Kulisseissa kaatuneissa

[Nyt vähän erilaista peliä, toivottavasti joku kehtaa tulla mukaan. Paikkana toimii virtuaalimaailma. Kiitos Avenidan, päässäni on koko päivän soinut hirveä kappale Juha88, mikä inspiroi tähän peliin. Ihana kamala avioitunut Mason83 aka BlueEyedEquestrian hyökkää hurmaamaan Northumberlandin sinkkunaiset deittipalstalla. Tule mukaan viestittelemään miesparalle jotakin mukavaa.]

Torstai, 18. helmikuuta

Chapel Housen lähiö oli hiljainen, eikä paritalon ikkunoissa palanut enää valo. Mason istui olohuoneen sohvalla huultaan purren ja tuijotti hämärässä loistavaa kannettavan tietokoneen näyttöä. Hän kuulosteli alati valppaana kaikista pienimmätkin rapinat, jotta saattoi olla varma, ettei Gabriella yllättäisi häntä. Mies naputteli jo ennakkoon katuen tutun deittisivuston osoitteen ja klikkasi. Tyhjää, error, ei mitään - sitä palstaa, missä he olivat Gabriellan kanssa tavanneet, ei enää ollut. Hän naputteli hakukoneeseen sopivia hakusanoja ja klikkasi ensimmäistä ilmaista sivustoa päässään koko ajan ajatus siitä, miten väärin tämä oli.

FoxyLady89 etsii seuraa miehistä. Mason klikkasi rekisteröitymispainiketta ja alkoi yhä epäröiden täyttää tietojaan. Hän pääsi pian luomaan profiilia, joka osoittautui vaikeammaksi. Ei kuvaa, jotta vaimo ei tajua mitään - vaikka mitä varattu nainen siellä sivuilla tekisikään. Nimimerkki - mietitään myöhemmin. Mies. 32 vuotta. Newcastle Upon Tyne - ei kai se ole liian läpinäkyvää? Sinkku, kristitty, hetero, jousimies. Nämä kaikki olivat vielä helppoja täytettäviä, mutta seuraavaksi hänen pitäisi keksiä, mitä halusi sivuston kautta löytää.

Aihe: Aktiivinen mies etsii elämänkumppania… Ei. Aktiivinen mies etsii piristystä elämään. Se sopisi. Hän päätyi kirjoittamaan ja pyyhkimään pitkän aikaa sepustusta itsestään, siitä mitä etsi, ja joka kerta sanat tuntuivat vieraalta suussa. Haen seuraa harrastuksiin. Ehkä siellä pyöri yksinäisiä hevosihmisiä. Haen naista mahdollisesti elämänpituiseen seikkailuun - olikohan se liian rohkeaa? Mason sulki koneen kannen pikaisesti kun kuuli ääniä asunnosta. Äh, typerä piski vain yritti avata makuuhuoneen ovea.

Olen sosiaalinen, huumorintajuinen ja tavoitteellinen. Kannattikohan hevonen mainita heti ensimmäisenä? Sijoitusasiantuntija, esteratsastaja. Ehkä kannattaisi mainita, että oli aktiivinen liikkuja? Sellaistahan hän ehkä kaipasi, ehkä lenkkiseuraa. Jotakin tylsäksi käyneen avioliiton rinnalle. Ei kai sentään mitään ystävyyttä kummempaa? Lupaan huomioida sinua, olla romanttinen, sellaisesta naiset pitivät. En ole maalaisjuntti, hän kirjoitti naurahtaen ja alkoi todella hukkua salaiseen ja kiellettyyn seuranhakuilmoitukseensa.

Kirjoitellaan, tavataan, ystävystytään, rakastutaan. Mikä houkuttaisi oikeanlaisia naisia? Mason ei tiennyt itsekään mitä haki, joten kai sen voisi jättää vähän avoimeksi. Gabriella hirttäisi hänet jos lukisi sen. Eihän häntä voisi siihen yhdistää? Newcastle Upon Tyne oli taatusti täynnä yksinäisiä miehiä vailla seuraa, eikä hän toivottavasti olisi edes ainut hevosihminen - joten miten kukaan ikinä voisi yhdistää nimetöntä ja kuvatonta ilmoitusta häneen, kunnolliseen aviomieheen.

Julkaistu. Mason katseli kuvatonta, ehkä houkuttelematontakin ilmoitustaan purren melkein hampaat läpi huulestaan. Tahtomattaankin katse kävi makuuhuoneen suunnassa eikä hän voinut kuin ihmetellä, miten koskaan oli joutunut sellaiseen tilanteeseen. Ei hän pettänyt vaimoaan, kunhan uteliaisuuttaan tarkisti, miltä naismarkkinat näyttivät. Mies pyyhki sivuhistorian ja sulki koneen läpän tuijottaen hetken eteensä hämärässä olohuoneessa. Kymmenen minuuttia kului ja hän avasi koneen uudelleen, selaten nyt yksityistilassa samaa saittia odottaen yhteydenottoja. Missä kaikki yökyöpelit olivat? Ehkä hän uskaltautuisi selaamaan seuraa hakevia naisia.

—

Ilmoitus deittipalstalla:

Haen: Elämänkumppania; treffiseuraa; ystävyyttä

BlueEyedEquestrian
Mies, 32 vuotta
Newcastle Upon Tyne (Englanti)
Sinkku, Kristitty, Heteroseksuaali, Jousimies

Aktiivinen mies etsii piristystä elämään.

Haen pirteää ja ihanaa seuraa ystäväksi, harrastuksiin ja mahdollisesti jopa elämän pituiseen seikkailuun. Olen sosiaalinen, huumorintajuinen ja tavoitteellinen, arkeni kuluu rahoitusalan ja esteratsastuksen parissa.

Haussa on fiksu ja hauska nainen, joka pitää itsestään huolta - liikunnallisuus plussaa. Arvostan huumorintajua ja rentoa asennetta, ja olisi hyvä jos viihtyisit myös hevosten kanssa. Lupaan huomioida sinua, olla romanttinenkin, mutta arvostan yksityisyyttäsi ja toivon että aikaa annetaan myös omiin menoihin. En ole maalaisjuntti hevosharrastuksesta huolimatta, vaan siisti ja fiksu, koulutettu mies.

Kirjoitellaan ja tavataan. Haen ensisijaisesti mukavaa juttuseuraa ja ystävyyttä, mutta sittenhän sen näkee, miten kemiat kohtaavat.

