In a maze with no exit - I want you.

Eivät onneksi olleet, Artemis tuskin kestäisi sellaisia hetkiä. Eivät kauniisti sanottuna olleet hänen tyyliään. Mies kohotti kulmaansa. Niin se hänen valmennuksessan ollut tyttö?
"En tasan jää tänne sitten." Lapsen lisääminen yhtälöön toi häneen uudenlaista paniikkia valvottavaksi jäämisestä. Sen nilkkansakin mies veti - irvistäen - Williamin ulottuvilta.

Brunette kääntyi katsomaan Artemiksen kasvojen suuntaan kulmat kurtussa tuon vetäessä jalkansa pois. Taasko tästä alettiin vääntää? "Niin mitäs se nyt sitten haittaa?" Eiväthän he tässä olleet naimassa tai mitään. Ja kyseessä kuitenkin oli sen verran nuori lapsi, että tuolle kelpaisi joku yksinkertainen selitys. Eikä Elliellä ainakaan vielä ollut edes kavereita tallilla, joille voisi juoruta siitä kuinka valmentajasetä oli ollut yökylässä.

Artemis huokaisi.
"Jos et huomannut, en ole lasten kanssa kovin hyvä."
Mies mutisi sen melko hilja, mutta kuultavasti kyllä. Hänellä olisi opettavaa jos aikoisi voida valmentaa lapsiakin, mutta ehkä se siitä. Tai sitten ei. Arty sulki hetkeksi silmiään. Helvetin Meykenhoek.6

"No eihän sun tarvitse sen kanssa sosialisoida josset välttämättä tahdo. Tässä talossa kun kuitenkin on enemmän kuin yksi huone." Mies ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun koitti keksiä miten Artemiksen kanssa taas toimia. Hämmästyttävän hämmentävä mies. Valmensi lapsiakin, mutta koitti luikkia pakoon heti kun pitäisi olla saman katon alla sellaisen kanssa. "Eiköhän tyttö osaa jättää sut rauhaan." Todellisuudessa William ei ollut lainkaan niin vakuuttunut asiasta mitä juuri väitti, kun otti huomioon kuinka ihannoiden lapsi suhtautui niihin.. mitä ne nyt olivatkaan. Kisoihin missä hypittiin isoja esteitä ja juttuja ja niin päin pois.

"No hyvä."
Artemis ei mielellään valmentanut lapsia. Kuten William oli huomannut, mies ei osannut oikein suhtautua lapsiin tai tiennyt miten noiden kansa pitäisi toimia. Ehkä Ellie osaisi käyttäytyä, kun otti huomioon miten nihkeä valmentaja oli ollut silloin aiemmin. Hän poltteli kaikessa rauhassa sähkötupakkaansa ja tuntui hieman rentoutuvan, kun sai nikotiinintarvettaan täytetyksi.

William oli huomannut varsin hyvin kuinka Artemis toimi lasten kanssa, eikä ollut ihan varma laittaisiko hän Ellietä enää tuon valmennukseen. Toki tuntui vähän epäkohteliaalta ettei hän ollut moisen yrittämiseen valmis enää uudestaan nyt kun heillä oli ainakin jonkinlaiset välit. Tai jotain. Ei hän oikein tiennut. "Miltä se sun selkäs nyt tuntuu?" Mies tiedusteli vetääkseen ajatuksensa pois heidän väleistään. Ei hän halunnut miettiä asioita, joista ei pystyisi kenenkään kanssa kuitenkaan puhumaan.

Jep, Artemiksen kanssa olisi todella vaikea yrittää puhua sellaisesta. Saattoi olla että hän valmentaisi Ellietä nyt erilailla, tai sitten ei. Mies ei kuitenkaan ollut juuri koskaan valmentanut aivan niin nuoria ja vaikka hän ei sitä ääneen sanonutkaan, tytössä oli potentiaalia. Siksi hän vaati paljon, koska tytöllä oli moni asia kunnossa. Eli saattoi olla Williamin silmiin kohtuuton.
"No.. Ei juuri kummosempi. Kunhan ei liiku."

