Run my heart out

[Vapaa peli B)]

Tästä oli tullut joku tapa, jotenkin Didi päätyi aina lenkille ostoslistan ja repun kanssa ja viimemetreillä ruokaostoksille Slaleyn kyläkauppaan. Ruokakauppa oli harmittavan otollisella paikalla nytkin, kun se siinsi kylätien toisessa päädyssä. Hänellä ei ollut edes paljoa tarvetta ostaa mitään, kunhan halusi paketin keksejä, teetä ja herkkuluita koirille.

Didi oli juossut jo tunnin mutta hän tunsi olonsa ennemmin virkeäksi kuin väsyneeksi. Hän oli pukeutunut talvisen maaseutumaiseman läpi viiltävän viiman takia astetta lämpimämmin mutta lähtenyt silti lenkille ilman kyseenalaistamista. Hän harvoin löysi syytä jättää viikottaiset juoksemisensa välistä ja tänään ei ollut ollut poikkeus ikävästä kylmyydestä huolimatta. Olisipa vain ollut jokin huivi, jonka taakse piilottaa kasvot, jotka kihelmöivät viiman ansiosta.

Hän askelsi reippaasti kuten aina eikä hidastellut vaan ohitteli päiväkävelyllä olevia ihmisiä. Hän oli lähtenyt kartanolta aamupäivästä päästettyään koirat tallille. Juostessa ajatuksetkin juoksivat ja hän saattoi selvittää ajatuksiaan, jotka olivat juuri nyt oikeastaan aika solmussa. Viikon aikana oli ehtinyt tapahtua niin paljon. Hän päätti puolimatkassa kaupalle, että hän ansaitsi teensä ja keksinsä. Ehkäpä hän löytäisi jonkun, jonka kanssa jakaa ne, jotta hän ei päätyisi napostelemaan illan aikana niitä liiaksi. Tai ehkä koirat varastaisivat osansa, se ei kuulostanut lainkaan epätavalliselta.

Päästessään Slaleyn kyläkaupalle Didi hidasti reippaalle kävelyvauhdille ja korjasi korkeaa poninhäntäänsä tiukemmalle.

[Täältä tulen taas. :D]

Päivä oli lähtenyt käyntiin varsin raivostuttavasti, kun äiti oli heittänyt Taylorin kouluun ja jättänyt pihalle. Hän oli aikansa hiekkaa potkiskeltuaan todennut, ettei todellakaan jäisi ikävystymään sinne, ja koska kaikki kaverit vielä nukkuivat, oli hän päättänyt hoitaa tallin pois alta. Tyttö oli hakenut moponsa, sillä kotona ei ollut ketään eikä kukaan huomaisi, vaikka hän häipyisi sillä maailman toiselle puolen. Hän oli kaasutellut nopeusmittaria kiroten Slaleyhin, sillä mopo kulki tuskin puolet siitä, mitä autolla olisi päässyt - jos olisi ajanut täysiä, kuten hän ajoi, nopeusrajoutuksista piittaamatta.

Taylor oli pysähtynyt keskellä kylän kuollutta keskustaa ja hakenut energiajuoman kaupasta. Ehkä sillä selviäisi. Hän avasi tölkin ja hörppäsi ällöttävän makeaa juomaa etsien sitten tupakka-askin taskustaan. Mitä helvettiä, vain yksi? Olisi pitänyt ostaa, mutta kuka kehtasi mennä enää toista kertaa piskuiseen kyläkauppaan. Ehkä joku ostaisi hänelle, ja ehkä toisi samalla olutta? Kuin taikaiskusta joku lenkkeilijältä näyttävä nainen lähestyi ja Taylor valui palava savuke huulessa lähemmäs.

”Hei, sori, oisitsä voinu auttaa?” hän kysyi tavoitellen kohteliasta sävyä. Tytön vasta blondatut, valkoiset hiukset loistivat tympeässä talvisäässä ja hänen nahkatakkinsa näytti aivan liian kylmältä puhumattakaan rei’ille revityistä farkuista. Hän tarjosi sopivasti rahaa toiselle.
”Hakisit pari olutta ja röökiaskin?” hän täsmensi ja kallisti aavistuksen päätään. Hänen elämänsä riippui tämän ihmisen hyväsydämisyydestä.
”Siin on hakiksii”, hän vielä sanoi ojentamastaan setelinipusta. Ei kai kukaan osaisi siitä kieltäytyä.

