Tuuli kulkee missä tahtoo

[Avoin peli, tulkaa seuraksi. :> Teddy ei pure, mutta Minxistä ei voi mennä takuuseen.]

Teddy oli tuskin ehtinyt ulos autosta tuulisena perjantai-iltapäivänä, kun kuuluva hirnahdus halkoi ilmaa. Pieni hymy levisi miehen huulille, kun hän vilkaisi tarhojen suuntaan. Papurikonkimo tamma seisoi tarhansa lähimmässä nurkassa korvat hörössä ja jalopiirteinen pää korkealla. Mies kulki reippaasti talliin, nappasi mustan riimunnarun ja palasi tilavalle tarhalle, jossa hänen hevosensa laidunsivat kahden muun tallin asukin kanssa. Dime tunki heti portille vastaan, mutta väisti kehotuksesta. Teddy rapsutti hetken vaaleaa poskea ja selvitti muutaman takun tummanharmaasta harjasta, ennen kuin taputti tammansa kaulaa ja suuntasi punaruunikon Minxin luokse.
Hän sai Minxin kiinni helposti, mutta tamman kääntyilevistä korvista päätellen tänään ei olisi työnteko maittanut. Punaruunikko luimi Dimen tunkiessa lähemmäs ja käänsi takapäätään papurikkoa kohden. Minx todellakin jaksoi kiukutella huonolla tuulella ollessaan, mutta onneksi Dime tunsi tarhakaverinsa oikut ja osasi siirtyä kauemmas ennen kuin tulisi potkaistuksi. Teddy pudisteli päätään hevosten toilailulle, sulki portin perässään ja katsoi pahoittelevasti hellyydenkipeää tammaa, joka jäi tarhaan ilman kiukkuista punaruunikkoa.

"Haluaako joku lähteä maastoesteille?" Teddy kysäisi kulkiessaan tallin halki varustehuonetta kohden. Hän ei aikonut koetella onneaan Minxin kanssa kentällä, kun tamma oli jo valmiiksi pahalla päällä. Hevonen piristyisi heti kun näkisi maastoesteradan, eikä enää jaksaisi kiukutella. Heidän oli ollut tarkoitus hypätä esteitä tänään, mutta siitä ei tulisi yhtään mitään, kun hevonen kiukutteli jo tarhasta haettaessa. Punaruunikko oli kerrassaan mahdoton. Hänen tehtävänään oli nostaa hevonen huipulle ja kilpailla sillä menestyksekkäästi Olympialaisissa parin vuoden päästä. Siitä ei tulisi yhtään mitään, mutta vanhemmat eivät tuntuneet ymmärtävän. Äidin mielestä Minx vaati vain päivittäistä treeniä, mitä käsitystä myös sisko oli tukenut, ja niin kaikki oli taas hänen syytään, kun hän ei käynyt päivittäin tallilla ratsastamassa punaruunikkoaan.
Ajatukset aavistuksen synkkinä mies palasi tammansa karsinalle ja harjasi hevosen nopeasti. Miksi hänen harrastuksensa oli vanhempien hyväksynnästä kiinni? Aivan, koska hevoset olivat puoliksi heidän omistuksessaan. Jos hän ei täyttäisi vanhempien asettamia vaatimuksia, päätyisivät hevoset myyntiin ennemmin tai myöhemmin. Teddy väisti tottuneesti Minxin hampaat ja komensi tammaa hiukan liian lepsusti. Minx seisoikin vain hetken paikoillaan, ennen kuin aloitti jälleen tanssahtelun ympäri karsinaa. Huokaisten Teddy tarttui hevosen riimuun ja talutti sen käytävälle, jotta saattoi kiinnittää tamman molemmin puolin. Hän haki varusteet ja heitti ne hevosen selkään.
"Lähdetään hyppäämään", hän huokaisi hevoselle, irrotti riimun ja lähti taluttamaan hevosta ohjista tallipihaa kohden. Mies kiristi satulavyön välittämättä tammasta, joka potki punertavaa vatsaansa toisella takajalallaan. Teddy nousi selkään ja keräsi ohjat käsiinsä suunnaten ystävällisen hymyn maastoseuralleen.
"Menkää edeltä, tämä sankaritar potkii", Teddy lausahti ja odotti hetken ennen kuin kannusti Minxin liikkeelle. Tamma heitteli päätään ja tanssahteli sivusuuntaan energisenä. Käynti oli hypähtelevää, mutta ainakaan hevonen ei rikkonut raville. Pienistäkin asioista oppi iloitsemaan, kun alla oli hevonen, joka huonoina päivinä saattoi tehdä ihan mitä tahansa.

Cara oli ollut tallilla jo monta tuntia. Nainen oli väsynyt, sillä Dinan treenaaminen oli vienyt hänestä kaikki voimat. Tamma oli ollut tänään erittäin energisellä tuulella, ja sen mielestä rauhallinen maastolenkki ei sopinut suunnitelmiin. Cara tiesi tamman hermostuvan ja käyvän kierroksilla vain enemmän, jos sitä jarrutteli liikaa. Niimpä maastolenkistä oli tullut oikea kompromissi. Tänään oli lisäksi vielä harjoiteltava Clooneyn kanssa, sillä nainen halusi treenata sitä mahdollisimman paljon itse, ennen kuin jättäisi sen treenaamisen suurimmalta osalta jonkun tallityöntekijän vastuulle.

