There's a big, big world out there

[Vapaa peli :3]

Äiti oli ajanut Shelbyn ja Havanan Rosings Parkin pihaan ja paksut hiuksensa matalalle pörheälle poninhännälle ujuttanut tyttö katseli isoa rakennusta, lukemattomia tarhoja ja kenttää, jolla kulki kaksi ratsukkoa, peloissaan. Koira seisoi liivi päällä, panta kaulassaan ja tummanruskea nahkainen hihna nuoren naisen kädessä kuuliaisena, odottaen liikkeelle lähtöä. Shelby näki tallipihan vähäisistä puista ja hevosten harjoista, kuinka tuuli hieman ja tunsi sen myös ihollaan. Äiti olisi tahtonut mukaan, mutta Shelby viittoi tälle, että hän pärjäisi itsekin. Kun tummansininen auto kaarsi parkkipaikalta pois, Shelby katsoi sen perään eikä ollut aivan varma äsken väittämästään.

Hänellä oli päällään vaaleansininen pitkähihainen löysä paita ja musta toppaliivi. He olivat ostaneet hänelle hienot ratsastusvarusteet muutama viikko takaperin mukaanlukien ruskeat saappaat, jotka ahdistivat häntä nyt jaloissa tummansinisten ratsastushousujen päällä. Kummatkin olivat tukalat eivätkä joustaneet. Jos hänen täytyi valita, baletti oli ehdottomasti miellyttävämpi laji välineidensä puolesta. Vaatteet olivat kevyet ja sirot ja kengät miellyttävät jalassa, ratsastusvarusteet olivat raskaita ja jäykkiä. Hän ei tuntenut oloaan yhtään sen kotoisammaksi, kun hän avasi hitaasti tallin oven ja katsoi sisään. Käytävällä oli paljon elämää mutta hän ei tunnistanut ainuttakaan ihmistä, eivätkä hekään varmasti häntä. Sirot, pitkät sormet puristuivat Havanan hihnaan, kun he astuivat leveälle käytävälle ja tyttö hengitti syvään henkeä. Hän tiesi mitä tehdä, hän oli opetellut. Hän hakisi Tangon varusteet ja pukisi ne sille ja menisi sitten ratsastamaan. Hänen täytyisi joko etsiä hiljainen kenttä tai pitää silmänsä auki, ei muuta.

Havana ei tuntenut oloaan tukalaksi tallissa, vaikka se tunsikin omistajansa epävarmuuden. Se haisteli tarkkaan ensin käytävän lattiaa ja katseli sitten hevosia, jotka tulivat kaltereiden eteen katsomaan koiraa. Shelby katseli isoja hevosia ja halusi kadota kuoreensa. Miksi hän oli lähettänyt äitinsä pois, olipa hän ollut typerä.

Talli oli isompi kuin Shelby muisti mutta hän onnistui löytämään pukuhuoneen, jonka lokeroon jätti vaaleanpunaisen ison laukkunsa. Hän pujotti ison puhelimensa toppaliivinsä taskuun ja laittoi kainaloonsa ratsastuskypäränsä ja hanskat. Äiti oli tarjoutunut ostamaan hänelle raipankin mutta piiskan käyttäminen hevoselle tuntui Shelbystä niin kamalalta, ettei hän ollut halunnut ostaa sellaista. Havana nousi istumasta ja katsoi Shelbyyn pilke silmäkulmassa, kun he laskeutuivat takaisin talliin ja siitä varustehuoneeseen. Tyttö pysähtyi huoneen edustalle, eikä hänellä ollut minkäänlaista muistikuvaa varusteiden sijainnista sen suuremmin kuin uuden vuokrahevosensa koko nimestä. Se oli hänelle vain Tango, se mukava ruskea ruuna muiden ruskeiden hevosten joukossa.

[Terveppä terve taas :D]

Caitlin taputti punertavaa kaulaa heitettyään kevyen keltaisen fleeceloimen tummanpunaisen oldenburgin selkään. Veritas oli ollut hieno tamma tänään. Tamma oli jopa tanssahdellut muutaman askeleen puhdasta, tyylikästä passagea pitkän työnteon jälkeen. Hevonen oli säilyttänyt rentoutensa aina loppuverryttelyn viimeisiin askeliin asti, mistä hän oli tavattoman ylpeä. Punarautias oli osoittanut viime kuukausina, että kehitys oli mahdollista, mutta usein kovan työn takana. Kyllähän Veritas liikkua osasi, eivätkä vaativatkaan liikkeet tuottaneet ongelmia, mutta tamma jännittyi helpolla ja muuttui epävarmaksi yhdenkin harha-askeleen jälkeen. Caitlin sulki karsinan oven huolella perässään ja nappasi harjapakin kantoonsa. Täytyisi muistaa hihkaista ohikulkeissa tamman ihanalle hoitajalle, että hevonen seisoi kylmäpussit ja pintelit jaloissaan karsinassa ja vaatisi siis niiden purkamista puolen tunnin päästä. Hän istuisi toivon mukaan siinä kohtaa jo Remonan satulassa kokeilemassa, sopisiko mikään hänen pohtimistaan musiikeista heille vapaaohjelmaa varten.

Punapää astahti varustehuoneeseen ja oli törmätä tyttöön, kun ei katsonut eteensä. Nainen sai suorittaa itselleen varsin ketterän väistöliikkeen ettei kolhaisisi tyttöä harjapakin kulmalla.
"Ohops, anteeksi", nainen pahoitteli nopeasti ja väläytti hymyään pisamaiset kasvot loistaen. Pitäisi ehdottomasti keskittyä enemmän ympäristöön, tai hän törmäilisi ihmisiin ja ovenkarmeihin. Caitlin vilkaisi hiljaista tyttöä miettien, ettei muistanut nähneensä toista aiemmin. Nimet hän unohti helpolla, mutta kasvot jäivät yleensä mieleen, erityisesti jos mukana oli lemmikkikoira. Käyttäytyipä se hyvin verrattuna niin moneen muuhun tallilla vierailevaan nelijalkaiseen, valmentaja pohti. Vasta siinä kohtaa hän tajusi koiran liivit. Opaskoira.

Caitlin irvisti omaa kömpelyyttään astuessaan lähemmäs tyttöä. Olisi pitänyt tajuta heti eikä odottaa montaa sekuntia, että aivot tiedostaisivat näkemänsä.
"Anteeksi", hän toisti uudestaan samalla kun pyöritti nyrkkiään rintalastan päällä. Sen verran hän osasi Britannian viittomakielestä. Kai omituisista kiinnostuksenkohteista joskus oli hyötyä. Hän oli lukenut syksyllä kirjoja viittomakielen historiasta ja innostunut siinä sivussa opettelemaan muutamia yksinkertaisia lauseita ja sanoja, mutta nyt puolet niistä tuntuivat unohtuneen puhumattakaan siitä, miten kankeilta sormet ja kädet tuntuivat. Hän sujautti Veritaksen puisen harjapakin oikealle paikalleen lokerikkoon kääntyen katsomaan tyttöä uudestaan. Hän joutui hetken haparoimaan viittomia muistinsa syövereistä, ennenkö sai viitottua lähestulkoon sujuvasti.
"Tarvitsetko apua?" Parempi varmuuden vuoksi toistaa sanat samalla ääneen, sillä niin hän oli viittomat opetellut.

