Kiehuu

Kun kouluvaatteet olivat vaihtuneet mukavempiin tallivaatteisiin ja punaisten Dr. Martensien tilalle kiskottu kevyemmät punaiset kengät, Bailey änki turhat tavaransa kaappiinsa.
"Wau, siistiä", tyttö vastasi ihaillen. Hän ei ollut tiennyt mitä odottaa mutta muusikon ura kuulosti upealta.
"Mä ajattelin nähdä maailmaa hevosten avulla", hän vastasi. Kansainvälisenä kilparatsastajana hän voisi muuttaa vaikkapa Eurooppaan asumaan, ratsastaisi hevosiaan siellä ja kisaisi ympäri maailmaa. Se oli hänen ehdottomin unelmansa ja vaikka se kuulostikin hurjalta nuori tyttö oli valmis omistamaan elämänsä hevosille. Ei olisi mitään, mikä estäisi häntä tavoittelemasta tätä unelmaansa.
"Joo, ei. Ei kai sil oo mitään väliä, vaikkei heti tietäis mitä haluaa", hän vastasi. Hän oli aina jotenkin tiennyt mitä halusi, kai hevoset olivat olleet niin iso osa hänen elämäänsä niin nuoresta iästä lähtien. Bailey sulki kaappinsa oven ja kaappasi käteensä keppinsä haluttomana katoen sitten, josko Taylor olisi valmis ja he saattaisivat mennä samassa tahdissa alakertaan. Hän ei valittanut saadessaan seuraa ja näkisi mieluusti, millaisia hevosia toinen ratsasti.

Taylor nyökytteli ymmärtävästi - kai sitä hevostenkin kautta maailmaa näki. Mitä hän oli veljensä puheita kuunnellut, matkat menivät hotellihuoneissa ja kilpailuissa, joten se siitä minkään näkemisestä. Ehkä Baileyta lykästäisi paremmin.
”Toivottavasti pääset tavoitteeseesi”, hän kannusti ja lähti tytön kanssa alas. Hän kiskoi löysää villapaitaansa paremmin päälleen ja kiinnitti ovea avatessaan ohuen takin vetoketjun. Hän ei jaksanut sinä päivänä panostaa, joten kannukset, raippa ja kypärä jäivät lokeroon. Hanskat hän sentään otti, sillä vaikka Radio Ga Ga ei ollut erityisen kovasuinen, se saattoi yllättää, ja ainakaan hänelle ei tulisi kylmä. Koruja roikkuvat korvat olivat vain puoliksi pipon alla, mutta ehkä se riittäisi.
”Ei kyllä yhtään kiinnostas ratsastaa”, Taylor huokaisi astellessaan portaita edeltä talliin.

Bailey uskoi tavoitteisiinsa ja siihen, että saavuttaisi haluamansa tavalla tai toisella. Hevoset olivat hänen elämänsä eikä siitä ainakaan päässyt mihinkään - jos hänellä ei ollut edessään kansainvälisen kisaratsastajan arki hän keksisi jotain muuta melkein yhtä hienoa.
"Toivotaan", hän vastasi Taylorille sen sijaan, että olisi sanonut sen olevan varmaa. Niinhän aina hänellekin sanottiin, että mitä vain voisi tapahtua.
"Aijaa. Mä en mitään muuta haluakaan juuri nyt", hän vastasi, kun laskeutui hitaasti ja varmasti portaat. "Miks ei?" hän kysyi kun käveli talliin ja lähti varustehuoneelta, josta ei kaipaisi muuta kuin harjakassin, josta löytäisi harjat ja kaulanarun.

Taylor suuntasi varustehuoneeseen Baileyn perässä hakeakseen hevosen harjat. Kai se pitäisi jaksaa harjatakin. Hän naurahti ilottomasti toisen kysymykseen.
”Mä en oikeen perusta sekopäisistä hevosista. Onneks tänään pitää ratsastaa vaan yks. Liikutan siis mun veljen hevosia, oon vanhempien mielestä hyvä ilmanen orja niille”, Taylor irvisti ja nappasi puolihuolimattomasti Gagan harjat, jolloin muutama putosi avoimesta ämpäristä. Hän noukki ne ääneti kiroillen mukaansa.
”Ratsastaminen oli joskus ihan kivaa mut en mä tääl enää huvikseni kävis.” Ei hevosharrastus sinällään huono ollut, mutta hän kävi siellä pakotettuna eikä nauttinut ikinä sinne tulosta. Oli hevosten kanssa hyviäkin hetkiä, mutta turhan usein ne vain riehuivat hänen kanssaan.

