[P] Love will always be a game

Torstai 26. heinäkuuta 2018 - alkuilta, Haugh Lane, Hexham 

Hilda oli kotiutunut hiljattain matkaltaan ja nyt saanut laukkunsa purettua. Nainen oli intoa täynnä järjestelemässä uusia tutkimusmuistiinpanojaan ovikello sattui soimaan. Hän lapsi suuren teemukin sormistaan ja asteli ovelle. Hän oli hieman laittautunut, sillä odotti seuraa, joskaan ei sitä joka oven takana odotti. Hän kohotti kulmiaan. 
"... Sinä." Hän totesi melko kylmästi siskolleen. 
"Mitä asiaa?"

"Moi", Bex tervehti pirteästi ja tunkeutui sisään Hildan ohi. Hän ei suotta tarvinnut kutsua naisen kotiin - se etu siinä oli, että Hilda oli hänen siskonsa. Hän saisi tulla sisään ihan vain koska tahtoi.
"Miten reissusi meni?" Parempi kysyä ensin Hildan kuulumisia, ennen kuin hän ratkeaisi liitoksistaan. Sen jälkeen olisi turha kysellä Hildalta lomamatkasta, kun hänellä olisi niin paljon kerrottavaa.

Hilda kurtisti kulmiaan kun sisko pelmahti peremmälle. Tule toki sisään, minullahan ei ole omaa elämää. 
"Loistavasti." Sinä olit aika kaukana, luojan kiitos.

"Hienoa, kiva että oli hauska loma", Bex totesi poimien Oreon syliinsä sohvalta, ennen kuin istahti alas paikalle, jota kissa oli aiemmin täyttänyt.
"Mitään muuta kertomisen arvoista matkalta? Näitkö jotain hienoa?" Muuta kuin epämääräisiä historiallisia paikkoja, siis.

”En mitään sellaista mistä sinä pitäisit tai osaisit arvostaa.” Hilda vastasi jähmeän diplomaattisesti. Edelleen vihainen siskolle.

”Oletpas sinä nyt suppealla päällä”, Bex puhahti. Hän oli vain halunnut tiedustella, miten siskon loma oli mennyt. Ei ollut mitään syytä olla niin jähmeä.
”Ei täälläkään mitään kovin ihmeellistä tapahtunut, joten et jäänyt paitsi mistään historiallisella kiertomatkallasi.”

"Niin äiti antoi ymmärtää." Hilda otti teemukin sormiinsa ja koetti olla heittäytymättä liian ilkeäksi.

”Äiti nyt ei koskaan tietäisi, vaikka meteori putoaisi naapuriin”, Bex pyöräytti silmiään. Hyvä on, ehkä äiti olisi tiennyt sen, mutta... äiti ei varmasti tiennyt Sashasta!
”Etkä muuten usko, mitä Prideilla kävi.” Halusiko Hilda tietää? Tuskinpa. Aikoiko hän antaa sen estää itseään? Ei todellakaan.

"En varmasti usko ja en tiedä haluanko tietää." Se oli kuitenkin jotain hävytöntä ja rietasta. 

”Haluat tietää”, Bex vakuutti. Tietenkin. Ehdottomasti. Hilda tahtoisi tietää, koska jos hän ei voisi kertoa siskolleen, hän ei voisi kertoa kenellekään.
”Sasha lähti jonkun saksalaisen nahkahousu wannabe-rokkarin matkaan”, Bex kertoi kuin siinä olisi jotakin tavattoman järkyttävää. Ihan kuin hän itse ei olisi koskaan lähtenyt kenenkään matkaan.

Hilda ei antanut ilmeensa värähtää teemukin takana. Bex, mene siitä, minulla on toinen tapaaminen tänään. Ihan kohta, tarkalleen ottaen. 
"Sitten?"

Bex kohotti kulmiaan ällistyneenä. Siinä se? Hildan suuri reaktio oli kysyä 'sitten'?
"Sasha ei ikinä lähde kenenkään mukaan?" Bex koetti selittää tilanteen merkitystä epäuskoisena siskolleen. "Kyllähän sinä tiedät hänet. Hän tapailee ihmisiä muutaman kuukauden tai ehkä jopa vajaan vuoden, ja sitten jatkaa omille teilleen. Hän ei harrasta irtosuhteita nahkapimujen kanssa."

"Hän on sinkku." Hilda huomautti tyynesti. 
"Eiköhän hän saa tehdä mitä haluaa ja ehkä hän halusi vaihtelua. Näki jotain mistä piti."

"Sinulta meni nyt koko jutun pointti ohi. Puhumme Sashasta. Hän ei tee tällaisia asioita. Nämä ovat enemmän minun heiniäni", Bex nyrpisti nenäänsä tyytymättömänä. Miksei sisko ymmärtänyt, miten pahasti tämä poikkesi Sashan tavanomaisista toimintamalleista? Miksi hän oli ainoa, joka huolestui muutoksesta?
"Siinä munalutkussa ei ollut mitään, mikä olisi ilo silmälle. Ylimielinen paskapää koko ämmä", Bex sihahti hampaidensa lomasta.

Hilda kohotti kulmiaan. 
"Puhutpa sinä rumasti muista. Oletko mustasukkainen? Sasha ei saisi mennä muiden mukaan kun sinäkään et voi ottaa häntä mukaan?"

"Miksi kaikki kysyvät tuota?" Bex pyöräytti silmiään puuskahtaen. "En ole mustasukkainen, olen huolissani ystävästäni. Ei hänen kuuluisi lähteä tissitelineen matkaan. Sasha ansaitsee paljon parempaa kuin jakorasian."

Hilda tunsi miten poskia kuumotti. 
"Rebecca, tuo on rumaa. Kai tajuat, että olet itse samanlainen?"

"Minulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa! Ihan turha yrittää kääntää tätä minuun. Tiedän hyvin, etten ole vuoden tavoitelluin sinkku", Bex totesi turhautuneena. Miksei sisko voinut ymmärtää? Mikä tässä nyt muka oli niin haastavaa, että kaikki sekoittivat mustasukkaisuuden tai jonkin muun yhtä naurettavan tunteen tähän mukaan?
"Sasha ansaitsee paljon parempaa kuin sellaisen lepakonnahkavääräsäären."

Hilda pudisteli päätään. 
"Juttelin Sashan kanssa eilen ja hän oli oikein tyytyväisen kuuloinen. En siis keksi syytä miksi tämä ei ehkä olisi tehnyt hänelle hyvää."

Bex tuijotti sisartaan varsin nyrtyneenä. Miksi Hilda jutteli Sashalle, kun sisko ei suostunut puhumaan hänelle? Hyvä on, Sasha ei ollut syypää Hildan ja Nathanin eroon, mutta hän oli sentään sukua! Hänelle kuului aina vastata.
"No ehkä nyt mutta ei kauaa, kun hän tajuaa tulleensa kullinsäilytyslaatikon panemaksi. Se nainen jatkoi varmaan suoraan seuraavan luokse."

"Rebecca. Onko sinulla oikeasti oikeus puhua muista noin rumasti? Ottaen huomioon, että sinulla voi viikonlopussa olla neljä miestä." Hildaa alkoi ärsyttää. 
"Se että Sasha tekee omia ratkaisujaan - joista muuten on tyytyväinen - ei kuulu sinulle."

"Tällä ei edelleenkään ole mitään tekemistä minun kanssani!" Bex jyrähti. Mikä siinä oli nyt niin vaikea ymmärtää? Hän oli huolissaan ystävästään, eikä suinkaan koettanut todistella olevansa itse parempi ihminen tai jotain vastaavaa.
"Tietenkin se kuuluu. Hän on minun ystäväni. Ihan niin kuin sinunkin typerät ratkaisusi kuuluvat minulle, koska olet siskoni", nainen puhahti.

Hilda laski teemukin sormistaan. 
"Koska minä olen tehnyt jotakin typerää? Rebecca, sinä teet typeriä ratkaisuja. Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua ystäväsi elämään, saatika arvostella sitä."

"Teet ihan varmasti vielä jossakin välissä", Bex heilautti kättään vähätellen. Jokainen teki typeriä ratkaisuja silloin tällöin. Hän toki hieman useammin kuin kantaväestö, mutta jonkun täytyi pitää huolta siitä, että tilastoissa oli poikkeamia.
"Äläkä sinä yhtään yritä Rebeccailla minua. Ystävyys on nimenomaan sitä että on oikeus puuttua toisen elämään!"

"Ei ole." Hilda totesi vielä rauhallisesti. 
"Ystävyys on tukemista. Ei muiden asioihin tarpeetonta sekaantumista, kun mikään ei ole rikki." 

"Paskat on", Bex tuhahti. "Selvästi jokin on rikki, kun Sasha käyttäytyy näin. Seuraavaksi hän on varmaan järjestämässä jotain orgioita asunnollaan tai ilmoittaa pudottautuvansa pois sairaalan harjoitteluohjelmasta, jotta voi alkaa strippariksi."

"Rebecca!" Hilda ärähti siskolleen. 
"Nyt lopetat. Jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa tai et voi olla iloinen siitä että ystäväsi elämä on mukavasti raiteillaan. Vai oletko todella noin katkera siitä että Sasha sai seuraa ja sinä et? Mieti hetki käytöstäsi ja mieti sitten miksi Sasha saa seuraa mutta sinun hurmaava luonteesi jättää sinut ilman edes suukkoa McDonaldsin jonossa aamuyöstä."

Bex tuijotti meripihkaiset silmät siristyen pikkusiskoaan.
"Minä olisin saanut seuraa, jos olisin halunnut", hän vastasi, "mutta minä en halunnut. Menin sen sijaan kotiin ystävän kanssa, koska muu ei huvittanut. Mikset sinä ole huolissasi Sashasta? Et voi olla sitä mieltä, että tämä on ihan normaalia. Mitä seuraavaksi? Sinä aiot lähteä kirkkokuorosta yön selkään ja panna yökerhon vessassa jotakuta tuntematonta? Se on suurin piirtein yhtä todennäköistä kuin se, että Sasha veisi ketään kotiinsa ensitapaamisella!"

”Ehkä hän nyt halusi tehdä näin!” Hilda ärähti siskolleen. 
”Se ei ole sinun asiasi, kuten ei minunkaan elämäni!”

