These bright lights have always blinded me

[K18 koska seksi. Sisältää herkempiä lukijoita mahdollisesti järkyttävää tekstiä. Omalla vastuulla :)]

[Rosingsin tyylistä hieman poikkeava pubi-ilta tarjolla halukkaille, eli avoin peli ja kuka vaan saa liittyä seuraan.]

Oli hämärä maanantai-ilta ja Slaleyn perinteikäs englantilainen pubi oli vasta täyttymässä. Sellaisena arki-iltana se harvoin olikaan ääriään myöten täynnä. Maanantait eivät houkutelleet tavallista työssäkäyvää kansaa juopottelemaan ja päivällinenkin syötiin mieluummin kotona. Ikkunat paistoivat kellertävää, tummaa valoa iltaiselle kadulle.

Klaus astui sisälle ja siirtyi tavalliseen tapaansa jo kevyessä maistissa tiskille. Hän oli nauttinut vajaan pullon viiniä kotonaan, käynyt Roon kanssa jokailtaisella lenkillä tällä kertaa vain kahden korttelin ympäri ja siirtynyt sitten alakertaan jatkamaan iltaansa.
"Iltaa, Bogaert. Se tavallinen?" Tiskin takana seisova vanhempi mies tervehti häntä innoton asiakaspalvelijan hymy huulillaan. Mies lie ollut töissä siinä paikassa aina, eikä se ilta toisi poikkeusta tuon uralle. Klaus murahti ja nyökkäsi, sai talon isoimman tuopillisen halpaa olutta ja siirtyi tiskiltä tyhjän nurkkapöydän ääreen.

Hän luki puhelimensa ruudulta hevosten myynti-ilmoituksia, isojen kilpailujen tuloksia ja teki taustatyötä valmentajan työtään varten hyvin. Humala oli nostanut hänen mielialaansa, mutta hän ei ollut sekava - ainakaan vielä. Hänet tuntien alkoholia tulisi kuitenkin nautittua aivan liikaa ja hän saattaisi löytää itsensä torkkumasta pubista vielä pilkun jälkeen. Viimeistään silloin hänet ehkä heitettäisiin kadulle nukkumaan, ellei hän sitten sattuisi jaksamaan nousta portaat ylös asuntoonsa. Vankilavuoder olivat tehneet hänestä surullisen ihmisraunion, jonka elämänilo tuntui palanneen vasta nyt hevosten pariin palaamisen jälkeen. Vanhoista tavoistaan oli silti vaikea päästä eroon.

Evelyn oli palannut pitkältä juoksulenkiltä koiransa Fuegon kanssa, käynyt suihkussa ja istunut alas katsomaan televisiota. Asunnon hiljaisuus tuntui painostavalta ja yksinäisyys kuristavalta, vaikka Fuego makoilikin pää sohvalla istuvan Evelynin sylissä. Nainen vaihtoi kanavalta toiselle etsiäkseen jotakin katsomisen arvoista, koettaen samalla unohtaa kalvavan yksinäisyytensä. Tuskin kymmentä minuuttia myöhemmin nainen huomasi kiskovansa tummia farkkuja jalkaansa ja etsivänsä siistimpää paitaa, tyytyen lopulta mustaan toppiin ja vihreäruutuiseen plaidiin. Nainen kietoi hiuksensa nopeasti löysälle nutturalle, otti avaimet ja lompakon eteisen pöydältä ja astui ulos asunnostaan.

Ulkoilma tuntui viileältä ilman takkia liikkuvalle, mutta Evelyn ei välittänyt siitä, sillä matkaa kylän ainoaan perinteiseen pubiin olisi vain muutama hassu kortteli. Nainen astui sisään kevyt hymy huulillaan ja suuntasi tiskille ympärilleen sen enempää katsomatta.
"Yksi olut", Evelyn sanoi vanhemmalle miehelle tiskin takana, joka täytti tuopin sanaakaan sanomatta ja ojensi sen sirolle naiselle, näyttäen hetken siltä, että aikoisi kysyä papereita, mutta päätti lopulta antaa asian olla ja otti vastaan ojennetun rahan. Evelyn kääntyi ja etsi tyhjää paikkaa pubista, mutta huomasikin sitä vastoin tutun miehen nurkkapöydässä.
"Hei Klaus", Evelyn tervehti iloisesti asteltuaan lähemmäs pöytää. "Sopiiko tähän istahtaa?" Nainen kysäisi ja mikäli saisi luvan, istuisi pöytään Klausia vastapäätä tuoppi kädessään.

Hevosten selailu pieneltä kosketusnäytöltä tuntui kuin olisi haaveillut urheiluautosta ja hankkinut leluversion. Olihan se mukava edes haaveilla omasta hevosesta. Klaus ei ollut varma, olisiko hänestä huolehtimaan niin suuresta eläimestä. Tietenkin Rosings Parkin täysihoito takaisi sen, ettei hevonen ainakaan hoidonpuutteeseen kuolisi. Ensimmäistä kertaa vuosiin hevosen hankinta alkoi tuntua mahdolliselta.

