[P] I love you, I hate you

Mies suukotti hiuksia vielä kerran, ennen kuin irrottautui naisesta.
"Katan pöydän", hän lausahti hymyillen. Mies oli loistavalla tuulella, jota edes Gabriellen outo käytös ei kyennyt täysin muuttamaan. Hän huolehti naisesta, tietenkin, mutta päivä oli ollut muutoin loistava. Hän oli saanut herätä naisen vierestä ja kaikki oli ollut kunnossa. He olivat kunnossa. Yksi riita ei ollut rikkonut heitä.
"Miten ajattelit käyttää lomasi?" Teddy kysäisi kerätessään aterimia laatikosta. Rauhallisesti, tietenkin, ei sairaslomalla ollut tarkoitus rasittaa itseään enemmän, mutta… Hän halusi tietää, oliko nainen miettinyt jotakin, mitä haluaisi tehdä. Ehkä käydä tervehtimässä perhettään, nyt kun siihen olisi hyvin aikaa. Hän ei tosin uskaltanut edes ehdottaa moista, sillä muisti keskustelun siitä, miten Gabriellen välit perheeseensä eivät olleet aina parhaimmasta päästä.

"Kiitos rakas." Gabrielle vastasi toiselle. Hän upposi syvälle omiin mietteisiinsä ja sen huomasi, miten hän havahtui Teddyn kysymykseen jostakin aivan muualta.
"...Uh... Ajattelin vain olla ja käydä ehkä useammin ratsastamassa.. Tai jotakin, en tiedä. En ajatellut vielä."

Mies ei oikein tiennyt, miten päin olisi. Gabrielle tuntui vajoavan ajatuksiinsa heti jos hän ei pitänyt keskustelua aktiivisena joka hetki. Mitä nainen oikein mietti niin kovin keskittyneesti? Ellei sitten…
"Soititko äidillesi?" Hän kysäisi huolta jälleen äänessään. Ehkä Gabrielle oli tapellut uudestaan äitinsä kanssa, ja siksi vaikutti niin kummalliselta. Niin sen täytyi olla. Nyt nainen mietti mielessään riitaa ja miten sopisi sen.
"Jos rapsutat Dimeä ohikulkiessasi, se on ikuisesti kiitollinen", mies lisäsi toisen suunnitelmiin käydä tallilla.

"Minä rapsutan, annan vaikka pari porkkanaakin." Gabrielle unohti täysin vastata kysymykseen äidistään, kunnes muisti sen, laskettuaan kaksi kattilaa pöydälle pannualusilleen.
"Ei, en soittanut. Soitan toiste."

"Olet aivan liian ihana", mies naurahti. Ei hän oikeasti olettanut, että nainen pitäisi seuraa hänen loukkaantuneelle tammalleen, mutta ajatus lämmitti. Gabrielle välitti hänen hevosistaan ja suostui viettämään aikaa niiden kanssa. Tai ainakin Dimen, tosin hän ei syyttäisi ketään siitä, jos halusi pysytellä kaukana Minxin terävistä hampaista ja kovista kavioista.
"Ei kai se teidän riitanne jäänyt painamaan sinua noin kovin?" Teddy kysyi varovaisesti. Hän ei keksinyt muutakaan selitystä Gabriellen käytökselle, mutta nyt puhelu äidillekin oli tyrmätty.

"Kiitos." Ei häntä haittaisi tervehtiä Dimeä ja viettää tamman kanssa aikaa. Se oli ihana ja kaunis hevonen. Kaunis eläin. Lempeä. Minxin lähelle hän ei mieluusti menisi.
"Ei tämä johdu siitä... Anteeksi, olen ihan kunnossa. Mitä haluat juoda?"

Mitä enemmän nainen vakuutteli olevansa kunnossa, sitä vähemmän Teddy uskoi. Gabrielle ei tosiaankaan ollut kunnossa. Toinen eli ihan omassa ulottuvuudessaan, ei tuntunut olevan läsnä kuin hetkiä kerrallaan ja vaikutti päättäneen, ettei puhuisi hänelle. Mies puri huultaan. Hän antaisi toiselle aikaa päivällisen yli kertoa, mikä oikeasti painoi mieltä. Sen jälkeen hän kyselisi, kunnes saisi kunnollisen vastauksen irti rakkaasta naisesta.
"Vesi käy hyvin", mies vastasi aivot raksuttaen, kun hän yritti keksiä selitystä Gabriellen käytökselle.

Nainen otti vettä kannuun ja toi salaatin kaapista pöytään. Hän istahti alas ja otti ruokaa itselleen, hymisten hiljaa. Hän olisi halunnut paeta. Se kaikki sai silmissä sumenemaan jaksoittain. Pelotti, ahdisti. Paljon. Jos Teddy jättäisi hänet?

Teddy istahti Gabriellea vastapäätä huolestunut katse naisessa pysyen. Mitäköhän toisen mielessä liikkui? Hän halusi siitä selvän nyt eikä kolmen vuoden kuluttua.
"Et arvaakaan, kuinka paljon sain tänään kuulla siitä, että peruutin eiliset luennot", mies naurahti nostellessaan ruokia lautaselleen. "Opiskelijat eivät osanneet päättää sen väliltä, olinko ikävöinyt hevosiani vai karannut Vegasiin mennäkseni naimisiin", mies jatkoi leveä hymy kasvoillaan. Opiskelijat, jotka usein jäivät sanailemaan hänen kanssaan, olivat niin perin viihdyttävää väkeä. Thomas, totta kai, oli ollut kovimpana äänessä, kuten uutena vuotenakin.

"... Naimisiin? Mitä? Eikun.. Aaa... Voi heitä. Opiskelijasi kuulostavat suloisilta." Gabrielle hymyili poissaolevasti. Mies oli todella suloinen kun puhui töistään, Teddy selvästi nautti opettamisesta. Silti hän upposi muualle ja vain käånteli ruokaa lautasellaan.

Teddy kurkotti pöydän yli tarttumaan naisen käteen. Toinen vaikutti niin kovin poissaolevalta.
"En minä Vegasiin lähtisi, jos haluaisin naimisiin", mies koetti keventää tunnelmaa vitsailemalla. Oliko Gabrielle ajatellut, että hän aikoi kosia, vai miksi toinen oli tuollainen? Hän ei ymmärtänyt.
"He ovat. Silloin kun malttavat keskittyä olennaiseen, eivätkä tee työhuoneestani vaaleanpunaista", mies lisäsi naurahtaen. Hän oli aivan varma, että Erica ja muutama muu tyttö olivat organisoineet sen kuvion. "Sinun olisi pitänyt nähdä se sotku", mies hymähti huvittuneena päätään pudistellen.
"Katosta roikkui vaaleanpunaisia nauhoja, kaikkialla oli suuria sydämiä ja kaikki oli niin kovin vaaleanpunaista", hän hymähti. Työhuone oli joutunut aikaisen ystävänpäivän uhriksi. Ei hän voinut syyttää muita kuin itseään siitä. Hän oli tarjonnut opiskelijoille täydellisen mahdollisuuden pilaan, kun oli ollut päivän poissa.

Gabrielle naurahti ja jatkoi sitä ruoan työntelyä pitkin lautasta. Se oli ihanaa miten Teddy oli läsnä. Hänenkin pitäisi.
"... Voi ei. Kauanko meni että sait siitä normaalin?"

"En edes yrittänyt", mies myönsi naurahtaen. "Se odottaa minua yhtä vaaleanpunaisena huomennakin." Hän epäili, ettei siivoamisesta olisi mitään hyötyä tässä vaiheessa. Opiskelijat vain innostuisivat ja keksisivät jotakin pahempaa ystävänpäiväksi. Antoi huoneen olla vaaleanpunainen, jos se sai opiskelijat iloisiksi.
"Sinun pitäisi syödä", mies huomautti. Hänen lautasensa näytti pelottavan tyhjältä verrattuna Gabriellen omaan.

Nainen nosti haarukallisen ruokaa suuhun toisen mieliksi. Se maistui tuhkalta, tai ainakin tuntui siltä. Miten hän ei osannut kerätä itseään nyt!? Nainen olisi halunnut läpsäistä itseään poskelle.
"Ai. Noh, ehkä säästyt pahemmalta jos et siivoa."

"Toivon niin", mies vastasi. Hän katseli huolissaan, kun nainen ei tuntunut edelleenkään syövän kunnolla.
"Miksei ruoka maistu?" Teddy kysyi huolta äänessään. Tämä oli kerrassaan herkullista. Hän ei ymmärtänyt, miksi nainen siirteli ruokaa lautasen reunalta toiselle.

Gabrielle halusi purskahtaa itkuun. Hän ei voisi täräyttää sitä niin vain ja pitäisi ensin keksiä, mitä hön ehdottaisi, että he tekisivät.
"... Ah, olen vain hidas. Ei muuta." Nyt hän pakotti itsensä syömään, jotta mies ei huomauttaisi asiasta uudelleen.

Teddy nyökkäsi, muttei uskonut sen olevan syynä. Gabrielle oli käyttäytynyt niin oudosti koko ajan, ettei hän uskonut hitauden vievän ruokahalua.
"Rakas, mikä on? Jokin painaa sinua", mies kysyi pehmeästi. Hän halusi auttaa, eikä voisi tehdä sitä, jos toinen ei puhuisi hänelle. Hän vain halusi Gabriellen olevan onnellinen. Ei se voinut olla liikaa pyydetty.

Gabrielle pudisteli päätään. Hän ei ollut valmis kertomaan. Syötyään nainen nousi laittaakseen tiskit koneeseen, perin oudon oloisena. Hän oli hyvin jönnittynyt ja paniikissa koko ajan.

Teddy tyhjensi pöytää toisen apuna tietämättä oikein, voisiko painostaa toista enemmän. Hän halusi tietää, mitä Gabrielle mietti, mutta nainen tuntui tekevän siitä tavattoman vaikeaa. Ei kai voinut olla niin suuri juttu suun aukaiseminen ja mieltä painavan asian kakistaminen ulos? Gabrielle oli sanonut tulevansa kuntoon. Mies tarttui naisen ranteeseen pehmeän päättäväisesti ja lähti taluttamaan naista sohvan suuntaan. Hän halusi puhua toiselle ilman, että Gabrielle keksisi jatkuvasti uusia keinoja, millä vältellä hänelle puhumista.

Nainen säpsähti, lähtien kuitenkin kiltisti seuraamaan toista. Hänen ajatuksensa säntäivät sekavana laumana kaikkialla muualla ja seiniä päin, antamatta mahdollisuutta tarttua yhteenkään järkevään ajatukseen. Hän istui sohvalle, vältellen toisen katsetta. Vain muutama päivä ystävänpäivään. Miten hän koskaan kertoisi.

Teddy tuijotti toista ja huokaisi.
"Rakas, puhu minulle", hän lopulta sanoi tietämättä oikein, oliko turhautunut vai huolissaan. Ehkä vähän molempia. Huoli sai kasvonpiirteet terävöitymään entisestään. "Mikä sinun on? Haluan auttaa."

Gabrielle pudisteli päätään.
"Ei mikään, anteeksi kulta... En vain saa mistään ajatuksista kiinni tänään." No tuo oli totta, mutta syytä sellaiselle nainen ei antanut.

"Huomaan sen", Teddy vastasi. Kyllähän hänellä oli silmät päässään. Hän näki, miten poissaoleva nainen oli. Ei siihen tarvittu mitään erikoisia kykyjä. "Miksi? Miksi ajatuksesi harhailevat niin kovin?" Hän ei aikonut enää ehdotella mitään. Nainen saisi itse keksiä vastauksensa, sillä jos hän tarjosi jotakin poistumistietä, Gabrielle tuntui tarttuvan siihen epäröimättä.

"En tiedä, ei siihen ole suurempaa syytä. Rauhoitu rakas" Hän mutisi hiljaa ja pyöritteli sohvatyynyn kulmaa käsissään. Koska hän voisi kertoa? Pakko se olisi seitsemän viikon aikana. Mitä aiemmin, sen parempi. Apua

"Aina siihen on joku syy", mies vastasi ja kurkotti kääntämään toisen kasvot itseensäpäin. Hän halusi katsella Gabriellen silmiä, eikä antaa toisen pakoilla sohvatyynyjä pyöritellen. "Mikset vain kerro minulle?" Olipa heidänkin osansa vaihtuneet. Reilua viikkoa aiemmin hän oli kieltäytynyt kertomasta syytä mustalle silmälleen, ja nyt Gabrielle ei suostunut kertomaan jotakin, mikä selkeästi painoi naisen mieltä.
"Jos tämä liittyy johonkin, mitä olen sanonut, niin olen pahoillani."

"Ei liity, ei, olet ollut ihana." Hän vakuutteli toiselle. Osa hänestä halusi vain oksentaa sen tiskiin ja antaa miehen tuskailla saman asian kanssa. Osa halusi ikuisesti salata sen tiedon.
"Et ole tehnyt tai sanonut mitään"

"Mistä sitten on kyse?" Teddy kysyi epävarmana siitä, saiko nyt kuitenkaan aivan rehellisiä vastauksia. Jos hän ei ollut tehnyt mitään, mikä sai naisen noin tolaltaan, kuka sitten? "Tapahtuiko töissä jotakin?" Hän päätti kysyä ajatukset loikaten heti Deanin suuntaan. Hän ei ollut edes tavannut miestä koskaan, ja silti vihasi tuota jo enemmän kuin montaa muuta tällä pallolla.

"Ei tapahtunut, en edes käynyt siellä tänään." Lääkäri oli postittanut todistusen. Hän oli soittanut pomoilleen ja alaisilleen, ohjetistaen jälkimmäisiä.
"Kaikki on hyvin Teddy"

"Kaikki ei vaikuta olevan hyvin", mies vastusti. Miksei nainen voinut vain kertoa, mikä mieltä painoi? Naiset olivat niin kamalan vaikeita! Hän halusi jakaa toisen surut ja murheet, siinä missä ilot ja naurutkin. Gabrielle tuntui tosin päättäneen, ettei hän jakaisi näitä murheita.

Hän ei tiennyt miten kertoisi.
"Kikki on loistavasti, rauhoitu kulta. ." Nainen mutisi hiljaa.

"Olet sanonut noin jo liian monta kertaa. Kaikki ei ole loistavasti", mies vastasi suupieli värähtäen. Hän ei halunnut suuttua tästä, mutta ei voinut mitään sille, miten turhautuminen nosti päätään. "Olet poissaoleva. Koko ajan. Se ei ole kunnossa olemista."

"Teddy.. Anna minun ajatella?" Hän tarvit aikaa ja tilaa ajatuksilleen. Mahdollisuuden sille poissaolevuudelleen.

"Etkö voisi ajatella ääneen, niin minäkin tietäisin, mistä on kyse?" Mies ehdotti terävä särmä äänessään. Hän halusi olla lempeä ja ymmärtäväinen, antaa toiselle tilaa ja aikaa miettiä asioita, jotka selkeästi painoivat naisen mieltä, mutta hän halusi tietää edes muutamalla sanalla, mitä Gabrielle niin kovin mietti.

"... en tiedä mitä ajattelen. En saa yhdestäkään ajatuksesta kiinni." Gabrielle alkoi kuulostaa epätoivoiselta.

"Voitko sitten vain kertoa, mikä mieltäsi painaa?" Mies huokaisi ja hieraisi turhautuneena niskaansa. Tästä ei taas tullut yhtään mitään. Hän vain halusi ymmärtää, miksi nainen oli poissaoleva. Miksei Gabrielle voinut kertoa hänelle?

Gabrielle pudisteli päätään. Monta vuotta hän oli haaveillut lapsesta ja nyt kun sellainen oli hänen sisällää, ei se tilanne vastannut kuvitelmia ollenkaan

"Selvä", Teddy vastasi kyllästyneenä. Mies nousi ylös sohvalta ja asteli eteiseen noutamaan työsalkkuaan. Hän voisi käyttää aikansa hyödyllisesti, lukea vaikka niitä esseitä, kun Gabrielle ei kerran aikonut sanoa hänelle halaistua sanaa. Hän kaivoi papereita salkustaan, levitti muutaman kynän pöydälle ja istahti ruokapöydän ääreen. Löydettyään lukulasinsa, hän tarttui ensimmäiseen paperiin, koettaen parhaansa mukaan unohtaa naisen kokonaan. Niinhän Gabrielle oli halunnut, eikö?

Gabrielle lähti alistuneena keittiöön siivoamaan. Miten hän voisi kertoa? Pian hän palasi.
"Teddy... Se on asia josta minun pitää ensin tietää itse mitä tahdon ehdottaa, ennen kuin voin puhua sinulle... Ymmärräthän?" Hän miltei aneli. Ei taas.

Voisivatko opiskelijat joskus kuunnella häntä? Tämäkin paperi oli muuten hyvä, mutta sinne oli tungettu juuri se väärä johtopäätös, mistä hän oli luennon aikana varoittanut moneen kertaan. Mies kohotti katseensa papereistaan kuullessaan Gabriellen äänen.
"Ei, en ymmärrä, mutta ilmeisesti minun ei tarvitsekaan", mies vastasi terävämmin kuin oli tarkoittanutkaan. Turhautunut huokaus karkasi kalpeilta huulilta. Hän ei osannut enää ilmaista itseään muutoin, ilmeisesti.

"... Theodore, kiltti... Ei... Ei aloiteta tätä taas. Rakas." Nainen yritti vielä, mutta jos tuota jatkuisi kauan, hän luultavasti hermostuisi myös.

"Ei aloiteta", mies vastasi ja käänsi huomionsa jälleen papereihin. Esseiden lukeminen sentään pitäisi hänen ajatuksensa sen verran kiireisinä, ettei hän ehtisi panikoida, mikä oli saanut Gabriellen niin poissaolevana. Hän oli melko varma, että ilman tekemistä hän päätyisi siihen johtopäätökseen, että nainen yritti keksiä pehmeää tapaa sanoa hänelle hyvästit.

Gabrielle huokaisi ja lopulta asteli miehen eteen, laskien kätensä tuon poskille. Hän halusi katsoa toista silmiin.
"Rakastan sinua. En ole jättämässä sinua eikä tarvitse olla mustasukkainen. Teddy, kiltti." Ääni oli silti jämäkämpi kuin aiemmin.

Teddy kohotti huokaisten katseensa esseistä, kun toinen niin eleillään vaati. Mies ei tiennyt, mitä vastata Gabriellelle, joten hetken Teddy vain tuijotti silmissään pehmeä pilke.
"En silti ymmärrä, mikset voi tai tahdo puhua minulle", mies myönsi selkeää pettymystä äänessään. Hän halusi olla osa Gabriellen elämää, muttei ollut lainkaan niin varma, halusiko nainen samaa. Kyllähän toinen kovin kauniisti puhui siitän, miten ei ollut jättämässä häntä, mutta teot antoivat ymmärtää toista. Tai ehkä hän vain ylireagoi.
"Ehkä on parempi, että lähden hotellille", mies mutisi. Hän ei kaivannut uutta riitaa yhtään sen enempää kuin nainenkaan.

Gabrielle ähkäisi hiljaa. Mitä hån voisi sanoa?
"Hyvä on, hyvä on... Töissä haluttaisiin siirtää minut Lontooseen." Hän ei halunnut uskoa sitä että juuri valehteli, voidaakseen kypsytellä ajatusta raskaudesta. Nainen vihasi itseään.

Teddyn silmät suurenivat. Lontooseen? Gabrielle haluttaisiin siirtää kokonaan toiseen kaupunkiin, viiden tunnin ajomatkan päähän?
"Onko sinulla valinnanvaraa?" Mies kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen. Se tuntui paremmalta kysymykseltä kuin 'haluatko lähteä Lontooseen'.

Gabrielle huokaisi. Ojasta allikkoon ja rytinällä. Yhtäkkiä raskaus tuntui pikkujutulta, kun näki Teddyn ilmeen.
"Mikään ei ole vielä varmaa. Ja teen kaikkeni etten joudu lähtemään." Miten hän ikinä voisi kertoa peittäneensä asian tällä? Gabrielle halusi juosta päin seinää.

"Selvä", Teddy vastasi. Mies antoi papereiden levitä pöydälle käsistään ja kääntyi paremmin Gabriellen puoleen. Hän nousi jaloilleen ja kietoi käsivartensa toisen ympärille.
"Kunhan vain kerrot minulle, mitä tapahtuu, kaikki järjestyy kyllä", mies lupasi huokaisten. Ei hän tiennyt, miten kaikki järjestyisi. Hän ei voisi vain pakata kamojaan ja seurata toisen perässä Lontooseen. Hänen elämänsä oli täällä. Työt, hevoset, kaikki oli täällä, paitsi Gabrielle, jos nainen siirrettäisiin. Ei hän haluaisi tasapainotella kahta elämää rinnakkain. Nyt hän ymmärsi, miksi nainen oli ollut niin vastahakoinen puhumaan asiasta.

Gabrielle painui toista vasten ja tunsi itkun puskevan läpi. Paha olo meni aaltona naisen yli. Hän oli kamala ihminen, valehdellut miehelle, koska ei halunnut keskustella oikeasta asiasta. Tuo kietoi kädet toisen ympärille ja hautasi kasvot tuon kaulaan. Itku oli lohdutonta ja aitoa, aihe vain aivan eri kuin Teddy voisi koskaan kuvitella.

Mies halasi naista tiukemmin ja silitteli käsillään naisen selkää tyynnytellen.
"Rakas, kaikki järjestyy kyllä. Älä murehdi", hän rauhoitteli toista matalalla, hiljaisella äänellä samalla kun piteli tiukasti kiinni. Hän ei päästäisi Gabriellea otteestaan. "Jos sinut siirretään Lontooseen, me keksimme kyllä jotain."

"En halua lähteä. Viihdyn tässä, täällä." Oli hankala jatkaa sitä valetta, Gabrielle inhosi valehtelua ja silti nyt teki niin.
"Kaikki menee niin vaikeaksi. Kunpa kaikki pysyisi näin. Me kaksi, täällä. Ainakin jonkin aikaa."

"Toivotaan siis, että voit pysyä täällä", Teddy sanoi pehmeästi. Hän tunsi huonoa omatuntoa siitä, miten oli kohdellut Gabriellea. Naisella oli selkeästi vaikea päätös edessään, eikä hän ollut tehnyt mitään tukeakseen toista.
"Juuri nyt me olemme tässä kaksin. Eletään hetkessä. Huominen tulee kyllä aikanaan, ei meidän tarvitse sitä vielä murehtia", mies tyynnytteli toivoen todella, että huominen toisi tullessaan jotakin hyvää.

Ei, huominen toisi suuremman morkkiksen valehtelusta. Äsh. Olisi pitänyt uskaltaa.
"... Olet rakas." Se oli kaikki mitä hän osasi sanoa. Idiootti. Gabrielle oli juuri niin itsekäs ja kamala kuin toinen oli sanonut.

"Sinä myös", mies vastasi lempeästi ja painoi suukon Gabriellen hiusten sekaan. Kaikki tulisi kuntoon. Hänen oli pakko uskoa siihen, sillä muuta ei enää ollut jäljellä.
"Ensi kerralla kun jokin painaa mieltäsi, kerro minulle heti, ole kiltti", mies kuiskasi pehmeästi. Hän ei halunnut tapella tyhjästä, kuten tänään oli melkein käynyt.

"... k-kerron." Nainen änkytti hiljaa ja purskahti uuteen itkuun siinä toisen käsien suojassa. Hän oli hirveä ihminen. Ei näin saanut tehdä. Ehkä hän... Ystävänpäivänä kertoisi.

"Kiitos", mies kuiskasi ja tiukensi jälleen otettaan toisesta. Gabrielleparka. Voisipa hän vain pyyhkiä toisen kyyneleet pois ja vakuuttaa, että kaikki tulisi kuntoon. Ei ollut mitään syytä murehtia. He saisivat elävänsä järjestykseen.

Kaikki ei varmasti tulisi koskaam kuntoon. Miten hän saattoi?
"Saanko lähteä juoksemaan?" Hön halusi hetken rauhaa ja juokseminen ehkä auttaisi naista. Ehkä.

"Totta kai", mies vastasi yllättyneenä siitä, että Gabrielle edes kysyi moista. Ei hän estelisi naista harrastamasta lenkkeilyä, kun nainen tuntui siitä niin kovin pitävän. "Kunhan et juokse kauas. Olet sairaslomalla, nyt ei ole sopiva hetki alkaa treenata maratonia varten", Teddy muistutti lempeästi ja suukotti naisen nenänpäätä. "Pidä hauskaa."

".... Hyvä on. Menen hiljaa."nainen naurahti vaisusti. Hän meni vaihtamaan lenkkivaatteet. Heti kun kotitaloa ei näkynyt, nainen lähti juoksemaan. Hän tarvitsi kunnon lenkin.

Teddy hymyili katsoessaan, miten toinen lähti lenkille. Ehkä se auttaisi Gabriellea rauhoittumaan ja ymmärtämään, ettei työtarjous Lontoosta ollut maailmanloppu. He selviäisivät, jotenkin, jos tilanne menisi siihen, että nainen muuttaisi Lontooseen pysyvästi. Hän istahti alas pöydän ääreen ja yritti parhaansa mukaan keskittyä opiskelijoiden pähkäilyihin, mutta se tuntui tuhoontuomitulta idealta. Ajatuskin Gabriellesta Lontoossa… Mitä hän tekisi? Hän ei kestäisi vierailuja viikonloppuisin puolin ja toisin. Hän halusi kaiken, ei vain satunnaisia kyläilyjä. Voisiko hän seurata perässä Lontooseen? Siirtää hevosensa sinnepuolen Englantia, etsiä uuden työn ja… Miksi hän edes mietti tätä? Mikään ei ollut vielä varmaa, niin Gabrielle oli sanonut. Ehkä nainen saisi tahtonsa läpi ja pysyisi täällä. Hän ainakin toivoi sitä kovasti.

Perjantai 13. helmikuuta

Teddy oli Miyaton neuvosta viisastuneena päättänyt, että tänään he juttelisivat Gabriellen kanssa. He eivät tappelisi eivätkä antaisi niin tavanomaisten ja turhien asioiden, kuten vaeltelevien käsien ja pehmeiden huulien johdatella heitä harhaan. He keskustelisivat odotuksistaan, toiveistaan ja peloistaan, ja toivon mukaan voisivat jättää riitelemisen muille. Mies oli käynyt ostamassa kukkakimpun, sillä sellainen tuntui sopivan tilanteeseen, samoin kuin oli piipahtanut korukaupassa (oikeastaan, hän oli pyörinyt siellä orpona ja eksyneenä useammankin minuutin, ennen kuin myyjä oli ehtinyt esittelemään hyviä vaihtoehtoja). Teddy soitti ovikelloa siirtäen pientä kukkakimppua kädestä toiseen.
"Hei rakas", hän tervehti naista ja ojensi kukkapuskaa toiselle. Tästähän oli tulossa jo tapa.

Gabrielle oli kotona, kun kerran heillä oli jotakin sovittuna. Nyt hän oli päättänyt tänään kertoa siitä,mitä oli tullut tehtyä.
"... Hei. Taas kukkia? Alan epäillä sinun tehneen jotakin pahaa." Gabrielle naurahti ja päästi miehen sisään, hymyillen. Mihin hän kohta pistäisi kaikki nämä kukat? Pitäis äi ostaa maljakoita.

Teddy naurahti. Vai että oikein jotakin pahaa. Mieli teki vastata jotakin mukamas hauskaa, kuten 'ne ovat iltaa varten', mutta sellaiset heitot tuskin auttaisivat yhtään. Tarkoitus oli keskustella. Ei muuta.
"En sentään. Pidän vain kukkien ostamisesta", mies vastasi hymy huulillaan. Hän oli jo niin tuttu näky pienessä kukkapuodissa keskustassa, että epäili pian saavansa kanta-asiakasalennusta. Hän riisui takkinsa ja kenkänsä eteiseen ja otti suunnan sohvaa kohden. Siellä he kai voisivat istua ja jutella. Mies nappasi Fattyn syliinsä. Kissaa oli kiva silitellä.

Ei, sellainen ei auttaisi. Gabrielle lähtisi mukaan siihen, hän oli sellainen nainen. Hän hymyili nähdessään valtavan venäjän sinisen miehen sylissä ja istui tuon viereen.
"Teddy,minun pitäisi.. Puhua yhdestä asiasta."

"Niin minunkin", mies myönsi ja kurkotti tarttumaan naisen siroon käteen. Toinen käsi silitteli edelleen kissaa, joka vaikutti tyytyväiseltä sylissä. Tosin Fatty taisi olla tyytyväinen missä tahansa, missä sai huomiota ja ruokaa.

Gabrielle puri hetken huultaan.
"... Kun sanoin siitä siirrosta.. Minä en.. Se oli.." Miten se olikin niin vaikeaa saafa sanotuksi?

Teddy puristi naisen kättä kevyesti.
"Älä huoli siitä", hän vakuutti pehmeästi. "Jos sinut siirretään Lontooseen, me keksimme jotakin", mies tyynnytteli naisen kämmenselkää peukalollaan silitellen.
"Olen pahoillani, että olemme tapelleet niin paljon. Ostin sinulle jotakin", hän sanoi ja kaivoi taskustaan tumman, kauniin korurasian. Hän ojensi koristeellisella rusetilla suljettua rasiaa naista kohden.

Gabrielle oli avaamassa suutaan uudelleen, mutta miehen sanat keskeyttivät. Hän otti sen rasian ujosti ja vilkaisi toista.
"Teddy, minun pitäisi oikeasti. . Olet mahdoton. En ole ansainnut tätä."

"Ansaitsetpas. Ansaitset kaiken, mitä tällä maailmalla on vain tarjota", mies vastasi ja odotti hymyillen, että Gabrielle aukaisisi rasian. Hän toivoi kultaisen kaulakorun kelpaavan, mutta… Onneksi sen sai vaihtaa, jos Gabrielle ei innostuisikaan sydänkorusta muutamalla timantilla.

Gabriele naurahti toiselle ja katsoi korua. Hän sai korun ja oli valehdellut. Ei luoja.
"Se on ihana... Kiitos." Hän puristi miehen kättä.
"Mutta Teddy, se asia.."

"Ole hyvä", mies vastasi mielissään siitä, että lahja oli osunut nappiin. Ilmeisesti korukauppiaiden mielipiteisiin voisi luottaa jatkossakin. Hän ehdottomasti menisi samaan paikkaan uudestaan.
"Sano vain, mitä sinulla on mielessäsi, rakas", Teddy totesi lempeästi. Hän halusi kuulla, mitä toisella oli mielessään. "Mutta jos se koskee riitojamme, niin olen todella, todella pahoillani. Halusinkin tulla puhumaan siitä. Meidän pitäisi puhua, mitä odotamme ja toivomme toisiltamme. Mitä pelkäämme. Ehkä voisimme välttää turhat riidat jatkossa. En halua tapella kanssasi. Rakastan sinua aivan liikaa tuhlatakseni aikaani riitelyyn."

Gabrielle oli taas aloittamassa, kun Teddy aloitti. Ne sanat olivat ihania, mutta mies ei... Antanut suunvuoroa.
"Teddy, se koskee sitä siirtoani. Se oli vale. En ole lähdössä minnekään, se vain... En silloin tiennyt miten kerron miksi oikeasti olin poissaoleva."

Miehen pehmeä hymy hyytyi naisen selityksen myötä. Hän oli iloinen, ettei Gabrielle ollut lähdössä minnekään, mutta ei voinut ymmärtää, miksi toinen koki tarvetta valehdella moisesta. Se oli suorastaan loukkaavaa. Hän oli viettänyt päiviä murehtien heidän tulevaisuuttaan, jos nainen lähtisi Lontooseen ja nyt toinen kertoi, ettei sellaisille huolille ollut mitään pohjaa? Miehen tummat kulmat kurtistuivat.
"Miksi? Miksi valehtelit sellaisesta?" Mies kysyi epätoivoinen, terävä särmä äänessään. Hän ei ymmärtänyt, miksi Gabrielle valehtelisi työpaikan siirrosta, ellei toinen selitys olisi ollut vieläkin pahempi. Teddy ei halunnut edes lausua ääneen synkkiä ajatuksiaan. Siitäkö vasta riita syntyisikin, jos hän nyt menisi kyselemään jotakin sen suuntaista kuin 'oliko Deanin kanssa kivaa'.
"Minä en ole muuta pyytänyt kuin rehellisyyttä."

Gabrielle nielaisi. Nyt se oli sanottava. Hän nousi hakemaan kapselinsa asennustodistuksen, sen lääkärinlausunnon ja todistuksen kapselinsa poistosta. Nainen palasi kuullakseen toisen sanat.
"Tarvitsin aikaa selittääkseni. Kaikki totuus käy ilmi näistä..."

Teddy ei ymmärtänyt, miksi toinen lähti. Hän laski Fattyn hellästi vierelleen sohvalle. Hän ei haluaisi vahingossa pudottaa kissaa, jos nousisi reippaasti jaloilleen ja ryntäisi ulos asunnosta. Hän ei tiennyt lainkaan, mitä odottaa Gabriellelta. Miehen suu puristui tiukaksi viivaksi Gabriellen selittäessä, miten oli tarvinnut aikaa. Mihin nainen oli aikaa tarvinnut? Siihen, että saattoi miettiä, miten parhaiten jättää hänet? Siitä huolimatta Teddy otti paperit vastaan, vaikkei vilkaissutkaan niitä pitäessään katseensa naisessa.
"Tai sitten voisit vain kertoa minulle, mistä on kyse", mies totesi turhautuneena ja käänsi paperit nurinpäin pöydälle. Mitä ikinä Gabrielle olikaan yrittänyt hänelle kertoa tunkemalla nipun papereita kouraan, hän kuulisi sen mieluummin naisen huulilta.

Nainen puraisi huultaan.
"... Olen raskaana." Ei sille ollut kauniimpia sanoja. Niin se oli.
"Se pahoinvointi ja kaikki... Ja se silloinen poissaolevuus kun olin käynyt lääkärissä... Paperit näyttävät vain sen etten valehdellut käyttäväni ehkäisyä. Minulla todella oli silloin se kunnossa."

Teddy oli melko varma, että tunsi leukansa kolahtavan lattialle.
"Sinä olet mitä?" Mies kysyi silmät suurina. Ei, hän oli ymmärtänyt väärin. Gabrielle puhui jostakin ihan muusta. Hän ei tehnyt elettäkään katsoakseen papereita, vaan tuijotti naista tietämättä itsekään, mitä tunsi.

Gabrielle huokaisi syvään.
"Odotan lasta. Raskaana. Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan. Se on tietenkin sinun. Tarvitsin aikaa keksiä miten kerron sinulle ja mitä ihmettä itse haluan."

Teddy vain tuijotti, eikä moneen pitkään minuuttiin sanonut mitään. Miehen aivot yrittivät ymmärtää kuulemaansa, mutta niin monet yhtä aikaa päähän tunkevat ajatukset sotkivat kaiken niin, ettei hän saanut enää yhdestäkään kiinni. Raskaana. Gabrielle. Hänen pitäisi varmaan sanoa jotakin.
"Öh", hyvä Teddy, juuri noin. Kerrassaan upea tapa reagoida tällaisiin uutisiin. Mies nielaisi. Hän oli melko varma, että oli hukannut viimeisenkin suodattimen puheistaan. Ehkä olisi siis parempi olla hiljaa, ettei hän möläyttäisi mitään, mistä hyvästä saisi pitkin korvia. Hiljaisuus ei kuitenkaan tuntunut niin hyvältä idealta puolta minuuttia myöhemmin.
"Mitä haluat?" Hän töksäytti hiljaisuuden käydessä liian raskaaksi.

Gabrielle pelkäsi todella. Teddyn reaktio oli... Paha. Mies ei ollut yhtään positiivinen. Öh? Ihanko totta, siinäkö kaikki?
"Sano sinä ensin." Hän ei halunnut miehen jäävån velvollisuudentunnosta. Tuolla olisi täysi oikeus lähteä jos halusi.

Teddy pudisti päätään.
"En halua painostaa sinua mihinkään", mies vastasi. Hän ei edes tiennyt, mitä hän halusi, tai ylipäätään edes sitä, mitä tapahtui. Kaikki tuntui niin sekavalta, eikä yhdessäkään ajatuksessa ollut mitään järkeä.

