Ystävänpäivä 2016

Newcastlen nuorten aikuisten keskuudessa suosittu yökerho, Oarfish, järjesti ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2016 laajasti mainostetut teemapippalot, joiden osallistujamäärän kasvoi odotettuakin suuremmaksi. Yökerho somistettiin ystävänpäivän hengessä herttaisen vaaleanpunaiseksi, juomavalikoimaa kasvatettiin teeman mukaan ja soittolistalle sopii useampikin päivään istuva kappale. Naamiasten pukeutumisteemana oli elokuvahahmot.

Peli pelattiin skypessä pikaviestein käytävänä ryhmäkeskusteluna, jossa hahmojen välille muodostui normaalia vastausjärjestystä noudattavia pelejä, mutta varsinaista vastausjärjestystä pelissä ei ollut.

Hahmojen naamiaisasut

Paulus Kinnaird - Wolverine
Karina Darling - Holly Golightly
Agata Urban - Maleficent
Tibby Griffin - Jack Sparrow/Mad Hatter
Bailey Bushwell - Sandy
Liam Hampton - Christian Grey
Miranda Kirk - Lara Croft
Elis Blomgren - Indiana Jones
Didi Adams - Esmeralda
Katerina Nordqvist - The Bride, Kill Bill
Colin Reese - Lurch, Addams
Graham Crane - Mad Hatter
Zoe Winter - Wednesday Addams
Lucy Collins - Storm
Bex Hale - Poison Ivy
Oliver Kinnaird - Phoebus
Maya Baker - Katniss
Cressida Conrad - Elsa
Sophie Harland - Rapunzel

Sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ollako innoissaan vai kauhuissaan, siinäpä vasta kysymys. Paulus oli ehdottomasti innostunut Lucyn asuvalinnasta eikä ajatus illasta juhlimassa juomavalikoiman ja hilpeän väen kanssa ollut täysin vastenmielinen, mutta miehestä tuntui silti turvallisemmalta hieman nurista. Hänhän ei tanssinut - paitsi humalassa - eikä ollut erityisen hyvä hallitsemaan ärtymystä - varsinkaan humalassa - mutta ehkä tällä kertaa hän voisi hakatuksi tulemisen sijasta keskittyä katsomaan, millainen Lucy oli ulkona. Hänestä tarina Lucyn ja Katerina Nordqvistin, Rosingsin kettumaisen rich bitchin, yhteisestä illanvietosta kuulosti edelleen enemmän scifiltä kuin todelta.
Mies oli ähertänyt itsensä työntekijöiden pienen, punaisen auton takapenkille Colinin viereen antaakseen tilavamman etupenkin Lucylle eikä suinkaan sen tähden, että jokin oli tehnyt Effien ja Colinin väleistä kiusalliset. Tummiin farkkuihin, valkoiseen t-paitaan ja nahkatakkiin sonnustautunut skotti oli muotoiluttanut hiuksensa kuin Wolverinella, ja olisi loppuikänsä katkera siitä, ettei kuskiksi alistunut Effie ollut antanut hänen pitää asuun olennaisesti kuuluvia veitsiä.
"Tehkää hyviä valintoja", jokseenkin riutuneen oloinen Effie toivotti kolmikolle jättäessään nämä kadulle saakka pauhaavan Oarfishin eteen ystävänpäiväsunnuntain iltana.

Bailey oli odottanut Oarfishin ystävänpäiväbileitä kuin kuuta nousevaa ja valehdellut äidilleen ilman epäilystä niiden olevan vain viaton yökylä ystävällään Newcastlessa. Parasta asiassa oli se, että hän sai pukeutua upeaan Sandyn asukokonaisuuteensa, jonka hän oli koonnut vaatteistaan. Tyttö asteli itsevarmana Newcastlen yöllistä katua pitkin nahkalegginseissä, mustassa crop-topissa ja mustassa nahkatakissa, jossa oli vain aavistuksen viileä kävellä helmikuisessa Englannissa. Nilkka antoi jo kävellä ilman keppejä vaikka äiti olisi mieluummin änkenyt toisen kepeistä tyttönsä mukaan. Jalkaan hän ei ollut kuitenkaan uskaltanut Sandyn punaisia korkokenkiä laittaa, vaan tallusteli punaisissa tennareissaan.
Kun Oarfishiksi kaukaa tunnistettava klubi lähestyi, Baileytä rupesi jännittämään - yrittihän hän alaikäisenä sisään ystävänsä isosiskon papereilla. Hän oli kuitenkin luottavaisilla mielin, sillä kuvan nainen - Alice, 20 vuotta - omisti samanlaiset pitkät vaaleat hiukset kuin hän ja näyttikin melko samalta. Bailey oli koristanut kasvonsa isolla määrällä meikkiä ja hänen hiuksensa oli nostettu korkealle poninhännälle ja villeille kiharoille - eikai portsari häntä voisi käännyttää?

Miranda oli valmis luovuttamaan jo aamulla herätessään. Alec oli noussut paljon aikaisemmin kuin hän ja käynyt suihkussa, pukenut ja istui nyt sohvan ääressä aamupalansa kanssa. Mies jättäisi hänet yksin ystävänpäivänä... sunnuntaina. Miranda istui yöpaidassaan Alecin vieressä ja katseli hiljaa tämän pikaista syömistään ja kuinka hän lähti ovesta ulos pikaisen läksiäispusun saattelemana. Siinäkö kaikki? Alecin oli mukamas täytynyt lähteä työmatkalle Irlantiin. Naurettava syy jättää hänet ystävänpäivänä yksin. Huolimatta surkeudestaan Miranda istui nyt taksissa matkalla Newcastleen ja Oarfishiin, pahamaineisimpaan paikkaan, jonka hän saattoi kuvitella. Hän ei todellakaan olisi yksin ystävänpäivänä, joten saattoi yhtä hyvin lähteä juomaan (vaikka sitten yksin) ja pukea roolivaatteet päälle. Lara Croftin nafti asu, mustat shortsit ja musta toppi varustettuna nahkaremmeillä ja tiukalla hiusletillä, eivät varmasti olisi miellyttäneet Alecia mutta Mirandaa ei oikeastaan kiinnostanut. Hän olisi yhtä hyvin voinut laittaa vaikkapa Jessica Rabbitin asun päälle. Kun taksi kaarsi Oarfishin eteen Miranda asteli maihinnousukengissään sisään, väläytti tekopirteää hymyä portsarille ja katosi klubia täyttävien elokuvahahmojen joukkoon tarkoituksenaan viettää joko katastrofaalinen tai katastrofaalisen hyvä ilta.

Tibby oli duunannut pukuaan Baileyn avulla ja oli mielestään onnistunut lähes täydellisesti. Hän oli saanut eräältä ystävältään henkkarit, joka oli hänen taskussaan tallessa. Hän oli puoliksi Jack Sparrows ja puoliksi Mad Hatter. "Hengitetään vaan ihan rauhallisesti", Tibby sanoi ystävälleen, kun hän näki Oarfishin kauempana. "Jos sust tuntuu, et sun jalkaa särkee tai jotain, ni sano, mä voin tulla sitten olkapääksi", hän sanoi. Hänen vanhempansa olivat sinisilmäisesti uskoneet, että tytöt olisivat luokkakaverin bileisiin menossa ja olisivat siellä pitkään. Tibby oli värjännyt hiuksensa tummaksi ja hankkinut sävyyn sopivat tekoparta toiselle puolen kasvojaan.

Agata oli pukeutunut Maleficent asuun. Brock oli ollut reilu ja tehnyt hänelle puusta oikeanlaisen sauvan ja hän oli vain maalannut sen tummaksi. Agata oli taksilla lähtenyt poikkeuksellisesti liikkeelle ja hän olikin jo ovella näyttämässä henkkariaan ja pääsi sisälle. Ensimmäisenä hän tunsi tarpeelliseksi astella vessaan peilin eteen kohentamaan meikkiään ja tarkistamaan, että oli ok.

Sunnuntai oli onnenpäivä, niin Katerina oli päättänyt valmistauduttuaan koko päivän Oarfishin järjestämän ystävänpäivän viettoon. Hän oli hankkinut asunsa tietenkin jo aikoja sitten, ja aloittanut sitä varten paaston jo monta päivää aiemmin. Kiharrettuaan hiuksensa hurmaavan laineikkaaksi pilveksi kasvojaan korostamaan hän oli iskenyt yökerhoon sopivan sotamaalauksen naamaansa ja kiskonut ylleen joustavan pvc-haalarin, joka kirkui keltaisena muutamin mustin yksityiskohdin. Hän olisi sinä iltana Kill Billin morsian, Black Mamba, eikä ollut säästellyt pukunsa seksikkyydessä: paitsi että se oli täysin ihonmyötäinen, hän oli jättänyt vetoketjun auki niin että oli muutamasta sentistä kiinni, että hänen rintansa pysyivät puvun peitossa. Pitihän hänen hurmata kaikki miehet! Nainen taiteilisi vasta yökerhossa jalkaansa liian korkealla korolla varustetut mustat avokkaat, jotka roikkuivat rennosti mustassa kangaskassissa hänen hypätessä ulos taksista. Hänellä oli mukanaan pieni musta clutch-laukku, joka sisälsi kaiken tärkeimmän, eli kotiavaimen ja isän luottokortin. Kat avasi nahkatakkiaan ja kiristi haalarinsa vyötä, jotta hänen kapea uumansa näyttäisi mahdollisimman hyvältä.

Ennen lähtöä salaa juotu siideri valoi itsevarmuutta nuoreen tyttöön, joka asteli kaverinsa vierellä Oarfishin sisään vievälle lyhyelle jonolle. Bailey katseli, miten huolettomasti muut aikuiset jonottivat, väläyttivät henkkareitaan ja astuivat sisään, josta pauhasi kova musiikki. Hän päätti imitoida edessään seisovaa naista ja kohensi villejä hiuksiaan ja nojasi terveeseen jalkaansa. Kun portsari pyysi Baileyn henkkareita hän ojensi ne epäröimättä isolle miehelle ja katsoi tätä mahdollisimman aikuismainen ja varma ilme lähes yliampuvasti meikatuilla kasvoillaan. Sinisiä silmiä koristivat tumma hopeaan taittuva luomiväri ja kapeilla huulilla oli punaista huulipunaa. Ihonmyötäiset vaatteet imartelivat 15-vuotiaan tytön kapeaa ja siroa vartaloa.
Kun portsari nyökkäsi hetken pohdittuaan Baileyn sisään tyttö otti henkkarit pieneen mustaan laukkuunsa ja asteli sisään. Päästyään ovista sisään hän epäröi ja tunsi astuneensa aivan erilaiseen universumiin. Hän ei uskaltanut lähteä peremmälle ennenkuin Tibby seuraisi häntä, joten Bailey jäi oven vierustalle odottamaan peläten, että portsari tulisi hetkenä minä hyvänsä hakemaan hänet ulos.

Tibby seurasi ystäväänsä, myös hän oli juonut siiderin ennen lähtöään ja se oli sopiva rohkaisemaan. Hän oli melko itsevarman oloinen, vaikka jännittikin. Hän ojensi henkkarin portsarille, joka katsoi ehkä liian kauan henkkaria, mutta antoi sen takaisin ja päästi ohi. Tibby asteli sisälle ja baari oli aivan niin jännittävän upea, kuin hän oli kuvitellutkin. Hän asteli Baileyn luo ja viitoi tuota mukaan uuteen jännään maailmaan. "Ja nyt alkaa huvitus", hän sanoi leveästi hymyillen ystävälleen ja asteli peremmälle tuon kanssa.

Cressida suihkautti vielä viimeisenkin suihkauksen lakkapullosta ja heitti sen sitten roskakoriin huokaisten. Hänellä oli mennyt aivan liian pitkään tukkansa laittamiseen, eikä se meinannut vieläkään millään pysyä kasassa. Vauvahiukset sojottivat pystyyn väkisinkin ja koko ranskanletti näytti muutenkin pelkältä sotkulta. Uudemman kerran huokaisten Cressida hyväksyi kuontalonsa kohtalon ja siirtyi pukeutumaan. Hän taisi muutenkin olla myöhässä aikataulusta. Salaman nopesti tyttö puki päälleen vaaleansinisen, ihonmyötäisen mekon, jonka alaosa oli sifonkia. Mekon päälle hän asetteli vielä valkoisen, ohuen ja melko lyhyen, jotta näyttäisi Elsalta. Tai edes joltain sinne päin. Pieneen olkalaukkuunsa Cressida pakkasi vielä puhelimensa, rahansa ja avaimensa, laittoi jalkaansa valkoiset balleriinat ja oli valmiina lähtöön. Balleriinat olivat ehkä huonoin valinta ikinä kauhelle loskakelille, mutta ei hän siitä välittänyt.
Cressida oli sopinut kyydin joidenkin muiden tallityöntekijöiden kanssa, muttei ollut heistä kuullut ollenkaan.

Miranda suoristi ryhtinsä tanssivassa väkijoukossa, piti turvassa ruskean pienen käsilaukkunsa ja liikkui sulavasti ihmisten ohi kohti tuttua ja turvallista tiskiä, josta tilaisi varmaan yhden jokaista cocktailia, jottei tuntisi itseään niin idiootiksi tultuaan ystävänpäiväjuhliin yksin. Pelkästään jo soitettu imelä rakkausmusiikki sai hänet huonolle tuulelle, sillä se muistutti häntä siitä, kuinka kipeästi Alec olisi voinut olla hänen käsikynkässään nyt. Hän tilasi tiskiltä käteensä imelän näköisen mutta kohtuulliselta maistuvan juoman ja hulautti sen puolivahingossa muutamalla kulauksella alas kurkustaan.

Bailey huomasi onnekseen, kuinka Tibbykin pääsi sisään ja tyttö hymyili leveästi kaverilleen. "Ah, tästä tulee mahtavaa", hän vastasi varmana asiasta ja käveli sisään yöklubiin. Eteen avautuva näky oli mitä hän oli odottanut mutta kaikkeen muuhun hän ei ollutkaan valmistautunut.
"Mitä haluat tehdä ensimmäisenä?"

Didi oli odottanut innoissan Newcastlen yössä järjestettäviä ystävänpäiväjuhlia ja oli pukeutunut Esmeraldan ihastuttavaan asuun - valkoiseen löyhään puuvillapaitaan, violettiin polvipituiseen hameeseen ja kasaan kultaisia rannekoruja. Korvissa kilisivät isot kultaiset rengaskorvakorut ja paksut joka suuntaan sojottavat hiukset oli yritetty taltuttaa punaisella pannalla. Didi oli tyytyväinen, että asu oli niin helppo ja hän saattoi antaa hiustensa elää omaa elämäänsä. Hän ei malttanut odottaa, että näkisi Oliverin asun ja pääsisi Newcastleen. Siitä oli liian kauan, kun hän oli juhlinut tällä tavalla, mutta nyt oli sentään ystävänpäivä - yksi vuoden ihanimmista päivistä. Oli myös hauskaa nähdä muita ystäviä, jotka tulisivat Oarfishiin.

Elis teki lähtöä Thimblessä ja tiesi, että tästä illasta tulisi hauskaa. Hän pääsisi ensimmäistä kertaa saapumisensa jälkeen ulos juhlimaan ja vielä kunnon klubille. Hän saattoi vain kuvitella, miten erilainen fiilis eri maan klubeissa oli ja hän odotti teemabileiltä paljon. Indiana Jonesin asu oli tuskin kovin mielikuvituksellinen mutta ruotsalainen ei siitä välittänyt. Hän painoi ruskean fedoransa päälleen ja kohensi maastonvärisiä housujaan ja vaaleanbeessiä laiskasti napitettua kauluspaitaansa, ennenkuin astui ulos Thimblestä.

Agata oli tyytyväinen ja poistui sitten vessasta baaritiskille, hän tilasi pari cocktailia ja katsoi hymyillen ympärilleen. Ei hän olisi montaa tuntia paikan päällä, mutta tahtoi etsiä tuttuja, vaikkei hän juuri tuntenutkaan muita.
Tibby hymyili ja katsoi tanssilattialle ja baaritiskiä. "Pitäskö meidän ottaa jotkut pikkudrinksut ja tehdä sotasuunnitelma?" Tibby sanoi, yrittäen möristä miesmäisesti.

Colin istui ahtautuneena auton takapenkille. Hän olisi voinut hyvin pyytää pääsyä eteen, mutta istuminen Effien vieressä tuntui kiusalliselta, sillä heidän välilleen syntynyt jännite tuntui päivä päivältä vain todellisemmalta ja ylitsepääsemättömämmältä. Toive mielialan kohoamisesta ajomatkan aikana osoittautui aivan yhtä typeräksi kuin hän oli ajatellutkin. Ei olisi pitänyt lähteä. Colin tuijotti melkeinpä maanisesti ohi kiitäviä helmikuisia maisemia (joissa hänen moottoripyörällään ei ollut sijaan) sekä ikkunasta heijastuvaa kuvajaistaan, jottei unohtuisi vilkuilemaan kuskin suuntaan. Zombihovimestarin siniharmaat kasvomaalit tummine varjostuksineen korostivat entisestään miehen luonnollista synkkyyttä ja senhetkistä mielentilaa. Hänen oli taisteltava, ettei pyyhkäisisi pois naurettavasti eteen kammattua tukkaansa.
Noustuaan autosta Colin lausui Effielle kiitokset ja moikat ja oikoi sitten vanhahtavaa mustaa pukuaan ja olkatoppauksiaan. Hän katsoi odottavasti Lucya ja Paulusta ja laami eteen tukkansa, jonka oli vaistomaisesti sukinut taaksepäin. Huoh. Mentiin sitten.

Lucy oli odottanut innolla mahdollisuutta lähteä kaupungin yöhön Pauluksen ja niin monen muun tutun kanssa. Asustaan hän ei ollut lainkaan niin varma, mutta kaipa Pauluksen arviointikykyyn oli tässä kohtaa luotettava. Ei hän ollut parempaakaan keksinyt, joten musta ihonmyötäinen asu sai kelvata. Kertakäyttöisen hopeavärin sotkeminen hiuksiin oli ollut hauskaa ja vaikka aivan valkoiseksi ei luonnonblondia hiusta ollut saatu, oli se riittävän lähellä ainakin hänelle. Mustien housujen leveämpi lahje peitti hyvin ortoosin, josta hän - luojan kiitos! - pääsisi eroon reilussa viikossa. Lääkärit olivat käskeneet varaamaan jalalle jo täydellä painolla, joten niin hän oli viime päivät tehnyt. Kyynärsauvatkin oli saattanut lääkärin ohjeisiin vedoten jättää kotiin, sillä mitäpä hän niillä yökerhossa tekisi.
"Totta kai", Lucy vastasi aurinkoisesti kuljettajana toimineelle punapäälle ja nousi kyydistä harteille kiinnitetty viitta hulmuten. Hän vilkaisi yökerhon edessä olevaa lyhyehköä jonoa ja päätti varmuuden vuoksi napata Pauluksen - tai siis Wolverinen - käsikynkkäänsä, ettei mies livistäisi minnekään. Ei kun vaan jonottamaan sisäänpääsyä, siis.
"Tästä tulee mahtava ilta", Lucy julisti päättäväisesti nyökytellen asettuessaan jonon hännille.

"Tulossa!" Oliver huikkasi vastaukseksi Eliksen kyselyyn harppoessaan huoneestaan vaaleat hiukset pörrössä. Hän yritti kesyttää niitä vielä muutamalla turhalla sipaisulla, ennenkö huokaisten antoi periksi. Olkoot. Ei niille enää mitään mahtanut. Sitä paitsi, eikö ympäriinsä juoksentelevalla kapteeni Phoebuksellakin saattanut silloin tällöin hiukset hapsottaa vähän miten sattuu? Hän nappasi auton avaimet käteensä, suoristi vielä kertaalleen keltaista paitaansa ja lähti sitten vilpoisaan ulkoilmaan.
"Käy hakemassa Cressida", hän nyökkäsi kohti työntekijätoverin asumusta jatkaen itse matkaansa kartanolle Didiä noutamaan. "Nähdään etupihalla", hän naurahti Elikselle toivoen sekä Didin että Cressidan olevan jo valmiina. Eikö naisia saanut aina odottaa? Hän koputti Didin huoneen oveen hymy huulillaan. Olisi hauska nähdä, miltä Didi näyttäisi Esmeraldan asussaan.
"Valmiina lähtöön?" Hän kysäisi hyväntuulisesti avaimia käsissään pyöritellen. Saisi nähdä, minne auton saisi parkkiin, mutta kyllä sille aina jokin kolo kadunvarresta löytyi.

Bex oli tunkenut sisään Oarfishiin ensimmäisten joukossa ja saanut tilattua baaritiskiltäkin hetkeäkään jonottelematta. Heitettyään ensimmäisen shotin koruttomasti naamaansa, oli nainen siirtynyt sivummalle siemailemaan mojitoaan ja tarkkailemaan saapuvien tasaista virtaa tuttuja bongatakseen. Yllään punapäällä oli tummanvihreä olkaimeton mekko, joka oli niin lyhyt että olisi käynyt lähestulkoon puserosta, vaaleamman vihreät sukkahousut ja korkeat mustat saapikkaat. Hän oli kietonut ympärilleen paperista tekoköynnöstä viimeistelemään asun, eikä nyt voinut muuta kuin odottaa, että jatkuvasti kasvavasta väkijoukosta alkaisi löytyä tuttuja naamoja.

Yökerhon musiikin jytke keinutti Katerinaa jonossa, joka mateli turhan hitaasti, mutta kuitenkin eteenpäin kohti ovia. Hän esitti tottuneesti henkilöllisyystodistuksensa onnellisena siitä, että näytti edelleen niin nuorelta. Ehkä se oli överiksi vedetty meikki, avatun nahkatakin vuoksi näkyvästi paljastava asu tai loistava hammashymy, kun hän asteli korkokengillään ehkä edelleen varsin teinimäisesti ovimiehen luo. Nainen sai jatkaa matkaansa ja hän hylkäsi takkinsa ja kenkäpussukkansa narikkaan vaihdettuaan jalassaan olevat muotilenkkarit tappokorkoihin. Kat tanssahteli reippaasti hymyillen peremmälle teinihelvetin rakkausdiskoon ja löysi itsensä oletetusti baaritiskiltä. Hän huomasi tutut kasvot, ja vaikka ei heti niitä tunnistanutkaan, siirtyi hän valoissa kiiltelevän haalarinsa kera Bexin luo.
”Moi!” Kat hihkui tervehdykseksi ja kallisti päätään hurmaavasti hymyillen. Mistä hän tunsi naisen?
”Siisti asu!”

"Ai pikkudrinksut?" Bailey naurahti huvittuneena. "Miksei isot samantein kun ollaan täällä?" Bailey asteli nyt epävarmemmin askelein väkijoukkoon ja tiesi, kuinka hyvin hän ei sopinut aikuisten joukkoon. Kai hän näytti 20-vuotiaalta kun oli sellaisilla papereilla päässyt sisään, ehkäpä nyt pitäisi myös käyttäytyä sen ikäisen tavoin. Kotibileet olivat kaukana aidosta ja oikeasta, ihmisistä täydestä yöklubista. Bailey pujotteli ihmisten välissä kuitenkin mahdollisimman taitavasti ja koetti päästä suuntaan, jossa oletti baaritiskin olevan. Sieltähän niitä juomia haettiin?

