In a maze with no exit - I want you.

William pureskeli alahuultaan mietteliäänä. Häntä kyllä hirvittäisi moinen, ihan sama ottiko riskejä vai ei. Tosin häntä nyt hirvittäisi mennä hevosen viereenkin, että ehkä sitä ei voisi verrata. "Onko suhun ratsastaessa koskaan sattunu silleen.. oikeesti? Niinku luita murtunu tai silleen?" Ei hän todellakaan halunnut mitään kauhutarinoita kuulla, mutta ehkä olisi oikeastaan ihan mukava vähän hahmottaa kuinka riskialtista touhua se hyppääminen oikeastaan olikaan. Jotain ratsastusonnettomuusvideoitakin voisi tietysti katsoa, siitä voisi saada kanssa vähän ymmärrystä.

Ai että oliko? Artemis oli nuorena tullut enemmän alas ja yksi nuori hevonen, jota hän oli kilpailuttanut muutama vuosi sitten, oli hän rikkonut itseään enemmänkin.
"Muutama aivotärähdys, murtuneita kylkiluita, lihasten revähdyksiä. Kerran mursin jalkani nuoren hevosen ensimmäisissä kilpailuissa."
Silti hän oli edelleen hengissä.

Williamin kuunnellessa Artemiksen sanoja, jämähti hänen kätensä paikoilleen. Se varmastikin kertoi aika hyvin siitä, ettei mies ollut erityisen ilahtunut moisista asioista. Hänen elämänsä ainoat sosiaaliset kontaktit kilpailivat ihan hullussa lajissa. "...mitä sun jalalle tarkalleen ottaen tapahtui?" Ja tässä hän taas kyseli tarkennuksia, vaikkei todellisuudessa halunnut millään tapaa niitä kuulla. Tietämättömän oli paljon mukavampi elää.

"Sääriluu kahdesta kohdasta poikki Se parani kyllä hyvin."
Artemis naurahti kolkosti, irvistäen sitten. Selkää särki ja hän halusi tupakalle. Artemis yritti nousta ylös ja irvisteli tasaiseen tahtiin noustessaan.
"Ai helv... Toi, missä voisin käydä tupakalla?"

Juu ei, hän ei olisi halunnut tietää tuota. Ei ollenkaan. Mitä jos hänen pikkuiselle tytölleen kävisi jotain tuollaista? Artemis onnistui onneksi katkaisemaan hänen ajatuksensa alkamalla selvästi könytä ylös. William kurtisti kulmiaan, mutta vei kuitenkin kätensä tuon hartialle antaakseen edes vähän tukea. William oli jo aikeissa tiedustella että mitäköhän toinen kuvitteli tekevänsä, mutta mustatukkainen antoikin vastauksen ihan itse. Vai että tupakalle. "No mielellään et mee." Nuorempi totesi. Artemis ei ollut siinä kunnossa, että kuuluisi hillua ympäriinsä. "Mutta jos on ihan pakko, niin sit ulos." Savut eivät olleet tervetulleita tämän talon sisätiloihin.

Artemis mietti hetken. Mukana oli kylläs sähkötupakkakin. Hän vilkaisi Williamia päästyään istumaan.
"... Ei sähkötupakkaa sais polttaa sisällä? Se tuoksuu vaniljaltakin."
Hän kysyi varoen, nousten seisomaan. Kai samalla voisi käydä vessassa.
"Pitäisi lähteä kotiin."

William huokaisi raskaasti. Ei hän halunnut käytännössä rampaa miestä heittää ulos jos ei ihan pakko ollut. "No sitä voit nyt kun Ellie ei ole vielä kotona." Lapsensa hän ei halunnut näkevän moista sisätiloissa. "Mut kotiin sää et oo kyllä sit ainakaan keskenäs lähdössä." Brunette totesi terävästi. "Ties kuin pahasti oot pääskin lyöny. Luin jostain, et tommosen jälkeen pitäis jonkun vahtia ainakin yön yli." Ja niin hän meinasi tehdäkin.

"No en minä pääse kotiin muuten kuin yksin. En minä päätäni lyönyt."
No hyvä on, oli sekin kolissut muurin rakenteisiin. Hän huokaisi syvään ja asteli vaikein askelin vessaan. Käytyään siellä hän kaivoi taskustaan sähkötupakan, josta veti muutamat henkoset. Suloinen vaniljan haju täytti huoneen. Hän jäi seisomaan oviaukkoon ja katseli Williamia.
"Selkään vain sattui."

