Hello you

Teddy virnisti lammasmaisesti. Oli lähestulkoon sääli, ettei hän enää ratsastanut. Olisi ollut kerrassaan hulvatonta ilmestyä varoittamatta Miyaton valmennukseen. Ehkä hän voisi silti tehdä sen, vaikkei tosissaan Minxinkään kanssa enää mitään tehnyt. Kenties yhden parituntisen hän voisi unohtaa sisuskaluja solmuun vääntävän tunteen, joka oli osa mitä tahansa, mitä hän hevosten selässä teki.
"Ihan varmasti tulee, kunhan vain teet parhaasi ja säilytät ton asenteen työntekoon", mies kannusti korkaten kylmän oluensa. Kielellä poltteli tahto mainita Gabrielle, mutta mies tamppasi moisen mieliteon alas ja keskittyi sen sijaan pohtimaan, mitä kaikkea muuta hänen elämässään oli tapahtunut, josta olisi ihana kertoa ystävälle ihan kasvotusten. Miksei hänen elämässään tapahtunut yhtään mitään kertomisen arvoista, josta voisi puhua ilman huolta siitä, mitä asioiden ääneenlausumisesta seuraisi?

Miksei teddy voisi unohtaa, jos Miyatokin oli unohtanut. Hän nousi nykyään Coran selkään, vaikka ennen lähtöään Amerikkaan oli pelännt hevosia kuollakseen ja saanut miltein paniikkikohtauksen autossa joka oli vain parkkeerattu Rosings Parkin pihaan.
"Mitä sinulle kuuluu muuten? En nyt ihan usko että kerrot kaiken."
Miyato oli miettinyt että voisi joskus jatkaa uraansa eteenpäin ja opiskella eritysnuorten ohjaajaksi. Silloin hän voisi pitää myös ratsastusterapiaa, mutta antaisi nähdä. Eikä hän halunnut sanoa siitä Teddylle mitään, tuo patistaisi heti takaisin kouluun.

Teddy ei voinut kuin nauraa nuoremman utelulle. Miten se nyt muka oli niin vaikea uskoa, että hänen elämänsä oli tapahtumiltaan köyhää? Hän ei tehnyt muuta kuin valmensi, ja niin herkullista kuin valmennuksissa käyvien ratsukoiden lyttääminen oikeassa seurassa olikin, ei hän halunnut heti antaa Miyatolle ennakkoluuloja ratsukoista. Parempi kun nuorempi saisi ihan itsekseen tutustua ratsukoihin, joita valmentaisi ja vetää omat johtopäätöksensä ratsukoista niin hyvässä kuin pahassakin.
"Oletat aivan liikoja elämästäni", mies naurahti asettuen mukavammin sohvalle. Kylmä olut rentoutti siinä missä hyvä seurakin pitkän päivän jäljiltä, joten oli helppo hymyillä ja vain nauttia olosta.
"Sinulla on varmasti paljon enemmän mielenkiintoista kerrottavaa nyt, kun olet palannut tänne takaisin. Suunnitelmia tai jotakin", hän jatkoi rennosti.

"En, vaan oletan että pimität jotain. Kerro nyt jotain?"
Miyato hymähti ja pyöräytti silmiään toiselle hieman. Ei se nyt voinut olla niin tylsää kuin hän oletti. Ja sen lisäksi, Teddy hymyili aivan liikaa kun otti huomioon viimekuukausien olotilat joita hän oli Skypen kautta todistanut.
"Ja hymyilet poikkeuksellisen paljon. Kun ottaa huomioon et vaan minä kävelin ovesta sisään."

