Sadepäivän pieniä iloja

"Aivan varmasti", nainen myötäili . Sitä Miranda ihailikin hevosalassa, samaan aikaan arvaamattomuutta mutta vaihtelevuutta. Hänestä oli ihana työstää ihmisten hiuksia mutta myös hevosten kanssa työskentely oli upeaa, omalla tavallaan. Luojalle kiitosta, että hän oli saanut lottovoiton ja kyennyt ostamaan Cindyn. Ilman Cindyä hän olisi varmasti vieläkin ratsastamassa nuoria hevosia Shirleyn luona ja varmasti onnellinen sielläkin - oman hevosen omistaminen oli kuitenkin paljon upeampaa, kallista ja vaikeaa, mutta upeaa.

"Ei todellakaan. Varsinkaan tällaisten nuorten hömppien", Miranda sanoi hymyillen ja taputti Cindyä. Hän kantoi viimeisen tolpan äärimmäisen tympääntyneenä edestakaisesta ramppaamisesta muttei voinut jättää esteitä kentälle lojumaankaan. "Kiitos, toivon mukaan kyllä", Miranda vastasi ihanaan toivotukseen lämpimästi. Hän haluaisi jakaa elämänsä rakkaan mustan tamman kanssa hamaan tulevaisuuteen asti. Hänellä oli suuret suunnitelmat ja paljon tahtoa toteuttaa ne, mikään ei saisi tulla väliin.

Valmistuttuaan Miranda kävelytti Cindyn ulos maneesista - ulkona satoi. Harmaa pilvitaivas suolsi viileää vettä heidän niskaansa ja Miranda kiirehti hitaan tamman kanssa mahdollisimman nopeasti talliin, jossa hän jakoi toiselle porkkanaa ihan hyvien treenien jäljiltä ja hoiti sen matkalla kastuneet varusteet huolella. Tamma sai huolellisen ja viivytellyn hoidon jälkeen lämpimän talliloimen päälleen ja paljon rakkautta pakollisten kuntotarkastusten oltua ohitse. Miranda oli niin kiitollinen.
Vaihdettuaan vaatteensa ja napattuaan varustekassinsa jälleen olalle hän kipitti autolleen ja lähti tyytyväisenä kotia kohti.

Caitlin antoi Mirandan lähteä ensin pois maneesista, sillä nainen halusi hetken kävelyttää Remonaa kahden kesken. Hän uskoi, että luottamus syntyi maan tasalta, eikä selästä käsin. Pohja täytyi rakentaa yhteisellä ajalla ja kunnioittavalla käytöksellä. Vasta sen jälkeen saattoi viedä hevosen uusiin tilanteisiin luottaen hevoseen ja siihen, että nelijalkainen luottaisi takaisin ratsastajaansa. Hän jutteli matalasti niitä näitä Remonalle ja silitteli tamman poskea pehmein sormin. Hevonen oli kerrassaan upea nelijalkainen, jonka käsittely päivästä toiseen oli kunnia-asia hänelle. Käveltyään vielä muutaman kierroksen rennosti ympäri jättimäistä maneesia, teki Caitlin tilaa muille saapuville ratsukoille suuntaamalla talliin johtavia ovia kohden. Päivä ei ollut ollut niin suuri menestys kuin hän oli uskaltanut toivoa, mutta jälleen kerran Remonasta oli löytynyt aika ajoin se upea kouluhevonen, joka oli hurmannut tiensä koko kansakunnan sydämiin.

Nainen pyyhki tamman hikisen selän märällä sienellä, muttei pessyt hevosta kokonaan, sillä se tuntui tässä kohden turhalta. Hän jäi moneksi ylimääräiseksi hetkeksi harjaamaan Remonaa, jutellen siinäkin tammalle milloin mitäkin, kunnes ruunikko lepuutti toista takastaan ja roikotti päätään rentona. Hän pyyhkäisi varusteet kostealla liinalla ja vei ne paikoilleen varustehuoneeseen, palasi vielä lahjomaan hevosta kuivalla leivänkannikalla ja otti sen jälkeen suunnan seuraavaa puuhaansa kohden. Päivä ei ollut vielä ohitse, joten kaikkea voisi ehtiä tapahtua.

[Kiitokset pelistä! :>]

(Kiitos kiitos ^^)