Matka kohti taloa

(Yhteinen peli Silkin kanssa. Sori jäi vähän lyhyeksi. En keksinyt enempää.)

"Kassu on ollut minulla noin vuoden." -Vastasin hänelle. Lähdin ajamaan taloani kohti. "Oletkos muuten minkäikäinen? Itse olen 20.". Matkalla Blacky hyppäsi syliini. "Blacky pois! Et saa tulla eteeni kun ajan tai ratsastan." Nostin Blackyn toisella kädellä penkkini päälle. "Pysy siinä." -Nauroin kissalle. "Entä onko Lionheart ollut sinulla kuinka kauan?" Kesken matkan joku soitti minulle yllättäen. Soitto tuli tuntemattomasta numerosta. Ja tietenkin minä vastasin. "Julia Miller?" -Vastasin puhelimeen. Puhelimessa henkilö, jota en tunne, esitteli itsensä, ja kertoi olevansa Teresa niminen. Teresa kyseli kovasti talostani. "Ei, se ei ole myytävänä." -Sanoin puhelimeen. "Minä en ole myymässä sitä.". Henkilö yritti ostaa taloni minulta, mutta en halunnut myydä sitä hänelle.
"Joku Teresa tuli pyytelemään taloani. En halua myydä sitä kun alle vuosi sitten siihen muutin.". Mielestäni oli töykeää tulla pyytämään toiselta taloa.
Matka ei ollut kovin pitkä, koska tallilta talolleni oli noin kaksi kilometriä. "Tuolla taloani näkyykin... vähäsen." -Sanoin, kun huomasin taloni.

[Ei haittaa lainkaan. Täällä ei ole mitään vähimmäis- tai enimmäispituuksia rooleille :>]

"Sepäs mukavaa", Evelyn vastasi hymyillen. Vuosi oli oikein mukava aika omistaa hevonen. "Olen 29", nainen naurahti välittämättä toisen kysymyksistä. Moinen tuttavallisuus tuntui oikein mukavalta Englannin varovaisuuden jälkeen. Se muistutti kotiseuduista, sillä Yhdysvalloissa kaikenlainen small talk oli suorastaan pakollista.
"Nelisen vuotta Lionheart on ollut minulla", nainen totesi hymyn kera. Hän oli omistanut hevosensa jo pitkään, ainakin omasta mielestään, mutta heillä oli edelleen paljon opittavaa toisistaan. Evelyn pysytteli hiljaa toisen puhelun ajan, odottaen rauhallisena, että Julia saisi puhelun lopetettua. Eihän hänellä mitään tärkeää sanottavaa ollut, millä keskeyttää puhelua.
"Sinäkin olet siis verrattaen uusi näillä seuduilla?" Evelyn kysäisi pehmeästi. "Minä muutin tänne viime keväänä", hän myönsi hymyn kera. Se oli ollut hänen elämänsä paras ratkaisu. Satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta lehdistöä ei ollut näkynyt ja hän oli saanut elää vapaana, ilman äidin julkisuuden tuomaa painolastia. Oli ollut hyvä veto muuttaa hiljaiseen Slaleyn kylään, jossa kukaan ei tunnistanut Hollywoodin tähtikaartiin lukeutuvan Jade Hillsin tytärtä, tai ainakaan se ei tuntunut kiinnostavan ketään.

[Okei. :3]

"Kyllä, olen aika uusi näillä mailla." -Vastasin hänelle. Vaikka olinkin asunut lähellä Rosings Parkia jo vähän aikaa, kävin vasta tänään ensimmäistä kertaa tallialueella. Talliin tutustuminen tuntui mielestäni tarpeelliselta. Minulla olisi mahdollisuus ratsastaa tallin alueilla, eikä taloni viereisillä pelloilla tai soratiellä. Maneesia tai omaa kenttäähän minulla ei ollut, koska taloni oli suht' pieni. Huonolla säällä Kassu sai pitää vapaapäivän, koska ratsatus ei onnistuisi Kassun kanssa esimerkiksi mutaisella soratiellä tai pellolla. Pellot saattoivat joskus tulvia, ja se olikin yksi syy siihen, miksi en kykenisi aina ratsastamaan pihani vierustalla. Ajattelin kyllä joskus rakennuttaa pienen kentän pihaani, mutta Kassun laidun vei liikaa tilaa. Kun Kassu lähtisi Rosings Parkin tallille, purkaisin Kassun laitumen ja pienentäisin sitä. Tätini poni Kid, vieraili joskus luonani, koska hän ei osaa kouluttaa ponia esteille. No en kyllä minäkään kouluttaja ollut, mutta opetin ponin hyppimään pieniä esteitä, ja ikäänkuin valmennan ponia joskus. Kid on tummanruskea Shetlanninponi. Aika villi. Pikkuinen pukkiponi. Toisinsanoen hieman rasavilli ori. En ymmärrä miksi tätini ei opetellut itse kouluttamaan tai valmentamaan ponia. Miksi minä jouduin valmentamaan ponin? No, olihan se tietenkin mukavaa, kun Kid vieraili luonani. En voinut kuitenkaan ratsastaa ponilla, koska olisin liian pitkä sen selkään. Kotipihassa sijaitsevaa talliani en pura, koska Kid saa oleskella Kassun entisessä piltuussa ainakun vierailee luonani. Pienempi laidunkin riittää pienelle ponille. Ajoin auton pihaani, ja pysäytin sen. Astuin ulos autosta. "Tässäpäs on siis taloni, ja tallini." -Esittelin Evelynille. Blacky hyppäsi autosta ja juoksi taloni ovelle. Ovessa oli kissanluukku, jotta Blacky pääsisi sisään. Blacky tassutteli kissanluukun läpi, ja meni taloni sisälle. "Mennään nyt suoraan talliin." -Sanoin. Aloin hymyillä leveästi, kun näin Kassun katselevan tallin ikkunasta. "Tuolta pienestä ikkunasta näet Kassun." -Naureskelin iloisena. Kävelin lähemmäs tallia, ja pysähdyin iloisena odottamaan vierasta.