Ei hän mitään pimittänyt, ehei. Hän vain jätti tyylikkäästi mainitsematta erään kauniin naisen, joka oli palannut hänen elämäänsä yllättäen ja odottamatta, mutta sitäkin tervetulleempana.
"Enkö saa olla iloinen siitä, että sain ystäväni takaisin samalle aikavyöhykkeelle?" Mies kysäisi kulmaansa kohottaen. Ei siitä voinut liikoja hymyillä. Ehkä jos hän olisi hyppinyt seinille ja julistanut rakkauttaan koko maailmaan, olisi se mennyt yli, mutta ei hän nyt liikoja hymyillyt. Eihän? Miyato sai hänet kovin helpolla kyseenalaistamaan omaa käytöstään.
"Ei siitä voi liikoja hymyillä. Sitä paitsi olen ylpeä siitä, miten pitkälle olet päässyt. Valmentaja kenttäratsastajille ja kaikkea."

"Teddy."
Miyato sanoi painokkaasti. Eräänlaiseen reotirseen kysymykseen vastaaminen kysymyksellä kasvatti hänen epäilyksiään. Hän huokaisi hiljaa ja pyöräytti silmiään.
"Voi. Ja sinä teet juuri nyt niin."

Mies pyöräytti silmiään vastaukseksi nuoremmalle.
"Olet mahdoton", hän ei voinut olla tuhahtamatta huvittuneena. Nuorempi kuvitteli tietävänsä niin paljon kaikesta, ja vaikka nyt tällä kertaa saattoikin olla oikeassa sen suhteen, ettei hän kertonut kaikkea viime aikojen tapahtumista, ei se ollut mikään syy kärttää näin kovin kuulumisia.
"Suunnittelin matkaa ulkomaille. Jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen, pakoon tätä harmaata koleutta. En ole ihan varma vielä, mikä maa olisi paras, mutta", mies naurahti harteitaan kohauttaen lauseensa päätteeksi. Ehkä matkan suunnittelu kääntäisi nuoremman huomion pois aiemmista kysymyksistä. Ei siinä mitään menettäisi.
"Olisi mukava käydä ihan kiireettä kiertelemässä Euroopan kauniita kaupunkeja." Ja nyt hän kuulosti vähintäänkin siltä nuorelta mieheltä, joka katosi yliopiston lomalla muiden raataessa töissä etsimään kesäromanssia jostakin kaukaa lämpöisestä.

Teddy kuulosti kieltämättä juuri siltä. Vaaleanpunaiset lasit päässään. Hetkinen. Miyato antoi aivoilleen hetken raksuttaa, miettien ja yhdistellen asioita toisiinsa. Hän nousi ja siirtyi istumaan vanhemman miehen viereen, tuijottaen tuota painostavasti silmälasiensa takaa.
"Sinulla on nainen. Hemmetin ruoja."

Mies oli tukehtua olueensa Miyaton aukaistessa suunsa. Kymmenet epäuskoiset vastalauseet kohosivat heti kielelle. Ei, ei, ei! Miten nuorempi oli nyt tuon johtopäätöksen vetänyt? Saatuaan henkensä kulkemaan ilman pelkoa olueen tukehtumisesta, Teddy puri alahuultaan.
"Ehkä", hän vastasi hetken mietittyään. Ei hän halunnut aivan suoraa päin ystävän kasvoja valehdella, joten puolitotuus oli parempi.
"Tavallaan. Se on vielä kovin uutta ja monimutkaista", hän kohautti pienesti harteitaan.

Miyato katseli toisen reaktiota ja virnisti. Hän oli siis ollut oikeassa, hah! Mokoma vanha kettu, luuli ettei hän osaisi yhdistää muuttunutta käytöstä noihin puheisiin. Typerys, mukamas vielä psykologian professori.
"Olet psykologian professori ja luulet etten osaa yhdistää käytöstäsi ja puheitasi. Oikeasti, herra Morland, oletin sinulta enemmän."
Amerikkalainen virnisti ja kuunteli toisen selitystä. Mitä, siinäkö kaikki?
"Miten niin monimutkaista? Kenelle minä muka kertoisin? Teddy, älä viitsi. Kerro nyt. Haluan tietää kuka on taas saanut sinuun hymyä ja elämää."

