Loimitelineitä lyhyille, kiitos

Katerina huokaisi ärsyyntyneenä pikkupissiksen sanoille. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti, yllätyksekseen kuitenkin takaisin ylös vaatteita vaihtamaan. Miksi hän halusi kiduttaa itseään siellä ikävien ihmisten keskellä. Ehkä Aleksei oli täydellinen syy jäädä, käydä vaikka pyörähtämässä kauimmaisessa maneesissa vähän. Ei hänellä olisi puhtia vetää rankkaa koulutreeniä, sitä paitsi hän voisi aivan hyvin mennä valmennukseen taas joku päivä ja hoitaa sen silloin. Nainen kävi vaihtamassa vaatteensa ja harmitteli koko matkan alas vaaleiden ratsastushousujensa tahraa reiden sivussa. Sitä tuskin näki, mutta hän näki, eikä voinut keksiä mistä se oli tullut. Kat käveli varustehuoneeseen noutaakseen orinsa harjat ja varusteet kaikki kertaheitolla käytävälle. Olisi kai joku hevosen hänelle kuntoon laittanut, mutta mitä parempaakaan tekemistä hänellä olisi.

Blondin kadotessa karsinan ovelta Cheryl pyöräytti silmiään huokaisten.

"Typeriä ihmisiä, eikö?" nainen mumisi Lucalle, joka yhä katseli korviaan pyöritellen blondin perään. Cheryl tuhahti. Luca ei tainnut edes käsittää, että maailmassa oli ärsyttäviä ihmisiä. Sen ystävyyden ansaitsemiseen tarvitsi vain muutaman rapsutuksen ja porkkananpalan. Vaikka se harrastikin sellaista tänään aikaisemmin sisälle taluttaessa todettua idiotismia, ei se ollut ilkeä hevonen. Se oli kaikkea muuta ja joskus Cheryl mietti miten hänen hevosestaan oli tullut sellainen.

Ollessaan valmis harjauksen kanssa nainen alkoi suojittaa hevostaan. Luca alkoi nostelemaan jalkojaan, mutta Cheryl oli nopeampi ja pian kaikki suojat olivat paikoillaan. Hän kohottautui taas seisomaan ja vilkaisi lempeäkatseista hevosta. Se oli taas rentoutunut eikä ollut niin duracellpupun näköinen kuin hetki sitten. Kimo hevonen viereisessä karsinassa ei ainakaan ollut kovin eläväinen.

Aleksei näytti hörisevän sen typerän heitukan hevoselle, kun Kat kantoi tavarat käytävän päässä olevalle pesukarsinalle asettaen varusteet telineeseen ja harjat maahan. Hän asteli huokaisten kimonsa karsinalle ja vieraaseen naiseen vilkaisemattakaan nappasi hevosen riimunarun päähän ja lähti taluttamaan sitä käytävää pitkin kavioiden kopistessa kiveä vasten. Hän kiinnitti Aleksein pesukarsinaan ja riisui sen loimen, jonka taitteli käytävälle jonkinlaiseen kasaan. Hän alkoi huuhdella hevosen valkosia, kuran peittämiä jalkoja vesihanan alla varoen visusti kastumasta.

Cheryl kaappasi vielä kankaisella suojuksella peitetyn satulan karsinan edestä telineestä. Hän nosti sen korkean hevosensa selkään, kun kuuli typerän blondin palaavan hevosensa karsinalle. Luojan kiitos nainen karkasi heti paikalta taluttaen hevosensa äänten mukaan pesukarsinaan, josta alkoi kuulua valuvan veden ääni. Cheryl tuhahti hiljaa blondille, ehkä koska ajatteli toisen olevan varsin säälittävä.

Cheryl suoristi mustan, punaisilla kanteilla varustetun satulahuovan satulan alla. Viimein nainen myös veti satulan suojuksen pois, paljasten mustan, kiiltävän koulusatulan. Satulavyö oli nopeasti suljettu ja Cheryl haki suitsensa. Suitsia kurkotellessaan karsinasta, hän vilkaisi nopeasti pesukarsinan suuntaan - nainen ei tahtonut päätyä samaan maneesiin sen urpon kanssa.

