kantaisivat. Ja herkemmät pyörtyisivät ihastuksesta", hän sanoi sivellen sormenpäillään miehen niskan kaarta.
"Sinun pitäisi esiintyä siellä säännöllisesti. Mielellään yhtä alastomana kuin patsas."

Mielikuva sai Elin nauramaan, samalla kun niskaa sivelevä kosketus herätti lisää miellyttäviä väristyksiä.
"Ehkä se onkin minun kohtaloni", hän huomautti ja näykkäisi sitten kaulaa vielä kerran.
"Pitikö meidän alkaa valmistautua, prinsessa?"

"Piti", Aida huokasi haikeasti ja halasi Eliä tiukemmin, hengittäen syvään miehen tuoksua ja nuolaisi kaivaten tämän kaulansyrjää. Sitten hän kiipesi Elin sylistä pyyhkäisten hiuksia pois kasvoiltaan ja nousten jaloilleen.
"Parempi ryhtyä pukeutumaan." Hän astui tutulle vaatekaapille, joka piteli vaatteita hänen vanhasta elämästään ja valikoi sieltä parin mustia sukkahousuja ja onnekkaan, sähkönsinisen mekkonsa.

Nuolaisu oli melkein liikaa.
Jos Aida olisi viipynyt hänen sylissään vielä hetken pidempään, Eli ei olisi voinut vastata teoistaan.
Silti hän huokaisi haikeasti kun nainen nousi.
"Pidän tuosta mekosta sinun ylläsi", hän huomautti, kun nousi itsekin etsimään vaatteita.

Aida vastasi hymyllä pujottautuessaan vaatteisiinsa ja siloitellessaan mekkoa ylleen. Se oli joko löystynyt käytössä tai hän oli laihtunut lisää.
"Kai saan pitää sinut alasti yön?" hän kysyi ja siirtyi Elin taakse, kiertäen käsivartensa miehen vyötärölle ja halaten tämän selkää.

Siihen mennessä Eli oli ehtinyt löytää itselleen vasta bokserit, yhden sukan ja tumman kauluspaidan.
"Sinä saat pitää minut alasti jokaisena hetkenä, kun olemme kotona, prinsessa", hän vakuutti.
"Ja hotellihuoneissa myös. Jos olemme kahden."

"Minä muistan tuon", hän lupasi pehmeästi kehräten ja kurottui varpailleen, jotta saattoi hamuta huulillaan miehen niskaa ja puhaltaa kevyesti sitä vasten.
"Missä haluaisit käydä syömässä ennen näytöstä?"

Eli toivoi, että Aida muistaisi.
"Mmm, prinsessa, tiedäthän, että jos jatkat tuota, me emme ehdi sen enempää syömään kuin näytökseenkään?" hän huomautti, samalla kun napitti paitaansa.

"Mutta miten voisin lopettaa?" Aida vetosi huokaisten teatraalisesti ja näykkäsi niskan ihoa, halaten itsensä lujemmin Elin selkää vasten. Kädet lujahtivat tumman kauluspaidan helman alle ja sivelivät paljasta vatsaa.
"Missä haluat syödä, kullannuppu?" hän kysyi uudelleen.

Näykkäisy oli suistaa Elin raiteiltaan, samoin kuin kosketus paljaalla vatsalla.
Se sai hänet murisemaan hiljaa, samaan aikaan paheksuvana ja kaivaten.
"Sinut."

Murina oli jumalaista. Se sai hänen vatsanpohjansa nipistämään, ja Aida siveli sormillaan boksereiden reunaa, kurottuen näykkäämään niskan ihoa uudelleen.
"Kun tulemme kotiin, voimme rakastella aivan miten ja missä tahansa haluat", hän lupasi pehmeästi.

Elin oli suljettava hetkeksi silmänsä ja vedettävä syvään henkeä.
"Et tiedä, kuinka jumalaiselta tuo lupaus kuulostaa", hän vastasi ja kääntyi ympäri, niin että saattoi vetää Aidan halaukseen.
"Jumalaiselta ja vaarallisen houkuttelevalta..."

Aida nauroi kehräten ja kurottui hamuamaan Elin kaulaa.
"Hyvä", hän kuiskasi käheyttä äänessään ja nuolaisi uudelleen miehen kaulansyrjää, ennen kuin luikahti kauemmas tämän halauksesta ja suuntasi alakertaan vieviin, valkopuisiin portaisiin.
"Et vieläkään kertonut, missä haluat syödä."

Aida pujahti hänen otteestaan juuri hetkeä ennen, kuin hän ehti päättää, että illan näytös saisi joka tapauksessa jäädä sikseen.
"Mitä sinun tekisi mieli, prinsessa?" hän huikkasi, kun avasi yhden kaapeista toiveikkaana löytääkseen itselleen housut iltaa varten.

"Minä varmaan otan salaatin", Aida vastasi korottaen ääntään, kun suunnisti kylpyhuoneeseen meikkaamaan. Dramaattiset, kissamaiset rajaukset ja korostetut ripset tulivat jo kuin automatisoituna, vaikka viime aikoina hän oli alkanut nauttia meikittömistä kasvoistaan aivan eri tavalla kuin ennen.
Hän taivutti samalla hiuksiaan pöyhkeille, ilmaville laineille.

Elin kulmat painuivat kurtistukseen.
Salaatti oli terveellistä. Mutta ei voinut olla hyväksi elää pelkällä salaatilla, ainakaan, jos se koostui pelkästään vähäkalorisista kasviksista.
Huoli kouraisi hänen vatsaansa.
Lopulta hän löysi itselleen housut ja saattoi suunnata alakertaan.
"Millaista salaattia sinun tekisi mieli? Ehkä halloumia?"

Aida katsahti Eliä peilin kautta ja antoi haikean, pettyneen katseen liukua paljonpuhuvasti päälle puettuihin housuihin.
"Pärjään kyllä smoothiellakin, mutta halloum on hyvä", hän myönsi. Hän toivoi, ettei sen juusto laukaisi epäterveitä impulsseja.
Hän lisäsi punaisen huulipunan ja pyyhki sen sitten pois, levittäen sen sijaan luonnollista huulikiiltoa.
"Oletko valmis?" hän kysyi kerätessään hiuksensa korkealle ponihännälle.

Smoothie ei ollut kummoinen päivällinen.
Eli peitti huolensa vaeltamalla olohuoneeseen etsimään puhelintaan ja lompakkoaan, vaikka hän joutuikin kiertämään asunnon kahdesti ennen kuin löysi ne.
Ei kai Aidan annettaisi näännyttää itseään?
Hän yritti hakea hymyä kasvoilleen kääntyessään tämän puoleen.
"Valmista."

Aida poimi käsilaukkunsa keittiön tasolta ja veti ylleen beigen trenssitakkinsa ja mustavalkoisen, kirjotun huivin, jonka kiersi kaulalleen.
"Mennään vain", hän kannusti pujottaen Louboutinin suosikiksi käyneet nilkkurit jalkoihinsa ja astui ulos ovesta, lähtien alakertaan.
"Voisimme ajaa metrolla vaikka Covent Gardeniin ja käydä siellä syömässä, ja kävellä sitten Adelphille", hän ehdotti suunnatessaan kohti Piccadilly Circuksen metroasemaa.

Kauneimmalla mahdollisella tavalla ilmaistuna Elin ajatukset oli helppo harhauttaa. Jo pelkästään se, että he suuntasivat Aidan kanssa kohti metroasemaa, riitti pyyhkimään hänen mielestään suurimman osan huolesta, niin kuin myös edellisenä iltana Tescossa tapahtuneen välikohtauksen.
Hän kietoi käsivartensa naisen harteiden ympärille ja halasi tämän kylkeensä.
"Se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, prinsessa."

Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta, vaikka Aida itse sanoikin. Ja hän tunsi onnellisen nostalgian pyyhkäisevän ylitseen heidän suunnatessaan alas Piccadilly Circuksen kiireisen aseman portaita – viiden ruuhkassa. Kiireiset, pahantuuliset lontoolaiset tönivät tietään ihmismassasta ruuhkaisille metroporteille, mulkoillen haahuilevia turisteja mennessään.
Aidasta oli ihana painaa Oysterinsä bakteereja kuhisevaa lukijaa vasten ja siirtyä sitten pitkiin, maan alle vieviin liukuportaisiin. Kuuma ilma leyhähti vastaan ja hän löysäsi huivia kaulassaan, kun he kävelivät kohti itään vievää metrolaituria.
He pääsivät metron päässä olevaan vaunuun, joka täyttyi tehokkaasti ja puristi heidät toisiaan vasten ihmisten pakkautuessa sisään.

Sama nostalgia pyyhkäisi myös Elin yli, kun hän seurasi Aidaa, pitäen parhaansa mukaan huolen siitä, ettei nainen jäisi muiden matkustajien jalkoihin. Ja jos joku katsoikin Aidaa pitkään, se jäi Eliltä huomaamatta. Hetkeksi hän saattoi unohtaa, etteivät he olleet enää pelkästään he.
Täpötäydessä vaunussa hän veti Aidan itseään vasten, pidellen itse kiinni korkealle ripustetusta tangosta.
"Nyt et taida mahtua tanssahtelemaan, prinsessa", hän huomautti haikeasti.

"Se on kyllä hyvin harmillista", Aida myönsi haikeasti huoahtaen ja nojasi poskensa Elin rintakehää vasten.
"Ehkä kotimatkalla sitten."
Parin pysäkin matka Covent Gardeniin ei vienyt kauaa, mikä oli luultavasti siunaus, sillä metromatka olisi kääntynyt nopeasti nostalgisesta tukalaksi.
Heidän päästyään takaisin raikkaaseen ilmaan, Aida veti Elin perässään läheisen teatterin naapurissa sijaitsevaan vegaaniravintolaan.

Ehkä heidän pitäisi valita kotimatkalla hieman myöhäisempi metro, sellainen, jota teatteriväki ei kansoittaisi. Niin kuin ennenvanhaan, kun he olivat unohtuneet stage doorille, niin että kello syöksyi varoittamatta eteenpäin.
Metrossa alkoi tosin olla varsin lämmin.
"En muistanut, että metrossa voi olla noin kauhea ruuhka", hän huomautti, samalla kun he astuivat ravintolaan.
"Silloin kun olen matkustanut sinun kanssasi."

"Ihanaa", Aida vastasi väläyttämällä kesyttömän hymyn ja katseli menua. Paksut, herkulliset ranskanperunat näyttivät jumalaisilta, mutta hän ei tohtinut. Koko menu näytti jumalaiselta, erikoistuessaan kasvisruokaan, mutta hän valitsi kuitenkin kreikkalaisen salaatin (ei oliiveja, kiitos) ja jääveden.

Kreikkalainen salaatti oli parempi kuin vain pelkkä vihreä salaatti, Eli pohti, ja tunsi toiveikkuutta siitä, että ehkä tilanne ei ollutkaan mennyt huonommaksi.
Hän tilasi talon ranskanperunoita, osittain, jotta Aida voisi pihistää häneltä muutaman. Edes yhden.
"Katsoitko muuten jo listaa castista? Muutama tuttu nimi. Waitressissa, siis."

"En vielä", Aida vastasi ja kiitti saadessaan tilauksensa. Hän etsi heille pöydän pienestä, valoisasta ravintolasta ja siemaisi jäävettään.
"Me nauhoitimme joskus aika vakuuttavan version Bad Ideasta, muistatko?" hän kysyi. Simon oli ollut niin vakuuttunut, että heillä oli ollut raju riita.

Muisto nosti hymyn Elin huulille.
"Luuletko, että voisin unohtaa? Se oli mahtavaa."
Hän ojensi toista kättään ottaakseen Aidan käden hetkeksi omaansa. Tuntui mukavalta olla kotona, yhdessä. Lontoossa.
"Minulla on ikävä vlogeja sinun kanssasi, prinsessa."

"Niin minullakin", Aida vastasi ja haarukoi hajamielisesti salaattiaan.
"Ehkä ehtisimme kuvata sellaisen vaikka huomenna", hän pohti, "ja tien päältä, jos tulet edes hetkeksi kiertueelle kanssani."

"Olisiko se okei?" Eli kysyi innostuneena, samalla kun hänen annoksensa tuotiin pöytään. Hän työnsi kulhollista höyryäviä ranskanperunoita houkutellen lähemmäs Aidaa.
"Tarkoitan, pitääkö sinun kysyä joltakulta, onko se okei? Managerilta tai vastaavalta? Siltä tyypiltä, joka ei tunnu muistavan minun nimeäni."

Aida pudisti päätään ranskalaisille ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä kysymykselle.
"Ei kai? Sehän olisi absurdia, etten voisi kuvata kanssasi muutamaa videota", hän puhahti ajatukselle, vaikka osa hänestä tiesi, että se saattaisi hyvin olla Harveyn mielestä jotain luvanvaraista.
"Olen pahoillani, kullannuppu. Harvey on hieman... Erikoinen."

Myös Elin kulmat kurtistuivat hieman. Hän poimi yhden ranskanperunan ja ojensi sitä toiveikkaasti kohti Aidan huulia. Se oli vielä aivan lämmin ja rapea kuoreltaan.
"Niin, niin se varmasti olisi", hän myönsi.
"Pidätkö sinä hänestä?"

"Hän on hyvin sitoutunut työhönsä", Aida vastasi ja pudisti hymyillen päätään, nojautuen kauemmas ranskanperunasta.
"Mutta pidän Salomesta. Hän on hyvin tehokas, pelottavan tehokas, itse asiassa. En kyllä varmaan koskaan opi antamaan minkäänlaisia käskyjä. Tuntuu niin oudolta määräillä ketään."

Eli ei onnistunut täysin piilottamaan pettymystään, joka kumpusi huolesta.
"Onko sinun pakko oppia käskyttämään?" hän kysyi, ennen kuin vei ranskanperunan omaan suuhunsa.
Se maistui taivaalliselta. olisi varmasti maistunut Aidastakin.

"Ei kai", Aida vastasi empien ja viimeisteli salaattinsa, siirtyen sitten jääveteen.
"Mutta moni kai antaa tehtäviä assistenteilleen ja pyytää asioita", hän totesi. Hän koki hyvin vaivauttavana odottaa Salomen tekevän jotain puolestaan.

"Ehkä siihen vain... tottuu?" Eli ehdotti, yrittäen karistaa huolen mielestään, sillä hän ei halunnut sen pilaavan heidän iltaansa. Vielä vähemmän hän halusi aloittaa riitaa.
Hän söi ranskanperunansa nopeasti loppuun.
"Tapaammeko hänet muuten teatterilla?"

Aida kohautti olkaansa hämillisesti olkaansa. Ehkä siihen tottuisi. Ajatus assistentista sai hänet edelleen hyvin vaivaantuneeksi, mutta Salomen kanssa oleminen oli helppoa, kun hän ajatteli naista enemmän ystävänä.
"Tuota... Kyllä. Uskoisin niin", hän sanoi alahuultaan puraisten ja etsi puhelimensa, lähettäen Salomelle pikaisen tekstiviestin asiasta.
"Pitäisikö meidän käydä vähän kävelemässä Covent Gardenissa?"

"Käydään", Eli myöntyi ilme kirkastuen.
"Ehkä löydämme paikan, jossa voisit tanssia, prinsessa. Vaikka nyt ei olekaan sateinen syysyö, ne taisivat olla meidän erikoisalaamme..."
Ne kerrat, joina hän oli saattanut Aidan kotiin Simonin luo tuntuivat olevan täysin eri elämästä.

Aida nauroi.
"Minua saatettaisiin katsoa kummallisesti", hän totesi lähtiessään vaeltamaan pitkin viehättävän alueen katuja. Heillä oli hetki aikaa.
"Mutta katselisin kyllä mielelläni sinua tanssimassa."

"Prinsessa, sinua katsottaisiin vain ja ainoastaan ihaillen", Eli vastasi, punoen sormensa Aidan sormien lomaan heidän suunnatessaan kävelylle.
Hän tunsi olonsa taas häkellyttävän onnelliseksi.
"Olen itse asiassa miettinyt, että siitä voisi saada hauskan vlogin. Tai vaikka sarjan."

Aida hymyili huvittuneena, kohottaen epäillen kulmaansa. Eli oli heistä se tanssija, joka todella herättäisi ihailua liikkuessaan.
"Sinun pitäisi ehdottomasti kuvata sellainen."

Eli virnisti, innostus silmissään välkähtäen.
"Voisin hankkia sitä varten kengät, joiden pohjissa on valot", hän ehdotti, ja havainnollisti asiaa heiluttamalla innokkaasti toista kättään.
"Ja tanssia ympäri Lontoota. Tai miksei vaikka maailmaa, jos seuraan sinua, prinsessa."

"Ehdottomasti", Aida nauroi silittäen Elin selkää heidän kävellessään.
"Se olisi varmasti menestys. En ole ainoa, josta on ihana katsella sinua tanssimassa", hän vastasi kiinnittämättä huomiota pitkiin katseisiin, joita useampi vastaantulija loi heihin.

Oli varmastikin hyvä, että Eli oli unohtunut innostavaan ajatukseen, sillä hänkään ei huomannut pitkiä katseita. Juuri nyt maailmassa oliva vain he kaksi.
"Pitäisikö minun esitellä eri tanssiliikkeitä?"

"Kyllä", Aida vakuutti.
"Ja voisit tehdä niin jo tänään. Kun olemme kaksin. Mielellään ilman vaatteita", hän sanoi madaltaen ääntään ja kurottui painamaan suukon Elin korvalle.

Ehdotus sai Elin nauramaan.
"Sellaistako sinä toivoisit, prinsessa?" hän kysyi ja kumarsi päätään houkutellakseen Aidaa nopeaan suudelmaan. Sellaiseen, joka ei vielä saisi eläkeläisrouvia katsomaan heitä paheksuen.

"Ehdottomasti", Aida vastasi kurottuessaan painamaan suudelman Elin huulille. Viestiääni sai hänet vilkaisemaan puhelintaan ja irvistämään. Miten hän onnistuikin?
"Paras kiiruhtaa Adelphille." Nopeasti.

"Hm?"
Eli oli jo aivan muissa maailmoissa. Aidalla oli häneen sellainen vaikutus, oli aina ollut.
"Mitä nyt?"
Hän kurtisti hieman kulmiaan.

"Olemme menossa teatteriin", Aida muistutti kohottaen toista kulmaansa ja pidensi askeliaan. Ehkä jokin hänen geeneissään sanoi, ettei hän pystyisi olemaan ajoissa. Mutta ainakaan he eivät olleet hylänneet Salomea yksin.
Adelphi ilmestyi näkyviin Strandin varrelta ja he saattoivat kiiruhtaa näyttämään lippunsa.

Aivan. Tietenkin.
Jopa siinä, kuinka he joutuivat kiiruhtamaan, oli jotakin nostalgista. Tällä kertaa he eivät tosin olleet matkalla töihin, vaan yleisöksi.
Nähdessään Salomen oranssiin mekkoon pukeutuneen hahmon ovien luona Eli vilkutti tälle hyväntuulisesti.
"Ehdin jo melkein huolestua", nainen huomautti, muttei kuulostanut kiukkuiselta.

"Anteeksi", Aida irvisti pahoitellen. Suurin osa yleisöstä oli jo salissa, kun he pääsivät lujahtamaan katsojien joukkoon. Premium-paikat olivat kieltämättä varsin loistavat, ja ylellisen, punasävyisen teatterin tuoksu sai hänen vatsansa nipistämään onnesta.
"Et ole varmaankaan nähnyt tätä musikaalia ennen?" hän varmisti Salomelta.

Salome heilautti vähättelevästi kättään.
"Olet lomalla", hän muistutti ja rutisti Aidan halaukseen ennen kuin he suuntasivat saliin.
"Ei, en ole. Enkä montaa muutakaan, olen sivistymätön moukka. Mutta minulla on liput sekä Hamiltoniin että Les Misérablesiin, joten yritän parhaani."
Lippu ensimmäiseen oli ollut järkyttävän kallis, mutta hän oli ostanut sen siitä huolimatta. David oli esiintynyt musikaalissa aiemmin.

Aida nauroi hyväntuulisesti asettuessaan paremmin penkkiinsä. Teatterisalissa vallitsi onnellinen hälinä, ja muutama mattimyöhänen kiiruhti vielä paikoilleen.
"Ne ovat hyvä alku – kannustan käymään katsomassa niiden jälkeen vaikka Mamma Mian", hän ehdotti. Se oli puhdasta onnea.

Eli etsi Aidan käden omaansa ja painoi sen kämmenselälle suudelman siitä silkasta ilosta, että he olivat teatterissa.
Kotona.
Se oli samaan aikaan lohdullista ja haikeaa.
"Siinä on Abban musiikkia, eikö olekin?" Salome varmisti, yrittäen muistella, oliko Davidin luetelluissa rooleissa puhuttu mitään Mamma Miasta. Ei, hän oli melko varma, ettei ollut.

"Juuri sitä", Aida vakuutti ja hipaisi vapaalla kädellään Elin nenänpäätä, nojautuen sitten painamaan suudelman miehen poskelle.
Salin valot sammuivat ja hänen vatsaansa nipisti taas onnesta. Hän oli kotona.
Esirippu liukui syrjään ja Waitress alkoi.

Istuessaan Aidan toisella puolella Salome ei voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka luontevasti tämä ja Eli koskettivat toisiaan. Se sai hänet samaan aikaan sekä onnelliseksi että surulliseksi näiden puolesta, sillä Aidan työt tarkoittivat väistämättäkin pitkiä aikoja erossa.
Pieni osa hänestä myös mietti, kuinka ihanaa olisi, jos hänellä itselläänkin olisi ollut joku, jota rakastaa niin kovin.
Salin hämärtyessä hän käänsi katseensa lavalle ja tunsi sydämensä lyövän hieman nopeammin.

Waitress oli yhtä ihana kuin Broadwaylläkin. Ehkä vielä hieman ihanampi, koska näyttelijöiden brittiaksentti kuulosti niin kotoisalta.
Aida uppoutui täysin tarinaan ja rakkaaseen musiikkiin, jota hänkin oli esittänyt vlogissaan. Väliajan merkiksi laskeutuva turvaesirippu teki olon melkein haikeaksi, vaikka tässä musikaalissa loppu olisikin onnellinen.

Oli häkellyttävää, kuinka nopeasti aika saattoi teatterissa kulua. Eli venytti käsivarsiaan ja käänsi sitten katseensa Aidaan, naisen kasvoja tutkien.
"Iskee ikävä, eikö?" hän kysyi, koskettaen kastanjanpunaista suortuvaa.
"Lavalle. Ja sen taakse."

"Kyllä vain", Aida vastasi nauraen ja silitti Elin hiuksia, jotka luultavasti riehaannuttaisi heidän ollessaan jälleen kaksin.
"Aivan vietävä ikävä", hän huokasi ja katsahti teatterin kaunista, majesteettista arkkitehtuuria haikeasti. Ehkä kiertueen jälkeen, jos hän voisi löytää roolin.
Yksi teatterin front-of-houseista pysähtyi heidän vierelleen ja kumartui lähemmäs kiittäen heitä tulemisesta ja pyytäen, että he voisivat tulla tapaamaan castia shown jälkeen.

Eli poimi Aidan käden omaansa ja painoi sen kämmenselälle lohduttavan suudelman. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ehdottaa, että kenties nainen voisi palata teatteriin kiertueen päätyttyä - esiintyiväthän muutkin tähdet myös liveyleisön edessä, ei kai sen pitäisi mahdotonta olla - kun front-of-house pysähtyi heidän kohdalleen.
Pyyntö sai Elin häkeltymään hieman ja katsahtamaan Aidaa.
"Eihän meidän tuttujamme tainnut olla mukana?"

"En ainakaan muista juuri nimiä", Aida vastasi ja soi front-of-houselle hymyn, "totta kai, se olisi ilo." Työntekijä siistissä uniformussa kiiruhti jälleen matkaan, kun tämän kollegat myivät pieniä jäätelöpurkkeja teatteriväelle.
"Piditkö sinä showsta, Salome?" hän kysyi assistentiltaan.

Salome havahtui ajatuksistaan Aidan esittäessä kysymyksensä. Hän oli uppoutunut miettimään, missä David mahtoi olla tällä hetkellä ja oli juuri harkitsemassa tarkistavansa puhelimeltaan tarkan aikaeron kaupunkien välillä.
Hänen poskiaan alkoi kuumottaa niin kuin hän olisi ollut tekemässä jotakin kiellettyä.
"Pidin. Todella paljon. Onko tämä pyörinyt West Endillä kauan?"

"Ei, olisiko se tullut nyt helmikuussa", Aida pohti ja pyyhkäisi ponihännältä karanneen suortuvan korvansa taakse. Joku supisi kiivaasti pari riviä taaempana. Ihmisiä valui sisään ja ulos, kun moni yritti ehtiä vessaan ennen väliajan päättymistä.
Vähitellen valot himmenivät uudelleen ja yleisö hiljeni jännittyneeseen kahinaan, ennen kuin esirippu kohosi jälleen.
Ehkä hän esittäisi tätä roolia joku päivä, joskus tulevaisuudessa.

Eli oli kuulevinaan supinaa heidän takaansa, ja hetkeksi se oli saada hänet huolestumaan. Mutta tietenkään se ei tarkoittanut mitään, joku halusi vain puhua ystävälleen koko salin kuulematta. Siinä ei ollut mitään erikoista.
Onneksi valot alkoivat himmetä ennen kuin hän ehti päättää, kääntyisikö katsomaan vai oliko parempi olla kuin ei olisikaan.
Ja sitten musikaali pyyhkäisikin hänet taas mukaansa, niin että hän saattoi unohtaa hetkeksi, että heidän elämänsä oli muuttumassa. Jo muuttunut.

Loppukumarrusten tullessa Aida pyrähti jaloilleen ensimmäisten joukossa, kannustaen muitakin tekemään niin, ja vislasi vilpittömällä innolla. Kuka olisi arvannut, että tarina kutsumattomasta rakkaudesta, rähjäisestä piirakkaravintolasta ja väkivaltaisesta avioliitosta ja pettämisestä olisi niin lumoava.
Hän tunsi muiston syyllisyydestä Bad Idean soidessa hänen mielessään. Simon oli ollut oikeassa koko ajan.
Valojen syttyessä sama front-of-house siistissä uniformussaan kiiruhti ulos valuvien katsojien lomasta ohjaamaan heitä teatterin takatiloihin.

Sama muisto oli noussut myös Elin mieleen. Oli hämmentävää, kuinka se tuntui kuuluvan niin vahvasti täysin erilaiseen elämään, eikä hän voinut olla miettimättä, olivatko he itse muuttuneet niin merkittävällä tavalla.
Mutta sitten oli aika siirtyä takatiloihin, ja synkäksi käyvät ajatukset saivat taas uuden suunnan.
Hän poimi Aidan käden omaansa ja puristi sitä kevyesti - ainakin nainen pääsi nyt pyörähtämään lavan takana, vaikkei vielä olisikaan palaamassa teatterin maailmaan.

Se oli ihanaa. Vieraskin teatteri tuntui kotoisalta kulisseissa, sen tuoksussa oli jotain taianomaista. Yleisöjen energia ehkä jäi viipymään teatterin rakenteisiin. Hän saattoi kehua vilpittömästi shown hienoutta ja näyttelijöiden suorituksia.
Aida oli aikaisemmin vieraillut teatterin takatiloissa enemmän ystäviensä salaa sisään ujuttamana. Nyt hänestä haluttiin yhteiskuva castin kanssa, kai shown markkinointiin. Se teki hänen olonsa hämilliseksi.

