Valmennusviikonloppu 4/2016

Perjantai 1. huhtikuuta 2016

Auto pysähtyi kartanon parkkipaikalle kymmentä vaille kahdeksan. Kalpea valmentaja nousi autosta paksun kansion kanssa. Hän veti pihalla parit syvät henkoset sähkötupakastaan, astellen sitten sisälle. Kaikki olivat - ihme ja kumma - teoriatunneille varatussa huoneessa jo odottamassa häntä.
"Iltaa. Jos emme ole tavanneet, olen Artemis Cavanaugh, kuten ehkä arvasittekin. Ketkä teistä ilmoittautuivat ykkösryhmään, kädet ylös." Hän jakoi kuudelle osallistujalle paperit, tehden saman jäljelle jääneiden, edistyneempien ratsastajien kanssa.
"Tutustukaa niihin, älkää myöhästykö. Onko kysyttävää? Kysykää nyt sillä huomenna aloitamme."

Zoe oli asettunut istumaan nurkkaan ja pitänyt tarkoin etäisyytensä muihin osallistujiin Maybeä lukuunottamatta. Hän ei osannut nauttia ilmassa väreilevästä jännityksestä ja odotuksesta, kun kaikki liikuskelivat hermostuneina odotellessaan valmentajan saapumista. Hän ei halunnut olla täällä, jos aivan rehellisiä oltiin. Aiemmat surkeasti sujuneet kisat Duffyn kanssa riittivät osoittamaan, ettei hän kuulunut tänne kilparatsastajien tai sellaiseksi pyrkivien joukkoon. Mitä hän oli kuvitellut, kun oli suostunut tähän? Olisi vain pitänyt sanoa ei. Viimehetkillä sisäänkiiruhtava lyhykäinen, aavistuksen pyylevä tyttö ei herättänyt Zoessa mitään mielenkiintoa, ennenkö tuo näki tutun sivuprofiilin. Hän olisi voinut vannoa, että tuo oli se venäläinen, jolla oli ollut vettä intohimoisesti vihaava akhaltek. Eikö se ollut lähtenyt johonkin kauas? Ennenkö nainen ehti sen pidemmälle pohdinnoissaan, Natasha löysi etsimänsä ja kiiruhti Baileyn luokse levittäen kätensä vauhdikkaasti halaukseen. Hän oli niin toivonut, että olisi ehtinyt Englantiin hyvissä ajoin etukäteen, jotta olisi voinut vaihtaa kuulumiset Baileyn kanssa kasvotusten ennen viikonlopun alkua, mutta hän oli joutunut lähestulkoon juoksemaan tallilta ylös nurmikkoista mäkeä, jotta ehtisi edes viikonlopun aloitukseen ajoissa.
"Ihana nähdä, pitkästä aikaa", venäläinen virnisti leveästi ja olisi tahtonut sanoa niin paljon lisää, mutta ovi kävi ja valmentaja astui sisään. Natasha muisti tiukan irlantilaisvalmentajan hieman liiankin hyvin, mutta kaikesta palautteesta, jota terävä kieli oli aikanaan suoltanut, oli ollut loputtomat määrät apua. Oli upeaa olla taas täällä. Oli vaikea pysytellä aloillaan, kun oli niin täynnä intoa. Hän otti vastaan ojennetun ohjelman suorastaan säteillen. Mikä upea viikonloppu tästä tulisikaan!
"Joo", Willow ilmoitti heti kohottaen kätensä kuin koulussa, kun pyysi puheenvuoroa. "Täytyykö ykkösryhmän siis olla maneesissa lämmittelemässä hevosia varttia vaille yksitoista, vaikka valmennus alkaa vasta varttia yli?" Zoe vilkaisi omimastaan nurkasta maantienruskeaa polkkatukkaa vastustaen halua pyöräyttää silmiään. Siinähän se vastaus luki paperissakin, joten mitä tyttö tuollaisia kyseli? Tuhlasi vain heidän kaikkien aikaa. Natasha vilkuili uteliaana nuoremman ratsastajan suuntaan. Hän oli pelännyt, että koko viikonloppu koostuisi pelkistä aikuisista kilparatsastajista, mutta ehkä hän löytäisi täältä muutakin seuraa kuin vain Baileyn, vaikka ihan ensimmäisenä pitäisikin päästä kertomaan ystävälle kaikki mahdollinen ja vihdoin esitellä Vegas ihan kasvotusten, kun hän oli kuukausia hevosesta puhunut skypessä.

Miranda ja Alec istuivat huoneessa vierekkäin ja odottivat kärsivällisesti ja käsikkäin valmentajan saapumista. Alec oli saanut lainakseen Jazzin tallin omistajan trailerin ja tamma oli päätynyt ajomatkan jälkeen karsinaansa hienosti. Miestä stressasi hienoisesti se, miten haluton tamma oli ollut hyppäämään viimeaikoina ja hän pelkäsi, että Mirandan iloksi valmennukseen suostuminen vain pahentaisi asiaa. Mirandan mielipide oli, että Artemiksen opissa he saisivat uutta tuulta kavioiden alle ja viime viikkojen vaikeudet ja surkeasti menneet kisat olisivat menneisyyttä.
Kun Bailey näki Natashan hän nousi tuolilta ja vinkaisi innostuksesta nähdä ystäväänsä. "Natashaaa!" hän huudahti nauraen ja vastasi halaukseen tiukasti. "Ihan mahtavaa! Tästä tulee mahtavaa", hän hehkutti ja istui takaisin paikalleen hiljeten, kun valmentaja saapui paikalle. Cavanaughin saapuminen ei saanut kuitenkaan blondin kasvoilla hehkuvaa innokasta hymyä sulamaan pois.
Josephine istui syrjemmässä, kuten selvästi toinenkin tummatukkainen nainen oli päättänyt fiksusti tehdä. Hän katseli valmennusviikonlopun seuruetta kädet ristissä ja naama kivessä, erotellen joukosta selvästi helpompaan ryhmään kuuluvat. Ainakin nuo yli-innokkaat lapset pysyisivät poissa hänen tieltään, kun valmentautuisivat toisessa ryhmässä. Huoneen aikuiset vaikuttivat säädyllisemmiltä. Hän toivoi suuresti, ettei tuhlannut aikaansa täällä täysin, sillä juuri nyt se tuntui siltä. Pirun Francis.
Kun Cavanaugh iski käteen kansion, Bailey avasi sen ja kävi sen läpi kuten oli monesti käynyt muillakin viikonloppuleireillä. Aikataulu näytti samalta kuin aina, tarkasti ajoitetulta ja suunnitellulta.
"Tekeekö Didi taas meidän ruoat?" hän kysyi valmentajalta, kuin se olisi tarpeellisin kysymys, jonka hän saattoi keksiä. Viime kesän leirien ruoka oli kuitenkin ollut niin hyvää, että olisi tosi harmi jos samoja ei saisi nytkin.
Josephine pyöritteli silmiään tuskissaan lasten puheille ja katseli läpi aikataulun. Minne hän oli päätynyt.

Artemis Cavanaughn intensiiviviikonloppu esteillä oli kuulostanut upealta. Mason oli jättänyt Gabriellan kotipihaan valittamaan siitä, miten hänellä ei olisi asiaa kotiin, jos hän lähtisi koko viikonlopuksi pois jonkun hevosen takia. Mies oli jo harkinnut, että ilmoittaisi yöpyvänsä kotona, mutta toisen kerran ajateltuna viikonloppu erossa vaimosta kuulosti hyvältä. Tuskin tuo jaksaisi muistella pahalla enää kun hän palaisi. Pahinta voisi olla, että nainen vaihtaisi lukot ulko-oviin, mutta ei kai sentään. Hän ei ollut koskaan käynyt Rosings Parkin kartanolla ja oli katsellut kiinnostuneena ympärilleen siirryttyään sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Hän oli jopa hieman liian ajoissa, mutta tuskin siitä haittaa olisi. Mason tervehti paikalle tulevia kevyellä hymyllä ja vaikka olisi halunnut ehkä sanoa jotakin Mirandalle, hän katsoi parhaaksi pysyä hiljaa, sillä ilmeisesti aiemmin keskusteluissakin käynyt mies, Alexander, oli mukana. Eihän hän halunnut toisenkin parisuhdetta tuhota vaikka oma rapisi hetki hetkeltä kasaan hänen ollessa vasten aviovaimon tahtoa poissa kotoa. Tuttu valmentaja saapui sisälle ja hän heilautti tottelevaisesti kättään kun kysyttiin ykkösryhmän osallistujia. Hän vilkaisi ympärilleen - hän taisi olla osallistujista vanhin. Tietysti siihen ikään päästyään olisi pitänyt olla jo parempi ja osallistua edistyneempien ryhmään, mutta ei häntä hävettänyt, olihan hän siellä oppimassa lisää. Mason otti vastaan tarjotut paperit ja selaili niitä kuunnellen muiden kysymyksiä ennen kuin ehti edes ajatella, oliko hänellä sellaisia.

Artemis koki halua räjähtää jo ensimmäisen kysymyksen kohdilla.
"Valmennuksessa on otettu huomioon vain loppyverryttelyä, ei alkuverryttelyä. Eli lämmittelette hevoset itse, loppuverryttelyn aikana annan palautetta teille. Eli kyllä, pitää olla." Mies sanoi tiukasti ja pyöräytti silmiään. Typerys.
"Tekee." Ei hän siihen osannut oikein muuta vastata. Mies huokaisi raskaasti ja hieroi toista ohimoaan. Päätä särki jo nyt.
"Muita kysymyksiä? Kysykää nyt kaikki, etten joudu käyttämään viikonloppua ohjeistukseen."

Zoen huulet puristuivat tiukaksi viivaksi, kun teinit aukaisivat suunsa yksi kerrallaan entistä typerämpien kysymysten muodossa. Onneksi valmentaja vastasi niihin moisten kysymysten ansaitsemalla tavalla. Willow nyökkäsi hämmentymättä tiukasta sävystä ja syventyi tutkimaan aikataulua tarkemmin. Zoe tuskin vilkaisi omaansa, kun seurasi vain muita huoneessaolijoita. Nuorehko saksalaismies takarivissä näytti lähestulkoon yhtä innokkaalta olemaan täällä kuin Zoe itse, eikä avannut kansiotaan. Natasha sen sijaan tutki sitä mielenkiinnolla, osoitellen kaikista parhaimmalta kuulostavia juttuja Baileylle. Teki tiukkaa olla supisematta suupielestä ystävälle, mutta lieni parasta olla hiljaa sen hetken, että muut saivat esitettyä kysymyksensä.

