Kulisseissa kaatuneissa

Mason hymyili hölmösti sattumalle, että he molemmat olivat löytäneet tiensä sivustolle mitä ilmeisimmin kumpikin kesken työpäivän. Se tuntui ehkä jossakin mielessä säälittävältä huomionhakuisuudelta, mutta mies työnsi sellaiset ajatukset pois ja keskittyi vain siihen euforiseen tunteeseen, mitä Fleurin viestien lukeminen hänelle toi.

”Tuli ikävä sinua. :)”

Olipa hän siirappinen. Sehän oli täysin totta kuitenkin, sillä koko päivän mielessä oli pyörinyt töiden tai rakkaan vaimon sijaan lähes tuntematon nettiprofiili, jolle hän oli jakanut elämästään tuskin hiventäkään. Fleur oli saanut hänet pauloihinsa ja kun naiseen oli niin helppo saada kontakti jopa keskellä päivää, hän ei voinut kuin myhäillä mielessään.

”Mikä päivästäsi niin surkean tekee?”

Ehkä hän voisi piristää Fleuria jotenkin. Hänen päivässään ei ollut tapahtunut mitään hauskaa, saati muutakaan mainitsemisen arvoista, joten toivottavasti hänen hurmaava läsnäolonsa netin välityksellä toimisi.

Tämä taisikin olla paras tässä talossa saatu idea koko päivänä, tai ainakin Fleur piristyi huomattavasti saamastaan kirjoitteluseurasta, joka vieläpä väitti ikävöineensä. Ei naisella loputtomasti aikaa ollut, mutta jos nyt hetken...

"Tekniikka ei toimi tänään yhtään ja olisi kamalasti töitä. Tämä deittipalsta ja Facebook näyttävät olevan ainoita yhteistyökykyisiä tänään, mutta se ei ehkä hyödytä :)"

Entä jos nainen jäisikin loppupäiväksi huoneeseensa? Ehkä muut pärjäsivät töidensä kanssa ja osaisivat ohjata haastateltavat tänne, jos niitä saapuisi.

"Toivottavasti sinulla on ollut parempi päivä :)"

Masonia huvitti ajatus siitä, että Fleur saisi työpäivänään toimimaan vain epämääräisen deittipalvelun sekä Facebookin. Oli siinäkin työpaikka, ja nainen oli vielä esimiestehtävissä. Olisipa hänellä käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä se päivä oli turhankin täynnä asiakkaita, joiden kanssa olisi pitänyt olla täysillä mukana ja unohtaa eräs ajatuksia hallinnut ihana nainen.

”Ikävä kuulla, toivottavasti loppupäiväsi sujuu paremmin.”

Hänen päivänsä oli ehdottomasti ollut parempi, jos Fleurin sanoja oli uskominen. Siinäkin tapauksessa, että hän oli useammin kuin kerran unohtunut ajatuksiinsa ja haaveillut punatukkaisesta ranskattaresta, mikä ei sopinut avioituneen miehen rooliin ollenkaan. Mies joi jäähtynyttä kahviaan ja yritti kaivaa leipäänsä muovista. Kai sitä pitäisi syödäkin.

”Keskittymisvaikeuksia, mutta muuten oikein hyvin. Miten ajattelit jatkaa päivääsi?”

Nainen huokaisi ja mulkaisi suljetulle valkoiselle ovelle, jonka takaa kuului meteliä. Hän varautui avaamaan selaimen päälle työsähköpostinsa, jos joku jostain syystä tahtoisi sisään. Hän oli täsmentänyt, ettei halunnut koputtamaan kykenemättömiä vieraita, mutta nopea koputus ja lupaa saamatta sisään rymyäminenkään ei ollut Fleurin mielestä sen parempi.

"Mikä keskittymistäsi häiritsee?"

Meteli ja kolina jatkui, eikä Fleuria suoraan sanottuna olisi jaksanut kiinnostaa selvittää, mitä oven toisella puolella oli keksitty, vaikka olisi kai pitänyt.

