In a maze with no exit - I want you.

Ellie onnistui sulkemaan suunsa videota katsellessaan. Idolisoinnin määrän kasvu varmasti hohti neidin olemuksesta. Ikävä kyllä esteradat eivät olleet kovinkaan pitkäkestoisia, näinpä tyttö pääsi kiinnittämään taas huomionsa Artemikseen. "Miten toi meni sun omasta mielestä?" Tyttö kysyi silmät säkenöiden kuin mikäkin ammattilainen. William sen sijaan oli lakannut ymmärtämästä touhua jo hyvän aikaa sitten, joten tuo tyytyi nostelemaan lähinnä Ellielle tarkoitettuja naposteltavia pöydälle. Samalla mies pisti varmuuden vuoksi kahvinkin kiehumaan.

Artemis kohotti kulmaansa.
"Huonosti. Olisi pitänyt ratsastaa perusradalla huolellisemmin, yksi lähestyminen meni aivan liian lähelle ja Odys joutui tekemään paljon ylimääräistä tuota virheeni vuoksi. Uusinnassa taas vauhtia olisi saanut olla enemmän. Ratsastin liian hiljaa, koska pelkäsin ettei se mahdu väleihin."
Hän kritisoi itseään julmasti ulkopuoliselle miltei oppikirjamaisesta suorituksesta. Ehkä se antaisi Williamille uutta perspektiiviä miehestä itsestään.

Ellie nyökkäili innokkaasti, ymmärtäen oikeastaan kaiken miehen sanoman oikein hyvin. William taas noteerasi hyvinkin vahvan itsekritiikin, muttei oikein tiennyt kuinka aiheellista tai aiheetonta se oli. Hevonenhan oli hypännyt kaikki esteet, eikö niin?

"Mun mielestäni se oli ihan hyvä rata." Tyttö sanoi varsin opettajamaiseen sävyyn. "Me ollaan hypätty Tomun kanssa ihan hyvä rata kanssa." Ellie selitti iloisesti ja klikkaili nopeasti oman (tai oikeastaan isänsä) käyttäjätilinsä auki välilehteen. Sieltä tyttö avasi isänsä ottaman videon jostain ysikympin radastaan ja pisti sen pyörimään. "Meinasin unohtaa tervehtiä tuomaria, mutta sitten muistin kumminkin. Tää oli meidän eka ysikymppi! Mua melkein vähän jännitti." Nuori neiti selitti videon lähtiessä pyörimään. Videolta näki oikein hyvin kuinka opetusmestarimainen poni suoritti tasaisen varmasti ratsastajansa jännityksestä huolimatta.

Artemis kohautti olkiaan.
"Niin monen muunkin mielestä, mutta siinä on myös paljon teknisiä virheitä."
Artemis halusi aina kehittyä ja päästä eteenpäin, edelleen halu olla täydellinen ajoi häntä eteen. Mies oli syönyt tänään huonosti ja tunsi heikotuksen nostavan päätään, mutta ei varmasti pyytäisi Williamilta syötävää. Hän inhosi syödä seurassa. Artemis oli kuin katsoisi rataa, mutta todellisuudessa tuijotti tietokoneen ohi pöydän pintaa. Järkyttävää. Ennen kuin hän tajusi, silmissä musteni ja jalat pettivät alta.

William ei oikein osannut edes käsittää mitä juuri tapahtui. Oli katsottu videota ja yllättäen Artemis oli vain lyyhistynyt ja Ellie kiljahtanut. Miehen ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että mustatukka oli nyt kuitenkin lyönyt päänsä ja lyyhistyi sen takia. Apua, pitäisikö hänen soittaa ambulanssi? "Ellie, mee huoneesees." William käski napakasti pienoisesta paniikistaan huolimatta samalla kun polvistui Artemiksen vierelle. Hätääntynyt tyttö oli niin järkyttynyt ettei päässyt liikkeelle. "Ellie, nyt!" Mies komensi varsin napakasti, saaden tytön havahtumaan ja kiiruhtamaan pois. "Ei vittu nyt.." Mies mutisi ja asetti kämmenselkänsä Artemiksen suun eteen, koittaen tarkistaa hengittikö tuo. Huh, hengitti. Ei tarvinnut ruveta elvyttämään. Sydäntä kuitenkin kylmäsi ikävästi ja mieltä vaivasi tiedottomuus siitä mitä tehdä. William alkoi hapuilla puhelinta taskustaan, aikeenaan soittaa hätänumeroon.

