These bright lights have always blinded me

"Jade Hills", Klaus maisteli nimeä. Häntä hävetti myöntää, mutta hän ei ollut ollenkaan perillä elokuvatähdistä. Television katsominen ei ollut koskaan ollut hänelle tärkeä tapa viettää aikaa, ja lehdestäkin hän luki urheilu-uutiset, eritoten hevosurheilua koskevat, ennen viihdeuutisia.

Evelyn ehti jo maalailla kauhukuvia päässään epäillessään ääneen, että Klausin mielipide tuosta muuttuisi mihinkään. Mies näytti lähinnä hämmentyneeltä - humalan korostamien ilmeiden vuoksi ehkä myös huvittavalta. Hän naurahti ja nojautui pöydän ylle lähemmäs naista.
"Älä huoli sellaista, höpsö", hän lohdutti selvästi asiasta ahdistunutta Evelyniä.
"En seuraa elokuvamaailmaa. En tiedä, kuka äitisi on. Olen pahoillani."

Evelynin helpotus oli käsinkosketeltavaa, kun nainen kuuli Klausin sanat. Hetken hän vain tuijotti miestä hölmistyneenä, koettaen ymmärtää kaiken kuulemansa, mutta humalaiset aivot eivät tuntuneet tekevän yhteistyötä.
"Se on hyvä", Evelyn naurahti lopulta löydettyään jälleen äänensä. "On helpottavaa olla pelkkä Evelyn muiden silmissä", nainen myönsi hymyä kasvoilleen hakien. Näin jälkikäteen ajatellen hän ei edes ollut varma, miksi oli ahdistunut niin kovin omasta möläytyksestään. Hän ei yleensä välittänyt muiden mielipiteistä tuon taivaallista, mutta ehkä yksinäisyys oli tehnyt tehtävänsä ja Evelyn oli valmis pitämään kynsin ja hampain kiinni niistä muutamasta henkilöstä, joista tiesi enemmän kuin nimen ja naaman.

Klaus heilautti kättään viestien, että Evelyn murehti ihan turhaan. Hänen aina niin vakavat kasvonsa olivat saaneet ikihymyn huulille johtuen alkoholista ja seurasta. Mies tunsi luottavansa jo nyt toiseen eikä ymmärtänyt, miten oli onnistunut siinä. Hän tunsi avautuneensa tuolle koko elämästään, vaikka ei ollut sanonut mitään konkreettista.
"Ole ylpeä juuristasi. Sinulla sentään on vielä äiti, joka välittää."

Klaus ei tajunnut puhuneensa ohi suunsa. Perheestä keskustelu oli hänelle niin vierasta, mutta Evelynin vuodatuksen jälkeen se ei edes iskenyt hänen tajuntaansa. Hän ei ollut ajatellu perhettään enää vuosiin toivuttuaan lopulta siitä, etteivät nuo halunneet enää olla tekemisissä hänen kanssaan. Kukaan ei ollut tullut tapaamaan häntä vankilaan. Hän oli luonut elämälleen uuden pohjan niistä palasista, jotka enää olivat jäljellä. Nyt hän tunsi sulkevansa menneisyyttä taakseen, ja ensimmäistä kertaa vuosiin hän tunsi olonsa hyväksi ollessaan nyt Slaleyssä ja erityisesti Rosings Parkissa.

Evelyn hymyili lämpimästi Klausille. Niin, nainen oli kyllä ylpeä äidistään ja perheestään, mutta ylpeys ei vain tässä tapauksessa tarkoittanut halua kailottaa äidin henkilöllisyydestä koko maailmalle. Lähinnä koska se tuppasi muuttamaan ihmisten käsitystä Evelynistä itsestään, joten nainen piti parhaana pitää matalaa profiilia. Helpotti elämää.
"Eikö sinulla sitten ole?" Evelyn kysyi päätään hieman kallistaen. Klausin sanat olivat lähes mysteeriset, sillä ne saattoi tulkita monella tavalla. Evelyn ei ollut varma, kumpi olisi pahempi: äiti, joka oli kuollut eikä siksi enää ollut välittämässä jälkikasvustaan vai äiti, joka oli jostakin syystä lopettanut välittämisen. Kuolleista ei enää palattaisi takaisin, mutta kylmä ja etäinen äiti voisi muuttua. Evelyn pakotti ajatuksensa pois erilaisista äideistä ja keskittyi jälleen katsomaan Klausia varovaisen uteliaana.