"Aijaa, voi ei", Bailey naurahti Taylorille. "Eikös sun veljesi voisi hankkia täältä Rosingsista jonkun niitä ratsastamaan. Tää paikkahan kuhisee ratsuttajia ja valmentajia ja muita, Karaa ja Blakeakin ratsastaa kahdesti viikossa ratsuttaja." Tyttö nosti olalleen tumman- ja vaaleansinisen värisen harjakassin sille tutulta paikalta ja katseli sitten, kuinka Taylor haki veljensä hevosen tavaroita.
"Tyhmää, että sut pakotetaan ratsastamaan", hän vastasi. Vaikka hevoset olivat hänen juttunsa, eivät ne tietysti olisi kenen tahansa. Minkä tahansa tekeminen pakosta oli todella ärsyttävää, joten mahtoi olla inhottavaa Taylorille tulla pakotettuna tallille.
"Millaisia veljesi hevoset on?" hän kysyi kävellessään takaisin tallikäytävälle.

”No vois varmaan, mut kai mutsi kuvittelee pitävänsä mut poissa pahanteosta tai jotain kun käyn täällä”, Taylor virnisti huvittuneena tietäen hyvin, ettei äidin keino toiminut. Hän tekisi juuri niinkuin itse tahtoi, olihan jo lähes aikuinen, eikä muutama tunti tallilla muuttaisi asiaa suuntaan tai toiseen. Hän nappasi harjat ja suojat käsiinsä ja odotti sitten Baileyn valmiiksi jotta saattoi avata tuolle ovea.

”Sillä on kolme omaa puoliveristä, joilla se kilpailee esteillä”, tyttö kertoi veljensä hevosista.
”Aladdin Sane, sellainen musta jättimäinen ori on ihan kamala, mutta esteillä ihan unelma, joten sitä on kestettävä”, Taylor irvisti kävellessään käytävää. Hän näytti orikäytävältä oikean hevosen ja pyöritteli päätään.
”Sitten on Radio Ga Ga, jonka ratsastan tänään, ja se on niistä vanhin ja selväpäisin, mutta äärimmäisen tahmea niin halutessaan. Kolmas on tamma, Bvlgari, joka on tosi siro ja kaunis mutta kintuistaan välillä turhankin vikkelä ja säikkyy omaa varjoaan.”

Taylor laski Gagan suojat ja harjat käytävälle odottamaan hevosta, jonka hakisi sisään. Sen voisi kai hoitaa karsinassakin, mutta siistimpää se olisi käytävällä kun ei tarvitsisi kahlata purussa.
”Välillä Haydnillä on lainassa hevosia, mutta nyt onneks vaan nää kolme ja koska se lähtee huomenna kisoihin, se on ite käyny ratsastamassa noi kaks muuta.”