Klaus nosti katseensa puhelimestaan ja käänsi sen näytön pöytää vasten. Hän suki sotkuisia hiuksia kasvoiltaan, sillä oli tunnistanut äänen jo ennen kasvoja: Evelyn. Ei toki ollut mitenkään ihme törmätä kylän ainoassa pubissa toiseen kylän asukkaaseen, mutta Klaus ei ollut odottanut Evelyniä.
"Ai hei", mies tajusi tervehtiä hämmentyneenä. Hän yritti selvästi hieman ryhdistäytyä ja skarpata, vaikka jo alkoholia ottaneena ei jaksanut suuremmin edes välittää. Hän oli nyt vapaalla, ei valmentajan tehtävissä, joten miksi hän ei voisi olla kuten halusi. Hänen luonteeseensa ei koskaan ollut kuulunut muiden mielistely, vaikka hän ymmärsikin nykyään sen olevan elinehto jos aikoi ystävystyä jonkun kanssa.

Klaus nyökkäsi naisen kysymykselle ja odotti, että tuo istuutui pöydän ääreen. Hän tunsi olonsa hivenen vaivaantuneeksi, kuten usein erityisesti asiallisesti käyttäytyvien selväpäisten naisten seurassa. Hän itse ei ollut erityisen puhelias tai varsinkaan tottunut small talkiin, joten amerikkalaisen naisen kohtaaminen oli joka kerta jollakin lailla ahdistavaa.
"Mikä sinut tänne toi?" Hän kysyi, sillä ei tosiaan ollut nähny toista siellä aiemmin. Hän oli ottanut paikan kantakuppilakseen jo sinä päivänä, kun oli astunut ensimmäistä kertaa Slaleyn kylän kamaralle.

Evelyn huomasi heti, että Klaus oli selkeästi ehtinyt jo ottaa varaslähdön juomisessaan. Evelyn ei kuitenkaan erityisemmin välittänyt, vaan tyytyi kohottamaan tuoppinsa huulilleen ja juomaan muutaman pitkän kulauksen kylmää olutta. Nainen irvisti hieman oluen maulle, joka oli niin erilainen kuin kotimaassa. No, siihen olisi vain totuttava.
"Kotona oli liian hiljaista", Evelyn vastasi totuudenmukaisesti. Joskus yksinään asuminen tuntui lähes mahdottomalta haasteelta aina perheensä kanssa asuneelle naiselle. Kun oli tottunut jakamaan saman kerroksen huoneet veljien kanssa, tuntui kokonainen asunto pelkästään yhdelle ihmiselle aivan liian suurelta.
"Tuntui hyvältä idealta tulla rentoutumaan tänne", nainen totesi vielä harteitaan kohauttaen, juoden jälleen oluttaan. "Tosin tämä olut maistuu suussani kirpeältä verrattuna siihen, jota olen tottunut kotipuolessa juomaan", nainen naurahti ja irvisti pienesti kulauttaessaan jälleen juomastaan. Tuoppi hupeni nopeasti, sillä se oli jo puolillaan. Hivenen yllättyneenä Evelyn laski tuopin kädestään pöydälle ja viittasi puhelimen puoleen.
"Mitä teit ennenkö tulin töykeästi keskeyttämään?" Nainen kysäisi uteliaana. Klaus oli näyttänyt keskittyneeltä puhelintaan näpertäessään.

Klaus kuunteli Evelyniä kuitenkin vältellen suoraa katsekontaktia. Se oli hänen vahvuutensa hevosten kanssa, vaikka ihmisille se antoi hänestä usein epäluotettavan kuvan. Mies joi huikan oluestaan ja naurahti matalasti naisen sanoille sen mausta. Hän ei ollut koskaan ollut tarkka nauttimansa alkoholin laadusta, eikä hän keskittynyt niin sen makuun. Kaikki humalluttava kelpasi, vaikka tietysti hyvät englantilaiset oluet maistuivat pyhinä. Evelynin tuoppi näytti tyhjenevän vauhdilla ja se sai Klausin jopa epäilemään tuon todellista syytä liittyä sinä iltana pubikansan seuraan.

Naisen kysymys sai Klausin vilkaisemaan vaistomaisesti puhelintaan. Se oli hänelle henkilökohtainen ja hän vältti sen käyttämistä seurassa. Siksi hän olikin ehkä niin yllättynyt, kun Evelyn kysyi asiasta.
"No tuota", mies mutisi tuskin kuultavasti, "itseasiassa katselin myytäviä hevosia", hän myönsi. Hymy sai suupielet kaartumaan epäsiistin parransängen keskellä ylöspäin.
"Nyt kun siihen olisi mahdollisuus."

Evelyn ei kyennyt pitämään näppejään erossa tuopistaan kovinkaan pitkään, vaan nosti lasin jälleen huulilleen ja antoi kylmän oluen virrata suuhunsa. Olut tuntui ehkä nyt kylmältä, mutta pian se lämmittäisi mukavasti sisältäpäin. Evelyn ei malttanut odottaa sitä tunnetta. Se oli kertakaikkiaan ihanaa. Lämpö leviäisi mukavasti ja turruttaisi kaiken turhan. Ei tarvitsisi stressata mistään typerästä, kuten äidistä tai tuon suunnitelmista tulla kylään, tai siitä, että asunto tuntui kylmältä ja kolkolta ilman muita asukkaita.
"Vau", Evelyn henkäisi yllättyneesti mutta iloisesti kuultuaan Klausin suunnitelmat. "Etsitkö vain harrasteratsua vai aiotko tehdä näyttävän paluun kilpakentille?" Nainen kysyi aidon kiinnostuneena. Hevosista puhuminen oli aina mukavaa, varsinkin, jos joku oli ajatellut uuden ystävän ostamista. Rosings Park tarjoaisi hyvät puitteet hevosen omistamiselle, sen Evelyn saattoi todeta omasta kokemuksestaan. Lionheartista ei oltu koskaan pidetty parempaa huolta kuin nyt.