Kysymys vei Klausin taas ajatuksiinsa. Hän muisti huolettoman lapsuutensa, sen miten oli aina tiennyt kouluttautuvansa korkealle ja tekevänsä jotakin merkityksellistä. Korkeakoulutetut vanhemmat painostivat hiljaisesti molempia poikiaan panostamaan koulunkäyntiin lapsesta saakka. Ei ollut epäilystäkään, etteivätkö pojat olisi päänsä puolesta päässeet pitkälle.

"Minusta ei ollut täyttämään vanhempien unelmapojan saappaita", Klaus sanoi katkerasti ja thjensi viskilasinsa. Hänen kasvonsa olivat vakavoituneet ja katse siirtynyt jonnekin ulos. Hän tunsi itsensä jälleen siksi hylätyksi, perheen jalosta sukupuusta poistetuksi vesaksi, joka oli tehnyt elämässään yhden ratkaisevasti väärän valinnan.
"Olen tehnyt asioita, mistä en ole ylpeä. Välit katkesivat siltä seisomalta, kun en enää ollutkaan lupaava suvunjatkaja."

"Onneksi sinun ei tarvitse täyttää vanhempiesi vaatimuksia vaan omasi", Evelyn vastasi koettaen piristää katkeranoloista miestä. Nainen ei oikein tiennyt, mitä muutakaan olisi sanonut, sillä hän oli aina ollut onnekas siinä mielessä, etteivät hänen vanhempansa olleet odottaneet suuria. He olivat antaneet Evelynin tehdä omat valintansa painostamatta tai esittämättä vaatimuksia.
Hetken hän mietti, mitä Klaus tarkoitti asioilla, joista ei ollut ylpeä, mutta päätyi lopulta siihen, että mies oli todennäköisesti tehnyt jotakin tavanomaista, jolla loukata vanhempiensa ja sukunsa ylpeyttä, kuten jättänyt koulunsa kesken tai juhlinut vähän liian rankalla kädellä. Eihän nainen saattanut kuvitellakaan totuutta.
"Kaikki ovat tehneet asioita, joista eivät ole ylpeitä", nainen sen sijaan päätyi sanomaan. "Mutta niiden tekojen ei tarvitse määritellä sitä, mitä sinä olet nyt", hän jatkoi, koettaen pakottaa hitaalla käyvät aivonsa toimimaan terävämmin ja tarjoamaan parempia lohdutuksensanoja Klausille.
"Ja jos sillä on mitään väliä, minusta sinä olet loistava ja vanhempasi tekivät virheen katkaistessaan välit kanssasi", Evelyn vielä totesi juopuneen ihmisen varmuudella.

"Olen maksanut virheistäni", Klaus sanoi kuin se olisi hyvittäny kaikki hänen tekonsa. Hän ei ollut enää aikoihin murehtinut asiaa, sitä miten oli ryöstänyt viattomilta, yhteiskunnalta, kuinka oli jäänyt kiinni, kuinka oli tullut mitätöidyksi perijälistalta. Nyt ne kaikki haudatut tunteet ja muistot oli kaivettu esille ja haavat revitty auki. Hetken mies mietti poislähtöä, sillä eihän hän voisi sentään vallan tunteelliseksi alkaa Evelynin seurassa.

"Ja ainakin olen saanut tehdä omat virheeni siitä saakka ilman muiden arvostelua", Klaus sanoi ja virnisti. Hän ei halunnut murehtia, Evelyn oli oikeassa, hänen vanhemmillaan ei enää ollut mitään väliä. Toisen kehut kulkivat Klausin läpi ja koskettivat. Hänestä tuntui mahtavalta, osittain varmasti humalan takia, kun nainen tuntui viihtyvän hänen kanssaan vilpittömästi.
"Mistä saat tuon kaiken positiivisyytesi?" Mies kysyi ja hymähti. Hän voisi oppia paljon Evelyniltä.