[Haha kaiken pahan alku ja juuri tulee taas säätämään : D Juha88 tulin tänne takiasi jne...]

Jo hiillokseksi muuttuneen takkatulen kajo sekä kattokruunun himmeä valaistus toivat muuten niin moderniin olohuoneeseen omituisen jouluista tunnelmaa, vaikka oli jo helmikuu. Vastoin tapojaan tyylittömästi väljään t-paitaan ja shortseihin pukeutunut ja punaiset hiukset suttuiseksi nutturaksi kietaissut Fleur makasi suurella valkoisella kulmasohvalla vilkuillen vuoroin sylissään lepäävän kannettavan tietokoneensa näyttöä ja vuoroin olohuoneen valtavista ikkunoista aukeavaa näkymää takapihalle, jossa veden, rännän ja ties minkä taivaalta sataneen roskan piiskaama uima-allas loisti pimeyden keskeltä. Ahdistuneena mahdollisuudesta, että joku pervo kyttäisi häntä ikkunan toisella puolella hänen tietämättään Fleur nousi sulkemaan puiset sälekaihtimet ja vetämään harmaat verhot ikkunan eteen. Hän hipsi takaisin sohvalle, kääriytyi huolellisesti vilttiin ja nosti läppärin takaisin syliinsä.

Vaikka hän piti näistä rauhallisista illoista höyryävän teemukillisen kanssa Clementinen mentyä jo nukkumaan, tunsi hän olonsa välillä orvoksi suuressa asunnossaan, joka aina loisti järjestelmällistä siisteyttään kodinhoitajan jäljiltä. Tyttären ja tämän teinikavereiden lisäksi olisi ollut mukava saada silloin tällöin muutakin seuraa, eikä hän nyt tarkoittanut viikon mittaisille kahvikekkereille tuppautuvia isovanhempiaan. Ehkä joku komea mies, jonka kainaloon voisi käpertyä tällaisina ankeina iltoina. Ei hän halunnut ketään roikkumaan kahlepalloksi nilkkaansa ja kuluttamaan vakituisesti hänen uutta parkettilattiaansa, vaan jotain… satunnaista ja piristävää. Edes juttuseuraa.

Fleur avasi Facebookin, Instagramin ja juorulehtisivuston lisäksi deittipalstan, jonne oli edellisenä tällaisena hetkenään luonut tunnuksen, joka ei ikää ja sukupuolta lukuun ottamatta juuri paljastanut millaista seuraa hän haki, mutta yritti herättää mielenkiintoa edes jonkinlaiseen yhteydenottoon. Hänen valitsemansa profiilikuva oli tietenkin räpsäisty parhaasta mahdollisesta kuvakulmasta, joka korosti hänen pitkiä ripsiään ja siroja kasvonpiirteitään ja toisella klikkauksella löytyi kauempaa otettu hillitty poseerauskuva aurinkoiselta Rivieralta. Toki joukossa oli myös muutama kavereiden kanssa ties mistä illanistujaisista otettu vauhdikkaampi kuva, jotta hänen hurmaavan iloinen luonteensa tulisi selväksi. Viinipullot ja muu raskauttava todistusaineisto oli huolellisesti rajattu pois. Tytärtään Fleur ei maininnut profiilissaan, eihän se kenellekään kuulunut. Harrastuksiin oli lueteltu melko todenmukaisesti liikuntaharrastukset crossfitistä joogaan ja lenkkeilyyn – olihan hän käynyt juoksulenkillä kolme viikkoa sitten ja joogassa ystävänsä pakottamana kuukausi sitten. Hyväpalkkainen työ, ranskalaiset juuret ja kouluratsastusura oli niin ikään mainittu, ja se olikin taas poikinut kasan epämääräisiä yhteydenottoja, jotka Fleur poisti vastaamatta niihin. Missä olivat kaikki järkevät miehet, jotka eivät ehdotelleet mitään mauttomia ratsastusjuttuja? Tässä tuppukylässä ei ainakaan asunut ketään. Varmuuden vuoksi nainen päivitti sivuston vielä pari kertaa, jos joku vaikka olisi huomannut hänen kirjautumisensa ja ottaisi yhteyttä.

Deittipalsta tuntui tarjoavan loputtomiin mahdollisuuksia. Mason ei kuitenkaan nähnyt todellista potentiaalia profiileissa, jotka esittelivät sivulauseissa elämän kolhimia naisparkoja. Selvästi tämä palsta oli viimeinen toivo ikisinkuille, joista joka toisella oli koiria, kissoja tai lapsia, jotka saivat hänet perääntymään heti. Vaikka oma ilmoitus olikin kuvaton, hän huomasi hakeutuvansa enemmän kuvallisten ilmoitusten pariin. Hän selasi erityisen paljon niitä profiileja, jotka tarjosivat kuvassa jotakin muuta kuin huolittelemattomia vanhojapiikoja. Mason tuskin huomasi, että valikoi vastakkaista sukupuolta karkeasti iän mukaan - kaikki alle kolmekymmenvuotiaat ansaitsivat edes vilkaisun.

Hän laittoi viestiä yhdelle jos toiselle, aloittaen kliseisellä tervehdyksellä ja kuulumisten kyselyllä. Harva oli onlinessa ja vastauksia sateli sitäkin vähemmän. Hän huomasi kiinnostavan oloisen punapään luottamatta täysin omaan profiiliinsa, mutta jännitys sisällä kihelmöiden hän laittoi viestiä paikalla olevalle naiselle.

”Hei. Kelpaisiko juttuseura?”

Olipa hän mielikuvituksellinen. Mies pyyhki tekstin pois ja tarkasteli kiinnostavan naisen profiilia tarkemmin.

”Bonsoir, hyvä neiti. Mikä hevosnaista näin myöhään valvottaa? Onko huolia?”

Saisi kelvata. Ainakin hän kysyi jotakin, johon pitäisi vastata. Mason naputteli koneen pintaa hermostuneena ja havahtui taas yhteen rasahdukseen asunnossa. Se oli niin väärin ja silti niin houkuttelevaa. Hän uppoutui ranskattaren kuvan pariin ja vilkuili alati mahdollisen vastauksen perään.

Kyllä hänen kirjautumisensa huomattiin ja neljältä mieheltä ja yhdeltä naiselta oli tullut viestiä sillä välin kun Fleur oli hörppinyt teetä ja selannut Facebookia hetken.