Nainen ilahtui suuresti kuullessaan jonkun ehdottavan maastoesteille lähtöä. Maastoseuraa vailla oli mies, jonka nimeä Cara ei tiennyt. Tuo talutti punaruunikon ratsunsa karsinaan, ja Cara kipitti perässä. Pienikokoinen nainen kurkotteli karsinan reunan yli.
"Saanko liittyä seuraan?" Nainen kysyi iloisesti. Hän ei oikeastaan odottanut edes vastausta, samaan suuntaan hän oli kuitenkin menossa. Clooney odotti karsinassaan valmiina, ja Cara silitti hellästi ratsunsa turpaa, ennen kuin talutti sen pihalle. Kiristetyään satulavyön lyhyt nainen kampesi itsensä kimon selkään ja otti ryhdikkään asennon satulassa. Tuntui vähän erilaiselta istua tällä kertaa estesatulassa, kuin pikkuruisessa laukkasatulassa lyhyillä jalustimilla. Nainen kiristi kypäränsä remmiä ja keräsi ohjat käsiinsä.
"Selvä", Cara nyökkäsi ja antoi Clooneylle kevysti pohkeita. Ruuna lähti kävelemaan reippain, joustavin askelin.
"Olen Cara Ríagan, emme ole tainneet tavata ennemmin", nainen esitteli itsensä iloinen hymy kasvoillaan.

Teddy joutui korjaamaan hevostaan useamman kerran ennen kuin he ehtivät edes kunnolla poistua tallipihalta. Tulisikohan tästä maastolenkistä yhtään mitään. Mies vilkaisi kaihoisasti tarhojen suuntaan. Jossakin niistä laidunsi kaunis, hyvätapainen papurikonkimo tamma, joka ei olisi pelleillyt hänen kanssaan tällä tavoin.
"Olen Theodore Morland", mies vastasi kohteliaasti naisen esittäytymiseen. "Hauska tavata, neiti Ríagan", hän jatkoi kevyt hymy huulillaan. Minx kolisteli kuolainta ja viskoi päätään täynnä menohaluja, mutta pysyi käynnissä. Kulkusuunta tuntui vain olevan välillä enemmän sivulle kuin eteen, kun tamma tanssahteli korkein askelin ruunan perässä.
"Teillä on kaunis täysiverinen, neiti Ríagan. Kilpailetteko sen kanssa jossakin lajissa?" Teddy kysyi aidolla mielenkiinnolla. Hän halusi mielellään tietää enemmän hevosista ja omistajista, sillä oli varsin uusi kasvo tällä tallilla, eikä tuntenut muita kuin kilpakentillä aktiivisesti kiertävän esteratsastajat.

"Tämä on Pardon My French, tutummin Minx, jonka kanssa kierrämme kenttä- ja estekilpailuissa", Teddy kertoi puolestaan omasta hevosestaan, joka ei suostunut esiintymään edukseen kulkiessaan korvat luimussa häntäänsä viuhtoen. "Sillä on tänään huono päivä. Toivottavasti maastoesteet piristävät sen mieltä", mies huokaisi, kun tamma heitti päänsä ylös ja loikkasi sivulle. Hevonen korskui ja kolisteli kuolainta silmänvalkuaiset välkkyen.
"Hevoseni muuttivat tänne vastikään, joten en vielä tunne lähes ketään. Oletteko te käyneet täällä jo pitkään?" Teddy kysäisi. Minx siirtyi itsenäisesti raviin, eikä pudottanut käynnille, vaikka mies istui syvemmälle satulaan ja pidätti hevosta painollaan. Tamma vain kokosi itseään kuin koulukentillä ja jatkoi hidastahtisessa, lyhytaskelisessa ravissa, jossa saattoi liikkua käyntivauhdilla eteen ja sivulle. Teddy huokaisi ja asetti tammaa kevyesti oikealle. Hän ratsasti punaruunikkoa ratsuaan paremmin kuolaintuntumalle ja aktivoi takaosaa, kuten teki monesti kentällä työskennellessään, ja pärskähtäen hevonen pudotti takaisin käynnille.
"Pahoittelut Minxin käytöksestä. Se ei ole tänään parhaimmillaan", Teddy huokaisi. Hän oli niin toivonut, että oikukas tamma kasvaisi ulos tällaisesta kiukuttelusta, mutta niin ei ollut käynyt, joten tässä he olivat jälleen kerran. Minx kiukutteli niin huomaamattomasti kuin vain saattoi, sillä punaruunikko ei enää kehdannut pukitella omistajansa kanssa. Muita se kyllä testasi säälimättä, mutta Teddyn kanssa lähinnä osoitti mieltään kulkemalla pää korkealla ja korvat luimussa, kuten teki parhaimmillaankin. Mies piti reilua väliä toiseen ratsukkoon, sillä ei halunnut antaa Minxille ideoita ruunan komentamisesta.