Saatuaan tietää, että saisi syödä Didin sapuskoja, Bailey nyökkäsi tyytyväisesti hymyillen, hiljeni ja keskittyi katselemaan aikataulua Natashan kanssa. Kaikki vaikutti mielenkiintoiselta ja sellaiselta, että hän aivan varmasti saisi paljon irti Karan kanssa. Nyt hän saattoi vain toivoa, että se käyttäytyisi, se kun ei ollut aivan yhtä itsestäänselvää.
Mirandasta nuorten into oli huvittavaa ja hänestä oli mukavaa tietää, että heitä kiinnosti osallistua. Jos hän olisi keksinyt jotain järkevää kysyttävää, hän olisi kysynyt, mutta monenlaisia leirejä menneisyydessään läpikahlattuaan (useimmiten Alecin kanssa), aikataulu tuntui päivän selvältä.
Josephine sulki kansion tylsistyttyään sen tyhjänpäiväiseen tuijotukseen ja toivoi pääsevänsä jo muihin puuhiin. Hän keskittyi tuijottamaan ikkunasta ulos.

Mason tavasi aikataulua muistaakseen sen vielä seuraavana päivänä. Hän ei myöhästyisi ratsastuksista eikä teoriatunneilta.
”Pidetäänkö teoriatunnit tässä tilassa?” Hän kysyi sitten vuorollaan vain varmistaakseen. Ainakin hän löytäisi sinne, talliin tai hänelle annettuun majoitustilaan, joten hän oli voiton puolella. Onneksi suuri osa muista osallistujista näytti myös ystävällisiltä, joten ehkä sitä uskaltaisi jopa kysyä. Intensiiviviikonloppu kuulosti unelmalta ja veisi varmasti häntä ja Essietä paljon eteenpäin. Harmi, että he olivat eronneet riidoissa Gabriellan kanssa, mutta hänen oli ollut pakko lähteä, jotta hän oli ehtinyt siihen tilaisuuteen. Ehkä hän voisi lepytellä naista puhelimessa vielä illemmalla. Yksi nainen ei mistään hinnasta pilaisi hänen viikonloppuaan hevosten parissa.

"Pidetään. Muuta?" Artemis tuijotti osallistujia pistävästi. Hetken liian pitkään hän katseli Josephinen puoleen, kääntäen sitten katseensa brittiratsastajasta toiseen.
"Neiti Rowe? Kysyttävää?"
"Ei." Andrea vastasi paikaltaan. Miksi tuon miehen piti hiillostaa häntä? Herran jumala, hän oli ennenkin selvinnyt!
"Hyvä. Jos ei ole muuta, voitte poistua. Muistakaa mennä ajoissa nukkumaan, että jaksatte. Se joka putoaa, juoksee maneesin ympäri, mikäili on juoksukunnossa." Mies virnisti pirullisesti, liihottaen itse hänelle varattuun huoneeseen. Andrea nousi ylös paikaltaan ja pyöritteli silmiään.
"Jessus mikä äijä..."

Miehen esittämä kysymys sai Natashan kohottamaan katseensa aikataulusta, niin mukava kuin siitä olikin äänettömästi käydä keskustelua Baileyn kanssa. Hyvä että Mason oli tajunnut varmistaa asian, koska muuten olisi ollut noloa kun kaikki olisivat haahuilleet eksyneinä ensimmäisen teoriatunnin kohdilla. Zoe seurasi keskustelua etäisyydeltä, mutta painoi mieleensä henkilöitä yrittäen yhdistellä niitä tallilla nähtyihin hevosiin. Natasha ponnisti ylös sillä sekunnilla kun valmentaja antoi luvan poistua.
"En malta oottaa huomista! Tästä tulee niin parasta, ihana olla taas täällä ja nähä sua ja kaikkea!" Tyttö julisti intoa täynnä ja vilkaisi kelloaan. Sääli kun oli jo niin myöhä, ettei tallille olisi mitään asiaa. Hän olisi niin mielellään halunnut esitellä Vegasin Baileylle saman tien. Zoe harppoi hälisevän teinin ohi vilkaisemattakaan tuon suuntaan, mutta soi aavistuksen vinon virneen valmentajasta valittavalle kilparatsastajalle. Roweksi valmentaja oli tuota tainnut puhutella.
"Sanoppa muuta. Ei muutu tämän paremmaksi valmennuksissa", hän hymähti huvittuneisuutta äänessään Andrealle. Willow näytti epäröivän moiset sanat kuultuaan, mutta muille paikallaolijoille valmentajan luonne tuskin tuli yllätyksenä. Kaufman suunnisti suoraan yläkerran makuutiloihin jupisten hiljaiseen ääneen saksaksi koko matkan.

Josephine eksyi siirtämään katseensa puhuvaan valmentajaan ikkunasta ja kurtisti kulmiaan tämän katseelle. Mitä siinä katseli? Kun lähtökäsky pääsi, Josephine kiirehti huoneesta ulos tuhahtaen valmentajan uhkailuille. Häntä ei nähtäisi maneesin pohjalla mutta ehkä hän saisi huvituksekseen nähdä muiden sähläystä. Jo toivoi, että valmentaja lunaisi odotukset ja valmennuksesta olisi jotain hyötyäkin.
Miranda naurahti kepeästi edessään istuvan naisen valitukselle ja nousi ylös Alec rinnallaan. Hänestä Cavanaugh oli siedettävä. Oli hyvä idea osallistua valmennukseen yhdessä, he saisivat kunnolla yhteistä aikaa, mitä hän kaipasikin. Hekin kävelivät virran mukana muualle taloon, eikös kohta olisikin jo iltapalan aika. Alec lähinnä toivoi, ettei tippuisi ja päätyisi siten vielä tuntemattoman valmentajan uhriksi.
Bailey nousi nopeasti ylös ja hymyili Natashalle. Valmentajasta huolimatta tästä tulisi mahtavaa. Hän ei tiennyt mitä aikaisin nukkumaan menosta tulisi, kun Natasha oli täällä hänen kanssaan ja heillä oli niin paljon juteltavaa, mutta kyllä hän vähemmilläkin yöunilla pärjäisi. "En minäkään, en malta odottaa että nään Vegasin!" hän ihasteli. Kuvista ei ollut kertomaan kaikkea hevosesta. "Eikös kohta ole sitten iltapala?" hän varmisteli kaveriltaan, vaikka oli juuri käynyt aikataulun läpi.

Valmentajan vastaus tyydytti Masonin tiedonjanon ja hän nyökkäsi. Oli kieltämättä uhkaavaa kuulla, että putoamisesta saisi juosta maneesin ympäri, mutta eihän hän putoaisi. Sitä paitsi hänen juoksukuntonsa oli hyvä, joten ei sekään ongelma olisi. Ei hän silti mielellään maneesin hiekkaan päätyisi muiden nähden. Tilaisuuden loputtua Mason jäi salakuuntelemaan muiden keskusteluja ja etsi mahdollisia yksinäisiä, joiden seuraan voisi lyöttäytyä helposti. Hän seurasi hitaasti muita muualle taloon vilkaisten kelloa. Pianhan sitä syötäisiin iltapala ja sitten olisi kai aika käydä yöunille, jotta jaksaisi aamulla herätä. Masonista tuntui että hän viettäisi sen illan pitkälle yöhön puhelimessa vaativan vaimonsa kanssa, eikä se tuntunut hyvältä. Helvetin Gabriella, piti pilata sekin ilta häneltä.

Andrea oli huomannut Masonin olevan siellä, mutta jätti miehen nyt huomiotta vaikka naisella ei varsinaista kaveria paikalla ollutkaan. Hän kohenteli hiuksiaan, vilkaisten tallin työntekijään, joka sanoi sen vain pahenevan.
"Luulin että tuollaisen poltettiin Irlannissa noitarovioilla joskus keskiajalla." Hän totesi ykskantaan takaisin. Niin paha mies hänen mielestään oli, etenkin nyt Artemis Cavanaugh tuntui olevan taas sietämätön. Tummahiuksinen nainen asteli ulos huoneesta, jääden kaivamaan käsilaukustaan karttaa huoneeseensa. Oli pakko piirtää kartta tai hän eksyisi.

"Sä tuut niin pitämään siitä", Natasha vakuutti ihastuneesti huokaisten. Vegas oli ehdottomasti Albert Von Hardenbergin hevosista hänen suosikkinsa, eikä ainoastaan sen tähden että hän sai ratsastaa nuorta ruunikkoa lähestulkoon kuin omaansa. Kunpa Vegas vain osoittaisi olevansa juuri niin lahjakas, kuin millaisena kokenut kilparatsastaja ruunaa piti. Hän ei halunnut tuottaa pettymystä, kun oli saanut mahdollisuuden osallistua intensiivitreeniin.
"Joo, on", tyttö nyökkäsi ja vilkaisi Willowta, joka haahuili eksyneen oloisena muiden perässä. Hän väläytti leveän hymyn tytölle, ennenkö kääntyi takaisin Baileyn puoleen.
"Mitä jos vaan mennään suoraan oottamaan iltapalaa? Ei kai täs huoneellekaan tarvii mennä?" Natasha ehdotti ystävälleen ennenkö kaappasi tuon käsikynkkäänsä ja suunnisti kesän leirin tarjoamin hatarin muistikuvin kartanon halki.
Zoe hymähti Andrean sanoille, vilkaisi ympärilleen ja tuli siihen tulokseen, ettei jäisi odottamaan iltapalaa kartanolla. Hän lähtisi nukkumaan omaan sänkyynsä, kiitos vain. Muut tehkööt mitä tahtoivat. Sanaakaan sanomatta mustahiuksinen tallityöntekijä livahti omille teilleen maalaillen synkkänä kauhukuvia viikonlopun kulusta.
"Etkö sinäkin ollut ykkösryhmässä?" Willow kysyi hetken painoa jalalta toiselle vaihdeltuaan Masonilta. Mies oli kovin aikuinen, mutta kun tyttö ei ollut uskaltautunut tunkea kahden omanikäisen selkeästi sisäpiirin muodostamaan keskusteluun, ei tyttö keksinyt ketään muutakaan kenelle puhua.