"Kaaoksen hallintaa ja työhaastatteluja lienee luvassa. Pitäisi ehkä yrittää piristyä vaikka kahvin voimalla, että selviän töiden jälkeen tallille.:D Millainen päivä sinulla on vielä edessäsi?"

Mason jätti taas eväänsä rauhaan haukattuaan tuskin kahta palaa, sillä hänen ruokahalunsa oli kadonnut Fleurin viestien myötä. Olisipa hän voinut oikein aikuismaisesti jättää työnsä, kirmata noutamaan ihanan Fleurin autollaan ja ajaa tuon kanssa kauas pois velvollisuuksien ja todellisuuden ulottumattomiin. Harmi, että niin kävi vain elokuvissa.

”Viimeyö. Tiedäthän, kun tuntuu että tapaa sielunkumppaninsa eikä ole edes koskaan nähnyt häntä. :)”

Kahvi jäähtyi penkille ja Mason tuijotti vain maanisesti puhelintaan. Hän unohti ajantajun täysin, sillä Fleur tuntui nyt tärkeämmältä, kuin sovitut asiakastapaamiset tai jokin niin maallinen kuin työ. Mies höllensi kravattiaan ja oikoi paitansa hihoja. Takki tuntui kuumalta mutta se valitettavasti kuului työasuun.

”Voinko tehdä jotain piristääkseni? Ehkä kertoa, että minulla on edessäni vielä liian monta asiakasta, mutta jotenkin ajattelin selvitä että pääsen illalla tallille. Kiireinen päivä siis luvassa. Etkö voi aivan hyvin asemassasi ottaa omalla luvalla vapaata ja tehdä jotain hauskaa? :D”

Fleur hymyili sielunkumppaniviittaukselle ja asetteli avonaisia hiuksiaan parempaan asentoon, vaikkei kukaan sitä ollut todistamassa.

"Hehe, taidan jopa tietää tunteen :)" Fleur toivoi vastauksen olevan riittävän ympäripyöreä, vaikka kyllä hänestäkin tuntui siltä, että vihdoin joku oli hänen kanssaan samalla aaltopituudella.

"Piristyin jo, kun sain tauolle näköjään mukavaa seuraa"

Fleur onnistui tiputtamaan salaattia tietokoneen näppäimistölle, ja sitä pyyhkiessään viesti lähti ennen aikojaan, kuulostaen Fleurin mielestä siltä, että naisella oli työhuoneessaan joku seuralainen. Hemmetti.

"Tarkoitan siis mystistä kuvatonta miestä, joka ei vaivaa minua kiireisillä työasioilla toisin kuin kaikki täällä ;)" hän kirjoitti yhä tahmeilla näppäimillä. Tänään kaikki sujui sitten mainiosti.

"Mielelläni tekisin jotain hauskaa ja katoaisin täältä mitään ilmoittamatta. Harmi vain, että herra isompi pomo on tulossa myös tänne ja olettaa minun olevan paikalla tekemässä hänen kanssaan niitä haastatteluja.:D Tee sinä katoamistemppu minun puolestani? ;)"

Mason oli pudottaa puhelimensa, kun viesti kertoi Fleurin saavan seuraa. Tietenkin hän ajatteli heti, että tuolla oli joku hurmaava miesseuralainen tauollaan. Miksi hän kuvittelikaan olevansa ainutlaatuinen? Eiväthän he mitään olleet sopineet, saihan Fleur tapailla vaikka kymmentä miestä samalla kun he vain höpisivät netissä. Mason ei halunnut olla mustasukkainen, mutta kieltämättä se tuntui hieman pahalta vaikka hän halusi esittää itselleenkin muuta. Mies hörppäsi kahviaan ja katseli hetken ympärilleen. Hänellä alkoi pian olla kiire ja leipäkin oli syömättä.

Sydän jätti lyönnin välistä, kun nainen sitten korjasi aiempaa viestiään. Mason saattoi taas hymyillä typerästi, vaikka hän yrittikin estellä itseään siinä kaikkien nähden. Kamalaa, hänhän oli taantunut teiniksi.

