[P] Dance along to the beat of your heart

Keskiviikko 29. elokuuta 2018 - Land Rover Burghley Horse Trials

Edellisen päivän pitkä ajomatka kahden hevosen kanssa moottoritietä etelään oli unohtunut hyvin nukutun yön jäljiltä, eikä Zoe ollut edes hakannut päätä seinään, vaikka aamulla olikin löytänyt kimon orin väliaikaisesta kisakarsinasta lukuisilla kellertävillä tahroilla koristeltuna. Duffyä itseään sotku ei haitannut lainkaan, tietenkään, mutta milloinpa ori olisi moisesta välittänyt. Eipä hevonen tiennytkään, miten suuren yleisön eteen pääsisi jo tänään, kun ravaisi eläinlääkärin, tuomariston ja niin paikalla olevien kuin netistä lähetystä seuraavien katsojien edessä. Ainakin aamulla molemmat hevoset olivat liikkuneet puhtaasti ja siivosti, kun ratsastajat olivat niitä liikuttaneet, mikä oli yksi huoli vähemmän Zoen loputtoman pitkässä listassa. Yksikään hevosista ei ontunut matkan jäljiltä, joten yksi vaaranpaikka oli selätetty. Toinen meni siinä, kun molemmat hevoset suostuivat juomaan kisapaikan vettä sen jälkeen kun hän kaatoi sekaan hieman omenamehua. Kyllä he vielä selviäisivät näistä kilpailuista.
Läsipäinen ruunikko ja täplikäs kimo pitivät hevosenhoitajat kiireisenä koko aamupäivän, siinä missä ratsastajilla oli oma tehtävänsä - laittautua valmiiksi ensimmäistä hevostarkastusta varten, joka keräisi kaikki kilpailuun osallistuvat katsojien eteen neljästä eteenpäin.
”Missä hitossa meikkipussini on?” Bex ihmetteli ääneen tyhjentäessään koko laukkuaan rekan oleskelutilan pöydälle. ”Olen ihan varma, että laitoin sen illalla takaisin laukkuuni!” Miten värikäs pussukka muka oli saattanut vaipua jonnekin laukun pohjalle saakka yön aikana? Hän oli varmasti jättänyt sen kaikkien vaatteiden päälle!
”Et sinä ole sattunut näkemään sitä? Se on värikäs ja siinä on yksisarvinen”, nainen heitti kysymyksen olkansa yli Emilyn suuntaan. Hän tahtoi ensin meikit naamalleen, ennen kuin edes alkaisi ajatella vaatteisiin vaihtamista.

Emily oli laittautunut hotellilla aiemmin. Nyt nainen tuijotti seinää ja nakutti pöydän pintaa hermostuneena. Hän oli ollut sellainen koko viikon. Siitä oli selvästi liian pitkä aika kun hän oli tuonut nuoren hevosen tälle tasolle. 
Viisi vuott sitten Tico oli noussut kansan tietoisuuteen todella. Suorastaan naurettavan laittautunut nainen hätkähti transsistaan.
”Mitä? En. Ei ole näkynyt.” Hän tunsi miten suolet käpertyivät solmuun hänen sisällään.

"Hitto", Bex puuskahti ja palasi takaisin tyhjentämään omaisuuttaan rekan pöydälle. Zoe pyöräyttäisi silmiään, kun näkisi epäjärjestyksen, jonka hän oli saanut aikaan näin lyhyessä ajassa.
"Oletko valmis esittelemään Copperia innokkaimmille katsojille?" Bex virnisti olkansa yli. Emily oli kovin hiljainen, joten täytyihän naista hieman tökkiä. Ei sopinut vajota aivan transsiin, muutenhan menisi vielä jotakin tärkeää ohitse! Ei tosin rekan sisällä, sillä täällä ei tapahtunut juuri nyt mitään muuta kuin hänen aiheuttamansa sekasorto.
"Ha!" Hän kiljahti voittoisana kohottaen meikkipussukan päänsä yläpuolelle. Löytyi!

Emily ponkisi Bexin sanojen myötä seisomaan. 
”Mitä, en kai ole myöhässä!?” Emily tiesi kuolevansa ennen kuin tämä kidutus oli ohi. 

"Et ole, voi luoja Emily", Bex nauroi matkallaan rekan pieneen kylpyhuoneeseen. Hän taputti naisen hartiaa ohikulkeissaan. "Meillä on vielä", vilkaisu rannekelloon, "tunti aikaa ennen kuin Zoe edes tahtoo nähdä meitä tallialueella." Zoe oli tehnyt kantansa selväksi jo edellisenä iltana - hevosten lähelle ei jäätäisi norkoilemaan, pyörimään, häseltämään tai hermoilemaan. Hevosten annettaisiin olla omissa oloissaan eikä niiden ympärillä otettaisi puolikastakaan kiireistä askelta.
"Leiki sillä kuutiollasi niin et ehkä revi hiuksia päästäsi", Bex huikkasi kylpyhuoneen peilin äärestä.

Emily älähti tuskastuneena. Tunti? 
"Ei vittu, maailman pisin tunti." Emily vikisi ja valui makaamaan sohvalle tuskastuneena. 
"Rikoin sen hotellihuoneessa."

"Älä nyt", Bex naurahti. Ei se nyt niin pitkä aika ollut! Eikä tänään tarvinnut edes tehdä muuta kuin seistä ja juosta minuutin ajan hevosen rinnalla. Turha jännittää yhtään mitään! Johan aamun liikutus oli todistanut, miten puhtaasti hevoset liikkuivat. He läpäisisivät tarkastuksen heittämällä.
Paitsi jos Duffy saisi kohtauksen yllättävästä ihmismäärästä ja retuuttaisi häntä kameroiden edessä miten sattuu, mutta sitä ehtisi murehtia myöhemminkin. Jos ei mitään muuta, niin sitten Zoe saisi esittää luupäisen orin. Ainakin hevosenhoitajalla oli hieman enemmän kokoa jättimäisen orin rinnalla.
"Miten sinä nyt niin?"

Mutta kaikkea piti odottaa. Ja käsiteltävänä oli ensikertalainen nuori hevonen. Miä tahansa voisi sattua. 
"Meni hermo."

"Lexa ärsytti?" Bex arvasi vinon virneen kera, mutta luojan kiitos ilme jäi vain naisen itsensä tietoon kylpyhuoneessa. Hetken hän keskittyi kieli suupielessä, ettei maskaraa päätyisi poskillekin, ja sen jälkeen saattoi kurkistaa oleskelutilan puolelle, jonka sohvalla Emily makasi.
"Sinunhan se pitäisi ottaa rennosti, kun olet tehnyt tämän miljoona kertaa ennenkin. Monesko Burghley tämä onkaan sinulle? Viideskymmenes?"

"Se vitun kuutio." Emily sihisi hiljaa. 
"Haista paska." Nainen murahti Bexille ja raapi rannettaan. 
"Burghley nimenomaan vai vain joku Slamin kilpailuista?"

"Kuutioparka. Lepää rauhassa kuutio, kestit urheasti useamman vuoden pahoinpitelyn, mutta Burghley 2018 koitui viimein kohtaloksesi. Lupaan muistaa sinua joka vuosi kun olen täällä", Bex julisti ylilyödyn teatraalisella vakavuudella. Ei hän enää kahden viikon päästä edes muistaisi, että Emily oli rikkonut kuutionsa.
"Burghley. Nämä samat maisemat."

Emily pyöräytti silmiään kuution muistopuheelle. Laskeminen vei hetkeksi ajatuksia muualle. 
"... Yhdeksäs." Emily myönsi hiljaa. Hän oli aloittanut suuret kilpailunsa aikanaan näistä maisemista Ticon isällä.

"Niin", Bex puhahti silmiään pyöräyttäen ja oli siinä sivussa sohaista itseään peitepuikolla silmään. "Olet tehnyt tämän jo kahdeksan kertaa aiemminkin. Ei mitään syytä hermoilla, tämähän menee jo rutiinilla. Minä olen täällä vasta toista kertaa ikinä, että revippä siitä."

"Mutta en ole viiteen vuoteen ollut tällaisessa kilpailussa hevosella josta en tiedä miten se toimii." Emily muistutti. 
"Olen voinut jo neljä vuotta luottaa Ticoon ja sitä ennen muihin. Nyt minä en tiedä mitään. En mitään. Olen sokko. Hitto. Vihaan sitä tunnetta."

"Voi miten kamalaa", Bex puuskahti huvittuneena. "Tervetuloa meidän muiden elämään, jossa ei ole aina alla hevosta, jonka on tuntenut varsasta saakka." Hänen poninsa oli ollut sellainen, mutta yksikään kilparatsuista ei. Duffyakin hän oli ratsastanut vasta pari vuotta, mutta se sai nyt luvan olla tarpeeksi. Hevonen oli voittanut kansainvälisen luokan tällä kaudella - Duffy oli valmis.
"Hyvin te Copperin kanssa pärjäätte. Älä ulise."

"Ulisen!" Emily älähti ja nousi ravaamaan ympyrää. 
"Minulta menee henki! Mitä jos emme ole valmiita? Kiirehdin liikaa ja tämä on virhe, rikon Reynardin kallisarvoisen kultapojan? Se olisi urani loppu. Edgerlyjen hevosten rikkominen vielä ehkä menisi mutta en halua tietää mitä tapahtuu sille joka rikkoo nuoren Edgerlyn kihlatun hevosen. Pää irti vai mitä se kuningatar huutaa? Voi helvetin perkele, perun vielä."

Bex ilmeili itsekseen kylpyhuoneen peilille Emilyn valituksen tahdissa. Voi luoja, nainen taisi todella stressata näitä kilpailuja. Voi miten osat olivatkaan vaihtuneet! Kaikki jännitys, mitä häneen mahtui, oli varattu matkaan Yhdysvaltoihin. Burghley tuntui siihen verrattuna aivan pikkujutulta - olkoonkin, että jokainen silmäpari olisi hänessä, olihan hän täällä puolustamassa edellisvuoden titteliään.
"Montahan hevosta olet tähänkään mennessä rikkonut?" Bex huomautti kurkistaen kylpyhuoneesta ravaavaa Emilyä. "Ja hyvä, juokse nyt kaikki hermostunut energia pois niin ehkä Zoe antaa sinun nähdä Copperin aiemminkin kuin vasta tuomareiden edessä." Hän ei lainkaan yllättyisi, vaikka hevosenhoitaja käskisi ratsastajia painumaan kuuseen, jos kokisi heistä olevan haittaa hevosille.

"Muistaakseni sen takia todennäköisyydet siinä ovat puolellani! Luin joskus jonkun jutun siitä että joku lentoyhtiö on putoamistilastojen todennäköisyyksissä ykkösenä koska sen lentokoneita ei ole vielä koskaan pudonnut!" Emily huusi Bexille ja mulkaisi naista. 
"Hän passitti jo maanantaina kotiin."

"Sinähän olet selvästi lentoyhtiö ja Copper on koneesi", Bex nauroi epäuskoisena. Ei jumalauta Emily! Eihän tälle voinut kuin nauraa!
"Ha, minä sain sentään olla tiistaihin saakka." Voittohan se oli pienikin voitto, eikö vain?

"Nauti, tätä ei tapahdu toiste." Emily puuskahti ja pureskeli huultaan. 
"Ei ennen kevään Badmintonia luultavasti."

”Nautin”, Bex lupasi virnistäen. Hän todellakin ottaisi ilon irti siitä, että Emily oli näin hermona. Tästä olisi hyvä muistutella naista myöhemmin.
”Niinpä niin. Mitä jos keskityt nyt vain hermoilemaan tästä kiitoradasta, lentokoneesta ja pilotista? Ehdit pohtia seuraavaa kilpailua sitten siellä.”

"Niin hermoilenkin! Vittu älä pilaile!" Emily ärisi ja nyrpisti nenäänsä. 
"Syötän sinulle hikiset sukkani. TUkehdut sitten niihin yöllä, pimeässä, yksin."

"Etkä syötä, jäisit kaipaamaan sukkiasi. Ja henkeäsi, kun Zoe saisi sinut käsiinsä. Tai Charles! Onhan tämä hänen mahdollisuutensa todistaa, ettei tehnyt karmaisevaa virhettä ostaessaan Duffyn", Bex huomautti virnistäen.

"Yksi kisa ei todista mitään." Emily huomautti nyreänä ja pyöräytti silmiään. 
"Ei niin mitään. "

"Yksi Burghley Dianan kanssa todisti kaiken tarvittavan", Bex huomautti virnistäen. Nyt, kun kaikkialla ympärillä toitotettiin hänen edellisvuoden voittoaan, oli helppo nauraa asialle.

"Diana on Diana. Sillä on toivoa." Emily huomautti pehmeästi. 
"Minulla ei. Kuolen."

"Diana on", Bex myönsi lämpimän hymyn hiipiessä huulille. Hänen uskomaton timanttinsa, joka pääsisi pian lentokoneeseen ja rahtikyydillä Yhdysvaltoihin. Ajatuskin sai vatsanpohjan kipristämään. Parempi keskittyä Burghleyyn, vaikka ratsuna olikin herttaisen tamman sijaan luupäinen ori.
"Jos kuolet, varaan oikeuden valita hevosistasi suosikkini ensimmäisenä."

"Vitut saat." Emily murahti. Hän ei antaisi yhtäkään Bexin käsiin, sori vain. 
"Tulen kummittelemaan sinulle jos teet sen."

"Aivan vapaasti. Oma henkilökohtainen kummitus olisi tosi kiva", nainen pohti viimeistellen silmämeikkiään. "Voisit olla hyödyllinen kummitus. Säikytellä kaikkia vihamiehiäni ja varoittaa minua vaaroista. Voisin sitten vastavuoroisesti välittää viestejä sinulta Lexalle ja takaisin."

"Ei, minä vain pidän huolta että elämäsi on helvetin epämukavaa ja ettet koske hevosiini." Emily nyrpisti nenäänsä. 
"Ratsastan vielä jonkun ratavapaaehtoisen yli."

"Heitä on koulutettu viimeinen viikko pysymään poissa tieltä", Bex virnisti. Ehkä enemmänkin opetettu ensiaputaitoja, radiopuhelimen käyttöä ja muita tuikitärkeitä taitoja, mutta... olihan pois tieltä pysyminen myös yksi niistä!
"Kunhan et keilaa valkoisia naruja ja sukella yleisön sekaan, kaikki menee ihan hyvin. Tai putoa uimaan ja jätä Copperia mellastamaan itsekseen. Se vielä säntäisi piknikillä olevan yleisön keskelle ihan vain koska siellä on ruokaa."

"Voi kuule." Emily puuskahti ja pyörähti ympäri jälleen kerran. 
"Niin siinä käy! Kuolen ja tapan jonkun ja urani on ohi!"

"Jos kuolet, urasi olisi joka tapauksessa ohi", Bex huomautti virnistäen. Hän sulloi meikkinsä takaisin yksisarvisen koristamaan meikkipussiin ja palasi oleskelutilan puolelle. Pikainen vilkaisu pöydälle levitettyihin vaatteisiin sai häneen liikettä. Kaiken voisi sulloa vauhdilla takaisin kassiin, ja Zoen ei tarvitsisi koskaan tietää, millaisen sotkun hän oli saanut aikaan.
"Älä nyt viitsi. Et olisi tullut tänne Copperin kanssa jos et uskoisi siihen."

Emily raapi rannettaan. 
"Kuolemme kaikki. Lauantaina. Rip Emily Randall."

"Minä en ole kuolemassa mihinkään", Bex korjasi naisen väitettä naurahtaen. Ehei, hän aikoi ratsastaa Duffyä sunnuntainakin yleisön edessä.
"Mutta lupaan tulla hautajaisiisi, jos sinä kuolla kupsahdat."

"Niin, kusemaan haudalleni?" Emily puuskahti ja ehti juuri ja juuri estää itseään hieromasta kasvojaan. 
"Ihanaa."

"Näh", Bex heilautti kättään väheksyen ja sulloi lisää vaatteita laukkuunsa. Hänellä ei olisi toivoakaan löytää enää mitään etsimäänsä nopeasti, mutta totta puhuen, ei hän ollut koskaan moiseen mahdollisuuteen uskonutkaan.
"Tulisin tuomaan haudallesi sen rikkinäisen kuution. Voisitte levätä ikuisuuden yhdessä."

"Vihaan sinua!" Emily karjaisi ja lähti autosta ulos. Hän lähti kohti tallia, mutta päätyi juoksemaan pienen lenkin, palaten tallille vasta juuri ennen tarkistuksia. 

Zoella oli jo puhelin kädessä ja Emilyn numero haettuna, kun hän näki tutun punaisen pään pilkistävän tallialueella pyörivien hevosenhoitajien, ratsastajien ja kilparatsujen seasta. Bex oli jo onnistunut hankkimaan pari uutta tuttavaa kilparatsastajista, joten nainen oli pysynyt hänen onnekseen kaukana Duffystä. Suuressa orissa oli ihan riittämiin pideltävää ilman että Bex säheltäisi ympärillä.
"Larissa on esittelemässä kukkaistutuksia Copperille matkalla kohti tarkastuspistettä", Zoe ilmoitti Emilylle. "Larissa arveli, että olisi parempi kun pöhelö visionääri näkisi mahdollisimman monta kukkaistutusta etukäteen, niin ehkä se suoran päässä oleva kukkapönttö ei saisi Copperia suunnistamaan kuuhun."

Emily peitti kasvot käsillään ja parahti. 
"... Kuolen tänne." Emily vinkaisi. 
"Vetäydyn. Ei, en voi mennä."

Zoe vilkaisi Emilyä kulmaansa kohottaen.
"Et todellakaan voi, jos aiot käyttäytyä noin. Copper retuuttaa sinua menne- Duffy nyt perkele! -mennen tullen", Zoe totesi komentaen luupäistä oria kesken lauseen, kun hevonen oli repiä hänen olkapäänsä sijoiltaan.
"Nyt vedät syvään henkeä ja kokoat itsesi, jumalauta."

Emily vilkaisi Zoea. 
"Helvetti sinä et ole menossa tuonne radalle! Ei kisakokemusta, ei mielipidettä!"

Zoe siristi silmiään.
"Itse olet lajisi valinnut. Turha itkeä tässä kohtaa", hän huomautti ja naksautti kieltään saadakseen Duffyn huomion itseensä. Ori näytti kerrassaan komealta, vaikka hän itse sanoikin, eikä aamuisista lantatahroista ollut enää tietoakaan. Nainen sieppasi repun kantoonsa ja lähti taluttamaan suojitettua oria kohti kenttää, jolla osa tarkastukseen suuntaavista hevosista jo pyöri liikkeessä.
"Etkä sinäkään ole menossa radalle tänään. Tänään olet juoksemassa Copperin rinnalla muutaman kymmenen metriä suuntaansa", mustahiuksinen hoitaja huomautti.

Emily huokaisi ja vilkaisi kenttää. 
"Vittu mennään sitten. Jään sen alle ja kuolen tai se pääsee irti ja loukkaa itsensä." Varmuuden vuoksi siististi siveelliseen kynähakeemeeseen ja jakkuun pukeutunut nainen lähti kohti kenttää. Helvetti.

Zoe pyöräytti silmiään. Helvetin kilparatsastajat. Hänelle ei todellakaan maksettu tarpeeksi, jotta hän sietäisi tätä viikonlopusta toiseen maaliskuulta lokakuulle.
"Jos aiot laskea sen irti, sano jo nyt niin minä juoksen puolestasi Copperin kanssa", Zoe puhahti. Duffynkin olisi paras asettua, tai hän joutuisi epäilemättä hölkkäämään orinkin rinnalla. Ei olisi hyvä lähtökohta kilpailuihin, jos kilparatsu repisi ratsastajansa olkapään sijoiltaan. Hoitajalla nyt ei ollut mitään väliä. Työt tekisi yhdelläkin kädellä.

"En aio!" Emily rähähti ja suoristautui. 
"... Anteeksi. Olen ihan hirveä ja stressaan aivan liikaa. Olen aivan paniikissa." Emily myönsi hiljaa, koettaen varistella sen matkan varrelle. 
"En ole vuosiin ollut näissä kakaran kanssa."

"Et kai", Zoe pärskähti. Emily todellakin oli aivan hirveällä päällä. Sen takia nainen oli lähetetty kotiin talliltakin maanantaina. Hän ei kaivannut ketään hermoilemaan ympärilleen, eivätkä kaivanneet hevosetkaan.
"Pyydä siltä naiseltasi joogatunteja. Hänestäkin voisi olla jotain hyötyä, jos oppisit vetäytymään sisäiseen zen-puutarhaasi", Zoe hymähti. "Copper on ehkä kakara, mutta se on sinun kakarasi. Sinä tunnet sen. Pärjäsitte hienosti kolmessa tähdessäkin, kun edes saitte kvaalattua itsenne tänne näin lyhyellä aikajanalla. Turha sinun on murehtia, eivät nämä ole kuin yhdet kilpailut muiden joukossa."

Emily veti syvään henkeä. Zoe oli oikeassa. Hän oli muutamassa kuukaudessa tuonut heidät tänne yhdessä.
"En vain haluaisi tietää mitä käy jos mokaan." Nainen myönsi hiljaa. Sitä hän pelkäsi. 
"Kuollut nainen on Copperille käy jotakin."

"Ei sinun tarvitsekaan koskaan tietää, kun et mokaa", Zoe totesi. Helppoa! "Ei sinua olisi päästetty tänne, jos sinuun ja Copperiin ei uskottaisi. Te pärjäätte kyllä. Nyt saatte ensin aloittaa siitä, että hölkkäätte katsojien ja tuomareiden edessä. Huomenna ehtii murehtia muuta."

Emily puuskahti ja puri huultaan. Hyvä jumala. No niin. Hän etsi katseellaan läsipäätä ja hymyili kun näki nuo. 
"Larissa!" Nainen huikkasi. Copper oli laitettu niin komeaksi. 

Larissan pää kääntyi vauhdikkaasti kutsun suuntaan, ja tyttö nyki kukkaistutusta autuaasti nuuhkivan Copperin mukaansa, kun lähti suunnistamaan kohti Emilyä.
"Hei", hän tervehti pirteästi, vaikka kasvoja koristava hymy ei saanutkaan silmiä syttymään, ja sai painaa kämmenellään Copperin ryntäitä, ettei ruuna kulkenut hänen ylitseen innossaan päästä tervehtimään ratsastajaansa. "Olemme tutustuneet kukkapuskiin, sihteerin Clover-koiraan ja televisiokameraan. Copper koetti syödä kameran, mutta muutoin se on ollut ihan parhaalla käytöksellään", tyttö kertoi.

Emily ei voinut kuin hymyillä. 
”Se on komea. Oikein komea.” Hän totesi hymyillen.

"Larissa käyttikin sen letittämiseen tunnin", Zoe huomautti sivummalta koettaessaan pidellä kaksin käsin oria aloillaan. Duffy kävi aivan liian kovilla kierroksilla tässä ympäristössä, se oli selvää.
"Minä menen juoksuttamaan tätä idioottia kentälle", nainen ilmoitti. "Jos näette Bexiä, sanokaa että odottaa tuon kukkapuskan vieressä", hoitaja sanoi osoittaen toisella kädellään kukkaistutusta, jonka kohdilla vuoroaan odottava hevonen seisoskeli. Hän antaisi orin ratsastajan käsiin vasta siinä kohtaa - sipaisten vielä viimeiset öljyt kavioihin, jotta Duffy todella voisi olla parhaimmillaan tuomareiden edessä.
"Copper on ollut oikein edustava", Larissa lupasi, "en ollut hidas letittämään sen takia, että Copper olisi sählännyt." Hän oli vain tahtonut tehdä tavallistakin huolellisempaa työtä, vaikka edes Zoe ei ollut löytänyt ensimmäisistä lettinypyköistä valitettavaa. Ne oli kuitenkin voinut tehdä uudestaan ja kolmannenkin kerran.

Emily ei edes huomannut miten Zoen ja Larissan sanat vuorotellen valuivat mielen ohi. Hän katseli Copperia hymyillen ja juoksutti kättään pitkin punertavanruskeaa karvaa. 
”Hyvä niin. Se on todella komeana. Pitää ottaa kuva siitä.”

"Se on vähän Zoenkin ansiota", Larissa tunnusti hymyn kera. "Minulla ei ole oikein kokemusta kuvioista, joten Zoe auttoi niiden kanssa." Koska kerrankin oli hevonen, joka ei ollut kimo, niin täytyihän sitä nyt lautaselle taiteilla vastakarvaan harjaamalla kuvio jos toinenkin.
"Opettelen ensi kerraksi jotakin, mikä on Burghleyn arvoista", tyttö lisäsi naurahtaen, vaikka ääni tuntui edelleenkin kaikuvan tyhjiöstä. Larissa karisti ajatuksen, ennen kuin se ehtisi kehittyä pidemmälle. Nyt ei ollut sopiva hetki ajatella Amandaa.

”Opettele Kentuckyn arvoista. Tai Adelaiden.” Emily totesi pehmeästi ja veti Larissan halaukseen. 
”Pärjäät hienosti.” Kaikesta huolimatta. 

"Jos se kelpaa Burghleyyn, se kelpaa muuallekin", Larissa julisti päättäväisenä ja halasi vapaalla kädellään Emilyä takaisin. Toinen käsi piti tiukasti kiinni Copperin ohjista. Hän ei laskisi läsipäätä irti, ei nyt eikä huomenna.
"Minä yritän", tyttö vastasi nyökäten pienesti. Zoe ei ollut vielä joutunut korottamaan ääntään hänelle, joten jotakin hän teki oikein.

”Se on totta.” Emily totesi hymyillen. 
”Harmi ettei tule olemaan tilannetta jossa Kentuckyssa hoitaisit mahdollista Grand Slam-voittajaa. ”Nainen rutisti vähän tiukemmin. 
”Pärjäät. Usko pois.” Hän ei olisi noussut sängystä Larissan tilanteessa.

"Älä nyt vielä mene vannomaan", Larissa naurahti sipaisten Copperin toispuoleista läsiä sormellaan. "Ehkä tämä poika yllättää vielä meidät kaikki ja pitää huolen että slamisi tavoittelu jatkuu. Minä tosin luotan siihen sataprosenttisesti, joten Copper oikeastaan yllättäisi vain teidät muut." Hän nyt toisaalta luotti jokaiseen hevoseen ja uskoi niistä aina vain parasta, joten ehkä hän ei ollut paras mahdollinen tuomari. Tyttö hymyili kiitollisena Emilyn vakuuttelulle. Hän pärjäsi. Niinhän hän oli tehnyt tähänkin asti. Sääli, kun elämän oli tarkoitus olla muutakin kuin vain pelkkää pärjäämistä.

Jonakin päivänä se vielä olisi Larissalle muutakin kuin vain pärjäämistä. Hän uskoi siihen. 
”Voi, Copper on hieno mutta se vaatisi ihmeitä.” Emily naurahti ja suukotti hölmön ruunan turpaa. 

"Ihmeitä tapahtuu", Larissa totesi päättäväisenä. Hänen oli uskottava ihmeisiin - muuten hän jäisi istumaan vesipaikalle muodostuvaan kuralätäkköön eikä enää siitä nousisi. Jollakin ihmeellä Amandakin palaisi vielä kotiin.
"Copper hurmaa kaikki heti tästä tarkistuksesta lähtien."

”Niin tapahtuu.” Emily ei halunnut olla inhottavan realisti. Kohta Bex ja Duffy, he kohta perästä. 
”Se hurmaa. Minä vain kuolen ja oksennan suoleni ulos.”

"Etkä", Larissa pudisti päätään. "Hymyilet leveästi kameralle ja näytät juuri niin ylpeältä Copperista kuin mitä oletkin. Säteilette molemmat kilpaa niin, että varmasti pääsette kaikkien julkaisuiden ensimmäiseksi kuvaksi hevostarkastuksesta."

”Minulla ei ole niin kaunis hymy.” Emily totesi nauraen. Jännitys oli viedä järjen. 
”Haluamme vain täältä top20 sijalla kotiin. Top30 jos se on puhdas.”

"Totta kai on", Larissa vastasi hymyillen. "Tietenkin se on puhdas. Ei Copper ota ylimääräisiä virheitä yhtään mistään." Ei mikään muu käynyt päinsä. Copper peittoaisi jokaisen ruunikon, rautiaan, mustan ja kimon, joka täällä oli paikalla. Myös sen mustankirjavan overon, johon he olivat törmänneet tutkimusretkellään. Copper voittaisi kaikki, jos nyt ei tuomariston silmissä niin kansan sydämessä ainakin.

Emily hymähti hermostuneena. 
”Ihanaa että luotat meihin. Totu siihen etten aina voita.” Nainen kiusasi nauraen.

"Kyllä hän tietää sen", Bex puuttui keskusteluun pelmahdettuaan paikalle kuin tyhjästä. Pieni nainen jäi niin helposti ihmisten taakse näkymättömiin, että Bex tuntui aina ilmestyvän paikalle varoittamatta. "Minä olen tuloslistalla teitä ylempänä jatkuvasti. Ihan niin kuin olen lähempänä numero yhtä näilläkin kisanumeroilla", nainen virnisti.
"Minä luotan sinuun ja Copperiin paljon enemmän", Larissa supatti kuin salaliittolainen Emilylle, kun Bex kiepahti kannoillaan nähdessään hevosensa lähestyvän. Hän voisi pidellä Duffyä sillä aikaa kun Zoe riisuisi suojat, harjaisi hevosen jalat vielä kertaalleen puhtaaksi ja kiillottaisi kaviot.
"Duffyllä ei ole mitään mahdollisuuksia Copperin kanssa."

Emily pyöräytti silmiään. Bex ei auttanut yhtään. 
”Tiedän.” Emily kuiskasi pehmeästi. Duffy ei tietäisi edes mitä tapahtui.

"Parin vuoden päästä kukaan ei edes muista Duffyn nimeä, mutta Copperia ei unohdeta vuosituhannessakaan", Larissa vannoi päättäväisesti nyökytellen. Ei ikipäivänä. Ehei. Copper hurmaisi jokaisen, näistä kisoista alkaen.

Emily pudisteli päätään. 
”En minä ainakaan koskaan.” Hölmö ruuna oli kovin rakas ja nauratti ratsastajaansa pöhisemällä ihmisen kasvoille. 

"Copperia ei voi unohtaa", Larissa myötäili. Hän vilkaisi huolissaan vuoroonsa valmistautuvaa kaksikkoa, joka hääräsi Duffyn ympärillä. Ori näytti useaan otteeseen siltä, että oli polkea hoitajan jalkoihinsa, mutta jollakin ihmeellä Zoe onnistui välttelemään kohoilevia jalkoja kyykkiessään kavioiden parissa.
"Copper on oikea herrasmieskin. Sitä on ilo hoitaa."

”Mitä nyt vähän kiinnostunut takamuksista.” Emily puuskahti ja suukotti hevosen turpaa. 
”Sinä. Senkin hölmö.”

"Se on vain perinteinen mies", Larissa naurahti silittäen hevosen kaulaa. Voi Copper. Hurmaava pikkupoika, joka pääsisi nyt isojen hevosten kilpailuihin. Tästä se ura lähtisi nousukiitoon, aivan varmasti. Duffy lähti ratsastajansa kanssa näytille, eikä Larissa uskaltanut edes kurkistella esityssuoran suuntaan. Riitti, että hän näki Zoen ilmeet. Hevosenhoitajan usein niin ilmeettömillä kasvoilla vieraili irvistys jos toinenkin, kun Duffy säpsyi, pyöri ympyrää ja loikki ohjien päässä malttamatta seistä aloillaan sitä hetkeä, että tuomarit näkisivät hevosen kunnolla. Ravikaan ei ollut onnistua, kun hevonen alkoi esiintyä yleisölle, mutta lopulta kuulutukset vahvistivat Duffyn läpäisseen tarkistuksen. Luojan kiitos.
"Sovitaanko, että Copper saa hyväksytyn leiman paljon nopeammin?" Larissa puuskahti käsi tummanpunertavalla karvalla. "Minä kuolen hapenpuutteeseen, jos joudun pidättämään hengitystäni noin pitkään odottaessani vastausta."

Emily naurahti ja otti ohjia käsiinsä. Kohta heidän vuoronsa. 
”Sovitaan. Kuule poika, tädillä on nyt siivot vaatteet joten käyttäydy siihen malliin.”

Larissa hymyili Emilylle ja kävi Copperin jalkojen kimppuun hetimmiten, kun sai kätensä vapaaksi ohjista. Suojat pois, harjalla karvat suoriksi ja öljyä kavioihin, niin hevonen voisi tanssahdella yleisön edessä oikein viimeisilleen laitettuna. Hän pyyhkäisi pyyhkeellä vaahdon suupielistä, sillä Copper oli narskuttanut kuolaintaan hyvin onnessaan aiemmin, ja varmisti, että hevonen näytti muutoinkin kaikin tavoin edustavalta. Täydellistä. Ja vielä oli muutama hevonen, jotka menisivät ennen Emilyä ja Copperia.
"Tahdotko, että otan teistä kuvan nyt, kun olette molemmat niin nätteinä?"

”Ota pois.” Emily myöntyi huvittuneena ja asetteli Copperin seisomaan kauniisti, esittäen itse hevosen siististi.

Larissa napsi kännykällä iloisesti kuvia vähän joka suunnasta ihastellen Copperin komeutta ääneenkin. Harvoin oli myöskään hetkiä, kun Emily seisoi hevosen vierellä muissa kuin ratsastusvaatteissa, joten senkin puolesta tämä hetki täytyi käyttää hyödyksi.
"Bex!" Larissa naurahti, kun Bex pelmahti irvistämään yhden kuvan taustalle. Nauraen Bex asteli sivummalle, vaikka virnistikin Emilylle.
"Älä katso yleisöä. Siellä on kovin tuttu naama heti aidalla vastassa."

Nämä olivat ainoita hetkiä jolloin Emily oli ihmisten vaatteissa hevosten lähellä.
”Ei vittu ole.” Näin ähkäisi epätoivoisena.

Bex nauroi raikuvasti Emilyn epätoivolle.
"Sinä perehdytit Lexan vähän liiankin hyvin kenttäratsastukseen. Tai ehkä se olinkin minä. Ja vähän Lauren, mutta lähinnä minä", nainen virnisti leveästi. Varmasti heidän opetushetkensä olivat juuri se syy siihen, että amerikkalaisnainen seisoi nyt muiden lajia rakastavien seassa leveä hymy kasvoillaan ja taputti muiden mukana aina, kun hevonen läpäisi tarkastuksen.

”... Ai Lexa.” Emily totesi helpottuneena. Hän oli ajatellut jotakin pahempaa.

"Ketä sinä oikein odotit?" Bex nauroi, ja hihkaisi keksiessään mielestään oikean vastauksen. "Ei hän ehdi katsomaan, miten hevoset ovat minuutin esillä, liian kiire häiden suunnittelun kanssa epäilemättä", nainen virnisti. "Huomenna sitten."

”mistä sitä tietää, hitto.” Emily puuskahti ja hipaisi hiuksia korvan taakse. 
”Mennääs Copper.” Nainen naksautti kieltään. Muutamaa onnellisen varsamaista hypähdystä lukuunottamatta irlantilainen esiintyi edukseen ja palasi tyytyväisen ratsastajan kanssa. He saisivat startata edes.

Lupauksensa mukaisesti Larissa pidätti hengitystään odottaessaan, että Copper palaisi kameran kuvaamalta suoralta takaisin telttojen taakse, jossa hevosia valmisteltiin tarkistusta varten. Vasta kun kovaäänisistä kuului hyväksyntä, tyttö virnisti leveästi ja uskalsi jälleen hengittää.
"Hienosti Copper", tyttö kehui hevosta leveästi hymyillen. "Tiesin, että se on yksi sydänkäpy."

Emily taputti pysähdyttyään ruunan kaulaa. Tietenkin se oli. 
”Se on oikea muru. Minun pitää kyllä lähteä hotellille. Käyn juoksemassa ja venyttelen, syön ja... jotain.” Hän ei tiennyt millä rentouttaisi itsensä.

"Selvä", tyttö nyökkäsi ojentaen käsiään Copperin ohjia varten. "Minä pidän Copperista huolta. Se on täällä huomenna ihan huippukunnossa sinua varten." Se oli helppo lupaus annettavaksi. Copper olisi parhaimmillaan heti aamusta, kun Emily saapuisi. Mikään muu ei kävisi päinsä. Hän vaikka viettäisi koko yön hevosta puunaten, jos ruuna ei muutoin olisi siistinä.

”Kiitos. Olet pelastajani.” Emily sano sen suoraan sydämestään. Hän etsi Lexan käsiinsä ja pyysi kyytiä. Hotellilla nainen nojautui seinää vasten, tuskastuneena. 
”Kuolen.”

Larissaa nauratti Emilyn helpottuneisuus. Sitähän varten hän oli täällä - pitämässä huolta Copperista. Mistä puheenollen, oli paras viedä hevonen takaisin tallialueelle ennen kuin hirveyksiä ehtisi tapahtumaan.
Lexan mielestä ne hirveydet olivat jo tapahtuneet, kun Emily oli pukeutunut niin kauniisti eikä hän saanut koskea.
"Ei sinulla ole mitään hätää", nainen sanoi pehmeästi ja kurotti sipaisemaan Emilyn poskea sormillaan. "Vedä syvään henkeä, rakas. Kaikki on ihan hyvin."

Emily polkaisi ballerinat jalastaan ja sulki silmiään. Korvissa kohisi. 
”En ole vuosiin jännittänyt näin. Olen pinkeä kuin viulunkieli.”

"Sinun pitää koettaa rentoutua. Et ikinä saa unta jos jännität näin", Lexa huomautti pehmeästi. Zoe oli valittanut, miten hirveä Emily oli ollut kisapaikalla, joten hän ei aikonut koetella onneaan.
"Mitä jos hieron sinua pehmeästi? Ei niin, että olisit huomennakin vielä ihan vetelänä, mutta sen verran, että saat käännettyä päätäsi ilman niskakipuja?"

”En saakaan.” Emily mutisi. Hän tiesi ettei lenkki auttaisi tähän. Eikä venyttely. Hän oli tuomittu. 
”Voisitko?” 

"Tietenkin, rakas", Lexa vastasi, "ei sinun tarvitse koskaan kuin pyytää." Hän tekisi mitä tahansa, jotta Emilyn olisi parempi olla, eikä hierominen suinkaan ollut pahimmasta päästä asioita, joita tehdä.
"Riisu kauniit vaatteesi ja käy sängylle makaamaan rennosti", nainen ohjeisti painaen suukon Emilyn otsalle. "Lupaan olla kiltisti."

Emily mietti hetken. Niin. Hänellä oli idea mikä toimi unilääkkeestä ja rentoutuksesta. Kun ruokakin oli syöty. 
”Ai sinä pidät näistä?”

Lexa katsoi Emilyä epäuskoisena. Mikä kysymys tuo oli olevinaan?
"Rakas, näytät jumalattoman kauniilta. Hillityn tyylikkäältä. Tietenkin pidän vaatteistasi", nainen naurahti hellästi. Höpsö Emily.

Emily puri huultaan ja hymyili suunnitelmat rakentuessa päässä. 
”mitä jos se olisi neiti Randall sinulle?”

Lexa pysähtyi kesken liikkeen, kun oli ollut sipaisemassa Emilyn poskea toistamiseen. Nainen vilkaisi naisystäväänsä nielaisten vaikeasti palaa kurkusta, joka oli kohonnut sinne aivan liian nopeasti.
"Millie?" Hän kysyi purren huultaan kun ei ollut aivan varma tilanteen ottamasta käänteestä. Emily leikki tulella, eikä se ollut reilua.

Emily leikki tulella, todellakin. 
”Ei, en tainnut sanoa noin.” Mitä muka pieni roolileikkikokeilu haittaisi? Kunhan ennen maastopäivää lepäisi täysin. 

Lexa nielaisi. Suu raottui hieman, mutta hän ei saanut ääntäkään ilmoille. Mitä hänen muka piti sanoa? Emily ei voinut olla tosissaan, ja se olisi niin julmaa, kun nainen kääntäisi kelkkansa hetkeä myöhemmin.
"Neiti Randall", hän kuitenkin maisteli sitä suussaan, vaikka pelkkä sanominen saikin vatsan heittämään miellyttävästi volttia. Ai hyvä jumala. Hän ei selviäisi hengissä.

Se oli hyvin päätelty. Emilyn piti saada tekemistä joka vei ajatukset muualle - ja tämähän oli melkein kuin joogaa, eikö? 
”Parempi.” Emily totesi ääni petollisen pehmeänä. Hän istui sängylle ja risti suureleisesti jalkansa. 
”En näe sinua polvillasi.”

Lexa oli melko varma, että kuola valuisi suupielestä, jos hän erehtyisi aukaisemaan suutaan nyt. Emilyn sanat saivat naisen pudottautumaan hetkessä polvilleen edes asiaa sen enempää ajattelematta ja siirtymään polvillaan lähemmäs hotellihuoneen leveää sänkyä.

Tämä oli aika hauskaa, itseasiassa. Hän olisi voinut saada huonommankin idean. 
”Joten.” Emily aloitti hitaasti, vieden kätensä Lexan hiuksiin. Hame kiipesi reisiä pitkin ylemmän kun hän ojensi jalkansa naisystävänsä olkapään yli. 
”Voisit aloittaa siitä että minulla on mukavaa.”

Lexa uskalsi tuskin hengittää katsellessaan Emilyä alaviistosta. Hyvä jumala, mitä nainen oikein teki hänelle? Emily oli muutamalla sanalla ja teolla onnistunut viemään hänen puhekykynsä.
"Tietenkin, neiti Randall", Lexa onnistui kähähtämään jostakin kurkustaan, ja käänsi päätään voidakseen painaa suukon Emilyn reidelle, kun nainen kerran oli nostanut jalkansa niin sopivasti siihen tarjolle. Lexa juoksutti käsiään ylemmäs ujuttamaan hameen helmaa pois tieltä ja painoi suukkoja reisien pehmeälle iholle. Eihän hänen tarvinnut puhua, kun hän voisi vain palvoa Emilyn kehoa. Se oli jotain, mitä hän osasi tehdä ajattelemattakin.

Emily taas sai siinä mukavasti muuta ajateltavaa, samalla kun läpi ottamansa... roolin(?) tuomia mahdollisuuksia. Kevyellä tukistuksella hän ohjasi päätä ylemmäs. Hame rullautui reisiä pitkin karkuun.

Niitä riittäisi. Aivan varmasti. Lexa oli sulaa vahaa naisen käsissä, joka voisi pyytää mitä tahansa ja saisi sen hetkessä. Nainen ei edes jäänyt laittamaan vastaan, vaan totteli tiukkaa otetta hiuksissaan ja antoi huuliensa hipoa ihoa aina vain korkeammalta. Miten hän voisikaan kiusoitella Emilyä nyt, kun nainen käyttäytyi näin? Ei, kiusoittelut kuuluivat niihin hetkiin, kun hän kantoi Emilyn olohuoneesta makuuhuoneeseen. Ei siihen, kun Emily pudotti hänet suorilta jaloilta polvilleen yhdellä lauseella.

Jollakin kierolla tavalla hän nautti siitä että saattoi tehdä niin. Hyvin kierolla tavalla. Emily nautti myös sanojensa seurauksista, pidätellen hieman ääntään. Ei sitä sopinut heti näyttää miten nautti. Käsi silitti Lexan hiuksia hän keräsi itseään hymyillen kuin kermaa saanut kissa. Jalka laskeutui Lexan olalta ja hän katseli naista tahallaan hieman nenänvarttaan pitkin. 
”Niin mukavat kuin vaatteeni ovatkin, voisin kaivata apua riisumisessa.”

Lexa oli melko varma, ettei muistaisi omaa nimeäänkään, jos joku kysyisi sitä nyt. Ikää hän ei ainakaan tietäisi. Pää tuntui tyhjentyneen kertaheitolla, kun Emily käyttäytyi näin. Hän puri huultaan tukahduttaakseen inahduksen, kun Emily siirsi jalkaansa. Ei, uudestaan, rakas, älä mene kauemmas, älä- oh, apua vaatteiden riisumisessa?
”Totta kai, neiti Randall. Mitä tahansa tahdottekaan”, Lexa kiirehti vakuuttamaan kompastellen sanoissaan kun pyrki jaloilleen voidakseen riisua vaatekerran Emilyn yltä, joka oli vetänyt polvet veteliksi jo kisapaikalla.

