[P] I'm not too good with goodbyes

Torstai 5. tammikuuta 2017 - iltapäivä

Caitlin oli käynyt ratsastamassa viimeisen verryttelevän treenin Remonalla, ennenkö tamma jäisi tallin henkilökunnan osaaviin käsiin loppukuukaudeksi. Oli ollut suorastaan haikeaa ajatella, ettei hän näkisi tammaa useaan viikkoon, mutta nämä eivät olleet hyvästit - piankos he aloittaisivat aivan uuden taipaleen elämässään mantereen puolella. Palattuaan tallilta oli hän käynyt pikaisesti asunnollaan, joka alkoi jo näyttää varsin tyhjältä, sillä hän oli koettanut saada suurimmat pakkailut tehtyä joulun välipäivinä, kun David oli edelleen ollut töissä mutta hän vapaalla. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen oli hyvä hypätä auton rattiin ja ajaa Artemiksen asunnolle. Vatsaa solmuun kiertävällä jännityksellä ei ensimmäistä kertaa useampaan viikkoon ollut mitään tekemistä pian koittavan hääjuhlan kanssa, kun nainen asteli omakotitalon ovelle soittamaan kelloa.
"Hei", hän tervehti pirteästi ystäväänsä, vaikka joutuikin keskittymään pitääkseen kätensä aloillaan. Niiden hermostunut pyörittely ei auttaisi yhtään. "Ajattelin tulla pyörähtämään, ennenkö lähden Lontooseen viikonloppua varten", nainen naurahti pienesti. Edelleen ajatus lauantaina koittavista häistä tuntui välillä absurdilta.

Jos Caitlin jännitti häitää, tuon irlantilainen kollega kammosi ajatusta. Hän joutuisi juhliin, morsiamen ystävänä eikä voisi olla oma, krhm, hurmaava itsensä. Miehen pitäisi käyttäytyä ja olla ihmisiksi, mikä voisi olla enemmän kuin hankalaa.
Hän avasi oven ystävälleen, väläyttäen sen pienen ja kiusaantuneen hymynkaltaisen.
"Hei. Haluatko juotavaa?" Artemis oli vielä onnellisen tietämätön naisen tyhjentyneestä asunnosta.

Caitlin hymyili leveämmin saadessaan Artemiksesta irti edes pienen hymyn. Sääli ettei hän uskonut miehen hymyilevän enää siinä kohden, kun hän kertoisi loppukevään suunnitelmistaan.
"Mielelläni", nainen nyökkäsi astuessaan sisälle siistiin asuntoon, josta oli tullut varsin tuttu kaikkien näiden kuukausien aikana. Asuisikohan Artemis enää täällä, kun hän lopulta palaisi pohjoiseen? Hän jäisi kaipaamaan omakotitaloa, jos Artemis muuttaisi muualle, vaikka epäilemättä sama sisustustyyli jatkuisi toisaallakin.
"Mitäs hevosillesi kuuluu? Olen ehtinyt tuskin pyörähtää tallilla viime viikkoina. Kuka tiesi, millainen operaatio häiden järjestäminen onkaan", nainen puhahti päätään pienesti pudistaen. Hän oli sitä paitsi välttynyt pahimmalta suunnittelulta, kun toisaalla asuvat siskot olivat ottaneet omaksi asiakseen pitää huolta käytännönseikoista.

Artemis ei todellakaan tiennyt mitään häiden järjestämksestä. Koko aikuisikänsä mies oli pysynyt kaukana sellaisesta perhe- ja ystäväkeskeisestä ilottelusta.
"En minäkään. Hevosille kuuluu hyvää. Part Politics ultrattiin tiineeksi joulun jälkeen."

”Sehän on mahtavaa", nainen hymyili leveästi. Varsat olivat aina suloisia ja piristivät tallielämää suuresti, joten oli helppo iloita Artemiksen tulevasta varsasta.
"Mites pienen pieni koulutähtesi?" Caitlin virnisti vinosti. Oliko se nyt ihmekään, että häntä kiinnosti miehen hevosista Amadeus eniten?