Mistä Evelyn tiesi, että hän oli joskus kilpaillut? Klaus alkoi heti maalailla kauhukuvia siitä, että tuo oli etsinyt kaiken tiedon hänestä netistä ja piti häntä nyt murhaajana ja kylmänä rikollisena. Ei hän tekojaan kieltäny, mutta ei silti halunnut kenenkään tietävän menneisyydestään. Hänen kilpaurastaan oli aikaa, mutta varmaankin Evelyn oli sen vain päätellyt. Klaus oli saattanut itsekin sanoa sen, ei hän ollut enää oluthuuruissaan niin varma.
"En sanoisi sitä näyttäväksi", hän pyöritteli epäsuoran vastauksen kysymykseen. Hän haaveili kouluratsusta, kun aiemmin oli keskittyny kilparadoilla vain esteisiin. Toisaalta hänelle riittäisi ihan harrasteratsukin, kunhan sillä oli potentiaalia kehittyä ratsastajansa kanssa ja mahdollisesti myös startata muutamia kilpailuita, jos hyvin kävisi.

Klaus saattoi hetkeksi jäädä vain tarkkailemaan naista. Tuon sirot, kauniit ja naiselliset kädet herättivät hänen huomionsa pois pöydän puisesta pinnasta. Hän ei ollut koskaan ajatellut sitä, mutta ei Evelyn ollut ollenkaan pahan näköinen. Tuo oli suorastaan oikein vetävä, jos niin sai ajatella itseään yli kymmenen vuotta nuoremmasta valmennettavasta.
Klausilla ei ollut hetkeen, ei sitten Iso-Britanniaan saapumisensa jälkeen, ollut naisseuraa muutamaa yhdenyönjuttua enempää, joten miksi hän ei kaipaisi sellaista. Hän oli ensimmäistä kertaa aikoihin tutustunut johonkuhun naispuoliseen tarkemmin kuin lähikaupan kassaan. Se tuntui uskomattoman hyvältä.

Totuuden nimissä Evelyn oli vain ajatellut, että kaikki valmentajat olivat entisiä kilparatsastajia, jotka siirtyivät valmentamaan nuorempia kilparatsastajan alkuja kun väsyivät kilpailemiseen. Evelynin näkemys oli ehkä hieman rajoittunut ja yksinkertainen, mutta kaikki valmentajat, joiden kanssa Evelyn oli ikinä tehnyt työtä, olivat olleet entisiä kilparatojen tähtiä, joten naisen mielestä oli vain loogista odottaa samaa Klausiltakin.
"Siinä tapauksessa toivon, että löydät etsimäsi hevosen piakkoin", nainen vastasi hyväntuulisesti ja joi oluensa muutamalla kulauksella loppuun. Evelyn ei oikein sopinut siihen perinteisen naisen muottiin, jossa juotiin siideriä ja drinkkejä sivistyneen keskustelun saattelemana hitaalla tahdilla. Ehkä syy oli veljissä, joiden kanssa Evelyn oli oppinut juomaan olutta. Veljien kanssa oli paras vain kitata kaljaa naamaan tahdilla, joka sai monet muut naiset mulkoilemaan Evelyniä pahasti, tai veljet keksisivät jotakin typerää Evelynin pään menoksi koska tuo joi heidän mielestään kuin lapsi.

Nainen oli jo nousemassa seisomaan, ennen kuin tajusi vilkaista Klausia.
"Haluatko jotakin tiskiltä?" Evelyn kysyi valmiina hakemaan itselleen jotakin muuta juotavaa kuin kirpeältä maistuvaa olutta. Hän oli nyt tunnollisesti täyttänyt vastuunsa ja maistanut jälleen kerran englantilaista olutta. Ehkä hän tottuisi makuun... kymmenen vuoden päästä. Hän voisi yhtä hyvin juoda jotakin tutumpaa ja turvallisempaa siihen asti.

Klaus hymähti. Hänellä ei ollut kiire löytää hevosta, mutta mitä enemmän hän sitä etsi, sitä enemmän hän sitä halusi. Oikean hevosen löytäminen tuntui mahdottomalta, vaikka hän oli etsiny vasta muutaman päivän tositarkoituksella. Nälkä kasvoi syödessä ja hän tuntui saavan uutta pontta joka kerta, kun löysi edes vähän potentiaalia näyttävän hevosen.

Evelynin oluenjuontitahti sai Klausin kiinnostumaan tuosta entisestään. Tuohan oli pahempi kuin hän, mitä tuli juoman kittaamiseen. Siitä riemastuneena mies nousi penkistään.
"Minä tarjoan", hän vaati ja kaivoi jo lompakkoa taskustaan.
"Jotakin amerikkalaisempaa?" Kevyt hymy nousi huvittavan kysymyksen rinnalla Klausin kasvoille. Hän ei ollut tottunut sellaiseen, ei Slaleyssa. Vain muutama elähtänyt pubiruusu oli lähestynyt häntä The Fox and Houndissa epätoivoisin yrityksin ja hän oli useimmiten torjunut nuo suoralta kädeltä.
Mikäli Evelyn antoi hänen tarjota, palasi Klaus pian juomien kanssa pöytään. Tiskillä ei suorastaan ollut ruuhkaa, ja vaikka Klaus olikin toivonut hetken hengähdystä naisen seurasta, ei hän kovin paljoa armonaikaa ollut saanut.