Mutta toisaalta, vaatteet olivat osa tätä. Joten Lexa sai riisua vain jakun, joka paljasti altaan siistin kauluspaidan. 
”Sitten omasi.”

Lexa inisi epätoivoaan, kun ei saanut riisua Emilyä täysin. Hän olisi niin mielellään nähnyt naisen rinnat ja voinut suudella niitä, vaan ei, Emilyllä oli muita suunnitelmia. Farkkujen nappi ei ollut koskaan tuntunut niin vaikealta aukaistavalta kuin nyt, kun Lexa kamppaili sen kanssa voidakseen potkia housut yltään ja kiskoa paidan päänsä yli.

Miksi luopua heti siitä joka ylläpiti tätä mielikuvaa? Emily puraisi huultaan, siristäen kevyesti silmiään. 
”Olitko kielloista huolimatta hävytön ja pakkasit mukaan jotain mitä ei olisi pitänyt?”

Lexan ruskeat silmät rävähtivät suuriksi ja nainen vaikersi ääneen. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei mikään menisi Emilyltä ohitse. Hänen rakkaansa oli todellinen vainukoira.
”Se-... Minä-... Hierontaan”, nainen sopersi kiertäen käsiään. ”Ole kiltti neiti Randall”, hän vetosi. Ei kai Emily voisi tosissaan takavarikoida hänen rakastettua sauvaansa? Ehkä Emily ei voisi, mutta neiti Randallista hän ei menisi takuuseen.

Tai sitten se oli vain onnistunut arvaus (ja perustui kokemukseen Lexan hävyttömyydestä). 
”Kiltti? Mitä olet tehnyt että olisin kiltti?” Hän kiersi kätensä Lexan ympärille ja puristi tuon pakaraa kunnolla. 
”Et totellut.”

Lexa hengitti pinnallisesti, kun Emily oli niin lähellä ja väreili kerrassaan hävyttömän kiihottavaa energiaa. Nainen oli niin... hän ei edes tiennyt, miten kuvailla sitä. Auktoriteettia uhkuva? Itsevarma? Jotakin kuitenkin, mikä sai viimeisenkin aivosolun sammuttamaan itsensä oikosululla.
”Teen mitä tahansa, pyydän, neiti Randall, älä vie sitä minulta. Minä anelen”, Lexa vetosi terävän henkäyksen kera, kun Emily puristi hänen pakaraansa. Hyvä ettei hän pudonnut naisen jalkoihin moisen myötä. Lexa takertui toisella kädellään Emilyn hartiaan säilyttääkseen tasapainonsa, kun jalat tuntuivat epäluotettavilta.

Emily naksautti kielellä kitalakeaan, mukamas asiaa pohtien. Kumartuen samalla näykkäämään Lexaa rinnasta kunnolla. 
”Ehkä otan sen hetkeksi ja saat takaisin kun olen tyytyväinen?”

Lexa sai kietoa molemmat kätensä Emilyn ympärille, jotta pysyi pystyssä. Oli suorastaan järjetöntä, miten heikoksi Emily sai hänen jalkansa tässä hetkessä. Yleensä nainen narisi siitä, miten hän käveli lainkaan hoippumatta useamman orgasminkin jälkeen, mutta tässä hän nyt oli. Muutama sana, puristus ja näykkäisy, ja hän oli valua lattialle. Lexasta ei ollut edes väittämään vastaan, vaan nainen painoi päänsä nyökkäykseen.
”Totta kai, neiti Randall. Se on täysin sinun päätettävissäsi. Anteeksi etten totellut”, nainen henkäisi ja koetti tsempata jalkojaan, jotta ne kantaisivat laukulle ja takaisin. Emily tuskin pyytäisi kahdesti.

Ei, Emily ei ollut pyytämässä kahdesti. Hän seurasi Lexan askelia, pohtien mahdollisia rajoja. Hitto kun hän ei ikinä ajatellut tekevänsä mitään tällaista, eikä siksi kysyä etukäteen. 
”Laitappa se tuohon pöydälle ja tule syliin.” Hän oli jälleen istunut sängyn reunalle.

Lexa teki kuten käskettiin, sillä se oli kaikista helpointa. Se ei vaatinut ajattelua, kun Emily tarjosi hänelle jo ratkaisun. Hierontasauva pöydälle ja Emilyn syliin. Helppoa. Hän punoi sormensa Emilyn niskan ympärille ja veti värähtäen henkeä.
”Mitä voin tehdä hyväksenne, neiti Randall?”

Emily upotti kovin röyhkeästi hampaansa naisystävänsä ihoon, samoin antoi kätensä lätkäistä itsensä pakaraa vasten. Toinen käsi nousi kyselemättä Lexan jalkojen väliin. 
”Kerron kyllä.” 

Lexa koetti purra huultaan, ettei olisi niin äänekäs, mutta Emily ei tehnyt siitä helppoa. Voihkaisuja oli mahdoton tukahduttaa täysin, eikä hänestä ollut estämään kehon nytkähdyksiä. Mieli teki rukoilla armoa, lupausta siitä, ettei Emily vetäisi kättään pois, mutta sanat eivät koskaan löytäneet tietään kielelle saakka. Emily ajoi hänet hetkessä aivan ylikierroksille.

Ihme ja kumma hän ei vetänyt kättään pois kesken kaiken. 
”Jonkun pitäisi joskus läpsiä sinut, ettet olisi noin innokas. ” hän kähisi Lexan korvaam.

Lexan koko keho vavahti nautinnon myötä ja hetken nainen pelkäsi putoavansa Emilyn sylistä. Hän tuskin olisi edes tajunnut putoavansa, ennen kuin olisi osunut lattiaan.
”Läpsi minut, neiti Randall”, Lexa aneli keinahdellen kevyesti Emilyn sylissä.

”Miksi epäilen että pitäisit siitä?” Emily tavoitteli toruvaa äänensävyä. 
”Vatsallesi syliin.” Hänhän ei näkisi tässä leikissä ollenkaan ylimääräistä vaivaa.

Lexa inahti. Tietenkin hän pitäisi siitä. Ei hän olisi pyytänyt jos ei pitäisi, mutta hyvä luoja, mitä hänestä jäisi jäljelle? Se ajatus ei kuitenkaan estänyt asettumasta vatsalleen Emilyn syliin.
”Ole kiltti, neiti Randall”, hän vikisi värähtäen silkasta odotuksesta.

Hyvä luoja mihin kiltti nainen tulikaan itsensä sotkeneeksi? Emily puraisi naurua pidätellen huultaan. Kukaan ei ikinä uskoisi että hän komenteli ketään. Ensimmäinen läpsäisy. Kokeileva, mutta ei turhan hellä.

Ei, kukaan ei uskoisi Emilyä, vaikka nainen joskus tujussa humalassa koettaisi kertoa ystävilleen tästä illasta. Lexa henkäisi terävästi läpsäisyn myötä ja hapuili käsillään otetta lakanasta.
”Uudestaan, neiti Randall, ole kiltti. Rankaise minua kun olin hävytön”, Lexa aneli ääni väristen.

Emily yritti mahdollisimman uskottavasti. Kunnes Lexan pakara tuntui kuumalta käteen ja punoitti kunnolla. 
”Kuunteletko ensi kerralla?” Käsi hiipi tukistamaan tummia hiuksia. 

Lexa ei tiennyt miten päin olisi ollut - ja pyhä kolminaisuus sentään, hän olisi voinut tulla nautinnon riepottelemaksi siinä ilman että Emily edes kosketti häntä muutoin kuin läpsimällä pakaraa.
”Kuuntelen, neiti Randall, minä lupaan”, nainen niiskaisi värähtäen. ”Minä... Voitko... Ole kiltti neiti Randall, teen mitä tahansa jos vain... Kosketat minua.” Oli vaikea puhua, kun ajatukset eivät pysyneet kasassa kahta sekuntiakaan, mutta urheasti nainen yritti niska taaksepäin taipuneena tukistuksen voimasta.

Se olisi liian mukavaa jos antaisi Lexan nauttia. Sen sijaan, Emily komensi tuon sylistään ja haki hyvän asennon sängyllä. Se siisti vaateyhdistelmä oli niin häväisty. Hän tavoitteli sauvan sormiinsa ja vei hameensa alle.
”Et koske itseäsi tai minua kunnes annan luvan.” 

Lexa olisi voinut iskeä turhautuneen kiihottuneisuuden yhdistelmästä, kun hän ei saanut tehdä muuta kuin olla polvillaan sängyllä ja katsoa Emilyä. Uikahdus karkasi huulilta. Hän olisi niin paljon mieluummin ujuttanut omat sormensa Emilyn hameen alle kuin katsonut, miten nainen käytti sauvaa, mutta totuuden nimissä katsomisellakin oli puolensa.

Emily päätti rääkätä naista hyvän tovin, ennen kuin avasi muutaman napin kauluspaidastaan. Niin tahritut vaatteet, niihin ei voisi enää suhtautua neutraalisti. Kolmas orgasmi teki omasta koordinaatiosta vaikeaa. 
”Nyt voisit auttaa riisumaan tämän hameen.”

Lexa olisi voinut vannoa, että oli fyysisestikin tuskaista olla niin tavattoman lähellä orgasmia ilman, että sen saavuttamisesta olisi toivoakaan. Hän ei saanut koskea. Ei, vaikka Emily päästeli niin ihania ääniä ja oli ajaa hänet hulluksi. Lexa ei tarvinnut kahta kehoitusta riisuakseen naisen hameen, vaikka pienen vetoketjun hapuilussa kestikin. No, ainakin se tarjosi mahdollisuuden koskettaa Emilyä, joten hän otti sen ilosylin vastaan.
”Ja paita?” Nainen kysyi saatuaan ujutettua Emilyn hameen kokonaan pois naisen yltä.

Emily nousi tyynyistä ja antoi Lexan viedä myös paidan. 
”Saat tämän takaisin-” Emily nousi polvilleen sängyllä. 
”Kunhan osaat pyytää kauniisti luvan. Selällesi.” Miksi tehdä Lexan elämästä helppoa?

Nainen oli purskahtaa kyyneliin helpotuksesta, kun vihdoin sai riisua kauluspaidankin Emilyn yltä. Paljasta ihoa! Johan sitä oli odotettukin ikuisuudelta tuntuneen ajan verran. Hän kävi selälleen sängylle ja koetti olla kiemurtelematta pelkästään sen tähden, miten tunsi Emilyn katseen itsessään - tai miten punoittavaa pakaraa poltteli pieninkin liikahdus vasten lakanoita.

Emily otti mukavan asennon naisystävänsä kasvojen päälle, painaen tuon mukaan ottaman lelun helpottamaan tuon oloa. 
”Muista pyytää lupa ajoissa.”

Lexan oli vaikea edes ymmärtää Emilyn sanoja, kun hän tarttui käsillään naisen reisiin ja hipaisi hampaillaan sisäreiden pehmeää ihoa. Varoen, varoen. Jokin ääni sentään muistutti, että Emily istuisi satulassakin tällä viikolla, eikä kipeä mustelma sisäreidessä auttaisi asiaa. Se tuntui olevan kaikki aivan liikaa, Emily niin lähellä ja lelu vihdoin hänen jalkojensa lomassa, eikä kestänyt paria minuuttiakaan, kun nainen jo painoi päätään tiukemmin patjaa vasten.
”Minä... Neiti Randall, saanko? Kiltti?” Oli tuskaista koettaa hillitä hyökyaaltoa, joka uhkasi viedä hänet mukanaan toiseen ulottuvuuteen tässä ja nyt. Mutta hän tarvitsi luvan, ja se tuntui olevan maailman kauneinta kidutusta koskaan.

Emily mietti hetken. Hän laski päässään hitaasti kymmeneen, ennen kuin antoi sen luvan. Lähinnä koska hän ei itse kestänyt enää sekuntiakaan ja kaipaisi sen jälkeen läheisyyttä. Ja silittelisi Lexaa.

Lexa oli melko varma, ettei nähnyt enää tähtiä vaan sokeutui täysin, kun lopulta saattoi antaa niin pitkään rakentuneelle nautinnolle vallan. Hän sinkoutui suoraan maata kiertävälle radalle satelliittien sekaan, aivan varmasti. Kesti minuutteja, ennen kuin kehon vavahtelu lakkasi ja hän saattoi edes harkita silmiensä raottamista.
”Sinä olet uskomaton”, nainen kähähti koettaen haukkoa happea keuhkoihin, joita poltteli kaiken jäljiltä.

Emily oli niiden minuuttien aikana hivuttautunut viereen ja silitteli hellästi Lexan hiuksia. 
”Itse olet.” Hän huomautti pehmeästi.

Lexa hymyili pehmeästi naiselle, kun jaksoi lopulta kääntää päätään Emilyn puoleen. Nainen kohotti päätään sen verran, että saattoi laskea sen Emilyn vatsalle ja halata naista kuin koala konsanaan.
”Rakastan sinua niin valtavasti.”

Emily hymyili hellästi ja jatkoi hiusten silittelyä. 
”Ja minä sinua. Eihän sattunut?”

”Ei”, Lexa vakuutti silmät suljettuina kuunnellen Emilyn sydämen sykettä. Hänen oli oikein hyvä juuri tässä. Koalana naisystäväänsä takertuneena.
”Yllätit minut todenteolla.”

Emily silitteli naisystäväänsä hellästi. Olo oli raukea itselläkin. 
”Yllätin itsenikin.”

Lexa myhäili pehmeästi naisen ihoa vasten.
”Olet yllätyksiä täynnä”, Lexa vahvisti hymyn kera ja halasi naista hieman tiukemmin. Oli oikein hyvä makoilla Emilyn vieressä ja tuntea naisen käsi silittelemässä hänen hiuksiaan. Hyvä ettei nainen kehrännyt tyytyväisyydestä.
”Olen niin onnellinen, että minulla on sinut.”

Emily olisi voinut kehrätä. 
"Kaipasin muuta tekemistä." Hän huomautti hiljaa ja suukotti Lexan päätä. 
"Kuolen jännitykseen." Se oli auttanut.

”Oli ilo olla avuksi”, Lexa naurahti aavistuksen käheästi. Ääni kaipaisi tosiaankin lepoa yön yli.
”Ei sinun tätä tarvitse jännittää, rakas. Montaa muuta asiaa kyllä, mutta ei näitä kilpailuja.”

"Jännitän silti." Emily myönsi pehmeästi ja pudisteli päätään. 
"En voi sille mitään. Mutta nyt saan edes unta."

”Minä lupaan koettaa häiritä sinua niin paljon kuin vain mahdollista, niin et ehdi jännittämään”, Lexa lupasi. Ei tosin tähän tapaan, niin nautinnollista kuin tämä olikin ollut, sillä muutoin Emily olisi pian arkana satulassa. Pitäisi kai joskus oppia normaalin pariskunnan hetken hellintätuokio eikä aina viedä sitä niin pitkälle, ettei Emily kävellyt seuraavana päivänä.
”Hyvä. Ansaitset kunnon unet.”

Sellainen oli turhaa. Juuri nyt hän kaipasi sitä ja rehellisyyden nimissä, siihen tottui. 
"Mmm, käyn suihkussa ensin." Emily mutisi. Kohta.
"Laitatko hiukseni?”

”Tietenkin laitan”, Lexa vastasi pehmeän hymyn myötä. Ei sitä tarvinnut edes kysyä! Hän letitti Emilyn hiuksia mieluusti milloin tahansa.
”Olen niin ylpeä sinusta”, nainen lisäsi hipaisten huulillaan hellästi Emilyn vatsaa. Hänen rakkaansa oli uskomaton.

Emily värähti pehmeästi ja nielaisi. 
"Kiitos. Huomenna se pitää saada nutturalle. En vieläkään tiedä laitanko silinterin vai kypärän."

”Kypärän”, Lexa vastasi joutumatta edes ajattelemaan asiaa. Se oli hänen vastauksensa aina, mitä hevosiin tuli. Hän olisi mielellään nähnyt Emilyn käyttävän kypärää aina kun oli hevosten lähellä eikä vain silloin kun aikoi nousta selkään.
”Tehdään sinulle kaunis nuttura aamulla.”

Emily naurahti pehmeästi. 
”Ehkä. En tiedä miten Copper reagoi tällaiseen yleisömassaan.”

”Sitä suuremmalla syyllä kypärä”, Lexa totesi halaten Emilyä tiukemmin. ”Parempi vara kuin vahinko. Laitat kypärän, niin Copper käyttäytyy todella mallikkaasti ihan vain todistaakseen sinulle, että silinterilläkin olisi pärjännyt.”

"Niin laitan. Ehkä ensi kerralla sitten." Nyt kypärä olisi parempi, jotta hän voisi kilpailla koko kisat. Emily vapautti itseään Lexan otteesta. 
"Rakas. Menisin suihkuun."

"Voisimme säästää vettä ja mennä yhdessä", Lexa ehdotti laiskan naurahduksen kera. Hän pysyisi ehkä jaloillaankin, jos hotellin pienessä suihkussa olisi Emily auttamassa häntä pysymään pystyssä.

”Säästetään vettä.” Emily lupasi hymyillen. 
”... kannanko sinut?”

Lexa hymyili tyytyväisenä ja irrotti vihdoin otteensa Emilystä, jotta he voisivat nousta.
"Et, sinä et rasita itseäsi enää yhtään enempää", nainen pudisti päätään ja painoi suukon Emilyn ohimolle. "Sinulla on taas varsinainen maratonisuoritus edessä, et tosiaankaan vielä kanna minuakin."

Emily naurahti pehmeästi ja lähti kohti suihkua. 
”Selvä!” Hän käänsi kylppärissä suihkun päälle ja pesi hiuksensa rauhassa.

Lexa seurasi perästä vain hiukan hoippuvin askelin, mistä nainen oli loputtoman ylpeä. Hän sujahti pieneen suihkukoppiin Emilyn perässä ja painoi suukon paljaalle niskalle.
"Olet täydellinen", hän julisti odottaessaan sen hetken, että Emily sai hiuksensa pestyä, jotta saattoi itse sujahtaa kunnolla vesisuihkun alle.

Emily astui suihkusta kuivaamaan hiuksiaan. 
”Jos laittaa yöksi kaksi lettiä, ne voi vain kiepauttaa nutturalle aamulla.”

"Eip", Lexa vastasi päätään pudistaen ja käänsi suihkun lämpötilaa kuumemmalle. "Et todellakaan lähde kilpailemaan hapsottavista leteistä tehdyn nutturan kanssa. Letitän hiuksesi uudestaan aamulla."

”... Miten haluat rakas.” Emily totesi nauraen. Hän otti ponnarit ja harjan, istuen alas. 

"Hyvä tyttö Millie", Lexa naurahti sulkien hetkeksi silmänsä, kun näytti polttavan kuumasta vedestä kasvoillaan. Sen jälkeen oli hyvä sammuttaa suihku ja astua iho kevyesti punottaen ulos höyryn täyttämästä suihkusta.
"Anna minulle hetki niin letitän hiuksesi." Hän kietoi pienemmän hotellin pyyhkeen hiuksiinsa ja kääriytyi itse valtavan suureen kylpypyyhkeeseen kylmyyttä vastaan. Sen jälkeen oli hyvä käydä Emilyn hiusten kimppuun.

Emily istui lattialle ja antoi Lexan käydä hiustensa kimppuun. Sitten oli hyvä vetää yöpaita päälle ja vaatia pääsyä kainaloon. Huomenna koulurata. Sen jännityksen turvin hän heräsi aamulla melkein paniikista täristen kun kello soi.

Torstai 30. elokuuta 2018 - seuraava päivä

Lexa halasi Emilyä lähemmäs, kun nainen tuntui niin jännittyneeltä heti aamuvarhaiselta.
"Hengitä syvään, rakas", hän ohjeisti unesta käheällä äänellä. "Hengitä syvään. Sisään ja ulos."

Emily veti syvään henkeä, kunnes viskasi peiton päältään. Hän söisi kisapaikalla. Äkkiä sinne. Piti nähdä Copper. 
”Vitut. Pue, haluan mennä.”

Lexa sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja kävi sen jälkeen toimeen. Vaatteet päälle, hiukset pikaisesti letille ja liikkeelle. Emilyä ei auttanut pitää odottamassa, vaikka kisapaikalla muuta ei olisikaan tehtävänä. Ehkä Emily rauhoittuisi edes siellä, kun olisi jo kaiken hälinän ympäröimänä. Tai jotakin.
"Onneksi täältä on lyhyt matka kisapaikalle", nainen huomioi, kun nousi auton kyytiin. Oli selvää, että lauantaina viimeisen viidentoista kilometrin taittamisessa kestäisi liikenteen takia tunti, joten heidän lienisi parasta olla todella, todella ajoissa liikkeellä välttyäkseen ruuhkalta, joka alkaisi kerääntyä maanteille lähempänä maastoluokan alkua. Tänään moisesta ei ollut huolta.

Se oli totta. Lauantaina pitäisi olla ajoissa. 
”Onneksi.” Emily puuskahti. Nainen oli sietämättömän vakava. Kisapaikalla ensimmäisenä nainen asteli Copperin luo, tarkistaakseen läsipäisen hevoskakaran.

Lexa jäi suosiolla rekalle odottamaan, että päivä todella lähtisi käyntiin. Kukaan ei arvostaisi, jos hän vaeltelisi nyt ympäriinsä, kun kaikki oli vielä kiinni. Zoe puolestaan istui väliaikaisten kisakarsinoiden edessä harjapakin päällä ja puhdisti tunnollisesti edellisen päivän jäljiltä olevia suitsia.
"Huomenta", hevosenhoitaja tervehti Emilyä kohottamatta katsettaan puuhastaan nahkaremmien parissa. "Saitko nukutuksi?"

”Huomenta.” Emily totesi monotonisen kylmästi ja avasi copperin karsinan. Läsipä pörisi ratsastajalleen ja sai naisen hymyilemään. Kaikki oli kunnossa. 
”Sain.”

"Hyvä", Zoe totesi jatkaen pienten solkien kiillottamista. Eivät hevoset tosissaan olleet niitä ehtineet eilen sotkea, mutta parempi tarkistaa kaikki vielä kertaalleen. Ihan vain kaiken varalta. Hänellä oli aikaa, kun Larissa oli aamupalalla.
"Kävimme hevosten kanssa kävelemässä aamuheinien jälkeen, ja viemme ne uudestaan nyhtämään nurmea vielä ennen luokan alkua."

”Mmm.” Emily mutisi, käyden Copperia läpi neuroottisena. 
”Copper on kunnossa? Syö, juo?”

"Ei, Copperilla on vain kolme jalkaa, se ei ole koskenut ruokiinsa ja se on kuivumassa kokonaan", Zoe vastasi silmiään pyöräyttäen. "Tietenkin se syö ja juo. Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olen kisoissa hoitajana."

”Älä näsäviisastele.” Emily ärähti ja taputti ruunan kaulaa vielä, astuen karsinasta ulos. 
”En ole sillä tuulella.”

"Älä kysele tyhmiä", Zoe vastasi vilkaisten Emilyä. "Jos aiot vain kiukutella, painu jonnekin kauas hevosista. Ne eivät kaipaa negatiivisuuttasi."

Emily puri huultaan. Zoe oli oikeassa. Hän lähti rekalle, koukaten hakemassa kahvia ja aamupalaa. Hän lysähti sohvalle, myrsky vaaleansinisissä silmissä.

"Kappas, sinuakin näkee", Bex tervehti pirteästi astuessaan rekan välioven takaa näkyviin pyjamissaan. "Jos etsit Lexaa, niin hän lähti Larissan kanssa kiertämään kisa-aluetta. Zoe on varmaan hevosten luona. Häntä tuskin saisi sieltä pois sorkkaraudallakaan."

”En etsi.” Emily mutisi, haukaten sämpylästä melkein raivolla. 
”Siellä joo. Hääti pois.”

"Yllätys", Bex naurahti. Zoe hääti kaikki ylimääräiset ihmiset pois hevosten luota, se oli selvää. Copper ja Duffy ansaitsivat omaa rauhaa karsinoissaan.
"En tajua miksi edes koettelet onneasi. Et kuitenkaan saa hengailla hevosten seurana, joten turha sinne on edes tunkea. Nukkuisit pidempään aamulla ja tulisit paikalle vasta kun sinua tarvitaan." Hän starttaisi sentään ensimmäisenä päivänä koulussa, mutta vasta iltapäivän ryhmässä. Se tarkoittaisi, että hän pääsisi maastoonkin mukavasti vielä alkupuolella suurta osallistujajoukkoa, kun pohja olisi toivon mukaan paremmassa kunnossa. Ei kuitenkaan ensimmäisten ratsukoiden seassa, joten hän ehtisi kaikessa rauhassa katsoa ensimmäiset radat ennen edes lämmittelyyn valmistautumista.

"Menin aikaisin nukkumaan." Emily murisi nyreänä. Hän pureskeli huultaan. 
"Kävelisiköhän Gina maaston tänään jo läpi ensimmäisen kerran?" Hän halusi kävellä sen kahdesti. 

"Ai", Bex naurahti. "Me pelasimme korttia Larissan kanssa varmaan keskiyölle asti. Sen jälkeen Zoe takavarikoi pelikortit, joten menimme nukkumaan." Ehkä se oli ollut ihan hyväkin, sillä Larissaparka oli ollut hereillä ennen auringonnousua.
"Varmasti kävelee", Bex totesi harteitaan kohauttaen. "Hänellä on huomenna yleisölle tarkoitettu ohjattu kierros radalla, joten aivan varmasti hän haluaa nähdä radan ennen sitäkin." Naisen silmät syttyivät hetkessä. Se ei koskaan luvannut mitään hyvää.
"Mitä jos lyöttäydytään yleisön mukaan? Katsotaan kauanko kestää ennen kuin joku tunnistaa sinut?" Tai Gina ajaisi heidät huutaen matkoihinsa. Tai vielä pahempaa, tekisi heistä esimerkkinsä kun selittäisi rataa katsojille.

Emily pärskähti sarkastisesti. 
"Koko kierros kestäisi." Emily puuskahti ja hieroi kasvojaan hermostuneena. Nainen oli yksi panikoitunut möykky. 

"Ei varmasti kestäisi", Bex väitti vastaan päätään pudistaen. "Eihän niille kierroksille lähde mukaan kuin kaikista kovimmat kenttäratsastuksen fanit. He tietävät aivan varmasti, kuka sinä olet."

"Yliarvioit. En ole mikään legenda." Oli liian helppoa verrata itseään yhteen hevosenomistajistaan. Charlesin rinnalla hän oli harrasteleva pikkutyttö omasta mielestään. 
"Minulta menee järki. Niska on taas jumissa."

"Pah. Nämä ihmiset tietävät Ginankin, eikä hän ole kuin vasta palaamassa takaisin kilpailuihin", Bex huomautti. "He voisivat tietää minutkin. Ainakin jos minulla olisi Diana rinnallani." Edellisvuoden suoritus oli nostanut heidät maailmankartalle, tai ainakin puheenaiheeksi Burghleyssä. Häntä huvitti selostajien tapa sanoa, että hän oli tullut tänne puolustamaan titteliään. Olihan se tavallaan totta, mutta jos hän olisi tosissaan tavoitellut menestystä, hän olisi suunnitellut Javan kauden näitä kilpailuja ajatellen, eikä vienyt ruunaa Luhmühleniin kesäkuussa.
"Älä jännitä niin niskat eivät mene jumiin."

"Niin, minä olen vasta tulossa ylipäätään ensimmäisen kerran." Emily puuskahti ja pyöräytti harteitaan uudelleen. Häntä hermostutti se miten Bexistä puhuttiin ja se miten nyt pohdittiin olisiko hänestä toistamaan Badmintonin suorituksensa nuoren ensikertalaisen kanssa.
Ikävä tuottaa pettymys, ei olisi. 
"Minä olin jo illalla täysin rento. lexan piti hieroakin."

"Pah", Bex puhahti, "olet ratsastanut maasi väreissä jo vuosia. Älä nyt viitsi." Emilyllä oli kasa menestystä harteillaan, tietenkin ratsastaja oli ollut kenttäratsastusta seuraavien tutkissa jo pitkään. Hän oli se uusi tulokas, joka oli vastikään aloittanut kilpailemisen ammattilaisena.
"No niin, sinulla ei siis ole mitään hätää. Hierontaa ja rentoutumista. Ei kuulosta kovinkaan pahalta."

"Jos roolileikit voi laskea hieronnaksi ja rentoutumiseksi. Pitää ostaa uudet vaatteet hevostarkastuksiin. Tahrasin nykyiset mielessäni iäksi." Emily naurahti vaisusti. 
"Mutta Lexalla on selvästi juttu kuumaan kirjastotäti-lookiin ja alistumiseen."

"Ei jumalauta Randall!" Bex rääkäisi ja heitti naista ensimmäisellä käteen osuvalla asialla - eli nenäliinapaketilla. "Sinulla ei kyllä ole pienintäkään käsitystä siitä, minkä jakaminen on sopivaa. En todellakaan halua kuulla mistä Lexa syttyy, ellet sitten ole siirtymässä avoimeen suhteeseen. Muussa tapauksessa säästä korviani, minun pitäisi pystyä katsomaan Lexaa silmiin!"

Emily hätkähti pakettia. Ei hän edes tajunnut jakaneensa liikaa. 
"Mitä sinä huudat?"

"Sitä että en tosiaankaan tahdo kuulla ystäväni seksielämästä toisen ystäväni kanssa", Bex puhahti. "Et sinäkään tahtoisi kuulla yksityiskohtia jos minulla ja Lauriella olisi jotain säpinää."

"... Olisiko siinä jotain mitä en tietäisi?" Ei sitä mitä Emilyn piti sanoa. Hän ei ajatellut sanomisiaan nyt yhtään.

Bex pyöräytti silmiään.
"Sinulta meni nyt koko jutun pointti ohitse", nainen totesi. "Vaikka olisi varmaan pitänyt valita joku ihan toinen esimerkiksi, niin olisit ymmärtänyt. Joku, jonka sängyssä et ole jo ehtinyt käydä. Zoe ehkä?"

Emily räpäytti silmiään. 
"Mutta Zoehan--" Hän nielaisi lopun. 
"Hyvä on, oletpas sinä herkkänä nyt."

"Mutta Zoe mitä?" Bex kysyi silmät syttyen. Tiesikö Emily jotain rumaa ja likaista Zoesta, mistä hän ei ollut saanut kuulla? Jotain vielä pahempaa kuin treffit Artemiksen kanssa tai yö Brianin luona?

Emily pudisteli päätään. Ei ollut hänen asiansa. 
"Paskaako sinua hänen asiansa kiinnostaa." Emily sähähti ja nousi. 
"Menen kävelemään maastorataa yksin."

"Olet ymmärtänyt aivan väärin", Bex korjasi virnistäen, "Zoen asiat kiinnostavat minua aina. Mitä mehukkaampaa, sen parempaa." Hevosenhoitaja teki hänen elämästään usein mahdollisimman hankalaa, joten oli vain reilua, että vastakaupassa hän sai tietoonsa mahdollisimman paljon Zoen kaapista löytyviä luurankoja.
"Älä hukuttaudu lampeen", nainen huikkasi nauraen.

"Mutta paskaakaan se ei sinulle kuulu!" Emily karjaisi ja paiskasi vaunun oven kiinni. Hän vietti radalla hyvän tovin, palaten vasta hieman ennen Bexin rataa.

Sen takia se juuri oli niin mukavaa! Eihän siinä olisi ollut mitään hauskaa, jos puhe olisi ollut asioista, joista Zoekin puhui hänelle. Jos nyt olisi edes alunperin oletettu, että hevosenhoitaja puhui hänelle vapaasta tahdostaan, mikä ei suinkaan pitänyt paikkaansa.
Iltapäivän edetessä rekka oli hiljentynyt, kun yksi toisensa jälkeen tallialue oli vetänyt väkeä puoleensa. Kisapaikalle saapunut Gina oli suunnistanut jakamaan viime hetken vinkkejä lämmittelyyn, Lexa pysytellyt hievahtamatta katsomossa katse koulurataan suunnattuna, ja Zoe oli puunannut kimon orin parhaimmilleen. Vain Larissa oli ehtinyt tulla pyörähtämään rekalla, kun Zoe oli tehnyt selväksi, ettei kaivannut apua Duffyn kanssa, joka kävi kierroksilla jo valmiiksi. Mitä vähemmän ihmisiä orin ympärillä pyöri, sen parempi.
"Ajettiinko sinutkin pois hevosten luota?" Larissa kysyi pyöritellen tablettia käsissään, jossa livenä näytettävä kuva kilparadalta pyöri tauotta.

Emily pudisteli päätään. 
"Aiemmin jo. Kävin kävelemässä maastoradan. Hyvästi, kuolen huomenna. Helvetti se on sadismia. Nyt se ei ole ratsastettava, jauhaa GIna mitä paskaa tahansa."

"Ai", Larissa naurahti vaisusti. "Gina on puhunut siitä onnessaan koko päivän. Jotakin siitä, miten se on vanhaa kunnon Burghleytä ja kuinka mielellään hän olisi itse ratsastamassa sitä. Tiesitkö, että yksi hänen entisistä kilparatsuistaan on täällä?"

"En tiennyt ja hitto vanha kunnon Burghley voi painua perseeseen." Emily murahti ja valui makaamaan sohvalle.

"Noh, sehän vain tekee siitä entistä suuremman saavutuksen, kun loistatte Copperin kanssa", Larissa järkeili. Haastavalla radalla erotettaisiin jyvät akanoista, se oli selvää.
"Gina ei ollut iloinen, kun näki hevosen koulupisteet. Kuulemma ne olivat ihan ala-arvoiset sille hevoselle. Hän uhkasi jo Bexiä, että jollei Duffy mene sen edelle, hän laittaa heidät treenaamaan pelkkiä siirtymisiä koko talvitauoksi. Saat varmaan saman uhkauksen Copperin kanssa."

Emily naurahti vaisusti.
"Gina ei valmenna minua enää tämän jälkeen, kun näytän miten surkea olen. Voisitko laittaa Copperin? Voisin ratsastaa sen pikaisesti läpi huomista varten."

"Enpä tiedä, hän ei näytä naiselta, joka antaisi koskaan periksi", Larissa pohti ääneen mutta nousi hetkessä pöydän äärestä. Tabletti sai jäädä pöydälle odottamaan, koska sille olisi taas tarvetta.
"Tietenkin. Copper on valmiina puolessa tunnissa", hän lupasi nyökäten. Hän laittaisi ruunapojan oikein komeaksi ulkoilua varten.

Emily nyökkäsi. Hän tiesi Bexin olevan radalta ulkona silloin, joten hän saattoi mennä kentälle ja toivoa että Gina oli huutamassa Bexille kouluosuuden pisteistä. 
Eikä ainakaan todistamassa sit kun hän muksahti verryttelyssä alas Copperin yli-innokkaasta laukanvaihdosta. 

Gina ei sattunut moista todistamaan, mutta kentän laidalla norkoileva Larissa irvisti myötätunnosta. Kentän hiekassa ei ollut koskaan mukava kieriä, vielä vähemmän näin suurella kisapaikalla. Onneksi kentällä olevat ratsukot osasivat olla jyräämättä Emilyn ylitse tai villitsemästä Copperia säntäilemään päättömänä kanana sinne tänne.
"Kaikki okei?" Larissa varmisti kuitenkin pyöritellen reppua käsissään. Emilyraukka. Nainen tuntui todella stressaavan näitä kilpailuja.

”Ei!” Emily ponkaisi äkkiä ylös, ote edelleen Copperin ohjissa. Hän suoritti vaihdot uudelleen, käveli hevosen loppuun ja ojensi Larissalle. 
”Vie se pois ennen kuin pilaan sen lopullisesti. Etsim Ginan ja menen kävelemään rataa.”

"Et sinä Copperia pilaa", Larissa totesi ottaessaan ohjat vastaan. Ei suinkaan. Emilyhän se oli Copperin tuonut tälle tasolle! Se oli kaukana nuoren hevosen pilaamisesta.
Gina oli palannut rekalle Bexin ja Duffyn kouluradan jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa, kun kukaan ei ollut moista todistamassa, hän saattoi syöttää lähestulkoon joka toisen juustosiivun Merrylle, joka liehakoi onnessaan pitkän naisen jaloissa. Ei kai se ollut ihmekään, miksi leivän valmistamisessa kesti, kun koira sai päällisistä vähintään yhtä paljon kuin mitä leivän päällekin päätyi.

Emily asteli vaunulle ja hämmentyi borderista vaunussa. 
”Merry? Gina oikeasti toi sinut?” Nainen veti hiekkaista takkia päältään. 
”Käydäänkö kävelemässä?”

"En voinut sanoa ei niin moneen kertaan", Gina vastasi hymähtäen. "Sinä sentään pyysit kauniisti. Bex antoi numeroni Lexalle, ja puhelimeni on sen jälkeen ollut täynnä kuvia koirista ympäri kisa-aluetta." Huonomminkin olisi voinut olla, mutta jossakin viidennen ja seitsemännen kuvan välillä hän oli päättänyt koukata Newcastlen kautta poimimassa bordercollien autonsa kyytiin. Ainakin puhelimen pommitus oli sen jälkeen jäänyt historiaan.
"Käydään vain", nainen nyökkäsi. Leipää söisi hyvin kävellessäkin. "Miltä Copper tuntui tänään?" Gina kysyi tiedostaessaan ratsastusvaatteet, joihin Emily oli pukeutunut. Kukaan ei viihtynyt ratsastustamineissa niin hyvin, että hyppisi ympäri kisapaikkaa ne päällä huvin vuoksi.

Emily vilkaisi takkiaan. 
”Vauhdikkaalta. Tulemme aidoista yli huomenna.” Emily murahti äreästi. Pitikin pudota vaikka kotona oli varsinainen apina.  
”Ja kiitos, teit minun elämästäni vähän mukavampaa.”

"Mieluummin aidoista yli huomenna kuin esteestä läpi ylihuomenna", Gina totesi. "Usko minua, olen tehnyt molemmat, ja toistaisin ensimmäisen paljon mieluummin uudestaan." Parin vuoden takainen putoaminen oli sellainen, jota ei toivonut kenenkään uralle, vaikka hän olikin toipunut paljon odotettua paremmin lukuisista vammoistaan.
"Ei siitä ollut vaivaa", nainen vakuutti kättään heilauttaen. Samapa tuo, että oli hetkeksi poikennut moottoritieltä noutamaan innokasta koiraa matkakumppaniksi. Koiran tavaratkin oli vain ojennettu hänelle valmiiksi pakatussa laukussa. Helppoa!

”No se, mutta siitä ei ole paskaakaan iloa jos kusen koulun ja olen sijalla 68, koska kusin osaamattomuudellani hevosen ensimmäisen vaiheen kisoissa.” Emily hieroi kasvojaan kuin olisi hieronut niitä irti. Merry  sai tulla mukaan.

"Mutta jos olet sijalla 68 ja vaivaisen kymmenen pisteen päässä johtavasta, voit helposti nousta sieltä hyvällä maasto-osuudella ja puhtaalla esteradalla", Gina huomautti hymähtäen. Ei ollut mitään syytä huolehtia niin paljoa jo heti aluksi. Emily ja Copper tekisivät huomenna parhaansa, ja sitten katsottaisiin, mihin se riittäisi.
"Mikä sinun tuntumasi tästä maastoradasta on?" Nainen kysäisi kulkiessaan kaikessa rauhassa leipä kourassa rekkojen lomassa kohti kisapaikan sydäntä, josta maastoradan lähtöboksikin sijaitsi.

"Koska nehän tapahtuvat ensikertalaisen kakaran kanssa aina niin loistavasti." Emily totesi kuivasti takaisin. Hän vilkaisi muistivihkoaan selaillen valmentajaansa. 
"Varma kuolema."

"Copper on aina siirtynyt sulavasti tasolta toiselle. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö se voisi tehdä samaa nytkin", Gina totesi kulmaansa kohottaen. Sen näkisi sitten, mitä mieltä Copper olisi näin pitkästä ja haastavasta radasta. Etukäteen siitä ei voisi kukaan mennä sanomaan juuta tai jaata.
"Vai niin", nainen myhäili. "Olisiko asenteesi sama, jos allasi olisi Tico?"

Emily vilkaisi Ginaa kuin hullua. 
"Ei. Silloin tietäisin mitä saan, mitä voin tehdä, voisin jopa puhua voiton tavoittelusta. Nyt tarkoitus olisi saada siisti puhdas rata nuorelle hevoselle, mutta epäilen että minulta irtoaa pää tai hevoselta jalka. En ajatellut tätä loppuun." 

"Eli toisin sanoen olet yhden hevosen ihme kuten työnantajasikin", Gina totesi suorasanaisesti. "Et ole voinut menestyä noin hyvin näin pitkään tuolla asenteella. Keskity hetken ajan ja tajuat itsekin, miten typerältä kuulostat. Sinä et ole ensimmäistä kertaa Burghleyssä, Copper on, ja Copperilla ei ole siitä aavistustakaan. Sille nämä ovat vain yksi kisa muiden joukossa, joita on ollut koko kausi täynnä. Ajattele, joskus on ollut tilanne kun sekä sinä että hevosesi olette olleet molemmat ensimmäistä kertaa jollakin neljän tähden radalla, ja hengissä olet yhä."

Emily veti terävästi henkeä. 
"Korjaan lausuntoa - jos allani olisi kuka tahansa kokenut hevonen, jonka tunnen tällä tasolla." Copper oli vieras sillä tavalla. Hevonen antoi aina satakymmenen prosenttia ja puolet vielä lisää jos pyysi. 
"Olen varmasti myös yhden hevosen ihme, en minä sitä kiellä. En ole vuosiin tuonut nuoria tälle tasolle ja helvetti, tällä on väliä. Minulta meni jo kerran hevoset alta kun Bex vain keksi palata. Mikä estäisi viemästä kahta, jos mokaan oikein kuninkaallisesti?"

"Eli tahdot vain valmiin hevosen allesi", Gina tiivisti. "Ikävä särkeä kuplasi, mutta se harvoin tuo tulosta. Valmiita hevosia ei myydä halvalla tai usein." Hänen se pitäisi tietää, kun hänen neljän tähden ratsunsa oli myyty vain paria vuotta aiemmin.
"Olet liikkeellä nuorella hevosella. Ei teiltä odoteta samaa kuin Ticon kanssa, joten lakkaa asettamasta itsellesi moisia tavoitteita. Jos ratsastatte alle 45 pisteen kouluradan, hyppäätte puhtaasti ja olette alle puolitoista minuuttia optimiajan yli, ettekä pudota kuin korkeintaan kaksi puomia huomenna, olette tehneet hienon tuloksen. Milloin viimeksi olette olleet lähelläkään moisia pistetilastoja Copperin kanssa? Sitä minäkin."

Emily nielaisi tyhjää. Voisiko vain kävellä pois ja todeta ettei hänestä ollut tähän? Hän oli paska, pelkäsi haasteita. 
"Jos minua sattuukin selkään pudottuani ja en voi ratsastaa?"

"Voi voi. Minä ratsastin aikanaan Euroopan mestaruuksissa hopealle, vaikka olin 39 asteen kuumeessa. Niin kauan kuin sinulla ei ole pää kainalossa, selkään siitä. Jos perut nyt, et tule koskaan tuomaan Copperia tälle tasolle, ja se nyt ainakin on varma keino menettää hevonen", Gina totesi turhia kaunistelematta. Ehei, kenttäratsastajalta ja valmentajalta ei riittänyt sympatiaa turhasta kriiseilevälle ratsastajalle. Pehmustetut kannustuspuheet olivat muiden heiniä.

Emily piti suunsa kiinni, upoten omiin ajatuksiinsa. Lyhyehkö nainen koetti kiria pari askelta valmentajan edelle kävellessään. Helvetti. Helvetin helvetin helvetti. Teki mieli huutaa mutta se ei olisi julkisesti oikein sopivaa. 

Gina antoi Emilyn kiihdyttää koiransa kanssa edelle. Siinähän kipitti, jos siltä tuntui. Hänellä oli kuuluva ääni, jolla ryöpyttää ratsastajaa kauempaakin, jos tarvetta tulisi. Nainen söi leipänsä loppuun ja pyöräytti muutaman kerran harteitaan, kun keskitti huomionsa maastoesteradan alkuun.
"Ainakin saat jo heti ensimmäisen minuutin aikana hyvän käsityksen siitä, mitä mieltä Copper on lauantain epäilemättä massiivisesta yleisöstä", Gina totesi. Lähtöboksin ympäristö täyttyisi epäilemättä katsojista, ja rata veisi nopeasti pääareenalle, jolla olisi tuhansittain väkeä.

