Spring surprise

"Toisaalta, mikäpä ei voittaisi", mies hymähti huvittuneena. Hänen oli ainakin vaikea keksiä lennosta kamalampaa ammattia kuin kapakoissa tarjoilijana tai baarimikkona pyöriminen. Asiakkaiden joukkoon mahtui aina hankalia tapauksia, oli ympäristö mikä tahansa, mutta kapakat ja yökerhot tuntuivat tuovan pintaan asiakkaiden kamalan luonteen entistä vahvemmin. Hän oli niin kiitollinen, ettei joutunut enää tekemään kapakkavuoroja tallityön lomassa - tai ylipäätään mitään työtä. Tallilla olemisessa riitti ohjelmaa koko päiväksi, eikä hän olisi jaksanutkaan kymmentuntisten työpäivien päätteeksi viettää vielä yötäänkin jossain.
"Onhan sen päivä ollut niin raskas, että hyvä kun vihdoin saa hengittää", Oliver naurahti ja kurkotti taputtamaan pienen ponin kaulaa. Sunny olisi epäilemättä aamulla hyväntuulisena vastassa, kun hän kantaisi heinää ponille ja monelle muulle nelijalkaiselle. Sunny ei koskaan yrittänyt syödä häntä heinänsä sijaan, joten siitäkin sopi olla kiitollinen.
"Lähdetäänkö takaisin kartanolle?" Hän kysäisi pohtien, oliko naisella vielä jotakin hoidettavaa tallilla vai voisivatko he palata kodiksi mielletyn kartanon varjoihin. Se tosin tarkoittaisi päätöstä ihanalle illalle, mutta onneksi olisi huomispäivä.

"Niimpä", Didi vastasi. Hän keksi ainakin sata parempaa tekemistä ja työtä. Kartanon pito oli yksi niistä. Oli kumma miten hyvin hän viihtyi täällä ja miten paljon oli tapahtunut sitten kun hän muutti isoon kolkkoon kartanoon. Ei täällä ollut enää kolkkoa lainkaan. Hänellä oli ystäviä, Oliver, Sunny, Lily ja muut koirat. Oli ihanaa, kun saattoi tietää mitä omassa elämässään tulee tapahtumaan ja olla varma joistakin asioista. Pessimisti olisi ajatellut, että kohta kaikki varmasti muuttuisi huonompaan suuntaan, mutta Didi oli optimisti. Kaikki oli niin hyvin juuri nyt, ettei hän voinut muuta ollatkaan kuin optimistinen ja onnellinen.
Didi nauroi ja asteli Sunnyn viereltä Oliverin eteen ja rapsutti ponitammaa vielä kerran.
"Joo, mennään vain", hän nyökkäsi. Sunny ansaitsi jo illan itselleen ja ehkä hänenkin pitäisi välillä olla muuallakin kuin tallilla.

Oliver epäröi vain hetken, ennenkö tarttui Didin käteen. Hän heilautti vapaalla kädellään hyvästit iltatallin parissa puuhasteleville työkavereille johdattaessaan naisen tallin oville ja kohti tuttua reittiä takaisin kartanolle. Hänellä ei ollut kiire mihinkään, mikä näkyi rauhallisissa askeleissa ja tavassa vilkuilla silmäkulmasta naista joka toisella askeleella. Ihan kuin Didi katoaisi seuraavan askeleen aikana, mutta no, ei koskaan voinut olla liian varma.
"Tahtoisitko lähteä elokuviin joku ilta?" Mies kysyi ennenkö ehtisi miettiä liikaa ja säikytellä itsensä. Kai hän sai ehdottaa moista? Eikö se kuulunut poikaystävän velvollisuuksiin? Varjelkoon, hän oli toivoton. Hänen täytyisi pian kääntyä Rosen puoleen kyselemään neuvoja, ja se jos mikä olisi noloa. Oli asioita, joissa sopi kääntyä pikkusiskon puoleen, mutta tämä ei ollut yksi niistä. Sääli, ettei hänen ystäväpiiristään löytyisi montaa, joiden neuvoihin voisi luottaa. Täytyisi siis vain oppia kaikki virheiden kautta - tai katsoa Rosen ylistämiä romanttisia hömppäleffoja, kunnes hän oppisi edes jotakin.

