Avointen ovien päivä

Avoimet ovet ja Rosings Parkin varainkeruuilta

Rosings Parkin ensimmäinen yhteispeli, hurratkaamme. Noudattaamme vastausten myötä selviävää järjestystä ja yrittäkäämme vastata reippaasti, ja mikäli siltä tuntuu, ilmoittakaamme jättävämme vuoromme välistä. Gaalan myötä pelaajat voivat halutessaan erkaantua erillisiin peleihin.
Vastausjärjestys pelissä nyt Kirke, Lumikki, Tóxica, Pixiekissa, Silkki, Avenida.

Rosings Park pitää avointen ovien päivän, jona yleisö on tervetullutta tutustumaan tallin tiloihin ja toimintaan: tallityöntekijät toimivat avustajina ja oppaina yleisölle. Päivän alkupuolella talli järjestää valmentamiensa junioreiden estemestaruuskisat sekä neljä ratsastusnäytöstä tallin pääkentällä, ja ilta huipentuu hienovaraisesti mainostettuun varainkeruugaalaan, jonka ohjelmassa on esimerkiksi sulhashuutokauppa sekä hiljainen sellainen.

09:00 Rosings Park avaa ovensa.
10:00 Junioritason mestaruuskisat alkavat.
14:00 Kouluratsastuksen Grand Prix kür-näytös.
14:30 Evelyn Hills ja Evergeen's Lionheart.
15:00 Match Race 140.
17:00 Grand Prix 160.
18:00 Varainkeruugaala alkaa.

Gaala

Juhlapaikkana toimii joen läheinen ruohokenttä. Kentälle pystytetty suuri, kermanvalkoinen telttakatos on koristeltu vaaleanpunaisin ruusuin ja värikkäin valonauhoin, joiden katseleminen ei edes tee kipeää. Teltan takaseinustalle on pystytetty kultanauhoin koristeltu esiintymislava, josta käsin tunnelmallista musiikkia soittava orkesteri viihdyttää yleisöä koko illan ajan. Illan edetessä on odotettavissa myös hieman menevämpiä kappaleita niille, jotka haluavat verrytellä tanssijalkojaan korokkeen eteen rakennetulla tanssilattialla.

Teltan ulkopuolelle ja seinustoille on aseteltu mukavia tuoliryhmiä niille, jotka seurustelevat mieluummin istuen. Toisella seinustalla on erilaisia pieniä cocktail-paloja sekä valmiita drinkkejä notkuva seisova pöytä, josta nälkäisimmät voivat käydä napsimassa naposteltavaa lautasilleen. Vieraiden joukossa kiertelee myös jatkuvasti pitopalvelun vaaleanpunaisin ja kultaisin somistein puettua henkilökuntaa, joten ohilipuvalta tarjottimelta on helppo napata itselleen juotavaa tai suuhunpantavaa. Omassa seurueessaan onkin hyvä pysyä tiiviisti, jos haluaa välttyä illan emännän huomiolta. Rouva Darlington-Whit haluaa kaikkien vieraidensa viihtyvän ja varmistaa tämän sydämellisin pistotarkastuksin.

Ohjelma

Ilta etenee rattoisasti leppeän seurustelun parissa. Vieraiden viihdykkeeksi järjestetään pienimuotoisia musiikki- ja tanssiesityksiä pitkin iltaa. Näyttävin ohjelmanumero lienee iltakahdeksan maissa alkava, esiintymislavan valtaava sulhashuutokauppa, jolla kerätään rahaa vapaaehtoisten miesten avuilla – enemmän tai vähemmän leikkimielisesti. Huutokaupan aikana kannattaa olla skarppina ja välttää äkkinäisten liikkeiden tekemistä, ellei halua päätyä innokkaan meklarin silmätikuksi.

Sulhashuutokaupan lisäksi koko illan ajan on käynnissä hiljainen huutokauppa. Teltan sisä- ja ulkopuolelle on aseteltu myyntikohteita, johon kukin voi käydä raapustamassa tarjouksensa. Tarjolla on mm. lomamatkoja, valmennuksia, yksityistunteja ja uniikkeja varusteita.

Pukukoodi on varsin vapaamuotoinen, tärkeintä on olla siisti ja edustava. Miehille riittää puvuntakin lisäksi farkut eikä naistenkaan tarvitse huolehtia iltapuvuista.


Rosings Park keräsi yleisöä luvattuaan avoimien ovien päivän, osin ovelasti sijoitettujen juniorimestaruuskisojen takia. Avointen ovien jouhevasta etenemisestä, aurinkoisesta säästä ja lehtisillä jaetusta, selvästi ilmaistusta ohjelmasta ja aikataulusta ei olisi arvannut, millainen kaaos kulissien takana vallitsi nyt ja oli vallinnut koko edellisen viikon. Koko tallialue viidensadan metrin säteeltä oli siivottu tavallistakin tarkemmin, ja pääkentän ympäristö tiheän kamman kanssa: jättimäisen kentän valkeat aidat oli maalattu uudelleen ja ruoho ajettu kentän vieressä kasvavien, majesteettisten lehtipuiden ympäriltä sekä loivasti viettävältä ruohokentältä tallialueen ja tyynen, tummanvihreän joen väliltä. Illan myötä sinne kohoaisi rouva Darlington-Whitin emännöimän varainkeruugaalan puitteet.
Effie Hepburn oli vastannut päivän käytännönjärjestelyistä, sillä tallimestari luovutti osansa mielihyvin organisaatiokyvyltään tietokonetta muistuttavalle, aavistuksen neuroottiselle naiselle. Orastavaa vatsahaavaa ei kuitenkaan näkynyt, kun tallia salakavalan edustavasti markkinoiva tallityöntekijä kierrätti ryhmiä tallin ja maneesin tilojen sekä tarhojen lomassa kuvaillen ammattimaista toimintaa, jatkuvia valmennuksia ja alansa huippuvalmentajia.

Jopa yleisöä päivän tehokkaasti piileskellyt, pitkänhuiskea ja juro Paulus Kinnaird oli puettu edustavasti valkoiseen kauluspaitaan sekä Rosings Parkin henkilökunnan viininpunaiseen takkiin muiden tallityöntekijöiden tavoin. Mies oli juossut avustamassa ensin yhtä ja sitten toista ratsastajaa nykien tukahduttavan siistiä kaulustaan ja pyöritellen ihmisten selän takana silmiään joutuessaan hakemaan viidettä unohtunutta asiaa tai varustetta. Hän oli melkein jäänyt opasta tähyilevän ryhmän satimeen Effien ollessa varustamassa Klaus Bogaertin pyynnöstä Paradox Noxia päivän kahdelta alkavaa kouluratsastusnäytöstä varten, mutta heitti Colinin susille ja pakeni varustamaan rennosti tiukkaan aikatauluun ja edustustehtäväänsä suhtautuvan, hyväntuulista charmia säteilevän Jamien ratsuja. James Ellis, Fairchildien kilparatsastaja, ei ollut viettänyt edellistä yötä kasaamalla viherruukkuja ja kukkaistutuksia päivän esteratsastusnäytösten esteratoja varten eikä siksi näyttänyt yhtä nuutuneelta ja murhanhimoiselta kuin Paulus.

"Hae Colin ja muokatkaa kenttä koulunäytöstä varten", Effie sihahti matalasti Paulukselle vain aavistuksen leijonamaisesti, terävä paniikinkatku äänessään: hän söisi päänsä, jos päivän aikataulu pettäisi. Paulus, joka koki parhaaksi vain nyökätä ja kirmata vikkelästi karkuun, syöksyi metsästämään Colinin ja sitten mahdollisimman asiallisin juoksuaskelin pääkentälle siivoamaan esteet takaisin varastoon ja kantamaan sieltä puhtaanvalkeat kouluaidat esteradan paikalle sekä sommittelemaan sieviä viherruukkuja myös kouluradan liitoskohtien kirkastukseksi Effien aikaisempien ohjeiden mukaan. Hän vilkaisi kelloa kentän ollessa valmiina kello kahdeksi merkittyä koulunäytöstä varten: hyvinhän he ehtivät. Jopa kymmenen minuuttia aikaa! Yleisöä oli kerääntynyt jo kentän ympärille sekä sen katsomoon. Paulus viittilöi Colinin seuraukseen estevaraston kupeeseen yrittäen pyyhkiä hikeä niskastaan mahdollisimman vähäeleisesti. He saisivat kohta korjata kouluaidat pois.

[ Heitänpä orjani mukaan. En tosin tiedä, miten aktiivisesti osallistun tähän alkuun, mutta ilmotitelen sitten jos skippaan vuoroni. ]

Mennyt viikko oli tosiaan ollut yhtä häseltämistä tallin henkilökunnan keskuudessa eikä itse tapahtumapäivä tuntunut yhtään helpottavan tilannetta. Colin Reese suki tuskastuneena hiuksiaan, jotka eivät halunneet pysyä siististi takana, ja teki parhaansa yrittäessään olla edustava ja asiallinen ja mitähän vielä. Hänen oli vaikeampi pakoilla ihmisiä kuin juron kollegansa, mutta onneksi muut yleensä karttoivat valepukuiselta mafiosolta näyttävää hongankolistajaa. Valitettavasti punainen takki veti vierailijoita puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.

Oppaana toimiminen tosin antoi sopivan verukkeen olla vastaamatta muuan vaativamman asiakkaan pyyntöihin: Cynthia Darlington-Whit oli koko viikon ajan yrittänyt tehdä parhaansa varmistaakseen Colinin aseman yksityisenä orjanaan, mutta se suunnitelma ei ottanut onnistuakseen. Nainen oli vallannut Kamkam- siis Kamir Loganin toimiston hyvin pitkälti omakseen voidakseen hoitaa tärkeitä viimehetken järjestelyjä rauhassa.

Colin karisti opastettavan ryhmän ilomielin pois kannoiltaan ja suuntasi Pauluksen avuksi kentälle. Kenttärekvisiitta ei kysellyt vaikeita kysymyksiä. Kun kaikki oli valmiina, hän loi vilkaisun paikalle valuvaa yleisöön ja vetäytyi syrjempään Pauluksen seuraksi. Phuh. ”Kaikki hyvin tähän mennessä.” Toivottavasti.

Klaus oli saapunut tallille varhain, jotta näkisi edes osan junioreiden estekilpailuista. Osa kilpailun ratsastajista oli käynyt muutamalla hänen valmennuksellaan, joten häntä kiinnosti tietenkin nähdä, oliko oppi menny perille ja kuinka hyvin. Hän piti lapsista, vaikka ei ehkä vaikuttanutkaan siltä, ja jokin nuorten innossa viehätti häntä. Nuorilla oli ihan erilainen keskittymiskyky ratsailla kuin vanhemmilla. Nuo eivät usein myöskään ajatelleet ratsastusta kilpailulajina niin vakavasti, kuin vanhemmat.

Hän oli pukeutunut vanhoihin, harmaansinisiin farkkuihin, valkoiseen kauluspuseroon ja mustaan puoleen reiteen yltävään takkiin, joka roikkui rennosti auki. Hänellä oli mukanaan autossa myös kouluratsastusnäytöstä varten ostettu uusi kilpailuihin soveltuva vaatekerta, joka oli tehnyt ison loven lompakkoon. Kai mies ajatteli, että sille tulisi käyttöä jatkossakin. Samaten hän oli ottanut - varmuuden vuoksi, kuten itselleen vannoi - siistin miestenpuvun mukaansa illan varainkeruujuhlaa varten. Ei Klaus tiennyt, jäisikö paikalle, sillä ei ollut koskaan viihtynyt kankeilla cocktail-kutsuilla.
Miehen hiukset oli hänelle epätavanomaisesti kammattu taakse ja kiinnitetty pienelle siistille nutturantapaiselle niskaan. Viikset oli siistitty ja parransänki ajettu pois. Hän tunsi itsensä taas ihmisen näköiseksi, mutta oli jo niin tottunut kulkemaan rähjäisenä että pelkäsi herättävänsä liikaakin huomiota. Kukaan tuskin huomaisi mitään, hänestä vain tuntui siltä.

Klaus avasi tallin suuren oven ja astui sisään vilkkaaseen tallikäytävään. Kaikkialla näkyi ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, puunaamassa ja siistimässä niin hevosia kuin varusteita. Tallin tyhjätkin karsinat oli nyt annettu kilpailijoiden käyttöön ja Rosings Park oli muuttunut kertaheitolla tavallisesta, rauhallisesta ja yksityisestä tallista kuin eläväksi markkinapaikaksi. Avointen ovien päivä oli näkynyt tietysti myös ulkona, missä pääkentällä oli jo ensimmäinen luokka menossa ja talliympäristö kuhisi trailereita, hevosia, ratsastajia ja heidän läheisiään. Kaikilla oli kiire, tallissa siisteihin kilpa-asuihin pukeutuneet nuoret näyttivät jotkut jähmettyneen jännityksestä käytävälle ja toiset taas eivät malttaneet olla paikallaan. Joku taputteli komeaa mustaa poniaan jatkuvasti kuin mielenhäiriönä rauhotellaakseen ennemmin itseään kuin käytävällä valppaana mutta rauhassa seisovaa ratsuaan.

Klaus käveli käytävää pitkin eikä ottanut ihmisiin sen suurempaa kontaktia. Joidenkin tuttujen kohdalla hän vaihtoi katseen ja nyökkäsi. Kevyt onnentoivotuksiin tarkoitettu hymy oli kuin jäätynyt hänen huulilleen. Ehkä vilkas kilpailupäivän tunnelma alkoi tarttua häneenkin. Mies kulki tuttuun tapaansa kimon ratsunsa, Paradox Noxin karsinalle ja pysähtyi tarkkailemaan sitä kalterien välistä. Ori vaikutti hieman hermostuneelta, mikä ei ollut lainkaan ihme siinä ihmis- ja hevosvilinässä. Hän etsi katseellaan tuttuja. Nox näytti hyvältä, sen karva kiilsi ja se oli selvästi puunattu valkoistakin valkoisemmaksi vastikään.
"Päivää", mies tervehti karsinan ohi kulkevaa kiireisen oloista Effietä, jonka hän oli pyytänyt laittamaan Noxin kuntoon.
"Aika hulina."

~~

Klaus oli pukeutunut varta vasten esitystä varten hankkimiinsa ratsastusvaatteisiin: uudet, valkoiset ratsastushousut, valkoinen pusero ja valkea silkkiplastron kaulassa hän näytti kerrankin kuuluvan hienolle kilpatallille. Hänellä oli musta frakki, ja käsissään valkoiset ratsastushanskat. Mustissa nahkasaappaissa kiiltelivät uutuuttaan Noxin varusteiden metallisolkiin yhteensopivat kannukset. Kruunuksi suittujen hiustensa päälle hän oli laskenut silinterin. Ei ollut liioiteltua sanoa, että hän näytti erittäin tyylikkäältä, siistiltä ja siltä, että kantoi lompakkonsa tyhjentänyttä kokonaisuutta yllään.

Hän nousi Paradox Noxin selkään tallipihalla ja ratsasti sen lämmittelyyn varatulle kentälle. Hän tiesi että olisi saanut Beatrix Haymanin tai jonkun muun lämmittelemään hevosen puolestaan, mutta vaati saada tehdä sen itse. Vain sillä tavalla hän saisi yhteyden hevoseen ja pääsisi itsekin oikeaan mielentilaan.

