Hello you

Miyato oli suunnitellut tämän tarkkaan. Hän oli kipaissut tänään tallilla, vakoillut Teddyn valmennusaikataulun ja jutellut tuon kanssa Skypessä aivan kuten ennenkin. Hän tiesi että mies olisi tänään yksin kotona koko illan. Mikä siis sen parempi idea kuin hakea tutusta paikasta noutoruokaa kahdelle, kaupasta muutama hyvä olut ja suunnata vanhan ystävän luo? Miyato halusi juhlistaa paluutaan Newcastleen ja tavata Teddyn kasvotusten. Hän oli monesti pahoitellut sitä miten väärässä paikassa oli ollut kun mies olisi tarvinnut häntä. Theodore oli saanut hänet edes ulos asunnosta kun hänellä oli ollut vaikeaa eikä Miyato ollut täällä silloin kun mies olisi häntä eniten tarvinnut. Menetettyään lapsensa, naisystävänsä jota oli ollut aikeissa kosia ja rakkaan hevosensa. Theodore ei ansainnut sitä. Harva ansaitsi hänen mielestään.

"Okei, hienoa et se valmennus meni hyvin. Tilaa sille hieroja, maksan sen tietysti. Se täytyy saada auki ennen kevään kisoja. Lähden teidän kanssa ensimmäisiin kisoihin Ranskaan ja palaan Rosingsiin valmennusleiriksi. Katotaan koska liityn takas teidän seuraan, koitan olla mahdollisimman paljon mukana. Sen mitä valmennukset antaa myöden. Mut hei, Andrea, pitää lopettaa. Menen moikkaamaan Theodorea. Niin niin, Morlandia. Moikka, kiitos kun ilmotit."
Miyato huokaisi puhelu lopetettuaan ja nousi autostaan. Hän otti ruoan ja juotavat mukaan, astellen oikean asunnon ovelle. Nuorukainen soitti ovikelloa, toispuoleinen virne kasvoillaan. Hän ei malttaisi odottaa ystävänsä ilmettä.

Teddy oli viettänyt vapaata iltaansa sohvallaan, kasa papereita eteensä leviteltynä ja läppäri huoletta kaiken päälle heitettynä. Hän oli yrittänyt suunnitella valmennuksia seuraavalle viikolle ja tarkistaa sekä Minxin että Hookin kisakalentereita. Jälkimmäinen oli lähinnä muodollisuus, sillä hän tiesi Kaufmanin ajavan kaikki ratkaisut Morlandin teräsrouvan kautta, joten kisakalentereissa tuskin olisi mitään, mihin hänen tarvitsisi puuttua. Ei enää, kun äiti oli jo tarkistanut ne ja osallistunut niiden rakentamiseen omin ehdotuksinsa. Mies huokaisi hylätessään tulosteen muiden papereiden joukkoon. Ehkä hän vain väittäisi katsoneensa ne läpi ja toivoisi, ettei äiti alkaisi tentata häntä siitä, missä hevoset kulloinkin olivat. Teddy vilkaisi kelloa ja painoi läppärin kannen kiinni. Ei hän enää töitä saisi tehtyä, joten olkoot. Huomisen valmennukset olivat jo tarkkaan harkitut, joten hän voisi hyvin jatkaa työntekoaan vasta huomenna. Antaa itselleen tämän illan vapaaksi, ja tehdä… Niin, mitä?

Ovikellon sointi katkaisi ajatukset, kun mies kääntyi katsomaan yllättyneenä oveaan. Mitä ihmettä. Hän ei ollut tilannut noutoruokaa, vaikka Gabriellelle annettu lupaus siitä, miten hän pitäisi itsestään parempaa huolta jatkossa kummittelikin takaraivossa. Kuka muu muka hänen oven taakseen ilmestyisi, ellei ravintolan kuski? Hämmentyneenä mies nousi sohvalta vaivautumatta siistimään levittelemiään papereita ja harppoi ovelle aukaisten sen rivakasti. Hetken Teddy vain tuijotti hyvää ystäväänsä suu auki ja silmät lautasen kokoisina, ennenkö harppasi eteenpäin kädet levällään. Miyato oli Englannissa?
"Sinä senkin ruoja", mies nauroi peruuttaessaan halauksesta. "Skypetin kanssasi tänään etkä millään voinut mainita, että olet samalla aikavyöhykkeellä?" Vau. Hän ei tosiaankaan ollut odottanut ystäväänsä ilmestyväksi näin varoittamatta oven taakse. Mies haroi hiuksiaan ja nyökkäsi kohti tuttun logon koristamaa kassia.
"Pääset sisään ihan vain koska toit ruokaa", mies virnisti ja viittoi Miyatoa astumaan sisään hänen uuteen kerrostaloasuntoonsa. Asunto kaipaisi enemmän huonekaluja jotta se ei näyttäisi niin tavattoman tyhjältä ja persoonattomalta, mutta hän ei ollut jaksanut ripustella kehystettyjä kuvia seinilleen - vielä. Toisaalta hän oli hokenut samaa joka viikonloppu aina syksystä alkaen, kun oli tänne muuttanut, eikä se hetki ollut vieläkään tullut vastaan. Mies suuntasi tyhjentämään sohvapöytää levittelemistään papereista, jotka oli onneksi vain helppo napata sekalaiseen kasaan ja hylätä keittiön tasolle. Hän lajittelisi ne myöhemmin.