//Mäkin hyppään messiin//

Agata oli käynyt moikkaamassa lukioaikaista ystäväänsä uudella mönkijällään. Heillä oli varsin mukava aamupäivä, kun he olivat katselleet vanhoja valokuvia ja muistelleet lukioaikoja. Tietenkin aamupäivän aikana oli käyty läpi kuulumiset ja Agatan interrail-matkan vaiheet, kommelluksineen ja kielioppivirheineen.

Agatan palatessa kotiin, hän pysähtyi Slaleyn keskustaan. Paikka oli rauhallinen, joitain ihmisiä päiväkävelyllä. Agata sammutti mönkijänsä moottorin ja riisui kypärän päästään. Hän kaivoi takkinsa taskusta pienen lapun ja kukkaron. Hän tutki lappua hetken, otti mönkijänsä avaimen taskuunsa. Kun hän nousi menopelinsä päältä, hän huomasi mopoilijatytön taskusta tippuvan 5 punnan setelin, hän astui lähemmäs ja nosti setelin ja sanoi, ojentaessaan sitä: "Sori, tää tippui sun taskustas."

[Mahtavaa B) !]

Didin oli ollut tarkoitus hilautua kauppaan, eikä hän odottanut lainkaan kaupan edessä hiluvan teinitytön avaavan suunsa hänelle. Kun niin kuitenkin kävi hän pysähtyi ja kääntyi tytön puoleen. Mitä rokahtavasti pukeutunut, tummanpuhuva tyttö saattoi häneltä haluta? Kuten aina, häntä ei kuitenkaan liioin haitannut pieni juttelu, joten hän piti mielensä avoimena ja kuunteli mitä tytöllä oli sanottavanaan. "Joo kerro vain", hän vastasi ja kuvitteli tytön haluavan suurinpirtein lainata puhelinta tai jotakin. Kun hänelle tarjottiin rahaa oluen ja tupakka-askin hakemiseen hän yskähti eikä pelkästään tytön suussakin hiluvan tupakan takia.

"Anteeksi, mutta...", hän vastasi ja katsoi kulmat kurtussa tarjottua setelinippua. "Jos olet liian nuori itse hakemaan niin miksi hakisin sinulle? Ei, pahoittelen." Kuka hän oli hakemaan alaikäiselle juotavaa ja tupakkaa? Vaikka se tuntui hänestä typerältä oli hänestä inhottavaa sanoa toiselle niin jyrkästi ei. Eikö tytölle kelvannut inhottavalta haiseva energiajuoma ja tupakka, jota hänellä selvästi jo oli? Mutta kuka hän oli tuomitsemaan kun oli aloittanut alkoholin parissa nuorena itsekin.
Kun tuntematon nainen nosti tytön tippuneen setelin Didi mietti, josko tyttö voisi iskeä kiinni tähän eikä häneen. Hän lipuisi mielellään setelinipun ja tupakansavun ulottuvista kyläkauppaan sisään ja ottaisi ja maksaisi viattomat keksinsä ja teensä.

”No voi saatana nyt. Kyl mä ne itekin saan”, Taylor tuhahti kun nainen osoittautui turhan nipoksi ja kieltäytyi hakemasta hänelle olutta ja savukkeita. Saatanan ämmä. Hän saisi ne jotenkin muuten. Kuullessaan äänen viereltään Tay kääntyi ja näki lähes ikäisensä tytön ojentavan rahaa. Hän vilkaisi kädessään olevaa nippua ja nappasi sitten tarjotun rahan.
”Kiitti”, hän sai heitettyä ja keksi sitten mielestään hirveän hyvän idean.
”Hei, saat tän jos tuot mulle kaljaa ja tupakkaa?” Tyttö ehdotti vinon hymyn kera. Kai nyt kaikki tajusivat, että hän oli alaikäinen (vain vuoden, duh) eikä niitä itse kiinnijäämisen pelossa kehdannut hakea. Herättäisihän se epäilyksiä, kun hän oli vasta kaupasta poistunut. Kyläkauppiaat olivat niitä pahimpia nipoja, mitä ikärajoihin tuli.