”Ei minulla sellaisia valtuuksia ole. Mitä asiakkaatkin sanoisivat, kun en ilmestyisi sovittuihin tapaamisiin? :D”

Koskaan ennen lounastauko ei ollut tuntunut niin hyvältä. Mason tarttui taas leipään ja haukkasi palan. Salaattikin oli nahistunut, eikä leipäkään ihan tuore ollut. Miksi hän ei vain ollut mennyt viereiseen kahvilaan salaatille? Ehkä siksi, että hänellä oli kiire tarkistamaan, mikäli kiinnostava Fleur olisi paikalla. Ehkä pitäisi vaihtaa numeroita.

”Ehkä meidän täytyy reippaasti vain kestää ikävä työpäivä. Onko illalla luvassa mitään hauskempaa?”

"Hoitakoot tapaamisensa keskenään ;)"

Luoja, kello kävi turhan nopeasti. Fleur yritti ahmia salaattiaan nopeampaan tahtiin, jotta ei joutuisi olemaan loppupäivää nälässä kun ruokatauko kului deittipalstalla notkumiseen.

"Ehkä me selviämme tästä. Tapaan ystävääni kunhan saan Mochan liikutettua. Kai se lasketaan hauskemmaksi. Onko sinulla hauskempia suunnitelmia illaksi kuin koiran hoitaminen?:D"

Hoitakoot tapaamisensa keskenään. Mason pyrskähti nauruun keräten itseään siitä hetken aikaa muutaman ohikulkijan hämmentyneen katseen alla. Hän nieli huvittuneisuutensa ja hörppäsi kahvia todeten sen kylmäksi - ei sitten. Harmi, ettei hän todella voinut jättää asiakkaitaan keskenään ja lähteä muihin juttuihin. Hän olisi voinut vaikka vain huvikseen metsästää Fleuria Newcastlen kaduilta. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka törmäisi tuohon.

”Koiran jätän tänään rauhaan, lupaan sen”, Mason kirjoitti suupielet nykien. Sid ei pilaisi sitä päivää.

”Menen Essien kanssa kouluvalmennukseen. Johan on aikakin :D. Luulen, että se on kyllä yhtä tuskaa kun ottaa huomioon taitojeni vähäisyyden.”

Miksi hän oli varannut sen valmennuksen? Toki se voisi olla opettavaista, mutta hän arveli valmentajan vain muistuttavan häntä alati virheistä, joita hän tietenkin tekisi. Miksi hän ei ollut vain keskittynyt sileäharjoitteluun ajoissa.

”Toivottavasti iltasi on ihana ystävän seurassa.” Ja toivottavasti se ystävä ei ole mies. Mikä häntä vaivasi? Kunpa hän voisi vielä joskus saada Fleurin kaiken ajan ja huomion. Mason ei ollut edes tajunnut, että toivoi jotakin sellaista.

”Milloin sinulla olisi aikaa jutella uudelleen? Ehkä jopa puhelimessa? ;)”

"Loistavaa, tsemppiä valmennukseen. Uskon että se menee hyvin :)" Fleur mielisteli mukavaa miestä, vaikka esteratsut olivatkin aina vähän mitä olivat kouluradoilla.

Fleur sulki jo valmiiksi Facebookin ja muut avaamansa turhat sivustot, deittipalstaa lukuun ottamatta. Kohta pitäisi jatkaa hommia, eikä hän olisi uskottava Facebook-tuttujen päivitykset tietokoneen näytöllä pomppien ja tämä seuranhakusivusto toisella välilehdellä huudellen uusista viesteistä.

"Huomenna illalla viimeistään ;)" Fleur vastasi kysymykseen jutteluajastaan. Vai halusi toinen jutella puhelimessa. Nainen pureskeli mietteliäänä huultaan.

"Olen kai tyhmä, mutta jos aiot tosissasi uskaltaa soittaa niin anna palaa :D"

Fleur empi vielä hetken, mutta kirjoitti puhelinnumeronsa viestin perään. Sinne meni. Ehkä hänellä olisi kohta joku vainoaja ovellaan, mutta se oli sen ajan murhe.

