Spring surprise

"Olit ensimmäinen, jolle halusin soittaa", hän vastasi hymysuin. Hän tiesi, että Oliver tulisi apuun vaikkei olisi voinutkaan uskoa miten upeaksi tämä ilta muuttuisikaan. Aivan kuin hän olisi kävellyt pilvillä tutun hiekkatien sijaan. Onneksi poni ja koirat eivät välittäneet, vaikkei Didi osannutkaan keskittyä niihin muutoin kuin pitämällä kiinni löyhästi Sunnyn riimunnarusta.
"Olet ihana", hän nauroi pehmeästi Oliverille ja silitti peukalollaan toisen kättä. Siitä oli jo hetki, mutta oli jännittävä ajatus, että hänen Hexhamin kadulla silkasta sattumasta tapaama Oliver olikin nyt hänen poikaystävänsä. Didi oli todella iloinen siitä, että törmäsi sinä tammikuisena päivänä ihanaan Oliveriin. Oli outo ajatus, että hän oli joskus epäillyt josko sopisi tallin työntekijöiden joukkoon tai saisi yhtään ystäviä.

Se sai miehen hymyilemään leveästi naiselle ja vatsan heittämään kuperkeikkaa. Oli omituista ajatella, että hän oli ensimmäinen, joka tuli Didin mieleen, kun auto jätti tien varteen. Sisko oli toki tehnyt sitä koko elämänsä, mutta Rosella ei ollut ollut montaa vaihtoehtoa. Ei, kun hän oli ainoa aikuinen, jonka sisko kunnolla tunsi.
"Sinä olet ihanampi", Oliver vakuutti naurahtaen. Onnentunne ei ottanut laantuakseen eikä hän voinut kuin toivoa, että se kantaisi viikkoja tai kuukausiakin laimentumatta. Mitä sitten, jos hän hymyilisi kuin mikäkin vajaaälyinen työpäiviensä läpi ja vilkuilisi aina sopivissa väleissä puhelintaan toivoessaan, että Didi olisi laittanut viestin siitä, milloin ehtisi tallille? Työkavereiden kiusanteko olisi sen arvoista.
"Pitäisikö meidän kääntyä takaisinpäin?" Mies kysyi jonkin ajan kuluttua varsin vastentahtoisesti. Hän olisi mielellään pitänyt Didin rinnallaan keskellä iltaista maaseutua ikuisuuden, mutta lienisi parasta, jos he eivät kävelisi kymmenien kilometrien päähän tallista aivan ajatuksissaan. Olisi ikävää löytää itsensä koirien ja ponin kanssa keskeltä Newcastlea.
"Oletko jo tehnyt suunnitelmia kesälle? Lomamatkaa tai jotakin?" Oliver kysäisi kääntääkseen ajatuksensa pois siitä, miten olisi voinut vain kulkea Didin rinnalla maailman ääriin kyllästymättä naisen seuraan.

Didi hymyil ja pyyhkäisi irtohiuksensa korvan taa, siirtäen sitten katseensa Sunnyyn, joka todisti taas kärsivällisyytensä mitan kävellessään heidän seuranaan kuin lauhkea lammas. Hän rakasti poniaan. Hän olisi ollut todella tyhmä, jos olisikin lähtenyt epäröimään ja miettimään liikaa sen ostamista. Ei hän olisi löytänyt hauskempaa ponia muualta.
"Pitäisi varmaankin", hän vastasi ja katseli nopeasti maisemia. "Ettemme palaakin vahingossa vasta aivan yömyöhään tallille", Didi lisäsi ja naurahti. Hän olisi voinut kävellä vielä pitkään, mutta Lilylle, tai Sunnylle, tulisi varmasti raja vastaan nopeammin.
"Lentomme Intiaan on varattu heinäkuun 10. päivä ja olemme siellä hieman yli viikon. Sen suurempia lomamatkoja tai suunnitelmia minulla ei taida olla, ellei nyt laske mukaan muutamaa viikonloppua Skotlannissa", hän kertoi hymyillen. Hän olisi viettänyt Skotlannissa enemmänkin aikaa, mutta eipä se aina niin onnistunut. Kesästä tulisi varmasti täydellinen ilmankin sataa vierailua pohjoiseen.