Agata katsoi hymyillen tyttöä, mutta tajusi pian mitä tuo ajoi takaa. "Pidä sinä vain rahasi, minä en osta alaikäisille sitä mitä he eivät omana itsenään saa ostettua", Agata sanoi rauhallisesti ja katsoi itseään nuorempaa tyttöä silmiin. Hän ei ollut nipo, mutta hänellä oli periaatteensa, joista ei tulisi poiketa. "Ymmärtänet ettei periaatteistaan tule luopua", Agata sanoi ja kun hänen puhelimensa piippasi, hän otti sen käteensä ja katsoi kuka viestitti. Hän vilkaisi tyttöä ja sanoi: "Mut hei, tsemppiä." Samalla hän lähti kävelemään kauppaan ja naputteli vastausta tekstiviestiin.

Didi oli jotenkin onnistunut ennakoimaan, miten tyttö reagoisi hänen kieltäytymiseensä. Se sai hänet varmistumaan siitä, ettei viitsisi hakea tälle muuta kuin sallittuja aineita. Miten nykynuoret eivät osanneet pyytää vaikka sisaruksiaan hakemaan? Hän ei ollut ikinä kehdannut hilua kaupan edessä rahat kädessä vaan oli keksinyt parempia tapoja saada juotavaa nuorena.
"Eikö sinulla ole muka ketään tuttua, jolta voisit pyytää hakemista? En usko että täältä löydät kovin innokasta väkeä" Didi kysyi mielenkiinnosta ja huvittunut sävy kysymyksessään. Slaley oli ehkä vaikeimmasta päästä, eihän täällä edes ollut juuri ketään. Tuntui jo pelkästään ihmeeltä, että kolme ihmistä oli samaan aikaan menossa kauppaan. Höpsöjä nämä nykynuoret (hän kun oli niin vanha jo).

Kun toinenkin nainen kieltäytyi, Didi hymähti hieman ja katseli tämän menoa kauppaan. Hän olisi kuvitellut, että toinen olisi suostunut.

Taylor huokaisi teatraalisesti ja naputti maata tennarillaan. Ei sitten, saatana. Hän hakisi itse.
”No aattelin jos nyt joku olis ollu ees kiva täällä, mut ei”, hän mutisi ja imaisi loput savut tupakastaan tallaten sen sitten maahan kengänkärjellä. Kai sitä täytyy itse kaikki tehdä. Hän kohautti kulmiaan muka kohteliaalle naiselle, joka yritti kai pehmentää hakemisesta kieltäytymistään. Ihan sama. Slaley ei vieläkään nostanut pisteitä hänen silmissään. Tyttö hörppi energiajuomansa loppuun, ryttäsi tölkin ja heitti sen roskista kohti. Hän asteli kaupan ovista röyhkeällä asenteella ja kassaa katsomatta käveli hyllyväleihin. Missä kaikki kaljat oli? Hän löysi oluthyllyn ja vilkuili vaivihkaa mahdollisten valvontakameroiden suuntaan, ennen kuin nappasi nopeasti kaksi pulloa lämpimästä ja työnsi ne takkinsa sisään. Eihän kukaan nähnyt? Tyttö jatkoi kierrostaan tallustellen kuin maailman omistaja pitkin käytävää. Harmi, että tupakka oli kassan lähellä.

Agata katsoi pahoittelevasti nuorta tyttöä, mennessään kauppaan. Hän asteli hyllylle, jossa oli kissanruokaa. Hän otti yhden paketin, sillä se oli sellaista merkkiä, jossa ei ollut viljaa tai muuta allergisoivaa. Astuessaan seuraavalle käytävälle, hän ehti huomata tytön sujauttavansa takkinsa sisään olutta. Periaatekkysymys nakutti Agatan päässä, mutta hän asteli lopulta tytön luo ja kuiskasi: "Laita ne koriini ja kerro mikä tupakkamerkki." Agata ei voinut edesauttaa myymälävarkautta, joten tämä olisi paras periaateratkaisu.