Miyato halusi nähdä Teddyn ilmeen, todella halusi. Ja se oli sen arvoinen, kun pidempi mies avasi vihdoinkin sen asuntonsa oven. Hän ei kädet täynnä voinut vastata halaukseen, mutta nojautui hieman miestä vasten. Hän oli kaivannut brittiratsastajaa todella ja kaikkea muutakin Englannissa. Enimmäkseen kuiten ystäviään ja upeaa tammaansa, joka toimi loistavasti Andrean kanssa. Ristiverinen nauroi pehmeästi ja ojensi tuomisiaan häntä syyttelevää miestä kohti.
"Halusin yllättää. Ota nuo, haen Hettyn vielä autosta. Otin sen mukaan."
Sen sanottuaan Miyato lähti hakemaan autostaan vielä irlanninsetteriään, joka toimi hänen seuraneitinään. Hän palasi Teddyn asunnolle ja sulki oven perässään, päästäen koiran irti.
"Vapaa."
Se käsky kertoi Hettylle, ettei sen oletettu olevan kokoajan kiinni Miyatossa, vaan se saisi rentoutua ja olla haluamallaan tavalla - sääntöjen rajoissa - asunnossa. Nyt hän otti asiakseen halata Teddyä kunnolla, kun kätensä olivat vapaat. Hän katseli asuntoa, kolkko se kyllä oli.

"Ja niin, halusin yllättää. Ilmeisesti juorut ei ole ehtinyt vielä Rosingsissa kovin pitkälle, Effie ja Andrea ovat pitäneet suunsa kiinni. Olin ajatellut muutenkin palaavani, mutta nyt palasin nopeammin kun tarjottiin valmentajan pestiä Rosingsista. Kenttäratsastukseen suuntaavia junnuja. Andrea tiesi tästä jo mutta vannotin hänet olemaan hiljaa. Halusin nähdä tuon venähtäneen naamasi."
Jenkkiaksentti miehen puheessa oli voimistunut jälleen. Hän oli kuitenkin ollut vuoden poissa ja jutellen vain Andrean ja Teddyn kanssa Skypen välityksellä. Eiköhän se taas muuttuisi, etenkin jos hän jäisi pysyvästi tänne. Nyt aksentti vain luultavasti särähti korvaan melko terävästi.
"Ja totta kai toin ruokaa. Tiedän ettei täällä olisi ollut. Mitä sinulle kuuluu, kollega?"
Nuorempi istui sohvalle, kieltäen Hettyä hyppäämästä sinne.
"Ei kai Hetty muuten haittaa? Unohdin kokonaan kysyä."

Teddy nauroi ottaessaan ruuat vastaan. Sillä aikaa kun mies nouti koiransa, hän siivosi sohvapöydälle tilaa ja asetteli noutoruuan tarjolle. Hän jätti pari kylmää olutpulloa pöydälle, mutta laittoi loput jääkaappiin. Lämmintä olutta ei tosiaankaan olisi hehkeää juoda. Mies halasi uudestaan ystäväänsä edelleen häkeltyneenä siitä, että tuo oli vain ilmestynyt oven taakse.
"No onnistuit siinä todellakin", mies mutisi huvittuneena istahtaessaan alas sohvalle ja korkatessaan toisen olutpulloista. Hän ei ollut lainkaan osannut odottaa oven aukaistessaan, että Miyato seisoisi toisella puolen. Hänen ystävänsä, joka oli asunut rapakon toisella puolen aina tähän hetkeen saakka.
"Vau, todella upeaa", Teddy kannusti kuunnellessaan amerikkalaisen suunnitelmia. Kenttäjunnujen valmennus olisi varmasti palkitsevaa niin lapsille kuin Miyatolle itselleenkin. Uskomatonta. Miten hän ei ollut kuullut tästä mitään tallilla, jossa juorut kulkivat yleensä niin nopeaan tahtiin, ettei mikään säilynyt salaisuutena kolmea silmänräpäystä pidempään? Kai hän oli vain elänyt liian eristäytyneenä tallillakin, eikä kukaan ollut vaivautunut puhumaan tästä hänen kuultensa.