Artemis ei kuullut tai tajunnut mitään. Hän oli pitkään syönyt hyvin ja nyt kun oli taas alkanut pelleillä ruokailujensa kanssa, keho reagoi voimakkaasti siihen. Sitä pimentoa ei kestänt kauaa, kun mies alkoi irvistellä ja avata silmiään. No nyt hän oli ainakin lyönyt päänsä.
"Helvetti, ai saatana.."

William oli juuri saanut puhelimen käsiinsä ja oli jo näpyttelemässä numeroa, kun toinen alkoi osoittaa virkoamisen merkkejä. Puhelin hylättiin surutta lattialle ja mies siirsi kaiken huomionsa Artemikseen. "Mikä on olo?" Ei hän oikein muutakaan järkevää kysyttävää keksinyt tähän kohtaan.

Artemis siristi silmiään. Jos hän nyt olisi ollut auton ratissa, lopputulos olisi voinut olla kamala.
"Huimaa."
Hän myönsi sen melko auliisti toiselle. Voi helvetti, pitikö näin käydä juuri nyt...

Nuorempi miehistä oli ihan rehellisesti hyvinkin helpottunut, kun toinen ei vaikuttanut ihan hirvittävän huonokuntoiselta nyt kuitenkaan. "Pitäiskö mun viedä sut ensiapuun?" William tiedusteli varovasti. Ties mikä aivotärähdys tai pahempi Artemiksella saattoi olla meneillään.

Artemis hilautui istumaan kivuliaan näköisenä.
"Ehei, pyörtyilen aina joskus.. Se on ihan nornaalia."
Mies ei halunnut myöntää olevansa huono syömään, joten keksi vain lavean syyn kaikelle.

William kurtisti kulmiaan huolestuneena. "Miten niin normaalia? Ei pyörtyileminen ole normaalia." Miehen ääni oli huolestumisesta kireä. Erittäin hyvä, ettei hän ollut päästänyt Artemista lähtemään kotionsa. Tokihan tuo olisi sinne asti päässyt, mutta ei miehen pitäisi olla yksin tuossa kunnossa. "Tarvitko sää lääkkeitä? Tai jotain muuta?"

"Sellaista vain sattuu välillä"
Artemis pysyi edellee kannassaan ja päätöksessään olla kertomatta mitään.
"Ehkä särkylääkkeen."

William nouti varsin nyräenä Artemikselle lääkkeen ja vesilasin. Tuupattuaan moiset miehelle nuorempi tuijotti tuota hyvin kritisoivasti. "Onko sulla jotain erityistä terveyteen liittyvää, joka tän aiheuttaa?" William tiedusteli varsin tiukasti. Kyllä hän haluaisi tietää, jos toisella olisi esimerkiksi aivokasvain. "Mitä jos noin olis käyny naidessa?" Williamin ääni vekslasi huolestuneen ja turhautuneen välillä. Eikö toinen nyt yhtään ymmärtänyt, kuinka paljon huolta aiheutti?

Ei Artemis sellaista ajatellut, lainkaan. Tuntui mahdottomalta niin monen yksin olut vuoden jälkeen että hyvä kun tajusi miksi William huolestui. Terveydellinwm syy.
"Unohdan joskus pitää huolta ruokailuista."

Ilme Williamin kasvoilla kiristyi. Hän huolehti sekä omasta että lapsensa ruokailusta sen verran tarkasti, ettei osannut edes kuvitella kuinka huonosti piti syödä että pyörtyi sen takia. Mutta ainakaan mies ei nyt kai sitten ollut heti kuolemaa tekemässä. "..okei. Tota.. ota jääkaapista jotain syötävää." Mies huokaisi hiuksiaan haroen. "Mun pitäis käydä sanomassa Ellielle, ettei oo mitään hätää." Tyttöä ei sopisi jättää niin kovin säikähtäneenä pitkäksi aikaa yksin omien ajatustensa kanssa. "Pääsetkö jalkeille?"

