[P] Have yourself a merry little Christmas

Lauantai 23. joulukuuta 2017 - Alkuilta, Durham

Gabrielle oli ajanut tänään yhteensä viisi tuntia. Vain saadakseen miehellaan lahjan, jota tuo ei koskaan unohtaisi ja jota tuo oli toivonut elämäänsä jo ties miten kauan. Teddyn oli aika saada haluamansa, sen hän oli päättänyt. Tarkan taustatutkimuksen, odotuksen ja tuskalla pidetyn salaisuuden tulos nukkui joulunpunainen rusettipanta kaulassaan kevythäkissä takapenkillä. Alkumatkasta huskypennun itku oli riipinyt Gabriellea, mutta onneksi se oli pian rauhoittunut nukkumaan. Kaksi pissatuspysähdystä ja loputtomalta tuntuvan kotimatkan jälkeen he olivat kotona. Gabrielle nousi autosta, avasi häkin luukun ja otti pennun syliinsä. 
"Mennään tapaamaan Teddyä. Niin. Se mies, joka tulee rakastamaan sinut puhki, senkin pörröpallo." Gabrielle huokaisi raskaasti, rapsuttaen pennun turkkia. Takaluukussa oli kassillinen paketoituja koiratarvikkeita. 
"Teddy!" Nainen huikkasi ennen kuin mies ehti eteiseen vastaan. 
"Silmät kiinni!" Sitten hän saattoi etsiytyä miehensä luo, edelleen koiranpentu sylissään. 
"Hyvää joulua, rakas."

Teddy oli ilomielin viettänyt päivän poikansa kanssa, kun Gabrielle oli lähtenyt asioille. Mitä hoidettavaa naisella vielä oli, sitä hän ei tiennyt, mutta hän oli tyytyväinen, kun nainen oli tahtonut poistua kotoa ilman patistelua. Heillä oli jo tarpeeksi ruokaa koko jouluksi - eikä Gabrielle ollut vielä edes päässyt kunnolla vauhtiin, tai siltä se ainakin tuntui. He joutuisivat kutsumaan puoli Durhamia joulupöytään, jos mielisivät saada kaiken syödyksi ennen uutta vuotta. Matthew oli nukahtanut pinnasänkyynsä saatuaan päivällistä, ja mies oli palannut alakertaan katsomaan televisiota. Työt saisivat odottaa seuraavat päivät, sillä mikään mahti maailmassa ei saisi häntä tallille nyt. Sama päti myös muutamiin sähköposteihin. Niihin voisi vastata joulun jälkeenkin. Oven kolahdus havahdutti miehen televisiosta pyörineen jouluelokuvan katsomisesta ja sai Teddyn hetkessä jaloilleen, joskin kehoitus sulkea silmät kummastutti. Oliko Gabrielle käynyt jouluostoksilla?
"Kulta?" Hän kysyi pehmeästi seistessään orpona keskellä olohuoneen lattiaa silmät suljettuina, kuten nainen oli käskenyt. Mitähän ihmettä tällä kertaa? Jouluntoivotus tuntui luvalta avata silmät, joten varovaisesti Teddy raotti silmiään katse Gabrielleen tarkentuen.
Ja kolmea silmänräpäystä myöhemmin pörröiseen huskypentuun naisen sylissä.
"Mitä?" Hän kähähti ääni kurkkuun takertuen eikä osannut kuin tuijottaa koiranpentua typeränä. Hänen täytyi nähdä unta. Eihän se voinut olla oikea koiranpentu!

Gabrielle katseli miestään uteliaana, hymy huulillaan. Miehen käheä ääni sai hänet nauramaan ja Gabrielle ojensi pentua miestä kohti. 
"Sinun joululahjasi." Sylissä oleva pentu kyllä venkuloi siihen malliin, että ennemmin hän päätyi laskemaan sen lattialle, kuin miehensä syliin.

Lattia oli hyvä valinta, sillä Teddy putosi hetkessä polvilleen ja kietoi kätensä lainkaan asiaa ajattelematta Gabriellen vyötärön ympärille. Nainen oli hankkinut hänelle joululahjaksi pennun? Oikean, elävän, uteliaasti lattiaa tutkivan koiranpennun? Ei voinut olla totta!
"Rakastan sinua niin valtavasti", mies niiskaisi onnenkyyneleet poskille vuolaasti valuen. Vasta tajutessaan, että hän kastelisi naisen paidan, tajusi hän ylipäätään kurkottaneensa vaimonsa puoleen ja laski hätäisesti irti. Mies pyyhkäisi kyyneliä poskiltaan ja peitti suun käsillään, kun käänsi katseensa rohkeaan huskypentuun, joka ei kauaa aikaillut lähteäkseen tutkimaan, mihin oli päätynyt.

Gabrielle värähti yllättävää kosketusta, mutta ei voinut olla nauramatta miehensä reaktiolle. Se oli ollut parempi kuin hän oli koskaan ajatellut sen olevan. Hän silitti varoen miehen hiuksia ennen kuin Teddy laski hänestä irti. 
"... Voi rakas." Ei hän tajunnut että pentu saisi miehen itkemään onnesta. Hän valui istumaan lattialle. 
"Se on tyttö, saat nimetä sen. Sille on tarvikekassi autoni perässä."

Todellakin sai. Teddy seurasi kyyneleet poskille virraten koiranpennun tutkimusretkeä olohuoneen matolla ja ojensi hitaasti kätensä pentua kohden sormiaan koukistellen. Ei kestänyt montaa sekuntiakaan, kun liikkuvat sormet saivat pennun huomion, ja koiravauva loikki kömpelösti lattian halki tutkimaan hänen kättään.
"Sinä olet aivan mahdoton", hän mutisi vilkaisten silmäkulmastaan naista. Miten nainen oli edes onnistunut pitämään tämän salaisuutena? "Minulla ei ollut aavistustakaan, että edes harkitsit koiraa", hän tunnusti vetäessään iloisen koiranpennun syliinsä, kun pentu tuli tökkimään pienellä kuonollaan hänen reittään. Narttupentu kävi tomerasti toimeen, nuolemaan suolaisia kyyneliä poskilta häntä väpättäen, ja Teddy nauroi lämpimästi pidellessään pentua rennosti rintaansa vasten.

Gabrielle oli yhtä hymyä. Pitkästä aikaa hän oli tehnyt miehensä onnelliseksi. Se tuntui hyvältä ajatuksena. Kahteen kuukauteen hän ei ollut aiheuttanut kuin huolta (ja se jatkuisi vielä pitkään, jälleen). Koiranpentu tuntui vähimmältä mitä hän voisi tehdä. 
"Tiesin että olet halunnut koiraa. Piti vain onkia millaisen haluaisit ja sitten etsiä sopiva, hyvä pentu. Ja se oli tuskaa piilotella tätä."

"Epäilemättä", Teddy naurahti sulkien silmänsä ja suunsa pennun päättäväisten hellyydenosoituksien edessä. Hän ei kaivannut pientä kieltä silmäänsä, jos aivan totta puhuttiin. Hän laski pennun takaisin lattialle, ja hetkessä huskyvauva oli jatkanut aiempaa tutkimusmatkaansa häntäänsä tomerasti kannatellen.
"Se on täydellinen", mies julisti koettaen hillitä kyyneliään, ettei vallan vollottaisi loppuiltaa. "Kiitos rakas. En olisi voinut toivoakaan mitään vastaavaa joululahjaksi."

Nainen hymyili koiralle. Sen kömpelö tirheys oli sydäntä sulattavaa. 
"Olen iloinen että pidät siitä. Tiedän ettei eläintä saa ostaa lahjaksi, mutta sinä olet sen ansainnut..."

"Ei se ole vain lahja", mies pudisti päätään. Hän oli tahtonut koiran, ja nainen oli tiennyt sen. Tämä ei ollut sama asia kuin yllätyksenä hankittu neulepaita, jonka voisi unohtaa kaappiin jos siitä ei pitäisikään.
"Se on perheenjäsen." Yllätys tai ei, koira olisi osa heidän perhettään. Hän kampesi itsensä kömpelösti jaloilleen ja tarjosi käsiään Gabriellelle. Hän oli jo kerran takertunut vaimoonsa ilman lupaa eikä aikonut tehdä sitä toiste, mutta hän tahtoi rutistaa naista kiitokseksi.

"Ja minä tiedän miten olet halunnut karvaista perheenjäsentä." Hän naurahti pehmeästi. Hän astui pehmeästi lähemmäs, rutistaen miestään hellästi. 

Sen taisi tietää jokainen, joka oli nähnyt hänet naisen kissojen kanssa ja kuunnellut, miten lämpimästi hän puhui koirista. Tai miten suurella riemulla kumartui tervehtimään tallilla kulkevia koiria siitä huolimatta, että monet niistä olivat onnistuneet sotkemaan itsensä päivän mittaan.
"Kiitos", mies kiitti uudestaan ja halasi vaimoaan painaen pienen suukon Gabriellen nenänpäähän, ennen kuin laski irti. Oli niin vaikea laskea irti naisesta, joka oli onnistunut yllättämään hänet näin täydellisesti, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja.
"Tämä on aivan uskomatonta. Olen niin onnekas, että minulla on sinut."

Gabrielle huokaisi pehmeästi. Hän ei ollut uskomaton eikä tosiaankaan upea, mistä pitäisi olla onnekas. 
"Ei ole. Ihan totta tämä on."

"Se tuntuu enemmän unelta", Teddy myönsi naurahtaen ja pyyhkäisi jälleen poskiaan seuraten koiranpentua katseellaan. "En tiedä, miten voin koskaan kiittää kylliksi."

"Voit kiittää pitämällä tästä tytöstä parasta mahdollista huolta." Gabrielle naurahti. Tietty Teddy pitäisi. Olisi typerää ajatella muuta.

"Minä pidän", mies lupasi ja kääntyi vaimonsa puoleen painaakseen suukon naisen poskelle. Viime hetkellä hän päätti sen sijaan tarttua Gabriellen käteen ja koskettaa huulillaan naisen kämmenselkää.
"Pidän teistä kaikista hyvää huolta." Niin koirastaan, pojastaan, kissoista, vaimostaan kuin pienestä ihmistaimesta, jota Gabrielle kantoi mukanaan.

Gabrielle räpäytti silmiään. Hän osasi osoittaa sen hetken, kun Teddy päätti olla suukottamatta häntä. Se sattui. 
"Minä tiedän että pidät." Ei mies voisi muuta tehdä. 

