[Y] How can I live a life that seems no longer fair?

”Pa, Aleksei ei osaa”, Katerina marmatti puhelimeen isälleen syödessään krapulapitsaansa olohuoneen sohvalla. Taustalla jättimäisessä taulutelevisiossa pyöri vanha O.C.-kausi, mutta sen monia kertoja nähnyt nainen ei seurannut ruudun tapahtumia. Hän yritti selittää isälleen, miksi Gina Nordqvist ja 48 Neapolitano Thais IV eivät olleet näkyneet kouluratsastuskilpailuiden kolmen parhaan joukossa. Hän oli kertonut innoissaan osallistumisestaan ja saanut isänsä vakuuttuneeksi siitä, että rata olisi heille lastenleikkiä. Jos Katerina olisi maininnut kilpailuiden tuloksesta isälleen – tai Rosings Parkissa – hän olisi saanut hävetä silmät päästään. Herkkä ori oli onnistunut pillastumaan kesken radan, ottanut kauniiden sulkutaivutusten sijaan persoonallisia laukkapiruetteja ja päätynyt melkein ulos radalta. Virhepisteiden vuoksi oli ihme, että rata oli edes hyväksytty. Valitettavasti kurja tuuri oli näkynyt sijoituksessa, joka oli ollut 17. Osallistujia luokassa oli ollut 30, joten tulos ei ollut tyydyttänyt ratsastajaa tai vielä vähemmän hänen kotimaassa asuvaa isäänsä. Onneksi nainen oli ollut yksin liikenteessä vuokrakuskin ja –trailerin kanssa. Hän oli pysynyt hiljaa tuloksesta, mutta nyt isä oli urkkinut sen tietoonsa internetistä.

”En olisi ostanut sinulle osaamatonta ratsua”, Erik Nordqvist väitti vastaan ja tuntui turhautuneen ikävän asenteen omaavaan tyttäreensä.
”Aleksei pillastui, pa, en voinut sille mitään. Pelästyin kamalasti”, Katerina yritti maanitella äänellä, jolla hän puhui aina vain isälleen. Se oli kiltin tytön ääni, sellainen, jolle ei voinut sanoa ei. Hän työnsi lisää pitsaa suuhunsa ja huuhtoi sen alas Coca Colalla. Edellisillan meikit olivat valuneet pitkin kasvoja ja hiukset harottivat mihin sattuu. Hän nyppi irtoripsiä omiensa joukosta syömisen lomassa ja pudotti ne johonkin sohvapöydän suuntaan.

”Sinun pitäisi käydä valmennuksissa enemmän. Eikö Rosings Parkissa ole ammattilaisia valmentamassa?”
”On, pa. Heille on hirveät jonot, olen yrittänyt”, Katerina valehteli jälleen surkealla äänellä ja pyöräytti silmiään. Hänen typerä hevosensa oli syy, miksi hän ei menestynyt. Kaikki oli mennyt päin prinkkalaa siitä saakka, kun hän sai hermoheikon lipizzansa. Ei hän tarvinnut valmennusta, hevonen tarvitsi kallonkutistajaa.
”Mitä jos minä soittaisin sinne?”
”Ei, älä, kyllä minä pärjään, pa”, nainen kiirehti sanomaan ja pyyhki sottaisia suupieliään. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä häntä sinä sunnuntaiaamuna. Hän oli viihtynyt newcastlelaisessa yökerhossa pilkkuun saakka ihmisten kanssa, joita hän kutsui ystävikseen. Tosiasiassa ne olivat vanhoja kirjekavereita tai valmennuksessa tavattuja nirppanokkia, joita ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ruotsalaisen seura. Hän oli kuitenkin hyvä tuppautumaan seuraan ja parempien ystävien puutteessa juhliminen onnistui kenen vain kanssa.

”Aleksei tarvitsee kurinpalautuksen ja hyvän valmentajan, jos siitä silloinkaan mitään tulee”, Katerina mankui ja toivoi, että isä näkisi tässä hyvän kolon ostaa uuden hevosen. Sillä hetkellä naista ei tosin kiinnostanut pätkääkään lähteä tallille, mutta hänen onnekseen Rosings Park tarjoaisi sille hoidon ilman häntäkin.
”Osta paikka sieltä valmennuksesta. Minä maksan sen”, Erik lupasi saadakseen tyttärensä tyytyväiseksi. Oli tarpeeksi vaikeaa, kun ainoa perheenjäsen oli ulkomailla ja onneton.
”Kiitos, pa”, Katerina toisti samalla opetellulla äänensävyllä, jota oli käyttänyt koko puhelun ajan. Kunpa isä tajuaisi jo lopettaa. Hän ei jaksanut kuunnella.
”Seuraavissa kisoissa se luupää saisi jo toimia”, nainen vikisi vierittäen kaiken syyn hevosensa niskoille.
”Taisin luottaa liikaa niihin slovenialaisiin. Aleksei ei selvästi ole se hevonen, joka sinulle ostettiin. Yritä nyt vielä kuitenkin.”
”Kyllä, pa.”

Puhelun loputtua uusin iPhone löysi paikkansa sohvan nurkasta ja Katerina siirsi pizzalaatikon syrjään. Heikotti. Nainen kiersi valkean viltin tiukemmin ympärilleen ja nojautui väsyneenä sohvan selkänojaan. Miksi Englannissa oli niin kylmä? Ikkunoista veti. Asunnossa oli selvästi jotakin vikaa. Pitäisi mainita isälle ensi kerralla.