Shelby tunsi kuinka joku tunki hänen takaansa sisään ja hän siirtyi säikähtäneenä sivuun. Havana siirtyi tytön mukana ja etsi uuden paikan, johon istua rentoutumaan. Se oli varuillaan saapuneen ihmisen suhteen muttei tehnyt asialle mitään. Shelby katsoi kaunista naista mykkänä ja sitä, kuinka tämän suu liikkui eikä hän saanut selvää vaikka miten yritti. Olipa hän ollut typerä jäädessään sillä tavalla tielle, tottakai hänen ohitseen haluttiin. Oli myös typerää, kuinka hän seisoi hiljaa paikallaan ja puri huuleensa, kun ei osannut vastata tälle mitään muuta kuin alistuneen pahoittelevan katseen.

Shelbyn ihmetys oli suuri, kun punatukkainen nainen pahoitteli viittomakielellä. Hän oli kuvitellut, että hän joutuisi olemaan tallilla yksin ja hukassa tehden kaiken väärin ilman mahdollisuutta kysyä keneltäkään kunnolla mitään. Tyttö viittoi pahoittelunsa naiselle ja katsahti koiraansa vieressään. Se katseli varustehuonetta ja tyttöä vuorotellen lempeillä silmillään ja pysytteli Shelbyn vieressä tarkasti.
"Kyllä, en löydä vuokrahevoseni varusteita", hän viittoi sirot kädet tottuneesti ja nopeasti liikkuen. Käsiliikkeissä oli samaa hienotunteisuutta kuin balettia tanssiessa mutta tytön ilme oli epävarmempi. Talli oli kaikkea muuta kuin hänen mukavuusaluettaan ja tuntui inhottavalta pyytää apua näinkin yksinkertaisessa asiassa.

Caitlin hymyili leveästi kun tyttö vastasi hänelle. Vau, ehkä hän osasikin vielä jotain. Hän oli aina rakastanut kieliä ja niiden opettelua, mutta viittomat olivat jääneet turhan vähälle huomiolle, kun ei koskaan ollut ollut ketään, kenen kanssa harjoitella. Hän oli oppinut kaikki puhumansa kielet maassa asumalla ja kieltä käyttämällä, joten muutamassa viikossa viittomien opettelu videoiden pohjalta oli saanut kyllästymään. Shelby ei sentään näyttänyt yhtä säikähtäneeltä kuin se teinipoika kouluratsunsa kanssa, kun hän oli suoltanut suustaan sujuvaa saksaa.
Hän todella yritti seurata Shelbyn viittomia, mutta tytön näppärät kädet liikkuivat niin nopeasti, ettei siitä ollut toivoakaan. Hän ei edes tiennyt puolia niistä viittomista, mitä Shelby hänelle näytti, mikä sai naisen nyrpistämään nenäänsä pahoillaan. Olisi pitänyt opetella enemmän, eikä vain muutamia peruslauseita ja kysymyksiä.

"Anteeksi", hän viittoi uudestaan. "En ymmärrä." Ne viittomat hän oli sentään opetellut kunnolla, koska oli aavistellut, että jos joskus päätyisi viittomakieltä käyttämään, niitä hän eniten tarvitsisi. Caitlin puri huultaan kohottaessaan kätensä merkiksi siitä, että tarvitsi hetken aikaa. Ainakin hän toivoi perinteisten käsieleiden välittävän saman viestin kuin silloinkin, kun hän joutui miettimään sanojaan. Miten vaikea saattoi olla muistaa yksinkertaisimmatkin viittomat?
"Minä. Tietää. Viittomakielen alkeet", hän viittoi hitaasti yksi viittoma kerrallaan tietäen tarkalleen, ettei niistä rakentunut lausetta. Ne olivat irtonaisia sanoja, mutta viesti tuli toivottavasti selväksi. Caitlin pohti mitä tyttö teki täällä ja missä voisi apua kaivata, kun seisoi varustehuoneessa.
"Sinä. Etsiä", hän viittoi ja heilautti kättään laajassa kaaressa huoneen suuntaan. Hän ei osannut edes pyytää laskua ravintolassa viittomalla, joten ei ollut toivoakaan, että hän olisi tiennyt hevosalan viittomia kuten vaikkapa varusteiden nimiä.

Shelbyn mielessä ei ollut käynyt, että toinen saattaisi ymmärtää vain hieman viittomakieltä ja se sai hänet nolostumaan, kun toinen yritti viestittää hänelle, ettei tajunnut. Shelby tunsi olonsa epämukavaksi. Hän heilutti käsiään yrittäen viestittää, että hänestä oli täysin okei, ettei nainen ymmärtänyt. Kukapa olisi.
Tyttö antoi naiselle kaiken tarvitsemansa aikansa ja nyökkäsi tälle sitten kevyesti. "Ei se mitään", hän viittoi hitaammin ja hymyili toiselle hieman. Ehkä hän ymmärtäisi edes sen verran.
Shelby katsoi naisen käden kautta valtavaa varustehuonetta ymmällään ja mietti miten ihmeessä saattaisi löytää täältä mitään. Hän oli viittomassa naiselle siitä, kuinka ei todellakaan tiennyt mistä aloittaa mutta laski sitten kätensä ja pysähtyi hetkeksi. Hän otti ison kosketusnäyttöpuhelimensa taskustaan ja avasi kirjoituskentän, johon kirjoitti nopeasti "En tiedä vuokrahevoseni koko nimeä, se on ruskea Tango-niminen ruuna", ja näytti kännykän ruutua tälle toivottomana. Oli varmaan sanomattakin selvää, kuinka paljon häntä nolotti ja hänen teki mieli vain heittää kypärä roskakoriin ja juosta ulos tallista. Eihän toinen saattanut mitenkään tietää Tangoa tai hyväksyä sitä, kuinka aloittelijamaisesti hän toimi.

Caitlin hymyili toivoen, että osaisi kertoa tytölle, ettei tuolla ollut mitään hävettävää. Hänen tässä pitäisi hävetä, kun ei osannut kommunikoida selkeästi tytön kanssa. Varmasti ihmiset pärjäsivät pelkillä käsieleilläkin, vaikka eivät varsinaisia viittomia olisi osanneetkaan, ja tässä hän ihmetteli, miten auttaa tallin ilmeisen uutta asiakasta. Nainen odotti mielenkiinnolla mitä Shelby puhelimellaan teki, ja hymyili leveästi kun tajusi tytön kirjoittaneen hänelle.
"Kiitos", hän viittoi ja vaikka tajusikin sen typeräksi kun toinen ei häntä kuullut, naurahti siitä huolimatta lämpimästi. Hänkin oli ollut hukassa ensimmäiset viikot aloittaessaan täällä, joten totta kai Shelbyllä oli oikeus samaan.
"Minä autan", hän viittoi hetken hapuiltuaan ja nyökkäsi päättäväisesti. Tango, Tango... kyllähän hän Hartfordin ruunan tiesi valmennuksista! Se oli oikein mukava ruuna. Nainen heilautti kättään kutsuakseen tytön mukaansa ja suunnisti ulos varustehuoneesta kompuroiden heti kynnykseen sen ylittäessään. Hupsista heijaa. Hän käveli suoraan ilmoitustaululle, jonka luona oli karsina- ja tarhauslistat. Hetken listoja tuijotettuaan hän löysi oikean nimen ja osoitti sitä.
"Numero", hän viittoi ja osoitti uudestaan Royal Alphabetin kohtaa karsinalistalla. Numeron perusteella varusteetkin löytäisi, kiitos tallin järjestelmällisyyden.

