Kauas on pitkä matka

[Oi, anteeksi katoamiseni tästä pelistä!]

Varmistuttuaan siitä, ettei heidän kummankaan ratsulla ollut enempää säikkymisen aiheita hampaankolossa, palautti Kayla oitis tasaisen kevyen ohjastuntuman Pacon suuhun. Ori maiskutteli kuolainta ja ravisti päätään pienesti. Typerä pensas.
Kayla nyökkäsi, kun Evelyn arveli hevosensa pärjäävän, ja siirsi sitten Pacon myös raviin. Puoliverinen nosti päätään innostuneena ja sen ravi muistutti hetken ties minkä kengurun ponnahtelua ja hevonen tuntui katoavan alta, mutta pian ori rauhoitti ravinsa järkevämmäksi ja tasaisemmaksi. Nainen katseli Lionheartin ravailua eikä huomannut merkittäviä epäpuhtauksia tuon liikkeissä.
"Hyvä juttu", hän vahvisti Evelynin sanat ja hymyili tuolle.
Kummaa, miten rauhalliseksi ravipätkäksi tarkoitettu köpöttelykin sai Pacon kuumenemaan. Ori katseli ympärilleen, vaikka Kayla yritti pitää sen huomion poissa pensaista, ja korskahteli kuin ilmoittaen koko maailmalle olevansa kuuma esteratsu.
"Näillä näyttäisi olevan vauhtihaluja enemmänkin", nainen naurahti muistuttaen taas Pacoa, ettei polun varrella olevan kiven juurella ollut mitään koppakuoriaista vaarallisempaa.

Lionheart puhisi ja pärskähteli painaessaan ohjalle entistä rankemmin. Evelynillä oli täysi työ pitää hevonen lähes rauhallisessa ravissa, mutta hän huomasi nopeasti, ettei siitä ollut tulla yhtään mitään. Ori tuntui kuumuvan jokaisen askeleen myötä ja alkoi heitellä päätään koettaessaan repiä ohjia ratsastajan otteesta. Evelyn nojasi taaksepäin, mikä sai Lionheartin ottamaan laukka-askelia etujaloilla.
"Kuules nyt sankari", Evelyn huokaisi ja työnsi jälleen hevosen takaosaa poispäin Pacosta. Painopisteen muutos selässä sai hevosen jättämään ylimääräiset laukka-askeleet ja keskittymään jälleen enemmän ratsastajan antamiin apuihin. Puolipidätteet eivät tuntuneet menevän jakeluun, kun ori laski päätään ja siirsi painoaan eteen nojaten raskaasti ohjalle.
"Jotenkin minusta tuntuu, ettei näiden energia lopu kuluttamalla", Evelyn vastasi Kaylalle huvittuneesti. Hän ei jaksanut turhautua hevosensa pelleilystä, mitä nyt huokaisten käänsi oria jälleen enemmän sivuun. Muutama ristiaskel teki tehtävänsä ja sai hevosen muistamaan, ettei ratsastajan tarkoitus ollut pidellä nelijalkaisen suurta päätä ylhäällä.
"Mikä siinä onkin, että maastossa ne kadottavat jarrunsa kokonaan", nainen naurahti. Kuin omistajansa sanoja tukeakseen Lionheart heitti päänsä korkealle ilmaan, onnistui karkaamaan Evelynin apujen alta ja ryösti innoissaan laukkaan. Orin riemu tuskin kesti kymmentä askeltakaan, kun ratsastaja sai pidätettyä hevosen tikittävään raviin. Lionheart viskoi päätään ja taisteli kuolaintuntumaa vastaan. Evelyn huokaisi ja pidätti hevosen käyntiin asti. Ori oli taas aivan mahdottomalla päällä, vaikka oli saanut riehua ennen maastolenkkiä. Palomino steppasi sivuttain ja hirnui koettaessaan uudelleen päästä laukkaan. Lopputulos oli huvittavan näköinen askellaji, jossa oli sekaisin käyntiä, ravia ja laukkamaisia loikkia.
"Ja sitten seis", nainen totesi osin huvittuneena, osin kyllästyneenä ja pysäytti steppaavan hevosen. Lionheart tanssi sivuttain kauas polulta ennen kuin lopulta seisahtui paikalleen. Evelyn taputti pienesti orin kaulaa kiitokseksi pysähtymisestä.