"... Enkä minä sinua. Haluan että päätät itse mitä sinä haluat. Mutta minä olen jo 30. Ja nainen. En voi saada lapsia ikuisesti." Hän sanoi hiljaa, kävellen keittiöön. Olisi pitänyt kertoa vaikka kirjeellä. Teddyn reaktio kertoi aika paljon olennaisesta. Mies tuskin halusi pitää lasta. Eikä Gabrielle tehdä aborttia, saatika antaa lasta pois. Lasta jota hän oli jo vuosia halunnut.

Teddy kuunteli naisen sanat. Hän ymmärsi, mitä toinen yritti rivien välistä sanoa, vaikka yleensä moiset vihjailut tuntuivat menevän kovaa ja korkealta yli. Mies nousi jaloilleen hetkeä myöhemmin ja seurasi Gabriellen perässä keittiöön.
"Tämä oli suuri yllätys", mies mumisi koettaen pakottaa itsensä keskittymään edes hetkeksi. Hänen pitäisi saada muodostettua selkeitä, kokonaisia lauseita, tai Gabrielle heittäisi hänet ulos eikä enää koskaan haluaisi nähdä hänen naamaansa. "Mutta minä tuen sinua, mitä ikinä päätätkään tehdä", mies jatkoi nielaisten. Hän ei tiennyt, pystyisikö siihen oikeasti, mutta hän yrittäisi.

Nainen kaatoi itselleen vettä. Olo oli kuin ei olisi vuoteen juonut. Ahdisti.
"Älä sano noin. En ole se nainen joka pakottaa sinut jäämään vahingon takia. En oleta sinulta mitään. " Ei vaikka mies oli tavallaan ilmaissut halua perustaa perheen. Mutta vasta joskus, myöhemmin.
"Minä saan päättää elämästäni ja sinullakin kuuluu olla oikeus siihen."

Teddy pudisteli päätään ja harppoi lähemmäs voidakseen kietoa kätensä Gabriellen ympärille.
"Ja minä päätin, että jään rinnallesi ja tuen sinua. En ole menossa minnekään, rakas", mies sanoi vahvemmalla äänellä. Siitä hän oli aivan varma. Hän jäisi tähän, eikä menisi minnekään. "Jos päätät tehdä abortin, lupaan olla tukenasi. Jos päätät pitää sen, minä herään kolmelta yöllä hakemaan sinulle mitä ikinä mielesi tekeekään."

Gabrielle laski tärisevät kätensä Teddyn käsien päälle.
"... No.. Totuttele sanaan isä." Hän huokaisi helpottuneena. Yksi iso kivi poissa harteilta.

Miehen huulille leviävää hymyä ei voinut kuvailla sanoin. Teddy halasi Gabriellea tiukasti.
"Yritän", hän naurahti matalasti kyyneleet silmissä kimmeltäen. Hänestä tulisi isä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän saisi pojan tai tyttären. Mies ei voinut estää onnen kyyneliä karkaamasta tummista silmistään.
"Minä rakastan sinua."

Gabrielle naurahti helpottuneena. Heidän piireissään ehkä oletettiin avioliittoa ennen lapsia, mutta he eivät muutenkaan olleet perinteinen pariskunta. Hän naurahti ja hymyili toiselle hellästi.
"Et niin paljon kuin minä sinua nyt." Hän kääntyi kasvot toista kohti, laskien kädet miehen poskille.
"Olet mahtava mies. Aivan upea."

Ei, he eivät tosiaankaan tehneet asioita tavanomaisessa järjestyksessä. No, ei kai sillä niin väliä, kun he molemmat olivat onnellisia.
"Ei ole mahdollista. Rakastan sinua enemmän", hän vastasi hymy huulillaan. Kyyneleet valuivat yhä valtoimenaan poskille, mutta mies ei välittänyt moisesta. Hänestä tulisi isä. Kyllä sen takia sai muutaman onnen kyyneleen itkeäkin.
"Sinä olet elämäni", mies kuiskasi ja painoi suukon nenänpäähän.

Gabrielle pyyhkäisi peukalolla toisen kyyneliä pois. Hän oli vain niin helpottunut, ettei ymmärtänyt vielä, että hänestä tulisi oikeasti äiti.
"... Älä yritä. Pelkäsin todella että lähdet tai... Ettet ollenkaan halua sitä vielä."

"En minä lähtisi ja jättäisi sinua yksin", mies vakuutti. "En ikinä. Minä olen täällä jäädäkseni, Gabrielle", mies lausui toisen nimen hellästi. Hän ei ollut todellakaan kävelemässä ulos ovesta tällaisen takia. Päin vastoin. Teki mieli marssia takille ja kaivaa povitaskusta sormus, mutta hän pakotti itsensä olemaan kärsivällinen. Ei nyt. Jonakin toisena päivänä, kun kaikki olisi täydellistä ja ihanaa, ja hän voisi suunnitella kaiken alusta loppuun asti.
"Olen aina halunnut perheen. En ole valmis luopumaan siitä sen takia, ettei ajankohta ole täydellinen", mies totesi pientä huvittuneisuutta äänessään. Hän ei uskonut, että koskaan olisi täydellinen ajankohta perheenlisäykselle. Aina olisi jotain, minkä takia pitäisi vielä odottaa.

Gabrielle pureskeli huultaan. Lapsi toisi mukanaan muutakin. Tosiaan.
"... Aion vähentää töitä. Käsken etsimään toisen vetäjän tiimille minun ohessani. En halua stressata näin paljon ja olla paljon töissä." Ja kun lapsi syntyisi, hän aikoisi pitää kunnon äitiysloman, vaikka sekoaisi päästään. Hän ei aikonut olla se äiti joka jäisi töihin heti kun saattoi.

"Se on ihana kuulla", mies sanoi ja halasi toista tiukemmin. Gabrielle teki muutenkin liikaa töitä, joten ihanaa, jos nainen aikoi vähentää. Se tekisi varmasti hyvää heille kaikille. "En voi edelleenkään uskoa tätä todeksi", Teddy naurahti ja kiepautti heidät ympäri kuin lapset leikkiessään piirileikkiä. Hän ei malttaisi odottaa, että saisi kertoa läheisilleen upeat uutiset. Vaan eipä heillä kiire ollut, kai. Pikainen matemaattinen laskutoimitus kertoi, ettei heillä voinut olla kiire, ellei kondomikin ollut pettänyt heitä.
"Sanoinko jo, miten paljon rakastan sinua?"

Ei heillä kiire ollut, vaikka tietysti asian salailu voisi käydä nopeasti hankalaksi. Gabrielle oli kuitenkin solakka nainen, jossa vatsan kasvu näkyisi melko nopeasti. Nainen vain nauroi kiepautukselle ja hymyili leveämmin.
"Sanoit." Hän suukotti tuon poskea hellästi. Sormet sivelivät miehen niskaa.
"... Tuletko mukaan lääkäriin parin viikon päästä? Ensimmäinen ultra."

"Sanon sen silti uudestaan", mies vastasi naurua äänessään. "Rakastan sinua", hän hymisi onni kasvoilta loistaen. Tämö oli täydellisyyttä. Kaikki riidat tuntuivat turhilta ja suorastaan typeriltä nyt kun hän tiesi, mitä Gabrielle oli salannut. Hän ei osannut edes olla vihainen siitä, että nainen oli valehdellut. Hänestä tulisi isä!
"En jättäisi väliin mistään hinnasta", mies vakuutti vetäen toisen lähelleen. "Teit minusta maailman onnellisimman miehen", hän julisti ennen kuin suuteli naista pehmeästi.

Tuntui oudolta ja samalla ihanalra nähdä Teddyn hymyilevän niin. Mies tuntui vilpittömän onnelliselta lapsesta ja ajatus hymyilytti naistakin.
"Oletpas sinä nyt." Nainen naurahti, suudellen miestä takaisin. Ei hän malttanut odottaa itse sitä aikaa.
"Ihan totta pelkäsin kertoa sinulle."

Hän oli vilpittömän onnellinen. Hän ei tiennyt, oliko koskaan ollut näin onnellinen. Ehkä voittaessaan olympiakultaa joukkuetovereidensa kanssa? Ja sekin oli suuri ehkä.
"Ei ollut mitään syytä", mies vastasi pehmeästi. Kyllä hän ymmärsi toisen pelon, ehkä, mutta syytä sille ei hänen mielestään ollut.
"Olen iloinen, että kerroit", mies naurahti ennen kuin varasti uuden suudelman naiselta.

"Ei sitä tiedä miten olisit suhtautunut, rakas." Nainen myönsi hiljaa, silitellen tuon poskia leveä hymy kasvoillaan. Yksi asia häntä tässä painoi, jonkin verran.
".... Suurin mietintäni on ollut se, aiommeko asua erillämme vielä lapsen tullessa." Theodore kuitenkin etsi itselleen asuntoa hotellihuoneesta käsin. Eivät he Gabriellen asuntoonkaan mahtuisi kaikki kolme mutta... Kyllä se hetken menisi.

Mies hymyili ja nojasi päätään silittelevää kättä vasten. Hän katsoi Gabriellea vakavana kuunnellessaan naisen puhetta. Hänen mielestään tässä ei ollut mitään kysyttävää, mutta ilmeisesti nainen oli eri mieltä.
"Minä haluan olla kanssanne joka hetki", mies päätyi vastaamaan. Hän hymyili toiselle. Hän muuttaisi vaikka heti huomenna, jotta voisi katsoa Gabriellen perään ja lelliä tuon piloille raskausaikana.

Ei Gabrielle automaattisesti olettanut, että he voisivat asua yhdessä pienenkin ajan jälkeen. Mutta... Olisi eri asia asua hänen luonaan tai ostaa oma talo.
"... Kai tiedät että kaksioni ei riitä pidemmän päälle?"

Teddy oletti, mutta hän olikin mies ja siten tuomittu yksinkertaisuuteen. Mies hymyili toiselle.
"Silloin ostamme isomman talon", hän naurahti ajatukset jo asuntomarkkinoilla harhaillen. Olisiko parempi asua Newcastlessa, niin lapsi pääsisi helpommin huippukouluun ja löytäisi kavereita, vai muuttaa syrjemmälle, niin lapsi saisi kasvaa puhtaammassa ilmassa ja lähempänä luontoa.
"Kaikki järjestyy kyllä", mies naurahti silmät tuikkien. Hän ostaisi vaikka kartanon, jos se tekisi Gabriellen onnelliseksi.

Gabrielle nauttisi hyvin paljon ehkä kaksikerroksisesta omakotitalosta. Ei sen kummempaa. Kodin piti olla kodikas, vaikka kartanot upeita olivatkin.
"Ei sillä silti kiire ole. Mutta sinä voisit kyllä tulla sieltä hotellihuoneesta tänne ja tehdä tästä sinunkin kotisi." Olisi vain mukavaa, että Teddy olisi läsnä.
"... Onko pakko kertoa äidillesi missään vaiheessa? Voisimmeko vain lähettää kutsun ristiäisiin?"

"Mielelläni", mies vastasi toisen ehdotukseen leveä hymy huulillaan. Hän muuttaisi mielellään Gabriellen kaksioon ja kotiutuisi tänne kissojen ja upean sisustuksen sekaan. Mies nauroi Gabriellen ehdotukselle äidistään. Poikamainen virne kohosi Teddyn kasvoille. Kokeilemisen arvoinen idea, ehdottomasti.
"Voimme aina yrittää", mies naurahti ilkikurisesti. "Voi tosin olla, että kostoksi niin myöhäisestä varoituksesta hän ostaa lapselle kolme ponia."

".... Ja kouluponeja sitten."Gabrielle naurahti toiselle. Hänen lapsensa ei hyppäisi.

"Äitini on entinen kilparatsastaja kouluradoilta. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kouluponit", mies naurahti painaen suukon naisen suupieleen. "Minä olen perheen suuri pettymys, kun perfektionistisen, haastavan ja näyttävän kouluratsastuksen sijaan lähdin kaahailemaan esteille." Ja hän oli vielä esteratsastajana sitä rauhallisinta sorttia.

"Hyvä." Gabrielle naurahti. Kun asia olisi pidemmällä, pitäisi pahoitella Alexille ja kysyä voisiko hän loppuraskauden tauon jälkeen jatkaa Arizonan liikutusta. Hän piti ruunasta todella.
"Mutta rajaksi laitan yhden ponin. Eikä mitään Minxin poniversiota. Ponikokoinen Dime käy hyvin." Nainen mietti hetken.
"... Helpompi silti sinun äidillesi on kertoa kuin minun." Gabrielle ei ollut kertonut edes miehestä sen enempää. Huokaus. Hankalaa.

"Poneista ei taida Dimejä löytyä, mutta Minxejä sitäkin helpommin", Teddy myhäili huvittuneena. Ponit olivat jääräpäisiä, itsevarmoja ja joskus varsin uhittelevia - aivan kuten Minx. Suuri punaruunikko oli henkisesti poni.
"Totta", mies vastasi nyökäten. Hän irrottautui Gabriellesta sen verran, että saattoi lähteä johdattelemaan toista olohuonetta ja erityisesti sohvaa kohti. Mitä he turhaan keittiössä seisoivat, kun voisivat yhtä hyvin tehdä olonsa mukaviksi olohuoneessa. "Lienee parasta, että kerrot ensin meistä ja vasta myöhemmin lapsesta", mies hymähti huvittuneena. Ei sillä, Gabriellen äidin ilme olisi varmasti kerrassaan upeaa nähtävää, jos tuo saisi kerralla kuulla paitsi tyttärensä miesystävästä, myös perheenlisäyksestä. Ja vielä ennen avioliittoa. Heidän piireissään tästä kohistaisiin pitkään, ellei joku tekisi jotakin vielä yllättävämpää.

Tuskin kukaan osaisi hetkeen tehdä mitään yhtä kohahduttavaa. Se ei haitannut. He kuitenkin olivat aikuisia ihmisiä. Gabrielle käpertyi sohvalla Teddyn kainaloon.
"Ehkä niin on paras... Mitä luulet, jos Alicelle kertoo ajoissa, riittääkö sitten vain yksi poni?"

Mies nojasi päätään Gabriellen päälakea vasten, kun nainen käpertyi kainaloon.
"Voi olla", hän pohdiskeli huvittuneena. Todennäköisesti mikään, mitä he sanoisivat tai tekisivät, ei saisi Alicea jättämään ponin ostamista. Heidän lapsellaan olisi poni viimeistään täyttäessään neljä.
"Voimme aina toivoa parasta." Tai sitten hän voisi taipua äitinsä tahtoon ja etsiä itselleen uuden hevosen paikkaamaan Dimen jättämää tyhjää tilaa treeniaikatauluissa, niin äiti puolestaan jättäisi lapsen kasvattamisen heille täyttämättä pihaa poneilla.

Gabrielle kyllä pistäisi kampoihin toisen äidille ja omalleenkin. He kasvattaisivat itse lapsensa. Isovanhemmat saivat toivoa ja neuvoa, eivät käskeä.
".... tavallaan jopa odotan äitisi ilmettä"

"Minäkin", Teddy myönsi naurahtaen. Hänen äitinsä… No, se olisi yksi mielenkiintoinen muisto, kun saisi kertoa nämä uutiset äidille. "Mutta en odota sitä, kuinka sähköpostini täyttyy ponin kuvista."

"Nohnoh. Ei hän heti voi heti aloittaa. Ja sinun pitäisi muutenkin käydä kotona." nainen naurahti toiselle. Hän hieman aina patisteli tuota Sheffieldii, kun muisti Alicen sanat Violetista Lontoossa.

"Niinhän sinä luulet", mies mumisi. "Hän ei osta mitä tahansa ponia. Hän alkaa etsiä nuoria poneja, vuoden tai kahden ikäisiä, joita ei ole vielä ratsutettu. Sitten hän tekee valintansa, ostaa ponin, vie sen ammattilaisten ratsutettavaksi vuodeksi tai pariksi, ja sen jälkeen käyttää pari vuotta siihen, että ponista tehdään kaiken kestävä. Äitini on todennäköisesti ostanut ponin jo ennen lapsen syntymää." Olisipa hän voinut väittää liioittelevansa, vaan ei. Alice haluaisi lapsenlapsensa ponin olevan täydellinen, eikä sellaista ponia löytäisi valmiina.

Gabriellea ei haittaisi. Täydellinen poni kuulosti hyvältä.
"Ei minua haittaisi. Tietäisinpä lapseni olevan hyvän ponin selässä "

"Käännän siis sähköpostit ponin edistymisestä suoraan sinulle", mies virnisti vinosti. Ei häntä oikeasti haittaisi, että äiti keskittyisi koulimaan lapselle täydellistä ponia. Ainakin Alice pysyisi poissa tieltä, kun he päättäisivät kouluja ja päiväkoteja ja iltapäiväkerhoja.

"... Minä en ymmärrä asiasta kuin että se on poni" Gabrielle olisi siinä mielessä Alicelle hieman masentava juttukumppani mokomasta. Gabrielle silitteli Teddyn rintäkehää, hymy kasvoillaan. Kaikki tuntui helpottaneen.
"Nyt kun tästä on tohinoitu... Halusit puhua jostakin tullessasi?"

"Ei siitä tarvitse muuta ymmärtää", mies hymähti huvittuneesti. Hän toivoi, että äiti löytäisi vähintään yhtä upean ponin, kuin minkä hän oli aikoinaan saanut. Mies pudisteli päätään Gabriellen kysyessä, mistä hän oli halunnut puhua. Ei sillä ollut enää mitään väliä, ei tämän jälkeen.
"En mistään", Teddy vastasikin ja rutisti toista tiukasti kylkeään vasten. "Ei sillä ole enää mitään väliä."

Nainen halasi rutistaen miestä toisella kädellään.
"en kysy enää uudelleen, mutta oletko varma? Mikään ei jää kaivertamaan?" Hän kysyi hellään sävyyn, suukottaen tuon poskea. Kaikki oli hyvin.

"Olen aivan varma", hän vakuutti hellästi. Mitä tässä enää puhumaan siitä, miten hän pelkäsi toisen jättävän hänet. Ei Gabrielle ollut mihinkään menossa, kun he kerran suunnittelivat perheenlisäystä. Tai no totuuden nimissä yrittivät sopeutua ajatukseen, että sellainen oli tuloillaan, ihan sama miten valmiita he olisivat.

"Hyvä on." Gabrielle naurahti ja mietti jo hetken aivan muita asioita. Pitäisi puhua Chiltonin kanssa.

Mies hymyili katsellessaan naisen kauniita kasvoja. Hän silitteli hellästi tummia hiuksia ajatukset harhaillen.
"Jos tuon huomenna tavaroitani tänne?" Teddy lausahti kysyvästi ja vilkaisi toista. Ei hänellä ollut paljoa tuotavaa, kun suurin osa tavaroista oli varastossa, jonne ne saisivat jäädäkin. Ei hän ottaisi mukaan kuin kaikista välttämättömimmän.

"... Tuo vain." Gabrielle vastasi hymyillen. Hän oli halunnut ehdottaa tätä jo aiemmin, ei miehen ollut mieltä asua hotellissa. Nyt sille oli vain hyvä syy.
"Teen niille tilaa vaatehuoneeseen. Hyvä syy käydä se läpi:"

"Kunhan et rehki liikaa", mies muistutti ja suukotti hiusten peittämää päälakea. Kyllä hän saisi tavaransa mahtumaan mihin tahansa, ei niitä niin paljoa ollut. Muutamalle kirjalle kun vain saisi paikan hyllyyn, ja se siitä.

"... Teddy, vasta viisi viikkoa. Voin ehkä vielä nostaa maitopurkin." Nainen vastasi kiusoitellen toista hellästi. Mies oli ihana. Hän rakasti toista niin paljon.
"Olen nyt kuitenkin sairaslomani loppuun, vaikka syy olikin aivan muuta. Eli olen kotona melko paljon."

"Niin voit, mutta se ei tarkoita, että sinun tarvitsee", mies vastasi hymyillen. Hän oli siirtämässä tavaransakin tänne, jotta voisi olla mahdollisimman paljon naisen apuna. Gabriellen ei tarvitsisi toivon mukaan tehdä yhtään mitään fyysisesti raskasta tai henkisesti stressaavaa, ennen kuin toinen palaisi töihin. Ehkä hän onnistuisi siihen mennessä taivuttelemaan naista sen kannalle, että kannattaisi lyhentää päiviä. Ainakin hän yrittäisi.
"Se on hyvä. Voit nauttia olostasi, lukea vaikka kirjoja ja ottaa rennosti", mies myhäili. Hän haluaisi kääriä Gabriellen kuplamuoviin, mutta valitettavasti sellainen ei ollut mahdollista.

Ei nainen itsekään aikonut tehdä niin pitkää päivää. Hän delegoisi asioita enemmän alaisilleen ja aloittaisi sitten häntä korvaavan henkilön kouluttamisen. Hän aikoisi myös tehdä töitä enemmän kotoa ja yrittää vähentää vapaaehtoisprojektejaan. Niitä ei tosin nyt muutenkaan ollut paljoa ja paljoa hän ei ottaisikaan.
"Aion ottaakin. Ja ratsastaa vielä kun voin."

"Siinä tapauksessa tuon sinulle muutaman kirjan luettavaksi", mies myhäili. Hän oli kissavahtina toimiessaan ehtinyt kahlata toisen kirjahyllyä läpi ja todeta, että sieltä puuttui muutama pakollinen teos. Hän voisi tuoda ne mukanaan ja katsoa, kuinka Gabrielle uppoutuisi kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
"Voit lähteä minun ja Minxin kanssa maastoon", Teddy ehdotti viattoman hymyn kera.

"Tuo ihmeessä." Gabrielle naurahti miehen sanoille. Hän oli huomannut toisen kahlanneen hyllyään läpi. Pitäisi kyllä ostaa talo johon mahtuisi useampi kirjahylly. Teddy luki niin paljon, että hän oletti toisella olevan kirjoja enemmänkin.
"... Teeddyyy, sinä tiedät etten maastoile. Enkä hyppää."

"Et edes minun vuokseni?" Mies kysyi päätään kallistaen ja katseli toista vetoavin silmin. Eikö Gabrielle muka taipuisi maastoilemaan hänen kanssaan? Se olisi upeaa. Minx käyttäytyi maastossa, mitä se ei muualla tehnyt. He eivät voisi ratsastaa yhdessä kentällä, mutta maastossa se onnistuisi. Totta kai hän halusi naisen mukaansa.

Nainen puraisi huultaan. Toisen vetoava katse oli kyllä hieman liikaa.
"... Jos... Talutan Arizonaa?" Hän ehdotti varovasti. Vähän pelotti ajatus avoimesta maastosta ilman aitoja. Jos Arizona saisikin jotakin päähänsä ja jos ja jos ja jos.

"Et pysyisi Minxin tahdissa", mies vastasi naurahtaen. "Se on suuri hevonen, jolla on suuret askeleet." Hän hymyili toiselle. Ei hän painostaisi, mutta olisi mukava käydä joskus maastossa. Arizona oli fiksu, täyspäinen hevonen, joka kyllä pärjäisi maastossa kuin maastossa eikä säpsyisi turhia.

"Voin hölkätä." Nainen ehdotti vielä. Jos sekään ei kävisi, hänen pitäisi ehkä myöntyä toisen mieliksi kohtaamaan pelkonsa. Kukaan ei kyllä saisi häntä koskaan hyppäämään, ehei. Se ei kävisi.

"Oletko koskaan katsonut, miten Minx liikkuu?" Mies nauroi ääneen. "Minä en meinaa pysyä sen tahdissa, vaikka juoksen. Tulisit nyt. Maastoileminen on rentouttavaa", hän vetosi pehmeästi ja rutisti naista.

Nainen huokaisi hiljaa.
"... Jos nyt sitten kerran." Hän myöntyi varovasti. Mitähän siitäkin tulisi. gabrielle ei ollut maastoillut varmaan... Viiteentoista vuoteen? Hyppämisestäkin taisi olla sama aika. Olipa hän onnistunut välttelemään sitä kauan.

"Kiitos, rakas", mies vastasi ja moiskautti pusun naisen poskelle. Hän halusi nauttia naisen seurasta myös silloin, kun hoiti velvollisuutensa hevosensa kanssa. Minx tarvitsi liikuntaa, eikä pelkkä tallityöntekijän kanssa maastoilu riittäisi.

Gabrielle silitteli jälleen toisen rintakehää. Hän huokaisi hiljaa ja vilkaisi miestä. Jos hän olisi sairaslomalla vielä...
"Pitäisikö viikonloppuna käydä vanhempiesi luona? Et ole käynyt siellä aikoihin ja minä en halua syitä niskoilleni siitä:"

"Gabrielle, ei äitini syyttäisi sinua siitä", hän vakuutti pehmeästi. Alice saattoi tehdä monta asiaa, mutta ei syyttäisi ihanaa, huomaavaista naista moisesta. "Mutta mikä ettei. Jos vain lähdet mukaan", mies virnisti vinosti. Yksinään hän ei vanhempiaan lähtisi tapaamaan, siitä tulisi vain riitaa.
"Tarvitsen jonkun pitämään keskustelun muualla kuin tammoissani."

"No mutta ei hän sitä tiedä miksi et käy. ja totta kai." Brunette vilkaisi vatsaansa ja sitten Teddyä.
"... Ehkä me keksimme muuta ajateltavaa äidillesi kuin tammasi, kulta."

"Hän tietää aivan tarkalleen, miksi en käy", mies vastasi mumisten. He tappelivat jatkuvasti puhelimessa, mutta kun tappelun hoiti puhelinlankojen välityksellä, saattoi hän paeta tilanteesta koska tahansa vain yhtä nappia painamalla. Jos hän menisi Whirlow Halliin, hän ei voisi paeta mihinkään.
"Ehkä", mies virnisti varsin ilkikurisesti. "Voimme aina juosta vähäpukeisina ympäri käytäviä", hän jatkoi poikamainen virne kasvoillaan. Juuri niin Teddy, olet upea aikuinen ihminen.

"... Teddy!" Nainen läpsäisi toisen rintaa hellästi, nauraen. Oli ihanaa ettei toinen ottanut asioita aina niin vakavissaan. Ei Gabrielle olisi kestänytkään sellaista saatika halunnut sellaista miestä.
"Ehkä keksimme hänelle paljon muuta. Vähemmällä vaivalla kuin juoksentelemalla ympäriinsä."

Mies nauroi vapautuneesti naisen läpsäisylle. Hän oli ansainnut sen, mutta naisen naurun kuunteleminen oli huumaavaa.
"Olen aivan samaa mieltä", Teddy vakuutti, vaan pilke ei kadonnut silmäkulmasta mihinkään, eikä virne hyytynyt. "Voimme aina nojailla seiniin vähäpukeisina. Vähemmän juoksentelua, enemmän toimintaa."

Nainen ei voinut kuin pärskähtää. Mokoma mies. Aivan mahdoton.
"Ja sinä olet tänään tuollaisella tuulella. Voisimmehan me nojailla täälläkin vähäpukeisina seiniin. Vähemmän todistajia." Gabriellen pokerinaama piti vain juuri ja juuri.

"Totta. Täällä emme myöskään aiheuttaisi äitini herkälle mielelle traumoja", mies naurahti käheästi. Alicella ei tosiaankaan ollut herkkää mieltä. Äiti oli pelkkää terästä. Teddy kumartui painamaan huulensa naisen huulille pehmeään, joskin varsin vaativaan suudelmaan.

"Niin. Hän voisi järkyttyä." Nainen nosti päätään hieman, nauttien sen suudelman vaativasti sävystä. Käsi nousi sivelemään Teddyn leukaa.
"... Se ei muuten ollut vitsi, rakas."

Teddy naurahti vasten toisen huulia. Niin, äiti voisi järkyttyä. Äiti oli tottunut siihen, että hän käyttäytyi kuin aikuinen ollessaan kotikartanolla. Teinivuosina äiti oli osannut pysytellä kaukana hänen ja Harrietin huoneiden siivestä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
"Ei niin", mies vastasi matalalla äänellä ja naurahti sanojensa jälkeen kallistaessaan toista hitaasti sohvaa kohden. He voisivat yhtä hyvin tehdä olonsa mukaviksi, kun kerran käyttäytyivät kuin pahaiset teinit suudellessaan kiihkeästi sohvalla.

Gabrielle ei kyllä edes uskonut, että Teddyllä olisi ollut kovin villi nuoruus. Se ei sopinut toiseen, kai. Hän ei kyllä itsekään koheltanut silloin, vaan oli koettanut olla perheen ylpeys. Ja olisikin ollut, ellei veli olisi saanut lisäpisteitä sukupuolensa takia. Nainen virnisti kun selkä kosketti lopulta sohvan pintaa, sivellen miehen kylkiä hellästi. Kaikki tuntui olevan nyt hyvin. Pitkästä aikaa oikeast näin hyvin.

Teddyn nuoruudessa oli paljon asioita, mistä heidän perheessään ei puhuttu. Koskaan. Mies ei ollut kovinkaan ylpeä teini-iän seikkailuistaan, mutta ainakin hän oli kasvanut ihmisenä niiden myötä. Ja no, olipahan tullut kokeiltua.
"Olet täydellinen", mies mumisi toisen huulia vasten antaessaan käsiensä matkustaa tutulla keholla.

Ehkä joskus pitäisi kaivaa toisesta esiin vähän törkyä, vaikka oman huvituksen vuoksi, jos ei muutoin.
"Kiitos. Sinäkin olet." Hän sanoi hymyillen toiselle, antaen sormiensa kokeilla ihoa paidan helmalta. Oli ihanaa vihdoinkin olla stressaamatta mistään ja siitä että paljastaisi jotakin, kun kaikki kortit oli paljastettu suhteen molemmille osapuolille. Nyt hän osasi jopa suhtautua toisen kehuihin, jälleen.

Mies hymyili toisen sanoille ujuttaessaan kättään naisen paidan alle. Hän jatkoi suudelmien jakelua paljaalle iholle ja pehmeille huulille. Elämä oli täydellistä juuri nyt. Mikään ei voisi pilata tätä onnea, ei tänä iltana. Teddy kiskoi Gabriellen paitaa hellin nykäisyin ylemmäs saadakseen enemmän paljasta pintaa, jota hivellä pehmein sormin.

Gabrielle venytti kaulaansa hieman, sulkien hetkeksi silmänsä. Mikään ei tosiaan pilaisi tätä. Paitsi soiva ovikello. Tummanruskeat silmät rävähtivät auki, naisen kääntäessä katseensa kohti eteistä. Kuka idiootti?
"... Sinä olet siinä, joten kuka tuolla on?"

Miehen teki mieli lyödä sohvatyynyä, kun ovikello soi ja rikkoi tunnelman. Mies suoristautui huokaisten antaakseen toiselle tilaa nousta ylös. Hän kohautti harteitaan.
"Mistä minä tietäisin?" Mies nurisi kysymyksensä. Hän olisi paljon mieluummin pitänyt Gabriellen itsensä ja sohvan välissä, mutta kaipa toinen pitäisi päästää ovelle. "Kerro minullekin, kun tiedät." Sillä aikaa hän saattoi suoristaa paitaansa näyttääkseen edes hieman asiallisemmalta.

"Siellä saa olla USAn presidentti tai kuningatar että avaan sen." Nainen nurii yhtä tyytymättömästi noustessaan. Hän haroi hiuksiaan asiallisempaan muotoon ja veti matkalla paitaansa alaspäin. Tuo kurkkasi ovisilmästä ja nielaisi, avaten oven.
"Gabrielle, et ole pitänyt yhteyttä joten päätimme tulla käymään kun olemme muutenkin Newcastlessa." Melko terävähkön tyytymätön naisääni kuului eteisesta ja pian perään naisen hyvin hiljainen tervehdys vanhemmilleen.

Mies oli erittäin tyytyväinen siihen, että oli tajunnut suoristaa paitansa kuullessaan Gabriellen tervehdyksen. Teddy nappasi nopeasti pöydällä lojuvat paperit Gabriellen lääkäriltä ja sulloi ne avonaiseen työsalkkuunsa. Hän nousi seisomaan ja asteli eteistä kohden yrittäen olla näyttämättä siltä, että mietti pakosuunnitelmaa. Hän ei tosin aikonutkaan leikkiä tulleensa tänne, jotta voisi vaihtaa kohteliaisuuksia Gabriellen kanssa. Eiköhän hänen läsnäolonsa ja pöytää koristava kukkakimppu kertonut ihan riittämiin siitä, ettei hän ollut hyvänpäiväntuttu. Mies astahti naisen rinnalle, laskien vasemman kätensä paidan peittämälle alaselälle.
"Iltaa, herra ja rouva Pakenham", mies tervehti ja ojensi oikeaa kättään kätelläkseen molemmat vieraat pehmeä, miellyttävä hymy huulillaan.

Gabriellen isä oli selvästi tummaihoinen, äitinsä taas aivan tyttärensä kaltainen, rumasti sanottuna siis mulatti. Hän hivuttautui ujosti miehen kylkeen, katsellen isänsä ilmeitä kun Teddy tervehti noita. Mies ei tunnistanut toista, mutta äitinsä senkin edestä, selvästi. Kai tuo nyt tunnistaisi jonkinlaisen juorukerhonsa jäsenen pojan vaikka unissaan.
"Iltaa, Theodore. Gabrielle ei olekaan kertonut sinusta mitään." Naisen katse kertoi tarpeeksi, isän vielä enemmän. Molempien ilmeet sanoivat omalla tavallaan kertoivat, että miksi hän ei tehnyt kuten veljensä, vaan vietti aikaansa englantilaisen miehen kanssa.
"Ei ole ollut kerrottavaa. Haluatteko teetä?" Nainen karkaisi mielellään keittiöön. Josemya vilkaisi vaimoaan ja sitten Teddyä.
"Morlandien poika? Etkös sinä ole se psykologian professori?"

Mies hymyili kohteliasta hymyä vanhemmille, peittäen ainakin omasta mielestään hermostuneisuutensa äärimmäisen taitavasti. Teddy oli jo vastaamassa naisen sanoihin, mutta Gabrielle ehti edellä. Mies lisäsi kevyttä painetta toisen selkää vasten. Hän ei aikonut jäädä yksin vanhempien kysymysten armoille, joten Gabriellen ei auttaisi karata mihinkään.
"Kyllä, herra Pakenham. Opetan Newcastlen yliopistolla", hän vahvisti miehen olettamuksen. Hän ei viitsinyt lisätä kilparatsastajaa ammattilistoilleen, sillä ei ollut enää varma, voisiko häntä sellaiseksi laskea. Dimen kanssa he olivat hallinneet aikaluokkia, mutta Minxin kanssa hän tuskin pääsi edes hyväksytyin pistein läpi kilpailuista. Ei sellainen ollut kilparatsastamista ammatiksi.

Gabrielle jäi niille sijoilleen kun tunsi toisen olevan vastahakoinen päästämään hänet pois tilanteesta.
"Mielellään, jos viitsit keittää." Gabrielle nyökkäsi ja viittasi vanhempiaan peremmälle. Onneksi oli edes siistiä, eikä muutamia sotkuja siellä täällä.
"Kauanko olet ollut siellä?" Ilmeisesti Josemya aikoisi kuulustella Teddyn läpikotaisin.

Teddy päästi vastahakoisesti kätensä laskeutumaan toisen selältä. Naisen pitäisi keittää teetä vanhemmilleen, eikä hän voisi roikkua mukana vaikuttamatta säälittävältä. Niinpä hän suuntasi huomionsa mieheen, joka tuntui päättäneen, ettei hän ollut riittävän hyvä tyttärelle.
"Tämä on toinen lukuvuoteni", mies vastasi sama pieni, miellyttävä hymy huulillaan. Kun kasvoi tällaisissa piireissä, oppi hymyilemään silloinkin, kun mikään ei varsinaisesti ollut hymyilemisen arvoista.

Gabrielle kiitti luojaansa siitä, että Teddy osasi olla ja tiesi miten käyttäytyä, vaikka isänsä olikin päättänyt harjoittaa jonkin asteista rasismia. Nainen laittoi veden kiehumaan kattilaan ja katseli vanhempiaan. Äiti tutki asuntoa katseellaan, selvästi etsien jotain sanottavaa.
"Mitä ennen sitä teit?" Gabrielle olisi halunnut toppuutella miestä, mutta piti suunsa kiinni. Hän otti siistejä, samanlaisia kuppeja kaapista ja kaivoi hätävara-tarjottaviaan esille.

Teddy oli tottunut hankaliin ihmisiin. Yliopistollekin mahtui kerrassaan mahdottomia kolleegoita, puhumattakaan hänen äidistään.
"Ratsastin kilpaa", mies vastasi hämmentymättä kysymystulvasta, jonka kohteeksi joutui. Kyllä hänkin esittäisi koko joukon kysymyksiä, jos kolmenkymmenen vuoden päästä törmäisi lapsensa kotona johonkuhun ulkopuoliseen.