"No just", Bailey naurahti Taylorille. Hän ei tuntenut Tayloria mutta tunnisti hänestä sen 'coolin pahan tytön' roolin, jota kadehti. Hän koki itsensä enemmän nörtiksi mutta pitäisi huolen, ettei antaisi elämänsä lipua ohi ilman, että kokeilisi itsekin kaikkea. Vanhemmat olivat kuitenkin tainneet kasvattaa tyttärensä sen verran hyville käytöstavoille, että kodistaan karkaamaan tai muuta typerää Bailey tuskin lähtisi tekemään ja suoritti kaikki arkensa tekemiset harrastuksista kotitöihin lähes aina. Mitä vanhemmaksi Bailey kuitenkin tuli, sitä enemmän hän tahtoi määrätä omasta elämästään eivätkä viikonlopun kävelylenkit kuulostaneet enää yhtä kiinnostavilta kuin vaikkapa ulos kavereiden kanssa lähteminen tai tallille meneminen. Talli oli kuitenkin tekosyy, jonka äiti nieli tapauksessa kuin tapauksessa... paitsi nyt kun hän oli jalkapuoli.
"Oh, tuttuja nimiä", Bailey sanoi hymyillen, kun Taylor luetteli veljensä hevoset hänelle. "Olen ollut pari kertaa samoissa kisoissa", hän oikaisi. Hän ei tavoittanut missä, niitä kun oli kokoajan, mutta tiesi kuitenkin Taylorin veljen hevosineen. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Bailey löysi isolta kisatallilta puolituttujaan, vaikkei se ollut ihmekään.
Bailey käveli käytävää pitkin ja varoi mahdollisimman vähän jalkaansa, jottei vaikuttaisi niin rammalta. "Blake ja Kara on kans kaks persoonaa. Mutta niitä on mielenkiintoista ratsastaa, kun ne on niin erilaiset ja omalla tavallaan vaikeat. Molemmilla on isot egot", hän kertoi hymysuin. "Mutta Blake on ollut mulla jo 5 vuotta, joten luotan siihen täysin", hän vielä kertoi. Varusteitta ratsastaminen oli kaikkea muuta kuin ongelma enää nykyään.

Taylor nyökkäsi.
”Ei mikään ihme”, hän kommentoi kun toinen sanoi tuntevansa hevoset. Niin, Haydn Evans ja ajoittain vaihtuvat, taitavat hevoset kyllä tunnettiin estepiireissä vähän liiankin kanssa. Kukaan ei tuntenut häntä, mutta ehkä se sitten vain oli hyvä. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun häntä oli kisamatkoilla pidetty vaivaisena hevosenhoitajana ja kohdeltu kuin ilmaa.
”Varmaan kiva kun on sellanen hevonen johon voi luottaa täysin”, Taylor ihaili ja pyöritteli riimunarua käsissään. Hän ei ollut luonut sellaista suhdetta yhteenkään hevoseen sitten edellisen omansa, jonka oli jättänyt muiden harrastusten tieltä joskus 12-vuotiaana talliin seisomaan. Äiti ja isä olivat parhaansa yrittäneet liikuttaa sitä isoveljen kanssa, mutta lopulta ratsu oli myyty tarpeettomana. Ei tyttärestä olisi ammattiratsastajaksi ilman motivaatiota.
”Pärjäät varmaan sen aikaa jos haen Gagan?” Tyttö huikkasi ja otti muutaman askelen kohti ulko-ovea. Hän noutaisi hevosen sisään ja harjaisi sen nopeasti että pääsisi liikkeelle. Onneksi se sentään osasi yleensä käyttäytyä kaikin puolin paremmin kuin ne kaksi pirua, joita Haydn tuntui arvostavan enemmän kuin turhan huonoksi jäänyttä, jo 12-vuotiasta raudikkoaan. Gaga oli mukava ratsastaa, mutta sillä oli takanaan vain muutamia hyviä tuloksia, sillä nopeudessa se tuntui jäävän aina toiseksi.

Bailey nyökkäsi Taylorille. "Se on todella kivaa", hän kertoi. "Blaken kanssa voin tehdä mitä vain huoletta." Olihan se tietysti liioittelua, että hän voisi tehdä ja tekisi mitä vain, mutta siltä se tuntui. Blake meni minne hänkin ja he toimivat nykyään kuin symbioosissa. Oli vieläkin aikoja, kun Bailey pelkäsi, että vanhemmat pistäisivät Blaken myyntiin ja hän joutuisi ratsastamaan vain Karaa mutta juuri nyt hänellä oli molempien kanssa niin paljon tekemistä ettei hän osannut huolehtia sitä. Blake oli poni parhaassa iässä ja hänelle liian rakas myytäväksi.
"Joo pärjään kyllä, käyn viemässä harjakassin Blaken luo", hän vastasi ja antoi tämän mennä menojaan. Bailey linkutti ruunan karsinalle ja hän laski sinisen, painavan harjakassin lattialle. Poni katseli omistajansa menoa ja Kara näytti nukkuvan. Bailey avasi karsinan oven rapsutellakseen huomionhakuista ruunaa ja hymyili sen haukottelulle. Klipattu poni oli puettu vaaleansiniseen talliloimeen ja Bailey pohdiskeli, josko voisi huvikseen ratsastaa ilman sen pukemista pois. Siinä olisi varmasti järkeäkin, olihan ulkona kohtuullisen viileä vielä näin helmikuussa. Hetken oleiltuaan ponin kanssa Bailey sulki karsinanoven ja käveli takaisin Gagan karsinalle.
"Mitä meinaat tehdä Gagan kanssa?" hän uteli, kun he saapuivat, ja mietti samaa hänen ja Blaken osalta. Tämän jalan kanssa varmaan pelkkää humputtelua, mutta se oli tuhat kertaa parempi kuin ei mitään.