Kayla vilkuili toisen ratsukon suuntaan havaittuaan, että Lionheart ei ollut samaa mieltä rauhallisen tahdin ylläpitämisestä. Tietenkin juuri, kun Kayla oli kehunut palominon käyttäytymistä!
"Kai se on se illuusio vapaudesta, joka sen jarrujen rikkoutumisen aiheuttaa", nainen vastasi virnistäen, kun Paco alkoi jälleen tepastella kaverinsa riehakkaan esimerkin mukaisesti.
Hieman kauhistuneena Kayla katsoi, kun Lionheart ryösti laukkaan. Kunpa nyt ei vain sattuisi mitään. Paco heitti villisti päänsä ylös ja hirnui kaverinsa perään, kun ei ehtinyt mukaan laukkakilpailuun. Ori yritti lähteä Lionheartin perään ja otti kolme vauhdikasta laukka-askelta taistellen hetken ratsastajansa pidätteitä vastaan. Onneksi puoliverinen oli huono tässä leikissä ja parin kärsimättömän hypyn jälkeen se tiputti raviin. Kayla myötäsi hieman, muttei antanut hevosen kiihdyttää uudestaan laukkaan ja jatkoi hetken päästä pidätteitä. Pacon mustat jykevät kaviot pitivät kovaa meteliä ja kahinaa, kun ori eteni polulla muutaman askeleen hätäistä ravipohkeenväistöä korskuen ja pysähtyi lopulta hypähtelemään pienesti takajaloilleen. Sivusilmällä Kayla näki Evelynin saaneen hevosensa pysähdyksiin, ja hän itse nojasi hieman eteen tumman ratsunsa riehuessa, eikä ori onnistunut epämääräisillä loikahduksillaan edes horjuttamaan ratsastajansa tasapainoa. Mikä ihme sitä riivasi tänään? Nainen myötäsi ohjaa taas, ja kun Paco oli kaikilla neljällä jalallaan hän pyysi sitä eteenpäin. Ravia, pysähdys ja lopulta ori ymmärsi, että tarkoitus oli kävellä.
"Kaikki hyvin?" Kayla huikkasi vähän matkan päässä polun ulkopuolelle hevosensa kanssa päätyneelle Evelynille ja pyysi yhä hieman säheltävän Pacon yli-innokkaan kepeässä käynnissä siirtymään noiden luokse.

Evelyn pyysi Lionheartia eteenpäin. Hevonen rikkoi raville. Hän pysäytti uudestaan ja odotti hetken. Ori tuntui tajuavan, ettei nyt ollut tarkoitus painaa täysillä eteenpäin ja lähti liikkeelle jännittyneessä käynnissä. Evelyn koetti rentoutua selässä, mutta se sai hevosen vain tanssahtelemaan entistä enemmän. Selvä, eli istunnalla puolipidätteitä koko ajan. Onnistuisihan se. Voisihan sitä vatsalihaksia näinkin treenata.
"Tällaista se tämän kanssa välillä on", Evelyn totesi päätään pienesti pudistellen. "Sille ei sovi ylimääräinen energia lainkaan. Kai se kuvittelee palaavansa laukkaradoille heti, kun virtaa löytyy yhtään enemmän", nainen jatkoi ohjatessaan hevosta takaisin polulle. Ori pärskyi ja painoi edelleen ohjalle, mutta ei päässyt kunnolla nojaamaan ohjaan, kun Evelyn leikitteli kuolaimella.
"Kun nyt vaan rauhottuisi sen verran, ettei koheltaisi enempää. Se on aina ollut sählä jalkojensa kanssa. Odotan sitä päivää, jona se kolhii itsensä kunnolla riehuessaan laitumella", Evelyn kertoi pieni huvittunut hymy huulillaan. Hevoset olivat välistä oikeita järjen jättiläisiä.
"Toivottavasti Paco ei ottanut liikaa ylimääräisiä kierroksia tämän hölmöilyjen takia", nainen sanoi pahoittelevalla äänensävyllä pidättäessään jälleen kerran hevosta, joka koetti kiihdyttää käyntiään. Mihinköhän silläkin nyt oli olevinaan niin kauhea kiire?

Paco nosteli päätään ja käänteli hämmentyneenä korviaan, kun Lionheart hötkyili vielä hieman, vaikka puoliverinen itse alkoi jo rauhoittua. Mustanruunikon orin käynti oli ylienergistä, mutta se ei enää tarjonnut ravia joka toisella askeleella.
"Hevoset osaavat olla idiootteja välillä", Kayla totesi jokseenkin helpottuneena siitä, että tähän asti oltiin sentään vältytty pahemmalta kaaokselta.
Evelynin ratsulla vain näytti yhä olevan kiire jonnekin.
"Sääliksi käy niitä, jotka joutuivat Pacon sairasloman jälkeen ensimmäistä kertaa sen selkään kun en itse saanut vielä lupaa ratsastaa. Toimettomuuden aiheuttama säheltäminen on siis tuttua meillekin", Kayla sanoi myötätuntoa äänessään ja naurahti mahdollisimman rennosti.
Tosin hevosen loukkaantuminen oli jäänyt yhdeksi naisen pahimmista painajaisista, eivätkä tällaiset hallitsemattomat pyrähdykset maastossa juuri rentouttaneet, vaikka ne kovin tavallisia asioita olivatkin.
Paco pärskähteli ja rouskutti kuolaintaan, kun nainen pyysi siltä pienillä puolipidätteillä huomiota. Kayla pudisti päätään Evelynin pahoitteluille.
"Paco rauhoittuu nopeasti", nainen lausahti vähätellen, mutta hyvin totuudenmukaisesti. "Miltä Lionheart vaikuttaa? Missä askellajissa jatkamme?"