"Ratsastit?" Miehen äänensävyssä oli kevyttä halveksuntaa.
"Isä." Gabrielle sanoi painokkaaseen sävyyn ja katsoi miestä hyvin terävästi. Hän ei aikonut kuunnella tuollaista heidän kodissaan. Se katse sai Josemyan pyörittämään silmiään kun mies istui alas.
"Gabrielle, älä puhu isällesi noin."
"En kuuntele tuollaista meidän kodissamme.
"... teidän kodissanne?"
"Niin, meidän." Naisen äänensävykin jo kertoi sen mitä hän ajatteli - äidin olisi parempi pitää suunsa kiinni.

Teddy oli valmis puolustamaan intohimoaan ja ammattiaan, tai ainakin entistä sellaista, mutta Gabrielle ehti jälleen edelle. Hän tyytyi vain hymyilemään molemmille naisen vanhemmille istuessaan alas pöydän ääreen. Mies nieli huvittuneisuutensa vanhempien ilmeille, kun Gabrielle kertoi heidän paitsi viettävän aikaa yhdessä (mitä ilmeisemmin aivan liikaa Josemyan mielestä), myös asuvan yhdessä.
"Mikä teidät toi Newcastleen?" Mies uteli kohteliaasti kääntääkseen keskustelun muualle ennen kuin joku Pakenhameista räjähtäisi siihen paikkaan.

Heillä ei tosiaan oltu ihan niin jähmeitä kuin Morlandeilla ja kaikilla perheenjäsenillä oli räiskyvä temperamentti tarpeeksi ärsytettynä.
"Vierailimme Gabriellen pikkusiskon ja hänen kihlattunsa luona. Frederica ilmoitti häistään ensi kesänä." Gabrielle purasi huultaan. Pitikö pikkusiskonkin ehtiä edelle.
"Sinulla ei taida olla edes kihloja näköpiirissä?" Josemyan kysymys oli vaarallinen, miten tahansa siihen vastaisikaan.

"Sepä mukavaa. Onnea heille", mies kommentoi pehmeällä äänellään. Hän ei aikonut ärsyyntyä vanhempien selkeästä epäluulosta ja halveksunnasta häntä kohtaan. Hän oli aikuinen ihminen, eikä voinut miellyttää jokaista. Gabriellen mielestä hän oli riittävän hyvä, joten hän ei antanut vanhempien mielipiteille mitään painoarvoa. Mies vilkaisi Gabriellea kuullessaan kysymyksen. Siihen ei olisi oikeaa vastausta, mutta hän toivoi, ettei saisi aikaan suurta perheriitaa sanoillaan.
"En voisi hyvällä omatunnolla pyytää Gabriellea vaimokseni, ellen olisi ensin tavannut hänen vanhempiaan", mies vastasi kohteliaasti hymyillen. Nyt kun sekin tapaaminen olisi pois alta, mikään ei estäisi häntä suunnittelemasta vuosisadan romanttisinta kosintaa.

"Olisi ehkä parempi olla kiirehtimättä. Onhan Gabriellella hyvä ura, jota ei tule hukata." Nainen yritti olla kuin ei kuulisikaan ja kaatoi veden teelehtien päälle, antaakseen sen hautua. Kaapissa oli onneksi aina suolakeksejä, tuorejuustoja paria eri sorttia ja hyviä kanelikeksejä. Saisi vanhemmat hiljaisiksi ainakin siksi aikaa kun nuo pureskelivat.
"Olen itseasiassa sairaslomalla nyt."
"Miksi? Olisit ilmoittanut." Adeleide näytti edes huolestuneelta.
"Liikaa töitä ja stressiä."
"Et stressaisi itseäsi vapaa-ajalla." Gabrielle näytti hetken siltä että haluaisi heittää isäänsä teekupilla.

"Ei hänen uransa kihloihin katkea", Teddy vastasi. Vanhemmat osasivat kyllä olla rasittavia, mutta Gabriellen omat tuntuivat olevan kamalimmasta päästä. Tai ehkä he vain hiillostivat häntä niin kovin, kun olivat huolissaan tyttärestään ja siitä, millaisessa seurassa kaunis nainen liikkui.
"Kulta, tarvitsetko apua?" Mies kysäisi kääntyen katsomaan naista lempeä hymy huulillaan. Hän tulisi mielellään kantamaan tarjoiltavat pöytään, jotta naisen ei tarvitsisi raataa niin kovin. Ehkä myös ihan vähän siksi, että se tarjoaisi sopivaa taukoa naisen vanhemmista.

"Siitä seuraa häät ja lapsia. Lapsiin se usein katkeaa."
"Jäi äitikin kotiin." Gabrielle napautti isäänsä, hän ei sentään aikonut jäädä kotiäidiksi, kuin ehkä... Osittain. Joinakin päivinä viikossa olisi ihanaa olla vain lapsen kanssa.
"Kiitos" Hän vastasi miesystävälleen leveän hymyn kera ja vilkaisi toista pahoitellen. Hän asetti pöytään teepannun, kupit, maidon ja sokerin. Teddy saisi tuoda tarjottavat. Hän istui alas, Teddyn paikan vieressä olevalle tuolille.

Teddyn teki mieli sanoa, ettei Gabriellen ura katkeaisi yhtään mihinkään hänen takiaan, mutta mies nieli sanansa. Olisi turha heittää bensaa liekkeihin. Mies hymyili Gabriellelle ja pahoitteli pöytäseuralleen noustessaan ylös ja suunnatessaan keittiön puolelle. Hän nappasi tarjoiltavat kantoonsa ja laski ne siististi pöydälle. Hän istahti Gabriellen viereen ja tarjoutui kaatamaan teetä kaikille. Sen jälkeen hän saattoi hyvällä omatunnolla laskea kätensä naisen polvelle.

Gabrielle oli jo kaatamassa teetä, kun Teddy sitten ehti hänen edelleen. Nainen hymyili toiselle ja laski käden sitten miehen käden päälle. Sitten se kumpusi isänsä seuraavista sanoista, se kiukku.
"Gabrielle, sinun pitäisi todella alkaa vakavoitua elämässäsi." Sen saattoi nähdä miten naisen päässä naksahti.
"Minä olen kuoleman vakavissani!" Hän ponkaisi ylös kiihdyksissään, kun oli jo niin raivoissaan.
"Asumme yhdessä, koska meille tulee lapsi. Kyllä, saan lapsen englantilaisen, vaalean miehen ja kyllä, vieläpä niin etten ole naimisissa. Ja tiedätkö mitä, en aiokaan mennä kiireellä naimisiin tai maha pystyssä!"

Mies nousi Gabriellen mukana jaloilleen. Naisen vanhempien puheet olivat kieltämättä turhauttavia ja hermoja koettelevia, mutta hänet oli kasvatettu nielemään moiset tunteenpurkaukset. Teddy kietoi kätensä naisen lantion ympärille.
"Rauhoitu, rakas", mies mumisi ja etsi toisen kättä voidakseen lomittaa heidän sormensa. "Hengitä syvään. Rakastan sinua. Älä välitä heistä", mies jatkoi hiljaa kuiskaten, etteivät naisen vanhemmat kuulisi hänen sanojaan. "Olen tässä."

Gabrielle sai aikaan melko jäätävän hiljaisuuden. Josemya tuijotti tytärtään lähinnä pettyneenä, Adeleide taas selvästi hämmentyneenä, tietämättä enää mitä sanoa. Nainen istui alas ja tasoitteli hengitystään. Heillä oli aina saanut - seurauksista vastaten - suuttua jos ärsytti, joten nainen ei osannut hillitä itseään. Gabrielle rauhoittui hitaasti, puristaen Teddyn kättä.
"Mikset tehnyt aborttia?"
"Siinäkö on kaikki mitä sinä sanot siitä, että saisit lapsenlapsen? Ihan totta, jos teillä ei ole mitään muuta, voitteko mennä ulos asunnostani!" Gabrielle näytti siltä että itkisi kohta. Eikä se ollut pyyntö, vaan käsky lähteä.

Mies silitteli naisen kämmenselkää yrittäen parhaansa mukaan rauhoitella toista pelkällä olemassaolollaan. Naiselle suunnattu kysymys sai miehen pään kääntymään rivakasti vanhempien puoleen. Suklaanruskeiden silmien lempeä katse muuttui yhdellä räpäytyksellä kylmäksi ja kovaksi. Tuollaista puhetta hänen ei tarvitsisi sietää. Ei sitten yhtään.
"Olemme kaksi aikuista ihmistä, jotka pystyvät pitämään huolta lapsesta ja tarjoamaan sille hyvän alun elämälle. Ei ole mitään syytä, miksi Gabriellen pitäisi luopua mahdollisuudestaan olla äiti. Hän ei kysynyt mielipidettänne tai pyytänyt apua. Hän tietää, mitä hän haluaa. Hän ei tarvitse teitä kertomaan, miten mieluummin soisitte hänen tappavan lapsensa", Teddy vastasi kohteliain sanankääntein, mutta ääneen hiipinyt kylmä, teräksinen sävy kertoi, ettei mies tosiaankaan ollut tyytyväinen siihen, mitä naisen vanhemmat olivat sanoneet ja vihjailleet koko lyhyen tapaamisen aikana.
"Olkaa hyvät ja kunnioittakaa tyttärenne toivetta, herra ja rouva Pakenham", Teddy jatkoi kietoen toisen kätensä naisen ympärille. Gabrielle näytti siltä, ettei muutama hellä ele voisi olla pahitteeksi.

Adeleide varmasti hyväksyisi sen ennemmin tai myöhemmin, Josemyakin varmasti joskus, mutta siihen menisi aikaa. Ja nyt nuo joutuisivat aivan itse varmasti pyytämään useampaan ootteeseen tyttäreltään anteeksi. Gabriellelle tuli hyvä mieli siitä, miten teddy puolusti häntä ja sanoi vastaan, kun hän ei enää pystynyt tai jaksanut. Tuon vanhemmat nousivat ylös, Adeleide hieman pahoittelevan oloisena, naisen isä vain ärtyneenä, miltei ravoissaan. Kun ovi kolahti kiinni, tumma hipiäinen nainen painoi kyynerpäät vasten keittiön pöytää ja hautasi kasvot kämmeniinsä.

Teddy kietoi kätensä kunnolla naisen ympärille heti, kun tuon vanhemmat olivat lähteneet. Mies ei tiennyt, mitä sanoa, joten sanojen sijaan piteli naista halauksessaan. Hän olisi tehnyt mitä vain, jotta olisi saanut osan Gabriellen kantamasta taakasta omille harteilleen. Naisparka. Kasvaa nyt tuollaisten ihmisten keskellä. Voisipa hän vain halata naista kunnes kaikki tulisi kuntoon.
"Rakastan sinua", hän päätyi sanomaan hellästi. Se tuntui ainoalta fiksulta lauseelta, jonka hän sai muodostettua pienessä päässään. Muut ajatukset sekoittuivat huoleen naisesta, ärtymykseen naisen puolesta ja pelkoon siitä, että naisen vanhemmat olisivat saaneet Gabriellen vakuutettua siitä miten suuri virheliike hän olikaan.

Gabrielle siirtyi miehen halaukseen kunnolla ja nojasi lopulta päänsä tuon olkaa vasten. Hän ei silti pitänyt Teddyä tai lapsen pitämistä virheenä. Hän tiesi mistä vanhempien asenteet kumpusivat ja inhosi niitä vain nyt enemmän. Ja kahta kauheammin hän halusi olla Teddyn kanssa. Mies puolusti häntä ja piti hänen puoliaan, kun nainen ei enää itse saanut suutaan avatuksi.
"Rakastan sinua. Ja sitä miten... Puolustit min-- meitä." Nainen korjasi hiljaa.

Teddy painoi suukon tummien kiharoiden sekaan.
"Kukaan ei puhu perheestäni niin minun edessäni. Ei, vaikka he olisivat sinun perhettäsi", mies vastasi hiljaa, mutta ääni täynnä varmuutta. Sen hän tiesi todeksi. Hän puolustaisi Gabriellea ja lasta viimeiseen asti. Kenelläkään ei ollut oikeutta loukata hänen perhettään.

Nainen kietoi kätensä toisen ympärille ja rutisti kovaa toista. Juuri tämän takia hän piti toisesta. Teddy oli varma silloin kun halusi ja oli aihetta, mutta ei ollut turhan ilkeä. Kun hän oli hetken saanut tasoittua, nainen päätti hyödyntää tarjolle asetetut suolakeksit ja tuorejuuston. Hän kaipasi ehkä pientä lohtusyötävää sillä hetkellä.
"Siksi rakastan sinua. Olet turvallinen ja tiedän sinun olevan siinä kun eniten tarvitsen."

Naisen sanat koskettivat. Hän halusi olla aina läsnä, kun Gabrielle häntä eniten tarvitsi. Hänellä oli ollut tunne, ettei hän ollut riittämiin, että nainen tarvitsisi ja ansaitsisi enemmän, mutta epävarmuus suli ainakin hetkellisesti pois naisen kauniiden sanojen myötä.
"Ja minä kun ajattelin, että rakastit minua vastustamattomien lukulasieni takia", oli miehen pakko vitsailla tunnelmaa keventääkseen. Ei hän halunnut, että Gabrielle surisi loppuillan kohtaamista vanhempiensa kanssa, vaikka varmasti se jäisi jonnekin mielenperukoille painamaan.

Teddy läsnä todellakin tarpeeksi ja nyt monen hetken edestä. Hän arvosti toista nyt niin paljon. Nainen ei voinut olla nauramatta miehelle, joka vitsaili lukulaseistaan.
"... Näin ne vasta rakastuttuani." Hän sanoi hymyillen hiljaa. Gabrielle suukotti miehen huulia hellästi, haukaten sitten suolakeksiä. Se oli niin hyvää juuri nyt.

Mies hymyili. Oli ihana kuulla Gabriellen nauravan ja nähdä kaunis, pieni hymy naisen huulilla. Kyllä tästäkin vielä noustaisiin.
"Totta", mies myönteli. "En tullut ajatelleeksi sitä. Ehkä se oli sitten Dime. Eihän kukaan voi vastustaa Dimen karismaa", hän jatkoi yhtä kevyellä linjalla kuin lukulaseistaankin. He ehtisivät kyllä puhua naisen vanhemmista myöhemminkin. Nyt tuntui tärkeämmältä saada Gabrielle hyvälle tuulelle, niin toinen voisi nukkua yönsä hyvin.

"... Kulta, hevosesi on ihana, mutta taisin ensimmäisenä olla myyty ihanan lempeälle hymyllesi." Hän myönsi lopulta hymyillen. Ja ne silmät. Teddyllä oli aavistuksen surumieliset, mutta perin lempeäkatseiset ja lämpimät silmät.

Mies naurahti. Vai niin.
"Pitää siis muistaa hymyillä useammin", hän myhäili tyytyväisenä. Teki mieli haudata Gabrielle peittojen alle ja suojella toista kaikelta pahalta, mitä maailmalla oli tarjota. Hän silitteli kädellään toisen selkää puolihuolimattomasti antaessaan naisen napsia pöydästä, mitä toisen teki mieli. Hän joi teetään pienin kulauksin, vilkuillen jatkuvasti Gabriellea. Vaan kukapa häntä voisi syyttää. Oli vaikea irrottaa katsetta niin täydellisestä naisesta.

Gabrielle huomasi jossakin vaiheessa sen toisen vilkuilun, kun siirsi katseensa teekupista Theodoreen.
"... Rakas, voin hyvin. Tiedän mitä ajattelet. Et kääri minua kuplamuoviin. Kiitos vain."

"Mietin enemmänkin lämpimiä, pehmeitä peittoja, mutta… Näyttäisit varmasti hurmaavalta kuplamuovissa", mies pohdiskeli vain puoliksi vitsillä. Hän hymyili Gabriellelle ja sipaisi tummia hiuksia korvan taakse nähdäkseen kauniit kasvot entistäkin paremmin.

Toinen hyvin muotoilluista kulmista kohosi, leikkisän virneen levitessä kasvoille. Hän ei jaksanut ajatella vanhempiaan ja miehen läsnäolo teki siitä helppoa.
"... Muistaakseni meillä jäi jotakin vaiheeseen. Siinäkin tulisi lämmin."

Hän virnisti leikkisästi takaisin. Niinpä. Todellakin oli jäänyt.
"Muistelisin, että siihen liittyi vähäpukeisuus ja seiniin nojailu", mies pohdiskeli nousten seisomaan ja nykien naista mukanaan. "Ehkä vähän myös sohva", hän jatkoi hiljaista pohdintaansa kädet pitkin naisen kehoa vaeltaen.

"Mmmhm, jostakin sellaisesta oli puhe." Nainen sanoi hymyillen ja nousi ylös, seuraillen Teddyä olohuoneeseen.
"Mitähän muuta siihen mahtaa liittyä, rakas?"

Oli, todellakin oli puhe. Hän virnisti toiselle.
"Enemmän vaatteita lattialla ja vähemmän päälläsi", mies ehdotti velmusti ja lähti hitaasti kiskomaan toisen paitaa ylöspäin. Hän astahti lähemmäs naista. "Ehkä myös hieman huuleni niskassasi, solisluullasi, kaulallasi", mies mumisi seuraten suudelmien jonolla mainitsemiaan kehonosia.

Gabrielle nielaisi, Teddyn velmu hymy oli myös hyvin rakastettava. Kaikista pahimmat kyllä olivat ne lasit ja se käheä ääni. Brunette nosti käsiään, antaen toisen riisua paitansa. Sitten olisikin miehen paidan vuoro.
"Samoin vähemmän vaatteita sinulla. Hyvin mieluusti ei ollenkaan, rakas." Gabrielle venytti kaulaansa, raapien kevyesti nyt miehen paljasta selkää.

"En vastustele", mies naurahti käheästi päästessään eroon paidastaan. Mitäpä sitä turhia vaatekappaleita päällään pitämään, kun oli paljon mukavampi olla ilman niitä.
"Muistelisin myös, että puhetta tosiaan oli seinistä", mies myhäili pakottaen naista peruuttamaan edellään kohti seinää. Hän asetti kätensä naisen molemmille puolen ja painautui vasten lämmintä kehoa. Huulet etsivät naisen omat painautuen vaativaan, kiihkeään suudelmaan.

K-18 materiaalia taas tässä viestissä, eli loikkaa tänne jos ei huvita lukea.

Gabrielle veti terävästi henkeä kun tunsi seinän selkäänsä vasten. Gabrielle vastasi suudelmaan kiihkeästi, hivuttautuen lopulta huulillaan Teddyn kaulalle. Nainen otti korvalehden hampaidensa väliin hellästi, käsien valuessa Teddyn lantiolle, vetäen housujen vyölenkistä miestä lähemmäs.

Teddy painautui lähemmäs, kun nainen kerran sitä vaati. Hän tuki edelleen itseään käsillään, ettei vallan litistäisi toista, mutta nautti lämpimästä ihosta omaansa vasten. Toinen käsi valui naisen kylkeä pitkin housujen napille, aukaisten sen aavistuksen kömpelösti. Kaikki oli kovin vaikeaa yhdellä kädellä, mutta mies onnistui siitä huolimatta. Huulet ja hampaat vaelsivat sileällä iholla jättämässä jälkiään ja merkitsemässä naista hänen omakseen.
"Olet jumalainen, rakas", mies sai sanottua matalalla, käheällä äänellä suudelmien lomasta henkeään haukkoessaan. Iho tuntui olevan tulessa ja jokainen pienikin kosketus sai mielihyvän virtaamaan miehen kehon halki.

".. Olet eri mieltä kun olen turvonnut, vihanen, väsynyt ja en yllä suutelemaan minua edestä päin." Nainen naurahti, avaten Teddyn housut samalla. Käsi valui tuon housujen sisään kokeilemaan, menemättä vielä bokserien sisään kuitenkaan. Gabrielle katsoi Teddyä tiiviisti silmiin.

"Silloin olet vain entistä täydellisempi", mies myhäili tyytyväisenä. Hänen silmissään Gabrielle näyttäisi aina kauniilta, ja kun kerran kantoi hänen pienenpientä lastaan sisällään, se teki naisesta vieläkin upeamman ilmestyksen. Hän veti terävästi henkeä tuntiessaan naisen käden housuissaan eikä voinut mitään lantion liikahdukselle. Värähtävä huokaus karkasi miehen huulilta. Teddy hautasi kasvonsa naisen kaulansivuun, painaen avonaisia suudelmia herkälle iholle.

Gabrielle sulki silmänsä ja antoi päänsä nytkähtää taaksepäin. Takaraivo kosketti seinää hänen takanaan. Sormet hyväilivät Teddyä hellästi. Ei heillä olisi kiire, tai no.. Kun asiaa tarkemmin ajatteli, niin olisi heillä. Hän halusi miestä niin kovin. Alkuraskaus tuntui tekevän hänestä hyvin halukkaan, minkä Teddy oli ehkä riitojen ohessa huomannut.

Teddy oli huomannut sen, mutta ei rehellisesti sanottuna laittanut sitä lainkaan pahakseen. Hänelle kelpasi se, että nainen tuntui haluavan häntä vähintään yhtä paljon kuin hän halusi naista. Mies tiesi, että nyt olisi paras siirtyä makuuhuoneen puolelle, tai pian he huomaisivat jumittuneensa siihen paikoilleen kuin pahaiset teinit auton takapenkillä, vaan ei siltikään saanut irrotettua itseään naisesta.

Haittaisiko joskus olla kuin pahainen teini? Ehei. Gabrielle voihkaisi raskaasti, vetäen Teddyä vapaalla kädellään vain lähemmäs. Niin paljon häntä kiinnosti siirtyä mihinkään. Käsi hyväili miestä vaatiammin ja hän kalasti toisen huulet suudelmaan.

Ei, jos häneltä kysyttiin. Joskus oli hyvä laittaa ranttaliksi, kuten teinit tuntuivat usein tekevän. Gabriellen voihkaus sai miehen hengityksen jumittumaan kurkkuun. Miehen kädet suuntasivat kiskomaan naisen housuja pois tieltä. Alushousut menkööt siinä samalla. Ei hän kestäisi kauaa Gabriellen vaativansävyisiä otteita menemättä hulluksi himosta. Hän hukuttautui tuliseen suudelmaan, joka tuntui jättävän hapentarpeen aivan toissijaiseksi. Miksi hengittää mitään muuta kuin naista, joka oli niin valmis antamaan itsensä hänelle? Ei hän tarvinnut happea tai muuta yhtä turhaa ja merkityksetöntä.

Hengittäminen tuntui tosiaan aivan yliarvostetulta. Nainen potki polviinsa tippuneet housut kauemmas, nykien suudelman aikana miehen loputkin vaatteet lattialle

Teddy potki housut pois nilkoistaan ja kurkotti molemmin käsin aukaisemaan naisen rintaliivien hakasta. Hän sentään sai mokoman auki ilman sen suurempaa numeroa ja saattoi liu'uttaa olkaimet naisen käsivarsia pitkin pois tieltä. Hän painautui vasten naisen paljasta kehoa murehtien vain ohimenevällä ajatuksella, painoiko toista liikaa seinää vasten. No, eiköhän Gabrielle kertoisi, jos hän oli liian lähellä. Kädet valuivat alaspäin, toisen pysähtyessä hellimään täyteläisiä rintoja, vaan toinen hiipi hellin kosketuksen naisen sisäreidelle.

Gabrielle veti kätensä pois liivien olkaimista, huokaisten kun Teddy painui takaisin häntä vasten. Mies ei ollut ollenkaan liian painostavasti lähellä. Päinvastoin. Terävä henkäys pääsi huulilta, naisen varovasti siirtäessä toista jalkaansa hieman leveämpään asentoon.

Mies yritti muistaa hengittää, mutta aivot tuntuivat unohtavan moisen tarpeen jatkuvasti. Mielihyvä vaelsi selkäpiitä pitkin tasaisena sykkeenä ja jokainen pienikin kosketus sai ihon nousemaan kananlihalle. Teddy suuteli naisen huulia vaativasti, antaen sormiensa löytää tiensä naisen haaroväliin. Pehmein sormin hän helli herkkiä paikkoja, ohjaten itseään lähinnä Gabriellen äännähdysten mukaan. Oli hänelle jo kehittynyt jonkinlainen käsitys siitä, mistä nainen piti, mutta aina piti hieman koetella rajoja. Huulet vaelsivat kaulansivuun ja hän näykki kevyesti lämmintä ihoa. Ei hän jälkiä jättäisi, ehkä, mutta onneksi naisen ei tarvinnut mennä huomenna töihin.

Niin, onneksi jälkien kanssa ei ollut niin tarkkaa, koska hän ei olisi lähdössä mihinkään huomenna. Seinää vasten olo alkoi tuntua aavistuksen huonolta ajatukselta, kun Teddyn hyväilyn myötä jalat olisivat enemmän halunneet pettää alta kuin kantaa.

Teddy ujutti toisen jalkansa naisen jalkojen väliin ja tuki polvensa seinää vasten, ettei Gabrielle vain kaatuisi ja löisi kaunista päätään. Eihän sellainen sopisi. Miehen suu vaelsi kaulansivua kohti korvanlehteä.
"Makuuhuoneeseen?" Hän sai henkäistyä käheästi ja näykkäsi korvanlehteä ennen kuin painoi suukon samaan kohtaan. Mies ei tosiaankaan käynyt kuntosalilla riittämiin voidakseen kannatella Gabriellea useita minuutteja, joten vaihtoehdot taisivat olla lähinnä ruokapöytä, sohva ja sänky.

Sänky olisi mukavin ja sieltä ei tarvitsisi enää vaikka nousta muuta kuin pikaisesti peseytymään, jos tahtoi.
"Mh, mennään.." Brunette nainen sai todella kasata itseään, jotta sai jalkansa kantamaan häntä miehen perässä makuuhuoneeseen.

Teddy ei päästänyt irti naisen kädestä lähtiessään makuuhuonetta kohti. Ei Gabrielle mihinkään karkaisi, mutta oli paljon mukavampi pidellä kiinni kuin kävellä kahta kättä heilutellen. Heti, kun makuuhuoneen ovi sulkeutui heidän perässään, mies painautui uudestaan vasten naisen kehoa, vetäen toista perässään sänkyä kohden. Teddy peruutti kunnes tunsin sängyn jalkojaan vasten. Hän istahti alas, painaen huulensa naisen rinnoille hyväilemään herkkää ihoa. Toinen käsi kiertyi alaselän puolelle pitämään naista lähellä.

Gabrielle sai erinäisiä ajatuksia siitä, kun mies istui ensin sängylle. Nainen istui tuon syliin, painaen miestä tuon olkapäistä hellästi kohti sänkyä. Huulet suutelivat kaulaa hyvin kiihkeästi, kaiken muun unohtuessa onnellisesti.

Teddy naurahti käheästi naisen ottaessa ohjat omiin käsiinsä. Selvä. Hän ei laittaisi vastaan, vaan noudatti naisen tahtoa ja kaatui selälleen sängylle rauhallisesti. Kädet hyväilivät naisen selkää ja kylkiä, mutta tällä kertaa hän ei edes yrittänyt kutittaa toista. Oli paljon parempaakin käyttöä sormille. Käheät, matalat voihkaisut ja ynähdykset karkasivat huulilta naisen suudelmien takia. Luoja. Ajatuksiin ei mahtunut mitään muuta kuin se, miten paljon hän halusi tätä, halusi Gabriellea.

Gabrielle nojautui lopulta suorempaan ryhtiin, huulten valuttua miehen vatsalle asti antaen suudelmia. Hän ei tiennyt mitä mieltä Teddy olisi siitä, mutta asetuttuaan kunnolla toisen ylle, vei nainen tuon sisäänsä. Tyytyväinen voihke karkasi naisen huulilta.

Teddy oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki oli täydellistä. Gabrielle oli täydellinen, hetki oli täydellinen, sänky oli täydellinen… Kaikki oli täydellistä. Hän voihkaisi tuntiessaan naisen ympärillään. Kädet siirtyivät naisen lantiolle tukemaan toista ja hieromaan pieniä ympyröitä ihoon.
"Jumalatar", hän henkäisi terävästi. "Olet jumalatar."

Gabriellen kädet ottivat kevyesti tukea miehen vatsasta. Se oli todellakin täydellistä ja naisen paras idea pitkään aikaan. Nainen huokaisli toisen päällä nautinnosta, keinutellen lantiotaan Teddyä vasten. Se tuntui hyvältä, täydelliseltä. Hän halusi sanoa toiselle vastaan, mutta ei jaksanut nyt lähteä siihen.

Ei kannattanutkaan väittää häntä vastaan nyt, sillä mikään ei saisi muutettua Teddyn mieltä. Mies ei edes yrittänyt tukahduttaa nautinnon huokauksia ja voihkaisuja, miksi olisikaan, kun he olivat kahden. Täällä ei tarvinnut yrittää olla hiljaa. Sormet puristuivat tiukemmin naisen lantion ympärille kuin varoittaen, ettei hän kestäisi enää kauaa. Tämä kaikki oli aivan liikaa.

Toisaalta oli onni, että vanhemmat olivat yllättäneet ennen tätä, koska olisi ollut kamalaa juosta sängystä noukkimaan lattialle viskeltyjä vaatteita. Naisen lantion liike muuttui erilaiseksi kun aiemmin. Ei häntä haittaisi ettei mies kestäisi, se tuntui hyvältä.

Kyllä, nyt olisi ollut todella noloa, jos ovikello olisi soinut ja naisen vanhemmat olisivat olleet oven takana. Hän puri huultaan yrittäessään vastustaa mielihyvän aaltoja, jotka tuntuivat suorastaan hyökyaalloilta voimansa ja vahvuutensa tähden. Hän veti terävästi henkeä ja antoi periksi mielihyvälle. Ei kukaan voisi syyttää häntä siitä, kun päällä oli noin täydellinen nainen, joka tiesi tarkalleen, miten liikkua.

Gabrielle valui suutelemaan mielihyvästä huohottavaa miestä hellästi, yhtälailla hengästyneenä äskeisestä. Jalkoja poltteli äskeisen jäljiltä todella.
"Olet mahtava."

"Niin sinäkin", mies sanoi yrittäen edelleen tasata hengitystään. Eihän hän ollut edes joutunut tekemään varsinaista työtä, vaan silti hän oli kovin hengästynyt. Teddy kietoi kätensä toisen ympärille vetääkseen naisen lähelleen. Raukeus valtasi mielen ja keho tuntui rennolta. Tässä oli hyvä olla.
"Onneksi vanhempasi tulivat aiemmin", hän naurahti käheästi ja suukotti naisen nenänpäätä.

Gabrielle naurahti toiselle hellästi. Onneksi tosiaa, hän ei olisi millään jaksanut nyt tästä juosta avaamaan ovea ja yrittää esittää siveää. Hän huokaisi syvään ja katseli Teddyn kasvoja, hellä hymy huulillaan.

Tästä ei tosiaankaan olisi juostu yhtään mihinkään. Mies veti naisen lähelleen hellästi hymyillen.
"Voisinkohan minäkin ottaa lomaa sairaslomasi ajaksi, niin voisin vain makoilla kaikki päivät vierelläsi", mies pohti huvittuneena. Hän viettäisi mielellään päivänsä peittojen alla Gabrielle kainalossaan, mutta valitettavasti elämä ei tarjonnut sellaista vaihtoehtoa.

"Et voi, sinun pitää valvoa kurittomia opiskelijoitasi." Gabrielle naurahti toiselle ja silitteli miehen rintakehää hellästi. Mies oli todella ihana ja hän piti tuosta hyvin paljon. Ehkä liikaakin.

"Totta. Voisi olla, että Shrek menettäisi viimeisetkin järjenhivenensä, jos opiskelijani menisivät hänen vaivoikseen", mies naurahti pelkälle ajatuksellekin. He opettivat paljon samoja peruskursseja saksalaisen professorin kanssa, mutta jotenkin hänen kursseilleen päätyivät huumorintajuiset, kujeilevat opiskelijat ja Shrekin luokse taas vakavat hikipingot.

"... Se voisi olla." Nainen sanoi virnuillen. Vai Shrek? Olipa toinen nyt kujeileva tänään. Olisi ihanaa joskus ehkä nähdä teddy opettamassa - toinen vaikutti sellaiselta professorilta josta hän olisi pitänyt.

Mies vastasi virnuiluun omalla virneellään. Niin, voisi hyvinkin olla. Ehkä hän siis kiltisti raahautuisi yliopistolle, vaikka Gabrielle viettikin harvoja vapaitaan.
"Löysin muuten upeat korvakorut", mies sanoi muistaessaan vierailunsa korukaupassa. "Saat lähteä joku päivä mukaan, niin tiedän, ovatko ne sinustakin upeat." Ja no, ehkä hän voisi samalla poimia muitakin ideoita Gabriellen korumausta. Hän luotti kyllä kaupan myyjiin, mutta siitä huolimatta olisi kiva itsekin osata katsoa, mistä toinen voisi pitää.

"... Olet mahdoton." Nainen naurahti miehen sanoille korvakoruista. Miten hän voisi koskaan hemmotella toista niin kuin tuo hemmotteli häntä? Tuskin ikinä tai mitenkään. Nainen siveli miehen rintakehää, kurottautuen suukottamaan tuon poskea.
"Ja rakas."

"Ja rakastat minua siksi", miehen oli pakko lisätä. Oli mukavaa olla mahdoton, jos mahdottomuus tarkoitti sitä, että hän sai ostella kukkia ja koruja niin paljon kuin sielu sieti. Hän olisi mielellään ostanut suklaatakin, mutta Gabrielle oli sanonut, ettei pitänyt makeasta kovinkaan paljoa, joten koruja ja kukkia siis.

"... En siksi, vaan koska olet tuollainen.... Oma itsesi." Nainen vastasi lopulta nauraen ja huokaisi syvään. Oli siinäkin hänellä yksi mahdottomuuden huipentuma. Mies oli ihana.
".. haluatko tehdä vain päiväeissun Sheffieldiin vai olemmeko pidempään?"

"Minä huutaisin uutiset mieluusti liikkuvasta autosta samalla kun kaahaisin pois", mies naurahti huvittuneena. Se ei olisi mahdollista, mitenkään, mutta saihan sitä unelmoida.
"Luulisin, että on parempi jäädä yöksi. Äitinikin käyttäytyy paremmin", hän jatkoi huvittuneena. Alice tuntui aina paljon pehmeämmältä, kun lapset viettivät talossa kauemmin kuin yhden kahvihetken. "Ja hän ehtii esitellä sinulle kaikki hevoset ja koirat ja koko kartanon", mies mumisi.

"... Teddy." Gabrielle sanoi mukamas toruvaan sävyyn toiselle, katsoen miestä kuitenkin hellin ja rakastavin silmin. Niin, kai se olisi.
"Jos menemme perjantaina ja lähdemme lauantaina illalla, meille jää sunnuntai toipua siitä. ja älä nyt, minä haluan nähdä sen. Etenkin jps voin löytää lapsuuskuviasi."

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Voisin jopa kerrankin soittaa äidille etukäteen ja antaa mahdollisuuden ostaa riittävästi ruokaa puolelle Englantia", mies naurahti lauseensa lopun. Ei äiti nyt ihan niin innostuisi, mutta varmaa olisi, että kahvipöydässä olisi tavallistakin enemmän erinäisiä herkkuja ja naposteltavia.
"Pitää varmaan ensimmäiseksi piilottaa kaikki viimeisen parinkymmenen vuoden kuvakansiot", mies myhäili huvittuneena. Niissä tosin oli lähinnä kuvia hänestä kilpailemassa erinäisillä hevosilla, mutta kyllä joukkoon mahtui kuvia hänestä koiralauman jahtaamana tai hyppäämässä ullakolta heinävuoreen. Ne olisivat huomattavan paljon suloisempia kuvia, kun parikymppisen miehen sijaan niissä olisi seitsemän vanha pikkupoika.
"Mutta älä huoli. Siellä on niin paljon kuvia minusta pienenä, ettei kuukausikaan riittäisi niiden läpikäymiseen."

"Oho." Gabrielle naurahti, muistaen toisen sanat siitä, miten äitiään ärsytti kun kukaan ei ilmoittanut etukäteen.
"... Kysyn äidiltäsi parhaat."

