These bright lights have always blinded me

Evelyn inahti pettyneesti, kun Klaus rikkoi suudelman ja suoristautui. Nainen kaipasi miehen kehon lämpöä ja huulien pehmeyttä sillä samalla sekunnilla kun mies vetäytyi ja riisui paitansa. Evelynin katse suorastaan ahmi paljastunutta ihoa ja nainen oli jo kurottamassa kohti miestä, kun Klaus kumartui ja alkoi riisua naisen mustaa toppia suudelmien kera. Evelyn henkäisi pehmeästi ja antoi käsiensä sotkeutua tummiin hiuksiin. Iho kihelmöi kohdista, joita huulet olivat hellineet pehmein suudelmin ja Evelyn käytti kaiken itsehillintänsä siihen, ettei olisi vain repäissyt paitaansa pois. Hän nosti kädet päänsä yläpuolelle auttaakseen Klausia vetämään topin kokonaan pois. Hetken hän tunsi outoa kainoutta, mutta työnsi ajatuksen sivuun ja kietoi kätensä miehen niskaan, vetäen tuon alas uuteen suudelmaan. Mikäli Klaus ei laittaisi vastaan, kiepauttaisi Evelyn heidät ympäri ja virnistäisi voittoisasti. Hän kumartui painamaan suudelmia alla makaavan miehen paljaalle vatsalle, antaen huultensa tutkia miehen kroppaa käsien mukana kuin kartoittaen jokaisen senttimetrin miehen paljastuneesta yläkropasta.

Vihdoin Klaus sai kiskottua täysin turhaksi käyneen topin pois naisen päältä. Hän antoi katseensa ihailla nuoren naisen ylävartaloa aikansa, kunnes tuli vedetyksi jälleen haluavaan suudelmaan. Evelynin paljaan ihon lämpö lisäsi panoksia ja huumaannutti häntä entisestään. Siksi juuri hän ei todellakaan pannut vastaan, kun nuorta intoa pursuava nainen kiepautti heidät ympäri ja päätyi hänen päälleen. Klaus ei voinut kuin virnistää takaisin, jotakin niin suloisen viatonta toisen ilmeessä oli kaikesta huolimatta. Hänen kätensä valuivat naisen reisille kiiveten hiljalleen paljaille kyljille. Iho houkutti sormia leikkiin, mutta Klaus unohti hetkeksi keskittyä siihen, kun tunsi Evelynin huulet vatsallaan. Kosketus oli todella toivottua ja kaivattua, ja matala nautinnon huokaus pääsi miehen huulilta. Hän sulki silmänsä ja vain nautti suukoista ja käsien kiusoittelevista hipaisuista. Housut alkoivat tuntua kireiltä, haaroja pakotti, eikä se taatusti jäisi Evelyniltäkään huomaamatta.

Evelynin huulet vaelsivat laihan miehen kroppaa pitkin sormien hyväillessä lähes kiusoitellen miehen kylkiä. Hitaasti naisen huulet vaelsivat ylemmäs ja ylemmäs, kunnes hän leikkisästi näykkäisi miehen kaulaa, varoen kuitenkin, ettei jättäisi jälkeä. Virne huulillaan hän jatkoi tutkimusmatkaansa vielä hieman ylemmäs, painaen kevyen suudelman aivan korvanlehden taakse. Huulet löysivät pian tiensä Klausin suulle ja nainen antautui intohimoiseen suudelmaan. Kädet vaelsivat alemmas ja alkoivat aukaista housuja näppärin sormin. Pitihän mies nyt päästää piinastaan, housut kun näyttivät varsin kireiltä ja epämukavilta. Nainen irrottautui vastahakoisesti suudelmasta vetääkseen housut kunnolla alas asti, sillä ne olivat aivan turhat tässä vaiheessa. Virnistäen hän kumartui painamaan suudelman miehen sisäreidelle samalla kun sirot sormet tanssahtelivat miehen alavatsaa pitkin kevyin kosketuksin. Vihreät silmät näyttivät lähes mustilta himosta laajentuneiden pupillien takia, kun Evelyn varasti vielä yhden suudelman Klausin huulilta. Hän ei tuntunut saavan tarpeekseen miehen pehmeistä mutta varmoista otteista ja taitavista huulista.

Evelyn kiusoitteli häntä ihan tahallaan, siitä hän oli varma. Tuon haluavat, piinaavan hitaasti etenevät huulet tuntuivat polttavilta paljaalla iholla. Klaus oli malttamaton ja kaipasi taas toisen huulia omilleen. Evelyn tuntui lukeneen hänen ajatuksensa. Hän upotti sormensa pitkään tummaan tukkaan naisen niskaan ja antoi itsensä suudelmaan. Se oli haluava, nälkäinen ja vaativa, hän alkoi olla jo kyllästynyt leikkiin ja halusi mennä eteenpäin. Siksi hän saattoi vain huokaista naisen huuliin, kun tuo alkoi avata hänen housujaan taitavin sormin. Kosketus tuntui taivaalliselta, eikä hän enää ehtinyt tai halunnutkaan ajatella mitään muuta kuin sitä hetkeä, heitä kahta.