Evelyn yllättyi, kun Klaus nousi vauhdilla ja oikein vaati saavansa tarjota. Nainen ei voinut kuin myöntyä, mutta naurahti miehen seuraaville sanoille.
"Mikä tahansa menee kyllä alas, joten yllätä minut", Evelyn naurahti. Ei hän ollut odottanut Klausin tarjoavan yhtään mitään, vaan olisi tyytyväisesti hakenut oman juomansa, jos mies ei olisi niin vaatimalla vaatinut kierroksen tarjoamista. Evelyn painoi mieleensä, että tarjoaisi itse seuraavan kierroksen, sillä täytyihän tässä nyt jokin tasa-arvo säilyttää. Hän ei ollut koskaan oppinut vain hyväksymään lukuisia juomia, vaan oli itse halunnut tarjota vuorostaan kierroksen. Jostakin syystä amerikkalaiset miehet olivat aina lähestyneet erilaisten makeiden drinkkien kanssa, jotka olivat lähes poikkeuksetta saaneet Evelynin irvistämään. Sanoipa kuka mitä tahansa, nainen oli paitsi vannoutunut oluenjuoja, myös viskin suuri ystävä. Yllättävästi jopa sellainenkin viski kuin terävämakuinen Jack Daniel's oli yltänyt Evelynin suosikeihin. Mistä tulikin mieleen, että naisen olisi ehdottomasti ostettava itselleen pullollinen sitä kotihyllylle.
Evelynin ajatusten harhailu katkesi, kun Klaus palasi.
"Kiitos", nainen kiitti iloisesti hymyillen. Klaus oli ollut ystävällinen tarjoutuessaan hakemaan ja tarjoamaan tämän kierroksen, joten vähintä mitä Evelyn saattoi tehdä, oli kiittää miestä vilpittömästi.

Klaus istuutui paikalleen ja nojautui nyt rennommin tuolin selkänojaan. Hän oli tuonut molemmille vähän parempaa belgialaista vehnäolutta, eihän hänellä nyt rahasta pulaa ollut ja kun oli kerran seuraakin. Yleensä hänelle oli yksi ja sama, mitä tavaraa lasista löytyi, kunhan siinä oli alkoholia - sen suhteen hän ei todellakaan nirsoillut. Sillä kertaa hän saattoi jopa nauttia juomastaan eikä ollutkaan enää pubissa vain humaltumistarkoituksessa.

"Oikean hevosen valinta on vaikea", hän sanoi sarkastisen valittavasti muutaman mustanruskean kiharan valuessa kasvoille.
"Varsinkin, jos haluan sen yltävän pitkälle juuri koulukilpailuissa, joista minulla ei ole kokemusta", hän täydensi paljastaen kiertäen itsestään jälleen yhden asian. Paluu esteille kiinnosti, mutta se tuntui silti hurjan suurelta ja pelottavalta. Kouluratsastuksen tarkkuus ja kuri viehättivät häntä ihan erilailla kuin silloin nuorena, kun sileällä työskentely oli ollut pakollinen paha esteratsastuksen välipäivinä.

Evelyn nosti lasin huulilleen ja maistoi olutta. Nainen hymyili pienesti.
"Tämä on huomattavasti parempaa", hän naurahti laskiessaan lasiaan alemmas. Se oli kumma, miten eri oluet maistuivat niin erilaisille. Jopa saman maan sisällä tuotettavissa oluissa oli suuria eroja, puhumattakaan maiden tai mannerten välisistä eroista. Evelyn ei onnekseen ollut turhan tarkka siitä, mitä joi, mutta kyllä hyvänmakuinen olut aina kitkerän alkoholijuoman voitti. Lämpimänkin oluen makuun tottui, jos sitä joi tarpeeksi usein, mutta kyllä kylmä olut silti oli aina moninverroin parempaa.

"Se on", Evelyn myönteli Klausin sanoja hevosen valinnasta. Hän itse oli aina välttynyt hevosen etsimiseltä, sillä oli saanut Lionheartin lahjaksi. Kun tavoitteet ja sitä kautta vaatimukset eivät olleet liian korkealla, sopivia hevosia kyllä löytyi. Jos vain aikoi palata takaisin kilpakentille, kuten Klaus suunnitteli, vaadittiin hevoselta jo paljon enemmän kuin hyvää luonnetta ja tervettä rakennetta.
"Suunnittelet siis aluevaltausta koulun puolelle", nainen lausahti hyväntuulisesti. Klaus oli ollut loistava valmentaja esteillä, joten selkeästi oli kilpaillut niillä aiemmin, kun kerran puhui nyt kokemattomuudestaan kouluradoilla. "Se asettaakin hevoselle jo enemmän vaatimuksia. Oletko harkinnut nuorta ja kokematonta hevosta, jolla voisi riittää kapasiteettia pidemmällekin osaavan ratsastajan kanssa?" Nainen kysäisi. Taitavia, loppuun asti koulutettuja myytäviä hevosia ei tullut vastaan joka kulman takaa, mutta nuorempia saattoikin olla tarjolla jo huomattavasti enemmän. Hyväsukuiset hevoset olivat monesti taitavia jo perimänsä puolesta, joten ne saattoivat vaihtaa kotiaan jo kilpauransa alkumetreillä osoitettuaan taitonsa muutamassa vaatimattomassa kilpailuissa. Jos ratsastajalla vain riittäisi kärsivällisyyttä, voisi nuoresta hevosesta saada muutamassa vuodessa seuraavan korkean luokan kilpahevosen.

