[P] Sister to sister we will always be, a couple of nuts off the family tree

Tiistai 22. toukokuuta 2018 - ilta, Slaley

Siinä oli mennyt hieman yli tunti, kun oli pysähtynyt hakemaan heille vähän herkkuja. Teki mieli. Hilda laittoi pyöräsä lukittuna sopivan piiloon, laittaen siskolleen viestiä.
Tule alas.
Hän niin kaipasi hieman isosiskon apua.

Bex oli käpertynyt sohvalle television ääreen, kun puhelimen piippaus sohvatyynyjen välistä havahdutti naisen oikeaan maailmaan. Hildan viesti oli tullut suurena yllätyksenä, mutta kukapa Bex oli muiden järjenjuoksua kyseenalaistamaan - sen sijaan nainen oli vain sujauttanut tossut jalkaansa, tönäissyt kengän oven väliin pitämään sitä avoinna ja tassutellut kapeat portaat alas, jotta saattoi laskea Hildan sisään.
"Tämäpä oli yllätys", nainen naurahti halaten siskoaan pikaisesti, ennen kuin lähti kiiruhtamaan portaita ylös edeltä.

Nainen hymyili siskolleen pehmeästi ja lähti tuon perässä ylös, nieleskellen hieman.
"En tullut ilman lahjoja." Hän totesi sisällä ja veti kevyttä neuletta päältään.

"Sinä olet ihan tarpeeksi suuri lahja", Bex virnisti vinosti, koettaen tavoitella kovin heidän äidilleen tyypillistä äänensävyä. Hän oli melko varma, että äiti oli sanonut moista ainakin kerran elämässään.
"Mutta arvostan herkkuja", hän lisäsi nauraen ja potkaisi huolettomasti tossunsa sivuun. "Mikä sinut tuo kylään näin myöhään? Äiti käski tarkistaa, että olen kotona?"

"Niin niin, kunhan sanot." Limsaa, karkkia ja pakastepizzat molemmille. Jos joskus olisi epäterveellinen.
"Ei, äiti on ollut kovin rauhallinen. Minä vain..." Hilda näpersi karkkipussin reunaa sormissaan.
"Vähän apua?"

Epäterveelliset elämäntavat olivat oikein sallittuja aina silloin tällöin. Bex suunnisti naksauttamaan kiertoilmauuninsa päälle ja vilkaisi huvittuneena siskoaan.
"Minkä kanssa kaipaat apua?" Hän virnisti nojaten selkänsä vasten keittiön tasoa. "Karkkipussin aukaisemiseen?"

Hilda vastusti halua heittää Bexiä sillä pussilla.
"... Miesongelma."

Hilda ei varmasti ollut ainoa, joka sai aika ajoin vastustaa halua heittää Bexiä asioilla, mutta ainakin sisko oli taitava vastustamaan mielitekoa loppuun saakka.
"Ooo", Bex virnisti silmät siristyen. "Kerro kaikki."

Hilda nyrpisti nenäänsä siskon virnistykselle.
"Ei ole hauskaa!" Ei hän huvikseen pöräillyt tänne asti. Hän avasi karkkipussin ja kaatoi sekoituspussin kuppiin.
"Minulla olisi sunnuntaina meno, johon haluaisin seuraa, mutta jos... hän ei lähtisi enääs en jälkeen ulos."

Oli, se oli ehdottomasti hauskaa. Niin hauskaa, ettei Bex ollut varma, miten olisi nauramatta ääneen.
"Anna kun arvaan, olet menossa jollekin päivälliselle museon tunkkaiseen kellariin kuuntelemaan 130-vuotiaan puolikuuron luennoijan elämäntyön tulosta?"

Hilda kohotti kuivana toista kulmaansa.
"Se olisi mielenkiintoista." Eikä hän ottaisi sinne seuraa joka voisi häiritä.
"Kirkkokuoron päätöspiknik on sunnuntaina ja... heillä on tapana antaa ties kenen ikäiseni miehen numeroita."

Heillä oli kovin erilainen käsitys siitä, mikä oli mielenkiintoista. Hän olisi kuollut tylsyyteen kolmessa minuutissa, jos olisi joutunut tunkkaiseen museorakennukseen kauniina kesäpäivänä kuuntelemaan luentoa menneistä asioista. Ne olivat menneitä asioita. Ne sopi jättää menneisyyteen.
"Etkä osaa kieltäytyä numeroista?" Bex virnisti vinosti. "Voi Hilda, miten tärkeitä taitoja sinulta puuttuukaan!"

Hilda nielaisi.
"He tarkoittavat hyvää ja tajuan sen vasta kotona kun minulla on ne numerot kädessäni." Hilda mutisi hiljaa.
"Mutta jos pyytäisin Nathanin mukaan, en saisi niitä. Mutta, sitten hän ei ikinä enää lähtisi ulos."

Bex pudisteli päätään. Kenenkään numeroa ei ikinä lähtökohtaisesti otettu vastaan, eikä baarissa tavatuille miehille annettu omaa numeroa. Helppoja sääntöjä, joita jokaisen pitäisi elämässään noudattaa.
"Ymmärrän ongelmasi", nainen naurahti, koska niin kai hyvän isosiskon kuului sanoa. Tosiasiassa hän ei nähnyt tilanteessa mitään ongelmallista. "Etkö voi vain sanoa sunnuntaina, että sinulla on jo joku, kun ensimmäinen yrittää tarjota numeroa? Luulisi mummeleiden innostuvan juoruamaan siitä niin nopeasti, että numeroiden tarjoaminen loppuisi siihen."

Hilda inahti hieman.
"... Voisin kai, mutta..." Mummelit olivat myös loistavia tuputtajia.
"He ovat aika rasittavia jos sanoo ei. Ja teknisesti, eihän minulla ole." Vain satunnaisia treffejä.

”Ei heidän sitä tarvitse tietää”, Bex virnisti. Mitäpä sitä mummeleille liikoja selittämään. Kunhan vain mainitsisi ohimennen että ei ollut enää vapailla markkinoilla, ihan sama oliko se totta vai ei.
”Tai sitten vain heität kaikki numerot roskikseen päivän päätteeksi.”

"No niinhän minä aina teen." Mutta se oli rasittavaa, siitä tuli epämukava olo.
"En tiedä. En edes tiedä haluanko enää uudelleen ulos."

"Sinun pitäisi vain sanoa ei kaikille numeroille ja todeta, että sinulla on jo mies. Helpoin ratkaisu ikinä. Tai järkytä heitä ja ilmoita, että sinulla on naisystävä ja olette menossa naimisiin kesällä", Bex virnisti leveästi silmät ilkikurisesti tuikkien.

”Ei saa olla ilkeä!” Hilda puhisi nyrtyneenä.
”Minä vain en tiedä. Miksi sinä järjestit minut ulos tuttusi kanssa?”

"Koska sinä et ikipäivänä olisi järjestänyt itse itseäsi treffeille", Bex totesi harteitaan kohauttaen. Hän kääntyi heittämään pakastepizzat pelleille ja sulloi ne kahdessa tasossa kiertoilmauuniin. Kyllä ne siellä valmistuisivat.
"Ja kun et kerran innostunut Tinderistä, ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja."

”No...” Hilda tuhahti pehmeästi.
”Olen nyt kolmesti esittänyt suhteellisen normaalia. Enkö voi jo paljastaa että vietän vapaa-aikaani mummojen kanssa ja olen hullu kissanainen?”

