Missä me olemme?

"Siltä se näyttääkin", Evelyn vastasi tarkkaillessaan ruunaa valppain silmin. Nainen ei voinut mitään eläinlääkäripuolensa osoittamalle lievälle pahennukselle, kun hevonen oli päästetty noin lihavaksi, mutta piti ajatuksensa visusti omana tietonaan. Romeon koko elekieli tuntui huutavan ylimääräistä energiaa ja tahtoa purkaa se mihin tahansa asiaan tai henkilöön, joka pysyisi paikallaan riittävän pitkään. Evelyn huomasi toivovansa, ettei törmäisi friisiläiseen turhan usein. Jotenkin ei ollut vaikea kuvitella, että tässä oli hevonen, joka ei epäröisi käyttää hampaitaan saadakseen tahtonsa läpi.
"Liuetaan vain", nainen totesi ja lähti kauemmas tarhalta. Romeota ei kyllä tulisi ikävä. "Onneksi kaikki eivät ole tuollaisia", Evelyn vielä totesi vilkaistessaan olkansa yli friisiläistä kohden. Siinä olisikin tallissa pyörittämistä, jos jokainen hevonen uhkuisi energiaa ja liikakiloja Romeon tapaan. Puhumattakaan omistajista tai varustajista. Evelyn tunsi väristyksen kulkevan selkäänsä pitkin. Voi hyvä luoja sentään.

Toisin kuin Evelyn, Colin ei voinut juurikaan pakoilla Romeota vaan oli tuomittu viettämään päivittäin aikaa sen kanssa. Hän tosin tunsi huonoa omatuntoa siitä, että vältteli hevosta, joka juuri olisi kaivannut huomiota – siis aivan toisenlaista kuin mitä sen omistaja sille tarjosi. He olivat muiden tallityöntekijöiden kanssa juonineet keinoja, joilla ruuna saataisiin laihtumaan. Romeo ei ollut vaaraksi vain muille vaan myös itselleen, ja sen elämänlaatu tarvitsi pikaista kohentamista. Colin ei ollut mikään hevostieteiden asiantuntija tai oman elämänsä kettutyttö, mutta oli silti ottamassa missiokseen Romeon tilan kohentamisen, mitä kohtaan tunsi yhä vain kasvavaa paloa joka kerta kun todisti prinssin oikkuja. Hän tekisi hyvän työn samalla kun parantaisi omia työolojaan. Valitettavasti kaikki välttelivät temperamenttista ruunaa ja sen vielä oikukkaampaa omistajaa.
”Romeo on uniikki tapaus”, mies virnisti vaisuun tapaansa ja kuljeskeli takaisin tallille päin. ”Onko vielä jotain, mitä haluaisit tietää?”

Uniikki ei riittänyt kuvaamaan friisiläistä sitten alkuunkaan, mikäli Evelyniltä kysyttiin. Romeo taisi olla ainoa laatuaan, samoin kuin omistajansa ja Ricardo. Ainakin toivon mukaan, sillä Evelyn ei todennäköisesti olisi enää kestänyt yhtäkään liikakiloja kerännyttä eläintä silmissään. Eläinparat.
"Eipä kai, eiköhän tässä tullut kaikki tärkein jo selväksi", hän vastasi iloisesti. "Kyselen sitten myöhemmin, jos keksin jotakin ihmettelyn arvoista", hän vielä vakuutti. Evelyn oli varma, että keksisi monia kysymyksiä, kunhan ensin pääsisi kunnolla kokemaan tallielämää.
"Mikäli siitä ei ole liikaa vaivaa, olisi mukava saada Lionheart ulos. Se on matkustanut kaukaa ja on varmasti täynnä energiaa siitä huolimatta, että sen ruokavaliosta pudotettiin kaurat pois jo ennen matkaa", Evelyn sanoi tallia kohti kulkiessaan. "En viitsisi nousta sen selkään heti matkan päätteeksi, joten eiköhän se saa venyteltyä jalkojaan ihan riittävästi tarhassakin. Voin kyllä itse viedä sen tarhaan, jos vain kerrot, mihin näistä lukuisista tarhoista sen laitan", Evelyn selitti, tarjoutuen itse hoitamaan hevosensa tarhaan, mikäli Colinilla olisi jo kiire pitämään huolta muista vastuuhevosistaan. Naisen vain pitäisi tietää, mihin tarhaan tarkkaanottaen laittaisi palominonsa. Toki Colinkin saisi viedä hevosen, jos niin haluaisi, mutta Evelynillä ei ollut sydäntä pyytää miestä tekemään sitä. Colin oli jo varmasti tehnyt enemmän kuin toisen työnkuvaan kuului. Tallin esittelykierros oli ainakin ollut kattava ja seikkaperäinen.