"Kiitos, että olet minun", Teddy hymyili pehmeästi ja painoi toisen suukon kämmenselälle, ennen kuin antoi naisen käden laskeutua jälleen alemmas. Irti hän ei kuitenkaan voinut päästää, vaikka katse siirtyikin takaisin uteliaan koiranpennun puoleen, joka oli jäänyt tutkimaan maton kulmaa. Tai järsimään sitä, mutta eivätkö samat säännöt päteneet lapsiin ja koiriin? Kaikki tutkittava päätyi aina suuhun.
"Keesha", hän maisteli hetken nimeä suussaan. Se oli ollut nimi, jota hän oli aina ajatellut koiralleen, jos joskus hankkisi huskyn. Pennun touhujen katsominen vakuutti hänet siitä, että nimi sopi koiranpennulle täydellisesti. "Se on Keesha. Meidän oma pieni nelijalkainen lumiprinsessamme."

"Tietenkin olen." Ei nainen olisi voinut olla kenenkään muun. Se oli jo todistettu. 
"Keesha?" Se oli oikein hyvältä kuulostava nimi pienelle pörröpallolle. 
"Hei, ei mattoa." Gabriellen kielto oli vielä kovin, kovin ponneton. 

"Keesha", hän vahvisti nyökäten ja käänsi nauraen huomionsa pennun puoleen, joka ei paljoa kielloista piitannut. Hän kumartui jälleen kerran heiluttamaan sormiaan ja kieltään naksutellen houkutteli pennun luokseen, jotta matto sai jäädä unohduksiin.
"Miten ihmeessä ajattelit, että maltan keskittyä jouluvalmisteluihin enää lainkaan?" Mies naurahti silitellen pennun pyöreää päätä ja selkää, kun pörröpallo pyöri hänen ympärillään. "Vai oliko tämä kiero suunnitelmasi pitää minut poissa keittiöstä?"

"Sinä voit ajatella sen miten haluat." Gabrielle lupasi, katsellen hymyillen miestään ja tuon uutta pentua. Jos koira toisi Teddyn elämään iloa nyt, kun sitä oli muuten niin kovin vähän. 

Hän naurahti vastaukselle. Vai niin. No, ehkä hän ajatteli tämän vain joululahjana, eikä sen kummempana vihjauksena antaa naiselle enemmän tilaa.
"Olet tehnyt minusta maailman onnellisimman miehen, jälleen kerran", hän julisti hymy huulillaan ja antoi pennun nykiä housujen lahjetta, kun suoristautui voidakseen katsella vaimoaan. "Olet parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut."

Gabrielle ei voinut olla hymyilemättä. Mies puhui hänestä niin kauniisti. 
"Noh, en ole tehnyt mitään erityistä..."

"Oletpas", Teddy vastasi tarttuen naisen molempiin käsiin. Hän hymyili lämpimästi vaimolleen.
"Herään joka aamu kiitollisena siitä, että saan jakaa elämäni kanssasi. Jos emme olisi jo naimisissa, kosisin sinua tässä ja nyt, mutta luojalle kiitos siitä että olemme jo, etkä siis saa mahdollisuutta kieltäytyä", mies naurahti pehmeästi ja silitti peukaloillaan naisen käsiä. Hän tahtoi uskoa, ettei Gabrielle kieltäytyisi, vaan rakasti häntä edelleen yhtä paljon kuin yli vuotta aiemmin, kun oli virallisesti ottanut hänen nimensä ja tullut hänen vaimokseen.

Gabrielle rakasti Teddyä enemmän. Hän ei tiennyt että se oli mahdollista, mutta niin siinä oli käynyt. Kauniit sanat kirvelivät uhkaavasti silmiä. 
"En minä ikinä kieltäytyisi. En voisi." 

"Hyvä", mies vastasi nojautuen rauhallisesti sen verran lähemmäs, että saattoi painaa suukon naisen nenänpäähän. Hän ei koskaan toivoisi naisen katuvan sitä, että he olivat menneet naimisiin.
"Rakastan sinua, Gabrielle", hän lisäsi pehmeä, lämmin hymy huulillaan ja vastusti halua suukottaa naisen nenänpäätä uudemman kerran. Raja sopivan ja epäsopivan kosketuksen välillä tuntui olevan niin häilyvä, ettei hän tahtonut ottaa pienintäkään riskiä.

Suukko sai naisen nyrpistämään nenäänsä pehmeästi. Joka kerta. 
"Minä rakastan sinua. Niin paljon." 

"Tiedän", Teddy vastasi lämpimästi. Miten hän olisi voinut olla tietämättä? "Hankit minulle juuri koiran. Vaikka se tarkoittaa lisää työtä ja vaivaa kotona sinullekin." Ei kai sen selkeämmin voinut ilmaista, miten tärkeänä piti rakkaimpansa onnea?

Gabrielle silitti vuorostaan miehensä kättä peukalollaan. 
"Niin. Mutta siitä on myös iloa meille kaikille." 

"Niin on", mies myönsi vilkaisten pikaisesti pennun suuntaan varmistaakseen, ettei pieni Keesha ollut jo ehtinyt pahantekoon. Ei ollut, pentu kölli selällään ja leikki sukalla, jonka oli löytänyt jostakin. Hyvä on, kai sitä olisi voinut pitää pahantekona, mutta juuri nyt koiranpennusta ei ollut välitöntä harmia ympäristölle tai vaaraa itselleen.
"En voi edelleenkään uskoa tätä todeksi."

Sukkia sai onneksi uusia, vieläpä halvalla. Sillä ei siis nyt olisi väliä. 
"Tulisiko siitä totta jos hakisit sen tarvikkeet autosta sisälle?" Siellä oli kasa leluja, herkkuja, laadukasta penturuokaa, ruoka- ja vesikupit, hihna... Mitä pieni pentu nyt tarvitsi.

Hän oli jo täysin unohtanut, että Gabrielle oli maininnut tarvikekassin odottavan autossa. Miehen ilme kirkastui hetkessä.
"Ehkä", hän vastasi velmusti hymyillen. "Katso Keeshan perään hetki", hän kiepahti kannoillaan, mutta palasi takaisin painamaan suukon Gabriellen nenänpäähän. Sen jälkeen hän saattoi todella suunnistaa eteiseen, kiskoa kengät jalkaansa ja napata auton avaimet kouraansa, jotta saattoi kiirehtiä noutamaan Gabriellen pakkaaman kassin sisään.
"Ostitko puolet kaupasta mukaasi?" Hän ähkäisi laskiessaan kassin keittiön pöydälle ja vilkaisi pentua, joka touhotti iloisesti keittiön puolelle sukka suussaan.

Gabrielle oli istunut lattialle ja nauranut Fattylle, joka oli tullut katselemaan arvostelevasti uutta (sen mielestä ilmeisen typerää) tulokasta. 
"No... voi olla että lähti lapasesta lelupuolella. Ne olivat hulvattomia." Vinkuva donitsilelu esimerkiksi. Hilpeä.

"Voi olla?" Teddy kysyi kulmaansa kohottaen ja alkoi purkaa tavaroita pöydälle. Täytyisi keksiä paikka, missä säilyttää kaikkea, mitä ei tarvittu juuri sillä hetkellä, mutta ainakin alkajaisiksi ruokasäkki voisi mennä samaan kaappiin kissojen tavaroiden kanssa.
"Olet mahdoton", hän naurahti vilkuillessaan leluja. Hän irrotti lapun donitsista ja tarkistettuaan, ettei siinä ollut mitään muuta ylimääräistä, tarjosi lelua vaihtokauppana sukasta koiranpennulle. Vingahteleva lelu oli heti suuri hitti, ja husky pyyhälsi olohuoneeseen lelua innokkaasti jyystäen.
"Luoja siitä lähtee kova ääni", Teddy nauroi seuratessaan pennun mukana takaisin olohuoneen puolelle. Hän laski kätensä Gabriellen harteille ja kumartui painamaan suukon naisen hiuksiin. "Vai saapui Fattykin ihmettelemään, mitä täällä tapahtuu", hän hymisi ennen kuin istahti itsekin alas lattialle vaimonsa rinnalle.

"Niin. Sama kuin jouluruokien kanssa. Voi olla." Ja niiden Matthewin syntymäpäiväjuhlien tarjottavien, joita Teddy oli vienyt töihin hävitettäväksi. Gabrielle katseli vaihto-operaatiota hymyillen. 
"Jep. Ilme näyttää samalta kuin Dinglen saapuessa." 

"Voi Fatty", hän naurahti ja ojensi kättään kissaa kohden. Fatty ei tosiaankaan näyttänyt arvostavan perheen uusinta karvaista lisäystä, varsinkaan kun Keesha touhotti häntä vispaten vinkuvan lelunsa kanssa.
"Onhan se nyt raskasta, kun taloon tulee lisää karvaisia kakaroita. Voin suorastaan nähdä, miten Fatty pohtii Keeshankin aivovamman vakavuutta", hän nauroi laskien kätensä varoen Gabriellen reidelle, valmiina vetämään kätensä heti pois, jos nainen ilmaisisi pienintäkään epämukavuutta hänen läheisyyteensä.

Gabrielle keskittyi kaikkeen muuhun mitä ympärillä tapahtui, joten hän saattoi unohtaa sen että keho olisi halunnut kirkua varoitusrefleksiä oman aviomiehenkin kosketuksesta. 
"Luultavasti. Ei, pieni Keesha on täydellinen koiranpentu. Niin, olet sinä..." Hän nappasi lelun kun se putosi pennun hampaista ja heitti hellästi parin metrin päähän.

Teddy hymyili lämpimästi seuratessaan, miten Gabrielle toimi koiranpennun kanssa. Keesha tuntui olevan täynnä hehkuvaa onnea ja intoa, mutta se taisi kuulua minkä tahansa eläimen alkuvaiheisiin. Hänestä tuntui, että hevosvarsatkin olivat innon ruumiillistumia ensimmäisinä kuukausinaan. Mikseivät siis koiratkin.
"Tämä on täydellisin joulu sitten viime vuoden", mies julisti katsellessaan lempeä hymy huulillaan vuoroin vaimoaan ja koiranpentua, joka leikki väsymättä ja heitteli suuria tassujaan kömpelösti missä sattuu järjestyksessä, kun loikki lelun perään.

Gabrielle hymyili pehmeästi. Täydellisin joulu?
"Kuvittele seuraavaa joulua. Sinulla on minut, Matthew, Keesha ja konttausikäinen kuopuksesi." Ajatus vihlaisi. Miksi hänelle ei voitu antaa äidiksi tulemisen iloitsemisen riemua? 

"Sydämeni pakahtuu pelkästä ajatuksesta", mies vastasi painaen katseensa lähes vaistomaisesti naisen vatsalle. Vaikka pelko ei ollut täysin irrottanut otettaan, olivat viikot (ja keskustelut psykologin kanssa) auttaneet ymmärtämään, miten pelosta saattoi laskea irti ja keskittyä nauttimaan siitä, mitä tapahtui. Miten viikko viikolta heidän toinen lapsensa kasvoi ja kehittyi.
"Meillä on pian kädet täynnä töitä."

"Mmmhm. Niin on. Mutta muistelen, että sinä sanoit joskus, että talossa pitää kuulua ja näkyä että siellä asutaan." Gabrielle huomautti hymyillen. Heillä se kuuluisi ja näkyisi kahden pienen lapsen sekä energisen koiran kanssa. Kaupan päällisiksi vielä kaksi kissaa arvostelemaan koko sirkusta. 