"Sinusta ei saa normaalia tekemälläkään, siskokulta", Bex virnisti vinosti, "mutta ei onneksi tarvitse saadakaan." Hilda sai tietenkin olla oma itsensä - ei, siskon täytyi olla oma itsensä. Hilda oli oikein hilpeää seuraa ihan juuri sellaisena kuin olikin.
"Enemmän pelkään sinun puolestasi, jos viet Nathanin mummojen sekaan. Voin jo kuvitella ne kaikki kysymykset, joita sinulle esitetään. Milloin menette naimisiin, joko lasten nimet on päätetty, valitkaa asunto sen mukaan missä on parhaat koulut..."

”Ja sitten minun ei tarvitsisi miettiä miten kerron että en ole sopiva naisystävä.” Hän oli tylsä, epäsosiaalinen ja mitä vielä.

"Pah", Bex puhahti, "olisit oikein kelpo naisystävä. Älä myy itseäsi niin halvalla."

”Jollekin muulle. Hän näyttää ihan liian hyvältä ja on liian mukava.” Hilda korjasi.
”Yritän vain suojella itseäni siltä että hänelle löytyy nätimpi nainen, jonka käsitys hyvästä illasta ei ole historiallinen dokumentti kotisohvalla.vaikka hän väitti pitävänsä historiasta. Koska sinä varmasti käskit.”

"Minä en edelleenkään käskenyt häntä tekemään yhtään mitään", Bex koki tarpeelliseksi muistuttaa. Hän ei menisi niin pitkälle, vaikka treffiseuraa olikin järjestänyt Hildalle ensimmäiseksi illaksi. Sen jälkeen kaikki oli ollut ihan vain Hildasta itsestään kiinni.
"Ehkä hän ei halua nätimpää naista. Älä aina odota pahinta."

Hilda tuijotti isosiskoaan tiukasti. Niin tiukasti kuin osasi. Hitaasti ilme pehmeni ja muuttui jopa hieman surkeaksi.
”.... En vain halua pettyä.”

Bex oli tottunut huutoon ja hutkimiseen, joten Hildan tiukka tuijotus ei varsinaisesti saanut virnettä katoamaan huulilta. Siinähän tuijotti jos siltä tuntui.
"Mutta eikö oli parempi nauttia elämästä nyt, ja jos sitten joskus tulevaisuudessa tulee pettymään niin voi voi? Ainakin ehti tehdä jotain hauskaa sitä odotellessa."

”Tiedät etten minä...” Hilda mutisi hiljaa. Hän ei oikein osannut.

"Sitä suuremmalla syyllä", Bex virnisti leveästi, "aika oppia uutta. Eihän elämästä tule yhtään mitään jos aina pysyy vain omalla mukavuusalueellaan."

”Tulee. Turvallinen.” Sitä Hilda ajatteli ja sellaisena piti elämäänsä.
”Ja mitähän tarkoitat hauskalla?”

"Turvallisuus on yliarvostettua", Bex virnisti, ja puri kieltään ennen kuin jatkaisi asiattomalla kommentilla. Hilda ei arvostaisi moista. Hän säästäisi sen siihen hetkeen, kun puhuisi Andrealle tai Emilylle.
"Sitä, että käyt ulkona ja teet asioita ja näet ihmisiä ja keräät uusia kokemuksia maailmasta", nainen naurahti. "Elä vähän enemmän!"

”Minä elän!” Hilda pihahti ja pyöräytti silmiään.
”Olen sunnuntainakin menossa ulos. Näkemään ihmisiä. Ja sano nyt kun virnuilet noin.”

"Näkemään mummeleita. Sitä ei lasketa", Bex virnisti. "Sinun pitäisi käydä tapaamassa oman ikäisiäsi ihmisiä. Käydä elokuvissa, ravintolassa, ulkomailla."

Hilda siristi silmiään.
"He ovat ihan mukavia." Eivät tuominneet elämänvalintoja. Ehkä se vika oli juuri siinä.
"Näen minä sinua. Kollegoja. Murielia, Keikoa. Nathania. Siinä on jo paljon."

"Siinä ei tosiaankaan ole paljon. Minä tapaan kolme kertaa enemmän tuttavia kun käyn pyörähtämässä töissä", Bex huomautti virnistäen. "Olen myös edelleen sitä mieltä, että sinun pitää tulla lomasi aikana katsomaan kisojani, jos et kerran meinaa muuten matkustaa yhtään minnekään."

"Sinun työpaikkasi on paljon suurempi. Ja en ymmärrä mitään lajista, kannustan sinua ennemmin kotona." Ei nolaisi siskoa.
"Ja minä... mikä siinä on väärin? Että viihdyn rauhassa ja en halua ehdoin tahdoin asettua alttiiksi sydänsuruille? Sillä tavalla sinustakin tuli tuollainen. Erosit ja välttelet kaikkea syvempää nykyään."

"Ei se haittaa, ettet ymmärrä kenttäratsastusta. Hauskaa sen katsominen silti on", Bex väitti vastaan. Olihan Lexakin viihtynyt Badmintonissa, vaikka lajin hienoudet eivät olleetkaan amerikkalaiselle naiselle siinä kohtaa auenneet. Hän tosin oli melko varma, ettei tilanne säilyisi sellaisena kauaa.
"Ei se mene niin, Hilda", nainen kurtisti kulmiaan. "Ei sydänsuruja voi vältellä ikuisuutta. Joko suree sitä että on yksin, tai sitä että erosi, tai milloin mitäkin, mutta ei kaikelta surulta voi tässä maailmassa välttyä. Eikä minusta tullut yhtään mitään. En välttele mitään, en vain ole törmännyt sopivaan mieheen tässä töiden ohella."

Hilda katsoi siskoaan.
"Välttelet. Vaikka tapaisit, et tapaisi häntä kuin kerran. Joten miksi minun pitäisi? En minä edes tarvitse... mitä sinä." Hienoja kiertoilmaisuja aikuiselta naiselta.

"Jos tapaisin jonkun oikeasti mielenkiintoisen miehen, jonka kanssa tulisin hyvin juttuun, tietenkin tapaisin häntä uudestaan", Bex väitti vastaan. "Hyviä miehiä ei vain ole tarjolla niin paljoa, ja minulla on kädet täynnä töitä hevosten kanssa. En ehdi juosta etsimässä miehiä." Edes yhtä yötä varten. Miten julma maailma.

"Niin. Minulla on kädet täynnä töiden, tutkimuksen ja kissojen kanssa. Miksi sinä saat puuttua elämääni mutta minä en sinun?" Hilda ei oikein tiennyt edes mitä hän pelkäsi. Ehkä kokemattomuutensa paljastamista, ehkä sydänsuruja, ehkä sitä että kaikki pelot kelpaamattomuudesta olisivat totta.
"En ole edes kuullut hänestä hetkeen." Varmaan koska mies sai kovin pieniä vastauksia mihinkään.

"Koska minä olen vanhempi ja siten viisaampi", Bex vastasi virnistäen. Sehän oli selitys aivan kaikkeen. Nainen kumartui nostamaan pizzat uunista ja siirsi ne ketterästi kuumilta pelleiltä ruokalautasille.
"Oletko ajatellut, että kenties sinä voisit ottaa yhteyttä häneen etkä odottaa, että hän ottaa yhteyttä sinuun?" Bex ehdotti naurahtaen. Oli helppo uskoa, ettei Hilda ollut ensimmäisenä soittamassa tai viesteilemässä Nathanille. Hölmö sisko.