Katerina puunasi ratsunsa taas valkoiseksi vähän kerrallaan. Jalat puhdistuivat pesulla, karva tarkalla sukimisella ja olipa hänellä aikaa selvitellä jouhetkin kaikessa rauhassa. Nainen mietti, miten jätti sen homman yleensä tallityöntekijöille - sehän oli ihan hauskaa ja rentouttavaa! Siistittyään kimon karvan moitteettomaksi hän pintelöi ratsun jalat ja heitti selkään mustan koulusatulan valkealla huovalla. Hän rakasti valkoisia huopia, ja vaikka ne menivät nopeasti likaiseksi, hän ei kantanut huolta. Satulahuovat vaihtuivat pyytämättä työntekijöiden puolesta ja häntä odotti aina puhdas. Kuinka kätevää. Hän jutteli Alekseille hiljaa niitä näitä ja oli jo täysin unohtanut punapään, kun sulki hevosen suitsien remmit ja veti valkeat hanskat käsiinsä. Kypärä oli ylhäällä, mutta kuka sitä kaipaisi. Nainen nappasi kiinni hevosensa ohjista ja talutti sen sivuovesta ulos jotta ei törmäisi uuteen vihamieheensä. Myhäillen ajatukselle tuon pian saamista potkuista hän valitsi suunnakseen lähimpänä olevan itämaneesin. Ulkonakaan ei satanut juuri sillä hetkellä, mutta sisällä olisi turvallisempi ratsastaa. Maneesissa oli kaksi ratsukkoa, joista toinen lopettelemassa, joten hänelle riittäisi tilaa reilusti.

Cheryl oli pian valmis suitsiensa kanssa, mutta kurkatessaan ulos karsinasta ei pesupaikalla ollut enää ketään. Nainen kurtisti kulmiaan, koska ei ollut kuullut edes kavioiden kopinaa. Se sai Cherylin mutristamaan huuliaan: nyt hän ei tiennyt mihin toinen oli suunnannut. Hän heitti nopeasti fleeceloimen hevosensa ylle enemmän satulan kuin hevosensa suojaksi, sitoen mahavyöt yhdeksi nipuksi toiselle puolelle, jotta hänen ei tarvitsisi alkaa säätää niitä uusiin mittoihin satulan takia. Loimi kestäisi ilmankin. Edestä soljet suljettuaan Cheryl nosti ohjat hevosen kaulan yli ja nappasi raipan ovensuusta ohjaten hevosensa ulos karsinasta.

Päämaneesia Cheryl karttoi yhä kuin ruttoa - se oli aina yhtä sirkusta. Pohjoismaneesi oli naiselle mieluisin, mutta astuessaan ulos tuuleen ja sateeseen, hän kiroten lyhensi matkaansa itämaneesille. Viima riepotteli sekä Cherylin pitkiä hiuksia kuin Lucan loimea, kun nainen nosti takkinsa kauluksia korkeammalle upottaen puolet kasvoistaan sen sisään. Itämaneesille päästyään joku tunki sieltä juuri ulos, joten Cheryl huudahti jättämään ovet auki. Toinen ohitti Cherylin ja oriin kohteliaan välimatkan päästä hymyillen, mutta naisen katse oli jo sisässä maneesissa.

Siis. Ei. Voinut. Olla. Totta.

Kolme maneesia ja hän oli eksynyt samaan kuin blondi? Enää Cheryl ei voinut pitää toista hauskana, kun olisi oikeasti halunnut ratsastaa. Ehkä blondi pitäisi päänsä kiinni. Cheryl riisui hevosensa loimen ripeästi heittäen katsomon (??) laidalle. Ohjaten hevosensa pahantuulisesti keskelle maneesia Cheryl koetti olla reagoimatta blondiin mitenkään.

Katerina oli noussut Aleksein selkään ja ehtinyt ratsastaa kierroksen, kun hän sattui vilkaisemaan sisään saapuvaa ratsastajaa. Miksi juuri sen raivostuttavan ämmän piti tulla pilaamaan hänen päivänsä. Nainen ryhdistäytyi ihan huomaamattaankin ja kohensi asentoaan - ehkä inhottavan ihmisen näkeminen sai hänet yrittämään enemmän, kuin hän oli yrittänyt ratsastuksen saralla sitten viime valmennuksen. Hän kietoi hermostuneena ratsunsa valkeita jouhia sormiinsa ja yritti olla mulkoilematta toista pahasti. Hänen pitäisi nyt keskittyä omaan ratsastukseensa ja Alekseihin. Katerina oli vetäissyt hiuksensa vain nopealle nutturalle ja yksittäiset suortuvat karkailivat hänen kasvoilleen, jolloin hän huitaisi ne kiukkuisesti pois. Miksi hän oli lähtenyt ratsastamaan, kun iilimato tuntui seuraavan häntä. Typerä lehmä.

Siinä missä Katerina oli pukeutunut vaaleisiin ratsuaan myöten, oli Cheryl taas toisesta laidasta. Lucan musta karvapeite kiilsi hyvästä hoidosta eikä Cherylkään ollut turhan räikeä. Mustat nahkasaappaat sekä samanväriset housut, tummansininen takki sekä mustat nahkahanskat eivät olleet värikkäimmästä päästä, mutta ainakin Cherylillä oli punaiset hiuksensa sekä Lucalla oli ollut yllään kirkkaanpunainen fleeceloimi.

