If There Only Were Doors

Elin ryöstämäksi tuleminen olisi varmasti mitä ihastuttavampia kokemuksia, Aida oli pohtinut lipuessaan uneen. Hän olisi voinut nukkua varmasti iltapäivään, jos olisi malttanut.
Havahduttuaan laittamaan viestiä Harveylle Los Angelesin herättyä aamuun ja auringon häikäistessä palmujen koristamia katuja, hän ei kuitenkaan halunnut enää nukkua – ei, kun Eli oli täällä hänen kanssaan. Ehkä heidän olisi pitänyt lähteä kaupungille, jota hän olisi voinut esitellä miehelle niin kuin Edison oli esitellyt hänelle.
Sen sijaan Aida oli päättänyt herättää miehen mukavimmalla tietämällään tavalla. Ja paria tuntia myöhemmin tullessaan Elin kanssa suihkusta, hän tunsi jalkojensa tuskin kantavan. Hän heittäytyi pitkäkseen sängylle, vaivautumatta pukemaan ja sukaisi sormet läpi kosteista hiuksistaan, kurottaen varpaitaan Eliä kohti.
"Luulen, että ehdimme pyörähtää rannalla, jos haluat, hurmuri."

Eli pohti ryöstösuunnitelmaa vielä siinä vaiheessa, kun seurasi Aidaa huoneen puolelle vaaleanruskeita kiharoitaan kuivaten. Itse asiassa varsinkin siinä vaiheessa, sillä vaikka heidän aamunsa olikin ollut varsin... kiireinen, Aida näytti silti aivan uskomattoman jumalaiselta makoillessaan vuoteella ilman rihmankiertämää. Hän tiesi, että painaessaan nenänpäänsä kastanjanpunaisia hiuksia vasten hän voisi haistaa shampoon tutun tuoksun. Siitä hän voisi jatkaa suudelmin, jotka siirtyisivät hitaasti kaulalle, sitten alemmas...
Mutta heidän aikansa oli rajallinen. Valitettavasti.
"Se olisi minusta mukavaa, prinsessa", hän vastasi.
"Näkisin sinut mielelläni uimapuvussa, luuletko, että se järjestyisi?"

"Ehkä. Merivesi taitaa tosin olla turhan kylmää uimiseen", Aida vastasi venytellen kissamaisella raukeudella. Hän katseli Elin paljasta ihoa kaihoten ja puri alahuultaan keskittyneesti, jotta ulottui silittämään miehen reittä varpaillaan.
"Onko sinulla uimapukua mukana?" hän kysyi lämmin hehku kalpeissa silmissään.

Olisikohan kovin väärin myöntää, ettei se haitannut Eliä lainkaan? Että itse asiassa hän viettäisikin mieluummin aikansa käyskennellen rannalla, koska voisi samalla ihastella Aidaa?
Ehkä se oli täysin sallittua.
"Ei taida olla", hän myönsi, kun kietaisi pyyhkeen vyötäisilleen ja istahti vuoteen reunalle. Toinen käsi siirtyi silittelemään Aidan paljasta säärtä.
"Mutta kai sinulla on?"

"On kyllä", Aida vastasi ja kurotti varpaitaan keskittyneesti, jotta voisi saada otteen pyyhkeestä ja nykiä sitä pois.
"Olet hyvin hurmaava alastomana", hän huomautti.
"On melkein sääli, jos sinun pitää pukeutua." Vain muutama päivä, hän muistutti itseään, ja sitten he saisivat nähdä toisiaan jälleen, edes hetkittäin. Eikä kiertue kestäisi ikuisesti. Tätä hulluutta, epätodellista unta jatkuisi vain kuukausi tai pari, ja sitten he palaisivat entiseen elämäänsä.

Hymy nykäisi Elin suupieltä, ja hän siirtyi vaivihkaa lähemmäs, niin että varpaat saisivat paremman otteen valkoisen, ylellisen pehmeän pyyhkeen laidasta.
"Sittenhän meillä ei ole ongelmaa", hän huomautti, ja tarttui siroon nilkkaan siinä vaiheessa, kun pyyhe tipahti hänen ympäriltään. Hän kohotti jalkaa ja painoi nilkalle suudelman.
"Luuletko, että se on aivan välttämätöntä? Tämä on kuitenkin Los Angeles, eikö täällä olla aika vapaamielisiä?

"Ei lainkaan välttämätöntä", Aida vastasi kikattaen hyväntuulisesti ja katseli miestä ihaillen. Hän ojensi kättään houkutellakseen Elin viereensä, vaikka se voisikin tarkoittaa, ettei heillä olisi mitään toivoa päästä ylös, ennen kuin oli pakko lähteä lentokentälle.
Vaikka hänen pitäisi nousta, koska Eli ansaitsi nähdä aurinkoisen, valkoisen hiekkarannan keskellä marraskuuta.
"Ei ainakaan, kun näyttää yhtä hyvältä kuin sinä", hän lupasi.

Elin oli ollut aina täysin mahdoton vastustaa Aidan pienintäkään pyyntöä, ja tälläkin kertaa hän huomasi laskeutuvansa kuuliaisesti kyljelleen naisen vierelle, toisen käten hakeutuessa silittämään tämän vatsaa.
"Minusta tuntuu, että olisi vain reilua, että sinäkin olisit siinä tapauksessa ilman vaatteita", hän huomautti, samalla kun piirsi sydämen naisen navan ympärille.
"Koska olet harvinaisen hurmaava niin."

Aida nauroi ja upotti sormensa miehen kosteisiin hiuksiin, juoksuttaen kiharaisia suortuvia sormiensa lomassa. Kosketus vatsalla tuntui varpaissa saakka.
"Luulen, että Harveyllä olisi vastalause tai pari sellaista julkista esiintymistä kohtaan", hän sanoi pahoitellen, silmät hymystä siristyneinä.
"Joten... Rannalle?"

Hetkeksi Aidan vastaus oli saada heitä ympäröivän onnellisen kuplan puhkeamaan, kun Eli muisti, mitä eilen oli tapahtunut. Mutta se oli varmastijohtunut ensi-illasta, eikö Aida ollut sanonut jotakin siitä, että paparazzit olivat sen vuoksi villiintyneet?
Pienen vakuuttelun jälkeen hän onnistui uskottelemaan itselleen, että eilinen oli ollut vain poikkeustapaus.
"Rannalle", hän vastasi, nousi istumaan ja kumartui painamaan suudelman Aidan huulille.

Hänen olisi tehnyt mieli kiertää kätensä Elin niskalle ja jatkaa suudelmaa, mutta heillä oli suunnitelmia ja hyvin rajallisesti aikaa. Vain muutama päivä ja hän näkisi Elin jälleen Lontoossa. Hän voisi keskittyä siihen, ei viikkoihin, jotka sitä seuraisivat jälleen.
Aidakin kohottautui istumaan, pyyhkäisi sormet läpi kosteista hiuksistaan ja etsi sitten matkalaukustaan mukaan pakkaamiaan bikinejä. Sää ei ehkä olisi aivan niin houkutteleva, että hän haluaisi riisuutua, mutta ainakin Eli tietäisi niiden olevan hänen vaatteidensa alla.
Hän veti tumman, kullanoranssien kukkien kirjoman, reisimittaisen mekon bikinien päälle ja kevyen neuleen sen seuraksi.
"Mennään vain", hän kannusti poimien aurinkolasit ja käsilaukun mukaansa.

Ehkä heidän olisi pukeuduttava.
Kaikki tahdonvoimansa rippeet keräten Eli onnistui nousemaan jaloilleen, pyyhe lattialle tipahtaen, ja siirtymään matkalaukulleen puhtaiden vaatteiden toivossa. Hän loi synkän katseen pitkin lattiaa levinneeseen pukuunsa, ennen kuin valikoi itselleen puhtaan, vaalean kauluspaidan. Vei hetken, ennen kuin hän löysi aurinkolasinsa, joille harvemmin oli kotopuolessa käyttöä.
"Mennään", hän vastasi, kun oli saanut itsensä valmiiksi, ja ojensi kätensä tarttuakseen Aidan käteen.

Korkeakorkoiset avokkaat ballerinoihin vaihtanut nainen punoi sormensa Elin käteen ja veti miehen mukanaan hissille. He saivat lujahtaa ulos hotellista rauhassa ja Aida pyydysti heille taksin, pujottautuen sen takapenkille.
He voisivat ajaa Santa Monicaan ja kävellä rannalla, käydä katsomassa vaikka Venice Beach Boardwalkia. Ihailla palmuja.
"Toivon, että ehtisin nähdä sinut vielä Jekyllinä ja Hydenä", hän totesi silittäen Elin kämmenselkää.

Vaikka Eli olikin itsepintaisesti kieltäytynyt ajattelemasta huoltaan siitä, että paparazzit saattaisivat yhä kärkkyä kuvaa Anastasian tähdestä, hän huomasi voivansa hengittää hieman helpommin, kun he pääsivät nousemaan taksiin ilman suurempaa välikohtausta.
Hänen huolensa oli varmasti ollut turha.
Taksin takapenkillä hän kietoi käsivartensa Aidan hartioille ja halasi naisen kylkeensä.
"Eihän sitä tiedä, vaikka pääsisitkin", hän totesi, painaen suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Mikä on lempipaikkasi täällä Los Angelesissa, Aida?"

"No, Venice Beach, jonne olemme menossa, on varsin viehättävä – tiedät, miten pidän palmuista", Aida pohti nojaten päänsä Elin olkapäähän ja siirtyen silittelemään miehen reittä.
"Ja on ollut jännittävää nähdä ja käydä paikoissa, jotka ovat ikonisten elokuvien kulisseina, niin kuin Hollywood-kyltti, Rodeo Drive ja tähdet kadussa." Pretty Woman oli ollut hänen lapsuutensa suosikkeja, ja Rodeo Drivella ostoksilla käyminen oli tuntunut melkein yhtä epätodelliselta.
"Onko jotain, mitä haluaisit tuliaiseksi?" hän kysyi heidän lähestyessään ikonista rantaa.

Hymy nykäisi Elin suupieliä.
"Minä tiedän. Kuule, Aida, luuletko, että me voisimme hankkia oman palmun? Niitä taidetaan myydä ruukkukasveina. Olen melko varma, että saattaisin onnistua pitämään sen hengissä..."
Hän silitteli naisen käsivartta samalla kun katseli ikkunan takana vaihtuvaa maisemaa.
"Oliko Rodeo Drive sellainen kuin elokuvassa?" hän kysyi, ja katsahti Aidaa silmäkulmastaan.
"Sinut."

"Sinä saat ihan mitä haluat", Aida lupasi nauraen ja nojautui painamaan suudelman Elin huulille. Kuka tiesi, vaikka Eli olisi luonnonlahjakkuus viherkasvien kanssa. Hän tuntui sekoittavan ne pelkällä läsnäolollaan, joko nuupahtamaan ennen aikojaan tai kasvamaan villisti yli mitastaan.
"Ei lainkaan", hän lisäsi huvittuneena ja nousi taksista, nostaen aurinkolasit silmilleen ja punoen sormensa Elin käteen. Toive sai lämpimän hehkun palamaan hänen silmissään.
"Minä olen sinun", Aida muistutti hipaisten sormellaan miehen nenää, "mutta etkö haluaisi jotain muutakin?"

Ehkä hän voisi yllättää Aidan, ja hankkia heille palmun. Vaikka ehkä vielä suurempi yllätys olisi, jos hän olisi onnistunut pitämään sen hengissä sen aikaa, kun Aida matkustaisi promikiertueellaan.
Ajatus vei vaarallisen lähelle sitä tosiseikkaa, että he joutuivat olemaan erossa toisistaan, ja Eli totesi, ettei halunnut ajatella sitä juuri nyt.
Hänen kulmansa kurtistuivat hieman.
"Niinkö? Millainen se sitten oli?" hän kysyin, kun nousi Aidan perässä ulos ja laski lasinsa silmilleen.
"Ja minä en tarvitse muuta kuin sinut, prinsessa."

"Oikeastaan juuri sitä, mitä odottaisinkin. Ei merkittävästi erilainen kuin mikään muu kauppakatu", Aida vastasi kohauttaen olkiaan ja puristi Elin kättä lähtiessään kohti eksentrisyydestä tunnettua, palmujen paikoin reunustamaa rantaa. Mikä sääli, että merivesi oli liian kylmää uitavaksi tai edes kahlattavaksi.
"Olet ihana, kullannuppu", hän totesi ja kurottui suikkaamaan suukon Elin poskelle. Korkojen puute teki siitä haastavampaa.
"Onneksi näemme taas ensi viikon loppupuolella."

Elin kulmat kurtistuivat hieman huolestuneesti, mutta Aida ei vaikuttanut olevan kovinkaan pettynyt - tai ehkä nainen oli vain päässyt yli pettymyksestään. Hän kohotti tämän kättä ja painoi sen kämmenselälle suudelman.
"Sinäkin olet ihana, prinsessa", hän vastasi ja kumartui painamaan suudelman naisen huulille ennen kuin käänsi päätään hämmästelläkseen merta, joka näytti kaukaisuudessa katoavan taivaanrantaan.
"Hitto, Aida, katso nyt näitä palmuja..."
Hän heilautti kättään yhtä yksilöä kohti.
"Ihan kuin kuvissasi."

Aida nauroi ja puristi Elin kättä.
"Ne ovat samoja palmuja, kuin kuvissani", hän muistutti ja kurottui sipaisemaan vaaleanruskeita kiharoita. Luojan kiitos he näkisivät jälleen muutaman päivän kuluttua.
Varmasti hän voisi viettää yöt kotona, vaikka päivien aikataulu olisikin täysi.
"Onko tämä sinunkin ensimmäinen kertasi Los Angelesissa?"

Aidan vastaus sai myös Elin nauramaan.
"Mutta silti", hän vetosi, ja huitoi vapaalla kädellään arvostavasti palmuja kohti.
"Vau. Hei, pitäisikö meidän ottaa kuva ja lähettää se Davidille? Meistä ja palmusta?"
Huoli ja myötätunto vihlaisivat taas kipeinä. Hän toivoi, että David tiesi olevansa heidän ajatuksissaan.
"On. En ole juuri matkustellut, tiedäthän sinä..."

Aida etsi puhelimen käsilaukustaan, kiersi käsivarren Elin vyötärölle ja tähtäsi kameraa niin, että yksi komeimmista palmuista mahtuisi kuvaan heidän kanssaan.
"Onneksi pääsit käymään täällä, vaikka sitten vain hetkeksi", hän totesi lähettäessään viestin Davidille, joka taisi olla parhaillaan muuttamassa New Yorkiin. Ehkä hän voisi käydä miehen luona, kun kiertue palaisi sinne jokusta viikkoa myöhemmin.
"Ehkä meidän pitäisi ostaa täältä aamupalaa. Tai, tuota, lounasta, ennen kuin lähdemme lentokentälle."

Eli katsahti kameraa, muttei lopulta malttanut olla käyttämättä hyödykseen tilaisuutta painaa suukko Aidan poskelle samalla, kun puhelimen kamera nappasi kuvan.
"Laitoithan siihen, missä me olemme?" hän kysyi, yrittäen kurkistella viestiä Aidan puhelimen ruudulta samalla kun kietoi käsivartensa naisen vyötärölle. Kun viesti oli lähetetty, hän kiepautti tämän harkitusti itseään vasten ja painoi suudelman nyt huulille.
"Mmm, se kuulostaa hyvältä ajatukselta..."

"Mm'hh", Aida vastasi ja vastasi suudelmaan, hilliten halunsa ponnistaa Elin syliin. Muutama päivä, muutama päivä, hän hoki itselleen. Ikävä tuntui moninkertaiselta nyt, kun hän oli saanut olla Elin kanssa hetken.
"Mitä sinun tekisi mieli syödä?" hän kysyi vetäen Elin uudelleen liikkeelle. Valkea hiekka tunkeutui kenkiin, mutta väliäkö sillä. Tässä he kävelivät, Venice Beachilla, Los Angelesilla, katsottuaan eilen hänen elokuvansa ensi-illan.

Eli loi vielä yhden katseen kohti upeaa palmuyksilöä ja nyökäytti sille päätään hyvästiksi, ennen kuin lähti astelemaan Aidan vierellä, toinen käsi naisen vyötärölle kiertyneenä. Hämmästyttävän valkealla rannalla. Hitto, olikohan hän nähnyt koskaan niin paljon niin valkeaa hiekkaa, tai niin sinistä merta? Värit olivat hämmästyttävän kirkkaita.
"Luulen, että toistan itseäni", hän totesi, katsahtaen Aidaa.
"Mutta haluan silti vastata: sinut."

Aida nauroi vapautuneella epäuskolla ja muksautti Elin vatsaa lempeästi, ennen kuin kurottui painamaan suudelman miehen kaulalle.
"Jos meillä vain olisi aikaa", hän huokasi ihoa vasten, ennen kuin laskeutui takaisin jaloilleen ja nykäisi miehen kohti rannan tuntumassa olevaa kahvilaa.
"Ehkä löydämme sinulle jotain korvaavaa, mitä luulet?"

Eli oli irvistävinään ja hierovinaan vatsaansa, vaikka äänetön nauru saikin hänen hartiansa nytkähtelemään.
"Meillä on aikaa, kun tulet kotiin jouluksi", hän muistutti, ja sipaisi kaivaten Aidan vyötärön kaarta ennen kuin lähti kuuliaisesti tämän vierellä kohti kahvilaa.
"Olen melko varma, ettei se tule olemaan helppoa. Sinä olet harvinaisen herkullinen, prinsessa."
Olisipa heillä ollut edes hetki enemmän aikaa.
"Sinähän olet tulossa jouluksi kotiin, eikö niin?"

Aida katsahti Eliä hymyillen, jäänsiniset silmät naurua tuikkien. Hän puristi hellästi miehen kättä omassaan, silittäen kämmenselkää peukalollaan, kun veti miehen perässään sisään ravintolaan, joka näytti olevan jotain kahvilan ja baarin väliltä.
"Toivon niin", hän vastasi ja kohotti katseensa menuun.
"En ole varma, milloin vapaudun Tokiosta ja kuinka pian saan lennon kotiin", hän jatkoi osoittaen sitten vaihtoehtoja.
"Miten olisi mozzarellatikut ja juustoranskalaiset?" He eivät luultavasti löytäisi paljoa epäterveellisempää tai amerikkalaisempaa lounasta.

Elin kulmat kurtistuivat hieman. Ehkä Aida ei ehtisi kotiin aivan jouluksi, mutta kai nainen saisi sentään hetken hengähdystauon kirtueiden välissä? Totta kai saisi, muu olisi ollut epäinhimillistä.
Hänen onnistui melkein vakuuttaa itsensä siitä, että heillä tulisi olemaan runsaasti aikaa, jona unohtua toistensa seuraan.
Ravintolassa hän kietoi käsivartensa naisen vyötärölle, halasi tämän kylkeensä ja painoi suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Se kuulostaisi hyvin amerikkalaiselta. Ehdottomasti!"

Äiti olisi pyörtynyt, jos olisi nähnyt ruoan. Mutta Aida sysäsi aina korvassaan nakuttaneen äänen syrjään ja istahti rannalle antavalla terassilla olevaan pöytään lounaan kanssa. Mozzarellatikut olivat hänen heikkouksiaan ja nämä näyttivät harvinaisen herkullisilta. Hän poimi yhden nakerrettavakseen ja kohotti sitten ämpärinkokoista colalasia.
"Sinulle", hän tarjosi maljan syyksi ja siveli miehen säärtä jalkaterällään pöydän alla.

Valtavan colalasin nähdessään Eli palasi hetkeksi vuosiin, jotka he olivat viettäneet opiskeluaikoinaan Manhattanilla, komeron kokoisessa asunnossaan. Kaikki taisi olla suurempaa Yhdysvalloissa.
"Meille", hän vastasi, ja kohotti omaa lasiaan lämmin tuike vihreähippuisissa silmissään.
"Sinä olet nyt tähti, Aida."

Aida nauroi ja poimi pillin huuliensa väliin.
"Muutaman kuukauden", hän myönsi huvittuneena ja tunsi kaipauksen vihlaisevan vatsaansa silittäessään miehen jalkaa. Tämä olisi ainutlaatuinen, uskomaton seikkailu, jonka hän toivoi voivansa muistaa loppuelämänsä. Se ei kuitenkaan kestäisi ikuisesti.
"Muutama päivä menee nopeasti, eikö niin?"

"Minulle sinä tulet aina olemaan tähti", Eli muistutti ja maistoi colaa, joka maistui oikeastaan täysin samanlaiselta kuin kotona, mutta silti jotenkin erilaiselta. Opiskeluajoilta. Ehkä se, että hän oli nyt kolmenkymmenen, sai hänet katsomaan nostalgisesti taaksepäin menneisiin nuoruusvuosiin.
"Totta kai menee", hän vakuutti, poimi yhden mozzarellatikun ja tarjosi sitä houkutellen Aidan puraistavaksi.
"Et edes huomaa, että olemme erossa."

Aida haukkasi mozzarellatikusta ja tarttui sitten Elin ranteeseen, haukaten toisenkin palan, hipaisten huulillaan miehen sormia.
"Kyllä huomaan", hän vastasi katsahtaen miestä vakavammin. Eli oli hänen paras ystävänsä.
Hän ojensi miehelle cheddarjuustoon dipattua ranskaista purtavaksi.
"Millainen viikko sinulla on edessä?"

Huulten kosketus sormilla olisi voinut johtaa hyvin huolestuttaviin seurauksiin, jos he olisivat sattuneet olemaan kahden.
"Sinun ei pitäisi, prinsessa", Eli huomautti, kun kumartui lähemmäs ja poimi ranskalaisen Aidan sormista. Senkin maku palautti hänet ajassa taaksepäin - ehkä tässä tosiaan oli kyse vanhenemisesta.
"Sinun pitäisi nauttia tästä kaikesta täysin rinnoin eikä ikävöidä minua. Odotan sinua kotona - tiedäthän sinä, että odotan aina."
Hän poimi itselleen toisen ranskalaisen.
"Töitä. Olen yrittänyt houkutella Bastia käymään, mutta hän on kiireinen."

Syyllisyys vihlaisi Aidan vatsaa. Sinä hölmö.
"En voi sille mitään", hän protestoi ja kurottui pöydän yli silittämään Elin hiuksia ja painamaan suudelman miehen poskipäälle.
"Rakastan sinua." Niin paljon, että se pelotti häntä edelleen. Hän oli kamppailut pelon kanssa koko elämänsä.
"Mitä Bastille muuten kuuluu nykyään?"

Eli nauroi pehmeästi.
"Minä tiedän, prinsessa. Ja minäkin ikävöin sinua koko sen ajan, kun olet poissa", hän vastasi, ja tarttui hiuksiaan silittäneeseen käteen hipaistakseen sen kämmenselkää huulillaan.
"Minäkin rakastan sinua."
Hän vapautti käden, jotta Aida voisi jatkaa syömistä, ja siirsi ranskalaisia vihjaillen lähemmäs.
"Hyvää. Vaikka hän onkin koko ajan kiireinen. Sitä kai seurustelu teettää. Mutta he aikovat mennä katsomaan Anastasian ensi-iltaan, kun se tulee julkiseen levitykseen."

Aida poimi uuden mozzarellatikun rasiasta ja nautti sen tavattoman epäterveellisestä herkullisuudesta.
"Toivottavasti he pitävät siitä", hän naurahti jännitys vatsaa koskettaen. Nyt pelko ei kuitenkaan vainonnut häntä kuten aikaisemmin. Elokuva oli hyvä, eikö ollutkin? Ehkä hän ei tuhoaisi lempielokuvaansa.
"Millainen hänen tyttöystävänsä on? En ole tainnut koskaan tavata häntä."

"Heidän täytyisi olla järjiltään, jos eivät pitäisi", Eli vakuutti ja poimi itselleen pari ranskalaista. Jos niin kuitenkin pääsisi käymään, hänen olisi pidettävä vakava puhuttelu pitkäaikaisimmalle ystävälleen.
"Sitä paitsi Bastilla on aina ollut heikkous sinua kohtaan, joten he eivät voi muuta kuin rakastaa elokuvaa, jossa sinä esiinnyt."
Hän hipaisi pöydän alla naisen säärtä jalallaan.
"Mahtava. Opiskelee yliopistossa myös, mutta se ei kai ole yllätys... Hei, ehkä voisimme mennä tuplatreffeille, sitten kun olet taas kotiutunut!"

Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja siemaisi colaa. Se muistutti häntäkin ajasta New Yorkissa, ihanista vuosista yhdessä Elin kanssa, kun maailma oli auki ja unelmat edessä.
Ja nyt hänen unelmansa oli toteutunut. Se tuntui epätodelliselta.
"Totta kai voisimme", hän lupasi hymyillen ja tarttui Elin käteen, siepaten palan juustoranskalaista ja hipaisten sormea huulillaan. Olisipa heillä ollut edes pari tuntia enemmän aikaa yhdessä.
"Ehkä meidän pitäisi lähteä hakemaan tavarasi ja lentokentälle."

"Hienoa! Alan jankuttaa asiasta Bastille, niin hekin saavat päivän järjestettyä vapaaksi.
Paitsi että nyt Aidakin eli erilaisessa rytmissä, toisin kuin silloin, kun he molemmat työskentelivät teatterissa. Mutta se olisi vain väliaikaista, eikö niin? Joulun jälkeen, kunhan promotapahtumat loppuisivat, he palaisivat jälleen entiseen.
Hänen kasvoilleen kohosi haikea ilme.
"Me voisimme myös vuokrata auton ja ajaa auringonlaskuun. Luuletko, että he kaipaisivat sinua kovasti?"

"Älä houkuttele minua", Aida nauroi ja nousi ylös, ottaen viimeisen siemauksen colaa. Hän sipaisi Elin hiuksia ja tarttui miehen kaulukseen, kutsuen tätä mukaansa. Hän tähysi kadulta vapaata taksia.
"Sinuakin kaivataan teatterissa. Yleisön sydän särkyy, jos he eivät näe sinua lavalla. Olet uskomaton, tiesitkö?" hän kysyi ja nykäisi vapaan auton takaoven auki. Hän pujottautui edeltä sisään, nostaen aurinkolasit päälaelleen.

Eli nousi kuuliaisesti pöydästä ja laski kätensä Aidan selälle, joutuen käyttämään huomattavan määrän itsehillintää, ettei olisi antanut sen valua hieman alemmas, varsinkin muistaessaan, että mekon alla oli uimapuku. Ehkä he vielä joskus ehtisivät rannalle niin, että voisivat lojua auringossa ja kahlata aalloissa - olettaen, että vesi olisi siihen tarpeeksi lämmintä.
"Minulla on aivan mahtava standby", hän vetosi, kun kiipesi takapenkille Aidan jäljessä.
"Hänellä on jo oma fanikunta. He olisivat onnessaan, jos pidentäisin hiukan lomaani..."

Aidan oli vaikea uskoa, että kukaan voisi olla tyytymätön Eliin. Mies oli uskomaton tohtorin roolissa – Eli oli uskomaton omana itsenäänkin, mutta tapa muuttua niin vaivattomasti kahdeksi täysin eri ihmiseksi. Miehellä oli aina ollut aivan ainutlaatuinen tapa ilmaista liikkeellä.
Hän nojasi päänsä Elin olkapäähän ja hipaisi nenänpäällään kaulan lämmintä ihoa, kun taksi lähestyi hotellia.
"Toivottavasti pääset näkemään Bastia", hän totesi ja hengitti miehen tuoksua.

Eli kietoi toisen käsivartensa rennosti Aidan hartioiden ympärille ja yritti olla ajattelematta, että ei ollut enää montaa hetkeä aikaa siihen, kun hän ei taas voisi tehdä niin.
Asunto tuntui yksinäisemmältä, kuin hän olisi oikeastaan tahtonut edes itselleen myöntää.
"Voin aina linnoittautua heidän ovensa taakse", hän huomautti, samalla kun hautasi nenänpäänsä kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Tai heidän sohvalleen, minulla on kuitenkin vara-avain..."

Aida nauroi kehräten ja silitti Elin reittä.
"Sinun pitäisi ehdottomasti tehdä niin. Voit yllättää heidät", hän kannusti ja irrottautui miehestä haikeasti heidän päästyään hotellille. Hän ei uskaltanut antaa itsensä astua sisään sviittiin, kun päästi Elin hakemaan tavaroitaan, sillä epäili itsehillintäänsä. Ja heidän pitäisi ehdottomasti lähteä lentokentälle.
Riippumatta siitä, kuinka hän olisi halunnut heittäytyä Elin syliin vielä kerran.
Sentään hän saattoi punoa heidän sormensa lomittain, kun taksi vei heitä nyt kohti LAX:ää.

Tällä kertaa Eli oli melko varma siitä, ettei ollut jättänyt mitään jälkeensä. Osittain siksi, ettei ollut varsinaisesti ehtinyt juuri purkaa laukkuaan, sillä vain viikonlopun yli kestänyt matka - josta siitäkin suuri osa oli kulunut lentämiseen - ei ollut varsinaisesti tarjonnut mahdollisuuksia pysähtymiseen.
Ei sillä, että hän olisi valittanut.
Lentokentän lähestyessä hän tunsi itselleen harvinaisen haikeuden laskeutuvan ylleen.
"Minun tulee sinua ikävä, prinsessa", hän totesi, kohottaen naisen käden huulilleen.

"Niin minunkin sinua", Aida huokasi ja nojautui painamaan suudelman Elin huulille. Vain muutama päivä. Se menisi hetkessä. Vain muutama päivä. Oli turha ajatella viikkoja, jotka seuraisivat päiviä Lontoossa.
Hän maksoi taksikuskille ja nousi autosta, odottaen miestä.
"Toivottavasti kotimatkasi menee sujuvasti. Voin välittää Edisonille avokätisen kiitoksen. Tämä oli parhaimpia yllätyksiä elämässäni", hän vetosi sipaisten Elin hiuksia, kun lähti sisään.
Salamavalo räpsähti.

Eli nosti viikonloppulaukun olalleen ja kietoi toisen käsivartensa Aidan vyötäisille.
"Tee se", hän pyysi, kurtistaen hieman kulmiaan muistaessaan, ettei ollut muistanut kiittää miestä kasvokkain. Hän oli ollut niin keskittynyt Aidaan, ettei ollut varsinaisesti ajatellut mitään muuta.
Ehkä se annettaisiin hänelle anteeksi.
Hän oli aikeissa kääntyä sanomaan jotakin, kun salamavalon räpsähdys keskeytti hänen ajatuksensa.
Voihan hitto...

Salamavalo räpsähti uudelleen. Aida vilkaisi kameran suuntaan ja tunsi syyllisen vihlaisun. Harvey olisi vihainen.
Hän puristi Elin kättä ja veti miehen perässään peremmälle terminaaliin, kohti automaattisia sisäänkirjautumislaitteita. Joku näytti seuraavan heitä. Kamera naksui ilman salamaa.
"Voinko tehdä kotimatkastasi jotenkin mukavamman?" Aida kysyi koskettaen Elin selkää, kun auttoi tätä tulostamaan boarding passinsa. Heidän pitäisi jättää hyvästit nyt ja se särki hänen sydäntään.

Ei taas.
Se oli ensimmäinen ajatus, joka Elin mielen valtasi, kun hän tajusi, ettei kyse suinkaan tainnut olla vain satunnaisesta turistikuvasta, johon he olivat sattumalta päätyneet. Ainakaan turisteilla, edes aasialaisilla, ei yleensä ollut noin järeää kuvauslaitteistoa käytössään.
"Mitä?" hän kysyi, vilkuillen taakseen.
"Aida, oletko huomannut, että meitä seuraa kamera?"

"Olen", Aida totesi katsomatta taakseen. Jokunen paparazzi taisi viipyä LAX:än terminaaleilla odottamassa mehukkaita kuvia. Kai yksi paparazzo oletti hänen kuviensa olevan ottamisen arvoisia, Anastasian ensi-illan lähestyessä hyvää vauhtia.
Tai paparazzo oli vain tylsistynyt.
"Jätä se vain huomiotta", hän kannusti saattaessaan miehen turvatarkastuksen porteille. Hän houkutteli Eliä halaukseen, tohtimatta loikata miehen syliin kameran edessä.
"Mukavaa matkaa, kullannuppu. Oli ihana nähdä."

Eli ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä jättämään asioita huomiotta. Tai ei, itse asiassa hän oli aivan erityisen hyvä jättämään asioita huomiotta, mutta ei enää sitten, kun ne olivat kerran napanneet hänen huomionsa. Ainakin silloin, kun ne kantelivat kameraa ja kulkivat heidän perässään.
Hän kietoi käsivartensa Aidan ympärille, mutta vilkuili edelleen valokuvaaja.
"Aida, kuule, pärjäätkö sinä varmasti? Eikä joku voisi, tuota, tulla sinua vastaan tai jotakin?"

Aida nauroi ja hipaisi Elin nenänpäätä vetäytyessään halauksesta.
"Se on vain kamera", hän rauhoitteli ja vilkaisi silmäkulmastaan naksausten suuntaan. Ensimmäisen kuvaajan vierellä oli nyt kaksi lisää.
"Minulla on kaikki ihan hyvin", hän vakuutti ja tunsi haikean vihlaisun vatsassaan, sillä Harveyn tiukat ohjeet nakersivat häntä ja estivät häntä kurottumasta suutelemaan Eliä hyvästiksi.
"Näemme ensi viikolla", hän sanoi puristaen miehen kättä, ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti takaisin ulos etsimään taksia, kamerat ympärillään naksahdellen ja räpsyen.
Taksin takapenkillä hän silitti haikeasti sormiaan, joilla Elin ihon lämpö viipyi edelleen.

Eli nielaisi ja katsoi kamerasta Aidaan ja taas takaisin. Vain kamera. Siitä huolimatta hän ei kyennyt karistamaan huolta, joka oli löytänyt itselleen pesän jostakin vatsan ja keuhkojen lomasta, ja mylläsi siellä nyt kipeästi parempaa paikkaa itselleen.
Mitä, jos jotakin tapahtuisi? Olisiko niin kamalaa, jos hän myöhästyisi lennoltaan? Olisipahan ainakin Jekyllin & Hyden faneille vaihtelua, jos standby pääsisi lavalle.
"Laitathan viestiä, kun pääset takaisin hotellille?" hän vetosi vielä, ennen kuin halasi naista hyvästiksi ja suuntasi hermostuneena turvatarkastukseen.

Keskiviikko 21. marraskuuta 2018, iltapäivä, Heathrow’n lentokenttä

Oli vienyt hetken, ennen kuin Eli oli löytänyt tiensä oikealle saapumisportille. Ja siinä vaiheessa, kun hän oli löytänyt itselleen ja kyltilleen paikan odottajien joukosta, hän tuli ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että ehkä julkisuuden henkilöille, sellaisille kuin Tiarnan, Tempest ja Aida, oli jotkin omat, salaiset reittinsä, joiden kautta nämä pääsisivät kulkemaan huomaamatta odottaville autoille ja ajamaan koteihinsa kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.
Se olisi ollut ikävä käänne.
Hän tarkisti ajan puhelimestaan ja tiirasi sitten infotaulua, ja tuli siihen tulokseen, että voisi odottaa tässä ainakin hetken. Hän tuki sinisten ruusujen kimpun paremmin toisen käsivartensa varaan ja kohotti suurikokoista, vaaleansinertävälle kartongille taiteilemaansa A3-kokoista kylttiä, johon hän oli Bastin valvovan silmän alla taiteillut suuren, sinisen ruusun (sen terälehtiin liimattua kimalletta karisi edelleen maahan) ja tekstin: ”Tervetuloa kotiin, prinsessa.”
Se oli varsin hieno kyltti, vaikka hän itse sanoikin.

Oikeat julkisuuden henkilöt olivat erkaantuneet joukosta lentokoneen saavuttua ja poistuivat vaivihkaa yksityistä reittiä. Aida kuitenkin veti muhkeaa matkalaukkua muiden matkustajien joukossa, kun he purkautuivat ulos ovista ja odottajien muodostamaan kujaan. Harvey puhui kiireisenä puhelimeen hänen vierellään, rusketus silmiinpistävänä englantilaisten joukossa, ja tuuheat kulmakarvat tärkeässä kurtussa.
Yli kymmenen tunnin lento ja melkein kolmen viikon hektinen matka painoivat hartioilla niin, että ajatus omasta sängystä oli tehdä Aidan polvet heikoiksi. Väsymyksen ei kuitenkaan sopinut antaa näkyä ulospäin, Harvey opetti. Niinpä jäänsinisten silmien kissamainen rajaus on moitteeton, kastanjanpunaiset hiukset laskeutuivat olkapäiden yli ja tummansininen, reisimittainen mekko kantoi jonkin kuuluisan suunnittelijan nimeä. Samoin melkein sähkönsininen villakangastakki. Hän ei muistanut niistä kumpaakaan juuri nyt.
Kyltti sai Aidan sulamaan hymyyn. Se oli hyvin hieno kyltti.
"Eli!" hän tervehti nauraen ja pyrähti muutamalla juoksuaskeleella miehen luo, hyläten laukkunsa ja heittäytyen Elin syliin, välittämättä siitä, mitä miehen kantamuksille tapahtuisi.

Kaikeksi onneksi Eli osasi alitajuisesti varautua siihen, mitä tapahtuisi, kun heidän katseensa kohtaisivat. Viime hetkellä hän sysäsi sekä kyltin että ruusukimpun vieressään odottelevan, hieman häkeltyneen miehen käsivarsille, ja kietoi käsivartensa Aidan ympärille. Hän pyöräytti naisen ympäri ensin kerran, sitten toisen, ja painoi lopulta suudelman tämän huulille.
Ja kun tämä kaikki oli tehty, hän saattoi sanoa:
"Hei, prinsessa. Oli ikävä."

Aida vastasi intohimoisesti suudelmaan, punoen sormensa tiukasti kiharaisiin hiuksiin ja kiertäen jalkansa Elin vyötärölle. Kengätkin olivat maksaneet enemmän kuin kuukauden vuokra.
"Hei", hän vetosi häivähdys kaipaavaa käheyttä äänessään, "minullakin sinua." Harvey oli ottanut hänen laukkunsa vetääkseen ja seisahtui heidän taakseen. Mies rykäisi paljonpuhuvasti, ja Aida laski jalkansa maahan, irrottaen otteensa Elistä.
"Ihanaa päästä kotiin", hän jatkoi punoen sormensa Elin käteen.
"Meillä on tiukka aikataulu, baby. Parasta jatkaa matkaa. Sound check ja harjoitukset alkavat Wembleyllä pian", Harvey muistutti vilkuillen kelloaan.

Eli joutui hetkellisen hämmennyksen valtaan, kun Aida kipusi niin nopeasti hänen sylistään.
"Mitä?" hän kysyi häkeltyneenä, ja katsoi Aidasta tämän manageriin ja takaisin.
"Et kai sinä nyt heti ole lähdössä minnekään?"
Vastahan Aida oli päässyt ulos lentokoneesta!
Samaan aikaan heidän vieressään väsyneen oloinen nuori nainen henkäisi hämmästyksestä, kun näki miehensä pitelemässä suurikokoista kylttiä ja kimppua sinisiä ruusuja, hänen suosikkejaan, ja jotka Eli oli hetkeä aiemmin miehelle ojentanut. Mies itse oli aivan yhtä hämmentynyt, kun nainen kiiruhti viimeiset metrit ja heittäytyi hänen syliinsä.
Eli ei saisi koskaan sitä tietää, mutta spontaani teko oli pelastanut tuon satunnaisen pariskunnan avioliiton, jossa ennen työmatkalle lähtlä oli käyty riitoja romantiikan puutteesta.
Ehkä Eli olisi päässyt heidän melko tarkalleen yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyvän lapsensa kummiksi, mikäli he olisivat ehtineet vaihtaa jokusen sanan keskenään.

Aida vilkaisi Elistä Harveyyn ja nosti Elin kättä, painaen sen rystysille anteeksipyytävän suudelman. Miten hän olisi halunnut punoa heidän kätensä lomittain ja lähteä miehen kanssa kotiin. Ehkä he eivät olisi selviytyneet aivan sinne saakka. Mutta hän olisi voinut riisua kengät, jotka tekivät hänen jaloistaan tunnottomat ja he olisivat voineet humaltua toisistaan ja jumalaisesta nautinnosta.
"Kurja juttu", Harvey sanoi vailla mainittavaa myötätuntoa, "mutta harjoitukset odottavat." Manageri kiersi käsivarren Aidan hartioiden ympärille ja veti tämän kauemmas Elistä, ojentaen naisen matkalaukun miehelle.
"Otatko tämän, Elliot? Kiitti kaveri", mies sanoi taputtaen Elin olkapäätä ja ohjasi Aidan uudelleen liikkeelle.
"Tulen kotiin niin pian kuin pääsen!" Aida vetosi olkapäänsä yli, ennen kuin he astuivat ulos ovista ja kameroiden nälkäiseen salamvalojen välkkeeseen. Kiihtyneet, hyvään valokuvaan pyrkivät huudot vaimenivat, kun lasiset liukuovet sulkeutuivat ja paparazzien lauma seurasi kaksikkoa kohti autoa, joka odotti hyristen terminaalin edustalla.

Eli ei ollut aivan varma, mitä tapahtui.
Ensin Aida oli ollut hänen sylissään, j ayhtäkkiä hänen sylinsä oli taas tyhjä ja sormet kietoutuneet matkalaukun kahvan ympärille.
"Eli", hän huomasi protestoivansa, mutta vasta, kun Harveyn ja Aidan selät olivat jo siirtyneet kauemmas, kohti ovia.
"Minun nimeni on Eli..."
Mutta edes hänen vieressään suuteleva pariskunta ei kuunnellut, joten Elille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin nykäistä Aidan matkalaukku mukaansa ja suunnata kohti metroa.

* * *

Kello lähestyi yhtätoista, kun Aida nousi autosta ja suuntasi kohti kotioveaan. Tuntui melkein epätodelliselta kävellä öistä Rupert Streetiä, kotoisassa, märässä Lontoossa. Jalkoihin sattui vietävästi ja väsymys tuntui melkein pahoinvoinnilta. Ehkä koko maailma kieppui muuten vain.
Aida pysähtyi hetkeksi kesken portaiden, sormet kaiteen ympärille kierrettynä, ennen kuin selvisi kotiovelle saakka ja päästi itsensä sisään. Tuttu kodin tuoksu tuntui ihanalta. Hän oli kotona, vihdoin. Luojan kiitos.
"Eli?" hän kutsui astuessaan pienen asunnon puolelle, sininen villakangastakki vielä päällään ja Louboutinin tuskalliset, joskin kauniit mokkanahkanilkkurit jaloissaan.

Eli oli ylpeä siitä, että oli, jälleen Bastin avustuksella, saanut asunnon näyttämään siltä, että siellä oli kuluneiden viikkojen aikana asunut joku vastuullinen aikuinen. Tiskit oli tiskattu, vuode oli pedattu, ja sohvapöydällä oli maljakossa pari sinistä ruusua. Ainoastaan sukkiin matosta tarttuva sininen glitteri kieli siitä, että asunnon katon alla oli askarreltu kuumeisesti vain joitakin tunteja aikaisemmin.
Eli retkotti sohvalla, tietokone pyöritti itsekseen elokuvaa. Vasta Aidan ääni sai hänet havahtumaan unestaan ja nousemaan istumaan.
"Hei, prinsessa", hän tervehti, ääni käheänä.
"Joko sinä nyt saat jäädä kotiin?"

"Toivon niin", Aida vastasi hymyillen ja yritti olla näyttämättä väsymystä, joka veti häntä kohti lattiaa ja tuntui melkein jossain sisällä majailevalta itkulta. Hän ylitti upottavan villamaton avaten takkia paremmin ja istahti sohvan laidalle Elin viereen.
"Hei kullannuppu, herätinkö sinut?" hän kysyi ja nojautui lähemmäs painaakseen suukon miehen huulille, ennen kuin kumartui alas riisumaan kenkiään.
"Miten tämä viikko on mennyt?"

Eli ei ollut kuvitellut heidän jälleennäkemistään tällaiseksi. Heidän jälleennäkemisensä olivat aina olleet hyvin... riemukkaita, mutta tässä illassa - vai joko nyt oli ennemminkin yö - oli jotakin... väsynyttä.
Totta kai oli. Aida oli paahtanut töitä ties miten pitkään ilman hetkenkään hengähdystaukoa.
"Kunhan torkuin", hän vastasi, laskien jalkansa sohvalta. Hän tutki Aidaa katseellaan ja pyyhkäisi punaisen suortuvan naisen korvan taakse, kumartuen suukottamaan tämän ohimoa.
"Siinähän se, töissä. Olen ikävöinyt sinua... Väsyttääkö? Onko sinulla nälkä?"

Aida koukisti toisen jalan sohvalle eteensä ja hieroi jäykkää jalkapohjaa tukahduttaen valituksen.
"Minäkin olen ikävöinyt sinua", hän vastasi ja pudisti hymyillen päätään, "en tarvitse mitään." Hän kiemurteli ulos takistaan ja ojensi sitten kätensä silittämään Elin hiuksia.
"On ihana olla kotona." Vaikka sitten vain muutaman päivän verran, ennen kuin matka jatkuisi Eurooppaan.
"Olit hyvin kultainen tullessasi vastaan."

Elin kasvoilla kävi myötätuntoinen irvistys - hänellä oli vain hyvin lyhyt kokemus koroilla kävelemisestä, mutta se oli tehnyt kipeää - ja hän kurottautui eteenpäin niin, että saattoi nostaa Aidan kummankin jalan syliinsä. Hän alkoi hieroa oikean jalan jalkapohjaa hellästi, mutta vasta, kun oli ensin painanut nilkalle suudelman.
"Tietenkin, prinsessa", hän vakuutti, ja hymy hänen kasvoillaan oli aito.
"On ihanaa, että olet kotona. Kuinka harjoitukset menivät?"

"Hyvin, se on valtava areena", hän vastasi katsellen Eliä hellästi. Hän antoi miehen hieroa hetken kipeitä jalkojaan, ennen kuin siirtyi lähemmäs ja kiipesi hajareisin Elin syliin, halaten miestä tiukasti ja nojaten päänsä tämän olkaan.
"En aivan voi uskoa, että todella esiinnyn siellä perjantaina", hän totesi silittäen sormenpäillään Elin niskaa.
"Mitä sinulla on ohjelmassa perjantaina?"

Eli kietoi käsivartensa Aidan ympärille ja halasi tämän syliinsä. Vielä jokin aikaa sitten oli ollut itsestäänselvyys, että he saattoivat olla näin, ja sitä ennen ei taas ollut ollut, ja nyt hän ei ollut täysin varma, missä he menivät.
"En minäkään. Se on ihan mahtava tilaisuus, Aida", hän vastasi, ja painoi suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Ja minä olen tietenkin katsomassa, kun sinä esiinnyt, ystäviemme kanssa."
Hän ei missään tapauksessa jättäisi tilaisuutta käyttämättä.

Jälleennäkeminen tuntui Aidastakin oudolta. Jos he olisivat päässeet lentokentältä kotiin, hän olisi luultavasti heittäytynyt Elin syliin, kun ovi sulkeutui heidän takanaan. Nyt hän tunsi ristiriitaista myllerrystä. Siitä oli ikuisuus, kun he olivat saaneet olla yhdessä – muutama päiväkin tuntui siltä – mutta osa hänestä pelkäsi, että hän nukahtaisi kesken.
"Toivoisin, että ehtisin huomenna katsomaan sinua teatterille, mutta menemme päivällä pariin haastatteluun ja sen jälkeen on toiset harjoitukset Wembleyllä. Olen melko varma, että nopea puvunvaihto lavalla Once upon in Decemberissä aiheuttaa jokusen harmaan hiuksen."

Eli silitteli Aidan selkää hellästi mekkokankaan läpi. Hän ei tunnistanut mekkoa, mutta toisaalta, hän ei tainnut tunnistaa montaakaan niistä asuista, joita tärkeät stailaajat Aidalle valikoivat. Ne olivat kauniita, kaikki näytti Aidan yllä kauniilta, mutta silti se tuntui... oudolta.
"Sinun elämäsi on hirveän kiireistä", hän vetosi huolissaan.
"Ehditkö levätä ollenkaan?"
Hän painoi suudelman naisen otsalle.
"Saatko vihjata, millainen puvunvaihto?"

Aida naurahti väsyneenä.
"Harvey sanoo, että levätä ehtii sitten, kun on kuollut", hän lainasi managerinsa lempilauseita ja painoi nenänpäänsä vasten Elin kaulaa, piirtäen niskan kaarta sormillaan.
"Tämä on kaikki hullua nyt, mutta kun kiertue on ohi, kaikki palaa normaaliksi. Oh, Once upon in December alkaa rääsyläisenä ja kun tanssijat pelmahtavat lavalle, minun on tarkoitus muuttua prinsessaksi. Heidän on tarkoitus vaihtaa minulle vaatteet tanssijoiden takana lavalla muutaman hengenvedon aikana. Mitä veikkaat onnistumisprosentiksi?" hän kysyi siirtyen hamuamaan ihoa kevyesti.

Jostain syystä Harveyn sanat, erityisesti Aidan lausumina, kylmäsivät Eliä.
"Niin. Ja onhan kiertueessa upeitakin puolia", hän myönteli. Varsinkin, kun se ei kestäisi ikuisesti. Kiertueen jälkeen Aida voisi ottaa lomaa ja levätä kaikessa rauhassa, ja sitten heidän elämänsä olisi taas sellaista kuin ennen.
Hän painoi uuden suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Minä uskon, että se onnistuu, ja siitä tulee mahtavaa. Sinulla on kokemusta teatterista."
Hän empi hetken.
"Aida, miten sinä voit?"

"Oi, se on ihanaa", Aida vakuutti. Kiertue oli kuin onnellista unta, todeksi muuttunut unelma, vaikka hänen päänsä olikin niin pyörällä, ettei hän ollut varma, saisiko maailmaa lakkaamaan kieppumasta.
"Hmm? Mitä tarkoitat?" hän kysyi nostaen päänsä Elin olalta, jotta saattoi katsoa vihreähippuisia silmiä ja rakkaita kasvoja. Käsi nousi niskalta kiharaisiin hiuksiin ja tukisti niitä lempeästi.

Kuinka Eli olisi ilmaissut huolensa?
Hänen kulmansa kurtistuivat hieman. Hän ei halunnut kuulostaa siltä, että vastusti Aidan kiertuetta, koska siitä ei ollut kyse. Se oli upea tilaisuus. Toteutunut unelma.
"Sinulla on vain niin kiire koko ajan", hän vetosi.
"Ja näytät väsyneeltä."

Aida naurahti ja hipaisi Elin nenänpäätä. Hän oli väsynyt. Niin uupunut, että häntä melkein itketti, mutta maailma näyttäisi valoisammalta kunnon yöunien jälkeen.
"Olen vähän väsynyt", hän myönsi, "mutta se johtuu paljolti siitä, etten oikein saanut nukuttua lentokoneessa." Kevyt torkahtelu joskus keskiyön jälkeen kuvasi matkaa parhaiten, sillä Aida ei ollut lentänyt kovin usein ja innostus piti hänet hereillä.
"Kuinka sinä voit, kullannuppu?"

Vähän.
Eli tiesi, millainen Aida oli vähän väsyneenä, eikä tämä ollut sitä. Vähän väsynyt oltiin työviikon jälkeen, kun oli selvitty lauantain viimeisestä esityksestä.
Hän tutki naisen kasvoja huolissaan ja silitteli tämän hiuksia.
"Minulla on kaikki hyvin. Sinullahan on pidempi joululoma, eikö olekin?"

Aida toivoi, että Elillä oli kaikki hyvin. Eihän mies voisi suistua yhtäkkiä synkkyyteen hänen poissaollessaan? Niin, että hän löytäisi tämän pimeältä sängynpohjalta tai jotain paljon pahempaa? Nyt kun Bastkin oli kiireinen ja David oli muuttanut New Yorkiin.
"Toivottavasti", hän vastasi häivähdys hymyä jäänsinisissä silmissä, joiden rohkea, kissamainen rajaus oli edelleen moitteeton. Harveyllä oli paljon suunnitelmia, mutta kunhan hän saisi palata Lontooseen, hän olisi onnellinen.
"Ehkä me voisimme mennä sänkyyn."