"Itse asiassa, jääkaapissani on kyllä ruokaa", mies ei voinut olla korjaamatta huvittuneena. Olihan hän käynyt kaupassa - ja törmännyt Gabrielleen, ja unohtanut siinä samassa kokonaan, että ostetuista tarvikkeista kuuluisi jotain kokatakin. Niinpä jääkaappi oli täynnä aineksia, joista hän tuskin saisi mitään kunnollista kasaan. Ehkä ihan hyvä, että Miyato oli tuonut tullessaan ruokaa.
"Ei todellakaan haittaa", Teddy vakuutti lämpimästi seuraten katseellaan setterin kulkua. "Päin vastoin. Pidä huolta, että otat sen mukaan", hän virnisti. Ei hän voisi Miyaton koiraa viedä, vaikka kaipasikin lemmikkiä asuntoonsa elämään. Olisi vain pitänyt hommata koira silloin kun hän oli sitä pohtinut syksyn mittaan, ja sopivia pentujakin oli ollut tarjolla.
"Yritän edelleen ymmärtää että olet todella täällä", mies naurahti rapsuttaen niskaansa ennenkö kulautti kylmää olutta suoraan pullosta. Olisihan sitä voinut lasitkin tuoda, mutta mitä sitä turhia. "Ei vanhoille miehille tällaisia yllätyksiä saa järjestää. Sydänparkani vielä luovuttaa kokonaan."

Miyato oli iloinen. Tuntui kuin hän ei olisi poissa ollutkaan. Hän kuitenkin tiesi mitä Teddylle kuului, pidettyään tuohon aktiivisesti yhteyttä rapakon takaakin.
"Ja haluan seurata Coran uraa lähempää. Andrea onnistui kvaalaamaan kolmen tähden kisoihin. Kuolen jännityksestä."
Hän oli niin innoissaan, vaikka ei olisikaan se joka ratsastaisi. Hän saisi kuitenkin nähdä upean tammansa tekemässä sitä mitä se rakasti. Se oli tärkeintä.

"Oho, olet päässyt kauppaan asti?"
Miyato avasi toisen olutpullon, virnistäen vinosti ennen kuin otti huikan siitä. Hän joutuisi lähtemään taksilla, mutta ei sen olisi niin väliksi.
"Hyvä. Tällainen on sille ikään kuin vapaata, kun sen ei tarvitse odottaa koska ahdistun tai saan raivokohtauksen. Mutta et vastannut, mitä sinulle kuuluu? Ja ehdit tottua siihen kyllä, tulen asumaan tallilla."

"Aivan mahtavaa", mies intoili Miyaton mukana. Coran uraa oli aina hauska seurata, ja nyt kun tasokin taas kovenisi… Vau. Kolmen tähden kisoissa oli jo kunnolla kisatunnelmaa.
"Sanoinhan jo kauan sitten, että Cora pääsee vielä rökittämään Minxin", mies virnisti ajatellen kiukkuista punaruunikkoaan, joka sekin kilpailisi kolmea tähteä edelleen - Kaufmanin suureksi harmiksi. No, ehkä tamma vielä nousisi sieltä. Potentiaalista ei ollut puutetta, mutta kisatulosten pohjalukemat eivät antaneet osallistumisoikeutta yhtään korkeammalle. Kunhan Minx vain käyttäytyisi tänä keväänä radoilla, ja tilanne muuttuisi. Tai sitten ei.

"Ei se nyt niin kaukana ole", mies naurahti silmiään pyöräyttäen. "Sitä paitsi, onhan minulla auto. Samalla vaivalla sitä käy kaupassa pyörähtämässä kuin tallillakin." Paitsi jos unohti käydä kaupassa monta päivää putkeen, kuten hän oli tehnyt.
"Minulle kuuluu hyvää", Teddy nauroi, "ei se ole muuttunut aiemmasta skypepuhelusta." Syitä hän leveälle hymylleen ei mielellään lähtisi sen tarkemmin aukomaan.
"Tallilla on hyvä asua", hän nyökkäsi hyväksyvästi. Miyato viihtyisi Rosings Parkissa varmasti kerrassaan loistavasti, eikä hän nähnyt mitään syytä miksei nuori mies sopeutuisi valmentajienkin sekaan vaivattomasti. Junioriratsastajat varmasti saapuisivat sankoin joukoin Miyaton valmennuksiin. Kun vaihtoehtoina oli teräksinen Fairchild tai ankara Burke, leppoisa amerikkalainen saisi varmasti junioriratsastajista oman fanikerhonsa.
"Seuraavalla kerralla saat kyllä luvan ilmoittaa, kun päätät saapua jostakin kauempaa", Teddy naurahti vilkaisten paperinivaskaa, jonka oli levittänyt keittiön tasolle. "Olisin edes voinut leikkiä, että tämä paikka on yleensä siistinä." Vaan eipä siinä paljoa sotkenut, kun lähinnä kävi kotona nukkumassa.

