Who let the dogs out?

//Mulms ja Dannoooo.//

Miyato oli päättänyt tänään päästää itsensä helpolla ja mennä koirapuistoon Hettyn kanssa. Setterissä oli virtaa kuin pienessä kylässä, eikä sen omistajaa varsinaisesti houkuttanut kulkea pitkää lenkkiä öisen kaatosateen jäljiltä lainehtivilla kaduilla. Koirapuisto oli edes hieman parempi vaihtoehto, siellä hän saisi seisoa katoksessa ja vahtia vain koiransa tekemisiä. Niinpä amerikkalaissyntyinen mies oli pakannut Hettyn autoon ja ajanut heidän vakituiseen koirapuistoonsa. Siellä he kävivät usein.
Perillä Miyato päästi koiransa autosta ja sitten suoraan aitaukseen. Hän istui itse siihen penkille, katsellen punaisen setterin innokasta juoksua ympäri puistoa. Onneksi Hettyä eivät kosteat kelit haitanneet. Muutoin elämä Newcastlessa olisi ollut koiran kanssa painajaista.

Myös Danno oli ajatellut päästä helpolla. Tosin hieman sillä varauksella, että puistossa olisi tilaa heille. Tito oli muita koiria kohtaan rodunomaisen epäileväinen. Nartut menivät, leikatut urokset saattoivat mennä, leikkaamattomien kanssa tuli välittömästi tappelu. Eli koirapuistoon piti mennä sillä mielellä, ettei siellä välttämättä saisi oltua.
Pysäytettyään auton koirapuiston eteen Danno havaitsi siellä toisen koiran.
"Ole narttu...", hän toivoi noustessaan ulos. Koira näytti tutulta. Danno jätti Titon autoon ja meni lähemmäs.
"Hei! Onko se uros vai narttu?", hän huikkasi katokseen, jossa seisoi joku selin häneen.

Miyato vilkaisi parkkipaikalle, huutaen Hettyn lähelleen. Hän kuuli autosta nousevan miehen kysyvän koiransa sukupuolta. Miyato kääntyi ja tajusi samalla sekunnilla kuka tuo oli. Hän oli vain kuvitellut äänen tutuksi.
"... Hetty on narttu."
Ei luoja. Miten hän oli osunut juuri tänne?

Dannokin tunnisti Miyaton ja hätkähti. No ilmankos setterli oli vaikuttanutkin niin tutulta.
"Juu, niinhän se on. Kyllähän minä sen tiedän", Danno myönsi. Koska olisi tuntunut typerältä lähteä pois, mies kääntyi ja päästi Titon ulos autosta. Akita hyppäsi maahan ja katseli aitauksessa olevan miehen ja koiran suuntaan. Danno otti hihnasta kiinni ja talutti koiran aitaukseen. Havaittuaan Hettyn olevan narttu Tito rentoutui selvästi.
"Tito on herrasmies, se ei tee nartuille mitään pahaa. Saako päästää irti?", Danno katsoi kuitenkin asiakseen varmistaa.

Miyato vapautti Hettyn ja koira lähti heti tutustumaan akitaan. Ensin varovaisen matkan päästä kylläkin.
"Saa, tietty."
Punainen setteri oli itse enkeli, se tuli kaikkien kanssa toimee jos toinenkin koira tuli. Miyato katseli uteliaana akitaa, hymyillen sen pallomaiselle olemukselle.
"En olisi arvannut että sinulla on koira."

Danno päästi Titon hihnasta ja akita lähestyi setteriä varoen, mutta nyt selvästi enemmän uteliaana, kuin epäluuloisena. Akitat eivät aina olleet niitä mukavimpia koiria lajitovereitaan kohtaan, mutta onneksi Tito oli melkoisen helppo tapaus kuitenkin. Nyt se meni nuuskimaan Hettyä heiluttaen hieman häntäänsä.
"Niinkö? Minä pidän koirista, etenkin näistä isommista. Saa mukavasti seuraa lenkillekin", Danno hymyili. Miyato tuskin oli heidän tapaamistensa perusteella myöskään olettanut, että hän omisti muita vaatteita, kuin suoria housuja ja kauluspaitoja. Nyt miehen päällä oli mustat, hyvinistuvat collegehousut ja tummansininen takki.