Didi hääräsi hyräillen ja kolme koiraa seuranaan pohjakerroksen keittiössä. Toivotettuaan tervetulleeksi ihanan tiiviin porukan valmennusryhmäläisiä hän oli napostellut illalliseksi eilisen jämiä ja annostellut koirille iltaruokaa kuten aina joka päivä. Niiden nautinnollista, joskin sottaista, syömistä oli hauska katsella. Nyt valmistelussa oli iltapala ja siinä samassa huomisen aamupala, liian ajoissa kun ei tuntunut koskaan olevan mahdollista olla. Uunissa paistui leipiä ja vähitellen tarjoiluastoihin kertyi leipien päälle pantavia lisukkeita ja muuta, mitä nyt iltapalalla saattoi ikinä haluta. Matalavyötäröisiin vaaleisiin farkkuihin ja vaaleankeltaiseen ohueeseen huppariin sonnustautunut ponnaripäinen emännän roolin ottanut ei malttanut odottaa pääsevänsä tutustumaan uusiin tuttavuuksiin paremmin. Joku olisi voinut sanoa, että hän teki työtään liian tunnollisesti mutta hänen maailmassaan sellaista käsitettä ei ollut ja yöpyjien kuului viihtyä kartanossa, jos se oli hänestä kiinni.
Miranda suki vaaleanpunertavia hiuksiaan ja katsoi Alecia kysyvästi. "Mitä haluat tehdä?" Masonia oli lähtenyt piirittämään yksi teineistä, joten Miranda antoi toisen olla ja kävelytti sen sijaan Alecia pitkin dramaattisesti sisustetun kartanon käytäviä. Hän eksyisi vielä tänne. "Yritetäänkö löytää sinne taloudenhoitajan mainitsemaan olohuoneeseen?" käsipuolessa kävelevä Alec ehdotti ja lopulta kaksikko löysi tiensä ison oleskelutilan pehmoiselle vanhanaikaiselle sohvalle. "Komea paikkahan tämä on", Miranda ihmetteli istuessaan alas.
"Joo, käy mulle", Bailey nyökkäsi Natashalle ja katsoi hänkin Willow'n suuntaan. Hän ei kuitenkaan pyytänyt tyttöä heidän mukaansa, vaan antoi tämän jutella jonkun miehen kanssa sen sijaan. "Miltä tuntuu olla taas Englannissa?" hän uteli kaverilta, kun he kiertelivät käytäviä.
Hänelle annetussa tummanpuhuvassa ja antiikkisessa mutta viehättävässä huoneessa Josephine kaatui sänkyynsä ja katseli kattoa. Urpoja teinejä, mitäänsanomattomia aikuisratsastajia ja pari puolituttua tallin käytävillä nähtyä kasvoa - fantastista. Ainoa lohtu taisi olla se, että hän sai kunnon ruokaa eteensä ja paremman sängyn kuin omassa asunnossaan.

Mason kuuli kuinka kovasanaisesti Andrea puhui valmentajasta ja muisteli, että tuo taisi ratsastaa samoja hevosia. Ehkä sanat olivat vitsi, mutta hänestä ne kuulostivat pahaenteisiltä. Olihan Artemis Cavanaugh toki tiukka, mutta kyllä tuolta ihan hyvääkin palautetta sai kun sen ansaisi. Hän toivoi, että ansaitsisi sillä kurssilla. Nuoren naisen, Mason laskisi tuon tytöksi, tullessa juttelemaan hänen kanssaan, hän käänsi huomionsa tuohon.
”Olen. Taidan olla vanhin”, hän naurahti hieman ja hieraisi niskaansa. Olihan hänellä toki se fakta puolellaan, että hän ei ollut viettänyt koko elämäänsä hevosen selässä ja Essiekin oli tullut hänelle raakana tapauksena ja hän oli tavallaan oppinut sen kanssa toki ammattilaisten opetuksessa.
”Olen Mason, hauska tavata”, mies esittäytyi ystävällisesti jaksamatta välittää ikäerosta. Kaikki he siellä kuitenkin ratsastivat eivätkä millään ratsastuskouluponeilla mitä ilmeisimmin, joten kai siinä oltiin samalla viivalla.
”Millaisin odotuksin tulit tänne tänään?”

Käytyään huoneessaan laittamassa hiuksensa letille yöksi, pesemässä meikit pois ja muuta sellaista pientä, Andrea meni odottelemaan iltapalaa. Hän vilkaisi nuoren tytön kanssa keskustelevan Masonin puoleen, mutta liukeni muualle hyvinkin äkkiä. Yllättäen itse valmentaja ei tullut syömään heidän kanssaan. Se vain vahvisti Andrean kuulemia huhuja syömishäiriöstä ja mielenterveydellisistä ongelmista.

"Ihan uskomattomalta", Natasha vastasi hymyillen. "En ollut uskoa, kun Albert ehdotti että tulisin tänne ja vielä Vegasin kanssa. Tuntuu kuin ois palannut kotiin." Tavallaanhan hän olikin, vaikkei äitinsä luona asunutkaan tällä hetkellä. Hän oli kuitenkin luvannut, että viettäisi valmennusviikonlopun jälkeen hetken jos toisenkin äitinsä luona, ennenkö lentäisi takaisin Belgiaan. Vegas lähtisi tietenkin heti maanantaiaamuna ajomatkalle takaisinpäin, mutta häntä ei kaivattaisi ennen torstaita.
"Miten sulla ja Karalla menee? Tuun niin kattomaan teidän valmennuksia", hän lupasi innoissaan suunnatessaan istumaan pöydän ääreen. Hän suuntasi leveän hymyn häärivälle Didille, jonka kyllä muisti kesän leiriltä ja kuten Baileykin, oli ollut oikein tyytyväinen kuultuaan että Didi järjestäisi ruokailun tänäkin viikonloppuna.
"Olet siis varmasti ehtinyt jo nähdä paljon hevosten kanssa", Willow epäili hyväntuuliseen tapaansa. Hän tunsi olevansa niin kovin nuori verrattuna muihin, eikä edes ratsastanut kilpaa - ellei 50cm luokkaa kotikisoissa laskettu. Muiden puheista ja käytöksestä päätellen nuo hyppäsivät ainakin kaksi kertaa korkeampia esteitä.
"Willow, kuin myös", tyttö vastasi. "Haluan vain oppia hyppäämään paremmin ja kun vuokrahevosen omistaja tarjosi mahdollisuutta, tartuin siihen", hän hymyili avoimesti.
"Entä sinä? Kisaatko paljon? Onko sinulla oma hevonen?"

Didi toi ruokatarvikkeita isolle pöydälle ja hymyili tytöille, jotka hän kyllä muisti, ja oli tyytyväinen kun iltapalallekin oli ottajia. Jos häneltä kysyttiin, jokainen päivän ateria oli tärkeä ja olisi ikävää, jos ne jättäisi väliin.
"Hyvä ettet oo vielä kerennyt unohtaa Rosings Parkia", Bailey sanoi naurahtaen, vaikka huoli sanojen takana oli omalla tavallaan tosi. "No ihan hyvin oikeastaan", hän kertoi ja tervehti tosi mukavaa taloudenhoitajaa samoin juttelunsa välistä. "Niinkuin jo hehkutin me voitettiin viime viikonlopun kisoissa se metrin luokka", hän kertoi säteillen ylpeyttä. Se oli heidän ensimmäinen voittonsa ja oli ollut hyvä saada voitto myös sellaisesta radasta, joka tuntui ratsailtakin hyvältä. "Se oli upeaa. Se ei sekoillut yhtään ja meni yli kuin unelma. On kaikki vieläkin vaikeaa eikä se todellakaan kulje kunnolla mutta esteillä sujuu", hän selitti. "Ja varaudu et mäkin tulen katsomaan teidän valkkoja, varmasti", hän julisti vielä.
"Ottakaa tytöt ihmeessä jo", Didi kehotti kun toi vielä juotavat pöydälle. Kun Andrea saapui pöytään, Didi tervehti tätäkin. Bailey ei aikaillut, koska hänellä oli nälkä, vaan iski kiinni lämpimään leipään, nosteli päälle kinkkua ja juustoa ja kurkkua ja kaatoi itselleen mukaan maitolasillisen.
"Iltapala on tarjolla", Didi visersi kartanon suuntaan ja oletti halukkaiden olevan lähistöllä. Tai ehkäpä ääni kaikuisi käytäviä pitkin kauemmaskin. Huudahdus tavoitti Alecin ja Mirandan ja he saapuivat pöydän ääreen jutellen Jazz-tamman ongelmista ja siitä, miten sen saisi innostettua työntekoon jälleen.

Mason naurahti.
”No, kai sen voi noinkin sanoa”, hän hymähti vaikka ei ehkä olisi valinnut juuri niitä sanoja. Ties vaikka Willowksi esittäytyneellä olisi kokemusta enemmän, hän kun oli aloittanut harrastuksen vasta aikuisena. Hänen oli mahdoton arvioida tytön ikää, mutta tuskin tuo vielä täysi-ikäinen oli. Olipa itsetuntoa hivelevää ratsastaa sen ikäisen kanssa samassa ryhmässä, mutta hän keskittyisi vain omaan suoritukseensa.
”Toivon että yhteistyö hevoseni kanssa alkaa sujua paremmin ja saisin apuja parempaan ratsastukseen. Minulla on ruotsalainen puoliveritamma Cheshire Cat, tutummin Essie. Kilpailemme kyllä, mutta mielelläni kävisin useamminkin. Tällä hetkellä olemme startanneet 120-luokissa, mutta kotona hyppäämme isompaakin”, Mason kertoi hevosestaan ja itsestään toivoen ettei jaarittelisi turhanpäiväisiä.
”Millainen vuokrahevosesi on?” Hän kysyi vastaan ja asteli ruokailuhuoneeseen, jossa iltapala tarjoiltaisiin. Hän silmäili istumapaikkoja arvioiden ja valitsi sitten itselleen paikan viitaten viereensä, mikäli Willow siihen uskaltaisi istua. Mies tervehti reippaasti ilmeisesti taloudenhoitajaa ja kodinhengetärtä, jonka ruuista joku oli kysellyt aiemmin. Sen vuoksi hän osasi odottaa jotakin herkullista.

Andrea söi iltapalansa kaikessa rauhassa,kuunnellen muiden puheita puolella korvalla. Masonin kanssa olisi tehnyt mieli jutella, mutta sehän olisi vaikuttanut mustasukkaiselta. Nyt hän huomasi sormuksenkin tuon sormessa. No hupsista, kerrankos sitä. Mitenhän se Kaufman, saisiko saksalaisesta itselleen viikonlopuksi viihdettä...