Cheryl näki silmäkulmastaan blondin mulkaisut, kun ponnisti hevosensa selkään. Pieneksi ihmiseksi hän teki sen yllättävän näppärästi, mutta joutui käyttämään pientä jakkaraa apunaan. Satulavyön kiristettyään vielä selästä käsin hän antoi Lucalle luvan lähteä liikkeelle ja hevonen lähti rentoon askellukseen uran sisäpuolelle. Nainen antoi ohjien valua pitkiksi eikä Luca välittänyt maneesin kahdesta muusta ratsukosta lainkaan. Sen sijaan se tuntui kuvittelevan maneesin pohjan olevan jotain herkullista, koska kuljetti turpaansa sitä pitkin. Cheryl pyysi sen ylös nopealla pohkeella, mikä sai Lucan hypähtämään hieman eteenpäin, mutta pitämään jatkossa päänsä ylhäällä.

Kat keräsi ratsunsa ohjat käveltyään ihan tarpeeksi kauan ympäri maneesia. Hän nykäisi takaisin orin kiskoessa ohjaa kuin se olisi valittanut työnteosta - hitto, eihän hän edes nykyään vaatinut siltä mitään. Askellaji vaihtui suureen raviin ja kimo pääsi esittelemään upeita askeliaan, jotka eivät pettäneet koskaan. Sillä oli lennokas ravi ja se havitteli maanpintaa silloin, kun Kat ei keskittynyt ja antoi ohjan valua sormien välistä. Typerä kaakki, aivan liian paljon lomaillut, kun ei edes käyttäytynyt. Hän keräsi itsensä ja hevosensa vaatien siltä alusta asti virheetöntä muotoa ja pyrki erilaisin tehtävin etsimään hevoselleen ominaisen notkeuden ja rentouden. Ohittaessaan uuden vihamiehensä Katerina käänsi katseensa ylpeänä muualle ja meni ohi kuin ei tuntisikaan.

Vaikka Cheryl ei taukoamatta tuijottanutkaan blondin ratsastusta, selvisi naiselle nopeasti muutenkin ettei hän tainnut olla pitkäpinnaisin ratsastaja. Cheryl seurasi toisella silmällä ratsukkoa, lähinnä, jotta osaisi antaa heille tilaa - vaikka Cheryl ei blondista pitänytkään, ei hän halunnut aiheuttaa enempää hermostumisen aihetta, joka kostautuisi hevoselle - eikä pitänyt näkemästään. Vaikka naisen omassa pinnassa ei ollut kehumista, venytti hän sen äärimmilleen hevosten kanssa. Cheryl saattoi hieman liioitella, mutta blondin ratsastuksessa oli jo hieman vapaudenriiston makua.

Kerätessään itse ohjansa Cheryl jätti ne hieman pidemmiksi ja antoi hevosensa hakea varsin pitkään ja matalaan muotoon. Luca oli kuitenkin vasta kuusivuotias, joten se tarvitsisi hieman aikaa lämmetä valmiiksi hyvään työskentelymalliin. Hän taivutteli hevosta paljon molempiin suuntiin ensin käynnissä, kunnes pyysi hevosen raviin. Nainen piti yhä ohjan pidempänä, antaen hevosen venyttää itseään.

Laukan vielä läpikäytyään Cheryl alkoi kerätä ohjaa paremmin käteen, tuntien hevosensa hieman kipinöivän laukasta. Se alkoi pitää perinteistä pörinäänsä ja kevensi etuosaansa välittömästi etsien varsin vahvaa tuntumaa. Cheryl piti kätensä rauhallisena ja tasaisena eikä antanut hevosen provosoitua mistään enempää. Pian Luca ravasikin tyylikästä, lennokasta Champion-raviaan. Maneesin kolmas ratsukko lähti maneesista automaattiovien loksahtaessa kiinni dramaattisesti. Cheryl vilkaisi niitä nopeasti, mutta siirsi keskittymisensä uudestaan täysin hevoseensa. Lucalla ratsastaminen tuntui aina sille kuin olisi palannut kotiin: se tuli täysin selkärangasta. Lucan hän tunsi paremmin kuin omat taskunsa ja se näkyi ratsastuksessakin. Pohkeenväistö lähti reippaasti

Lucan laukka oli tavallistakin voimakkaampi tänään. Kuten oli suunnitellutkin, Cheryl harjoitteli vastalaukkaa kaarevalla uralla. Lucan askeleet pyörivät eteenpäin loistavalla rytmillä ja vihdoin ohjat pieneksi tauoksi antaessaan Cheryl ei voinut kuin taputtaa orin hieman hionnutta kaulaa.