Caitlin kääntyi ympäri ja palasi hymyillen varustehuoneeseen toivoen, että oli saanut välitettyä viestinsä riittävän selkeästi. Hän ei uskaltanut koskea tytön hienoon älypuhelimeen kun pudotteli omaa kapulaansakin tuon tuosta, eikä kosketus tallikäytävään varmasti tekisi mitään hyvää noin hienolle laitteelle. Onneksi hän oli tottunut huitomaan käsillään niitä näitä keskustellessaan kenen tahansa kanssa, joten ehkä hän saisi viestinsä välitettyä mitä alkeellisimmalla viittomakielen tuntemuksella ja yleisellä sähellyksellä.
Nainen asteli satularivistöä pidemmälle etsien numeroa kolmekymmentä, kunnes pysähtyi ja saattoi osoittaa oikean satulan Shelbylle.
"Numero", hän viittoi uudestaan hymy huulillaan kun ei keksinyt muutakaan tapaa selittää, miten tarkalleenottaen oli Tangon satulan löytänyt ja osoitti messinkilaattaa telineen päädyssä, jota karsinanumero koristi.

Shelby oli onnellinen kun nainen halusi ja osasi auttaa häntä, vaikkei onni näkynytkään epävarman tytön ulkokuoressa. Käsi oli yhä puristuksissa hihnaan ja toinen vei älypuhelimen takaisin taskuun kun nainen oli saanut luettua hänen viestinsä ja lähti etsimään Tangon varusteita. Pitkä tyttö viittoi pienen kiitoksen ja käveli hitaasti perässä katsellen lukemattomia satuloita, niiden kylttejä ja lokeroja täynnä muita varusteita. Varustehuonehan oli ihan mahdoton sokkelo. Onneksi hän oli saanut apua.

Hän käveli ilmoitustaululle, jota oli katsellut koeratsastuskerralla ohimennen. Nainen osoitti karsinalistaa ja Shelby katsoi sitä kuin matemaattista yhtälöä. Kun hän muisti Tangon virallisen nimen ja tunnisti listalta, hän hymyili pienesti naiselle ja nyökkäsi. Hän ymmärsi varustehuoneen logiikan, kun he palasivat satuloille ja kyltistä paljastui karsinan numero. Shelby tunsi itsensä hölmöksi mutta yritti olla vain tyytyväinen siitä, että tiesi nyt miten toimia ja yrittäisi muistaa sen myöhemminkin. "Kiitos", hän toisti hymyillen varmastikin sadatta kertaa.

Caitlin hymyili tyytyväisenä kun oli onnistunut auttamaan tyttöä. Saman logiikan mukaan löytäisi myös harjat, suitset ja oikeastaan kaiken. Rosings Park oli hänen kokemuksensa mukaan yksi asiakasystävällisimmistä talleista mitä järjestelmällisyyteen tuli. Espanjalainen kilpatalli jolla hän oli viihtynyt muutaman pitkäksi venähtäneen tovin oli vaatinut kuukausia, että sieltä edes löysi oikean hevosen tarhasta, kun tarhoja vaihdeltiin jatkuvasti ilman sen kummallisempia tiedotuksia.
"Ole hyvä", nainen viittoi leveä hymy pisamaisilla kasvoillaan. Hän suuntasi hakemaan Remonan harjapakkia vilkuillen silmäkulmastaan tyttöä valmiina auttamaan, mikäli Shelby keksisi lisää kysyttävää. Eihän hänellä mihinkään kiire ollut. Tänään oli tarkoitus lähinnä testata muutamia perusjuttuja Remonan kanssa musiikin tahtiin, joten ei ollut minuutista tai kahdesta kiinni, milloin hän selkään nousisi. Caitlin keräsi neljä siistiä pintelikerää harjapakin päälle vaikka epäilikin, että päätyisi pudottamaan ainakin yhden niistä käytävälle. Onneksi Alyssakin oli tainnut keksiä hänen kömpelyytensä, sillä kaikki pintelirullat olivat tarroilla suljettuja vaikkeivät ne suoraan hänen jäljiltään olisikaan. Hän oli jo vuosia sitten kyllästynyt juoksemaan käytävää pitkin kierivien ja purkautuvien pintelirullien perässä.

Shelby napsautti Havanan hihnan irti, jotta saattoi vapauttaa kätensä vapaaksi ja vei sormiaan nahkasatulalla. Se tuntui ihanan pehmeältä ja näytti samalta, kuin koeratsastuskertana, joten hän saattoi uskoa sen olevan oikea. Hän veti sen telineestä ja nosti sen käsilleen - se oli painavampi kuin hän kuvitteli. Havana seurasi vapaanakin häntä kuin varjo ja pysähtyi istumaan, kun Shelby käveli oikean kyltin osoittamille suitsille. Hän liikkui hitaasti ja epäröi nostaessaan suitset käteensä. Hän ei ymmärtänyt miten ihmiset jaksoivat kantaa tällaisia tavaroita tai saada niitä kerrallaan talliin. Hän vilkaisi epävarmana Caitlinia vaikkei todellakaan tahtonut kysyä apua mihinkään kun oli jo näin nolannut itsensä olemalla avuton oma itsensä.

Hän lähti kantamaan koiran kanssa satulaa ja suitsia Tangon karsinalle, jonka olinpaikan muisti joten kuten. Hän ymmärsi laskea satulan tangolle ja suitset pidikkeeseen ja huoahti äänettömästi kun sai painon käsiltään pois. Hän lähti takaisin satulahuonetta päin ja melkein törmäsi kulman takaa tulevaan hevoseen, jota säpsähti sivuummas ja käveli sitten nopeasti varustehuoneeseen. Tämä oli vain yksi iso virhe, hän ajatteli ja manasi koko hevosasiaa. Seuraavalla kerralla äiti saisi olla hänen mukanaan tai muuten hän ei tulisi ollenkaan.
Varustehuoneessa hän yritti hymyillä rohkeasti punahiuksiselle naiselle ja etsi Tangon varustepakin. Pelko siitä, että hän varustaisi Tangon väärin oli suurempi kuin tytön ylpeydentunto ja siksi tämä päätyi laskemaan pakin lattialle viereensä ja viittomaan naiselle avunpyyntöä ennenkuin ymmärsi vaihtaa kännykkään, johon kirjoitti: "Pystytkö katsomaan, että varustan Tangon oikein?"