"Sinulla ei olisi mitään elämää, jos minä en tekisi siitä omaa asiaani!" Bex ärähti takaisin. Se oli melkein totta, joten se oli ihan tarpeeksi lähellä.

”Sinä teet vain helvetin hyvää työtä sen pilaamiseksi! Onko sinulla mitään muuta tarkoitusta kuin olla syöksyspiraaleja tekevä hullu, joka samalla pilaa muidenkin elämät?!” Se oli jo liian julmaa.

Bex tuijotti pari sekuntia äänettömänä suutaan aukoen siskoaan. Hän oli syöksyspiraaleja tekevä hullu, joka pilasi läheistensä elämät?
"Haista paska Hilda! Sinulla ei taaskaan ole mitään käsitystä siitä, mistä puhut, pikkuneiti Täydellinen!"

”Minä en ole täydellinen, mutta sentään minä sain aivot ja osaan myös käyttää niitä!” Bex taas tuntui unohtaneen ne välillä toiseen päähän tai sitten juoneen ne muusiksi. 

"Hienosti osaatkin, kun et onnistu selviämään yhdestäkään sosiaalisesta tilanteesta piiloutumatta äidin helmoihin!" Bex huusi takaisin. "Ihme, että sinulla on edes ystäviä, vaikka nekin taitavat kaikki olla muiden kautta. Et onnistuisi hankkimaan omia vaikka yrittäisit, mistään muusta puhumattakaan!"

Hilda räpäytti silmiään. 
”Minulla on ystäviä!” Muriel. Naiseen hän oli tutustunut aivan itse kun oli käyttänyt kissoja lääkärissä.

"Suorastaan hukut ystäviisi", Bex puhahti. "Aina on joku kylässä ja soittamassa ja laittamassa viestiä. Niin paljon menoa sinulla jatkuvasti."

”Minä pidän pienestä ystäväpiiristä. Ihmisissä on eroja, Rebecca. Jotkut meistä osaavat olla yksin ja nauttivat hiljaisuudesta. Kaikilla ei ole epätoivoista huomionhakuisuutta joka sekunti.” Hän tiesi olevansa liian julma.

No, kun otti huomioon, miten julmaksi keskusteluseurakin osasi heittäytyä, Hildan toiminta oli ihan sallittua.
"Ainakin minua jäätäisiin kaipaamaan, jos kuolisin kaatuvan hevosen alle. Sinua ei kukaan löytäisi viikkoihin, ja senkin jälkeen vain koska naapurit valittaisivat rappukäytävän hajusta."

”Joten mitä sinä teitkään täällä?” Sisko voisi yhtä hyvin mennä. Kerran ei kaipaisikaan.

"Tulin varmistamaan, että selvisit hengissä takaisin reissustasi, kun ei sinusta muuten saanut kuulla yhtään mitään", Bex kivahti. "Ja ajattelin, että ehkä ymmärtäisit huoleni Sashasta mutta selvästi olet ihan yhtä sokea kuin kaikki muutkin."

”Huolestun kun hän sanoo että ei voi hyvin. Sitä ennen on kyse aikuisen valinnanvapaudesta.” Hilda puuskahti. 
”Ja miksi kuulisit minusta? Ei ole syytä miksi olisin halunnut kuulla sinusta. En tempauksiesi jälkeen.”

"Jokainen on sokea omalle voinnilleen! Tietenkin hän kuvittelee että voi hyvin, kunnes ei sitten yllättäen enää voikaan", Bex kiukutteli ja sai ärähdyksellään Oreonkin lipeämään sylistä, kun kissa totesi saaneensa tarpeeksi sisarusten huutomatsista.
"On siinäkin minulla sisko, kun ei halua pitää yhteyttä!" Sehän ei toki ollut ollenkaan hänen syytään, ehei.

”Tai sinä olet sokea sille kun sinun puuttumistasi ei kaivata!” Hilda ärähti takaisin. 
”Mistähän johtuu? Johtuisiko siitä että sinä et osaa pitää itseäsi kurissa edes yhtä iltaa ja minä en kaipaa paskaasi elämääni!”

"Selvä! Minä häivyn sitten. Turha itkeä perään kun tuleekin ikävä ja olisi kiva puhua siskolle", Bex kivahti nousten sohvalta seisaalleen ja harppoi eteiseen tempaisten oven auki varsin hölmistyneeltä näyttävän Nathanin kasvojen edestä. Kohotetusta nyrkistä päätellen mies oli ollut juuri koputtamassa.
"Hilda hei, lisää paskaa on tunkemassa elämääsi!" Nainen huusi olkansa yli sisarelleen, vaikka väistikin sivuun, jotta Nathan voisi astua peremmälle eteiseen.

Hilda nielaisi. Totta helvetissä Nathan tuli juuri nyt. Siskon läsnäolosta välittämättä hän avasi kellohameen kanssa puetun kauluspaidan pari ylintä nappia! ja asteli alas. 
”Hei, anteeksi, sisko oli juuri lähdössä.” He olivat sovussa Nathanin kanssa.

Bex suuntasi varsin murhaavan katseen niin kukkakimppua pitelevälle miehelle kuin sisarelleen, ennen kuin astui ulos ja pamautti oven lapsellisesti kaikella voimalla perässään kiinni. Nathan ei aivan ehtinyt tönäämään jalkaansa väliin, vaikka koettikin, ja niin paukahdus kaikui koko talossa.
"Huono hetki?" Mies kysyi myötätuntoisen hymyn kera.

Hilda irvisti pamaukselle ja kuuli miten kissat säikähtivät pamausta. Voi kullat. 
”Rebeccalla? Kyllä.” Nathanin hän oli sopinut tapaavansa. 

Mies ei olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Hilda olisi tahtonut perua tapaamisen riideltyään ilmiselvästi siskonsa kanssa vain hetkeä aiemmin. Nathan ojensi keltaisia leikkokukkia naiselle.
"Ajattelin, että ne saisivat kotisi tuntumaan taas asutummalta pitkän matkan jälkeen", mies sanoi pieni hymy huulillaan.

Hän itseasiassa kaipasi nyt seuraa. Ihan vaikka siksi ettei naapurien tarvitsisi sitten valittaa hajusta rapussa kuudenkymmenen vuoden kuluttua. 
”Oh, kiitos. Haluatko juotavaa? Teetä tai...” Hän jäi miettimään hetkeksi. 
”Viiniä?” 

"Ihan mitä tahansa sinä tahdot juoda", mies vastasi kumartuen riisumaan kenkänsä nyt, kun oli mitä ilmeisimmin tervetullut vieras. Korvissa tuntui edelleen soivan oven paukahdus Bexin häivyttyä metelillä, mutta äkkiäkö se unohtuisi.
"Onhan sinulla kaikki hyvin?" Riiteleminen ei koskaan ollut mukavaa.

Se ei varsinaisesti auttanut Hildan valintaa. Sitten hän muisti taas siskon sanat hajusta rapussa ja tassutti keittiöön. Paksujen sukkahousujen sijaan hän oli etsinyt läpikuultavat sellaiset jalkaansa. Hän oli melkein ylpeä itsestään. 
”On. Rebecca vain on idiootti, mutta siinä ei ole mitään uutta.” Hän etsi suloisen vintagemaljakon kukille ja asetteli ne veteen. Sitten oli aika kaivaa kaapista viinilasit, joista piti tosin ensin tiskata pölyt pois. Hän oli heittäytynyt niin hävyttömäksi että oli ostanut punaviiniä Italiasta, ihanasta pienestä kaupasta. Se taisikin olla ensimmäinen alkoholipitoinen asia talossa, jonka hän oli itse halunnut sinne, siskoaan lukuunottamatta. 
”Mitä sinulle kuuluu?” Hän kaatoi viiniä laseihin. Eikö sen pitänyt hengittää?

"Sääli, että sinä tulit vedetyksi mukaan siihen", mies pahoitteli pehmeästi ja kumartui houkuttelemaan Bexin lähdöstä säikkyneitä kissoja luokseen. Cookiedough, joka tuntui tykästyneen hänen hartioillaan oloon erityisesti, oli ensimmäinen, joka uskaltautui lähestymään häntä, ja tottuneesti mies nosti kissan harteilleen tasapainoilemaan.
"Ei mitään kovin ihmeellistä. Paljon töitä ja lyhyellä varoitusajalla muuttuvia suunnitelmia, kun täytyy saada sopimaan yhteen kisamatkat ja tallille jäävien hevosten tarpeet", Nathan vastasi toista kättään heilauttaen. Siinä ei ollut mitään uutta. Kesä oli kiireistä aikaa, kun vastuulla oli koko joukko kenttäratsuja. "Luulen, että sinulla on paljon enemmän mielenkiintoista kerrottavaa. Tahdon kuulla aivan kaiken lomaltasi." Muutamat tekstiviestit eivät tosiaankaan tehneet oikeutta kaikelle, mitä Hilda oli varmasti päässyt näkemään ja kokemaan.

Maininta lomasta hymyilytti, mutta myös se miten antoi nuorimman kissan kiikkua harteillaan, oli hellyyttävää. 
”Noh, menisi ikuisuus kertoa kaikki. Mutta sain kolme kokonaista uutta henkilötarinaa käyttööni. Se oli upeinta. Kamalaa, surullisia ja ahdistavia tarinoita, mutta ne saivat onnellisen lopun.” Kertojat kun olivat edelleen kertomassa oman tarinansa hänelle. 
”Ja taisin rakastua Italian nähtävyyksiin, voisin käyttää kuukauden tutkiessani paikkoja.”

"Minulla on aikaa", mies vakuutti hymyillen. Hän tahtoisi kuulla Hildan lomasta, joka oli kuulostanut kerrassaan upealta matkalta. Voisipa hänkin joskus tehdä pidemmän loman kuin vain puolikkaan viikon siellä ja toisen täällä. Hevosala ei varsinaisesti suosinut pitkiä, yhtäjaksoisia lomia, kun hevosetkaan eivät moista käsitettä tunteneet.
"Sinä voit palata takaisin Italiaan ensi kesänä ja käyttää kuukauden siihen, että tutkit paikkoja", Nathan ehdotti. "Mistä erityisesti pidit Italiassa?"