Mason todella toivoi, että valmennus sujuisi paremmin kuin hänen ajatuksissaan. Ehkä hän voisi kuvitella Fleurin katsomoon ja tehdä parhaansa, muistella kuinka Grand Prix -tason ratsukot liikkuivat radalla ja miten eleettömästi ratsastajat saivat hevosensa tanssimaan.

”Miksi olisit tyhmä? Et kai epäile, että rasva-Bert ilmestyy ovesi taa huomenillalla? :D”

Ei ehkä olisi pitänyt pelotella enempää, mikäli Fleur todella oli huolissaan yksityisyydestään, mutta ainakin tuo antoi hänelle numeronsa. Se sai sisimmän kuplimaan hassusti ja tärisevin sormin mies tallensi numeronsa puhelimeen. Hän naputteli omansa myös viestiin tasapuolisuuden nimissä.

”Ehkä siis soitan huomenillalla. ;)”

Kello tikitti jo yli lounastauon ja Masonin oli pakko luovuttaa. Harmi, seura vei niin mennessään. Hän nousi ja työnsi vain vähän syödyn leivän ja vajaan kahvikupin roskakoriin ja lähti kohti toimistoaan.

”Täytyy lopettaa tältä erää. Kiitos täydellisestä lounasseurasta, kaunotar. :)”

"Soita vain ;)"

Fleur naureskeli yhä rasva-Bert viittaukselle tallentaessaan Masonin numeron puhelimeensa ja tunkiessaan salaatin jämiä suuhunsa. Ehkä hänen ei tarvinnut pelätä läähätyspuheluita öisin ja oviin koputtelevia hörhöjä.

"Kiitos itsellesi tympeän päivän pelastamisesta. Ollaan yhteyksissä :)"

Fleur kirjautui ulos sivustolta ja palasi töihinsä huomattavasti aamupäiväistä pirteämpänä.

Mason sulki hymyillen deittisivun puhelimestaan ja kiritti askeliaan. Hän ei saanut näyttää siltä, että olisi ollut kiire, mutta sillä kertaa oli pakko vähän nopeuttaa tahtia. Hän ehti huoneeseensa parahiksi asiakasta varten, mutta varsinainen valmistautuminen jäi puolitiehen. No, onneksi hän oli hyvä näyttelijä ja sai paljon irti samalla, kun asiakas kertoi tilanteestaan, sillä tietokoneen näyttö kertoi olennaisimman. Ajatukset eivät olleet yhtään selvemmät kuin aamupäivällä, jos eivät jopa enemmän sekaisin, joten työpäivä meni melkoisessa sumussa ja Mason saattoi vain toivoa, ettei tekisi hirveitä virheitä.

[Hyppelen seuraavaan päivään :)]

Harmaa, mutta sateeton lauantaiaamu oli tuonut mahdollisuuden nukkua pois torstai-iltana kerättyjä univelkoja, vaikka Fleur ei kuulunutkaan niihin, jotka nukkuivat vapaapäivinään puoleenpäivään saakka. Hän oli noussut sängystä yhdeksän aikoihin yllättävän hyväntuulisena ja valmistanut itselleen ja Clementinelle varsin monipuolisen ja terveellisen aamiaisen. Tyttö varmaan ihmetteli äitinsä pirteyttä, mutta siinähän ihmetteli. Syynä hyvälle tuulelle saattoi olla mahdollinen puhelu, jolle hän oli luvannut aikaa illemmalla. Tarkkaa kellonaikaa Fleur ei ollut maininnut, eihän hänellä ollut tänään muuta pakollista ja huomiota vaativaa kuin tallilla käynti ja ystävien kanssa kaupoilla pyöriminen. Olisi ihan mielenkiintoista vihdoin kuulla deittipalstalla hänelle kirjoitelleen Masonin ääni - Fleur oli varma, että siitäkin pystyi päättelemään paljon. Kyllä hän epämääräisen ällötyksen äänen tunnisti normaalin miehen äänestä.