Mies pyöräytti silmiään. Amadeus, niinpä tietenkin.
"Ei mitään uutta, mitä et olisi valmennuksissa nähnyt. Tiedät sen. Kerros nyt mikä sai sinut hylkäämään valkeat unelmien pilvilinnat ja siirappiset häärunot, jotta tulit käymään?"

"Olen yrittänyt pysyä kaukana moisista runoista", Caitlin nauroi lämpimästi. Se ei toki ollut estänyt kuuntelemasta rakkauslauluja niin jatkuvalla soitolla, että naapureiden tähden jo hävetti. Onneksi he eivät olisi naapureita enää kovinkaan kauaa.
"Tässä oli sopivasti aikaa, joten ajattelin tulla juttelemaan. Häämatkalta kun tuskin tulee soiteltua", hän hymyili pehmeästi. Naisen oli vaikea muistaa viime kertaa, kun hän oli ollut ulkomailla muun kuin kisamatkan tai isosiskon luona vierailun merkeissä.

"Pidä hauskaa matkallasi ja nähdään sen jälkeen töissä." Artemis laski pian kaksi kahvimukia pöydälle, istuen alas. Hän pyöritteli mukia sormissaan.

Caitlin istui alas miestä vastapäätä ja veti kahvikuppia lähemmäs. Kasvoilla viivähtävä syyllisyys riittäisi kavaltamaan hänet, joten parempi kai vain kertoa totuus.
"En ole palaamassa töihin matkan jälkeen, en ainakaan hetkeen", nainen myönsi vihreiden silmien katse tummaan kahviin painuen. "Pidin viimeisen valmennukseni viime perjantaina."

Artemis kohotti kulmiaan. Hän ei kyennyt edes ajattelemaan naisen muuttavan.
"... Nytkö kerrot jääväsi äitiyslomalle?"

"Luoja paratkoon, en!" Caitlin vastasi niin nopeasti, että oli sotkeutua kauhistuneisiin sanoihinsa. Silmien suureksi rävähtänyt katse käväisi pikaisesti miehen kasvoilla, mutta nopeasti kahvikupin suoma turva veti jälleen puoleensa. Kahvikuppi ei yrittäisi tappaa häntä pelkällä katseella.
"Muutamme Davidin kanssa vihdoin virallisesti yhteen", nainen nielaisi raskaasti, "ja Saksaan."

Artemis oli vitsailemassa jotakin naisen kauhistumisesta, mutta sulki suunsa kun kuuli loput. Saksaan? Mies nousi ylös, tuijottaen Caitlinia pitkään.
"... Saksaan? Sinä muutat Saksaan häidesi jälkeen ja kerrot nyt? Minkähän takia -koska miehesi työt, arvatenkin? Kuvittelin että sinä voisit olla rehellinen, ei! Helvetti... Ihme kun et kertonut kortilta jonka olisit matkaltasi lähettänyt."

Caitlin vilkaisi seisovaa, pitkää miestä, mutta painoi nopeasti katseensa takaisin pöydän pintaan. Kädet puristivat kahvikuppia niin tiukasti, että hetken hän pelkäsi läikyttävänsä kuumaa juomaa sormilleen.
"Halusin kertoa kasvotusten", nainen sanoi hetkeäkään epäröimättä. Hän ei ikipäivänä toimittaisi moisia uutisia tekstiviestin välityksellä tai postikortilla. "Ja vaikka sillä ei pitäisikään olla mitään merkitystä, teimmehän päätöksen yhdessä Davidin kanssa, seuraamme minun töitäni. Sain tarjouksen Warendorfilaiselta tilalta, joka oli liian hyvä ohitettavaksi. Tahdoin kertoa jo aiemmin, mutta koskaan ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä."