Evelyn katseli uteliaasti ulos auton ikkunoista, kun he lähestyivät taloa. Olipa se mukavan näköinen talo, oikein kodikas ja rauhallinen. Hän voisi hyvinkin asua tällaisessa jokin päivä. Juuri nyt Slaleyn kylässä sijaitseva kotitalo oli oikein mukava. Hieman iso hänelle, mutta onneksi Klaus oli usein siellä yötä.
"Mukava paikka", hän totesi astuessaan ulos autosta. Nainen soi oikein kunnollisen katsauksen talolle ja tallille. Todellakin mukava paikka. Kyllä tällaisessa kelpaisi asua. Casperkin varmasti viihtyi täällä, ja Blacky vaikutti varsin onnelliselta kissalta suunnatessaan heti sisälle taloon. Evelyn nyökkäsi Julialle ja seurasi toisen rinnalla tallia kohti. Hän hymyili toisen huomauttaessa ikkunasta. Tottahan toinen puhui - siellä Casper katseli saapujia.
"Näyttää oikein hyvältä kotitallilta", nainen naurahti, "ja hevonen näyttää tyytyväiseltä oloonsa." Lionheart ei ikipäivänä tuijottelisi ikkunasta saapuvia, vaan keskittyisi keksimään, miten karsinan oven saisi auki tai miten laitumelta pääsisi livohkaan. Mokomakin sirkuspelle, se hänen hevosensa ehdottomasti oli.

"Kyllähän tämä ihan kiva paikka on." "Ja kyllä varmasti Kassukin hyppisi ilosta jos saisi elää kuin villihevonen, mutta ei se pärjäisi yksin." -Naureskelin kertoessani. Lopulta astelin tallin ovelle, ja avasin siinä olevan lukon. Väänsin ovenkahvan alas, ja raotin ovea. Näin Kassun katsovan minua, karsinansa kaltereiden välistä. "Hörrr..." -Kassu hörisi. Astuin ovesta sisään ja kävelin Kassun karsinan luokse. Kumarruin, ja otin Kassun hoitopaksista harjan ja kaviokoukun. "Voit ottaa myös harjan, ja harjata Kassun toista puolta jos vain haluat." -Hymyilin. Noustessani ylös kolautin pääni karsinanovessa olevaan rautatankoon, missä voi mm. pitää loimea tai vaikkapa riimunnaruja. "Auts!" -Nousin kokonaan seisomaan. "Ei sattunut onneksi, pahasti." -Hymyilin leveästi naureskellen itselleni. Tartuin Kassun riimunnaruun ja päitsiin, avasin reippaasti karsinanoven, ja kävelin karsinaan. "Karsinansiivous saa jäädä illaksi." -Totesin laittaessani päitsiä Kassun päähän. Kassu nosteli päätään. "Kassu." -Sanoin tomerasti, koska halusin Kassun lopettavan. "Meno meillä ei ole aina tällaista." -Totesin taas. Sujautin nopeasti päitset Kassun päähän, kun huomasin Kassun pitävän päätänsä alhaalla. Sidoin riimunnarun pieneen kiinnitysrenkaaseen, joka oli kiinni karsinan seinässä. "Kassu saattaa sitten puöriä vähän, kun sitä harjataan, mutta ei se mitään yleensä tee. Aloitin harjaamaan Kassun vasenta puolta. Kassu laittoi silmäsä kiinni, ja päänsä alas. Ilmeisesti hän rentoutui, koska Kassu teki noin aina, kun harjasin häntä.
Harjattuani vasemman puolen, rupesin puhdistamaan kaviot. Kassu nosti kiltisti kavionsa. "Hyvä Kassu." -Kehuin Kassua.

