Loimitelineitä lyhyille, kiitos

Luca ravasi Cherylin vierellä iloisesti. Ulkona oli ollut koko päivän kamala sää, taivas oli pilvinen eikä osannut päättää sataisiko vai ei. Tuuli riepotteli niin Cherylin takin hupun alta tunkevia hiuksia kuin Lucan loimen liepeitä, mutta sai orin lähinnä vain pyrähtelemään riemuissaan. Cheryl tuhahti sille, mutta ei ottanut lapsihevosta turhan tosissaan. Kun hevonen viimein siirtyi käyntiin, oli sekin ripeätahtista ja jännittynyttä sekä sieraimista kuului pörinää koko matkan ajan.

Cherylin työpäivä oli jo loppunut ja nainen oli sen enempää miettimättä suunnannut hakemaan omaa hevostaan tarhasta. Nahkasaappaisiin oli kertynyt märästä maasta mutaa ja Cheryl tiesi, ettei purukuivitus tekisi niistä juuri nyt yhtään kauniimpia. Cheryl näki itsessään pienen kouluratsastajamaisen perfektionistin varusteiden suhteen, mutta ei jaksanut hikeentyä asiasta yhtä paljon kuin entinen valmentajansa - josta ehkä oli siitäkin vähästä perfektionismista kiittäminen. Punapää tyytyi vain nyrpistämään nenäänsä niille asteussaan sisälle talliin. Lucan kaviot kopisivat vasten kovaa lattiaa, siirtyen muutamaksi askeleeksi raviin ja takaisin käyntiin. Ilman halkoi turhan kimakka kiljunta, josta Cheryl ei nauttinut. Kyseessä ei ollut enää Lucalle uusi paikka, joten kiljunta oli hänestä turhaa.

Luca puhisi yhä kun Cheryl pyöräytti hevosen ympäri karsinassa ja alkoi riisua loimea hevosensa yltä. Se oli yhdessä päivässä muuttunut varsin puhtaasta kuraiseksi ja märäksi. Sen kaulakappale oli poistettu sään lämmetessä viimeisen kuukauden sisällä (kyllä, oli ollut paljon masentavampaakin), joten nyt hevonenkin oli kaulasta niin kurainen kuin pystyi. Nainen huokaisi kovaan ääneen ja palasi tallin puolelle viedäkseen märän loimeen kuivumaan.

Lyhyiden ihmisten ongelmat tallityössä, oppitunti 1.

Loimien kuivattaminen oli kamalaa. Telineet olivat aina aivan liian korkeita ja sait hyppiä typerästi, jotta sait painavan loimen kuivumaan. Cheryl ei edes tiennyt, kuinka onnekas oli sadeloimensa kanssa eikä esim. superpaksun toppaloimensa, joita käytettiin kylmissä paikoissa kuten esim. Suomi. Silti Cherylin naama oli pien kuraa täynnä ja loimi roikkui kehnosti telineessä, kun Cheryl alkoi etsiä jakkaraa. Punapää oli nähnyt Facebookissa videon coolista loimitelineestä, jonka sai vedetty vaakasuoraksi maata vasten ja työnnettyä sitten takaisin paikalleen. Ehkä hän koettaisi ehdottaa niitä tallinomistajille. Kyllä jonkun piti pitää lyhyiden puolia, loimitelineissäkin.

Katerinan päivä oli sujunut shoppailun merkeissä ja hän oli astellut sinä päivänä Rosings Parkiin täysin uusissa vaaleissa ratsastushousuissa ja kermaisessa paksussa neuleessa, joka oli lämmin mutta upea ja erityisen kallis. Isän luottokortti oli vinkunut enemmän kuin Ruotsiin jäänyt mies olisi toivonut, mutta Kat ei välittänyt sillä vaatteet olivat upeita ja sopivat siihen kurjaan säähän hyvin. Hän käveli suoraan varustehuoneeseen, sillä kaipasi apua hevosensa sisälle otossa. Hän ei todellakaan likaisi itseään.

Ah, upeaa, joku tallityöntekijä oli paikalla. Hän ei suoranaisesti välittänyt, että nainen näytti olevan työntouhussa. Hänen asiansa oli tärkeämpi.
”Hei, haetko Aleksein mulle sisään?” Hän kysyi ihan kohteliaasti ja kallisti päätään. Toinen näytti ainakin siltä että oli kuorruttanut jo valmiiksi itsensä mudalla ja ehkä jopa hevosenpaskalla, joten yhden kimon sottapytyn hakeminen tuskin tuntuisi enää missään. Hän laski kädet lanteilleen kuin odottaen toimia.