Ei, Miyato ei tosiaan ollut olettanut että Danniella olisi mitään muita vaatteita kuin ne asialliset pukunsa. Eipä sillä, hän oli ajatellut myös ettei joutuisi häpeämään itseään vapaa-ajallaan tuon edessä. Hetty pisti heti leikiksi, laukaten kauemmas Titosta ja ihmisistä. Setteri oli hyvin leikkisä, olihan se edelleen melko nuorikin.
"Ovathan ne."
Vaikka Miyatolla olikin koira enemmän olosuhteiden pakosta kuin omasta halusta, hän kyllä viihtyi koiran kanssa eikä olisi osannut olla enää ilman.

Ei Danno ajatellut, että Miyaton tarvitsisi hävetä mitään. Tito lähti juoksemaan Hettyn perään. Sillä oli ilmeisesti tänään sellainen päivä, että toisen koiran kanssa leikkiminen olisi oikeasti kivaa. Aina se ei innostanut akitaa.
"Asutko jossain tässä lähellä?", Danno kysyi. Kun Miyato kerran oli juuri siinä puistossa, vaikka autollahan hän itsekin oli tullut.

Miyato nyökkäsi.
"En nyt naapurissa mutta aika lähellä. Halusin vain säästää itseäni kurasäässä kävelemiseltä, jote tulin tänne."
koirapuistoillessa pääsi välillä ihanan helpolla. Nuorempi raapi kevyesti niskaansa, vilkaisten koiria. Ainakin ne tulivat selvästi hyvin toimeen keskenään. Puhelin piippasi viestin merkiksi ja hän tarkisti sen saman tien. Jos se vaikka koskisi Coraa. Se ei ollut mitän tärkeää, joten amerikkalaisjapanilainen mies työnsi puhelimen takaisin taskuunsa.

"Oli hieman sama ajatus, vaikka Titon on kyllä pakko pestä tämän jälkeen", Danno totesi naurahtaen katsellessaan, miten kura lensi akitan tassuista sen juostessa. Kosteutta kestävä koira olisi ollut unelma.
"Anteeksi, olisitko halunnut olla rauhassa? Ei ollut tarkoitus häiritä", vanhempi sanoi. Olihan se ehkä vähän outoa, että he osuivat samaan puistoon tällä tavoin.

"Samoin. Hetty nyt olisi pitänyt pestä joka tapauksessa, kun on pitkäkarvainen kaiken hyvän päälle."
Miyato käänsi katseensa koirista siihen päihdeklinikan hoitajaansa, vähän hermostuneena. Se oli tavallaan noloa, hän kuitenkin oli tuon asiakas ja se asiakkuuden syy teki siitä noloa. Miyato ei vain osannut olla ruoskimatta itseään siitä että hän oli narkkari.
"Ei, ei se mitään. Julkinen puisto tää on ja Hetty sai kaivattua seuraa."

"Sitä voisi kuvitella, että joku olisi jalostanut sääolosuhteita kestävän metsästyskoiran", Danno huomautti. Mutta ehei, pitkä tai pörröinen turkki se olla piti.
Danno ei nähnyt Miyatoa narkkarina. Tuo vaikutti heidän parin tapaamisensa perusteella fiksulta nuorelta mieheltä, jolla nyt vain oli käynyt huono tuuri elämässään. Sellaista sattui.
"Titollekin tekee hyvää saada seuraa. Se ei tule toimeen ihan kaikkien koirien kanssa, mutta Hetty vaikuttaa mieluiselta kaverilta"

Miyato piti, hän tuomitsi itsensä aika jyrkästi siinä asiassa. Hän oli aina kuvitellut olevansa fiksu, mutta se mielikuva alkoi hitaasti murentua yhä heikommaksi ja tilalle tulla paljon itseinhoisempia ajatuksia.
"Hetty rakastaa kaikkia. Sen on pakko kun kulkee mukanani miltein kaikkialla. Töissäkin on paljon koiria."

"Se on ihan hyvä ominaisuus yleensäkin. Titolla on melko vahva metsästysvietti, sen varautuneisuus saattaa selittyä sillä", Danno pohti. Sitten hän naurahti.
"Vaikka ei se ole eläessään käynyt metsällä", hän lisäsi. Tito oli vain seurakoirana.