"Niin pitää", mies vahvisti. Ehdottomasti. "Meidän ei tarvitse enää murehtia siitä." Heidän talonsa ei olisi hiljaista nähnytkään. Joulupäivällinen toisi mukanaan oman elämänsä, kun ystävät kerääntyisivät saman pöydän ääreen, mutta juhlapyhien ulkopuolellakaan hiljaisuudesta ei tarvitsisi huolehtia.

"Minä aion huolehtia siisteydestä sen edestä." Gabrielle naurahti pehmeästi. Epäsiistiä ei silti saanut olla.

"Onnea yritykseen", hän naurahti ja taputti hellästi naisen reittä, ennen kuin veti kätensä takaisin ja kurkotti sen sijaan poimimaan pennun puuhia tuomitsevasti seuraavan Fattyn syliinsä.
"Älä näytä niin tuimalta, vanhapoika", hän naurahti kissalle, joka todella seurasi pentua juuri niin ylväänä kuin vain sopi kuvitella. Hän muisti saman ilmeen vanhempiensa iäkkäämpien dobermannien kasvoilla aina, kun uusi pentu oli liittynyt laumaan.

Gabrielle tajusi vasta miehensä taputtaessa, että tuo oli pitänyt kättä hänen reidellään. 
"Sinulle on edelleen tilaa äidin jalkopäässä sängyssä. On. Muru." Hän nousi ylös ja rapsutti sinniharmaata kissaa hellästi.

"Fattylle on aina tilaa sängyllä", hän lupasi naurahtaen ja laski kissan liikkeelle, vaikka Fattylla harvoin oli kiire yhtään minnekään. Keeshan lähestyminen sai kissan kuitenkin suunnistamaan korkeammalle, josta tuijotella halveksuen lattianrajaan jäänyttä koiranpentua.
"Okei, nyt riitti tämä vinkuminen", Teddy naurahti houkutellen huskyn luopumaan vinkuvasta donitsista, ja tarjosi sen sijaan tavanomaista pehmolelua koiran retuutettavaksi. Ainakaan se ei vinkunut korviasärkevästi, vaikka hiljaista olohuoneeseen ei tullutkaan, siitä Keeshan pennunpörinä piti huolen.
"Ketkä kaikki nyt ovat lopulta tulossa joulupöytään?" Mies kysäisi olkansa yli Gabriellelta. Hän oli seonnut laskuissa aikapäiviä sitten.

Gabrielle ei voinut olla nauramatta kun Teddy takavarikoi vaihtikaupalla sen vinkulelun. 
"Ilmeisesti ne pitää laittaa piiloon ja antaa joskus harvoin leikittäviksi. 
"Veronica, Artemis ja Miyato. Samat ihmiset kuin viimeksikin."

"Se on hyvä suunnitelma", Teddy naurahti, "ainakin siihen asti, että Keesha oppii olemaan vinguttamatta niitä taukoamatta." Jos koskaan oppisi. Toiset kasvoivat tavasta ulos, toiset eivät. Aika näyttäisi, mihin leiriin Keesha kuuluisi.
"Selvä juttu", mies nyökkäsi pirteästi. Pelkkiä tuttuja kasvoja siis vain paikalla.

"Ajattelin Keikon ja Brianin kutsumista, mutta ehkä he haluavat olla kaksin. Tuore pariskunta ja sitä rataa." Gabrielle hymyili pehmeästi kun ajatteli ystävänsä onnea. 
"Brian Darcy. Sinäkin tunnet hänet."

"Se voi hyvin olla", Teddy naurahti. "Mutta kutsu toki, jos heillä ei ole sen kummempia suunnitelmia." Kyllähän sitä kutsusta sopi kieltäytyäkin, jos oli jo ehtinyt suunnitella jotakin muuta.

"Ei, antaa heidän nauttia toisistaan." Gabrielle naurahti, katsellen koiranpentua hymyillen. Ehkä Keiko ei juuri nyt kaipaisi vieraita ihmisiä vaan tuttua ja turvallista. 
"Voin pyytää heidät vaikka käymään muuten ja auttamaan ylijäämän tuhoamisessa."

"Sekin on aina hyvä suunnitelma", mies naurahti. "Epäilemättä sinun arvioillasi siitä, paljonko ihmiset syövät, ylijäämää tulee riittämään." Kunhan he eivät joutuisi syömään ruokaa tapaninpäivää pidempään, kaikki olisi hyvin.

"... Noh! En tee niin paljon ruokaa." Gabrielle pärskähti. Se oli mahdoton syytös.

"Etpä", hän naurahti. "Muistatko mitä Matthewn syntymäpäivien kanssa kävi?" Eikä vieraita ollut edes ollut niin montaa! Naisen tapa arvioida, paljonko ruokaa meni oli kerrassaan toivoton.

"... En joutunut antamaan Miyatolle mukaan kovin paljoa. Tai Veronicalle ja Artemikselle. Tai Keikolle. Tai... Okei, hyvä on, jouduit viemään kolmannen kakun töihin. Tiedän."

"Niin", Teddy naurahti. Siinä oli ollut vaikka kuinka paljon tarjoiltavaa vieraille, naapureille ja työkavereille. "Ota vain vähän rauhallisemmin joulupäivällisen kanssa, se on kaikki mitä pyydän."

"... Vaadit mahdottomia." Gabrielle nauroi pehmeästi.

"Ajattelin, että niin saattaisi olla asian laita", hän hymähti huvittuneena. "No, lähetetään ruokaa sitten muiden mukana kotiinkin." Kyllä he jotenkin hankkiutuisivat ylijäämästä eroon.

"Niin. Minä vain ajattelen muita. Heidän ei tarvitse tehdä niin paljon." Gabrielle yritti pelastaa itseään.

"Höpöhöpö", hän naurahti ja kumartui poimimaan koiranpennun syliinsä, kun Keesha touhotti pehmolelua retuuttaen hänen ulottuvilleen. "Haluat vain täyttää pöydän ruualla."

"Niin? Haluan että kenellekään ei jää nälkä, että kaikki löytävät mieleistään ja että kaikilla on mukavaa." Gabrielle mutristi hieman huultaan. 

"Voisit tehdä puolet vähemmän ruokaa, eikä kenellekään siltikään jäisi nälkä", hän naurahti ja asteli pentu sylissään vaimonsa luokse. "Mutta laita juuri niin paljon ruokaa kuin ikinä tahdot. Keksimme kyllä jotakin, mitä tehdä sille." Hän kosketti ohikulkeissaan Gabriellen käsivartta ja jatkoi matkaansa kohti keittiön pöytää, jolle oli pennun tavaroita levittänyt.

"Hyvä poika." Gabrielle kehui miestään hymyillen. Hän puraisi kevyesti huultaan. Nyt hän saattoi jo tuntea kaipuuta, kun katsoi Teddyä kauempaa. Hän kaipasi miestä lähelle niin että sattui. Ehkä se psykologilla käyminenkin oli auttanut. 
"Kasvattaja antoi ohjeeksi ruokkia aluksi neljästi päivässä, pieniä annoksia turvotettua ruokaa. Mitä se sitten tarkoittaakaan..."

"Se tarkoittaa, että nappuloiden sekaan lasketaan vettä ja annetaan niiden pehmentyä hetken nesteessä", hän selitti naurahtaen ja laski pennun lattialle, kun Keeshan innostus kävi liian suureksi sylissä pysymiseen. Pentu touhotti hänen varpaissaan, kun mies kaivoi ruokasäkin esille ja luki hetken ohjetta paketin kyljestä. Hän siristi silmiään pohtiessaan aikuisen huskynartun kokoa ja päätyi lopulta siihen, ettei voisi mennä kovin pahasti metsään jos vain kaataisi nappuloita kulhoon näppituntumalla, joka oli perua lapsuudenkodista. Dobermannipennut söivät kenties hieman enemmän kuin huskyt, mutta tuskin hän Keeshaa onnistuisi palloksi syöttämään. Hän laski kuivanappuloiden sekaan hieman lämmintä vettä, jotta ne turpoaisivat nopeammin, ja hymyili Gabriellelle onnellisena. Keesha oli selkeästi oppinut jo kasvattajalla yhdistämään nappuloiden rapinan ruoka-aikaan, sillä pentu kohelsi innoissaan hänen jalkoihinsa odottamaan.
"Ei vielä kultapieni, joudut hetken odottamaan", mies naurahti ja heitti pennun pudottaman pehmolelun oviaukkoon. Keesha ampaisi lelun perään pentuturkki pörrössä.
"En voi uskoa, että teit tämän minun vuokseni", Teddy hymyili leveästi ja ojensi jälleen kättään koskettaakseen Gabriellea. Keskittyminen pentuun sai selkeästi hänet unohtamaan täysin, ettei hänen ollut tarkoitus koskea vaimoaan lainkaan.

Gabrielle nyökkäsi, katsellen Teddyä koiransa kanssa. Miten se näky täyttikään hänet rakkaudella, samaan tapaan kuin silloin kun hän oli nähnyt Teddyn pitelevän Matthewia ensimmäisenän kerran. Ajatus siitä sai ne kyyneleet vierähtämään naisen poskille. 
"Tietenkin tein. Miksi en olisi tehnyt? Mitä vain sinulle, rakas."

"Hei, älä itke, rakas", mies tyynnytteli pehmeästi, hätää katseessaan. Mitä hän oli nyt tehnyt saadakseen vaimonsa kyynelehtimään? Teddy laski kätensä varoen naisen olkavarsille ja silitteli kangasta peukaloillaan.
"Koska nyt on niin paljon kaikkea muutakin, mikä vie aikaa ja huomiota", mies vastasi. Hän ei ollut ajatellut, että koira olisi hyvä ottaa tähän väliin. Kenties muutaman vuoden päästä, kun Matthew olisi vanhempi, ja kuopuskin uskoisi jo kieltoa olla syömättä hiekkaa ulkona. Vaan katsoessaan pennun iloista leikkimistä pehmolelun kanssa, ei hän voinut kuvitellakaan, että olisi huonoa aikaa ottaa koiranpentu elämään.

Gabrielle pudisteli päätään, pyyhkien silmiään. 
"Olet vain niin uskomaton. Näytät samalta kuin viime joulukuussa, kun sait pojan syliisi." Gabrielle selitti pehmeästi. Hän oli ollut itse räätynyt ja väsynyt, mutta silti jaksanut painaa mieleensä sen katseen, jolla esikoisensa saanut mies oli katsonut pientä lasta. 
"Minä... Minä en tiennyt vielä raskaudesta kun varasin Keeshan." Gabrielle myönsi pehmeästi. 
"Mutta minulla ei ollut sydäntä peruuttaa varausta."