Ei Natasha unohtaisi tallia, jolla oli ensimmäistä kertaa päässyt todella maistamaan kilpailemisen huumaa. Olihan ratsastuskoulultakin päässyt kisoihin, mutta Rosings Park oli todella tuonut kilpailemisen käden ulottuville.
"Oon niin ylpee teistä, edelleen", tyttö toisti ylpeä hymy huulillaan. Metrin luokka ei ollut mikään pikkujuttu. Hän ei ollut vielä päässyt voittamaan Vegasin kanssa, mutta kahdet kisat olivat sujuneet ihan hyvin. Ei täydellisesti, mutta sen verran tasokkaasti, ettei hänen tarvinnut hävetä silmiään päästään ja tarjoutua antamaan hevosta takaisin Albertille.
"Toivottavasti se menee siis täälläki yhtä hyvin. Haluun nähdä ihan livenä kun te loistatte", Natasha virnisti. Aluksi ajatus eri ryhmissä oli tuntunut ahdistavalta, koska ei hän ollut niin kovan tason kilparatsastaja että soveltuisi todellisten ammattilaisten sekaan, mutta nyt hän saattoi seurata ystävän valmennuksia kentän laidalta. Se oli ehdottomasti suuri plussa.
"Kiitos", Natasha kiitti Didiä ennenkö kävi tarjoiltavien kimppuun suurella ruokahalulla. Hän ei ollut syönyt mitään sitten Lontoon pysähdyksen, ja siitä oli vähintäänkin kahdeksan tuntia.
"Oho, se kuulostaa hienolta", Willow vastasi silmät suurina. Hänen vaatimattomat kykynsä pienillä esteillä tuntuivat yllättäen suorastaan hävettäviltä. Hän olisi ehdottomasti ryhmänsä huonoin ratsastaja, jos muut olivat samaa tasoa kuin Mason. Ehkä hänen ikäisensä hyppäisivät pienempiä ratoja, mutta hän olisi voinut vannoa nähneensä toisen tytöistä metrin luokassa hauskanvärisellä hevosella.
"Hauska", hän naurahti. "Täysiverinen, Lionheart. Palomino ori joka osaa hauskoja temppuja. Osaa se kyllä hypätäkin, mutta minä en oikein tykkää hypätä ilman että on joku antamassa ohjeita", tyttö hieraisi niskaansa vaivaantuneena. Ajatus lämmittelystä itsenäisesti ennen ensimmäistä valmennusta tuntui edelleen omituiselta. Ehkä hän vain vakoilisi mitä muut tekivät. Tyttö epäröi hetken, mutta pudisteli lopulta päätään Masonin tarjoukselle istua viereensä, kun Natasha sattui sopivasti kohottamaan katseensa lautasestaan ja hymyilemään. Willow siirtyi kaikessa hljaisuudessa lähemmäs venäläistä voimatta mitään sille, että tunsi olonsa yhtä ulkopuoliseksi ikäluokkansa seurassa kuin aikuisten kilparatsastajienkin keskellä.
"Olen Willow", hän esittäytyi kuitenkin pirteästi. Natasha vastasi omalla nimellään saatuaan suunsa tyhjäksi ahmimastaan leivästä.

Josephine nousi hetken päästä ynähtäen upottavalta sängyltään kun joutui valitettavasti toteamaan olevansa nälissään. Hän oli tainnut syödä viimeksi voileipiä lounaaksi. Vaihtamatta päivältä päälle jääneistä ratsastusvaatteista pois Jo käveli portaat alas ruokasaliin seikkailtuaan ensin typerän loputtoman kartanon käytävillä. Hän asteli pöydän ääreen sanomatta sanaakaan mutta katsoen sekalaista joukkiota nokka pystyssä nyrpeästi. Hän istui sopivan välimatkan päähän ja latasi lautaselleen leivän ja hieman mysliä jogurtin kera. Aukinaiset mustat hiukset hän heilautti pois tieltä selälleen.
"Mäkin olen ylpeä Karasta. Se tuli saikultaan ihan muuttuneena takaisin, vaikka sillä oli aluksi tietysti aivan jäätävästi energiaa kun se ei ollut päässyt liikkumaan kunnolla", Bailey kertoili ja pureskeli ihanaa leipää. "Toivotaan. Samoin", hän sanoi virnistäen Natashalle. "Vegas on varmaan upea ratsastettava."
Bailey katseli Josephine Derbyshiren saapumista eikä voinut vieläkään uskoa, että oli olympiaratsastajan kanssa samassa talossa. Ellei nainen olisi ollut kasvokkain niin pelottavan näköinen, hän olisi mennyt varmaan pyytämään nimmaria tai jotakin.
"Moikka. Mä olen Bailey", tyttö tervehti Willow'ta. Bailey vastusteli alkaa höpöttämään Natashan kanssa lisää, kun tyttö oli istunut heidän viereensä sillä tavoin. Sen sijaan hän otti toisen leivän. "Niin säkö ratsastat kans ekassa ryhmässä?" hän uteli tytöltä sitten.
Kun Mason istui pöydän ääreen Miranda hymyili tälle. "Mitä kuuluu?" hän kysyi toiselta. Didi katseli hetken valmennuslaisten juttelua etäämmältä. Kun Lily mukanaan Foxy ja Nemo tulivat yläkerrasta Didi nappasi pikkukoiransa syliinsä ja käveli se kainalossa ison huoneen nurkkaan pienen kirjahyllyn viereiselle nojatuolille leikkimään koiransa kanssa. Hän ei saattanut lähteä kauemmaksi, sillä tiesi, että saisi haukut, jos jotain tarvittaisiinkin eikä hän olisi paikalla auttamassa.

Mason hymyili Willown vastaukselle. Hän halusi nähdä tämän hauskan hevosen, ja ehkä pääsisi näkemään temppujakin. Ei se mikään sirkuskoulu toki ollut, mutta eihän sitä tiennyt. Essie ei osannut mitään erikoista, joten kaikki sellainen piti hakea sitten näiltä harvoilta, jotka siihen oli opetettu. Rosings Parkista niitä tuskin useaa löytyi. Hän vilkaisi tytön valitessa enemmän ikäistään seuraa ja alkoi keräillä lautaselleen iltapalaa. Hänellä olikin nälkä, sillä edellisestä ateriasta oli kulunut jo pitkä tovi. Hän havahtui Mirandan kysymykseen ja hymyili aavistuksen vaisusti.
”Hyvää vain. Hauskaa, että sinäkin olet täällä”, mies vastasi kuten kohteliaisiin tapoihin kuului. Ei hän halunnut alkaa avautumaan siinä kaikkien kuullen ongelmista kotona, ja toisaalta mitä niistä puhuminen auttaisi. Hänen täytyisi puhua Gabriellan kanssa, vaikka se kuulostikin yhdeltä kärsimykseltä lepytellä vaimoa puhelimen välityksellä. Kaikesta huolimatta sen epävarmuuden piti paistaa kasvoilta, vaikka hän yritti sen peittää reippaan hymyn alle. Mason nyökkäsi kevyesti myös Mirandan miesystävälle silläkin uhalla, että tuo olisi kovin mustasukkaista sorttia eikä pitäisi siitä, että hän jutteli naiselle. Samalla hän kuitenkin tiesi vasemman nimettömän sormuksen olevan ehkä pelastuksensa, sillä kuka nyt kokisi uhkana kiltin, naimisissa olevan Masonin. Ei hän Mirandaa yrittäisi kuuna päivänä, ei hän sentään niin idiootti ollut. Miehen lempeä hymy tavoitti seuraavaksi Andrean, mutta hän ei sanonut mitään. Olipa hauskaa, että edes osa osallistujista oli jollakin tapaa tuttuja.

Andrea väläytti vain turhankin suloisen hymyn takaisin Masonille. Harmi ettei hän ollut saanut miestä siihen tuttuun koukkuunsa, mutta olihan tuo ilmeisesti naimisissa, joten ehkä se ei olisi niin justiinsa. Kyse ei siis ollut hänen viehätysvoimansa puutteesta vaan miehen hyvästä moraalista. Hah. Nainen lusikoi mysliä suuhunsa ja nakerteli välillä leipäänsä, katsellen siinä pöydällä olevalta tabletiltaan Cavanaughlta saamaansa sähköpostia, koskien kisa-aikatauluaan.

Natasha nyökkäili suu täynnä leipää Baileyn puhuessa hevosestaan. Olisi niin upeaa nähdä ystävä hevosensa kanssa valmennuksissa. Puheet eivät koskaan kertoneet yhtä paljoa kuin paikallaolo, joten hän oli tyytyväinen saadessaan olla täällä. Kuten ystävänsäkin, myös Natasha seurasi Josephinen saapumista kaikessa hiljaisuudessa. Hän ei voinut uskoa, että ratsastaisi Josephinen kanssa samassa ryhmässä. Miten typerältä hän näyttäisikään olympiaratsastajan rinnalla! Teki mieli tervehtiä kilparatsastajaa, mutta nainen ei näyttänyt siltä, että innostuisi moisesta, joten sen sijaan Natasha käänsi huomionsa Willown puoleen.
"Joo", Willow nyökkäsi. "Olitteko te molemmat kans ykkösessä?" Natasha pudisti päätään ja näytti sormillaan kakkosta ja itseään, kun ei kehdannut aukaista suutaan täynnä leipää. Miten saattoikin olla niin nälkä! Lämmin, tuore leipä ei ollut koskaan maistunut niin taivaallselta.
"Kiva", tyttö hymyili leveämmin. "Ei kai valmentaja muuten ollut tosissaan, kun sanoi että putoaja joutuu lenkille?" Willown aito huoli sai Natashan vilkaisemaan Baileyta vaivoin peitelty hymy huulillaan. Ellei Cavanaugh ollut muuttunut rankasti viimeisten kuukausien aikana, hän epäili putoajan juoksulenkin olevan pienin heidän ongelmistaan.

"Ilmoittauduin hieman viime tingassa mutta kyllä tästä on hyötyä minulle ja Cindylle", hän vastasi hymyillen. Aikaisemmin hän oli halunnut tehdä töitä hevostensa kanssa yksinään mutta viimeisen puolen vuoden aktiivisempi valmentautuminen oli tehnyt terää ja Miranda oli saanut huomata, että ulkopuolisen kommenteista ei ollut aina vain haittaa. "Sain Alecinkin mukaan. Ajattelin, että hän voisi saada vähän uusia ideoita täältä tammansa kanssa", Miranda naurahti ja katsoi vierellään istuvaa vaaleaa miestä. "Meillä ei sujunut Jazzin kanssa viime viikonlopun kisoissa, eikä treeneissä sen jälkeenkään", Alec kertoi Masonille. Ei hänen tehnyt mieli heittää hanskoja tiskiin tietenkään, mutta uutta puhtia jostain täytyisi löytää. Häntä ei huolettanut Masonin ja Mirandan tuttavallinen puhe, olihan naisella vaikka kuinka paljon ystäviä. Mason oli hänen silmissään yksi hevosmies listan jatkeeksi ja nimetöntä koristava vihkisormus poisti hänen mielestään pienimmätkin epäilykset.
"Minä olen mutta Natasha ei", Bailey sanoi hymyillen. "Mun orista ei oo vielä niin korkeille esteille, että voisin mennä kokeneempaan ryhmään", hän kertoi harmistuneena mutta olisi kokenut muuten olevansa sopiva sinne. Kaiken Karan potentiaalin ansiosta vielä joku päivä hän pääsisi hyppäämään sillä isoja ratoja ulkomailla, aivan varmasti. "Vähän pelkään että se oli ihan tosissaan. Ei kannata tippua", Bailey virnisti.
Josephine ei aikaillut syödessään mutta jäi kuuntelemaan muiden puheita. Eli tuo tyttökö ratsastaisi hänen kanssaan samassa ryhmässä? Luoja hänet armahtakoon. Hän piti kasvonsa vaivoin nollalukemilla ja syötyään nopeasti iltapalansa nousi paikaltaan ja asteli koiran kanssa leikkivän taloudenhoitajan ohi. Hän kiitti tätä hiljaa, sai hyvänyöntoivotukset ja asteli takaisin huoneeseensa.