Clementinen lähdettyä omien kavereidensa kanssa jonnekin, Fleur oli suunnannut viettämään päiväänsä Newcastlen keskustaan, noukkinut iltapäivällä tyttärensä kaupungilta ja ajanut heidät tallille. Vihdoin kaikkien velvollisuuksien ja kauppareissujen jälkeen, kun aurinko alkoi jo laskea, oli Fleur raahautunut kotiin, ei enää niin pirteänä kuin aamulla, mutta tyytyväisenä tämän päivän saavutuksiinsa. Viikonloput olivat sitten rankkoja.

Fleur asteli keittiöön purkamaan ruokakassit. Piti varmaan tänään jotain kunnon ruokaakin tehdä, eihän hän tiennyt oliko nuorempi Leclairkaan syönyt tänään mitään.

Lauantai oli sujunut yllättävän mukavasti, sillä Mason oli käynyt jo aikaisin tallilla ja sen jälkeen he olivat lähteneet Gabriellan kanssa pitkästä aikaa yhteiselle lenkille. Vatsat kurnien he olivat kotiin palattuaan tehneet suosikkiruokaansa, lämmintä, talvista salaattia erilaisilla uunikasviksilla ja höyrytetyllä valkoisella kalalla. Päivä oli jatkunut Gabriellan tuttujen tapaamisella vasta siivotussa yhteisessä kodissa. Koko päivään hän ei ollut ehtinyt tai uskaltanut ajatella Fleuria, mutta vilkaistuaan kelloa jäätyään jälleen kahden Gabriellan kanssa, hän nielaisi. Oliko hän todella luvannut soittaa Fleurille sinä iltana? Mitähän hän keksisi?

Hän oli alkanut jo epäröidä koko numeroiden vaihtamista, sillä sisälsihän se riskinsä. Toivottavasti Fleur ei kävisi liian uteliaaksi ja urkkisi tietoonsa hänen koko nimeään numeron kautta. Sekään ei toisaalta haittaisi, mutta hän ei ollut aivan varma, löytyisikö hänen Facebook-tilinsä hänen nimellään Googlesta. Ei siinä muuten mitään, mutta se oli yhteinen Gabriellan kanssa ja täynnä kuvia heistä yhdessä. Hän jäisi sillä sekunnilla kiinni valheistaan ja saisi heittää hyvästit orastavalle, vielä pääosin haavetasolla olevalle suhteelleen upean ranskalaisen kanssa. Onneksi hänellä ei ollut sen lisäksi muita sosiaalisen median profiileja kuin LinkedIn.

”Käyn kaupassa, haluatko jotain?” Mason huikkasi pyykkien kanssa puuhavalle vaimolleen katuen hetki hetkeltä enemmän sitä kohtalokasta iltaa, jolloin oli tavannut Fleurin netissä. Hän oli aivan hirveä ihminen. Saatuaan suullisen, lyhyen kauppalistan Gabriellalta mies heitti takin niskaansa, otti autonavaimet lipaston päältä ja sukelsi ulos iltahämärään. Mason istuutui autoonsa ja käynnisti sen lähtien pihasta ennen kuin edes tiesi, minne oli menossa.

Mason parkkeerasi autonsa vielä hetken auki olevan marketin pihaan, mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt ostoksille, hän jäi autoon ja etsi puhelimestaan Fleurin numeron. Tuntui ikävältä, että hän oli sulkenut naisen ajatuksistaan koko päiväksi, mutta nyt hän olisi täysin valmis omistautumaan vain tälle naiselle. Hän valitsi numeron ja nosti luurin korvalleen.

Fleur oli ryhtynyt paistamaan maustettuja kanafileitä ja yrittänyt värvätä tytärtään tekemään salaattia, vaikka uskoikin joutuvansa hoitamaan kaiken loppupeleissä yksin. Nainen naputteli sormiaan tiskipöydän tummaan marmoripintaan odotellessaan, että pääsisi kääntämään pannulla paistuvat kanat.

Kesken ruuanlaiton Fleurin puhelin alkoi soida olohuoneen pöydällä ja naisen sydän tuntui heittävän voltin. Nytkö se mies soittaisi? Hän ei ollut valmistautunut tähän. Fleur kieräytti kanat ympäri, pyyhkäisi käsiään keittiöpyyhkeeseen ja kiiruhti noutamaan puhelimen. Masonin nimi vilkkui näytöllä. Apua.