"Se olisikin", Oliver hymähti huvittuneena. Siitä saisi kuulla pitkään. Olkoonkin, että hän tiesi tallin turvajärjestelmien koodit ja pystyisi laskemaan heidät sisään vaikka kahdelta yöllä, eivät Effie tai Kamir arvostaisi moista toimintaa. Effie repisi vielä viimeisetkin hiuksensa pohtiessaan, miksei jokaisessa karsinassa ollut asukkaita.
"Toivottavasti reissustanne Intiaan tulee unohtumaton", Oliver hymyili lämpimästi naiselle ja puristi hellästi siroa kättä, jota piteli oman, työn karkeuttaman kämmenensä suojissa. "Se kuulostaa uskomattoman mukavalta kesältä." Molemmista matkoista, olisivat ne kuinka lyhyitä tahansa, saisi varmasti roppakaupalla uusia muistoja, joita vaalia. Hän saattoi vain kuvitella, millaista se olisi, ja toivoa sitäkin vilpittömämmin, että Didi saisi elämänsä loman. Nainen ansaitsi sen ja niin paljon enemmän. Didi olisi ansainnut taivaalta tähdet ja kuun ja auringonkin, jos vain ne voisi kenellekään lahjoittaa.
"Minä taidan olla vain täällä", hän kohautti harteitaan. "Mutta ainakin ehdimme nähdä pitkin kesää, kun lomat eivät mene pahasti ristiin."

Sunny kääntyi laiskasti ympäri ja koirat suunnanvaihdoksen huomattuaan kirmasivat iloisina taas edelle. Didi hymyili Lilylle, joka ei näyttänyt väsyneen, vaikka oli viipottanut edeltä koko matkan jo kartanolta asti. Kohta se varmaan kinuaisi syliin tai onnistuisi unohtumaan jonnekin ojaan makoilemaan. Didi ei yllättynyt enää mistään koiransa kanssa.
"Toivon sitä myös", hän vastasi. Hän ei kyllästynyt Intiaan, vaikka alueet, joilla he vierailivat ovatkin jo nähty monta kertaa. Isoista kaupungeista löytyi aina uutta tutkittavaa ja ihanilla sukulaisilla oli aina uutta kerrottavaa kun viime näkemisestä oli kaksi vuotta. Edes Rajin kiukuttelu ei voisi pilata viikkoa Aasiassa, vaikka Didi ei toivonut tai uskonut, että hänen esiteiniveljensä rupeaisi hankalaksi.
"Niin ehdimme", hän hymyili. "Sinun pitää lähteä kanssani joku kerta Skotlantiin!" hän ehdotti ja hymyili leveämmin. Eihän toinen saisi nyt pelkästään Slaleyssa makoilla. "Oletko ikinä käynyt Glasgowssa?"

Hän ei voinut kuin hymyillä kannustavasti Didille. Aivan varmasti reissusta tulisi ihana. Ei olisi muuta vaihtoehtoa. Didi ansaitsi vain parasta. Hän naurahti koirien vauhdikkaalle ohitukselle ja innolle johtaa heitä takaisin kotia kohden. Olivat nekin karvakavereita. Lilykään ei jäänyt suurempien tahdista, mikä oli ihan hyvä. Niin pieni kuin koira olikin, ei hän mielellään kantaisi pientä koiraa kilometrikaupalla, jos sen vain saattoi välttää.
"En oikeastaan", Oliver naurahti hämillisenä. Hän ei ollut käynyt koskaan Glasgowssa, mutta ajatus Didin seuraan lyöttäytymisestä Skotlannin reissu varten sai sisuskalut heittämään kuperkeikkaa. Tunne oli samaan aikaan miellyttävä ja kauhistuttava, mutta hän muisteli sen kuuluvan asiaan. "Ei ole koskaan ollut mitään syytä lähteä Glasgowhun. Tai Skotlantiin ylipäätään, sen puoleen." Eihän Skotlanti edes kaukana ollut, mutta miksi lähteä sinne, kun saattoi lähteä Newcastleen? Tai vielä parempi, tehdä ylimääräisen työvuoron, jotta Rose pääsi katsomaan uuden hittielokuvan heti ensi-illassa? Ei Skotlanti ollut koskaan kiskonut häntä puoleensa, mutta Didi muutti tilanteen.

