Let today be the start of something new

Torstai, 18. syyskuuta, keskipäivä

Teddy oli pitänyt lupauksensa Miyatolle. Mies oli lähetellyt sähköposteja ja soitellut tutuilleen kysellessään myytäviä kenttähevosia. Violet ei ollut innostunut miesystävänsä puuhista vaan oli useammin kuin kerran kertonut, miten turhaa moinen oli. Kuulemma hän tuhlasi aikaansa auttamalla täysin merkityksetöntä ratsastajaa hevosen hankkimisessa. Teddy ei ollut uhrannut ajatustakaan naisystävänsä puheille vaan oli jatkanut uteluja tuttaviensa keskuudessa. Se oli tuottanut tulosta, sillä hän oli saattanut lähettää Miyatolle useita sähköposteja kuvineen ja videoineen hevosista, jotka olivat myynnissä. Hän oli soittanutkin muutamaan kertaan, lähinnä varmistaakseen aikatauluja, kun he lähtisivät katsomaan hevosta, joka oli herättänyt Miyaton mielenkiinnon.
Hän oli luvannut, että poimisi Miyaton kyytiin tuon kotiovelta. Hän vilkaisi kelloaan pysäyttäessään mustan, puhtauttaan kiiltävän audinsa kadunvarteen. Hän oli tarkalleen ajoissa. Mies odotti jo kauhulla, koska Violet ilmoittaisi A7n olevan vanha malli, jolla heidän tasoistensa ei sopinut ajella. Hän piti autostaan. Sen vaalea nahkaverhoilu näytti oikein tyylikkäältä, jos häneltä kysyttiin. Teddy suoristi selkänsä autonsa kyydissä. Ei hänen vielä tarvitsisi siitä luopua.

Miyato oli odottanut tätä päivää malttamattomana. Eräs ruunikonkimo tamma oli kuulostanut upealta. Vasta 12-vuotias , hiukan reilu 160 senttinen hevonen oli pienen ajomatkan päässä, mutta hän oli yllättynyt kun Teddy oli luvannut tulla hänen mukaansa. Tietty se helpotti jos toinen oli mukana, olihan myyjä tuon tuttu. Videot ja kuvat tammasta olivat saaneet hänet aivan myydyksi, toivottavasti hevonen olisi yhtä unelma kuin se oli vaikuttanut olevan. Hän huokaisi hiljaa astellessaan ulos. Hän odotti hetken kerrostalon edessä, ennen kuin huomasi Teddyn kuvaileman auton kaartaessa siihen eteen. Melkoinen... Vaikka olihan hänelläkin hieno auto, mutta erilailla. Se sopi hänelle ja hänen tarpeisiinsa ja lisäksi sillä sai vetää koppia, mikä oli tärkeintä.
Nuorempi avasi oven ja istui autoon, ratsastusvaatteiden päällä oli löysät colleget. Hän ei tiennyt halusivatko muutkaan hevosenhajuisia vaatteita autoonsa kenenkään yllä, mutta nyt hän oli sitten tehnyt näin, kun ei tiennyt missä voisi vaihtaa vaatteet. Saappaat, kypärä ja sellaset olivat kassissa, jonka hän otti syliinsä. Niin saattoi peittää oman jännityneisyytensä.
"Kiitos kun tulit mukaan."

"Totta kai, ei tästä ole vaivaa", Teddy vakuutti. "Voit heittää laukkusi takapenkille, jos haluat", hän vielä huomautti viitaten kädellään taakseen. Auto lähti liikkeelle pehmeästi, kun hän kaartoi takaisin liikenteen sekaan ja otti suunnan kaupungin halki kohti Miyaton mahdollista uutta hevosta.
"Varoitan jo etukäteen, että myyjä on varsin veikeä tapaus", hän naurahti ajatellessaan tuttavaansa. Kuuttakymmentä hipova mies oli valmentanut viimeisen parikymmentä vuotta, joten Teddykin oli ollut miehen valmennuksissa. Hän muisti edelleen, miten oli nauranut niin kovasti, että oli pudonnut Dimen selästä. Käynnissä. Sen jälkeen ei ollut hetkeen naurattanut.
"Joko kerroit äidillesi, että lähdit katsomaan uutta hevosta?" Teddy uteli ohjatessaan autoa tottuneesti liikenteen seassa.

"Eei, voin pitää sen tässäkin." Miya vaikutti silmin nähden hieman hermostuneelta. Siitä oli aikaa kkun hän oli saanut uuden hevosen, etenkin niin että olisi oikeasti vieraan luo mennyt koeratsastmaan. Quiri oli ostettu tutulta myyjältä, joka toi Euroopasta hevosia.
"Ja ei se oo itsestäänselvyys että lähdet mukaan. Ja... Mitä tuolla meinaat?" Veikeä tapaus? Veikeä saattoi olla monella tapaa, mikä oli omiaan huolestuttamaan Miyaa hieman. Äidilleen nuorempi ei ollut sanonut mitään, paitsi että sai apua Theodorelta hevosen etsinnässä.
"En sanonut mitään, hän tietää vain että etsin uutta. Ja halusi muuten kiittää sinua. Harvemmin apua saa noin huipulta.."

Teddy nyökkäsi pienesti. Selvä, miten vain Miyato halusi. Toisen puheet mukaan lähtemisestä saivat miehen vilkaisemaan toista huvittuneesti. Miyato sai koko jutun kuulostamaan siltä kuin hän tekisi maailman suurinta palvelusta.
"On ilo lähteä tervehtimään vanhaa tuttua", hän vain totesi huvittuneesti. "Näet sitten", mies myhäili. "Sanotaanko vaikka niin, ettei hän vaikuta aivan tyypilliseltä englantilaiselta." Se oli varsin kiltisti sanottu. Englantilaiset kun tuppasivat pitämään tunteensa ominaan, ainakin niissä piireissä, joissa Teddy oli pyörinyt, mutta herra Parker ei todellakaan lukeutunut siihen kastiin. Mies hämmentyi Miyaton äidin kiitoksista. Onneksi hän saattoi tuijottaa risteyksessä poispäin toisesta kätkeäkseen hämmentyneen ilmeensä.
"Ei kestä kiittää", hän vakuutti. "Olen tosissani, tästä ei ole mitään vaivaa."

Miyatolla se ei olisi ihan niin iso shokki, että joku olisi nauravainen ja humoristinen, eikä niin tarkka tunteidensa itsellä pitämisestä, olihan nuorempi kotoisin Amerikasta, missä se ei todellakaan ollut niin tarkkaa. Vaikka toisaalta, isänsä japanilaisuus vaikutti ja sen vuoksi hän oli hieman valjumpi persoona kuin normaali amerikkalainen.
"Okei, pistän muistiin."
Ei hän sanonut enää mitään siihen, vaikeni vain ja pureskeli huultaan jännittyneenä. Hän ei todellakaan tiennyt mitä tekisi jos upea tamma ei vastaisi odotuksia, itkisikö jopa. Se oli vain vaikuttanut liikkeiltään ja olemukseltaan upealta.

Teddy ajeli hiljaisuudessa ulos Newcastlen kaupungista, ottaen suunnaksi pohjoisen ja Northtumberlandin kansallispuiston laitamilta löytyvän Rothburyn. Parkerin talli oli siellä. Hän oli harkinnut Newcastleen muutettuaan, että majoittaisi hevosensa siellä, mutta ei ollut kuitenkaan pitänyt tallin ilmapiiristä riittävästi. Niin hevoset olivat päätyneet Rosings Parkiin.
"Toivottavasti hevonen vastaa odotuksiasi", Teddy sanoi kun kääntyi moottoritieltä pienemmälle tielle. Navigaattori kertoi, ettei matkaan menisi enää kuin vartin verran, mutta hän ei oikein tiennyt, uskoako laitetta. Hän luotti mieluummin omaan suuntavaistoonsa, ja muisteli, ettei tästä mennyt enää niinkään kauaa, vaikka hän ajoikin nopeusrajoitusten mukaan.