"Voin vain kuvitella, millaista sähellystä se oli", Evelyn vastasi kun Kayla sääli Pacon ratsastajia. Ylienergiset hevoset olivat kerrassaan kamalia hoidettavia ja ratsastettavia. Ne eivät malttaneet keskittyä, kuunnella apuja tai ylipäätään tehdä mitään kunnolla. Ilmeisesti korkea energiataso tarkoitti matalaa keskittymiskykyä. Kilpahevosten kohdalla oli otettava huomioon hevosten korkea kunto, joka entisestään vaikeutti rauhallista ratsastamista silloin, kun energiaa oli liikaa. Onneksi Lionheart ei ollut kovassa kisakunnossa.
Ori liikkui jo tasaisemmin eikä yrittänyt kiirehtiä joka askeleella, vaikka käynti olikin ylienergistä ja askeleet tavallista lyhyempiä. Ehkä se siitä rentoutuisi, kun tajuaisi, ettei mitään syytä riehumiselle ollut. Vaan eipä Lionheart tuntunut muita syitä tarvitsevan kuin sen, että sillä oli virtaa.
"Paremmalta", nainen totesi voidessaan myödätä enemmän ohjasta pelkäämättä, että hevonen ryöstäisi heti raville. "Muutama hetki niin voimme koittaa ravia uudestaan", hän lupasi. Evelyn vaati hevoseltaan pieniä asetuksia ja taivutuksia käynnissä, kunnes oli varma siitä, että ori oli jälleen kuulolla. Hevonen rentoutui aavistuksen, eikä enää kiirehtinyt eteenpäin. Hyvä niin.

"Okei, eiköhän ravi jo suju paremmin", Evelyn totesi ja hetkeä myöhemmin siirsi hevosen raviin. Lionheart siirtyi rauhallisesti pyydettyyn askellajiin eikä enää repinyt ohjia, vaikka tiettyä ylienergisyyttä askelissa olikin havaittavissa. Ainakin hevonen nosteli jalkojaan tavallista korkeammalle ja suorastaan heitti etujalkansa eteen askelten tahdissa, esittäen liikkeitä, joita orilta harvoin sai esille.
"Jos tämä esittelisi tällaisia liikkeitä kentälläkin, voisimme harkita koulukilpailuja", Evelyn vitsaili taputtaen hevosen kaulaa. Lionheart korskahteli ja nosti välillä päätään ylemmäs, mutta ratsastaja oli askeleen edellä ja leikitteli kuolaimella, kunnes hevonen jälleen myötäsi niskasta ja laski päätään. Ei maastossa peräänantoa vaadittaisi, muttei myöskään ravattaisi turpa taivaissakaan, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Tasainen, leveä polku sopi raville kerrassaan loistavasti, ja muutamaa pärskähdystä lukuunottamatta Lionheart tyytyi ravaamaan rauhallisesti, vaikka Evelyn tunsikin allaan väreilevän energian. Hevonen oli kuin ruutitynnyri, joka vain odotti, että sytytyslanka palaisi loppuun.

"Hyppääkö Paco mielellään maastoesteitä, vai ovatko nekin yhtä turhia kuin koulutreenit?" Evelyn kysäisi uteliaana. Toiset estekilpurit eivät voineet sietää maastoesteitä ja toiset taas nauttivat hyppäämisestä niin paljon, ettei sillä ollut väliä, minkä yli ne hyppäsivät, kunhan saivat hypätä. Nainen muisteli entistä estehevostaan, joka oli ehdottomasti kuulunut ensimmäiseen kategoriaan. Sitä ei olisi saanut maastoesteiden yli vaikka mikä olisi, mutta kentällä se ylitti minkä tahansa eteen annetun esteen epäröimättä. Vaikka sitten sen saman kiinteän puunrungon, joka kentän ulkopuolella olisi johtanut automaattiseen kieltämiseen. Lionheartilla ei moisia mielipiteitä ollut - ori teki mitä pyydettiin, eikä kysellyt enempää.