Taylor suuntasi tarhoille ja kosteimpia kohtia väistellen haki violettiin puetun raudikon tarhastaan. Se antoi onneksi kiinni temppuilematta ja seurasi pitkällä narulla perässä. Tytön mielestä liian hitaasti, mutta minkäs mahtoi kun ison hevosen askel tuntui laahaavan jälleen kerran. Hän talutti sen käytävälle lähelle hevosen omaa karsinaa ja napsautti narut kiinni. Eipä ainakaan karkaisi.
”En ole ehtinyt miettiä. En saa hypätä, joten kai jotain koulua kun maastossakin pyörii se hullu”, Taylor kohautti olkiaan ja mietti, miten ikinä saisi Gagasta irti mitään koululiikkeitä. Se vaati hyvän verryttelyn esteillekin, jotta liikkuisi mihinkään.
”Entä sinä?” Tyttö kysyi ja vilkaisi taas Baileyn jalkaa. Niin, sen kanssa tuskin hypättäisiin tai sen kummemmin tehtäisiin mitään kunnollisia koululiikkeitä. Miksi hän edes kysyi. Taylor alkoi verkkaisesti irrottaa loimea, jonka ruuna oli onneksi sillä kertaa saanut pidettyä ehjänä.

"Okei", hän nyökkäsi Taylorille ja nojautui karsinan seinään hevosen ja Taylorin vierellä. "Ei kannata mennä maastoon", hän vastasi synkästi. Sitä hän ei enää itse kokeilisi eikä haluaisi uuden kaverinsakaan kokeilevan onneaan. Toisaalta Taylor oli kertomustensa mukaan itsekin saanut tuta vainoojan oudon hevosvihan, joten hän ei varmaan ottaisi riskiä ellei olisi ihan tyhmä.
"Ajattelin mennä ilman varusteita kentällä. Jotain hupsuttelua vain", hän selitti hymyillen. Sitä he harrastivat äidin mielestä liikaakin mutta hän ei ikinä jättäisi varusteetonta ratsastusta sen kanssa vain sen takia, ettei se ollut jonkun mielestä tarpeeksi tavoitteellista. Sen ei kuulunutkaan, siksi Bailey valmentautui hevosillaan vähintään kolmesti viikossa ja ratsasti rennommin kerran tai kaksi. "Haluutko tulla samalle kentälle ratsastamaan?" hän ehdotti. Hän haluaisi nähdä tytön ilmeen kun ilmestyisi Blaken kanssa pelkkään siniseen kaulanaruun varustautuneena paikalle.

Baileyn uhkarohkea ajatus lähteä ilman varusteita ratsastamaan sai Taylorin kohottamaan kulmaansa. Hän ei edes halunnut tietää miten tyttö meinasi päästä hevosen selkään. Oli kuitenkin hienoa että toisella oli tullut edes mieleen mitään sellaista. Hän arvosti aina jos joku teki asioita eri lailla kun odotettiin.
”Tulen ehdottomasti. Haluan nähdä”, hän hymyili melkein yllättyneenä itsekin siitä, miten innoissaan olisi. Hän varustaisi kyllä Gagan täysin, sehän saisi slaagin jos hän jättäisi edes pintelit tai suojat jaloista. Hän alkoi harjata ruunaa kiirehtimättä, mutta tuskin syynäsi hevosta niin hyvin kuin sillä tallilla kaikki hevosenhoitajat. Hän halusi vain ratsastamaan että saisi senkin pois alta eikä tarkoitus ollut saada karvaa kiiltämään. Se tosin kiilsi harjaamattakin lyhyessä mallissaan oltuaan loimen alla suojassa koko päivän.
”Sano jos tarvitset apua”, Taylor huikkasi Baileylle alkaessaan varustaa ratsuaan.