"Vai että nykyään se on herra Morland", hän ei voinut olla virnistämättä. No, kaipa se professorin voitti tai kaikki ne ei niin ihailtavat lempinimet, joita äiti hänestä käytti turhautuessaan hänen toimintaansa. Teddy ähkäisi epätoivoisena Miyaton jatkaessa aiheesta.
"Et kenellekään, tiedän sen, mutta", mies pyöritteli olutpulloa otteessaan. Teki mieli kertoa aivan kaikki. Hän ei halunnut pitää Gabriellea salaisuutena, vaan kertoa jokaiselle vastaantulijalle onnestaan, mutta se ei olisi ehkä se kypsin tapa käyttäytyä.
"Kuten sanoin, se on vielä kaikki todella uutta. En halua manata huonoa onnea", hän huokaisi. Kuinka uudeksi saattoi kutsua uutta yritystä saman naisen kanssa? No, hän kutsuisi sitä nyt uudeksi ja kestäisi seuraukset myöhemmin, kun kaikki olisi selvää ja hän saattaisi esitellä rakkaansa uudestaan ystävälleen.

Miyato ähkäisi hiljaa. Ei sitten. Sekö ei ollut huonon onnen manaamista että piti kaikkea piilossa?
"Olet kaapissa pahemmin kuin minä."
Ja se oli jo aika paha, Miyato yritti kuitenkin edelleen piilotella itseään viimeiseen asti. Mahdoton tuo oli.
"Et voi aloittaa ja sitten lopettaa. Miksi se on niin suuri salaisuus?"

Ei hän ollut kaapissa, hän vain aikuismaisesti teki ratkaisun, ettei kaikki kuulunut muille ennen kuin asiat olisi selvitetty kaikkien osapuolten kesken.
"Minä en edes aloittanut. Sinä vain kyselit siihen asti että sait pienen tiedonmurusenkin irti", hän naurahti kurkottaen tönäisemään ystävän käsivartta leikkisästi.
"Eikä se ole salaisuus. En vain halua puhua siitä ennenkö olen puhunut hänen kanssaan. Ennenkö olen varma, että tästä tosiaan tulee mitään", mies kohautti harteitaan pitäen tarkasti huolen siitä, ettei maininnut naista nimeltä. Se osoittautui vaikeammaksi kuin hän oli kuvitellut, sillä Gabriellen nimi tuntui olevan kielen päällä joka hetki.

"Sinä et ole sekaantunut Violetiin tai Gabrielleen, ethän?"
Miyato ei oikein keksinyt mitään muuta. Miksi mies salailisi? Jos tuo olisi palannut uuteen sen entisensä kanssa, amerikkalainen antaisi kyllä ympäri korvia.
"Ethän? Olet taas Violetin kanssa, niinkö? Teddy!"

Teddyn leuka loksahti auki, ennenkö mies ehti hillitä itseään. Helvetti, Miyato! Hän pyyhki nopeasti moisen ilmeen kasvoiltaan leikkien, ettei mitään sen kummallisempaa ollut tapahtunutkaan, mutta nähtävästi miestä ei niin vain harhautettu. Hän kulautti pitkästi olutpullostaan.
"En ole", hän vastasi järkähtämättömällä varmuudella. Mikään mahti maailmassa ei saisi häntä palaamaan takaisin yhteen Violetin kanssa. Se ei ollut toiminut sitten mitenkään päin ensimmäiselläkään kerralla, eikä nainen varmasti huolisi häntä takaisin.
"En edes tiedä, mitä hän puuhailee nykyään. Luottaisit nyt minuun vähän enemmän. En ole niin epätoivoinen, että anelisin häntä ottamaan minut takaisin." Gabriellen kohdalla hän tosin olisi kävellyt vaikka päällään Kiinaan, jos nainen olisi sen asettanut ehdokseen.