Kayla oli vaikuttunut siitä, miten Evelyn sai hevosensa takaisin kuulolle, vaikka ori yrittikin yhä kiirehtiä askelissaan. Eipä se ainakaan ryöstänyt enää oman päänsä mukaan. Nainen nyökkäsi, kun toinen ilmoitti heidän voivan kokeilla kohta ravia uudelleen ja käytti odotteluaikansa Pacon houkutteluun kuulolle. Puoliverinen korskahteli ja päästi ilmoille kuuluvia puhahduksia sieraimistaan, kun se yritti keksiä mitä Lionheartilla oli mielessään, mutta Kayla ei antanut sen kiinnittää huomiota kaverinsa hölmöilyyn. Hän myötäsi ohjalla aina hieman, kun Paco lopetti ohjan nykimisen ja laski päätään.

Lopulta Evelyn ilmoitti olevansa valmis, ja Kaylakin pyysi hevosensa takaisin raviin. Ori malttoi pysyä rauhallisessa tahdissa, mutta askelluksessa oli ponnekkuutta, joka kieli siitä, että Paco oli valmiina siirtymään vauhdikkaampaan askellajiin pienestäkin merkistä, mutta se sentään odotti merkkiä. Korvat tosin kääntyilivät tasaisin väliajoin Lionheartin suuntaan ikään kuin Paco olisi hakenut siltä lupaa aloittaa sekoilu uudestaan. Ainakaan se ei hetkeen keskittynyt kyttäilemään pensaita. Kayla nauroi Lionheartin esiintymiselle.
"Ehkä sinun täytyy villitä se aina ennen kouluradalle siirtymistä."

"Paco rakastaa kaikenlaisia esteitä. En vain ole laiskuuttani antanut sen tottua maastoesteisiin, niin se aina aluksi vähän tuijottelee niitä, mutta sille on loppujen lopuksi ihan sama minkä yli se hyppää", Kayla vastasi Evelynin kysymykseen hymyillen. "Minkä verran olet hypännyt Lionheartilla?"

Evelyn antoi hevosen ravata pidemmällä askeleella, mutta piti tarkoin huolen siitä, ettei vauhti yltynyt kaahaamiseksi. Lionheart tuntui jo rauhallisemmalta ja kuunteli apuja, mutta Evelyn tunsi hevosensa eikä antanut sen hämätä. Ori ottaisi lisää kierroksia jos siltä tuntuisi ja aloittaisi taas sekoilun, jos ratsastajan keskittyminen herpaantuisi. Joskus hän toivoi, että ratsastaisi edelleen yhtä niistä hevosista, jotka antoivat ratsastajalle paljon anteeksi, Lionheart kun ei tuntunut armahtavan mitään.
"Siinä voisi olla tuomareilla katsottavaa, kun tämä sankari kumartaisi peruutuksessa ja nousisi pystyyn pysähdyksessä", Evelyn naurahti vastaukseksi Kaylalle. Lionheartin villitsemiseen ei paljoa tarvittu, mutta hän ei kyllä sille linjalle enää lähtisi. Hevonen oli aivan liian taitava villitsemään itse itsensä.

"Kyllä maastoesteitä saakin tuijotella", hän vastasi. "Minäkin tuijotan niitä aina välillä, vaikka minä sentään tiedän, että ne on rakennettu turvallisiksi", Evelyn naurahti hyväntuulisesti. Hän oli melkoinen rämäpää, mitä ratsastamiseen tuli, kun nautti reippaasta vauhdista ja joskus hivenen vaarallisistakin hypyistä, mutta jotkin massiiviset maastoesteet saivat hänetkin hidastamaan ja pohtimaan hetken, oliko hypyssä mitään järkeä.
"Lähinnä matalia ratoja kentällä", Evelyn totesi. "Lionheart hyppää ihan hyvin, kunhan esteet pidetään siinä metrin tuntumassa. Se vaatii edelleen paljon apua hypyissä, joten metrin radassa on ihan tarpeeksi haastetta meille. Maastoesteistä se pitää, joten ehkä nyt on aika nauttia niistä enemmän, kun täällä kerran on niin upea maastoesterata", nainen selitti hyväntuulisesti ja taputti ravaavan orin kaulaa. Hän korjasi hieman asentoaan hevosen paljaassa selässä, kiittäen jälleen kerran kaikkia maailman mahteja siitä, että orin askellajit olivat äärimmäisen mukavat ratsastajalle.

"Voin kuvitella", Kayla nauroi ajatukselle Lionheartista teutaroimassa kouluratsastuskilpailuissa kuin paraskin sirkushevonen.
Pacon osalta esiintyminen meni aina puhtaasti tahattomuuden piikkiin. Sen mielestä kouluratsastusradalla oli hyvin aikaa käytettävissä tärkeämpään puuhaan kuten sivuloikkiin, ja liian tylsää suoritusta oli mukava maustaa esimerkiksi omatoimisella pohkeenväistöllä, sulkutaivutuksella tai aivan uniikeilla akrobatiaa vaativilla liikkeillä.