Mistä erityisesti? Hilda oli jo vastaamassa kysymykseen, mutta sulki suunsa. Sama tapahtui monta kertaa. 
”Kaikesta. Se on täynnä historiaa, täynnä suuria tapahtumia ja... upea paikka.” Miinuksena onnelliset parit ja hän yksin, mutta hän kieltäytyi ajattelemasta sitä. 
”Niin voisin.” Ehkä hän tekisi niin. Kissoille saisi aina hoitajan. Hilda otti lasit sormiinsa. 
”Anteeksi, mennään ylös olohuoneeseen, typerää keittiössä seistä.” Olipa hän hölmö.

Nathan seurasi uteliaisuudella, miten Hildalla oli ilmiselviä vaikeuksia päättää vastaustaan. Kai se oli vain hyvä merkki, että oli vaikea valita parasta asiaa Italiasta.
”Se kuulostaa uskomattomalta. Olen niin iloinen, että pääsit kokemaan sen ja kaiken muunkin matkallasi. Sen täytyi olla ihana kokemus”, mies päivitteli lämmöllä ja hymyili seuratessaan Hildaa olohuoneen puolelle kissa harteillaan.
”Tulkaa nyt muutkin sanomaan hei”, hän maanitteli vanhempiakin kissoja, jotka lähestyivät varuillaan huoneen eri kolkista. Eläinparat. Bexin ei pitäisi paiskoa ovia ihan vain kissojenkin tähden.

Siitä Hilda oli eniten kiukkuinen. Kissat pelästyivät, Bex tiesi paremmin kuin säikytellä eläimiä. Hän laski viinilasit sohvapöydälle ja istu alas, saaden Whoopien syliinsä. 
”Kuule, murunen...” Kun äiti oli ajatellut hivuttautumista Nathanin syliin. Olet vähän tiellä. 
Whoopie vain venytteli ja asettui parempaan asentoon naisen sylissä.

Nathan kurotti tervehtimään Whoopieta, joka teki olonsa mukavaksi Hildan sylissä.
”Kissoillakin on tainnut olla sinua ikävä?” Mies arvasi antaen Oreon puskea kättään vasten, kun kissa hyppäsi sohvalle. Herttaiset otukset, jokaikinen.
”Ja sinulla arvatenkin niitä?”

”Niillä on. En ollut päästä ensinmäisen yön jälkeen sängystä kun ne eivät halunneet nousta päältäni.” Kissat olivat taidokkaasti vallanneet emäntänsä, ettei tuo vain karkaisi. 
”Oli. Aina niitä on ikävä.” Hilda yritti siirtää varoen Whoopien pois sylistään. Kissa tuntui nauravan moiselle.

”Varmistivat vain, ettet katoa uudestaan viikoiksi ja jätä heitä muiden ala-arvoiseen hoivaan”, mies naurahti lämmöllä ja kurotti rapsuttamaan kissanelikon viimeistäkin jäsentä, kun Oreo teki tilaa hänen vierellään.
”En ihmettele”, Nathan vastasi seuraten huvittuneena Whoopien tahtoa pysyä Hildan sylissä hievahtamatta. ”Ne ovat herttaisia, tietenkin niitä ikävöi aina kun ei ole läsnä.”

Lopulta nainen kurottautui kaivamaan sohvatyynyjen seasta salaisen aseen. Kovia kokenut tiukupallo kolahti lattiaan ja sai hetkessä syliin ängenneen kissan nousemaan. Hän oli edelleen ovelampi. 
”Niillä oli oikein hyvä hoitaja. Herttaisia ne kyllä ovat.” Hän hivuttautui ihan aavistuksen lähemmäs sohvalla. Osaisi Nathan karata jos se olisi kuin haju rappukäytävässä. Yhtä mieluisaa.

Cookie oli ainoa kissoista, joka ei sännännyt tiukupallon perään, mutta eipä nuorimmaisesta kissasta harmiakaan hänen harteillaan ollut. Siellähän keikkui, kun kerran viihtyi niin hyvin.
”Tietenkin niillä oli. Ethän sinä jättäisi niitä huonoon hoitoon, mutta paraskaan hoitaja ei vedä vertoja sinulle”, mies järkeili ja laski kätensä sohvan selkänojalle Hildan harteiden taakse. Ehkä sen voisi liu’uttaa naisen harteille, jos Hilda ei näyttäisi siltä, että juoksisi karkuun.

Olikohan huolestuttavaa jos miehen kauniit sanat kissojen puolesta tuntuivat punastuttavan poskia? Ehkä tämän takia Muriel ei aina tiennyt tarvitsiko hän miehen vai terapiaa. 
”Toivon niin. Vaikka hoitajia on helpompi huijata uskomaan että annan tehdä jotain mitä en tosiaan anna tehdä.” Niitä tarinoita oli kertynyt muutamia. Hilda nosti viinilasin huulilleen ja otti kulauksen. Se kissoista, oikeasti. 
”Onneksi on muitakin syitä miksi oli mukava tulla kotiin.” Sulavaa, Hilda, sulavaa.

”Tietenkin”, mies naurahti. Sehän oli pelin henki. Lapset uskottelivat sijaiselle saavansa tehdä mitä sattuu oman opettajansa kanssa, kissat hoitajille, hevoset uusille käsittelijöille. Se oli universaali ominaisuus kaikille eläville olennoille.
”Hyvä, ettei lomalta paluu tuntunut aivan niin karulta kuin mitä se välillä on”, Nathan hymyili pehmeästi. Kun sohvalla istui mies, jolle monet asiat sai vääntää rautalangasta, ei Hildan sulavuudella tai sen puutteella ollut suurtakaan merkitystä.

Että he olivat sitten sopiva pari. Toinen olisi voinut olla nunnaluostarista ja toinen oli putkiaivoisuuden ilmentymä. 
”Kuten se että voi kertoa matkasta jollekulle joka arvostaa historiaa.” Vihje. Ota onkeesi, aasi.

Se sai Nathanin hymyilemään ja siirtämään kättään sohvan selkänojalta Hildan harteille.
”Minä kuuntelen ilolla tarinoitasi”, hän vakuutti, ”ja olen iloinen, että olet taas kotona.” Kissat eivät olleet olleet ainoita, joilla oli ollut ikävä.

Hilda hivuttautui kovin varovasti kainaloon. Kunpa hänellä olisi ollut edes rahtu lemmikkiensä röyhkeyttä. 
”no, nyt olen kotona hyvin paljon.” Ei menoa mihinkään. 
”Ja olisi mukavaa ettei tarvitsisi olla yksinäinen.”

Nathan veti varoen Hildaa vielä hieman lähemmäs, vaikka pitikin tarkoin mielessä sen, miten kovin Hilda arvosti omaa tilaansa. Ujoa naista ei sopisi painostaa lainkaan.
”Minä voin tulla pitämään seuraa aina, kun olen vapaalla edes puolet päivästä ja kaipaat juttuseuraa, joka tekee muutakin kuin vain maukuu takaisin”, Nathan naurahti pehmeästi.

Hilda oli saattanut käyttää matkalla myös aikaa hotelilla naistenlehtiin, lepuuttaessaan kiertämisellä rääkättyjä jalkojaan. 
”Voit sinä yöksikin tulla.” Bex oli onnistunut aiheuttamaan traumat siskolle kahdella eri tavalla kuukauden sisään.

Nathan näytti yllättyneeltä moisen suorasanaisen tarjouksen myötä.
”En tahtonut olettaa mitään”, mies vastasi, ”enkä oleta edelleenkään.”

Eihän se ollut liikaa? Hilda hukutti ajatuksen kulauksella viiniä. 
”Jos kestät kasan kissoja sängyssä, saat olettaa.”

Nathanin teki mieli laskea kätensä Hildan viinilasille ja rauhoitella tahtia, jolla nainen viiniään joi. Hilda ei tuntunut koskaan juovan mitään alkoholipitoista, joten nyt pitäisi olla reippailematta liikoja.
”Ei niissä ole mitään kestämistä”, mies vakuutti viinin maku huulillaan ja laski lasinsa alas toivoen, että ehkä Hilda seuraisi esimerkkiä. ”Pidän kissoistasi. Ihan vilpittömästi. Ne ovat ihania perheenjäseniä. En tietenkään edes yrittäisi potkia niitä pois sängystä.”

Hän seurasi esimerkkiä kiltisti. Ei tarvinnut laskea kättä lasin päälle, mikä olisi voinut herättää kyseenalaista keskustelua. 
”Sitten kellään meistä ei ole valittamista jos joskus haluat yöpyä täällä.” 

Nathan hymyili lempeästi naiselle.
”Mielelläni jäisin yöksi”, hän vakuutti ja rohkeuden puuskassa sipaisi viinilasia aiemmin pidelleellä kädellään Hildan hiuksia naisen korvan taakse. ”Antaisihan se mahdollisuuden viettää enemmän aikaa kanssasi. Vaikkakin sitten nukkumalla.”

Kosketus sai vain hymyilemään. Ujokin nainen kaipasi toisen ihmisen läheisyyttä siinä missä muutkin, mutta saattoi vaikuttaa muulta kun vetäytyi niin helposti takaisin itseensä, kun ei kukaan hänestä kuitenkaan pitäisi. Hilda vei sormet Nathanin hiuksiin ja juoksutti niistä läpi. 
”Aina voi vähän valvoa.” Lukea vaikka kirjaa sängyssä kainaloikkain.
Ai hyvä luoja, hän tarvitsi terapiaa.

Mies hymyili moisille sanoille. Pieni valvominenkaan ei haittaisi. Jos hyvä tuuri kävisi, hän saisi houkuteltua tarinan tai pari irti Hildasta. Nathan ei edes kehdannut odottaa sen enempää naisen oltua alusta asti niin varovainen ja kaino.
”Pitäisin siitä”, mies vakuutti ja kun ei ollut saanut Hildaa pakenemaan, antoi peukalonsa jäädä silittelemään Hildan poskea ja leuansyrjää.
”Voisit kertoa minulle iltasaduksi tarinan matkaltasi.”