Blondi väänsi yhä hevosensa kanssa, kun Cheryl aloitti loppuverryttelynsä taas antaen hevoselleen enemmän ohjaa. Luca venytti itseään pärskähdellen. Sen askel oli rento ja letkeä, mistä punapää nautti. Kun Cheryl lopulta hiljensi käyntiin, oli hän varsin onnellinen omasta lapsihevosestaan. Tulevaisuuden lupaus parhaimmillaan.

Cherylin ollessa valmis, hän ohjasi hevosensa keskelle maneesia ja hyppäsi alas. Lucan suupieliin oli kerääntynyt valkoista vaahtoa, jota se selvästi olisi halunnut hieroa omistajaansakin, mutta nainen hyppäsi nopeasti pois alta. Cheryl käveli maneesin ovelle, napaten mukaansa ja pukien hevoselleen loime sekä huutaen taaksensa ilmoituksen avaavansa oven, vaikka ei häntä oikeastaan kiinnostanut vaikka blondin kimo saisikin paskaslaagin siitä. Nainen veti katosta roikkuvasta narusta, joka avasi oven.

Oli vain yksi ongelma. Ovi ei avautunut.

Cheryl nyki narua närkästyneesti. Tähän hän ei suostuisi. Nainen ajatteli kuulemaansa loksausta oven sulkeutuessa vieraan ratsukon poistuessa. Oliko ovi aina pitänyt sellaista ääntä? Paskaako Cheryl tiesi.

Katerina yritti parhaansa jotta pysyisi ratsunsa kanssa typerän naisen ja tuon hevosen mukana. Hän muisteli oppimiaan lämmittelyharjoituksia, taivutuksia ja väistöjä, eikä aikaakaan kun hän tunsi suuren muutoksen Alekseissa. Ilmeisesti se kaipasi vain pidempää, aktiivista lämmittelyä jotta se todella alkoi liikkua. Hän hymyili mielissään ratsustaan ja etsi sisäistä kilparatsastajaansa.

Lämmiteltyään ratsun kaikissa askellajeissa, hän jatkoi vaikeammilla tehtävillä vilkuillen välillä toista ratsukkoa. Hän keskittyi siihen hetkeen mutta ehkä huomaamattaan kuvitteli alleen huippuratsunsa Philadelphian raakile-Aleksein sijaan. Ori esitti ratsuttajan kanssa hiotut sulkutaivutukset lävistäjällä molempiin suuntiin eikä kimon laukkatyöskentely vaatinut kuin ehkä aavistuksen tarkempaa ratsastusta, mutta kaikin puolin nainen oli tyytyväinen siirtäessään hevosen raviin ja antaessaan sille pidempää ohjaa. Häntä ei ottanut enää yhtään niin paljon päähän toinen ratsastaja.

Kat siirsi Aleksein käyntiin toisen jo jalkautuessa ja keskittyi hionneen orinsa hemmotteluun. Hän rapsutti lämmintä kaulaa harjan alta ja havahtui vasta, kun tuli maneesin ovelle, jota toinen yritti nykiä auki avuttomana.
”Täytyykö mun tulla avaamaan se sun puolesta?” Hän heitti lähtiessään kiertämään Alekseilla toista hevosta. Pitikin seistä heidän tiellään.

Cheryl oli valmis polkemaan lapsellisen kiukkuisesti jalkaa oven pysyessä kiinni. Blondin vinoilu vieressä ei auttanut ja Cheryl mulkaisi toista katseella, jolla olisi ollut kaikki mahdollinen tappovoima mikäli katseella olisi voinut tappaa.

"Oo hyvä vaan", Cheryl älähti, mutta koetti vielä avata ovea sitä sivuun työntämällä. Ei onnistunut vaan automaattinen lukko piti. Nainen ei tosiaan halunnut jäädä maneesiin kahdestaan teiniprinsessan kanssa. Cheryl ei kuitenkaan uskonut, että vika oli hänessä - eihän tämä nyt helvetti eka ovi ollut, jonka hän avasi eikä edes ensimmäinen kerta tämän oven kanssa. Tämän jälkeen hän ei varmasti kuitenkaan luottaisi automaattioviin enää lainkaan.

Lucaa tilanne ei tuntunut haittaavan vaan tuntui kokevan tilanteessa omituisimmaksi vieressään kiroilevan omistajansa. Ori möllötti vieressä punapäätä kummaksuttavasti tuijotellen ja Cheryl oli tyytyväinen, että oli ottanut loimensa mukaan nyt hevosen ollessa hikinen. Nainen koettu rykäistä ovea liikkelle vielä kerran, mutta ainoa mikä lähti liikkelle oli Luca, jonka mielestä Cherylin touhut alkoivat mennä yli. Cheryl tuhahti sille orin tanssahdellessa hänen ympärillään.