Evelyn hymyili kuunnellessaan toisen iloista juttelua. Olipa piristävää, kun joku jaksoi puhua reilummin. Yleensä hän oli aina äänessä ja joutui keksimällä keksimään puhuttavaa, kun englantilaisten ujous nousisi pintaan.
"Mielelläni", nainen vakuutti leveän hymyn kera ja nappasi harjalaatikosta itselleen harjan. Hän piti hevosten hoitamisesta vähintään yhtä paljon kuin niillä ratsastamisesta, joten hän ei valehdellut sanoessaan, että auttaisi Casperin harjaamisessa mielellään. Hän seurasi, miten hevonen aavistuksen niskuroi riimun kanssa, mutta Julia selkeästi tiesi mitä teki, sillä hetkeä myöhemmin Casper seisoi kiltisti paikoilleen sidottuna.
"Selvä", Evelyn vastasi lähinnä ilmoittaakseen, että oli kuullut ja ymmärtänyt toisen sanat. Ei hän pientä pyörimistä pelännyt. Hänen hevosensa saattoi keksiä kaikenmoisia sirkustemppuja kesken harjauksen ja entinen kilpahevonen, jota hän yritti parhaillaan kuntouttaa, saattoi hyökätä päälle. Siihen verrattuna pyöriminen ja hyöriminen oli pientä. Evelyn alkoi harjata hevosen toista kylkeä ihaillen kauniin hevosen rakennetta ja lihaksistoa. Casper näytti oikein hyvältä, vaikka Evelyn tuppasikin arvostelemaan hevosia aina eläinlääkärin silmin. Hevonen oli oikein terve ja tyytyväinen, jos käytöksestä mitään saattoi päätellä.
"Oikein mukava hevonen", hän vakuutti harjauksen lomasta. "Minun Lionheartini olisi jo keksinyt omaa ohjelmaa. Se on entinen elokuvahevonen, joten osaa liian monta temppua, joita hyödyntää tylsistyessään. Lisäksi olen varma, ettei Lionheart koskaan kypsynyt henkisesti, vaan jäi ikuisesti varsan tasolle. Se nauttii, kun voi heitellä harjoja käytävälle, kastella pesijänsä vesiletkulla, avata riimunnarun solmut tai miksei vaikka karsinan oveakin... Lionheart on varsinainen pelle. Sen hoitaminen osaa välillä olla raskasta", hän naurahti huvittuneena kertomuksensa lomasta. Silloin, kun väsytti, oli kylmä ja halusi vain nopeasti kotiin, oli hiuksia hamuava, säheltävä ja kaikkeen muuhun kuin kavioiden nostamiseen keskittyvä ori yksi suuri maanvaiva.

[Sori jos jotain kohtia ns uupui tai jotkut tulivat uudelleen. :)]

Evelyn sai minut hymyilemään, kun hän kertoi Lionheartin touhuista. "Melkoinen." -Hymyilin. Kävelin uudestaan hoitopaksille ja nappasin kamman. Kävelin Kassua kohti kamman kanssa, ja harjasin reippaaseen tahtiin Kassua. "Olet siis eläinlääkäri?" -Kysyin, kun hoksasin, että Evelynhän oli selvästi Eläin tai hevoslääkäri. Siirryin häntään. Kassun häntä oli hieman takussa. Ilmeisesti ori oli taas piehtaroinut kunnolla, kun selkäkin oli purussa, ja häntä takussa. Kassu oli nyt harjattu. Lähdin hakemaan pienestä varustehuoneesta reippaasti Kassun varusteita. Kassun satula oli tavallinen englantilainen musta satula, missä oli vaaleansininen satulahuopa, ja lampaanvillasta tehty pehmuste, mikä oli tarkoitettu pehmentämään hypätessä ratsastajan satulaantuloa, tai ylipäätänsä se oli sitä varten, että satula ei painaisi hevosta. Suitset Kassulla oli normaalit, mustat suitset. Jätin suitset karsinanovessa olevaan pieneen koukkuun, ja tallustin Kassua kohti. Pistin satulan Kassun selkään, ja oikaisin hieman ryttyyn menneen satulahuovan. Kurotin kädelläni Kassun mahan alle, ja tartuin satulavyöhön. Kassu pullisteli. Oikeanpuolimmaisella kädelläni rapsutin Kassua hellästi hänen korvansa takaa, jolloin hän ei enää pullistellut. Näin sain satulan paikoilleen. Kävin nappaamassa suitset, ja palasin karsinaan. "Hah, nyt et saakkaan päätäsi ylös." -Sanoin leikkimielisesti Kassulle. Laskin mustat päitset kaulalle, ja tungsin varovasti kuolaimet Kassun suuhun. "Ota, ota..." -Puhuin Kassulle topakasti, kun ori ei ottanut suuhunsa kuolaimia. "Hyvä." -Kehuin hevosta, kun otti kuolaimet vihdoin suuhunsa. Laitoin varovasti suitset Kassulle päähän. Irrotin suitsista ohjakset, ja laitoin suitsien päälle löyhät päitset, jotka laitettaisiin aina kuljetukseen. Käväisin pikaisesti satulahuoneessa, vielä kerran, koska hain Kassun kuljetussuojat. Katselin satulahuoneessa ympärilleni. Turvaliivi taisi olla autossa, koska se ei ollut varustehuoneessa. Livahdin nopeasti karsinalle, ja laitoin Kassulle suojat. "Käyn kiinnittämässä hevoskuljetuskärryn autooni." -En tiedä mikä kiire minulla lli, mutta halusin päästä ratsastamaan äkkiä. Kun pääsin tallista ulos, juoksin autolleni, ja peruutin auton kuljetuskärryn lähelle. Väänsin kätevää härdelliä, jonka avulla sain nostettua kuljetuskärryä ylöspäin. Kärry oli nyt kiinni. Juoksin tallille takaisin ja hidastin kävelyyn tallissa. "Valmis." -Sanoin hieman hengästyneenä. Naureskelin mielessäni hieman itselleni, Milloinkohan olin viimeksi innoissani?

