Kulisseissa kaatuneissa

"Joo, on minun varmaan siellä ainakin käytävä", Fleur totesi ja sai melkein mielihyvää siitä, että hänellä oli menoa ja Masonilla ei. Se kuulosti varmasti mielenkiintoisemmalta, että hänet oli kutsuttu juhliin kuin se, että hän makaisi koko päivän kotona! Nainen oli muutenkin mielistellyt toista jo aivan liikaa siihen nähden, että tavallisesti hän suosi vaikeasti tavoiteltavan esittämistä.
"Ei, et häirinnyt. Kykenen tekemään montaa asiaa yhtä aikaa", punapää vastasi huvittuneisuus paistaen äänestä läpi. "Ruoka on jo melkein valmis niin ei tässä hätää ole."
Toivottavasti häntä ei salakuunneltu oven toisella puolella.
"Kieltämättä ihan hauska kuulla sinun äänesi. Et vaikuta enää ihan niin mystiseltä", Fleur sanoi, vaikka eihän hän tiennyt millaisia luurankoja toisella oli kaapissaan.

Masonia hymyilytti ihan liikaa ja jos kukaan olisi nähnyt hänet, olisi häntä hävettänyt. Nyt kun hän istui yksin hämärässä autossa marketin pihalla, ei tuntunut yhtään niin nololta. Hän saattoi hyvin kiherrellä yksinään kuin teinityttö. Hän oli jo unohtanut, miltä tuntui olla ihastunut! Fleur oli vielä niin kaukainen ajatus, että tuntui typerältä myöntää ihastusta edes itselleen, mutta siltä hänestä nyt tuntui.
”En suinkaan halua viivyttää illallistasi, joten sano vain, kun haluat syömään”, hän muistutti hymyn kuuluessa äänestä. Seuraavat sanat saivat miehen naurahtamaan.
”Kiva kuulla. On myönnettävä, että kyllä vähän jännitti soittaa”, Mason sanoi ääneen ajatuksensa ja sammutti autonsa jälleen. Ehkä sillä lämmöllä jaksaisi puhelun loppuun.
”Mutta ethän sinä vaikuta yhtään pelottavalta. Suorastaan vain kiinnostavammalta hetki hetkeltä.” Miten paljon kannatti sanoa? Mason arveli että naisen kiinnostus häviäisi sillä hetkellä kun hän kävisi liian innokkaaksi.

Fleur pyöritteli äskettäisen värjäyksen jäljiltä mukavan pehmeitä hiussuortuviaan sormiensa välissä kuunnellessaan miehen puhetta. Nainen tunsi olonsa malttamattomaksi - hän ei pitänyt tällaisesta tutustumisvaiheesta, kun ei tiennyt toisesta vielä mitään. Hän olisi mieluusti hypännyt ajassa eteenpäin siihen vaiheeseen, kun tietäisi jo miehen kaikki plussat ja miinukset ja synkät salaisuudet, joiden perusteella voisi päättää halusiko tutustua paremmin vai ei. Suurin osa miehistä kuitenkin oli jollain lailla viallisia.
"Voisin minä kohta mennä syömään, mutta ei tässä kiire ole. En pidä ruuan valmistumisen odottelusta, joten hyvä vain että on muuta tekemistä", Fleur naurahti.
Masonin seuraavat sanat saivat hänen sydämensä pomppaamaan omituisesti. Suorastaan vain kiinnostavammalta? Miten tuo lausahdus piti tulkita? Typerä mies, tulisi nyt edes näyttäytymään hänelle, jotta olisi järkevää muodostaa toisesta jonkinlainen mielikuva! Fleur ei halunnut ensin kiinnostua ihmisestä ja sitten vasta pettyä. Oikeastaan hän ei olisi halunnut kiinnostua kenestäkään ollenkaan, varsinkaan näin heppoisin perustein. Kaikki tänne heti nyt -asenne ei ollut kaikista paras deittailemisessa, mutta minkäs teit. Voisiko mänteillä miehillä lukea varoitusviesti otsassa? Se helpottaisi kaikkien elämää.
"Mikä minusta kiinnostavan tekee? Ruuanlaittoko?" Fleur päätti haastaa, mutta pehmensi ääntään niin, ettei kuulostaisi epävarmalta, vaan ennemminkin kiusoittelevalta.

Mason nauroi.
”Sehän on vain plussa jos nainen osaa tehdä ruokaa”, hän vastasi kryptisesti ja myhäili mielessään. Kyllä hänkin kokkasi, mutta jos lähdettiin siitä mitä hän arvosti parisuhteessa, niin yhteiset ruuanlaittohetket tai se, kun tuli kotiin ja ruoka oli valmiina, oli ihanaa. Gabriellan kanssa hän sai liian usein tyytyä tekemään jääkaapin jämistä itselleen jotakin kun palasi illalla tallilta. No, ei kai sitä aina voinut odottaakaan kolmen ruokalajin illallista.

”En tarkoittanut oikeasti sitä. Minusta on vain kiehtovaa oppia sinusta asioita. Vaikka sitten se, että osaat tehdä ruokaa.” Koskahan he voisivat tavata? Mason tiesi menevänsä asioiden edelle ja tiesi ettei voisi kauaa enää jatkaa omantuntonsa vuoksi valehtelua. Hänen täytyisi kertoa Fleurille vaimostaan, mutta se olisi todennäköisesti se mikä ajaisi ranskattaren pois eikä hän tahtonut sitä.

