You were the shadow to my light

// Mukaan kuka tahtoo(: \\


Damien


Marissa, tuo suuri punarautias puoliverinen oli saapunut vasta eilen Rosings Parkin hulppeisiin oloihin keskelle monia muita hevosia. Tamman olisi voinut kuvitella olevan aivan pöhkö, mutta Marissaa ei kiinnostanut sen kummemmin uudet olosuhteet, kuin muut hevosetkaan. Tullessaan eilen, se oli hetken pällistellyt ympärilleen, tehnyt tuttavuutta naapurikarsinoiden hevosiin ja naapuritarhansa yksilöihin. Siinä kaikki. Nytkin vielä yksin tarhassa ollessaan, se ei vilkaissutkaan viereisen aitauksen nuoreen tammaan, joka aidalla uteliaan oloisena roikkui. Ei, Marissa antautui täydellä teholla pureskelemaan päiväheiniänsä. Nautiskellen se söikin - moni muu oli jo hotkaissut oman ruokansa tähän mennessä, kun tammalla oli vasta puolet kasastaan syöty.

Marissa nosti päänsä heinäkasasta kuitenkin yllättäen. Pää kohosikin hyvin korkealle ja suuret korvat höröttivät valppaina eteenpäin. Liikettäkään se ei tehnyt - se selvästi odotti. Ja silloin, kun tuttu henkilö ilmestyi nurkan takaa, tamma hörähti lempeästi ja ravasi heinäkasansa ylitse aidan reunalle iloisen oloisena. Heinätkin se tiputti suustaan, kun se hirnahteli innoissaan.

Eikä Damien, nuori tummaverikkö, saattanut olla hymyilemättä hevosellensa. Suloinen se hymy olikin, joskin vähän kieron oloinenkin. Mies pysähtyikin jonkin matkan päähän tarhasta, sanoi jotain hiljaisella äänellä, mikä sai Marissan herpaantumaan. Tamma heilutteli päätään vimmatusti ja omistajansa sanoessa uudestaan jotain, alkoi se kuopia maata etujalallaan. Lopulta hevonen jo tanssahteli levottomana. Tilanne ratkesi Damienin nauruun, pariin pitkään harppausaskeleeseen tarhan luokse. Marissa laski suuren päänsä miehen olkapäälle, tottuneen rauhallisesti.
"Sotket vaatteeni."
Eikä tuon nuoren, silmään pistävän hyvin pukeutuneen miehen mieleen juolahtanutkaan, että joku olisi saattanut kuulla kuinka hän hevoselleen höpötteli tuon taivaallista vaatteiden sotkemisesta ja muusta, Marissan pitäessä edelleenkin päätään omistajansa olkapäällä. Hevonen näytti hätkähdyttävän onnelliselta, eikä isäntäkään kyllä sen surullisemmalta näyttänyt.

[Minäpä tulen! :)]

Päivä oli sujunut mukavasti aamutallin merkeissä ja Alyssan työpäivä oli loppumassa. Hän talutti innokasta Leviathania päiväkauroilta ulos ja sai nykäistä muutamankin kerran narusta ennen kuin hevonen käveli edes suunnilleen mallikkaasti hänen mukanaan. Ori pörhisteli valtavana hänen rinnallaan, mutta hoitaja oli jo tottunut siihen. Se saisikin viettää lopun päivää vapaata, sillä vastoin yleistä aikatauluaan, herra Bogaert oli ratsastanut sen jo.Nainen talutti hevosen tarhalle ja se oli nykäistä hänet mukaansa villiin pukkilaukkaan, mutta hän sai juuri narun irti riimusta. Hemmetin hevonen, se saisi vielä joku päivö häneltä olkapään sijoiltaan. Alyssa kiinnitti portin tarkasti ja kääntyi sitten katsomaan läheiseen tarhaan, jonka aidalla joku vieraampi, oletettavasti hevosenomistaja jutteli tammalle. Punaraudikko oli varmasti se edellispäivänä saapunut, muuta tallilla jo useamman viikon työskennellyt nainen ei keksinyt.

"Hei", Alyssa tervehti varovasti asteltuaan lähemmäs. Hän tutustui mielellään tallin asiakkaisiin, vaikka oli useammin kuin kerran todennut, ettei välttämättä pitänyt siitä ylimielisestä kilparatsastajatyypistä, joita Rosings Parkissakin valitettavasti näkyi. Usein nämä tapaukset olivat niitä nuorempia, jotka eivät olleet vielä nähneet elämää tarpeeksi. Toivottavasti hän ei nyt keskeyttänyt mitään, hän huomasi toivovansa, sillä mies oli näyttänyt olleen niin ajatuksissaan hevosen kanssa. Ei ollut ihme nähdä siellä ihmisten juttelevan hevosille, mutta harvoin nuo olivat niin hienosti pukeutuneita kuin tämä nuorukainen.
"Voinko auttaa? Olen Alyssa Gilbert, tallityöntekijä." Ainakin hän toivottaisi miehen tervetulleeksi, jos tuo nyt oli edes se joksi hän tuon oletti.