Klaus potki housut jaloistaan ja kun sai Evelynin jälleen huulilleen, hän vei kätensä avaamaan tuon housuja. Otteet olivat hätäiset, haluavat, ja housut avattuaan hän alkoi nykiä niitä selkeänä vihjeenä alemmas. Hänen kätensä sujahti Evelynin takapuolelle häikäilemättä ja veti naista lähemmäs. Tuosta hohkaava lämpö sai hänet haluamaan enemmän.

Klaus ei ollut ainoa malttamaton huoneessa, vaikka Evelyn miten koettikin pitää tahdin rauhallisena. Jokaisen suudelman, kosketuksen ja hiljaisen huokauksen jälkeen se tuntui aina entistä vaikeammalta. Hän halusi Klausin nyt, ei tunnin päästä. Tai no, miksei vaikka molempia, mutta hidas tahti sai nyt riittää. Klaus taisi ajatella samoin, sillä nopeasti Evelynkin oli saanut potkittua farkkunsa pois, vaikka se vaatikin hieman keplottelua, sillä tiukat farkut eivät halunneet aivan helpolla riisuutua. Evelyn potkaisi housunsa jonnekin lattian suunnalle, välittämättä sen kummemmin, mihin ne päätyisivät. Niitä voisi etsiä myöhemminkin.

Evelyn kumartui suutelemaan Klausia, ennen kuin nousi polvilleen ja taivutti kätensä taakseen, avaten mustien alushousujensa kanssa yhteensopivien rintaliiviensä hakaset. Hidas leikki sai nyt riittää ja rintaliivit olivat vain tiellä, joten niistä täytyi päästä eroon. Nainen ei voinut olla virnistämättä painautuessaan jälleen kerran Klausia vasten. Paljas iho tuntui kuumalta, lähes polttavalta, eikä Evelyn voinut olla henkäisemättä pehmeästi löytäessään jälleen kerran miehen huulet. Hän näykki kevyesti ja suuteli sen jälkeen näykkäistyä kohtaa pehmein huulin. Naisen sormet löysivät nopeasti tiensä miehen vyötärölle, nykien kärsimättömästi viimeistä vaatekappaletta pois Klausin päältä.

Klaus ehti jo hetken miettiä, miksi naisten piti aina pukeutua niin tiukkoihin housuihin. Evelyn pääsi kuitenkin jotenkin vapaaksi housuistaan ja palasi suutelemaan häntä. Tuon riisuessa rintaliivinsäkin pääsi Klaus viimein vauhtiin. Hän nautti hetken toisen huulista ja virnisti niitä vasten tuntiessaan nykimistä boksereillaan. Hän kippasi naisen selälleen sängylle ja alkoi suukotella tuon kaulaa, dekolteeta, rintoja, vatsaa. Hän tarttui Evelynin alushousuihin ja nyki niitä alaspäin riisuen lopulta kokonaan. Samalla hän kiskoi omat bokserinsa pois. Klaus painautui vasten toisen alastonta vartaloa. Hän vei huulensa toisen huuliin ja siveli kädellään naisen kylkeä, löytäen pian toisen rinnan kätensä alle. Hän raotti kiusoitellen naisen jalkoja työntäen hellästi mutta varmasti toisen jalkansa niiden väliin.

Mies irrottautui Evelynistä hetkeksi ja kurottautui yöpöydän laatikolleen. Nopealla kopeloinnilla hän löysi kondomipaketin ja palasi sitten katse himoa viestien toisen lähelle. Huulet painautuivat suutelemaan toista. Hänen kätensä vaelsi rinnoilta alaspäin, vatsalle ja lopulta raotettujen jalkojen väliin. Naisen kosteus sai hänet huokaisemaan tuon huuliin. Hän ei tiennyt, miksi ei ollut jo ottanut tuota rajusti vasten natisevaa sänkyä. Ehkä jokin hänen sisällään käski nauttia niin kauan kun se oli mahdollista.

Evelyn ei edes yrittänyt vastustella, kun Klaus kiepautti heidät ympäri. Hän henkäisi ja hengitti lyhyin, kiivain hengenvedoin, kun Klausin huulet vaelsivat paljaalla iholla. Jokainen kosketus tuntui vain lisäävän sitä lämpöä, jota hän tunsi alavatsassaan, eikä hän voinut mitään ajoittain terävillekin hengenvedoilleen, kun Klaus löysi herkän kohdan. Evelynin kädet vaelsivat miehen selkää ja niskaa pitkin, sotkeutuen tummiin hiuksiin kun mies jälleen palasi suutelemaan hänen huuliaan. Evelynin selkä kohosi irti patjasta henkäyksen saattelemana, kun Klausin jalka hipoi hänen kosteaa jalkoväliään.