”Varmasti on”, Mason nyökytteli Mirandalle ja toivoi että tuo saisi paljon irti nuoren tammansa kanssa. Hän mietti omaansa ja arveli, että Essie voisi jopa ylittää valmentajan odotukset. Olihan hänen ratsunsa ihan mahtava ja osaava, jos hän vain osaisi sen taidot tuoda esille. Ehkä se leiri olikin enemmän häntä varten.
”Onpa ikävä kuulla. Millä tasolla kilpailet?” Hän kysyi rennosti Alecilta. Hän ei muistanut, oliko asia tullut aiemmin ilmi Mirandan kanssa, ja halusi hän tutustua mieheen myös erikseen. Hän halusi uskoa että he kaikki kehittyisivät niiden päivien aikana hirmuisesti, vaikka se olikin varmasti turhan optimistista. Eiköhän todellisuus romuttaisi harhakuvat jo seuraavana päivänä. Andrean huomio tuntui jälleen hyvältä, ja vaikka Mason keskittyikin keskusteluun Mirandan ja Alecin kanssa, ei hän voinut olla vilkuilematta nuorta, kaunista naista.

Nuori nainen päätti hankkia hieman hupia ja vahingossa potkaisi juoksuhousujen ja villasukkien peittämällä jalallaan Masonia pöydän alla. Sillälailla hellästi, ikäänkuin saadakseen huomion. Viekas hymy kiipesi huulille kun hän nousi paikaltaan.
"Kauniita unia." Sanat olivat tuskin kuiskausta kuuluvammat, niiden saattelemana nuori englantilaisratsastaja katosi ruokailusalista kohti omaa huonettaan.

"Kyllä Kara vielä sinne tasolle pääsee", Natasha vannoi luottavaisena ja kurkotti kasaamaan lautaselle mysliä ja jogurttia. Tässähän ehti ihan haaveilemaan, mitä kaikkea herkullista Didi heidän eteensä kantaisi viikonlopun aikana.
"Okei, hyvä tietää", Willow nyökkäsi pieni hymy huulillaan. Ei siis putoamisia, selvä. Onneksi Lionheart ei niitä ollut tähänkään mennessä liikoja tarjoillut, paitsi silloin, kun innostui esittelemään sirkustemppujaan ja unohti, että hän istui selässä. Natasha seurasi katseellaan poistuvaa olympiaratsastajaa. Olisipa hänkin joskus tuolla tasolla.
"Kunpa Vegas laittaisi parastaan tänä viikonloppuna", Natasha huokaisi. "En voi näyttää ihan idiootilta Cavanaughn ja Derbyshiren edessä", hän jatkoi huomattavasti hiljempaa.

Miranda nyökytteli Masonille ja napsi leipänsä viimeiset palat suuhunsa. Valmennuksesta olisi varmasti hyötyä aivan heille kaikille. Varsinkin sillä hinnalla.
"Esteitä korkeimmillaan 140cm tasolla ja Helppoa A:ta koulussa satunnaisesti", Alec kertoi vastapäätä istuvalle miehelle. "Keskitymme pääasiassa esteratsastukseen", hän tarkensi vielä. Oli hänellä ollut toiveissa siirtyä vaativiin koululuokkiin mutta työkiireiden keskellä koulukiemuroihin valmistautuminen oli kumman vaikeaa.
"Entä sinä?" hän palautti kysymyksen. Hän tiesi, että mies ratsasti helpommassa ryhmässä mutta se ei automaattisesti kertonut miehelle sitä, minkä tasoinen ratsastaja hän oli.
Miranda ei voinut olla huomaamatta tummahiuksisen naisen ja Masonin katseet ja katseli kaksikkoa kulmat aavistuksen kurtussa. Ei ollut hänen oikeutensa puuttua toisen asioihin, mutta naisen lähdettyä Miranda virnisti huvittuneena.
Bailey nyökkäili Natashalle. Ihan varmasti, elleivät he teloisi itseään uudelleen. "Et sinä näytä!" tyttö naurahti. "Vegas näyttää kuvissa niin mahtavalta, ihan kuin Englanti muuttaisi asiaa mitenkään. Mutta olisi kyllä kamalaa möhliä Josephine Derbyshiren edessä", hän totesi. "Mutta älä siltikään huoli", hän nauroi.

Alecin vastaus sai Masonin nyökkäämään ja samalla hän arveli tyytyväisenä, ettei hänellä olisi enää pitkä matka edistyneempien ryhmään. Essie varmasti menisi heittämällä läpi mutta hän ei itse vielä uskonut taitoihinsa. Vielä joku päivä hän tietäisi mitä tehdä ja osaisi ratsastaa tammansa oikeinpäin myös kouluradalla.
”Kilpailemme 120-senttisillä, koulua vähemmän”, hän vastasi lyhyesti miettien, mitä kannattaisi kertoa. Eivät he mikään täydellinen ratsukko olleet. Mason värähti Andrean kosketusta ja jäi seuraamaan naisen menoa unohtaen melkein käynnissä olevan keskustelun. Hänen ajatuksensa laukkasivat aivan liian villisti.
”Hauska päästä seuraamaan toista ryhmää, jos aikataulussa sille yhtään tilaa on jätetty”, hän jatkoi hymyillen, mutta oli edelleen hämillään Andrean huomiosta. Mirandan reaktio ei auttanut yhtään vaan saattoi jopa tuoda kevyen punan poskille. Miksi hän ei voinut olla kuten muut avioituneet, ja jättää nuorten naisten flirtin huomioimatta.

Natasha nyökkäsi. Siihen hänkin halusi uskoa. Vegas toimi hyvin kotitallilla ja niissä parissa kisassa, jossa he olivat ehtineet käymään. Albertin kanssa ruuna oli kisannut syksyllä enemmänkin, joten ei hevonen aivan mahdoton ollut. Kyllä hän pärjäisi.
"Vegas on aivan mahtava", hänen oli sanottava leveä hymy huulillaan. Oli etuoikeus saada ratsastaa niin lahjakasta nuorta hevosta. Olihan se kokematon, eikä pelastanut häntä pinteestä samaan tapaan kuin Rhatan teki, mutta hän oli oppinut jo parissa kuukaudessa niin paljon Vegasin kanssa.
"Pitäiskö meidänkin lähteä huoneille?" Tyttö pohdiskeli vilkuillen tyhjentämäänsä lautasta. Huomenna pitäisi olla skarppina, vaikka sitä ennen hän halusikin istahtaa alas sängylle Baileyn kanssa ja käydä läpi kaiken, mitä oli tapahtunut - ja eritoten sen, mitä tältä valmennusviikonlopulta sopisi odottaa.
"Joo, huomenna ei varmaan kannata olla väsynyt", Willow nyökkäsi kammeten itseään jaloilleen pöydän äärestä.

Alec nyökkäili takaisin Masonin sanoille ja jätti hänen ja mustahiuksisen naisen jutut omaan arvoonsa. Miranda jätti kiusaamasta Masonia asiasta, ainakaan tässä tilassa, ja söi leipänsä loppuun. Alec katsoi naisen tyhjää lautasta. "Oletko valmis?" Mirandan nyökättyä he nousivat pöydästä. "Me lähdetään varmaan nukkumaan", nainen totesi Masonille hymyillen. "Että nähdään huomenna, ratsailla", hän toivotti ja kaksikko valui yläkertaan muiden perässä. Heille varattu huone oli upea ja siinä kelpaisi yöpyä.
"Pitäs varmaan", Bailey katseli tyhjenevää ruokailutilaa ja pitkää pöytää, jonka antimia oli syöty kiitettävän paljon. Hän oli ainakin ihan täynnä. "Ei kannata", hän sanoi Willow'lle ja nousi tytön esimerkistä itsekin ylös. Hän saattoi kuvitella, miten tehokasta työskentelyä valmentaja pistäisi heidät tekemään eikä sellainen onnistunut väsyneenä.

Mason nyökkäsi kaksikon tehdessä lähtöä. Hän söi vielä leipänsä loppuun ennen kuin nousi itsekin.
”Hyvää yötä, nähdään huomenna”, hän toivotti molemmille yhtälailla ja nosti kättään sitten myös muille paikalla oleville lähtiessään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän ei ollut käynyt vuosiin leireillä tai muualla, missä nukkuisi vieraassa paikassa yönsä. Hän tunsi nuortuvansa jo nyt vuosia, mutta takaraivolla kolkutteleva puhelu vaimolle ei tuntunut hyvältä. Mason löysi onnekseen oikean huoneen ja sulki oven perässään. Siitä tulisi vielä pitkä ilta.

Perjantai alkoi aamiaisen jälkeen helpomman ryhmän osallistujien osalta perin puuduttavissa merkeissä. Puolentoista tunnin luento, jota piti aamuäreä irlantilaisvalmentaja kahvimuki toisessa kourassaan. Hän oli kasannut kattavan diaesityksen kuvineen, videopätkineen ja esimerkkeineen. Mies puhui todella paljon, ollakseen Artemis. Se oli suorastaan häiritsevää, miten paljon hän puhui, selitti ja selitti vielä selittämästä päästyäänkin. Noin puolessa välissä hän veti syvään henkeä, siemaisten kahvia.
"Parin minuutin tauko. Onko kysymyksiä tähän mennessä?"

Lauantai 2. huhtikuuta 2016

Willow ei muistanut, koska viimeksi oli herännyt aamulla näin aikaisin täynnä intoa. Into oli tosin hiipunut teoriatunnin mittaan, vaikka nuori tyttö seurasikin kirkkain silmin valmentajaa ja kirjoitti ylös tärkeimmäksi ajattelemiaan asioita. Hankalaksi homman teki se, että kaikki tuntui olevan tärkeää ja muistamisen arvoista, mutta miten ihmeessä hän pysyisi kaikessa mukana? Hyvä kun ehti kirjoittaa edes joka kolmannen tärkeän huomion. Tauko ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen, sillä se tarjosi mahdollisuuden vilkuilla ympärilleen ja katsoa, miltä muut teoriaryöpytyksen saaneet näyttivät. Hän ei ollut kenties koskaan tuntenut oloaan typerämmäksi kuin täällä istuessaan. Kaikki tuntui olevan niin uutta ja ihmeellistä. Willow ei kuitenkaan aukaissut suutaan, vaikka kysymyksiä riittikin, keskittyen sen sijaan vilkuilemaan muistiinpanojaan ja unelmoimaan ratsastamisesta, joka myöhemmin koittaisi.