Huoli ei suostunut jättämään Eliä rauhaan. Hän ei kyennyt karistamaan tunnetta siitä, että jokin oli vialla. Jokin sellainen, mitä hän ei aivan tavoittanut - mutta siinä ei ollut mitään uutta, hän ei ollut kovinkaan hyvä tällaisissa asioissa.
"Sinulla pitäisi olla", hän vetosi, kun suukotti Aidan otsaa ja vaihtoi sitten käsiensä paikkaa niin, että saattoi nostaa tämän syliinsä samalla kun nousi itsekin seisomaan.
"Oletko varma, ettet tahdo ensin suihkuun? Tai jotain syötävää?"

"Ei, luulen, että haluaisin vain nukkumaan", Aida myönsi silitellen Elin hiuksia ja kiersi jalkansa tämän ympärille. Huono omatunto nakersi hänen vatsaansa, sillä tämä ei ollut jälleennäkeminen, jota hän oli toivonut heille. Ensin hän oli joutunut hylkäämään upean kyltin ja kukkien – mitä niille oli tapahtunut? – kanssa vastaan tulleen miehen koruttomasti lentokentälle ja nyt hän halusi vain nukkumaan.
"Voin käydä suihkussa aamulla." He voisivat tehdä paljon asioita aamulla, ennen kuin auto tulisi hakemaan hänet haastatteluun.

Eli painoi suudelman Aidan ohimolle ja suuntasi askeleensa parven portaisiin.
"Sitten prinsessan täytyy päästä nukkumaan", hän vetosi, kun kiipesi varovasti portaita.
"Saathan nukkua aamulla pitkään?"
Ei kai konserttia heti aamusta tarvinnut harjoitella? Olisihan siinä koko päivä aikaa.
Parvella hän laski Aidan sängylle istumaan ja ujutti kätensä avaamaan puvun vetoketjua avuliaasti.

Aida kumarsi päänsä eteenpäin pidellen hiuksiaan poissa tieltä, kiitollisena Elin avusta. Oma, tuttu sänky tuntui fantastiselta hänen allaan. Parvella vallitseva, sininen hämärä oli kuin lohdullinen peitto.
"Minut haetaan kymmeneltä", hän vastasi. Se oli varsin kiireetön aamu viime viikkojen valossa, ja jos hän laittaisi kellonsa herättämään – tai jos aivan eri ajassa elävä keho heräisi omia aikojaan, hän ehtisi vaikka mitä ennen lähtöään.
Hän houkutteli miestä viereensä, kun saattoi kiemurrella ulos mekosta ja mustista sukkahousuista. Elegantit, siniset rintaliivit vaihtuivat Eliltä tuoksuvaan, nuhjuiseen dinosaurus-t-paitaan, joka oli nostaa kyyneleet hänen silmiinsä. Aida valui kyljelleen peiton alle ja haisteli paitaa silmät ummessa tuntien olonsa käsittämättömän onnelliseksi.

Kunnon herrasmiehen tavoin Eli auttoi myös sukkahousujen riisumisessa. Hänestä oli tullut vuosien varrella siinä aika hyvä, sukkahousujen riisumisessa Aidan yltä. Usein hän ei jättänyt jälkeensä edes silmäpakoja, ellei sattunut olemaan erityisen kärsimätön.
Kauniit alusvaatteet herättivät kaipauksen, jonka hän kuitenkin tamppasi päättäväisesti tiehensä samalla kun riisui paitansa ja kiemursi ulos housuistaan, jotta saattoi kömpiä vuoteeseen Aidan vierelle.
"Nuku, prinsessa."

* * *

Aida nukkui. Hän nukkui sikeämmin kuin muisti nukkuneensa vuosiin, vaikka havahtuikin hereille jossain vaiheessa aamuyötä, täysin sekaisin siitä, mitä aikaa elettiin tai missä hän oli.
Kun päivä alkoi valjeta harmaana, kylmänä ja märkänä ikkunoiden takana ja kiireiset lontoolaiset harppoivat metroon matkalla töihin, Aida kierähti kyljelleen paremmin Eliä kohti ja katseltuaan hetken miehen unta, hiipi ääneti alakertaan pesemään hampaansa ja keittämään heille isot kupilliset hunajalla rikastettua yrttiteetä, joka hellisi kurkkua ja ääntä. Hän siemaili omaansa vaeltaen alakerrassa ja kurkisteli ulos ikkunoista, onnellinen lämpö vatsassaan, ja toi Elin kupin yläkertaan.
Hän laski sen yöpöydälle ja kiipesi miehen ylle, painaen suudelman tämän huulille ja valui sitten kaulalle, sivellen miehen rintakehää ja kylkiä, kun liukui suudelmineen hiljalleen alemmas.

Eli nukkui hyvin, pitkästä aikaa. Hän oli niin tottunut Aidan seuraan, että yöt, jotka he viettivät erossa, tekivät hänet levottomaksi. Silloin hän heräili useita kertoja yössä, ja joskus luovutti aamuyön kohdalla, siirtyen sängystä sohvalle. Hän saattoi torkkua sillä vielä hetken, ennen kuin oli aika myöntää tappio ja aloittaa uusi päivä.
Nyt hän havahtui kuitenkin hereille vasta, kun tunsi suudelman huulillaan.
"Mh?" hän äännähti yllättyneesti.
"Aida..?"

"Huomenta, kullannuppu", Aida sanoi hamuten Elin rintakehän ihoa, pyyhkäisten kastanjanpunaisia hiuksia korvansa taakse. Hän katsahti miestä hellää lämpöä silmissään ja nyökkäsi yöpöydällä höyryävää teekuppia kohti.
"Toin sinulle teetä", hän jatkoi ja asettui hajareisin Elin reisien päälle, kun hivuttautui suudelmineen vatsalle ja antoi käsiensä valua leikittelemään alushousujen reunalla. Hän oli ikävöinyt miestä.

Eli räpäytti unisesti silmiään ja pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan.
"Huomenta", hän vastasi käheästi, ja joutui vielä hetken kamppailemaan saadakseen ajatuksensa sellaiseen kuntoon, ettei hän enää kuvitellut tämän olevan unta.
Hän oli uneksinut tällaisesta tilanteesta ainakin kahdesti Aidan ollessa vielä kiertueella.
Kosketus ei tehnyt ajatusten järjestelemisestä erityisen helppoa.
"Mmh, kiitos..."

Aida kohottautui hetkeksi ylemmäs, upottaen sormensa kiharaisiin hiuksiin ja sukien niitä taakse. Hän katseli vihreähippuisia silmiä ja painoi spearmintin makuisen suudelman miehen huulille, ennen kuin näykkäsi Elin kaulaa terävästi ja valui uudelleen alas.
Tällä kertaa hän nyki Elin alushousut reisille, jotta pääsi hellimään miestä suudelmin.
"En koskaan ehtinyt kiittää kukista", hän vetosi käheästi kehräten ja katsahti Elin kasvoja, ennen kuin jatkoi.

Ehkä tämä oli sittenkin unta.
Eli huokaisi ja upotti toisen kätensä sormet hiustensa joukkoon, tukistaen niitä varmistuakseen siitä, että aamu oli todellinen. Ainakin hän tunsi tukistuksen, yhtä lailla kuin Aidan kosketuksenkin.
"En minä niitä sik...si ostanut", hän vetosi, ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni.
"Luoja, minulla on ollut sinua hirveä ikävä..."

Niin minullakin sinua, Aida vastasi mielessään. Hänellä oli huono omatunto eilisestä, ja hän toivoi voivansa jotenkin korvata sitä Elille. Mies oli ollut niin kultainen tullessaan häntä vastaan lentokentälle ruusuineen, ja Aida tunsi hylänneensä rakkaansa hyvin rumasti, vaikkei omasta tahdostaan.
Ja illalla hän oli ollut liian väsynyt. Oliko sellaista tapahtunut edes aikaisemmin?
Hän hyväili miestä lähelle kriittistä pistettä, kunnes kohottautui ylemmäs ja lipaisi hellästi vatsan paljasta ihoa, ennen kuin suoristautui polviensa varaan vetämään vanhan t-paidan päänsä yli ja pujottautumaan ulos alushousuistaan.

Juuri nyt Eli ei edes muistanut ruusuja tai kylttiä, ei, vaikka hänen hiuksistaan rapisi edelleen glitteriä. Kuinka se oli sinne joutunut, se oli mysteeri hänelle itselleenkin.
Mutta sillä ei ollut nyt väliä.
Hän tunsi olonsa hieman sekopäiseksi katsellessaan, kuinka Aida riisutui, ja onnistui potkimaan omat bokserinsa samalla lattialle pikemminkin jonkinlaisen vaiston kuin tietoisen ajattelun seurauksena.
"Aida..." hän vetosi kaipaavasti, kun silitti naisen reisiä.

Aida vastasi vienolla, jäänsiniset silmät siristävällä hymyllä ja kiipesi paremmin Elin ylle. Hän kumartui suutelemaan miestä, ottaen tämän kasvot käsiinsä ja upotti sitten sormensa kiharaisiin hiuksiin, tukistaen niitä miehen puolesta.
Keinautettuaan itseään muutaman kerran lempeästi kiusaten, hän valui näykkimään Elin kaulaa ja kohottautui sitten parempaan asentoon, ohjaten miehen lähemmäs. Muutama päivä todella saattoi tuntia eliniältä, kun heistä oli kyse.

Ehkä hän oli hätkiköinyt huolehtiessaan. Saattoihan aivan hyvin olla, että Aida nautti kiireisestä kiertue-elämästään, ja oli valmis maksamaan siitä väsymyksellä. Kuka hän, kaikista maailman ihmisistä, oli sitä arvostelemaan?
Ja hyvin pian Eli ei kyennyt keskittymään huoleensa, kun koko hänen kehonsa valitti samaan aikaan tuntemastaan ikävästä ja mielihyvästä, jota se nyt sai osakseen.
Aida ajaisi hänet vielä jonakin päivänä hulluksi. Ellei hän ollut sitä jo.
Ainoastaan se, että nainen oli hänen sylissään, esti häntä näykkimästä tämän ihoa mustelmille.

Voi taivas oli ihana nähdä taas Eliä. Mies tuntui niin hyvältä, että hän ei voinut kuin kallistaa päätään taakse ja purra huultaan ollakseen häiritsemättä heidän naapureitaan, keinuttaessaan heitä kiihtyvässä rytmissä kohti autuasta mielihyvää.
Kun se pyyhkäisi hänen ylitseen, maailma keinui varmasti ja Aida oli kiitollinen siitä, että oli hakenut Elin kädet omiinsa.
Myöhemmin vajotessaan Elin rinnan päälle, sydän hakaten ja hengitys kiivaana, hiukset ihoon takertuen, hän tunsi saman mielihyvän jylläävän sisällään edelleen.
"Rakastan sinua", hän muistutti käheästi.

Eli olisi vastannut, että hänkin rakasti Aidaa, jos olisi voinut. Mutta hänen oli koottava vielä ajatuksiaan, joten hän ei voinut tehdä muuta kuin painaa suudelman naisen kastanjanpunaisten hiusten joukkoon ja toivoa, että se ajaisi hetken aikaa saman asian.
"Minäkin sinua, prinsessa", hän tulkkasi pienen ajan kuluttua, samalla kun punoi sormiaan naisen hiusten joukkoon.
"Etkö voisi jäädä täksi päiväksi kotiin..?"

"Voisinkin", Aida huokasi ja hamusi miehen paljasta, lämmintä ihoa, jonka suola muistutti häntä koetusta huumasta. Hänen katseensa osui yöpöydän herätyskelloon, joka ei heidän taloudessaan ollut ahkerassa käytössä, ja hän ähkäisi.
"Voi paska." Hän ponnahti jaloilleen ja upotti sormet hetkeksi hiuksiinsa, ennen kuin syöksähti alas valkopuisia portaita.
"Pitää käydä suihkussa, ennen kuin olen katastrofaalisen myöhässä!" hän huusi mennessään, kylpyhuoneen ovi paukahtaen viimeisen sanan kohdalla. Sitten suihku kohisi.

Mikset voisi, Eli olisi halunnut kysyä.
Mitä, jos en päästäkään sinua lähtemään, hän olisi voinut murista Aidan ihoa vasten, ja hän oli varma, että se olisi saanut naisen nauramaan. Ehkä jossakin toisessa tilanteessa se olisi voinut toimiakin, ja he olisivat saaneet viettää yhteistä aikaa pitkälle iltapäivään.
Mutta tänään ei ollut selvästikään se aamu.
Eli ähkäisi hieman, kun Aida ponkaisi niin kiireesti ylös, ja katsahti sitten itsekin kelloa.
Se taisi tosiaan olla paljon.
Hänkin nousi, sukien villiintyneitä hiuksiaan sormillaan, ja etsi itselleen puhtaat bokserit ja t-paidan ennen kuin laskeutui itsekin alakertaan.
"Tahtoisitko teetä tai jotakin ennen lähtöäsi?" hän huikkasi oven läpi.

"En taida ehtiä", Aida vastasi pahoitellen ja pyyhkäisi ulos seuraavassa hengenvedossa, pyyhkeeseen kääriytyneenä ja vettä tippuen. Hän juoksi yläkertaan, hyppien portaat kaksi kerrallaan ja kieppui ympäri parvella olevaa makuuhuonetta, kuivaten itseään kiireellä, hypellen sisään alusvaatteisiin ja mustiin sukkahousuihin. Hän nakkasi sängylle näyttävästi leikatun, sähkönsinisen mekon, jolla silläkin oli nyt kallis hintalappu ja mainekkaan designerin nimi, kun iski hiustenkuivaajan seinään ja laittoi hiuksiaan hiljaa manaten.
"Jos emme näe ennen iltaa, ihanaa päivää!" hän huikkasi parvelta taivuttaessaan tuuheita, kesyttömiä hiuksiaan stylistin hyväksymälle kampaukselle.

Eli seurasi häkeltyneenä, kuinka Aida pyrähti hänen ohitseen, ja katsoi lopulta parhaaksi istahtaa sohvalle pysyäkseen poissa tieltä. Sen olisi varmasti pitänyt tehdä hänen olonsa kotoisaksi, mutta hermostuneisuus, jonka aamun huuma oli hetkeksi vienyt mennessään, tuntui palanneen.
Jokin tuntui olevan pielessä, mutta hän ei vain keksinyt, mikä.
Lopulta hän päätti ottaa riskin, nousi seisomaan ja kipusi puoliväliin parven portaita.
"Sinulle myös, prinsessa. Onko varma, ettet tahtoisi mitään? Voisin tehdä sinulle... jotakin mukaan."
Hän oli unohtanut tarkistaa jääkaapin sisällön.

"Kyllä, auto on odottamassa kahdenkymmenen minuutin päästä", Aida irvisti ja suihki lakkaa hiuksiinsa. Onneksi stylistikin oli myöntynyt, että kesyttömät hiukset sopivat hänen imagoonsa ja se oli kampaus, johon ne pyrkivät luonnostaankin. Hän nojautui lähemmäs vaatekaapin peiliä, hapuillen meikkejään lipastolta ja puri keskittyneesti alahuultaan antaessaan tavaramerkiksi muotoutuvat, kissamaiset, rohkeat rajaukset silmilleen.
"Menemme Tiarnanin, Edisonin ja Cillianin kanssa The Elliot Young Show'hun, voitko kuvitella?" hän melkein vinkaisi, viimeistellessään kevyen meikin ja pujottautuessaan sisään mekkoon, jonka helma aaltoili hänen liikkuessaan. Britannian luultavasti kuuluisin talk show oli pitkään ollut ainoita ohjelmia, joita hän jaksoi katsoa televisiosta.

Eli tasapainotteli porrasaskelmalla ja yritti hillitä halunsa kivuta parvelle Aidan seuraksi. Hänellä oli vahva epäilys siitä, ettei hänestä olisi hyötyä, ja vaikka olisikin, niin lopulta hänestä olisi vain enemmän haittaa. Hän tiesi, ettei malttaisi olla koskettamatta Aidaa, hipaisematta tämän kylkeä tai juoksuttamatta sormiaan läpi hiuksista, jotka nainen oli kai juuri saanut aseteltua oikealla tavalla.
"Niinkö?" hän kysyi, kasvot hymystä kirkastuen.
"Sehän on mahtava juttu!"

"Se on! Tämä on ihan järjetöntä", Aida nauroi ja kumartui vielä lähemmäs peiliä levittämään huulilleen stylistin valitseman, rohkean ja dramaattisen punan sävyn. Se tuntui korostavan hampaiden hohtavaa valkeutta, joka sekin olin Yhdysvaltojen matkan tuliaisia.
"Luulen, että se tulee televisiosta ensi perjantaina, viikkoa ennen varsinaista ensi-iltaa", hän sanoi tarkastaen peilikuvansa kriittisesti ja lisäsi korviinsa pienet, sirot timantit. Sitten hän pyrähti alas, pysähtyi Elin kohdalla ja oli painamassa suudelman miehen huulille, kun muisti huulipunansa. Sen pitäisi olla hyvin pysyvää laatua, mutta hän ei uskaltanut ottaa riskiä. Niinpä hän vain silitti kiharaisia hiuksia hellästi.
"Ihanaa päivää, kullannuppu", hän vetosi ja syöksähti sitten eteiseen vetämään takkia päälleen ja Louboutinin mokkanilkkureita jalkaansa.

Eli teki tilaa kapeille portaille, niin että Aida pääsisi pujahtamaan hänen ohitseen.
"Sinullekin, prinsessa", hän toivotti, ja oli kumartumassa suudelmaa ensin huulille, sitten hiuksille ja poskelle, muttei lopulta uskaltanut toteuttaa ainuttakaan suunnitelmaansa. Se olisi varmasti tarkoittanut, että jokin aikataulu menisi pieleen, kun Aidan meikkiä pitäisi korjata.
"Tulet varmasti olemaan upea!" hän huikkasi vielä, kun hypähteli portaat alas ja jäi katselemaan eteisessä hyörivää Aidaa.
"Tiedätkö, milloin tulet takaisin?"

"Toivon, että ennen yhdeksää", Aida vastasi suoristaen kauluksiaan ja nostaen käsilaukun olalleen, "mutta en uskalla vannoa. Toivon kuitenkin olevani täällä ennen sinua. Paska, pakko mennä - hei!"
Ovi paukahti kiinni hänen takanaan ja juoksuaskeleet vaimenivat rappukäytävässä, kun Aida syöksyi jo odottavan auton luo. Edison lojui rennosti sen takapenkillä, moitteettoman hurmaavana mittatilatussa, harmaassa puvussa ja matka kohti Elliot Youngin studioita saattoi alkaa. He tapaisivat Cillianin ja Tiarnanin siellä.

Jos kyse olisi ollut jostakin muusta tilaisuudesta, Tiarnan olisi todennäköisesti yrittänyt perua tulonsa. Vaikka hän halusi uskoa, että Tempest pärjäisi kyllä, ja pärjäisi ehkä paremminkin, kun saisi olla hetken itsekseen, hän ei silti voinut olla tuntematta huolta siitä, että he olivat palanneet matkalta vasta eilen.
Mutta talk show oli talk show, joten hän oli jättänyt vaimonsa aamulla nukkumaan heidän pienten rakkaidensa vartioimana, ja noussut itse autoon, joka oli kuljettanut hänet studiolle. Nyt hän istui yhdessä peilin eteen asetelluista tuoleista, ajatukset omia polkujaan harhaillen, samalla kun stylisti varmisti, etteivät hänen kasvonsa kiiltelisi studiovalojen loisteessa.

Arvokkaasti harmaantunut Elliot Young, kansakunnan jumaloima, teräväkielinen ja sanavalmis talk show -isäntä, hyöri vieraidensa ilona pukuhuoneissa näyttäen hyvin tyylikkäältä tummanvioletissa, rohkeassa puvussa.
Aida vaihtoi poskisuudelmia isännän kanssa, ennen kuin vetäytyi toiseen tilaan avaamaan ääntään esitystä varten. Hän toivoi, että hurjalta näyttävä, ilmankosteutta säätelevä hengityssuojain, jota hän oli käyttänyt lennon, olisi turvannut äänen. Ainakaan tämä show ei näkynyt suorana koko kansakunnalle.
Hän liittyi uudelleen tutuksi käyneen mieskolmikon seuraan hetkeä ennen shown alkua, yrittäen epätoivoisesti hillitä haluaan sukia hiuksiaan.

Stylistin katseista päätellen Aida ei ollut ainoa, joka tunsi epätoivoa hiusten suhteen, ja toivoi koko sydämestään, ettei nainen menisi koskettelemaan niitä. Itse asiassa, jos stylistiltä kysyttiin, olisi parempi, joka Aida olisi pysynyt täysin liikkumattomana ja ilmeettömänä siihen saakka, että show olisi saatu kuvattua.
Mutta harvemmimpa kukaan kysyi stylistien mielipiteitä sellaisista asioista.
Tiarnan vapautettiin viimein tuolistaan niin, että hän saattoi kääntyä Aidan puoleen.
"Huomenta, Aida. Saitko levättyä?"

"Kyllä", Aida vastasi suoden miehelle hymyn ja pakotti kädet syliinsä tuntiessaan levottomuuden virtaavan suonissaan. Aamuinen hetki tuntui edelleen hänen vatsassaan.
"Saitko sinä? Pääsittekö kotiin hyvin?" hän kysyi ja kääntyi tuolillaan Tiarnania kohti. Tempest-parka ei suhtautunut lentämiseen lainkaan samanlaisella innolla kuin hän. Tiarnanin oli täytynyt jälleen kantaa vaimonsa koneeseen ja sairaalloisen kalpea, läpi yli kymmenen tunnin lennon itkenyt ja pelosta tärissyt nainen ei ollut näyttänyt kovin hyvävointiselta päästessään Heathrown lentokentälle.

"Pääsimme. Em voi jo paremmin", Tiarnan vastasi, ja lisäsi mielessään 'luojan kiitos'. Lentomatkat olivat aina koettelemuksia heille molemmille, sillä hän tunsi tuskastuttavaa avuttomuutta joutuessaan seuraamaan vierestä, kuinka hänen vaimonsa voi pahoin ja pelkäsi kuollakseen. Hän epäili, että veisi tovin, ennen kuin Emmie olisi taas saanut voimansa takaisin, mutta ainakin tämä oli nyt kissojensa luona.
"Oletko valmis hämmästyttämään tämänkin yleisön?" hän kysyi, lämpöä silmissään-

Aida vastasi kehräävällä, epäuskoisella naurulla ja kosketti Tiarnanin käsivartta. Studioyleisön suosionosoitukset kuuluivat vaimeina takatiloihin saakka. Isäntä taisi viihdyttää vieraita ajankohtaisista uutisista muovatulla huumorilla ja kutsui heidät pian sisään yksi kerrallaan. Cillian, Edison, Aida ja Tiarnan, jonka kohdalla aplodit muistuttivat enemmän suoraa huutoa.
Valot häikäisivät kirkkaina punaista, kaarevaa sohvaa, jolle he pakkautuivat valikoimiensa drinkkien eteen. Cillian otti heti pitkän siemauksen shampanjaa. Jokseenkin koominen teekuppi ja asetti, jossa hänen kuuma hunajateensä tarjoiltiin, sai Aidan kikattamaan, kun hän otti paikkansa Edisonin vieressä.
"Tervetuloa, tervetuloa. Teillä oli hiljattain ensimmäinen esitys Anastasiasta, miten se meni?" Elliot kyseli toverillisesti. Näyttö miehen takana esittelisi pian kuvia gaalanäytöksen punaiselta matolta.

Taisi olla jonkinlainen loukkaus, että Tiarnan oli vieraillut useammin Suzyn kuin Elliotin luona - edellisellä kerralla illan isäntä oli itse asiassa, täysin oikeutetusti, kuittaillutkin hänelle asiasta. Ehkä sen saattoi laittaa skotlantilaisen itsepintaisuuden piikkiin, vaikka hänen puolustuksekseen olikin sanottava, että hän oli luvannut vierailla useammin.
Hän oli tainnut epäonnistua siinä surkeasti.
"Se oli upea tilaisuus", hän tarttui kysymykseen, ja hämääntyi hetkeksi vesilasiinsa asetetusta sitruunaviipaleesta, mikä herätti sekä illan isännässä että katsojissa hilpeyttä.
"Meidän tähtemme oli upea", hän jatkoi, ja viittasi Aidaa kohti.

Kun yleisölle oli esitelty muutama kuva gaalaesityksestä ja vieraat olivat harrastaneet isäntänsä kanssa muutaman minuutin leikkimielistä small talkia, oli aika katsoa pätkä Anastasian trailerista – ensi-ilta on viikon päästä, 7.12. – muistettiin muistuttaa säännöllisesti, varmaankin studion toiveesta.
Yleisö taputti.
Elliot Young ilmoitti, että shown musiikkiesitys tulisi Aida Fitzgeraldilta, ja yleisö taputti uudelleen.
Sitten heidän isäntänsä käytti hetken puhumalla Aidan urasta teatterissa ja esitteli tämän äidiltä saamansa videon, jossa kuusivuotias Aida esiintyi talent-kilpailussa äitinsä jokseenkin näyttävästi stailaamana, laulaen Edith Piafia hyvin vakavana. Päähän sidottu rusetti olisi voinut taittaa niskat. Aida hautasi kasvot käsiinsä.
Edison kertoi omasta, olemattomasta kokemuksestaan musiikin ja tanssin parissa ja kuvasi koe-esiintymistään, jonka oli uskonut menneen katastrofaalisella tavalla pieleen. Hän paljasti menneisyydessään paenneensa vastaavasta tilanteesta teeskentelemällä läheisensä joutuneen sairaalaan, mikä sai yleisön hytkymään naurusta.
Keskustelu jatkui siitä Edisonin kertoessa leikkimielisestä kiusanteosta, jota hän harrasti kanssanäyttelijänsä kanssa. James esiintyi samassa supersankariuniversumissa, joka oli ampunut Edisonin suureen kuuluisuuteen jokunen vuosi sitten, ja oli saanut Edisonilta autonsa perään jokseenkin provosoivan 'fuck cops' -tarran, joka saisi taatusti pysäytyksen aikaan. James oli maksanut velan vitsailemalla Edisonin kustannuksella live-televisiossa. Edison oli vastannut teettämällä kirjepaperia kollegansa nimissä ja lähetti Jamesina postia alan kuuluisille näyttelijöille, eikä voinut aivan olla hykertämättä naurusta kertoessaan, että oli esimerkiksi lähettänyt aloittelevan aksenttioppaan yhdelle maailman kuuluisimmista, aksentistaan tunnetulle näyttelijättärelle. Tarina sai Aidan purskahtamaan hallitsemattomaan nauruun ja vajoamaan sohvan selkänojaa vasten.
"Millaista kokemusta sinulla on laulun ja tanssin parissa?" Elliot tiedusteli Tiarnanilta, hykertäen itsekin infokorttiensa takana.

Tiarnan, joka oli ollut juuri hörppäämässä vettä, laski lasinsa takaisin pöydälle Aidan herttaisen teekupin vierelle.
"Olen täysi aloittelija, kun vertaa Aidaan, mutta niin me kaikki taidamme olla", hän myönsi nöyrästi ja katsahti kahta muuta miestä kuin vahvistusta hakien. Heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta selvitä vertailusta Satakieleen.
Ja sitten hänen oli tietenkin tunnustettava, että hän oli aikanaan laulanut paikallisen kirkkonsa kuorossa, mistä päästiin tarinaan siitä, kuinka Lewiksen saarella ei niihin aikoihin ollut ollut erityisen paljon tekemistä sen ikäiselle pojalle. Tiarnanille oli täysi yllätys, kun näytölle ilmestyi kuva hänen lapsuudestaan. Hän ei voinut olla kuvassa kuin korkeintaan kymmenen vanha, vakavailmeinen nuori miehenalku, jonka sivujakaukselle kammatuissa hiuksissa ei ollut vielä hopeaa. Tutut, harmaat silmät katsoivat suoraan kameraan, ja huomiota herättäneet korvat näyttivät hieman liian suurilta verrattuna silloisiin, pienempiin ja kapeampiin kasvoihin.
Kaulus oli korkea ja tärkätty, kuten asiaan kuului.
Tiarnan tuijotti kuvaa hetken.
"Olet selvästi soitellut äidilleni."

Aida pelkäsi, että hän päätyisi kikattamaan läpi koko shown. Hän hautasi kasvot hetkeksi käsiinsä nähdessään kuvan Tiarnanista, ja Edison silitti hänen selkäänsä, kun Aida keräsi itseään siemailemalla hunajateetään.
"Aidahan on hyviä ystäviä vaimosi kanssa", Elliot totesi Tiarnanille yleisön tyynnyttyä ihastuksestaan, leikkisä tuikahdus silmissään, "miltä tuntui näytellä hänen isäänsä?"

"No..." Tiarnan aloitti, ja jo paljonpuhuva tauko sai yleisön hyrisemään naurusta.
"Sanotaanko vaikka niin, etten ole kaikeksi onneksi taipuvainen ikäkriiseihin, ainakaan toistaiseksi", hän vastasi, ja hipaisi samalla leveämmäksi käynyttä hopeista raitaa ohimollaan.
"Aion ottaa asian siltä kannalta, että olen hyvin otettu siitä, että minulla on näin lahjakas ja kaunis tytär."
Hän katsahti Aidaa, silmät hymystä tuikahtaen.
"Oliko se sinusta outoa?"

Aida pudisti nauraen päätään ja puristi Tiarnanin kättä.
"Ja teidän ensitapaamisemme taisi olla aika muistettava", Elliot totesi osoittaen sanansa elokuvan rakastavaisille.
"Se ei ollut loisteliaimpia hetkiä elämässäni", Edison myönsi, "sillä he keksivät laittaa hiuksiini muutaman papiljotin – ovatko ne papiljotteja? – Dimitrin hiuksia varten ja minut esiteltiin juuri silloin Aidalle."
"Ja minä olin puoliksi alasti", Aida huomautti. Edison vastasi tietävällä, poikamaisella virnistyksellä, joka sai yleisön hälisemään.
"Edellisellä kerralla meillä oli puhetta hieman epäonnisesta kokemuksestasi elokuvaromanssien kanssa", Elliot jatkoi johdatellen Edisonille, joka hieraisi niskaansa.
"Kyllä, muuan vastanäyttelijäni nautti siitä, että söi valkosipulia, tonnikalaa ja muita jokseenkin aromikkaita ruokia aina ennen kohtauksia, joissa suutelimme", mies myönsi.
"Onneksi teillä kahdella ei tainnut olla sellaisia vaikeuksia", Elliot totesi ja sai Aidan nauramaan hiuksiaan sukaisten. Näytölle nousi internetissä hyvin suosituksi muodostuneen Rolling Stonesin kuvauksen otos, jossa he suutelivat Edisonin kanssa, hänen punaiset hiuksensa villisti kieppuen.
"Eikä taida olla vieläkään", Elliot jatkoi saaden yleisön hurraamaan. Aida tunsi pienen, epävarman nykäyksen sisällään.
"Millaisia kokemuksia sinulla on suudelmista valkokankaalla?" isäntä osoitti seuraavan kysymyksen Tiarnanille.

Tiarnanin jos kenen olisi pitänyt ymmärtää, että kyse oli ainoastaan roolista. Silti, katsoessaan kuvaa, jossa parin välillä aivan selvästi kipinöi, hän huomasi miettivänsä, oliko Elikin nähnyt kuvasarjan, joka tuntui saaneen fanit hurmioon.
Joskus oli vaikea tehdä eroa roolin ja oman itsen välille.
Elliotin kysymys sai hänet havahtumaan ja hymyilemään tavalla, joka sai hänet näyttämään melkein poikamaisen nuorelta. Hän palasi kertomuksessaan yksiin ensimmäisistä suutelukohtauksistaan, joka jouduttiin kuvaamaan uudelleen ja uudelleen, koska hänen vastanäyttelijänsä ei ollut voinut lakata nauramasta.
Se oli ollut varsin vihlaisevaa itsetunnolle siihen aikaan.

Aida yritti olla kikattamatta, onnistuen siinä huonosti. Hän ei ollut lainkaan niin hyvä ammattilainen kuin toivoi. Väsymys teki kaikesta moninkertaisesti hauskempaa, ja hänen oli kumarruttava hetkeksi Tiarnanin olkapään taakse pyyhkimään silmiään.
Keskustelu palasi Anastasiaan ja sen kuvauksiin.
Cillian, joka oli kuvannut musikaalisia osia aikaisemminkin, kertoi kuinka vaikuttunut oli ollut heidän Anastasiansa kyvystä laulaa oikeasti heidän kuvatessaan, häkellyttävän hyvin, ei vain liikuttaa suutaan nauhan tahtiin. Se johti keskustelun kokeneen konkarin tarinoihin ajasta, jona elokuvien ääniosastot olivat kammottavassa pulassa, kun näyttelijät tekivät äänitehosteita itse – nyrkkeilijät muksivat toisiaan imitoiden nyrkiniskun ääntä samalla tai Star Warsin valosapelin käyttäjät imitoivat miekkojen ääniä niitä heiluttaessaan.
Sitten oli aika lähettää Aida valmistautumaan ja miehet saivat pilailla toistensa kustannuksella hetken, ennen kuin valot hämärtyivät ja Aida nousi studion lavalle esittämään Journey to the Pastin. Hän palasi miesten seuraan esityksen jälkeen, kumarsi kevyesti suosionosoituksille ja vilkutti sitten yleisölle, kun aika oli lopussa ja heidän oli aika jatkaa matkaa.

Tiarnan oli kuvitellut, että oli jo valmistautunut yleisön haltioituneeseen reaktioon, kun heidän Anastasiansa olisi lopettanut laulunsa. Silti ilma tuntui olevan täynnä samaa innostunutta sähköä kuin ensimmäiselläkin kerralla, kun yleisö oli ollut amerikkalaisten kansoittamaa.
Ehkä kyse oli teatterin taiasta, siitä, kuinka tarina elettiin samalla hetkellä kun se esitettiin. Se sai melkein hänetkin kaipaamaan takaisin teatterin lavalle.
Kun he katosivat lavasteiden taakse ja takahuoneeseen johtavaan käytävään, Tiarnan kosketti Aidan käsivartta.
"Olit uskomaton, jälleen kerran. En ymmärrä, kuinka äänesi kantaa kerta toisensa jälkeen yhtä virheettömänä."

Aida nauroi ja kosketti kiitoksena Tiarnanin kättä.
"Olet hyvin ystävällinen", hän vastasi heidän suunnatessaan takaisin takahuoneeseen hakemaan tavaroitaan.
"Mitä sinulla on ohjelmassa nyt?" hän kysyi ja nyökkäsi Edisonille, joka huikkasi auton olevan tulossa. He kaksi jatkaisivat matkaa toisen shown kuvauksiin, jossa heidän odotettiin pelaavan erä the Newlywed Gamea.
"Mehän näemme huomenna viimeistään teillä?"

"Vain hyvin rehellinen", Tiarnan vakuutti, ja kumartui hyvästelemään Aidan nopein poskisuudelmin, kun aikataulu velvoitti tätä jo kiiruhtamaan seuraavaan paikkaan.
"Käyn nauhoittamassa yhden podcastin, ja sen jälkeen pääsen suuntamaan kotiin."
Hänen olisi tehtävä vielä jonkin verran töitä kotitoimistostaan käsin, mutta ainakin hän olisi lähellä, jos Tempest tarvitsisi häntä.
"Me näemmä. Tosin minä ja Emmie näemme sinut jo aiemmin, kun nouset lavalle."
Hymy sai myrskysilmät siristymään.
"Olen vanha, taikauskoinen mies, enkä toivota onnea, mutta tiedän, että esitys tulee olemaan upea."

Aida kiitti epävirallisesta onnentoivotuksesta onnellisena hymyillen, halasi Tiarnania pikaisesti ja kiiruhti sitten Edisonin mukana ulos ovesta, takki käsivarrellaan. Harvey luultavasti odottaisi siellä, ennen kuin he kiiruhtaisivat konserttipaikalle harjoituksiin. Esityksen tanssispektaakkeli, erityistehosteet ja pukuvaihto tarvitsivat vielä työtä.
Tänään hän oli vieraillut suosikki-talk showssaan, huomenna hän esiintyisi livenä televisioitavassa konsertissa koko kansakunnalle. Nauti tästä hulluudesta niin kauan kuin sitä kestää.

Perjantai 23. marraskuuta 2018, 19.25, SSE Arena, Wembley, Lontoo

Hän muistaisi tunteen varmasti ikuisesti. Miten 12 500 ihmistä kuulostivat melkein myrskyävän valtameren kuohuilta valtavalla areenalla. Musiikin syke tuntui vatsassa saakka. Muistojen tanssijat pyörteilivät lavan takana valmistautumassa. BBC Children in Need Rocks oli alkamassa.
Pikkulapsesta esiintynyt nainen ei usein tuntenut hermostusta ennen lavalle nousemista, päinvastoin. Mutta nyt Aida hypisteli Anyan pitkän takin karheaa kangasta ja tunsi päänsä kevyeksi huimauksesta odottaessaan kulisseissa. Ennen hänen esitystään vierähtäisi vielä hyvä tovi. Hän mietti kerta toisensa jälkeen, olisiko hänen pitänyt käydä vessassa.
Harhauttaakseen hermostustaan hän lähetti Elille lyhyen videon itsestään tanssimassa Shufflea konsertin alkutunnelmien tahtiin, kireä Harvey taustalla puhelimeen puhumassa, käsi toisella korvalla.

"... ja Aida joutuu tekemään nopean asunvaihdon, se tulee olemaan mahtavaa, odota vain..."
Eli roikkui melkein puoliksi parvekkeen kaiteen ulkopuolella imien konserttisalin - valtavan konserttisalin! - tunnelmaa samalla kun selosti tietojaan vieressään istuvalle Tempestille. Hän häkeltyi edelleen joka kerta kun muisti, että Tiarnan oli hankkinut heille premium-tason liput, mikä tarkoitti omaa, miellyttävän yksityistä aitiota lähellä lavaa, mutta sen edessä vellovan ihmismassan ulottumattomissa. Tiarnan oli sanonut, että hänen lippunsa oli aikainen joululahja, ja ettei Elin tarvitsisi miettiä asiaa sen enempää.
Hän oli siitä uskomattoman kiitollinen.
Kun he olivat odottaneet konsertin alkua VIP-loungessa, mikä oli tuntunut Elistä hyvin ylelliseltä, hän oli napannut heistä kuvan ja lähettänyt sen Aidalle ilmoittaakseen, että he kaikki olivat kannustamassa naista tämän suurena iltana.

Tunnelma kuulosti olevan korkealla. Jännitys sai Aidan sulkemaan silmänsä.
Mutta aikaa ei ollut paniikille. Konsertin kääntyessä kohti loppuaan Anastasia kutsuttiin lavalle, häikäiseviin valoihin, jättiläismäisen yleisön ja kansallisten televisiokameroiden eteen. Aida kosketti vasempaan ranteeseensa sirosti tatuoitua sanaa. Unlimited. Nyt tai ei koskaan.
Hänen muistonsa lavalta olivat välähdyksiä. Tanssijoiden unenomainen liito lavan poikki, vaaleansinertävän, kultakirjotun helman lento hänen jaloissaan sen paljastuttua takin alta, Once Upon A Decemberin pehmeät sävelet. Kuinka hän tunsi lentävänsä, kun Remember kasvoi, täytti hänet. Sen viimeinen, epäinhimillinen voimanuotti lavan kärjessä. Ääni, joka yleisöstä lähti.
Tähdet tanssivat hänen silmissään, kun Aida jätti lavan valot ja nojasi takatilan seinään jalat vienosti täristen, häkeltyneenä ohi pyyhältävistä kohteliaisuuksista ja kädenpuristuksista. Ilta jatkuisi vielä.
Hän kiiruhti vaihtamaan vaatteita voidakseen tavata ystävänsä konsertin jälkeen.

Konsertti oli upea.
Ja Elin oli pakko myöntää, ettei hän jälkikäteen osaisi kuvailla puoltakaan siitä, mitä oli nähnyt, tai kuullut, ennen ja jälkeen Anastasian.
Tietenkin Aida oli ollut mahtava, hän ei ollut odottanut yhtään vähempää. Silti hän oli pidättänyt hengitystään odottaessaan, että Anastasian puku vaihtuisi toiseen, ja hurrannut yhdessä muun yleisön kanssa, kun se viimein tapahtui. Hän oli tainnut hihkua äänensä käheäksi, ja melko varmasti pompannut jossakin kohtaa seisomaan, kun ei ollut enää kyennyt pysymään paikoillaan. Aidan ääni oli täyttänyt valtavan konserttihallin, ja se oli ollut uskomattominta, mitä hän oli pitkään aikaan kuullut.
Ja kun esitys oli ohi, hän olisi vanhasta tottumuksesta yrittänyt suunnata stage doorille - tai mikä nyt olikaan konserttihallien vastine niille - tavatakseen Aidan, mutta Tiarnan oli napannut hänet mukaansa ja muistuttanut, että he tapaisivat Aidan hänen ja Tempestin luona.
Eli tunsi melkein leijuvansa koko automatkan ajan, samoin kuin hissin kivutessa kohti talon ylintä kerrosta.

Tempest katseli Eliä hellää lämpöä silmissään ja kosketti ystävänsä käsivartta hissin kivutessa kohti heidän asuntoaan. Vieraita varmaan saapuisi pian – ellei ollut jo saapunut. Hänen täytyisi viedä kissat illaksi lukkojen taakse heidän makuuhuoneeseensa, minne hän tunsi usein hiljaista kaipausta lukkiutua itsekin asunnon täyttyessä ihmisistä.
Mutta oli ihana nähdä ystäviä – ja oli aivan uskomattoman ihanaa nähdä Tiarnan onnellisena, elementissään ihmisten keskellä. Mies oli upea, huomaavainen isäntä vierailleen.
Catering oli jo paikalla, hän totesi astuessaan miesten perässä sisään. Hän jätti valkean villakangastakkinsa eteisen naulakkoon ja kyykistyi tervehtimään määkien saapuvia kissoja, antaen niiden puskea rakkaudella ohimoaan. Hän nosti pienen, terhakan Nyssan syliinsä ja painoi suudelman sen kirjavalle nenälle, mikä siristi safiirisilmät onnesta.
"Tässä on Nyssa", hän esitteli kissan hellästi Elille, ennen kuin paimentaisi pienet rakkaat turvaan lukittujen ovien taakse.

Tiarnanin ajatukset askartelivat samassa mahdollisuudessa - siinä, että hetkenä minä hyvänsä ensimmäiset vieraat saapuisivat, ja melko suurella todennäköisyydellä isommalla joukolla niin, ettei hänellä olisi aikaa pohtia järjestelyitä uudelleen.
"Käyn varmistamassa, että kaikki on kunnossa", hän totesi, painaen suukon Emmien poskelle ennen kuin suuntasi peremmälle asuntoon jututtaakseen henkilökuntaa, joka oli jo asettelemassa pikkusyötäviä esille.
Eli oli jo kumartunut houkuttelemaan kissoja luokseen. Leela - hän oli melko varma, että se oli Leela - tuli puskemaan päätään hänen kättään vasten, mutta Romana pysytteli tiukasti kuningattarensa luona.
Tempestin esitellessä kissanpennun Eli tarjosi kättään tämänkin haisteltavaksi.
"Hei, Nyssa, mahtava tavata. Onko se sopeutunut hyvin? Sehän oli häälahja, eikö?"

"Kyllä", Tempest vastasi hiljaista onnea säteillen ja hipaisi kissanpennun päätä nenänpäällään, mikä sai sen kehräämään voimakkaammin. Hän sysäsi mielestään, kuinka oli ollut unohtaa koko pienen kissan kesän päättäneessä varjossa.
"Liity vain Tiarnanin seuraan. Käyn vaihtamassa vaatteita ja vien kissat makuuhuoneeseen", hän kannusti Eliä viitaten miestä peremmälle, ennen kuin lähti vierailta rajattuun osaan kattohuoneistoa pienet rakkaat kannoillaan kiiruhtaen. Huoneistoa ympäröivä parveke, josta avautui näkymä öisen Lontoon ylle, oli varmasti asunnon parhaita piirteitä, mutta ovien availu olisi riskialtista, jos uteliaat kissat pyörivät jaloissa.

"Hei sitten Nyssa", Eli hyvästeli kissanpennun, ennen kuin vaelsi sisemmälle asuntoon. Hän huomasi jälleen toivovansa, että heillä olisi ollut Aidan kanssa mahdollisuus lemmikkiin. Kissaan, tai koiraan, tai oikeastaan mihin tahansa. Olisikohan se pärjännyt pienessä asunnossa ja oudossa rytmissä?
Ehkä he voisivat pohtia asiaa.
Hän etsiytyi hetkeksi Tiarnanin seuraan, mutta huomasi sitten ajautuneensa ikkunoiden luo katselemaan öistä maisemaa. Siinä vaiheessa hän kaivoi esiin puhelimensa ja lähetti Aidalle viestin kysyäkseen, viipyisikö tämä vielä pitkään matkalla.

Ensimmäiset vieraat ehtivät saapua ryppäänä, joka täytti huoneiston hyväntuulisella, lämpimällä puheensorinalla ja ihastuneilla huokauksilla, kun Tempest oli vaihtamassa vaatteita. Hän lahjoi kissoja herkuilla, joita kätki pitkin valtavaa makuuhuonetta niiden iloksi ja viivytteli hetken turvallisessa hämärässä, ennen kuin pujottautui kultaiseen, merenneitomalliseen pukuun, siloitteli sen elegantisti kirjottua kangasta ja liittyi sitten seuraan.
Valtava huoneisto näytti isommalta, kun se täyttyi ihmisistä. Tempest pyyhkäisi sormet läpi kullanvalkeista hiuksistaan katsellessaan virtaa enemmän tai vähemmän tuttuja ihmisiä, joita virtasi ovesta sisään ja tähyili Elin tuttuja, kiharaisia hiuksia ihmisten lomasta.

Täällä Eli tunsi olevansa paremmin kotonaan kuin juhlissa, jotka oli järjestetty ensi-illan jälkeen. Ehkä se johtui siitä, että nämä järjestettiin tutussa paikassa, tai ehkä kyse oli vain tutusta kaupungista. Tai sitten jostakin aivan muusta, ei hän oikeastaan pysähtynyt miettimään asiaa sen tarkemmin.
Oli syy mikä hyvänsä, hän oli jo löytänyt itselleen keskustelukumppanin, jolle selosti juuri Lontoon säätä toinen käsi vauhdikkaasti huitoen, kun Tempest saapui paikalle.
"Em, vau, näytät upealta!" Eli totesi vilpittömästi, ja sai myös vaalean, pehmeästi päivettyneen puhekumppaninsa kääntämään päätään. Kasvoille kohosi hyvin valkea ja hyvin amerikkalainen hymy, kun Marlenen siniset silmät kohtasivat Tempestin katseen.
"Tempest, ihana nähdä!" nainen hengähti vahvalla aksentillaan ja ojensi käsivartensa kaapatakseen lyhyemmän naisen halaukseen.

Pienen, häkeltyneen hetken Tempest kuuli mielessään 'hirvittävän yksinäinen mies', ennen kuin tempautui halaukseen. Hän kiersi käsivartensa hämillisenä Marlenen ympäri ja vastasi naisen hymyyn.
"Hei", hän vastasi ja vilkaisi Eliä silmäkulmastaan, "hienoa, että pääsitte tulemaan." Tempest vetäytyi halauksesta sipaisten vaalean suortuvan korvansa taakse.
"Oletko jo ehtinyt tervehtiä Tiarnania?"

Aavistamatta lainkaan, minkälainen vaikutus hänen sanoillaan oli ollut, Marlene painoi nopean suukon kummallekin Tempestin pisamaisista poskista.
"Kyllä, kyllä olemme. Dwayne tosin katosi jo jonnekin", hän huokaisi, ja heilautti kättään kohti hyväntuulista väkijoukkoa.
"Voi taivas, on tosiaan mukava nähdä sinua pitkästä aikaa... Kuinka olet voinut? Onko kaikki hyvin? Sinulla on aivan ihana puku..."
Nopeat sanat tekivät aksentista entistäkin voimakkaamman.
"Me puhuimme Elin kanssa juuri säästä. Hän väittää, ettei täällä ole aina näin hirvittävän... väritöntä, mutta joka kerta, kun olemme olleet Dwaynen kanssa Englannissa, sää on ollut... harmaahko."

"Englannissa on varsin harmaata, ainakin Los Angelesiin verrattuna", Tempest myönsi upottaen häkeltyneet sormet hiuksiinsa ja sukaisten niitä pois kasvoiltaan, epävarmana siitä, mihin vastata.
Ihmisten paljous tuntui kasvavana tunteena ihon alla, kuin melu olisi kasvanut hallitsemattomasti.
Silloin Aidakin liittyi juhlaväen seuraan. Nainen taisi olla kyvytön saapumaan huomaamattomasti, sillä tälläkin kertaa pyörremyrskymäinen, onnellinen energia tai ehkä kasvavissa määrin tuttu ääni tai vain Rolling Stonesin kuvauksista lahjaksi saatu, sähkönsininen Valentinon iltapuku, joka imarteli tanssijan kehoa ja nousi halkioltaan reiteen saakka, sai useamman keskustelun taukoamaan hengenvedoksi.
Edison seurasi pian hänen vanavedessään, riisuen takin naisen hartioilta. Kehräävä, illan kähentämä nauru nousi puheensorinan yläpuolelle, kun Aida vaelsi peremmälle, kastanjanpunaiset hiukset olkapäiden yli kesyttöminä ryöpyten, kissamaiset, rohkeat rajaukset moitteettomina ja dramaattisen punaiset huulet kutsuvaan, hyväntuuliseen hymyyn sulaneina. Hän päätyi vaihtamaan muutaman sanan monen matkalle osuvan kanssa, paljolti äsken koetusta konsertista, joka sai adrenaliinin virtaamaan hurjana hänen suonissaan.
"Voi kiitos", hän totesi Edisonille saadessaan shampanjalasin käteensä ja kosketti kiitollisena miehen rintaa, antaessaan katseensa kiertää väkijoukkoa Elin tutun hahmon toivossa.

"Dwayne on yrittänyt vakuuttaa minut sitä, että tälläkin maalla on puolensa mutta- Taivas, tuohan on se Anastasian tähti, eikö olekin? Voi luoja, hän on niin uskomattoman kaunis..." Marlene hengähti, kun käänsi katseensa vierasjoukon lomasta sähkönsinisessa puvussaan erottuvaan naiseen.
Leppoisa puheensorina tuntui vaimenneen hetkeksi, kun yksi konsertin kiistattomista tähdistä oli saapunut huoneeseen. Vaikka Eli olisikin tiennyt kertoa, jos joku olisi kysynyt häneltä, ettei Aida olisi tarvinnut konserttiesiintymisensä tuomaa huomiota huoneen valaistakseen.
Nähdessään Aidan ja Edisonin saapuneen Tiarnan pyysi anteeksi senhetkisiltä keskustelukumppaneiltaan ja pujotteli väkijoukon lomasta kaksikon luo.
"Hei, pääsittekö hyvin perille?"

"Hei!" Aida vastasi onnellisena hyristen ja astui lähemmäs, hipaisten Tiarnanin poskea huulillaan.
"Oikein hyvin. En voi uskoa, millainen näköala teillä on", hän sanoi illan isännälle ja viittasi öistä Lontoota kohti, joka levittäytyi ikkunoiden takana kuin postikortti, valot Thamesin tummasta vedestä välkkyen.
"Kiitos, kun kutsuit meidät. Oletko nähnyt Eliä?" hän kysyi katsahtaen uudelleen ympärilleen, Edisonin käsi kevyesti selällään leväten.