Cheryl oli juuri löytänyt jakkaran ja lähti hilaamaan sitä kohti loimitelinettä kun ovesta kirmasi sisään blondi. Tuntomerkit kaikesta Cherylin inhoamasta täyttyivät nopeasti: blondi ei olisi voinut selvemmin edustaa tiettyä ihmisten jaostoa, jonka voisi nimetä "pappa betalar"-ryhmäksi. Vaaleat hiukset heiluivat vasten neuletta, jonka Cheryl omaksi häpeäkseen osasi tunnistaa kalliiksi työksi. Vaikka nainen olikin irtautunut maailmasta, jossa oli kasvanut, muisti hän silti tarkkaan kunnon laadun heikommasta. Blondin suun avautuessa ei Cheryl oikeastaan yllättynyt, ettei sieltä tullut mitään miellyttävämpää.

"Miksi ihmeessä hakisin?" Cheryl töksäytti takaisin ja nousi jakkaralle loimea suoristaakseen. Hän osasi pitää oman ylpeytensä (ja narsistisen ylimielisyytensä) myös kuraa naamallaan. Ehkä ne olivat ne harmaat silmät, jotka osasivat kyllä olla pistävät ja halventavat. Cheryl vilkaisi naista nopeasti niillä silmillään, kulmat hieman kurtussa ja nenä nyrpistyneenä. Hän ei pitänyt tuosta naisesta tai ehkä ennemminkin tytöstä. Aleksei kaiken lisäksi kuulosti lähinnä venäläiseltä ravurilta, joista Cheryl oli joskus nähnyt kuvia - ja mikäli pitää mainita, ei ollut kovin vakuuttunut.

Blondi tuijotti Cheryliä kädet vaativasti lanteilla, kun nainen hyppäsi alas jakkaraltaan. Punapää mulkaisi vierasta nopeasti - "HÄIVY" - ja pyyhki kuraa naamastaan lähinnä vain onnistuen levittämään sitä lisää.

Katerinan ilme muuttui järkyttyneeksi, kun tallityöntekijä vastasi hänen pyyntöönsä niin rumasti. Häntä ei kuuna päivänä ollut kohdeltu sillä tavalla Rosings Parkissa ja tämä sai melkein harkitsemaan tallin vaihtoa. Hän risti kätensä rinnalleen ja naputti jalalla lattiaa.
”Koska se on työtäsi?” Hän tarjosi hämmentyneenä ja mietti, kannattaisiko vain marssia suoraan toimistoon ja valittaa ikävästä vastaanotosta. Hän kun oli niin tottunut siihen, että hänen sanansa oli laki. Tämä tapaus saisi kenkää ennemmin kuin ehtisi vastalausetta sanoa. Kat heilautti avoimeksi jättämät hiuksensa toiselle olalle. Hän ei ottanut nokkiinsa ikävästä katseesta, sillä koki olevansa sen yläpuolella.

Katerinan onneksi Cherylin kaltaisiin ihmisiin ei usein törmännytkään - tällä kertaa ikävä kyllä Rosings Parkissa. Tallin vaihto ei ehkä ollut edes ylireagointia, varsinkin jos hankkiutui punapään mustalle listalle. Ehkä sen listan hevosihmiset (eli huomattavan suuri osa) voisi perustaa oman tallin jonnekkin tosi, tosi kauas Cherylistä.

Ja kun blondi avasi suunsa, nousi hän koko ajan lähemmäksi sitä mustaa listaa. Cheryl nyrpisti nenäänsä naisen sanoille. Miksi olisi? Mikä hänessä muka sanoi, että hänet oli palkattu roudaamaan jonkun venäläisravureita? Koska hän ei pistänyt hevosestaan vastuussa olevaa työntekijää, yllättävän mukavaa mutta rasittavan pitkää Ashleytä juoksemaan naisen hevosen kanssa? Cheryl vihasi tietynlaisia ihmisiä ja olisi voinut lyödä satasesta vetoa, että vieras nainen oli yksi niistä.

"A-aa-a", Cheryl äännähti ja lähti raahaamaan jakkaraa takaisin paikoilleen. "Mun työpäivä on ohi ja muutenkaan mun työtä ei tosiaan ole raahata hevosia ihmisille joiden aivot jatkuva blondaus on tuhonnut. Joten tseh tseh pikkunarttu, ala vetää."

Cheryl pyrähti ympäri paikoillaan, puhelinta taskustaan kaivaen. Naisen oli tarkoitus suunnata varustehuoneeseen, josta noutaisi hevosensa varusteet mukaansa.