Emily huokaisi. Yleisö oli pienin hänen murheistaan, ehkä tai sitten ei. Hän kuolisi tähän. Pahempaa, Copper kuolisi tähän. Ei hänellä ollut niin suurta väliä, mutta hevosella oli. 
"Mmm." Hän kirjoitti sen ylös, perään mahdollisuuksiaan miten voisi ehkä hillitä hevosen intoa.

"Ratsasta sitä hevosta, mikä sinulla on lauantaina allasi. Se on paras tapa taklata mikä tahansa rata", Gina totesi kävellessään kiireettä nurmella eteenpäin. Huomenna hän saisi kierrättää innokkaita katsojia pientä maksua vastaan ympäri maastoesterataa. Raha tosin päätyisi hyväntekeväisyyteen, mutta hän oli kerran tehnyt sen virheen, että oli luvannut ilmaisen kierroksen. Sadan ihmisen laumalle puhuessaan hän oli vannonut, ettei tekisi kierroksia enää koskaan. Kummasti kymmenen punnan maksu oli rajannut osallistujat aina muutamaan kymmeneen.
"Epäilemättä Copper on innokas alussa ja koettaa painaa menemään aivan liian lujaa. Sinun tehtäväksesi jää pitää sen tahti sellaisena, ettet ratsasta väsynyttä hevosta jo puolessa välissä rataa."

Kuin lastenleikkiä! Kunhan he eivät olisi päällään minkään esteen jälkeen. Hiljaisena nainen kirjoitti asioita ylös, voidakseen selata niitä hotellilla ja muilla kävelyillä.

Tämä oli jälleen yksi niistä radoista, joilla Gina olisi toivonut voivansa ratsastaa itsekin. Ratamestari oli ylittänyt itsensä, jos häneltä kysyttiin. Tämä tarjoaisi loistavasti haasteita jokaiselle ratsukolle olematta liian vaikea tai turhauttava kenellekään.
"Ah, vanha kunnon alashyppy. Näitä ei enää paljoa näekään", nainen huokaisi katsellessaan penkereeltä alas jyrkkää pudotusta. "Tätä olisi ilo päästä koettamaan. Ehkä ensi vuonna."

Emily vilkaisi alas ja kääntyi vaihtoehtoisen reitin puoleen. 
"Jos keskitymme turvallisempaan vaihtoehtoon."

Gina mittaili hetken vaihtoehtoista reittiä katseellaan.
"Se ei ole ollenkaan huono ratkaisu", nainen myönsi. "Voit ratsastaa molemmille taloille reippaammin, joten et tule tuhlanneeksi paljoa enempää aikaa, vaikka valitsisit pidemmän reitin. Ja saat kolme askelta tarkkuusesteiden väliin, mikä on ehdottomasti mukavampi kuin kaksi."

Emily nyökkäsi, kirjoittaen sen ylös. 
"Keskitytään vain lähtökohtaisesti helpompiin reitteihin." He olisivat ehkä ehjänä maalissa.

"Selvä", nainen totesi. Keskittyminen siis niihin, mitkä tuntuisivat enemmän Copperin vahvuuksilta, tai muuten vain suosiollisimmilta valinnoilta. Hieman kutsuvammilta tai kenties vain anteeksiantavammilta.
"Pidä silmällä kelloasi sen verran, ettet jäisi jälkeen heti alkupuolella pahasti. Sitä on vaikea saada enää kiinni, jos jäät jälkeen", nainen varoitti. "Jos olet puolessa välissä rataa vain kymmenen sekuntia jäljessä, olet tekemässä loistavaa aikaa. Jos olet siinä kohtaa jo minuutin jäljessä, niin sammuta kellosi kokonaan ja keskity ratsastamaan tuntumalla sitä hevosta, joka sinulla on allasi."

Emily puraisi huultaan ja kirjasi sen tyynesti ylös. Lähempänä minuuttia he olisivat kuin lähempänä kymmentä sekuntia. Hän käveli kohti seuraavia esteitä, jäykin ja jännittynein askelin. Helvetti. 

"Kuinka kauniita nämä tukit ovatkaan", Gina ihasteli esteitä. "Todellista käsityötaitoa." Mitä hän olisikaan antanut siitä, että voisi itsekin ratsastaa tällä radalla ylihuomenna! Nainen tarjoutui ottamaan Merryn remmin, jotta Emily voisi rauhassa kävellä esteiden välejä ja miettiä askeliaan ilman koiraa häiriönä.
"Kiinnitä erityistä huomiota Copperin tasapainoon radan läpi", nainen lisäsi kiivetessään jälleen yhtä Burghleyn kuuluisista mäistä ylös. Tämä rata oli aina yhtä mäkeä mäen perään - joskus hän olisi voinut vannoa, että koko rata ratsastettiin ylämäkeen! "Vaihdos ylämäestä alamäkeen heittää helposti kokeneemmankin hevosen etupainoiseksi, etkä tosiaankaan tahdo lähestyä näitä esteitä hevosella, jolla ei ole painoa takaosansa päällä." Siinä ei tulisi ponnistamisesta yhtään mitään, eikä jokaisella esteellä ollut anteeksiantavaa risukkoa kiinteän osuuden yllä.

Emily laski etäisyyksiä ajatuksiinsa vajonneena. Hän ei ehkä vastannut Ginalle, mutta kirjasi kuitenkin kaiken ylös. Siinä missä Bex oli äänekäs, hän keskittyi hiljaa. Hyvä ja huono asia. 

Gina oli harvoin yhtä vaikuttunut radasta kuin tällä kertaa, mutta ratamestari oli ehdottomasti ylittänyt itsensä. Tämä oli yksi tyylikkäimmistä radoista, jonka hän oli koskaan nähnyt. Rata tuntui kerrassaan tasapainoiselta, haastaen ratsukoita erilaisin tavoin jokaisella esteellä.
"Tässä kohtaa Copper alkaa eittämättä olla ainakin henkisesti väsynyt, jos ei fyysisestikin", Gina varoitti kun he lähestyivät radan loppuosaa. "Ratsasta se todella hyvin hereille ennen näitä esteitä. Hidasta vaikka viisi askelta liian aikaisin, kunhan saat sen kuulolle ja tasapainoiseksi. Sen täytyy lukea nämä esteet hyvin. Muu ei käy päinsä." Munakoteloiksi naamioidut pöydät olivat kooltaan hurjat, eikä niitä sopisi lähestyä hevosella, jonka keskittyminen harhailisi minne sattuu.
"Kunhan selviätte tästä yhdistelmästä, teillä on enää mukava parin minuutin matka yksittäisten esteiden saattelemana kotiin."

Emily pudisteli kevyesti päätään. Miksi, voi miksi hänellä ei voinut olla rautaista itseluottamustaan?
Koska silloin häntä oli pidätelly avomies. Argh. 
"Mmm." Jos he eivät olisi kaatuneet sitä ennen. 

Ei ratsukko mihinkään kaatuisi. Se ei kävisi päinsä, jos Ginalta kysyttiin. Riitti, että Duffy oli säikkynyt kouluradalla ja päätynyt tappelemaan Bexiä vastaan koko käyntiohjelman läpi. Enää he eivät näkisi enempää taistelua ratsastajan ja hevosen välillä Edgerlyjen ratsukoilta.
"Tämä on petollista ja oi niin nerokasta", Gina naurahti kävellessään kohti seuraavaa estettä. "Tulette kotiinpäin alamäkeen, tietäen, ettei edessä ole enää yhdistelmiä. Älä vain erehdy rentoutumaan vielä, sillä nämä yksittäiset esteet vaativat ehdotonta kunnioitusta. Väsyneenä hevoset kaatuvat helposti etupainoisiksi, varsinkin näin alamäkeen mentäessä, joten joudut siinäkin skarppaamaan Copperia kovin. Jos se tuntuu väsyneeltä, älä suotta hoputa sitä eteen, vaan keskity pitämään poikasi tasapainossa. Parempi laukata esteiden välit hitaammin kuin tulla melkein pysähdyksiin hyppyjen myötä, kun kolistellaan näistä pöydistä yli."

Viimeistään siinä tulisi se kuperkeikka. Hän oli kyllä yrittänyt kiinnittää huomiota hevosen kuntoon, parantaa ja varmistaa että se olisi valmis. Sitä ei vain voisi tietää ennen kuin radan jälkeen. 
"Jos pääsemme maalin yli yhtenä kappaleena, minä käyn illalla oluella." Yksi olut ei ketään tappaisi.

"Se on ihan sallittu strategia, tosin ei jotakin, mitä mainostaisin kovaan ääneen kun sinua haastatellaan radan päätteeksi. Lapsia katsomossa ja niin edespäin", Gina naurahti. Kunhan Emily saisi Copperin maalilinjan yli, nainen olisi tuoppinsa ansainnut.

"Ei, lupaan puhua siitä miten uskomaton Copper on. Ja kuka minua haastattelisi?" Kuka muka tuhlaisi siihen aikaa, kun oli paremmin ratsastaneita tarjolla. 
"Olen kävellyt tämän jo eilen paristi, ehkä tämä riittää tältä päivältä." Huomenna vielä ja kaikki voisi olla ihan hyvin.
"Kai minä lähden mäelle täältä kun en saa koskea hevoseenkaan. Nähdän huomenna kun haukut minut pyst-- niin ja Bex yrittää istten ujuttautua kierroksellesi ja haluaa minut mukaan."

"Kuka ikinä onkaan mikin päässä tällä kerralla", Gina vastasi hymähtäen. Tietenkin Badmintonin voittajaa ja brittitiimin jäsentä nurkan takana odottaviin maailmanmestaruuksiin tahdottaisiin haastatella heti maastoradan päätteeksi.
"Lexalle annoin jo luvan liittyä joukkoon, mutta Bex ei ole tervetullut, etkä ole sinäkään, ellette tahdo toimia varoittavina esimerkkeinä", Gina vastasi. "Lupaan kertoa jokaisen epäonnistumisenne valmennuksissa kaikille aina jokaisella estetyypillä. Sinulla ja Copperilla riittäisi monta hyvää tarinaa vesiesteitä varten, ja Duffystä olisi ehdottomasti hienoja tarinoita kerrottavaksi tarkkuusesteille."

Emily hymyili viattomasti. 
"En todellakaan aio olla esimerkkinä, mutta kunhan varoitin." Nainen naurahti vaisusti ja lähti etsimään Lexaa Merryn kanssa. Kulta, mennään lepäämään.

"Hyvä. Säästyt kyseenalaiselta maineelta uimahyppääjänä, kun et vaivaudu tulemaan paikalle", Gina totesi naurahtaen. Täytyisi vain toivoa, ettei Bex toteuttaisi älynväläystään itsekseen, vaikka ei olisikaan koko päivänä kiireinen ratsastamisen kanssa.
"Merry!" Lexa hihkaisi nähdessään ensin koiran ja vasta sen jälkeen Emilyn. Prioriteetit, mitä ne sellaiset olivat? "Hei rakas!" No, sentään Emily sai korvaukseksi kuulla olevansa rakas. Kai sekin oli jotain.
"Valmis palaamaan hotellille?"

Emily hymyili pehmeästi ja päästi Merryn tervehtimään Lexaa. Bordercollie oli vähintään yhtä onnellinen naisen tapaamisesta kuin Lexa oli koirasta. 
"Joo. Kiitos."

Lexan onnelle ei varsinaisesti ollut rajoja, kun nainen kyykistyi tervehtimään onnessaan loikkivaa koiraa. Oli ollut päivän paras uutinen, kun Gina oli suostunut tuomaan Merryn mukanaan. Merry ansaitsi tulla mukaan tohellukseen, joka kisapaikalla vallitsi.
"Mennään siis", nainen totesi suoristautuen ja kietoi kätensä Emilyn alaselän ympärille painaen suukon punaisten hiusten sekaan. "Olen varma, että loistatte huomenna Copperin kanssa."

Emily puuskahti Lexan vakuutteluille. Nainen oli hiljainen koko automatkan, luki vihkoaan, mutisi ja piirsi ohjelmaa paperille. 

Lexa antoi Emilyn uppoutua ajatuksiinsa, ja keskittyi sen sijaan luovimaan heidät turvallisesti hotellille aina silloin tällöin Merryä taustapeilistä vilkuillen. Miten ihana ajatus olikaan ollut tuoda Merry tänne! Olisipa hän keksinyt sen jo ennen lähtöä, mutta onneksi Gina ei ollut laittanut kovin pahasti vastaan, kun naiselta oli pyydetty apua koiran kuljettamiseen.
"Olemme perillä", Lexa ilmoitti kun pysäytti auton hotellin parkkipaikalle. "Olet pahempi kuin minä valmistautuessani suureen tenttiin." Okei, ehkä se oli hieman liioittelua, mutta väliäkö sillä. Emily ei ollut koskaan nähnyt häntä pänttäämässä hullunlailla tentteihin.

Emily vilkaisi Lexaa ja nyrpisti nenäänsä. Onneksi radan kävelyyn ja kaikkeen oli saanut käytetyksi aikaa. 
"En." Nainen totesi tiukasti. Ruokaa, pieni hölkkä, smoothie ja petiin. Jotta hän voisi seuraavana aamuna kirota nutturaa raivoissaan ennen kisapaikalle lähtöä.

Perjantai 31. elokuuta 2018 - seuraava päivä

Lexa oli hetken seurannut kaikessa hiljaisuudessa Emilyn taistelua nutturan kanssa, ennen kuin koki turvalliseksi astua väliin.
"Tahdotko, että minä autan?" Hän kysyi pehmeästi. Hän ei ollut nähnyt mitään vikaa aiemmassakaan, mutta ehkä hiusverkko oli jäänyt kiristämään jostakin kohtaa, tai jokin pinneistä ei ollut pitänyt kunnolla. Mistäpä sitä tiesi, vaikka jokin muukin olisi ollut pielessä kuin vain Emilystä säteilevä hermostuneisuus.

”Haluan!” Emily pärähti äkäisenä ja lyhistyi täydessä kisavaatetuksessa sängylle. Sitä olisi luullut että nainen olisi rauhallinen kun oli nukkunut iltapäiväisen osuuden myötä hyvät unet. Ehei.

Lexa nyökkäsi ja asettui naisen taakse korjaamaan nutturaa ja hiusverkkoa. Emilyraukka. Nainen tuntui olevan pelkkä tiukasti kerälle käpertynyt pallo jännittynyttä energiaa ja hermoja. Hän ei voinut kuin toivoa, että Emily rauhoittuisi heti kisapaikalle päästyään.
"Noin", Lexa sanoi hetken kuluttua, kun oli saanut viimeisenkin pinnin paikalleen. "Nyt se pysyy vaikka missä menossa, mutta rauhallisestihan te tänään otatte."

Hänen olisi pakko tai hän ratsastaisi päin helvetti. 
"Mennään." Ei kiitosta, ei suukkoa, ei mitään. Nainen oli vain jännittynyt pallo. Hermoraunio. Hän ei kestäisi tätä.

Merrykin tuntui mielellään pysyttelevän metrin päässä Emilystä, kun nainen oli niin hermona. Lexa nappasi koiran hyväntuulisesti remmiin ja suunnisti autolle. Olisi ilo nähdä tänään Emily kilpailemassa Copperin kanssa. Hän ei voinut kuin toivoa, että naisella menisi hieman paremmin kuin tallitoverillaan, joka oli tosin kehunut hevostaan siitä huolimatta vuolaasti.

Emily toivoi samaa. Se olisi jo paljon, jos Copper ei heittäytyisi yhtä pelleksi. Hän oli tahallaan aina treenannut ohjelmaa eri järjestyksessä tai osia sekaisin, ehkäistäkseen ennakointia, johon hevosella oli paha taipumus. Autossa nainen nakutteli ovea. Hän saisi melkein suoraan nousta selkään. Tänään hän ei ollut jaksanut tulla ajoissa, kun kuitenkin häädettäisiin hevosen luota. 
"Katsokin ettei Merry tee mitään kiellettyä." Hän muistutti autosta noustessaan.

Lexan kävi sääliksi naista, joka oli niin kovin hermostunut. Toivottavasti tilanne helpottaisi kouluosuuden jälkeen, kun Emily näkisi, ettei naisella ollut mitään pelättävää. Että Copper oli yhtä luotettava kuin aina ennenkin, ja pärjäisi oikein loistavasti radalla kuin radalla.
"Tietenkin katson, ei huolta", Lexa vakuutti hymyillen ja puristi remmiä tiukasti kädessään. "Merrykin kannustaa sinua innoissaan." Tietenkin koira oli täällä Emilyä kannustamassa! Huomenna koiralle vasta olisikin hauska päivä tiedossa, kun otus pääsisi maastoesteradan varrelle katsomaan ratsukoita ja tervehtimään muita koiria, joita ainakin Badmintonista päätellen kilpailuissa riitti.
Tallialueella oli täysi tohina päällä, kun hevosia samaan aikaan valmisteltiin koitoksiin ja purettiin niistä, kun ratsuja lähti kentälle lämmittelemään ja palasi kouluradalta kaikkensa antaneina. Copper sai seurata menoa karsinansa suojista, jossa Larissa pyyhki hevosta ties kuinka monetta kertaa kostealla pyyhkeellä varmistaakseen, ettei hevonen ollut pölyinen tai muutoin likaisen näköinen. Musta harja oli letitetty armeijallisen tasaisiksi nypyiksi ja takaosan päälle oli Zoen avustuksella taiteiltu tyylikäs pienten salmiakkiruutujen muodostama kuvio. Copper näytti valmiilta koitokseensa kouluradalla, jos Larissalta kysyttiin.

Emily veti kypärää päähänsä matkalla tallille ja pysähtyi Copperin luo. 
"Ainakin se on komea, jos ei mitään muuta." Emily totesi hymyillen, edes hieman Nainen oli ollut niin sietämättömällä tuulella jo pitkään. 
"Voisin ottaa sen nyt ja lähteä veryttelemään." 

"Se on valmis", Larissa vakuutti kurottaen läsipään puoleen sen verran, että saattoi riisua riimun pois suitsien päältä. Copperia ei olisi saanut enää puunatummaksi vaikka olisi yrittänyt - ja hän tiesi sen, koska oli yrittänyt. Hevonen oli valmis astumaan satojen silmäparien eteen, se oli selvää. Larissan usko nuoreen ruunaan oli vankkumaton, kun hän ojensi ohjat Emilylle ja nappasi repun kantoonsa seuratakseen ratsukkoa lämmittelykentälle. Täytyihän mukana olla aina vaihtosuojia, jalustinhihnoja ja muita koottuja tarvikkeita, sillä eihän sitä koskaan tiennyt, mitä lämmittelyssäkin ehtisi tapahtua.

Emily talutti ruunan verryttelykentälle ja nousi sulavasti sen selkään. Nainen oli selvsti itsekin nähnyt enemmän vaivaa ulkoiseen olemukseensa. Edelleen hän varoi verryttelyssä mukailemasta liikaa ohjelmaa. Copper ei saisi oppia sitä. Muuten se alkaisi nokkelaksi.

Larissa seurasi Copperia vaitonaisena, mutta kirkkain silmin, ja jopa kentän laidalle etsiytynyt Gina piti suunsa supussa antaakseen Emilyn keskittyä ruunan lämmittelyyn kaikessa rauhassa. Neuvoista oli vain haittaa, jos ne rikkoivat ratsastajan keskittymisen. Bex oli asettunut puolestaan katsomon laitaan odottamaan Emilyn vuoroa, eikä Lexan ja Merryn ollut ollut vaikea löytää lyhyttä punapäätä ihmismassan laitamilta.

Emily päästi enemmän ohjaa ja vilkaisi Ginaa. Naista oli niin vaikea lukea. 
"Kerro toki. Viime hetken tuomio."

"Ratsasta sitä hevosta, joka sinulla on allasi. Turha lähteä pyytämään kahdeksikon liikettä, jos saat kotona parhaimmillaan Copperista irti kutosen. Olette valmiita, joten unohda kokonaan missä olet ja keskity vain ratsastamaan hyvä koulurata, ihan kuten missä tahansa kansallisessakin luokassa", nainen totesi nyökäten. Copper näytti hyvältä lämmittelyssä, joten ei auttanut kuin toivoa, että se kantaisi myös valkoisten aitojen sisäpuolelle.

Emily pyöräytti silmiään. Neuvo jota hän vihasi. Hän ratsasti lopulta valmistautumaan vuoroonsa ja aitojen sisäpuolelle. Perinteinen hymy, joka oli tuttu myös kansallisista luokista Copperin kanssa, ei viipynyt nyt kasvoilla. Kuten ajatellessaan, hän oli uponnut syvälle päähänsä, omaan maailmaansa. Copper tuntui hyvältä aitojen sisäpuolella, silti tuntui ettei mikään riittäisi. Ohjelman päätteeksi hän silti päästi ohjat pidemmiksi, Copperin ravaten reippaasti laukkaosioista innostuneena. Hän ei uskaltanut jäädä katsomaan pisteitä, vaan karkasi mahdollisimman nopeasti paikalta. Kahdeksas ei ehdottomasti ollut naisen surkeimpia, mutta ei myöskään parhaita suorituksia. Copperilta se oli vaatinut kaiken ja tuplat lisää, mutta ruuna oli antanut hänelle kaiken mitä hän oli pyytänyt. Punapää taputteli hevosen kaulaa, hymyillen pehmeästi. Hieno poika. Ei tultu aidoista yli, se oli tärkeintä. 

Lexa pidätti hengitystään katsomossa, kun seurasi Emilyn ja Copperin suoritusta, siinä missä Bex mutisi liikkeille annettuja pisteitä ääneen. Larissa otti ilomielin Copperin ohjat vastaan, kun ratsukko poistui radalta ja Gina pudisteli huvittuneena päätään vilkaisten suuren näytön suuntaan, jolle pisteet ja sija lävähtivät.
"Menipä se surkeasti", vanhempi nainen totesi sarkasmista paksulla äänellä juuri parahiksi, kun Bex, Lexa ja Merry säntäsivät näkyviin. Molemmat naiset tuntuivat puhuvan päällekäin, eikä Merryn innostunut haukahtelu auttanut saamaan selvää kummastakaan. Vasta kun Larissa peitti Bexin suun kädellään, saattoi Lexa puhua ilman vaahtosammuttimen huutoa päälle.
"Se oli upeaa, rakas", nainen kehui lämmöllä ja sieppasi Emilyn rutistukseensa nauraen. "Ihan turhaan hermoilit."

Emily päästi ohjista irti kun Gina oli varmasti ruunan ohjissa kiinni. Copper veulasi kuolainta suussaan, edelleen laukkaosuuksista kuumuneena. Se oli ainakin itse, suurena visionäärinä, tyytyväinen suoritukseensa. Hölmö eläin. Emily vilkaisi valmentajaansa kulma koholla. Aistiko hän kenties sarkasmia tuon sanoissa. Nainen jalkautui alas ja pudisteli päätään Lexan halauksessa. 
"Kulta, niin rakas kuin olet ja arvostan mielipidettäsi, en tiedä miten paljon ymmärrät sen upeudesta. Bex, mitä sinulla on mutkutettavanasi?" Hän painoi suukon Lexan poskelle ja taputteli tyytyväisenä Copperin kaulaa. Vieläkin tiedottomana siitä että oli ratsastanut alle kolmenkymmenen pisteen. 29,5 mutta se oli silti vähemmän kuin kolmekymmentä.

Lexa mutristi huuliaan. Miten hänen ymmärrystään lajista kyseenalaistettiin taas? Hän oli oppinut tehokkaasti kesän myötä, sillä tilaisuuksia nähdä Emily tositoimissa oli riittänyt.
"Tuomarit olivat kanssani samaa mieltä, joten mielestäni ymmärsin ihan tarpeeksi", Lexa vastasi leikkisän loukkaantuneella äänellä. Larissa veti toisen kätensä pois Bexin suulta ettei pienin nainen purisi häntä ja silitteli sen sijaan Bexin kuolaamalla kädellä Copperin poskea.
"Sanoin vain että sinulla on maailman surkein kyky itsearvioinnin tekemiseen", Bex totesi. "Ratsastit alle kolmenkymmenen pisteen, idiootti."

Emily naurahti ja pudisteli kevyesti päätään Lexan sanoille. Hän kääntyi Bexin puoleen ja kohotti kulmiaan. 
"Älä sinä ala minulle surkeudes-- mitä? Eihän se voinut mennä alle." Nainen totesi hämmentyneenä. 

Gina pärskähti Emilyn hämmennykselle, siinä missä Bex läimäisi punapään hartiaa.
"Meni se. Olisit jäänyt katsomaan tuloksesi, urpo", vaahtosammutin totesi kohottaen kättään uutta läpsäisyä varten. Tai ehkä tökätäkseen Emilyn kylkeä. Kukapa sitä tiesi, mitä hän tekisi seuraavaksi. Ei Bex itse ainakaan.
"Minähän sanoin, että se meni upeasti", Lexa totesi leikillään täynnä ylpeyttä itsestään.

Emily nosti sormensa varoittavasti pystyyn. Vielä kerran läpsäiset ja saat selkääsi. 
"No en halunnut katsoa, olin varma jostain viidestäkymmenestä pisteestä." Nainen mutisi nyreästi ja nyrpisti nenäänsä.

"Surkea kyky arvioida omaa suoritusta", Bex virnisti vinosti. Ha, hän oli sanonut! Lexa veti Emilyn uudestaan tiukkaan halaukseen. Hän oli niin ylpeä naisystävästään. Emily oli jälleen osoittanut, miten loistava ratsastaja nainen oli, kun oli tuonut nuoren hevosen tänne ja tehnyt tällaisen kouluradan. Bexkin harppasi lähemmäs rutistaakseen molempia naisia, kun kerran seisoivat siinä halaillen.
"Hei, minäkin haluan mukaan halaukseen", Larissa valitti leikillään. "Tein suuren työn harjaamalla Copperin ainakin viiteen kertaan."

Emily naurahti ja ojensi lopulta kättään jotta Larissakin mahtuisi halaukseen. 
"Bex, sinun on turha haaveilla Ginan kierrokselle menemisestä, varoitin häntä."

Larissa tunki mukaan halaukseen pidellen Copperia toisella kädellään. Gina pudisteli päätään katsellessaan nuorten naisten halausrypästä. Tässä olisi kerrassaan loistava kuva näytettäväksi kansallisessa televisiossa.
"Petturi", Bex mutisi jostakin Lexan käden alta ja koetti tökätä Emilyä, mutta Larissan kiljahduksesta päätellen osui tyttöön. Hups.

Emily rukoili ettei sitä näytetäisi televisiossa. Hän naurahti Bexin sanoille ja hyppäsi kauemmas Larissan kiljaisun myötä. 
"Suojelen itseäni ja yhteiskuntaa."

"Yhteiskuntaa pitääkin suojella sinulta", Bex mutisi astahtaessaan itsekin kauemmas halauksesta. Larissa käänsi huomionsa takaisin Copperiin, ennen kuin ruuna kokisi jääneensä liian pitkäksi aikaa huomiotta ja keksisi jotakin omasta mielestään hilpeää puuhaa.
"Te taidatte selvitä omillanne nyt, joten minä lähden katsomaan, keitä kaikkia tuttuja täällä onkaan paikalla", Gina totesi huvittuneena ja taputti ohikulkeissaan Emilyn hartiaa pieni ylpeydestä kielivä hymy huulillaan. Emily oli ehdottomasti ratsastanut nuorta ruunaa hienosti.

Emily heilautti kättään Ginalle ja suukotti Copperin turpaa. 
"Mihin Zoe erakoitui? Ja miten niin minulta, sinä se demoni olet!"

"Zoe on Duffyn kanssa jossakin kaukana kaikesta hälinästä", Larissa vastasi silitellen Copperin poskea. "Duffy potki karsinan seinää, ja Zoe pelkäsi sen loukkaavan itsensä, joten he lähtivät rauhoittumaan ulkoilmaan." Se ei tosin ollut estänyt Zoea lähettämästä tyypilliseen tapaansa hyvin lyhytsanaista mutta sitäkin vilpittömämpää onnitteluviestiä Emilylle.
"Minä olen ollut parhaalla käytökselläni koko vuoden, olen todellinen pyhimys!" Bex virnisti.

"Ah. Se nyt ei ole yllätys." Emiy naurahti. Duffy oli vähän idiootti, jos niin sai sanoa. Bexin idiootti, onneksi. 
"Kävelytätkö Larissa Copperin kuivaksi ja hoidat sen lepokuntoon?" Hän pyysi hymyillen ja suukotti vielä ruunan turpaa, pyyhkäisten irvistäen vaahtoa huuliltaan. laskelmointivirhe.
"Ja paskat olet ollut edes kahta tuntia."

"Tietenkin", Larissa vastasi hymyillen. Ei sitä tarvinnut edes erikseen pyytää. Tietenkin hän hoitaisi Copperin kuntoon, sitä vartenhan hän täällä oli. Bex nauroi Emilyn epäonnelle siinä missä Lexa pudisteli päätään huvittuneena.
"Ei pusuja sinulle hetkeen", amerikkalainen virnisti. Ihan kuin moinen häntä tosissaan estäisi.
"Ha! Olet väärässä. Olen ollut oikein kiltisti. Täydellinen roolimalli kenelle tahansa", Bex vakuutti virnuillen. Niinpä niin. Ja lehmät lensivät.

"Kun vähiten sitä odotat, varastan yhden." Emily huomautti nyreänä ja nyrpisti nenäänsä. 
"Et tosiaan ole. Bex, valehtelet niin että korvasi heiluvat."

"Et yllä", Lexa kiusoitteli naurahtaen. Ei Emily nyt niin pieni ollut, vaikka hän miten asiasta vitsailisi. Merry pyöri onnesta soikeana hänen jaloissaan, kun Larissa lähti viemään Copperia tallialuetta kohti.
"Eivät ne sentään ole vielä pudonneet, vaikka miten heiluisivat", Bex virnisti. "Ainakin kuulen hyvin, kun korvat kääntyilevät kaikkialle." Logiikka sekin.

"Kyllä varmasti putoilevat, nidot ne vain aina kiinni." Emily puuskahti ja veti kypärän päästään. Pian naista tultiin nykimään haastateltavaksi, mikä sai punapään näyttämään kovin kiusaantuneelta, kun hän katosi hetkeksi kauemmas. Palatessaan Emily oli käynyt jo vaihtamassa neutraalimmat vaatteetkin vaunulla. 
"Lexa, aiotko jatkaa katselua vai maltatko kierrellä?Bex?"

"En tunnusta mitään", Bex virnisti takaisin. Naiset katselivat hymyillen Emilyn perään, joskin Bex näytti enemmän ilkikuriselta kuin pelkästään ylpeältä. Nopeasti huomio suuntautui kuitenkin takaisin kouluareenalle, jonka laidalle he vaelsivat yhdessätuumin. Merry istui siivosti Lexan jalan vierellä siitä huolimatta, ettei koira ymmärtänyt mitä tässä nyt varsinaisesti katsottiin. Molemmat naiset kääntyivät hymyillen Emilyn puoleen, kun nainen palasi rekalta.
"Kierrellään vaan", Bex vastasi ja Lexa naurahti nyökäten.
"Minä saan tietää kaiken tarpeellisen olin missä tahansa", amerikkalainen virnisti napauttaen vasemmalla korvallaan olevaa kuuloketta. Hän kuuli sen kautta radiojuontajien selostuksen kilpailuista minne tahansa kisa-alueella. Kuinka näppärä teknologian edistysaskel tämäkin oli!

Emily pudisteli päätään kuulokkeelle. 
”Bex, olemme luoneet hirviön.” Ei hän tosissaan ollut. Hän oli iloinen siitä että ammattinsa herätti ylpeyttä eikä kyselyä milloin hän lopettaisi.
”Opastakaa minua, en ole kierrellyt vielä yhtään.”

Bex vilkaisi Lexaa päätään kallistaen, kun pohti hetken.
"Jep. Minä otan ylpeydellä kunnian tämän hirviön luomisesta", nainen nyökytteli pontevasti. He olivat luoneet oikein hienon hirviön Emilyn kanssa - joskin Lexan into kenttäratsastukseen oli tainnut syttyä puhtaasti siitä, miten se oli Emilyn ammatti. No, niin tai näin, hän oli auttanut naisen opettamisessa tavoille. Hän aikoi pitää kunniasta osan itsellään.
"Kauppakujalle siis", naiset sanoivat yhtä aikaa, mikä sai molemmat naurahtamaan. No, ainakin heillä oli yhteinen näkemys siitä, mistä kiertely oli hyvä aloittaa. Kojujen ympärille koko kisapaikka oli sitä paitsi rakentunut, sillä myyntikojut olivat kaiken sydämessä.

Emily otti hirviötään kädestä ja painoi päähänsä Britannian olympiatiimin lippiksen, mallia 2016. Se oli vähän nuhjaantunut, mutta istui päähän hienosti. Lontoon lippis oli auttamatta jo liian kulunut käyttöön. 
”Tehän olitte yksimielisiä!”

Hirviö oli oikein onnellinen, kun saattoi kulkea käsi kädessä Emilyn kanssa, Merry toisella puolellaan. Koiraakaan ei haitannut päästä liikkeelle, sillä ennen pitkää aloillaan istuminen oli alkanut koetella nuoren koiran kärsivällisyyttä.
"Kauppakuja on ainoa oikea piste tutkimusretken aloittamiseen", Bex julisti. "Lexakin on vihdoin oppinut sen."
"Haluan vain ostaa magneetin jääkaapin oveen", tummahiuksinen nainen korjasi virnistäen.

Emily naurahti pehmeästi. 
”Voi magneetti. Kai tiedät että meidän jääkaappimme ei riitä jos jokaisista kisoista aiot ostaa sellaisen?”

"Keksin jotain", Lexa totesi hymyillen. Ei se olisi ongelma. Hän hankkisi heille vaikka metallilevyjä seinille ympäri asuntoa, jos muutoin ei olisi tarpeeksi pinta-alaa, johon kiinnittää magneetteja.
Itse asiassa, siinähän oli ideaa. Magneetilla voisi aina kiinnittää kuvan Emilystä sen kertaisen ratsunsa kanssa, ja asunto olisi nopeasti täynnä ihania muistoja.
"Anna hirviön unelmoida. Kyllä hän ensi vuoteen mennessä on kyllästynyt hankkimaan matkamuistoroinaa kilpailuistasi", Bex kiusasi.

Emily voisi olla erimieltä, mutta jos Lexa ei kysyisi, hän ei voisi estää. 
”Minä pelkään että niin ei käy.” Nainen naurahti käheästi.

"Voit hyvin olla oikeassa", Bex tunnusti naurahtaen. Lexa pyöräytti silmiään ja puristi kevyesti Emilyn kättä.
"Voitteko olla puhumatta minusta kuin en ole tässä?" Nainen pyysi nauraen. "Kuulen teidät, tiedättekö."

”Mitä? Kyllä minä tiedän, kulta.” Emily vastasi hymyillen ja suukotti naisen poskea.
”Olet vain suloinen.”

"Tiedän. Suloinen on toinen nimeni", Lexa sanoi hymyillen. Vaikea olla hymyilemättä, kun hän sai suukon naisystävältään ja kulki kilpapaikalla Merry rinnallaan. Heidän pieni perheensä oli hienosti koolla.
"Mikä toinen nimesi muuten oikeasti on?" Bex puuttui keskusteluun naurahtaen. "Minun on Kate. En tajua mistä isomummun kautta sekin on kierrätetty."
"Suloinen, juurihan se tuli vahvistettua", Lexa virnisti vastaukseksi Bexille ja piiloutui Emilyn taakse, kun pieni kenttäratsastaja näytti harkitsevan hänen tökkäämistään.

Emily vilkaisi Lexaa, joutuen miettimään. Hän muisti kuulleensa sen, mutta ei muistanut mikä se oli. Ei näin nopeasti. 
"No mutta sehän on suloinen. Ei turhaa erikoisuuden tavoittelua." Hazel meni siihen kategoriaan ehdottomasti.

"Mutta Hazel sopii sinulle upeasti", Lexa huomautti Emilylle virne suupielessään. Bexin silmät syttyivät. Hän ei ollut koskaan erityisemmin kiinnittänyt huomiota ylimääräiseen kirjaimeen Emilyn nimessä.
"Vai Hazel", Bex naureskeli ja Lexan huomion ollessa muualla kalasteli naisen puhelimen esille Lexan olalta roikkuvasta laukusta. Lompakkokuoren sisätaskusta löytyi ajokortti.
"Paige!" Bex kiljaisi onnessaan kuin olisi juuri löytänyt suurenkin aarteen. Lexa räpäytti hämmentyneenä silmiään, ennen kuin tajusi mitä Bex oli tehnyt.
"Olemme kuin jonkin 90-luvun kliseisen high school -elokuvan päähenkilökolmikko. Mean Girls, mutta paljon ennen kuin Mean Girls oli cool", Bex virnuili antaen Lexalle takaisin naisen puhelimen.

Emily naurahti pehmeästi ja pudisteli päätään. 
"Olet mahdoton. Hazel on toki kaunis, mutta ehkä hieman erikoisuudentavoittelua." Nainen myönsi hymyillen. 
"Se se oli!" Emily naurahti ja nakkasi Bexilt Lexan puhelimen ja kortin takaisin. Ihan vain varmuuden vuoksi. 
"Ei kiitos."

"Mutta sinä olet erikoinen", Lexa huomautti vilpitön hymy huulillaan. Emily oli erityislaatuinen, joten oli vain sopivaa että naisella oli moinen nimikin. Edes toisena nimenään.
"Liian myöhäistä, olemme jo. Kate, Hazel ja Paige. Tämä tarina suorastaan kirjoittaa itse itsensä", Bex julisti nyökytellen rivakasti päätään.

Emily nyrpisti nenäänsä.
"Ai hyvä jumala." Se kuulostikin jo karsealta, kun sen sanoi noin. Hän syventyi pyörittelemään käsissään joitakin uusia ratsastushousuja. Vaikka hittoako hän niitä osti, kun niitä tunki sponsori- ja mainosjuttuina kaikkialta. Joskus hän lahjoitti niitä Larissallekin.

"Älä ole niin negatiivinen", Bex torui naurahtaen. "Tästä voi tulla uusi Hollywoodin hitti. Meistä voisi tulla rikkaita." Lexa pudisteli päätään Bexin järjettömille harhakuville ja eksyi viereiselle kojulle pyörittelemään koirien nahkaremmejä kädessään. Ihan kuin Merryn hihnassa muka olisi jotakin vikaa ollut.

"Miksi vähän epäilen?" Bex tuskin saisi aikaiseksi Hollywood-hittiä, tai mitään mikä edes kelpuutettaisiin sinne asti. Emily vilkaisi Lexaa ja pudisteli päätään. 
"... Kohta Merryllä on kolme uutta hihnaa."

Ei sitä tietäisi ennen kuin kokeilisi! Ehkä onni suosisi heitä ja joku ökyrikas tuottaja tahtoisi tehdä heidän ideastaan totta. Todennäköisesti heidän tulevaisuutensa oli turvatumpi, kun he keskittyivät ratsastamiseen.
"No sentään ne hihnat ovat Merrylle", Bex virnisti vinosti. Aina voisi olla huonomminkin, tai paremmin, riippuen kai miltä kannalta asiaa katsoi. Hän ei ollut unohtanut Emilyn purkausta aiemmin. Hiton nainen kertoi hänelle ihan liikaa asioita Lexasta.

Emily epäili sitä suuresti. Hän siristi silmiään ja talloi vahingossa koko painollaan Bexin varpaille tuon sanojen myötä. Aivan täysin vahingossa. 
"Harmi."

"Ai vittu!" Bex kirosi ja potkaisi toisella jalallaan Emilyn säärtä kohti. Helvetti! Ei tarvinnut kävellä hänen ylitseen, vaikka hän pieni olikin!
"Rakas", Lexa kutsui autuaan tietämättömänä muutaman metrin päässä käydystä kamppailusta. "Eikö tämä olisi ihana uusi remmi Merrylle?"

Emily pakeni äkkiä ja sai vain hipaisun sääreensä, kunnon potkun sijaan. 
"Osta sinule suukapulan." Emily totesi, karaten sitten Lexan luo. 
"Olisi, kieltämättä. Tuntuu mukavalta käteen."

"Sinulla sille olisi käyttöä!" Bex huusi Emilyn perään ja väläytti leveää hymyä kojunpitäjälle, joka näytti kerrassaan järkyttyneeltä. Pieni väkivalta piristi kenen tahansa työpäivää, eikö?
"Sitä minäkin", Lexa totesi. "Siinä on vielä punottuna heijastintakin. Merryn näkisi pimeässä." Koska ladattava valopanta ja huomioliivi eivät sitä tietenkään tehneet tarpeeksi hyvin. Hän oli ehkä ottanut nähdyksi tulemisen hieman liian vakavasti, kun otti huomioon miten he asuivat keskellä valaistua Newcastlen keskustaa.

Emily pyöräytti silmiään ja huokaisi raskaasti. Bex oli mahdoton. 
"Olet mahdoton. Mutta se olisi hyvä."

Lexa hymyili tyytyväisenä Emilylle, painoi suukon naisen otsalle ja kääntyi sen jälkeen myyjän puoleen remmin kanssa. Äkkiä nahkainen remmi oli maksettu ja pakattu hänen laukkuunsa. Hieno ostos, ehdottomasti.
"Hei rakastavaiset, tulkaa katsomaan tätä", Bex huhuili muutaman kojun päästä edempää, jonne oli sillä aikaa harhaillut kun kaksi muuta olivat leikkineet koiran vanhempia. Nainen heilutteli kädessään puusta veistettyä hevosta. Koko koju oli täynnä käsitöinä tehtyjä pieniä koriste-esineitä.
"Ajatelkaa miten söpö armeija minihevosia olisi kirjahyllyssä", nainen virnisti silmät kiiluen.

Emily asteli Bexin luo ja pudisteli päätään. 
"Ne eivät näyttäisi hyvältä pölyisinä." Ja hän inhosi pölyjen pyyhintää. Hyi. 

Lexalla ei ollut moisia esteitä, sillä nainen oli heti iskenyt silmänsä pieneen koirapatsaaseen, joka oli maalattu mustavalkoiseksi.
"Lexa on selvästi eri mieltä", Bex virnisti kun pitkä nainen pyöritteli ihastuneena puista bordercollieta kädessään.

Emily huokaisi hiljaa. 
"Niinpä niin. Mahdotontahan tämä on." Nainen naurahti käheästi. 

Lexa ei kuunnellut moisia kun teki ostopäätöksen siltä seisomalta. Mini-Merry kuului heidän hyllyynsä, ehdottomasti.
"Joskus minusta tuntuu että jäät toiseksi koirallesi", Bex kiusasi tönäisten kevyesti Emilyä, kun Lexa hymyili niin onnellisena pienestä koirapatsaastaan. "Merry olisi ollut paras wingmanisi ikinä."

"Niin minustakin." Emily totesi hymyillen ja pudisteli päätään. 
"Niin olisi. Mutta en tarvinnut edes sitä, koska olen niin jumalaisen kaunis ja hurmaava." Naisen ääni tihkui sarkasmia.

Bex pärskähti Emilylle, mutta Lexa, joka oli havahtunut keskusteluun juuri sopivasti, hymyili tyytyväisenä Emilylle.
"Niin olet, rakas", hän vastasi nyökäten. "Hienoa, että ymmärrät sen vihdoin itsekin." Koska se, että hän päätti jättää Emilyn sarkasmin huomiotta ehdottomasti tarkoitti moista.

"... Rakas, oletko kuullut sarkasmista?" Emily kysyi leveästi hymyillen. 
"Täytät asuntomme Burghleyn matkamuistoilla."

Lexa päätti jättää moisen huomiotta, sillä se olisi väittely jota hän ei voisi voittaa.
"Asuntomme kaipaa matkamuistoja", nainen julisti hymyillen. Pienet muistot yhteisen matkan varrelta olivat aina ihania, joten tietenkin hän olisi täyttämässä asuntoa moisilla.

"Sinusta asuntomme voisi täyttää muistoilla. Kulta, jos hankit tätä tahtia muistoja, emme mahdu sinne kahden vuoden kuluttua." Emily naurahti kevyesti. Lexa oli niin suloinen. 

"Voimme muuttaa isompaan asuntoon kahden vuoden kuluttua", Lexa vastasi leveästi hymyillen. Ongelma ratkaistu! Enemmän tilaa hyllyille, joille muistoja saisi mahtumaan sadoittain, jos niikseen tulisi. Lasivitriiniin kaikki, niin ei tarvitsisi edes murehtia pölyistä.