"Lionheart on", Evelyn hymähti huvittuneena. Hän rakasti hevosta koko sydämestään, eikä luopuisi siitä millään, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän välillä väsyisi orin pelleilyyn. Onneksi siitä pidettiin hyvää huolta Rosings Parkissa ammattilaisten toimesta. Hän saattoi nukkua yönsä hyvin kun tiesi, että hevonen oli terve ja onnellinen.
"Kyllä olen. Erikoistuin hevosiin, mutta hoidan myös klinikan puolella pieneläimiä, lähinnä siis koiria ja kissoja", nainen kertoi. Hän keskittyi mieluummin hevosiin kuin pieneläimiin, mutta päivystäessä ei ollut valinnanvaraa. Silloin otettiin vastaan kaikki hätätapaukset, joita vain saatettiin hoitaa. "Olen aina puhelimen päässä valmiina hoitamaan Rosings Parkin asiakkaiden hevosia", hän lisäsi hymyillen. Oli ollut hyvä veto järjestää itsensä Rosings Parkin nimikkoeläinlääkäriksi. Asiakkaita riitti, erityisesti nyt, kun tallia laajennettiin. Hänellä olisi kohta kädet täynnä töitä pelkästään Rosings Parkin hevosten kanssa.

Evelyn astui ulos karsinasta, kun Julia alkoi varustaa hevostaan. Parempi pysytellä poissa tieltä, varsinkin kun hevonen ei ollut tuttu. Hän ei kaivannut hampaanjälkiä käsivarteensa vain siksi, että oli sattunut seisomaan liian lähellä - tosin Casper vaikutti niin kiltiltä, että hevonen tuskin olisi häntä purrutkaan.
"Selvä", hän nyökkäsi kun Julia ilmoitti suuntaavansa autolle kiinnittämään kuljetuskärryn. Evelyn jäi rapsuttelemaan Casperin otsaa hymy huulillaan. Olipa ollut piristävää nähdä toisen koti ja pieni kotitalli, jossa Casper asui. Sääli, kun hevonen asusti yksinään. Hän oli yksi niistä, jotka kannustivat pitämään vähintään kahta hevosta tai ponia samassa tallissa, ettei laumaeläimet olisi niin yksinäisiä, mutta Casper vaikutti tyytyväiseltä oloonsa. Ei hänellä valittamista ollut hevosen hoidosta.
"Eiköhän lähdetä, siis", Evelyn naurahti Julian palattua ja siirtyi sivummalle, jotta toinen voisi taluttaa hevosensa trailerille. Nainen kaivoi puhelimen taskustaan ja näppäillessään numeroa vilkaisi Juliaa. "Ilmoitan vain tallille, että he laittavat Lionheartin valmiiksi, niin pääsemme heti liikkeelle", Evelyn selitti hymyillen. Onneksi tallilla oli niin hyvä asiakaspalvelu. Hän selitti nopeasti tahtonsa puhelimeen vastanneelle tallityöntekijälle, joka lupasi varustaa karsinassa odottavan orin valmiiksi. Evelyn kiitti ja sulki puhelun. Noin. Nyt oli sekin asia hoidettu.

[Sori jos löytyy kirjoitusvirheitä. :D]

Käväisin vielä kerran satulahuoneessa, ja nappasin Kassun kuljetussuojat. Laitoin mustat suojat hevoselle ja tartuin riimunnaruun. Kävelin Kassun kanssa tallista ulos, ja viitoin Evelynille- "Mennään.". Hoidin kaiken tarvittavan mahdollisimman nopeasti, että Evelyn ei tylsistyisi touhuihini. Vaikka kyllä luulen, että hän ei kyllästyisi. Vaikka rakastan Kassua koko sydämmestäni, sen käytös välillä ärsyttää minua. Mokoma jäi syömään heinää tallini pihalle. Repäisin Kassun riimua hellästi, ja jatkoin taluttamista. Kassu ei onneksi ollut kovinkaan herkkä tapaus. Moinen ei vähääkään välittänyt esimerkiksi raipasta, tai komennoista. Joskus ratsastaessa Kassulle piti olla lujana. Oikeastaan melkeimpä aina. Kannuksia en käytä kun vain kisoissa, koska mielestäni kannukset ovat jotenkin... No, en osaa kuvailla. Lujat komennot saavat kuitenkin Kassun tuntumaan. Tosin, ei aina. Olen ikionnellinen, koska Kassu on hyväluonteinen ori, vaikka vähän villi onkin. Voin arvata, että kun pääsemme maastoon, Kassu riehaantuu. Onnekseni Kassu ymmärtää lopettaa jossain vaiheessa, kuitenkin siinä saattaa kestää. Talutin Kassun hevoskuljetuskärryn portille, ja yritin saada oria kärryyn. "Noh? Kassu?". Kassu nosti päänsä ylös, ja katseli ympärillä olevia maisemia. "Kassu." -Sanoin topakasti Kassulle, ja maiskuttelin käskyksi. Viimein Kassu käveli nätisti kärryyn. Sidoin Kassun kiinni, ja kävelin pienestä luukusta ulos. Sitten menin kärryn portille, ja nostin sen ylös. Laitoin tarvitsemat lukot kiinni, ja varmistin, että kaikki on kiinni, ja kaikki tarvittava on. Blacky sai jäädä kotiin jahtaamaan hiiriä. Juoksin tallin ovelle ja laitoin ovet lukkoon. Hölkkäsin reipasta vauhtia autolle, ja sanoin, "Voidaan mennä takaisin." -Hymyilin Evelynille. Avasin auton oven, ja pomppasin auton rattiin.