Katerina pyöräytti silmiään uskomattoman törkeälle vastaukselle ja silmissä välähti kipinä viimeistään silloin, kun häntä kutsuttiin pikkunartuksi. Sellaista nainen ei sulattanut.
”Anteeksi mitä”, hän korotti ääntään ja astui askelen lähemmäs. Mitä tämä idiootti oikein yritti?
”Kuraisesta olemuksestasi päätellen olet työntekijä, ja minua ei pätkääkään kiinnosta vaikka työpäiväsi on ohi. Tehtäväsi on auttaa minua”, hän ilmoitti vaativasti ja vilkaisi taskusta nousevaa puhelinta. Siinä hetkessä kun tämä bimbo alkaisi vielä selata sosiaalista mediaa sen sijaan että auttaisi häntä, ei hyvä heiluisi.
”Kerro sitten edes mistä löydän jonkun fiksun työntekijän? Voin samalla hankkia potkut kaltaisellesi ääliölle.”

Cheryl tosiaan avasi normaaliin tapaansa puhelinta vastatakseen muutamaan viestiin sekä tsekatakseen sosiaalisen median suurimmat jätit - Facebook, Instagram, Twitter -, kun kuuli blondin yhä möykkäävän. Nainen tuhahti äänekkäästi kohottaessaan katseensa ylös puhelimestaan. Silmät siristyivät tavallista enemmän naisen katsoessa bimboa, joka yhä tuntui selvästi olettavan olevansa jotenkin Cherylin yläpuolella. Na-aa, Cherylhän tässä oli blondin yläpuolella.

"Mikäli sun hevonen ei kaipaa ratsastusta, niin mun tehtävä ei tosiaan ole auttaa sua", Cheryl oikaisi ja pyöräytti silmiään. Kurainen tai ei, Cheryl Ryan ei kenenkään hevosta hakisi.

"Jaa-a. Mitä jos vaan hakisit elukkas itse?" nainen jatkoi kääntäen katseensa pois blondista. Hän tahtoi jo ratsastaa oman hevosensa ja lähteä kotiin.

Katerina pyöräytti silmiään dramaattisesti. Missä tämänkin tyttösen aivot olivat? Hän ei kaivannut ratsutusta, ei ainakaan tältä naiselta, ja alkoi ajatella että tallille tulo jo itsessään oli suuri virhe.
”Kuka vittu sä oikein luulet olevas?” Katerina sihahti samalla kun päätti jättää pikkuteinin omaan arvoonsa. Hän pyyhkäisi mennessään kohti naisen puhelinta heittääkseen sen kivilattialle ja paiskasi oven selälleen rynnätessään käytävälle.

Blondin vihainen sähinä sai Cherylin nauramaan. Sitä kysymystä häneltä ei oltu kysytty aikoihin, koska omasta mielestään Cheryl viestitti ulkomaailmalle varsin hyvin, kuka hän luuli olevansa. Eikä vaan luullut, vaan tiesi, tasan tarkkaan.

"Mä", Cheryl vastasi yksinkertaisesti, koska Cheryl oli Cheryl Ryan kaikessa vittumaisessa "kuka sä luulet olevas"-habituksessaan. Jos nainen olisi tiennyt kuka oli Cheek, olisi "Kuka muu muka" ollut hänen elämänsä ikioma soundtrack. Vaikka Cheryl tuskin olisi pitänyt Cheekistä ja "ahh"-ääntelystä jokseenkin raskaamman musiikin vannoutuneena kuuntelijana, ja olihan Cheek muutenkin varsin mainstream Cherylille. Hän ei enää ollut samanlainen musiikinpalvoja kuin teininä, mutta kuunteli musiikkia silti enemmän kuin valtaväestö.

Blondin säälittävä yritys sihdata kohti Cherylin puhelinta epäonnistui ja sai naisen lähinnä nauramaan. Tilannetta ei parantanut oven paiskaus auki ja muu dramatiikka, joka sai Cherylin vain huvittuneeksi - nyt enää puuttui, että hän löytäisi blondin kyynelsilmäisenä nurkan takaa. Hän oli omasta mielestään (todennäköisesti siis ei) kasvanut teini-iän käyttäytymismallistaan, johon oli kuulunut mm. koulukiusaaminen, mutta ei hän silti voinut ottaa vakavasti itkeviä pikkubimboja. Jos kerran piti olla niin helvetin typerä, kestäkööt seuraukset.