Katerina vastasi Cherylin tappavaan katseeseen vähintään samalla mitalla. Hän ei tuollaisen inhottavan itseään täynnä olevan naisen kanssa aikaansa viettäisi yhtään pakollista enempää. Hän jatkoi matkaa siitäkin huolimatta että toisella näytti todella olevan ongelma oven kanssa ihan vain kiusatakseen tuota. Kun hän maneesin puoleenväliin päästessään todella tajusi, ettei hänkään pääsisi ulos jos ovi ei aukeaisi, tuli Kat toisiin aatoksiin ja ratsasti Aleiksein takaisin maneesin ovelle. Hän jalkautui lähellä ovia välittämättä pysäyttää hevostaan tyylikkäästi kaartoon ja talutti kimonsa sitten maneesin ovelle.
”Mikä tässä nyt on ongelma”, hän marisi ja nykäisi narusta. Ensin kerran, sitten kahdesti. Ei mitään. Hän ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Jos vähän kovempaa?

Cheryl seurasi kyllästyneesti kuinka blondi käveli nykimään narua epätoivoisesti.

"No olisko se ettei se ovi aukea", nainen sanoi painottaen loppua kuin olisi puhunut tavallista hitaammalle ihmiselle. Toisalta sitähän bimbo Cherylin mielestä olikin. Vähäjärkinen idiootti. Luca naisen vieressä ei ollut ihan niin innostunut toisen oriin ilmaantumisesta viereen - vaikka kimo käpylehmä asuikin viereisessä karsinassa, tuntui sen mielestä tilannetta rauhoittavan suuresti kalterit kahden hevosen välistä. Nyt niitä ei kuitenkaan ollut ja se sai Lucan nostamaan päänsä taivaisiin ja korvat pyörimään vimmatusti. Kun ensimmäinen ääni karkasi mustan oriin suusta ja toinen etujalka nousi kuopaisevaan liikkeeseen, Cheryl nyrpisti nenäänsä.

"Lopeta", nainen kielsi hevostaan pelottavan ärsyyntyneellä äänellä, joka sai hevosen heti pamauttamaan jalkansa maahan. Korvat silti pyörivät ja pää pysyi taivaissa. Cheryl ei pitänyt hevostaan mahdottomana muiden hevosten keskuudessa - se työskenteli maneesissa täydellisessä sovussa -, mutta joskus se vain oli niin täynnä itseään ja kertoi siitä mielellään myös muille. Luca kuitenkin tiesi, ettei muille hevosille uhittelu ollut sallittavaa omistajan ollessa paikalla

Toisen naisen vastaus sai Katerinan irvistämään. Mokomakin viisastelija!
”No kyllä mä nyt vittu sen nään”, Kat tuhahti naisen typerälle vastaukselle. Häntä ei nyt kiinnostanut kuunnella tuon itsestäänselvyyksiä. Ovi oli selvästi kiinni eikä auennut normaalisti, joten heillä oli aikamoinen pähkinä ratkaistavaksi. Aleksei pörisi toiselle orille ja sen innokkaan kaulan ojentelun vuoksi Katerinan piti kiskaista se pois toisen luota. Selvästikään hänen ihana orinsa ei ollut toisen ratsun mielestä kovin ihana.

”Mitä sä teit sille?” Hän syytti kun arveli tietysti, että ilkeyttään toinen oli lukinnut oven. Nainen risti kätensä ja heilautti hiuksiaan. Mikä idiootti kun kuvitteli, että hän menisi sellaiseen lankaan.

"Itsepähän kysyit", Cheryl huomautti toisen ärhennellessä. Miksi idiootti edes kyseli jos kerran näki vastauksen niin vitun hyvin? Punapää pyöräytti toiselle silmiään ja olisi varmaan ristinyt kätensä ärsyyntyneesti ellei olisi pitänyt hevosensa ohjia kädessään. Luca näytti yhä siltä, että omasta mielestään voittaisi kimon tappelussa milloin vain - ei sillä, niin uskoi Cherylkin -, mutta tyytyi nyt vain tuijottamaan toista hevosta pöristen.

Cheryl tuhahti kulmiaan kurtistaen toisen epäillessä punapään olevan oven lukkiutumisen takana.

"No sormeilin lukitusta. Mä oon aina halunnut viettää aikaa maneesissa lukkojen takana blondin bimboteinin kanssa", Cheryl äyskäisi ja silmiään pyöritellen kääntyi pois ovelta raahaten hevosensa perässään maneesin sisälle. Hän kaivoi puhelimensa esiin, mutta ei oikeastaan tiennyt kelle soittaa. "Jos haluut lopettaa ton kitisemisen niin ei sulla sattuis olemaan jonkun sellaisen ihmisen numeroa, joka vois auttaa meidät pois täältä? Mulla on muutakin tekemistä."

