Kulisseissa kaatuneissa

"Parempi tehdä aina sitä mikä tekee onnelliseksi eikä suunnitella liian pitkälle. Minun suunnitelmani ja haaveeni muuttuvat noin joka toinen päivä. :D"

Sen taisivat olla kaikki huomanneet. Yhtenä päivänä hän tahtoi muuttaa Parisiin, toisena ryhtyä taidemaalariksi ja kolmantena ostaa uuden asunnon. Kaikista suurimpia päähänpistojaan hän ei onneksi spontaanisti ryhtynyt toteuttamaan, mutta hänet hyvin tuntevat ihmiset olivat tottuneet hänen outoihin projekteihinsa.

"Mitä tarjoaisit jos et tietäisi lempiruokaani? ;)"

”Sinulla on oikea asenne”, Mason kehui ja toivoi, että olisi voinut noudattaa ohjetta itsekin. Hän kituutti kurjassa liitossaan vain papin aamenen vuoksi koska ei osannut ehdottaa eroa, vaikka molemmat osapuolet selvästi kärsivät. Hienoa, että häneltä puuttui kaikki asenne. Hän tarvitsisi vain todellista motivaatiota hajottaa koko nykyinen elämänsä.

”En ole kummoinen ruuanlaittaja. Veisin sinut ulos.” Mason lupasi ja mietti sitten omia bravuureitaan. Hän valmisti harvoin ruokaa, mutta välillä he tekivät vaimon kanssa yhdessä herkullista kanasalaattia, aasialaistyylisiä wokkeja tai jotakin muuta, missä oli suhteellisen paljon kasviksia kevyen proteiinin kanssa.

”Mutta sitten kun et karkaisi enää yhtä mahdollisesti pilalle mennyttä illallista, valmistaisin alusta saakka itse fish and chipsit ja tarjoaisin erilaisten lisukkeiden kanssa.”

Toivottavasti Fleur ei ollut intohimoinen vegaani tai allerginen mereneläville. Mason rakasti kalaa ja äyriäisiä ja söi harvoin punaista lihaa. Hän oli kuitenkin muutoin kaikkiruokainen, vaikka valitsi enemmin terveellisesti kuin pikaruokaa.

”Kerrohan jo, millä hurmaisin sinut. Muuten mokaan varmasti.” Sitä hän ei tahtoisi.

Nainen hymähti itsekseen. Oliko tuo tosissaan viemässä häntä syömään ja kokkaamassa hänelle ruokaa? Mikäs siinä, se ajatus oli vain ihanan kutkuttava. Hän ei ollut ihan varma viitsisikö mennä tapaamaan ketään netissä tapaamaansa miestä, ettei vain pettyisi, mutta miehen huomiossa paistattelu oli ainakin kivaa. Tosin eihän sitä koskaan tiennyt mitä tapahtuisi.

"Itse tehdyt fish and chipsit kuulostavat hauskalta :)"

Fleur oli tarkka siitä mitä suuhunsa pisti, mutta toisaalta melkein mikä tahansa ruoka kelpasi, kunhan se oli tuoretta ja terveellistä eikä näyttänyt tai haissut yököttävältä. Tietenkin arvovaltaisessa, tai päinvastoin mitättömässä rupuseurassa täytyi joskus esittää, että vain kallein ja paras kelpasi, mutta no... Ei hän aina jaksanut leikkiä. Ja tälle kiinnostuneen, ja kiinnostavankin, oloiselle miehelle hän ei viitsinyt liikaa nyrpistellä kuin prinsessa, sillä hänellä oli pieni aavistus, että sellainen ei tehnyt vaikutusta kaikkiin.

"No, pidän erityisesti ruuista, joissa on kanaa ja kasviksia, mutta myös kalasta. Kiinalainen ruoka on aika usein hyvää ja italialainenkin ruoka kelpaa kunhan se ei ui rasvassa. Heh, olen aika kaikkiruokainen, mutta tietenkin yritän vähän katsoa mitä suuhuni laitan eivätkä hampurilaiset ole suosikkiani."

Punapää pyyhki ajatuksissaan sohvaansa sähköisesti tarttuneita villakoiran karvatupsuja. Hän inhosi sitä, että hänen isovanhempiensa typeristä piskeistä lähti moisia tuppoja, kun ne roikkuivat toistensa niskassa räksyttäen kuin riivatut. Piti valittaa kodinhoitajalle, että siivoaisi paremmin. Ja vaatia koirille jatkossa vaikka haalarit päälle. Huoh.