Miyato varmasti olisi valmentajana lasten mieleen. Hän osasi kannustaa ja halusikin nähdä pienten ratsastajanalkujen kasvavan ja kehittyvän. Ehkä hän joskus vielä näkisi hänen valmennuksissaan olleen englantilaisratsastajan arvokisoissa palkintokorokkeella? Kuka tietäisi ja siksi hän halusikin tehdä tätä.
"Ei se ole vielä rökittänyt. Andrea on kyllä terässä, ottaen huomioon että hän aloitti viime vuonna treenaamisen. Kenttää hän ei ole ratsastanut hetkeen, koulu on esteratsastajan heikoin lenkki. Esteosuuksilla he ovat mahtavia. Olen iloinen että hän saattoi otta Coran ratsastettavakseen, vaikka hänellä on neljä muutakin hevosta."
Häntä oli jännittänyt, mahtuisiko Andrean kalenteriin. Onneksi kaksi naisen hevosista oli verrattain nuoria, yhdellä ei olisi montaa vuotta enää jäljellä ja yksi oli keskellä parhaita kilpavuosiaan. Hän todella toivoi että Andrean haave ensi vuodella toteutuisi ja nainen pääsisi saksalaisen ruunansa kanssa vakavissaan kilpailemaan paikoista todellisissa arvokisoissa.

"Se miten vaikeaa sinun on ollut sinne sanomasi mukaan mennä, kielii että lähin kauppa olisi Glasgowissa."
Miyato hymähti, ottaen pari kulausta korkkaamastaan oluesta. Hän nyökkäsi, jääden tosin tutkailemaan sitä leveää hymyä. No jaa, ehkä mies oli vain iloinen hänen näkemisestään. Jos tuota jatkuisi kauan, hän ei uskoisi enää sen johtuvan hänen yllätysvisiitistään.
"En ole enää lähdössä kauemmas. Teddy, mä jään tänne. Amerikassa oli kivaa kuukauden, sen jälkeen halusin takaisin. Mulla on elämä täällä, siellä oli vaan outo olo, odotin kokoajan että koska lähden kotiin. Mutta ilmotan kyllä koska palaan kisareissulta, jos sydämesi ei muuten kestä."

Teddy naurahti. Niinhän se taisi olla. Mitä enemmän hän esteratsukoita valmensi, sitä enemmän joukosta erottuivat ne, jotka jaksoivat käydä myös kouluvalmentajien opissa. Oli vaikea kuvitella, että Andrealla olisi ongelmia Coran kanssa sileälläkään. Corahan oli niin mukava ratsu, ja Andrea varmasti lahjakas ratsastaja.
"Mutta se tulee aivan varmasti rökittämään", mies hymähti huvittuneena ja kurkotti noutoruuan pariin. Parempi syödä se ennen kuin jäähtyisi kokonaan. Hän viittasi Miyatoa nappaamaan toisen lautasen pöydältä itselleen.
"Minx jaksaa kiukutella Kaufmanin kanssa turhankin usein. En taas tajua mikä sitä vaivaa", hän pudisteli päätään. Ei hän rehellisesti sanottuna osannut murehtia tammansa käytöstä, sillä Minx voi kaikkien muiden kriteerien mukaan hyvin, eikä koskaan yrittänyt heittää häntä maneesin seinään. Ehkä Kaufmanille vain osui tamman huonot päivät, tai sitten mies liioitteli ongelmiaan punaruunikon kanssa silkasta valittamisen ilosta.

Teddy hymyili lammasmaisesti. Niinpä kai sitten. Ei hän ollut turhan aktiivisesti kaupassa käynyt, siinä Miyato oli oikeassa. Ehkä hänen täytyisi taas nyt oppia käymään, siltä varalta että Gabrielle haluaisi joskus tulla käymään hänen asunnollaan. Tyhjä jääkaappi ei olisi kovinkaan kaunis näky vastassa.
"Sehän on mahtavaa", mies naurahti lämpimästi. Hän saisi ystävänsä ihan pysyvästi takaisin. Kuinka upeaa! Ei tarvitsisi pohtia, koska he seuraavan kerran näkisivät kasvotusten, kun Miyato pysyttelisi täällä valmentamassa kenttäratsastuksen tulevaisuudenlupauksia ja seuraamassa tammansa kilpauraa kosketusetäisyydeltä.
"Missäpäin asut nykyään? Newcastlessa?"

"Niin kai. Toivon kyllä vähän, Andrea on niin jännittynyt ja hermona. Etenkin kun hän sai Saksasta nuorehkon tamman itselleen rataesteille. Se on ihan mahdoton diiva kuulemma, mutta potentiaalia riittää. Tiesitkö muuten että Cavanaugh palaa Saksasta? Sen mukana tulee se Andrean tamma ja joku ruuna jolla se joutuu Cavanaughn yksityisvalmennuksiin. Irlantilaispiru vissiin tuntee niiden hevosten omistajan tai jotain."
Miyato ei tiennyt tiesikö Teddy uudesta estevalmentajasta, mutta ajatteli nyt juoruta tästä sitten eteenpäin. Miyato ei onneksi enää itse olisi vaarassa päätyä sen miehen valmennuksiin. Andrea-raasu taas joutuisi. Hetken hän miettikin, voisiko puhua Teddylle siitä mikä mieltä oli painanut. Skypessä ei kehdannut.