"Et oikeastaan." Hilda totesi tyynesti. bex ei aina ollut erityisen viisas.
"... En?" Hän vilkaisi varpaitaan nolona.
"Mitä sanottavaa minulla olisi?"

Bex pudisteli päätään. Tietenkin hän oli viisaampi. Se etu siinä oli, että hän oli vanhempi. Nainen lykkäsi toisen pizzalautasen Hildalle ja kaivoi kaksi lasia sekä jääkaapista limupullon. Pullo kainalossa ja oma pizzalautanen kädessään hän suunnisti olohuoneen pienen sohvapöydän ääreen.
"Voisit vaikka kysyä, mitä hänelle kuuluu. Kertoa kissojesi kuulumisia. Kysyä häntä ulos. Tiedätkö, ihan tavallisia asioita", nainen naurahti.

Hilda asteli siskonsa perässä olohuoneeseen ja istui alas.
"Ai voisin?" Hilda meni hieman hämilleen.
"Jos hänellä on parempaa tekemistä tai ei kiinnosta mitä kissoille kuuluu?"

"Tietenkin voit", Bex nauroi ja tönäisi Hildan kylkeä kyynärpäällään. "Ja sinun kuuluukin. Jos sinusta ei kuulu yhtään mitään, miten hänen olisi tarkoitus tietää, että pitäisi ottaa yhteyttä? Jos hänellä on parempaa tekemistä, hän ei vastaa juuri sillä hetkellä. Ei muutama viesti maailmaa kaada, vaikka ne lähettäisi miten väärään aikaan tahansa."

”Mutta jos...” Hilda tuhahti ja heitti käteen otetun ouhelimen kauemmas.
”Olen tylsä.”

"Etkä ole", Bex vastusti päätään pudistaen ja rullasi leikkurilla pizzansa sopivan kokoisiksi siivuiksi. "Jos olisit Nathanin mielestä tylsä, hän ei olisi lähtenyt kanssasi toistamiseen ulos."

Hilda vilkaisi siskoaan ja otti puhelimen käteensä. Ja laski sen taas pois. Hän haukkasi pizzasta ja vilkaisi varoen Bexiä.
"... Varasin heinäkuulle matkan."

Bex poltti suunsa ensimmäisellä haukulla pizzasta, mutta se nyt kuului asiaan. Oli niin helppo aliarvioida, miten kuumaa tomaattikastike oli sen jälkeen, kun pizzan oli nostanut uunista.
"Oh, minne olet lähdössä?" Hän kysyi ilahtuneena. Hienoa, että sisko oli matkaamassa edes jonnekin, vaikka se ei varmaan olisikaan sataa mailia kauemmaksi Hexhamista. Olisi se sentään edes jotakin!

Hilda oli miettinyt sitä kauan. Miettinyt, laskelmoinut, miltein panikoinut. Miten kissat? Entä postit, huonekasvit? Hän oli varma että kuolisi vielä matkalleen.
"... Saksaan, Puolaan ja Italiaan, olen siellä kaksi viikkoa..."

"Vau!" Bex hihkaisi. Se oli ehdottomasti jotakin, mitä hän ei ollut kotihiiri-siskoltaan odottanut.
"Siitä tulee varmasti upea matka. Kierrätkö kaikkia nähtävyyksiä ja historiallisia paikkoja koko ajan?"

”Kutakuinkin. Suunnittelin reitin niin että näen mahdollisimman paljon.” Hilda myönsi hymyillen.

"Niin sitä pitää", Bex virnisti leveästi. "Olen ylpeä sinusta. Ja odotan ehdottomasti postikorttia jostakin päin Eurooppaa!"

"Saat useamman." Hilda lupasi. Ainakin aihe oli vaihtunut. Ehkä neuvojen kysyminen bexiltä oli hölmöä. Hän vilkaisi puhelintaan kun se piippasi (vanhempi ilmoitti lapsen olevan poissa) ja kuittasi viesti.
"Kipaisen vessassa." Fiksu, ei-niin-luottavainen sisko olisi ottanut puhelimen mukaansa.

"Loistavaa", Bex naurahti. Hän odottaisi innolla niin postikortteja kuin kaikkia tarinoita, joita Hildalla olisi kertoa kesän lomamatkastaan. Olkoonkin, että suuri osa tarinoista varmasti keskittyisi asioihin, joista hän ei ymmärtänyt mitään, mutta väliäkö sillä. Hän voisi uhrautua kuuntelemaan historiallista sepustusta jos sillä saisi kannustettua Hildan useamminkin matkoille. Bex nyökkäsi pizzaa suu täynnä Hildalle ja hetkeä myöhemmin hapuili siskon puhelinta otteeseensa. Jos hän vain ihan vähän urkkisi... tai kysyisi Nathanilta kuulumisia kissakuvan saattelemana. Hyvässä lykyssä Hilda ei edes huomaisi moista ennen kuin kotona, sillä hän olisi voinut vannoa Nathanin puhuneen iltavuorosta, kun he olivat törmänneet tallilla. Äkkiä puhelin takaisin paikalle, josta hän oli sen poiminut ja lisää pizzaa suuhun, niin hän ei sanoisi mitään Hildalle.
"Joten, mitä muuta aiot tehdä reissullasi kuin vain nähdä nähtävyyksiä? Ota ainakin paljon kuvia!"

Sisko palasi pian, sukien lyhyitä hiuksia korvansa taakse.
"Yritän ottaa. Ja aion vain nähdä nähtävyyksiä, Mitä muuta pitäisi?"

"En tiedä, nauttia lomasta muutoinkin?" Hän naurahti. "Mutta nähtävyydet on kieltämättä oikein hyvä alku. Muista silti ostaa tuliaisia ja muita matkamuistoja."

"Minä ostan. Ja minähän nautin! Siksi minä sinne lähden!" Hilda puhisi ja pyöräytti silmiään.
"..Niin, ajattelin muuten jäädä yöksi."

"Hyvä tyttö, niin sitä pitää", Bex naurahti. "Odotan postikorttien lisäksi nyt tuliaisiakin. Jotakin söpöä ja eurooppalaista." Ihan kuin Saksa olisi ollut eri aurinkokuntaa Englannin kanssa.
"Ai, no senkus", nainen kohautti harteitaan. "Lähden aamusta tallille mutta eipä se taida haitata, pitäähän sinunkin mennä töihin."

"Katsotaan mitä saat." Hilda totesi hymyillen.
"Niin, pitää käydä kotona ennen opetusta iltapäivällä." Hän haukkasi pizzaa ja heilutteli jalkojaan.
"Näetkö, elän."

"Olen ylpeä siitä että elät edes vähän", Bex virnisti. "Vaikka elämisesi sitten rajoittuisikin yökyläilyyn siskon luona ja parin viikon lomamatkaan Euroopassa."

"Hei. Elän ihan tarpeeksi." Hilda tuhautti nenäänsä.
"Minä menen vielä ystävän häihin syksyllä. paljon sosiaalista elämää."

Ehkä, jos Hilda jatkaisi uusien kokemusten hankkimista varailemalla lomamatkoja jatkossakin. Vielä tässä kohtaa Bex oli taipuvainen väittämään, ettei Hilda suinkaan elänyt täysillä. Tai edes puoliteholla.
"Ja monennetkohan häät ne ovat ystävällesi?" Hän naurahti. "Neljännet? Kaikki aiemmat aviopuolisot kuolleet jo vanhuuteen?" Hildan ystäväpiiri tuntui koostuvan lähinnä vanhoista kirkkokuoron mummeleista.
"Mutta parempi sekin kuin vain kotona norkoilu. Voin lähteä kanssasi ostamaan mekkoa!"