Didi lisäsi peilinsä edessä punaista huulipunaa huulilleen ja totesi näyttävänsä aika hyvin Esmeraldalta. Ainakin hiukset osuivat kohdalleen ja hän ei ollut hahmolleen uskollisena säästellyt korujen määrässä.
Kun hänen oveensa koputettiin ja oven takaa paljastui Oliver hän hymyili leveästi ja tajusi olevansa myöhässä.
"Moi! Joo, ihan hetki", hän ilmoitti ja kipitti keräämään pieneen mustaan laukkuun tavaransa, jotka lojuivat pöydällä. Kun hän oli valmis, hän asteli Oliverin vierelle ja ulos huoneestaan.

Elis lähti Oliverin ehdotuksesta Cressidan luo Rose Cottagelle ja koputti mökin oveen.
"Kyyti lähtee", hän ilmoitti tytölle naurua äänessään.

Paulus pyöritteli silmiään vastapainona Lucyn aurinkoiselle innostukselle, vaikka se salaa miehestä olikin varsin hellyyttävää. Hän läimäisi synkistelevää Colinia toverillisesti olalle kuin käskynä ryhdistäytyä ja kiersi sitten käsivartensa Lucyn hartioiden ympäri. Paulus harrasti itsekin synkistelyä ja jos jonkinnäköistä mykkäkoulua, mutta kehoitti silti miehekkäällä rakkaudella ystäväänsä puhumaan asiat selviksi Effien kanssa tyhjänpäiväisen murjotuksen sijasta. Hänen mielestään Colin olisi aina parempi vaihtoehto kuin Harry Saint Joshua Everett tai mikä lie - miehessä oli jotakin vikaa, jos täytyi hakeutua kaksi kertaa itseään nuorempien naisten perään. Mies lompsi sisään ja oli pyörähtää takaisin ulos, kun väenpaljous ja korviahuumaava musiikki iski vastaan. Hyvä luoja. Mihin hän oli oikein lupautunut. Kukaan ei selviäisi tästä selvinpäin. Ratkaisuna Paulus viittoili Colinille luolamiesmäisellä elekielellä matkaa hakemaan jotain miestä väkevämpää lohduketta ja tarjoutui raahaamaan Lucynkin väkijoukon läpi.

Bex havahtui tervehdykseen. Hän joutui hetken pohtimaan, ennenkö yhdisti kasvot maastoon eksyneeseen ratsukkoon. Hevosen nimi oli ollut Aleksei, mutta koroillaan keikkuvan naisen nimestä hänellä ei enää ollut aavistustakaan.
"Moi!" Hän vastasi yhtä innolla tervehdykseen. "Kiitos, niin sullakin", hän lisäsi samaan hengenvetoon. Olisi kai väärin kysyä heti, mistä ihmeestä hän kirkuvan keltaiseen asuun pukeutuneen naisen tunsi, joten parempi keskittyä johonkin muuhun.
"Itseksesi liikkeellä?" Hän kysäisi kohottaessaan lasin huulilleen pieneen siemaisuun. Ei kai hän nyt ainoa voinut olla, joka oli yksinään ystävänpäivää juhlistamassa? Ainakaan Kill Billistä tutun hahmon käsikynkässä ei roikkunut ketään muuta.

Tibby naurahti ja lähti ystävänsä kanssa oletetun baaritiskin suuntaan. Toivoen sen olevan siellä. "Käy toki isokin", hän sanoi nauraen ja asteli ystävänsä rinnalla. Kun baaritiski löytyi hän oli tunnistavinaan Bexin ja kuuli jopa sen yhden diivan äänen. "Tuu", hän sanoi ystävälleen ja asteli baaritiskille. Agata joka huomasi tytöt katsoi huvittuneena Tibbyä ja vilkaisi Baileya. "Sinä ainakin olet ilmetty Sandy", hän sanoi hymyillen.
Tibby vain virnisti ja meni käden mitan päähän Bexistä ja koitti sanoa miesmäisesti: "Tequila dream minulle." Baarimikko katsoi tyttöä, epäilemättä mitään ja alkoi tehdä drinkkiä, johon tuli soodavettä, tequilaa, banaanilikööriä ja sitruunamehua.

"Ei mitään kiirettä", Oliver lupasi naurahtaen. Kunhan he eivät antaisi Eliksen ja Cressidan odotella liian pitkään, kaikki olisi kyllä ihan kunnossa. Hänellä oli avaimet käsissään, joten ilman heitä auto ei lähtisi minnekään.
"Näytät hyvältä", hän kehui silmäillen naisen asuvalintaa. Idea oli ollut kieltämättä oikein hyvä, sillä Didi näytti aivan Esmeraldalta, jos häneltä kysyttiin. Sininen viitta harteillaan Phoebukseksi pukeutunut mies kääntyi lähteäkseen, mutta tarjosipa sitä ennen käsivarttaan Didille, jotta he voisivat suunnata yhdessä kartanon halki etupihalle, jolla auto odotti parkissa.

Kat heilautti hiuksiaan kuullessaan kehun asustaan, johon hän oli niin panostanut. Mitä siitä, että hän oli nähnyt suorastaan nälkää viimeiset päivät, sillä hän näyttäisi sen illan hyvältä ja hurmaisi miehet. Ruotsalainen heilautti kättään nauraen kysymykselle.
”Toivottavasti en kauaa”, hän hymyili ja kumartui sitten tiskille tilatakseen jotakin teemaan sopivaa. Harmi, että joku mörökölli ehti ensin. Hän vilkaisi pistävästi erikoisen näköistä, koosta päätellen tyttöä, jonka tilauksen jälkeen sai onnekseen esittää omansa. Pian hänellä olikin kädessään vaaleanpunaisena hehkuva hedelmin koristeltu cocktail.
”Bex, niinhän se oli?” Hän muisti yllättäen naisen nimen ja yhteyden jaksamatta hävetä eksymistään enää ollenkaan. Ehkä tuo ei muistaisi sitä.
”Sinäkin yksinäsi?” Kuvittelisi nyt, että ystävänpäiväkemuihin olisi jonkun mukaansa ottanut, vaikka tuskin hän oli ainut sinkku liikenteessä.

Lucy oli päättänyt, että nauttisi tästä illasta kaikin voimin. Hän harvoin lähti yöelämään seikkailemaan, mutta tämä oli tilaisuus, jota ei voinut jättää välistä. Yökerho täynnä elokuvahahmoiksi pukeutuneita ihmisiä? Mikään ei voittaisi sitä! Ystävänpäivän vaaleanpunainen imelyys pysyisi kaukana paikasta, johon toinen toistaan tunnetummat elokuvahahmot kokoontuisivat. Hän seurasi Pauluksen perässä väkijoukon halki vilkuillen jatkuvasti jokaista ohittamaansa ihmistä siltä varalta, että näkisi jonkun tutun. Hän oli valmis vannomaan, että Katerina oli täällä, ja epäili tunnistavansa ruotsalaisen jo kaukaa. Sääli kun nyt ei katse heti tuttavaan osunut. Olisi ollut hauska käydä hihkumassa tervehdykset. No, kyllähän tässä ehtisi. Ilta oli vielä nuori. Nainen tilasi itselleen coca-colaa tiskiltä helpottuneena siitä, että voisi tänä yönä vedota jalkaansa, jos joku kyseenalaistaisi vesilinjalla pysyttelyn. Hän ei ollut joutunut käyttämään särkylääkkeitä enää hetkeen, mutta parempi pitää mahdollisuudet avoinna - ja rehellisyyden nimissä hän ei kaivannut uusintaa krapulasta, jota oli potenut viimeisen yökerhoreissunsa jäljiltä.

Bex väisti taidokkaasti tiskille tunkevia asiakkaita ja harkitsi siirtymistä kauemmas. Kenties hän voisi siirtyä kauimmaisen seinän vierelle siksi aikaa, että pohjille kiskottu mustikkashotti alkaisi vaikuttaa ja tanssilattia näyttää houkuttelevammalta.
"Joo", hän vahvisti päätään nyökytellen naiselle nimensä. Sääli, kun tuon nimi ei palannut mieleen sitten mitenkään. Ehkä hän ei tarvitsisi sitä illan aikana, tai sitten täytyisi vain niellä tappionsa ja kysyä.
"Jep", hän nyökkäsi uudestaan ja joi useamman kulauksen raikkaasta drinkistään. Ehkä se huuhtoisi katkeran maun suusta, jonka Ryanista puhuminen nostatti esiin. "Poikaystävä koki paremmaksi viettää ystävänpäivää töihin hautautuneena." Ja joulua ja uutta vuotta ja ties mitä muita juhlia, mitä vuoteen mahtui.

”Äh, voi harmi”, Katerina eläytyi naisen tuskaan jalkaa hennosti polkien. Hän siemaisi juomaansa ja pyöritti hiuskiehkuraa sormiensa ympärille.
”Mikä se sellanen poikaystävä edes on?” Hän kyseenalaisti ja soi lohduttavan hymyn Bexille. Eihän sitä tiennyt, vaikka tuollekin löytyisi seuraa sieltä. Katerina kun tuskin tuli ajatelleeksi, että poikaystävälle piti olla uskollinenkin. Hän vilkaisi ympärilleen yökerhossa etsien ehkä tuttuja, ehkä potentiaalisia seuralaisia.
”Pidät hauskaa ja unohdat tollasen tylsimyksen, eikö?”

Colin soi ystävälleen vaisun hymyn saadessaan toverillisen läimäytyksen. Hän tunsi olonsa kolmanneksi pyöräksi, mutta yritti olla antamatta sen (ja ystävänsä tyttöystävän varsin asun mainion istuvuuden) häiritä. Pauhaava musiikki, joka oli luultavasti vain DJ’n lämmittelykierros, tuntui tervehtivän kuin vanhaa ystävää Colinin astuessa sisään. Hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan kovin kotoisaksi vaan vilkuili vainoharhaisesti ympäröiviä kasvoja siltä varalta, että niiden seassa olisi joku tuttu. Pauluksen pyynnöstä Colin suuntasi baaritiskille odottelemaan ilmeisesti jonkin Johnny Depp –kollaasin jälkeen. Hän tajusi, ettei ollut kysynyt Lucyltä, olisiko tämä halunnut mitään. Mies tilasi itselleen ja Paulukselle väkevähköt aloittelujuomat etsiytyen sitten takaisin pariskunnan luo toivoen, että Wolverine malttoi pitää kätensä erossa Stormista vielä tässä vaiheessa iltaa.
”Juomanne, sir”, Lurch murahti möreästi ja ojensi Paulukselle toisen laseista. Hän katsoi vielä vaivaantuneena Lucyä, jolla oli onneksi näköjään jo juoma käsissään.

Juhliin asteli korein elkein itse Hullu Hatuntekijä, komea silinterihattu korkealla ja punaiset kiharat joka ilmansuuntaan sojottaen. Graham Crane oli saapunut, mutta valeasussa. Hän oli testannut maskeerauksensa toimivuutta ja viihdyttänyt ihmisiä ulkona liehakoiden kuin Depp konsanaan – tosin halliten ainakin omasta mielestään hahmon paljon Johhny-boyta paremmin. Newcastle tuntui suurimman osan ajasta ikävystyttävältä, minkä takia Graham olikin innoissaan tarttunut mitä kiehtovimpaan juhlaan. Naamiaiset olivat oiva tilaisuus jalkautua rahvaan sekaan ilman pelkoa paljastumisesta. Jonottamaan Crane ei kuitenkaan ollut tyytynyt vaan oli päässyt luikahtamaan portsarin ohi VIP-passilla. Vaikka hatuntekijän hymy olikin etuhampaiden välisestä raosta huolimatta mitä säteilevin, valkean pakkelikerroksen alta oli vaikea tunnistaa tunnettua julkimoa. Hän tosin pelkäsi tehneensä vähän liiankin hyvää työtä.

Maya suoristi nahkatakkiaan, kun suklki autonsa oven perässään. Hän lähti kävelemään kohti Oarfishin ovea, jonka edessä notkui melko pitkäksi venähtänyt jono. Maya ei ollut ollenkaan varma, miksi edes tuli, mutta sitä oli turha peruutella. Hän hiippaili jonon mukana kohti ovea, samalla räpälten puhelintaan armottomasti.
Päästyään ovista sisään, Maya sulki puhelimensa ja suuntasi baaritiskille hengaamaan. Vielä naikkonen ei mitään tilannut, lähinnä vain tutkaili klubin menoa ja kuikuili parin tutun naaman perään.

"Joo, oota ihan hetki", Cressida melkein parahti oven toisella puolella huhuilevalle Elikselle. Hän ei millään meinannut löytää takkiaan ja sen takia juoksenteli ympäri mökkiä. Loppujen lopuksi hän löysi takkinsa sänkynsä päädystä ja puki sen reippaasti päälleen.
"Huh, noniin nyt oon valmis", Cressida ilmoitti astuessaan ovesta ulos. Hän mielessään toivoi, ettei ollut viivästyttänyt lähtöä, vain sen takia, ettei millään meinnut löytää takkiaan.

Tibby vilkaisi ympärilleen ja siirtyi lähemmäs Bexiä ja katsoi kun tuo jutteli diivan kanssa. Hän jätti juomansa Baileylle ja tarrasi jonkun ventovieraan käteen ja sanoi: "Tuu ja oo niinku tajuaisit kaiken." "Uak! Okei", nuori mies sanoi hämmentyneenä ja seurasi Tibbyä. "Sä olet kyllä aivan väärässä", Tibby sanoi kululuvalla äänellä ja otti kartan. "Kato nyt vaikka", hän sanoi ja näytti omaa piirtämänsä aarrekarttaa. "No näytä ny sitte", mies sanoi hämillään mutta koitti olla vakava ja hetken he kinastelivat muka tosissaan ja sitten Tibby sanoi: "Sä oot ihan eksyksissä taas." "Sori, mut", mies koitti ja kina jatkui, kunnes Tibby hihkaisi: "Kartalla taas!" Sitten hän veti miehen takaisin baaritiskille ja tarjosi tuolle drinkin ja palasi ystävänsä luo. "Muistaksä kun kerroin siitä joka eksyi Greenridgeen", hän supatti ystävänsä korvaan. "Se on tos ihan lähellä", hän supatti virnuillen.

"Kiitos", Paulus sai suustaan - melkein hämmästyneenä sanavarastostaan - kun Colin toi hänelle lasin. Mies keinautti sen alas yhdellä ranneliikeellä eikä voinut estää siniruskean katseen harhailemista takaisin ruuhkaisen tiskin suuntaan. Ehkä hänen pitäisi hillitä itsensä. Paulus ei halunnut esittää humaltunutta, hallitsemattoman väkivaltaista ja aina ongelmiin ajautuvaa itseään Lucylle. Siihen oli syy, miksi hän harvoin jätti Rosingsia, eikä Lucyn tarvinnut kokea sitä aivan näin pian. Mies tyytyi laskemaan tyhjentyneen lasin sivupöydälle, josta se pyyhkiytyisi henkilökunnan mukaan jossain välissä iltaan.
"Mitä haluat tehdä?" hän kumartui kysymään Lucyn korvaan epäillen tuliko sittenkään kuulluksi. Jos nainen halusi tanssia, Paulus voisi tuupata tämän kyljeltään keskelle ihmismassaa. Colin ei moiseen syntiin sortuisi.

Bailey meni Tibbyn mukana baaritiskille ja yllättyi kun joku nuori nainen kehui hänen asuaan. "Kiitti!" hän vastasi iloisesti yllättyneenä. "Sunkin asusi on hieno."
Kun Tibby tilasi juotavaa Bailey epäröi hetken ja selasi baaritiskiä katseellaan. "Öö... otan saman", hän ilmoitti. Unelmadrinkki kuulosti hyvältä, hän joi muutenkin melkein mitä vain.
Hän otti drinkkinsa, kun baarimikko oli väsännyt sen ihmeellisen vaivattomasti ja nopeasti, ja hörppäsi banaanilta maistuvaa juomaa. Se oli oikeastaan ihan hyvää ja menisi varmasti alas. Kun Tibby lähti omille menoilleen Bailey katsoi hänen peräänsä epäuskoisena.
"Mitä ihmettä?" hän nauroi kun tuo palasi takaisin.
"Joo, aijaa, missä?"

Didi heilautti laukun olalleen ja hymyili Oliverin kehuille. "Kiitos. Niin sinäkin, Phoebus", hän ihasteli tämän asukokonaisuutta ja laski kätensä sitten mieluusti Oliverin tarjotulle käsivarrelle. He olisivat ehdottomasti hänen mielestään klubin paras asukokonaisuus.
"Tulevatko nuoret samalla kyydillä?" hän varmisti viitaten Cressidaan ja Elikseen pohtien mitä kaksikko oli keksinyt puvuikseen ja käveli Oliverin vierellä portaisiin.

Elis odotteli kuuliaisesti Cressidaa mökin edessä eikä huolehtinut. Ilta oli vielä nuori. Kun Cressida astui ovesta ulos Elis väisti ja katseli selvästi jääkuningattareksi pukeutunutta tyttöä. "Mahtava asu", hän kommentoi hymyillen ja lähti sitten kävelemään kartanon parkkipaikkaa ja heidän kyytiään kohden.

Miranda oli juonut säälittävän nopeasti juomansa ja tilannut toisen, vaihtelun vuoksi sitruunaisemman juoman. Siinä oli ällöttävä sydänkoriste, kai illan tunnelmaa kohottamaan, jonka Miranda heitti tiskille inhoten. Se ei kuitenkaan estänyt häntä juomasta keltaista drinksua vaatimattomin mutta nopein elkein. Kai pian tämä ylipirteä klubi muuttuisi siedettävämmäksi ja hänkin jaksaisi iloita yksinäisyyttään.
"Moi... Maya", hän tervehti jokseenkin tuttuja kasvoja tallilta, haparoiden aluksi nimen kanssa. Ainakin hän näytti löytäneen jonkuntapaista seuraa tästä ikävystyttävästä paikasta, ellei Mayakin ollut jonkun kanssa. Varmaan katoaisi puhumaan imeliä tanssilattialle oletettavan poikaystävänsä kanssa.

Agata kiitti hymyillen ja joi toista drinkkiään. Kun tuon tytön ystävä taisi vetää jonkun karttashown. Hän kohauti hymyillen olkiaan ja katsoi tarjontaa.
Tibby nauratti kun hän palasi Baileyn luo ja katsoi. "Se on tuo joka juttelee Poison Ivyksi pukeutuneen kanssa", hän kuiskasi ystävälleen ja hörppi juomaansa. "Mä jotenkin arvelin että se tulee tänne ja halusin vähän kujeilla eksymisen suhteen ja siksi toi show. Mä keksin sen oikeestaan aamulla."

"En tiedä, ei kovin kummoinen", Bex nurisi välittämättä siitä että puhui lähestulkoon tuntemattomalle. Hänestä tuntui, ettei kukaan ystävistä enää jaksanut kuunnella narinaa Ryanista, kaiketi vain siksi, että monet hänen ystävistään olivat myös miehen ystäviä. Tai sitten hänen negatiivisuutensa alkoi vain käydä ihmisten hermoille.
"Ehdottomasti", nainen virnisti pirteämmin ja kohotti lasiaan Katerinan osuville sanoille. Ne kelpaisivat aivan hyvin maljapuheeksi tätä iltaa varten.
"Hauskanpidolle", hän naurahti kohottaessaan lasin huulilleen. Pitäisi rauhoittaa tahtia, tai ilta päättyisi ennenkö ehtisi edes kunnolla alkaa. Tuttu ääni sai pään kääntymään, kun Bex pohti oliko sittenkin juonut jo liikaa. Mitä ihmettä Tibby muka täällä tekisi? Hän haravoi katseellaan lähimmät naamiaisvieraat, ennenkö harteitaan kohauttaen kääntyi takaisin Katerinan puoleen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän kuvitteli kuulleensa jotakin.
"Meidän täytyy löytää sinulle sopiva seuralainen", Bex julisti antaen katseensa kiertää yökerhon halki. Jos hän pitäisi itsensä kiireisenä, ei hän ehtisi murehtia Ryania. "Ei käy päinsä, että olet itseksesi ystävänpäivänä."

”Hauskanpidolle”, Katerina kohotti lasiaan hymy herkässä ja siemaisi ällömakeaa drinkkiään. Hänen korviinsa kantautui taustalta erikoinen keskustelun pätkä ja vilkaistuaan ympärilleen hän huomasi aiemmin häntä tiskillä etuilleen miesnaisen selittävän jotakin käsissään olevasta kartasta. Hän muisti vihlovan todellisena aiemman eksymisensä Greenridgeen, mutta hänhän oli luvannut unohtaa sen. Eihän hän, Katerina Nordqvist, eksyisi. Nainen kohensi ryhtiään, sulki ikävät ajatukset taka-alalle ja keskittyi Bexin mukaviin sanoihin.
”Niin täytyy. Ehkä sinäkin tarvitsisit sellaisen?” Hän ehdotteli sopimattomasti varatulle naiselle silmää iskien. Eihän hauskanpidon tarvinnut tarkoittaa mitään vakavaa.

"Tulevat", Oliver naurahti, "toivottavasti ovat jo valmiina. Saa nähdä, minne saadaan auto lykättyä keskustan päässä." Hän johdatti heidät etupihalle ja aukaisi auton ovet heilauttaen kättään saapuvalle parivaljakolle. Noin, heidän nelihenkinen porukkansa oli kasassa. Fabienparka oli onnistunut hankkimaan itselleen sen verran korkean kuumeen, ettei ranskalaisen auttanut muu kuin jäädä lepäämään.
"Newcastlea kohden, siis", mies nauroi istuessaan ratin taakse ja käynnisti auton, jotta matka kaupunkiin voisi alkaa.

Agata istuskeli ja tunnisti nyt toisen naisen Greenridgessä. "Anteeksi kun puutun keskusteluunne", hän sanoi noille ja kysyi: "Olen tainnut nähdä sinut Greenridgessä? Kävin siellä muutama päivä sitten tutustumassa talliin ja hevosiin. Olen Agata."

"Kiitos, sulla myös", Cressida sanoi hymyillen, vaikkei oikeastaan edes tiennyt ketä Elis esitti. Tyttö katseli mielellään teinidraamaa, tyttöhömppää ja romanttisia komedioita, muttei mitään väkivaltaista taikka seikkaulujuttuja. Eikä hän muutenkaan vaivaudu useasti elokuvia katselemaan. Cressida lähti harppomaan Eliksen perässä kohti parkkipaikkaa, jossa luultavasti kyyti jo odottelisikin.