"Joo, Newcastlessa. Aika lähellä vanhaa paikkaa, parin korttelin päässä siitä."
Miyato tarkensi vielä, hän antaisi kyllä Teddylle tarkan osoitteen myöhemmin. Hän mietti hetken ja kohotti katseensa sitten toiseen.
"Teddy, tämä on tosi outo kysymys, mutta. Mutta. En tiedä miten kysyisin tätä. Mistä tiedät että pidät nimenomaan naisista?"

"Oho", Teddy älähti. Vai että Cavanaugh oli tulossa takaisin? Onneksi hän ei joutuisi enää ratsastamaan miehen silmien edessä, koskaan. Hän muisti edelleen saamansa kritiikin turhankin tarkasti.
"Käy melkein sääliksi Andreaa. Mutta toisaalta, jos hevonen on hyväkin niin ehkä moisesta järjestelystä on enemmän iloa kuin harmia." Hän ei millään suostuisi ratsastamaan Cavanaughin silmien edessä yksityisvalmennuksessa kerrasta toiseen. Porukkavalmennuksessakin irlantilainen oli löytänyt virheitä liian tarkkaavaisin silmin eikä säästellyt sanojaan kertoessaan niistä ratsastajille.

"No mutta sehän on kiva. Ainakin tiedät kadunkulmat hyvin", mies hymähti tyytyväisenä. Newcastle oli suuri kaupunki. Hänestä oli tuntunut hetken kuin hän olisi muuttanut kokonaan uuteen kaupunkiin, kun oli muuttanut aiemmasta asunnostaan tähän. Mies huuhtoi noutoruuan alas kulauksella kylmää olutta, kun Miyato yritti keksiä tapaa muotoilla kysymyksensä, joka mitä ilmeiseimmin oli tärkeä nuorelle miehelle. Hän nyökkäsi kannustavasti laskien pullon otteestaan. Teddy kurtisti kulmiaan useat vastakysymykset mieleen kohoten. Miyato ei vaikuttanut siltä että kaipasi psykologiaan painottuvaa luentoa tai sörkkiviä kysymyksiä, joten hetken hän pureskeli alahuultaan pohtiessaan mitä sanoisi.
"En tiedä, vastaako tämä lainkaan kysymykseesi", mies aloitti tietäen tarkalleen, että se vastaisi ääneen esitettyyn kysymykseen. Hän epäili, että taustalla oli toinen kysymys, jota Miyato ei halunnut sanoa ääneen. Ei ystävää oikeasti hänen tapansa poimia seuraa sänkyynsä kiinnostanut.
"Olen aina kiinnostunut naisista. Siitä miten he puhuvat, kantavat itseään, ajattelevat, liikkuvat. Joskus ihan puhtaasti siitä, miltä he näyttävät", hän lisäsi rehellisyyden nimissä. Kukapa ei olisi joskus unohtunut tuijottamaan kadulla ohikulkevan naisen takamusta. Teini-ikäisenä se oli tuntunut olevan merkittävä osa elämää.
"En ole koskaan kyseenalaistanut sitä sen pidemmälle. Olen nähnyt mielenkiintoisen ihmisen, tutustunut häneen ja halunnut enemmän. Joskus olen vain nähnyt kauniin naisen ja toivonut, että voisin kantaa hänet makuuhuoneeseen", ja joskus hän oli sen tehnyt. Hän kohautti harteitaan tietämättä oikein mitä muuta siitä sanoa. Gabriellen nimen vetäminen keskusteluun tuntui liian riskialttiilta, vaikka olisi ollut helppoa kuvailla perhosia vatsassa, jotka naisen näkeminen aina sai aikaan. Tapaa jolla sydän jätti lyönnin väliin ja silmien irrottaminen naisesta tuntui tuottavan fyysistä tuskaa.

Oli, Cavanaugh todellakin oli tulossa takaisin.
"Oletko nähnyt sitä missään? Andrea kuvaili sen ja se ei näytä kuulemma enää korpilta. Sillä on kuulemma nykyään oranssi polkkatukka."
Miyato halusi nähdä Teddyn ilmeen.

Hän kuunteli toisen selitystä, mietiskellen. Hän oli tapaillut Andreaa ja pitänyt siitä, jopa suudellut naisen kanssa. Eikä hän oikein tiennyt taas mitä mieltä olisi mistään.
"Mmmmh. Siis kun... Silloin ennen kun lähdin, saatoin tapailla Andreaa hetken aikaa."
Niin, kyllä sitä tummatukkaista esteratsastuslupausta joka oli ratsastanut Coraa vuodenpäivät. Juuri sitä, naista.
"Enkä oikein tiedä taaskaan mistään mitään."