"... Toiset." Hilda siristi silmiään hieman.
"Minulla on riittävästi mekkoja. Häihin ja mahdollisiin ristiäisiinkin."

"Ai semmoiset pikakihlat sitten", Bex virnisti leveästi. "Mutta tarvitset kyllä silti uuden mekon häihin. Sehän on täydellinen syy käydä ostoksilla!"

"... Bex, hän on ystäväni, onko sinun pakko puhua noin rumasti? Pikaiset tai ei, se on heidän asiansa." Hilda nyt ei itse olisi kihlautunut kymmenessä vuodessakaan, tuskin, joten hänellä ei ollut varaa sanoa.

"Hei, en minä tuomitse. Parempi kai se on kiirehtiä naimisiin kun on pamahtanut paksuksi", Bex kohotti käsiään nauraen. Jokainen tyylillään. Hän ei olisi mennyt naimisiin lainkaan. "Välttää jumalan armottoman vihan tai jotain siihen suuntaan."

"... Pitäisikö sinusta muka kiirehtiä naimisiin jos on raskaana?" Hilda kurtisti kulmiaan. Se tuntui hassulta Bexin suusta.

"Minusta ei koskaan pitäisi kiirehtiä naimisiin", Bex vastasi harteitaan kohauttaen. "Ei sitten mistään syystä. Ellei sitten ole rahojen perässä, mutta noin muuten. Ei ole mitään järkeä sännätä suinpäin naimisiin, jos on seurustellut vasta vuoden tai pari. Mikä ihmeen kiire siinä on? Jos on löytänyt elämänsä rakkauden, niin siinähän on koko loppuelämä aikaa sotkea lakipykälät mukaan. Mitään järkeä kosia muutaman kuukauden tapailun jälkeen ja olla naimisissa ennenkö pääsee edes viettämään vuosipäivää, mutta se tuntuu olevan nykyajan henki. Ei ihme, että avioeroja haetaan jatkuvasti."

Hilda kohotti kulmaansa.
Sisko yllätti aina silloin tällöin. Oliko se hyvä että tuo oli inhottava realisti, se oli asia erikseen.
"Ehkä se on vain romanttista."

"Mitä romanttista siinä on? Eroaminen on helpompaa, kun sitä varten ei joudu hakemaan oikeuden päätöstä", Bex huomautti. "Sitä paitsi, johan kaikki tutkimuksetkin ovat sen paljastaneet, ettei kenenkään pitäisi tehdä mitään parisuhdetta koskevia päätöksiä ensimmäisten kuukausien aikana, ja että rakkautena pidetty tunne on vain aivojen kemiaa, joka muuttuu neljänteen vuoteen mennessä. Ennen sitä on ihan järjetöntä mennä naimisiin."

Hilda tuijotti siskoaan pitkään.
Masentava. Masentava nainen.
"Ja sinä järjestät minua treffeille, vaikka rakkaus on vain aivojen kemiaa ja muuttuu tai katoaa neljään vuoteen mennessä? Tämähän valaa uskoa tapailuun."

"Se on ihanaa niin kauan kuin sitä kestää", Bex huomautti. Olihan se kerrassaan ihana tunne, kun pelkkä toisen henkilön ajatteleminen sai perhoset lepattamaan vatsassa ja hymyn huulille.
"Sanon vain, ettei mitään niin sitovia päätöksiä kuten naimisiinmenoa tai lapsen hankkimista pitäisi hätiköidä. Hyvässä parisuhteessa neljän vuoden jälkeen kemia on muuttunut niin, että sitä haluaa pitää huolta toisesta eri tavalla kuin aluksi. Jos meininki näyttää siltä niin tietenkin siinä kohtaa voi käydä vetämässä nimen paperiin, mutta ei sen kanssa kannata kiirehtiä. Varsinkaan kun armas kotimaamme on edelleen jossakin 1800-luvulla eikä avioeroa edes saa ilman syytä."

Hilda huokaisi syvään ja pudisteli päätään.
"Sinä olet kamala. Kannustat minua ulos, sanot että se on ihanaa niin kauan kuin sitä kestää ja sitten oletat että olen innolla laittamassa itseni likoon ja kokeilemassa kestääkö se kuukauttakaan? Olet kamala. Hydöytön isosisko."

"Jos ei laita itseään likoon niin ei voi koskaan tietää, mitä voisi saavuttaa", Bex naurahti. "Elämässä pitää ottaa riskejä aina silloin tällöin. Ja tämä on vielä varsin hallittu riski." Nathan ei ollut tuntematon baarista tai ystävien tupareista poimittu tuttavuus, josta ei ollut pienintäkään käsitystä ennen ensimmäisiä treffejä.

"Miksi pitäisi? Jos ei ole mielenkiintoa ottaa riskejä." Hilda pudisteli ponnekkaasti päätään.

"Koska riskejä ottamalla voi voittaa jättipotin", Bex vastasi nauraen. Ei elämässä saavuttanut yhtään mitään, jos ei ottanut riskejä.

"Sinä sait jättipotin kuulostamaan avioerolta, yksinhuoltajuudelta, rahavaikeuksilta ja yskinäisyydeltä keski-iässä, joten ei kiitos." Hilda olisi mieluummin varakas, yksinäinen keski-ikäinen.

"Eip, se ei ole jättipotti. Tuo kuvailemasi olisi ollut minun elämäni, jos olisin tehnyt kuten niin monet muut ja mennyt naimisiin nopeasti Ryanin kanssa", Bex hymähti. Mikä onni se olikaan ollut, ettei heidän (jo valmiiksi sotkuista) eroaan ollut sotkenut omaisuuden jakaminen ja jonkun elämästä vieraantuneen tuomarin mielipide siitä, ansaitsivatko he avioeron.

"Mutta siltä sinä sait sen kuulostamaan. Ja ehkä minä olisin juuri typerä, olenhan minä romanttinen ja kiltti hölmö." Hilda hymyili vaisusti ja kurtisti kulmiaan.
"Jopas vanhemmat nyt viestittelevät.." Hän etsi samalla puhelinta jostain sohvatyynyjen seasta.

"En minä antaisi sinun mennä pikaisesti naimisiin", Bex virnisti. "Eikä varmasti antaisi äitikään." Niin kovin kuin äiti taisikin toivoa, että he molemmat löytäisivät miehet elämäänsä. Onneksi äiti tuntui luovuttaneen utelemisen ja asiaan sotkeutumisen suhteen.
"Tai ehkä se on Nathan", Bex naurahti pilkettä silmäkulmassa. Hildalle selviäisi kuitenkin hyvin nopeasti, mitä hän oli tehnyt, joten väliäkö sillä enää tässä kohtaa. Bex tosin siirtyi varmuuden vuoksi hieman kauemmas sohvalla ja laski limulasin kädestään. Nathanin hyväntuulinen vastaus ei ollut kovinkaan monisanainen, mistä mies pahoitteli töihin vedoten, mutta mies vakuutti voivansa hyvin ja ihasteli suloista kissakuvaa, jonka Bex oli lähettänyt, ennen kuin kyseli puolestaan Hildan kuulumisia.

