Päivä 3, perillä: Pieni synttärisankari

Kit oli tullut muistuttelemaan Evelyniä lupauksestaan heti, kun teltat oli saatu pystyyn kuuden maissa ja illallinen syöty. Pieni poika pyöri innoissaan ympyrää ratsastuskypärä päässään. Evelyn oli luvannut että poika saisi ratsastaa Lionheartilla syntymäpäivänsä kunniaksi.
"Hyvä on, lähdetään hakemaan Lionheartia", nainen myöntyi hymyillen katsoessaan innokkaana pomppivaa pikkupoikaa. Nainen veti takkinsa vetoketjun kiinni ja pujotteli kostealle niitylle kohonneiden telttojen lomasta kohti paikallisten laitumia, joille hevoset oli saatu yöksi. Monet orit olivat maatalon tallissa, mutta Lionheart oli sopeutunut ruunien joukkoon vaivatta, joten ori oli saanut jäädä ulos. Evelyn tarttui Kitin käteen ettei poika katoaisi minnekään alati hämärtyvässä illassa. Aurinko laskisi puolen tunnin sisään, joten nyt oli oikeastaan kerrassaan loistava väli päästää poika suuren orin selkään.
"Käymme laitumilla katsomassa hevosia. Lähteekö joku mukaan?" Evelyn huikkasi pysäyttäen Kitin hetkeksi. Poika oli kärsimätön, mutta malttoi seistä hetken paikoillaan pieni käsi tiukasti Evelynin sirossa kädessä kiinni.

Ray katseli maisemia ja nautiskeli niistä, hän oli ollut menossa tarhoille, mutta unohtanut sitten asian. Mies oli uponnut omiin ajatuksiinsa ja pohti asioita, selvitellen samalla ajatuksiaan. Mukava laukka rannalla oli rauhoittanut. Kuullessaan Evelynin äänen hän havahtui.
"Joo, voisin tulla!" Hän huusi hymyillen ja asteli sitten naisen ja Kitin luokse.
"Piti mennä jo ajat sitten mutta unohduin ajatuksiini."

Kit olisi taputtanut innoissaan käsiään, mutta Evelyn ei päästänyt pojan kädestä irti. Ehkä ihan hyvä, sillä Kit oli jo osoittanut kykynsä kadota silmänräpäyksessä.
"Evelyn lupasi että saan ratsastaa Lionheartilla!" Kit kertoi innoissaan. Poika oli varmasti kertonut syntymäpäivistään jo kaikille. Kit oli saanut herkutella lounastauon aikana kylän pienessä kahvilassa viikon edestä. Evelyn hymyili ja kohautti harteitaan Raylle kuin sanoen, ettei kukaan voisi sanoa ei pienelle pojalle. Poika oli varsin suloinen kaikessa innokkuudessaan.
"Mutta vain jos olet oikein nätisti", Evelyn muistutti pientä poikaa. Kit olikin käyttäytynyt suorastaan mallikkaasti koko vaelluksen jälkipuoliskon.
"Saanko mennä ilman satulaa? Pysyn kyllä selässä. Kai sinä talutat?" Poika kyseli innostuneesti naisen rinnalla pomppien. Evelyn naurahti. Sano nyt siinä sitten ei.
"Tietenkin", nainen myönteli nyökkäillen.
"Jes!" Poika hihkaisi. "Ray, Lionheartin kanssa voitan kaikki laukkakisat Olafia vastaan", Kit julisti innoissaan.

Ray kohotti kulmiaan ja hymyili toiselle hellästi. Poika oli suloinen, toivottavasti Benjaminista kasvaisi samanlainen, iloinen lapsi. Ehkä ei yhtä puhelias ja liikkuvainen tai hän sekoaisi jossakin vaiheessa.
"Varmasti voittaisit." Hän ei halunnut muistuttaa poikaa siitä, että Evelyn ei voisi juosta Lionheartin laukan tahdissa. Mies katseli ruunaansa hymyillen joka keskittyi elämää tärkeämpään asiaan eli syömiseen.