Nauru sai naisen nenän nyrpistymään kevyesti. 
”Et saisi nukkua ikinä jos aloittaisin.” Ei, ne tarinat oli parempi jättää siihen kun ei tarvitsisi pelätä Nathanin valvottamisen puolesta. Nyt jos koskaan hän olisi halunnut mahdolliauuden kysyä siskolta neuvoa, mutta ei. Sisko ei olisi vaihtoehto enää ikinä. 
”Ehkä sinä voit koettaa vakuutella minua hevosten pariin.”

”Se ei olisi kamalinta maailmassa”, mies vastasi huvittuneena. Hän voisi hyvin valvoa, jos se tarkottaisi, että hän saisi kuunnella Hildaa enemmän.
”Mutta miksi tekisin niin? Jos et tule työpaikalleni, saan pitää sinut ihan itselläni”, Nathan järkeili naurahtaen. ”Ei sinun tarvitse hinkua hevosen selkään, jotta pitäisin sinusta. Sinä riität.”

”Tarinoilla, hölmö.” Olisi myös mukava kuulla Nathanin elämästä enemmän. 
”Ja minun valintani on karvainen pullukka poni kotitallilta jos haluan ratsastaa.” 

”Tarinasi ovat mielenkiintoisia”, mies vastasi. ”Niiden vuoksi olisi ihan hyvä valvoa.” Huonompienkin syiden takia oli tullut valvottua kokonaisia öitä.
”Se on hurmaavaa. Poneissa on oma taikansa, joka ei vain koskaan kulu loppuun.”

”Koeta kasvaa ratsastuskoululla niin olet eri mieltä.” Silloin pikkuperkeleet arkipäiväistyivät nopeasti. Olisiko pitänyt mainita? Ehkä. Mutta loisiko se lisää jännitteitä ja olisi noloa? Ehdottomasti. Ajatusketjun kannustamana hän hivuttautui varovasti Nathanin syliin istumaan. Huomion jakamisesta mustankipeä Cookie näykkäisi kevyesti miehen korvaa.

”Voit olla oikeassa, mutta toisaalta, minä työskentelen kilpahevosten kanssa eivätkä niiden hohto ole kadonnut vuosien aikana. Ehkä olen vain kovin luupäistä sorttia”, mies myhäili hyvittuneena. Hildan siirtyessä hänen syliinsä, Nathan kiersi molemmat kätensä kevyesti naisen ympärille ja kohotti harteitaan koettaessaan ajaa mustasukkaiseksi heittäytyneen kissan sohvan selkänojalle. Mies kurotti hipaisemaan huulillaan Hildan suupieltä ja silitteli rennosti käsillään naisen selkää. Kaikki tapahtuisi tai olisi tapahtumatta Hildan ehdoilla, kuten aina ennenkin.

Cookien harkitessa temppunsa toistamista, Hilda tuuppasi kissan pois ja sähähti sille perään kovin uskottavasti. Kuuseen siitä, minunkin vuoroni joskus saada hellyyttä osaksi. Hän nojautui pienestä eleestä rohkaistuneena suukottamaan Nathanin huulia. 
”Anteeksi Cookie. Ei kai sattunut?”

Nathanin suupielet kääntyivät hymyyn suukon myötä. Ehkä hän oli liiankin varovainen, eikä Hilda tosissaan säikkyisi ihan pienestä.
”Tässähän voisi suorastaan tuntea olonsa suosituksi”, mies vitsaili naurahtaen. Cookie oli vain nyrpeä, kun oli menettänyt hyvän tähystyspaikkansa, ja Hilda oli... hän ei ollut aivan varma, mitä nainen oli. Läheisyydenkaipuinen ainakin, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Nathan nojautui painamaan uuden suukon Hildan huulille.

Hilda naurahti pehmeästi. 
”Vai nousee se heti hattuun?” Hän kiusasi pehmeästi, hipaisten sormillaan Nathanin leukalinjaa. Ei hän heti rikki mennyt, oli vain tavattoman ujo ja varovainen itse. Oli liiankin helppoa houkutella jatkamaan suukkoa suudelmaksi. Syliin änkeävä Oreo sai kovin äkäisen lähdön.

Nathanin teki mieli kommentoida, että tietenkin se nousi, kun hänen huomiostaan tapeltiin sähisten, mutta varsin viisaasti mies piti mölyt mahassaan ja keskittyi sen sijaan suutelemaan Hildaa pehmeästi. Kissat oli helppo jättää huomiotta, kun hänellä oli Hilda sylissään. Mies tuskin edes huomasi eläimiä, joita Hilda sai ajaa pois. Merkityksettömiä häiriöitä kokonaiskuvassa, joka muodostui Hildasta hänen sylissään.

Hilda huomasi, sen yhden kerran kun rakkaat kissat eivät sopineet hänen kokonaiskuvaansa. Pehmeästi hän otti hampaillaan kiinni miehen alahuulesta, pieni hymy kasvoilla. Eikä hän vielä ollut edes kuollut häpeään. Mitä hän oli pelännyt vuosia?

Nathan toivoi, ettei Hildan tarvitsisi pelätä mitään, kun mies rauhallisesti syvensi suudelmaa ja antoi toisen kätensä lipua Hildan niskalle. Kenelläkään ei ollut mitään hätää, vaikka kissojen loikkimisesta ja tunkeilusta olisi voinut päätellä toisin.

Kissojen mielestä oli vähintään kansallinen hätätila. Hän kääntyi paremmin miehen sylissä, luovuttaen lopulta ja asettui siihen hajareisin. Muhkea kellohameen helma levisi miehen syliin kasana tylliä. Hilda oli oikein tyytyväinen tähän.

Hildan rohkeus sai Nathaninkin tekemään enemmän aloitteita, syventämään suudelmaa ja silittämään toisella kädellään hieman laajempaakin alaa kuin vain tuikiturvallista yläselkää. Hän näykkäisi hellästi Hildan alahuulta ja syvensi suudelmaa päätään kallistaen, ja veti naisen tiukemmin itseään vasten. Eipähän olisi kissoille tilaa hyppiä ainakaan heidän väliinsä.

Se ei närkästyneen maukaisun perusteella miellyttänyt kissoja alkuunkaan. Viedä nyt vielä se siveä tilakin ihmisten välistä! Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Kädet nousivat miehen hiuksiin sotkemaan. Ehkä matkustaminen oli tuonut häneen vähän rohkeutta. Hän pystyi samoihin asioihin kuin muutkin.

Hilda pystyi mihin tahansa, jos Nathanilta kysyttiin. Nainen teki kaiken omalla tavallaan ja omalla tahdillaan, mutta teki kuitenkin. Mies huokaisi suudelmaan ja juoksutti käsiään Hildan kylkiä pitkin. Hitaasti Nathan kallisti naista sohvalle, jolta kissat pakenivat tilaa tehdäkseen ja painoi suukkoja Hildan leukaperille.
”Sana vain ja lopetan”, mies lupasi nojautuen kevyesti naisen ylle. Hyvin varoen hän laskeutui painamaan suudelman Hildan huulille ja tuki itseään molemmilla käsillä sohvaan, ettei laskisi painoaan naisen päälle.

Hyvä on, varoitus olisi ollut reilua. Mutta kuinka moni oikeasti osaisi sen jälkeen rentoutua? Hilda työnsi asian mielestään painuessaan sohvalle. Hän ynähti myöntävän vastauksen merkiksi, vetäen Nathania kevyesti lähemmäs. Sylissä oli siltä osin ollut mukavampaa, oli ollut oikeasti lähellä.

Nathan painautui hitaasti lähemmäs, kun alkoi uskoa siihen, ettei Hilda ollut lipeämässä sormien lomasta karkuun. Nainen oli ollut niin ujo ja varovainen, että varovaisuuden noudattaminen tuntui vain kohteliaalta. Nathan vapautti toisen kätensä sipaisemaan Hildan hiuksia sivuun kasvoilta ja laski painoaan yhä enenevissä määrin naisen ylle, jotta saattoi tuntea naisen lähellään. Suudelmat syvenivät siitä huolimatta, miten hän koetti pitää niiden sävyn pehmeänä ja hellänä. Ei odotuksia, eikö hän niin ollut aina hokenut?

Odotukset lienivät sallittuja rajan jälkeen ja se raja oli luultavasti ylitetty kun oli kaaduttu sohvalle. Hilda puraisi kevyestu huultaan, hakien otetta hengityksestään. Hän katseli hetken miehen silmiä, otettuaan syventyneistä suudelmista hetken hengähdystauon. 
”makuuhuoneen oven saa kiinni.” Ei kissoja hyppäämässä päälle tai puremassa korvasta.

Nathan tasasi omaa hengitystään tauon tarjoamissa rajoissa, vaikka samalla jatkoikin toisella kädellään Hildan kyljen sivelyä.
”Oletko varma?” Hän kysyi vilkaisten makuuhuoneen suuntaan. ”Ei meidän tarvitse.”

Hilda naurahti pehmeästi. 
”Tiedän, mutta siellä voi olla mukavampi vain suudellakin.” Ilman niitä korvaan purevia kissoja. 

”Selvä”, Nathan vastasi ja nousi sohvalta tarjoten kättään Hildalle. ”Niin herttaisia kuin kissasi ovatkin, ne osaavat olla vähän tiellä”, hän naurahti. Tai ainakin haitaksi, kun nakersivat korvia ja hyppivät syliin.
”Suutelen sinua mieluusti ilman keskeytyksiä kissoilta, vaikk ne taitavatkin olla eri mieltä.”

Hilda naurahti noustessaan avustuksella ylös. Hän vilkaisi kissojaan kun johdatti Nathanin pieneen, sievään makuuhuoneeseen. Oven painuttua kiinni joku naukaisi sen takana, mutta Hilda sulki todellisuuden mielestään kun hamusi suudelmaa.

Nathan ei ehtinyt paljoa katsella makuuhuonetta, kun Hilda varasti hänen huomionsa suudelmin. Nainen oli ollut oikeassa - oli paljon mukavampi suudella ilman kissojen jatkuvia keskeytyksiä. Mokomat mustasukkaiset höppänät. Nathan peruutti suudelmaa katkaisematta sängyn suuntaan ja istahti alas rohkaisten Hildaa seuraamaan perässä. Ei heidän tarvitsisi muuta tehdä kuin suudella, mutta sekin olisi mukavampaa maaten eikä ovenpielessä seisoskellen.

