Kiehuu

”No mutta eihän kisaaminen ole tärkeintä”, Taylor muistutti aavistuksen kysyvästi - eihän hän tiennyt. Hänelle edes ratsastaminen tai hevoset eivät olleet elämässä prioriteettilistalla kovin korkealla, joten hänen oli paha sanoa. Siinä missä hän piti ryhtinsä ja vaati samaa myös hevoselta, oli kaveriratsukko aivan toista maata. Hän pudisteli hymyillen päätään kun Bailey meinasi horjahtaa yli kaulan kun poni piruili tytölle.
”Onpa julmaa”, Taylor naurahti melkein vahingoniloisena vaikka selvästikään toinen ei ollut ottanut pahasti poninsa tekosia. Hän olisi varmasti siinä vaiheessa jo laittanut ratsun kuriin, mutta toisaalta veljen hevoset eivät olleet niin huumorintajuisia kuin olisi toivonut. Hän kokosi käyntiä kevyesti taivuttelun lomassa ja siirsi pian raviin jotta hevonen saisi paitsi purkaa vähän energiaansa myös verrytellä kunnolla.

"Ei kai", hän kohautti olkiaan. Totta kai hänellä oli Blaken kanssa paljon tekemistä ilman kisojakin mutta ne olivat olleet aina niin iso osa heidän elämäänsä ja Bailey eli tuloshakuisessa ilmapiirissä ja ratsasti hevosiaan menestyäkseen. "En vain tiedä, miten Blake viihtyy sitten kun ei pääse enää isommille areenoille", tyttö sanoi harmissaan ja mietti omaakin viihtymistään.
"Se osaa olla välillä pirullinen", hän sanoi ja räpelsi ponin hopeista harjaa. Särkevä vartalo unohtui kun ponin kanssa pääsi puuhastelemaan normaaliin tapaan. Kun Taylor siirsi Gagan raviin, Bailey odotti hetken ja seurasi sitten perässä. Blake löntysti omaan tahtiinsa ja Bailey antoi sen vertyä rauhassa. Kaulanarun kanssa, varsinkaan tänään, hän ei vaatinut todellakaan samanlaista kokoamista tai työskentelyä kuin varusteilla. Hänestä ei ollut myöskään nipottamaan, sillä pompottava ravi sai hänen selkänsä ja nilkkansa särkemään ikävästi. Selvästi vuosien raviin mukautumisen harjoittelusta ei ollut tässä tilanteessa hyötyä. Bailey antoi ponin kuitenkin ravata ja yritti unohtaa epämukavuutensa. Hän antoi Taylorille tilaa tehdä omat treeninsä kun antoi Blaken ravata pää maata myöten omaa, aavistuksen laiskaa tahtiaan uran sisäpuolta. Hän kaarteli laajoja ympyröitä ja kaarteita huvikseen ja poni seurasi kevyitä istunnan muutoksia ja kaulanarun otteita tarkasti ja tasaisen tottuneesti.

Taylor ei niinkään ymmärtänyt kilpailemisen päälle, joten hän ei tiennyt miten kilpailuista sivuun siirtyneet hevoset reagoisivat eläkkeelle jääntiin.
”Ainahan voit tarjota sitä jollekin toiselle ratsastajalle?” Tyttö ehdotti arvellen, että pippurinen poni voisi löytääkin jonkun nuoren, innokkaan ratsastajan - eikä Baileyn tarvitsisi silloin kokonaan siitä luopua. Hän lämmitteli Gagan ravissa ja otti sitten muutaman kierroksen reippaamassa laukassa ennen kuin alkoi treenata avo- ja sulkutaivutuksia ravissa. Hänellä ei ollut varsinaista suunnitelmaa, mutta mikä nyt hyvältä tuntuisi.