"Hienoa, kentälle siis", Bailey sanoi hymyillen. Oli hauskaa saada ratsastusseuraa. Oli kummallista, miten varusteeton ratsastus sai ihmiset kiinnostumaan, koska Baileysta se oli ollut aina niin yksinkertaista, vaikka olikin todella mahtavaa puuhaa.
"Näähh, pärjään hyvin", hän vastasi ja nousi nojaamasta karsinan seinään. "Harjaan vain Blaken ja olen valmis lähtemään", hän kertoi ja käveli poniruunan karsinalle. Blake tuli ovelle vastaan ja tuuppasi omistajansa olkaa oven avautuessa. Ponin huomionhakuisuus oli Baileystä lähinnä huvittavaa.
Hän jätti kävelykeppinsä karsinan eteen ja otti kassista harjan harjatakseen ruunan vaaleansinisen loimen pienet irtopurut pois. Sitten hän nosti sen pois, taitteli tangolle ja harjasi ponin pilkullisen kehonkin. Klipattu karva näytti siedettävältä, vaikka harmahtavat jalat olivatkin aavistuksen likaisemmat. Kuivunut lika lähti kuitenkin nopeasti, ja tönkösti ponin jalkojen tasalle laskeutunut tyttö sai hevosensa helposti valmiiksi. Hetken asiaa pohdiskeltuaan hän päätti laskea ohuen fleeceloimen takaisin ponin päälle ja kiinnitti sen soljet. Se oli sille hieman iso, ja Bailey oli ratsastanut sillä aikaisemminkin, joten se olisi juuri hyvä lämmike kummmalekin.
Harjattuaan metallisella kammalla ponin paksun hopeisen harjan ja otettuaan puhtaat kaviot nopein ottein, Bailey pujotti taivaansinisen kaulanarun ponin kaulalle ja katsoi Taylorin ja Gagan suuntaan. "Oletteko valmiita?" hän kyseli ja katsoi poniaan. Se näytti todella tyytyväiseltä, varmaankin sen takia, että pääsisi tutun ratsastajan kanssa höpsöilemään. Kaulanarulla oli poniin kumma vaikutus, kun sen asiallinen ja kilpailunhaluinen kuori rakoili ja alta paljastui kovin pelleilevä ja huumorintajuinen leikkikaveri. Sen silmät lurpsahtelivat, kun he odottivat lähtöä ulkoilmaan.

Taylor heitti laiskana suojat joka jalkaan harkitsemattakaan pinteleitä. Hän taputti Gagan vaaleanruskeaa kaulaa varustettuaan sen yleissatulaan ja kotisuitsiin. Tyttö kumartui kiinnittämään kannukset jalkoihinsa vilkuillen irti olevaa ruunaa varauksella, jos se vaikka lähtisi kävelemään. Vielä kypärä päähän ja hanskat käteen ja hän olisi valmis.
”Valmis”, hän toisti Baileyn kysymykseen ja tarttui vielä pitkään kouluraippaan ennen kuin suuntasi hevosen kanssa käytävää pitkin ja kentälle. Hän ei ollut innoissaan kouluratsastuksesta, vaikka niiden taitojen hiominen olikin koko ratsastuksen perusta. Taylor oli vain niin vahvasti päättänyt, ettei pyörisi hevosten seurassa enää kauaa. Kun hän täyttäisi 18 hän lähtisi kauas sieltä.
”Ratsastatko vain noin?” Hän kysyi kuin hullulta nähdessään Baileyn pilkullisen ponin kaulanarulla.