Tiarnan kumarsi hieman päätään niin, ettei Aidan tarvinnut suotta kurkotella.
"Esitys oli aivan uskomaton", hän vetosi, koskettaen naisen käsivartta ennen kuin katsahti itsekin ympärilleen. Myrskynharmaiden silmien katse oli eloisa ja hyväntuulinen, ja pitkästä aikaa Tiarnan muisti jälleen, miksi nautti illanistujaisten järjestämisestä. Jopa näin suuressa mittakaavassa. Hän oli ajatellut asiaa aikanaan, kun he olivat ensimmäisen kerran käyneet katsomassa tätä asuntoa.
"Näin hänet aiemmin, uskoisin, että hän on Tempestin kanssa", hän vastasi, palauttaen katseensa Aidaan ja Edisoniin.
"Olen varma, että moni täällä haluaa päästä puhumaan kanssanne."

Aida nauroi ja kosketti isännän käsivartta vilpittömänä kiitoksena kehuista. Siksi hänellä oli mennytkin niin kauan, sillä hän oli ollut jäädä jatkuvasti suustaan kiinni ja Harvey oli halunnut hänen keskustelevan kontaktiensa kanssa, ennen kuin hän pääsi karkaamaan Edisonin kyytiin.
Sivummalla Tempest seurasi ihmisten kasvoja ja niin herkästi puhuvaa kehonkieltä, katsellen Marlenea, Eliä ja tilan huomion saapumisellaan vanginnutta kaksikkoa, jotka puhuivat Tiarnanin kanssa. Miehen näkeminen sai hänet sulamaan vaistomaisesti hymyyn. Miten hän toivoi, että illanistujaiset – jos näitä sellaisiksi saattoi kutsua – tekisivät tämän onnelliseksi.
"Kyllä, Aida", hän vastasi Marlenen kysymykseen, havahtuen tajutessaan naisen puhuneen, "hän on hyviä ystäviämme. Haluaisitko, että esittelen teidät?"

Eli oli unohtunut katselemaan Aidaa, ja hänen kasvoilleen oli kohonnut aivan tietty, hellä ilme, joka oli varattu ainoastaan tälle. Ehkä oli ollut varattu jo vuosia, ilman, että hän oli itse edes ymmärtänyt sitä. Häneltä jäi täysin huomaamatta niin Edison kuin sekin, että Tiarnan näytti pahoittelevan kaksikolle ennen kuin siirtyi seuraavien vieraiden luo vaihtaakseen näiden kanssa muutaman sanan.
Marlene palautti huomionsa takaisin Tempestiin.
"Voi, voisitko tehdä niin? Hän on aivan uskomattoman lahjakasta, se oli suorastaan... yliluonnollista."

Tempest kohotti kättään, kun jäänsinisten silmien katse kiersi heidän suuntaansa. Sillä tosin tuskin olisi ollut merkittävästi väliä, sillä kun Aida näki Elin, hän säteili ja pujottautui vauhdilla ihmisten lomasta, vetäen Edisonia kädestä perässään. Hän ylitti viimeiset metrit liitävin askelin ja heittäytyi Elin syliin, kiertäen käsivartensa miehen niskalle ja painaen onnellisen suudelman tämän huulille. Vain puvun dramaattinen halkio esti häntä kiipeämästä kokonaan Elin syliin ja kiertämästä jalkojaan tämän vyötärölle.
"Hei kullannuppu", hän tervehti silittäen miehen hiuksia taakse, ennen kuin tajusi Tempestin olevan vieressä.
"Hei!" Aida sulki ystävänsä tiukkaan halaukseen ja painoi suudelman tämän poskipäälle. Häkeltynyt Tempest viittasi Marleneen vapautuessaan halauksesta.
"Aida, tässä on Marlene Leigh, hän on Tiarnanin ystäviä. Marlene, Aida Fitzgerald."

Eli ojensi käsivarsiaan ja halasi Aidan syliinsä.
"Hei, prinsessa", hän vastasi hiljaa, ja painoi suudelman jälkeen vielä suukon kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Olit tänään aivan mahtava. Minulla oli sinulle ruusu, mutta taisin hukata sen jonnekin..."
Hän oli ollut liian haltioissaan kiinnittääkseen huomiota siihen, mihin oli laskenut tavarat käsistään. Mutta ei sen väliä, hän voisi ostaa ruusuja myöhemmin lisää.
Hänen olisi tehnyt mieli anastaa Aida itselleen, mutta se olisi ollut julmaa. Niin moni halusi päästä tervehtimään yliluonnollisen lahjakasta Satakieltä.
Niin kuin Marlene, joka hymyili vilpittömän ihailevasti ja tarttui Aidan käsiin.
"Hei, ihana tavata! Olit aivan uskomattoman upea tänään konsertissa, sinulla on valtavan kaunis ääni..."

Sanat lämmittivät hänen sydäntään, ja Aida sipaisi miehen niskaa kiitoksena. Elin mielipide oli ollut aina se, joka todella merkitsi hänelle. Usein se oli ainoa mielipide, joka todella merkitsi.
Koko ilta, tai edelliset viikot, olivat olleet hyvin häkellyttäviä. Niin paljon kauniita sanoja. Hän puristi Marlene Leigh'n käsiä sulaen onnelliseen hymyyn, tuntien olonsa vain aavistuksen epätodelliseksi. Siitä ei tuntunut olevan kauaa, kun hän oli ollut osa Les Miserablesin ensemblea, haaveillut mahdollisuudesta olla Eponine ja astua parrasvaloihin edes yhdeksi illaksi.
"Voi kiitos, olet hyvin ystävällinen", hän vetosi.
"Todella ihailen työtäsi. Olet uskomaton näyttelijätär."

Marlene nauroi heleästi ja pudisti pätään.
"Voi ei, tunnen olevani täysi harmaavarpunen sinuun verrattuna, Aida", hän vetosi amerikkalaisen suoraan. hieman liioittelevaan tapaansa.
"En ymmärrä, kuinka pystyt laulamaan niin, minulla juoksivat kylmät väreet pitkin selkää. Minä en pystyisi laulamaan, vaikka henkeni riippuisi siitä, vaikka tiedäthän, kyllähän variksetkin laulavat äänellään... Dwayne!"
Marlene oli huomannut miehensä ja viittasi tätä heidän luokseen.
"Dwayne, tässä on Aida Fitzgerald. Hän on se Anastasia, eikö hän ollutkin aivan uskomaton?"
Tummasilmäinen mies ojensi kättään Aidalle lämpimästi hymyillen.
"Hauska tavata, Aida. Sinulla on uskomaton ääni. Dwayne Hunter."

Hänen koko elämänsä tuntui epätodelliselta. Mutta Aida muistutti itseään nauttimaan siitä niin kauan kuin sitä kestäisi. Jokunen kuukausi sitten hän ei olisi kuvitellut, että esiintyisi kansallisessa televisiossa, lapsesta saakka katselemassaan konsertissa tai että esiintyisi Yhdysvaltojen suosituimmassa talk showssa – tai että Hollywoodin kuuluisat näyttelijät tuntisivat hänet.
Hän puristi myös Dwaynen kättä hieman häikäistyneenä hymyillen, kehusta kiittäen ja esitteli sitten olkapäänsä takana seisovan Edisonin kaksikolle, vaikka kolmikko oli varmasti tavannut ennenkin.
"Käyttekö usein Lontoossa?" Aida kysyi ja vilkaisi olkansa yli tajutessaan, että kullanhehkuinen Tempest oli kadonnut kaikessa hiljaisuudessa.

Marlene kapsahti halaamaan Edisonia välitömällä tavallaan, siinä missä Dwayne tyytyi hyväntuuliseen kättelyyn. Eli oli siirtynyt sivummalle edes itse sitä huomaamatta, ikään kuin hän ei olisi aivan kuulunut osaksi tähtien maailmaa. Hän ei ollut kuitenkaan jäänyt yksin, vaan keskusteli juuri tummahipiäisen naisen kanssa, kädet voimakkaasti heilumalla sanoja korostaen.
"Emme, Marnie ei oikein viihdy täällä", Dwayne myönsi, samalla kun kietoi käsivartensa kevyesti vaimonsa vyötäisille.
"Aida, sinun täytyy ehdottomasti tavata kaikki", Marlene vetosi, ja viittasi kädellään kohti väkijoukkoa, erittelemättä tarkemmin, ketä "kaikkiin" tarkalleen ottaen lukeutui.
"Oh, oletko jo tavannut Tommyn? Hän on tuottaja, olen varma, että hän keskustelisi mielellään kanssasi, olet selvästi tähti..."

Ei, hän ei ollut tavannut Tommya. Ainakin Aida oli melko varma. Edellisten viikkojen aikana hän oli tavannut luvattoman monta, tärkeää ja kuuluisaa ihmistä, joiden kanssa ei ollut koskaan arvellut päätyvänsä puhumaan. Edison laski kätensä hänen selälleen ja ohjasi naisen seurueen mukaan.
Aida vilkaisi olkansa yli tähyten Eliä, mutta ei löytänyt miestä enää väkijoukosta.
Välillä hänen koko maailmansa tuntui kieppuvan niin, ettei hän ollut löytää yhtään tuttua kiintopistettä.
"Millaisissa projekteissa te työskentelette nyt?" Edison tiedusteli pariskunnalta.

Huoneen toisella puolella myös Eli häkeltyi, kun kääntyessään ympäri tajusi Aidan kadonneen. Hän katsahti ympärilleen ja kurotti kaulaansa erottaakseen kastanjanpunaiset hiukset tai sähkönsinisen leningin, mutta epäonnistuessaan kummassakin hän päätti lähteä etsimään naista. Silläkin uhalla, että yleensä kai eksyneitä käskettiin pysymään paikoillaan, etteivät nämä liikkuessaan samalla pakenisi etsijöitään.
Mutta olisiko Aida etsimässä häntä?
Samaan aikaan Anastasian tähteä kuljetettiin väkijoukossa ja esiteltiin niille, jotka eivät olleet vielä päässeet tapaamaan kuuluisuuteen noussutta Satakieltä.
"Oh, Dwaynen uusin elokuva on jälkituotannossa", Marlene vastasi miehensä puolesta, kun tämä jäi suustaan kiinni jonkun tuttavansa kanssa.
"Ja minä taas- Tommy!"
Hän huiskautti kättään pitkälle, dramaattisen punaiseen housupukuun pukeutuneelle naiselle, jonka tummat hiukset oli leikattu lyhyiksi ja kiharrettu 20-luvun tyyliä mukaillen. Tämä käännähti ympäri, ja voimakkaasti punatut huulet kaartuivat hymyyn.
"Marnie, hei", nainen tervehti pehmeästi, selvä yläluokkainen, brittiläinen korostus äänessään.
"Ja Edison. Toitteko minulle lahjan?"
Hänen katseensa kääntyi Aidaan, ja silmät siristyivät hymyyn.
"Tommy Prescott", hän esitteli itsensä, ojentaessaan kättään.

Hänen koko maailmansa kieppui taatusti. Aida yritti epätoivoisesti painaa nimiä ja kasvoja mielessään, yrittäen samalla pohtia, missä oli ehkä nähnyt kutkin kasvot aikaisemmin, hätistäen pois levottoman, eksyneen tunteen, sillä tällaisesta hetkestä elämässä kuului nauttia. Ja hän nauttikin.
Mutta toivoi, että olisi voinut tuntea Elin käden omassaan, silittää huomaamatta miehen kämmenselkää.
"Aida Fitzgerald", hän vastasi ja kätteli naista hymyillen.
Edison taisi tuntea suuren osan tällaisesta väestä ennestään.

Tommy puristi Aidan kättä ja kohotti sen sitten huulilleen, hipaisten kämmenselkää höyhenenkevyesti, silmät edelleen hymystä siristyneinä.
"Sinä olet siis salaperäinen Satakieli, josta kaikki puhuvat", hän totesi, kun irrotti otteensa kädestä.
"Olin kuuntelemassa konserttia, todella ainutlaatuinen ääni. Kuten myös Anastasiassa. Oletko harkinnut siirtymistä elokuva-alalle? Tai levyttämistä?"
Marlene tönäisi naisen kättä varsin tuttavallisesti.
"Tommy, anna Aidan nauttia rauhassa illasta", hän vetosi.

Aida seurasi käsisuudelmaa jokseenkin lumoutuneena uudesta tuttavasta ja naurahti häkeltyneenä. Vanha, Anguksen edelleen suosima lempinimi tuntui kasvavan ja kehut sekä lämmittivät että hämmensivät häntä.
"Managerini on kai pohtinut sen suuntaisia urasiirtoja", hän vastasi, "mutta sydämeni kuuluu varmasti ikuisesti musikaaliteatterille." Ilmeisesti Harvey neuvotteli useammankin levy-yhtiön kanssa. Ehdotteli hänelle koe-esiintymisiä. Kalenteroi hänen elämäänsä kuukausiksi eteenpäin, siltä se ainakin tuntui, ja Aida tunsi olonsa kovin... Avuttomaksi seuratessaan sitä vierestä.
"Tammikuussa osallistun kyllä Awakeningin kuvauk-"
"Tommy, et kai suinkaan ole kosiskelemassa uusia lahjakkuuksia?" tuttu, skotlantilainen aksentti kysyi ja käsivarsi kiertyi tuottajan harteille, kun Angus liittyi heidän seuraansa tummansinisessä, hyvinistuvassa puvussa, kuparinväriset hiukset huolettomasti otsalta heitettynä.

Tommy huokaisi liioitellun pettyneenä.
"Rakas, kai tiedät, että vaikka sydän kuuluisi jo jollekulle, niin sielun on vielä vapaata riistaa", hän muistutti ja pyyhkäisi ohimennen sormenpäillään yhtä kastanjanpunaista, kurittomana Aidan olalle ryöppyävää suortuvaa. Hän olisi todennäköisesti jatkanut puhettaan, ellei varsin huomiotaherättävä, skotlantilainen puheenparsi olisi keskeyttänyt häntä.
"Angie, aivan ehdottomasti olen, aina ja äärimmäisen röyhkeästi", Tommy vakuutti silmät siristyen, ja hipaisi miehen poskea kevyesti huulillaan.
"Onko tämä pikkulintu sinun suojattisi? Miksi olet pitänyt häntä piilossa? Angie, olen loukkaantunut, verisesti ja sydänjuuriani myöten loukkaantunut. Luulin, että meillä oli sopimus."

Hänen oli vaikeaa irrottaa katsettaan Tommystä. Jokin naisen tavassa puhua ja koskettaa oli hyvin kiehtovaa. Anguksen ilmestyminen kuitenkin sai Aidan katseen kääntymään vanhaan ystävään.
Angus nauroi, rutisti Tommya kevyesti toisella käsivarrella ja astui sitten askeleen eteen, kumartuen painamaan suukon Aidan poskelle.
"Kyllä vain", mies vakuutti, "noh, noh – tässähän hän on. Minun täytyi vain varmistaa, että hän ryhtyi FCE:en asiakkaaksi ensin. Mitä sinä suunnittelet?"

"Tietenkin sinun täytyi", Tommy tuhahti.
"Haluat aina olla ensimmäinen aivan kaikessa. Mutta hölmö et ole koskaan ollut. Tästä pikkulinnusta on vielä taivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Rakas, katsohan tänne."
Nainen ojensi kättään ja kosketti Aidan leukaa, kannustaen tätä katsomaan itseään.
"Näillä kasvoilla, äänellä ja tarinalla. Täydellinen pikkulintu jopa sinulta, Angie. Minulla on mielessäni muutamia projekteja, jotka... Aida, pieni satakieleni, kenen sanoitkaan olevan managerisi?"

Aida räpäytti jokseenkin häkeltyneenä, kun Tommy käänsi hänen kasvojaan ja hän huomasi olevansa jälleen jossain määrin lumoutunut uudesta tuttavuudesta.
"Harvey Armstrong", hän totesi. Angus tuhahti. Hän oli pyrkinyt saamaan Aidalle myös FCE:n listoilla olevan managerin, mutta se ovela kettu ehti ensin.
"Jopa minulta?" Angus protestoi ja puristi kevyesti Tommyn hartiaa.
"Hän on ollut suojattini 17-vuotiaasta."

"Hm", Tommykin äännähti, tuntuen jakavan Anguksen mielipiteen. Hän hipaisi hellästi peukalonpäällään pisamaista poskipäätä ennen kuin laski kätensä Aidan kasvoilta.
"Jopa sinulta, Angie", hän vakuutti.
"Sinun löytösi ovat aina varsin onnistuneita, mutta tämä pikku satakieli on aivan erityisen täydellinen."
Toinen taidokkaasti muotoillusta kulmista kohosi yllättyneelle kaarelle.
"Siitä saakka? Ja silti kuulemme hänestä vasta nyt. Olet ollut varsin itsekäs, kun olet piilottanut hänet maailmalta tähän saakka", hän huomautti kieltään naksauttaen.

Aida tunsi olonsa epätodelliseksi. Ehkä hän näki unta tai sitten vain puolikas lasi shampanjaa oli mennyt päähän. Edisonin käsi, kevyesti hänen vyötäröllään, tuntui estävän häntä leijumasta pois.
"Mitä voin sanoa", Angus naurahti käheästi ja silmäili Aidaa, kapeat, siniset silmät siristyneinä, "hän on itsepäinen olento." Hänen bisnesvaistonsa oli tosin nuoruuden vuosina jäänyt jokseenkin mustan, katkeran tunteen jalkoihin.
"Viivytkö pitkään Lontoossa?" mies kysyi Tommyltä.

"Niin olen minäkin, Angie", Tommy ilmoitti.
"Mutta ehkä annan sinulle tämän kerran anteeksi, koska voin ymmärtää, miksi olet halunnut pitää pikkulinnun vain omana tietonasi."
Hän katsahti Aidaa silmät hymystä siristyen.
"En ollut suunnitellut viipyväni, täällä on aina niin harmaata. Mutta saa nähdä, jos täällä kerran piileskelee tällaisia pieniä satakieliä..."
Hän kaivoi taskustaan siron käyntikortin, jonka ojensi Aidaa kohti.
"Toivon, ettet unohda minua, rakas, kun suunnittelet tähtitaivaan valloittamista. Ja Angie, eikö sinulla todella olisi omassa talossasi ainuttakaan soveliasta manageria hänelle, hm?"

"Montakin", Angus vastasi ja loi käyntikortin vastaan ottavaan Aidaan paheksuvan katseen. Mutta itsepäinen olento ei ollut nähnyt syytä vaihtaa toiseen manageriin, hänen painokkaista suosituksistaan huolimatta. Hymy nyki miehen suupieltä. Tommya tuskin voisi noin vain unohtaa.
"Onko Eli mukanasi?" Angus kysyi, tuttu, tumma sävy äänessä häivähtäen. Ilmeisesti oli yksi ja sama montako vuotta heidän nuoruudestaan kului, pelkkä nimi meni suoraan ihon alle.
"Kyllä, hän on täällä jossain", Aida vastasi ja vilkaisi olkansa yli.
"Aida tulee Los Angelesiin Pariisin maailmanensi-illan jälkeen, jos haluatte jatkaa keskusteluja."

"Ehdottomasti haluamme, jos se on minusta kiinni", Tommy vakuutti ja tarttui uudelleen Aidan käteen painaakseen kämmenselälle suudelman.
"Oli ihastuttava tavata, Aida. Toivon, että tiemme kohtaavat uudelleen, kun seuraavan kerran vierailet Los Angelesissa. Muussa tapauksessa minun on varmastikin lennähdettävä takaisin harmaaseen Lontooseen."
Hän katsahti Angusta silmäkulmastaan.
"Sinähän et antaisi niin tapahtua, vai mitä? Tiedät, etten todellakaan pidä Lontoosta."

"En suinkaan", Angus lupasi käheästi naurahtaen ja katseli Aidaa, jota oli harvoin nähnyt yhtä sanattomana häkellyksestä.
"Todella mukava tavata", nainen vastasi saadessaan äänensä takaisin. Ei, hän tuskin unohtaisi Tommya.
"Tunnetko Tiarnanin hyvin?" Aida tiedusteli naiselta, jonka käyntikorttia piteli kädessään ja vilkaisi ympärilleen pohtien, missä illan huomaavainen isäntä meni. Oli varmasti haastavaa ehtiä puhua kaikille vieraille, jotka olivat täyttäneet hulppean kattohuoneiston.

"Hyvä poika, tiesin, että sinuun voi luottaa", Tommy kehaisi ja kosketti Anguksen selkää irrottamatta katsettaan Aidasta.
"Meidän polkumme ovat kohdanneet joitakin kertoja", hän myönsi.
"Viimeisin yhteinen projektimme on Flowers for Algernon, mikäli olet sattunut kuulemaan siitä. Minkä sille mahtaa, skottimiehissä on jotakin hyvin hurmaavaa, eikö totta?"
"Mitä täällä puhutaan skottimiehistä?" illan isäntä puuttui sopivasti puheeseen, seisahtuen heidän pienen joukkonsa vierelle.
"Angus. Pääsit tulemaan", hän jatkoi vilpittömän ilahtuneena.

"Hei", Angus tervehti sulaen vilpittömään, jokseenkin susimaiseen hymyyn ja läimäisi Tiarnanin olkavartta miehekkäästi.
"En jättäisi väliin mistään hinnasta." Siitä oli aikaa, kun Tiarnan oli isännöinyt illanviettoa. Hän toivoi, että miehen vaimo voi nykyään paremmin. Ehkä hän saisi vielä jossain vaiheessa iltaa yksityisemmän hetken ystävänsä kanssa kysyä tämän kuulumisia.
"Paikka näyttää upealta." Jos hän olisi vielä sietänyt asua suurkaupungissa, hän olisi mielellään ottanut tällaisen näköalan.

"Epäilin, että olisit saattanut jäädä Australiaan", Tiarnan huomautti ja vilkaisi kohti ikkunoita.
"Eikös? Eihän se Skotlanti ole, mutta melko vaikuttava kuitenkin. Kiertää melkein koko asunnon."
Hän halasi tervehtimään tulleen Marlenen kylkeensä ja kiinnitti huomionsa loppuihin vieraisiinsa.
"Tommy, oletkin jo näemmä tavannut Aidan", hän jatkoi, ja kiinnitti huomiota siihen, että naisen vierellä seisoi Edison, ei Eli.
Ehkä niin oli parempi kun otti huomioon, mitä vuosia sitten oli tapahtunut.
"Mmm, valitin juuri Angielle, kuinka hän on piilotellut tätä pientä satakieltä niin kauan", Tommy huomautti ja katsahti sähkönsiniseen sonnustautunutta naista.
"Nyt kun kerran olen Lontoossa, olisiko sinulla suosituksia, missä minun kannattaisi vierailla?"

"Aivan liikaa aurinkoa skotille", Angus naurahti käheästi ja sukaisi kuparinvärisiä hiuksia taakse.
"Oh", Aida vastasi jäänsiniset silmät hymyyn syttyen, "sinun kannattaisi ehdottomasti käydä katsomassa Jekyll ja Hyde West Endillä. Shown viimeinen viikko taitaa olla ensi viikolla, joten nyt on viimeinen mahdollisuus nähdä se." Ja Eli oli uskomaton lavalla. Hän vilkaisi jälleen olkansa yli, mutta Edison silitti hänen selkäänsä kuin rauhoitellen.
"Lontoon teatteri on ylipäätään tämän kaupungin parhaita ominaisuuksia", Aida jatkoi ja soi naiselle valovoimaisen hymyn.

Anguksen sanat saivat Tiarnanin naurahtamaan. Ehkä heidän verensä tosiaan kaipasi jonnekin, missä taivas oli harmaa ja mereltä puhaltava tuuli kylmä - tai sitten se oli hänen saarelaisverensä, joka sai hänet kaipaamaan sellaista.
"Te ja teidän skottiutenne, sitä ei voi vastustaa", Tommy huokaisi ja vastasi sitten Aidan hymyyn.
"Vakuutit minut, rakas. Annan Lontoon teattereille mahdollisuuden, ennen kuin palaan Los Angelesiin. Nyt minun on valitettavasti poistuttava seurastanne, vielä pari henkilöä kaipaa muutamaa valittua sanaa. Aida, muista, että tule vierailulle, tarkoitan sitä todella. Milloin vain olet Losissa."
Hän iski naiselle silmää ennen kuin kiiruhti tarttumaan seuraavan pahaa-aavistamattoman uhrin hartiaan.
Tiarnankin katsahti Aidaan.
"Kaikki hyvin? Tommy osaa olla melko... vaativa sanoissaan."

"Kaikki hyvin", Aida vakuutti ja soi Tiarnanille hymyn. Pää tuntui hieman turhan kevyeltä, mutta se johtui luultavasti syömättömyydestä ja shampanjasta. Kuin silmissä olisi välkkynyt ja pyörinyt.
"Haluan vaihtaa muutaman sanan kanssasi", Angus totesi naiselle ja laski käden tämän hartialle, kiepauttaen Aidan kohti upeaa, pehmeästi valaistua parveketta ja talutti naisen raikkaaseen yöilmaan. Hänellä oli muutama kysymys Anastasian promokiertueen kulusta.

Huoneessa oli myös toinen, joka kaipasi hetkeä Aidan kanssa. Eli oli unohtunut keskusteluun keskustelun jälkeen, mutta silti hän tasaisin väliajoin katsellut huonetta, yrittäen nähdä vilauksen kastanjanpunaisista hiuksista tai sähkönsinisestä leningistä, tai vaihtoehtoisesti kuulla tutun, kehräävän naurun.
Kaikki tuntomerkeistä loistivat poissaolollaan, niin että siinä vaiheessa, kun Eli oli kerännyt sirolle lautaselle muutaman suklaalla kuorrutetun mansikan, hän kysyi ensimmäiseltä kohdalleen osuvalta henkilöltä, oliko tämä sattunut näkemään sähkönsiniseen pukeutunutta naista.
Niin hän lopulta päätyi suuntaamaan kohti parveketta.

Lontoo näytti upealta täältä. Aida nojasi kevyesti parveketta kiertävään kaiteeseen ja katseli kaupungin valoja, pohtien kuinka oli päätynyt tähän. Jokunen muukin näytti vaeltavan valtavaa, soikeaa huoneistoa kiertävällä parvekkeella.
"Carpool Karaoke on todellinen hitti", Angus sanoi, käsi hänen lapaluidensa välissä leväten.
"Kaikki haastattelut ovat menneet varsin loistavasti, ja nyt olet vanginnut Tommyn huomion. Sinun kannattaisi ehdottomasti harkita manageria FCE:ltä, satakieli."

Kylmä ilma puski vastaan, kun Eli pujahti parvekkeelle kannatellen suklaamansikkalautasta toisessa kädessään. Olikohan Tiarnan tilannut niitä ihan vain siksi, että tiesi Aidan pitävän niistä? Hän ei olisi ollut yllättynyt. Tai ehkä Tempest oli ehdottanut niiden lisäämistä illan listalle?
Hän seisahtui hetkeksi ovensuuhun ja katsahti ympärilleen. Hän huomasi ensin Aidan, ja tajutessaan, että tällä oli seuraa, oli aikeissa odottaa kiltisti vuoroaan.
Paitsi hetkinen.
Elin kulmat kurtistuivat huolestuneesti, ja hän lähti sittenkin liikkeelle kohti kaksikkoa.
"Hei, Aida!" hän huikkasi.

Aida kohotti päänsä tunnistaessaan äänen ja suli onnelliseen hymyyn, ojentaen kätensä Eliä kohti. Anguksen leukaperät kiristyivät vaistomaisesti. Ei mitään henkilökohtaista, mutta pelkkä nimi oli herättää hänessä tukahdutettuja, väkivaltaisia impulsseja. Se oli ollut hyvin synkkää aikaa hänen elämässään.
"Hei, kullannuppu", Aida tervehti houkutellen Eliä halaukseen, "kuinka sinun iltasi on mennyt?"
"Eli", Angus tervehti lyhyesti.

Oli harvoja ihmisiä, joista Eli ei pitänyt.
Ja hän yritti ymmärtää myös Angusta, yritti todella, mutta silti hänen oli kammottavan vaikea antaa anteeksi sitä, kuinka tämä oli kohdellut Aidaa heidän menneisyydessään. Ehkä tämä oli muuttunut mies, mutta siitä huolimatta hän tunsi levotonta huolta aina siihen saakka, että saattoi kietoa käsivartensa turvallisesti Aidan ympärille.
"Hyvin, oikein hyvin", hän vakuutti naiselle, irrottamatta katsettaan punahiuksisesta miehestä.
"Hei, Angus."

Aida kiersi käsivartensa Elin vyötärölle ja halasi itsensä kiinni miehen rintaan, painaen nenänsäkin sitä vasten hetkeksi, hengittäen syvään tuoksua. Se tuntui vähentävän hänen maailmansa kieppumista edes hetkeksi.
Anguskaan ei irrottanut katsettaan Elistä, joka kulminoitui fyysiseksi esitykseksi tunteelle, joka oli ollut ajaa hänet hulluksi. Kuka mies selviäisi järjissään tietäen, kuinka hänen tyttöystävänsä kiehnäisi toisessa miehessä, kiipeäisi alusvaatteillaan nukkumaan tämän viereen?
"Puhuimme juuri Aidan haastatteluista", mies totesi näyttäen modernin älypuhelimensa näyttöä Aidalle, "oletko sinä seurannut niitä? Eilinen Lisa Lewis on nyt julki, jos haluat nähdä – se, missä pelasitte Newlywed Gamea Edisonin kanssa."

Elistä tuntui, kuin jokin olisi ollut vialla. Hän ei osannut selittää tunnetta, jolle kaiken järjen mukaan ei ollut mitään syytä. He olivat ystäviensä juhlissa, sen jälkeen, kun Aida oli päässyt vetämään uskomattoman upean shown. Kaiken olisi pitänyt olla mahtavaa.
Silti tunne kalvoi häntä.
"Mitä?" hän kysyi häkeltyneenä, kurtistaen kulmiaan.
"Mikä Newlywed Game?"

"Oh, se oli vain haastattelun leikkimielinen peli", Aida vastasi ja antoi päänsä nojata Elin rintaa vasten, käsivarret tämän ympäri kierrettynä, kun katsahti Anguksen puhelinta, josta Lisa Lewiksen ikoninen ääni kajahti.
"Tiedäthän, se peli, jossa vasta naimisiin mennyt – tai muuten toisiinsa ihastunut – pariskunta vastaa kysymyksiin toistensa mieltymyksistä", Angus selitti molempien haastateltavien ja haastattelijan nauraessa varsin hervottomina, tusseilla kirjoitettuja kortteja pöydällä ympärillään.
"Veikkaan, että tästäkin tulee varsin suosittu video Youtubessa, vaikkei ehkä yhtä viraalia kuin Carpool Karaokesta", mies pohti. Näytöllä Aida paljasti kortista vastauksensa Edisonin noloimpaan päivään kuvauksissa, mikä sai miehen hautaamaan voihkaisten käsiinsä ja painamaan sitten kasvot naisen syliin, kun tämä silitti lohduttaen leveitä hartioita, yrittäen hillitä kehräävää kikatusta.
"Lisa taisi inspiroitua ikihyviksi Rolling Stonen kuvauksista."

Leikkimielinen peli. Siinä kaikki.
Se oli varmasti oikein hauska. Eli tiesi, että sen olisi pitänyt olla. Aida nauroi, ja tämä näytti todella nauttivan olostaan. Miksei olisi nauttinut, Edison oli hauska kaveri?
Mutta miksi hänen rinnassaan tuntui kummallisen raskas, melkein tukahduttava tunne, joka oli hyökännyt viime aikoina aivan varoittamatta hänen kimppuunsa.
"Et maininnutkaan tuollaisesta jaksosta", hän huomautti Aidalle, silittäen tämän selkää.

"Enkö?" Aida vastasi ja tunsi sydämensä lyövän kiivaammin. Se oli vain leikkimielistä hauskanpitoa. Mutta hänkin näki sen näytöllä, kuinka paljon he koskettivat, nauroivat ja näyttivät... Joltain muulta kuin ystäviltä. Se oli varmaan markkinoinnin tarkoituskin. Ainakin se selittäisi Harveyn vihjailut siitä, kuinka hänen pitäisi näyttää vapaalta ulospäin.
"Kävimme siellä Edisonin kanssa Elliot Youngin nauhoitusten jälkeen", hän sanoi.
"Rememberin live-esitys Suzy Q:ssa on varmaan edelleen suosituin, mutta mitä olen kuullut Lennoxilta, Stonesin kuvaukset ovat menneet varsin viraaliksi. Sinusta ja Edisonista povataan Hollywoodissa ties mitä", Angus huomautti.
Aida katsahti miestä turhaumus silmissä välkähtäen.

"Hei, on tapahtunut niin paljon kaikkea, ettet millään ole voinut muistaa sanoa kaikesta", Eli kiiruhti lohduttamaan, ja yritti pakottaa painostavan tunteen katoamaan. Hän oli hölmö. Aida oli hyvin fyysinen ystäviensä kanssa, ei siinä ollut mitään väärää. Hänkin piti siitä, että saattoi halata ystäviään. Tai suukottaa.
Tuollainen oli ihan normaalia.
"Mitä teistä povataan?" hän kysyi, ennen kuin ehti ajatella sanojaan sen tarkemmin.

"Ei sen väliä", Aida vastasi ja suukotti Elin poskea, kurottuen varpailleen uniikeilla, korollisilla avokkailla, jotka oli saanut Edisonilta. Valkeaa pintaa kirjoivat taidokkaat, siniset kukat, jotka toivat hänen mieleensä korvaamattomat vaasit ja posliinit.
"Jatketaan myöhemmin", hän totesi Angukselle ja tarttui Elin käsivarteen, vetäen miestä kauemmas.
"Oletko nähnyt Emmietä?"

Aida oli oikeassa. Ei sen ollut väliä.
Heidän elämänsä palaisi pian taas takaisin normaaliksi. Aidan piti saada nauttia tästä kaikesta nyt, kun se oli vielä mahdollista.
Silti hän katsahti Angusta mietteliäästi ennen kuin seurasi naista sisälle.
"Luulen, että hän meni aiemmin hetkeksi lepäämään", hän vastasi, ja kurtisti kulmiaan.
"Olin tuomassa sinulle suklaamansikoita, mutta luulen, että ne... Taisin jättää ne parvekkeelle."

Aida veti syvään henkeä ja vilkaisi olkansa yli parvekkeelle jäänyttä miestä, joka nojasi rennosti kaiteeseen ja puhalsi sähkösavukkeen höyryä yöhön. Hän olisi halunnut olla vihainen Angukselle piikeistä, joita sai vanhalta ystävältä, mutta samalla hän tiesi pelkäävänsä itse samaa. Oliko hänet tuomittu tuhoamaan jokainen parisuhteensa?
"Ei se mitään, ajatus on ihana", hän vetosi ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan, kun astui takaisin sisään vetäen Elin perässään, ja yritti saada kiinni aikaisemmasta, euforisesta onnesta.
"Näytät hyvin komealta", hän totesi hiljempaa ja silitti miehen kämmenselkää peukalollaan.

"Luulen, että niitä on vielä tarjolla", Eli totesi, ja puristi lohduttavasti Aidan kättä. Eiköhän tämänkaltaisissa juhlissa ollut tarjolla kaikkea aivan yltäkylläisesti.
"Tahtoisitko, että kävisin hakemassa sinulle?"
Osa vieraista näytti kerääntyneen kotoisiksi ryppäiksi, jotka muistuttivat Eliä heidän teatteriväen voimin viettämistään illoista. Samassa maailmassa elävien kanssa riitti puhuttavaa.
Joku ryhmä näytti innostuneen pelaamaan jonkinlaista versiota pullonpyörityksestä. Ehkä nämä ihmiset olivatkin aivan yhtä tavallisia kuin muutkin.
"Ja sinä hyvin kauniilta, prinsessa", hän vastasi, ja kohotti Aidan kättä niin, että saattoi suukottaa tämän sormia.
"Onko sinulla ollut mukava ilta?"

"Epätodellinen", Aida nauroi ja sukaisi hiuksiaan, nojaten hetken miehen rintaan, ennen kuin suoristautui vienosta huimauksesta huolimatta. Se tuntui olevan pysyvä olotila viimeisen viikon aikana. Kaikki liikkui niin nopeasti, maailmassa jota hän ei ollut koskaan kuvitellut elämäkseen.
"Ei, ei tarvitse", hän rauhoitti.
"Sain Tommy Prescottin käyntikortin", Aida jatkoi näyttäen sitä Elille ja katsahti ympärillä olevia juhlijoita, jotka edustivat viihdealan kermaa, "ja tapasin lukemattoman määrän ihmisiä, jotka olen nähnyt elokuvissa tai niiden tuottajatiedoissa. He tietävät, kuka olen."

Eli kumartui painamaan suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Mahtavaa. Kuka se mies on?" hän kysyi, kun halasi irrotti kätensä hellästi Aidan kädestä halatakseen tämän kevyesti kylkeensä. Hänen puolustuksekseen oli sanottava, että nimi oli hyvin miehinen.
Tarkoituksella, jos Thomasina "Tommy" Prescottilta olisi kysytty.
Hymy häivähti hänen huulillaan.
"Totta kai he tietävät, kuka sinä olet, prinsessa. Olit mahtavaa tänään, ja mahtava Anastasiassa, ja kaikissa niissä show'ssa, joissa olet käynyt."

"Kuuluisa tuottaja, ja hän on nainen. Hyvin kiehtova sellainen", Aida vastasi kehräten naurusta ja hipaisi Elin nenänpäätä. Hän kiersi kätensä miehen vyötärölle ja kohotti katseensa tämän kasvoihin.
"Oletko todella sitä mieltä?" hän kysyi tutkien vihreähippuisia silmiä ja nosti toisen kätensä silittämään kiharaisia hiuksia. Elin mielipide todella oli ainoa, joka oli hänelle tärkeä.

"Oh, sehän on sitten mahtavaa", Eli totesi, kasvot hymystä säteillen.
"Vaikka en ihmettele yhtään. Sinä olet mahtava, Aida."
Joku olisi voinut kritisoida häntä siitä, kuinka usein ja helposti hän kehui ystäviään. Mutta oliko sillä väliä, kun oikeasti tarkoitti jokaista sanaa?
"Totta kai kaikki haluavat tutustua sinuun."
Vihreähippuiset silmät siristyivät lämpimästä hymystä, ja hän saattoi melkein unohtaa aiemman, parvekkeella käydyn keskustelun.
"Tietysti olen. Sinä olet uskomaton, prinsessa. Ainut laatuasi."

Aida halusi uskoa, että Eliltä tullessa se ei ollut vain kohteliaisuutta ja sanahelinää. Hän nojasi päänsä hetkeksi miehen rintaa vasten, kun maailma todella tuntui kieppuvan.
Konsertti oli ollut uskomaton, unenomainen kokemus. Wembleyn SSE Arena oli valtava ja hän saattoi muistaa euforian, joka oli täyttänyt hänet yleisön suosionosoituksista.
"Toivoin, että pääsisin huomenna katsomaan sinua, mutta meillä on huomenna lehdistötilaisuus ja haastatteluita Savoyssä kai aamusta iltaan. Jokunen kai sunnuntainakin", hän sanoi silittäen Elin selkää haikeana.

Eli tunsi pettymyksen pyrkivän pintaan. Ei sen vuoksi, ettei Aida pääsisi katsomaan häntä, vaan koska nainen joutuisi töihin myös sunnuntaina. Sunnuntait olivat olleet jo pitkään hänen lempipäiviään, sillä ne tarjosivat mahdollisuuden unohtua sänkyyn tai sohvalle, tai ottaa pitkän suihkun yhdessä.
"Sinä tarvitsisit vapaapäivän", hän vetosi, ja painoi suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Oletko väsynyt, Aida?"

"Vähän", Aida vastasi antaen silmiensä viipyä kiinni. He olivat uskomattomissa juhlissa Tiarnanin kattohuoneistossa, hän oli tavannut häkellyttäviä, kiinnostavia ihmisiä ja he olisivat varmasti voineet osallistua Elin kanssa pullonpyöritykseen tai vaikka aloittaa tanssimisen tai karaoken.
Mutta mitä hän todella kaipasi, oli Elin syliä, omaa sänkyä ja hurjan, kieppuvan huimauksen pysähtymistä. Hän tunsi olonsa melkein pahoinvoivaksi.
"Luuletko, että voisit viedä minut kotiin?"

Se ei ollut mikään ihme.
"Tietenkin voin", hän lupasi hellästi, ja painoi uuden suudelman Aidan hiusten joukkoon.
"Käyn vain sanomassa Tiarnanille, että lähdemme. Tahdotko tulla mukaan, vai menetkö jo laittamaan takkia päälle?"
Elista tuntui, että Aida oli hyvin väsynyt. Hän ei ollut aivan varma, mikä tarkalleen ottaen loi mielikuvan, mutta hän saattoi melkein tuntea väsymyksen omassa kehossaan.
Tai ehkä hän vain kuvitteli.

"Sanotaan hänelle hei", Aida vastasi ja suoristi selkänsä, pyyhkäisten hiuksia pois kasvoiltaan. Ehkä hän oli väsynyt. Shampanja ei usein mennyt päähän näin – mikään ei – sillä humalassa hän heittäytyi vain tavallistakin häpeilemättömämmäksi ja estottomammaksi, ei tuntenut outoa huimausta, joka teki päästä painavan.
Hän löysi vilpittömän hymyn huulilleen tarttuessaan Elin käteen ja lähti vaeltamaan vieraiden joukossa etsimässä Tiarnania.

Vihreähippuisissa silmissä viipyi huoli, kun Eli katseli Aidaa, jonka olemuksessa oli jotakin... erilaista. Mutta totta kai se oli täysin ymmärrettävää, kun otti huomioon, mitä kaikkea oli tapahtunut, eikö niin? Aida oli kiitänyt pitkin maailmaa, sellainen vei voimat keneltä tahansa.
Tiarnan näytti keskustelevan kahden muun miehen kanssa, kädet villisti tarinaa elävöittäen. Hän kuitenkin keskeytti tarinansa nähdessään Elin ja Aidan ja asteli heidän luokseen.
"Hei, oletteko lähdössä?"
Hänkin oli huomannut Aidan uupuneen olemuksen.

"Kyllä, kiitos kutsusta. Tämä oli ihana ilta", Aida vastasi ja kurottui painamaan kevyen suukon Tiarnanin poskelle. Olisi ollut ihana jäädä vielä tutustumaan miehen tuttaviin, mutta ajatus sänkyyn kaatumisesta ja kenkien riisumisesta oli harvoin tuntunut yhtä jumalaiselta.
"Viettäkää mukava loppuilta", hän toivotti vielä, ennen kuin lähti eteiseen hakemaan takkiaan. Hän sujautti saamansa käyntikortin sinisen villakangastakin taskuun ja onki sieltä puhelimen, tilaten heille taksin.

Tiarnan kietoi käsivartensa hetkeksi Aidan ympärille halaukseen.
"Yritä saada levättyä", hän vetosi, yrittäen olla kuulostamatta liian huolehtivalta, ja halasi myös Elin ennen kuin päästi vieraansa lähtemään.
Eli seurasi Aidaa eteiseen ja tarjoutui sitten auttamaan takin tämän ylle.
"Aika mukava päästä kotiin, eikö olekin?"

"Kyllä", Aida vastasi suoden Elille hymyn ja nojasi kevyesti miehen rintaan hissin viedessä heitä kohti alakertaa. Hän ei pitänyt tunteesta. Hän ei ollut tottunut olemaan väsynyt, mutta edelliset kolme viikkoa olivat olleet täynnä uutta, vierasta ja jännittävää vailla vapaapäiviä.
Lontoon roskalehdistö oli saanut jostain vihiä, että suuri numero viihdemaailman kermaa oli kerääntynyt Tiarnan Fox-Mooren luo ja ryhdistäytyi kameroineen, kun aulassa näkyi liikettä. Luojan kiitos lehdistön taakse kadunvarteen oli parkkeerannut musta taksi. Aida puristi Elin kättä, pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan ja veti miehen sitten perässään ulos. Kameroiden nakse, salamoiden kirkkaat välähdykset ja kuvaajien huudot tuntuivat korviahuumaavalta. Linssit työntyivät niin lähelle, että Aida pelkäsi törmäävänsä niihin.
Harveyn ohjeen mukaan hän teeskenteli, ettei nähnyt yhtään kuvaajaa, vaikkei voinutkaan olla suomatta miehille kohteliasta, puolittaista hymyä, ennen kuin pujottautui sisään taksin takapenkille.

Jokin tuntui olevan vialla.
Eli tunsi yhtäkkiä palaavansa menneisyyteen, niihin kertoihin, kun Aida oli ryöminyt hänen viereensä väsyneenä ja itkuisena, kun oli ensin suorittanut koko päivän äidin määräämiä harjoitteita, oli kyse sitten tanssitunneista tai koe-esiintymisistä tai mitä ikinä Karen olikaan sattunut keksimään. Mutta tämähän oli eri asia, eikö ollutkin? Aida eli unelmaansa. Unelmat olivat hyvä juttu.
Kirkkaat salamavalot saivat hänen silmänsä räpsähtämään, ja joku kameroista onnistuisi varmasti ikuistamaan kuvan, jossa hän katsoi linssiä kohti vauhkona, melkein peuramaisena. Hän halasi Aidan kylkeensä ja johdatti tämän kiireesti taksille, vaikka kamerat ja ihmiset niiden takana eivät tuntuneet ymmärtävän mitään yksityisyydestä.
Se oli kammottavaa.
"Hitto, milloin he jättävät sinut rauhaan?" hän puuskahti, kun kipusi taksiin Aidan vierelle ja nykäisi oven kiinni.

Aida naurahti väsyneenä ja hieraisi kasvojaan, kun taksi nytkähti liikkeelle ja sukelsi Lontoon öiseen liikenteeseen.
"He olivat vain kärkkymässä Tiarnanin vieraita", hän vakuutti. Hän oli kohdannut samanlaisen joukon myös lähtiessään Wembleystä, missä kuvaajat odottivat konsertin esiintyjiä.
Hän nojasi päänsä Elin olkapäähän ja nukahti hävettävällä nopeudella auton pehmeään hyrinään ja kellertäviin katuvaloihin, jotka pyyhkivät takapenkillä vallitsevaa pimeyttä.
Taksin pysähtyminen Rupert Streetille havahdutti hänet ja sai hapuilemaan puoliunessa luottokortin puhelimensa kuoresta, ennen kuin kömpi haukotellen ulos kirpeään marraskuun yöhön.

Eli antoi Aidan nukkua, toinen käsivarsi suojelevasti tämän hartioiden yli kiedottuna. Hän olisi mielellään antanut naisen jatkaa uniaan vielä siinäkin vaiheessa, kun he olivat perillä - ja toivonut, että hänen kortillaan oli tarpeeksi rahaa - jos tämä ei olisi itse herännyt taksin pysähtyessä.
Yöilma tuntui hyvin viileältä, kun hän kipusi ulos taksista ja ojensi käsivarttaan vetääkseen naisen takaisin nukkumaan. Osa hänestä melkein odotti, että jostakin hyökkäisi kamera ja kirkas salamavalo, joka sokaisisi silmät hetkeksi.
"Tule, viedään sinut nukkumaan, prinsessa", hän vetosi, painaen suukon naisen hiusten joukkoon.

Aida kiersi käsivarren Elin vyötärölle ja nojasi miehen kylkeen heidän vaeltaessaan kotiovelle ja sitten ylös portaita. Hän oli lakannut odottamasta kauhulla punaista, mustalla silkkinauhalla sidottua ruusua ovessa, sillä ne tuntuivat hiipuneen muistoksi edellisestä elämästä. Ovenkahva oli nytkin lohdullisen tyhjä, kun hän työnsi avaimen lukkoon ja päästi heidät sisään. Niin kauniit kuin sinisten kukkien kirjomat korkokengät olivatkin, oli ihanaa astua niistä ulos, kiemurrella takistakin ja astua pikkuruiseen kylpyhuoneeseen pesemään hampaita.
"Auttaisitko?" hän kysyi tukahduttaen haukotuksen palattuaan olohuoneen puolelle ja osoitti sähkönsinisen Valentinon selässä kulkevaa vetoketjua.

Totta kai kaikki oli hyvin.
Se, että Eli ei arvostanut kiireistä aikataulua, ei tarkoittanut sitä, ettei Aida olisi voinut nauttia siitä. Se, että hän kaipasi heidän yhteistä aikaansa ei tarkoittanut, että tilanteessa oli mitään huonosti.
Hän kieltäytyi tietoisesti ajattelemasta aiempaa painostavaa tunnetta, jonka Aidan ja Edisonin näkeminen videolla oli aiheuttanut.
"Tietenkin", hän lupasi, ja löysi kasvoilleen vilpittömän hymyn kääntyessään auttamaan puvun vetoketjun kanssa. Jossakin toisessa hetkessä hän ei olisi voinut vastustaa tapaa, jolla se seuraili Aidan vartalon muotoja, mutta nyt hän vain kosketti haikeana vyötärön kaarta ennen kuin auttoi naista pujottautumaan ulos puvustaan.
Hän laskosti puvun sohvan käsinojalle, painoi suudelman Aidan niskalle ja ojensi sitten käsiään houkutellen tätä syliinsä.
"Sitten nukkumaan."

Aida hipaisi haikeasti jumalaisen puvun kangasta, ennen kuin kiersi kätensä Elin niskalle ja loikkasi miehen syliin. Elikin oli varmasti väsynyt, mutta hänen oli ollut aina vaikeaa vastustaa miehen syliä. Hän nojasi päänsä miehen olalle ja siveli niskan kaarta sormenpäillään heidän kiivetessään valkopuisia portaita parvelle, jossa vallitsi sininen, syvä hämärä.
"Rakastan sinua", hän kuiskasi ja painoi suudelman miehen korvalle.

Eli kantoi Aidan hellästi yläkertaan ja kiitti kerrankin itseään siitä, että oli ollut aamulla liian ajatuksissaan pedatakseen vuodetta. Sen ansiosta hän saattoi nyt laskea Aidan valmiiksi avoimeen sänkyyn ja pöyhiä tyynyn tälle mieluisaksi.
"Tahtoisitko yöpaidan?" hän kysyi, kun sipaisi kastanjanpunaisen suortuvan pois naisen kasvoilta ennen kuin alkoi riisua varovasti pitkiä, hyvin haurailta vaikuttavia sukkia tämän jaloista.
Jokin hänen vanhoista t-paidoistaan oli varmasti puhtaana.

"Ei, haluan vain sinut viereeni", Aida vastasi venytellen raukeasti sängyllä ja ojensi jalkaansa baletin tuomalla notkeudella, jotta Eli sai riisuttua sukat. Sitten hän kaarsi selkäänsä ja kiemurteli irti sinisistä rintaliiveistä, antaen niiden pudota lattialle.
Hän ojensi käsiään Eliä kohti.
"Tule tänne", hän vetosi. Hän voisi riisua miehen.

Elin oli hyvin vaikea vastustaa sirosti ojentuvia jalkoja. Niin vaikea, että hänen oli pakko painaa hellä suudelma toiselle nilkalle, ennen kuin hän laski jalan takaisin patjaa vasten sukan riisuttuaan.
Vielä vaikeampi oli vastustaa kutsua.
"Tulen ihan kohta", hän lupasi, kun kumartui painamaan nopean suudelman Aidan huulille, alkaen vetää peittoa tämän vartalon suojaksi.
"Käyn vain pesemässä hampaat. Olisitko tahtonut jotakin juotavaa?"

"Etkö ehdi huomennakin?" Aida vetosi ja kosketti Elin poskea miehen kumartuessa.
"Haluan vain sinut viereeni", hän vastasi venytellen jalkojaan peiton alla ja kosketti peittoa vetäviä käsiä. Hän ei ollut varma, olisiko enää hereillä miehen palatessa, ja hän kaipasi edes pientä, yhteistä, kiireetöntä hetkeä. Siitä tuntui olevan elinikä, kun heillä oli ollut sellaisia. Eilenkin hän oli ollut käytännössä unessa, kun Eli oli palannut teatterilta, ja joutunut lähtemään aamulla hurjalla kiireellä.

Eli naurahti käheästi.
"Hampaat pitäisi-"
Ja hitot. Hän voisi nousta pesemään hampaansa ja laittamaan itsensä yökuntoon sitten, kun Aida olisi nukahtanut. Hänellä oli vahva epäilys siitä, ettei siihen menisi pitkään.
"Olet aina ollut hyvä suostuttelemaan, prinsessa", hän vetosi, kun kiemursi ulos housuistaan ja hylkäsi sekä paidan että takin lattialle, niin että saattoi pujahtaa peiton alle Aidan viereen.