"Vain jos haluat nolata minut kokonaan", mies naurahti. Hänen äitinsä mielestä parhaat kuvat eivät vastanneet hänen käsitystään parhaimmista kuvista, mutta eipä äidiltä voinut moista riemua kieltää. Alice näyttäisi varmasti ylpeänä kuvia pojastaan ratsastamassa milloin mitäkin hevosta ja huvittuneena kuvia siitä, miten hän kaatui polkupyörällään, mutta jättäisi tyylikkäästi näyttämättä ne kuvat, joissa hän istui koirien keskellä villin painileikin merkeissä tai kanteli sammakoita ja muita erinäisiä pieneläimiä näytille.

"... Tai sitten vain plaraan niitä itse koko viikonlopun." Hän naurahti ja koki olevansa todella etuoikeutettu, että teddy voisi hänelle mokomia näyttää. Se ei ollut itsestäänselvyys.
"Haluaisitko sinä nähdä minun kuvia?" Gabriellella oli ne kotosalla.

"Ehkä voit pyytää niitä lainaksi äidiltäni", mies vitsaili. Hän epäili, että kuva-albumit lojuivat pölyä keräämässä kirjahyllyssä, eikä äiti katsellut niitä kuin muutaman kerran vuodessa, kun halusi lisätä uuden kuvan viimeisimpään albumiin.
"Tietenkin haluaisin", Teddy vastasi ilahtuneena. Hän haluaisi tietää niin paljon Gabriellesta kuin mahdollista, ja lapsuuskuvat varmasti valottaisivat toisen elämää entistä enemmän.

Nainen naurahti, pudistellen päätään.
"Varo vain tai pyydänkin. Sinun kiusaksesi." Hän virnisti ja venytteli hieman, nousten sitten. Pitäisi mennä peseytymään hieman.
"Ihmettelen ettet tonkinut niitä kun olin poissa"

"Aivan vapaasti", hän naurahti. Ei hän jaksaisi kauaa nolostella lapsuuskuviaan. Eiköhän jokaisesta ollut vähemmän edustavia kuvia nuorempana tai vähän vanhempanakin. Mies hymyili toiselle.
"Lupasin, etten pengo paikkoja", hän muistutti toista. Niinhän Teddy oli sanonut, ja oli pitänyt siitä kiltisti kiinni lukuunottamatta niitä muutamia kirjoja, jotka oli poiminut kirjahyllystä ja lukenut kannesta kanteen.

"... Olet todellakin sanojes mittainen mes." Hän nauraht matkalla kylpyhuoneeseen. Ei hän siellä kauan viihtynyt, vaan palasi melko äkkiä olohuoneen kautta. Gabriellella oli käsissään hempeän mintunvihreä kansio - siinä oli kaikki kuvat mitä hänellä oli kotona. Opiskeluajoista oli kuvia toisaalla, mutta hän ei halunnut niitä näyttää.

"Yritän kovasti", mies vastasi korjaten asentoaan sängyllä paremmaksi, kun odotteli naista. Hän hymyili nähdessään naisen palaavan ja taputti sänkyä vieressään. Hän kasasi tyynyt sängyn päätyä vasten voidakseen nojata niihin puoli-istuvassa asennossa.
"Olit varmasti maailman suloisin pieni tyttö", mies myhäili asettuessaan paremmin ja kiskoessaan peittoa päälleen.

Gabrielle kallisti päätään toisen sanoille.
"No en oikeastaan mitenkään ihmeellisen." Niin paitsi että hänellä oli lapsesta asti ollut todella tuuheat hiukset ja isot saparot sun muut keikkuneet mukana. Hänestä ei ollut kuvia painimassa koirien kanssa tai vastaavaa, enemmänkin.. Soittamassa huilua, pianoa, leikkimässä kiltisti tai muuta vastaavaa.

Teddy hymyili ja veti toisen paremmin kylkeään vasten.
"Oletpas. Todella suloinen", hän hymyili ihaillessaan kuvia. Gabrielle näytti kerrassaan suloiselta pienenä. Nainen oli edelleen kaunis ja upea ja suloinenkin, mutta eri tavalla. Lapsena toinen näytti niin pieneltä ja viattomalta.
"Onpa sinusta kilttejä kuvia", mies ei voinut olla virnuilemasta. "Etkö muka koskaan juossut ympäri taloa tai sotkenut vaatteitasi kuraan?"

Gabrielle vilkaisi Teddyä, tuon huomautettua siisteistä kuvista.
"Luuletko että ne olivat hetket jotka nuo äskettäin tapaamasi ihmiset halusivat tyttärestään ikuistaa? Eikä meillä saaut juosta talossa."

Mies hymyili toiselle ja painoi suukon naisen otsalle.
"Ei meilläkään saanut. Ei se minua estänyt", hän naurahti matalasti. Hän oli juossut niin paljon, että äiti oli asentanut lapsiportit portaisiin, ettei hän kaatuisi ja kierisi portaita alas.
"Ei minunkaan vanhempani riemusta hyppineet, kun minusta oli helpompi saada kuvia sammakko kädessäni ja polvet vihreiden ruohotahrojen peitossa kuin hymyilemässä ja kantamassa teetarjotinta, mutta kyllä he kuvia ottivat."

Gabrielle naurahti. Niin, heillä vain ei ollut vaihtoehtoja.
"Niin no... meillä toteltiin tai itkettiin ja toteltiin. Joten en sitten juossut sisällä. Tai liannut itseäni. Tai.... Muutakaan."

"Kuulostaa surulliselta lapsuudelta", mies mumisi. "Pitäähän lasten saada leikkiä", hän totesi ja halasi naista tiukasti. Jos hän saisi päättää, heidän lapsensa voisi viettää kaikki päivät metsässä rymyten, jos se tekisi pienen onnelliseksi. Valvottuna tietenkin, eihän lapselle saanut mitään sattua.
"Minulta odotettiin moitteetonta käytöstä silloin, kun vieraita oli läsnä. Muulloin saatoin tehdä mitä halusin, kunhan en pitänyt meteliä itsestäni."

"No sain minä leikkiä. Kunhan leikin sievästi nukeilla omassa huoneessani ja siivosin sotkuni aina heti kun lopetin leikkimisen." Ei Gabrielle aikoisi kasvattaa omaa lastaan niin. Ei siitä seurannut mitään hyvää.
"Mehän olimme lastenhoitajan hoivitta kymmenenvuotiaaksi asti kun oli vieraita. Olimme keskustelun tiellä. Saimma käydä tervehtimässä ja hakemassa mehua ja jotain tarjottavaa vähän, mutta muuten."

Teddy pudisteli päätään. Olihan sekin leikkimistä, mutta hän olisi ainakin tullut seinähulluksi, jos olisi joutunut leikkimään pikkuautoilla kaikki päivät omassa huoneessaan. Ehkä naiset olivat erilaisia ja nauttivat moisesta enemmän. Hän oli halunnut juosta ja rymytä ja olla mahdollisimman likainen kun oli iltakylvyn aika. Onnistuneen päivän jälkeen vaatteet joutuivat pesuun.
"Se kuulostaa tutulta", mies naurahti. "Ei meilläkään ollut asiaa teehetkille. Yleensä lukittauduimme huoneisiimme tai livahdimme tallille olemaan häiriöksi työntekijöille."

Hän hymyili hiljaa, vähän surkeasti. Hän ei tekisi niin. Lapsi saisi olla teehetkien aikana siinä. Ihmeellisiä nillityksiä sellaiset. Ei hän ollut nauttinut siitä nukeilla leikkimisestä, mutta veljen kanneltua siitä että sisko oli vienyt tuon leikkiautoja ja siitä seurannut puhuttelu olivvat saaneet hänet jättämään ne rauhaan.
"... Meillä oli lastenhoitaja joka vahti meitä."

"Meillä ei varsinaisesti ollut. Toki hovimestari katsoi peräämme jos vanhemmat eivät olleet kotona, mutta yleensä Harriet vahti minua. Tallilla työntekijät katselivat, ettemme jääneet hevosten jalkoihin, mutta muuten olimme omillamme", mies kertoi hymyillen. Se oli ollut mukavaa, paitsi silloin, kun äiti oli yllättänyt heidät tekemästä jotain kiellettyä, kuten silittelemästä varsoja.

Heillä oli ollut rautainen lapsenvahti, jolla oli varmasti ollut viisi kättä ja kaksikymmentä silmää. He eivät olisi ehtineet karata talliin silittelemään varsoja, jos heillä sellainen olisi ollut.
"Me emme ollee todellakaan omillamme.."

"Voi teitä", mies mumisi ja halasi Gabriellea tiukasti. Oli ihana kuulla enemmän naisen lapsuudesta, vaikka se kuulostikin juuri niin tiukalta kuin hän oli pelännytkin. Hän oli toki pienempänä pitänyt kasvatustaan rautaisena ja kerrassaan julmana, mutta myöhemmin nähnyt, ettei se tosiaankaan ollut sitä.

Heillä oli ollut tiukka kuri, vanhemmat olivat aavistuksen vanhoillisia ja vaikeita ihmisiä.
"... Noh, se oli heidän virheensä kun lähdin opiskelemaan, villiinnyin täysin. Silloin he vain luulivat kontrolloivansa minua." Koko murrosikänsäkin eräänlaisessa lasikaapissa viettänyt nainen tosiaan piti liiankin hauskaa yliopistossa.

"Kerro toki lisää", mies virnuili. Villiintyneet opiskelijatarinat, ne hän halusi kuulla. Ehkä hän vietti liikaakin aikaa yliopistolla, kun tuntui välillä käyttäytyvän samalla tavoin kuin opiskelijat.

Nainen pudisteli päätään. Ehei, hän halusi Teddyn naivan hänet. Ei että tuo kuulisi kaiken törkyn ja riettailut.
"Eeehen taida."

"Kyllä taidat", mies vastasi virnuillen. Hän halusi kuulla tämän. Mies kohotti uhkaavasti kättään. "Tai kutitan sinua", hän uhkaili pilkettä ruskeissa silmissään.

Nainen nappasi kiinni toisen ranteesta ja katsoi Teddyä hyvin tuikeasti.
"No et todellakaan!" Hän huokaisi syvään. Oli asioita joita perhe ei koskaan saisi tietää.
"He kuvittelivat että en käynyt opintojen ohella töissä, koska antoivat minulle rahat elämiseen. Kuitenkin kun he valvoivat rahankäyttöäni tililtä, tein toisen tilin jonne tuli palkat ja josta myös käytin juhlimiseen. He luulivat että istuin lauantaina kiltisti asunnolla lukemassa kun saatoin olla töissä tai pitämässä hauskaa."

Mies kuunteli mielenkiinnolla toisen tarinaa. Ei kuulostanut villiltä, mutta ehkä hän sai varsin kaunistellun ja vain pintaa hipovan selvityksen toiselta.
"Kieroa", hän naurahti ja suukotti Gabriellen otsaa. "Pidän siitä", hän lisäsi virnistäen. Olisipa hänkin tajunnut avata useampia tilejä, vaan ei. Hän oli tosin poistanut vanhemmiltaan katseluoikeudet tiliinsä, joten eivät vanhemmat tienneet, paljonko hänellä oli rahaa tai mihin hän sen oli käyttänyt. Äidin paheksuvista huokauksista päätellen heillä oli kuitenkin ollut erittäin hyvä käsitys.
"Pitäähän sitä juhlia. Rankka työ vaatii rankat huvit, eikä mikään ole rankempaa kuin opiskeleminen."

"No piti olla kiero." Nainen naurahti hellästi ja silitteli toisen poskea hymyillen. piti sitä saada opiskelijana tehdä muutakin kuin olla nenä kiinni kirjassa kun vanhemmat eivät valvoneet.
"Niin piti."

"Fiksua toimintaa", hän virnuili tyytyväisenä. Hän oli saanut kuulla niin paljon toisesta, ja nähnyt vielä kerrassaan suloisia kuviakin. Vanhempiin törmääminen tuntui olevan koko päivän ainoa huono asia. Kaikki muu oli ollut kerrassaan ihanaa.
"Minä en koskaan joutunut kieroilemaan rahojen kanssa, mutta olen useammankin kerran karannut Whirlow Hallin ikkunasta."

"... Karannut ikkunsta? Luulin että olet kiltti poika!" Nainen katsoi toista mukamas toruvana, haluten kyllä kuulla lisää tästä.

"Äidilläni olisi muutama valittu sana sanottavana kiltteydestäni", mies naurahti naiselle ja suukotti toisen poskea. "Jos olin kotiarestissa, karkasin monesti ikkunasta tallille ja lähdin maastoon. Keksittyäni tämän loistavan reitin kahdentoista vanhana, aloin hyödyntää sitä vuosia myöhemmin myös silloin, kun halusin lähteä illaksi johonkin ilman, että jouduin kestämään äitini kuulustelua siitä minne olen menossa tai keiden kanssa."

"... Theodore Morland. Toivottavasti emme saa poikaa. En ehkä kestäisi. Tai sitten meidän lapsella ei olisi tarvetta karata ikkunasta." Nainen nauroi pehmeästi ja hymyili toiselle hiljaa. Ihana mies. Hauska. Eikä yhtään niin tossu kuin antoi ymmärtää.
"Kuolisin huolesta jos tietäisin lapsen tekevän noin"

"Pojilla on aina tarve karata ikkunasta", mies naurahti vastaukseksi. "Sekä kannella sammakoita, liskoja ja hämähäkkejä taskuissaan." Hän oli kantanut kaikenmoisia pikkueläimiä mukanaan. Äiti ei ollut arvostanut sitä lainkaan.
"Minun äitini ei tiennyt. Ehkä. Toivottavasti", Teddy mumisi lauseen lopun huomattavan paljon epävarmemmin kuin alun. Ehkä äiti olikin tiennyt, ja siksi ollut niin tarkka hänen menemisistään ja tulemisistaan. Hän olisi voinut vannoa, että monina öinä kun hän oli palannut kotiin, työhuoneesta oli kajastanut valoa.
"Mutta en tehnyt mitään typerää. Halusin vain hetken elää kuin tavallinen nuori, sen sijaan että treenaisin pelkästään hevosten kanssa päivästä toiseen." No, typerän saattoi määritellä monella tavoin, mutta hänen mielestään ikkunasta karkaaminen ja illanvietto kavereiden kanssa ei kuulunut siihen.

Gabrielle hymyili hellästi. Hän ymmärsi kyllä. Hän oli käynyt vain hienon ratsastuskoulun tunneilla kerran viikossa.
"... Kerros vähän illanvietoistasi, jos et tehnyt kerran mitään typerää. En sulata tuota väitettä."

Teddy yritti näyttää järkyttyneen loukkaantuneelta naisen vihjauksesta.
"Minähän olen itse viattomuus!" Mies henkäisi ja naurahti päälle. "Pelasimme videopelejä ja söimme pizzaa. Satunnaisesti saatoimme heitellä popcorneja tai sipsejä toisiamme päin, tai ehkä aloittaa leikkimielisiä painiotteluita. Kuten sanoin, täysin typerävapaata illanviettoa." Eihän hän olisi voinut palata kotiin ja potea krapulaa seuraavana päivänä. Hän olisi elänyt viikon pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä heinäladossa, jos olisi ollut kykenemätön tekemään kunnollista treeniä hevosen kanssa heti aamukahdeksalta.

"Olet niin suloinen." Nainen sanoi tuon kertomuksen päätteeksi hymyillen. Hän vilkaisi kelloa nopeasti. Pitäisi ehkä kohta nukkua. Tai sitten ei.

"Äitini voisi olla eri mieltä", hän naurahti ajatellen kaikkia niitä puhutteluja, joihin oli joutunut päivinä, kun ei ollut onnistunut hiippailemaan sisään ilman että herätti puoli taloa. Mies hymyili halaten naista tiukasti. "Joko väsyttää?" Hän kysäisi huomatessaan Gabriellen vilkuilevan kelloa.

"Äidiltäsi ei kysytä." Hän sanoi hymyillen hellästi, valuen parempaan asentoon miehn kainaloon.
"Ei oikeastaan,olen vain tottunut että pakko nukkua ajoissa. Outoa kun ei tarvitse välittää."

"Varmasti", mies naurahti. Olihan se outoa herätä viikonlopunkin jälkeen aikaisin, kun oli saanut parina aamuna nukkua pidempään. Hän haukotteli makeasti ja hymyili kainaloon painautuvalle naiselle.
"En silti halua valvottaa sinua, jos tosissasi haluat nukkumaan", mies huolehti. Hän kukkui helposti pitkälle yöhön ja raahusti yliopistolle puoliksi unimaailmassaan, sellaisina iltoina kun kirjojen maailma vei hänet mukanaan.

Brunette hymähti.
"Ei oikeastaan väsytä. Enemmänkin nälkä." Nainen myönsi kevyt virne kasvoillaan. Oli tämäkin. Nälkä, tähän aikaan.
"Otan ilon irti sairaslomasta."

"Oikea asenne", hän naurahti. Sairaslomasta piti ottaa kaikki irti, kun kerran sellaisen oli saanut. "Mitä mielesi tekee syödä?" Teddy kysäisi valmiina nousemaan sängystä voidakseen tarjoilla toiselle mitä tahansa kaapeista löytyisi. Tai tilata lähimmästä ravintolasta kotiinkuljetuksella. Mitä tahansa, mitä Gabrielle vain tahtoisi.

"En oikeastaan edes tiedä." Nainen myönsi. Oli nälkä, mutta ei mitään mielessä, mitä voisi syödä. Ilmeestä miltein näki kun hän kävi läpi jääkaappinsa sisältöä mielessään.

"Sano heti kun keksit", mies hymähti miettien, alkaisiko seuraavaksi luetella läpi ravintoloiden tarjoiluja. "Haluatko jotain ihan kunnon ruokaa, vai pientä naposteltavaa, vai mitä?" Hän yritti udella parempaa vastausta sillä oli asettanut uudeksi päämääräkseen Gabriellen pitämisen tyytyväisenä. Nainen ei saisi rasittaa itseään, tai stressata, tai jättää syömättä, tai juoda alkoholia tai kahvia… Niin. Hänen pitäisi ehdottomasti ostaa kofeiinitonta kahvia naiselle. Sen hän tekisi heti huomenna, kun voisi käydä kaupassa.

"Ehkä jotain siitä välistä.. Kananmunaa ja leipää tai jotakin sellaista. " gabrielle naurahti ja katseli miestä hymyillen. Hän ei todellakaan osannut arvata että Teddy aikoisi vahtia kunnolla ja pitää hänestä huolta. Kyllä hän itsekin ymmärsi että aamukahvien aika oli ohi, kuten myös viinin ja sellaisen. Niitä hän ei ollut juonutkaan sen jälkeen kun sai tiedon asiasta.

"Kananmuna ja leipä ovat tuloillaan, kulta", hän vastasi hellästi ja suukotti naisen otsaa. Mies nappasi laatikosta puhtaat bokserit, jotka kiskoi jalkaansa ennen kuin suuntasi keittiön puolelle valmistaakseen naisen pyytämän aterian. Kyllä hän sen verran osasi keittiössä toimia, vaikkei mikään huippukokki ollutkaan.

"A..... Kiitos kulta." Gabrielle nousi istumaan, mutta totesi sitten että Teddy luultavasti käskisi hänen pysyä sängysssä ja nauttia olostaan, joten kohautti kevyesti olkiaan ja jäi makaamaan sänkyyn.

Gabrielle oli päätellyt oikein. Hän olisi todellakin komentanut toisen takaisin sänkyyn, jos nainen olisi erehtynyt vaeltamaan keittiön puolelle. Hän palasi makuuhuoneeseen hetkeä myöhemmin tarjotinta kantaen, jolla oli pyydetyn leivän ja kananmuna lisäksi omenalohkoja ja lasi appelsiinimehua. Mies asetti tarjottimen varovaisesti naisen syliin sängylle ja siirtyi istumaan toiselle puolen. Hän suukotti tummia hiuksia hymy huulillaan. Teddy voisi tottua tähän. Kantamaan ruokaa naiselle sänkyyn, koska toisen oli otettava rennosti.
"Toivottavasti maistuu", mies lausahti hyväntuulisesti kiskoessaan peittoa varoen päälleen.

Gabrielle naurahti ja hymyili kun sai tarjottimen syliinsä.
"Olet mahtava mies." Hän sanoi hymyillen. Olo oli idioottimainen, kun hän hymyili niin leveästi kokoajan. Hyvinhän toinen oli onnistunut tekemään leivän ja tuonut vielä muutakin.
"Maistuu. Olet ihana. Hemmottelet piloille."

"Pakko yrittää olla, kun on niin mahtava nainen vierellä", mies naurahti matalasti ja suukotti hiuksia uudemman kerran. Hän hymyili vähintään yhtä typerää, leveää hymyä naiselle, eikä edes jaksanut miettiä, miten hölmöltä se näytti. Hän oli onnellinen. Onnelliset ihmiset hymyilivät.
"Vain parasta sinulle, rakas. Kyllähän pieni hemmottelu on aivan sallittua."

"Ja vain parasta sinulle." Hän myönsi toiselle. Ei Teddy ollut ansainnut muuta. Mies oli liiankin kiltti ja ihana hänelle. Ei hän ollut ansainnut sitä, huudettuan ja raivottuaan miehelle aivan turhista. Ja todellakin, onnelliset ihmiset hymyilivät. Heidän hymyistään päätellen he olivat liiankin kanssa onnellisia juuri nyt.

Ei ollut sellaista kuin liian onnellinen, jos Teddyltä kysyttiin. Aina sai olla onnellinen, ja aina pitäisi pyrkiä siihen.
"Minulla on jo maailman paras nainen", hän naurahti matalasti. Ei hän tarvinnut muuta. Hän oli halunnut Gabriellen, vaan oli saanut niin paljon enemmän kun nainen oli kertonut raskaudestaan.

"... Nohnoh. Teen sinulle huomenna aamiaisen sitten." Nainen vastasi toiselle sellaiseen sävyyn, ettei ollut mitään vastaväitteitä olemassa siihen. Hän halusi tehdä niin.
"Niin sitten voit sanoa parhaaksi naiseksi."

"Selvä", mies vastasi hyvillään. Hän tunnisti kyllä käskyn, kun sellaisen kuuli, eikä tässä kohtaa aikonut alkaa väittämään vastaan. Näin oli ihan hyvä, ja kyllä hän voisi antaa Gabriellen tehdä hänelle aamiaista. Kunhan toinen ei siivoaisi koko asuntoa tai lähtisi juoksemaan maratoonia tai organisoisi kolmea hyväntekeväisyystapahtumaa.

No siis sellainen olisi naisen normaali aamupäivä, eikun. Ehei, nyt hän aikoi todellakin alkaa rauhoittaa elämäänsä. Hän ei aikoisi vain nauttia, miettiä olisiko hänellä viikonlopun reissuksi sopivia vaatteita. Siis sellaisia, joissa esittäytyä mahdolliselle tulevalle anopille. Vaikka olihan nainen hänet nähnyt jo, mutta... Silti. Ei hän voisi miten tahansa pukeutuneena mennä.

Teddy nimenomaan harkitsi miten sattuu pukeutumista. Äidin kauhistuneen ilmeen näkemisessä oli aina oma hohtonsa. Hän oli monessa asiassa kasvanut aikuiseksi, mutta tämä ei ollut yksi niistä. Äidin kiusaaminen silloin tällöin oli kerrassaan ihanaa puuhaa. Olkoonkin, että yhdeksän kertaa kymmenestä hän oli äitinsä tiukassa otteessa. Mutta sen yhden kerran, kun hän ei ollut, hän otti vapaudestaan kaiken ilon irti. Teddy nappasi yhden omenalohkon tarjottimelta mutustettavakseen ja hymyili Gabriellelle.
"Olet rakas."

Perjantai 20. helmikuuta

Teddy oli tehnyt historiaa ja soittanut äidilleen jo maanantaina, että aikoo tulla Gabriellen kanssa perjantai-iltana Sheffieldiin. Alice Morlandin yllätys oli ollut melkoinen - ei niinkään siksi, että hän oli tulossa naisystävänsä kera, vaan siksi, että hän oli soittanut etukäteen. Hän oli heittänyt huolettomasti muutamia vaatekappaleita laukkuun ja vilkuillut kelloa. Hänellä ei ollut mihinkään kiire, mutta Gabrielle voisi ehkä haluta Whirlow Halliin ennen keskiyötä.
"Kulta, onko meidän aivan pakko mennä?" Mies kysyi huvittuneisuutta äänessään, vaikka kyseessä olikin vain puoliksi vitsi. Teddy suuntasi painamaan suukon Gabriellen poskelle. "Voisimme keksiä paljon parempaakin ohjelmaa viikonlopuksi", mies mumisi matalasti toisen korvaan. Hän tosiaankin keksisi sopimatonta ohjelmaa vaikka kuinka paljon, jos se tarkoittaisi vapautusta vanhempien luona vierailusta. Olihan heitä mukava nähdä, mutta hän ei tiennyt, millaista vastaanottoa odottaisi uutisille, joita he toisivat mukanaan.

Gabrielle pakkasi sellaisia vaatteita, joissa ei näyttäisi liian tärkeilevältä, mutta ei myöskään liian... Tietynlaiselta. Hän naurahti hellästi ja katsoi toista hymyillen, painaen poskea miehen huulia vasten.
"Teddy-rakas. Me voimme olla kertomatta jos tuntuu ettei äitisi ota asiaa hyvin. Mutta ilmoitit etukäteen, meidän on mentävä. Tiedät sen. Älä yritä. Nyt en edes päästä sinua karkaamaan ikkunasta."

"Hyvä on, hyvä on", mies mumisi luovuttaneena. "Mennään sitten." Kai sitä joskus oli kasvettava aikuiseksi, ja nyt tuntui olevan viimeinen mahdollisuus.
"Mutta jos äitini alkaa kysellä liikaa, karkaamme yön pimeydessä", mies jatkoi lähes äänettömästi. Hän naurahti päätään pudistellen. Ei tässä ollut mitään järkeä. Hänen äitinsä oli jo tavannut Gabriellen, joten hän ei ymmärtänyt, miksi oli niin kauhuissaan. Alice ja John pitivät Gabriellesta, toinenhan oli jokaisen vanhemman unelmaminiä, joten ei ollut mitään syytä, miksi hänen aivonsa kehottivat juoksemaan vastakkaiseen suuntaan.
"Saitko jo pakattua?" Teddy kysäisi tietäen hyvin, miten tarkkaan nainen oli tuntunut valitsevan vaatteitaan. Siinäkään ei ollut mitään järkeä, jos häneltä kysyttiin, mutta hän nyt olikin mies ja siten tuomittu yksinkertaisuuteen.

Gabrielle nyt ei sinänsä pelännyt, mutta jännitti ensimmäistä vierailua ja vähän sitä, olisivatko Morlandit oikeasti sujut hänen ihonvärisä kanssa, siinä missä hänen isänsä väheksyi Theodorea rankasti.
"Sain, joten voimme lähteä. Ja hyvä on, karataan sitten. Mutta vain jos hän kyselee liikaa. Muussa tapauksessa herätän äitisi jos karkaat." Nainen asteli eteiseen, vetäen perässään pientä laukkua jossa oli heidän molempien tavarat kahdeksi päiväksi.

Teddy virnisti aluksi, mutta Gabriellen uhkauksen loppu sai poikamaisen virneen kuihtumaan. Ei sitten. Hän käyttäytyisi aikuismaisesti.
"Julmaa. Jään vielä arestiin, jos teet niin", mies naurahti ja painoi suukon naisen otsalle. Hän seurasi valoja sammutellen Gabriellen perässä eteiseen ja piteli naisen takkia ylhäällä, jotta toinen voisi helposti pukeutua siihen.

"Olen nainen, olen julma" Gabrielle naurahti ja sujautti kätensä takin hihoista sisään, hymyillen hellästi toiselle. Hän suukotti nopeasti Teddyn huulia. Ihana mies. Tosin vähän raasu mutta hän tavallaam ymmärsi jännityksen.

Teddy hymyili saadessaan suukon. Pitäisi ehdottomasti pidellä naisen takkia useamminkin, jos siitä hyvästä saisi pieniä suukkoja. Hän epäili, että tämäkin jännitys katoaisi siinä vaiheessa, kun hän ajaisi sisään Whirlow Hallin porteista. Sama juttu se oli aina kilpailujenkin kanssa. Niin kauan kuin hän valmistautui kilpailuihin, hän jännitti, mutta päästessään kilpailualueelle, kaikki jännitys katosi.
"Jos vanhempani käyvät hermoillesi tai olosi on tukala tai mitä tahansa, sanot heti ja lähdemme kotiin", mies vielä vannotti ennen kuin astui ovesta ulos. Hänen autonsa odotti kadunvarteen parkkeerattuna.

"Minä sanon. Rauhoitu rakas." Hän painoi uuden suukon miehen huulille, rauhoitellakseen. Ei tuon tarvitsisi panikoida sen enempää.
"Hyvin kaikki menee." Gabriellw odotti että Teddy saisi takin niskaansa, jotta he voisivat mennä.

"Rauhoitun, rauhoitun", mies vakuutti ja kiskoi takin kunnolla päälleen. Ei hän ollut enää pahainen teini, jota jännitti tuoda tyttöystävänsä näytille. Oli turha jännittää tämmöistä.
"Jos äitini kyselee, liikutko paljon iltaisin Newcastlessa, ainoa oikea vastaus on ei", mies hymähti astellessaan aukaisemaan auton takaluukkua. Hän nosti matkalaukun kyytiin ja soi lämpimän hymyn Gabriellelle.
"Ellet sitten halua meille dobermannia."

"Hyvä poika." Hän naurahti ja hymyili toiselle hellästi. Nainen katsoi toista kun mies nosti laukun auton takaluukkuun.
"... Hyvä tietää." Ei, Gabrielle ei haluaisi heille dobermannia, todellakaan.

Niin Teddy oli arvellutkin. Äiti ei kuuntelisi hänen mielipidettään, joten oli luotettava siihen, että Gabriellen sanomana sama viesti menisi paremmin perille. Mies sulki takaluukun ja suuntasi aukaisemaan matkustajanpuoleista ovea naiselle.
"Olet rakas", hän sanoi hymyillen. Hän oli maailman onnekkain mies, kun oli saanut Gabriellen omakseen.

Nainen kallisti päätään toiselle, hymyillen leveästi.
"Olet todella ihana." Hän naurahti suukotti miestä ennen kuin istui autoon.

Teddy hymyili ylpeänä kuin pieni poika, joka oli juuri saanut kehuja piiroksestaan. Mies sulki autonoven Gabriellen perässä ja kiersi kuskinpaikalle. Hän virnisti leveästi naiselle ja käynnisti auton. Liikennettä ei onneksi tähän aikaan ollut enää paljoa, joten matka Sheffieldin laitamille hoituisi hetkessä.
"Älä usko puoliakaan äitini tarinoista", hän myhäili huvittuneena ajellessaan rauhallisesti katuja pitkin. "Hän tuntuu aina keksivän uusia tapoja, miten nolata minut."

Gabrielle nautti siitä ettei tarvinnut ajaa. Hän ei nauttimut pitkien matkojem ajamisesta ollenkaan.
"En usko. Paljon."

Teddy naurahti matalasti. Niinpä tietenkin. Hän todella toivoi, että äiti käyttäytyisi tämän kerran. Olkoonkin, ettei hän tiennyt, toivoiko oikeasti sitä, että äiti käyttäytyisi etäisesti ja virallisesti Gabriellea kohtaan. Voisi pidemmän päälle olla parempi vaihtoehto, jos Alice heittäisi kasvatuksensa ja yläluokan käytössäännöt metsään ja kohtelisi naista kuin perheenjäsentä. Se tosin tarkoitti noloja tarinoita hänen nuoruusvuosistaan ja suloisia kuvia lapsuudesta. Ehkä hän kestäisi sen, Gabriellen vuoksi.
"Ja olin tosissani aiemmin. Jos lapsuudenkodissani olo tuntuu ahdistavalta, sanot vain ja lähdemme takaisin", mies vannotti uudemman kerran. Hän halusi Gabriellen nauttivan olostaan.

Brunette vilkaisi miestä ja hymyili toiselle. "Kyllä kyllä kulta." Hän hymyili hellästi ja sipaisi toisen kättä. Kyllä hän sanoisi ja nainen uskoi että kaikki menisi hyvin.

Teddy hymyili vastaukseksi ja kiihdytti moottoritielle. Saatuaan vaihteen silmään, miehen käsi siirtyi vaihdekepilta naisen reidelle. Hän hymyili pikaisesti Gabriellelle.
"Enpä muista, koska minua olisi viimeksi jännittänyt näin paljon mennä vanhempien eteen", mies naurahti matalasti.

"hyvin se menee kulta." Hyvähän se oli vakuutella Teddylle, vaikka itse hieman pelkäsi samaa. Apua. Toivottavasti tässä kävisi hyvin eikä Alice oliisi nihkeä häntä kohtaan. Se häntä eniten pelotti..

"Ja jos ei mene? Voinko varastaa sinut viikoksi jollekin aurinkoiselle rannalle?" Teddy kysäisi synkkää huvittuneisuutta äänessään. Oli suorastaan rauhoittavaa pohtia, mikä kaikki voisi mennä vikaan. Ainakaan mikään ei tulisi yllätyksenä siinä vaiheessa, kun Alice aukaisisi Whirlow Hallin etuoven.

"Senkun varastat, tuskin taistelen kovin paljon vastaan." Nainen vastasi hymyillen. Hän ei todellakaan vastustelisi sellaista lomaa, ei koskaan. Nyt hän oli jo delegoinut töistään suuren osan muualle. Gabrielle aikoi hiljalleen siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon.

"Nyt melkein toivon, että äitini on kamala", mies naurahti käheästi ja puristi kevyesti naisen reittä. Ehkä hän keksisi jonkun muun syyn viedä Gabrielle kauas kaikesta. Hän haluaisi hemmotella naisen piloille.
"Saanko viedä sinut viikonlopuksi Eurooppaan, vaikka äitini olisikin mukava?"

"Nohnoh, sinä olet aivan mahdoton!" Nainen nauroi toiselle ja vilkaisi toista varoen. Ai sellaista Teddy suunnitteli, viikonloppulomaa?
"Totta kai saat."

"Olet sanonut tuon ennenkin. Muistelisin, että jokainen kerta on päättynyt hyvin", hän virnisti varsin paljonpuhuvasti naiselle. Ei kai kukaan voinut syyttää häntä moisesta. Gabrielle oli upea nainen. Oli ihmeellistä, miten hän oli saanut kauniin naisen huijattua omakseen.
"Kiitos", mies vastasi ja taputti Gabriellen polvea.

"Niin olen ja sanon sen vielä luultavasti monesti. Mutta olisi ihanaa kyllä lähteä viikonlopuksi karkuun Englantia jossakin vaiheessa ja vielä kun Gabrielle saisi lentää. Kun sekin ilo vietäisiin jossakin vaiheessa.
"Minunhan sinua pitäisi kiittää, että haluat viedä minut jonnekin."

"Jos minä saisin päättää, veisin sinut joka viikko uuteen kaupunkiin", mies naurahti. Hän veisi Gabriellen mihin tahansa toinen ikinä tahtoisikaan. Teddy ei aikonut olla se mies, joka kosisi Colosseumin edessä, mutta matkustaa hän tahtoisi. Oikeastaan, hänellä oli tarkka suunnitelma siihen, miten ja missä hän vihdoin tarjoaisi sormusta.

Gabrielle ei onneksi tiennyt sitä, että toisella olisi tarkka ajatus siihen. Luojan kiitos ei. Naisen hermostuttamiseen riitti se, että Teddyllä ylipäätään oli sellainen taskussaan.
"No onneksi et saa ihan itse päättää, rakkaani."

Teddy toivoi, ettei sormusrasia kulkisi enää pitkään hänen taskussaan. Olisi paljon mukavampi ihailla sormusta Gabriellen sormessa.
"Onneksi sinä voit olla järjen ääni, kulta", mies hymisi hyväntuulisena. Jännitys vanhempien tapaamisesta alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja solmulle vääntyneet sisuskalut selvitellä itseään. Se oli mukava tunne. Hän ei tosiaankaan halunnut näyttää aivan hermorauniolta astellessaan vanhempiensa illallispöytään.

Gabrielle naputteli auton ovenkahvaa sormillaan ja katseli vaihtuvia maisemia auton ikkunasta.
"Tai työni. Tai hevosesi." Gabrielle naurahti toiselle hellästi. Olihan heillä asiat jotka pitivät heidät kiltisti.