Evelyn seurasi hyväntuulisena toisen perässä. Nyt kun tallikin oli tietoinen hänen suunnitelmistaan, ei hänen tarvinnut miettiä, kuinka kauan Lionheartin varustamisessa menisi. Tallityöntekijä hoitaisi orin hänelle valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Hänen pitäisi muistaa kiittää työntekijää, oli se kuka hyvänsä. Nainen seurasi, kuinka Julia lastasi hevosensa traileriin. Ilmeisesti ruohon syöminen olisi ollut hevosesta mukavampaa kuin matkustaminen. Joskus niinkin päin - Lionheart suorastaan laukkasi traileriin toivoessaan, että pääsisi jollekin suurelle seikkailulle. Se teki hevosen lastaamisesta välillä yhtä häsellystä, kun hevonen ei keskittynyt jalkoihinsa ja kompuroi rampilla.
"Selvä", nainen hymähti huvittuneena toisen innolle ja suuntasi auton toiselta puolen sisään. Hän istahti pelkääjän paikalle, kiinnitti turvavyön ja hymyili Julialle. Olisi hauska päästä maastoon toisen kanssa, ja moinen lenkki tekisi hyvää Lionheartillekin.
"Tallin lähellä asumisessa on etunsa", nainen naurahti. "Asun itse Slaleyssa, joten eipä sieltäkään pitkä matka ole. Kuljin koko kesän pyörällä sekä kävellen, mutta kylmemmällä säällä auto on mukava etu", Evelyn selitti hymyn kera. Hän ehdottomasti nautti siitä, ettei kotoa ollut pitkää matkaa tallille. Hän saattoi käydä moikkaamassa Lionheartia niin usein kuin vain halusi, eikä tarvinnut tuhlata aikaa matkoihin.

[Ainiin, kuljetuskärryllä tarkoitin traileria. Jäi taas vähän lyhyeksi. :D]

Starttasin auton Evelynin kiivettyä autoon. "Niin on. Eikös se Slaley ole aika pieni kylä? Itse rakastan pieniä kyliä." -Painoin jalallani kevyesti kaasua, ja ajoin rauhalliseen tahtiin tallille. Minun tuli ottaa huomioon kuoppainen soratie, ja pitkänmallinen autoni. Uusi auto voisi olla oikeasti hyvä ostos. Ajattelin kuitenkin ostaa Kassulle uudet kisavarusteet ennen auton ostamista. Onneksi tallille oli niin lyhyt matka, että Casper ei ehtisi tylsistyä ja hermostua trailerissa. Vilkuilin välillä auton takaikkunasta trailerille, mutta trailerin ikkunat olivat liian korkealla, jolloin en nähnyt hevosta. Kassu ei kuitenkaan hätäillyt kärryssä, joka oli todellä hyvä asia. Matka meni hyvin nopeasti, ja pian talli näkyikin jo.

[Lyhyys ei haittaa lainkaan. :>]

"On, se on todella pieni kylä. Siellä on koulu, pieni päivittäistavarakauppa ja pubi. Siihen se sitten jääkin", Evelyn naurahti. Asukkaita kylässä tietenkin oli, kylän yhden ainoan tien varrella, mutta eipä talojakaan turhan montaa ollut. Sen verran, että Slaleyta saattoi kutsua kyläksi eikä talorykelmäksi. Hän oli kuitenkin viihtynyt hiljaisessa kylässä, jossa kukaan ei tuntenut hänen äitiään tai ketään ei kiinnostanut, että hän oli näyttelijättären tytär. Niin tai näin, oli mukavaa olla yksi muiden joukossa.
Nainen hyppäsi auton kyydistä Julian pysähdyttyä. Matka toisen kotiin oli todella lyhyt - hän ainakin ratsastaisi matkan mieluummin kuin ajelisi aina trailerin kanssa. Siihen tosin saattoi vaikuttaa sekin, ettei hänellä ollut ajokorttia yhdistelmälle. Tai no, kyllä kotimaassa oli, mutta hän ei ollut aivan varma, tarkoittiko se suoraan oikeutta ajaa yhdistelmäajoneuvoa myös täällä, vai pitäisikö hänen tehdä joku testi ja osoittaa kykynsä. Ehkä asian voisi selvittää.