Milloin ratsastuksesta oli tullut niin raskasta? Hän olisi halunnut vain ratsastaa maan parhaita hevosia joutumatta tekemään niin paljon töitä. Aleksei aiheutti hänelle harmaita hiuksia. Olihan pikkuheppa ihana ja Katerina rakasti sitä tavallaan, mutta se ei ollut edennyt ihan niin kuin hän olisi halunnut. Se ei tosin ollut ihme, kun nainen vältteli valmennuksia ja ratsasteli hevostaan enempää suunnittelematta ja odotti ihmettä yhden yön aikana. Hänen pitäisi todella pyytää joku tallin valmentajista treenaamaan hevosta. Suostuisikohan ihana Troy? Hän luottaisi kimonsa australialaisvalmentajan käsiin milloin vain. Jos Troy suostuisi, hänellä olisi hyvää syy hengata tallilla ja miehen seurassa enemmänkin. Hänen olisi kysyttävä mahdollisimman pian – sitähän isäkin halusi!

~~

Katerina oli nukahtanut sohvalle ja heräsi puoli-istuvasta asennosta paleluun. Viltti oli valunut lattialle ja pitsa kylmennyt laatikkoonsa. Yh. Hän nousi venytellen ja kiersi vilttiä ympärilleen. Nainen tarttui pitsalaatikkoon ja väljähtynyttä colaa sisältävään lasiin ja vei ne keittiönpöydälle. Ei kai niitä enää kaipaisi. Hän hylkäsi jämänsä siihen sellaisenaan ja laahusti sammuttamaan television. Asunnosta tuli hiljainen ja jo korvamadoksi asti jäänyt sarjan tutuksi tekemän Phantom Planetin kappale loppui viimein.

Katerina huomasi hyräilevänsä sitä valuessaan vilttinsä alta kuumaan kylpyyn. Hän käytti aivan liikaa kylpyvaahtoa, mutta kaipasi niin kovasti rentoutusta. Nainen liukui kuumaan veteen vaahdon sekaan ja sulki silmänsä. Ajatukset olivat jähmeitä eikä hän edes muistanut käymäänsä ikävää keskustelua isänsä kanssa. Mielessä pyöri päiväunienkohde Troy, joka sekoittui O.C.:n ihanaan Ryaniin. Miksi hän ei vieläkään seurustellut? Isä painosti häntä jatkamaan ratsastusuraansa ja hän itsekin halusi menestyä, mutta hän kaipasi parisuhdetta. Tai edes irtosuhdetta, josta olisi iloa syksyisiin iltoihin. Jotakuta, jonka kainaloon painautua ja jonka kanssa jakaa jokalauantainen makeispussi. Olipa hän hölmö edes olettaessaan, että löytäisi Slaleysta tai Rosings Parkista haluamansa. Miksi isä oli ostanut hänelle typerän talon jostain kuppaisesta kylästä? Hän halusi Lontooseen, tai edes Newcastle upon Tyneen, jossa olisi enemmän valinnanvaraa niin miesten kuin menomestojen suhteen. Isä tuskin pitäisi maisemanmuutosta hyvänä ideana, mutta ehkä Katerina voisi ujuttaa ajatuksen tuon mieleen. Kaikesta huolimatta isä kuitenkin teki, mitä hän sanoi, halusi tai ei.  Hän oli hyvä suostuttelemaan ja itkemään, mikäli ei saisi haluamaansa. Viimeistään se pehmensi ruotsalaismiehen.

Matka tallille tietenkin pitenisi kotikaupungin vaihdon myötä, mutta Katerina oli varma, että löytäisi kimppakyytimahdollisuuden paremmin Newcastlesta kuin Slaleysta. Käveleminen oli vaihtoehto nykyäänkin vain päivinä, jolloin ilma sen salli: esimerkiksi sinä sunnuntaisena iltapäivänä taivas repeili ja sade ropisi kuuroina tylsän kylän hiljaisille kaduille. Kaikkialla oli pimeää ja harmaata, eikä se päivä houkutellut astumaan ulos asunnosta. Katerina ei halunnut lähteä tallille katsomaan kuraista kimoaan, joka varmasti sotkeutuisi jalkoihinsa ja pilaisi jo valmiiksi kurjan päivän. Harvoin nainen niin syvissä vesissä mateli, mutta se päivä oli ilmeisesti tarkoitettu vain siihen. Huonosti nukuttu yö ja edelleen kolkutteleva krapula eivät suorastaan rohkaisseet positiivisempaan päivään.

Hän nousi kylvystä ja kääriytyi nyt puhtaaseen, suureen ja valkoiseen pyyhkeeseen. Lattialle jäi märät jalanjäljet kun hän siirtyi kylpyhuoneesta olohuoneeseen ja etsi jotakin lämmintä päällensä. Asunto oli jäinen, vaikka ulkona oli vasta kesän jälkeen hieman viilennyt. Olihan siinä haasteensa, kun asutti yksin sen kokoista omakotitaloa. Nainen pukeutui mukaviin kotivaatteisiinsa, collegehousuihin ja paksuun villapaitaan. Hän kumartui sytyttämään takan, joka sujui vaivattomasti ottaen huomioon naisen yleisen osaamattomuuden sellaisissa asioissa. Hän kiskoi nojatuolin takan luo, nappasi tabletin käteensä ja kääriytyi kaikkien niiden vaatteidenkin lisäksi paksuun huopaan. Ilta menisi siinä missä päiväkin: lohduttomassa itsesäälissä teinisarjoja katsellen. Se sopi siihen hetkeen paremmin kuin hyvin ja Katerina saattoi tuudittautua siihen ajatukseen, että hänen ei tarvinnut poistua asunnostaan lainkaan.