Didi kohautti olkiaan tytölle ja totesi itselleen, että kai hänestä oli vihdoinkin tullut nipo aikuinen. "Miten vain", hän sanoi ja kulki edeltä kauppaan sisään. Aivan, keksejä, teetä, koirille luita. Didi antoi äskeisen välikohtauksen olla ja nosteli syliinsä paketin pikkuleipiä, ihanan näköistä minttuteetä ja suunnisti sitten tutussa kaupassa pienelle lemmikkiosastolle, jossa oli Lilyn ja hänen luulojensa mukaan muillekin koirille mieluisia pikkuluita. Jokaiselle yksi, hän luetteli mielessään kun nosteli keksipaketin päälle neljä luuta.

Kun hän oli menossa kaupan kassalle hän näki äskeisen naisen ja tytön puuhastelemassa keskenään - jahas. Hän puri huultaan ja käveli edeltä kassalle, tehköön mitä huvitti. Hän laski ostoksensa sylistään tiskille ja hymyili tutulle myyjälle tervehdyksen. Hän ei vilkuillut äskeisten naikkosten perään, sillä ei halunnut herättää liikaa huomiota. Sen sijaan hän otti pienen mustan repun selästään ja etsi lompakkonsa sen uumenista.

Taylor hätkähti kuullessaan äänen viereltään. Hän katsoi epäillen naista ja ajatteli ensin kieltää kaiken, mutta hänet oli saatu kiinni jo. Tyttö ei luottanut kehenkään eikä ainakaan tähän naiseen, mutta lopulta hän hetken arvottuaan pujotti pullot tuon koriin.
”Vaikka punanen Pall Mall”, Taylor vastasi edelleen varsin epäilevällä äänellä. Eihän tämä voinut mennä hyvin, vastahan nainen oli kieltäytynyt vedottuaan johonkin hölmöön periaatteeseensa. Hän jatkoi matkaansa kuitenkin toivoen että ei tulisi vedätetyksi mitenkään ja asteli ulos kaupasta. Syystäkin kassahenkilö seurasi hänen kulkuaan mutta ei sanonut mitään. Tyttö pysähtyi jonnekin kaupan edustalle ja vilkaisi puhelintaan. Mitä oli juuri tapahtunut?

Agata kiersi vielä hetken hyllyjen välissä, etsimässä vielä sipsejä ja karkkeja, astellen sitten kassalle ja otti punaisen Pall Mall-askin. Hänen päänsä sisällä takoi se periaate, mutta hän esti kuitenkin myymälävarkauden. Hän välitti alaikäiselle, mutta olisiko tämän tytön pitänyt siksi varastaa. Myyjä katsoi Agatan ostokset ja kun Agata oli ne maksanut hän laittoi ne reppuunsa. Kiitettyään myyjää, hän poistui liikkeestä ja pysähtyi tytön luo ja katsoi kuittiaan, kertoen, paljonko tuon ostokset tekivät. "En tarvitse haku palkkaa, mutta paina tämä mieleesi, älä varasta ja kohtele muita niinkuin ihmisiä, älä niinkuin he olisivat idiootteja", Agata painotti ja katsoi tyttöä silmiin.

Didi maksoi ostoksensa ja kiitti lämpimästi hymyillen kassanaista. Ovi kilahti kun hän astui viileään ulkoilmaan pakattuaan pikkuostokset reppuunsa ja nostettuaan repun olalleen. Didi oli kiihdyttämässä juoksulle pyöriteltyään olkapäitään mutta tyttö astui ovesta ulos hänen perässään ja hän kääntyi katsomaan tyttöä. Onneksi olkoon hänelle, sai tahtonsa läpi.
"Onneksi olkoon", Didi kommentoi tytölle yrittämättä kuulostaa mitenkään ilkeältä ja hymähti - ainakin tältä löytyi pokkaa. Kun tupakat ja oluet ostanut nainen tuli perästä ulos ja läksytti räväkän näköistä tyttöä Didi katsoi vierestä. Toinen hoiti homman siis paremmin kotiin kuin hän, hienoa. Nyt hänen täytyisi enää toivoa, että tyttö ottaisi opikseen, vaikka se kuulostikin epätodennäköiseltä.