Nainen selvitti kurkkuaan, pyyhkäisi vihreää luuria ja nosti puhelimen korvalleen.
"Fleur", hän vastasi pyrkien kuulostamaan ystävälliseltä, mutta ei siltä että hän olisi odottanut puhelua epätoivoisesti koko päivän. Liian innostunut tuttavallinen tervehdys olisi vaikuttanut juuri siltä, eikö? Miksi hän mietti näin paljon?

Mason naputteli vapaalla kädellään auton rattia. Häntä jännitti ja jokaisen tuuttauksen jälkeen hän oli varma, että olisi parempi vain lopettaa puhelu ennen kuin se alkaisikaan. Mies puri huultaan jännittyneenä ja oli samaan aikaan paniikissa ja innoissaan. Olisihan se ensimmäinen kerta, kun hän kuulisi Fleurin äänen. Aivan liian lyhyen ajan päästä nainen vastasi ja se sai hänet jäätymään hetkeksi - vain hetkeksi.

”Mason tässä, moi”, hän esittäytyi omasta mielestään typerästi. Pitikin olla niin hermona. Mason veti syvään henkeä ja huomasi hymyilevänsä typerästi, taas.
”Enhän vain häiritse?” Hän kysyi hymyn kuuluessa äänestä. Hehän olivat sopineet puhelun, toki ilman sen tarkempaa aikaa ja tuskin Fleurillakaan oli ollut koko päivää aikaa odotella hänen soittoaan sormet syyhyten. Mies vilkaisi vihkisormustaan vasemmassa nimettömässä ja vaihtoi sitten puhelimen siihen käteen. Oli helpompaa kun ei koko ajan muistanut kotona odottavaa vaimoa.

Kuullessaan nettituttavuuden tervehdyksen Fleur yritti estää typerää virnettä nousemasta kasvoilleen ja viittoili äänettömästi Clementineä viimeistelemään heidän illallistaan. Hän ei kuullut, mitä tyttö höpisi keittiössä, sillä keskittyi omalla puheellaan peittämään hölinän, jotta Mason ei alkaisi ihmetellä kuka hänen seuranaan oli. Tätä puheluahan ei kukaan tulisi pilaamaan.
"No hei, ei, et ollenkaan. Kiva kun soitit", nainen vakuutteli iloiseen sävyyn ja asteli alakerran toisella laidalla sijaitsevaan kodinhoitohuoneeseen muka laittaakseen pyykkejä koneeseen samalla kun puhui, jotta saisi olla mahdollisimman rauhassa.

Fleur sulki säleoven puolittain ja ryhtyi verkkaisesti nakkelemaan jotakuinkin samanvärisiä vaatteita pesukoneeseen. Onneksi kyseessä ei ollut videopuhelu.
"Miten päiväsi on sujunut?" nainen kysyi onnistuen jopa vaikuttamaan aidon kiinnostuneelta toisen päivän kulusta. Kenties hän tämän miehen kohdalla olikin kiinnostunut kuulemaan asiasta, olihan tuo toistaiseksi vielä pysytellyt niin salaperäisenä, että väkisinkin mielenkiinto pysyi yllä.

Mason kuunteli ääntä linjan toisessa päässä hymyillen ja naputteli rattia hiljaisen radiokanavan soittaman hitin tahtiin. Hän katseli parkkipaikalla liikkuvia ihmisiä mutta ei oikeasti nähnyt mitään, sillä ajatukset pyrkivät naisen luo puhelinlankoja pitkin. Hän yritti vakoilla puhelun taustalta mahdollisesti kuuluvia ääniä, mutta saalis jäi harmittavan pieneksi. Vain jotain epämääräistä rapinaa tai kolinaa, mistä ei voinut sanoa, mistä se tuli.