"Kyllä työlle löytyy aina joku tekijä", mies naurahti. Hänen hevosensa tosiaankin pitivät hänet aloillaan. Hän ei voisi jättää Dimeä ja Minxiä, ei kuukausiksi kerrallaan. Viikon hän voisi pysytellä tallilta poissa, ehkä parikin, jos olisi aivan välttämätöntä, mutta ei sen pidempään.
"Haluatko äitini tietävän, että etsimme uutta kotia?" Teddy kysäisi ohittaessaan rekkaa. Hän ei aikonut kertoa vanhemmilleen yhtään sen enempää kuin Gabrielle haluaisi. Vanhemmat voisivat hyvin odottaa.

"No he luultavasti kysyvät sitä ja ehkä se rauhoittaa heitä että aiomme oikeasti olla perhe mutta... Jos valehtelemme että meillä on jo yksi kiikarissa, jotta he eivät sotke lusikkaa soppaansa?" Gabrielle virnisti leveästi. Ei hän aikoisi antaa Alice Morlandille enempää aseita sekaantua kuin olisi pakko.

"Kuulostaa loistavalta suunnitelmalta", mies virnisti naiselle. Se olisi täydellinen, pieni viaton vale, joka vain vapauttaisi heidät äidin yrityksiltä houkutella poikaansa lähemmäs lapsuudenkotia. Hän ei aikonut muuttaa Hexhamia kauemmas Newcastlesta, ihan sama miten äiti yrittäisi mainostaa Sheffieldiä.
"En uskonut sen olevan mahdollista, mutta rakastan sinua joka hetki vain enemmän", Teddy naurahti hellästi ja soi pikaisen vilkaisun naisen suuntaan, ennen kuin edessä aukeneva tie vei jälleen huomion.

Gabriellekaan ei suostuisi Hexhamia kauemmas Newcastlesta töidensä sun muiden takia, joten Sheffield ei tulisi kuuloonkaan. Anoppilaan oli sopiva välimatka - siellä saattoi käydä, mutta ei ilmoittamatta etukäteen.
"Samoin. Ihanaa miten olet samaa mieltä pienistä viattomista valheista."

"Totta kai olen, kun olemme niitä vanhemmilleni kertomassa yhteisen hyvän nimissä", Teddy vastasi tyytyväisenä. Hän ehkä stressasi turhia, mutta hän halusi Gabriellen nauttivan olostaan hänen lapsuudenkodissaan. Olisi helpompi tulla tänne uudestaan, jos nainenkin lähtisi mielellään.
"Jos en saa kerran karata ikkunasta, täytyyhän minun keksiä jotakin muuta viihdettä." Hän oli varma, ettei tänä yönä olisi tarvetta livistää minnekään kartanolta. Hänellä oli mukanaan kaikki, mitä hän voisi toivoa.

"... Sinä ja sinun muut viihteesi." Gabrielle naurahti tietävään sävyyn, iskien miehelle silmää hymy kasvoillaan. Toinen oli hyvin komea ja hänenkin jännityksensä antoi hiljalleen periksi, kun Sheffield lähestyi.

"Minä sinulle vielä viihteet näytän", mies naurahti voimatta mitään poikamaiselle virneelle, joka kohosi kasvoille naisen silmäniskun vuoksi. Tottuneesti mies poistui moottoritieltä ramppia pitkin ja lähti luovimaan pienempiä teitä pitkin kohti kotikartanoaan. Mitä lähemmäs vanhempien asuintalo tuli, sitä leveämmin mies hymyili. Teddy kääntyi avoimesta portista sisään tiluksille, joita hallitsi komea vanha kartano ja pieni talli. Hän ajoi autonsa huoletta pääovien eteen. Hovimestari siirtäisi sen kyllä sivummalle.
"Oletko valmis?" Mies kysäisi naurahtaen sammutettuaan moottorin. "Voimme aina kääntyä takaisin."

Gabrielle vilkaisi toista miehen sanoessa että tuo hänelle viihteet näyttäisi.
"Sinä todellakin näytät." Hän murisi toiselle leikkisästi ja avasi oven auton pysähtyessä.
"En tule tämän valmiimmaksi." Nainen heitti huumorilla toiselle sulkiessaan auton oven.

Teddy nousi myös autosta ja nappasi laukun takakontista. Hän siirtyi Gabriellen rinnalle hymyillen ja kietoi kätensä toisen vyötärölle.
"Olet rakas", hän sanoi ja suukotti naisen poskea ennen kuin otti suunnan ulko-ovelle. Tuskin hän ehti kolmea askelta ottaa, kun ovi jo aukesi paljastaen takaansa harmaantuneen pariskunnan.
"Hei äiti, hei isä", mies naurahti tervehdyksensä jo kaukaa. Vastentahtoisesti hän laski irti Gabriellesta voidakseen halata vanhempiaan. Molemmat hymyilivät leveästi pojalleen. Alice suuntasi ensimmäisenä huomionsa Gabrielleen, suoden naiselle pehmeän hymyn.
"Tervetuloa Whirlow Halliin, ihan virallisesti", nainen toivotti lämpimästi ja viittasi kädellään kaksikkoa astumaan sisään kodikkaasti sisustettuun, maltilliseen kartanoon.

Gabrielle nielaisi raskaasti ja hymyili Teddyn vanhemmille. Ei hän ainakaan murjottamalla vakuuttaisi noita siitä, että olisi hyvä vaimo noiden pojalle. Hän naurahti Alicen sanoille, lieniköhän tuo viittaus siihen kun hän oli ajanut tänne yllätyksenä tuon pojan tueksi uudenvuoden päivänä.
"Kiitos paljon."

Teddy painoi kätensä pehmeästi naisen alaselkää vasten ohjatakseen toisen sisälle taloon. John sulki oven heidän perässään. Silmälasipäinen, lempeä harmaahapsi hymyili nuorelle parille aitoa, lämmintä hymyä. Siinä missä Alice oli heidän perheensä teräsnyrkki, oli John voitakin pehmeämpi.
"Ihana että tulitte", John sanoi lämpimästi. Teddyn käsi kiertyi paremmin naisen ympärille. Hän ei tiennyt, tekikö sen enemmän itseään rauhoitellakseen vai vakuuttaakseen naiselle, ettei tuo ollut yksin hänen vanhempiensa katseen alla.
"Tulimme mielellämme", Teddy vakuutti hymyillen. "Täällä on tavattoman hiljaista. Mihin olette koirat hukanneet?" Mies kysäisi tajuttuaan, ettei mustien dobermannien lauma ollut juossut heidän rinnallaan auton kaartaessa pihaan. Alice naurahti.
"Ne ovat tallilla. Muistelin viime kerrasta, etteivät ne oikein jättäneet teitä rauhaan, joten telkesin ne pois tieltä. Kratos tosin odottaa huoneessasi. Se ei suostunut lähtemään sieltä sen jälkeen, kun Lynch vaihtoi lakanat sänkyysi."

Gabrielle hymyili miehelle tuntiessaan käden selällään. Se rauhoitti ja hän tunsi olonsa paljon luontevammaksi, kun tiesi ja tunsi ettei ollut yksin siinä tilanteessa miehen vanhempien edessä. Hänen helpotuksensa oli myös se, etteivät kaikki koirat pyörineet jaloissa. Hän pelkäsi niitä kuitenkin hieman.
"Kiitos siitä. Ne... Ovat vähän hermostuttavia." Kyllä hän niihin varmasti tottuisi, mutta se vaatisi aikaa.

John hymyili lämpimästi ja Alice naurahti Gabriellen sanoille.
"Voimme pitää ne kartanon ulkopuolella tämän ja huomisen", lempeä mies vakuutti. Alice nyökkäili miehensä rinnalla. Ei ollut vaikea arvata, kummalta Teddy oli perinyt luonteensa. Johnin pehmeys tuntui vain tuplaantuneen siirtyessään isältä pojalle.
"Mutta viekää toki tavaranne yläkertaan", Alice sanoi huomatessaan Teddyn jalkojen juuressa olevan matkalaukun. "Odotamme ruokasalin puolella", nainen lisäsi ja nyki miestään perässään suurta ovea kohden. Teddy hymyili Gabriellelle ja viittasi portaiden suuntaan.
"Voimme jännityksellä odottaa, miltä huoneeni tällä kertaa näyttää", mies myhäili huvittuneena. Äiti tuntui vaihtelevan sisustuksen värejä kerran kuukaudessa.

Gabrielle huomasi kyllä sen yhteyden isän ja pojan välillä. Noissa oli jonkin verrankin samaa, aivan selvästi. Hän lähti Teddyn perässä portaita, katsellen kartanoa hieman hämmentyneenä. Tuntui oudolta olla siellä sisällä.
"Voi ei. No, pitäähän sitä jollakin itseään viihdyttä. naisilla on hupinsa. Mutta lupaan olla harrastamatta sitä."

Teddy naurahti toisen sanoille.
"Se olisi mukavaa. Epäilen aina, että olen vahingossa avannut väärän huoneen oven. Olisi mukavaa, jos kotiin tullessa ei ajattelisi kävelleensä naapurin asuntoon", hän myhäili tyytyväisenä johdattaessaan naista yläkerran käytävää pitkin oikean oven eteen. Hän aukaisi oven ja astahti edeltä sisään - lähinnä sen takia, että ennusti vanhan dobermannin loikkaavan alas tummanpunaisen päiväpeiton peittämältä sängyltä. Kratos heilutti hännäntöpöään loikatessaan tömähdyksellä puulattialle ja saapui innoissaan tönimään kuonollaan miehen kättä ja reittä.
"Heippa poika. Taisitkin jo odottaa minua. Toin sinulle uuden perheenjäsenen", mies jutteli koiralle kumartuen rapsuttamaan eläimen korvantaustaa. "Tämähän näyttää melkein tutulta", mies vitsaili katsellessaan tummanpunaisella ja kultaisella sisustettua huonetta. Leveällä sängyllä oli enemmän tyynyjä kuin laki salli, mutta siitä hän ei voinut syyttää äitiään. Se oli täysin hänen valintansa. Suuri puinen vaatekaappi näytti samalta kuin ennenkin, joskin se oli siirretty toiselle seinälle. Verhotkin olivat tummanpunaiset. Ilmeisesti äiti oli päättänyt huoneen kaipaavan punaista.
"Vieläkö kestät vanhempiani?" Mies lohkaisi virnuillen kääntyessään Gabriellen puoleen. Suuri dobermanniuros tervehti naista huomattavan paljon arvokkaammin kuin miestä, jonka oli tuntenut koko elämänsä.

Gabrielle antoi katseensa kulkea pitkin huonetta, ojentaen vain kättään dobermannin haisteltavaksi.
"Kestän, höpsö. Oletko koskaan huomannut että muistutat todella isääsi, rakas?"

Kratos muisti Gabriellen aiemmalta vierailulta, tai niin Teddy ainakin halusi uskoa, sillä vanha koira heilutti hännäntöpöään naiselle ja nuolaisi tarjottua kättä.
"On siitä jokusen kerran ollut puhetta", hän hymähti ja kietoi naisen halaukseensa. "Haluatko, että kerromme vanhemmilleni heti, vai kieltäydymmekö muuten vain viinilasillisista?" Hän ei aikonut juoda viiniä kun nainenkaan ei sellaisesta voisi nauttia, vaan hän ei myöskään epäillyt hetkeäkään, etteivätkö vanhemmat tarjoilisi viiniä illallispöydässä.

Niin. Illallisviinit. Voihan helvetti. Hän kallisti päätään ja vastasi teddyn halaukseen hellästi. Mies oli ihana. Ja niin ajattelevainen. Mitenhän he voisivat....
".. Eikö se silloin olisi luontevaa kertoa?"

"Olisi varmasti, vaan eikö olisi hauska ajatus jättää isäni pohtimaan, mikseivät hänen laatuviininsä kelpaa ja äitini yrittämään huomaamattomasti suunnata keskustelua lapsiin?" Mies virnisti ilkikurisesti. Eihän heidän tarvitsisi kertoa heti. Alice voisi tehdä omat johtopäätöksensä ja kiusata miestään koko yön yrittämällä päätellä, oliko oikeassa vai ei.
"Mutta voimme toki olla aikuisia ja kertoa."

"Theodore! Olet kohtuuttoman ilkeä vanhemmillesi!" Gabrielle nauroi toiselle hyväntahtoisen hellästi ja silitteli miehen poskea peukalollaan. Ei hänestä olisi jättämään appivanhempiaan kitumaan sillälailla.
"Isäsi on mukava mies, säälisit hänen yöuniaan. Äitisi ei antaisi hänen nukkua sekuntiakaan."

"Ei antaisikaan", mies naurahti. Hän painoi suukon naisen huulille. "Kerrotaan siis heti, niin voit säästää Theodoret yötä varten", hän mumisi viimeiset sanansa paljon hiljaisemmalla äänellä. Hän pyysi poikkeuksetta kaikkia kutsumaan itseään Teddyksi, mutta Gabriellen huulilta Theodorekaan ei kuulostanut lainkaan pahalta.
"Rakastan sinua."

Nainen vannoi että tunsi miten polvet notkahtivat kevyesti. Joskus hän vielä alkaisi toruessaan kutsua tuota professori Morlandiksi, kerran Theodorella ei ollut enää vaikutusta mieheen.
"Rakastan sinua myös. No niin, mennäänkö, ennen kuin äitisi tulee katsomaan mitä jäimme tekemään?"

"Ei hän enää uskalla", mies naurahti voimatta estää itseään. Hänen äitinsä ei tosiaankaan ollut halunnut ilmestyä yläkertaan varoittamatta enää sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt kaksikymmentä.
"Mutta mennään vain. Onpahan sekin ohi nopeammin", hän myhäili ja astahti huoneen ovelle. "Tuletko sinä, Kratos, vai jäätkö vartioimaan tyynyvuorta?" Dobermanni peruutti kauemmas ovesta ja loikkasi sängylle. "Selväksi tuli", mies naurahti ja sulki oven. Koira osaisi kyllä aukaista sen, jos haluaisi pois. Hän epäili, että he löytäisivät vanhan koiran sängyltä samasta asennosta kun palaisivat illallispöydästä.
"Muista mitä sanoin ulkona liikkumisesta pimeään aikaan", mies supatti laskeutuessaan portaita.

Gabrielle nyökkäsi ja lähti seuraamaan miestä pois huoneesta. Hän naurahti koiralle hellästi, Kratos oli kyllä hellyyttävä. Tuollaisen hän voisi huolia heille. Jos dobermanni olisi pakko ottaa.
"Minä muistan, rakas." Nainen hymyili toiselle ja asteli portaita alas, liiankin tietoisena siitä mitä hänen vatsassaan oli ja eli omaa elämäänsä.

Ei, Teddy ei halunnut heille dobermannia, ei edes Kratosta. Äiti haluaisi lähettää koiran heidän mukanaan vain koska Alicen mielestä kaupungit olivat vaarallisia paikkoja iltaisin, mistä Teddy ei ollut samaa mieltä.
"Hyvä", mies totesi tarjoten käsivarttaan toiselle. Hän asteli sisään ruokasaliin. Takan ääressä istuvat vanhemmat nousivat heti jaloilleen.
"Istukaa pöytään, olkaa hyvät", Alice sanoi ja viittasi kädellään suuren ruokapöydän päätä, johon oli katettu pöytä neljälle. Teddy hymyili Gabriellelle vetäessään tuolin esille ja viittasi naista istahtamaan alas. Hän painoi suukon tummalle päälaelle ennen kuin siirtyi tarjoamaan ristikkäistä paikkaa äidilleen. John istahti Gabriellea vastapäätä (kuten Teddy oli suunnitellut, sillä isän lempeät silmät olivat varmasti rauhoittavammat kuin Alicen haukkamainen tarkkailu) ja mies saattoi tyytyväisenä palata Gabriellen rinnalle istumaan.
"Toivottavasti poikani huone täyttää odotuksenne, neiti Pakenham", Alice lausahti viitatessaan hovimestaria noutamaan tarjoiltavat pöytään.

Gabrielle istui alas kun Teddy niin herrasmiesmäisesti veti hänelle tuolin. Nainen hymyili toiselle, kääntäen pian huomionsa takaisin miehen vanhempiin. Oivoi. Alicen neidittely aavistuksen pelotti.
"Kyllä, kiitos, se on oikein kodikas."

Teddy laski kätensä Gabriellen reidelle tyynnyttelevästi. Hän vilkaisi varoittavasti äitiään. Alicen olisi paras käyttäytyä tai muuten.
"Se on mukava kuulla", vanhempi nainen vastasi.

Gabrielle silitti reidellä lepäävää kättään ja katseli ruokasalissakin ympärilleen hieman uteliaana. Oivoi. Nyt alkoi taas pelottaa, ottaisiko miehen vanhemmat sitä sittenkään hyvin. Voi apua

"Mitä teittekään työksenne, neiti Pakenham?" John kysyi hovimestarin kattaessa pöytään lampaanpaistia kaikkine lisukkeineen. Teddy vilkaisi vanhempiaan ja pudisti lähes huomaamattomasti päätään.
"Isä, äiti, tässä on Gabrielle", hän huokaisi. "Olemme ruokapöydässä. Ei leikitä, että kuningas istuu kanssamme."
"Theodore!" Alice komensi terävästi. "Käytöstavat." Miehen teki mieli sanoa, että hänellä ne olivat kunnossa, mutta hän puri kieltään. Ei sopisi ärsyttää äitiä nyt, olkoonkin, että hän olisi mieluummin kuullut vanhempiensa sinuttelevan hänen naisystäväänsä.

Gabrielle sipaisi hiuksia korvansa taakse ja oli sanomassa vastauksen, kun Teddy ehti väliin. Voi miesparkaa. Hän päätti olla takertumatta siihen äidin ja pojan väliseen episodiin ollenkaan.
"Olen Arcadia Groupin pr-tiimin johtaja ja huolehdin yrityksen antamista tiedotteista ja lausunnoista." Niin suuri yritys oli ties missä kohussa milloinkin ryvetettävänä. Siinä riitti työsarkaa.

John näytti epäröivän hetken, ennen kuin aukaisi suunsa. Ilmeisesti vaimon ja pojan sananvaihto sai miehen miettimään kahdesti, mitä tänään kannatti sanoa.
"Teette varmasti upeaa ja arvokasta työtä", mies päätyi toteamaan. Teddy huokaisi hiljaa.
"Olisin erittäin kiitollinen, jos voisitte kohdella Gabriellea perheenjäsenenä. Hän on minun perhettäni ja viimeksi kun tarkistin, minun perheeni oli myös teidän perhettänne", Teddy vastasi pehmeällä äänellä ja kohteliain sanankääntein, mutta äidille suunnattu tiukka katse kertoi, ettei kyseessä ollut ehkä aivan niin kohtelias pyyntö kuin olisi voinut olettaa.
"Theodore", Alice komensi uudestaan. Mies pudisteli päätään.
"Ei. Minä rakastan häntä, enkä aio kuunnella, kuinka puhutte hänelle kuin täysin tuntemattomalle ohikulkijalle, jota ette enää koskaan tule tapaamaan."

Gabrielle vilkaisi hieman apua anoen Johnia. Pitäisikö nyt vain hyssyttää oma miehensä, ettei Alice Morland nappaisi kierroksia alleen aivan liikaa? Mitä hänen piti tehdä vai olisiko viisainta vain olla kuin tuota sananvaihto ei olisi tapahtunut. Lopulta brunette nainen päätti vaimentaa itsensä ja sitten kun Teddy oli jo vanhemmilleen vannonut rakkautta häntä kohtaan, tuo tarttui hellästi miehen kädestä.
".. Theodore-rakas. Rauha." Hän pyysi hiljaa.

John vain kohautti harteitaan yllätystä tummissa silmissään. Teddy harvoin väitteli äitinsä kanssa tällaisista. Yleensä kaksikko tappeli hevosista, joten mies ei tiennyt, mitä olisi viisain tehdä tässä kohtaa.
"Alice", John päätyi sanomaan hiljaa ja nyökkäsi Teddyä kohti, joka puri huultaan ja näytti valmiilta joko itkemään tai räjähtämään. Teddy käänsi katseensa Gabrielleen ja veti syvään henkeä.
"Anteeksi", hän mumisi lähes äänettömästi Gabriellelle. Ei hän ollut halunnut tehdä tilanteesta entistä vaivaannuttavampaa naiselle.

"... Ei minulta tarvitse anteeksi pyytää. Et puhunut minulle noin." Nainen veti syvään henkeä, ollen kyllä kiitollinen Johnille, siitä että kesytti vaimonsakin. Hän oli saanut teddyn lähtemään Whirlow Halliin, joten voisiko tuo ja äitinsä käyttäytyä, että vierailusta tulisi kerrankin mukava.

Teddy puristi kiitollisena naisen kättä ja kääntyi sen jälkeen isänsä puoleen, joka nyökkäsi pienesti.
"Anteeksi äiti", hän sanoi katse Alicessa.
"Saat anteeksi", nainen vastasi ennen kuin käänsi katseensa Gabrielleen. "Olen pahoillani. Ei ollut tarkoitus saada teitä-" nainen vilkaisi Teddyä ja korjasi itseään, "-sinua tuntemaan oloasi ulkopuoliseksi. Olet lämpimästi tervetullut tänne koska tahansa."

Hyvä poika, juuri noin. Gabrielle vain toivoi kaikkien käyttäytyvän, jotta tämä menisi hyvin. Kamalinta olisi jos tästä tulisi tappelu.
"Ei se mitään. Tapaammehan vasta ensimmäistä kertaa kunnolla." Olihan Gabrielle tavannut Alice Morlandin aiemmin, monestikin, mutta oli ollut silloin emännän tyttären muodollisessa asemassa.

Teddy huokaisi helpottuneena, kun äiti korjasi itseään ja Gabrielle vain rauhoitteli tilannetta entisestään omilla sanoillaan.
"Olkaa hyvät ja syökää", John lausahti ja viittoi kädellään katettua pöytää kohden. Teddy noudatti vanhempiensa esimerkkiä ja nosteli kulhoja lähemmäs, tarjoten niistä aina Gabriellellekin.
"Mitä Dimelle kuuluu?" John kysäisi pehmeästi nostellessaan perunoita omalle lautaselleen.
"Hyvää. Se on varsin tylsistynyt karsinalepoonsa, mutta rakastaa sitä kun Gabrielle käy rapsuttelemassa", mies kertoi hymyillen hellästi vieressään istuvalle naiselle.

Gabrielle kasasi lautaselleen sopivan annoksen, vältellen ihan tietoisesti esimerkiksi kastiketta joka tuoksahti etäisesti viinille. Alkoholia hävisi keittäessä mutta ei hän silti halunnut riskeerata mitään tietoisesti tai edes vahingossa. Dimea oli ihana käydä katsomassa.
"Sitä on ilo käydä katsomassa."

Alice hymyili Gabriellen sanoille.
"Se on ihanaa kuultavaa", Alice lausahti ja vilkaisi Teddyä varsin merkitsevästi. "Olen varma, että poikani luuhaa edelleen enemmän yliopistolla kuin hevostensa luona, joten hyvä että edes toinen teistä pitää huolta Dimestä." Teddy harkitsi heittävänsä haarukallisen herneitä äitiään päin, vaikka olikin tunnistanut kiusoittelevan sävyn naisen äänessä ja tiesi, ettei tosissaan joutunut torujen kohteeksi.

"... Eeei, kyllä hän käy joka päivä Dimen luona," Nainen myönsi, ei toista saanut pidettyä pois oman ihanan tammansa luota. Se oli niin suloista miten Teddy huolehti hevosestaan ja tottakai Gabrielle kävi katsomassa hevosta aina silloin kun oli ratsastamassa Arizonaa.
"En edes yritä pitää häntä pois sieltä, ei hän rauhoitu ennen kuin on nähnyt Dimen."

"Poikani on kasvanut aikuiseksi", Alice sanoi huvittunutta yllättyneisyyttä äänessään. Olihan hän kuullut, että Teddy kävi tallilla, mutta noin usein? Yllättävää ja toisaalta täysin ymmärrettävää. Hänen poikansa rakasti höpsöä tammaa aivan liikaa.
"Hienoa, että käytte katsomassa Dimeä", John lisäsi syötyään suunsa tyhjäksi. "Mitä muuta teette yhdessä?" Teddyn teki mieli pyörittää silmiään. Hänen vanhempansa eivät ehkä tivanneet ja arvostelleet tiukkaan sävyyn hänen tekojaan, mutta uteliaisuutta vanhuksilta ei puuttunut.
"Isä, keksimme kyllä puuhaa vapaapäiviksi", Teddy naurahti. Mieleen nousi viikonloppumatka Eurooppaan. "En minäkään ihan toivoton ole. Osaan tehdä muutakin kuin ratsastaa, opettaa ja lukea."

Gabrielle vilkaisi miestä hymyillen, kun tuo vakuutteli ettei ollut ihan toivoton.
"Ei hän ole todellakaan ihan toivoton. Aavistuksen neuroottinen ehkä tietyistä asiosita joskus." Kuten Gabriellen hyvinvoinnista juuri nyt. Kun tultiin kaatamaan viiniä, nainen pudisteli päätään ja sanoi kohteliaasti ei kiitos, haluten vain vettä. Hän ei edes halunnut katsoa Teddyn vanhempien ilmeitä. Mitä muuta teette yhdessä? Noh, vaikkapa esimerkiksi lapsen.

"Sinun piti olla minun puolellani", Teddy naurahti Gabriellelle. Alice vain pudisteli päätään leveä hymy huulillaan. Oli siinäkin parivaljakko. Vaikka nainen ei sitä ääneen sanonutkaan, oli ihana nähdä kaksikon toisilleen suuntaamia hymyjä ja katseita.
"Se kuulostaa tutulta", Alice hymähti. John vain hymyili syödessään ruokaansa eikä kiinnittänyt huomiota siihen, miten ensin Gabrielle ja hetkeä myöhemmin myös Teddy kieltäytyivät viinistä. Alice sen sijaan siristi sekunniksi silmiään ja katsoi vuoron perään molempia.
"Jätitkö Kratoksen huoneeseesi?" Alice kysäisi ajatukset aivan muualla raksuttaen. Teddy nyökkäsi.
"Vanhus valloitti sängyn tyynyineen." Alice kurtisti kulmiaan ja pudisteli päätään.
"Gabrielle, älä ikinä anna Theodoren kouluttaa yhtäkään eläintä. Hän päästää mielellään jokaisen lemmikin sänkyynsä. Vannon, että Dimekin nukkuisi hänen kanssaan, jos sänky vain olisi riittävän suuri", Alice ohjeisti huvittuneesti naurahtaen. Teddy näytti harkitsevan uudemman kerran herneiden katapulttaamista äidin syliin.

Gabrielle oli kuin ei huomaisi Alicen silmien siristymistä ja katseita. Aivan viattomasti. Hän ei kyllä ymmärtänyt Teddyn alkoholilakkoa, mutta oli se toisaalta lämmittävä ajatus, että toinen oli hänen tukenaan asiassa näinkin vahvasti.
"Valitettavasti olen itse yhtä avuton tapaus. Kissani ovat aika hemmoteltuja tapauksia." Hän myönisi leikkisä hymy huulillaan. Kissoja tosin oli hankala kouluttaa.

"Eivätkä ole. Kissasi ovat ihania", Teddy vastusti hymyillen. Oli ihana palata työpäivän jälkeen kotiin, jossa oli aina paikalla vähintään kaksi kissaa.
"Ovatko ne rotukissoja vai maatiaisia?" Alice kysyi. Mies saattoi vannoa, että äidillä oli mielessään jokin taka-ajatus. Whirlow Hallin pienestä tallirakennuksesta löytyi maatiaiskissoja, joten onneksi äiti ei ollut kovinkaan kissavastainen ihminen.

"F-- Herman on venjän sininen, mutta Dingle on adoptoitu maatiaiskissa. Se löytyi sisarustensa kanssa metsästä pentuna." Nainen vastasi kiltisti ja totuudenmukaisesti. Tosin fattyn siistimmän nimen käyttäminen oli aina yhtä hankalaa.

Teddy hymyili ja nyökkäili Gabriellen puheen tahdissa. Hän ei ymmärtänyt kissoista paljoakaan, mutta äiti vaikutti tyytyväiseltä vastaukseen.
"Minulla oli ennen norjalainen metsäkissa. Älykkäitä eläimiä", Alice totesi. Teddy kurtisti kulmiaan. Hän ei muistanut moista kissaa lapsuudestaan. Ei kun… Aivan, se hauskan näköinen suklaanruskea kissa, joka esiintyi monissa äidin lapsuuskuvissa.
"Tallilla pyörii muutama maatiainen, mutta muutoin täältä ei enää löydy kuin koiria ja hevosia."

"Ne ovat todella hienoja... En ehkä ottaisi sellaista nykyiseen asuntooni kun kerrostalossa en saisi ulkoilutettua sitä kunnolla edes valjaissa." Hän hymyili Alicelle. Metsäkissat olivat hienoja kyllä.
"Maatiaisetkin ovat oikein mukavia" Hän naurahti hellästi ja keskittyi hetkeksi vain syömiseen.

Teddy oli tyytyväinen, kun äiti ja Gabrielle olivat löytäneet keskustelunaiheen, joka tuntui tuovan hymyn molempien kasvoille. Ehkä he voisivat todella nauttia olostaan täällä ja tulla mielellään uudestaan.
"Kerrostaloasunnoissa on puolensa. Asutko sinä edelleen hotellissa, Theodore?" Alice siirtyi sulavasti aiheeseen, josta Teddy epäili äidin halunneen kysellä koko illan.
"En", mies vastasi hymyillen. "Asumme yhdessä Gabriellen asunnossa, mutta etsimme parasta aikaa isompaa, yhteistä kotia." John kohotti yllättyneenä katseensa lautasestaan, mutta Alice näytti lähinnä tyytyväiseltä. Teddy ei epäillyt hetkeäkään, etteikö äiti olisi tiennyt vastauksen esittämäänsä kysymykseen jo ennen kuin sanat olivat karanneet huulilta.
"Gabrielle, mitä ikinä Theodore sanookin, älä suostu maalaistaloon. Muutoin löydät pian pihaltasi tallin", Alice varoitti huvittuneena.

"No... Tuota... Miten sen nyt sanoisi. Meillä on yhteisymmärrys asunnon tyypistä ja se ei ole maalaistalo. Mutta laitan tuon mieleeni jos hän ehdottaa." Johnin ilme oli hauskaa seurattavaa. Hieman hermostuneena Gabrielle vilkaisi Teddyä. Mites nyt..?

"Hyvä", Alice totesi. Hän olisi mielellään kysellyt enemmänkin talosta, mutta Teddyn muuttuva ilme sai naisen puremaan kieltään. Ilmeisesti nämä eivät olleet ainoat uutiset, joita nuoripari oli saapunut kertomaan. Teddy lomitti sormensa Gabriellen omien kanssa ja hymyili lempeästi naiselle.
"Muuttamisemme ei ole ainoa syy, miksi tulimme kylään", mies aloitti ja hymyili aavistuksen hermostuneesti vanhemmilleen. Mitä hän sanoisi ja miten ja… Hengitä. Mies noudatti omaa neuvoaan ja hengitti syvään. "Teistä tulee isovanhempia." Hän toivoi, että huoneessa olisi ollut kamera, sillä vanhempien ilmeet olivat sanoinkuvaamattomat. Alice pudotti vesilasin kädestään kohottaessaan molemmat kätensä suunsa eteen. Lasi särkyi lattialle ja vesi levisi joka suuntaan. John näytti jähmettyneen aloilleen, suu avonaisena ja haarukallinen lampaanpaistia aterimessaan. Teddy vilkaisi Gabriellea. Eikö tämä ollutkin ollut aika kiltti tapa kertoa vanhemmille?
"Onnea", John toivotti iloisesti toipuessaan yllätyksestään ensimmäisenä. Alice näytti edelleen siltä, ettei ymmärtänyt mistään mitään. Harmaantunut herrasmies taputti vaimonsa reittä.

Gabrielle halusi polkaista toista varpaille, kun Teddy vain pamautti sen. Toisaalta se oli ihan sopivaa, koska sitten se kävi nopeasti. Gabrielle ei koskaan unohtaisi sitä ääntä mikä pääsi särkyvästä vesilasista, se sujahtaessa Alicen käsistä. Se oli toisaalta hyvin nautittavaa, toisaalta ahdistavaa.
"Kiitos."

Alice hengitti muutaman kerran syvään ennen kuin laski kädet suultaan ja katseli kostunein silmin vastapäätä istuvaa pariskuntaa.
"Minusta tulee isoäiti?" Hän lausahti kysyvästi äänellä, joka särkyi kesken kaiken. John hymyili vaimolleen lempeästi. Teddy ei oikein tiennyt, miten tulkita äitinsä reaktiota. Hän ei ollut koskaan nähnyt tuollaista tunteenpurkausta äidiltään. Isä itki onnesta milloin mistäkin syystä, mutta äiti oli aina kivikasvoinen, paitsi tänään.
"Kyllä", mies vahvisti pehmeästi ja puristi kevyesti Gabriellen kättä.
"Anteeksi", Alice sanoi ja nousi niin nopeasti pöydästä, ettei kumpikaan miehistä ehtinyt nousta jaloilleen. Harmaahiuksinen teräsrouva kiisi suoraan eteisen puolelle. Teddy vilkaisi kummissaan isäänsä, joka vain hymyili pahoittelevasti.
"Antakaa hänelle hetki aikaa. Hän ei ole parhaimmillaan yllätettynä."

Gabrielle ei ihan olettanut tällaista rouva Morlandilta. Se oli perin eksoottinen näky ja häntäkin tavallaan kaivoi se ettei ollut videokameraa missään. Harmi. Hän katsoi Alicen perään hieman huolestuneena. Oliko tuo nyt hyvä vai paha asia?
"Sen... Huomaa."

John hymyili kaksikolle.
"Hän ei ole pitkiin aikoihin saanut yhtä hyviä uutisia", mies myhäili onnellisesti. No, oli isä oikeassa tai ei, ainakin toinen hänen vanhemmistaan oli innoissaan tästä. Teddy hymyili isälleen, joka näytti hetken olevan niin hukassa.
"Pääsemmekö viettämään häitä vai pelkkiä ristiäisiä?" John kysäisi naurahtaen. Teddy pudisteli päätään huvittuneena. Ja nämä samat ihmiset kehtasivat väittää häntä kärsimättömäksi!
"Kärsivällisyyttä, isä."

Gabrielle vilkaisi Teddyä hieman hymyillen. Häitä ehkä joskus. Ristiäisiä aiemmin - nainen ei halunnut eikä aikonut mennä naimisiin raskaana ollessaan, ainakaan niin että maha näkyisi jo ja ennen sitä heille tulisi kiire järjestää häät, joten ei. Ai se oli hyvä asia? Alice Morland ei harinnut hänen murhaansa?

"Olettaen, ettette säikytä Gabriellea pois, pääsette häihinkin", Teddy lopulta vastasi, kun John näytti siltä, että tarvitsi suoran vastauksen. Miehen kasvoille leviävää hymyä ei voinut kuvailla muuksi kuin valoisaksi.
"Olen niin ylpeä sinusta", mies sanoi ja nielaisi raskaasti. John pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja nousi jaloilleen. Vanhempi mies kiersi pöydän ympäri ja halasi tiukasti poikaansa. "Pidä hänestä huolta", John sanoi irroittautuessaan halauksesta. Jälleen kerran isä sai pyyhkiä kyyneliä poskiltaan ennen kuin kääntyi Gabriellen puoleen levittäen käsiään kysyvästi halaukseen.

Gabrielle katseli isää ja poikaa, tuntien iloa siitä miten nuo halasivat toisiaan. Ilmeisesti se ei ollut paha uutinen toisen vanhemmille. Edes jotkut olivat onnellisia siitä ja hyväksyivät asian. Hän uskalsi halata Johnia varoen, miettien omien vanhempiensa reaktioita. Se miltei hävetti mitä teddy oli saanut kestää.

John ei ollut lainkaan niin varovainen halatessaan lämpimästi naista. Teddy muisti isänsä jakelemat karhunhalit lapsuudestaankin. Vuosien ajan isän halauksessa oli ollut maailman turvallisin paikka.
"Olen niin iloinen puolestanne", John vakuutti pehmeästi. Miehestä säteilevä ilo sai Teddynkin silmät kostumaan. Teddy kietoi varovaisesti kätensä Gabriellen vyötärön ympärille ja astahti naisen kylkeen kiinni. Hän painoi suukon naisen poskelle.
"Minäkin", mies myönsi hymyillen isälleen.

