[Y] Fairy lights and fluffy dogs

Maanantai 20. marraskuuta 2017 - The Nook

Lucy vihasi kyynärsauvoja. Hän oli oppinut moisen palavan tunteen sinä talvena, kun oli kaatunut Eastcoastin kanssa ja joutunut käyttämään sauvoja kuukausikaupalla. Nyt ei onneksi puhuttu kuin viikoista, mutta siitä huolimatta ne olivat ajaa naisen hulluksi. Hän oli luopunut sauvojen käyttämisestä kotona kahden päivän jälkeen ja konkannut sen sijaan oikeaa nilkkaansa varoen ympäriinsä ilman sauvojen tukea. Koiratkaan eivät pitäneet sauvoista - Bentley murisi niille ja Clive suhtautui suurella epäluulolla uusiin esineisiin asunnolla. Noodle yrittäisi epäilemättä tuhota lainassa olevat kyynärsauvat, jos narttu jäisi niiden kanssa kaksin, joten kainalosauvat olivat tarkasti koiran ulottumattomissa.
Talvinen sää tarkoitti, ettei naisella ollut mitään asiaa tallille. Hän ei saanut talvikenkiä mahtumaan jalkaansa nilkkatuen kanssa, eikä voisi lähteä hyppimään jyrkkää mäkeä alas tallille kyynärsauvoilla hämärässä. Hän vihasi sitä, että oli jälleen asuntonsa vanki. Nainen oli loikkinut silloin tällöin kartanolle kolme koiraa vanavedessään viihdyttämään Didiä tai ainakin seuraamaan, mitä nainen teki, mutta sekään ei riittänyt pitämään tylsyyttä loitolla. Hän oli katsonut televisiosarjoja koirat ympärilleen sohvalle käpertyneinä, siivonnut pienen mökin lattiasta kattoon, vaihtanut verhoja (mikä oli tarkoittanut tuolilla kiipeilyä, mutta sitä ei Paulukselle kerrottaisi) ja koristellut asunnon jouluvaloin. Noodle oli koettanut syödä sähköjohdon katki heti, kun hän oli selkänsä kääntänyt, mutta onnekseen hän näki silmäkulmasta, miten suurta mielenkiintoa bordercollieristeytys osoitti johtoa kohtaan ja ehti heittämään koiraa kannattelemallaan esineellä - eli omenalla. Noodle oli kiljaissut yllätettynä, mutta nopeasti nartun ääni oli vaihtunut tyytymättömäksi ulahdukseksi. Hän ei jaksanut välittää. Käytöstavaton koira oli ansainnut kopautuksen omenasta, ennen kuin menisi ja tappaisi itsensä sähköiskulla. Siihen verrattuna lantioon kopsahtanut omena oli pientä.

Lucy nappasi viltin harteilleen, kun tunsi kylmyyden hiipivän ylleen, ja asettui mukavammin sohvalle. Ulkona alkoi jo hämärtää, joten Paulus olisi pian kotona. Hän voisi hyvin viihdyttää itseään vielä hetken jollakin television turhista ohjelmista, ennen kuin mies ehtisi kotiin kertomaan hänelle päivästään tallilla. Hän pohti, voisiko huomenna koettaa päivänvalolla vaikkapa Didin avustamana luovia alas rinnettä ja tallin puolelle. Kyllähän siitä selviäisi, jos hän saisi apua. Nilkka ei ollut murtunut ja leikkauksessa titaanilla kasaan parsittu tällä kertaa. Se oli vain nyrjähtänyt, ja tukeva tarrakiinnitteinen tuki, joka hänellä oli oikeassa nilkassaan, estäisi sen tapahtumisen uudestaan. Hän voisi ihan hyvin koettaa, pääsisikö käymään tallilla. Ei hänestä apua töiden kanssa olisi, mutta ainakin nainen voisi tervehtiä hevostaan.
Rakas Ivory, joka laidunsi tovereidensa kanssa tyytyväisenä. Toivottavasti hevonen ei liukastelisi, sillä hän ei tahtonut laittaa hokkeja hevosen jalkoihin vielä. Tai ollenkaan, jos sen vain voisi välttää. Hän oli jopa pohtinut kengittäjän kanssa, voisiko Ivory pärjätä ilman kenkiä. Ehkä se auttaisi ruunaa pysymään paremmin jaloillaan. He olivat jättäneet asian harkinnan tasolle. Ei nyt talvea vasten moista viitsisi lähteä koettamaan, mutta kenties keväällä. Hän ei uskonut, että hevosen kaviot kuluisivat liikoja harrastekäytössä, jossa ruuna nyt oli. Hevonen pärjäisi varmasti ilman kenkiä, jos vain pysyisi pystyssä ilman hokkeja ja muita apuvälineitä. Eipä sillä, että ne olisivat tähänkään mennessä paljoa auttaneet. Hevonen oli kömpelö, eikä sitä korjannut rautakenkä piikeillä jalassa.