Klaus lämmitteli Noxin kaikissa askellajeissa. Hevonen liikkui energisesti ja irtonaisesti. Se korskahteli muille kentällä oleville ratsukoille, jos sattui liian lähelle. Klaus kokosi oria ravissa, teki kaarevaa uraa sekä lennokasta pohkeenväistöä ja avotaivustusta. Hän pyrki saamaan Noxin kunnolla kuulolle ja lopulta se alkoikin kulkea niin, että Klaus sai pienimmätkin avut läpi. Korkea raviaskel oli eteenpäin pyrkivä. Pienellä kokoamisella ravi muuttui passageksi ja siitä sujuvasti valmistellen piaffeksi. Laukkapiruetti tuntui lasten leikiltä, laukanvaihdot menivät vanhasta muistista ja saivat hevosen innostumaan. Klaus taputti Noxin kaulaa ja siirsi sen hetkeksi käyntiin pitäen ohjastuntuman kuitenkin koko ajan. Hevonen ei olisi malttanut hidastaa, se heitteli hetken päätään närkästyneenä ja tuntui kuumuneen harjoituksesta. Hän vaatisi siltä vielä korkean koulun liikkeet, courbetten, levaden ja capriolen.

Hän oli aloittanut vaativien, korkean koulun liikkeiden harjoittelun maasta käsin. Nähtyään, mihin Nox pystyi, ja tiedettyään teoriassa miten haastavaa liikkeissä pysyminen oli - ja miten vaarallista siellä horjahtaminen olisi molemmille - hän oli kokeillut niitä ratsain. Muutaman harjoittelukerran jälkeen vaativatkin liikkeet alkoivat sujua, osasihan Nox ne vaikka unissaan. Ne olivat sujuneet todella hyvin myös viimeisissä harjoituksissa, joten Klaus luotti hevoseensa nytkin. Hän valmisteli avuille herkän Noxin kokoamalla jo entisestään hallitusti ja ryhdikkäästi kulkevaa hevosta piaffeen. Se tuntui tietävän, mitä oli tulossa, ja välillä askel tuntui erityisesti takaosassa hyvin ilmavalta ja lennokkaalta. Hevosta tunnustellen Klaus kokeili ensimmäisenä lennähtävän, terävän hypyn capriolen, josta oli stressannut eniten. Se lähti muutaman yrityksen jälkeen ilmaan juuri niin kuin pitikin, Nox potkaisi ilmassa taakseen ja pian oli jo takaisin kaikilla neljällä jalallaan.

Kun courbette ja levade oli käyty myös läpi, hänen alkoi olla jo aika siirtyä kentälle koulunäytöstä varten. Hän loi katseen toiseen valmentajaan, joka osallistuisi näytökseen hänen kanssaan. He tiesivät mitä tehdä, olivathan harjoitelleet yhteisnumeroa jo useamman kerran. Toinen nyökkäsi hänelle ja yhteistuumin sanaakaan vaihtamatta ratsukot siirtyivät pienemmältä kentältä pääkentän suuntaan. Ihmismassa oli valtava, mutta juhlahumu tuntui tarttuneen tiukasti Klausiin ja hän osasi jopa nauttia siitä. Hän tiesi saavansa ihailevia katseita, olihan hänellä allaan näyttävä andalusialainen ja päällään niin eriskummalliset vaatteet, että erottui selvästi edukseen.

Koulunäytös alkoi. Ratsukot kulkivat lisätyssä ravissa toistensa peilikuvina lävistäjät välttäen vain sekunneilla yhteentörmäyksen. Pian oli aika kootun passagen, piaffen ja näyttävien avotaivutusten. Näytöksen tarkoitus oli tuoda ilmi osaamisen tasoa Rosings Parkissa, eikä yleisöä saisi aliarvioida. Siksi he olivat koostaneet vauhdikkaita ja näyttäviä kouluratsastusliikkeitä sisältävän kür-ohjelman pääasiassa ravissa ja laukassa. Laukkaohjelmassa oli kokonaisia laukkapiruetteja molempiin suuntiin, avotaivutusta, lisättyä laukkaa sekä laukanvaihtoja joka toisella ja jokaisella askeleella. Kenttä tuli hyödynnettyä kokonaisuudessaan kouluaitojen sisäpuolelta.
Yhteisohjelman jälkeen Klaus esitteli Noxilla vielä tuon osaamia erikoisuuksia: korkean koulun hyppyjä. Levade, jossa hevonen nousi matalasti takajalkojensa varaan ja tuntui hetken uhmaavan painovoimaa, sai yleisön kohahtamaan - olivatpa nuo innostuneet jo ihan klassisen koulun Grand Prix -tason ratsastuksesta. Courbette vaati ratsukolta enemmän. Nox nykäisi päätään muutaman kerran ylös, mutta asettui vihdoin ratsastajan tahtoon ja hallitusti koottuna nousi jyrkästi takajaloilleen. Klaus nojasi selvästi eteenpäin ja antoi orille mahdollisuuden suorittaa liike upeasti. Se hypähti kahdesti takajalkojensa varassa eteenpäin, korvat tanakasti ratsastajaa kohti ojennettuina ja laskeutui sitten kaikille neljälle jaloilleen saaden katsomosta jylisevät aplodit.

Klaus kannusti Noxin nyt vapaampaan laukkaan ja toisen valmentajan ottaessa toisen suunnan, hän kaarsi vasemmalle kouluaitojen ulkopuolelle. Heidän kunniakierroksensa kesti kaksi kierrosta, jonka aikana molemmat ratsastajat kiittivät yleisöä toista kättään tuuletukseen nostaen. Yleisö mylvi, mikä sai Noxin vain innostumaan. Hevonen heitteli päätään ja pyrki vieläkin enemmän eteenpäin. Klaus nauroi hölmölle kouluratsulleen avoimesti ja lopulta laukkaavat ratsukot päätyivät hidastamaan ja poistumaan kentältä. Nox vaahtosi ja sen kaula hikoili. Ori sai vuolaat kiitokset ratsastajaltaan, Klaus taputti sen kaulaa ja antoi ohjaa edelleen virkeänä ja valppaana kulkevalle ratsulle. Hän haravoi katseellaan yleisöä etsien tuttuja. Ehkä hän voisi pyörähtää Noxin kanssa vielä kentän tai maneesin muutaman kerran ympäri, että tuo saisi verrytellä vaativan ohjelman jälkeen.

Evelyn oli tullut tallille jo aamulla seuraamaan junioreiden kisoja. Hän oli suorastaan imenyt itseensä kiireistä ilmapiiriä ja nauttinut perhosista vatsassaan. Oli ollut suorastaan kunnia tehdä tarkastuksia juonioreiden hevosille pitkin aamupäivää. Onneksi hän ei ollut ainoa eläinlääkäri, tai kiire olisi voinut olla liikaa. Vaan nyt töitä oli ollut juuri sopivasti, kun he olivat jakaneet vastuun klinikan toisen eläinlääkärin, vanhemman herrasmiehen John Lewisin kanssa.
”Olkaa hyvä”, Evelyn sanoi ja ojensi paperit hevosta taluttavalle nuorelle, joka suuntasi nopeasti ratsunsa kanssa traileria kohti. Tähän mennessä päivä oli sujunut hyvin, sillä hevoset olivat olleet hyvässä kunnossa ja terveitä, mikä oli aina syy iloita. Ainoastaan yksi hevonen, pienikokoinen tummanruunikko tamma, oli käyttänyt toista takajalkaansa huonosti. Muutamaa hevosta myöhemmin tamma oli palannut ja liikkunut puhtaasti, joten sekin pääsi jatkamaan kilpailuaan.

He olivat vaihtaneet muutamia sanoja Johnin kanssa aina silloin, kun sattuivat molemmat olemaan vapaina, mutta aamupäivä oli lähinnä kulunut hevosia tarkastettaessa. Oli katsottu papereista rokotuksien voimassaolo, tutkittu tarttuvat taudit ja tarkkailtu liikkeitä, kunnes jokainen hevonen oli saanut osoittaa olevansa kilpailukunnossa. Evelyn oli nauttinut työstään äärettömän paljon, sillä aikuisista kilpailijoista poiketen nuoret olivat paljon valmiimpia kuuntelemaan ohjeita ja joustamaan omista tavoistaan. Kun kilpakenttiä oli kiertänyt vuosikymmeniä, kangistui helposti kaavoihinsa, jolloin eläinlääkärin antamat, uudet ohjeet, saattoivat tuntua vaikeilta noudattaa. Nuorilla sitä ongelmaa ei ollut, joten heidän kanssaan työskentely oli ollut ilo.

Evelyn huokaisi helpotuksesta, kun viimeisetkin hevoset olivat käyneet tarkistuksessa. He keräsivät Johnin kanssa tavarat kasaan ja mies lupautui auliisti viemään ne sivummalle. Evelyn kiitti ja suuntasi talliin, hakien kullanhohtoisen orin auringonpaisteeseen. Lionheart korskui ja heitteli päätään tanssahdellessaan omistajansa perässä tyhjillään olevaa pyöröaitausta kohti. Ori kaipasi rauhallista ilmapiiriä kaiken kiireen ja sählingin jälkeen, joten sille tekisi vain hyvää olla hetki ulkona. Nainen ihaili hevosen auringossa kiiltävää, puhdasta karvaa. Edellisen päivän perusteellinen pesu ja puunaus oli maksanut vaivaa, sillä Lionheart näytti yksinkertaisesti upealta. Hän ei ollut letittänyt hevosen harjaa, mutta oli selvittänyt kaikki takut ja nyppinyt sitä hieman siistimmäksi. Ihaillessaan hevostaan, hän tunsi jännityksensä vain kasvavan. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi esiintynyt, ja vielä kauemmin, kun hän oli tehnyt sen näin suuren yleisön edessä. Evelyn veti syvään henkeä, poistui pyöröaitauksesta ja jätti orin nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä.

Evelyn vaihtoi nopeasti vaatteensa, vilkaisten lähes kaiholla estekilpailuihin sopivaa pukuaan. Hänen täytyisi vaihtaa vaatteet vauhdikkaasti esitysten välillä, jotta ehtisi vielä hypätä muutaman hypyn Miulla ennen varsinaista rataa. Hän oli varmistanut, että musta täysiverinen olisi valmiiksi lämmiteltynä, sillä tiesi, ettei ehtisi hoitaa koko lämmittelyä siinä lyhyessä ajassa, joka kahden esityksen väliin jäisi. Evelyn veti mustat ratsastushousut jalkaansa ja vaihtoi valkoisen, töissä likaantuneen kauluspaitansa mustaan alustoppiin, jonka päälle veti pitkähihaisen, westernhenkisen esiintymisasun. Mustaa alaosaa tasapainotti esiintymisasun valkoinen, boleromainen yläosa. Mustat kiekurakuviot hihojen päissä ja valkoisella pohjalla sekä maltillisesti käytetyt kimalteet olivat aikoinaan hurmanneet Evelynin. Nainen oli säilyttänyt esiintymisasuaan kaikki nämä vuodet. Tuntui nostalgiselta pukea se jälleen päälle. Hän kiinnitti mustan nahkavyön hopeisella, koristeellisella soljella vyötäisilleen täydentämään lännenhenkeä huokuvaa lopputulosta. Viimeiseksi hän painoi valkoisen stetsonin tummille hiuksilleen, jotka oli sitonut kiinni tiukalle nutturalle. Lännenhattu peitti nutturan täydellisesti, ja hymyillen Evelyn palasi pyöröaitaukselle.

Hän nousi Lionheartin selkään kevyesti ponnistaen ja kannusti ratsunsa ravissa kiertämään aitausta. Lionheart liikkui korkealla ja lennokkaalla askeleella, korskuen innoissaan. Orikin tiesi, että show oli alkamassa. Hevonen rauhottui yksinkertaisten tehtävien myötä, kun Evelyn ajoi apujaan läpi selästä käsin. Lionheart taipui notkeasti ja kuunteli kaikkein pienimpiäkin apuja herkästi. Evelyn pyysi oria toteuttamaan temppujaan, joita hevonen tarjosi aina yhtä innokkaasti. Ori kumarsi, nousi pystyyn ja kumarsi uudelleen, noudattaen ratsastajan antamia käskyjä kuuliaisesti. Evelyn pysäytti hevosen ja laskeutui alas, taputtaen ratsua kiitokseksi. Lionheart saisi odottaa hetken, kun hän kävisi katsomassa koulunäytöksen.

Evelyn seisoi sivummalla, ihaillen kaikessa hiljaisuudessa kahden ratsukon mieletöntä suoritusta. Nox näytti tanssivan Klausin alla, eikä Evelyn voinut kuin osallistua yleisön teräviin henkäyksiin, kannustaviin huutoihin ja ihaileviin huokauksiin. Kouluratsastus näytti niin hienolta ja hurmaavalta, kun sen osasi kunnolla. Evelyn taputti muiden mukana, kun esitys päättyi, ennen kuin kiepahti kannoillaan ja suuntasi takaisin pyöröaitaukselle. Lionheart näytti rauhalliselta mutta uteliaalta, seuraten pää korkealla ympäristöään.
”Oletko valmis, poika?” Evelyn kysyi noustessaan orin paljaaseen selkään. Hän ratsasti ulos pyöröaitauksesta ja suuntasi lämmittelykentälle. Nopea vilkaisu kelloon oli paljastanut, ettei vielä ollut kiire radalle, vaan tässä voisi hyvin koettaa vaativimmat temput läpi. Hän kokeili vauhdikkaampaa laukkaa, kunnes lopulta pyysi hevoselta liukupysähdystä. Lionheart totteli innokkaasti, siirtäen kaiken painonsa lonkkiensa varaan ja liukui pysähdyksiin etujaloilla loppuun asti astellen. Evelyn taputti hevosen kaulaa ja pyysi siltä pelkin painoavuin vauhdikasta spinniä molempiin suuntiin. Hevonen noudatti ohjeita ja kieppui monta kierrosta itsensä ympäri takaosa paikoillaan.
”Eiköhän mennä sitten”, Evelyn naurahti ja taputti kullanhohtoista kaulaa. Hän kannusti Lionheartin pääkentän suuntaan, koettaen päästä eroon jännityksestään, joka kutitti vatsan pohjassa. Esitys ei yltäisi taidoiltaan vastaamaan korkean koulun näytöstä, jota yleisö oli juuri saanut seurata, mutta se tarjoaisi vähän vauhtia ja erilaisuutta päivän keskelle. Ehkä se saisi edes jotkut nauramaan. Lännenratsastusta ja sirkustemppuja yhdistelevä show sopisi niillekin, joille kouluratsastuksen monet temput eivät olleet niin tuttuja.