Hetken tauon aikana Evelyn veti muutaman kerran syvään henkeä ja vastasi Klausin suudelmaan himolla, jonka vahvuus tuntui yllättävän naisen itsensäkin. Miehen vaeltelevat kädet saivat Evelynin huokaisemaan ja suutelemaan entistä intohimoisemmin toisen huulia. Naisen kädet vaeltelivat pitkin laihan miehen selkää ja kylkiä. Huulet vaelsivat hetkeksi miehen korvanlehdelle ja hän näykkäisi kevyesti.
"Ota minut kunnolla, Klaus", nainen kuiskasi huulet korvanlehteä hipoen ja näykkäisi päälle. Huulet löysivät pian takaisin toisen suulle, ja Evelyn hymyili vasten pehmeitä huulia, aukaisten jalkojaan enemmän antaakseen miehelle paremmin tilaa.

Tunnelma oli hengästynyt, ilma paksua ja täynnä halua. Asunto tuntui vain kutistuneen, kuin heidän ympärillään ei olisi ollut tilaa. Tuntui ahtaalta, mutta hyvällä tavalla. Siihen hetkeen mahtuivat vain he kaksi.
Klausia ei kahdesti tarvinnut kehottaa toimimaan: hän repi suudelman lomassa pienen foliokääreen auki ja oli pian asettanut kondomin paikalleen. Mies veti kätensä pois Evelynin jalkojen välistä kiusoittelevan hitaasti. Hän irrottautui suudelmasta, tarttui naisen siroon, silkkiseen sääreen ja nosti toista jalkaa avaten itselleen tien. Klaus painautui Evelyniä vasten ja painoi itseään hitaasti naisen sisälle. Hän vei huulensa toisen huuliin, antoi kielensä tehdä tutkimusmatkaa naisen huulten väliin samalla, kun antoi tuon hetken totutella itseensä. Hiljalleen, mikäli Evelyn ei vastustellut, antoi Klaus tahdin kiihtyä. Sänky natisi vähintään joka kolmannella työnnöllä, mutta Klaus ei sitä edes huomannut. Hän oli liian keskittynyt siihen kuumuuteen, tiukkuuteen, jonka tunsi puristuvan ympärilleen. Evelyn oli aivan liian kuuma.

Evelyn oli valmis huokaisemaan helpotuksesta, kun Klaus noudatti kehotusta, mutta vain hetkeä myöhemmin huokaisi pienesti lähes turhautuneena, kun mies selkeästi nautti hitaudella kiusoittelemisesta. Hän vastasi suudelmaan halukkaasti, taistellen hetken suudelman hallinnasta miehen kanssa. Evelyn henkäisi hiljaa tuntiessaan Klausin alkavan liikkua yhä kiihtyvällä tahdilla, mukaillen miehen liikkeitä vaivattomasti omillaan. Hiljaiset huokaukset ja henkäykset karkasivat naisen huulilta, kun Klaus osui juuri oikeaan kohtaan ja sai Evelynin värähtämään allaan. Naisen kädet vaelsivat miehen selkää pitkin ja vihreät silmät tuijottivat Klausia täynnä halua. Evelynin ajatuksiin ei mahtunut muuta kuin miehen lämpö, pehmeät huulet ja alati kiihtyvät työnnöt, kun nainen tarttui hetkeen ja nautti siitä täysin rinnoin.

Naisen vihreinä tuikkivat silmät saivat haastajan. Klaus piti katseensa intensiivisesti toisen silmissä, ellei suudellut tuota silmät suljettuina. Hän tunsi olonsa ihan mahdottomaksi, nopeutti liikkeitään kunnes ne alkoivat mennä tahdittomiksi. Hän oli niin lähellä huippuaan, ettei enää hallinnut itseään. Miehen toinen käsi puristui Evelynin olkavarteen hänen paukuttaessa tuota periksi antavaa sänkyä vasten. Hengitys nopeutui, pinnalliset ja terävät hengenvedot karkailivat muiden äänien lomasta. Klaus painautui viimeiset kerrat niin syvälle kuin pääsi. Hänen kehonsa jännittyi ja suusta pääsi tahaton nautinnon urahdus.

Klaus rojahti sängylle ihan Evelynin viereen. Hänen rintakehänsä kohoili kiihtyneen hengityksen tahtiin. Mies heitti käytetyn kumin seinän viereen lattialle jaksamatta edes hävetä sitä, miten ällöttävää se jonkun mielestä saattoi olla. Ei hän jaksanut nousta, se tuntui aivan liian vaivalloiselta. Hikikarpalot juoksivat hänen rinnallaan. Tyytyväinen hymy kiipesi hiljalleen kasvoille. Hän tunsi unen alkavan painamaan silmäluomia kiinni, vaikka yrittikin taistella vastaan.