Teddyn ilme venähti. Oranssi polkkatukka Cavanaughlla? Sitä hän ei näkemättä uskoisi. Oli mahdotonta edes kuvitella moista hiustyyliä miehelle, joka oli piinannut heitä valmennuksissaan anteeksiantamattomasti. Mies pudisteli päätään silmät suurina. Olisipahan ainakin hyvä syy lähteä tallille ja pyöriä oleskelutilassa kuuntelemassa tallilla kiertäviä juoruja. Ehkä hän törmäisi portaikossa punapäiseen irlantilaismieheen.
"Oh", miehen huulilta karkasi, kun Miyato selitti kysymyksensä taustoja. Hän ei tosiaankaan ollut oikea ihminen, kenen kanssa keskustella tästä. Hän oli aina nähnyt kaiken niin suoraviivaisesti, eikä pysähtynyt miettimään seksuaalisuutta sen useammalta kannalta. Hän oli suunnannut painotuksensa muualle psykologian opinnoissaan.
"Anna itsellesi aikaa. Näihin kysymyksiin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Mitä jos vain ajattelet asiaa niin, ettet etsi mitään tiettyä kategoriaa itsellesi, vaan annat elämän tuoda jonkun mielenkiintoisen eteesi?" Hän yritti ennenkö kohotti olutpullon huulilleen. Tätä keskustelua varten olisi tarvinnut jotakin vahvempaa. Tai ehkä ei, sillä pienessä tulisi vielä sanottua jotakin typerää.

"En uskalla edes tapailla ketään. Andreaa uskalsin, kun hän... Tiesi. Pelkään että kaikki pelästyy kyborgia."
Se oli se hänen perimmäinen ongelmansa. Hän ei uskaltanut enää edes pyytää ketään ulos. Se tuntui hankalalta, vaikka olisi pitänytkin jostakusta todella.
"Ei sitä vaan viitsisi heti kertoa ja sitten kun ihmiset kuulee, ne säikähtää ja juoksee karkuun. Ehkä Cora on mun mielenkiintoiseni? Elämäni valo ja sitä rataa."
Miyato naurahti kuivasti ajatuksilleen. Hän olisi kaivannut edes muutamia treffejä, ei mitään vakavaa. Jotakin. Saadakseen selvyyttä asioihin ja hyvän kokemuksen treffailusta, pitkän ajan jälkeen.
"Mitäs sinä? Ryvet edelleen Gabriellen lähdön jäljiltä ja haet lohtua baarista?"

"Tämä on 2000-luku. Eivät ihmiset pelästy, ja jos pelästyvät, niin he eivät olleet sinua varten", Teddy totesi päättäväisesti. Oli vaikea kuvitella, että joku juoksisi pakoon vain kuullessaan onnettomuuden hinnasta, jonka Miyato oli joutunut maksamaan. Miyato ei ollut ainoa laatuaan, mutta ainakin miehellä oli tarina kerrottavanaan. Samaa ei voinut sanoa kaikista, joiden tarinat olivat lähinnä autokolareita tai sairauksia.
"Löydät aivan varmasti jonkun Coran rinnalle", mies vastasi huvittuneena. Ei hevostamma kaikessa suloisuudessaan voisi Miyatoa kokonaan itselleen omia. Joku onnekas mies tai nainen huomaisi vielä Miyaton. Nuoremman kysymys sai puremaan alahuulta. Sen kuvan hän oli tietenkin skypen välityksellä antanut, mutta miten kertoa muuttuneesta tilanteesta? Kuuluiko se edes Miyatolle? He eivät olleet varsinaisesti puhuneet siitä, kuinka hiljaisena tämä olisi pidettävä siihen asti, että nainen saisi selvitettyä kaiken Lontoossa. Hän tiesi omasta puolestaan, että olisi vain halunnut huutaa kattojen harjoilta koko Newcastlelle, miten oli saanut elämänsä naisen takaisin elämäänsä.
"Ryven hieman vähemmän", Teddy vastasi kuivasti ja kohotti kulmaansa nuoremmalleen. "Olenhan tässä enkä suinkaan baarissa tälläkin hetkellä. Yritän keskittyä valmentamiseen. Siinä riittää puuhaa, joka pitää poissa baareista."

"2000-luku ja olen alle 25-vuotias mies proteesilla. Enkä edes veteraani merijalkaväestä."
Miyato mutisi, koettaen virnistää hieman. Hän kulautti oluesta miltein puolet alas, keskittyen syömään kun kuunteli miehen kertomusta omasta elämästään. Kyllä hän olisi kuullut mielellään siitä ja ollut onnellinen toisen puolesta. Teddy ja Gabrielle olivat olleet siihen asti ylivoimaisesti paras pari jonka hän oli tiennyt. Joten noiden ero oli tuntunut todella pahalta.
"No niin olet. Mutta kai tiedät että haluaisin tietää jos jotain tapahtuisi? Olet vatvonut sitä todella kauan. En sano ettet saisi, mutta ansaitsisit jotain hyvää elämääsi. Olitte upea pari ja harmittaa todella että erositte. Kun selvästi rakastitte toisianne."