”Pakkoko on puhua tolleen kun et edelleenkään tunne mua yhtään!” Kat sähähti loukkaantuneena bimboteiniksi kutsumisesta. Tämä tapaus ei tainnut tietää yhtään, kenen kanssa oli tekemisissä. Ei Katerina sitä ihmetellytkään, mikä lie mielisairaalasta karannut, mutta häntä harmitti ihan olan takaa että tuo ilkeili hänelle täysin syyttä.

”Mielelläni jättäsin sut tänne”, hän tuhahti ja risti kätensä. Ohjaan päässä oleva Aleksei oli niin rauhallinen että sieti omistajaltaan vaikka minkälaisen kiukkuilun - ainakin yleensä. Nyt se korkeintaan vaihtoi painoa jalalta toiselle kun tunsi ohjan heilahtavan. Kimo hamuili omistajansa olkapäätä hellästi.

Vaikka Katerina mielellään olisi lukinnut idiootin maneesiin vaikka loppuviikoksi, hän kaivoi lopulta puhelimensa ja valitsi tallin numeron. Kai siellä joku olisi.
”Hei voisko joku tulla kattoo ku itämaneesin ovi meni lukkoon eikä päästä pois”, hän valitti puhelimeen varmalla äänellä antamatta rahtuakaan periksi häntä dissanneelle naiselle. Hän ei alentuisi itkemään, valittamaan surkeana tai alistumaan toisen edessä. Typerä heitukka, ehkä hän voisi haukkua tuon tallityöntekijälle ja saada ne potkut mahdollisimman pian. Hän sulki puhelun vaivautumatta kertomaan tarkemmin sen sisällöstä punapäälle. Olkoon epätietoisuudessa.

"Luojan kiitos en tunne", Cheryl nälväisi synkästi takaisin jo kiitettävän välimatkan päästä. "Tääkin on jo ihan tarpeeksi."

Luca käveli nyt rennosti omistajansa vieressä, korvat hörössä. Cheryl nyki punaista loimea paremmin hevosensa ylle, vaikka se ei olisi sitä sisätiloissa tarvinnutkaan. Peilin kohdalla hevosen pää nousi hieman ylöspäin, orin tiiratessa itseään peilistä kuin ei olisi peiliä aikaisemmin nähnytkään. Cheryl tuhahti sille. Ehkä ori oli vain turhamaisempi kuin mitä punapää tajusi.

Kaikesta huolimatta blondilla tuntui olevan sen verran järkeä päässään, että kaivoi puhelimen taskustaan. Cheryl ei kuunnellut keskustelua tarkasti, joten puolet sanoista olivat pelkkää puheensorinamuusia. Siksi Cheryl ei kysynyt, mitä blondille oli vastattu. Koska toinen ei vielä nostanut suuria raivareita, uskoi Cheryl vastauksen olleen kyllä. Hän tiesi kyllä itse varsin hyvin minkälaisen haloon teini pisti pystyyn mikäli vastaus oli kielteinen.

Katerina huokaisi silmiään pyöräyttäen naisen nälvimiselle ja lähti taluttamaan Alekseita pitäen välimatkan mahdollisimman pitkänä. Häntä otti päähän sekä se, että oli edes törmännyt tähän ihmiseen ja se että he olivat vielä jääneet oven taakse. Muutaman kierroksen jälkeen hän kuuli rapinaa ja kolinaa maneesin ovelta varoittavan huikkauksen jälkeen. Ei aikaakaan kun ovi avautui nätisti liukuen.

”Vai jäi neidit pulaan”, Kai virnuili oven raossa ja työnsi liukuoven täysin auki. Hän ei osannut olla edes pahoillaan naisten puolesta, olivathan nuo nyt päässeet vapauteen.

”Kiitos”, Katerina lirkutteli taluttaessaan Aleksein lähemmäs ovea. Hän halusi äkkiä pois sieltä ja mahdollisimman kauas punapäästä. Ruotsalainen tuskin vilkaisi kanssaratsastajaan enää. Hän oli edelleen varma, että nainen oli lukinnut oven itse tahallaan.

Cheryl oli tyytyväinen bimboblondin hiljentyessä. (Vihdoin!!!) Punapään korkea ponihäntä heilui askelten tahdissa puolelta toiselle, Lucan nuuskiessa maneesin pohjaa. Jonkun huikatessa ovelta Cheryl ei juurikaan siihen reagoinut. Eihän ovi vielä ollut auki - mutta kun se viimein aukesi, pääsi huulten välistä ensin helpottunut huokaus ja sitten kasvoille nousi irvistys.