"Sitä suuremmallahan syyllä sinun pitää tulla!" hän nauroi. "Glasgow on ihana kaupunki, ja Skotlanti yleensäkin. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa." Didillä saattoi tosin olla varsin puolueellinen mielipide asiasta, olihan hän varttunut Glasgowssa ja tottunut Skotlannin maisemiin pienestä pitäen. Ei kai se kaikkia varten ollut, jotkut halusivat asua isoissa kaupungeissa eivätkä keskellä metsää. Vaikkei Didi sitä niin nähnytkään. Hänestä pienemmässä kaupungissa oli viihtyisämpää, Newcastlen tapainen kiire ei ollut häntä varten. Siksi kai olikin niin ihastuttavaa asua Slaleyssä ja mitä vielä - Rosings Parkin kaltaisessa kartanossa.

"Jos saan sinut oppaakseni, tulen oikein mielelläni", Oliver vakuutti hymyillen. Hän rakastaisi varmasti kaupunkia, josta Didi puhui niin lämmöllä; tai jos ei kaupunkia, niin ainakin sitä iloa, jota kaupunki Didissä herättäisi. "En yhtään epäile sitä", hän vielä lisäsi. Missä tahansa kaupungissa oli nähtävää ja koettavaa, jos vain tiesi minne mennä ja mitä tehdä. Ei ollut niin pientä paikkaa, etteikö sieltäkin löytäisi jotakin näkemisen arvoista, jos vain osasi asennoitua oikein. Ei voinut matkustaa pieneen kylään olettaen löytävänsä suurkaupungin hienouksia, mutta toisaalta suurkaupungista oli turha etsiä maaseudun parhaita puolia.
"Oletko sinä kiertänyt paljon muuallakin maailmassa kuin Intiassa ja Skotlannissa?" Mies kysyi uteliaana. Hän ei ollut nähnyt maailmaa elokuvia lukuunottamatta lainkaan, joten ei osannut edes kuvitella millaista olisi kiertää matkustaen ympäri kaupunkeja, maita ja mantereita.

Didi hymyili innoissaan kun Oliver suostui. Sellainen retki olisi todella hauskaa vaihtelua kummankin arkeen ja Didi saisi hyvän syyn lähteä ylimääräisen kerran Glasgowhun. Olisi hauskaa näyttää paikkoja Oliverille ja päästä viettämään hänen kanssaan aikaa.
"En niin paljon kuin haluaisin", hän vastasi sitten. "Muutamia perhelomia... Ranskassa Pariisissa, Puolassa, Kreikassa", hän luetteli muististaan. "Noista on jo hetki aikaa, kun yleensä käymme vain siellä Intiassa. Ja viime kesänä kävin Irlannissa kavereiden kanssa", hän lisäsi vielä. Irlanti oli myös ihastuttava maa, vaikka Skotlanti oli tietysti aina hänen ykkösensä. Isolla ystäväporukalla hyvä meno oli ollut sielläkin taattu.

Oliverin korviin se kuulosti jo varsin monipuoliselta ja kattavalta matkustelulta, mutta kaipa toiset tahtoivat nähdä enemmän. Hänelle olisi riittänyt Skotlannin ja kenties Ranskan näkeminen, mutta toisaalta, näyttiväthän lomatoimistojen kuvat aina upeilta, kun saattoi ihailla paratiisirantoja ja vehreitä sademetsiä. Ei hän koskaan sellaiselle lomalle itse lähtisi, mutta ymmärsi kyllä, miksi matkustelu kiehtoi niin monia.
"Onneksi sinulla on vielä paljon aikaa käydä katsomassa muitakin kohteita", Oliver naurahti. Didi oli vielä nuori, joten matkailukokemusta ehtisi kartuttaa vielä vuosikymmenten ajan vailla pienintäkään kiirettä. Tunsihan nainen Intian ainakin todella hyvin. Harva englantilainen saattoi sanoa samaa.
"Mitä teet mieluiten ulkomaan matkoillasi? Käytkö katsomassa nähtävyyksiä vai shoppailemassa vai miten?" Mies uteli päätään kallistaen. Vaihtoehtoja varmasti riittäisi, kun matkakohteitakin oli nykyään joka lähtöön.

