[Y] Sundays with you are as sweet as a bowl of ice cream

Dakota heräsi Henryn heräämiseen joskus aamupäivästä. Mies nousi epäilyttävän hiljaa upottavasta parisängystä mutta Dakota jäi raukeana makaamaan ja yritti nukahtaa uudestaan. Hän kuuli etäisesti kolinaa ja kahdet askeleet alakerran keittiöstä mutta sivuutti ne ja nosti raidalliseen lakanaan sonnustetun peiton paremmin päälleen. Pienen hetken päästä portaita ylös tömisteltiin ja Dakota tunnisti Kellyn tukahdetun hihityksen. Ovi avautui hiljaa narahtaen ja käytävän lamppu valaisi hämärän päämakuuhuoneen, johon astelivat kaksi hänen elämänsä valoa laulaen suloisesti syntymäpäivälaulua.

Hän nousi sängyssään puoli-istuvaan asentoon ja hieraisi leikillään silmiään ja hymyili Henrylle, jolla oli käsissään tarjotin aamupalaa ja lahjakassi ja Kellylle, joka kömpi sänkyyn paperi kädessään. Tyttö tarjosi pusun äidinsä poskelle, ojensi itsetehdyn onnittelukortin ja istahti syliin. Henry laski tummapuisen tarjottimen toiselle puolelle ja ojentautui sängyn ylle antamaan halauksen ja onnittelusuukon itsekin. "Ihanaa syntymäpäivää kulta."
Dakota katseli nopeasti tarjoiluja ja hymyili Henrylle. "Tässähän alkaa ihan tulla vanhaksi, kohta olen 40-vuotias."
"Älä selitä, näytät ihan samalta kuin 20-vuotiaanakin", Henry vähätteli. Dakota ei tosin uskonut, ihan varmasti 2016 toisi lisää salakavalia ryppyjä hänen iholleen. "Ryppyjä", joita vain hän itse näki.

Dakota naposteli tarjottimelta onnellisena aamupalaansa, joka koostui hedelmäsalaatista, kolmioleivästä, omenamehusta ja jälkiruoasta, joka oli selvästi Kellyn koristelema - pieni kulho vaniljajäätelöä hurjalla suklaaströsselimäärällä. Kellyn piirros oli suloinen ja siinä oli hän, yksisarvinen ja sateenkaari. Se menisi jääkaapin oveen paraatipaikalle, Dakota ajatteli. Henry antoi päivänsankarille ruokarauhan ja vei Kellyn pukeutumaan. Kello näytti kymmentä vaille kymmenen ja vaaleansinisten verhojen takaa paistoi kaunis talviaurinko.

~ ~

Alkuillasta paikalle saapui peräkanaa pienille kakkukahveille Dakotan vanhemmat, sisko, Henryn vanhemmat ja Kellyn toinen kummeista jackrusselterrieri Brien saattamana. Vieraat toivotettiin Irvingien matalaan majaan levein hymyin ja poskipusuin. Tutussa paikassa vieraileva Brie asteli sisään kuin paikan kuningatar.

Dakota oli viettänyt ihanan rauhallisen sunnuntain ja Henry oli paaponut häntä ihan hulluuden partaalle. Hektisessä työssä sitä oppi arvostamaan lomailua ja nyt kun hänellä ei ollut omaa hevosta ja "vain" ratsuttajan työ hän saattoi viettää viikottain täysin tallivapaita päiviä. Hän oli kiitollinen jokaisesta sekunnista, jonka sai viettää perheensä parissa.
Pienellä puisella ruokapöydällä oli tarjolla teetä, kahvia, keksejä ja pieni kinuskikakku. Dakota pääsi pitkästä aikaa viettämään aikaa vanhempiensa kanssa, jotka asuivat nykyään kaukana. Hänestä oli mukavaa, että he olivat voineet pitää lomaviikonlopun Newcastlessa tänä viikonloppuna. Kelly oli myös tyytyväinen saadessaan jahdata Brietä, jonka oli tuntenut vauva-ajoistaan lähtien. Kellyn kummi Georgia oli hankkinut nyt vajaa 4-vuotiaan koiran samoihin aikoihin kun pieni tyttö oli syntynyt Irvingeille. Se rakasti tyttöä mutta ei ollut varma pitikö ikuisesta jahtaamisesta ja rähistelikin tytölle leikillään vähän väliä.