William varmastikin ymmärtäisi ja jaksaisi Artemista niin paljon paremmin jos tuo joskus perustelisi miksi mitäkin tekee tai sanoo. Tai että miksi oli niin kovin negatiivinen vähän kaikkea kohtaan. "Okei, hyvä." Noh, ei se kyllä oikeastaan nyt erityisen hyvä ollut. Mutta parempi kuin sietämätön kipu ihan jo paikoillaan ollessaan. "Joko sä antaisit sen jalkas takas?" Oli niin orpo olo kun ei tehnyt mitään.

Artemis ei ollut ihminen, joka perusteli valintojaan. Valitettavasti. Häntä olisi ollut kovin paljon helpompi ymmärtää ja sietää, jos olisi tiennyt syyt ja taustat hänen olemukselleen ja toimilleen. Mutta ei, hän oli ilkeä ja kylmä ilman kunnollista, näkyvää syytä. Edes naurahduksessa ei ollut lämpöä, vain ivallinen ja kolkko tyhjyys, vaikka se ei sellaiseksi oltu tarkoitettukaan. Siitä vain oli parikymmentävuotta, kun hän oli viimeksi nauranut oikeasti, lämmöllä. Mies ojensi kuitenkin jalkansa, jos se nyt tekisi Williamin onnelliseksi, niin miksi ei.

William vietti seuraavat pari tuntia varsin hiljaisissa merkeissä. Mies puuhasi käsillään milloin mitäkin pitääkseen itsensä kiireisenä, mutta ilmapiiri oli silti tasaisen vaivaantunut. Tästä syystä olikin varsin helpottunut olo, kun ovikello soi ja sai selkeän syyn lähteä välillä muualle. Brunette asteli reippain askelin ovelle ja avasi sen. "Hukkasin mun avaimen!" Kuului varsin äänekäs nuoren neidin harmistunut ääni välittömästi kun ovi aukesi. "Se on vieläkin siellä sun repun pikkutaskussa." William huokasi pienesti. Lapsi oli niin ihanan tehokas harrastuksensa kanssa, mutta pienet päivittäiset asiat eivät aina oikein sujuneet. "Onko sulla uudet kengät?" tyttö vaihtoi sujuvasti aiheen peittääkseen oman nolostuksensa. "Ei, ei ole." Tuon enempää keskustelu ei ehtinyt edetä, kun pitkähiuksinen, hoikka tyttö kipitti ulkovaatteissaan kipitti isänsä ohitse tutkimaan taloa vieraiden varalta. "Ellie, kengät!" William koitti saada vähän kontaktia lapseensa, mutta varsin turhaan. Kuinkahan pitkä aika siitä edes oli, kun heillä oli viimeksi ollut vieraita Ellien nähden?

Artemis ähkäisi raskaasti. Hän oli ehtinyt jopa vähän sulkemaan silmiään, mutta kuuli sitten isan ja tyttären keskustelun sekä sen, miten tyttö meni pitkin asuntoa. Hän vääntäytyi sängyllä istumaan, irvistellen. Nyt kun oli ollut aloillaan, selkää pakotti kahta kauheammin. Ja omaksi epäonnekseen Artemis Cavanaugh oli melkoisen tunnettu nimi. Voihan jos se tyttö alkaisi idolisoida esteratsastajia, kuten tuon ikäiset kai tekivät.

Ellie oli käynyt asunnosta läpi joka paikan! Tai siis ainakin olohuoneen, keittiön, kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen ja oman huoneensa. 'Isin valtakunnat' eivät olleetkaan sitten niin lähestyttäviä, joten lapsi seisoi kuumeisesti pohtien, mitä tehdä. Lopulta tyttö teki ratkaisunsa sen pohjalta, että työhuoneeseen hän ei saanut mennä. Niinpä Ellie hiipi henkeään pidätellen makuuhuoneen ovelle ja raotti sitä hipihiljaa. Nähtyään kuka sisällä oli, kuului vain läimäys ja loittonevaa kengänkopinaa, kun tyttö paiskasi oven kiinni ja juoksi keittiöön isänsä luo. "Isi!" Neiti huusi vaativasti isältään, joka oli alkanut tehdä jotain pientä syötävää varsin luovuttaneen oloisena. "Ellie. Kengät." William tyytyi komentamaan, tällä kertaa tosin vähän napakampaan sävyyn. Tyttö ymmärsi varsin helposti ettei saisi mitään haluamaansa ennen kun edes tuon verran kuunteli, joten 9-vuotias neiti kipitti potkaisemaan kengät jalastaan, palaten sitten keittiöön. "Cavanaugh?" Ellie tiedusteli silmät levällään, asettuen isänsä ja pöydän väliin niin että tuon oli pakko huomioida hänet. William tuijotti tyttöään silmiin hetken aikaa, harkiten tuon mielenkiinnon ohjaamista muualle. Mutta toisaalta taas... "Mee kysyyn siltä." William kehotti sen verran kuuluvaan ääneen, että Artemis saattoi jopa kuulla sen, mikäli oli vielä makuuhuoneessa.