"Niin kai", Bailey sanoi mutta irvisti ajatukselle. Blake ja hän olivat erottamaton kaksikko, hän ei osannut kuvitella sitä kenenkään muun kisaajan kanssa eikä hän uskonut, että kukaan edes haluaisi sitä. "Se ei vain ole kovin toimiva, se ei luota kehenkään ja käyttäytyy ilkeästi. Ja on aika haluton tekemään töitä kunnolla, ellei ratsastaja oikeasti osaa pyytää. En tiedä kuka sitä haluaisi ratsastaa", hän selitti. Tässä vaiheessa se tosin oli Baileylle enemmän etu kuin haitta, ja hänen kanssaan ruuna tietysti toimi suurimman osan ajasta. Koska se oli niin vaativa, olisi helpompaa vaatia pitää se täysin itsellä vaikka kisakausi vaihtuisikin.

Huolimatta varusteettomuudestaan Bailey taivutteli Blakea. Se tuntui tavanomaisen jäykältä kuten aina alussa, vaikka vertyikin helpommin kun sai liikkua niin vapaasti. Se oli ehdottomasti toimivamman tuntuinen, kun ratsuttaja oli mennyt sillä useammin hänen liikuntakieltonsa takia. Oliko se sitten sen takia, että se oli tyytyväinen Baileystä selässään vai sen takia, että ratsuttaja oli oikeasti saanut jotain uutta aikaiseksi, Bailey ei tiennyt. Hän kuitenkin nautti poninsa seurasta ja katseli melko päämäärättömän ravailunsa lomasta Taylorin ja Gagan menoa.
"Gaga näyttää kivalta", hän kommentoi. Huolimatta siitä, ettei Taylor sanojensa mukaan jaksaut ratsastaa, he näyttivät ihan hyvältä Baileyn mielestä. "Ootko koskaan kisannut?"

”Ja silti sä pidät siitä?” Taylor naurahti vinosti kun Bailey kuvaili pilkkuponinsa oikeaksi hirviöksi. Ei kai siinä jos tykkäsi, mutta hän ei olisi perseilyä katsellut. Tai, katselihan hän erityisesti oikukkaan Bvlgarin suunnalta mutta sitäkin vain pakon edessä. Vanhemmat osasivat olla yksi piina. Hän löysi Gagasta mielestään ihan hyvän moottorin ja sai sen kulkemaan kohtalaisen irtonaisena vaikka se vinolta tuntuikin. Hän nosti katseensa kysymyksen esittäneeseen Baileyyn ja hymähti.
”Kiitos. Oon mä joskus, mutta ei kyllä enää oikeen kiinnosta”, hän hymähti melkein surullisena. Niin, kun ratsastamisesta tuli vanhempien valvovan silmän alla pakkopullaa, into siihen rapisi vauhdilla. Kyllä hän osasi, osaavilla hevosilla toki, jos niin halusi mutta yleensä hän luisti työskentelystä parhaansa mukaan.
”Tällasina päivinä kun tää jopa liikkuu oikein päin tää on ihan kivaa. Mut kilpaileminen on niin kauheen vakavaa.”

"Se rakastaa mua. Ei se mulle ilkeile, paitsi leikillään. Ollaan tehty niin tiiviisti töitä niin pitkään että tiedän milloin se yrittää oikkuilla", tyttö selitti ja laski ponin pomputtavasta ravista käyntiin kun tarvitsi lepotaukoa. "Se luottaa muhun ja me kunnioitetaan toisiamme, niin kaikki menee hyvin." Arkisten itsestäänselvyyksien sanominen ääneen tuntui hurjalta ja sai Baileyn tuntemaan suurta ylpeyttä ponistaan. Olihan sen nyt aika hienoa omistaa tällainen suhde johonkin eläimeen. Toivottavasti he eivät joutuisi ikinä eroamaan.
"Okei", hän vastasi ja antoi Blaken ravata toiseenkin suuntaan. Pilkullinen ruuna taipui pehmeästi läpi kehonsa kun Bailey kaarteli sen kanssa ympyröitä kentällä. "Mä oon niin kilpailuhenkinen, että se on musta tosi kivaa ja palkitsevaa. Mut mä nyt oonkin aina kisannut." Mainitsematta jäi, että hänen vanhempansa myös pettyisivät jos hän lopettaisi kisaamisen eikä harrastaisi tavoitteellisesti ja edes aavistuksen vakavissaan.