"Veteraanissa nyt olisi jo syytä juosta pakoon", Teddy virnisti. Tai riippui varmasti paljon henkilöstä. Rosingsissakin taisi olla työntekijä, joka oli siirtynyt tallielämään armeijasta. Hän ei ehkä antaisi omia hevosiaan Sawyerin hoitoon, mutta mitä hän oli järkähtämättömän naisen työnteosta nähnyt, oli tuo oiva lisä vauhdikkaaseen arkeen tallilla.
"Totta kai", mies vannoi, vaikka olikin vaikea näyttää sopivan surkealta ja haikealta, kun Miyato puhui siitä, mitä hänellä ja Gabriellella oli ollut. Mitä heillä voisi taas olla. Tulisi olemaan, jos häneltä kysyttiin.
"Se on jo mennyttä ja tämä on nyt nykyhetki, johon on pakko keskittyä. En voi katsoa loppuelämääni olkani yli toivoen, että menneisyys jotenkin ihmeellisesti tulisi lähemmäs", hän huokaisi. Hänen ei tarvitsisikaan. Gabrielle oli hänen tulevaisuutensa, kuten oli aina ollutkin.
"Ajattelin hommata vihdoin sen koiran. Olisiko siinä tarpeeksi hyvyyttä elämääni?" Mies virnisti leikkisästi. Ei hän tosiaankaan hankkisi koiraa nyt, kun oli saamassa kaksi kissaa osaksi elämäänsä rakastamansa naisen myötä.

Miyato löisi Teddyä jos saisi koskaan tietää tuon viilanneen häntä linssiin tässä asiassa. Hän huokaisi syvään ja pudisteli päätään.
"Hm. Katsokin sitten että seuraava naisesi on vähintään yhtä mukava. Ei mitään noitaa vaan sellainen kiltti nainen. Joka osaa pitää sinusta huolta. Menikä perille?"
Hän olisi itse tarvinnut sellaisen. Hetty laahautui omistajansa viereen, laskien päänsä tuon polvelle ja heilutti häntäänsä. Se aisti Miyaton huolen.
"Hmh, hassu tyttö. Ei oo hätää. Vapaa. Se on aina reagoimassa heti kun olen vähänkin tolaltani. Ennakoi raivokohtausta."

Teddy ei voinut kuin nauraa, vaikka ääneen hiipikin tietty katkera sävy, joka oli ollut osa elämää koko syksyn.
"Ei toista Gabriellen veroista ole missään. En edes yritä etsiä", mies pudisteli päätään. Kunhan kaikki vain menisi Lontoossa niin hyvin kuin Gabrielle oli suunnitellut, hänen ei tarvitsisikaan. Pieni pelko eli kuitenkin takaraivossa. Entä jos Gabrielle päättäisikin jäädä kihlattunsa luokse, kun näkisi tuon jälleen kasvotusten? Hän ei tiennyt, miten selviäisi erosta uudestaan.
"Sehän on aivan ihana", mies huokaisi koiraa katsellessaan. Miten hän oli selvinnyt syksystä ostamatta koiranpentua, vaikka niitä oli tuntunut olevan tarjolla joka puolella? Hyvä vain että hän oli pidättäytynyt ostamasta itselleen nelijalkaista seuraa, sillä muutoin siinä olisi ollut taas yksi muuttuja lisää soviteltavaksi palapeliin, jolta heidän yhteiselonsa Gabriellen kanssa jälleen tuntui. Kohta koko kuva olisi valmis, eikä tarvitsisi enää murehtia mistään.

Miyato vilkaisi setteriään ja silitti sitä korvan takaa hellästi. Hän ei tiennyt miten olisi tullut enää toimeen ilman Hettyä.
"Hetty on aivan ihana. Enkä tulisi enää toimeen ilman sitä. Kun turhaudun liikaa, se kiinnittää huomioni muualle. Arki on helpompaa kun en joka päivä hajota astioita tai itseäni kun raivoan."
Amerikkalainen hymähti hiljaa. Se oli kyllä todellakin helpotus että hän oli saanut terapiakoiran itselleen. Hettystä oli ollut paljon apua toipumisen kanssa.
"Se on auttanut tosi paljon."

"Aivan varmasti", mies nyökkäsi. Hän oli lukenut alavalintansa puolesta terapiakoirista paljonkin ja oli ehdottomasti yksi niistä, jotka olivat valmiita tukemaan terapiakoirien käyttöä kaikella tietämyksellään. Miksi eläimistä ei olisi ollut apua ihmisille? Eläimet olivat viisaita, viisaampia kuin moni antoi niille kunniaa, ja kuten Hetty hyvin osoitti, lämpimiä ja välittömiä. Eläimet auttoivat niin monen asian kanssa ihan ilman terapiakoiran koulutustakin.
"On siis onni, että sait sen. On ihana nähdä, että voit näin hyvin", Teddy lisäsi lämpimästi. Ystävän kamppailua oman itsensä hyväksymisen ja uusien rajoitteiden kanssa oli ollut raskasta seurata, mutta onneksi kaikki oli kääntynyt mitä parhaiten Miyaton kannalta. Suuressa osassa oli varmasti Hettyn tarjoama tuki, mutta nuorempi oli myös tehnyt kovasti töitä toipumisensa eteen aivan itsekin, mistä hän oli tavattoman ylpeä.