"Minä halusin riisua sinut", Aida muistutti ääni pitkän päivän kähentämänä ja kiersi käden Elin niskalle, painaen suudelman miehen huulille. Hän tunsi aina olevansa kotona, kun sai halata itsensä kiinni Eliin ja tunsi ihon ihoaan vasten. Hän punoi jalkansa miehen jalkojen lomaan ja hautasi kasvonsa lämpimään kaulataipeeseen.
Onneksi yksi vaatekappale oli riisumatta, ja hän kuljetti kätensä alas paljaita kylkiä, ujuttamaan alushousuja pois miehen jalasta.

"Anteeksi", Eli vetosi vilpittömästi.
"Minä olin kärsimätön."
Ja hän oli halunnut päästää uupuneen naisen lepäämään mahdollisimman nopeasti. Se oli tosin varsin... hankalaa, kun hän tajusi, että bokserit olivat ujuttautumassa kovaa vauhtia pois hänen päältään.
"Mh, sinä olitkin päättäväinen siitä riisumisesta."

"Se on lempiasioitani maailmassa", Aida kuiskasi hengittäen miehen kaulaa vasten ja käytti jalkojaan polkemaan bokserit kokonaan miehen jalasta. Ne saivat jäädä myttyyn jonnekin peiton alle. Hän halasi itsensä kiinni Eliin, punoi heidät lomittain ja silitti miehen paljasta selkää.
"Mmhh, olen ikävöinyt sinua", hän huokasi melkein haikeasti tietäessään, että pitäisi nukkua. Se tuntui vain tuhlaukselta, kun heillä olisi vihdoin hetki yhdessä, vaikka hänen silmänsä olivatkin painua väkisin kiinni.

Eli potkaisi toista jalkaansa, niin että bokserit katosivat jonnekin peiton mutkiin. Hän voisi etsiä ne aamulla, tai joskus, sillä juuri nyt ajatus siirtymisestä tuntui yksinkertaisesti... mahdottomalta.
"Minäkin olen ikävöinyt sinua, prinsessa", hän vastasi, ja halasi naisen tiukasti syliinsä.
"Nuku hyvin."
Aida vaikutti täysin uupuneelta. Ja silti teki melkein kipeää ajatella, että heidän seuraavasta yhteisestä hetkestään ei ollut tietoa.

Hetken Aida harkitsi, että olisi antanut kätensä vaeltaa alas. Ehkä hamunnut tai näykkinut hellästi Elin kaulaa tai tuupannut miehen selälleen ja kierähtänyt istumaan tämän päälle. Heillä voisi olla jumalaista yhdessä.
Hän nukahti yrittäessään päättää. Uni pyyhkäisi hänet mukaansa vastustamattomana ja sikeänä ja sitäkin tervetulleempana. Yksin nukkuminen oli hänelle hyvin vierasta.

Tiistai 28. marraskuuta 2018, myöhäisilta, Elin pukuhuone, Lontoo

Tämä tuntui déjà vulta, Aida totesi kiittäessään salaliittolaistaan ja pujahtaessaan Elin pukuhuoneeseen yleisön valuessa ulos salista, luultavasti vain muutamaa hengenvetoa ennen tähteä itseään. Hän oli helpottunut ja onnellinen, sillä Harveyn harmistuksesta huolimatta hän oli onnistunut vapautumaan ajoissa ja saanut vielä lipunkin Jekyllin ja Hyden iltanäytökseen. Hän oli todella pelännyt, ettei enää ehtisi nähdä sitä.
Eli oli ollut upea, tietenkin.
Ja teatterissa olo oli niin kotoisaa, että se teki melkein kipeää. Varmastikin hän voisi hakea pian uutta roolia ja saada palata lavalle ja oikean yleisön eteen.
Tällä kertaa villakangastakin alla oli sama, tummansinen mekko, jota hän oli pitänyt Suzy Q:n haastattelussa, sillä hän ei ollut ehtinyt välissä kotiin järjestääkseen Elille samanlaista yllätystä kuin aikaisemmin. Aida istahti kevyesti pukeutumispöydän laidalle ja pyyhkäisi kesyttömiä hiuksia kasvoiltaan, onnellinen, lämmin hehku jäänsinisissä silmissään.

"... mutta ensi viikolla varmasti onnistuu!"
Keskustelun loppu erottui Elin selkeällä, esityksen hieman kähentämällä äänellä, kun hän avasi portaiden yläpäässä sijaitsevan pukuhuoneensa oven, muttei vielä astunut sisään. Naisääni kuului vastaavan kauempaa, portaiden alapäästä, ja Eli vastasi naurulla ennen kuin astui pukuhuoneensa puolelle, jossa vaaterekki jo odotti hänen jälkimmäisessä näytöksessä käyttämäänsä asua.
"... Oh."
Eli jähmettyi aloilleen siksi lyhyeksi hetkeksi, jonka häneltä vei tunnistaa Aida.
"Aida! Hei!"

Aida suli hymyyn, joka siristi kissamaisesti rajatut silmät. Hän keinautti toista, mustaan, reisimittaiseen sukkaan verhottua jalkaa kutsuvasti Eliä kohti.
"Minä", hän vastasi kehräävää naurua äänessään.
"Olit uskomaton, kullannuppu. Olen valtavan onnellinen, että sain nähdä sinut vielä tohtorin roolissa."

"En tiennyt, että olit tulossa", Eli vetosi yllättyneenä, kun työnsi pukuhuoneensa oven kiinni. Oveen oli kiinnitetty kuvia, joita hän oli saanut tutuilta teatterikävijöiltä, ja jotka hänen olisi muutaman esityksen kuluttua irrotettava viimeisen kerran. Se oli oikeastaan melkoinen sääli, sillä hän oli todella viihtynyt tässä pukuhuoneessa, jossa oli tilaa sekä sohvalle että minikokoiselle jääkaapille.
Hän vaelsi lattian poikki ja seisahtui Aidan eteen, kutsuen tätä halaukseen.
"Olit katsomassa esitystä?"

"Kyllä, olet upea tohtori – minun täytyi saada nähdä sinut vielä", Aida vetosi ja kiersi käsivarret Elin vyötärölle ja halasi miestä myös reisillään, istuessaan pukeutumispöydän laidalla. Hän kohotti kasvojaan, jotta saattoi katsella vielä tohtoriksi pukeutunutta miestä.
"Ja satut myös olemaan vastustamattoman komea", hän huomautti.
"Tarvitsetko kenties apua vaatteidenvaihdossa?"

Eli oli ilahtunut. Hän ei ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi, kuinka paljon hänelle merkitsi tietää, että hänen ystävänsä nauttivat hänen esityksistään.
Oli monia asioita, joita hän ei ollut tullut ajatelleeksi aiemmin.
Hän kietoi käsivartensa Aidan ympärille ja painoi suudelman tämän huulille.
"Olen imarreltu, prinsessa", hän vastasi.
"Ja olisin kiitollinen avustasi."
Hänellä oli oma, henkilökohtainen pukija, vain ennen showta, riisuutumisesta hän sai vastata aivan itsenäisesti.

Aida vastasi suudelmaan ja tutki hetken vihreähippuisia silmiä hellästi, ennen kuin ryhtyi avaamaan rooliasun solmiota ja napittamaan auki paidan nappeja.
"Miltä tämän illan show sinusta tuntui?" hän kysyi ujuttaen takkia Elin yltä ja veti miestä lähemmäs itseään, hamuten tämän kaulaa kevyesti huulillaan. Kun paita aukesi, kädet vaelsivat sen sisään, sivellen paljaita kylkiä ja vatsaa.

"Upealta", Eli myönsi, samalla kun alkoi irrottaa tummaa, taaksepäin kammattua peruukkia, joka sai hänen peilikuvansa näyttämään vieraalta. Sen alla luikersi mikrofonin johto, jonka hän irrotti varovasti - vaikka keskittyminen olikin hankalaa, kun Aidan kädet vaelsivat samanaikaisesti hänen kehollaan.
Enää muutama esitys ennen kuin Jekyll ja Hyde muuttuisivat menneisyydeksi.
"Missäpäin sinä istuit, prinsessa?"

"Sain onnekseni yhden premium-paikoista, vaikka ehdin box officeen varmaankin 19.27", Aida nauroi ja painoi huulensa vasten rintakehän paljasta kaistaletta, joka paljastui paidan lomasta. Joku epäonnekas oli jättänyt lunastamatta lippunsa, mikä oli ollut hänen onnensa.
Hän työnsi takin, liivin ja paidan miehen harteilta, varoen kuitenkaan pudottamasta niitä lattialle. Rooliasut olivat pyhiä. Eli sai asettaa ne siististi henkariin, ennen kuin Aida kurotti tarttumaan miehen vyöhön ja kelasi tämän takaisin lähelleen.
"Tuleeko sinun ikävä tätä showta?"

Elin kulmilla häivähti nopea kurtistus.
"Nehän ovat aika kalliita paikkoja, eivätkö olekin?" hän vetosi, kun ojensi kuuliaisesti käsiään, jotta takki, liivi ja paita pääsivät liukumaan hänen harteiltaan. Mutta rooliasut olivat pyhiä, joten hän siirtyi kuuliaisesti ripustamaan niitä oikeaan henkariin. Paidan hartian sauma oli pettänyt, joten se siirtyisi odottamaan aamuvuorolaisten käsittelyä.
Hän ei voinut muuta kuin palata Aidan luo ja hamuta suudelmaan tämän huulilta.
"Tulee, kieltämättä. Olen viihtynyt tässä roolissa."

"Olet luonnonlahjakkuus, hyvä tohtori", Aida vastasi pehmeästi ja siveli sormenpäillään nyt paljaita kylkiä, halaten Eliä kevyesti reisillään. Eli todella oli sitä. Harva näyttelijä saattoi esittää kahta, täysin erilaista hahmoa niin saumattomasti ja niin hienovaraisesti kuin Eli.
"Olisin mielelläni yllättänyt sinut niin kuin kerran aikaisemmin, mutta aikataulu tuli tielle", hän huokasi ja antoi käsiensä valua alas miehen vatsaa, avaamaan vyötä ja housuja.

Elin oli hyvin vaikea keskittyä rooliasujen pyhyyteen, kun Aida oli niin lähellä ja kosketti häntä sillä tavalla. Hän nielaisi ja hautasi kasvonsa hetkeksi naisen hiuksia vasten.
"Luulen, että voin elää sen kanssa", hän vetosi.
"Juuri ja juuri. Ja minusta tuntuu, että, tuota, teatterin henkilökuntakin arvostaa sitä..."
Hänen olisi ollut hyvin vaikea malttaa kotiin saakka, jos aiempi yllätys olisi toistunut.

Aida nauroi kehräten ja painoi suudelman miehen paljaalle rintakehälle, halaten tämän lähemmäs itseään.
"Mmhh, minä en tiedä voinko minä", hän huokasi ja hengitti syvään ihon tuoksua.
"Tuntisin huonoa omaatuntoa, ellen lähtisi huomenna." Varmasti heidän vain pitäisi kerätä tavaransa ja lähteä vauhdikkaasti kotiin. Mutta hänen oli aina ollut vaikea irrottautua Elistä.

Pieneksi hetkeksi Eli oli ehtinyt unohtaa Aidan lähdön.
Sen ei olisi pitänyt saada niin painavaa, melkein kipeää pettymyksen tunnetta laskeutumaan hänen ylleen. Aida eli unelmaansa, ja hänen olisi pitänyt olla siitä onnellinen.
Miksei hän osannut olla riittävän onnellinen?
Hän joutui keräämään kaiken itsehillintänsä suoristautuakseen.
"Minusta tuntuu, että meidän olisi siis parasta pitää kiirettä", hän huomautti.
"Voimme ottaa ilon irti vielä tästä il... yöstä."

Aida huokasi haikeasti ja pudottautui jaloilleen.
"Olet varmasti oikeassa", hän totesi, sormet edelleen housujen vyötärönauhaa pidellen ja kurottui korkokenkien varpaille, koskettaen Elin kaulaa nenänpäällään ja sitten nuolaisi sitä kevyesti. Hän huokasi uudelleen.
"Mikä sääli." Hän astui kauemmas ja nosti käsilaukun olalleen, ojentaen Elille miehen oman paidan hymyillen, lämmin hehku silmissään.
"Pidä kiirettä, tohtorini."

Mikä sääli, tosiaankin.
Eli joutui todella käyttämään jokaisen ripauksenkin itsehillinnästään, ettei olisi nostanut Aidaa syliinsä ja takaisin peilin eteen asetetulle pöytätasolle, jolla nytkin oli sikin sokin hänen tavaroitaan. Ne olivat kulkeutuneet pukuhuoneeseen vaivihkaa, ja kulkeutuisivat toivottavasti hänen mukanaan myös lopulta pois.
Hän kumartui painamaan vielä yhden haikean suudelman Aidan huulille ennen kuin otti paitansa vastaan.
"Millainen päivä sinulla oli tänään, prinsessa?" hän kysyi, harhauttaakseen itseään ja ajatuksiaan.

Aida hyrisi onnellisesta naurusta ja ojensi Elille myös miehen housut.
"Hyvä. Kävin Edisonin kanssa parissa haastattelussa ja kuvauksissa Empirelle. Sitten kävin Harveyn kanssa tapaamassa uuden levy-yhtiön ihmisiä – sanoinko, että hän puhuu levytyssopimuksesta ja omasta albumista?", hän sanoi ojentaessaan Elille kenkäparia ja veti hihaansa ylös, näyttäen siroa tatuointia vasemmassa ranteessaan. Unlimited.
"Mutta lähinnä halusin sinua", hän huokasi hymyillen ja kohautti olkiaan, "mennäänkö?"

Eli napitti paitaansa hyvin vauhdikkaasti.
"Mitä? Aida, sehän on mahtavaa!" hän vetosi samaan aikaan kun loikki ulos Tohtorin housuista vaihtaakseen niiden tilalle omansa. Hän oli aikeissa jatkaa aiheesta, hänellä olisi ollut siitä paljon sanottavaa, kuten myös sirosta tatuoinnista, mutta Aidan seuraavat sanat saivat hänen pasmansa täysin sekaisin.
"Aida, et voi olettaa, että pystyn keskittymään kotimatkalla yhtään mihinkään, kun sanot noin..."

Jäänsiniset silmät siristyivät tietävästä hymystä ja Aida kallisti päätään.
"Niinkö?" hän kysyi ja astui lähemmäs, auttaen miestä sulkemaan housunsa. Hän muisti samalla vihdoin ranteensa.
"Ja minun piti sanoa, että otin tatuoinnin", hän jatkoi koskettaen rannettaan, kun astui pukuhuoneen ovelle.
"Se oli impulssi, euforian puuska saapuessani Los Angelesiin – mutta olen aika tyytyväinen siihen, mitä tuumit?" Aida pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan ja nojasi kevyesti oveen odottaessaan, että mies olisi valmis.

"Niin", Eli vastasi, ja taisteli kaikin voimin hyvin alkukantaisia halujaan vastaan. Hän keskittyi pujottamaan kengät jalkoihinsa, pyyhkäisi sormet vielä läpi peruukin alla villiintyneistä hiuksistaan, poimi huivinsa ja takkinsa ja varmisti, että kaikki tarvittava - kuten avaimet ja puhelin - olivat mukana.
Kotimatka tuntui sillä hetkellä samalta kuin pieni ikuisuus.
"Olen valmis", hän vetosi, ja astahti lähemmäs Aidaa. Hän poimi tatuoidun käden hellästi otteeseensa ja tutki tekstiä, ennen kuin kohotti kättä ja painoi suudelman sen kämmenelle.
"Minusta se on mahtava, prinsessa."

"Hyvä", Aida vastasi hymyillen ja upotti toisen kätensä miehen hiuksiin Elin painaessa suudelman kämmenelle, silittäen vaaleanruskeita suortuvia hellästi taakse.
Hän avasi oven ja punoi sormensa miehen käteen, houkutellen tämän perässään alas portaita ja teatterin takaovelle.
"Monikohan on vielä odottamassa sinua?" hän kysyi. Hän ei ihmettelisi, vaikka stage doorilla olisi vielä pitkä jono tohtorin nimikirjoitusta vailla. Hän voisi mennä odottamaan sivummalle tai vaikka Victorian asemalle.

Oli varmasti paljolti Aidan viettelevien sanojen ansiota, ettei Eli ollut illan viimeinen lähtijä. Vaikka hän yrittikin yleensä pitää hienoista kiirettä, jotteivat stage doorilla mahdollisesti odottelevat ihmiset joutuisi värjöttelemään pitkään, hänellä oli paha tapa jäädä suustaan kiinni muun henkilökunnan kanssa.
Ei tänään.
"Ehkä jokunen", hän esitti epäilyksensä, samalla kun työnsi oven auki. Viileä, marraskuinen ilma puski vastaan ja sai hänet katsahtamaan Aidaa huolissaan.
"Eihän palele?"

"Ei tietenkään", Aida rauhoitteli ja viittasi Eliä huomioimaan oven tienoilla vielä odottavat teatterin ystävät. Hän siirtyi kauemmas, lähemmäs kadun risteystä, halumatta painostaa miestä tai viedä tältä enemmän kuin ansaittua huomiota.
Hänestä oli ihanaa katsoa Eliä ihailijoiden kanssa. Mies oli niin vilpitön, huomaavainen ja tasapuolisen ystävällinen. Hän kaipasi tätä, ovella odottavaa, pientä joukkoa, jotka saattoivat katsoa saman shown kymmeniä kertoja. Teatterissa oli aivan omanlaisensa henki ja sielu.

Riippumatta siitä, kuinka pitkä päivä oli ollut, tai kuinka väsyneeksi Eli oli itsensä pukuhuoneessa tuntenut, odottavien kasvojen näkeminen sai hänet aina piristymään.
Jekyllin kihlattua näyttelevä Nelly oli jo ehtinyt stage dooria rajaavien aitojen luo, ja Eli saattoi liittyä tämän seuraan niin, että he saattoivat asettautua pariin yhteiskuvaan. Hänen mukaansa tarttui pussillinen suolatikkuja - hän oli maininnut pitävänsä niistä - sekä peräti kaksi kuvaa teatterifanien corgeista. Yksi niistä näytti poseeraavan hänen valokuvansa kanssa, ja se sai Elin nauramaan hyväntuulisesti.
Tällä kertaa moni katseista hakeutui myös Aidaan, ja useammin kuin kerran Eli kuuli jonkun kuiskivan jotakin "Anastasiasta" tai "Aidasta". Kerran jopa "Elidasta".
Hän ei ollut varma, kauanko Aida oli joutunut odottamaan, ennen kuin hän saattoi harppoa naisen luo ja ojentaa käsivarttaan vetääkseen tämän kainaloonsa.
"Hei, prinsessa, anteeksi, että jouduit odottamaan."

"Älä huoli", Aida vakuutti nauraen ja kiersi käden Elin selälle heidän lähtiessään Victorian metroasemaa kohti.
"Minusta on ihanaa katsella sinua faniesi kanssa." Sitä se todella oli. Se sai hänetkin kaipaamaan takaisin teatterin arkeen, mutta ennen kaikkea hänestä oli vain ihanaa katsella Eliä elementissään.
Hän avasi takkiaan ja hölläsi kaulaliinaansa, kun he laskeutuivat alas metrotunneleihin ja kuumuus löi vastaan. Kun niin paljon riippui hänen äänestään eikä tilalla ollut standbytä tai understudya, Aida unohti takkinsa ja huivinsa paljon harvemmin.

Elin kasvoilla viipyi vilpitön hymy, vaikka aiempi kärsimättömyys uhkasikin palata takaisin aina, kun hän ajatteli Aidan sanoja. Montako metropysäkkiä heidän ja kodin välillä olikaan? Monta. Aivan liian monta, jos häneltä kysyttiin.
Kuumuus puski vastaan tuttuna, ja sai myös Elin löyhentämään huivia kaulansa ympäriltä. Hän oli alkanut oppia pitämään huiveistaan huolta.
"Tässä on Nelson", hän esitteli vaalean corgin - se taisi olla pembroke - kuvaa ennen kuin sujautti sen takkinsa taskuun heidän astuessaan metrolaiturille, jolta pahin teatteriruuhka oli jo ehtinyt purkautumaan.
"Aida, kaipaatko jo takaisin teatteriin?" hän kysyi, kun halasi naisen kainaloonsa, lämpimästä ilmamassasta huolimatta.

"Kaipaan", Aida vastasi haikeasti huoahtaen. Heidän astuessaan pohjoiseen menevän Victorian linen kyytiin, hän kiersi kätensä Elin vyötärölle ja painoi nenänsä miehen rintaa vasten, hengittäen sen tuoksua.
"Hetkittäin niin, että sattuu. Haluaisin tehdä kaikkea samaan aikaan", hän naurahti. Se ei tainnut olla mahdollista.
"Millainen päivä sinulla oli, kullannuppu?"

Eli kietoi toisen käsivartensa Aidan ympärille, toisen ottaessa tukea kattoa kiertävästä tangosta. Hän tunsi nostalgisen tunteen pyyhkäisevän ylitseen, jopa yhdellä reunapenkeistä torkkuva humalainen mies lisäsi oman osuutensa tuttuun tunteeseen. Jos unohti kuluneiden päivien tapahtumat, hänen oli helppo kuvitella, että he olisivat voineet molemmat olla matkalla kotiin omista esityksistään - tai vielä parempaa, yhteisestä esityksestä, niin kuin Les Miserablesin aikoihin.
"Pianhan sinä pääset takaisin teatteriin", hän lohdutti, ja kumarsi päätään houkutellakseen Aidaa pikaiseen suudelmaan.
"Mukava. Nukuin pitkään. Olen pahoillani, mutta en tainnut herätä lähtöösi. Oliko sinulla kovin pitkä päivä?"

Aida kosketti huulillaan Elin huulia ja kiersi toisen kätensä miehen niskalle, pujottaen sormensa huivin alle sivelemään niskan kaarta.
"Tämä kotimatka tuntuu pitkältä", hän vastasi pehmeästi ja nojasi Elin rintaa vasten pienen hetken, ennen kuin heidän oli aika vaihtaa metroa Green Parkissa.
Hän puristi miehen kättä kevyesti heidän vaeltaessaan lämpimillä käytävillä Piccadilly linen kyytiin ja kohti Piccadilly Circusta. Hänkin muisti hyvin kotimatkat, kuinka hän oli kieppunut metrotangoissa ja joskus vajonnut Elin syliin, koetellut heidän ystävyytensä rajoja.

"Tämä kotimatka on hyvin pitkä", Elikin myönsi, ääni hieman käheänä tavalla, josta oli mahdotonta sanoa, johtuiko se enemmän päivän esityksestä vai kaipuusta, joka teki koko hänen kehostaan levottoman.
Huomenna Aida olisi taas poissa, ja asunto hyvin hiljainen.
"Minun tulee sinua ikävä, prinsessa", hän vetosi, kun metro sukelsi viimeiseen tunneliin ennen heidän pysäkkiään.
"Hirvittävä ikävä."

"Niin minunkin sinua", Aida huokasi ja nojasi päänsä Elin rintaa vasten, kunnes metro liukui pysähdyksiin Piccadilly Circuksessa ja ihmismassa vyöryi ulos ja sisään metron ovista. Hän veti miehen perässään ulos ja ylös loputtoman pitkiä liukuportaita.
Ero Elistä oli fyysistä kipua. Hän oli toki ikävöinyt seurustelukumppaneitaan ja ystäviään, mutta ero Elistä oli todellinen ja kipeä.
"Muistelen lämmöllä edellistä kohtaamistamme pukuhuoneessasi", hän sanoi silittäen peukalonsyrjällään miehen kättä ja kääntyi liukuportaissa ympäri, painaen suudelman Elin huulille.

Ennen astumistaan ulos metrosta Eli ehti huomata, että heidän seuranaan ensimmäisellä välillä torkkunut juopunut mies oli onnistunut taiteilemaan itsensä myös tämän metron kyytiin, ja jäi nuokkumaan tyytyväisenä ja ilmeisen määränpäätietoisena penkkiinsä, kun ovet varoittivat sulkeutumisestaan ja metro lähti jälleen liikkeelle.
Aidan sanat saivat Elin nielaisemaan ennen kuin hän vastasi suudelmaan, toinen käsi Aidan vyötärölle kevyesti kietoutuneena.
"Niin minäkin, prinsessa. Joskaan en uskalla muistella sitä nyt kovinkaan tarkkaan, sillä, hm, en ole varma, kuinka hyvin kykenisin hillitsemään itseni kotiin saakka."

Aida nauroi kehräten ja painautui hetkeksi Eliä vasten, tutkien vihreähippuisia silmiä.
"En usko, että voin olla muistelematta sitä", hän huokasi kaihoisasti ja nojautui lähemmäs miehen korvaa, koskettaen sitä huulillaan.
"En, kun haluan sinua näin", hän kuiskasi pehmeästi ja kiepahti sitten kauemmas, siirtyen liukuportaista aulaan ja pyrähti sulavasti läpi porteista, Oyster kätevästi puhelimen suojakuoressa.
Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka.

Eli ei selviytynyt porteista aivan yhtä sulavasti.
Itse asiassa oli lähellä, ettei hän kompuroinut jo siinä vaiheessa, kun liukuportaat loppuivat, sillä hänen ajatuksensa olivat... varsin toisaalla.
Eräässä tietyssä hetkessä, jonka muisto oli saada hänen verensä kuumenemaan vaarallisella tavalla.
Tällä kertaa he olivat sentään matkalla kotiin. Yhteiseen kotiinsa.
Metroaseman ulkopuolella hän poimi Aidan käden omaansa ja painoi sen kämmenselälle suudelman.
"Ajat minua hitaasti hulluksi, prinsessa."

"Hyvä", Aida nauroi silmät kissamaisesti siristyen ja kosketti miehen poskea vapaalla kädellään, ennen kuin punoi sen Elin käteen heidän kävellessään kohti kotia pitkin öistä, märkää katua.
Hän oli lakannut katselemasta olkansa yli, peläten tummanharmaaseen lippalakkiin kasvonsa peittänyttä hahmoa varjossaan.
"Koska olen pohtinut suuren osan päivästä, mitä haluan tehdä sinulle", hän sanoi hiljaa, nostaen Elin kättä ja painoi sen rystysille suudelman.
"Ja mitä haluan sinun tekevän minulle."

Vielä jonakin päivänä Eli saattaisi kävellä suoraan portteihin. Tai rysäyttäisi polvensa sopivaan puomiin ja kellahtaisi sen yli ja ympäri vain, koska ei saanut pidettyä ajatuksiaan kurissa.
Aidalla oli häneen sellainen vaikutus.
Niin kuin esimerkiksi nyt. Eli oli melko vakuuttunut siitä, että hänen ylikierroksilla käyvistä aivoparoistaan kuului kunnon raksahdus, kun ne iskivät jumiin.
"Niinkö?" hän kysyi käheästi, ja hieraisi vapaalla kädellä kasvojaan.
"Kuulisin mielelläni toiveistasi, prinsessa..."

Aida vastasi vain hyrisemällä hyväntuulisesta naurusta ja kurottui painamaan kevyen suudelman miehen poskelle, kun he kääntyivät Rupert Streetille ja suuntasivat kohti kotiovea.
"Mitä sinä toivoisit kuulevasi?" hän kysyi ja kiipesi varpailleen, hamuten Elin korvaa, kun sovitti avaimen oveen ja päästi heidät rappukäytävään.

"Hm."
Elin oli hankala pitää käsiään kurissa. Toinen, joka oli asettunut kevyesti Aidan selkää vasten, halusi valua alemmas. Ennen hän ei olisi välittänyt sellaisesta, mutta kohtaamiset valokuvaajien kanssa olivat tehneet hänen olostaan... epävarman. Hän ei ollut varma, kuinka paljon hänen oli salittua koskea Aidaan julkisesti ilman, että se päätyisi... jonnekin. Lehtiin. Ei hän tiennyt.
Mutta tämä kaikki oli vain väliaikaista, niinhän? Hän voisi elää epävarmuuden kanssa hetken.
"Mitä tahansa, mikä tekisi sinut onnelliseksi, prinsessa", hän vetosi seuratessaan Aidaa rappuun.

Hän piti Elin käden omassaan heidän kiivetessään ylös rappuja ja yritti olla ajattelematta, että he eivät ehkä näkisi toisiaan ennen kuin jouluna.
Hän avasi heidän kotiovensa, tuntien Elin lämmön hiipivän selällään ja antoi ulko-oven tuskin sulkeutua takanaan, ennen kuin kääntyi ympäri, tarttui miehen kasvoihin ja painoi intohimoisen suudelman tämän huulille.

Eli oli melko vakuuttunut siitä, että rappuja oli enemmän kuin aiemmin. Eikä vain muutamaa porrasta, se olisi ollut melkein ymmärrettävää, vaan kokonainen kerroksellinen, niin että matka kotiovelle oli kohtuuttoman pitkä.
Olikohan David joskus huomannut saman ilmiön?
Ääni, joka syntyi lukon naksahtaessa kiinni, oli muuttunut musiikiksi Elin korvissa, sillä se tarkoitti sitä, että he olivat viimein kahden.
Hän kumartui vastaamaan suudelmaan ja ojensi käsiään nostaakseen Aidan syliinsä.

Pysähtymättä riisumaan kenkiään, takkiaan tai kaulahuiviaan Aida hyppäsi hajareisin Elin syliin, kiertäen jalkansa miehen vyötärölle ja upottaen sormensa kiharaisiin hiuksiin, kun hän hamusi uutta suudelmaa miehen huulilta, sitten uutta. Ei vienyt kauaa, että hän kävi kiskomaan vaatteita Elin yltä kuumeisin sormin. Kaulaliina lensi ja jäi riippumaan eteisen ovenkahvaan. Takki valahti koruttomasti lattialle.
Paita oli koetuksella, kun Aida kävi kiskomaan sitä miehen päältä.

Roolivaatteet saattoivat olla pyhiä, mutta kaikki muu oli... toissijaista.
Paidasta taisi irrota yksi nappi sinä aikana, kun Eli asteli pienestä eteisestä olohuoneen puolelle.
"Taisit... taisit kertoa miettineesi..." Eli mutisi suudelman lomasta, ja antoi huultensa kosketuksen valua sitten Aidan kaulalle.
"... mitä toivoisit minun tekevän sinulle..."
Hän väisti sohvaa ja suuntasi suoraan keittiönurkkaukseen, jonka tasoa vasten hän saattoi laskea Aidan hetkeksi.

Aida nyki paidan Elin pään yli, yrittäen olla niin hellävarainen kuin saattoi kiireessään. Keittiötaso oli tuttu hänen allaan ja sai hänet kikattamaan suudelmaa vasten. Heidän keittiönsä taisi olla vakituisesti aivan muussa käytössä kuin mihin se oli tarkoitettu. Olivatkohan he todella kokanneet täällä kertaakaan?
Kädet vaelsivat nyt paljaalla rinnalla ja kyljillä, nousivat niskalle ja sivelivät sitä, kun Aida hamusi suudelmia miehen huulilta ja valui sitten kaulalle.
"Mmmhh", hän vastasi lämmintä ihoa vasten. Kädet kiiruhtivat alas vatsaa avaamaan housuja.
"Haluan sinut. Nyt."

Jos Aida olisi kysynyt, Eli olisi voinut kertoa, että Bast tyttöystävineen oli käynyt piristämässä häntä itse kokatulla illallisella sillä välin, kun Aida oli ollut maailmalla elämässä unelmaansa. Ja hän olisi voinut kertoa senkin, että Bast oli putsannut keittiön pinnat jo ennen kokkausta sellaisella epäluuloisella huolellisuudella, että se oli saanut Elin nauramaan.
Bast-parka tunsi heidät niin hyvin.
Eli ei mahtanut mitään hiljaiselle murahdukselle, jonka Aidan sanat saivat aikaan.
"Voi hitto, Aida..." hän mutisi hengästyneenä, ja antoi käsiensä samalla pujahtaa sinisen helman alle.
"Niin minäkin sinut."

Aida nauroi kehräten ja tunsi olonsa melkein humaltuneeksi, joskin puhtaasti Elistä ja onnesta, siitä, että heillä oli pieni pala ikuisuutta, jona unohtua toisiinsa.
Hän hamusi miehen kaulaa, näykkäsi sitä ja nosti hieman lantiotaan, jotta Eli saisi riisuttua hänen alushousunsa. Hän avasi miehen housut, ujutti kätensä kaipaavana niiden sisään ja sysäsi niitä alas, auttaen jaloillaan polkemaan housut Elin nilkkoihin. Sillä ei ollut väliä, että hänellä oli edelleen takkikin päällä.
Hän halusi Elin nyt.

Jonakin päivänä Eli ehtisi riisua sukkansa.
Tänään ei ollut se päivä, tai ilta, tai ainakaan hetki. Nyt hänen kärsivällisyytensä riitti juuri ja juuri siihen, että hän potkaisi housut pois nilkoistaan ja jonnekin päin asuntoa.
Hän oli melkein alasti, mutta Aida ei. Tilanne oli ehdottomasti sellainen, joka vaati korjaamista.
Eli painoi suudelman Aidan kaulalle samalla kun alkoi riisua tämän takkia, etsiäkseen mekosta vetoketjua tai napitusta tai mitä tahansa, minkä voisi avata.

Aida sysäsi takin kärsimättömästi hartioiltaan, antaen sen valahtaa tasolta koruttomasti lattialle. Hän puraisi huultaan ja antoi silmiensä painua kiinni miehen huulten vaeltaessa kaulallaan ja kaarsi selkäänsä niin, että mies saisi mekon riisuttua.
Hitot vaatteista. Hän siirtyi hyväilemään miestä tavalla, joka kertoi hänen malttamattomuudestaan ja hamusi Elin korvaa, siirtyen lähemmäs tason laitaa.

Äänestä päätellen takin mukana lattialle taisi tipahtaa jotakin muutakin, mutta ei mitä ilmeisimmin mitään särkyvää. He voisivat elää asian kanssa, ja alkaa selvittää sitä tarkemmin seuraavana päivänä.
Tai Eli voisi. Mutta sen pidemmälle hän ei halunnut ajatella, sillä se merkitsisi sitä, että hänen olisi myönnettävä heidän joutuvan eroon toisistaan.
Ei vielä. Ei nyt.
Eli murahti uudelleen, vaikka murahdus taisikin kuulostaa enemmän huokaisulta tai voihkaukselta.
"Aida..." hän vetosi, käsien laskeutuessa naisen reisille.
Vain tämä yö.

Aida kiersi jalkojaan Elin ympärille ja tarttui toisella kädellään kiharaisiin hiuksiin, tukistaen niitä napakasti. Hän painoi kiihkeän suudelman miehen huulille, hivuttautui tason reunalle ja ohjasi miestä sitten painautumaan – vihdoin – lähemmäs.
Hän halusi tuntea Elin, halusi tuntea heidän olevan yhtä, halusi hukuttautua sanoinkuvaamattomaan nautintoon.
Heillä olisi tämä yö eikä hän halunnut heittää sitä hukkaan.

Eli tunsi pienen syyllisyyden vihlaisun. Olivatko he aina olleet tällä tavoin kärsimättömiä, vai oliko se piirre, joka oli hiipinyt heidän suhteeseensa vaivihkaa?
Ja sitten, omaksi häpeäkseen, hän ei kyennyt enää keskittymään ajatukseen. Ei, kun hänen aistinsa täyttyivät Aidasta. Hetkeen millään muulla ei ollut väliä, ei sillä, että he joutuisivat olemaan erossa, tai sillä, millainen tulevaisuus heitä odottaisi.
Oli vain tämä hetki, joka ei tainnut säästää jo hetken helpotuksesta huokaisseita naapureita.

Keittiötason pehmeä, lämmin valo loi utuisan hehkun muuten hämärään olohuoneeseen. Lontoon yö humisi ikkunoiden takana, heitti melkein violetteja valoja ja varjoja paksun villamaton poikki. Aida ei muistanut tarkkaan, missä vaiheessa he olivat siirtyneet keittiötasolta siihen, mutta hän oli melko varma myös sohvapöydän olleen osallisena. Hän oli melko varma, että oli purrut kipeästi huultaan yrittäessään olla häiritsemättä naapureita.
Hän kallisti päätään ja hamusi hellästi Elin paljasta rintakehää heidän lojuessaan matolla. Iho hohkasi kuumaa ja sai hiukset takertumaan niskaan. Kengät olivat unohtuneet jalkaan, ja Aida nosti raukean, notkean jalan Elin vatsalle.
"Auttaisitko?"

Villamatto oli pehmeä. Ja kutitti paljasta selkää.
Eli tunsi olonsa samaan aikaan raukeaksi, energiseksi ja onnelliseksi, ja se kaikki oli melkein liikaa hänen keholleen. Vei hetken, ennen kuin hänen aivonsa rekisteröivät Aidan pyynnön, ja sen hetken hän tuijotti kenkää häkeltyneenä.
"Olen pahoillani, prinsessa", hän vetosi, kun riisui kengän ja hieraisi jalkapohjaa pahoittelevasti. Hänen olisi pitänyt vapauttaa Aida aivan ensimmäiseksi kengistä, vaikka ne olivatkin hyvin... miellyttävät.
Eli oli aina ollut sitä mieltä, että korkokengät näyttivät hyvin kauniilta Aidan pitäminä.
"Vaikka taitaa olla niin, että yleensä prinsessoille nimenomaan puetaan kengät..."

Aida nauroi Elin ihoa vasten ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan. Hän kipristi mustaan, ohueen sukkaan verhottuja varpaitaan ja nosti sitten toisenkin jalan miehen vatsalle riisuttavaksi.
Hän ei halunnut katsoa kelloa tai miettiä aikaa. Hänen luultavasti pitäisi olla ylhäällä neljältä ehtiäkseen Heathrowlle ajoissa. Luojan kiitos laukku oli pakattu, ainakin suunnilleen. Jos jotain unohtui, hän voisi aina ostaa sen. Hän ei halunnut ajatella, ettei olisi kotona ennen kuin jouluna.
"Rakastan sinua", hän huokasi ja halasi itsensä miehen kylkeen, hipaisten raukeasti tämän nenänpäätä.

Eli risui myös toisen korkokengän kuuliaisesti.
"Ovatko nämä uudet?" hän kysyi, kohottaen kenkää hieman ennen kuin siirsi sen heidän viereensä lattialle. Tällä kertaa hän ei irrottanut otettaan jalasta heti, vaan jäi hieromaan sen päkiää hellin sormin.
"Minäkin rakastan sinua, prinsessa", hän vastasi, vihreähippuiset silmät täynnä lämpöä.
"Tahtoisitko, että hieron jalkojasi kunnolla?"

"Mmm, taitavat olla", Aida vastasi katsahtaen kenkiä. Hän ei rehellisyyden nimessä nähnyt merkittävää eroa 20 punnan avokkaissa Topshopista tai 1000 punnan Louboutineissa, mutta Harveyn mielestä hänen imagoonsa sopi hienot nimet.
"Olet kultainen", hän sanoi ja sulki silmänsä, kun sormet vaelsivat kipeillä jalkapohjilla. Hänen sormensa vaelsivat miehen iholla, huulet hamusivat rintakehän syrjää kevyesti, maistoivat sen suolan ja äskeisestä viipyvän lämmön.
"En haluaisi erota sinusta."

"Kauniit. Vaikka pidänkin jaloistasi eniten näin", Eli totesi, jatkaen jalkapohjan hieromista. Itse asiassa hän piti Aidasta ylipäätään eniten juuri näin, alastomana ja lämpimänä hänen sylissään. Se ei vain ollut kovinkaan hyväksyttävä tapa olla kodin ulkopuolella. Valitettavasti. Eikä toki kovinkaan käytännöllinenkään.
"Minäkään en haluaisi erota sinusta, prinsessa", hän myönsi, ja taivutti päätään niin, että saattoi painaa suudelman kastanjanpunaisille hiuksille.
"Mutta ajattele, pääset näkemään ja kokemaan kaikkea mahtavaa."

"Se on totta", Aida myönsi painaen nenänsä miehen ihoa vasten ja hengittäen sen tuoksua. Hän rakastaisi matkaa. Hän rakastaisi matkustelua ja kaikkea sitä uutta ja jännittävää ja epätodellisen loistokasta, jota hän saisi kokea, eikä hän luultavasti pysähtyisi montaa kertaa potemaan muuta kuin onnellista häkellystä. Mutta viimeistään ollessaan yksin hotellihuoneessa, hän tuntisi Elin poissaolon kuin ammottavan aukon rinnassaan.
"Onneksi meillä on vielä monta, käyttökelpoista tuntia."

"Sinun täytyy ottaa minulle paljon kuvia", Eli vetosi, samalla kun antoi hieronnan siirtyä hitaasti pitkin jalkapohjaa, jonka täytyi olla kipeä. Ainakin hän kuvitteli niin, niiden lyhyiden korkokengilläkävelykokemustensa perusteella. Korkokengät osasivat olla viheliäiset.
"Olen aina halunnut käydä Tokiossa. Otatko minulle kuvan Tokyo Towerista, jos ehdit?"
Aidan sanat saivat hänen suupielensä nykäisemään.
"Etkö ajatellut nukkua lainkaan?"

"Otan, tietenkin", Aida vastasi naurahtaen käheästi ja huokasi hieronnan helliessä koviakokeneita jalkoja.
"En", hän jatkoi ja kohottautui kyynärpäänsä varaan, ojentaen kätensä setvimään Elin kiharaisia hiuksia. Hän halusi viettää jäljellä olevat tunnit yhdessä, humaltuen Elin kosketuksesta ja mahdollisuudesta olla lähekkäin.
"Mutta minun varmasti pitäisi antaa sinun nukkua ja levätä kunnolla huomisen showta varten. Olen niin pahoillani, etten ole paikalla viimeisessä showssasi."

"Niin minun varmasti pitäisikin", Eli myönsi melkein haikeana.
"Mutta uskoakseni ehdin nukkua aivan tarpeeksi, vaikka valvoisinkin vielä hetken."
Hän olisi hirvittävän mielellään saattanut Aidan lentokentälle, mutta todennäköisesti tärkeännäköinen auto tulisi taas hakemaan tätä kotiovelta. Aidan elämässä oli nykyään paljon tärkeännäköisiä autoja.
"Ei se mitään, prinsessa. Lupaan kuvailla sen sinulle tarkkaan, kun näemmä taas."

"Olisin silti halunnut olla paikalla", Aida huokasi ja kuljetti sormiaan kiharaisten hiusten lomassa. Hän olisi halunnut tuoda Elille kukkia tai kimpun karkkeja ja olla miehen tukena viimeisessä näytöksessä, nähdä taatusti ainutlaatuisen shown ja juhlia sitä jälkikäteen. Vanhan talon ikkunanraoista sisään luikerteleva kylmä sai hänet värähtämään ja nousemaan istumaan.
"Tule, mennään sänkyyn", hän kannusti ja tarjoutui auttamaan Elinkin ylös, kun nousi jaloilleen ja venytteli käsiään kissamaisesti päänsä yläpuolelle.

Minustakin olisi ollut mukavaa, jos olisit voinut olla paikalla, Eli vastasi mielessään, mutta jätti sanomatta sen ääneen. Se olisi kuulostanut melkein... syyllistämiseltä, eikä hän halunnut alentua sellaiseen, vaikka tunsikin haikeutta ja ikävää jo nyt ajatellessaan, että pian Aida olisi taas toisaalla, ja eläisi eri aikaa hänen kanssaan.
Vain hetki, ja sitten he olisivat taas yhdessä.
Eli kömpi ylös matolta ja katsahti ympärilleen kuin yrittäen muistaa, kuinka he olivat tarkalleen ottaen päätyneet sille.
"Oletko varma, että maltat nousta sieltä, jos nyt menemme?" hän kysyi, kääntäen katseensa Aidaan ja houkutellen tätä halaukseen.

Aida kiersi kätensä Elin vyötärölle ja painoi suudelman miehen kaulalle, kurottuen varpailleen.
"Miksi meidän tarvitsisi nousta ennen aamua?" hän vetosi takaisin ja silitti Elin kylkeä, ennen kuin punoi sormensa miehen käteen.
"Tule, tohtorini", hän kannusti nykien Eliä parven valkopuisia portaita kohti.

"Ei tarvitsekaan", Eli myönsi ja kohotti Aidan käden huulilleen hipaistakseen sen rystysiä kevyesti.
"Mutta en ole varma, pystynkö päästämään sinua lähtemään sitten, kun sinun on aika suunnata lentokentälle."
Vaikka sanat olikin tarkoitettu keveäksi vitsiksi, niissä piili rippunen totuutta. Eli todella toivoi, että olisi voinut pitää Aidan luonaan, ettei tämän olisi tarvinnut kiiruhtaa vielä pimeään aamuyöhön lentääkseen taas pois.
Silti hän seurasi naista parvelle.

Sanat lämmittivät häntä, vaikka Aida tunsikin haikeutta ja syyllisyyttä lähdöstään. Hän ei olisi halunnut jättää Eliä, taas. Osa hänestä pelkäsi, että synkkyys löytäisi miehen uudelleen hänen poissaollessaan.
Hän puristi Elin kättä ja kiepahti ympäri astuessaan ensimmäiselle, valkopuiselle portaalle, painaen kaipaavan suudelman miehen huulille. Sitten toisen, ennen kuin loikkasi hajareisin tämän syliin.

Eli piti portaista. Ne tasasivat heidän pituuseroaan niin, että Aidan ei tarvinnut taivuttaa niskaansa katsellakseen häntä silmiin. Tai suudellakseen.
Hänen käsivartensa ojentuivat kiertymään naisen reisien taakse kun tämä loikkasi hänen syliinsä, ja hän viipyi hetken siinä, alimmalla rapulla, ennen kuin lähti kipuamaan parvelle.
"Oletko aivan varma, että sinun on mentävä, prinsessa?"

"Melko varma", Aida vastasi hamuten Elin huulia.
Hän totesi, ettei halunnut odottaa parvelle saakka. Hän laski jalkansa portaalle pysäyttäen heidät ja hamusi Elin kaulaa kaivaten, antaen kätensä vaeltaa alas miehen vatsaa.
"Mutta meillä on vielä hetki", hän kuiskasi näykäten kaulan pehmeää ihoa.

Eli pysähtyi kuuliaisesti ja päästi Aidan sylistään sen enempää asiaa edes tiedostamatta. Hän ei edes muistanut aikaa, jolloin heidän välinsä eivät olisi olleet sellaiset, ettei sanoja enää tarvittu.
"Mmm, niin taitaa olla", hän myönsi, antaen käsiensä jäädä lepäämään naisen vyötäröllä, niin että hänen sormensa saattoivat hyväillä sitä hellästi.
"Oliko sinulla ajatuksia sen suhteen, kuinka haluaisit sen käyttää?"

"Jokunen", Aida kuiskasi näykkien kaulansyrjää, kun antoi vatsaa vaeltaneen käden siirtyä hyväilemään miestä kutsuen.
He olivat aina olleet hyviä epätavallisissa, akrobatiaa vaativissa paikoissa. He olivat tainneet kokeilla portaitakin jokusen kerran.
Toinen käsi nousi sivelemään niskaa ja pehmeitä niskahiuksia, kun hän hamusi miehen kaulaa.

Eli joutui siirtämään toista kättään ottaakseen tukea kaiteesta, sillä hänen polvensa tuntuivat yhtäkkiä huolestuttavan huterilta.
"Prinsessa..." hän vetosi, käheästi naurahtaen.
"Ei meillä ole aivan, hm, näin vähän aikaa..." hän vetosi, samalla kun käänsi päätään houkutellakseen Aidan mukaan suudelmaan.

Aida vastasi suudelmaan tukistaen Elin hiuksia kevyesti.
"Eikö?" hän kysyi naurua äänessään ja painautui hetkeksi miehen rintaa vasten.
"Oh, eihän meillä sitten ole kiirettä", hän totesi näpäyttäen Elin nenänpäätä sormellaan ja pyörähti sitten ympäri, lähtien ylös valkopuisia portaita.

Siinä vaiheessa Eli voihkaisi ääneen.
"Aida..." hän vetosi, ja joutui kokoamaan itseään hetken ennen kuin saattoi luottaa jalkoihinsa riittävästi seuratakseen naista kohti parvea. Jonakin päivänä hän menettäisi vielä järkensä, ja se olisi sitten siinä.
"Joskus mietin, kiusaatko minua tahallasi..."

"Pois se minusta", Aida nauroi ja heittäytyi selälleen myllättyyn vuoteeseen, venyttäen käsivarsia raukeasti päänsä ylle. Hän ei halunnut katsoa kelloa ja tietää, montako tuntia oli jäljellä.
Parven sininen hämärä leikitteli petivaatteiden kuvioinnilla ja paksun täkin aalloissa. Muutama koristetyyny oli tainnut päätyä upottavalle, kermanvalkealle matolle.
"Mitä sinä haluaisit, kullannuppu?"

Ehkä Eli voisi yllättää Aidan sitten, kun tämä palaisi kotiin. Hän voisi siivota kunnolla, pedata sängyn ja ehkä ostaa valmiiksi jotakin hyvää ruokaa, jonka voisi vain lämmittää pikaisesti sitten, kun nainen olisi taas kotona.
Tämä olisi heidän ensimmäinen yhteinen joulunsa hyvään toviin.
Eli seisahtui sängyn vierelle ja jäi katselemaan peitteiden muodostamaan pesään uponnutta Aidaa.
"Tahtoisitko arvata?" hän kysyi, hymyä äänessään.

"Kerro minulle", Aida vetosi ja kallisti päätään, jäänsiniset silmät kissamaiseen hymyyn siristyneinä. Hän kurotti jalkaansa, varpaat ojennettuna ja hipoi Elin paljasta reittä.
Heillä oli vielä hetki. Hän rakasti öitä, joina he palasivat yhdessä kotiin teatterista ja hän tiesi, että he saisivat unohtua kiireettä siniseen hämärään.

Eli katsahti ojennettua jalkaa ja tarttui siihen sitten hellästi, niin että saattoi painaa suudelman sen nilkalle.
"Luulen, että se ei ole kummoinenkaan arvoitus", hän myönsi, kun irrotti otteensa jalasta ja laskeutui vuoteen reunalla niin, että saattoi kumartua Aidan ylle ja painaa huulensa tämän kaulalle.
"Sinut, prinsessa."

Aida nauroi kehräten ja kiersi käden Elin niskalle, sivellen kaarta ja painoi silmänsä kiinni, nauttien kosketuksesta kaulallaan. Se oli tainnut olla aina hänen heikko kohtansa, lähetti humalluttavia väreitä alas selkää.
Hän houkutteli miestä seurakseen petivaatteiden muodostamaan pesään.

Eli ei, kuten ei yleensäkään, tarvinnut paljoakaan houkuttelua. Ehkä hänen olisi pitänyt olla vastuullinen ja tarkistaa, paljonko kello oli, tai yrittää ehdottaa, että Aida voisi ummistaa hetkeksi silmänsä.
Sen sijaan hän nojautui paremmin naisen ylle ja lähti valumaan alemmas suudelmineen.
"Rakastan sinua", hän muistutti käheästi matkallaan solisluulta alas.

"Niin minäkin sinua", Aida huokasi iho huulten kosketuksesta polttaen ja silitti hellästi Elin kiharaisia hiuksia, kuljettaen sormiaan suortuvien lomassa ja sivellen miehen niskaa.
Valtavan paljon. Tunne oli pelottaa häntä edelleen, mutta hän ei halunnut antaa pelolle valtaa. Eli oli hänen elämänsä rakkaus.

Jos Eli olisi vain tiennyt pelosta.
Ehkä hän oli aavistanut jotakin, mutta ei ymmärtänyt mitä, sillä hänelle rakkaus, jota hän tunsi Aidaa kohtaan, oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Oli ollut jo niin pitkään, ettei hän edes muistanut aikaa, ettei niin olisi ollut.
"Ja tulen ikävöimään sinua", hän muistutti käheämmin, samalla kun antoi suudelmiensa vaeltaa yhä alemmas, hivelemään vatsan sileää ihoa.