”Oikein hyvin, kävin tallilla ja näin ystäviä”, Mason kertoi päivästään lyhyesti ja tunsi piston sydämessään kun muisti, miten ihana Gabriella oli sinä päivänä ollut. Ehkä hänen pitäisi siinä samassa pistää loppu Fleurin ja hänen erikoiselle suhteelleen, mutta ei hän voisi.
”Ihana kuulla äänesi. Kuinka sinun päiväsi on mennyt?”

Fleur vilkaisi oven raosta vaivihkaa keittiön suuntaan. Palohälytin ei huutanut ainakaan vielä, joten ehkä siellä oli tilanne hallinnassa ja nainen voisi puhua rauhassa puhelun loppuun.
"Hienosti. Ilmeisesti melko samalla kaavalla kuin sinunkin", hän viittasi puheisiin ystävien tapaamisesta ja tallilla käymisestä.
Mitähän koiraystäviä mies tällä kertaa oli tapaillut. Fleur hymyili itsekseen mittaillessaan toisella kädellä pesuainetta pyykkikoneeseen. Hän tosin ei voisi laittaa konetta päälle, sillä ei kuulisi sen räminän yli puhelua, vaan joutuisi taas vaihtamaan huonetta.
"Kuinka upean Essien kanssa sujui tallilla?" Fleur uteli ja pyrki saamaan äänensä kuulostamaan mahdollisimman kiinnostuneelta tavanomaisen tympeän mutinan sijaan, jota hän soi sellaisille ihmisille joista ei niin välittänyt.

Mason hymyili kuullessaan, että Fleurin päivä oli sujunut samalla lailla. Kuinka samanlaisia he oikein olivatkaan! Olisipa Gabriella ollut vähän rennompi ratsastusharrastuksen suhteen, ehkä jopa kävisi hänen mukanaan tallilla, niin hän voisi jopa viihtyä parisuhteessaan. Olihan heillä muitakin ongelmia, eikä Mason enää uskonut, että avioliitto voisi sellaisenaan elää kauaa.
”Hyvin, tosin menimme vain kevyitä puomiharjoituksia tänään”, mies kertoi hymyillen. Oli ollut oikein hyvä idea soittaa Fleurille, sillä vaikka hänellä oli ollut hyvä päivä, naisen äänen kuuleminen sai hänet vieläkin paremmalle tuulelle.
”Entä Mochan kanssa?” Mason sitten esitti vastakysymyksen. Hän todella halusi kuulla, ensimmäistä kertaa aikoihin hän oli vilpittömän utelias toisesta ihmisestä ja tuon tekemisistä. Fleur tuntui edelleen saavuttamattomalta ja liian satumaiselta ollakseen totta, vaikka hän salaa toivoikin löytäneensä sielunkumppaninsa viimein.

[Sori jumitus, en oo ehtinyt yhtään mitään tekemään :D]

Hillitty kestohymy tuntui yhä pysyttelevän Fleurin huulilla niin, että se kuului hänen äänestään.
"Saitte varmasti puomiharjoittelunkin näyttämään hyvältä", nainen sanoi, mutta pehmensi lirkutteluaan naurahtamalla päälle.
Hän istahti kahden istuttavan sohvan käsinojalle ja vaihtoi puhelimen toiseen käteensä.
"Tavallista koulutreeniä. Mocha oli ihan mukava tänään ja kulkikin hyvin. Sillä oli selkä vähän aikaa sitten kipeänä, mutta se näyttäisi olevan jo parempi."
Fleurilla oli pieni aavistus, etteivät he olleet tänään loistaneet kaikista kirkkaimmin kentällä, mutta sitä Masonin ei tarvinnut tietää. Aina ei vain ollut energiaa pistää parastaan ja Clementinekin oli pyörinyt mukana.
"Mitä suunnitelmia sinulla on vielä täksi illaksi?" nainen kysyi päätään kallistaen vaikkei toinen sitä voinut nähdä.