”Kyl mä ymmärrän et jotkut tykkää kilpailla. Mä en vaan jotenki koskaan oo syttynyt. Kai mut on luotu johonkin ihan muuhun”, Taylor naurahti ja antoi Gagan kävellä hetken ennen kuin työstäisi sen laukkaa. Se tarvitsisi kaiken energiansa viikonlopun kilpailuihin, mutta se oli tottunut liikkumaan ja antaisi varmasti kaikkensa vaikka olisikin vetänyt tiukemman koulutreenin kuluneella viikolla.
”Teidän meno näyttää kuin tanssilta”, hän kehui hämmentyneenä Baileyta ja Blakea. Hän ei ikinä saisi hevosta kulkemaan niin kauniisti edes varustein. Olisipa ollut ihanaa, kun olisi ollut hevonen joka luottaisi häneen samalla tavalla ja johon hän luottaisi. Nyt hänellä oli.. niin, hänellä ei tainnut olla ketään sellaista. Vanhemmat olivat ihan daijuja, veli tuskin kävi häntä katsomassa, hevoset tuntuivat vierailta ja oma jengi oli vain korvike kun hän ei paremmasta tiennyt.

"Ei se varmaan kaikille ole, eikä se haittaa ainakaan mua", Bailey kommentoi. Kuka hän oli tuomitsemaan Tayloria tai ketään muutakaan. Hänellä oli varmasti muita harrastuksia.
"Kiitti", hän vastasi ja suli keskittymisensä keskeltä hymyilemään uudelle kaverilleen. "Blake on aika hieno tyyppi kun sille päälle sattuu", Bailey lisäsi ja kiersi sormensa sen harjaan. Kipeänäkin sen raviin kyllä tottui ja vaikka se oli tuskin hyvä asia, hän tottui myös ravauksen tuomaan särkyyn. Sen sijaan hän keskittyi ihanaan poniinsa, jonka kanssa kääntyi pääty-ympyrälle ja nosti laukan. Poni lähti lompsien laukkaan mutta paransi tahtiaan raipan näpäytyksestä. Luimukorvat ja närkästynyt hännän huiskautus eivät Baileytä hämänneet - Blake oli hieno kisaponi eikä voisi laukata menemään aivan miten sattui.
Laukattuaan ympyrän verran Bailey antoi poniruunan jatkaa pitkälle sivulle ja antoi sille tilaa kiihdyttää hieman. Ponin viaton innokkuus sai hänet hymyilemään. Tämän takia hän nautti varusteetta ratsastamisesta niin paljon, poni liikkui niin paljon vapaammin ja niin onnessaan, että se sai hänetkin tuplasti paremmalle tuulelle.

Taylor katseli vielä hetken toista ratsukkoa, mutta kun nuokin ottivat laukkaa, hän nosti Gagalla kootusta käynnistä siistin laukan ja alkoi työstää sitä ensin yksinkertaisesti erikokoisilla ympyröillä ja sitten väistöillä, joita ei olisi kyllä koulukilpailuissa kehdannut esittää mutta menköön. Hän istui syvään satulaan ja kokosi hevosta antamatta sen jäädä laahustamaan. Blaken lähtiessä kiihdyttämään raudikko hätkähti sitä ja otti muutaman sivuttaisaskeleen, mutta Taylor oli niin tottunut hevosten pelleilyyn ettei edes värähtänyt. Hän piti hallitun laukan koossa ja tahdin sopivana pyytäen vielä sulkutaivutusta lävistäjällä kunnes antoi Gagankin laukata vapaammin muutaman kierroksen.

