(y) Borrow my heart

Miranda heräsi hitaasti, sikeästä unesta. Ensimmäinen tuntemus oli Alecin lämpöisä hengitys hänen niskaansa vasten ja seuraavana vitivalkoisten lakanoiden silkkinen pehmeys ja sängyn upottavuus. Miranda avasi silmänsä ja ympärille valaistui siisti ja järjestelty hotellihuone, hänen tavaransa olivat levinneet jo yhdessä päivässä ympäri hienostunutta huonetta ja sen vaaleapuisille pöydille puhumattakaan kylpyhuoneen sotkusta ja meikkitarvikkeiden sekalaisesta seurakunnasta. Onneksi Alecia ei haitannut, hän itse oli nimittäin täysin tottunut sekasortoon, joka hallitsi hänen taloaankin. Aurinko paistoi kirkkaana läpi sälekaihtimien.
Mirandan ei tehnyt mieli herätä tai nousta, vaikka edessä olikin ihana päivä: Alexanderin veljen Allanin ja hänen kihlattunsa Marian häät. Sen sijaan, että hän olisi noussut käymään suihkussa Miranda kääriytyi kiinni Aleciin katsottuaan kellonajan - heillä oli aikaa. Hänen liikuskelunsa herätti kuitenkin Alecin ja mies supatti tokkuraisena Mirandan korvaan huomenet. Niimpä Miranda sai hyvän tekosyyn nousta, kävellä kaksi askelta isolta, upealta sängyltä hotellihuoneen kirkkaaseen, sinivalkoiseen kylpyhuoneeseen.

Miranda ja Alec olivat matkustaneet eilen, perjantaina, lentokoneella alkupäivästä Lontooseen. He olivat kierrelleet kaupungilla, Miranda oli ostanut vaatteita ja kauniin pienen taulun. Ilta oli päättynyt kauniissa ravintolassa, näkymä heidän suloisesti katetulta pöydältään oli suoraan Thamesille ja ruoka oli upeaa.
Meikattuaan, kiharrettuaan punaisenkirjavat hiuksensa ja letitettyään ne nopein ottein puoliksi ylösnostetulle juhlakampaukselle Miranda pukeutui valitsemaansa mekkoon, mustavalkoraidalliseen ihonmyötäiseen mekkoon ja punaisiin korkokenkiin. Hän antoi nopeasti pukeutuneen Alecin laskea kimaltelevan korun hänen tatuoiduille solisluilleen. "Jännittääkö?" Alec kysyi ojentaessaan peilin edessä vitivalkoisen paitansa kaulusta. Eiväthän he olleet esittäytyneet vielä parina, varsinkaan Alecin sukulaisten ja tuttujen edessä. He olivat palanneet yhteen vasta kaksi viikkoa sitten. "En tiedä, hieman", Miranda tokaisi puolihuolettomasti, ei hän osannut suhtautua asiaan. Häntä pelotti hieman, että Alecin perhe tuomitsisi hänet. Menneisyys oli varsin sotkuista aikaa mutta kaikki menisi nyt hyvin ja menikin. Ainakin vielä. "Älä huoli", Alec sanoi hymyillen ja tuikkasi Mirandan poskelle suukon. Miehen positiivisuus sai Mirandankin hengähtämään ja sujauttamaan korkokengät jalkaansa. Tulenpunaisissa kengissä oli korkeat korot ja päivästä tulisi pitkä, mutta kengät istuivat ja olivat ihanan pehmeät.