"Tahdoit kertoa aiemmin? Kauan olet... Anna olla." Artemista ärsytti. Sama nainen oli kiukutellut tyhjenevästä asunnosta hänelle ja nyt ystävä oli venyttänyt ja venyttänyt kertomista kaikin keinoin?
"Tekopyhää. Sinä et ollut iloinen siitä että sinusta asuntoni näytti siltä että muutan ja nyt kerrot minulle kaksi vai peräti kolme päivää ennen lähtöäsi?" Hän halusi vain... Artemis tunsi olonsa niin yksinäiseksi jo nyt. Hän olisi jälleen yksin kun Caitlin lähtisi. Darcysta ei ollut enää ystäväksi kuten ennen.
"Pidä hauskaa Saksassa." Mies ei vaivautunut kysymään oliko nainen palaamassa joskus. Häntä ei kiinnostanut.

Caitlin nielaisi. Hän oli tiennyt aivan liian pitkään ilman että oli kertonut miehelle, mutta juuri tätä reaktiota hän oli pelännyt.
"Muutamme vasta helmikuussa", nainen vastasi hiljaa, mutta eipä se suurta eroa tekisi, sillä hän olisi suurimman osan tammikuusta häämatkallaan. "Ja olen tulossa takaisin. Alustavasti kesällä, mutta mitään sen tarkempaa ei ole vielä tullut lyötyä lukkoon. Ei tämä ole kuin muutaman kuukauden keikka. Sen verran, että ehdimme Remonan kanssa hioa ohjelmamme sille tasolle, ettemme jää jokaisissa kilpailuissa saksalaisten varjoon."

Artemis ei edes katsonut naista kohti. Hän kaatoi kahvinsa viemäriin. Ei tehnyt mieli.
"Sanoinko että minua kiinnostaa? Kyse ei ole siitä että tuletko vai etkö tule takaisin, vaan siitä että et kertonut mitään." Olo oli hylätty. Se oli naurettavaa, mutta juuri kun hän oli kuvitellut saavansa edes yhden ystävän, Caitlin teki näin halpamaisen tempun.
"Tiedät mistä pääset autollesi."

"Myönnän, olisin voinut kertoa aiemmin", nainen huokaisi irrottaen otteensa kahvikupista, jotta voisi elehtiä puheensa tahdissa käsillään. "Mutta en tahtonut kuormittaa sinua kaiken muun keskellä uutisilla, jotka eivät olleet vielä ajankohtaisia." Hän ei vaivautunut edes sanomaan mitään selkeään kehoitukseen poistua keittiöstä ja omakotitalosta, mutta epäili pelkän paikoilla istumisen välittävän aiottua viestiä. Hän ei lähtisi, ennenkö olisi saanut keskusteltua ystävänsä kanssa kaikessa rauhassa. Tämän tähden hän oli kaikkina aiempina muuttokertoinaan vältellyt sanomasta hyvästejä.

Artemis ei ollut hyväksymässä muuta kuin sen että Caitlin lähtisi. Hän ei ottanut hyvin tällaisia muutoksia, etenkin jos äkkimuutokset olivat vältettävissä.
"Enkö sanonut jotakin äsken?"

"Artemis, emmekö voisi vain puhua?" Caitlin kysyi kääntäen katseensa pitkään mieheen, joka ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä. Ei hän ollut rehellisyyden nimissä odottanutkaan, että Artemis iloitsisi hänen muutostaan ulkomaille, mutta mies näytti suhtautuvan asiaan vieläkin huonommin kuin hän oli pelännyt.
"Olen tulossa takaisin. Eivät nämä ole mitkään hyvästit loppuelämäksi. Lennän mitä todennäköisimmin useampaan otteeseen Englantiin, joten voimme varmasti tavatakin sillä aikaa kun osoitteeni on Saksassa, puhumattakaan sitten puheluista ja muusta yhteydenpidosta. Asun vain hetken aikaa hieman kauempana, siinä se."