Evelyn virnisti Klausille vastaukseksi. Niin, oli totta, jos kerran mokasi kunnolla, ei sen jälkeen enää tarvinnut huolehtia muiden mielipiteistä. Evelynkin oli monesti miettinyt, pääsisikö eroon lehdistöstä jos vain kerran tekisi jotain täysin sekopäistä. Sen jälkeen lehdistöille ei jäisi enää mitään repäisevää kirjoitettavaa naisesta, joka yleensä eli varsin maltillisesti. Lopulta Evelyn oli kuitenkin päättänyt, että antaisi asian vain olla, sillä sen jälkeen kun kerran meni ja teki jotakin suurta ja näyttävää, sitä ei enää saanut otettua takaisin.
Klausin kysymys sai naisen nauramaan jälleen kerran iloisesti.
"En tiedä", Evelyn vastasi virnistäen. "Olen vain aina ollut tällainen. Elämän kolhuista selviää paremmin kun muistaa nauraa aina välillä ja etsiä jotakin hyvää jokaisesta kuluvasta päivästä - vaikka välillä se hyvä asia onkin siinä, että päivä on vihdoin ohi", nainen kertoi huvittuneesti, naurahtaen lauseensa perään. Silloin kun Evelyn oli joutunut luopumaan unelmistaan estekentillä oli positiivisuus kärsinyt kovan kolauksen, mutta lopulta se oli osoittautunut hyväksi voimavaraksi. Kun jaksoi ajatella asioiden hyviä puolia kaiken murheen keskellä, jaksoi jatkaa eteenpäin.

"Opettaisit minullekin", Klaus huokaisi kevyt hymy huulillaan. Hän rapsutti poskeaan ja pyöritteli tyhjää lasia toisessa kädessään. Houkutti hakea lisää, sellainen hän oli, mutta kerrankin hänellä oli seuraa jonka vuoksi yrittää olla tajuissaan. Mies rummutti jalallaan tahdittomasti maata. Äänenvoimakkuus oli noussut niin huomaamatta, että hän kiinnitti meteliin huomiota vasta nyt.
"Olisipa joskus edes fiksu, ja lopettaisi ajoissa", Klaus naurahti lasiaan kohottaen. Hän oli jo hetki sitten ylittänyt järkevän, asiallisen juomisen rajan. Hänen mielestään se raja tosin meni vasta julkiselle paikalle sammumisen kohdalla, mutta sillä hetkellä tuntuisi paremmalta päästä omin jaloin asunnolle.
"Olen yllättyny siitä, että vielä istut siinä. En ole yleensä kovin haluttua seuraa."

Evelyn vain naurahti Klausin pyynnölle opettaa olemaan positiivinen. Ei sitä niin vain opetettu. Se täytyisi löytyä ihmisestä itsestään, tai niin Evelyn ainakin uskoi, koska hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, miten hän oli oppinut niin positiiviseksi.
"Fiksuus on yliarvostettua", Evelyn vastasi ilkikurisesti virnistäen. Naisen oma lasi oli tyhjentynyt jo ennen kuin tatuointikeskustelusta oli siirrytty eteenpäin, mutta se ei ollut haitannut. Tosin nyt, kun Klaus mainitsi asiasta, Evelynkin pohti, pitäisikö hakea vielä jotain. Kun nyt kerran oli jo näin pitkälle menty, niin miksei sitten hoitaisi hommaa kunnialla loppuun asti. Mikään ei voittanut kompuroimista asunnolle yön pimeydessä ja kymmenen minuutin tappelua oven kanssa, ennen kuin avain sopi lukkoon.
"Minä olen viihtynyt tässä", Evelyn totesi kuin se olisi maailman itsestäänselvin asia. "Ei edes haitannut, vaikka hävisinkin pokerissa", nainen naurahti kuin jälkiheittona. Niin, yleensä Evelyn ei ollut yhtä tahdikas häviäjä, mutta tänään häviö ei ollut kirpaissut lähes lainkaan. Hänellä oli ollut hauskaa jopa hävitessään, joten mikäpä tässä illassa olisi voinutkaan mennä vikaan. Paitsi ehkä se, että avainta ei saisi oikein päin lukkoon, kun koittaisi aika suunnata kotiin.