"Niin on", Didi nyökkäsi hymyillen. Hän todellakin toivoi, että pääsisi matkustelemaan lisää tulevaisuudessa. Olisi upeaa päästä näkemään Amerikkaa ja muuta Aasiaa. Miten upeaa olisikin vain ottaa ja lähteä, ja viettää hetki kiertäen erilaisia maita. Se oli hieno unelma, mutta ei hän olisi voinut nyt jättää Rosings Parkia niin pitkäksi aikaa kerrallaan.
"Kaikkea", hän vastasi naurahtaen. Didi halusi koko elämyksen. "Kaupungilla kävely on ihanaa, ja kahviloissa käyminen ja nähtävyyksien näkeminen tietenkin." Oli hän useaan otteeseen lähtenyt juoksulenkillekin lomamatkalla, varsinkin Intiassa. Sillä tavoin eksyi helposti mutta näki myös paljon sitä paikkaa ja sen arkea. "Kreikassa menimme delfiiniajelulle veneellä, ja delfiinit tulivat uimaan sen vierelle. Se oli upeaa."

Oliver naurahti Didin mukana. Kaiken tekeminen kuulosti Didin tyyliseltä. Oli vaikea kuvitella, että Didi tyytyisi vain makoilemaan rannalla auringon hellittävänä, kun olisi niin paljon kaikkea muutakin, mitä voisi nähdä, tehdä ja kokea.
"Se kuulostaa mukavalta", mies totesi. Kahviloissa oli mukava käydä ihan kotikaupungissakin, jos seura vain oli kohdillaan, joten miksei ulkomaillakin. Siihen liittyisi varmasti omanlainen seikkailunsa. "Vau, se oli varmasti uskomatonta", Oliver ihasteli silmät suurina. Hän ei voinut edes kuvitella, millaista olisi lentää aalloilla vauhdikkaalla veneellä, puhumattakaan siitä, että joukkoon liittyisi delfiineitä. Ei kai sellaista käynyt kuin elokuvissa! Ja nähtävästi Didin lomamatkoilla. Alkoi tuntua siltä, että hän oli jäänyt paljosta paitsi pysytellessään tiiviisti Englannin kamaralla.
"Mikä on suosikkimuistosi joltakin matkaltasi? Muut kuin delfiinit, siis", Oliver kysyi kiinnostuneena. Oli ihana kuunnella Didin kertomuksia matkoista.

"Kuvittelimme, etteivät ne olisi tulleet", Didi kertoi Kreikan matkastaan. "Niiden näkemistähän kun ei voi taata. Mutta sitten ihan lopussa ne uivat laivan vierelle ja pysyivät siinä hetken", hän ihasteli ja muisteli sitä ihanaa päivää. Oli ollut ihanan lämmin eikä taivaallakaan näkynyt pilven pilveä.
"Oh, niitä on niin paljon", hän nauroi pehmeästi. "Mutta jos minun pitäisi valita yksi, se olisi varmastikin päivä, jonka vietimme Delhin eläintarhassa kaksi vuotta sitten. Se oli fantastinen paikka, ja niin suuri verrattuna eläintarhoihin, joissa olen käynyt aiemmin. Ja voit kuvitella, miten onnellinen silloin 8-vuotias veljeni oli. Hän juoksi aitaukselta toiselle ja veti minua mukanaan hymy korviin asti ylettyvänä", hän muisteli. "Se oli vain hirmuisan onnellinen päivä."