"No mutta se on kuitenkin sen työtä." 
Miyato totesi. Tai olisi ollut, jos koira olisi päässyt metsälle asti ikinä. 
"Hettykin on metsästysrotuinen, mutta onneksi paljon rauhallisempi. Sellainen noutajamaisempi."

"Niinhän se on. Olen joskus ajatellut, että ehkä olisi pitänyt ottaa jokin seurakoira, mutta toden sanoakseni en välttämättä tahtoisi mitään pörröistä puudelia", Danno naurahti. Vaikkei koiraa saanut ottaa kompensoimaan mitään, niin näyttihän se nyt vähän fiksummalta kulkea Titon kanssa, kuin jonkun pölyhuiskun.
"Tyttäreni sanoi tosin joskus, että minun olisi pitänyt ottaa mopsi, koska se on ruumiinrakenteeltaan samanlainen, kuin minä. Toivon, ettei hän ollut ihan tosissaan", mies lisäsi huvittuneena.

Miyato hymyili leveästi, koettaen olla nauramatta. Sitten hän repesi nauruun, voimatta oikein hillitä sitä. Tyttären sanat olivat vähintään viihdyttävät. Amerikkalainen j kovin välitön sellainen kun oli, hän tökkäisi mitään ajattelematta Dannien nenää. 
"En nyt sanoisi mopsiksi, onhan tuo nenä tuossa."

Danno nyrpisti hieman nenäänsä, kun Miyato tökkäsi sitä. Mies ei ottanut tökkäystä mitenkään pahalla, lähinnä häntäkin nauratti.
"Sitä hän ei varmaan ottanut huomioon. Enemmän ilmeisesti ajatteli, että molemmat ovat pieniä ja tanakoita", hän naureskeli. Tähän ikään mennessä mies oli jo oppinut suhtautumaan pieneen kokoonsa huumorilla. Nuorempana se oli ollut pieni kriisin aihe.

Miyato naurahti pehmeästi, miettien itse pientä ja tanakkaa koiraa. Muuta kuin mopsia? 
"Hmmm... En kyllä keksi muuta rotua. Ehkä tyttäresi oli oikeassa."

"Ehkä hänellä oli pointti. Minä taidan kuitenkin pitäytyä akitassa", Danno totesi. Pieni ja tanakka koira ei kuulostanut hänen jutultaan. Kuin vastaukseksi keskusteluun Tito jolkotteli isäntänsä luo. Dannie kumartui taputtamaan koiran kylkeä.
"Ja ihan kurassa. No, ainakin saat juosta mieliksesi. Kotona sitten kylvetään"

"Voi olla että akita ja mopsi voisivat olla hyvin erilaisia." 
Miyato katsoi Titoa hymyillen, kyykistyen akitan tasolle. Hän ojensi kättä haisteltavaksi ja koiran hyväksyttyä käden, hän rapsutti tuon kaulaa. 
"Komea olet. Tosi komea."

"Se voisi olla", Danno myönsi. Akitan jälkeen mopsi voisi hyvinkin olla melkoinen koiramaailman kulttuurishokki. Dannie katseli, kun Miyato rapsutti Titoa. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi miehen takaa lähestyvään ruskeaan salamaan.
"Varo", Danno ehti aloittaa, kun Hetty jo törmäsi Miyatoon.

Miyato ei edes ehtinyt tajuta mitä lyhyt mies oli sanonut, kun tunsi märät tassut takin selkämyksen läpi. Hän mätkähti märkään maahan, sadatellen parin sanan verran kun könysi polvilleen. 
"Hetty! Vähän holttia siihen olemiseen nyt."

Danno joutui puremaan huultaan, ettei olisi revennyt nauramaan, kun Miyato kaatui maahan innokkaan koiransa tönäisemänä. Vielä enemmän hilpeyttä herätti koiran viattoman ihmettelevä ilme, kun tuo katseli kiroilevaa isäntäänsä.
"Ei kai sinuun sattunut?", mies kysyi suupielet pahasti nykien.

Miyato putsasi kädet likaantuneisiin farkkuihinsa, sadatellen vielä pariin otteeseen. Helvetin helvetti! 
"Ei, olen vain nyt ihan mudassa. Kiitos erään saan pestä koiran lisäksi pyykkiä ja autoni."