"Kuulostinko tarpeeksi epäselvältä? Mikä on sinun lempiruokaasi? :)" hän jatkoi keskustelua.

Fish and chips ei ollut ruoka sieltä hienoimmasta päästä, mutta Masonin mielestä parasta oli syödä rennossa seurassa, joka ei niin välittänyt vaikka vaihtoi välillä ruokailuvälineet sormiin. Gourmetruuallekin oli paikkansa, mutta liiallinen hienostelu oli vain teeskentelyä. Hän hymyili kuin typerys Fleurin hyväksyttyä hänen ruokaehdotuksensa, ja jos mahdollista, vieläkin enemmän kun tuo sitten paljasti mistä piti. Naisen mieliruoka ei olisi voinut hirveästi enempää muistuttaa sitä, mistä Mason piti. Tämähän oli ihan mahdotonta!

”Kuvailit juuri lempiruokani. Yllätyn koko ajan, miten paljon yhteistä meillä on.”

Oliko se muka mahdollista, että hän tunsi ne kuuluisat perhoset vatsassaan? Eihän hän edes tuntenut Fleuria, mikäli se edes oli naisen oikea nimi. Mies yritti ryhdistäytyä, sillä tunsi pian hyperventiloivansa mikäli innostuisi yhtään enempää. Ei hän ollut kuvitellutkaan, että netistä voisi löytää niin mielenkiintoista seuraa. Toisaalta, niin hän oli Gabriellastakin kuvitellut, ja olihan heillä ollut hetkensä. Missä välissä kaikki oli kuollut, sitä hän ei osannut sanoa. Ajan kanssa.

”Rakastan mereneläviä, mikä ehkä selvisi jo ehdottamastani ruokalajista. Yleensä tosin syön ne ilman ranskalaisia ja friteerausta”, Mason naputteli hymyillen. Hänen versiossaan kala olisi paistettu maltillisesti oliiviöljyssä ja kuorrutettu kevyesti maissihiutaleilla. Perunatkin olisivat uunissa paahdettuja, ja ehkä joukkoon voisi livauttaa bataattia ja porkkanaa.

”Tässähän tulee ihan nälkä. Tavallisesti olisin arkena tähän aikaan jo nukkumassa :).” Nyt häntä ei väsyttänyt sitten ollenkaan.

”Seurasi tekee ihmeitä. ;)” Saattoiko niin edes sanoa, kun toinen oli hänen kanssaan vain netin välityksellä? Masonista kuitenkin tuntui siltä, että nainen oli enemmän läsnä kuin Gabriella oli ollut aikoihin.

Miehen kuvaukselle lempiruuastaan Fleur hymyili tyytyväisenä. Ei siis mikään rasvainen burgeri-Pate, hienoa. Toivottavasti mies ei valehdellut. Hän ei voinut sietää seuraa, jolle ruoanlaittopulmat ratkesivat toistuvasti McDonald'sissa pyörähtämisellä. Ei se ollut ruokaa.

"Hienoa. Onneksi et ehdottanut tapaamista pikaruokapaikassa :D"

"No, mikäs sinut tänään ajoi tänne sivustolle tähän aikaan? :)" Toivottavasti hän ei saisi vastakysymystä.

"Ei sillä että sinunkaan seurassasi olisi mitään valitettavaa ;)"

Olipa internetin välityksellä vieraalle kirjoittelu jotenkin vapauttavaa. Ei ollut tarvetta yrittää tuoda hyvää asemaansa esille, sillä toinen ei tuntenut häntä, eikä toivottavasti omannut minkäänlaisia ennakkoluuloja. Ja mikä parasta, ei ollut ottanut asiakseen väittää asioista vastaan ja korostaa omaa paremmuuttaan, sillä sellainen oli naiselle suora kutsu kilpailuun.

”En missään nimessä :D.” Pikaruokalat eivät olleet Masonin paikka, sillä nykyään sai nopeasti ihan mitä tahansa muuta terveellisempää. Olipa onni, että Fleur oli samanlainen. Se alkoi tuntua ihan mahdottoman hyvältä.

Seuraava kysymys sai Masonin miettimään vastausta pidempään. Hän kirjoitti jotakin epämääräistä ja pyyhki sen pois. Vielä ei ollut, jos koskaan olisi, aika kertoa vaimosta, mutta jotakin järkevää pitäisi keksiä. Vastaus olisi helposti jotakin, mikä tekisi hänestä vain säälittävän.

”Huono päivä, kaipasin vähän piristystä. En uskonut että törmäisiin kaltaiseesi ja jäisin koko yöksi ;).”