"Onneksi ne siis tulivat", Oliver vastasi kuunneltuaan kiinnostuneena, mitä Didi kertoi lomastaan Kreikassa. Hän ei ollut koskaan edes ajatellut, että joku saattaisi nähdä delfiinejä luonnossa. Sen oli täytynyt olla uskomatonta. Olisipa hän voinut tarjota moisen kokemuksen Roselle edes kerran elämässä. Rose olisi ihastunut ikihyviksi, jos olisi päässyt näkemään veneen vierellä uivia delfiineitä, siitä mies oli aivan varma.
"Se kuulostaa ihanalta, Didi", mies totesi lämpimästi. Oli ihana kuunnella, miten ilolla nainen muisteli lomamatkojaan ja pikkuveljeään. Didi oli ehtinyt nähdä paljon, ja naisella olisi vielä koko elämä edessä. Ties mille seikkailulle Didi vielä päätyisi. "Olen varma, että veljesikin muistaa sen päivän ikuisesti." Kukapa lapsi ei rakastaisi eläintarhoja, ja jos vielä sai Didin kaltaisen herttaisen naisen kulkemaan mukanaan, oli menestys koko reissulle taattu. Oliver puristi jälleen hellästi Didin kättä kun ei keksinyt mitään sanottavaakaan, ja käänsi katseensa hetkeksi koiriin. Rinnassa kupliva onni vaati päästä ulos, mutta hän tahtoi mieluummin syleillä lämpöä kuin antaa sen haihtua keväiseen iltaan.

Delfiinien saapuminen oli ollut upea käänne. Didi ei ollut uskonut, että ne ilmestyisivät. "Se oli onni."
Hän hymyili Oliverille ja muisteli kaikkia niitä eksoottisia eläimiä eläintarhassa. Niitä ei aivan jokapaikassa tavannutkaan; erikoisia matelijoita, kissapetoja ja vaikka mitä muuta. Jos Didi oikein muisti, Rajin lempieläimet tarhassa olivat olleet tiikerit ja virtahevot. Hänkin oli pitänyt erikoisesta valkoisesta tiikeristä, vaikka kissapedot eivät olleetkaan olleet kovin aktiivisia kuumana iltapäivänä ja lähinnä loikoilleet ja hieman kävelleet.
"Se oli ihanaa", hän naurahti pehmeästi. Pikkuveljen seurassa kaikki oli aina hauskempaa. "Varmasti. Hän oli aivan poikki kun ajoimme takaisin tädilleni. Vaikka niin olin minäkin, hänen perässä pysymisessä oli työtä", Didi hymähti. Kohta veli olisi jo ihan oikea teini, melkein aikuinen, ja sitten pitäisikin jo kysyä halusiko tämä isosiskonsa seuraa enää. Didi toivoi hartaasti ettei niin kävisi.

Oliver hymyili leveästi kuullessaan Didin pehmeää naurua. Hän ottaisi ehdottomasti tavoitteekseen houkutella moista ääntä mahdollisimman usein naisesta, sillä koskaan ei voisi nauraa liikaa - ei varsinkaan, jos nauru oli niin kaunista kuultavaa kuin Didin.
"En yhtään ihmettele", mies naurahti. Rose oli onneksi ollut varsin rauhallinen, eikä heillä ollut niin suurta ikäeroa, että nuorempi olisi onnistunut väsyttämään isoveljensä pelkällä sinkoilulla sinne tänne. Monet yhtäaikaiset työt olivat tehneet sen pikkusiskon puolesta. Oli kummallista ajatella, ettei hänen enää tarvinnut tehdä kuin yhtä työtä elättääkseen niin itsensä kuin siskonsa. Kun eli riittävän säästeliäästi, palkasta jäi vielä sen verran ylikin, että hän voisi silloin tällöin viedä Didin syömään hienommin. Tallirakennukset lähestyivät aivan liian nopeasti, jos mieheltä kysyttiin. Eiväthän he olleet voineet kävellä kuin muutaman minuutin; ei vaikka kello kertoikin aivan toista, kun hän vilkaisi rannettaan. Iltatalli oli jo käynnissä, joten he saapuisivat mitä parhaimpaan aikaan.
"Onneksi minulla ei ole iltatalleja oikein nimeksikään", mies naurahti niskaansa hieraisten, kun katsoi miten osa hevosista laukkasi pitkin aidanvierustaa odottaessaan kärsimättöminä sisäänpääsyään. Ne tiesivät saavansa ruokaa heti kun pääsisivät karsinaan, joten monet tuntuivat ottaneen sen asenteen, että karsinaan olisi päästävä hetinyt.