Piristyneenä päivän viihteestään lähti Cheryl vihdoin kohti varustehuonetta, puhelintaan yhä näppäilen. Instagram tulvi vanhojen kavereiden kuvia. Naista ei oikeastaan kiinnostanut Marc Jacobsin uusin mallisto tai kuinka Amelie oli saanut vihdoin Chanelin superharvinaisen laukun vaatehuoneeseensa useiden muiden seuraksi, mutta jostain syystä Instagramista se oli erityisen tärkeää. Huokaisten Cheryl tykkäsi kuvasta, ehkä säälistä. Olihan se tylsää, kun joidenkin elämä oli kiinni vain siitä, kenellä oli komein valikoima merkkilaukkuja. Mun laukku on kalliimpi kuin sun laukku.

Katerinaa ei kiinnostanut ylimielisen punapään sanat enää. Hän henkäisi hyvin loukkaantuneena ja asteli nyrpistellen tallikäytävää pitkin. Ei huvittanut enää edes ratsastaa! Nainen asteli vihaisin askelin portaat oleskelutilaan ja haki kupin kahvia istuen loukkaantuneena sohvan nurkkaan. Saatanan lellitty kakara, kehtasi kohdella häntä sillä tavalla! Hän toivoi että paikalla olisi ollut ihana australialaisvalmentaja Troy tai joku muu mies jolle valittaa maailman kurjuutta. Edes Jimena tai joku fiksu tallityöntekijä, joka hakisi hänen hevosensa! Lucysta voisi olla juttuseuraa, miksei myös hevosenhoitoapua, mutta tuotakaan ei näkynyt missään. Hän nyrpisteli myös ikävän makuiselle kahvilleen ja päätti, että koko maailma oli sinä päivänä häntä vastaan.

Cheryl alkoi kerätä varusteita normaaliin tapaan kasaan kun tajusi suitsien puuttuvan kokonaan niille varatulta paikalta. Syy ei ollut varkaissa tai jonkun Cherylin jo suututtaman henkilön kepposessa, vaan se oli paljon yksinkertaisempi. Nainen oli ottanut suitset eilen mukaansa kotiin ne puhdistaakseen ja aamulla unohtanut ne yläkertaan omaan kaappiinsa. Huokaisten Cheryl heitti suojat takaisin jonnekkin Lucan kaapin suuntaan, tulisihan hän kohta takaisin korjaamaan ne lattialta. Nenäänsä nyrpistäen nainen lähti takaisin yläkertaan. Hänellä ei suoranaisesti ollut sieltä kovin hyviä muistoja.

Punapää hyppi portaat vauhdilla ylös eikä jäänyt pälyilemään ympärilleen oleskelutilassa. Siksi Cheryl ei heti tajunnutkaan sohvan nurkassa kyhjöttävää blondia, jonka ilme ei näyttänyt yhtään sen tyytyväisemmältä kuin aikaisemmin. Cheryl tunsi paljon ihmisiä, jotka näyttivät aina siltä kuin olisivat haistaneet jotain pahaa. Toistaiseksi blondi sijoittui samaan seurueeseen, vaikka Cheryl arvelikin lähinnä etteivät naisen ja kahvin kemiat tänään kohdanneet. Punapää tosin tiesi tunteen - hän oli aikaisemmin juonut jonkun urpon keittämää kahvia ja se oli ollut suoranaista myrkkyä. Ehkä blondi oli saanut omat maistiaisensa siitä samasta satsista.

Katerina nosti kiukkuisen katseensa kahvista, kun kuuli askeleen ja huomasi uuden vihollisensa astelevan portaista. Häntä ei huvittanut nähdä tuota ylimielistä naamaa enää koskaan ja siinä se taas oli.
”Tuliko ikävä?” Hän sähähti edelleen ärsyyntyneenä ja polkaisi jalkaansa kohottautuessaan istumaan paremmin. Ei sellaisessa mielentilassa voisi edes ratsastaa, mutta ehkä hän löytäisi Cainin joka ratsutti Alekseita ja voisi houkutella tuon liikuttamaan orin - tai joku ihana tallityöntekijä ottaisi sen vastuulleen. Hän voisi aivan hyvin palata takaisin Newcastleen ja hukuttaa murheensa shoppailuun.

Cheryl nyrpisti tällä kertaa omaa nenäänsä omalla halventavalla tavallaan blondin alkaessa suhista omiaan. Sähinä oli Cherylistä varsin säälittävää - jos sen olikin tarkoitus kuulostaa kissamaisen vihaiselta, oli lopputulos lähinnä lentävä sylkivana ilmassa. Ehkä blondilla oli puhevika. Vaikka punapää nenäänsä nyrpistikin, ei hän osannut mielessään päättää pitäisikö ärsyyntyä vai nauraa. Blondi ei vakuuttanut Cheryliä, joka piti itsekin itseään kaiken sellaisen - eli ärsyttämisen - kuningattarena.