"Olet uskomaton", Klaus naurahti harkitsemattomasti. Estot olivat jääneet jälkeen jo monta juomaa sitten.
"Olet nuori ja kaunis, sinulla varmasti riittäisi vientiä", mies kehaisi hymyssä suin. Hän oli jo alusta saakka, eritoten sinä iltana, katsellut enemmäin kuin mielissään upeaa naista. Tuo oli siisti, terveen näköinen, ja paini aivan eri sarjassa Klausin kanssa. Hän ei ollut enää aikoihin luottanut omaan karismaansa, mikä selitti useimpien päivien räjähtäneen olemuksen. Miksi turhaan nähdä vaivaa? Sillä hetkellä hän toivoi, että olisi ajanut parransänkensä ja siistinyt hiuksiaan. Ne tuntuivat valuvan tauotta takkuisina kasvoille. Vaatteetkin olivat ne samat, joissa hän viihtyi ollessaan yksin ulkona.

"Minäkö? Olet selkeästi juonut liikaa", Evelyn kiusoitteli, kun Klaus julisti hänen olevan uskomaton. Hän ei itse nähnyt peiliin katsoessaan mitään uskomatonta eikä yleensä tuntenutkaan oloaan uskomattomaksi. Paitsi joskus Lionheartin selässä, kun sai tuntea olevansa yhtä hevosensa kanssa. Silloin olo oli kieltämättä uskomaton. Mutta normaalisti? Ehei, ei todellakaan. Miehen jatkaessa samalla linjalla, nainen ei voinut kuin nauraa ja pudistaa päätään.
"Et uskokaan, miten paljon haulikko olalla liikkuva isä karkottaa ehdokkaita", Evelyn naurahti, sillä epäili, ettei saavuttaisi mitään sillä, jos koettaisi väittää Klausia vastaan. Parempi siis vain hyväksyä kehut lämpimän hymyn kera. "Mutta onneksi sekä isäni että veljeni ovat kaukana meren toisella puolella", hän jatkoi virnistäen. Niin. Hän oli aivan varma siitä, että jos miespuoliset perheenjäsenet asuisivat yhtään lähempänä, he olisivat jo rynnineet tähän pubiin ja kuulustelleet Klausia kovin sanoin. Miehet olivat aina olleet liiankin suojelunhaluisia Evelynin suhteen.
"Sinä puhut itsestäsi aivan liian väheksyvään sävyyn", Evelyn totesi katsoessaan Klausia pää aavistuksen kallellaan. "Et itsekään näytä hullummalta."

"Varmasti olen", Klaus nauroi sanoille juomisestaan, sillä humalassahan hän oli eikä kyse ollut enää mistään pikkuhiprakasta. Evelynin hyväntuulisuus oli tarttunut häneen ja se tuntui vapauttavalta. Tuo oli hauskaa ja rentoa seuraa, sellaista, mistä Klaus oli aiemmin saanut vain haaveilla viettäessään pitkiä viikonloppujaan yksin The Fox and Houndissa.

Evelynin sanat isästään jahtaamassa haulikon kanssa vävyehdokkaita huvitti Klausia. Hän saattoi hyvin kuvitella näyn, mielikuvat tilanteesta olivat kliseiset ja olisivat sopineet mihin vain "Romeo ja Julia" -tyyppiseen tarinaan. Hänestä tuntui, että hän oli liian vanha juoksemaan karkuun tytärtään suojelevaa isää, joten oli salaa hyvillään siitä, että Evelyn oli palannut äitinsä synnyinseudulle yksin. Hän jos kuka olisi vävyehdokkaana epäilyttävä. Onneksi hän ei ollut aikonut sentään kosia Evelyniä, vaikka hänellä tietyntapaisia aikeita saattoi ollakin. Eivät kai miehen ajatukset sellaisen naisen seurassa ihan viattomina voineet pysyä.

"Vai niin", Klaus vastasi hitaan epäilevänä, kun Evelyn heitti häntä kohteliaisuudella. Mies kohotti kulmaansa ja virnuili. Näkökenttä oli reunoilta sumea, mutta humalainen mieli ei siitä häiriintynyt.
"No, kun isäsi tai veljesi eivät ole täällä", Klaus aloitti ja loi intensiivisen katseen Evelyniin, "saanko tarjota neidille lasillisen tuossa pari kerrosta ylempänä?" Eihän nainen voinut tietää, että Klaus asui samassa talossa, mutta eiköhän tuo tajuaisi. Ainakin Klaus saisi vähän selkoa seurallisen naisen mielenliikkeistä - tuo saattoi amerikkalaisuuttaan olla vain liian kohtelias.