Nainen huokaisi asettuen sohvalle puolimakaavaan asentoon, ja valui siitä hetkeä myöhemmin täysin pitkin pituuttaan, vaikka se tarkoittikin, että hän joutui potkaisemaan Noodlen alas. Narttu katsoi häntä loukkaantuneena, mutta asettui kerälle lattialle. Bentley saapui tönäisemään häntä kylmällä kirsullaan, mikä sai naisen rapsuttamaan pilkullisen dalmatialaisen mustan korvan taustaa. Mitä hän olisikaan tehnyt ilman koiria, kun ei voinut edes käydä ulkona tervehtimässä hevostaan. Lucy huokaisi, veti vilttiä paremmin ympärilleen ja palautti katseensa televisioruutuun, jolla pyöri uusinta jostakin vanhan ajan glamouria tavoittelevasta sarjasta. Hän ei tiennyt, mikä se oli, eikä erityisemmin välittänyt. Hän vain kaipasi jotain tekemistä ajatuksilleen, etteivät ne ajaisi häntä hulluksi. Sairaslomat eivät olleet naista varten, eivät ikinä, mutta vielä vähemmän silloin, kun olisi ollut niin paljon tehtävää. Häneltä oli jäänyt joululahjatkin ostamatta, vaikka juuri nyt ajatus ostoskeskuksessa käymisestä saikin hänet värähtämään. Kenties hän voisi vain tilata kaiken netistä ja toivoa parasta. Se voisi olla toimiva strategia ja tarjoaisi hänelle jotakin tekemistä huomiseksi siivoamisen ja leipomisen lisäksi. Heillä oli jo pakastimen, jääkaapin ja kuivakaappienkin täydeltä leivoksia syötäväksi, ja hän epäili, ettei kaikki tulisi syödyksi siitä huolimatta, miten hän kantoi jatkuvasti tavaraa Lodgeen ja muihin työntekijöiden tiloihin kartanon puolella.

Lucy ei edes huomannut silmiensä painuvan kiinni, kun väsymys yllätti. Tekemättömyys väsytti melkein enemmän kuin se, että olisi ollut koko päivän liikkeellä ja saanut asioita aikaan. Koirilta naisen nukahtaminen ei kuitenkaan mennyt ohitse, sillä tuskin Lucy oli montaa syvää hengenvetoa ilmaa saanut keuhkoihinsa, kun Noodle oli jo hypännyt takaisin sohvalle ja käpertynyt nukkumaan naisen jalkojen päälle. Sen verran koiralla oli sentään järkeä, ettei eläin polkenut jalan päältä, jota emäntä oli niin selkeästi varonut viime päivät, mutta muutoin röyhkeä koira käytti Lucya häpeilemättä tyynynään. Bentley katseli hetken sohvaa, arvioi mahdollisuuksiaan ja todettuaan ne hyviksi, hyppäsi sohvalle ja ryömi Lucyn kainaloon tunkien päänsä vasten naisen käsivartta niin, ettei koira nähnyt mitään. Lucy oli jo pentuaikoina huomannut, miten dalmatialainen tykkäsi nukkua päälaki vasten mitä tahansa. Kai se vain toi eläimelle turvallisen tunteen. Niin tai näin, Bentley oli erittäin tyytyväinen voidessaan venyttäytyä koko Lucyn kyljen mittaiseksi lämpöpatteriksi. Clive inahti tyytymättömänä lattialta, kiersi hetken sohvaa levottomasti vikisten ja nosti useaan kertaan suuret tassunsa sohvan laidalle. Vanhemmat koirat seurasivat tarkkaavaisin katsein pennun liikettä, mutta kumpikaan ei ärähtänyt Clivelle. Lopulta kömpelö, pitkäjalkainen irlanninsusikoiranpentu kampesi itsensä sohvalle asettautuen osittain käsinojan päälle mahduttautuessaan Lucyn pään taakse kerälle. Clive laski suipon, karkean karvan peittämän päänsä Lucyn poskelle ja hetken mökissä vallitsi hiljainen, suorastaan seesteinen tunnelma, kun kaikki kolme koiraa olivat tyytyväisinä nukkumapaikoillaan omistajan ympärillä.