Didi astui ulos karsinasta ja sulki sen oven, jättäen ponitamman mussuttamaan sapuskojaan varsin rennoissa tunnelmissa. Hän tarttui asiaa sen suuremmin miettimättä Oliverin käteen ja kääntyi itsekin hymyilemään vielä töihin jääville tutuille.
"Joo", Didi vastasi samantien. "Tottakai. Mitäköhän kaikkia elokuvia siellä tällä hetkellä menee?" hän pohdiskeli ja hymyili, kun Lily tuli vastaan tallin ulko-ovella pieni häntä heiluen. Koira lähti reippaana, joskin selvästi jo väsyneempänä, edeltä tuttua reittiä pitkin kohti kartanoa.

"Ei aavistustakaan", Oliver vastasi hämmentyneen naurahduksen kera. Hän ei ollut käynyt elokuvissa aikoihin, eikä seurannut sosiaalista mediaa sen vertaa, että olisi kiinnittänyt huomiota uusiin elokuviin, joita teattereihin oli tuloillaan.
"Kaipa sieltä jotain katsomisen arvoista löytyy", hän lisäsi kääntäen katseensa naisesta edellä jolkottelevaan pikkukoiraan. Ainakin pieni karvapallo tiesi, minne matka kävi, kun suunnisti niin tottuneesti polulle, joka lähti kaartamaan kohti kartanoa. Oliver hymyili tyytyväisenä seuratessaan koiran reittiä vanhalle kivisillalle, jonka alla tumma joki virtasi leppoisasti.
"Mitä jos valitset jonkin elokuvan, joka sinua kiinnostaa, ja käydään katsomassa se? Luotan enemmän sinun elokuvamakuusi", mies naurahti. Polkua pitkin laahustaminen ylämäkeen oli paljon helpompaa, kun rinnalla kulki Didi. Toisaalta, mikäpä ei olisi ollut, kun hän oli kerran Fabienin sanoin toivottoman ihastunut naiseen.

"Ei minullakaan", Didi sanoi. Hän ehti ja jaksoi käydä nykyään niin harvoin enää elokuvissa - elokuvien katsominen oli jäänyt kummasti tietokoneelta tai televisiosta elokuvien katsomiseksi omalta kotisohvalta. Muutama internetistä nähty traileri tuskin kattoi teattereiden kaikkea tarjontaa.
"Varmasti löytyy", hän hymyili Oliverille.
"Mitä jos valitsenkin huonon elokuvan?" Didi nauroi ja katseli sitten Rosingsiin laskeutuvaa iltaa. Ei hän tiennyt pitäisikö Oliver hänen pitämistään elokuvista. Silti hän oli aivan mahdottoman onnellinen, miten hän saattoi nukkua ensi yönä?

[Oh my miten me ollaan pelattu tätä peliä jo 7kk, meinaa kokoajan unohtaa, että tää sijoittuu maaliskuulle :DD]

[Joo, sama. Aina pitää muistuttaa itseään että ihan vasta alkukevättä eletään :D]

Oliver nauroi Didin mukana. Hän tahtoi vastata hetkeäkään ajattelematta, ettei sillä olisi mitään väliä. Hän nauttisi reissusta elokuvateatterille, vaikka elokuva olisi miten surkea tahansa, sillä se tarkoittaisi iltaa Didin kanssa kaupungilla.
"Sitten käymme katsomassa huonon elokuvan, ja nauramme sille jälkikäteen", Oliver vastasi leveästi hymyillen ja puristi pehmeästi Didin kättä. Hänelle olisi yksi lysti, millainen elokuva olisi. Tuskin hän pystyisi keskittymään siihen kuitenkaan, kun nauttisi vain hurmaavasta seurasta, jonka saisi mukaansa. Polku kaarsi ylös nurmista mäkeä kartanon varjoihin, mikä sai Oliverin hidastamaan askeliaan. He olisivat aivan liian pian perillä kartanossa, ja se tarkoittaisi, että hänen olisi päästettävä irti Didin kädestä ja luovuttava kauniin naisen seurasta. Kumpikaan ajatus ei erityisemmin innostanut, joten askel askeleelta kävely hidastui suorastaan laahustamiseksi.