Caitlin kiinnitti jo valmiiksi kannukset saappaisiinsa sillä tiesi kokemuksesta, että unohtaisi ne siinä kohtaa kun tulisi hakemaan Remonan varusteita. Hän aukaisi sotkuisen nutturansa ja hetken hiuksia sormin selviteltyään, kiepautti ne uudelle, tiukemmalle nutturalle. Se löystyisi ratsastuksen aikana kuitenkin, mutta ainakin hiukset olisivat hetken poissa kasvoilta. Hän hymyili kuuron tytön palatessa ja suoristautui kun tajusi, että hänelle viestitettiin jälleen jotakin. Viittomat menivät ohi kovaa ja korkealta, mutta onneksi hänen ilmeensä taisi kertoa siitä riittämiin, kun tyttö vaihtoi puhelimeensa.
"Kyllä", hän viittoi päätään nyökytellen ja kumartui nostamaan Remonan harjapakin pinteleiden kera syliinsä. Hän voisi siirtää ruunikon tamman pesupaikalle, niin Tangon karsina olisi aivan lähellä ja hän voisi vilkuilla sieltä helposti, mitä Shelby puuhasi ja olisi tavoitettavissa, jos tytöllä olisi kysymyksiä.

Nainen kantoi harjapakin pesupaikan reunimmaisen kolon vierelle ja kiepahti nopeasti kädet vapautettuaan hakemaan tammaa pääkäytävän karsinasta. Kastanjanruunikko tanssiva koulutamma oli puhdas hoitajansa kädenjäljen tähden, mutta se ei estäisi häntä pyyhkäisemästä enemmän tavan kuin tarpeen vuoksi kiiltävää karvaa. Caitlin vilkuili Tangon karsinan suuntaan uteliaana. Hän ei ollut edes tajunnut Hartfordin etsivän vuokraajaa hauskalle ruunalleen. Ehkä se kävi järkeen, kun Hartfordilla oli muutoinkin niin paljon kiireitä. Hän ei muistanut nähneensä nuorta naista tallilla muulloin kuin viikonloppuisin.
"Mitäs kaunokaiselleni kuuluu", nainen jutteli pirteästi Remonalle antaessaan pölyharjan kiillottaa jo ennestäänkin kiiltävää karvaa. Hevosen silmien pilke lupaili hyvää. Tamma oli lähdössä töihin iloisena, mistä oli aina hyötyä. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö tamma tekisi tänäänkin upeasti töitä hänen kanssaan.

Onneksi hän oli törmännyt näinkin mukavaan ihmiseen, joka suostui auttamaan häntä. Vaikka kaikki oli kamalan outoa ja vaikeaa hän ei viitsinyt luovuttaa nyt. Kun hän oli saanut varmuuden auttamisesta hän nosti pakin ja lähti ulos varustehuoneesta. Hän yritti kuvitella, millaisia ääniä hevoset saattoivat tallissa päästellä ja miltä niiden jalkojen osuminen kovaan lattiaan kuulosti mutta se oli vaikeaa jos ei mahdotonta. Kuvitteleminen oli ollut tiettyyn pisteeseen asti hauskaa ajanvietettä mutta nykyään se oli Shelbystä kamalaa, sillä hän tiesi mistä kaikesta jäi paitsi. Hän näki kuinka asioita siirreltiin, hevoset liikkuivat ja ihmisten suut liikkuivat mutta mitään ei tapahtunut. Pienenä hän toivoi, että heräisi jonain aamuna ja kuulisi kuinka lintu sirkutti hänen ikkunansa ulkopuolella ja saattaisi kuulla oman äänensä ja sanoa sillä 'Hyvää huomenta'. Niin ei kuitenkaan käynyt, ihmeet eivät ylettyneet lasten saduista tosimaailmaan.

Tango kääntyi katsomaan, kun Shelby astui sen karsinaan. Hän viittoi koiran odottamaan ulkopuolella ja Havana laskeutui makaamaan. Se luotti Shelbyyn eikä kokenut tarpeelliseksi varmistella sitä, mitä karsinan sisällä tapahtui kun oli nyt saanut käskyn odottaa. Tango asteli Shelbyn eteen ja katseli tyttöä ja hän katseli hevosta. Shelby ei osannut lukea, mitä hevonen ajatteli mutta sen korvat olivat ikävästi taaksepäin kääntyneinä, mikä sai sen näyttämään happamalta.
Tyttö peruutti karsinasta ja avasi pakin, jossa oli paljon tavaroita, joista vain muutaman oikean käyttötarkoituksen hän tunsi. Hän nosti käsiinsä violetin riimun ja narun, jotka mukanaan astui sitten takaisin karsinaan. Hän vain pujottaisi hevosen pään sisään, ei muuta. Huolimatta hevosen ikävästä ilmeestä ja käsittelijänsä epävarmuudesta riimu oli päässä helposti ja Shelby solmi sen riimunnarun karsinan kalteriin.

Caitlin nauroi Remonan hörähtäessä innoissaan ohittavalle hevoselle, joka palasi ulkoa vauhdikkaasti. Ihana, iloinen tamma oli niin hyvällä tuulella että se tarttui hetkessä. Kunpa tamma kantaisi hyvää tuultaan aina kilpakentille asti. Ajatus tamman nostamisesta Grand Prixin tasolle sai hymyn levenemään. Remona oli lahjakas hevonen, jota oli kunnia ratsastaa, mutta olisi ihana nähdä tamman loistavan kirkkaana kaikkien muiden tähtien joukossa. Koko maailma ansaitsi nähdä Remonan todellisen potentiaalin kilpakentillä, vaikka se tarkoittaisikin yhä useampia ostotarjouksia Davidille. Mies ei ollut vielä myynyt tammaa tai edes puhunut sen harkitsemisesta, joten ehkä ruunikko ei katoaisi hänen altaan yllättäen. Jäisihän hänelle toki Veritas, jonka kanssa kilpailla, mutta punarautias tamma ei ollut lainkaan samanveroinen kuin Remona.

Kouluratsastaja vilkaisi riimun päähän saamaa Tangoa ja hymyili leveästi. Hyvinhän tyttö vaikutti pärjäävän happaman vanhanherran kanssa. Tango oli hieno ratsu, mitä hän valmennuksista muisti. Sopi hyvin aralle omistajalleen ratsuksi, joten Shelbykin pärjäisi varmasti. Caitlin kumartui puhdistamaan Remonan jalat ja kaviot pudottaen kaviokoukun vain kolmeen kertaan harjan ja koukun välillä vuorotellessaan. Elämän pienet voitot, elämän pienet voitot.
"Tänään katsellaan vähän musiikkia", nainen jutteli hevoselle pirteään sävyyn. Hän oli suunnitellut ratsastavansa musiikki kuulokkeista soiden, jotta ei joutuisi varaamaan yhtä maneesia heidän käyttöönsä. Ulkona riehuva tuuli esti tehokkaasti käyttämästä äänentoistoa kentän laidalla. Eipä sillä tässä kohtaa väliä ollutkaan, kuulisiko Remona musiikin vai ei, sillä hänen täytyi vain itse saada tunnustella, millainen musiikki heille sopisi vapaaohjelmaan, jota varten hän oli hionut lukuisia sarjoja suorituksia. Remonan bravuuriksi tuntui muodostuneen suoraan lisätyistä askellajeista piruetteihin siirtyminen. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö niillä voitettaisi ainakin parin tuomarin pisteitä heidän puolelleen. Nainen kääri pintelit tottuneesti tamman etujalkoihin, ennenkö päätti käydä kurkistamassa lähempää, miten Tangon kanssa sujui. Remona malttaisi kyllä odotella sen hetken paikoillaan pesupaikalla. Caitlin pysähtyi Tangon karsinalle ja hymyili heilauttaessaan kättä tervehdykseksi. Ei hän halunnut tyttöä säikäyttää tai saada tuntemaan oloaan sellaiseksi, että hän kyttäsi olan yli ja hengitti niskaan.