Evelynin nopeat hengenvedot ja tahattomat nautinnon äännähdykset sekoittuivat sängyn narinaan ja Klausin äännähdyksiin, eikä nainen enää hetken jälkeen osannut erottaa niitä toisistaan. Kaikki ylimääräinen tuntui sulavan pois, kun hän nautti Klausin liikkeistä ja myötäili niitä omillaan. Hän tunsi syvällä vatsassaan kireyttä, joka kieli siitä, että hänkin oli jo lähellä huippua. Klausin viimeiset, syvät työnnöt saivat Evelynin henkäisemään terävästi, ennen kuin silmäluomet painuivat kiinni ja lihakset supistelivat miehen ympärillä.

Nainen aukaisi vihreät silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään tasatakseen kiihtynyttä hengitystään ja sydämensä vauhdikasta takomista. Hitaasti hän kääntyi kyljelleen, katsoen Klausia tyytyväinen, onnellisen laiska hymy huulillaan. Hän sulki välimatkan ja painoi huulensa kevyesti miehen huulille lyhyeksi mutta yksinkertaiseksi kiitokseksi ja kehuksi. Hän ei luottanut tarpeeksi ääneensä voidakseen puhua ihan vielä. Niinpä Evelyn vain keskittyi tasaamaan hengitystään ja nauttimaan lämpimästä tyytyväisyyden tunteesta sisällään.

Klausin hymy leveni huulille lasketusta suudelmasta. Hän käänsi päätään jotta yhytti Evelynin katseen. Humala tuntui väistyneen hekuman tieltä ja nyt kaiken jälkeen tilalle oli tullut väsymys ja raukeus. Hän ojensi kätensä sängylle osoittaen naiselle, että tuo saisi tulla lähelle. Hän nukkuisi enemmän kuin mielellään jonkun kanssa sen yön. Sellainen oli verrattain harvinaista hänen uudessa elämässään. Mies kiskoi peittoa heidän altaan niin paljon kuin viitsi yrittää. Kai se puolikaskin riittäisi. Onneksi ei ollut kylmä.

Klausin ojennettu käsi sai Evelynin hymyilemään tyytyväisesti ja liikkumaan lähemmäs, kunnes saattoi painautua miestä vasten peiton alla. Alkoholin, hekuman ja raukeuden yhdistelmä teki silmäluomet raskaiksi, vaikka Evelyn yrittikin taistella unta vastaan. Hän halusi nauttia miehen lämmöstä vierellään ja tunteesta, kun sai maata jonkun vieressä. Lopulta naisen oli kuitenkin luovutettava ja suljettava silmänsä pieni tyytyväinen hymy huulillaan. Hengitys tasaantui ja syveni, kun Evelyn vaipui uneen Klausin käsivarsien suojassa.

Aamu oli valjennut ja vaikka taivaalla oli pilviä, valo tunkeutui sisään yksiön pienistä ikkunoista. Klaus oli vielä unessa. Hän oli kierinyt yön aikana aivan sängyn toiseen laitaan. Kylmä ja kostea kuono tökki hänen jalkapohjiaan. Hetken mies jaksoi vastustella sinnikästä herättäjää ja yritti potkia sitä pois. Roo ei luovuttanut. Se halusi ulos.

Klaus kömpi istumaan sängyn reunalle. Hänen kätensä laskeutui silittämään hyrränä pyörivää koiraa. Huone heitti kuperkeikkaa, päässä pyöri vimmatusti ja joka paikkaa tuntui kolottavan. Hän taisteli silmiään auki pitkän aikaa ja sai herätellä itseään. Hän nosti käsiään pitkälle kattoa kohden ja venytti pitkää selkäänsä kuin kissa. Miten se päivä koskaan lähtisi käyntiin?

Jokin kosketti Klausin paljasta reittä. Hän käänsi uteliaan katseensa toiselle puolelleen ja huomasi Evelynin. Jokin lämmin leimahti Klausin sisällä ja hän huomasi hymyilevänsä. Vaikka loppuillan muistikuvat olivat hämäriä, ei naisen löytäminen vierestään aamulla ollut ollenkaan niin paha kuin olisi voinut kuvitella. Tietenkin hän mietti, oliko tehnyt oikein sekaantuessaan valmennettavaansa, mutta ainakaan vielä hän ei katunut. Toki eihän hän ollut vielä nähnyt Evelynin reaktiota tai kuullut tuon mietteitä tilanteesta.

Mies nousi ylös ja keräili vaatteitaan lattialta. Hän vei myös suuren osan tyhjistä pulloista keittiön alakaappiin, josta voisi ne joskus sitten hävittää pois. Kylpyhuoneessa käytyään hän etsi itselleen puhtaat vaatteet ja hetken mielijohteesta korkkasi tapansa mukaan jääkaappikylmän oluen loiventavaksi. Krapula ei enää niin vanhana ollut mikään leikin asia. Silmät tuntuivat raskailta. Roo rullaili innoissaan pitkin asuntoa. Klaus pyöritteli päätään sille huvittuneena ja avasi asuntonsa oven rappukäytävään. Vanhana kulkukoirana se osaisi huolehtia itsestään - siis väistää autoja ja ihmisiä jos niitä tiistaiaamuna paljon Slaleyn kylässä liikkuikaan. Klaus menisi sitten perästä. Hän tiesi alakerran mummon rakastavan Roota ja tuo varmasti ikuisena naapurikyylänä avaisi oven koiralle heti mikäli tuo ei itse saisi painettua kevyttä, vanhaa alaovea auki.