Raj oli aina pitänyt huolen, että piti siskonsa liikkeessä. Ei veljellä sentään ADHD:tä ollut mutta ylivilkkautta ja tekemisenhalua löytyi pienen armeijan verran ja oli löytynyt pienestä pitäen. Onneksi koko perhe eli aktiivisesti ja arkeen mahtui retkiä, liikuntaa ja vaikka mitä muuta. Ne, koulu ja pari harrastusta pitivät pojan aisoissa.
Rosings Park lähestyi todellakin liian nopeasti. Didi ei olisi halunnut tämän illan loppuvan. Eivätkö he voineet vain jatkaa seuraavaan suuntaan ja palata sitten paljon myöhemmin illalla, eläimetkin voisi jättää tallille jos ne eivät jaksaneet seurata enää perässä.
Didi naurahti ja katseli hevosia, joita Sunnykin silmäili vaikkei lähtenyt kiirehtimiseen mukaan. "Hevoset taitavat olla silloin kärsimättömiä. Pidätkö enemmän aamu- tai iltatalleista?"

Oliver hymyili naiselle.
"Ne ovat. Ruoka-aika saa ne aina kärsimättömiksi. Ihan kuin ruoka jäisi saamatta, jos ei ole tallissa juuri sillä kellonlyömällä, kun ensimmäisten eteen kannetaan heinää", Oliver naurahti. Hevosten järkeily oli välillä kerrassaan huvittavaa. Onneksi hänen ei tarvinnut sietää iltatallin levottomuutta muulloin kuin silloin, kun paikkasi jonkun tallitiimiläisensä puolesta. Päivätallissakin oli riittämiin kaaosta hänelle, puhumattakaan sitten aamujen kiireestä.
"Aamutallit, ehdottomasti. Onhan niissä aina hirveä kiire ja paljon tekemistä, mutta ne ovat paras mahdollinen tapa aloittaa päivä." No, okei, välillä oli ihanaa nukkua pitkään eikä murehtia siitä, ehtisikö ajoissa sinne tai tänne tai tuonne. Pidemmän päälle sängyssä lojuminen kävisi kuitenkin tylsäksi, joten hän tuli mielellään aamuvarhaisella aloittamaan työpäivänsä. Jättihän se sopivasti illat vapaaksi kaikkea muuta ohjelmaa varten.

Hölmöt hevoset, stressata nyt ruoansaannista joka kerta niin antaumuksella, kun joka kerta se kuitenkin saapui ja jokainen sai omat syötävänsä. Mutta ymmärsihän sen, että se oli niille tärkeä asia. Sunnykin oli kovin intohimoinen ruoistaan mutta jäi noiden kiireisempien hevosten jalkoihin jo pelkästään kokonsa ansiosta.
"Sehän on kovin vakava asia", hän sanoi huvittuneena. "Saada nyt ruoat minuutti myöhemmin kuin eilen", Didi lisäsi pöyristellen ja hymyili. Koirissa tuntui olevan samaa vikaa, vaikka Lily itse olikin niin huithapeli ettei osannut välittää.

Hän nyökkäsi Oliverin sanoille. "Tein pari aamutallia nuorena siellä Ricardin tallilla", hän kertoi ja nauroi. "Ne eivät olleet aivan minua varten." Tottakai ponien kanssa puuhailu oli ollut ja on mahtavaa, mutta aikaiset herätykset ja pitkä pyöräilymatka tallille olivat olleet liikaa. Didi saattoi kuvitella millainen tohina Rosingsissa oli aamuisin, olihan se kymmeniä kertoja isompi kuin Ricardin talli ja täynnä elämää siinä missä se maalaistalli uinui puolet päivästä.