Lionheart tuntui paisuvan ratsastajan alla, kun ori keräsi itseään kasaan ja asteli kentälle lyhyessä, korkea-askelisessa ravissa kaula kaarella ja häntä korkealla. Evelyn ei voinut kuin hymyillä hevosensa innolle esiintyä suuren yleisön edessä. Nainen ei itsekään osannut enää jännittää, kun pysäytti hevosen yleisön eteen. Ori kumarsi ja ratsastaja heilautti valkeaa stetsoniaan, ennen kuin pyysi orilta laukkaa. Lionheart kuunteli ratsastajan painoapuja täydellisesti. Ainoat varusteet, mitä hevosella oli, olivat valkoiset, lähes huomaamattomat suojat, sillä Evelyn ratsasti ilman satulaa ja suitsia. Lionheart pysähtyi keskelle kenttää, peruutti suoraan taaksepäin ja nousi sen jälkeen takajaloilleen. Yleisö eli mukana, reagoiden kuuluvasti hevosen liikkeisiin ja yhteistyöhön ratsastajan kanssa. Lionheart nautti joka hetkestä, kantaen itsensä jatkuvasti paremmin. Evelyn pyysi hevoseltaan vauhdikasta laukkaa ja lähestyi yleisöä kentän keskeltä. Ilman varoitusta hän muutti istuntaansa, ja Lionheart siirsi painonsa lonkilleen, liukuen tyylikkäästi pysähdyksiin. Kuin suoraan oppikirjasta esitetty liukupysähdys sai katsomon mylvimään. Evelyn pyysi hevostaan nousemaan takajaloilleen, mikä vain lisäsi meteliä. Ori laskeutui neljälle jalalle, astui muutaman askeleen eteenpäin ja kumarsi, minkä aikana Evelyn liukui sulavasti alas hevosensa selästä.

Muutamalla käsiliikkeellä Lionheart nosti laukan, suuntasi kauemmas ja palasi suurella kaarella maassa seisovaa, pienikokoista naista kohti hidastamatta vauhtiaan. Evelyn laski askelia, tarkkaili hevostaan ja ponnisti juuri, kun Lionheart kiepahti hänen ohitseen. Yleisön henkäys vaihtui nopeasti raikuviin aplodeihin, kun Evelyn istui takaperin hevosensa selässä ja vilkutti ohittaessaan yleisön vauhdikkaassa laukassa. Hän kumartui, riisui mustat, hopeisin kiekuroin koristellut cowboysaappaansa ja kohotti ne ilmaan, saaden yleisön nauramaan. Hän pudotti kengät keskelle kenttää ja kääntyi oikein päin ratsunsa selässä, keräten lähes huomaamattomin painoavuin hevosen laukkaa lyhyemmäksi. Lionheart kokosi laukkaansa ja laski turpansa lähes ryntäiden tasolle, kun odotti seuraavaa siirtoa. Sulavasti Evelyn nosti mustien sukkien peittämät jalkansa hevosen selkään ja nousi seisomaan. Kun Evelyn kohotti kädet päänsä molemmille puolille, nosti Lionheart omaa päätään ja hirnui yleisön suureksi riemuksi. Evelyn tasapainoili laukkaavan hevosen selässä, joustaen polvillaan suuren eläimen liikkeitä ja vilkutti yleisölle, kun ohitti heidät uraa pitkin. Lionheart esitti muutaman laukanvaihdon, mikä sai Evelynin hymyilemään leveälierisen hattunsa alla. Ori oli varsinainen esiintyjä.

Hän laskeutui ketterästi takaisin istualteen ja esitti jälleen puhtaan liukupysähdyksen keskellä kenttää. Ravattuaan kentän toiseen päätyyn, Evelyn nojasi kevyesti vasemmalle, mikä sai Lionheartin pyörimään kuin hyrrä. Onnistuneen spinin jälkeen he laukkasivat toiseen päätyyn, ja esittivät saman tempun toiseen suuntaan. Orin takaosa pysyi paikallaan ja etujalat kiersivät ympyrää pohkeenväistön omaisesti monta kierrosta putkeen. Evelyn pyysi hevoseltaan vielä kerran laukkaa, teki kolmannen liukupysähdyksen, laskeutui ratsailta ja kumarsi yhdessä hevosensa kanssa. He toistivat kumarrukset muutamaan kertaan, ennen kuin nainen lähti kävelemään porttia kohden hevonen perässään. Evelyn nappasi ohikulkiessaan saappaansa mukaan, vetäen ne jalkaan sillä aikaa kun Lionheart nousi takajaloilleen ja varasti yleisön huomion. Tyytyväisesti tanssahteleva hevonen kulki yleisölle vilkuttavan omistajansa perässä tallille.

Evelyn otti nopeasti Lionheartin suojat pois sen jaloista, kiisi vaihtamaan paitansa ja kenkänsä esteratsastukseen sopiviksi ja suuntasi sen jälkeen lämmittelyalueelle voidakseen nousta Miu Miun selkään. Naisen kasvoilla oli iloinen hymy. Esitys oli sujunut hyvin, Lionheart oli selkeästi nauttinut olostaan ja yhteys hevosen kanssa oli tuntunut tavallistakin voimakkaammalta. Tältä pohjalta olisi ihana lähteä seuraavaan koitokseen - match raceen.

Valmentajien kouluratsastusnäytös oli yleisön aplodeista päätellen ollut uskomaton, ja Effie tunsi lohduttomuutta, sillä ei ollut nähnyt siitä kuin vilauksen oleskelutilan etelään avautuvasta ikkunasta, josta näkyi myös kenttä. Hän oli juossut aamusta saakka sydän lepattaen hoitamassa asioita, opastamassa vierailijoita ja varmistamassa, että kaikki muut olivat perillä siitä, mitä heidän kuului tehdä ja myös tekivät sen. Tähän mennessä kaikki oli sujunut hänen suunnitelmiensa mukaan. Hänen näkökentänsä rajat hämärtyivät, kun hän harppoi tallilta kentälle Evelynin poistuttua palominonsa kanssa, mutta Effie kieltäytyi tuntemasta stressin ja matalan verensokerin mukanaan tuomaa heikotusta. Hän erotti yleisön lomasta Pauluksen ja Colinin lastaamassa estetarvikkeita lanaukseen käytetyn pienoistraktorin perävaunuun, ja pujotteli tietään näiden luo lopullinen ratasuunnitelma käsissään.
Corinne Fairchild oli faksannut sen tallin toimistoon. Kiitos rouva Darlington-Whitin, tallin omistaja pysyi visusti poissa.

Siinä missä tallityöntekijät olivat tehneet aamuyötä myöten valmisteluja ja säntäilleet päivän jatkuvasti kalvavassa paniikissa, Jamie Ellis oli nukkunut hyvillä mielin pitkälle aamuun ja saapunut tallille kiireettä, höyryävä kahvimuki mukanaan. Hän saattoi vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa, kannustaa hieman hauskimpia junioreita ja katsoa kaikessa rauhassa valmentajien upean taidonnäytteen kouluratsastuksen puolelta. Se melkein sai hänet haluamaan panostaa lajiin enemmän. Evelynin lehmitytön asu oli liimata hänet katsomoon, mutta Socks kaipasi lämmittelyä.
Kuparinkultainen irlantilainen oli varustettu valmiiksi, kun Jamie haki sen karsinasta verryttelemään. Hevonen puhisi ja tanssi tohkeissaan, tuuppien miestä päällä selkään: Socks oli syy, miksi Jamie jäi Englantiin. Ori oli miehen unelmien hevonen. Sekä maneesissa että sivukentällä riitti vilskettä, joten Jamie suuntasi maastoon lämmittelemään hevostaan. Eiköhän hän ehtisi ajoissa takaisin.

Paulus oli tuskin ehtinyt asettaa viimeiset saniaiset ja kukkaruukut muhkeiden, värikkäiden esteiden kylkiin, kun hänen oli juostava. Emerson Digby halusi hoitaa pienen ja pippurisen hannoveritamma Papilloninsa itse, mutta tänään Hookia ratsastava Henrietta käskytti Paulusta kahden edestä. Hän oli joutunut varustamaan myös Miu Miun kermapylly-Evelyniä varten sekä Socksin kultapojalle. Hänen stressinsietokykynsä oli alhaisempi kuin Effien, joten mies näytti sen verran hurjistuneelta kellon lähestyessä kolmea, että Henriettakin päätti hakea kypäränsä itse. Oliko kaikilla hevosilla oikeat varusteet? Oliko niillä oikeat ratsastajat? Olivatko ne lähteneet lämmittelemään? Oliko joku unohtanut raippansa?
Tuntuiko sydänkohtaus tältä?


Pääkentälle oli kohonnut kaksi identtistä, 140 sentin esterataa vierekkäin, toisistaan somistetulla kavalettiaidalla erotettuna. Radat koostuivat seitsemästä tiukkoihin kulmiin asetelluista esteistä, joista jokaiselle oli erilainen lähestyminen: okserista, pystyesteestä, kolmoissarjasta, muurista, portista, kaksoissarjasta sekä trippelistä. Kolmoissarja oli asetettu kentän katsomon eteen ja aidonnäköinen vanerimuuri siitä viistoon kulmaan. Jos ratsastaja olisi todella uhkarohkea, hän voisi ratsastaa suoraa viimeiseltä sarjaesteeltä kahdella vinolla askeleella muurin yli tai tehdä radalle virallisesti suunnitellun kiepin, josta saisi turvallisen, pitkän lähestymistien. Toisena pystyesteenä toimi portti, jonka päällä keinuva puomi putoaisi pienimmästäkin hipaisusta, ja sekä pituutta että korkeutta vaativa trippeli maksaisi maaliin kiirehtivälle ratsukolle herkästi.
Kisakello oli tuotu kentän laidalle ja juniorimestaruutta tuomaroiva kaksikko oli jäänyt myös seuraavia estenäytöksiä varten, vaikkei tässä kilpailtu virallisesti. Yleisölle ilmoitettiin, Match racessa kaksi ratsukkoa ratsasti saman radan yhtä aikaa, ja nopeampi pääsisi seuraavalle kierrokselle. Ratsukkoja kisaan osallistui yhteensä kahdeksan.

Emerson Digby pienellä, ruunikolla Papillon Rougella aloitti kisan harmaankimoa ruunaa vastaan. Voitontahtoinen, diivan elkein liikkuva hannover oli tunnettu nimi vaativien kisaluokkien listoilla sekä palkintojenjaossa ja keräsi suosionosoituksia voittaessaan kilpakumppaninsa useammalla sekunnilla. Se tulitti sarjan tarmokkaita pukkeja päästyään maaliviivan yli kuin vaistoten, että ne olisivat hidastaneet sitä radalla. Toisesta parista jatkoon meni Kayla Williams Driftwood Pacificillä ja kolmannesta Evelyn Hills Rosings Parkin rakastetulla, mustalla Miu Miulla. Viimeisen aloituskarsinnan ratsastivat Jamie ja Henrietta. Kaksikko vaihtoi teatraalisen kylmiä katseita ratsastaessaan radoilleen, ja nostivat sitten laukan. Yleensä hermostunut Hook toimi tänään erinomaisesti vahvan ja varman ratsastajan kanssa, mutta vaikka ratsukko ylitti jokaisen esteen puhtaasti, uusintakierrosten nopeuteen ja riskinottoon erikoistunut Socks oli ylivoimainen.

Jamie, joka nautti kisan dramaattisuudesta, pisti parastaan. Kuparinhehkuinen ori pöllytti hiekkaa kieppuessaan oikealle tielle ja sujahti esteiden välistä lyhyimmän tien pierässä välillä niin täpärästi, että jätti estetolpat huojumaan. Sen korvat pysyivät koko radan ajan tarmokkaassa hörössä, ja hevonen tuntui vapisevan intohimosta ja odotuksesta. Ratsastaja painui matalaksi sen kaulalle antaessaan ohjaa ja kerran Jamien saapas melkein viisti hiekkaa Socksin kallistuessa rajusti tiukassa käännöksessä. Se ponnisti vaivattomaan liitoon trippelillä, potkaisi vielä riehakkaasti takajaloillaan ja nelisti sitten maaliin. Mies kumarsi teatraalisesti sen selässä poistuessaan radalta seuraavaa kierrosta varten, ja kumarsi entistä näyttävämmin päihitettyään Emersonin semifinaalissa. Papillon ja Socks olivat lähteneet hyppyyn samaan aikaan, mutta orin pitkä askel heitti sen maaliin kaulanmitan tammaa edellä.

Finaalissa hän mitteli Kaylaa ja tämän tummaa oria vastaan. Tuttu kilpakumppani ja harvinaisen viehättävä nainen oli Jamien harmiksi kadonnut kisakentiltä onnettomuutensa jälkeen eikä ollut vaikuttanut halukkaalta syöksymään niille takaisin miehen toivomalla vauhdilla. Jamie kaipasi kilpailua Kaylan kanssa, ja tiesi miksi, kun nainen voitti Match Racen miehen parhaista yrityksistä huolimatta.

Koulunäytös oli upeaa katseltavaa jopa sellaiselle, joka ei pahemmin lajia ymmärtänyt. Colin ei voinut käsittää, miten niin suuret eläimet sai liikkumaan niin keveästi ja taidokkaasti. Lännenhenkinen näytös valovoimaisine lehmityttöineen vetosi häneen kuitenkin paremmin. Hän oli saanut hieman esimakua Lionheartin tempuista hoitaessaan oria, mutta nyt hän oli kieltämättä lyöty ällikällä. Pallohäkki moottoripyörillä olisi tosin vedonnut häneen enemmän, mutta kullanhohtoisen hevosen selässä taituroivaa Evelyniä oli silti mukava katsella ahertamisen lomassa.
Sulokas lehmityttö pyyhkiytyi kuitenkin kokonaan mielestä Effien kiirehtiessä heidän luokseen ratasuunnitelmien kanssa. Selvä. Esteet kasaan, viimeinen tarkistus ja sitten hevosten kimppuun.

Esityksiä katsovan yleisön joukosta erottui sievä, pitsinen päivänvarjo, joka nytkähteli satunnaisesti, kun sen alta kajahteli välillä hyvinkin räävitöntä kieltä. Päivänvarjo antoi sopivasti näkösuojaa Eleanor Ashbridgelle, joka seurasi tyynesti kentän tapahtumia, vaikka oli aivan liian tietoinen ympäröivästä väenpaljoudesta. Hän ei voinut sietää väkijoukkoa, joka sai hänet hypähtelemään paikoillaan, pahoinpitelemään itseään ja siteeraamaan satunnaisesti vielä satunnaisempia asioita. Tieto korkealuokkaisista ratsastusnäytöksistä oli kuitenkin riittänyt houkuttelemaan hänetkin paikalle, eikä hän onnekseen ollut yksin. Hän vilkaisi vierellään henkiin herännyttä marmoripatsasta muistuttavaa Charles Edgerlyä, joka oli suostunut hänen mukaansa tueksi ja turvaksi, ja heilautti ohimennen keskisormea eräälle junioriratsastajan äidille, joka oli naksutellut kieltään ja henkäillyt aivan liian paheksuvasti. Viaton hymy käväisi Noran kasvoilla kun hän vaihtoi salaliittolaisen katseita rakkaan ystävänsä kanssa. Hih!