Miyato veulasi huultaan oikein antaumuksella hermostuneena, katsellen ikkunasta ulos niitä vaihtuvia maisemia. Mitä hän tekisi jos olisikin vain huono ratsastaja, eikä vika olisikaan Huzzlessa? Varmasti lopettaisi kokonaan. Mutta osasihan hän ratsastaa Quiria. Paitsi jos tamma olikin automaatti ja hän vain kuvitteli sen tarkkuuden kotikentillä? Ei, ei voinut olla niin. Miksi hän edes panikoi ratsastustaidoistaan? No koska oli menossa erään idolinsa kanssa koeratsastamaan itselleen hevosta.
"Toivotaan, se näytti ja vaikutti upealta eläimeltä... Ja oli vielä elko nuori, ollakseen tuolla tasolla. Se oli isoin plussa siinä, sukupuolen lisäksi."

"Eiköhän", Teddy vakuutti. "Tom vakuutti minulle puhelimessa, ettei hänellä ole koskaan ollut hienompaa tammaa", mies naurahti, "tosin hän sanoi samaa Minxistä valmentaessaan meitä, ja tässä sitä ollaan." Mies pudisteli huvittuneesti päätään kääntyessään pienelle hiekkatielle. Puiden varjostama tie kapeni hetki hetkeltä, mutta hän vain jatkoi matkaansa. Toisella puolen alkoi näkyä valkoista lankkuaitaa harventuneen metsän lomasta. Hetkeä myöhemmin heidän molemmilla puolillaan levittäytyi suuria peltoja ja niittyjä, joilla laidunsi kaiken värisiä hevosia.
"Melkein perillä", Teddy totesi hyväntuulisesti ohjatessaan autonsa kolmen suoran tallirakennuksen ohi parkkipaikalle. Tuskin hän oli ehtinyt sammuttaa auton moottorin ja vilkaista Miyatoa rohkaisevasti, kun lähimmän punaisen tallin musta ovi aukeni ja auringonvaloon astui pyöreä, leveästi hymyilevä mies, jonka harmaantuneesta tukasta hapsotti heinänkorsia.
Teddy nousi autosta ja sulki oven perässään. Hän suuntasi tervehtimään entistä valmentajaansa ojentaen kättään, mutta vanhempi mies kietoi kätensä lämpimään halaukseen.
"Theodore, sinä senkin roisto!" Tom Parker jyrähti matalalla äänellään. "Miksen ole kuullut mitään ranskalaisneidostani?"
"Koska tiedän, että olet katsonut kaikki kilpailumme televisiosta, joten tiedät vähintään yhtä hyvin kuin minäkin, mitä on tapahtunut", Teddy vastasi huvittuneena. Parker todella piti punaruunikosta Minxistä, jostakin kumman syystä. "Miyato, tämä tässä on Tom Parker. Tom, hän on Miyato Caloun", Teddy hoiti viralliset esittäytymiset viittoen käsillään kahden miehen välillä.

Miyato ähkäisi hiljaa. Minx oli hieno hevonen mutta hän ei kestäisi toista hankalaa hevosta. Hän tarvitsi enemmän Quirin kaltaiset hevosen, joka oli teki temppuja rankaistakseen ratsastajaa, ei huvittaakseen itseään ja kiusatakseen ratsastajaansa. Hän alkoi todella hermostua ja hyvä jos muisti miten nostella jalkojaan kun nousi autosta. Tamma oli alkujaan sveitsiläinen, ollut kuulemma täällä nelivuotiaasta asti treenattavana Parkerin omistuksessa. Miksihän tuo halusi luopua hevosesta vai oliko se alunperin ollut tarkoituskin?
"Hauska tavata." Miyato vastasi hieman ujo hymy kasvoillaan, kuunneltuaan ensin kaksikon sananvaihtoa. Luoja, hän sekoaisi kohta. Tuo oli sujahtanut jo ulos niistä collareista, ollen nyt ratsastustamineissa siinä ulkosalla.

Teddy yritti tarttua Miyaton käsivarteen, kun Tom lähti lähintä punaista tallirakennusta kohden jutellen iloisesti niitä näitä. Hän oli lukevinaan epävarmuutta ja ujoutta Miyaton käytöksestä, joten halusi rohkaista ja muistuttaa, että oli mukana.
"… ja tässähän se olisi", Tom ilmoitti kuljettuaan valaistua tallikäytävää yli puolen välin. Teddy väisti sivummalle antaakseen Miyatolle tilaa tutustua hevoseen, jota he olivat tulleet katsomaan. Tom aukaisi karsinan ovea ja talutti tamman käytävälle, johon kiinnitti sen molemmin puolin. "Haluatko käsitellä sitä hoitaessa niin näet, etten huijannut?" Tom naurahti. Harmaantunut mies viittasi kädellään käytävällä odottavaa harjapakkia kohden kuin sanoen, että Miyato olisi vapaa harjaamaan hevosta, jos haluaisi nähdä, millainen se oli.
"Onko kysymyksiä? Vastaan mielelläni kaikkeen", Tom ilmoitti siirtyessään kauemmas tammasta. Teddy seisoskeli sivummalla, rapsuttaen karsinastaan kurkistelevan mustan tamman päätä hajamielisesti samalla kun arvioi katseellaan ruunikonkimoa tammaa.

Voi Teddy. Miyato olisi halunnut karata sitä kosketusta, hänellä kun ei ollut aivan terve suhde normaaleihin, rohkaiseviinkaan eleisiin, jos ne olivat toiselta mieheltä. Ja hän opiskeli psykologiaa, kun itse oli henkisesti solmussa kuin pahinkin partiolaismutka. Tallissa tuo katsoi tammaa uteliaana sen seisoessa käytävällä asteli sen viereen. Ruunikonkimo tamma hamusi Miyan kättä, kun mies tarjosi tuolle kädestään sokeripalan.
"He tyttö... "
"Ollaan kutsuttu sitä täällä Coraksi." Miyato tarttui harjaan ja alkoi siistiä tamman kiiltävää karvaa. Turhaa se oli, mutta hevoen oli kyllä Tomin sanojen veroinen. Kiltti käsitellä, oikein unelma. Ei edes sellainen hapannaama kuin Quiri, tosin Quirillekin se oli tullut vasta vanhetessa.
"Onko siltä otettu mitään kuvia ikinä? Jaloista ja selästä?"
"Ei ole, ne kuuluvat ostotarkastukseen." Miya vain nyökkäsi, hakien Tomin neuvomasta paikasta tamman yleissatulan, hän aikoi testata sen myös esteillä, tietenkin. Satuloidessa Cora steppasi hieman ja irvisti, se ei pitänyt vyöstä ollenkaan.
"Nohnoh, Cora... Ei tuo auta." Miya käsitteli hevosta rauhallisesti, taluttaen sen kentälle, jolle oli kasattu muutamia esteitä, ilmeisesti ihan pieni rata heitä varten. Hän ponkaisi selkään ja sääti jalustimia, pyytäen käyntiä. Sen jännityksen huomasi, kun tavallaan hän tottumuksesta odotti hevosen lähtevän altaan kuin ohjus.

Teddy seurasi pehmein silmin Miyaton työskentelyä Coran parissa samalla kun jutteli niitä näitä Tomin kanssa. Tomilla todella riitti asiaa, tai oikeastaan ei asiaa, vaan sanoja. Vanha mies puhui paljon, sen Teddy oli todennut jo kauan sitten. Mies seurasi pieni hymy huulillaan Miyaton perässä kentän laidalle, hymyillen rohkaisevasti, kun toinen nousi hevosen selkään.
"Ostaisitko Minxin, jos tarjoaisin sitä?" Teddy vitsaili. Tom nauroi matalaa naurua läimäisten oikein kunnolla miestä yläselkään.
"En todellakaan", entinen valmentaja julisti huvittuneesti. "Se on sinun päänsärkysi."