"Kyllä, ehdottomasti. Maailmanloppu on lähellä, jos niin pääsee käymään", Oliver nauroi lämpimästi. Hevoset olivat kummallisia. Toisia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, milloin ruoka kannettiin eteen, mutta toiset tuntuivat tietävän ruoka-ajan sekunnin sadasosan tarkkuudella ja nostivat metelin, kun kokivat työntekijöiden olevan myöhässä. Huvittavaahan se oli, ainakin silloin kun ei itse joutunut taluttamaan riuhtovaa, karsinaan laukkaavaa ratsua.
"Eivät ne sovi kaikille", mies myönsi hymyillen. "Onhan herätys aikainen ja töitä riittää. Iltatallin kohdalla voi vain venyttää päivää, jos tulee kiire, mutta aamulla ei ole moista luksusta. Täytyy vain kiristää tahtia." Ja toivoa, että se riittäisi - tai ainakin toivoa, ettei Effie saisi kuulla.
"Aamuissa on myös se hyvä puoli, ettei joudu pahemmin kohtaamaan asiakkaita", Oliver virnisti vinosti. Asiakkaissa oli paljon mukavia, hauskojakin tyyppejä, joiden kanssa saattoi vaihtaa sanan jos toisenkin kahvia hakiessa, mutta valitettavasti joukossa oli niitäkin, joita hän olisi mielellään vältellyt kuin ruttoa. Mies astui edeltä sisään talliin, jonka täytti hevosten levoton liikehdintä, kun kaikki odottivat iltaruokiaan. Viimeisiä ratsuja tuotiin sisään enemmän tai vähemmän hallitusti, mutta ainakaan he eivät jääneet kenenkään jalkoihin hillityssä kaaoksessa, jota iltatalli muistutti kerrasta toiseen.

Didi nauroi myös. Eläimet olivat ihania hassuine tapoineen. Olisi mahtavaa joku päivä ymmärtää niiden käytöstä ja eleitä ja ilmeitä paremmin. Kuten esimerkiksi miksi Lily päätti juosta jälleen Sunnyn jalkojen alta ja sitten heidän välistään. Aivan kuin sillä ei olisi ollut järkevämpiä reittivalintoja ympärillään.
"Teidän tallityöntekijöiden pitäisi saada paljon enemmän tunnustusta", Didi vastasi ja tarkoitti sitä. "Ahkeroitte ihan hurjasti mutta saatte silti kuraa niskaa - eihän se ole yhtään reilua." Tallityöntekijät ehkä tekivät työnsä tallin varjoissa eivätkä kovin monet hevosenomistajat ja muut päässeet näkemään miten paljon piti tehdä, jotta talli näytti niin upealta kuin aina näytti, mutta se ei vähentänyt yhtään heidän työnsä arvokkuutta.
Hän astui poni perässään talliin ja katseli sen iltaista hulinaa. Koirat olivat jääneet pihalle ja Sunny katseli heiniä kiinnostuneena. Yritti se laiskasti napata pari kortta suuhunsakin, mutta luovutti kun Didi nykäisi sen pään ylös.
"Malta nyt", hän hymähti ponille. "Saat sinäkin oman osasi."

Lilyn reittivalinnat huvittivat suuresti miestä, vaikka välillä Oliver pelkäsikin, että pieni koira jäisi hänen jalkoihinsa. Onneksi Lily tuntui osaavan varoa sen verran, ettei aivan tyhjistä singonnut hänen jalkansa alle juuri kun hän oli astumassa alas. Koirien kiljahdukset kun niihin sattui, särkivät sydämen.
"Ei kai, mutta se on meidän työtämme", Oliver kohautti harteitaan. "Asiakaspalvelu on alalla kuin alalla sellaista." Ei tietenkään koko aikaa, sillä joukkoon mahtui aina mukaviakin asiakkaita, mutta no, ei tarvittu kuin muutama kammottava hirviö, ja koko päivä oli pilattu. Ihan sama, vaikka muut sata asiakasta olisivat kohteliaita ja ystävällisiä.
"Sunny vain haluaa pitää puolensa, ettei vaan käy niin järkyttävää vahinkoa, että iltaheinät jäisivät saamatta", Oliver naurahti. Hän jäi norkoilemaan käytävän puolelle, jotta Didi voisi rauhassa hoitaa poninsa karsinassa, joka tosin näytti jättimäiseltä pienen asukkaansa kanssa. Sinne olisi vaivatta mahtunut kymmenen harjoittelijaa Sunnyn ympärille ihmettelemään, miten karsina oikein puhdistettiin.