Cara tarkkaili sivusilmällä takana tulevaa ratsukkoa. Hevonen temppuili, eikä malttanut oikein kävellä suoraan. Hän ei osannut sanoa, oliko tamma vain huonolla tuulella vai käyttäytyikö se aina noin. Oli mahdoton tietää kaikkien Rosings Parkin hevosten nimiä, saatikaan millaisia ne olivat luonteeltaan. Hyvä että Cara osasi omien hevostensa ja muutaman tallityöntekijän nimen! Nainen piti hyvän tuntuman kuolaimiin, vaikka Clooney olikin suht rauhallinen, eikä näyttänyt keksivän mitään ylimääräistä ratsastajan pään menoksi. Vauhdikkaasta ruunasta ei silti tiennyt, jos se keksisi säikähtää jotain olematonta, testatakseen oliko ratsastaja hereillä.
"Kuin myös, mutta sanokaa toki Cara", nainen sanoi hymyillen. Hänestä oli mukavampaa jos ihmiset puhuttelivat häntä etunimellä.
"Kiitos, Clooney on entinen laukkahevonen, joten koulutan sitä uudelleen. Tavoitteena olisi päästä kilpailemaan jonkin ajan päästä maastoesteillä, ja myöhemmin rataesteillä. Olen joutunut joustamaan aikataulusta valitettavasti, sillä toin talliin juuri toisenkin hevosen." Cara harmitteli. Totta kai Dinaa oli hauska treenata ja kahden hevosen kanssa ei tullut tylsää, mutta totta kai se vähensi hänen aikaansa ruunan kanssa.

Nainen meinasi kysyä Theodoren hevosesta, mutta mies ehtikin jo jatkaa. Cara nyökkäili ja kuunteli mielenkiinnolla. Toivottavasti hän muistaisi hevosen nimen, ainakin tämän maastoretken ajan.
"Eiköhän se unohda kiukuttelun kun saa maastoesteillä muuta ajateltavaa", vaaleaverikkö sanoi toiveikkaana. Ikävää jos Theodore ei ehtisi nauttia näin kauniissa maisemissa ratsastamisesta tamman temppuilun takia. Cara joutui miettimään miehen kysymykseen vastausta hetken. Hän laski mielessään viikkoja.
"Clooney ja Dina ovat asuneet tallilla ehkä kuusi viikkoa, mutta minäkään en ole vielä ehtinyt tutustua juuri keneenkään. Sinulla siis on toinenkin hevonen täällä?"

Mies pahoitteli ratsunsa käytöstä ja Cara nyökkäsi hymyillen. "Ei se haittaa, meillä kaikilla on silloin tällöin huonoja päiviä." Hän naurahti hiljaa. Clooneytä selvästi tylsistytti. Sen mieleen ei mahtunut että maastossa kuljettaisiin näin hiljaa. Ruuna käänteli korviaan taakse päin, selvästi odottaen merkkiä että voisi ampaista eteenpäin.
"Ravataanko?" Cara ehdotti.

Teddy hymyili pienesti naiselle.
"Siinä tapauksessa olen Teddy", mies sanoi pehmeällä äänellään. Hän ei ollut ikinä pitänyt varsin yläluokkaisesta, lähes siniverisestä nimestään, vaan suosinut maanläheisempää kutsumanimeä äitinsä suureksi kauhuksi.
"Onnea koulutukseen. Toivottavasti saat aikataulut sovitettua sopivasti, niin että ehdit harjoitella molempien kanssa", Teddy toivoi vilpittömästi. Hän oli luonteeltaan lempeä ja välitön, eikä ikinä toivoisi kenellekään pahaa. Jos toisen mieltä painoi aikataulutusongelmat, sitten hän toivoi niihin ratkaisua.

"Minx rakastaa maastoesteitä", Teddy vastasi tietämättä oikein vakuutteliko itseään vai Caraa. Hän ei halunnut ratsastaa kiukuttelevalla tammalla yhtään enempää kuin halusi maastoilla kaikkea säikkyvällä Dimellä.
"Kyllä, papurikonkimo pienehkö tamma Dime A Dozen on myös minun", mies vastasi äänellä, josta kuulsi läpi ylpeys ja kiintymys. Hän rakasti papurikonkimoa tammaansa enemmän kuin olisi suotavaa, mistä äiti ja naisystävä jaksoivat muistutella, mutta minkä hän sille voi. Dime oli hevonen, jollaisen sai alleen kerran elämässä. Hän tiesi olevansa onnekas, etuoikeutettu jopa, kun omisti hevosen edes osittain. Harva heidän tasollaan kilpaileva omisti hevosensa. Hän ei olisi kestänyt sellaista epävarmuutta hevosen tulevaisuudesta, kun jo nyt tieto siitä, että vanhempien päätös saattaisi riistää hevosen häneltä tuntui liian ahdistavalta edes ajateltavaksi.
"Dimen kanssa kilpailen ainoastaan esteradoilla", hän vielä mainitsi ohimennen. Mitäpä sitä turhaan kertomaan, että he olivat olleet osana joukkuetta, joka voitti olympiakultaa. Hänelle sillä ei ollut merkitystä. Dime oli ollut hänen elämänsä hevonen siitä hetkestä asti, kun hän oli noussut ensimmäisen kerran tamman selkään.