Miyato ei ehtinyt kuuntelemaan kaksikon juttuja, kun keskittyi tutustumaan tammaan. Se tuntui sopivan herkältä eikä ollut lähdössä jokaisen tuulenvireen mukaan.
"Millainen Cora on ratsastaa?"
"Ei yhtä armoton kuin osa hevosista, mutta se ei anna parastaan, jos et sinäkin. Erityisesti kouluradalla se luistaisi työstään mielellään, jos sitä ei ratsasta. Mitään se ei pelkää ja on todella kiltti. En ole tainnut koskaan nähdä sen temppuilevan ratsastajan ollessa kyydissä."
"... Onko sellaisia hevosia olemassa.." Miyato naurahti selästä. Hetken hän työskenteli käynnissä, sitten siirtyi harjoitusraviin tamman kanssa. Coran askel oli pehmeä ja sitä piti todella hieman työntää eteenpäin, jotta se viitsi sileällä kulkea. Mutta kauniisti se toimi ja teki pyydettäessä, kunhan osasi pyytää, sen hän huomasi. Hiljalleen hän alkoi jo elätellä mielikuvia itsesään ja Corasta Caitlinin valmennuksessa...

Teddy hymyili katsoessaan ratsukkoa. Tamma näytti todella täyttävän Tomin lupaukset ja enemmänkin, jos ensivaikutelmaan sopi luottaa. Hän tiesi, ettei se aina pitänyt paikkaansa, mutta toisaalta, Cora näytti liikkuvan oikein kauniisti, vaikka ratsastaja ei tuntenut hevosta lainkaan. Hänestä kaksikko näytti hyvältä.
"No, mitä luulet Tom, onko Corasta vastusta Minxille?" Teddy kysäisi hymyssä suin. Harmaantunut mies virnisti.
"Sinä jäät auttamatta kakkoseksi ranskalaisneidollasi", Tom lupasi virne kasvoillaan. Teddyn hymy leveni.
"Siinä tapauksessa Cora on uskomaton hevonen", hän nauroi vastaukseksi. He molemmat tiesivät, ettei keskustelussa ollut mitään todellisuuspohjaa, kunhan vain vitsailivat keskenään. Sellaista se oli aina ollut heidän välillään. Nykyään Teddy olisi antanut mitä tahansa niin rennosta valmentajasta kuin Tom, mutta silloin, kun hän oli todella pyrkinyt huipulle, vanhan miehen jatkuvat letkautukset olivat olleet turhauttavia.
"Näytätte hyvältä", Teddy huikkasi Miyatolle rohkaisevasti. Koskaan ei voinut olla liian rohkaiseva, eihän?

Miyato kokosi tammaa ja ratsasti sen peränantoon, tuntien miten hevonen alkoi kunnolla astua alleen. Hän ei kuunnellut kaksikkoa kun keskittyi ratsastukseensa. Hän nosti pian laukkaa, kun oli taivutellut ja väistättänyt ensin tammaa ravissa ja käynnissä. Sen laukka oli hyvin pyöreää ja siellä oli hyvä istua. Kun hän käänsi tamman yksittäiselle pystylle, jänntys valtasi hänet. Sen huomasi miten Cora heräsi, mutta ei lähtenyt käsistä. Miyato silti odotti sitä ja huomasi painavansa silmät kiinni kun tamma hyppäsi. Hypystä tuli huonohko, sillä hän unohti ratsastaa.
"Ei voi olla totta..." Hän kirosi itsekseen selässä, siirtäen tamman hetkeksi käynnille. Cora näytti pettyneeltä, siinäkö se oli? Ei suinkaan, mutta ratsastaja tarvitsi hetken muistuttaakseen itseään siitä, ettei tämä ollut Huzzle, jonka hypyt olivat uudenlainen venäläinen ruletti.

Teddy hiljeni seuraamaan ratsukon työskentelyä. Tomin juttelu tuntui menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun mies vain nyökytteli ja mumisi sopivissa kohdissa. Hän tarkkaili hevosta ja ratsastajaa. Hän halusi nähdä, miten ratsukko sopisi toisilleen ja miltä yhteistyö näytti hänen silmiinsä, siltä varalta että Miyato kyselisi hänen mielipiteitään. Tuskinpa. Hevonen näytti liikkuvan hyvin ja Miyato tiesi, mitä teki. Hän hymyili tyytyväisesti. Miyatolla olisi upea ura edessään, jos toinen vain löytäisi sopivan ratsun. Cora ei vaikuttanut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta.
Hypyn jäätyä varsin tasottomaksi, Teddy halusi rohkaista toista, mutta päätti viime hetkellä pysyä hiljaa. Hän tyytyi vain seuraamaan sivusta. Miyato osasi kyllä. Hän luotti toisen taitoihin. Hän oli sentään nähnyt, miten hyvin mies hallitsi mahdottomalta sekopäältä vaikuttaneen orinsa.

Juuri sillää hetkellä hänestä tuntui, ettei hän osannut mitään. Niinkin hyvä hevonen ja hypystä tuli lattea, temmoton ja lähestymisestä... Surkea. Oliko se vika sittenki hänessä? Ei, edellee, Quiri kulki kotona. Miyato pyysi hevosen laukkaan ja kokosi sitä, keräten samalla itseään. Hänen oli luotettava siihen, että vaikka tamma piristyi estettä kohti, se pysyisi kädessä sllä kolmipalaraudalla suussaan. Hän ohjasi tällä kertaa ruunikonkimon samalle esteelle, ratsastaen nyt loppuun asti. Mitään pahaa ei tapahtunut, itseasiassa tamman hyppy oli loistava ja 120 senttiseen esteeseen jäi vielä reippaahko ilmavara. Askel piristyi tuntuvasti, pari kertaa hevonen heitti päätään, mutta asettui. Molemmat, sekä hevonen että ratsastaja, selvästi nauttivat sen pienen radan hyppäämisestä. Muutama pätkä ravia sen jälkeen ja Miyato istui alas, saaden vastaukseksi käynnin.
"... Outoa ratsastaa kun mitään pahaa ei tapahdu... Mutta se on kyllä täydellinen. Vai näytämmekö yhdessä kahdelta halvaantuneelta laamalta, Teddy?"

Teddy hymyili, kun hyppy onnistui. He näyttivät yhdessä hyvältä, sen hän näki heti. Kun Miyato vahvisti hevosen olevan täydellinen, Teddyn hymy leveni.
"Näytätte oikein hyvältä yhdessä. Kunhan totutte toisiinne ja valmentaudutte hetken, teistä on vaikka mihin", hän vakuutti hymy huulillaan. Ehkä hän oli sittenkin löytänyt Miyatolle hevosen, jolla toinen voisi toteuttaa haaveensa kilpailemisesta. Tom nyökkäili hänen vieressään kuin vahvistaen Teddyn sanat. Vanha mies näytti tyytyväiseltä tammansa ostajaehdokkaaseen.
"Miten on, aiotko sinä koittaa sitä, Theodore?" Tom lohkaisi toispuoleinen virne kasvoillaan. Teddy pudisti päätään liioitellun nopeasti ja suurieleisesti.
"Ei, minulla on jo kaksi tammaani, joten ei minun tarvitse muiden hevosia päästä ratsastamaan. Jos Miyato sanoo Coran olevan hyvä, minä uskon häntä. Näinhän minä itsekin, miten hyvin he toimivat yhdessä", hän totesi huvittuneesti miehelle. Tom ja Tomin hullunhauskat ideat. Kohta mies varmaan kauppaisi hänelle muita hevosiaan.