Gagan ja Taylorin meno näytti tuplasti paremmalta kuin Baileyn ja Blaken rento laukkailu mutta Bailey nautti vapaudesta tehdä mitä vain ja siitä, että oli vihdoin taas ratsailla. Pitkän sivun jälkeen hän hidasti ponin laukkaa ja otti sen toiselle pääty-ympyrälle taivuteltavaksi. Poniruuna ei taipunut aivan yhtä hyvin kuin aikaisemmin mutta Bailey ei lähtenyt nyhväämään sitä vastaan vaan antoi laukkailla pitkin kenttää. Menohaluja selvästi löytyi, joten Bailey ei viitsinyt rajottaa poniaan.
Laukatakseen toiseenkin suuntaan, Bailey ohjasi poniruunan lävistäjälle ja pyysi siltä laukanvaihtoa. Sitä Blake tarjosikin ja vaihtoi laukan dramaattiseen tapaansa suurieleisesti takapäätään heittäen ja korvat luimussa. Bailey horjahti selässä hieman mutta nauroi ponilleen ja korjasi asentoaan. Hauskanpito sai kummasti Baileyn unohtamaan nilkan ja kaiken muunkin.
"Harmi ettei voi mennä loppukäynneille maastoon", hän sanoi hetken päästä ja laski ponin raviin.

Taylor jäähdytteli ruunan ravissa antaen sen venyttää kaulaansa. Hän mutristi vähän suutaan Baileyn sanoille. Saatanan idiootti, pilasi kaiken hauskan.
”Ellet sitten tahdo lähteä etsimään sitä hullua? Oltais sankareita jos saatais se kiinni”, hän yllytti vaikka tiesi sen tapporeissuksi hevosten kanssa. Taylor oli vähän turhan uhkarohkea ja joskus vain muita ärsyttääkseen teki kaikkea typerää, jonka tiesi päättyvän huonosti. Ehkä hänen olisi parempi olla riskeeraamatta hienoa kilpahevosta (siinä tapauksessa kahta) ja olla edes ehdottelematta sellaista, mutta maastoja ja tallin ratsukoita ahdisteleva sekopää tuntui suorastaan haastavan häntä.

"En halua", hän nauroi, vaikkei tässä tilanteessa ajatuksessa ollut mitään hauskaa. "Jalkapuolena musta olisikin niin paljon hyötyä sellasissa jauhtausleikeissä", hän jatkoi ja kohensi asentoaan vielä lisää selässä. Ponin selkä ei ollut mukavin mahdollinen tällaisille saikkutempauksille, mutta Bailey voivottelisi lisääntyneitä särkyjä sitten jälkeenpäin.
Blake ravasi hänen allaan tampaten kentän pohjaa ja mutristeli Gagalle ravatessaan sen vierestä ratsastajansa ohjaamalle ympyrälle. Ponin ravi oli jo vertyneempää ja miellyttävämpää istua ja se näytti selästä käsin juuri siltä kuin Bailey halusikin, rennolta ja tyytyväiseltä, vaikka jaksoikin välillä draamailla.

”No onhan sulla siinä neljä jalkaa alla?” Taylor virnisti Baileylle vaikka olikin vähän harmissaan, että idea oli niin torpattu. Hän olisi mielellään sanonut pari valittua sanaa ihmiselle, joka vaani ratsukoita tallin lähimaastoissa. Harmi, ettei hänellä olisi ollut mukanaan mitään hevosta isompaa asetta ja Gaga olisi varmasti saanut slaagin ja juossut karkulaukkaa takaisin tallille jos he olisivatkin törmänneet siihen sekopäähän.
”Harmi, se olisi voinut olla ihan hauskaa”, hän kohautti olkiaan luopuen hölmöstä ideasta ja istui ratsunsa käyntiin. Raudikko venytti kaulaansa pidemmälle ja pärkäshti muutaman kerran rentouttaan.