Hilda naurahti.
"Ihan kuin minä kysyisin sinulta jos sellaista ihmettä koskaan sattuisi että minä-" sanat kuolivat huulille ja hän jäi tuijottamaan puhelinta hiljaisena. Käsi tärisi. Hän vastasi pikaisesti, juuri niin korrektisti kuten aina. Jotakin levottomista lapsista ja miten töissä oli vähän raskasta sen takia.
"Minä tapan sinut! Rebecca Hale, minä todella tapan sinut!" Pikkusisko ponkaisi sohvalta siskonsa kimppuun, kellomekon helma pelmahtaen.

"Aliarvioit meidät", Bex virnisti. Äiti varsinkin olisi ollut taitava puhumaan hääpäivää myöhemmäksi vuodesta toiseen, siitä hänellä ei ollut epäilystäkään. Olihan äiti uhannut tekevänsä niin hänenkin kanssaan, jos hänellä ei olisi ollut riittämiin järkeä omassa päässään kieltäytyä Ryanin kosinnasta. Kosinnasta, josta hän ei ollut koskaan maininnut kuin äidilleen (varmistaakseen, että oli tehnyt oikean päätöksen) ja Sashalle (ollessaan tuhannen tuiterissa joidenkin juhlien päätteeksi).
"Ei murhaa minun sohvallani!" Bex vastusti nauraen ja suojasi päätään painuessaan sohvaan Hildan hyökkäyksen myötä. Hän ei voinut olla nauramatta raikuvasti pikkusiskon reaktiolle. Siitä olikin hetki, kun Hilda oli kutsunut häntä Rebeccaksi.

"Minua ei kiinnosta!" Sisko läpsi hellästi Bexiä ympäriinsä ja puhisi nyrtyneenä.
"Inhoan sinua! Sinä sotkeudut asioihini ja... ja... ja... tiedät että olisin sunnuntain mieluummin jossain muualla ja en voi olla menemättä ja... Rebecca!!"

"Rakastat sitä, että sotkeudun asioihisi", Bex nauroi käsiensä takaa ja koetti kiemurrella karkuun Hildan ulottuvilta. "Ota siis Nathan mukaan sunnuntaina. Tai ole menemättä kirkkohippaloihisi ja mene sen sijaan Nathanin kanssa kunnolla ulos. Vaihtoehtoja on monia."

"Minä jatkan kuorossa vielä syksyllä ja se on perinne ja minä pidän siitä, paria asiaa lukuunottamatta!" Siskoksisa nuorempi pudisteli päätään.
"En rakasta. Vihaan sitä." Läpsiminen jatkui aivan yhtä määrätietoisena.
"Mutta haluaisin myös että hän ei juokse karkuun ja kuka ei juoksisi karkuun koska... koska... kirkossa laulavan kuoron piknik. Sunnuntaina. Kuka sellaiselle haluaa lähteä?"

Bex nauraa puhisi käsiensä takaa yrittämättäkään estellä Hildan läpsimistä. Siinähän huitoisi, jos siitä tulisi parempi mieli. Hän voisi sillä aikaa keskittyä nauramaan.
"Pyydä siis häntä ulos lauantaina? Sitten voit muistella hauskoja treffejä piknikillä ja kertoa niistä kovaan ääneen heti kun joku meinaa tarjota puhelinnumeroa?"

Hilda vilkaisi siskoaan hieman avuttomana.
"... Minulta alkaa loppua tekosyyt miksi lähteä treffeiltä ajoissa."

"No mitä ihmettä sinä tekosyillä?" Bex naurahti ja suoristautui sohvalla nyt, kun oli edes hetken turvassa huitomiselta. "Älä lähde ajoissa."

”... Pitää!” Hilda lätkäisi siskoaan.
”Ei tarvitse selittää mitään.”

Hyvä on, hän ei ollut vielä täysin turvassa hutkivilta käsiltä.
"En sano, että sinun pitäisi hypätä hänen patjalleen, mutta ei se ole ainoa vaihtoehto tekosyyllä karkaamisen lisäksi."

”No ei! Mutta voisin joutua selittämään.” Ja se tuntui typerältä.

”Voit vain sanoa, että tahdot edetä hitaasti ja kaikessa rauhassa. Ei mitään tarvetta tekosyille”, Bex kohautti harteitaan.

”Niin mutta joskus se on edessä ja se on... noloa.”

"Eikä ole", Bex naurahti. "Sitä paitsi, turha siitä on tässä kohtaa murehtia."

”... On se vähän.” Hän oli aikuinen nainen kuitenkin.
”Ja en minä voi luokseni ketään päästää.”

"Tietenkin voit", hän virnisti leveästi, "ei asuntosi niin huonossa kunnossa ole. Oikein kodikas kämppä."

”Kämppä nimenomaan. Ja mitä me tekisimme?” Ei kysymys jota Bexiltä oli hyvä kysyä.

Ei, sitä ei tosiaankaan kannattanut kysyä Bexiltä.
"Oletko varma, että tahdot minun vastaavan tuohon?" Nainen kysyi virnistäen. Ehkä hänen pitäisi miettiä jokin parempi vastaus kuin ensimmäisenä mieleen juolahtanut kommentti.
"Voitte juoda teetä ja rapsutella kissoja. Katsoa elokuvaa yhdessä."

”... ja se on jotain mistä hän pitäisi?” Voisiko se edes olla?

"Kokeilemalla ja kysymällähän se selviää, kuten niin moni muukin asia", Bex naurahti. "Mutta miksi ei pitäisi? Onhan sekin tapa viettää aikaa ja tutustua paremmin."

”No kai sitä olisi.. en tiedä. Parempaa käyttöä vähälle vapaa-ajalle?”

"Jos hän tahtoo tutustua sinuun paremmin, ajanvietto kanssasi on varmasti parasta käyttöä vapaa-ajalle, jota hän voi kuvitella", Bex huomautti naurahtaen.

Hilda pyllähti sohvalle, hukkuen hieman mekon massiiviseen helmaan. Puhelin sormiin ja hyvin vieno kysymys siitä mitä Nathan tekisi lauantaina. Saamatta aikaiseksi lähettää.

Bex söi viimeisen siivun jo jäähtyneestä pizzastaan ja vilkuili siskoaan.
"Jos nyt vain kirjoitit viestin lähettämättä sitä, joudut nukkumaan lattialla."

”Mutta minä...” Hilda mutisi.
”Kirjotin...”

"Joten lähetä se. Hopi hopi", Bex naurahti kurottaen tökkäämään Hildan kylkeä. "Tai minä lähetän viestin sinun puolestasi." Eikä se olisi yhtään niin hienovarainen viesti kuin minkä Hilda oli varmasti saanut kasaan.

Hilda hyppäsi seisomaan ja lähetti viestin.
"Et varmasti! Lähetit jo yhden, en ole viisitoista!"

"Hyvä tyttö, niin sitä pitää", Bex kannusti nauraen ja nousi siivoamaan pizzalautaset sohvapöydältä. "Haluatko katsoa jotain leffaa? Vai kertoa lisää siitä, miten mahtava Nathan on?" Hän virnisti vinosti.

Hilda mutristi huultaan.
"Puhun hänestä liikaa?" Vaikka hän ei oikein edes tiennyt miksi.

"Olen tottunut paljon pahempaan. Et uskokaan, mitä saan kuulla töissä", Bex pyöräytti silmiään nauraen. Jamie oli puhunut aikoinaan Kaylasta yötäpäivää, ja nyt hän sai kuunnella Emilyä. Tai Larissaa. Tai luoja paratkoon, Morlandia.