Artemis yritti könytä ylös sängystä ja huomasi juuri tytön vilahtavan huoneen ovella. Voi jessus. Mies pääsi seisomaan ja makuuhuoneen ovelle, irvistellen kivusta. Että häntä sattui selkään nyt niin jumalattomasti. Ehkä voisi ottaa lisä lääkkeitä.

Isänsä ehdotuksen myötä Ellie oli mennyt takaisin makuuhuoneen ovelle. Neiti avasi sen ja jäätyi täysin todetessaan Artemiksen seistessä hänen edessään. Vielä äskenhän tuo oli ollut sängyllä. Varsin lyhyt tyttönen tuijotti itseään yli puoli metriä pidempää miestä järkytyksen ja ihailun sekaisin tuntein. Cavanaugh oli hurja esteratsastaja. Mutta myös hurja, sanan eri merkityksessä, valmentaja. Eihän tässä tiennyt miten päin olla tai mitä niistä miljoonista hevosiin liittyvistä kysymyksistä kysyä. "Miks sä oot isin makkarissa?" Tyttö päätyi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen tiedustelemaan.

"... Koska hän ei päästä minua ajamaan kotiin."
Artemis totesi totuuden mukaisesti, kylmä sävy äänessään. Hän ei vain osannut puhua lämpimästi ihmisille, saatika sitten sellaisille joiden läsnäollessa olonsa ei ollut ollenkaan varma.

Tytön kulmat painuivat kurttuun tuon kovasti koittaessa ymmärtää mitä toinen tarkoitti. "Miksei?" Ellie kysyi, olematta ihan varma siitä miten mieheen suhtautua. Ei tuo voinut olla paha ihminen kun oli heidän talossaan, eihän? Mutta silti olo oli vähän levoton, mies vain vaikutti jotenkin.. ilkeältä.

William oli tullut seurailemaan tilannetta vähän sivummalta. Ei hän ainakaan halunnut uskoa että Artemis aiheuttaisi mitään mahdottoman syviä arpia hänen kullannuppunsa sieluun, mutta ei hän niin paljoa mieheen uskonut että olisi jättänyt tuon kaksin lapsensa kanssa.

"Putosin Meykenhoekin selästä ja loukkasin oman selkäni."
Artemis ei tavallaan ollut epäkohtelias mutta pienestä lapsesta varmasti luotaantyöntävä ja kylmä. Oli aivan oikein ettei William luottanut jättää häntä kaksin tyttärensä kanssa, että Ellie saattoi hakea turvallisesta aikuisesta turvaa kun hän heittäytyisi hankalaksi.

Ellien silmät laajentuivat entisestään, eikä ilmeestä voinut edes oikein päätellä oliko tytön mieliala kauhistunut vai ihailva. Hyvin nopeasti ilme vaihtui kuitenkin leveään hymyyn ja Ellie käytännössä tärisi innostuksesta. "Sattuko se paljon? Mitä siinä tapahtu? Mitä hevoselle tapahtu? Missä sää tipuit? Miks sää tipuit? Tipuitko sää kuperkeikalla?" Ihme ettei tyttö hyppinyt tasajalkaa paikoillaan. Ilme oli lähinnä palvova bruneten pikkutytön koittaessa parhaansa mukaan katsoa Artemiksen kasvoja. Hämmentävää kyllä hän ei tajunnut kyseenalaistaa sitä miksi mies oli tänne alunperin tullut.

Artemis oli räjähtää samantien, mutta koki turvallisimmaksi vastailla Williamin tytön kysymyksiin edes puoliksi kiltisti.
"Sattui. Meykenhoek säikähti jotakin maneesissa, tulin kaulan yli. Se on täysin kunnossa, en olisi tässä jos se olisi loukkaantunut."
Artemis olisi ollut tallilla turvaamassa tulevan GP-tähtensä kilpailukyvyn.