Shelbystä oli hurjaa seisoa ison eläimen vieressä ja pyytää sitä tekemään asioita, kuten Havanaa. Havana oli työkoira, Tango kai jossain mielessä työhevonen. Ehkäpä hevoset eivät olleetkaan niin erilaisia kuin koirat, sillä ruunakin vaikutti tottelevaiselta ja rauhalliselta. Kun Shelby asiaa tarkemmin ajatteli, jäivät yhtäläisyydet siihen. Tangon silmissä oli älykkäämpi, tarkempi katse ja se seurasi tytön liikkeitä lähes umpimähkään otetun harjan kanssa. Shelby ei ollut kovakourainen pitkäharjaksisen harjan kanssa vaan ennemminkin vain vei sitä karvan läpi, eikä ruunassa paljoa puhdistamista ollutkaan.

Shelby katseli kuinka joku hevonen tuotiin äsken häntä auttaneelle naiselle ja tämä siirtyi hoitamaan sitä itse. Hän oli niin paljon varmempi hevosensa kanssa ja tiesi selvästi mitä teki ja oli tehnyt sitä paljon. Hän tunsi itsensä auttamattoman hitaaksi ja toivottomaksi Tangon ja sen varusteiden kanssa. Hän kuitenkin tiesi ja muisti, miten satula oli laskettu sen selkään koeratsastuspäivänäkin ja hän otti painavan satulan taas kantaakseen. Hän sai sen nostettua ruunan selkään ja vaikka oli hevosta pidempi, se tuntui vaikealta. Satula myös jymähti selkään hieman liian kovaa, mikä aiheutti ilkeän katseen hevosen suunnalta ja irvistyksen, jota Shelby kavahti kauemmas. Kun hän kääntyi ympäri punahiuksinen nainen oli tullut karsinalle ja Shelby hymyili tälle varovaisesti.
"Voitko auttaa?" hän viittoi hitaasti ja katsoi satulaa toivoen, ettei joutuisi näpertämään puhelimensa kanssa tällä kertaa. Hän ei tiennyt, oliko satula oikeassa kohdassa mutta suoristi kyllä satulahuovan, joka oli huonosti rytyssä.

Tango näytti ainakin hyvinhoidetulta, mutta kukapa tallin hevosista ei olisi siltä näyttänyt. Remonakin tuntui aina olevan puhdas, kun hän tamman otti käsittelyynsä, ainakin jos hevonen oli valmiiksi sisällä. Jos sen kävi tarhasta noutamassa, saattoi joutua jo oikeasti puhdistustöihinkin.
"Kyllä", hän viittoi suostumuksensa hyväntuulisesti hymyillen ja astui karsinan puolelle kiinnisidottua hevosta vilkaisten. Tuskinpa aran Hartfordin ratsu paljastuisi ihan piruksi karsinassa, joten turha murehtia. Hän vilkaisi satulaa, joka näytti olevan hieman liian takana, ja päätyi nostamaan sen vaivattomasti edemmäs. Hitaasti hän liu'utti mustaa satulaa tummanruskealla karvalla, kunnes se näytti paremmalta. Hän taputti happaman ruunan kaulaa laskiessaan vyön alas ja tarkisti vielä kertaalleen, että satulahuopa jäi hyvin ja suoraksi, ennenkö pujotti satulavyön huovan lenkistä pysähtyen näyttämään tytölle, mitä teki. Hän ei osaisi viittoa ohjeita, joten täytyi vain luottaa siihen, että Shelby ymmärsi seurata hänen puuhaansa. Kaipa tyttö olisi itsekin osannut vyön kiristää, mutta mikseipä sitä nyt tässä samalla vaivalla tehnyt.

Hän taputti ruunan kylkeä saatuaan vyön kiinni ja hymyili Shelbylle, näyttäen molemmin käsin peukkua tytölle. Kyllä se siitä, hän toivoi osaavansa viittoa, mutta osaamisen puutteessa päätyi vain nyökyttelemään hyväntuulinen hymy huulillaan. Joku toinen olisi varmasti häpeillyt tietojensa puutetta ja vältellyt viittomista siinä pelossa että tekisi virheitä (hän oli aivan varmasti tehnyt niitä useammankin, ja välillä aloittanut alusta tajuttuaan ettei muistanut seuraavaa liikettä), mutta häneltä oli aina puuttunut moinen kyky hävetä. Hän sentään yritti, kuten yritti aina muuttaessaan uuteen maahan. Ei kieliä sillä oppinut, että aukaisi suunsa ainoastaan oikean vastauksen tietäessään. Kun tarpeeksi kauan sönkkäsi rikkonaisella kielellä solmien siinä sivussa oman kielensä tuhannen umpisolmuun äänteiden kanssa, oppi puhumaan sujuvaa, elävää kieltä. Ehkä viittomakieleen päti sama. Hän aikoi ainakin koittaa. Caitlin peruutti ulos karsinasta antaakseen tytölle tilaa, mutta jäi seuraamaan, kaipaisiko nuorempi apua suitsien kanssa. Olisi typerää palata oman hevosen luokse vain, jotta Shelby voisi minuuttia myöhemmin tulla hakemaan häntä.

Shelby oli myös tyytyväinen, kun Tango oli ollut siisti, sillä hän ei hirveästi välittänyt sotkeutumisesta ja liasta. Harjoista nouseva pöly ja purut hänen paidallaan olivat tarpeeksi häiritsemään tyttöä.
Hän peruutti karsinan ovelle katsomaan, kuinka nainen korjasi hänen varustamistaan ammattimaisin ottein ja hän yritti painaa mieleen paikan, johon hän siirsi satula Tangon selässä. Hän katseli uteliaana toisen työskentelyä eikä tarvinnut kehotusta seuratakseen tarkasti mitä toinen teki. Hän ei halunnut enää ikinä anella muiden apua vaan tahtoi pärjätä itse.
Hän nyökkäsi pieni hymy huulillaan naiselle ja viittoi kiitoksen. Hän katsoi satulaa ja silitti kädellään kevyesti ruunan lapaa hakien sitten suitset karsinan edestä. Hän päästi Tangon pois riimusta ja laski sen roikkumaan narusta seinää vasten. Tango ei lähtenyt karkuun muttei laskenut sen suuremmin päätään korkealta tyttöä varten. Shelby katsoi Caitlinia nopeasti muttei luovuttanut vaan laski kätensä pehmeästi ruunan turvalle ja Tango laski päänsä hänen painonsa perässä matalemmalle. Hän pujotti suitset sen päähän, kun ruuna oli ottanut kuolaimet suuhunsa ja suoristi tarkasti kaikki hihnat. Hän laittoi remmit kiinni muistelemallaan tavalla muttei tiennyt olivatko ne tarpeeksi tiukalla.