Yleensä niin aamuvirkku Evelyn oli nukkunut sikeästi rauhallista unta häiriintymättä lisääntyvästä valosta lainkaan. Klausin liikkeiden äänet saivat naisen vain kääntämään kylkeään ja taistelemaan pakollista heräämistä vastaan. Huokaisten hän aukaisi silmänsä ja venytteli raukeasti, joutuen hetken totuttelemaan ympäristöönsä, ennen kuin muistikuvat edelliseltä illalta palasivat. Pieni hymy kohosi hänen huulilleen, kun hän venytteli uudemman kerran ja suoristautui, nousten ylös sängystä. Evelyn keräsi kaikessa rauhassa vaatteensa, pukien päälleen alusvaatteensa. Hän nappasi kauluspaidan ja alkoi laiskasti napittaa sitä kiinni samalla kun asteli olohuoneen puolelle. Evelyn jäi nojaamaan seinään pelkkä paita yllään, katsoen hymyillen Klausia, joka korkkasi olutpullon.
"Noin paha?" Nainen kysyi aavistuksen käheällä äänellä ilkikurinen virnistys kasvoillaan. Hän jätti paitansa muutaman ylimmän napin auki ja katsoi pää kallellaan Klausia voimatta mitään tyytyväiselle hymylleen. Vilkaistessaan nopeasti Roota, Evelyn tunsi omantunnontuskaa muistaessaan oman koiransa. Koiraparka oli viettänyt koko yön yksinään ja todennäköisesti ihmetellyt, missä sen omistaja oikein viipyi. Tai sitten Fuego oli vain nukkunut kuin tukki, kuten koira teki suurimman osan ajasta. Siinä missä Evelyn oli aamuvirkku, Fuego oli aamu-unisten kruunaamaton kuningas.

"Kylpyhuone?" Evelyn kysyi ja osoitti ovea kohti. Hän kävi nopeasti kylpyhuoneen puolella ja lähes nauroi peilikuvalleen. Hän selvitti pahimmat takut hiuksistaan sormin, ennen kuin kiepautti hiuksensa löysälle nutturalle niskaansa. Hän kävisi kuitenkin suihkussa kunhan ensin selviäisi kotiin ja olisi päästänyt Fuegon pihalle.
Kun nainen palasi, hän ei nähnyt Roota missään, joten epäili miehen päästäneen sen ulos.
"Etkö pelkää, että se karkaa?" Evelyn kysyi ja vilkaisi ovea kohti. Hän ei ikinä uskaltaisi päästää koiraa ulos ovesta, ellei piha olisi aidattu. "Aivan, ja hyvää huomenta", nainen naurahti silmät tuikkien. Evelyn oli selkeästi mitä loistavimmalla tuulella.

Klaus seurasi katseellaan herännyttä Evelyniä. Nainen oli aivan yhtä kaunis kuin edellisiltanakin, mikä ei ollut ihan niin selvä juttu kaikkien niiden naisten kohdalla, joita hän oli vuosien varrella humalassa kotiinsa tuonut. Hän mutisi vastaukseksi jotakin, kun toinen kommentoi hänen oluttaan. Hän tiesi selviävänsä sen voimalla edes ulos asunnostaan sen päivän aikana. Kylmä olut helli krapulan runnomaa kehoa. Kun pullo oli puolillaan, etsi Klaus itselleen myös lasin vettä. Kai sitä nestettäkin kaipasi, olut kun ei siihen tarkoitukseen ollut paras valinta.

Nuoren Evelynin aamuinen pirteys sai Klausin vain piiloutumaan takkuisten hiustensa taakse. Hän nyökkäsi naiselle kylpyhuoneen ja yritti yksin jäädessään saada jotakin rotia itseensä. Olo ei vain tuntunut parantuvan, joten kai se oli kärsittävä. Ainakin illalla oli ollut hauskaa.
"En", Klaus vastasi rykien kurkkuaan, "Ei se koskaan lähde kauas." Roo todennäköisesti istuisi kadulla talon edessä odottamassa omistajaansa. Mies oli ainut ihminen johon se enää luotti ja heidän suhteensa oli paras, mitä Klausillakaan sillä hetkellä enää oli. Hän ei tuntenut ihmisiä, eikä ollut tutustunut tarkemmin kehenkään vuosiin: paitsi nyt omituisen kierolla tavalla Evelyniin.
"Huomenta", Klaus hymähti hieman. Olut tuntui tepsivän, olo ei ollut enää niin vetämätön.
"Vettä?" Hän tarjosi ja naurahti laiskasti. "Olutta?"