"Sellasen reissun jälkeen varmaan vaan kolme ja puol", Bailey naurahti. Ei hän romuttaisi rakasta poniaan niinkuin oli jo Karan romuttanut. Jalkaa jomotti myös sen verran, ettei hän tekisi enää mitään ylimääräistä hetkeen. Äiti saattaisi kysellä, millaisen maratonin tytär oli tehnyt kun tulisi kotiin niin kasassa mutta ehkäpä vaihtovaatteiden ansiosta hän ei osaisi epäillä tallireissua syyksi.
Bailey olisi ehdottanut Taylorille, että hän lähtisi yksinään hullun perään, mutta nieli sanat ennenkuin ehti sanoa ne ääneen. Se vasta huono idea olisikin ollut. Tytön uhkarohkeus tuntui kummasti rajoittuneen vain turvallisiin maisemiin sattumuksen jälkeen. Ilman sitä hän olisi varmasti lähtenytkin Taylorin mukana jahtiin. "Sinulla on hassu maku hauskan suhteen."
Blake seurasi Gagan esimerkkiä ja pärskähti käyntiin laskeutuessaan ja läpsytti huuliaan tyytyväisenä. Bailey hymyili rakkaalle ponille ja kohensi samalla omaa ja loimen asentoa.

Bailey ei ollenkaan lämmennyt idealle mikä sai Taylorin nyrpistelemään. Mokomakin hurjapää, uskalsi kyllä satulatta ratsastaa mutta ei jahdata yhtä hullua. Hän olisi kyllä voinut mennä!

”No hei, vähän seikkailuhenkeä!” Taylor yllytti vielä vaikkakin puolitosissaan nyt kun tiesi, ettei toisesta olisi seuraksi. Yksin se olisi tylsää, joten hänkin alkoi luopua ehdotuksesta. Ehkä olisi hyvä, että ratsu olisi kunnossa vielä hänen ratsastuksensa jälkeen. Tyttö taputti raudikon kaulaa ja valui alas puoliksi vauhdissa jotta saattoi ottaa loppukäynnit taluttaen. Hän nosti lauhkean hevosen kävellessä sen jalustimet ylös ja löysäsi paitsi satulavyön, myös turparemmiä. Hän sai kuolaa päälleen mutta ei välittänyt - hän ei ollut kuten jotkut tallin pissiksistä, jotka itkivät katkennutta kynttä, kuolattua merkkipaitaa tai likaantuneita housunlahkeita.

”Onks sulla kiire pois? Oisin voinut kaivata seuraa kun täytyy pistää hevosten kamat kasaan huomista kisamatkaa varten”, Taylor ehdotti irvistäen hänelle annetulle työtehtävälle. Se menisi ulkomuistista, mitä nyt ehkä täytyisi tapella muutamat varusteet siisteiksi tai jotakin muuta yhtä ihanaa. Hän olisi niin paljon mieluummin jo lähtenyt hauskanpitoon.

Bailey nauroi Taylorin yllytykselle ja sipaisi hiuksiaan korvan taa. Pitkät hiukset olivat ihanat mutta vauvahiuksista ja epämääräisistä haituvista hänkään ei ollut päässyt eroon ja niitä sai taltuttaa kokoajan. Ranskanleteillä olevat hiukset pysyivät kuitenkin muuten siistissä paketissa selällä ja tamppasivat ravatessa selkää. Taylorin itsepintainen innostus ei tuottanut tulosta, sillä Bailey oli jo päättänyt ettei sekoilisi tänään. "Otan yllytyksiä vastaan sitten kun en ole enää näin rikki", hän vastasi ja katsoi automaattisesti typerää jalkaansa.