Klaus nyökkäili Evelynin sanoille. Hän tiesi liiankin hyvin, että mikään hevonen maailmassa ei täyttäisi hänen kriteerejään. Jos halusi samaan aikaan kokeneen, mutta kehityskelpoisen kouluratsun, joka mielellään, varmuuden vuoksi, hyppäisi myös reilun metrin rataa, alkoi olla jo vaihtoehdot välissä. Niinpä mies oli päättänyt olla mahdollisimman avoin eri vaihtoehdoille. Kuten Evelyn ehdottikin, hän oli todella harkinnut nuorempaa, hurjalla potentiaalilla ja upealla sukutaululla varustettua hevosta, jonka kanssa voisi kehittyä itsekin ennen ensimmäisiin kilpailuihin osallistumista. Mistä hän tiesi, vaikka lopulta hylkäisikin kilpaunelmansa ja hevosesta tulisi pesunkestävä puskaratsu harrastekäyttöön?
"Todennäköisesti päädyn juurikin ostamaan jollekin liian haastavan, keskenjääneen projektin", Klaus naurahti nyt jo rennommin ja lipitti oluttaan.
"Haasteet on tehty voitettavaksi", hän heitti kliseisesti ja tajusi vasta silloin, miten positiivinen hänen elämänkatsomuksensa oikeasti oli. Ehkä se johtui alkoholista, tai sitten naisen seura oli piristänyt häntä.
"Arvostan hevosessa luonnetta ja asennetta. Tarpeeksi uhkarohkea ja temperamenttinen hevonen yrittää varmasti parhaansa radalla, kun vain luottamus ratsastajaan on rakennettu hyvälle pohjalle."
"Mitä tavoitteita sinulla ja Lionheartilla on?" Klaus vaihtoi puheenaihetta ja piiloutui taas oluensa taa.

"Onnea etsimiseen", Evelyn naurahti ja kohotti oluensa huulilleen. "Toivottavasti löydät juuri sinulle sopivan ratsun", nainen vielä jatkoi hyväntuulisesti. Nuoret hevoset olivat niin eri puusta kuin vanhemmat ja kokeneemmat hevostoverinsa. Sen huomasi niin monesta asiasta, hevosen luonteesta riippuen. Evelyn ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Klaus pärjäisi kaikenlaisten hevosten kanssa, mutta ainahan se olisi ihanaa, jos löytäisi juuri itselleen sopivan hevosen. Niitä ei vain asunut joka hevostallilla.
"Hevosella täytyy olla luonnetta, jos sillä aikoo kilpailla", Evelyn myönteli, muistellen hetken kaunista, tuliluontoista hevosta, jolla oli aikoinaan noussut Yhdysvaltojen kilpakenttien huipulle. Defying Gravity oli ollut uskomaton hevonen, jonka potentiaali ja luonne tekivät siitä esteradoille täydellisesti soveltuvan kilpahevosen. Missäköhän tamma meni nyt? No, Evelyn ehtisi selvittää sitä myöhemmin, sillä Klausin kysymys Lionheartista palautti Evelynin tähän hetkeen.
"Eipä oikeastaan yhtään mitään", hän vastasi huvittuneesti. "Lionheart on harrasteratsu henkeen ja vereen. Siitä ei ole kilpakentille eikä minussa ole enää tarpeeksi kilparatsastajaa koettamaan uutta nousua", Evelyn totesi ja joi oluestaan pitkän kulauksen. "Estekilpailut ovat jo taaksejäänyttä elämää minun kohdallani", nainen myönsi lähes haikeasti, tuntien tutun kaipuun sisällään. Vaikka hän miten yritti, ei rakkaus hyppäämistä kohtaan tuntunut haihtuvan koskaan, joten kaipuun kanssa olisi vain elettävä.

Klaus oli näkevinään Evelynin uppoavan hetkeksi muistoihin. Tuolla oli taatusti historiassaan hevonen ellei useampi, jolle oli menettäny sydämensä ja sitten syystä tai toisesta sydän oli särkynyt. Hän oli nähnyt miten syvän yhteyden nainen oli saanu luotua upeaan täysiverioriinsa ja saattoi vain toivoa, että löytäisi itselleen samanlaisen sielunkumppanin.
"Polven takia?" Klaus kysyi myötätuntoiseen sävyyn, kun Evelyn haikaili estekilpailujen perään. Hän ymmärsi, että loukkaantuminen pilasi hyvin usein kilpauran, olihan kokenut sen itsekin. Satunnaisina toiveikkaina ja idearikkaina iltoinaan hän saattoi kuvitella itsensä taas esteradoille, mutta tosiasiassa ei tiennyt kestäisikö hänen selän loukkaantumisen jälkioireena edelleen oikutteleva käsi varsin raskasta, yksittäistä ja vauhdikasta suoritusta radalla. Hän ei edes ollut huolissaan harjoittelusta, mikä todennäköisesti pilaisi hänen mahdollisuutensa ratsastaa täysin. Intensiivinen esteharjoittelu ei tulisi kuuloonkaan, vaikka hän siitä salaa haaveilikin.