"Sepä hyvä", Evelyn vastasi hymyillen. Roo oli mitä ilmeisemmin hyvin koulutettu koira, sillä nainen tiesi, että hänen koiransa olisi kadonnut sillä sekunnilla, kun sen olisi päästänyt yksinään kylään. Roo oli hieno eläin. Evelyn tunsi lähes sääliä katsoessaan miehen kamppailua krapulansa kanssa. Evelyn itse oli aina ollut yksi niistä onnekkaista, joille krapulaa ei yksinkertaisesti vain tullut. Kieltämättä se helpotti seuraavia aamuja huomattavasti. Nainen saattoi vain nousta ja jatkaa elämäänsä kuin olisi viettänyt aivan tavallisen koti-illan. Klaus ei näyttänyt yhtä onnekkaalta. Miesparka. Evelyn ei edes halunnut kuvitella, miten hirveä toisen olo saattoi olla illan rankan juomisen huomioonottaen.
"Vettä voisin ottaakin", Evelyn sanoi ja asteli pehmein askelin lähemmäs. Hän ei ollut vaivautunut pukeutumaan kunnolla vaan tanssahteli ympäriinsä pelkkä paita suojanaan, mutta ehkä se ei haittaisi Klausia. Nainen oli kotonaankin hidas pukeutumaan, ja hoiti mielellään kaikki aamuiset askareet ennen kuin pukeutui kunnolla. Se helpotti elämää, paitsi tietenkin silloin, kun postimies toi paketin ovelle asti ja oli äkkiä löydettävä jotakin päälle, että oven voisi aukaista.

Klaus täytti lasin vedellä ja ojensi sen Evelynille. Päästessään niin lähelle hän ei voinut estellä itseään vaan hipaisi muka ohimennen naisen käsivartta istuutuessaan keittiösaarekkeen ääreen. Mies yritti hymyillä. Hän tyhjensi oluttaan ja hieraisi parransänkeään. Kai se pitäisi ajaa pois. Hänen katseensa nuoli naisen paljaita jalkoja. Miten Evelyn saattoikin näyttää niin raikkaalta ja hyväntuuliselta? Se oli epäreilua.

"Menetkö tänään tallille?" Hän uteli ja alkoi saada väriä kasvoilleen. Ehkä hän saisi vielä itsensä heräteltyä. Hän oli suunnitellut käyttävänsä sen päivän nukkumiseen, mutta ulkoilu tekisi hyvää ja Roo kaipaisi varmasti pidempää lenkkiä. Ei olisi ollenkaan huono ajatus käydä kävelemässä vaikka Rosings Parkin mailla, mikäli ei alkaisi sataa.

Evelyn ei voinut olla hymyilemättä, kun Klaus kosketti käsivartta mukamas vahingossa. Nähtävästi nainen ei ollut ainoa, jonka oli vaikea pitää kätensä kurissa. Hän joi lasistaan ja nautti raikkaasta vedestä, joka tuntui poistavan viimeisenkin väsymyksen hänen kehostaan. Evelyn astui lähes vaistomaisesti lähemmäs Klausia, kun toinen istuutui alas.
"Pakko mennä tai minulla on huomenna seinille hyppivä hevonen käsissäni", Evelyn naurahti. Lionheart oli jo viettänyt eilen vapaapäivää, joten jos se ei tänäänkään joutuisi liikkeelle, olisi se huomenna aivan liian energinen käsiteltäväksi. Siitä pitäisi juoksuttaa turha energia pois ennen kuin selkään olisi mitään asiaa. Sitä paitsi, hellyydenkipeä ori oli tottunut näkemään omistajaansa lähes päivittäin, joten sehän vielä loukkaantuisi verisesti, kun ei saisi jokapäiväisiä rapsutuksiaan kahteen päivään.

Hetken mielijohteesta Evelyn astahti lähemmäs Klausia ja painoi päänsä, kunnes pehmeät huulet lähes hipoivat miehen korvanlehteä.
"Sitä paitsi, Lionheartista tulee pian mustasukkainen, jos vietän kaiken vapaa-aikani sinun kanssasi", Evelyn sanoi hiljaisella ja huvittuneella äänensävyllä, hipaisten kevyesti huulillaan miehen poskea suoristautuessaan. Naisen katseessa oli ilkikurisuudesta huolimatta uteliaisuutta, kun hän odotti, miten Klaus reagoisi.

Klaus nyökkäsi ymmärtäen hyvin, mitä ylienerginen hevonen voisi saada aikaan. Liikuttamatta jäänyt ori olisi mahdoton hoitaa ja ratsastaa, eikä se olisi hevosellekaan mukavaa vain seistä karsinassa tai tarhassa virikkeettä. Evelynistä huokui tietynlaista äidillistä rakkautta hevostaan kohtaan kun tuo puhui Lionheartista. Klaus arvosti sitä, toinen todella välitti hevosensa hyvinvoinnista ja pisti sen kaiken muun edelle. Pullo kolahti tyhjänä pöydälle. Hän katseli sitä päätään pyöritellen - miten krapulainen pää oli edes suostunut ottamaan vastaan yhtään enempää alkoholia?