Caitlin seurasi hymyillen tytön puuhia Tangon kanssa. Hyvin tuo näytti suitsien kanssa pärjäävän, vaikkei hapan ruuna heti meinannutkaan päätään laskea. Hyvä niin, sillä hän mieluummin katseli sivummalta kuin meni avuksi, jotta Shelby saisi ihan itse tehdä ja kokea. Parhaiten hevosten kanssa oppi toimimaan kun vain toimi. Hän oli aina uskonut enemmän tekemisen kautta oppimiseen kuin siihen, että joku saarnasi vieressä. Sen takia hänen valmennuksissaan ratsukot joutuivat välillä tekemään mitä kummallisemmilta tuntuvia harjoituksia, että opetuksen sanoma varmasti upposi jakeluun.
Nainen näytti peukkua Tangon seistessä suitset päässä ja astahti lähemmäs tarkistamaan, että remmit olivat oikealla kireydellä. Hän olisi ehkä kiristänyt leukahihnaa reiällä, mutta ei tämäkään väärin ollut, joten hymyillen Caitlin nyökkäsi. Hän muisteli etäisesti joskus opetelleensa viittomaan 'hienoa', mutta nyt ele ei palannut mieleen, joten hymy ja nyökkäily sai riittää. Eiköhän Shelby pärjäisi ruunan kanssa nyt, kun sillä oli varusteet hyvin päällään. Nainen oli jo suuntaamassa hevosensa luokse, ennenkö tajusi ettei ollut edes esittäytynyt. Leveästi hymyillen hän heilautti kättään saadakseen Shelbyn huomion, ennenkö tavasi etunimensä kirjain kerrallaan tytölle. Ha, hän muisti edelleen aakkoset! Se tuntui suurelta saavutukselta.
"Hauska tutustua", hän viittoi iloisesti varsin ylpeänä siitä, että muisti vielä niinkin paljon viittomia. Jos joku olisi häneltä aiemmin kysynyt, mitä hän osasi viittoa, olisi hän vastannut tietävänsä ainoastaan 'kiitos' ja 'anteeksi'.

Shelby seurasi, kuinka Caitlin kävi läpi suitset ja näytti olevan tyytyväinen niihin. Shelby päästi pidätetyn ilman suustaan huokaisten ja katseli Tangoa. Hän oli yhä epäluuloinen tästä hevos-ratsastus-hommasta mutta ainakin hän oli osannut katsoa, miten varustaminen tapahtui ja oli muistanut kaiken - kai?
Shelby kääntyi katsomaan naiseen päin ja seurasi, kuinka tämä viittoi nimensä. Se sai tytön hymyilemään leveästi ja viittomaan tälle tarpeeksi hitaasti omansa ja tervehtimään takaisin. Oli mukavaa pystyä juttelemaan jonkun muunkin kanssa kuin hänen opettajansa, parhaan ystävänsä ja vanhempiensa kanssa. Sitten hän astui ottamaan karsinan eteen jättämänsä kevyen kypärän, jonka painoi päähänsä. Kai sitä pitäisi nyt ratsastaa. Se oli yhtä mutkikas asia, kuin hevosen hoitaminen. Hän tunsi itsensä aivan alieniksi ison hevosen selässä ja mitä tuli kaikissa askellajeissa istumisesta... se näytti varmasti karmivalta. Shelbystä ratsastuksessa ei ollut mitään hienopiirteisyyttä ja keveyttä, kuten baletissa.

Caitlin seurasi tarkkaavaisesti viitottuja kirjaimia, rakentaen niistä samalla päähänsä nimeä. Shelby. Mahtavaa, nyt hän edes tiesi tytön nimen jos päätyisi joskus törmäämään johonkin, jossa sitä tarvitsisi. Hän ei tosin tiennyt, muistaisiko nimeä enää siinä kohtaa, mutta se oli pieni harmi se. Hän hymyili leveästi tytölle ja vilkutti hyvästiksi, ennenkö palasi Remonan luokse käärimään pinteleitä takajalkoihin. Kiltti tamma ei laittanut ylimääräisestä seisomisesta pahakseen, vaan vaikutti ihan tyytyväiseltä oloonsa. Hyvä niin. Hän halusi nähdä, mitä saisi tammasta irti. Caitlin varusti ruunikon reippaasti, eikä edes harkinnut pyytävänsä ketään muuta tekemään sitä puolestaan. Hän nautti siitä, kun sai puuhata hevosten kanssa maastakin käsin eikä vain noussut persoonattomiksi jäävien ratsujen selkään päivästä toiseen.

Hän tarttui Remonan ohjiin ja lähti taluttamaan kaunista tammaa maneesia kohden, kompuroiden matkalla kahdesti omiin jalkoihinsa, kun ei tasaisella, puhtaalla käytävällä muutakaan ollut, mihin saattoi kompastua. Caitlin naurahti huvittuneesti ujuttautuessaan maneesin vapaaseen päätyyn. Toinen oli estevalmennusta varten varattuna, ja siellä kohoavat korkeat esteet pitivät hänet mieluusti kentän toisessa päädyssä. Remona seisoi kuuliaisesti paikallaan kun nainen kiristi satulavyön ja laski jalustimet, ennenkö heilautti itsensä hevosen oikealta puolelta selkään. Remona oli nopeasti tottunut ratsastajansa hassuihin tapoihin nousta selkään milloin miltäkin puolelta, ja Caitlin puolestaan oli opetellut ratsastamaan ilman harjaan piilotettua onnenlettiä. Pieniä askelia, pieniä askelia.

Shelby antoi Caitlinin mennä ja vilkutti tälle pienesti hyvästit. Hän pujotti käsiinsä uutuutensa takia vielä jäykät hanskat ja tunsi itsensä hölmöksi kaikissa varusteissa. Hän oli tottunut kevyeeseen mekkoon. Hän otti tottumattomasti myös kiinni hevosen kaulalla roikkuvista ohjista ja pitin ruunaan etäisyytensä, kun talutti sen karsinasta ulos. Hän oli nähnyt, kuinka Caitliniksi esittynyt nainen oli lähtenyt nätin hevosensa kanssa tallissa maneesin suuntaan ja meni sinne itsekin. Hän löysi käytävän, jonka päästä aukesivat ovet valtavaan maneesiin ja Shelbyllä meni hetki, kun hän nyrpeä Tango kädessään katseli valoisaa tilaa, katsomoa, ratsukoita ja suurta ratsastuskenttää.

Shelby näki Caitlinin ja tamman ja käveli Tangon kanssa hiljaisemman päädyn uran sisäpuolelle ja laski jalustimet auki, kuten hänelle oli opetettu. Ratsastusosa tuntui Shelbyltä melkein karmivammalta, kuin hevosen kuntoonlaitto,sillä hän ei kuullut hevosia. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli pysyä hereillä, vaikka pelkästään hevosen selkään pääseminen tuntui mahdottomuudelta.
Kun Shelby kampesi väkisin itsensä selkään, Tangon satula vietti mukana. Kun hän istui selkään, se oli epämukavasti vinossa ja ruunakin osoitti mieltään irvistelemällä. Shelby koetti kevyesti heilauttaa satulaa keskemmälle ja onnistui hetken päästä. Hän ymmärsi kiristää satulavyötä, jottei sama tapahtuisi ratsastuksen aikana. Vyön kiristäminen oli ikävän raskasta eikä näyttänyt viihdyttävän sen suuremmin Tangoakaan.