"Minäkin tykkään ratsastuksesta ;)"

"Kaunis ;)"

"Haluatko tavata?"

"Tykkäätkö patongista?"

"Tykkäätkö patongista?"? Mistä nämä tyypit oikein sikisivät? Fleur huokasi raskaasti ja pelonsekaisin tuntein avasi viimeisen saamansa viestin jätettyään taas vastaamatta neljään ensimmäiseen. Hän ei halunnut täältä mitään stalkkeria roikkumaan hihaansa ja vaanimaan pusikoissa.

”Bonsoir, hyvä neiti. Mikä hevosnaista näin myöhään valvottaa? Onko huolia?”

No niin, tässä oli jo hieman yritystä. Joku oli ilmeisesti tutustunut hänen profiiliinsa muussakin tarkoituksessa kuin vihjaillakseen typeryyksiä. Fleur hymyili ranskalaiselle tervehdykselle - oli sivuseikka, että hän oli asunut Ranskassa vain kaksi vuotta ennen muuttoa Lontooseen ja kuulostikin enemmän syntyperäiseltä lontoolaiselta kuin pariisilaiselta. Toiveikkaana nainen ryhtyi tutkimaan häntä lähestyneen miehen profiilia. Ei pervoja kuvia, ei mauttomia vitsejä... Kuvia ei tosin ollut lainkaan. Ikä, siviilisääty, luonne ja ammatti vaikuttivat kirjoituksen perusteella sopivilta, mutta olikohan tämä joku feikkiprofiili tai henkilö vain niin ruma ettei kehdannut naamaansa näyttää?

Mitähän tähän vastaisi? Että oudot yhteydenotot ja yölliset hämärähemmot huolettivat? Hieman varauksella hän kirjoitti:

"No mutta hei. Kaikki on hienosti, nautin vain rauhallisesta illasta kun ei vielä väsytä. Mitäs mystiselle kuvattomalle miehelle kuuluu?"

Toivottavasti tuo tajusi, että oli outoa puhua jollekin jonka naaman tilalla oli vain deittipalstan tylsä siluettikuvake.

Mason selasi kädet vain aavistuksen täristen palstaa eteenpäin. Ei kukaan hänelle vastaisi. Hän ei tuntunut saavan ajatuksiaan pois siitä punatukkaisesta naisesta, joka oli sentään uskaltanut laittaa kuvat profiilinsa - ellei sieltä sitten paljastuisi joku keski-ikäinen vanha pervo mies. Sekin oli tietenkin mahdollista. Hän muisteli omaa, kuvatonta ja korutonta profiiliaan ja huokaisi. Miksi kukaan vastaisi edes hänelle, kun ei kuvaansa uskaltanut laittaa? Tietysti hänellä oli siihen hyvä syy, mutta vaimosta olisi parempi olla hiljaa muille naisille. Sama päti toisinpäin, sillä siinä missä hän kaipasi jännitystä elämäänsä, ei hän halunnut kokea sitä Gabriellan kiukuttelun kautta.

Yllättäen merkki uudesta saapuneesta viestistä ponnahti sivuston laitaan. Mason lakkasi hengittämästä kun arpoi muutaman sekunnin ajan sen avaamista. Hän tavasi yllättävän pitkän vastauksen vähän kerrallaan ja huulet kääntyivät hymyyn. Mies vaihtoi asentoaan rennomaan ja veti pitkähihaisen paidan hihoja ylemmäs.

Mystinen kuvaton mies. Sekö hän oli toisen silmissä. Ajatus oli huvittava mutta samaan aikaan Mason tunsi suurta painetta esitellä itsensä paremmin. Ehkä sillekin oli aikansa, katsoi nyt, mitä tästä tuli.

”Hehe, mystinen.. Sama täällä.” Hän kirjoitti ja vilkaisi jälleen makuuhuoneen suuntaan ennen kuin jatkoi. Voi Gabriella-parkaa.

”Onneksi ei tarvitse olla ihan yksinään, kiitos sinun. Mikä on nimesi?”

Fleur korjasi asentoaan ryhdikkäämmäksi mukavalla sohvalla ja ihmetteli innostustaan. Uudet vähänkin järkevän oloiset kontaktit olivat aina yhtä jännittäviä kun ei tiennyt mihin juttu johtaisi. Usein sen vain pilasi joko miekkosen surkea ulkonäkö, huono asema tai liiallinen ahdistelu. Entä jos tämäkin oli jokin lihava silmälasipäinen vanha ukko... No ei kai kannattanut vielä maalailla piruja seinille. Nainenhan oli juuri kaivannut juttuseuraa. Jos tuo oikeasti olisi jokin hevosharrastaja, ei kai hän voinut olla mikään tuhatkiloinen likinäköinen punkero, sillä hevonenhan kuolisi. Ja kuka mies valehtelisi harrastavansa jotain tyttöjen lajina pidettyä? Noloa.

Nainen mietti viitsisikö kertoa nimeään kun ei tiennyt juttukaveristaan juuri mitään. Nimen valehtelukin olisi tyhmää, jos tästä tulisi pidempikin kuin yhden surkean illan keskustelu. Kiva selitellä jälkikäteen, ettei hän ollutkaan mikään Angela.

"Fleur. Suostutko sinä kertomaan edes nimeäsi?" hän kirjoitti ja lähetti viestin.

Hetken mietittyään nainen lisäsi mielestään vitsikkäästi:

"Kerrothan ajoissa jos oletkin oikeasti jokin 63-vuotias Bert niin osaan suhtautua oikein :)"

Jokin miehen profiilikuvaukseen kirjoitetusta tekstistä kieli, että sen taustalla saattaisi olla ihan oikea ajatteleva ihminen eikä valehtelija, mutta pitihän toisen huumorintajua testata.

Mason puri huultaan ja tunsi omituisen kihelmöivää jännitystä. Oli kuin jouluaatto ja hän olisi pikkulapsi odottamassa joulupukkia. Hän heitti muutamalle kiinnostavalle profiilille lyhyitä viestejä jaksamatta yrittää enempää. Tämä ranskatar riitti hänelle loistavasti, jos tuo nyt koskaan enää vastaisi.

Fleur. Aivan yhtä hurmaava kuin profiilin kuvien kiinnostava kouluratsastaja. Joko tuo leikki hänen kanssaan tai sitten viestien takana oli kaunis, häntä nuorempi punapää, jolla oli ranskalaiset juuret ja nimi. Kuinka mielenkiintoista! Mitä tarjottavaa hänellä enää siihen soppaan olisi?