No, ehkä se kelpasi, eikä ollut niin epätoivoinen. Eihän hän nyt tosissaan mitään seuraa sieltä hakenut, vai hakiko? Niin hän oli ainakin vielä ilmoitustaan kirjoittaessaan ajatellut. Edetään nyt ihan rauhassa, hän joutui muistuttelemaan. Fleur vaikutti toki täydelliseltä, mutta eihän kukaan ollut.

”Entä sinä? Onko tämä jokailtainen harrastuksesi? :D” Toivottavasti ei ollut. Sillä hetkellä Mason tunsi itsensä niin ainutlaatuiseksi, kun sai niin intensiivistä huomiota osakseen. Todennäköisesti Fleur keskusteli samaan aikaan monen muun miehen kanssa, mutta koska hän ei tiennyt varmaksi, tuntui paremmalta ajatella olevansa erityinen.

"Ei sentään.:D Tein tänne tunnuksen joskus tällaisena tylsänä iltana, vaikka muuten tapaan ihmisiä mieluiten kasvotusten. Mutta näköjään kannattaa käydä tälläkin sivustolla välillä ;)"

Fleur huomasi pari uutta lähestymisyritystä viestilaatikossa, mutta ohitti ne vain vilkaisulla. Mielikuvituksetonta ja tylsää. Hän ei nyt jaksanut keskittyä viestittelemään jokaiselle, kun ei totta puhuen ollut edes kiinnostunut vastaamaan kuulumisten kyselyihin tai ainakaan kuulemaan miten jollain tuntemattomalla tylsimyksellä meni.

"Mikäs se sinun päiväsi on pilannut?" hän uteli ja toivoi kuulevansa jotain mehukkaampaa kuin höpinää työstressistä.

Mason kiitti Fleuria kaikessa hiljaisuudessaan siitä, että tuo oli tullut juuri sinä päivänä tarkistamaan viestejään. Hän ei tiennyt olisiko löytänyt mitään mielenkiintoista ilman sitä. Ehkä hän olisi jo nukkumassa rakkaan vaimonsa vieressä, mutta nyt hänellä ei ollut sinne kiire. Ei edes vaikka paljaita jalkoja alkoi palella - hän vain veti päälleen taas yhden niistä ylimääräisistä vilteistä joita sohvan reunalle tuntui kasaantuvan alvariinsa lisää.

Mitä satunnaiselle tuttavuudelle kannatti kertoa? Mason ei kertoisi Gabriellan pilanneen päivänsä, mutta ehkä sen voisi jotenkin kiertää. Tuntuisi kovin tylsältä ja välttelevältä vedota työkiireisiin tai huonoon päivään tallilla. Essiehän oli hänen päiviensä pelastus ja aika tallilla kullanarvoista.

”Tietyt ihmiset saavat sappeni kiehumaan välillä”, hän yritti vastata ja toivoi että Fleur näkisi sen vain yleispätevänä kevyenä heittona. Kannattiko sanoa muuta?

”Ja saman ihmisen koira käyttäytyi kuin hirviö kun lupasin lenkittää sen. Kai se huono päivä tuli vain kaikista pikkujutuista.”

”En pidä koirista. Toivottavasti sinulla ei ole sellaista, ja jos onkin, niin hyvätapainen yksilö :).”

Fleur luki Masonin viestejä ja hänen kiinnostuksensa heräsi heti saatuaan viitteitä sosiaalisesta draamasta. Kuka ihminen ja kenen koira? Miksi mies oli lupautunut lenkittämään jonkun koiraa, jos ei niistä pitänyt? Juorunnälkäinen nainen siristi silmiään miettiessään miten saisi mahdollisimman paljon kiinnostavaa tietoa irti, vaikka ei kai tuntemattoman henkilön draamojen pitänyt näin paljon kiinnostaa.

"Minäkään en pidä koirista yhtään, mutta valitettavasti sellaisia vierailee täällä noin parin kuukauden välein..."

Mies oli aiemmin puhunut heillä olevan paljon yhteistä, ja nähtävästi yhteisiä ominaisuuksia sateli lisää. Fleur ei ollut tähän mennessä tavannut kovin montaa hyvätapaista ja miellyttävää koiraa, ja ne kammottavat naskalihampaiset puudelitkin, jotka tuppautuivat hänen riesakseen säännöllisesti vain vahvistivat koirainhoa.