Hymy kuitenkin kaikkosi koulunäytöksen alkaessa. Eleanor seurasi silmä kovana ratsukkojen työskentelyä kiinnittäen erityistä huomiota Bogaertiin. Hän ei ollut edes tunnistaa hevosensa valmentajaa, joka oli kerrankin ihmisen näköinen viimeisen päälle huolitellun ulkoasunsa ansiosta. Niin miestä kuin hevostakin olisi ollut ilo katsella, ellei se olisi tehnyt niin kipeää. Naisen oli vaikea päästä yli katkeruudesta, jonka taitava valmentaja hänessä herätti. Oli tuskaa tietää, että joku ratsasti hänen hevosellaan niin paljon häntä paremmin, vaikka olikin hienoa, että mies osasi asiansa. Hän ei silti olisi halunnut ihailla tätä, mutta oli silti myönnettävä tämän olevan -ttusaatanarunkkari upea näky.
Näytöksen päätyttyä Nora osoitti suosiota taputtamalla hillitysti rannettaan ja joutui sen jälkeen lätkimään itseään jonkin aikaa ennen kuin sai aplodeista innostuneet ticit rauhoittumaan. Esityksistä elämöimään innostuneet saivat osakseen viileän katseen. Ei tämä mikään jalkapallo-ottelu ollut. Amerikkalaishenkinen sirkusesitys ei oikein lämmittänyt juuri taidokkaassa kouluratsastuksessa silmiään lepuuttanutta naista. Amerikkalaiset. Hän uppoutui veikkailemaan Match racen voittajaa Charlesin kanssa.
Vauhdikasta kisaa oli erityisen mahtavaa seurata hurmaavan seuralaisen kanssa.

Klaus oli jäähdytellyt hiestä kiiltelevän Noxin ja talutti sen talliin. Hän tunsi jo nyt lihasten jomottavan, eikä odottanut innolla seuraavaa aamua. Sanoi kuka tahansa mitä vain, ratsastus oli rankka laji niin hevoselle kuin ihmiselle. Toki oli mahdollista vain matkustaa hevosen selässä, mutta Klaus ei ollut sellainen. Hän antoi kaikkensa suoritukseen ja tiesi kuinka käyttää lihaksiaan missäkin liikkeessä. Se vaati paljon.

Mies antoi Noxin Beatrix Haymanin hellään huomaan ja päätyi heti vaihtamaan vaatteitaan. Saatuaan tavalliset vaatteensa päälle, hän saattoi hengähtää ja siirtyä kentän laidalle seuraamaan muita suorituksia. Evelyn ja Lionheart olivat jo pitkällä esityksessään, eikä hän ehtinyt nähdä kuin lopun. Se sai kuitenkin hänet yleisön tapaan antamaan raikuvat aplodit kaksikolle, kun nuo poistuivat radalta. Hän oli löytäny paikkansa kentän portin läheltä ja kun kullanhohtoinen ori ja ratsastajansa kulkivat ohitse, sai Evelyn Klausilta kannustavan hymyn. Hän pohti hetken jatkavansa naisen perään, mutta yllättäen yleisön joukosta hänen luokseen ilmestyi hänen ikäisensä nainen ja reilun kymmenen oleva tyttö. Nuo kehuivat vuolaasti hänen suorituksensa, mikä sai Klausin melkein punastumaan. Hän tiesi jo alusta alkaen, mistä oli kyse - nainen alkoi pian maanitella häntä valmentajaksi tyttärelleen, joka oli vastikään aloittanut harrastuksen hänelle ostetulla isolla ja hienolla puoliverisellä. Klaus ei siihen hätään voinut kuin suostua, vaikka tiesi jo naisen puheesta, että hevonen oli aivan liian vaativa vasta-alkajalle ja aivan liian suuri pienikokoiselle lapselle.

Esteratsastuksen näyttävä match race sai Klausin taas kiinnostumaan radan tapahtumista. Hän oli löytänyt paikan katsomon nurkasta ja seurasi, miten ensimmäiset ratsukot valuivat radalle. Vauhdin ollessa huimimmillaan, hänen teki niin vietävästi mielensä olla mukana hauskanpidossa. Kouluratsastuksessa oli puolensa ja hän ihaili sen kurinalaisuutta ja vaativuutta sekä harkittuja, lähes olemattomia apuja ja hevosen täydellistä omistautumista. Esteratsastuksessa hän kaipasi nopeutta, vauhtia, villejä esteiden ylityksiä joissa ratsastaja saattoi tuntea hetken lentävänsä. Vielä joku päivä hän uskaltautuisi vastaavalle radalla - juuri sellaisia hän oli ikävöinyt. Hän hurrasi hillitysti Emerson Digbylle, Kaylalle, Evelynille sekä Jamielle. Kaikki suoriutuivat varsin upeasti radasta, vaikka se olikin haastava tiukkoine käännöksineen ja korkeine esteineen. Hän ei malttanut odottaa seuraavia kierroksia, jolloin vauhtia ja vaarallisia tilanteita olisi vieläkin enemmän. Vaikka kyseessä oli vain näytös, kilpailun tuntu oli tarttunut katsojiin. Kaikki jännittivät suosikkejaan, jotka oli valittu tunnetun ratsastajan, hurjapäisimmän suorituksen tai parhaimman värisen hevosen vuoksi. Hiljaa mielessään hän piti peukkuja Evelynille, vaikka tiesi, että tuon esteura oli ollut katkolla eikä harjoittelu ollut lainkaan niin intensiivistä kuin muilla. Ehkä hän vain toivoi onnistumisen elämyksiä naiselle.

Klaus kuuli tuttua kiroamista muutaman rivin päästä. Hän kääntyi huomatakseen oletuksensa käyneen toteen: Eleanor Ashbridge. Nainen näytti tyylikkäältä päivänvarjoineen, kuten niin hienon naisen tietenkin kuuluikin. Vieressä Klaus näki hämmennyksekseen herra Charles Edgerlyn. Hän muisti tuon jo vuosien takaa, sillä oli kilpauransa lopulla valmentanut jo silloin taitavaa vaan pikkuvanhaa ja arvonsa tuntevaa nuorta miestä useamman kerran sekä Belgiassa että Lontoossa. Chase oli jo lapsena loistanut kilpakentillä. Klaus käänsi katseensa kentälle. Hän pääsi todistamaan viimeistä paria, josta voittaja valittaisiin: Jamieta ja Kaylaa. Vaikka Evelyn ei ollutkaan enää viimeisessä kaksintaistelussa, tuo oli ratsastanut Miu Miuta taidolla. Hän piti peukkujaan periaatteesta Kaylalle ja oli nousta mylvivän yleisön mukana seisomaan kannustaakseen. Lopulta mies tyytyi vain iskemään käsiään yhteen hillitysti. Hän nousi ja pujotteli tiensä ehkä kuin suden suuhun: neiti Ashbridgen ja herra Edgerlyn luo.
"Hyvää päivää, neiti Ashbridge", Klaus tervehti kohteliaasti ja nyökkäsi.
"Herra Edgerly. Kuinka olette viihtyneet?" Hän kysyi molemmilta yrittäen pitää itsensä asiallisena. Hän koki parhaaksi pysyä hyvissä väleissä valmentamansa Darjeeling Limitedin omistajan kanssa. Ei olisi pahitteeksi pitää yllä suhteita Chaseenkaan.

Miu Miu tuntui energiseltä ja herkältä tanssahdellessaan Evelynin alla lämmittelyä varten varatulla pienemmällä kentällä. Nainen myötäili ratsun liikkeitä, korjasi jalustinta parempaan kohtaan ja keskittyi miettimään rataa ulkomuistista. Se oli täynnä käännöksiä ja vauhdikkaita hyppyjä, mutta sehän oli match racen idea. Kun laitettiin kaksi identtistä rataa vierekkäin ja ratsukot lähetettiin niille yhtä aikaa, oli tarkoituksena löytää nopein ja puhtain suoritus. Evelyn ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Miu pystyisi rataan. Ori tuntui kuumuvan jo pelkästä ajatuksesta. Lämppäesteet ylittyivät kevyesti ja Evelyn kiitti mustaa täysiveristä.

He olivat harjoitelleet yhdessä, sillä yhteistyö olisi kaiken a ja o. Miun valtava laukka-askel vaati jatkuvaa työstämistä, jotta se mahtuisi ahtaisiin väleihin, mutta nopeutta orilta löytyi eikä rohkeuttakaan puuttunut. Ainoa asia, mikä Evelyniä jännitti, oli se, miten hän itse pärjäisi kuumuvan hevosen kanssa korkealla radalla. Hän ei ollut pitkiin aikoihin, viime aikaisia harjoituksia lukuunottamatta, hypännyt niin korkeaa rataa. Lionheartin ponnistusvoima ei riittänyt niin pitkälle, joten viimeisimmät kokemukset korkeista radoista olivat Defyn kanssa. Siitä oli vuosia, mutta Evelyn oli luottavaisin mielin liikkeellä. Viimeiset harjoitukset Miun kanssa olivat sujuneet hyvin. Nainen oli oppinut arvioimaan orin askelta yhä paremmin ja suoriutunut kunnialla radasta, jonka oli rakentanut täyteen ahtaita välejä ja tiukkoja käännöksiä. Miu oli hieno, taitava hevonen, jonka selässä oli kunnia olla.

Yksi ratsukkopari oli jo suoriutunut radasta, mikä tarkoitti, että pian koittaisi Evelynin vuoro. Nainen istui syvemmälle satulaan, varmisti kypärän kiinnityksen, siloitti viimeisetkin rypyt kilpailutakistaan ja hymyili kulkiessaan käynnissä pääkentälle. Hän nyökkäsi Kaylalle hymy huulillaan ohittaessaan hänet ja Pacon. Evelynin perässä kentälle saapui toinen ratsukko, nuori mies rautiaalla tammalla. Molemmat ratsukot tervehtivät yleisöä, ennen kuin asettautuivat omien ratojensa alkuun. Evelyn kävi nopeasti radan mielessään läpi, antaen katseensa lentää esteeltä toiselle. He selviäisivät kyllä, mutta riittäisikö nopeus? Radalla ei olisi aikaa ihmetellä toisen ratsukon tekemisiä, vaan pitäisi ottaa niin monta riskiä kuin uskaltaisi ja toivoa parasta.

Evelynin katse kääntyi ensimmäiselle esteelle. Hän laski askelia luonnostaan ja liiteli hevosensa kanssa ensimmäisen esteen yli, suunnaten seuraavalle vauhdilla. Miu Miun valtava askel lennätti heitä radan halki nopeasti. Evelyn nautti jokaisesta hypystä, lähestymisestä ja käännöksestä, ottaen ilon irti ratsastuksestaan. Miu Miu tuntui kuumuvan jokaisen esteen myötä, mutta hän piti orin hallinnassaan. Miu Miu liiteli maaliviivan yli, jättäen rautiaan tamman monia sekunteja jälkeen. Evelyn taputti orin kaulaa kiitokseksi siirtyessään pois tieltä ja valmistautuessaan seuraavaa kierrosta varten. He olisivat vastakkain Kaylan ja Pacon kanssa, mutta Evelyn ei vielä aikonut luovuttaa. Ei radalle saanut lähteä sillä asenteella, että häviäisi, tai niin kävisi aivan varmasti. Nainen väläytti iloisen hymyn Kaylalle, kun ratsasti kentälle ja valmistautui rataan.

Miu Miu hyppäsi rohkeasti, kääntyi herkästi ja teki parhaansa, mutta valtavasta askeleestaan ja ponnistusvoimastaan huolimatta ei pärjännyt Pacoa vastaan, vaan jäi hieman jälkeen. Evelyn hymyili Kaylalle ja kohotti kättään kohteliaaseen tervehdykseen. Hän ratsasti Miu Miun pois radalta hymy huulillaan. Match race oli ollut mahtava kokemus. Oli ihana olla jälleen kilparadalla, vaikka vain yhden päivän ajan. Jännityksessä vain oli sitä jotakin. Tai ehkä adrenaliinissa, joka virtasi suonissa kilpailun seurauksena.

Evelyn teki loppuverkan maneesissa, jonka jälkeen vei Miu Miun karsinaan ja riisui varusteista. Hän taputti mustan orin kaulaa ja suuntasi satulahuoneeseen. Nainen nappasi Lionheartin vaaleansinisen riimun ja suuntasi kullanhohtoisen hevosen karsinalle, tervehtien oriaan lämmöllä.
”Eiköhän lähdetä ulos”, hän totesi ja talutti hevosen pyöröaitaukseen jo toisen kerran samana päivänä. Hän aikoisi pyytää hevoselta hieman ravia ja laukkaa, jotta voisi nähdä, että ori liikkuisi puhtaalla askeleella. Se sopisi myös myöhäiseksi loppuverkaksi, vaikka eihän Lionheart ollut edes hionnut lyhyen esityksensä aikana. Parempi kuitenkin antaa hevoselle mahdollisuus verrytellä lihaksia, jotka olivat joutuneet tekemään tavallisuudesta poikkeaviakin liikkeitä.
Nainen komensi hevosen kiertämään aitausta ympäri ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, kunnes oli tyytyväinen näkemäänsä. Hän käänsi selkänsä hevoselle, joka kääntyi heti aitauksen keskelle ja tökkäsi turvallaan Evelynin selkää. Nainen naurahti ja rapsutti hevosen poskea. Olisi aika viedä hurmuripoika tarhaan. Sille tekisi hyvää päästä raittiiseen ilmaan nauttimaan loppupäivästään.

Lionheart jäi tarhaan ravaamaan lennokkain askelin aidan viertä kuin miettiäkseen, pääsisikö aidasta jotenkin ohi ja takaisin yleisön luokse. Evelyn pudisti päätään hevosensa innolle esiintyä ja kävi tallilla sen verran, että jätti kypäränsä muiden esiintymistavaroidensa luokse. Hän vilkaisi illaksi varaamaansa vaatekertaa, mutta päätti, ettei vaihtaisi siihen aivan vielä. Niinpä hän pitäytyi valkoisissa ratsastushousuissaan ja mustassa kilpailujakussaan, kun palasi pääkentälle valmistautuen ihailemaan Grand Prixiä. Se olisi varmasti upeaa ja henkeäsalpaavan jännittävää katsottavaa. Mukana oli huippuratsastajia vieläkin taitavampien hevosten selässä. Evelyn asettui sivummalle seuraamaan kilpailua kauempaa, tarkkaillen samalla silmäkulmastaan muuta elämää tallilla. Hän pohti, etsisikö paikan yleisön joukosta, mutta jäi paikoilleen portin tuntumaan. Hän voisi hyvin tervehtiä ohikulkevia tuttuja ratsukoita paikaltaan.

Kayla mietti, oliko hän kenties jo liian hysteerinen hevosensa terveyden suhteen. Heillä olisi edessään vain muutama suhteellisen leikkimielinen kilpailu, ja nainen oli hermostuneempi kuin ennen yksiäkään arvokisoja, joihin hän Pacon kanssa oli koskaan osallistunut. Hän oli tänään ehtinyt käydä päässään läpi lukuisia keinoja, joilla saisi peruttua osallistumisensa. Ehkä hän voisi ilmoittaa olevansa huolissaan Pacon kunnosta? Tai ehkä omastaan? Tuskin kukaan epäilisi mitään, jos hän ilmoittaisi jalkansa olevan aivan hemmetin kipeä. He olivat pyörineet lämmittelykentällä jo kohtuuttoman kauan. He olivat käyneet läpi kaikki askellajit, siirtymiset ja harjoitusesteet. Kayla oli välillä hypännyt alas hevosensa selästä ja tarkastellut sen liikkumista. Ontuiko se? No, ei ontunut. Ei, vaikka hän mistä kulmasta katsoi. Nainen oli kysynyt myös jokaisen vastaantulijan mielipidettä siitä, näyttikö orin liikkuminen epäpuhtaalta. Ei näyttänyt. Paco liikkui aivan mainiosti ja se oli täynnä intoa. He olivat harjoitelleet tätä päivää varten, Kaylalla oli allaan todella varma ja kokenut esteratsu ja silti häntä hermostutti. Nainen oli seurannut muiden suorituksia ja ohjelmanumeroita hajamielisenä, mutta ei hermostukseltaan ollut kyennyt keskittymään niihin.