”Mason. Olen pahoillani, jos toivoit Bertiä.” Hän vastasi virnuillen yksinään huoneen hämärässä. Kaikki ulkopuolella oleva alkoi hävitä ja hän oli vain profiilinsa mukainen mystinen, kuvaton mies.

”Ikääkin puolet vähemmän kuin Bertillä. Mutta senhän sinä jo tiesit, jos vilkaisit profiiliani - ei, en valehtele siinä.” Paitsi sen, että olet naimisissa, herjasi syyttävä ääni miehen pään sisällä.

”Nimesi on kaunis, kuten sinäkin kuvien perusteella. ;)” Liian imelää.

”Mutta kerrohan, Fleur, miten tuollainen helmi on vielä vapailla markkinoilla?” Tai ehkä nainen oli valehdellut sen kuten hänkin.

Loistavaa, kirjoittelija ei alkanut kiukutella hänen vitsilleen vaan vastasi siihen vitsikkäästi. Se oli hyvä merkki, sillä Fleur ei sietänyt tosikoita. Hän naureskeli hiljaa itsekseen ja kiitti onneaan siitä, että Clementinen huone, kuten hänenkin makuuhuoneensa, olivat yläkerrassa. Yläkerrassa oli myös toinen wc ja kylpyhuone, joten tytöllä ei pitäisi olla asiaa alakertaan ennen aamua. Kaikista vähiten hän olisi kaivannut jonkun kyselemään mitä hän teki tähän aikaan olohuoneessa tietokoneensa ääressä.

"Saat anteeksi. Mason on parempi vaihtoehto kuin se Bert", Fleur vakuutti viestissään ja naputteli punaisiksi lakattuja kynsiään tietokoneen muovipintaan.

Toinen alkoi kehua hänen ulkonäköään eikä Fleur osannut päättää mitä siihen kommentoisi. Hän ei aikonut olla mystiselle kuvattomalle miehelle liian helppo. Jotain kuittailtavaa oli keksittävä, laitettava tyyppi osoittamaan kuka hän oikein oli olevinaan.

"Kiitos. Sinun ulkonäöstäsi en ole vielä ihan varma. Toivottavasti et pahastu." Olipa hän luova.

Fleur vilkaisi vaivihkaa kuvajaistaan sohvapöydällä olevasta pienestä peilistä. Näkisipä joku hänet nyt kamalissa vaatteissaan ja ilman meikkiä. Poskipääkin tuntui turvonneelta koska Mocha oli juuri tänään mojauttanut häntä vahingossa suurella päällään keskelle naamaa.

Taas kohtuullisen tavanomainen kysymys siitä, miksi hän oli sinkku. Fleur oli päätellyt, ettei siihen kannattanut vastata mitään surkuttelevaa. Olihan hän omasta vapaasta tahdostaan sinkku! Ei hän tarvinnut ketään, tai jotain sinne päin. Sekään ei välttämättä ollut paras vastaus nettideittipalstalla. Hullut innostuivat ja normaalit pakenivat sellaisesta.

"Ei ole tullut sopivaa miestä vastaan. Täytyy valita tarkkaan ;)" Fleur vastasi ja tarkisti varmuuden vuoksi profiilikuvauksensa, ettei ollut siellä lipsauttanut kevytkenkäisempää kuvaa itsestään. Ei kai.

"Vai olet esteratsastaja. Onko sinulla oma hevonen? Harvinaista tällä sivustolla että mies myöntää olevansa heppapoika", nainen kirjoitteli ja vilkaisi kelloa. Ehkä huomenna väsyttäisi paremmin.

Mason hymähti ollen vielä toistaiseksi kovin iloinen siitä, että pysytteli mysteerisenä Fleurille. Ainakaan tuo ei näyttänyt tutulta, mutta mistä hän tiesi ettei nainen ollut hänen mustasukkainen vaimonsa. Ainakin Gabriellan tietokone oli ollut työhuoneessa, josta nainen niin mielellään olisi tehnyt jo lastenhuoneen. Hän pyyhki vaimon mielestään ja luki pidemmälle.

Fleur vaikutti valikoivalta ja Mason ei voinut olla miettimättä, että jotain vikaahan naisessa tietysti olisi. Ei kukaan niin mukava, hyvännäköinen ja ilmeisesti hyvätuloinen voinut olla sinkku. Hyvä vastaus kuitenkin, hän huomasi ajattelevansa. Mies naurahti ääneen heppapoika-kommentille, mutta yritti sitten taas hillitä itsensä. Hänenhän piti pitää myöhäisiltainen hauskanpitonsa visusti salassa.

”No, mielelläni keskustelisin sellaisten naisten kanssa, joille se ei ole ongelma.” Hän mietti jälleen hevosvihaajavaimoaan ja oli onnellinen, ettei Fleur vaikuttanut sellaiselta.

”Kyllä minulla hevonen on. Kun niin kauniisti pyydät, saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;).”

Hän etsi itsestään muutaman vuoden takaisen kuvan Essien kanssa. Se oli otettu kilpailujen jälkeen, joten hänellä oli kasvoillaan voittoisa hymy ja punaruunikolla ykkössijan ruusuke suitsissaan. Eiköhän se antaisi hyvän kuvan, kun päällä oli puhdas kilpailuasu ja hevonenkin viimeisen päälle puunattuna söpön kuonopilkkunsa kanssa. Olkoonkin, että hän oli siinä nuorempi kuin nyt, mutta ehkä se olisi vain hyvä. Mies klikkasi kuvan hostauspalvelusta, josta sitä ei ikinä voisi yhdistää häneen.

Fleur yllättyi saamastaan kuvasta ja avasi sen jännittyneenä. Hieno hevonen voittoruusukkeineen, eikä ratsastajakaan hölmöltä näyttänyt. Ei myöskään tutulta, onneksi. Hän hillitsi itseään, ettei vaikuttaisi liian innostuneelta, vaikka hänen olisi tehnyt mieli vakuutella, etteivät hevoset olleet hänelle ongelma ja udella lisää miehen ilmeisen hyvästä esteratsusta. Punapää harkitsi hieman aiempaa pidempään ennen kuin vastasi mitään. Hän halusi saada miehet juoksemaan perässään, ei itse juosta miesten perässä, ei siis ollut sopivaa osoittaa liikaa kiinnostusta ja vaikuttaa epätoivoiselta.