"Miksi lupaudut lenkittämään jonkun inhottavan ihmisen koiraa, jos et pidä koirista? :D"

Mason oli lakata hengittämästä, kun Fleur kertoi, ettei pitänyt koirista. Eihän se voinut enää pitää paikkansa, että heillä oli niin paljon yhteistä. Kaikkihan rakastivat koiria, jopa Gabriellen pikkumussukkaa, joka yritti tuhota kaiken hänen omaisuutensa saati sitten muuten riepotella häntä alati. Onneksi se hirviö nukkui nyt makuuhuoneen oven takana.

”Mitä sinä sitten sellaisia kotiisi päästät?” Mason kysyi virnuillen kun mietti laumaa yksinään saapuvia koiria, joille Fleur joutuisi leikkimään hotellia. Kunhan se ei olisi kauempana asuva poikaystävä, niin kaikki olisi hyvin.

Miksi hän lupautui lenkittämään koiraa? Koska se asui hänen luonaan, koska hän oli liian nössö sanomaan vastaan vaimolleen? Mitä sellaiseen vastattiin? Sellaisessa tilanteessa, missä hän oli pimittänyt melko tärkeitä tietoja elämästään, siihen ei varmaan ollut hyvää vastausta.

”Palvelus ystävälle… Ensi kerralla mietin tarkemmin. :)”

Olipa taas selitys. Hänen teki mieli paljastaa koko elämänsä tälle ihanalle naiselle ruudun takana, mutta samalla hän pelkäsi aivan liikaa että se olisi viimeinen asia jota hän saisi sanoa. Parempi olla hiljaa ja katsoa, mihin kaikki vei.

”Harvoin tapaa ihmisiä, jotka eivät pidä koirista. Minun ystäväni pitävät minua ihan hulluna.”

Fleur hymähti selitykselle ystävälle tehdystä palveluksesta ja alkoi puolestaan kirjoittaa sepustusta isovanhemmistaan, jotka ramppasivat hänen luonaan katsomassa 13-vuotiasta lapsenlapsenlastaan, mutta onneksi tajusi ajoissa ettei voisi sellaista kirjoittaa. No, he saivat nyt olla muuten vain hieman höpsähtäneitä ja yksinäisiä hourupäitä jotka tahtoivat tuppautua hänen vieraakseen jatkuvasti.

"Isovanhempani tykkäävät vierailla täällä ja heillä on neljä ärsyttävää villakoiraa jotka tietenkin pitää aina ottaa väkisin mukaan. Sitten ne otukset järsivät huonekaluja ja räksyttävät, kun joku jossain vähän liikahtaa. Ja niille pitää keittää puuroa ja syöttää jauhelihaa ja varata paikka sohvalta. En ymmärrä miksi niitä hirviöitä pitää noin paapoa."

"Tiedän tunteen. Kaikki aina olettavat että muut pitävät heidän koiristaan eivätkä ymmärrä jos joku ei halua niitä hyppimään kuratassuillaan päälle ja kuolaamaan. Toivottavasti en höpsähdä vanhana niin että alan ostella koiria."

Isovanhemmat, luojan kiitos. Mason pystyi huvittavankin hyvin samaistumaan siihen, mitä Fleur kertoi isovanhempiensa koirista. Hän vilkaisi puista sohvapöytää ja sen järsittyjä jalkoja. Nojatuolin mokkainen reuna oli läikikäs Sidin merkattua sen jo kymmeniä kertoja. Hän vihasi sitä koiraa. Kunpa hän pääsisi eroon siitä, eroon Gabriellasta, eroon vanhasta elämästään. Se tuntui loikkana liian suurelta ottaa.

”Tiedän aivan liian hyvin, mitä tarkoitat. Näkisit kotini kun se hirviö on päässyt irti.”

Kunpa Fleur vain tietäisi, että koira asui siellä. Parempi kun ei. Sid saisi painua sinne missä pippuri kasvoi. Ehkä hän voisi joskus hylätä sen Slaleyn metriin maastoretkellä. Parhaassa tapauksessa Essie steppailisi sen päältä. Hieno suunnitelma, vain hivenen brutaali.

”En usko että sinulla on hätää :)”, Mason naputteli huvittuneena kun ajatteli ranskatarta koiralauman keskellä. Jos tuo nyt vihasi koiria, niin tuskin mieli muuttuisi ihan hetkeen.

”Ihana kuulla että muidenkin suku on sekaisin. Olen käytännössä kasvanut äitini kennelissä. Hän piti aina enemmän koiristaan kuin minusta :D.”