Gabrielle tunsi iloa siitä että lapsi olisi edes jossakin hyväksytty heti ensi hetkistä alkaen. Hänen vanhemmillaan menisi luultavasti aikaa.
"Minä myös vaikka... Ensin pelkäsin kertoa."

"Älä ikinä pelkää kertoa tällaisia uutisia, lapsirakas", Alicen aavistuksen käheä ääni kuului ovensuusta. Nainen pyyhkäisi silmäkulmiaan kangasnenäliinalla ja hymyili lämpimästi. Teddy kääntyi katsomaan äitiään päästämättä irti Gabriellesta. Alice asteli lähemmäs ja kietoi kätensä Gabriellen ympärille halaukseen. Teddy hymyili kyyneliä silmistään räpytellen. Hänen äitinsä… todella piti Gabriellesta. Nyt hän ymmärsi kenties ensimmäistä kertaa, mitä äiti oli tarkoittanut joulun aikaan, kun oli julistanut inhonneensa Violetia ensihetkestä alkaen. Äidin hyväksyntä näytti tältä, ei pakotetuilta hymyiltä ja kohteliailta, muodollisilta puheilta.
"Onnea teille molemmille, aivan valtavasti", Alice sanoi astahtaessaan Teddyn eteen ja halatessaan poikaansa yhtä lämpimästi kuin oli hetkeä aiemmin halannut Gabriellea.

Nainen hämmentyi anoppinsa sanoista. Se tuntui oudolta olla nyt hyväksytympi täällä kuin oman perheensä parissa juuri nyt.
"Theodoren reaktiota minä pelkäsin." Ja vasta myöhemmin miehen vanhempien. Hän halasi naista tiukasti ja hymyili äidille ja pojalle. Rouva Morland ei enää koskaan olisi hänen silmissään entisensä.

Alice vilkaisi poikaansa ylpeyttä katseessaan.
"Minä kasvatin hänet paremmin kuin niin", nainen vastasi. Teddy tiesi sanoihin sisältyvän kysymyksen, joten mies vain nyökkäsi. Hän ei ollut paennut paikalta ja palannut viikkoa myöhemmin, jos äiti sitä pelkäsi.

"Todellakin. Vaikka tiesin että molemmat haluavat lapsia mutta... Hetki oli nyt sellainen että... Pelkäsin." Mutta kaikki oli hyvin. Enemmän kuin loistavasti.
"Inhoan pyytää tätä mutta... Jos voitte olla puhumatta asiasta vanhemmilleni? He... Eivät ottaneet asiaa hyvin."

"Minäkin pelkäsin aikoinani. Se on luonnollista", Alice vakuutti ja kurkotti koskettamaan Gabriellen olkavartta rohkaisevasti. Teddy räpytteli edelleen kyyneliä silmistään. Tuntui typerältä, että hän oli edes jännittänyt tämän kertomista. Vanhemmat olivat ottaneet uutisen paremmin vastaan kuin hän oli uskaltanut toivoakaan.
"Totta kai", John kiirehti vakuuttamaan. Alice vilkaisi kysyvästi Teddyä, joka vain pudisti päätään. Joskus toiste. Nyt ei ollut sopiva hetki kysymyksille siitä, mitä Gabriellen vanhempien kanssa oli tarkalleenottaen tapahtunut.
"Tekeekö mielenne teetä? Voisimme istua takkatulen lämmössä ja saisitte kertoa kaiken", Alice kysyi. Teddyn teki mieli naurahtaa ja sanoa, ettei ollut enempää kerrottavaa, mutta äidin tuntien toinen haluaisi kuulla jokaisen pienimmänkin suunnitelmanpoikasen, joka heillä oli mielessään.

Gabrielle nyökkäsi, kyllä se hänelle kävi. Ehkä hän voisi kertoa Alicelle viikonloppuna vanhempiensa reaktion. Hän ei halunnut Teddyn olevan läsnä kun hän toistelisi vanhempiensa kamalia sanoja.
"Kyllä, kiitos. Ja arvostan lupaustanne."

Hovimestari lähti keittämään teetä saatuaan Johnilta vahvistavan nyökkäyksen. Alice pudisteli päätään ja astahti lähemmäs Gabriellea. Nainen vei sanaakaan sanomatta poikansa paikan naisen rinnalla ja lähti johdattamaan itseään pidempää naista takkaa kohden. Vanhempi nainen viittasi nuorempaansa istumaan alas upottavalle tummanpunaiselle sohvalle. Teddy seurasi naisten perässä vilkuillen isäänsä ihmeissään. Mitä hänen oli tarkoitus tehdä nyt, kun äiti oli varastanut Gabriellen itselleen? John vain hymyili poikansa kummastukselle.
"Toivon, että poikani on käyttäytynyt kunnolla", Alice totesi vilkaisten merkitsevästi nojatuoliin istahtanutta Teddyä. "Yritin opettaa hänet tavoille, mutta kaikki opit eivät tuntuneet menevän jakeluun."
"Äiti", Teddy parkaisi. "Olen aikuinen ihminen. Osaan kyllä käyttäytyä. Älä holhoa."

Gabrielle hämmentyi siitä itsekin, mutta askelsi kiltisti naisen vierellö takkahuoneeseen ja istui alas.
"Hänen käytöksessään ei ole moitittavaa. Ollenkaan."

"Tuota on hankala uskoa", Alice naurahti. "Miehet ovat yksinkertaisia ja jossakin vaiheessa käyvät auttamatta hermoille." John vain hymyili huvittuneena. Niinpä. Miehet olivat yksinkertaisia.
"Äiti, jos haluat tuntea lapsenlapsesi, ei kannata yrittää ajaa Gabriellea pois", Teddy muistutti nauraen. Hän todella toivoi ja uskoi, ettei Gabrielle juoksisi toiseen suuntaan sen takia, että hänen äitinsä suurinta huvia oli naureskella hänen käytökselleen.

"Noh. Ehkä vähän hyväuskoinen. Ja neuroottinen siitä että voin varmasti hyvin." Nainen hymyili ja nautti siitä lämmöstä mitä huone hehkui. Siellä oli hyvä olla.

"Gabrielle, älä yllytä häntä", Teddy mumisi. Takan hohkaama lämpö oli rentouttavaa. Hän haluaisi ehdottomasti heidän kotiinsa takan.
"Hänen pitää saada hössöttää. Kyllä se ohi menee", Alice vakuutti hymyillen. Teddyn teki mieli vajota upottavan nojatuolin sisään. Oli omituista kuunnella äidin ja Gabriellen puhuvan hänestä, kun hän istui vieressä.
"Jos ei muuten, niin lähetät hänet tänne."

Gabrielle vilkaisi miestä virnistäen.
"Entä jos haluan, rakas?" No ei hän kovin paljoa kiusaisi Teddyä... Kamalasti. Vähän vain. Ihan vähän. Rakasta oli ihana vähän kiusoitella.
"Eeen, tarvitsen häntä kyllä kotona." Nainen naurahti pehmeästi ja mietti millaista olisi saada tällainen huone omaan kotiin.

"Et halua", Teddy vastasi naurahtaen. Ehei, hänen äitiään ei yllytettäisi yhtään enempää, tai mokoma kaivaisi kuva-albumit esiin.
"Hyvä jos hänestä on hyötyä", Alice totesi. "Kokata hän ei varmaan vieläkään osaa?"
"Äiti!" Teddy parkaisi. Äiti oli ilmeisesti ottanut illan tavoitteekseen nolata hänet mahdollisimman pahasti.
"Keitit perunat pohjaan", Alice vastasi hätkähtämättä kuin vastaus selittäisi kaiken. Totuuden nimissä, niin se tekikin. Teddyn poskille kohosi kevyt puna, jonka takkahuoneen hämärä onneksi peitti alleen. "Älä päästä häntä keittiöösi vahtimatta", nainen jatkoi salaliittolaisen elkein Gabriellelle.

Gabrielle pärskähti hiljaa. Niin. Keittiö.
".. Asennutan sinne palohälyttimen sitä varten kun hän haluaa tehdä meille aamiaista." Niistä kuva-albumeistahan Gabrielle olisi pitänyt.

"Osaan kyllä paistaa munia ja paahtaa leipää", Teddy marisi ja soi synkän katseen äidilleen, joka vain nauroi poikansa ahdingolle.
"Niinhän sinä sanot", Alice pärskähti. "Minulla on edelleen jossakin kuva siitä, kun halusit leipoa teeleipiä."
"Äiti ei!" Teddy kiepahti nojatuolillaan niin nopeasti ympäri, että oli pudota. "Ole kiltti, äiti, ei sitä kuvaa", mies pyysi silmät suurina. Alice virnisti, nousi sohvalta ja suuntasi kirjahyllyjen täyttämään toimistoon. Teddy hautasi kasvot käsiinsä, kun nainen palasi kuva-albumin kanssa.
"Keittiöni näytti tältä sen jälkeen", Alice ilmoitti selattuaan nahkaisesta albumista oikean kuvan esille. Jauhoja oli joka puolella, lattiaa koristi pari rikkonaista kananmunaa ja uunista kohosi tummaa savua, joka näytti vanhassa valokuvassa entistäkin tummemmalta.

Gabrielle katsoi miehensä ilmettä perin viihdyttyneenä ja otti albumin käteensä. Kuva herätti naisessa hillitöntä riemua. Ihana.
".... Sinä et enää koskaan tee mitään. Saan keskenmenon jos keittiö näyttää tuolta."

"Olin seitsemän!" Teddy yritti puolustautua. "Äitini unohtaa aina mainita sen", mies marmatti käsivarsiensa suojasta. Alice vain nauroi.
"En usko, että saisit kovin paljon parempaa jälkeä nykyäänkään. Ruuanlaiton oppii tekemällä, etkä ole kokannut paljoakaan enempää tämän kuvan ottamisen jälkeen", nainen muistutti huvittuneisuutta äänessään. "Sinä toivot, että saat tytön", Alice lupasi hymyillen Gabriellelle ja selasi pari kuvaa edemmäs.
"Koska Morlandien miehet pitävät pienistä limaisista eläimistä aivan liikaa." Teddy tiesi vilkuilemattakin, että äiti näytti kuvaa hänestä kahdeksan vanhana kantamassa suurta rupikonnaa käsissään. Pieni tummatukkainen poika tuijotti kameraa ylpeä hymy huulillaan ja näytti järjettömän kokoista rupikonnaa kuvaa ottaneelle isälleen.

Gabrielle hymyili sille kuvalle. Ihana. Teddy oli ollut mitä suloisin poika ja se kuva tuosta niin limaisen asian kuin rupikonnan kanssa, oli hellyttävä.
"... Minun luonteellani tyttökin kanniskelisi tuollaisia Theodorelle näytille. Ja isälleen siksi että minä viskaisin sen ikkunasta."

Alice nauraa hekotti matalaa, hiljaista naurua Gabriellen sanoille.
"Siinä tapauksessa olette pulassa", nainen sai sanottua hekotuksensa lomasta. Hän selaili kuvia kaikessa rauhassa eteenpäin, pysähtyen aina löytäessään jotakin mielenkiintoista. Tällä kertaa mielenkiinnon oli saanut kuva, jossa pörröpäinen pikkupoika oli mustan koirameren ympäröimä.
"Hän piti aina koiristamme. Liikaakin", Alice sanoi kääntäessään sivua. Uudella aukeamalla oli vain muutamia sekunteja edellisen kuvan jälkeen otetut kaksi kuvaa, joissa ensimmäisessä kymmenvuotias hurjapää viiletti karkuun koiralaumaa. Toisessa kuvassa Teddystä ei enää näkynyt kuin ylösheilahtanut käsi, kun poika oli kaatunut ympärillä loikkivien koirien sekaan.
"Oman mielenterveytesi ja verenpaineesi takia suosittelen, ettet osta useampaa koiraa."

Gabrielle katseli niitä hymyillen. Tällaisia hänkin halusi lapsestaan, joita katsoa myöhemmin. Teddy oli ihana joka ainoassa kuvassa.
"Ehkä kissat riittävät.. Hän on ollut ihana lapsi. ja kuvat ovat ihania." Naisen silmistä näki, miten hän toivoi heille samaa onnea ja... Omanlaistaan rauhaa.

"Kissat ovat ehdottomasti turvallisempi valinta", nainen nyökkäili hyväksyvästi. Hän näki edelleen painajaisia pojastaan juoksemassa dobermannien keskellä. "Ihanasta lapsesta voimme olla montaa mieltä", Alice naurahti.
"Älä nyt, rakastit minua kuitenkin", Teddy vastasi sohvalta hymyillen. Alice pudisteli päätään.
"Ainoastaan silloin, kun en vihannut sinua. Näetkö nämä hiukset? Sinä sait tämän aikaan", nainen päivitteli ja nosteli harmaantuneita hiuskiekuroitaan.

Gabrielle halusi sanoa jotakin siitä että toisella oli sentään lapsuuden aiheuttamaa harmaantumaa, hän oli harmaannuttanut vanhempansa aikuisena, kertarysäyksellä.
"Lapset tekevät sellaista. Joskus aikuisinakin. Äitini hiusväri on varmasti nyt purkista."

"Minä lupaan rakastaa sinua, vaikka harmaantuisit ensimmäisen kuukauden aikana", Teddy lupasi jalosti sohvalta. Miehen kasvoilla koreili velmu hymy kun hän katseli sydämensä valittua.
"Aikuisena ne murheet vasta alkavat", Alice kertoi tietäväisesti. "Lasta sinä voit komentaa, mutta aikuinen ei turhia kuuntele." Merkitsevä katse Teddyn suuntaan ei jäänyt mieheltä huomaamatta. Hän kohotti käsiään alistumisen merkiksi.
"Hyvä on, hyvä on, olisin voinut olla kiltimpi lapsi ja teini ja aikuinen. Mutta kasvoin lopulta aikuiseksi, kuten huomaat", mies naurahti päätään pudistellen.

"... en minä sitä." Gabrielle vastasi hiljaa. Häntä kaivoi se oman perheen reaktio, hän koki nyt sen olevan omaa syytään ja huono tytär sen takia. Huokaus.
"Hyvä mies hänestä kasvoi."

Teddy nousi nojatuolista ja hiippaili Gabriellen toiselle puolelle. Naisen ääni kuulosti niin kovin hiljaiselta. Oliko hän vahingossa loukannut toista?
"Haluatko mennä tervehtimään Kratosta?" Mies kysyi hiljaa lähinnä miettien, halusiko Gabrielle paeta hänen vanhempiaan yläkerran suojiin. Teddy kietoi kätensä naisen harteille ja hymyili pehmeästi rakkaalleen.

Gabrielle vilkaisi toista vaisu hymy huulillaan.
"Ei, kaikki on hyvin. Ei ole hätää kulta." Hän sanoi toiselle hellään sävyyn ja silitti miehen käsiä.

Teddy nyökkäsi. Selvä, hyvä että toinen viihtyi. Hovimestari Lynch kantoi neljä kuppia sekä posliinikannun takan edustalla olevalle pienelle pöydälle. Mies tarjoili tottuneesti teetä kuppeihin ja poistui sen jälkeen huoneesta.
"John, etkö sinä halunnut näyttää pojallesi jotakin?" Alice kysäisi mieheltään. John näytti hetken pöllämystyneeltä, ennen kuin mies nyökkäsi innoissaan.
"Unohdin aivan. Theodore, sinun on nähtävä tämä", John julisti ja nousi jaloilleen, viittoen poikaansa seuraamaan. Teddy vilkaisi Gabriellea.
"Palaan pian", mies kuiskasi ja suukotti naisen päälakea. Hän seurasi isäänsä eteiseen. Kuultuaan ulko-oven sulkeutuvan miesten perässä, Alice kääntyi Gabriellen puoleen.
"Mikä hätänä, lapsirakas?" Alice kysyi huolestuneena. Siinä missä Johnilta oli mennyt tunnelmanmuutos lähes kokonaan ohi, oli Alice huomannut sen heti. Naisen vaistot, olisi Teddy varmasti väittänyt isänsä säestyksellä.

Gabrielle otti teekupin käteensä, sen hän joi ilman maitoa ja sokeria. Miesten lähdettyä hän katsoi Alicea hetken, miettien miten sen muotoilisi.
"Vanhempani. He... Epäilen että olet joskus kuullut isäni ajatuksia siitä että meillä olisi... Valkoisia kumppaneita." Josemyan mielipiteet olivat aika julkinen salaisuus.

Alice nyökkäsi aavistuksen synkkänä. Kyllä hän oli kuullut siitä.
"Oletan, etteivät he reagoineet uutisiisi hyvin?" Nainen kysyi varovaisemmin. Yleensä hän vain töksäytti mielipiteensä ilmoille, muttei tosiaankaan halunnut tehdä sitä nyt, ettei vain loukkaisi Gabriellea.

"... He sanoivat kamalia asioita ja eivät ottaneet sitä hyvin. Minun ei pitänyt edes kertoa, mutta menetin malttini ja pamautin sen heille." Hän ei tiennyt edes halusiko lapsen tuntevan toisia isovanhempiaan. Veljen ja siskon lapset olisivat aina parempia, kun toinen vnhemmista olisi tummempi. Halusiko hän altistaa lasta sellaiselle ilmapiirille?
"Ja kannan syyllisyyttä siitä, aivan naurettavaa. Mutta koen olevani huono tytär. Kun en osaa edes yksinkertaisia toiveita toteuttaa."

Alice kuunteli myötätuntoisena naisen selitystä. Hän ei voinut ymmärtää moista käytöstä vanhemmilta. Vanhempien kuului rakastaa ja tukea lapsiaan. Jopa hän pyrki aina siihen, vaikka jos Teddyltä olisi kysytty, olisi miehen vastaus varmasti ollut eri.
"Sinä et ole huono tytär. Jos olisit, en olisi pyytänyt sinua kylään", Alice vakuutti pehmeästi. "Olen ylpeä siitä, että olet osa minunkin perhettäni. Kukaan ei voi päättää, keneen rakastuu, joten älä murehdi sellaisia." Nainen kosketti hellästi nuoremman kättä.
"Ehkä vanhempasi vain tarvitsevat hetken aikaa miettiä, ennen kuin ymmärtävät, ettei tämä ole maailmanloppu."

"He olisivat ehkä vielä miehen hyväksyneet. Mutta lapsi ennen häitä? Ei. Se ei sovi heille." Gabrielle tiesi että vanhemmat olisivat mieluusti ajatelleet hänet täydellisen siveänä ennen naimisiin menoa.
"Ja vielä vahinko. Vaikka eivät he sitä tiedä, mutta minä annoin Teddylle mahdollisuuden lähteä. Sanoin etten halua olla nainen joka sitoo itseensä lapsella. En halunnut odottaa mitään."

Alice pudisteli päätään. Voi naisparka.
"Theodore ei kävele pois rakastamiensa luota", nainen totesi lempeästi. "Hän pysyi Dimen rinnalla, joten totta kai hän pysyy sinunkin luonasi. Hän ei ehkä suunnitellut elämäänsä näin, mutta hän on valmis joustamaan suunnitelmistaan voidakseen elää kanssasi. Jonakin päivänä hän kosii sinua, ei siksi, että ajattelisi sen olevan sitä, mitä muut haluavat, vaan siksi, että hän haluaa viettää jokaisen päivän rinnallasi." Alice puristi naisen kättä. Jos hän jotakin tiesi varmaksi, niin poikansa järjenjuoksun. Hän tunsi Teddyn jokaisen mielenliikkeen pelottavankin tarkasti. Kai sekin oli äidinvaistoa.
"Sinulla on lupa odottaa kaikkea Theodorelta. Hän rakastaa sinua ja odottaa varmasti sinulta yhtä ja toista. Sinulla on lupa tehdä sama."

"Se oli asia jota ei keneltäkään voinut olettaa. Olisin joka tapauksessa pitänyt lapsen, mutta hän sai päättää itse, jäisikö vai ei."jotenkin naisen sanat pelottivat. Tuo tunsi poikansa liian hyvin, todellakin.
"Jos minullakin on oikeus valita haluanko niin paljon lasta vai en, on hänelläkin. Ja no... Hän taisi olla helpottunutkin. Ja iloinen. Kunhan heräsi shokistaan."

Alice hymyili. Gabrielle todella oli upea nainen, joka ei yrittänyt johtaa miehiä harhaan tai pakottaa noita pysymään luonaan. Hän ei tosin ymmärtänyt, miksi kukaan edes kävelisi pois Gabriellen luota. Nainen oli niin ajattelevainen ja huomaavainen muita kohtaan.
"Hänellä on taipumus jämähtää paikoilleen yllättyessään. Hän miettii hetken omassa päässään ja havahtuu sen jälkeen jakamaan ajatuksensa muunkin maailman kanssa. Hän teki samaa jo pienenä. Synttärilahjaksi saatu poni sai hänet istumaan tuppisuuna kymmenen minuuttia, ennen havahtumista siihen, että me muut odotimme reaktiota." Nainen vilkaisi oven suuntaan kuin kuvitellen poikansa kulkemaan siitä läpi leveä hymy kasvoillaan.
"Hän on aina halunnut lapsia. Jo parikymppisenä hän kertoi, että jonakin päivänä minusta tulisi isoäiti. Käski alkaa valmistautua siihen jo silloin. Voi olla, ettei hän ajatellut vuosikymmenen vierähtävän siinä välissä, mutta… Hänen tahtonsa perustaa perhe ei ole koskaan muuttunut."

Gabrielle naurahti. Se kuulosti todella Teddyltä. Mies oli vähän hidas. Aina toisinaan.
"Noh.. Nyt se olisi... Mitä, marraskuun alussa? Tai lokakuun lopussa. Joskus silloin. Että kai valmistauduit hyvin?"

"Valmistauduin jo vuosia sitten", Alice vannoi. "Minulla on jo pehmolelukin valmiiksi ostettuna", nainen myönsi hymyillen. Hän ei aikonut rynnätä sairaalaan tyhjin käsin, ja kun kerran sopiva pehmolelu oli tullut vastaan jo pari vuotta sitten, oli hän tietenkin ostanut sen siltä seisomalta.
"Oikeampi kysymys taitaisi olla, oletteko te valmistautuneet hyvin?"

Gabrielle vilkaisi naista.
"Luoja tietää että ei olla. Ei. Todellakaan. Hyvä jos käsitän sitä. En ajatellut puoli vuotta sitten että minulla olisi nyt, olisin raskaana ja etsisin taloa. Ainoa mitä teemme, on talon etsintä. Kun perhe tarvitsee enemmän tilaa kuin kaksiolla on tarjota."

Alice naurahti lämpimästi.
"Kerron sinulle salaisuuden", hän lupasi hiljaa hykerrellen. "Kukaan ei ole valmis. Mitään ei ole suunniteltu loppuun asti, kalusteista puuttuu puolet, kaikki on levällään ja mikään ei tunnu valmiilta, kun vauva syntyy. Vaan kun pidät lastasi ensimmäisen kerran käsissäsi, ei sillä enää ole mitään väliä."

"... Sinun täytyy sanoa tuo pojallesi. Se ei ole vitsi että hän on vähän sekaisin. Se on suloista mutta." Ehkä jonkun pitäisi vähän rauhoitella Teddyä. Gabrielle laski kupin käsistään ja huokaisi hiljaa. Oli tämäkin.

"Hän ei kuuntele minua", Alice vastasi ja puristi Gabriellen kättä. "Mutta sinua hän kuuntelee." Nainen ei hetkeäkään epäillyt, etteikö Gabrielle saisi puhuttua hänen pojalleen järkeä. Teddy ei kuunnellut häntä, ei enää sitäkään vähää kuin ennen, kun niin monia keskusteluja sävytti tappelut hevosista.
"Olen varma siitä, että kaikki järjestyy parhain päin."

"No... kuuntelee ja ei kuuntele. Hössöttäessään ei." Gabrielle hymähti ja muisteli riitoja. Hän tunsi piston jossakin kohtaa rintaansa kun muisti ne sanat. Hän pudisteli kevyesti päätään.

"No, minua hän ei kuuntele senkään vertaa", Alice totesi harteitaan kohauttaen. Hän vilkaisi Gabriellea siristäen toista silmäänsä yrittäessään lukea naista. Mitäköhän toisen päässä liikkui? Teddyä oli niin tavattoman helppo lukea. Mies tuntui heijastavan kaikki tunteensa silmiinsä ja sieltä suoraan kasvoilleen.

Gabrielle vilkaisi Alicea sivusilmällä.
"... Teddy näyttää tuolta kun hän on varma että minua vaivaa jokin." Nainen sanoi vinon hymyn kohotessa huulille. Ei äitikaan kaukana pojastaan ollut.

"Vaivaako sinua jokin?" Alice kysäisi hymy huulillaan. Heidän perheessään omena ei tosiaankaan ollut pudonnut kauas puusta. Lapset olivat omaksuneet kotona olleen äitinsä eleet suorastaan pelottavan hyvin.

Gabrielle pyyhkäisi hiuksia korvansa taakse. Ei, riidoista hän ei alkaisi avautua Alicelle. Siinä meni raja.
"Ei mikään, vain jotakin typeriä ajatuksia."

"Ne eivät ole typeriä, jos ne jäävät vaivaamaan", Alice totesi. Vanhempi nainen vilkaisi nuorempaansa pehmeästi. Ollappa noin nuori. Koko elämä oli vielä edessä.
"Puhu niistä Theodorelle", Alice tyytyi sanomaan. "Miehet eivät ymmärrä kysellä silloin kun siitä olisi hyötyä ja lopettaa kyselemistä silloin, kun siitä on enemmän harmia."

Hän vilkaisi naista varoen. Kyllä Teddy ymmärsi. Ne sanat olivat vain osuneet niin syvälle ja pahasti. Tuntuneet kamalilta. Ja ne olivat hänen suurin pelkonsa.

Alice ei aikonut kysellä. Kolmen vuoden päästä tilanne voisi olla toinen. Silloin vanhempi rouva voisi painostaa Gabriellea puhumaan suunsa puhtaaksi, mutta nyt hän tyytyi vain juomaan teetään kaikessa rauhassa.

Gabrielle ei kyllä kolmen vuoden päästäkään kertoisi sellaisia asioita ääneen toiselle
Hän ei halunnut naisen tietävän heidän riidoistaan, mutta se kaiversi.

Alice hymähti huvittuneesti. Hän näki tässä kaksi vaihtoehtoa: joko Teddy oli tehnyt jotakin typerää, mistä nainen ei lojaaliuttaan halunnut kertoa hänelle, tai sitten Gabriellea painoi edelleen vanhempien asenne. Hän ei voisi jälkimmäiselle mitään, mutta ensimmäisen hän voisi korjata.
"Voin aina kysyä Theodorelta", nainen lausahti hymyillen. Mahdollisuus tosin oli, ettei mies tapansa mukaan tiennyt mistään mitään. Ehkä oli hyväkin, että Teddy oli lähtenyt lukemaan psykologiaa. Ainakin mies ymmärsi edes hieman enemmän naisten käytöksestä kuin isänsä, joka oli valitettavan hämmentynyt usein.

".... Ei hän kertoisi." Tätä Gabrielle kyllä epäili itsekin. Kyllä Alice saisi sen pojastaan irti.

Alice naurahti ja taputti Gabriellen reittä.
"Tässä perheessä minulle kerrotaan kaikki", hän vastasi huvittuneena. Lapset olivat ehkä kasvaneet aikuisiksi, mutta se ei ollut muuttanut mitään. Hän oli edelleen täällä lapsiaan varten, jotka tuntuivat soittelevan lähinnä silloin, kun tarvitsivat apua ja neuvoja.

"Ei hän uskalla. Pelkää varmasti että murhaisit hänet." Gabrielle sanoi vähän lamaantuneena. Ei hän uskaltaisi.

"Juuri sen takia hän kertoo", Alice korjasi Gabriellen ajatusketjua. Poika saisi luvan kertoa hänelle, mitä oikein oli tapahtunut, muuta kuin lapsi ja yhteinen koti ja naisen elämää tuomitsevat vanhemmat. Hän selvittäisi tämän pohjia myöten.
"Pieni pelko on tervettä. Opettaa tehokkaasti sen, ettei samaa virhettä kannata toistaa."

"... Pieni?" Naisen kasvoilla viivähti hetken hymy. Hän huokaisi.
"Vain jotakin mitä hän sanoi. Riitelimme yhdessä vaiheessa paljon. En edes oikein tiedä miksi."

Alicen mielestä tämä oli pientä. Hän kohotti kulmaansa kuullessaan Gabriellen selityksen. Vai oli kaksikko ehtinyt jo riidelläkin, ja vielä useampaan otteeseen, jos hän oli tulkinnut Gabriellea oikein.
"Ilmeisesti saitte kuitenkin sovittua?" Alice lausahti kysyvästi. "Vihaisena ihmiset sanovat mitä sattuu. Et uskoisi, mitä kaikkea olen saanut kuulla teini-ikäiseltä Theodorelta."

"Saimme. Tiedän sen, mutta hän sattui osumaan pahimpaan pelkooni sanoillaan ja en vain osaa unohtaa sitä. Aina välillä mietin olenko sellainen." Nainen huokaisi raskaasti. Hän ei halunnut kuvitella.

"Siinä hän on hävettävän taitava", Alice myönsi. Ehkä hänen olisi pitänyt painostaa poikaansa opiskelemaan jotakin muuta kuin ihmismielen saloja ja kehonkielen viestejä. Välillä tuntui, että poika luki ajatuksia. Tosin vastapainona oli niitä päiviä, kun mies ei tuntunut tajuavan mistään mitään ennen kuin sen pamautti suoraan päin näköä.
"Hän rakastaa sinua, Gabrielle. Pelkosi on aivan turha. Ei hän haluaisi olla kanssasi, jos tosissaan uskoisi omia sanojaan. Hän ei ole koskaan suhtautunut yhtä suojelevasti kehenkään näiden seinien sisällä."

"... Sitä on vaikea uskoa välillä kun kuuli olevansa elämänsä suurin virhe ja miten tiedän olevani täydellinen ja kaikkien palvovan minua. Hän oli siis aivan varma että eräs ylennystä hakeva alaiseni yritti flirttailla. Ehkä että olisin lämmennytkin. Taisimme viikon olla puhumatta toisillemme sen jälkeen. Hän on todella taitava osumaan arkaan paikkaan." Ja Teddyn huulilta se kamala ivallinen äänensävy tuntui kahta kauheammalta.

Alice narskutti hampaitaan. Se oli vanha tapa, joka puski pintaan hetkinä kun hän todella toivoi voivansa kuristaa jonkun - tässä tapauksessa poikansa. Mikä miehiä oikein vaivasi? Edes vihaisena ei sopisi sanoa tuollaisia, ei vaikka miten ottaisi päähän.
"Olen pahoillani", Alice huokaisi yrittäen hengittää kireyttään ulos. Teddyn kuristaminen ei auttaisi ketään, vaikka poika saisi ehdottomasti kuula kunniansa. "Joulun jälkeen Theodoren ollessa täällä, ei hän puhunut mistään muusta kuin sinusta ja Dimestä. Silloin kun hän ei ollut huolesta järjiltään tammansa takia, hän itki sinun vuoksesi. Hänen siskonsa jaksoi kuunnella sitä päivän, ennen kuin käski varsin suorin sanoin Theodorea ryhdistäytymään ja lähtemään perääsi", Alice kertoi. Hän pudisteli päätään pienesti.
"Ja mitä mustasukkaisuuteen tulee, Theodore on aina langennut siihen ollessaan epävarma. Tässä talossa on tapeltu hevosista enemmän kuin mistään muusta, ja mustasukkaiset mökötyskohtaukset olivat tiettyinä aikoina arkipäivää. Uskon, että hän syvällä sisimmässään luottaa sinuun täysin."

"Ei se vaikka hän luottaisikin. Mutta minä aina pelkään että olen sellainen." Ai? Mies oli kaivannut häntä. Se sai naisen naurahtamaan voipuneeseen sävyyn. Teddy oli ollut surkea näky hänen ovensa takana silloin uudenvuodenaattona.
"Ja sitten vielä valehtelin hänelle. Kävin lääkärissä ja sain tietää raskaudesta, mutta en osannut kertoa heti. Valehtelin stressini syyksi mahdollisen siirron Lontooseen. En unohda sitä ilmettä kun kerroin valehdelleeni. Vaikka hän ei suuttunutkaan kun sai syyn mutta... Silti."

"Niin kauan kuin pelkäät olevasi sellainen, et koskaan tule olemaan sellainen", Alice hymähti. Pelko piti kaidalla tiellä, sen jos minkä hän oli oppinut lastensa kanssa. Olihan heistä kasvanut ihan kunnon kansalaisia. Mitä nyt välillä aiheuttivat harmaita hiuksia vanhemmilleen, mutta ainakaan hän ei joutunut kiertelemään pubeja etsiessään lapsiaan.
"Sinä pelkäsit. Se on ihan luonnollinen reaktio, varsinkin, jos olitte tapelleet paljon. Minä olin naimisissa ja yhden lapsen äiti, ja silti pelkäsin kertoa Theodoresta Johnille", nainen kertoi pehmeästi. Perheenlisäys ei ollut pikkujuttu, josta vitsailtiin ruokapöydän ääressä. "En kuitenkaan tarkoita, että olisit toiminut oikein, mutta minä ymmärrän."

Gabriellea helpotti se, että joku sanoi ymmärtävänsä sen, miksi hän oli peitellyt asiaa. Se auttoi.
"Olimme joskus puhuneet lapsista mutta... En tiennyt miten paljon hän niitä haluaa. Joten sen kertominen oli kamalaa. Jos olisin tiennyt tämän mitä nyt, en olisi pelännyt. Kun tiesin kiertoteitä ettei Violet halua lapsia niin tavallaan niputin Teddyn pitkään samaan kastiin. Ja sitten sen jälkeen siihen kastiin joka tekee kuin avovaimo haluaa."

"Luotan siihen, että tiedät nyt", Alice naurahti huvittuneesti. Teddy oli varmasti hössöttänyt hulluuteen asti naisen ympärillä. Hän oli kieltämättä yllättynyt siitä, ettei poika ollut soittanut hänelle kolme minuuttia sen jälkeen kun oli itse saanut tietää. Ehkä mies oli vihdoin kasvamassa aikuiseksi eikä tarvinnut häntä joka tilanteessa.
"Mutta hän tekee, mitä haluat, siinä olet oikeassa", nainen hymähti. "Hän haluaa vältellä konflikteja viimeiseen asti. Joskus silläkin hinnalla, että tekee kaiken muiden tahdon mukaan." Kuten Violetin kanssa. Hän todella toivoi, että mies oli oppinut aiemmasta parisuhteestaan. Ainakin Teddy uskalsi jo väittää hänellekin vastaan, jopa ruokapöydässä ja jostain niin arkipäiväisestä kuin teitittelystä.

"Minä tiedän sen että hän tekisi. Ja en anna hänen tehdä. Tai siis, pakotan hänet tekemään omia päätöksiä. Annan vaihtoehdot, joista hän saa valita. Toivottavaa tietty on että jonakin päivänä hän keksisi oman kolmannen vaihtoehdon, mutta tuskin." Gabriell virnisti hieman. Mies oli liiankin helppo joskus, mutta sitten riidellessä täysi saatana. ota siitä nyt selvää.
"...Ja myönnän, olen ehkä itse käskenyt hänen joskus kasvattaa selkärangan, ajatella itse ja olla mies. Silloin Lontoossa. Krhm."

"Se on hyvä", Alice vastasi huvittuneena. Teddy osasi kyllä tehdä päätöksiä, mutta vain silloin, kun ne eivät koskeneet miehen perhettä. Hevostensa suhteen Teddyllä tuntui olevan kaikki langat käsissään, tai ainakin oli ollut viime viikkoina, kun mies ei ollut suostunut kuuntelemaan hänen ehdotuksiaan kahta sekuntia pidempään.
"Kiitos siitä", Alice nauroi naisen sanoille. Hän oli käskenyt poikaansa ryhdistäytymään useammankin kerran, mutta tulokset olivat jääneet varsin laihoiksi. Ehkä Gabrielle saisi tehtyä sen, mihin äiti ei ollut pystynyt.

"No se tosin vaati drinkin, Teddyn parin oluen jälkeen ja kohtauksen keskellä pubia. En tiedä kannattaako siitä kiittää. Ja hän ei ottanut sitä ihan toivotusti." Toivottu reaktio ei tosiaankaan ollut yhteinen yö hotellihuoneessa Violetin selän takana. Hupsista.