Maya selaili katseellaan ihmismerta ja kuuli pian hieman tutunkin kuuloisen äänen tervehtivän.
"Moi, Miranda", Maya tervehti hymyillen tiskille saapuneelle naiselle. Hän tunsi itsensä kovin yksinäiseksi ilman ystävänpäivän seuralaista, kaikilla muilla näytti sellainen nimittäin olevan. Miranda oli tullut Mayan luokse kuitenkin yksinään, ehkä hänkin oli seuralaista vailla?

Colin vetäisi hänkin juomansa huiviin. Se lämmitti mukavasti. Hänen teki mieli hakea toinen satsi, mutta ehkä oli parempi aloitella hitaasti. Ehtisihän sitä vielä. Bongattuaan tilaa pienestä pyöreästä pöydästä Colin viittasi ystävilleen menevänsä sinne istumaan. Nämä saivat halutessaan liittyä seuraan, vaikka miehestä tuntui, että nämä viihtyisivät paremmin keskenään.

Lucy heilutti innokkaasti kättään bongatessaan välähdyksen keltaista pvc-asua - sen oli pakko olla Katerina -, ja tajusi vasta sitten, että tuskinpa nainen häntä huomaisi, kun hänkään ei nähnyt Katerinan kasvoja.
"Käyn moikkaamassa Katerinaa", hän vastasi Pauluksen kysymykseen ja heilautti kättään ruotsalaisen suuntaan. "Älkää tehkö mitään tyhmää sillä aikaa", hän vannotti vitsaillen ja puristi pehmeästi miehen kättä, ennenkö luovi murtunutta jalkaansa vain hiukan ontuen ihmisjoukon läpi kohti bileseuraansa alkuvuodesta. Lucy pysähtyi hetkeksi arvioiman tilannetta sivummalta, kun kolmaskin nainen liittyi keskusteluun. Ehkä hän odottaisi hetken, ettei vain häiritsisi ketään.

"Ehkäpä", Bex naurahti vaisusti. Typerä Ryan. Elämä olisi niin paljon helpompaa, kun mies vaan tulisi käymään edes silloin tällöin. Viime vuonna tähän aikaan, kun Ryan oli työnsä saanut Pariisista, oli tuo lentänyt joka toinen viikonloppu Hexhamiin. Nyt oli kulunut ties kuinka monta kuukautta ilman pienintäkään pyörähdystä kotimaassa.
"Varmasti, pyörin siellä kaiket päivät", nainen vastasi kääntyessään Agatan puoleen ja väläytti leveää hymyä tuolle. "Bex", hän lisäsi esittäytymisensä ja kääntyi katsomaan Katerinan puoleen huultaan purren. Aleksei, Aleksei ja.. Katerina!
"Ja tämä on Katerina", hän lisäsi voittoisasti hymyillen. Ehkä siinä oli sekunti mennyt, mutta lopulta hän oli onnistunut kaivamaan oikean nimen muististaan.

"Okei", Didi vastasi. "Kai sieltä nyt jonkun paikan löytää. Ja kyllä kai me voimme kauempaakin kävellä, jos ei muuten?" hän ehdotti ja käveli Oliverin vierellä autolle, jonka pelkääjän paikalle istahti suoristaen sitten runsashelmaista hamettaan.

"Kiitti", hän vastasi tytölle, vaikka tunsikin päässeensä aika helpolla Indiana Jonesin asulla. Elis näki kuinka Oliver ja Didi menivät autolle ja käveli siihen Cressidan vierellä kiertäen toiselle puolelle autoa ja istuen sisään. Oliverin taakse.
"Sinnepä sinne", poika naurahti ja kohensi hattuaan. Harmi, että piiskaa oli varmaankin huono idea salakuljettaa klubille, se kun olisi ollut hieno lisä asuun.
"Hienot asut teilläkin", Didi kehui Cressidaa ja Elistä ja laski laukkunsa syliinsä. Elis näytti oikein asialliselta seikkailijalta ja Cressidan Elsa-asun tunnisti helposti.

"Missä poikaystäväsi on?" Miranda kysyi uteliaana Mayalta, olettaen tietysti, että kauniilta naiselta sellainen löytyi. Kukapa olisi niin idiootti, että tulisi ystävänpäiväbileisiin ilman deittiä - ainiin, hän. Onneksi alkoholi oli hyvä ystävä ja lämmitti yksinäisyyttä nytkin, kun hän kulautti sitruunaisen juoman pohjat kurkkuunsa.

Agata hymyili leveästi ja katsoi naisia ja sanoi: "Hauska tutustua teihin. En tiedä oletteko kuulleet siitä, mutta olen Brockin, hevosenkengittäjän, kisälli. Hän on ottanut minut oppiinsa." Agata tarkoitti sanojaan, siis niitä, että oli hauska tutustua. "Olen asunut vasta pari viikkoa täällä Hexhamissa ja olette oikeastaan ensimmäiset Brockin lisäksi, joihin olen tutustunut täällä."

Katerinan katse siirtyi vieraaseen naiseen ja hän nyökkäsi kohteliaan vastauksen. Tämä oli vissiin joku Greenridgen kävijä, Agata, selvä. Kat näki ehkä mahdollisuuden ystävään, joten pysytteli lähellä ja kuunteli hymyillen toisen juttuja, vaikka ei ollutkaan varma kenestä Brockista tuo puhui. Hänelle kengittäjät olivat yhtä harmaata massaa, pakollinen paha johon piti käyttää rahaa ja aikaansa. Naiskengittäjä kuulosti omituiselta, mutta eihän hän suoraan toppuutelisi toisen unelmia, jos likainen ja fyysinen työ tuon haave oli.
”Sepä hauskaa”, hän hymähti, kun kuuli olevansa yksi niistä harvoista, joihin nainen oli törmännyt. Ehkä Agata oli ujo, tai tyhmä, tai vaan sosiaalisesti taitamaton, kun ei vielä tuntenut muita - tai sitten vain kiireinen ja vasta muuttanut. Eipä hänelläkään ystäviä liiaksi ollut, ja hänellä oli takanaan Englannissa jo useampi vuosi.

Agata katsoi noita hymyillen: "Olen koittanut nyt vain asettua rauhassa, ennen kuin olen lähtenyt etsimään itselleni ystäviä. Olin kaksi vuotta ihan vain reppumatkaaja ja tutustuin monenlaisiin ja monenmaalaisiin ihmisiin ja kulttuureihin, siksi olen tahtonut hieman hengähtää, ennen kuin lähdin irroittelemaan hieman."

Cressida istui auton takapenkille ja tervehti etupenkkiläisiä hymyillen. Hän kiitti Didiä kehuista ja ystävällisenä kehuskeli vielä takaisinkin. Olihan se hieman hassu istue ventovieraiden kyydissä, mutta tuskin tallityöntekijöiden joukosta mitään kovinkaan hämäriä tyyppejä löytyisi.

Maya naurahti hyväntahtoisesti Mirandalle. Poikaystävä? Hänelläkö? Ei tulisi kuuloonkaan. Hän oli enemmänkin kammoksunut niitä edellisen eronsa jälkeen, kiitos tästä kuului ex-kihlatulle.
"Noh, pakko myöntää ettei sellaista löydy. Entäs sulla?", Maya hämmästeli ja tilasi viimeinkin itselleen jotain juotavaa. Naisen suunnitelmiin ei kuulunut vetää kaatokännejä, ainakaan heti alkuillasta, joten ensimmäisen juomansa kulautettua alas hän siirtyi taas katselemaan tanssilattiaan menoa ja Mirandaa.

Miranda naurahti huvittuneena, kuin Maya olisi sanonut vitsin. "Aijaa, en olisi uskonut." Hän pyöritteli uutta lasia kädessään, vaikka antoikin sen lojua tiskillä. Ehkäpä hänen pitäisi keskittyä sosialisoitumiseen, eikä vain juomiseen. "On minulla. Ei vain täällä. Tietenkään", hän vastasi tuhahtaen. "Lähti aamusta työmatkalle Irlantiin, kuullemma heti maanantaiaamusta kokouksia. Typerä mies, mutta kai hyvä työ menee hauskan illan edelle." Miranda ei voinut ymmärtää Alecin menetelmiä pitää heidän parisuhteensa koossa mutta kai ne miehet olivatkin mysteerisiä olentoja. Onneksi hän ei olisi poissa kuin kaksi päivää, ehkä kaikki lähtisi paranemaan taas siitä eteenpäin.

Bex muisteli etäisesti tietävänsä kengittäjä-Brockin, mutta saattoi hyvinkin sekoittaa henkilöitä keskenään. No, eipä sillä kai niin väliä.
"Tosi kiva", Bex nyökytteli Agatan kertomukselle. "Vau, voisinpa minäkin matkustaa noin." Hänen viimeisin ulkomaan matkansa oli tainnut olla automatka Skotlantiin katsomaan Didille ponia, ellei Jamien kisamatkoille kolmanneksi pyöräksi lyöttäytymistä laskettu. Säälittävää, suorastaan. Punapää pöyhi kuohkeaksi muotoilemiaan hiuksia enemmän ja vilkuili tanssilattian suuntaan. Pauhaava musiikki houkutteli siirtymään siihen suuntaan.
"Katerina, moi!" Lucy huikkasi rohkaistuttuaan sen verran, että uskalsi lyöttäytyä kolmikon seuraan. "Ajattelin että löytäisin sinut täältä. Mitä kuuluu?" Hän kysyi innoissaan suoden kahdelle tuntemattomammalle henkilölle vain leveät hymyt tervehdykseksi kun ei tiennyt, mitä voisi sanoa.

Oliver keskittyi seuraamaan tietä tarkkaavaisin silmin, sillä täällä maaseudulla ei koskaan tiennyt, mitä auton eteen voisi loikata lyhyellä varoitusajalla. Hän käänsi radion sopivan menevää musiikkia soittavalle kanavalle ja kiihdytti maantietä pitkin kohti Newcastlea. Pimeät maalaismaisemat vaihtuivat vähä kerrallaan sivistyneemmäksi, kun kaupunki lähestyi. Mies vilkuili parkkipaikkoja taiteillessaan katuja pitkin aivan Oarfishin eteen.
"Hypätkää tässä kyydistä niin ei tarvitse kävellä", hän kääntyi vilkaisemaan takapenkkiläisiä. "Etsin autolle parkkipaikan ja tulen sitten perästä." Senkus menisivät malttamattomimmat jo edeltä sisään täpötäyteen yökerhoon.

”Oletko käynyt Ruotsissa?” Katerina innostui Agatan reppureissaamisesta. Hän kaipasi kotimaahansa ja mietti, miksi ihmeessä oli viettänyt jouluna vain muutaman päivän isän luona. Hänellä oli ollut kiire uusiin kuvioihin Englantiin, mutta tosiasiassa ne kuviot olivat turhan vähäiset. Hän kaipasi jo jotain säpinää elämäänsä.
”Lucy!” Nainen huudahti tervehdyksen nähdessään tutun tallityöntekijän ja kosketti tytön olkaa ystävällisesti. Hän heilautti hiuksia selän taa ja siemaisi juomaansa sirosti pillillä.
”Ihana kun sä tulit”, hän huomioi lämpimästi.
”Hyvää vain, vaikka Aleksei nyt onkin poissa kuvioista hetken sen haaverin takia”, hän selitteli toivoen ettei kukaan arvaisi, että Aleksein karkureissu oli vain hyvä syy vältellä tylsiä velvollisuuksia tallilla. Hänellä oli enemmän aikaa shoppailla ja pitää hauskaa.
”Mutta mitä sulle, toitko Pauluksen?”

Agata katsoi hymyilen Bexiä ja Katia. "Kävin minä sielläkin ja siinä naapurimaassa, Suomi?" hän sanoi hymyillen. Agata piti Katerinasta ja sanoi: "Ruotsin kieli kuulosti mielestäni tosi hauskan kuuloista, suomi taas pirun vaikeaa."

"No boyfriend, no problem", Maya naurahti laiskasti ja tilasi sittenkin jo toisen juomansa. Olihan naisen pakko myöntää, että yksikseen asuminen oli hieman tylsää ja karua, kun voisi oikeasti makailla kullan kainalossakin.
"Mutta pakko sanoa, oon kade", hän huokaisi ja kaatoi loputkin juomastaan alas kurkustaan. Korkokenkiä hän kopisutti lattiaa vasten musiikin tahtiin ja suoristi taas nahkatakkiaan. Maya ei ollut kovinkaan jaksanut asuunsa panostaa, laittanut vain mustat pillifarkut, sekä paidan, jonka päälle vetäissyt nahkarotsin. Jaloissa oli tietenkin vakiovarusteena korkokengät. Meikit olivat loppuun asti huolella tehdyt kuin myös hiukset. Kaveri salongista oli vielä päivällä suostunut taiteilemaan mattamustat rakennekynnet kultaisilla niiteillä, joita nainen välillä katseli ihastellen.

"Ai", Bailey katseli Poison Ivyn ja keltapukuisen naisen suuntaan hörppien juomaansa.
"Wau, suunnitelmallista", hän naurahti ja antoi katseensa harhailla tanssilattiassa ja ihmisjoukossa. Banaanilta maistuva pirteä drinkki lämmitti nuoren tytön kurkussa ja mahanpohjassa ja yllytti lähtemään tanssimaan, sillä sitähän varten tänne oli tultu.
"Mitäs nyt? Oletko valmis tanssimaan?" hän ehdotti leveästi hymyillen ja mietti, miten he mahtuisivat tanssilattialle.

Didi katseli maisemia ja virittäytyi tunnelmaan, kun Newcastlen kaupunkimaisemat nousivat heidän ympärilleen. Siitä oli aikaa kun hän oli käynyt Oarfishissä. Hän ei epäillyt etteikö tunnelma olisi siellä yhtä katossa kuin viime kerrallakin.
"Pitäkää hauskaa", Didi toivotti nauraen takapenkkiläisille ja jäi istumaan Oliverin viereen. Olisikohan pitänyt heittäytyä äidilliseksi ja varoittaa vasta 18-vuotiaita nuoria klubien vaaroista? Sellainen oli kuitenkin liian myöhäistä, kun kaksikko jo asteli ulos ja Didi vain hymyili heidän peräänsä.

Elis nousi autosta ja käveli autotien puolelta klubin eteen ja jonoon.
"Ootko ollut klubeilla paljon aiemminkin?" hän uteli tytöltä. Hän oli, mutta vain Ruotsissa. Kuka tiesi millaista meno oli Briteissä, jos eroja oli ollenkaan.

Bex ei tiennyt mitään Ruotsista tai sen naapurimaista, joten punapää jätti ottamatta kantaa keskusteluun siltä osin. Hän katseli kahden naisen tervehdystä silmiään siristäen. Miksi kaikki näyttivät hieman tutuilta, mutta eivät riittävän tutuilta, jotta Bex keksisi mistä nuo tiesi? Lucy hymyili leveästi Katerinalle.
"Tietenkin tulin", hän vakuutti pirteästi. Ei hän olisi näitä juhlia jättänyt väliin mistään hinnasta. "Voi Alekseita. Eiköhän se saada pian kuntoon", hän koetti lohduttaa myötätuntoisesti. Bex napsautti sormiaan keksiessään yhteyden. Lucy oli Rosings Parkin tallityöntekijä, joka aina kiltisti osoitti hänet Jamien suuntaan!
"Toin, toin", hän naurahti. "Mutta eiköhän mennä tanssimaan!" Mitä sitten, jos jalan kanssa tanssiminen oli huoneessa tehtyjen testien perusteella hieman kömpelöä? Tuskinpa kukaan jaksaisi katsella.
"Todellakin", Bex tarttui ehdotukseen hetkessä ja kulautti juomansa tyhjäksi. Lasi unohtui lähimmälle tasolle kun punapää lähti rohkeassa vihreässä mekossaan seikkailemaan tanssilattian suuntaan.

"Aivan, niimpä", Miranda naurahti Mayan heitolle. Niin se taisi mennä, pitäisiköhän itsekin kokeilla selibaattia ja yksinäisyyttä. Ei hän ollut valmis antamaan Alecin kadota elämästään mutta jotainhan tässä pitäisi kaikelle tehdä.
"Ai kade mun parisuhteestani?" Miranda köhähti. "Ei et todellakaan juuri sanonut noin." Miranda ei voinut uskoa, miten kukaan voisi olla kateellinen siitä, miten hän hoiti asiansa menneiden ja nykyisten ja tulevien miestensä kanssa. Toisaalta, ehkä he näyttivät Alecin kanssa ulospäin järkeviltä lähes-aikuisilta.

”Oh, vad coolt!” Katerina hymyili iloisena Agatalle ja nyökytteli, vaikka pitikin Ruotsin naapurimaata yhtenä pienenä hiirenpaskana upean kotimaansa rinnalla. Se oli vain hyvä maakaistale erottamassa heidät venäläisistä. Hän kuunteli Lucyn sanoja ja vilkuili hetken ympärilleen bongatakseen yrmyn tallityöntekijän. Tanssiinkutsu oli kuitenkin lupaavampi tapa viettää aikaa ja hän nyökytteli hurjasti hörpäten drinkkinsä loppuun.
”Hetkihetkihetki!” Nainen toppuutteli ja hihkaisi uuden tilauksen tiskiltä välittämättä siihen kertyneestä jonosta. Hän sai loppuneen juomansa tilalle uuden, tällä kertaa kermaisen vaaleanpunaisen mansikkajuoman ja viittoi sitten kohti sätkyviä neonvaloja.

Sophie ei ollut täysin varma siitä, miten hän oli tänne päätynyt. Olihan hän tietty halunnut tulla, sillä naamiaisasuihin pukeutuminen oli aina hauskaa, mutta… Ystävänpäivä asetti riman aika korkealle, eikä Sophie ollut täysin varma siitä, että tämä olisi hänen juttunsa. Opiskelukavereista ainakin osa oli ollut intoa puhkuen menossa ja he olivat ottaneet itsestäänselvyytenä, että Sophie tulisi. Hän ei ollut viitsinyt sanoa ei, varsinkaan sen jälkeen, kun muutama oli alkanut vihjailla, että kenties hän tunsi olevansa liian posh (Sophien selkäpiitä karmi koko sana) tavallisten kuolevaisten joukkoon… Sophie oli tyytynyt vain mulkaisemaan kommentoijaa, koska pään poikki pureminen olisi sotkenut liikaa.
Hänelle oli selvinnyt hyvin äkkiä, että (suhteellisen) pitkiä, blondeja naishahmoja oli elokuvissa erittäin vähän - tai sitten Googlella oli jotain häntä vastaan hampaankolossa. Lopulta Sophie oli päätynyt tuttuun ja turvalliseen Disneyyn. Hän oli joutunut kiireen takia tilaamaan Tähkäpään puvun ja peruukin netistä, mikä oli osoittautunut vielä suuremmaksi urakaksi, sillä hyvännäköisiä tuotteita oli tarjolla aivan liian vähän. Asu oli onneksi ehtinyt ajoissa ja jopa sopi hänelle, vaikka helma jäikin vähän lyhyeksi ja ulottui häntä vain polveen. Jalassa Sophiella oli liilat ballerinat ja päässään – päässään hänellä ei ollut ikinä ollut näin pitkiä hiuksia. Pitkä, tekokukin koristeltu, kullanvaalea peruukki painoi varmaan tonnin, mutta näytti sentään nätiltä ja pysyi kuin ihmeen kaupalla paikallaan.
Nyt hän oli kuitenkin onnistunut hukkaamaan oman seurueensa täysin. Tuttujen etsiminen ihmispaljoudesta oli mahdotonta. Sophie ajatteli yrittäessään luovia tietään ihmisten ohi ja tönäisi vahingossa Kill Billin päähenkilöksi pukeutunutta naista.
”Oh, anteeksi.”

"Todellakin olen", Tibby vastasi hymyillen ja kippasi loput juomastaan alas ja kumarsi Sandy-asuiselle ystävälleen ja sanoi niin miehekkäästi kuin osasi: "Kaunis neiti, saanko luvan?" Tibby hymyil leveästi ystävälleen ja tarjosi käsivarttaan.
Agata jutteli muiden kanssa ja hieman epäröiden lähti Katerinan ja muiden mukana tanssilattialle ja alkoi tanssimaan innoisaan noiden kanssa. Oli kyllä kiva tutustua uusiin ihmisiin.

Bex suuntasi tanssilattialle kummempia odottelematta, koska tanssimaanhan tänne oltiin tultu. Tai no, hauskaa pitämään, ja siihen tanssiminen kuului oleellisesti, varsinkin kun alkoholia ei voinut kitata ihan mielin määrin tässä vaiheessa iltaa. Hän oli jo aloittanut sen verran reippaasti, että pieni tauko tanssimisen merkeissä tekisi vain hyvää.
Lucy jäi odottamaan Katerinaa omaa limonadilasiaan kädessään pyöritellen, ja hörppi maltilla mustaa coca-colaa, jota ei ollut edes rommilla terästetty. Saisi nähdä, kauanko moinen päätös pitäisi ennenkö hän hyökkäisi tiskille muiden mukana tilailemaan mitä hienomman näköisiä kirjavia drinkkejä.

Katerina oli kompuroida jumalattomissa koroissaan, kun tuli tönäistyksi matkalla tanssilattialle. Hänen onnistui pysyä pystyssä ottamalla lähellä olevasta Lucysta tukea, mutta juomaa läikkyi tahtomattakin lattialle. Voi helvetti nyt! Blondi etsi järkytykseltään hieman jäisen hymyn pahoittelevalle naiselle, kun muu seurue mahdollisesti jatkoi matkaansa.
”Ei se mitään”, hän huitaisi kädellään vaikka mieli teki tönäistä toista takaisin. Mutta sellaistahan sattui, eikö niin? Ehkä hänen pitäisi vain juoda muutama lisää, niin rentoutuisi ja sietäisi kyynärpäät ja pienet tönimiset paremmin. Tai sitten tätä pitäisi käyttää hyväksi ja ostattaa naisella juoma korvaukseksi henkisestä traumasta, melkein katkenneesta nilkasta ja muusta tuskasta, jonka yllättävä tönäisy aiheutti. Ainakin niin pitkään hän ottaisi naistenkin tarjoamat juomat, kunnes löytäisi tarpeeksi kuuman miehen itselleen.

Cressida nousi ylös autosta kyydistä kiitellen ja seurasi Eliksen perässä Oarfishin oville.
"No, olen mä kerran käynyt. Tai kaks. Mutta sillon ensimmäisellä kerralla olin vielä alaikäinen ja tyhmä", hän huokaisi ja alkoi jo valmiiksi kaivelemaan henkkareitaan esiin. Hän oli jo ehkä hieman väsyksissä, eikä ollut edes päässyt klubille sisään. Mutta päivemmällä Blue oli riepotellut tyttöraukkaa ympäri maneesia niin, että sen paimentamiseen piti käyttää kaikki energiat.

