Hello you

"No niin, alan siis sopeutua heti joukkoon! Viisi valmennusta päivässä, ilman taukoja ja nukun yöt autossa tallin parkkipaikalla. Hienoa, tätä olen halunnut aina elämältäni."
Miyato kohotti kulmaansa ja virnuili vinosti toiselle.
"Kunhan vaan... Tökin. Senkin kettu. Mutta oikeasti, ihana olla Englannissa. Et tiedä miten ikävä oikeasti oli tänne. Amerikka ei ole enää minun juttu."

Teddy ei voinut kuin nauraa nuoremmalleen. Niinpä. Sellaista se tuppasi olemaan kiireisimpinä aikoina. Hän oli onnellinen siitä, miten vaivattomasti oli pystynyt pitämään valmennusmääränsä vähäisinä. Olisihan tulijoita ollut useampaankin, mutta hän arvosti omaa rauhaa liikaa valmentaakseen aamuvarhaisesta iltamyöhään. Erityisesti nyt kun kotona olisi nainen, jonka luokse palata.
"No just", hän tyrskähti selitykselle. No tökkikööt sitten. "On oikeasti ihanaa että tulit takaisin. Ei tarvitse enää laskea aikaeroja." Niin kuin se nyt olisi ollut kaikista vaikein osa eri puolilla maailmaa asuvan ystävän kanssa kommunikoinnissa.

"Tykkään täällä asua täällä. Ja kaikki ystävät asuu täällä. Olen myös sopivan kaukana äidistä. Hän on ihan mahdoton, paapoo kokoajan. Pelkää että proteesi vain murenee altani, kaadun ja halkaisen kalloni."
Miyato hymähti ja joi sen oluensa loppuun. Pitäisiköhän hänen mennä kohta kotiin? Hän ehtisi kyllä kiusaamaan ystäväänsä vielä monet kerrat.
"Minun pitäisi varmaan mennä. Hettyllä alkaa olla ruoka-aika."

"Mutta sinähän voit liukastua ja halkaista kallosi!" Teddy parahti teeskenneltyä, teatraalista kauhua äänessään, ennenkö nauru voitti. Ei Miyato päätään rikkoisi kaatumalla, joten tuon äidin huoli oli kerrassaan turhaa. Nuorempi mies pärjäsi kyllä kerrassaan loistavasti.
"Eihän hienoa neitiä nyt nälässä saa pitää. Tule käymään pian uudestaan", mies naurahti nousten ylös sohvalta. Ehkä seuraavalla kerralla hänen asuntonsa voisi näyttää enemmän kodilta - mutta mitäpä sitä enää tässä kohtaa kalustamaan. Hyvällä lykyllä hän vois myydä sen pian pois ja keskittyä elämään Gabriellen kanssa, vaikka moisesta unelmoiminen tuntuikin vaaralliselta.

Miyato nousi ylös sulavin elkein. Ei hänestä päällepäin huomannut mitään erilaista, ainakaan nyt kun pitkät housut olivat jalassa. Hän halasi Teddyä vielä ja napautti sormiaan. Setteri nousi ylös lattialta ja lönkytteli omistajansa vierelle.
"Istu."
Koiran istuttua hän sujautti puolikuristavan kaulapannan sen kaulaan, hihna oli aina kiinni pannassa.
"Ei saakaan. Tulen, voit olla varma. Nyt kun voin. Nähdään töissä."
Oli outoa sanoa niin. Miten hän saattoi olla Theodore Morlandin kollega? Se pieni fanipoika hänen sisällään villiintyi siitä oivalluksesta. Miyato lähti autolleen, hän saattaisi kahden oluen jälkeen vielä hyvin ajaa kotiin.

Mies vastasi lämpimästi halaukseen seuraten sen jälkeen mielenkiinnolla, miten ystävä toimi hienon koiransa kanssa. Hetty vaikutti kyllä kerrassaan loistavalta kumppanilta Miyatolle. Onneksi mies oli saanut moisen apulaisen elämäänsä.
"Nähdään töissä", hän naurahti onnellisena siitä, että tallille mahtuisi jälleen yksi tuttu, ystävällinen kasvo, jonka kanssa voisi aina istahtaa alas oleskelutilaan juomaan kupillisen kahvia valmennusten välissä.