"Jännittääkö sinua? Onhan Allan sinun veljesi ja menossa naimisiin", Miranda naurahti hetken päästä, kun kokosi mustaan nahkaiseen pikkulaukkuun tavaroitaan.
"Allan on fiksu aikuinen, ei hän jänistä. Ei kehtaisikaan", Alec kertoili. "Ja hän rakastaa Mariaa ihan silmittömästi, odota vain kun tapaat heidät yhdessä", hän naurahti matalasti. Alecilla oli mustavalkoraidallinen solmio, vartavasten tätä päivää varten ostettu, jolloin he sopisivat asujensa kanssa yhteen. Kun Alec nosti puvuntakin päälleen Miranda jäi katselemaan tätä. "Olet oikein komeana", Miranda naurahti. "En ole varmaan nähnyt sinua koskaan puku päällä." Paitsi että olihan hän. "Oletpas", Alec virnisti, "päättäjäisjuhlissa. Ja mitä sinuun tulee, en muista koskaan nähneeni sinua noin kauniina."
Hieman hermostunut hymy levisi Mirandan kasvoille ja hän eksyi Alexanderin sinisiin silmiin. "Ole hiljaa", hän vastasi ja nauroi. "Olen tosissani. Pidän tästä uudistuneesta Mirandasta", mies virkkoi ja Miranda joutui taipumaan. Hetken päästä he kävelivät hotellihuoneesta ulos, hissiin ja laskeutuivat neljännestä kerroksesta katutasolle. Kun hotellin isot lasiset ovet avautuivat Miranda katseli kiireistä katua ja tunsi itsensä sopimattomaksi tänne, Lontoon keskustaan. Hän oli hiljaisten pohjoisten kaupunkien kasvatti ja juuri nyt isossa kaupungissa juhlatamineissa. Ihmiset juoksentelivat ohitse mutta he ottivat aikansa, kirkolle ei ollut kiire ja se oli kävelymatkan päässä kuten myös juhlapaikka. Kaikki Lontoon keskustassa, lähellä toisiaan ja upeissa maisemissa, Thamesin liepeillä.

"Miten menee?" Alec kurottautui sisään valkoisesta puuovesta hieman virnistäen ja näki veljensä Allanin täysissä pukeissa, mustavalkoisessa puvussa ja hermostunut ilme kasvoillaan ja bestman kaahottamassa huoneen päästä toiseen. "Alexander!", veli huudahti nauraen ja halasi veljeään. Miranda käveli perästä sisään huoneeseen ja jäi katselemaan kun sulhanen ja Alec vaihtoivat kuulumisia.
"Muistat varmaankin Mirandan?", Alec sanoi virnistäen ja toi kädellään Mirandan vierelleen.
"Tottakai muistan", Allan sanoi hymyillen hieman ja katsoi sitten kysyvästi Alecin suuntaan. "Onko siis--?"
"Kyllä, deittini häihisi ja kyllä, seurustelemme jälleen", Alec selitti ja katsoi Mirandaan ylpeänä. Miranda ei osannut kuin hymyillä ja nyökytellä. Kyllä hän oli tavannut Alecin veljiä useaankin otteeseen mutta he olivat aina olleet vanhempia ja etäisempiä. Ainakaan Allan ei ollut vielä tuominnut häntä.
"No sepäs on mukavaa kuulla", Allan toivotti ja suki pukuaan hermostuneena. "Kohta on h-hetki eikö niin?" Alec totesi. "Hyvin se menee, ei epäilystäkään." Niin sulhanen jäi huoneeseen, keräämään hermojaan ja Miranda ja Alec astuivat kirkkoon.

Kirkko oli sisältä vielä upeampi kuin ulkoa. Se oli vanha mutta siisti, sali oli korkea ja isot lasit toivat upeasti auringonvalon sisään. Oli upea päivä, hyvä sää ja lämmin muttei kuitenkaan kuuma. Kirkossa istui jo juhlaväkeä ja Alec ohjasi Mirandan käsikynkässä heidän paikoilleen, lähes eturiviin, olihan Alec perhettä. He päätyivät tervehtimään tuttavia, sukulaisia ja Alecin vanhemmat ennen seremonian alkua ja vähitellen Mirandasta alkoi tuntumaan, etteivät ihmiset nähneet heidän uutta suhdettaan pahana. Ehkä kaikki järjestyisikin.