"No c'mon, ettekö te muka ikinä kuhertele tai mitään? Edes vähän?", Maya tuhahti silmiään pyöräytellen Mirandalle. Edes henkilö, jolle nainen voisi kertoa kaiken, riittäisi hänelle. Mutta ei. Eihän töissä voi valittaa muista työkavereista tai tallilla vollottaa keskellä käytävää paskasti menneestä ratsastuksesta. Mayalla oli vain muutama kukkaruukku kotona joille puhua, mutta eivät ne vastanneet ikinä takaisin. Ja olihan hänellä myös kavereita, mutta silti, ei niille vältämättä voi ihan kaikkea aina kertoa.
Maya huokaisi raskaasti ja antoi katseensa kiertää ympäri yökerhoa. Ehkä sieltä jostain ilmeistyisi hyvännäköinen mies juttelemaan. Tai sitten ei.

Oliver hymyili nuorempien innolle suunnata klubille, ja lähti sitten Didin seuraan tyytyväisenä etsimään parkkipaikkaa. Ei tarvinnut kuin kiertää korttelin verran, kun kadunkulmasta jo löytyi auton mentävä kolo. Hän veivasi auton nopeasti paikoilleen ja kääntyi hymyilemään Didille.
"Ei kai tässä auta kuin lähteä katsomaan, miltä yökerho näyttää näin ystävänpäivänä", hän naurahti ennenkö nousi auton kyydistä, lukitsi ovet ja kiersi Didin luokse tarjoamaan käsivarttaan toisen kerran sinä iltana.
"Toivottavasti Rose ei ole täällä", Oliver suuntasi hiljaisen toiveensa kaupungin katuvaloille. Hän oli kovasti yrittänyt opetella eroon isoveljeilystään, mutta se oli vaikeaa kun ensimmäinen ajatus kun Rose kertoi lähtevänsä ulos iltaisin oli kehotus olla kunnolla ja pitää huolta itsestään.

Agata osasi melko hyvin tanssia, hän nautti musiikista ja tanssimisesta, samoin kuin muiden seurasta. Hän tunsi olonsa ihan mukavaksi.

"Okei, no sehän on ihan jees saldo", hän vastasi hymyillen leveästi Cressidalle ja ojensi henkkarinsa portsarille ja käveli sisään.
"Mä en ikinä päässyt sisään alaikäsenä mutta nyt viime vuoden aikana oon kans muutaman kerran käynyt, enemmän ehkä ollut kotibileissä", hän selitti ja korotti ääntään kun pauhaava musiikki yritti tulla pääälle.
"Haetaanko juotavaa aloitukseksi?" hän ehdotti kun katsahti tanssilattiaa ja sitten Elsa-tyttöä.

Didi oli tyytyväinen kun he löysivät parkkipaikan läheltä.
"Niimpä kai", hän naurahti miehelle ja nousi autosta. Oli ihan mukavaa vaihtelua lähteä klubille, vaikkei lähtenytkään känni-mielin matkaan. Didi saattoi kuvitella, millaisella tuulella suurin osa juhlijoista oli, mutta hän oli tyytyväinen saadessaan olla Oliverin kanssa, joka ei vaikuttanut hullulta juhlijalta itse, joten sopisi seuraksi enemmän kuin mainiosti.
"Se olisi hauskaa, ja ehkä vähän hölmöä samaan aikaan", hän vastasi ja toivoi kuitenkin, että Rose olisi muualla. Varmasti ystävänpäivänä saattoi viettää iltaa lähes missä vain ja päästä silti juhlatuulelle. Didi laski kätensä Oliverin käsivarrelle ja lähti onnessaan kävelemään autolta kadulle.

Sophie väisti läikkyvää juomaa ja melkein törmäsi taas johonkuhun takanaan. Hän oli iloinen, ettei hänen tönäisemällään naisella ollut miekkaa mukana, sillä tämä ei vaikuttanut olevan otettu hänen törmäilystään.
”Kaatuiko se kaikki? Voin ostaa uuden.” hän katuisi tätä myöhemmin. Toisaalta Sophie halusi itselleenkin juotavaa, eikä yksi drinkki veisi häntä perikatoon.

Bailey nauroi Tibbylle ja niiasi, vaikkei omistanutkaan hameenhelmaa, jota levittää. "Oi totta kai", tyttö vastasi ja hörppi juomansa loppuun, heilautti sen takaisin tiskille laskien kätensä tarjotulle käsivarrelle dramaattisin elkein.

Miranda nauroi Mayalle - mikä kysymys. "Ei se onneksi siitä ole kiinni", Miranda vastasi päätään pyöritellen ja joi juomaansa isoin kulauksin. Sillä tasolla heidän suhteensa ehkä toimikin, mutta jostain syystä se olennaisin osa - puhuminen - ei luonnistunut. Eivät he kai paljoa riidelleet mutta hitto kun kaikki tärkeä jäi keskustelematta. Puhumattomat aiheet jäivät pyörimään juhlimaan ja unohtamaan tulleen naisen päässä ja hän huokasi kyllästyneenä.
"Puhutaan jostain muusta, vaikka siitä kenet saadaan sulle täältä seuraksi. Kai täällä on komeita nuoria miehiä tarjolla vaikka miten." Siitä ei ollut varmasti epäilystäkään.

"Se olisi kamalaa", Oliver naurahti päätään pudistellen. Onneksi Rose ei ollut puhunut mitään naamiaisista ja sitä paitsi, eikö suurimmalla osalla ollut kuitenkin luentoja maanantaisin? Eipä sillä että se aiemmin olisi ketään estänyt.
"Päätyisin vain katsomaan Rosen perään kunnes sillä menisi hermot", hän hymisi huvittuneena. Kerran isoveli, aina isoveli. Ehkä hänen pitäisi suunnata huolenpitonsa nuorempiin työkavereihin. Ties mihin hullunkurisiin tilanteisiin he ehtisivät sotkeutua ennen kuin kyyti kotia päin lähtisi. Mies oli suorastaan pettynyt, kun matka yökerholle taittui niin nopeasti, sillä hän olisi oikein mielellään nauttinut Didin seurasta hetken tai kaksi pidempäänkin, vaan ei auttanut muu kuin liikkua jonon mukana kohti pauhaavan yökerhon sisäänkäyntiä.

Tibbyn silmissä tuikki nauru, kun hän sitten asteli tanssilattialle, ystävä saattaen kohteliaasti. "Mä ryöstän sut Liisaksi ihmemaahan", Tibby vitsaili pitäen molempia rooleja yllä virnuillen.

"Niin kai", Cressida naurahti ja näytti henkkarinsa portsarille. Hän saapasteli Eliksen vanavedessä sisälle, jossa muusiikki pauhasi jo täydellä teholla.
"No ei meitäkään päästetty, mutta aina tavalla tai toisella junailtiin ittemme kuitenkin sisään", hän selitteli pojalle. "Sitten juotiin aina ittemme ihan känniin, ihme että olen vielä hengissä", tyttö vielä lisäsi viitaten alkoholimyrkytykseen ja jätti samalla takkinsa naulaan, sitä tuskin sisätiloissa ikinä tarvitsee.
"Joo mennään vaan", Cressida vastasi Elikselle vielä ja etsi katseellaan mahdollista baaritiskiä. Klubi oli melkoisen täynnä erilaisiin asuihin pukeutunutta porukkaa. Cressida ei ollut ikinä käynyt minkäänlaisissa teemabileissä, joten pukeutuminen oli hänelle aivan uusi juttu.

Lucy tarttui tuntemattomaan rinnallaan, kun Katerina otti hänestä tukea. Nainen pahoitteli nopeasti miehelle, jonka hihaan oli tarrautunut, ennenkö käänsi huomionsa Katerinan puoleen valmiina kiskomaan kaverin tanssilattian suuntaan jos tilanne sitä vaatisi. Ei kai pienestä tönäisystä nyt suurta draamaa saataisi aikaan? Ainakin törmäilijä oli tajunnut pahoitella. Hetkinen. Eikös tuo ollut suloisen Flurryn omistaja? Oli. Lucy hymyili Sophielle tietämättä mitä sanoa vastuuhevosensa omistajalle nyt, kun ympärillä ei ollut tallirakennusta ja työn tuomaa roolia.

Oli ihanan huomaavaista, että nainen tarjoutui ostamaan uuden juoman. Katerina vilkaisi vajaata lasiaan kurjan näköisenä ja kallisti päätään nyökäten.
”Kiitos”, hän myöntyi helposti hymyn kera, sillä juomista nainen ei kieltäytyisi. Hän vilkaisi Lucyyn virnistäen ja nyökkäsi kysyvästi tuota mukaan tiskille - taas. Ehkä tyttö haluaisi sittenkin lisää juotavaa.
”Olet todella ystävällinen”, ruotsalainen hymyili juoman tarjoajalle ja lähti kohti ruuhkautuvaa tiskiä.
”Olen Katerina”, hän ojensi kättään, sillä olihan hän päättänyt tutustua uusiin ihmisiin. Ehkä hän voisi kokeilla taas uutta Oarfishin ystävänpäiväksi täydennetystä drinkkilistasta.

Maya virnisti Mirandalle ja tilasi itselleen vielä hieman lisää
juotavaa. Sitä hän ei kuitenkaan litkinyt aivan samalla sekunnilla.
"Toivotaan niin, miesseura ei pahaa tekisi", hän tokaisi ja hörppi pieniä kulauksia jo kolmatta drinksuaan. Lisää väkeä lappasi sisään koko ajan tasaisella vauhdilla, osa naamoista näytti tutuilta, osa taas aivan ventovierailta. Maya oli muutamaan otteeseen käynyt Oarfishissä, tosin silloisen poikaystävänsä kanssa. Ikinä hän ei ole joutunut klubbailemaan yksinään, paitsi nyt.

"Ehkä minun pitää pitää sinut sitten kiireisenä, jos äkkäämme Rosen Oarfishistä", Didi naurahti ja ajatteli, kuinka samanlainen olisi varmasti, jos kyseessä olisi hänen pikkuveljensä. Onneksi hänen klubipäiviinsä olisi vielä vuosia ja toivottavasti hän ei enää silloin uhraisi öitään yökerhoilla.

Bailey laskeutui tanssilattialle Tibbyn kanssa naureskellen ja antoi hyvän musiikin viedä hänet mukanaan. Ystävänpäivän kunniaksi yökerhon musiikkilistaus oli värittynyt kummasti rakkauslauluilla ja muullakin kuin pelkällä jumputtavalla tietokonemusiikilla.

"Voi kun kehtaisin sanoa noin itsekin", Miranda vastasi ja katui sanomaansa heti sen jälkeen. Ei hän näin törkeä ollut... mutta toisaalta hän saattoi aina syyttää juomiaan, joita ei enää jaksanut laskea. Onneksi hän istui vain, kun ei ollut tarvetta tehdä muutakaan.
"Okei... loppui tämä pelleily. Mennään tanssimaan. Eihän tässä makoillessa ja valittaessa mikään muutu", hän vastasi ja otti puoliksijuodun kirkkaanoranssin juomansa ja nousi baarituolilta huojahtaen. Luoja hän oli toivoton.

"Kuulostaa liiankin tutulta", Elis nauroi ja lähti kävelemään Cressidan kanssa tiskille. Hän oli vakuuttunut klubin menoon ja tiesi nyt varmaksi, että viihtyisi täällä.

Tibby ei hirveästi rakkauslauluista piitannut, mutta nyt oli onneksi aika hyvä tempoisia kappaleita ja hän antoi tanssin viedä mukanaan. Tanssilattialla oli jonkin verran porukkaa, mutta ei onneksi ihan tungosta.

Sophielta kesti naamiaisasun takia hetki tunnistaa supersankariksi pukeutunut nainen. Kasvot olivat tutut ja nimikin löytyi pienen jäätymisen jälkeen.
”Se on Collins, eikö olekin?”
Tämä luultavasti tarkoitti, että hänen täytyisi ostaa juotavaa myös tallityöntekijälle, jos tämä tunkisi mukaan.
Vaaleaverikkö, jolle hän oli drinkkiä tarjonnut, oli jo suunnannut tiskille, joten Sophie kiiruhti perään.
”Sophie.” hän esitteli itsensä tarttuen pikaisesti naisen käteen. ”Ostanko samanlaisen, vai?”

"Mahtava idea!" Maya hihkaisi, joi juomansa loppuun ja nousi myös ylös tuoliltaan. Hän suuntasi tanssilattialle ja alkoi liikkummaan musiikin tahtiin. Ehkä alkoholikin alkoi jo ottamaan osaa naisen käytökseen. Ja suunnitelmissahan oli heti ensimmäisenä rynnätä juomaan muutamat lasilliset väkeviä ja sen jälkeen mennä hytkymään epämääräisesti tanssilattialle. Juuri niinhän se menikin.

Cressida seurasi klubin menoa mielenkiinnolla matkalla baaritiskille. Ihmiset tanssivat tanssilattialla tai notkuivat sek ympärille jutellen kavereilleen. Saavuttuaan tiskille Cressida selasi juomalistaa melko pitkänkin aikaa. Hän ei ole ikinä ollut suuri alkoholin ystävä, joten ei halunnut heti ensimmäisenä mitään kovinkaan väkevää juotavaa. Loppujen lopuksi hän päätyi johonkin hassun nimiseen juomaan, jonka tilasi baarimikolta.

Katerina hämmentyi, kun Sophieksi esittäytynyt ilmaisi tuntevansa Lucyn.
”Haluan tuon romanttisen hattaradrinkin”, hän vastasi hymyillen ja osoitti erikoisjuomien listaa. Oikeastaan sillä ei niin ollut väliä. Hän joi loput lasinsa pohjalta ja laski tyhjän lasin tiskille.
”Mistä tunnette?” Hän kysyi Lucyn ja Sophien suuntaan. Hän oli hämmentynyt, sillä harvoin kai naiset puhuttelivat toisiaan sukunimellä.

Agata tunsi jäävänsä hieman ulkopuolelle, joten hän päätti ottaa vielä yhden drinkin ja kadota paikalta. Hän asteli Katerinan luo ja tilasi drinkin. "Minä taidan kadota kuin Tuhkimo, kunhan olen juonut drinkin", hän sanoi ja lisäsi nauraen: "Valitsin väärän asun, olisi pitänyt pukeutua Tuhkimoksi."

”Saamasi pitää.” Sophie naurahti ja välitti viestin baarimikolle, mutta tilasi samalla itselleen samanlaisen. Kai sitä piti ystävänpäivää juhlistaa ihan tosissaan.
”Hän pitää huolen hevosestani, Flurrysta, Rosings Parkissa.” Sophie vastasi Katerinalle.

Katerinan kasvoille levisi ymmärtävä, sädehtivä hymy. Hevosenomistajia, siis.
”Voi miten mukavaa. Minullakin on hevonen Rosings Parkissa, Aleksei”, Katerina esitteli ja tunsi heti suurta yhteenkuuluvuutta naisen kanssa. Hän vilkaisi luokse tullutta Agataa.
”Hei, älä nyt vielä, ilta on nuori”, hän vastusteli hymyillen ymmärtämättä, että oli rumasti hylännyt toisen.
”En ehtinyt edes tanssimaan kanssasi, kun törmäsin Sophieen. Asusi on juuri mahtava. Ota juoma ja mennään sitten muiden mukaan tanssimaan ja nauttimaan musiikista”, hän kannusti ja nappasi käteensä ostetun drinkin hymyillen kiitokseksi Sophielle.
”Millainen hevosesi on?” Kat kysyi toiselta ihastuneena siihen, miten ison porukan oli ympärilleen jo löytänyt, vaikka oli tullut yksin.

Agata mietti hieman ja katsoi Katerinaa miettien. "No okei, voin minä jäädä vielä vähäksi aikaa. Onneksi en muutu kurpitsaksi", hän sanoi hymyillen ja kuunteli keskustelua.

Sophie otti ostamansa drinkit ja ojensi toisen Katerinalle. Hän nyökkäsi tervehdykseksi Katerinan seuraan liittyneelle naiselle, jota ei tuntenut.
”Oi, kuinka mukavaa.”
Olisi pitänyt arvata, että hän törmäisi muihin tallilla kävijöihin. Se kävi tosin päinsä, sillä Sophie olisi luultavasti karannut kotiin koiransa luo, jos seuraa ei olisi löytynyt.
”Flaithrí on ruunikko irlanninpuoliverinen. Oikein suloinen.” Sophie hymyili. ”Entä Aleksei, millainen se on?”

Katerina hymyili hyväksyvästi Agatan valinnalle. Hän naurahti sanoille kurpitsasta mutta ymmärsi viitteen Tuhkimo-tarinaan. Sitten hän kääntyi taas toisen naisen puoleen.
”Kuulostaa ihanalta”, Katerina kehui Sophien hevosta vaikka ei sitä pikaisesti muistanutkaan siihen kuvaukseen yhdistää. No, hevoset olivat usein ihania, ja vielä puoliverinen, varmasti niitä hienoimpia kilparatsuja.
”Aleksei on kimo lipizzanhevonen. Kilpailemme kouluratsastuksessa. Mikä teidän lajinne on?”

Agata joi juomansa ja tilasi samanlaisen hattarajuoman kuin Katerina ja toinenkin nainen. Tullen sitten lähemmäs. Hän kuunteli mielellään noiden hevosista. "Kukaties minä jonain päivänä kengitän teidän hevosianne, kunhan olen tarpeeksi pätevä ja oppinut", hän sanoi hymyillen ja kohotti drinkkilasiaan sanoen: "Ihanille hevosille."

Bailey rakasti pauhaavaa musiikkia ja tanssi naurunsa tahdittamana. Hän tunsi itsensä aikuiseksi, itsevarmaksi, kauniiksi ja hänen olonsa oli kaikin tavoin mahtava. Hän ei ollut uskonut, että hänelle oli tarjoiltu aito drinkki ja hän oli oikeassa yökerhossa. Hän keskittyi kuitenkin Tibbyyn eikä tiennyt mitä olisi tehnyt ruskeahiuksiselle nuorelle miehelle, joka oli vilkuillut häntä siitä lähtien, kun hän oli astellut Tibbyn kanssa tanssimaan.

Elis käveli tiskille ja keskittyi siihen, mitä juotavia näki edessään ja mistä hän saattaisi nauttia. Harmi, että erikoisdrinkit kuulostivat niin imeliltä ja ällöttäviltä. Koska poika ei halunnut hidastella hän valitsi normaaleimmalta kuulostavan juotavan ja otti sen käteensä. Se maistui kohtuulliselta, ehkä turhan sokeriselta, mutta Elis oli siitä maksanut ja joisi sen varmasti.
"Tämä onkin eka kerta kun mä pääsen ulos juhlimaan saapumiseni jälkeen", hän sanoi tytölle ja katseli tanssilattiaa.

Miranda lähti kävelemään ja oli onnellinen, ettei heilunut asuna ansiosta korkokengissä vaan erittäin mukavissa maihinnousukengissä. Hänen toisella olallaan oli nahkaremmi, jonka pieneen pussukaan hän oli suunnitellut laittavan muoviaseensa, mutta päätyi jättämään sen kotiin. Sen sijaan siihen olisi voinut piilottaa vaikka taskumatin omaa juotavaa, se olisi kelvannut hänelle tässä vaiheessa oikein hyvin. Hän oli onnellinen, että Maya innostui ideasta lähteä tanssilattialle, sillä hän ei halunnut masennella enempää.
Matkalla tanssilattialle Miranda kuitenkin kohtasi katseellaan banaanin edessään. "Ei jumalauta", hän sanoi ääneen, ehkä liiankin kovaan ääneen, sillä hänen edessään seisoi ihastuttavan pervosti pukeutunut Katerina. Nainen sai pidellä lasistaan kiinni, kun hänen mieliinsä tulvivat viime keväiset ihanat hetket Oarfishissä. Kenenköhän seuraan toinen oli takertunut tällä kertaa?

Tibby tanssi innostuneena Baileyn kanssa tanssilattialla ja sanoi: "Toi brunetti kundi ei saa katsettaan susta." Hän sanoi ja huomasi kuinka hänen kujekamunsa vilkuili taas häntä, mutta koitti olla tuijottamatta takaisin. "Toi joka oli mun kujeessa mukana, on aika kivan näköinen, vaikkakin naamiaispuvussa", hän sanoi virnuillen.

”Todellako?” Sophie kysyi enemmän kohteliaisuudeksi. Hän arvosti kilparatsastajia paljon. Katerinan kysymys sai hänet naurahtamaan:
”Harrastaminen, vaikka enoni todennäköisesti toivoo, että kilpailisin. En opiskelujen takia enää nykyään ehdi tallilekaan koko ajan.”
Toinen nainen oli siis kengittäjä, tai ainakin ilmeisesti aikoi sellaiseksi. Hyvä tietää. Hän kohotti omaa lasiaan ja toisti:
”Ihanille hevosille!”

Aivan, Agata opiskeli kengittäjäksi. Katerina hymähti mahdollisuudelle, mutta hänen pitäisi tutustua naiseen paremmin ja nähdä tuo työssää, jotta hän pystyisi sanomaan sopisiko tuo Aleksein kengittäjäksi. Eipä sillä niin merkitystä ollut, mutta hänen rakkaansa ansaitsi parasta ja tähän mennessä sitä olivat kengittäneet vain isot miehet. Hän kuunteli Sophien sanoja ratsastusharrastuksestaan aavistuksen hyytyneellä hymyllä. Ei kai sillä ollut väliä, jos ei kilpaillut. Eihän hänkään kai ollut niin tosissaan
”Hevosille”, hän ehti toistaa muiden perässä ja kohottaa lasiaan, kun kuuli hyytävän tutun äänen takaansa. Oliko se nalkuttava akka täällä taas? Blondi pyörähti ympäri ja päätyi tuijottamaan Mirandaa silmiin. Hänen katseensa valui läpi toisen valitseman asun, ei huono, mutta sitä hän ei ääneen sanoisi.
”No mitä sä nyt tuut siihen päätäs aukomaan?” Kat nälväisi hörpäten juomaansa. Hän ei sellaista idioottia niihin bileisiin kaivannut. Luojan kiitos Troyta ei näkynyt, joten he ehkä selviäisivät tappelutta sen illan.

Agata katsoi hieman hämmentyneenä, kun Katerine tuntui suivaantuvan jonkun toisen tulosta, mutta hän ei puuttunut asiaan, vaan jutteli Sophielle. "Minullakin oli joskus oma hevonen, mutta jouduin myymään sen, kun lähdin opiskelemaan ja aika ei riittänyt", hän kertoi.

Miranda ei paljoa aikaa uhrannut Katerinan seurueelle, sillä naisen terävät sanat saivat hänet nauramaan.
"Piti kai vain tulla onnittelemaan illan koomisimmasta asusta", hän sanoi leveästi hymyillen ja joi juomaansa. Asu oli selvästi Kill Billistä mutta Uma Thurmanista Katerina ei kyllä menisi.
"Hei teille kaikille", hän hymyili sitten Katerinan ystäville, jos ne sellaisia edes olivat. Poison Ivy, Tähkäpää ja Pahatar - mikä kombo. Eiköhän siihen kaksi toimintaelokuvahahmoa mahtunut, sillä Miranda päätti ettei Katerina pääsisi hänestä niin vähällä.
"Onko iltanne sujunut mahtavasti?" hän uteli ja laskeutui keskusteluun parhaansa mukaan. Vaikka tästähän se hupi vasta alkaisi.