"Se on kyllä ihan erilainen kuin olen nyt tottunut mutta... Se on hieman kuin nykyinen tammani nuorempana. Hieman tahmeampi sileällä kyllä. Mutta muuten kyllä... Ei siinä ole vikaa näin selästä käsin." Miyato antoi kimon kävellä rennosti, mietiskellen päässään. Hän katuisi jos ei ottaisi Coraa ainakin koeajalle. Hän naurahti selässä kuullessaan sen heiton tämän kokeilemisesta.
"Ehei, ei käy, minä masennun jos Teddy tulee tänne. Ei käy." Se oli vitsi, vaikka oli siinä pieni peräkin. Jos olympiavoittaja menisi hyppäämään hevosella jonka hän oli hetki sitten saanut näyttämään halvaantuneelta laamalta yhdden hypyn ajan... Ei.
"... Voisin kyllä ottaa Coran ainakin koeajalle. Jos se siis on terve, se täytyy ensin tarkistaa. Siinä tapauksessa ottaisin sen mielelläni."

Teddy virnisti päätään pudistellen. Vai että toinen masentuisi. Tomkin tarttui sanoihin niin nopeasti, ettei Teddy ehtinyt pysäyttää miestä.
"Minä valmensin aikanaan Theodorea", Tom sanoi ja astui yllättävän ketterästi kauemmas nuoremmasta miehestä, joka oli yrittänyt peittää harmaantuneen miehen suun kämmenellään. "Hän putosi Dimeltä käynnissä, vaikka hevonen ei tehnyt mitään erikoista", Tom julisti nauraen ja tanssahteli kauemmas Teddystä, joka seurasi perässä leveä hymy kasvoillaan.
"Lupasit, ettet kertoisi kenellekään", Teddy syytti miestä hyväntuulisesti. Ei hän oikeasti osannut loukkaantua moisesta. Kaikki tekivät virheitä.
"Lupasin, etten kertoisi perheellesi", Tom korjasi virnistäen voittoisasti. Teddy ei voinut kuin pudistaa päätään. Tom oli idiootti. "Mutta tottahan toki saat sen koeajalle", Tom palasi takaisin asiaan. "Se on minun tietojeni mukaan terve kuin pukki, mutta saat toki teettää kaikki haluamasi tutkimukset."

Miya voisi kohta itse tippua käynnistä samoin. Se nimittäin sai hänet nauramaan ääneen, ihan antaumuksella. Mielikuva oli perin viihdyttävä. Miten Theodore oli edes onnistunut siinä? Ehkä hän ei kysyisi, hän saattaisi katua sitä. Hän oli itse vielä hieman hellänä siitä kun oli pudonnut Huzzlelta muutama päivä sitten, mutta selvästi paikat olivat paranemaan päin.
"No onneksi minä en pudonnut... paikat edelleen hellänä kun kynsin orini kanssa hieman uutta peltopätkää Rosingsin kentälle tuossa taannoin... Theodore tietää tapauksen ja hyppytyylin, joten tuskin ihmettelet."
Miyato laskeutui alas ja taputti tamman kaulaa, hymyillen sille. Sen hypyt olivat ihanan hallittuja, asiallisia ja suorastaan... Kun hän vain oppisi luottamaan ettei mitään tapahtuisi.
"Teetän ne sitten koeajalla, pääsee helpommalla. Täytyy vain oppia ettei kaikkien hevosteni aikomus ole kipata minua alas ja lyödä töitä täysin läskiksi, niin saan aikaan edustvamman ratsastuksen kuin äskeinen."

Teddy halusi haudata kasvot käsiinsä. Onneksi hänen ei tarvinnut huolehtia siitä, mitä toinen ajatteli hänestä. Ehkä Tomin möläytyksellä oli hyvätkin puolensa. Ainakaan Miyato ei enää voisi pitää häntä minkäänlaisena täydellisyyden perikuvana. Hän oli ihminen, hän putosi ja hän sähelsi hevosten kanssa siinä missä muutkin. Aina ei vaan mennyt putkeen.
"Onneksi olet kunnossa", mies totesi nopeasti. Huzzlen hyppytyyli oli tosiaan niin arvaamaton, että hän ihmetteli, miten Miyato ei pudonnut useammin tai ollut jo kolhinut itseään niin, että oli päättänyt siirtyä turvallisemman alan pariin. "Mutta sano Teddy vaan, Tom on ikuinen jääräpää eikä suostu sanom--"
"Äitisi osaa olla varsin vakuuttava ilmoittaessaan, että nimesi on Theodore, nuori herra", Tom keskeytti Teddyn puheen. Hän ei voinut kuin nyökätä pienesti. Tom oli oikeassa. Hänen äitinsä osasi olla erittäin vakuuttava.
"Silti, Teddy on paljon kivempi", hän väitti vastaan, mihin Tom vain kohautti harteitaan kuin sanoen, ettei se kuulunut hänelle.
"Milloinkas pääset hakemaan sitä trailerin kanssa? Jos aiot ottaa tämän karkulaisen mukaasi, vaadin, että toinen lempilapsistani tulee moikkaamaan minua", Tom kysyi Miyatolta viitaten kädellään Teddyn suuntaan. Tom taisi todella haluta tavata Dimen tai Minxin. Teddy ei ollut ollenkaan niin varma, että se olisi hyvä idea.
"Eiköhän Miyato hae hevosensa itse", Teddy vastasi aavistuksen epäröiden. Vai haluaisikohan toinen hänet mukaansa? Tuskinpa, varsinkaan sen jälkeen, kun Tom tuntui olevan täynnä toinen toistaan hulvattomampia tarinoita hänen valmentamisestaan. Ehkä hänen pitäisi suosiolla jäädä kotiin, niin Tom ei saisi enempää syitä kertoa hänen huvittavista ilmalennoistaan.

"Se kieltämättä oli taas melkoinen läheltä piti-tilanne... Huzzle ei taas ollut mahtua mihinkään hehtaariväliin ja päätti ottaa koko esteen mukaan, kipaisten samalla polvillaan... onneksi se on kunnossa." Niin, se hyöty varmasti siitä kertomuksesta olisi voinut olla. Toisaalta... Vanhempi mies oli hänelle esikuva, siitä Teddy ei pääsisi mihinkään ja saisi kestää sen siinä missä miyato yrittäisi ymmärtää että oikeasti oli juuri koeratsastanut kyseisen ihmisen kautta löytynyttä hevosta. Että mies auttoi häntä hevosen haussa!
"Minulle käy miten vain kun on oma traileri ja auto jolla vetää.... Haen kohta tamman jo huomenna, en malta odottaa että saan asiallisen ratsun. Ja menisihän siinä sivussa kopissa nyt Dime mutta Teddy ei taida olla kovin innokas." Hän virnisti hieman ja kävelytti tamman takaisin talliin. Sen silmissä oli sitä jotakin, vaikka se oli rauhallinen.

Teddy nyökkäili pienesti, kun toinen kertoi tarinaa hevosensa sähellyksestä. Hän olisi ollut kauhuissaan eikä varmasti olisi uskaltanut hypätä hevosella seuraavaan viikkoon, kun olisi pelännyt, että rikkoisi jotakin. Mutta hän nyt olikin raukka, se oli tullut selväksi. Muut olivat järkevämpiä ja suhtautuivat tuollaisiin tilanteisiin rauhallisemmin.
"Ei meidän tarvitse siltä kysyä", Tom vastasi salaliittolaisen elkein ja iski silmää. "Tuo Dime mukanasi niin saat Coran mittatilaustyönä tehdyn estesatulan kaupan päälle, jos päädyt ostamaan tamman", Tom ehdotti kierosti. Teddy ei voinut kuin huokaista.
"Pelaat likaista peliä, Tom", mies hymähti. Miten hän nyt voisi kieltäytyä lähtemästä mukaan vaikuttamalta itsekkäältä? Ellei sitten antaisi rakasta tammaansa Miyaton kyytiin ja jäisi itse tallille odottamaan hevosen paluuta. Sekään ei olisi poissuljettu vaihtoehto, jos hän vain uskaltaisi antaa tammansa jonkun toisen kyytiin.