Taylor käänsi katseen puhelimestaan, kun hänen aikuinen välittäjänsä sai ostoksensa loppuun ja tuli ulos kaupan ovista. Tytön katse oli täynnä epäilystä, mutta hänen ihmetyksekseen hänen pyytämänsä ostokset olivat toisen mukana. Hän tarjosi lompakostaan tasarahan sijaan selkeää summaa, sillä ei omistanut liikaa pientä rahaa ja pyöristi vain summan ylöspäin. Hän oli ottamassa ostoksensa, kun alkoi saarna. Koska hän halusi oluensa ja savukkeensa, tyttö kuunteli hiljaa mutta aavistuksen kyllästyneenä. Häntä eivät muut määräilleet.
”Joo joo”, hän lupasi tuskin saarnan sisältöä kuulleena ja vilkaisi virnistäen toista, hakemisesta kieltäytynyttä naista, joka nyt tuli jotakin kommentoimaan taas. Hän vei sormensa läpi sekaisesta lyhyestä tukasta ja hymyili rennosti. Hänhän oli onnistunut.
”Kuten sanoin, kyllä mä aina keksin jotain”, hän muistutti valmiina jo korkkaamaan ensimmäisen pullon. Se olisi lämmintä, mutta välttäisi. Tuskin Tayloria edes kiinnosti, että hän aikoi ajaa mopoa sen jälkeen, saati sitten se että hän oli menossa tallille. Hevosten kanssahan kannattaisi olla humalassa, vaikka tuskin kaksi olutta hänen kuntoaan suuntaan tai toiseen heilauttaisivat.

Agata huomasi miten tyttö oli välinpitämätön, kiittämätön nulikka. Kuvitteliko tuo oikeasti tämän olevan niin helppoa. Kun nyt ajatteli, niin Agata kyllä voisi kaljat juoda, kyllähän hän kaljaa joi toisinaan. Tupakkaa hän ei polttanut, mutta hän ei ruvennut katsoa nenäkästä teiniä. "Tarkemmin ajatellen, sinä olet perkeleen ärsyttävä nulikka, joten pidänkin kaljat ja tupakat itselläni", hän sanoi ja piti reppunsa kiinni, antamatta ostoksia. Hän asteli sitten mönkijälleen, veti kypärän päähänsä ja käynnisti kulkupelinsä lähtien kohti kotia ostoksineen. Häntä vitutti tuon nulikan käytös oikeasti, niin ylimielinen pentu ja nytpä Agatan mieli oli saanut rauhan, kun ei ollut välittänyt, siispä siunattu ylimielisyys nulikalla.

Didi ei osannut kuin naurahtaa huvittuneena omahyväiselle teinille. Oli tässäkin kauppareissu.
Kun kaksikko rupesikin ryttyilemään toisilleen, Didi jäi etäämmälle eikä lähtenytkään takaisin juoksulle. Hän katseli, kuinka repun sisältö ei päätynytkään tytölle vaan nainen läksi mönkijälleen. Ei hän halunnut oikeuttaa kummankaan käytöstä mutta kummasteli silti tilannetta. Mitä ei hiljainen kyläraitti kaipaisikaan, kuin draamaa.
"Jaahas", hän kommentoi ääneen kädet rinnuksilla ristissä ja katseli vuoroin tyttöä ja mönkijänaista. Sen enempää hän ei oikeastaan osannutkaan sanoa, sen verran mielenkiintoisen käännöksen oli ottanut tämä kaljanhakureissu. "Ei tainnutkaan mennä ihan niin putkeen."