"Voi kulta", hän huokaisi hiljaa ja hillitsi halua suudella vaimoaan. Kuinka julmaa kohtalon pilaa oli, ettei hän voinut kuin koskettaa naisen kättä, ja sekin oli aina arpapeliä, miten Gabrielle reagoisi kosketukseen? Mies puristi hellästi naisen hartiaa kiitoksena ja laski jälleen irti vaimostaan, vaikka se sattuikin.
"Olen kiitollinen, ettet perunut", Teddy tunnusti katse koiranpentua seuraten. Kenties pieni ja viaton, elämään niin suurella innolla ja uskolla suhtautuva koiranpentu olisi juuri se, mitä he tarvitsisivat pimeän, raskaan talven keskelle.

Jotain sellaista Gabriellekin oli ajatellut. Että pieni energiapommi toisi Teddyn elämään iloa nyt kun kaikki vaikutti vaikealta. 
"Saatoin vain kuvitella miten ilahtuisit. Totesin että kyllä me pärjäämme."

"Olit oikeassa", mies vastasi pehmeästi. Hän oli ilahtunut. Hän ei edelleenkään ollut aivan varma, oliko tämä totta, mutta jos tässä oli kyse unesta, hän ei tahtonut koskaan herätä.
"Ja me pärjäämme aina." Mitä ikinä maailma heidän eteensä heittäisikään, he selviäisivät siitä yhdessä.

"Mm. Niin pärjäämme." Hän pyyhkäisi viimeisen kerran poskiaan, huokaisten syvään. 
"Alan vasta tajuta että saamme toisen lapsen." Hän myönsi hiljaa, katsellen Keeshaa. Koiranpennun riemu tuntui niin terapeuttiselta. 

Teddy kääntyi yllättyneenä vaimonsa puoleen. Pehmeä hymy hiipi väkisinkin huulille.
"Niin saamme", hän vahvisti hymy entistä leveämpänä. He saisivat toisen lapsen. Matthew saisi pikkusisaruksen, jonka kanssa leikkiä, jonka perään katsoa kymmenen vuoden päästä.
"Meillä on edessämme ihana, kultainen vuosi", mies lupasi lämpimästi. He saisivat toisen lapsen, Matthew täyttäisi kaksi, koiranpentu kasvaisi ainakin melkein aikuiseksi. Syitä riemuun olisi lukemattomia.

Gabrielle hymyili pehmeästi. Niin. He saisivat toisen lapsen. Kun siitä ei oikeasti ollut edes kauan, kun he eivät olleet yhdessäkään. Mitä, kaksi vuotta? 
"Niin on. Olet rakas."

"Sinä myös", mies vastasi ja sipaisi sormellaan naisen poskea. Elämä saattoi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä, joten oliko se ihmekään, miten heidän elämänsä olivat muuttuneet viimeisen kahden vuoden aikana. Hän ei olisi uskonut tätä todeksi, jos joku olisi kertonut kaksi vuotta sitten, miltä tämä joulu näyttäisi.

Gabrielle puri pehmeästi huultaan. Ruskeissa silmissä viipyi viiltävä ikävä kun sormi hipaisi hänen poskeaan. 
"... Minulla on ikävä sinua." Hän myönsi sen ääneen. 

"Olen tässä", mies vastasi hiljaa, vaikka epäilikin, ettei Gabrielle tarkoittanut aivan sitä. Hänelläkin oli ikävä vaimoaan, ikävä kaikkia niitä pieniä, suorastaan huomaamattomia hellyydenosoituksia, joita heidän arkeensa mahtui, ikävä sitä, ettei hän joutunut murehtimaan, saiko naisen olon epämukavaksi tai heräisikö vaimo yöllä painajaisiin.
"En ole menossa minnekään."

Gabrielle huokaisi hiljaa. 
"Minä en tarkoittanut sitä rakas." Hän tarkensi pehmeästi. Heillä oli ollut niin hyvä, hellä ja rakkaudentäytteinen avioliitto. Miksi se piti pilata?

"Tiedän", mies vastasi hymyillen surumielisesti vaimolleen. Mitä muutakaan hän olisi voinut sanoa? Hän ei voinut mitään sille, että Gabrielle ei nauttinut hänen kosketuksestaan. Ikävä oli jotakin, minkä kanssa täytyi vain oppia elämään. Ainakin vielä tässä hetkessä.

Gabrielle puri uudelleen huultaan. Kynsien rapina olohuoneessa oli vaimennut ainakin hetkeksi. Ilmeisesti Keeshasta siis joskus loppui akku. Hän laski kätensä Teddyn poskelle, silittäen poskea hellästi peukalollaan. Hetken emmittyään hän nojautui painamaan pehmeän suukon Teddyn huulille. Nopean, mutta se oli jotakin. 
"Se on järjetöntä. Tiedän ettet koskaan satuttaisi minua."

Mies painoi kämmenensä vasten reisiään, ettei kurkottaisi naisen puoleen. Hänen täytyi jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, ettei hän voinut vain koskea ja vetää naista lähelleen. Hänen täytyi antaa Gabriellelle mahdollisuus ilmaista kosketuksen olevan sopivaa tai riskeerata naisen saattaminen epämukavaan tilanteeseen. Teddyn silmät värähtivät kiinni pehmeän suukon myötä, mutta hymy levisi huulille, kun mies aukaisi silmänsä voidakseen katsella kaunista vaimoaan.
"Hyvä", hän vastasi. Oli hyvä tietää, ettei Gabrielle koskaan epäilisi häntä. Hän tekisi kaikkensa suojellakseen vaimoaan, eikä koskaan tahtoisi olla syy siihen, että naiseen sattui.

Se siitä teki niin vaikeaa. Kun tiedosti pelkona järjettömyyden, mutta ei silti osannut olla pelkäämättä. 
"Milloin Matthew meni nukkumaan?" Olisivatko nämä jo yöunet vai myöhäiset päiväunet?

Teddy vilkaisi kelloaan.
"Kenties varttia ennen kuin sinä saavuit", hän totesi hetken asiaa mietittyään. Koiranpentu oli sekoittanut hänen ajatuksensa kokonaan. "Kaipa hänen voi tässä kohtaa jo antaa nukkua niin pitkään kuin väsyttää."

"Voi, todellakin." Matthewilla oli uskomattoman ihanan hyvät unenlahjat. Perinyt isänsä. 
"Kun molemmat lapset sammuvat, mennäänkö ylös? Ajaminen väsytti." Gabrielle haaveili siitä että voisi olla tarpeeksi vahva makaamaan miehensä kainalossa. 

Mies hymyili lämpimästi vaimolleen.
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Käy vaikka rentouttavassa, lämpimässä suihkussa sillä aikaa kun annan Keeshalle ruokaa ja vien sen pihalle", mies ehdotti puristaen hellästi vaimonsa kättä, ennen kuin suunnisti olohuoneeseen herättelemään pehmolelu suussaan nukahtanutta koiranpentua.

Gabrielle nyökkäsi hellästi, lähtien yläkertaan. Hän todellakin otti pitkän suihkun, nauttien siitä. Ajomatka oli ollut joka minuutin arvoinen. 

Pieni pentu sai turvonneet nappulat eteensä, mutta ruokailussa ei kestänyt kauaakaan. Teddy epäili, ettei pentu edes leikkinyt pureskelevansa nappuloita, kun imuroi ne kitusiinsa. Sen jälkeen oli hyvä hetki suunnata ulos, ja tajusipa hän sentään poimia edes auton avaimet mukaansa siinä sivussa. Keeshan järsiessä nurmikkoa tarmolla, jota vain pennuilla tuntui olevan, Teddy nosti kevythäkin autosta.
"Saat tänä yönä nukkua häkissä, pentuseni", hän jutteli vaalealle huskylle. "Huomenna teippaan kaikki johdot pois ulottuviltasi ja varmistan, ettet pääse käsiksi mihinkään, mikä ei sovi pienille pennun naskaleillesi. Sen jälkeen saat nukkua huoneessa vapaana. Kunhan et kiusaa kissoja." Keesha toisessa kainalossaan ja häkki toisessa mies suunnisti takaisin sisälle ja suoraan yläkerran makuuhuoneeseen.
"Anteeksi Fatty, joudut sietämään Keeshaa koko yön", hän pahoitteli kissalle, joka makoili tyytyväisenä keränä sängyllä tyynyn päällä. "Mutta älä huoli, lukitsen pienen tihulaisen täksi yöksi pois jaloistasi, niin kukaan ei nyi karvojasi."

Gabrielle hymyili Teddyn tullessa makuuhuoneeseen. Hänen sisintään ehkä riipi laittaa pieni pentu häkkiin (luoja, se olisi vielä hän joka päästäisi pennun sänkyyn nukkumaan), mutta Teddy tiesi varmasti paremmin. 
"Fatty kestää kyllä." Satiiniseen yöpaitaan pukeutunut nainen huomautti hellästi. Ainakaan hän ei enää peitellyt itseään.

"Fattyn olisi paras kestää", hän naurahti laskiessaan häkin alas. "Ei Keesha voi jatkuvasti häkissä nukkua teljettynä. Toki jos se itse tykkää nukkua siellä niin sitten, mutta muutoin", hän kohautti harteitaan. Gabrielle tiesi hyvin, miten hänen vanhempiensa ikivanha, harmaantunut dobermanni oli aina saanut luvan tulla hänen huoneeseensa yöksi, kun he olivat olleet Whirlow Hallissa yötä.
"En vain luota siihen, etteikö se tänä yönä onnistuisi löytämään yöpöydän lamppujen johdot tai kännykän laturin, joten parempi pitää se poissa pahanteosta." Hän painoi suukon huskypennun päähän, ennen kuin laski pennun häkkiin tyynyn päälle ja telkesi oven. Keesha kiipesi hetkessä etutassut vasten ovea katsellakseen kahdella jalalla tasapainoillen, mitä ihmiset ympärillä tekivät.
"Taisit valita pentueen uteliaimman ja rohkeimman nartun", Teddy naurahti vilkuillessaan pentua samalla, kun riisui päivävaatteitaan.

Gabrielle nyökkäsi hyväksyvästi. Teddy oli arvatenkin tehnyt juuri järkeviä päätöksiä koiraa ajatellen. Hän naurahti, pyöräyttäen silmiään. 
"Saatoin.. Tiesin että meillä tulee olemaan elämää. Halusin että pennun olisi helppo sopeutua. Ei lapsiperheessä voisi olla arkaa koiraa. Tai niin luin netistä..."