"Joo, mulla on tää obsessio ässävikaisiin, vitun typeriin pikkuteineihin, joka ei selvästi ees tajua blondin ja kusenkeltaisen eroa", Cheryl vastasi tyynellä, tylyllä äänellä, mutta siristi silmiään blondia katsoessaan, kuten usein teki muita ihmisiä katsoessaan. Ja siis kun ei pitänyt kyseisestä henkilöstä. "Ei ku hei, niistähän mä en just pidä. Voitko kuvitella?"

Cheryl ei jäänyt kuuntelemaan vastausta vaan painui hakemaan unohtamiaan suitsia kaapistaan. Vaikka naista ei voinutkaan pitää täysin draamattomana, oli Cheryl omasta mielestään ovien paiskomisen yläpuolella eikä arvostanut kyseistä dramatiikkaa. Oven kolahtaessa hiljaa kiinni punapään perässä, mulkaisi nainen sitä vielä nopeasti. Typerä blondi. Cheryl näki asian aika mustavalkoisesti (kuten lähes kaiken elämässä) ja olikin usein omien stereotypioidensa vanki. Esimerkki: blondit olivat lähes poikkeuksetta typeriä. Ja tärkein poikkeus oli tietenkin Cheryl itse, vaikka aidosti vaaleat hiukset olivatkin peitetty punaisen ja oranssin sävyillä.

Katerina ei voinut ymmärtää, mistä niin ilkeitä ihmisiä löytyi. Ainakin hänelle oli päivän selvää, että tämän neiti tärkeän työt loppuisivat siinä hetkessä kun hän jaksaisi valua toimistoon ja haukkua tuon kasaan. Ehkä hän voisi vain mainita ohimennen jollekin työntekijälle, säästyisi itse vaivalta käydä toimistossa.
”Kadut vielä tuota”, hän mutisi Cherylin perään ja kiskaisi kahvinsa kerralla alas kurkusta. Onneksi se oli jo hieman jäähtynyt, muuten olisi voinut olla vähän kurjaa. Hän vei kupin melkein raivoisasti iskien tiskipöydälle ja seurasi hetken mielijohteesta typerää heitukkaa kaapeille. Hän kiskaisi oven auki ja antoi sen painua kiinni perässään astellessaan kaappirivistöjen väleistä omalleen, joka valitettavasti oli samalla käytävällä toisen kanssa. Hän katsoi katse inhoa leiskuen toista mutta keskittyi kaivamaan omaa kaappiaan. Mennäkö nyt ratsastamaan vai eikö mennä. Ärsytti.
”En pidä sun asenteesta. Oot selvästi uus etkä tiedä, ettei tollanen vetele täällä.”

Cheryl nauroi blondille, joka uskoi naisen kykenevän sellaiseen tuntemukseen kuin "katumus". Eii, Cheryl oli kadottanut sen jopa sanavarastostaan jo vuosia sitten. Siksi se naisesta niin äärettömän huvittavaa. Ja punapäätä huvitti vielä enemmän kun blondi rymisti ovesta hänen perässään juuri sillä Cherylin halveksumalla tavalla, jossa ikkunat helisivät varmasti tallissakin. Cheryl käveli kuitenkin tyynesti omalle kaapilleen, avaten sen lukon ja koko kaapin. Suitset irvistelivät naiselle pienen pinon päälimmäisinä ja nainen tarttui niihin tyytyväisenä. Musta nahka kiilsi ja turpahihna sekä otsapannan alla oli pehmusteet valkoisesta nahasta.

Cheryl ei suoranaisesti innostunut blondin rämistellessä samalle kaappirivistölle, mutta toki ajatteli typerän naisen olevan yhä varsin huvittava - vähän kuin päivällisviihdettä väärään aikaan. Cheryl meinasikin pyytää naista takaisin ruoka-aikaan, kunnes blondi alkoi taas määkiä.

"Uus tai ei, mun asenne on mun asia ja jos mun asenne tollasia kersoja kohtaan vaikuttaa jotenkin mun työhön, joka on by the way ratsuttaa hevosia, oon ymmärtänyt jotain väärin mun sopparissa. Anteeks mut en oo pahoillani", Cheryl vastasi rauhallisesti ja kääntyi katsomaan blondia. "Jos mun työhön muka kuuluu miellyttää sun kaltaisia kermaperseitä, oon mä saanut vähän väärän kuvan. Mut miten vaan, koska nyt mä en oo töissä vaan asiakas, joten häivy pilaamasta mun päivää pliis."

Se oli enemmän kuin Cheryl oli sanonut Rosingsissa varmaan koskaan kellekään.