”Minä vien sen kyllä”, Colin vakuutti epäillen, ettei nainen luottanut hänen kykyynsä siirtää hevonen paikasta a paikkaan b. Hän kuitenkin osoitti Evelynille tarhan, jossa Lionheart tulisi jatkossa olemaan. Nyt se kuitenkin laitettaisiin vielä toistaiseksi yksin pienempään aitaukseen suuremman tarhan viereen, mistä käsin se voisi tutustua uusiin hevosystäviinsä ilman kärhämöintiä.
”Voit toki tulla mukaankin, jos haluat”, mies tajusi sanoa.

"Kiitos", Evelyn kiitti vilpittömästi ja kenties hivenen hämillään. Oli edelleen outoa, että joku teki kaiken naisen puolesta. Ehkä hän vielä tottuisi siihen, mutta se vaatisi aikaa ja todellista totuttautumista. Nyt koko ajatus tuntui lähinnä vieraalta. Niin saattoi käydä, kun toi hevosensa näin hienoon paikkaan.
"Ei minulla parempaakaan tekemistä ole", Evelyn totesi ja seurasi Colinin perässä Lionheartin karsinaa kohden. Ori oli jo lopettanut karsinassa pyörimisen ja sen tarkkaavaisen tutkimisen, joten nähtävästi palominokin oli valmis siirtymään ulkoilmaan ihastelemaan uutta kotiaan sieltä käsin. Nainen odottelisi sivummalla ja antaisi Colinin tehdä työnsä, sillä luotti miehen taitoon käsitellä uteliasta mutta pohjimmiltaan kilttiä täysiveristä. Mikäli Colin lähtisi taluttamaan hevosta tarhoja kohti, seuraisi Evelyn Colinin rinnalla katse palominoon liimautuneena. Nainen halusi nähdä, oliko matka jättänyt jäykkyyttä tai aristusta orin askeliin, mikä ei olisi lainkaan yllättävää niinkin pitkän matkanteon jälkeen kuin mikä Lionheartilla oli takanaan.

Colin kipaisi hakemassa Lionheartin riimun varustehuoneesta ennen kuin sulkeutui orin karsinaan. Hän teki hetken tuttavuutta uuden hoidokkinsa kanssa antaen sen hamuilla kättään ja rapsutellen sen korvan takaa. Lionheart oli saattanut suostua kiltisti karsinaan ihan vain vieraskoreuttaan, mutta innostuisikohan se päästessään takaisin ulkoilmaan? Colinin ei auttanut muu kuin kokeilla ja yllättyi iloisesti, kun ori tuli kiltisti mukana hörähdellen lempeästi emännälleen. Se nosteli vain vähän päätään innostuessaan uusien hevosten näkemisestä.
”Kaikki kunnossa?” mies kysyi huomattuaan Evelynin kriittisen katseen kiinnittyneen kullanhohtoiseen oriin.

Evelyn tuijotti vielä hetken kävelevää Lionheartia, ennen kuin kääntyi hymyillen Colinin puoleen.
"Kyllä, kaikki on kunnossa. Halusin vain nähdä, onko matka jättänyt siihen jäykkyyttä, mutta tasaisesti se käyttää kaikkia jalkojaan, joten ei syytä huoleen. Nähtävästi se on kuin onkin osannut olla tekemättä mitään typerää kuljetuksen aikana", Evelyn naurahti. Lionheartilla oli tapana viihdyttää itseään, jos ori pääsi tylsistymään, joten Evelyn ei olisi lainkaan ihmetellyt, vaikka hevonen olisi ollut vähän jäykkä. Saman liikkeen toistaminen jatkuvasti tuppasi jumittamaan lihakset.
"Se näyttää pitävän sinusta", Evelyn totesi katsoessaan palominon kulkua. "Se ei koskaan käyttäytynyt veljeni käsitellessä sitä", nainen naurahti muistaessaan palominon kujeet. "Lionheart järjesti koko tilan väelle viihdykettä heittelemällä harjoja veljeni niskaan, varastamalla vesiletkun veljeni kädestä ja kastelemalla hänet kokonaan useampaankin kertaan sekä tekemällä muuta pientä jäynää. Veljeni ei syystä tai toisesta vastustanut lainkaan, kun ilmoitin tuovani Lionheartin tänne", nainen kertoi hyväntuulisesti muistellessaan veljensä ja Lionheartin välisiä yhteenottoja. Ori oli oikein nauttinut veljen piinaamisesta, se oli varmaa, sillä muiden kanssa palomino käyttäytyi paljon maltillisemmin. Nähtävästi Colin oli kuitenkin Lionheartin mielestä oikein mukava, eikä siis joutunut samanlaisen jäynäsarjan kohteeksi kuin epäonninen veli.