"Tuo kummasti eloa taloon tuollaiset pienet kipittävät askeleet", Dakotan äiti Sally sanoi pieni virne suullaan teekuppi kädessään ruskealla sohvalla istuessa.
"Oliko tämä nyt joku vihjaus?" Dakota sanoi naurahtaen ja katseli Brietä. "Kaikki ajallaan äiti", hän sanoi ja katsoi sitten Henryyn. Eivät he oikeastaan olleet koskaan edes ajatteleet koiran hankkimista, vai olivatko? Kotieläimet tuntuivat juuri nyt olevan viimeinen heidän huolistaan, vaikka Dakotakin salaa unelmoi uudesta hevosesta. Muuttuvat ratsutettavat olivat täysin eri asia kuin se yksi ja pysyvä oma, hän tiesi sen kokemuksesta.
"Kohta ei tarvitse huolehtia, Sally, kun Kelly kidnappaa Brien meille", Henry nauroi ja katseli tyttärensä perään. Tytön ohuet tummanruskeat hiukset olivat kahdella letillä ja pomppivat juoksuaskeleen tahdissa. Kelly oli puettu hänen lempimekkoonsa, vaaleanviolettiin prinsessamekkoon, jonka Joulupukki oli antanut lahjaksi jouluna.

Dakota katseli myös iltapäiväteen ja naurunsekaisen keskustelun välissä Kellyä, hänen ihanaa tytärtään. Miten siitä pystyikään jo olemaan 3 vuotta, kun tuo söpöläinen oli mullistanut heidän elämänsä? Tytön kikatus kantautui keittiöstä asti olohuoneeseen, kuten aina. Kelly oli hulvattoman positiivinen lapsi.

Ilta kului aivan liian nopeasti ja Dakota tunsi jo maanantain ja työpäivän lähestymässä. Hän oli säästänyt Henryn ostaman lahjan illaksi. Mustankiiltävästä lahjapakkauksesta paljastui siro pullo vaaleanpunaista hajuvettä, jota hän oli ihaillut joskus loppuvuodesta kaupassa. Kyseinen, melko hintava pullo, oli juuri sellainen asia, johon Dakota ei olisi itse ikinä kehdannut käyttää rahaa. Hän osti mieluummin aina käytännöllisiä asioita kuin hemmotteli itseään ja selvästi Henry ymmärsi tehdä sen hänen puolestaan. "Kiitos", Dakota sanoi hymyillen onnessaan ja halasi ihanaa miestään. Siskon paketista löytyi kaunis valkoviinipullo, hän kun oli niin kekseliäs, ja vanhemmat antoivat hänelle upean sinikirjavan huivin, joka varmasti lämmittäisi häntä vaikkapa ratsailla. Dakota oli onnellinen muutamista lahjoistaan eikä olisi enempää tahtonut vastaanottaakaan. Oli jo tarpeeksi hullua, että Henry oli käynyt ostamassa hänelle hajuveden, jota Dakota katseli käsissään ennenkuin vei sen alakerran wc:n pöydälle turvaan.

Lopulta vieraat lähtivät ja kolmihenkinen pikkuperhe jäi yksin myllerrettyyn olohuoneeseensa ja Henry avasi television, josta alkoi juuri jokin kaksinen reality-sarja. Ehkäpä hän kaipaisikin juuri nyt sellaista aivotonta katsottavaa ja tämän tuuman saattelemana käpertyi Henryn viereen sohvalle. Kyllä sitä illallista ehtisi myöhemminkin laittaa.