Artemis huolehti yleensä neuroottisesti. Hän huokaisi ja varoi katsomasta Williamia päin.
"Pääsen pääsen."
Oikeasti esteratsastaja ei ollut siitä niin varma. Toisen miehen mentyä hän könysi itsensä väkisin ja tuskastuneena ylös. Hän kaatoi vain kahvia itselleen, ottamatta kaapista mitään.

Brunette kävi selittämässä tyttärelleen tilanteen mahdollisimman lapsiystävällisin termein. Ellie rauhoittui isänsä selityksen myötä huomattavan paljon, mutta oli selvästi vielä vähän ahdistunut koko jutusta. William uskalsi kuitenkin jättää tytön huoneeseensa ja palasi itse keittiöön viettämään aikaa Artemiksen kanssa - tai ehkä oikeastaan vain vahtimaan tuota. Mies ei ollut herättänyt hänessä kummempaa luottamusta pärjäämisen suhteen tänään.

Keittiöön päästyään William istuutui pöydän ääreen ja katsoi Artemista varsin arvioiden. "Söitkö jotain?" Ei siltä oikein näyttänyt.

Artemis ei herättäisi kenessäkään luottamusta pärjäämisen suhteen. Mies huokaisi raskaasti ja istui tuolille. Hän pyöritteli kahvimukia käsissään, juoden kulauksen silloin tällöin.
"... En. Ei ole nälkä."

William katsoi Artemista vähintäänkin epäuskoisesti. "Sulta meni taju, koska oot syöny huonosti." Mies asetteli kasvoilleen varsin merkitsevän ilmeen. "Ja sitten väität, ettei sun oo nälkä." Ei, hän ei ollut kovinkaan vakuuttunut.

"Ei ole."
Artemis vastasi niin vilpittömästi kuin kykeni, juoden kahvinsa loppuun, otti toisen kupillisen kahvia. Hän oli taas käynyt muutamia päiviä vain käytännössä nikotiinilla ja kahvilla. Onneksi kotona ei ollut kukaan vahtimassa.

William ei hetkeen oikein tiennyt mitä taas sanoa. Taas kerran tuntui siltä, kuin olisi koittanut lapsen kanssa vääntää asioista. Tai sitten raivostuttavan juntin. Ei hän osannut päättää kumman. "Jos silti söisit vähän jotain?" William pyysi samalla kun otti itselleenkin kahvia.

Artemis oli hankala ihmine ja tuntui menevän vain vaikeammaksi kun William alkoi tavallaan tuputtaa, vaikka vasta maanitteli. Hän oli saanut sellaisesta monet traumat.
"... Ei tarvitse."
Häntä alkoi ahdistaa ja mies vetäytyä taas selvästi itseensä.

Toisen varsin selvä vetäytyminen sai nuoremman luovuttamaan ja tuo tyytyi siemailemaan kahviaan. Tokihan hän olisi halunnut huolehtia että Artemis söi, mutta mustatukka oli ihan itse muistutellut häntä, että heillä ei ollut suhdetta. He eivät olleet edes ystäviä. Heidän välillään oli seksiä, ei muuta. Tokihan tämän päivän perusteella voisi joku muuta kuvitella, mutta William ei ollut niin typerä. Artemis oli jäänyt, koska hän ei ollut päästänyt tuota lähtemään. Ja hän ei olisi päästänyt ketään muutakaan edes vähän tuttua henkilöä lähtemään tuossa kunnossa. "Selvä." Will totesi selvästi tyytymättömään sävyyn.

Artemis saattoi kotona pyörtyillä useinkin, kun olisi huono kausi. Yleensä kisakaudella hän huolehti ruokailuistaan edes kisapaikoilla, ettei kesken kilpailun putoaisi Hookin selästä kesken kilparadan. Hän huokaisi syvään ja kohautti olkiaan, katsellen pöydän pintaa huuli tiukkana viivana. Se siitä hyvästä hetkestä sitten. Vaikea ihminen.

Jossain välissä William oli jo kuvitellut että he milteipä tulivat toimeen. Koko tämä vääntö oli kuitenkin langettanut ikävän varjon mielen ylle, eikä Will koittanut enää sen kummemmin illan aikana keskustella. Yö meni rauhattomasti nukkuessa ja aamulla William ajoi Artemiksen kotiin mustatukkaisen omalla autolla, sumplien sitten julkisilla kulkuvälineillä kohti kotia.