Didi hymyili pehmeästi Oliverille. "Tehdään siis niin", hän vastasi. Kyllä hän heille elokuvan löytäisi ja varmasti jonkun hyvänkin. Eri asia olisi miten hän saattaisi valita, jos löytäisikin useamman ihanan elokuvan teattereista. Ei kai kukaan kieltänyt käydä usein elokuvissa.
Didi käveli hetken hiljaa, nautiskellen hiljaisesta luonnosta ja koirien ja heidän askeliensa hiljaisesta rapinasta. Hän saattoi olla väärässä, mutta oli kuin Lilyn tahti olisi hieman hiljentynyt ja sen sijaan, että koira olisi poukkoillut pitkin tietä hajujen ja äänien perässä, se lähinnä jolkotti eteenpäin. Olipa lohduttavaa, että Lilykin rauhottui joskus sen verran, että saattoi vain mennä rauhassa eteenpäin.
Kartano kuitenkin lähestyi ja kasvoi heidän edessään. Didin ja Oliverin tunteet olivat yhtäläiset, ei hänelläkään ollut kiire takaisin sisälle kartanoon, vaikka osa koirista saattoikin olla eri mieltä.
"Kiitos, että tulit mukaan", Didi hymähti hetken hiljaisuuden jälkeen. Kävelylenkistä oli tullut varsin toisenlainen kuin hän oli aiemmin ajatellut, hyvällä tavalla onneksi.

Oliver hymyili naiselle.
"Kiitos että pyysit minut mukaan", hän vastasi lämpimästi. Hän ei keksinyt yhden yhtä paikkaa, missä olisi mieluummin ollut. Kävelyretki Didin kanssa oli ollut jokaisen askeleen arvoinen. Ei hänellä parempaakaan ohjelmaa ollut illaksi ollut. Mikään tuskin voisi koskaan olla parempaa ohjelmaa kuin Didin kanssa ajan viettäminen. Mies vilkaisi kartanoa hiljaisen huokauksen kera. Niin mukavaa kuin työpaikan välittömässä läheisyydessä asuminen olikin aamuisin, kun ei joutunut kiroamaan auton takkuamista tai yllättävää ruuhkaa, olisi hän tällä hetkellä ollut tyytyväinen hieman pidempään välimatkaan kartanon ja tallin välillä.
"Minun täytyy varmaan päästää sinut kaitsemaan koiria, ennenkö ne syövät kartanon huonekalut nälkäänsä", mies lausahti syvän uloshengityksen mukana pysähtyessään kartanon ovelle. Hän olisi paljon mieluummin pitänyt Didille seuraa vielä hetken pidempään, mutta se ei tainnut olla vaihtoehto. No, huomenna olisi uusi päivä.
"Hyvää yötä", hän toivotti lempeästi ja kumartui painamaan pikaisen suukon naisen huulille.

Didi hymyili Oliverille ja katseli tätä hetken ennenkuin käänsi katseensa takaisin eteenpäin ja jolkottaviin koiriin. Hänen elämänsä oli yllättävän mukavaa. Miten positiivista vaihtelua, että kaikki tuntui sujuvan ja vielä näin upeasti.
Hän käveli ovelle ja kääntyi Oliverin puoleen. "Niin kai", hän vastasi pahoittelevasti. Ei hän halunnut sen olevan totta, mutta koirat osasivat olla vaativia kun eivät saaneet haluamaansa. Vaikkei Didi niitä saattanut tosissaan ottakaan.
"Hyvää yötä", hän sanoi ja vastasi suukkoon hymyään pidätellen. Sitten hän astui pienen askeleen taaksepäin ja otti taskustaan kilisevän avainnipun, joka sai koirat kiinnostumaan ja pyörimään ovella. Katsahdettuaan Oliveriin, Didi avasi ulko-oven ja antoi koirien vilistää hänen ohitseen sisään. Sitten hän laski kätensä nopeasti Oliverin käsivarrelle ja astui sisään. "Nähdään", hän hymähti.

Oliver hymyili odottaessaan, että Didi saisi ulko-oven aukaistua ja pääsisi sisään kartanoon. Eihän nainen mihinkään katoaisi, mutta tuntui typerältä lähteä kohti tallityöntekijöiden siipeä ennenkö Didi olisi päässyt kartanon lämpöön - jos vanhasta rakennuksesta niin saattoi sanoa.
"Nähdään", mies vastasi hymyn kera, astahti kauemmas ovesta ja heilautti kättään hyvästiksi, ennenkö sulloi molemmat kädet farkkujensa taskuihin ja lähti kävelemään hämärtyneessä kevätillassa kohti tuttuja rakennuksia, joissa hän niin monen muun työkaverinsa ohella asusti. Mies epäili hymyilevänsä kuin idiootti koko matkan, mutta olkoot. Didi oli parempi syy kuin mikään leveälle hymylle.

[Kiitoksia pelistä! :D]

[Thank yyuuuu :)]