"Mutta jos sanot sen tarpeeksi usein, ehkä hän alkaa uskoa sinua", Alice totesi harteitaan kohauttaen. Hän ei aikonut kysellä Lontoosta sen enempää. Hänellä oli omat päätelmänsä siitä, mitä kisamatkalla oli tapahtunut, mutta hän ei oikeastaan halunnut tietää sen enempää. Oli parempi keskittyä muihin asioihin kuin siihen, oliko oma poika kenties useinkin harrastanut moista parisuhteensa sivussa. Nainen ei ehtinyt sanoa muuta ennen kuin kuuli ulko-oven käyvän. Miehet saapuivat kaamealla kolinalla ja töminällä sisään. Alice kohotti huvittuneesti kulmaa Gabriellelle kuunnellessaan miesten innostunutta juttelua. Hän ei erottanut sanoja, mutta äänensävy kertoi kaiken. Teddy ilmestyi ensimmäisenä takkahuoneeseen leveä hymy huulillaan.
"Toivottavasti äitini ei ollut aivan kamala", mies naurahti kumartuessaan suukottamaan Gabriellen otsaa. Hän istahti leveästi hymyillen sohvalle välittämättä äitinsä katseesta, joka suuntautui kuraisiin housunlahkeisiin. Hän oli kävellyt pehmeällä nurmella, joten tietenkin kura oli noussut lahkeita ylöspäin.

Ei Gabrielle olisi siitä puhunutkaan naiselle. Ei todellakaan. Alice tekisi itse johtopäätöksensä ja se siitä.
Nainen naurahti Teddylle ja pudisteli päätään.
"Ei ollenkaan. Missä sinä kävit rypemässä?"

"Kiitos luottamuksesta", Alice lohkaisi Gabriellen vastattua miehenpuolikkaalleen. Teddy vain virnisti äidilleen kuin sanoen, ettei tuosta voinut aina mennä takuuseen.
"Laitumilla", mies myönsi lammasmaisesti virnistäen. "Koirien kanssa", hän lisäsi velmusti. Alice huokaisi kuuluvasti. "Ne tylsistyivät tallissa. Otimme ne mukaan kun kävimme katsomassa Whizzyä ja muita."
"John?" Alice huikkasi eteisen puolelle. "Kai pidit poikamme kaukana Foxysta?"
"Totta kai", mies vakuutti astuessaan takkahuoneen puolelle. Teddy iski silmää Gabriellelle. Hän oli ensimmäisenä käynyt tervehtimässä punarautiasta puoliveristä, mutta äidin ei tarvinnut tietää sitä.
"Mitäs te puuhasitte sillä aikaa kun me ulkoilimme?" Teddy kysäisi Gabriellelta heittäessään kätensä rennosti naisen harteille.

Gabrielle naureskeli. Alice taisi itsekin tietää ettei tuon ajatuksia otettu huomioon.
"Juttelimme. Pelkkää pahaa teistä, tietenkin."

"Niin arvelinkin", Teddy naurahti hyväntuulisena. Isän kanssa oli ollut mukava jutella niitä näitä. Hän vietti liian vähän aikaa isänsä kanssa kahden. Äiti tai Harriet oli aina mukana.
"Äitini ei kuitenkaan onnistunut ajamaan sinua pois?" Mies kysäisi naurahtaen ja sipaisi naisen tummia kiharoita sivummalle.

"Eei. Ei hän edes yrittänyt." Gabrielle nojasi varovasti miehen olkaa. Nyt vain aamuisin iskevä pahoinvointi alkoi usein kostautua illalla väsymyksenä.

Teddy hymyili ja kohotti toisen kätensä silittelemään tummia hiuksia.
"Haluatko jo petiin?" Mies kysäisi pehmeästi. Hänen vanhempansa ymmärtäisivät kyllä.

"... Se voisi olla hyvä idea." Gabrielle myönsi. Hän ei ikinä saisi rauhaa jos valvottaisi itseään nyt ja Teddy saisi vihiä asiasta.

"Siinä tapauksessa, lähdetään ylös", mies lausahti. Hän vilkaisi vanhempiaan.
"Hyvää yötä", hän toivotti molemmille ja tarjosi kättään naiselle.
"Lähetän Kratoksen alas", mies vielä lisäsi. Alice nyökkäsi.
"Päästän sen ulos muiden seuraan", äiti lupasi pojalleen, joka hymyili kiitokseksi. "Älä siis karkaile ikkunoista", nainen lisäsi velmun hymyn kera.

Gabrielle nousi ja toivotti myös hyvät yöt toisen vanhemmille. Päästyään ylös ja hän venytteli oikein antaumuksella, astellen matkalaukulle josta löytyisi yövaatteet sun muut. Häntä todella vähän väsytti enemmänkin.

Mies teki kuten oli luvannut ja hetken koiran niskaa rapsuteltuaan komensi mustan koiran ulos huoneesta. Hän kuuli kuinka Kratos lähti tassuttelemaan alakertaan kynnet parketilla rapisten.
"Sehän meni hyvin", mies hymähti napittaessaan kauluspaitaansa auki. Hän hymyili Gabriellelle ja astahti painamaan suukon naisen poskelle ennen kuin penkoi oman pyjamansa esiin.
"Ihan rehellisesti, ei kai äitini painostanut liikaa?" Teddy kysäisi riisuessaan vaaleansinisen kauluspaitansa, joka päätyi puolihuolimattomasti viskattuna tuolin selkänojalle.

"Se meni todella hyvin" Gabrielle naurahti ja veti yllensä satiinisen, puoleen reiteen yltävän yöpaidan. Hän ei omistanut oikein muita, kun kotona tuppasi nukkumaan miehen vieressä ilman rihman kiertämää. Eikä Teddyllä tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Hän katseli hetken miltei horroksessa miehen paljasta yläkehoa, kun sitten pudisteli hieman päätään havahtuakseen vastaamaan kysymykseen.
"Ei. Äitisi on oikein ihana. Hän... Otti asioita todella hyvin ja neuvoi. Usko pois. Hän oli ihanampi kuin koskaan olisin kuvitellut."

Teddy hymyili tyytyväisenä. Se oli mennyt oikein loistavasti, jos häneltä kysyttiin. Hyvä, että nainen oli samaa mieltä.
"Ihana kuulla", mies naurahti kiskoessaan pyjaman valkoista hihatonta päälleen. Hän vaihtoi reippaasti kankeat farkut pehmeisiin siniruutuisiin pyjamanhousuihin ja hymyili Gabriellelle.
"Äitini yllättää silloin tällöin", mies hymähti ja siirtyi heittelemään koristetyynyjä sivuun. Hän veti päiväpeiton sivuun ja viittasi Gabriellea sujahtamaan peittojen lämpöön.
"Olet rakas", mies mumisi tummien hiusten sekaan ja veti naisen lähelleen. Sääli, kun täällä ei viitsinyt nukkua alasti.

Gabrielle sujahti hyvin tottuneesti Teddyn kainaloon peittojen alla. Hän nautti miehen lähellä nukkumisesta ja oleilusta paljon.
"Sinäkin olet todella rakas. Perheesi on ihana. He ottivat kaiken niin hyvin."

Teddy naurahti hiljaa naisen sanoille.
"Et ole tuota mieltä enää muutaman joulun jälkeen", mies kuiskasi hyvätuulisesti. Vanhemmat olivat käyttäytyneet edukseen tänään, mutta hän ei epäillyt lainkaan, etteikö vuosien varrelle mahtuisi niitäkin kertoja, kun meteli nousisi milloin mistäkin.

"Mutta sitten voin aina palata siihen kun äitisi tuki minua enemmän kuin omani." Hän muistutti Teddylle ja silitteli toisen rintakehää hellästi. Hieman ehkä härnäten.

Teddy hymyili lämpimästi. Oli ihanaa, että hänen äitinsä oli tehnyt sen, mikä olisi kuulunut Gabriellen äidille. Nainen ansaitsi vanhempien hyväksyntää ja tukea.
"Se on hyvä", hän totesi pehmeästi ja tarttui naisen käteen huvittuneesti päätään pudistellen.
"Jos jatkat tuota, joudumme tosissaan testaamaan kartanon äänieristeitä."

Gabrielle kohotti pirullisen leikkisästi toista kulmaansa. Oliko tuo haaste? Hän tyytyi naurahtamaan hellästi ja kurottautui suukottamaan miehen huulia hellästi. Noin. Ei tässä muuta.

Teddy arvasi sanoneensa jotain väärin, kun Gabriellen kulma kohosi. Se nyt vielä puuttuisikin, että nainen ottaisi hänen kiusaamisen tavoitteekseen.
"Olet kultainen", mies naurahti saatuaan suukon. Ehkä hän pääsi pälkähästä, tämän kerran.

"Ehkä kerran elämässäni käyttäydyn vaikka ei tekisi mieli." Hän naurahti hiljaa ja hivuttaitui aivan lähelle, sulkien silmiään. Ihana mies.

"Kuka sinä olet ja mihin piilotit Gabrielleni?" Mies kysyi matalasti nauraen. Hän kietoi kätensä tiukemmin naisen ympärille ja painoi suukon naisen suupieleen leveästi hymyillen. Oli ollut hyvä idea tulla tänne, vaikka aluksi vanhempien kohtaaminen oli pelottanut.

"Hän jäi asunnolleen, koska ei osaa käyttäytyä." Nainen virnisti Teddylle hieman ja silittti nyt tuon leukaa peukalollaan, purren kevyesti huultaan.

"Sääli", mies naurahti ja antoi sormiensa vaeltaa naisen kyljellä. Mikä siinä olikin, että vanhempien katon alla hän tunsi olonsa kapinalliseksi teiniksi, jonka nyt vain oli pakko olla käyttäytymättä.
"Käyttäytyminen on yliarvostettua."

"Kuvittelin että sinä ehkä haluaisit olla kunnolla." Heille oli jo lapsikin tulossa niin sen yrittämisen piikkiim ei voisi laittaa. Gabrielle suukotti Teddyn leukaa hellästi, hymyillen. Mies oli ihana kun oli saanut itsensä takaisin, eikä ollut enää heidän tappelustaan stressaantunut ja ahdistunut.

"Milloin minä sellaista haluaisin?" Teddy naurahti. Hän ei tosiaankaan ollut parhaimmillaan, mitä moisiin käytöstapoihin tuli.
"Sitä paitsi kukaan ei voi syyttää minua enää sen jälkeen kun on viettänyt kanssasi pari minuuttia. Olet jumalainen", mies mumisi lopun lauseestaan naisen kaulaa vasten antaessaan huultensa vaeltaa pehmeällä iholla.

Gabrielle naurahti toiselle hellästi, venyttäen kaulaansa. Ai nyt kun hän yritti olla, Teddy ei aikoisi sitäkään vähää?
"Yritätkö saada minut pyörtämään päätökseni?"

"Ehkä", mies virnisti velmusti ja suukotti naisen kaulansivua. "Mutta voin toki päästää sinut nukkumaankin", hän lupasi varsin jalosti, joskin kasvoja koristi edelleen sama velmu virne.

"... Hmmm... Ei minua nyt niin paljon väsytä." Hän huokaisi raskaasti ja venytteli hieman. Se oli todella... Ihanaa.

"Oletko aivan varma? Näytät väsyneeltä", mies kiusoitteli kohottaen toisen kätensä naisen hiusten sekaan. "En millään haluaisi, että olet huomenna kovin uupunut." Niinpä niin, oikein vakuuttavaa, kun samalla sormet seilasivat missä sattuu ja hän paineli suukkoja naisen leukapieleen.

Gabrielle naurahti ja virnisti toiselle leveästi.
"... Ei minua haittaa olla vähän väsynyt. Senhän voi laittaa raskauden piikkiin, hmm?"

"Kieroa", mies naurahti matalasti ja kohottautui paremmin kätensä varaan voidakseen katsella Gabriellea yläviistosta. "Pidän siitä."

"Niin on." Hän naurahti ja katseli Teddyä hymyillen. Hän puraisi huultaan, iskien miehelle silmää viekkaasti. Hah.

"Kulta", Teddy lausahti varoittavalla äänensävyllä. Pieni kiusoittelu suukkojen ja hellien kosketusten kanssa oli aivan eri asia kuin naisen viekkaat ilmeet. Hän ei tosiaankaan menisi takuuseen teoistaan, jos Gabrielle lähtisi tälle linjalle.

"... Mitä? Roska silmässä." Gabrielle vastasi viattomana, tehden saman uudelleen. Teddyä oli ihana kiusata. Itse aloitti.

Teddy ähkäisi ja pyöritti silmiään. Naiset olivat mahdottomia! Elämä olisi niin paljon helpompaa ilman hamekansaa.
"Olet mahdoton", hän mumisi huvittuneena ja kierähti selälleen sängylle. Ajatukset karkailivat ihan omille teilleen, joten nyt oli hyvä hetki pidättää hengitystä ja yrittää unohtaa naisen läsnäolo. Se tosin oli helpommin sanottu kuin tehty.

"En ole." Gabrielle kierähti miehen kainaloon ja silitti tuon rintakehää kädellään ja suukotteli sitä hellästi. Ihana mies.

"Olet", mies naurahti matalasti ja silitteli kädellään tummia hiuskiekuroita. Kaunis, ihana nainen, ja tuo oli valinnut hänet. Hän oli maailman onnekkain mies. "Mutta rakastan sinua silti."

"Ensimmäistä kertaa kuulen että mies rakastaa minua siksi, että olen mahdoton." Nainen väänsi toisen sanoja hieman, nousten satiinihepenessään miehen vatsan päälle istumaan.

Teddy nauroi toisen vastaukselle. Saattoihan sen noinkin kääntää.
"Se on yksi niistä syistä, miksi en saanut katsettani irti sinusta", mies myönsi auliisti. Hän kohotti kulmaansa virnistäen, kun Gabrielle nousi istumaan. Nainen oli mahdoton, kuten hän oli juuri todennut. Miehen kädet hakeutuivat kuin itsestään toisen vyötärölle ja reisille.

Gabrielle sentään istui vatsan päällä, eikä hieman alempien ruumiinosien päällä. Hän keinutteli itseään siinä virnuillen hieman, toista oli niin ihana kiusoitella.
"Krhm, herraseni, et tiennyt silloin että olen mahdoton nainen. Näit vain tahdikkaan, vapaaehtoistyötä tekevän uranaisen."

Hän oli mies. Jo pelkkä Gabriellen katsominen olisi saanut hänet hereille, puhumattakaan naisen virnuilusta ja heilumisesta. Tämä oli suorastaan kidutusta.
"Niinhän sinä luulet", mies naurahti ääni aavistuksen käheänä. Ei kai kukaan voinut häntä syyttää moisesta reaktiosta? Gabrielle kiusasi häntä. "Olen psykologian professori, tiedän jokaisen ajatuksesikin", mies virnuili. Niin varmaan. Hyvä kun hän tiesi omat ajatuksensa.

Gabrielle kohotti kulmaansa. Mies oli hölmö? Hän kumartui suutelemaan toista hellästi, antaen käsiensä hieroa toisen rinakehää.

Teddy vastasi suudelmaan kietoen toisen kätensä naisen niskaan pitelemään toista aloillaan. Mitäs oli kiusannut häntä niin kamalasti. Hän vaati hyvitykseksi pitkää suudelmaa. Ei se ollut kohtuutonta, ollenkaan. Hän ei tiennyt, oliko huoneen lämmitys yllättäen noussut monta pykälää ylemmäs vai kuvitteliko hän vain, mutta niin tai näin, kylmä hänellä ei enää ollut.

Gabrielle suuteli toista pitkään ja antaumuksella. Hän nautti siitä todella, Teddyn kanssa oli niin hyvä olla. Olivat hekin kaksi, eivät osanneet yhtä iltaa olla.

Teddyn mielestä heillä ei ollut mitään syytä olla kiltisti. Kartano oli suuri ja tyhjä, eikä kukaan erehtyisi vaeltelemaan ylemmässä kerroksessa enää tähän aikaan. Olisi eri asia, jos Harriet olisi kylässä vastapäisessä huoneessa. Silloin mahdollisuus rysän päältä kiinnijäämiseen olisi huomattavan paljon suurempi.
"Saat minut hulluksi", mies huokaisi suudelmien lomasta aavistuksen hengästyneenä. Miten hapesta tulikin aina yhtä toisarvoista, kun Gabrielle oli lähellä?

Gabrielle naurahti, alkaen suukotella miehen sileää leukaa ja kaulaa. Ihana Teddy.
"Minä taidan olla kokoajan päästäni sekaisin kanssani, kun en osaa käyttäytyä yhtä iltaa.." Nainen myönsi hiljaa, suudellen miehen ihoa korvan alta, ennen kuin nappasi korvalehden hampaidensa väliin kevyesti.

"Kuten jo sanoin, käyttäytyminen on yliarvostettua", mies henkäisi terävästi Gabriellen puuhille. Voi luoja. Miten kaikki mitä nainen teki tuntui niin oikealta? Kädet vaelsivat häpeilemättä naisen upealla kropalla. Teddy veti rauhallisesti yöpaitaa ylemmäs ja livautti kätensä hellimään paljasta selkää. Toinen käsi valui puristamaan naisen takamusta virneen kohotessa kasvoille.

Tumma nainen vetäytyi hieman pystympään, jotta saattaisi katsoa toista hieman kyseenalaistavan ilmeen kera, kun mies puristi hänen takamustaan.
"... Olen aina pitänyt sinua enemmän rintoihin mieltyneenä, mutta olinko väärässä, rakas?"

"Miksi valita, kun voi saada molemmat?" Mies virnisti ja puristi kädellään uudemman kerran. Hänen mielestään moinen logiikka oli aukotonta. Ei lapsistakaan valittu suosikkia, tai ei ainakaan olisi pitänyt.

"... Niin, totta." Gabrielle ei voinut sanoa toiselle vastaankaan, sillä se oli perin tyhjentävästi sanottu. Hän kallisti hieman päätään, sipaisten tummia kiharoitaan korvansa taakse.
"Rakastan sinua."

Miehen virne pehmeni naisen sanojen myötä.
"Minäkin sinua", hän vastasi hellästi ja veti toista lähemmäs suudellakseen pehmeitä huulia. "Rakastan sinua aivan mahdottomuuksiin asti", mies mumisi painellessaan suukkoja ympäri naisen kasvoja.

Gabrielle nyrpisti hieman nenäänsä, kun mies paineli suukkoa pitkin hänen kasvojaan. Se vastaus lämmitti mieltä.
"Et enää koe että minulla olisi tarve lähteä?"

Teddy hymyili toiselle. Hän kohotti kätensä siirtämään hiuskiekuroita sivuun kauniilta kasvoilta.
"En minä voi sinun puolestasi puhua, mutta minä en ole menossa minnekään, paitsi juoksemassa perääsi jos päätät karata ikkunasta", hän naurahti lauseensa lopun. Gabrielle ei vaikuttanut ihmiseltä, joka kiipeilisi ikkunoista pakoon. Onneksi.

Gabrielle katseli Teddyä lämmin hymy kasvoillaan.
"... Tiedät mitä tarkoitan, rakas." Hän totesi toiselle hiljaa, nostaen kätensä silittämään Teddyn poskea. Gabrielle naurahti laiskasti Theodoren sanoille. Aina hauskuuttamassa häntä.
"En juokse."

"Hyvä", Teddy vastasi. Oli hyvä tietää, ettei nainen ollut juoksemassa mihinkään. Hänen pitäisi tosissaan hioa viimeiset yksityiskohdat kuntoon, jotta saisi sormuksen naisen siroon sormeen mitä pikemmiten. Ehkä se rauhoittaisi hänenkin mieltään ja veisi viimeisetkin epäilykset, jotka olivat jääneet naisen yllättävän ilmoituksen jälkeen.

Gabrielle valui toisen viereen makaamaan kyljelleen, hymyillen hellästi. Hän haki Teddyn käden omaansa ja silitteli sitä peukalollaan. Hänellä niitä epäilyksiä enemmän oli.

Teddy hymyili hellästi takaisin. Hänellä oli maailman paras avovaimo, tulevan lapsen äiti ja rakastettu. Hänellä oli lupa hymyillä juuri niin leveästi kuin häntä huvitti.
"Olet elämäni valo, Gabrielle", mies kuiskasi hellästi ja sipaisi naisen poskea sormillaan. Toinen oli parasta, mitä hänelle oli ikinä tapahtunut.

"... Elämässäsi täytyy olla todella pimeää." Nainen naurahti hiljaa ja nippaisi miehen nenää, sulkien hieman silmiään. Siinä Teddyn kainalossa tuntui olevan maailman turvallisin paikka. Kukaan ei siinä voisi satuttaa, paitsi mies itse sanoillaan

"Oli joskus. Ei ole enää", mies naurahti hymy huulillaan. Hän paransi otettaan kainaloonsa kömpineestä naisesta. Tällaisten hetkien takia hän oli valmis kestämään mitä tahansa. He kaksi, lähekkäin, täynnä lämpöä ja rakkautta, eikä kummallakaan ollut kiire mihinkään.

Mitä siihen voisi sanoa? Hän tyytyi hymyilemään Teddylle hellästi ja nukahtikin se sama hellä hymy huulillaan aivan kiinni Teddyssä. Mies oli niin ihana. Ja hän tiesi tuon suojelevan häntä ja lasta. Olihan tuo puolustanut Gabriellea naisen omilta vanhemmiltakin.

Teddy antoi ajatustensa vaeltaa katsellessaan nukkuvaa naista. Gabrielle näytti niin paljon nuoremmalta nukkuessaan. Niin herkältä ja suorastaan särkyvältä. Hän tekisi kaikkensa, jotta nainen olisi onnellinen. Mies sulki silmänsä yhä pienesti hymyillen ja antoi unen viedä mukanaan, vaikka olisi mielellään nauttinut hetkestä pidempäänkin. Onneksi uusi päivä toisi mukanaan uusia ihania hetkiä, joihin hän voisi uppoutua.

Lauantai 21. helmikuuta

Nukkuessa naisen kasvoille ei ilmestynyt huoliryppyjä tai mitään muitakaan. Nainen nukkui hyvin tyytyväisenä myöhään aamulla. Normaaliin itseensä verrattuna.

Teddy olisi todennäköisesti nukkunut puoleen päivään asti, tai siitä ylikin, ellei oven narahdus sen auetessa olisi saanut miestä havahtumaan. Hän katsoi hetken typeränä tyhjää oviaukkoa. Mistä lähtien ovet olivat auenneet itsestään? Selitys saapui varsin nopeasti, kun päälle neljäkymmentä kiloa dobermannia loikkasi sängylle.
"Kratos", mies naurahti pystymättä torumaan suurta koiraa, joka asettui makaamaan osittain hänen päälleen. "Ilmeisesti vanhempani eivät uskaltaneet itse tulla herättämään", Teddy hymähti Gabriellelle ja kurkotti painamaan suukon naisen huulille.
"Huomenta."

Gabrielle havahtui vasta kun Kratos hyppäsi sänkyyn. Nainen katsoi dobermannia vähän säikähtäneenä, lopultq vain hymyili.
"Huomenta. Eivät näköjään.

Kratos tuijotti Teddyä tummilla silmillään ja heilutti muutaman kerran hännäntöpöään kerjätessään huomiota niin elegantisti kuin vain saattoi. Mies vapautti toisen kätensä taputtaakseen koiran päätä.
"Onneksi Kratos on mukava herätyskello. Se jää mielellään nukkumaan viereen", Teddy naurahti ja kääntyi paremmin kyljelleen tönien koiraa pois päältään. "Nukuit vissiin hyvin?"

"On siinäkin herätyskello." Nainen naurahti ja varoen antoi koiran nuuskia kättään, ennen kuin vei omansa silittämään koiraa.
"Todella hyvin."

"Hyvä", Teddy totesi silitellen naisen poskea hellä hymy huulillaan. "Valmis kohtaamaan vanhempani päivänvalossa?" Hän vitsaili ihan kuin vanhemmat olisivat maagisesti muuttuneet toisiksi olennoiksi auringon noustessa.

"Olen, kiitos vain." Gabrielle tökkäisi miestä leikkisästi kylkeen. Mokoma kyllä väänsi niin paljon vitsiä vanhemmistaan. Se oli... Yllättävää miten Alice Morlandin kaltainen ihminen vaikutti aivan erilaiselta nyt. Hän oli kuvitellut naisen kylmäksi.

Teddy älähti tullessaan tökityksi. Kratos kohotti päätään tuijottaen pistävästi miestä. Kehtasikin sekoilla noin. Eihän täällä voinut arvokas vanhus nukkua rauhassa!
"Sekin on hyvä", mies hymyili. Oli todellakin ihanaa, miten hyvin Gabrielle tuli toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Alicekaan ei ollut esittänyt tyypillistä kylmää ulkokuortaan, vaan oli käyttäytynyt toista kohtaan lämpimästi kuten Teddy oli toivonutkin. Hänellä oli pieni epäilys siitä, että jatkossakin Gabrielle saisi kaiken anteeksi ja hän saisi kuulla kunniansa pienimmästäkin virheestä. Se ei toisaalta haitannut, jos se tarkoitti, että hänen naisensa tuli toimeen äidin kanssa. Äidin, joka tuntui olevan täysi vastakohta itselleen, kun he siirtyivät kilpakenttien laidalle.

Se anteeksianto luultavasti loppuisi jossakin vaiheessa, etenkin jos Gabrielle menisi esittämään toiveita siitä ettei Teddy viettäisi kilpailuissa aikaa vaikka kahta päivää ennen joulua tai... Mieluiten ikinä, se tuon kaatuminen kummitteli mielessä edelleen. Hän ei haluaisi uutisina kisapaikalta, että mies viettäisi joulun tai mitä tahansa sairaalassa. Ei.
"Voi Kratos, sano nyt sinä jotakin tuolle mahdottomalle? Ai etkö? Niin arvelinkin." Nainen rapsutti dobermannia, nousi ylös sängystä ja venytteli.

Teddy hymyili huvittuneesti naisen ja koiran varsin yksipuoliselle keskustelulle. Kratos heilautti hännäntöpöään muutaman kerran Gabriellelle ja katseli naisen perään.
"Kratos on lojaali isännälleen. Ei se minua komenna", mies naurahti ja kömpi naisen perässä ylös sängystä. "Mutta voin kyllä pyytää sitä vahtimaan sinua. Mitä luulet, haluaisitko täksi päiväksi nelijalkaisen varjon?"

"..Pffht, saattaisin häiriintyä siitä aluksi." Hän myönsi, olisi ehkä aavistuksen ahdistavaa jos Kratosin kaltainen koira seuraisi koko päivän häntä. Gabrielle vilkaisi puhelintaan ja ilme kirkastui.
"... Teddy..." Äänestä kuuli, että hän oli aikeissa ehdottaa jotakin.
"Ystävieni tutut myyvät talon hyvämaineiselta alueelta Newcastlen liepeiltä. Kaksi kerrosta, kuusi makuuhuonetta... Kotitoimisto, takkahuone, iso piha..."

Teddy virnisti. Mikä loistava syy siis pyytää koiraa seuraamaan naista. Gabriellen äänensävy sai miehen havahtumaan kieroista suunnitelmistaan.
"Käydään ehdottomasti katsomassa sitä", mies vastasi hymyillen. Eivät he siinä mitään menettäisi, ja nainen vaikutti innostuneelta, joten ehdottomasti katsomaan taloa. "Ehkä se on täydellinen koti", hän myhäili ja astahti lähemmäs kietoakseen kätensä naisen ympärille.

Gabrielle nojautui miestä vasten.
"... Kuulemma sillä naisella on kyllä hirveä sisustusmaku, mutta.... Ehkä sitä voisi remontoida, jos se olisi muuten hyvä." Gabrielle virnisti toiselle. Hän ei onneksi nauttinut sisustamisesta samassa mittakaavassa kuin toisen äiti. Hän vain palkkaisi sisustajan.

"Varmasti voi. Voimme tehdä siitä aivan omannäköisemme", mies vakuutti hymyillen. Remontointi onnistuisi kyllä. He voisivat palkata alan parhaat ammattilaiset järkeilemään tilannetta yhdessä. "Jos se muuten vain vastaa toiveitamme", hän lisäsi hyväntuulisesti. Ajatus omasta kodista sai hänet innostumaan. Iso pihakin vielä… Gabriellen pitäisi pitää puolensa tai hän vielä taipuisi äidin vakuuttelujen edessä ottamaan dobermannin omaankin kotiinsa.

Gabrielle ei ehkä suostuisi Alicen puheisiin, mutta jos Teddy pyytäisi, hän ei osaisi sanoa ei. Mies niin välitti Kratoksestakin, ei hän voisi viedä vanhemmalta sitä iloa, että ei soisi toiselle koiraa.
"Se voisi olla ihana. Muistan nähneeni sen joskus. Suunniteltu isolle perheelle. Käytännöllinen."

Teddy hymyili toisen innolle. Hänkin haluaisi nähdä tämän talon. Vaikka se ei olisikaan täydellinen, oli pelkkä ajatus talon katsomassakäymisestä innostava.
"Kuulostaa koko ajan paremmalta", mies myhäili. Hän kiskoi hupparin päälleen vaivautumatta vaihtamaan pyjamaansa pois. Hän virnisti Gabriellelle. "Sinä voit näyttää edustavalta meidän molempien puolesta", mies selitti vaatevalintaansa virnuillen varsin poikamaisesti. Hän saattoi jo kuulla äitinsä huokaisun kun hän istuisi pöytään pyjamassa.

Gabrielle seuraili toisen reaktiota siihen isoon perheeseen. Ei ainakaan näkyvää kauhua.
"Ai voinko?" Gabrielle sipaisi hiuksensa nopealle nutturalle, puettuaan yllensä mekon, sellaisen hiukan hienomman kotimekon. Ehkä hän välttäisi näin.

"Näytät jo", Teddy vakuutti naurahtaen ja suukotti naisen poskea. "Kylpyhuone on kaksi ovea oikeallepäin", mies tajusi ilmoittaa. Hän istahti takaisin sängylle ja kokeili hiuksiaan. Eivät ne nyt aivan pörrössä olleet, joten eiköhän hän kelpaisi. Äiti huokailisi joka tapauksessa, joten mitäpä sitä enää vaivautumaan. Mies rapsutti Kratoksen korvantaustaa.
"Olet kyllä yksi höpsö koiravanhus", mies mumisi koiralle joka vain heilautti häntäänsä.

Gabrielle naurahti ja kiitti, karaten meikkipussinsa kanssa vessaan. Hän hyräili itsekseen siellä ja meikkasi samalla kevyen luonnollisesti. Näin, nyt hän olisi ihan kelvollinen esittäytymään toisen vanhemmille uudelleen.
"Itse olet höpsö vanhus." Gabrielle sanoi virne huulillaan kun astui juuri huoneeseen kuullakseen mitä tuo sanoi koiralle.

"Auts", Teddy valitti Gabriellelle. "Tuo oli jo julmaa", hän jatkoi päätään pudistellen. Kamala, katala nainen. Ei hän nyt niin paljoa vanhempi ollut. Ihan vähän vain. "Eikö ollutkin, Kratos?" Koira haukotteli, minkä Teddy tulkitsi ilomielin suostumukseksi.
"Kratoskin on sitä mieltä, että olit ilkeä. Saat anteeksi kun tulet tänne antamaan pusun", mies virnuili ja ojensi käsiään sängyllä istuessaan.

Muutaman vuoden nuorempi nainen hymyili toiselle vain leveästi ja nauroi heleästi. Hän kohotti kulmaansa Teddyn jutellessa koiralle, istuen miehen syliin. Hän painoi suukon tuon huulille, käsi poskella leväten.
"Noin?"

"Parempi", mies myönsi, muttei päästänyt toista lähtemään mihinkään. Hänen teki mieli kietoa kätensä oikein tiukasti Gabriellen ympärille ja kaatua taaksepäin, mutta hän epäili, ettei nainen arvostaisi sitä, jos hän sotkisi kevyen meikin heti ensimmäiseksi. Hän suukotti naista uudestaan.
"Aina vaan parempi", hän myhäili tyytyväisenä.

Gabrielle ei todellakaan ehkä arvostaisi sitä. Hän suukotti miestä uudestaan huulille, hymyillen.
"Kohta saadaan herätä yhteisestä kodista vierekkäin. Joka aamu." Sen sanominen tuntui tekevän siitä jotenkn todellisempaa. Hui. Oikeasti. Apua.

"En malta odottaa", mies naurahti lämpimästi ja halasi sylissään istuvaa naista. Hän oli vilpittömästi onnellinen siitä, miten asiat tuntuivat ratkeavan. He selviäisivät kyllä. Kaikesta tulisi täydellistä. He voisivat elää unelmaansa.
"Toivottavasti kissasikin pitävät maisemanvaihdoksesta", Teddy lisäsi hymyillen. Eiköhän leppoisa Fatty sopeutuisi mihin tahansa, ja nuoremmalle Dinglelle suuremman talon tarjoamat leikkimahdollisuudet olisivat varmasti mieleen. Hän ainakin toivoi niin, sillä välitti Gabriellen kissoista.

"En minäkään." Nainen naurahti ja silitteli miehen poskea hellästi hetken, ennen kuin nousi ylös.
"Ei niitä kiinnosta. Dingle vain rakastaa kun on tilaa riehua. Fatty välittää vain pehmeästä nukkumapaikasta."

"Niin arvelinkin", mies naurahti. Hän totesi, että oli turha jäädä istumaan kun lämmin nainen oli kadonnut sylistä, joten Teddykin nousi jalkeille ja otti suunnan ovea kohden.
"Eiköhän mennä aamupalalle, ennen kuin äitini lähettää koko koiralauman noutamaan meitä", mies naurahti. Kratos painautui vasten pyjamien peittämää reittä valmiina seuraamaan kuin tottelevaisuuskokeessa.

Gabrielle naurahti ja nyökkäsi. Samalla hän mietti miten neuroottinen Teddy olisi täällä aamiaisella, saisiko hän syödä mitä mieli vai jatkaisiko toinen samaa kuin kotonakin. Mies oli suloinen kyllä huolehtiessaan niin.

Mies kietoi kätensä naisen alaselän ympärille ja lähti johdattamaan heitä käytävän puolelle ja alas portaita. Kratos seurasi toisella puolella jättämättä Teddyä hetkeksikään. Höpsö vanhus.
"Huomenta äiti", mies toivotti iloisesti nähdessään äitinsä istumassa nojatuolissa takkahuoneen puolella. Alice kohotti katseensa lehdestä ja viittoi kaksikkoa luokseen. Mies suuntasikin takkahuoneeseen, jonka puiselle pöydälle oli katettuna aamiainen kahdelle.
"Huomenta teillekin. Tai pitäisikö sanoa päivää", Alice vinoili, mutta hymyili pehmeästi Gabriellelle. Kyllä täällä sai pitkään nukkua, varsinkin, kun oli näin hyvä syy, eikä kellokaan ollut vielä edes yhtätoista. "Isäsi lähti pelaamaan golfia. Oletan, ettet halunnut mukaan?"
"En", Teddy vastasi naurahtaen ja istahti sohvalle. Kratos painautui makuulle hänen jalkoihinsa. Mies viittasi runsaita aamiaistarjoiluja kohden. Äiti oli ilmeisesti pyytänyt tarjolle kaikkea mahdollista, jotta Gabrielle varmasti löytäisi mieleistään syötävää.
"Nukuitko hyvin?" Alice kysäisi, suunnaten huomionsa Gabrielleen. Teddy nukkui täällä aina hyvin, joten nainen ei vaivautunut edes kyselemään moista.

Gabrielle seurasi Teddyä alas, toivottaen huomenet Alaicelle kunnon hymyn kera. Hän istui myös sohvalle, vilkaisten mitä oli tarjolla. Kahvia. Se tuoksuikin niin ihanalta. Naisesta näki kamppailun, kun hän kuitenkin kaatoi itselleen teetä.
"Loistavasti." Todella hyvin.

"Hyvä", Alice vastasi ja mulkaisi poikaansa, kun Teddy nosti lautaselleen ainoastaan pari omenalohkoa. Lammasmaisesti hymyillen mies kasasi lautaselleen paahtoleivän ja hetken äitinsä tuijottamista kestettyään, levitti marmeladia leivän päälle. Hän kohotti kulmaansa kuin haastaakseen äitinsä. Joko hän nyt söi tarpeeksi aamiaista äidin mielestä?
"Onko hän aina yhtä huono syömään aamupalaa?" Alice kysäisi Gabriellelta. Teddyltä moista oli turha kysyä, koska miehen mielestä pari kupillista kahvia ja yksi omena kelpasivat aamupalaksi.