Katerina jäi räpläämään puhelintaan ihan vain koska ei osannut päättää, vaihtaisiko ratsastusvaatteisiin vai ei. Hän nosti katseensa naiseen tuon puhuessa ja pyöräytti silmiään. Kuka tuo luuli olevansa?
”Mua ei kiinnosta paskaakaan ratsutatko vai siivootko karsinoita, työntekijä sä silti oot”, Kat ilmaisi jyrkän mielipiteensä ja tuhahti.
”Sitä paitsi mistä mä voin tietää mitä hittoa sä teet kun touhuut kurasena hevosten kamojen kanssa. Oon tottunut et sitä tekee vaan tallityöntekijät”, hän jatkoi haluamatta varsinaisesti selitellä itseään. Naisen käytös oli ärsyttävää, joten vaikka hän oli ollut kärkäs sanoissaan, ei se enää edes painanut omatuntoa.
”No painu ite vittuun siitä”, Kat puolustautui eikä ottanut askeltakaan lähteäkseen, ”Ja sinuna en paljon kermaperseeks haukkuis, et ees tunne mua. Etkö oo saanu hetkeen vai mikä sua hiertää noin?”

Cherylin oli pakko hymyillä, kun blondi jatkoi. Vau, kakara (joka oikeasti oli Cheryliä ihan tarpeeksi vanhempi) koetti olla kovis. Punapään se sai lähinnä huvittumaan entisestään. Miksi hän aina törmäsi näihin urpoihin?

"No susta ainakin näkee kauas, ettei sun hevonen nää sua kuin vain maneesissa. Eikä oikeestaan silloinkaan - oothan sä selässä. Tietääkö se edes miltä sä näytät?" Cheryl hymähti ja sulki kaappinsa oven, taas tyynen rauhallisesti luottaen omaan dramatiikanvastaiseen kantaansa. Nainen kääntyi katsomaan blondia kulma huvittuneesti koholla, suupieli hieman kohoten. Toisen ajatusmaailma ei vain mahtunut Cherylin päähän, miten kukaan pystyi olemaan niin välinpitämätön omaa hevostaan kohtaan ettei koskaan edes vienyt loimea kuivumaan? Cheryl ei olisi ikinä olettanut kenenkään tekevän sitä hänen puolestaan ellei todella olisi tarve. Toisaalta Cheryl oli kouluttanut hevosensa lähes kokonaan itse, joten oli kaiketi oppinut hevosen elämään osallistumisesta huomattavasti enemmän kuin blondi, jolle oli isä selvästi kaiken maksanut.

"Ja mitä tulee siihen millon oon viimeks saanu", Cheryl aloitti hiljaa naureskellen. "Sano terkkuja sun poikakaverille - oli vitun hyvä yö."

Se oli ihan murskaava kommentti: vaikka blondilla olisi poikaystävä, johon luottaisi sata prosenttisesti, oli vastaan paha sanoa. Ja jos ei ollut, ei nainen tuntunut sellaiselta tyypiltä, joka sen tahtoisi myöntää.

Naisen sanat osuivat vähän turhan oikeaan, vaikka Katerina ei halunnut sitä myöntää. Hän olisi voinut aina viettää enemmän aikaansa Aleksein kanssa, mutta hän käytti ajan mieluummin johonkin muuhun. Motivaatio edetä ratsastajana oli kadonnut jonnekin viime aikoina eikä hän oikeastaan ollut edes yrittänyt houkutella sitä takaisin paitsi niiden lukuisin puheluiden aikana, joiden kautta hän syyti valheita isälleen minkä kerkesi. Kyllä, Aleksei oli kovaa vauhtia valloittamassa GP-ratoja, heillä oli vain epäonnea matkassa.

Hän tuhahti kääntyen taas puhelimensa pariin, kun toinen kuittaili jotakin uskomattoman typerää hänen poikaystävästään. Eiväthän he Miyaton kanssa seurustelleet, ja vaikka olisivatkin, hän ei ikinä voisi uskoa sellaista miehestä.
”Jos sulla ei ollut muuta, niin lähe jo menee”, hän kuittasi lyhyesti selvästi loukkaantuneena. Kukaan ei ollut puhunut hänelle sillä tavalla, paitsi ehkä joskus kouluaikoina tai yökerhossa, kun hän oli innostunut riitelemään. Tämä horo halusi selvästi vain piikitellä eikä Kat ymmärtänyt, miksi. Hänhän oli hurmaava persoona, mikä toisen sai sellaiseksi että oli pakko olla ilkeä.