Match Race -rata oli täynnä tiukkoja käännöksiä ja hankalia lähestymisiä, ja hyvän ajan eteen oli oltava valmis ottamaan riskejä. Ensimmäinen kierros meni Kaylan osalta varovaisesti. Hän yritti hillitä energiaa pursuavaa mustanruunikkoa oria, jotta se ei ryntäisi radan läpi täysin hallitsemattomalla nopeudella. Paco oli protestoinut hidastelua muutamalla närkästyneellä korskahduksella, ja se viuhtoi äkäisesti ilmaa hännällään vielä poistuessaan radalta. Se tiesi, että näissä kilpailuissa kilpailtiin aikaa vastaan ja se halusi laittaa kaiken peliin. Aika riitti kuitenkin voittamaan toisen ratsukon, ja Kayla ja Paco saivat seuraavalla kierroksella vastaansa Evelynin ja Miu Miun.

Ratsastaessaan takaisin radalle seuraavaa kierrosta varten Kayla kohtasi Evelynin iloisen hymyn ja vastasi tuolle myös ystävällisesti hymyillen, kenties ensimmäistä kertaa koko päivänä. Vihreistä silmistä loisti kuitenkin edelleen kauas pieni epävarmuus. Kun Kayla siirsi keskittyneenä katseensa esteradalle, oli hänen olonsa silti huomattavasti rennompi. Ei kai tämä ollut niin vakavaa. Pacokin oli jo todistanut pystyvänsä hienoon suoritukseen. Tällä kertaa Kayla uskalsi antaa Pacon valita vapaammin, millä vauhdilla se halusi esteille tulla ja missä kulmassa lähestyä niitä, ja he voittivat Evelynin ja Miu Miun täpärästi. Tuuripeliä. Kayla oli kiitollinen Evelynin ihanasta asenteesta. Ilman sitä hän istuisi varmaan edelleen Pacon selässä kankeana kuin suolapatsas. Nainen tervehti tuota vielä hieman vapautuneemmin hymyillen ja nyökkäsi, kun he poistuivat valmistautumaan finaaliin.

Kayla vilkuili Jamieta ja Socksia ennen kuin he lähtivät vielä kerran esteradalle. Jamie oli hänen vanha kilpakumppaninsa, ja Kaylaa hieman huolestutti. Hän tiesi miehen kaoottisen uhkraohkean ratsastustyylin, ja se oli todellakin eduksi tällaisissa kisoissa. Jostain syystä Jamien kilpailuhenkisyys aina myöskin huvitti Kaylaa ja herätti naisessa halun tehdä parhaansa ja ylittää itsensä. Useasti hän oli ryhtynyt omasta mielestään tyhmiinkin riskinottoihin nimenomaan Jamien asenteen vuoksi. Kamalaa, miten kaikkien muiden tekemiset vaikuttivat häneen näin paljon. Paco tuntui vasta päässeen vauhtiin, ja se ampaisi esteradalle suorastaan räjähtävällä nopeudella, ja Kaylalla meinasi olla vaikeuksia pysyä orin vauhdissa mukana. Pienikokoinen nainen keskittyi pysyttelemään lähellä orin kaulaa ja antamaan tuolle pieniä vihjeitä seuraavasta käännöksestä. Se näemmä riitti. Tumma ori oli löytänyt vahvan kilpailuviettinsä ja se pyrki valitsemaan mahdollisimman lyhyet tiet esteiden välillä ja suoriutui radasta hämmästyttävällä nopeudella. Ero heidän ja Jamien ja Socksin välillä oli todella pieni, mutta Kayla ei meinannut uskoa kuultuaan hänen ja Pacon voittaneen. Ori hänen allaan ei olisi malttanut siirtyä takaisin käyntiin, mutta lopulta nainen sai kuin saikin sen suostuteltua energisenä hypähtelevään nelitahtiseen askellajiin ja taputteli tuon hikistä kaulaa hämmentyneenä hymyillen. Paco ahmi katseellaan kentän ympärillä taputtavaa yleisöä ja selvästi nautti saamastaan huomiosta.

"Herra Bogaert", Charles Edgerly nyökkäsi hillityn tervehdyksen viiksekkään miehen avattua keskustelun heidän kanssaan. Hänen kätensä lepäsi kevyesti Noran alaselällä ja tarjoutui sulkemaan naisen käden omaansa, mikäli tämä meinasi läimäistä naista (tai häntä) kasvoihin.
"Tyydyttävästi. Näytöksenne oli onnistunut", hän vastasi järkähtämättömällä viileydellä ja tavasta, jolla hän antoi pistävän kalpean katseen kiertää amerikkalaiselle temppuilulle älämölöinyttä yleisöä, sekin saattoi olla liioittelua. Englantilaisuus ei hänen kirjoissaan sisältänyt mylvimistä: ehkä amerikkalainen rodeopelle sai yleisön unohtamaan, missä oli. Mies katsahti huomattavasti lempeämmin vieressään seisovaa naista kuin siirtääkseen puheenvuoron tälle. Hän olikin viettänyt suurimman osan ajasta katsellen Noraa mieluummin kuin ympäristöä, joskin Bogaertin vaikuttava koulunäytös oli riittänyt ylittämään jopa hänen standardinsa ja ansainnut miehen huomion. Siksi Charles tervehtikin tuttua valmentajaa vailla tavanomaista, alentuvaa katsetta alas nenäänsä.

Sillä välin Match racen finaalin ratsukot poistuivat radalta. Jamie ratsasti lähemmäs Kaylaa ja kurottui tarjoamaan miehekästä, arvostavaa kädenpuristusta kilpakumppanille ilkikurisen ilakoiva tuike tummanruskeissa, intensiivisissä silmissä. Sillä sekunnilla, kun hevoset olivat jättäneet kentän, kisan ajan asioilla juossut Effie ilmiintyi kuin tyhjästä Pauluksen ja Colinin selän taakse valmiina ohjeistamaan Grand Prix -radan järjestystä. Paulus oli aikeissa riisua takin, sillä tuntui tukahtuvansa kuumuuteen, mutta Effien katse sai hänet muuttamaan mielensä. Hän hölkkäsi siirtämään tolppia ja lisäämään puomeja sinne, minne kasveja asetteleva ja pitkin harppauksin lähestymisiä mittaava Effie käski. Varttia myöhemmin kentällä oli kahden 140 senttisen Match Race -radan sijasta yksi, kymmenen esteen 160 senttinen Grand Prix -rata, joka tarjosi vielä vaikeampia teitä, kulmia ja vinoja hyppyjä kuin aikaisempi, yleisön huomion vanginnut kisa. Tässä ratsukot hyppäsivät radan yksitellen ja niitä osallistui kuusi, mutta aika ratkaisi edelleen, sillä näytös oli suoraan uusintakierros.

Tätä varten harvemmin paikoitetulle kentän laidalle oli ilmestynyt myös raskaasti kävelykeppiin nojaava, olemukseltaan teräksinen Corinne Fairchild. Nainen halusi nähdä hevosensa suorituksen, eikä se tuottanut pettymystä. Vaikka kuparinkultainen ori oli selvästi hikinen ja puhalsi hypättyään hetki sitten kolme vauhdikasta, vaativaa rataa, se sai Grand Prix -hypyt näyttämään vaivattomilta kuin harjoitusesteet. Se heitti mahtavia riemupukkeja hyppyjen väliin ja pärski tarmokkaasti päätään nyökytellen; orin kolme valkoista sukkajalkaa, joiden mukaan se oli nimetty, nostattivat kentän hiekkaa sen polkiessa voimakkaasti alleen. Jamie oli tunnettu kaistapäisen uhkarohkeasta ja nopeasta ratsastustyylistä sekä Corinnea usein raivostuttavasta taipumuksesta ottaa tyhmiäkin riskejä, mutta nyt mies oli ajattelut antaa hevosen liikkua omaa tahtiaan sen tehtyä jo hurjan urotyön tänään. Socks kuitenkin rakasti ratsastajansa tapaa suorittaa ratoja, joten paahtoi häntä putkella. Se hyppäsi urheasti vinoista kulmista ja lyhyistä lähestymisistä, venytti itseään esteiden yli ja vaihtoi tottuneesti laukkaa ja askelpituutta sopiakseen ahtaisiin väleihin. Jamie taputti rakastavasti sen kaulaa, kun ori heitti itsensä pelottomasti yli viimeisen esteen ja laukkasi takapää railakkaasti kohoillen yli maaliviivan.

Sophie ei ollut alun perinkään aikonut tulla tallille heti aamusta, mutta kello oli hänen huomaamattaan laukannut eteenpäin ja kauhukseen Sophie huomasi, että ehtisi juuri ja juuri päivän viimeisiin ohjelmanumeroihin ennen illan gaalaa. Syy oli hänessä itsessään; ei olisi pitänyt unohtua maalaamaan enää lounaan jälkeen. Onneksi eno ei ollut tarvinnut Jonesia tänään, joten autonkuljettaja oli valmiina lähtemään heti tytön saatua itsensä esiintymiskelpoiseen kuntoon.

Hän oli saapunut tallille juuri parahiksi kuulemaan myrskyisät suosionosoitukset ja näkemään, kuinka Evelyn marssi hevonen perässään pois pääkentältä. Hän toivoi, ettei Evelyn kysyisi hänen mielipidettään esityksestään, jos he törmäisivät illan aikana.

Sophie pujotteli tallipihan täyttävän yleisön lomassa ja yritti löytää itselleen sopivaa paikkaa, josta seurata loppupäivän tapahtumia. Kentän vastakkaiselle laidalle istutettujen puiden takaa pilkisti ilmeisesti illan juhlapaikka, mutta juuri nyt kaikkien huomio kohdistui ratsastuskentälle tai sen ympäristöön. Sophie ei tunnistanut vieraista oikeastaan ketään, mitä nyt ulkonäöltä joitain henkilökunnan jäseniä – tämänkin hän oletti johtuvan heidän yhdenmukaisesta vaatetuksestaan, eikä niinkään hänen muististaan. Oma vikansa, kun oli pysytellyt lähinnä hevosensa kanssa. Toisaalta Sophieta ei varsinaisesti haitannut ettei hän tuntenut ketään, sillä tekosyyn varjolla hän voisi lähteä illan gaalasta vähin äänin, jos sille päälle sattui.

Sophie pysähtyi seisomaan katsomon läheisyyteen ja kurotti kaulaansa hieman nähdäkseen hänen edestään valuvan ihmismassan päiden yli. Samalla hän vilkuili näkyisikö yleisöä yleisen kiinnostuksen merkeissä, sillä oli kiinnostavaa selvittää ketkä olivat katsoneet sopivaksi saapua Rosingsiin tänään. Hän huomasi joukosta erottuvan päivänvarjon, mutta ei nähnyt kenelle se kuului. Harva niitä käytti, ainakaan jokapäiväisesti, eikä Sophie ollut koskaan nähnyt kenenkään – hmm – sanottakoon hänen kanssaan eri taustan omaavan naisen käyttävän sellaista. Äiti oli ilmoittanut hänelle suhteidensa kautta keräämän listan nimiä Rosingsin yläluokkaisista asiakkaista, jotta Sophie varmasti osaisi käyttäytyä ja välttäisi esittäytymisen vaarat ja kiusallisuuden. Kai hänen täytyi edes tervehtiä, ei äidin, mutta enon takia. No jaa, kyllä tämä tästä.

Yhden nimen hän listalta tunnisti ja vilkaisi kentälle nähdäkseen herra Emerson Digbyn ratsastavan radalle. Match Race oli kiehtovaa katsottavaa. Ratsukot olivat todella taitavia ja Sophien pidätti hengitystään useammin kuin kerran. Onneksi hän oli ehtinyt katsomaan. Yleisö hurrasi ratsastajille ja Sophie taputti hillitysti mukana. Silmäkulmastaan hän näki liikettä ja huomasi mustaan takkiin pukeutuneen herra Bogaertin suuntaavan päivänvarjoa pitelevän naisen luokse. Sophie vilkaisi uudelleen kentälle, jossa Match Racen viimeinen pari ratsasti. Sophie harkitsi, missä välissä olisi sopivaa esittäytyä; ehkä vasta gaalassa?

Paulus sai osaaottavan taputuksen olalleen, sillä ei ollut ainoa, joka oli lämpöhalvauksen partaalla. Effien tarmoa puolestaan ei voinut kuin ihailla. Colin ei ymmärtänyt, mistä pippurinen nainen oikein repi energiansa, mutta oli se mitä tahansa, hän halusi samaa. Ei. Ei, tuo oli paha ajatus, pyyhitään se pois, ei. Palatessaan kentän reunalle radan ollessa valmis, Colin tunsi sydämensä jättävän tusinan verran lyöntejä välistä, kun hän oli näkevinään silmäkulmassaan vilahduksen vaaleita kiharoita ja jotain kimaltelevan vaaleanpunaista. Hän vilkaisi ruohokentälle hyvää vauhtia kohoavan juhlapaikan suuntaan ja yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi. Se oli melko haastavaa hänen varrellaan.

”Hih hirsuhuuli”, tourette yskäisi ennen kuin tulijan yllättämä Nora ehti väliin. Hän ei sattuneesta syystä pitänyt yllätyksistä, mutta ei antanut sen häiritä itseään (ei ollut hänen ongelmansa, jos se häiritsi muita) vaan yritti pitää ulospyrkivät mölyt mahassaan parhaansa mukaan. Olisi ikävää loukata valmentajaa, joka saisi useamminkin siistiä itsensä yhtä edustukselliseen kuntoon. Nora soi Klausille kohteliaan, vaikkakin nytkähtelevän hymynsä ja nyökkäsi tervehdykseksi viisi kertaa, pudistelikin kahdesti. Hän vilkaisi Charlesia silmäkulmastaan tuntiessaan tämän käden selällään, muttei pistänyt elettä pahakseen. Omapäisenä hän ei kaivannut holhousta, joksi hän tämänkin luokitteli, mutta tyynen ystävän rauhoittava vaikutus oli jotain, mitä hän todella kaipasi tällaisessa tilanteessa.