Evelyn vihelsi ruunien kanssa laiduntavalle orille, joka ravasi lennokkain askelin aidan luokse. Kit tuijotti silmät ihastuksesta suurina kullanhohtoista hevosta, joka kurkotteli kaulaansa aidan yli ja puhalteli lämmintä ilmaa Evelynin kasvoille. Nainen kurotti painamaan suukon orinsa pehmeälle turvalle.
"Nostetaanpa sinut sitten selkään", hän myhäili tyytyväisenä ja pujahti aidan riukujen välistä laitumelle. "Alas, poika, alas", nainen sanoi ja viittoi kädellään maata kohden samalla kun taputti hevosen ryntäitä. Lionheart laskeutui makuulteen, valkosukkaiset jalat siististi kehon alle taitettuina. Kit taputti ihastuneena käsiään ja ori pärskähti innokkaasti. Sillähän oli loistoyleisö paikalla!
"Haluaako Raykin selkään?" Evelyn vitsaili autettuaan innokkaan pikkupojan hevosen paljaaseen selkään. Kit takertui molemmin käsin Lionheartin valkeaan harjaan innostunut hymy huulillaan.
"Rayn pitää odottaa vuoroaan!" Kit vastusti nopeasti. Evelyn nauroi ja viittasi Lionheartia nousemaan ylös. Ori tuntui tajuavan selässään olevan pienen ihmisen rajallisen tasapainon ja nousi tavallistakin rauhallisemmin jaloilleen. Nainen taputti hevosensa kaulaa. Se oli kerrassaan upea eläin.
"No, mitä olet pitänyt vaelluksesta tähän asti?" Evelyn kysäisi Raylta lähtien kävelemään porttia kohden Lionheart rinnallaan kulkien. Kit puristi harjaa kaksin käsin keskittynyt mutta innostunut hymy huulillaan.

Ray katseli aitauksen ulkopuolelta, hymyillen Lionheartille käydessä maate. Se oli hauska näky, asia jota hän oli meittinyt opettavansa pystyharjalleen, mutta toisaalta, hän pääsi ponkaisemallakin pienen hevosensa selkään ilman satulan tuomaa apua.
"Voisin vaikka halutakin! Kunhan et taluta. Se olisi noloa." Mies myönsi virnistäen takaisin ja nauroi Kitille.
"Minä odotan kiltisti." Hän odotti kahta muuta portin luona kärsivällisesti.
"Mukavaa, ihanaa vaihtelua kaikkeen. Entä sinä?"

"Jokainen pääsee kyllä selkään vuorollaan", Evelyn nauroi kun Kit vaikutti valmiilta vastustamaan entistä voimakkaammin. Ei hän ryöstäisi pieneltä pojalta toisen iloa. Kitin silmät suorastaan loistivat, kun poika myötäsi Lionheartin pitkien askelten tahdissa hevosen liikkeitä. Se tuntui niin isolta Acen jälkeen.
"Todella mukavaa. Olin jo unohtanut, miten ihanaa on ratsastaa päivästä toiseen muuttuvissa maisemissa. Olen tosin varma, ettei loppuviikosta ajatus selkään kiipeämisestä ole yhtään niin houkutteleva", hän naurahti. Palomino kulki nätisti ulos portista ja odotti kärsivällisesti, että Evelyn sulkisi portin. "Ellet sitten halua ottaa Olafia mukaan?" Nainen kysäisi viitaten kädellään portin suuntaan.

"Samoin. Tuntuu nyt hullulta että kentällä ratsastamisesta on tullut normi. Pitäisi ehkä maastoilla enemmän." Hän myötäili Evelynin ajatuksia, sillä me olivat täysin totta. Hän huomasi miten kaipasi myös tätä
"Ehen, se raukka ei jaksa loppuviikosta muutenkaan."