Evelynin yhtäkkinen lähestyminen sai Klausin sydämen hyppäämään kurkkuun. Se tunne oli vain positiivinen. Syke kohosi tavallista nopeammaksi, kun toisen huulet lähes koskettivat häntä. Hän melkein toivoi, että ne olisivat koskettaneet. Nyt nainen tuntui vain kiusoittelevan häntä. Lämmin, kylmiä väreitä aiheuttava henkäys tuntui korvalla. Toisen sanat saivat Klausin virnuilemaan itsekseen.
"Katsokin, ettei käy päinvastoin", hän vastasi matalalla, samettisella äänellä selvittyään toisen äkillisen läheisyyden aiheuttamasta lamaannuksesta. Klaus nosti kulmien alta katseensa naiseen ja antoi lempeän hymyn sulaa huulilleen. Mies tyhjensi myös vesilasinsa ja nousi sitten. Hän nojasi selällään saarekkeeseen ja katseli selvästi lyhyempää nuorta naista edessään. Kädet kiertyivät toisen kylkiä nuollen selän taakse ja kiskaisivat tuon ihan kiinni häneen. Klaus vietti hetken vain katsellen alemmas toisen kasvoihin, kunnes kumartui painamaan lyhyen, viattoman suudelman Evelynin suupieleen. Hän suoristautui ja löysäsi otettaan irrottautumatta toisesta täysin. Hymyävä katse tutkaili ihaillen upeita kasvonpiirteitä, silmiä ja luvattoman pehmeitä huulia.
"Joko sulla on kiire?"

Klausin sanat saivat Evelynin sydämen jättämään lyönnin välistä. Lämmin tunne levisi naisen sisälle ja suupielet kääntyivät ylöspäin lämpimään hymyyn, kun nainen koetti tasata sydämensä kiihtynyttä sykettä. Hän ei suostunut antamaan itselleen lupaa ajatella sanoista mitään sen enempää, mutta lämmin tunne oli tervetullut vieras.
"Enpä olisi arvannut sinun olevan mustasukkaista tyyppiä", Evelyn vastasi virnistäen, valmiina jo jatkamaan jollakin ilkikurisella lausahduksella, mutta Klausin katse hiljensi hänet. Kun mies veti hänet lähelle, Evelynin hengitys tuntui juuttuvan hänen kurkkuunsa sydämen hakatessa yhä kiihtyvällä tahdilla. Lyhyt suudelma sai huulet kihelmöimään ja kaipaamaan lisää. Vaikka mies löysäsikin otettaan, ei Evelyn vetäytynyt kauemmas, vaan painautui mielellään vasten miehen pitkää kehoa, pitäen kuitenkin katseensa lukittuna miehen silmiin.
"Koira odottaa ulos", Evelyn huokaisi vastaukseksi. Hän olisi niin mielellään jäänyt tähän syleilyyn vaikka loppupäiväksi, mutta järki sanoi, ettei se ollut mahdollista. Eläimistä olisi huolehdittava, kun niitä kerran oli hankkinut. Silti nainen ei tehnyt elettäkään irrottautuakseen. Tässä oli hyvä olla.

Klaus virnisti takaisin naiselle, kun tuo ei muka uskonut hänen olevan mustasukkaista tyyppiä. Ei kai hän usein ollutkaan, mutta eipä hän ollut aikoihin tavannutkaan ketään, josta olisi tarvinnut olla mustasukkainen. Hänen sanansa alkoivat kuulostaa hiljalleen lällyltä sanahelinältä hänen korvissaan, mutta se tuntui toimivan. Ainakaan nainen ei lähtenyt karkuun. Klaus ei valittanut. Hänen sormensa etsivät tiensä naisen paidan helman alle ja kutittelivat tuon alaselkää rauhallisesti. Evelynin iho oli pehmeä ja tuntui hyvältä sormenpäitä vasten. Hän murahti pettymystään, kun toinen selkeästi ilmaisi lähtöaikeensa. Hämmentynyt katse nousi kuitenkin kasvoille.
"Sinulla on koira?" Hän varmisti kysyvästi. Ehkä hän ei vain muistanut, kai siitä oli ollut jotakin puhetta.

"Menes nyt sitten", lämmin ääni patisti naista. Klaus painoi nopean suukon Evelynin hiuksiin ja veti sitten vastahakoisesti kätensä pois tuon paidan alta. Epätodellinen olo näkyi hymynä miehen huulilla. Hän ei ollut ihan varma vieläkään, mitä oli tapahtunut, mutta hän piti tunteesta.
"Sua kaivataan muualla."