"Ravataan vain", Teddy myöntyi ja kannusti hetkeä myöhemmin hevosensa raviin. Minx liikkui ilmavin, irtonaisin liikkein, jotka hurmasivat koulutuomarit kerrasta toiseen, mutta tekivät Teddyn elämästä hankalaa selässä. Mies kevensi vaivattoman näköisesti askelten tahdissa, mutta hänellä oli vuosien kokemus vaikeasta askellajista, jota Minx esitteli ravatessaan. Hän taputti punaista kaulaa paljaalla kädellään. Minx puhalsi ilmaa kuuluvasti sieraimistaan painaessaan ohjalle. Tamma halusi mennä lujempaa ja heitteli päätään, kun ratsastaja ei antanut sen kiihdyttää vauhtiaan.
"Ovatko maastoesteet tuttuja Clooneylle?" Teddy huikkasi pidättäessään jälleen kerran tammaansa, joka potkaisi toisella takajalallaan sivulle protestiksi. Hevonen ei pysynyt suorassa linjassa vaan heitti takapäätään puolelta toiselle ja vaati jatkuvaa pohkeen tukea, ettei lähtenyt valumaan sivulle ja pyrkimään edellä ravaavasta ruunasta ohitse. Teddy ei edes halunnut kuvitella, mitä laukasta tulisi.

"Kiitos, eiköhän se tästä. Olen lopettanut kaikkien ylimääräisten työvuorojen tekemiset työpaikallani ja päättänyt keskittyä täysillä treenaamaan hevosiani. Sain Clooneylle myös valmennusapua tallin puolesta. En malta odottaa että pääsen testaamaan Dinaa laukkaradalle", Nainen selitti. Hän olisi puhunut hevosistaan ja suunnitelmistaan vaikka kuinka kauan kun sai tilaisuuden, mutta tällä kertaa hän päätti lopettaa ajoissa ettei tylsistyttäisi maastoseuraansa heti alkukäyntien aikana.

"Aivan", Cara nyökkäsi ja hymyili. Hän kuuli miehen äänestä loistavan ylpeyden ja arvasi tuon pitävän hevosestaan kovasti. "On varmasti hienoa kun on löytänyt sopivan hevosen itselleen minkä kanssa pärjää lajissa jota rakastaa", vaaleaverikkö totesi iloisesti. Hän tiesi että sopivan ja lajissaan pärjäävän hevosen löytäminen ei ollut aina helppoa. Vaikka toki menestys riippui aina myös ratsastajan taidoista. Hän oli himan kateellinen miehelle, mutta yritti saada sen mielestään vakuuttamalla itselleen, ettei tarvinnut olla menestynyt esteratsastaja jotta olisi taitava satulassa.
"Minun lajini on ollut aina laukkaratsastus, ja tulee varmasti olemaankin. Olen niin iloinen että sain taas mahdollisuuden palata lajin pariin!" Cara ei olisi malttanut odottaa, että pääsisi testaamaan Dinaa laukkaradalle ja kilpailemaan sen kanssa. Hän tiesi että harjoittelemaan olisi päästävä pian, tai muuten tämä kausi jäisi kilparadoilla liian lyhyeksi.

Cara antoi hevoselleen kevyet avut, ja ruuna siirtyi reippaaseen raviin. Sen askeleet olivat matkaavoittavat ja ruuna heilutteli päätään puolelta toiselle. Sille ei selvästi riittänyt tämäkään nopeus. Hevonen tuntui ajattelevan, että mitä nopeammin sitä parempi. Nainen ei voinut olla ihailematta Minxin liikkeitä sivusilmällä. Tamman liikkeet olivat kuin suoraan kouluradoilta, vaikka se kiukuttelikin hieman ja pisti hanttiin.
"Kyllä, olen kilpaillut sen kanssa risuestelaukoissa muutaman kerran ja olemme treenanneet jonkun verran normaaleja maastoesteitä täällä ollessamme." Cara korotti ääntään ja käänsi päätään Teddyn suuntaan, että mies kuulisi varmasti.

"Kuulostaa siltä, että sinulla on homma hallussa", Teddy vastasi ystävällisesti. "Talli liikuttaa minunkin hevosiani silloin kun en itse ehdi", mies kertoi pieni hymy huulillaan. Hän oli luottanut kalleimpansa tallin osaavien, taitavien ratsastajien käsiin saadakseen itselleen aikaa tehdä sitä mitä rakasti: opettaa.
"Se on hienoa", hän vahvisti peittäen vuosien taidolla epävarmuuden ja vastahakoisuuden äänestään. Hän rakasti molempia hevosiaan, se oli totta, mutta hän olisi paljon mieluummin kohdellut niitä ystävinä kuin urheiluvälineinä. Hän pelkäsi, että jonakin päivänä Minx rikkoisi itsensä maastoesteillä ja Dime laskeutuisi hypystä huonosti. Hän pelkäsi, että hevosille kävisi jotain, mikä oli vakuuttanut hänet siitä, että kilpaileminen oli huono idea. Hän halusi poistua kilparadoilta, mutta vanhemmat eivät antaneet sellaista vaihtoehtoa.
"Mukava kuulla, että pääset takaisin tekemään sitä, mistä nautit", hän vastasi lämpimästi. Hän tiesi tunteen; kun hän oli saanut professorin paikan yliopistolta, hän oli ollut enemmän kuin haltioissaan.