Kouluvalmentaja kannusti ratsunsa molemmat ohjat pitkinä roikkuen käyntiin uran sisäpuolelle ja hymyili innokkaasti, kun näki Shelbynkin maneesissa. Mahtavaa, tyttö oli selkeästi löytänyt tiensä tänne Tangon kanssa ja päässyt selkään saakka. Hän vilkaisi Remonan hörössä olevia korvia tamman liikkuessa halukkaasti käynnissä ennenkö kurkotti rapsuttamaan tamman niskaa aivan suitsien takaa. Hänen ihana, upea tähtensä. Remona pärskähti tyytyväisenä, kun hän keräsi ohjaa kevyelle, joskin varsin pitkälle tuntumalle ja risti jalustimet tamman kaulalle. Hän kannusti hevosen raviin istuen ryhdikkäänä askellajissa, joka sai ensimmäisten kierrosten ajan olla juuri niin pitkä ja matala kuin Remona vain koki sopivaksi. Tamma kulki kaula pitkänä matalassa, pyöreässä muodossa työskennellen koko selkänsä läpi jo nyt, mistä Caitlin oli ylpeä. Ruunikko ei tosiaankaan yrittänyt luistaa työnteosta tänään, vaan antaisi varmasti itsestään kaiken ja vielä enemmänkin, jos hän vain pyytäisi niin.

Caitlin ei kerännyt ohjaa sen lyhyemmäksi kun vaihtoi suuntaa lävistäjän kautta ja antoi Remonan ravailla rennosti tähänkin suuntaan. Ehkä he voisivat ottaa kierroksen verran laukkaakin, niin tamma saisi rennosti lihaksensa lämpimäksi, ennenkö hän alkaisi todella lämmitellä hevosta taivutusten, asetusten ja siirtymisten kautta. Oli helppo ratsastaa hevosta, joka halusi tehdä kaiken, mitä hän siltä pyysi. Se olikin ainoa syy, miksi Caitlin nosti laukan muutaman kierroksen ravailtuaan. Hän tiesi saavansa muutaman tuomitsevan katseen niin muilta ratsastajilta kuin yleisöstäkin kun antoi hevosen laukata niin pitkillä ohjilla, mutta mitäpä siitä. Remona pudotti heti raville ja itse asiassa aina käyntiin asti, kun hän alkoi istua liikettä vastaan ja pyysi tammaa hidastamaan istuntansa kautta. Hieno tamma. Hän toisti lyhyen laukan vielä toiseenkin suuntaan, ennenkö taputti onnessaan pärskyvän tamman kaulaa ja alkoi kerätä nivelohjaa tuntumalle. Nyt voitaisiin aloittaa todellinen lämmittely.

Shelby toimi auttamattoman hitaasti ja väänsi jalustinten kanssa niin kauan, että Tango tuntui nukahtavan hänen alleen. Hän ei kuitenkaan tiennyt, miten olisi säätänyt jäykkiä hihnoja yhtään sen nopeammin varsinkin kun niiden tasan saaminen tuntui olevan ylitsepääsemätön ongelma. Hän ei ymmärtänyt katsoa peilistä mutta sai lopulta jalustimet niin, että ne tuntuivat samanpituiselta eivätkä liian lyhyiltä. Hän ei ymmärtänyt, miten Caitlin ja muut ratsastajat näyttivät niin hyvältä ja luontevalta hevosen selässä.

Hän painoi pohkeensa Tangon kylkiin ja se lähti käyntiin. Hän oli pitänyt Tangosta enemmän, koska se oli ollut mukavempi ratsastaa. Se tuntui sallivan hänen virheensä eikä ottanut nokkiinsa niin, että hänestä olisi tuntunut inhottavalta olla selässä. Tuskin se kuitenkaan piti siitä, kuinka varovaisesti hän istui selässä eikä hallinnut kehoaan edes käynnissä.

Shelby oli ratsastanut ensimmäisellä kerralla valvonnan alaisena ja hänelle oltiin kerrottu kaikki yksinkertaiset avut ja ohjeet. Teoriassa tyttö tiesi, miten hevonen kääntyi, pysähtyi ja lähti nopeampaan tahtiin mutta kaikki siltä väliltä ja kaikki yleensäkin, tuntui hataralta nyt kun hän oli yksin. Olisipa äiti apuna. Jälleen kerran Shelby mietti, miksi ihmeessä oli kuvitellut pärjäävänsä itse. Hän halusi tuijottaa nolona hevosen niskaa muttei voinut tehdä niin pitkään aikaan, sillä hänen täytyi vahtia, ettei Tango kävellyt kenenkään tielle. Hän otti pian ohjat tiukemmalle ja tunsi kuinka hevonen hidasti vauhtia. Käveltyään ohjat kädessä kierroksen, hän päätti pyytää Tangon raviin ja istui ravissa haluamatta keventää (koska tiesi näyttävänsä järkyttävältä Caitliniin verraten). Koska tyttö ei tiennyt, mitä selässä kuului tehdä minimaalisen ohjaamisen lisäksi, hän antoi ruunan humputella laiskaa ravia pitkin hiljaista päätyä kääntäen sitä ympyrän tapaisilla teillä kuten koeratsastuksessa oli näytetty ja miten toisella puolen maneesiakin tunnuttiin menevän. Hän katseli Caitlinia upean hevosen kanssa ja he näyttivät majesteettiselta. Varmasti kaukana, kaukana siitä mitä hän teki Tangon kanssa. Ajatukset olivat omiaan masentamaan tytön, joka siirsi hevosensa käyntiin ja antoi sitten tilaa Caitlinin ja Remonan laukkaharjoituksille.

Caitlin vilkuili mielellään ratsukkoja, joiden kanssa jakoi maneesin, mutta sille oli aina oma aikansa ja paikkansa. Remona vaati hänen jakamatonta huomiotaan suurimman osan ajasta, ja erityisesti lämmitellessä oli tärkeää, ettei hän unohtunut haaveilemaan. Työskentely sujui aina paremmin, kun heti alusta asti tehtiin kunnolla töitä eikä pohdittu turhia. Hän taivutti hevosta pohkeen ympäri volteilla ja ympyröillä, otti muutamia askelia peruutusta ja pohkeenväistöä, ja muisti vaihtaa suuntaa tiheään tahtiin lämmitellessään tammaa niin käynnissä kuin ravissakin. Remona tuntui tänään hyvältä selkään; tamma liikkui reippaasti eteen, kantoi itsensä ryhdikkäästi eikä vaatinut muuta kuin pienen pyynnön tarjotakseen jo liikettä korvat hörössä. Olisipa heidän ratsastuksensa aina näin vaivatonta. Tai edes suurimman osan ajasta.