Gabrielle vilkaisi Teddy lautasta, ottaen kupillisen jogurttia ja siihen sekaan hedelmiä, iskien sen vielä miehen eteen, sanomatta sanaakaan. Tätä hän oli tehnyt heidän yhdessä asuessaan jonkin aikaa.
"On. Aiva surkea. Mutta kahvia kehtaa juoda, vaikka minä en saa." nainen mutristi huultaan kuin kahvi olisi elämä suurimpiä menetyksiä.

Teddy hymyili nöyränä naiselleen ja tarttui jogurttikuppiin. Alice vain hymyili seuratessaan moista tapahtumaa, joka näytti niin tutulta molemmille, että se taisi toistua useinkin.
"Anteeksi kulta", mies vastasi vaikka kaatoikin itselleen parhaillaan kahvia. Hän tarvitsi kahvinsa, jos halusi herätä kunnolla.
"Hän on ollut kahviriippuvainen jo teini-iästä", Alice myönsi päätään pudistellen. "Ei olisi pitänyt antaa hänen juoda kahvia silloin."

"Noh, sentään et juo viiniä. Sitä en kestäisi." Gabriellella oli ollut tapana juoda viiniä lasillinen tai kaksi silloin tällöin.
"Jos hän on kahviriippuvainen, niin minä taas olen perjantai-illan viinilasillisesta riippuvainen. Suuttuisin jos hän ottaisi sen lasillisen nyt kun minä en voi. Olen niin juurtunut siihen tapaan."

"Sen takia en juo viiniä… nähtesi", oli miehen pakko lisätä pienen tauon jälkeen. Alice nappasi tyynyn takaansa ja heitti sen poikaansa päin.
"Auts! Äiti!" Teddy parahti saatuaan tyynyn päin kasvojaan. Onneksi äiti oli tähdännyt heittonsa niin, ettei hän päätynyt sotkemaan kahvilla tai jogurtilla.
"Kerjäsit sitä", Alice vain totesi ja hymyili salaliittolaisen elkein Gabriellelle. "Sinulla on minun lupani takoa järkeä tuohon kovaan päähän keinolla millä hyvänsä."

Gabrielle mulkaisi Teddyä murhaavasti. Mokoma, kehtasi sanoa tuollaisen ääneen!
".. Sinä ruoja. Esität olevasi myötätunnosta lakossa. Sinä nukut sohvalla." Ei hän oikeasti ollut vihainen, sen huomasi, mutta selvästi aavistuksen näreissään ja Teddyn pitäisi jakaa hellyyttä, jotta nainen leppyisi toiselle.

Teddy nauroi ääneen puristaen heitettyä tyynyä sylissään. Hän sävähti hieman Gabriellen murhaavaa katsetta, mutta päätti jatkaa nauramista siitä huolimatta.
"Ehkä vain jään tänne. Täällä on sänky", mies pohti virnuillen. Alice nappasi uuden tyynyn käteensä.
"Ehei, poikakulta, sinä menet kotiisi ja tuosta hyvästä nukut lattialla", vanhempi nainen ilmoitti tyynyä käsissään pyöritellen.

Uusi murhaava mulkaisi Teddyn suuntaan.
"... Tiedäkin, että sitten ei tarvitse tulla enää kotiin." Hän murahti toiselle, jatkaen syömistään. Siinä hän oli kyllä tosissaan. Jos Teddy tulisi tänne riitoja karkuun, nainen hepuloisi todella.

"Hyvä on, hyvä on, toimin kuskinasi täältä takaisin Newcastleen", mies vakuutti hymyillen. Hän upotti lusikan jogurtin ja hedelmien sekaan ja alkoi syödä aamiaistaan vain hieman vastentahtoisesti. Hän oli oppinut syömään aamiaista hitaasti mutta jatkuvasti paremmalla ruokahalulla, kiitos Gabriellen joka-aamuisen kannustuksen.
"Mieluummin nukun meidän sohvallamme kuin olen täällä äitini kiusattavana", Teddy sanoi ja vilkaisi äitiään siltä varalta, että Alice päättäisi viskaista kannattelemansa tyynyn. Ainakaan tällä kertaa äiti ei sitä tehnyt.

Gabrielle puuskahti. Hän oli selvästi vähän nyreissään, mutta luultavasti unohtaisi sen jossakin vaiheessa. Nainen joi teetä kaikessa rauhassa, syöden paahtoleipää. Hän osti sitä harvoin kotiin, eikä voinut vastustaa sitä nyt.

Teddy huokaisi hiljaa ja kietoi kätensä Gabriellen hartialle. Hän hymyili naiselle pehmeästi. Ei kai toinen kantaisi kaunaa moisesta pilanteosta? Toivottavasti ei. Ei hän halunnut loukata toista.

Ruskeasilmäinen nainen vilkaisi toista pahasti, mutta nojautui sitten toisen kainaloon. Hyvä poika, ymmärsi loistavasti vihjeen. Ei hän kantaisi kaunaa kun sai halauksen.

Teddy suukotti naisen poskea ja halasi tiukemmin. Ihana, ihana Gabrielle. Hän hymyili äidilleen, joka huokaisten laski tyynyn käsistään. Selvä. Ei sitten. Alice olisi niin mieluusti heittänyt poikaansa uudestaan, sillä Teddy olisi moisen kiusaamisellaan ansainnut, mutta äiti antoi asian olla tämän kerran. Ilmeisesti pojankoltiainen myös tiesi, miten pitää Gabrielle tyytyväisenä.
"Mihin aikaan suunnittelitte palaavanne Newcastleen?" Alice uteli pettävän kevyellä äänellä. Teddy oli varma, että äidillä oli mielessään jokin taka-ajatus, ei nainen muuten olisi moisia kysellyt.

Gabrielle vilkaisi miestä kysyvästi. Siitä ei ollut tainnut olla puhetta?
"... En muista että olisimme puhuneet siitä."

"Emme puhuneetkaan", Teddy naurahti. "Mutta lähdemme tänään, äiti", hän vielä lisäsi ennen kuin äiti ehtisi keksiä mitään muuta. "Ehkä iltapäivästä?" Mies ehdottti kysyvästi ja vilkaisi Gabriellea.
"Miten niin?" Hän päätti kysyä äidiltään ennen mitään sen tarkempaa pohdintaa ajoista.
"Ajattelin, jos haluat näyttää kotiasi enemmänkin Gabriellelle", Alice ehdotti hymyillen. "Voin pyytää eväskoria pakattavaksi." Mies vilkaisi Gabriellea ja pudisti nopeasti päätään.
"Ei kiitos, äiti. Minä en kaipaa hevosen selkään", mies vakuutti nopeasti. Hän ei halunnut sanoa, miten Gabrielle vältteli maastoilua.

Nainen puraisi huultaan ja pudisteli kevyesti päätään, kun Alice selvästi ehdotti maastoretkeä.
"En osaa ratsastaa niin hyvin, että voisin ratsastaa hienoilla hevosillanne." Jos hän saisi tällä pelastettua itsensä.

Alice nauroi Gabriellen sanoille lämpimästi.
"Täällä asuvat hevoset ovat joko liian nuoria ratsuiksi tai liian vanhoja kilpakäyttöön. Toki ne ovat upeita hevosia, mutta ne ovat myös rauhallisia ja vanhuudenhöperöjä. Ne nauttivat pitkistä kävelylenkeistä tavattoman paljon, mutteivät valitettavasti pääse riittävän usein sellaisille. Teddy ja Harriet käyttävät vanhuksia yleensä metsissä kun tulevat käymään, mutta sitä lukuunottamatta ne elävät aika lailla laitumilla", Alice kertoi rauhoitellakseen Gabriellea. Ei, heillä ei tosiaankaan ollut täällä hienoja kilpahevosia, joiden koulutuksen taitamaton ratsastaja voisi pilata. Heidän hevosensa olivat siitoskäytössä olevia oreja ja tammoja sekä nuoria lupauksia.
"Siitä huolimatta, taidamme tällä kertaa jättää välistä", Teddy vastasi ja puristi Gabriellen hartiaa pehmeästi. Hänen äitinsä antaisi kyllä olla, jossakin välissä.

"... ne ovat olleet hienoja kilpahevosia. Arizona, jota vuokraan, on vain harrastehevonen ja en ole kummoinen ratsastaja." Nainen myönsi. Varmasti Alicen kaltainen nainen saisi hetkessä hänet ratsastamaan kunnolla, mutta jos kukaan ei ruoskinut töihin, Gabrielle vain lusmusi hevosen selässä.

"Ei huippu-urheilijakaan pysty enää samaan suoritukseen oltuaan kaksikymmentä vuotta eläkkeellä", Alice muistutti naurahtaen. Teddy pudisteli päätään.
"Äiti, anna olla jo. Hevosemme ovat hienoja ja vanhoja. Emme kuitenkaan aio kiusata niitä ylimääräisellä ohjelmalla", Teddy myhäili kahvikuppinsa takaa. "Sen sijaan voimme syödä hyvin ja jutella niitä näitä."

Gabrielle vain naurahti. Aikoisikohan Alice vielä saada hänet hevosen selkään? Jos äiti ja poika ottaisivat saman tehtävän, hänen olisi luovutettava suurempien voimien edessä.

Aikoisi, aivan varmasti. Alice haluaisi nähdä poikansa naisystävän ratsastavan. Eihän ollut mitään muuta tapaa, millä todella arvioida ihmisen syvää sisintä.
"Mutta entä jos-"
"Äiti, älä edes aloita", Teddy keskeytti äitinsä. "Me keksimme kyllä ohjelmaa. Voin käydä näyttämässä hevosia Gabriellelle, mutta emme lähde seikkailemaan metsien keskelle."

Gabriellen syvä sisin ei ehkä miellyttäisi Alicea kovin paljon. Oivoi.
"En tiedä mitä käy jos putoan pahasti." Oli nyt ainakin hyvä yrittää vetää edes siitä narusta. Kiltinkin hevosen kanssa kun saattoi sattua..

Alice pudisteli vain päätään, mutta kohotti kättään luovuttamisen merkiksi. Selvä, ei sitten. Hän oli ratsastanut vielä kilpaa vaikka vauvamaha oli jo näkynyt. Ei moinen estänyt ratsastamista. Häntä ei mikään pitänyt poissa satulasta.
"Theodore voi näyttää sinulle lisää kuvia lapsuudestaan", Alice ehdotti viatonta sävyä tavoitellen, mutta pojan ilmeestä päätellen se ei ollut toiminut. Teddy pudisteli päätään. Ehei. Lapsuuskuvat saivat riittää. Eritoten, kun hän epäili, että äiti lykkäisi hänen käteensä kansion hevoskilpailuista, eikä hän tosiaankaan haluaisi selittää joitakin varsin vauhdikkaista kuvista.

Gabrielle naurahti ja keskittyi syömään aamiaistaan kaikessa rauhassa. Hän vilkaisi naista ja sitten perään tuon poikaa, naurahtaen Teddyn päänpudistelulle.
"Eivätköhän ne eiliset riitä. Tulen joskus ilman häntä vakoilemaan loput."

"Etkä tule", Teddy vastusti silmät laajentuen. Ehei. Hän ei tosiaankaan haluaisi, että nainen viettäisi enää yhtään enempää aikaa kaksin hänen äitinsä kanssa. Äiti onnistuisi vielä antamaan Gabriellelle hyviä (tai hyvin huonoja) ideoita. Gabrielle saisi pysytellä Alicesta kaukana siihen asti, että hän saisi sormuksen naisen sormeen. Sen jälkeen Gabrielle ei enää voisi juosta mihinkään, joten jos äiti vain siihen asti pitäisi hänen häsellyksensä omana tietonaan, olisi hän kiitollinen.
"Mutta ihan vakavasti ottaen, mitä haluaisit tehdä tänään?" Mies kysäisi naiseltaan. Hänen puolestaan he voisivat lähteä aikaisin kotiin, tai viettää aikaa kahden kesken täällä tai… Vaihtoehtoja oli loputtomiin.

Gabrielle sipaisi sormella hiuksia korvan taakse ja kohautti olkiaan. Ei hän oikeastaan tiennyt, hän oli ihan kaikelle avoin.
"... Haluaisin ehkä käydä juoksulenkillä näin kauniissa maisemissa. Voisin ottaa Kratoksen mukaan?"

"Käy toki", Teddy vakuutti iloisesti. "Kratos tykkäisi kovasti", mies lisäsi hymyillen. Alice nyökkäili olevansa samaa mieltä. Mies kohotti kahvikupin jälleen huulilleen ja joi kupin tyhjäksi asti muutamalla kulauksella. Teddy kurkotti kahvipannua kohti äitinsä kulmankohottelusta huolimatta. Ei yksi pikkukuppi riittänyt. Hän halusi toisen ja miksei vaikka kolmannenkin.
"Voisit hyvin ottaa laiskan poikani mukaasi", Alice hymähti katsellessaan Teddyä, joka vain pudisteli päätään. Hän ei juossut. Hän ratsasti, käveli ja vaikka vaelsi, mutta hän ei juossut.

Gabrielle nauroi. Teddy, juoksulenkille? Ehei, mies tippuisi ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen viimeistään.
"... Ei hänestä taida olla juoksukaveriksi. Ensimmäinen puoli kilometriä ja keräilisin häntä polulta."

"Oikeassa olet", Teddy vakuutti naurahtaen. Hän ei tosiaankaan pysyisi Gabriellen tahdissa mukana. Hyvä kun hän jaksoi juosta bussiin silloin harvoin kun julkisia liikennevälineitä käytti. Alice virnisti.
"Juuri siksi voisit ottaa hänet mukaan", vanhempi nainen totesi suorastaan julma virne kasvoillaan. Teddy vilkaisi äitiään.
"Voin aina lähteä Foxyn kanssa", mies ehdotti. "Pysyisimme helposti mukana", hän lisäsi nyökytellen. Velmu hymy kasvoillaan poika katseli äitiään. Foxy oli hevonen, josta Alice mielellään pitäisi hänet kaukana, sillä äiti tuntui omineen kauniin tamman omakseen. Alice pudisteli päätään.
"Sinä pysyt kaukana Foxysta."

"Ehkä joskus toiste, rauhallisemmalle lenkille." Gabrielle ajatteli hölkkäävänsä kovempaa.
"Ja jos menee mukavasti Kratosin kanssa, voin aina harkita toisenlaista lenkkikaveria." Nainen oli alkanut hieman lämmetä vanhalle koiralle. Se oli suloinen.

"Ei kiitos, edes rauhalliselle", Teddy naurahti ja pudisteli päätään. Hän ei ymmärtänyt juoksemisen hehkeyttä. Se oli tylsää ja raskasta ja hengästyttävää. Uimisessakin oli enemmän järkeä.
"Kratos pysyy kyllä vauhdissasi. Käsket sitä seuraamaan, niin se pysyttelee muutaman metrin säteellä ihan sama millä vauhdilla etenet", Teddy totesi kumartuen rapsuttamaan vanhan koiran korvantaustaa.

"Kyllä rakas." Nainen hymähti ja vilkaisi koiraa miehen jaloissa. Hän itseasiassa odotti lenkille lähtöä, paljon. Toisaalta pelotti jättää äiti ja poika keskenään tänne.
"Olethan sitten kunnolla."

"Aina, kulta", Teddy vakuutti naurahtaen. Ei hän mitää pahaa tekisi. Korkeintaan istuisi aidalla rapsuttamassa hevosia, ja sehän oli aivan kilttiä puuhaa. "Nauti lenkistä."

Gabrielle sai syötyä ja nousi ylös. Hän vilkaisi Kratosta.
"Tuletko ulos poika?" Hän taputti reittään ja lähti ensin yläkertaan, vaihtaakseen juoksuvaatteisiin. Sieltä hän taas lähti ulos, kävellen hetken tien viertä, ennen kuin sujahti polulle.

Kratos lähti epäröimättä naisen mukaan. Teddy hymyili nojatessaan rennosti sohvan selkänojaan. Hän joi kahvia kiirehtimättä ja kuunteli äitinsä selitystä tämänhetkisistä hevosista ja tulevista lupauksista. Äiti pääsi lopulta varsinaiseen asiaansa, eli tiedustelemaan Minxistä. Teddy huokaisi. Hänellä ei ollut mitään hyvää kerrottavaa kiukkupussistaan.

Gabrielle nautti kauniista maisemista todella. Oli todella mukavaa juosta yksin sopivan kirpeässä ilmassa. Nainen viihtyi omilla teillään hieman yli tunnin.

Teddy ja Alice istuivat samoilla paikoilla vielä Gabriellen palatessakin. Miehen kuullessa oven käyvän, hän nousi ylös sohvalta ja suuntasi eteiseen. Äiti pärjäisi itsekseenkin, ja hänelle tekisi hyvää saada hetken tauko hevoskeskustelusta, joka eteni vaaralliseen suuntaan.
"Miten lenkillä meni?" Mies kysäisi virnistäen ja viittoi toista suuntaamaan yläkertaan hänen kanssaan.

Gabrielle veti kaulahuivia kaulastaan, hengittäen yllättävän rauhallisesti.
"Hyvin, Kratos oli ihana toveri lenkille." Hän seurasi toista ylös, avaten hiuksiaan samalla ponnarilta.

"Hyvä", mies naurahti. Kratos oli yksi harvoista koirista, joita he ottivat mukaan maastoon hevosten kanssa, sillä hyvätapainen vanhus osasi pysytellä mukana ja olla tekemättä hölmöyksiä. Hän aukaisi huoneen oven edellä, jotta toinen voisi kerätä vaatteensa ennen suihkuun suuntaamista.

Gabrielle nappasi kylpytakin ja sitten vaatteet jotka ajatteli laittaa.
"... Oletko ihan varma että emme voisi ottaa sitä meille.." nainen heitti vitsillä, suunnaten kohti ovea jälleen.

Teddy naurahti toisen sanoille.
"Varo, ettei äitini kuule sinua", hän mumisi hyväntuulisesti ja nappasi oman pyyhkeensä mukaan. Hän voisi ehkä vihdoin vaihtaa pois pyjamastaan, niin äidin ei tarvitsisi huokailla merkitsevästi.
"Kratos on jo kovin vanha. Se on tottunut elämään vapaana isoilla tiluksilla. Se tuskin tottuisi kaupunkiin", hän jatkoi suunnatessaan kylpyhuoneelle. "Mutta äitini lennättää mielellään pennun Yhdysvalloista, joten kannattaa varoa sanoja." Hän aukaisi kylpyhuoneen oven ja vilkaisi suurta kylpyammetta kaivaten. Lapsuuden vaahtokylvyt palasivat heti mieleen, vaan ehkä suihku saisi tällä kertaa riittää.

"... En minä pentua. En osaisi kouluttaa sitä ja se ei olisi noin rauhallinen." Nainen vilkaisi toista kun mieskin oli tullut kylpyhuoneeseen.
"Aiotko tarkistaa että olin vaik juoksulenkillä?" Hän ei ajatellut sen vitsin heittäessään.

Ei, pentu ei tosiaankaan olisi noin rauhallinen. Kratos oli tuhonnut useammankin parin ratsastussaappaita nuorempana. Onneksi koira oli kasvanut ulos moisesta tavasta. Hyvien saappaiden löytäminen oli yllättävän hankalaa. Mies kiskoi hupparia pois päältään kuullessaan toisen kysymyksen. Hyvä niin, sillä sininen huppari peitti hänen kasvonsa, joten hetken järkyttynyt ilme jäi toiselta näkemättä.
"Pitäisikö minun?" Teddy sen sijaan kysäisi kepeyttä tavoitellen. Hän viskasi hupparin sivummalle ja kiskoi paitansakin pois päältä. "Ajattelin vaihtaa vaatteisiin, niin äidin ei tarvitse polttaa katseellaan reikiä pyjamaani."

Gabrielle ei ymmärtänyt sanoneensa jotakin pahaa. Teddy oli ollut niin rauhallinen, että hän oletti miehen rauhoittuneen. Nainen vain naurahti hellästi ja riisuutui, astuen suihkun alle tyytyväisenä.

Teddy riisui housunsa ja bokserinsa ja kyselemättä lupia, asteli toisen perässä tilavaan suihkuun. Joskus siitä oli hyötyä, että äiti oli halunnut tehdä suihkukaapista suuren. Mies painoi suukon Gabriellen niskaan. Hän oli käyttäytynyt niin tavattoman hyvin vanhempiensa luona tällä kerralla, että kyllä muutama hellempi huomionosoitus suihkussa sallittiin.

Gabrielle hymähti suukolle hellästi. Mies oli ihana, todella ihana.
"Oletpas sinä nyt."

"Jätit minut yksin äitini kanssa", mies perusteli. "Tuli jo ikävä." Ihan kuin hän ei selviäisi kokonaisia työpäiviäkin ilman Gabriellen seuraa, mutta… Tämä oli eri asia.

"Olen pahoillani." Naiken nauroi, kääntyen halaamaan miestä. Vaikka hän olikin tahattomasti aiheuttanut huolta.

Teddy vain virnisti ja kietoi kätensä halaukseen naisen ympärille. Ei tässä anteeksi tarvinnut pyydellä. Hän oli kunnossa ja kaikki oli hyvin.
"Suostuin vain ottamaan kolme uutta hevosta ratsastettavakseni sillä aikaa", oli miehen pakko kiusata.

"Ai vain kolme? Kai kaikki ovat edes samanlaisia kuin Minx?" Hän kysyi nauraen toiselta. Kyllä hän arvasi miehen vain kiusaavan.

"Yksi on nuori villikko", hän vitsaili huvittuneena. Ehei, hän ei todellakaan ottaisi enempää hevosia vastuulleen ja he molemmat tiesivät sen.

"Ai? Sellaisenko sinä haluat?" Gabriellen sanoilla olisi voinut kuvitella olevan useampi merkitys.

"En oikeastaan", Teddy myönsi naurahtaen. "Olen aivan tyytyväinen näin."

Gabrielle nappasi miehen korvalehden hampaidensa väliin leikkisästi.
"... Ja olenhan minä sinua nuorempi."

"Rakastaisin sinua vaikka olisit vanhempi", mies naurahti ja antoi kätensä valua naisen selkää alemmas.

"Silti se piti sanoa." Gabrielle suukotti miehen kaulansivua hellästi ja hyrisi tyytyväisenä.

Teddyn käsi valui selkää pitkin puristamaan takamusta, mistä oli ennenkin ollut puhetta. Reiluuden nimissä hän saattoi tuntea naisen huulet kaulallaan, joten ei toinen voinut olettaa, että hän vain seisoisi paikoillaan ja ihmettelisi elämän syvyyksiä.
"Saahan sitä sanoa", mies hymisi tyytyväisenä oloonsa. Mitäpä siitä, jos suihkun lämmin vesi ei aivan täysin yltänytkään lämmittämään selkää.

Nainen ynähti ja siirtyi muutamia senttejä kauemmas.
"Theodore, olehan nyt." Hän ei saanut kyllä haettua ääneensä sopivaa auktoriteettia, ei ollenkaan.

Mies ei olisi mielellään päästänyt naista vetäytymään senkään vertaa. Toinen olisi ihan hyvin voinut pysytellä aloillaan, häntä vasten painautuneena. Kylpyhuoneen ovikin oli lukossa. Tänne ei kukaan eksyisi, mitenkään. Heiltä ei lämmin vesikään loppuisi ihan heti, ainakin jos muistoihin nuoruudessa koettuista tunnin suihkuhetkistä oli luottamista.
"Miksi?" Teddy kysäisi nuolaisten huuliaan. "Oleminen on yliarvostettua."

Gabrielle otti saippuaa ja elkoi levittää sitä pitkin kehoaan, vilkaisten Teddyä olkansa yli. Ihana mies, jokseenkin jälleen hieman asiattomalla linjalla.
"... Koska olemme vanhempiesi luona."

"Vanhempani eivät ole kotona", mies myhäili tietämättä oikeastaan, oliko se totta. Isä oli pelaamassa golfia, se oli varmaa, mutta äidin sijainnista hän ei tiennyt sen tarkemmin. Epäilys kuitenkin oli, että Alice oli tallilla. Siellä äiti vietti mielellään aikaansa valvomassa nuorten hevosten koulutusta ja rapsuttelemassa eläkeläisiä. Teddyn kädet hakeutuivat kuin itsestään hieromaan saippuaa naisen selkään pyörivin liikkein. Saattoi myös olla, että mies painoi siinä sivussa muutaman suukon naisen niskaan, mutta saattoi myös olla, että talon kummitus teki niin. Hän ei ainakaan myöntäisi yhtään mitään.

"Et voi sanoa sitä varmaksi, todellakaan." Hän voihkaisi hiljaa, painuen kuitenkin selällä miestä vasten. Hän piti toisesta todella ja voisi yhtä hyvin kiusata miestä tovin. Gabrielle kyllä nautti niistä suukoista niskassaan.

"Tiedän sen ihan riittävän varmasti", mies mumisi välttäen halua sanoa, ettei tämä olisi ensimmäinen kerta (eikä edes pahin tilanne) jossa äiti oli sattunut pamahtamaan paikalle. Sille oli syynsä, miksi hän oli karannut ikkunasta eikä hiippaillut aukaisemaan takaovia päästääkseen ketään sisään. Hän veti terävämmin henkeä Gabriellen painautuessa vasten kehoa, joka kaipasi naisen kosketusta lähes joka hetki. Hän ei voisi koskaan saada tarpeekseen Gabriellesta. Ei mitenkään. Jokaisen sydämenlyönnin myötä hän vain rakasti naista enemmän.

K-18 materiaalia edessä. Hyppää tänne, jos et halua sitä lukea.

Oli ihan hyvä pitää suunsa supussa niistä tilanteista. Jos halusi saada naisen mukaan, ne eivät lieneet se paras vaihtoehto, mistä puhua nyt. Hän kääntyi, sivelläkseen miehen rintakehää kädellään hellästi.
"Niinkö...?" Brunette nainen kysyi flirttiä äänessään.

"Juuri niin", Teddy vastasi matalammalla äänellä. Hän ei ollut mistään niin varma kuin siitä, että vanhemmat olivat poissa kotoa, jos se tarkoitti, että Gabrielle jatkaisi hellyydenosoituksiaan. "Olemme aivan kaksin."

Nainen kallisti päätään, nuolaisten alahuultaan tietyllä tavalla. Olisikohan suihku se paras paikka? Hällä väliä.
"Mmmhn, no sitten."

Ei, suihku ei tosiaankaan ollut paras paikka, sillä se oli parhaimmillaankin epämukava ja liukas, mutta Teddy ei jaksanut välittää. Hän painoi huulensa naisen huulille varsin vaativaan suudelmaan. Mitäs kehtasi nuolaista alahuultaan niin. Gabrielle tuntui tietävän pelottavan tarkasti, miten ajaa hänet hulluksi.

Naisen kädet nousivat tuon hiuksiin. Hän suuteli toista kiihkeästi, nostaen varovasti jalkansa niin, että sai lantiosta vedettyä Teddyä lähemmäs.

Teddy siirtyi lähemmäs, niinkin paljon, että ohjasi toisen selkä suihkun kaakeloitua seinää vasten. Hän ei halunnut Gabriellen kaatuvan sen takia etteivät he osanneet hillitä itseään senkään vertaa kuin teini-ikäiset.

Teini-ikäinsenä tällausta ei olisi voinut tehdä vanhempien asunnon kylpyhuoneessa. Naisen huulet painuivat Teddyn kaulan sivua vasten, hamuten sitä pehmein suudelmin. Hän rakasti tätä miestä todella.

Se oli kyllä totta. Teininä oli pitänyt olla ovelampi. Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sanat tuntuivat katoavan kun suudelmat hellivät kaulan herkkää ihoa. Hän ei tiennyt, mitä edes haluaisi sanoa. Ei ollut mitään sanottavaa. Mies vei toisen kätensä hellimään naisen täyteläistä rintaa samalla kun toinen kiertyi niskan taakse, sormet märkiin hiuksiin sotkeutuen.

Gabrielle jatkoi sitä kaulan suutelua,jopa lapsellisuuttaan jättäen pienen jäljen tuon olkaan. Se ei näkyisi muille, joten kukaan ei pääsisi syyttämään lapsellisuudesta.

Hyvä, ettei jälki näkyisi kun hän kiskoisi vaatteet päälleen, sillä hän ei kaivannut kommentteja äidiltään - tai merkitseviä katseita. Ehei, äidin ei tarvinnut tietää mistään mitään. Sitä paitsi, he käyttäytyivät jo muutenkin kuin pahaiset teinit, joten eipä yksi mustelma mitään muuttaisi.
"Kai tuttaviesi tuttavien talossa on suuri suihku?" Mies ei voinut olla naurahtamatta käheästi. Hän ei tiennyt, miten kykeni muodostamaan suorastaan järkevän lauseen, sillä kaikki keskittymiskyky tuntui menevän siihen, ettei hän ottaisi Gabriellea rajusti vasten kaakeloitua seinää.

"En tiedä, en ole katsonut koskaan." Gabrielle naurahto hellästi, nostaen käden silittelemään miehen hiuksia. Nainen katsoi tiiviisti toista silmiin, hymyillen vinosti.

"Ai ai, pitääkin muistaa tarkistaa se heti aluksi", mies naurahti painaen huulensa naisen kaulansivulle. Muutaman suukon kautta huulet löysivät tiensä korvanlehdelle. "Suuressa suihkussa on puolensa", hän sanoi matalalla, käheällä äänellä, sillä olihan nainen aiemmin vitsaillut sen suuresta vaikutuksesta. Teddy näykkäisi korvanlehteä virnistäen vinosti kuin olisi juuri keksinyt maailman parhaan jutun.

Ei se ollut vitsailua. Teddyn käheä ääni oli kuin huumetta naiselle. Se veti pään aivan sekaisin.
".... T-Tteddy, nyt sitten.." Se oli samalla liikaa ja nainen vei kätensä hiuksista reilusti alemmas miehen keholla.

Gabriellen sanat saivat miehen hetkeksi lopettamaan kaulansivun suutelun. Hänen äänellään oli oikeasti tuollainen vaikutus johonkuhun? Viimeisetkin järkevät ajatukset haihtuivat. Mitäpä tässä miettimään, kun hän ei selkeästi ollut ainoa, joka halusi tätä.
"Mitä?" Hän sai kysyttyä nieleskeltyään hetken muita paljon sopimattomampia lauseita. Teddy koetti parhaansa mukaan näyttää siltä, että tiesi mitä teki, mutta totuuden nimissä hän ei tuntenut olevansa enää kontrollissa yhtään mistään. Gabrielle oli aivan liian täydellinen. Ei kukaan mies pystyisi keskittymään muuhun kuin naisen hyväilyyn.

Gabrielle hyväili miehen etumusta vaativin sormin.
"... Olemme keskustelleet äänesi vaikutuksesta ennenki."

"Ehkä", mies kähähti voimatta mitään mielihyvän huokauksille, joita karkasi huulilta. Naisen sormet tekivät ihmeitä. Hän ei ymmärtänyt, miten jonkun läheisyys saattoi ajaa niin hulluksi himosta. Pysyisivätköhän he jaloillaan? Hän todella toivoi sitä, sillä juuri nyt ei riittänyt mielenkiintoa ajatella sen pidemmälle. Teddy painautui vasten paljasta veden kastelemaa kehoa ja antoi kätensä valua kiusoittelevin, hellin kosketuksin naisen haaroväliin.

Gabrielle naurahti petollisenkin pehmeästi toisen sanoille. Kiusoitteleva kosketus ajoi hänet ottamaan Teddystä paremmin tukea, jotta varmasti pysyisi pystyssä. Olisi hirveää selitellä kylpyhuoneessa saatua aivotärähdystä Alicelle. Hän suuteli toisen ihoa kiihkeästi, edelleen.

Siinä olisikin selittämistä, jos ei suoraan aikoisi sanoa, että tulipahan puuhattua muutakin kylpyhuoneessa kuin pelkkää kylpemistä. Mies varasti suudelman jos toisenkin naisen pehmeiltä huulilta ennen kuin kädellään ohjasi itsensä toisen sisään. Tämä tosiaankin oli tasapainoilua, minkä vuoksi käsi päätyi nopeasti seinää vasten tueksi. Siitä olikin jo hetki vierähtänyt, kun näissä fiiliksissä oli tullut vanhempien suurta kylpyhuonetta hyödynnettyä.
"Joko tuntuu teiniltä?" Teddy lohkaisi voimatta estellä itseään. Tästä ei enää teinimmäksi päässyt, paitsi ehkä auton takapenkillä.

Niinhän siinä voisi olla. Gabrielle haki seinästä tukea selällään ja käsillä miehestä. Ja lisäksi toinen jalka nousi tuon lantion ympärille - luojalle kiitos että he olivat melkolailla saman mittaiset.
"Teininä edes hävetti." Gabrielle naurahti nyt itse käheällä äänellä nautintonsa takaa.

"Totta", mies naurahti matalasti voimatta mitään kylmille väreille, jotka matkasivat selkää pitkin naisen käheän naurahduksen takia. Hän ei koskaan kyllästyisi kuulemaan kaikkia näitä pieniä äännähdyksiä, jotka kertoivat, ettei hän ollut ainoa, joka nautti hetkestä tavattomasti. Rytmin löytäminen oli yllättävän helppoa eikä hän päätynyt edes pää edellä kivettyyn lattiaan, joten voisi sanoa, että tämä sujui loistavasti.
"Olet täydellinen", hän henkäisi vasten pehmeitä huulia ennen uutta kiihkeää suudelmaa.

Gabrielle nautti siitä todella, niin noloa kuin se ehkä olikin. Piti ottaa vielä ilo irti kun saattoi, muutaman kuukauden päästä nainen ei ehkä olisi enää kovin.. Haluttava saatika halukas, kun vatsa kasvattaisi kokoaan. Toinen käsi nousi suudelman aikana Teddyn poskelle, tyytyväisten äänten tukahtuessa miehen huulia vasten. Hän rakasti tuota niin paljon.

Siinä ei ollut ainakaan miehen mielestä mitään noloa, sillä hänkin nautti tästä aivan suunnattomasti. Käheät äännähdykset ja matalat huokaisut hukkuivat naisen huulia vasten eikä Teddy voinut kuvitellakaan, etteikö Gabrielle näyttäisi aina kerrassaan vetävältä. Ehkä hän oppisi vuosien aikana hieman hillitsemään itseään, mutta… Tai no, eipä mies sitäkään menisi vannomaan. Gabrielle laittoi kaiken sekaisin. Matala, käheä urahdus karkasi huulilta nautinnon viedessä mukanaan. Onneksi jalat edes kantoivat. Hän epäili, ettei hengitys tasaantuisi ihan heti.

Gabrielle piti viimeiseen asti tukea toisesta. Hyvä on, hän oli kamala nainen. Ensin vokotteli varatun miehen ja sitten harrasti ties sun mitä ja ties missä. Ehkä hän ei kuitenkaan joutuisi helvettin tästä. Nainen naurahti päässään pyöriville ajatuksille ja sulki hetkeksi silmiään. Miten hetki saattoi viedä niin mennessään?

Teddy veti varsin vapisevan henkäyksen ilmaa keuhkoihinsa ja suukotti pehmeästi Gabriellen suupieltä. Hän joutui hetken hapuilemaan sanojaan, sillä ajatukset tuntuivat varsin hajanaisilta.
"Paras suihku pitkään aikaan", mies naurahti painaen otsansa naisen otsaa vasten. Kädet hakeutuivat tummien kiharoiden sekaan. Jos tämä ei ollut taivas maan päällä, hän ei tiennyt, mikä oli.

Gabrielle piti Teddyn olkapäistä kiinni ja hymyili tuolle.
"Todellakin." Okei, nyt pitäisi käyttäytyä.

Teddyn ajatus käyttäytymisestä oli lähinnä sitä, miten hän kurkotti shampoopulloa kohti ja toispuoleisesti virnuillen alkoi hieroa shampoota naisen tummiin kiharoihin.
"Tämän jälkeen vaadin ehdottomasti, että kodissamme on suuri suihku", hän myhäili huvittuneena. Ehkä hänen pitäisi tosissaan opetella käärimään pyyhkeestä turbaani. Varsinkin, jos tällaisesta extremelajista tulisi tapa.

Gabrielle naurahti ja pudisteli hieman päätään. Oli tuo mahdoton, mutta eihän se toki haittaisi. Iso suihku olisi oikein hyvä. Krhm. Hän painoi silmät kiinni ja antoi toisen pestä hiuksiaan, nauttien siitä todella.