"Ai hyvä jumala." Emily pärskähti. Isompi asunto matkamuistojen takia? 
"Bex, auta minua."

"Enpä taida, tuskasi seuraaminen on niin paljon viihdyttävämpää", Bex naurahti. Ehei, Emily saisi selvitä hirviönsä kanssa ihan itse. Hän ei puuttuisi tähän. Kärsikööt edes liiallisista matkamuistoista, kun oli muutoin niin ällöttävän onnellinen.

"Olet ilkeä." Emily mutisi ja pyöräytti silmiään. Hän vilkaisi kelloa. 
"Alkaisi olla nälkä. Syödäänkö Lexa tänään täällä jotakin?" 

Bex vain heilautti kättään vähätellen. Ei hän nyt niin ilkeä ollut. Hieman vain. Sopivasti, jos häneltä kysyttiin.
"Syödään vain", Lexa nyökkäsi pirteästi. "Tekeekö sinun mieli jotain erityisesti?"

"Katsellaan mitä löytyy? Ei vain tee mieli syödä hotellillakaan." Emily totesi hymyillen ja pärskähti pehmeästi. Hän otti kiinni Lexan kädestä. 
"Mutta nyt. Kohta olen kiukkuinen."

"Etsitään siis ruokaa nyt", Lexa naurahti kohottaen Emilyn käden huulilleen suukkoa varten. Kiukkuinen Millie ei ollut mukava Millie. Merrykin arvostaisi, kun Emily ei kiukuttelisi tyhjää vatsaansa.
"Olette vain koko ajan entistä pahempia", Bex puhahti pyöräyttäen silmiään. "Jätätte kaikki romantiikkakirjallisuuden helmetkin jälkeen."

Ei, kiukkuinen Millie oli pieni hrviö, josta jokainen halusi eroon. Bexin nurina sai hänet vilkaisemaan naista. 
"Ei kanssamme ole pakko olla." 

"Vaihtoehtoni ovat te, Zoe tai yksinäisyys, joten", nainen kohautti harteitaan. Mieluummin Lexan ja Emilyn kanssa, vaikka naisista olikin kiva narista silloin tällöin. Ainakaan kumpikaan heistä ei toivonut hänen kuolemaansa mitä kivuliaimmilla tavoilla.
"Miltä fish and chips kuulostaisi?" Bex ehdotti vilkaistessaan perinteistä herkkua tarjoilevan kojun suuntaan. "Voimme leikkiä terveellisiä ja pyytää salaattia sivuun."

"Niin, älä sitten kitise tai saat olla yksin." Emily huomautti. Ei hän aikoisi loputtomiin kuunnella narinaa. 
"Oi! Joo. Ihanan rasvaista." 

Bex pyöräytti silmiään, mutta päätti olla narisematta ainakaan hetkeen. Ei hän halunnut jäädä itsekseenkään ihmisten keskelle.
"Täydellistä. Sinne siis", punapää virnisti ja lähti liikkeelle päättäväisesti. Lexa pudisteli päätään ja painoi suukon Emilyn ohimolle.
"Ei kiukku-Millietä tänään", nainen naurahti.

Emily naurahti Lexan sanoille. 
"Ei, vielä ainakaan. Voi tosin olla että kaadun jännityksen jälkee hotellissa nukkumaan saman tien." Siltä se ainakin tuntui. 

"Se olisi hyvä. Ehtisit nukkua kunnolla ennen aamua. Meidän täytyy lähteä ajamaan todella aikaisin, että ehdimme tänne varmasti ennen ruuhkaa", Lexa pohti ääneen. Olisi selvää, että tiet täyttyisivät autoista kun aamu etenisi yhtään varhaista pidemmälle, kun ihmiset kerääntyisivät päiväksi seuraamaan kenttäkilpailuiden jännittävintä osiota.

Emily nyökkäsi. Siksi se tuntui hyvältä. Hän todella kaipaisi ainakin kymmenen tuntia unta. Ainakin. Viimeyö oli mennyt niin pieleen nukkumisen osalta.
"Jos otan salaatin niin eikö sitten voi ottaa vähän isommat ranskalaisetkin?"

"Ehdottomasti", Bex nyökkäsi Emilyn logiikalle jättäen oman tilauksensa työntekijälle. Viinietikkaa kaiken päälle, namnam. Lexa irvisti pelkästä ajatuksestakin. Englantilaiset. Hän ei voinut ymmärtää intoa tunkea etikkaa kaikkeen mahdolliseen, aina sipseistä ja ranskalaisista alkaen.
"Shh, Merry, sinä saat muutaman ranskalaisen kun ne jäähtyvät", Lexa lupasi koiralle, joka inisi hänen jaloissaan. Ilmeisesti kalafile olisi maistunut Merryllekin.

Emily otti myös etikan ja tietenkin majoneesin, koska terveellisyys oli aivan turhaa. Hän otti annoksensa lopulta kiitollisena vastaan. 
"Lexa! Et voi syöttää koiralle mitä sattuu."

Lexa pyysi sitruunalohkon kalafileen kaveriksi ja majoneesia sekä ketsuppia ranskalaisten päälle, ja tasapainoili sitten annoksensa kanssa pöytään, jonka Bex oli heille vallannut.
"Ei Merry muutamasta ranskalaisesta kärsi", Lexa puolustautui. "En ollut antamassa sille puolia annoksestani."

Emily nyrpisti ketsupille. Miksi? Miksi sitä piti laittaa kaikkialle? 
"Parempi olisi niin." Emily puuskahti, vieden haarukallisen suuhunsa. Ainakin hän olisi marmattamatta syödessään. 

"Syö, rakas", Lexa naurahti. "Kiukku-Millie on melkein jo voiton puolella." Bex pärskähti vieressä ja oli tukehtua ranskalaiseensa. Reipas kulautus limusta huuhtoi ranskalaisen mukanaan, eikä hän joutunut kakomaan naama punaisena.

Emily nyrpisti nenäänsä ja mulkaisi Bexiä. 
"Mitä sinä tyrskit?" Hän naurahti ja tunki uuden haarukallisen suuhunsa.

Bex mutisi jotain epäilyttävästi Kiukku-Millieltä kuulostavaa päätään ravistellen. Kaikkea kanssa.
"Teillä on kyllä herttaiset lempinimet toisillenne. Ehkä Axel oli sittenkin todella kaunis koodinimi Lexalle", Bex muisteli nauraen. Oi niitä aikoja.
"Suosikkini ovat edelleen ne Barbie-nuket, jotka kävit läpi yhtenä pitkänä litaniana. En ole hetkeen ollut niin hämmentynyt", Lexa naurahti.

Emily puuskahti. 
"Se oli aivan liian suloinen, kun ottaa huomioon että hän keksi kiukku-Millien. En ole niin paha nälkäisenä."

"Olet sinä vähän", Lexa korjasi hymyillen ja näytti pientä tilaa peukalon ja etusormen välissä. "Ihan pikkiriikkisen."

Emily läppäisi tuon kättä ja puuskahti. Ei, hän oli kiltti nainen. Jopa nälkäisenä! Hän keskittyi syömään, näyttäen onnellisemmalta joka haarukallisen myötä.

Lexa noudatti Emilyn esimerkkiä välttyäkseen enemmältä läpsimiseltä näissä yhteyksissä ja sujautti lupauksensa mukaisesti muutaman ranskalaisen Merrynkin natustettavaksi, kun koira näytti niin surkealta syövien ihmisten ympäröimänä.
"Parempi mieli?" Bex kiusasi saatuaan oman annoksensa tuhottua.

Emily nielaisi viimeisen suullisen ja tyhjensi limsansa. 
"Paljon! Tosin, kohta alkaa väsyttä kun en ole malttanut syödä kunnolla." Nainen hieraisi jo aiemmin kevyestä meikistä pestyjä kasvojaan. 

"Järjestetään sinut siis petiin", Lexa totesi hymyillen. "Eihän se kävisi päinsä, että nukahtaisit pystyyn."
"Pääsisit niin paljon helpommalla kun liittyisit meidän seuraamme rekkaan nukkumaan", Bex naurahti. "Ei ajomatkoja yhtään minnekään."

Emily pudisteli päätään. 
"Niin kauan kuin työnantajalleni on ok että nukun hotellissa mukavasti, minä nukun hotellissa mukavasti. Ja käytän sitä sänkyä paljon riettaampaankin."

"Ja minua väität demoniksi. Sinä se syntinen olet! Minä olen puhdas pulmunen sinun rinnallasi", Bex naurahti. Rietasta elämää Emilyllä tuntui riittävän - aina kisapaikoille saakka. Ehkä hänen pitäisi etsiä itselleen seuraa vaikka Tryonista.

Emily vain päätti iskeä takaisin, kun kerrankin saattoi. 
"Hei. Minä olen. Pieni, sievä ja viaton enkeli. Tai siis olen. Sitten Lexa korruptoi minut ja opetti ties mitä."

"Eli nykyään olet helvetin syvimmissä syövereissä", Bex totesi. "Minä sentään tein parannuksen." Eli hän oli heistä pyhimys. Muutama kuukausi hyvillä teillä korjasi ehdottomasti vuosien korruption.

"Pakosta." Emily totesi tyynesti. 
"Olosuhteiden pakosta, et suinkaan koska olisit halunnut tehdä niin."

"Pah", Bex heilautti kättään. "Ei missään onnistu jos ei halua tehdä sitä itse."
"Hyvä elämänohje", Lexa myönsi naurahtaen. "Mutta Millie ei tarvitse sitä." Emily tiesi mitä tahtoi ja sai sen kovalla työllä.

"Niin niin." Emily tyrskähti ja nousi ylös. 
"Mennäänkö? Ettei sinun tarvitse kantaa minua autosta ku nukuttaa."

"Mennään", Lexa nyökkäsi. "Hauskaa päivää Bex", nainen vielä toivotti ennen kuin naksautti kieltään saadakseen Merryn huomion. Nuori koira seurasi kiltisti naisen reiden vieressä. Ehkä koirakoulusta oli ollut jotain iloa.
"En voi uskoa miten upeita olitte Copperin kanssa. Bex oli haljeta luetellessaan tuomareiden pisteitä ja radiojuontajat ylistivät teitä jatkuvasti", nainen kertoi hymyillen.

Koirakoulusta oli todella ollut paljonkin iloa. Se tuntui tehneen Merrystä aivan toisen koiran. 
"Noh. Tuskin jatkuvasti." Se tuntui silti hyvältä. Koulu oli ylittänyt villeimmätkin haaveet.

"Olet liian vaatimaton", Lexa naurahti kietoen kätensä Emilyn selän ympärille siinä kävellessään. "Se oli aivan uskomattoman hieno rata. Olisit ylpeä."

"En ole." Emilu naurahti. 
"Jos se olisi ollut loistava ja alati ylistetty, olisimme olleet ensimmäisiä. En sano etteikö tämä olisi Copperilta upea suoritus."

"Pah", Lexa puhahti rutistaen Emilyn kylkeensä kiinni. "Olet hölmö." Sanoi nainen mitä tahansa, hän ei suostuisi uskomaan, etteikö tämä ollut ollut huippusuoritus ratsukolta. Emily oli hermoillut koulurataa aivan turhaan. Hyvin kaikki oli mennyt.

”Sovitaan niin.” Emily naurahti silmiään pyöräyttäen.

Lexa virnisti leveästi Emilyn taipuessa ja jättäessä väittelyn sikseen. Voitto hänelle! Jos niitä nyt joku edes laski. Niin tai näin, Emily ansaitsi kehuja suorituksestaan.
"Joudumme varmaan huomenna olemaan liikkeellä seitsemän aikaan", Lexa pohti vilkuillen ympärilleen autojen täyttämällä parkkipaikalla. Emily ei ratsastaisi kuin vasta iltapäivästä - hän oli vihdoin oppinut logiikan, jolla järjestys määräytyi! -, mutta päivän mittaan tiet täyttyisivät autoista. Huominen toisi suuren määrän yleisöä paikalle, siitä hänellä ei ollut epäilystäkään.
"Ajoissa nukkumaan siis."

”Tiedän, siksi aion kaatua hotellill heti nukkumaan.” Emily totesi hymyillen. 
”Saan nukuttua kunnon yöunet.”

"Hyvä tyttö", Lexa kehui nauraen. Eikö muka silloin tällöin saanut puhua naisystävälle kuin koiralle? Meni jo. Lexa aukaisi auton ovet jo kaukaa, lähinnä kai varmistaakseen että he tosiaan suuntasivat kohti oikeaa mustaa bemaria, ja naurahti Merryn innolle, kun koira oli hypätä päin ovea yrittäessään päästä vauhdilla auton kyytiin.
"Lupaamme olla valvottamatta Merryn kanssa", nainen vannoi nauraen, kun lopulta sai koiran aloilleen takapenkille ja saattoi itse istahtaa ratin taakse. "Saat nukkua koko yön sikeästi."

Emily nyrpisti nenäänsä ja pyöräytti silmiään. Niinpä niin. Hän istui autoon ja veti turvavyön kiinni. 
”Aion nukkua.”

Lexa hymyili pehmeästi naiselle rinnallaan, ennen kuin keskittyi luovimaan ruuhkaisen parkkipaikan halki kohti uloskäyntiä. Hän pitäisi huolta, että Emily saisi nukkua. Pitkä lenkki Merryn kanssa ympäri pientä kaupunkia, jonka laitamilla kilpailuja käytiin, uuvuttaisi koiran varmasti niin, ettei bordercolliekaan herättäisi omistajaansa. Olihan Merryllä ollut jo valmiiksi jännittävä päivä ihmisten ja hevosten keskellä - ja huomenna vasta pitkä päivä olisikin edessä.
"Ajattelin, että voisimme leiriytyä Merryn kanssa ensimmäisen vesiesteen lähettyville", Lexa pohti ääneen. Kuka tiesi, ehkä he kyllästyisivät ensimmäisen tunnin jälkeen olemaan aloillaan ja lähtisivät vaeltamaan radan vartta pitkin, mutta saihan sitä suunnitella.

”Tehkää niin. Tai valitse joku este jolla ei mahdollisesti putoa porukkaa paljon.” Emily naurahti. Mieluusti sellainen. Pienempi riski sille että Lexa näkisi hänen putoavan.

Lexa kurtisti kulmiaan. Emilyllä oli hyvä pointti. Hän ei erityisemmin tahtonut nähdä putoamisia, jos vain voisi siltä välttyä.
”Mitään ehdotusta, mikä sellainen este olisi?” Nainen kysäisi hymy huulillaan vilkaisten pelkääjän paikalla istuvaa Emilyä.

"... Kysy Ginalta." Emily totesi pehmeästi. Gina ehkä osaisi arvioida. 
"Minusta tuntuu että tuolla radalla tietyt esteet aiheuttavat ohiratsastuksia ja putoamisia enemmänkin."

”Minä kysyn”, nainen lupasi pehmeästi nyökäten ja laski kätensä Emilyn reidelle, kun pääsi ulos kisapaikan hämystä.
”Voi ei. Pidän kaikki sormet ja varpaat ristissä, että te saatte puhtaan radan Copperin kanssa.”

"Ei riitä sinun sormesi ja varpaasi." Emily totesi rehellisesti, katsellen ulos ikkunasta pää lasiin nojaten. 
"Ei tosiaan. Tarvitsen vähintään kaikkien katsojienkin."

"Se järjestyy kyllä", Lexa lupasi päättäväisesti nyökäten. "Puhun kaikille, jotka tapaan, ja vetoan että he pitävät sormia ja varpaita ristissä sinun ja Copperin puolesta."

Emily nauroi Lexan aivotukselle. 
"Olet niin ihana. Minulle riittää kun sinä hurraat, loppu on kiinni vain omista taidoistani." Ei siinä muu auttaisi. Hän oli hieman levollisempi, mutta ei paljoa.

"Minä hurraan aina", Lexa huomautti pehmeän hymyn kera. Silloinkin kun hän ei olisi yleisössä, hän olisi hurraamassa Emilylle kauempaa.
"Tiedän, että pystyt siihen. Pääset vielä juhlimaan huomenna hienoa suoritusta."

"Noh, kunhan olemme ehjiä ja elossa." Se oli oikein hyvä lähtökohta kaikelle. 
"En minä muuta toivo."

"Tietenkin te olette", Lexa totesi. Ei mikään muu ollut edes vaihtoehto. Emily palaisi aina kunnossa radalta hänen luokseen, ihan niin kuin nainen palaisi aina kotiin valmennuksistaankin.
"Toiveesi toteutuu."

"Toivotaan." Emily hieroi kasvojaan ja huokaisi. 
"Luoja miten voi väsyttää. Niin paljon." 

"Pääset ihan juuri petiin", Lexa lupasi, "enää muutama minuutti ja saan auton parkkiin." Emily pääsisi nukkumaan kunnon yöunet, ja jos vielä senkin jälkeen väsyttäisi, niin mikään ei estäisi jatkamasta unia aamupäivällä kisapaikalle parkkeeratussa rekassakin.
"Selviätkö huoneeseen itseksesi? Voisin käydä väsyttämässä Merryn, niin meidän ei tarvitse enää ravata sisään ja ulos siinä vaiheessa kun olet nukkumassa."

"Luulin että nukuin hyvin viimeyön mutta en selvästi." Emily totesi huokaisten ja sipaisi hiuksia korvan taakse.
"Selviän. Olen umpiunessa kun tulette takaisin."

"Tulemme sisään hyvin, hyvin hiljaa", Lexa lupasi nyökäten kun parkkeerasi auton. Hän kurotti keskipaneelin yli painamaan suukon Emilyn huulille. "Hyvää yötä, rakas. Tulen viereesi kunhan tämä pieni energiapommi on saatu purettua."

Emily hymyili suukolle ja nousi vasta sitten autosta. Nainen rapsutteli Merrynkin vielä.
"Öitä." Sisällä hän kipaisi pikaisessa suihkussa, letitti hiukset, ja kävi nukkumaan. Sammuen pienelle kerälle, Lexan tyyny tiukasti kainalossa. 

Bordercollien väsyttäminen ei koskaan ollut helppoa, mutta lopulta Lexa saattoi onnitella itseään hienosta työstä. Sen jälkeen oli hyvä suunnata takaisin hotellille ja laskea Merry irti huoneeseen, tosin vasta painavan kiellon jälkeen. Emilyä ei saisi herättää, vaikka koira miten tahtoisi suukotella omistajansa läpikotaisin. Lämpö läikähti rinnassa, kun Lexa katseli hymyillen nukkuvaa Emilyä, joka tuntui korvanneen hänet tyynyllä. Nainen kävi pikaisesti suihkussa ja vaihtoi yöpukuunsa, ennen kuin ujuttautui tyynynsä paikalle. Ei enää tarvetta korvikkeelle, hän oli tässä.
Ja kun Merrykin löysi oman paikkansa jalkopäästä, kaikki tuntui olevan täydellisesti. Siihen oli helppo nukahtaa, kunhan oli varmistanut vielä ties kuinka monennen kerran, että kello pärähtäisi soimaan aamuvarhaisella.

Lauantai 1. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Emily työnsi varpaansa koiran lämmintä vatsaa vasten ja hakeutui Lexan kainaloon unissaan. Ainakin hän nukkui levollisemmin ja heräsi vasta herätyskellon sointoon aamulla. Eikä edes ponkaissut ylös totaalisessa paniikissa. 
"Mmmmmmmh. Mururakas.."

Lexa heräsi silmiään räpytellen kännykän ikävään herätysääneen. Mikä siinä olikin, ettei mikään herätyskellon soittoääni koskaan kuulostanut mukavalta aamulla, kun sen ensitöikseen kuuli?
"Niin kulta?" Nainen kysyi pehmeästi kääntyen kyljelleen, jotta saattoi katsoa Emilyä kunnolla, kun räpytteli unta silmistään.

Ei tosiaan kuulostanut, mutta toisaalta, kisa-aamuna ei niin pahalta. 
"Huomenta." Emily mutisi unisesti ja painoi suukon naisen huulille. 

Lexa kurotti sammuttamaan herätyksen sokkona, tietäen tarkalleen, että puhelin muistuttaisi heitä kymmenen minuutin päästä uudestaan nousemisesta, jos he onnistuisivat moisen unohtamaan. Nainen hymyili pehmeästi vasten suukkoa.
"Hyvää huomenta", hän vastasi sipaisten sormillaan Emilyn poskea hellä hymy kasvoillaan.

Siniset silmät tutkailivat Lexaa kaikessa rauhassa, hieman uneliaina. 
"Kamala nälkä ja joudun odottamaan kisapaikalle asti..." Tietenkin tänään hänen ruokahalunsa heräsi. Oltuaan kadoksissa kaksi päivää.

Lexa naurahti unen käheyttämällä äänellä. Niinpä tietysti. Emilyn oli nälkä.
"Minä käyn etsimässä Merryn kanssa jotain syötävää sinulle matkalle", nainen lupasi painaen suukon Emilyn otsalle. "Laittaudu sillä aikaa valmiiksi lähtemään. Tahdotko kupin kahvia kaveriksi?" Jostain löytyisi varmasti pieni kioski tai kahvila, joka olisi auki jo aamukuudelta viikonloppuna. Pakkohan sellaisen oli olla olemassa!

Emily inahti onnesta. Hänellä oli maailman paras nainen. 
"Joo. Iso, iso muki kahvia." Sellainen pään kokoinen saavi, kiitos.

"Valtava kahvikupillinen tulossa, selvä", Lexa vahvisti nyökäten, painoi vielä pikaisen suukon Emilyn huulille ja kampesi itsensä ylös sängystä. Hän vaihtoi vauhdikkaasti yöpaidasta päivän vaatekertaan, pesi hampaansa ja kasvonsa, ja nappasi laukun kantoon kutsuen koiran mukaansa. Merry oli aina valmis lähtemään aamulenkille, vaikka tällä kertaa suunta olikin pienen kaupungin keskustaan. Starbucks ei koskaan pettänyt, sillä maaseudullakin se oli auki jo varhain. Hän kävi hakemassa kaksi suurinta suodatinkahvia, lämpimän kanapaninin, lämpimän juustokinkkupaahtoleivän, tuoreita hedelmälohkoja sisältävän purkin ja kaksi myslijogurttia. Hetken ostoksiaan vilkuiltuaan hän päätti napata mukaan vielä kuuman puuropurkinkin. Eipähän jäisi nälkä, ja rekalla viimeistään ylijäämät tulisi tuhottua muun tiimin toimesta. Hän lähetti viestin Emilylle ollessaan lähettyvillä, jotta nainen voisi tulla suoraan alas ja he voisivat lähteä ajamaan kohti kisapaikkaa. Lexa laski kahdessa Starbucksin logolla varustetussa paperipussissa olevat kantamukset pelkääjän paikalle ja lastasi Merryn kyytiin hymy huulillaan.
"Syö mitä mieli tekee. Molemmat kahvit ovat sinulle", nainen huikkasi olkansa yli Emilylle, kun koetti saada Merryä asettumaan takapenkille.

Lexa ei tainnut edes liioitella. Nälkäinen Emily oli... kuin hevonen. Hän saapui sovitusti valmiina autolle, hymyillen onnellisena.
”Tämän takia rakastan sinua!” Hän laittoi vyön ja kaivoi sylissään olevasta pussista sen puuropurkin. Se puhutteli.

"Hyvä, että kykyni löytää avoinna oleva Starbucks on syy rakkaudellesi", Lexa kiusoitteli käynnistäessään auton. Hän vilkaisi vielä taustapeilin kautta, että Merryllä oli kaikki kunnossa takapenkillä, ja lähti sitten peruuttamalla liikkeelle hotellin parkkipaikan ruudusta.
"Jos jätät minulle toisen jogurtin syötäväksi rekalla, olen tyytyväinen. Muuten voit syödä mitä ikinä mieli tekeekään."

”Yksi tuhansista.” Emily vannoi hymyillen ja työnsi lusikallisen puuroa suuhunsa. 
”Ehkä sinulle jää vähän enemmän.” Emily huomautti puuroa lusikoidessan. Kiukku-Millie oli ehkäisty.

"Ai, sinulla on niin monta syytä?" Lexa kiusoitteli naurahtaen. "Älä mene vielä lupaamaan moista, ettet kadu myöhemmin. Syö, sinun se on tärkeä saada kunnolla ravintoa tänään. Minä voin odottaa siihen asti että kisapaikalla aukeaa kioskit ja ruokarekat." Hän löytäisi kyllä syötävää pitkin päivää.

”On! Tuhansia!” Kaikki ne asiat jotka Lex teki hänen vuokseen, kaikki ne asiat joita tehdessään nainen oli suloinen ja kaikki ne asiat joilla tuo teki hänet onnelliseksi. 
”Mmmmh.” Emily mutisi vuorostaan kahvimukin takaa.

"Sinun täytyy jonakin päivänä avata syitäsi hieman enemmän", Lexa virnisti vinosti ja vilkaisi naista rinnallaan. Hyvä, että Emily oli löytänyt ruokahalunsa eikä ollut pieni kerä hermostunutta energiaa. Näin oli paljon parempi. Zoekin voisi laskea naisen hevosten lähettyville, kun Emily ei tärisisi seistessäänkin jännityksestä.
"Yritämme tulla Merryn kanssa jonnekin maalialueen tuntumaan ratasi päätteeksi. Katsomaan, kuinka Copperia pestään ja sinua onnitellaan lämmöllä", Lexa totesi hymyillen.

Emilyä hymyilytti ajatus. 
”Juuri tämä. Olet kiinnostunut asiasta joka on intohimoni. En voisi toivoa parempaa.”

Lexa kurtisti kulmiaan.
"Tietenkin olen", hän vastasi hämmentyneenä. Sehän nyt oli ihan ilmiselvää! "Tämä on tärkeää sinulle, joten se on tärkeää minullekin." Hän tekisi aina parhaansa ymmärtääkseen Emilyn intohimoja. Ehkä hän ei voisi jakaa tunnetta kaiken kanssa, mutta hän voisi edes osoittaa tukevansa naista kaikissa tavoitteissaan.

”Se ei ole minulle itsestäänselvää.” Emily yleensä vältteli aiemmasta elämästään puhumista. 
”Elin ennen niin että puheenaihe oli useimmin se että milloin lopetan.”

Lexa pudisteli päätään.
"Ei se ole mikään tapa elää", nainen totesi. Ei. Rakkaimpiaan piti tukea asioissa, joista nuo pitivät. Hän kurotti laskemaan kätensä Emilyn reidelle ja puristi hellästi. "Minä en koskaan painostaisi sinua lopettamaan, kai tiedät sen? Niin kauan kuin sinä rakastat tätä, minäkin rakastan tätä ja kuljen mukanasi minne ikinä kilpailut sinua vievätkään." Hän vihasi lentämistä, eikä siltikään ollut epäröinyt hetkeäkään varatessaan lentoja Yhdysvaltoihin, jotta voisi tulla katsomaan Emilyä maailmanmestaruuksissa.

Se sai Emilyn hymyilemään onnellisena. 
”Niin. Minä tiedän. Tuet minua kaikessa ja lennät Amerikkaan vikka vihaat lentämistä. Se on minulle iso asia.”

"Hyvä", Lexa vastasi. Hän oli onnistunut tekemään edes jotain oikein, kun Emily tiesi sen. Sinä päivänä kun hän lyttäisi mitä tahansa, mitä nainen rakasti yhtä palavalla intohimolla kuin kenttäratsastusta, hän ansaitsisi muuttaa koirankoppiin asumaan loppuelämäkseen.
"Mutta ei se ole sitä minulle", nainen huomautti. Ei siinä ollut mitään suurta tai ihmeellistä. Se vain oli jotakin, mitä hänen tuli tehdä, sillä selvä. "Lennän ihan minne tahansa, jotta pääsen kannustamaan sinua."

”Ja se että olet vilpittömästi kiinnostunut.” Ei vain se että Lexa kulki mukana koska oli pakko. Vaan oli ollut Badmintonissakin innoissaan, se oli suuri asia. 
”Olet niin rakas. En voi koskaan kertoa sitä tarpeeksi.”

"Kenttäratsastuksesta on helppo olla kiinnostunut", nainen naurahti. Laji vei hetkessä mukanaan, tarjoillessaan niin paljon yleisöystävällistä ohjelmaa. Toki kaikesta teki parempaa se, että Emily oli yksi kilpailijoista, mutta hän olisi voinut totuuden nimissä katsoa kilpailuja ihan vain niiden näkemisen ilostakin.
"Sinä myös. Rakkain maailmassa."

”Sinä olet rakkainta aina.” Onneksi Bex ei ollut ällöttelemäsaä heitä. Sitten oli leivän vuoro, ennen kuin he saapuisivat kisapaikalle.

Lexa hymyili hellästi Emilylle ja puristi naisen reittä toistamiseen. Sen kuuleminen ei koskaan kävisi vanhaksi. Hän olisi mielellään Emilyn rakkain koko loppuelämänsä.
"Olen niin onnellinen, että minulla on sinut. Älä koskaan unohda sitä. Teet minusta onnellisen jokainen päivä, kun saan herätä viereltäsi."

Emily nojautui suukottamaan kuskinsa poskea.
”En unohda.” Hän lupasi hellästi. Ei hän unohtaisi koskaan. 
”Näetkö? Sinulle jäi leipä ja jogurtti!” Emily totesi voitonriemuisena kun he pääsivät parkkiin kisapaikalla.

Lexa hymyili tyytyväisenä suukon myötä. Se riitti, että Emily tiesi olevansa hänelle rakkainta maailmassa. Se oli jotakin, mitä nainen ei saisi koskaan unohtaa.
"Olen yllättynyt", hän naurahti sammuttaen auton. "Olin varma, että söisit kaiken lämpimän ja joisit molemmat kahvit ennen kuin pääsemme edes hotellin parkkipaikalta."

”Hei!” Emily älähti ja tyhjensi ensimmäisen kahvin.
”En syö noin paljon.” Hän lähti pussit kädessään kohti rekkaa, huvittuneesti puhisten.

"Et syönyt eilen kunnolla, joten olisit hyvin voinut syödä tänään eilisenkin edestä", Lexa järkeili nauraen, kun seurasi naisystävänsä perässä koira rinnallaan. Merryllä ei ollut aavistustakaan, miten kiireinen päivä koiralla olisi edessä.

Emily pudisteli päätään. 
”Ei se ihan niin toimi.” Hän naurahti ja avasi rekan oven. 
”Huomenta!”

Rekassa oli yllättävän hiljaista siihen nähden, miten jokainen siellä asuva oli paikalla. Hiljaisuuden tosin taisi selittää se, miten kaikista kovaäänisin oli edelleen unessa, ja Larissalla oli suu täynnä muroja. Kummasti kahvikuppia syleilevä hevosenhoitaja ei yksinään aiheuttanut suurta meteliä, vaikka Zoe kohottikin katseensa aukeavaan oveen.
"Huomenta", mustahiuksinen nainen tervehti ja Larissa heilautti lusikkaa tervehdykseksi saapuville naisille posket pullollaan. Tyttö tuntui aina koettavan tehdä pikasyönnin maailmanennätystä, vaikka nytkään Larissalla ei ollut kiire yhtään minnekään.

Emily pudisteli päätään Larissalle. 
”Rauhoitu, mikään ei karkaa.” Nainen lupasi hymyillen ja istui alas kahvinsa kanssa. 
”Miten te voitte?”

Lexa sujahti istumaan Emilyn vierelle rekan pöytää kiertävälle sohvalle ja kalasteli myslijogurtin esiin Starbucksin pussista. Hän voisi syödä sen tässä, kun kerran muillakin oli ruokaa edessään. Tai kahvia, mutta Zoen kohdalla se tuntui olevan sama asia kuin ruoka.
"Hyvinmuttahaluanpäästäkatsomaanrataa", Larissa vastasi sanat yhteen sotkeutuen, kun tyttö puhui niin vauhdikkaasti ja muroja edelleen poskessaan. Zoe pudisteli päätään huvittuneena.
"Hän tahtoo mennä kiertämään maastoradan, ja sanoin että se onnistuu kyllä kunhan hän tulee takaisin ennen kuin yleisö alkaa valua tukkimaan kaikkia kulkureittejä", Zoe tulkkasi brasilialaisen vauhdikasta puhetta. "Mutta täällä on kaikki kunnossa. Bex nukkuu vielä, hevoset söivät aamuruokansa hyvällä ruokahalulla ja kaikki on järjestyksessä päivää varten."

Emily nyökkäsi hymyillen. 
”Voisin nukkua hetken kun olen syönyt. Saanko Zoe lainata sänkyäsi?” Hän vilkaisi hevosenhoitajaa hymyillen. Hän voisi nukkua hetken.

"Anna mennä", Zoe vastasi nyökäten. Ei hänellä olisi käyttöä sängylleen ennen seuraavaa yötä. Emily ottakoot nokoset siinä koska tahansa.
"Kiitosminämenennyt", Larissa hihkaisi yhtä vauhdikkaasti kuin aiemminkin, hylkäsi murokulhonsa rekan pieneen tiskialtaaseen ja oli tuskin silmänräpäystä myöhemmin ulkona ovesta. Zoe valui istumaan paikalle, jolta tyttö oli noussut ja hieraisi otsaansa.
"Hyvä jumala hänellä on liikaa energiaa", nainen parahti pidellen kaksin käsin kiinni kahvikupistaan. Larissa ei ollut edes juonut kahvia aamulla, ja tuntui silti löytäneen jonkin sortin duracell-pupu vaihteen päälle.

Emily nauroi hoitajalleen huvittuneena. 
”Niin suloisen innoissaam. Hän halkeaa mestaruuksissa liitoksistaan.”

"Älä muistuta minua", Zoe pudisti päätään huulet mutrussa. Jos Larissa kävi näin kierroksilla Burghleyssä, hän ei tahtonut edes ajatella, millainen tyttö olisi ensi viikolla.
"Minä joudun lentämään ikuisuuden ja tunnin päälle hänen kanssaan. Jos pääsemme molemmat perille järjissämme, olen yllättynyt."

”Pääsette te. Voisit joutua lentämään Bexin kanssa.” Emily muistutti vinosti hymyillen kahvinsa takaa. Pian hän tosin vaihtoi sen jogurttiin. 

"Bex nukahtaa lentokoneeseen ennen kuin kone pääsee edes ilmaan. Miten oikein ajattelit, että selvisimme Kentuckystä?" Zoe pudisteli päätään. Hän epäili, ettei samaa luksusta olisi tarjolla Larissan kanssa. "Katsottaisiinkohan minua kovin pahasti kieroon, jos teippaisin hevosenhoitajasi suun? Kutsuisin sitä uudenlaiseksi terapiamuodoksi, jonka tarkoitus on pitää minun mielenterveyteni kasassa."

”Epäilen että se voisi herättää liikaa kysymyksiä.” Emily kaapi jogurttipurkkia tyhjäksi aivan liian raivolla.

"Harmi. Ehkä vain pyydän, että saamme istua mahdollisimman kaukana toisistamme. Larissa kiusatkoon jotakuta toista poloista", Zoe hymähti. Lexa vilkaisi huvittuneena Emilyn puuhia ja ojensi syömäänsä paninia naisen suuntaan. Ei kai naisella vain nälkä ollut, kun Emily tuntui kaivavan tunnelia kiinaan jogurttipurkkinsa läpi.

”Olet julma.” Emily puhahti, vaieten sitten syömään paninin loppua. Kenellä nälkä? Ei hänellä!

"Ajattelen vain hevosenhoitajasi parasta", Zoe puolustautui. "Hänen olisi kovin vaikea pestä Ticoa kiiltävän puhtaaksi, jos hänellä ei ole enää päätä. Tai käsi on paketissa."

”Se on toki totta. Kannatan ideaasi.” Emily lupasi leveästi hymyillen. Sittenkin loistava idea.

"Arvasin, että näet vielä suunnitelmani nerokkuuden", Zoe totesi synkän huvittunut hymy huulillaan. Lexa naureskeli itsekseen päätään pudistellen. Mustahiuksinen hevosenhoitaja oli kyllä myös yksi persoona. Aina valittamassa kaikesta, ja silti näyttämässä kovin tyytyväiseltä päivästä toiseen hevosten keskellä.

Emily nousi sohvalta ja suukotti Lexan poskea. 
”Olet paras.” Hän totesi hellästi ja kävi valtaamaan Zoen sänkyä, asetettuaan herätyskellon hyvään aikaan.

Lexa hymyili hellästi Emilylle. Hetken nainen viihtyi vielä Zoen seurana, ennen kuin kisapaikka alkoi heräillä uuteen aamuun ja hän saattoi lähteä Merryn kanssa liikkeelle. Rekassa kävi kuhina, kun yksi jos toinenkin käveli vuorotellen sisään ja ulos, ja ainoa pysyvä asia taisi olla se, miten Zoe keitti lisää kahvia heti kun pannu alkoi näyttää tyhjältä. Larissa oli palannut kengät kostuneina mutta silmät onnesta hehkuen sisään rekkaan, ja Ginakin oli käynyt pyörähtämässä kahvin toivossa paikalla. Bex heräsi - tai siis herätettiin Zoen toimesta -, ja uninen kilparatsastaja joi melkein koko pannun kahvia yhdeltä istumalta, ennen kuin tunsi olevansa millään tavalla valmis päivän haasteisiin. Hevosenhoitajat liukenivat taluttelemaan ratsuja kisa-alueen laitamille, kun Bex oli kunnolla jalkeilla ja kävi läpi muistiinpanojaan maastoesteiltä askelmääriä ääneen toistellen.

Emily nukkui onnellisesti kaiken hälyn ohi. Hänen kellonsa soitti verrattain myöhään, sillä hänellä ei ollut kiire, hänen lähtöaikansa oli aika myöhään. Nainen nousi venytellen ja vilkaisi Bexiä. 
”Mmmmhm, huomenta.”

"Huomenta", Bex vastasi kohottamattakaan katsettaan kännykkänsä ruudusta. Kuka ikinä olikaan ohjelmoinut kenttäratsastajille suunnatun ohjelman, johon saattoi täydentää minkä tahansa radan esteiden kuvien ja muistiinpanojen muodossa, ansaitsi hänen loputtoman kiitollisuutensa.
"Hitto, minun pitää kohta mennä. Mikä fiilis sinulla on, koulutähti?"

Emily hymyili uneliaan vaisusti. 
”Vielä hyvä. Pitäisi kai vaihtaa vaatteet ja leikkiä ihmistä.” Hän naurahti, alkaen toteuttaa sanojaan. Hiukset siististi kiinni, valkeat housut jalkaa ja musta paita päälle. 

"Leiki ihmistä. Minä lähden sillä aikaa leikkimään... jotakin. Apinaa todennäköisesti", nainen irvisti. Ensimmäinen ratsukko starttaisi pian, ja kokemus oli opettanut, miten nopeasti hänen vuoronsa tulisi sen jälkeen. "Vihaan edelleen sitä helvetin kapeaa tarkkuusestettä niiden munakoteloiden jälkeen. Duffy tulee niin menemään sen ohi."

Emily pudisteli päätään. 
”Se este on mulkku veto.” Hän myönsi myötätuntoisena. 
”Voisin tulla mukaan. Katsella ratoja ja olla nappaamassa Ginan vinkit.”

Se olisi ollut haastava yhdistelmä Dianallakin, joka sentään teki aina tarkalleen sen, mitä hän pyysi, mutta Duffyn kanssa? Mahdottomuus. Ori puskisi läpi pohkeesta ihan vain koska voisi, ja heidän yrityksensä olisi tuhoontuomittu siinä hetkessä.
"Senkus. Gina uhosi voivansa kertoa kaiken radasta ensimmäisen ratsukon jälkeen, joten katsotaan, miten käy", nainen hymähti. Larissa oli horissut jotakin Ginan kasvatista ensimmäisenä radalla, mutta hän ei ollut totuuden nimissä kiinnittänyt asiaan niin paljoa huomiota. Brasilialainen puhui paljon jatkuvasti, joten oliko se ihmekään, jos puolet Larissan puheista unohtuivat hetkessä?
"En kyllä odota tätä yhtään ilolla. Helvetin Duffy kun se on sellainen luupää."

”Silti olet täällä sen kanssa. Ja sitä suuremmalla syyllä tulen jos hän tietää heti kaiken. Mennääs sitten.” Emily hoputti ja lähti ulos rekasta, kohti karsinoita. 

"Silti olen täällä", Bex huokaisi. Joko häneltä olisi jäänyt Burghley kokonaan väliin, tai sitten hänen oli tuotava Duffy. Vaihtoehtoja ei ollut, ja no, ori oli tuntunut valmiilta kotona. Nyt hän ei enää ollut niin varma, sillä hevonen ei ollut koskaan nähnyt tämän kokoisia esteitä.
"Jos selviämme molemmat ehjin nahoin maaliin, mennäänkö hakemaan tuopit olutta?"

”Isot. Kaksi.” Emily totesi haudanvakavana. He olivat ansainneet ne jos selviäisivät elävinä lähtökarsinasta maaliviivan yli. Hän katseli ruutua kohti. Oh, ensimmäinen oli jo radalla.

Bex nyökkäsi pontevasti. Ehdottomasti. Emily ei ollut ainoa, jonka katse oli liimautunut suureen ruutuun, jolla näytettiin kuvaa kärpäskimosta ruunasta lentämässä esteeltä toiselle. Bex tunnisti Ginan ja lähti luovimaan kohti naista, jonka katse seurasi tavanomaistakin terävämmin radalla olevaa ratsukkoa. Bexin oli helppo kuvitella Ginan näyttävän juuri tältä, kun katseli heitä radalla. Naisen huulet olivat puristuneet tiukaksi viivaksi, kun harmaantunut kenttäratsastaja selvästi piti työllä ja tuskalla mölyt mahassaan.
"Jos Gina tuijottaa ruutua koko päivän tuohon tapaan, siihen palaa vielä reikä keskelle", Bex supatti hiljaa Emilylle, ettei särkisi Ginan keskittymistä. Valmentaja saisi varmasti radasta irti yhtä jos toista, mitä tarjota heille viime hetken vinkkeinä.

”... shh tai sinuun palaa reikä.” Emily sihahti takaisin. Mikä valmentajan veti noin kiukkuiselsi? Ei hän halunnutkaan enää puhua Ginalle. Ikinä.

"Parempi sekin kuin tulla esteen seivästämäksi", nainen mutisi hiljaa vilkuillessaan ratsastajaa. Vasta, kun ruudun alakulmassa välähti hevosen ja ratsastajan nimi, hän tajusi mistä Ginan keskittyminen kumpusi. RW Illiad. Riverviewn kasvatti, Ginan entinen hevonen. Hän oli nähnyt kaksikon kilpailemassa Paussa jonakin vuonna, kun oli katsonut kilpailuja netistä. Ehkä kolme vuotta sitten? Vai neljä? Bex ei ollut aivan varma.
"Tuo on Ginan hevonen", nainen jakoi älynväläyksensä Emilyn kanssa hiljaisella äänellä. "Muistan heidät Pausta. Yksi ainoista ratsukoista, jotka pääsivät sillä mutapohjalla ajan sisällä maaliin." Ja ilmeisesti hevonen ei ollut menettänyt nopeuttaan ratsastajan vaihdoksesta huolimatta, sillä viimeinen kellotarkistus ennen munakoteloesteitä näytti ratsukon olevan hurjat kymmenen sekuntia ajasta edellä. Bex kiinnitti huomiota yhdistelmään, jonka ratsukko selvitti kolauttaen, mutta selvittipä kuitenkin. Hänelle riittäisi sama. Duffy voisi hypätä vaikka neljällä jalalla suoraan ilmaan, kunhan ylittäisi kapean tarkkuusesteen lippujen välistä. Ei hän muuta hevoselta pyytäisi. Kun ensimmäinen ratsukko luovi tiensä maaliin näyttävästi aikarajan sisällä, Gina kääntyi katsomaan kahta nuorempaa ratsastajaa.
"Jos jompikumpi teistä kuvittelee tämän takia, että optimiaika on helppo saavutettava, olette väärässä", nainen totesi silmät siristyen. "Jos aiotte tavoitella aikaa, joudutte ratsastamaan jokaisen kurvin lyhyeksi, tien tiukaksi ja kiihdytyksen räjähtäväksi." Bex pudisti päätään. Hän ei lähtisi siihen. Mieluummin kymmenen aikavirhettä kuin kaksikymmentä estevirhettä ja aikaa päälle, kun täytyisi kiertää turhia kaarroksia.