Evelyn ei ollut ikinä osoittanut taitoa miettiä asioita loppuun asti. Hän oli aina toiminut vaistonsa varassa, reagoinut tilanteeseen kuin tilanteeseen intuitiivisesti ja tehnyt spontaaneja ratkaisuja. Estekentällä se oli ollut suuri etu, sillä se oli monesti tehnyt sen ratkaisevan sekunnin eron voiton ja kakkossijan välillä. Ei siis ollut ihmekään, että Evelyn ei nytkään pysähtynyt miettimään Klausin ehdotusta vaan virnisti vastaukseksi.
"Sinä asut täällä?" Hän kysyi kuin varmistaen, oliko ymmärtänyt edes sinnepäin oikein. Ei olisi ollut ihmekään, vaikka asia olisi mennyt hieman ohikin, kun otti huomioon, miten pitkälle ilta oli jo edennyt ja kuinka vauhdikkaasti alkoholia oli tullut nautittua.
"Mikä ettei", hän myöntyi hymyillen. Klaus oli mukavaa seuraa. "Näytä tietä", Evelyn vielä virnisti pilkettä silmäkulmassa. Ei hän tätä ollut odottanut kun oli astunut sisään pubiin, mutta oli valmis tarttumaan tilaisuuteen. Miettiä ehtisi myöhemminkin. Sitten, kun pääkin toimisi selkeämmin.

"Parhaalla paikalla", Klaus virnisti ja nousi tuolista huojuen. Hän oli ollut onnessaan löytäessään vapaan asunnon ihan paikallisen pubin yläpuolelta. Olihan se pieni, mutta vältti sen verran mitä hän asuntoa tarvitsi.

Mies ojensi kätensä herrasmiesmäisesti Evelynille ja mikäli tuo tarttui käteen, lähti toisen kanssa pubin ovesta ulos vain astuakseen muutaman metrin päästä takaisin sisälle taloon. Nyt he olivat rappukäytävässä, josta oli kaksi kerrosta portaita ylöspäin hänen asunnolleen. Klaus kompuroi lievästi jo kolmannella portaalla mutta saattoi vain nauraa. Onneksi talossa ei asunut montaakaan ihmistä, joten he eivät onnistuisi pilaamaan kovin monen yöunia.

Klaus etsi avaimia hyvän tovin taskuistaan ja kun lopulta löysi ne, taisteli oven auki. Roo haukkui sisällä. Tietenkin se oli hämmentynyt kuullessaan vieraan äänen oven ulkopuolelta. Ovi aukesi vauhdikkaasti asuntoon ja Klaus hätisti häntää epäillen heiluttavan Roon pois ovelta. Koira tunnisti tallilta tutun Evelynin ja saapui iloisena naisen luokse. Klaus naurahti.
"Tervetuloa. Onhan tää pieni, mutta välttää."

Asunto oli reilu parikymmentä neliötä, selkeä pohjainen yksiö, josta löytyi keittiösaarekkeella rajattu keittokomero, minimalistisesti sisustettu olohuone ja alkovista parisänky. Klaus ei ollut säästellyt sisustuksessa, vaan oli panostanut asunnon remonttiin. Nyt sen upeus kuitenkin peittyi siellä täällä lojuvien koiranlelujen, vaatteiden sekä tyhjien olut- ja viinipullojen alle. Klaus sytytti jalkalampun, joka hehkui himmeää valoa. Sopi tunnelmaan.

Evelyn naurahti noustessaan seisomaan ja tarttuessaan ojennettuun käteen.
"Oikea herrasmies", hän totesi ja kulki tyytyväisesti Klausin rinnalla ulos ja takaisin sisään. Portaiden nousu osoittautui hieman tavallista vaikeammaksi, mutta jotenkin kaksikko onnistui nousemaan ylös asti lievästä kompuroinnista huolimatta vahingoittumattomina. Evelyn katseli ympärilleen odottaessaan, että Klaus saisi oven auki. Roo tuli ovelle vastaan kuten kunnon koiran kuuluikin. Evelyn hymyili koiralle ja ojensi kätensä rapsuttaakseen eläintä tervehdykseksi.