"Olet vielä nuori. Ja Lionheart hyppää hyvin. Onhan niitä alle 160 luokkiakin", Klaus sanoi rohkaisua äänessään saadessaan valmentajavaihteen päälle. Hän ei halunnu luovuttaa toivoaan hevosen tai ratsastajan suhteen ja osoittikin suurta kärsivällisyyttä pitkällä tähtäimellä, mitä ratsastamiseen tuli. Hänen uskonsa hevoseen tai ratsastajaan meni lopullisesti hyvin harvoin, ja sekin johtui yleensä ratsastajan ylimielisyydestä, omien taitojen liioittelusta tai kärsivällisyyden ja yrityksen puutteesta.

Evelynin ilme synkkeni hetkeksi, kun Klaus mainitsi polven, ennen kuin synkkyys väistyi syvän huokauksen myötä.
"Kyllä. Vasen polveni ei kestänyt kovaa harjoittelua, vaan alkoi oireilla kunnes lopulta petti alta lähes päivittäin. On paha hypätä, jos jalka ei kannata painoa", Evelyn huokaisi ja joi lasistaan. "Se tuskin koskaan paranee täysin, vaikka nyt onkin jo parempi kuin aikoihin. Kyllä sen kanssa elää", nainen jatkoi, mutta jätti viisaasti sanomatta, että ilman hyppäämistä ei eläminen ollut läheskään yhtä helppoa. Evelyn oli aina ollut esteratsastaja henkeen ja vereen, nauttinut tiukoista käännöksistä, korkeista hypyistä ja hevosen askelien laskemisesta etäisyyksiä arvioitaessa kilpaillessaan aikaa vastaan korkeilla radoilla.

Evelyn naurahti päätään pudistellen Klausin rohkaiseville sanoille. Niin, tottahan se oli, nainen oli vielä nuori ja paljon ehtisi tapahtua, mutta Evelyn ei nähnyt tulevaisuutta, jossa olisi jälleen kilpailuissa osallistujana.
"Lionheart hyppää hyvin matalia ratoja, mutta ei siitä ole korkeammille radoille. Sitä paitsi, matalat luokat tuntuvat tylsiltä sen jälkeen, kun on tottunut liitämään hevosen korkuisten esteiden yli ja kilpailemaan kovassa sarjassa", Evelyn vastasi. "Se on kuin vaihtaisi kuuman täysiverisen laiskanpulskeaan lasten harrasteponiin", nainen naurahti ja pudisti jälleen päätään. "Ehkä minä vain pysyttelen suosiolla harrastepuolella ja hyppään omaksi ilokseni vain silloin tällöin."

Klaus ymmärsi kyllä, miltä Evelynistä tuntui. Mikään ei voittanut adrenaliinia nostattavaa kilpailusuoritusta esteradalla, missä välillä saattoi tuntea lentävänsä hevosen kanssa mahdottomissa korkeuksissa. Hevosen voimakkaat ponnistukset, matkaavoittava laukka ja tarkat lähestymiset olivat olleet vauhtihirmulle Klausille elinehto.
Vehnäolut maistui ja alkoi huveta lasista. Klaus ei tienny mitä sanoisi, eikä ehkä kaivannut sanoja hetkeen. Hän mietti tulevaisuuttaan hevosten parissa. Oliko hän odottanut liikoja haaveillessaan hevosesta, ehkä jopa kilpailuista? Olisiko hänestä enää vuosien jälkeen siihen? Vaikka hän hallitsi hevosen ainakin sinne päin, voisiko hän koskaan saavuttaa mitään suurempaa? Hänellä oli jo ikää ja vaikka hän teoriassa olikin taitava, onnistuisiko hän koskaan luomaan sellaista sidettä hevoseen, joka hänellä oli aikuisuuden kynnyksellä ollut?

"Miten Lionheart päätyi sinulle?" Klaus kysyi yrittäen pitää keskustelun elossa. Jo kiian kauan hän oli ollut vaiti. Jollakin kierolla tavalla hän nautti toisen seurasta eikä halunnut käydä liian tylsäksi. Naiset pitivät yleensä siitä, kun pääsivät puhumaan itsestään. Ehkä hän oppisi samalla uutta.

Evelyn joi tyytyväisenä lasista nauttien hetken hiljaisuudesta. Aina ei tarvittu sanoja, joskus pelkkä hiljainen seura riitti. Hitaasti naisen ajatukset kääntyivät kuitenkin hiljaiseen kotiin ja kaikkiin niihin syihin, jotka olivat tänä iltana ajaneet hänet tänne pubiin, ja hän huomasi juovansa lasistaan yhä useammin kuin voidakseen siten hiljentää ajatustensa äänet. Klausin kysymys tarjosi Evelynille täydellisen pakotien, joten nainen tarttui siihen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
"Sain sen lahjaksi", Evelyn aloitti, miettien hetken, miten paljon olisi valmis kertomaan muista olosuhteista jotka olivat johtaneet Lionheartin omistajuuden siirtymiseen hänelle. "Se oli yhdessä elokuvassa, jota kuvattiin lähelläni, ja vaikka tekikin kaikki temput maasta käsin virheettä, ei vauhdikkaasta nelistä pellon poikki tullut mitään stunttiratsastaja selässä. Minä sain sen tekemään viimeisenkin temppunsa vaivattomasti ja niin tein ensimmäisen ja viimeisen roolini elokuvassa stunttina", nainen jatkoi hetken pohdintansa jälkeen. Klaus tiesi jo Lionheartin showtaustasta, joten tässä kohtaa oli turha valehdella. Evelyn vain jätti taidokkaasti kertomatta liikaa yksityiskohtia, kuten sen, että hänen äitinsä, jolla oli rooli elokuvassa, oli hakenut hänet paikalle.
"Ohjaaja oli niin kiitollinen, että osti Lionheartin minulle lahjaksi", Evelyn vastasi kulauttaessaan loppun oluen kurkustaan alas.
"Minä tarjoan tämän kierroksen", nainen sanoi nopeasti, ettei Klaus vain ehtisi väliin. "Mitä haluat?"