Miyatolla oli mennyt aikaa hyväksyä itsensä. Saatuaan itsensä hyväksymään edes jollakin tasolla sen kaiken, olo oli helpottanut hieman. Hän huokaisi syvään ja lopetti Hettyn rapsuttamisen. Koira kävi nukkumaan hänen jalkoihinsa, ollakseen valmiiksi miehen lähellä.
"On ilo voida edes näin hyvin. Kuntoutuksessa meinasi lähteä järki, mutta kyllä sekin siitä helpotti. Nyt taas alkaa elämä voittaa kun pääsin kunnolla hevosten pariin. Ja olin aika yllättynyt tarjouksesta Rosings Parkista. En olettanut että olisin valmentajamateriaalia sinne. Todellakaan."

Mies ei voinut kuin nauraa Miyaton ihmetykselle Rosings Parkin asettamista kriteereistä työntekijöilleen.
"Missä vaiheessa sinulta meni ohi se, että he ottivat minut valmentamaan?" Mies nauroi. Häntä oli kutsuttu yliopistolla Halinalleksi, eikä se puoli ollut kadonnut mihinkään hevostenkaan parissa. Hän kohteli ratsastajia kiltisti, antaen noille yhtä paljon kehuja kuin kritiikkiä, ja päätti jokaisen valmennuksensa aina onnistumisiin jokaisen ratsastajan kohdalla. Yksikään ratsastaja ei poistunut hänen luotaan itkien, ellei sitten sitä yhtä nuorta naista laskettu, joka oli murtunut kyyneliin, pudottautunut hevosensa selästä halaamaan häntä ja kiitänyt maneesin oville onnesta soikeana. Hän oli edelleen kovin hämmentynyt siitä tapahtumaketjusta, jos totta puhuttiin.
"Niin kauan kuin tiedät hevosista ja saat valmennukset kannattamaan, olet tervetullut osa työntekijätiimiä", hän totesi hyväntuulisesti. Siihen käsitykseen hän oli jäänyt seurattuaan muiden valmentajien liikehdintää tallille ja sieltä pois.

Miyato naurahti toisen sanoille. Niin kai, mutta Teddy oli sentään olympiamitalisti!
"Olet ollut olympiajoukkueessa. Minä jouduin vaihtopenkille ennen ensimmäistä kautta oikeasti kunnon kilpailuissa. Cavanaugh on ratsastanut ikuisuuden huipulla, Bogaert, mitä näitä nyt on. Kaikki huippuja. Ja sitten minä, pieni jenkkipoika jonkan korvantakuset eivät ehtineet kuivua ennen kuin olin poissa pelistä. Ja nyt pitäisi valmentaa kenttäjunnuja."
Olihan hän hyvä lasten kanssa ja osasi kertoa asiat pehmeästi, mutta silti rakentavasti.
"Koen itseni niin lapseksi."

"Ei se estä olemasta hyvä valmentaja", mies kohautti harteitaan toispuoleinen hymy huulillaan. Valmentajalta vaadittiin paljon eri ominaisuuksia kuin kilparatsastajalta, mistä hän oli varsin kiitollinen.
"Ole tyytyväinen, ettet joudu sovittamaan valmennusten yhteyteen vielä omien kilparatsujen kanssa treenaamistakin. En rehellisesti sanottuna tajua, miten muut pystyvät siihen", hän naurahti niskaansa hieraisten. Hänelle riitti kaikki valmennukset, joita hän piti. Niistä sai jo tarpeeksi täytettä päiviin.
"Ainakin osaat siis samaistua valmennettaviisi", Teddy nauroi ennenkö viimeisteli ateriansa. Hän huuhtoi ruuan alas olutpullon pohjilla. Mies pyöritteli hetken tyhjää olutpulloa käsissään, ennenkö nousi sohvalta.
"Toinen?" Hän kysyi suunnatessaan jääkaapille noutamaan itselleen toista olutta ja Miyaton niin tahtoessa, myös tuolle. "On kyllä aivan mahtavaa, että tulit Rosingsiin töihin. Kiva törmätä tuttuihin naamoihin tallillakin." Ja nimenomaan niihin vähäisiin ystäviin, joita hän oli elämäänsä haalinut.

"No mutta koen itseni niin pieneksi. Ja hei, kumpi meistä soveltuu tällä menolla mun valmennettavien sekaan paremmin? Senkin ruoja."
Miyato naurahti toisen kuittaukselle siitä miten hän sopisi omien valmennettaviensa joukkoon. Hän nyökkäsi toiselle oluelle ja Teddyn tultua avasi sen.
"En mä jätä sellasta tilaisuutta käyttämättä. Ties vaikka joskus vielä musta tulee muutakin kuin juniorivalmentaja."