Miyato rauhoittui hieman, kun Teddyn äänensävy vakuutti hänet siitä, ettei tuo olisi Violetin kanssa missään tekemisissä. Hetken hän mittaili tuota katseellaan.
"Et kieltänyt Gabriellea."
Hän olisi vain iloinen ystävänsä puolesta. Eihän Miyato tiennyt mitään naisen elämästä nykyään, joten hän näki sen vain hyvänä asiana. Sitä paitsi, jos nuo kaksi eivät pysyneet yhdessä ja olivat sentään täydellinen pari, hänellä ei olisi toivoa.

Teddy puri huultaan. Valehdellako Miyatolle vai kertoa totuus ja toivoa, että Gabrielle ymmärtäisi? Hän ei nähnyt mitään syytä, miksi Gabrielle ei ymmärtäisi, mutta Miyato ei antaisi sen hetkessä unohtua, jos hän nyt väittäisi silmät kirkkaina, ettei tiennyt mitään Gabriellestakaan.
"En niin", hän päätyi myöntämään, muttei tarkentanut sen enempää. Ainakin hän voisi väittää, että oli vain vastaillut ystävänsä liiankin tarkkaavaisesti esitettyihin kysymyksiin juoruamisen sijaan.

Miyato ei keksinyt mitään muuta kuin halata toista.
"Oikeasti? Ja tuollaista et kerro. Ihan oikeasti, Theodore. Mahtavaa että te olette saaneet asianne edes jotenkin sovituksi. Vaikka se olisikin vielä vaan... Epämääräistä. Silti. Te olitte ja olisitte täydellinen pari. Jos teillä ei toimi, minä voin lakata yrittämästä."

Teddy hymyili halaten nuorempaansa takaisin. Hän oli kieltämättä täynnä onnea siitä, miltä tulevaisuus näytti. Hän saisi Gabriellen takaisin. Muuta ei sopinut edes ajatella. Silti onnea himmensi hieman se, ettei tilanne ollut aivan niin selvä kuin millaisena Miyato sitä piti. Se ei tosin ollut hänen asiansa sanoa ääneen. Ehkä. Missä meni raja siinä, mikä oli naisen salaisuus ja mikä hänen, kun se vaikutti heihin molempiin?
"Älä nyt noin ajattele", hän moitti Miyatoa painiessaan edelleen saman kysymyksen kanssa. Teki mieli purkaa kaikki epätietoisuus ja mieltä kalvava pelko, mutta ei olisi oikein sysätä sitä Miyaton niskoille. Gabriellelle hän ei siitä suostuisi puhumaan. Säikyttäisi vielä naisen kokonaan pois.
"Ja yritämme edelleen sopia. Se on ehkä paras tapa kuvata tätä tällä hetkellä", hän punnitsi sanansa tarkoin. He olivat kyllä sopineet, mutta matkassa oli muita mutkia joiden läpi luoviminen vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Miyato nyökkäsi. Yrittivät kuitenkin.
"Ajattelenpas. Te kaksi olette täydelliset toisillenne. Jos teillä ei suju, minä lopetan. En koskaan löydä sopivaa, vaikka nyt olenkin laajentanut markkinoitani."
Nuorempi virnisti vaisusti. Niin, naisten tapailussa oli se hyvä puoli. Tosin naiset tuntuivat myös olemaan herkempiä sen proteesin suhteen, se oli omiaan karkottamaan nuo. Argh.
"Ja sitä paitsi, minä olen kaiken lisäksi vielä amerikkalainen ja minulla on puolet vasemmasta jalasta proteesia. Sitä ei korvaa edes se että olen sivistynyt ja varakas. Sinä olet sentään kaikki mitä nainen voi haluta. Joten jos sinä turjake et saa yhtä naista, miten minä saisin?"