"Hienoa", Teddy vastasi naurahtaen. Kumpikaan hevosista ei siis ehkä keksisi säikkyä esteitä tai muuten vain säheltää omiaan. Minx keskittyi aina maastoesteillä ihailtavalla tarmolla ja tuntui unohtavan huonot tai hyvät päivänsä kokonaan. Tamman rakkaus maastoesteitä kohtaan oli mitä ilmeisemmin erittäin pysyvää laatua. Sääli, kun hevonen ei vielä tiennyt, minne he olivat matkalla, jos tamman jatkuvasti etupainoisemmaksi kaatuvasta ravista saattoi mitään päätellä. Teddy huokaisi ja istui syvälle satulaan, pakottaen itsensä tahdonvoimalla pysymään kiinni satulassa, vaikka tamman askel oli korkea ja lennokas. Hän teki pidätteitä ja ratsasti samalla kevyin pohkein hevosta eteen, kunnes sai tamman kaartamaan kaulaansa ja käyttämään takaosaansa. Minx luimi koko ajan ja viuhtoi kiukkuisesti hännällään, mutta ainakaan se ei enää potkinut tai heitellyt päätään.

"En tiedä kuinka maltan odottaa", nainen naurahti huvittuneesti. Hän oli joskus kamalan kärsimätön. Nyt kun hän oli - ainakin luuli että oli - voittanut pelkonsa laukkaratsastusta kohtaan, ei hän olisi millään malttanut odottaa muutamaa päivää päästäkseen uuden hevosen selkään.

Cara pyöritteli Teddyn oikeaa nimeä hetken mielessään. Mistähän se oli niin tuttu? Theodore Morland, Morland... Hän ei ollut edes jutellut miehen kanssa ennen maastoretkeä, siitä hän oli aivan varma. Mutta jostain Teddy ja hänen hevosensa vaikuttivat tutuilta. Hetkinen!
"Anteeksi mutta minulta on mennyt vähän ohi millä tasolla kilpailette Dimen kanssa? Vai olemmeko edes puhuneet siitä vielä", naisen täytyi kysyä varmistaakseen. Hän seurasi laukkaurheilun lisäksi vain muiden ratsastuksen lajien mm- ja olympiakisoja televisiosta.

Ratsukot alkoivat lähestyä maastoesteitä. Clooney näytti muistavan reitin jo ulkoa, sillä se pyöristi kaulaansa ja pureskeli kuolaimia suussaan. Cara teki paljon puolipidätteitä, hevosen täytyi tajuta ettei ollut missään nimessä sallittua nostaa laukkaa oman tahdon mukaan.
"Clooney näyttää arvaavan jo mitä tällä kertaa on luvassa..."

Teddy muisti, millaista oli odottaa kärsimättömästi lupaa päästä hevosen selkään. Hän ei ollut enää viimeisen vuoden aikana tuntenut sitä kärsimätöntä poltetta, joka ajoi harjoittelemaan aina enemmän ja rankemmin. Hän halusi vain pitää hauskaa hevostensa kanssa. Oliko se liikaa vaadittu? Ilmeisesti.
"Grand Prix luokissa 160 senttisillä esteillä, sekä myös erinäisissä aikaluokissa", mies vastasi hämmentymättä. Hän ei vieläkään tiennyt, pitäisikö olympiakisoista mainita. Hänelle ne olivat kuitenkin vain kisat muiden joukossa. Olivathan ne suuremmat ja joukkuekulta oli ollut mieletön saavutus, mutta hän ei halunnut turhaan leuhkia sillä.

"Arvaisipa Minxkin", mies huokaisi. Tamma kulki edelleen korvat luimussa ja viuhtoi hännällään. Sen kiukuttelu oli löytänyt kokonaan uuden asteen. Huokaus sentään. Kunpa se kotiutuisi nopeasti. Se oli kerrassaan kamala tällaisena.
"Voitte mennä edeltä, jos haluatte", Teddy sanoi pidättäen hevosta jälleen istunnallaan. Minx valui etupainoiseksi heti jos hän antoi huomionsa herpaantua ratsastamisesta. "Me odottelemme hetken ennen kuin lähdemme peräänne."

"Ei kuullosta vieläkään kovin tutulta.." Cara mietti hiljaa ääneen. "Nimenne kuullostaa vain jostain niin tutulta vaikka emme olekaan edes jutelleet tallilla ennemmin", Hän selitti Teddylle. Miehen vastaus ei ollut auttanut mitään. Cara ei vieläkään osannut yhdistää miestä mihinkään. Hän päätti unohtaa asian hetkeksi ja palata siihen myöhemmin. Clooney vaatisi kaiken mahdollisen keskittymisen maastoesteillä. Sillä oli vieläkin tapana kaahata vähän turhan lujaa.