Silmäluomet painuivat hitaasti kiinni, kun Klausin sormet hakeutuivat kutittelemaan alaselkää. Evelynin kädet sivelivät miehen selkää pehmein ottein. Nainen hengitti syvään miehen tuoksua ja nautti syleilystä, sen lämmöstä ja turvasta. Klausin kysymys pakotti Evelynin avaamaan silmänsä ja katsomaan pehmeä hymy huulillaan miestä.
"Kyllä minulla on", Evelyn vastasi, "nuori punertava uros pitbull", hän jatkoi pehmeällä äänellä. Fuego ei ollut käynyt tallilla kuin kerran, mutta jatkossa Evelyn toisi koiraansa varmasti enemmän mukanaan. Aluksi oli vain tuntunut järkevämmältä totutella tallin menoon ilman jaloissa pyörivää energistä koiraa.

"Pakko kai mennä", Evelyn naurahti. Lämmin hymy, joka kohosi kasvoille hiuksiin painetun suukon jälkeen, oli täynnä iloa ja lämpöä. Nainen irrottautui hitaasti syleilystä, suunnaten sängyn luokse pukeutuakseen kokonaan. Kotiin lähteminen ei ollut aikoihin tuntunut niin vaikealta.
"Saatatko minut alas?" Evelyn kysyi väläyttäen vetoavan hymyn miehen suuntaan. Olihan Klausin koirakin ulkoiluttamassa itse itseään, joten kai Klausin pitäisi avata Roollekin ovi jossakin vaiheessa. Tai ehkä koira osasi avata ulko-ovia itse. Ken tietää. Evelyn veti tennarit jalkaansa ja hymyili vetäessään kauluspaidan uudemman kerran päälleen, sillä oli joutunut riisumaan sen voidakseen pukea mustan toppinsa. Laiskuudessaan nainen jätti kauluspaidan täysin napittamatta, sillä kyllähän lyhyestä matkasta kotiin selviäisi näinkin.

Klaus seurasi häpeilemättä, kun Evelyn pukeutui. Hän suki hiuksistaan suurimpia takkuja sormin ja vetäisi ne sitten kiinni löytämällään narun pätkällä. Kai sitä olisi lähdettävä etsimään koiraansa. Kun Evelyn sitten oli kerännyt tavaransa ja pyysi häntä vaativalla katseella mukaansa alas, ei Klaus voinut kuin hyväksyä kutsun nyökäten. Hän seurasi naista eteiseen ja veti jalkaansa tummanruskeat, varrelliset kävelykengät. Hän sitoi nauhat huolimattomasti kiinni ja nappasi avainnipun eteisen lipastolta.

Klaus nyökkäsi merkiksi siitä, että oli valmis ja avasi sitten kohteliaana oven toiselle. Hän kulki edeltä rappukäytävässä ja aivan liian aikaisin kohtasi edessään ulko-oven. Se tarkoittaisi, että hän joutuisi eroamaan Evelynistä. Näkisiväthän he todennäköisesti pian tallilla, mutta tuntui se silti tavallaan vähän kurjalta. Ulkona Klaus vihelsi koiralleen. Ohi kulki juuri sopivasti kaksi vanhempaa rouvaa, jotka loivat halveksivan mulkaisun mieheen. Tuo ei ollut huomaavinaan.
"Kyllä se sieltä tulee", hän sanoi huolettomasti varmana siitä, että koira oli jo matkalla.
"Käyn sen kanssa lenkillä. Ehkä ulkoilma selvittää päätä."

Evelyn oli iloinen saadessaan nauttia Klausin seurasta vielä muutaman hetken kauemmin, kun mies suostui saattamaan naisen alas. Hän kulki aivan Klausin perässä rappukäytävässä, tuntien hieman surua, kun ulko-ovi lähestyi niin nopeasti. Evelyn muistutti itseään siitä, että Fuego odotti kotona ja Lionheart tallilla, joten naisen olisi lähdettävä. Toisaalta, jos ei koskaan lähtenyt, ei voinut koskaan tulla takaisinkaan.
"Toivottavasti", nainen sanoi, voimatta estää pientä huolta kuulumasta äänestään. Hän oli tottunut vapaana juokseviin koiriin kotonaan, mutta siellä ei ollut liikennettä lainkaan. Ei sillä, eipä moni Slaleyssakaan liikkunut tähän aikaan tiistaina.
"Hauskaa lenkkiä", Evelyn toivotti ja vilkaisi katua pitkin kohti omaa kotiaan. "Minun on todella mentävä", hän sanoi lähes pahoitellen ja astui kauemmas, kuin lähteäkseen kotiaan kohti. Nainen oli ottanut tuskin kahtakaan askelta, kun kiepahti ympäri ja palasi ripein askelin takaisin Klausin luokse ja kietoi kätensä miehen niskaan, nousten varpailleen yltääkseen painamaan huulensa miehen huulille. Lyhyen suudelman jälkeen Evelyn perääntyi askeleen verran ja hymyili iloisesti Klausille.
"Nähdään pian", hän lausahti ja valmistautui ottamaan suunnan omaa kotiaan kohti, mutta jäi vielä hetkeksi odottamaan, josko miehellä olisi jotakin sanottavaa.