William seurasi tilannetta sivusta oikeastaan jopa huvittuneena. Artemis selvästikin kärsi tästä, mutta onnistui silti käyttäytymään ihan hyvin. Ellie tosin... noh, ei hän vielä tuohon puuttuisi.

"Näytä sun selkää! Saanko tökätä sormella siihen? Mussukkakin joskus säikähti tai ei oikeesti ja sitten tapahtu jotain." Mussukka oli tietenkin Tomu, mutta neiti ei aina muistanut seurata ponin oikeaa kutsumanimeä vaan puhui siitä milloin milläkin lempinimellä. "Ja me hei hypättiin NÄÄÄÄÄÄÄÄIN iso este yks kerta!" Tyttö asetti kätensä iloisesti päänsä yläpuolelle, vaikka todellisuudessa este ei kovin montaa kymmentä senttiä ollutkaan ollut yli metrin. "Onko Meykenhoek kiva? Onko sulla paljon palkintoja jo? Kuinka vanha se on?"

Artemis ähkäisi nyrtyneesti.
"Et todellakaan saa tökätä siihen."
Hän ei reagoinut mitenkään tytön sepustuksiin, asteli vain arastellen kohti keittiötä, aikeissa kysyä oliko Williamilla enemmän niitä lääkkeitä.
"Se on hyvä hevonen, 14-vuotias. On, mutta Meykenhoekilla ei vielä paljon. Ostin sen vasta."
Artemiksella tosiaan palkintoja riitti...

Ellie ei välittänyt siitä että Artemis kovasti koitti suunnata pois hänen luotaan, vaan viipotti iloisesti mukana. "Kuinka isoja te hyppäätte? Miltä tuntuu hypätä muureja joiden toiselle puolelle ei nää? Ootteko menny kenttäesteitä? Isin mielestä me ei saada hypätä kenttäesteitä." 'me' tarkoitti tietenkin Ellietä ja Tomua. "Näytin sille joskus sellasen ratsastusonnettomuusvideon YouTubesta." Tyttö selitti innoissaan. "Onko susta videoita siellä?" Mitä todennäköisemmin olisi, olihan tuolla paljon kansainvälisiä luokkia jo takanaan.

Artemis otti tukea keittiön pöydästä, irvistäen. Häntä sattui todella.
"Grand Prixia, 160 senttiä."
Hän vastasi ykskantaan, siinä tuli samalla vastaus Williamillekin miten korkeita esteitä Artemis oikein ylitti ammatikseen.
"On, montakin."
Artemis tiesi itse että siellä olisi video muunmuassa viimevuoden FEI World Cupin voittoradasta. Että hän kaipasi eläköitynyttä kilpuriaan. Weltwarner Odys oli ollut mahtava, suuri ori.

William ei oikein pitänyt ajatuksesta kaulansa korkeudella menevistä esteistä, muttei kuitenkaan sanonut asiaan mitään. Ellie sen sijaan oli vähintään haltioissaan ja kovasti mitaili kädellään päänsä yläpuolella kun koitti hahmottaa kuinka korkeita ne oikeastaan olivatkaan. Artemiksen myöntäessä videoiden olemassaolon, käänsi tyttö tuiman katseen kohti isäänsä. William ei vaivautunut edes sanomaan mitään, vaan asteli hakemaan miniläppärinsä työhuoneestaan. Palattuaan keittiöön mies antoi sen tytölleen, joka välittömästi ojensi sitä Artemikselle. Tuskin tarvitsi pahemmin selittää mitä neiti mieheltä halusi. Videoita, kiitos.

Artemis huokaisi syvään. Hän ei istunut alas vaan kirjoitti mahdollisimman suorasta asennosta hakusanat YouTubeen. Pelkällä hakusanalla Artemis Cavanaugh tuli esteratoja enemmän kuin tarpeeksi ja klikkasi auki sen viime vuoden World Cupin. Artemis istui mustan, kuonopilkullisen saksalaisorin selässä ja tervehti, ennen kuin lähti ylittämään rataa. Hän pudisteli päätään. Karmeaa ratsastusta, olisi pitänyt tehdä toisin.