Toivottavasti lisätty hymiö pehmensi vähän. Hän ei ollut pitänyt aikoihin yhteyttä vanhempiinsa eikä tiennyt, oliko äiti edelleen yhtä koirahullu - todennäköisesti. Viimeksi hän oli soitellut edellisjouluna isän kanssa, mutta sekin puhelu oli mennyt puihin, oli tarkoitus ollut miten hyvä tahansa.

Miten hänellä saattoi juttu luistaa jonkun kanssa tähän malliin? Hieman silmään pisti toki puhe koirasta, jota mies kävi lenkittämässä ja joka tuhosi hänen kotiaan. Fleur ei kyllä varmasti uhrautuisi kenenkään ystävänsä puolesta niin. Päästäisi piskin vaikka vahingossa irti jonkun rusakon perään.

"Taitaa olla hyvä ystävä kyseessä kun tuollaisia palveluksia teet ja uhraat kotisi? :)"

Varsinainen hyvä ystävä, jos repi hermot riekaleiksi ja pilasi toisen päivän. Fleur naurahti ja nojasi paremmin sohvan päätyyn kasaamaansa tyynyläjään.

"Hassua että olemme kaikesta samaa mieltä. Oletko yhä varma ettet ole 63-vuotias rasva-Bert, joka pitää hampurilaisista ja koirista?" Fleur kirjoitteli vinosti hymyillen.

”Ehkä pitäisi pitää joskus puolensa.”

Fleur oli oikeassa, ei ollut mitään syytä olla Gabriellan pompoteltavana jatkuvasti. Hän tiesi sen itsekin, mutta irti päästäminen oli vaikeaa. Hän jäisi varmasti kaipaamaan jotakin avioliitostaan, sen tuomaa turvaa, sitä ettei koskaan ollut yksin, kotitöiden jakamista.. Olisiko se sen arvoista? Siihen asti hän oli vain päättänyt tyytyä tilanteeseensa ja esittää ulkopuolelle täydellistä avioliittoa, jossa ei vieläkään ollut lapsia vaikka nainen alkoi hiljalleen olla jo liian vanha perheen perustamiseen. Valehteleminen tuntui helpolta ratkaisulta, sillä se piti asiat ennallaan.

”Voisin melkein loukkaantua, että epäilet niin :).”

Ei hän voisi koskaan tietää niitä asioita ja kirjoitella keksityllä identiteetillä. Sitä paitsi, heillä oli liian paljon yhteistä siihen, että hän olisi voinut sattumalta arvata Fleurinkin olevan samaa mieltä - kuka sellaista edes jaksoi vain sen tähden, että sai jonkun hetkellisesti pitämään itsestään?

”Jos olisin, sinun sietäisi pelätä. Olen ollut epäilyttävän paljon samaa mieltä kanssasi jo ennen, kuin olet kertonut siitä itse.”

Mason oli oikein onnellinen ettei ollut 63-vuotias Bert, jonka elämä koirien ja hampurilaisten keskellä kuulosti tylsältä ja aivan liian tavalliselta. Hänestä alkoi vihdoin tuntua siltä, että Fleur oli saanut hänet haluamaan enemmän. Hän halusi kääntää uuden sivun elämässään ja unohtaa arkea kurjemmaksi tekevän vaimonsa, tuon typerän piskin ja sen että oli aina myötäilemässä Gabriellaa.

”Hassua, mutta tuntuu kuin olisin keskustelumme aikana muuttunut ihmisenä. Edelleen olen kuitenkin Mason, en Bert :D. Sinulla on taikavoimia.”

"Haha, aivan. Ehkä hylkäämme Bertin tästä kuviosta :)"

Fleur vilkuili taas kelloa. Hän olisi huomenna väsynyt, mutta kai tämä oli sen arvoista.

Vai taikavoimia. Fleur myhäili tyytyväisenä tietokoneensa valokeilassa.

"Ai, täytyyköhän minun ryhtyä taikuriksi? Millä tavalla olet nyt muuttunut? ;)"

Mason naurahti jo omalle viestilleen. Olihan se koominen sellaisenaan, mutta ei hän osannut selittää. Fleur lähti onneksi hyvin mukaan, joten hänen ei tarvitsisi tästäkään edes pelätä sanojaan.

”Se kuulostaa ihan tyhmältä. Mutta ymmärsin että saattaa olla parempi päästää irti ystävistä, jotka tuntuvat taakalta.”

Toivottavasti hän ei kuulostanut siltä, että ystävät olivat hänelle kertakäyttöisiä. Hän oli vain kärvistellyt liian kauan Gabriellan kanssa. Ainakin siinä hetkessä liiton jättäminen taakse kuulosti parhaalta ikinä.