"Ei oo, mieluiten jäisin vaikka yöksi nukkumaan Blaken karsinaan", hän vastasi ja hetken harkitsi oikeasti nukkumista tallissa. Aikaisemmalla tallilla se olisi ollut helppoa mutta silloin hän oli ollut niin nuori ettei äiti ollut antanut hänen kokeilla ja hän oli ollut tyhmä eikä ollut väittänyt vastaan. Hän oli kuullut Rosingsin kaiken maailman turvalukoista ja liikkeentunnistimista, joten hän ei halunnut koittaa onneaan. Täällä oli niin kalliita hevosia että sisällä oli varmaan salaisissa paikoissa turvakameroitakin, joita kukaan ei huomannut.

"Voin tulla pitää seuraa", hän nyökkäsi ja antoi Blakelle ohjaa. "Hepoilla ois varmaan vaikka mitä siivottavaa, mut en kyllä tänään varmaan jaksa..." Blaken pää valui matalalle ja käyntiaskel hidastui sitä mukaa kun ohjat valuivat pidemmäksi tytön käsistä. Selästä Bailey ei tulisi ennenkuin tallin ovella, sillä poni saisi hoitaa kävelyt hänen puolestaan.

”Kiva”, Taylor hymähti kun saisi toisesta seuraa myöhemmälle. Mikään ei olisi niin puuduttavaa kun tavaroiden pakkaaminen yksin. Hän rapsutti Gagan kaulantyveä ja suuntasi sitten kentän portista ulos viedäkseen hevosen talliin. Hän työntäisi sen jollekin tallityöntekijälle pestäväksi, sillä ei itse millään jaksanut eikä edes ollut lähdössä kilpailuihin tällä kertaa mukaan. Miksi kisahoitaja ei ollut laittamassa kamoja kasaan, sitä hän ei tiennyt. Tai tiesi - äiti ja isä halusivat hänelle jotakin tylsää tekemistä ettei hänellä vain olisi hauskaa.
”Mä laitan tän pois, löydät mut sitten varustehuoneesta”, hän ilmoitti Baileylle päästyään tallipihalle ja odottamatta toista pidempään hän asteli hevosen kanssa ovista ja vei sen pesupaikalle riisuttavaksi. Hän nappasi varusteet pois ja ohjeisti loppuhoidon tallityöntekijälle ennen kuin lähti siistimään ensin käytetyt varusteet ja katsomaan sitten, mitä hevoset tarvitsisivat mukaansa kilpailuihin.

"Joo, nähään ihan kohta", Bailey sanoi hymyillen ja antoi toisten kadota talliin. Käveltyään kierroksen vapaita käyntejä, Bailey antoi poniruunan köpsytellä kentältä ulos ja tallin eteen. Ratsastushetkeä ei olisi voinut vitsilläkään kutsua tehokkaaksi, eivätkä he olleet saaneet paljoa aikaiseksi mutta ainakin Bailey oli päässyt ratsaille ja Blake päässyt puksuttamaan kentälle hänen kanssaan. Joskus sekin riitti ja tänään oli todellakin sellainen päivä.

Tallin kiveyksellä Bailey laskeutui erityisen hitaasti alas selästä mutta heti jalkojen osuessa maahan, hän päästi tukahdetun ähkäisyn ja suoristautui hitaasti mutta varmasti poninsa viereen. Se katseli omistajaansa kuin huolestuneena, sillä ratsastelut eivät olleet käyneet ilmaisiksi. Onnekseen Bailey pääsi kuitenkin ponin karsinalle näyttämättä vammautuneelta, koska pikku säryistä huolimatta hän ei itseään sellaiseksi kokenut, ja vetäisi sen kaulalta narun pois. Harjattuaan ponin jalat, Bailey sipaisi sen silkkistä turpaa ja sulki karsinan oven. Poni valui saman tien omiin oloihinsa ja Bailey laski harjan kassiin, nosti sen olalleen ja otti käsiinsä karsinan oveen yhä nojaavat kepit. Sitten hän suuntasi varustehuoneeseen ja etsi Taylorin sieltä.