Agata katsoi tullutta naista ja hymyili tuolle. "Hei, olen Agata, pidän asustasi", hän sanoi hymyillen toiselle. Hän oli innokas tutustumaan uusiin ihmisiin ja mahdollisesti saamaan näistä ystäviä.

Sophie katseli kulmat koholla Katerinan ja paikalle tulleen naisen kohtaamista. Selvästi naisten välit eivät olleet kovin hyvät. Hän toivoi koko sydämestään, että heillä olisi tarpeeksi tilannetajua olla aiheuttamatta kohtausta. Hän seurasi tilannetta niin kiinnostuneena, että rekisteröi vain lopun kengittäjän lauseesta.
"Sepä ikävää" hän vastasi seuraten yhä kehittyvää tilannetta. Toisaalta häntä kiinnosti suuresti nähdä mitä kävisi, mutta järki käski harkitsemaan mahdollista poistumista.
Vieraan tervehtiessä Sophie vastasi tyynellä nyökkäyksellä. Kengittäjänainen, Agata, ehti vastata ensin.
"Saavuin vasta hetki sitten. Entä sinun iltasi?"

Katerina tuhahti loukkaantuneena Mirandan sanoista ja polkaisi jalallaan mielenosoituksellisesti tahmeaa lattiaa. Miksi tuo nainen tuli aina pilaamaan hänen iltansa? Kat nosti kätensä Lucyn harteille ja koetti tarttua myös Sophien käteen.
”Mennään tytöt tanssimaan”, hän ehdotti viitaten kohti ruuhkaisia vilkkuvaloja ja katsoi viiltävästi Lara Croftia. Mikä tuo oli sanomaan, että hänen asussaan oli jotain vikaa, kun oli itse tuskin pistänyt mitään päälleen?
”Toivottavasti lykästää, tyrkky”, hän sivalsi loukattuna ja viittoi myös Agataa mukaan. He eivät sellaista typerystä jäisi kuuntelemaan.

Agata katsoi tilannetta toinen kulma koholla ja vilkaisi Sophietakin. Mielessään hän pohti mikä oli saanut naisten välit noin, kärkkäiksi. No se ei ollut Agatasta kovin tärkeä tieto ja olkiaan vilkaisi Katerinea ja sanoi: "Minä juon ainakin tämän loppuun." Omalla tavallaan, hän ehkä tahtoi jäädä siihen, josko toinen vain kaipasi juttuseuraa.

Sophie koki parhaaksi edes yrittää poistua tilanteesta ennen kuin se kehittyisi liian vaikeaksi.
"Mikä ettei" hän vastasi Katerinalle ja siemaisi juomastaan kunnon höyrpyn ennen kuin jätti lasin tiskille. Ainakaan kaikki ei mennyt hukkaan.
Hän ei vaivautunut selittelemään päätöstään paikalle tulleelle vaan vain nyökkäsi tälle vielä vielä kerran ennen kuin siirtyi tanssilattia suuntaan.

”Tarvitsen juotavaa”, Colin totesi päättäväisesti istuttuaan pitkään hiljaa ja nousi ylös. Katsahdus baaritiskille sai hänet tosin empimään: paikkahan oli täynnä naisia! Pieni ääni hänen päässään lisäsikin, että naistahan sinä tarvitset, mutta Colin hätisti sen pois; naisista oli vain haittaa. Hän katsahti Paulukseen melkeinpä anoen tältä henkistä tukea. Sen pyytämisen sijaan hän kysäisi:”Haluatko jotain?”

Hatuntekijän komea silinterihattu pomppi juhlakansan seassa miehen hypähdellessä viihdyttämässä muita, mutta pääasiassa itseään. Hän kävi lepertelemässä valikoiduille naisille ja näiden kikattaessa lähti heittäen ensin kommentin näiden halvasta pukeutumisesta. Miten turhauttavia amatöörit olivatkaan! Graham näki kaikkialla vain surkeita kyhäelmiä klassikkohahmoista, joiden sisintä olemusta kukaan ei yrittänyt edes hipaista. Voi, hän tarvitsi jotain juotavaa. Hatuntekijä liihotteli Kill Bill –blondin ja tämän seurueen ohi baaritiskille tilaamaan jotakin sopivaa. Jääteetä. Alkoholitonta.

Paulus oli harkinnut hiipivänsä ulos, sillä ruuhkainen, vaaleanpunainen ja meluisa yökerho ei ollut koskaan ollut mieluisa kohde hänelle. Perinteinen, rugbya huutava pub tai likainen, pimeä baari, ja hän oli aivan kotonaan. Lucy, jota ei ollut täällä uskoa samaksi naiseksi kuin kotona, oli kadonnut väkijoukkoon ruotsalaista rich bitchiä metsästäen ja tuskin huomaisi, jos Paulus viettäisi pari tuntia kävellen Newcastlen öisiä, märkiä katuja, joista keltaiset katuvalot heijastuivat. Seiniä ja ulko-ovea kohti vaivihkaa hivuttautunut mies hätkähti, kun Colin ilmestyi väkijoukosta.
"Ainahan minä, mutta minä voin hakea nämä", mies tarjosi kiitoksena edellisestä kierroksesta. Se tarjoaisi jotain muuta tehtävää kuin murjottaa hilpeän juhlaväen keskellä.

Bailey katsahti nuorta miestä varoen, hän oli pukeutunut Peter Paniksi. "Ei näköjään", hän vastasi Tibbylle. Hän ei ollut valmistautunut olemaan tällä lailla esillä, kun oli kuvitellut sekoittuvansa joukkoon. Huomio oli omalla tavallaan tosi mukava asia, mutta mies oli parhaimmillaan viisi vuotta häntä vanhempi, jos enemmänkin. Vielä melko selvillä vesillä tanssivasta Baileystä se oli karmivaa. Toisaalta, hänhän oli tahtonut näyttää aikuiselta, tämähän todisti sen, että hän oli onnistunut. Ajatus nosti tytön itsevarmuutta. "No mee sitten vaikka juttelemaan sille?" hän sanoi kannustavasti tajuamatta, että siinä tapauksessa hän voisi jäädä yksin.

Miranda oli tyytyväinen saamaansa vastaaonottoon ja hymyili hieman Tähkäpäälle ja tummanpuhuvalle Agataksi esittäytyneelle naiselle. Katerinalle hän ei uhrannut katsetta, ehkäpä hänen taisteluintonsa ei ollut tänään yhtä korkealla kuin viimeksi, ehkä hyväkin niin.
"Surkeasti mutta eipä sillä kai väliä", hän kertoi kukkahiuksiselle neidille totuudenmukaisesti kohauttaen sitten olkiaan. Ehkä uusi juoma auttaisi asiaa.
Miranda pidätteli huvittuneen ilmeensä pokerinaamalle, kun Katerinan johtama seurue lähti tanssimaan. "Sitä samaa", hän toivotti teeskennellyn pirteästi ja jätti seuraamatta. Varmasti lykästäisi, ja paremmin kuin tällä. Miranda asteli tiskille, josta oli tullut hänelle hyvä pakopaikka. Häntä ei huvittanut vielä lähteä tanssimaan teinien sekaan, joten hän saattaisi yhtä hyvin testata juomavalikoimaa taas uudestaan. Hän nojautui tiskiin hullun hatuntekijän vierelle ja tilasi ison lasin jotakin sokerista, vaaleanpunaista juotavaa.

Katerina vilkaisi Agataa edelleen tuohtuneena. Jääköön siihen jos tahtoi, he menisivät tanssimaan. Hän ei vaivautunut enää vilkaisemaan typerään Mirandaan vaan asteli drinkkilasi toisessa kädessä ystävineen tanssimaan. Hänellä olisi paljon hauskempaa siellä, kuin Mirandalla koskaan voisi olla. Nainen irrotti ystävistään päästyään lähemmäs ihmisten kansoittamaan tanssilattiaa ja alkoi liikkua tottuneesti musiikin tahtiin. Hän toivoi, ettei läikyttäisi tanssijoiden tönimänä Sophien avokätisesti ostamaa juomaa, joten varjeli sitä tarkasti ja hörppi mahdollisimman nopeasti. Pitihän hänen nyt olla kunnolla humalassa, ystävänpäivä oli vain kerran vuodessa.
”Oletko yksin liikenteessä vai hylkäsitkö poikakaverin jonnekin?” Kat uteli Sophielta haluamatta loukata suorasanaisuudellaan. Lucynkin poikaystävä oli vissiin vähän ujompi tanssija.

Christian Grey kurvasi mustanpuhuvan, kiillotetun autonsa kyydissä pauhaavan yöklubin edustalle ja ohitteli rahvaat jonottelijat VIP-lippunsa avulla. Hän asteli Oarfishiin muodikkaasti myöhemmin, kuin muu tylsä ja tavallinen juhlaväki, olihan viettänyt paremmassa seurassa etkot kerrostaloasunnollaan. Liam Hampton oli sonnustautunut tummanharmaaseen pukuun ja valkoiseen puvunpaitaan, jonka ylimmät napit olivat tarkoituksellisesti jätetty napittamatta. Hänestä pukeutumiskoodi elokuvahahmoiksi oli naurettava. Seksikäs, mysteerinen ja rikas Greyn hahmo oli kuitenkin omiaan hänelle, vaikka nuori mies kokikin itsensä hahmoaan paremmaksi. Kun hän astui tuttuun klubiin, kuuli illaksi valikoidun musiikkivalikoiman ja näki pukeutuneet juhlijat, hän tiesi että löytäisi seuraa. Ei ehkä arvoistaan seuraa, mutta yhdeksi illaksi sopivaa kuitenkin. Nuori mies eteni sisemmäs klubiin tavanomainen aavistuksen ylimielinen ilme kasvoillaan ja tunsi, kuinka kaikkien katseet kääntyivät, kun hän tuli sisään. Mies paistatteli huomion lämmössä ja sipaisi tarkasti muotoiltuja hiuksiaan parempaan asentoon. Hän asteli tiskille, tilasi viskin ja nauratti naisia, jotka tunnistivat hänet ja halusivat oman osansa hänen pettämättömästä charmistaan. Kun hän sai tarpeekseen ja juotu viski lämmitti kurkkua, Liam jätti tiskin epätoivoiset naiset omiin oloihinsa ja siirtyi tanssilattialle.

Maya tanssi hetken aikaa yksikseen, mutta palasi sitten baaritiskille, Mirandan viereen.
"Et sitten tullutkaan tanssimaan", hän huokaisi pettyneesti ja tilasi uuden drinkin taas itselleen. Jo melko täydessä tilassa alkoi tulla kuuma, eikä nahkatakki naisen päällä juurikaan auttanut asiaa. Hän päätti kuitenkin pitää sen päällään.

"Niin ja kuinkas kauan sä nyt olet täällä ollut?", Cressida kysäisi Elikseltä, samalla kun hörppi juomaansa. Poika oli jo saattanut asiasta mainita, mutta huonomuistinen Cressida ei millään saanut sellaista päähänsä. Tytön oli pakko korjailla hiuksiaan, jotka luultavasti näyttivät aivan räjähtäneiltä.

Sophie tanssi mukana, vaikka täydellä tanssilattialla heiluminen ei välttämättä käynyt tanssista. Opiskelukavereita ei näkynyt missään ja nyt Katerinasta seuraa löydettyään hän ei jaksanut välittää.
"Sinkkuna. Entä sinä?" Sophie vastasi, vaikka arveli toisenkin olevan yksin liikenteessä.

Katerina naurahti hyväksyvästi.
”Samoin. Eiköhän meille täältä miehet löydy”, hän arveli hyväntahtoisena ja vilkaisi ympärilleen tanssilattialla. Hän ainakin kaipasi seuraa, vaikka sinällään tyttöporukassa juhliminen ei mikään ongelma ollutkaan. Sitä paitsi hän ei päästäisi irti Lucysta, eikä uudesta tuttavuudesta Sophiesta, sillä hänellä oli aivan liian vähän ystäviä uudessa kotimaassa.
”Näetkö ketään kiinnostavaa?” Kat kysyi musiikin mölyn läpi Sophielta leveästi hymyillen.
”Ehkä Christian Grey?” Hän ehdotti innostuneena, kun iski silmänsä harmaaseen pukuun pukeutuneeseen nuoreen herraan, jonka asuvalinta paljasti ainakin Fifty Shades Of Greyn moneen kertaan lukeneelle, kenestä oli kyse. Hän ei tuntenut miestä, mutta sitäkin hurmaavammalta tuo näytti.

Colin avasi suunsa esittääkseen jonkin vastalauseen, mutta sulki sen sitten ja nyökkäsi. Hän varmaan sitten jäisi.. Tähän. Tähän näin.

Graham ei tuntenut jonotuskäytäntöjä, sillä hänen ei useinkaan tarvinnut harrastaa sellaista, eikä kiinnittänyt huomiota ohitetuksi tulleiden katseisiin. Hän katseli arvioivasti saamaansa juomaa, nuuhkaisi sitä ja imaisi aavistuksen. Ääh. Halpaa sokerilitkua, mutta sai nyt luvan kelvata, vaikka hänen makuaistinsa olikin tottunut aitoon jääteehen eikä mihinkään esanssikorvikkeeseen. Graham huomasi viereensä ilmestyneen naisen Tomb Raiderin uhkeassa asussa ja kohotti tälle hattua sympaattisen leveän hymyn kera.

Paulus raivasi tiensä ruuhkaiselle baaritiskille välittämättä kenet tuuppasi tieltään. Hän oli saada silmäänsä hyperaktiivisen keijun siivistä, joten yksinkertaisesti tarttui naista käsivarsista ja nosti tämän tieltään. Sitten mies kaivoi itselleen kolon terävin kyynärpäin, tuki käsivartensa tiskin laitaan ja odotti kahta skottilaista viskiä tuijottaen baarimikkoa synkeästi tummien kulmien varjosta, kunnes saisi tilauksensa. Ainoat naamiaiset, joissa hän oli viihtynyt, olivat tallin viimevuotiset Halloween-juhlat - ja nekin oli pelastanut vain Zoen reaktio hänen naamiaisasuunsa. Mies puski tiensä hetken kuluttua uudelleen väkijoukon läpi välittämättä siitä jos sattui melkein kippaaman nurin naurettavilla koroilla tasapainoilevan Kill Billin tai tämän vieressä heiluvan kukkatukan auratessaan tietään takaisin Colinin luo ja seinustan suomaan turvaan. Hän ojensi viskilasin miehekkäällä murahduksella.

"Tammikuun tokasta päivästä lähtien", Elis kertoi Cressidalle ja joi siedettävää juotavaansa.
"Mitä haluaisit tehdä?" hän kysyi Elsa-tytöltä. Hän menisi minne kaveri haluaisi, sillä hän ei ollut ensisijaisesti etsimässä täällä naisia, koska Lovisa odotti häntä Ruotsissa. Elis ei pettäisi Lovisaa, Lovisa ei pettäisi häntä - pojasta päätös oli aika yksiselitteinen. Hauskaa hän silti pitäisi, jos Cressida lähtisi mukaan.

Miranda hymyili Hatuntekijälle saamansa juoman takaa. "Mukavaa huomata, että osa ymmärtää vielä panostaa pukeutumiseensa", hän kehaisi miehen hyvää asua ja katsoi sitten saapuvaa Mayaa.
"Sori, tuli mutkia matkaan", hän huokaisi, vaikka Kat olikin tänä iltana ollut vain pieni ärsyke matkan varrella.

Liam asteli tanssilattialle ja otti itselleen saamansa tilan. Hän ei nauttinut tanssilattian ahtaudesta mutta sieti musiikkia ja näki potentiaalista seuraa edessäpäin. Keltainen Kill Bill-asu iski kenen tahansa silmään ja Liam kyllä huomasi, kun häntä katseltiin. Kukapa ei olisi tuntenut Hamptonia. Mies ei hyökännyt päälle kuten jotkut, hän ei ollut idiootti - hän antoi naisten tulla luokseen, sillä se oli väistämätöntä.

Colin nyökkäsi kiitokseksi saatuaan juoman käteensä ja kilautti lasiaan Pauliksen lasia vasten ennen kuin viski häviäisi.
”Seinäruusuille”, hän sanoi vaisusti virnistäen.

”Ah. Kunnon hattu kruunaa asun kuin asun”, hatuntekijä lausahti asiantuntevasti neiti Croftille aivan kuin hänen asussaan ei muuta huomionarvoista olisi ollutkaan ja siveli lieriään. Naisen kääntyessä puhumaan ystävättärelleen, mies otti takkinsa taskusta mittanauhan (kyllä, hän oli viimeisen päälle varautunut) ja oli ottavinaan mittoja toisen päästä.

"Hä? Ai, ehkä."
Sophie epäili asiaa suuresti, eikä vastannut Katerinan ensimmäiseen kysymykseen. Toisen kuullessaan hän katsahti ympärilleen, sillä ei ollut varma oliko kuullut oikein. Kaikkihan sen lähdrmateriaalista olivat kuulleet, mutta sen tutumpi se ei Sophielle ollut. Sophie seurasi Katerinan katsetta ja kommentoi miehen asua:
"Mistä tiedät mikä hän on? Pukuja käyttävät kirjanpitäjätkin."

"Joo", Paulus huokasi raskaasti esitellen laajaa sanavarastoaan, kolautti lasiaan vasten Colinin lasia, ennen kuin kippasi miellyttävästi kärventävän juoman alas kurkustaan. Ainakin se lämmitti vatsassa, vaikkei täpötäyttä yökerhoa voinut parhaalla tahdollakaan sanoa kylmäksi. Mies hätisti parin parikymppisiä tyttöjä pois seinustalla olevalta penkiltä ja tarjosi Colinille viereistä paikkaa. Hän ei tajunnut kuka hullu viihtyi tällaisissa… Painajaisissa. Mies vilkaisi ruskealla silmällään synkeää ystäväänsä pohtien, josko Colin oikeasti viihtyi yökerhoissa. Ehkä Colin jopa tanssisi. Hyvä luoja.
"Haluatko… Öh, tanssia tai jotain?" hän kysyi tai huusi musiikin yli varsin epäluuloiseen sävyyn.

”No mutta nämähän ovat elokuvateemaiset naamiaiset”, Katerina naurahti ja jos se vain oli mahdollista Greyn puolelta, hän jatkoi silmäpeliä. Totta kai se oli Christian Grey, tai ainakin se oli ensimmäinen pukumies mikä hänelle mieleen tuli.
”Haluatko, että käyn varmistamassa?” Hän virnisti Sophien suuntaan ja arveli, että nuori nainen oli vain turhan kaino tunnustaakseen hurmaantuneensa miehestä. Hänellä riittäisi pokka kyllä tanssahdella komean nuorukaisen puheille.

"Ei sitten. Voisi olla agenttikin. Tai hautajaisvieras." Sophie mutisi vastaanväittämisen vuoksi enemmänkin itselleen. Hän vilkaisi miestä uudestaan. Ei tuo huononnäköinen ollut, mutta elokuvamaku oli selvästi surkea.
"Et jätä minua yksin tähän seisomaan!" hän huudahti hieman hädissään. Se tästä vielä puuttuisi että hän hukkaisi löytämänsä seuran ja joutuisi jatkamaan juhlimassa yksin.
"Jos sinä menet, minä seuraan perässä."

Katerina nauroi ja ojensi kättään jotta Sophie voisi tarttua siihen. Hän hytkyi kissamaisen ketterästi musiikin sykkeessä ja nautti humalan tuomasta keinuttavasta tunteesta esitellessään tanssiliikkeitään. Mikäli toinen lähti mukaan, hän liikkui sulavasti ihmisjoukossa kohti miestä, johon oli iskenyt silmänsä. He olivat Sophien kanssa näyttäviä naisia - totta kai mies kiinnostuisi edes jommasta kummasta ellei molemmista. Edelleen naisen kädessä toivon mukaan roikkuen ruotsalainen keinahteli pukumiehen luo flirttia katseessaan.
”Etsitkö ehkä omaa Anastasiaa?” Hän arvasi hymyn kera vannoen, että mies oli Christian Grey. Ei tietenkään se oikea, ei hän ihan idiootti ollut, mutta kaikista lähinnä sen yökerhon ihmisistä.

Colin kumosi juoman ja huokaisi sen poltellessa tietään alas leviten sitten mukavan turruttavana tuntemuksena jäseniin. Tätä hän todella kaipasi. Tuntien olonsa jo hieman paremmaksi Colin hylkäsi tyhjän lasin seuratessaan Paulusta ja istuutui vieraan takamuksen lämmittämälle penkille. Ihan hyvä takamus oli ollutkin, pisti Colin merkille ja jäi katselemaan juhlijoiden menoa. Hän oli aina pitänyt Oarfishistä. Ainakin hän oletti pitäneensä. Iso osa hänen muistikuvistaan oli hämärän peitossa, mutta sitä varten hän yöklubeilla kävikin: oivallinen paikka unohtaa ympäröivä maailma – ja itsensä. Siihen tosin tarvittiin oli usein tarvittu muutakin kuin alkoholia, mitä luultavasti oli tarjolla näissäkin juhlissa. Colin palautti katseensa kiireesti polviinsa haluamatta ajatella moista. Onneksi Paulus oli kärppänä antamassa jotain muuta ajateltavaa.
”Tanssia?” Colin toisti katsoen ystäväänsä arvioivasti kiireestä kantapäähän ja hymyili huvittuneena, ”Tanssitko sinä?”

"En helvetissä", Paulus vastasi torjuen pelkän ajatuksen. Kai hänestä oli teknisesti kuvattu joskus videotakin viuhtomassa tanssilattialla kuin heikkopäinen Travolta umpihumalassa, mutta niin kauan kun mies oli järjissään, kukaan ei saisi häntä nöyryyttämään itseään.
"Mitä kettua täällä on tarkoitus tehdä?" hän vetosi karjuen ystävänsä korvan suuntaan jylisevän musiikin yli.

Sophie tarttui ojennettiin käteen ja seurasi jalkojaan laahaten perässä. Liikkuminen muistutti tosin ihmisjoukkojen takia epämääräistä sipsuttamista ja suurempien törmäyksen välttämistä. Sophie ei tajunnut, miten Katerinalla riitti pokkaa.
Kuullessaan Katerinan repliikin Sophie toivoi voivansa painua pian alle. Hän vilkaisi miestä vain kerran kasvoihin ja sitten nopeasti pois. Että tuon pitikin olla hyvännäköinen...

Liam katseli kuinka paljastavaan verkka-asuun ja vaatimattomaan prinsessakolttuun pukeutuneet naikkoset astelivat hänen luokseen ja nuoren miehen kasvoille suli kevyt virne.
"Voi olla", hän vastasi ja oli omahyväisen tyytyväinen siitä, että hänet tunnistettiin. Hän katsasti blondin prinsessakaverin ja totesi nähneensä klubissa varmastikin kaksikymmentä samanlaista Disney-hahmoa. Oli kai niissäkin oma viehätyksensä. 'Omaa Anastasiaa' hän ei ollut vielä löytänyt eikä ehkä halunnutkaan, kunhan piti hauskaa niinkin kliseisen päivän kuin ystävänpäivän varjolla.
"Mitäs leidit itse, hauskaa iltaa viettämässä?" hän kysäisi ja sipaisi hiuksiaan.