"Siinä tapauksessa meidän täytyy mennä joskus yhdessä maastoesteille. Kunhan Lionheart on varmasti kunnossa", Kayla ehdotti viattoman innostuneeseen sävyyn. "Paco varmasti arvostaisi seuraa pelottavilla esteillä ja ehkä se ei silloin kyttäilisi niitä ollenkaan."
Paco käytti hyväkseen ratsastajansa lyhyen huomion herpaantumisen ja keksi joko säikähtää jotakin tai esitellä vain innostustaan heilauttamalla päätään ylös ja ottamalla samalla pari omituista laukkapohkeenväistön näköistä loikkaa sivusuuntaan kohti matalaa ojaa polun varressa. Orin takajalat lipsuivat pientareella ja se loikkasi takaisin keskemmälle polkua silmänvalkuaiset vilkkuen kuin pöyristyneenä sille kaivetusta ansakuopasta. Nainen palautteli Pacon ruotuun ja pyysi sitä liikkumaan suoraan eteenpäin antamatta jatkaa kolmitahtista askellajia, vaikka puoliverinen sitä innokkaasti pyrki tarjoamaan.
"Hetken jo vaikutti lupaavalta", Kayla huokaisi lievästi huvittuneena hevosensa pomppimisesta.

Evelyn hymyili innostuneesti.
"Se olisi todella mukavaa", hän vastasi iloisesti. Hän rakasti maastoesteitä, mutta ei mielellään lähtenyt niille itsekseen. Sen verran itsesuojeluvaistoa hänelläkin oli. Pacon aloittaessa sekoilun uudestaan, Evelyn ei voinut kuin pudistella päätään hymy huulillaan. Lionheart koetti kovasti liittyä kerhoon, mutta tasainen ohjastuntuma ja kevyt takanoja sai hevosen pysymään ravissa. Ori käänteli korviaan ja nosti päätään ylemmäs, mutta ei tehnyt mitään sen typerämpää. Kerrankin. Evelyn taputti uljaan idioottinsa kaulaa.
"Ne keksivät varmasti paljon ylimääräistä ohjelmaa maastoesteilläkin", nainen naurahti. "Siellä Lionheart joutuu tosin keskittymään jalkoihinsa enemmän, joten ei ehdi pelleillä niin pahasti." Jotakin hyötyä siitäkin oli, ettei hevonen ollut estetykki. Kullanhohtoinen ori kaipasi tukea hyppyihinsä ja apua lähestymiseen, ja silti kompuroi jalkoihinsa, jos ratsastaja ei tehnyt töitään kunnolla, joten hevosesta ei olisi säheltämään muuta ylimääräistä hyppyjen yhteydessä. Välilaukkojen aikana kylläkin.
"Pacolla riittää akrobaattisia liikkeitä ja erikoisia askellajeja", Evelyn naurahti lämpimästi. Onneksi Lionheart ei ollut noin notkea. Hän ei olisi pysynyt selässä ilman satulaa, jos hevonen olisi pystynyt pomppimaan sinne tänne laukkapohkeenväistössä. "Ehkä se on ollut edellisessä elämässään askellajiratsu."

"Se on sitten sovittu", Kayla ilmoitti hymyillen helpottuneena siitä, ettei Lionheart ollut päässyt mukaan idiootin kaverinsa toikkarointiin.
Hevoset varmasti keksisivät vaikka mitä maastoesteilläkin, ja varsinkin siellä. Toisaalta ainakin Paco rakasti hyppäämistä niin kovasti, ettei se tavallisesti keksinyt ainakaan säikkymisen aiheita vauhtiin päästyään. Tietenkin maastoesteet saattaisivat jännittää sitä aluksi, mutta tuskin ne pidemmän päälle aiheuttaisivat harmia, paitsi siinä tapauksessa jos Lionheart päättäisi, että ne kauhistuttivat. Kun Paco tyytyi taas raviin, Kayla yritti ratsastaa askellajia rennommaksi ja hän vilkaisi Evelyniä virnistäen.
"Luultavasti, tai sitten Paco harjoittelee erikoisia askellajeja yksin ulkona ollessaan", hän totesi ja silitti puoliverisen kaulaa, kun se hetken kuluttua laski päätään hiukan. Paco oli useampaankin kertaan hänen nähden esitellyt jonkinlaisia capriolen tyylisiä liikkeitä tarhassaan tuulen, paarmojen tai juoksevien koirien kiusaamana.

"Minkä pituisen lenkin haluat tehdä? Paco ravaisi vaikka Kiinaan asti, mutta ehkä Lionheartin ei kannata ryhtyä sellaiseen", Kayla kysyi ystävälliseen sävyyn.