Varustehuoneen lattia oli täynnä Taylorin veljen hevosten varusteita. Hän oli avannut varustearkut lattialle, kaatanut koko kaapin sisällön lattialle ja järjesteli nyt tarvittavia tavaroita erilleen tarpeettomista. Hän laski tarpeeksi monet pintelit, suojat, satulahuovat ja kun ne olivat hänelle tyyppillisissä, epätasaisissa pinoissa edes osittain, hän alkoi latoa niitä Aladdinin arkkuun - juuri sopivasti kun Bailey könkkäsi sisään keppiensä kanssa. Hän vilkaisi uuteen tuttavuuteen ja soi lyhyen hymyn yrittäen keskittyä siihen, että ärsyttävästä tehtävästä huolimatta hänellä ainakin oli seuraa.
”Yritä sopia johonkin. En tiedä miks näillä hevosilla on näin paljon kamaa.” Hän sulloi arkkuun valkeat satulahuovat, pintelit ja suojat ennen kuin alkoi kerätä pieniä tavaroita, kuten pompuloita, kassiin josta ne olisi helppo kisapaikalla löytää. Miksi Haydn ei tehnyt tätä itse tai palkannut jotakuta heitukkaa hoitamaan sen puolestaan? Halukkaita olisi varmasti ollut!

Bailey temppuili keppiensä kanssa varustehuoneeseen ja istahti Taylorin vierelle.
"Hei taas", hän tervehti hymyillen ja katseli lattialle levitettyjä tavaroita. Niitä oli paljon mutta niin oli hänellä, Blakella ja Karallakin varusteita. Samaan aikaan liikaa ja liian vähän, kaupoista löysi aina jotain ostettavaa ja sponsorituotteitakin tuli kokoajan enemmän ja enemmän. Niihin oli alkanut tottua ajan kuluessa ja olivathan ne hienoja, vaikkei niitä paljoa käyttänyt.
"Sitä kamaa kertyy, tiedän kokemuksesta", hän naurahti. "Mulla on kolme kypärää, kahdet saappaat, molemmilla hevosilla on kahdet satulat ja varmaan 15 satulahuopaa molemmilla... puhumattakaan pinteleistä, suojista, suitsista ja mun ratsastushousuista..." hän muisteli ja luetteli. Oli pieni ihme, että sille kaikelle tavaralle oli tilaa ja että hän vieläkin jaksoi kantaa niitä joka paikkaan.

Taylor ei olisi jaksanut olla kovin järjestelmällinen, mutta hän tiesi saavansa huutoa jos ei olisi. Niinpä hän kuvitteli olevansa viskoessaan tavaroita arkkuun. Hän nosti katseensa kesken Baileyn luetteloinnin ja kohotti kulmaansa vinon hymyn kera. Oikeasti?
”Mun veli olis onnellinen jos olisit sen sisko mun puolesta”, hän pyöritteli päätään huvittuneena ja sulki ensimmäisen arkun vain jotta pääsisi toisen kimppuun. Siinä sivussa hän tosin myös sulloi jäljelle jääneet tavarat kaappiin välittämättä sen järjestyksestä tuon taivaallista.
”Älä ota mua väärin, mut ei tää oo ihmisen hommaa. Ehkä sit jos tästä sais rahaakin. Broidilla on kyllä hevosenhoitajakin, mut vissiin se on niin laiska että mun pitää hoitaa nää.” Hän tiesi, että hoitaja oli ansaitulla vapaapäivällä ennen kilpailuja, mutta mitä sellaisilla muka teki.

Taylorin vastaus hänen tavaraluetteloonsa sai Baileyn virnistämään. "Minun isoveljeäni ei kiinnosta hevoset yhtään", hän vastasi. Michael pysytteli kaukana talleista niin hyvin kuin pystyi, vaikka siihen olisikin auttanut kummasti kotoa pois muuttaminen. Se ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä äitihän pesi aikuisen veljen pyykit ja vanhemmat tekivät lämpimät ruoatkin tämän puolesta. Aikaa jäi vaikka mihin muuhun, kun joku muu pyöritti kotia hänen puolestaan.