Naisen katse kiersi pienessä asunnossa ja hänen suupielensä kohosivat hymyyn.
"Oikein kotoisa", hän sanoi antaessaan katseensa kiertää koko asunnon halki. Hän ei erityisemmin välittänyt tyhjistä pulloista ja muista elämisen merkeistä asunnossa. Liian siisti koti ei koskaan tuntunut kodikkaalta samalla tavalla kuin talo, jossa selkeästi elettiin.
"Ja kieltämättä sijainti ei ole huono", hän naurahti ajatellessaan lyhyttä matkaa alakerran pubiin. Klaus näytti löytäneen oikein mukavan asunnon itselleen. Vilkaistessaan Roota, Evelyn tunsi hetken verran huonoa omatuntoa, sillä Fuego oli jäänyt yksin suurempaan asuntoon muutaman korttelin päähän. Nainen kuitenkin työnsi ajatukset punertavasta koirastaan sivuun. Fuego selviäisi yksin, niin koira oli selvinnyt päivisinkin, kun Evelyn huiteli tallilla ja milloin missäkin. Nainen kääntyi Klausin puoleen hymy huulillaan ja astui askeleen lähemmäs.
"Tältäkö englantilaisten kodeissa yleensä näyttää?" Hän kysyi kiusoittelevasti. Tämä oli loppujen lopuksi ainoa Englannissa oleva talo omansa lisäksi, jonka hän oli nähnyt myös sisältä päin.

Klaus pyöritteli päätään amerikkalaisen kohteliaisuuksille. Tuo oli niin mahdoton, aina kehumassa. Ei hän valittanut, tietenkin kehut tuntuivat hyviltä kohdistuivat ne sitten ratsastustaitoon, ulkonäköön tai asuntoon.
"Tämä on varmasti kaukana englantilaisesta", mies vastasi voimatta vastustaa kiusausta. Hän oli aivan yhtä englantilainen kuin Evelynkin sillä erotuksella, että nainen sentään puhui englantia äidinkielenään.

Oli kummallista, että hänen asunnossaan oli nainen. Hän ei ollut tuonut sinne ketään koskaan. Se ei kuitenkaan ahdistanut millään lailla, päästää toinen niin henkilökohtaiseen paikkaan. Sillä hetkellä, siinä humalassa, hän tunsi vain intonsa kipunoivan sisällään. Hänen teki mieli koskettaa toista vaan ei tehnyt vielä elettäkään siihen suuntaan.
"Viiniä? Olutta?" Klaus tarjosi. Hän ei ollut varma löytäisikö vaikka halpaa viskiäkin jostakin. Sellaista ei kehtaisi edes ehdottaa amerikkalaisella viskinystävälle. Mies otti askelen lähemmäs. Olo alkoi tuntua kuumeiselta. Hän katseli varovan kiinnostuneena Evelyniä.

"Ei ihme kun se tuntuikin kotoisalta", Evelyn naurahti. Hänen käsityksensä englantilaisesta asumisesta oli rajoittunut siihen, mitä hän oli nähnyt kulkiessaan Newcastlessa, ja sielläkin lähinnä hienostoalueilla. Eläminen oli näyttänyt vieraalta kodeissa, joiden pienet pihat olivat rakkaudella hoidetut ja talojen julkisivut kiiltelivät puhtauttaan. Evelyn oli kotoisimmillaan vaatimattomissa oloissa keskellä maaseutua. Tai tallilla, sillä hevosten luona oli aina koti.
"Olut kelpaa hyvin", hän vastasi Klausin tarjoukseen. Ei viinissäkään mitään vikaa ollut, mutta turha avata uutta pulloa vain sen takia, että siitä voisi juoda lasillisen. Olut oli hyvää ja perinteistä juotavaa, joten se kyllä menisi alas. Evelyn kallisti päätään aavistuksen sivulle, kuten teki usein miettiessään jotakin. Se oli vanha tapa, josta oli hankala päästä eroon. Klausin lähestyessä varovaisesti Evelyn vastasi ottamalla itse askeleen eteenpäin tuijottaen vihreillä silmillään itseään huomattavasti pidempää miestä. Hän virnisti ja puri kevyesti alahuultaan, kunnes astui viimeisen askeleen lähemmäs, päätyen seisomaan aivan Klausin eteen ja katsoi pää kallellaan ja niska kenossa pitkää miestä.
"Tai voimme aina todeta, että olemme jo juoneet ihan tarpeeksi", hän sanoi ja kohotti kulmaansa kuin haasteeksi. Leikkisä virne ei kadonnut kasvoilta, vaikka vihreiden silmien katse vaeltelikin ylös ja alas Klausia pitkin ennen kuin palasi takaisin miehen silmiin.