Bailey oli herännyt aamulla haluttomana nousta pehmeästä sängystä. Ilta oli kuin olikin venynyt jutellessa, mutta päästyään ylös ja vaihdettuaan ratsastushousuihin ja punaiseen pitkähihaiseen, Bailey tunsi olonsa jo innokkaammaksi. Syötyään hän lähti teoriaan ja istuutui Willow'n viereen.
Bailey ei olisi voinut uskoa, miten paljon valmentaja saattoi puhua ja pysyi perässä vaivoin haukotellen välillä. Hänen puhumansa asiat olivat kuitenkin tuttuja kokeneelle esteratsastajatytölle ja sen ansiosta hän saattoi antaa puheen mennä hieman ohi. Valkun ilmoitettua tauosta Bailey oikaisi itseään tuolilla ja pyöräytti olkapäitään. Kello tuntui liikkuvan kovin hitaasti, hän halusi ratsastamaan ja kaikkein eniten katsomaan miltä Natasha ja Vegas näyttäisivät. Valmentaja uteli kysymyksiä mutta Bailey pudisti pienesti päätään keksimättä perusasioista mitään kyseltävää. Sen sijaan hän saattoi räpeltää valtoimenaan auki olevia vehnänvaaleita hiuksiaan, joiden alaselkään ulottuvat latvat kaipasivat pahasti tasoitusta. Vieressä istuva Willow tuntui kuitenkin ottavan kaiken irti ja Bailey vilkuili tämän muistiinpanoja. Äiti oli tainnut pakata hänen laukkuunsa pienen vihon ja kynän, mutta aivan kuin hän olisi edes muistanut ottaa niitä aamulla mukaansa.
Miranda kuunteli Cavanaughin selityksiä ja katseli mielenkiintoisia materiaaleja ajankohdasta huolimatta kiinnostuksella. Hänestä olisi epäkunnioittavaa olla kuuntelematta ja hänkin kaikesta kokemuksestaan huolimatta halusi muistuttaa itseään teorian hyödyistä. Perustekniikan teoriatunti oli ehkä hyvin selvää asiaa hänelle, mutta kaikella oli perusta ja hänestä oli mukava käydä läpi tuttuja asioita tarkemmin ja pitkästä aikaa tällä tavalla suullisesti eikä käytännössä. Tauko tuli silti tarpeeseen ja Miranda huokaisi. "Onko tullut hyödyllisiä asioita ilmi?" hän kysyi Masonilta.

Aikaisiin aamuihin tottunut Masonkin oli käynyt aamiaisella vain kääntymässä ja sujauttanut täytetyn sämpylän taskuunsa ennen kuin oli poistunut käydäkseen virkistävässä suihkussa ennen teoriatuntia. Pukeuduttuaan hän oli ollut ensimmäisten joukossa luennolla, mutta suuri osa ajasta oli mennyt hereillä pysymiseen. Mikä häntä vaivasi! Edellinen ilta oli arvatusti mennyt Gabriellaa kuunnellessa, ja vaimo oli vuoroin kiukutellut, huutanut ja itkenyt puhelimessa eikä tilanteeseen saatu mitään selviötä. Mason ei maksamaansa intensiiviviikonloppua jättäisi kesken ja hänen oli vain toivottava, että kotona odottava vaimo ei vaihtaisi lukkoja. Hän teki muistiinpanoja töistä viemäänsä vihkoon siltä osin mitä puoliunessa pystyi ja odotti taukoa. Edes Artemis Cavanaughn kehotus kysyä ei kirvoittanut mieleen mitään. Hän nousi tauon alettua ja hymyili vaisusti Mirandalle.
”Tämä on todella mielenkiintoista, mutta väsyttää niin että on vaikea keskittyä”, hän naurahti hieman ja viittasi ulos ovesta.
”Saitko nukuttua? Varmaan kurjaa, että Alec on eri ryhmässä”, hän huomasi myötätuntoisena ja hymyili naiselle. Flirtti oli kadonnut katseesta jos sitä oli joskus ollut, sillä varattuun naiseen hän ei koskisi.
”Lähdetkö katsomaan, saisiko keittiöstä kahvia?”

Artemis livahti mahdollisimman nopeasti hakemaan kahvia itselleen lisää. Miehen kahvimuki oli aivan valtava, varmaan lähemmäs tai jopa yli puoli litraa tilavuudeltaan. Irlantilaisvalmentaja kuuli kyllä Masonin sanat väsymyksestä. kasvoille hiipi viekas ilme, kun hujoppi asteli muutamalla askeleella miehen taakse.
"Menisit nukkumaan aikaisemmin." Totesi kolkko ääni tuon uramiehen takana, ennen kuin hän käveli kaksikon ohi ovesta ulos, kohti keittiötä. Hän tiesi että sieltä saisi kahvia, koska oli ohjeistanut Didin pitämään kahvia tarjolla kun hänellä olisi edes pieni tauko. Irlantilaismies kun pysyi hengissä kahvilla ja nikotiinilla.

"Ymmärrän", Miranda vastasi ja nousi ylös itsekin, pyöräyttäen olkansa kerran. "Sain kyllä, makuuhuoneen sänky on kolme kertaa parempi kuin omani", hän totesi tyytyväisenä. Artemiksen kommentti sai vastaukseksi Mirandalta kevyen naurahduksen, oikeassahan hän oli. "Ei se ole kurjaa. Olisi kurjaa jos hän olisi tullut helpompaan ryhmään, kun pärjää hyvin kokeneemmassakin. Omasta mielestään viime viikkojen takia hän ansaitsisi olla tässä ryhmässä mutta onneksi hän ei mahtunut mukaan", Miranda kertoi. "Ehtii sitä myöhemminkin olla yhdessä." Kun Mason otti puheeksi kahvin, Miranda nyökkäsi ehdotukselle. "Kahvi kelpaisi kyllä", hän totesi ja lähti kohti keittiötä.
Didi oli ottanut valmentajan neuvon tosissaan ja keittänyt lisää kahvia aamupalan jälkeen, se tiputteli keittiössä viimeisiään ja Didi itse nautiskeli teetä oman aamupalansa, eli valmennuslaisten jämien, kanssa keittiön tason äärellä.

Mason pelästyi ääntä takaansa mutta ei väsyneenä jaksanut edes hätkähtää. Hän naurahti hieman valmentajalle mutta pyöritteli päätään. Mitä tuo muka tiesi.
”Tänä iltana sitten”, hän lupasi hymyillen velmusti Mirandalle kun Cavanaugh oli kääntänyt selkänsä. Hän nyökytteli sanoille Alecista ja ymmärsi kyllä miksi nainen oli sitä mieltä. Selvästi mies kuitenkin oli taitava ja tuon paikka oli kokeneempien ryhmässä. Mason lähti kulkemaan kohti keittiötä Mirandan mukana miettien, kuinka monta kuppia saisi tuota, tai löytyisikö hänelle jopa valmentajan kupin kokoinen valtava saavi. Ehkäpä.
”Gabriella ei oikein pidä siitä, että olen täällä. Vaimoni”, Mason huokaisi varmistaen vielä että Miranda pysyi kärryillä. Olikohan hän edes maininnut Gabriellan nimeä viimeksi, ehkäpä.
”Yritin puhua hänelle järkeä pitkälle yöhön, mutta ei siitä mitään tullut.” Ei hän halunnut valittaa, kunhan valaisi vähän tilannetta. Olihan se varmasti erikoista, että niin upeissa puitteissa ei edes monipuolisen iltapalan jälkeen saanut nukutuksi. Mies tervehti ystävällisesti Didiä suunnatessaan kahvin perässä keittiöön pitäen välimatkaa valmentajaan. Ei hänellä ollut syytä henkilökohtaisia asioitaan sentään tuon kuullen vatvoa.
”Mites teillä menee, sinulla ja Alecilla?”

"Gabriella on hölmö", Miranda sanoi ääneen ja saattoi kuvitella mielessään nimen saaneen Masonin vaimon nyrpeän naaman ja loputtomat valitukset miehensä harrastuksesta. Toivon mukaan hänen suora mielipiteensä ei saisi Masonia puolustuskannalle, toisaalta eihän 'hölmö' ollut vielä yhtä negatiivinen kuten 'idiootti', jota Miranda jätti käyttämättä, vaikka olisi voinut. Koko elämänsä Alecin kanssa elettyään ja samaa aikaavievää harrastusta harrastettuaan Mirandalla tai Alecillakaan ei tulisi koskaan mieleenkään valittaa hevosista. He tiesivät mihin olivat lupautuneet kun olivat heittäytyneet hevosmaailmaan ja hankkineet hevosensa. Kun he laskeutuivat portaat alas keittiöön ympärille levisivät valmistuvien ruokien, aamiaiselle paistuneen leivän ja kahvin tuoksut. "No, paremmin", hän vastasi kohauttaen olkiaan. "Pahin on kai ohi, sain avattua suuni asumisasioista. Hän ei tosin ole vielä muuttanut, ehkäpä tämä valmennusviikonloppu saa hänet muuttamaan mieltään. Mutta ymmärrän miksi Seaham on hänelle tärkeä, hänellä on siellä hyvä työ ja tänne kuuseen muuttaminen pidentäisi roimasti työmatkaa..." hän pohti ja kaatoi pannulta kahvia Didiltä saatuihin kahteen kuppiin puoliväliin asti. "Hyvä noin?" hän kysyi viitaten kahviin.

Mason hymähti Mirandan sanoille hänen vaimostaan. Tuo oli kyllä ihan oikeassa, Gabriella oli ihan hölmö. Hän ei vieläkään ihan tiennyt, miksi edelleen kituutti suhteessa, mutta avioliitto tuntui sitovalta sopimukselta. Hän voisi aivan hyvin liehitellä Fleuria ja kaikesta päätellen myös nuorta Andreaa, jonka flirtti tuntui niin väärältä ja hyvältä samaan aikaan. Ei kai vaimon tarvitsisi tietää.
”Hyvä kuulla. Toivottavasti saatte asian kuntoon ja hän muuttaa tänne, mikäli se on sitä mitä haluat”, Mason hymyili ja nyökkäsi kaadetulle kahville. Hän lorautti joukkoon maitoa ja tarjosi sitä myös Mirandalle.
”Ehkä tämän avulla pysyn hereillä teorian. Se on sitten sen ajan murhe, jos nukahdan hevosen selkään.” Siitä Artemis vasta innostuisikin!
”Parempi kai palata, ennen kuin valmentaja hermostuu.”

Miranda oli ekspertti epäonnistuneissa parisuhteissa ja tunnisti sellaisen kun näki yhden. Hän ei voinut väittää, että Masonin ja Gabriellan avioliitto olisi toimiva mutta se ei kuitenkaan ollut hänen asiansa hoitaa ja siksi hän piti etäisyytensä. Oli hyvä, ettei Mirandan tiedossa olleet Masonin muut naisseikkailut, koska niitä hän ei olisi siltikään katsonut hyvällä.
"Toivotaan", hän hymähti ja hörppäsi kahviaan saatuaan siihen maitoa ja jaksamatta sekoittaa sokeria.
"Se olisikin näky", hän naurahti jo pirteämmin. "Jos nyt yrität kuitenkin hereillä pysyä, en usko että Cavanaugh katsoisi kauhean hyvällä torkkuvaa ratsastajaa."
Hän lähti kuppi kädessä portaille. "Mennään vain, tuskin kannattaa heti ensimmäisenä aamuna ruveta koettelemaan häntä."