Klaus oli vaikuttunut. Elokuvamaailma oli hänelle hyvin vieras, ja hänen kokemuksensa rajoittuivat vain elokuvien katseluun. Oli varmasti ollut jännittävää osallistua kuvauksiin. Hän ei koskaan olisi hyvä edes stunttina, ajatus kameroista ympärillä ahdisti.
"Onnenkauppaa siis", Klaus kommentoi naisen kertomusta. Hän ei tiennyt miten paljon Evelyn oli oikonut, mutta melko helposti Lionheart tuntui hänelle päätyneen.

"Kaikki maistuu hyvälle seurassasi", Klaus heitti flirttiä yrittävä hymyntapainen kasvoillaan. Samalla hän jo katui sanojaan ja hakkasi päätään seinään mielessään. Miksei hän osannut käyttäytyä humalassa, varsinkaan naisten seurassa? Hän halusi vain vajota pöydän alle.
"Olutta. Tuo olutta." Korvaavaksi tarkoitettu pyyntö ei ollut sen parempi, vaikka yrittikin. Hän unohti kohteliaisuussäännöt aivan täysin. Hän oli viettänyt aivan liikaa aikaa yksinään tai harvoin niiden elämän hylkäämien alkoholistinaisten kanssa.

"Todella", Evelyn naurahti. Lionheartin löytyminen oli ollut suorastaan kohtalon johdatusta. Ori oli osoittautunut täydelliseksi pariksi Evelynille, mikä näkyi kaksikon vaivattomassa yhteistyössä. Evelyn ei olisi voinut toivoa mitään parempaa. Hän ei koskaan vaihtaisi Lionheartia yhteenkään toiseen hevoseen, vaikka tilalle tarjottaisiin esteratojen huippuhevosia. Kukaan tai mikään ei voisi korvata palominoa.
Klausin sanat ja hymy saivat Evelynin nauramaan vapautuneesti. Klausin pyyntö tuoda olutta sai naisen väläyttämään säteilevän hymyn.
"Onnistuu", hän naurahti poistuessaan hymy huulillaan tiskille. Tiskillä ei ollut montaa muuta asiakasta, joten Evelyn sai nopeasti tuopillisen samaa belgialaista vehnäolutta kuin Klaus oli aiemmin tarjonnut hänelle sekä yhden viskilasin ilman jäitä. Nainen palasi pöytää ja ojensi tuopin Klausille.
"Uusille aluille?" Nainen ehdotti ja kohotti hymyillen viskilasiaan. Evelyn maistoi viskiään ja hymyili autuaasti väkevän juoman polttaessa kurkussa. Mikään ei voittanut vanhaa kunnon Jackia. Hän huokaisi tyytyväisesti ja hymyili pienesti.

Klaus naurahti, kun Evelyn ei säikähtänytkään hänen sanojaan. Ehkä hän ei ollutkaan tehnyt vakavaa etikettivirhettä. Hän nosti täyden olutlasinsa ilmaan ja hymyili kiitollisena.
"Uusille aluille." Se oli osuva maljapuhe. Se antoi toivoa tulevaisuudelle ja ehkä myös Klausille. Tuon muutto Slaleyn kylään, mistä hän ei ollut koskaan ennen kuullutkaan, oli sujunut paremmin kuin hän oli koskaan osannut odottaa. Kaikki olivat ottaneet hänet hyvin vastaan, hän oli saanut töitä ja tulevaisuus alkoi näyttää valoisalta ensikertaa sitten pidätyksen jälkeen.

"No, Evelyn, kuka sut on opettanu juomaan olutta ja viskiä? Poikaystävä, kenties?", Klaus uteli huvittuneena. Hän arvosti naisia, jotka eivät olleet liian neitejä.
"Ei ihan perinteisiä naisten suosikkeja."