Emily nyökkäsi. Nimen kanssa ratsu oli helppo yhdistää Ginaan. Hän milten säpsähti valmentajan ääntä. Ei hän edes tavoitellut aikaa. Turvallinen rata, niinhän? Emily huokaisi ja nyökkäsi. Ei kuvitelmia. Minkäänlaisia.

"Loistavaa. Nyt kun se on selvillä, voimme keskittyä esteisiin", Gina totesi. "Kiertämällä alashypyn leaf pitillä, menetätte korkeintaan kolme sekuntia, sillä voitte hypätä taloesteet reippaammassa vauhdissa. Minä en henkilökohtaisesti ottaisi riskiä alashypystä, kun vaihtoehto on noin hyvä. Teillä on parempi kontrolli tarkkuusesteille, kun jätätte alashypyn väliin. Munakotelot kävelivät nätisti kolme askelta, mutta kuten näitte, ne eivät hyppää siivosti kolmella. Jos aiotte mennä tarkkuusesteelle kolmella askeleella, teidän on laitettava se tapahtumaan. Muuten olette esteellä kahdella ja puolella askeleella. Pohja on hyvä, mutta radan mäkisyys tarkoittaa että liikkuminen on raskasta hevosille. Kuunnelkaa niiden hengitystä ja hyvä luoja sentään, keskittykää enemmän tuntumaan kuin sekuntikelloonne. Jos teistä tuntuu että alla on edelleen paljon hevosta, ratsastakaa eteen, mutta muussa tapauksessa pitäkää siivo vauhti. En tahdo nähdä kumpaakaan tulossa maaliin hevosella, jonka kaviot laahaavat maata nelissä. Ja ne valkoiset Rolex-puomiesteet? Suora linja toimii hyvin, kunhan ratsastatte okserille rohkeasti. Kulma tulee vastaan kuin itsestään, kunhan linjanne okserille on kunnossa."

Emily painoi vihjeitä mieleensä, tuntien miten väri pakeni poskilta. Elämä oli hitaasti jättämässä hänet.
”... bex, pitäisikö sinun mennä?”

Bex piti katseensa siivosti poissa ruudulta, sillä hän ei tahtonut vahingossakaan nähdä enempää. Olisi kamala nähdä seuraava ratsukko ajautumassa ongelmiin. Se jos mikä olisi mielikuva, jota hän ei kaipaisi ennen omaa rataansa.
"Joo", nainen vastasi pää painuen. "Nähdään toisella puolen." Hän suunnisti tallialueelle, jossa Zoe oli jo varustellut Duffyn. Enää täytyisi lämmitellä hevonen, ja hän olisi valmis omaan koitokseensa.
"Tällä radalla ei ole turhan montaa estettä, mitä Copper voisi jäädä katselemaan", Gina totesi seuratessaan ruudulla näytettäviä ratsukoita. "Kenties se jo itsessään pitää hevosesi visiot kurissa."

Emily heilautti kättään Bexille ja jäi yksin odottamaan varmaa kuolemaa. 
”Se pääsi siitä aika hyvin yli kun asiaa harjoiteltiin ahkerasti sen erään värikkään oksennuksen jälkeen.” Emily naurahti äärimmäisen vaisusti. 
”Mutta pitää toivoa.”

”Toiveiden aika on ohi”, Gina totesi vilkaisten vaisua kenttäratsastajaa rinnallaan. ”Nyt on aika tehdä asioita. Ratsasta Copperia niin, ettei se jää katsomaan esteitä, äläkä vain toivo olevasi onnekas.” Onnea radalla tarvittiin aina, se oli selvää, mutta sen varaan ei koskaan sopinut laskea. Onni oli oikukas kumppani.
”Ette te olisi täällä, jos ette pystyisi tähän.”

Emily hymäht vaisusti. Juuri nyt  Ginan tapa takertua sanamuotoihin sai hänet kiehumaan raivosta. 
"En ole idiootti." Emily mutisi hiljaa, keinuen kantapäiltä päkiöille kun katseli ruutua. Hän ehtisi katsoa Bexin radan juuri ja juuri. 

Se sai vanhemman kenttäratsastajan hymähtämään huvittuneena. Niinpä niin.
"Et, olet vain hullu, mutta se nyt on lajin piirissä yleinen tauti", nainen totesi. Katse ei irronnut suuresta näytöstä, kun ratsukot vaihtuivat. Osa oli tuttuja vuosien takaa, osa ei, mutta se ei estänyt arvioimasta jokaista ratsukkoa tarkkaavaisena. Ongelmiakin esiintyi, ja ensimmäinen ratsukko ehti kylpemäänkin vedessä ennen kuin Bexin ja Duffyn vuoro koitti. Luupäinen ori lähti radalle vauhdilla, laittaen pienen ratsastajansa alusta saakka töihin. Gina oli varsin tyytyväinen, kun suuren ruudun lähettyvillä ei ollut kaiuttimia, joten he eivät kuulleet, mitä Bex hevoselle sanoi - tai ehkä ennemminkin huusi - radan alkuvaiheilla. Hän oli lukevinaan huulilta useamman kirosanan, kun Duffy repi ohjia ja laittoi vastaan jokaiselle esteelle hidastamista.
"En tiedä kumpi heistä tulee olemaan väsyneempi maalissa", Gina hymähti kun kuva vaihtui hetkeksi maalilinjaa lähestyvään toiseen ratsukkoon. Kun kamerat palasivat takaisin Duffyn ja Bexin pariin radan puolivälin jälkeen, Duffy oli asettunut hieman paremmin, vaikka edelleenkin ori vaati varsin voimakkaita pidätteitä ennen esteitä, kun Bex koetti tasapainottaa hevosta, jolla oli aivan liian itsevarma näkemys omista kyvyistään. Kellotarkistus paljasti orin pudonneen aikaansa jälkeen viimeisellä tarkistuspisteellä, mutta sentään ratsukko ylitti munakotelot ilman turhia kolautteluita, ja vaikka lippu lähtikin tarkkuusesteellä matkaan, oli ori sentään niiden sisässä.
"Duffy on poikki", Gina huomioi katsoessaan, miten ori lähti viimeiselle parin minuutin matkalle kotiin. Hevosen nelistä puuttui voima, millä hevonen oli alunperin lähtenyt liikkeelle, mutta ainakin pienellä raipan napautuksella ori hyppäsi jokaisen kotimatkalle sijoitetun esteen ilman kamalaa kolinaa. Ratsukko selvisi kotiin ilman estevirheitä, vaikka kello tikittikin 46 sekuntia punaisen puolelle.
"Siinä näit. Aivan ratsastettavissa oleva rata", nainen hymähti vilkaisten Emilyä. "Ja kun Copper ei toivottavasti käytä ensimmäistä viittä minuuttia kanssasi tappelemiseen, sen luulisi palaavan hieman paremmassa vireessä maaliin."

Emily katsoi rataa sydän kurkussa. Duffy ei tehnyt siitä helppoa, ei ollenkaan ja hän vain toivoi noiden tulevan perille ehjänä. Hän peitti pariin otteeseen suunsa kun henkäisi terävästi.
”Tai sitten se luulee tietävänsä paremmin ja me olemme ne jotka eivät tule maaliin.” Hän totesi vaisusti, kadoten sitten kohti omaa ratsuaan. Ai hyvä luoja.

"Tulette te", Gina totesi. Hänen valmennettavansa ei kaatuisi Burghleyn maastossa, ei tänä vuonna. Vuoden päästä katsottaisiin tilannetta uudestaan.
"Oletko valmis?" Larissa kysyi pirteästi suoristaessaan Copperin tummaa harjaa. "Copper ainakin on. Se on valmis näyttämään koko maailmalle, mikä tähti onkaan." Tämä oli kenties ainoa päivä koko kisamatkan aikana, kun kaikki muu unohtui, ja tytön oli helppo hymyillä leveästi, into jokaisesta eleestä läpipaistaen. Emily ja Copper pääsisivät lentämään maastoesteille. Se jos mikä oli jännittävää!

Emily vilkaisi Copperia hymyillen kun asetteli kypärää päähänsä. 
”Pakko olla.” Ei ollut vaihtoehtoja kuin olla valmis. 

"Hyvä", tyttö naurahti, "menkää pitämään hauskaa!" Toivottavasti Copper olisi siivommin kuin Duffy, joka oli saanut melkoista kielenkäyttöä irti ratsastajastaan. Ihme kun moista saattoi edes näyttää livelähetyksenä.

Emily otti ruunan ohjat ja ponkaisi selkään. Verryttely ei vakuuttanut häntä, ruunan into lähtökarsinassa lähinnä hymyilytti. Ensimmäiset esteet sujuivat siivommin kuin hän olisi koskaan olettanut. Gina oli sanonut että pudotus ei säästäisi montaa sekuntia, mutta silti hän huomasi tuovansa läsipäänsä pudotukselle talojen sijaan. Lähetyksessä varmasti kuuli miten nainen kannusti ja kehui ratsuaan sen jälkeen. Kuten aika, rata imaisi hänet mukaansa ja luottamus hevoseen löytyi jostain radan alkuvaiheilta. Kelloa olisi turha katsoa, siitä hän ei aikonut välittää. Aika olisi mitä olisi, kunhan he tulisivat täältä kotiin. Eivät kyllä ollenkaan niitä reittejä jotka Emily oli sanonut ratsastavansa (onneksi Gina oli silti toisella kävelyllä käynyt nekin läpi). Viimeinen vesieste oli saada Copperin hieman tolaltaan, mutta älähdys ratsastajalta sai sen kokoamaan itsensä hyppyyn kiellon sijaan. Tänne ei oltu tultu kylpemään. Energiaa tuntui olevan tarpeeksi kotimatkaan, varovaisesti hän uskalsi pyytää vauhtia viimeisten hyppyjen välillä. Maalissa, elävänä. 
”Hieno poika!” Nainen taputti hevosen kaulaa ja jalkautui vauhdilla, alkaen riisua ruunaa sen varusteista vauhdilla. Ticon hän uskalsi jättää hoitajille mutta Copperin jälkihuoltoon hän halusi neurootikkona osallistua. Uskaltamatta katsoa aikaansa.

Larissa oli maalissa vastassa ratsukkoa, joka oli tehnyt hienon suorituksen, jos häneltä kysyttiin. Tyttö sujautti riimun läsin koristamaan päähän ja vaihtoi reippaasti radalla olleista suojista kylmäyssuojiin, jotta Copper saataisiin nopeasti palautumaan koettelemuksesta. Ginakin oli saapunut avuksi kumoamaan kylmää vettä hevosen päälle, kunhan satula oli ensin saatu alta pois, ja Lexa pelmahti hetkeä myöhemmin Merry rinnallaan loikkien narujen lomasta suunnaten suorinta reittiä halaamaan Emilyä.
"Upea suoritus, rakas", nainen kehui painaen kevyen suukon Emilyn huulille. "Merrykin on sitä mieltä, ihan selvästi", hän naurahti kun remmin päässä oleva koira pomppi rinnalla koettaen saada punapäisen omistajansa huomion itseensä.

Emily heitteli sienellä vettä ruunan niskaan, antaen Lexalle huomiota vain pikaisesti. 
”Kiitos. Merry, ei nyt, odota!” Kohta hän huomioisi koiraa. Kun toinen nuoripoika olisi huollettu kunnolla.
”Gina näyttää siltä että hänellä on eri mielipide.” Emily mutisi naisystävälleen.

Merry ei välittänyt moisista kehotuksista, sillä odottaminen ei ollut koskaan ollut nuoren bordercollien vahvuuksia. Sen sijaan koira suuntasi huomionsa Copperiin, joka laski uteliaana päätään tutkiakseen pientä toveriaan.
"Eriäviä mielipiteitä ei kuunnella", Lexa julisti päättäväisesti. Emily oli tehnyt upean suorituksen, sillä sipuli. Larissa veteli hikiviilalla vettä pois hevosen selästä sitä mukaa kun Gina sai sitä suurella sienellä Copperin hikiseen karvaan hierottua, ja Lexa peruutti pari askelta välttyäkseen kastumiselta. Koko hevosen kylmäysprojekti tuntui olevan tarkoin koreografioitu tanssi, jossa hän olisi vain tiellä. Ja no, hän ei myöskään tahtonut kylmää vettä päälleen, joten sekin oli hyvä syy peruuttaa kauemmas.

Emily vilkaisi Copperia joka puhisi sieraimet suurina koiran suuntaan. Emily taputti märkää karvaa ja jatkoi kylmäämistä ripein ottein. 
”Hieno poika. Niin hieno poika.”

Lexasta oli huvittava seurata hevosen kylmäystä aina siihen hetkeen saakka, kunnes Larissa lykkäsi Copperin riimunnarun hänen käteensä, jotta tyttö voisi korjata lipsuvaa kylmäyssuojaa takajalan ympärille. Copper näytti kovin valtavalta näin läheltä, vaikka suurissa silmissä olikin ystävällinen katse.
"Emily, muutama sana?" Burghleyn omaa lähetystä juontava haastattelija kyseli sivummalta koettaen houkutella kilparatsastajaa mukaansa puhumaan kameroille, kun radalla olevat ratsukot oli pysäytetty. Gina heilautti kättään tervehdykseksi tutulle haastattelijalle, joka oli pyörinyt Burghleyssä melkein yhtä pitkään kuin hänkin, mutta sen jälkeen vanhemman naisen huomio palasi takaisin hevoseen, jonka riimunnarun hän otti Lexalta voidakseen taluttaa Copperia rauhallisesti ympyrää. Kyllä se tästä. Ainakaan Copper ei ollut tuupertua syliin, kuten monesti upottavalla pohjalla käydyn kilpailun jälkeen oli tavallista. Onneksi sää oli suosinut heitä ja pitänyt pohjan kuivana. Larissa jatkoi hevosen viilentämistä kulkien leveä hymy huulillaan Copperin rinnalla, siinä missä Lexa lahjoi innokasta bordercollieta aloilleen taskusta kaivetuilla herkuilla.

Nainen havahtui oudon äänen myötä. Hän nappasi repusta itselleen vesipullon. 
”Tietenkin. Palaan kohta.” Hän lupasi Larissalle ja valmentajalleen, suoden hieman paheksuvan katseen koiraansa lahjovaan Lexaan. Noh, kunhan Merry käyttäytyi.

Merry käyttäytyi oikein hienosti, jos Lexalta kysyttiin, sillä koira sai herkkuja vasta istuessaan tai makoillessaan nätisti paikoillaan. Ainakin se tarjosi koiralle hetkeksi älyllistä haastetta, niin Merry ei aivan hyppinyt sinne tänne. Copper saatiin jäähdyteltyä ja käytettyä tarkastuksen kautta, ja vasta sen jälkeen Gina tuntui luopuvan spontaanista roolistaan hevosenhoitajana. No, samaa tiimiähän tässä kaikki oltiin, joten väliäkö sillä, kuka hevosta talutti ja kylmäsi, kunhan se tuli tehtyä. Larissa lähti viemään Copperia tallia kohti, jotta voisi pestä hevosen kunnolla ja päästää syömään hieman heinää. Kengittäjäkin pitäisi pyytää tarkistamaan, että kengät olivat kunnossa seuraavaa päivää varten. Gina jäi odottelemaan Lexan ja siivosti istuvan bordercollien viereen Emilyn paluuta pieni huvittunut hymynhäivä huulillaan.

Emily palautui mahdollisimman pian takaisin, kurtistaen kulmiaan itseään odottelevalle Ginalle. Aivan kuin nainen olisi odottanut voivansa läksyttää häntä. Onnellisesti hän oli päässyt jopa haastattelutilanteesta kuulematta että he olivat toinen ratsukko tällä hetkellä. 
Ei hän edes välittänyt. 
”Anna tulla.”

"Mitä?" Gina kysyi huvittuneena. "Odotatko suuria onnitteluja vai? Ne ovat enemmän Lexan alaa, jos en ihan väärin muista." Mainittu nainen naurahti huvittuneena. Niinhän ne taisivat olla. Hänellä oli taipumusta hukuttaa Emily onnitteluihin, mutta ne olivat aina enemmän kuin ansaitut.

Emily kurtisti kulmiaan. 
”sinulta odotan aina ennemmin jotain korvatillikan kaltaista.” Emily korjasi valmentajansa käsitystä vikkelästi. 
”Ja hymyilet oudosti.”

"Ratsastitko mielestäsi niin, että ansaitsisit sen?" Gina kysyi kulmaansa kohottaen. "Tämä on hymyni, kiitoksia vain kovasti." Lexa ei malttanut olla hiljaa enää kauempaa, vaikka valmentajalla selvästi oli vielä intoa sanailuun jäljellä.
"Olet toisena!" Nainen hihkaisi leveä hymy huulille pyrkien ja keinui päkiöillään, ettei vallan hyppäisi rutistamaan Emilyä.

”En, mutta olen oppinut että valmentajat ovat usein eri mieltä.” Hän huomautti takaisin, hymähtäen sanoille hymystä. 
”Sitä näkee harvoin.” Hitaasti hän kääntyi Lexan puoleen. Toisena. Se tarkoitti että hän oli ollut ajassa. Niukasti varmasti, mutta oli. 

"Vain silloin, kun meillä on syytä siihen. Nyt ei ole", Gina totesi. Emily oli ratsastanut hyvin, joten mitäpä sitä turhasta nillittämään. Ainahan sitä valitettavaa löysi, jos moiseen tahtoi keskittyä, mutta se ei auttanut yhtään ketään. Emily oli selvinnyt maaliin optimiajan puitteissa nuorella hevosella, joka ei ollut koskaan nähnyt tällaista kilpailua elämässään.

Maailmanluokan ihme. Kun se upposi tajuntaan, Emily peitti kädellä suunsa ja tunsi miten alkoi itkettää. 
”P-pitää mennä.” Copper ei ollut saanut ollenkaan sellaista määrää halauksia mitä hevonen nyt ansaitsi. Vauhdilla ensin kohti rekka, siellä oli hevosnameja ruunaa varten. Sattuneista syistä niitä ei voinut pitää harjapakissa.

Ginaa huvitti Emilyn hyvin myöhäinen reaktio suoritukseensa. Lexa katseli hölmönä naisen perään, joka hilpaisi niin liukkaasti liikkeelle, ja Ginan kannustuksesta lähti katsomaan loppuja ratsukoita radan varrelle nainen mukanaan.
”Ai kappas sinuakin näkee”, Bex naurahti rekan sohvalta, jossa lepäsi jalat tyynylle kohotettuna.

Naurettavan myöhäinen. Emily kaivoi kassia rekalla, vilkaisten Lexaa. Hän ei joutanut lepäämään, hänen murunsa piti paapoa pilalle. Tädin kulta. 
"Joo. Selvisit elossa. Oluet?"

”Oluet”, Bex vahvisti nyökäten. ”Mutta vasta myöhemmin. Haluan levätä vielä hetken.” Tai hieman pidemmänkin hetken. Helvetin Duffy. No, sentään hän oli saanut tuotua luupään ehjänä maaliin. Seuraavalla kerralla täytyisi toivoa, ettei ori keräisi kierroksia näin pahasti yleisöstä.

Copper oli onneksi hurmaantunut lopulta enemmän maastoesteistä. Ehkä kaikki kostautuisi huomenna rataesteillä. Meni liian hyvin. 
"Myöhemmin. Minun pitää käydä paapomassa Copper."

”Kannattaa mennä vauhdilla”, Bex totesi kohottaen kättään heilauttaakseen sitä oven suuntaan. ”Larissa oli lähdössä Copperin kanssa kävelylle. Zoe kävi täällä valittamassa kun joutui odottamaan Duffyn kanssa.”

Emily vinkaisi ja lähti äkkiä. Hän miltein hölkkäsi tallialueelle, etsien tuttua läsipäätä. 
"Ei mihinkään vielä!" Hän huikkasi Larissalle ja kietoi kädet nuoren ruunan kaulaan, silitellen sitä naurettavalla vimmalla. 

Larissa pysähtyi kiltisti huudon kuullessaan, vaikka saattoikin tuntea Zoen katseen selässään. Hevosenhoitaja murhaisi hänet vielä yön aikana sänkyyn, kun hän pakotti Zoen pitelemään Duffyä kisapaikan hälinässä. Hevonen oli ollut puhki radalta palatessaan, mutta nyt se tuntui tekevän orista vain entistä vahvemman käsiteltävän. Zoe oli kironnut hevosen helvettiin niin moneen kertaan viimeisen vartin aikana, ettei Larissa ollut edes pysynyt laskuissa mukana.
”Copper tietää olleensa mahtava”, tyttö naurahti katsellessaan kilparatsastajaa. ”Nyt se pääsee nyhtämään vihreää nurmea ja on kohta vielä tyytyväisempi.”

Emily taputti ruunaa, rapsutti sopivan rajulla rakkaudella sen ryntäitä ja syötti herkut nopeasti. 
”Menkää sitten.”

"Menemme", Larissa vastasi nyökäten. "Copper on huipputerässä huomennakin." Hän pitäisi nuoresta ruunasta hyvää huolta. Copper pääsisi kävelemään narun päässä ja nyhtämään niin paljon ruohoa kuin vain hampaisiinsa saisi.

Emily kääntyi kannoilleen ja asteli takaisin rekalle, hyräillen onnesta. 
”Olen toinen!!”

"Onnea, neiti Kuolen Radalle Yhyy Tämä On Kamalaa", Bex onnitteli silmiään pyöräyttäen, eikä jaksanut edes kohottaa päätään sohvatyynyltä, jonka oli ominut itselleen. Nainen laski puhelimen rinnalleen ja vilkaisi Emilyä.
"Siinä näit. Olet aivan surkea itsearvioinnissa."

”Olen toinen, olen toinen, olen toinen!” Emily hyppi onnen tuomalla energialla miltein tasajalkaa. Hän ei vain osannut asettua. 
”Itse olet surkea!”

"Kiitos", Bex pyöräytti silmiään. "Olet harvinaisen kannustava ystävä." Hän oli tehnyt juuri sellaisen suorituksen, mitä oli lähtenyt Duffyn kanssa hakemaankin, ja oli äärimmäisen tyytyväinen kokemattomaan oriin. Emily se oli vaihtanut lennosta strategiaansa.

”Itsearvioinnissa.” Emily totesi tyynesti. Miten Bex ei muka pysynyt mukana hänen ajatuksenjuoksussaan? 

"Meistä toinen uskoi ratsastavansa virheettömän radan ja pyrki alle minuutin aikavirheisiin, ja teki juuri niin. Kumpikohan se olikaan", nainen pohdiskeli sarkasmista paksulla äänellä. "Sinä et uskonut Copperin selviävän ensimmäisestä yhdistelmästäkään, ja oho, olittekin maalissa ajan sisällä."

Emily nyrpisti nenäänsä. 
”Hullun tuuria.” Ei hän halunnut sanoa sen olevan taitoa. Se olisi itserakasta. 

"Niinpä niin", Bex tuhahti huvittuneena. "Et vain osaa arvioida omia tai hevosesi kykyjä. Jos valitat samaan tapaan Tryonissa, tukahdutan sinut tyynyysi heti ensimmäisenä yönä."

”Ja istut elinkautisen murhasta?” Emily kysyi viatttomana hymyillen. 
”Et tekisi niin.”

"Vain jos jäisin kiinni", Bex huomautti. "Ja kun ottaa huomioon, että samassa tilassa on myös Zoe, kukaan ei epäilisi minua. Vain toinen meistä näyttää murhaajalta."

”Vain sinulla on motiivi ja Zoe ei uhka henkeäni, vain hiuksiani.” Emily totesi aivan liian pirteänä, valuen istumaan. 
”En malta huomiseen.”

"Mistä sinä tiedät, miten paljon katkeruutta Zoen kivisydämeen mahtuu sinuakin kohtaan", Bex totesi venytellen kunnolla pöytäryhmää kiertävällä sohvanpätkällä. "Hänellä on motiivi kaikkien murhaamiseen, aivan varmasti. Jokainen on joskus tehnyt jotakin, mikä on ihan riittävä syy hänelle moiseen."

”Eip.” Emily totesi reippaasti. 
”Hän pitää minusta koska en ärsytä häntä.”

"Uskottele itsellesi niin, jos siitä tulee parempi mieli", Bex totesi huvittuneesti hymähtäen. Kaikki ärsyttivät Zoea, tavalla tai toisella. Nainen oli jatkuvasti ärsyyntynyt, oli sille syytä tai ei. Hengittäminen itsessään ärsytti naista.

"Suurinta osaa ajasta." Hän puuskahti pehmeästi, katsoen toista hetken. 
"...koska oluet? En voi asettua."

"Mennään sitten", Bex huokaisi. Saisipahan ajan kulumaan, kun olisi liikkeellä ja ihmisten ilmoilla. Viimeiset ratsukotkin olivat jo palanneet radalta, joten suuri osa yleisöstä oli valunut portteja kohden ja pois kisa-alueelta. Ei niin montaa uteliasta silmäparia katsomaan, mitä he tekivät.
"Olet kyllä harvinaisen raskas kaveri kisapaikalle", nainen puhahti noustessaan seisomaan. Pata, kattila, ja sitä rataa.

Emily vilkaisi Bexiä, haroen hiuksiaan auki. 
"Sanot sinä. Olin tappaa sinut Badmintonissa. Minun vuoroni."

"Minä olin raskas yhden päivän ajan, sinä olet ollut sitä keskiviikosta lähtien", Bex totesi tönäisten ohikulkeissaan Emilyä leikillään. Hän pyörähti rekan pienessä kylpyhuoneessa sukimassa hiuksensa ojennukseen ja vetämässä tuoreen kerroksen ripsiväriä. Hän näytti aivan riittävän ihmiseltä lähteäkseen liikkeelle rekasta.
"Sitä paitsi, Zoe on varmasti edelläsi jonossa." Useampi ihminen tahtoi hänet hengiltä, joten Emilyn oli paras poimia vuoronumero.

"Olet raskas usein töissä." Emily totesi kaikella rakkaudella, pudistellen päätään. Hän ei välittänyt näyttikö ihmiseltä. 
"Hän tekee vain likaisen työn puolestani."

"Kaikella rakkaudella Randall, olet aivan perseestä kun olet johdossa", Bex puhahti astuen muutaman askelman alas rekasta. Hän lukitsi oven heidän perässään ja lähti suunnistamaan kohti telttojen merta, josta löytyisi varmasti terassikin.
"Hän tekee kaiken työn puolestasi. Sinun ja Larissan. Minunhan se pitäisi valittaa, että älä varasta hevosenhoitajaani, mutta totta puhuen vie mennessäsi", nainen hymähti.

"En ole johdossa!" Emily huomautti topakasti. Ei, hän oli toisena. Ehkä lopettaisi neljäntenä tai viidentenä, joka olisi mieletön suoritus. Aivan mieletön, hän hellisi Copperin vuodeksi piloille. 
"Hei! Larissa tekee ihan itse omat työnsä."

"Anteeksi, olet aivan totaalisen perseestä kun olet kärjessä. Tai varmaan kymmenenkin parhaan joukossa", Bex korjasi silmiään pyöräyttäen. Hienoahan se oli, että ystävällä oli kaksikin näin upeaa hevosta käytössä tällä kaudella, mutta hyvä luoja hän ei jaksaisi tätä samaa kiukuttelua ja panikointia ja yliaktiivisuutta Tryonissakin.
"Larissa yrittää, ja Zoe tekee loput", Bex naurahti. Hyvä on, varmaan kenelle tahansa muulle Larissan tekeminen olisi ollut aivan tarpeeksi, mutta Zoe oli yksi kontrollifriikki, joka ei luottanut minkään olevan tehty oikein, ellei nainen ollut tehnyt sitä itse.

"Zoe opettaa Larissalle korkeimmat standardit ja voin olla vain onnellinen siitä." Emily huomautti, loikkien onnesta. 
"Hei, teillä meni hienosti Duffyn kanssa, älä ole tuollainen."

"Minä tiedän sen", Bex virnisti Emilylle. Hän oli tavattoman ylpeä luupäisestä orista, joka oli todistanut pystyvänsä kilpailemaan tällä tasolla. Vuoden tai parin päästä hevonen olisi jo varteenotettava vastus, jolla voisi lähteä tavoittelemaan kärkisijoja.
"Duffy ei olisi voinut olla parempi. Se oppi tänään paljon, mikä koko kilpailuihin tulemisen idea olikin."

"Nimenomaan!" Hieno tapa kääntää Bexin huomio muualle. 
"Eli ole ylpeä teistä. Tuolla on terassi!"

"Minä olen", Bex huomautti. "Kaikki meistä eivät ole naama rutussa jos eivät ole kymmenen parhaan joukossa. Tämä oli täydellinen suoritus Duffylle nyt." Seuraavalla kerralla he voisivat koettaa tavoitella aikaa edes hieman enemmän. Karsia aikavirheitään vaikka viidellätoista sekunnilla. Hitaasti hyvä tuli, eikä Duffy ollut hevonen, jonka voisi vain heittää uudelle tasolle odottaen huipputulosta alusta saakka. Hevosella oli kestänyt aikansa totutella kolmen tähden haasteisiin, ja tänä kesänä he olivat niittäneet sen työn tulosta. Nyt pohja neljälle tähdelle oli luotu, ja sen päälle olisi hyvä rakentaa seuraavalla kaudella.
"Hienoa, mennään sinne", nainen nyökkäsi kääntäen askeliaan oikeaan suuntaan. Alkuillan auringossa olisi oikein hyvä istuskella ja juoda olut hyvinsujuneen päivän kunniaksi.

"... Minä en ole naama rutussa! Hitto, Bex." Emily pukkaisi tuota kyynerpällään kylkeen. Olut oli enemmän kuin tervetullut kaiken jälkeen. 

"Siltä se kouluratasi päätteeksi näytti siihen saakka, että sinulle kerrottiin pisteesi, idiootti", Bex vastasi tönäisten Emilyä takaisin. Hölmö ystävä. Terassilla ei ollut turhan paljoa jonoa, joten oluet sai hetkessä kouraan tiskiltä ja he saattoivat istahtaa alas pöydän ääreen.
"Ihana kyllä saada näin hyvä rata alle juuri ennen Tryonia", nainen huokaisi onnellisena kylmästä oluesta ja kauniista kesäillasta. "Voi lähteä hyvillä mielin matkaan, ihan sama mitä huomenna tapahtuu."

"En murjottanut! Olin tyytyväinen siihen silti, en vain halunnut tietää, koska en halunnut ottaa paineita siitä miten pärjäsin!" Emily korjasi näkemystään asiasta. 
"Niin on. Ei tarvitse pelätä että paha karma seuraisi tai jotain."

"Niinpä niin. Murjottamiselta se näytti", Bex huomautti virnistäen. Ehkä nyt ei aivan, mutta pieni liioittelu ei haitannut yhtään ketään. Ei, kun sai istua pöydän ääressä kylmä tuoppi olutta kädessä.
"Nimenomaan. Pahaa karmaa ei ole nyt matkassa lainkaan. Pelkkiä hyviä viboja."

"Itse murjotat, koska Copper olisi voinut olla sinun." Emily totesi tyynesti, kohottaen tuoppiaan. 

Bex oli pärskäyttää oluet suustaan Emilyn päälle moisen julistuksen myötä.
"Ei olisi", hän naurahti. "Mietippä hetki. Ihan hetki vain. Jos sinulla olisi hevonen, jota et ratsastaisi itse, tahtoisitko antaa sen Lexan entisen panon kilpailtavaksi, jos hän sattuisi tuntemaan muitakin kilparatsastajia? Niin, sitä minäkin."

"Tiedätkö, tuskinpa hän teki sitä päätöstä itse." Emily huomautti huvittuneena. 

"Mutta tuskinpa hän olisi myöskään suostunut antamaan hevostaan minulle", Bex totesi. Häntä ei harmittanut lainkaan - Copper ei ollut koskaan ollut hänen, joten turha surra jotakin kaukaista mahdollisuutta joka oli kuihtunut kokoon jo varmaan vuosia ennen kuin Copper oli edes vaihtanut omistajaa.
"Sitä paitsi, minulla on Diana, Java ja nyt Duffy. Ensi kaudella myös Candy ja Rio, jos vain onnistun kvaalaamaan meidät neljään tähteen ennen kesää." Hänellä oli hevosia, mistä valita - ensimmäistä kertaa niin monta, että kilpailuja pitäisi oikeasti suunnitella muunkin kuin vain sen kannalta, kenelle hevosista maasto sopisi parhaiten ja kuka olisi parhaassa mahdollisessa kunnossa kilpailuja varten. "Pääsen starttaamaan kahdella ratsukolla ainakin Badmintonissa ja Burghleyssä. Ei todellakaan huono kausi tiedossa."

"Halusin vain huomauttaa että kyse oli enemmänkin siitä että sinulla oli kädet täynnä kuin mistään muusta. Duffy ja Selkie vastaavat viittä tai kuutta hevosta kaksin." Emily totesi nauraen huvittuneena. 

"Noh, eivät ne nyt sentään niin montaa", Bex naurahti. "Ne ovat oikein hurmaavia pikkupoikia." Duffy oli saattanut saada muutaman ylimääräisen namin viimeksi kun oli tönäissyt Zoen päin oritarhojen sähköistettyä aitaa, mikä oli ehdottomasti nostanut orin pisteitä hänen silmissään. Nämä kilpailut vielä enemmän, ja tämä jopa oli saavutus, joka saisi hevosen näyttämään paremmalta Charlesinkin silmissä. Hoitajan töniminen sähköpaimeniin ei valitettavasti lukeutunut käytökseen, josta mies ilahtuisi.
Senpä takia siitä ei koskaan kerrottu, ei hänen eikä Zoen toimesta.
"Sitä paitsi, mitä minä tekisin kaikella ajallani, jos minulla olisi vain helppoja hevosia. Täytyyhän sitä saada hieman haastetta, jotta voi kehittyä. Menestys maistuu vain sitäkin makeammalta, kun sen eteen on saanut tehdä hurjasti töitä."

"Helpot hevoset antavat aikaa vaikeammille." Hän huokaisi hymyillen ja otti kulauksen oluestaan. 

"Aamen", Bex naurahti. Diana ja Java olivat hevosia, joiden ymmärtämisessä oli vierähtänyt hetki, mutta sen jälkeen kaikki oli sujunut ilman epäröintiä. Duffy ja Selkie vaativat työtä päivästä toiseen, jotta hevosista sai mitään irti. Pojat eivät antaneet askeltakaan oikeaan suuntaan kenttäratsun uralla ilmaiseksi.
"Hurja ajatella, että kauniit kimomme ovat kohta koneessa ja matkalla Yhdysvaltoihin", Bex pohti ääneen.

Emily nosti käden sydämelleen. 
"Kauniit kimomme vielä loistvat Tryonissa ja jäävät historiaan. Tai no, sinun." 

"Voi jumalauta, et aloita tuota taas", Bex puhahti painaen otsansa vasten terassin pöytää epätoivossaan. "Itkusi surkeasta suorituksesta on nostanut sinut Burghleyn kakkoseksi. Et nyt vitussa ala valittaa jo Tryonistakin etukäteen."

Emily kohotti kulmaansa. 
"Oletpa sinä aggressiivinen. Jos kitinä saa minut skarppaamaan näin, helvetti, alan valittaa jo olympialaisista." 

"Sitä on äärettömän raskas kuunnella", Bex totesi. "Valita kun olet yksinäsi, tai valita pääsi sisällä, tai jotakin, mutta säästä meidät muut siltä. Jokainen vihasi aina koulussa sitä oppilasta, joka sanoi ettei osannut mitään ja sai täydet pisteet kokeessa. Tämä on ihan sama juttu."

"Olen ilolla vihattu. Lexa rakastaa minua, se riittää." Emily totesi leveästi hymyillen ja otti rennomman asennon.

"Elämästäsi tulee todella yksipuolista, jos ainoa ihminen, joka sietää seuraasi, on naisystäväsi", Bex huomautti huvittuneena.

"Hän ainakin rakastaa minua." Emily huomautti huvittuneena. 
"Ja Larissa pitää minusta."

"Larissa pitää sinusta nyt", nainen korjasi naurahtaen. "Niin minäkin, mutta jos aiot olla rasittava niin se muuttuu nopeasti." Ehkä Emily ei olisi niin rasittava. Aina voisi toivoa.

"Larissa ei inhoaisi minua. Mutta hän ei kilpailekaan kanssani." Emily huomautti leveästi hymyillen.

"Ei niin, mutta hän on töissä kanssasi kilpailuissa", Bex totesi. "Ennen pitkää kenen tahansa hermot menevät siihen, jos aina valittaa ettei pärjää, ja sitten tekee huipputuloksen. Paras opetella olemaan valittamatta, kun kerran kärjessä ratsastat kuitenkin."

"Bex. Minulla on sinulle salaisuus." Emilu nojautui eteenpäin, virne huulillaan. 
"En ole aina kärjessä."

"Riittävän usein, jotta valittaminen käy hermoille", Bex totesi kättään välinpitämättömästi heilauttaen. "Zoe olisi murhannut minut viime vuonna heti ensimmäisen päivän jälkeen, jos olisin valittanut taukoamatta. Olen kyllä edelleen yllättynyt, ettei hän murhannut minua siitä huolimatta."

"Se on ennätys kaikilla tavoilla että olet elossa." Emily totesi nauraen tuoppinsa takaan.

"Sitä se ehdottomasti on", Bex yhtyi nauruun. "Rikon kaikki ennätykset vain heräämällä seuraavanakin aamuna. Huonomminkin voisi ehdottomasti olla."

"Mistä tuli mieleen-" Emily osoitti naista etusormellaan. 
"Miten sinun ja siskosi tilanne?"

Bex kohotti kulmaansa. Mistähän lähtien hänen ongelmansa siskon kanssa olivat kuuluneet Emilylle? Tai edes kiinnostaneet naista?
"Siinähän se. Hän ei kovin mielellään puhu minulle."

Siitä kun Bex oli käyttänyt yhden maastoreissun niistä puhumiseen. 
"Oh. Ikävää."

Bex heilautti kättään vähätellen. Väliäkö sillä.
"Hän rauhoittuu ennen pitkää. Kyllä kaikki järjestyy", hän totesi luottavaisena. Ei Hilda hänelle loputtomiin jaksaisi kiukutella. Ei sisko voisi, koska oli hänen siskonsa. Perheenjäsenillä ei ollut vaihtoehtoja.

"No hyvä." Emily ei tiennyt sisaruskinoista mitään. 
"Outoa kiukutella kun pahoittelit kuitenkin."

"Ehkä pahoittelut eivät korjaa ihan kaikkea tuosta noin vain", Bex pohti ääneen oluttuoppia huulilleen kohottaen. "Mutta kyllä hän lopulta antaa anteeksi. Ei hän varmasti edes osaisi olla vihainen kauaa."

"Noh, yritit." Emily hymähti ja pudisteli päätään. 
"Toiset?"

"Niinpä", Bex nyökkäsi. Ei hän voinut sen enempää tehdä, kun aikakonetta ei ollut vielä keksitty.
"Luit ajatukseni", nainen virnisti. Toiset tuopit oli ansaittu päivän päätteeksi, kun he molemmat olivat tehneet niin huippuhyvän suorituksen.

"Hyvä. Olisi ikävää ottaa toinen yksin." Emily virnisti ja kampesi itsensä ylös. 

"Niinpä tietenkin", nainen naurahti. "Käy hakemassa meille molemmille, kun olet kerran noin reippaalla päällä."

"Minä haen." Emily maksoikin ne kiltisti, palaten takaisin kahden tuopin kanssa. 
"Tässä. Harmi ettemme taida ehtiä juhlimaan selviytymistämme kunnolla ennen... Tryonia. Kamala. Pitää ostaa mökkiin alkoholia."

"Juhlimme sitten senkin edestä sitä, kun selviämme kisoista", Bex julisti. Siihen heillä olisi aikaa, kun hevosiakin lähdettäisiin kuljettamaan vasta tiistaina. Yhteislentojen etuja. "Voimme järjestää kunnon läksiäisjuhlat, kun sanomme hyvästit Tryonille." Puheista päätellen he eivät edes varmasti olisi ainoat, jotka juhlisivat kilpailujen päätöstä.

"Todellakin. Kunnon bileet. Mökki matalaksi ja sillälailla." Emily virnisti leveästi. 
"No ei. Mutta voimme juhlia vähän etukäteen."

"Juuri sellaiset bileet", Bex vahvisti nyökäten. Olivathan ne samalla viimeiset suuret kisat tällä kaudella! Ainakin hänelle, Emily nyt oli lähdössä vielä Australiaankin. Hänellä ei ollut edes Pauta, mitä odottaa, kun hevoset vaatisivat lepoa kaikkien suoritustensa jälkeen.
"Sekin käy loistavasti. Sanoisin että voisimme aloittaa jo lennolla, mutta ehkä lentokentän navigointi vaihtoa varten Yhdysvalloissa ei ole kovinkaan hauskaa, jos horisontti keinuu", nainen naurahti.

"Ei todellakaan, emme aloita." Emily totesi nauraen. 
"Saisin kanssas vielä porttikiellon kyseiselle yhtiölle."

"Noh!" Bex protestoi naurua äänessään. "Minä olen jokaisen lentoyhtiön unelmamatkustaja. Nukun 95 prosenttia matka-ajasta, joten en ehdi edes huomaamaan, jos olisi mitään, mistä voisi valittaa, puhumattakaan siitä, että valittaisin asioista."

"Oh! Olet siis unelma-asiakas jossakin! Baareissa nimittäin et. Sen jälkeen kun aloitat riehumisen." Emily otti nauraen kulauksen. 

"Olen unelma-asiakas baareissakin siihen asti! Juon paljon ja käyttäydyn usein hyvin, ja lähden ennen kuin ongelmia syntyy", Bex huomautti virnistäen. Hyvä on, ei aina, mutta yleensä. Harvoin hän oli todellisiin ongelmiin ajautunut. Mitä nyt joskus kaatanut tarkoituksella juomansa jonkun päälle, mutta sehän oli vain tarkoittanut, että hän oli ollut nopeasti tiskillä tuhlaamassa taas rahojaan uuteen juomaan!

"Niin, sitä sinä kyllä olet. Rahasampo." Emily naurahti, näyttäen haaveilevalta. Aivan liian. 

Bex pudisteli päätään katsellessaan Emilyn ilmettä.
”Maa kutsuu Randallia, kuuleeko Randall?” Hän huhuili heilutellen kättään naisen naaman edessä sanojen tehosteena. ”Näytät taas siltä, että kuljet pää pilvissä.”

Nainen havahtui hämmentyneenä. 
"Huh? Niin kuljenkin." Hän katseli oluttaan. 
"Tarvitsisin apua asiaan johon en saa apua."

Bexin silmät syttyivät moisen tunnustuksen myötä.
”Salaperäistä”, hän virnisti. ”Kerro lisää, niin minä autan. Olen aina avuksi!” Eriäviä mielipiteitä ei nyt kysytty.

"Et halua kuitenkaan auttaa tässä." Emily totesi huuli mutrulla. 
"Valitat liiasta informaatiosta."

Bex siristi silmiään.
"Onko se jotakin, jonka jälkeen Lexaa on vaikea katsoa silmiin?" Hän kysyi päätään kallistaen.

"on." Emily myönsi hiljaa. 
"... mutta oikeasti tarvitsisin apua."

Bex ei ollut tunnettu siitä, että jäisi punnitsemaan asioita pitkäksi aikaa.
"Anna tulla sitten", hän totesi. Ystävän avuntarve peittosi kaiken epämukavuuden, mitä liiallinen tieto voisi aiheuttaa.

Emily mutristi huultaan. 
"... Pitäisi ehkä käydä ostoksilla, mutta en tiedä mitä ostaisin. Ja tarvitsen uudet luottovaatteet hevostarkasukseen. En voi pukea vanhoja enää päälleni nauramatta."

Bex kurtisti kulmiaan.
"Tahdot apua vaatekaupoille? Odotin jotain paljon pahempaa", nainen naurahti. Johan Emily oli kiusannut häntä tarinoillaan hotellihuoneen irstaista hetkistä.

"... Muillekin kaupoille. En astuisi edes ovesta yksin." Emily myönsi surkeana. 

Se sai naurun kirpoamaan huulilta.
"Vai niin", Bex pudisteli päätään nauraen. "Lähden seuraksesi, vaikka varmaan kadunkin sitä puolessa välissä. Olkoot. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen."

Emily vilkaisi Bexiä, valuen pöydälle. 
"... Ja sinulla voisi olla... näkemystä."