"Kiitos, mutta te voitte mennä ensin. Minx näyttää todella tarvitsevan piristystä." Cara naurahti hiljaa. Tamma oli kiukutellut toden teolla koko matkan. Hän toivoi miehenkin puolesta, että maastoesteet todellakin saisivat kauniin tamman paremmalle tuulelle. Cara pysäytti Clooneyn, joka jäi steppaamaan paikalleen. Ruuna ihmetteli miksei jo saanut mennä. Se oli tottunut siihen, että yleensä Cara lähti maastoesteille ilman toista ratsukkoa, jolloin ei tarvinnut odotella ketään.
"Tekee Clooneylle ihan hyvää oppia vähän kärsivällisyyttä", Sitä ruuna todellakin kaipasi. Oli se jo vähän päässyt irti kilpailuvietistän, mutta pieni harjoitus ei olisi pahitteeksi. Toivottavasti se malttaisi pysyä aloillaan.

Teddy nyökkäsi. Hänen nimensä saattoi tuntua tutulta monesta syystä, mutta hän ei aikonut alkaa kertomaan omista saavutuksistaan, sisarensa suorituksista tai äitinsä koulumestaruuksista. Minxin mustakärkiset korvat olivat tiukasti niskaa vasten painettuina. Tamma heitteli päätään ja kiukutteli polkemalla jalkaa, kun edessä kulkeva ratsu pysähtyi. Mies ohjasi Minxin kaukaa toisen ohi, mutta siitä huolimatta tamma koki tarpeelliseksi mulkaista ruunaa kiukkuisesti.
"Kärsivällisyydestä on hyötyä itse kullekin", mies sanoi huvittuneesti ja siirsi ratsunsa raviin. Hän ei aikonut laukata aivan toisen nenän edestä, ettei Clooney vain innostuisi turhasta. Hän nosti laukan kauempana. Minx pukitti selkä pyöreänä ja ryntäsi varsin hallitsemattomaan neliin. Mies istui syvälle satulaan ja hidasti vauhtia. Minx heitteli päätään, kunnes se näki ensimmäisen tukkiesteen. Tamman koko olemus tuntui muuttuvan. Se höristi korviaan, laukkaan löytyi tasainen, vaivaton rytmi ja este tuntui suorastaan vetävän hevosta luokseen. Minx ponnisti tukin yli vaivattomasti. Teddy oli pelannut varman päälle ja ohjannut hevosen helpomman hypyn yli.

Tamma pyrki kiihdyttämään tahtiaan jokaisen esteen välillä ja hieman epäröiden Teddy antoi sen tehdä niin. Hän kokosi laukkaa aina ennen jokaista hyppyä ja yhdistelmien kohdalla he lähestyivät lähes kootussa harjoituslaukassa. Hän pelasi varman päälle jokaisella hypyllä, mutta Minx tuntui nauttivan. Tammaa ei edes tarvinnut ohjata esteitä kohti, sillä hevosella tuntui olevan luonnollinen imu esteelle. Se haki aina keskelle estettä ja ponnisti rohkeasti esteen kuin esteen yli. Trakehnerhauta, joka oli aina ollut Teddyn heikko kohta kaikilla maastoesteillä, ylittyi vaivattomasti. Minx tuntui ilkkuvan helpompia hyppyjä, joita Teddy sen kanssa otti. Se olisi varmasti pärjännyt haastavammillakin hypyillä, mutta arka ratsastaja ei halunnut ottaa turhia riskejä. Kun suuri, puuton laakso aukeni heidän edessään, Teddy hidasti laukkaa rauhallisemmaksi ja ratsasti muutaman suuren ympyrän. Hän ohjasi Minxin tukkiesteelle, jolta oli laskeutuminen veteen. Punaruunikko hyppäsi ilmavasti, laskeutui tasapainossa ja roiski vettä joka suuntaan laukatessaan valtavin askelin joen toiselle puolelle. Mies taputti hevosen kaulaa. Vesiesteet eivät olleet Minxin suosikkeja, mutta tamma oli selviytynyt siitäkin hienosti. Hän hidasti raville katsellen esteitä. Laaksoon oli rakennettu useita esteitä, joiden hyppysuunta oli merkitty selvästi. Täällä kelpaisi ottaa useampikin loikka. Mies vilkaisi puurajaan, josta oli saapunut laaksoon nähdäkseen, joko Clooney oli löytänyt tiensä tänne.