Artemis halusi huutaa. Se vei luottamuksen Caitliniin. Tuo oli tiennyt jotakin mihin olisi ollut hyvä valmistautua etukäteen, eikä ollut kertonut!
"Ei kyse ole siitä. Vaan siitä miten ja milloin kerrot asiasta. Helvetti, ei tulisi mieleenkään kertoa tuollaista näin!"

”Olen pahoillani", nainen pahoitteli vilpittömästi. Hän oli viettänyt monta iltaa pohtien, miten kertoa Artemikselle, mutta aina kun tilaisuus oli tarjoutunut, oli se tuntunut väärältä. Aina oli ollut jokin syy lykätä kertomista, kunnes hän oli tajunnut ajan loppuvan kesken.
"Halusin kertoa heti, kun minulle ja Remonalle edes tarjottiin tallipaikkaa, mutta en tiennyt miten", hän jatkoi. Se oli huono syy, hänkin tiesi sen, mutta menneelle ei voinut enää tässä kohtaa mitään.

"Ihan sama koska olisit halunnut. Et tehnyt niin ja se on ongelma. Onhan se ihan ymmärrettävää, uusi elämä ja kaikki... Moni pakenisi mieluusti leikkimään avioparia toiseen maahan." Artemis ei aikonut olla enää kiltti. Nyt hän oli vain vihainen.

"En pakene yhtään mitään. Tiedän mitä pakeneminen on, mutta tämä ei ole sitä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta, josta kieltäytyminen olisi ollut puhdasta hulluutta. Minun oli ajateltava Remonan parasta, ja kun David suostui muuttamaan", hän kohautti pienesti harteitaan. Hän ei ollut joutunut valitsemaan uransa ja miehen väliltä. Se oli asia, josta hän olisi ikuisesti kiitollinen Davidille.
"Tämän ei tarvitse muuttaa yhtään mitään. Ei se ole sen kummempaa kuin että muuttaisin viereiseen kaupunkiin hetkeksi."

"Ei se olekaan, jos tekisit sen yhtä naurettavasti pimittäen." Hän ei edes vaivautunut menemään ulos vaan otti höyryttimensä esiin, vetäen siitä muutamat henkoset.
"Ja oletat minun vielä tulevan häihisi, koska peruminen nyt olisi typerää."

Caitlin kurtisti kulmiaan.
"Tahdon, että tulet häihini. Olet paras ystäväni. Tietenkin oletan, että tulet. Ei olisi oikein viettää niin merkittävää juhlapäivää ilman sinua."

"... Paras ystäväsi?" Se nauru joka miehen huulilta pääsi oli pelottavan mielipuolisen kuuloinen.
"Siis? Näin kohtelet parasta ystävääsi? Pimität asioita kunnes et vain voi mitään? Vau, mitähän muille sanot?"

Caitlin säpsähti miehen naurua, joka kuulosti niin ilottomalta että sen kutsuminen nauruksi oli lähestulkoon väärin. Hän tiesi, ettei ollut koskaan kuullut Artemiksen suusta moista, mutta alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, ettei ollut myöskään koskaan nähnyt miestä näin vihaisena.
"En pimittänyt tarkoituksella yhtään mitään. En edes kykenisi siihen, tiedät miten huono valehtelija olen", Caitlin väitti vastaan, mutta sanoista puuttui kaikki tuli. Hyvä kun hän itsekään uskoi siihen, mitä sanoi. "Kaiken muun keskellä se ei vain tuntunut tärkeältä. Oli merkittävämpiäkin asioita, joista huolehtia."

"Oliko? Eikö olisi ollut reilua että sinä et arvioisi tilannettani puolestani? Et ole äitini, siskoni, veljeni, huoltajani tai mitä ilmeisimmin edes ystäväni." Artemis ei todellakaan ollut tyytyväinen. Hän oli edistynyt palattuaan Saksasta, mutta nyt mies halusi sulkea kaikki ulos elämästään.