”Sanoinhan!” Katerina supatti Sophielle kihertäen. Hän oli ylpeä itsestään, vaikka sillä tuskin ylpeiltiin, että tunsi Fifty Shades of Greyn - niin kirjat kuin elokuvan - kuin omat taskunsa ja tunnisti Christian Greyn vaikka unissaan. Hän räpytteli tekoripsiään miehelle ja tarjosi valkeaa hymyä valuttaen kuin vahingossa pukunsa vetoketjua vielä vähän alemmas. Pitihän hänen varmistaa, ettei jäisi kakkoseksi sen yökerhon muille naisille.
”Ja paremmaksi vaan muuttuu”, Kat iski silmää ja laski vapaan kätensä herra Greyn käsivarrelle.
”Olen Katerina.”

"No, rehellisesti sanoen en ole klubbailijatyyppiä, mutta tanssilattia houkuttaa hiukkasen", Cressida tokaisi. "Haluatko tanssia?", hän lisäsi vielä leveän hymyn kera ja vilkaisi Elistä kohden. Tyttö joi vielä hieman drinkistään ja astui muutaman askeleen kohti tanssivia ihmisiä, kohottaen toista kulmaansa kysyvästi pojalle.

"Jassoo. No myöhemmin sitten", Maya virnisti Mirandalle ja joi uudemman kerran lasistaan. Hän kierteli katseellaan jo varmaan sadatta kertaa yökerhon tiluksia, mutta kukaan näköetäisyydellä olevista miehistä ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavilta naikkosen makuun. Vaikkei hän ole kovinkaan kriittinen miesten suhteen, mutta täytyy olla reippautta ja hyvää ulkonäköä. Klubilla kaikki hyvännäköiset miehet vain möllöttelivät seinien vierustoilla ja enintään tuijottelivat lasiaan. Ehkä Maya voisi jossain vaiheessa iltaa käydä nappaamassa yhden maleskelijan mukaansa tanssilattialle.

"Niinhän se taitaa kruunata", hän lausahti takaisin, vaikka omisti varsin vaatimattoman hattukokoelman itse. Miranda nojautui tiskiin ja joi juomaansa välittämättä tahdista, jolla se valui hänen kurkkuunsa.
"Myöhemmin sitten", hän toisti Mayan sanat ja katsoi sitten Hatuntekijää, joka otti roolinsa tosissaan.
"Minkäslainen hattu minulle sopisi parhaiten?" hän kysyi mieheltä pieni hymy huulillaan.

"Toki", Elis vastasi ja laski tyhjän lasinsa tiskille. Ei hän tanssitaidoillaan ketään häikäisisi mutta soluttautuisi beessinvihreässä asussaan hyvin joukkoon eikä rupeaisi tylsäilemään Cressidan viihtymisen kustannuksella vain sen takia, että tunsi itsensä ufoksi aivan uudessa paikassa. Hän lähti kävelemään tytön vierellä lattialle ja änki johonkin villisti tanssivan joukkion reunamille ja rupesi itse heilumaan musiikin tahdissa vähemmän villisti. Hän hymyili lyhyemmälle seuralleen ja painoi fedoransa paremmin päähänsä.
"Onko sun harjoittelu lähtenyt hyvin käyntiin?" hän uteli ja mietti josko vapaalla olisi kannattanut lähteä puhumaan töistä. Kai Cressidakin oli viihtynyt, kun hänkin oli.

Sophie keräsi itsensä. Ei ollut mitään syytä jännittää. Hän veti mahdollisimman huomaamatta henkeä ja paransi ryhtiään. Hän kohtasi vieraan katseen vastatessaan, puhuen vähän Katerinan päälle:
"Olemme pääsemässä alulle."
Mikä sai koko illan kuulostamaan siltä, että Sophie ja Katerina kävisivät usein yhdessä bilettämässä. Hän esitteli itsensä Katerinan jälkeen:
"Sophie."

Cressida siirtyi tanssilattialle ja alkoi hymyillen tanssimaan musiikin tahtiin. Se tuntui hyvältä, hän ei ollut pitkään aikaan tanssinut millään tavalla.
"Oikeastaan tosi hyvin. Rosings on tosi siisti mesta, ainakin omasta mielestäni. Bluesta en tiiä, se on vähän kiukutellu tässä lähiaikoina ratsastaessa , mutta voihan se jostain muustakin johtua, täytynee seurata sitä", hän selitti Elikselle joutuen korottamaan ääntään kovan musiikin ylitse. "Ja mun piti aluks mennä Mayben mukana, mutta se lähti jonnekin, joten liikun nyt pari viikkoa Pauluksen riesana", blondi lisäsi hieman naurahtaen ja tanssahteli vielä lisää. Väenpaljous ja pieni tuuppiminen aina välillä ei häntä sen kummemmin haitanneet, vaan lisäsivät vain energiaa. Hän kuitenkin päässään varoitti riehumasta liikaa, koska sunnuntain jälkeen tulee aina maanantai, joka taas meinaa koulunkäyntiä ja tallihommia.

Liam katseli naikkosten sananvaihtoa ja sitten Katerinaksi esittäytynyttä blondia, jonka käden antoi laskeutua omalleen. Hän oli otettu siitä, kuinka kovasti nainen yritti ja antoi tämän jatkaa.
"Hei vain Katerina ja Sophie", hän vastasi hymysuin ja toi keltapukuisen naisen lähemmäs. "Saanko tarjota juotavaa teille?" hän vastasi ja katseli kumpaakin kulmat hieman koholla, vaikka miksi kukaan olisi hänen tarjouksestaan kieltäytynyt. Hänellä oli muutenkin rahaa kuin roskaa, hän olisi voinut tarjota ylihinnoitellut mutta laadultaan valitettavan keskiverrot drinkit kaikille klubin juhlijoille, jos olisi halunnut.

Elis antoi tehokkaan musiikin tahdin viedä ja ehkä alkoholinkin ansiosta hän ei jaksanut huolehtia siitä, miltä näytti ja mitä teki. "Okei no tosi kiva", hän sanoi virnistäen. "Toivottavasti Blue rupeaa käyttäytymään", poika lisäsi toivoen sitä ja itsekin ääntään korottaen Mikään ei ollut inhottavampaa kuin ärtyisät ponit, sillä niiden käsittely oli pakkopullaa.
"Aa okei, ne tais lähteä kisamatkalle", Elis pohti ja mietti, jos hänetkin otettaisiin vielä mukaan.
"Haluatko hakea lisää juotavaa?" poika kumartui kysymään musiikin läpi kun tunsi kurkkunsa jo kuivuvan ja tylsistyvänsä epämääräiseen hytkyntäänsä, jota kukaan tuskin jaksoi kutsua tanssimiseksi mutta mikä oli parasta mihin hän pystyi.

"Toivotaan niin", Cressida sanoi hymyillen ja jatkoi tanssimistaan. Onneksi hän ei ollut laittanut korollisia kenkiä, koska ei olisi muuten pystynyt tanssimaan ollenkaan. Sitä paitsi hänen mielestään ne ovat todella epämukavia.
"Joo mennään vain", vaaleaverikkö vastasi ja tanssahti vielä muutaman liikkeen. Tämän jälkeen matka oli taas tiskille, jonka jakkaralle hän istahti katselemaan yökerhon menoa. Ei Cressida bailuista mitenkään kovinkaan innostunut ollut, mutta olihan se hänestä kieltämättä ihan mukavaa puuhaa. Aina välillä siis. Jatkuvasti hän ei haluaisi klubeilla käydä, välillä vaan.
Hetken aikaa katsellessaan Cressida tilasi itselleen uuden juoman ja maistoi sitä heti. Ei se kovinkaan häppöseltä maistunut, mutta meni jotenkin kurkusta alas.

Katerinan hymy vain levisi kun hän pääsi lähemmäs Greyta. Oli jotenkin viehättävää, ettei hän vieläkään tiennyt miehen oikeaa nimeä, joten hän ei mennyt sitä kyselemäänkään.
”No totta kai me nyt yhdet juodaan”, hän innostui ja vilkaisi kysyvästi Sophieta - eikö vain? Grey vaikutti oikein herrasmieheltä, mitä tietenkin sopi odottaa tunnetun eroottisen romaanin miespääosalta. Katerina ei kieltäytyisi viettämästä hieman aikaa miehen kanssa, ja kietoutui käsivarteen tiukemmin. Hän heilautti laineikkaita hiuksiaan selän taa jotta ei vahingossakaan itse estäisi Greytä näkemästä pukunsa paljastamaa rintamusta.

Tibby katsoi ystäväänsä ja sitten nuorta miestä, joka oli pukeutunut Chapliniksi. "Mutta sitten sä jäisit yksin tähän, enkä mä halua että oot yksin", Tibby sanoi ystävälleen ja katsoi tuota.

Agata puolestaan joi juomansa ja huomasi Katerinan ottavan nokkiinsa, kun hän ei mennyt mukaan. Agataa harmitti hieman, mutta ei hän haluaisi, että joku joisi hänen juomansa tai laittaisi sekaan jotain epäilyttävää. Hän joi juomansa ja tilasi vielä yhden. Hän kyllä nautti musiikista ja tykkäsi tarkkailla upeita asuja, mutta hän ei ollut kuitenkaan niitä, jotka olisivat mielellään kauan baarissa.

Drinkkien vastaanottaminen täysin tuntemattomilta miehiltä ei kuulunut Sophien tapoihin, mutta Katerina vaikutti olevan kuin kotonaan. Iltaa oli kuitenkin huomattavasti hauskempi viettää muiden seurassa, ja Sophien edellinen juoma oli jäänyt kesken, joten mikä ettei. Katerina oli selvästi päättänyt saalistaa tämän miesyksilön; Sophieta kiinnosti nähdä miten tässä kävisi. Hän kohotti huvittuneena kulmiaan Katerinan innolle.
”Kiitos tarjouksesta”, hänkin hymyili miehelle.

Elis lähti edeltä ja teki tilaa Cressidalle tanssivan joukkion läpi, kun sai myöntävän vastauksen juotavalle. Käveleminen tuntui järkevämmältä puuhalta kuin tanssiminen ja Elis selviytyi ulos tanssilattialta ja tiskille, josta tilasi vaihteeksi jotain vahvempaa.
"Juomat ovat tänä iltana kammottavan sokerisia", hän naurahti. "Sydämet ja vaaleanpunaiset hattarat ei ole ihan mun tyyliäni", Elis selitti, vaikka se saattoi olla aika ilmiselvää.

Bailey tanssi Tibby-Deppin kanssa ja yritti keskittyä kaveriinsa ja viattomaan tanssimiseen kaikkien muiden sijaan. "En haluu olla yksin", hän totesi ja kurottautui puhumaan Tibbylle musiikin läpi. "Ehkä jos haettais lisää juotavaa?" Bailey ehdotti, sillä halusi maistella jotain muuta listan hauskalta kuulostavista juotavista.

Liam ei ollut perehtynyt Christian Greyn sielunelämään liioin, mutta oli tietenkin kykeneväinen imitoimaan häntä. Hän nautti anonyymiyydestään, vaikka harmittelikin sitä, etteivät naiset tunnistaneet häntä automaattisesti Hamptoniksi. Jos heistä olisi viihdyttämään häntä, hän voisi ehkä harkita anteeksiantoa.
Liam ei vaivautunut kysymään mitä naiset ottivat - eivätkö he kaikki tällaisessa tilaisuudessa ottaneet jonkin mahdollisimman kliseisen sokerilitkun - vaan tilasi heidän puolestaan lasilliset jotakin vaaleanpunaista. Itselleen hän otti jälleen viskin jaksamatta asiaa sen suuremmin pohtia ja virnisti sitten seuralleen yhtä hurmaavana kuin aina.
"Kippis."

Tibby katsoi ystäväänsä, hänkään ei halunnut, että Bailey jäisi yksin. Kun Bailey esitti ehdotuksin, nyökäten innoissaan Tibby sanoi: "Joo haetaan vaan. Siellä oli aivan mielettömästi erilaisia drinkkejä." Tibby tarttui ystävänsä käsikynkkään ja lähti vetämään tuota kohti baaritiskiä, flirttailen samalla Chaplin asuiselle jätkälle hieman.

Cressida naurahti Elikselle hyväntahtoisesti. Eivät imelät juomat olleet hänenkään heiniään, mutta pakkohan niitä oli maistella, kun kerran oli tarjolla. Tyttö siemaisi hieman juomastaan.
"Opiskelet siis jossain hevosopistossa?" Hän kysäisi, kun ei muutakaan puheenaihetta siihen hätään keksinyt. Cressidan täytyi uudemman kerran pöyhiä hieman tukkaansa, jotta se näyttäisi edes joltain. Siihen oli uponnut melkein kokonainen lakkapullo, eikä se siltikään meinannut pysyä kasassa.

Christian Grey sopi paremmin kuin hyvin Katerinan käsipuoleen eikä hän voinut olla heittämättä ylivuotavaa flirttiä miehen suuntaan hymynä ja viettelevänä liikehdintänä. Hän arveli vähäisellä tiedollaan miesten puvuista, että tämä jota hänen sormensa koskettelivat oli materiaaliltaan jotakin ylellistä kuten laadukasta villasekoitetta. Eihän hän mihinkään köyhään sekaantuisi, sitä paitsi kuka varaton tarjoili naisille niin avokätisesti drinkkejä? Hän otti vastaan vaaleanpunaisen herkkucocktailin vuolailla kiitollisilla eleillä, kuten painautumalla lähemmäs ja kilauttamalla sekä Greyn että Sophien lasia omansa reunalla.
”Ihanalle illalle ja parhaalle seuralle”, hän toivotti ja siemaisi juomaansa pillillä mahdollisimman herttaisesti. Nainen etsi katseellaan Lara Croftia, joka oli aiemmin naljaillut jotakin hänen asustaan - selvästi keltainen pvc-haalari oli hintansa arvoinen, sillä olihan hän saanut vierelleen hurmaavan miehen. Miranda-raukka oli varmaan itkemässä yksinään jossain vessan nurkassa.
”Millaisia suunnitelmia sulla oli tälle illalle?” Kat kysyi miesseuraltaan viekottelevalla hymyllä. Todennäköisesti tuo ei ollut kuvitellut ollenkaan, että törmäisi hänen kaltaiseensa ihanaan ruotsittareen.

Sophiesta olisi ollut kohteliaampaa, jos mies olisi kysynyt heiltä, mitä tarjota, mutta nyt ei ollut aika tarttua yksityiskohtiin. Hän kilautti lasiaan Katerinan mallista molempien seuralaistensa laseihin ja maistoi omaa juomaansa. Se ei ollut hirveää, joten se kelpasi.
Katerina vei häneltä sanat suusta, joten Sophie jäi odottamaan miehen vastausta kasvoillaan kohteliaan kiinnostunut ilme, joka peitti alleen ihan oikeaa uteliaisuutta.

Bailey lähti kävelemään Tibbyn kanssa tiskille ja käänsi katseensa tanssilattian ihmisistä puhelimensa kirkkaaseen näyttöön, jolle oli sadellut viestejä Jonathanilta ja muilta hänen ystäviltään, jotka viettivät enemmän tai vähemmän ystävänpäivää. Hän näppäili hymysuin Jonathanille vastausta siitä, kuinka mahtavaa yökerhossa oli ja kuinka hänkin saisi tulla tänne, Baileyn seuraksi, varmasti pääsisi jos lainaisi joltain henkkareita.

"Joo, Uppsalan lähellä. Se on aika kaukana meiltä mutta ei se haittaa, ei se etäisyys tunnu miltään kun nyt on aivan toisella mantereella", Elis kertoi Cressidalle. "Niin säkö opiskelit ratsuttajaksi?" hän muisteli, kai Cressida oli siihen suuntaan joskus maininnut. Ratsuttajan työ kuulosti tietysti houkuttelevalta, mutta hän ei varmaankaan olisi siihen sopiva, kun ei ollut niin teknisesti taitavakaan.

Liam hörppäsi kilisteltyään juomaansa ja hymyili seuralaisilleen. Kill Bill blondi oli varsin oikeassa, he olivat osanneet eksyä illan parhaimman seuran pariin ehdottomasti. Harvempi valitti Liamin seurasta ja jos kehtasi niin tehdä, katui sitä jälkeenpäin.
"Hauskanpitoa", hän vastasi naikkosen kysymykseen viattomasti hymyillen jaksamatta selittää suuremmin hänen iltansa toimintasuunnitelmaa (koska tietysti Liam tiesi mitä hän halusi, sehän oli lähes typerää kyseenalaistaa). Oli sunnuntai-ilta, joten hän ei luullut liikoja väestä, joka kansoitti yökerhoa, mutta hän menisi minne tuuli vei. Huominen työpäivä ei paljoa miestä hetkauttanut, eipä se ikinä ollutkaan korkeimmalla hänen prioriteeteissaan.

Baaritiskille päästyään Tibby tilasi hattarajuoman ja joi sitä siemauksin. Hän vaihtoi muutaman sanan nuoren miehen kanssa ja tuo sai hänet nauramaan vitsailulleen.

"Joo. Se on ollu mun unelma niin kauan kuin ikinä muistan", Cressida sanoi hymyillen. Hän vieläkin muisti, kun alta kymmenvuotiaana haaveili ratsuttajan urasta. Silloin hän ei päässyt ihan oikeita hevosia ratsuttamaan, mutta keppihevoset toimittivat samaa virkaa silloin vallan mainiosti.
Cressida joi juomansa loppuun ja jäi sitten katselemaan yöklubin menoa. Pieni tylsyys hiipi tytön mieleen tuon miettiessä kaikkea turhaa. Tanssiminen tai mikään muukaan hilluminen ei kuulostanut hänen korvaansa kovinkaan hyvältä, samoin kuin juominenkaan. Ei Cressidan mieleenkään juolahtanut mitään järkevää puheenaihetta, joten ei kovinkaan hyvin sujunut.
"Onko sun koko perhe hevosihmisiä?", hän lopulta keksi.

Greyn vastaus sai Katerinan kihertämään hölmösti. Vai hauskanpitoa, sitähän hän osaisi tarjota. Nainen vilkaisi Sophieta hymyssä suin ja siemaisi sitten juomaa lasistaan. Olisihan siitä nautittava, kun upea mies sellaisen tarjosi.
"Toivottavasti löydät mitä etsit", Kat sanoi nuolaisten huuliaan pienieleisesti ja juoksutti sormiaan pitkin Christian Greyn käsivartta. Hän antautuisi tuon leluksi koska vain, vaikka heti, seuraahan hän sieltä oli tullut hakemaan. Tietenkin hyvänä lisänä hän oli törmännyt Lucyyn, Agataan, Bexiin ja Sophieen lukien nuo kaikki jo parhaiksi ystävikseen. Ehkä se oli vähän aikaista, mutta sinä iltana kaikki, paitsi tietysti se hirvittävä Lara Croft-kopio, olivat hänen ystäviään.
"Ehkä siirrymme näiden jälkeen tanssimaan?" Nainen ehdotti lasiaan nostaen ja vilkaisi seuralaisiaan, tosin Sophieta paljon lyhyemmin.

Kaupunkiin vastikään muuttanut pojankloppi Damien ei juurikaan piitannut ystävänpäivästä. Hän vain tarvitsi nyt jotain, että pääsi pois kotoaan ja mikä sen parempi paikka oli, kuin lähicityn yökerho, jonka mainoksia tuntui satelevan joka luukusta sisään. Tosin, Damien oli ollut niin tylsä, että oli vetänyt vain vaaleanharmaan kauluspaidan päälle, sopivan tiukat tummat farkut ja tukan kuosiin. Eikä hän tiennyt mitä odottaa, eikä voinut olla hämmästymättä astuessaan sisään yökerhoon, jossa ensimmäisenä vastaan käveli Hulkkia muistuttava nainen - ainakin nuorukainen sen kovasti epäili olevan nainen.
Vieläkin kummastuneena vihreästä naishenkilöstä mies marssi suoraan tiskille, eikä edes viitsinyt katsoa ympärilleen. Ongelma yksi oli, että Damien oli liian selvä näkemään vihreitä naisia ja muita kummajaisia. Ongelma kaksi oli, että hän oli kerta kaikkiaan liian selvä yhtään mihinkään. Kuvajaiset kodista leijuivat mielessä tiukkana kuin lima - kaikesta huolimatta charmikas Damien väläytti baarimikolle valkean hammasrivistönsä leveässä hymyssä.
"2 tiukkaa shottia, savuviski ja Corona."
Aivan kuin Damien olisi tilannut jollekin muullekin, kuin itselleen. Mutta ei, hän kyllä tiesi, mitä teki. Puoliammattilainen, lähes tulkoon. Juomia odotellessaan mies kehtasi jopa vilkaista ympärilleen, mutta ihmishälinästä oli äkkiseltään vaikea sanoa yhtään mitään. Hän ei oikeastaan edes tuntenut ketään täältä päin. Vielä.

”Juoda ja tanssia”, Colin vastasi pannen tosin merkille, että vaikka Paulus oli vähän juonut, tällä ei juuri näyttänyt olevan hauskaa. Että hän olikin huonoa seuraa. Ihmekään, ettei Effie... Colin pysäytti ajatusketjun ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan ja olisi läimäissyt itseään, jos olisi nähnyt sen vaivan arvoiseksi. Hän tuijotti hetken eteensä ja vilkaisi sitten ystäväänsä. ”Joten... kumpaa haluat tehdä?”

Graham mittaili naista katseellaan pitkään ja arvioiden.
”Hmm. Tässä tapauksessa voisin ehkä suositella hatun sijaan...”, hän naputteli mietteliäästi leukaansa hakien sanoja jostakin yläviistosta, mutta palautti katseensa sitten naiseen, ”... liekinheitintä.” Hän väläytti päälle leveän hymyn. Mikään hattu maailmassa ei pelastaisi halpaa asua.

Paulus vastasi vaihtoehtoihin pudottamalla päänsä polviin tuettuihin käsiin raskaan, luolamiesmäisen murahduksen kera. Hän ei olisi pistänyt pahakseen kolmattakin viskiä tai kolmattakymmentä, jos sikseen mentiin, mutta mies ei halunnut näyttää Lucylle itsestään sitä puolta, joka oli jäänyt taakse hänen upottuaan työhönsä Rosings Parkissa. Lucyn ei tarvinnut nähdä häntä hallitsemattomana, aggressiivisena, estottomana ja taipuvaisena päätymään aamuksi putkaan. Hän ei myöskään tanssinut, paitsi niin kovassa humalassa, ettei tiedostanut itsekään tekevänsä niin. Vaihtoehdot kävivät siis vähiin.
"Just. Tee sinä mitä haluat. Minä tarvitsen raitista ilmaa", mies ilmoitti tuskastuneena musiikin yli, läimäisi Colinia rohkaisevasti selkään ja lähti Oarfishin ulko-ovelle. Hän voisi kävellä naapurustossa - ja etsiä vaikka avoimen McDonald'sin - kunnes olisi kohtuullista soittaa Effielle kyytiä varten ja raahata itsestään pienen bile-eläimen paljastanut Lucykin kotiin.