”En ole oikeasti niin hirveä että hylkään ystäväni helpoin perustein. Tämä kyseinen yksilö on tuntunut liian pitkään vain pallolta jalassa.”

Olikohan hän kertonut jo liikaa? Vaikka asioiden kirjoittaminen helpotti omaa oloa, ei se silti tarkoittanut, että hän voisi kaataa kaiken loskan Fleurin niskaan. Ihanan Fleurin, joka oli hurmannut hänet jo niin lyhyen ajan sisällä. Uskomatonta.

"Haluatko sinä kenties avautua jostakin ikävästä nyt kun olen jo valittanut kyllästymiseen saakka? Ei ollut tarkoitukseni kaataa kaikkea päällesi, anteeksi."

Fleur ei ollutkaan huolissaan Masonin julmuudesta. Tuon oli oltava turhankin kiltti, kun kerran uhrautui ja teki toisille palveluksia vaikka he olivat miten idiootteja.

"Ymmärrän hyvin. Ei sellaisia ihmisiä kannata pitää lähellä, jotka vain ottavat kaiken ja kuluttavat, eivätkä tuo iloa. :)" Nainen kyllä mieluusti karsi kaveripiiristään ihmiset, joista ei ollut mitään iloa, joten hän tiesi mistä puhui.

Fleuria hymyilytti kysymys halusta avautua jostakin ikävästä asiasta. Voi kyllä, tavallisesti hän valitti mielellään jokaisesta kohtaamastaan vääryydestä, mutta se ei ollut kai tehokkain keino koukuttaa miestä hänen seuraansa.

"Heh, suurin huoleni taitaa olla tällä hetkellä tämä kylmyys ja pimeys ja koirankarvat sohvalla, muuten kaikki on kunnossa.:D Kuuntelen mielelläni jos jollain on huolia, ei siis haittaa."

"Tässähän täytyisi varmaan alkaa mennä nukkumaan, vaikkei huvittaisi. Meinasitko sinä chattailla täällä vielä myöhään? ;)"

”No mutta siitähän kannattaa olla vain onnellinen :)”, Mason kirjoitti kun Fleur vakuutti kaiken olevan kunnossa. Oliko totta, että hän oli törmännyt siellä niin tasapainoiseen yksilöön, että tuolla oli elämä oikeasti hallinnassa? Jos hän mitään oli muiden deittiprofiileiden sivulauseista lukenut, moni seuraa hakeva ei ollut ihan niin täyspäinen. Mistä sitä toki tiesi, mitä salaisuuksia Fleur piilotteli.

”Menen kun sinäkin menet. Mitä minä täällä ilman sinua tekisin? ;)”

Olikohan se liian rohkeaa? Mason kuitenkin tiesi, että jättäisi muut naiset siltä illalta ja keskittyisi täysin vain Fleuriin. Ehkä hän nukkuisikin sohvalla, sillä ei halunnut Sidin kaluttavaksi eikä varsinkaan herättää mustasukkaiseksi helposti heittäytyvää vaimoaan.

Fleur epäili, ettei saisi keskustelun aiheuttamalta hämmennykseltään unta hetkeen, mutta kai sitä oli edes yritettävä. Hän huomasi hieman ilahtuvansa, kun toinen ilmoitti, ettei ollut aikeissa jäädä deittipalstalle metsästämään muita naisia. Joko mies sanoi niin kaikille, tai sitten Fleur oli onnistunut vaikuttamaan tavoittelun arvoiselta. Tai no, sitähän hän tietenkin oli!

"No, jos et pahastu niin taidan mennä nyt. Ehkä voimme jatkaa juttelua huomenna tai joku muu päivä, mitä luulet? ;)"

Mason hymyili typerästi tietämättä itsekään, miksi oli niin innostunut tästä naisesta. Hän luki Fleurin viestin ja tunsi heti suunnatonta ikävää, kun ajatteli, ettei voisi enää jutella tuon kanssa.

”Jos se vain minusta on kiinni. Mielelläni tutustun sinuun paremmin :).”

Se oli jotakin erilaista ja kiehtovaa. Masonista tuntui, että hän oli aloittamassa uutta seikkailua. Se sopisi elämäntilanteeseen, vaihtelua hän kaipasikin, ja Fleur tuntui hyvältä mahdollisuudelta paeta ikävää ihmissuhdetta. Ehkä hän vielä joku päivä uskaltautuisi tapaamaan tuon.