"Olet tainnut todella viettää aikaa netin ihmemaailmassa", Teddy vastasi yllättyneenä. Gabrielle oli selkeästi nähnyt vaivaa sen eteen, että onnistuisi pitämään pennun hankkimisen salaisuutena. Hän olisi voinut säästää naisen niin monelta tunnilta tietokoneen ääressä, mutta no, sitten tämä ei olisi ollut yllätys.
"Se oli erittäin hyvä valinta. Äitini-" Teddy veti terävästi henkeä, päättäen vain puskea kivun ohi, joka vihlaisi rinnassa kun ajatukset eksyivät alati huonommassa kunnossa olevan Alicen suuntaan, "äitini oli aina sitä mieltä, että pentulaatikosta täytyi valita se pentu, joka teki oman päänsä mukaan, ei säikkynyt vähästä ja tutki rohkeana uusia asioita. Kaikki vanhempieni dobermannit ovat olleet erittäin terveitä ja täyspäisiä koiria." 

Gabrielle tunsi sen saman piston sisällään ja puri huultaan. Alice oli hänelle enemmän äiti kuin hänen oma äitinsä oli. Ei saisi ajatella asiaa enempää. Hän ojensi kättään Teddyä kohti, kutsuen toista sänkyyn kanssaan. Hymy huulillaan, vaikka se tekikin tiukkaa. 
"Sitten taisin onnistua. Se tosin auttaa, että Keeshalla oli vain yksi sisko ja kasvattaja halusi pitää toisen. Joten olet onnekas, että Keesha osoittautui tuollaiseksi." Muuten teddy olisi voinut joutua odottamaan koiraansa.

"Onnistuit", mies vakuutti lämpimästi siirtyessään sängyn luokse. Hänen täytyi tosin tehdä sen verran kiertoa, että kävi vielä kerran rapsuttamassa pennun korvantaustaa häkin kaltereiden lomasta.
"Keesha on täydellinen", hän lupasi pujahtaen peittojen lomaan. "En ymmärrä, miten onnistuit pitämään tämän salaisuutena. Minä olisin haljennut innosta ja kertonut puolelle maakunnalle siitä, miten olin hankkimassa koiranpentua."

Gabrielle mietti hetken, hakeutuen sitten Teddyn peittojen alle, miehen kainaloon. Siinä ei ainakaan vielä ollut paha olla. 
"Halusin yllättää sinut. Reaktiosi tosin oli parempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Mies vilkaisi yllättyneenä vaimoaan, mutta ei tosiaankaan ollut siirtymässä kauemmas. Jos Gabrielle tahtoi tulla makoilemaan hänen kainaloonsa, hän tekisi naiselle ilomielin tilaa. Nainen oli aina sopinut hänen syleilyynsä kuin valettu.
"En kai voi kummaksua, ettet odottanut minun itkevän koiranpennun tähden", mies myönsi naurahtaen. Kuka olisi odottanut? Eivät aikuiset miehet itkeneet koiranpennun saapumista perheeseen.

"Ei, en olettanut sinun olevan niin onnellinen... Vaikka. tiedän että sinä et pelkää ilmaista tunteitasi." Yksi sadoista asioista joita hän rakasti Teddyssä. Gabrielle hapuili tuon vasemman käden otteeseensa, katsellen miehen vasenta nimetöntä. Hänen aviomiehensä, lapsensa isä, oli lempeimpiä miehiä jonka hän tunsi. 
"Ja rakastan sitä."

"Tietenkin olen onnellinen", mies vastasi kääntäen päätään paremmin naisen puoleen. Hän oli saanut uskomattoman lahjan vaimoltaan. Hän oli haljeta onnesta edelleen.
"Kiitos, rakas." Hyvä, ettei hänen tunteenpurkauksensa ollut säikyttänyt Gabriellea kauemmas. Tosin, jos olisi, naisen olisi täytynyt elää silmälaput silmillä viimeisen vuoden. Hän hymyili hellästi Gabriellelle ja puristi kevyesti naisen kättä.
"Lupaan olla vieläkin onnellisempi, kun kuopuksemme saapuu tähän maailmaan", hän vannoi. Ensimmäiset kuvat hänestä vauvan kanssa olisivat epäilemättä kyynelten kirjomia.

Gabrielle oli yrittänyt jakaa elämäänsä sellaisen miehekkään machomiehen kanssa ja palannut sellaisen luota Teddyn luo. Sen miehen, joka itki koiranpennuille, nauroi kun oli aihetta ja rakasti aina koko sydämellään. 
"Tiedän että olet. Muistan miltä näytit kun pitelit Matthewia." Gabrielle  leikitteli miehensä sormilla, harhauttaakseen itseään ja alitajuntaansa. 
"Minä olin pakahtua onnesta. Kun olin kuvitellut etten koskaan voisi antaa sinulle lasta. Että olisimme se pariskunta jolla olisi vain koiria. Ja siinä hän oli, kunnossa, terveenä." Pienenä yllätyksenä ja ihmeenä. 

"Minäkin muistan", mies naurahti lämmöllä ja veti Gabriellea hieman lähemmäs kylkeään, ennen kuin tajusi mitä teki. Hän hymyili pahoittelevasti vaimolleen ja tyytyi silittämään naisen kättä. Se oli aivan tarpeeksi, että nainen tahtoi olla näinkin lähellä häntä.
"Hän oli meidän oma pieni ihmeemme", Teddy myönsi. Matthew oli parasta, mitä hänen elämäänsä mahtui Gabriellen ohella. "Meillä on täydellinen pieni poika nukkumassa viereisessä huoneessa, enkä voisi olla onnellisempi siitä."

Gabrielle ei värähtänyt. Hän vastasi pahoittelevaan hymyyn, kaivautuen takaisin yhtä lähelle kuin Teddy ol vetänyt hänet äsken. 
"Pian meillä on kaksi pientä ihmettä." 

"Sanoinhan, että ensi vuodesta tulee kultainen", mies vastasi lämmöllä, joka kumpusi suoraan sydämestä. Vuoteen oli mahtunut surua ja murhetta, mutta siihen oli mahtunut myös niin paljon kaikkea hyvää, ettei hän malttanut odottaakaan, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
"Elämä alkaa näyttää aika uskomattomalta."

Gbrielle hymyili pehmeästi miehelleen. 
"Niin. Näyttääkö se siltä kuin toivoit sen näyttävän?"

"Paremmalta. Niin paljon paremmalta", mies vastasi katse tiiviisti vaimonsa ruskeissa silmissä. Hän ei ollut uskaltanut toivoakaan mitään tällaista.

Ruskeat silmät räpsähtivät hämmentyneinä pari kertaa. 
"Ai? Millaiseksi sinä kuvittelit sen?" 

"Tavalliseksi", hän vastasi hetken asiaa pohdittuaan ja ujutti sormensa naisen sormien lomaan. "Mutta tässä ei ole mitään tavallista. Tämä on taianomaista."

Gabrielle puri kevyesti huultaan. 
"Teddy, tämä on tavallista elämää? Mikä sinusta olisi sitten tavallista?"

"Ei tämä tunnu tavalliselta", mies naurahti hiljaa. Tavallista oli käydä ruokakaupassa ja riidellä siitä, kumpi joutui uhmaamaan kylmää viimaa viedäkseen roskat ulos. Tavallista oli käydä töissä ja käpertyä sen jälkeen katsomaan televisiota yhdessä. Heidän elämäänsä mahtui paljon tavallista - mutta niin paljon muutakin, jotakin, jolle hän ei osannut antaa nimeä.
"Tavallinen on jotakin, mihin voi turtua, minkä läpi voi kulkea silmät puoliksi suljettuna. Mutta tämä, mitä meillä on, mitä me saamme, en uskalla edes räpäyttää silmiäni etten jää jostakin paitsi."

Gabrielle käpertyi paremmin miehensä kainaloon. Hän mietti hetken, uskaltaen sivellä hellästi tuon leukalinjaa sormillaan. Teddy ei tekisi pahaa. Ei ikinä. 
"Et jää mistään paitsi. Olet upea isä ja aviomies. Vaikka muuta pelkäsitkin."

"Pelkään edelleen", mies korjasi pehmeästi ja siirsi naisen hiuksia pois tuon kasvoilta, jotta saattoi nähdä vaimonsa paremmin. Pelko siitä, ettei hän osaisi olla hyvä isä kasvavalle pojalle tai vielä syntymättömälle kuopukselle muistutti olemassaolostaan hiljaisina hetkinä, aivan samoin kuin se, ettei hän tiennyt, miten olla aviomies, jota Gabrielle tarvitsisi tässä kohden.
"Mutta se taitaa kuulua vanhemmuuteen. Tuskin kukaan uskoi alusta alkaen olevansa hyvä vanhempi", hän lisäsi pieni hymy huulillaan.

Gabrielle suli pehmeään, huolestuneeseen hymyyn. Käsi laskeutui hellästi Teddyn poskelle. Miten hän voisi kertoa sen miehelle, ettei tuo ajattelisi mitään niin typerää? 
"Tuskin. Mutta sinä olet. Ei ole mitään pelättävää." Hyvin hitaasti ja varoen hän kurottautui antamaan pehmeän suudelman Teddyn huulille. Hieman jännittyneenä, mutta itsepäinen nainen kieltäytyi perääntymästä. Asian käsittely ulkopuolisen kanssa auttoi. 

"Olet rakas", mies vastasi kiitoksena. Hän seurasi naisen kurottautumista palaen halusta kurkottaa vaimonsa puoleen, mutta suurella ponnistuksella onnistui pysymään aloillaan. Anna Gabriellelle aikaa ja tilaa, hän muistutti itseään. Gabrielle kertoisi kyllä, mitä piti suotavana ja mikä aiheutti vain turhaa ahdistusta. Hän vastasi pehmeään suudelmaan suupielet pieneen hymynhäiveeseen kaartuneina.
"Olet uskomaton", hän kuiskasi ja sipaisi hiussuortuvan Gabriellen korvan taakse. Hänen uskomattoman rohkea vaimonsa.

Sisältää seksuaalissävytteistä materiaalia.

Hän puraisi kevyesti huultaan. Miehen kauniit sanat valoivat häneen rohkeutta. Teddy ei ajatellut hänen olevan pilalla ja rikki, ei syyttänyt häntä ja oli suorastaan enkelimäisen kärsivällinen, ottaen huomioon hänet parhaansa mukaan. Se sai Gabriellen nousemaan istualleen sängyllä. Hyvin hitaasti, tunnustellen hän siirtyi istumaan hajareisin miehensä vatsan päälle. Vaaleanvioletti satiiniyöpaita ylsi puoleen reiteen, paljastaen naisen pitkät jalat ja peittäen esikoisen saannin jälkeen leventyneen lantion. 
"En ole. Sinä olet, enkä kerro sitä sinulle tarpeeksi usein." Näin hän oli tilanteen herra tai jotain sellaista. 