Miyato naurahti. Ei hän ottaisi Dimea tai Minxiä kyytiinsä, jos Teddy ei olisi mukana ajamassa autoa. Hän ei uskaltaisi ajaa kun toisten hevosia olin kyydissä.
"Pakko se on kysyä häneltä, minä en uskalla ottaa kumpaakaan hänen silmäteristään mukaan ellei hän ole paikalla. Dimea etenkään." Miyato vastasi hymyillen ja tallissa alkoi riisua tammaa sen varusteista. Cora pärskähti ja hinkkasi antaumuksella päätään nuorta miestä vasten.
"He-heeei tamma... Ja Tom, tuo on kyllä likaista." Hän nauroi ja rapsutti tuon otsaa.

"Kyllä sinä saat sen satulan, vaikka en lähtisikään mukaan", Teddy ilmoitti katsoen terävästi valmentajaansa, joka vain virnuili ja pudisteli päätään. Tom ei todellakaan aikonut päästää heitä helpolla. "En halua suotta tunkea mukaan, jos et halua että tulen", mies selitti. Ei hänellä parempaakaan tekemistä olisi, mutta ei hän halunnut tungetella ja olla mukana silloin, kun hänen läsnäoloaan ei toivottu.

"No jos Tom haluaa nähdä Dimen niin kukas minä olen vastustamaan ja ei seurassasi vikaa ole. Hauskaahan seurassasi on."
Hän sanoi hymyillen ja harjasi Coraa vielä ratsastuksen päätteeksi, ennen kuin palautti sen karsinaansa. Miten toinen kuvitteli että tuppautuisi? Höhpöh.
"Ei se olisi sitä paitsi tuppautumista. Jos nyt sitä pelkäät."

Teddy vilkaisi Tomia, joka virnisti voittoisasti.
"Saat vielä maksaa tästä", mies ilmoitti uhkaavalla äänensävyllä, mutta huvittuneisuus loisti silmistä. Tom nauroi ääneen ja läimäytti nuorta miestä hartialle, puristaen miehekkäästi.
"Höpöhöpö", pyöreä mies ilmoitti ja asteli rempsein askelin Miyaton luokse. "No, milloinkas haluat tulla hakemaan Coraa?"

Miyato katseli noita kahta hymyillen. Suostuisikohan Tom joskus valmentamaan häntä ja Huzzlea? Miehellä voisi huumori ainakin riittää.
"Teddy, älä nyt haudo suurta kostoa." Hän sanoi nauraen ja vilkaisi sitten vanhempaa miestä, tovin miettien.
"No heti kun sen saa hakea. Vaikka heti huomenna."

"Theodore, pidän tästä pojankoltiaisesta!" Tom jyrähti matalalla äänellään. Teddy vain pudisteli päätään huvittuneena. No, hän oli varoittanut Miyatoa etukäteen Tomista. Siitä huolimatta miehessä oli paljon sulateltavaa. Ainakin Miyato vaikutti suhtautuvan varsin veikeään englantilaismieheen paremmin kuin hän oli aikoinaan tehnyt.
"Tule toki hakemaan sitä huomenna. Ehdimme hyvin laittaa sen varusteet kasaan", Tom vastasi jo asiallisemmin. Ehkä mies oli vihdoin suhtautumassa tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella. Se tosin oli jo paljon vaadittu Tomilta, jonka elämäntavoite tuntui olevan se, että mies kuolisi nauraen.

Miyato osasi suhtautua siihen, ei hänelle se ollut ollenkaan ongelma. Hän oli kuitenkin ollut Englannissa vasta tovin, joten amerikkalaisuus oli hänessäs se joka määritti paljno sosiaalisista normeista. Oli ihan mukavaa tavata sellainen rempseä mies, joka ei ollut niin hillitty kuin moni britti.
"Tulemme siis molemmat huomenna. Koetan saada sen kuvautetuksi ensi viikon aikana, jonka jälkeen voin sitten kertoa palautuuko tamma vai jääkö se. Epäilen että jos siinä ei ole vikaa, todellakin pidän sen."

Teddy nyökkäili Miyaton puheen tahtiin. Kuulosti hyvältä suunnitelmalta. Tom äännähti hyväksyvästi. Ostaja oli tosissaan, kun kerran suunnitteli kuvauttamista niin tiukalla aikataululla.
"On ilo antaa Cora hyvään kotiin", Tom totesi pehmeästi ja ojensi kätensä rapsuttamaan ruunikonkimon tamman turpaa. "Nähdään huomenna. Odotan näkeväni pikkuprinsessani tai ranskalaisneitoni, Theodore", mies vielä jatkoi vilkaisten Teddyn suuntaan. Nuorempi kohotti kätensä alistumisen merkiksi. Dime saisi lähteä matkaseuraksi uudelle tammalle. Minx olisi aivan liian arvaamaton sellaiseen.
"Siinä tapauksessa, me taidamme olla valmiita lähtemään takaisin kotiin?" Teddy uteli Miyatolta. Ei hänellä kiire mihinkään ollut, paitsi ehkä karkuun entistä valmentajaansa, ennen kuin mies ehtisi kertoa lisää hullunhauskoja tarinoita hänen valmennuksistaan.

"On ilo ostaa hyvä hevonen ja antaa sille hyvä koti. Tarkoitus on että kuulisit siitä vielä, hyvissä merkeissä." Miyatolla oli aikomus kehittyä tamman kanssa vielä, pikaisen ratsastuksen perusteella sillä olisi kaikki mahdollisuudet kehittyä hänen haluamalleen tasolle, yhdessä Miyaton itsensä kanssa. Tai tammahan taisi olla jo siellä, ei vain vielä kilpaillut siellä asti.
"Emmeköhän. Kiitos vielä Tom. Yritän olla nolaamatta tammaa radoilla." Hän olisi itseasiassa kuullut mielellään niistä toisen valmennuksista...

"Älä huoli, et sinä sitä pahemmin voi nolata kuin mitä on jo aiemmin tullut nähtyä", Tom nauroi kuuluvasti, taputti katseensa maahan painaneen Teddyn hartiaa ja lähti seuraamaan miesten perässä ulos tallista.
"Cora odottaa teitä huomenna lähtövalmiina", hän lupasi. "Soittakaa vain, koska olette tarkalleen tulossa", Tom ilmoitti. Teddy aukaisi auton ovet ja kiipesi kyytiin. Hän vilkutti entiselle valmentajalleen ja käynnisti auton. Se hyrisi hiljaa, kun hän odotti, että Miyato olisi valmis jatkamaan matkaa kotia kohden. Cora odottaisi heitä huomenna.
"Olen pahoillani Tomista, hän on hieman… no, tuollainen", Teddy naurahti ajaessaan rauhallisesti pois tallialueelta. Muutama laiduntava hevonen nosti päätään katsoessaan ohi ajavaa, kiiltävää metallihökötystä, mutta ne palasivat pian takaisin heinänsä pariin. Teddy vaihtoi vaihdetta ja kiihdytti vauhtia hiekkatiellä.

Miyato veti auton vieress collarit housujensa päälle ja vaihtoi kengät, nyökytellen vanhalle miehelle ennen kuin istui autoon, jonka Tom oli ehtinyt jo käynnistää. pahoillaan? Miksi?
"Miksi? Ei häntä tarvitse pahoitella, oikein mukava mies."

