Päivä 2, perillä Loch Inchardissa: Telttaillaan

[ Avenida & Troy, welcome :--) Sori, kun kesti hetki. ]

Sellainen reissu. Vasta ensimmäinen päivä oli ratsastettu ja Thomas oli aivan poikki. Täysin kuitti. Loppu. Hänen takamuksensakin tuntui puutuneelta kaiken ratsastamisen jälkeen ja kaikki mitä hän sillä hetkellä halusi, oli hänen oma mukava sänkynsä. Mutta ei - häntä odotti teltan pystytys! Kateeksi kävi Kikiä, jonka hän oli hoitanut heti ensimmäiseksi vaelluksen jälkeen ja joka nyt sai käyskennellä kaikessa rauhassa laitumella. Se ei ollut vaikuttanut edes mainittavan väsyneeltä, toisin kuin ratsastajansa. Tsk.
Joten, teltta. Heidän telttansa odotti jo sopivalla paikalla pystyttäjäänsä, mutta Thomas ei nähnyt muita omaan seurueeseensa kuuluvia telttailijoita. Osa oli vielä hoitamassa hevosiaan ja osa oli aivan varmasti syömässä. Olisi iloinen yllätys pystyttää teltta valmiiksi muille, mutta ongelmaksi muodostui se, ettei Thomas osannut pystyttää mokomaa. Hetken asiaa pähkäiltyään hän kaikesta huolimatta päätti, ettei se voinut olla niin hankalaa ja ryhtyi tuumasta toimeen.

Troy todella oli viettänyt aikaa hevosensa, ruuan ja muiden vaeltajien kanssa enemmän kuin ehkä oli tarpeen. Moni tuntui olevan rättiväsynyt tämän päivän vaelluksesta, mutta mies otti mielellään kaiken ilon irti sosiaalisista tapahtumista ja oli kokonaan unohtanut ajatella niinkin oleellista asiaa kuin yöpyminen. Hänelle siunaantunut matkapari - Thomasko hänen nimensä oli? - oli saanut teltan kantamisen kunniakseen, joten asia ei ollut australialaisella päälimmäisenä mielessä. Aina silloin tällöin Troy oli pohtinut, joutuisiko pian kantamaan Katerinan teltan, mutta nainen olikin suoriutunut tehtävästä ilman apua.

Jonkin ajan kuluttua Troy lampsi kiireettömästi telttaa pystyttävän Thomasin luokse. Hän seurasi miehen puuhastelua hetken, raapi poskeaan ja laski kantamuksensa maahan saadakseen kätensä vapaaksi.
"Sujuuko?" hän kysyi ja tarvittaessa tarjoutuisi kyselemättä auttamaan pystyttämisessä riippumatta Thomasin vastauksesta.

Thomas ei edes huomannut Troyn tuloa. Hän keskittyi teltan pystyttämiseen, koska oli tosissaan päättänyt saada sen itse pystyyn. Se ei vain oikeasti tapahtunut kovinkaan helposti, eikä typerän rätin mukana ollut käyttöohjeita. Hän mutisi kirosanoja hiljaa äidinkielellään, kunnes kuuli Troyn äänen ja huomasi miehen liittyvän seuraan. Hän ei voinut väittää, etteikö olisi ollut helpottunut.
"....En nyt ehkä sanoisi niinkään", Thomas vastasi ja irvisti hieman. Typerä teltta. Miksi he edes yöpyivät teltoissa? Miksei vaellusta olisi voinut suunnitella aavistuksen erilailla, niin että he olisivat kullekin yölle saaneet oikean katon päidensä päälle? Mitään tästä päänsisäisestä jupinasta Thomas ei tietenkään sanonut ääneen, tosin. "En ole aiemmin pystyttänyt telttaa. Alan olla kyllä ihan valmis vain kaivautumaan sen alle ja nukkumaan yöni siellä."