Evelyn hymyili vastaukseksi. Se oli sovittu. He lähtisivät jonakin kauniina päivänä ihailemaan maastoesteitä ja nauttimaan niiden hyppäämisestä yhdessä. Hän taputteli hevosensa kaulaa iloinen hymy huulillaan. Siitä tulisi varmasti hauskaa. Hän uskoi hevosensa hyppäävän maastoesteitä samalla luotettavuudella kuin ennenkin, joten ehkä he selviäisivät ilman ylimääräisiä loikkimisia.
"Ja nyt kun se haluaisi ylpeänä esitellä kaikkia keksimiään uusia liikkeitä sinulle, sitä torutaan. Julma maailma", Evelyn nauroi kuvitellessaan Pacoa harjoittelemaan kaiken maailman loikkia ja kiepahduksia laitumelle. Voi Pacoa. Ei voinut olla elämä helppoa, jos kaikkea täytyi ihan varmuuden vuoksi jäädä kyttäämään.

"Ehkä olisi aika palata takaisin", Evelyn myönsi. Hevonen kyllä jaksaisi vielä, mutta olihan se jo päässyt kuluttamaan energiaansa, joten tämä riittäisi sille. Hän mieluummin varoisi liikaa kuin liian vähän, vaikka hevonen tuntuikin jo liikkuvan tasapainoisesti ja puhtaasti.
"Jos jatkamme tästä oikealle, palaamme tallille", hän muisteli risteyksen lähestyessä. Täällä meni ristiin rastiin niin monia ratsastusreittejä ja siihen tarkoitukseen sopivia teitä ja polkuja, että niiden kaikkien opettelussa menisi varmasti ikuisuus. Hän tiesin tallin lähimmät reitit ja tiet, mutta siihen se sitten jäikin. Vaan sillä oli pärjännyt ihan hyvin. Lionheart heitteli päätään ja koetti huomaamattomasti kiihdyttää vauhtiaan. Ihan kun hän ei huomaisi, kun kerran istui selässä. Evelyn pudisti huvittuneesti päätään muistuttaessaan hevoselleen, ettei tämä ollut ravikilpailu, joten oli turha yrittää venyttää askelta.

Paco ravisti kärsimättömänä päätään ja pärskähti kuuluvasti kuin vahvistaakseen Evelynin sanat. Julma maailma. Kayla hymyili ja tyytyi kommentoimaan asiaa myötätuntoisella äännähdyksellä kuin olisi ottanut Pacon mukaan keskusteluun kaltoinkohdeltuna asianomistajana.

"Se voisi olla parasta", Kayla sanoi ja nyökkäsi merkiksi siitä, että oli samaa mieltä reittivalinnasta.
Hän ei ollut erityisen innokas maastoilija, mutta viime aikoina he olivat kuitenkin Pacon kanssa useammin pyörineet pitkin metsiä kuin pakottautuneet esimerkiksi kunnolliseen koulutreeniin.
Hän käänsi hevosen seuraavasta risteyksestä oikealle ja jatkoi seuralaistensa kanssa matkaansa takaisin tallille. Paco eteni tasaisella hyväntuulisella tahdilla, eikä ehtinyt reagoida Lionheartin kiihdytysyritykseen kunnolla, kun aikomus jo estettiin kevyellä pidätteellä. Kayla rapsutti orin säkää, kun se uskoi kerrasta ja säilytti vauhtinsa.
"Toivottavasti tämä ei ollut liian rankkaa Lionheartille", nainen sanoi, mutta lisäsi heti perään: "Tuskin ainakaan sen omasta mielestä."

Evelyn hymyili Kaylalle ja pudisti päätään.
"En usko, se tuntuu edelleen energiseltä", hän vastasi. Hevonen koetti jälleen kiihdyttää kuin ottaen siten kantaa keskusteluun. Hän pidätti oria vahvemmin. Hevonen pärskähti pettyneenä. Typerää tällainen, kun ei saanut laukata ja sitten estettiin ravaamastakin kunnolla.
"Se olisi pian kolhinut itsensä tarhassa riehuessaan, jos ei olisi saanut purkaa edes osaa energiastaan tähän", nainen totesi. Rento ravi- ja käyntimaasto oli varmasti tehnyt ihmeitä hevoselle. Ainakin se oli päässyt purkamaan energiaansa, mikä oli ehdottomasti positiivista. Nyt se ei pomppisi seinille, joten ei kolhisi itseään niin helpolla. Nainen pidätti orinsa käyntiin, kun hevonen yritti jälleen kerran kiihdyttää. Eiköhän ravi jo riittänyt.