"Yritys kokkailla kaikkea kivaa on ainakin kova", Fleur sanoi hymyillen.
Taisi olla parasta jättää tunnustukset palaneista makaroneista ja ympäri keittiötä räjähtäneistä kastikkeista toiseen kertaan. Olihan Fleur ihan kelvollinen kotikokki sille päälle sattuessaan, mutta selkärangassa ruuanlaittotaito ei hänellä ollut.

"Mielelläni minäkin oppisin sinusta lisää kaikkea uutta ja mielenkiintoista", nainen myhäili hillitysti, mutta muisti sitten huolehtia: "En kai viivytä sinun menemisiäsi?"
Oli kai kohteliasta tarjota toiselle mahdollisuutta vetäytyä omiin puuhiinsa, mutta ennen kaikkea Fleur ei tahtonut roikkua kenessäkään ja vaikuttaa liian innokkaalta.

”Se kuulostaa jo mainiolta”, Mason hymyili ajatellessaan, että Fleur osasi varmasti tehdä ruokaa. Hän arvosti naisia jotka edes yrittivät ja erityisesti kokeilivat erilaisia asioita. Hän vilkaisi toisen sanojen jälkeen kaupan ovia ja kelloa. Helvetti, hänen pitäisi kiirehtiä jos aikoisi ehtiä ennen sulkemisaikaa. Sehän olisikin, kun hän palaisi kotiin tyhjin käsin pitkän ajan kuluttua ja yrittäisi sopertaa jotakin sulkeutuneesta marketista.
”Taidat olla oikeassa, täytyy hiljalleen lopettaa. Kauppa menee pian kiinni ja jos ajattelin syödä jotain, niin…” Mason huokaisi pahoitellen.
”Ehkä voimme jatkaa joku toinen päivä?”

Toisaalta olisi ollut ideaalein tilanne päästä itse päättämään puhelu eikä antaa toiselle sitä valtaa, mutta toisaalta Fleur oli helpottunut, että Mason otti puhelun päättämisen puheeksi, eikä hänen tarvinnut itse keksiä syytä sille.
"Joo, kuulostaa järkevältä. Minunkin pitäisi kai alkaa tehdä jotain jos aion ehtiä tänään muutakin kuin syödä", nainen vastasi epätavallisen ystävällinen sävy äänessään. "Jatketaan joku toinen päivä."
Fleur nousi ylös ja venytteli paikoillaan kyhjöttämisestä puutuneita raajojaan.
"Yritä ehtiä sinne kauppaan", hän naurahti.

Mason oli harmissaan puhelun päättymisestä mutta pääosin tunne oli onnellinen. Hänestä oli hassua miten joku niin vieras saattoi tehdä olon niin ihanaksi.
”Yritän. Toivottavasti ruokasi maistuu ja viihdyt ystäväsi juhlissa”, hän sanoi vielä ennen kuin nousi autosta, lukitsi ovet ja lähti kävelemään kohti kauppaa.
”Soitellaan. Heihei”, hän hyvästeli toisen miettien jotakin järkevämpää tapaa mutta ei keksinyt sitä. Ehkä Fleur hyväksyisi sen, ettei hän ihan joka tilanteessa ollut niin sulava ja imelä. Tuskin naiset siitä pitivätkään, että heittäytyi liian lällyksi.

Fleur hymyili typerästi Masonin toivotuksille. Hän aikoisi kyllä viihtyä juhlissa. Täytyisi varmaan vedota Clementinen kotona olemiseen, jotta kukaan ei vaatisi häntä jäämään aamuyöhön asti tai lähtemään baariin. Ei hän sentään niin vastuuton ollut!
"Juu, soitellaan. Hyvää illan jatkoa sinulle", nainen toivotti ja puri huultaan katkaistessaan puhelun.
Olisipa jo se joku toinen päivä, jolloin he soittelisivat. Ei, ei hän sitä saanut toivoa. Fleur yrittäisi pyyhkiä tuon puolituntemattoman miehen mielestään edes täksi illaksi. Typerää touhua haikailla jonkun nettitutun perään. Hän pudisti päätään peilikuvalleen, ryhdistäytyi henkisesti ja fyysisesti ja siirtyi takaisin keittiön puolelle, tehden olemuksellaan selväksi, että äskeisestä puhelusta olisi kenenkään turha kysellä tyhmiä kysymyksiä.

(Kiitos tästä juha88 pelistä, kenties jatketaan joskus jostain muusta tilanteesta? :D)

”Samoin sinulle”, Mason vielä huikkasi ennen kuin puhelu katkesi. Hän puristi puhelinta kädessään ja asteli kevein askelin kauppaan unohtaen tyystin mitä kaikkea oli ostamassa. Ehkä Gabriella ei huomaisi mitään, kunhan hän toisi jotakin. Ajatus viipyili vielä pitkän aikaa sinä iltana niin kielletyssä Fleurissa.

[Kiitoksia, Juha88:sta inspiroitunut ketju oli onnistuneempi aloitus kuin ajattelin! Eiköhän nämä vois alkaa törmäillä yllättäen pikku hiljaa.. :))]