Nainen siirtyi mielellään mukana, haluamatta hellittää hetkeksikään. Hän antoi käsiensä kokeilla Nathania paidan läpi. Mies oli hänen tasonsa yläpuolelta, pahasti. Jotenkin sormet yrittivät nyppiä paitaa ylemmäs kun aivot upposivat suudelmiin.

Nathan hymyili vasten suudelmia, kun tunsi Hildan sormet paidallaan.
”Voin riisua sen, jos tahdot”, mies ehdotti suudelmien lomassa ja sipaisi pehmeästi sormillaan Hildan poskea.

Eiköhän hän ollut jo puoliksi nyppinyt sen pois. Onneksi verhot onnistuivat siivilöimään huoneen sopivan hämäräksi. Pieni puna poskilla ei olisi mitään. 
”Mieluusti.”

Nathan veti yhdellä kädellä loputkin paidastaan päänsä yli ja pudotti lattialle sängyn viereen. Hän hymyili Hildalle ja nojautui taaksepäin, kunnes tunsi patjan selkänsä alla, ja veti naista uuteen suudelmaan. Tutkikoot rauhassa, jos siltä tuntui, mutta siinä sivussa voisi hyvin jakaa suudelmia.

Hilda kumartui mukana. Iho sormien alla tuntui polttavan. Miksi, siitä hänellä oli vain arvauksia. Viiniäkin hän oli juonut lopulta maltillisesti. 
”Olet komea.” Hän totesi käheästi suudelmien lomasta.

Nathan siveli sormillaan naisen kylkiä ja selkää, mutta vältteli tarkoituksella kahmimasta sen sopimattomammista paikoista. Hän ei tahtonut säikäyttää Hildaa, vaikka varoen ujuttikin sormiaan kauluspaidan selkäpuolelta kankaan alle. Ihan vain muutaman sentin matkalta, jotta hän saattoi koskettaa lämmintä ihoa.
”Kiitos, kaunokainen”, Nathan vastasi pehmeällä äänellä.

Se sai Hildan naurahtamaan. Hölmö mies. Hän sipaisi poskea huulillaan. 
”Saan minäkin sen pois jos tahdot.”

”Tahdotko sinä?” Nathan kysyi suu ajatuksesta kuivuen. Hän koskettaisi niin mielellään paljasta ihoa, mutta... älä painosta, älä odota, älä oleta.

”En ehdottaisi.” Hilda totesi pehmeästi ja suoristautui hieman.

”Siinä tapauksessa”, mies sanoi ja ujutti kätensä kunnolla Hildan paidan alle voidakseen kerätä kangasta käsiinsä ja hitaasti vetää vaatekappaleen kokonaan pois naisen päältä.
”Olet niin kaunis”, Nathan sanoi painaen suukon paljaalle solisluulle.

Hilda sai avata pari nappia että varmasti istuva kauluspaita rullautui pän yli siististi. Asunnon viileä ilma sai ihon värähtämään kevyesti ja puna syveni poskilla. Hän haki Nathanin käden omaansa, laskien sen kovin hienovaraisesti hameensa vetoketjulle. Olkoot.

Ohjauksesta huolimatta Nathanilla kesti hetken löytää vetoketju ja saada se auki, sillä nämä pienet vetoketjut olivat maailman kosto miehille. Eihän niistä meinannut edes saada kiinni, kun ne olivat niin pieniä! Mies ujutti hameen vyötäröä Hildan lanteiden ohi kaikessa rauhassa painelle suukkoja siinä sivussa naisen solisluille ja kaulalle.

Suunnittelija taisi ottaa huomioon vain vaatteiden kohderyhmään kuuluvien naisten pienet ja sirot sormet. Alushameessa sentaan oli vain kuminauha vyötäröllä ja se lähti siivosti pois. Vaatteista pois ujuttautuminen toki vaati häneltä enemmän keskittymistä kuin Hilda kehtaisi edes myöntää. 

Nathan juoksutti sormiaan kellohameen alta paljastuneella iholla ihaileva hymy huulillaan. Hilda oli kovin kaunis nuori nainen. Sääli kun makuuhuoneessa oli niin hämärää. Hän olisi mielellään ihaillut naista kirkkaammassakin valaistuksessa.

Hyvä on, tässä vaiheessa kertominen olisi vain jo noloa. Hilda nojautui lähemmäs, painaen hyvin helliä suudelmia Nathanin kaulalle ja rintakehälle, antaen sormiensa tavoittaa vyön soljen. Oli varmaan turha kysyä kantoiko mies ehkäisyjä mukanaan. Luojan kiitos oli isosisko jonka mielestä oli ollut vitsikästä ostaa hänelle sellaisia yöpöydän laatikkoon. Silti Bex oli idiootti. Hän keinahti sylissä kevyesti, kokeillen.

Ainakin Bex oli sentään ostanut normaaleja kondomeita, eikä hankkinut vitsillä jättikoon pimeässähohtavia makuelämyksiä. Sekin olisi voinut olla hyvin Bexin huumorintajun mukaista. Mies antoi käsiensä vaeltaa rohkeammin Hildan keholla ja vaikka varoikin hampaitaan kalpeaa ihoa suudellessaan, uskalsi hän nyt suudella nälkäisemmin. Ei hän tahtonut kuitenkaan jättää mustelmia Hildan iholle.
”Tuo tuntuu hyvältä”, mies henkäisi Hildan keinuessa hänen sylissään ja näykkäisi solisluun kalpeaa ihoa.

Hilda keinahteli sylissä pehmeästi edelleen, kiusoitellen kevyesti. Sanat rohkaisivat mukavasti ja hän saattoi painaa rohkeampia suudelmiakin iholle. Sormet näpersivät vyötä auki ja sitten housuja. Hän nousi sylistä pois, ettei olisi housujen riisumisen tiellä. Näkyikö se että sydän takoi aivan liian lujaa?

Ei, se ei näkynyt, eikä varsinaisesti kuulunutkaan, kun Nathan kuuli verensä kohinan korvissaan. Mies riisui housunsa lattialle pudonneen paidan kaveriksi ja ohjasi Hildaa selälleen sängylle. Se tarjosi mahdollisuuden ihailla naisen kehoa aivan uudella tavalla, kun hän kumartui painamaan suudelmia kalpealle iholle juoksuttaen käsiään ihoa pitkin. Suukot valuivat rintojen kautta kalpealle vatsalle. Sääli ettei hän ollut kovinkaan puhelias, sillä tässä olisi ollut täydellinen tilaisuus kertoa Hildalle, miten uskomattoman kaunis nainen oli.

Ehkä se oli hyvä. Hilda ei tiennyt olisiki osannut ottaa vastaan kehuja vaivaantumatta. Hän veti miestä lähemmäs, ollen aika varma siitä että ne sievän yksinkertaiset alusvaatteet polttivat.

Nathan ujutti kätensä Hildan selän taakse aukaistakseen rintaliivien hakaset vain hieman niiden kanssa hapuillen. Saatana oli varmasti keksinyt moiset kostoksi jostakin, mitä miehet olivat aikojen saatossa tehneet. Hän painoi suukkoja paljastuneille rinnoille ja sipaisi peukalollaan alushousujen reunaa kuin pohtien, voisiko kiskoa nekin Hildan nilkkoihin.

Hilda puraisi kevyesti huultaan, pysyäkseen hiljaa. Hän oli niin hiljainen muutenkin, oliko se ihmekään? Petollinen keho nytkähti itsekseen kosketusta vasten. Sormet juoksivat selkää pitkin ja pehmeästi Hilda painoi kynsiä ihoa vasten. Kiusatakseen hieman. 

Värähdys juoksi pitkin selkäpiitä Hildan kynsien myötä, vaikka mies koettikin parhaansa mukaan keskittyä riisumaan Hildan alushousuja. Keskittyminen tuntui ylipäätään kovin hataralta, kun nainen oli siinä. Onneksi hänen ei tarvinnut puhua tai edes leikkiä, että kykenisi moiseen. Sen sijaan mies saattoi riisua naisen alushousut, painaa suukon polven sisäsyrjälle siinä sivussa ja kohottautua sitten suutelemaan Hildaa ihan kunnolla. Siitä oli aivan liian kauan, kun hän oli viimeksi saattanut suudella naista. Ainakin kaksi minuuttia. Siinä oli kaksi liikaa.

Hilda pujotteli jalkansa pois viimeisestä vaatekappaleesta. Suudelma tarjosi loistavan tilaisuuden keskittyä muuhun kuin tietoisuuteen omasta alastomuudesta. Hän koetti kevyesti vetämällä houkutella Nathania lähemmäs.

Nathania ei tarvinnut erityisemmin houkutella, sillä mies täytti naisen sanattoman pyynnön enemmän kuin mielellään ja painautui lähemmäs. Toinen käsi valui Hildan rinnalle hieromaan hellästi, kun hän vaati aina vain uutta suudelmaa naisen huulilta. Aika korjata parin minuutin suudelmien vähyys.

Se oli mukavaa että Nathanilla ei ollut kiire. Se antoi muutenkin hitaasti lämpeävälle naiselle aikaa tottua tilanteeseen ja saada kiinni sen nautinnollisuudesta. Lantio nousi kevyesti, hieraisten kunnolla Nathania vasten. Ei mitään tahdonalaista niissä reflekseissä, kun hän keskittyi vastaamaan niihin suudelmiin miehen ansaitsemalla tavalla.

Elämässä oli asioita, joita ei sopinut kiirehtiä, ja Nathanin mielestä seksi oli aina yksi niistä. Nopealla toiminnalla ei tullut kuin pahaa mieltä yhdelle jos toisellekin. Tässä oli sitä paitsi niin paljon uutta nähtävää ja kosketeltavaa, ettei tekeminen suinkaan loppunut kesken. Hildan nautinnon seuraaminen oli egoa hivelevää, sillä selvästi hän paineli oikeita nappeja kosketuksillaan ja suudelmillaan. Sekään ei aina ollut itsestäänselvää, joten parempi näin päin. Sanattomuuskin sopi hyvin tilanteeseen, sillä hän keskittyi paljon mieluummin tunnustelemaan tietään naisen vatsaa pitkin alemmas reisien väliin kuin keksimään jotakin sanottavaa.