"Ai? Mitä sitten saat kuunnella? Eikö tallilla kaikki puhukaan hevosista?" Niin hän olisi olettanut.

"Eivät todellakaan", Bex naurahti. "Olemme hevosten ympäröimiä, haisemme niiltä ja olemme käytännössä keränneet karvakerroksen vaatteisiimme. Emme todellakaan halua vielä puhua niistä kaiken päivää. Yksi ystävistäni - Emily, muistat varmaan tupareistani? - jaksaa hehkuttaa parisuhdettaan heti jos hänelle erehtyy antamaan mahdollisuuden, ja estevalmentajani onnistuu ujuttamaan odottavan vaimonsa ja taaperonsa mukaan mihin tahansa keskusteluun."

Hilda mietti hetken.
"... Se punatukkainen, joka oli todella humalassa?" Häntä hymyilytti muisto tupareista.
"Mutta valmentajasi on vain suloinen!"

"Hänpä juuri", Bex naurahti. Ei olisi pitänyt yllättyä, että hiusten ohella juuri turhan reipas juominen oli jäänyt Hildan mieleen Emilystä.
"En koskaan väittänyt mitään muuta. Hän on suloinen ollessaan niin naurettavan onnellinen. En ole varmaan ikinä nähnyt niin paljoa vauva- ja taaperokuvia kuin nyt."

Hildaa hymyilytti myös kertomus valmentajasta.
"Suloista. Hän varmasti rak... sanoitko Morland?"

"Kyllä, Teddy Morland. Mistä lähtien sinua ovat tallin henkilökunnan jäsenet kiinnostaneet?" Bex kysyi naurahtaen. Ei kai Nathan niin paljoa töistään puhunut?

"Tapasin kai hänen vaimonsa ystäväni luona. Gabrielle Morland." Hieman pelottava nainen ja ehdottomasti pelottavan itsevarma.

"Jep, se on hänen vaimonsa", Bex vahvisti. Gabriellen nimeä ei voinut unohtaa, kun sen kuuli vähintään viidesti päivässä Teddyn huulilta. "Pieni maailma."

Hilda nyökkäsi pehmeästi.
"... pelottava nainen. Onko valmentajasi yhtä pelottava?"

"Eip, Teddyssä ei ole mitään pelottavaa. Yhtä pehmoa koko mies. Pelottavinta on hänen aurinkoinen hymynsä, kun hän saa tilaisuuden puhua perheestään", Bex naurahti. Pelottavia valmentajia oli ehdottomasti olemassa, mutta Teddy ei kuulunut hänen mielestään siihen kastiin sitten mitenkään. Mutta mieshän nyt olikin professori tai jotakin muuta yhtä hienolta kuulostavaa, joten kai tuolla täytyi olla pätevyys opettamiseen, ja se loisti läpi valmennuksissakin.

"Awww. Kuulostaa ihanalta mieheltä. Ja sinä epäilet rakkautta ja avioliittoja, vaikka sinulla on noin suloinen valmentajakin osoittamassa että se voi olla totta!" Hilda mätkäisi siskoa tyynyllä.
"Saisinpa samanlaisen."

"Hei! En sanonut, ettei rakkaus voisi kestää. Sanoin vain, ettei ole mitään järkeä kiirehtiä naimisiin. Ei se arkielämä siitä mihinkään muutu, onko naimisissa vai ei", Bex puolustautui naurahtaen. "Otit jo ensimmäisen askeleen sitä kohti käymällä ulkona Nathanin kanssa. Nyt vain jatkat tapailua ja kuka tietää, ehkä löydät oman prinssisi."

"Sanoit! Sinä annoit aika vahvasti ymmärtää, että yleensä se loppuu rumasti ja jonkun kyyneliin." Hilda tuhahti.
"Aina voi toivoa."

"Statistiikkojen valossa se menee niin", Bex naurahti. "Harva menee naimisiin ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa, ja puolet avioliitoista taitavat edelleen päättyä avioeroon. Joten matkan varrelle mahtuu paljon kyyneliä ja rumuutta, ennenkö löytää kenties kestävän onnen."

"Sinä olet ihan hirveä!" Hilda lätkäisi uudelleen isosiskoa tyynyllä.
"Älä katso statistiikkoja ole noin... nuiva. Minä täällä olen se vanhapiika!"

"Sinullahan se on mies, jota pyytää ulos", Bex huomautti. Miten Hildasta oli nyt tullut muka heidän vanhapiikansa? Siskohan oli vihdoin astumassa deittailun ihmeelliseen maailmaan!
"Minä se olen katkera vanha eukko. Tai jotakin yhtä kaunista Emily minusta sanoi", Bex naurahti.

"No sitä sinä olet! Ja olenhan minä. kun tämä päättyy eroon kuitenkin. Statistiikat."

"Pah. En ole niin vanha tai katkera vielä", Bex puhahti ja kurotti tönäisemään siskoaan. "Sinä voit olla poikkeus sääntöön. Statistiikat kaipaavat aina muutaman ääripään tasaamaan toisiaan."

"Epäilen. Bex, olen viattomin kohta kolmikymppinen jonka läydät pohjoisesta." Joskus se masensi. Olisi pitänyt opiskeluaikoina tehdä jotakin. Joskus. Kynnys vain kasvoi kun ikää tuli. Edes vaihtaa suudelma.

"Ei se ole välttämättä huono asia", Bex huomautti hymyn kera. Olihan siinä paljon hyvääkin. "Ainakaan et törmää entisiisi ruokakaupassa tai töissä tai yhtään missään."

"No sillä tavalla se on mukavaa." Hilda myönsi. Hän sai olla rauhassa.
"Mutta siksi minä keksin tekosyitä. Ettei tule tilannetta että pitäisi suudella tai..."

"Lopeta tekosyiden keksiminen ja sano sen sijaan suoraan, että haluat edetä hitaasti. Paljon vähemmän stressiä sinullekin niin päin", Bex puhahti. Hilda keksi nyt ongelmia aivan tyhjästä, jos häneltä kysyttiin. Kai miehet nyt osasivat odottaa, jos noilta pyysi hieman aikaa ja omaa tilaa? Hän ei ollut koskaan pyytänyt, joten omakohtaiset kokemukset olivat jääneet kovin vajavaisiksi, mutta hän olisi voinut vannoa muiden toimineen niin.

"Helppo se sinun on sanoa! Sinä olet aina osannut sanoa mitä mietit, mitä haluat, miettimättä seurauksia. Sinulla on aina ollut itsevarmuutta. Ja minä en osaa sanoa ei edes kerääjille kauppakeskuksen käytävillä!" Saatika sitten oikein millekään muulle. perheenjäseniä laskematta.
"...Ja ei hän edes vastaa, joten..."

"Aika siis alkaa opetella itsevarmuutta", Bex totesi pirteästi. "Ja sinulla on paljon muita vahvuuksia. Et ehkä ole itsevarmimmasta päästä, mutta olet todella herttainen ja ajattelevainen, osaat ottaa muut huomioon ja houkutella ihmisistä parhaita puolia esiin." Hän voisi oppia paljon sisareltaan.
"Nathan on töissä vielä tähän aikaan! Anna miehelle nyt hieman liekaa."

"Ensin sinä käsket laittaa viestiä ja sitten... en minä halunnut häiritä työiltaa!" Hilda pyöräytti silmiään ja nousi seisomaan, kaivellen repustaan sen bexin intohimolla vihaaman yöpaitansa.
"Aikainen aamu, mennään nukkumaan. Aasi."