Illuusio siitä, että he olivat saaneet palan entistä elämäänsä hetkeksi takaisin, särkyi siinä vaiheessa, kun Aida haluttii ikuistaa kuviin castin kanssa.
Eli siirtyi kuuliaisesti Salomen kanssa sivummalle, samalla kun tunsi kipeää haikeutta ja kaipausta takaisin teatteriin. Hän ei vain ollut varma, olisiko se enää sama asia nyt, kun Aida ei ollut enää osan sitä elämää.
Tällä hetkellä, hän korjasi itseään.

Aida tunsi samaan aikaan imarrelluksi ja vaivaantuneeksi, kun he kiittivät ja lähtivät saman front-of-housen johdolla kohti ulko-ovia. Ja syylliseksi, mutta hän ei ollut varma miksi.
Teatterin ihana, taianomainen ilmapiiri kuitenkin rauhoitti häntä ja sai jäänsiniset silmät tuikkimaan hymyä – he olivat käyneet teatterissa. Eikä edes takin alle luikerteleva, kostea myöhäisillan kylmyys riittänyt karistamaan sitä, kun he astuivat kadulle. Teatterissa oli jotain, mikä täytti hänet euforisella adrenaliinilla.
"Salome, haluatko lähteä kanssamme drinkille tai jonnekin vai menetkö suoraan kotiin?" hän kysyi punoen kätensä Elin käteen.

Eli tunsi olonsa melkein haikeaksi, kun he eivät poistuneet stage doorin kautta. Hän ymmärsi yhtäkkiä, kuinka kipeästi kaipasi sitä, että saattoi keskustella teatterifanien kanssa, huolimatta siitä, että se venytti kotiinpaluun helposti yön puolelle. Se oli kuitenkin hyvää haikeutta, ei sellaista, jolla kaivataan jotakin, jonka on jo menettänyt, vaan sellaista, joka valoi uutta intoa.
Kadulla hän saattoi halata Aidan taas kylkeensä ja kumartaa päätään painaakseen suudelman tämän hiusten joukkoon.
Salome ilahtui ehdotuksesta, vaikka yritti olla näyttämättä sitä liiaksi. Hän ei halunnut Aidan kokevan syyllisyyttä siitä, että hän oli joutunut muuttamaan työnsi perässä Lontooseen.
"Lähden mielelläni. Ilta on vielä nuori."

Aida vastasi Salomelle hymyllä osittain olkansa yli ja ojensi toista kättään assistenttiaan kohti. Ilta oli vielä nuori, oli ainakin ollut heidän edellisessä elämässään.
Hän ei aivan ymmärtänyt, mitä tapahtui seuraavaksi.
Strandillä ei vaeltanut kovin suurta virtaa näin myöhäisenä arki-iltana, ja silti yhtäkkiä teatterin ympäristössä notkunut massa lähti liikkeelle kuin lepakkoparvi ja ympäröi heidät. Joku huusi hänen nimeään. Jokin juoksuaskelissa teki olon turvattomaksi, samoin se, että yhtäkkiä heidät oli piiritetty – ja sitten salamat välkkyivät. Kamerat naksuivat ahnaina ja parinkymmenen kameran salamat olivat niin kirkkaina hänen kasvoillaan, että Aida tunsi sokaistuvansa täysin.

Kaikki tapahtui häkellyttävän nopeasti.
Eli ei oikeastaan ehtinyt edes ymmärtää, mitä tarkalleen ottaen oli meneillään, ennen kuin ensimmäinen kirkas salamavalon välähdys sai hänet sokeutumaan hetkeksi.
Hän veti Aidan paremmin kylkeensä, suojellakseen tätä heidät ympäröineeltä joukolta, samalla kun Salome astui heidän eteensä ikään kuin olisi voinut pidellä joukkoa kauempana.

Joku huusi edelleen hänen nimeään. Joku muukin teki niin. Se lakkasi pian kuulostamasta sanalta. Salamat välkkyivät niin, että Aidan oli pakko nostaa kättä silmiensä eteen voidakseen hahmottaa ympäristöään.
"Kävittekö teatterissa?"
"Oliko hyvä show?"
"Ketä sinulla on päällä?"
"Odotatko kiertuetta?"
"Tietääkö Edison?"
Aidan oli vaikea ajatella. Vähä ohjeistus paparazzeista tuntui haihtuneen täysin. Hänen ei kai pitänyt vastata mitään. Mutta heidän pitäisi päästä pois. He tarvitsisivat taksin. Aida puristi Elin kättä ja yritti pujottautua melkein kiinni ihoon työntyvien miesten lomasta lähemmäs kadun laitaa, jotta voisi yrittää pysäyttää taksia.
Muutamat miehistä syöksyivät suoraan autokaistoille, kamerat ahnaasti naksuen.
"Lopettakaa!" Aida vetosi hädissään.
"Jäätte vielä auton alle!"

Se näytti vaaralliselta. Ihan hiton vaaralliselta.
Eli tunsi sydämensä hakkaavan nopeammin ja hartioidensa jännittyvän, niin kuin ikiaikainen taistele tai pakene -vaisto olisi valmistautunut valtaamaan hänen kehonsa. Aida oli saatava pois täältä, turvaan.
Salome ähkäisi kivusta jossakin hänen oikealla puolellaan ennen kuin hän näki naisen ottavan askeleen kohti kadun laitaa, varmastikin sama ajatus mielessään.
He tarvitsivat taksin. Nyt.
Eli halasi Aidan hieman tiukemmin kylkeensä, yrittäen suojata tätä parhaansa mukaan.

Kukaan ei välittänyt. Kukaan ei osoittanut millään tavalla kuulevansa häntä. Auto tööttäsi ärhäkästi.
"Lopettakaa!" hän vetosi ahdistuneena.
"Te loukkaannutte vielä aivan kammottavasti!" Mutta paparazzit olivat niin nälkäisiä kuvien toivossa, etteivät ilmeisesti välittäneet. Eikä ohi ajava taksi edes huomannut hänen viittoiluaan kaiken kaaoksen keskeltä.
Aida oli aina ajatellut, että kamerat eivät olleet vaarallisia. Ei se ollut niin kamalaa, jos muutama räpsähti. Mutta nyt paniikki patoutui hänen sisällään. Koko ympäröivä yö tuntui tulvivan huutoa ja salamoiden välkettä, joka sokaisi hänet.
"Luuletko, että voitat Grammyn?"
"Mitä poikakaverisi on mieltä suhteestasi Edisoniin?"
"Mitä Edison on mieltä poikakaveristasi?"
"Mikä on lempiasentosi?"
"Pannukakkuja vai köyhiä ritareita?"

Eli alkoi olla yhtä vakuuttuneempi siitä, että tämä kaikki oli liian hullua ollakseen totta. Näin ei yksinkertaisesti voinut tapahtua heille, ei sen jälkeen, kun he olivat viettäneet mukavan illan teatterissa.
Salamavalot olivat sokaisseet hänet melkein kokonaan, mutta hän teki parhaansa estääkseen ketään pääsemästä liian lähelle - tai tönäisemään Aidaa vahingossa autojen joukkoon.
Salome syöksähti eteneepäin hieman ontuen, yrittäen huitoa heille taksia.

Toinen toistaan hullummat ja tunkeilevammat kysymykset vyöryivät hänen ylleen. Ellei Eli olisi ollut hänen kyljessään, lämpimänä ja todellisena, Aida ei ollut varma, miten olisi estänyt itseään käpertymästä kerälle tai juoksemasta vauhkona alas katua.
Yksi miehistä melkein tuli auton töytäisemäksi ja ärhäkkä tööttäys soi kadulla.
"Olkaa kilttejä ja lopettakaa", Aida vetosi ahdistuneena. Eikö kuvia ollut jo tarpeeksi?
Siinä vaiheessa, kun musta taksi liukui pysähdyksiin, hän tunsi helpotuksen melkein käsinkosketeltavana.

Eli ei ollut varma, oliko koskaan ollut helpottuneempi taksin näkemisestä.
"Mennään, prinsessa", hän kuiskasi, tai ehkä huusi, oli vaikea sanoa varmasti ympäröivän metelin keskellä. Hän lähti johdattamaan Aidaa autoa kohti, samalla kun Salome nykäisi oven auki niin, että Aida voisi pujahtaa ensimmäisenä turvaan takapenkille.

Kamerat yrittivät työntyä takapenkillekin, räpsyivät ovenraosta, taksikuskin tuijottessa pöyristyneenä taustapeilistä. Niiden melu ja melkein väkivaltainen välke jäivät vihdoin taakse, kun ovi paukahti kiinni ja taksi nykäisi liikkeelle, alas Strandia ja Trafalgaria kohti.
Aida tuijotti lamaantuneena täriseviä käsiään, yrittäen ymmärtää, mitä oli juuri tapahtunut.

Eli olisi päästänyt Salomen nousemaan seuraavaksi autoon, ellei nainen olisi käytännössä työntänyt häntä keskipenkille. Hetken hän pelkäsi, että tämä jäisi valokuvaajien jyräämäksi, mutta sitten Salomekin loikkasi sisään ja nykäisi oven kiinni, kiroten kielellä, jonka hän oletti olevan portugalia. Tai ehkä espanjaa.
Hän käänsi käteensa Aidaan, yrittäen tavoittaa jäänsiniset silmät.
"Prinsessa? Oletko okei?"

Aida nosti katseensa hengittäen syvään ja soi Elille epätietoisen, hämillisen hymyn. Sydän hakkasi edelleen hätäisenä. Äskeinen ei tuntunut todelliselta. Ketä muka kiinnosti, että hän oli matkalla kotiin teatterista?
"Oletko sinä, kullannuppu?" hän vetosi hiljaa takaisin ja nojasi päänsä miehen olkapäähän, kätkien kasvonsa takkiin.

Eli laski kätensä Aidan poskelle, niin että saattoi silittää tämän poskipäätä peukalollaan.
"Enää ei ole mitään hätää", hän totesi rauhoitellen. Paparazzit olivat jääneet taakse, eikö niin? Heitä ei odotettaisi kotioven luona.
"Ei minulla ole hätää. Eihän sinuun sattunut?"
Aidan nojautuessa häntä vasten hän kietoi käsivartensa tämän harteille.

Aida kietoi kätensä Elin vyötärölle ja nojautui miehen rintaa vasten, haudaten nenänsä melkein tämän kainaloon.
"Olen pahoillani", hän kuiskasi pulssi korvissa jyskyttäen. Mitä jos Eli oli oikeassa? Mitä jos heidän vanha elämänsä oli ohi ja jokin uusi ja erilainen odotti? Kokiko Eli, ettei ollut saanut vaikuttaa siihen mitenkään?
"Olen kunnossa. Se oli vain... Yllättävää."
"Anteeksi, miss, mutta minnekäs me oikein ajetaan?" kuski kysyi vahvalla cockneyn murteella.
"Rupert Street."

Jolleivat he olisi olleet liikkuvassa autossa, Eli olisi vetänyt Aidan syliinsä.
"Hei, prinsessa, ei sinun tarvitse olla pahoillasi", hän vetosi, kun kietoi naisen paremmin halaukseensa. Toinen käsi silitti hellän rauhoittelevasti tämän käsivartta, vaikka hänen omakin sydämensä hakkasi edelleen hermostuneesti.
Aidaan olisi voinut sattua.

Paparazzien tunkeilevat kysymykset kiertelivät hänen ajatuksiensa laidoilla, kun Aida antoi päänsä nojata Eliin ja silitti miehen kylkeä. Oliko hän muuttanut heidän elämänsä pysyvästi?
Hän oli ajattelematon, mutta oliko hän ollut niin ajattelematon, ettei ollut ajatella, mitä hänen päätöksensä voisivat tehdä heille ja heidän elämälleen?
Taksi liukui pysähdyksiin ja Aida hengitti syvään kirpeää myöhäisillan ilmaa heidän purkautuessaan ulos Rupert Streetillä ja suunnatessa kohti heidän oveaan.
"Oletko sinä kunnossa, Salome?"

Eli tunsi hartioidensa jännittyvän, kun taksi hidasti vauhtiaan, melkein kuin hän olisi valmistautunut kohtaamaan uuden hyökyaallon paparazzeja. Ehkä hän valmistautuikin, sillä hän huomasi hengittävänsä hieman helpommin, kun kukaan ei hyökännyt ainakaan välittömästi heidän kimppuunsa.
Silti hän halasi Aidan kylkeensä.
"Kaikki hyvin", Salome vakuutti, vaikka kireä ilme paljasti hänenkin järkyttyneen.
"Sopiiko jos tulen käymään ylhäällä? Minusta meidän pitäisi puhua."

"Totta kai, meidän oli tarkoitus käydä drinkillä muutenkin", Aida vetosi. He voisivat yhtä hyvin nauttia sellaiset heidän parvellisessa yksiössään. Jääkaapissa oli varmaankin jotain – ja ainakin heillä oli teetä.
Hän tunsi olonsa oudon turraksi. Ehkä tämä oli kaikki omituista unta, josta hän heräisi kohta ja nauraisi mielikuvitukselleen.
Hän päästi heidät sisään kotiovesta ja riisui nilkkurinsa pieneen, kenkien kansoittamaan eteiseen. Kodin tutussa, vähän sekaisessa rauhassa välikohtaus tuntui entistä naurettavammalta. Ehkä heidän pitäisi siivota vähän useammin, hän pohti kutsuessaan Salomen peremmälle ja nosti vaivihkaa muutaman teemukin tiskialtaaseen pienessä keittiönurkkauksessa.

Eli ei ollut koskaan pitänyt itseään erityisen vieraskoreana, ja sama päti myös heidän kotiinsa. Pieni sotku ei satuttaisi ketään.
Sen verran hänkin näki vaivaa, että nosti vaatekasan lattialle niin, että sohvalle mahtui istumaan.
Salome vajosi kiitollisena istumaan ja hieroi kipeää nilkkaansa.
"Olen pahoillani, Aida, minun olisi pitänyt ymmärtää", hän vetosi irvistäen.

"Ymmärtää mitä?" Aida kysyi kiemurrellen ulos takistaan ja kurkistaen sitten jääkaappiin.
"Maistuisiko sinulle cokis? Tai tee? Vai haluaisitko ehkä jotain tujumpaa?" hän tarjosi Salomelle ja nojautui keittiötasoa vasten. Ehkä heidän pitäisi siivota useammin – mutta asunto oli silti kotoisa ja lämmin. Hiilenharmaa, kirjotuin tyynyin kansoitettu kulmasohva oli kutsuva.

"Cokis käy hyvin", Salome vastasi, unohtaen täysin, että se oli vielä vähän aikaa sitten kuulunut hänen ei terveellistä -listalleen. Hän unohti, valitettavasti, myös sen seikan, että tämä asunto kuului Davidille. Jos hetki olisi ollut toinen, se olisi saanut hänet sekoamaan innostuksesta.
"Minun olisi pitänyt ymmärtää, että paparazzit voisivat iskeä myös Lontoossa. Olen hirveän pahoillani."

"Mitä? Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", Aida vetosi häkeltyneenä ja ojensi Salomelle cola-tölkin.
"En minä odota, että osaisit ennustaa jotain tuollaista – ei minullakaan ollut aavistusta. Se tuntuu edelleen naurettavan absurdilta, että joku haluaisi ottaa kuvani tuollaisella innolla." Välittämättä siitä, että voisi jäädä auton alle ja kuolla. Vain saadakseen kuvan hänestä matkalla kotiin tavallisena arki-iltana. Ehkä paparazzit olivat erehtyneet henkilöstä?

Salome oli melko varma, että hänen olisi pitänyt. Se oli hänen tehtävänsä, huolehtia siitä, että Aidalla oli kaikki hyvin.
Hän avasi tölkin ja otti pitkän kulauksen colajuomaa.
"Ei kai sinuun sattunut?"
Eli seisahtui Aidan vierelle ja hipaisi tämän selkää.

"Ei tietenkään", Aida rauhoitteli ja tarjosi Elillekin cola-tölkkiä. Hän kosketti miehen kylkeä ja kannusti tätä vajoamaan sohvalle.
"Olen vain hämmentynyt. Ei tuollaista hulluutta tapahdu oikeassa elämässä", hän sanoi pyyhkäisten hiuksiaan ja vaelsi upottavan villamaton poikki kirjahyllylle, suoristaen hajamielisesti paria hyllyn kirjoista. Ne olivat varmaan Davidin.
"Ehkä Los Angelesissa, mutta ei täällä."

Eli otti tölkin vastaan melkein hajamielisenä, ennen kuin vajosi sohvalle. Hän seurasi Aidan kulkua katseellaan ja ojensi sitten käsivarsiaan, kutsuen naista syliinsä.
Tuntui siltä, että tapahtunut alkoi vasta upota hänen mieleensä.
Salome hieraisi otsaansa kuin jotakin miettien ja otti sitten uuden kulauksen colaansa.
"Meidän pitäisi olla yhteydessä Harveyhyn."
Se sai hänet irvistämään.

Ehkä hänen olisi pitänyt tarjota jotain muuta kuin kofeiinia tähän aikaan illasta, mutta ajattelemattomuus ei tainnut olla mitään uutta hänen kohdallaan.
"Onko meidän pakko?" Aida irvisti takaisin ja vaelsi uudelleen edestakaisin matolla, ennen kuin vajosi Elin syliin.
"En tainnut koskaan ajatella, mitä tapahtuisi."

Eli kietoi käsivartensa Aidan ympärille ja halasi tämän syliinsä, painaen nenänpäänsä hetkeksi kastanjanpunaisten hiusten joukkoon hengittääkseen niiden tuoksua.
Aidaan olisi voinut sattua.
Salome vajosi syvemmälle sohvaan, luopuen ryhdistään.
"On. Jos kuvat päätyvät jonnekin, hänen on tiedettävä niistä etukäteen. Tahdotko, että minä hoidan sen?"

"Jos vain viitsit, kiitos", Aida vastasi nöyrästi ja kiersi käden Elin niskalle, silittäen sen kaarta sormenpäillään ja nojaten miehen rintakehää vasten. Oli ollut ihana voida viettää pari päivää erossa Harveystä ja kaikesta siitä pyörityksestä.
Se pyöritys taisi olla nyt hänen elämäänsä.
Hän ei ollut koskaan ajatellut seuraavaa päivää pidemmälle. Hän oli ollut niin häkeltynyt saamistaan mahdollisuuksista eikä ollut uskaltanut ajatella tulevaisuutta: voisiko hän menestyä, oliko sillä väliä? Oliko hän keskinkertainen eikä lainkaan sellainen tähti kuin äiti oli halunnut hänen olevan?
Ja kaiken sen pyörityksen keskellä hän ei ollut pysähtynyt hetkeksikään ajattelemaan, mitä tapahtuisi, jos hän menestyisi.
"Tuota, onko huomiseksi sovittu jotain?"

Jossain toisessa tilanteessa kosketus niskalla olisi lähettänyt miellyttäviä väreitä alas selkään, mutta nyt Eli oli liian huolestunut kiinnittääkseen sellaiseen huomiota. Huolestunut paitsi Aidasta, myös heistä. Heidän elämästään.
Elämästä, jossa valokuvaajat saattoivat hyökätä kimppuun heidän astuessaan ulos teatterista.
"Totta kai", Salome vakuutti, vaikka tunsikin pelkän ajatuksen saavan päänsä särkemään.
Hän vastasi kysymykseen pudistamalla päätään.
"Ei, tämä on sinun lomasi, Aida. Mutta minusta tuntuu, että teidän kannattaisi pysytellä kotona, kunnes olen puhunut Harveyn kanssa. Yritän tavoittaa häne vielä tänään, mutta katsotaan."

Aida nyökkäsi ja painoi päänsä Elin hartiaa vasten. Ajatukset laukkasivat kehää hänen mielessään: mitä jos Elin pelot heidän elämänsä muuttumisesta olivat täysin aiheellisia? Mitä jos hän oli mullistanut heidän elämänsä edes ymmärtämättä sitä?
Miten hän saattoi olla niin ajattelematon?
"Sattuiko sinuun, Salome?" hän kysyi nostaen katseensa takaisin assistenttiinsa, muistaessaan tämän ontuneen.

Salome oli kaivanut puhelimensa esiin tarkistaakseen aikaeron Lontoon ja Los Angelesin välillä - olettaen, ettei Harvey ollut päättänyt seurata heidän vanavedessään Englantiin.
Tuskin. Manageri ei sopinut vanhaan maailmaan.
"Kunhan kompuroin", hän vakuutti, huitaisten vähättelevästi toista kättään.
"Ei mitään, mikä ei menisi ohi kylmällä ja levolla. Mistä puheenollen, minun pitäisi varmastikin alkaa lähteä. Päästää teidät nukkumaan."

Aida katsahti Salomea huolissaan ja soi naiselle hämillisen hymyn. Hän toivoi, että kyse oli vain harha-askeleesta eikä jostain vakavammasta.
"Ei meillä ole kiire", hän vakuutti, "on mukava saada sinut käymään. Mutta anna minun antaa sinulle ainakin taksirahaa." Hän suoristautui Elin sylistä ja harppoi pienen olohuoneen poikki eteisen ovelle, etsien lompakkonsa ja ojentaen sitten Salomen käteen tukkua seteleitä.

Ehkä hänen onnistuisi tavoittaa Harvey vielä tänään. Ainakin hän olisi yrittänyt, niin että hänen työpaikkansa tuskin olisi vaarassa kammottavan laiminlyönnin vuoksi.
Salome nousi seisomaan ja totesi nilkkansa kestävän enemmän kuin hyvin, vaikka sen ulkosyrjää aristikin hieman. Hän seurasi Aidaa pieneen eteiseen ja katsahti setelinippua häkeltyneenä.
"Aika kalliit taksitaksat täälläpäin."

Aida vilkaisi nippua, tarttui Salomen käteen ja työnsi setelinipun siihen.
"Viestitellään huomenna lisää", hän tarjosi, "tai voit tulla käymään, jos haluat. Voimme vaikka tilata ruokaa." Ajatus siitä, että käynti lähi-Tescossa voisi johtaa jonkinlaiseen katastrofiin, tuntui absurdilta. Mutta edellisellä kerralla myyjä oli ottanut hänestä kuvan. Kassajonossa. Tescossa.
Ehkä hän ei voinut teeskennellä, että elämä palautuisi noin vain ennalleen.

Oli aivan liian myöhä alkaa inttää vastaan, ja Salome halusi sitä paitsi saada soiton mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestään. Yöjärjestyksestään.
"Obrigada. No niin."
Hän veti Aidan tiukkaan halaukseen.
"Yritä saada levättyä. Soittelen sinulle aamusta, sopiiko?"

"Totta kai", Aida lupasi vastaten halaukseen ja saattoi Salomen sitten ulos ovesta. Kai nainen pärjäisi? Ainakin kadulla kulki paljon takseja myös yöllä, ja metrokin kulkisi. Oli erikoista, miten hän ei ollut tuntenut oloaan koskaan turvattomaksi Lontoon metrossa.
Hiljaisuus tuntui painavalta, kun hän sulki ovet ja palasi olohuoneen puolelle.
"Ehkä meidänkin pitäisi käydä nukkumaan."

Eli oli unohtunut istumaan sohvalle, colatölkki toisessa kädessään. Vasta Aidan paluu sai hänet ymmärtämään, että se oli tyhjä, ja huomio sai hänet kurtistamaan kulmiaan melkein yllättyneenä.
Sitten hän laski tölkin kädestään ja ojensi käsivarsiaan.
"Tule tänne, prinsessa."

Aida vaelsi Elin luo ja vajosi istumaan miehen jalkojen juureen, painaen päänsä tämän polvea vasten.
"Eli, olen pahoillani", hän vetosi sydän kipeästi hakaten.
"Pelkään, että olen muuttanut elämämme edes ajattelematta asiaa, kuin mikäkin hölmö. Olen pahoillani."

"Hei..."
Eli katseli Aidaa hetken neuvottomana, ja valui sitten itsekin lattialle niin, että saattoi vetää naisen syliinsä.
"Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi olla pahoillasi. Et ole tehnyt mitään väärää."

"En koskaan pysähtynyt miettimään, mitä tapahtuisi, jos oikeasti menestyisin", Aida sanoi ja kietoi kätensä Elin vyötärölle.
"Ja nyt en voi olla ajattelematta niitä kuvaajia, jotka juoksentelivat autojen seassa. Haluan uskoa, että kaikki palaa ennalleen, kun palaan kiertueelta, mutta ehkä se on naiivia."

"Se on sinun unelmasi", Eli muistutti.
"Ja unelmiaan kohti kuuluu pyrkiä."
Liika harkinta jos jokin oli unelmien tiellä, eikö niin? Jos pysähtyi ajattelemaan kaikkia niitä asioita, jotka voisivat mennä pieleen, ei koskaan uskaltaisi ottaa ensimmäistä, ratkaisevaa askelta.
"Oletko varmasti kunnossa? Se oli aika karmivaa."

"Olen kunnossa", Aida vakuutti, "olen nähnyt paparazzeja ennenkin, mutta yleensä Edisonin seurassa. En koskaan kuvitellut, että he voisivat haluta minusta kuvan niin paljon, että vaarantaisivat itsensä." Koko maailma oli tullut hulluksi.
"Sinäkin olet minun unelmani. Sinä ja minä ja teatteri", hän muistutti silittäen miehen hiuksia.

Jos Aida palaisi teatteriin, tulisivatko stage doorit olemaan hullunmyllyä? Odottaisiko tuttujen aitojen takana joukko kameroilla varustautuneita paparazzeja, jotka toivoivat nappaavansa mahdollisimman myyvän kuvan?
Eli kallisti päätään silitystä kohti.
"Säikäyttikö se sinut?"

Aida tutki vihreähippuisia silmiä levottomana ja tunsi olonsa surulliseksi, ymmärtämättä täysin miksi.
"Tavallaan. Pelkäsin heidän satuttavan itsensä, enkä voi ymmärtää sitä maniaa, joka heidät tuntui vallanneen", hän sanoi kurtistaen hieman kulmiaan.
"Entä sinä? Säikähditkö sinä?"

Kai se johtui rahasta. Siitä mahdollisuudesta, että voisi onnistua nappaamaan juuri sen oikean otoksen, jonka myydä kovalla hinnalla.
Eli painoi nenänpäänsä kastanjanpunaisten hiusten joukkoon ja hengitti niiden tuoksua.
"Pelkäsin, että sinuun voi sattua."

Aida silitti hellästi Elin hiuksia ja nojautui painamaan suukon miehen korvalle.
"Rakastan sinua, kullannuppu", hän muistutti.
"Mennäänkö nukkumaan?" Heillä oli tainnut olla puhetta jostain muusta aikaisemmin, mutta hän arveli, ettei kumpikaan ajatellut sellaista juuri nyt. Ehkä he voisivat unohtaa yöksi levottomat mietteet tulevaisuudesta.

"Minäkin rakastan sinua, prinsessa", Eli vastasi ja mietti hetken haikeasti, että ilman paparazzikohtausta heidän iltansa loppu olisi voinut olla hyvin toisenlainen.
Mutta sitä ei kannattanut surra.
"Mennään."