Bailey oli jättänyt kypärän kaappiinsa mutta otti pitkän raipan käteensä pujotettuaan paljaiden käsien lämmikkeeksi mustat nahkahanskat. Poni ei ehkä näyttänyt valmiilta mutta omistajansa tehdessä lähtöä se heräsi ja yritti törkeästi ulos karsinasta. Se kuitenkin perääntyi kun Bailey tönäisi sitä taaksepäin. Poniruuna näytti ehkä ilkeältä luimiessaan mutta se vain pelleili ja testasi tyttöä huvikseen. Kuten aina, ei se aina jaksanut tyytyä omistajansa neuvoihin vaan kuvitteli tietävänsä itse paremmin.
"Joo?" hän nauroi ja katsoi ponia. Eivätkö he muka näyttäneet vakavasti otettavilta. "Odota vain", hän sanoi ja virnisti, antaen ponin sitten kiiruhtaa karsinasta ulos. Jotta he näyttäisivät ulospäin järkevämmältä, hän tyytyi pitämään kiinni kaulanarusta ja nykimään ponia hieman rauhallisemmalle vauhdille, jotta hän saattoi nilkuttaa perässä ilman kävelykepin tukea. Poni onneksi huomasi omistajansa vamman ja hidasti, vaikka halusikin kiireesti pihalle.

Taylor ei todellakaan tiennyt mitä odottaa. Kaulanarulla ratsastus tuntui extremeltä sen jälkeen kun oli kasvanut varusteurheiluna ratsastusta pitävien kilparatsastajavanhempien kanssa. Hänellä oli takanaan vain muutamia satulatta ratsastuksia nuorempana, joten sillä hetkellä se kuulosti jopa pelottavalta muuten rohkean ja taitavan ratsastajan korviin. Hän pysäytti raudikon kentän keskelle ja mittasi jalustimet ennen kuin nousi satulaan. Hän piti silmällä tarkasti Baileyta kiinnostuneena siitä, kuinka tyttö kiipeäisi jalkapuolena poninsa kyytiin. Gaga kulki pitkällä askeleella rennossa käynnissä ja ratsastaja saattoi keskittyä seuraamaan toista tyttöä.
”Näyttää hauskalta”, hänen oli sanottava jo ennen kuin Bailey oli selässä. Ainakaan se ei voisi olla liian vakavaa, mitä ratsastaminen veljen kilpahevosilla tuntui olevan.

"Se on", Bailey sanoi kepeästi ja pidätteli innokasta ruunaansa, joka tahtoi energisenä käyttäytyä kuin nuori ori. "Yhtä kivaa kuin kisaaminenkin." Ne olivat tosin kaksi niin eri maailmaa, ettei Bailey tiennyt saiko niitä edes verrata keskenään.
Tallin kiveyksellä Bailey pysäytti poninsa ja jäi miettimään, mikä todellakin olisi fiksuin tapa päästä selkään. Poni ei ollut iso ja hän hyppeli sen selkään usein,mutta harvemmin yhdellä jalalla. Särkevä jalka ei antanut laskea paljoa painoa alleen, joten vauhdin ottaminen ei tulisi kuuloonkaan. Bailey kiersi poniruunan toiselle puolelle ja vei kätensä loimen peittämälle pyöreälle selälle. Ensimmäinen yritys ponnistaa selkään päättyi irvistykseen vihlaisevan nilkan takia. Blake seisoi kuitenkin kuuliaisesti paikallaan, kun Bailey otti sen selästä enemmän tukea ja punki itsensä käsiensä ja terveen nilkan tuella selkään. Siihen olisi varmasti voinut laittaa kaiken painonsa, eikä se olisi horjahtanut tai lähtenyt ratsastajan alta. Selkään päästyään Bailey siirsi painonsa edemmäs ja taputti pilkullista ponia hymyillen sitten Taylorille voitokkaana.
"Sanoinhan, että pääsen."