Teddy naurahti. Hyvä, että Miyato ajatteli niin. Hän oli tullut siihen tulokseen vasta monen vuoden jälkeen. Aluksi Tomin vitsailu oli käynyt hänen hermoilleen ja välillä saanut hänet tuntemaan olonsa varsin epämukavaksi, sillä Teddy oli tottunut liikkumaan piireissä, joissa tunteet pidettiin ominaan.
"Hyvä, että olet sitä mieltä", hän totesi kääntyessään risteyksestä. "Kaikki eivät olisi kanssasi samaa mieltä. No, miltä Cora todella tuntui?"

"Johtunee kulttuurista." Miyato sanoi hymyillen ja katseli iikkunasta. Huomenna hän saisi korean tamman itsellensä. Sellaisen hevosen josta voisi saada itselleen upean kilpakumppanin vuosiksi. Mahtavaa!
"Se oli oikeasti upea. Sileällä hieman tuupattava, mutta silti työteliäs. Esteillä kuulias ja kiltti, mutta siellä ei tarvinnut ratsastaa vauhtia. Ihana."

Kulttuuristapa hyvinkin, siitä Teddy oli samaa mieltä. Englantilaiset oppivat jo pienenä, ettei turhaan sopinut pitää ääntä.
"Se näytti oikein hyvältä. Toivottavasti se osoittautuu yhtä ihanaksi, kun saat sen koeajalle", Teddy sanoi vilpittömästi. Hän todella toivoi, että tässä oli se hevonen, jota Miyato oli etsinyt. "Olen pahoillani, että Tom edes ehdotti minun testaavan sitä", mies vielä sanoi asiasta, joka oli jäänyt vaivaamaan häntä. Ei hän ollut tullut etsimään itselleen hevosta tai arvostelemaan toisen valintaa. Hän oli vain luvannut lähteä seuraksi, kun kerran tunsi myyjän.

Eihän se ollut mitään tavatonta, että okenut ratsastaja varmisti toisen ratsastajan valinnan. Miyato naurahti vain ja pudisteli päätään. Englantilaiset
"Ei siitä tarvitse pahoillaan olla, eihän se tavatonta ole että kokeneempi kokeilee myös. En minä sitä pahalla ottanut. Se hyppy kyllä hävetti, unohdin ratsastaa ja iskin vain silmät kiinni kun jotenkin odotin sellaista Huzzlen loikkaa heti kun tunsin hevosen vähän virkoavan alla..."

"Ihan ymmärrettävää", Teddy lohdutti. "Eikä kukaan odottanut, että tekisitte täydellisen suorituksen, kun ette kumpikaan tunne toisianne", hän jatkoi pehmeä hymy huulillaan. Hänen mielestään ratsastus oli sujunut hyvin. Kun ratsukko oli toisilleen tuntematon, oli turha odottaa täydellistä suoritusta.
"Nyt sinulla on hyvin aikaa tutustua Coraan. Toivotaan, että siitä on täyttämään odotuksesi", hän totesi. Hän kyllä luotti Tomin arviointikykyyn, ja koska vanhempi mies oli myymässä hevostaan, hän uskoi, että Tomkin oli nähnyt potentiaalia ratsukossa näinkin lyhyessä ajassa.

"Ei sillä että Huzzlenkaan selässä saisi lyödä silmiä kiinni mutta säikähdin taas hieman sitä polvilla käymistä."kuka nyt ei säikähtäisi? Vaikka se usein tölväilivät hevosen kanssa, silti hän harvemmin munasi niin täysin orinsa kanssa.
"... Toivotaan. Kiitos vielä. En olisi itse löytänyt tuollaista hevosta varmaan edes vuodessa."

"Älä suotta kiitä", Teddy sanoi jälleen kerran. Hän ei halunnut, että toinen tuntisi olevansa jotain velkaa tämmöisestä. Hän oli auttanut, koska oli pystynyt, ja siinä kaikki.
"Ehdit vielä katua tätä monta kertaa, kun Tom yrittää houkutella sinua valmennuksiin", hän lupasi naurahtaen. Toisaalta, hyväntuulisen miehen pitämät tehokurssit keräsivät paljon väkeä viikonlopusta toiseen. Oli yllättävää, miten paljon Tom sai aikaan vain muutamassa päivässä, kun ratsukoiden kanssa työskenneltiin tiiviisti.

"... En tiedä,voisin mennäkin mielelläni. Hän olisi hieman erilainen valmentaja." Miya vastasi vino hymy huulillaan. Hänen pitäisi ehkä kysyä, jaksaisiko Tom Huzzlen kaltaista hevosta. Oriakin kun pitäisi edelleen valmentaa.
"Hänen huumorinsa voisi riittää Huzzlenkin kanssa ja sitten taas... Sinäkin putosit hevosen selästä. Käynnissä." Oli pakko vetää se esille.

"Älä anna ulkokuoren hämätä. Hän on varsin vaativa valmentaja", Teddy nauroi vastaukseksi. Kun toinen otti esille hänen epäonnisen valmennuskertansa vuosia takaperin, Teddy tunsi kevyen punan kohoavan poskilleen. Se tapaus ei kai koskaan jättäisi häntä rauhaan.
"Ratsastin ilman ohjia ja jalustimia", hän puolustautui. "Ja Tom nauratti", hän totesi huvittuneesti. Hän oli nauranut niin kovin, että oli unohtanut edessä olevan kentän kulman. Hevonen oli kääntynyt ja hän oli horjahtanut alas.
"Ei missään nimessä hienoin hetkeni", hän nauroi kiihdyttäessään autoaan moottoritiellä.

"... silti se huumorikaan ei tekisi pahaa. Olin kuolla häpeään Corinnen estevalmennuksessa ja olin valmis lopettamaan siihen. Muistin miltä tuntuu kun vain on aivan hukassa hevosensa kanssa, eikä tiedä mistään mitään." Miyato hymyili pian perään, kylläkin Teddyn kertomuksen takia. Tom nauratti? Ei... Hän näki sielunsa silmin Dimen kävelemässä ja maahan tumahtavan miehen.
"Krhm... En epäile. Kaikilla on niitä joskus. Kerran Quiri kielsi maapuomin. Ihan totta, se oli syvästi järkyttynyt siitä ja en vieläkään tiedä mikä siinä oli niin kamalaa."

"Kaikki tuntevat olonsa sellaiseksi Corinnen valmennuksissa", Teddy vastasi. Hän tiesi mistä puhui, sillä oli saanut kuulla kipakkaa palautetta radasta, joka oli hänen mielestään sujunut hyvin. Corinne oli odottanut - ja vaatinut - enemmän.
"Voi ei", Teddy nauroi kuullessaan tarinaa hevosia syövästä maapuomista. "Muistuttaa minua Minxistä. Se päätti kerran, vieläpä kisoissa, että kolmivärinen okseri oli hirviö. Meidät passitettiin ulos radalta kahden kiellon jälkeen", mies muisteli hevosensa keksintöjä. Onneksi Minx oli jo hieman tasaantunut siitä, vaikka edelleen se osasi näyttää, jos esteet eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet. Enää hevonen ei kuitenkaan kieltänyt montaa kertaa, vaan yleensä hyppäsi esteen kuin esteen toisella yrityksellä. Sellaisella radalla ei vaan palkintokorokkeille päästy.

".... rehellisesti sanottuna itkin kotona. Hyppäsin jotain 50 sentin pystyä tunnin. Sen toisen tunnin kesytin Huzzlea ensin. Se tavallaan sinetöi päätöksen kolmannesta hevosesta." Häntä nolotti myöntää herkkyytensä mutta se oli ollut vain... Karmea tunne silloin.
"Quiri teki kerran kotona saman. Muuriin oli maalattu kukkasia.... Se ei vain hyväksynyt sitä muutosta. Kisoissahan se hyppää vaikka mitä eikä kyttää mutta kotona se keksi kaikenlaista."