Nuorempi huokaisi turhautuneesti, mutta malttoi sentään odottaa vessakäynnin ajan ennen kuin alkoi vääntää asiasta. "Mää en aio ottaa sitä kontolleni, että sää kupsahdat johonkin." Brunette ilmaisi kantansa suorastaan kärsivään sävyyn. "Jäät tänne tai mää tun sun kämpille yöksi. Siinä vaihtoehdot." Ja siinä ne todellakin olivat. William oli henkisesti valmistautunut siihen että Artemis saattaisi pistää vastaan, eikä hän todellakaan ollut antamassa periksi.

Artemis nielaisi. Kukaan ei todellakaan tulisi hämen asuntoonsa.
"Olen aikuinen, en tarvitse lastenvahtia."
Hän murahti ja veti savuketta posket lommolla, vaikka ne lommottivat jo ennestäänkin. Artemis ontui kohti eteistä ja tavoitteli naulakosta takkiaan.

Williamin teki mieli kommentoida jotain siitä, että juuri nyt mies kyllä käyttäytyi kuin kakara. Kommentti pidettiin kuitenkin omana tietona ja William tyytyi vain marssimaan Artemiksen ja ulko-oven väliin. "Oon muuten sit aika erittäin tosissani." Mies nurisi, asettaen kätensä puuskaan. Jos tämä tästä pahemmaksi menisi, hän kyllä olisi valmis kantamaan pidemmän takaisin sänkyyn ja vaikka takavarikoimaan tuon avaimetkin.

Hän veti takkia niskaan, kun huomasi Williamin oven edessä.
"älä viitsi, ei me edes seurustella, niin ei päde mitkään huolehtivaisuussäännöt. Anna olla nyt, voin hyvin ajaa kotiin."
Hän nurisi itsekseen ja kaivoi jo auton avaimia taskustaan.

Toinen tosissaan aikoi pistää vastaan, voi elämä. "No ei seurustella, ei. Mut ihmisiä tässä silti ollaan ja kyl toisista saa huolestua ja huolehtia." William pyrki näyttämään mahdollisimman vakuuttavalta, vaikka joutuikin katsomaan yläviistoon. Kyllä hänellä sen verran massaa ja itseluottamusta oli, että hän pystyisi pidemmän miehen oikeasti siirtämään vaikka väkisin. Brunette ojensi vaativana kättään. "Anna ne avaimet tänne."

"En tasan anna."
Pidempi tokaisi hyvinkin ehdottomana ja ykskantaan, katsoen lyhyempäänsä kummeksuen. Mikä pakkomielle tuolla oli pitää hänestä huolta? Artemis irvisti kevyesti kun otti askeleen kohti ovea. Selkä.

Williamin teki tosissaan mieli mätkäyttää tuota itsepäistä junttia nyt. Ei ihan oikeasti voinut olla totta. "Sua saattaa sit nyt sattua, en oo vastuussa siitä." Brunette totesi aavistuksen varoittavaan sävyyn, ennen kun tyynesti nosti pidemmän miehen harteilleen. Varmasti ikävä ja kivulias asento tuolle, mutta ihan itse jätti pyynnöt (tai ehkä ennemminkin käskyt) kuuntelematta.

Artemis ei ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti, ennen kuin tuli turhankin kevyesti nostetuksi miehen harteille. Hei, ei tällaista voinut tapahtua.
"H-hei! AI SAATANA toi sattuu, päästä alas!"
Hän ei voinut tapella vastaan, koska se olisi sattunut lisää selkään.

"No päästän ihan kohta." William jupisi ja raahautui Artemis harteillaan takaisin makuuhuoneeseen. Sängyn viereen päästyään Will laski miehen mahdollisimman varoen alas. Ihan sama mitä tuolla olisi sanottavaa, hän aikoi puhua ensin. "Nyt hei järki käteen oikeesti. Tämmöset kuuluu ottaa vakavasti." William ärisi, korottamatta kuitenkaan ääntään. Ihminen meni yllättävän herkästi rikki, eikö tuo nyt oikeasti tajunnut sitä? "Jos sulla nyt kuitenkin on tullu tosta jotain enemmänkin, niin on ihan saatanan tärkeetä, että paikalla on joku joka soittaa sulle apua." Hän ihan rehellisesti oli jo vähän vihainen Artemikselle.