Taylor ei voinut uskoa, että Bailey vain hypähti helpon näköisesti loimitetun poninsa selkään kuin ei olisi kärsinyt kipeästä jalasta tai oikeastaan edes tajunnut kuinka painovoima toimi. Ehkä hänkin voisi kokeilla, jos hänellä olisi yhtä hauska poni kuin toisella. Veljen hevoset saisivat paniikin jos hän edes harkitsisi mielessään niiden selkään kiipeämistä sillä tyylillä.
”Ei huono”, tyttö nyökkäsi arvostavasti ja etsi oikeaa asentoa kouluharjoituksiin. Gaga tuntui liikkuvan tavallista vapaammin, mikä varmasti helpottaisi sen aktivoimista.
”Tällä kun tuota yrittäisi, löytäisi itsensä naamaltaan hiekasta”, hän naurahti ja taputti raudikon kaulaa.

Baileykään ei röhnöttänyt selässä miten sattui, kaikki koulu- (ja este)treenit olivat liian pitkällä hänen selkärangassaan. Tytön istunta tutun ponin selässä oli vaivaton jalat roikkuivat nyt ilmassa. Vasempaan jalkaan sattui ehkä hieman, mutta mikään ei voinut haitata nyt kun hän oli saanut kammettua itsensä selkään pitkän tauon jälkeen. "Puolustuksekseni, hypin tämän selkään vähän väliä", hän virnisti. Ensimmäisillä kerroilla se ei todellakaan ollut näin helppoa, vaikka hän ei ollut ollut jalkapuoli.
"Joo, jotkut kisahevoset on niin herkkiä", hän harmitteli. "Karan kanssa alottelen totuttelun paljaalla selällä ratsastamiseen varmaan myöhemmin keväällä jos ehdin. Se ei oo kauhean herkkä selästä, joten vois ehkä onnistuakin. Se ei vaan oikein kuuntele mua vielä", hän kertoi hymysuin ja antoi Blakelle tilaa lähteä kävelemään kohti kenttää. Se kulki rennosti ja tyytyväisenä pää matalalla tuttu rakas ratsastaja selässään.

Taylor nyökytteli hymyillen Baileyn sanoille. Kilpahevoset todella olivat herkkiä ja joskus tuntui että ihan liiankin kanssa. Erityisesti Haydnin huipputamma Bvlgari käyttäytyi sekä maasta käsin että ratsastettaessa niin prinsessasti, ettei hän ollut vastaavaa nähnyt.
”Mikäs siinä, jos into riittää”, hän kohautti olkiaan tuomitsematta toisen omituista harrastusta ja etsi tuntumaa ratsuunsa ohjia keräten. Tänään hän harjoittelisi jotakin hauskaa, esimerkiksi sulkutaivutuksia tai laukanvaihtoja, jotka hevoselta ainakin aiemman kokemuksen mukaan pitäisi sujua hienosti. Turha hänen oli alkaa siltä vaatia vaikeampaa kun se oli kuitenkin lähdössä kilpailuihin.

"Kai mä kuvittelen, että se auttais mun ja Karan yhteistyötä kun se on parantanut mun ja Blakenkin suhdetta niin paljon", hän kertoi ja siirsi asentoaan selässä varoen.
"Mennään tonne tyhjälle E-kentälle?" Bailey ehdotti kun katseli tallialueen ympärille avautuvia kenttiä, joissa suurimmassa osassa oli ratsukoita enemmän tai vähemmän. Kaukaisin kenttä oli kuitenkin sopivasti tyhjillään, ainakin vielä hetken. Bailey epäili, että joku nyrpeämpi hevosenomistaja edes tulisi samalle kentälle, missä hän olisi 'pelleilemässä'. Hän ei kuitenkaan voinut sille mitään, jos hänen vapaapäiviensä vietot häiritsivät jotakuta, ainakaan heidän luokseen ei silloin tulisi ketään häiritsemään.