Vasta myöhäisillan jälkeen naamiaisiin liittynyt pariskunta pujotteli tiensä kokeilemaan hattaraisia, vaaleanpunaisia ystävänpäivän juomia, melko hattaraisin, vaaleanpunaisin mielin. Pitkänhuiskea, harteikas ja hyvin mustanpuhuva V oli tavattoman vaikuttava liehuvassa, mustassa viitassa ja autenttisessa Guy Fawkes -naamiossa. Salaperäisesti hymyilevän naamion takana oleva Aidan Callahan, Northumberlandissa pian kuvaukset aloittavan elokuvan 34-vuotias käsikirjoittaja, vakuutti seuralaiselleen, että asu todella oli autenttinen, V for Vendettan puvustamosta lainattu.
V piteli takanaan seuraavan, timantein hillitysti säihkyvän Holly Golightlyn mustaan silkkihansikkaaseen verhoiltua kättä omassaan ja toi Jimmy Choon korkeakorkoisilla, mustilla suosikkiavokkaillaan vaivatta liikkuvan naisen vierelleen vilkkaalle tiskille. Kastanjanpunaiset hiuksensa klassisen hahmon elegantille nutturalle koonnut Karina keräsi iättömän, mustan iltapuvun tyylitellyn, maltillisen laahuksen turvaan humaltuvalta juhlaväeltä ja pyöritteli odotellessaan hansikoiduissa sormissaan hahmolle kuuluvaa pitkää savukkeenpidikettä, ilman savuketta. Hän olisi kaivannut sellaista huomattavasti kipeämmin, jos olisi tiennyt, ettei Aidanilla ollut aavistustakaan hänen asuntoonsa ilmestyneestä, rubiininpunaisten ruusujen merestä.
Kissamaisesti rajattujen, punaruskeiden silmien katse kiersi ympäröivää juhlahumua, sillä elokuvia hengittävä Karina haki yhteyttä ympärillä parveilevien hahmojen ja oikeiden elokuvien välille. Pariskunnan vieressä kaksi shottia tilannut nuori mies ei kuitenkaan tuntunut istuvan yhteenkään. Oliko hänen sivistyksessään aukko?
"Suo anteeksi", Karina vaati Damienin huomion pehmeästi, "mistä elokuvasta hahmosi on peräisin?"

Sophiesta alkoi tuntua, että hän oli yhä enemmän pihalla tilanteesta. Toistaiseksi edelleen tuntematon tyyppi ja Katerina tuntuivat tietävän täsmälleen, miten viedä keskustelua eteenpäin. Sophiella puolestaan alkoi olla tylsää, mutta häntä ei huvittanut lähteä enää harhailemaankaan.
”Sopii minulle!” Sophie innostui ja toivoi, että juoma loppuisi yhä nopeammin. Hän maistoi sitä uudelleen ja huomasi, että lasi oli jo selvästi ennemminkin puolityhjä kuin puolitäysi. O-ou. Tämän jälkeen ei enää juotavaa vähään aikaan. Mieluummin hän tanssisi kuitenkin tuttujen kanssa. Sophie epäili, ettei hänen flirttailunsa vetäisi ikinä vertoja Katerinalle, eikä hän ollut aivan varma siitä, halusiko niin olevan. Hymyillen Disney-prinsessaksi toivon mukaan hieman liian viekkaasti, hän kysyi mieheltä kuin ohimennen:
”Mikä olikaan muuten nimesi?”

Bailey tilasi nopeasti lisää juotavaa ja joi enemmän limulta kuin alkoholilta maistuvaa juotavaansa sillä aikaa kun Tibby teki jonkun kanssa tuttavuutta. Tyttö keskitti kaiken energiansa puhelimeen ja naureskeli Jonathanille, joka lupasi yrittää klubille pääsyä antaen Tibbyn tehdä omiaan. Bailey ei kokenut flirttailutaitojaan kummiksi ja jos hän olisi jollekin halunnut flirttailla niin Jonathanille. 'Äkkiä tännee Jonjoon', hän naputteli kohentaen hiuksiaan.

Elis hymyili leveästi Cressidan unelmille, jotka tuntuivat kuin hänen omiltaan. Hänkin oli aina tiennyt mitä halusi tehdä. "Mä oon kans aina tiennyt, että haluan hevosalalle", hän kertoi. Se tuntui itsestäänselvyydeltä.
"Onhan ne", Elis vastasi välittämättä heidän välisestä hiljaisuudestaan tai siitä kuinka kovaa kaikki pauhasi ympärillä. "Äitillä on aina ollut hevosia, iskä innostunut siinä samassa. Minä ja sisarukseni ollaan aina ratsastettu ja meillä on aina ollut hevosia", hän kertoi. Kai se oli jokin hevosharrastajan unelma - omistaa aina hevosia omalla takapihalla. Eliksestä todellisuus ei ollut niin hohdokasta, vaikkei hän vaihtaisi Vikingiä ja Perryä mihinkään. "Entäs teillä?" hän uteli (eikös kaikilla Briteissä ollut yhtä lailla hevosia takapihoillaan?) eikä kiirehtinyt takaisin tanssilattialle, joka näytti ahtaalta ja inhottavalta, vaikka kädessä lojuva lasi tuntuikin jo aika kevyeltä.

Tibby vilkaisi Bailey ja jutteli nuourkaisen kanssa hymyillen. Tuon kanssa oli niin luontevaa jutella, kun tuo oli rento vaikka oli päässytkyn karttakeskusteluun yllättäen.

"Jep, päätin tossa pari vuotta sitten, että aijon omistaa suurimman osan mun elämästä hevosille ja niiden kanssa työskentelylle. Varsinkin maastakäsittely kiehtoo mua ja haluan oppia tekemään Bluen kanssa vaikka ja mitä", tyttö selitti innoissaan Elikselle. Hän oli lukenut monia hevoskirjoja ja katsonut vielä enemmän erilaisia opetusvideoita sekä käynyt jopa yhden kurssin koskien hevosen maastakäsittelystä. Blue oli ollut kurssilla aivan pihalla ja tuijotteli mielummin muiden osanottajien nättejä tammoja. Kotona Cressida oli kokeillut niitä yksikseen orin kanssa ja hommat sujuivat melko hyvin.
"Kuulostaa ihan mahtavalta", Cressida sanoi hymyillen. "Ei ollut, ne varmaankin vihasivat hevosia sydämensä pohjasta. Mut vaan kuskattiin kerran viikossa ratsastuskoululle ja tultiin parin tunnin päästä hakemaan. Blue on mun ensimmäinen oma poni. Jos olisi sen ostaessani tiennyt millaista hevosen omistaminen on yksikseen, en olisi sitä ostanut", hän nauroi omalle tyhmyydelleen. Alkutaival poniorin kanssa oli kieltämättä ollut tuskainen. Kukaan ei ollut auttamassa laskujen maksamisessa tai varusteiden ostossa, kuskaamassa valmennuksiin taikka kisoihin. "Blue on kyllä tullu mulle niin tärkeeks, onneks sen loppujen lopuksi ostin", blondi korjasi nopeasti. Olihan Blue kieltämättä erittäin tärkeä ja rakas Cressidalle.

Damien oli siirtynyt seuraamaan baarimikon touhuja. Eikä hän ensin rekisteröinyt viereensä tullutta ihmistä. Vasta, kun tulija avasi suunsa nuorukainen hoksasi toisen. Kääntäessään katseensa naiseen, jonka näyttävä olemus sai varmasti monen muun saman sukupuolen edustajan tuntemaan itsensä ala-arvoiseksi, näytti herramme hetken aikaa kovinkin häikäistyneeltä, mutta veti sitten kasvoilleen tutun pelimiehen hymynsä.
"Itseäni - tietenkin."
Miten vakuuttavasti hän sen sanoikaan. Siitä huolimatta nainen ei näyttänyt ottavan häntä lainkaan tosissaan, mikä sai Damienin vain nauramaan huvittuneena. Repliikki olisi voinut toimia.
"Tosiasiassa en tiennyt tulevani tänne, eikä vaatekaapissani satu olemaan Spiderman -asua, eikä kyllä liiemmin mitään muutakaan naamiasasuun luettavaa vaatekappaletta."
Baarin työntekijän iskiessä kaksi shottia lopulta miehen eteen, Damien mietti sekunnin murto-osan katsoessaan vaaleanpunaisia shottilasejansa. Oikeasti?
"Ja toisaalta, vaikka olisikin ollut, en olisi niitä pukenut päälleni."
Hymyillen katse siirtyi takaisin häntä jututtaneeseen naishenkilöön.

Karinan silmät siristyivät huvittuneeseen hymyyn, ja nainen kosketti vaivihkaa mustalla hansikkaalla huuliaan. Hänen arvauksensa ei siis ollut osunut oikeaan. V ojensi seuralaiselleen korkeasta lasista mansikoiden, limen ja pikkuruisen päivänvarjon kera tarjoiltavan juoman, mikä sai naiselta osakseen skeptisen kulmankohotuksen. Hänellä ei ollut aikomusta humaltua; siihen päämäärään spektaakkeli sopi varmasti hyvin.
"Minun erehdykseni", hän pahoitteli puolittain hymyillen Damienille ja siemaisi pillistä saamaansa juomaa, joka sai hallitun ilmeen värähtämään makeudellaan.

Miranda katseli kuinka Hatuntekijä pohti ja nauroi sitten tämän päätökselle tyhjentynyt lasi kädessä leväten."Aivan, tietysti", hän sanoi vastaten miehen hymyyn. "Kaipaako hatuntekijä shottia?" hän ehdotti hieman hymyillen, valmiina tilaamaan. Tilaisi sitten ainakin itselleen, jos ei miekkoselle.

"Voi olla, että löysin jo", Liam vinkkasi kepeästi silmäänsä Katerinalle ja hörppäili viskiä kiirehtimättä. Antoi naikkosten elää siinä harhakuvitelmassa, että he olivat ansainneet Liamin täyden huomion ja että hän jaksaisi olla heidän seurassaan koko illan. Nuoren miehen onneksi klubi oli tällaisena iltana pullollaan epätoivoisia naisia, seuran vaihtaminen ei vaatinut paljoa.
"Mikä ettei", hän vastasi - kyllä hän tanssisi.
"Liam Hampton", hän vastasi pieni virne suullaan ja kumarsi aavistuksen, aito herrasmies kun oli. Nyt he vasta häntä palvoisivatkin, kun tiesivät hänen oikean identiteettinsä.

Katerinan kuullessa, että hän saattoi olla se hauska mitä tämä mies juhlista oli etsinyt, ei nainen olisi voinut olla innostuneempi. Hän tarjoaisi mielellään itsensä sellaiseen, olihan mies nyt komea, kohtelias ja soi hänelle ihanaa huomiotaan. Nainen painoi mieleensä nimen, Liam Hampton, mikä tuntui kovin tutulta.
”Ihan ku oisin nähny sut just mun Facebook-feedissä?” Katerina mietti hämmentyneenä ääneen ja hymyili kysyvästi miehelle. Oliko tuo joku julkkis? Mahtavaa, hänhän oli kerrankin arvoisessaan seurassa.

Damien ei voinut olla vilkaisematta henkilöä, joka tarjosi viereiselle naiselle juoman. Virne kohosi miehen kasvoille, onneksi tyrskähdys taisi suurimmaksi osaksi hukkua voimakkaaseen taustamölinään. Nainen pahoitteli samaan aikaan, minkä nuori mies sivuutti kevyellä olan kohautuksella.
"Seuralaisesi sen sijaan on näyttänyt panostavan."
Lopulta tarjoilia sai loputkin juomat Damienin eteen ja vielä tarjottimenkin - kuinka edistyksellistä.
"Ei sillä, näytät toki itsekin panostaneelta."
Miestä oli sillä hetkellä hankala tulkita mitä hän ajoi takaa, sillä katse ja keskittyminen siirtyi samantien shottilasiin, jonka hän komeasti kaatoi kurkusta alas ja heti perään toisen. Vaaleanpunainen sekoitus maistui vahvalta alkoholilta ja siihen sekottui jotenkin makea vivahde, mikä ei ollut hyvä yhdistelmä. Makeat juomat tökkivät muutenkin ja siksi Damienkin vähän nyrpistikin nenäänsä.

Karina jätti välittämättä arvauksensa siitä, että nuori mies olisi tullut ystävänpäivänjuhliin Edward Cullenina. Hän vastasi Damienille hienoisella hymyllä ja tarjosi vaaleanpunaista juomaansa takanaan seisovalle miehelle, joka nojautui naisen olkapään yli ujuttamaan pillin naamionsa alle. Naamion mustat, siristyneet silmät näyttivät tuijottavan Damienin suuntaan.
"Saanen esitellä, V", nainen viittasi kädellään Aidaniin ja sitten hienovaraisesti kehoittaen Damienin suuntaan, jotta nuorempi mies esittelisi itsensä.

Agata katsoi muita, mutta ei puuttunut noiden keskusteluihin pahemmin, ties vaikka uudet ystävät koittivat pokata, joten ei ollut hyvä estää aietta. Nuori nainen joi omaa juomaansa.

Sophien teki mieli tarttua Katerinaa olkapäistä ja painaa tämä alas maan pinnalle, sillä vaikutti siltä, että nainen oli lähdössä innostuksestaan lentoon. Kuullessaan miehen nimen Sophie epäili, etäisesti tunnistavansa sen, mutta ei kuollakseenkaan jaksanut muistaa missä. Toisin kuin Katerina, Sophie ei muistanut nähneensä miestä etusivulleen ponnahtavissa kuvissa… Niissä ei kyllä ikinä näkynyt ketään newcastlelaista. Jotenkin miehen tavasta esitellä itsensä toi Sophielle mieleen jotkut hänen entisistä koulukavereistaan, joilla oli ollut tapana patsastella ympäriinsä ja hehkuttaa suureen ääneen perheidensä uusia prameita koteja. Sophie ei muistanut tyttöjen nimiä.
”Hampton… Tuntuu kuin olisin kuullut sen jossain…?” hän mutisi nyt itsekseen.

Jos Liam olisi nainen hän olisi tyrskähtänyt pahemman kerran naikkosten arvuuttelulle. Sen sijaan hän katsoi varsin huvittuneena kaksikkoa ja kohotti kulmiaan epäuskossa. He eivät tienneet kuka hän oli? Sen tajuaminen tuntui naurettavalta. Missä kiven alla nämä kaksi oli kasvatettu? Tulivatko he maalta?
"En epäile lainkaan, että olisitte kuulleet minusta", hän sanoi ylpeänä. Hän oli päivittänyt facebookin kuvan ystäviensä kera etkoilta, tietysti muokattuna ja hän keskellä, komean mysteerinen pokerinaama kasvoillaan. 'Hyvää ystävänpäivää' pienen sydämen kera otsikoinnissa sai todentotta naispuoliset fanit pyörälle päästään.
"Hampton cruise ships? Linda Hampton?" hän ehdotteli, vaikka vihasikin mainostaa itseään vanhempiensa kautta. Tällaisessa tilanteeessa muu ei kai auttanut.
"Edessänne seisoo Newcastlen kultapoika, miljoonaperijä", hän sanoi edustavasti ja kohensi asentoaan varomatta kehua itseään.

Colin jäi orpona katsomaan kaverinsa perään jaksamatta harppoa perään. Paikka ei ehkä ollut ihan Pauluksen tyyppinen, mutta kyllä miehelle oli aiemmin viina kelvannut. Vika oli varmaankin seurassa, totta kai. Colin vilkaisi baaritiskille, mietti ohimennen, että olisi muitakin tapoja pistää pää sopivasti sekaisin, ja nousi sitten kiireemmästi mennäkseen ulos tupakille. Hän teki kuitenkin täyskäännöksen ja suuntasi sittenkin baaritiskille hakemaan ensin miestä vahvempaa. Hän parkkeerasi pitkänhuiskean ruhonsa Pahattareksi pukeutuneen naisen viereen ja tilasi tuplaviskin.

Graham pudisti päätään shottia tarjonneelle naiselle ja nojasi baaritiskiin tympääntyneen näköisenä. Neiti Croftista ei tuntunut irtoavan hupia. Hän huokaisi liioitellusti ja liihotti ponnettomasti puuteroimaan nenäänsä.

Agata katsoi Frankensteiniksi pukeutunutta, joka istui hänen viereensä. "Palapeli kasassa?" hän koitti heittää läppää, siitä että Frankensteinin hirviö oli koottu palasista.

Hampton cruise ships sen kummemmin kuin Linda Hamptonkaan eivät soittaneet mitään kelloja Katerinan päässä, sillä kenellä olisikaan aikaa sellaisiin jonninjoutavuuksiin kuten kirjoihin, uutisiin tai jahtilaivayhtiöihin, joista hän ei tiennyt mitään. Liam Hamptonin hän muisti - hämärästi, mutta muisti kuitenkin. Newcastlen kultapoika kuulosti kuitenkin paremmalta, varsinkin, kun sen perään lisäsi miljoonaperijän, eikä nainen osannut kuin hymyillä lumoutuneena. Miten hän oli kaikkien niiden ihmisten joukosta löytänyt juuri sen yksilön, jolla oli eniten väliä?
”Sittenhän olemme aivan oikeassa seurassa”, hän kehräsi ja juoksutti sormensa hurmurin käsivarrelta selälle. Hän kulautti juoman loppuun ja laski sen baaritiskille irtautumatta kauemmas.
”Olisipa minulla jotakin yhtä hienoa kerrottavaa”, Katerina huokaisi dramaattisesti ja heilautti kättään, ”isäni on tunnettu vain kotimaassani, vaikka kemianteollisuus tuntee maailmanlaajuisesti Erik Nordqvistin.”
Katerinan vastaus Liamin itsekehuun oli ylpeä ja hän toivoi, ettei kukaan kysyisi enempää. Hän tiesi tuskin hitusta isänsä rahojen alkuperästä, mutta jotenkin se liittyi kemiaan, josta hän oli läpäissyt juuri yhden kurssin lukiossa isänsä harmiksi. Ratsastaminen oli aina kiehtonut enemmän, kuin varsinaisesti isän jalanjäljissä jatkaminen. Hänelle riitti tieto siitä, että omaisuus periytyisi joku päivä hänelle, isän ainoalle lapselle.

Maya seurasi sivusta Mirandan ja hulluksi hatuntekijäksi pukeutuneen miehen keskustelua. Samalla nainen kohenteli kampaustaan jonkunlaiseen kuosiin, se tuntui vain nousevan pystyyn yökerhon kuumuudessa. Hän kaivoi puhelimensa esiin ja selaili kaiken maailman sosiaalisia medioitaan, eikä voinut välttyä raskaalta huokaukselta. Ehkä kirkkaan ruudun tuijottelun sijaan Maya voisi keskittyä klubin menoon ja vaikka väkisin tunkea jonkun yksinäisen kainaloon loppuillaksi.
Suunnitelma oli koossa, toteutus puuttui enää. Maya päätti kuitenkin kuikuilla niitä yksinäisiä miehiä sieltä basritiskin penkiltä käsin, eikä lähteä vaeltelemaan ympäri ämpäri yökerhoa.

”Ah, aivan, eräs ystäväni mainitsikin harkitsevansa purjevenettä, ettekö myy niitäkin?.” Sophie nyökytteli muistaessaan toissapäiväisen puhelun ystävälleen. Hän joi oman lasinsa tyhjäksi. Juoma oli ylimakeaa, mutta oikeastaan aika hyvää.
”En tunne Newcastlen yöelämää kovin hyvin.” hän vastasi muka pahoitellen pojan mahtipontiseen esittelyyn, vaikka arvioiva katse kylmenikin hieman. Tunsihan hän useita rikkaita ihmisiä, tietenkin, mutta he olivat yleensä… ei-uutisankkureita. Kun Katerinakin mainitsi perheensä, Sophie tunsi joutuvansa ahtaalle; vetääkö perhe mukaan tähän vai ei. Parempi jättää asia omaan tietoon, mitä sitä turhaan leveilemään. Jos olisi Cambridgen herttuatar voisi varmasti vähän näpäyttää, mutta hänellä ei ollut edes arvonimeä. Hän käänsikin keskustelun takaisin Katerinaan:
”Mistä muuten olet kotoisin?”

Colin naputteli baaritiskin tahmeaa pintaa odottaen kärsimättömänä juomaansa, mutta havahtui siihen kun aisti jonkun puhuttelevan häntä klubin pauhun lomasta. Hän laski katseensa kummastuneena Pahattareen.
”Ömm”, mies liikahti kiusaantuneena, kun ei oikein ymmärtänyt, mistä nainen puhui. Kommentilla täytyi olla jotain tekemistä hänen asunsa kanssa. Colin vilkaisi vaatetustaan ja tajusi, että toinen oli luultavasti erehtynyt hänen hahmostaan. Harva muisti Addamsin perheen zombimaista hovimestaria ja tuskin Pahatar oli ainoa.
”Ah. Ei. Pikemminkin palaset hukassa”, Colin sanoi itseironisesti hymyillen vaisuun tapaansa ja otti ilolla vastaan tilaamansa juoman, jota maistoi saman tien. Hän käänsi katseensa takaisin Pahattareen miettien, pitäisikö hänen jatkaa vai matkaa, mutta päätti jäädä hetkeksi.
”Mitenkäs... onko värttinät... öh... terävinä?” Haha. Ha. Surkeaa.

Pahatar vilkaisi miestä ja naurahti: "Terävinä on, Ruusunen vain puuttuu." "Addamsin hovimestari, on loistava valinta", Agata lisäsi ja sanoi: "Se on hyvä leffa, yks mun suosikkeja." Agata siemaili juomansa loppuun ja tilasi nyt kuivan viskin.

”Heh. Joo”, Colin naurahti vaivaantuneena ja vilkaisi kaipaavasti yökerhon syrjäisempiin nurkkiin, joihin hänen teki mieli luikkia takaisin. Hän kulautti lasistaan ja mietti synkkänä pakoon luikahtanutta Paulusta, jolle hänen seuransa ei ollut kelvannut. Kukapa Paulusta kävi syyttämäänkään. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Pahatarta, joka ei vaikuttanut yhtään hassummalta tyypiltä, ja – mikä parasta – ei tuntenut häntä ennestään. Ehkä tähän sopi jäädä vielä hetkeksi.
”Olen nähnyt leffastasi vain sen piirrosversion. Joskus viisitoista vuotta sitten. Ehkä. Vilaukselta”, mies sanoi irvistäen ja yritti pelastautua kankeudeltaan tarjoamalla kiireesti kättään, ”Ehm. Colin.”

Agata katsoi hymyillen miestä ja sanoi: "Se on kyllä hyvä piirrosversio, suosittelen katsomaan elokuvankin, pääsee paremmin näkemään sen pahuuden takana olevan hyvän." Kun mies ojensi kättään, Agata tarttui siihen hymyillen ja esittäytyi: "Agata, hauska tutustua."