Seremonia oli kaunis. Maria oli kaunis kun hän asteli isänsä kanssa alttarille. Hänen mekkonsa oli upea ja valat niin koskettavat. Yritys pysyä kovana, olla itkemättä oli suuri mutta turhaan. Luojan kiitos vedenkestävä meikki oli keksitty, Miranda ajatteli kun pyyhki liikutuksensa kyyneleitä toisella kädellä, jolla ei pitänyt Alecin kädestä kiinni. Mieskin tirautti pari kyyneltä, vaikkei varmaankaan myöntäisi sitä jälkeenpäin. "He ovat niin onnellisia", Miranda supsutti Alecille kun tuore aviopari käveli alttarilta pois.

Ilta jatkui juhlapaikassa, jonne Alec ja Miranda saapuivat perhetuttujen seurassa. Kun kuvia otettiin pääsi Miranda poseeraamaan Alecin kanssa ja kuvasta tuli upea. Virallinen hääkuvaaja kertoi tallentavansa koko illan videolle ja kuville, joita pääsisi myöhemmin ensi viikolla ihastelemaan. Alec ja Miranda pääsivät onnittelemaan uutta avioparia ihmissuman jälkeen ja Alec halasi veljeään ja Mariaa uudestaan leveästi hymyillen. "Noniin, mahtavaa! Lisää Morganeita tähän maailmaan. Onnea Maria... ja sinä myös Allan", Alec puheli ja tuore pari naureskeli onnessaan, käsi kädessä. "Hienon vaimon löysit itsellesi, ihan tosissani", hän nauroi. "Maria - tässä Miranda... tyttöystäväni", Alec sanoi ja katsoi Mirandaa. Tuo ylpeä, puhtaan onnellinen katse aiheutti kylmät väreet ja onnen sykähdyksen naisessa. Hän kätteli Mariaa ja onnitteli paria myöskin. "Se oli todella kaunis seremonia", Miranda sanoi. "Ja sinun pukusi, aivan täydellinen." Maria oli siro nainen tummalla polkkatukalla ja ruskeilla, isoilla lämpimillä silmillä. Vitivalkoinen merenneitohelmainen häämekko ja herkkä pitsi imartelivat tämän muotoja hienosti olematta mauttomia. "Omasikin on kaunis", Maria kehui takaisinpäin ja Miranda kiitti. Välillä ylenpalttisen kohtelias ja asiallinen oleminen oli hänelle vaikeaa ja nytkin tuttavalliset sanailut tulivat hieman pakotetusti mutta hän oli silti onnellinen ja nautti illasta. Iloinen puheensorina jatkui pöydissä, jotka oli koristeltu kauniilla kukka-asetelmilla ja mahtavan makuiset ruoat tuotiin heille pöytiin. Ei ihme, että Allanin ja Marian häissä olisi tarjolla upeaa ruokaa, sillä olivathan he molemmat ravintola-alalla töissä - Allanin oma italialaistyylinen ravintola oli kuulemma mahtava paikka ja menestyikin ihan hyvin.