Evelyn kohotti sormet huulilleen ja vihelsi kuuluvasti. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Nainen oli jo viheltämässä uudelleen, kun tasainen tassujen töminä kantautui metsästä katkeavien risujen ja muun metelin ohella. Lionheart tuijotti korvat hörössä polun varrella olevaan pusikkoon, josta Fuego jolkotteli rauhallisesti näkyviin retuuttaen parimetristä oksaa mukanaan.
"Fuego", Evelyn parahti koiralle, joka vain heilutti häntäänsä seistessään muutaman kymmenen metrin päässä ratsukoiden edellä. "Se ei nouda mitään, mutta jos se löytää suuren oksan, se aivan varmasti raahaa sen näytille", nainen huokaisi pieni huvittunut hymy huulillaan. Hänen koiransa oli koiramaailman suurin idiootti. Fuego näytti järkeilevän jotakin, sillä kallisti päätään odottaessaan, että hevoset pääsisivät lähemmäs. Lopulta koira näytti päättävän, että Lionheart oli kivempi kuin suuri oksa, joten oksa sai jäädä polun sivuun ja punertava koira loikki siksakkia orin luokse, joka hörisi lämpimästi pienelle kaverilleen.

"Siltä näyttää", Kayla totesi ja nyökkäsi hymyillen.
Lionheart ei tosiaan näyttänyt merkkejä uupumuksesta, joten ei se kovin kipeä voinut olla. Ei kompuroinnista aiheutunut lihaskipu ollut syy jäädä paikoilleen, sellainen vain pahentaisi tilannetta entisestään ja turhauttaisi hevosenkin. Kayla istui harjoitusraviin ja pidätti Pacon myös käyntiin. Ori protestoi jälleen tylsää ratsastajaa ravistelemalla päätään ja huokaisemalla raskaasti, mutta oli parasta rauhoittaa menoa ennen kuin sankarit keksisivät jotain uutta villitsevää aktiviteettia.

Kun Evelyn vihelsi koiraansa Kayla päätti pitää Pacon ohjat kevyellä tuntumalla varmuuden vuoksi. Hän tiesi, etteivät koirat suunnitelleet esiintuloaan yleensä säikkyjen hevosten ehtojen mukaan, vaikka Beata oli onneksi ainakin osittain ymmärtänyt, ettei se saanut rynnätä hevosen luokse kaikki neljä jalkaa samanaikaisesti ilmassa. Kun metsästä alkoi kuulua rytinää ja tassujen töminää Paco höristi korvia päätään nostaen, hidasti vauhtiaan ja tuijotti ääntä kohti silmänvalkuaiset vilkkuen kuin aaveen nähnyt. Kun koira ilmestyi näköpiiriin vähintäänkin kilometrin pituisen hevosentappokeihään kanssa ori pysähtyi kuin seinään. Korskahtaen Paco yritti kääntyä ympäri, mutta Kayla ei antanut mahdollisuutta, vaan piti suunnan oikeana ja pyysi sitä eteenpäin. Puoliverinen eteni hetken kylki edellä ja kaula mutkalla kohti pusikkoa, kunnes seisahtui kuopimaan maata ja heittelemään päätään siihen asti, että Fuego jätti aseensa polun sivuun ja siirtyi seurustelemaan Lionheartin kanssa.
"No niin, joko riitti?" Kayla kysyi hevoseltaan, joka mulkoili vuoroin oksan ja vuoroin koiran suuntaan, mutta suostui jatkamaan käyntiä mahdollisia katastrofeja kuulostellen.

Evelyn vilkaisi toista ratsukkoa valmiina käskemään koiransa kauemmas, jos Paco päättäisi sen olevan niin suuri hirviö, ettei sen luokse saattanut tulla. Kayla vaikutti oikein kykeneväiseltä pitämään hevosensa ruodussa, joten Evelyn antoi Lionheartin venyttää kaulaansa. Hevonen hamusi huulillaan koiran korvia. Fuego heilutti häntäänsä niin innokkaasti, että koko punertava takapää heilui liikkeen mukana. Hölmö otus.
"Voi Pacoa", hän sanoi kun Lionheart oli suorittanut pakolliset tervehtimiset ja oli valmis jatkamaan matkaa rennossa käynnissä. Kullanhohtoinen ori pärskähti koiralle, jonka huomio suuntautui tummempaan hevoseen. Fuego harppoi reippain askelin hevosten edelle ja kiersi Pacon puolelle.
"Fuego, jätä Paco rauhaan", Evelyn käski koiraansa, joka pysähtyi keskelle polkua ja heilutti häntäänsä. Se yritti selkeästi vedota omistajaansa tapittamalla suklaisilla nappisilmillään, mutta Evelyn nyökkäsi päällään sivulle. Koira tuhahti ja jolkotteli tien laitaan, lähtien seuraamaan Lionheartin rinnalla.
"Olisipa Lionheart yhtä tottelevainen", Evelyn naurahti. Olihan hevonen oikein kiltti ja miellyttämisenhaluinen, mutta ei siitä ollut kilpailemaan koiran kanssa, joka noudatti pienintäkin käskyä yleensä ilman ylimääräistä hämminkiä. He olisivat välttyneet niin monelta vahingolta, jos kullanhohtoinen ori olisi ottanut oppia pienestä ystävästään.