Lauantai 1. kesäkuuta, kello 13:05, Gardermoenin lentoasema, Norja – Nightingale Live alkaa

Eli ei ollut aivan varma, miksi Oslo sai hänet innostumaan niin kovin. Hän oli täysin tietoinen siitä, että heillä ei olisi aikaa todella tutustua Norjaan ja sen hienouksiin ennen, kuin matkan olisi jatkuttava seuraavaan kohteeseen, silti ajatus vuonojen maassa vierailusta oli saanut hänet melkein tanssahtelemaan paikoillaan. Tai olisi saanut, jos lentokoneessa olisi ollut tilaa sellaiseen. Edes ensimmäinen luokka ei valitettavasti tarjonnut aivan niin tilavia istuimia.
Sitten hän oli torkahtanut hetkeksi, koska oli ollut edellisenä yönä liian innostunut nukkuakseen. Hän oli havahtunut hereille vain joitakin minuutteja ennen, kuin turvavöiden kiinnittämisestä ilmoittava valo oli syttynyt palamaan.
Ei menisi kauaa, ennen kuin he olisivat perillä, kone oli aloittanut jo laskeutumisen.
Vihreähippuiset silmät tuikkien hän käänsi katseensa kohti Aidaa.

Ajatuksiinsa uppoutunut Aida pureskeli epävarmana alahuultaan tutkiessaan tulostettuja suunnitelmia konsertistaan. Hän tanssi hienovaraisesti penkillään, sitä itse tiedostamatta, nappikuulokkeet korvissaan. Välillä suupieliin eksyi epäuskoinen hymynhäive: huomenna hänen oma kiertueensa alkaisi.
Loppuunmyyty kiertueensa. Luoja, toivottavasti se ei olisi jokin tekninen vika ja häntä odottaisikin muutama säälistä paikalle tullut laupias samarialainen.
Hän havahtui Elin katseeseen ja suli hymyyn, ottaen kuulokkeet korvistaan ja ojentaen kätensä hipaisemaan miehen hiuksia.
"Mitä mietit, kullannuppu?"

Eli kallisti päätään kevyttä kosketusta kohti.
"Katselin sinua", hän vastasi ja tarttui käteen, joka oli koskettanut hänen hiuksiaan, painaakseen sen kämmenselälle ja sormille hellät suudelmat.
"Hymyilit. Oletko onnellinen, prinsessa?"

"Kyllä, uskoisin niin", Aida vastasi kalpeansiniset silmät hymystä siristyen. Lontoon paparazzien aiheuttama hermostus hänen tulevaisuudestaan oli haihtunut kiertueen tuoman innon – ja aivan toisenlaisen hermostuksen – tieltä. Tämä oli onnellista, odottavaa, adrenaliininkatkuista hermostusta.
Hän katsahti käytävän yli kohti ikkunaa, kun lentokone lähestyi kiitorataa. Harmaaseen pukuun pukeutunut Harvey ei välittänyt maisemista, vaan naputteli kiivaasti puhelintaan. Managerin läsnäolon kannustamana Aida lisäsi punaista huulipunaa.
"Onko jotain, mitä haluat nähdä Oslossa?"

"Uskoisit niin?" Eli toisti naurahtaen ja painoi vielä yhden suudelman Aidan kämmenselälle ennen kuin vapautti käden otteestaan. Koska hän oli sellainen kuin oli, hän oli jo ehtinyt unohtaa paparazzivälikohtauksen tuoman huolen kokonaan - joskin se saattaisi palata odottamatta.
Juuri nyt hän oli kuitenkin onnellinen.
Vihreähippuisiin silmiin syttyi innostunut tuike.
"Tiesitkö, että täällä on museo, jossa on oikeita viikinkilaivoja?"

"En", Aida nauroi. Ehkä hänen pitäisi yrittää ehtiä ottaa selvää konserttikaupunkien nähtävyyksistä. Jospa heille liikenisi välillä hetkiä käydä tutkimassa kaupunkia. Elille toivottavasti ainakin.
"Ehkä ehdimme käydä siellä", hän sanoi ja katsahti ikkunaa, kun pyörät ottivat kiitorataan ja jarrut vinkuivat. Olisi sääli matkustaa ensimmäistä kertaa Norjaan ja nähdä vain hotelli ja Rockefeller Music Hall.
Harvey oli jo kärsimättömästi jaloillaan, vaaleanpunaisen kauluspaidan napit vatsalla pingottaen, kun matkustajat alkoivat vähitellen valua ulos koneesta. Manageri tarjoutui auttamaan takin Aidan ylle ja huokasi, kun Aida kieltäytyi liikkumasta, ennen kuin Eli oli mukana.

He olivat saapuneet Norjaan.
Eli oli liian innoissaan kiinnittääkseen huomiota managerin nuivaan käytökseen, ja keskittyi sen sijaan poimimaan käsimatkatavarat mukaan - sekä omansa että Aidan. Salome näytti keskittyvän puhelimeensa käytävän toisella puolella, kulmat hienoisesti kurtistuneina.
"Tämän aikataulun mukaan me ehdimme vain pyörähtää hotellilla ennen, kuin on aika suunnata kenraaliharjoituksiin", hän huomautti, korottaen ääntään niin, että manageri varmasti kuulisi.

"No, olepas sinä kiltti tyttö ja käy viemässä tavarat hotellille, niin me jatkamme suoraan harjoituksiin", Harvey vastasi vaivautumatta nostamaan katsettaan puhelintaan, ja Aida katsahti miestä halveksuen, mikä sekin jäi huomaamatta.
"Meillä on aikaa pyörähtää hotellilla, joten käydään siellä yhdessä", hän protestoi kulmat kurtistuen.
"Baby", Harvey vetosi ja kiersi käsivarren isällisesti Aidan hartioille heidän päästyään ulos lentokoneesta, "älä sinä vaivaa sievää pientä päätäsi sellaisella. Keskity harjoituksiin."

Salome siristi pahantuulisesti silmiään, muttei pystynyt tekemään juuri enempää ennen kuin he pääsivät ulos koneesta, sillä koneen käytävät olivat liian kapeat kulkea rinnan. Koneen ulkopuolella hän saattoi pidentää askeleitaan korot kopisten, niin että sai harpottua Harveyn ja Aidan rinnalle.
Eli seurasi heidän takanaan kuin uskollinen kultainennoutaja.
"Aida, minusta hetki hotellilla olisi hyvä ajatus. Saisit vetää henkeä ennen harjoituksia", Salome ilmaisi mielipiteensä, joka oli suunnattu enemmän Harveylle kuin Aidalle itselleen.

Salome siristi pahantuulisesti silmiään, muttei pystynyt tekemään juuri enempää ennen kuin he pääsivät ulos koneesta, sillä koneen käytävät olivat liian kapeat kulkea rinnan. Koneen ulkopuolella hän saattoi pidentää askeleitaan korot kopisten, niin että sai harpottua Harveyn ja Aidan rinnalle.
Eli seurasi heidän takanaan kuin uskollinen kultainennoutaja.
"Aida, minusta hetki hotellilla olisi hyvä ajatus. Saisit vetää henkeä ennen harjoituksia", Salome ilmaisi mielipiteensä, joka oli suunnattu enemmän Harveylle kuin Aidalle itselleen.

Harvey huokasi silmiään pyöräyttäen, mutta myöntyi hotellilla käymiseen. Kun he selvisivät passintarkastuksen läpi ja odottamaan matkalaukkujaan, manageri oli jo keskittynyt jälleen puhelimeensa. Rohkea rusketus oli erityisen silmäänpistävä täällä.
Tumma, kiiltävä auto odotti heitä terminaalin edessä ja laukkujen ollessa takakontissa, seurue saattoi pakkautua kuljettajan seuraksi, Harvey tilavammalla etupenkillä.
"Jännittävää nähdä Hattien ja Noahin bussi", Aida totesi punoen sormiaan Elin käteen, kun he nousivat autosta hotellin edessä ja suuntasivat sisään.

Hän ei kenties käyttäytynyt kovinkaan ammattimaisesti sillä hetkellä, mutta siitä huolimatta Salome ei voinut vastustaa haluaan väläyttää Aidalle irvistys Harveyn selän takana. Hän ei arvostanut lainkaan sitä, kuinka manageri kohteli naista kuin tämä ei olisi ollut kykenevä itsenäiseen ajatteluun.
Matka Oslon keskustaan ja Hotel Continentaliin sujui yllättävän kivuttomasti, liikenteen kannalta ja muutenkin, ja hotelli, joka kiilautui melkein kolmiomaisena kahden kadun keskellä, muistutti Eliä häkellyttävästi Lontoosta.
Hän puristi Aidan kättä ja väläytti tälle hymyn heidän astellessaan aulaan.
"Se kuulostaa ihan mahtavalta", hän myönsi.

Jännitys nipisti vatsanpohjaa siinä vaiheessa, kun Aida saattoi hylätä matkatavaransa kutsuvan parisängyn vierelle ja kellahtaa hetkeksi selälleen sen siististi pedatulle päiväpeitolle.
"Minusta on ollut aina ihana nukahtaa autoon, ja kai ajamme usein yöllä paikasta toiseen", hän pohti venytellen käsiä päänsä ylle. Euroopan kiertue. Hänen kiertueensa. Ajatus sai epäuskoisen hymyn nykimään suupielissä.
"Ehkä meidän pitäisi jatkaa matkaa Rockefelleriin, ennen kuin Harvey hermostuu."

Vaaleilla sävyillä sisustettu hotellihuone ei tainnut olla paljoakaan pienempi kuin heidän koko asuntonsa. Eli vaelsi uteliaasti sen läpi, kurkisti kaappeihin, minibaariin ja tilavaan, tummalla marmorilla vuorattuun kylpyhuoneeseen.
Ja riemastui.
"Täällä on taas niitä pieniä tuotepulloja!" hän ilmoitti Aidalle ja kääntyi katsomaan naista silmät loistaen. Sitten kasvoille kohosi toinen, melkein ovela ilme, ja ennen kuin Aida ehti nousta ylös, hän syöksähti huoneen poikki ja heittäytyi sängylle Aidan viereen.
"Onko meidän ihan pakko?"

Aidan silmät siristyivät hymystä ja hän näpäytti Elin nenänpäätä sormellaan.
"Haluatko sanoa, ettei kukaan ole kotona, kun Harvey tulee koputtelemaan?" hän kysyi naurua äänessään ja antoi nenää koskettaneen käden valua silittämään Elin kylkeä.

"Joo", Eli vastasi, puolet kasvoista peittoa vasten litistyneinä. Sitten hän ojensi toista käsivarttaan ujuttaakseen sen Aidan vyötärön ympärille ja vetääkseen naisen syliinsä.
"Ihan tyhjä huone, ei ketään kotona."

Aida kehräsi onnellisesta naurusta ja kiersi jalkaansa Elin ympärille, miten Oscar de la Rentan valkoinen, sinisillä samettikukilla kirjottu kotelomekko antoi myöten.
"Olet ihan oikeassa", hän myönsi ja nojautui hamuamaan miehen korvaa, puhaltaen niskaa hellästi.
"Tyhjä huone. Ei ketään kotona."

Liian huonosti, jos Eliltä kysyttiin. Ja koska hän oli herrasmies, hän ujutti designmekon helmaa ylemmäs, työnsi sitä tieltään niin, että saattoi viedä toisen kätensä silittämään Aidan reittä.
Lämmin hengitys niskalla lähetti miellyttävän väristyksen alas selkää.
"Merkillistä, että niin on päässyt käymään. Mutta kyllä he pärjäävät hetken keskenään, ilman meitä. Minä sen sijaan en pärjää enää hetkeäkään ilman suudelmaa."
Vihreähippuisissa silmissä viipyi anova katse.

Voi kullannuppu, Aida ajatteli nähdessään katseen ja hyrisi naurusta, kun upotti sormensa miehen hiuksiin ja houkutteli tämän suudelmaan kanssaan. Voisivatpa he unohtua tänne edes pariksi tunniksi.
Hän näykkäsi kutsuen Elin alahuulta ja pujotti toisen kätensä miehen paidan helman alle, silittämään paljasta kylkeä.

Jos Eli olisi ollut koira, hänen häntänsä olisi heilunut onnellisesti.
Vastatessaan suudelmaan hän ei voinut olla miettimättä, kuinka helppoa olisi ollut ponnistaa ylös ja painaa Aida patjaa vasten. Riisua tämän mekko ja... unohtua.
Sormet vaelsivat kaivaten ylemmäs naisen reidellä.

Samanlaiset mietteet kävivät Aidan mielessä.
Mutta, tietenkin, ovelta kuului koputus ja hengenvetoa myöhemmin Harveyn kärsimätön käsky olla valmiina. Heitä odotettiin harjoituksissa. Aida huokasi haikeasti ja painoi suudelman Elin huulille, ennen kuin kierähti ympäri ja nousi jaloilleen, nykien kotelomekon helmaa takaisin alemmas.
"Tulemme ihan kohta, Harvey", hän lupasi avaten oven ja työnsi sen kiinni, ennen kuin mies ehti astua sisään.
"Pitäisikö minun vaihtaa vaatteita?" hän kysyi epätietoisena Eliltä.

Eli hautasi kasvonsa Aidan hartiaa vasten ja murisi pettymystään. Hetkeksi hän tiukensi käsivarsiensa otetta, ennen kuin päästi naisen sylistään.
Ehkä he voisivat edes nukkua sylikkäin seuraavan yön. Muusta taisi olla turha haaveilla, koska Aida ei voisi viettää yötään valveilla.
Hän kömpi istumaan ja pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan.
"Onko sinulla hyvä olo noissa?"

"On, tämä on ihana", Aida sanoi sulaen hymyyn ja kosketti vyötäröä korostavaa, sinistä vyötä. Mekko oli kaunis ja hyvin tyylikäs, varsinkin tummansinisen, modernisti leikatun jakun kanssa.
"Mutta en tiedä, pitäisikö meidän käydä läpi myös konsertin tanssiosuudet ja siinä tämä ei ole paras. Ehkä vaihdan", hän totesi kurtistaen kulmiaan ja kumartui laukulleen. Hän oli ollut aina mestari vaatteiden vaihdossa ja kiemurteli vauhdilla ulos asustaan ja sisään tummansiniseen, liehuvaan, asymmetriseen, reisimittaiseen mekkoon ja vaaleaan, pitkään neuletakkiin.
"Oletko sinä valmis?"

"Sinä olet ihana, prinsessa", Eli huomautti. Ehkä hän ei ollut paras mahdollinen tuomari, sillä hänen silmissään Aida näytti jumalaiselta missä tahansa asussa. Kuten myös alasti. Varsinkin alasti.
"Oletko varma, että sinun on pukeuduttava?" hän jatkoi sitten, ennen kuin nousi venytellen pystyyn.
"Ei vaatteita, ei huolia. Minä olen valmis."

Aida vastasi huvittuneella hymyllä ja kiepautti hiuksensa korkealle ponihännälle.
"Mennään", hän kannusti ojentaen kätensä miehelle ja kiiruhti sitten ulos ovesta. Harvey odotti aulassa, ja auto hotellin edustalla.
Rockefeller Music Hall sai hänen vatsansa nipistämään. Se oli viehättävä, vanhan näköinen rakennus, jossa olisi tilaa 1300 seisovalle katsojalle. Ei siinä toki ollut West Endin teatterien majesteettista arkkitehtuuria ja loistoa – mutta se olisi ensimmäinen paikka, jossa hän esittäisi oman, täysipitkän konserttinsa ja siten se oli täydellinen.
Bändi ja muu kiertueen henkilökunta touhusivat jo lavalla, muun salin jäädessä hämärään.

Eli huokaisi haikeasti. Ilmeisesti vaatteettomuus ei olisi vaihtoehto, hän totesi masentuneesti mielessään ja tarttui Aidan ojennettuun käteen.
Ainakaan Harvey ei norkoillut kiukkuisena Aidan oven takana.
Konserttisali sai hänetkin hiljenemään hetkeksi.
"Vau, prinsessa. Ajattele, huomenna esiinnyt täällä..."

Aida nauroi ja nojautui painamaan suudelman Elin poskelle. Täällä esiintyi varmaankin enemmän rock- ja punk-bändejä ja tarkemmin tarkasteltuna lattia olisi varmaankin melko tahmea ja hämärään jäävän salin puitteet ehkä rähjäiset – mutta hänen konserttinsa olisi täällä.
Hattie kiipesi takaisin lavalle, liehuvassa, täysipitkässä kukkahameessa ja vaalean mintun värisessä jakussa, Chester sirossa hihnassa mukanaan.
"Käydään läpi konsertin juoksutus – mutta Aida, rakas, säästelet ääntäsi. Eli, sinäkin olet tervetullut tuomaan esiin huomioita ja ideoita", nainen kannusti.

Eli tunsi sydämensä hypähtävän riemusta nähdessään Chesterin tutun, hieman harmaantuneen hahmon, ja pieneksi hetkeksi kaikki muu menetti merkityksensä. Onnellisuus sai hänen hymynsä säteilemään.
"Palveluksessanne", hän vakuutti, samalla kun Salome istahti yhteen lavan eteen väliaikaisesti asetetuista taittotuoleista luoden siihen epäluuloisen mulkaisun.

Aidan keskittymiskyky harhaili ja hänkin kumartui rapsuttamaan Chesterin pörheää niskaa, ennen kuin vaelsi lavan laitaa bändin virittäessä soittimia ja lähtiessä soittamaan konsertin alusta. Välillä Hattie keskeytti musiikin tehden huomioita, ja tekniikan miehet kiiruhtivat ympäri lavaa valmistelemassa valaistusta, äänentoistoa ja varmasti paljon muutakin, mistä Aida ei ymmärtänyt.
Valot osoittivat, missä hänen tulisi olla milloinkin. Tanssijat kertasivat rutiininsa Music Boxia varten. Mikrofonin äänenvoimakkuuksia säädettiin edestakaisin. Soittimia viritettiin hieman lisää. Aida sai kerrata Elin kanssa heidän paikkansa Sky Full of Starlightia varten.

Se kaikki tuntui merkillisellä tavalla epätodelliselta. Ja samaan aikaan lavassa, valaistuksessa ja hyörinässä oli jotakin niin uskomattoman tuttua, että hetken Eli saattoi melkein uskoa heidän olevan taas teatterissa. Siellä, minne he kuuluivat.
"Minulla on ollut ikävä tätä", hän kuiskasi hiljaa heidän tanssinsa lomassa.
"Tanssimista kanssasi."

"Niin minullakin", Aida vastasi nauraen. Nyt lavaa valmisteltiin, pehmeiden lamppujen rivit nousivat vakaasti taustaripuksi ja heidän ympärillään kävi hyörinä. Huomeniltana lava olisi toivottavasti lumoava yksinkertaisuudessaan.
Voi luoja, toivottavasti hän pystyisi kannattelemaan kokonaista showta. Aida katsahti Hattieta pohtien, laittoiko nainen aivan liian paljon uskoa hänen varaansa.
Hän nojautui hetkeksi Elin kylkeen ohjelman jatkuessa eteenpäin ja siirtyi kuuliaisesti sinne, missä häntä tarvittiin. Se tuntui samanlaiselta pyöritykseltä kuin edelliset seitsemän kuukautta, mutta ainakin tämä maailma oli tuttu. Hän oli aina ollut kotonaan lavalla.
Nightingalen hyvin, hyvin suosituksi käynyt melodia sai hänet hymyilemään. Se päättäisi konsertin.

Melkein kuin Aidan ajatukset lukien Eli kumartui hetkeksi lähemmäs naisen korvaa kuiskatakseen.
"Sinä häikäiset kaikki, prinsessa", hän vakuutti, uskoen täysin vilpittömästi siihen, mitä sanoi. Aida oli upea, tämän ääni oli upea, ja kappaleet olivat upeita.
Huominen ilta tulisi olemaan upea.
Salome tapaili lavan edessä äänettömästi Nightingalen sanoja samalla kun kirjoitti päivitystä illan keikasta sosiaaliseen mediaan.

Aida soi Elille onnellisen, häkeltyneen hymyn ja kurottui painamaan suudelman Elin poskelle. Se olisi näytön paikka.
Ja tämä oli kai kenraaliharjoitus – muille paitsi hänelle, koska Hattie halusi hänen säästävän ääntään huomiselle eikä esittävän koko konserttia nyt. Seuraava kuukausi tulisi olemaan raskas.
Hitto.
Bändi ja tekniikan väki jatkoivat vielä lavalla, mutta hän laskeutui alas yleisötasoon ja siirtyi hiljaisin askelin kurkistamaan Salomen olan yli.
"Mitä teet?" hän kysyi uteliaasti.

Eli seurasi Aidan vanavedessä alas lavalta, sillä juuri nyt hänellekään ei ollut käyttöä. Hän vilkaisi vaivihkaa ympärilleen, etsien toiveikkaasti Chesterin harmaantunutta olemusta.
Salome katsahti Aidaa ja näytti sitten hetkeä aiemmin napattua kuvaa lavasta, jonka keskiössä tämä tanssi Elin kanssa. Hänestä kuva oli varsin onnistunut, vaikka hän itse niin sanoikin. Se oli paitsi täynnä liikettä, myös säteili energiaa ja hyväntuulisuutta tavalla, joka tuntui syntyvän pelkästään siitä, että Aida ja Eli olivat yhdessä.
Salome oli samaan aikaan hyvin onnellinen kaksikon puolesta ja melkein kateellinen siitä, että nämä olivat selvästikin löytäneet sielujensa toiset puolikkaat.
"Kirjoitan päivitystä tilillesi harjoituksista. Julkaisen sen myöhemmin illalla, jos olet siihen tyytyväinen."

"Totta kai", Aida sanoi sulaen hymyyn, "kiitos! Minusta on hienoa, jos päivität sinne asioita." Hän oli aina arvostanut valtavasti fanejaan, jos hänellä nyt oli saattanut sanoa olevan sellaisia, ja hän halusi voida tarjota heille mielenkiintoista seurattavaa.
"Luotan täysin arviointikykyysi", hän lupasi ja painoi spontaanin suudelman Salomen poskelle.

Salome nojasi poskensa kevyesti suudelmaa kohti, tuntien olonsa hetken hyvin kotoisaksi, ja palautti sitten katseensa takaisin näyttöruutuun.
"Olen varma, että huomista konserttia odotetaan malttamattomasti", hän huomautti, sormet puhelimen näytöllä tanssien.
"Ja kiertuetta muutenkin. Pieni kurkistus kulissien taakse tekisi minut vastaavassa tilanteessa hyvin onnelliseksi."

Aida nauroi ja kosketti Salomen hartiaa, ennen kuin suoristautui.
"Olet varmastikin ihan oikeassa." Toivottavasti kiertue osoittautuisi odotusten arvoisiksi.
"Ei kai tänään ole muuta ohjelmaa enää? Ehkä voisimme mennä jonnekin syömään yhdessä", hän ehdotti ja katsahti lavaa kohti. Häntä ei kai tarvittaisi enää tänään.
Vaikka hänestä tuntui, että hänen pitäisi olla vielä vähän paremmin valmistautunut. Toisaalta, yksikään hänen suunnitelmistaan harvoin tarkalleen piti, ja hän päätyi improvisoimaan kaiken, mitä ei ollut kirjoitettu suoraan käsikirjoitukseen.

"Tietenkin olen."
Viimeisteltyään päivityksen valmiiksi myöhempää julkaisua varten Salome laittoi puhelimensa pois - ei kovin kauas, ei koskaan kauas - ja kumartui sitten poimimaan laukustaan yhä kylmänä hohkaavan vesipullon. Hän ojensi sitä Aidaa kohti, sillä tähden ei sopinut nuutua nestehukkaan juuri ennen konserttia.
"Ei, ei ole. Voisin katsoa meille valmiiksi jonkin mukavan ravintolan. Mitä sinun tekisi mieli?"
Toki oli mahdollista, että Harvey olisi järjestänyt omine lupineen jotakin, mutta Aida tarvitsisi aikaa myös rentoutua ennen suurta iltaansa.

"Olet kultainen, kiitos", Aida vetosi ja otti vesipullon vastaan, siemaisten kylmää vettä, joka maistui varsin ihastuttavalta.
"Salaattia, luultavasti", hän lisäsi nauraen, "mutta sitä saa melkein mistä vain. Mitä sinä haluat syödä?"

Salome oli ennakoinut oikein, kun ei ollut työntänyt puhelintaan laukun pohjalle. Hän poimi sen takaisin käteensä selatakseen läpi Oslon ruokatarjontaa. Hän ei voinut väittää, että olisi ennen vieraillut täällä, tai missäänpäin Norjaa ylipäätään, ja hänen suhteensa skandinaviseen diettiin oli vähintään epäluuloinen.
"Jotakin kammottavan epäterveellistä", hän vastasi avatessaan puhelimensa selaimen.
"Pizzaa. Olisiko kammottavan turistimaista syödä pizzaa jonkin paikallisen ruuan sijaan?"

"Se on erinomainen valinta", Aida vakuutti hyväntuulisesti ja haki Eliä katseellaan. Toivottavasti pizza maistuisi Elillekin. Hänestä oli ihana katsella, kuinka hänen rakkaansa saivat syödä jotain herkullista, ja hänestä oli ihana haistaa ruoan tuoksu.
"Ehkä voimme livahtaa pois? Käyn vain sanomassa Hattielle hei."

Salome katsahti kohti esiintymislavaa, ja näytti tosiaan siltä, että kaikki oli hallussa. Kun konsertin tähti ei voinut käyttää ääntään, hän ei nähnyt, mitä hyötyä heistä oikeastaan enää olisi. Sitä paitsi Aidalle tekisi varmasti hyvää saada hengittää hetki kaikessa rauhassa. Ja syödä jotakin.
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", hän myöntyi ja alkoi kerätä tavaroitaan.

Hyvästeltyään Hattien ja sitten loputkin uudesta perhestään Aida punoi sormensa Elin käteen ja veti miehen mukaansa, kun he lähtivät Salomen kanssa. Täällä ei kulkenutkaan takseja niin kuin New Yorkissa tai Lontoossa, mutta onnekkaasti Rockefeller Music Hall sijaitsi ydinkeskustassa, ravintoloiden ja kahviloiden keskellä, joten he voisivat hyvin suunnata päivälliselle kävellen.
"Oliko sinulla jokin tietty ravintola mielessä?" Aida kysyi Salomelta kiertäen huivia paremmin kaulaansa.

Salome irvisti.
"Ei teistä kumpikaan sattuisi osaamaan Norjaa?" hän kysyi lannistuneesti. Ja sitten, omasta lannistumisestaan ärsyyntyneenä, sulloi puhelimensa käsilaukkuunsa, joka kokonsa puolesta taisi olla käsilaukku vain nimellisesti.
"Tiedättekö mitä. ehkä voitaisiin vain marssia sisälle sopivalta vaikuttavaan ravintolaan?"
Eli, joka tunsi puhdasta onnea siitä, että he saattoivat kulkea tällä tavalla itsekseen, melkein kuin ketkä tahansa ystävykset kaupungilla, kannatti ehdotusta.