"Olen aina ystäväsi", nainen väitti vastaan nopeasti. "Tämä ei voi tulla meidän väliimme. Ei kaiken jälkeen", hän pudisti pienesti päätään ja kurkotti toisella kädellään Artemiksen suuntaan, vaikka tiesikin ettei ylettäisi mieheen nousematta pöydän äärestä ja kiertämällä sen toiselle puolen.
"En ajatellut, että sillä olisi niin suurta väliä sinulle. Olen pahoillani."

Artemis veti silti kättään pois tuon ulottuvilta, sähähtäen iiriksi pari pientä loukkausta. Sama nauru karkasi uudelleen huulilta.
"Voi kuinka suloista, olet pahoillasi. Sehän auttaa."

Nainen painoi päänsä loukkausten edessä. Ehkä hän oli ansainnut muutaman rumemman sanan toimintansa johdosta, mutta alkoihan tämä nyt olla jo melkoista ylireagointia. Artemis käyttäytyi kuin hän olisi tarkoituksella valehdellut miehelle ja yrittänyt loukata tuota.
"Sen pitäisi", Caitlin vastasi, vaihtaen lennosta iiriksi. Ehkä Artemiksen pitäisi vain saada purkaa mitä ikinä ne tunteet olivatkaan, mitä nämä uutiset miehessä olivat herättäneet, ja iiri tuntui olevan kieli, jolla mies ilmaisi myös tyytymättömyyttään terävämmin sanoin. Sama se hänelle olisi, millä kielellä he keskustelisivat, kunhan asia vain saataisiin puhuttua selväksi. "En tahtonut loukata tai satuttaa sinua. En yrittänyt tarkoituksella pitää sinua pimennossa."

Se ei auttanut. Se kaikki oli saanut miehen vetäytymään puolustuskannalle ja takaisin kuoreensa.
"Et tarkoittanut... Jos et tarkoittanut, miksi teit niin? Sitä minäkin! Tuollaisia asioita ei tehdä vahingossa!"

"En tahtonut että joutuisit murehtimaan minun asioitani, kun sinulla oli niin paljon kaikkea muutakin elämässäsi", Caitlin nielaisi. "Sanoin jo, että olen pahoillani. Mitä muuta vielä tahdot minulta? Jos voisin tehdä kaiken toisin, tekisin niin, mutta en voi muuttaa mennyttä."

"Mitä haluan? Haluan että häivyt!" Osa Artemiksesta halusi soittaa Veronican käymään tai mennä naisen luo juomaan sekä nollaamaan muutoin pää. Loput hänestä halusi vain käskeä englantilaisnaistakin painumaan helvettiin hänen elämästään.

Caitlin huokaisi. Artemis ei tuntunut hyväksyvän hänen vilpitöntä anteeksipyyntöään eikä ymmärtämään, ettei tämä ollut maailmanloppu. Ehkä hänen täytyisi vain kunnioittaa miehen toivetta ja jättää tuo pohtimaan asiaa itsekseen. Ehkä Artemis vain tarvitsi hieman aikaa.
"Selvä", nainen nyökkäsi pienesti ja nousi hitaasti pöydän äärestä. "Nähdään ylihuomenna." Koska hänen häitään mies ei voisi jättää väliin. Se ei olisi reilua kenellekään.

Mies ei sanonut mitään, käänsi vain selkänsä naiselle. He näkisivät ylihuomenna, hän esittäisi kaiken olevan hyvin ja erakoituisi sitten, siirtyisi olemaan jälleen katkera, yksinäinen ja paska irlantilainen.

"Hyvää yötä, Artemis", Caitlin toivotti lähteissään odottamattakaan vastausta. Tämähän oli mennyt hyvin, hän onnitteli itseään ironisesti suunnistaessaan tien varteen parkkeeratulle autolleen. Luojan kiitos hän voisi paeta Lontooseen.