Aida painoi silmänsä kiinni, kun koko keho tuntui kihelmöivän humalluttavasta odotuksesta. Hän puraisi alahuultaan ja nosti kädet omiin hiuksiinsa, tukistaen niitä kevyesti.
"Niin minäkin sinua. Voisinpa pakata sinut matkalaukkuun, vaikka olen ryöstänyt sinut jo tarpeeksi monesta showsta", hän huokasi.

Eli jäi viipyilemään vatsalle, kiusoitellen, melkein kuin olisi empinyt. Milloin hän oli viimeksi päässyt yllättämään Aidan yhtä miellyttävästi, kuin tämä oli yllättänyt hänet? Siitä oli kulunut liian pitkään. Ehkä hän voisi korjata senkin asian jouluna. Hänen olisi ehdittävä paljon jouluna.
"En ole varma, mahtuisinko", hän totesi hymyä äänessään.
"Voisin kyllä yrittää."
Samalla hän jatkoi päättäväisesti alemmas suudelmineen.

Keho vastasi kosketukseen ja sai selän kaartumaan kevyesti irti patjasta. Varpaat kipristyivät ja Aida henkäisi tukahtuneesti, purren alahuultaan.
"Olisi ihana- mmhh... Jakaa maailma- kanssasi", hän huokasi katkonaisesti, kosketuksen katkoessa hänen ajatuksiaan. Ei viennyt kauaa, kun Eli teki paikallaan pysymisestä vaikeaa ja kaipaava syke voimistui hänen sisällään.
"Haluan sinua."

Ehkä herrasmies olisi antanut Aidalle mahdollisuuden levätä hetken, ennen kuin tämän olisi aika taas kiiruhtaa nousemaan lentokoneeseen. Mutta siinä, missä Elin roolihenkilön toinen puolikas saattoikin olla sellainen, hän koki tällä hetkellä melko lailla mahdottomaksi hillitä itseään.
Heillä olisi edessään taas ero.
Aidan sanat saivat kylmät väreet juoksemaan pitkin Elin selkää, eikä hän enää hetken kuluttua voinut vastustaa niitä, vaan kohosi takaisin Aidan ylle.
"Minäkin sinua, prinsessa", hän vetosi hiljaa.

Hengitys kulki kiivaana, kun Aida nosti kätensä Elin niskalle ja veti miestä kaipaavaan, intohimoiseen suudelmaan. Hän kiersi jalkaansa kevyesti miehen ympärille ja houkutteli tätä lähemmäs itseään.
Hän halusi humaltua Elistä vielä sen hetken, kun se oli mahdollista.

Eli oli aina ollut huono sanomaan Aidalle ei.
Itse asiassa se taisi olla hänelle sula mahdottomuus. Hänen prinsessansa oli lumonnut hänet täysin, eikä hänellä ollut mitään syytä pyristellä lumousta vastaan.
Hän oli onnellinen näin.
Niinpä hän ei käynyt väittämään vastaan nytkään, vaikkei ollut lainkaan varma kellonajasta - eikä hän edes tullut ajatelleeksi asiaa - vaan painautui lähemmäs, samalla suudelmaan vastaten.
Parven sininen hämärä tuntui kietoutuvan heidän ympärilleen tuttuna ja suojelevana.

Jälkeenpäin Aida makasi Elin kainalossa, iho kuumana hehkuen ja kesyttömät hiukset hurjiksi villiintyneinä. Hän hengitti syvään miehen tuoksua, unelias, onnellinen raukeus raajoissaan painaen ja siveli sormenpäillään paljasta rintakehää, joka oli peittynyt osin heidät peittävään untuvatäkkiin, joka piti Lontoon kylmän loitolla.
Puhelin oli valmiina herättämään hänet parin tunnin kuluttua. Muutama viikko menisi nopeasti, Aida yritti lohduttaa itseään antaessaan silmiensä painua kiinni.

Häpeäkseen Elin oli pakko myöntää, ettei hän herännyt herätykseen. Vasta sitten, kun Aidan lämpö alkoi haihtua peiton alta, hän havahtui siihen, että jotain puuttui.
Hetken hän pelkäsi nukkuneensa Aidan lähdön ohi. Mutta sitten hän aisti liikettä ja kömpi istumaan.
"Prinsessa?"
Ääni oli unesta käheä, vaaleanruskeat hiukset toiselta ohimolta litistyneet.

"Nuku vain", Aida sanoi hiljaa. Yö ikkunoiden takana oli musta ja vihamielisen kylmä ja märkä. Ajatuskin sai hänet värisemään. Hän oli vaihtanut ylleen tummansinisen, polvimittaisen mekon ja vetänyt sen ylle vaalean neuleen, sillä aamu sai hänet värisemään.
Jäänsiniset silmät olivat saaneet kissamaiset rajaukset ja huulet moitteettoman, rohkean punan. Hiukset tuoksuivat hedelmäiseltä shampoolta ja olivat vielä aavistuksen kosteat suihkusta, kun hän kumartui painamaan spearmintin makuisen suudelman Elin huulille.
Matkalaukku odotti jo eteisessä.

Eli tunsi vatsaa vihlaisevan pettymyksen tajutessaan, että Aida oli tosiaan lähdössä.
"Anteeksi, prinsessa, en herännyt aiemmin..." hän mutisi, edelleen unisena, kun vei toisen kätensä silittämään naisen niskaa ennen kuin tämän huulet painuivat hänen omilleen.
"Olisin halunnut tulla saattamaan."

"Älä huoli, kullannuppu", Aida rauhoitteli istuen sängyn laidalle. Hän oli yrittänyt olla herättämättä Eliä, joka todella ansaitsi unta yön jälkeen – ja tarvitsi sitä kahden shown päivää varten.
"He lähettävät auton hakemaan minut. Se on täällä vartin päästä. Nuku vain rauhassa", hän kannusti ja silitti kiharaisia hiuksia taakse.

Vartti.
Elin uniset aivot yrittivät suorittaa pikaista laskutoimitusta siitä, mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä vartissa, joka tuntui loputtoman lyhyeltä ajalta.
Lopulta hän kietoi käsivartensa Aidan vyörätölle ja veti tätä lähemmäs, puolittain syliinsä.
"Tulee ikävä", hän vetosi, ja painoi suukon kastanjanpunaisiin hiuksiin.
"Laitathan viestiä, kun olet päässyt perille, okei?"

Aida suki vaaleanruskeita suortuvia sormiensa lomasta ja näpäytti Elin nenänpäätä.
"Lennämme vain Berliiniin, mutta laitan viestiä", hän lupasi ja toivoi, että muistaisi kerrankin. Tänään Berliiniin, huomenna... Roomaan? Ja viikonlopuksi Tallinnaan.
"Minäkin ikävöin sinua", hän sanoi ja painoi uuden suudelman Elin huulille.
"Nauti vielä tämän viikon esityksistä."

Berliiniin, New Yorkiin, Tokioon, oliko paikalla lopulta väliä? Lentokone kuljettaisi Aidan joka tapauksessa pois, ja asunto tuntuisi taas hirvittävän tyhjältä monta päivää.
Eli vastasi uuteen suudelmaan ja sipaisi sormensa läpi Aidan hiuksista, joiden hedelmäinen tuoksu viipyisi tämän tyynyssä, jonka hän saattaisi vaihtaa omansa tilalle vain, jotta tuttu tuoksu tuudittaisi hänet uneen.
"Nauti sinäkin matkastasi, prinsessa."

Aida painoi vielä viimeisen suudelman Elin huulille, silittäen hiuksia hellästi taakse, ennen kuin nousi ja suoristi helmaansa.
"Hei sitten, kullannuppu", hän sanoi, poimi puhelimensa valkopuiselta yöpöydältään ja lähti hiljaisin askelin alakertaan.
Auto taitaisi olla jo odottamassa.
Hän katsahti vielä kotoisaa, pientä asuntoa, ennen kuin veti sähkönsinisen villakangastakin ylleen ja tarttui laukkuunsa, sulkien oven hiljaa perässään.

Maanantai 3. joulukuuta, 22:08, Lontoo / Pariisi

Olisi voinut kuvitella, että viimeinen esitys olisi ollut kaikkein vaikein hetki, tai ehkä hetki sen jälkeen, kun joutui tajuamaan, että jälleen yksi luku elämästä oli tullut loppuun.
Elille pahinta olivat kuitenkin aina olleet päivät, joina ei tarvinnut lähteä minnekään. Ensimmäinen päivä, jona hän ei enää suunnistaisikaan teatterille valmistautumaan. Tunne ei ollut niin vahva silloin, kun ympärillä oli ihmisiä, joiden kanssa tyhjän päivän saattoi kuluttaa. Silloin vapaapäivät olivat mahtavia.
Tänään hän oli kuitenkin ollut yksin, ja tuntenut tukehtuvansa.
Nyt hän makasi heidän tummalla sohvallaan, koristetyyny päänsä alla, ja katseli puhelimensa näyttöä. Pariisi eli tunnin edellä, olisiko Aida jo nukkumassa?
Hän harkitsi vain hetken, ennen kuin kohottautui istumaan ja käynnisti toiveikkaasti videopuhelun. Ainakin puhelu yhdisti, eikä kadonnut maidenväliseen verkkoon.

"Hei kullannuppu!" Aida tervehti hieman käheästi ja kuva heilahti hänen hakiessaan parempaa otetta puhelimesta. Ylellisen sviitin sängynpäädyn yllä riippuva taideteos päätyi osin kuvaan. Kastanjanpunaiset hiukset oli taivutettu laineille tyylitellen ja kissamaisesti rajatut silmät hehkuivat, hymystä siristyneinä.
"Mitä kuuluu?" hän kysyi ja istui paremmin leveälle sängylle. Kolahdus kertoi korkokenkien pudonneen lattialle, ja nainen veti jalat eteensä, hieroen jalkapohjia vapaalla kädellään.

Aidan näkeminen sai ahdistuksen karisemaan hetkessä, ja iloi saattoi hymyillä vilpittömästi heiluttaessaan kättään puhelimensa näytölle.
"Hei, prinsessa!" hän tervehti, kun tuki puhelinta pitelevän kätensä polveaan vasten. Neulepaidan värikkäät dinosaurukset pääsivät mukaan kuvaan, kun hän haki kulman, jossa saattoi nähdä Aidan kasvot parhaiten.
"Hyvää! Minulla on ikävä. Mitä Pariisiin kuuluu? Sinähän olet nyt Pariisissa, etkö olekin?"

"Kyllä!" Aida vastasi adrenaliinin tuomaa intoa äänessään ja näytti miehelle sviitin ikkunasta aukeavaa näköalaa öiseen Pariisiin.
"Tulimme tänne eilen, ja tänään pidimme lehdistötilaisuuden ja jotain... Minulla menevät päivät sekaisin", hän hymyili ja pyöräytti silmiään itselleen. Vaimea ääni huomautti jotain kameran ulottumattomissa.
"Ole hiljaa", nainen nauroi ja paiskasi yhden koristetyynyistä puhujaa päin.
"Minullakin on ikävä sinua. Mitä teet huomenna?"

Eli ihaili hetken Pariisia, joskin vain puhelimen näytön kautta,
"Ei Eiffel-tornia", hän huomautti haikeasti, suostumatta vieläkään luopumaan mielikuvastaan, jonka mukaan Eiffel-tornin piti näkyä jokaisesta pariisilaisesta ikkunasta. Ei, vaikka hän oli jo itse vierailullaan todennut, ettei se pitänyt paikkaansa.
Hän räpäytti yllättyneesti silmiään kun tajusi, ettei Aida ollut yksin.
"Minä... Onko Edison siellä?"

"Paraskin puhumaan", Aida vastasi vaimealle äänelle kikattaen kehräten ja käänsi sitten katseensa takaisin puhelimeen, hymyä silmissään. Hän kiepautti puhelinta ympäri, näyttäen Elille sänkyä vastapäätä olevassa nojatuolissa mukavasti loikoilevaa, jalkansa sängyn laidalle nostanutta Edisonia. Tyylikkääseen pikkutakkiin ja chinoihin pukeutunut mies nosti kättään tervehdykseen, tummat hiukset kurittomina ja yhtä tummat silmät tuikahtaen.
"Mitä sinä aiot tehdä huomenna, kullannuppu?" hän kysyi Eliltä uudelleen ja tukahdutti ikävän, jota tämän näkeminen aiheutti. Ei menisi mahdottoman kauaa, että he olisivat jälleen yhdessä.

Sen ei olisi pitänyt häkellyttää Eliä niin.
Oli vain hyvä, että Aidalla oli ystäviä seuranaan. Vaikka kello olikin jo niin paljon, että hän oli kuvitellut tämän olevan menossa nukkumaan. Eikö hänkin olisi mielellään viettänyt aikaa ystäviensä kanssa, jos siihin suihkin olisi tullut mahdollisuus?
Hän tervehti Edisonia kädenheilautuksella ennen kuin tuli käännetyksi takaisin Aidan kasvoja kohti.
"En ole aivan varma. Olen nykyisin vapaaherra... Häiritsinkö muuten jotain? Ei kai teillä enää tänään ole haastattelua tai mitään sellaista?"

"Et tietenkään", Aida vakuutti hymyillen ja kellahti selälleen ylellisen leveälle parisängylle, joka tuntui aivan liian isolta ilman Eliä. Kastanjanpunaiset hiukset levittäytyivät kullanvaaleaa päiväpeitettä vasten kuin liekit.
"Me vain juttelimme. Vapaaherran elämä kuulostaa houkuttelevalta, etkö kertoisi minulle lisää?" hän kannusti ja hillitsi halunsa silittää sormenpäällään näyttöä. Miten hän toivoi, että olisi voinut koskettaa Eliä.

Miksi Edison sitten on siellä?
Lopeta, älä viitsi olla naurettava. Edison on Aidan ystävä.
Eli kävi niin kiivasta keskustelua mielessään, että häneltä jäi melkein tajuamatta Aidan sanoneen jotakin. Kysymys sai hänet naurahtamaan ja pyyhkäisemään sormet läpi hiuksistaan.
"Nojaa. Lajittelin meidän mukimme uuteen järjestykseen, ne ovat nyt kaapissa väreittäin. Katsoin muutaman corgivideon. Torkuin... Mitä sinä olet tehnyt tänään, prinsessa?"

Kuvaus sai Aidan nauramaan onnellisena. Jäänsiniset silmät pehmenivät lämmöstä.
"Se kuulostaa jännittävältä", hän sanoi ja vilkaisi kameran ohi vaimean äänen puhuessa.
"Meillä oli pitkä lehdistötilaisuus, ja sitten kävimme... Missä me kävimme?"
Vaimea ääni vastasi uudelleen ja Aidan silmät siristyivät huvittuneesta hymystä.
"Meillä oli kuvaukset ja haastattelu Premiereen, ja sitten kävimme syömässä Edisonin ystävien kanssa. Miltä tuntuu olla vapaalla? Tekeekö lepo hyvää?"

Paljon jännittävämmältä, kun sanat asetteli oikein.
Eli teki kaikkensa karistaakseen epämiellyttävän tunteen, joka tuntui vain voimistuvan joka kerta, kun Aida kävi keskustelua ruudun ulkopuolelle rajautuneen Edisonin kanssa.
"Millaista kuvauksissa oli?" hän kysyi, samalla kun nousi ajatuksissaan seisomaan ja vaelsi ikkunan luo. Sen takaa erottui vain tuttu katumaisema.
"Ja tiedäthän sinä. Hämmästyttävän paljon vapaa-aikaa."

"Mukavaa. He olisivat tarjoilleet shampanjaa, mutta ruokavalioni sisältää nykyään lähinnä yrttiteetä ja kuumaa hunajaa", Aida nauroi juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan. Edelliset päivät tuntuivat epätodellisilta ja jättivät hänen päänsä pyörälle.
"Nauti siitä niin kauan kuin sitä kestää", hän kannusti ja tunsi saman pelon vatsassaan. Olisihan Elillä kaikki hyvin?
"Ehkä- hyvää yötä", Aida jatkoi Edisonille, joka kumartui hetkeksi kameraan, painaen suudelman naisen poskelle. Hetkeä myöhemmin ovi kävi.
"Ehkä voit aloittaa uuden harrastuksen?"

Elin kulmat kurtistuivat hieman.
"Pelkkää yrttiteetä ja kuumaa hunajaa? Se ei kuulosta kovinkaan mukavalta, prinsessa", hän huomautti, yrittäen olla kuulostamatta liian holhoavalta. Mutta hän ei voinut olla ajattelematta Karenia ja tämän mielipiteitä herkuista, ja oikeastaan kaikesta Aidan elämään liittyvästä.
Mutta ei tämä tietenkään ollut sama asia, eihän?
Eliä hävetti myöntää, että hän ilahtui tajutessaan, että he jäisivät kahden.
"Öitä, Edison!" hän huikkasi, ja onnistui hymyilemään vilpittömästi kun heilutti kättään puhelimen näytön kautta.
"Ja ehkä minun pitäisi. Onko sinulla ehdotuksia, Aida?"

"Ei ihan", Aida nauroi kehräten ja laski puhelimen viereensä sängylle, kääntyen kyljelleen. Hänen äänestään kuitenkin haluttiin pitää huolta nyt aivan toisin kuin menneisyydessä ja alkoholi ei kuulunut osaksi sitä.
"Jonkin uuden kielen opiskelu? Niin kuin wookien, klingonin tai dothrakin?" hän ehdotti katsellen puhelimen kuvaa lämpöä silmissään.
"Tai vaikka viuhahtelu?"

Heidän pienessä kodissaan Elikin vajosi selälleen ja nojasi taas puhelinta pitelevän käden polveaan vasten. Hän katseli kuvaa hetken ja nousi sitten ylös, ja Aida saattoi nähdä, kuinka hän lähti kipuamaan parvelle.
"Olen melko varma, että Tiarnan osasi jotakin noista, en vain muista tarkalleen, mitä", hän totesi ja kurtisti kulmiaan, mutta Aidan jälkimmäinen ehdotus sai hänet purskahtamaan nauruun.
"Oliko tuo toive, prinsessa?"

Aida suli silmät siristävään hymyyn.
"Ehdottomasti", hän vastasi nauraen itsekin. Hän oli aina rakastanut Elin naurua, vaikka se saikin nyt ikävän vihlomaan. Aika kuluisi kyllä nopeasti, ja sitten he saisivat olla jälleen yhdessä.
"Minusta se on ehdottomasti jotain, mitä sinun kannattaisi harrastaa."

"En ole aivan varma, olisiko Lontoon virkavalta samaa mieltä", Eli huomautti noustuaan parvelle. Heidän sänkynsä oli onnellisen petaamaton, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan kellahti kyljelleen peittojen sekaan ja asetteli puhelimen viereensä niin, että saattoi katsella Aidaa.
Melkein kuin he olisivat makoilleet sängyllä vierekkäin.
"Mutta voisin tehdä joskus niin sinulle yksityisesti."

"Arvostaisin sitä", Aida vastasi ja silitti sormenpäällään puhelimen näyttöä, toivoen hartaasti, että olisi voinut koskettaa Eliä.
"Näytät erittäin komealta alasti", hän sanoi ja huokasi haikeasti, vetäen tyynyä paremmin päänsä alle. Hän ei ollut nukkunut montaa yötä elämässään yksin, ja sänky tuntui liian suurelta ja kylmältä.

Eli nauroi, ja oli jo melkein unohtanut epämiellyttävän tunteen, jonka Edisonin läsnäolo oli herättänyt. Hän oli ollut vain hölmö, siinä kaikki. Totta kai Aida ja Edison olivat vain ystäviä.
"Tiedätkö, prinsessa, minusta taas sinä olet aivan erityisen hurmaava ilman rihman kiertämää", hän huomautti, ja huomasi liikauttavansa toista kättään kohti näyttöruutua nähdessään hiussuortuvan, joka oli takertunut kevyesti Aidan otsalle. Mutta hän ei kyennyt pyyhkäisemään sitä pois niin kuin olisi toivonut.
"Alkaisitko harrastaa viuhahtelua kanssani?"

Aida nauroi kehräten, jäänsiniset silmät lämmöstä pehmeten.
"Pitäisitkö siitä?" hän kysyi ja toivoi, että olisi voinut upottaa sormensa Elin hiuksiin, sukia kiharaisia suortuvia sormiensa lomasta.
"Olisitpa täällä. Mielellään alasti", hän jatkoi ja hipaisi näyttöä sormenpäillään. He olisivat voineet nauttia Pariisin yöstä yhdessä, niin kuin maaliskuussa. Siitä tuntui olevan kokonainen elinikä.

Elin silmät siristyivät hymystä.
"Hyvin paljon", hän vakuutti. Vaikka ehkä heidän olisi parempi rajoittaa viuhahtelunsa kodin seinien sisään, sillä muutoin he saattaisivat olla ongelmissa. Hän ei tiennyt, millaisia tuomioita julkisesta viuhahtelusta sai, mutta hänellä oli epäilyksensä, ettei sitä katsottaisi läpi sormien.
Ei sillä, että hänellä olisi ollut sellaiseen taipumuksia.
Hän tunsi haikeuden vihlaisevan vatsaansa.
"Minäkin toivon, että olisin siellä. Mielellään niin, että me molemmat olisimme alasti... Onko sinulla siellä kylpyamme, Aida?"

"Taitaa olla", Aida vastasi. Hän ei ollut ehtinyt viettää merkittävästi aikaa sviittinsä kylpyhuoneessa, mutta oli melko varma siellä olevan valkoinen, elegantti tassuamme.
"Jos olisit täällä, voisimme mennä yhdessä kylpyyn", hän huokasi ja pyyhkäisi hiuksiaan pois kasvoilta.
"Ja voisin tehdä sinulle, mitä niin mielelläni teen sinulle suihkussa."

Eli piti heidän asunnostaan, piti siitä todella, mutta hän kaipasi mahdollisuutta lojua kylpyammeessa Aidan kanssa. Hän ei ollut varma, olisiko heillä todella ollut koskaan aikaa sellaiseen, mutta ajatuksena se oli hyvin miellyttävä.
Pieneen kylpyhuoneeseen ei varmastikaan mahtuisi minkäänlaista ammetta.
"Sinä voisit ottaa kylvyn nyt", hän huomautti, ja käsi liikahti taas kuin naista koskettaakseen.
"Ja minä voisin pitää seuraa."
Aidan sanat saivat hänen suupielensä nykäisemään.
"Niinkö sinä tekisit?"

Aida nauroi ja katsahti kylpyhuoneen suuntaan.
"Se on houkutteleva ajatus", hän myönsi. Ikävä vihloi hänen sydäntään. Hänellä oli aikainen herätys aamulla eikä kylpy ollut lainkaan yhtä miellyttävä yksin, mutta se oli houkutteleva ajatus. Hän nousi ylös, jättäen puhelimen tyynyä vasten, kun pujottautui ulos mekostaan ja riisui samalla sen alla olleet, tummat sukkahousut. Aida poimi Elin mukaansa suunnatessaan kylpyhuoneeseen, väänsi kuuman veden valumaan ja hulautti ammeeseen reilusti vaahtoa ja kylpysuolaa, jossa oli laventelin tuoksu.
"Mitä aiot tehdä huomenna?" hän kysyi istuen ammeen laidalla alusvaatteissaan.

Jälleen ikävä vihloi Eliä kun hän katseli, kuinka mekko sujahti pois Aidan yltä. Kuinka hän toivoi, että olisi voinut koskettaa sileää ihoa, hyväillä sitä sormenpäillään.
Enää viikko. Vaikkei Aida sitä vielä tiennytkään. Ja Eli joutui todella nipistelemään itseään henkisesti, ettei olisi mennyt paljastamaan yllätystä etukäteen.
Hän ei ollut varma, kuinka koskaan voisi osoittaa kiitollisuutensa ystävilleen siitä, että nämä auttoivat häntä yllätysten järjestämisessä.
"Minun on hyvin vaikea keskittyä miettimään sitä", hän myönsi ja hieraisi kasvojaan, hymyä yhä katseessaan.
"Mutta käyn luultavasti tervehtimässä Emmietä ja kissoja. Ellei hän ole sitten kirjoittamassa. Sitten menen katsomaan, olisiko Bast vapaalla."

"Se kuulostaa ihanalta suunnitelmalta", Aida vastasi ja käänsi hanan kiinni, kun amme tulvi kuohkeaa vaahtoa.
"Olen varma, että Em nauttisi seurastasi." Ja ehkä Eli nauttisi kaistapäisten kissojen seurasta, vaikka ne olivatkin vähän vieraskoreita. Hän suoristautui ja riisuutui alusvaatteistaan, pidellen puhelinta varovasti, kun laskeutui kuumaan veteen.
"Mmhh, tämäkin oli ihana suunnitelma", hän huokasi ja sulki silmänsä nauttien.
"Olisitpa täällä."

Elillä oli suunnitelma kissojen suhteen. Vielä jonakin päivänä hän onnistuisi vakuuttamaan niille, että hän oli mahtava tyyppi, jonka vierailuja kannatti odottaa.
Sikäli, kuin kissat sellaista ylipäätään osasivat tehdä.
Nyt hän ei kuitenkaan ajatellut kissoja.
"Usko pois, minäkin toivon sitä", hän vastasi ääni asteen käheämpänä.
"Älä tiputa minua ammeeseen, prinsessa."

Aida hykersi ja laski puhelinta pitelevän käden ammeen laidalle, missä se olisi toivottavasti turvassa kylvyltä. Hänellä oli paha tapa läikyttää juomat innostuessaan, joten ehkä puhelimen kanssa oli syytä pelata varman päälle.
"Kerro minulle vielä viimeisestä esityksestäsi", hän pyysi ja kiepautti hiuksiaan paremmin nutturalle, jotta ne eivät sotkeutuisi vaahtoon. Ehkä hän voisi olla paikalla Elin seuraavan shown ensimmäisessä ja viimeisessä näytöksessä.

Eli todella toivoi, että olisi voinut olla Aidan luona juuri nyt. Vaikka ehkä Aida sai nyt viettää kylpyhetkensä rentoutuen, sen sijaan, että olisi käyttänyt sen... johonkin muuhun.
Oli parempi yrittää keskittyä. Pitää ajatukset kasassa.
"Se meni hyvin", hän totesi ja pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan kuin kaivaten tapaa, jolla Aida niitä aina kosketti.
"Sali oli melkein täynnä. Ja stage doorilla oli paljon väkeä. Oli aika haikeaa tyhjentää pukuhuone, se oli viihtyisä."

"Mmm, minäkin pidin pukuhuoneestasi", Aida huokasi ja kallisti päätään vasten ammeen laitaa katsellessaan Eliä.
"Se oli hyvin, hmm... Innostava." Se oli antanut hänelle jokusen lämpimän muiston. Ehkä hän voisi hankkia uusia miehen seuraavassa pukuhuoneessa.
"Millaista stage doorilla oli? Saitko ihania lahjoja ja muistoja?"

"Niin. Hmm."
Eli kosketti nenäänsä ja kokosi itseään hetken, kun muisti illan, jona Aida oli ollut odottamassa häntä varsin... vähissä vaatteissa. Ehkä hän voisi joskus kiittää lahjasta samalla tavalla. Sitten, kun Aidalla oliis taas oma pukuhuone. Siihen ei voisi mennä loputtoman kauan, eikö niin?
"Se oli, kieltämättä. Älä kerro kellekään, mutta kirjoitin nimikirjaimeni yhteen pukeutumispöydän laatikoista. Vaikka ei kai se ole suuri salaisuus, kun minun edeltäjänikin ovat tehneet niin..."
Hänen silmänsä siristyivät hymystä.
"Churchillillä on nyt oma puvuntakki ja solmuke."

Aida katseli Eliä hymyillen ja tunsi raukeuden hiipivän jäseniinsä, kun kuuma vesi helli hektisestä elämästä uupunutta kehoa. Muutama viikko menisi nopeasti, eikö niin?
"Piditkö puheen esityksen lopuksi?" hän kysyi ja tunsi jälleen haikean, syyllisen vihlaisun, ettei ollut paikalla. Joskus hän todella pelkäsi olevansa kauhistuttavan itsekäs, ajattelematon olento. Mutta hän voisi olla parempi.

Haikeus uhkasi hiipiä Elin ajatuksiin, kun hän muisteli viimeistä showta. Oli raastavaa, ettei näköpiirissä ollut seuraavaa projektia, ja päivät tuntuivat hyvin tyhjiltä nyt, kun Aida ei ollut kotona.
Mutta tämä olisi vain hetkellinen vaihe, hän löytäisi kyllä töitä tuota pikaa.
"Pidin. Ja meillä oli pienet juhlat jälkikäteen Nellyn luona. Toivon, että sinäkin olisi voinut olla siellä, prinsessa, meillä oli mukavaa."

"Olen varma, että teillä oli", Aida vastasi. Elin kanssa kenellä tahansa voisi olla mukavaa, sillä mies oli niin uskomattoman ystävällinen ja avoimen lämmin.
"Minä voin juhlia kanssasi erikseen, kun tulen kotiin." Heilläkin oli ollut varsin mukavaa yhdessä. Aida muisteli kaihoisasti yötä ennen lähtöään.
"Ikävöin sinua hirvittävän paljon."

Oli lähellä, ettei Eli vastannut, että he voisivat juhlistaa sitä myös sitten, kun hän tulisi käymään. Viime hetkellä hänen onnistui kuitenkin hillitä itsensä.
"Se kuulostaa mahtavalta", prinsessa", hän vastasi, ja sitten haikeammin:
"Minäkin ikävöin sinua. Näin sinusta viime yönä unta, jos aivan rehellisiä ollaan."

"Niinkö?" Aida kysyi jäänsiniset silmät tuikahtaen. Muutama, kastanjanpunainen suortuva oli karannut nutturalta ja takertui kosteaan kaulaan.
"Millaista unta? Minäkin olen nähnyt sinusta unia." Päivät olivat kiireisiä eikä hänellä ollut aikaa pysähtyä, mutta yöt tekivät kipeää. Vain muutama viikko, selviät kyllä.

Jos Eli vain olisi voinut pyyhkäistä suortuvat sivuun. Tarve oli niin fyysinen, että hänen sormensa liikahtivat omia aikojaan, joutuen pettymään, sillä Aida oli vain kuvajainen, ei täälä hänen kanssaan.
"Niinkö?" hän kysyi ja hieraisi nenänvarttaan.
"Minun uneni oli varsin hävytön."

Vastaus sai Aidan nauramaan kehräten.
"Kuinka hävytön?" hän vetosi kaivaten. Muutama viikko. Vain muutama viikko. Hän kuljetti vapaan käden sormia kuohkean kylpyvaahdon läpi ja puhalsi sitä sormistaan. Se leijaili ilmassa kuin untuvainen lumisade.

"Nojaa..." Eli vastasi, ja katseli Aidaa silmät siristyen.
"Minä kerron omani, jos sinäkin lupaat kertoa, millaisia unia olet nähnyt minusta."
Sänky tuntui hirvittävän tyhjältä nyt, kun se oli vain hänen käytössään. Ehkä hänen pitäisi siirtää yöksi toinen peitto ja pari tyynyä sängyn toiselle laidalle niin, että nukkumistilaa olisi kapeammin.
Enää muutama päivä.

"Minä lupaan", Aida vastasi hymyillen ja pöyhi kylvyn vaahtoa toivoen, että Eli olisi istunut häntä vastapäätä. Hän olisi voinut sivellä miestä varpaillaan, he olisivat voineet unohtua toistensa silmiin ja sitten jatkaa makuuhuoneeseen vaivautumatta kuivaamaan itseään, jos olisivat malttaneet niin kauas.

"Tiedätkö, minun tekisi aivan valtavasti mieli leikkiä tuolla kylpyvaahdolla", Eli huomautti katsellessaan, kuinka Aida leikitteli ilmavalla vaahdolla. Se toi hänen mieleensä kermavaahdon, joka taas palautti mieleen sen tosiseikan, etteivät he olleet ostaneet sitä hetkeen.
Pitäisi ostaa, kun Aida olisi taas kotona.
Hän haki paremman asennon vuoteella ja taivutti toisen käsivartensa päänsä alle.
"Viimeisimmässä unessani olit palannut yllättäen kotiin, ja herätit minut varsin mukavalla tavalla. Ja toisessa unessa olimme yhdessä suihkussa, ja sekin oli hyvin miellyttävä uni."

"Ehkä ne olivat enneunia", Aida vastasi lämpöä silmissään. Hän tuskin voisi palata yllättäen, mutta kaikki muu kuulosti toteutuskelpoiselta. Ne kuulostivat hyviltä unilta.
"Minä näin varsin samantapaista unta. Joskin suihkun sijasta olimme alakerran matolla ja sinä tuoksuit ja maistuit ihanalta", hän huokasi. Hän oli luultavasti ollut nälkäinen, haaveillessaan samaan aikaan ranskalaisesta patongista, mansikoista ja karamelliomenoista.

Eli nauroi käheästi ja upotti sormet hiustensa joukkoon.
"Minä toivon, että ne olivat, prinsessa", hän huomautti ja tukisti itseään kevyesti pitääkseen ajatuksensa kurissa..
Se ei onnistunut kovinkaan hyvin.
"Niinkö? Oliko se mukava uni?" hän kysyi, suupielet hymyyn pyrkien.

"Se oli erittäin mukava uni", Aida vakuutti hymyillen ja pyyhkäisi nutturalta karkaavia suortuvia korvansa taakse.
"Se muistutti minua illasta ennen lähtöäni. Se oli harvinaisen ihastuttava ilta." Puhelimen kello lensi eteenpäin ja hän halusi irvistää laskiessaan, montako tuntia aamun herätykseen oli.
Hän nousi kylvystä ja laski puhelimen kädestään viereiselle tasolle, antaen Elin katsella hetken kylpyhuoneen kattoa. Hän irrotti tulpan ammeen pohjasta ja huuhtoi vaahdon iholtaan, ennen kuin kiipesi ammeesta, kiersi pyyhkeen ympärilleen ja poimi Elin taas mukaansa, kun suuntasi takaisin makuuhuoneeseen.
"Saatko nukkua aamulla pitkään?"

Se oli kieltämättä ollut.
Ehkä Eli voisi järjestää Aidalle myös ikimuistoiset kotiinpalujuhlat, vain heille kahdelle. Ellei nainen sitten olisi liian väsynyt matkattuaan maiden välillä Anastasiaa mainostaen. Siinä tapauksessa heidän olisi juhlistettava kotiinpaluuta myöhemmin.
Heillähän olisi joulu aikaa.
"Aida, minä en näe mitään", hän valitti, kun näytölle ilmestyi yhtäkkiä kuva katosta. Äänistä päätellen nainen oli kipuamassa ammeesta.
Kaikeksi onneksi näkymä palasi takaisin huomattavasti viehättävämmäksi.
"Siinähän sinä olet. Ja saan, kukaan ei ole vaatimassa minua nousemaan aikaisin... Eihän sinulla ole aikaista herätystä, prinsessa?"

"Hyvä jättää jotain mielikuvituksen varaan", Aida nauroi ja vapautti hiuksensa nutturalta. Hän istahti sängyn laidalle ja asetti puhelimen nojaamaan yöpöydän lamppua vasten niin, että Eli saattoi nähdä hänet ja huoneen. Hän kumartui etsimään laukusta alushousut, jotka pujotti jalkaansa ja nykäisi sitten Elin vanhan t-paidan päänsä yli. Senkin rinnassa komeili dinosaurus, ja se tuoksui ihanasti Eliltä. Hän nosti kangasta ja painoi nenänsä sitä vasten.
"Melko aikainen, mutta paljon mieluummin puhun sinulle."

"En min tarvitse mielikuvitusta, kun minulla on sinut", Eli vetosi, muttei onnistunut saamaan ääneensä pahastunutta sävyä siitä, että hänen näkymänsä oli hetkeksi estetty. Hän oli liian hyvillään siitä, että saattoi puhua Aidan kanssa, vaikka kello olikin kiiruhtanut huolestuttavan nopeasti eteenpäin.
Se, että Aidalla oli mukanaan hänen teepaitansa, sai Elin tuntemaan olonsa käsittämättömän liikuttuneeksi. Jos hänellä olikin aiemmin ollut... epämiellyttäviä tuntemuksia, ne oli nyt pyyhkäisty pois.
"Sinulla on minun paitani. Ja uni on tärkeää, Aida, en tahdo, että uuvutat itsesi."

"Totta kai minulla on sinun paitasi", Aida vastasi nauraen ja työnsi jalkansa peiton alle, valuen selälleen. Kesyttömät hiukset jäivät tyynylle röyhkeinä ja kurittomina.
"Minulla on ikävä sinua. Näin voin edes kuvitella, että olet vieressäni", hän sanoi ja haistoi paitaa uudelleen, poimien puhelimen seurakseen sänkyyn.

"Sama ei taitaisi toimia toisinpäin", Eli huomautti huokaisten.
"En mahtuisi sinun paitoihisi. Mutta minulla on kyllä sinun tyynysi."
Hän käänsi puhelimensa näyttöä niin, että Aida saattoi nähdä paremman vilauksen tyynystä, jonka hän oli ominut itselleen.
"Minullakin on ikävä sinua, prinsessa. Etkä tiedä, miten kipeästi haluaisin juuri nyt koskettaa sinua."

Aida hymyili ja kosketti näyttöä sormenpäällään, vetäen tyynyä paremmin päänsä alle.
"Niin minäkin sinua", hän huokasi haikeasti. Jos hän olisi voinut edes käpertyä Elin kainaloon nukkumaan. Hän oli tehnyt niin jo lapsuudessaan, kiehnännyt ystävänsä kylkeen ja haudannut kasvonsa tämän kaulataipeeseen.
"Olisitpa täällä."

"Täällä on yksinäistä ilman sinua", Eli totesi ja katsahti heidän sänkyään, joka tuntui aivan liian suurelta yhdelle ihmiselle. Miltä Aidasta täytyikään tuntua vielä suuremmassa sängyssään, vieraassa huoneessa.
Mutta Aida sai elää unelmaansa, hänen ei pitäisi olla siitä pahoillaan.
"Luulen, että minun pitäisi päästää sinut nukkumaan. Vaikka paljon mieluummin olisin siellä ja saisit nukahtaa syliini."

"Täälläkin ilman sinua", Aida vastasi ja tunsi polttavaa turhaumusta, ettei voinut vain kurottaa ja koskettaa miestä. Kammottavan yksinäistä. Hän rakasti päiviä, uutta ja ihmeellistä, uusia ihmisiä, jännittäviä paikkoja, esiintymistä. Mutta kun hän jäi yksin hotellihuoneen hiljaisuuteen, yksinäisyys löi raskaana ja uuvuttavana.
"Ehkä ehdimme jutella taas huomeniltana", hän ehdotti haikeasti.

"Kuinka pitkä päivä sinulla on huomenna?" Eli kysyi, ja yritti estää huolta puskemasta läpi äänestään. Kai Aida ehti levätä tarpeeksi? Vaikka teatterimaailmakin oli välillä hetkinen, ainakin heillä oli ollut iltapäivän puolelle venyvät aamunsa aikaa toipua.
"Minä olen täällä koko illan."

"En ole varma", Aida vastasi ja kätki haukotuksen peiton reunan alle.
"Luulen, että käymme parissa haastattelussa ja Harvey on sopinut minulle tapaamisia huomiselle. Keskiviikkona taidamme käydä avoimessa fanitapahtumassa, mitä odotan innolla", hän sanoi ja vilkaisi kelloa turhautuneena sen tapaan kiitää.
"Voin yrittää soittaa sinulle, kun pääsen hotellille. Nuku hyvin, kullannuppu."

Aida oli selvästi väsynyt, eikä Eli silti olisi malttanut lopettaa puhelua. Tuntui, että jokainen hetki oli nykyään arvokas, heidän viettäessään yhä vähemmän aikaa yhdessä. Tai edes samassa maassa.
"Fanien tapaaminen on aina mukavaa", hän myönsi kannustavasti.
"Ja minä odotan soittoasi. Nuku sinäkin hyvin, prinsessa. Tahdotko, että laulan sinulle unilaulun?"
Hänen suupielensä nykäisivät hymyyn.

Aida naurahti.
"Nuku hyvin", hän toisti ja päätti puhelun, tarkastaen herätyksen ja laskien puhelimen kädestään yöpöydälle. Sviittiin laskeutuva pimeys ei ollut lainkaan samanlaista, onnellista, sinistä rauhaa kuin parvella Elin vieressä. Mutta hän keskitti ajatuksensa siihen, että ikkunoiden takana humisi Pariisin yö ja häntä odottaisi upea, jännittävä päivä. Hän nukahti onnelliseen ajatukseen, sormet kultaisen kaulakorun ympärille kietoutuneena. Together in Paris.

Perjantai 7. joulukuuta 2018, noin kello 16, Pariisi

Eli oli tullut siihen lopputulokseen, että Pariisiin oli paljon helpompi matkustaa kuin Los Angelesiin – huomio, jonka melkein kuka tahansa olisi todennäköisesti voinut tehdä ilman sen kummempaa pähkäilyä. Mutta hän oli sellainen, unohtui toisinaan pyörittelemään jotakin ajatusta hyväksi toviksi, vaikka se olisikin ollut varsin itsestään selvä ja triviaali.
Eli oli myös todennut, että piti enemmän junassa matkustamisesta kuin lentämisestä, vaikka ei hänellä varsinaisesti ollut mitään lentämistä vastaan. Junassa oli helpompi verrytellä jalkojaan.
Ja tietenkin junalla matkustaminen oli paljon mukavampaa Tempestin kannalta.
Oli ollut mukavaa saada seuraa matkaksi.
”Oho, melkoinen hotelli”, hän huomautti naiselle Tiarnanin heille tilaaman auton takapenkiltä, samalla kun Grand Hôtel du Palais Royal ilmestyi näkyviin. Vaikka ehkä tällaiset hotellit olivat arkipäivää Tempestille, ja tulisivat olemaan sitä Aidallekin, ja hän olisi ainoa, joka hämmästyisi siitä, miten paljon hotellin julkisivu muistutti jotakin hienostunutta, valtavaa kartanoa. Tai palatsia. Ehkä enemmän palatsia.
Eli hämmästyi siitäkin, ettei ehtinyt tarjoutua auttamaan Emmien matkatavaroiden kanssa, kun hotellin työntekijä oli jo napannut ne kantoonsa ja luotsasi heitä kohti hotellin aulaa.
Mahtipontista aulaa.
”Em, Eli!” Tiarnanin tuttu ääni sai Elin kääntämään katseensa katosta takaisin alas. Siistiin kauluspaitaan ja pikkutakkiin pukeutunut mies oli odottanut sivummalla, hieman epämukavalta näyttävällä sohvaryhmällä ja asteli nyt heitä kohti. Tummat hiukset oli kammattu huolelliselle sivujakaukselle, melkein kuin Tiarnan olisi ollut jo puolittain valmistautumassa iltaan.
Totta kai Tiarnan oli halunnut tulla vaimoaan vastaan jo aulaan.

Tempest ei ollut varma, milloin hän oli lakannut häkeltymästä elämänsä ylellisyyttä. Elin ihmetys sai hänet sulamaan lämpimään hymyyn ja koskettamaan ystävänsä käsivartta, ennen kuin nousi autosta, pyyhkäisten kullanvalkean, pehmeän suortuvan korvansa taakse. Avoimen, valkoisen villakangastakin alta pilkotti kultakirjottu, kermanvärinen kotelomekko. Hotellin työntekijät kuljettivat jo illan asua pukupussissaan sisään muiden matkatavaroiden kanssa.
"Aida ei tosiaan tiedä lainkaan, että tulet?" hän kysyi Eliltä. Tiarnanin ääni sytytti kultaiset silmät hehkumaan, ja Tempest soi miehelle ujon, onnellisen hymyn. Häkeltyneet perhoset tuskin katoaisivat koskaan.

"Ei, ei tiedä. Ellei joku ole paljastanut sitä hänelle, mutta olen melko varma, ettei ole. Hän ei olisi malttanut olla laittamatta viestiä tai soittamatta..."
Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että olisi ollut liian kiireinen tekemään niin. Mikä oli sekin täysin mahdollinen skenaario, mutta Eli halusi uskoa, että hänen salaisuutensa oli pysynyt turvassa.
Tiarnan seisahtui heidän vierelleen ja kietoi toisen kätensä kevyesti vaimonsa vyötäisille painaakseen hellän suukon tämän huulille.
"Sujuiko matka hyvin? Hei, Eli."

Tempest kiersi kätensä kevyesti Tiarnanin selälle ja tunsi perhosten kutittavan vatsaansa, kun miehen huulet koskettivat hänen omiaan. Hän ei voinut olla unohtumatta hetkeksi katselemaan miehen kasvoja häivähdys epäuskoa silmissään, ennen kuin nojasi päänsä tämän rintakehää vasten.
"Oikein hyvin. Pitäisikö meidän kätkeä Eli Aidan huoneeseen?" hän kysyi ja katsahti ystäväänsä.

Tiarnanin toinen käsi kohosi automaattisesti silittämään Tempestin niskaa. Tällä kertaa hänen vaimonsa ei ollut tarvinnut pelätä matkaa niin, että tuli sairaaksi. Hän toivoi, että olisi voinut useammin työskennellä paikoissa, jotka mahdollistivat matkustuksen ilman lentokoneita.
"Se olisi hyvä ajatus", hän myönsi, ja katsahti Eliä, joka näytti edelleen hämmästelevän ylellistä aulaa.
"Olen varma, että Aida yllättyisi hyvin iloisesti."
Eli virnisti ja kohotti peukaloaan merkiksi siitä, että oli täysin mukana suunnitelmassa.

"Muistelen hänen sanoneen, että hän on iltapäivän jossakin menossa, joten jos haluat, ehdit varmasti ihastella Pariisia tovin", Tempest ehdotti vilkaisten siroa, valkoista rannekelloaan. Hänen oli pakotettava itsensä ryhdistäytymään ja irrottautumaan Tiarnanista, vaikka olisi mieluiten vain unohtunut miehen syleilyyn.
"Louvrehan on aivan naapurissa", hän totesi ja katsahti Tiarnania.
"Onko sinulla vielä ohjelmaa ennen ensi-iltaa?"

"Aidalla ja Edisonilla on vielä joitakin haastatteluja ennen ensi-iltaa", Tiarnan muisteli, ja pudisti päätään Tempestin kysymykselle.
"Ei, olen vapaana siihen saakka. Ajattelin, että saisit levätä hetken huoneessamme ennen iltaa", hän vastasi, antaen kätensä jäädä lepäämään suojelevasti vaimonsa ristiselälle.
"En usko, että Edison ja Aida ovat takaisin hotellilla paljoa ennen kuutta, joten Eli, ota ihmeessä ilo irti parista tunnista."
Katsoessaan Eliä hän oli näkevinään tämän kasvoilla huolta, mutta se haihtui nopeasti tutun hyväntuulisuuden tieltä.
"Luulen, että päädyn vain ihmettelemään huonettani. Edellisen hotellin huoneet olivat aika mahtavia."
Tiarnan katsahti vaimoaan ja silitti tämän selkää.
"Käydään kirjaamassa sinut sisään."

Tempest olisi halunnut protestoida, ettei tarvinnut lepoa – mutta mahdollisuus vain olla hetki kaksin Tiarnanin kanssa kuulosti ihanalta. Melkein puolitoista viikkoa oli tuntunut yllättävän pitkältä.
Hän kosketti Elin käsivartta ja viittasi miestä mukaansa hotellin vastaanottoa kohti. He voisivat pyytää Elille huonekortin Aidan sviittiin.
"Jännittääkö tämä ensi-ilta sinua?" hän kysyi ystävältään, kun hotellin henkilökunta järjesteli avainkortteja ja henkilötietoja hiljaisella ammattitaidolla.

Elista oli aina häkellyttävää kuulla ihmisten puhuvan ranskaa. Todella puhuvan sitä, ihan tavallisissa, arkipäiväisissä tilanteissa. Siksi vei hetken, ennen kuin hän ymmärsi Tempestin kysyneen jotakin.
"Ei, en usko, että jännittää", hän vastasi, vilpitön hymy silmiä siristäen.
"Tiedän, että Aida on mahtava, ja elokuva on mahtava, ja olen hirveän iloinen hänen puolestaan."
Vaikka hän joutuisikin viettämään taas suuren osan ajasta yksin, koska Anastasiaa ja Dimitriä kaivattiin toisaalla. Tämä oli Aidan ilta.
"Tiedäkö, tuleeko tämä olemaan kovinkin erilainen kuin se Los Angelesin ensi-ilta?"

Tempest kiitti vastaanottovirkailijoita ja ojensi avainkortin Elille, punoen sormensa Tiarnanin käteen, kun he lähtivät hissejä kohti.
"Los Angelesin ensimmäinen näytös taisi olla hyvin pieni ja yksityinen tapahtuma, eikö ollutkin?" hän varmisti Tiarnanilta silittäen miehen kämmenselkää peukalollaan.
"Joten luulen, että täällä on paljon enemmän ihmisiä ja paljon enemmän... Kaikkea. Punaisen maton tapahtumia taidetaan kuvata suorana ympäri Euroopan elokuvateattereita."

Sen olisi varmasti pitänyt olla hieno juttu. Se oli varmasti hieno juttu.
Onneksi Elillä olisi hyvin aikaa vakuttaa itsensä siitä, miten mahtavaa tämä kaikki oli.
"Paras varmaan sitten lähteä valmistautumaan henkisesti", hän huomautti ja haki kasvoilleen hymyn, jonka toivoi yltävän silmiin saakka. Hän näkisi Aidan, ja tämä ilta tulisi olemaan mahtava.
Oikeassa kerroksessa hän heilautti avainkorttia pitelevää kättään.
"Nähdään illalla!" hän huikkasi, kun suuntasi, toivottavasti oikeaa huonetta kohti. Ehkä häntä ei tällä kertaa yritettäisi käännyttää pois ovelta.

Sviitti oli ylellinen ja ikkunoista avautui näkymä Louvren lasipyramidin suuntaan. Tempest vaelsi kurkistamaan ulos ikkunasta, juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan, heidän päästyään omaan huoneeseensa. Hotellin työntekijät olivat tuoneet hänen pienen laukkunsa ja pukupussin jo ylös.
"Kuinka kiertue on mennyt?" hän kysyi Tiarnanilta katsoen miestä olkansa yli ja riisui sitten valkoisen villakangastakin yltään, laskien sen tuolin selkänojalle ja astui lähemmäs miestä.

Tiarnan sulki oven heidän perässään ja astui sisemmälle sviittiin.
"Hyvin. Minulla on helppoa, kun elokuvan tähdet joutuvat tekemään suurimman osan oikeista töistä", hän naurahti, kun katsoi ympärilleen sviitissä, jossa elämisen jälkiä oli hyvin vähän. Se ei toimisi hänen tukikohtanaan kovinkaan pitkään, sillä seuraava maa ja tapahtuma kolkutti jo oven takana.
Hän veti vaimonsa uuteen halaukseen ja painoi suudelman tämän otsalle.
"Tilasin sinulle kukkia", hän totesi, tarkoittaen pionikimppuja, joita oli aseteltu vapaille pöytätasoille.
"Ja minibaarissa on valmiiksi pari smoothieta ja hedelmäsalaattia, jos olet nälkäinen."

Tempest tukahdutti epätoivoisen huokauksen: kuinka joku saattoi olla jatkuvasti niin huomaavainen?
"Kiitos", hän vastasi, ääni miehen paidan vaimentamana ja nojasi päänsä Tiarnanin rintaa vasten kiertäen kädet kevyesti tämän vyötärölle.
"Mitä pidit Tallinnasta?" hän kysyi hieraisten mietteliäänä ohimoaan vasten siistiä kauluspaitaa.

Tiarnanin olisi varmasti pitänyt päästää vaimonsa lepäämään, mutta tuntui hyvältä pidellä tätä taas sylissä. Vaikka he olivatkin olleet erossa vain hieman yli viikon.
H'n kumarsi päätään ja painoi kasvonsa hetkeksi vaaleita hiuksia vasten, hengittäen niiden tuoksua.
"Se oli erilainen. Hieno tapahtuma. On sääli, että meillä oli niin kiire, olisin mielelläni viipynyt kaupungissa pidempäänkin. En ole vieraillut siellä aiemmin, ja vanha kaupunki olisi ollut mukava nähdä."
Sormet vaelsivat Tempestin selällä.
"Tahtoisitko käydä kylvyssä?"