”No ainakin saisin hänen huomionsa pois teistä muista ja voisitte säheltää miten paljon tahansa”, Mason virnisti lähtien Mirandan mukana portaille ja kohti teorialuokkaa. Hän hörppi kuppiaan sen verran tyhjäksi, että sen saisi läikyttämättä perille saakka ennen kuin lähti astelemaan yläkertaan.
”Hän vaikutti jo huomanneen että olen väsynyt. Voi olla että saan kuulla siitä ratsailla. Kunhan ei ottaisi silmitikukseen”, mies hymähti ja piti huoneen ovea auki Mirandalle. Muut näyttivät olevan jo paikoillaan.

"Voi olla että kaipaamme Cindyn kanssa sellaista harhautusta. Ehkä sinun ei kannattaisikaan juoda kahviasi", Miranda nauroi. Eiköhän se Essie kantaisi Masonin yli esteiden, vaikka toinen olisikin vähän enemmän pihalla asioista! Miranda joi kahviaan matkalla ja jaloittelutauonkin ansiosta hän tunsi olonsa hieman järkevämmäksi. "Toivotaan ettei ota, se paikka ei olisi kiva kellekään", hän irvisti hieman. Hän ei toivonut sitä myöskään hänelle ja Cindylle, sillä aina edes heidän paras panoksensa ei tahtonut riittää ja se turhautti. Miranda istui takaisin äskeiselle paikalleen ja hörppi kahviaan lisää. Hän voisi varmaankin yrittää keskittyä tällä puoliskolla paremmin.

”Hei, lopeta heti tai uhraudun vielä puolestanne sopivan tilanteen tullen”, Mason naurahti hyväntahtoisuuttaan. Hän voisi sen hyvin tehdä. Mies toivoi kyllä kaikesta sydämestään että kahvi herättäisi ja viimeistään Essien kyydissä hän olisi skarppina. Hän ei halunnut tieten tahtoen olla huono, virheitä löytyisi vaikka hän miten yrittäisi. Hän oli päättänyt jo että oppisi sen viikonlopun aikana paljon, jotta voisi edes itselleen selittää, miksi lähti sinne vastoin vaimoin tahtoa. Hän istuutui paikalleen huoneessa ja hörppi kahviaan valmiina seuraavaan koitokseen.

Artemis palasi hieman Masonin ja Mirandan jäljestä jatkamaan teoriaa. Hän puhui pitkät pätkät askelten säätelystä, yhteistyöstä, varusteiden merkityksestä ja ties mistä. Kaikesta pintaraapaisun verran, mutta kuitenkin. Kun kello näytti puolentoista tunnin menneen, hän nyökkäsi.
"Viettäkää vapaa hetkenne viisaasti. Olkaa ajoissa maneesissa verryttelemässä!" niiden sanojen saattelemana oranssitukkainen mies poistui kohti maneesia, jossa edistyneempi ryhmä verrytteli. Andrea kirosi hiljaa saksalaista tammaa, joka ei ottanut millään asettuakseen. Hermo siihen oli mennä. Diivaileva Taffel potki ja viuhtoi hännällään, selvästi protestoiden.

Duffy oli täynnä energiaa tanssahdellessaan maneesissa mustahiuksisen ratsastajansa harmiksi. Zoe oli käynyt lämmittelemässä orin maastossa toivoessaan, että se saisi hevosen keskittymään paremmin, mutta toive oli turha, kun Duffy painoi raskaana kädelle ja puski useaan kertaan kääntävistä avuista läpi. Kaufman ei näyttänyt sen tyytyväisemmältä tilanteeseen, kun Hook korvahupusta ja pumpulitupoista huolimatta säpsyi pienintäkin kolahdusta, kulkien pää korkealla lämmittelyn halki. Ruuna tuntui unohtaneen takaosansa talliin, mutta kiepahti sitäkin reippaammin ympäri puoliksi takajaloillaan heti kun edessäpäin tapahtui mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Saksalaisella oli kädet täynnä töitä hevosen rennoksi ratsastamisessa. Natasha sen sijaan oli täynnä vaivoin hillittyä intoa, joka heijastui nuoreen ruunikkoon. Vegas näytti ryhdikkäältä sulkutaivutuksessa kun venäläinen tyttö työsti hevosen laukkaa, kuunnellen jatkuvasti korvillaan taakseen ratsastajan ohjeita. Zoe keskittyi ratsastamaan ratsuaan avuille suu tiukaksi viivaksi puristuen. Hän olisi antanut lähestulkoon mitä tahansa, jos olisi istunut nyt Paddyn selässä. Toivottavasti valmentajan suunnittelemat tehtävät eivät saisi heitä näyttämään aivan toivottomilta. Hook säikähti maneesin oven aukeamista juuri kun Kaufman oli saanut hevosen edes hetkeksi kuulolle, mikä riitti heittämään synkän varjon miehen kasvoille.

Thea oli astellut maneesiin Josephinen käsipuolessa intoa puhkuen. Oli turha kuvitelma, että Josephine pääsisi sen kanssa helpolla erityisesti kun kaikki muut ratsukot valmennuksessa tuntuivat tekevän aivan mitä sattui. Hän oli kuvitellut, että kokeneemman ryhmän ratsukot olisivat jotenkin ammattimaisempia, mutta se oli kai vain toiveajattelua. Thea herkkänä neitinä otti kierroksia ympärillään kulkevista mutta Josephine pysyi tasaisena ja vaati tamman huomion itseensä kerta toisensa jälkeen. Se vertyi ja lämpeni ja sen askel muuttui jännittyneestä sipsutuksesta laadukkaampaan etenemiseen. Laukassa se liikkui jo läpi vartalonsa ja vaikkei kouluratsastuksellisilla taidoillaan ketään vakuuttanutkaan, sen pehmeä askel oli miellyttävä. Josephine pyrki parhaansa mukaan jättämään ympäröivän häsellyksen omaan arvoonsa, pitämään kasvonsa peruslukemilla ja keskittymään tammaansa, joka olisikin räjähtänyt jollei hän olisi pidellyt sitä keskittyneenä oman rauhallisuutensa ansiosta.
Alec oli ennen kaikkea itse hermostunut verrytellessään Jazzia. Kaikki hälinä ympärillä sai Jazzin kulkemaan miten sattui ja se rauhoittui tuntumalle vain kun sai enemmän omaa tilaa. Alec oli laittanut tottumuksesta sen häntään punaisen rusetin, jotta kukaan ei tulisi vahingossakaan liian lähelle tuntematonta tammaa mutta kaikesta huolimatta se tuntui keskittyvän enemmän muiden suuntaan luimisteluun kuin Alecin kuunteluun. Laukassa Alec antoi sen liikkua saadessaan tilaa pääty-ympyrällä. Laukka sai rautiaanpäistärikön tamman liikkeelle ja kuulolle, vaikkei sen rentoutuminen rauhoittanutkaan ratsastajan mieltä, joka pyöri lähinnä kaikkien mahdollisten kauhuskenaarioiden puolessa. Hän ei ihmettelisi, vaikka jokainen este lähtisi tänäänkin heidän mukaansa.

Artemis saapui maneesiin, katsellen ratsukoita ympärillään. Pari lupaavaa, ok suoritusta ja... Meykenhoek.
"Kaufman! Älä turhaudu hevoseen. Meykenhoek on herkkä ympäristölle ja ratsastajalle. Rauhoita itsesi ja ratsasta se rennoksi. Siirtykää käyntiin kaikki." Hän alkoi selittää ensimmäistä tehtävää kaikille. Hitaasti. Olihan sentään aamu.

Kaufman soi varsin mustanpuhuvan katseen valmentajalle. Mitä valmentaja oikein kuvitteli hänen tehneen tämän koko ajan? Mies pysäytti ruunikon läsipään keskelle maneesia ja veti syvään henkeä. Hevonen rennoksi, selvä. Hän lähti työstämään ruunaa pitkässä, matalassa ravissa kahdeksikolla, saaden nopeasti tilaa muilta ratsukoilta. Zoe piteli Duffyn kaukana jokaisesta parhaan tahtonsa mukaan, sillä ei halunnut tarjota hevoselle enempää virikkeitä. Käsky siirtyä käyntiin herätti suorastaan kiitollisuutta. Kyllä tästä selvittäisiin, tai sitten ei. Nainen ratsasti hevosta jokaisen askeleen läpi tarjoten pientä puuhaa orille, sillä ei halunnut todistaa hevosen pöllöilyä enää yhtään enempää. Maastolämpässä oli ollut jo tarpeeksi. Natasha hymyili leveästi siirtäessään Vegasin istunnalla käyntiin. Nuori ratsastaja kuunteli valppaana ohjeita, vaikka pyrkikin pitämään hevosensa aktiivisena ohjeiden saamisen ajan. Hän ei olisi voinut olla tyytyväisempi Vegasiin, joka teki ryhdikkäästi töitä ja kuunteli häntä valppaana. Zoe ja Kaufman eivät jakaneet samaa tunnetta kummankin kirotessa ratsujaan mieltensä hiljaisuudessa.

Josephine uhrasi maneesiin saapuneelle valmentajalle vain pienen vilkaisun. Hän oli tyytyväinen, ettei valmentaja aloittanut lepsulla asenteella, vaan vaikutti järkevältä ja tiukalta. Sitä nämä muut kaipaisivatkin. Vaikka Francis oli pakottanut hänet tänne, hän oli tyytyväinen päässessään ratsastamaan. Viikko toisensa jälkeen Thea tarjosi parempia hyppyjä, eikä ollut ottanut takapakkia stressaavan maailmancup-viikonlopunkaan jäljiltä, vaikka kisat itsessään olivatkin olleet menestyksekkäät. Josephine siirsi tamman tahdikkaaseen käyntiin käskyn tullessa ja uskoi, että he vakuuttaisivat valmentajan, olkoon miten tiukkapipoinen, helposti. Hän piti katseensa Theassa ja kuunteli valmentajan selitystä, välillä vilkuillen niin esteitä kuin kanssavalmennettaviaan. Mikä sakki.
Alec siirsi Jazzin mielellään käyntiin ja hengitti vaivihkaa syvään yrityksenään rauhoittua ja rentoutua. Varmasti tästä olisi hyötyä, hän vakuutteli itselleen ja ratsasti tammaansa käynnissä hieman paremmalla mielellä. Heidän takiaan alas kolahtelevat puomit tällaisessa seurassa eivät olleet kovin houkutteleva ajatus, joten Alec keräsi kaiken keskittymisensä ja kuunteli valmentajaa tarkasti ja mietti, mitä kaikkea voisi tehdä estääkseen täyden nolaamisen. Uuden ympäristön tuoma pirteys tammassa joko auttaisi tai pilaisi kaiken.

"Kiinnittäkää huomiota lähestymiseen. Haluan siistin, hallitun ja harkitun lähestymisen. Sarja on niin pieni ja yksinkertainen, että kaikkien pitäisi saada täydellinen lähestyminen aikaan. Tulkaa omaan tahtiin, kun koette olevanne valmiita." Mies ohjeisti ja jäi odottamaan suoritusta.