Artemis huokaisi syvään. Se oli kyllä vähän liioiteltua miten hän ei halunnut että joku huolehti, mutta.. Kun oli tottunut ja halusi selvitä yksi. Hän jäi sängylle, tietäen ettei pääsisi ylös niin nopeasti, etteikö William ehtisi työntää häntä takaisin maate.
"No mitään pahaa ei käynyt"

"No ei vielä niin." Nuorempi miehistä puhisi närkästyneenä. "Jokohan nyt antaisit ne avaimet?" Hän ei aikonut valvoa koko yötä tuijottamassa toivottavasti nukkuvaa Artemista, joten jotenkinhan hänen pitäisi varmistaa, ettei mies koittaisi häipyä omin nokkineen keskellä tulevaa yötä. "Saat aamulla lähtee kotiin tai töihin tai mihin lie, kunhan oon nähny ettei sulle tuu yön aikana mitään."

Artemis huokaisi ja tipautti avaimet luisevasta kädestään sängylle. Hän päätti sitten kaivaa sähkötupakkansa ja polttaa sitä. Artemis inhosi tällaisia... Yökyläilyjä, koska oli niin huono syömään ja ruokailutilanteet olivat kiusallisia. Hän siis pysyisi koko illan makuuhuoneessa.

William nappasi avaimet sängyltä ja pisti ne taskuunsa ennen kuin toinen ehtisi muuttaa mieltään. "Kiitos." Olo oli nyt sentään vähän tyytyväisempi. William istuutui taas kerran sängylle ja jäi katselemaan Artemista. "Siinä sun vieressä on se vesipullo ja särkylääkkeitä, voisit ottaa niitä." Varsin ystävälliseksi kehotukseksi lausahdus oli kyllä puettu, mutta sekin oli kyllä ennemminkin vaatimus. "Voinko tehdä sun olostas yhtään vähemmän kurjaa mitenkään?"

Artemis ei tosiaan ollut nyt parhaimmillaan. Häntä ärsytti aivan suunnattomasti. Tuo kurottautui ottamaan ne lääkkeet ja joi päälle vettä. Olo oli vähän heikko, Artemis oli syönyt taas huonosti..

William tyytyi istumaan hiljaa mustatukkaisen vieressä, kun tuo ei selvästikään oikein lämmennyt puhumaan hänelle enää. Tosin tuskinpa mikään ihme, kun otti huomioon että hän oli joutunut taas vähän pakottamaan jotta oltiin päästy tähän lopputulokseen. Brunette päätyi lopulta kampeamaan itsensä vähän paremmin sängylle, jotta ylsi hieromaan Artemiksen nilkkaa ja jalkapöytää. Moinen aktiviteetti oli ihan puhtaasti vain sitä, että sai tekemistä omille käsilleen eikä tarvinnut tuntea itseään erityisen tyhmäksi istumalla hiljaa paikoillaan.

Se hetki kun Artemis oli ollut puhelias, oli menetetty siihen kun William kanniskeli häntä pitkin poikin taloaan. Se oli ollut nöyryyttävää, ei hän niin kevyt voinut olla! Hän oli sentään aikuinen mies. Tai sitten hän oli juuri niin kevyt. Huokaus. Artemis vilkaisi jalkaansa hierovaa kättä, mutta ei sanonut mitään.

Artemiksen kantaminen ei todella ollut ollut hänelle mikään ongelma. Tokihan brunette kävi salilla jatkuvasti ja omasi ihan kiitettävästi voimaa ja hyvän lihaskunnon, mutta eipä tuo laiha mies ollut muutenkaan juuri mitään painanut. William kaivoi vapaalla kädellään taskustaan puhelimen ja vilkaisi kelloa. "Ellie tulee kotiin parin tunnin päästä.." Mies totesi lähinnä itselleen. Hän oli koittanut laskea runsaasti aikaa kanssakäymiseensä Artemiksen kanssa, ja moinen aikaväli tuntui varsin sopivalta. He kun eivät viettäneet mitään romanttisia illallisia tai sylittelyhetkiä.