Hilda pysähtyi hetkeksi kun tunsi kosketusten valuvan alemmas. Värähdys kulki kehon läpi ja hiljainen huokaus pääsi huulten välistä. Hän saisi kuulla tästä varmasti. Joku moralisoisi että hän oli kutsunut miehen sänkyynsä kuukausi sen jälkeen kun tuo oli suudellut hänen siskonsa kanssa baarissa. Mikä oli muuten äärimmäisen huono ajatus tähän hetkeen ja Hilda sysäsikin sen mielestään. 

Sellaista ei tosiaankaan kannattanut ajatella tässä kohtaa. Nathan ei ainakaan ajatellut. Moinen ei vieraillutkaan miehen mielessä, sillä hänellä oli paljon muuta ajateltavaa - ja jokainen ajatus liittyi tiiviisti Hildaan. Mies painoi suudelmia naisen kaulalle sormien hyväillessä Hildaa.
"Kaikki hyvin?" Hän varmisti matalalla äänellä.

Äänen mataluus oli varmasti maailman keino varmistaa että kaikki olisi hyvin. Se tuntui keinauttavan kaiken ympäri. 
”Loistavasti.” Hilda kähähti vastaukseksi, sen enempään ei aivotoiminta riittänyt juuri nyt. Hyvin hitaasti, ihoa tunnustellen käsi valui alemmas Nathanin vatsaa pitkin.

Se oli mukava vastaus, jos Nathanilta kysyttiin. Mies keskittyi jälleen suutelemaan naista ja henkäisi matalasti naisen uteliaan käden kosketuksen myötä. Mieli teki sanoa, ettei Hildan tarvitsisi huolia moisesta nyt, keskittyisi vain nauttimaan, mutta eiköhän nainen tiennyt itse, mitä tahtoi.

Rehelisesti, eihän Hilda tiennyt. Hän meni sen mukaan mikä tuntui parhaalta sillä hetkellä, ajattelematta enempää. Muuten iskisi vielä jännitys. Hän näykkäisi hellästi miehen korvalehteä, vetäen jaloillaan Nathania lähemmäs. Ei hän rikki menisi tai niin hän halusi uskoa.

Nathan todella toivoi, ettei nainen menisi rikki, kun hän painautui lähemmäs. Se olisi ikävä käännös hetkelle.
"Onko sinulla kumeja lähettyvillä?" Hän ei ollut varma, minne hän oli jättänyt lompakkonsa. Kenties olohuoneen pöydälle puhelimen vierelle? Olikohan siinä enää edes päiväystä?

Hilda yskäisi pehmeästi. Herranjumala nainen, se on ihan hyvä kysymys tässä yhteydessä, älä mene noin vaikeaksi. 
"Laatikossa." Käsi näytti sängyn oikealle puolelle asetetun yöpöydän suuntaan. se oli se puoli jolla nainen yleensä nukkui. 

Nathan painoi suukon Hildan solisluulle ja kurotti sen jälkeen osoitetun laatikon suuntaan. Olisi kai ollut fiksua kaivaa rapiseva kääre esiin jo aiemmin, niin sitä ei joutuisi nyt hapuilemaan, kun mieli askarteli jo aivan muualla. Siinä sai todella keskittyä, ettei kumi repeäisi avatessa.
"Näidenkin kanssa räpeltäminen on aina", mies manasi uloshengityksen mukana painaessaan suukon Hildan kaulalle koettaessaan kääriä suojausta paikoilleen. Miten kaikki muka oli taas näin vaikeaa?

Hilda naurahti pehmeästi. Hän ei voinut sanoa koskaan kokeilleensa, mutta Nathan näytti selviytyvän ilman apuakin ihan hyvin, manaamisesta huolimatta. 
"Et edes rikkonut." Hän huomautti hiljaa ja veti Nathania uudelleen lähemmäs. Kylmyys iski helposti nyt jos toinnen karkasi kauas. 

"Luojalle kiitos siitä", mies naurahti hiljaa. Se vasta olisikin, kun hän olisi joutunut avaamaan kondomin toisensa jälkeen rikottuaan ensimmäisen. Nathan painautui lähemmäs Hildaa suudellen naista kunnolla ja laski kätensä heidän väliinsä hellimään naista. Eihän tässä nyt aivan barbaari tarvinnut olla, vaikka eipä häntä ollut koskaan Don Juaniksikaan kutsuttu.

Se oli ihan hyvä. Hilda tuskin olisi osannut ottaa ylenpalttisia kohteliaisuuksia edes vastaan, vaan kiusaantunut niitä aivan naurettavalla tavalla. Miehen hiljaisuus oli juuri sopiva. Huomio sai vetämään terävästi henkeä. Mieli teki hieman hoputtaa ja varovasti jalka kietoutui lantio ympärille vihjaamaan asiasta. 

Viesti meni perille viimeistään siinä vaiheessa, kun Hildan jalka kohosi. Mitäpä sitä naista enempää kiusaamaan, jos tämä oli se, mitä Hilda tahtoi. Se ei tosin estänyt olemasta äärimmäisen varovainen, jotta Hildaa ei sattuisi.
"Hyvä?" Mies kysyi näykkäisten naisen korvanlehteä. Yhden sanan kysymykset tuntuivat ainoalta, mihin hän kykeni juuri nyt.

Käsi nousi vikkelästi ottamaan miehen hiuksista kevyesti kiinni. Hyvä on, hän oli odottanut sen olevan pahempaa. 
”Oikein hyvä.” Hän veti Nathania suudelmaan. Eiköhän keskustelu ollut nyt hieman turhaa.

Siitä he saattoivat olla samaa mieltä. Keskustelu oli tosiaan turhaa. Mies liikutti lantiotaan tasaiseen tahtiin ja painoi suukkoja naisen iholle. Suudelmien lomassa oli helppo unohtaa hengittämisen tarpeellisuus aivan kokonaan.

Hengittäminen oli tosiaan aivan toissijaista, kuka sellaista kaipaisi? Ei Hilda ainakaan tajunnut kaipaavansa, Nathanin huulten toimiessa myös loistavasti pientenkin äänten vaimentimina, kun oli muuta tekemistä huulille. Muualta asunnosta kuuluva kolinakin jäi huomiotta ja lukossa olevaan oveen kahvaan hyppäävä kissa samoin. Ajatuksia ei nyt vain riittänyt muualle kuin siihen hetkeen, miten kauan se sitten kestäisikään.

Nathan näykkäisi Hildan alahuulta ja hukutti toisen kätensä sormet naisen hiusten sekaan. Tahti kiihtyi hengityksen mukana, eikä happea vain riittänyt tarpeeksi, joten yhtä hyvin saattoi olla kokonaan ilman ja suudella naista syvään. Hän veti terävästi henkeä ja koetti olla litistämättä naista painonsa alle, vaikka lihakset valahtivatkin rennoiksi.

Hilda veti yhtälailla henkeä. Olikohan se hapen puutetta kun makuuhuoneen hämärä pyöri? Luultavasti. Sormet silittivät Nathanin hiuksia pehmeästi. Ehkä hän ei ollut narahtanut siitä että oli jättänyt kertomatta, vaikka mies olikin ollut suloisen huomaavainen kaiken kanssa. 

Ei tosiaankaan ollut jäänyt. Hänellä ei ollut aavistustakaan. Mies räpäytti pari kertaa nopeammin silmiään tasatessaan hengitystään.
"Käyn nopeasti vessassa siistiytymässä", Nathan sanoi painaen suukon Hildan huulille. Hän ainakin kovasti toivoi, että saisi palatakin naisen viereen sänkyyn, eikä tulisi lähetetyksi kotiin suorinta reittiä. Hän palasi pikaisen vessavierailun jälkeen ja sipaisi Hildan hiuksia kädellään.
"Kaikki hyvin?" Hän varmisti kömpiessään takaisin sänkyyn.

Hilda hymyili miehelle pehmeästu ja nyökkäsi. Ei, Nathan sai tosiaan palata sänkyyn, saaden Hildan kainaloonsa.
”On, oikein hyvin.” Hän totesi ääni kevyesti käheänä. 

Mies oli oikein tyytyväinen tilanteeseen näin. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hän sai naisen kainaloonsa.
"Hyvä", Nathan sanoi pehmeästi ja painoi suukon Hildan hiusten sekaan. "Saanko jäädä yöksi?"

Hilda haki itsensä parempaan asentoon ja painoi päänsä miehen rinnalle. 
”Toki saat.” Olisi mukava kömpiä kainaloon nukkumaan. Jos hän ei ollut niitä naisia jotka potkivat unissaan tai jotain. 

Nathan sietäisi pientä potkimista ilomielin, jos se tarkoittaisi, että hän saisi viettää yönsä Hildan rinnalla. Potkituksi tuleminen olisi pieni hinta maksettavaksi.
"Sinä olet ihana", mies sanoi piirrellen rennosti kuvioita Hildan iholle, tavoitellen peiton kulmaa toisella kädellään. Eihän se kävisi päinsä, että Hilda alkaisi palella.

Pieni puna nousi kyselemättä kasvoille kehujen myötä. 
”Eipä sinussakaan mitään moitittavaa ole.” Hän huomautti naurua äänessään. 
”Ihana mies.” 

"Olet suloinen", Nathan vastasi huvittuneena. Vai ei hänessä ollut mitään moitittavaa. Kerta se oli ensimmäinenkin, kun joku sanoi niin. "Kiukkuavatko kissasi kovin, jos eivät pääse yöksi tänne?" Ehkä pitäisi jaksaa nousta vielä sen verran, että voisi laskea kissaparat takaisin emäntänsä luo.

Hilda nyrpisti hieman nenäänsä. 
”Minä päästän kun käyn ottamassa piilolinssit pois.” Ihan kohta hän menisi tekemään sen, ei ihan vielä. Sormi piirteli kuvioita Nathanin vatsaan. Oliko hän täysin idiootti? Ehkä. 
”Sinäkin olet oikein suloinen. Ja huomaavainen.” 