Mies katsoi naisen perään huoli katseessa välähtäen, kun Gabrielle vetäytyi kainalosta noustakseen istumaan. Pahoittelu ja lupaus siirtyä lähemmäs sängyn reunaa kuolivat huulille, kun nainen siirtyikin istumaan hänen päälleen. Henki uhkasi takertua kurkkuun ja hän joutui nielaisemaan muutamaan otteeseen löytääkseen kadonneen äänensä.
"Gabrielle", hän vetosi pehmeästi. Hitaasti, varovaisesti mies siirsi kätensä naisen vyötärölle. "Kerrot sen minulle aivan tarpeeksi usein", hän vakuutti kieli kankealta tuntuen. Mistä lähtien puhumisesta oli tullut niin vaikeaa? Siitä lähtien, kun nainen tuntui muuttavan tilanteen sääntöjä lennosta eikä hän tiennyt, mitä sai tehdä ilman, että säikäyttäisi naisen pois.
"Onhan kaikki hyvin?" Hän varmisti silitellen peukaloillaan satiinista, liukasta kangasta. Hyvä kun hän uskalsi hengittää, ettei sysäisi Gabriellea takaisin samaan ahdistavaan pimeyteen, josta nainen oli niin urheasti kammennut itseään ylös.

Gabrielle ei halunnut ajatella asiaa liikaa. Jos hän alkoi ajatella sitä, se sama pimeys nielaisisi hänet uudelleen. Siksi säännöt muuttuivat lennosta, mikä sai hänet hymyilemään miehelleen hieman anteeksipyytävästi. Hän nojautui hieman eteenpäin. 
"On." Sormet seurasivat miehen leukaluun linjaa, peukalon pyyhkäistessä tuon huulten yli. Vilkisi lempeän ruskeisiin silmiin ja hän saattoi nojautua suutelemaan miestään pehmeästi. Teddy ei voisi mitään kun hän istui tuon päällä. Mitään pahaa ei tapahtuisi. 

Teddy olisi tahtonut luvata, ettei mitään pahaa tapahtuisi enää koskaan. Että hän pitäisi naisesta huolta, eikä antaisi minkään ikävän asian koskettaa Gabriellea. Valitettavasti hän ei voinut tehdä moista lupausta, niin paljon kuin hän olisi tahtonutkin. Sen sijaan mies vastasi pehmeästi suudelmaan uskaltamatta liikuttaa käsiään. Peukalot piirtelivät pieniä ympyröitä satiinikankaalle, mutta muutoin hän keskittyi pitämään kätensä aloillaan ja suudelmansa pehmeinä, lempeinä, rakastavina. Jo se, että kaikkien näiden viikkojen jälkeen Gabrielle oli näin lähellä oli enemmän kuin mitä hän oli uskaltanut toivoa. Se oli selkeästi päivän teema.

Gabrielle ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt Se sai naisen huokaisemaan syvään, kun hän suoristautui suudelmasta. Mitä hän pelkäsi? Hänen allaan oli mies, joka ei satuttaisi hyttystäkään, puhumattakaan sitten hänestä. Pehmein sormin hän hiveli miehen ihoa, siirtyen istumaan hieman alemmas. Hän oli se joka määräsi. Ja ystävällisesti keinautti lantiotaan kevyesti. 

Mies hymyili hellästi naiselle ja nosti toisen kätensä sipaisemaan Gabriellen poskea. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun hän oli toivonut voivansa lukea naisen ajatuksia. Ymmärtää, mitä ruskeiden silmien takana tapahtui. Se ajatus tosin katkesi kesken naisen liikkeen myötä, kun miehen silmät rävähtivät suuriksi ja lantiolle lepäämään jäänyt käsi puristi tiukemmin satiinista yöpukua.
"Ga-abrielle", hän henkäisi katkonaisesti. Mielen etualalla välähti pelko siitä, että Gabrielle pakotti itseään johonkin vain koska oletti hänen tarvitsevan sitä. Mies tahtoi uskoa, että oli onnistunut vakuuttamaan vaimonsa siitä, ettei odottamisessa ollut mitään pahaa eikä hän ollut lähtemässä ensimmäisen vastaantulijan matkaan, mutta nyt hän ei voinut kuin epäillä, oliko sittenkin antanut naiselle väärän kuvan.
"Mitä sinä teet?" Teddy kysyi hiljaa, sekä huolissaan että yllättyneenä, ja kosketti hellästi vaimonsa poskea toistamiseen.

Kyse ei nyt ollut siitä. Gabrielle vain halusi nyt venyttää rajojaan ja katsoa löytäisikö ne. Ehkä niitä ei löytyisi, kun viimepäivät olivat olleet hyviä. 
"Mitä arvelet?" Hän kysyi pehmeästi, keinauttaen itseään uudelleen. 

Että nainen oli tullut hulluksi, tai yritti ajaa hänet hulluksi. Tai ajoi jo.
"Koidut vielä kohtalokseni", hän nielaisi ja antoi toisenkin kätensä laskeutua naisen lantiolle. "Mutta sanot heti, jos tunnet olosi yhtään epämukavaksi. Sanothan?" Hän vannotti suklaanruskeiden silmien katse huolesta pehmeänä.

Gabrielle laski kädet hetkeksi Teddyn käsien päälle. Ne vail lepäsivät siinä lantiolla. Oli naurettava pelko että mies heittäisi hänet patjaan ja ottaisi mitä ikinä haluaisi, miten haluaisi, väkivalloin. Se oli kerrassaan järjetön ja naurettava pelko. 
"Minä sanon." Hän siirtyi hieman, houkutellen miestään suoristautumaan. Kaikki olisi helpompaa jos tuolla ei olisi vaatteita. 

Teddy katseli hetken vaimonsa kasvoja, mutta päätti uskoa naisen sanoja. Gabrielle kertoisi kyllä, kun ei enää viihtyisi hänen lähellään. Hän suoristautui naisen johdattelemana ja kiskoi yöpaitana toimivan vaaleansinisen t-paidan päänsä yli yhdellä kädellä. Hän kurotti painamaan pikaisen suukon naisen huulille pudottaen t-paidan sängyn vierelle.
"Sinun täytyy nousta hieman enemmän", mies huomautti huvittuneena antaessaan kätensä valua naisen lantiolta yöpuvun ruudullisten housujen vyötäisille. Hän ei ollut tarpeeksi nuori ja ketterä kiemurrellakseen eroon housuistaan ilman käsiä. Ruutuhousujen liityttyä paidan seuraan, hän laski hitaasti kätensä naisen reisille.
"Saanko?" Hän kysyi pehmeästi sormet satiinisen yömekon helmalla leikitellen.

Gabrielle nousi kiltisti, haluten kommentoida jotakin siitä ettei mies oikeasti ollut niin kankea etteikö olisi saanut housuja pois jalastaan muuten. Hän vilkaisi yöpaidan helmaa. Oli ollut oma työnsä hyväksyä muuttunut keho lapsen saatuaan (vaikka Gabrielle ei voinut sanoa olevansa enää kovin nyreissään muutoksesta), mutta nyt hän joutui taas miettimään. 
"Saat." Ei hänessä ollut mitään mitä Teddy ei olisi jo nähnyt. Hän istui edelleen miehen sylissä, vetäen tuota suudelmaan. Oli mukavampi tehdä jotain kuin ajatella. 

Luvan saatuaan mies veti hitaasti yömekon Gabriellen pään ylitse hilliten halua juoksuttaa käsiään paljastuneella iholla. Hän malttaisi odottaa, hän osaisi ottaa rauhallisesti. Mies vastasi hellästi suudelmaan ja antoi sormiensa piirrellä keveitä kuvioita naisen kyljille. Hän laskeutui hitaasti takaisin selälleen sängylle, joskaan ei ilmaissut suurtakaan intoa katkaista suudelmaa. Gabrielle oli tässä, hänen kanssaan, ja se jos mikä riitti kohottamaan sykettä. Hengitys uhkasi salpautua pelkästään siitä tiedosta, että hän saattoi suudella vaimoaan, saattoi koskettaa paljasta ihoa.

Gabrielle nojautu miehen mukana, katkaisematta sitä suudelmaa. Hän ei tuntenut sitä samaa huumaavaa halua, mutta halusi uskoa että se tulisi vielä. Hän ei kestaisi jos ilo oman miehen läheisyydestä olisi viety. Hän vei kätensä alemmas ja nojautui suutelemaan Teddyn kaulaa varoen. Kuten hänen olemuksestaan normaalisti, liikkeistä puuttui se valloittava itsevarmuus, mutta hän ei vaikuttanut siltä että pakotti itseään. 

Teddy olisi halunnut seurata naisen eleitä tarkemmin, lukea kasvojen pienintäkin ilmettä ja tuijottaa syvälle silmiin nähdäkseen, mitä naisen mielessä pyöri, mutta hänellä ei ollut niin rautaista keskittymiskykyä. Hän kiersi toisen kätensä hitaasti naisen selän ympärille pakottaen liikkeensä pysymään rauhallisina ja pehmeinä, jotta Gabrielle pystyisi ennakoimaan, mitä hän oli tekemässä. Tai ei ollut tekemässä. Hän juoksutti sormiaan naisen selkää pitkin, kunnes saattoi sotkea sormensa tummien hiusten sekaan. Silkkiset suortuvat tuntuivat niin pehmeiltä, kun oli joutunut pitämään kätensä erossa pitkään.
"Rakastan sinua niin valtavasti", hän henkäisi. Nainen oli yllätyksiä täynnä tänä talvisena iltana.

Gabriellen kuuluisa kärsivällisyys oli vain mennyt. Hän viettäisi piakkoin tulevat kuukaudet kasvavana pallona, joten hän ei helvetti vieköön käyttäisi viimeisiä viikkojaan solakkana naisena siihen että pelkäisi miestään miltein hysteerisesti. Ei käy. Joskus nainen oli kuullut päättäväisyytensä olevan pelottavaa ja ehkä se oli sitä nytkin. Teddyn sanat saivat hänet näykkäisemään hellästi miehen solisluuta. 
"Ja minä sinua." Ääni oli valunut kevyesti kähemmäksi. 

Ynähdys karkasi huulilta naisen hampaiden tehdessä tuttavuutta hänen ihonsa kanssa. Luoja, Gabrielle todella koituisi hänen kohtalokseen vielä joku päivä. Kenties jo tänään. Hänen sydämensä oli ollut koetuksella siitä hetkestä lähtien, kun nainen oli tuonut koiranpennun yllätyksenä kotiin.
"En tiedä mitä teen kanssasi", mies kähähti juoksuttaen sormiaan naisen hiusten lomassa. "Ajat minut hulluksi."

Gabrielle naurahti pehmeästi miehensä sanoille, näykäten pehmeästi uudelleen. Hän suoristautui, antaen lantionsa keinahtaa pehmeästi miehen päällä. 
"Niinkö? Kuulostat nauttivan siitä."

"Oletko hullu?" Hän parahti naurua äänessään. Hän olisi, jos ei nauttisi tästä. "Tietenkin nautin." Hänessä olisi oltava jotakin perustavanlaatuisesti vialla, jos hän ei nauttisi siitä, että saattoi - varoen, mutta saattoipahan kuitenkin - syleillä vaimoaan ja juoksuttaa käsiään kartoittamassa kehoa, joka oli vuosien aikana tullut niin tutuksi.