Se kuulosti Aidastakin erinomaiselta. Ja hän osoitti pian parin korttelin päässä olevassa kulmassa olevaa ravintolaa, joka näytti punavihreävalkoisen värityksensä puolesta sopivan italialaiselta. Sieltä saisi toivottavasti pizzaa Elille ja Salomelle ja salaatin hänelle, vaikka sitten alkupöydästä.
Pieni ravintola oli viihtyisä ja lämpimästi valaistu. Pehmeä puheensorina säesti sitä, mutta muutama pöytä oli vapaana ja he saattoivat suunnata suoraan istumaan.
"Mitä te haluaisitte?"

Elistä tuntui, että aina välillä hänen huomionsa herpaantui, kun hän jäi kuuntelemaan eksoottiselta kuulostavaa paikalliskieltä - viikinkien kieltä! Vaikka viikingit olivatkin tainneet puhua jotakin eri versiota kyseisestä kielestä, mutta hänellä ei ollut koskaan ollut tapana takertua sellaisiin pikkuseikkoihin.
Salome oli jo poiminut ruokalistan ja tutki sitä kulmat kevyesti kurtussa.
"Nyt, kun olen täällä, en osaa sanoa, haluaisinko pizzaa vai pastaa", hän nurisi.

Aida nojautui lähemmäs ja painoi suudelman Elin poskelle, silittäen miehen kiharaisia hiuksia taakse. Oli ihanaa voida jakaa kiertue tai ainakin sen alku miehen kanssa.
"Ota molempia", hän kannusti hymyä silmissään, kun kääntyi Salomen puoleen. Hänen ei tarvinnut miettiä kauaa, mitä valitsisi itse, sillä salaattien lukumäärä menussa ei ollut lukuisa.
"Entä sinä, kullannuppu?"

Ajatus oli kieltämättä houkutteleva, varsinkin kun Salome joutui myöntämään itselleen, ettei muistanut, milloin oli viimeksi syönyt.
"Minäkään en ole varma", Eli myönsi tutkiessaan ruokalistaa.
Se oli Salomelle kuin kutsu, ja hän kohotti katseensa omasta listastaan.
"Eli, tilaa sinä pastaa niin minä tilaan pizzaa. Jaetaan annokset."
Elillä ei ollut siihen vastaansanomista, ja tarjoilija, joka tuntui osaavan intuitiivisesti lukea, milloin asiakkaat olivat valmiita tilaamaan, kiiruhti heidän pöytänsä luo ottamaan tilaukset vastaan.

Kun heidän tilauksensa siirtyivät keittiöön, Aida nojautui mukavasti taakse tuolillaan eikä kiinnittänyt huomiota viereisen pöydän hämmästyneisiin katseisiin.
"Käymmekö aamulla siellä viikinkimuseossa?" hän kysyi silittäen sormenpäillään Elin niskaa.
"Tuletko mukaan, Salome?"

Silitys niskalla oli saada Elin sulkemaan silmänsä nautinnollisesti.
"Joo", hän vastasi, nojautuen kevyesti kosketusta kohti, laskien toisen kätensä lepäämään Aidan reidelle.
Salomen tummissa silmissä pilkahti uteliaisuus.
"Mikä viikinkimuseo?"

Aida katsahti Eliä.
"Mikä se paikka oli? Missä oli viikinkilaivoja... Tai jotakin viikinkeihin liittyvää?" hän kannusti. Hänen luultavasti pitäisi perehtyä enemmän Oslon hienouksiin. Ja olisi luultavasti hyvä tehdä suunnitelmia, jotta he eivät voisi vain unohtua sänkyyn koko konserttia edeltäväksi päiväksi.
Hänen luultavasti pitäisi olla paikalla hyvissä ajoin. Ei sopinut olla myöhässä.

"Kolme aitoa viikinkilaivaa", Eli vastasi innostuneesti ja kaivoi puhelimensa esiin tarkistaakseen tarkan osoitteen.
"Se on minusta aika siistiä!"
Hän oli juuri esittelemässä laivojen kuvia seuralaisilleen, kun tarjoilija kantoi heidän annoksensa pöytään.

Annokset näyttivät herkullisilta, ainakin nälkäiselle, vaikka italialainen oli löyhästi käytetty adjektiivi. Aida näykki salaattiaan ja katseli Eliä lämpöä silmissään, ojentaen kätensä välillä koskettamaan miehen hiuksia, niskaa tai käsivartta.
"Yritetään ehtiä käymään siellä", hän ehdotti, "tai ainakin te kaksi voisitte ehtiä. Ehkä voimme palata joskus katselemaan vuonoja. Meillä pitäisi olla ainakin päivä aikaa kierrellä Tukholmaa. Onko siellä jotain, mitä haluatte nähdä?"

Salome jakoi pizzan ja pastan varsin päättäväisesti ja hämmästyttävän taitavasti kahteen annokseen ja ojensi sitten toisen takaisin Elille, joka oli hetken keskittynyt silittämään Aidan niskaa.
"Pitäisikö meidän käydä katsomassa Kuninkaanlinnaa?" mies ehdotti, ennen kuin tarttui haarukkaansa.
"Sinullakin on oikeus vapaahetkiin, Aida", Salome muistutti.

"Voimme ainakin yrittää", Aida vastasi nojautuen kevyesti Elin kosketusta vasten ja keihästi muutaman salaatinlehden haarukkaansa.
"Oletko sinä suunnittellut kiertueelle jotain, mitä haluaisit nähdä tai kokea, Salome?" hän kysyi kääntäen katseensa assistenttiinsa.
"Oletko aikeissa käydä ostoksilla Milanossa?"

Salome oli juuri ehtinyt upottaa hampaansa pizzapalaansa, ja vei hetken, ennen kuin hän pystyi vastaamaan.
"Toivon! Sinun täytyy vaatia vapaata siellä, niin että pääsemme ostoksille. Luuletko, että Harvey huomaisi, jos peukaloisimme aikatauluasi hiukan?"

Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja siemaisi jäävettään.
"Anna mennä, suojaan selkääsi", hän lupasi. Hän ostaisi mielellään Salomelle jotain, mitä nainen rakastaisi. Hänen assistenttinsa tuntui olevan innostuneempi muodista kuin hän.
Vatsaa nipisti jännityksestä niin, että salaatti ei ollut mennä alas. Olisipa jo huominen.

Eli yritti olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka vähän Aida söi. Ehkä se johtui vain matkasta tai jännityksestä tai jostakin, ja huomenna kaikki olisi hyvin.
"Tahtoisitko jälkiruokaa?" hän kysyi melkein toiveikkaana.

Aida pudisti hymyillen päätään ja nojautui suukottamaan Elin poskea.
"Ota sinä vain, kullannuppu", hän kannusti. Mitäköhän jälkiruokaa norjalaiset söivät? Hänen täytyi olla hirvittävä juntti sivistymättömyydessään.
"Haluaisitko sinä jotain, Salome?"

Huolellisen pohdinnan ja neuvottelujen jälkeen Eli ja Salome päätyivät tilaamaan jaettavan annoksen jäätelöä, jossa oli useampaa eri makua. Heistä kumpikin taisi toivoa, että Aida innostuisi edes maistamaan.
"Meidän kannattaa varmaankin suunnata tämän jälkeen hotellille, niin ehdit levätä kunnolla, Aida", Salome ehdotti tarkistettuaan puhelimensa.

Aida nyökkäsi ajatukset huomisessa askarrellen. Miten hän toivoi, ettei päätyisi yhtäkkiä unohtamaan sanoja jännityksessään. Ne pari kertaa hänen urallaan, jona hän oli yhtäkkiä unohtanut vuorosanansa lavalla, kummittelivat häntä edelleen.
Hänelle riitti mahdollisuus katsella herkullista jäätelöannosta, ja kun he lopulta palasivat hotellille, hän painoi suukon Salomen poskelle, ennen kuin punoi sormensa Elin käteen ja veti miehen mukanaan heidän huoneeseensa.

Eli tutki Aidan kasvoja pohtivana.
"Millainen olo sinulla on, prinsessa?" hän kysyi oven sulkeuduttua heidän takanaan.
"Jännittääkö?"
Pieni osa hänestä toivoi, että he voisivat teeskennellä loppuillan, etteivät olleet kotona.

"Jännittää", Aida vastasi nauraen ja istahti sängyn laidalle riisumaan korkokenkänsä.
"Kädet melkein tärisevät", hän lisäsi huvittuneena ja nosti toisen jalan toisen polven päälle, hieroen jalkapohjaansa. Mutta tämä oli hyvää jännitystä.
"Millainen olo sinulla on, kullannuppu?"

Eli potki omat kenkänsä jaloistaan ja vaelsi sitten sängyn luo. Hän vajosi istumaan lattialle Aidan eteen ja poimi tämän jalan hierottavakseen.
"Tulet häikäisemään kaikki huomenna, prinsessa. Minuakin jännittää, mutta hyvällä tavalla."

Aida katseli Eliä lämpöä silmissään ja nojautui eteenpäin, jotta saattoi silittää miehen hiuksia hellästi taakse. Hänen sydäntään melkein särki tapa, jolla Eli uskoi häneen. Hän toivoi, ettei tuottaisi miehelle pettymystä.
"Rakastan sinua", hän vetosi ja huokasi hieronnalle.
"Olen niin kiitollinen, että olet täällä kanssani."

Eli otti tehtävänsä tosissaan. Hänen kulmillaan viipyi pieni kurtistus, kun hän hieroi päivän varmasti kipeyttämää jalkapohjaa varmistaakseen, että se olisi valmis kannattelemaan Aidaa seuraavana päivänä.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa. Ja olen onnellinen, että olen täällä kanssasi."
Hän kohotti pitelemäänsä jalkaa painaakseen nilkalle suudelman.

Suudelma sai Aidan hymyilemään. Mitä hän olisi selvinnyt tästä ilman Eliä? Hän toivoi, että tulevaisuus olisi valoisa. He olisivat onnellisia.
"Tule tänne, kullannuppu", hän vetosi nojaten toiseen käsivarteensa.
"Haluan suudella sinua."

Oli hyvin vaikea olla loikkaamatta samantien pystyyn ja sukeltamatta vuoteeseen.
"Mutta entä toinen jalkaparkasi?" Eli vetosi, tarttui toiseen jalkaan ja painoi nilkalle suudelman.
Siihen mennessä hän oli käyttänyt vähäisen itsehillintänsä loppuun ja kömpi sängylle Aidan seuraksi.

Aida valui selälleen katsellen Elin kasvoja ja ojensi kätensä houkutellakseen tätä kumartumaan ylleen suudelmaan, lämmintä hymyä silmissään.
"Hitot jaloista", hän lupasi. He voisivat juhlistaa nyt tulevaisuutta ja iloita tästä, luultavasti hyvin harvinaisesta hetkestä yksityisyyttä ja rauhaa.

Rehellisesti sanottuna Eli ei olisi kaivannut lainkaan houkuttelua. Aidan ei tarvinnut kuin katsoa häntä, ja hän oli jo sulaa vahaa tämän käsissä, valmis tekemään mitä tahansa nainen haluaisi.
Hän toivoi, että olisi ollut kärsivällisempi, nyt kun heillä oli hetkensä. Mutta pieni osa hänestä pelkäsi, että pian joku koputtaisi oveen.
Tänä iltana ketään ei olisi kotona.

Sunnuntai 2. kesäkuuta 2019, alkuilta, Rockefeller Music Hall, Oslo

Illan konsertti lähestyi vääjäämättä. Hämyisässä, mutta ilmettään eilisestä muuttaneessa konserttisalissa kävi hyörinä kaikesta valmistelusta huolimatta. Illan avaava tanssiseurue lämmitteli lavalla, ja Aida seurasi, kuinka yksi lennokkaista tanssijoista melkein potkaisi ohi kiiruhtavaa tekniikan miestä päähän. Toinen tekniikan miehistä oli näpertänyt pienen eliniän hänen korvaansa menevän napin kanssa, kun toinen sovitti sähkönsinisen, polvimittaiselta helmaltaan tyylitellyn mekon kaulukseen tulevaa varamikrofonia paikalleen, kiinnittäen hieman turhan tehokkaasti huomiota johdon siloitteluun hänen alaselällään.
Soittimien virityksen varmistelu muistutti kakofoniaa, ja Aida tunsi jännityksen tärisyttävän käsiään. Helmenvalkoinen lakka kynsissä oli tuliterä. Maskeeraaja oli ollut hyvin tuima piirtäessään näyttäviä, kissamaisia rajauksia, kiinnittäessään ylellisiä irtoripsiä ja punatessaan huulia. Nyt nainen pöyhi hänen hiuksiaan ja suihkutti niihin viikon ruokaostosten verran maksavaa lakkaa, onnistuen suihkaisemaan häärivää teknikkoa silmään.
Aida kohotti katseensa pimeään jäävään kattoon, jalka levottomasti väpättäen. Hän ei ollut tohtinut kysyä, kuinka arvokkaat sinikirjotut, posliinilta näyttävät korkokengät olivat.

"Hei, prinsessa", Eli tervehti puikkelehtiessaan kiireisenä hyörivien työntekijöiden lomasta naisen luokse. Aikaa konsertin alkuun ei ollut tuhlattavan paljon, mutta hän ei olisi voinut minkään antaa estää itseään puhumasta Aidalle ennen sitä.
Nainen tulisi olemaan upea, hän tiesi sen.
Hänen onnistui väistää hiuslakkasuihkausta viime hetkellä, kun hän seisahtui Aidan taakse.

Teknikko jatkoi matkaa silmäänsä hieroen ja hiljaa sadatellen. Toinen tarkasti vielä lavan eteen tuotavan, jalan varassa seisovan mikrofonin asetukset ja kytkennät sekä oikean korkeuden Aidan tämänpäiväisten kenkien suhteen.
Varpaita särki vienosti jo nyt, mutta hänen varpaansa olivat olleet tuskissaan jo pikkulapsena aloitetuista balettitunneista saakka.
Aida käännähti ympäri kaivaten hetken hengähdystaukoa ja oli törmätä Eliin.
"Hei kullannuppu", hän tervehti, suoden miehelle levottoman, jännittyneen hymyn.

Vihreähippuiset silmät siristyivät hymystä, kun Eli kohtasi Aidan katseen. Hän liikahti lähemmäs, kuin olisi ollut aikeissa suudella naista, mutta tunsi sitten hyytävän pistoksen sielussaan - maskeeraaja loi häneen katseen, joka lupasi varmaa kuolemaa, mikäli hän sotkisi meikin.
Viime hetkellä hän muutti suunnitelmaansa, poimi Aidan käden omaansa ja painoi sen kämmenselälle suudelman. Ja sitten toisen kämmenen puolelle.
"Näytät upealta."

Aida vastasi huvittuneella hymyllä ja näpäytti vapaalla kädellään Elin nenänpäätä.
"Niin sinäkin", hän vakuutti. Hihaton mekko tuntui nyt viileältä, mutta se olisi juuri sopiva lavan paahtavissa valoissa.
"Jännittääkö sinua?"

Eli virnisti ja käänsi päätään puolelta toiselle, niin että Aida voisi ihailla hänen huoliteltua tyyliään, josta oli täysin kiittäminen maskeeraajia. Hänen tavallisesti kurittomat suortuvansa oli kesytetty, ja toisin kuin teatterissa, niitä ei tulisi peittämään peruukki esiintymisen ajan.
"He halusivat naamaani puuteria", hän huomautti huvittuneesti ja silitti Aidan kämmenselkää.
"Vain hyvällä tavalla. Pääsen lavalle kanssasi, prinsessa. Et tiedä, miten onnelliseksi se minut tekee."

Hänestäkin oli ihana päästä lavalle Elin kanssa. Siitä tuntui olevan elinikä – ainakin siitä, kun he olivat olleet Eponine ja Marius, yleisön edessä kahdeksan kertaa viikossa.
Nyt heidät ohjattiin pois lavalta, odottamaan takatiloihin. Yleisö odotti jo ovilla, ja hetken kuluttua sali alkaisi täyttyä. Sitten tanssiryhmä ottaisi valaisimilla huomattavasti elegantimmaksi muuttuneen lavan haltuunsa, ja Nightingale Liven ensimmäinen konsertti alkaisi. Se tuntui epätodelliselta.
Aida istui kiitollisena alas takatilassa ja otti vastaan mukin hunajaista teetä, jossa oli pilli hänen huulipunaansa varten.

Eli ei voinut väittää, että konserttisalin takatila olisi tuntunut täysin samalta kuin kotiteatterin takatilat, joista muodostui kuukausien aikana melkein kuin toinen koti, mutta tunnelma oli siitä huolimatta innostava. Väreilevä.
Myös Salome odotti takatilassa, ja näytti jännittyneenä siitä huolimatta, ettei olisi itse astumassa lavalle.
"Onko sinulla nyt kaikki, mitä tarvitset, Aida?" hän varmisti, vilkuillen tablettiaan.

"Luulen niin", Aida vastasi hajamielisesti ja kuunteli kasvavaa yleisön hälyä. Jännitys nipisteli vatsanpohjaa ja hän yritti estää itseään pureskelemasta huuliaan, vaikka meikki oli ilmeisesti niin laadukasta, ettei lähtisi kuin puhdistusaineella.
"Pysytkö täällä takana vai menetkö yleisöön, niin kuin Hattie?" hän kysyi. Chester olisi tänään bussissa, sillä konsertin äänekkyys ei olisi hyväksi koiralle.

Salomekaan ei voinut olla kiinnittämättä huomiota yhä kasvavaan meluun.
"Pysyn täällä", hän vastasi melkein haikeana, sillä olisi ollut ihana nähdä konsertti kokonaisuudessaan.
Mutta hänen tehtävänsä oli pysyä siellä, mistä hänestä voisi olla hyötyä.
"Tahtoisitko jotakin tiettyä väliajalle? Juotavaa, esimerkiksi?"

Aida pudisti päätään. Hänellä olisi hunajateensä myös lavalla, samoin kuin vettä. Valitettavan haaleaa äänen tähden.
"Voisit mennä katsomaan tanssinäytöstä", hän ehdotti Elille.
"Ehtisit hyvin valmistautumaan Music Boxia varten, vaikka olisit yleisössä lämmittelyn ajan."

Eli pudisti hymyillen päätään.
"Olen paljon mieluummin täällä sinun kanssasi, prinsessa", hän vakuutti.
Vaikka saattoi olla, että hänen olisi suotu mieluummin seisovan yleisössä, niin että Aida olisi saanut lepuuttaa kallisarvoista ääntään.
Hän vei toisen kätensä hieromaan naisen niskaa, varoen mikrofonien johtoja.
"Millainen oli, prinsessa?"

"Jännittää", Aida vastasi levottomalla hymyllä. Vietävästi.
Ilmassa väreili odotus. Tanssinäytös alkoi ja sen musiikki tuntui vatsassa saakka. Takatilaan saattoi kuulla vaimeana tanssijoiden äänet, kun näyttävistä hypyistä ja nostoista tulevat tömähdykset tärisyttivät lavaa.
Hän nojasi pään käsiinsä ja sulki silmänsä. Konsertin alku lähestyi, ja hänen sydämensä hakkasi rajuna. Hänen täytyi sulkeutua hetkeksi omaan maailmaansa ja keskittyä, olla valmiina tässä hetkessä, kun hänen olisi aika astua lavalle.

"Sinä olet upea", Eli muistutti, ja toivoi, että olisi voinut kumartua painamaan suudelman Aidan hiusten joukkoon. Se olisi kuitenkin saattanut johtaa siihen, että maskeeraja heittäisi hänet omakätisesti pihalle ja huolehtisi, ettei takaisin ollut tulemista, ja kaikkein viimeiseksi hän halusi jäädä paitsi Aidan suuresta illasta.
Hän kosketti vielä hellästi Aidan selkää ennen kuin siirtyi kauemmas, antaen naiselle tilaa. Hänen katseensa osui Salomeen, joka pureskeli huultaan kalpeana. Ilmeisesti tämä jännitti Aidan puolesta.

Musiikki tuntui hänen sisällään, sykki jalkapohjissa. Yksi teknikoista kävi varmistamassa korvanapin toimivuuden. Yleisö osoitti suosiotaan tanssiryhmälle.
Bändi astui lavalle ja pian Rememberin ensimmäiset soinnut täyttivät salin.
Hetki lähestyi. Sydän hakkasi adrenaliinista. Maskeeraaja suihkautti viimeiset lakat punaisiin hiuksiin.
Sitten Aida astui lavalle, sokaistuen hetkeksi valoista, ja yleisöstä vyöryvä suosionosoitusten aalto tervehti häntä. Ja hän tunsi olevansa kotona.

"On aivan järjettömän hienoa voida olla tääl-", hän ehti sanoa puhutellessaan yleisöään ensimmäisen kattoa ravistelevan numeron jälkeen, ennen kuin jähmettyi tuijottamaan innostuneessa kädessä olleesta mukista pitkin lavaa lennähtänyttä teetä. Aida painoi hetkeksi nolostuneen käden suulleen, ennen kuin yhtyi yleisön nauruun ja jatkoi seuraavaan numeroon, hänen prinsessarooleistaan koottuun medleyyn.
Yksi teknikoista kiiruhti vaivihkaa tuomaan hänelle uuden teekupillisen ja perääntyi lavaa mopaten.
Sen jälkeen oli aika tanssia. Sähköinen energia väreili salin poikki, kun Music Box alkoi ja pieni tanssijoiden ryhmä liittyi hänen seuraansa.
1300 hengen yleisöstä lavalle vyöryvä energia tuntui humalluttavalta. Hänen verensä oli muuttunut euforiaksi.
Salin laidalla näytöstä seuraava Harvey hymyili tietäen: heistä tulisi absurdin rikkaita.

Viululla säestetty Somebody to Love sai salin tunnelman puskemaan kattoa vasten, ja Aida tunsi vatsansa nipistävän onnesta voidessaan esittää yhden kaikkien aikojen suosikeistaan: Sing But Don't Tell, joka kertoi laulajan onnettomasta rakkaudesta pianistiinsa.
Yleisö ei ollut ainoa, joka nauroi, sillä pianoa kappaleen toisena osapuolena soittava Noah joutui selvästi taistelemaan itsehillinnän kanssa ja nauramaan kaulukseensa.
"Voi luoja, rakastan häntä. Voi F-sana, todella rakastan häntä... Miksi hän ei voi vain soittaa minua?!"
Tyrmistynyttä hiljaisuutta säestivät yleisön naurunpurskaukset.
"...Sanoinko sen ääneen? Voi luoja, puhun edelleen ääneen. Ja tämä on hiljainen yleisö", kauhistunut Aida henkäisi painaen pari sormea huulilleen.
"Hänen täytyi kuulla se. Arh, en uskalla katsoa – katsokaa te", hän vetosi sukaisten hermostuneena hiuksiaan, mutta hengitti sitten syvään keräten rohkeutta ja katsahti pikaisesti pianistiaan, jonka suupielet nykivät.
"Hän ei katsokaan kirjaansa, hän katsoo minua! Hän katsoo edelleen minua! ...Miten siellä menee? Joten, haluan vajota maan alle. Kyllä haluan." Piano ja laulaja kävivät vuoropuhelua.
"Mitä sanoit? Soita se uudelleen. Sinä myös?! Kaiken tämän ajan? Vihdoin voin laulaa kaiken sen, mitä tunnen! Rakkaani, soita minua tänä iltana!"
Aida istahti Noahin syliin ja painoi suudelman miehen poskelle. Joku etummaisista katsojista melkein makasi turvakaiteen päällä hervottomana naurusta.

Lava keinui hänen allaan ja yleisön mylvintä soi korvissa, kun hän kiiruhti lavalta käsi kädessä Elin kanssa Streetlight Starsin ja konsertin ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Euforian ja uupumuksen yhdistelmä teki polvista huterat ja ajatuksista utuisat, mutta Aida ei voinut olla hymyilemättä puhtaasta, vilpittömästä onnesta, kun hänen tiiminsä kiiruhti istuttamaan hänet alas. Joku nosti hiuksia ja taputteli niskaa viileällä pyyhkeellä, toinen käsi tarjosi vesipulloa.

Jos he olisivat olleet teatterissa, tämä olisi ollut se hetki, jolloin Eli olisi voinut vetää Aidan hetkeksi syliinsä, ennen kuin he kiiruhtaisivat tahoilleen ottaakseen kaiken irti lyhyestä väliajasta. Hän teki melkein niin nytkin, mutta yhtäkkiä hän tajusi, että Aida olikin ihmisten ympäröimä. Hän irrotti otteensa naisen kädestä, ja sitten Aida oli viety hänen luotaan.
Joku huomautti hänelle, että taustatanssijoiden taukotila oli tuollapäin, varmasti kuvitellen, että hän oli eksynyt.
Räpäyttäessään silmiään hän näki myös Salomen seisovan sivummalla, häkeltyneenä siitä, kuinka muut olivat ottaneet Aidan huomaansa, pullollinen vettä edelleen kädessään.

Väliaika tuntui vain silmänräpäykseltä. Takatiloissa kävi niin hurja hyörinä, ettei Aida ollut tavoittaa Eliä katseellaan. Bändi oli jo lavalla ja kuulosti pitävän hauskaa. Ollie oli tulessa rumpujen kanssa.
Sydän löi kiihkeästi, kun hän astui takaisin lavan valoihin. The World Might End palautti hänet elävästi typerään päätökseen jättää Eli ja lähteä maailmankiertueelle, ja muisto oli särkeä hänen sydämensä uudelleen.
"Saatte kaksi coveria peräkkäin. Kuulin tämän kappaleen muutama vuosi sitten, ja sen sanat ovat minusta aivan mielettömän kauniit. Useampikin rakkaistani on käynyt niin syvällä varjoissa, että heidät on melkein riistetty tästä maailmasta. Ja haluan sanoa heille älkää luovuttako. Teitä rakastetaan. Tämä on Fight Song", Aida esitteli, ennen kuin painoi sormensa pianon viileille koskettimille ja soitti ensimmäiset soinnut.

"Like a small boat on the ocean, sending big waves into motion,
Like how a single word, can make a heart open,
I might only have one match, but I can make an explosion.

And all those things I didn't say, wrecking balls inside my brain,
I will scream them loud tonight, can you hear my voice this time?

This is my fight song, take back my life song, prove I'm alright song,
My power's turned on, starting right now I'll be strong,
I'll play my fight song,
And I don't really care if nobody else believes, 'cause I've still got a lot of fight left in me."

Lava sumeni hänen silmissään ja ääni särähti niin, että hänen oli pyydettävä anteeksi ja painettava hetkeksi kädet kasvoilleen. Tuska ja pelko Elin menettämisestä varjoille sekä tunne hänen omasta avuttomuudestaan niiden edessä oli niin käsinkosketeltava, että hänen oli koottava itseään pieni hetki. Yleisöstä kuuluvat hiljaiset nyyhkäykset ja kannustavat suosionosoitukset säestivät hiljaisuutta, kunnes hän saattoi jatkaa.