Hän hengitti Tiarnanin tuoksua ja ujutti kätensä pikkutakin sisään, jotta saattoi silittää miehen alaselkää.
"Ei tarvitse", Tempest vastasi. Ei kai tässä ollut kuin pari tuntia, ennen kuin oli aika valmistautua maailmanensi-iltaan. Hän kohotti päätään, kurottui varpailleen ja painoi suudelman Tiarnanin huulille.
Hän viettäisi mielellään vain kiireettömän hetken miehen kanssa. Sormenpäät piirsivät kevyesti poskipään linjan, nenän profiilin ja kulmakarvan tumman kaaren, ennen kuin hän kurottui uudelleen varpailleen ja kosketti huulillaan rakastamaansa suupieltä.

Tiarnan toivoi, että heillä olisi ollut enemmän aikaa Pariisissa. Vaikka hänen vaimonsa olikin vieraillut täällä usein, hän olisi siitä huolimatta mielellään nauttinut matkan tunnusta. He olisivat voineet vierailla museoissa ja pysähtyä johonkin pieneen, sievään kahvilaan, tai vain unohtua hotellille ilman, että kukaan oli syyllistämässä Tempestiä siitä, ettei tämä kirinyt kaiken aikaa deadlineja kiinni, tai ottanut kaikkea hyötyä irti ajasta, jonka olisi voinut käyttää promoamiseen.
Hän kumarsi päätään niin, ettei Tempestin tarvinnut kurotella niin korkealle ja hamusi kunnon suudelmaa tämän huulilta.
"Minulla oli sinua ikävä."

"Minullakin sinua", Tempest vastasi häkeltyneet perhoset vatsassaan törmäillen, kun hän nousi vastaamaan suudelmaan ja kiersi käsivartensa kevyesti miehen niskalle. Ainakin heillä olisi tämä hetki yhdessä, ennen kuin kiertue jatkuisi ja tempaisisi miehen mukaansa.
Jos hän olisi voinut lentää kuin normaali aikuinen, hän olisi voinut lähteä Tiarnanin mukaan. Mutta ehkä joku päivä.
Hän kurottui pyytämään uutta suudelmaa miehen huulilta, upottaen sormensa hopean kirjomiin hiuksiin, jotka oli ehkä jo laitettu iltaa varten.

Hiukset voisi aina laittaa uudelleen. Ja jos rehellisiä oltiin, Tiarnan ei uhrannut niille ainuttakaan ajatusta, vaikka ehkä hänen olisi pitänyt. Stylisti tulisi olemaan kauhuissaan mikäli hän jäisi kiinni siitä, ettei kiinnittänyt huomiota sellaisiin seikkoihin kuin hiuksensa.
Hän vastasi suudelmaan, sormet Tempestin selällä vaeltaen, ja lopulta tämän niskalle pysähtyen.
Siinä vaiheessa hän pysähtyi vetämään henkeä.
"Meillä olisi tässä aikaa", hän huomautti hiljaa.
"Jos tahtoisit hetkeksi pitkäksesi."
Ja oikein mukava vuode.

Tempest toivoi hartaasti, että Tiarnan ei ehdottanut sitä siksi, että näki hänet sairaalloisena, rikkinäisenä olentona, joka ei selvinnyt parin tunnin junamatkasta tarvitsematta lepoa.
Hän antoi kätensä viipyä miehen niskalla, punoa tummia niskahiuksia, ja puri huultaan. Heillä ei ollut loputtomasti aikaa, heidän pitäisi olla valmiina edustamaan ja astumaan kameroiden eteen. Älä yliajattele, hän muistutti itseään, kun tarttui Tiarnanin käteen ja houkutteli miestä sängylle kanssaan.
Hän janosi hetkeä vain katsella miestä.

Myös yöpöydillä oli yksittäiset, hempeän persikkaiset pionit kauniissa, korkeissa maljakoissa. Tiarnan toivoi, että niiden tuttu, lempeä tuoksu saisi Tempestin tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tämä oli ehtinyt kotiutua heidän edellisen matkansa jäljiltä, ja tuntui melkein kohtuuttomalta, että hänen vuoseen nainen joutui matkustamaan näin pian uudelleen.
Varjo yritti hiipiä hänen ajatuksiinsa, mutta hän karkotti sen itsepintaisesti pois.
Sängyn luona hän riisui pikkutakkinsa ja hylkäsi sen nojatuolin selkämykselle ennen kuin kömpi omalle puolelleen sänkyä - sille puolelle, jolla hän aina nukkui - ja ojensi käsivarttaan houkutellakseen Tempestiä syliinsä.

Tempest asettui Tiarnanin viereen, katsellen miehen kasvoja hetken, ennen kuin jäljitteli niiden piirteitä sormenpäillään. Hän oli tehnyt niin siitä saakka, kun oli kutsunut miehen ensimmäistä kertaa pieneen, kirjojen valtaamaan yksiöönsä. Koskettanut miehen kasvoja varovasti, ihmeissään, epäuskoisena siitä, että tämä oli todellinen. Hänen oli vaikeaa uskoa sitä vieläkään.
Tumma kulmakarva, komea profiili, hienostunut poskipään luusto ja miten kauniit, pitkät, tummat ripset. Hän hipaisi niitä hyvin hellästi sormenpäällään, ennen kuin antoi sen hiipiä alemmas ja piirtää miehen huulet, ennen kuin nojautui lähemmäs ja painoi niille suudelman.

Kuten vuosia sitten, Tiarnan kesti kosketuksen tyynesti. Vaikka oikeastaan ei voinut sanoa, että se vaati kestämistä, sillä hän todella nautti tavasta, jolla Tempestin sormet tutkivat hänen kasvojaan. Siinä oli jotakin melkein meditatiivista, jotakin sellaista, mihin olisi voinut helposti unohtua.
Suupieli nykäisi hymyyn, kun Tempestin sormenpää hipaisi hänen huuliaan, ja kun tämä nojautui suudelmaan, hänen oma kätensä siirtyi jälleen sirolle niskalle.
"Olen hyvin onnellinen siitä, että olet täällä."

"Minäkin olen onnellinen", Tempest vastasi ja tunsi lämpimien väreiden leviävän sisällään kosketuksesta niskallaan. Hän antoi sormiensa upota tummiin hiuksiaan, silittää niiden hopeisia juovia, kun painoi uuden suudelman miehen huulille. Kädet vaelsivat hiuksista alas rintakehälle ja kyljelle, maalasivat kehon muotoja hänen mieleensä.
"Mikä on ollut lempihetkesi tätä kiertuetta?" hän kysyi pehmeästi, kun painautui lähemmäs Tiarnanin rintaa ja hamusi kevyesti kaulan ihoa.

Tuntui melkein epätodelliselta, että Tempest oli täällä hänen kanssaan. Tiarnan oli niin tottunut ikävöimään vaimoaan matkoillaan, että hänen oli melkein vaikea uskoa, että jo toista kertaa tämä jakoi hänen hotellihuoneensa, niin että he saivat kokea tämän yhdessä.
"Olin hyvin onnellinen siitä, että olit seuranani Los Angelesissa", hän vastasi, antaen sormiensa vaeltaa Tempestin niskalta tämän selälle.
"Lasketaanko sitä?"

"Ei", Tempest nauroi kuplien, kasvot miehen kaulataipeeseen haudattuna, vaikka sanat saivatkin hänen sydämensä lyömään lujempaa onnellisesti lepattaen. Hän painoi suudelman kaulansyrjälle ja tunsi varpaidensa kipristyvän miehen kosketuksesta.
"Mitä olet tehnyt Pariisissa?" hän kannusti silittäen miehen kylkeä ja nosti kätensä sitten takaisin rintakehälle, sormeillen mietteliäänä kauluspaidan ylintä nappia.

"Miksei?" Tiarnan kysyi, ja yritti etsiä kasvoilleen kurtistusta, muttei näyttelijänlahjoistaan huolimatta onnistunut löytämään sitä. Hän oli liian hyvillään siitä, että Tempest oli täällä hänen kanssaan.
"Siinä tapauksessa valitsen fanien tapaamisen. Sinä jos kuka varmasti tiedät, miksi se on niin uskomattoman palkitsevaa."
Anastasialla tuntui olevan melkoinen määrä vannoutuneita ihailijoita.
Hän antoi kätensä kiertää selältä lepäämään Tempestin lantiolle.
"Meillä on ollut haastatteluja ja parit kuvaukset. Mutta minulla on ollut huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin päätähdillämme."

Tempest hengitti syvään Tiarnanin tuoksua ja puraisi alahuultaan, kun sormet viipyivät napilla epätieoisiena. Heillä ei ollut loputtomasti aikaa. Ehkä... Ehkä olisi paras odottaa iltaan, kun mikään ei vaatisi heitä ja he saisivat unohtua siniseen, turvalliseen hämärään. Käsi vaelsi takaisin miehen niskalle ja jäi sukimaan hellästi niskahiuksia.
"Oletko kuullut uusista, mielenkiintoisista projekteista?" hän kysyi ja puski miehen leukaperää mietteliäästi päällään.

Tiarnan nautti kosketuksesta niskallaan, ja pakotti syrjään hienoisen pettymyksen, joka johtui siitä tiedosta, etteivät he voisi mennä tämän pidemmälle. Ei olisi reilua altistaa Tempestiä kiireelle, puhumattakaan pelolle siitä, että Anastasian näyttelijöitä luotsaava tiimi saattaisi pelmahtaa koputtelemaan ovelle milloin tahansa.
Näin oli täysin hyvä.
"En ole pitänyt silmiäni ja korviani auki niiden suhteen", hän myönsi, silittäen Tempestin lantion kaarta sormenpäillään.
"Kuinka sinun aikasi on kulunut, rakas? Oletko saanut kirjoitettua?"

Miten hän toivoi, että joku päivä Tiarnan saisi palata rauhassa rakastamansa työn pariin. Tempest sysäsi syyllisyyden syrjään ja hamusi hellästi miehen kaulaa.
"Hyvin, olemme viihtyneet kissojen kanssa sängyssä. Kirja on pian valmis, luulen. Teknisesti olen kirjoittanut sen jo, haluaisin vain hioa sitä vielä vähän...", Tempest huokasi. Kustantaja ei suhtautunut ymmärtäväisesti hänen perfektionismiinsa.
"Toivon, että sinulle löytyisi jokin todella innostava projekti."

"Olen varma, että tytöt ovat olleet hyvillään, kun olet taas ollut kotona, ja että kirjasi on jo nyt täydellinen", Tiarnan huomautti. Vaikka nyt heidän pienet rakkaansa joutuisivat jälleen pärjäämään tovin hoitajansa kanssa, joka varmasti hemmottelisi ne täysin piloille. Mutta ehkä karvanaamat ansaitsivat sen, jouduttuaan taas eroon kuningattarestaan.
"Varmasti löytyy", Tiarnan vakuutti, samalla kun kellahti selälleen ja houkutteli Tempestiä syliinsä, niin kuin he olisivat makoilleet rauhassa kotisohvallaan.
"Tommylla on ilmeisesti meneillään jotakin, josta hän tahtoisi puhua minulle, mutta emme ole ehtineet vielä keskustella siitä tarkemmin."

Tempest kierähti vatsalleen Tiarnanin päälle ja nojasi leukansa ristittyihin käsiin miehen rintakehälle. Ellei hänen mekkonsa olisi ollut klaustrofobisen kapea, hän olisi istahtanut hajareisin miehen vatsalle.
"Mitä sinulla on ohjelmassa huomenna?" hän kysyi silittäen tummia hiuksia hellästi taakse ja sivellen erityisellä hellyydellä hopeisia juovia niiden ohimoilla.

Tiarnan tunsi olonsa kotoisaksi. Enää puuttuivat kissat, jotka kieppuisivat heidän ympärillään, ja löytäisivät paikkansa kuningattarensa päältä, ja olisi voinut melkein kuvitella, että he olivat kotona.
Patjakin oli varsin samanlainen kuin heidän kotinsa sängyssä.
Hänen päänsä kallistui automaattisesti kosketusta vasten.
"Meillä on fanitapahtuma", hän vastasi, piirrellen helliä ympyröitä vaimonsa selälle.
"Oliko sinulla suunnitelmia huomiselle, rakas?"

"Onnekkaat fanit", Tempest totesi ja painoi suudelman miehen suupielelle. Hän saattoi vain kuvitella, millaisia perhosia Tiarnanin läsnäolo herättäisi ihailijoissa.
"Ajattelin kiertää muutaman käytettyjen kirjojen kaupan täällä. Niistä löytyy usein mitä ihastuttavimpia aarteita, ja rakastan niiden tuoksua ja tunnelmaa", hän huokasi kuljettaen sormiaan miehen hiuksien lomassa. Hän ei tiennyt, minne tarkalleen laittaisi lisää kirjoja, mutta se ei estänyt häntä ostamasta niitä.
"Pitäisikö meidän alkaa valmistautua?"

Tiarnan oli luvannut itselleen, että niin kauan, kuin Tempest löytäisi itselleen mieluisia kirjoja, hän löytäisi heidän asunnostaan tilaa kirjahyllyille. Ja jos asunto kävisi liian pieneksi, he voisivat aina muuttaa uuteen. Jossa olisi tilaa kunnon kirjastolle.
Eikö Hirviö hurmannut kirjastolla Kaunottarensa?
"Toivon, että voisin tulla mukaasi", hän huokaisi, ja painoi suudelman vaimonsa otsalle ennen kuin käänsi päätään nähdäkseen kellon.
"Pian, uskoisin."

"Ehkä joku päivä voitkin", Tempest vastasi ja kiepahti pois Tiarnanin päältä nousten sängyltä. Kapea mekko sai hänet tuntemaan olonsa vähemmän kuin sulavaksi, ja hän kiemurteli siitä mielellään ulos, istahtaen sängyn laidalle alusvaatteissaan, kun ryhtyi tarkastamaan meikkiään.
Pukupussi oli ripustettu vaatekaapin oveen, ja käytyään pesemässä hampaansa Tempest veti shampanjanvärisen, loisteliaan merenneitomallin iltapuvun esiin. Kallis kangas välkkyi jalokiviä muistuttavasta kirjailusta ja helma levisi kuin kuohuna jalkoihin.

Ehkä he voisivat juhlistaa vuosipäiväänsä matkalla Pariisiin, tai johonkin muuhun kohteeseen, joka ei vaatisi sitä, että Tempestin olisi noustava lentokoneeseen.
Tiarnan pyyhkäisi haikeasti vaalean suortuvan pois vaimonsa otsalta ennen kuin tämä nousi hänen sylistään. Hetken hän tunsi viileyden hiipivän iholleen, mutta tunne oli poissa yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Hänen oli aina hankala keskittyä valmistautumiseen, kun Tempest oli mukana. Nytkin hän seisahtui tämän vierelle ja kosketti kaivaten siroa selkää.
"Tuo on hyvin kaunis puku, rakas."

"Auttaisitko sen kanssa?" Tempest kysyi ja soi miehelle ujon hymyn peilin kautta. Hän ujutti puvun päälleen, työnsi kädet kirjailtuihin, siroihin hihoihin ja veti hiukset pois tieltä, että Tiarnan voisi sulkea puvun selkää kulkevan nappien rivin.
"Millainen puku sinulla on?" hän jatkoi katsellen Tiarnanin kuvajaista lämpimin silmin. Ehkä hän voisi solmia miehen solmion tai rusetin, siitä huolimatta, että Tiarnan luultavasti teki sen tehokkaammin itse.

Tuntui melkein ristiriitaiselta sulkea nappien rivistö, kun todellisuudessa olisi kaikkein mieluiten riisunut sen kokonaan pois Tempestin yltä - niin kaunis kuin puku olikin, olisi hänen vaimonsa vielä kauniimpi ilman sitä juuri nyt, kun kaipaus uhkasi saada Tiarnanin veren kuohumaan.
Mutta kuten herrasmiehet, hänkin hillitsi itsensä ja napitti selkämyksen huolellisesti, mutta antoi periksi sen verran, että painoi suudelman sirolle niskalle.
"Pelkään, että tuttua ja turvallista tummansinistä. Luulen, etten tule käyttämään muuta väriä ennen, kuin Anastasian kiertue on ohi."

"Ehkä meid-", hän aloitti, mutta kadotti ajatuksen, kun suudelma oli saada hänen polvensa notkahtamaan. Tempest räpäytti ja hieraisi pisamaista poskeaan, joka tuntui kuumalta.
Hän kumartui poimimaan harjan ja pinniviuhkan laukustaan ja siirtyi lähemmäs peiliä muotoillessaan pehmeistä, vaaleista suortuvista siroa, luonnollista nutturaa, joka jätti muutaman suortuvan vapaaksi. Hän sipaisi yhden korvansa taakse ja katsahti Tiarnania peilin kautta.
"Kauanko meillä on aikaa?"

Tiarnan huomasi jälleen unohtuneensa katselemaan vaimoaan niin, että olisi pian myöhässä omasta aikataulustaan. Hän taputti itseään poskelle ja tarkisti ajan luottokellostaan.
"Puolisen tuntia, ennen kuin tiimi ilmestynee paikalle", hän vastasi, ja siirtyi samalla vaatekaapille ottaakseen esiin puvun, joka hänelle oli valittu tätä iltaa varten.
"He haluavat varmistaa, että olen pukeutunut heidän toiveidensa mukaisesti. Etten ole päättänyt vetää päälleni kalakuvioista pukua, tai jotakin sellaista, luulisin."

Tempest kääntyi ympäri ja nojasi alaselkänsä lipaston laitaa vasten, katsellen Tiarnania.
"Luulen, että sellainen pukisi sinua erinomaisesti", hän totesi hymyä kultaisissa, hienovaraisella dramaattisuudella meikatuissa silmissään. Hän sipaisi toisenkin suortuvan korvansa taakse.
"Tarvitsetko apua pukeutumisessa?"

Tiarnanin silmät siristyivät poikamaisesta hymystä.
"Niinkö tosiaan? Ehkä minun pitäisi hankkia sellainen. Seuraaviin juhliimme."
Hän katsahti vaimoaan ja joutui todella hillitsemään itseään, ettei olisi astunut lähemmäs ja vetänyt tätä syliinsä. Hän keskittyi avaamaan paitansa napit ja vaihtamaan sen puhtaaseen, napittamaan uutta kiinni.
"Voisit auttaa solmioni kanssa, jos tahdot. Sinulla on näppärämmät sormet."

Olisi ollut helppo vain unohtua katselemaan Tiarnania. Komeaa profiilia, paljasta ihoa, pohtia, miltä miehen syleily tuntuisi. Tempest yllätti itsensä toisinaan ajatuksilla, joita hän ei ollut koskaan kuvitellut ajattelevansa ja oli punehtua.
Hän astui lähemmäs alahuultaan puraisten ja kiersi puvun seuraksi tulevan solmion miehen niskalle, solmien sitä keskittyneesti, tohtimatta kohdata Tiarnanin katsetta. Tempest kiristi solmion huolellisesti ja suoristi sitten kaulukset moitteetta sen päälle.

Se, että puvun seuraksi valittu solmio vivahti kultaan, oli täysin sattumaa, tai ainakin Tiarnan uskoi sen vilpittömästi olevan sattumaa. He sointuivat silti yhteen Tempestin kanssa, ja se ilahdutti häntä tavalla, jota hän ei ollut osannut edes etukäteen ennustaa.
Kun silmio oli kiinni ja kaulukset suorassa, Tiarnan tarttui vaimonsa käteen ja painoi rystysille suudelman.
"Toivon, että nautit illasta, rakas."
Niin kuin Tempest voisi tällaisesta tilaisuudesta nyt nauttia.

Tempest painoi nenänsä pienenpieneksi hetkeksi vasten Tiarnanin paitaa, hengittäen syvään miehen tuoksua. Se sai hänen vatsanpohjansa nipistämään.
"Totta kai nautin", hän rauhoitti ja puristi hellästi Tiarnanin kättä.
"On ihana nähdä elokuva uudelleen. Olen ikävöinyt Nikolaita."

"Niinkö?" Tiarnan kysyi, silittäen hellästi Tempestin niskaa.
"Pitäisikö minun olla mustasukkainen?"
Hänellä oli epämääräinen aavistus siitä, että pian huoneeseen paukkaisi joku, joka tahtoisi varmistaa, että hän oli edustuskunnossa, mutta ainakin hän saattoi vetää Tempestin hetkeksi syliinsä ja painaa suudelman tämän hiusten joukkoon.

Tempest nauroi, ääni miehen paidan vaimentamana ja nojasi kevyesti tämän rintakehään.
"Nikolai oli ensirakkauteni", hän vastasi hengittäen syvään Tiarnanin tuoksua ja yrittäen olla antamatta valtaa häkellyttäville, suorastaan hävyttömille ajatuksille, jotka saivat hänen vatsanpohjansa nipistämään ja ihon tuntumaan kuumalta.

"Toivon todella, että hän oli sen arvoinen", Tiarnan huomautti.
Oli ehkä onni, heidän molempien kannalta, että hotellihuoneen puhelin soi sillä hetkellä, sillä muussa tapauksessa Tiarnan ei olisi välttämättä osannut pitää itseään kurissa nyt, kun hänen vaimonsa oli tässä. Hän suukotti Tempestin päälakea vielä uudelleen, ennen kuin asteli vastaamaan.
"Minut tullaan tarkastamaan viiden minuutin kuluttua", hän ilmoitti vaimolleen, kun oli laskenut luurin kädestään.

Tempest istahti sängyn laidalle, sipaisten vaalean suortuvan korvansa taakse ja nosti runsasta, vaaleaa helmansa, jotta saattoi pujottaa Guccin hienovaraisesti kimaltavat korkokengät jalkoihinsa. Pelkkä silkkipaperi niiden laatikossa näytti kalliilta.
Ainakin he olivat hyvissä ajoin valmiina. Hän toivoi, että Aida, jolla oli paha tapa myöhästellä, ei joutuisi valmistautumaan kauhistuttavassa kiireessä.

Tiarnan tunsi olonsa hieman hölmöksi odotellessaan tarkastajaansa, sillä oli kulunut hyvä tovi siitä, kun hän oli viimeksi joutunut hyväksyttämään asunsa jollakulla. Mutta ainakin hän saattoi olla onnellinen siitä, että tässä asiassa kohdeltiin tasa-arvoisesti sekä miehiä että naisia.
Hän oli suoristamassa hihojaan kun muisti, mistä oli aikonut mainita.
"Oh, Emmie, en ole ehtinyt sanoa sinulle. Dwayne ja Marlene saavat lapsen. He pyysivät minua kummiksi."

Tempest kohotti katseensa siloittelemastaan helmasta ja katsahti Tiarnania häkeltyneenä, ennen kuin hymyili.
"Olen varma, että sinä olet ihana kummisetä", hän vastasi. Joskus hän pohti, muuttaisiko mies mielensä lapsista, mutta hän halusi uskoa heidän olevan samalla sivulla. Äidin rooli ei ollut koskaan kuulunut hänen toiveisiinsa.
"Miltä se sinusta tuntuu?"

"Olen hyvin iloinen heidän puolestaan. Älä kerro kellekään, mutta Dwayne vuodatti muutaman kyyneleen, kun kertoi minulle asiasta."
Shampanjalla oli tosin saattanut olla kyynelten kanssa jotakin tekemistä, tai sitten ei.
"Ja minusta on hienoa olla kummisetä. Vaikka tältä lapselta tuleekaan tuskin puuttumaan mitään."
Hänen suupielensä nykäisi hieman.
"Dwayne tosin teki selväski, ettei asemani kummisetänä ole mikään syy alkaa puhua merkillisen käheästi ja aksentilla."

Kultaiset silmät pehmenivät hellästä hymystä. Ehkä lapsi oli pariskunnalle pitkään toivottu unelmien täyttymys.
"Onko sinulla muitakin kummilapsia?" Tempest kysyi suoristautuen ja vilkaisi peilikuvaansa varmuuden vuoksi, poimien lumivalkean, pehmeällä tekoturkiksella vuoratun takin käsivarrelleen. Hän voisi esiintyä valokuvissa ilman sitä, mutta ei onnekseen värjöttelisi tähtien lailla joulukuisella punaisella matolla ja voisi kääriytyä hyvällä omallatunnolla takkiin odottaessaan Tiarnania.

"Ei, tämä on ensimmäiseni", Tiarnan vastasi, ja tunsi kieltämättä ylpeyttä siitä, että tuli pyydetyksi moiseen tehtävään. Hän piti lapsista, vaikkei kaivannutkaan omia, ja olisi enemmän kuin mielellään osa myös vanhan ystävänsä lapsen elämää. Hän oli aikeissa sanoa vielä jotakin, mutta koputus ovelta katkaisi hänen ajatuksensa. Painettuaan nopean suudelman vaimonsa ohimolle hän suuntasi ovelle ja valmistautui vastaanottamaan palautteen asustaan ja ulkomuodostaan.

* * *

Samaan aikaan, muutaman huoneen päässä, Eli odotti.
Hän oli käyttänyt aikansa hyödyksi ja käynyt hakemassa kimpun sinisiä ruusuja kukkakaupasta, jonka myyjän kanssa heillä ei ollut ollut yhteistä kieltä. Ruusut näyttivät kuitenkin kauniilta hotellilta lainatussa maljakossaan.
Tuntui edelleen unenomaiselta olla täällä.
Sängyn laidalla istuen hän sukaisi sormet läpi hiuksistaan ja tarkisti uudelleen ajan puhelimestaan, ja vakuutti itselleen, että Aida tulisi varmasti hotellin kautta ennen kuin suuntaisi ensi-iltaan.

Kello näytti vähän yli kuutta, kun Aida kiiruhti käytävää sviittinsä ovelle. Vaimea murahdus kuului oven läpi, kun käsilaukun remmi petti ja läväytti hänen omaisuutensa pitkin käytävän ylellistä mattoa. Sitä seurasi kehräävä nauru.
"Tarvitsetko auttavaa kättä? Pukeutumisessa ehkä?" Edison kysyi. Aida nauroi ja muksautti miehen vatsaa kevyesti.
"Hyvä yritys. Kiitos. Nähdään pian, yritän olla nopea." Hän pyörähti sisään syli täynnä käsilaukun erinäistä sisältöä ja huonekortti hampaissaan, kesyttömät hiukset tuulentuivertamina ja sähkönsininen, tyylitellysti leikattu mekko valkean takin alta pilkottaen.
Kun hän tajusi, ettei ollutkaan sviitissä yksin, tavarat lävähtivät sylistä takaisin lattialle. Aida painoi käden rajusti hakkaavalle sydämelleen ja nojasi seinää vasten.
"Eli?" hän kutsui epäuskoisena.

Kuullessaan Aidan äänen Eli oli nousemassa pystyyn, mutta tajuttuaan, ettei tämä ollutkaan yksin, hän jähmettyi.
Apua pukeutumisessa?
Se oli tietenkin vitsi. Hän oli hölmö, kun hermostui sellaisesta.
Epämiellyttävä tunne oli kuin pois pyyhkäisty, kun Aida viimein astui huoneeseen, eikä Eli voinut olla hymyilemättä.
"Yllätys!" hän nauroi, levittäen käsiään.

Aida pyyhkäisi sormet läpi hiuksistaan, sydän edelleen hakaten, kun astui miestä vastaan, kiersi kädet tämän niskalle ja veti Elin suudelmaan.
"Hei kullannuppu", hän tervehti tyrmistyneenä ja silitti kiharaisia hiuksia taakse.
"Milloin- miten- kuinka sinä olet täällä?" hän kysyi tutkien ihmeissään Elin kasvoja.

Eli ei voinut olla nauramatta Aidan hämmästykselle.
"Se oli yllätys! Tulimme Emmien kanssa samaa matkaa", hän aloitti, ja kumartui painamaan toisen suudelman naisen huulille ennen kuin jatkoi:
"Parisen tuntia sitten. Näytät hirmu kauniilta, prinsessa..."
Oli melkein sääli, että heidän oli ehdittävä ensi-iltaan.

Aida hieraisi pisamaista poskeaan ja hymyili häkeltyneenä, yrittäen ymmärtää, kuinka Eli oli hänen sviitissään. Hänellä oli ollut ikävä. Kamala ikävä. Hän kiersi kätensä paremmin miehen niskalle ja veti tämän uuteen suudelmaan, ja olisi hypännyt miehen syliin, ellei olisi muistanut, miksi oli kiirehtinyt.
"Voi paska. Olen kohta myöhässä. Minun on pakko pyörähtää suihkussa."

Suudelma oli riittänyt siihen, että Eli oli jo unohtanut kiireen.
"Oh, tietty", hän mutisi, hieman pyörällä päästään, ja otti askeleen taaksepäin. Ja oli melkein tarjoutumassa seuraksi, ennen kuin tajusi, ettei se olisi ollut kiireen kannalta lainkaan hyvä ajatus.
Heillä oli paha tapa unohtua suihkuun.
"Minä odotan täällä. Kiltisti."

Vastaus sai naisen suupielet kohoamaan hymyyn. Olisi ollut ihana jakaa suihku, mutta nyt oli kiire. Aida nykäisi itsensä kiroten liikkeelle, sysäsi takin harteiltaan keskelle lattiaa, hyppelehti ulos Louboutinin nilkkureista ja jätti vanan vaatteita kylpyhuoneen ovelle. Hetkeä myöhemmin suihku kohisi.
Tasan kymmenen minuuttia myöhemmin Aida pyörähti takaisin sviitin puolelle, hänelle ominaisella pyörremyrskyn energialla, kastanjanpunaiset hiukset märkinä ihoon takertuen ja posket pisamien alla hehkuen.
"Aagh, etsisitkö minulle alusvaatteet? Luulen, että ne ovat päällimmäisinä laukussani. Tummansininen setti ja sukkahousut", hän sanoi sukien hiuksiaan taakse ja kumartui pukeutumispöydän peilin ääreen levittämään kosteusvoidetta kasvoilleen ja suihkaisemaan parfyymia iholleen.

Aidan ollessa suihkussa Eli oli kiertänyt sviittiä. Hän ei ollut tehnyt sitä niinkään uteliaisuuttaan tai urkkiakseen, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen oli vaikea pysyä paikoillaan.
Kuinkakohan kauan ensi-ilta kestäisi? Ja olisiko Aidalla seuraavana päivänä vapaata? Ehkä olisi. He voisivat käydä jossakin. Tai loikoilla hotellihuoneessa.
Aidan paluu havahdutti hänet, ja kuuliaisena miehenä hän harppoi matkalaukun luo, kumartuen tutkimaan sen sisältöä.
"Nämä?" hän varmisti, nostaen setin esiin.
"Kauniit."

"Ne", Aida vastasi ja hymyili Elille peilin kautta. Hän kiepahti ympäri ja poimi vaatteet miehen käsistä, kurottuen suikkaamaan suukon tämän poskelle, ennen kuin syöksähti kylpyhuoneeseen.
Jokin kolisi ja Aida kirosi. Hana kohisi, kun harjasi hampaitaan hypellen samalla sisään alusvaatteisiin ja silkkisiin, mustiin sukkahousuihin, kuivaten ronskisti pyyhkeellä hiuksiaan, ennen kuin hyöri takaisin peilipöydän ääreen meikkaamaan.
"Milloin päätit tulla tänne?" hän kysyi katsoen miestä peilistä, kun levitti iholleen kevyttä, hienovaraista meikkiä, joka ei kätkisi hänelle rakkaita pisamia.

Eli oli jo käytännössä pukeutunut, enää tarvittiin vain takki harteille ja se olisi sitten siinä. Hänellä oli niin paljon helpompaa kuin Aidalla, hänen ei tarvinnut meikata kasvojaan, koska hän sattui olemaan mies.
Ainakin hän oli melko varma, ettei sellaista odotettu häneltä.
Suhteellisen varma.
"Eikö sinulla ole tällä kertaa niitä... ihmisiä?" hän kysyi, kun asteli lähemmäs ja hipaisi kaivaten Aidan niskaa tämän meikatessa kasvojaan.
"Los Angelesista saakka. Pidin salaisuuden aika hyvin, vai mitä?"

"No kyllä", Aida nauroi kehräten. Hänen käsilaukkunsa sisältö ja päivän vaatteet ajelehtivat edelleen pitkin sviitin lattiaa.
"Oh, he tulevat kohta. Talisa tuo pukuni ja laittaa hiuksiani", hän jatkoi. Hän oli saanut luvan toteuttaa yhdessä sovittua ilmettä itse meikin osalta, vaikka stylisti sen tarkistaisikin. Hän pyyhkäisi poskilleen häivähdyksen punaa ja keskittyi sitten kiinnittämään luonnollisen kerroksen lisäripsiä silmiinsä, ennen kuin ryhtyy rajaamaan niitä keskittyneesti näyttävällä kissamaisuudella.
"Mitä sinulle kuuluu muuten, kullannuppu? Olen pahoillani, etten ehtinyt soittaa eilen."

"Mihin sinä noita tarvitset?" Eli kysyi hämillään, kun Aida lisäsi silmiinsä ripsiä.
"Sinun omasikin ovat niin nätit."
Hänen sormensa piirsivät ympyrän naisen niskalle, ja sitten hän astui kauemmas, sillä ei enää luottanut siihen, että maltaisi olla koskettamatta. Hän katsahti neuvottomana ympärilleen ja työnsi kätensä housujensa taskuun.
"Tarvitsetko apua noiden kanssa? Voisin kerätä", hän ehdotti, nyökäyttäen päätään kohti käsilaukun sisältöä.
"Ei se mitään, minulla oli eilen puuhaa kun pakkasin. Bast lähetti sinulle terveisiä, ehdin nähdä häntä eilen."

"Kuulemma tarvitsen punaiselle matolle lisää dramatiikkaa ja kokoa", Aida vastasi naurua äänessään ja pyöräytti kevyesti silmiään. Hänen pukunsa oli kieltämättä niin suuri, että oli hyvin mahdollista hukkua sen alle.
"Auttaisitko? Olet kultainen", hän vetosi katsahtaen Eliä olkansa yli. Samaan aikaan Talisa, varsin näyttävästi pukeutunut stylisti, saapui tuhdin pukupussin kanssa, loi Eliin epäluuloisen katseen ja siirtyi vähäsanaisen tervehdyksen jälkeen muotoilemaan kosteista, kastanjanpunaisista hiuksista luontevaa, kuritonta nutturaa, joka imartelisi niskan kaarta.
Aida viimeisteli silmiensä rajaukset ja levitti sitten huulilleen dramaattisen punan.
"Olisi ihana nähdä Bastia pitkästä aikaa. Mitä hänelle kuuluu?"

Eli oli kiitollinen siitä, että sai käsilleen jotakin tekemistä, ja kumartui noukkimaan tavaroita takaisin käsilaukkuun.
"Hei, Talisa", hän tervehti stylistiä tuttavallisesti, samalla kun kurkotti pöydän alle kierinyttä huulipunaa sormiinsa.
Jos häneltä kysyttiin, Aida oli jo täydellinen, mutta hän ei tainnut tietää kovinkaan paljon punaisesta matosta tai sen käytännöistä. Ei oikeastaan mitään.
Tuntui hassulta puhua Bastista, kun huoneessa oli kolmas henkilö, joka ei ottanut osaa keskusteluun.
"Hyvää. Loistavaa, oikeastaan. Hänellä ei ole enää paljoa harjoittelua jäljellä, ennen kuin hän valmistuu."

Harvey liittyi seuraan hetkeä myöhemmin, kyyhkynharmaassa puvussa ja laventelinvioletissa paidassa, jonka napit olivat pingottuneet vatsan kohdalta. Mies suki harmaantuneita hiuksiaan ja vilkuili kelloaan.
Hänkin näytti yllättyneeltä Elin läsnäolosta.
"Ah. Elliot. Sinä olet ilmeisesti tulossa mukaan", mies sanoi tuuheat kulmakarvat asteen painuen.
"Totta kai hän on", Aida vastasi ja sulki silmänsä, kun Talisa suihki lakkaa hänen hiuksiinsa pitääkseen huolella huolettomasti asetellut suortuvat paikallaan. Onnea vain kesyttömien hiusten kanssa.
"Meidän pitää mennä pian", Harvey sanoi kulmat toisen asteen painuen ja mittaili alusvaatteisillaan olevaa asiakastaan kärsimättömänä. Aida vilkaisi itseään peilistä ja nousi ylös, kun Talista ryhtyi purkamaan pukupussia.
"Ja hänen nimensä on Eli", hän lisäsi managerilleen.

Eli oli jo alkanut tottua uuteen nimeensä. Melkein. Ainakin siitä löytyivät kaikki hänen nimensä kirjaimet, se oli jo edistystä, eikö ollutkin? Hänellä oli ollut opettaja, joka oli kutsunut häntä Elijahiksi koko heidän yhteisen taipaleensa ajan, eikä sekään ollut jättänyt häneen suurempia arpia.
"Hei, Harvey!" hän tervehti hyväntuulisesti, kun suoristautui lattialta ja pyyhkäisi olematonta pölyä puvunhousuiltaan ennen kuin kohotti uudelleen pakattua käsilaukkua niin, että Aida saattoi nähdä sen.
"Kaikki tallessa, luulisin. Mihin laitan tämän?"

"Oh, minne vain", Aida vastasi ja pujottautui sisään stylistin pitelemään mereen hienovaraisesti kimaltelevaa, yönsinistä kangasta. Talisa nosti sen hänen päälleen kivikasvoisena, siloittaen kehoa halaavan, kapean puvun suoraan korkeasta kauluksesta varpaisiin, ennen kuin kiinnitti sen selästä ja levitti sitten näyttävän, laskostuvan helman naisen taakse. Laahuksen voisi irrottaa tarpeen tullen.
"Auto odottaa pian", Harvey totesi, kun Talisa tarkasti hänen hiuksensa kulmat kriittisessä kurtussa ja siirsi yhtä, punaista suortuvaa muutaman millin. Sitten stylisti nosti Alexander McQueenilta tilatun, mustan villakangastakin hänen hartioilleen, tarkasti sen asettelun ja nyökkäsi hyväksyntänsä.
"Mennäänkö?" Aida kysyi Eliltä hymyillen, kun otti vastaan ylellisyyttä kimaltavan, hopeisen kirjekuorilaukun, johon hänen puhelimensa, pankkikorttinsa, huoneen avain ja pari kynää mahtuivat juuri ja juuri.

Eli tunsi muuttuvansa näkymättömäksi. Hän oli melkein varma, että olisi voinut vaeltaa huoneessa tekemässä mitä tahansa, ja Aidan tiimi olisi silti käyttäytynyt, kuin häntä ei olisi ollut olemassa. Siltäkö koirista tuntui silloin, kun ne jätettiin huomiotta?
Hän vaelsi ympäri sviittiä odottaessaan, pysähtyi hetkeksi katselemaan ulos ikkunasta ja silitti lohduttavasti sinisten ruusujen terälehtiä. Teidän hetkenne koittaa vielä, kaverit, ei hätää.
Ja kun Aida oli valmis, hän katsoi tätä vilpittömän ihaillen päästä varpaisiin.
"Olet hirveän kaunis, prinsessa", hän vetosi, ja oli ojentamassa kättään, mutta jäi epäröimään kesken kaiken.
"Saanko minä koskea sinuun?"

Aida tarttui Elin käteen nauraen ja painoi sen rystysille kevyen suudelman.
"Totta kai saat", hän vakuutti välittämättä Talisan tuhahduksesta, kun nainen pöyhi takin ylellistä, hopeanhohtoista tekoturkiskaulusta ja suoristi siroja korvakoruja, ennen kuin ohjasi seurueen ulos ovesta. Harvey puhui kiireisenä puhelimeen, vilkuillen asiakastaan, ja Talisa seurasi mekon ylellisen laahuksen perässä, poimien sen paikoin kannettavakseen.
Aida kuitenkin keskittyi silittämään peukalollaan Elin kämmenselkää hissin viedessä heitä alas.
"En voi uskoa, että olet täällä", hän vetosi lämpimästi.

Olisi kuvitellut, että teatterissa jos missä olisi tottunut olemaan ihmisten ympäröimänä, mutta Eli häkeltyi silti joukosta, joka kulki heidän mukanaan. Ei, ei heidän, vaan Aidan mukana.
"En halua pilata tyyliäsi tai mitään", hän vetosi, ja yritti katsahtaa Talisaa sovittelevasti kuin vakuuttaakseen, ettei suunnitellut minkäänlaista... väärintekoa tämän luomaa kampausta, meikkiä tai asukokonaisuutta kohtaan.
Hississä hän kohotti Aidan käden huulilleen ja hipaisi sen rystysiä kevyesti.
"Haluan nähdä suuren hetkesi. Aida, kuule, pystytkö oikeasti istumaan tuossa puvussa? Se on aika... muhkea."

"En tiedä", Aida vastasi kehräten hyväntuulisesti ja kosketti näyttäviä laskoksia, jotka liikkuivat aaltoina hänen mukanaan. Hän oli kiitollinen takista, sillä vaikka hän ottaisi kuvia ilman sitä, Edison varoitti punaisella matolla menevän hyvän tovin ja hän oli herkkä palelemaan vähemmästäkin.
Musta auto odotti hotellin suojatulla, kivetyllä pihalla, moottori huristen. Talisa auttoi helman sisään sen takapenkille ja jäi sitten hotellin portaille, kun Harvey istui kuljettajan viereen ja Aida houkutteli Elin seurakseen takapenkille. Enää ei olisi ollut syytä jännittää – hän oli jo nähnyt elokuvan ja tehnyt tämän.
Mutta silti hän räpytteli häkeltyneenä nähdessään ihmismassat Anastasian julisteiden kirjomien aitojen takana, kurottelemassa punaista mattoa kohti erinäisiä vihkoja, papereita, lehtiä ja puhelimia käsissään, kun auto liukui lähemmäs Théâtre Mogadoria, missä maailmanensi-ilta järjestettiin.

Eli oli oppinut elokuvamaailmasta myös sen, että autolla kuljettiin häkellyttävän lyhyitä matkoja.
Toisaalta se oli ymmärrettävää. Aidalla oli nyt niin valtavasti faneja, äänekkäitä, kiljuvia ja iholle työntyviä faneja, etteivät he varmasti olisi päässeet etenemään kovinkaan pitkälle jalan.
Hän silmäili hetken mietteliäänä muhkeaa helmaa, joka tuntui vievän suurimman osan auton takapenkistä, mutta asettui lopulta varovasti jäljelle jäävään tilaan.
"Kyllä sillä näemmä pystyy", hän vetosi, ja kosketti helmaa varovasti sormenpäillään nyt, kun Talisa ei ollut näkemässä - hän tunsi itsensä melkein petturiksi.
"Oletko valmis, prinsessa? Jälleen Pariisissa."

Aida veti syvään henkeä ja soi Elille vain hieman eksyneen hymyn, ennen kuin kätki tunteen säteilyn alle. Harvey avasi heille oven ja hetkeksi maailman melu tuntui lyövän hänen korvansa lukkoon. Hän tunnisti Cillianin puolisoineen, Gracen, Cathleenin ja monta elokuvan tekijää edempänä matolla. Edisoninkin hahmo tummassa smokissaan liikkui aidan viertä, kirjoittaen anteliaasti nimeään ojennettaviin esineisiin. Onnekkaat lippujen voittajat matelivat punaista mattoa yrittäen pidentää hetkeään parrasvaloissa tai osua samaan kuvaan suosikkijulkimonsa kanssa.
Kamerat välkkyivät. Televisiokamerat ja haastattelijat seurasivat tähtiä punaisella matolla. Massa aitojen takana huusi. Harvey painoi käden hänen selälleen ja ohjasi hänet eteenpäin. Aida puristi Elin kättä, ennen kuin kohdisti huomionsa lukuisista suunnista kuuluvaan nimeensä, ryhtyen kirjoittamaan nimikirjoitustaan ojennettuihin alustoihin. Innokkaat kädet kurottelivat ja painoivat etummaisia aitaa vasten, hipoivat hänen takkiaan ja mekkoaan.
Tämä oli hullua.

Eli oli aina kuvitellut, että piti fanien tapaamisesta. Ja vaikka nämä eivät olleet hänen fanejaan, itse asiassa hän oli täysin näkymätön siinä vaiheessa, kun hänen kasvonsa tunnistettiin - tai oikeastaan, kun ne jäivät tunnistamatta. Täällä hänellä ei ollut mitään merkitystä.
Mutta tämä oli Aidan hetki, ja hän oli onnellinen.
Siitäkin huolimatta, että Aidasta ja Edisonista toivottiin paljon yhteiskuvia. Tietenkin toivottiin, hehän olivat Anastasia ja Dimitri. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä.
Yleisön pauhu sattui korviin ja teki olon epätodelliseksi.

Maailma pyöri värien ja äänien myrskynä. Aida tunsi häikäistyvänsä salamavalojen välkkeestä ja huomion pyynnöistä, joita satoi joka puolelta hänen ympärillään. Hän oli luullut, että stage door voisi tuntua intensiiviseltä. Rannetta vihloi ja sormet alkoivat tuntua tunnottomilta.
Harvey seurasi varjona hänen kannoillaan, vahtimassa, mitä häneltä kysyttiin ja mitä hän vastasi.
Jossain vaiheessa manageri otti hänen takkinsa ja paljasti upean, yönsinisen luomuksen kameroille, työnsi Elin vaivihkaa teatterin ovia kohti.
Ja sitten hän otti yhteiskuvia Edisonin kanssa mediaseinän edessä. Aidan ei tarvinnut teeskennellä hymyä, sillä tältä se siis tuntui, kun unelmat tulivat toteen.

Eli oli myös oppinut sen, että hän oli parhaiten avuksi pysymällä pois tieltä. Niinpä hän loi viimeisen katseen kohti Aidaa - joku kameroista sattui vahingossa ikuistamaan sen, hieman eksyneet, kaipaavat vihreähippuiset silmät, mutta kuvaaja poisti kuvan myöhemmin muistikortiltaan, sillä Aidasta näkyi siinä vain suttuinen liikahdus - ja suuntasi sisälle. Ehkä siellä olisi samanlainen odotustila, jossa hän oli viettänyt aikaansa Los Angelesin ensi-illassa.
Suunnilleen samoihin aikoihin Tiarnania ja Tempestiä kuljettava auto pysähtyi mattokujan alkuun, ja Tiarnan kääntyi katsahtamaan vaimoaan, koskettaen tämän kättään.
"Tahdotko suoraan sisälle?"

"Selviän kyllä", Tempest vakuutti ja suoristi olkapäilleen asetettua, valkoisen tekoturkiksen vuoraamaa, valkeaa takkia. Hän oli kävellyt punaista mattoa ennenkin Tiarnanin kanssa ja tunsi jo roolinsa: hymyile kauniisti miehen vierellä yhteiskuvissa ja poistu sitten vaivihkaa sisälle, jotta mies saisi seurustella fanien ja haastattelijoiden kanssa.
Hän nousi autosta miehen perässä, sokaistuen aina pieneksi hetkeksi salamavalojen välkkeestä ja hurjasta melusta, ennen kuin jatkoi mattoa pehmein askelin Tiarnanin käsipuolessa.

Tiarnan nousi edeltä autosta ja tarjosi kättään Tempestille, samalla kun salamavalot välkkyivät heidän ympärillään. Hän oli aina pahoillaan, kun joutui altistamaan Tempestin metelille ja yleisön energialle, joka tuntui kietoutuvan heidän ympärilleen. Hän hipaisi vaivihkaa huulillaan Tempestin rystysiä ennen kuin tarjosi tälle käsivartensa, ja matka kohti teatterin sisäänkäyntiä saattoi alkaa.
Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että Tempestillä oli mahdollisuus pujahtaa sisään ennen häntä, sillä ilma oli hyvin viileä, ja yleisö hyvin meluisaa.
"Tavataan sisällä", hän kumartui kuiskaamaan vaimolleen, kun oli aika erota.

Eleganttien yhteiskuvien jälkeen Tempest otti takkinsa takaisin, soi Tiarnanille hymyn ja taittoi loput matkasta yksin sisään, kiertäen pehmeän, lämpimän takin paremmin ylleen ja hakeutuen tottuneesti teatterin aulan laitamille, missä sai suojaa hälinältä. Aula täyttyi vauhdilla, mutta tyhjeni samaa tahtia, kun henkilökunta ohjasi vieraita suoraan valtavaan teatterisaliin. Penkeillä odotti jo tarjoilut valmiina, mille oli syynsä, sillä suurin osa katsojista istuisi täällä tuntikausia, kun tähdet matelivat punaisella matolla, olivat kuvattavana ja haastateltavana.
Kuvaajat halusivatkin monenlaisia yhteiskuvia Anastasian mediaseinän edessä. Dimitri ja Anastasia. Dimitri ja Vladimir. Dimitri, Vladimir ja Anastasia. Anastasia ja Nikolai. Leskikeisarinna perheensä kanssa. Kaikki yhdessä.

Tiarnan painoi vielä uuden suudelman vaimonsa kämmenselälle, ennen kuin päästi tämän pujahtamaan teatterin sisäpuolelle.
Siinä vaiheessa, kun Vladimir ja Dimitri poseerasivat kameralle, Tiarnan sai mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan Aidan kanssa.
"Kaikki hyvin?" hän varmisti, toinen käsi kevyesti naisen yläselälle painettuna.
"Eihän sinua palele?"

"Ei", Aida vastasi kehräten naurusta ja laski oman kätensä kevyesti Tiarnanin selälle. Täällä oli aivan liian jännittävää, jotta kylmä olisi saanut häntä kiinni. Ja jos hän muuttuisi siniseksi, Harveyllä oli hänen takkinsa.
Aitojen takana odottajat huutelivat edelleen, vaikka kameroita pitelevät huusivat paljon lujemmin. Paikoin se kuulosti karjumiselta.
"Olet hyvin tyylikäs", hän totesi ihaillen katsahtaessaan Tiarnanin pukua ja arvokasta hopeaa tummissa hiuksissa. Hän ymmärsi hyvin, miksi Tempest tunsi olonsa niin häkeltyneeksi miehen läsnäollessa.

Tiarnanin silmät siristyivät hymystä, ja joku taisi napata kuvan myös heistä seisoskelemassa siinä käytännössä tyhjänpantteina.
"Sinäkin olen hyvin kaunis, Aida. Mutta pystytkö liikkumaan tuossa puvussa?" hän esitti saman huolen kuin Eli muhkeasta helmasta.
"Tahtoisitko juotavaa?"
Salamavalo räpsähti jälleen kirkkaana.

Aida pudisti päätään ja silitti kiitollisena Tiarnanin selkää.
"Juuri ja juuri", hän vastasi jäänsiniset silmät tuikahtaen ja tuli sitten vedetyksi takaisin kuviin. Harvey pyöri hänen helmansa liepeillä ja kuvaajille jäi epäselväksi, yrittikö mies väistää pois kuvista vai lujahtaa niihin mukaan.
Suuri osa castista ja elokuvan tekijöistä valui jo sisään, kun Anastasia ja Dimitri jäivät vielä kameroiden eteen. Sisällä suuressa, ylellisessä teatterisalissa Tempest löysi vihdoin Elin heidän paikkojensa osuessa lähekkäin.
"Hei", hän tervehti hiljaa, lämmintä hymyä kultaisissa silmissään ja keräsi shampanjanväristä helmaa käsiinsä, kun istui upottavalle, punaiselle penkille.

Eli hätkähti kuullessaan tutun äänen, ja hetken hänen kasvoillaan viipyi syyllinen ilme. Se muuttui kuitenkin nopeasti vilpittömäksi, silmät siristäväksi hymyksi, kun hän näki Tempestin.
"Emmie! Hei!" hän tervehti, ja kumartui penkkirivien yli lähemmäs.
"Sinulla on kaunis puku. Tuolla ulkona oli melkoinen meteli, eikö ollutkin?"
Hän vilkaisi kohti salin ovia.
"Satuitko näkemään Aidaa?"