"Ei sitä tiedä." Gabrielle totesi hiljaa, ehkä kevyen häpeissään. Hän oli muuttunut niin radikaalisti, että jokin perustavanlaatuinen voisi hyvin mennä rikki. Tuntui hankalalta saada se kipinä tilanteeseen, kun Teddy varoi niin selvästi kosketuksiaan. 
"Jos lupaat edetä hitaasti, voisimmeko kääntää tämän asetelman?" Oli myönnettävä että hän tarvitsi kosketusta aivan erilailla kuin mies. Miten helppoa se olisikaan ollut. 

"Tietää", mies vastasi vakaumuksella. Siinä ei ollut mitään kyseenalaistettavaa. Se päivä kun hän ei nauttisi Gabriellen läheisyydestä, olisi se päivämäärä joka hänen hautakivessäänkin lukisi.
"Mitä tahansa tahdot, rakas", Teddy lupasi pehmeästi. Hän etenisi hitaammin kuin jääkausi, jos se siitä olisi kiinni. "Sanot heti, kun et pidä jostakin", hän muistutti sipaisten naisen poskea rystysillään. Hän lopettaisi sillä sekunnilla, kun nainen ilmaisisi tyytymättömyytensä.

Gabrielle ei voinut olla hymyilemättä hieman. Teddy sai hänet tuntemaan nytkin olonsa kauniiksi. Se oli enemmän kuin yhdeltäkään aviomieheltä voisi pyytää. Hän valui pois miehensä päältä, vetäen tuota kevyesti lähelleen. 
"Ei sinun tarvitse varoa niin paljon." Hän ei voinut sanoa etteikö menisi rikki, mutta oli hankalaa tuntea oloaan haluttavaksi kun miehen kosketukset muistuttivat tapaa joilla joku silittäisi pommia.

Mies kääntyi hitaasti naisen ylle hipaisten huulillaan vaimonsa nenänpäätä. Hänen kaunis, uskomaton,  ihana vaimonsa.
"Anteeksi", hän pahoitteli painaen toisenkin suukon tummahkolle iholle. "On vain vaikea uskoa, että olet siinä." Että hän sai koskea ilman, että joutui pohtimaan, oliko Gabrielle turruttanut mielensä lääkkeillä tai pakottanut itsensä kestämään kosketuksia, joita hän niin mielellään jakeli. Teddy laski enemmän painoaan toisen käsivartensa varaan, jotta saattoi vapauttaa oikean kätensä työntämään hiuksia pois Gabriellen kasvoilta. Hän varoi visusti painautumasta raskaana naisen päälle, ja antoi sen sijaan huuliensa vaeltaa naisen huulilta kaulansyrjää pitkin solisluulle pehmein suukoin. Ei hampaita, ei kovia otteita, vain helliä kosketuksia ja pehmeitä suudelmia.
"Näytät niin kauniilta", mies mutisi vasten naisen ihoa antaen oikean kätensä liukua hyväilemään naisen rintaa. Hitaasti, hän muistutti itseään, koettaen samalla lukea vaimoaan tarkkuudella, jota ei uskonut omistavansakaan.

Gabrielle veti pehmeästi henkeä, pudistellen päätään. Ei ollut mitään mitä pyytää anteeksi. Kaikki oli hyvin. 
"Olen tässä. En ole menossa mihinkään." Hän lupasi pehmeästi. Se oli heidän oma sänkynsä. Ei taksin saastainen takapenkki, jonka nahka oli kulunut. Ruskeat silmät painuivat kiinni ja hän hipaisi varpaillaan miehen reittä hellästi. Hiljaiset ynähdykset pääsivät huulilta, Gabriellen purressa kevyesti huultaan. Heillä oli kuitenkin lapsi talossa. 

Teddy hymyili pehmeästi naiselle. Niinhän tuo oli, ja siitä hän oli niin loputtoman kiitollinen. Mies antoi huuliensa vaeltaa alemmas keholla, joka oli niin tuttu - ja samaan aikaan kuin jotakin täysin uutta kuukausien hiljaisuuden jälkeen.
"En voisi olla ylpeämpi sinusta", mies kuiskasi iholle painettujen suukkojen lomassa. Selkeästi hän ei tänään osannut olla hiljaa, vaan tahtoi puhua hiljaisella, lempeällä äänellä. Kenties muistuttaakseen naista, että se todella oli hän - tai ehkä puhuminen vain muistutti häntä siitä, että hän sai koskettaa, olla lähellä, helliä vaimoaan. Hän painoi suudelman vatsalle, joka kasvaisi viikkojen vieriessä ja hipaisi sormillaan naisen reittä alkaessaan jälleen nousta ylemmäs suudelmien helminauhan myötä. Nainen oli pyytänyt, että hän etenisi hitaasti, joten niin hän aikoi tehdä, ja vilkuili jatkuvasti Gabriellen kasvoja etsiessään vihjettä siitä, että he olisivat löytäneet naisen mukavuusalueen rajat.

Se oli ehkä hyvä idea. Se piti Gabriellen kiinni siinä hetkessä, muistutti siitä että hän tosiaan oli siinä oman miehensä kanssa. Hän naurahti pehmeästi. Ei ollut mitään mistä olla ylpeä. Hän siirsi hieman jalkaansa jonka reittä mies oli hipaissut, vetäen Teddyä kevyesti lähemmäs. Ainakaan vielä hän ei vaikuttanut muuta kuin nauttivan. 

Teddy noudatti naisen toivetta, ja painautui hitaasti lähemmäs kehoa, jota oli hellinyt palvovin suudelmin ja kosketuksin. Hän antoi sormiensa piirrellä kuvioita naisen reidelle, hivuttautuen hyvin rauhalliseen tahtiin ylemmäs. Hän haki naisen huulia omallaan uppoutuen syvään, rakastavaan suudelmaan.
"Olet elämäni valo", hän julisti käheästi suudelmien lomassa ja hymyili pehmeästi, kun irrottautui suudelmista sen verran, että saattoi painaa pienen suukon naisen nenänpäähän. "Oma henkilökohtainen pohjantähteni."

Jossakin vaiheessa olisi voinut sanoa miehen menneen yli. Joku muu ehkä, mutta ehkä ne hyvin romanttiset julistukset olivat se mitä Gabrielle nyt kaipasi. Hän vastasi suudelmaan, vieden sormensa miehen ruskeiden hiusten sekaan, siirtäen jalkaansa hieman. Pieni malttamattomuus nosti päätään hänen sisällään. Eikä siihen auttanut käden hidas nousu ylemmäs. 
"Mmh, imartelija."

"Ei se ole imartelua, sillä se on totta", mies vastasi huvittuneena ja värähti tahtomattaankin. Gabriellella oli aina ollut valta viedä jalat hänen altaan, mutta nyt pelkät sormet hiuksissa tuntuivat saavan koko kehon ylikierroksille.
"Ostaisin sinulle oman tähden, jos tähtiä voisi ostaa", Teddy ilmoitti suudelmien välissä pieni hymy huulillaan. Sääli ettei voinut. Hän olisi mielellään nimennyt virallisesti tähden Gabriellen kunniaksi. Mies antoi suudelman sävyn lipua hieman kiihkeämmäksi, vaikka varoikin hampaitaan ja kannatteli edelleen osaa painostaa itse. Rajojen testailua, eikö? Olisi ehkä ollut järkevä lopettaa kun oli vielä edellä, mutta... saattoiko kukaan todella syyttää häntä siitä, ettei hän tahtonut jättää vaimoaan rauhaan nyt, kun oli vihdoin saanut luvan koskea?

Gabrielle naurahti käheästi, tukistaen miehensä hiuksia hellästi. Teddy oli ansainnut sen puhuessaan tähtien ostamisesta. Imartelija. Kiihkeämpi suudelma oli oikein turvetullut, saaden hänet nostamaan kevyesti kehoaan irti patjasta. Lähemmäs Teddyä, tuon lämpöä ja hellää kosketusta. Sormet haroivat miehen hiuksia. 

Teddy oli varma, ettei osaisi enää kertoa omaa nimeäänkään, jos joku kysyisi. Ei, kun mieli täyttyi Gabriellesta ja ajatukset karkasivat joka suuntaan. Hän painautui lähemmäs naista hukuttautuen suudelmaan, joka sai mainitut tähdet pyörimään päässä. Hän antoi sormiensa hiipiä hellimään naista.
"Ehkä ostan sinulle oman saaren", mies pohti ääneen varastaen useamman suudelman naisen huulilta. Saari ei ollut tähti, mutta ainakin saaren voisi ostaa.
"Kuvaamaan sitä millainen aarre olet. Aarresaari aarteelleni." Täydellinen suunnitelma!

Gabrielle huomasi näykkäävänsä miehen huulta kun tuo yltyi taas puhumaan. Ei kovaa, mutta kuitenkin. 
"Sinä et koskaan ole tiennyt milloin lopettaa puhuminen." Gabrielle kähähti hiljaa, purren seuraavaksi omaa huultaan. Heillä oli lapsi talossa, hän ei voisi antaa ääneen julki miten paljon oli kaivannut sitä tiettyä kosketusta. Jalka nytkähti kevyesti, painaen reisiä kevyesti kiinni, mutta se oli tuttu refleksi. Sormien ote hiuksista kiristyi hieman. 

Teddy naurahti käheästi.
"Minusta tuntuu, että olen kuullut tuon ennenkin", hän muisteli ja päätti tarjota naiselle parempaa tekemistä kuin moittia häntä puhumisesta. Jos hän pitäisi Gabriellen suun kiireisenä muutoin, ei nainen ehtisi puhua. Loistava strategia, joskin se tarkoitti sitä, ettei hänkään voinut puhua. Ehkä hän selviäisi. Ainakin nainen tuntui nauttivan olostaan, ja se oli hänelle kaikista tärkeintä.

Hengitys takertui rintakehään, Gabriellen haukkoessa pehmeästi happea. Varpaita kipristi ja siro selkä taipui kevyelle kaarelle. Ei sillä että hän olisi ollut kauan hiljaa. 
"Et viitsisi..." Hyvästi kärsivällisyys. Oli hän kestänyt ainakin kymmenen minuuttia. 

"Viitsisi mitä?" Mies koetti kovasti estää kasvoille kohonnutta poikamaista virnettä kuulumasta äänestään, mutta yritys taisi olla tuhoontuomittu alusta alkaen. Hänen henkensä tuntui salpautuvan pelkästään siitä, miten hän saattoi seurata Gabriellen nautintoa, ja iloita siitä, että hän saattoi tuoda edes jotakin hyvää naisen elämään. Valoa pimeyteen ja mitä ikinä ne kaikki muut kliseet olivatkaan. Hän suuteli vaimoaan, ennen kuin suudelma katkasi naurahdukseen. Hänellä oli muistikuva, että häntä oli ennenkin moitittu siitä, ettei kysymykseen voinut vastata, jos hän oli jo suutelemassa naista.