”Näytöksenne oli suurenmoinen”, Nora täydensi Charlesin väritöntä ilmausta saadessaan puheenvuoron itselleen ja nyökkäilemään pyrkivän päänsä hallintaan. Hänen ääneensä ei aivan yltänyt lausahduksen kaipaama lämpö, mikä ei tosin hänen kohdallaan ollut kovin harvinaista. Tunteiden ilmaisu jäi toissijaiseksi, kun joutui keskittymään lauseen pitämiseen eheänä. Sitä paitsi näytös olisi hänen puolestaan voinut olla vähän vähemmän suurenmoinen. Ihan vähän vain. ”Edustitte oikein hih mainiosti paikan tasoa.”
Hieman koppavasti lausuttu kommentti oli melkein kuin väkinäinen taputus lapsen päälaelle, vaikkakin hyvin ansaittu sellainen. Charlesin reflekseille oli käyttöä, kun naisen käsi yritti karata jakamaan taputuksia hieman konkreettisemmassa muodossa. Noran katse eksyi Grand Prix -rataa selvittävään valkeasukkaiseen rautiaaseen ja tätä ratsastavaan Jamieen, joiden osaavaa suoritusta oli yhtä vaikuttavaa katsoa kuin Match racessakin.

Klaus nyökkäsi kohteliaan hymyn varautuneen oloiselle Chaselle. Hän tunsi tuon tavan käyttäytyä, vaikka olikin viime vuosina saanut seurata sitä enemmän televisiosta. Hän ei kiittänyt kehuista sanoin vaan uskoi jo nyökkäyksen ja hymyn tapaisen sanovan tarpeeksi. Nora sen sijaan.. No, tuon käytös oli sairauden vuoksi arvattavissa, vaan Klaus ei ollut vieläkään tottunut siihen. Hän hymähti epäilevästi tuon kehuille kuin ei olisi osannut päättää, uskoisiko niitä. Tiesihän hän ratsastaneensa edes suhteellisen hyvin ja Nox oli esiintynyt edukseen, vaan silti hänen valmennettavansa omistajan miellyttäminen oli epävarmaa. Hän halusi ehdottomasti jatkaa Dalin ratsastamista ja toivoi, ettei ollut menettänyt mahdollisuuksiaan Noran silmiin keskinkertaiselta näyttäneen näytöksen vuoksi. Ehkä tuo oli tosissaan.

Mies kääntyi hetkeksi katsomaan radalle. Grand Prix -tasoinen esteratsastusnäytös oli upeaa katseltavaa. Niin korkeat, vaativat esteet ja lähestymiset vaativat sekä hevoselta että ratsastajalta kylmiä hermoja, rohkeutta ja riskinottokykyä sekä ennen kaikkea taitoa ja monia tunteja harjoitusta. Jamien tapa hallita hevonen mahdottomassakin vauhdissa oli ihailtavaa. Hän tiesi olleensa joskus samanlainen hurjapää esteradalla. Klaus venytteli sormiaan. Raskas kouluratsastusnäytös lämmittelyineen herätteli vanhoja vammoja.
"Osallistuttehan illan gaalaan?" Hän uteli kahdelta turhankin kankeina ja ryhdikkäinä olevilta. Miten hän koskaan voisi tuntea kuuluvansa joukkoon, sitä hän ei tiennyt. Ehkä se ei ollut tavoitekaan.

Tuntui kuin he eivät olisi ehtineet levähtää hetkeäkään, vaikka aiempien ratojen jyräämiseen ja Grand Prix -radan kokoamiseen oli vierähtänyt jokunen tovi. Kayla oli ehtinyt laskeutua satulasta taluttelemaan Pacoa vuorattuaan tuon ensin ohuella loimella, jonka joku oli ystävällisesti kiiruhtanut tuomaan Kaylan pyynnöstä lähettyville. Hän oli myös ehtinyt vastata muutamiin hyväntuulisiin onnentoivotuksiin ja kädenpuristuksiin, ja ilmeisesti onnistunut näyttämään itsekin tarpeeksi hyväntuuliselta siitä päätellen, ettei kukaan ollut alkanut kyselemään tunsiko hän olonsa sairaaksi. Paco tuntui olevan ainoa, joka ihmetteli nuoren naisen vaitonaisuutta, ja huomiota kerjäten se tönäisikin omistajaansa kertaalleen sellaisella voimalla, että tämä oli menettää tasapainonsa.

Ihme kyllä Kayla oli tällä kertaa jopa ymmärtänyt jotakin suorituksista, joita oli seurannut taas hevosensa selkään noustuaan. Kaikki häntä ennen hypänneet olivat suoriutuneet hyvin, Jamie ja Socks taas kaistapäisellä vauhdilla rymistellen. Ainoastaan yhdellä ratsukolla oli ollut vaikeuksia erään hankalan lähestymisen kanssa ja hevonen oli kieltäytynyt viime hetkellä. Kayla katsoi muiden suoritukset läpi keskittyneenä yrittäen poimia talteen pienimmätkin vihjeet siitä, mitä kannatti tai ei kannattanut tehdä. Hän aikoisi pelata varman päälle ja suorittaa radan huolellisesti ilman turhaa uhkarohkeutta, sillä se näytti olevan täynnä samanlaisia lähestymisiä, jollainen oli viimeeksi aiheuttanut heille pahoja ongelmia. Tuskin kukaan halusi nähdä uusintaa siitä typerästä onnettomuudesta.

Lopulta oli heidän vuoronsa, ja innosta tärisevä ja puhiseva Paco siirtyi laukkaan heittäen takajalkojaan pari kertaa ilmaan. Ei lainkaan orin tyylistä. Naisella ei ollut hankaluuksia pysyä kyydissä, joten hän käänsi katseensa ensimmäiselle esteelle yrittäen saada orin kuulolle, jottei se keskittyisi kuumenemiseen niin paljon. Paco ponnisti voimakkaasti ja ylitti esteen kepeästi, kiihdyttäen esteen jälkeen voimakkaasti, häntä piiskaten ilmaa. Kayla joutui ottamaan laukkaa selvästi lyhyemmäksi, jotta he mahtuisivat kääntymään seuraavalle esteelle. Tummanruunikko ori liikkui helpon näköisesti, ja välillä näytti kuin sen jalat olisivat vain hiponeet kentän pintaa. Adrenaliiniryöpyn ansiosta nainen ei osannut edes pelätä Pacon sekopäistä energiaa, mutta hän näki parhaaksi pitää vauhdin hallinnassa ja pysytellä esteiden välit mahdollisimman kiinni satulassa. Este toisensa jälkeen he suorittivat radan, ja Kayla antoi kevyessä istunnassa pysyen orin vihdoin kiihdyttää maalilinjan yli haluamallaan vauhdilla, lähes täydessä kiitolaukassa, ennen kuin ryhtyi pidättämään. Heidän aikansa ei varmasti ollut kaikista nopein, mutta he olivat selvinneet hengissä ja suosionosoituksista päätellen ihan hyvin. Paco siirtyi lennokkaan ravin kautta vauhdikkaaseen käyntiin. Huojentuneena Kayla taputti taas kerran orin kaulaa ja yritti tasata hengitystään. Naisen kädet ja koko keho tuntuivat tärisevän kuin heikkopäisellä pahimman jännityksen lauettua, ja hän yritti piilottaa reaktion heilauttamalla kättään yleisölle, kun he poistuivat radalta antamaan viimeiselle ratsukolle tilaa. Kayla ei ollut vielä ennen kilpailuja ollut varma, aikoisiko osallistua illan gaalaan, mutta enää hän ei nähnyt syytä olla osallistumatta. Ehkä tästä tulisi vielä ihan hyvä ilta.

(Päppädää, tuntuisi tyhmältä jatkaa tätä roolia kauhean paljon pidemmälle tai hyppiä gaalaan tai muuta vastaavaa, joten teillä on se kunnia.)

Grand Prix'n leikkimielisen palkintojen jaon jälkeen, yleisön ollessa edelleen hurjan esteratsastuksen tuomassa huumassa, joen rantaan pystytetty, leudossa tuulessa lepattava juhlateltta avattiin vieraille illan gaalaa varten. Sen varainkeruuta korostettiin hienovaraisesti koko illan ajan pyörivällä, hiljaisella huutokaupalla, mutta ei varsinaisesti tuotu sanallisesti ilmi, sillä rahan pyytäminen ei olisi sopinut tallin omistajien suuhun, ei edes rouva Darlington-Whitin kautta. Grand Prix'tä katsomassa käynyt ja edelliset viikot Ciciä taidokkaasti vältellyt, kieltonsa faksilla välittänyt Corinne Fairchild katosi yhtä vähin äänin kuin oli tullutkin. Kipulääkkeisiin addiktoitunut, vaikeasti liikkuva nainen ei kaivannut juhlatunnelmaa. Yleisön alkaessa hajaantua kentän ympäriltä, osa katsomaan vielä tallia, osa kotiin ja osa kohti gaalaa, tallityöntekijät jäivät paikalle siivoamaan. Paulus toivoi, että voisi luikahtaa tiehensä osallistumatta Cicin juhlatohinoihin.

Charles toivoi samaa, mutta oli vasten parempaa tahtoaan luvannut osallistua Noran seuralaisena. Hän oli todennut, ettei voinut hyvällä omallatunnolla kieltäytyä yhdestäkään Noran pyynnöstä tai tietoisesti tuottaa naiselle pettymystä. Hänen oli myös harvinaisen vaikeaa olla koskettamatta naista: hänen kätensä tuntuivat etsiytyvän jatkuvasti kuin itsestään hipomaan Noran kättä. Charles veikkasi sen olevan seurausta siitä, että hän oli ikävöinyt yhtä läheisimmistä ystävistään ollessaan ulkomailla ja paikkasi nyt ikävää. Hän halusi ajatella Noraa, tavattoman rakasta Noraa, kuin sisarenaan. Se vain oli joskus tavattoman vaikeaa.
"Kyllä", hän vastasi herra Bogaertin kysyessä heidän osallistumisestaan illan gaalaan, joskin äänensävystä ja tuskastuneesta ilmeestä päätellen oikea vastaus oli 'valitettavasti'. Miehen viileä katse seurasi ohi valuvia ihmisrykelmiä hiljaisella vastenmielisyydellä, ennen kuin palasi neutraalimpana valmentajaan.
"Liityttekö seuraamme?" hän jatkoi kohteliaasti, joskaan ei erityisen lämpimästi ja siirtyi hienovaraisesti joenrannan suuntaan.

Jamie oli lähtenyt jäähdyttelemään Socksia lähimaastoon ja kutsunut Kaylan sekä Pacon mukaan. Irlantilainen venytteli kaulaansa ja ravisteli päätään kuin koira terävästi pärskien ja pöhisten, selvästi tyytyväisenä päivän työhön. Jamie taputteli hellästi sen hikistä kaulaa ja antoi hevosen kävellä omaa (melkein ravaavaa) tahtia tallialueen itäpuolella kasvavaa, harvahkoa metsää kohti. Tallityöntekijät voisivat riisua sen myöhemmin varusteista, mutta mies jäähdytteli ja lämmitteli hevosen mielellään itse.
Lämmin, kultainen auringonvalo raidoitti loppukevään hohtavan vihreäksi muuttaman metsän ja sai Jamien kohottamaan kasvonsa valoa kohti. Hän jätti Kaylan härnäämisen tällä kertaa sikseen, joskaan ei voinut olla luomatta naiseen paljonpuhuvia, velmuja katseita.

Sophie oli seurannut Grand Prix'iä varautuneen kiinnostuneena. Häntä itseään olisi pelottanut hypätä noin korkeita esteitä, mutta kentälle yksi toisensa jälkeen ilmestyneet ratsastajat olivat selvästi eri mieltä. Suoritusten tyyli kyllä vaihteli...

Kun palkintojenjakokin oli ohitse, Sophie lähti muiden vieraiden mukana valumaan juhlatelttaa kohti. Se oli oikeastaan aika vaikuttava näky. Sophie siirtyi telttaan sisään, kohotti kulmiaan hyvää tahtia täyttyvän teltan vieraiden joukossa kulkevien tarjoilijoiden asujen väriyhdistelmälle ja otti käteensä lasillisen kuohuvaa. Hän siirtyi seinustalle tutkimaan esille aseteltuja huutokauppakohteita pohtiva ilme kasvoillaan. Hän ei ollut ajatellut osallistua, mutta jos jotain kiinnostavaa löytyisi niin miksei? Olihan hänellä omaa rahaa, osa perintöä ja osa äidin hänelle lahjoittamaa.

Sophie asteli huutokauppakohteelta toiselle hänen silmiinsä osui väistämättä - miten sen nyt sanoisi - vaaleanpunainen ilmestys, tosin vähemmän jumalallinen ja enemmän erikoinen. Nainen näytti suorastaan kimmeltävän teltan valaistuksessa. Pieni ääni Sophien pään sisällä (mikä kuulosti epäilyttävästi hänen äidiltään) kehotti häntä välttämään katsekontaktia. Hän kääntyi nopeasti, tähyili sekunnin ajan ympärilleen ja lähti sitten päättäväisesti katsomossa seuraamaansa pariskuntaa kohti mikäli he olivat jo ehtineet telttaan.

Tallityöntekijöiden juoksuttaminen paikasta toiseen ei loppunut, vaikka ohjelma oli niin tehnyt. Esterata oli korjattava pois, vieraiden mahdollisesti jättämät jäljet siivottava ja sitten oli tehtävä vielä iltatalli. Eikä siinä vielä kaikki: heidät haluttiin myös gaalaan. Colin ei kehdannut tahallaan hidastella Effien polttavan katseen alla. Ajatus huutokaupattavana olemisesta ei liiemmin lämmittänyt häntä, vaikka orjanahan hän työskentelikin. Ciciä oli kuitenkin mahdoton paeta. Tai… ehkä hän usuttaisi Pauluksen lyömään häntä kasvoihin, vaikkapa talikolla...

”Tietysti liitytte”, Eleanor sanoi vakuuttuneena aivan kuin olisi päättänyt Klausin puolesta (kuten myös olikin) ja nosti päättäväisesti leukaansa taistellessaan päänsä innokasta nyökyttelyä vastaan. Se muuttui pian olkien kohautteluksi, mikä sai nyt menetellä tällä kertaa. Hänen silmiinsä syttyi ovela tuike, kun hän katsoi valmentajaa. ”Kai tekin olette hih utelias hih näkemään, mitä ilta pitää sisällään? Penis!” Toivottavasti ei sentään sitä.

Nora kiersi kätensä Charlesin käsivarteen ohjatakseen miehet kohta mukanaan juhlatelttaa kohti. Hän tiesi hyvin, ettei gaala sopinut millään muotoa Charlesin vaativaan makuun, mutta hän ei ollut osallistunut sellaiseen pitkään aikaan. Sitä paitsi nainen tiesi myös vallan hyvin olevansa herkkä kohta jääkuninkaana pidetyn miehen sydämessä ja käytti tätä tosiasiaa häikäilemättömästi hyväkseen – hyvässä mielessä, tietenkin. Hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa kalpean ritarinsa kanssa ennen kuin tämä keksisi taas lähteä maailmalle ja hylätä hänet tai löytäisi vaimon itselleen (mitä hän toki yritti itsekin edesauttaa, itsetuhoisena). Niinpä tämä saisi kärsiä yhdessä hänen kanssaan. Tourette osoitti kaipauksensa ottamalla Charlesiin kontaktia taaperon tarmolla ja käsikoordinaatiolla, jos tämä jätti naisen liian pitkäksi aikaa huomiotta.