Nyt hänen ensimmäinen konserttinsa lähestyi päätöstään. Sen kappaleet kertoivat hänen elämänsä tarinan.
"Olen tehnyt elämässäni asioita, joista en ole ylpeä", Aida sanoi sukaisten hiuksia kasvoiltaan ja tunsi syvän, syyllisen surun asettuvan vatsaansa.
"Satuttanut ihmisiä tarkoittamattani. Kirjoitin tämän kappaleen anteeksipyytönä hänelle, jolta haluaisin kipeimmin voida pyytää anteeksi. Tämä on Nothing but the Best", hän esitteli ja esti itseään hädintuskin itkemästä uudelleen, kun ajatteli Simonia.
"Tämä on illan viimeinen kappale, ja haluan kiittää teitä, sillä tulen muistamaan tämän illan ikuisesti. Ehkä olette kuulleetkin kappaleen jo – tämä on Nightingale." Pettynyt protestointi muuttui seiniä natisuttaviksi suosionosoituksiksi.
Aida vaihtoi onnellisia katseita Maddoxin kanssa, joka revitteli kitaran kanssa. Hänen bändinsä oli tulessa. Ja hän halusi antaa yleisölle kaiken, mitä hänellä oli jäljellä. Euforia teki hänen olonsa epätodellisen kevyeksi, ja kappaleen huipennuksessa koko yleisö yhtyi mukaan Aidan näyttämään, taputtavaan rytmiin ja lauloi mukana, kun hän tarjosi mikrofonia heitä kohti. Ja silloin katosta satoi salin satumaiseksi muuttavaa hopeasilppua. Hän ojensi kätensä ja antoi hopean sataa kämmenilleen.
Hän ei välittäisi, vaikka kuolisi nyt – tämä oli sen arvoista.

Suosionosoitukset tärisyttivät taloa edelleen, kun Aida oli johdatettu lavalta takatiloihin ja tiimi valmistautui lähtöön. Bändi soitti vielä lavalla, mutta takatiloissa kävi kuhina, kun rekkoja lastattiin. Hattien ja Noahin kiertuebussi odotti takaoven luona, ja heidän matkatavaransa oli jo pakattu sen kyytiin.
Useampi käsi taputti hänen selkäänsä tai veti hänet puolittaiseen halaukseen. Aida tunsi hehkuvansa onnea.

Oslon myöhäisilta tuntui vilpoiselta ja vesisade huuhtoi kaupunkia – mutta aurinko oli vasta juuri laskenut pilvien takana. Takaovien luo oli jo ehtinyt joukko innokkaita, joista suurin osa kyyristeli sateenvarjojen alla albumien, lippujen, julisteiden ja t-paitojen kanssa.
Aida suli hymyyn. Hän tunsi kotoisan lämmön sisällään huiskiessaan nimikirjoitustaan tarjottuihin pintoihin ja nojautui ottamaan yhteiskuvia sateenvarjojen alle. Harvey ohjasi häntä eteenpäin päättäväisesti ja työnsi edellään sisään bussiin.

Bussi näytti hurjan viihtyisältä. Kuskin penkin takana oli pari upottavaa, tummansinistä sohvaa, ja vaaleapuinen lattia vietti aina perälle saakka. Sohvien perässä näytti olevan pikkuinen keittiö ja suljettu osa, jota hän arveli kylpyhuoneeksi. Katonrajassa kulkevat, lasiovilla suojatut hyllyt olivat täynnä kirjoja.
Aida vaelsi peremmälle, hipoen sormenpäillään valkopuista kalustusta ja hymyili sohvan kirjotuille tyynyille, joista pari esitteli Union Jackia. Keittiön takana käytävää reunustavat makuupunkat ja niiden pystyraidalliset verhot saivat hänen vatsansa nipistämään lapsuuden mieleen tuovasta jännityksestä. Ne näyttivät suloisilta.
Bussi täyttyi elämästä bändin ja lopunkin tiimin kiivetessä kyytiin. Shampanjapullot poksahtelivat ja hyväntuulinen puheensorina ja nauru täyttivät tilan.

Aidan mieli oli euforiasta ja adrenaliinista ylikierroksilla, mutta keho lyijynraskas uupumuksesta ja kannustus käydä pitkäkseen lähtöä odottaessa, oli varsin houkutteleva. Hän kiipesi yhteen keskimmäisistä punkista, vetäen tyynyn päänsä alle ja polkaisten kengät jaloistaan.
Siihen mennessä, kun bussi jyrähti käyntiin ja lähti kohti Tukholmaa, Aida oli jo syvässä, onnellisessa unessa.

Nightingale Live 2019 – set list

1 Remember
2 Princess Medley
3 Music Box
4 They Say
5 Like Poems to Me
6 Sky Full of Stars
7 Awake
8 Somebody to Love (cover)
9 Sing But Don't Tell (cover)
10 Streetlight Stars
11 The World Might End
12 Think Twice (cover)
13 Fight Song (cover)
14 What If
15 In Your Wilderness
16 La Vie en Rose (cover)
17 Fearless
18 It's All Coming Back to Me Now (cover)
19 Nothing But the Best
20 Nightingale

Perjantai 14. kesäkuuta 2019, karvan yli keskiyön, jossain Espanjan pohjoisosissa

Kiertuebussi oli alkanut tuntua melkein kodilta. Sen kyydissä oli tullutkin nukuttua jokunen yö Oslon jälkeen, kun he olivat kiertäneet Tukholmassa, Hampurissa, Berliinissä, Münichissa, Milanossa, Barcelonassa ja Madridissa, josta he olivat lähteneet reilu tunti sitten kohti Pariisia.
Konsertit olivat alkaneet kehittää rutiinia, suureksi osaksi kiitos tiimin ja roudarien hämmästyttävän järjestelmällisyyden ja tehokkuuden. Konserttisali valmistui vauhdilla ja purettiin rekkoihin yhtä vauhdikkaasti, jotta matka saattoi jatkua kohti seuraavaa kaupunkia.
Kaksitoista konserttia oli jäljellä Nightingale Liven ensimmäisestä taipaleesta. Ja silti jokainen täytti hänet samanlaisella, onnellisella odotuksella ja jännityksellä kuin ensimmäinen Rockefeller Music Hallissa.
Aida loikoi sohvannurkassa, Hattien kainalossa, bändinsä ja tiiminsä keskellä, muki lämmintä hunajateetä kädessään. Hän kilisti sitä hymyillen vasten muiden shampanjalaseja ja olutpulloja. Kun kiertue olisi ohi, hän ei haluaisi nähdä hunajateetä hyvään toviin.
"Satakieli, sinun olisi aika mennä nukkumaan", Hattie kannusti äidillisellä lämmöllä ja nyppäsi pari hopeasilpun palasta punaisten suortuvien lomalla.
"Meidän kaikkien olisi parasta tehdä niin."

Elistä tuntui, että hän oli lakannut nukkumasta vähintään pari maata sitten. Suonissa virtaava adrenaliini ja vaihtuvat aikavyöhykkeet eivät ainakaan helpottaneet riittävän unen saamista. Hän oli tullut siihen tulokseen, että valvoisi mieluummin yöt ja nukkuisi päivät, mutta silloin vaarana olisi se, että jotakin jäisi näkemättä tai kokematta.
Mieluiten hän olisi siis ollut hereillä ympäri vuorokauden.
Kuudessaan Hattien sanat hän kurotti jalkaansa vastapäiseltä sohvalta, niin että saattoi tökätä Aidan jalkaa.
"Nukkumaan siitä, prinsessa."

Aida nauroi ja katsoi Eliä kalpeansiniset silmät siristyen. Vastakkaisesta ikkunasta heijastuva peilikuva näytti samaan aikaan vieraalta ja silti tuttuudessaan rakkaalta. Dramaattiset rajaukset ja punainen huulipuna oli pesty pois, ja punaiset hiukset kiepautettu huolettomalle, korkealle nutturalle. Hän oli aina kokenut vaaleiden ripsien saavan hänet näyttämään alienilta, mutta nyt niiden katselu tuntui ankkurilta hänen identiteettinsä myrskyssä.
"Vain jos tulet kanssani", hän vastasi takaisin, painoi suukon Hattien poskelle ja nousi ylös, ojentaen kättään houkutellen Eliä kohti.

"Aina, prinsessa", Eli vastasi ja suoristautui paikaltaan. Hän tarttui Aidan käteen ja nosti sen hetkeksi huulilleen, ja joutui muistuttamaan itseään siitä, että heillä ei ollut varsinaisesti yksityisyyttä bussikyydissä. Ja Aida oli varmasti uupunut keikan jäljiltä, naisen olisi levättävä niin paljon kuin mahdollista.
Se ei estänyt häntä kaipaamasta.

Muutama punkista oli jo käytössä. Joku kuorsasi vaimeasti suljetun, raidallisen verhon takana. Aida punoi sormensa Elin käteen, kun johdatti miehen perässään makuupunkkien väliin ja sulki tilan muusta bussista erottavan, tumman verhon.
"Huomenna saamme viettää yön hotellissa", hän totesi tarjotessaan selkänsä vetoketjua Elille ja pujottautui miehen vanhaan t-paitaan kiemurrettuaan ulos mekostaan.
"Ja ikioman huoneen", hän lisäsi hymyä silmissään, kun kiipesi edeltä keskimmäiseen punkkaan.

Vaikka Eli muistutti itseään uudelleen ja uudelleen siitä, että Aida tarvitsi unta ja rauhaa, hän ei voinut olla sivelemättä ensin naisen niskaa ja sitten avoimen vetoketjun takaa paljastuvaa selkää hellästi sormenpäillään. Mutta ennen, kuin vaara innostua liikaa muuttui todelliseksi, hän auttoi naista kiemurtamaan ulos mekosta ja siirtyi sitten keventämään omaa vaatetustaan.
T-paidan rintamuksessa hymyili onnellinen dinosaurus.
Hän kipusi ketterästi Aidan viereen, muistellen lämpimästi fyysisempiä teatteriroolejaan, ja käytti hyväkseen mahdollisuuden haudata nenänpäänsä vasten naisen kaulaa.
Ja hipaista sitä huulillaan.
"Jossa voimme taas olla olematta kotona?" hän ehdotti toiveikkaana.

Aida kierähti punkan perälle, selkä viileää seinää vasten painuen, ja laski käden Elin vyötärölle saadessaan miehen viereensä.
"Juuri niin", hän vakuutti hymyä silmissään ja pujotti sormensa viattomasti miehen paidan helman alle, sivelemään paljasta ihoa.
"Sulje verho", hän vetosi hiljaa ja kallisti päätään, nauttien kosketuksesta kaulallaan.

Punkka ei ollut oikeastaan mainittavasti pienempi kuin sänky, jonka he olivat jakaneet pikkuisessa yksiössään. Vaikka saattoi toki olla, että aika kultasi muistot. Tai ainakin muutti niitä.
Huomenna, Eli lohdutti itseään, kun kurotti kätensä nykimään verhon heidän makuupaikkansa suojaksi.
Pienessä sopessa oli suloisen hämärää.
Hän kääntyi takaisin Aidaa kohti ja veti tämän syliinsä.

Aida kiersi käsivartensa Elin vyötärön ympärille ja halasi itsensä kiinni miehen rintaan. Hän painoi kasvonsa lämpimään kaulataipeeseen, sulki silmänsä ja hengitti Elin tuoksua. Toisen sydämen sykkeen kuuntelu tuntui melkein meditoinnilta.
Käsi sujahti paremmin miehen paidan alle ja silitti paljasta selkää.
"Olen niin kiitollinen, että olet täällä kanssani", hän kuiskasi ja hengitti kaulansyrjää vasten, hieraisten nenänpäätään pehmeään ihoon.

Älä innostu, Eli muistutti itseään, ja keskittyi sen sijaan vain nauttimaan Aidan läheisyydestä. Se, että he saattoivat edes nukkua sylikkäin, merkitsi hänelle valtavan paljon.
"Minä olen kiitollinen siitä, että saan olla täällä kanssasi", hän vastasi, toinen käsi Aidan selällä hellästi vaeltaen.
"Oletko onnellinen, prinsessa?"

Sormenpäät vaelsivat miehen selällä, ja huulet hamusivat hellästi pehmeää kaulataivetta. Hän saattoi melkein kuvitella heidän olevan New Yorkin asunnossaan, ehkä sinä yönä, jona Eli oli näyttänyt hänelle olevansa paljon enemmän kuin ystävä.
"Olen, hyvin onnellinen", Aida vastasi hetken empivän hiljaisuuden jälkeen.
"Oletko sinä?"

Eli oli huomaavinaan, että heidän välilleen lankesi hetkeksi hiljaisuus ennen kuin Aida vastasi. Ja vaikka hiljaisuudessa itsessään ei ollut mitään pahaa, he olivat tunteneet toisensa riitävän kauan niin ettei se tuntunut enää kiusalliselta, tämä nimenomainen hiljaisuus tuntui painavammalta. Tärkeämmältä.
Se sai pienen kurtistuksen häivähtämään Elin kulmilla.
"Olen", hän vastasi, jättäen sormensa lepäämään Aidan ristiselkää vasten.
"Odotatko seuraavaa keikkaa? Pariisia?"

Aida naurahti, lämmin hengitys miehen kaulalla kutittaen ja painoi sille suudelman.
"Odotan. Pariisi on ihana kaupunki, ja tulen esittämään siellä useamman ranskankielisen coverin, mikä on jännittävää vaihtelua", hän sanoi ja ujutti kättään syvemmälle miehen paidan alle.
"Onko jokin kaupunki, jota sinä odotat?"

Syvemmälle ujuttautuva käsi ei tehnyt helpoksi muistaa, että he eivät olleet omassa pienessä maailmassaan, vaan keikkabussissa, jonka makuutilat he jakoivat muiden kanssa. Ja vaikkei se varsinaisesti olisi haitannut Eliä, periaatteessa, ei hän tällä kertaa halunnut ottaa sitä riskiä, että päätyisi lentämään ulos siveettömän käytöksen vuoksi.
Hän halusi pysytellä Aidan lähellä. Ottaa yhteisistä hetkistä kaiken irti.
"Minusta on aina mahtava palata New Yorkiin", hän myönsi, painaen kevyen suudelman Aidan hiusten joukkoon.

"Niin on", Aida myönsi halaten itseään tiukemmin Eliä vasten, "David laittoi jo viestiä, että hän osti lipun showhun." Kuulemma se oli ollut varsinainen haaste, koska liput olivat olleet niin haluttuja. Ehkä Hattien markkinointitaktiikka toimi: pitää tarjonta pienenä ja nostaa siten sen kysyntää ja arvoa.
Hän tunsi yleensä olevansa liian tyhmä ymmärtämään mitään sellaista.
"Mitä pidät siitä tanssiseurueesta, joka kulkee mukanamme?"

Davisin mainitseminen sai Elin sydämen sykähtämään onnesta. Ehkä hän ehtisi- tai he ehtisivät- tervehtiä miestä edes nopeasti ennen kuin olisi aika jatkaa matkaa seuraavaan kaupunkiin.
"Tiarnan on yrittänyt saada liput Lontooseen", hän muisteli, samalla kun antoi kätensä laskeutua silittämään Aidan reittä.
"He ovat mahtavia. Minulla on kotoisa olo, melkein kuin olisin osa ebsemblea."

"Ehkä sinun pitäisi olla", Aida vastasi sulaen hymyyn ja hieraisi nenänpäätään miehen kaulaan.
"Olet uskomaton tanssija." Mieli oli edelleen virkeä euforiasta, mutta fyysinen uupumus alkoi painaa silmiä kiinni.
Heillä olisi pitkä matka edessään.

"Minä olen mitä vain, kunhan saan olla sinun kanssasi, prinsessa."
Eli hipaisi huulillaan Aidan otsaa ja houkutteli tätä kietomaan jalkansa hänen ympärilleen. Tällä kertaa täysin viattomasti.
"Sinun pitäisi nukkua."

"Niin sinunkin", Aida mumisi ja nosti toisen jalkansa kevyesti Elin reiden yli, varpaat pystyraidallista verhoa hipoen. Sen toisella puolella, himmeässä valossa, pari bändin jäsentä taisi valmistua nukkumaan.
Pikkuisen ikkunan takana Espanjan ja Ranskan välisen moottoritien valot pyyhkivät bussin kylkeä säännöllisesti, ja Aida luiskahti uneen tuskin huomaamatta.

Eli huomasi itsekin olevansa häkellyttävän väsynyt. Hiljaiset äänet verhojen toisella puolella saivat hänen olonsa tuntumaan kotoisalta. Siitä huolimatta hän sinnitteli siihen saakka, että Aida jo nukkui, ennen kuin salli itsensäkin vajota uneen.

Lauantai 15. kesäkuuta 2019, myöhäinen iltapäivä, La Cigale, Pariisi

La Cigale muistutti paljon enemmän Lontoon majesteettisia teattereita kuin kiertueen tähän mennessä kokeilemat konserttipaikat. Mahtipontinen arkkitehtuuri kirjaili punaisten samettipenkkien valtaamaa parveketta ja vanhan rakennuksen puitteita, ja keskilattia oli tyhjennetty penkeistä seisovaa yleisöä varten. Lippuja oli myyty kaikki reilut 1300.
Aida tunsi olonsa kotoisaksi teatterissa. Myös kaduilla kuuluva ranska teki hänen olonsa kotoisaksi; ainakin hänellä oli kiittäminen äitiään sinnikkäästä ranskan kielen opiskelusta.
Roudarit rakensivat lavaa Hattien ja Noahin vision mukaa, ja teknikot valmistelivat vauhdilla sound checkiä. Sen jälkeen heillä olisi muutama tunti aikaa levätä hotellilla ennen illan showta.

Myös Elin olo oli kotoisa. Itse asiassa hän oli alkanut nauttia kiertueen hyörinästä, ja tutustuessaan tiimin jäseniin paremmin hän oli alkanut viihtyä yhä paremmin. Häntä ilahdutti se, ettei hän ollut vain turha lisä, vaan osa ryhmää. Hänellä oli merkitystä.
Hän oli viettänyt tovin muun tanssiryhmän kanssa, mutta kiiruhti nyt etsimään Aidaa.
"Prinsessa!" hän huikkasi nähdessään tämän hahmon.

Aida pyyhkäisi huolettomalta nutturalta karanneet suortuvat korviensa taakse ja kääntyi Elin puoleen, hymyä kalpeissa, vielä meikittömissä silmissään.
"Hei kullannuppu", hän tervehti.
"Tuletko mukaan hotellille?" Hän ei tosin ollut varma, kuinka paljon lepoa se tarkalleen sisältäisi, kun hänen olisi valmistauduttava iltaa varten.

Se, että Aidan kasvot olivat vielä ilman meikkiä, sai Elin riemastumaan. Jopa siinä määrin, että hän veti naisen syliinsä ja pitkään suudelmaan. Euforia virtasi hänen suonissaan.
"Tietenkin. Ehkä saan pidellä sinua hetken?"
Viattomasti. Rentouttavasti.

Aida nauroi onnellisesti kehräten suudelmaa vasten ja kiersi kätensä Elin vyötärölle.
"Ehkä", hän lupasi silmät tuikahtaen. Hän oli pyytänyt lupaa valmistautua iltaan itse, mutta maskeeraaja haluttiin silti paikalle. Ehkä Harvey oli suivaantunut meikittömistä kuvista, brändi-ilmeettömistä kuvista, hänen tietämättään otetuista kuvista tai luoja tiesi mistä.
Hän ei ollut varma, miksi omalta itseltään näyttäminen oli paheksuttavaa.
Sound checkin jälkeen he saattoivat suunnata ulos, ja Aida tähysi Salomea katseellaan.

Eli kietoi käsivarttaan Aidan ympärille vetääkseen naisen kylkeensä. Tämä ei ollut Lontoon sateinen yö, jossa olisi tarvittu suojaa kylmyydeltä, mutta hän kaipasi silti läheisyyden hetkiä.
He olivat ehtineet melkein ulko-ovelle, kun Salome kiiruhti heidän luokseen keltaisessa farkkutakissa.
"Olemmeko me lähdössä?" hän varmisti hengästyneenä.

"Hotellille", Aida vastasi, käsi Elin vyötärölle kierrettynä.
"Mutta sinun ei tarvitse tulla, jos et halua – täällä on ihania katuja ja liikkeitä", hän houkutteli lämmintä hymyä silmissään. Ehkä Salome kävisi mieluummin ostoksilla tai ihailisi Pariisia.

Salome pudisti päätään.
"Ei, tulen mukaanne. Hyvä nostaa jalat hetkeksi ylös", hän vakuutti ja näppäili puhelintaan.
"Auto odottaa meitä valmiina", hän lupasi, samalla kun Eli kumartui houkuttelemaan Aidaa suudelmaan.

Luultavasti olisi hyvä, että heillä olisi esiliina. Hetket kaksin olivat petollisen houkuttavia ja usein päättyivät turhautumiseen, koska aikaa tai yksityisyyttä ei ollutkaan tarpeeksi.
Aida kurottui painamaan suudelman Elin huulille ja seurasi sitten kaksikon mukana odottavalle autolle. Siitä tuntui olevan elinikä, kun hän oli ollut kuvaamassa Anastasiaa täällä.
Hotelli ei ollut kaukana. Se oli sama, jossa hän oli yöpynyt asuessaan Pariisissa kuvausten ajan, ja Aida oli onnellinen valuessaan selälleen ylellisen suurelle parisängylle heidän huoneessaan.
"Salome, kai tiedät, ettei sinun ole pakko tulla illan konserttiin? On varmasti puuduttavaa kuunnella sitä toistuvasti", hän nauroi.

Muistot olivat palanneet myös Elin mieleen, kun hän oli ymmärtänyt hotellin olevan sama, jossa Aida oli yöpynyt aiemmin. Silloin, kun hän oli matkustanut yllättämään naisen kuvauksissa.
Edison oli auttanut häntä siinä. Hetkeksi ajatus oli tehdä hänen olonsa oudoksi, mutta hän oli taitava hämäämään itseään.
Esimerkiksi pohtimalla, oliko Salome käsketty vahtimaan heitä. Ettei hän väsyttäisi tähteä.
Se oli varsin realistinen pelko. Hän kaipasi läheisyyttä toisinaan niin, että se teki kipeää.
Salome vajosi yhteen pehmeistä nojatuoleista samalla kun Eli kellahti parisängylle Aidan viereen. Viattomasti.
"Tietenkin haluan olla paikalla", nainen vakuutti.
"Voisinko tilata sinulle jotain huonepalvelusta? Vaikka teetä?"

Aida irvisti, mutta nyökkäsi sitten hyristen naurusta.
"Kyllä, kiitos", hän pyysi ja pohti, kuinka pitkän tauon haluaisi teestä kiertueen jälkeen.
"Tilaa jotain itsellesikin. Mitä haluaisit? Entä Eli? Olen varma, että heillä on herkullisia jälkiruokia."

"Mm, jäätelöä", Eli ehdotti hyvillään ja kutitti Aidan kylkeä hellästi ennen kuin hautasi kasvonsa hetkeksi tämän kaulataipeeseen, hengittäen ihon tuoksua.
Salome nousi ja tarttui puhelimeen välittääkseen tilauksen.
"Tahtoisitko jotakin muuta, Aida? Teen lisäksi."

"Ei kiitos", Aida totesi ja hipaisi nenänpäällään Elin hiuksia, silittäen miehen niskan kaarta ja kiertäen kätensä tämän vyötärölle parempaan halaukseen.
Ehkä tänä yönä heillä olisi mahdollisuus olla yhdessä, ennen aamun lähtöä Brysseliin.
"Ehkä ehdimme tehdä jotain hauskaa Amsterdamissa."

Salome keskittyi hetken keskustelemaan huonepalvelun kanssa siitä, millaista teen oli tarkoitus olla. Hunajaa, kyllä, ja ei, ei liian kuumaa. Iso kupillinen, obrigada.
Eli hymyili raukeana ja hipaisi huulillaan Aidan otsaa.
"Millaista hauskaa?" hän kuiskasi niin hiljaa, että vain Aida kuuli.

Aidan suupielet nykäisivät ja hän nojautui näykkäämään Elin kaulaa.
"Millaista vain haluat, kullannuppu", hän kuiskasi hamuten kaulan ihoa, ennen kuin suoristautui istumaan.
"Pitää käydä suihkussa", hän huokasi ja painoi vielä suukon miehen huulille, ennen kuin nousi ylös ja suuntasi kylpyhuoneeseen.

Näykkäisy oli hyvin vaarallinen. Vaarassa saada Elin innostumaan liikaa.
Hän jopa murisi hiljaa Aidan noustessa istumaan ja ojensi toista kättään kuin pyytääkseen tätä jäämään. Ehkä oli tosiaan hyvä, että Salome oli heidän kanssaan. Esiliinana.
Hän kellahti selälleen ja antoi käsiensä valahtaa sivuilleen, niin että hän muistutti puolikasta meritähteä.
Salome sai samaan aikaan puhelunsa lopetettua, ja vajosi takaisin nojatuoliin.

Suihkussa Aida muistutti itseään illan ranskankielisten cover-kappaleiden sanoituksista ja päätyi pesemään hajamielisenä hiuksensa kahdesti.
Hän pyöräytti itselleen silmiään, pesi kasvonsa ja palasi seurueensa luo viimeistelemään operaation levittämällä kosteusvoidetta iholleen. Omasta konsertista ei sopinut myöhästyä.
Sillä välin huonepalvelu oli tuonut tilauksen.

Eli ja Salome olivat sillä välin alkaneet jo vaihtaa hienoisen huolestuneita katseita, kun kumpikin pohti tahollaan, oliko mahdollista, että Aida oli nukahtanut suihkuun. Tai vielä pahempaa, pyörtynyt. Mutta juuri, kun Eli oli noussut pystyyn koputtaakseen oveen, suihkun ääni taukosi.
Ehkä kaikki oli kunnossa.
Siinä vaiheessa, kun Aida astui huoneeseen, sekä Salomen että Elin edessä oli herkullinen jäätelöannos. Hunajatee ja marjainen smoothie odottivat Aidaa yöpöydällä.
"Onko kaikki hyvin, querida?" Salome varmisti hieman huolissaan.

"Kyllä, kyllä, olin vain ajatuksissani", Aida vakuutti kyykistyessään etsimään laukustaan oikeita alusvaatteita. Hänen asuvalintansa oli varsin samankaltainen joka konsertissa: sähkönsininen, helmaltaan kauniisti liikkuva, polvimittainen mekko, jota ei varmaan erottaisi lainkaan eri kappaleeksi kuin edellistä vähän kauempana istuessa.
Hän pujottautui kylpyhuoneessa alusvaatteisiin ja kiersi kylpytakin ympärilleen palatessaan seurueensa luo meikkaamaan.
"Teidän olisi varmasti hyvä myös syödä kunnon päivällinen ennen konserttia."

"Me pärjäämme", Eli vakuutti kun ponnistautui jaloilleen. Hän hylkäsi jäätelökulhonsa kantaakseen smoothien ja hunajateen lähemmäs Aidaa. Toiveikkaana.
Hän käytti tilaisuuden hyväkseen sipaistakseen naisen niskaa sormenpäillään.
"Millainen olo sinulla on, prinsessa? Joko tämä alkaa olla rutiinia?"

Aida vastasi hymyllä peilin kautta ja siemaisi teekupista, taputellen kasvojaan tehopuuterilla, joka estäisi niitä hohkamasta kiiltävinä ja punaisina lavan kuumissa valoissa.
Miten hän sääli kollegoitaan West Endillä kesän helteissä, sillä massiivisista rooliasuista ei ollut kesäversioita. Silloin tällöin yleisö sai ihailla, kuinka näyttelijät valuivat hikeä.
"Rutiini on tuttu, ja silti minua jännittää joka kerta samoin kuin ennen ensimmäistä. Jännittääkö sinua?" hän kysyi ja hetken emmittyään poimi smoothien pillin vielä punaamattomien huultensa väliin.