Gabrielle veti miehen kunnon suudelmaan, kun tuo idiootti ei selvästi aikonut antaa hänen puhua. Tavasta jolal hän haroi aviomiehensä ruskeita hiuksia paistoi jo läpi puhdas himo. 
"Olla olematta aasi ja lakata kiusaamasta herkkää vaimoasi." Jalka kietoutui miehen alaselän ympärille, vetäen miestä lähemmäs. 
"Rakas."

Teddy ei tosiaankaan lopettaisi aasiuttaan, jos se johti näin hurmaaviin hetkiin. Gabriellen kosketus sai sähköiset värähdykset kulkemaan pitkin selkäpiitä, mikä puolestaan sai miehen ynähtämään ja hakemaan entistä kiihkeämpää suudelmaa.
"En koskaan voisi kiusata sinua, kulta", mies vastasi pystyen juuri ja juuri kähisemään sanat nauramatta. Hän asettui paremmin naisen ylle vilkuillen Gabriellen kasvoja, mutta nainen tuntui olevan yhtä halukas kuin aina ennenkin. Nauttivan olostaan ja todennäköisesti pian potkaisevan häntä, jos hän ei toteuttaisi Gabriellen kaunista pyyntöä. Se ei tosin estänyt liikkumasta äärimmäisen hitaasti ihan vain siltä varalta, että naisen mieli muuttuisi.

"Älä pakota potkaisemaan sinua." Gabrielle huomautti pehmeästi, nielaisten. Toisen käden kynnet painuivat miehen selkään kevyesti. Se oli Teddy. Ei kukaan muu. Hän ei muuttaisi mieltään nyt. Vaativasti hän haki uutta suudelmaa, viedäkseen ajatuksensa takaisin äskeisille raiteille. Hän halusi miestään, joka juuri nyt toteutti hänen pyyntöään. Hiljainen voihkaisu silloin tällöin pääsi väkisinkin  huulilta. 

Teddy ei voisi kieltäytyä moisesta pyynnöstä. Hän piti liikkeensä rauhallisina ja otteensa hellän rakastavana, vaikka suudelmien kiihkeys ei jäänytkään huomiotta. Hän painoi huulensa vasten naisen hartiaa tukahduttaakseen äännähdykset, jotka pyrkivät ilmoille, ja punoi toisen kätensä sormet naisen sormien lomaan.
"Olet uskomaton", hän kähähti vasten ihoa ja haki sokkona uutta suudelmaa. Hän tahtoi tarjota naiselle mielihyvää, nautinnollisen kokemuksen, joka ei olisi ohi hetkessä, mutta hänen staminansa ei ollut enää huipussaan. Sen ajatuksen ajamana hän ujutti sormensa alemmas koettaen houkutella Gabriellesta niin paljon ääntä irti kuin lapsitaloudessa vain saattoi. Jos Matthew heräisi niin voivoi, hän valvoisi pojan kanssa loppuyön. Tämä olisi sen arvoista.

Ei Gabrielle olisi miestään siitä syyttänyt. Siitä oli kaksi kuukautta kohta, kun he olivat viimeksi voineet nauttia toistensa läheisyydestä. Se jos mikä sai ymmärryksen miehen puolelle. Ääni tukahtui niihin suudelmiin, ainakin osittain. Jos hän olisi ehtinyt ajatella, Gabrielle olisi muistuttanut siitä ettei Matthewia saanut herättää. Sen sijaan nainen voihkaisi kovempaa, valuen rennoksi miehensä alla. Ilman rauhoittavia, ilman itsensä pakottamista. Joulunpunaiseksi lakattuja varpaita kipristeli.

Teddy kierähti naisen rinnalle hengitystään tasaten. Mielihyvä aaltoili sisällä. Hän tunsi leijailevansa. Tai kenties kelluvansa. Niin tai näin, raukea, onnellinen hymy levisi huulille ja hän veti Gabriellea kainaloonsa ajatukset tyhjinä.
"Olet uskomaton", mies toisti saatuaan hengityksensä tasaantumaan ja painoi suukon naisen ohimolle. Gabrielle oli mieletön nainen. Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt oikein saadakseen naisen vaimokseen, mutta luoja tiesi, ettei hän enää koskaan toistaisi aiempaa virhettä ja laskisi naisesta irti.
"Ja niin, niin rakas."

Gabrielle painui miehensä kainaloon. Olisi ollut naurettavaa pelästyä sitä, kun oli jo antanut kaiken tapahtua. 
"En ole. Vaikka sinä aina muuta väität." Sormet piirtelivät kuvioita Teddyn rintakehälle. 
"Niin sinäkin. Niin rakas."

"Olet. Ei vastaväitteitä", mies vastasi tiukasti ja suukotti uudestaan Gabriellen otsaa. Hänen vaimonsa oli uskomaton, eikä hän kuuntelisi poikkipuolista sanaa keneltäkään.
"Minun tähteni."

"... Sinun vuoksesi en saa väittää vastaan?" Nainen naurahti pehmeästi. 
"Ja mikähän se logiikka tässä on olevinaan?"

"Väittämällä vastaan olet väärässä, etkä sinä tahdo koskaan olla väärässä", Teddy naurahti. Nainen oli uskomaton. Se oli fakta.

"Minä en ole koskaan väärässä. Olen äiti ja vaimo. Äidit ja vaimot eivät ole koskaan väärässä." Nyt hän saattoi sanoa itseään vaimoksi hyvällä omatunnolla. Hän oli vaimo, hyvä sellainen. 

"Ovat he silloin, kun eivät ymmärrä, miten uskomattomia ovat", mies vastasi nauraen. "Olet paras äiti, jonka Matthew olisi voinut saada." Heidän pojallaan olisi kaikki eväät hyvään elämään. Rakastavat vanhemmat, hienoista läheisistä koostuva, välittävä turvaverkko ja pikkusisaruskin tuloillaan. Mitä muuta Matthew voisi enää elämältään kaivata? Ei mitään.
"Ja ehdottomasti parempi vaimo, kuin jonka minä olisin ansainnut", hän lisäsi naurahtaen.

Gabrielle hymyili pehmeästi, kohottautuen hieman. Hän nippaisi hellästi miehensä nenää, pudistellen päätään. 
"Ei. Teddy, älä aliarvioi itseäsi. Et tajua miten hyvä, kultainen, rakas ja mahtava aviomies olet."

"En aliarvioi", mies vakuutti virne äänestä kuultaen. "Tiedän tarkalleen, että olen maailman seksikkäin, älykkäin ja hurmaavin mies." Niin varmaan. Mutta mitäpä sitä ei leikinlaskun nimissä väittäisi. Hän tiesi, ettei ollut huonoimmasta päästä, mitä aviomiehiin mahtui, mutta Gabrielle hipoi täydellisyyttä vaimona. Hänellä ei ollut toivoakaan yltää sille tasolle, joten oli hänen onnensa, että nainen oli astunut askelmia alaspäin hänen tasolleen.
"Olen niin onnellinen, että olet siinä", hän sanoi lämmöllä. Hän ei koskaan väsyisi sen sanomiseen, sillä se oli aina totta.

"Teddy. Oikeasti." Hän veti ruskeita kiharoita pois kasvoiltaan, katsoen pehmeän tiukalla katseella miestään. Hän oli kuolemanvakavissaan. 
"Olet ollut niin uskomattoman kärsivällinen ja hyvä mies nyt. En..." Gabrielle nielaisi.
"En olisi selvinnyt ilman sinua." 

Hän hymyili hellästi naiselle.
"Enkä minä olisi selvinnyt ilman sinua", hän vastasi. Mies ei selvinnyt edes tavanomaisesta päivästä ilman vaimoaan. Hän olisi riutunut elävältä, jos Gabrielle ei olisi ollut laittamassa ruokaa. Siitä puhumattakaan, ettei hänellä olisi ollut paljoakaan elämisen arvoisia asioita päivissään, jos nainen ei olisi palannut hänen elämäänsä.
"Minä olen juuri niin kärsivällinen kuin mitä sinä tarvitset", Teddy lisäsi. Se tuntui itsestäänselvyydeltä. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä kuin olla kärsivällinen ja koettaa auttaa sen vähän mitä saattoi?

"Sinä olit juuri niin kärsivällinen kuin tarvitsin. Vai etkö huomannut mitä äsken tapahtui?" Gabrielle kiusoitteli hellästi. Hän oli jälleen pystynyt olemaan läsnä vain miehelleen, kun koko talo Durhamin esikaupungissa oli muuten vaimennut yötä vasten. 

"Oh, usko pois, en olisi voinut olla huomaamatta", mies naurahti. Hän painoi suukon naisen nenänpäähän ja huokaisi raskaasti. Ei tehnyt mieli nousta ja luopua mahdollisuudesta pidellä Gabriellea kainalossa, mutta hän ei pystyisi nukahtamaan, ellei kävisi tarkistamassa, että Matthewlla oli kaikki hyvin.
"Palaan pian", Teddy lupasi painaen suukon naisen suupieleen, ennen kuin kampesi itsensä ylös sängystä. Hän kiskoi bokserit jalkaansa ja lähti hiipimään hiljaisen omakotitalon halki pojan huoneelle. Matthew nukkui juuri niin tyytyväisesti tuhisten kuin hän oli odottanutkin. Hetken hellä hymy huulillaan poikaansa katseltuaan mies palasi kylpyhuoneen kautta makuuhuoneeseen.
"Minä nousen, kun Matthew herää. Minun syytäni, että poika painui yöunille niin aikaisin", hän lupasi huvittuneena, kun pujahti takaisin peittojen lämpöön.

Heillä tuntui olevan sama neuroosi. Gabrielle heräsi usein yöllä vessaan ja saattoi unohtua katselemaan pientä poikaansa. Jos hän heräsi painajaiseen, naisen saattoi löytää seuraamassa pienen poikansa unta. 
"Oh? Olet ihana. Kiitos. Tosin luulen että Keesha voi herättää sinut ensin." Vaikka nyt pentu nukkuikin niin sikeän näköisesti, ettei mikään herättäisi sitä.

"Katsokaan, kumpi talon lapsukaisista on ensimmäisenä jalkeilla. En osaa edes sanoa, kumpi olisi parempi vaihtoehto", hän naurahti. Jos pentu heittäytyisi kovin aktiiviseksi, sitä ei saisi millään takaisin nukkumaan, mutta samaa saattoi yhtä hyvin sanoa Matthewstakin. Ehkä ne heräisivät yhtä aikaa, ja hän voisi samalla vaivalla kanniskella poikaa ympäriinsä kun seurasi pennun tohellusta.
"Rakastan sinua, Gabrielle", Teddy julisti suukottaen naisen nenänpäätä. "Kauniita unia."

Gabrielle käpertyi pitkästä aikaa miehen kainaloon saman peiton alle. Käsi kietoutui Teddyn vatsan yli. 
"Hyvää yötä, rakas."