Evelyn sulki portin hymy huulillaan. Kit tuntui keskittyvän Lionheartin selässä istumiseen niin kovin, että oli mennyt aivan sanattomaksi. Se oli mukavaa vaihtelua.
"Minun taas pitäisi ratsastaa enemmän kentällä", nainen myönsi naurahtaen. "Ja varusteiden kera", hän totesi lammasmaisesti hymyillen. Kit rohkaistui irrottamaan toisen kätensä harjasta voidakseen silittää orin lihaksikasta kaulaa.
"Odotatko jo innolla tallille paluuta?" Hän kysäisi hymy huulillaan Raylta. Lionheart hörisi tyytyväisenä kun sai silityksiä pieneltä ratsastajaltaan. "Pidä kunnolla kiinni", Evelyn muistutti pikkupoikaa, joka nyökkäsi ja puristi toisen kätensä tiukasti nyrkkiin valkean harjan seassa. Ei Lionheart mitään typerää tekisi, mutta hän ei aikonut antaa pienen lapsen pudota vain siksi, että Kit unohtaisi pitää kiinni harjasta ja liukuisi alas paljasta kylkeä.

"No minulla ei pahemmin ole vaihtoehtoja, paitsi Olafin kanssa." Ray naurahti, hänen oli ratsastettava ohjeiden mukaan kuin kunnon työntekijä ainakin, saadakseen palkkansa. Hän oli tavallaan jopa ylpeä kättensä jälkeen, ainakin Moneypennyn kanssa silloin tällöin. Rauhallinen taluttelu, maastakäsittely ja erilaiset kaksin tehtävät harjoitukset helpottivat kokoajan ainakin heidäb välistä työskentelyään. Ottivat he takapakkiakin, mutta se ei tuntunut niin pahalta.
"Tavallaan ja tavallaan en. En malta odottaa että saan taas työskennellä Pennyn kanssa, mutta vaeltaminen on ihanaa vaihtelua."

Evelyn hymyili. Niin, kun liikutti hevosia työkseen, ei oikein voinut päättää itse, mitä niiden kanssa tekisi. Hänellä oli kaikki vaihtoehdot käytettävissään, kun kerran omisti Lionheartin, mutta silti hän päätyi maastoilemaan turhankin usein. Pitäisi ryhdistäytyä ja käydä vaikka valmennuksissa satunnaisesti orin kanssa.
"Vaeltaminen todella on", nainen myönsi hymyillen. Oli ihanaa, kun sai katsella vaihtuvia maisemia ja nauttia kaikesta ympärillä. Telttailukin oli osoittautunut ihanaksi, eikä hän ymmärtänyt, miksei ollut lapsuudessaan koskaan lähtenyt kaveriporukalla telttailemaan. Saattoi tosin olla, että hän viihtyi teltassa niin paljon paremmin nyt seuran takia kuin nuorempana karjanajon aikoihin.
"Lisäksi se tarjosi hyvän syyn lennättää Lionheartin lännenvarusteet kotoa", nainen virnisti. Hän taputti hevosen kaulaa ja vilkaisi Kitiä, joka näytti todella nauttivan olostaan suuren hevosen selässä.
"Katsokaa miten korkealla olen!" Poika hihkaisi innoissaan. Evelyn ei voinut kuin hymyillä. Ihana lapsi.

"Se on vaihtelevaa." Hän sanoi hymyillen ja nauroi pojalle tuon hehkuttaessa kuinka korkealla oli. Suloinen poikalapsi! Onneksi hänellä oli kotonaan vähintään yhtä suloinen lapsi. Se lohdutti häntä todella, todella paljon.
"Etkö ole aiemmin tehnyt sitä? Ja tarvitseeko siihen tekosyyn?"