"Kiitos", Tempest vastasi suoden Elille ujon hymyn ja viikkasi takin syliinsä. Hän oli kieltäytynyt luovuttamasta sitä narikkaan, sillä todennäköisesti päätyisi vielä palelemaan elokuvan aikana.
"Kyllä. Nämä tapahtumat ovat usein hieman mielipuolisia", hän totesi ja käänsi katseensa valkokankaalle, jolla alettiin näyttää kuvaa punaiselta matolta, joka lähetettiin myös elokuvateattereihin ympäri Eurooppaa. Kuvalla näkyi kuinka cast valui punaista mattoa pitkin kohti teatteria, kirjoittaen nimiään fanien ojentelemiin julisteisiin ja kuinka nämä poseerasivat mediaseinän edessä ja vastailivat haastattelijoiden kysymyksiin.
"Luulen, että hän on vielä Edisonin kanssa kuvattavana. Meillä on varmasti vielä hyvä tovi, ennen kuin itse näytös alkaa."

Elin katse hakeutui valkokankaalle, ja vihreähippuiset silmät etsivät Aidaa. Tämä näytti hyvin onnelliselta ja säteilevältä, ja se teki myös hänet onnelliseksi.
"Nämä ensi-illat sisältävät aika paljon odottelua, eivätkö sisälläkin?" hän totesi melkein häkeltyneenä, katsahtaen Tempestiin.
"Viihdytkö sinä tällaisissa tilaisuuksissa?"

Tempest nauroi kuplien ja kosketti myötätuntoisesti Elin käsivartta.
"Kyllä, suurin osa näitä iltoja on vain odottelua", hän myönsi kultaiset silmät tuikahtaen ja työnsi kätensä takin pehmeiden hihojen suojaan, kun sormet tuntuivat kylmiltä.
"Minä olen aina ollut hyvä viihdyttämään itseäni, ja minusta on ihana nähdä Tiarnan onnellisena ja elementissään – ja miten he kaikki rakastavat häntä", hän jatkoi hellästi ja katseli valkokangasta, joka näytti juuri kuvaa Aidasta ja Tiarnanista vierekkäin mediaseinän edessä.

Elinkin katse hakeutui takaisin valkokankaaseen, jolla Tiarnan näytti juuri kumartuvan sanomaan jotakin lähellä Aidan korvaa, myrskynharmaat silmät hymyn siristäminä.
"Minäkin olen hirveän onnellinen Aidan puolesta", hän saattoi myöntää, täysin vilpittömästi.
Toinen jalka vispasi levottomaan tahtiin, kantapää naputti rytmiä lattiaan.
"Hänellä on valtavasti faneja... Sinä et koskaan tunne oloasi yksinäiseksi ensi-illoissa tai muissa?"

Tempest katseli Eliä silmäkulmastaan. Tämän kaiken täytyi olla todella uutta miehelle, kun Aidakin kertoi olevansa täysin pyörällä päästään.
"Tunnetko sinä niin?" hän kysyi lempeästi ja silitti Elin kämmenselkää kevyesti sormenpäillään.
"Minä olen aina viihtynyt hyvin yksin, joten olen viihtynyt odottaessani ja nautin enemmän sivusta katselusta kuin huomiosta." Lievästi ilmaistuna, kun hän pelkäsi ihmisten eteen astumista ja esiintymistä melkein yhtä paljon kuin lentämistä.

Eli katsahti Tempestiä ja virnisti melkein nolona.
"Ei, en varsinaisesti", hän kiiruhti vakuuttamaan, ja palautti katseensa valkokankaaseen, johon ei juuri nyt heijastunut Aidan kuvaa, vaan näkymää kauempaa punaiselta matolta.
"On vain... Hassua tuntea olevansa näkymätön. Ei sillä, että tarvitsisin koko ajan huomiota, en tarkoita sitä, vaan..."
Hän naurahti ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan.
"Tämä on vähän uutta."

"Ymmärrän", Tempest vastasi vilpittömällä myötätunnolla, kultaiset silmät lämpiminä. Hänelläkin oli vienyt hetki sopeutua uuteen elämään, joka oli täynnä kameroita, huutoa, paparazzeja, lehtiartikkeleita ja jatkuvaa tuijotusta heidän ollessaan liikkeellä. Kuinka hän tunsi usein olevansa aivan väärässä paikassa, kunnes Tiarnan veti hänet käsivarsiensa suojaan.
"Vie aikaa tottua tällaiseen. Minäkin totuttelen edelleen." Nyt hänen totutteluaan vaati enemmänkin se, kuinka paljon vaatimuksia häntä kohtaan kohdistui, kun kirjat menestyivät paljon paremmin kuin hän oli koskaan kuvitellut.

Oli hyvin helpottavaa kuulla se.
"Niinkö?" Eli kysyi, ja katsahti ystäväänsä, helpotuksen paistaessa katseestaan.
"Enköhän minäkin totu. Tämä on vain... aika erilaista, kuin teatterissa."
Hän pyyhkäisi sormet uudelleen läpi hiuksistaan. Ainakaan hänen ei tarvinnut pelätä, että hän pilaisi huolellisesti sommitellun kampauksen, hänellä kun ei ollut stylistiä.
"Tuntuu vain jotenkin siltä, kuin en olisi oikein ehtinyt nähdä Aidaa moneen viikkoon."

Tempest puristi myötätuntoisesti Elin kättä. Sen täytyi olla raskasta pariskunnalle, jotka tuntuivat janoavan fyysisyyttä ja läheisyyttä aivan omanlaisella tavallaan. Hän ikävöi Tiarnania miehen ollessa poissa, totta kai, joskus niin kovasti, että pelkäsi kuolevansa, mutta hän myös nautti yksinäisyydestä, hiljaisuudesta ja omasta tilasta. Hän saattoi unohtua mielikuvituksensa maailmoihin ja todeta, että kaksi viikkoa oli vain hujahtanut ohi.
"Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan?" Tempest kysyi hiljaa.

Elin kasvoilla häivähti häkeltynyt ilme.
"Mitä? Ei, en tietenkään. Tämä on Aidan unelma."
Hän viittasi kädellään kohti valkokangasta, jolle Aidan kasvot sopivasti heijastuivat.
"Minusta on mahtavaa, että hän on päässyt näin pitkälle. Jos se tarkoittaa, että kotona on joskus vähän hiljaista, niin minun pitää vain kestää se."

"Eli", Tempest vetosi lempeästi toruen.
"Eihän asiasta puhuminen tarkoita sitä, etteikö hän voisi elää unelmaansa. Tiedän, että olet hänen elämänsä rakkaus, eikä hän varmasti haluaisi sinun olevan onneton", hän totesi sipaisten kullanvalkean suortuvan korvansa taakse. Valkokankaalla näytettiin riehakkaasti huutavia faneja ja sitten mediaseinän edessä poseeraavaa Anastasiaa ja Dimitriä, ja kuinka Edison kiepautti Aidan käsivarsilleen ja pyöräytti nauravaa naista ympäri niin, että yönsininen helma aaltoili.
"Olen oppinut tämän vuoden aikana, että puhuminen on tärkeimpiä asioita ihmissuhteessa."

Eli ei edes tajunnut kääntävänsä katseensa hetkeksi pois valkokankaasta.
"Aida on saanut elämässään kuulla ihan tarpeeksi siitä, millainen hänen pitäisi olla ja mitä hänen pitäisi tehdä", hän huomautti, ja nyppäsi langanpätkän puvuntakkinsa hihasta.
"Hän ei tarvitse minua lisäämään paineita. Haluan, että hän saa olla ihan mielettömän onnellinen."
Tämä kestäisi joka tapauksessa vain hetken. sitten heillä olisi taas aikaa olla yhdessä.

Tempest katseli Eliä hetken. Oliko hän kuulostanut ajatuksissaan samalta? Älä häiritse Tiarnania, älä hankaloita työntekoa kertomalla mielipuolisista ajatuksistasi.
"Jos tilanne olisi toisinpäin", hän vetosi pehmeästi, "ja Aida olisi yksinäinen ja onneton, haluaisitko hänen pitävän sellaiset ajatukset omana tietonaan?"

Eli katsahti Tempestiä hieman häkeltyneenä.
"En tietenkään", hän vetosi, vaikka hänen olikin hankala kuvitella tilannetta toisinpäin. Aida oli uskomattoman lahjakas ja valovoimainen, hän ei kyennyt näkemään mielessään tilannetta, jossa tämä ei olisi nousemassa suoraan tähtiin.
Aida oli mahtava.
"Mutta se olisi eri asia. Minulle ei ole kukaan koskaan sanonut, mitä minun pitäisi tai ei pitäisi tehdä."

"Eli", Tempest vetosi ja kurottui tukistamaan miehen hiuksia hellästi.
"Se ei ole eri asia. Etkä sinä kerro hänelle mitä tehdä, jos kerrot tunteistasi", hän muistutti. Mitä Aidan elämässä muuten tapahtui tai oli tapahtunut, ei kuulunut Elin ja Aidan suhteeseen, eihän?
"Tiedän, ettei hän haluaisi sinun kätkevän tuollaisia asioita."

Eli taivutti päätään nöyrästi kosketusta vastaan.
"Okei, okei", hän nauroi hiljaa.
"Minä puhun hänelle asiasta. Kun on sopiva hetki."
Vaikka se tuntuikin hölmöltä. Muutama viikko, ja he voisivat palata omaan elämäänsä. Muutama viikko, joiden aikana Aidan pitäisi saada nauttia unelmastaan täysillä.

Vähitellen maailmanensi-ilta valmistui alkamaan. Suuri, ylellinen teatterisali alkoi olla ääriään myöten täynnä ja puheensorina hiljeni, kun sali hämärtyi ja yksi kerrallaan elokuvan tekijät ja cast kiipesivät lavalle, esitellen toisensa. Ensi-illassa tarjoillun shampanjan ja sokerin villitsemä yleisö osoitti anteliaasti suosiotaan, ja Aida tunsi sydämensä pakahtuvan noustessaan lavalle yönsinisessä puvussaan.
Hän yritti ikuistaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä, sillä tällaista tapahtui vain kerran elämässä.
Hänen sydämensä hakkasi edelleen hurjana, kun hän saapui paikalleen Elin ja Edisonin välissä ja asettui penkilleen, asetellen helman siivosti jalkojensa ympärille.

Siinä vaiheessa, kun Aida nousi lavalle, Eli oli jo unohtanut mielipahansa. Sillä tavalla hänet oli rakennettu, hän ei jäänyt hautomaan tunteitaan pitkäksi aikaa, vaan antoi hetken viedä mukanaan.
Kun Aida istahti hänen viereensä, hän poimi naisen käden omaansa ja painoi sen kämmenselälle suudelman, samaan aikaan kun Tiarnan otti paikkansa Tempestin vierellä ja kosketti vaimonsa kättä.
"Jännittääkö?" Eli kumartui kuiskaamaan Aidan korvaan.

"Mitä arvelet?" Aida kuiskasi takaisin, kehräävää naurua äänessään ja puristi Elin kättä. Hänen vatsansa tuntui heittävän volttia, vaikka hän oli nähnyt elokuvan jo.
Edison puristi hänen toista kättään.
Sali pimeni lopullisesti ja odottava hiljaisuus laskeutui, kun elokuva vihdoin alkoi. Eikä Aida voinut itselleen mitään, kun valui alemmas penkillään ja kätki kasvot käsiinsä, kurkistellen valkokangasta sormiensa lomasta.

"Sinun ei pitäisi. Olet upea, ja tiedät sen jo", Eli kuiskasi pehmeästi, ja salin alkaessa hämärtyä käänsi katseensa valkokankaalle. Hän tiesi jo entuudestaan, miltä elokuva näyttäisi, mutta silti kokemus oli aivan yhtä mahtava kuin edelliselläkin kerralla. Vaikka, jos aivan rehellisiä oltiin, hän odotti sitä, että Aida ilmestyisi näkyviin ensimmäistä kertaa. Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista, hänen silmissään Aida oli elokuvan ehdottomasti suurin tähti.
Hänen toinen kätensä etsiytyi kevyesti naisen niskalle, kun tämä piilotti kasvonsa käsiensä taa.

Elokuvan edetessä Aida uskalsi laskea käsiään muutaman asteen ja seurata samalla ihmetyksellä kuin ensimmäisellä kerralla, kuinka hajanaiset, sirpaleiset kuvauspäivät muuttuivat hänen suosikkielokuvansa tarinaksi. Oli epätodellista kuulla oma äänensä täyttämässä sali näin. Vielä epätodellisempaa katsella itseään valkokankaalla, elämässä Anastasian tarinaa.
Kun kullanhehkuiset lopputekstit lähtivät rullaamaan, yleisö osoitti vielä anteliaammin suosiotaan ja nousi jaloilleen. Aida tunsi polvensa huteriksi noustessaan ylös.

Eli oli yksi ensimmäisistä, jotka nousivat seisomaan. Hän myös vislasi, välittämättä siitä, oliko se tällaisessa tilaisuudessa sopivaa.
"Olit upea, prinsessa", hän muotoili sanat suullaan, ennen kuin Aidaa lähdettiin johdattamaan lavalle yleisön eteen vielä viimeisiin kiitoksiin ja kumarruksiin.
Oliko hän tuntenut olonsa kurjaksi aiemmin? Hölmöä. Tämähän oli aivan mahtavaa!

Tämä oli epätodellista, Aida pohti noustessaan lavalle muun castin perässä, yönsininen helma perässään aaltoillen. Hän tunsi sydämensä hakkaavan kuurouttavalla voimalla vielä sittenkin, kun he poistuivat lavalta suosionosoitusten saattelemana ja katosivat salin ovista. Aida vilkaisi epätietoisena olkansa yli ihmismerta penkeillään, mutta Edison kiersi käsivarren hänen selälleen ja veti hänet mukanaan kohti odottavia autoja. Heitä odotettaisiin maailmanensi-iltaa seuraavilla jatkojuhlilla.
Tempest tarttui kevyesti Elin käteen ja kutsui miestä mukaansa.

Elin olisi pitänyt varautua siihen, ettei Aida palannut hänen luokseen. Silti hän tunsi olonsa oudon... hylätyksi, kun nainen oli poistunut, ja väki alkoi valua kohti uloskäyntejä.
Hän tunsi Tempestin käden omassaan ja katsahti naista.
"Minne he menevät nyt?" hän kysyi, puristaen hellästi pientä kättä.

"After-partyihin Silenciossa", Tempest vastasi vetäen Elin peräänsä. Henkilökunnan siististi pukeutunut edustaja otti heidät siipensa suojaan ja ohjasi heidät ovista valuvan väkijoukon ohi aulaan.
"Kai tulet mukaan?" hän varmisti Eliltä nostaen valkoisen takin hartioilleen, ennen kuin työnsi oven auki jokseenkin kylmänkosteaan, joulukuiseen yöhön. Elokuvan tuoma, onnellinen euforia viipyi hänen sisällään ja sai kultaiset silmät hehkumaan inspiroituneina.

Silencio oli varmastikin jokin... paikka.
Eli ei kyseenalaistanut asiaa sen enempää, vaan luotti siihen, että heidät ohjattaisiin kyllä oikeaan paikkaan, ja siirsi kätensä kevyesti Tempestin yläselälle heidän astuessaan ulos hämmentävän viileään ilmaan.
Hän ei tuntenut kylmää, vaikka paksumpi takki olikin jäänyt hotellille.
"Se oli ihan yhtä mahtava nyt kuin ensimmäiselläkin kerralla, eikö ollutkin?" hän totesi innoissaan.
Puheensorinasta päätellen moni muu oli samaa mieltä.

"Kyllä", Tempest vastasi haaveikkaasti, hänen 13-vuotias itsensä pökerryksissä Nikolain näkemisestä. Hän osoitti Elille kahta laseiltaan tummennettua limusiinia, jotka odottivat kadunvarressa moottori pehmeästi hyristen.
"Tuletko minun ja Tiarnanin kanssa vai Aidan? Luulen, että hän on Edisonin kanssa etummaisessa", Tempest sanoi suunnatessaan jälkimmäistä autoa kohti.

Eli katsahti autoa ja vihelsi hiljaa.
"Aika hieno auto", hän vetosi, ja vilkaisi sitten kohti etummaista autoa, jonka ovella seisoi vartiossa varsin tuiman näköinen turvamies. Hän muisti aiemman kokemuksensa, jossa häntä ei olisi haluttu päästää Aidan huoneeseen.
"Luulen, että voisin tulla teidän kanssanne, jos se vain sopii."

"Totta kai sopii", Tempest vastasi hymyillen ja kumartui sisään kuljettajan avaamasta ovesta lämpimään, hämyisään limusiiniin. Tänne oli pakkautunut suuri osa castia, Grace, Cathleen miehensä ja Cillian vaimonsa kanssa.
Hän asettui Tiarnanin viereen, onnellinen hehku sisällään ja poimi miehen käden ujosti omiensa väliin.
"Tässä on Eli Callagher, Aidan miesystävä", hän esitteli Elin muulle seurueelle ja hieman tukevampaan päin kääntyvä Cillian ojensi toverillisesti Elille shampanjalasia.

Eli kipusi limusiinin kyytiin samalla kun Tiarnan kumartui painamaan hellän suukon vaimonsa pisamaiselle poskelle.
Auto oli aivan yhtä mahtava sisältä kuin ulkoakin. Istuimien yhteyteen oli upotettu painikkeita, joiden käyttötarkoituksia hän saattoi vain aavistella - ja janosi päästä kokeilemaan.
"Hei kaikki", hän tervehti hieman häkeltyneenä, mutta hyväntuulisesti hymyillen, ja otti tarjotun shampanjalasin vastaan.
"Elikin on teatterialalla", Tiarnan kertoi, silittäen Tempestin kämmenselkää peukalollaan.

Ajomatka vei vain reilu viisi minuuttia Pariisin ruuhkassa. Hento, kylmä tihkusade pyyhki limusiinien kattoja, kun ne liukuivat kadun varteen yksityisen ja yhden Pariisin halutuimman yökerhon eteen. Silencio oli lunastettu heidän juhlilleen täksi yöksi. VIP-vieraita virtasi sisään turvamiehen ohi ja näiden joukossa muutama hyvin häkeltynyt onnekas, joka oli voittanut arvonnassa liput myös elokuvien after-partyihin.
Hämyinen, designiltaan mieleenpainuva yökerho sijaitsi maan alla ja kultalaatoitetut, kaarevat seinät reunustivat intiimiä tilaa, johon heidän juhlaseurueensa asettui. Cillian tarjoutui avokätisesti maksamaan kaikkien juomat, kun heidän tilauksiaan tultiin kysymään. Tempest kutsui Eliä istumaan viereensä tummalle, sirolle sohvalle kultaisen seinän vieressä, kun seurue levittäytyi ryhmissä pöytiin.

Yökerho oli upea.
Eli katsahti ympärilleen yrittäen hakea Aidan katsetta nähdäkseen, mitä mieltä tämä oli heidän juhlapaikastaan. Hän ei kuitenkaan tavoittanut jäänsinisiä kissansilmiä, ja alkupettymyksen jälkeen istahti Tempestin viereen sohvalle. Ei ollut mitään syytä surra ja mököttää, Aida tulisi heidän luokseen sitten kun tai jos ehtisi.
He voisivat siitä huolimatta nauttia illasta.
"Oliko tämä enemmän sellainen, kuin ensi-illat yleensä?" hän kumartui kysymään Tempestiltä.

"Kyllä, kokemukseni mukaan", Tempest vastasi ja siemaisi kuohuvaa shampanjaa lasistaan. Intiimissä, lämpimässä tilassa vallitsi hyväntuulinen puheensorina ja purppuraisena valaistulla lavalla pitkänomaisen tilan päässä bändi soitti rytmikästä, kutsuvaa kappaletta.
Tärkeitä ihmisiä vaelsi pöydästä toiseen, ja ne, joille tämä oli ensimmäinen ja ainoa kerta vastaavassa tilaisuudessa, istuivat jännittyneinä pöydissään, kiivaasti supisten ja vähemmän kuin hienovaraisesti kuvia ottaen. Anastasian ja Dimitrin saapuminen ei jäänyt huomaamatta, sillä suosionosoitukset kulkivat aaltona juhlavieraiden läpi.
Yönsininen puku oli jättänyt pois muhkean laahuksensa ja mukaili nyt imarrellen kehoa ja aaltoili jaloissa. Aida otti muutaman tanssiaskeleen Edisonin kanssa ja nauroi vapautuneena, kun mies irvisti hetken kuluttua ja kiepautti häntä ympäri mentyään askelissaan sekaisin. He vaelsivat pöytien ohi hitaasti, jäädessään suustaan kiinni. Edison kiersi käsivarren naisen vyötärölle ja veti tämän selän rintaansa vasten, kuiskaten huulet pehmeästi korvaa hipoen. Aida hymyili ja näpäytti miehen nenänpäätä, ottaen sitten vastaan tarjotun shampanjalasin.
Kun hän tunnisti ystävänsä, hän irrottautui seurueestaan ja luikahti Harveyn ohi ja liittyi Tempestin ja Elin seuraan.
"Hei!" hän tervehti euforiaa säteillen, siemaisi lasistaan ja istui Elin syliin, kiertäen käden miehen niskalle.

Sillä hetkellä, kun Aida koskettti Edisonin nenänpäätä, jokin Elin sisällä meni rikki.
Se oli täysin typerää. Hetkeä aiemmin hän oli tempautunut keskusteluun Tiarnanin ja tämän vieressä istuvan naisen kanssa, ja kun hän sattui kääntämään päätään, hän näki Aidan. Ja näpäytyksen Edisonin nenälle.
Maailma hänen ympärillään tuntui hidastuvan ja katoavan, ja hetken Elistä tuntui siltä, että hän olisi voinut tempaista itsensä seisomaan ja harppoa kaksikon luo ja...
Hän ei tehnyt niin.
Hän vain istui aloillaan, eikä enää kuullut ympärillään käytävää keskustelua.
Edes Aidan euforiaa säteilevä olemus ei onnistunut karkottamaan säröä, joka tuntui halkovan hänen sydämensä kahteen kappaleeseen.
"Hei prinsessa", hän tervehti ja kietoi toisen kätensä kevyesi naisen vyötärölle.

Aida nojasi kevyesti Elin rintaan ja siveli sormenpäillään miehen niskan kaarta.
"Olen niin onnellinen, että olet täällä", hän huokasi nojaten päänsä hetkeksi Elin ohimoa vasten, "vaikken täysin uskokaan sitä." Sormet vaelsivat niskalta silittämään kiharaisia hiuksia taakse ja Aida nojautui sen verran kauemmas, että näki miehen kasvot ja vihreähippuiset silmät kunnolla, välittämättä monista katseista, jotka tuntuivat viipyvän hänessä.
"Onko sinulla ollut mukava ilta?" hän kysyi hiljaisemmin ja kosketti huulillaan miehen poskea.

Tämä oli vain hetkellistä, Eli muistutti itseään. Ja Edison oli Aidan ystävä. Siinä, että tämä käyttäytyi Edisonin kanssa, noh, niin kuin hänen kanssaan, ei ollut mitään... omituista.
Rauhoitu. Älä ole typerä. Tämä on Aidan ilta.
"Tietenkin on", hän vetosi, ja kumartui painamaan suudelman Aidan otsalle.
"Onko sinulla?"

Kaikki oli hyvin, tietenkin on. Aida ravisti omituisen, levottoman nakerruksen pois mielensä laidalta ja sipaisi Elin hiuksia hellästi.
"Totta kai – tämä on kuin unta", hän sanoi ja katsahti erikoista, kultaista luolaa, jossa he istuivat. Hän otti uuden, pitkän siemaisun lasistaan ja hillitsi halunsa suudella miestä, hipaisten sen sijaan huulillaan tämän poskea.
"Mitä pidit elokuvasta näin toisella kerralla? Ole rehellinen."

Oikeastaan Elin olisi pitänyt tilata jotakin alkoholitonta. Mutta hän ei ollut tehnyt niin. Hölmöä. Yksi juoma, tai kaksikaan, ei vaikuttaisi mitenkään merkittävästi, ehkä, mutta hänellä oli periaatteensa.
Hänen ei tehnyt mieli välittää periaatteista juuri nyt.
Ja hänestä oli todella mahtavaa nähdä Aida niin innoissaan.
Sormenpäät silittivät hellästi Aidan selkää, kun kysymys sai Elin hakemaan kasvoilleen vakavaa ilmettä.
"No, Aida, jos ihan rehellisiä ollaan..."
Vakavuus katosi leveään hymyyn.
"Se oli minusta mahtava. Sinä olit mahtava."

Aida nauroi kehräten, häivähdys käheyttä äänessään ja upotti sormensa miehen hiuksiin, painaen suudelman tämän huulille, kun ei voinut vastustaa halua. Hittoako Harveyn periaatteista.
"Luulen, että saatat olla puolueellinen, kullannuppu", hän vastasi lämpimästi ja toivoi, että he olisivat voineet olla kahden, vaikka samaan aikaan toivoi illan kestävän ikuisesti.
"Tule tanssimaan kanssani."

Eli kohotti toista kulmaansa väitteelle puolueellisuudesta.
"Minäkö? En lainkaan, prinsessa. Voin vakuuttaa, että olen mitä puelueettomin tällaisissa asioissa."
Ja puoluettomuuttaan osoittaakseen hän painoi suudelman huulille. Vaikka ei hän ollut varma, oliko puelueettomuudella paljon tekemistä suudelmien kanssa, mutta hitot siitä.
"Tanssimaan?" hän toisi yllättyneenä.
"Saako tällaisissa tilaisuuksissa tanssia?"

"En tiedä", Aida vastasi kohauttaen olkiaan kevyesti ja nousi sitten ylös Elin sylistä, vetäen miestä mukaansa, "mutta haluan tanssia." Täällä oli bändi ja sopiva, avoin, tanssilattiaksi sopiva tila lavan edessä. Siitä tuntui olevan pieni elinikä, kun hän oli tanssinut Elin kanssa. Hänen pukunsa ei ehkä sopisi lennokkaisiin nostoihin tai potkuihin, mutta hän halusi vain jakaa musiikin rytmin miehen kanssa.
Hän jätti Elin keskelle tanssilattiaa käydessään pyytämässä bändiltä toivomaansa kappaletta ja palasi sitten miehen luo, kutsuen tätä tanssiin kanssaan.

Ei sillä, että se olisi Eliä koskaan ennenkään haitannu. Se, oliko jokin hyväksyttyä, ja katsottaisiinko heitä pitkään.
Ja hitto vie, jos Edisonkin sai tanssia Aidan kanssa muutaman askeleen verran, niin miksei sitten hänkin?
Se oli typerä ajatus. Hittoon sellaiset.
Hän odotti niin kauan, että Aida oli käynyt pyytämässä kappaletta, eikä voinut olla virnistämättä ensimmäisille soinnuille. Hän ojensi käsiään kutsuvasti kohti Aidaa.

Rytmi tuntui sopivan intiimiin, kultaiseen luolaan. Aida tarttui Elin käsiin ja antoi musiikin vallata kehonsa, solahtaen vaivatta yhteiseen rytmiin miehen kanssa. Hän antoi katseensa pysyä vihreähippuisissa silmissä ja tunsi sähkön ihollaan, joka kerta kun heidän kehonsa koskettivat toisiaan.
Hän toivoi jälleen, että he olisivat olleet kaksin eikä kiinnittänyt huomiota siihen, moniko silmäpari seurasi heitä. Joku liittyi seuraankin. Pieneksi hetkeksi Aida kohtasi Edisonin katseen kiepahtaessaan Elin otteessa ympäri ja sen pienen hetken miehen tummissa silmissä tuntui olevan jotain... Tuttua. Se muistutti häntä Simonista. Ja Anguksesta. Mutta se oli hölmöä.
Ja seuraavassa hetkessä oli vain musiikki, Eli ja heidän välissään väreilevä sähkö.

Vaikka Elin huomio olikin kiinnittynyt Aidaan, hän saattoi aistia ihailevat katseet, jotka tähän kohdistuivat. Se ei ollut mikään ihme. Aida oli upea sekä laulaessaan että liikkuessaan.
Hän oli huomaavinaan myös... erilaisen katseen, mutta ehkä hän vain kuvitteli. Varmasti kuvitteli.
Keskity.
Oli sääli, ettei hän voinut nostella ja pyörittää Aidaa niin kuin olisi jossakin toisessa tilanteessa voinut tehdä.

Aida uskoi vakaasti, että tanssiminen oli osa jokaisia, hyviä juhlia. Niin se kuului näihinkin. Heidän esimerkkinsä houkutteli vähitellen useampiakin ihmisiä tanssimaan, enemmän tai vähemmän sulavasti.
Hän kohtasi Elin vihreähippuiset silmät hymyillen, naurua jäänsinisissä, kissamaisesti siristyneissä silmissään eikä voinut vastustaa kiusausta koskettaa miehen huulia omillaan kiepahtaessaan tämän rintaa vasten.
Hän teki niin uudelleen kiireettömämmin, kiertäen kädet Elin niskan taakse, kun kappale loppui ja vaihtui seuraavaan.

Tanssiessa oli helppo unohtaa yksinäisyys ja kaikki muu ikävä. Oliko hän joskus tuntenut olonsa hieman hylätyksi? Enää sillä ei ollut väliä, ei ainakaan juuri nyt.
Hän nautti Aidan tanssin katselemisesta melkein yhtä paljon kuin tämän kanssa tanssimisesta.
"Onko sinulla hauskaa, prinsessa?" hän kysyi, kädet naisen vyötärölle laskeutuen.
Pöydän ääressä Tiarnan kumartui Tempestin korvan viereen.
"Tahdotko tanssimaan?"

Tempest katsahti täyttä, pientä tanssilattiaa ja tanssijoiden jokseenkin kuumaveristä, sulokasta tapaa liikkua rytmikkään musiikin tahtiin ja pudisti päätään, itseironista hymyä silmissään.
"Mene sinä vain", hän kannusti katsellen Aidaa, joka antoi kätensä viipyä edelleen Elin niskalla.
"Totta kai, kullannuppu", nainen vastasi kehräten naurusta ja nojautui lähemmäs Elin korvaa, "vaikka toivonkin, että olisimme kaksin."

Tiarnan vastasi hymyyn ja nosti kätensä silittämään Tempestin niskaa. Hän oli tyytyväinen katsellessaan, vaikka piti kyllä tanssimisestakin.
Tanssilattialla Eli painoi kasvonsa niin, että ylsi hipaisemaan huulillaan Aidan omia.
"Minäkin, prinsessa."
Kappale vaihtui taas, ja Eli häkeltyi tuntiessaan koputuksen olkapäällään.
"Aiotko omia Satakielen kokonaan omaksesi?" melkein kehräävä ääni kysyi.

Aida olisi hyvinkin voinut unohtua suudelmaan, ellei olisi vetäytynyt yllättyneenä kauemmas Elin olkapäätä koputtavasta kädestä. Hän tunsi ristiriitaista, melkein ylivoimaista euforiaa illasta, epätodellisesta elämästään ja kaipauksesta heittäytyä Elin syliin. Hän oli janonnut miehen kosketusta edelliset yöt niin että sattui, edes mahdollisuutta nukkua Elin kainalossa.
Hän astahti kauemmas Elistä nähdäkseen paremmin, kuka kaipasi hänen huomiotaan ja pyyhkäisi yönsinistä helmaa pois jaloistaan.

Myös Elin katse siirtyi naiseen, joka näytti tutulta, mutta jonka nimeä hän ei aivan onnistunut muistamaan. Hän taisi olla huono nimien kanssa. Tai sitten hänellä oli vain ollut viime aikoina ollut paljon ajateltavaa.
Dramaattisen punaiseen, osittain paljeteilla peitettyyn kokopitkään iltapukuun pukeutunut Thomasina hymyili heille silmät kissamaisesti siristyen.
"Olen pahoillani, jos häiritsin hetkeänne", nainen vetosi.
"Mutta ajattelin uskaltautua kokeilemaan onneani, josko Satakieli soisi myös minulle yhden tanssin."

Aida tutkaili Thomasinaa utelias, hyväntahtoinen hehku jäänsinisissä silmissään. Hän kosketti Elin poskea, hipaisten sormenpäällään hellästi miehen nenänpäätä ja ojensi sitten kätensä punaiseen pukeutuneelle naiselle, kutsumaan tätä tanssimaan kanssaan. Hän ei kiinnittänyt enää huomiota tapaan, jolla otti tilan tanssilattialla tai jolla vaati katseet itseensä saapuessaan huoneeseen.
Kappalevalinta sai hänet kehräämään onnellisesta naurusta.

Eli kohtasi Aidaa tanssimaan pyytäneen naisen katseen, ja tämä nyökäytti hänelle päätään kuin pahoitellakseen, vaikkei ilmeessä ollutkaan anteeksipyyntöä.
Ehkä hänkin löytäisi itselleen jonkun seuraksi tanssiin. Vaikka Edisonin...
Tommyn huomio oli kuitenkin jo kiinnittynyt Aidaan. Toisella kädellään hän tarttui tämän käteen, samalla kun toinen löysi tottuneesti paikkansa tämän selkää vasten.
"Toivottavasti sinulle sopii, että minä vien", hän vetosi pehmeällä, melkein kehräävällä tavallaan.
"Vaikka se tarkoittaakin, että sinä joudut kulkemaan takaperin. Se on kammottavaa koroilla. Vaikka sinähän olet tanssija, vai mitä, Satakieli?"

Aida vastasi onnellisella, kehräävällä naurulla ja otti kevyen otteen Tommyn kädestä, asettaen toisen käden naisen olalle.
"Pidän haasteista", hän vakuutti askeltaen sujuvasti takaperin kenkiensä näyttävistä koroista huolimatta. Hän oli tanssinut paritansseja viisivuotiaasta ja viettänyt suurimman osan urastaan korkojen varassa.
Mennyttä glamouria henkivä musiikki ja etenkin sen sanoitus sai hymyn elämään kalpeissa silmissä ja viipymään rohkeanpunaisilla huulilla.
"Vietätkö paljonkin aikaa Pariisissa?" hän kysyi ja antoi katseensa tutkia häpeilemättömällä uteliaisuudella Tommyn kasvoja ja silmiä.

"Hyvä niin. Monet tanssipartnereistani ovat hämmästyttävän haluttomia askeltamaan takaperin, ja suurimmalla osalla heistä ei ole yleensä edes korkoja jalassa", Tommy huomautti, samalla kun tavoitti musiikin mennyttä henkivän, keinahtelevan rytmin. He taisivat kerätä jonkin verran katseita huolimatta siitä, etteivät suinkuun olleet ainoita tanssilattialla, mutta kuten yleensäkin, hän jätti pitkät katseet huomiotta.
"Jonkin verran, yleensä projektien vuoksi", hän vastasi hymyillen.
"Joskus vuosia sitten nuoruudessani asuin täällä hetken. Miltä elämä Anastasiana on tuntunut, Satakieli?"

"Kuin unelta", Aida vastasi hymyä silmissään ja nautti huomiosta, jota he saivat osakseen. Hän oli aina tuntenut todella elävänsä, kun esiintyi ja lavan täytyi olla hänen lempipaikkojaan maailmassa. Elin sylin lisäksi.
"Asutko nykyään Los Angelesissa?"

"Mm-hmm, suurimman osan vuodesta", Tommy myönsi, samalla kun houkutteli Aidan hetkeksi taivuttamaan selkäänsä taaksepäin kaarelle musiikin tahdissa.
"Se on yksinkertaisesti kätevintä, vaikka jos aivan rehellisiä ollaan, kaipaan Englannin sateisia päiviä. Minun on paettava tuttuun harmauteen useita kertoja vuodessa, jotta jaksan kaikkea sitä auringonpaistetta."
Hymy leikitteli hänen punattujen huultensa pielissä.
"Onko Harvey kohdellut sinua hyvin?"

Aida kallistui notkeasti taakse, kantaen itsensä tanssijan kokemuksella jalkateristä sormenpäihin. Kysymys sai hänet nauramaan kehräten ja nostamaan kätensä hetkeksi toisen naisen niskalle, kun hän suoristautui, painautuen tätä vasten, ennen kuin pyörähti kauemmas.
"Hän on hyvin, hmm, toimelias", Aida vastasi, "ja omistautunut työlleen." Se kuvasi varmastikin kohteliaasti ja kiitollisesti manageria, joka oli ottanut hänet asiakkaakseen ja työskenteli hurjasti hänen uransa eteen. Oli varmasti normaalia tuntea olevansa eksyksissä oleva, tyhmänpuoleinen lapsi, jota talutettiin paikasta toiseen.

"Ei oikein salli kovin dramaattisia taivutuksia, tuo sinun pukusi", Tommy huomautti, kun palautti Aidan takaisin itseään vasten ja jatkoi tanssin liikettä. Kappale ei kestäisi ikuisesti, valitettavasti, mutta vielä heillä olisi aikaa.
Tanssilattialle oli tainnut valua lisää väkeä. Ehkä nämä halusivat nähdä Satakielen lähempää, tai ehkä jopa toivoivat mahdollisuutta tanssia tämän kanssa.
Toinen huolellisesti muotoiltu kulmakarva kohosi hieman.
"Vai omistautunut työlleen?"

"Ehkä meidän on tanssittava siis toistekin", Aida vastasi silmät kissamaiseen hymyyn siristyen. Yönsinisessä, kimaltavassa helmassa olisi pitänyt olla näyttävämpi halkio.
"Harvey on hyvin pätevä, varmastikin", hän sanoi, "ja hän tekee kovasti töitä." Hänen uransa näytti olevan sydämenasia managerille, joka siemaili nyt pitkiä kulauksia shampanjaa ja nauroi rohisten pöytäseurueensa keskustelulle. Kukaan ei varmasti syyttäisi miestä laiskottelusta, vaikka tämän tyyli sitten olisi hieman... Dominoiva.

"Ehdottomasti. Olen syvästi loukkaantunut, jollet tule käymään luonani seuraavalla kerralla, kun olemme samaan aikaan Los Angelesissa", Tommy huomautti, etsien vakavan ilmeen kasvoilleen. Tuttu, kissamainen hymy rikkoi kuitenkin nopeasti tavoitellun vakavuuden.
"Sehän on hyvä, oletan", hän huomautti, vaikkei kuulostanutkaan täysin vakuuttuneelta.
"Oletko nauttinut uudesta elämästäsi tähtenä?"

"Kyllä, sen aikaa, mitä tätä kestää", Aida nauroi. Hän ei tohtinut kutsua itseään tähdeksi, vaikka nauttikin näistä epätodellisista, hektisistä päivistä ja niiden tuomista mahdollisuuksista. Kappale loppui ja hän puristi kiitoksena Tommyn kättä.
"Marlene sanoi sinun olevan tuottaja. Mitä kaikkea sinä teet?" hän kysyi hyväntahtoisen uteliaana ja siirtyi tanssilattian sivuun.

"Älä ole niin vaatimaton", Tommy vetosi, samalla kun kohotti Aidan kämmenselän huulilleen tanssin päätyttyä.
"Usko pois, minulla on vainua tällaisissa asioissa, ja sinä, Satakieli, tulet liihottamaan tähtitaivaalla vielä pitkään."
Hän katsahti kohti pöytäryhmiä ja sitten Aidaa, ja kosketti tämän käsivartta.
"Tahdotko juotavaa, vai onko sinulla jo kiire suloisen ystäväsi luo?"
Hän katsahti ympärilleen kuin Eliä etsien, ja palautti sitten katseensa takaisin Aidaan.
"Kyllä vain. Olen nukkemestari, joka pitää pyörät pyörimässä. Jos minun olisi nimettävä jokin tietty osa työtäni suosikikseni, se olisi ehdottomasti tarinoiden metsästäminen. Niin kuin esimerkiksi Awakeningin. Tehän olette ystäviä Dawnin kanssa, ettekö olekin?"

"Jos täältä saa yrttiteetä, mielelläni", Aida vastasi puolittaen irvistäen ja nauroi itselleen, "mutta kenties toinen lasi shampanjaa on sallittavaa ensi-illan kunniaksi." Hän katseli Tommya ja ihoaan koskettavia huulia hymyillen.
"Kyllä, Em on parhaita ystäviäni", hän jatkoi ja viittasi Tiarnanin vierellä istuvan, kullanhehkuisen kirjailijan suuntaan. Kaarevat, kultalaatoitetut seinät todella näyttivät saavan Emmienkin hohtamaan kultaa lämpimällä valollaan.
"Sinä siis tuotat Awakeningin elokuvia?" hän kysyi uteliaana.

"Mitä tahansa sinulle, Satakieli, mutta minäkin kannattaisin shampanjaa. Ensi-illat ovat juhlimisen arvoisia", Tommy vakuutti, ja viittasi kädellään kohti tarjoilijaa, joka asteli heidän luokseen mukanaan tarjottimellinen siroja, kapeita laseja, joista hän nyt poimi kaksi. Hän ojensi toista Aidalle houkutellen.
"Hyvin kiehtova kirjailija, enkä voi ymmärtää, miksei häntä ole yritetty jo aiemmin houkutella liikkuvan kuvan maailmaan. Odotan malttamattomana uusinta osaa, ja meillä on vasta ensimmäinen elokuva tulossa..."
Hänen huulillaan häivähti hymy.
"Minä olen yksi tuottajista, kyllä. Taivaan kiitos, en voisi antaa itselleni anteeksi, jos olisin päästänyt niin upean tarinan livahtamaan sormieni lomitse."
Samaan aikaan Eli hivuttautui varovasti lähemmäs ja kosketti kevyesti Aidan selkää.
"Hei, prinsessa, häiritsenkö? Anteeksi."

Aida oli aina ollut huono vastustamaan tarjottuja juomia. Ehkä siksi hän teki niin paljon typeriä, ajattelemattomia asioita. Nytkin hän vain hymyili silmät kissamaisesti siristyen, kun otti shampanjan vastaan ja siemaisi siitä. Edellinen lasi oli tainnut unohtua puolittaisena jonnekin.
"Em on lahjakas välttelemään parrasvaloja", hän vastasi nauraen, vilpitöntä lämpöä äänessään. Hän ei todella tuntenut ketään, joka kieltäytyisi yhtä päättäväisesti mahdollisuudesta tulla arvostetuksi ja nähdyksi.
Kosketus sai hänet kiertämään kätensä Elin selälle ja kurottumaan suutelemaan miehen poskea.
"Hei kullannuppu, et tietenkään", hän kehräsi ja lisäsi Tommylle, "tässä on Eli Callagher, mitä uskomattomin esiintyjä."

"Minä tiedän", Tommy huokaisi ja otti kulauksen shampanjaa.
"Vaikka juuri se on osa hänen viehätystään. Hän on hurmannut minut täysin salaperäisyydellään", hän jatkoi, ja käänsi sitten huomionsa Aidan luo pujahtaneeseen mieheen.
"Hauska tutustua", Eli totesi hyväntuuliseen tapaansa ja ojensi kättään. Aidan seuralainen tarttui siihen, kädenpuristus oli luja ja päättäväinen.
"Teillä näytti olevan hauskaa tanssilattialla."

Aida nojasi Elin kylkeen ja katsahti miestä hymyillen.
"Meillä oli", hän vahvisti ja silitti Elin selkää, kieltäen kättään valumasta alas. Ehkä hänen olisi parasta olla juomatta paljoa enempää, hän pohti siemaistessaan pitkän kulauksen lasistaan.
"Eli esiintyi juuri pääroolissa West Endin Jekyllissä ja Hydessä", hän jatkoi Tommylle, katsahtaen miestä hellää ylpeyttä silmissään. Ehkä nainen oli jopa käynyt katsomassa shown hänen kannustamanaan.

Tunnistus häivähti Tommyn silmissä.
"Aivan! Ajattelinkin, että näyti tutulta. Mutta sinulla oli siellä peruukki, eikö ollutkin? Kävin katsomassa esityksen, kun Satakieli tässä sitä niin kovin suositteli."
Eli vastasi hieman häkeltyneellä hymyllä, juuri nyt West Endin teatterit tuntuivat hyvin kaukaisilta, melkein toiselta elämältä. Hän oli kietonut toisen kätensä Aidan hartioiden ympärille ja silitti tämän käsivartta hellästi sormenpäillään.
"Eikö tämäkään ole saanut sinua muuttamaan mieltäsi siitä, että sydämesi kuuluu teatterille, Aida?" Tommy jatkoi, ja viittasi kättään ympäri juhlatilaa.

Aida nauroi ja seurasi Tommyn kättä katseellaan, nojaten päätään Elin rintaan.
"Luulen, että ensirakkaudestaan ei pääse koskaan yli", hän totesi jäänsiniset silmät tuikahtaen.
"Mutta tulen vuoden alussa kuvaamaan Awakeningia Los Angelesiin, joten ehkä saan nauttia molemmista maailmoista ainakin hetken vielä." Jos edes osa Harveyn suunnitelmista tulisi toteen, kauemminkin kuin vain hetken. Vaikka hän tunsikin olevansa hyvin typerä ja eksynyt, sillä ei voinut muodostaa kuin hataria arvioita siitä, mitä mies suunnitteli.

"Usko pois, minä jos kuka sen tiedän", Tommy vakuutti ja painoi käden hetkeksi sydämelleen. Siniset silmät siristyivät hieman, kun hän tutkaili Aidaa ja Eliä katseellaan.
"Mutta kuka tietää, Ehkä minun pitäisi alkaa vilkuilla teatterin suuntaan. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka paljon pidän musikaaleista."
Eli kumartui painamaan suukon Aidan hiusten joukkoon.
"Musikaalit ovat mahtavia. Vaikka minä kai olen vähän puolueellinen."
Tommyn suupielet nousivat hymyyn.
"Olen hyvin harmissani siitä, ettei sinulla ole suurempaa roolia Awakeningissa,", hän totesi Aidalle, kurtistaen kulmiaan.

"Olen hyvin imarreltu siitä, että Em kirjoitti minut maailmaansa", Aida vastasi hymyä silmissään ja halasi Eliä hieman tiukemmin, onnellisena miehen läsnäolosta. Hän oli niin onnellinen, että tunsi melkein humaltuneensa, vaikka ei ollut juonut kuin vähän reilun lasillisen shampanjaa.
"On kiehtovaa kurkistaa elokuvamaailmaan. Oletko sinä ollut osallisena siinä kuinka pitkään?" hän tiedusteli Tommyltä.

Tommy naurahti ja huiskautti kättään.
"Voi taivas, et todellakaan tahdo tietää, siitä on ikuisuus kun muutin tänne unelmani perässä."
Elin käsi oli siirtynyt hartialta Aidan niskalle, sivelemään sitä hellästi. Oli ehtinyt kulua pitkä tovi siitä, kun hän oli viimeksi saanut hieroa tämän hartioita. Heillä oli ollut liian kiire sellaiseen.
Mutta tämä olisi vain hetkellistä.
Tommy oli sanomassa vielä jotakin, mutta kuuli nimeään kutsuttavan ja käänsi päätään. Tummilla kulmilla häivähti nopea kurtistus, ennen kuin hän plautti katseensa Aidaan ja Eliin.
"Olen pahoillani, minua näemmä kaivataan tuolla. Mutta luotan siihen, että tiemme kohtaavat vielä uudelleen. Jollei muuten, minun on järjestettävä asia itse."

Aida nojautui Elin kylkeen hyvästeltyään Tommyn ja kurottui painamaan suudelman miehen huulille, kiertäen kätensä hetkeksi tämän niskalle.
Ehkä he voisivat kadota omille teilleen, ottaa taksin hotellille.
"Pohdin, että-", hän aloitti, mutta näki silmäkulmastaan Harveyn harppovan lähemmäs jokseenkin ärtyneen näköisenä. Mies oli tainnut yrittää tavoittaa hänen huomiotaan hyvän tovin. Ups.
"Lyra Records on täällä", manageri puhahti päästessään heidän luokseen, kasvot kuumasta punoittaen, "ja Jack Kennedy haluaa puhua sinun kanssasi." Aida soi Eliin anteeksipyytävän katseen, ennen kuin lähti Harveyn perässä kohti kauempana olevaa pöytäryhmää, jota tärkeännäköiset, pukuihin pukeutuneet vieraat kansoittivat. Illan onnellinen euforia oli tavoittanut hänet siinä vaiheessa, kun hän asettui Edisonin viereen ja vaihtoi poskisuudelmia uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa.

Ja sitten Aida oli poissa.
Eli seisoi hetken häkeltyneenä paikoillaan ja katsahti viereensä, ikään kuin olisi kuvitellut naisen ehkä sittenkin olevan vielä siinä. Mutta ei, ei ollut.
Oliko Simonista tuntunut tältä?
Eli pudisti päätään ja pakotti ajatuksen katoamaan silkalla tahdonvoimallaan, ja moitti itseään siitä, että oli ollut lähellä antaa vallan synkkyydelle. Tämä oli Aidan ilta, Aidan upea ilta Pariisissa, eikä hänellä ollut oikeutta pilata sitä tuntemalla olonsa hylätyksi.
Täällähän hän oli, ihmisten keskellä.
Ja todistaakseen itselleen, että oli täydellisen tyytyväinen oloonsa, hän suuntasi etsimään Tiarnania ja Tempestiä.

Nyt taidettiin olla jo hyvän matkaa lauantain puolella, Aida pohti vapautuessaan vihdoin keskusteluista. Osa juhlijoista oli liuennut kotiin, osa näytti juoneen hippusen liikaa ja oli hyvin hilpeissä tunnelmissa ja jokunen tanssi vielä bändin tahtiin.
Basisti näytti toivovan kotiinpääsyä itsekin.
Ne muutamat onnekkaat, jotka olivat voittaneet pääsyliput ensi-illan VIP-juhliin, istuivat edelleen paikallaan, silmät hehkuen ja vain hienoista jännitystä olemuksessaan.
Aida pyyhkäisi yönsinistä helmaa jaloistaan, kun pujottautui lähemmäs Eliä.
"Hei kullannuppu", hän tervehti ääni asteen käheämpänä pitkän illan päätteeksi, "oletko valmis lähtemään? Autot on tilattu."

Eli oli yrittänyt parhaansa viihtyäkseen siitä huolimatta, että Aidalla oli tärkeämpää seuraa. Hän halusi uskotella itselleen, että epämiellyttävä, melkein musta tunne johtui siitä, että hän tiesi heidän joutuvan olemaan pian pitkään erossa. Siksi nämä vähäiset hetket tuntuivat niin uskomattoman arvokkailta, ja siksi hän käyttäytyi kuin olisi ollut... mustasukkainen. Niin kuin kaikki miehet ennen häntä.
Hän ei pitänyt tunteesta.
Silti hän hymyili vilpittömästi nähdessään Aidan.
"Hei, prinsessa! Kyllä, ehdottomasti olen."

Aida suli onnelliseen hymyyn ja kurottui koskettamaan Elin poskea huulillaan, ennen kuin tarttui miehen käteen ja veti tämän perässään kohti sisäänkäyntiä. Hän soi kissamaisen, vienosti keimaavan hymyn yökerhon työntekijälle, joka tarjoutui auttamaan takin hänen hartioilleen.
Sitten hän punoi kätensä takaisin Elin käteen eikä päästänyt sitä irti, kun limusiini kuljetti heidän jäljellejääneen seurueensa takaisin hotellille. Harvey löysäsi solmiotaan, ja Edison asettui Aidan toiselle puolelle takapenkillä, käsi kuin puolihuomiossa naisen reidellä viipyen.
"Tämä oli ihana ilta", Aida huokasi nojaten päänsä Elin olkapäähän.

Eli vakuutti itselleen, ettei ollut mustasukkainen. Hänellä ei ollut siihen mitään syytä. Aida ei ollut hänen omaisuuttaan.
Hän olisi halunnut siirtää Edisonin käden pois, ja se sai hänet häpeämään ajatuksiaan.
Älä viitsi.
Aidan sanat saivat hänet hymyilemään, ja hän painoi suudelman kastanjanpunaisille hiuksille.
"Niinkö, prinsessa?"

"Olen vähään tyytyväinen", Aida nauroi vapautuneesti kehräten ja kurottui suukottamaan Elin korvaa. Hän oli katsonut itseään valkokankaalla, maailmanensi-illassa. Hän oli juuri juhlinut kultaisessa hehkussa lempielokuvaansa, jonka oli saanut elää.
Hotelli ei ollut kaukana ja auto liukui pian pysähdyksiin sen kivetylle pihalle.
Hissin pysähtyessä heidän kerrokseensa Aida kurottui halaamaan Edisonia ja painoi suudelman miehen poskelle, ennen kuin tarttui jälleen Elin käteen ja veti miehen perässään kohti sviittiään.