Fleurin äänen kuuleminen tuntui edelleen ihan uskomattomalta, sillä vaikka he tiesivät toisistaan kaikenlaista, hän ei vielä kokenut tuntevansa naista ollenkaan. Saattoihan olla, että kaikki aiemmin ilmi tuotu oli valhetta. Hän hymyili itsekseen autossa ja harmitteli myötäelävin äännähdyksin Mochan selkäkivun.
”Harmi kuulla. Toivottavasti se tulee kuntoon”, hän hymähti. Millainenhan Mocha oli? Hän oli toki nähnyt kuvan, mutta ei se tuonut esille hevosen koko persoonaa. Naisen kysellessä iltasuunnitelmista hän ei tiennyt mitä sanoisi.
”Ajattelin jotakin niinkin jännittävää kuin kauppareissua”, hän virnisti puhelimeen huultaan purren. Niin, olisi kai hyvä joskus kertoa, että hän kävi kaupassa vaimonsa puolesta ja palaisi kotiin tuon luokse kun ehtisi. Vaikka tilanteen olisi pitänyt tuntua kurjalta Gabriellan puolesta, nyt hän huomasi katuvansa tekosiaan Fleurin näkökulmasta. Miksi hän oli niin kieroutunut?
”Entä sinä? Ehkä olet suunnitellut jotakin vähän kiinnostavampaa.”

"Eiköhän se tule", Fleur pyrki kuulostamaan positiiviselta ja tarkasteli kuvajaistaan seinällä roikkuvasta kokovartalopeilistä.
Keittiöstä kuului astioiden kolinaa, mutta toivottavasti se ei välittynyt häiritsevän voimakkasti puhelimen toiseen päähän.
"Kauppareissuhan kuulostaa vallan spontaanilta ja hauskalta tavalta viettää iltaa", nainen nauroi hyväntahtoiseen sävyyn. "Minä ajattelin olla niinkin omaperäinen että teen ruokaa ja katson televisiota."
Seura vain puuttuu, hän maisteli lisäystä mielessään, mutta päätyi sen ääneen sanomisen sijaan vain virnuilemaan itsekseen. Olisi ollut tökeröä vinkua moista puhelimessa.
"Pitäisi ehkä käväistä ystäväni synttärijuhlissa, mutta en usko että vietän siellä koko iltaa", hän arveli. Toisaalta kavereiden seura ja lasillinen viiniä olisi voinut maistua rankan viikon jälkeen, mutta hän ei halunnut päätyä juomaan sitä ämpärikaupalla.
"Ajattelin että huomisaamun voisi käyttää liikkumiseen, siitä tulee kivan virkeä olo loppupäiväksi. Miltä sinun huominen päiväsi näyttää?"

Mason kuunteli ilolla Fleurin suunnitelmia. Hän piti kauppareissua välttämättömänä pahana, mutta vaikka hän ei sitä toiselle mainitsisi, se oli ollut täydellinen tekosyy saada mahdollisuus soittaa naiselle.
”Mene ihmeessä juhliin, ystäväsi taatusti arvostaa sitä”, hän kannusti miettien, mahtoiko ystävä olla jotakin muutakin. Tuskinpa, eiköhän Fleur silloin olisi jo juhlissa, jos kyseessä olisi joku josta hänen pitäisi olla mustasukkainen. Ehkä hänenkin pitäisi keksiä joskus jotakin menoa, vaikka töiden, tallin ja Gabriellan mielen mukaan paikasta toiseen seilaaminen kyllä vei ison osan hänen ajastaan. Niin, ja tietenkin ihana, hurmaava Fleur.
”Melkein haluan varastaa suunnitelmasi”, mies naurahti puhelimeen ja käänsi autoon virrat päälle ettei täysin paleltuisi.
”Toisin sanoen minulla on pitkästä aikaa vapaapäivä jota en ole suunnitellut täyteen”, hän hymähti ja mietti, mitä oli ajatellut.
”Tallilla käyn, tietysti”, hän lisäsi miettien Essietä joka ansaitsisi vapaapäivän sen viikon hyvästä työstä. Ehkä arkena, kun hänellä riitti tekemistä töiden parissa.
”Enhän vain häirinnyt muuten ruuanlaittoasi?” Mason muisti ja puri kieltään ettei ehtisi kovin hysteerisesti pahoitella. Ei hän halunnut häiritä - ja Fleurhan oli sanonut hetken olevan oikein hyvä.