Clooney katseli toisen ratsukon perään kaihoisasti. Se ei ymmärtänyt miksei saanut laukata toisten perään. Risuestelaukoissa esteillä kilpaili monta ratsukkoa samaan aikaan, joten Clooney pystyi keskittymään vain omaan suoritukseensa vaikka vierellä hyppäisi samaan aikaan useampikin ratsukko. Vaati paljon pidättämistä istunnalla ja kymmeniä puolipidätteitä ettei ruuna kiirehtinyt toisten perään. Cara käänsi sen pienelle voltille ja antoi sen kävellä, sillä paikallaan seisomisesta ei enää tahtonut tulla mitään. Cara odotti vielä hetken, ennen kuin päästi ruunan kävelemään polulle. Hän piti hyvän tuntuman ohjista, ja valmistautui nostamaan laukan. Clooney ei suuria apuja tarvinnut, kun se jo laukkasi melkein täyttä vauhtia esteille.

Cara jarrutteli hevostaan, sillä ei halunnut sen nelistävän täysiä maastossa. Hän kuitenkin tiesi, että liika jarruttelu vain ärsyttäisi hevosta ja saisi sen kuumumaan vielä enemmän. Nainen sai hevosensa laukkaamaan hieman maltillisemmin ennen ensimmäistä estettä, jonka Clooney ylitti helpommasta kohdasta suurella ilmavaralla. Cara oli halunnut pelata varman päälle, vaikka Clooney olisikin selvinnyt korkeammasta kohdasta leikiten. Seuraavalla estellä hän antoi hevosen päättää mistä kohdasta este ylitettäisiin. Clooney rakasti hyppäämistä, eikä vierastanut korkeita, massiivisia maastoesteitä. Vauhti alkoi kiihtyä taas. He ylittivät loput esteet vauhdilla, mutta Cara piti kontrollia tiukasti yllä.

Heidän tullessaan puuttomaan laaksoon, Teddy ja Minx odottivat siellä. Cara käänsi hevosensa suurelle ympyrälle ja hidasti vauhtia vähitellen. Lopulta kimo oli taas käynnissä. Se käveli innokkaasti korvat hörössä katsellen ympärilleen. Clooney odotti selvästi koska pääsisi taas jatkaman.
"En muistanutkaan että se olisi noin hauskaa!" Cara huudahti iloisesti hymyillen. Hän oli pääasiassa vain maastoillut Clooneyn kanssa, ja maastoesteet olivat kaivattua vaihtelua.

Teddy kevensi Minxin lennokkaan, upean ravin tahtiin ratsastaen hevosta laajalla kahdeksikolla. Hän katsoi, kuinka Clooney saapui laaksoon ja hymyili käyntiin siirretylle ruunalle. Se tuntui innokkaalta, aivan kuten ratsastajansa, jos pirteästä huudahduksesta saattoi mitään päätellä.
"Se on mahtavaa", Teddy vastasi hymyillen leveästi. Hän nosti laukan ja hyppäsi pöydän, laukkasi askeleen ja hyppäsi veteen. Minx loiski vettä joka suuntaan ylittäessään joen samalle puolelle Clooneyn kanssa. Tamma hyppäsi liioitellun suurella loikalla ylös vedestä ja laukkasi korvat hörössä tarkkuusestettä kohti. Teddy ei raaskinut kääntää hevosta pois, joten laski askelia ja keräsi hevosta aavistuksen lyhyemmäksi ennen ponnistusta. Minx ylitti kapean esteen helposti.

"Maastoesteissä on kyllä ihan oma tunnelmansa", mies myönsi hidastaessaan innokkaan tammansa ravin kautta käyntiin. Minx puhalteli ilmaa sieraimistaan ja järsi kuolainta suupielet vaahdossa. Tamma oli liekeissä. Se halusi hypätä lisää, laukata kovempaa ja mennä esteeltä toiselle ratamaisesti. Ei muutamia hyppyjä siellä täällä, kuten ratsastaja tuntui haluavan.
"Tämäkin kiukkupussi unohti kiukuttelunsa, kun pääsi ylittämään esteitä", Teddy naurahti ja taputti hevosen jokivedestä kostunutta kaulaa. Tamma oli nostattanut vettä joka puolelle jättimäisellä askeleellaan, joten oliko ihme, että se oli märkä.

Cara ja Clooney seurasivat hetken toisen ratsukon menoa laaksossa. Vesieste näytti houkuttelevalta, mutta Cara ei oikein tiennyt miten Clooney suhtautuisi kavioiden kasteluun. Hän ei muistanut oliko ylittänyt ruunan kanssa ikinä yhtäkään tuon tapaista vesiestettä. Onneksi ruuna oli hyvin sopeutuvainen, eikä varmasti kammoaisi uudenlaista estettä. Ainakin Cara luuli että molemmat olivat keskittyneet toisen ratsukon menoon. Tosiasiassa Clooney katseli ihan jotain muuta. Cara oli rentoutunut satulassa ja höllentänyt otettaan ratsunsa ohjista, mikä osoittautui virheeksi. Clooney huomasi jonkun liikkuvan metsän rajassa, ja kavahti liikettä sivulle päin. Pelästynyt ruuna otti vielä muutaman raviaskeleen pois päin, ennen kuin koko olevansa tarpeeksi kaukana vaanivasta vaarasta. Joka luultaasti oli peura. Tai ehkä rusakko. Cara tarrasi ratsunsa harjaan yllättyneenä, ja keikahti satulassa. Nainen piti kuitenkin tasapainonsa, ja sai pian koottua ohjat käsiinsä.
"Pruut, rauhassa", Cara rauhoitteli hevostaan ja teki terävän pidätteen. Clooney jäi seisomaan paikoilleen, mutta tähyili silti rasahduksien suuntaan.