”Jatketaan siis mahdollisimman pian. Hyvää yötä, Fleur.”

Hän ei sulkisi konetta, ei ennen kuin saisi vastauksen ja olisi varma, että nainen oli poissa. Tuntui siltä, että hän voisi päivystää päivän kaikki tunnit sivustoa, jotta vain tietäisi, milloin Fleur palaisi. Seuraavan päivän työt toki vaativat jo yöunille, mutta sillä ei ollut merkitystä. Ehtisihän sitä nukkua.

Fleur ei voinut olla pohtimatta sitä, että mitä jos miehellä olikin kasa luurankoja kaapeissaan ja ne rymisisivät sieltä kerralla ulos, kun tähän tutustuisi paremmin. Olihan hänelläkin lapsi, isältä peritty omaisuus ja suhteilla saatu hienolta kuulostava työpaikka, mutta nainen ei pitänyt niitä asioita erityisen merkittävinä. Eikä hän ollut valehdellut, jättänyt vain tiettyjä asioita kertomatta! Miten tökeröltä kuulostaisikaan deitti-ilmoitus "29-vuotias yksinhuoltajaäiti etsii seuraa", siihenhän vastaisivat vain 50-vuotiaat, yhä äitinsä helmoissa asuvat luuserit.

"Ehdottomasti olisi mukava tutustua paremmin ;)" hän kirjoitteli. Ei kai sellaisessa mitään menettänyt.

"Hyvää yötä :)"

Fleur harkitsi vielä hetken häipyisikö sittenkään, mutta päätti jättää keskustelun tältä päivältä ja kirjautui ulos. Olo oli jokseenkin ylivirittynyt ja kasvoja ja silmiä kuumotti tiiviin keskittymisen ja näytön tuijottamisen jäljiltä. Hassua. Nettideittailuhan oli typerää ikisinkkujen puuhaa. Nainen sammutti kannettavansa ja katseli hetken jo sammuneeseen takkaan ennen kuin venytteli, nousi sohvalta ja asteli kaatamaan jäähtyneen, ponnarilla maustetun teensä keittiön lavuaariin ja asetti kupin astianpesukoneeseen. Ehtisihän hän vielä nukkua hetken ennen töihin heräämistä. Ja kenties hän voisi heti töistä päästyään mennä päivystämään, olisiko tuo vielä ihanan tuntematon Mason linjoilla. Ei, se olisi epätoivoista. Mies saisi ottaa häneen yhteyttä. Punapää naurahti hiljaa ja suuntasi mahdollisimman äänettömästi suorittamaan iltatoimiaan, ettei herättäisi Clementineä.

Mason ei malttanut sulkea sivustoa, ennen kuin Fleur oli lohduttomasti kadonnut. Hän tarkisti asian vielä kerran, kaksi, ja kirjautui sitten ulos. Leveä hymy kasvoilla haihtui vasta, kun mies oli sulkenut tietokoneen, vienyt sen paikalleen ja suuntasi kylpyhuoneeseen iltatoimille. Gabriella palasi mieleen yhtenä maailman romahduttavana ajatuksena ja hän tunsi sisintään vihlovan. Miten huono aviomies hän olikaan?

Hampaansa ja kasvonsa pestyään Mason astui hiljaa ulos makuuhuoneen vieressä olevasta kylpyhuoneesta ja pahinta pelkoaan, Sidiä tai vaimon heräämistä, uhmatenkin hän riisui vaatteensa käytävässä ja astui sitten hämärään huoneeseen. Hän kuulu Gabriellan hiljaisen, unisen hengityksen ja hiipi unissaan murisevan koiran ohitse omalle puolelleen. Vaatteet mies laski lattialle ja kömpi sitten mahdollisimman huomaamatta peiton alle. Joko Gabriella ei huomannut, tai välittänyt, tai oli niin vihainen hänen valvomisestaan ettei saanut sanottua mitään mökötykseltään, mutta Mason oli tyytyväinen, että sai valua rauhassa unimaailmaan viimeisimpänä ajatuksenaan ihanan Fleurin profiilikuva.

[Eiköhän siirrytä seuraavaan kohtaamiseen, saat kunnian aloittaa sen.]