"Sitten minäkin olen onnellinen", Eli vakuutti, ja todella tarkoitti sanojaan.
Hotellin lähestymisen olisi pitänyt täyttää hänet odotuksella, mutta jostain syystä hän tunsi olonsa vain levottomaksi.
Heillä oli tämä ilta. Tai yö. Ei pitänyt tuhlata sitä synkistelyyn.

Jokin oli vialla. Aida ei osannut sanoa mikä, mutta jokin tuntui olevan poissa paikaltaan. Normaalisti hän olisi hypännyt miehen ojennettuun syliin jo ennen kuin sviitin ovi naksahti kiinni heidän takanaan ja kuiskinut jokseenkin hävyttömiä Elin korvaan, sillä hän oli kaivannut miestä niin, että teki kipeää. Mutta jokin oli vialla.
Aida laski takin hartioiltaan tuolin selkänojalle ja kääntyi Elin puoleen, vaivautumatta sytyttämään valoja. Hän laski kätensä miehen rintakehälle ja kurottui kokeillen painamaan suudelman tämän huulille.

Älä ole hölmö.
Vei hetken, ennen kuin Eli tajusi, ettei Aida ollut hänen sylissään. Se, että nainen loikkasi hänen syliinsä heti, kun he pääsivät sisälle, oli niin syvään juurtunut tapa, että hetkeen hän ei melkein tiennyt, mitä olisi käsillään tehnyt.
Onneksi Aida oli hänen luonaan ja kurottui suutelemaan hänen huuliaan, niin että hän saattoi kumartua vastaamaan suudelmaan.
"Olen ikävöinyt sinua", hän vetosi hiljaa.

"Niin minäkin sinua", Aida vastasi häivähdys käheyttä äänessään ja kiersi kätensä Elin niskalle, sivellen sen kaarta sormillaan. Hän kurottui painamaan toisenkin suudelman miehen huulille nojautuen tämän rintaa vasten.
Hän ei kuitenkaan voinut täysin karistaa tunnetta siitä, että jokin ei ollut kohdallaan. Ja se esti häntä loikkaamasta Elin syliin, kuten hän olisi tehnyt normaalisti heidän nähdessään erossaolon jälkeen. Mutta ehkä hän vain kuvitteli.
"Aivan kamalan paljon."

Edisonin käsi oli viipynyt limusiinissä Aidan reidellä hyvin tuttavallisesti. Ja sitä ennen Aida oli viettänyt suurimman osan illasta Edisonin seurassa. Miksi? Eihän Edisonilla ollut mitään muuta tekemistä Aidan tulevan uran kanssa kuin se, että nämä olivat näytelleet samassa elokuvassa.
Eli kammotti itseään, ja hän teki kaikkensa hiljentääkseen äänen, joka yritti jäytää häntä hitaasti mutta varmasti.
Hän ei halunnut muuttua yhdeksi niistä miehistä.
Hän kohotti toisen kätensä Aidan selälle, samalla kun hamusi uutta suudelmaa tämän huulilta, ja antoi sormiensa siirtyä selältä lantiolle ja sitten reidelle, kuin kokeillen, saisiko se aikaan tutun reaktion, jossa Aida loikkaisi hänen syliinsä.
Se korjaisi kaiken, eikö niin?

Ehkä kaikki oli hyvin.
Aida kiersi toisenkin kätensä Elin niskalle ja oli aikeissa loikata hajareisin miehen syliin, mutta muisti rajoittavan pukunsa, joka olisi jättänyt hypyn lyhyeen. Hän painoi suudelman miehen huulille ja kääntyi sitten ympäri.
"Auttaisitko minua riisuutumaan?" hän ehdotti katsahtaen Eliä olkansa yli, hymyn tuikahdus silmissään.

Hetkeksi Eli tunsi huolen hiipivän takaisin, kun Aida ei loikannutkaan hänen syliinsä. Selitys sille sai hänet melkein nauramaan ääneen helpotuksesta.
Se pahuksen puku.
Joka oli toki kaunis.
"Olen odottanut koko illan, että sanoisit noin", hän vastasi käheästi, kun astui lähemmäs, ja laski sormensa puvun kiinnitykselle. Aivan ensimmäiseksi hän painoi kuitenkin suudelman Aidan sirolle niskalle.

Suudelma sai hänet sulkemaan silmänsä, kallistamaan päätään eteen ja painautumaan lähemmäs kosketusta.
"Olen haaveillut, että voisit olla täällä", Aida vastasi ja ojensi kätensä silittämään Elin kylkeä odottaessaan, että pitkä nappien rivi aukeasi ja vapauttaisi hänet.
"Tämä ilta todella on nyt täydellinen."

Elin sormet pysähtyivät hetkeksi puvun selkämykselle.
Nappeja.
Miksi hitossa nappeja.
Mutta hänen ei auttanut muu kuin ryhtyä työhön, vaikka hänen kätensä olivatkin kärsimättömät.
"Niinkö, prinsessa?" hän kysyi pehmeästi, samalla kun painoi uuden suudelman niskalle.
"Aivan täydellinenkö?"

"Melkein täydellinen", Aida vastasi huoahtaen melkein voihkaisten, kun huulet koskettivat hänen niskaansa uudelleen. Hänkin tunsi olonsa kärsimättömäksi ja liikahti levottomana, haluten vapautua kalliista, yönsinisestä kankaasta.
"Olen ikävöinyt sinua niin kamalasti", hän vetosi kuljettaen sormiaan Elin kyljellä, haluten koskettaa miestä.

Hiton napit.
"Melkein täydellinen on parempi", Eli myönsi, huulet yhä Aidan niskaa hipoen.
"Se tarkoittaa, että meillä on vielä mahdollisuus tehdä tästä aivan täydellinen..."
Viimein sormet saivat avattua viimeisen napin.

Aida kiemurteli ulos luomuksesta malttamattomana, mutta kumartui poimimaan sen lattialta ja viikkaamaan tuolin selkämykselle takkinsa kanssa. Hän ei uskaltanut enää kysyä minkä arvoisia hänelle tärkeisiin tilaisuuksiin annetut puvut olivat, sillä ainutlaatuisten muotiluomusten hinnat olivat pöyristyttäviä. Pari kenkiäkin saattoi maksaa kuukauden vuokran verran.
Sitten hän kiepahti ympäri, potkaisi kengät jaloistaan, kiersi kädet Elin niskalle ja hyppäsi hajareisin miehen syliin, hamuten suudelmaa tämän huulilta. Tietenkin kaikki oli hyvin.

Eli oli hyvin lähellä vain pyytää Aidaa jättämään puvun. Mutta ehkä tämän vaatteet olivat kuin rooliasuja, omalla tavallaan pyhiä. Sellaisia, joita ei sopinut hylätä, vaikka olisi ollut kuinka ikävä, ja vaikka veri olisi polttanut kuinka tuskallisen kuumana.
Puvun viikkaamiseen tuntui kuluvan ikuisuus.
Vain tuntui. Sillä lopulta Aida kääntyi hänen puoleensa, ja Elin kädet kiertyivät tämän reisien taakse samalla kun hän vastasi suudelmaan malttamattomana.

Aida kiersi jalkansa kevyesti Elin lantion ympärille ja upotti sormensa vaaleanruskeisiin hiuksiin, punoen niitä kaivaten ja tukistaen hellävaroin hamutessaan uutta suudelmaa miehen huulilta. Ja toista, kolmatta, kuudetta.
Sydän hakkasi rajuna. Joskus iltaisin ikävä tuntui niin kipeältä, että hän pohti voisiko siihen kuolla.
"Haluan sinua", hän vetosi hiljaa suudelmien lomasta ja nyhti solmiota pois miehen kaulasta päästäkseen kiinni paidan nappeihin.

Niin minäkin sinua, Eli olisi halunnut vastata, mutta hänen huulensa olivat liian kiireiset, ensin hamutessaan Aidan huulia ja sitten siirtyessään tämän kaulalle.
Oliko hän ollut aiemmin onneton? Miksiköhän? Hän ei kyennyt enää muistamaan.
Synkkä tunne oli toistaiseksi selätetty.
"Onhan meillä aamuun saakka aikaa..?" hän varmisti, huulet edelleen Aidan kaulaa hipoen.

Aida kallisti päätään ja punoi Elin hiuksia, henkäisten kaipauksesta huulten hamutessa hänen kaulaansa.
"On, luojan kiitos", hän nauroi käheästi kehräten ja kosketti huulillaan miehen korvaa. Hän ei halunnut ajatella aamua. Oli uskomatonta, että Eli oli täällä. Yllätti hänet kahdesti. Hän oli kaivannut miestä niin kamalasti.
He saisivat olla toistensa edes yhden yön, ennen kuin...
Kädet nykivät kärsimättömästi auki kauluspaidan nappeja, voidakseen sysätä sen ja takin lattialle.

Aamuun saakka aikaa.
Sen pidemmälle Eli ei halunnut ajatella juuri nyt. Ei eteen eikä taakse, ainoastaan tähän hetkeen, joka oli heidän, kun ikkunoiden takana vielä viipyi yön pimeys, joka ei suurkaupungeissa koskaan ollut todellista pimeyttä.
Yksi kauluspaidan napeista taisi antaa periksi, irrota ja tipahtaa lattialle, ehkä kieriä jonnekin huonekalun alle, mistä sitä ei ehkä löydettäisi muutamaan siivoukseen.
Mutta paita ja takki saivat joka tapauksessa lähteä, se oli pääasia.
Eli muisti epämääräisesti tehneensä suunnitelmia viipyessään yksin sviitissä Aidaa odottaessaan, mutta juuri nyt hän ei kyennyt palauttamaan mieleensä ainuttakaan. Sen sijaan hän otti pari kärsimätöntä askelta ja pyyhkäisi ensimmäiseltä tasolta alas... hän ei ollut aivan varma mitä, laskeakseen Aidan sille.

Aidakaan ei tiennyt, mikä kilisi ja tömisi putoillessaan pimeällä lattialle. Hän ei välittänyt. Hän asettui lipaston viileälle, puiselle laidalle ja veti Eliä lähemmäs itseään, tarttuen nyt miehen housuihin ja avaten näppärin sormin vyötä.
Tuttu, kuuma syke oli vallannut hänen kehonsa ja sai kaipauksen jylläämään melkein kipeänä. Hän näykkäsi miehen huulta terävästi, kun polki housuja alas tämän jalasta.

Eli saattaisi tuntea olonsa syylliseksi aamulla. Saattaisi. Jos muistaisi vielä silloin.
Nyt hänen mieleensä ei mahtunut muuta kuin se, että Aida oli tässä, hänen lähellään, ja että veri poltti hyvin vaativana hänen suonissaan.
Hän ei taitaisi ehtiä tälläkään kertaa ulos sukistaan.
Mutta sekin tuntui pikkuseikalta, kun hän potkaisi housut... jonnekin. Hän ei kiinnittänyt huomiota minne, kun samaan aikaan vei kätensä riisumaan alushousuja Aidan yltä.

Aida kiemurteli alushousuistaan, välittämättä siitä, jos ne jäivät jonnekin nilkan tienoille. Vaikka he olivat olleet erossa vain puolitoista viikkoa, se tuntui kokonaiselta eliniältä – ja illan adrenaliini teki hänestä tavallistakin malttamattomamman. Hän punoi sormensa miehen hiuksiin ja veti tätä lähemmäs itseään, tuntien tanssilattialla väreilleen sähkön palaavan iholleen, kun se kosketti Eliä. Hampaat koskettivat vaativina miehen kaulaa.

Elillä oli ollut suunnitelmia myös tähän hetkeen. Hän oli miettinyt kaikkia niitä tapoja, joilla olisi voinut pitää Aidaa hyvänä, juhlistaa sillä tavalla sekä ensi-iltaa että heidän jälleennäkemistään.
Hän huomasi olevansa kykenemätön muistamaan ainuttakaan niistä. Ja viimeistään hampaiden kosketus sai hänet menettämään viimeisenkin käsityksen siitä, mitä hän oli ajatellut aikaisemmin.
Mutta heillä olisi aamuun saakka aikaa, hän lohdutti itseään, kun antoi periksi kutsulle ja halulleen painautua lähemmäs.

Hän ei välittänyt siitä, kuulisiko joku huonenaapureista. Tai mitä huonekaluille lopulta tapahtui. Aida kiersi käsiään paremmin Elin niskalle ja nosti itsensä miehen syliin, purren tämän kaulaa lujemminkin, kun nautinto tuntui järisyttävän hänen maailmaansa.
Hän oli aina rakastanut sen huumaa, humaltunutta halua olla aina hieman lähempänä, tuntea hieman enemmän.
Maailma heidän ympärillään suli pois eikä Aida tiedostanut hetkeen muuta kuin Elin.

Vei hyvän tovin, ennen kuin Eli kykeni taas ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, kuinka valtavasti kaipasi Aidaa.
Siinä vaiheessa hän havaitsi, että pimeys ikkunoiden takana oli alkanut hitaasti muuttua... vähemmän pimeäksi. Se ei ollut vielä aamunsarastuksen harmaata, mutta ei ollut myöskään kaukana siitä.
Suureksi hämmästyksekseen hän huomasi myös, että he olivat lattialla. Sänky oli heidän vieressään, ja yksi sen untuvaisista peitteistä heidän allaan, ja hän oli halannut Aidan syliinsä.
Olivatko he pudonneet, vai kiskoneet peitteen muusta syystä alas vuoteesta, siitä hän ei ollut täysin varma. Eikä oikeastaan välittänytkään, hän totesi, kun painoi suudelman Aidan kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.7

Onnellinen, jalat huteriksi muuttava raukeus oli vallannut hänen kehonsa ja korvannut kipeän, malttamattoman kaipauksen. Aida loikoi lattialla häpeilemättä alastomuuttaan, venytteli käsiään kissamaisesti ja asettui lähemmäs Elin kylkeä, hamuten miehen rintakehää huulillaan.
"Olen niin onnellinen, että olet täällä, kullannuppu", hän huokasi käheästi.

Elin käsi kiertyi paremmin Aidan ympärille, sormenpäät löysivät tiensä silittämään siroa selkää.
"Minäkin olen siitä onnellinen", hän vastasi, kun painoi uuden suudelman kastanjanpunaisten hiusten joukkoon.
"Ja olen, tuota... hiukan pahoillani siitä, että olemme lattialla. En ole aivan varma, kuinka niin pääsi tapahtumaan."
Vaikka peitto olikin pehmeä heidän allaan. Oikeastaan olo oli varsin hyvä.

Aida nauroi kehräten ja näykkäsi Elin rintakehän ihoa.
"Tässä on oikein hyvä", hän vakuutti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun he olivat päätyneet lattialle – eikä ensimmäinen kerta, kun muistikuvat tarkasta tapahtumaketjusta olivat aavistuksen sumeita.
"Miten toivon, ettei sinun tarvitsisi men-", hän aloitti haikeasti, silitellen miehen rintakehää, mutta ponnisti sitten istumaan oivalluksen saadessaan niin yllättäen, että oli muksaista miestä palleaan.
"Tule mukaani."

Eli hakeltyi äkkinäistä liikettä, eikä vähiten siksi, että tunsi itse olonsa vielä niin raukeaksi, ettei uskonut voivansa nousta läheskään yhtä vauhdikkaasti.
"Mitä?" hän kysyi, ja kurtisti häkeltyneenä kulmiaan, käsi Aidan reidelle siirtyen.
"Prinsessa, en usko, että jaksan nousta aivan vielä..."

Aida lätkäisi hellästi Elin kiharaista päätä.
"Ei, hassu", hän protestoi ja kiipesi polviensa varaan miehen ylle, kumartuen näykkäämään tämän korvanlehteä.
"New Yorkiin. Ja Los Angelesiin, Shanghaihin ja Tokioon", hän jatkoi näykkien Elin kaulaa, nojaten käsillään tämän rintakehään. Nyt, kun Eliä ei odotettu teatterilla, eikö mies voisi tulla hänen mukaansa?

"Au", Eli protestoi ja nosti toisen kätensä hieraisemaan päätään, vaikkei lätkäisy ollut edes tehnyt kipeää.
"Prinsessa, et voi syyttää minua siitä, etten kykene järkevään ajatteluun, kun juuri hetkeä sitten sinä..."
Hän vaikeni ja jäi katsomaan naista häkeltyneenä.
"Mitä?"

Aida huokasi ja istahti miehen vatsalle, nojautuen lähemmäs tämän kasvoja, kunnes saattoi hipaista nenänpäällään tämän nenää.
"Tule - mukaani - New Yorkiin", hän toisti hitaasti ja painokkaasti, lämmintä, innostunutta hehkua jäänsinisissä silmissään, "ja koko kiertueelle." Heidän ei tarvitsisikaan hyvästellä taas pariksi viikoksi. He voisivat jakaa maailman. Eli voisi ihailla upeita kaupunkeja, kun hän olisi töissä ja heillä olisi yöt aikaa olla täysin toistensa.

Oli hyvin lähellä, ettei Eli kysynyt uudelleen 'mitä'. Se oli kai jokin syvälle miesten geeneihin kirjoitettu kysymys, joka nousi esiin tällaisilla hetkillä. Tai saattoi se olla myös naisten geeneissä, ei hänen sopinut olettaa.
Hänen pulssinsa kiihtyi hieman.
"Mukaasi?"
Se oli mahtavaa. Upeaa.
Hän naurahti ilottomasti.
"Prinsessa, en usko, että minulla on rahaa sellaiseen..."

Aida tuhahti ja näykkäsi miehen kaulaa terävästi. Hän oli hyvin todennäköisesti purrut sen paljonpuhuville mustelmille – mutta hän ei katunut. Eliä ei odotettu nyt teatterissa, ja hän oli ikävöinyt miestä.
"Minä maksan, hassu", hän protestoi sivellen miehen kylkiä.
"Tai Tiarnan. Olen varma, että hän sponsoroisi matkasi enemmän kuin mielellään."

Eli kantaisi mustelmiaan ylpeydellä.
"Se olisi mahtavaa", hän vastasi, uskaltamatta innostua, vaikka samaan aikaan hänen pulssinsa hakkasi jo nopeampana, keho alkoi kiriä ajatusten edelle ja antaa innostuksen herätä.
"Olen aina halunnut käydä Tokiossa. Ja New Yorkissa voisimme... voisin nähdä Davidin. Eikä minun tarvitsisi olla sinusta erossa niin pitkään..."

"Se olisi mahtavaa", Aida toisti hamuten kaulan purtua ihoa hellästi. Heidän ei tarvitsisi olla taas erossa. Se olisi uskomatonta. Hän saisi jakaa tämän unenomaisen kokemuksen miehen kanssa ja nukahtaa Elin syleilyyn iltaisin. Se olisi täydellistä.
"Joten tule mukaani", hän vetosi ja suoristautui istumaan Elin vatsalle, jotta saattoi katsella miehen kasvoja ja vihreähippuisia silmiä.

Kiertue oli erottanut heidät jo kerran.
Eli ei ollut varma, mitä tarkalleen ottaen olisi pitänyt tuntea. Hän katseli Aidan jäänsinisiä kissansilmiä, ja kohotti toisen kätensä pyyhkäisemään punaisen suortuvan naisen korvan taakse.
Sitten hän hymyili.
"Hitto, tietysti tulen!"

Aida soi miehelle säteilevän hymyn ja sieppasi hiuksiaan koskettaneen käden omiensa väliin, painaen sen ranteelle ja kämmenelle suudelman.
"Hyvä", hän vastasi häivähdys käheyttä äänessään, "koska olen ikävöinyt sinua." He saisivat kiertää upeita kaupunkeja yhdessä. Eli tietäisi, mitä hän kokisi tällä unenomaisella taipaleella elämässään. Se olisi täydellistä, kerrassaan täydellistä.
"Siitä tulee ihanaa."

"Niin minäkin sinua", Eli myönsi, ja naurahti hieman käheästi.
"Jos et ehtinyt jo huomata..."
Hänen ilmeensä vakavoitui hieman, kun hän tutki Aidan kasvoja ulkoa siilautuvassa valossa.
"Kotona on ollut aika hiljaista ilman sinua."
Yksinäistä.

Aida oli aikeissa siepata miehen etusormen suuhunsa, mutta pysähtyi ja laski käden sijaan otteestaan, kun jokin vakavoituvassa ilmeessä vihlaisi hänen sydäntään. Hän kumartui eteenpäin ja silitti kiharaisia, villitsemiään hiuksia hellästi taakse.
"Niinkö?" hän kysyi myötätuntoisesti ja silitti peukalollaan miehen poskipäätä.

Eli katseli Aidaa, ja kaksi ääntä kamppaili hänen mielessään. Toinen vakuutti, ettei hänen pitäisi pilata heidän hetkeään, ja toinen, joka muistutti paljon Tempestin ääntä, muistutti hänelle, että asioista oli tärkeä puhua suoraan. Että Aida haluaisi tietää.
Hän nielaisi, vieden toisen kätensä silittämään naisen poskea.
"Niin. Varsinkin, kun en ole enää ollut teatterilla."

Aida tutki vihreähippuisia silmiä ja tunsi jonkin kylmän hiipivän sisälleen. Mitä jos...
Mitä Eli sanoi? Muisto miehestä pimeässä makuuhuoneessa, elottomana ja onnettomana sängyn pohjalla, kummittelisi häntä aina. Mutta mikään ei voittaisi painajaisissa viestiä, jonka hän oli saanut ollessaan kiertueella Indonesiassa.
"Mitä tarkoitat, kullannuppu?" hän vetosi.

Eli naurahti ja hieraisi kasvojaan vapaalla kädellään.
"En kai mitään sen kummallisempaa, prinsessa", hän vakuutti.
"Kuin että kaipaan sinua, kun olet poissa. Olet aika kiireinen tällä hetkellä."
Hänen kulmansa kurtistuivat hieman, käsi pysähtyi poskelle.
"Enkä tarkoita, että se jotenkin haittaisi minua. Totta kai on ikävä, mutta tämä on mahtava tilaisuus."

Kylmä, levoton tunne ei jättänyt häntä, mutta Aida esti hymynhäivettä katoamasta silmistään jatkaessaan Elin hiusten silittelyä. Oliko mies onneton? Ei vain ikävissään, vaan oikeasti onneton? Ei, ei tietenkään olisi. Kaikki olisi hyvin viimeistään sitten, kun hän palaisi jälleen kotiin kiertueen jälkeen.
"On ihanaa, että pääset mukaani", hän vastasi tutkien vihreähippuisia silmiä, "minäkin ikävöin sinua. Eikä tämä kestä enää kauaa."

Eli kallisti kevyesti päätään silitystä kohti.
"Olen ihan hiton onnellinen sinun puolestasi", hän muistutti, kulmat uudelleen kurtistuen, samalla kun käden liike jatkui, sormenpäät poskea hipoen.
"Mutta olen onnellinen myös, kun tulet kotiin."
Ei kai siinä ollut mitään väärää? Ei kai hän tukahduttanut Aidaa?
"Mietin joskus, että olisi mukavaa, kun olisi lemmikki. Emmien kissat ovat mahtavia."

"Minäkin olen onnellinen, kun tulen kotiin", Aida vastasi kuljettaen vaaleanruskeita suortuvia sormiensa lomassa, nojaten toisella kädellään kevyesti miehen rintakehään. Tämä ei kestäisi ikuisesti. Ja nyt Eli tulisi mukaan ja he saisivat nauttia kiertueesta ja sitten-
Sittenhän hän lähtisi kuvaamaan Awakeningia tammikuussa, ja vierailisi varmaankin Australiassa Anastasian puitteissa. Hänen vatsaansa kouraisi.
Kyllä he selviäisivät. Kaikki olisi hyvin.
"Ehkä sinun pitäisi ottaa lemmikki", hän kannusti ja sipaisi sormellaan miehen nenänpäätä.

Eli kuljetti peukaloaan Aidan poskipäällä.
"Ehkä", hän myönsi, vaikka ajatus tuntuikin kaukaiselta. Olisi kieltämättä mukavaa, jos olisi joku, joka pitäisi seuraa silloin, kun koti tuntui tyhjältä. Mutta tämä kaikki oli vain väliaikaista, hän pärjäisi kyllä jokusen viikon omillaan. Varsinkin, kun pääsisi taas kiinni töihin. Silloin yksinäisyys oli huomattavasti siedettävämpää.
Aida oli koskettanut Edisonin nenänpäätä samalla tavalla.
Lopeta.
"Kuinka sinä jaksat, prinsessa?" hän kysyi, johdattaakseen ajatuksensa muualle.

"Minäkin ikävöin usein Clooneytä", Aida vastasi haikeasti ja kumartui painamaan suudelman Elin huulille. Ehkä mies voisi ottaa lemmikin, koiran tai kissan tai... Vaikka fretin, joka pitäisi seuraa hänen poissaollessaan. Kaikki olisi hyvin.
"Hienosti", hän jatkoi väläyttäen miehelle hymyn, "tämä on uskomatonta. Olen vähän pyörällä päästäni, kaikki liikkuu niin nopeasti ja tunnen itseni... Tyhmäksi, koska en meinaa hahmottaa, mitä tapahtuu, mutta tämä on kaikki ihanaa, vaikka päivät ovatkin pitkiä."

Elin silmissä häivähti myötätunto. Mitähän Clooneylle mahtoi kuulua? Se oli jumaloinut Aidaa, ja ollut uskomattoman mukava tyyppi. Pyörinyt hänenkin ympärillään, niin kuin he olisivat olleet parhaita kavereita.
Olisipa hän voinut ehdottaa, että Clooney voisi tulla kylään. Mutta hän ei edes tiennyt, asuiko Simon enää Lontoossa. Tai mitä miehelle ylipäätään kuului.
Toivottavasti hyvää, vaikkei hän voisikaan antaa anteeksi sitä, mitä tämä oli ollut tehdä Aidalle.
"Et sinä ole tyhmä", Eli muistutti, sukaisten punaisen suortuvan Aidan korvan taakse.
"Ehditkö levätä lainkaan?"

Aida hymyili puolittain ja painoi kasvonsa Elin kaulataipeeseen, hengittäen syvään ihon tuttua tuoksua.
"Lepäilen sitten tämän jälkeen", hän lupasi. Hän oli puskenut läpi lapsuutensa, tämä oli palkkio kaikesta kovasta työstä. Olisi turha valittaa, vaikka paikoin häntä huimasi nälästä ja väsymyksestä ja paikoin hän vain tunsi halua huutaa maailmaa pysähtymään. Harvey puhui hänen uransa rakettimaisesta noususta suoraan kirkkaimpien tähtien joukkoon, mikä kuulosti hienolta, mutta hän tunsi turhauttavaa avuttomuutta asian suhteen. Miksei hän ymmärtänyt, mitä tapahtui tai mitä manageri suunnitteli hänen varalleen?
"Miten sinulla on muuten mennyt kotona?"

Se ei kuulostanut kovinkaan hyvältä.
"Aida..." Eli vetosi, muttei sitten ollutkaan varma, kuinka olisi jatkanut. Hän ei itsekään tainnut olla paras mahdollinen esimerkki terveistä elämäntavoista, säännöllisestä unesta ja syömisestä ja... no, mitä siihen nyt ikinä kuuluikaan.
"Olen vain vähän huolissani sinusta", hän sanoi lopulta, kun ei muutenkaan osannut muotoilla ajatuksiaan sanoiksi.
"Tuntuu, että olet koko ajan kamalan kiireinen."
Mutta ehkä Aida oli oikeassa, ja voisi levätä kunnolla sitten, kun tämä olisi ohi.
"Ihan hyvin, luulisin. Yritän käyttäytyä niin kuin aikuisen kuuluu. Siivota."
Hymy nykäisi hänen suupieltään.
"Juttelen Churchillille."

Siltä hänestäkin tuntui. Maailma kieppui ja pyöri ja heti kun sai jostakin kiinni, se muuttui ja oli ohi. Aida turhautti itseään ja toivoi, että olisi ollut nokkelampi tai jotenkin... Jotakin enemmän. Ei olisi tuntenut oloaan kuin eksyneeksi lapseksi, joka jäi aikuisten jalkoihin ja tuli talutetuksi paikasta toiseen.
"Tätä ei kestä enää kauaa", hän sanoi tietämättä lohduttiko enemmän itseään vai Eliä.
"Aikuisuus on yliarvostettua", hän jatkoi kikattaen ja näykkäsi miehen kaulansyrjää, "ehkä sinun todella pitäisi hankkia lemmikki. Uskoisin, että Simon voisi antaa Clooneyn meille käymään silloin tällöin."

Siihen ajatukseen Elikin takertui. Enää muutama viikko, ja he saisivat palata takaisin elämäänsä. He voisivat tehdä asioita yhdessä ja nauttia musiikista, niin kuin olivat haaveilleet.
Synkkä ääni muistutti, että ehkä se oli sittenkin ollut vain hänen unelmansa. Hölmö, pieni unelma, jolle ei ollut sijaa Aidan kaltaisten oikeiden tähtien maailmassa sijaa.
Ehkä hänen koko maailmansa oli Aidan kaltaisille ihmisille liian pieni.
Lopeta.
Simonin mainitseminen sai Elin hartiat kiristymään.
"Oletko jutellut hänen kanssaan sen jälkeen kun... tiedäthän."

Aida hiljeni hetkeksi, sukien miehen hiuksia poissaolevasti. Simonin ajatteleminen täytti hänet syyllisyydellä, häpeällä ja suunnattomalla surulla. Hänen ei ollut koskaan ollut tarkoitus satuttaa miestä, ei varsinkaan näin. Muisto musertuneesta miehestä, lysyyn painuneista hartioista ja tämän silmistä, niiden epätoivosta ja sitä seuraavasta toivottomuudesta, varmasti vainoaisi häntä aina.
"Muutaman kerran", hän vastasi, "tapasimme kesällä eron virallistuessa. Hän aikoi viettää enemmän aikaa pohjoisessa lastensa luona. Toivon- toivon, että hän voi olla onnellinen."

Kireys ei väistynyt Elin hartioista.
Satuttiko hän sinua, hän olisi halunnut kysyä, samaan aikaan kun toivoi, ja halusi uskoa, että Aida olisi kyllä kertonut sellaisesta. Ja että Simon ylipäätään olisi parempi mies. Että se... yksittäinen kerta oli johtunut syvästä epätoivoista. Vaikka olikin hirvittävän väärin.
"Tietenkin hän voi olla", hän vetosi, silittäen kevyesti Aidan reittä.
"Prinsessa, ei tapahtunut ollut sinun syytäsi."

Aida soi miehelle pikaisen hymyn, vaikka hänen kasvonsa olivatkin kaulataipeen kätketyt. Sisimmissään hän kuitenkin tiesi toisin. Hän oli satuttanut Simonia aivan kammottavalla tavalla. Hänestä tuntui, ettei hän ollut vain satuttanut miestä, vaan tuhonnut tämän. Se itsevarma, lempeä mies oli kadonnut mustasukkaisen, turhautuneesta, avuttomasta raivosta vauhkon olennon tieltä. Hän ei ollut kohdellut yhtäkään ihmistä elämässään paljon paremmin.
Hetkeksi hänen oli suljettava silmänsä, kun itseinho nosti päätään rumana ja armottoman totena.
"Millaisesta lemmikistä sinä pitäisit?"

Eli tunsi tutun huolen pyyhkäisevän ylitseen niin voimakkaana, että se oli huuhtoa tieltään jopa ilon siitä, että heidän ei tarvitsisikaan joutua toisistaan eroon siinä vaiheessa, kun aamu koittaisi - eikä koittoon olisi enää pitkälti, sillä ikkunoiden takana taivaanranta oli alkanut jo vaaleta.
Hän tarttui kiitollisena, ja ehkä hieman syyllisenä, tarjottuun oljenkorteen, samalla kun halasi Aidan paremmin syliinsä.
"Mistä tahansa. Olisi kiva, kun olisi joku pitämässä seuraa. Joku muukin kuin Churchill... Pitäisitkö sinä lemmikistä, Aida?"

"Totta kai. Rakastan eläimiä", Aida vastasi nojaten poskensa Elin olkapäähän. Vaaleneva taivaanranta sai hänen vatsansa kouristamaan. Mihinköhän aikaan hänen piti olla aulassa huom- tänään? Toivottavasti ei heti aamusta.
"Ikävöin Clooneytä ja tyttöjä kamalasti, mutta en olisi ollut hyvä omistaja niille", hän jatkoi nousten uudelleen istumaan ja kiiveten sitten jaloilleen.
"Ehkä meidän pitäisi siirtyä sänkyyn."

"Minullakin on ikävä Clooneyta", Eli myönsi. Ja hän oli sentään nähnyt sitä vain harvoin. Aida oli jakanut kodin karismaattisen koiran kanssa.
Elämä oli joskus hirvittävän epäreilua.
Naisen esimerkkiä noudattaen hän kohottautui istumaan, ja jäi katselemaan häpeilemättömästi tämän alastonsa siluettia, kurottaen sormensa hipaisemaan paljasta kylkeä.
"Onko se tosiaan tarpeellista?"

Hymy nykäisi Aidan suupieltä ja hän juoksutti sormet läpi kesyttömistä hiuksistaan, pahastumatta lainkaan Elin katsetta.
"Luulen, että olisi parasta yrittää nukkua edes pieni hetki ennen herätystä", hän totesi.
"Meillä on huomenna tai no, tänään haastattelu ja isompi fanitapahtuma, ja sunnuntaina lennämme New Yorkiin", hän jatkoi tukahduttaen haukotuksen ja kiipesi sängylle, kiemurrellen alastomana peitteiden alle.

Aida oli ehdottomasti oikeassa, Eli joutui myöntämään melkein haikeana. Hän antoi sormiensa levätä paljasta kylkeä vasten vielä hetken, ennen kuin nousi seisomaan ja venytteli antaumuksella. Hän tunsi selässään epämääräisen vihlaisun ja muisti jonkin painaneen jossain kohtaa sitä vasten, muttei uhrannut kovinkaan monta ajatusta asialle.
Sen sijaan hän kipusi sänkyyn Aidan seuraksi.
"Miksi kaikki hotellisängyt ovat näin suuria?"

"En tiedä", Aida mumisi vetäen Elin viereensä ja kietoutuen miehen kylkeen, haudaten kasvonsa tämän ihoon. Kastanjanpunaiset hiukset pilkottivat peiton alta, kun nainen käpertyi mukavammin ja kipristi kylmäksi käyneitä varpaitaan.
"Mutta olen kiitollinen, että olet siinä", hän totesi haukotellen. Aikaa tuskin oli paljoa, mutta pikaisetkin unet olisivat parempi vaihtoehto kuin jatkaa uuteen, pitkään päivään täysin nukkumatta.

Eipä sillä, ei heidän tarvinnut käyttää koko tilaa hyödykseen. He voisivat aivan yhtä hyvin käpertyä keskelle patjaa ja kuvitella, että he olivat taas pienessä asunnossaan Manhattanilla.
Paitsi että tämä patja tuntui huomattavasti mukavammalta selän alla. Vähemmän muhkuraiselta.
Eli kiskoi peittoa paremmin heidän päälleen eikä edes hätkähtänyt, kun Aidan kylmät varpaat koskettivat hänen ihoaan.
"Minäkin olen kiitollinen siitä, että voin olla tässä. Ja että voin olla kanssasi huomenna, ja ylihuomenna..."

Aidakin oli siitä kiitollinen. Kaikki tulisi olemaan hyvin. He voisivat olla onnellisia yhdessä. Tämä ei jatkuisi ikuisesti. Eli voisi olla onnellinen hänen kanssaan.
Eikö niin?
Pitkien viikkojen rasitus nykäisi naisen nopeasti uneen. Nukahtaminen oli aina ollut kivutonta Elin vieressä.

Sunnuntai 9. joulukuuta 2018, hieman ennen kello neljää iltapäivällä, New York, Yhdysvallat

Jälleen kerran Eli jaksoi hämmästellä aikavyöhykkeiden vaikutusta. Sitä, kuinka he olivat lähteneet yhdeltä Pariisista, ja istuneet lentokoneessa reilut kahdeksan tuntia, ja siitä huolimatta kello ei ollut paikallista aikaa vielä edes neljää. Ehkä aikavyöhykkeet olivat paljon matkustaville arkipäivää, mutta hän ei ollut vielä aivan niin paatunut matkailija.
Business-luokassa oli oikeastaan aika mukava matkustaa.
Silti hän oli varsin ilahtunut siitä, kun turvavöiden merkkivalo syttyi palamaan merkiksi siitä, että laskeutuminen oli alkamassa, ja lentohenkilökunta kulki penkkirivien lomassa varmistamassa, että kaikki olivat noudattaneet turvaohjeita.
Eli kurkotti varovasti ikkunapaikan saaneen Aidan yli kurkistelemaan maisemaa, joka ei tosin vielä tässä vaiheessa näyttänyt kovinkaan kummoiselta. Ei menisi pitkään, ennen kuin he sukeltaisivat pilviverhon alapuolelle.
”Taas täällä”, hän huomautti, kääntäessään katseensa Aidaan silmät säkenöiden, ja poimi naisen käden omaansa. Business-luokan leveät istuimet tuntuivat melkein työntävän heitä erilleen toisistaan, käsinojat olivat valtavan leveät kai tarjotakseen yksityisyyttä.

"Taas täällä", Aida vastasi puristaen Elin kättä hellästi. Katse viipyi hetken ikkunassa, katselemassa New Yorkin tuttua siluettia. Täällä taas. Olisiko vierailu nyt erilainen kuin ennen elokuvaa?
Hän käänsi katseensa vihreähippuisiin silmiin ja hipaisi vapaalla kädellään miehen poskea.
"Tämä ei ole tapa, jolla kuvittelin palaavani tänne", hän naurahti sukaisten pehmeältä nutturalta karanneen suortuvan korvansa taakse. Se vapautettaisiin koneesta noustessa ja kastanjanpunaiset hiukset laskeutuisivat kesyttöminä ja ilmavina olkapäiden yli. Se oli ainakin ollut visio.
"Oletko sinä innoissasi?" hän jatkoi tutkien Elin kasvoja lämpöä silmissään.

"Jos aivan rehellisiä ollaan, prinsessa", Eli aloitti, ja nosti samalla Aidan käden huulilleen niin että saattoi hipaista sen rystysiä hellästi, "niin minä tiesin aina, että sinä palaisit tänne juuri tällä tavalla."
Olkoonkin, että hän oli kuvitellut, että se johtuisi pikemminkin teatterissa saavutetusta maineesta, mutta oliko yksityiskohdilla niin väliä?
"Sinä olet upea. Olet aina ollut."
Hän laski heidän kätensä takaisin käsinojaa vasten ja silitti Aidan kämmenselkää peukalollaan.
"Olen. On mahtava päästä tänne."

Aida nauroi kehräten ja suukotti Elin poskea, ennen kuin nojautui jälleen lähemmäs ikkunaa, katsellen lähemmäs tulevaa JFK:n lentokenttää. Innostus nipisti hänenkin vatsaansa. Hän oli asunut täällä monta vuotta, haaveillen mahdollisuudesta astua parrasvaloihin.
"Ja tiedätkö mitä?" hän kysyi hiljaa kääntyen takaisin Elin puoleen, puristaen miehen kättä omassaan.
"Meillä on koko ilta aikaa olla vain kaksin. Voimme käydä kävelemässä vanhassa naapurustossamme... Ja viettää pitkän, kiireettömän illan hotellilla", hän jatkoi lämpöä silmissään.

Elin katse kääntyi hetkeksi ikkunasta kohti Aidaa, ja vihreähippuisissa silmissä välkähti ovela katse.
"Olet oikeassa", hän myönsi, ja kohotti naisen käden uudelleen huulilleen.
"Voimme verestää vanhoja muistoja. Vaikka, noh, ilta hotellilla ei taida olla ihan sama asia, kuin vaatekomerossamme, mutta minä olen aina ollut hyvä kuvittelemaan asioita."
Hotellissa ei todennäköisesti tarvitsisi hätkähdellä seiniin osuvia raajoja, sängyn ympärillä olisi varmasti varsin hyvin tilaa.

Aida hymyili ja kosketti Elin huulia sormellaan.
"Mitkä ovat parhaita muistojasi New Yorkissa?" hän kysyi lentokoneen kiertäessä lähemmäs kiitorataa. Hän oli aina rakastanut lentämistä, etenkin nousun ja laskun adrenaliinia. Tämä tuntui melkein kuin kotiin palaamiselta. Täällä he olivat olleet onnellisia, eikö niin? Koko tulevaisuus edessä, täynnä unelmia ja tähdenhuuruisia haaveita.

"Jaa", Eli aloitti, silmät hymystä siristäen.
"Minulla on monia onnellisia muistoja pieneltä asunnoltamme."
Vaikka rahasta oli ollut silloin krooninen pula, Eli muisteli lämmöllä varsinkin viimeisiä opiskeluvuosia. Kun he olivat olleet pari. Myöntäneet sen viimein itselleenkin.
"Ja illanvietoista ystävien kanssa. Ja siitä dinerista, jossa olin töissä... Mitkä ovat sinun lempimuistojasi, prinsessa?"

Pyörät koskettivat kiitorataa ja saivat hänen vatsansa nipistämään. Lentokone hiljensi vauhtia ja mateli lopulta kohti oikeaa porttia massiivisen lentoaseman kyljessä. Aida vastasi Elin hymyyn ja suukotti miehen poskea, ennen kuin vapautti hiuksensa nutturalta, pöyhäisi niitä olkapäidensä yli ja tarkasti meikkinsä pikaisesti puhelimen kamerasta.
"Rakastin tunnetta siitä, että tulevaisuus oli avoin ja täynnä mahdollisuuksia", hän sanoi avaten turvavyönsä ja suoristi mekkonsa tummansinistä, polven ylle ulottuvaa helmaa, vetäen sähkönsinisen villakangastakin ylleen.
"Ja öitämme vaatekomerossamme. Cinderellan roolia Into the Woodsissa ja opiskelutuotantoja. New Yorkin tunnelmaa ja Broadwayn teatterien valoja", hän huokasi onnellisena ja poimi valkoisen käsilaukun olalleen juuri, kun Harvey ilmestyi heidän luokseen bisnesluokan lähtiessä valumaan ulos koneesta.
Manageri viipyi hänen varjossaan, kun hekin liittyivät virtaan ja lähtivät liikkeelle.

Eli saattoi palata muistoissaan hetkeen, kun he olivat ensimmäistä kertaa saapuneet New Yorkiin, vuosia sitten ja täysin lapsina, nyt kun asiaa katsoi. Mutta he olivat selvinneet siitä kaikesta.
Ja nyt Aida eli unelmaansa. Ja hän... oli onnellinen naisen puolesta.
Hän hipaisi haikeasti naisen selkää, kun päästi tämän edeltään käytävään, joka oli leveämpi kuin se, jota pitkin he olivat astelleet ulos koneesta vuosia sitten. Penkitkin olivat olleet silloin kapeammat, ja hänen penkkinsä käsinoja ei ollut tahtonut lukittautua kunnolla, mutta millään sellaisella ei ollut ollut väliä.
"Olisi mahtava käydä katsomassa jokin show Broadwaylla", hän totesi.
"Tiedäthän, nyt kun olisi rahaa sellaiseen."

"Voi kyllä", Aida vetosi hymyillen, jäänsiniset silmät tuikahtaen ja pyyhkäisi muutaman suortuvan korvansa taakse. Harvey kurtisti kulmiaan, mutta hän jätti sen huomiotta. Kyllä, kyllä, aikataulu oli tiukka ja kiireinen – mutta pakkohan heillä oli olla edes yksi ilta käydä teatterissa.
Hän hymyili virkailijalle passintarkastuksessa, katsoi kuuliaisesti kameraan ja antoi sormenjälkensä skannattavaksi, ennen kuin jatkoi porttien läpi.
"Mikäköhän show olisi ihaninta nähdä täällä?" hän pohti punoen sormensa Elin käteen ja seisahtui matkalaukkuhihnan vierelle odottamaan laukkujaan.

Astuessaan ulos koneesta Eli melkein odotti, että joku pyyhkäisisi heidät - tai ainakin Aidan - mukaansa ja marssittaisi tämän jollekin aivan erityiselle portille, jonka kautta Tärkeät Ihmiset ja Todelliset Tähdet kulkivat. Se, että he seisahtuivat odottamaan laukkujaan, tuntui hyvin... tavalliselta.
Ainakaan hän ei ollut onnistunut kadottamaan passiaan, mikä jo itsessään lupasi hyvää tulevalle matkalle.
"Pitäisi kai käydä katsomassa jotakin, mitä ei kotopuolessa näe, mutta olisi mahtavaa nähdä Wicked myös täällä. Tai Kinky Boots. Pidin siitä."
Hän katsahti Aidaa.
"Minkä shown sinä tahtoisit nähdä, prinsessa?"

"Kaikki", Aida nauroi ja kiitti, kun kohtelias herrasmies näki hänen kurottavan laukkua kohti ja nosti sen hänelle.
"Hamilton, Wicked, Pretty Woman, Anastasia - tietenkin - ja Waitress! Ja Moulin Rouge... Ja voi, olisi upeaa käydä Metropolitanissa oopperassa", hän huokasi heidän lähtiessään jatkamaan matkaa.
"Ehkä on mahdotonta haaveilla näkevänsä niin montaa", Aida jatkoi ja onki puhelimen taskustaan yrittäen googlettaa, olisiko heidän mahdollista päästä katsomaan jotain jo tänään. Harvey asetti aurinkolasit hänen silmilleen, kun he kääntyivät viimeisestä mutkasta tuloaulaan ja salamavalojen välke tervehti heitä.

Eli poimi oman, hieman kolhiintuneen laukkunsa, joka oli palvellut häntä jo vuosia sitten, ja laski toisen kätensä kevyesti Aidan selälle heidän lähtiessään kohti uloskäyntiä.
"Pitäisi tehdä sitä varten ihan oma reissunsa", hän myönsi, kurkistellessaan puhelimen näyttöä.
"Se olisi kyllä mahtavaa. Käydä joka päivä katsomassa jotakin..."
Mutta siihen tarvittiin rahaa. Jota hänellä ei ollut. Eikä hän voisi olettaa Aidan maksavan kaikkea vain, koska tällä sattui olemaan.
Hän tarvitsisi töitä.
Hän oli ehtinyt jo unohtaa, missä he olivat, tai ehkä pikemminkin sen, kuka Aida nykyään oli, ja kohotti häkeltyneenä katseensa kun valot räiskähtivät.

Se tuntui hullulta. Kameroiden välke ja nakse, kuvaajien kysymykset ja huudot, jotka sekoittuivat melun aalloksi, ja heidän edellään ja ympärillään hyörivät miehet, jotka näyttivät siltä, että keikahtaisivat nurin kameroineen tungeksiessaan ja kiiruhtaessaan.
Harveyn käsi leijui suojelevasti hänen hartioidensa yllä, kun mies asettui kameroiden ja hänen väliinsä – hienovaraisesti tavalla, joka antoi New Yorkin paparazzien saada muutamia, mehukkaita otoksia Anastasian päänäyttelijästä. Kukaan ei arvaisi, että manageri itse antoi silloin tällöin paparazzeille nimettömiä vihjeitä.
Laseiltaan tummennettu, kookas auto odotti terminaalin edessä ja kuljettaja avasi oven valmiiksi, ottaen heidän laukkunsa vastaan. Kamerat yrittivät tunkea vielä sisään autoonkin, ennen kuin ovi paukahti kiinni ja sulki melun ulkopuolelle. Hetken Aida tuijotti häkeltyneenä eteensä, ennen kuin riisui aurinkolasinsa ja katsahti levottomana puristamaansa puhelintaan.
"...Waitress ja Wicked pyörivät tänään seitsemältä."

Se tuntui melkein hyökkäykseltä.
Eli tunsi, kuinka hänen pulssinsa kiihtyi kameroiden naksahtelun tahtiin, kunnes hänen oli mahdotonta erottaa niitä kahta toisistaan. Salamavalot olivat liian kirkkaita, ja hän katui, ettei ollut kaivanut aurinkolasejaan esiin. Onneksi sentään Aidalla oli sellaiset, vaikka hän ei tiennytkään, kuuluivatko ne nyt tämän imagoon vai oliko niistä todella hyötyä kameroita vastaan.
Hän kietoi kätensä suojelevasti Aidan ympärille, vaikkei tiennyt, olisiko saanut tehdä niin, ja harkitsi hetken, olisiko voinut vain nostaa tämän syliinsä.
Ehkä ei.
Kameroiden sulkimien naksahtelu rätisi hänen korvissaan vielä autossakin.
"Mitä? Anteeksi, prinsessa, mitä sanoit?"

Aida asettui mukavammin takapenkille ja laski kätensä Elin reidelle kuin lohduttaen.
"Voisimme mennä tänään katsomaan Wickedin tai Waitressin", hän sanoi ja vilkaisi kuljettajan viereen asettunutta Harveyä, "ehdimmekö Manhattanille seitsemäksi?" Kai se riippuisi liikenteestä. He voisivat toivoa, että se olisi myötämielinen ja he saisivat lipun.
"Huomenna voisimme nähdä Oopperan kummituksen, vaikka onkin sääli, ettei David ole vielä lavalla. Millaistakohan olisi seurustella jonkun ei-teatterimaailmassa olevan kanssa, jos viikon ainoa vapaapäivä on maanantai?"

Elin kasvoilla häivähti irvistys.
"Pitäisikö pystyä valitsemaan?" hän huokaisi ja pudisti hieman päätään.
"Ehkä Waitress. Tai Wicked. Tai ehkä sittenkin... En tiedä, kumman sinä tahtoisit nähdä?"
Ehkä heillä olisi aikaa käydä vielä toisessakin näytöksessä. Ei kai Aidan päivä voinut olla iltaan saakka buukattu, eihän?
"Laitoin Davidille viestiä, jos hän ehtisi nähdä. Minulla on ollut häntä ikävä, ja hän vasta muutti... Ja se olisi varmaan... En tiedä, ehkä sen voisi saada toimimaan? Eivätkös ainakin museot ole joskus kiinni maanantaisin? Joten ainakin museovirkailijan kanssa, luulisin..."

Aida nauroi ja silitti miehen reittä, nojautuen kevyesti tämän kylkeen.
"Luulen, että haluaisin nähdä Waitressin. Se on ihana musikaali eikä tule West Endille kuin vasta helmikuussa, muistaakseni. Eikä siihen taida saada lippuja hyvään toviin, ainakaan järkevään hintaan", hän pohti auton vyöryessä moottoritiellä lähemmäs Manhattanin loisteliaana mediassa kuvattua saarta.
"Olen varma, että David näkisi sinua enemmän kuin mielellään. Minäkin toivon, että ehtisin sanoa hänelle hei."

Voisikohan Davidille löytyä joku mukava museotyöntekijä?
Ehkä oli liian varhaista ajatella sokkotreffejen järjestämistä, mutta Elin sydän oli särkynyt heidän ystävänsä puolesta, ja hän olisi antanut mitä tahansa, jos vain olisi saanut tilanteen korjattua.
Mutta ehkä myöhemmin. Kunhan David saisi ensin hetken aikaa toipua.
"Mennään katsomaan Waitress", hän vastasi, ja kumartui painamaan suudelman Aidan ohimolle.
"Ja sinähän voisit tulla, etkö voisikin? Jos sovimme sopivan ajan?"

"Toivon niin", Aida vastasi katsahtaen Harveyä. Managerilla oli tapana käyttää hänen aikansa hyödyksi, kiiruhtaa häntä paikasta toiseen vailla varsinaista tietoa siitä, mitä tarkalleen tapahtui.
Hänellä oli hieman huono omatunto siitä, että hän oli kieltäytynyt illallisesta Edisonin ja tämän ystävien kanssa. Mutta hän halusi viettää illan ihan vain Elin kanssa. Oli uskomatonta saada mies mukaan kiertueelle.
"Voimmeko jäädä suoraan teatterille?" hän kysyi ja kun manageri nyökkäsi huoahtaen, lupautuen viemään heidän laukkunsa valmiiksi hotellille, Aida nojautui eteenpäin ja painoi suukon miehen poskelle.
"Toivotaan, että meille on lippuja", hän jatkoi Elille, kun auto lähestyi 47. katua ja Brooks Atkinson Theatrea.