Vielä Noraa paljon häikäilemättömämpi miesten hyväksikäyttäjä odotti juhlateltan luona, missä otti kaikki vieraat sydämellisesti vastaan, säästämättä naurussa tai säihkyvässä hymyssä. Cynthia Darlington-Whit, tutummin Cici, oli ottanut asiakseen olla paras juhlien emännöijä, jonka Britannian se kolkka oli koskaan nähnyt. Hän oli opetellut kaikkien mahdollisesti gaalaan osallistuvien henkilöiden nimet ulkoa ja tervehti ylitsepursuavalla lämmöllä kaikkia niitä, jotka eivät päässeet luikahtamaan hänen ohitseen. Vieraanvaraisuus ei ollut ainoa ylitsepursuava asia, sillä nainen itse, tapansa mukaan, pursui ulos mekostaan, jossa oli varmasti näyttänyt tyrmäävältä sorjana parikymppisenä. Käänsihän se katseita vieläkin kimmeltävine leopardikuoseineen, paljetteineen ja höyhenineen (näky sai Noran puristamaan Charlesin käsivartta aavistuksen liian kovaa).

Cici oli jo melkein aikeissa lähestyä korkea-arvoista kolmikkoa, mutta muuan tahaton huudahdus (”selluliitti!”) sai hänet kääntämään huomionsa muihin tulijoihin, jotka tukahdutti makeudellaan. Teltassa tuntui leijailevan makea vaniljainen tuoksu. Orkesteri oli aloittanut soiton jo heti teltan avauduttua ja houkutteli tulijoita gaalan tunnelmaan. Pitopalvelun henkilöstö oli jo valppaana tarjoamassa tulijoille kuohuvaa sokerihuurrutetuin reunoin varustetuista laseista. Ei tainnut olla yllätys, että kupliva juomakin oli hempeän vaaleanpunaista. Lavan tuntumassa odotteli paljetein koristeltuun pukuun sonnustautunut, Ciciäkin häikäisevämmällä hymyllä varustettu mies, joka oli palkattu juontamaan gaalaa. Gaala avattaisiin virallisesti, kunhan vieraat ehtisivät hieman asettua.

Klaus ei voinut olla nauramatta hiljaa mielessään Chasen innolle osallistua juhlahuipennukseen. Ei hän itsekään ollut kovin innoissaan, sillä Cicin tuntien joutuisi oikeasti osallistumaan tuon seuraleikkeihin vaikka miten yrittäisi piiloutua. Lisäksi lähes kaksimetrisen varren piilottaminen olisi mahdottomuus. Hänen olisi siis vain mentävä virran mukana ja yritettävä näyttää innokkaalta. Sekin vastisi paljon, hän uskoi, mutta milloin hän nyt ei olisi ottanut riskejä. Ajatukset harhailivat juhlien tarjontaan, ja miten ala-arvoiselta se kuulostikin, hän menisi oikein mieluusti juhliin, joissa oletti tarjottavan alkoholia. Ainakin se rentouttaisi. Mikäli tarjoilu olisi ihan holtitonta, hänet saatettaisiin löytää tallin seinän viereen sammuneena pikkutunneilla. Sitä Klaus ei tosin halunnut edes ajatella vaihtoehdoksi.

Nora sen sijaan vaikutti oikeasti innostuneelta varainkeruujuhlasta, vaikkakin omalla tavallaan. Hän hymähti tuon pyynnölle (käskyllä) liittyä seuraan ja nyökkäsi. Naisen seuraavat sanat saivat hänet pidättelemään naurua. Kai hänen mielensä oli joskus ainainen teinipoika, vaikka hän kuinka vakuutteli itselleen, ettei Nora ollut tarkoittanut sitä.

"Mielihyvin", Klaus vastasi, "mutta käyn hakemassa ensin takin autosta." Hän oli varannut puvuntakin mukaansa ja toivoi, että näyttäisi tarpeeksi edustavalta vanhoissa, mutta siitä huolimatta suhteellisen siisteissä tummissa farkuissaan, valkeassa kauluspuserossaan ja tummanharmaassa liituraidallisessa puvuntakissa. Olisi hänellä ollut pukuun sopivat housutkin, mutta tarkkailtuaan vieraslistaa tarkemmin, hän oli aistinut juhlien olevan kuitenkin hieman rennommat. Hän vihasi yli kaiken ylipukeutumista, silloin kun kyse oli hänestä itsestään.
"Voinen liittyä seuraanne myöhemmin", hän sanoi tietämättä, jaksaisiko sellaisten hienohelmojen kankeaa puheenvartta enää pidempään. Onneksi hän löytäisi varmasti muutakin seuraa, ja neiti Ashbridge ja herra Edgerly tuskin kaipaisivatkaan häntä. Nuo näyttivät viihtyvän oikein hyvin keskenään, hän oli pistänyt merkille.

Grand Prixin ollessa ohitse, osa vieraista alkoi jo valua juhlatelttaa kohden. Kauniille, syvän vihreän nurmelle asetettu juhlapaikka ei olisi paljon paremmalta voinut näyttää. Alue oli ulkojuhlalle toimiva niin puitteineen kuin ulkoasuineenkin. Lehtipuut näyttivät kulkevan ryhdikkäänä rivinä kentän toisella puolen ja johdattelivat vieraat tallille ja aina juhlapaikalle saakka. Klaus oli aina ihaillut tiluksia, sillä kaupunkioloissa nähtyjä tallintapaisia ei voinut hyvällä omalla tunnollakaan paljon kehua ulkonäön puolesta, vaikka niissä miten mukava ja rento ilmapiiri sekä osaavat hevoset olivatkin. Rosings Park oli ulkoiselta olemukseltaan parasta laatua, ja ylsi hevosineen samalle tasolle. Se oli joskus unenomaisen uskomatonta, ja sai Klausin epäilemään omaa harkintakykyään. Hän löysi itsensä usein pohtimasta, että jossakin oli oltava jotakin huonoa. Hän ei ollut vielä vain löytänyt sitä.

Klaus oli hakenut takkinsa, kammannut viiksensä ja asetellut hiuksensa paremmin. Hänen valkoisen kauluspaitansa muutama ylin nappi oli rennosti auki ja takkia hän ei todellakaan ollut edes ajatellut laittaa kiinni. Kaulassa roikkui yksinkertainen, pienirenkainen hopeinen ketju, joka vilkkui kauluksien välistä. Jalasta löytyivät tummanruskeaa nahkaa olevat, melko arkiset kävelykengät. Hän uskoi nyt kelpaavansa rouva Darlington-Whitin juhliin, ja otti suunnakseen jo hämärtyneessä illassa valoineen loistavan juhlateltan. Itsevarma askel johti kohti pääkallonpaikkaa, vaikka mieli vielä epäröikin osallistumisen kannattavuutta. Hän ei kuitenkaan enää perääntyisi. Nurmikko tuntui pehmeältä jalan alla ja matka taittui hiljaisuudessa. Musiikki soi juhlapaikalla hiljaa ja ihmisten iloinen puheensorina sai Klausin hymyilemään vienosti. Hän etsi ensimmäisenä juomien kanssa kiertävän tarjoilijan - tai tuo se taisi löytää hänet ensin - ja nyökäten kiitti saatuaan vaaleanpunaista, ehkä shampanjaa, sisältävän lasin käteensä. Ei hänen suosikkinsa, mutta kai se alas menisi. Juoman väri mitteli kilpaa tarjoilijan imelän asun kanssa. Ei epäilystäkään, kuka oli sen kaiken takana.

Nora ja Charles olivat päässeet teltan suulle, kun Klaus tavoitti nuo. Hän tyhjensi hieman liiankin innoissaan lasia, mutta ei ehkä selviäisi juhlista selvinpäin. Hän pysytteli hyvän matkan päässä kaksikosta, vaikka kuitenkin selvästi kuului noiden porukkaan. Hän sattui näkemään ympäristöä tarkkaillessaan, kuinka rouva Darlington-Whit hirveässä.. hirveän tyylikkäässä asussaan alkoi jo lähestyä heitä, ja perui aikeensa saman tien. Huvittunut hymy nousi kasvoille ja hän yritti piilotella sitä lasin taa.

Evelyn, joka oli katsonut Grand Prixiä lähes henkeään pidätellen, suuntasi leikkimielisen palkintojenjaon jälkeen tallin yläkerran pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteitaan. Hän riisui nopeasti ratsastusvaatteensa ja kaivoi tummasta urheilulaukustaan iltaa varten varaamansa polveen asti ulottuvan mustan kynähameen ja valkoisen kauluspaidan. Evelyn pukeutui nopeasti ja kävi pitkien, tummien hiustensa kimppuun. Nopean kampaamisen jälkeen Evelyn keräsi hiuksensa sivunutturalle ja hymyili tyytyväisesti nähdessään peilikuvansa. Hän näytti ihan tarpeeksi edustavalta voidakseen osallistua gaalaan. Hetken mielijohteesta nainen laittoi ripsiväriä ja viimeisteli kevyen meikkinsä ohuella kajaalilla. Kun nyt kerran ihmiseltä piti näyttää, niin miksei sitten saman tien näyttäisi hyvältä.

Evelyn jätti mustan urheilukassin pukuhuoneeseen, tietäen, ettei tarvitsisi sieltä mitään enää tänään. Hän tarttui pieneen mustaan juhlalaukkuunsa, johon mahtui juuri ja juuri kännykkä, avaimet ja rahaa. Viimeisen peiliin vilkaisun jälkeen hän otti suunnaksi juhlateltan. Hän odotti hetken, jotta Cici oli kiireinen tervehtiessään lämpimästi suurta joukkoa varakkaanoloisia vieraita, ja livahti sisään juhlien emännän huomaamatta. Tarjoilijoiden puvut nähdessään Evelyn lähes nauroi ääneen, mutta hillitsi itsensä viime hetkillä. Oli aivan selvää, kuka oli ollut vastuussa puvuista. Cici oli ottanut gaalan järjestämisen tosissaan. Evelyn otti tarjottua kuohuvaa ja hymyili juoman värille. Ei sen varmaan olisi edes pitänyt yllättää. Kaikki tuntui olevan vaaleanpunaista, jos itse osallistujia ei otettu huomioon.

Lyhyt nainen oli hankkinut hieman lisää pituutta valitsemalla kengät, joissa oli korkoa, mutta totesi silti nopeasti, ettei löytänyt tuttuja väkijoukosta ihan helpolla. Evelyn asettui sivummalle juomaan kuohuvaa vaaleanpunaista juomaa ja antoi katseensa kiertää väkijoukossa. Hän näki Sophien, ja lähti ujuttautumaan juhlaväen halki tyttöä kohden. Sophien hän sentään tunsi edes jollakin tasolla, joten parempi hakeutua hänen seuraansa kuin seistä yksinään - sehän voisi houkutella paikalle Cicin, eikä Evelyn erityisemmin iloinnut ajatuksesta, että viettäisi loppuillan Cicin perässä kulkien. Sophie taisi suunnata Noran ja Charlesin luokse, joten Evelynkin lähti siihen suuntaan, tunnistaen Klausin jo kaukaa. Pieni hymy nousi huulille ilman, että nainen edes itse sitä tajusi, kun hän katsoi Klausia ja pujotteli ihmisjoukon halki miestä kohti.
"Hyvää iltaa", Evelyn tervehti kohteliaasti Charlesia ja Noraa sekä Sophieta, jos toinen oli jo ehtinyt muiden luokse. Hän oli kuullut Charlesista ja Norasta riittävästi tietääkseen, ettei todennäköisesti osannut käyttäytyä lainkaan heidän seurassaan. Siro nainen oli päättänyt käyttäytyä kohteliaasti, kuten oli nuorempana tehnyt tavatessaan filmitähtiä ja muita Hollywoodin nimekkäitä henkilöitä. Ehkä se pelastaisi ainakin kaikista kamalimmilta etikettivirheiltä. Evelyn kääntyi Klausin puoleen.
"Koulunäytös oli upea", Evelyn sanoi ja soi lämpimän hymyn Klausille. Miehen kanssa hän sentään osasi keskustella. Nainen ei voinut mitään katseelleen, joka vaelsi hetken ylös ja alas miehen keholla, saaden hyväksyvän hymyn kohoamaan pehmeille huulille. Klaus näytti komealta.

Kayla oli varautunut jäähdyttelemään hevosensa täällä ihmisvilinän keskellä, joten hän yllättyi positiivisesti Jamien kutsuttua hänet sen sijaan lyhyelle maastolenkille. Nainen ei muistanut, mitä hän oli tuolle vastannut sekavassa mielentilassaan, mutta ilmeisesti myöntävästi eikä toivottavasti ainakaan mitään kovin hämmentävää, ja nyt he olivat jo hyvän matkaa ehtineet edetä maastossa. Kayla antoi Pacon kävellä pitkin ohjin ja venyttää kaulaansa samalla kun poissaolevana myötäili istunnallaan orin liikkeitä.

Ajatuksiinsa uppoutunut, stressaamisesta hieman väsähtänyt nainen pudisti hetken kuluttua päätään ja yritti herätä takaisin tähän hetkeen, kun Paco oli tehnyt äkkipysähdyksen, horjuttanut ratsastajansa tasapainoa ja alkanut kihnuttaa turpaansa etujalkaa vasten. Suojien karheat tarrat taisivat toimia loistavasti rapsuttimena. Kayla korjasi asentonsa ja pyysi hevosen takaisin liikkeelle samalla, kun kohdisti huomionsa seurakseen lähteneeseen Jamieen. Suurissa vihertävissä silmissään tällä oli hieman pahoitteleva katse. Nainen oli kaivannut niitä aikoja, jolloin he olivat pyörineet samoissa kilpapiireissä - ehkä ihan vähän Jamien seuraakin - ja nyt hän oli itse yhtä mainiota seuraa kuin sorkkarauta.
"Anteeksi, olen ihan muissa maailmoissa. Pitäisi varmaan yrittää piristyä ennen gaalaan menoa", hän sai sanottua kasvoillaan jokin etäisesti hymyä muistuttava häivähdys. "Aiothan sinä osallistua?" nainen tiedusteli sitten ihmetellen, miten kuulostikin niin toiveikkaalta. Silkka vahinko.
Kayla tosiaan toivoi, että hän saisi itsensä juhlamielelle viimeistään tallille palattuaan, kun hän saisi siistimmät vaatteet päälleen ja ehostautuisi hieman. Ryhdistäytymisen kanssa tosin tulisi kiire, sillä he olivat tuota pikaa jo palaamassa tallille. Gaala saattaisi koitua kovin rankaksi, jos oli jo etukäteen kuin kilon sitruunoita syönyt.
"Teillä näytti menevän Socksin kanssa taas kerran hienosti", Kayla yritti nyt kehumalla paikata aiempaa vaitonaisuuttaan saatuaan puhekykynsä takaisin, mutta silti tarkoitti sanojaan. Kummaa, miten Jamien ratsastustyylillä oli mahdollista saada kerta toisensa jälkeen niin hyvää tulosta aikaiseksi.