Cheryl jäi katsomaan blondia kulma kohollaan. Alkaisiko se nyt itkeä? Punapää ei ihmettelisi sitä yhtään, niin tuikeasti oli toinen katsellut Cheryliä koko ajan. Nainen oli peräti odottanut toisen itkevän jo kauan sitten ja ehkä soittavan isälleen valittaakseen elämänsä julmuutta ja ilkeitä tallityttöjä. Se jos mikä sai Cherylin piristymään ennestään. Mikä muka olikaan parempaa kuin toiselle tuotettu tuska? Tietenkään Cheryl ei itse ajatellut sitä aivan näin, vaan koki koko jutun täysin oikeudekseen blondin typerän käytökseen jälkeen.

Puhuessa idiootin äänessä oli selvää loukkaantumisen sävyä, mikä sai Cherylin suupielen kohoamaan huvittuneena.

"Ilomielin", nainen sanoi nauravaisella äänellä ja suitset kädessään käveli kohti ovea. Ovella hän vilkaisi vielä kerran taakseen. "Seuraavan kerran kun neiti tarvitsee jonkun hakemaan hevosensa sisään tai vaikka pyyhkimään persees niin voit suoraan soittaa vaikka isille. Ok?"

Cheryl ei jäänyt odottamaan vastausta vaan kääntyi takaisin menosuuntaansa ja antoi oven sulkeutua perässään. Hän käveli suoraan varustehuoneen kautta hevosensa karsinalle. Musta pää katseli häntä korvat vinhasti pyörien. Nainen avasi karsinan oven ja antoi kätensä hevosellensa haisteltavaksi. Se painoi päänsä heti vasten Cherylin kättä ja sai naisen hymyilemään kevyesti. Luca sai Cherylin aina paremmalle tuulelle.

Cherylin lähdettyä Katerina istui kaappinsa eteen ja hautautui sosiaaliseen mediaan sekä viestipalveluihin. Tämä ei olisi tällä selvä. Hän ei ihan todella tiennyt, miten joku sellainen urpo oli päässyt edes ratsuttajaksi sinne. Eihän tuollaista voinut sietää, eikä varmasti yksikään tallin työntekijä pitäisi vastaavaa käytöstä työntekijälle sopivana. Hän saisi potkut naiselle pikemmin kun tuo arvaisikaan. Ja miksi ei ainakin yrittäisi - hänen ei tarvinnut Aleksein kotitallilla katsoa sellaisten pissisten toimia. Isä saisi kuulla tästä myös ja olisi varmasti yhteydessä tallille. Isin pikkuprinsessaa ei kohdeltu niin julmasti. Kat pyyhki itsepintaiset kyyneleet poskiltaan ja nousi iskien kaappinsa oven kiinni. Ei hän sinne nyt jäisi. Hän lähti itsekseen tuhisten tallin puolelle etsiäkseen tallityöntekijän, jolle kertoa, että joku muu voisi liikuttaa Aleksein.

Cherylille oli näin helppoa olla kamala muille ihmisille: sillä hetkellä kun ovi oli kolahtanut Cherylin takana oli nainen siirtänyt ajatuksensa typerästä blondista ja nyt kun Luca painoi päätään Cherylin syliin, oli blondi unohtunut kokonaan. Ehkä blondi tajuaisi kiertää Cherylin kaukaa tämän jälkeen. Ainakin jos olisi viisas, varmistaisi toinen, ettei näyttäytyisi pienenkään vilauksen verran punapäälle.

Cheryl jätti karsinan oven hieman raolleen kun astui sisemmälle karsinaan. Luca seurasi omistajansa liikkeitä uteliaana, vaikka kyse ei nyt mistään kovin mullistavasta ollutkaan. Oven sisäpuolelle, aivan sen juuren oli nostettu harjapakki, josta Cheryl otti yhden punaisista harjoista. Kumisuka pyöri hevosta vasten hierovin liikkein. Cheryl muisti yhä kuinka hänen vanha valmentajansa oli painottanut myös harjausta: se oli hevosen hierontaa, joka vain auttaisi lihasta. Kylkeä harjatessaan Cheryl tunsi Lucan hamuavan huulillaan naisen takin huppua. Punapää hymyili lämpimästi, mikä olisi ollut erikoista missä tahansa muualla kuin hevosten kanssa.

Ollessaan valmis, Cheryl palasi harjapakille ovensuuhun.