"Mitäköhän harhoja Paco näkee tuossa pienessä koirassa keppinsä kanssa", Kayla huokaisi päätään pudistellen.
Kaulaansa kaartaen mustanruunikko seurasi hevosen ja koiran suorittamaa tervehdysrituaalia silmissään pöyristynyt katse ja puhalteli ilmaa sieraimistaan kuuluvasti. Kun Fuego liehui Pacon luokse ori mulkoili tuota varautuneena, mutta kuunteli omistajansa eteenpäin pyytäviä apuja, eikä pysähtynyt kauhistelemaan tilannetta kuten olisi ehkä halunnut.
"Fuegolla ei ole enää asetta", Kayla naurahti puoliveriselle, taputti sen kaulaa ja löysäsi ohjia hieman, kun ori osoitti jo rauhoittumisen merkkejä.
Se tosin näytti yhä odottavan, että koiran hylkäämä pala metsää jollain ihmeen keinolla hyökkäisi kimppuun, kun silmä vältti.
"Ehkä se ottaa mallia Fuegosta vielä jonain päivänä", nainen ehdotti hymyillen.

"Pitäähän sitä olla varuillaan, jos koira yllättäen kasvaakin kokoa", Evelyn sanoi huvittuneena. Voi Pacoa, toinen taisi oikein nauttia siitä, kun sai kehitellä yliaktiivisella mielikuvituksellaan säikkymisen aiheita. Fuego rauhottui kulkemaan Lionheartin rinnalla metsikön puolella eikä tunkenut hevosen jalkoihin tai muutoin ollut tiellä, joten ratsastajakin saattoi rentoutua eikä murehtia sitä, jäisikö koira orin jalkoihin.
"Sen suhteen olen kyllä jo luopunut toivosta", Evelyn naurahti. Eikä hänen pitäisi edes valittaa, sillä moneen muuhun verrattuna Lionheart käyttäytyi kuin enkeli. Ori kunnioitti ihmisen tilaa, ei kävellyt ylitse, purrut tai potkinut. Mitä nyt välillä unohti ratsastajan selässään innostuessaan nelistä, mutta muutoin se oli oikein mukava hevonen.

Tallirakennukset näkyivät jo puiden lomasta. Lionheart hirnui kuuluvasti tervehdyksensä tarhoissa oleville hevosille, saaden muutaman hirnahduksen ja hörähdyksen vastaukseksi. Evelyn pudisteli päätään ja taputti orinsa kaulaa.
"Kiitoksia seurasta. Pitää muistaa jossakin sopivassa välissä lähteä sinne maastoesteille", Evelyn sanoi pysäyttäessään orinsa tallipihalle. Hän liukui alas hevosen paljaasta selästä ja lähti viemään hevosta tallia kohden. Hän veisi hevosen karsinaansa ja kävisi läpi jalat yksi kerrallaan varmistaakseen, ettei niissä ollut lämpöä tai turvotusta lenkin jäljiltä.

Kayla oli tainnut viettää liikaa aikaa yksin asioita murehtien, sillä hänellä oli näinkin pikaisen, seuran kanssa tehdyn maastolenkin jälkeen harvinaisen pirteä olo. Oli vapauttavaa jutella asioista jonkun kanssa, vaikka nainen usein väitti itselleen pärjäävänsä paremmin saadessaan mahdollisimman paljon omaa aikaa ja säästyessään muiden mielipiteiltä. Kun he saapuivat tallille Pacokin yhtyi hevosten hirnuntakuoroon. No, ainakaan heidän paluunsa ei jäänyt keneltäkään huomaamatta ja ori unohti hetkeksi koiran vahtimisen.

Nainen pysäytti hevosensa vähän matkan päähän Lionheartista, odotti että se malttoi seisahtua aloilleen ja laskeutui satulasta. Hän hymyili Evelynille ja nyökkäili myöntymyksen merkiksi.
"Ehdottomasti", Kayla vastasi vilpittömyyttä äänessään. "Parannelkaa itsenne Lionheartin kanssa ennen sitä", hän lisäsi lähtiessään myös taluttamaan ratsuaan talliin. Sähläämisestään huolimatta se ansaitsisi kunnon harjauksen.

[Lopetetaanko vai haluatko jatkaa :>]

[Eiköhän tähän ole hyvä lopettaa. Kiitokset pelistä! :>]