"Nii", hän nyökytteli. Taylorin näkökulma oli ihan erilainen, mutta Bailey kyllä ymmärsi mitä hän haki takaa. "Jännä ettei se pistä sen hevostenhoitajaa tekemään tällasia juttuja. Niin mä tekisin jos mulla olisi oma vakituinen hoitaja." Vielä hän ei sellaista kuulemma tarvinnut, vaikka hänellä olikin aina joku apukäsi mukana kisareissuilla.

Taylor tuhahti. Niin. Haydnillä olisi ollut mahdollisuus palkata joku tekemään nämäkin työt, mutta ei. Antaa nyt vapaapäivä hoitajalle niin kriittisellä hetkellä.
”Niinhän sitä kuvittelis. Ehkä se hoitaja on vaan laiska.” Mistä sitä tiesi. Hän oli nähnyt neitiä vain vilaukselta ja arveli, että veli ylläpiti jonkinsortin suhdetta alaisensa kanssa ja viihdytti itseään tuon kustannuksella kisamatkoilla. Hän ei edes halunnut tietää. Tyttö valikoi sinnikkäästi toisen hevosen kaapin ja alkoi pakata tavaroita.
”Luulen kyllä, että mun porukat haluaa niin kovasti pitää mua orjanaan, että on siksi laittaneet mut tähän hommaan. No, ainakin on mukavaa seuraa”, hän hymähti ja vilkaisi Baileyta. Tyttö oli hauska eikä yhtään niin vakava kuin hänen isoveljensä, mitä tuli hevosasioihin. Vapaallahan veli oli yksi hulttio.
”Eikö sulla sitten ole, jos kilpailetkin?” Taylor kysyi ja mietti, että Bailey ei tainnut olla yhden tai kahden hevosen kanssa niin kiireinen, etteikö ehtisi itse.

"Ei noista ota selvää", Bailey huokaisi ja naurahti. Jotkut kyllä tuntuivat luulevan pääsevänsä helpolla. Hän oli aina tehnyt kovasti töitä niin koulussa kuin hevostenkin seurassa. Kai hän tuli vanhempiinsa. Michael ei ollut samaa muottia ja Bailey miettikin usein mitä isoveli meinasi elämässään saavuttaa vain lokoilemalla.
"Aijaa", hän sanoi harmistuneena mutta hymyili Taylorille sitten. Oli kivaa aina tutustua isolla kisatallilla uusiin ihmisiin, vaikka heidän näkemyksensä kisaamisesta ja hevosista eivät olleetkaan aivan samat.
"Ei", Bailey naurahti huvittuneena. Ei hän ollut aivan oikeutettu palkkaamaan omaa hevostenhoitajaansa. "Mulla on apuna joko äiti tai kaveri mutta ei ketään ammattilaista", vielä. Kyllä sekin päivä koittaisi.

[Anteeksi kun jumitan, yritän parantaa tapani :)]

”Ainakin jollakin on äiti joka tukee tytärtään”, Taylor hymähti katkerana ja mietti omaansa. Äiti oli aina halunnut hänestä vain huippuratsastajan ja kun painostus oli alkanut tympimään, ei vanhemmilta ollut saanut tukea mihinkään muuhun enää. Hän oli oppinut pärjäämään omillaan, vaikka se olikin välillä kurjaa ja sai hänet valikoimaan huomionhakuisena epäilyttäviä kavereita.
”Ei varmasti mene kauaakaan niin olet kenttäratsastuksen huipulla ja sulla on ainakin viisi hoitajaa ja vähintään saman verran ratsastettavia hevosia.” Baileyssä oli selvästi potentiaalia ja ainakin halua päästä korkealle. Hänellä ei tainnut olla.
”Ehkä mäkin oon siinä vaiheessa jo päässyt oikeasti tekemään jotain muutakin kun olemaan broidin talliorjana.”