// Yay! //

Damien ei todentotta ollut huomannut lähestyvää ihmistä, toisin kuin Marissa. Hevonen nosti päänsä juuri parahaksi, kun nainen avasi suunsa. Nuorukainen itse kääntyi samantien kohti tulijaa, kuitenkin rauhallisesti, ei säikähtäneesti ja hymyili. Kuten aina. Käytti tavaramerkkiänsä. Tulija esittäytyi Alyssaksi ja mies joutui harmikseen toteamaan itselleen, ettei hän ollut kuullut nimeä aikaisemmin.

Mitä Damien sitten teki, oli hänelle itselleen täysin normaalia. Pari askelta lähemmäs Alyssaa, hymy ja kädenojennus - tottakai kunnon käytöstapoihin kuului kätellä.
"Hei, olen Damien Biermann ja tuo tuossa tarhassa on hevoseni, Marilyn Marilyn. Damien ja Marissa siis, hauska tavata."
Huolimatta isäntänsä kohteliaisuuksista hevonen itse ei kunnioittanut uusien ihmisten tapaamista tuon taivaallista, vaan käänsi suuren takapuolensa kaksikolle ja löntysti hakemaan heinää kasastaan. Hitaasti ja rauhallisesti se hamusi suuhunsa pari kortta ja mussutti niitä kuin ehtoopäivän viimeistä lounasta.

Alyssa tarttui ojennettuun käteen reippaasti riisuttuaan ensin hanskansa pois. Olisi ollut epäkunnioittavaa tallin asiakasta kohtaan kätellä tuota likaisella työhanskalla. Hän hymyili ystävällisesti ja pyyhkäisi kasvoilleen valuneita hiussuortuvia tiukasti niskaan vedettyä lyhyttä poninhäntää kohti.
”Hauska tavata, Damien ja Marissa”, Alyssa vastasi kohteliaasti ja katseli hevosta aitauksessa. Se oli näyttävä, todennäköisesti kilparatsu, ja hän osasi kunnioittaa sen omaa tilaa yrittämättäkään taputtaa tai lähestyä. Ehtisihän sen, jos hevonen vaikka annettaisiin joskus hänen hoitaakseen.
”Marissa on vasta muuttanut tänne, pitääkö paikkansa? Onko Teille jo esitelty paikat?” Hän tarjoutui korkealla työmoraalilla, sillä kiirettä ei enää niin loppuvaiheessa työvuoroa ollut.

Alyssan katsoessa Marissaa, myös Damienin katse vaelsi hevoseen, joka antoisasti nautti heinistään.
"Olet aivan oikeassa. Marissa on eilen tullut tänne."
Nuorukainen hymyili ja kiinnitti huomion hevosesta takaisin naiseen.
"Ja minä olen oikeastaan ensimmäistä kertaa täällä."
Damien oli ollut jopa niinkin reipas, ettei ollut tutustunut talliin sen kummemmin etukäteen. Joku oli Rosings Parkkia osannut suositella, joten sillä hetkellä nuorimies oli päättänyt, että Marissan tuleva kotipaikka olisi täällä.
"Sisareni oli siis eilen mukana tuomassa tammaa."
Pitihän asia korjata, ettei Damien kuuloistaisi aivan vastuuttomalta hevosen omistajalta.
"Eli ei, en tunne paikkoja oikeastaan yhtään. "
Ja hymy siihen päälle.

Alyssa kuunteli hymyillen eikä missään nimessä pitänyt Biermannia huonona hevosenomistajana, vaikka tuo ei ollut tuonut itse hevostaan. Se oli niin yleistä kilpatalleilla, että hän pystyi ohittamaan sellaiset ajattelematta ja keskittymään olennaiseen.
”Olisitteko halunneet, että näytän tallia?” Hän tarjosi heilauttaen kättään tallia kohti. Vaikka hän oli verrattain uusi ja tuskin paras kertomaan Rosings Parkista, hän tiesi perusteet ja voisi varmasti perehdyttää hevosenomistajan sillä intensiteetillä, mitä tuo vaatisi.
”Ratsastatteko itse Marissalla?” Alyssa kysyi vilkaisten taas hevosta. Oli yleistä, että hevosen omisti aivan eri ihminen, kuka kilpaili sillä tai ratsasti muuten. Mies näytti ulospäin siltä, että ei viettänyt aikaansa hevosten kanssa, sillä puku oli viimeisen päälle siisti eikä ratsastukseen sopiva. Sellaisilta näytti tosin yllättävän moni ratsastajistakin ennen vaatteiden vaihtoa. Alyssa saattoi vain toivoa, että olisi osannut joskus pukeutua yhtä tyylikkäästi. Onneksi sille ei ollut tarvetta.