Klaus ei liikkunut mihinkään hakeakseen olutta. Hän oli hukkumassa Evelynin silmiin ja tuon rohkaistessa häntä eleillään ja sanoillaan, unohti hän oluen täysin. He todella olivat juoneet tarpeeksi, koska tilanne oli johtanut siihen. Evelynin katse ja läheisyys saivat Klausin hyvästelemään viimeisetkin estonsa. Hän katseli intensiivisesti naisen silmiä, katseen valuessa välillä huuliin. Kuumotti. Hetken mielijohteesta mies vei kätensä varmoin ottein naisen niskaan, upotti sormensa tuon tummiin pitkiin hiuksiin ja kumartui painamaan suudelman pehmeisiin huuliin kokeilevasti.

Tuntiessaan miehen kädet niskassaan, Evelyn painautui tyytyväisenä Klausia vasten ja antoi omien käsiensä kohota miehen niskaan. Hänen silmänsä sulkeutuivat kun hän vastasi kokeilevaan suudelmaan pehmein ja lempein huulin, samalla kun hyväili käsillään Klausin niskaa. Hän nautti hetkestä, miehen tuoksusta ja lämmöstä, joka tuntui leviävän koko kroppaan. Evelyn katkaisi suudelman lempeästi ja veti syvään henkeä tuijottaen miestä silmät suurina ja täynnä ihmetystä. Odottamatta sen kauempaa Evelyn nousi varpailleen painaakseen toisen suudelman miehen huulille samalla kun painautui lähemmäs miestä. Hän raotti huuliaan ja pyysi sanatonta lupaa viedä suudelma askeleen pidemmälle.

Suudelma tuntui pieninä sähköiskuina pitkin Klausin kehoa. Hän nautti toisen pehmeästä suudelmasta ja pettyi, kun se päättyi niin pian. Kättään hän ei kuitenkaan irrottanut naisen niskahiuksista. Suudelman päättymisestä johtuva hämmentynyt hymy huulillaan Klaus katseli hetken Evelyniä silmiin, kunnes saattoi taas upottautua täysin uuteen suudelmaan.

Hengästytti, huulia kihelmöi. Klaus ei tarvinnyt toista pyyntöä, vaan vastassa olevien huulten raottuessa päästi kielensä toisen huulten väliin. Hän piti suudelman rauhallisena, vaikka toinen saattoikin tuntea hänen kärsimättömyytensä. Sitä oli hankala peittää. Mies ohjasi naista sänkyään kohti hitain, lyhyin askelin. Suudelma katkesi, kun hän työnsi Evelynin sängylle. Mies kiipesi perässä naisen päälle ja painautui uuteen suudelmaan. Hänen kätensä siveli toisen paidan peittämää käsivartta ja olkaa.

Evelyn ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin miestä, jonka kasvoja piteli käsiensä välissä, sivellen pehmein sormin miehen kasvoja välittämättä parransängestä. Hän oli hengästynyt ja silti kieltäytyi pitämästä taukoa saadakseen vedettyä kunnolla henkeä, vaan jatkoi suudelmaa, joka muuttui kärsimättömämmäksi joka hetki. Hän antoi Klausin ohjata häntä kohti sänkyä, samalla kun jatkoi suudelmaa pehmein mutta alati kiihkeämmin huulin. Sängyn reuna tuli vastaan lähes yllättäen ja ennen kuin Evelyn edes huomasi, hän oli kaatunut sängylle, Klausin seuratessa nopeasti perässä. Naisen kädet vaelsivat miehen kroppaa pitkin, sotkeutuen välillä laineikkaisiin hiuksiin vain siirtyäkseen hivelemään miehen selkää hieman myöhemmin. Evelynin sydän hakkasi lujaa, kun nainen antoi huuliensa vaeltaa miehen suulta tuon kaulalle. Iho tuntui kihelmöivän jokaisesta kohdasta, jota Klaus kosketti. Evelynin silmät painuivat kiinni ja huulet löysivät tiensä takaisin miehen suulle.