Bex nauroi entistä raikuvammin moiselle toteamukselle.
"Ehkä, ehkä ei", hän virnuili naurunsa lomasta. "Emmeköhän me jotakin keksi, vaikka sitten myyjän avustuksella."

"..Ei myyjiä!" Emily vinkaisi kovaan ääneen. 
"Eieieieiei herranjumala ei." 

"Hyvä on, ei sitten", Bex nauroi, "jos olet aivan varma. Mutta heillähän sitä olisi eniten tietoa ja kokemusta tuotteista ja asiakaskunnasta."

"Ei. En ala avata asioitani millekään myyjälle." Emily mutisi. 
"Sinulle vielä voin."

"Koetan olla tuottamatta pettymystä", Bex naurahti. "Ehkä me pärjäämme. Olemme nerokkaita naisia, ei se niin vaikeaa voi olla."

"Mmm. Kiitos." Emily mutisi hiljaa ja otti kulauksen oluestaan. 
"Alkaa jännittää huominen. Apua."

"Älä aloita", Bex varoitti sormeaan kohottaen. "Jos alat puhua jännittämisestä, minä kaadan loput tästä oluesta niskaasi." Hän ei tahtonut alkaa jännittää esterataa, joka laittaisi epäilemättä yleisöstä kuumuvan Duffyn pahan paikan eteen. Vähemmästäkin alkoi jännittää itsekin, eikä hän kaivannut sitä tunnetta vatsanpohjaansa keräksi.
"Kerro mieluummin, milloin haluat lähteä kaupoille. Sekin on miellyttävämpi puheenaihe kuin jännitys huomisesta."

"... Minua ei saa jännittää?" Emily totesi kulma koholla. Hän pelkäsi samaa, yleisöä, kuvaajia. Ihmisiä olisi areenalla aivan erilailla kuin koulupäivinä. 
"Tryonin jälkeen."

"Saa, mutta en tahdo kuulla siitä, kun minua ei kerrankin jännitä", Bex naurahti. Kerta se oli ensimmäinenkin, kun hän oli välttynyt jännitykseltä, joka yleensä kiersi vatsaa solmuun heti maastoradan jälkeen. Oikeastaan koko kilpailujen läpi, mutta aina entistä enemmän viimeistä päivää kohti.

"Hah. Niinpä niin. Kaupungille Tryonin jälkeen." Emily joi loput oluestaan. 
"Nyt minä kaipaan naisystävääni ja pehmeää sänkyä hotellissa."

"Selvä", Bex nyökkäsi, "pidän kalenterissani vapaana kolon seikkailulle syntisiin syvyyksiin." Hän hörppäsi tuoppinsa tyhjäksi ja naurahti huvittuneena naiselle.
"Sinä kaipaat naisystävääsi aina", Bex huomautti kaivaen puhelimensa esille. Lexan paikantaminen tuntui olevan helpointa sosiaalisen median kautta aina, kun nainen oli Emilyn mukana kilpailuissa.
"Hän on ollut vartti sitten järvellä heittelemässä keppiä Merrylle", nainen raportoi Emilylle. "Zoe tappaa hänet, jos hän laskee Merryn märkänä rekkaan. Voi olla ettei sinulla kohta ole naisystävää, jos et löydä Lexaa ennen kuin he palaavat rekalle."

Emily huokaisi ja nousi vauhdilla ylös. 
"Ei päästäkään, koska minä haluan ruokaa ja nukkumaan. Olen poikki." Emily myönsi väsyneenä. 
"Nähdään aamulla!" Hän lähti reippaasti kohti järveä. 

"Huomiseen!" Bex huikkasi Emilyn perään lähtien itse rekan suuntaan. Hän voisi hyvinkin käydä suihkussa ja asettua jo kunnolla lepäämään. Päivän rasitus tuntui edelleen jaloissa.
Merryn haukku kuului kauas, kun koira komensi Lexaa heittämään keppiä kerran toisensa jälkeen, eikä naurava nainen osannut sanoa ei. Heillä oli aivan liian hauskaa, kun Merry juoksi aina pitkälle järveen, jonka läpi hevoset olivat aiemmin päivällä laukanneet, poimi matalassa vedessä kelluvan kepin suuhunsa ja säntäsi takaisin Lexan luo. Tuskin koira ehti keppiä pudottaa Lexan jalkoihin, kun Merry oli jo matkalla noutamaan sitä uudestaan - ja siinä vaiheessa kun Lexa oli saanut kuolaisen kepin käteensä, koira oli jo turhautunut odottamaan heittoa.
"Hei rakas", nainen naurahti huomatessaan Emilyn ja kääntyi tervehtimään naista Merryn valikoima keppi kädessään, vaikka se saikin bordercollien haukkumaan entistä terävämmin.
"No, mene nyt siitä", hän naurahti koiralle heittäen kepin korkeassa kaaressa järveen. Ainakin se tarkoitti, että hän saattoi kaikessa rauhassa painaa suukon naisystävänsä poskelle, kun Merry ei ollut vaatimassa leikkiseuraa.

Emily katseli hetken kaksikkoaan kauempaa, kunnes tuli huomatuksi. Hän hymyili pehmeästi, pudistellen päätään. 
"Hei rakas. En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta pääsisinkö pian nukkumaan? Vaikka Merryllä onkin mukavaa. 

"Tietenkin", Lexa vastasi hetkeäkään epäröimättä. "Lähdetään samantien." Vihellys sai Merryn palaamaan - keppi suussa, tietenkin - naisten luokse, ja vasta nyt, kun leikin riemu alkoi haihtua, tuntui koira keksivän Emilynkin liittyneen seuraan. Märkä koira ei paljoa moisista pikkuseikoista välittänyt, kun hyppi punapään ympärillä onnessaan.
"Merry käyttäytyy kuin ei olisi päässyt ulos viikkoon", nainen naurahti katsellessaan koiran tohellusta. "Ei uskoisi, että se on ollut koko päivän ulkona ja tavannut varmaan tuhat ihmistä ja sata koiraa."

”Merry ei hyppää!” Emily älähti ja ponkaisi kauemmas. 
”Ei selvästi.”

"Merry, istu", Lexa komensi koiraa, kun pyöritteli nahkaremmiä kädessään. Paras ottaa koira remminpäähän, jos heidän oli tarkoitus lähteä autolle. Jodie ei saisi koskaan kuulla, missä kunnossa hän oli laskenut koiran bemarin nahkapenkeille.
"Sinun täytyy olla aivan puhki päivästäsi", Lexa totesi saatuaan koiran remmiin ja tarjosi sitä Emilylle. Hän oli viettänyt koko päivän Merryn kanssa. Ehkä oli aika antaa naiselle mahdollisuus taluttaa koiraansa.

Emily pudisteli päätään. Voima ei riittäisi energiseen borderiim juuri nyt. 
”Aivan poikki. Ruokaa ja petiin.”

"Se kuulostaa suunnitelmalta", Lexa vakuutti vaihtaen olkalaukkunsa toiselle olalle, jotta sai oikean kätensä täysin vapaaksi. Helppo poimia naisen käsi omaansa siinä kävelyn lomassa. "Toiveita ruoan suhteen?"

”Nopeaa. Ravitsevaa mutta ei liian ällöraskasta.” Siinä ne olivatkin. Ei suuret kriteerit.

Lexa pohti asiaa hetken kulkiessaan Merry toisessa kädessään kohti parkkipaikkaa, joka oli tyhjentynyt huomattavasti päivän yleisöryntäyksen jälkeen.
"Onko pasta liian raskasta? Näin italialaisen keskustassa, kun etsin Starbucksia", nainen muisteli.

”Se käy, en vain ota mitään kermapastaa.” Emily pähkäili asian ja hymyili leveästi. 
”olemme toisena.”

"Minä tiedän, rakas", Lexa naurahti ylpeä hymy huulilla vieraillen ja puristi pehmeästi Emilyn sormia. "Olen niin ylpeä teistä."

”Copperilla. Sen ensimmäinen neljän tähden kilpailu.” Emily vinkaisi onnesta. Alkoi vähän itkettää. 
”en käsitä.”

Lexa vain kuunteli hymy huulillaan, sillä mitäpä hän voisi asiaan sanoa, jolla olisi mitään väliä. Hän ei ollut kenttäkisojen ammattilainen. Hän oli vasta alkanut ymmärtää kilpailuja ja kaikkea, mikä niihin liittyi, mutta siitä huolimatta kouluohjelmat näyttivät kutakuinkin samalta hevosesta toiseen, ellei nyt jotakin yllättävää tapahtunut.
"Ratsastit upeasti", nainen totesi siitä huolimatta. "Tietenkin Copper on toisena, kun sinä olet sen selässä."

Hartiat tärisivät niiskauksien mukana. 
”Mmmhm. Ei se ole... p-pyysin siltä maastossa niin paljon, j-jopa liikaa ja se silti... mieletön hevonen.”

"Olette mielettömiä molemmat", Lexa sanoi, kohotti Emilyn käden huulilleen ja painoi suukon punapään sormille. Sen jälkeen oli hyvä vapauttaa käsi kokonaan, jotta hän saattoi kietoa sen Emilyn harteille vetäen naisen kylkeensä kulkemaan.
"En voisi olla sinusta ylpeämpi. Jodiekin lähetti suloisen kuvan lapsista, kun he katsoivat sinun ja Copperin rataa. Peytonkin istui niin sohvan reunalla, että näytti olevan puhdasta tuuria, kun hän ei pudonnut."

Emilyä hymyilytti ajatus. Lexan läheiset seurasivat hänen kilpailujaan. 
”Oi ei. Sentään ei pudonnut.”

"Ei", Lexa naurahti painaen suukon Emilyn hiusten sekaan. "Mutta onnessaan he kaikki olivat. Jodie valitti jo odottavansa kauhulla maailmanmestaruuksia aikaeron tähden. Hän joutuu olemaan vielä lauantaina ylhäällä ennen auringonnousua, kun lapset eivät usko kilpailujen alkavan vasta iltapäivällä”, nainen nauroi huvittuneena. Mikä karmaiseva kohtalo se olisikaan.

”Olen pahoillani.” Emily myönsi nauraen huvittuneena. 
”lupaan etten hetkeen edusta isommin.”

"Älä tee lupauksia, joita et voi pitää", Lexa huomautti naurahtaen. "Olet lähdössä Australiaankin. Luuletko, että lapset tahtovat jättää sitäkään kilpailua väliin?"

”... pyydä Jodielta anteeksi.” Emily huokaisii. Mutta toisaalta, se kertoi hyvästä urast. 
”Nukahdan vielä autoon.”

"Niin paljon kuin hän nyt asiasta valittaakin kaiken huvin ja urheilun hengessä, hän on oikeasti vain tyytyväinen, kun lapset ovat kiinnostuneita urheilusta", Lexa totesi. Jodie saattoi narista lasten kuulematta aikaisista herätyksistä tai äänekkäistä kisakatsomoista, mutta loppujen lopuksi nainen oli oikein tyytyväinen tilanteeseen. Ainakin perhe teki jotakin yhdessä.
"Koeta pysyä hereillä, rakas. Ehkä haluat Merryn syliisi? Nuolemaan poskeasi aina, kun meinaat nuokahtaa?" Nainen ehdotti nauraen. Tuskinpa vain. Lexa kaivoi avaimet laukkunsa pohjalta saadakseen bemarin ovet auki, ja veti Merryä varten takapenkillä kulkevaa pyyhettä paremmin penkin suojiksi. Ehkä se pitäisi penkin nahan turvassa märältä ja mutaiselta bordercollielta.

”Lapset voisivat olla kiinnostuneita jostain rauhallisemmasta urheilusta.” Emily huomautti huvittuneena. Ei, hän oli tyytyväinen lajin uusista faneista. 
”Kiitos mutta ei kiitos.” Emily livahti äkkiä autoon istumaan ja hymyili Merrylle takapenkillä. 
”Pitää ostaa penkinsuojus.”

”No mutta mitä hauskaa siinä olisi?” Lexa naurahti. Hauskempaa katsottavaahan kenttäratsastus oli. Ei lasten kärsivällisyys edes riittäisi johonkin hitaaseen ja rauhalliseen, johan se oli nähty. Kouluratsastusosiokin teki tiukkaa muilta osin kuin tasan siltä hetkeltä, kun Emily oli radalla.
”Se voisi olla hyödyllinen sijoitus”, Lexa myönsi naurahtaen kun siirtyi ratin taakse. ”Toki voisin harkita myös ihan omaa autoa, mutta... eipä Aaron ole tätä vielä kaivannut takaisin.” Hänestä tuntui, että mies omisti auton vain auton omistamisen ilosta.

”Minulla olisi oma auto, mutta se ei tunnu kelpaavan sinulle.” Emily huomautti huvittuneena. 

”Ei sinun autossasi ole mitään vikaa”, Lexa huomautti hymy huulillaan, ”mutta sinä tarvitset sitä itse, että pääset tallille ja kotiin miten mielit.” Aaron vietti päivät taivaalla, joten autolle ei ollut käyttöä kuin niinä harvoina vapaapäivinä, kun mies tahtoi lähteä liikkeelle autolla.

”Niin, mutta esimerkiksi nyt se seisoo kotona.” Emily huomautti huvittuneena. 

”Tämä on mukavampi auto ajaa pitkiä matkoja”, Lexa naurahti luovien pois parkkipaikalta. Hyvä on, Emilyn auton olisi tunnistanut ruuhkaisilta parkkipaikoilta helpommin kuin mustan bemarin, mutta väliäkö sillä. Oli auto aina tähänkin asti löytynyt.

”Niinpä niin. Autoni on paras.” Emily tuhahti silmiään pyöräyttäen. 

”Totta kai rakas”, Lexa lupasi naurahtaen. ”Autosi on kaikista paras.” Olkoonkin, että hän sai aina siirtää penkkiä paljon taaksepäin Emilyn jäljiltä, tai ei mahtunut kojelaudan ja penkin väliin. Polvet kurkussa oli tunnetusti hankala ajaa yhtään mitään.

Sellaista se oli. Emily naurahti pehmeästi ja nojasi päänsä lasiin. Aivan liian pian hän jo valui pieneen horrokseen.

Lexa vilkuili lämmintä huvittuneisuutta katseessaan naista pelkääjän paikalla. Voi Emily. Nainen oli todella väsähtänyt pitkän päivän aikana, eikä hän voinut naista siitä syyttää. Olihan kentän maasto-osuus kuin maratoni ja sprintti yhtä aikaa.
”Rakas, olemme ravintolalla”, nainen herätteli Emilyä pehmeästi pysäköidessään auton. ”Valitse mitä tahdot listalta, ja minä käyn tilaamassa meille molemmille.”

Emily havahtui herättelyyn. 
”Arrabiata...” Emily mutisi laiskasti. Se oli aina hyvää.

”Selvä”, Lexa vastasi painaen suukon Emilyn päälaelle, ennen kuin nousi auton kyydistä tilaamaan ruokaa heille. Pasta-annokset valmistuivat muutamassa minuutissa, sillä tähän aikaan illasta ravintolassa ei ollut suuremmin väkeä, ja Lexa palasi takaisin autolle ruoat mukanaan. Merrykin nuokkui takapenkillä, vaikka nenä väpättikin ruoan tuoksun perässä. Ehkä päivän puuhat alkoivat vihdoin väsyttää koiraakin.
”Sitten hotellille”, nainen totesi käynnistäen auton lyhyttä ajomatkaa varten. Parkkipaikalla oli helposti tilaa, joten nopeasti he saattoivat suunnata hotellihuoneeseensa väsynyt koira ja lämpimät pasta-ateriat mukanaan.

Emily havahtui Lexan palatessa ja siristi silmiään. 
”Mmjjoo.” Väsytti niin paljon.

Lexan kävi sääliksi puoliunessa nuokkuvaa naisystäväänsä, mutta hänellä ei varsinaisesti ollut käsiä Emilyn kantamista varten, kun Merryäkin piti taluttaa ja ruoat kantaa hotellihuoneeseen.
”Koeta pysyä hereillä hissimatkan ajan, jooko?” Nainen vetosi tönäisten hellästi hartiallaan Emilyä. ”Kohta saat ruokaa, voit ottaa kuuman suihkun ja mennä nukkumaan. Nukkua oikein pitkälle aamuun saakka.”

”Pysyn minä!” Emily puuskahti nauraen. Hän seurasi Lexaa, helpottaen kantamalla ruuat. 
”Niin. Tosin eläinlääkärin tarkistus.”

”On se silti pidempään kuin tänä aamuna”, Lexa järkeili. ”Ja voit mennä rekkaan nukkumaan lisää heti sen jälkeen.” Rekka oli oikeastaan melkoinen pelastus, kun asiaa ajatteli näin. Onneksi muut viihtyivät hyvin rekassa, niin sillä ajeltiin jokaiselle kisapaikalle.

”Se on totta. Voin nukkua hyvin myöhään. Kun hajotin kuutionikin.” Emily myönsi hymyillen. 

”Ostetaan sinulle uusi heti kun pääsemme kotiin”, Lexa totesi. Ei uusi kuutio paljoa maksaisi, kun Emily ei edes tarvitsisi mitään hienoa pikamallia. Perinteinen rubikin kuutio ajaisi asiansa loistavasti. Nainen aukaisi hotellihuoneen oven Emilylle ja patisti Merryn suorinta tietä kylpyhuoneeseen.
”Syö vain jo, rakas, minä huuhdon Merryn”, nainen huikkasi olkansa yli. Parempi saada hiekka ja kura irti koirasta ennen kuin otus levittäisi sen ympäri hotellihuonetta.

Emily nyökkäsi ja otti pastansa. Hän ei turhaan aikaillut, nälkäinen kun oli. 
”Kiitos!”

Lexa hymyili huuhtoessaan bordercollien nopeasti, ja kuivasi Merryn yhteen hotellin paksuista ja pehmoisista pyyhkeistä. Ei kenellekään tarvitsisi kertoa, miten pehmeydestä oli nauttinut karvainen koira. Merry tassutteli tyytyväisenä hotellihuoneen puolelle ja kaatui lähestulkoon suorilta jaloilta raadoksi lattialle sängyn päätyyn.
”Kyllä pieni karvalapsemme taisi sittenkin väsähtää päivän aikana”, Lexa naurahti istahtaessaan itsekin sängylle syömään omaa pestopastaansa.

Emily söi vauhdilla, vilkaisten huuhdeltua ja rääkättyä koiraa. 
”hyvä. Onpaham rauhallinen otus.” Hän naurahti pehmeästi.

”Sitä Merry ehdottomasti on”, Lexa naurahti. Koiraparka ei liikkuisi mihinkään pitkään hetkeen, tai ainakin siltä se kovasti vaikutti.
”Mene käymään suihkussa niin pääset nopeasti nukkumaan”, Lexa kannusti. Hän ehtisi käydä suihkussa Emilyn jälkeenkin.

Emily nyökkäsi ja lähti suihkuun. Pikainen suihku, hiukset kiinni ja sänkyyn. Naisella meni noin minuutti sammua sänkyyn kun kaatui sinne.

Lexa pudisteli pehmeästi päätään sänkyyn kaatuneelle naiselle, joka tuntui olevan sikeässä unessa ennen kuin hän ehti edes riisuuntua suihkua varten. Voi Emily. Nainen ansaitsi kaiken levon, mitä ehtisi yön aikana saada, joten sen ajatuksen myötä Lexa toimi ripeästi mutta hiljaisesti valmistautuessaan itsekin yöpuulle. Emily kainalossa oli hyvä nukahtaa, eikä nainen havahtunut yön aikana edes siihen, kun Merry loikkasi sängylle ja käpertyi jalkopäähän päivän uuvuttamana.

Sunnuntai 2. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Emily työnsi nukkuessaan jalkansa bordercollien alle, saaden sen urahtamaan tyytymättömästi. Aamulla oli ihanaa herätä myöhään kellon soidessa - eiliseen verrattuna myöhään. Nyt hän jaksoi jopa nousta reippaasti, käydä harjaamassa hiuksensa. Hän vilkaisi henkariin aseteltuja vaatteitaan. 
"Rakas. Olet minulle jakkupuvun velkaa."

Se oli aina surullinen aika elämässä, kun ennen kahdeksaa soiva kello oli myöhään, mutta sitä ne kilpailut teettivät. Eilisen aamuvarhaisen jälkeen näin pitkään nukkuminen oli tuntunut luksukselta, ja kaikessa rauhassa levänneenä herääminen taivaalliselta. Lexa venytteli antaumuksella ennen kuin edes harkitsi sängystä nousemista ja päivään valmistautumista, joskin ajatusketju katkesi sormet hiusten seassa, kun Emily alkoi puhua jakkupuvustaan.
"Minä olen", nainen vastasi naurahtaen. Ei siihen oikein vastaankaan voinut väittää. "Hankitaan sinulle uusi heti kun ehdimme kotona kaupoille."

Emily kääntyi Lexan puoleen etusormi toruvana pystyssä. 
"Ja sitä ei tahrata millään irstaalla. Tämä palveli vuosia! Olen jopa avannut siitä saumoja että se päällä olisi mukava käsitellä hevosia! Ja nyt se on.... Seksiasu jota en voi katsoa vakavissani."

Lexa nauroi pää taaksepäin kallistettuna moiselle julistukselle. Olihan se myönnettävä, että jakkupuvun näkeminen herätti lämpimiä muistoja aiemmasta, mutta... Seksiasu? Ei nyt sentään.
"Lienee tarpeellista muistuttaa, että sinä aloitit kaiken", Lexa huomautti astahtaen lähemmäs naisystäväänsä. "Minä olin menossa kiltisti suihkuun ja nukkumaan, ennen kuin sinä sait muita ideoita."

"Niin mutta sinä saat minun aloittamaan sellaiset asiat!" Emily puhisi, vetäen sukkahousuja jalkaansa. 
"Ennen sinua olin kiltti ja viaton!"

"Ja sekö on minun syytäni?" Nainen nauroi päätään pudistaen. Minkä hän sille mahtoi, mitä Emilyn mielessä liikkui!

"On! Olemalla noin pitkäraajainen, nuo silmät, rusketus, seksikäs kroppa... Ei pieni nainen voi pysyä siveellisenä tuollaisen näyn edessä!" Emily puhisi, pudistellen päätään. 

"En minä voi sillekään yhtään mitään", Lexa nauroi kumartuen painamaan suukon Emilyn poskelle. "Mutta ainakin tiedät, miltä minusta tuntuu ihan koko ajan."

"Ei, sinusta ei tunnu tältä." Emily totesi varmana, varastaen pikaisen suukon Lexalta. 
"Kahvilasta aamupalaa?"

"Niinhän sinä luulet, mutta olet väärässä", Lexa vastasi hymyillen vasten suukkoa. "Kuulostaa hienolta suunnitelmalta. Ehkä viemisiksi rekan väellekin? Lämpimät leivät tai paninit voisivat kelvata useammalle."

"Viedään." Emily lupasi hymyillen. 
"Hyvät, kunnon kahvit ja kunnon aamupala. Minä taisit olla vähän narttu keskiviikosta asti, voisin ostaa rakkauden takaisin."

"Et ollut", Lexa vakuutti automaattisesti. Ei Emily ollut ollut kamala, ei ainakaan hänelle. Emily ei edes osannut olla kamala, joten naisella ei ollut mitään murehdittavaa.
"Mutta lähdetään etsimään aamupalaa koko joukolle." Merrykin saisi nappuloita eteensä rekalla, vaikka harvoinpa koira voi pahoin autossa. Riski oli kuitenkin turha otettavaksi.
"Tahdotko hiuksesi lettinutturalle tarkastukseen? Voin tehdä sen nopeasti ennen kuin lähdemme, jos tahdot", Lexa tarjoutui hymy huulillaan.

Emily otti henkarissa olevat vaatteet ja laittoi ne laukkuun jossa oli valmiina kisavaatteet. 
"Jos nopeasti?" 

"Olen kuin rasvattu salama", Lexa lupasi taputtaen tuolin selkänojaa hotellin pienen pöydän edessä. Ei hänellä kauaa kestäisi laittaa hiuksia siistille nutturalle. Sitä voisi korjailla ennen kilpailuluokkaa, joten oikeastaan aikaa ei kuluisi siihenkään, kun upottaisi nutturaan viisikymmentä pinniä pitelemään sitä paikoillaan rajummassakin menossa. Pitkät sormet tekivät tottuneesti työtä punaisten suortuvien parissa, vaikka Lexan katse harhailikin peilin kautta Emilyn kasvoihin.
"Sinä olet kauneinta koko maailmassa", nainen julisti viimeistellessään nutturaa ja painoi suukon Emilyn päälaelle. "Lähdetään hakemaan aamupalaa kaikille nälkäisille."

Emily hymyili hieman, istuen alas. Hän katseli peilin kautta Lexaa, hymyillen naiselle jos sattui kohtaamaan tuon katseen. 
"Sinä olet maailman kaunein ja paras." Hän totesi hymyillen. Hän nousi ja otti Merryn hihnan. 
"Mennään."

"Mennään", Lexa vahvisti jäämättä väittämään vastaan Emilyn näkemystä siitä, miten kaunis hän oli. Ei hän sitä väittelyä kuitenkaan voittaisi, joten siihen oli ihan turha ryhtyä.
"Merry kulkee ensi kesänä mukana kaikissa kilpailuissasi, joissa minäkin olen paikalla", nainen päätti vilkaistessaan hymyillen iloista koiraa, joka kulki Emilyn rinnalla. "Maaston seuraaminen oli hauskinta ikinä koiran kanssa. Ei ihme, että kaikki tuovat omiaan mukana."

Emily vilkaisi Lexaa nauraen. 
"Niinpä tietenkin. Ei se haittaa, merry käyttäytyy onneksi hyvin."

"Merry on upea pieni poika", Lexa vakuutti nyökäten. Koira oli käyttäytynyt huippuhyvin hänen kanssaan edellisenä päivänä, vaikka ympärillä oli ollut niin paljon hälinää.
"Erityistä toivetta aamupalallesi?" Nainen uteli suunnistaessaan autolle. He voisivat ajaa pienen kaupungin keskustan halki etsiessään sopivaa kahvilaa, jos Starbucks ei miellyttäisi. Luulisi sunnuntaina olevan muidenkin kahviloiden auki jo aamusta.

Emily halusi käydä Starbucksissa. Sieltä saisi Larissalle ihanan ällömakean kahvin. Ja Zoelle lattemukillisen espressoshotteja, mustana. 
"Starbucks, se panini oli hyvää. ja se puurokuppi." 

"Selvä, sinne siis", Lexa naurahti istahtaen ratin taakse. Ainakin hän tiesi tarkalleen, mistä Starbucks löytyi tässä pienessä kyläpahasessa, kun oli eilen etsinyt moista kännykän avittamana. Liikennettäkään ei ollut erityisemmin tähän aikaan sunnuntaina, joten auto oli helppo parkkeerata aivan Starbucksin eteen.
"Merry, odota nätisti autossa, ei mene kuin ihan hetki", nainen vannotti koiraa noustessaan kyydistä, jotta voisi auttaa kantamaan aamupalatarpeet autoon.

Emily nousi autosta ja kaiveli lompakkoaan esiin. 
"Mitähän he haluaisivat syödä? Zoe ei mitään, jos ei ole pakko. Mutta on pakko."

Lexa naurahti.
"Loungen valikoima ei ole ehkä aivan Starbucksin kanssa samoilla linjoilla, mutta Larissa tuntuu rakastavan pain au chocolatia aamuisin", Lexa pohti ääneen. Hän ei voinut ymmärtää suklaisen, voisarvimaisen leivoksen vetoa, mutta brasilialaiselle ne tuntuivat olevan elämän suola.
"Zoe ostaa joskus suolaisen muffinin, jos vain kaikelta kahvinjuonniltaan ehtii syödä", hän muisteli huvittuneena. Jotain hyötyä selvästi hänenkin töistään oli ollut, kun hän osasi nyt avittaa Emilyä maistuvan aamupalan hankkimisessa.

Emily nyökkäsi. 
"Työsi ei ole koskaan ollut hyödyllisempi. Joten, Zoe sai jotakin mikä oli lähinnä suolaista muffinia. Larissalle suolainen, lämmin kolmioleipä ja jotain suklaista ja makeaa. Bexille hän otti paninin, samoin itselleen ja kaveriksi puuron. Pari smoothieta jos joku haluaisi ja mahdollisimman makujen mukaiset, mahdollisimman isot kahvit. 
"Emme selviä parkkipaikalta rekalle näiden kanssa."

Lexa seurasi huvittuneena valtavaa tilausta, jonka he jättivät jälkeensä. Hänkin ujutti itselleenkin puuron, sillä täyttävä ja lämmin ateria kuulosti unelmalta aamupalaksi tässä hetkessä. Hän otti vastaan baristan pakkaamat paperikassit ja tasapainotteli tottuneesti yhtä kahvikuppeja pitelevää telinettä kädessään.
"Meitä katsotaan kuin hulluja", nainen myönsi naurahtaen, kun palasi autolle. "Luulevat vielä, että olemme muuttamassa kisa-alueelle."

Emily otti osansa tilauksesta, nauraen. 
"Hei, fyysinen työ, syömme paljon." Emily naurahti huvittuneena. Autoon istuminen kaiken kanssa oli oma projektinsa.

"Kukaan ei vain tajua, että tässä on ruokaa viidelle", Lexa naurahti. Jokainen, johon he matkalla törmäisivät, ajattelisi vielä heidän kantavan omia ruokiaan. Tai ehkä ei. Ehkä heidän oletettaisiin olevan jonkin nurkkauksen yhteisen aamupalatilauksen kuriirit.
"Joko sinua jännittää?" Lexa kysyi hymy huulillaan, kun lähti ajamaan kisapaikalle.

Emily vinkaisi. 
"Jännittääkö? Rakas, minä kuolen. Olen toisena. Toisena! Tajuatko, toisena!" Hän oli haljeta. 

Lexa nauroi lämpimästi Emilyn innolle. Niinpä niin. Kai se oli ollut kerrassaan tyhmä kysymys.
"Tajuan kyllä, osaan vielä numerot", Lexa vakuutti nauraen. "Olette upeita Copperin kanssa, tietenkin olette toisena."

"Ei se ole tietenkin." Emily veti terävästi henkeä. 
"Se on... Se on loistava, valtava suoritus nuoren hevosen ensimmäiseksi kerraksi."

"Te olette loistavia", Lexa totesi. Hänen kirjoissaan se tarkoitti, että ratsukko oli tietenkin kärjessä, mutta kenttäratsastus ei ollut aivan niin yksioikoista. Nämä eivät olleet juoksukilpailut, joissa nopein voitti.
"Toivottavasti olet siis juuri niin ylpeä itsestäsi ja Copperista kuin sinun kuuluukin."

Se ei tosiaan ollut. 
"Halkean ylpeydestä. Se... Se ei voi sijoittua huonosti täällä. Vaikka putoaisimme kymmenen sijaa. Se olisi silti mahtava suoritus."

"Ehdottomasti", Lexa nyökkäsi. Hän jakoi Bexin näkemyksen siitä, että mitä tahansa tänään tapahtuisikaan, hevoset olivat tehneet jo enemmän kuin tarpeeksi edellisenä päivänä. Ratsastajat myös.
"Minäkin olen ylpeä sinusta. Olen aina."

"Olet ihana." Emily totesi hymyillen pehmeästi. 
"Niin ihana."

"Niin sinäkin. Olet täydellinen", Lexa totesi pienen hymyn kera ja laski kätensä naisen reidelle. Hän oli niin onnellinen, kun saattoi olla täällä Emilyn kanssa.
"Valmis kohtaamaan viimeisen kisapäivän?" Nainen kysyi ajaessaan porteista sisään kisa-alueelle ja kohti rekkaparkkia lähinnä olevaa yleistä parkkipaikkaa. He eivät tahtoisi kävellä kantamuksiensa kanssa yhtäkään ylimääräistä askelta.

"En, mutta pakko se on." Emily totesi. Hän olisi pyörinyt paikallaan jos olisi voinut. Auton pysähdyttyä hän nousi vauhdilla. 
"Anna pari sinun juttua ja otan Merryn."

Lexaa nauratti into ja vauhti, jolla Emily liikkui tänä aamuna. Sanoi nainen mitä tahansa, selvästi tuo oli ainakin innolla taklaamassa uusinta haastetta.
"Selvä", nainen hymähti huvittuneena keräten aamupalatarpeita kantoonsa. Tuntui turvallisemmalta olla antamatta kahvikuppeja Emilylle, sillä niin hyvin kuin Merry käyttäytyikin, ei koirasta voinut aina mennä aivan takuuseen. Olisi ikävää, jos Emily läikyttäisi kuumaa juomaa päälleen koiran sännätessä yllättäen johonkin suuntaan.
"Ovatkohan he vielä rekalla, vai joko kaikki ovat tallialueella", nainen pohti vilkuillen kelloaan, kun tasapainotteli kantamusten kanssa. No, äkkiäkös se selviäisi. Rekan hiljaisuus oli aiempien aamujen valossa kummaa, mutta päälläolevat valot kavalsivat väen olevan rekan sisällä, pöydän ääreen asettuneina ja kupilliset mustaa kahvia edessään.
"Huomenta", Larissa tervehti saapuvia naisia sanallisesti, siinä missä Zoe työnsi katkeralta maistuvan kahvikuppinsa kauemmas.
"Sano, että teillä on kunnon kahvia", hevosenhoitaja pyysi katsellen lähestulkoon ahneesti Starbucksin logoilla varustettuja pusseja. Lexa laski juomat pöydälle, ja kolmikko etsi nopeasti omannäköisensä juomat muiden joukosta. Zoekin näytti vähemmän kirvesmurhaajalta, kun sai kunnon mustaa kahvia käsiinsä.

”Huomenta! Ja kyllä, Zoe, sinulle on iso kuppi mustaa myrkkyä.” Hän lupasi nauraen hoitajalle. 
”Larissa, otin sinulle sen kolmioleivän ja sen suklaisen jutun.” Hän istui alas ja otti lusikallisen puuroa. Parasta.

Zoe näytti harvinaisen tyytyväiseltä mustan myrkkynsä kanssa, eikä suotta arkaillut hörppiä juomaansa suurin kulauksin. Suklaan mainitseminen sai Larissan tutkimaan hetken paperisia pusseja, kunnes kolmioleipä ja suklaaleivos löytyivät.
"Olet ihan paras", tyttö julisti haukaten onnessaan valtavan palan makeasta aamiaisleivoksesta. Se oli hyvä huuhtoa alas kahvijuomalla, jossa oli enemmän makeaa siirappia kuin laki salli.

”Missä Bex on?” Emily vilkuili ympärilleen. Taskukikoista tornadoa ei näkynyt.

Hevosenhoitajat vilkaisivat toisiaan hiljaisina. Kumpikaan ei tahtonut sanoa ääneen, minkä molemmat jo tiesivät todeksi. Bexin ja Duffyn kisat olivat ohitse. Zoe oli ensimmäinen, joka palautti katseensa Emilyyn.
"Duffyn luona. Se arkoo vasenta takastaan, josta hukkasi eilen kengän radalle", mustahiuksinen hevosenhoitaja kertoi huokaisten. Vaikka irtokengän lyöminen paikoilleen ei ollut ollut suurikaan operaatio, ja kengittäjän puheista päätellen niitä oli saanut nakutella useamman kiinni edellisenä iltana, oli Duffy mitä ilmeisemmin polkaissut radalla kengättömänä terävämpään kiveen tai muutoin kovaan kohtaan.

Emilyn kasvoille valahti surkea ilme. Ei, Duffy-rakas. 
”Vien hänelle kahvia.” Emily totesi, napaten Bexin kahvin mukaansa. 

Zoe nyökkäsi hiljaisena. Hän olisi mieluusti ollut hevosen luona, mutta pienikokoinen ratsastaja oli lähettänyt hänet raivokkaasti matkoihinsa. Ehkä Emilyllä olisi parempi onni matkassa.
Bex istui Duffyn kisakarsinan etunurkassa katse hevosessa, joka puhalteli ilmaa hänen kyynelistä kosteille kasvoilleen. Ori oli täynnä virtaa ja pärskähteli korvat hörössä, kiepahtaen silloin tällöin pää korkealla ympäri ennen kuin palasi taas hamuamaan ratsastajansa punaisia hiuksia, joissa tuntui olevan jo enemmän kuolaa ja heinänkorsia kuin tähän aikaan aamusta oli sallittua. Duffyn uteliaisuus ovea kohden sai Bexin kohottamaan katseensa ja pyyhkimään kyyneliä poskiltaan.
"Ai hei", nainen tervehti vaisusti vaivautumatta nousemaan nurkasta, johon oli kotiutunut.

Emily avasi oven ja sujahti vikkelästi sisään.
"Hei, ei ole sinun. Sinä et tarvitse yhtään lisäenergiaa." Hän ojensi mukia Bexiä kohti, pidellen omaansa Duffylta piilossa. Hän istui Bexin viereen lopulta. 
"Paska tuuri. Niin paska." 

Bex otti kahvikupin vastaan, vaikka juuri nyt ei tehnytkään mieli syödä tai juoda yhtään mitään. Duffyn suuri pää seurasi mukana, ja hetkessä ori hamusi jälleen ratsastajansa hiuksia. Se ei selvästi ymmärtänyt, miksi ihmiset kerääntyivät istuskelemaan orin karsinaan. Aiempina päivinä hevosta oli viety ulos pitkille kävelyille niin paljon kuin vain mahdollista, mutta nyt ori oli teljetty karsinaansa sen jälkeen kun oli käynyt selväksi, ettei liikuttaminen auttaisi tilanteeseen.
"Minun olisi pitänyt nostaa käsi ilmaan eilen kesken radan", nainen mumisi hiljaa. "Juoksutin Duffyn ihan turhaan maaliin asti." Vaikka hevonen olikin palautunut mitä ilmeisemmin radasta ihan hyvin, kun jaksoi nyt häslätä karsinassaan, ei ajatus siltikään ollut kovinkaan lohdullinen. Duffy oli antanut ihan turhaan eilen itsestään kaiken ja vähän päälle, kun hän oli pyytänyt. Ei olisi pitänyt pyytää.

Emily kietoi kätensä Bexin niskan taakse. 
"Ei. Et tehnyt sitä turhaan. Se jaksoi maaliin asti ja on ilmeisen toipunut siitä. Kyse ei ole siitä ettei se olisi jaksanut." Hän oli luultavasti tehnyt saman - tosin, hän ei olisi mielellään tuonut Duffyn kaltaista hevosta tänne. 
"Se polki kenkänsä. Sitä sattuu. Sen jalat ovat kunnossa, se palautuu tästä loppuviikkoon mennessä kun saa kengän takaisin ja asettuu. Bex, teit oikein." 

Bex huokaisi hiljaa painaen päänsä kevyesti vasten Emilyä. Hän ei voinut olla syyttämättä itseään siitä, että hevonen oli hukannut kenkänsä pehmeään pohjaan, joka oli imenyt useamman rautakengän mukanaan päivän mittaan. Duffy oli urheasti hypännyt radan loppuun saakka, vaikka hevonen olikin liukastellut enemmän menetettyään toisesta takajalastaan hokin ja kengän tarjoaman pidon. Mutta sen miettiminen, mitä hän olisi voinut tehdä toisin, ei auttanut lainkaan.
"Tiedän. Luuletko että olisin edes hengissä, jos siinä olisi naarmuakaan?" Zoe olisi haudannut hänet lantalaan hetkeäkään epäröimättä. "Harmittaa vain. Se teki niin hienon tuloksen eilen, että on surkeaa päättää kisat tähän."

"Niin. Minä tiedän että se harmittaa." Emily oli nostamassa käden Bexin hiuksiin, mutta ei tehnytkään niin. Kuolaa. 
"Yritätte uudelleen keväällä.  Nyt tiedät että se pystyy siihen."

Duffyn turpa vieraili niin usein Bexin hiuksissa, että niissä taisi olla tässä kohtaa enemmän kuolaa kuin hiusta.
"Niin kai", hän huokaisi. "Jos vain olisin jättänyt kesken eilen, olisin voinut lähteä sen kanssa Pauhun, tai ainakin Boekeloon. Nyt kausi päättyy tähän."

"Shhh. Se ei ollut virhearvio. Et voinut tietää tätä. Bex, kyse ei ole siitä että Duffy olisi puhki. Pahimmassa tapauksessa minä ajoin Copperin eilen puhki, vaadin siltä liikaa ja se ei jaksa hypätä tänään." Se pelotti. Oliko hän ajanut nuorta hevosta liikaa? 
"Tulee uusi kausi, tämä oli vasta ensimmäinen monista."

Mutta hänen olisi pitänyt tietää, niin Duffy olisi voinut säästyä tältä. Ehkä arkomisen oli aiheuttanut huono askel radalla, ja jokainen askel sen jälkeen oli vain pahentanut tilannetta, vaikka eilen ori olikin ollut täysin kunnossa. Ehkä irtokengän lyöminen takaisin paikoilleen oli saanut hevosen aristamaan jalkaansa. Kukapa siitä tiesi, mutta kaikki olisi ollut helpompaa, jos hän olisi tiennyt. Hän olisi voinut tehdä ratkaisun, joka olisi ollut hevosen parhaaksi.
"Meillä on ollut jo monta yhteistä kautta, mutta ei niitä enempää tule jos vain jätämme kaiken kesken." Hän oli vetänyt Javan sivuun Luhmühlenissa, ja nyt Duffya olisi turha edes esittää tuomariston edessä viimeisessä tarkastuksessa. Kaksi keskenjäänyttä kilpailua niistä neljästä, joihin hän oli osallistunut. Se ei ollut ketään imarteleva prosenttilukema.
"Mene laittautumaan valmiiksi tarkastusta varten. Minä... pidän seuraa Duffylle." Tai hän katoaisi kaikessa hiljaisuudessa kauemmas tallialueen hälinästä, kun hevosenhoitajat saapuisivat pyyhkäisemään ratsut vielä kertaalleen harjalla ennen tuomariston eteen hölkkäämistä. Hän ei varsinaisesti tahtonut nähdä ketään tällä hetkellä.

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Tulee, älä viitsi. Kaikki ovat joutuneet keskeyttämään ja vetäytymään viimeisenä päivänä." Hän nousi ylös ja rapsutti Duffyn kaulaa. 
"Seuraava kausi ja jo seuraavat kisat ovat paremmat. Pää pystyyn. Teit voitavasi ja teet uudelleen."

Juuri nyt ei tuntunut siltä, joten Bex päätyi vain nyökkäämään pienesti ja houkuttelemaan Duffyn huomion taas itseensä. Ainakin orin päätä rapsutellessa hänellä oli jotain tekemistä. Ei se saanut hevosta lopettamaan takasensa arkomista, mutta siihen nyt ei mikään pystyisi. He olivat testanneet kaikkea Zoen kanssa siitä painajaismaisesta hetkestä lähtien, kun Zoe oli herättänyt hänet puhelulla talleilta.
Rekalla aamupala oli kadonnut parempiin suihin. Larissa ja Zoe tekivät yhdessätuumin lähtöä tallialueelle, sillä varsin toimettomaksi jäänyt kokeneempi hoitaja oli lupautunut auttamaan Larissaa Copperin kanssa. Ainakin nuori hevonen saisi edustaa juuri niin häikäisevänä kuin sen kuuluikin.

Emily jätti sen leipänsä syömättä kun palasi rekalle, hän söisi sen myöhemmin. Emily alkoi vetää vaatteita päälleen, nyt itse hermostuneena. Jos Copper ei pääsisi läpi? Helvetti. 

Zoe vilkaisi Emilyä suunnistaessaan ovea kohden ja laski kätensä naisen hartialle.
"Copper on täydessä terässä, älä hermoile", nainen totesi, puristi lyhyemmän hartiaa ja suunnisti Larissan perässä ulkoilmaan. Aika mennä riisumaan loimi hevosen selästä ja varmistaa, että ruuna oli juuri niin puhtoinen, kuin millaisena Larissa oli hevosen aamulla karsinaan jättänyt.
"Bex ei taida olla hyvällä tuulella?" Lexa kysyi hiljaa katsellessaan Emilyn laittautumista.

Emily hymyili Zoelle vaisusti. Hermostutti silti. Hän ei ollut edes nähnyt Copperia vielä tänään. 
"Ei pahallakaan, mutta surkeana. Syyttää itseään, kuten kaikki me kun menee pieleen." Emily veti hameensa vetoketjun kiinni, työntäen kauluspaidan helmat hameen vyötärön alle. 