"Niinhän se on", Didi kohautti olkiaan, vaikka sellainen harmittikin häntä kovasti. Oli yllättävän mukavaa työskennellä omassa rauhassaan kartanossa, vaikka nykyisin paikalla olikin usein vierailijoita, kisaajia ties mistä tai vähintäänkin Alfie ja eläimet. Hänen työnsä oli kuitenkin verrattain rauhaisaa, kirjat ja pölypunkit eivät olleet kovia valittamaan, ja se oli varsin mukavaa. Silloin jaksoi kuunnella niitä ajoittaisia kesäleiriläisiä, viikonloppuvalmentautujia ja ulkomaalaisia kisaratsastajia.
"Se olisi kovin traagista", hän naurahti, kävelytti ponin karsinaansa perässään ja vetäisi samantein tämän riimun päästä. Riimun laittaminen oli välillä varsin ongelmallista paksun harjan ja otsatukan ansiosta mutta poisotto oli ongelmatonta - varsinkin kun Sunny ei odotellut turhia laskeutuessaan valmiiksi sille jaettujen heinien tasolle.
"Mutta ainakin on hevosia, eikä vain pelkkiä asiakkaita", hän hymähti kun laskeutui nopeasti tarkistamaan ponitamman kaviot kivien varalta. Tamma ei siitä paljoa hetkahtanut, nosti vain hetkeksi päänsä heinäkasasta suu korsia täynnä.

"Olisi. Sunnyhan kuihtuisi olemattomiin, jos ruoka-aika jäisi välistä", mies virnisti nojaillessaan karsinan oviaukkoon. Hän seurasi lämpimin silmin Didin puuhia ponin parissa eikä edes huomannut ohikulkevia työkavereita, jotka tuskin kaiken huomioonottaen yllättyivät miehen huomiokyvyn rajallisuudesta. Taisi olla yksi Thimblen huonoiten pidetyistä salaisuuksista, ettei hän kyennyt keskittymään edes videopeleihin, jos odotti viestiä Didiltä.
"Se on kieltämättä hyvä puoli näissä töissä", Oliver totesi nyökäten. Hevoset olivat mukavia asiakkaita ainakin suurimman osan ajasta, vaikka niiden omistajat osasivatkin olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. "Voittaa ehdottomasti kapakkavuorot." Ei ollut tupakan tukehduttavaa katkua, ei oluella tahmattuja lattioita, ei sotkuisia pöytiä täynnä laseja, hammastikkuja ja muita roskia. Sitä osaa elämästä ei ollut lainkaan ikävä, vaikka välillä aikainen aamuherätys tuntuikin jäsenissä, jos ilta oli venynyt yhtään pidemmäksi. Hänestä oli vissiin tulossa vanha kun ajatuskin keskiyön ohi valvomisesta sai värähtämään.

"No niin kuihtuisi", Didi naurahti. Ei palleroponi pärjäisi ilman jatkuvaa syöttöä, vaikka sillä oli senttejä vyötäröllä riittämiin. Alunperin Didi oli ollut aivan varma, että hän saisi ponin treenattua erinomaiseen kuntoon. Ajan kanssa paremmaksi vaihtoehdoksi oli ollut ostaa vain hieman pidempi satulavyö ja tyytyä siihen, ettei tamman vyötärönympärys paljoa kaventunut, vaikka kunto olikin noussut huomattavasti.
"Todellakin voittaa", hän hymähti ja katsoi vielä viimeisen kavion. Sunny oli oppinut nostamaan kavionsa ristiin. Se oli varsin kätevä taito mutta ei todellakaan ollut tullut automaattisesti ponilta, joka oli jämäkästi aluksi nostanut kavionsa vain oikealta puolelta eikä mitenkään muuten.
Didi ei kaivannut baaria lainkaan. Upea vanha kartano ja hevoset olivat sata kertaa paremmat. Hän olisi voinut siivota kartanon kirjastoa kahdeksan tuntia baarivuoron sijasta milloin tahansa.
"Valmista", Didi sanoi hymyillen ja rapsutti vieressään iltapalaansa mussuttavaa tammaa paksun harjan alta. "Nyt tämä ponikin saa vähän omaa rauhaa", hän naurahti ja siirsi katseensa Oliveriin. Oli ponikin joutunut paljon sietämään, kun se oli napattu laitumelta kävelylle ja koirat olivat kehdanneet juosta hurjina ympärillä.