"Tietenkin laitat viestiä. Sitten hän vastaa kun ehtii, ja sinä vastaat kun sinä ehdit, ja tadaa, keskustelu pysyy käynnissä", Bex naurahti. Hän nousi sohvalta ja pudisteli päätään Hildan yöpaitavalinnalle.
"Tuo pitäisi polttaa nuotiolla. Suoraan ydinjätteen sekaan vain", nainen totesi suunnistaen keittiön kautta makuuhuoneeseen etsimään omaa yöpaitaansa. "Tahdotko nukkua sohvalla vai mahdutko viereeni sängylle?"

"Se on ihana ja minä pidän siitä, sinulta ei kysytä!" Hilda puhisi nyrtyneenä ja tassutti kohti vessaa, pukeakseen siellä ja pestäkseen samalla hampaat.
"Ehkä mahdun potkimaan sinua!"

"Potkin sinut lattialle, jos potkit minua. Tai kutitan kuoliaaksi", Bex virnisti vinosti ja penkoi hetken lipaston laatikoitaan ennen kuin löysi suuren t-paidan, joka kelpaisi yöpaidasta. Nainen vastusti kerrankin kiusausta hipsiä kurkistamaan, oliko Hildan puhelin jossakin ulottuvilla, ja tyytyi sen sijaan vetämään päiväpeiton pois sängyltään ja varmistamaan, että tyynyjä riitti heille molemmille. Ja kaivamaan kaapista toisen peiton, jotta Hildan ei tarvitsisi rohmuta hänen peittoaan.
"Äiti on ylpeä kun kuulee, että tulit yökylään", Bex naurahti. Tai sitten lähinnä pohtisi, mikä siskosten elämissä tällä kertaa oli solmussa.

Hilda palasi puolta reiteä hipovassa pitkähihaisessa yöpaidassa. Ei kovin kaunista, mutta Hildasta ihanan vintage.
"Mmm. Älä kerro mitään mistään, jooko?"

"En minä ikinä", Bex vannoi. Paitsi silloin, kun erehtyi puhumaan ohi suunsa, eli suurimman osan ajasta. Hupsis. "Mutta et voi vältellä äidille kertomista ikuisuuksia. Hänellä on melkoinen vainu mitä tulee miehiin elämässä", hän naurahti. "Muistatko, miten hänellä kesti noin yhdeksän päivää tajuta, että tapailin Ryania?" Hyvä on, kenties epäonninen mustelma kaulalla oli myös antanut hyvän syyn epäilykselle.

Hilda kohotti kulmaansa.
"Sinulla oli joko spitaali tai mies, joten et varsinaisesti tarjonnut vaihtoehtoja. Ja en minä välttele, en vain halua heti kuulustelua tai viedä käymään."

"Minusta spitaali olisi ollut ihan varteenotettava vaihtoehto", Bex virnisti sukeltaen peittojen alle. "Kuka tietää, ehkä välttyisit kuulustelulta. Hän järkyttyisi sanattomaksi tai jotakin."

"Mitä kuulin ystöviltäsi sinusta tupareissasi, en voi väittää vastaan." Hilda yskähti hiljaa. Se oli totta.
"Juuri siksi haluan kertoa rauhassa. Äiti ja isä eivät saa järkyttyä."

"Hei!" Bex protestoi nauraen. "Ystävilläni on kiero huumorintaju. Kunhan vain aukoivat päitään." Hildan suunnitelma oli kenties kovin ystävällinen ja huomaavainen vanhemmille, mutta... mitä hauskaa sellaisessa oli? Vanhempien yllättäminen oli parasta.
"Hyvä on, saat kertoa rauhassa. Kunhan vain kerrot."

"Kerron kun on hyvä hetki. Ja sinä mukana, jos pitää soittaa hätänumeroon." Hilda tuhahti, asetti puhelimesta herätyksen ja laittoi sen pois.
Ehkä vilkaisi pari kertaa ja sitten taas laittoi pois.

"Minä olen mukana ihan vain videokuvaamassa äidin ilmettä", Bex korjasi nauraen. Se olisi näkemisen - ja tallentamisen - arvoinen reaktio, aivan varmasti.
"Älä huoli, saat varmasti herätä kivaan viestiin Nathanilta", nainen virnisti vinosti huomatessaan Hildan kuikuilun puhelimen kanssa. Hän asetti itselleenkin herätyksen ihan vain kaikelta varalta ja tökkäsi sitten puhelimen lataukseen, jotta se selviäisi tallipäivästä.

Keskiviikko 23. toukokuuta 2018 - seuraava päivä

Hilda mutisi jotakin siitä että sisko ei voisi olla enempää väärästtä ja veti peiton korviinsa, nukahtaen pian. Aamulla hän havahtui jo ennen herätystä - kuten kunnon mummon kuului - ja tassutti keittiöön hiljaa keittämään teetä.

Bex ei herännyt siihen, miten sänky narahti Hildan noustessa tai keittiöstä kuului vedenkeittimen porina. Ehei, nainen nukkui tyytyväisesti siihen hetkeen saakka, kun puhelin heräsi henkiin äänekkäällä, sireenimäisellä soittoäänellä, joka palveli herätyksen virkaa. Ainakin siihen heräsi tehokkaasti, ja varmaan puoli kylää hänen ohellaan.
"Huomenta", Bex haukotteli laahustaessaan keittiöön raskain askelin. "Miksi olet jo hereillä?"

Hildalla oli jo teemuki sormissa kun bex heräsi. Hän vilkaisi Bexiä hymyillen.
"Ole hyvä, pannussa on lämmintä teetä. Ja koska heräsin itsekseni."

"Ei teellä tee yhtään mitään aamulla", Bex nurisi, mutta kaatoi silti itselleen kupillisen, kun Hilda oli kerran moista keittänyt. "Olet hereillä ihan liian aikaisin. Ei kenenkään kuulu herätä itsekseen tähän aikaan."

Hilda kohotti kulmaansa.
"No minä heräsin." Hän huomautti ja tuhahti itsekseen.
"Ei sitten. Ei kahvi sinua herätä sen tehokkaammin."

"Herättääpäs", Bex vastasi. "Kahvissa on kunnolla kofeiinia, eikä mikään saa heräämään tehokkaammin. Kofeiini on välttämätön osa terveellistä ja tasapainoista aamupalaa."

"Niin on teessäkin. Ja ei ole, tiedät sen." Hilda tuhahti.
"Sinulla ei ole edes puuroaineksia. Olisin tehnyt."

"Ei ole niin paljoa", Bex totesi. "Tarvitsen kahvini. Käyn töissä heti ensitöikseni hakemassa pari valtavaa kupillista kahviosta." Ilman kahvia mistään ei ikinä tullut yhtään mitään. Luojan kiitos tallilta sai mustaa ihmejuomaa mihin kellonaikaan tahansa, eikä kukaan tuominnut vaikka kyseessä olisi kuudes kuppi sinä päivänä.
"Puuroa syövät vain lapset ja hampaattomat mummot. Minulla on muroja kaapissa, ne ovat oikein loistava aamupala."

"Sokeria aamupalaksi! Bex!" Hilda tuhahti kuin se olisi ollut suurikin rike.
"Äiti nylkisi sinut. Murotkin ovat lapsille."