Jos he olivat täydellisiä toisilleen, miksi he olivat eronneet? Miksi heillä oli kestänyt näin kauan löytää toisensa uudestaan ja mikä tärkeintä, miksi Gabrielle oli kihloissa toisen miehen kanssa? Ei, täydellisyyttä ei ollut, ei ainakaan heidän kohdallaan. Oli vain kaksi ihmistä, jotka tuntuivat ajautuvan toistensa luokse aina kun tilanne oli mahdollisimman huono moista varten.
"No, kun sanot sen noin", mies ei voinut olla kiusaamatta. Hän oli kaukana naisten unelmamiehestä, sen vuodet olivat osoittaneet selvästi. Ei syksynkään mittaan kukaan satunnaisista tuttavuuksista ollut ottanut uudestaan yhteyttä - tai sitten hän ei ollut ottanut. Vaikea enää muistaa, miten päin mikäkin oli mennyt.
"Älä viitsi. Löydät vielä jonkun upean itsellesi", Teddy vakuutti. Jos hän oli saamassa Gabriellen takaisin, mikään ei ollut mahdotonta.

Se oliko täydellisyyttä, oli suhteellista. Ainakin nuo kaksi ihmistä olivat Miyaton mielestä toistensa arvoisia ja se merkitsi. Teddy tarvitsi hyvän naisen, joka ei polkisi kilttiä miestä jalkoihinsa heti tilaisuuden tullen.
"Hmmmh. En vain sano. Ja en olisi niin varma. Olen edelleen sitä mieltä, että Cora on unelmieni nainen."
Hän oli aiemminkin sanonut rakkaasta tammastaan näin, eikä aikonut hevillä käsitystään muuttaa.
"Se rakastaa ehdoitta ja ei kiristä. Ja ei välitä jos en aina jaksa näyttää hyvältä."

"Varo sanojasi, Hettystähän tulee pian mustasukkainen", Teddy naksautti kieltään toruvasti. Onneksi eläimet eivät ymmärtäneet jokaista sanaa. Muuten he olisivat olleet suurissa ongelmissa, mutta toisaalta myös monet tilanteet olisivat ratkenneet sillä. Ehkä. Jos oletti, että eläimiä vielä senkin jälkeen kiinnostaisi tehdä, mitä niiltä pyysi.
"Löydät vielä jonkun ihmisenkin, joka täyttää nuo ehdot", hän naurahti. Ei se voinut niin vaikeaa olla, kun oli vielä noin nuori. Hän alkoi jo olla niin vanha, että kaikilla hänenikäisillään oli ties minkälaisia luurankoja kaapeissaan, eikä deittailukaan sujunut niin mutkattomasti kuin aiemmin.

"Ai niin, minulla on kaksi! Eli siis minullahan menee oikeastaan todella hyvin."
Miyato virnisti leveästi. Hän oli siis jo voittanut pääpotin tässä, mikä hätä hänen nyt enää sitten olisi. Hänellä oli Cora ja Hetty, kaikki oli loistavasti.
"Naah. Ehkä minustakin tulee työnarkomaani. Asun tallilla koirani kanssa. Kuulostaa hyvältä."
Mies vitsaili, tökkäisten toista hellästi nyrkillään olkavarteen. Lapsetti.

"Siinä on jo kieltämättä tekemistä, että pidät molemmat tyytyväisinä", Teddy naurahti. Ei nyt mahdottomasti puuhaa, mutta sopivasti. Kaiketi. Ainakin tähän asti Miyaton molemmat eläimet olivat näyttäneet oikein tyytyväisiltä.
"Älä edes vitsaile tuosta", hän nauroi. "Se tuntuu olevan hevosalalla valmentajien kansantauti." Hänkin olisi varmasti pudonnut siihen pohjattomaan kuiluun, jos olisi vain syksyn myötä löytänyt omalta surultaan riittämiin voimia pitää aktiivisesti valmennuksia. Parikin valmennusta päivässä oli riittänyt kuluttamaan energiavarastot tehokkaasti.
"Mitä sinä siinä tökit", Teddy virnisti ja tönäisi kaveria takaisin. Miyaton vankkumaton usko häneen ja Gabrielleen riitti vaimentamaan epävarmuuden edes hetkeksi.