"Käyn hakemassa Lionheartin, nähdäänkö tässä pihalla?" Nainen ehdotti kysyvästi. Sillä aikaa kun hän noutaisi hevosensa, toinen ehtisi varmasti purkaa Kassun trailerista ja valmistautua maastolenkkiin. Evelyn suuntasi talliin hymy huulillaan. Hän haki kypärän ja ratsastushanskat varustehuoneen puolelta, miettien samalla, haluaisiko kuitenkin ratsastaa ilman satulaa tänään. Hän rakasti hevosen paljaassa selässä istumista, mutta ehkä tänään ei ollut aikaa pelleilyyn. Evelyn suuntasi tallikäytävää pitkin orin karsinalle, jossa hevonen seisoi valmiiksi varustettuna, kuten hän oli pyytänyt. Evelyn hymyili, tarttui orin lännensuitsiin ja lähti taluttamaan hevosta tallipihaa kohden. Hän rapsutti kullanhohtoisen orin valkeaa otsaa ja suoristi otsatukan. Ruskeissa suitsissa ei ollut lainkaan turpahihnaa tai edes otsapantaa, vaan sen tilalla oli korvalenkki, joka piti varsin yksinkertaiset suitset paikoillaan.
"Oletko valmis lähtemään?" Evelyn kysäisi Julialta ennen kuin heilautti itsensä hevosen selkään. Nainen istui rennosti työsatulassa, jonka pitkät jalustimet tuntuivat niin kovin mukavalta polville. Lionheart hörisi tervehdyksiään Casperille ja nosteli jalkojaan kärsimättömänä. Ori halusi jo maastoon. Hevonen tiesi, että lännensatula tarkoitti maastolenkkiä ja maastolenkeillä oli aina hauskaa, joten mitä he vielä tässä seisoskelivat? Evelyn silitti orin kaulaa rauhoittaakseen energistä häsläänsä. Hevonen tarvitsisi aimo annoksen kärsivällisyyttä.

Tartuin kypärääni, hyppäsin autosta ulos, ja kävelin nopeasti trailerille. "Nähdään vaan." -Vastasin hymyillen. Avasin luukun, ja talutin Kassun pois. Samantien laitoin kärryn kiinni, ja otin Casperilta pätset, riimunnarun, ja kuljetussuojat pois. Kiinnitin ohjat ripeästi suitsiin.

"Olitpas sinä nopea." -Totesin. Laitoin kypärän päähäni ja nousin Casperin selkään. Kassu hirnui Lionheartille takaisin. Samalla kun Kassu hirnui Lionheartille, nousin kevennykseen paikallani, ja ikäänkuin tarkistin, että jalustimet olivat sopivat. Maiskuttelin tomeraan tahtiin saadakseni hevosen liikkeelle. Se onnistui, niinkuin aina. Kassu ei oikeastaan totellut mitään muuta käskyä niin hyvin, kuin maiskutusta. Käänsin vasenta ohjaa. "Olen valmis." -Nauroin, ja nostin laukkaan.
Laukkasin hiljaiseen tahtiin, koska en viitsinyt lähteä kiitolaukkaamaan maastoradan alkupäässä. Ja pitihän tässä Evelyniäkin ajatella.
Ori kirmasi iloisena maastoradalle. Selvästi hän halusi vesiesteille. Toki Kassu oli iloinen aina esteillä, ja maastossa, mutta nyt silla tuntui olevan energiaa tavallista enemmän. Johtui varmaan siitä, että sai viettää aikaa lähes samankaltaisen orin kanssa, vaikka Casper suosikin tammoja. Tietenkin Casperilla oli heppakavereita, jotka olivat oreja, mutta välillä tuntuu siltä, että Kassu ei ajatellut muuta, kuin tammoja. No, Kassua ei ollut ruunattu vielä. Kisahevosen kannalta ruunaaminen olisi järkevää, mutta ajattelin asiaa toisella tavalla. Ehkäpä jos Kassusta olisikin johonkin. Hän saattaisi menestyä, tosin, ei tuosta eläimestä ollut vielä kunnon kisaajaksi, vaikka ikää olikin. Kassu ei kuitenkaan kuulunut vanhimpiin hevosiin. Yhtenä unelmanani oli se, että Kassu menestyisi, ja jos menestyisi, jälkikasvu ei välttämättä olisi pahitteeksi. Pysäyttelin Kassua hiljokseen. Tajusin, että olin laukannut jo aika kauan. "Ups." -Naureskelin itselleni. Evelyn vaikutti huumorintajuiselta, joten en usko, että häntä haittaisi, jos otinkin pienen leikkimielisen laukkaspurtin. Olikohan Lionheart lännenhevonen, kun sillä oli lännenvarusteet? Eikö Evelyn sanonut hevosen olevan ratsu? En muista. Siitä sainkin mahtavan naurunaiheen. Oli varmaan aika hupaisan näköistä, kun aikuinen nainen naureskelee itselleen maastoradalla. "Tuletko Evelyn?" -Sanoin. Saatoin nähdä hieman kauempana laukkaavaa hevosta.