"No nyt vaikuttaa jo paremmalta ;)" hän vastasi sitten ja yritti puolivillaisesti etsiä tietokoneeltaan kuvia Mochasta siltä varalta, että löytäisi edustavia kisakuvia. Ei niitä ollut. Ainoastaan tylsiä kuvia valmennuksista ja pari muka hauskaa selfietä tamman kanssa. Ei hän sellaisia lähettelisi kenellekään. Kukaan ei koskaan ollut kameran kanssa paikalla oikeaan aikaan.

"Mikäs tämän ruusukehain nimi on?" Fleur uteli tietoja hevosesta palattuaan tiedostojensa syövereistä takaisin deittipalstalle.

Mason hymyili kuvasta saamalleen vastaukselle. Ainakaan hänen ulkonäkönsä ei ajanut kaunotarta pois, hyvä. Hän tiesi kyllä olevansa ihan mukiinmenevän näköinen, eikä yksikään nainen ollut vielä valittanut hänen kulkemisestaan pääasiassa puku päällä paikasta toiseen. Tallilla tilanne oli toki eri, mutta mitä ilmeisimmin naiset vain tykkäsivät kireistä ratsastushousuista salilla treenatun kropan peittona. Ei sillä, ettei hän olisi nauttinut naisista ratsastusvaatteissa.

”Se on Essie, ruotsalainen puoliverinen ja todella potentiaalinen esteillä.” Hevosestaan hän olisi osannut kertoa mitä vain. Cheshire Cat, hänen elämänsä nainen - ainakin siihen mennessä ainut, johon hän ei ollut joutunut pettymään.

”Onko sinulla hevosta vai hurmaatko tuomarit kouluradoilla lainaratsuilla?” Mason kirjoitti sormet syyhyten leveä hymy kasvoillaan. Olipa ihana puhua avoimesti suosikkiharrastuksestaan.

Oliko näin muka mahdollista käydä? Että kuvaton deittipalstan käyttäjä paljastuisi normaaliksi, tai jopa elämässään jollain tapaa onnistuneeksi ja mukavaksi mieheksi? Ja ettei kuvattomuuden syynä ollut kolmas silmä otsassa tai muuta kamalaa? Fleur oli lueskellut viestejä niin keskittyneenä että teekin oli jo ehtinyt jäähtyä haaleaksi. Se ei häntä harmittanut.

Puheet Essiestä saivat Fleurin hivenen harmittelemaan sitä että hänellä oli "vain" kouluratsu. Esteratsastus kuulosti niin paljon mielenkiintoisemmalta, mutta Fleur oli vaihtanut lajin jo aikoja sitten tavoitteelliseen kouluratsastukseen ja jämähtänyt sille tielle.

"Sepä hienoa! Missä päin Essie asustaa? Minulla on oma trakehner tamma Mocha jonka kanssa kilpailen."

Fleur tuskin olisi tunnistanut kuvien perusteella hevosia vaikka törmäisi niihin joka päivä, niiden omistajista puhumattakaan. Hän keskittyi omiin asioihinsa. Oli silti ihan kiva tietää missä muualla täällä jumalan selän takana asui osaavia kilpahevosia.

Ilta meni koko ajan kiinnostavammaksi. Mason tuskin vilkaisi enää muita saamiaan vastauksia. Hän ei ollut muutenkaan sellainen, että pyörittelisi naisia joka sormelle, vaikka hänestä sillä hetkellä tuntuikin siltä aviovaimon nukkuessa vain metrien päässä. Fleur kiehtoi häntä ja oli se jännitys, mitä hänen liittonsa kaipasi. Eihän kukaan sanonut, että siitä pitäisi tulla mitään muuta kuin satunnainen juttutuokio mukavan henkilön kanssa. Hän ottaisi kaiken irti siitä illasta, kun kerrankin oli rohkaistunut vastustamaan mustasukkaista vaimoaan, joka ei enää tehnyt häntä onnelliseksi.

Fleurin kysymys sai miehen epäröimään, sillä hän ei tuntenut naista ollenkaan eikä halunnut välttämättä jakaa niin tarkkoja koordinaatteja omasta elämästään. Mason mietti aikansa mitä vastaisi googlettaen huvikseen Mochaa löytämättä mitään kiinnostavaa. Hän esteli itseään kirjoittamasta naisen nimeä hakukoneeseen ja oli melkein onnellinen, ettei tiennyt sukunimeä. Miksi hän oli niin utelias?

”Newcastlen lähellä. Enhän ole liian tarkka yksityisyydestäni?”

Masonia harmitti, että hän oli niin epävarma tilanteestaan. Mikäli Fleur yllättäisi hänet Rosings Parkissa joku päivä, hän jäisi kiinni valheistaan viimeistään vihkisormuksensa takia. Sitä riskiä hän ei ottaisi, sillä nainen oli vaikuttanut nyt niin mukavalta.

”Millainen Mocha on? Olen yrittänyt innostua kouluratsastuksesta, ehkä voit innostaa minua sileäharjoitteluun :).”

Fleur kohotti kulmiaan saamalleen vastaukselle. "Newcastlen lähellä." Höh, mikä hiirulainen. Alkoi jo vaikuttaa siltä, että he törmäisivät pian Rosings Parkissa tai jotain muuta yhtä kiusallista tapahtuisi. Eihän tämä nyt niin suuri paikka ollut, että joka korttelin kulmalla oli kisatalleja?

"Ei, et, onhan Bertin turvallisempaa pitää tietonsa salassa :)"

Nainen tuijotti hetken näyttöä alahuultaan pureskellen ja mietti mitä voisi kertoa Mochasta, jotta se vaikuttaisi kiinnostavalta mutta ettei paljastaisi liikaa, kun mieskin nössöili antamiensa tietojen kanssa. Onneksi kutsumanimestä kukaan harvoin keksi sen koko nimeä, ellei sattunut olemaan tuttu. Tai ellei sattunut olemaan jokin kouluratsastusintoilija joka opetteli kaikki joskus kisoissa nenäänsä näyttäneet ratsukot ulkoa. Hänen hevosensa oli heistä se, jolla oli ehkä eniten kehuskeltavaa. Löytyisiköhän sen entiseltä omistajalta jokin edustava kilpailukuva... Ei, ei hän voisi sellaista lähettää, sehän vaikuttaisi siltä ettei Fleur osannut itse tehdä mitään hevosensa kanssa.