[Nääh, oon vähintään yhtä kuollut kuin Kayla, ei tuu nyt mitään tästä kirjottamisesta :D]

"Ei tarpeeksi hienosti", Jamie vastasi merkitsevästi ja väläytti naiselle velmun hymyn. Yleensä häviöt jäivät kaivertamaan häntä, mutta tänään hän oli vain onnellinen Kaylan voitosta. Ehkä se teki hyvää naisen itseluottamukselle ja vauhdittaisi tämän ja Pacon paluuta kilpakentille. Socks tanssahteli sivuttain tuuhea, lyhyt, kullanpunainen harja hulmahdellen, edelleen touhukkaana ja energisenä, vaikka olikin hikinen ja liikkeiden mataluudesta päätellen väsynyt. Neljä vaativaa, nopeaa esterataa peräkanaa tekivät tehtävänsä; mies oli aikonut osallistua toiseen näytökseen Slipsillä, mutta kimo 5-vuotias oli vielä niin raaka, että vaativa rata olisi liikaa eikä ehkä antaisi kovin edustavaa kuvaa.
Mies hymyili salaperäisesti, kun Kayla kysyi hänen osallistumisestaan illan gaalaan. Hän ei olisi lainkaan pahastunut, vaikka viehättävä nainen olisi tosissaan toivonut hänen seuraansa.
"Se on kai suunnitelma. Kuulemma minut myydään hyvän tarkoituksen vuoksi", hän vastasi kohottaen kulmiaan teatraalisen tärkeän näköisenä.
"Tuletko sinä?" hän jatkoi hevosten kävellessä takaisin tallia kohti.

Hyvä luoja, mitkä karjamarkkinat nämä oikein olivat. Charles oli käännähtää kannoillaan nähdessään heidän emäntänsä, ja olisi voinut suudella Noraa kiitokseksi, kun tämä ainutlaatuinen, aina yllättävä nainen osasi loukata vaaleanpunaista, tyylitajutonta ja peiliä omistamatonta tanttaa juuri sopivalla hetkellä ja pelastaa heidät viralliselta tuttavuudelta. Heidän valitsemansa nurkkaus tuntui toimivan magneettina myös muille juhlijoille.
Bogaert oli ansainnut Charlesin kunnioituksen ratsastajana ja valmentajana, mutta kieltämättä hän olisi mieluummin nauttinut Noran seurasta ominpäin. Charles oli tunnistavinaan Lordi Harlandin sukulaistytön lähestymässä heidän suuntaansa, ja ennen kuin mies ehti kaapata Noran ja lähteä liikkeelle, amerikkalainen rodeopelle tunki heidän seuraansa. Katse, joka liukui laiskasti alas suoran nenän veistoksellista profiilia kääpiömittaiseen tyttöön, ilmaisi hienovaraisesti juuri, kuinka paljon Charles Edgerly oli arvostanut amerikkalaisuudella kyllästettyä sirkusnäytöstä. Rodeopelle tosin näytti ahmivan Bogaertia katseellaan sen verran säädyttömästi, että ehkä miehen ei tarvitsisi alentua keskustelemaan. Lordi Harlandin sukulaistyttöä hän kuitenkin tervehtisi kohteliaasti, sillä tämä sentään ansaitsi liittyä heidän seuraansa.

Sophie pujotteli alati liikkuvan juhlaväen läpi kohti neljän hengen suuruiseksi kasvanutta ryhmää. Hän kertasi mielessään äitinsä lähettämän lyhyen listan. Miehen täytyi olla herra Charles Edgerly, jolloin nainen oli luultavasti neiti Eleanor Ashbridge. Ei sillä, että nimillä olisi mitään väliä. Ei ollut sopivaa kävellä paikalle käsi ojossa omaa nimeään toitottaen - sen tiesivät pikkulapsetkin. He tietäisivät sen kyllä, varsinkin Evelyn, jonka kanssa Sophie oli ehtinyt jo käydä ratsastamassa. Yhtäkkiä Sophie toivoi, että Evelyn ei rupeaisi liian tuttavalliseksi, vaikka oli vaatinut heidän sinuttelevan toisiaan. Herra Edgerly ja neiti Ashbridge voisivat saada väärän kuvan.

Hän saapui joukon luokse ja kysyi hymyillen:
"Saanhan liittyä seuraanne?"

Hän katsoi sopivaksi jatkaa, kuunneltuaan ensin muiden vastauksen. Oli pakko puhua jostain, mutta ei yhtään mistään. Onneksi tänään aiheista ei ollut pulaa. Puhuen hieman enemmän neiti Ashbridgelle ja herra Edgerlylle kuin kahdelle muulle, hän totesi:
"Iltapäivän kilpailut olivat hienoa katsottavaa, eikö totta?"

Ah, englantilaisuus ja sen asettamat rajoitteet.

Heidän nurkkauksensa osoittautui varsinaiseksi yleisömenestykseksi, minkä Eleanor pani merkille vähemmän ilahtuneena. Hän hypähteli aloillaan Charlesin käsipuolessa yrittäen pitää turhat mölyt mahassaan ja katseli juhlaväkeä arvioiden. Sekalaiseen seurakuntaan mahtui sentään jokunen helmi nostamassa gaalan arvoa. Hän ei lukenut näihin helmiin heidän seuraansa ilmaantuvaa, aiemmin lehmityttönä koikkelehtinutta neiti Hillsiä, joka sai impulsiivisen huudahduksen lisäksi tervehdykseksi kohteliaan nyökkäyksen ja veikeän käsimerkin. Hillsin tapa mittailla Klausia ei jäänyt huomaamatta Noralta, jonka silmissä tuikahti: vai että sellaista peliä. Hän ei juuri arvostanut amerikkalaisen säädyttömyyttä, mutta- ”Portto!” Niin justiinsa.
”Kas, neiti Harland”, Nora toivotti tulijan tervetulleeksi tunnistettuaan tämän ja saatuaan ojentuneen käsivartensa asettumaan. Nuori nainen oli oikein tervetullut lisä heidän seurueeseensa, josta hän epäili kahden erkaantuvan omille, kertakaikkisen sopimattomille teilleen. Hän päätti jättää paheksunnalle tilaa vielä myöhemmäksi, kun neiti Harland availi keskustelua. ”Ne olivat oikein hih edustavat.”

Telttaan valuneet vieraat olivat uppoutuneet kukin nauttimaan tarjoilusta ja toistensa seurasta. Taukoamattomana helisevä keskustelu alkoi kuitenkin hiipua, kun lavalla hiljalleen aloitteleva tapahtuma kiinnitti ihmisten huomion itseensä. Orkesteri lopetti soiton hetkeksi jääden odottamaan sopivaa hetkeä ja soittaa täräytti sitten sisääntulomusiikin lavalle harppovalle miehelle, joka näytti hypänneen suoraan parin vuosikymmenen takaisesta tv-visasta. Vahvistaakseen vaikutelmaa, hän pyörähti piruetin loppurevittelyn tahtiin.
”Hyvät naiset ja herrat… Oikein lämpimästi tervetuloa tänne Rosings Parkin gaalailtaan! Toivottavasti olette kaikki päässeet nauttimaan päivän ohjelmasta ja illan tarjoilusta”, juontaja nauroi avoimesti ja väläytti yleisölleen hymyn, joka riitti sokaisemaan lavan tuntumassa oleksijat, ”Minä, Cecil, toimin illan isäntänä, mutta vain hurmaavana keulakuvana. Tämän suurenmoisen illan on mahdollistanut ihastuttava emäntämme, rouva Cynthia Darlington-Whit – antakaamme hänelle raikuvat aplodit! Oi, olet hurmaava, Cici!”
Raikuvat aplodit olivat jokseenkin vastentahtoiset kaikkien muiden paitsi juontajan ja muuan harmaantuneen pankkiirin puolesta, mutta ne riittivät silti nostattamaan heleän punan Cicin pyöreille poskille.
”Älkäähän nyt”, lavan tuntumassa seisoskeleva nainen kikatteli huitoen vähättelevästi kädellään, vaikka selvästi nautti saamastaan huomiosta.
”Toivon teidän kaikkien nauttivan tarjoilusta, hienosta ohjelmasta ja upeasta seurasta! Minä ainakin tiedän, kenen seurasta haluan tänään nauttia”, Cecil väläytti hymynsä illan emännän suuntaan kuin valonheittimen, ”Ilta on vasta aluillaan ja tunnelma on jo katossa, vai mitä, Rosings? Kehotan teitä pysymään skarppina ja katselemaan myös tänään myynnissä olevia kohteitamme. Tiedoksi vielä, että kaikki illan tuotot menevät Rosings Parkin loistavoittamiseen.”

Evelynin paikalle tulo sai lämpimän hymyn nousemaan Klausin huulille. Hän olikin jo tuntenut olonsa orvoksi. Mies nyökkäsi kevyesti tervehdykseksi toisen muodollisille sanoille. Sellainen käytös oli ilman muuta odotettua siinä seurassa, vaan olisi hänelle epävirallisempikin tervehdys riittänyt.
"Kiitos. Noxin ansiota", hän vähätteli itseään selvänä vitsinä. Hän tiesi olleensa hyvä. Naisen katse ei voinut jäädä huomaamatta, eikä Klausinkaan katse tuntunut pysyvän ruodussaan. Voi helvetti. Pitikin sillä tavalla. Hän repi katseensa naisen upeista, kapeista sääristä ja yritti pitää sen asiallisesti toisen silmissä. Korkokengät tekivät oikeutta naiselle.
"Valitettavasti näin vain osan esitystänne. Yleisö rakasti teitä", Klaus kehaisi vuorostaan omalla epäsuoralla tavallaan. Hänen teki mielensä jatkaa lausetta, mutta nieli epämääräisen rakkaudentunnustuksensa. Se ei totta vie olisi ollut sopivaa, ei ehkä edes vaikka he olisivat olleet kahden. Eiväthän he edes tunteneet toisiaan, ja silti tunsivat paremmin kuin uskoisi. Hymy kareili huulilla eikä aikonut lähteä. Klaus keskittyi hetken kuohuvaansa hillitäkseen tunteitaan. Sydän tuntui lyövän tavallista kovemmin.

Hänelle vieraampi, kasvoiltaan tuttu nainen liittyi joukkoon. Koska tuo näytti kohdistavan katseensa ja sanansa, sekä jollakin lailla myös koko läsnäolonsa lyhyen tervehdyksen jälkeen siniverisille, Klaus leimasi tuon hetkessä samaan kastiin. Hän ei edes kuvitellut vastaavansa toisen kysymykseen, vaan tuntui erkaantuvan henkisesti toisista jo siirrettyään painonsa toiselle jalalle. Ehkä hän voisi jossakin vaiheessa varastaa Evelynin kokonaan itselleen.
"Onko veljistäsi kuulunut?" Hän kysyi hiljaa antaen naiselle mahdollisuuden olla vastaamatta. Klaus muisti liiankin hyvin sen illan, kun Evelyn oli rynnännyt hänen asunnolleen ahdistuneena heistä julkisuuteen levinneistä valokuvista. Siitä tuntui olevan ikuisuus.

Katseet kääntyivät lavalle ja niin siirtyi myös Klausin huomio Evelynistä lavalle hypähtäneeseen mieheen. Sellainen sisääntulo, ei paljon näyttävämpi olisi voinut olla. Hän seurasi tilaisuuden alkua ja taputti muiden mukana, vaikka sillä hetkellä hän toivoi vain että olisi ollut kahden Evelynin kanssa. Ihmisjoukot eivät olleet häntä varten, ja rouva Darlington-Whit suunnitelmineen kauhistutti häntä.
"Vai sellainen on Cecil", hän mutisi ja toivoi pian mielessään, ettei olisi sanonut sitä. Joskus sitä unohti seuransa ja käyttäytymissäännöt kokonaan. Onneksi hän ei välittänyt.

Evelyn ei välittänyt saamastaan kylmähköstä vastaanotosta. Siniveriset olivat siniverisiä, eikä heidän seurassaan kukaan muu voinutkaan olla saman arvoinen. Charlesin nenävartta pitkin suunnattu katse ei jäänyt huomaamatta Evelyniltä, mutta nainen ei välittänyt tippaakaan. Mitä sitä turhia ottamaan itseensä. Ei hänen tarvinnut vakuuttaa muita siitä, että oli jotenkin heidän seuransa arvoinen. Onneksi hän ei ollut yksin siniveristen keskellä, sillä Klaus sentään oli yksi heistä, tavallisista tallaajista, joille kohteliaisuussäännöt tarkoittivat lähinnä sitä, ettei keskustelua avattu nyrkin heilautuksella. Oli helppo rentoutua ja nauttia gaalasta, kun saattoi puhua jollekulle, jonka kanssa ei tarvinnut varoa jokaista sanaansa.
"Yleisö tuntui rakastavan kaikkia esityksiä. Onnistunut päivä siis", Evelyn sanoi hymyillen. Hänen esityksensä oli varmasti vedonnut nuorempaan väkeen, jota junioreiden kisoista oli jäänyt paikalle, mutta Klausin korkean koulun taidokas näytös oli ollut lumoavaa katseltavaa kaikille, jotka osasivat arvostaa kouluratsastusta.

Evelyn naurahti pienesti Klausin hiljaiselle kysymykselle. Ai oliko? No totta ihmeessä oli.
"Totta kai", hän vastasi yhtä hiljaa iloinen hymy huulillaan. "Kehotin heitä puhumaan puille", nainen mutisi, mutta hymyili edelleen lämpimästi. Evelynin välit veljiinsä eivät kaatuisi yhteen kehotukseen jättää nainen ja tuon yksityiselämä rauhaan. Veljet vain välillä tuntuivat päättävän, että heillä oli valta ohjailla Evelynin elämää ja päättää, mitä nainen sai tai ei saanut tehdä. Typeryyksiä sellainen. Evelyn oli täysin kykeneväinen tekemään omat päätöksensä ja kantamaan niiden seuraukset.
"He eivät ole iloisia, mutta hyväksyivät tilanteen", Evelyn sanoi ja virnisti. Ihan kuin hän olisi antanut veljilleen muuta mahdollisuutta. Hänen elämänsä, hänen päätöksensä. Hän tekisi mitä haluaisi omalla elämällään, ja veljet voisivat valittaa tuloksetta niin paljon kuin sielu sietäisi.

Cecilin näyttävä sisääntulo ja sokaiseva hymy sai Evelynin naurahtamaan. Vai että tällaisen juontajan Cici oli heidän riemukseen löytänyt. No, mikäpä siinä. Juontajan juttu tuntui luistavan vaivattomasti, mutta Evelyn ei enää kuunnellut kuin puolella korvalla. Kun oli kuunnellut tarpeeksi monta juontoa elämänsä aikana, alkoi niihin turtua.
"Onko loistavoittaminen edes sana?" Evelyn kysyi hiljaa Klausilta huvittunut hymy huulillaan. Cecilin mielestä se selkeästi oli. Evelyn siemaisi kuohuvaa lasistaan. Tästä illasta tulisi mielenkiintoinen. Hänellä oli jo nyt vaikeuksia pitää katseensa erossa Klausista, sillä tuntui lähes luonnostaan kääntyvän miehen puoleen joka välissä. Evelynin oli muistutettava itseään siitä, että ympärillä oli muita. Ei sillä, että siniveriset häntä kaipaisivat. Ei hän Klausin puolesta voinut puhua, mutta itse oli saanut jo vastaanotosta sellaisen kuvan, että siniveriset olisivat iloisia, jos hän siirtyisi sivummalle ja erkanisi selkeästi heidän joukostaan. Evelynhän vielä pilaisi heidän maineensa tai jotakin muuta yhtä järkyttävää.