Katerina päätyi harhailemaan kohti hevosensa karsinaan etsiessaan työntekijää. Hetkessä hän huomasi jotakin, mitä ei odottanut: Aleksei oli sisällä! Ilmeisesti joku oli nähnyt hänen autonsa ja noutanut sen. Nainen asteli nyt vähän iloisemmalla mielellä orinsa karsinalle ja raotti ovea pujahtaakseen sisään. Samapa tuo, vaikka hän oli vähän liian fiineissä vaatteissa sellaiseen. Harmi, että hän oli jo luovuttanut ratsastuksen suhteen eikä ollut vaihtanut vaatteitaan.
”Moi, mitä poika”, hän leperteli hevoselleen hiljaa ja rapsutti sen otsaa. Orille oli vaihdettu ohut talliloimi päälle, eikä se ollut kurainen kuin jaloistaan tarkan loimituksen ansiosta. Hän ei onnekseen huomannut, kuka viereiseen karsinaan muuttaneen uuden tulokkaan luona pyöri.

Cheryl oli ehtinyt käydä Lucan jo läpi pehmeällä harjalla ja tarttunut toiseen harjatakseen tarhan hiekan pois jaloista. Luca ei suoranaisesti ollut kovin rauhallinen tarhassaan vaan usein kurvaili heittäen hiekkaa korkealle aina mahaan asti. Huokaisten Cheryl kyyristyi hevosen ensimmäisen jalan puoleen. Valkoinen sukka ei näyttänyt yhtään niin valkoiselle kuin olisi saanut, ehkä Cherylin olisi pitänyt pysähtyä pesarissa. Myöntäen kuitenkin sen olevan turhaa, alkoi nainen harjata hiekkaa pois.

Punapää mietti tulevia suunnitelmiaan sille päivälle: hän ehkä tekisi joitain irroittavia harjoituksia, ehkä vastalaukkaa. Luca rakasti laukkatyöskentelyä ja siksi sen kanssa oli niin mukava niitä tehdäkin. Cheryl alkoi miettiä sopivia harjoituksia, kun yhtäkkiä harjattava jalka katosi.

"Heiheihei", nainen määkyi ajatuksistaan heränneenä ja mönki jalan perään. Lucan katse oli suuntautunut viereisen karsinaan hevoseen ja Cheryl näki, että karsinan ovi oli auki. Hän ei ollut koskaan nähnyt tarkemmin kimon hevosen omistajaa, mutta ei oikeastaan halunnutkaan.

Katerina oli uppoutunut rapsuttelemaan huomionkipeää oriaan. Hän havahtui kuullessaan ääntä viereisestä karsinasta ja vilkaisi hevosta, joka kuikuili häntä kohti. Aleksei hörähti tallikaverilleen uteliaana ja kurotteli turpaansa kaltereita vasten, mikä sai Katin perääntymään ja jättämään hevosensa lajitoverin seuraan. Hän sulki karsinan oven ja vilkaisi uteliaisuuttaan viereisessä karsinassa puuhailevaa naista. Se idiootti punapää. Hän polkaisi jalkaa pahantuulisena.
”Tulitko katumapäälle ja hait hevoseni kuitenkin?” Hän heitti melkein vittuillen vaikka tiesi, että syypää oli joku muu. Johan toinen oli niin kehunut olevansa ratsuttaja, eikä tallityöntekijä.

Cheryl siirtyi takajalkaan. Luca katseli yhä viereisen karsinan suuntaan uteliaana, pää korkealla ja sieraimet leveinä. Se tiesi, ettei sillä ollut lupaa liikkua, joten nyt se seisoi aloillaan. Cheryl kuitenkin tunsi, kuinka paljon se olisi halunnut käydä nuuskimassa ystäväänsä. Olivathan ne nyt jo aikansa vierekkäin eläneet. Toisen kiinnostuksen kohteen Luca sai kuitenkin karsinan ovelle ilmestyneestä ihmisestä. Se kurkotteli kaulaansa kohti ovensuuta, mutta ei ottanut askeltakaan. Cheryl oli siitä tyytyväinen ja ylös jalan kimpusta noustessaan taputtikin hevosen lautasta.

"Mä en harrasta katumista", Cheryl sanoi tyynesti ja käveli hevosensa pään luokse. Se kääntyi nuuhkimana omistajansa sormia, ehkä herkkujen toivossa, vaikka Cherylillä ei ollutkaan tapana sellaisia antaa. "En siis."

Lucan tajutessa, ettei saisi porkkanan porkkanaa omistajaltaa, kurkotteli nenä taas kohti blondia. Ori oli aina kiinnostunut vieraista ihmisistä, mikä oli vähän huolestuttavaa. Mutta miksi ei olisi? Lucalla ei ollut mitään syytä olla luottamatta ihmisiin. Utelias se oli omistajansakin edestä, se oli varma. Cheryl kääntyi huokaisten ja kumartui käveli hevosen kaulan ali (#shortgirlthings) toiselle puolelle harjaamaan valkoiset sukat taas valkoisiksi siltäkin puolelta.