Taylor jäi tuijottamaan hakijansa avautumista. Hän ei nyt ymmärtänyt mitä oli tehnyt väärin, sillä kaikkihan oli mennyt hyvin. Yllättäen hakija kieltäytyikin antamasta ostoksia hänelle, mikä sai veren kiehumaan. Hän polkaisi jalkaa ja katsoi naisen perään raivoissaan.
”Saatanan huora sinäkin”, Taylor huikkasi perään tunnetusti varsin aurinkoisena ja nosti keskisormen pystyyn. Hän ei sietänyt sellaista vedätystä. Teini kaivoi taskujaan tupakoita vailla ja kirosi uudelleen, kun tajusi vasta polttaneensa ne loppuun. Helvetti. Siinä oli mennytkin sitten mahdollisuudet mihinkään. Hän käänsi terävän katseen vieressä varmaan vahingonilosta hirnuvaan naiseen ja veti sormet hiusten läpi hermostuneena.
”No heko heko tosi hauskaa kun toisen elämä menee päin vittua”, hän meuhkasi ja vilkaisi kauppaa ajatuksenaan ehkä yrittää pihistämistä uudelleen. Nyt kukaan ei saisi häntä luopumaan aikeistaan. Kolmas kerta kaupassa tosin herättäisi jo hölmönkin myyjän huomion, eikä Taylor halunnut ottaa riskiä. Hän potkaisi kiven keskelle autotietä ja risti kätensä rinnalleen. Ei enää huvittanut edes mennä tallille. Ehkä kukaan ei edes huomaisi, jos hän ei menisi.

Agata ei sulattanut, että ihmiset olivat ylimielisiä ja röyhkeitä. Hän ei pitänyt sen tytön tyylistä lainkaan, mutta onneksi tuon sanat eivät kuuluneet moottorin pärinän yli hänen korviinsa, se oli helpottavaa. Hän oli valpas liikenteessä, hän ei tahtonut aiheuttaa konflikseja liikenteessä vaan piti tärkeänä noudataa liikennesääntöjä. Liikenteessä oli näemmä hieman ruuhkaa, mikä hämmästytti Agataa, sillä hän ei kuvitellut Slaleyn kaltaisessa ympäristössä olevan minkäänlaisia ruuhkia, hän ei kuitenkaan menettänyt malttia.

Didi ei ollut ilkeä ihminen, eikä osannut nautiskella kapinahenkisen teinitytön surkeudella, vaan laski kätensä reppunsa olkaimille ja katseli kauas karannutta mönkijää ja sen ajajaa. Tottakai teini puhui rumasti ja oli ansainnut jollain tasolla saamansa mutta ei ollut Didin oikeus nokitella asiasta hänelle.
"Ei se hauskaa ole, mutta olisit sinä voinut tuon hoitaa paremminkin", hän vaihtoi äänensävyä vaikkei tarkoituksena ollutkaan kuulostaa valistavalta ja määräilevältä. Kai se tuli vahingossa ja luonnostaan, Didi vain toivoi, ettei tyttö ottaisi itseensä ja hän voisi jatkaa matkaansa ennenkuin provosoisi toista enempään pelleilyyn.
Hän näki kuinka toinen katseli kauppaa ja hän pudisteli päätään. "En usko että saisit varastettua mitään sieltä enää", hän sanoi hiljaa. Kuka hänkin oli nyt yhtäkkiä puhumaan varastamisesta kuin ekspertti.

Taylor huokaisi ja sylkäisi maahan. Häntä harmitti todella, sillä hän saisi tupakkaa sitten ensi kerran vasta kavereiltaan, ja ennen sitä pitäisi käydä vielä tallilla. Ei helvetti.
”Niin, olisin voinut saada ostokseni jos tuo ei olis noin lapsellinen”, Taylor väitti vastaan ja kääntyi vilkaisemaan mopoaan. Ehkä hän vain karkaisi ja näyttäytyisi vanhemmilleen joskus seuraavalla viikolla. Hänkin tiesi ettei lähtisi varastamaan mitään enää, mutta vieraan naisen sanat tuntuivat ikäviltä, koska tuo oli niin oikeassa. Nainen ansaitsi siis tulisen katseen, jonka hän heitti tuolle ennen kuin kääntyi kannoillaan. Hän ei sellaista vittuilua kuuntelisi.
”Et oikeesti vois ees niitä röökejä hakea?” hän vielä yritti ja kääntyi ympäri toivoton ilme kasvoillaan. Hän ihan oikeasti tarvitsi ne tupakat.