Teddy äännähti osaaottavasti. Sellaista se hevosten kanssa oli.
"Muutama vuosi sitten Minx pudotti järjestelmällisesti kaikki esteet Tomin valmennuksessa", Teddy muisteli katastrofin mitat täyttävää valmennusta. "Siis kaikki. 40 sentin pystyistä metrin oksereihin. Kaikki tuli alas", hän kertoi päätään pudistellen. "Tomkaan ei tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Lopulta minä itkin ja hän nauroi", Teddy kertoi vilkaisten pieni hymy huulillaan Miyatoa. Hän taisi aika tehokkaasti romuttaa kaikki kuvat siitä, miten huipulla oltiin täydellisiä ratsastajia. Hups.
"Toivottavasti Cora ei kyttäile turhia kotikentilläkään. Tekisi harjoittelusta helpompaa", hän pohti ääneen. Cora oli vaikuttanut oikein kelpo hevoselta. Hän olisi tyytyväinen tammaan, jos se täyttäisi Miyaton vaatimukset.

"... Nno tuo lohduttaa vähän. Olen niin usein valmis passittamaan sen orin takaisin Amerikkaan tai.. Anteeksi ilmaisu mutta myymään sen mustalaisille. Sitten taas en osaa luovuttaa, haluan vielä näyttää kaikille sille nauraneille että se osaa ja pystyy." Miyato ei osannut luovuttaa, vaikka ehkä moni olisi jo tehnyt niin. Tietyllä tapaa Teddy ehkä romutti ajatuksia mutta sitten taas valoi uskoa. Hänellä oli toivoa, joskus se vain oli hevosesta kiinni.
"Ei se kyttäily haittaa. Kunhan... Käyttäytyy ja ei kynnä kenttää uudeksi pelloksi."

Teddy hymyili tyytyväisenä. Hyvä, jos hänen kommelluksensa lohduttivat toista. Silloinhan hänen epäonnistumisistaan olisi hyötyä, ja se jos mikä lohdutti häntä itseään. Joskus hän mietti, millaista elämä olisi, jos hän edelleen järjestäisi koko aikataulunsa hevosten mukaan. Kilpailisi aktiivisesti ja yrittäisi aina saada vähän paremmat prosentit kouluradalta, vähän hallitumman suorituksen maastoesteiltä ja hieman nopeamman, tekniikaltaan täydellisen radan esteiltä… Ei, ehkä oli hyvä, ettei hän enää kaivannut siihen, vaan halusi pysyä sivussa kilpailuista niin paljon kuin mahdollista. Jo pelkkä ajatus tulevista kisoista sai hänet hermoilemaan.
"Kyllä te vielä pääsette pitkälle", hän rohkaisi lempeästi. Hän halusi uskoa siihen ja todella kunnioitti Miyaton päättäväisyyttä. Hän oli monesti ollut valmis luovuttamaan Minxin kanssa, mutta jatkanut aina eteenpäin joko omasta tahdostaan tai vanhempien painostuksesta. Nyt hänellä oli käsissään hevonen, joka oli kuin raaka timantti. Oikealla käsittelyllä siitä saisi huippuratsun.
"En usko, Tomin hevoset ovat yleensä erittäin hyväluonteisia", hän sanoi. "Olisi vain pitänyt ostaa hevoset aina häneltä, niin minulla ei olisi Minxin kaltaista kiukuttelijaa", hän naurahti hyväntahtoisesti. Ei hän luopuisi punaisesta paholaisestaan millään. Minx oli hänen perhettään siinä missä Dime ja Violet, sekä vanhemmat ja isosisko.

Se oli todella suui lohtu, ettei kaikki tuntunut pahalta. Hän huokaisi hiljaa ja katseli ulos. Hän nimenomaan halusi sitä, parempia prosentteja, hallitumpia ja nopeampia ratoja maastosta ja virheettömiä, teknisesti hyviä ratoja esteiltä. Siitä hän eli nyt, psykologian opiskelu tuntui turhalta.
"... Jos et muuten kilpaile enää, mitä teet työksesi?" Se vain pomppasi päähän se ajatus. Millä teddy elätti itsensä? Hän nauahti hiljaa.
"Ei se sitä tarkoita. Huzzlen emä oli itse lempeys, uskotko? Ja isä, todellinen herrasmies."

Teddy hymähti huvittuneesti. Niin, geeneistä ei vielä voinut päätellä mitään.
"Tomilla on taito hankkiutua eroon kaikista kauhukakaroista ennen kuin niitä edes aletaan ratsuttaa", Teddy valaisi aiempia sanojaan. "Eli älä koskaan osta kolmivuotiasta häneltä." Jos hän olisi tiennyt toisen pohdinnat itsensä elättämisestä, olisi hän voinut kertoa, ettei hänellä ollut rahahuolia. Ei hänen perhetaustoillaan.
"Kyllä minä edelleen kilpailen", hän korjasi pehmeästi. "En vain enää niin paljoa", hän selitti. Vain silloin, kun se oli vanhempien mielestä välttämätöntä eikä hän onnistunut selittämään tietään ulos kilpailuista. "Sain professorin paikan Newcastlen yliopistolta vuosi takaperin. Opetan siellä psykologiaa", hän jatkoi. Siinä oli työ, josta hän todella nautti.

"... En ole ostamassa uutta hetkeen, nämä kolme nyt olkoot hiusteni harmaannuttajat seuraavat vuodet." Miyato naurahti ja naputteli auton verhoilua. No hyvä on, kilpaili, mutta ei niin paljon. Kun toinen ei kuitenkaan valmentanut, hän oletti toisella olevan jokin työ. Kun hän sai kuulla mikä se oli, Miyato alkoi yskiä holtittomasti.
"A-ai... Sepä... Kiva..." Hienoa. Hän kävisi koulussa sitäkään vähää, ihan totta.

Miyaton yskäkohtaus sai kuljettajan vilkaisemaan huolestuneesti sivulle. Oliko toinen kunnossa? Kauaa Teddy ei kuitenkaan viitsinyt katsoa muualle ettei ajaisi jonkun perään, joten katse hakeutui jälleen muuhun liikenteeseen.
"Kaikki kunnossa?" Hän varmisti aavistuksen huolestuneena. Ei kai auton ilmastoinnissa ollut pölyä, jota laite oli puhaltanut suoraan toisen kasvoille?

"onon, ihan totta... Yskitti vain." Ei hitto, hänen pitäisi oikeasti tarkistaa tarkkaan. Ne vähät luennot joilla hän kävi... Miyato ei vain halunnut istua opiskelijan penkissä Teddyn luennolla. Ehei. Jostakin syystä ei. Se ahdisti.
"En tiennyt että oot opettaja."

Teddy vilkaisi vielä kerran toisen suuntaan epäröiden.
"Kyllä olen", hän vahvisti edelleen hieman kummissaan. "Opiskeletko itse jotain?" Hän päätti kysyä, kun kerran koulutuksesta puhuttiin. Kilparatsastajista ei ikinä tiennyt. Toiset opiskelivat ratsastamisen ohella kun taas toiset tekivät kaikkensa välttääkseen koulun penkille palaamisen.

"..Mh, joo... En vaan käy juurikaan koulussa, keskityn kilpailemiseen ja ratsastukseen. Joskus jotain luentoja. Satunnaisesti." Hän mutisi vastaukseksi ja kirosi sitä että oli ottanut asian puheekksi. Teddy oli mukava, mutta hän ei silti halunnut tuota opettajakseen.