Lexa nousi hiljaa pöydän äärestä ja asteli lähemmäs suoristamaan Emilyn paidan kauluksia. Täytyihän naisen näyttää virheettömältä esitellessään hevostaan.
"Voi ei", nainen huokaisi. "Toivottavasti kilpailut saavat hänetkin paremmalle tuulelle." Olisi ikävää, jos toinen ratsastajista viettäisi koko päivän omiin oloihinsa sulkeutuneena. Se vesittäisi tunnelman muidenkin osalta hetkessä.

Emily pudisteli päätään. 
"En tiedä. Ehkä, ehkä ei. Se vaatii aikaa. Hänellä ei ole ollut vielä aikaa tehdä paljon virheitä. Kaikki meistä kokevat tehneensä niitä." Luoja miten Emily pelkäsikään itsekin tehneensä sellaisen. Hän veti jakkutakin päällensä, kiinnitti napin ja asetti jakun kaulukseen pienen neulan. Hän oli saanut sen ensimmäisestä neljän tähden sijoituksestaan. Vielä kengät jalkaan ja hän oli valmis. 

"Toivotaan parasta", Lexa sanoi ja hipaisi huulillaan Emilyn hiusrajaa. "Näytät upealta. Mene esittelemään hevosesi." Hän viihdyttäisi sillä aikaa Merryä pidemmällä lenkillä, jotta koira malttaisi iltapäivästä olla aloillaan pääareenan tuntumassa.

Emily nyökkäsi hymyillen ja painoi suukon Lexan poskelle. 
"Minä menen. Koettakaa käyttäytyä." Hän totesi nauraen, kadoten ovesta kohti tallia. 

Emilyn huoli oli aivan turhaa - he käyttäytyivät aina! No, usein. He käyttäytyivät usein niin hyvin, että jos siitä ei saanut kehuja, niin ei siitä saanut torujakaan.
Tallilla oli täysi hälinä päällä, kun kaikki kilpailua jatkavat hevoset olivat hoitajiensa käsissä ja puunattavina enemmän tai vähemmän kuumeisella kiireellä. Zoe puhdisti Copperin päätä kostealla sienellä Larissan kiinnittäessä suojia huolellisesti harjattuihin jalkoihin. Hevonen pidettäisiin suojitettuna viimeiseen hetkeen asti, ettei ruuna vahingossakaan polkisi vuohistaan auki matkalla tuomariston eteen. Ruunikon hörähdys havahdutti molemmat hoitajat Emilyn saapumiseen.
"Anna meille kaksi minuuttia, ja Copper on valmis hölkkäämään itsensä lämpimäksi", Zoe totesi pidellen ohjista toisella kädellä tiukasti kiinni.

Emily katsoi hevosta, antaen lämpimän hymyn nousta kasvoille hörähdyksen myötä. 
"Hei poika. Olet komea. Ja ihan miten paljon haluatte. Se on kunnossa?"

"Täysin kunnossa", Zoe vakuutti nyökäten. Copper oli yhtä hyväntuulinen kuin aina ennenkin, eikä liikkeessä ollut ollut pienintäkään syytä murheelle aamulla, kun he olivat ottaneet hevoset jaloittelemaan.
"Oikein onnellinen pieni poika", Larissa lisäsi kiristäen suojan tarroja takajalan ympärille. "Aivan valmis hurmaamaan kaikki."

Emily nyökkäsi hymyillen. 
"Hyvä. Hetken pelkäsin että vaadin siltä liikaa jahdatessani jotain mitä ei olisi pitänyt."

"Et vaatinut", Zoe vastasi suorastaan kyllästyneen kuuloisella äänellä. Hän oli käynyt saman keskustelun, joskin huomattavan paljon kireämpään sävyyn Bexin kanssa aamuvarhaisella, ennen kuin oli saanut enempää kuin puolikkaan kupillisen kahvia.
"Valmista", Larissa julisti viimeisenkin suojan ollessa paikallaan ja sieppasi repun kantoonsa. "Lähdetään hölkkäämään Copper lämpimäksi, niin pääsette tuomariston ja yleisön eteen edustamaan."

Emily vilkaisi hoitajaa tiukasti. 
"Et voi syyttää ajatuksesta." Hän otti itse ruunan ohjat käteen, taputtaen kiiltävää kaulaa. 
"Minun piti kuitenkin ratsastaa siisti puhdas ilman paineita. Otin paineita ku lähdin oikomaan."

Zoe pyöräytti silmiään ja astahti kauemmas, kun ohjat siirtyivät ratsastajan käsiin. Siinähän valitteli ratkaisuja, joita oli tehnyt edellisenä päivänä. Ei niille enää mitään voinut. Hyvä uutinen oli se, miten Copper ei näyttänyt väsyneeltä edellispäivän haasteista huolimatta. Vain aika näyttäisi, kuinka hyvin ruuna oli todella palautunut.
"Mene hölkkäämään hevosesi kanssa, ettette ole kohta myöhässä omalta vuoroltanne", hoitaja hymähti puolikas hymynhäivä huulilla vieraillen. Larissa seurasi reippaasti perässä valmiina viimeistelemään Copperin, kun aika astua tuomariston eteen koittaisi.

Emily naksautti kieltään, lähtien lämmittelemään hevosta. Jos jotakin, Copper juoksi edes hieman siivommin (toki se nytkin esitti pienen ilopukin ihan ihmisten riemuksi) kun keskiviikkona. Ratsastaja taputti hevosen kaulaa kävellessään pois vuoronsa jälkeen. Copper oli hyväksytty, kaikki hyvin. 

Molemmat hoitajat olivat vastassa, kun Copper ja Emily palasivat takaisin kentälle, jolla hevoset pyörivät odottaessaan vuoroaan tuomariston edessä. Larissa ojensi heti käsiään napatakseen Copperin ohjat ja vilkaisi Emilyä.
"Tahdotko sen harjan auki leteiltä esteille?" Tyttö kysyi vilkuillen säntillisesti letitettyjä nuppeja, jotka hän oli väkertänyt aamulla mustaan harjaan.

Emily ojensi ohjat Larissalle ja vilkaisi harjaa. 
"... Vapaana. Copper on kovin vapaa sielu, mitä sitä sen harjaakaan kesyttämään."

Larissa huokaisi hiljaa.
"Arvasin, että sanoisit noin", tyttö totesi ja kurotti rapsuttamaan Copperia korvan takaa. "Avaan siis letit. Ja käymme kävelemässä sivummalla, ettei Copperin tarvitse kerätä kierroksia hälinästä koko päivää."

”Kiitos. Sen olisi hyvä pysyä mahdollisimman rauhallisena.” Emily myönsi huvittuneena. 
”Menen vaihtamaan mukavampaa päälle. Ja pelaamaan vaikka matopeliä.”

"Olet kamalan vanha", Larissa heitti naurahtaen olkansa yli, kun lähti Copperin kanssa tallialuetta kohden. Matopeliä! Maailma oli muuttunut paljon niistä ajoista, kun matopeli oli ollut ainoa huvi, jota puhelimilla oli ollut tarjota.
"Tahdotko seuraa matopelisi pariin?" Zoe kysyi huvittuneesti hymähtäen. Ei hänellä parempaakaan tekemistä ollut.

”Sinä olet kakara!”’emily huikkasi Larissan perään nauraen. 
”Miksi ei. Mennään siis.” Rekalla Emily sujahti rentoihin vaatteisiin, joista voisi vaihtaa kisavaatteisiin.

"Itse palkkasit kakaran", Zoe huomautti suunnistaessaan rekan luokse. Bexiä ei näkynyt, mutta se ei naista yllättänyt. Temperamentikas, ylpeä nainen tuskin tahtoisi hetkeen nähdä ketään heistä rypiessään turhautumisessaan ja itsesyytöksissään. Zoe istahti pöydän ääreen kaivettuaan piilopaikastaan kaapin perukoilta esille suklaahippukeksejä.
"Sinun vuoroosi on kyllä pieni ikuisuus", nainen totesi haukaten keksistä palan. "Miten aiot saada aikasi kulumaan?"

”Yleensä hyvä kakara.” Emily huomautti ja valui makaamaan sohvalle. 
”En tiedä. Kiusata sinua, nukkua. Jotain sellaista. Tulen hulluksi.”

"No se nyt ei ole suuri ero tavalliseen", Zoe hymähti huvittuneena. Emily oli hullu jo valmiiksi, tai ainakin kovin lähellä sitä rajaa. "Kannattaa varoa minun kiusaamiseni kanssa, tosin. En ole välttämättä sen yläpuolella, ettenkö vetäisi jalustinremmiäsi huonosti läpi lukosta ennen luokkaasi. Pääsisit testaamaan käytännössä, onko Ginan jalustimettomista harjoituksista ollut hyötyä."

”En niin paljon.” Emily naurahti vaisusti. 
”Niin syyllinen olo pärjäämisestä.”

"Koska Duffy ontuu? Älä ole idiootti", Zoe puhahti ja heitti tyynyn omalta sohvanpuolikkaaltaan pöydän yli Emilyn päätä kohden.

Emily koppasi tyynyn. 
”No siksi! Toivoin että he pääsisivät loppuun asti! Minä olen narttuillut ja marissut vain. Bex olisi ansainnut tämän.”

"Se ei ole sinun syytäsi, ettei Duffy ollut kunnossa", Zoe huomautti silmiään pyöräyttäen ja poimi uuden keksin käteensä, ettei viskoisi Emilyä enempää tyynyillä. "Sinä olet täällä kilpailemassa omia kilpailujasi. Ihan yhtä paljon sinäkin olet tehnyt töitä Copperin kanssa kuin Bex Duffyn, joten miksi hän ansaitsisi jotain mitä sinä et?"

”Tiedän.” Se ei ollut kenenkään syy, jos tarkkoja oltiin. 
”Bex ei valittanut ja ajanut kaikkia hulluksi kolmea päivää.”

"Kaikki selvisivät hengissä", Zoe totesi. Kenenkään hermot eivät edes olleet olleet kovin kireällä missään välissä, mikä oli pienoinen saavutus heille. Hän ja Bex olivat tulleet toimeen tähän aamuun saakka jopa yllättävän hyvin.
"Nyt sinä menet ja kilpailet Copperin kanssa luokan loppuun. Unohda Duffy ihan kokonaan. Uusia kilpailuja tulee aina."

”Onko minulla vaihtoehtoja?” Emily kysyi huvittuneesti. Ei, hevonen ja hän olivat kunnossa, joten oli ratsastettava.

"Ei", Zoe vastasi hymyn kera, "kunhan vain muistutin sinua asiasta. Ettet erehdy kuvittelemaan mitään muuta."

”Niin, sitä minäkin.” Emily vilkaisi naista hymyillen. 
”Olet paras kisapaikkapsykologi.”

"Lisään sen CVseeni", Zoe naurahti. Vai kisapaikkapsykologi. "Välillä teidän kanssa kyllä tuntuu siltä, että olen hullujen huoneen johdossa."

”Senkus. Ja Zoe, kenttäratsastajia. Jos emme olisi hulluja, emme tekisi tätä.” Ehei, he tekisivät jotakin aivan muuta. 
”En kestä iltapäivään asti.”

"Olen tuntenut paljon täysjärkisempiä kenttäratsastajia", nainen mutisi keksinsä takaa. Itse asiassa jokainen kenttäratsastaja, jonka hän nykyisen porukan lisäksi tunsi, oli enemmän järjissään.
"Kuten jo sanoin, sinulla ei ole vaihtoehtoa."

”Haha. Kukaan ei pakota leikkimään kanssamme.” Emily muistutti nuivan huvittuneesti. 
”Jos käännän kelloja? Halkeam. Haluan tämän pois käsistäni.”

"Alan jokaisen kisan myötä kallistua enemmän sen puoleen, että minun leikkini on leikitty", Zoe totesi päätään pudistaen ja kurotti keksipaketin puoleen. Mitä järkeä kaikissa näissä kisamatkoissa edes oli, jos hän teki niitä vain pakon vuoksi? Maailma oli pullollaan Larissan kaltaisia hoitajia, jotka olisivat antaneet toisen kätensä voidakseen matkustaa viikonlopusta toiseen ympäri maita ja mantuja kilpailujen perässä.
"Ei auta kuin malttaa odottaa. Kyllä teidän vuoronne vielä koittaa, nopeammin kuin uskotkaan. Kohta uliset kun pitää jo kävellä rataa."

”Oletko tosissasi?” Emily nousi istumaan. Tuntui oudolta ajatella kisamatkoja ilman järjen ääntä. 
”En koskaan, missään tilanteessa ulise.”

"En koskaan tahtonut olla hevosenhoitaja", Zoe tunnusti harteitaan kohauttaen ja poimi keksin käteensä. Se olisi viimeinen keksi, jonka hän söisi nyt, nainen päätti. Saisi nähdä kauanko se päätös pitäisi.
"Mutta tallimestariksi ei opiskella ennen riittävää ikää ja kokemusta ja työpaikkaa alalta, eikä kukaan ole palkkaamassa teini-ikäistä tallimestariksi. Olen aina inhonnut kilpailuissa käymistä, mutta muutoin tämä työ tarjosi kaiken, mitä tarvitsin. Mahdollisuuden oppia paremmiltani kotitallilla, totutella olemaan vastuussa hevosista aina kengityksiin ja rokotuksiin saakka, ylipäätään hankkia kokemusta. Nyt se vain... ei tunnu enää samalta." Ei hän osannut sitä sen paremminkaan selittää. Hän kaipasi kotiin aina, kun oli tien päällä.

Emily ymmärsi sen. Hän rakasti työtään, mutta tiesi miltä tuntui kaivata muualle. 
”Sitten on aika lopettaa ja etsiä muuta.”

"Siihen tulokseen minäkin olen tullut", nainen totesi pienen hymyn kera. "Olen kai vain tottunut liian hyvään, kun yksikään työpaikkailmoitus ei tunnu edes sen arvoiselta, että jaksaisin kysellä lisää."

”Löydät vielä sen oikean.” Emily lupasi. Pakko oli, ei Zoe voisi tätäkään jatkaa jos ei halunnut. 

"Riittäisi, jos löytäisin edes työn, jota tehdä se hetki, että saan ammattipätevyyden kasaan", nainen totesi. Tallimestariksi opiskelun jälkeen hänellä olisi jälleen enemmän vaihtoehtoja työpaikkojensa kanssa, kun olisi tutkinto, johon nojata.
"Täytyy varmaan vain laajentaa aluetta, jolta etsiä töitä."

”Eiköhän täältäkin riitä vaihtoehtoja.” Täällä tuntui olevan järjetön määrä hevosia. Hän valui takaisin makaamaan, vetäen peittoa niskaansa.

"Kuten sanottua, olen nirso", nainen naurahti. Hän oli tottunut liian hyvään Edgerlyn palkkalistoilla. Parempaa palkkaa ei saisi mistään, mutta hän oli jo oppinut, ettei raha tuonut onnea. Kun työt ahdistivat, joulubonus ei erityisemmin lohduttanut. Hän vain tahtoi tallin, jolla voisi työskennellä hyvillä mielin.
"Jos tahdot levätä ihan kunnolla, voin kyllä lähteä kiertelemään kisapaikkaa", Zoe totesi vilkaisten Emilyä pöydän yli. Ehkä ratsastaja kaipasi unta. Ties miten villi yö naisella oli takanaan.

”Salaisuus, minä itkisin jos pitäisi vaihtaa työnantajaa.” Edgerlyillä tottuu aivan liian hyvään. Sen Emily allekirjoitti. 
”Voisin. Aika kuluu nopeiten nukkumalla ja olen aivan poikki vaikka sammuin eilen heti ruokaa saatuani.”

"Hyvä ettei sinun siis pidä", Zoe totesi huvittuneena. Olisi kova paikka hyvästellä hevoset, joiden kanssa hän oli tehnyt töitä vuosia. Erityisesti Paddy, joka oli ollut hänen käsissään jo neljä tapahtumarikasta vuotta.
"Selvä", nainen vastasi nousten pöydän äärestä ja piilotti keksinsä kaiken taakse kaapin perukoille, jotta Larissa ja Bex eivät löytäisi niitä sokerinhimossaan. "Lepää hyvin. Nähdään myöhemmin."

”Nähdään.” Emily mutisi ja pakotti itsensä lepäämään. Ei hän nukkunut, mutta nousi vasta kun oli aika vaihtaa vaatteita ja lähteä katsomaan rataa. Hermostutti jälleen. Etenkin rataa kävellessä, kun erehtyi ajattelemaan millaisia kierroksia Copper voisi ottaa valtavasta yleisöstä.

Gina oli viihdyttänyt katsojia Burghleyn pienellä sivulavalla vajaan tunnin luennolla ja haastatteluhetkellä, mutta nyt vanhempi kenttäratsastaja oli löytänyt tiensä pääareenan luokse. Hän oli kävellyt itsekin uteliaisuudesta radan, jota Emily lähtisi hyppäämään, ja jutellut tuttujen ratsastajien kanssa viimeisen päivän haasteesta.
”Miltä sinusta tuntuu?” Nainen kysyi Emilyltä harppoessaan pitkillä jaloillaan naisen rinnalle. ”Erityistä kukkapuskaa, joka näyttää Copperin silmissä järkyttävältä?”

Emily mittaili katseellaan esteitä. 
”Ei niinkään. Sen haaste on tuo pitkä, mukasuora linja. Se kuvittelee tietävänsä paremmin kuin minä.” Sellaiset antoivat hevoselle liikaa tilaa käyttää omia, krhm, aivoja.

"Niinhän ne nuoret hevoset aina", Gina hymähti katsellen suhteutettua linjaa, joka oli koitunut useamman ratsukon kohtaloksi aamupäivällä.
"Ratsastaisin myös äärimmäisen huolellisesti lähestymisen tuolle esteelle", nainen totesi osoittaen kädellään portin lähellä olevan esteen suuntaan. "Jos et ole varovainen, Copper valuu ulkopohkeestasi läpi kohti porttia, ja linjasi menee metsään." Hevoset kuvittelivat aina tietävänsä paremmin kuin ratsastaja, milloin oli aika poistua areenalta.

Emily nyökkäsi. Hän ratsastaisi kaiken erityisellä huolella. 
”En usko että saamme tässä aikavirheitä, vaikka ottaisimme mahdollisimman siivosti. Niitä ei tullut juuri aamupäivälläkään.”

"Ei, aika ei ole haaste. Tämä on tekninen rata", Gina myötäili Emilyn sanoja. "Kunhan et unohda, että aika on olemassa, kaikki menee hyvin sen puolesta." Jos jäi liikaa hidastelemaan ja ratsastamaan jokaisen kaarteen askeleen tai kaksi pidemmäksi, ajasta tuli ongelma. Onneksi Emilyn tyyli ei ollut moinen.

Emily nyökkäsi, pureskellen huultaan. 
”Anteeksi että heitin eilen vesilintua neuvoilla jotka itse pyysin.”

Gina heilautti kättään. Väliäkö sillä.
"Selvisitte molemmat ehjinä maaliin. Teitte hyvän, tasapainoisen suorituksen, joten turha pahoitella. On aina arvokkaampi taito kyetä mukauttamaan suunnitelmiaan hetkessä kuin seurata niitä kiven kovaa."

Emily nyrpisti nenäänsä, hymyillen vinosti. 
”Se vain tuntui siltä että saatoin pyytää enemmän. Kun pääsi radalle.”

"Se on aina ihana tunne, eikä sen sovi antaa mennä hukkaan", Gina nyökkäsi. "Mikään ei ole parempaa kuin lähteä radalle hevosella ja tajuta, että hevonen on enemmän kuin valmis vastaamaan radan haasteisiin."

”Jonkun silmissä se voisi näyttää turhilta riskeiltä.” Emily huomautti. 
”Että lähdin tavoittelemaan nuorella hevosella liikaa, Badmintonista huumaantuneena.”

"Sitten se näyttää. Sinä istut hevosen selässä, joten sinä tiedät parhaiten, mistä on kyse", Gina totesi, pieni hymy huulille hiipien. "Ratsasta tänään hyvin ja näytät viimeisillekin epäilijöille, ettet pyytänyt Copperilta yhtään enempää kuin mihin tiesit sen pystyvän."

”se olisi tarkoitus.” Hän kieltäytyi ajattelemasta silmiä katsomossa. 
”Hieno ajatus pärjätä kotona ennen pitkää kisamatkaa.”

"Se on hyvä asenne", Gina totesi. "Voit lähteä hyvillä mielin maailmalle." Ihan kuin maailmanmestaruuksiin nyt koskaan sen huonommalla tuulella lähdettäisiinkään. Joukkueena kilpaileminen kohotti hetkessä jokaisen mielialaa, vaikka viimeisimmät kilpailut olisivat menneet miten huonosti tahansa.

”Näin ajattelin.” Emily myönsi hymyillen. Oli aina eri asia pärjätä kotona. 
”Pitää lähteä verryttelemään.”

Nainen nyökkäsi.
"Hyvää verryttelyä ja onnea radalle, jos en ehdi nähdä sinua sitä ennen." Tässä olisi vielä hyvin aikaa käydä juttelemassa muille tuttaville, ennen kuin kilpailujen loppuhuipennus pääsisi kunnolla vauhtiin, joten täytyihän hänen käyttää tilaisuus hyödykseen. Talliympäristön hälinässä ei näkynyt höpsöä läsipäätä, mutta sentään Zoe oli vastassa pakkaamassa Duffyn kamoja kuljetusta vastaan.
"Älä huoli, hevostasi ei ole hukattu", nainen hymähti huvittuneena. "Copper on valmiina, mutta kaikki tämä hälinä ei tuntunut kovinkaan kehittävältä ympäristöltä sille, joten Larissa lähti sivummalle sen kanssa. Jos sinä olet valmis, niin heidät löytää tuosta suunnasta."

Emily oli jo saamassa pientä paniikkia. Onneksi Zoe osasi heti vastata. 
”Oh. Hyvä niin, olisin huutanut jos olisitte. Ja en epäile yhtään ettei tämä pukenut sitä.” Emily myönsi. Hän nyökkäsi ja heilautti Zoelle, lähtien osoitettuun suuntaan.

Se oli helppo uskoa. Kilparatsastajat osasivat olla yliviritettyjä jousia, kun oma vuoro lähestyi. Copperkin olisi epäilemättä keksinyt yhtä jos toista hauskaa puuhaa, jos olisi jäänyt hälinän ja kiireen keskiöön. Tuskin sadan metrin päässä tallialueesta ilmapiiri oli aivan toinen, ja Copper poseerasi hienosti lukuisia kuvia varten, joita Larissa räpsi kännykällään.
"Olin kerrankin fiksu ja otin kuvan etukäteen, minkä julkaista kun Copper palaa radalta huipputuloksen tehneenä", tyttö julisti Emilylle tarjotessaan ruunan ohjia naiselle.

Emily nauroi hoitajansa logiikalle. ”Olet loistava.” Hän myönsi hymyillen, ottaen ohjat käsiinsä. 
”Pidätkö vähän kiinni? En luota että se malttaa seistä.”

Larissa nyökkäsi. Tietenkin hän pitelisi hevosta aloillaan, eihän tämä ollut hetki hevosen hukkaamiselle. Hän oli hienosti pitänyt Copperin tallessa tähänkin saakka. Tyttö heilautti reppua paremmin olalleen. Sinne oli pakattuna kaikki tarpeellinen lämmittelyä ja radalle lähtöä varten. Täytyisihän Copperin päästä pääareenan yleisön eteen jokainen karva suorassa.

Emily nousi selkään ja taputti hevosen kaulaa tyytyväisenä. 
”En olisi voinut saada parempaa hevosta. Mennääs poika.” Hän ratsasti hevosen verryttelyalueelle, keskittyen vain pitämään nuoren ruunan kuulolla. Sitä he tarvitsovat, oli turha väsyttää eilisen jäljiltä hevosta etukäteen. Kun lopulta koetti hetki ratsastaa odottamaan omaa vuoroa, hän vilkaisi Larissaa. 
”Jos pyörryn alas,koeta ottaa kiinni.”

Larissa seurasi hymyillen Copperin ja Emilyn lämmittelyä, ja nappasi ohimennen pari kuvaa lisää puhelimellaan. Hänellä olisi ehdottomasti Instagramin veroinen päivitys valmiina heti, kun ratsukko palaisi radaltaan.
"Lupaan tehdä parhaani", tyttö naurahti tarttuen Copperin päähän, jotta saattoi pyyhkiä hevosen sieraimet ja suupielet puhtaaksi ennen radalle lähtöä. Viimeinen rapsutus ryntäille, tarkistus, että suojat olivat kunnolla kiinni jaloissa ja hän saattoi hyvillä mielin lähettää ratsukon yleisön eteen.
"Onnea matkaan!"

Emily nielaisi kun saattoi ratsastaa sisään. Toisena. Nainen heilutti yleisölle hymyillen, kun haki laukan kautta innokasta ruunaa tuntumalle ja aloilleen. Copperilla oli eriävä mielipide ja jo ensimmäinen este ylittyi (ihme) puhtaasti, äärimmäisen persoonallisella hypyllä. Hän tiesi ettei ratsastus näyttänyt kauniilta kuten Ticon kanssa, mutta hän tarvitsi ruunan kuulolle. Linja onnistui pienen äänitehosteen kera, kuten myös este jonka liepeillä oli kuvausvälineistöä. Ginan mainitseman esteen hän ratsasti erityisesti. Puhdas ja ajassa suoritetty rata takasi Emilylle leveän hymyn. Hän pysäytti Copperin ratsastettuaan ulos ja laskeutui, katsellessaan viimeistä ratsukkoa. Este putosi. Emily ei edes tajunnut mitä se tarkoitti heille.

Kilpailut todella toivat ihmisiä yhteen, sillä Emilyn ratsastaessa radalle kaikki naisen mukana kilpailuihin tulleet kerääntyivät yhteen portin pieleen katsomaan ja odottamaan, kuinka Copper käyttäytyisi. Bex oli kaataa Lexan vetäessään naisen halaukseen, kun viimeinenkin este oli jäänyt pystyyn Emilyn jäljessä, ja Larissa valitti epämääräisesti olevansa jumissa jossakin Bexin ja Zoen välissä. Jotenkin mustahiuksinen hevosenhoitajakin oli tullut vedetyksi mukaan ryhmähalaukseen, joka tosin purkautui sillä hetkellä, kun Emily ja Copper ratsastivat portista läpi. Lexa työntyi ensimmäisenä halaamaan Emilyä leveä hymy huulillaan, ja Merry oli seota onneen, jota ihmiset säteilivät ympärilleen. Hälinän keskellä yhdellä jos toisellakin meni sekunti tai pari ymmärtää, miten puomi oli kolahtanut viimeisen ratsukon perässä maahan, ja vasta Ginan onnittelu sai liikettä muihin.
"Sinä voitit!" Yksi jos toinenkin kiljui, ja hetkessä Gina sai pidellä Copperia, kun niin Larissa, Bex kuin Zoekin syöksyivät yhtä aikaa halaamaan Emilyä koettaen työntää Lexaa kauemmas saadakseen oman vuoronsa. Siinäpä vasta näky televisiokameroille, kun Emily hukutettiin halauksiin joka suunnalta.

Kameroiden ensimmäinen näky olisi kyyneliin purskahtava, haparoiva ratsastaja josta halaajan piti pitää tiukasti kiinni. Emily oli nostanut käden kasvoilleen ja vapisi vaihtuvissa halauksissa. Hyvä jumala.

Lexa ei laskenut irti Emilystä, joten muiden halaukset olivat enemmän tai vähemmän hankalasti hänen ohitseen annettuja. Nopeasti halaamaan saapuneet naiset tosin vain tyytyivät muodostamaan halauspiirin, jonka keskelle Emily ja naista tiukasti jaloillaan pitelevä Lexa jäivät.
"Sinä olet tähti", Lexa supatti Emilyn korvaan välittämättä kyynelistä, jotka kastelivat hänenkin poskensa. "Kirkas, loistava, valovoimainen tähti."

Emily ei osannut kuin itkeä ihmisten suojissa. Kunnes sitten havahtui ratsunsa olemassaoloon, purkautuen epämääräisestä piiristä halaamaan ja taputtelemaan Copperin kaulaa. Hevonen sai naurettavan ryöpyn kehuja ratsastajalta joka vain tuntui roikkuvan sen kaulassa. He eivät vain olleet voineet voittaa, se ei ollut mahdollista.

Oli se, sillä tuloksia näytettiin jo jokaisella suurella ruudulla ympäri kisa-aluetta ja maailmaa. Enää mikään ei voisi viedä ensimmäistä sijaa Emilyltä ja Copperilta.
"Copperparalla ei ole aavistustakaan, miksi sen kaulassa nyt roikutaan näin", Gina huomautti huvittuneena katsellessaan ylpeydellä ratsastajaa, joka oli voittanut jo toistamiseen tällä kaudella. Larissa laski repun selästään voidakseen kaivaa esille harjan, jolla alkaa käydä läpi Copperia jälleen kerran. Täytyihän ruunan päästä palkintojenjakoon kiiltäväkarvaisena ja edustavana.

Hauska läsipää töni ratsastajaansa innoissaan. Copper pöhisi ja Emily suoristautui kun häntä udeltiin haastateltavaksi.

Larissa ja Zoe pitivät Copperista huolta Emilyn puhuessa lehdistön edustajille. Hoitajat varmistivat yhdessä tuumin, ettei Copperissa ollut pienintäkään vikaa, kun pukivat voittoloimen hevosen selkään. Larissa sulloi herkkuja taskuihinsa siltä varalta, ettei Copper malttaisi olla aloillaan palkintojenjaon aikana, ja Zoe puolestaan oikoi harvinainen hymy huulillaan ruunikon selässä olevaa loimea. Ei siinä ollut rypyn ryppyä, mutta ainakin se tarjosi hoitajalle tekemistä siihen asti, että ratsukoita alettiin järjestellä palkintoseremoniaa varten.

Emily nousi Copperin selkään takaisin, kuivaillen poskiaan aivan naurettavan liikuttuneena. Hän ei vain osannut rauhoittua, itkien ja hymyillen samaan aikaan. 
”Shhh, poika, nyt ollaan paikallaan.” Hän huomautti jättäessään Copperin hoitajan huomaan hyväksi toviksi. Hän ponkaisi takaisin selkään ja vilkaisi Larissaa.
”Ota kiltti videota. En usko tätä kuitenkaan ja voin katsoa sitten sitä.” Ääni värisi itkusta, Emilyn kannustaessa läsipään kunnon kunniakierrokselle. Siitä ei puuttunut vauhtia, riemupukkeja tai yleisön kiittämistä heilutuksin. Olo oli uskomaton, kun hän lopulta valui ratsun selästä alas areenan ulkopuolella. Nainen sai edelleen kuivailla kyyneliään.

Larissa lahjoi Copperin aloilleen yleisön eteen herkuilla. Muutama nykkiin piilotettu nami piti hevosen kiireisenä hamuamassa hänen kättään, eikä Copper ehtinyt keksiä muuta tekemistä.
"Totta kai", tyttö lupasi naurahtaen. Väliäkö sillä, jos hän näyttäisi typerältä kuvatessaan kunniakierrosta, joka tallennettaisiin televisiokameroidenkin voimin. Zoe oli vastassa ottamassa Copperin kiinni, kun ratsukko palasi pääareenalta, ja Lexa otti Emilyn ilomielin syleilyynsä.
"Se oli upeaa", nainen supatti rakkaalleen leveä, vetinen hymy huulillaan. Minkä hän sille mahtoi, että Emilyn menestys sai hänetkin aina kyyneliin.

Emily valahti Lexan syliin, koettaen pidätellä itkua ja pysyä järjissään. Lexan kehut lämmittivät aina lisää. 
”Hölmö...”

"En ole", nainen vastasi naurahtaen hiljaa. Ei hän ollut hölmö! Hän vain oli kovin ylpeä Emilystä. Oli helppo halata Emily tiukasti vasten rintaa ja silitellä toisella kädellä punapään selkää.
"Haluatko äkkiä karkuun rekalle?" Lexa kysyi. Ei Emily aivan kaikkia haastatteluja voisi välttää, mutta ei mikään estäisi livahtamasta hetkeksi omiin oloihin ennen lehdistötilaisuutta.

Emily naurahti pehmeästi. 
”Mennääm vain.” Hän myönsi hiljaa. Hetken voisi aina olla piilossa.

Lexa nyökkäsi pienesti ja laski hieman irti Emilystä, jotta he voisivat lähteä kävelemään rekkaa kohti.
"Minähän sanoin, että sinä pystyt ihan mihin tahansa", Lexa totesi ylpeä hymy huulillaan.

Emily asteli kohti rekkaa rauhallisin askelin. Naurahdus kulki tukkoisena naisen huulilta. 
”Kulta, ei tämä ole ’mitä minä sanoin’-hetkiä.”

"Ehdottomasti on", Lexa puolustautui nauraen. "Paras mahdollinen hetki todeta, että minähän sanoin." Paljon hauskempaahan sen sanominen oli, kun sen saattoi sanoa näin positiivisessa hengessä.

”Ei ole.” Emily niiskautti hiljaa. 
”Ei saa viisastella.”

"En viisastele", Lexa korjasi naurahtaen ja aukaisi rekan oven, jotta voisi päästää Emilyn edellään sisään kapeasta oviaukosta.
"Kerron vain, miten luotin sinuun ja Copperiin alusta asti."

”Viisastelet.” Emily huomautti huvittuneena, joskis edelleen tukkoisena. 
”Sinä luottaisit minuun ja aasiinkin.”

"Jos sinä ja aasi ratsastaisitte hyvin kotona niin tietenkin luottaisin", Lexa naurahti istahtaen alas sohvalle pöydän ääreen. "Olisi puhdasta typeryyttä olla luottamatta."

”Niinpä niin.” Emily nauroi huvittuneena ja pudisteli päätään. Hän istui Lexan syliin. 
”Hullun tuuria.”

"Et voi vedota tuohon ikuisesti", Lexa huomautti kietoen kätensä Emilyn ympärille. "Tai sitten sinulla on maailman työintoisin onnetar."

"Voin minä." Emily huomautti. 
"Puhdasta onnea. Olisin yhtä hyvin voinut tehdä yhden virheen ja kaatua kunnolla."

"Et tehnyt, koska tiedät paremmin", Lexa totesi. Ei hän voisi alkaa ajatella, että oli vain tuurista kiinni, kaatuiko Emily radalla vai ei. Hän stressaisi itsensä hengiltä, jos antaisi moiselle ajatusmaailmalle vallan.

"Olisin voinut." Emily korjasi naisystäväänsä. 
"Pieni virhe riittää." Ei ehkä rentouttavin huomautus, mutta niin se oli.

"Voimmeko puhua jostain muusta?" Lexa vetosi. "En mielelläni kuvittelisi sinua paareille ja ambulanssin kyytiin."

"Voimme. Ei tarvitse kuvitella sellaisia." Emily totesi painaessaan lohduttavan suukon naisen poskelle.

"Hyvä", Lexa totesi vetäen Emilyä paremmin syliinsä. Hän kohotti toisen kätensä Emilyn leualle, jotta saattoi kääntää naisen päätä ja painaa suudelman Emilyn huulille. Hän oli ollut kiltisti kameroiden edessä, sillä julkisista juhlasuudelmista ei tarvinnut tehdä tapaa. Nyt kukaan ei ollut katsomassa, joten hän saattoi suudella naista pehmeästi.
"En voisi olla enää ylpeämpi sinusta."

Punapää painui mielellään suudelmaan. Ne olivat paljon mukavampia yksityisinä, piilossa muilta. Ei ollut velvollisuutta miettiä oliko se sopivaa. 
"Olet ihana." 

"Niin sinäkin", Lexa vastasi hellä hymy huulillaan. "Ihanin kaikista." Se oli helppo luvata, sillä kilpailua Emilylle ei ollut.

"Hmmh, kunhan puhut minulle ihania." Emily myönsi huvittuneena. 
"Imartelija."

"Ansaitset sen", nainen totesi. Ehdottomasti ansaitsi. Emily ansaitsi kaikki kehut, joita maailmalla vain oli antaa. "Rakastan sinua." Kai siitäkin pikkuseikasta oli hyvä muistuttaa naista tässä ja nyt. Ettei se vain unohtuisi, kun hän ei ollut hetkeen päässyt moista sanomaan ääneen. Ehkä muutamaan tuntiin, mutta sehän oli melkein ikuisuus.

Enily oli varma että sydän jätti pari lyöntiä välistä. 
"Minä rakastan sinua." Emily kuiskasi pehmeästi, vetäen Lexaa tiukempaan suudelmaan. 
"Meillä on kiire yö tulossa." Sitten pitäisi alkaa jo valmistautumaan uuteen lähtöön.

Lexalla ei ollut mitään suudelmaa tai useampaakaan vastaan. Hän kiersi kätensä paremmin Emilyn ympärille voidakseen vetää naisen lähemmäs sylissään ja hymyili suudelmaan.
"Vai sellaista sinä jo suunnittelet", hän naurahti varastaen jälleen suudelman Emilyn huulilta.

"Olemme muutamia päiviä erossa ja sitten minun pitää todella keskittyä. Maailmanmestaruudet, rakas." Se oli hullua. Olla siellä, toistamiseen. 

"Mmhmm", Lexa mumisi painaen suukkoja Emilyn leukaperälle. "Sääli kun ei ole aikaa esitellä Yhdysvaltoja sinulle. Ei sillä, että tämä kovinkaan hurmaava vuodenaika kiertoajelulle olisi, mutta silti."

"Esittelet minulle Yhdysvallat joskus kotimaasi ansaitsemalla ajalla ja vuodenaikaan jolloin se on edukseen." Emily lupasi hymyillen, sipaisten Lexan hiuksia. Oliko pakko enää poistua tuon sylistä, jos ei tahtonut?

"Sovitaan niin", Lexa myötäili keskittyen paljon enemmän pehmeisiin suukkoihin kalpealle iholle kuin keskusteluun. Hän sai pidellä naista sylissään, joten täytyihän tässä käyttää tilaisuus hyväkseen.
"Pääsemme tosin pian paratiisisaarelle, joten ehkä siinä on tarpeeksi lomailua täksi hetkeksi. Täytyy säästää jotain tulevaisuuteenkin", Lexa naurahti painaen suukon Emilyn korvanlehdelle. Sen jälkeen oli hyvä suoristautua ja nojautua hieman kauemmas naisesta, jotta hän saattoi katsella rakastamansa naisen kasvoja.

Emily voihkaisi raskaasti. Lexa ei olisi voinut puhua kauniimmin hänelle. 
"Puhu lisää ihania asioita?" Hän pyysi, ääni kevyesti käheänä.

Emilyn voihkaisu ja käheä ääni saivat Lexan värähtämään. Voisiko hän vain varastaa Emilyn hotelliin heti nyt? Johan nainen oli noutanut palkintonsa, joten kilpailun sponsoreiden luulisi olevan aivan riittävän tyytyväisiä.
"Kunhan palaamme lomamatkalta, ehdimme nauttia hetken kotona olemisesta. Voit ihailla rusketusrajojani joka ilta ja aamu", Lexa naurahti pehmeästi. "Ja vien sinut syömään hienosti. Todella hienosti."

Emily puri huultaan. 
"Miksi?En koskaan kieltäydy ruoasta, mutta mitä olen tehnyt ansaitakseni hyvää ruokaa?" Emily kehräsi, sivellen sormin naisen niskaa.

"Voitit juuri Burghleyn", Lexa aloitti painaen suukon Emilyn kaulansyrjälle, "ja edustat Iso-Britanniaa maailmanmestaruuksissa, ja viet minut lomalle paratiisisaarelle, ja minä rakastan sinua." Monta hyvää syytä tarjota hienoa ruokaa naiselle, siis.

Emily värähti Lexan sanojen myötä. 
"Voi jumalauta." Hän huokaisi raskaasti sanojen myötä, vetäen Lexaa parempaan suudelmaan, lähemmäs. 

Se oli reaktio, johon Lexa oli oikein tyytyväinen. Emilylle teki vain hyvää tuntea sama kaipuu jäsenissään, kuin minkä kanssa hän kamppaili jatkuvasti enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Suudelmaa oli luvattoman helppo syventää, kun nainen veti Emilyn aivan itseään vasten ja ujutti sormensa paidan selkämyksen alle.

Heidän ei olisi pitänyt tehdä tätä rekassa, ei helvetissä. Emily painui lähemmäs, näpertäen heidä välissään Lexan housuja auki. Hän halusi nyt eikä ensi vuonna.

Lexa näykkäisi Emilyn alahuulta ja kiersi vasemman kätensä heidän väliinsä, jotta voisi näpäyttää kärsimätöntä naista sormille.
"Älä kuvittelekaan", nainen varoitti matalalla äänellä. "Sinä voitit. Nyt juhlitaan sinua."

"Ja koska juhlitaan minua, minä saan perkele mitä minä haluan." Emily murahti näpäytyksestä, vieden huulensa Lexan kaulalle. 
"Vai pitääkö minun taas vetää jakku päälle ja komennella?"

Hyvä on, jos sen halusi ajatella niin päin, niin kai Emilyn pitäisi antaa tehdä mitä ikinä nainen tahtoisikaan. Lexa värähti uhkauksesta - lupauksesta? - ja pudisti pienesti päätään.
"Sinä saat mitä haluat", hän lupasi houkutellen Emilyä uuteen nälkäiseen suudelmaan.

Emily ynähti hyväksyvään sävyyn. Käsi valui auttamaan naisystävää, samalla kun hän upposi suudelmiin. 
"Hyvä."

Ajatus siitä, miten tämä ei tosiaankaan ollut sopivaa käytöstä rekkaan, johon kuka tahansa voisi astua sisään hetkellä millä hyvänsä, ei saanut Lexaa katkaisemaan suudelmaa ja rauhoittelemaan tilannetta. Päinvastoin se tuntui vain lisäävän halua painua lähelle ja suudella Emilyä kunnolla. Jalat levisivät ajattelematta sen vähän, mitä asento moista salli, ja lyhyenä pidetyt kynnet upposivat Emilyn selkään.

Emily värähti kynsistä selässään, haluten pitää huolen siitä että hänelle kauniisti puhuva nainen viihtyisi, eikä riski jäisi turhaksi. Se tästä puuttuisikin että joku paukkaisi paikalle. 

Lexa viihtyi tavattoman hyvin, vaikka tekikin parhaansa pitääkseen äänenvoimakkuuden matalana. Ei kenenkään ohikulkijan tarvinnut kuulla paljonpuhuvaa voihkaisua tai Emilyn nimen henkäisyä. Nainen hautasi kasvonsa Emilyn kaulansyrjään nautinnon viedessä mukanaan ja puri oman huulensa verille koettaessaan olla hiljaa.
”Ja sitten sinä syytät minua mahdottomaksi”, nainen mumisi koettaen selvitellä ajatuksiaan. Emily kovasti syytti häntä, vaikka oli itse jälleen kerran ollut täysillä mukana alusta asti. Rekan oven aukeaminen sai Lexan säpsähtämään, mutta aikaa ei ollut paljoakaan sen suurempaan.
”Emily hei, lehdistötilais- voi jumalauta”, Bex pärskähti reveten nauruun. Lexa tunsi polttavan punan pyrkivän poskilleen vauhdikkaasti.
”Te olette jumalauta kuin teinit. Ilmeennekin näyttää ihan siltä että äiti sai teidät kiinni. Olin vain sanomassa että lehdistötilaisuus alkaa pian, joten laittaudu ihmisen näköiseksi”, Bex naureskeli sulkien rekan oven pamauksella. Naisen nauru kuului oven läpikin, kun Bex haukkoi kaksinkerroin henkeään naurunsa lomasta.

Tietenkin hän oli täysillä mukana! Emily virnisti huvittuneena, pyöräyttäen silmiään. 
"Sinä nautit siitä." Emily kuiskasi tuon korvaan, näykkäisten korvalehteä. Hän hätkähti oven ääntä, kääntyi silmät suurina. Voi paska. Ainakin se oli Bex, jos ei jotain. 
"Älä viitsi!" Hän huusi naiselle ja nousi Lexan sylistä, suukottaen tuon huulia. 
"Velvollisuuksia. Mennän sitten hotellille." Emily totesi hymyillen vinosti. Pikainen vaatteiden vaihto, hiukset auki valtavaksi punaiseksi pilveksi, meikki jota ei oikeastaan edes nähnyt. Hän astui ulos rekasta, pukkaisten Bexiä. 
"Vittu sinua. Hiljempaa."