"Voi vittu", nainen kirosi nähdessään oven takana olevan naaman. Cheryl ei oikeastaan ollut miehestä käärmeissään - ei ainakaan samalla tavalla kuin oli yleensä tai kuinka tulisi olemaan blondin nähdessään. Silti nainen lähti taluttamaan hevostaan kohti ovea, pitäen hyvän välin toiseen. Blondi käveli nokka pystyssä ylpeästi ja lirkutellen kiitoksiaan, saaden Cheryl irvistämään vain lisää. Bimboblondi tosiaankin. Kai iskekööt kiinni äkkiä, helppo saalis oli esitelty.

Luca taas oli yhdellä tavalla erilainen kuin omistajansa: se oli luonnostaan utelias ja ihmisystävällinen otus. Ori olisi tahtonut tutustua kaikkiin paikalla oleviin (paitsi ehkä siihen kimoon, joka kyrsi Lucaa yhä vähän, vaikka Luca olikin anteeksiantavainen) ja kurotteli kaulaansa lähimpiä ihmisiä kohti.

Kai vilkaisi oven vielä läpi, jotta se ei lukittuisi itsekseen seuraavien ratsukoiden jäljiltä. Hän siirtyi sen luota olkiaan kohauttaen - kai se oli kunnossa - ja luotuaan ensin huvittuneen katseen Cheryliin mies vauhditti askeliaan viihdyttääkseen kaunista blondia hetkisen. Hän oli joutua riisumaan kimon varusteista ja malttoi tuskin kieltäytyi, mutta vetäytyi tallissa ennemmin punapään seuraan ihan vain, koska vältteli turhaa työtä juuri sillä hetkellä.
”Kat on sitä mieltä, että suljit teidät tahallas maneesiin. Ootko sä kusessa siihen, rakkaudestahan se hevonenkin potkii?” Kai virnuili tarjotessaan tyhjää kämmentään innokkaalle Lucalle.

Cheryl oli alusta asti ajatellut blondin olevan sellainen perinteinen bimboblondi, jonka ääni muuttui hetkessä lirkuttelevaksi ja takapuoli alkoi keinua luonnottoman paljon puolelta toiselle. Nainen ei jäänyt katselemaan sitä näkyä vaan nenäänsä nyrpistäen käänsi katseensa pois - Luca vieressä otti muutamia raviaskeleita, korvat hörössä innokkaasti. Siitä tosiaan löytyi energiaa vaikka muille jakaa. Cheryl ei vieläkään ymmärtänyt, miksi se oli niin iloinen - ulkona tuuli piiskasi vasten kasvoja ja heitti Cherylin ponihännältä karanneet hiukset kasvoille. Pieni tihkusade löi vasten kasvoja ja sai naisen nyrpistämään nenäänsä.

Cherylin epäonneksi Kai oli kai saanut tarpeekseen blondin seurasta. Cherylin kohotti toista kulmaansa ivallisesti, tuhahtaen kuullessaan ääliön nimen. Oliko toisen nimi tosissaan periaatteessa kissa? Ei tainnut liikkua sen vanhempien mielessä paljoa, Cheryl ajatteli, tietämättömänä Katerinan koko nimestä.

"Joo", Cheryl sanoi kyllästyneesti, vähän tylysti. "Sun unelmissa ainakin."

Luca kurotteli kaulaansa kohti Kaita ja miehen avointa kämmentä. Sitten se varsin rohkeasti osti askeleen eteenpäin ja tunki päänsä miehen kainaloon. Cheryl pyöräytti sille paljon puhuvasti silmiään.

"Huomiohuora", nainen tuhahti, mutta ei vetänyt hevostaan pois.

Kai virnisti Cherylin sanoille. Tiedä vaikka tuo olisi ollut oikeassa. Ei kai hänellä olisi ollut mitään sitä vastaan, jos nainen olisikin ollut kiinnostunut naisista - hän ei jaksanut olla niin pinnallinen.
”Yrittäisit edes, Kat on ihan mukava. Tulisitte varmasti toimeen hyvin”, Kai lupasi miettien blondia, jonka oli nähnyt vain muutaman kerran ohi mennen. Ei kai tuo voinut olla kovin ikävä ihminen, ainakin hän oli viihtynyt - niin kauan kunnes nainen oli näyttänyt avuttomalta ja ilmeisesti olettanut hänen hoitavan hevosen loppuun. Siinä vaiheessa Kai oli enemmän kuin mielellään liuennut paikalta ja liittynyt Cherylin ja Lucan seuraan. Hän vastaanotti suloisen orin pään kainaloonsa mielihyvin ja rapsutti sen otsaa lempeästi. Hän innostui hieromaan sen poskia, korvia ja päätä rohkeasti ja hevonen näytti vain pitävän siitä.