"Se on 12-vuotias Grand Prix -tason ratsu, joka tuli minulle hyvältä ystävältäni reilu vuosi sitten. Sellainen aika harmiton höppänä joka välillä keksii olevansa tamma." Paljastiko hän liikaa? No, meni jo.

"Heh, voin yrittää. Minkä verran hevosesi osaa kouluratsastusta?"

Fleur joutui taas vaihtamaan asentoa jalkojensa puutuessa. Hän ei ollut tottunut istumaan näin kauan paikoillaan, mutta minkäs sille mahtoi, että kerrankin joku jutteli hänen kanssaan normaalisti.

Bert. Mason nauroi ääneen ja joutui todella pinnistelemään, ettei herättäisi vaimoa. Ainakaan Fleur ei ollut heti heittäytynyt pois linjoilta, vaikka hän nössöilikin. Mies oli aivan liian vainoharhainen Gabriellan takia, mutta ehkä parempi niin. Eihän hän halunnut menettää kiinnostavaksi päässyttä keskusteluyhteyttä.

”Mocha kuulostaa hienolta. Kilpailetko sen kanssa ihan kansainvälisesti? Kuinkahan tässä uskaltaa enää kaltaisesti gurun kanssa keskustella… :)”

Grand Prix -kouluratsu kuulosti täydelliseltä Masonin korviin. Hänen ainut kokemuksensa kouluratsuista oli niiden kanssa samaan aikaan maneesin hiekan kuluttaminen, ja hänen hienoimmat kouluratsastuksensa olivat eittämättä kaukana ratsastuskouluajoilla, kun hän oli joinakin harvoina kertoina päässyt kilpauran päättäneen ratsun selkään harjoittelemaan. Fleur kääntyisi kannoillaan kun näkisi hänen ja Essien säälittävät pohkeenväistöyritykset.

”Enemmän kuin minä”, Mason vastasi vinosti hymyillen.
”Se on ratsuttajalla koulutuksessa, jotta voin oppia sen kanssa lisää. Itse kynnän vielä helpoissa luokissa, mutta kyllä Essie läpi menisi vaativastakin.”

Toivottavasti hänen karmean huono osaaminen kouluratsastuksessa ei ajaisi naista karkuun. Mason halusi oppia, todella halusi. Ehkä Fleur olisi se innostava potku todella opetella, sillä halusihan hän näyttäytyä parhaimmillaan, jos he joskus tapaisivat hevosten merkeissä. Sai kai sitä haaveilla.

Fleur naurahti hiljaa. Kaltaisesi gurun. Treenaamista olivat vaikeuttaneet Mochan selkäongelmat ja surkea sää. Kun kaikki pyörivät maneeseissa, ei heillä ollut koskaan riittävästi tilaa. Aina joku ponipoika oli heilumassa edessä. Harvan valmentajankaan kanssa hänellä oli synkannut Rosings Parkissa. Tai no yksi oli ihan kiva ja hyvännäköinenkin, mutta suhtautui liian lepsusti ammattiinsa. Ihme pelle. (Syyhän ei toki ollut siinä, että Fleur heittäytyi kritiikistä heti puolustuskannalle ja kaikki joutuivat harkitsemaan sanomisiaan jos halusivat valmennuksen sujuvan edes jotenkin.)

Nainen oli jo kirjoittamassa jotain yliampuvaa siitä kuinka he kilpailivat aktiivisesti kansainvälisissä kisoissa, mutta jokin sai hänet harkitsemaan.

"Tarkoitus olisi. Tähän mennessä olen käynyt vasta yksissä kansainvälisissä kisoissa sen kanssa."

Netin välityksellä oli nähtävästi helpompi käyttäytyä vaatimattomammin kuin tavallisesti. Oli aikaa valita sanansa eikä tullut möläytettyä itsekehua tihkuvia fraaseja vain ihastelua kalastellakseen. Turha vaiva, koska ei vastapuolen ihastelu välittynyt välttämättä niin selkeästi ruudun tälle puolelle.

"Eiköhän se siitä lähde sujumaan, jos kerran haluat panostaa kouluratsastukseenkin. Ja onhan esteratsastuskin hieno laji! Nuorempana olin ryhtymässä kenttäratsastajaksi, mutta kymmenisen vuotta sitten vaihdoin kouluhevosiin."

Toivottavasti hän ei kuulostanut katkeralta.

"Minkä tason estehevonen Essie on?"

Olohuone oli sakeanaan jännittynyttä tunnelmaa, kun Mason kirjoitteli tämän mielenkiintoisen Fleurin kanssa. Hän nojasi korkeaan käsinojaan ja oli nostanut jalkansa suoraksi sohvalle jotta asento olisi tarpeeksi mukava. Mies mietti yhä vähemmän makuuhuoneen oven takana nukkuvaa vaimoa, sillä ajatukset olivat kielletyn ranskattaren luona.

”Minua kiinnostaisi kenttäratsastus, ehkä siinä motivaatiota kouluharjoitteluunkin. Miksi vaihdoit kouluun?” Kenttäratsastus olisi niin paljon hienompaa, eikä hän osannut vasta kuin haaveilla mahdollisuudesta kilpailla joskus niin kovassa lajissa.

”Essie hyppää kotona 140 mutta olemme kilpailleet 120 luokissa.” Mason näki miten huonolta GP-tason kouluratsastajan silmissä näyttäytyisi, mutta päätti kerrankin olla rehellinen. Tuskin toinen häntä ratsastustason vuoksi hylkäisi.

”Ehkä joskus vielä kansainvälisesti GP-tasolla, eihän sitä tiedä :). Oletko aina tiennyt haluavasi olla kilparatsastaja?”

Kysymys kenttäratsastuksen vaihtamisesta kouluun ei yllättänyt, mutta Fleur ei ollut aikeissa vastata tälle tuntemattomalle (ei tosin enää niin kuvattomalle) miehelle, mikä oli todella ollut syy siihen. Syy oli niin typerä, ettei Fleur itsekään meinannut uskoa siihen. Joku oli joskus erehtynyt ääneen pohtimaan oliko kenttäratsastus ollut vain aran tytön keino esittää rohkeampaa ja hienompaa ratsastajaa kuin olikaan, koska heti ensimmäisen vakavamman onnettomuuden jälkeen hän oli luikkinut häntä koipien välissä karkuun. Nössö.