"Sen takia äiti ei tiedä", Bex virnisti. "Varsinkaan sitä, että ostan värikkäitä muroja enkä vain niitä tylsiä täysjyvälastuja, joita äidillä on kaapeissa aina kesäisin leiriläisiä varten."

"Ei hyvä jumala... Sinä kuolet vielä syöpään, vannon että ne värikkäimmät ovat vähintään radioaktiivisia." Siskoksista nuorempi puhisi ja tassutti hakemaan puhelimensa.
Viesti. Jota hän ei uskaltanut lukea.

"Ainakin olen elänyt hyvän elämän siihen mennessä kun syöpä vie minut!" Bex huusi vastaukseksi ja kaivoi radioaktiivisia murojaan tyytyväisenä kaapista. Ei kun vain kulhoon ja maitoa päälle, ja hän saattoi tyytyväisesti mussuttaa sokerista aamupalaansa Hildan palatessa puhelimensa kera.
"Mitä Nathan sanoi?" Hän virnisti vinosti poski pullollaan värikkäitä hedelmärenkaita.

"Se maitokin on oksennuksen väristä..." Nuorempi mutisi kriteeriksi radioaktiivisen jätteen syötävälle muodolle.
"En katsonut."

"Nom nom, herkullista on", Bex vastasi virnistäen ja lusikoi lisää sokerista herkkuaan.
"Noh! Täytyyhän sinun katsoa, jotta voit vastata. Hophop nyt, tai minä vastaan puolestasi. Ei yksi viesti niin pelottava voi olla." Varsinkaan kun se oli Nathanilta, joka vastasi olevansa vapaa lauantaina iltapäivästä, kun työpäivä olisi ohitse, ja kyseli, tahtoisiko Hilda tehdä jotakin yhdessä.
"Sinulla on aikaa vastata siihen asti, että saan syötyä kulhoni tyhjäksi. Sen jälkeen minä otan ohjat käsiini", Bex uhkasi nauraen.

Hilda vinkaisi. Hän piti puhelimen tiukasti sylissään, peläten vastata siihen.
”Ei. Et. Minun asiani.”

"Tiktok, tiktok", Bex naksutteli kieltään ja lusikoi murojaan uudistuneella innolla. "Kaiva muuten kaapista ihan mitä tahansa tahdotkaan aamupalaksi", hän tajusi lisätä. Ehkä sieltä löytyisi jotain vähemmän radioaktiivista Hildankin makuun. Kenties tuoreita hedelmiä ja kreikkalaista jogurttia, joka oli jäänyt Sashalta, kun nainen oli käynyt kylässä viikonloppuna? Hänen valitsemansa jogurtit olivat aina kovin sokerisia ja esanssisia, joten ne tuskin maistuisivat Hildalle, kun sisko kerran kutsui hänen murojaan radioaktiivisiksi.

”Minä kaivan.” Hilda aloitti viestin, pyyhki pois, aloitti. Argh! Se oli vaikeaa. Hirvittävän vaikeaa.

Bex söi hyvillä mielin värikkäitä murojaan. Hilda voisi sanoa niiden ravintosisällöstä mitä tahansa, eikä hän luopuisi muroilla herkuttelusta. Ne sopivat hyvin toisiin aamuihin. Sitten taas oli päiviä, kun hän kiltisti kaivoi esiin pähkinäisiä myslejä tai teki oikein täysjyväisestä leivästä itselleen evästä. Mutta värikkäät murot voittivat kaiken muun, jos häneltä kysyttiin.
"Joko sait viestin lähetettyä? Aikasi alkaa käydä vähiin", Bex virnuili.

Hilda taas ei olisi koskaan koskenut niihin.
”En vielä.”

"Hilda! Olet hitaampi kuin äiti, ja tiedät miten toivottoman hitaasti hän kirjoittaa viestiä. Ja sitten etsii vielä viisi minuuttia oikeaa hymiötä viestin päätteeksi", Bex parahti.

”No! En tiedä mitä sanoisin.” Hilda nousi ottamaan jääkaapista hedelmiä ja jogurttia. Puhelin tiukasti otteessaan.
”Tai miten sanoisin.”

"Ei voi olla noin vaikea sanoa että olisi kiva nähdä. Yritä edes. Ei vaadi montaa sanaa", Bex pudisteli päätään nauraen. Ainakin Hilda oli oppinut eilisestä ja piti puhelimensa tiukasti lähellään.

”Yritän keksiä miten muotoilen sen. En halua olla liian innokas tai antaa väärää käsitystä kutsusta luokseni.” Se oli tarkkaa.

"Voi luoja Hilda", Bex parahti. "Miehet eivät todellakaan ymmärrä mitään pieniä vihjauksia. Luupäitä kaikki. Joudut tavaamaan asiat heille kirjaimittain, jotta he ymmärtävät yhtään mitään muuta kuin sen, mitä viestissä tarkalleenottaen sanotaan. Oletat Nathanista nyt aivan liikoja. Ajattelet tätä ihan liikaa."

Oliko se niin? Olivatko miehet oikeasti niin yksinkertaisia? Lopulta hän ehdotti leffailtaa luonaan. Kun ei ollut kiire mihinkään lauantaina. Sen hän jätti sanomatta että voisi olla pidempään.

Olivat, ehdottomasti. Miehet olivat juuri niin yksinkertaisia, ja toiset vielä sitäkin pahempia.
"Hienoa. Olen ylpeä siitä, että sait viestin lähetetyksi", Bex virnisti. "Pisteet sinulle."

Hilda istui kulhon kanssa alas ja lappoi jogurttia suuhunsa.
”En pidä sinusta.” Hän totesi aivan tyynesti.

"Niin varmaan. Alan uskoa, että teillä kaikilla on jokin salainen sopimus ympärilläni. Jokainen sanoo minulle noin vähintään kerran päivässä", Bex totesi lusikkaansa heilutellen.

”Oletko miettinyt että ehkä sinä ansaitset sen?” Hän puhisi nyrtyneenä ja pyöräytti silmiään.

"Pah, enkä ansaitse. Rakastatte minua kuitenkin, kaikista vioistani huolimatta."

”niinpä niin.” Hilda pudisteli päätään, hylkäsi kulhon ja kävi pukemassa päälleen.
”Olen edelleen eri mieltä.”

Bex joi teensä loppuun surren edelleen sitä, ettei saanut tavanomaista kahvikuppiaan, ja suunnisti pukemaan tallivaatteet päälleen.
"Olet väärässä", Bex totesi, "ja olet ilkeä. Kumpikaan ei ole tavanomaista sinulle. Sinusta on tullut minä!"

”Seura tekee kaltaisekseen.” Pikkusisko totesi tyynesti ja keräsi tavaransa.
”Pitäisi varmaan lähteä polkemaan.”

"Sinun pitäisi keskittyä imemään hyviä puoliani, eikä näitä", Bex huomautti. "Jep. Tosin sinulla on paljon pidempi matka polkea, ellet sitten aja Greenridgeen ja pummaa isältä kyytiä."

”Ei tästä polje kuin tunnin.” Hilda huomautti hymyillen ja heitti repun selkäänsä. Halaus siskolle, vaikka kamala olikin.
”Nähdään taas. Hirviö.”

"Siinä on viisikymmentä minuuttia liikaa", Bex vastasi ja kurotti halaamaan pikkusiskoaan. "Nähdään. Muista kertoa minulle kaikki viikonlopustasi!"

”En kerro mitään!” Hilda huikkasi mennessään. Varmasti ei, ruoja.