Katerina oli saanut Aleksein loimitettua ja typerää punapäätä ja tuon solvauksia vältellen vetäytynyt varustehuoneeseen niputtamaan suitsia liian tarkasti ja vaihtamaan satulahuopaa ja suojia puhtaisiin. Hän mietti vievänsä Aleksein ulos myöhemmin kun se hieman ensin kuivuisi, ellei joku yli-innokas tallityöntekijä ehtisi ensin. Ainahan sitä sai toivoa. Komean Kain mainitsemalta Cheryliltä hän ei ainakaan pyytäisi enää koskaan mitään.

Mikäli Cheryl olisi tiennyt Kain ajatuksissa, olisi hän ajatellut jota kuinkin näin: Kai tuntui ja varmasti olikin ihminen, joka viihtyisi kenen tahansa seurassa, jos toinen oli vastakkaista sukupuolta. Ja miksi ei olisi ajatellut? Hakeutuihan se luuseri hänen seuraansa koko ajan. Kukaan ei hakeutunut Cherylin seuraan vapaaehtoisesti - paitsi ehkä Elle - ja se oli Cherylistä vähintäänkin epäilyttävää. Mutta Cheryl ei tiennyt Kain ajatuksista, joten punapää naurahti kovaan ääneen ja virnuili huvittuneena.

"Mä ja bimboblondi? Yhtä hyvin kun mä ja viemärinavausneste - varma itsemurja", Cheryl tokaisi oudon kielikuvansa ja jäi sitten miettimään sitä itse kulmat kurtussa. "Jos mä oon kännissä. Ja viemärinavausneste tequilapullossa."

Itselleen silmiään muljautellen Cheryl avasin loimen soljet edestä karsinassa ja heitti loimen takapuolelle alkaen avaamaan satulavyötä. Hän vilkaisi Kaita, joka tuntui leijuvan pilvissiä varastaen Cherylin hurjan mustan oriin mukaansa. Cheryl tuhahti.

"Korjaus", nainen totesi ja nosti etu- ja keskisormensa pystyyn. "Kaksi huomiohuoraa."

Satula liukui korkean hevosen selältä ja kyselemättä Cheryl tyrkkäsi sen Kain syliin keskeyttäen toisten herkän hetken. Blondi oli kadonnut karsinalta, jättäen hevosensa taas kököttämään karsinaan. Cherylin alkaessa avata suitsien remmejä, Luca tunki päätään vasten omistajaansa. Punapää saattoi suoda sille harvinaisen, lempeän hymy, mutta vain muutamien sekuntien ajan.

"Mä en pidä siitä, miten toi kohtelee sen hevosta", Cheryl sanoi nopeasti, riittävän hiljaa, ettei se kuulunut kuin Kaille. Suitset liukuivat pään yli ja ne olallaan Cheryl vilkaisi Kaita. "Tiiätkö, niitä, jotka ei vietä ollenkaan aikaa hevosen kanssa."

Luca tökkäisi Cheryliä päällään juuri sopivasti, vähän kuin olisi halunnut sanoa: "Ethän sä koskaan tee niin, ethän?"

Kai nauroi Cherylin sanoille kuin hyvällekin vitsille. Ei kai tuo nyt ollut niin varma siitä, että Katerina oli kaiken pahan alku ja juuri. Naiset tosin onnistuivat tekemään asioista todella monimutkaisia, jos niin tahtoivat. Hän astui askeleen taaksepäin tullessaan puhutelluksi huomiohuorana, mutta lähinnä siksi, että toinen pääsisi avaamaan suitset.

”Ehkä arvostat samoja piirteitä hevosissa ja miehissä”, Kai arveli vitsikkäästi ja hipelöi oven karmia rapsutellen siitä satunnaista likaa pois. Hänen huulensa olivat kaartuneet vinoon hymyyn, eikä hän jaksanut ottaa kovin tosissaan edes sitä, kuinka Cheryl puhui naapurikarsinassa asustavan kimon omistajasta.

”Melkein luulisi, että olette tunteneet pidempäänkin”, hän naurahti ja tarjosi kättään ottaakseen suitset. Hän voisi hyvin auttaa kun siinä pyöri muutenkin.
”Mutta kyllähän noita tyyppejä täällä on varmaan yhtä paljon kun hevosia”, Kai liioitteli ja kohautti olkiaan. Ei ollut hänen asiansa. Hän huolehti Cavanaughn ratsuista kuin omistaan, vaikka toki osasi varautua siihen että hevoset vaihtuisivat ja hän saisi vain sopeutua siihen.
”Mikä saa sut uskomaan, että Kat on sellainen? Se on ulkomaalainen, ehkä se käyttäytyy siks oudosti.”