Tietenkin Lexa nautti siitä. Hänessä pitäisi olla jotakin perustavanlaatuisesti vialla, että hän ei nauttisi.
"Mennään hotellille", Lexa nyökkäsi jääden keräämään itseään hetkeksi. Ehkä voisi olla hyvä myös oikoa vaatteita ennen kuin lähtisi ihmisten ilmoille, tai pian Bex ei olisi ainoa, joka saisi tietää, mitä rekassa oli tapahtunut. Tosin Bexin tuntien nainen kertoisi tästä ilomielin jokaiselle, joka vain sattuisi osumaan tielle. Helvetti.
Eikä hän silti voinut väittää, että olisi katunut.
"Toivon että pesit nuo sormet", Bex nauroi edelleen vedet silmissä hyppelehtien kauemmas Emilystä, ettei tulisi tönityksi uudestaan.

Emily mulkaisi Bexiä pahasti. 
"Tietenkin." Hän huomautti nyreänä. 
"Badmintonin lehdistötilaisuudesta sain sentään karattua nopeasti, epäilen ettei tämä toimi samoin."

"No, eihän sinulla enää mitään kiirettä ole", Bex virnisti vinosti ja pyyhki naurun myötä valuneita kyyneliä silmäkulmistaan. "Lexa näytti jo oikein tyydytetyltä." Hän päätti oman turvallisuutensa tähden kiirehtiä muutaman askeleen Emilyn edelle kävelemään, kun kerran kiusasi naista. Pääsisipähän pinkaisemaan juoksuun, jos Emily päättäisi töniä häntä.

"Olen itsekäs nainen." Emily murahti vastaukseksi, jaksamatta sinkoilla taskutornadon perässä. 
"Ja jos tästä tulee sanomista muilta, kaivan sinut maastoesteiden kukkalaitteisiin!"

"Olisi kannattanut miettiä sitä aiemmin", Bex kiusasi virnuillen. "Ole onnellinen, että minä lupauduin hakemaan sinut. Gina oli tulossa ensin. Hän olisi ehtinyt paikalle nopeammin kuin minä, kun harppoo niillä pitkillä kintuillaan."

Väri pakeni Emilyn kasvoilta. Hän oli yllättävän hiljainen ja lopulta kun näki valmentajansa, näytti melkein säikähtäneeltä. 
Hyva jumala, ei ikinä enää tällaisia riskejä. 

Bex nauraa räkätti koko matkan Emilyn kauhulle, eikä lopettanut siinäkään kohtaa, kun Gina kohotti kulmaansa kysyvästi ratsastajille. Bexin virnistys sai naisen tekemään sen päätöksen, ettei hän edes tahtonut tietää. Tieto, joka sai Bexin virnuilemaan noin, lisäsi ehdottomasti tuskaa.
"Mene viihdyttämään lehdistöä", Bex tuuppasi Emilyä lehdistötelttaa kohti, jonne lehdistö oli kerääntynyt, ja sijoittuneet ratsastajat istuivat pitkän pöydän takana.

Emily värähti ajatuksesta että Gina olisi voinut kävellä yllättämään heidät. Hyvä jumala. 
"Minä menen, minä menen." Emily nappasi itselleen vesipullon, kokien oudoksi istua siinä pöydässä, vaikka se ei ollut ensimmäinen kerta. 

Gina ja Bex jäivät odottelemaan sivummalle Merryn kanssa, joka oli jäänyt pitkän naisen käsiin kaikessa häsellyksessä. Se oli vain tuntunut turvallisimmalta, kun nuorempi väki oli hyppinyt halaamaan toisiaan ja ties mitä muuta. Zoekin liittyi seuraan Larissa kintereillään, kun hevosilla oli kaikki paremmin kuin hyvin. Edelleen punaposkinen Lexa saapui hakemaan koiraa, ja vilkaisi varoittaen Bexiä, kun pienen naisen suu oli aukeamassa. Ei mitään kommenttia, kiitos.

Emily haroi hiuksiaan vapauduttuaan haastattelusta. Hän huokaisi raskaasti, nippaisten Bexiä nenälle. 
"EI." Merry katsoi emäntäänsä painokkaan kiellon myötä. Mitä se muka oli tehnyt?

Merryn reaktio huvitti yhtä jos toistakin. Lexa kumartui rapsuttamaan koiraa korvan takaa.
"Ei tällä kertaa kielletty sinua, kultamussukka", nainen sanoi koiralle, jonka remmin oli ottanut Ginalta. "Valmis lähtemään hotellille?"
"Teidän pitäisi joskus lähteä kotiin, kun kilpailut ovat ohi, eikä jäädä roikkumaan maisemiin", Gina naurahti päätään pudistaen nuoremmilleen.

Emily vilkaisi Ginaa, punastuen hiustensa veroisesti. 
"... Ajamme vasta huomenna." Hän mutisi hiljaa, katsellen kenkiään.

Gina päätti jättää punaiseksi lehahtavan naisen huomiotta. Se tuntui reiluimmalta asialta, mitä tehdä. Turha Emilylle oli huomauttaa siitä, miten punainen nainen oli.
"Nähdään siis huomenna tallilla", valmentaja totesi. "Ajakaa varovasti, kun lopulta lähdette liikkeelle."

Ja nainen tiedosti sen kyllä. 
"Lexa ajaa aina kun olen kyydissä." Emily totesi hymyillen. 

"Hyvä", Gina nyökkäsi. Hän hyvästeli vielä loputkin, ennen kuin lähti suunnistamaan autolleen. Bexin hymyyn hiipi kieroutunut sävy, kun he jäivät keskenään.
"Larissa ja Zoe, ette arvaakaan mitä kävi", punapää aloitti silmät tuikkien.
"Me lähdemme nyt, heippa!" Lexa totesi kiireesti ja nappasi Emilyä kädestä. Parempi lähteä kohti hotellia ennen kuin Bex innostuisi hölisemään mitä sattuu.

Emily katsoi Bexiä, loikaten peittämään tuon suuta. 
"EI! Bex, helvetti ei!"

Bex nauroi vasten kättä, joka oli ilmestynyt peittämään hänen suutaan. Ja kuten aina ennenkin, kun joku ajatteli moisen olevan hyvä idea hänen hiljentämisekseen, hän nuolaisi Emilyn kättä.
"Olin vain kertomassa, keneen törmäsin kun kävimme jaloittelemassa Duffyn kanssa", punapäinen nainen naurahti. Ei hän ollut voinut vastustaa kiusausta muotoilla asiaansa niin, että saisi kaivettua irti juuri tämän reaktion naisparista. Lexakin näytti punastelevan. Tätä päivää lukuunottamatta sitä ei ollutkaan hetkeen näkynyt. Hän oli suorastaan ehtinyt ikävöimään punaista kuumotusta ruskettuneen naisen poskilla.

Emily älähti ja veti kätensä pois, pyyhkä"isten kätensä Lexan paitaan. 
"No?"

Lexa irvisti Emilylle kiitokseksi, kun Bexin kuola päätyi hänen paitaansa. Olipa nainen nyt kiltillä päällä, kun käytti häntä pyyhkeenään.
"En minä sitä teille tahdo kertoa", Bex pyöräytti silmiään. "Sinulla ei olisi hajuakaan, kenestä puhun, ja Lexa nyt ei ikinä tiedä ketään."
"Koska Zoe tietää niin paljon enemmän julkisuuden henkilöitä!" Lexa puolustautui.
"Mutta Zoe tietää hevosenhoitajat, joista tässä oli kyse", Bex virnisti. Kummasti Lexalla ei ollut enää vastaväitettä siihen.

”Kerro nyt.” Emily siristi epäluuloisena silmiään.
”En mene ennen.”

"Et tiedä kenestä edes puhun, mutta hyvä on", Bex myöntyi virnistäen. Emilyn luotto häneen oli suorastaan hurmaavaa. "Taustatietona, viime vuonna Badmintonissa törmäsimme hoitajaan, joka koetti kovasti flirttailla Zoelle." Mustahiuksisen naisen raskas huokaisu kertoi kaiken tarpeellisen siitä, miten tervetullutta moinen huomio oli ollut.
"Edelleen samalla asialla liikkeellä?" Zoe kysyi ilmekään värähtämättä.
"Ehei, tällä kertaa minäkin olisin kelvannut Davelle", Bex virnisti. "Alan pikkuhiljaa uskoa, että pojan ainoa tavoite on päästä Edgerlyille töihin."
"Sanoin sitä jo yli vuosi sitten", Zoe mutisi hiljaa, mutta Bex ei kiinnittänyt moiseen huomiota.

Emily nauroi huvittuneena.
”Siis miksi en ole kuullut tästä aiemmin?

"Koska olet aina hotellilla yötä, etkä rekassa kuuntelemassa näitä tarinoita, mitä muistelemme iltaisin kun ei vielä väsytä", Bex virnisti. Aikaa muisteluille vuosien takaa oli, yöpyi samassa pienessä peltipurkissa.

”Koska tehän haluaisitte minut rekkaa.” Emily huomautti huvittuneena. Lexa voisi tulla kaupan päälle.

Bex pärskähti, mikä riitti vastaukseksi - ja sai Lexan vilkaisemaan naista painokkaasti, ennen kuin Bex menisi kommentoimaan jotakin siitä, mitä oli päätynyt todistamaan.
"Rekassa ei valitettavasti ole parisänkyjä", Zoe päätyi sanomaan ennen kuin Bex ehtisi edelle. Hän ei tahtonut edes tietää, mikä punapäätä tällä kertaa huvitti niin paljon. "Mutta saatpahan nauttia tästä hurmaavasta seurasta puolitoista viikkoa Tryonissa." Sarkasmi ei olisi voinut kuulua enää vahvemmin puheesta läpi. Hurmaavaa seuraa todellakin.

Emily nauroi Zoen kommentille. 
”Joten siksi en nuku rekassa.” Hän huomautti huvittuneena. 
”Olisikohan ok että karkaan jo?”

"Ala mennä", Zoe naurahti huvittuneena. Emily oli hoitanut velvollisuutensa, joten mitäpä naista enää enempää kisapaikalla pitelemään.
"Sinulla on parempaakin tekemistä kuin kuunnella Bexin muistelmia."

Emily virnisti. Niinhän hänellä oli. 
”Mennään siis.” Emily totesi hymyillen Lexalle.

Lexalla ei ollut mitään moista suunnitelmaa vastaan, joten hymyillen nainen tarttui Emilyä kädestä ja lähti Merry toisella puolellaan suunnistamaan parkkipaikalle.
"Olipahan taas jännittävä viikko", Lexa naurahti katsellessaan vielä viimeisen kerran ympärilleen kisapaikalla. Ensi vuonna uudestaan, eikö?

Emily vilkaisi ympärilleen, hymyillen leveästi. 
”Oli. Loistava.”

Lexa nyökkäsi. Sitä viikko oli ollut, ja minkä lopetuksen tämä päivä olikaan tuonut mukanaan. Voitto Emilylle ja Copperille. Se ei unohtuisi hetkessä tai pidemmässäkään.
"Sääli kun Merryä ei voi tuoda Tryoniin", nainen naurahti rapsuttaen koiraa korvan takaa, ennen kuin päästi otuksen takapenkille matkaa varten.
"Ensi kesänä tuon sen kyllä kaikkiin kilpailuihin. Paras kaveri katsojaksi ikinä."

Emilyllä menisi aikaa edes uskoa se. 
”Se on hyvä. Vähemmän hoitopäiviä sille.” Emily istui autoon ja vilkaisi viimeisen kerran ikkunasta kisapaikkaa. 
”Käsittämätön viikonloppu.”

"Peyton pettyy vielä pahasti", Lexa naurahti. Hänestä tuntui, että teini odotti aina innolla mahdollisuutta Merryn hoitamiseen, oli syy sille mikä tahansa. Nyt hän oli julmasti ryöstänyt hoitomahdollisuuden teiniltä, kun oli mankunut Ginan tuomaan koiran mukanaan kisapaikalle.
"Sinä olet käsittämättömän vaatimaton", nainen totesi naurahtaen, kun lähti ajamaan kisapaikalta. Nämä maisemat tulisivat tutuiksi taas ensi kesänä, siitä hänellä ei ollut epäilystäkään.

Emily kääntyi katsomaan naisystäväänsä. Hän ei olisi käyttänyt sitä sanaa. 
”Vaatimaton?”

"Vaatimaton", Lexa vahvisti nyökäten. "Sinä voitit juuri, ja sinä vain olet. Jos olisin sinä, juoksisin kertomassa kaikille voitostani ja pomppisin paikoillani", nainen naurahti.

”En ole käsittänyt sitä vielä.” Emily totesi pehmeästi, katsellen ulos. 
”En voi käsittää että tein sen toisen kerran peräkkäin.”

"Minä voin", nainen vannoi naurahtaen. Hän oli uskonut siihen alusta asti, mutta rehellisyyden nimissä hän ymmärsi lajista vain pintaraapaisun verran. Oli helppo uskoa Emilyn voittavan kaiken kerrasta toiseen, kun lajin hienoudet jäivät ymmärtämättä.
"Eikä kausi ole vielä edes ohi. Ties mitä muuta ehdit voittamaan ennen vuodenvaihdetta."

Emily pudisteli päätään. 
”Minun onneni ja taitoni loppuvat tähän.” Tämä oli jo nyt mieletön kausi.

"Sinä olet vain parempi ensi kaudella, olen siitä varma", Lexa totesi päättäväisenä. Se, josko muutkin olisivat parempia ja peittoaisivat Emilyn, olisi toinen tarina, mutta hän tahtoi uskoa naisen mahdollisuuteen peitota omia ennätyksiään seuraavallakin kaudella, vaikka voittosijoja ei olisikaan tähän tapaan tarjolla.

”Se on tarkoitus. Olla aina parempi.” Hetken hän istui hiljaa paikoillaan, vinkaisten onnesta. 
”... krhm. Halkean kohta.”

Lexaa huvitti suuresti ääni, joka Emilystä lähti. Nainen voisi jatkossakin äänellä miten mieli, kun oli näin onnessaan. Ei hän voinut tehdä muuta kuin hymyillä moiselle.
"Halkea ihan rauhassa. Olet sen ansainnut", nainen kannusti lämpöä äänessään. Hänen upea naisystävänsä, joka oli jälleen kerran tehnyt huipputuloksen hevosensa kanssa.

"Mmmm! En kestä." Emily kaivoi puhelintaan ja otti asiakseen soittaa äidillensä. Poppy oli myös yhtä hymyä.

Lexaa hymyilytti, kun nainen puhui äitinsä kanssa puhelimessa.
"Sano terveisiä", nainen supatti hiljaa sopivan välin tullessa keskusteluun. Olisihan se nyt olla tökeröä olla lähettämättä moisia, kun Emily kerran puhui puhelimeen hänen vieressään.

"Lexa käski lähettää terveisiä." Emily totesi puhelimeen hymyillen ja vilkaisi vieressään istuvaa naista. 
"Me tulemme. Merry myös. Heippa." Hän sulki puhelimen ja vilkaisi Lexaa, sitten takapenkille. 
"Lomalle ei ole kuulemma asiaa ellemme Tryonin jälkeen käy heidän luonaan." 

"Käydään siis ehdottomasti siellä", nainen lupasi leveän hymyn kera. "Ei minulla ole mitään sitä vastaan." Miksi olisikaan, kun Emilyn vanhemmat kohtelivat häntä oikein asiallisesti. Hän ei protestoisi vierailua lainkaan, vaan ajaisi heidät sinne vaikka itse.

"Hyvä.Merry myös, kuulemma." Emily naurahti ja kurottautui rapsuttamaan koiraa takapenkillä. 
"Voittopäivällinen ja sitä rataa."

"Tietenkin Merry tulee mukaan. Kaikki rakastavat aina Merryä", nainen hymyili huvittuneesti Emilylle. Merry aukaisi ovia mihin tahansa, sillä jokainen ihasteli suloista nuorta koiraa.
"Meidän täytyy siis ehdottomasti viedä mukana pullo hyvää viiniä. Tai minun, sinuahan me kaikki juhlimme."

"Noh, minä voin ostaa sen pullon viiniä." Emily muistutti hymyillen. Lexa oli mahdoton. Ehkä hän nyt osaisi jopa säästää voitosta kertyneet rahansa. Hän ei tarvinnut mitään isompaa juuri nyt. 

"Ei käy", nainen pudisti päätään. "Juhlimme sinun voittoasi. Et sinä voi tuoda viiniä omalle voittopäivällisellesi." Hän kävisi hakemassa jotakin, kunhan lähempänä päivällispäivää saisi udeltua Emilyn vanhemmilta, olisiko puna- vai valkoviini parempi vaihtoehto ruoan rinnalle.

"Olette kaikki mahdottomia. En tarvitse punaista mattoa vain koska kerran olin paras." Nainen huomautti, hipaisten Lexan poskea auton pysähdyttyä. 
"Minulle riittää että olet siinä silloin kun elämäni ei ole tähtisadetta."

"Mutta se on hyvä tekosyy kaivaa punainen matto esiin", Lexa huomautti hymyillen ja sammutti moottorin, jotta saattoi kääntyä Emilyn puoleen.
"Minä olen tässä aina, tähtisadetta tai ei", nainen lupasi punoen sormensa Emilyn sormien lomaan. "Olet ihan yhtä rakas silloinkin, kun et palaa radalta voittajana."

Emily hymyili Lexan sanoille, nojautuen painamaan suukon naisen huulille. 
"Tarkoitin enemmän niitä päiviä kun huudan sinulle ja olen sietämätön."

"Et ole sitä koskaan", Lexa vakuutti hymyn kera. Emily oli montaa asiaa, mutta sietämättömänä naista ei voinut koskaan pitää.
"Mennään sisään, ennen kuin Merry joutuu todistamaan takapenkiltä jotain, mitä pienten koiravauvojen ei kuuluisi koskaan nähdä", Lexa virnisti vinosti, koettaen pitää naurunsa kurissa, mutta edes hänen pokkansa ei riittänyt moiseen.

Emily pyöräytti silmiään, nousten autosta. 
"Tuo oli surkea." Hän huomautti Lexan vitsistä, ottaessaan Merryn autosta ulos. 
"Ja mihin ajattelit pistää pienen koiravauvan piiloon huoneessa?"

Lexaa nauratti Emilyn silmien pyörittely, kun nainen nousi auton kyydistä ja nappasi olkalaukun kantoonsa.
"Ajattelin harhauttaa koiravauvaa luulla. Ehdin ajatella tämän todella hyvin eilen", Lexa virnisti vinosti ja sujautti kätensä Emilyn käsikynkkään.

"Ai ehdit?" Emilyn ääni madaltui melko paljon, naisen katsoessa Lexaa silmät tuikkien. 
"En ylläty."

"Mmhmm", Lexa vahvisi nyökäten. Hän oli ajatellut tätä pitkään ja hartaasti, mikä ei ollut ollut jälkikäteen ajateltuna paras mahdollinen toimintatapa. No, turha sitä enää oli murehtia. Hän oli selvinnyt päivästä ja suihku edellisenä iltana Emilyn jo sammahdettua täysin oli rentouttanut juuri sopivasti. Sitä tosin ei tarvinnut naiselle kertoa.
"Hyvä. Olisin huolissani, jos se tulisi yllätyksenä."

"Sinun kanssasi hävyttömyys ei ole yllätys, se on vakio." Emily totesi hymyillen. Hän etsiytyi äkkiä heidän huoneelleen, alkaen riisua vaatteita suihkua varten. 

Lexa seurasi perässä huoneeseen, jonka oven sulki huolella. Sitä ei tarvitsisi enää avata muuta kuin ruokaa varten, korkeintaan. Heillä ei olisi mitään tarvetta lähteä hotellilta enää minnekään ennen huomista. Miten vapauttava ajatus.
"Äpäp", Lexa kielsi harppoen hetkessä kietomaan kätensä Emilyn ympärille, jotta voisi pysäyttää naisen puuhat. "Anna kun minä." Kuka häntä muka voisi syyttää siitä, että hän nautti mahdollisuudesta riisua Emily kerrasta toiseen?

Emily pysähtyi ja vilkaisi Lexaa olkansa yli. 
"Hei, suihku." Hän mutisi huvittuneena. 
"Kai sitä varten saan riisua itse?"

"Et", Lexa vastasi. Ehei, Emily ei riisuisi koskaan itse, kun hän oli lähettyvillä, jos hänen mielipiteitään vain kuunneltaisiin. "Aiotko muka oikeasti kieltää minulta mahdollisuuden tulla seuraksesi suihkuun?" Tai ehkä oikeampi kysymys olisi ollut, miten Emily aikoi muka saada moisen tapahtumaan, kun hän tunkisi mukaan kuitenkin. Ihan vain auttaakseen pesemään Emilyn hiukset, jos ei mitään muuta. Lexa kiersi Emilyn eteen voidakseen varsin kiireettä alkaa riisua Emilyä vaatteista, joihin nainen oli pukeutunut rekalla lehdistötilaisuutta varten.
"En saanut riisua sinua ollenkaan aiemmin, joten sitä suuremmalla syyllä aion tehdä niin nyt", Lexa perusteli nojautuen lähemmäs naista, vaikka ei aivan painunutkaan suutelemaan Emilyä. Suloista pientä jännitystä, tai jotain sellaista. Tai ehkä vain kärsivällisyyden koettelemista, miten tahansa.

Englantilainen nosti kädet ilmaan, pudistellen päätään. Hyvä on, hän luovuttaisi tämän erän ja soisi sen ilon Lexalle. 
"Sovitaan niin. Kuule..." Emily mutisi viimeisen sanan hiljempaa, nojautuen painamaan itse suudelman Lexan huulille. 
"Ei saa kiusata." 

"En kiusaa", Lexa vastasi nojautuen pikkiriikkisen kauemmas heti suudelman jälkeen. Emily saisi vielä jahdata suukkoja. "Koetan vain keskittyä", nainen perusteli pieni virne kasvoillaan. Ihan kuin hän ei olisi koskaan ennen onnistunut tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa.

Emily nojautui hamuamaan toista suudelmaa, nenä tyytymättömästi nyrpistyneenä. 
"Sinä kiusaat." Hän totesi varmana.

"Ihan vähän vain", Lexa vastasi nojautuen lopulta sen verran lähemmäs, että saattoi vastata kunnolla suudelmaan. Hän oli aina ennenkin onnistunut riisumaan Emilyn kaiken muun ohellakin, eikä moinen taito ollut kadonnut mihinkään yön aikana. Suudelman myötä liikkeisiinkin hiipi kiireisempi sävy. Emilyllä oli liikaa päällä, koska juuri nyt yksikin vaatekappale oli aivan liikaa. Hän tahtoi koskettaa paljasta ihoa ja no, päästää naisen suihkuunkin, kun sinne Emily oli alunperin ollut matkalla.

Emily avusti riisumisen kanssa mielellään, ynisten tyytyväisenä Lexan huulia vasten. Parasta tässä oli ehdottomasti kahdenkeskinen aika ennen Tryonia. 
"Minun tulee ikävä." Mokoma hylkäisi hänet.

"Ei mietitä sitä nyt", Lexa totesi suudelmien lomasta. Ei hän edes lähtisi niin paljoa aiemmin, mitä nyt lentäisi jo torstaiaamuna siinä missä ratsastajat suunnistivat Yhdysvaltoihin vasta lauantai-illaksi. Hän ei halunnut ajatella lentomatkaa lainkaan, jos totta puhuttiin. Kunhan hän olisi kotimaassaan, kaikki loput etäisyydet taittuisivat autolla, sillä häntä ei saisi yhdellekään ylimääräiselle lennolle vaikka mikä olisi.
"Suihku?" Nainen kysyi suudelmien lomasta voidessaan potkia omatkin housunsa pois. Mitä sitä turhaan käyttämään useampaa sanaa, kun yhdelläkin sai esitettyä asiansa.

"Minä pieni, ihan yksin kotona..." Emily mutisi liioitellun surkeana, astuen pois vaatekasasta joka oli ilmestynyt lattialle. 
"Mmm." Hän asteli kylpyhuoneeseen ja avasi suihkun, nauttien valuvasta vedestä.

"Lupaan hyvittää sen sinulle", nainen lupasi suudellen surkeaa ilmettä pois Emilyn kasvoilta. Hän voisi tuoda jotakin pientä ja suloista tuliaisena lyhyeltä kiertoajelultaan, kun lopulta saapuisi Tryoniin seuraamaan Emilyn valmistautumista kilpailuihin.
"Näytät niin kauniilta", Lexa huokaisi seuratessaan Emilyä suihkuun. Hän painoi suukon naisen niskalle ja upotti sormensa punaisiin hiuksiin hieroen naisen päätä pehmein, pyörivin ottein.

"Parempi olisi." Emily totesi pehmeästi. Hän rentoutui heti sormista hieromassa päänahkaansa. 
"Mmm, olet ihana."

Hän keksisi keinon jos toisenkin hyvittämään sitä, miten julmasti lähti ulkomaille ennen Emilyä. Täytyisi pitää huolta, että nämä muutama hassu päivä tässä välissä olisivat sen arvoisia.
"Sinä olet ihanampi", Lexa vannoi jatkaen hieromista ja suudelmien ripottelua naisen hartiaseudulle. Emily ansaitsi tulla hellityksi kaiken jälkeen, ja hän olisi voinut vannoa näkevänsä, miten viimeinenkin jännitys suli pois harteista jokaisen kosketuksen myötä.
"Rakkain aarteeni. Jos olisin merirosvo, sinä olisit ehdottomasti se aarre, joka löytyisi kartan rastin luota." Pieni välikevennys, sillä eihän sitä nyt saanut elämää liian vakavasti ottaa.

Emilyn hengityskin melkein pysähtyi, ei tosin ihastuksesta. 
"... Ei vittu sinun kanssasi." Emily totesi tunteella. Lexa ei voinut olla vakavissaan.

Lexa painautui lähemmäs Emilyn selkää hytkyen pidätellystä naurusta. Ei, hän ei tosiaankaan ollut vakavissaan.
"Ja silti sinä olet siinä", nainen totesi nauraen.

"Niinpä! Missä ovat minun standardini, helvetti soikoon?" Nauru kuulsi läpi Emilyn äänestä. Lexa oli jälleen alittanut riman.

Lexa oli harvinaisen taitava limboamaan itsensä mitä alhaisimmankin riman ali, ja silloin tällöin sinkoamaan itsensä korkeiden standardien yli. Lahja kai sekin, että osasi siirtyä ääripäästä toiseen.
"Lomalla Karibialla", nainen vastasi naurahtaen. "Minun onneni. Kustannan standardeillesi toisenkin loman."

Emily pudisteli päätään. 
"Sovitaan niin." Käsi kiertyi selän taakse, hivelemään Lexan ihoa hellästi. 
"Etenkin kun hylkäät minut pienen ypöyksin kotiin..."

"Pidän huolta, ettet edes huomaa poissaoloani", Lexa lupasi hymy huulille hiipien ja vapautti sormensa punaisten hiusten seasta voidakseen juoksuttaa niitä pitkin Emilyn märkää selkää.
"Ja tulen heti maanantai-iltana luoksesi Tryoniin", hän lisäsi pehmeästi. Eivät he olisi erossa viikkoakaan, onneksi. Heitä ei ollut luotu etäsuhteisiin.

Heitä ei tosiaan oltu luotu kaukosuhteeseen. 
"Mmm, parempi olisi tai minä itken kunnolla." Emily valitti. 
"Saat anteeksi jos tuot karkkia."

"Tuon sinulle paljon karkkia", Lexa lupasi auliisti. "Kaikki amerikkalaiset suosikkini. Voin kertoa niistä tarinoita iltaisin, kun et saa unta jännitykseltäsi." Ihan kuin Emily jännittäisi. Nainen oli kokenut konkari, mitä arvokisoihin tuli. No, hän voisi silti kertoa hauskoja sattumia, joita karkit toisivat mieleen.
Tosin jotain hieman kevyempää ja hyväntuulisempaa kuin muistelu siitä, kun hän söi ensimmäisen kerran suklaata.
"Mitään muuta, mitä sinulle pitäisi tuoda?" Lexa kysyi antaen käsiensä valua kiireettä naisen takamuksen kevyen puristuksen kautta etureisille.

Emily oli juuri painkoinut puoli viikkoa Burghleyta. Hän ynähti pehmeästi, painuen lähemmäs kosketusta. 
”Minulle? Hmmmm... itsesi, ehjänä.”

"Se onnistuu kyllä", Lexa lupasi. Hänkin tahtoisi päästä Emilyn luo kokemuksia rikkaampana, mutta yhtenä kappaleena. Tietenkin. Hän hymyili painaen suukon Emilyn hartialle ja jatkoi päämäärättömien kuvioiden piirtelyä naisen iholle.
"Tuon itseni, karkkia ja kaikki kykyni sinun käyttöösi koko viikoksi", nainen lupasi.

"Kaikki kykysi?" Emily kysyi vinosti hymyillen. 
"Aaaivan kaikki?"

Lexalla oli aavistus, että hän tulisi katumaan tätä lupausta myöhemmin, mutta olkoot. Ei hän voinut koskaan kieltää mitään Emilyltä.
"Aivan kaikki", nainen vahvisti painaen suudelmia niskalle, ja ujutti vasenta kättään enemmän jalkojen väliin. "Olen täysin käytössäsi koko viikon."

Emily kehräsi tyytyväisenä. 
"Olen onnellinen. Mitä saan jos voitan?" 

"Tarvitset vielä jotain muutakin kuin vain mitalin kaulaasi?" Lexa kysyi hymyillen vasten Emilyn niskaa. "Mitä sinä tahdot, jos voitat?"

"Sinulta." Emily kehräsi, silitellen Lexan ihoa hellästi. 
"Kysyin mitä saan, en mitä tahdon."

"Minä haluan antaa sinulle, mitä sinä tahdot", Lexa vastasi painautuen koko varreltaan Emilyn selkää vasten. Oli ehkä epäreilua jatkaa kyselyä, kun käsi hiipi naisen jalkojen väliin hellimään, mutta milloinpa hän olisi ollut reilu.
"Joten, mitä sinä tahdot? Saat sen, jos se vain on minun annettavissani."

Emily värähti, siirtäen jalkojaan hieman leveämmin. 
"Tätä." Hän myönsi hiljaa. 
"Sinut, lähelle, hyvin hyvin pitkäksi ajaksi."

"Lupaan, että saat sen, voitit tai et", Lexa lupasi. Hänkin voittaisi siinä, joten kukapa hän olisi moista kieltämään. Hän nauttisi siitä aivan yhtä paljon kuin Emilykin.
"Et pääse minusta eroon, vaikka tahtoisitkin. Olen kyljessäsi kiinni tauotta, jo ennen lomaamme ja siellä erityisesti."

Emily voihkaisi ajatuksesta. 
"En voisi olla onnellisempi lomasta jolla ei tarvitse pitää vaatteita."

"Tarvitse?" Lexa haastoi kysyvästi. "Sinä et saa pitää vaatteita, tahdoit tai et", nainen virnisti, ennen kuin näykkäisi Emilyn hartiaa ja päätti keskittyä tuomaan naiselle nautintoa näppärin sormin. Häntä oli syytetty kiusaamisesta jo kertaalleen, eikä hän kaivannut sitä syytöstä uudestaan.

Emilyn ääni täytti nopeasti huoneen, naisen voihkiessa hiljaa Lexan nimeä. Yllättäen hiljaa, ollakseen hän. 
"Kuulostaa hyvältä..."

Lexan teki mieli muistuttaa Emilyä siitä, ettei hiljaisuudelle ollut enää tarvetta, mutta ehkä äänekkyys ei olisi hyvä asia kylpyhuoneessa. Hotelleissakin kylpyhuoneet tuntuivat kantavan äänen toisiin kylpyhuoneisiin tavattoman helposti.
"Sinä kuulostat hyvältä", Lexa vastasi matalasti.

"Hitto sinua." Emily kirosi hiljaa, painuen tuota lähemmäs. Hän saavutti huippunsakin kovin hiljaisesti, hakien tukea naisesta. 

Lexa hymyili tyytyväisenä pidellessään Emilyä pystyssä. Ei hän ollut ennenkään antanut naisen kaatua, eikä aikonut aloittaa moista nyt. Senhän jälkeen Emily alkaisi miettiä, missä oli turvallista riisuutua ja missä ei. Moiset pohdinnat olivat kovin turhia.
"Rakastan sinua", Lexa julisti haudaten kasvonsa Emilyn kaulansyrjään. "Ehkä minun pitäisi antaa sinun peseytyä loppuun." Hän voisi malttaa ehkä juuri ja juuri sen hetken pyrkimättä vetämään Emilyä lähelleen voidakseen koskea.

Emily ynähti hiljaa, sivellen Lexan reittä hellästi. 
"Mmmh, minä rakastan sinua. Niin paljon." Hän puri kevyesti huultaan. 
"Pese sinä?"

Ei, hän ei koskaan kyllästyisi kuulemaan sitä Emilyn huulilta. Hän ei kaivannut sitä vakuutteluksi, että Emily rakasti häntä, sillä hän tiesi sen todeksi, mutta sen kuuleminen sai silti lämmön läikkymään rinnassa.
"Totta kai, rakas", Lexa vastasi tarttuen ilomielin tehtävään. Hän olisi sekaisin, jos kieltäytyisi mahdollisuudesta juoksuttaa käsiään Emilyn paljaalla, märällä iholla tai sotkea sormensa hiusten sekaan.

Emily veti hiuksia pois niskaltaan. 
”Haluan sinua niin paljon.”

"Minäkin sinua, rakas, minäkin sinua", Lexa vakuutti hiljaa naurahtaen. Se oli tuttu tunne, joka kyti aina ihon alla, kun Emily oli lähettyvillä. Joskus silloinkin, kun nainen ei ollut.
"Tänä yönä olen vain sinun. Ei ole mitään syytä liikkua yhtään minnekään, mikä ei tuo minua vain lähemmäs sinua."

”Se on parasta.” Emily totesi hyristen. Kum hän tunsi olevansa puhdas, hän kääntyi Lexan puoleen.
”Sinun vuorosi.”

"Reiluuden nimissä, minun vuoroni oli jo aiemmin", Lexa huomautti hiljaa naurahtaen. Siitähän Emily oli ehdottomasti puhunut, eikä peseytymisestä. Likainen mieli oli ikuinen ilo.

”Pesen tuon likaisuuden pois sinusta.” Emily kuiskasi, antaen käsiensä viedä saippuaa huolella iholle. Hän otti aikansa tämän kanssa.

"Siinä tapauksessa joudut kuuraamaan pitkään", Lexa naurahti. "Niin pinttynyttä likaa, ettei se lähde tärpätilläkään. Sitä paitsi, sinä rakastat minua juuri tällaisena. Elämäsi olisi kovin tylsää, jos en olisi houkuttelemassa sinua pahoille teille, miten sen sanoitkaan... pitkillä säärilläni ja rusketuksellani?"

”Kerrankin en vihaa sitä kun olet oikeassa.” Emily naurahti, kumartuen polvilleen kun pesi Lexan jalatkin naurettavalla huolellisuudella.

"Yleensä vihaat?" Lexa kysyi pöyristyneisyyttä tavoitellen. Sehän oli huolestuttavaa, jos Emily vihasi häntä niin usein päivän aikana! Koska juuri sitähän nainen oli sanonut.
"Puren kieltäni, etten sano tähän mitään", nainen lisäsi katsellessaan huvittuneena, miten tunnollisesti Emily pesi hänen jalkansakin. Hän ei ollut varmasti koskaan elämässään ollut näin puhdas.

Emily vilkaisi Lexaa. Hän vain naksautti kieltään, jatkaen pesemistä rauhassa. 
”Sano toki. ”

"Enpä taida", Lexa totesi naurahtaen. "Minulla on vielä sen verran itsesuojeluvaistoa jäljellä." Hän ojensi käsiään auttaakseen Emilyn ylös. Kyllä hänen jalkansa olivat jo ihan tarpeeksi puhtaat.

Emily siristi silmiään ja nousi ylös. Hän sulki suihkun, suudellen Lexaa hellästi. 
”Nyt olen utelias.”

"Tiedän uteliaisuudellesi paljon parempia kohteita", Lexa lupasi astahtaen suihkusta ulos, jotta saattoi poimia pyyhkeen Emilyä varten, ja toisen itselleen.
"En tajua, miten voit näyttää noin hyvältä", nainen valitti saamatta katsettaan irti Emilystä, kun kuivasi itseään hotellin valkoiseen, pehmoiseen pyyhkeeseen.

Hän otti pyyhkeen huvittuneena, kuivaillen itseään kaikessa rauhassa. 
”Itse näytät jumalaiselta märkänä.” Hän huomautti, nauraen sitten. 
”Lauseen kaikissa merkityksissä.”

"Minun onneni siis, että olen kovin märkä nyt", Lexa naurahti matalasti. Luojan kiitos kukaan ei ollut kuulemassa heitä nyt. He eivät koskaan kuulisi loppua tästä muutoin.
"Tämä oli kovin miellyttävä suihku. Ehdottomasti lämpimin muistoni tästä kylpyhuoneesta."

Hän otti pari askelta lähemmäs, vieden kätensä hyvin estoitta Lexan jalkojen väliin. 
”... et edes ole.” Emily mutisi hiljaa, koettaen selvästi kiihkeim suudelmin korjata tilannetta.

"Minulla on pyyhe", Lexa vastasi vinosti virnistäen. Koska siitähän tässä puhuttiin. Hän uppoutui hetkessä kiihkeisiin suudelmiin, ja veti Emilyä lähemmäs antaen oman pyyhkeensä pudota kokonaan. Ei sitä mihinkään enää tarvinnut, tai siis.

Emily oli jo hylännyt omansa ajat sitten. Hän suorastaan vaati jotakin niillä suudelmilla. 
”Minä vaadin joka päivä viestin... helvetti.” Hän murahti suudelmien lomasta. 

"Saat paljon, paljon viestejä", Lexa lupasi. Viestejä, kuvia, videoita, puheluita. Asiallisia ja asiattomia. Tämän voisi ottaa hyvänä harjoitusmahdollisuutena Australiaa varten. Nainen peruutti pari askelta saadakseen seinästä tukea taakseen, sillä Emilyn suudelmat ja näppärät sormet saivat maailman hetkessä tuntumaan varsin epävakaalta.

Emilyn tavoite oli saada Lexan maailma keinumaan. Hän halusi Lexan hyvin paljon lähemmäs ja aivan toiseen mielentilaan.

Emily ei ollut koskaan epäonnistunut moisessa tavoitteessa, eikä niin varmasti kävisi tälläkään kertaa. Lexa veti naisten tiukasti itseään vasten ja puristi kädellään Emilyn paljasta pakaraa. Hetken teki mieli nostaa Emily syliin ja vasten seinää, mutta ehkä hän ei luottanut jalkoihinsa aivan niin paljoa tässä kohtaa. Voihkaisut karkasivat huulilta yhä voimakkaammalla äänenvoimakkuudella. Kaikki ajatukset hiljaisuudesta oli pyyhkiytyneet mielestä. Jos huonenaapurit kuulisivat, sitten he kuulisivat. He olivat lähdössä Emilyn kanssa heti aamulla, joten väliäkö sillä.

Sillä ei tosiaan ollut väliä. Hän painautui aivan lähelle mielellään, miltein kehräten onnesta. 
”Olet niin seksikäs noin.” Nainen totesi ääni käheänä Lexan kaulaa vasten.

Lexa haki tukea seinästä takanaan ja Emilystä edessään, kun sulki silmänsä nautinnon myötä. Hyvä luoja, hän ei selviäisi viikonlopusta Yhdysvalloissa itsekseen, kun ikävöisi vain naista. Täytyisi todellakin nauttia näistä muutamasta päivästä, ennen kuin hän lähtisi.
"Sinä olet aina seksikäs", Lexa vastasi saatuaan ajatuksensa ja äänihuulensa tekemään yhteistyötä. "Se siitä tekee niin kamalaa, etten voi vain aina kantaa sinua sänkyyn."

Hyvin, hyvin harvasta päivästä. Emily ei tosiaan ollut mielellään jäämässä yksin kotiin edes hetkeksi. 
"Mmm, nyt voisit."

"Tahtosi on lakini", Lexa vastasi hymy huulillaan ja poimi Emilyn syliinsä. Emily oli itse toivonut tulevansa kannetuksi sänkyyn, joten kukapa hän oli kieltämään naiselta moista?
"Ikävöin sinua joka hetki, kun en ole luonasi", Lexa lupasi laskiessaan Emilyn hellästi sängylle ja kumartui naisen ylle suutelemaan punapäätä.

Emily vinkaisi naurunsekaisesti, kaatuen sängylle kovin onnellisena. 
"Et tiedäkään miten kaipaan sinua."

"Luotan siihen, että kerrot minulle heti viikon päästä maanantaina, kun pääsen paikalle", Lexa vastasi hymyillen ja kiipesi paremmin sänkyyn, jotta saattoi vetää Emilyn kylkeensä kiinni. Halailu teki elämästä aina niin paljon parempaa.

"Meillä on asuinkumppaneita." Hän naurahti käheästi, suukottaen naisen kaulaa. 
"Mutta koetan kertoa sanallisesti."

"Aikuisia naisia kaikki", Lexa totesi piirrellen sormellaan kuvioita Emilyn kyljelle. "Sitä paitsi, luuletko todella, ettei Bex tuo ketään paikallista miesparkaa yöksi kertaakaan koko puolentoista viikon aikana?"

Emily mietti hetken. 
"Totta." Bex ei tosiaan käyttäytyisi kokoaikaan. Tavallaan hän jopa rukoili ettei Larissakaan käyttäytyisi. 

Lexa hymyili tyytyväisenä. He olivat selvästi samalla aaltopituudella asian suhteen. Hänen ei tarvitsisi käyttäytyä koko aikaa, jonka he Yhdysvalloissa viettäisivät.
"Sitä paitsi, se on yhdysvaltalaista rakennustyyliä. Kaikilla on omat kylpyhuoneet, ja seinissä on varmasti sen verran täytettä, ettei ihan kaikki kuulu läpi", Lexa pohti virnistäen. He voisivat olla hiljempaa, kun oikein yrittäisivät. Aivan varmasti voisivat.

Emily voisi purra tyynyä. 
"Niinpä niin. Olet kokeillut?" Emily mutisi huvittuneena. 
"Pitäisikö syödä ja käydä nukkumaan?"

"Olen asunut siellä koko elämäni tähän asti", Lexa huomautti naurahtaen. "Siitä päätellen, miten en yliopiston asuntolasta poismuutettuani ole joutunut kuuntelemaan naapureiden seksielämää, väittäisin että eristeet ovat olleet kunnossa." Hän vilkaisi naista hellä hymy huulillaan.
"Syödään vain. Mitä tahdot?"

Emily mietti hetken, venytellen raukeasti. 
"Mmm. Minä haluaisin... Haluaisin... Hmm. Miten se on niin vaikeaa."

Lexa nousi poimimaan listan käteensä.
"Miltä kanansiivet kuulostaisivat?" Hän ehdotti hetken listaa tutkittuaan. "Tai kenties pepperonipizza?" Emily saisi mitä tahtoisi, ja hän keksisi jotakin muuta itselleen, jos Emilyn valinta ei miellyttäisi.

"Pizza!" Emily hihkaisi innoissaan. 
"Joo, pizza! Pepperonia ja paljon juustoa!" 

"Niinpä tietenkin", Lexa naurahti kumartuen painamaan suukon Emilyn otsalle. "Tilataan sinulle juustoinen pizza." Emily oli sen ansainnut viikkonsa jälkeen. Hän soitti huonepalveluun tilaten pizzan ja kanansiipiä. Saihan sitä silloin tällöin syödä moista roskaruokaa.
"Hyvä tietää, miten innostuneeksi sinut saa lupauksella pizzasta", Lexa virnisti laskettuaan hotellin puhelimen kädestään.

Emily hymyili leveästi. 
"Mmmm. et tiedäkään." Hän kehräsi pehmeästi, kiehnäten lähemmäs. 
"Olet ihana."

"Enköhän saa sen selville", Lexa naurahti vetäen mielellään Emilyn uudestaan halaukseensa. Liian lähellä ei vain voinut olla. Täytyisi halailla nyt varastoonkin, kun pian he joutuisivat olemaan hetken erossa.
"Sinä olet rakas."

Emily kietoi itsensä Lexan ympärille kuin koala. Tiukka ote. 
"Minä rakastan sinua niin paljon."

"Minä rakastan sinua vielä vähän enemmän", nainen vastasi tyytyväinen hymy huulillaan. Emily oli parasta, mitä hänen elämäänsä mahtui.