Evelyn pudisti päätään.
"Ei, jätin lännenvarusteet Kaliforniaan kun muutin. Ajattelin, etten viitsi järkyttää englantilaisia yhtään enempää", nainen naurahti. Hän silitteli hevosensa kaulaa. Lionheart asteli rauhallisin, tasaisin askelin hänen rinnallaan. Ori oli kiitettävän varmajalkainen ja tottunut maastoratsu. Sille ei ollut tuottanut vaihteleva maasto pienintäkään ongelmaa - ritiläsillat sen sijaan olivat osoittautuneet lähes mahdottomiksi ylitettäviksi. Hän oli päätynyt taluttamaan hevosensa niistä yli ja silloinkin se meni lähinnä niin, että Lionheart hyppäsi suurella loikalla sillan yli stepattuaan ensin hetken paikoillaan.
"Mutta nyt ne ovat täällä, joten voin ihan hyvin ratsastaa Lionheartilla niillä jatkossakin", nainen totesi hymyillen. Hänen ihana nahkainen työsatulansa oli kokenut paljon, mutta se oli mukava istua. Vaelluksella se oli ehdottomasti osoittautunut hänen parhaaksi ideakseen.

"No höh, englantilaisia on hauska järkyttää. Vaikka itse englantilainen olenkin." Ray naurahti. Ehkä siksi hän sai siitä niin suurta hupia. Mies taas kärsi siitä edelleen että oli ratsastanut vaelluksella Montia normaalilla yleissatulalla miltei yhden kokonaisen päivän. Häntä sattui aivan jumalattomasti takamukseen!
"Itse hankin Olafille aivan tarkoituksella.. Se tarvitsi sellaisen. Ihan selvästi."

Evelyn naurahti. Niin, sekin oli totta. Tosin hän oli järkyttänyt väestöä koko nuoruutensa kansallisuuteen katsomatta, joten ehkä oli vihdoinkin aika käyttäytyä järkevästi.
"Kaikki hevoset tarvitsevat lännenvarusteet", Evelyn myhäili hyväntuulisena. "Puhut sentään naiselle, joka on ratsastanut suurimman osan elämästään yhdellä kädellä", hän virnisti. Amerikassa harjoitettiin molempia ratsastustyylejä, siinä missä Englannissa lännenratsastusta tunnuttiin pitävän pelleilynä. Hän oli kasvanut lännensatulassa osuessaan karjatilan kasvatiksi.
"Acella ei ole lännensatulaa", Kit osallistui keskusteluun murheellisella äänellä. Ei pikkupoika sellaisella osaisi edes ratsastaa, mutta ajatus hauskasta nupista satulan edessä nauratti. Ace näyttäisi kerrassaan höpsöltä Arizonan satula selässään.

"Niin tarvitsevat. Ja kaikkien ratsastajien pitäisi perehtyä siihen, edes hieman." Hän oli varma että lännenratsastuksen opeista ja mentaliteetista olisi hyötyä monille kilparatsastajillekin, puhumattakaan asiallisesta maastakäsittelystä ja...! Hän voisi jatkaa tästä iäisyyden, mutta piti nyt suunsa kokonaan kiinni.
"Voi ei. Mutta sillä on huono hypätä." Ray sanoi pojalle, ettei tuolle tulisi paha mieli.

"Todellakin", Evelyn hymyili. Lännenratsastus opetti niin paljon, suurimmaksi osaksi siksi, että hevonen kulki matalana ja pitkänä. Piti luottaa enemmän painoon ja pohkeisiin kuin ohjiin, kun ratsasti. Valitettavan moni ratsastaja tuntui käyttävän ohjaa kaikkeen.
"Totta!" Kit hihkaisi ja paransi asentoaan suuren hevosen selässä. "Saanko ravata, Evelyn?" Poika kysyi valloittava hymy huulillaan. Nainen vilkaisi Rayta kuin apua anoen. Miten hän voisi sanoa ei tuollaiselle hymylle?
"Kävellään vielä hetki, mutta sitten saat ravata", nainen lupasi miettien jo valmiiksi, miten toteuttaisi lupauksensa. Ehkä hän nousisi hevosen selkään Kitin taakse pitääkseen huolen, ettei pikkupoika muksahtaisi alas.
"Oletteko ikinä nähneet mustangeja? Niitä villihevosia?" Kit uteli innokkaana. Poika näytti rentoutuneen selässä, joten saattoi osallistua aikuisten keskusteluun, vaikka äiti olikin aina sanonut, ettei aikuisia saanut häiritä.