"En yhtään ihmettele. Tässähän piristyy itsekkin", Cara vastasi Teddylle ja naurahti hiljaa. Kukapa ei maastoesteistä pitäisi. Nainen korjasi asentoaan satulassa ja kannusti ratsunsa raviin. Clooney asteli reippaasti ja tarmokkaasti suurella ympyrällä, ja olisi jo halunnut nostaa laukan. Pian Cara antoi hevoselle periksi, antoi laukka-avut ja suuntasi kohti lähintä estettä, jolle sai hyvän lähestymisen. Cara nautti vapauden tunteesta hypätessään korkeaa tukkiestettä. Clooneystä huokui voima ja nopeus, sen laukatessa laakson laajalla ruohokentällä. Sitä Cara täysiverisissä rakasti.

Minx ei kiinnittänyt huomiota toisen hevosen loikkiin. Tamma tuijotti talonmallista estettä ja steppasi malttamattomasti paikoillaan. Sen huomio oli esteessä, jolle ratsastaja ei sitä päästänyt. Kuinka julmaa tämmöinen olikaan!
"Niin piristyy", Teddy naurahti ja kumartui taputtamaan punertavaa kaulaa uudestaan. Hän odotti hetken, että Clooney pääsi kunnolla liikkeelle, ennen kuin nosti laukan siitä lähes paikoiltaan. Minx nyökytteli päällään ja otti suunnan taloesteelle, jota oli aiemminkin katsonut. Tamman pitkä, vaivaton laukka-askel vaati hieman rauhoittamista. Minxillä oli paha tapa kaahata esteeltä toiselle. Yksittäisillä, matalilla maastoesteillä se vielä toimi, mutta kun esteistä tuli korkeampia ja vaativampia sekä kaiken huipuksi yhdistelmiä, kaahaaminen ei enää sopinut. Teddy pidätti innokasta tammaansa. Minxin askel lyheni ja vauhti rauhottui. Mies laski askeleet ja nousi jalustimille, kun tamma lähti hyppyyn. Hieno hevonen. Kerrassaan upea.

Mies hyppäsi esteitä hallitussa laukassa, valmistellen jokaisen hypyn huolella. Mikäli Minxin valtava askel olisi yhtään lyhyempi, he ottaisivat aikavirheitä joka kilpailuissa, mutta kiitos tamman matkaavoittavan laukan, he selvisivät yleensä maaliin ilman virhepisteitä. Teddy hyppäsi mielellään rauhallisella tahdilla, niin eri mieltä kuin Minx siitä olikin.
"Prr", mies sanoi tammalleen, kun se lähestyi suurta tukkiestettä kiilto silmissään. Tammalla oli aivan liikaa vauhtia Teddyn makuun, eivätkä pidätteet menneet kunnolla läpi. Minx hidasti vain hieman ennen kuin ponnisti, hypäten vaivattomasti esteen yli. Teddy piti kiinni mustasta liehuvasta harjasta myödätessään vauhdikkaassa hypyssä. Voi Minx. Jonakin päivänä se vielä kaatuisi yhdistelmällä, kun yrittäisi hypätä jokaista estettä tällaisella vauhdilla.

Molempien ratsukoiden ollessa tyytyväisiä maastoesteradan tarjontaan ja harjoituksen kestoon, ottivat he jälleen suunnan kohti tallia. Teddy silitteli punertavaa, hikistä kaulaa koko matkan takaisinpäin ja tunnusteli tammansa askeleita kuin etsien jotakin, mikä antaisi syytä huoleen. Hän oli yhä useammin varma siitä, että jonakin näistä päivistä, hevonen rikkoisi itsensä maastoesteillä. Olisiko se huomenna vai kuukauden päästä, kotikentällä vai kisoissa, mutta jotenkin, jossakin, Minx teloisi itsensä. Hän ei halunnut sitä, mutta tämä laji oli täynnä riskejä. Hänen hevosensa sai parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa. Hän oli tehnyt kaikkensa ratsunsa puolesta, joten oli turha murehtia enempää. Silti hän tiesi, että heti kun tallipiha häämöttäisi edessä, suuntaisi hän kylmäämään jalkoja eikä pääsisi eroon kuristavasta tunteesta sisällään ennenkö tietäisi, ettei tammassa ollut pienintäkään ruhjetta. Hän kiitteli maastoseurasta ja kehaisi vielä kerran kimoa täysiveristä, joka oli vaikuttanut varsin mukavalta ratsulta, ennenkö suuntasi Minxin kanssa talliin pieni hymy huulillaan. Tamma oli täynnä hyvää tuulta ja iloista mieltä, mitä oli mukava seurata. Tuulettautuminen maastoesteradalla oli tehnyt ihmeitä aamusta niin kiukkuiselle tammalle.