"Newcastlessa? Mitä opiskelet?" Hän kysyi kiinnostuneena tajuamatta mutinan antamaa vihjettä siitä, että tämä ei ehkä ollut keskustelunaihe, josta Miyato nautti. Hän vain oli kiinnostunut kuulemaan, mitä toinen teki silloin kun ei ollut tallilla.

".... Psykologiaa.." Miyato ei voinut valehdellakaan, koska tulisi jäämään kiinni siitä kuitenkin jossakin vaiheessa. Hän katseli muualle ja pureskeli kynsiään mietteliäänä. Mikä siinä edes oli? Ehkä hän vain halusi pitää ne kaksi elämää erillään toisistaan, koska... Koulussa hän oli hieman vapautuneempi kaiken suhteen.

Teddy vilkaisi yllättyneenä Miyaton suuntaan. Hän ei muistanut nähneensä toista koskaan luennoillaan, joten ehkä Miyato kävi muiden professoreiden luennoilla, vaan toisaalta, kun välillä joutui pitämään satojen oppilaiden yhteisluentoja, ei hän voinut olettaakaan muistavansa kaikkia.
"Hyvä valinta", mies päätyi naurahtamaan. Psykologia oli ehdottomasti hienoin ainevalinta, jos häneltä kysyttiin.

"En tiedä edes miksi." Eniten Miyato haki psykologian lukemisesta apua itselleen. Hän tiesi olevansa ongelmallinen ja tunnelukkoutunut henkilö, omalla tavallaan, vaikka sitä ei päälle nähnytkään.
"En ole kyllä ollut luennoillasi, en oikeasti tiennyt että opetat. Olen ollut Newcastlessa ehkä parilla luennolla. Muodon vuoksi."

Muodon vuoksi oli hyvä opiskella. Teddy hymyili.
"Eihän sillä ole kiirettä. Käyt luennoilla kun kerkeät. Huzzle varmasti teettää töitä", hän totesi. Ei koulunkäynnillä niin kiire voinut olla. Hän ei ainakaan uskonut sellaiseen. Opiskella täytyi omaan tahtiinsa, joskus hitaammin, joskus nopeammin, mutta siten, että itse saattoi nauttia opinnoistaan. Eihän siinä muutoin ollut mitään järkeä, jos pakolla rahjautui aamuisin luennoille.
"Psykologiassa voit opiskella melkein mitä tahansa. Kyllä sieltä löytyy jokin haara, joka kiinnostaa sinua", Teddy rohkaisi toisen pohdintoihin siitä, ettei tiennyt, miksi edes opiskeli psykologiaa. "Olen kuulemma todella lepsu professori, joten tervetuloa luennoilleni, jos haluat päästä vähällä", mies nauroi. Hän oli ohimennen kuullut muutaman opiskelijan puheet siitä, kuinka hän oli lepsu ja teetti vain vähän töitä. Omasta mielestään hän antoi yhtä paljon tehtäviä kuin muutkin psykologian professorit.

"En tiedä, joskus halusin toimia psykologina. En sittenkään tiedä olenko oikea ihminen siinä. Ja tuo pitää muistaa, koska vähällä kiitos. " Nuorukainen hymähti. Hän empi lähinnä siksi, että kun oli itse ongelmainen, voisiko hän todella neuvoa masentuneita ja auttaa niitä. Huokaus. Ehkä hän pysyisi hevospiireissä koko ikänsä.
"Äiti on sitä mieltä että ei minun tarvitsisi opiskella lainkaan mutta isän takia oikeastaan hain kouluun. Hän iloinen kun voin sanoa olevani jossakin koulussa."

"Se on hieno ammatti", hän vastasi lämpimästi. Hänestä ei olisi psykologiksi, joten hän opetti. "Mutta ei sinun vielä tarvitse päättää", hän muistutti. Nauttisi nyt ensin opiskelusta ja vasta sitten murehtisi tulevaisuuden työtään. No, tietenkin opintoja pitäisi suunnata sopivaan suuntaan, mutta… Kyllä sen ehtisi myöhemminkin. Varsinkin jos opiskeli vain silloin tällöin.
"Ymmärrän", Teddy vastasi. "Minun äitini vastusti opiskelujani viimeiseen asti. Voisinpa sanoa, että mieli muuttui, kun sain töitä, mutta ei", mies jatkoi. Niin, välillä vanhempien koura oli tiukka. Onneksi Miyato näytti siitä huolimatta sumplivan elämänsä siten, miten itse koki parhaaksi. Hän oli noudattanut vanhempiensa tahtoa aina viime vuosiin saakka niin tiukasti, että oli lähes kokonaan unohtanut, millaista oli päättää asioista itse.

Miyaton vanhemmat eivät olleet niin ehdottomia Molemmat halusivat hänen onneaan ja iloisuuttaan, mutta hän teki itse asioista vaikeaa. Se oli lähinnä itse kehitelty ongelma. Miyatolla oli uskomaton kyky tehdä asioista vaikeita jo päässään.
"Hmm... Niinhän se on. Meillä ei ole mitään sellaista, teen vain itse asioista vaikeita olemalla hankala ihminen."

"En usko että olet niin hankala", Teddy vastasi hidastaen vauhtia muun liikenteen mukana kun Newcastle lähestyi. Oma koti kullan kallis. "Mutta hyvä, että saat itse tehdä omat valintasi. Se on ihanan vapauttavaa", hän jatkoi hymyillen. Hän oli joskus miettinyt, että nautti professorin työstään niin kovin vain sen takia, ettei vanhemmilla ollut mitään sanottavaa asiasta. Hän sai itse päättää, mistä luennoi, miten ja mitä pyytäisi opiskelijoilta. Hän sai itse päättää kaiken. Hevosten kohdalla niin ei ollut, mikä teki koko kilparatsastuksesta entistä kahlitsevampaa.

"...Voi kuule." Se oli ainoa mitä hän kykeni sanomaan toiselle. Miyato alkoi helpottua nähdessään kodin. teddy tiesi hänestä ehkä jo liikaakin, kohta hän olisi varmaan alkanut avautua jo yksinäisyydestään ja siitä miten raskasta oli elää kaapissa. Kun auto sittenn pysähtyi hänen talolleen, tuo nousi ylös ja otti kassinsa.
"Kiitos seurasta... Jos laitat viestiä miten lähdetään huomenna?"

Teddy pysäytti auton ja kääntyi katsomaan kunnolla Miyaton suuntaan nyt, kun ei tarvinnut huolehtia liikenteestä.
"Parempi varmaan lähteä jo aamusta, vai?" Hän kysäisi olettaen, että toinen haluaisi uuden hevosensa tallille mahdollisimman varhain. Jäisi koko iltapäivä aikaa seurata, miten tamma kotiutuisi. "Jos näemme tallilla, lastaamme Dimen ja lähdemme sitten autollasi liikkeelle. Eikö sinulla ollutkin traileria vetävä auto?" Hän varmisti ymmärtäneensä aiemmista puheista oikein.

"On joo. Tehdään niin. Tulen kahdeksalta mutta ratsastan ensin Quirin, siinä ei mene kovin kauaa." Miyato sanoi, kiitti hymyillen vielä kerran kyydistä ja karkasi sisälle äkkiä. Hienoa. Tämä oli hieno ja samalla ahdistava.

"Selvä. Huomiseen!" Teddy huikkasi toisen perään. Hän käänsi radiota hieman kovemmalle ja lähti ajamaan kaupungin halki asuntoaan kohti. Violet odottaisi varmaan jo kärsimättömänä, mutta kyllä hän saisi ylimääräisen puuhailunsa anteeksi. Jos hyvä tuuri kävisi, hänellä olisi lämmin ruoka odottamassa kotona, kun hän saapuisi.