Agata jatkoi tyynenä matkaa, hän kurvasi lähimmälle huoltamolle ja antoi mönkijälleen menovettä, ettei se loppuisi kesken kaiken. Häntä hieman huvitti jo äskeinen tapaus, mutta myös oli helpotus että hän oli saanut ainakin ehkä hetkeksi varkauden pois kuvioista, eikä lopulta ollut diilannutkaan. Etua siis oli sen pikkuteinin nenäkkyydessä, tosin siitä saattaisi tulevaisuudessa tulla vastaan jotain, jos sattui vaikka tuon hevosta kengittämään. No Agata antoi sen asian olla ja jatkoi matkaansa tyytyväisenä.

Didi vain kohautti kulmiaan uhoomisille ja asteli paikallaan. Lihakset kylmenivät ikävästi. Hänen teki mieli vaikkapa pomppia paikallaan mutta se ei tuntunut sopivalta ja jäi siksi tekemättä. Kun tyttö kääntyi takaisin hänen puoleensa Didi tiennyt mitä sanoa. Ei häneltä saanut kysellä tällaisia, tytön surkea ilme kun sai hänet jopa harkitsemaan asiaa. Didi risti kätensä takaisin yhteen ja katseli tyttöä ja mopoa kulmat kurtussa.
"Luuletko, että myyjä edes myisi minulle? Hän tietää, etten ikinä polta tupakkaa", hän yritti puolustautua ja huokaisi. Se tosin oli totta, myyjä oli lähes aina sama henkilö eikä hän myöskään polttanut. Jos olisikin, hän olisi voinut vaikkapa tarjota omiaan tytölle ilman ostamista mutta turha lohtu tässä tilanteessa.

”Ihan sama”, Taylor huitaisi kädellään kun nainen kieltäytyi uudelleen. Hän vihasi koko Slaleya, hän vihasi elämäänsä, vanhempiaan, hevosia ja kaikkea. Ihan kaikkea! Taylor kääntyi kannoillaan ja asteli kärttyisenä mopolleen. Ihan sama vaikka hevoset jäisivät hoitamatta, hän ei tallille menisi. Yksi ja sama mitä veli tai äiti tai isä tai kukaan ajattelisi. Hän istui mopon kyytiin kiroten paskaa maailmaa ja vaivautumatta laittamaan tangolla roikkuvaa kypärää päähänsä hän polkaisi pikkumopon käyntiin.
”Hyvää loppuelämää vaan”, hän marmatti ja kaartaisi mustan Monkeyn kohti Hexhamia. Kaverit eivät pettäisi, jonkun luo pääsi aina punkkaamaan ja kukaan ei pitäisi häntä pikkulapsena, niinkuin kaikki aikuiset tuntuivat pitävän.

Didi osasi vain huoahtaa ja korjata poninhäntäänsä tiukemmalle. Hän katseli kuinka teini käveli pois hölmön pienen Monkey-moponsa luo. Miten tuollaisella saattoi olla mukava ajaa?
"Anteeksi", hän sanoi katuen tiukkapipoisuuttaan ja heilautti laiskasti kättään lähtien kävelemään reipasta tahtia kohti tallille vievää tietä. Hän oli saanut mitä oli tullut hakemaan ja enemmänkin. Ehkä nyt oli aika vain perääntyä ja lopettaa maailmanparannusyritykset.

Taylor vilkaisi ärsyyntyneenä hiljaa pahoittelevaa naista. Ehkä tuo oli oikeasti ihan hyvä tyyppi, mutta tyttö ei jaksanut kuunnella mitään mussutusta siitä, että hän oli liian nuori tekemään sitä ja tätä. Kaikki hänen elämänvalintansa olivat vääriä, jos kysyi vanhemmilta tai keneltä muulta aikuiselta. Hän oli jo seitsemäntoista, ja parhaassa iässä. Taylor ei ymmärtänyt yhtään, miksi koko maailma oli häntä vastaan. Kaasua reilusti kääntäen hän ajoi mopon vauhdikkaasti kyläkaupan pihasta pois. Pudistelisi sen typerän, tyhjän pääkadun (ja ilmeisesti ainoan) pölyt jaloistaan ja karkaisi kavereiden luo. Hevoset kaipasivatkin vapaapäivää.

[Kiitos peliseurasta!]