"Halusin panostaa paremmin yhteen lajiin ja koulu tuntui ehkä omimmalta. Esteissäkin on oma hauskuutensa, mutta Mocha kompastuisi esteillä varmaan jalkoihinsa. Olisi ihan kiva päästä pitkästä aikaa hyppäämään jollain oikeasti osaavalla hevosella."

Olohuoneen ilma tuntui viileältä, ja Fleur heilautti vilttiä paremmin paljaiden, solariumissa kevyesti väriä saaneiden sääriensä peitoksi. Sisätilojen lämpömittari näytti ihan kohtuullisia lukemia. Olikohan hän tulossa kipeäksi?

"Olen aina pitänyt kilpailemisesta, eli kyllä niin voisin sanoa. :)", Fleur vastasi. "Kuinka usein sinä kilpailet?"

Olipa mukava jutella ilman että tunsi olevansa vain jonkun silmätikkuna ja arvostelun kohteena.

Mason nieli Fleurin selityksen turhankin sinisilmäisesti, mutta hän oli nettideittinsä pauloissa niin lujasti. Mies uskoi kaiken mitä nainen kertoi, eikä voinut kuin hymistä hiljaa sitä kuplivaa onnellisuuden tunnetta, jonka tämä hetki synnytti sisällään.

”Kisakaudella helposti useamman kerran kuussa”, Mason vastasi mietteliäänä ja yllättäen muisti estekilpailut muutaman viikon päästä. Nyt hän oli pitänyt taukoa Essien muutonkin vuoksi, mutta pian hän pääsisi taas kilpakentille, mistä oli todella iloinen.

”Essie muutti vasta kuukausi sitten uuteen talliin, joten olemme ottaneet ihan rauhassa.”

Hevosen muutto lähemmäs nykyistä kotia oli ollut kuin uusi alku, mutta mitä lähempänä Essie asui, sitä nihkeämmin Gabriella tuntui suhtautuvan siihen, että hän kävi tallilla. Hän ei voinut ymmärtää, miksi ei olisi saanut käydä omissa harrastuksissaan, vaimokin kun vietti aikaa ystäviensä kanssa. Hänellä oli enää jäljellä vain muutama ystävä, joiden kanssa hän lähinnä soitteli, sillä aikaa ei liiemmin jäänyt tapaamiseen oluen merkeissä.

”Ehkä saat kokeilla hyppäämistä joskus hevosellani ;)”, Mason ehdotti tietämättä, oliko niin suora toive tapaamiselle vielä liian rohkea. Toivottavasti ei. Hän näkisi Fleurin mielellään joskus ja katsoisi taitavaa ratsastajaa vaikka Essien satulassa.

”Liikeneekö sinulta aikaa muuhun kuin hienolta kuulostavaan uraasi ja ratsastukseen?”

"Okei, ymmärrän. Mekin muutimme Mochan kanssa vasta lokakuussa uudelle tallille. Aiheuttaahan se vähän sähläystä."

Fleur ei tiennyt miksi viesti Essien kokeilemisesta sai hänet virnuilemaan kuin innostuneen pikkutytön. Ehkä se oli vain mieheltä saatu huomio joka sen aiheutti. Nettitutulta saatu huomio, hän korjasi mielessään. Eihän tässä ollut järjen hiventä kun ei tuntenut toista ollenkaan. Järki häämötti jossain taustalla ja päälimmäisenä oli vain uutuuden viehätys ja mielihyvä siitä, että hänen juttunsa kelpasivat jollekin.

"Se olisi hienoa :D", Fleur kirjoitti hymy huulillaan olettaen toisen vain vitsailevan. Tuskin kukaan oikeasti halusi ketään tuntematonta huojumaan hevosensa selkään.

"Kyllähän minulla aikaa riittää jos vain tahdon Mitä kaikkea sinun työnkuvaasi muuten kuuluu?"

Vallan loistava aasinsilta välttää mainitsemasta siitä, että hän näytti nykyään naamaansa työpaikallaan turhan harvoin, sillä olihan hänellä mahdollisuus tehdä etätöitä. Joskus vain niiden etätöidenkin tekeminen jäi kohtalaiseksi. Hänen olisi ryhdistäydyttävä ennen kuin saisi potkut hyvästä työpaikastaan.

Tuntuipa erityisen miellyttävältä, että myös Fleurin hevonen oli vasta vaihtanut tallia. Masonista tuntui enemmän siltä, että hänellä oli yhteistä naisen kanssa ja sen kautta hän tunsi tuota taas vähän paremmin. Eihän asia toki niin ollut, tuskin kovin läheiseksi pääsi internetin välityksellä, mutta se lämmitti kuitenkin. Hän tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä, kun nainen ei kieltäytynyt kokeilemasta Essietä. Saattoihan tuo olla vain puoliksi tosissaan, tai sitten leikki aivan hänen kanssaan, mutta ajatus oli kutkutteleva. Hän saattoi kuvitella itsensä Rosings Parkin tallipihalle odottamaan kärsimättömästi mysteerisen nettitutun tapaamista.

”Olen sijoitusasiantuntija, neuvon yksityisasiakkaita sekä yrityksiä. Kuulostaa tylsältä, tiedän :D.” Mason piti työstään kaikesta huolimatta, sillä hän sai olla ihmisten kanssa tekemisessä ja oli vielä mielestään erityisen hyvä siinä, mitä teki. Lisäksi hänellä oli takanaan hyvä ura, joka oli varsin nousujohteinen.

”Mitä teet vapaa-ajallasi, kun ehdit töiltäsi ja tallilta?”

Ehkä mitä ilmeisimmin omista aikatauluistaan huolehtiva Fleur ehtisi raivata hänellekin tilaa muulloinkin kun sinä hiljaisena, yksinäisenä myöhäisiltana. Mason ei halunnut elätellä turhia toiveita, mutta hän huomasi jo nyt toivovansa, että tästä tulisi jotakin enemmän.

"Ei se tylsältä kuulosta!"

Melko todenmukainen vastaus Fleurin kirjoittamana. Sijoitusasiantuntija kuulosti ihanan ammattitaitoiselta ja siltä että sen nimikkeen kantaja sai hyvää palkkaa. Sitä olisi ollut hienoa kertoa ihmisille jotka kysyivät hänen ammattiaan. Fleurin alan tittelit olivat niin monimutkaisia ja koomisia etteivät ne auenneet kenellekään ilman vartin selostusta. Oli parempi puhua vain ympäripyöreästi jonkin sortin esimieshommista.