Klaus nyki takkinsa päältään ja heitti sen sängyn reunan yli. Hän ei sallinut suudelman keskeytyä hetkeksikään, vaan ahmi nälkäisenä pehmeitä, suloisia huulia, joilta saattoi yhä maistaa aiemmin juodun viskin. Suudelma tuntui sekoittavan päätä vielä sopivasti lisää. Hän alkoi napittaa malttamattomasti aiemmin laiskasti takaisin päälle vedettyä vihreäruudullista kauluspaitaa seuralaisensa päältä. Epäröinti, ehkä takaraivossa takova pieni syyllistävä epäilys heidän tekojensa järkevyydestä ei enää tavoittanut Klausin mieltä. Ei hän halunnut miettiä, antoi vain vaistojen ja halujen viedä - ehkä liiankin kanssa. Selvin päin hän tuskin olisi koskaan tehnyt mitään niin moraalitonta. Toki olivathan he aikuisia molemmat ja siten täysin kykeneviä tekemään omat päätöksensä, mutta Evelyn oli silti paljon nuorempi ja humalansa vuoksi ehkä turhan harkitsematon ja spontaani. Mies saattoi jonkun mielestä käyttää hyväkseen asemaansa ja toisen humalaa, vaan ei niin pienistä hätkähtänyt. Evelynillä oli aina mahdollisuus lähteä tilanteesta.

Evelyn oli jo ohittanut kaiken epäröinnin ja moraalisen ajattelun, nauttien hetkestä ja antaen vaistojensa viedä. Kädet liikkuivat miehen selällä ja liu'uttivat hitaasti miehen paitaa ylöspäin. Evelyn tunsi lämmön ja kihelmöinnin valtaavan joka solunsa pehmeiden sormien löytäessä paljastuneen ihon. Klaus oli hyväkuntoinen, se Evelynin oli myönnettävä, kun kädet liikkuivat miehen selkää ja alavatsaa pitkin. Evelyn tuki itseään kädellään ja irrotti yläkroppansa sängystä, jotta voisi auttaa Klausia poistamaan häiritsevän vaatekappaleen. Naista ei erityisemmin edes kiinnostanut, mihin vihreäruutuinen kauluspaita päätyi, vaan hän jatkoi tulista suudelmaa, johon sekottui herkullisesti viskin ja oluen maku. Kädet työskentelivät Klausin paidan kimpussa ja pyrkivät poistamaan vaatekappaleen kokonaan.

Vihreäruudullinen paita löysi paikkansa jostakin sängynpäädystä. Naisen innokkuus sai Klausin nauttimaan tilanteesta vieläkin enemmän ja otteet varmenivat entisestään. Hän siveli karkein sormin toisen käsivarren silkkistä ihoa käyttäen kaiken itsehillintänsä siihen, että jaksaisi vielä odottaa. Evelyn oli niin siro ja pieni hänen lähes kaksimetrisen kehonsa alla, että välillä hän uskoi rikkovansa toisen. No, ei nainen ainakaan vielä ollut valittanut. Käsi haparoi vielä päällä olevan topin helman alle ja sormet kutittelivat vaatteen alta paljastuvaa vatsaa. Toisen paljaan ihon kosketus sai kylmät väreet kulkemaan miehen kehon lävitse.

Klaus rikkoi intohimoisen suudelman ja nousi polviensa varaan sängylle. Hän kiskoi paitansa pois nopealla liikkeellä päänsä yli ja se jatkoi matkaansa turhien vaatteiden hautausmaalle, joka oli kasaantunut sängyn viereen lattialle. Nälkäinen katse pureutui Evelyniin, kun Klaus palasi tuon vaatekappaleiden pariin ja kuljetti toppia yhä ylöspäin naisen vartalolla. Hämärässäkin palastuva vaalea iho tuntui kutsuvan häntä luokseen. Mies kumartui painamaan helliä suudelmia naisen vatsalle ja alimmille kylkiluille. Tuo sai hänet hulluksi.