Hän näytti kannustavasti peukkua Shelbylle ohittaessaan tummanruunikon ruunan ratsastajineen. Tyttö ei näyttänyt hullummalta satulassa, vaikka selkeästi ei ollutkaan paljoa ratsastanut, kun oli kysellyt apua varusteidenkin kanssa. Caitlin olisi niin mielellään antanut tytölle jonkinlaisen kannustavan neuvon ja rohkaisun, mutta ei osannut tehdä muuta kuin hymyillä, nyökätä ja näyttää peukkua. Hän keskittyi kokoamaan Remonan käyntiä käännösten avulla ja kehui ratsuaan aina, kun näki sille aihetta. Hieno tamma. Hän laski jalustimet takaisin jalkoihinsa ennenkö siirsi tamman raviin, jonka kokosi lyhyeksi ja energiseksi. Toisin kuin Veritaksen kohdalla, Remonan kanssa hänen ei tarvinnut murehtia siitä, vaatisiko hevoselta liikaa. Jos jokin ei onnistuisi, Remona antaisi olla ja siirtyisi hyvillä mielin seuraavaan tehtävään murehtimatta epäonnistumista. Veritas menetti kaiken itseluottamuksensa pienimpäänkin harha-askeleeseen. Ollessaan tyytyväinen ruunikon ravityöskentelyyn volttikahdeksikolla, hän hidasti tamman käyntiin ja antoi pitkät ohjat siksi ajaksi, että saattoi kaivaa iPod nanon taskustaan. Hän sujautti kuulokkeiden napit korviinsa ja selasi esille soittolistan, jolta aikoi testata musiikkia vapaaohjelmaa varten. Caitlin kiinnitti pienen soittimen liivinsä rintataskuun ja kuunteli hetken musiikin tasaista tempoa. Hän ei enää edes muistanut, mistä kaikista elokuvista, klassisista teoksista ja popmusiikin instrumentaaliversioista oli ottanut kappaleita listalle, mutta jonkun niistä olisi sovittava heille.

Tango ei vaikuttanut sen suuremmin tyytyväiseltä kuin tyytymättömältä uuteen ratsastajaansa. Shelby ei osannut lukea hevosten ilmeitä mutta tiesi, ettei Tango ollut kovin dramaattinen kaveri päätellen siitä, kuinka tasaisen nyrpeältä se näytti. Ei hän olettanutkaan, että yllättäisi hevosen taidoillaan tai kääntäisi katseita varmoilla otteillaan. Hän oli kaikkea muuta kuin varma. Mikään ei ollut koskaan varmaa.

Paitsi ehkä Caitlinin ratsastus. Sitä Shelby katseli ihaillen eikä ymmärtänyt keskittyä omaan hevoseensa lainkaan. Tango oli tyytyväinen kun käveli hiljalleen uran sisäpuolta pitkin ja Shelby oli tyytyväinen kun ei joutunut heilumaan selässä kovemmassa vauhdissa ja häiritsemään mukavaa ruunaa turhaan. Caitlinin ja tanssivan hevosen seuraaminen oli kiehtovampaa. Ehkä ratsastus pystyikin olemaan vaivatonta ja kevyttä, tuo hevonen ainakin selvästi osasi tanssia.
Kun Shelby huomasi hevosen vääntelehtivän uran sisäpuolella miten sattui hän otti ohjia käsiinsä enemmän ja katsoi hevosen niskaa. Kai hänenkin piti saada jotain aikaiseksi.
Hän oli nähnyt, miten vaivattomasti muut ratsastajat istuivat tyynenä laukka-askeleessa, oli se sitten lyhyttä tai pitkää. Tangon askel ei tuntunut vaivattomalta, kun Shelby nosti sen epätasaisesti, jalalla puskien ja tottumattoman ratsastajan elkein jäykästi. Tango ei kuitenkaan valittanut, vaan laukkasi, vaikkakin hiljaa.

Remona tanssahteli kootussa ravissa maneesin halki, eikä haparoinut askeleitaan sulkutaivutuksessa, mutta Caitlin pudisteli tyytymättömänä päätään. Kuulokkeista soiva musiikki ei sopinut heille lainkaan. Hän hyppäsi seuraavaan kappaleeseen keskittyen ratsastamaan täsmällisen taivutuksen tähänkin suuntaan, ja vaihtoi seuraavaan kappaleeseen. Ei, ei, ei. Remona venyi tyylikkäästi lisättyyn raviin pitkällä sivulla ja antoi vaivatta kiinni ennen kulmaa, mutta musiikki oli väärä. Hän pudisteli päätään punainen nuttura löystyen ja tunki karanneita hiussuortuvia korvansa taakse. Ehkä hänen pitäisi opetella käyttämään vihdoin sitä kypärää.
"Voi kulta, mitä me oikein teemme vapaaohjelman kanssa", hän huokaisi hidastaessaan käyntiin ja silitti hienosti töitä tehneen Remonan kaulaa. Hän ei ollut pitänyt yhdestäkään kappaleesta, jonka oli jo kuullut. Niissä ei tuntunut olevan tarpeeksi jotakin heille. Totta kai musiikkia joutuisi soveltamaan, jotta se sopisi lopulta ohjelman tempoon, mutta yksikään kappaleista ei ollut vielä istunut oikein. Ne olivat kaikki kuulostaneet upeilta kotona, mutta Remonan selästä ne tuntuivat vääriltä. Yksi oli liian mahtipontinen, toinen liian nopea, kolmas aivan liian synkkä.

Hän laski ohjat pitkäksi antaen tammalle hetken hengähdystaukoa, sillä ruunikko oli tehnyt riittävän hyvin töitä tähänkin asti. Eivät suoritukset kilparatojen täsmällisyyttä vastanneet, mutta ne olivat riittävän laadukkaita, jotta hän saattoi hyvillä mielin kehua hevosta. Hän vilkaisi estevalmennuksen kulkua ymmärtämättä, miten ihmiset nauttivat noin massiivisten esteiden hyppäämisestä. Tuo näytti suorastaan vaaralliselta, erityisesti kun hevonen taisteli selkeästi kääntäviä apuja vastaan. Enemmän sileätyöskentelyä noille, Caitlin myhäili, ennenkö keskittyi katselemaan ympärilleen vapaalla maneesin puoliskolla. Ratsukoita riitti sielläkin. Duffy liikkui oikeinpäin hoitajansa kanssa eikä muutkaan hevoset näyttäneet hullummilta. Hän hymyili Tangon ratsastajalle miettien, miten ihanaa olisi ollut keskustella tytön kanssa enemmänkin. Hänen pitäisi vilkuilla heti illalla lisää viittomia, jotta seuraavalla kerralla osaisi sanoa enemmänkin.

Kuten ei jaksanut ravatakaan, ei Shelbyä huvittanut laukatakaan kauaa ja pian Tango tipahti itsenäisesti raviin löntystäen sitten lyhyen matkan tippuen käyntiin. Tyttö katseli Caitlinin hevosta ja mietti, kuinka kauan heillä oli mennyt, jotta he olivat näyttäneet noin hyvältä. Hän oli katsonut kerran televisiosta joitakin isoja ratsastuskisoja ja ratsukot näyttivät samalta kuin Caitlin hevosensa kanssa. Hän ei ikinä pääsisi tuolle tasolle tai edes oppisi pyytämään oikeita asioita kunnolla Tangolta. Tyttö huokaisi ja päätti luovuttaa siltä päivältä antaen pidempää ohjaa Tangolla, joka laski päänsä. Hän ei uskaltanut antaa kaikkea ohjaa, sillä vaikka Tango tuntui kahden ratsastuksen perusteella hyvin rauhalliselta kaverilta, hän pystyi kuvittelemaan miten kaatuisi alas selästä kun se säikähtäisi jotakin.

Shelby hymyili hieman takaisin Caitlinille mutta siirsi nopeasti katseensa Tangon niskaan. Hän oli onnistunut ainakin pysymään poissa tieltä, näköjään ratsastaminen ei ollut silkka mahdottomuus, kunhan hän vain seurasi muiden tekemisiä. Huolimatta tytön varovaisuudesta, kun heidät ohitti ravaava ratsukko Shelby säpsähti hieman.