Siisti, hallittu ja harkittu kuulostivat sanoilta, jotka sopivat herra Edgerlyn ratsastukseen, mutta Zoe ei ollut lainkaan niin varma siitä, että kykenisi itse moiseen siniverisen lordin nuorella lupauksella. Nainen päätti odottaa, että joku muu lähtisi tehtävälle ennen heitä ja käytti sen hetken Duffyn työstämiseen huolellisesti sileällä. Ori kuunteli häntä usein siedettävästi maastossa, jos nyt satunnaista kädenvääntöä valitusta suunnasta ei otettu huomioon. Miksei siis kentälläkin? Kaufman työsti Hookia rennoksi eikä unelmoinutkaan sarjalle lähtemisestä, kun hevonen tuntui edelleen juoksevan enemmän alta pois kuin kuuntelevan häntä. Kananaivoinen elikko. Mies työsti ravia kahdeksikolla pohkeenväistöjen kautta ja vaati hevoselta tarkkaa työskentelyä, kunnes ratsu kantoi itsensä edes hieman paremmin. Ehkä siitä hevonen saataisiin, mutta luoja miten säikky sellainen. Natasha testasi laukannoston vielä kertaalleen nuoren ruunikon kanssa, ennenkö päättäväisesti tarkkaili tehtäväksi annettua sarjaa. Hän työsti hetken hevosen laukkaa ja tehtävän ollessa vapaana, otti suunnan ensimmäiselle asteelle. Vegas lähestyi korvat hörössä, mutta heti kun tunsi pienenkin pidätteen suussaan, käänsi korvansa kuuntelemaan ratsastajaa. Natasha tuijotti tarkkaavaisesti eteensä. Hevonen hyppäsi siivosti, Natasha myötäsi mukana ja valmisteli jo aktiivisesti ratsastaen seuraavaa hyppyä. Vegas jätti puomit koskemattomina taakseen. Natasha antoi hevosen venyttää pidempään laukkaan sarjan jälkeen hevosen kaulaa taputellen. Zoe käänsi Duffyn sarjalle nuoren tytön onnistumisen kannustamana. Duffy lähestyi vauhdikkaammin, mutta naisen kriteereillä varsin siivosti - ainakaan hevonen ei kieltänyt tai kiertänyt esteen ohi, ja jos hän nyt myötäsi hieman liioitellusti ja oli hypyissä hevosta edellä, mitä siitä, kun ratsu ylitti esteet tasapainoisesti.

Josephine ja Alec nyökkäsivät vaistomaisesti Cavanaughin sanoille ja Josephine suuntasi katseensa ratsukoihin. Hän oli jo änkeä ensimmäiseksi, kun muut vaikuttivat törkeästi jättävän valmentajan ohjeet huomiotta, mutta tyytyi päästämään nuoren neidin hevosineen ensin, unohtamatta kuitenkaan mulkaisematta heitä mennessä. Väliajan hän käytti hyödykseen pehmitellessä Theaa ravissa ja istui alas sen pehmeään askeleeseen. Tamma taipui siedettävästi ja nosti täydellisesti hallitun laukan kun Jo niin pyysi. He ottivat paikkansa kahden ratsukon jälkeen ja Josephine vei Thean esteiden linjalle. Tamma pyrki ensimmäiselle esteelle mutta hyppäsi sarjan harmoniassa ratsastajansa kanssa, ilman mitään turhaa. Josephine teki työtä käskettyä, ja esitti tammansa ja itsensä niin täydellisesti kuin tällaisella yksinkertaisella sarjalla kykeni.
Alec lähti Josephinen jälkeen sarjalle hieman haluttomasti, sillä virheettömän suorituksen jälkeen heidän omansa näyttäisi varmasti naurettavalta. Miehen onneksi Jazz lähti kuitenkin innokkaana liikkeelle, suoristui linjalle ja he löysivät ensimmäiselle esteelle hyvän ponnistuspaikan. Huolimatta Alecin takaraivossa vellovasta epävarmuudesta Jazz hyppäsi sarjan kieltämättä ja vain kolautti hieman toisen esteen puomia etujaloillaan.

Valmentaja katsoi suorituksia kulmat kurtussa. Natasha oli parantanut ratsastustaan sitten viime näkemän, mutta kyllä hän silti keksi aina pientä huomautettavaa ja hiottavaa. Tälläkään kertaa hän ei tuottanut pettymystä, vaan vaati vielä parempaa yhteistyötä, peukaloiden asentoa ja ties mitä. Zoen suoritus sai hänet lähennä huokaisemaan raskaasti.
"... Winter. Mitä luulet herra Edgerglyn sanovan suorotuksestasi, jos liian aikainen ja reilu myötäyksesi saa hänen nuoren lupauksensa loukkaantumaan?" Eihän sellainen nyt varsinaisesti ollut riski, mutta huippuratsastajan silmiin se suorastaan sattui.
"Lähdety itse hyppyyn aivan liian aikaisin. Ratsasta loppuun asti ja hyppää yhdessä hevosen kanssa Jos hevonen päättää kieltää kun olet jo kevyessä istunnassa, sinä lennät kuin leppäkeihäs alas sieltä. Uudelleen kun muut ovat tulleet kerran. Haluan todella nähdä parannuksen." Vihreät silmät siirtyivät seuraavaksi katselemaan muualla pelleilevää Meykenhoekia.
"Kaufman. Ei ole noin vaikeaa. Pistä se varsa töihin, silloin se pysyy ruodussa." Miten tuo ratsastaja ei pärjännyt Hookille, jos hänkin oli ihan siedettävästi kyseisen hevosen kanssa toiminut. Josephine sai osakseen hyväksyvän nyökkäyksen suorituksestaan ja jotakin kitinää, lähinnä muodon vuoksi, käsien asennosta ja kantapäistä.
"Halvaantuiko hevosesi?" Artemis kysyi röyhkeästi puomeja kolisuttaneelta Alecilta. Hän antoi pitkän luennon siitä miten tuo voisi parantaa ratsastustaan.
"Winter ja Morgan tulee uudelleen. Kaufman voisi tulla edes sen ensimmäisen kerran."

Natasha kuunteli saamansa palautteen ja korjausehdotukset, painaen ne tarkasti mieleensä. Niitähän tänne oli tultu hakemaan. Totta kai Vegasin kohdalla hän sai apua työnantajaltaan, mutta oli aina hyvä tulla hakemaan muidenkin mielipiteitä. Tyttö taputti Vegasin kaulaa pidättäessään nuoren ruunan käyntiin. Hän työstäisi hevosta käynnissä hetken taivutuksilla ja peruutuksilla. Zoe puri hammasta ja jätti vastaamatta valmentajan kysymykseen. Eiköhän se ollut retorinen kysymys joka tapauksessa. Hän nyökkäsi terävästi vastaukseksi saatuaan ohjeet ja kehotuksen tulla uudestaan muiden jälkeen. Tämä viikonloppu alkoi tuntua entistäkin huonommalta idealta. Zoe nosti uudestaan laukan kimon orin kanssa. Ei auttanut kuin yrittää työstää hevonen siihen kuntoon, että sillä kehtaisi yrittää sarjaa uudestaan. Kaufman ei edes vilkaissut valmentajaa, vaikka tuli puhutelluksi. Hän tiesi kyllä, miten toimia Hookin kanssa, kiitos vain. Olisipa kilparatsut hänen nimissään niin kukaan muu ei käskisi viikonloppua tuhlaamaan tällaiseen. Mies työsti ruunaa vielä hetken kahdeksikolla laukassa, ennenkö siirtyi sarjatehtävälle. Kokenut kilparatsu jätti puomit koskemattomina taakseen, mutta vaati varsin jämäkkää ratsastusta ylittääkseen jälkimmäisen esteen. Kai sen takana hyppi pieniä vihreitä miehiä jotka olivat näkyvillä vain läsipäiselle ruunalle. Zoe veti syvään henkeä ja korjasi Duffya, joka kaatui ympyrällä sisään. Nainen vilkaisi sarjaa pohtien, kauanko voisi vielä viivytellä, ennenkö valmentaja ärähtäisi hänet sarjalle. Paras kai mennä itse. Ori laukkasi riemukkaasti sarjalle ja Zoe vakuutteli itseään siitä, ettei jäisi hypyssä jälkeen vaikka odottaisikin kauemmin. Siitä huolimatta hän päätyi kietomaan toisen kätensä valkeaan harjaan ponnistuspaikan lähestyessä, mikä oli varsin hyvä ratkaisu, sillä kimo ori loikkasi liioitellun suuresti esteen yli. Nainen kokosi hevosen muutamalla pidätteellä, jotta väli ei jäisi liian tiukaksi ja ratsasti sarjan jälkimmäisen osan yli rauhallisesti. Hidastaessaan ratsunsa raville unelmoi hän koulurääkistä varsin lämpimään sävyyn. Mitä tahansa paitsi esteitä, kiitos.

Jo piti mielensä avoimena valmennukselle ja valmentajalle vaikkei ollutkaan vakuuttunut kanssaratsastajistaan. Puolet tuntuivat kulkevan kauhusta kankeana ja loput, no, hieman paremmin. Hän kuunteli Cavanaughin neuvot ja nyökkäsi kevyesti, kun oli laskenut Thean raviin ja ottanut sen kuulolle. Jokainen neuvo oli hyödyksi tällä hetkellä, vaikkei Josephine saanutkaan sellaista sanotuksi ääneen. Hän ei halunnut antaa pienintäkään vaikutelmaa avuttomuudesta, koska sitä hän ei ollut. Thea viskoi häntäänsä ohittaessaan muita ratsukoita ja sävähti kun puomit kolisivat. Jo siirsi ärtyneen katseensa Morganiin ja tämän sähäkkään angloarabiin.
Alec ei ollut tyytyväinen itseensä ja kuunteli nöyrästi mutta nolattuna valmentajan ohjeet. Ne pistivät mieheen puhtia, sillä hän ei halunnut pilata valmennusviikonlopun tuomia kehittymismahdollisuuksia ja nolata itseään tällaisessa seurassa. Vaikka Mirandan tuki katsomon reunalta olisi ollut toivottua, Alec oli tavallaan tyytyväinen ettei tämä ollut näkemässä. Seuraavaan hyppyyn Alec lähti pitkän sisäänhengityksen saattelemana ja etsi itselleen tilaa keskittyä Jazziin ennenkuin rymistelisi sarjalle. Löydettyään ympyrällä keskittymisensä ja Jazzin kuulolle, Alec käänsi tamman esteille ja suoritti ne paremmin kuin viime kerralla. Jazz piti jalkansa poissa puomeista ja Alec tunsi itsensä taas hetkeksi varmemmaksi selässä.

Ja niin viikonloppu jatkui. Luvattu intensiivisyys tuntui ratsastajien lihaksissa vielä viikon päästä, jotakuta vähän ehkä itkettikin ja joku saattoi harkita lajinvaihtoa tai terapeutin hankkimista. Joku saattoi ehkä vihata aikansa viikonloppuun pakottanutta työnantajaansa. Eikä valmentajaakaan tainnut hymyilyttää.