Troy hymyili osaaottavasti, tutki telttaa hetken ja hahmotettuaan miten päin sen kuului olla hän tarttui yhteen tukikepeistä alkaen ujuttaa sitä telttakankaaseen kiinni omalle paikalleen. Ulkoilma alkoi jo olla jo melko viileää, ja vaikka vaatetta olikin mukavasti päällä, kädet tuntuivat hieman kohmeisilta.
"En minäkään kymmeneen vuoteen", mies myönsi ja keskittyi auttamaan teltan kasaamisessa. "Ehkä saamme sen edes hieman telttaa muistuttavaan muotoon", hän jatkoi pieni virne huulillaan.
"Eikö Alexin ja sen..." Troy osoitti hiuksiaan yrittäen viitata punamustahiuksiseen Tobias Wonchesteriin, jonka nimeä ei millään muistanut. "... ollut tarkoitus majoittua myös tässä teltassa? Mikä sen toisen tyypin nimi oli?" hän madalsi ääntään sen verran, ettei kailottaisi tietämättömyyttään kaikille.
Troy oli surkea nimissä, ei osannut millään painaa niitä mieleensä.

Teltta alkoi hetken kamppailun jälkeen jo muistuttaa telttaa ainakin osittain. Siitä tulisi vielä yöpymiskelpoinen, kunhan tuuli ei veisi sitä mukanaan ennen kuin se saataisiin kiinnitettyä maahan kunnolla.
"Mitä olet pitänyt vaelluksesta?" Troy kysäisi ohimennen.

Thomas ei ollut siitä ylpeä, mutta kuta kuinkin astui sivuun Troyn alkaessa hoitaa telttaan sen oikeaan asentoon. Hän ei osannut sitä tehdä, joten teltan kymmenen vuotta sitten pystyttänyt Troykin oli parempi vaihtoehto. Hän pysyi kylläkin hollilla ja oli valmiina auttamassa, kun näytti siltä, että hänen käsiään tarvittiin vaikka tukemaan tai suoristamaan jotain.
"Ahh, en muista heidän nimiään", Thomas myönsi häpeillen. No, ainakaan Troy ei näyttänyt muistavan sen paremmin. "Eikun hetkinen, luulen, että meidän kanssa on tarkoitus olla Alex ja Ray? Ellei minun saamieni tietojen jälkeen ole tullut mitään muutoksia?" hän kertoi. Hän tiesi, ketä Troy tarkoitti osoittaessaan hiuksiaan, mutta hän ei ollut koskaan jutellut sen henkilön kanssa, eikä tiennyt tämän nimeä.

"En osaa sanoa vielä, mutta takamuksellani ainakin on mielipiteensä", Thomas naurahti hiljaa vastauksena mielipiteeseensä vaelluksesta. Hän toivoi, että huominen olisi jo parempi. Ensimmäinen päivä oli mennyt jollain tapaa tottuessa koko rytmiin ja että päivä tosiaan meni ratsastaessa. Se oli alkanut hienosti, mutta iltaa kohden Thomas oli ehtinyt jo toivoa, että he pääsisivät vihdoinkin levähtämään. "Sinä? Tämähän muuten näyttää jo teltalta. Sadesuoja pitää vielä kiskoa sen päälle."

[ Miulla oli toispäivänä yhden meidän luokkalaisen hautajaiset, niin en siksi selvinnyt tänne asti silloin :(( ]

[Voi ei, kamalaa kuulla! :< Minäkin nyt oon jotain ihmeellistä jäätänyt näiden pelien kanssa.]

"Aivan niin, niinhän se oli", Troy vahvisti, kun Thomas sanoi ääneen nimet, jotka kuulostivat tutuilta.
Kyllä hän ne oli kuullut ihan hetki sitten, mutta minkä hän laholle päälleen mahtoi. Eikä sitä loppujen lopuksi tiennyt, kuka nukkui kenenkin kanssa. Kaikki olivat tyypilliseen tapaan joko pariutuneet tai muuten vain hakeutuneet omiin porukoihinsa.
Mies hymähti huvittuneena toisen ilmeisesti vihjattua, ettei ollut pitänyt näin pitkää vaellusta erityisen mukavana. Teten yleissatulakaan ei ollut ehkä kaikista paras mukavuuden kannalta, mutta kyllä tähän tottui. Onnea vain niille, jotka omistivat lännensatulan.
"Onhan tämä hauskaa vaihtelua tavalliseen arkeen ja mikäli Tete ei saa hermoromahdusta reissun aikana niin uskon, että tekee hyvää sillekin nähdä maailmaa", Troy sanoi ja perääntyi kaksi askelta katsoakseen heidän aikaansaannostaan. "Täydellistä", hän virnisti ja etsi sadesuojan katseellaan tarttuakseen siihen.
"Muistatko, mihin kellonaikaan huominen lähtö on?"