Mies hymyili pojan innolle ja haukotteli hieman, hän oli todella väsynyt. Noh, kyllä se tästä, onneksi. Hän askelsi Evelynin vieressä, katsellen jalkoihinsa tarkasti, ettei kompuroisi ainakaan kovin paljoa kävellessään.
"En ole, niitähän taitaa olla vain Amerikassa."

Evelyn pudisteli hymyillen päätään. Kylläpä pojalla riitti kysymyksiä.
"Minä olen", nainen sanoi naurahtaen. "Olen kouluttanutkin pari", hän sanoi vilkaisten ylös pikkupoikaan. Kit hymyili hänelle valmiina laukomaan kysymyksiä. "Halusitko ravata?" Evelyn kysyi lähinnä välttyäkseen kysymystulvalta, joka näytti valmiilta pursuamaan pienen pojan huulilta. Kit nyökkäsi innokkaasti.
"Ray, viitsitkö auttaa minut selkään?" Evelyn kysyi toiselta hymy huulillaan. Hän ei viitsinyt hypätä, kun selässä oli toinenkin ratsastaja. Onnistuisi vielä vahingossa tönäisemään Kitin alas.

Ray naurahti, hän huomasi sen Evelynin taktiikan paeta kysymyksiä.
"Tottakai." Mies vastasi, mieluusti hän punttaisi Evelynin orin selkään. Ei se olisi iso vaiva ja sujuisi helpommin kuin naisen itse kiipeäminen. Ei olisi mukavaa muksauttaa Kitiä alas hevosen selästä.

Evelyn hymyili Raylle. Kit innostui ravaamisesta niin kovin, ettei edes tajunnut naisen kääntäneen puheen muualle. Mitäpä mustangeista, kun saattoi ravata! Evelyn sitoi riimunnarun paikoillaan seisovan orin kaulaan ja nousi miehen avutuksella kullanhohtoisen hevosen selkään Kitin taakse.
"Kiitos", hän sanoi Raylle hymy huulillaan. Nainen tarttui hevosen valkeaan harjaan jättäen pienen pojan tehokkaasti käsiensä väliin. Kit ei pääsisi putoamaan, vaikka miten yrittäisi.
"Olemmepa me korkealla", nainen vitsaili vilkaisten leveä hymy huulillaan lyhyttä miestä. Hän oli tuntenut olonsa niin pieneksi kulkiessaan itseään korkeamman hevosen rinnalla tuijottelemassa pienen pojan kasvoja. Ehkä hänen hevosensa oli hieman liian suuri hänelle. Tai oikeastaan todella paljon liian suuri. Hän puristi kevyesti pohkeillaan hevosen kylkiä. Ori lähti kävelemään rauhallisesti. Nainen etsi katseellaan sopivaa, tasaista kohtaa, jossa he voisivat ravata muutaman kerran Rayn ympäri.
"Miksi Olafin harja on pystyssä?" Kit kysyi kulmiaan kurtistaen. Poika oli pohtinut sitä jo useampaan kertaan, muttei ollut muistanut kysyä. Nyt sekin ajatus tuli mieleen, kun hän puristi täysiverisen silkkistä harjaa pienissä nyrkeissään.