"Olin pyytänyt tallia varustamaan Lionheartin valmiiksi", Evelyn vastasi harteitaan kohauttaen. Ei hän muuten olisi ollut näin nopea, mutta kiitos tallin hyvän palvelun, hän oli saattanut vain kävellä sisään ja ottaa valmiiksi varustetun hevosen mukaansa. Lionheart lähti käynnissä polulle, jota pitkin he pääsisivät maastoesteradan alkuun, jonne oli tallilta pari kilometriä. Matka taittui nopeasti käynnissä ja ravissa hevosia lämmitellen. Ori liikkui rennosti eikä viskonut edes päätään, vaikka tiesi tarkalleen, että edessä oli hyppyjä. Ehkä se johtui siitä, ettei sillä tänään ollut estesatulaa vaan lännensatula. Yleensä he eivät hypänneet, jos varusteina oli lännenvarusteet, mutta tänään he voisivat hyvin ottaa muutaman hypyn. Hän ei halunnut hypätä liikaa orilla, joka pääsi jo muutenkin hyppäämään Amandan kanssa (ja hänen tai tallin valmentajien valvovan silmän alla).

Evelyn nosti laukan antaen Casperille ensin reilusti etumatkaa. Lionheart oli entinen laukkahevonen, joten se oli valitettavan herkkä kuumumaan ja tekemään laukkapätkistä kilpailuja. Parempi säilyttää hyvä etäisyys. Evelyn lähti orinsa kanssa radalle reippaassa, rennossa laukassa. Hän antoi ohjien roikkua löysinä lännenratsastuksen tyyliin ja ohjasi hevosta painolla syvällä satulassa istuen. He hyppäsivät muutaman tukkiesteen helpomman puoliskon ja sen jälkeen hän antoi orinsa venyttää itsensä täyteen kiitolaukkaan. Nelistävä Lionheart oli ketterä ja varmajalkainen ratsu, eikä hänen tarvinnut murehtia mitään istuessaan tukevassa satulassa tottuneesti. He jättivät monet esteet hyppäämättä ja nauttivat vauhdista pujotellessaan puiden lomassa.
Evelyn hidasti hevosen vauhtia, kun rata leveni puuttomaan laaksoon, jonka keskellä virtasi joki. He eivät hyppäisi vesiesteitä, joten Evelyn pyysi oriaan siirtymään käyntiin pienellä painopisteen muutoksella. Hevonen hidasti ravin kautta käynnille tyytyväisesti pärskyen.
"Olipa piristävää hyppiä vähän", nainen myhäili. Jokaisella maastoesteellä oli helpompi puoli ja vaikeampi puoli, sillä rataa käyttivät niin ammattilaiset kuin amatööritkin. He olivat hypänneet helpotettuja esteitä, sillä vaikeat hipoivat korkeuksissaan aivan liian suuria palominolle täysiveriselle, joka ei ollut kilpahevonen.

"Casper näyttää nauttivan olostaan", nainen huomautti silittäen samalla oman hevosensa kullanhohtoista kaulaa. Valkoinen harja oli tuulen tuivertama, mutta se ei haitannut häntä. Ei tämä ollut kauneuskilpailu. He olivat tulleet tänne pitämään hauskaa ja nauttimaan olostaan. Lionheart ainakin oli innostunut, vaikka malttoikin pysytellä käynnissä. Hän epäili, että syynä olivat lännenvarusteet. Ori kuumui helpommin, kun ratsastaja istui pienessä satulassa, joka muistutti hevosta laukkaurheilun varusteista.

[Pahoittelut kun en ole kirjoitellut pitkään aikaan, koulussa on ollut kiireitä, kokeita yms ja sen takia minulla on ollut pientä stressiä, joka saattaa näkyä kirjoituksessani. Kaikki on kuitenkin ok. Tulipas muuten mielee, että täällä saa ilmeisesti pelata useampaa roolipeliä yhtä aikaa. :D]