Eli yritti olla näyttämättä liian ilahtuneelta siitä, että Aida suostui ottamaan smoothien vastaan, vaikka hän ei ollutkaan koskaan ollut erityisen hyvä kätkemään todellisia tunteitaan.
"Jännittää", hän myönsi, käsi edelleen Aidan niskaa silittäen.
"Mutta olen myös hiton innoissani. Vähän niin kuin olisimme taas yhdessä teatterissa. Paitsi että fanit ovat äänekkäämpiä ja sinulla on kaikki lauluosuudet."

"Duettoamme lukuun ottamatta", Aida vastasi ja ojensi toisen kätensä taakse, silittämään miehen reittä.
"Minusta olisi ihanaa, jos laulaisit enemmän." Oli omituista ja pelottavaa ajatella, että hänellä oli faneja. Toki hänellä oli ollut niitä teatterissakin, mutta maltillinen kourallinen tutuksi käyviä naamoja, jotka roikkuivat stage doorilla shown jälkeen.
"Eikö Eli olekin jumalainen lavalla?" hän kysyi Salomelta, suoden naiselle hymyn peilin kautta.

"Niin", Eli myönsi eikä voinut olla hymyilemättä.
"Se on mahtavaa."
Ei kyse ollut siitä, että hän sai laulaa lavalla, yleisön edessä. Vaan siitä, että hän sai tehdä niin Aidan kanssa. Uppoutua omaan maailmaansa naisen kanssa.
Salome kohotti katseensa jäätelöstään ja nyökkäsi pontevasti.
"Te molemmat olette. En ole selvinnyt yhdestäkään konsertista itkemättä, ja minä olen sentään seurannut sitä vain kameroiden välityksellä."

Aida nauroi kehulle, onnellinen, lämmin hehku vatsassaan ja nojautui lähemmäs peiliä kiinnittäessään irtoripset omiensa ylle ja piirtäessään huolellisia, kissamaisen dramaattisia rajauksia.
"Mene yleisöön tänään. Selviän kyllä konsertin ajan", hän vakuutti.
"Haluaisin, että saisit nähdä konsertin kunnolla – kun kerran joudut osallistumaan melkein joka ilta."

Salomen suupieli nykäisi.
"Älä naura", hän vetosi, tarttui läheiseen sohvatyynyyn ja viskasi sen huoneen poikki tavalla, joka sai hänen olonsa kotoisaksi. Vaikkei hän uskaltanutkaan tähdätä kunnolla, ettei olisi häirinnyt Aidan valmistautumista.
Ehdotus sai hänet kurtistamaan kulmiaan.
"Oletko aivan varma? Tajuathan, että Harvey hankkiutuu minusta eroon, jos sinulta jää puuttumaan tauolla jotakin?"

Aida kikatti käskylle ja nauroi vapautuneemmin huoneen poikki lentävälle tyynylle. Se teki hänenkin olonsa kotoisaksi.
"Totta kai olen varma", hän sanoi ja tuhahti, kääntyen ympäri peilin äärestä.
"Yrittäköön vain. Minä en ole luopumassa sinusta."

Aidan nauru sai Elin hymyilemään ja kumartumaan painamaan suudelman naisen hiuksille.
"Eli, jäätelösi sulaa. Tuo samalla tyyny takaisin tänne, obrigada", Salome kutsui.
Eli virnisti ja painoi vielä toisen suudelman Aidan hiuksille ennen kuin suuntasi hakemaan jäätelöään. Tyynyn kanssa.
Salome kohtasi Aidan katseen peilin kautta.
"Tarkoitatko tuota?"

Takaisin peiliä kohti kääntynyt Aida katsahti Salomea olkansa yli ja hymyili, lämpöä kalpeansinisissä silmissään.
"Totta kai tarkoitan", hän lupasi ja kurtisti sitten kulmiaan mietteliään asteen.
"Mikäli siis viihdyt ja haluat jäädä?"

Salome räpäytti silmiään ja pyyhkäisi sitten nopeasti kasvojaan.
"Tietenkin haluan", hän vastasi, ääni hieman värähtäen.
"On vain kulunut niin pitkä aika siitä, kun joku on kaivannut minua jossakin. Jonnekin."

"Aww", Aida vastasi koskettaen sydäntään ja nousi ylös, suunnaten Salomen luo.
"Olet korvaamaton", hän vakuutti kiertäessään kätensä halaukseen ja painaessaan suudelman naisen poskelle. Hienovarainen hajuveden tuulahdus ympäröi heidät hetkeksi.

Hetkeksi Salome saattoi rutistaa Aidan halaukseen. Vielä ei tarvinnut huolehtia esiintymisasusta tai meikistä sen enempää kuin hiuksistakaan.
"Voi olla, että urani jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, jos en päästä sinua jatkamaan valmistautumista. Tiedätkö, minkä vuoksi stylistit ovat niin usein valtavan pelottavia?" hän naurahti, ääni yhä liikutuksesta hieman painuneena.

"Ehkä se on kutsumusammatti pelottaville ihmisille", Aida pohti painaen toisenkin suudelman Salomen poskelle, sitten vielä yhden korvanlehdelle, ennen kuin suoristautui ja istui takaisin peilin ääreen jatkamaan smoothietaan.
Kuin kutsuttuna, stylisti saapui laittamaan hänen hiuksiaan. Tämä ei ollut yhtä kivikasvoinen kuin Talisa, mutta viileä olemus ei varsinaisesti kutsunut puoleensa. Pitkä, hopeanharmaaksi liukuvärjätty ponihäntä keinui, kun nainen kuivasi ja kieputti punaisia suortuvia ilmaviksi, tuuheiksi laineiksi ja suihki niihin sitten lakkaa.
Kun hiukset oli laitettu, nainen mittasi Aidan kriittisellä katseella, nyökkäsi ja poistui todettuaan 'au revoir'. Aida katsahti itseään peilistä, lisäsi punaista huulipunaa ja nousi sitten pukeutumaan, tiputtaen kylpytakin yltään.
"Oletteko te valmiina?"

Sekä Salome että Eli tunsivat sanatonta kunnioitusta stylistiä kohtaan. Sellaista, joka sai heidät molemmat vetäytymään hieman sivummalle, turvallisesti sohvaryhmän suojiin.
Molemmat taisivat hengittää ensimmäistä kertaa kunnolla vasta, kun nainen poistui ovesta. Sillä saattoi tosin olla yhtä paljon tekemistä myös hiuslakkamäärän kanssa.
"Aina!" Eli vakuutti kun ponkaisi jaloilleen.
"Tarvitsetko apua vetoketjun kanssa, prinsessa?"

Aida katsahti Eliä olkansa yli ja hymyili, silmät lämmintä huvitusta tuikahtaen.
"Totta kai, kullannuppu", hän vakuutti ja astui sisään hienovaraisesti välkkyvään ja kimmeltävään, sähkönsiniseen luomukseen, antaen Elin sulkea vetoketjun.
Hän siemaisi samalla loput teestään, vatsanpohja jännityksestä nipittäen.
"Ja Salome menee katsomon puolelle, eikö?"

Eli oli hyvin varovainen. Vaikka ensiksi hän ottikin tilaisuudesta vaarin ja juoksutti sormensa pitkin Aidan selkää, ennen kuin alkoi sulkea vetoketjua huolellisesti, melkein hartaasti.
Puvun täytyi olla kallis.
Hän toivoi, että olisi voinut suukottaa Aidan niskaa, muttei uskaltanut tehdä niin enää nyt, kun hiukset oli aseteltu.
"Jos vaadit", Salome vastasi, suupieli nykäisten, samalla kun kävi läpi viestejä puhelimestaan.
"Auto on valmiina alhaalla. Mutta se kyllä odottaa."

"Olen valmis", Aida lupasi ja vetoketjun sulkeuduttua kiepahti ympäri, painaen suudelman Elin poskelle. Huulipuna jätti hennon huultenkuvan jälkeensä.
Aida sieppasi laukkunsa ja kevyen takin, ennen kuin suuntasi seurueensa kanssa alakertaan ja odottavaan autoon. Konsertin avaava tanssinäytös olisi jo alkanut, ja sitä seuraisi tänään myös ranskalainen nuorisokuoro, joka myös säestäisi häntä parissa kappaleessa.

Eli kantaisi huulten kuvaa ylpeänä siihen saakka, että joku tanssijoista huolehtivista stylisteistä pyyhkisi jäljen pois. Jos pyyhkisi. Heidän ulkonäöllään ei ollut yhtä paljon väliä kuin illan tähden, kunhan kaikki näyttivät siisteiltä ja olivat pukeutuneet oikeisiin vaatteisiin, kaikki oli hyvin.
Niin kauan, kuin ei unohtanut koreografiaa.
Pari kameraa räpsähti, kun he siirtyivät autoon, mutta tällä kertaa paparazzit eivät vyöryneet iholle. Onneksi.
Autossa Salome kohotti puhelintaan kohti Aidaa.
"Kuva fanien iloksi?"

Aida nojautui kissamaisen autuaasti hymyillen Salomen olkaa vasten kuvaa varten.
Jännityksen nipistys kasvoi. Liikenteessä oli ruuhkaa, ja hänen jalkateränsä väpätti hermostuneesti maalatulta posliinilta näyttävissä korkokengissä.
Hän puristi Elin kättä, kun La Cigale ilmestyi näkyviin kadun varressa.

Salome oli ymmärtänyt hyvin nopeasti, kuinka kiivaasti Aidan fanit kaipasivat näitä pieniä kurkistuksia tämän arkeen. Ne tuntuivat varmasti paljon erityisemmiltä, paljon yksityisemmiltä kuin viimeisen päälle muokatut kuvat, jotka olisi voinut yhtä hyvin julkaista jossakin menekiltään valtavassa lehdessä.
Eli saattoi aistia jännityksen ja kohotti kättään puristavan käden huulilleen, painaen suudelman sen kämmenselälle.
"Häikäiset kaikki, prinsessa."

Elin ennustus sai Aidan nauramaan ja pyöräyttämään lempeällä skeptisyydellä silmiään. Hän toivoi niin, mutta rohkeni epäillä häikäisyvoimaansa.
Yksi tiimistä oli odottamassa heitä takaovella ja ohjasi heidät vauhdilla sisään, ennen kuin takaoven lähistöllä notkuneet odottajat ehtivät väliin.
Musiikki tuntui lattiassa ja adrenaliini syttyi hänen veressään. Hän puristi Elin kättä ja soi miehelle hymyn.
"Näytätkö Salomelle paikan katsomossa?" hän vetosi tiimiläiselleen eikä kuunnellut vastaväitteitä – ihan sama, jos sali oli myyty loppuun. Sieltä löytyisi jokin soppi, johon Salome mahtuisi.

Eli ei epäillyt, ei koskaan. Hänen silmissään hänelle rakkaat olivat aina häikäiseviä. Mahtavia. Tähtiä.
Aida aivan erityisesti. Eikä siihen olisi tarvittu tuhatpäisiä yleisöjä tai faneja, jotka lauloivat mukana.
He hölkkäsivät kiireesti sisälle, ja vaikka Aida olikin jo pukeutunut esiintymisasuunsa, Salome veti naisen hetkeksi halaukseen.
"Sinä tulet olemaan tänään upea, querida", hän kuiskasi tämän korvaan.

Aida kosketti hymyillen Salomen poskea rutistettuaan assistenttiaan ja soi sitten seurueelleen jännittyneen hymyn, kun häntä lähdettiin juoksuttamaan kohti lavaa.
Bändi oli jo aloittanut, ja 1300 katsojaa kuulostivat taputtavan rytmissä. Adrenaliini tuntui humalluttavalta, samoin melun aalto, joka tervehti hänen astuessaan lavan valoihin.
Ja hän oli jälleen kotona.

Tällä kertaa Salome sai seurata sitä kaikkea yleisöstä. Ja hän itki, taas. Niin kuin oli luvannutkin. Ja tällä kertaa kunnolla, sekä Aidan puolesta onnellisena että salissa väreilevästä energiasta.
Eli ei itkenyt.
Hän odotti hetkeä, jona saisi liittyä Aidan seuraan. Ja sen jälkeen ulkomaailmalla ei ollut enää väliä, sillä jäljellä olivat vain he kaksi.

Isäntämaan kunniaksi valitut, ranskankieliset cover-kappaleet saivat riemuisan vastaanoton. Konserttiin kutsuttu nuorisokuoro osallistui niistä useampaan, ja muutama sen jäsen vaikutti olevan varsin tohkeissaan.
Siihen mennessä, kun tuli It's All Coming Back To Me Nown vuoro, Aida suli valovoimaiseen hymyyn ensimmäisistä soinnuista. Taivas, miten hän rakasti tätä kappaletta. Ja muutaman järjestelmällisen tiiminjäsenen kauhuksi hän haki katseellaan Eliä lavan kulisseista ja ojensi kätensä kutsuen miestä kohti.
"Jos olen unohtanut esitellä hänet, tässä on Eli Callagher, elämäni rakkaus", hän nauroi onnellisena, hienovarainen häivähdys pitkän konsertin tuomaa käheyttä äänessään.

Jos Eli olisi kiinnittänyt huomiota johonkin muuhun kuin Aidaan, hän olisi saattanut nähdä parin järjestäjän viittoilevan hänelle kiihkeästi. Mutta hänen maailmassaan oli ainoastaan Aida.
Hän vaelsi lavan poikki naisen luo ja tarttui ojennettuun käteen, painaakseen suudelman sen kämmenselälle.
Bändi tuntui alkaneen taas soittaa.

Aida vastasi onnellisella hymyllä ja hipaisi vapaalla kädellään Elin nenänpäätä. Joku tuntui kiljuvan yleisön joukossa, toivottavasti innosta. Lukemattomat älypuhelimet kuvasivat heitä.
He olivat esittäneet kappaleen ennenkin. Aida punoi sormensa miehen käteen ja veti tämän kanssaan jalan varassa seisovan mikrofonin eteen, vatsanpohja ihastuttavasti nipistäen.
"There were nights when the wind was so cold, that my body froze in bed if I just listened to it, right outside the window", hän aloitti puristaen miehen kättä.

Järjestäjät varmastikin luovuttivat. Totesivat, ettei asialle voinut enää mitään. Ja ehkä joku heistä huomasi, kuinka innostuneen vastaanoton yllätysnumero sai. Ehkä se johtui vain euforiasta, jonka valtaan yleisö oli joutunut jo kauan ennen puoliaikaa, ehkä konsertin ensiminuuteista lähtien, mutta sillä ei ollut väliä.
Eli tiesi välitti vain siitä, että saattoi laulaa Aidan kanssa. Puristaa tämän kättä, kohottaa sen huulilleen, hipaista punaisia kiharoita, kun laulun sanat muuttuivat todeksi.
"But you were history with the slamming of the door, and I made myself so strong again somehow. And I never wasted any of my time on you since then!" hän liittyi mukaan hurjan cresendon myötä.

He saattoivat jakaa kertosäkeet, ja Aida tunsi sydämensä särkyvän sanojen todellisuudesta. Sinä pieni hölmö. Hänen olisi ehkä pitänyt säästellä ääntään myös seuraavia konsertteja varten, mutta Eli oli aina inspiroinut häntä antamaan kaikkensa – ja yhdessä miehen kanssa laulaminen oli luontevaa kuin hengittäminen.
"There were moments of gold, and there were flashes of light.
There were things we'd never do again, but then they'd always seemed right
There were nights of endless pleasure – it was more than all your laws allow." Ääni täytti salin, ja Aida tunsi lentävänsä. Kertosäkeet saivat hänen vatsanpohjansa nipistämään. Hurjana noussut musiikki tyyntyi pehmeänä.
"If you forgive me all this", hän vetosi puristaen Elin kättä ja kohottaen katseensa miehen kasvoihin.

Tällä kertaa heillä ei ollut roolihahmoja verhonaan ja suojanaan. Eli tunsi hetken todellista tuskaa muistaessaan kaiken sen, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Miten lähellä oli ollut, että hän olisi menettänyt elämänsä rakkauden. Naisen, jota hän oli rakastanut jo vuosia. Ehkä jo lapsuudestaan. Varmasti jo lapsuudestaan.
"If I forgive you all that", hän vastasi, kohdaten jäänsinisten silmien katseen. Hänen omat, vihreähippuiset silmänsä olivat vaarallisen kosteat.
Hän ei hävennyt sitä.
"We forgive and forget."

Hänen sydämensä särkyi lisää, kun hän näki kosteuden Elin silmissä. Myötätunto sai jäänsiniset silmät elämään tuskasta, kun Aida kosketti Elin poskea hellästi.
Viimeinen säkeistö tuntui haikealta. Hän kannusti Eliä kiertämään käsivarret ympärilleen, jotta hän saattoi nojata selkänsä miehen rintaa vasten.
"And when you kiss me like this", hän vetosi ja ojensi siveli sormenpäillään miehen käsivartta, "and when I touch you like that..."

Eli ei tarvinnut kannustusta. Hänen kehonsa tuntui reagoivan vaistomaisesti pienimpäänkin liikahdukseen, melkein kuin he olisivat heijastaneet toisiaan. Niin oli ollut niin pitkään kuin hän saattoi muistaa. Hän toivoi, että olisi voinut vetää naisen paremmin syliinsä. Vakuuttaa, että kaikki oli hyvin.
"If you do it like this", hän lauloi, ääni vakaana kosteista silmistä huolimatta.
"And if we..."

Aida antoi silmiensä painua kiinni ja nojasi päänsäkin miehen rintaa vasten. Malttamattomuus poltti hänen veressään. Tänä yönä he saisivat olla kaksin.
Hiljaisuutta kesti silmänräpäyksen, ennen kuin yleisö repesi suosionosoituksiin, josta erottui melkein hysteeristä kiljuntaa. Aida suli onnelliseen, leveään hymyyn, joka kipristi pisamaisen nenänvarren, ja avasi silmänsä.
Kyllä, hän oli onnellinen.

Eli halasi Aidan suojelevasti syliinsä, kun viimeiset nuotit vaihtuivat hiljaisuuteen. Vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi, mistä merkillinen jyrinä oli lähtöisin.
Yleisö.
Joku huusi. Ei, monet huusivat. Suorastaan kiljuivat.
Hänkin avasi silmänsä, valmiina siirtymään takaisin syrjään.

Aida puristi ympärilleen kiertynyttä käsivartta ja käänsi päätään niin, että saattoi nostaa toisen käden Elin poskelle ja painaa suudelman vastakkaiselle. Sekin aiheutti villiä kiljuntaa, ja hänen suupielensä nykivät.
Hän pyyhkäisi sormellaan punaista huultenkuvaa, samaan aikaan anteeksipyytävänä ja huvittuneena.
Sitten hän astui kauemmas ja ojensi kätensä arvostaen miestä kohti.
"Eli Callagher!" Yleisö huusi lisää.

Tunne oli merkillinen.
Eli esitti hymyillen äänettömän kiitoksensa yleisölle, jonka uskoi hurraavan lähes yksin siitä ilosta, että Aida oli pyytänyt sitä. Naisen fanit olisivat varmasti tehneet mitä tahansa idolinsa pyynnöstä.
Se tuntui silti hyvältä.
Hän ojensi kätensä taas Aidaa kohti.

Aida antoi kätensä ojennettuun käteen onnellisena hymyillen ja tunsi vatsansa nipistävän. Voisivatpa he tehdä näin useammin – jo se, että Eli oli täällä, oli enemmän kuin hän oli uskaltanut haaveilla.
Tämä oli kaikki uskomatonta.
"Il est fantastique, n'est-ce pas?" hän vetosi yleisölle uudelleen ja sai vastaukseksi riehakasta hurrausta.
"Merci beaucoup d'être venu. Je me souviendrai de cette nuit pour toujours. J'aime pouvoir passer ce soir avec vous."

Eli painoi hellän suudelman Aidan kämmenselälle ja muotoili huulillaan sanat 'rakastan sinua' ennen kuin kiiruhti pois lavalta, niin että fanit saisivat kiittää illan tähteä kunnolla. Hän oli liian onnellinen huomatakseen paheksuvia katseita siitä, että heidän sooloilunsa oli sekoittanut konsertin aikataulun.
Yleisö ei tuntunut välittävän, huudoista päätellen.

Aida puraisi alahuultaan hymyillen katsellessaan Elin perään, kosketti sydäntään ja kääntyi sitten takaisin yleisöä kohti. Konsertti oli kahta kappaletta vaille lopussa, ja tunnelma oli humalluttava.
Siihen mennessä, kun Nightingalen huipennus koitti, 1300 käsiparia rummutti tahtia ja sanoja laulettiin takaisin. Aida tunsi pakahtuvansa. Hänen musiikkiaan laulettiin. Tämä oli uskomatonta.
Ja katosta satava hopea tuntui yhtä satumaiselta kuin Oslossa.
"Merci beaucoup! Merci! Bonne nuit, Paris!"

Yleisön joukossa Salome kurotti kättään tavoittamaan hopeista sadetta. Hän sulki sormensa yhden paperihiutaleen ympärille, ennen kuin yksi järjestäjien apulaisista tuli hakemaan häntä takaisin lavan taakse, hetkeä ennen kuin Aida toivotti Pariisille hyvää yötä.
Sen ansiosta hän oli Elin kanssa valmiina odottamassa naisen saapumista takatiloihin.

Bändi jäi soittamaan vielä hetkeksi sen jälkeen, kun Aida oli hyvästellyt yleisön ja tullut johdatetuksi takatiloihin. Hän ei voinut lakata hymyilemästä sisäisen hehkun pulputessa ulos. Hän todella oli onnellinen, pelottavan, pohjattoman onnellinen juuri nyt.
Takatiloissa kävi jo kuhina, kun rekkoja alettiin pakata aamun matkaa varten.
Uupumuksen ja euforian yhdistelmä oli tehdä jaloista huterat, ja Aida suuntasi suoraan Elin syliin, kiertäen kätensä miehen vyötärölle.

Eli oli valmiina.
"Hei, prinsessa", hän tervehti ja veti Aidan syliinsä, haudaten kasvonsa punaisten hiusten joukkoon, jotka tuoksuivat hieman vierailta lakan vuoksi. Enää kampauksella ei ollut väliä, eihän?
"Olit upea tuolla. Yleisö jumaloi sinua."

Aida vain hymyili raukeasta onnesta ja antoi painavan päänsä muksahtaa Elin rintaa vasten.
"Oli ihana esiintyä kanssasi", hän vastasi rasituksen tuomaa käheyttä äänessään. Hän haki Salomea Elin sylin suojista, silmät hymystä siristyen, kun hän löysi naisen.
"Oliko sinulla hauskaa?"

"Hauskaa? Itkin silmät päästäni. Taas."
Salome keinahteli kannoilta varpaille, aivan kuin olisi ollut liian tohkeissaan pysyäkseen aloillaan. Niin kuin hän olikin. Posket punoittivat innosta.
"Tule tänne Aida, minäkin haluan halata sinua. Olit uskomaton!"

Aida nauroi kehuille käheästi kehräten ja suoristautui Elin halauksesta, kiertäen kätensä Salomen ympärille.
"Olen onnellinen, että viihdyit", hän vastasi ja painoi suukon naisen poskelle.
"Onko sinulla suosikkinumeroa?"

Salome veti Aidan tiukkaan halaukseen.
"Niin upea", hän vetosi yhä liikuttuneena, ääni värähtäen.
"Se teidän yllätysnumeronne. Vai oliko se yllätys? Olitko sinä suunnitellut sen?"

"En", Aida vastasi ja hieraisi nenänpäätään Salomen hiuksiin, käsivarret edelleen naisen ympärillä.
"Minun vain teki mieli esittää se Elin kanssa. Taisimme esittää sen duettona karaokessa, kun olimme Tokiossa Anastasian promokiertueella."

"Se oli upea duetto", Salome vakuutti ja rutisti Aidaa vielä hetken, ennen kuin siirtyi käsivarrenmitan päähän tutkimaan tämän kasvoja.
"Sinä tarvitset lepoa. Ja juotavaa. Hunajateetä vai jotakin muuta?"

"Minulla on vesipulloja hotellilla", Aida vakuutti, "ja teetä. Voisimme lähteä."
Heidän ympärillään kävi hurja hyörinä. Aida punoi sormensa Elin käteen ja houkutteli Salomen mukaan takaovella odottavaa autoa kohti. Sinne oli kerääntynyt jokunen konserttikävijäkin, ja matka autolle venähti huomattavasti, koska Aidalla ei ollut sydäntä vain kävellä ohi.

Salome sen enempää kuin Elikään ei väittänyt vastaan, varsinkin, kun molemmat aavistivat, ettei matka autolle sujuisi ilman pysähdyksiä. Järjestäjät eivät tuntuneet olevan siitä erityisen innoissaan, mutta heitä ei haitannut odottaa. Jos mukaan ei laskettu huolta siitä, että jotakin voisi sattua.
Niin kuin silloin, kun paparazzit olivat hyökänneet.

Jokusta yhteiskuvaa, nimikirjoitusta, halausta ja kurottuvaa kättä myöhemmin Aida pujottautui auton takapenkille Elin ja Salomen väliin.
Ja vaikka matka ei ollut pitkä, hotellille saavuttaessa hän oli nukahtanut pää Elin olkapäätä vasten leväten. Auton pysähtyminen sai hänet havahtumaan hereille tokkuraisena ja kömpimään ulos poskeaan hieroen.

Eli oli toivonut, ettei Aida havahtuisi hereille. Niin että hän olisi voinut kantaa naisen sylissään heidän huoneeseensa ja peitellä tämän jatkamaan uniaan. Aida ansaitsi, ja tarvitsi, kaiken sen levon, jonka suinkin ehtisi saada.
Pari kameraa räpsähti jälleen, ja Eli nousi kiireesti autosta halatakseen Aidan kylkeensä. Salome seurasi heidän perässään.

Hississä Aida nojasi unisesti Elin rintaa vasten ja tukahdutti haukotuksen.
Hän toivotti Salomelle hyvää yötä halauksella ja poskisuudelmalla ja vaelsi sitten Elin mukana heidän huoneeseensa, yrittäen herätä. Kuka tiesi, milloin heillä oikeasti olisi jälleen yö kaksin.
"Väsyttääkö sinua, kullannuppu?" hän kysyi käheästi ja valui selälleen sängylle.

"Väsyttää", Eli vastasi, vaikkei se ollutkaan aivan totta. Mutta Aidan oli parempi uskoa, että häntä väsytti, niin ettei nainen tuntisi velvollisuutta muuhun kuin nukkumiseen. Hän vajosi polvilleen sängyn eteen ja riisui kengät Aidan jaloista, aloittaakseen tutuksi tulleen jalkapohjien hieronnan.
"Sinäkin voit jatkaa uniasi."

Aida kallisti päätään niin, että näki Elin ja tunsi sydämensä pakahtuvan hellyydestä. Vapaa jalka silitti varpailla miehen reittä, kun toinen nautti hieronnasta.
"Niin väsynyt, että haluaisit suoraan nukkumaan?" hän kysyi raukeaa hymyä silmissään.
"Vai ehkä...?"

Voi taivas.
Elin oli keskityttävä päkiän hierontaan jokaisella solullaan, sillä pelkästään silitys reidellä oli ajaa hänet hulluuden partaalle. Aidan sanoista puhumattakaan.
Hän nielaisi.
"Oletko sinä väsynyt, prinsessa?" hän kysyi vastaan.