Klausin utelu sai Evelynin nauramaan uudestaan.
"Isoveljeni, itseasiassa. Äitini ei koskaan arvostanut sitä, kun he lastasivat avolavamme taakse pari laatikollista kylmää olutta. Keräsimme läheisestä kylästä mukaan muita nuoria ja ajoimme jonnekin keskelle-ei-mitään ihailemaan auringonlaskua, soittamaan musiikkia ja tanssimaan nuotiotulen ympärillä", Evelyn naurahti muistellessaan retkiä, joita oli tehnyt kahden isoveljensä kanssa. Ne olivat olleet hauskoja retkiä ne. "Isäni antoi joskus pullollisen Jack Daniel'sia mukaamme, jotta saisi nauraa meille seuraavana päivänä kun valittaisimme kamalaa oloa", nainen vielä kommentoi hyväntuulisesti. Niin, isä oli tarkoittanut hyvää, mutta oikeastaan epäonnistunut yrityksessään, sillä Evelyn oli aina ollut taitava peittelemään krapulanoireitaan. Veljet sen sijaan olivat kyllä valittaneet niin kovasti, että isä oli nauranut vatsansa kipeäksi.
"Poikaystäväni, entinen poikaystäväni", nainen korjasi heti itse itseään, "teki kaikkensa saadakseen minut juomaan cosmopolitanoja ja muita hänen mielestään naisille sopivia drinkkejä. Lienee turhaa sanoa, että minä lähinnä kaadoin ne hänen niskaansa, kunnes viesti meni perille", Evelyn nauroi muistaessaan ne kerrat, kun oli todellakin kumonnut drinkin Markin syliin, kunnes mies oli ymmärtänyt, ettei voisi muuttaa Evelynin juomatapoja.
"Hänen mielestään neidin ei sopinut juoda olutta tai viskiä. Minä sanoin, että neidin ei myöskään sopinut voittaa miehiä esteradalla, mutta jotenkin kummasti tein sitäkin harva se viikko, joten voisin yhtä hyvin juoda mitä mieli teki", Evelyn naurahti. "Mutta hän nyt olikin kusipää", nainen mutisi lasiinsa juodessaan kulauksen viskiään. Poltteleva tunne oli tervetullut ja lämmitti mukavasti sisältä päin.

Klaus oli oikein tyytyväinen, että toinen osapuoli oli niin puhelias. Eikä häntä pitänyt väärin ymmärtää, kyllä hänkin mielellään keskusteli. Mies oli vain hieman arempi avautumaan, vaikka sillä hetkellä jo tutummalle Evelynille se olisi mahdollistakin.
"Kuulostaa kusipäältä", Klaus hymähti ja kippasi olutta alas kurkustaan. Ajatus juomista ääliö-Markin niskassa sai hänet huvittumaan.
"Asenteesi näkyy myös hevosten kanssa", Klaus jatkoi tarkoittaen sanojaan kehuna.
"Liian neiti ei pärjäisi tallilla. Vaikka niitäkin on nähty." Hän muisti muutamankin elävän tapauksen nuoruusvuosiltaan, kun talli oli ollut täynnä muotiharrastuksesta innostuneita korkokenkäpissiksiä, jotka vain esittelivät isin ostamaa ponia kaukaa aidan takaa tai karsinan kaltereiden läpi. Se oli ajanut hänet hulluksi jo silloin.

"Hän oli", Evelyn naurahti. Hän ei enää tiennyt, mitä oli joskus nähnyt itsekkäässä miehessä, joka oli kerrasta toiseen asettanut kilpailemisen (ja voittamisen) tyttöystävänsä edelle. Ehkä kilparatsastajan luonto Evelynissä oli ihaillut Markin omistautumista ja keskittymiskykyä. Ja olihan mies hyvännäköinen, sekä satunnaisesti hurmaavakin, mikäli vain vaivautui miettimään sanojaan hieman pidemmälle. Lopulta Evelyn oli kuitenkin nähnyt suhteen ongelmat suurempina kuin siitä saatavat hyödyt, ja oli jättänyt kusipäisen miehen oman onnensa nojaan.
"Kiitos, kai", Evelyn naurahti kun Klaus kommentoi naisen asennetta. "Oikeastaan en osaisi olla mitään muuta. Minä teen asiat omalla tavallani, ja jos se ei jotakuta miellytä, se ei oikeastaan ole enää minun ongelmani", nainen hymähti hyväntuulisesti. Kyllä hän aina rakentavaa kritiikkiä kuuntelisi, mutta ei muutoin taipuisi muiden tahdon alle. Hän teki itselleen tutut asiat oman tahtonsa mukaisesti, ja jos joku ehdottaisi jotakin uutta tyyliä, nainen kuuntelisi ja ehkä koettaisi sitä, ennen kuin valitsisi parempana pitämänsä tavan.
"Miten sinä päädyit Rosingsiin?" Evelyn uteli juodessaan jälleen lasistaan. Oli aina mukava tietää enemmän muista, vaikka taustoista kyseleminen avasikin keskustelua molempiin suuntiin. Evelyn ei nauttinut taustoistaan puhumisesta kuin tiettyyn pisteeseen asti, eli lähinnä siihen, kun saattoi jättää äitinsä julkisuuden ja henkilöllisyyden mainitsematta, mutta jos halusi tutustua muihin paremmin, oli joustettava itsekin ja oltava valmis vastaamaan tietynlaisiin kysymyksiin.

Klaus oli tukehtua olueensa kun kuuli Evelynin kysymyksen. Tietysti sen oli tultava puheeksi, olihan hänkin udellut Evelyniltä tuon elämästä - ehkä vähän liiankin kanssa. Klaus ryki kurkkuaan auki ja laski lasin pöydälle.
"Pitkä tarina", hän aloitti kuin oikeuttaen itselleen luvan lyhentää sitä.
"Belgia oli liian pieni, Lontoo liian suuri. Lisäksi Corinne oli ensimmäinen, joka otti minut töihin."

Olutlasi tyhjeni. Hän yritti tavoitella kevyttä naurahdusta joka pitäisi keskustelun käynnissä.
"En ole luotettavinta työntekijämateriaalia, jos työnantajilta kysytään."