”Sopii”, Taylor nyökkäsi ja suuntasi kuolaimilla leikkivän ratsunsa kohti sovittua kenttää. Hän harvemmin poikkesi muualle kuin päämaneesiin tai -kentälle, ellei esimerkiksi kesken ollut valmennus pakottanut. Usein hän myös valitsi maaston, mutta sellaisen hullun uhan läsnäollessa hän ei harkinnutkaan. Onneksi Gaga oli toipunut pienistä haavereistaan nopeasti ja saanut eläinlääkäriltä luvan jatkaa kilpailemista normaalisti. Se oli myös hänen onnensa, sillä äiti olisi saattanut laittaa hänet vuodeksi kotiarestiin muuten.
”Eikö sua pelota että se säikähtää jotain, pudottaa sut ja karkaa?” Tyttö kysyi hieman epäillen kun katseli pilkullista ponia jalkapuolen ratsastajan kanssa. Hän olisi aivan varma siitä, jos kokeilisi vastaavaa Haydnin hienojen ratsujen kanssa. Hän ajatteli sitä muutenkin liikaa, milloin löysi haavoja hevosilta, milloin kenkä oli irti, milloin joku hullu jahtasi maastossa. Oli aivan liikaa vaadittu, kun hänen vastuulleen annettiin niin arvokkaita eläimiä.

"Ei, ei Blake säiky", Bailey naurahti kepeästi. Sen päivän kun olisi nähnyt. "Pudonnut siltä kyllä oon, se on ihan mahollista vaikka harvoin", hän selitti. Tippuminen oli aina Baileyn oma vika, koska Blake kompuroi todella harvoin. "Kerran kenttäkisoissa monta vuotta takaperin horjahdin sen selästä veteen", tyttö nauroi. "Se oli hieno kisapäivä se", hän jatkoi innoissaan muistellen. "Ei siis sattunut, kastuin vain. Blake villiinty siitä ihan kunnolla ja meni hetki ennenkun se saatiin kiinni..."

He tulivat kentälle ja Blake yritti nykiä vauhtia. Se oli itsekin innoissaan, pääsihän pitkästä aikaan tekemään muutakin kuin tylsää kouluvääntöä. Ruuna ei kuitenkaan väittänyt vastaan kun Bailey pidätteli sitä kaulanarulla ja jatkoi kävelyvauhdissa uran sisäpuolta pitkin.

”Eikös kaikki huippuratsastajatkin putoile välillä?” Taylor naurahti hyväksyvästi putoamisille. Hän oli todella kateellinen, että toisella oli allaan pomminvarma ratsu ja hänellä ei, vaikka Gaga oli kolmesta vaihtoehdosta paras. Hän ei olisi jaksanut enää yhtäkään typerää tallipäivää, vaikka sillä hetkellä se olikin ihan hauskaa kun oli suunnilleen ikäistään seuraa tallilla usein nähtyjen snobien elitistikalkkisten sijaan.
”Kuulostaa ihan hauskalta. Blake on varmasti sulle tosi tärkeä. Toivottavasti teillä on edessä vielä monta vuotta”, hän hymähti ja ratsasti kentälle vaatien hevoselta aktiivisempaa askelta ohjaa vasten. Hän pistäisi raudikon liikkumaan sinä päivänä ja yrittäisi todella vakuuttaa itsensä siitä, että se todella osasi kulkea oikeinpäin.

"Varmaankin putoilee, vaikka harvoin", hän pohdiskeli. Toisaalta hänenkin tippumisensakin olivat varsin harvassa. Nyt jos ja kun kisakausi alkaisi Karankin kanssa, saisi nähdä mitä tapahtuisi. Hän ei ihmettelisi vaikka tulisi alas raisun orin selästä useammin.
"Se on", hän sanoi pehmeästi ja kurottautui hieman jähmeästä selästään huolimatta halaamaan kävelevää ponia. "Toivotaan. Ei kyllä voida kisata enää samalla tavalla kuin aiemmin kun siirryn tämän vuoden jälkeen lopullisesti junnuluokkiin, joissa voin kisata vain Karalla." Selkä vihoitteli aina välillä mutta Bailey antoi olla. Blake jatkoi kävelyä ja piruuttaan laski päätään maata kohden niin, että Bailey meinasi menettää tasapainonsa sen kaulaan nojatessa. Hän nousi yllättyneenä nauraen takaisin ylös. Törkimys. "Se kiusaa minua kokoajan", hän sanoi pyöritellen päätään leikisti asiasta loukkaantuneena. Ponin onneksi he olivat aina jakaneet saman huumorintajun, eikä hän pahoittanut mieltään vaikka oli muutamaan otteeseen tippunutkin ponin pelleilyiden takia.