”Okei, pitääpä katsoa”, Colin sanoi hennomatta paljastaa, ettei kyseinen elokuva oikein ollut toiminta- ja rikoselokuvista pitävän miehen elokuvalistan kärjessä. Hänen kykynsä vetää small-talkia loppui lyhyeen, joten hän kulautti lasinsa tyhjäksi ja keskittyi hetkeksi kiinnittämään baarimikon huomion itseensä. Saatuaan vaihteeksi eteensä tuikitavallisen tumman lagerin (pinkit ja makeat teemajuomat kauhistuttivat häntä) Colin vilkaisi sillä silmällä, olisiko nainen mahdollisesti kadonnut sillä välin. Ei. No niin.
”Joten... Käytkö usein täällä?” hän yskähti ja koki tarpeekseen imaista mallasta kurkkuunsa ja äkkiä.

Agata siemaili juomaansa, hymyillen miehelle. Hän ei loukkaantunut vaikka tuo keskittyi välillä muuhunkin. "Itseasiassa, tämä on ensimmäinen kerta kun olen tullut tänne. Ajattelin, että ehkä täällä voi tutustua muihin. Olen ollut 2 vuotta ulkomailla ja en tunne juurikaa ketään täältä", Agata kertoi miehelle ja kysyi: "Entä sinä? Onko tämä kantapaikkasi?"

Colinille sopi hyvin, että Agatalta tuli tekstiä, kun ei itse ollut kovin puheliasta tyyppiä. Alkoholikaan ei tuntunut höllentävän kielenkantoja, mutta sentään se auttoi häntä pääsemään yli synkästä mielentilasta – tai ehkä uusi seura auttoi siihen. Hän huomasi polviensakin alkavan notkistua musiikin jytkeessä.
”Ei oikeastaan... Vaikka onhan täälläkin tullut käytyä”, Colin irvisti. Hän oli ehtinyt rientää jos millaisessakin paikassa villeinä vuosinaan. ”Missäpäin maailmaa olet kierrellyt?”

Agata nyökkäsi hymyillen. Colin vaikutti ihan mukavalta. "Eri maanosiin olen tutustunut, maista mieleenpainuvimma olivat ehkä saudi-arabia, intia, italia, australia ja kenia", Agata kertoi miehelle ja siemaisi jälleen juomaansa. Musiikki sai hänen jalkansa polkemaa rytmissä.

”Vau”, Colin sanoi kun ei tiennyt, mitä muuta olisi sanonut. Agata oli todella nähnyt maailmaa. ”Kävin kerran Teneriffalla”, hän naurahti nolona ja laski katseensa hetkeksi maltaiseen juomaansa tuntien olonsa jälleen säälittäväksi. Mies kurtisti kulmiaan ja käänsi katseensa Agataan ehkä julmempana kuin oli tarkoittanut, mutta sama se. ”Haluatko tanssia?”

Agata katsoi miestä ja sanoi: "Minä en ole siellä käynyt." Agata tunsi olonsa hieman oudoksi, sillä ei hän matkoillaan halunnut leuhkia. Hän hieman säikähti miehen vihaista katsetta, mutta hymyili sitten taas kun vastasi: "Jos sinä tulet mukaan niin mielelläni."

Mies katsoi Agataa hetken hölmönä, mutta ratkesi sitten nauramaan.
”Joo. Joo, tulen minä mukaan”, hän naurahti. Ei kai hän niin törkeältä näyttänyt, että oli yrittänyt häätää naisen tanssimaan yksin? Hän viittoi Agataa odottamaan hetken ja tyhjensi tuoppinsa pitkin kulauksin. Ennen kuin he suuntaisivat yhtään mihinkään, Colin pysäytti Agatan nostamalla etusormensa pystyyn ja heilutteli sitä siihen malliin, että halusi varata puheenvuoron itselleen. Hän rakensi asiaa hetken mielessään ennen kuin lausui sen hyvin harkitusti. ”En sitten tanssi hyvin.”

Nuori nainen naurahti itsekin ja katsoi hymyillen miestä: "Arvelinkin." Myös Agata joi juomansa loppuun ja katsoi Colinia, kun tuo alkoi heilutella etusormeaan, jotta saisi puheenvuoron. Hän kuunteli mitä tuolla oli sanottavaa ja sanoi sitten: "Toivottavasti sua ei haittaa, jos mullakin jalat menee solmuun", Agata vastasi ja lisäsi: "Ukkini koitti joskus vuosia sitten opettaa valssia. Hän joutui sen jälkeen kävelemään viikon kainalosauvojen avulla, kun astuin koko ajan hänen varpailleen."

”Hah. Okei. Ei valssia”, Colin naurahti. Ei sillä, että valssi olisi häneltä onnistunutkaan, mistään muusta puhumattakaan. Perinteinen askel-viereen-askel sopi hänelle paremmin klubilla tamppaajien seassa. Jos Agata oli valmis menemään, Colin sukelsi tämän kanssa etsimään tanssilattialta tyhjää sopukkaa pitkälle varrelleen ja mietti, mitä helvettiä oli oikein tekemässä.

Agata oli heti valmis, kun Colinkin ja riensi tuon kanssa tanssilattialle ja alkoi keinua musiikin tahtiin. Hän katsoi Colinia silmiin ja mietti, että miten helvetissä oli päätynyt tanssilattialle tuon kanssa, kun vaarana oli ehkä saada toinen raajarikoksi väliaikaisesti. Hän kuitenkin hymyili ja katsoi Colinia.

Hullun hatuntekijän dramaattinen lähtö sai Mirandan nyrpistämään takaisin. Hyvä seura ei selvästi kiinnostanut, no voi voi. Hän tilasi vodkashotin ja kulautti sen alas kurkustaan empimättä.
"Mitäs meinaat Maya?" hän kyseli, ennenkuin katoaisi itse jonnekin. Tai ehkä hän vain joisi. Parisuhteessa ollessaan tanssilattialtakaan tuskin saisi paljoa viihdykettä, ellei hän heittäisi kaikkia näitä ihania kuukausia Alecin kanssa roskakoriin. Sellaista varten hän ei ollut juonut vielä läheskään tarpeeksi.

"Kyllä vain, ehdottomasti parhaat veneet koko Euroopassa purjeveneistä isoihin jahteihin", Christian Grey virnisti ja katseli Katerinaa. Hän ei ymmärtänyt bisnespuolesta hittoakaan mutta koeajoi isoja veneitä kyllä mielellään, omistikin itse muutaman. Omahyväinen virne laskeutui hieman kun hänen seuransa paljastui matalemman tason väeksi. Vai ulkomaalainen kemiateollisuuden lapsi ja yöelämää tuntematon tyttö, mitäköhän hän taas teki tässä seurassa? Nuori mies katseli kaksikkoa ja tympääntyi kun Sophie antoi keskustelun valua Katerinan suuntaan.
"Pohjoismaista, oletan?" hän katsoi Katerinan suuntaan, jotta saattoi suunnata keskustelun huomion takaisin itseensä. "Sukunimesi kuulosti kovin ruotsalaiselta", hän pohdiskeli isoin elkein. Liamia ei ehkä kiinnostanut opiskella, mutta hän ei sentään ollut idiootti.

Katerina vilkaisi Sophieen. Tuo tuntui tuntevan Hampton cruise shipsin liiankin hyvin ja hän tunsi olonsa uhatuksi. Hänenkin olisi pitänyt tietää - ihmiset pitivät siitä kun heidät tiedettiin. No, hänen täytyisi sitten vain turvautua ihoaan nuolevaan kiiltävään haalariinsa ja naisellisiin avuihin, joita hänelle oli suotu harmittavan vähän omasta mielestään.
”Oh”, Kat vastasi hämmentyneenä, kun Sophie kyseli hänen juuristaan ja nyökkäsi sitten Liamin arvaukselle mielistelevän hymyn kera, ”hyvin arvattu, Ruotsista.” Ehkä se ei ollut yleisessä tiedossa, mutta ainakin sen illan Christian Grey tuntui tuntevan maantietonsa. Hän kun kuvitteli kiljuvansa jo kaukaa rakasta kotimaataan, mutta ilmeisesti faktoja voisi jaella vähän avoimemminkin.
”Oletko käynyt siellä?” Kat sitten tarjosi Liamille (ja miksei Sophiellekin) mahdollisuutta vakuuttaa hänet vielä enemmän. Hän rakasti kotimaataan ja voisi puhua siitä tuntikausia, joskin yökerhosta varmasti löytäisi parempaakin tekemistä.
”Meillä on siellä niin kylmä, etteivät huvijahdit valitettavasti ole kovin tuttuja.” Olisipa hänellä oma huvijahti, ehkä isä voisi ostaa. Ehkä sen voisi myös ankkuroida sen jonnekin lämpimiin vesiin ja karata vaikka koko talveksi etelään. Niin, jos hänellä ei olisi hevosta.

”Hyvä tietää, välitän viestin eteenpäin.” Sophie vastasi Liamin virnistykseen huvittuneena. Mikä mainospuhe.
”En ole koskaan käynyt.” Sophie sanoi Katerinalle kiinnostuneena. ”Millaista siellä on?”
”Mennään veneilemään kesällä! Se voisi olla hauskaa!” Sophie pisti huudahduksensa alkoholin piikkiin. Myös se, että Katerina ja Liam vaikuttivat siltä, että jättäisivät Sophien pian tähän yksin tönöttämään toimi hyvänä kannustimena.
”Voin pyytää siskoni kihlatulta veneen lainaan! Tai sinä voit viedä meidät?” hän hymyili hieman suopeammin Liamille ja toivoi näyttävänsä erittäin nätiltä. Paljon mielummin hän sähläisi Hugh’n veneellä, mutta ei hän yksinkään tahtonut seilaamaan lähteä.

Oli mielenkiintoista kuunnella, mitä Cressida selitti. Rosingsissa kaikki tuntuivat olevan niin intohimoisia hevosten suhteen ja tietävän mitä tekivät. Cressida ei tuntunut poikkeukselta ja kai hänkin oli ammattitaitoinen harjoittelija ja kiinnostunut työntekijä jonkun silmissä.
"Voi harmi", poika naurahti. "Ori on vaativa eka hevonen. Meillä on vaan kaksi sävyisää ruunaa, kun ne asuu takapihalla ja koko perhe hoitaa se ei ole kauhean vaikeaa." Sen takia Elis olikin opistolla yllättynyt siitä, miten vaativaa ja pikkutarkkaa kaikki oli.
"Onneks kaikki sujui", hän vastasi tytölle. "Vaikea hevonen varmana opetttaa paljon." Viking tai Perry eivät olleet mahdottoman vaikeita, välillä vähän laiskoja vain. Kaukana villeistä, nuorista ponioreista.

Bailey antoi Tibbyn ja tämän uuden kaverin olla ja jutteli chatissa hymyillen Jonathanille. Poika lupasi yrittää sisään ja se sai Baileyn innostuneeksi. Hänen ei kuitenkaan tehnyt mieli kadota Tibbyn luota mihinkään, vaan valitsi ja tilasi hauskan näköisen sydändrinkin ja imeskeli sitä pillin kautta samalla kun taiteili puhelimellaan toisessa kädessä. Kuorokaverit eivät voineet uskoa, että hän oli päässyt sisään ja hetken Bailey ei uskonut sitä itsekään.

Liam ei yllättynyt kun sai kuulla silkan arvauksensa olevan oikea - hän oli aina oikeassa, tietysti Katerina oli ruotsalainen. Kylmä pohjoinen maa ei hirveästi häntä kiinnostanut, mutta kauniita naisia sieltä taisi silti tulla.
"Olen käynyt monissa maissa", hän aloitti, pidellen tyhjää viskilasia yhä kädessään. "Ruotsi ei ole valitettavasti päässyt sille listalle vielä." Eikä ikinä pääsisi, aivan kuin hän lähtisi kylmään. Sellaisessa paikassa olisi varmasti ikuinen pakkanen eikä sellainen tekisi hänelle hyvää.
Sophien huudahdus sai Liamin irvistämään henkisesti. Hän ei sietänyt kiljuvia naisia elleivät he huutaneet hänen nimeään. Toisin kuin yli-innokkaat naiset, hän piti pokerinaamansa ellei sattunut välillä virnistämään omalle nerokkuudelleen. Sophien ehdottelut saivat hänet pudistelemaan päätään.
"Omalla jahdillani jos jollakin", hän sanoi ilman sen suurempaa kyllää tai eitä. Hänhän ei jonkun neidin siskon kihlatun veneelle astuisi. Kesään oli onneksi (ja valitettavasti) vielä ikuisuus ja nämä varmasti unohtaisivat ajatuksensa ennemmin tai myöhemmin. Liam katseli klubin tarjontaa ja ajatteli kaikkia surkeita sydämiä, jotka eivät olleet päässeet hänen sulattamikseen sillä aikaa, kun hän loikoili Katerinan ja Sophien kanssa.

Katerina unohti täysin vastata Sophielle, eiköhän tuo saanut Ruotsista ihan hyvän kuvan kun hän sanoi että siellä oli kylmä. Okei, se ei kertonut mitään hyviä puolia, mutta aivan sama. Hänkin halusi veneilemään!
”Joo, todellakin!” Nainen hihkaisi ja taputti käsiään innoissaan. Hän oli aivan valmis jättämään sateisen Englannin ja vaihtamaan sen luksuselämään huvipurrella. Hänelle oli yksi ja sama kenen vene oli. Liam kelpaisi, myös Sophien siskon kihlattu kelpasi, kunhan oli hyvää seuraa, aurinkoa ja jotakin juotavaa. Hän osaisi ottaa siitä ilosta kaiken irti.
”Olen valmis vaikka heti, mutta jos vaikka ensin tanssimaan?” Kat hymyili ja hörppäsi lasinsa tyhjäksi. Hän kurotti laittamaan sen tiskille ja kiersi sitten vaivihkaa kätensä Liamin selälle.

Bailey jutteli nuoren miehen kanssa ja vilkaisi välillä ystäväänsä. Kundi jonka kanssa Bailey jutteli, vaikutti tosi hauskalta ja hän sai tytön nauramaan hauskoille jutuilleen.

Peilaten Katerinan liikkeitä, Sophie laski omankin lasinsa tiskille ja kääntyi tanssilattiaa kohti. Sophiella ei ollut aikomustakaan lähteä merelle minkään venemyyjän kanssa, mutta Katerina vaikutti kaikessa määrätietoisuudessaan ja innokkuudessaan mukavalta seuralta. Kesään oli pitkä aika, voisihan hän aina muuttaa mieltään.
”Mennään vaan”, hän hymyili, eikä millään olisi malttanut enää seistä paikallaan. Hänen teki tosissaan mieli päästä tanssimaan – viimeksi hän oli päässyt kunnolla juhlimaan syksyllä ja silloinkin oli pitänyt ottaa omaa lomaa opiskeluista.
”Pääsin viimeksi kunnolla tanssimaan Boujis’ssa, enkä ole ollut Lontoossa syksyn jälkeen.” hän heitti perään mainiten prinssien lempiklubin nimeltä, kun jo kiskoi Katerinaa tanssilattialle tämän vapaasta kädestä.

"Älä muuta sano", Cressida komppasi naurahtaen Elistä. Hän kuunteli pojan selostusta mielenkiinnolla aina välillä nyökäten merkkinä siitä, että kuunteli tämän tarinoita. Hän naurahti Eliksen mainittua Vikingin ja Perryn. Sellainen vasta olisikin helppoa. Ruunat vaikuttivat tytön mielestä oikein hauskoilta tapauksilta.
"No, se on kyllä totta. Oon näiden kahden vuoden aikana oppinut ihan hurjan paljon kaikenlaista", Cressida huokaili. Eipä hän ollut mikään hevoskuiskaaja ennen Bluen ostoa, kävihän tyttö vain kerran viikossa tunneilla ja piti vielä muutaman vuoden tauon hevosista. Ei toki sillä, että hän olisi hevoskuiskaaja nytkään, mutta oli sentään oppinut käsittelemään hevosia oikein.
"Haluatko tanssia vielä?" Blondi kysyi vilauttaen perään suloisen hymyn, jottei Elis voisi missään tapauksessa kieltäytyä pyynnöstä. Vaikkei Cressida ollutkaan sitä klubbailijatyyppiä, tanssilattialla oli kieltämättä ollut hauskaa, vaikka he olivatkin siellä vain hetken.

"Mitä vain leideille", hän sanoi kepeästi. Liamista oli hurmaavaa, kuinka innokkaasti naisseura halusi tanssilattialle. Hän seurasi neitien perässä tanssilattialle ja viihtyi heidän seurassaan hetken. Nuorta miestä piinasi kuitenkin pahempi tylsistyminen, Katerina ja Sophie kun eivät enää oikein viihdyttäneet häntä. Liam olisi surutta siirtynyt parempaan seuraan, mutta ohitse hoiperteleva tuttu antoi sulavamman mahdollisuuden siirtyä parempaan seurana.
"Hoi, Matt!" hän sanoi virnistäen ja paiskasi kättä itseään humaltuneemman ystävänsä kanssa, jonka (nais)seuran viihdykkeeksi siirtyi lipevästi, sen suuremmin hyvästejä Katille tai Sophielle suoden. Kuten sanottu, klubi oli täynnä hänen seuraansa kaipaavia naikkosia.

Bailey ei olisi huomannut Jonathanin soittoa, ellei puhelin olisi ollut värinähälytyksellä, ja tyttö vastasi puheluun nopeasti. Hän asteli muutaman askeleen baarin vieressä ja kuunteli kuinka tuohtunut Jonathan avautui siitä, kuinka hänet oli käännytetty klubin ovella.
"Et päässyt sisään?" hän huusi puhelimeen musiikin läpi vielä varmistaen.
"No en, helvetti. Typerä ovimies", poika päivitteli. "Mitä teet?" hän uteli.
"Olen vain, Tibbylla on jotain miesseuraa mutta mullä on tylsää", hän valitti ja katsoi miekkosta Tibbyn kanssa. "Oota siinä ulkona, mä tulen", hän mutisi puhelimeen ja laski sen hetken päästä pois. Hän keskeytti Tibbyn ja miehen keskustelun, heitti nopeat moikat ja karkasi yöklubista Jonathanin seuraan. Hänen kanssaan oli hauskempaa, vaikka ulkona olikin kylmempää ja sokeriset drinkit olivat olleet mukavaa juotavaa.

Katerina toipui Liamin kamalasta katoamistempusta nopeasti, vaikka olikin katsonut hieman ällistyneenä tuon perään. Häntä oli loukattu! Naisseurakin viihdytti häntä aikansa kunnes hän löysi tanssilattialta illan mittaan miehen itselleen. Hän vaihtoi puhelinnumerot uusien tuttujen kanssa, niiden jotka enää nopealla silmäyksellä löysi, todennäköisesti merkiten ne niin epäselvästi uuteen puhelimeensa, että ei löytäisi näitä ihmisiä enää koskaan. Hänellä oli ollut upea ilta, mitä nyt Miranda oli yrittänyt sotkea sitä, eikä se voisi päättyä huonosti kun varakkaan oloinen, joskin aavistuksen limainen ja vanha mies tarjosi hänelle käsipuoltaan viedäkseen kotiinsa.

Colinin jutusteluhetki ei jatkunut pitkään. Alkoholi siivitti hänen puhettaan vain hetken, kunnes vei ajatukset takkuun. Hän vetäytyi tiskiltä ja yritti kanssakäymistä toisen naisihmisen kanssa, mutta vetäytyi etsimään Paulusta. Pieni ääni hänen päässään jatkoi jankkaamista, että hän tarvitsi naisen, mutta hän ei enää tiennyt, mitä tehdä sellaisella. Colin yritti kuitenkin parhaansa mukaan vielä irroitella ja oli hämärissä muistikuvissaan päätynyt jopa tanssahtelemaan jäykästi sykkivän ihmismassan mukana. Hän meni odottamaan kyytiään kotiin melko hyväntuulisena, yrittäen hyräillä epätahtiin viimeisintä klubilla pauhannutta dubsteppiä, mihin kykeni vain tarpeeksi humalassa. Auto pysähtyi tienlaitaan ja hämmästyksekseen Colin näki pelkääjänpaikalla istuvan Effien. Kuka oikein ajoi? Colin kumartui tihrustaakseen kuskia paremmin eikä tarvittu suurtakaan matematiikkaa ratkaisemaan, kuka ratissa istuva mies oli.
”Voin pahoin”, Colin sanoi ja mutisi perään jotain, ettei halunnut pilata istuimia hoippuessaan takaisin klubille päin. Kumma kyllä, viinalla ei ollut mitään tekemistä kuvottavan tunteen kanssa. Hän joi kunnes oksensi oikeasti ja joku soitti hänelle kyydin kotiin. Hieno ilta.

Illan oli jo aikakin päättyä, katuja talsinut ja selkäsaunalla röyhkeitä nulikoita uhkaillut Paulus totesi, kun sai vihdoin Effieltä täsmällisen saapumisajan. Mies läimäisi Colinia rohkaisevasti selkään olettaen ystävän viihdyttäneen itseään ja varasti Lucyn tyhjäpäisten kanojen valtaamalta tanssilattialta heittäen Stromin olkapäälleen kuin rehusäkin varsin hyväntuulisesti. Hyvä tuuli hieman rakoili, kun tutun, punaisen ja ajan nakertaman pikkuauton sijasta heitä odotti katuvaloissa kiiltävä, kissan lailla kehräävä uusi, yönsininen henkilöauto. Voi kun kiva. Harry St John Edwards oli tullut kylään. Hänenkin teki mieli kadota takaisin yökerholle, kuten Colin, jonka perään mies katsahti myötätuntoisesti. Paulus vilkaisi synkeästi itsevarmaa karismaa tyynesti väreilevää, ohimoilta hopeoituvaa professoria, kun kumartui tuuppaamaan Lucyn hämärälle, moitteettoman siistille takapenkille. Mies sukelsi itse perässä, katsahti vielä epävarmasti yökerhon suuntaan, ja veti sitten oven kiinni katsellen synkeästi ajajan kättä, joka kurottui välillä koskettamaan etupenkillä istuvaa, poissaoleviin ajatuksiin uppoutunutta Effietä. Pauluskun oli luullut, että illan kärsimys olisi ohi.

Holly Golightlyn ilta oli ollut kerrassaan upea. Hän leijui välkkyvällä, tunnelmaltaan painovoimattomalla tanssilattialla salaperäisen Veen vahvoilla käsivarsilla, jakoi viipyviä katseita Guy Fawkesin ikonisen naamion kanssa ja antoi miehen punoa hansikoidut sormensa omien lomaan taksimatkalla kotiin. Kenties shampanjasta ja vaaleanpunaisista, hattaraisista juomista kevytkenkäisenä hän päästi miehen asuntoonsa. Ystävänpäivän tunnelma kuoli peruuttamattomasti, kun tasoja, pöytiä ja paikoin lattioitakin peittävä, huumaavasti tuoksuva, rubiininpunaisten ruusujen meri oli Aidanille yhtä suuri yllätys kuin se oli ollut Karinallekin. Joku vieras oli ollut hänen kodissaan.