[Täällä tämä :D]

Selvittyään Masonin kanssa jutellessa vietetyn yön jälkeen väsyneenä töihin, kaikki olikin mennyt päin prinkkalaa. Työpaikan tietokoneet ja järjestelmät kaatuilivat, eikä Fleur ollut aamupäivällä ehtinyt pitää edes mainittavia taukoja, jotka tavallisesti pitivät hänet järjissään. Ei ollut hänen hommaansa korjata huonoja laitteita, ja hänellä oli tänään viisi työhaastatteluakin pidettävänä. Kuitenkin ajatus siitä, että hänellä saattoi olla muutaman näppäimen painalluksen takana joku, jolle puhua huonosta päivästään, piristi häntä sen verran, että nainen sinnitteli työpaikallaan elossa vielä lounastauon alettua.

Taukohuoneeseen ahtautumisen sijaan Fleur nouti jääkaapista kreikkalaisen salaattinsa ja vetäytyi työhuoneeseensa tietokoneen ääreen. Hän oli kai epätoivoinen näin toimiessaan, mutta naputteli osoiteriville eilisen deittipalstan osoitteen ja kirjautui sisään. Ehkä hänellä kävisi tuuri ja joku muukin olisi samaan aikaan tauolla.

Masonin aamu oli ollut vaikeampi kuin koskaan. Hän oli herännyt Gabriellan jälkeen ja saanut heti tuta vaimonsa mökötyksen, kun tuo oli vain tuhisten viskonut tavaroita ja valmistautunut työpäiväänsä. Mies oli käynyt pesemässä yöllisen häpeän pois suihkussa, mutta jääänyt lämpimän veden alle aiottua pidemmäksi aikaa ja joutunut sitten kiirehtimään töihin. Hän oli ehtinyt pukeutua ja pakata tavaransa, suukottaa vaimoa hyvästiksi (ja anteeksipyynnöksi), ennen kuin oli rientänyt autoonsa ja ajanut Newcastlen keskustassa olevaöle työpaikalleen.

Aamutunnit kuluivat hämärässä, kun hän yritti keskittyä asiakastapaamisiin. Ajatukset pyörivät erään viehättävän neidin ympärillä, eikä kellon vilkuili lounastauon toivossa ainakaan nopeuttanut ajankulua. Kun tauko vihdoin koitti, Mason haki kahvihuoneeseen välipala-automaatista täytetyn leivän ja vetäytyi mutustamaan sitä kahvin kera rakennuksen valoisaan aulaan. Mies ei malttanut olla kaivamatta puhelimesta esille deittisaittia ja kirjautui sisään odottavin mielin. Ei Fleur olisi siellä, mutta hän voisi yllättää naisen kivalla viestillä?

Yllätys oli suuri, kun Mason huomasi tutun onlinessa. Mikä sattuma, oliko se vain joku virhe?

"Hei, mitä neiti johtaja tekee tähän aikaan tällaisilla sivuilla? ;)"

Kun sillä hetkellä paikalla näytti olevan vain lähinnä työttömiä ja 18-vuotiaita, Fleur kirjautui myös Facebookiin päästäkseen avautumaan kaverilleen typeristä työntekijöistä. Kaverikaan ei ollut paikalla, mutta siitä huolimatta nainen kirjoitti näppäimet sauhuten siitä, miten väärä asenne ihmisillä oli töihinsä kun jättivät hänet näin pulaan. Kylläpä helpotti päästä purkamaan tuntojaan kaunistelematta, ja nyt heillä oli jälleen taas yhteinen kauhistelun aihe, kun kaveri ilmaantuisi lukemaan viestin.
Näemmä joku oli raivoamisen aikana heittänyt häntä viestillä deittipalstalla. Voi ei. Fleur avasi viestin, ja hymy kohosi tämän huulille, kun lähettelijä olikin tuttu esteratsastaja, eikä mikään tuntematon limanuljaska. Neiti johtaja, Fleur virnuili yksin työhuoneessaan. Niin, mitä hän teki täällä? Häntä melkein nolotti. Ehkä nainen voisi esittää, ettei olisikaan paikalla ja jättää vastaamatta? Fleur hapuili jo Kirjaudu ulos -painiketta, mutta tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Täyspäistä seuraahan hän oli kaivannut, ja ehkä se oli Mason, joka täällä kyttäsi sen verran tiuhaan, että he sattuivat onlineen samaan aikaan? Kyllä, niin sen oli oltava.

"No moi! Töissä on niin surkea päivä, että tulin katsomaan löytyisikö netistä jotain viihdyttävää. Näköjään kannatti tulla tänne :D"

Salaatti oli oudon kuivaa, ja siitäkin ärsyyntyneenä nainen laski hanasta vettä lasiinsa ennen kuin jatkoi kirjoittamista:

"Mitäs sinä täältä haet keskellä työpäivää? ;)"