"Selvä. Ehkä minua ei vihata aivan loputtomasti enää huomenna", Nathan naurahti hiljaa. Ehkä kissat eivät kantaisi kaunaa, vaikka olivatkin tulleet suljetuksi ulos makuuhuoneesta.
"Minä yritän", mies vastasi pehmeän hymyn kera.

”Voin antaa sinun ruokkia ne aamulla.” Silloin suosio ja rakkaud olisi taattu. Hänen kissansa olivat ostettavissa puolelleen. 
”Oikein hyvä yritys.” Kun haukotus uhkasi venyttää leukoja, Hilda nousi sängystä ja kävi vessassa poistamassa piilolinssinsä. Samalla hän kävi pikaisessa suihkussa ja veti yöpaidan naulakosta yllensä. 
”No niin, Oreo, mennääs sitten.” Kissa tassutteli Hildan vierellä makuuhuoneeseen ja loikkasi määrätietoisesti tyynyjen väliin.
”Kultamuru, ei siihen...” 

"Lahjontaa? Pidän siitä miten ajattelet", Nathan naurahti. Se toimi hevosten kanssa, joten miksei kissojenkin kohdalla. Hän oli lahjonut tiensä monen kiukkuisen kilparatsun suosioon varmistamalla, että oli aina jakamassa aamuruoan itse.
"Oreo tahtoo olla lähellä", Nathan hymyili leveästi naiselle ja tarjosi paikkaa kainalostaan, ennen kuin loputkin kissat valtaisivat sängyn.

Hilda istui sängylle ja haki hyvän asennon miehen kainalosta lopulta uudelleen.   Muut kissat levisivät sänkyyn, välittämättä nukkuivatko ihmisen päällä.

Nathaniakaan ei haitannut, vaikka kissat asettuisivat päälle, kunhan hän vain saattoi kietoa kätensä pehmeästi Hildan ympärille ja halata itseään vasten. Tämä ei ollut ollut hänen mielessään, kun hän oli tullut naisen luokse, mutta miehellä ei ollut valittamista.
"Hyvää yötä, Hilda", mies toivotti pehmeästi painaen suukon naisen ohimolle.

Perjantai 27. heinäkuuta 2018 - seuraava päivä

Hilda oli käynyt kainaloon ja nukahtanut liiankin helposti. Aamuvirkkuna hän availi silmiään jo ennen seitsemää, makoili hetken Nathanin kainlossa mutta pujottautui sitten vapauteen tuon käden alta. Hän kävi jälleen suihkussa, kuten aina aamuisin, laittoi piilolinssit ja siistiytyi muutenkin. Hän asteli olohuoneeseen ja tajusi nyt vasta viinilasit lattialla. Ja ei kun siivoamaan. Hiljaa, hän ei halunnut herättää miestä vielä. Puhelimessa oli ollut äidiltä viesti mutta tuskin mitään tärkeää tai sitten Bex oli märissyt riitaa vanhemmille. Miten tahansa. Ei häntä kiinnostanut juuri nyt sukulaisten viestit, ihanan raukean aamun hiljaisuudessa. Kissarukkaset ehkä hieman.

Töiden aamupainotteisuudesta huolimatta Nathanilla ei ollut varsinaista sisäistä kelloa, joka käskisi nousta auringon kanssa yhtä aikaa. Kun ei ollut kelloa soimassa ja häiritsemässä aamun unta, mikään ei estänyt miestä nukkumasta aamunkajastuksen ohikin. Hildan puuttuminen kainalosta sai kuitenkin miehen havahtumaan todellisuuteen ennen kuin aamu oli kokonaan takana, ja Nathan nousi venytellen sängystä suunnatakseen olohuoneeseen, josta kuului liikettä.
"Huomenta", mies tervehti haukotellen ja vilkaisi sotkua, jota nainen oli käynyt siivoamaan. Voi kissat. "Haittaako jos käyn pikaisessa suihkussa? Heräisin vähän paremmin."

Hilda tuuppi ympärillään kiehnääviä kissoja pois. Mokomat olivat tehneet jo aivan tarpeeksi, kiitos vain. Katse kohosi lattiasta ja hän hymyili pehmeästi. 
”Huomenta. Toki voit, vierasnaulakon pyyhe on puhdas.” Nathanin mentyä piti siristää silmiä epäuskoisuudessaan. Oli outo olo. Hyvä, mutta outo. Hän puri kevyesti huultaan ja vilkaisi kalenterin merkintää. 
”Nathan, oliko sinulla töitä illalla?” Miehen ei ollut pitänyt jäädä yöksi, mutta se nyt ei johtunut muusta kuin Hildan siveydestä.

"Olen nopea", mies vakuutti suunnistaen jo valmiiksi kylpyhuonetta kohden. Ei hänellä montaa minuuttia menisi, kun hän pesisi nahkeuden iholtaan ja heräisi uuteen aamuun kunnolla.
"Valitettavasti tai onneksi on, miten ikinä sitä tahtookaan katsoa", Nathan vastasi naurahtaen. "Mutta vasta iltapäivästä, muut ovat ruokkineet hevoset aamulla." Tai ainakin toivottavasti olivat, sillä tallista ei jäisi mitään jäljelle, jos ratsut eivät olleet vielä saaneet aamuruokiaan. Mies katosi suihkuun ja palasi nopeasti suihkunraikkaana ja pehmoiseen pyyhkeeseen kääriytyneenä. Hän palasi etsimään vaatteitaan makuuhuoneesta ennen kuin ripusti pyyhkeen kuivumaan ja suunnisti kietomaan kätensä Hildan ympärille. Eihän hän ollut saanut vielä edes suukottaa hyviä huomenia naiselle!

Hilda nyökkäsi pehmeästi. 
”Eiköhän se ole onneksi. Et joudu leikkimään taksianikaan, onnekas.” Nainen kiusasi hiljaa keittiöstä jonne oli siirtynyt. Yllättynyt nauru pääsi huulilta kun hän painui miestä vasten. Milloin toisen ihmisen läheisyys ei enää yllättäisi?

"Minne haluaisit päästä?" Nathan kysyi painaen suukon Hildan hartialle. Täytyisihän hänen edes yrittää tarjoutua kuljettajaksi aina kun työaikataulut sen vain sallisivat.

”Vanhempieni luo. Kuulemma pitää mennä kun palasin kotiin.” Nainen naurahti, kiehnäisten päätään miehen päätä vasten. 
”Vannon että kyseessä on taas isän työpaikan jonkun tilausmokan helmen todisteiden hävittäminen eli grillaamista.”

"Jos sinua ei haittaa päästä sinne jo kahden maissa, pääset toki kyydillä", mies lupasi ja halasi Hildaa tiukemmin. "Se ei kuulosta yhtään hullummalta. Peittoaa ainakin elämästä vieraantuneiden hienohelmojen palvelemisen." Luojan kiitos hän onnistui välttelemään asiakaskunnan pahimpia luonnonoikkuja suurimman osan ajasta, kunhan vain piti itsensä kiireisenä Edgerlyjen lukuisten hevosten parissa.

Hilda naurahti miehen sanoille. 
"Pyydän isän hakemaan. Äiti pahoittaa mielensä jos tulen kyydilläsi mutta et käy sisällä." Eikä miesparkaa nyt sopinut kiusata ennen töitä sellaisella. Etenkin kun Ava Hale saattoi olla nyreänä.

"Selvä", Nathan myöntyi pehmeästi hymyillen ja painoi vielä suukon Hildan poskelle, ennen kuin vapautti naisen käsiensä lomasta ja peruutti pari askelta nojailemaan tasoon, jotta voisi katsella Hildan puuhia keittiössä.
"Voin soittaa, kun pääsen illalla töistä?" Siinä menisi pitkään, mutta ainakin hän voisi jutella hetken Hildan kanssa ennen nukkumaanmenoa.

Vapauduttuaan nainen kasteli rätin ja puhdisti sen altaasta, alkaen vähitellen touhuta heille aamiaista heille. Piti miehen ruokaa saada ainakin kerran ennen kuin karkaisi töihin. 
"Ja voi olla että hän myös hieman äreänä, joten en mielelläni altista sinua sille."

"Voi ei", mies pahoitteli. Ikävää, että Hilda joutuisi viettämään päiväänsä äreässä seurassa. "Toivottavasti isäsi on paremmalla tuulella." Eihän grillihetkestä perheen kanssa tulisi yhtään mitään, jos kaikki vain kivahtelisivat toisilleen.

"... Sinulle." Hilda paikkasi pehmeästi. Ei hänen äitinsä hänelle vihainen ollut, ollenkaan. 

"Ah", mies henkäisi ymmärtäessään, mitä Hilda yritti sanoa. Ei kai pitäisi edes yllättyä, ettei naisen äiti ollut kovinkaan innoissaan tapaamassa häntä. Tai laskemassa häntä tyttärensä lähelle.
"Pysyn siis kaukana."

Hilda laski kattilan liedelle ja asetteli sinne varoen muutaman kananmunan. 
"En tiedä auttaako sekään pidemmän päälle." Hän oli matkalla jääkaapille, mutta jotenkin harhautui halaamaan Nathania kunnolla. 
"Eräs vain päätti avata suunsa päivällispöydässä." 

Ei se loputtomiin olisi ratkaisu, mutta ehkä hän voisi antaa pölyn laskeutua ennen kuin saapuisi Hildan vanhempien eteen koeteltavaksi. Mies halasi ilahtuneena Hildaa takaisin ja painoi suukon naisen päälaelle.
"Olen pahoillani siitä", Nathan sanoi. Ei niinkään siitä, että Bex oli kertonut Hildalle, mutta ehdottomasti siitä, että mitään kerrottavaa oli edes ollut olemassa.

Hilda veti syvempään henkeä ja räpäytti silmiään. Pois se mielestä. Ei, ei nyt auttaisi jos alkaisi ajatella asiaa. Hän ei vastannut mitään, taputti vain miehen kylkeä ennen kuin päästi irti ja etsi jääkaapista heille kasviksia leivän päälle kananmunien kanssa. 
"Juotko teetä vai kahvia aamulla?"