Varpaat vaelsivat ylemmäs reidellä, vaikka joutuivat kurottamaan.
"Kyllä, mutta ikävöin sinua, kullannuppu. Enkä ole varma, milloin saamme tällaisen yön uudelleen", Aida vetosi ja tutki Elin kasvoja katseellaan.

Se oli melkein liikaa, ja Elin hartiat nytkähtivät, niin kuin hän olisi halunnut ponkaista paikoiltaan heti.
"Minäkin ikävöin sinua, prinsessa", hän myönsi ja kohotti katseensa Aidan kasvoihin.
"Valtavasti."

Aida suli hymyyn ja ojensi kättään Eliä kohti raukealla onnella.
"Tule tänne, kullannuppu", hän houkutteli ja yritti kiertää jalkojaan miehen ympärille saadakseen tämän lähemmäs itseään.

Heikko, heikko mies.
Mutta Eli ei voinut vastustaa kutsua, eikä hän muistanut varoa pukua tai mitään muutakaan kivutessaan sängylle ja kumartuessaan Aidan ylle. Hänen huulensa sotkivat huulipunan, kun hän painoi Aidan huulille kaipaavan, nälkäisen suudelman.

Aida vastasi suudelmaan hymyillen miehen huulia vasten ja kiersi kätensä tämän niskalle. Toinen jalka kiertyi Elin lantiolle.
"Olenko lyönyt sinua laimin?" hän kysyi leikillään, vaikka kysymyksessä oli todellinen huoli taustalla. Sormet upposivat vaaleanruskeisiin hiuksiin.

"Hirvittävästi", Eli vastasi murahtaen, kun laskeutui hamuamaan Aidan kaulaa huulillaan. Lakan pörhistämät hiukset kutittivat hänen poskeaan, mutta hän ei välittänyt.
"Kammottavasti."

Aida nauroi käheästi kehräten ja suki miehen hiuksia, tukistaen suortuvia hellästi.
Naurun alla huoli nipisti hänen vatsaansa.
"Parempi korjata asia", hän lupasi ja ujutti kätensä miehen paidan helman alle, ennen kuin ryhtyi napittamaan sitä auki.

Tukistus lähetti miellyttävät väreet alas Elin selkää.
"Ehdottomasti", hän vastasi käheästi, ja kun napit olivat auki, hän viskasi paidan syrjään kärsimättömänä. Toinen käsi ujuttautui etsimään vetoketjua Aidan puvusta.

Kädet sivelivät paljaita kylkiä, ja Aida kaarsi selkäänsä irti patjasta auttaakseen miestä puvun riisumisessa. Kun vetoketju oli auki, hän kiemurteli ulos siitä ja antoi sen valahtaa lattialle.
"Jos saat mitä tahansa, mitä haluat?" hän vetosi ja kohotti päätään, jotta saattoi hamuta miehen kaulaa.

Eli saattoi vain toivoa, ettei innokkuudessaan repinyt puvun vetoketjua rikki, tai tuhonnut kallista luomusta jotenkin muuten. Hän auttoi Aidaa kiemurtamaan ulos sähkönsinisestä vaatekappaleesta ja kumartui sitten suutelemaan paljastunutta ihoa.
"Sinut", hän vastasi käheästi, muristen lisää kun Aida hamusi hänen kaulansa ihoa.

"Minä olen sinun", Aida nauroi ja näykkäsi miehen kaulaa, kiertäen jalkojaan tämän lantiolle.
"En tarkoittanut sitä", hän muistutti ja vajosi takaisin patjaa vasten kehon tuntuessa painavalta, antaen käsiensä siirtyä kyljiltä alemmas, avaamaan Elin housuja.

Eli käytti tilaisuuden hyväkseen ja kumartui suutelemaan Aidan solisluuta.
"Mutta kun en halua mitään muuta", hän vetosi, hengittäen lämmintä ilmaa ihoa vasten.
"Prinsessa. Vain sinut."

"Hyvä on sitten", Aida hyrähti ja näykkäsi Elin korvaa, kun töni ja potki jaloillaan miehen housuja alemmas.
Käsi valui kiireettä alas paljasta vatsaa.
Lämmin hengitys lähetti mielihyvän väreitä alas selkää.

Eli kiemursi avuliaasti ulos housuistaan, jotka päätyivät häpeilemättöminä samaan kasaan designluomuksen kanssa. Ehkä se kuvasti heitä täydellisesti.
Alaspäin vaeltava käsi herätti uuden murinan, ja Eli kokeili Aidan ihoa kevyesti hampaillaan.

Hampaiden kosketus sai silmät painumaan kiinni, mutta vain hetkeksi. Aida ei halunnut nukahtaa liian aikaisin – heillä ei ollut usein tällaisia tilaisuuksia, eikä hän halunnut lyödä Eliä laimin, edes leikillään.
Käsi valui alemmas, hyväilemään miestä kutsuen.

Varsinaista kutsua ei olisi edes tarvittu, pelkkä lupaus läheisyydestä oli riittänyt tekemään Elin olosta varsin tukalan. Ehkä veressä virtaavalla endorfiinilla oli tekemistä asian kanssa - tai ei, kyllä se oli yksin Aidan ansiota.
Hänen kätensä vaelsivat riisumaan Aidan alushousuja.

Aida kiemursi ulos housuistaan ja kiersi sitten jälleen toista jalkaa Elin ympärille, kutsuen miestä lähemmäs.
Jäänsinisten silmien katse seurasi miehen kasvoja hellänä, ja toinen käsi palasi sukimaan vaaleanruskeita suortuvia, tukistaen niitä kevyesti.

Alushousut saivat paljon lentävämmän lähdön kuin mekko ja hänen omat housunsa. Oli paljon mahdollista, että ne päätyivät lipaston alle, tai peilipöydälle, tai ovenkahvaan roikkumaan. Eli ei todellakaan aikonut kääntyä katsomaan.
Tukistus tuntui hyvältä.
Seuraavaksi hän siirtyi riisumaan liivejä Aidan yltä.

Aida kaarsi selkäänsä avuksi ja nosti päätään niin, että saattoi näykätä miehen kaulaa kannustaen.
Hänen pitäisi muistaa huomioida miestä paremmin, kiireenkin keskellä.
Jalka houkutteli Eliä jatkamaan.

Liivit kokivat alushousujen kohtalon. Lensivät kaaressa jonnekin. Pois. Ei sen väliä, minne.
Eli välitti ainoastaan siitä, että saattoi kumartua hamuamaan paljastunutta ihoa huulillaan. Oli kulunut aivan liian pitkään siitä, kun he olivat viimeksi saaneet olla yhdessä.

Huulten vaellus sai hänen päänsä kallistumaan taakse ja Aida vastusti halua sulkea silmänsä ja keskittyä vain tunteeseen, sillä kehosta painavan tekevä väsymys oli uhkaava.
Sormenpäät sivelivät miehen niskan kaarta.

Eli olisi halunnut viettää niin koko yön. Mutta hän tiesi, että Aida oli väsynyt. Tarvitsi lepoa.
Niinpä, suudeltuaan ensin paljasta ihoa niin monesta kohtaa kuin pystyi, hän kohottautui paremmin naisen ylle ja painoi suudelman suoraan tämän suulle.

Aida vastasi suudelmaan, sormet hiuksiin nousten ja kiharaisia suortuvia tukistaen.
Sitten toinen käsi liukui uudelleen alas miehen vatsaa heidän välissään ja hyväili miestä kannustaen samalla, kun hän kohotti päätään ja nuolaisi lämmintä kaulansyrjää.

Se oli melkein liikaa.
Eli murisi matalasti ja hautasi hetkeksi kasvonsa vasten Aidan kaulaa, hengittäen sen tuoksua, ennen kuin hän ei enää kestänyt pidempään. Siinä vaiheessa hän etsi paremman otteen naisen lantiosta ja painui lähemmäs.

Hellä lämpö viipyi Aidan silmissä, kun hän katseli Elin kasvoja, vaikka tunne läheisyydestä sai hänet huokaamaan miehen korvanjuuressa silmät hetkeksi kiinni painuen.
Hän halasi miehen lantiota paremmin jaloillaan ja siveli niskan kaarta sormenpäillään, kannustaen miestä jatkamaan.

Hetkeksi kaikki muu unohtui.
Millään muulla ei ollut väliä kuin heillä kahdella ja tällä hetkellä. Ei ollut huolta kiireestä, tai hulluista aikatauluista, tai ahneista valokuvaajista. Ei mistään.
Aina siihen saakka, että Eli hautasi muristen kasvonsa Aidan hartiaa vasten.

Suupielet kohosivat hymyyn murinasta ja lämpö sai hänen sydämensä lyömään lujemmin. Rakas, rakas Eli, Aida ajatteli halatessaan miestä lähemmäs itseään ja upottaessaan sormensa hiuksiin, joista piti eniten villittyinä ja pörheinä.
Huulet hamusivat miehen korvaa, ja toinen käsi siirtyi silittämään pehmein, rauhallisin vedoin miehen selkää.

Hetken Eli vain hengitti.
Sen hetken ajan hän saattoi yhä kuvitella, että he olivat kotonaan pienessä yksiössä. Että kaikki tapahtunut oli outoa unta.
Mutta sitten hänen oli kohotettava katseensa ja ponnistettava ylävartalonsa kunnolla käsivarsiensa varaan, niin että hän saattoi painaa hitaan suudelman Aidan huulille.

Sormenpäät siirtyivät selältä niskalle, kun Eli kohottautui ylemmäs ja Aida vastasi suudelmaan, näykäten kevyesti miehen alahuulta.
Hän irrottautui suudelmasta ja katseli hetken vihreähippuisia silmiä, hipaisten sitten sormenpäällään miehen nenänpäätä.

Olisipa heillä ollut aikaa.
Hipaisun myötä Eli kellahti vuoteelle kyljelleen ja ojensi käsivarsiaan vetääkseen Aidan syliinsä.
"Rakastan sinua, prinsessa..." hän kuiskasi käheästi.

Aidasta oli aina ollut ihana katsella Elin nautintoa, ja niin hän teki nytkin. Hän kierähti hetkeksi lähemmäs, painaen sudelman miehen huulille.
"Minäkin rakastan sinua, kullannuppu", hän vakuutti ja luikahti sitten kauemmas.
"Käyn vain pikaisesti siistiytymässä."

Elin onnistui vain ähkäistä ja ojentaa raukeana käsiään.
Mutta Aida oli tietenkin oikeassa. Hän voisi sillä välin repiä päiväpeiton pois tieltä, avata sängyn valmiiksi naista varten.
"Älä viivy kauaa."

Aida katsahti Eliä olkansa yli, hymyä silmissään ja sulkeutui sitten kylpyhuoneeseen. Väsymys sai hänet haukottelemaan silmät kostuen ja pestyään meikit kasvoiltaan, istahti hetkeksi suihkun lattialle, pää polviin nojaten, kuuma vesi selkää pitkin ryöpyten.
Mutta ei sopinut nukahtaa tähän.
Hän piti lupauksensa eikä viipynyt kauaa, ennen kuin kömpi Elin viereen ja käpertyi miehen kainaloon.
"Nuku hyvin, kullannuppu."

Sillä välin Eli oli nukahtanut.
Se siitä endorfiinin vaikutuksesta.
Onneksi hän sentään havahtui siinä vaiheessa, kun Aida palasi vuoteeseen, muutoin hän ei olisi antanut itselleen anteeksi.
"Nuku hyvin, prinsessa", hän mutisi ääni unesta käheänä ja veti naisen paremmin syliinsä.

* * *

Nightingale Live 2019 – Europe

2.6. Oslo, Rockefeller Music Hall
4.6. Tukholma, Debaser Medis
6.6. Hampuri, Docks Club
7.6. Berliini, Huxleys Neue Welt
8.6. Münich, Kesselhaus
10.6. Milano, Discoteca Alcatraz
12.6. Barcelona, Sala Bikini
13.6. Madrid, Sala La Riviera
15.6. Pariisi, La Cigale
16.6. Brysseli, Cirque Royal
17.6. Köln, Burgerhaus Stollwerck
19.6. Amsterdam, Paradiso
21.6. Kööpenhamina, Vega Musikkens Hus
24.6. Dublin, Olympia Theatre
26.6. Leeds, O2 Academy Leeds
27.6. Glasgow, O2 ABC Glasgow
29.6. Manchester, Manchester Academy
30.6. Birmingham, HMV Institute
3.7. Southampton, Southampton Guildhall
6.7. Lontoo, O2 Shepherd's Bush Empire

Perjantai 12. heinäkuuta 2019, aamupäivä, Washington D.C., Yhdysvallat

Hotellin parkkipaikalle parkkeeratusta bussista tulisi heidän kotinsa, samoin kuin Hattien ja Noahin bussi oli ollut heidän kotinsa Euroopan läpi ajaessa. Tämä vain oli hyvin amerikkalainen siihen verrattuna. Koko bussi tuntui kimmeltävän: se oli valtavan suuri ja kiiltävä ulkoa, ja sisältä sisustettu ylellisellä moderniudella. Täynnä valkoista nahkaa, puuta ja kiilteleviä pintoja.
Aida toivoi, että matkat Yhdysvaltojen halki sen kyydissä, olisivat tunnelmaan yhtä kotoisia ja lämpimiä kuin aikaisemmat Euroopassa. Hän tunsi löytäneensä bändistään ja tiimistään toisen perheen, ja yhdessä istutut myöhäisillat viipyivät rakkaina hänen muistoissaan.
Hän kosketti hajamielisesti kiiltelevää tasoa ja jatkoi sitten eteenpäin, kurkistaen tummin verhoin suojattuja makuupunkkia. Aikaero tuntui raskaana kehossa, vaikka väsymys oli seurannut häntä niin pitkän aikaa, ettei se tehnyt merkittävää eroa – mutta mieli oli adrenaliinista vilkas. Toki hän oli työskennellyt Yhdysvalloissa ennenkin, mutta oma kiertue sai silti vatsan nipistämään jännityksestä ja onnesta.
Loppuunmyynnin nopeudesta päätellen se oli odotettu. Ensimmäinen konsertti Yhdysvalloissa koittaisi huomeniltana.
Aida pyyhkäisi ponihännältä karanneen suortuvan korvansa taakse ja istahti yhden alapunkan laidalle, suoristaen jalkansa kapean käytävän poikki ja siloitellen mustavalkoista helmaa reisilleen. Heidän varmaankin pitäisi jatkaa matkaa, sillä heidän oli ollut tarkoitus vain kurkistaa bussia, mutta hän kaipasi hetkeä istua alas.

Eli oli ollut varsin innoissaan, kun oli nähnyt melkein scifistisen kiiltelevän keikkabussin, jonka kyytiin heille oli annettu lupa nousta jo etukäteen. Hänen intonsa oli kokenut hienoisen kolauksen, kun hän oli nähnyt kaikki ne vaaleat pinnat. Potentiaaliset sotkettavat pinnat.
Hänen olisi parempi olla syömättä ja juomatta bussissa.
Hän oli kurkistanut yhteen punkista, ja kääntyessään ympäri hän näki Aidan istahtaneen alas.
Kulmat painuivat kurttuun.
"Mitä nyt, prinsessa? Tuliko huono olo?"
Hän katsahti ympärilleen, melkein odottaen, että Salome syöksähtäisi jostakin vesipullon tai mehutölkin kanssa.

Aida pudisti päätään ja soi Elille puolittaisen hymyn. Nyt meikki ei kätkenyt tummia silmänalusia, ja Aida Fitzgeraldin ikonisen ilmeen sijasta hän näytti vain pisamaiselta, ihmiseltä itseltään.
"Olen vain väsynyt", hän vastasi hieraisten poskeaan. Dramaattiset korot olivat raskaat varpaille.
"Mitä tuumit? Viihdytkö täällä?"

Eli silmäili Aidaa huolissaan ja vajosi sitten kyykkyyn naisen eteen.
"Sinun pitäisi levätä tänään", hän vetosi, silittäen toista siroa säärtä.
"Voisit pyytää Salomea järjestämään aikataulusi niin, että sinulle jää lepoaikaa, eikö?"
Se taisi olla turha toivo, sillä Salomekaan ei pystynyt ihmeisiin, ja Aida oli tämän hetken kuumimpia nimiä. Harvey tuskin katsoisi lepäilyä hyvällä.
Pieni irvistys häivähti Elin kasvoilla.
"En taida syödä tai juoda mitään täällä. Niin paljon vaaleita pintoja."

Aida vastasi toisella, puolittaisella hymyllä. Aikataulun muokkaaminen tuskin onnistusi, eikä hän tohtisi pyytääkään sellaista. Mutta ehkä hän voisi varastaa tämän hiljaisen hetken, jona saattoi vain istua ja olla.
"Eli, ei sillä ole väliä", hän vetosi nauraen ja tökkäsi miehen säärtä jalallaan.
"Minä maksan kaikki murut ja läikytykset ilomielin. Tämä on vain bussi."

Eli vilkaisi ympärilleen, melkein kuin olisi pelännyt, että bussi saattaisi väittää vastaan. Ehkä se olikin robottiauto, joka heräisi henkiin hetkenä minä hyvänsä.
Kun hän tiputtelisi ensimmäiset murut lattialle tai sohvalle.
Hän jatkoi säären silittämistä.
"Kuule, voisit kokeilla, kuinka mukava se peti on. Oikaista itsesi hetkeksi."

Toinen punertava kulma kohosi huvittuneen, kysyvän asteen ja Aida kierähti peremmälle alapunkkaan, joka oli vain puoli metriä lattiatasosta.
"Tuletko seurakseni, kullannuppu?" hän vetosi ojentaen kätensä Elille ja houkutellen miestä viereensä. Ainakin heillä oli ollut muutama päivä aikaa levätä kotona, vaikka juuri nyt se tuntui vain hujahtaneen ohi.

Eli potkaisi varsin taidokkaasti kengät jaloistaan ja kipusi punkkaan Aidan vierelle. Hän asettui kyljelleen ja kietoi toisen käsivartensa naisen ympärille. Tilaa ei ollut paljoa, päämakuuhuoneen sänky olisi varmasti leveämpi, mutta tämäkin riitti heille.
"Ehkä kukaan ei huomaisi, jos ottaisimme pienet torkut."

"Ehkä ei", Aida vakuutti ja kierähti myös kyljelleen, kiertäen jalkansa Elin reisien yli ja vetäen miestä lähemmäs itseään. Hän ujutti kätensä miehen paidan helman alle, vasten lämmintä, paljasta kylkeä ja painoi nenänsä tämän kaulataipeeseen.
"Olen niin kiitollinen, että olet täällä kanssani. On ihana voida jakaa kaikki kanssasi."

Tilanteen olisi ollut helppo riistäytyä käsistä, ja oli varmasti väärin, ettei se olisi haitannut Eliä lainkaan. Aida tarvitsi lepoa, ei lisää rasitusta.
"Minustakin on mahtavaa olla mukana, prinsessa", hän vastasi virnistäen poikamaisesti.
"Voisit sulkea silmäsi hetkeksi. Leikitään, ettei täällä ole ketään."
Hän taivutti kättään niin, että saattoi nykiä verhoa paikoilleen.

Aida hymyili Elin kaulaa vasten ja näykkäsi sitä hellästi hampaillaan. Hän toivoi, että heillä olisi ollut pidempi hetki vain lojua sylikkäin, nukahtaa hetkeksi ja herätä virkistyneinä uuteen päivään. Lento oli saapunut edellisenä iltana, mutta hän oli ollut liian innoissaan ja liian kierroksilla matkasta voidakseen nukkua.
Sormet sivelivät kylkeä ja vatsaa paidan alla. Sitten ne valuivat housuille ja ryhtyivät avaamaan niiden nappia ja vetoketjua.

Elikin olisi voinut torkahtaa hetkeksi. Todella teeskennellä, ettei muuta maailmaa ollut.
Ja sitten kosketus valui alemmas.
Eli veti terävästi henkeä.
"Prinsessa..."

"Kullannuppu", Aida vastasi hamuten Elin kaulaa. Verho oli kiinni, ja heillä oli hetki. Ei voisi olla väärin ristiä uusi keikkabussi.
Sormenpäät sivelivät miehen alavatsan ihoa.
"Sattuisiko sinulla olemaan kumia taskussa?" hän kuiskasi.

Eli oli melko varma, että Aida saattoi kuulla naksahduksen, joka hänen aivoissaan kävi. Naksahduksen, joka tarkoitti sitä, että viimeinenkin järkevä ajatus oli tiessään. Jäljellä ei ollut enää mitään muuta kuin rehellisen alkukantainen kaipaus.
"Mm-hm", hän vastasi häpeilemättä lainkaan.
"Aina."

Aida nauroi käheästi kehräten ja näykkäsi Elin kaulaa. Olisi tuhlausta hidastella, sillä hän ei tiennyt, kuinka pitkä heidän hetkensä oli. Sormet ujuttautuivat miehen housujen taskuun etsimään luvattua ehkäisyä, ja huulet hamusivat kaulansyrjää.
"Hyvä. Olen haaveillut monena yönä sinusta tällaisessa punkassa."

Jos Eli olisi pysähtynyt miettimään, hän olisi saattanut kauhistua ymmärtäessään, kuinka vähän heillä todennäköisesti oli aikaa jäljellä, ennen kuin joku pamahtaisi paikalle.
Onneksi hän ei kyennyt siihen juuri nyt. Ajattelemiseen. Muut kehonosat hallitsivat häntä varsin päättäväisesti.
"Teet minut hulluksi sanomalla noin, prinsessa..." hän ähkäisi, kun taskuun työntyvät sormet vain korostivat niiden tukaluutta. Mutta paketti rapisi luvatusti taskussa.

Siitä Aida oli onnellinen. Hän halusi tehdä Elin hulluksi. Hän halusi miehen haluavan itseään, joskus levottomista, nakertavista syistä, joita hän ei täysin ymmärtänyt itsekään.
Hän onki paketin esiin taskusta ja ujutti toisen kätensä hyväillen sisään miehen housuihin.
Pienessä, nyt hämärässä punkassa ei mahtunut istumaan kunnolla, mutta hän kohottautui kyynärpäänsä varaan suudellakseen Eliä.

Eli vastasi suudelmaan nälkäisenä - ei, vaan janoisena. Ihminen pärjäsi pidempään ilman ruokaa kuin ilman vettä, ja hän todella tunsi sillä hetkellä olevansa nääntymäisillään.
Hän antoi toisen kätensä siirtyä ujuttamaan Aidan helmaa ylemmäs, niin että sormet pääsivät hyväilemään naisen reittä.

Aida näykkäsi Elin alahuulta ja ujutti kättään paremmin miehen housuihin. Paljaalla reidellä kulkeva kosketus lähetti odottavia, lämpimiä väreitä alas varpaisiin ja sai hänet liikahtamaan malttamattomana. Toinen käsi siirtyi nykimään Elin housuja alemmas.
"Haluan sinut nyt", hän kuiskasi hakien uutta suudelmaa miehen huulilta.

Se oli melkein liikaa.
Hitto hänellä oli ollut ikävä.
Elin kädet miltei tärisivät malttamattomuudesta, kun ne siirtyivät riisumaan pois tieltä mitä tahansa, mikä estäisi heitä pääsemästä lähemmäs toisiaan. Alushousuja, sukkahousuja, hän oli liian kiireinen miettiäkseen.

Aida nosti lantiotaan, jotta Eli saattoi vetää alushousut pois tieltä, ja samaan aikaan repäisi hampaillaan auki rapisevn pakkauksen, asettaen sen sitten hyväilevin sormin paikalleen.
Kiireinen päivä kannusti olemaan sotkematta.
Hän nykäisi tyylikkään mekon helmaa vielä vähän ylemmäs, ennen kuin houkutteli Eliä lähemmäs.

Aida olisi tarvinnut lepoa.
Mutta hitto, hän kuolisi, jos joutuisi odottamaan vielä kauemmin.
Eli kolautti innokkuuksissaan päänsä, kun etsi parempaa asentoa, mutta hän ei olisi voinut vähempää välittää siitä. Sen sijaan hän kumartui painamaan suudelman Aidan huulille samalla kun painui lähemmäs.

Elin innokkuus oli pakahduttaa hänen sydämensä hellyydestä. Aida vastasi suudelmaan kiertäen jalkojaan miehen ympärille matalassa, ahtaassa tilassa ja punoen sormiaan vaaleanruskeisiin hiuksiin, tukistaen niitä kannustaen.
Ehkä heillä olisi aikaa illalla olla kiireettömiä. Nyt hän vain halusi miehen, nopeasti. Ennen kuin joku keskeyttäisi heidät.

Elin onnistui kolauttaa päänsä vielä toistamiseen, minkä lisäksi hänellä olisi kyynärpäässään mustelma, jolla ei ollut mitään tekemistä tanssitreenien kanssa. Mutta hän ei katuisi hetkeäkään.
Ei edes sitä, kun hän hautasi kasvonsa Aidan kaulaa vasten matalasti muristen, ja vain hetkeä, naurettavan pientä hetkeä myöhemmin Salomen ääni kantautui bussissa.
"Aida?"

Aida silitti Elin hiuksia ja niskan kaarta sormenpäillään, tuntien puhdasta, melkein kipeää rakkautta miestä kohtaan, tämän muristessa hänen kaulaansa vasten. Rakas, rakas Eli. Kihelmöivä, odottava tunne viipyi hänen kehossaan, mutta hän oli varma sen saavan vastauksensa illan tullen. Hän oli onnellinen, ja vastasi miehen murinaan nuolaisemalla tämän kaulaa.
Salomen ääni sai hänet havahtumaan, alahuultaan puraisten. Hän oli yrittänyt olla hiljaa, mutta luoja tiesi, kuinka hyvä hän oli siinä. Hän työnsi Elin hellästi kauemmas itsestään ja hapuili hämärää punkkaa alushousujensa toivossa, nykien mekkonsa helmaa takaisin alas.

Oli lähellä, ettei Eli murissut vastaukseksi myös Salomelle, joka tuli häiritsemään heidän rauhaansa, kun hänen kehossaan viipyi vielä miellyttävä raukeus.
Hitot.
Hän kohotti vartaloaan ylemmäs ja ojensi Aidalle tämän alushousuja, jotka oli kerrankin laittanut talteen sen sijaan, että olisi vain viskannut ne tieltään.
Ehkä hän olisi voinut olla siitä ylpeä, jos ei olisi ollut turhautunut.
"Aida?" Salome kuului kutsuvan uudelleen.
"Oletko täällä?"

Aida kurottui painamaan suukon Elin poskelle, kierähti lähemmäs verhoa ahtaassa tilassa ja empi hetken. Salomen ääni oli lähempänä, hän oli varma. Niinpä hän vain työnsi mustat alushousut nyrkkiinsä, varmisti kotelomekon helman olevan alhaalla ja kierähti esiin verhon alta, jättäen sen Elin suojaksi.
"Kyllä! Tässähän minä", hän vakuutti nousten jaloilleen ja pujottaen käytävälle jääneet kengät jalkoihinsa, nousten sitten pystyyn ja tervehtien naista hymyllä. Onneksi kaupunkia riivannut, reilun 30 asteen päivittäinen kuumuus saattoi selittää punaisia poskia ja niskaan takertuvia suortuvia. Vaikka luultavasti oli ilmiselvää, mitä oli tapahtunut.
"Miten voin auttaa?"