Colin katseli Lionheartia epäillen, että tämä oli vain väsynyt matkasta tai vieraskorea. Hevoset tosin olivat käytöksessään paljon ihmisiä välittömämpiä, joten saattoi olla, että ehkä Lionheart todella piti hänestä – tai sitten Evelyn vain vinoili. Luultavasti ori yrittäisi häneen hyvin pian samoja kolttosia kuin omistajansa veljeen – ja temppujen lista oli kattava.
”Eiköhän se ehdi vielä innostua kiusanteosta täälläkin”, Colin totesi ja tuumasi Evelynin veljen kuulostavan tosikolta. Pienessä kiusanteossa tuskin olisi haittaa kenellekään. Hän vapautti orin aitaukseensa. Sen tulevat toverit olivat jo huomanneet uuden tulokkaan ja silmäilivät tätä uteliaina viereisestä tarhasta. Mies katseli niiden puuhia hetken ja siirsi katseensa Evelyniin hivenen kiusaantuneena. Hänestä oli hauska kuunnella toisen kertomuksia, vaikka juttua riittikin (kuten kauniimman sukupuolen edustajilla usein teki), mutta hänestä ei oikein ollut juttukaveriksi. Toivottavasti nainen ei loukkaantunut siitä, että puhui enimmäkseen yksikseen, tai luullut ettei häntä edes kuunneltu. Colin oli kuunnellut tarkasti jokaista sanaa ja itse asiassa puhunut itsekin enemmän kuin pitkiin aikoihin.
”Minun pitäisi varmaan jatkaa tästä muihin hommiin”, hän sanoi vaivaantuneena, hieman pahoittelevaan sävyyn. Hän oli nähnyt Pauluksen kantavan esteitä, missä hänen apuaan varmasti tarvittaisiin. Niin mukavaa kuin naisseura olikin, työ kutsui.

"Toivotaan, että se on maagisesti kasvanut aikuisemmaksi matkan aikana", Evelyn naurahti vastaukseksi, kun Colin totesi Lionheartilla olevan aikaa innostua kiusanteosta myöhemminkin. Nainen katsoi tarkkaavaisena oria, joka suuntasi suoraan uusia hevostovereitaan kohti, höristen uteliaana kurkotellessaan aidan yli toisia kohti. Lionheart näytti siltä, että välissä oleva aita turhautti sitä, mutta Evelyn tiesi, ettei orista olisi ylittämään aitaa tai rynnimään siitä läpi. Se vain tekisi parhaansa kurkotellakseen niin pitkälle kuin pystyisi.
Colinin sanat saivat Evelynin nyökkäämään ymmärtäväisesti ja kääntymään miehen puoleen.
"Kiitos esittelykierroksesta", nainen kiitti vilpittömästi, "ja hyvää työpäivän jatkoa", hän vielä naurahti. Evelyn jäisi tarhoille katselemaan hevostaan pidemmäksi aikaa, vaikka Colin poistuisikin paikalta, sillä nainen oli kaivannut palominoa oria ja aikoi nyt nauttia hevosensa seurasta täysin rinnoin. Huomenna voisi hyvin nousta selkään, mutta tänään pelkkä orin näkeminen tyytyväisenä tarhassa riitti.

[ Minulla aina venyy nämä lopetukset, anteeksi! Mutta kiitos paljon pelistä : ) ]

Lionheart näytti tekevän jo lupaavasti tuttavuutta uusien hevosystävien kanssa. Colin oli kaukana asiantuntijasta, mutta alku näytti hänestä oikein lupaavalta. Leppoisa ori olisi varmasti oiva lisä hänen päiviinsä, kunhan hän vain selviäisi kasvavasta vastuun määrästä. Aikataulutus ei ollut hänen vahvinta alaansa.
”Eipä kestä”, mies vastasi jähmeästi kiitokseen, kun tuli siihen tulokseen, ettei pelkkä nyökkäys ehkä riittänyt puheliaalle naiselle. Eipä hän olisi kyllä kiitosta tarvinnut. Effie tai Bea olisivat hoitaneet esittelykierroksen paljon häntä paremmin. Nyt kun sekin taakka oli hoidettu, Colin tunsi yllättäen olonsa hyvin uupuneeksi. Edustaminen oli rankkaa.
”Toivottavasti viihdytte tallilla”, hän sanoi viitaten sekä naiseen että tämän hevoseen. Hän otti askeleen lähteäkseen, jäi hetkeksi empimään, mutta urahti sitten: ”Oli hauska tutustua”, minkä jälkeen poistui jatkamaan työpäiväänsä.