"Spurttasin vähän", totesin naureskellen. "Kyllä uskon Kassun nauttivan", sanoin ja katsahdin Casperia. Taputin oria kaulalle, jolloin hevonen laski päänsä alas. En yleesä anna Kassun laskea päätään, varsinkaan ratsastustunnilla. Tietenkin silloin ainnoin, kun ratsastelin itsekseni.
Nykäisin ohjaksia hellästi. Casper nosti kiltisti päänsä ylös. Maiskutin Kassun liikkeelle. Ori käveli maastotietä rauhallisesti odottaen toista hevosta. Casper katsoi taaksensa, jonka aikana orin alta syöksyi lintu. Sellaista en ennen ollut nähnyt, eikä minulle tai Kassulle ollut koskaan käynyt niin. Kassu säikähti, kun linnun siipi hipaisi tämän jalkaa. Kassu säpsähti ja nousi takajaloilleen. Pidin Kassusta kiinni ja yritin rauhoittaa häntä, mutta tämän hirnuessa ei varmasti kukaan kuullut käskyjäni. Kassu laskeutui ja tömäytti etukavionsa maahan. Ori yritti pyöriä, mutta sain sen hetkeksi paikoilleen. "Rauha poika, rauha", rauhoittelin hevosta. Rapsutin Kassua korvan takaa, jotta tämä rauhoittuisi.
En yhtään ihmetellyt, että Kassu säikähti moista. Hän on kuitenkin kilpahevonen, ja kovin herkkä sellainen. Joskus Casperin herkkyys esti osallistumasta vaikkapa estekisoihin, jossa hypittiin isoja esteitä. Sellaisessa tilanteessa joutuisin tunkemaan Kassun satulan alle kauheasti pehmikettä. Itseasiassa Kassu on herkkä sekä arka. Hevosella riittää virtaa ja energiaa kotona, mutta muiden seurassa se on hieman arka. Ei suinkaan kaikkien.

[Ei se mitään, ihan ymmärrettävää tuommoinen :> Tsemppiä kouluun! Ja kyllä, täällä saa pelata useampaa peliä yhtä aikaa, kunhan vain itse on selvillä siitä, miten tapahtumat sijoittuvat hahmon elämään.]

Evelyn hymyili vastaukseksi. Hän oli aivan varma siitä, että molemmat hevoset olivat nauttineet vauhdikkaasta menosta ja hurjista esteistä, joiden yli hypättiin vauhdikkaasti. Hän silitteli hevosensa kullanhohtoista kaulaa tyytyväisesti hymyillen. Lännensatula tuntui niin kodikkaalta kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Hän ei tiennyt, miksi oli jättänyt satulan aluksi kotiseuduille. Siitä oli paljon hyötyä ja huvia Englannissa. Nainen ei tosiaankaan kaivannut maastolenkkejä estesatuloissa, ei enää nyt, kun saattoi nostaa raskaan työsatulan täysiverisen selkään. Siinä oli niin paljon mukavampi istua, ettei hän edes ollut varma, mikä nuorempana oli saanut hänet vaihtamaan tukevan satulan englantilaisten nahkaläpyköihin. Esteet, varmaankin, sillä lännensatula ei tosiaankaan ollut suunniteltu hyppäämistä varten.

Casperin säikähtäessä lintua, Lionheart peruutti ja korskui päätään heitellen. Hevonen nosteli etukavioitaan ylös maasta, mutta ratsastajan rauhallinen olemus ja päättäväiset pohkeet saivat orin pian liikkumaan eteen turhan paikallaan pomppimisen sijaan. Evelyn piti orinsa pienellä ympyrällä, jota hevonen kiersi hermostuneesti korskuen käynninsekaisessa askellajissa. Tahtia ei ollut nimeksikään ja ori otti useammankin sivuaskeleen, mutta ainakaan se ei pomppinut takajaloilleen, mistä Evelyn oli kiitollinen. Hän ei kaivannut moista ylimääräistä ohjelmanumeroa tähän hetkeen.
"Kaikki kunnossa?" Nainen kysäisi kun Casper näytti rauhoittuvan. Hän silitteli Lionheartin kaulaa ja supatti hevoselle matalasti. Kullanhohtoiset korvat kääntyivät kuuntelemaan omistajan hiljaista ääntä. Hitaasti jännitys suli pois lihaksista, eikä Lionheartin käynti ollut enää niin tahditonta ja nykivää.
"Maastossa voi sattua ja tapahtua", hän totesi hymyillen rauhallisena toiselle ratsastajalle. Hän oli tottunut oman hevosensa kanssa mihin tahansa, sillä Lionheart oli erittäin herkkä ympäristölleen. Ratsastajan mieliala ja tunnekuohut heijastuivat hevoseen tavattoman nopeasti ja vaivattomasti, samoin kuin hevostoverien toiminta.

Ratsukot palasivat yhtä matkaa tallille sulassa sovussa, eikä enempää surkeita sattumuksia mahtunut sille lenkille. Evelyn taputti Lionheartin kevyesti hionnutta kaulaa heilauttaessaan jalkansa takaosan yli ja hypätessään alas kivetylle tallipihalle. Hän pesisi hevosen huolellisesti tämän jäljiltä, se oli ainakin selvää. Paksu satulahuopa, joka kuului erottamattomasti lännenvarusteisiin, oli varmasti saanut orin selän hiestä märäksi. Kiiteltyään hauskasta reissusta, Evelyn talutti oman hevosensa sisään talliin tyytyväisesti hyräillen. Lionheart töni valkean läsin peittämällä päällään omistajaansa kerjätessään huomiota ja rapsutuksia, jotka nainen tyytyväisesti orille myönsi. Hevonen oli ansainnut muutaman ylimääräisen hetken, kun oli tehnyt niin upeasti töitä maastossa.