Tajutessaan, ettei Aida ollut ehtinyt pujottautua alushousuihinsa, Eli oli melko varma, että tulisi vielä kuolemaan.
Hitto.
Salome, joka oli juuri astunut makuutilaan, hätkähti hieman saadessaan yhtäkkiä vastauksen.
"Oh."
Tummat silmät viipyivät hetken Aidan kasvoissa.
"Sinua kaivataan takaisin. Olitko torkuilla?"

Aida vastasi hieman häkeltyneellä hymyllä, huomaten Salomelle valehtelun mahdottomaksi.
"Jotain sen kaltaista", hän tunnusti ja sieppasi käsilaukkunsa lattialta, pujottaen mustan nyytin kädestään sen suojiin.
"Oletko ehtinyt ihailla bussia?" hän kysyi ja houkutteli Salomea takaisin bussin etuosaan, jotta Eli saisi yksityisyyttä pukeutua ja tulla esiin.

Salome ei kysynyt enempää. Hän oli nähnyt myös toiset kengät sängyn vierellä, ja se, ettei Eli kömpinyt Aidan perässä esiin punkasta, oli vähintäänkin epäilyttävää.
Mutta se ei kuulunut hänelle.
"En erityisemmin, mutta on tämä aika mahtava", hän vastasi seuratessaan Aidaa etuosaan.
"Olen pahoillani, mutta sinulle tuli yksi haastattelu lisää tälle päivälle."

"Ei se mitään, kenen haastattelu se on?" hän kysyi siloitellen vaivihkaa helmaansa, vaikka polven ylle laskeutuvana se tuskin osoittautuisi minkäänlaiseksi riskiksi, vaikka hän ei ehtisi pujottaa alushousuja takaisin jalkaansa.
"Miltä sinusta tuntuu palata kiertueelle?" Tauko Euroopan ja Pohjois-Amerikan välissä ei ollut merkittävän suuri, mutta tämä tuntui silti uudelta alulta. Ainakin bussi oli uusi.

Salome tarkisti aikataulun puhelimensa näytöltä.
"Paper Magazine. He olisivat halunneet lennättää sinut New Yorkiin, mutta nyt he saavat tyytyä puhelinhaastatteluun ja täältä käsin otettuihin valokuviin. Vaikka minusta heille olisivat riittäneet valmiit kuvat."
Hän pudisti paheksuvasti päätään, mutta virnisti sitten.
"Mahtavalta. Ehdin pitkästyä kotona."

Aidan silmät pyöristyivät hetkeksi, mutta hän nyökkäsi. Totta kai. Paper Magazine. Milloin hänen elämästään oli tullut niin hullua, että Paper Magazine halusi haastatella häntä?
Hän vilkaisi olkansa yli kohti makuupunkkia.
"Hyvä niin – en tiedä, miten pärjäisin ilman sinua", hän vakuutti ja silitti Salomen käsivartta.

"Meidän täytyy siis ujuttaa sekä haastattelu että kuvaukset päivän aikatauluun. Isot lehdet ovat sellaisia, kuvittelevat voivansa kaapata tähdet haastatteluun noin vain."
Salome irvisti hieman. Hän ei ollut ollut alalla pitkään, mutta oli jo löytänyt tietyt kuviot tästä kaikesta.
"Pärjäisit varmasti mainiosti, Aida", hän jatkoi, samaan aikaan kun Eli ilmestyi makuusopesta täysissä pukeissa ja suurinpiirtein säädyllisenä.

Paper Magazine sai hänen olonsa edelleen häkeltyneeksi. Kaapatkoon pois!
"On herttaista, että uskot niin", Aida nauroi ja nojautui painamaan suukon Salomen poskelle. Elin ilmestyminen nosti onnellisen, tietävän hymyn hänen silmiinsä ja hän ojensi kätensä miestä kohti, vetääkseen tämän lähelleen ja näpäyttääkseen hellästi nenänpäätä.
"Meidän pitäisi varmaankin siis jatkaa matkaa."

Salome hätkähti, kun varsin paljonpuhuvasti hymyilevä Eli liittyi heidän seuraansa, hiukset epäilyttävän pörröisinä.
Oli tainnut olla hyvät torkut.
Nainen nyökäytti päätään.
"Yksi haastattelu ennen lounasta."

Aidan sydän löi hellyydestä, kun hän kurottui pörröttämään miehen hiuksia hieman lisää ja kiipesi varpailleen, jotta saattoi painaa suudelman tämän lämpimälle poskelle.
"Mennään vain", hän sanoi punoen sormensa Elin käteen ja seuraten Salomea ulos. Luultavasti auto tulisi odottamaan samalla parkkipaikalla.

Eli ei osannut tuntea syyllisyyttä, ja kasvoilla viipyi onnellinen, hölmö hymy, joka ei varmasti olisi jättänyt kyseenalaistettavaa kellekään. Hän seurasi Aidaa kuin lumottuna, ulos bussista ja kohti autoa, joka heitä odottaisi.
Salomen puhelin piippasi, ja tarkistaessaan viestin hän kurtisti kulmiaan.
"Näyttää siltä, että Paper lennättää valokuvaajan ja haastattelijan tänne. Se tarkoittaa, että meidän täytyy syödä lounas hotellilla samalla kun valmistaudut."

"Se kuulostaa mukavalta", Aida vakuutti ja suuntasi ylös hotellin portaita. Lounashetki hotellilla ei kuulostanut lainkaan hullummalta. Talisa voisi konsultoida kuvaajan kanssa puhelimitse. Stylisti pyöritteli paljonpuhuvasti silmiään hänen pyynnöilleen majoittautua normaaleissa hotellihuoneissa, mutta ne tekivät hänen olonsa vähän normaalimmaksi tässä pyörityksessä.
"Mitä teidän tekee mieli lounaaksi?"

Salome naputteli heidän kuljettajalleen nopean tiedon, ettei kyytiä tarvittukaan vielä, ja tunsi sitten itsensä tyhmäksi, sillä samalla vaivalla hän olisi voinut kipittää kertomaan asian kasvotusten.
Hän oli alkanut oppia maailman tavoille hieman liiaksi.
"Tilataanko jotain ihanaa salaattia?" hän ehdotti, kun Eli oli kykenemätön vastaamaan mitään muistaessaan, että Aida oli edelleen ilman alushousujaan.

"Se kuulostaa hyvältä", Aida vakuutti ja katsahti Eliä samaan aikaan huvittuneena ja kysyvänä. Veikö kissa kielesi, hän vetosi koskettaen miehen kättä, kun he nousivat hissiin.
Salaatti oli turvallista.
Hän avasi huoneen oven heille. Talisa oli jo odottamassa, jauhaen kyllästyneenä purukumia ja tutkaillen kuvauksia varten valittua, kehonmyötäistä, syvänsinisestä satiinista tehtyä kotelomekkoa, jonka toisen olkapään leikkaus ryöppysi koristeellisena alas.

Elin katse häivähti kotelomekon helmassa ja sitten Aidan silmissä melkein anteeksipyytävänä. Hän oli uitenkin vain mies, joka oli täysin hullaantunut rakkaastaan. Ehkä sitä ei voitu laskea hänen heikkoudekseen, vaan pikemminkin se oli jotakin, mistä olla ylpeä.
"Minäkin voisin ottaa salaattia", hän vastasi, hieman liian pitkän tauon jälkeen.
Ja hätkähti melkein pelästyneesti nähdessään Aidan vakavailmeisen stylistin.

Aida suli hymyyn ja kurottui painamaan suudelman Elin poskelle, sukaisten villiintyneitä hiuksia hieman villimmiksi.
"Kullannuppu", hän vetosi pehmeästi ja painoi toisenkin suudelman miehen poskelle, ennen kuin tervehti Talisaakin poskisuudelmalla ja sieppasi toalettipussinsa matkalaukustaan.
Pikaista suihkua myöhemmin hän saattoi istahtaa peilipöydän ääreen sähkönsinisiin alusvaatteisiin ja hotellin kylpytakkiin pukeutuneena, kun Talisa ryhtyi laittamaan hänen hiuksiaan.

Eli ei ollut varma, ollako pettynyt vai helpottunut siitä, että Aida oli jälleen pukeissa. Hänen ajatuksensa olivat karata siihen kertaan, kun nainen oli tullut yllättämään hänet teatterille.
Oli parempi jatkaa ruokalistan selaamista.
"Millaisen salaatin tahtoisit, Aida?" Salome kysyi, katse yhtä lailla listaan kiinnittyneenä.
"Ja juomaksi?"

"Jäävettä, kiitos, ja jokin vihreä ja kevyt salaatti, ehkä halloumi?" Aida ehdotti, kun Talisa taivutti punaisia suortuvia tottuneesti harjan ja hiustenkuivaajan avulla.
"Mitä te haluatte?" hän kysyi ja levitti itse kosteusvoidetta pisamaisille kasvoilleen stylistin keskittyessä hiuksiin, ryhtyen sitten meikkamaan kevyesti.

"Mmm, halloumi kuulostaa hyvältä", Salome myönsi, tutkien salaattien listaa. Eli vilkaisi Aidaa hieman huolissaan, mutta keskittyi sitten jälleen listaansa. Hän päätyi tilaamaan tacosalaatin, jonka mukana tulisi tacolastuja.
Salome päätyi lopulta kreikkalaiseen salaattiin ja soitti puhelun tilatakseen ruuat pikaisesti huoneeseen, obrigada. Että heille jäisi aikaa syödä.
"Odotan vielä tietoa siitä, missä tarkalleen ottaen kuvaukset järjestetään", hän tuhahti.

Aida katsahti Salomea peilin kautta, lämmintä hymyä silmissään.
"Etkö pidä mysteereistä?" hän tiedusteli ja sulki silmänsä kuuliaisesti, kun Talisa siirtyi taidokkaasti suurille laineille taivutetuista hiuksista korostamaan hänen silmiään dramaattisilla kissanrajauksilla ja ylellisellä lisäkerroksella ripsiä.
Ruoka tuli pian, ja punainen huulipuna sai odottaa tovin.
"Oliko meillä vielä illaksi ohjelmaa?"

"Pidän mysteereistäni kirjojen sivuilla ja pukudraamoissa", Salome vastasi nenäänsä nyrpistäen.
"En silloin, kun minun on pidettävä huolta aikataulusta."
Tällaisina hetkinä hän toivoi supermuistia. Valokuvamuistia. Sellaista, jonka ansiosta ei tarvitsisi vilkuilla puhelinta jatkuvasti.
"Yhdet juhlat", hän vastasi, samalla kun tarttui nälkäisesti salaattiinsa.
"Luoja, olen kuolemassa nälkään. Aamupalasta on ihan liian pitkä aika!"

Aida hymyili Salomelle peilin kautta ja näykki hajamielisesti salaattiaan, kun vilkaisi puhelimensa kelloa. Hän ei ollut varma, milloin oli käynyt normaaliksi syödä alusvaatteissa, kun joku käsitteli hiuksia.
"Kai tulet mukaan juhliin? Vai oletko väsynyt?" hän kysyi siemaisten pillistä jäävettään ja venytteli sääriään pöydän alla.

"Hm?"
Salome oli ollut täysin keskittynyt salaattiinsa, nälkäkuoleman partaalla kun oli, mutta kohotti nyt katseensa.
"Ne ovat aika hienot juhlat. Mutta jos tahdot minut mukaan, tulen."
Elin katse hakeutui kohti hoikkia sääriä, joita Aida venytteli pukeutumispöydän alla. Hän näki ne harmittavan huonosti tästä kulmasta.

"Tietenkin tahdon – mutta saat myös ottaa vapaata, milloin haluat", Aida muistutti huolestuneena. Hän ei halunnut komennella tai käskeä ketään, ja välillä hän murehti, joutuiko Salome olemaan töissä liikaa.
Hän söi, mitä malttoi salaatistaan, ja sen jälkeen Talisa viimeisteli hänen meikkinsä ja suihki hiuksiin lakkaa pitääkseen taidokkaat laineet paikallaan.

Salomen tummat silmät välkähtivät.
"Olen varma, että siellä on aivan upeita pukuja. Sinullekin on valittu upea designerluomus. Vaikka tuo kuvauspukukin on kyllä mielettömän upea."
Hän katsahti haikeana sinistä mekkoa.
"Totta kai haluan tulla mukaan. Rakastan juhlia."

"Hyvä sitten", Aida nauroi kehräten, "minusta on mahtavaa saada sinut mukaan. Olet aarre." Hän suoristautui pöydän äärestä ja heitti kylpytakin yltään sängylle, kun Talisa auttoi häntä pujottautumaan jokseenkin ihoa nuolevaan, tyylikkääseen satiiniluomukseen.
Sitten stylisti kumartui pujottamaan hänen jalkansa rubiininpunaisiin, korkeakorkoisiin avokkaisiin, jotka olivat varsin samaa sävyä kuin hänen huulipunansa.

"Teen vain työtäni", Salome vakuutti, vaikka hänen kasvonsa säteilivätkin onnesta. Hän oli ehtinyt unohtaa, miltä tuntui, kun oli hyödyllinen ja jopa kaivattu. Ja se tuntui hyvältä.
Eli ei malttanut olla viheltämättä matalasti, kun Aida oli pukeutunut.
"Näytät tyrmäävältä, prinsessa."

Aida vastasi Elin kehuun suomalla miehelle lämpimän, lupaavan hymyn olkapäänsä yli – illalla, kun he olisivat kaksin.
"Ehkä meidän pitäisi jatkaa matkaa. Kuvauspaikka on varmaankin selvinnyt?" hän varmisti ja pyyhkäisi yhden suortuvan korvansa taakse, kun katsahti arvioiden peilikuvaansa, ennen kuin kääntyi takaisin Elin ja Salomen puoleen.

Se oli Elille melkein liikaa, ja oli hyvin lähellä, ettei hän joutunut viivästyttämään heidän lähtöään lukittautumalla kylpyhuoneeseen kuin pahainen teinipoika.
Ei sillä, että hän olisi varsinaisesti ollut hyödyllinen kuvauksissa, mutta hän oli ottanut tavakseen kulkea Aidan mukana myös silloin, kun hänen välitöntä läsnäoloaan ei periaatteessa olisi tarvittu.
"Auto odottaa meitä alhaalla. Näytät todella kauniilta, Aida", Salomekin vakuutti, työntäessään puhelimen siroon käsilaukkuunsa. Liian siroon. Hän tarvitsisi isomman.

"Onko sinulla puku illan juhliin?" Aida kysyi Salomelta, kun he asettuivat auton takapenkille, hän Elin ja assistenttinsa väliin. Hän nojasi päänsä kevyesti Elin olkapäälle ja laski kätensä miehen reidelle, piirtäen housujen kankaaseen sormenpäillään.

Salome irvisti.
"Eiköhän minulla jotakin riittävän siistiä ole", hän vastasi. Siistiä ja huomaamatonta, sellaista, joka sopi assistentille, jonka tehtävänä ei ollut näkyä eikä sen enempää kuulua.
Eli painoi suudelman Aidan hiusten joukkoon siitä huolimatta, että se saattaisi vaarantaa huolellisesti asetellut kiharat.

Aida puhahti protestina.
"Pyydän Talisaa järjestämään myös sinulle uuden puvun", hän vastasi takaisin ja naputteli stylistilleen viestin. Salome tuntui innostuvan vaatteista enemmän kuin hän itse, ja nainen ansaitsi ehdottomasti jonkin kauniin, uuden luomuksen hienoihin juhliin.

Salome katsahti Aidaa ja painoi käden sydämelleen, joka oli alkanut hakata nopeammin.
"Tekisitkö tosiaan niin?"
Se olisi varmastikin väärin. Harvey saattaisi hermostua. Mutta ajatus siitä, että hän voisi pukeutua yhtenä iltana johonkin puoliksikaan niin ihanaan pukuun, kuin mitä Aida käytti...

"Tehty", Aida vakuutti ja kosketti Salomen käsivartta, hilliten halunsa suukottaa naisen poskea. Laadukas huulipuna tuskin sotkisi merkittävästi, mutta voisi jättää jälkiä assistentin poskelle.
Auto liukui pysähdyksiin heidän saapuessaan perille, ja Aida kiipesi autosta. Hän tervehti Paper Magazinen tiimiä lämpimästi ja heittäytyi haastatteluun.

Juuri sillä hetkellä Salome ei välittänyt huulipunatahroista tai mistään muustakaan. Hän oli vain niin vilpittömän onnellinen, ja vilpittömän kiitollinen, että veti Aidan halaukseen ja painoi suukon tämän hiusten joukkoon.
"Olet ihana, querida", hän vetosi rutistaessaan naista.
Hän hehkui edelleen, kun he nousivat autosta ja suuntasivat ilmeisesti vuokrattuun studiotilaan, jossa sekä haastattelu että kuvaukset toteutettaisiin.

Joskus oli ollut harvinaista herkkua tulla kuvatuksi näin – silloin, kun oli saanut merkittävän roolin oikeaan aikaan ja tullut kuvatuksi musikaalin ohjelmalehtiseen. Hänen äitinsä oli toki kuvannut häntä lapsuudessa kyllästymiseen saakka, mutta kameran kanssa tohisevaa Karenia ei todella voinut verrata tähän epätodelliseen, ylelliseen tunteeseen.
Aida nauroi haastattelijan kanssa niin, että vatsaa vihloi ja hän retkotti hetken voimattomana elegantin nojatuolinsa käsinojaa vasten. Yksi spontaaneista naurukuvista päätyi haastattelun pääkuvaksi.
Siinä vaiheessa, kun he palasivat hotellille valmistautumaan juhliin, kello kävi jo kahdeksaa ja aurinko valmistautui laskemaan pian.

Päivä oli hujahtanut ohi aivan liian nopeasti.
"Hitto, tätä menoa myöhästymme", Salome ähkäisi heidän noustessaan ulos autosta, mutta pudisti sitten päätään.
"Ei, sillä ei ole väliä. Se on vain muodikasta."
Eli kietoi toista käsivarttaan Aidan ympärille ja vilkaisi naista kulmat hieman kurtistuen.
"Jaksatko vielä lähteä juhliin, prinsessa?"

"Totta kai", Aida vakuutti ja tukahdutti haukotuksen heidän noustessaan hissillä oikeaan kerrokseen. Hän halusi mennä juhliin ja sitäkin enemmän nähdä cocktail-puvun, jonka Talisa oli hankkinut Salomea varten.
"Jaksatko sinä vielä, kullannuppu?" hän vetosi nojaten Elin kylkeen, kun he suuntasivat hotellihuoneeseen, jossa pukupussit odottivat.

Eli mietti.
Ei, oikeastaan ei jaksanut. Mutta kyse ei ollut siitä, että hän olisi varsinaisesti ollut väsynyt, hänellä oli ollut helppo päivä. Mutta hän kaipasi Aidaa lähelleen aivan valtavan kipeästi. Ja pelkäsi, että heille ei ehkä juhlien jälkeen jäisikään aikaa. Aida tarvitsi lepoa.
"Juuri ja juuri", Eli vastasi virnistäen.
Salome henkäisi astuessaan sisälle huoneeseen.
"Kaksi pukupussia!"

Aida työnsi Elin istumaan sängylle, jotta saattoi halata miestä helpommin ja sukia tämän vaaleanruskeita kiharoita hellin sormin.
"Kyllä, niinhän minä lupasin", hän vastasi Salomelle lämpimästi nauraen ja istahti miehen syliin, kiertäen käden tämän niskalle.
"Kurkista sinne."

Eli kietoi kätensä Aidan vyötäisille ja halasi naisen itseään vasten. Miten hän toivoi, ettei heidän olisi tarvinnut lähteä enää minnekään, että he olisivat voineet vain unohtua toistensa seuraan.
Ehkä myöhemmin.
Ehkä.
Salome asteli hänelle merkatun pukupussin luo ja avasi vetoketjun hyvin varovasti.
"Oih", hän henkäisi nähdessään oranssin kankaan.

Aidakin kurkisti pukua uteliaana, suostumatta kuitenkaan nousemaan vielä Elin sylistä. Mahdollisuudet olla yhdessä olivat rajattuja ja usein kiireisiä tai uupuneita.
Oli ehkä sopimatonta rakastella bussissa, mutta saattoiko heitä syyttää?
"Mitä pidät?" hän kysyi hymyä äänessään ja siveli samalla sormenpäillään Elin niskan kaarta.

Eli ei olisi päästänyt Aidaa, vaikka tämä olisikin yrittänyt nousta. Ei aivan vielä. Sen sijaan hän taivutti kaulaansa niin, että näki itsekin puvun.
Salome oli sanaton. Hän tutki puvun oranssia, kultakirjailtua kangasta ja kosketti sitä hellästi.
"Tämä on aitoa vintagea", hän kuiskasi.
"Sen näkee saumoista. Voi luoja."

Salome taisi pitää siitä, Aida pohti onnellisena. Talisa oli löytänyt siis hyvän kappaleen. Hän painoi suukon Elin ohimolle ja halasi miestä tiukemmin, kun nyt saattoi tehdä niin.
"Toivottavasti se sopii", hän vetosi, painoi vielä suudelman Elin huulille ja nousi sitten ylös, pyytäen miestä avaamaan kotelomekkonsa vetoketjun, jotta voisi pujottautua iltaa varten varattuun cocktail-mekkoon.

Salomen kädet miltei tärisivät, kun hän poimi mekon pukupussista. Hän ihaili sen kankaan hienoa tuntua ja painoa vielä hetken, ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen vaihtamaan sen ylleen.
Eli käytti tilaisuuden hyödyksi. Hän astahti Aidan taakse ja avasi vetoketjun, mutta painoi sitten suukon tämän niskalle.

Aida vastasi painamalla selkänsä Elin rintaa vasten. Hän antoi mekon valahtaa jalkoihinsa ja kiepahti sitten ympäri, loikaten hajareisin miehen syliin ja kiertäen kätensä tämän niskalle.
"Suutele minua", hän kuiskasi. Salome tuskin viipyisi kylpyhuoneessa kovin kauaa, mutta hän ehtisi varastaa suudelman tai kaksi sillä välin.

Eli oli jo unohtanut, että he eivät olleet varsinaisesti kahden.
Hän kietoi käsivartensa Aidan reisien taakse ja kannatteli tätä kevyesti sylissään. Ja tutkittuaan hetken jäänsinisiä kissansilmiä hän painoi pitkän, kaipaavan suudelman naisen huulille.

Aidan olisi ollut helppo unohtaa, että he eivät olleet kahden ja heidän oli kiiruhdettava matkaan hetikohta. Hän suuteli Eliä syvään, hamuten miehen huulia nälkäisenä. Olisi ollut niin helppo jatkaa tästä, ehkä he olisivat voineet kaatua sängylle tai ehkä hän olisi pudottautunut miehen sylistä ja valunut polvilleen voidakseen ajaa Eliä hellästi hulluksi.
Mutta heitä odotettiin.
Hän pudottautui jaloilleen, kurottui näykkäämään Elin huulta ja pujottautui sitten sähkönsiniseen, helmaltaan viehättävään cocktail-mekkoonsa.

Juuri oikealla hetkellä, sillä samalla hetkellä, kun Eli ojensi kätensä auttaakseen Aidan puvun vetoketjun kiinni, kylpyhuoneen ovi avautui ja Salome astui takaisin huoneen puolelle. Oranssissa mekossaan. Säteillen.
"Miltä näyttää?" hän kysyi ja kiepahti ympäri.
"Tämä on ihana!"

"Näytät hyvin kauniilta", Aida vakuutti vilpittömästi ja piteli hiuksiaan ylhäällä, jotta Eli sai vedettyä korkeakauluksisen, hihattoman mekon vetoketjun kiinni.
"Se sopii sinulle todella hyvin. Saat pitää sen, jos haluat", hän lupasi ja siloitti pukunsa helmaa, nojautuen sitten peilipöydän ääreen korjaamaan meikkiään ja kampaustaan.

Salome oli kääntynyt kohti pukeutumispöydän peiliä ihaillakseen kuvajaistaan, mutta jähmettyi nyt häkeltyneenä aloilleen.
"Mitä?" hän kysyi, epäillen, että pitkästä aikaa kielimuuri oli tullut vastaan.
"Mitä sanoit?"
Eli siirtyi etsimään itselleen puhdasta kauluspaitaa.

Aida katsahti assistenttiaan hämmentyneenä peilin kautta, pohtien hetken, mikä osa hänen sanoistaan oli jäänyt epäselväksi.
"Pidä mekko, jos haluat", hän toisti hymyillen varovasti ja levitti uuden punan huulilleen.

Salome katsahti mekkonsa helmaa.
"Tämä on varmasti hirveän kallis", hän vetosi ja irvisti.
"Ei minulla ole varaa tällaiseen. Tämä on käsityönä tehty, Aida."

Aida nauroi epäuskoisena.
"Ei sinun tarvitse maksaa siitä!" hän protestoi. Ei kai Salome kuvitellut niin?
"Haluan antaa sinulle mekon", hän totesi kiepauttaessaan hiuksensa huolettomalle nutturalle, joka pitäisi taivutetut laineet paikallaan juhliin saakka, ja suihkaisi siihen lakkaa.

"Mutta en minä voisi..." Salome aloitti ja katsoi Aidaa peilin kautta. Jokainen hänen solunsa huusi samaa: suostu, suostu, suostu. Mekko oli jumalainen, ja sopi hänelle yllättävän hyvin. David saattaisi pitää siitä hänen yllään, jos he näkisivät New Yorkissa. Jos...
"Oletko aivan varma?"

"Tietenkin", Aida vakuutti. Mitä iloa olisi yhtäkkiä kasaantuvasta omaisuudesta, jos hän ei voisi antaa assistentilleen lahjaa?
"Oletteko te valmiita? Pitäisikö meidän lähteä?" hän kysyi ja kumartui hieromaan pohkeitaan. Hän ei ollut ehtinyt riisua rubiininpunaisia designer-kenkiä, jotka tappoivat hänen varpaitaan.

Salome vingahti ja ampaisi pukeutumispöydän luo. Hän kietoi käsivartensa takaapäin Aidan ympärille ja rutisti naista tiukasti.
"Obrigada! Kiitos, kiitos, kiitos!"
Hänen sydämensä hakkasi riemastuneena.

Aida nauroi yllättyneenä ja silitti Salomen käsivartta.
"Minun iloni", hän vakuutti ja suoristautui, suikaten nopean suukon assistenttinsa poskelle ja sipaisten nutturalta jääneet suortuvat korviensa taakse.
Sitten oli aika lähteä.
Auto odotti heitä jälleen Ritz-Carltonin etuovien edessä, tällä kertaa joukko paparazzeja seuranaan. Aida hymyili kuvaajille tervehtien ja esti itseään vaivoin lähtemästä mukaan keskusteluun, mutta seuraavassa hetkessä he olivat jälleen autossa ja matkalla kohti illan juhlia, vain hieman myöhässä.

Pienen hetken Salomesta tuntui siltä, kuin hänkin olisi ollut joku tärkeä. Se johtui varmasti puvusta, yhdistettynä salamavalojen välkkeeseen.
Sitten hän muisti taas todellisuuden ja sen, että paparazzit eivät olleet ystäviä. Onneksi he olivat siinä vaiheessa jo auton suojissa, eikä mitään pahaa ollut tapahtunut.
Autossa Eli kietoi käsivartensa Aidan harteille ja painoi suukon tämän ohimolle.
"Ei kai sinua väsytä vielä, prinsessa?"