"Hmm, enimmäkseen tapaan ystäviäni ja harrastan kaikenlaista liikuntaa. Ja yritän siinä sivussa pitää hieman turhan suurta asuntoa kunnossa että tänne kehtaa joskus pyytää ihmisiä kyläänkin :D"

Ammattimaisen shoppailun ja teinitytön kaitsemisen sijaan tuo kai kuulosti paremmalta. Asuntojuttu lipsahti puolivahingossa, toivottavasti se ei kuulostanut epäilyttävältä.

Fleur vain mielisteli, ei kai kenenkään mielestä pankkiasiointi ollut kiinnostavaa saati sitten hänen kannaltaan, joka otti vastaan niitä asioivia ihmisiä? Tai ehkä nainen oli tavallista koulutetumpi, kokeneempi ja fiksumpi. Gabriella ei ainakaan halunnut kuunnella hänen työpäivästään lausetta pidempään, joten hän oli jo pitkään tottunut leimaamaan työnsä tylsäksi ulkopuolisten silmissä. Ajatus siitä, ettei tämä nainen olisi samanlainen, oli ihana.

”Olet ihailtavan kunnianhimoinen, mikäli ratsastusurasi, asemasi töissä ja suuri asuntosi antavat mitään ymmärtää :).”

Masonia kiehtoi tämä vahva, tasapainoisen oloinen nainen, jolta löytyi luonnetta ja ulkonäköä. Hän koki olevansa onnenpekka, kun Fleur näki vaivaa kirjoitellakseen hänen kanssaan. Toisaalta mistä hän tiesi, vaikka tuo pyörittelisi useampaa miestä samalla palstalla. No, hän ei jaksanut huolehtia.

”Olen ehtinyt aivan liian vähän edes lenkille viime aikoina, mutta edes yritän harrastaa liikuntaa sen vähän vapaa-ajan, mitä minulla on.”

Ehkä ei olisi järkevää kertoa, että vapaa-aikaa rajoitti mustasukkainen vaimo, joka järkyttyisi suuresti hänen sen hetkisestä ajanvietteestään. Todennäköisesti Gabriella takavarikoisi hänen tietokoneensa ja lukitsisi kellariin. Onneksi tuon ei tarvinnut tietää mitään.

”Mistä haaveilet elämässä?” Mason kirjoitti syvällisen kysymyksen toivoen ettei pelottaisi sillä Fleuria pois. Hän rakasti oppia uusia asioita tästä hetken huuman tuttavuudesta, jolta halusi hetki hetkeltä paljon enemmän.

Fleur oli otettu kehuista ja huomasi kasvojaan jo pakottavan tästä hämärässä olohuoneessa yksin hymyilemisestä. Olihan hän kunnianhimoinen! Ainakin omasta mielestään riittävän kunnianhimoinen. Ei kai hän muuten olisi rikas ja uransa huipulla ja omistaisi hienoa kouluhevosta.

"Heh, kiitos kehuista :)" hän yritti kuulostaa vaatimattomalta ja jännityksissään räpelsi hiuksensa auki tiedostamattaan ja nakkasi ponnarin teemukiinsa. Ihan sama.

"Olet ilmeisesti aika kiireinen ;)"

Kysymys elämänhaaveesta oli hämmentävä, sillä oli vaikea arvata mitä kysyjä olisi halunnut kuulla. Kaikki kai arvostivat eri asioita, eikä Fleur halunnut vaikuttaa idiootilta kiinnostavan henkilön silmissä. Ehkä tämä laskelmointi oli typerää jonkun mielestä, mutta nainen halusi pelata korttinsa hyvin.

"Kysytpä vaikeita!" Fleur kirjoitti ja tapaili hetken kuluttua uuden viestin: "Mieleinen työpaikka minulla jo on, mutta joku mukava mies ei olisi pahitteeksi. Ehkä joskus perhekin, mutta ihan ensimmäisenä taidan tähdätä Mochan kanssa kouluratsastuksessa huipulle ;)"

Fleur luki lähettämänsä viestin läpi muutamaan kertaan ja kohautti olkapäitään. No jaa.

"Mitä sinä haluat elämältäsi?"

Mason naurahti kiireelle. Tietäisipä vain. Hän ei aikonut kertoa vaimostaan vaan vetoaisi sitten vaikka ylitöihin tai tallilla oloon, jos asia joskus tulisi puheeksi uudelleen.

”No, aina löytyy aikaa tärkeille asioille ;)”, hän kirjoitti hymyillen leveästi ja painaessaan enteriä hän tunsi kertoneensa omista tunteistaan jo aivan liikaa Fleurille. Toisaalta, ei tarvinnut olla salapoliisi selvittääkseen, että hän piti salaperäisestä naisesta ruudun takana. Olihan hän jo aikansa tuon kanssa kirjoitellut, vaikka moni muu olisi ehkä jo painunut unten maille.

Fleurin haaveet saivat naisen kuulostamaan entistä todellisemmalta. Oli ihanaa tavata ihminen, vaikkakin näin virtuaalimaailmassa, joka tavoitteli jotakin yhtä hullua kuin hän - huipulle pääsyä hevosten kanssa. Toki heidän lajinsa olivat kuin yö ja päivä, eikä Mason tiennyt oliko tosissaan tähtäämässä huipulle, mutta jälleen heillä oli jotakin yhteistä.

”Haaveesi kuulostavat tavoittelemisen arvoisilta”, Mason vastasi, vaikka mieli taisteli vastaan ajatusta perheestä. No, eipä tämä viestittely tarkoittanut mitään. Ehkä hän ei olisi se mukava mies jota Fleur etsi, mutta siinä tapauksessa heistä voisi tulla hyviä ystäviä ja hänestä vaikka tulevan lapsen kummisetä. Ajatus sai hänet hytkymään hiljaisesta naurusta.

”Kliseistä, mutta minulle riittää että olen onnellinen”, mies kirjoitti totuudenmukaisesti. Toivottavasti hän ei kuulostanut ihan nössöltä.
”Ainahan sitä haaveilee esteratsastuksen huipusta, etenemisestä uralla ja miksi ei siitä naisestakin, jos sopiva tulee kohdalle ;).” Voi kunpa Fleur vain tietäisi… Hän oli erehtynyt elämänsä rakkaudesta jo useasti, mutta Gabriella se ei ainakaan ollut, se oli varma.

”Mikä on suosikkiruokaasi? Ehkä saan joskus yllättää sinut illallisella. :)”