Ilta jatkui puheilla, tanssilattialla, hulvattomilla ohjelmanumeroilla ja baarin puolella. Häät olivat upeat. Ei sillä etteikö Miranda olisi ollut aiemminkin häissä mutta nämä olivat varmasti aidoimmat häät kaikista, ja Morganien tutut ja perheenjäsenet olivat oikeastaan todella hauskoja ihmisiä. Ihmiset eivät nyrpistelleet nenäänsä vaan niin lapset, aikuiset kuin vanhemmatkin tulivat tanssilattialle parin ensivalssin jälkeen ja ilta jatkui hilpeissä merkeissä. Vaikka Miranda huomasikin osan nyrpistelemässä hänen kirkkaille hiuksilleen ja näkyville tatuoinneilleen ei hän välittänyt. Hänen oma ihonsa oli hänen oma asiansa - kaiken lisäksi hän oli pukeutunut tänään siististi ja asiallisesti, oikeastaan aikuismaisemmin mitä pitkään aikaan.
Loppuillasta melkein mauttoman rajoilla kulkeva diskomusiikki vaihtui hitaammaksi, livemusiikiksi. Alec ja Miranda istuivat paikoillaan valkeana pysyneen pyöreän pöydän ääressä, tuolit lähekkäin toisiaan, napostelemassa pitopöydästä löytyneitä pikkuleipiä. "Niiin hyviä", Miranda hykersi suu täynnä sokeroituja keksejä ja nuollen sormenpäänsä - asiallinen ulkokuori alkoi shamppanjan ja drinkkien jälkeen kuoriutumaan pois. "Eikö? Lyödäänkö vetoa, että Allan on väkertänyt näitä koko yön omin käsin", Alec nauroi ja Miranda nauroi mielikuvalle.
Kun musiikki muuttui hiljemmäksi ja pariskunnat etsiytyivät tanssilattialle Alec nousi ja ojensi herrasmiehen elkein Mirandalle kätensä. "Saanko tämän tanssin?" hän kysyi vinkaten silmää. "Todellakin saat", Miranda virnisti ja nousi tuoliltaan. Nykäistyään hieman mekkoaan alas hän laski kätensä Alecin käsivarrelle ja nojautui mieheen. Hän näytti todella hyvältä puvussa. Päästyään tanssilattian keskelle Alec pyöräytti Mirandan eteensä ja otti tämän lempeään tanssiotteeseen. "Ai sinä osaat tanssia", Miranda naurahti leikitellen ja kulki Alecin askeleiden mukana vaivattomasti. "Tottakai, herrasmiehen kuuluu osata tanssia." Tanssiminen oli tosin tässä yhteydessä enemmän huojumista mutta se riitti pariskunnalle. Alec pyöräytti Mirandan ja kaappasi hänet lähelleen. Miranda nauroi heleästi ja suuteli miestään. Kaikki oli nyt hyvin. Lempeä musiikki soi taustalla ja hän huomasi vain Alecin, joka katseli häntä ja hän katseli takaisin. "Kauan jaksamme vielä olla täällä?" Miranda sanoi virnistäen, kun kiersi kätensä Alecin olkapäille. Kello lähenteli kahta yöllä ja juhlasalissa alkoi olemaan jo väljempää. Häävieraita oli ollut paljon mutta parhaat ja kestävimmät olivat jäljellä. Lapsiperheet olivat lähteneet aikuisten tieltä pois jo aiemmin. "Niin kauan kuin ikinä haluat", Alec sanoi hiljaa ja suuteli Mirandaa uudestaan. Hän ei saanut naisesta tarpeekseen, ikinä. Vuodet ilman häntä olivat tuntuneet niin tyhjiltä, ettei mies ymmärtänyt miten hän oli oikein selvinnyt.
Parivaljakko päätti valua hotellille päin kahden jälkeen muutaman muun hotellilla yöpyvän vieraan kanssa. He eksyivät 24h pikaruokalaan ja Thamesille ennen huoneeseensa päätymistä. Joki näytti upealta ison kuun loisteessa ja yöelämään vaihtunut Lontoo oli paljon paremman oloinen kuin keskipäivän kiireinen Lontoo. Miranda voisi tottua tällaiseen suurkaupungin sykkeeseen ja häähumuun.

He nousivat hissillä neljänteen kerrokseen tuntia myöhemmin ja käveltyään hiirenhiljaista, tummanruskealla matolla somistettua käytävää pitkin huoneelleen. Väläytettyään korttia lukijaan ja avattuaan oven Alec kaappasi Mirandan syliinsä kuin aviovaimonsa ja hoiperteli sängylle. Laskettuaan Mirandan parisängylle mies kumartui tämän ylle. "Mitä sanot, kokeillaanko tänä yönä samaa kuin Allan ja Maria tuolla jossain?"