Ray jä siihen paikalleen seisomaan, hän ei haluaisi todellakaan lähteä hölkkäämään Lionheartin vieressä, ehei. Joku muu saisi hoita sellaisen hölkkätouhut hänen puolestaan.
"Sen jouhet ovat niin jäykät. Ja joutuu sen toki leikkaamaan aina irokeesille, vähän ohentamaankin, että se pysyy." Olisihan Raiden voinut olla laiska ja antaa sen kasvaa, mutta hän halusi hevosensa herättävän hämmennystä ja iloa irokeesinsa kera.

Kit nyökkäili. Jäykät jouhet. Kai se oli ihan ymmärrettävää. Saisikohan hän Acen jouhet pystyyn, jos käyttäisi paljon geeliä? Tätä pitäisi testata. Mini-marsusta sai ainakin piikikkään siilin, jos onnistui pörröttämään sitä käsillä, joissa oli jotain hiustenmuotoilutuotteita.
"Pidä kunnolla kiinni", Evelyn varoitti pikkupoikaa, joka paransi heti otettaan harjasta. Nainen kannusti palominon orin pehmeään raviin suurelle ympyrälle. Kitin kasvoilla loisti leveä hymy.
"Lionheartin ravi on tosi tasaista!" Poika hihkaisi. "Pysyisin täällä ilman käsiäkin", hän julisti iloisesti.
"Ei koiteta sitä tänään", nainen naurahti ja paransi otettaan pojan ympäriltä. Hän ei halunnut joutua vastuuseen pienen lapsen putoamisesta keskellä vieraita maastoja. Ori hörisi ja ravasi pää matalalla. Evelyn hymyili. Hevonen tuntui tajuavan, että selässä keikkui pieni lapsi, joten ravikin oli rauhallisempaa kuin yleensä. Fiksu ori.
"Katso Ray, minä ravaan isolla hevosella!" Kit hihkaisi ja vilkutti toisella kädellään miehelle, jonka ympäri he ravasivat. Evelyn ei voinut kuin pudistella päätään. Miten joku saattoikin riemuita näin pienistä asioista noin kovasti. Osaisipa hänkin juhlia moisia elämän pieniä iloja.

Mies hymyili hiljaa ja katseli kaksikon menoa. Kit oli ihana lapsi mutta ehkä joskus aavistuksen hermojaraastava.
"Niin teet ja vielä ilman satulaa" Ray naurahti ja vilkutti takaisin. Missähän Alex oli, saisiko tuosta seuraa. Sen ensimmäisen illan jälkeen oli ollut taas hiljaista.

"Niinpä", Kit nauroi vastaukseksi tarttuessaan jälleen kaksin käsin Lionheartin harjaan. Evelyn vilkaisi hämärtyvää maisemaa ja kannusti hevosen laukkaan. Orin tasainen, pyörivä ja vaivaton laukka sai naurun purkautumaan pienen pojan huulilta.
"Laukkaan täysiverisellä", Kit nauroi kasvot ilosta loistaen.
"Laukkaat entisellä laukkahevosella", Evelyn korjasi iloisesti. Pieni poika tuntui säteilevän onneaan ympärilleen. Miten kukaan voisi tuntea olonsa surulliseksi tällaisen lapsen lähettyvillä? Hän hidasti toisen kierroksen jälkeen orinsa käyntiin ja liukui alas selästä. Kit pudisti päätään, kun hän tarjoutui ottamaan lapsen kiinni, joten poika sai jäädä kävelevän orin selkään. Ei pieni poika paljoa hevosen selässä painaisi.
"Eiköhän palauteta Lionheart tarhaan", Evelyn sanoi ja aukaisi solmimansa riimunnarun hevosen kaulalta. Hän lähti taluttamaan rennosti kävelevää hevosta, joka ei ollut edes hengästynyt pienestä ylimääräisestä ohjelmanumerosta. Kitin leveä hymy vakuutti Evelynin siitä, että hän oli toiminut oikein päästäessään pienen pojan hevosensa selkään. Saisi nähdä, väsähtäisikö poika tämän päivän vauhdikkaan ohjelman takia tavallista nopeammin. Se olisi varmasti helpotus itse kullekin.