"Olen yrittänyt vähentää kahvinjuontia, joten tee voisi olla hyvä vaihtoehto", Nathan tunnusti. Töissä tuntui välillä siltä, että kahvia tuli juotua useampi litra päivässä, joten hän oli koettanut vähentää. Toisina päivinä se oli helpompaa kuin toisina - joskus työpäivästä ei vain selvinnyt ilman sitä, että oli jatkuvasti täysinäinen termosmuki mustaa kahvia käden ulottuvilla. Hänellä tosin oli tunne, ettei tänään olisi sellainen päivä, sillä hymy hiipi huulille ihan tahtomattaankin.

Hilda nyökkäsi ja naksautti keittimen päälle, kurotellen hyllyltä teepussilaatikon, jossa oli siisteissä osioissa monia eri makuja. Maito kaapista, sokeri... Olikohan muuta? Mukit! Hän nosti kaksi hempeän mintunvihreää, kukkasin ja kissanpennuin koristeltua mukia kaapista ja katseli niitä hetken, selvästi miettien laittaisiko ne takaisin ja ottaisi toiset.

Nathan astahti lähemmäs ja laski kätensä naisen käsivarrelle, kun Hilda näytti epäröivän mukien kanssa.
"Ne ovat hellyyttävät", hän sanoi painaen suukon naisen poskelle ja kurotti uteliaana kääntämään toista mukia hieman, jotta näkisi kissanpennun paremmin. "Peittoavat ehdottomasti Kingsgaten alahyllyltä poimimani valkoiset kakkoslaadun halpismukit", mies lisäsi naurahtaen.

Hilda vilkaisi miestä hymähtäen ja käänsi kevyesti päätään. 
"Noh. Voisivathan ne olla vähemmän hullun kissanaisen." Hän huomautti hiljaa. Oli hän kuitenkin aikuinen ihminen.

"Ei", Nathan pudisteli päätään hymyn kera. "Täydelliset. Ihan kuten sinäkin." Ei hullussa kissanaiseudessa ollut yhtään mitään vikaa. Kissat olivat suloisia lemmikkejä jotka eivät vaatineet ihan tajuttomasti omistajiltaan. Toista se oli hevosten kanssa.

Hilda tunsi punastuvansa kevyesti. 
”Noh. Imartelija.” Ei hän osannut suhtautua sellaiseen.

"Höpö höpö", Nathan naurahti ja nippaisi sormellaan Hildan nenää. "Kissamukit ovat täydelliset tähän aamuun."

”Hei!” Väkisin alkoi naurattaa. 
”Sovitaan niin. Otatko vedenkeittimen ja valitset teelaatusi?” Hilda pudotti omaan mukiinsa pussin vihreää teetä joka oli maustettu jasmiinilla.

Nathan totteli naisen ohjeita napaten itselleen tavallista mustaa teetä ilman sen kummempia krumeluureja ja kaatoi ensin kuumaa vettä Hildan mukiin ja sen jälkeen omaansa.
"Ei hullumpi aamupala", mies naurahti istahtaessaan alas pöydän ääreen. "Peittoaa ehdottomasti munakokkelin ja kuivan leivänkannikan."

”Jos maltat tulla yöksi niin saat näitä aamupaloja usemminkin.” Hild huomautti naurahtaen. Hän otti kattilan liedeltä ja päästi sinne kylmää vettä kunnolla.

”Maltan, ehdottomasti”, Nathan lupasi naurahtaen. Mikä suuri uhraus se olisikaan. Täytyisi vain katsoa, ettei seuraavana päivänä olisi aamuvuoroa, sillä olisi ikävä herättää Hilda aamuvarhaisella hänen lähtiessään töihin. Kukaan ei ansainnut tulla herätetyksi viideltä.

”Olet ihan tervetullut iltavuorosikin jälkeen tänään jolloin minun ei tarvitse pakata kissoja mukaan ja isä saa juoda oluen tai pari jos haluaa.” Tai äiti, mitä vanhemmat sitten haluaisivatkaan.

”Jos onnistun vaihtamaan huomisen aamuvuoroni iltaan, tulen mielelläni”, Nathan lupasi hymyillen. ”Laitan sinulle viestiä heti kun töissä tilanne selviää.”

”Laita. Sitten joudut kyllä noukkimaan minut Greenridgeltä.” Ehkä siitä selviäisi. Voisi pohjustaa sen äidille. Hilda kasasi itselleen tyytyväisenä leipää ja hätkähti räsähdystä. Kun hän käänsi päätään, selvisi syy. Oreo istui tiskipöydällä ja katseli pudonnutta maljakkoa. 
”Hei! Hyi sinua!”

"Ehkä minä selviän", mies vastasi urheasti. Ei kai Hildan äiti niin pelottava voisi olla? Hän oli tehnyt työtä vaikutusvaltaisten miesten ja naisten kanssa. Ei kai yksi ratsastuskoulun pitäjä siinä sivussa enää missään tuntuisi? Jokin hänen logiikassaan oli selvästi vinossa, kun ajatuskin sai kädet kostumaan.
"Voi Oreo", Nathan huokaisi laskien oman leipänsä alas kissaa katsellessaan. "Se ei nyt selvästi arvosta tällaista muutosta rutiineissa. Kokee jäävänsä vielä toiseksi, kissaparka."

Voi, se ratsastuskoulun pitäjä voisi nimenomaan olla pahimmasta päästä. Hilda nousi ja otti rätin, huokaisten kaihoisasti. oreo hävisi vaativasti maukuen muualle. 
"Se siitä minun kivasta maljakostani. Minä... Minä teen sinusta katti lapaset!" Hilda huusi kissan perään ja kumartui siivoamaan sotkua lattialta ennen kuin jollakulla olisi siruja jaloissaan. 
"Ja selviät varmasti." 

Nathan painoi mieleensä, että toisi seuraavalla kerralla Hildalle maljakon pelkkien kukkien sijaan. Eihän se rikkoutunutta maljakkoa korvaisi, mutta olisipahan edes sama määrä maljakoita kotona kuin ennenkin.
"Toivotaan, että olet oikeassa", mies naurahti. Olisi ikävää, jos hänet revittäisiin kappaleiksi heti aluksi. Ehkä se olisikin onni, jos kukaan työkavereista ei tahtoisi vaihtaa työvuoroja.

"Ja saan hieman aikaa puhutella häntä." Vaikka Ava ei välttämättä kuuntelisi, mutta aina voisi yrittää. 
"Ihan mukavia he ovat. Isä on vähän hölmö." Nainen myönsi hymyillen ja suoristautui pöydän ääreen jatkamaan aamiaistaan.

Nathan epäili, ettei pieni puhuttelu ajaisi asiaansa. Ei kai nainen, joka oli sietänyt Bexiä teini-iässäkin säpsähtäisi pientä puhuttelua? Hänen oli helppo kuvitella, miten kammottava nainen oli osannut olla kiukutellessaan. Hilda oli varmasti ollut paljon helpommasta päästä.
"En epäile sitä", mies vakuutti hymyillen. "Heidän täytyy olla mukavia, kun onnistuivat kasvattamaan sinut." Ei tytär voisi olla niin mukava, jos vanhemmat olisivat aivan kaistapäitä.

Hilda oli sanomasa että ne kasvattivat myös hänen siskonsa, mutta nielaisi. Ei hän jaksanut edes vitsailla Bexistä. Syötyään hän keräsi tiskejä ja alkoi tiskata niitä samantien pois. 
"Mutta ilmoittele kun tiedät. Voisin lähteä käymään kaupassa samalla ovenavauksella." Luultavasti Nathan haluaisi käydä kotona ennen töitä. 

"Minä ilmoitan", mies lupasi auttaen Hildaa tyhjentämään pöydän ja kuivaamaan tiskit takaisin kaappeihin. Hänen täytyisi käydä kotona vaihtamassa vaatteet ja keräämässä tallitavaroita kasaan, sillä kummasti niitä oli jälleen kulkeutunut tallilta kotiin saakka, vaikka hän pyrkikin pitämään tavaroitaan suurimman osan ajasta tallilla.
"Toivotaan, etteivät kissasi tuhoa mitään kauppareissusi aikana." Eiköhän yksi maljakko ollut ihan tarpeeksi tälle päivälle.

"parempi olisi olla tuhoamatta." Hilda puuskahti kun lähti hakemaan käsilaukkuaan. Sitten hän olikin valmis, polkaisi vain ballerinat jalkaansa. 

Nathan keräsi oman, vähäisen omaisuutensa Hildan asunnolta ja aukaisi sen jälkeen oven naiselle, kun Hilda näytti valmiilta lähtemään. Mies tarkisti vielä kertaalleen lompakon, kännykän ja kotiavainten olevan mukana, kun lähti asunnolta. Sehän nyt olisikin, että he joutuisivat kääntymään takaisin koska hän ei kyennyt pitämään huolta muutamasta tavarastaan.
"Tiedän aivan varmasti kolmeen mennessä, miten huominen järjestyy, joten ilmoittelen ihan viimeistään siinä kohtaa", mies vakuutti astellessaan kadunvartta. "Eiköhän joku suostu vaihtamaan vuoroja. Monet viihtyvät aamuissa, kun paikalla on vähemmän asiakkaita." Hän myös, mutta Hildan tähden hän olisi koska tahansa valmis sietämään rasittaviakin tätejä.

"Olette ovelia." Kuka nyt nauttisikaan hankalista asiakkaista? Ei kukaan. 
"Selvä, se on hyvä. Minä kävelen tästä kaupalle." Hän pysähtyi ja mietti hetken, nojautuen sitten suukottamaan Nathanin poskea pikaisesti. 
"Nähdään tai kuullaan myöhemmin." 

"Töiden vaatimuksia", mies vastasi naurahtaen. Täytyi pelata omilla vahvuuksilla, eikä asiakaspalvelu suinkaan ollut jokaisen heiniä.
"Tehdään niin", hän hymyili leveästi suukon myötä ja puristi hellästi Hildan kättä. Hän laittaisi viestiä heti kun vain pystyisi.

Hilda hymyili pehmeästi ja heilautti kättään kun lähti käymään kaupassa. Piti viedä äidille kukkia, täydentää omaa jääkaappia varmuuden vuoksi jos huomenna pitäisi tehdä Nathanille aamupalaa huomenna. Hän palasi kotiin ja pakkaili varmuuden vuoksi kissojenkin tavaroita, sopien että isä tulisi puoli neljä hakemaan noiden luo.